Spinoffit: Tummatukkainen palkkionmetsästäjätär?

Ensimmäinen virallisen Star Wars -spinoff-elokuvan kuvaukset saattavat alkaa jo ihan pian, ja olenkin ehtinyt jo ihmetellä, missä viipyvät huhut castingista. Episodi VII:n osaltahan näitä pyöri yli vuoden verran ennen näyttelijöiden julkistusta.

No, nyt lie sitten korkea aika: The Hollywood Reporter kertoo, että spinoffin castaajien tähtäimessä on kolme naista: Tatiana Maslany (Orphan Black -sarja), Rooney Mara (Miehet jotka vihaavat naisia USA) ja Felicity Jones (The Theory of Everything). Variety lisäsi mukaan vielä tiedon, että harkinnassa olisi toinenkin Mara, isosisko Kate Mara (House of Cards -sarja). (Ei sentään ole kolmatta siskoa nimeltä Jade Mara.)

Tatiana_Maslany

Tatiana Maslany (kuva: Gage Skidmore, CC BY-SA 2.0)

Rooney_Mara

Rooney Mara (kuva: César, CC BY 2.0)

Felicity_Jones (kuva: Aaron Vincent Elkaim, CC BY 2.0)

Kate_Mara

Kate Mara (kuva: Joella Marano, CC BY-SA 2.0)

Tarkkaan ottaen THR muotoilee sanansa niin, että Maslany käy koekuvauksissa ”päärooliin”, Rooney Mara ylipäätään koekuvauksissa ja Jones on niin ikään ”want-listilla”. Mutta koska kaikki naiset ovat kolmekymppisiä, tummatukkaisia ja jopa kasvoiltaankin hieman samantyyppisiä, on melko turvallista uskoa, että kyse on yhdestä ja samasta roolista. Maslany ja Rooney Mara ovat kuumia nimiä tuoreiden tähtien listalla, Jones saattaa olla sinne matkalla. Vanhemmalla Maralla on kelpo ura hänelläkin. Kiinnostavia valintoja olisivat heistä kukin.

Mutta mihin rooliin, siis? Sitä on – jälleen – paha sanoa, vähintään niin kauan kuin emme tiedä elokuvan aihetta.

Olisi houkuttelevaa todeta, että kolmikosta etenkin Tatiana Maslany on riittävästi nuoren Carrie Fisherin näköinen, että tekeillä voisi sittenkin olla prinsessa Leian oma elokuva. Disney-Lucasfilm on kaiken aikaa antanut ymmärtää, että luvassa on yksittäisten hahmojen ympärille rakennettuja standalone-elokuvia, jopa lipsauttaen termin ”origin story”. Valitettavasti kolmekymppiset naiset ovat turhan vanhoja esittämään prinsessa Leiaa ANH:ta edeltävinä aikoina, joka olisi nimenomaan todellinen origin story ja sitä paitsi tietääkseni täysin kertomaton vanhassa expanded universessakin. Vanhempikin Leia olisi kyllä kiinnostava ja yllättäväkin valinta soololeffan päähenkilöksi: tähän mennessähän on huhuttu vain Boba Fettiä, nuorta Han Soloa, Obi-Wania ja sitä ”Red Five” -koodinimeä. Pistäisin silti yhä rahani likoon sen puolesta, että otsikkohahmo on Leian sijaan filmin miespääosa – ellei sitten…

Niin, olen alkanut ottaa vakavasti huhun siitä, että ensimmäinen spinoff-elokuva kertoisikin palkkionmetsästäjien joukkiosta yrittämässä varastaa Kuolemantähden suunnitelmat. Esimerkiksi MakingStarWarsin äskettäinen raportti Pinewoodin studioilla kerrotuista tiedoista standalone-filmin tuotannosta täsmää tähän, mainiten sekä palkkionmetsästäjät että ”spagettiwesternmäisyyden”. Entä jos tässä kävi niin, että Disney ja Lucasfilmin tarinaryhmä tosiaan aikoivat tehdä ensimmäisen spinoffin Boba Fettistä, mutta törmäsivät viime vuoden huhujen mukaisesti ongelmaan, kun pahiksesta piti tehdä hyvis? Ratkaisu: keskitytään kerralla kokonaiseen repaleiseen joukkoon palkkionmetsästäjiä hyvä-paha -akselin harmaalta alueelta. Disneyllähän on juuri viime vuodelta erinomaisia kokemuksia sekalaisen ja yleisölle vieraahkon hahmokatraan omasta elokuvasta Guardians of the Galaxy.

Jos Gareth Edwardsin ohjaaman spinoff-leffan nimi on Star Wars: Bounty Hunters, Tatiana Maslanyn, Rooney tai Kate Maran tahi Felicity Jonesin hahmo voisi hyvin olla sen naispääosa – ja silloin kyse olisi uudesta hahmosta.

THR:n uutisen loppu ansaitsee vielä huomioinnin. Lehti sanoo lähteidensä kertoneen, että Simon Kinberg ei sittenkään ottaisi Gary Whittan jälkeen ohjia Edwardsin elokuvan käsikirjoittajana, vaan filmiin etsittäisiin vielä uutta kirjoittajaa. Sen sijaan Kinberg kirjoittaisi toisen spinoffin, Josh Trankin ohjaaman elokuvan, yhdessä Lawrence Kasdanin kanssa. Tätä jälkimmäistä ei ole uutisoitu missään, ja on epäselvää, perustaako THR tietonsa lähteisiin vai oletuksiin. On nimittäin kyllä aikanaan uutisoitu Kasdanin kirjoittavan yhden spinoffin ja Kinbergin toisen, mutta sen jälkeen on tapahtunut monta muutosta, kuten se, että Kasdania tarvittiin Episodi VII:n puolella. Sitäkään ei ole julkistettu, että Kinberg kirjoittaisi Trankin leffan, vaikka muun muassa minä olen koko ajan niin olettanut, koska juuri Kinberg toi Trankin SW-maailmaan.

THR:n käsikirjoittajaväitteet kuitenkin vain vahvistavat epäilyksiäni palkkionmetsästäjähuhun paikkansapitävyydestä. Uskon nimittäin, että se filmi, jonka parissa Imperiumin vastaiskun käsikirjoittaja Kasdan tiiviimmin puuhailee, on Han Solon soolo. Ulkopuolelta poimitulle Whittalle sopi paremmin Boba Fett tai palkkionmetsästäjät – uudet tai hämärämmät hahmot, siis.

”No, tehdään sitten nuo elokuvat”, osa 3: …mutta kenen elokuvat?

Hyvä on, vielä kerran. Tämän otsikon alla olen tullut kirjoittaneeksi siitä, kuinka tilanteesta, jossa Star Wars -sarjan piti olla päättynyt, päädyttiin tilanteeseen, jossa Disney jatkaa sarjaa tästä iäisyyteen. Aiemmat osat: yksi (jossa George Lucas ja Disneyn Bob Iger kertovat, kuinka Lucas päätti myydä yhtiönsä ja käynnisti sitä varten Episodien VII-IX tuotannon) ja kaksi (jossa Lucas kertoo aikoneensa hetken tehdä ensimmäisen uusista elokuvista itse).

No, nyt meillä on sitten Cinema Blendin haastattelu, jossa Lucas sanoo näin:

The ones that I sold to Disney, they came up to the decision that they didn’t really want to do those. So they made up their own. So it’s not the ones that I originally wrote.

Kuten arvata saattaa, moni nettisivu otsikoi tämän räikeästi. George Lucas sanoi, ettei Disney-Lucasfilm tee niitä elokuvia, jotka hän luonnosteli ennen yhtiönsä myymistä, eikö? Faktaleima niille huhuille, joiden mukaan JJ Abrams heitti Michael Arndtin käsikirjoituksen roskikseen ja kirjoitti Lawrence Kasdanin kanssa omansa?

No, ei. Eikä vain siksi, että Lucasin lausunnot ovat jo pitkään olleet ailahtelevia.

Olen tässä blogissa useita kertoja argumentoinut, että tulevien elokuvien yksinkertaisesti täytyy rakentua niille peruskiville, jotka Lucas asetti, enkä aio muuttaa mieltäni näin helposti. Kerrataanpa taas:

Lucas palkkasi Arndtin käsikirjoittajakseen keväällä 2012 ja valitsi Kathleen Kennedyn seuraajakseen Lucasfilmin pomona. Kennedy ja Disney-yhtiö ottivat ohjat lokakuussa 2012. Kennedy houkutteli ohjaajaksi Abramsin. Arndtin potkut julkaistiin lokakuussa 2013, jos kohta ne ilmeisesti tapahtuivat jonkin verran aiemmin. Näyttelijät saatiin lukittua alkuvuodesta 2014, ja toukokuussa jo kuvattiin.

 

LucasAbramsJI1

George Lucas ja JJ Abrams: ainakin tässä kuvassa vielä puheväleissä. (kuva: Joi Ito, CC BY-SA 3.0

Se, mitä tavoittelen: En usko, että on aikataulullisesti mahdollista, että elokuvan suunnittelu olisi aloitettu nollasta loppukesästä 2013. Totta, tuon vuoden marraskuussa ensi-iltaa siirrettiin toukokuusta 2015 joulukuulle (ja oli huhuja, että Kennedy ja Abrams olisivat halunneet enemmänkin lisäaikaa), mutta kuitenkin vain tuon verran. Tämän kokoluokan elokuvatuotanto vaatii massiivisen ennakkotyön: käsiksen lisäksi pitää muun muassa etsiä lokaatiot, suunnitella puvut ja lavasteet sekä rakentaa ne. The Phantom Menacen tuotanto kesti viisi vuotta, ja vaikka ns. tehokkuus on kyllä Hollywoodissakin niistä ajoista lisääntynyt, ei kaukaista galaksia vieläkään päivässä rakenneta.

Uskon, että rajuimmassakin vaihtoehdossa uusi käsikirjoitus olisi pitänyt rakentaa vahvasti aiemmin kehiteltyjen elementtien tilalle: esimerkiksi säilyttää lokaatiot, mutta vaihtaa tapahtumat. Mutta jos Disney kerrassaan olisi hylännyt Lucas-Abrams -kässärin, miksi sen kehittelyä olisi jatkettu näinkään kauaa? Miksi julkistaa Arndt käsikirjoittajaksi lainkaan, jos Lucasin ideoista ei ollut mihinkään? Emme kai tosissamme usko, että suuri ja mahtava Disney-yhtiö vaihtoi koko suuren Star Wars -sarjan paluun juonen, koska ohjaajaksi palkattu kaveri ei tykännyt siitä? Olisihan Disney koska vain voinut vaihtaa sen ohjaajankin.

Mistä siis on kyse, ja mitä Lucasin uusin lausunto tuo kuvaan lisää? Tulkintani, jatkettuna edellisen kirjoituksen versiosta: George Lucas kokee, että Disney-Lucasfilm ei enää tee hänen elokuvaansa. Ja se on täysin ymmärrettävää.

Epäilemättä The Force Awakens on hyvin syvällisesti toinen teos kuin se Episodi VII, jonka Lucas luonnosteli. Kyse on varmasti muustakin kuin siitä, että Abrams ja Kasdan halusivat antaa Episodi VII:ssä Lucasin ja Arndtin versiota enemmän tilaa vanhoille hahmoille (huhujen päälinja ja teaser kun sitä paitsi antavat odottaa, että myös elokuvatun version pääosassa ovat uudet hahmot). Ja ehdottomasti enemmästä kuin siitä, että lumiplaneetalle luonnosteltuja kohtauksia päätyisi valmiissa elokuvassa hiekkaplaneetalle, tai siitä, että aiemman käsiksen yhdestä mieshahmosta olisi tehty naishahmo. Erään kiinnostavan huhun mukaan Abrams ja Kasdan lisäsivät juoneen peräti otsikon heräämisen, mikä ei liene ihan pieni juttu.

Mutta tarkoittaako tämä, että juonessa ei olisi lainkaan jälkiä Lucasin luonnoksista, joiden pohjalta Arndt kirjoitti käsiksen ensimmäiset versiot ja joiden kanssa myös Abrams työskenteli kuukausia, tuotannon valmistelutyön käydessä jo kovaa vauhtia? En usko. Sitä paitsi, SW-projekteissa tiiviisti mukana olevan Simon Kinberginkin mukaan Lucasin luonnokset ovat yhä kässärien taustalla.

Jälleen kerran on todettava, että totuus tästä kaikesta on olemassa, ja jonain päivänä sen vielä saamme kuulla. Joku saa vielä kaikkien osapuolten haastattelut. Todennäköisesti jonain päivänä saamme lukea vähintään tiivistelmän Lucasin ja Arndtin kässäriversiostakin. Ne päivät eivät tosin koita vielä vuosiin, mutta tällä hetkellä vaikuttaa, että Lucas itse saattaa olla niin katkeroitunut, että kertoo piankin lisää (eivätkä salassapitosopimukset varmaankaan sido upporikasta eläkeläistä yhtä tiukasti kuin nuorta duunarikäsikirjoittaja Arndtia). Olisipa totisesti mielenkiintoista tietää esimerkiksi se, millaisissa väleissä vanhat ystävät Lucas ja Kennedy nykyisin ovat.

Viimeistään joulukuussa voimme joka tapauksessa päätellä paljon. Nimittäin jos valmiista The Force Awakensista kerrassaan puuttuu juonielementtejä, jotka esiintyvät niissä keskeisissä huhuissa, joihin liittyy esimerkiksi uskottavaa konseptitaidetta, ollaan todennäköisesti Episodi VII:n hylättyjen lankojen äärellä.

Joka tapauksessa kannattaa muistaa, että käsikirjoitusten rajukin muokkaaminen ei ole tällaisissa tuotannoissa sinänsä ole mitenkään poikkeuksellista. Useimmat Star Wars -käsiksetkin saivat alkunsa aivan toisenlaisina myös silloin, kun Lucas oli mukana prosessissa (erityisesti ajattelen Jedin paluuseen suunniteltuja wookiee-planeettaa ja laavaplaneetan keisarillista palatsia). Omasta mielestäni tärkeintä on kaksi asiaa: 1) että elokuva on hyvä ja 2) että elokuva on alaotsikon Episodi VII arvoinen: siis perusteltu osa sarjaa, ei ”vain” jatko-osa.

– – –

Vielä parit tiedonmurut totuttuun tapaan:

  • Taustanäyttelijöiden nettitiedot näyttäisivät vahvistavan elokuvaan ”alien-klaanin”, ”pahuuden linnan” – ja avaruuspiraatit, joista uutisoin minäkin.
  • Kun aiemmin kritisoitiin castin miesvoittoisuutta, nyt meillä on jo vahvoja huhuja naisista stormtroopereinakin. Huhu Gwendoline Christiesta stormtrooperien komentajana tuntuu näin yhä uskottavammalta.
  • Virallinen SW-taiteilija Robert Bailey julkaisi Facebookissa X-Wing-luonnoksia The Force Awakensista (StarWars7News). Virallisia luonnoksia, näitä ei ole juuri nähtykään!
  • Ja sitten meillä on huhuja spinoffista, josta taidan joutua kirjoittamaan erikseen.

”No, tehdään sitten nuo elokuvat”, osa 2

George Lucas, mies, joka ei katsonut erästä teaseria joulukuussa. (kuva: Joey Gannon, CC BY-SA 2.0)

George Lucas, mies, joka ei katsonut erästä teaseria joulukuussa. (kuva: Joey Gannon, CC BY-SA 2.0)

George Lucasin alkuperäinen suunnitelma oli tehdä Episodi VII itse kesään 2015 mennessä, ja myydä Star Wars vasta sitten.

Näin otsikoi uutisen moni SW-sivu tiistaina, ja totta, uutinen se näin täsmällisessä muodossa olikin. Tosin, aika moni sivu esitti väitteen hurjemmassa muodossa ”Lucas aikoi ohjata Episodi VII:n itse”, mitä USA Todayn haastattelussa, joka oli uutisen lähde ei ollenkaan väitetä.

Mutta totuudellisestikin kyseessä oli vain yksi palanen lisää kuvaan, joka oli lähes tämä jo ennen tiistaita. Uutisen alkuperä oli siis USA Todayn haastattelu, jossa Lucas puhuu animaatioleffastaan Strange Magicista, ja siinä tämä kohta (käännös minun):

Lucas oli jo aloittanut kolmen seuraavan Star Wars elokuvan kehittämisen, mutta hän tiesi, että kolmas trilogia vaatisi vähintään 10 vuoden sitoutumisen. Hän odotti saavansa Episodi VII:n julkaistavaksi toukokuussa 2015, ja aikoi myydä yhtiön sen jälkeen. Mutta Disney ilmaisi kiinnostuksensa juuri oikeaan aikaan, Lucas sanoo. ”Minun on parempi poistua uuden jutun alussa.”

Lucas puhuu haastattelussa perheestään ja erityisesti nuorimmasta, puolitoistavuotiaasta lapsestaan, ja halusta viettää aikaa näiden kanssa. Sekä toistaa vanhat puheensa pienten, kokeellisten elokuvien tekemisestä (joista, pakko myöntää, animoitu pop-musikaali kieltämättä on jonkinlainen osoitus).

Mutta oikeastaan Lucas on sanonut melkein saman jo aiemminkin – tosin myös hieman toisin. Siksi otsikoin tämän merkinnän jatkoksi kahden vuoden takaiselle kirjoitukselleni. Kerrataanpa. BusinessWeek julkaisi tuolloin erinomaisen pitkän artikkelin, jossa sekä Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger että Lucas kertoivat, kuinka homma meni, eikä minulla ole mitään syytä epäillä tätä. Ja se meni näin, käyttäen tukena muita lähteitä:

  1. Disney (Iger) teki aloitteen toukokuussa 2011, tiedustellen Lucasilta mahdollisista aikeista Lucasfilmin myymisestä. Lucas ei halunnut, heti.
  2. Ajatus kuitenkin iti nopeasti. Lucas valitsi seuraajakseen Kathleen Kennedyn, ja esitti tälle otsikon ehdotuksen. Jotta Lucasfilmistä saataisiin myyntikelpoinen, pitäisi tehdä ”ne elokuvat”, joita Lucas oli aiemmin vannonut, ettei koskaan tekisi: uusi Star Wars -trilogia.
  3. Lucas ja Kennedy palkkasivat Episodi VII:n käsikirjoittajaksi Michael Arndtin ja kässärikonsultiksi Imperiumin vastaiskun kirjoittajan Lawrence Kasdanin. Pohjana olivat Lucasin luonnostelemat ideat. Tämä tapahtui tiettävästi keväällä 2012.
  4. Kesäkuussa 2012 Lucas soitti Igerille ja aloitti neuvottelut. Lokakuussa 2012 Disney osti Lucasfilmin, Kathleen Kennedystä tuli rouva Star Wars ja Episodi VII:n tuotanto julkistettiin.

Tiistain juttu lisää pakkaan vain yhden informaation lisää: sen mukaan Lucasin aikomus oli alunperin ohjata ja/tai tuottaa Episodi VII itse ja myydä yhtiö (ja Star Wars) vasta sitten. Toisaalta, USA Todayn muotoilun perusteella Lucas olisi nyt väittänyt Disneyn esittäneen ostotarjouksensakin vasta Episodi VII:n suunnittelun ollessa jo hyvässä vauhdissa, ja se taas ei täsmää Igerin ja Lucasin aiemmin kertomaan asioiden kulkuun.

Tässä kohtaa on ehkä syytä muistaa, että herra Lucasin tiedetään ennenkin muistaneen omat tekemisensä hieman vaihtelevasti: olihan hänellä esimerkiksi jo 1970-luvun lopulla suunnitelmia jatko-osatrilogiasta ”vuoden 2011 paikkeilla”, mutta 2000-luvulla hän toistuvasti väitti, että ”ei ole tarinaa Jedin paluun jälkeen, koska Star Wars on kuuden elokuvan tarina Anakin Skywalkerista”. Ehkä Lucas nytkin vain esittää asian hieman muunnellusti: kyllä, Disney ilmaisi kiinnostuksensa oikeaan aikaan, mutta uusi trilogia oli tekeillä juuri siksi, että Disney ilmaisi kiinnostuksensa oikeaan aikaan.

Sitä en kuitenkaan epäile, etteikö Lucas puhuisi totta siinä, että hän ensin aikoi tehdä Episodi VII:n vielä itse, vaikka varmastikin aikomuksenaan siirtää viestikapula sitten eteenpäin. Tämä uusi tieto itse asiassa selittää Lucasin viime aikaista penseyttä Star Warsin nykykehitystä kohtaan. Kuvaavaa oli, kuinka hän paukautti Page Six -nettilehdelle joulukuussa, ettei ole edes nähnyt The Force Awakensin teaseria.

Tulkintani: George Lucas käynnisti uuden trilogian, ja vaikka päätti antaa sarjansa uusiin käsiin, oli hän (BusinessWeekin jutun mukaan) halukas pysymään siinä jollain tavalla mukana. Niin hän aluksi olikin: keskustellen sekä ohjaajaksi valitun JJ Abramsin että Kennedyn kanssa, kuten esimerkiksi BW:n jutusta ja Jett Lucasin haastattelusta kävi aikanaan ilmi. Jossain vaiheessa elokuva lienee kuitenkin lähtenyt urille, joissa Lucas on etääntynyt projektista. Turvallinen veikkaus lienee se vaihe, jossa Lucasin valitsema käsikirjoittaja Michael Arndt sai potkut. Uskon, että The Force Awakens perustuu edelleen jossain määrin Lucasin luonnoksiin, mutta ei se enää missään nimessä ole sama elokuva, jonka Lucas olisi siitä tehnyt.

Ja jos Lucas jossain vaiheessa halusi peräti tehdä sen itse, niin myrtyneisyys selittyy täysin. Jollain tasolla Lucasia voi jopa kaduttaakin. Kaikkihan oli hänen käsissään, ja Star Wars olisi voinut päättyä kuuteen elokuvaan (ainakin hänen elinaikanaan). Rahan takia hän ei Lucasfilmia myynyt: hänhän lahjoittikin rahat hyväntekeväisyyteen. Lucasin suhde Star Warsiin on aina ollut toinen kuin hänen suurimpien faniensa – Lucasille rakkaita ovat hänen kuusi elokuvaansa, mutta ei niinkään niiden ympärille kasvanut laajempi maailma – mutta elokuvasarjan laajentuminen on tavallaan hänen hänen vikansa.

Melkein sanomattakin lie selvää, että suunnitelma Episodi VII:n tekemisestä itse ei olisi voinut toimia. Lucas ei olisi voinut johtaa Star Warsin paluun alkua samoilla yksinvaltiaan otteilla kuin prequeleja ja sitten myydä tarinaa toisten käsiin, jatkettavaksi hänestä riippumatta. Aivan yhtä lailla kuin Lucas halusi saada uuden trilogian tulille ennen kuin yhtiön uusi omistaja sepittäisi uudet elokuvat täysin ilman häntä, oli uusien tarinankertojien kannalta välttämätöntä ottaa tuotanto haltuun ilman entisen isännän varjoa.

Siitä, millä tavalla homma nyt pyörii, on hyvä todiste toisessa tuoreessa uutisessa, jonka kautta pääsen vastaamaan edellisen merkinnän kysymykseen siitä, kuka vaihtoi ensimmäisen spinoffin käsikirjoittajan. Cinelinxin mukaan spinoff-elokuvan aiheen ja jopa tarinan kehitteli Lucasfilmin tarinaryhmä, ei kirjoittajaksi alunperin palkattu Gary Whitta. Edelleen Cinelinxin mukaan Whitta ei olisikaan saanut viime viikolla potkuja Arndtin tapaan, vaan hänen olisi alunperinkin pitänyt kirjoittaa vain ensimmäinen versio käsiksestä – ja että kehittelyä jatkaisi nyt Simon Kinberg, ”business as usual” kuten Cinelinx asian ilmaisee.

Business as usual, mikäpäs siinä. Monissa Hollywood-studioissa franchise-filmien kohdalla ilman muuta näin. Mutta ei business as Lucasfilm business 1971-2012.

Arndtin jälkeen Whitta: Joku vaihtoi taas käsikirjoittajan

Aikana, jolloin television kuninkaaksi on kohonnut käsikirjoittaja, elokuvien puolella näppäimistön ääressä tuulee.

Star Warsin paluu kohtasi viikonloppuna jo toisen kirjoittajavaihdoksensa. Nyt lähteä sai ensimmäisen spinoff-elokuvan (ensi-ilta joulukuussa 2016, aihe tuntematon) käsikirjoittaja Gary Whitta. Uutisen kertoi The Hollywood Reporter, ja sen vahvisti heti myös Whitta itse:

Aiemminhan potkut sai Star Wars VII:n ensimmäinen käsikirjoittaja Michael Arndt. Kaikella todennäköisyydellä myös Whitta lähti ns. työnantajan ratkaisulla, vaikka siirtyykin seuraavaan projektiin. Ei kai läpimurtoaan vasta tekevä käsikirjoittaja jättäisi Star Warsia vapaaehtoisesti.

Miksi siis? Paha sanoa, kun emme tiedä projektista mitään.

Todelliset syyt myös Michael Arndtin vaihtumiseen JJ Abramsiin ja Lawrence Kasdaniin pysynevät salaisina vielä pitkään, ja voivat aivan yhtä hyvin liittyä henkilökemioihin The Force Awakensin ohjaajaksi valitun Abramsin kanssa kuin tarinallisiin seikkoihin. Mutta ainakin sen projektin kanssa on voitu spekuloida. Villeimpien huhujen mukaan Abramsin ja Kasdanin elokuva on aivan eri tarina kuin Arndtin ja hänet palkanneen George Lucasin, mutta tätä en pidä todennäköisenä. Muun muassa THR:n väitteen mukaan Arndt halusi keskittyä Episodi VII:ssä uusiin hahmoihin ja Abrams vielä tässä osassa vanhan Luke/Leia/Han-trioon – väite, joka tuntui aikanaan uskottavalta, mutta jonka jälkeen on tullut selväksi, että Abramsinkin Episodi VII lepää vahvasti uusien hahmojen harteilla. Sittemmin juonihuhujen raportoijat ovat väittäneet muun muassa sithien kotimaailman ja planeetankokoisen superaseen olleen Arndtin versiossa, kun taas vuotaneiden luonnoskuvien vastaanottajat ovat kertoneet maltillisemmista muutoksista, kuten Arndtin version lumikohtausten siirtämisestä kuvauksiin mennessä hiekkaplaneetalle. Koko totuus ei välttämättä selviä vielä vuosiin.

Oli miten oli, Gary Whittan siirtymisestä sivuun on vielä vaikeampi spekuloida, koska emme tiedä edes, mistä aiheesta tai hahmosta mies käsikirjoituksen (jonka ensimmäinen versio on kuulemma Whittan jäljiltä valmis). Voidaan tietysti sanoa, että Whitta vaikuttaa viikonlopun kommenttiensa (ja hyperaktiivisen Twitter-virtansa) perusteella vaihtaneen projektia enemmän yhteisymmärryksessä kuin Arndt, joka ei ole pukahtanut asiasta vieläkään mitään. Mutta aivan yhtä hyvin voi olla, että Whitta vain valitsee hymyillä käsikirjoituksen mukaan, kun Arndt puolestaan valitsi vaieta rahasta.

Taiteelliset ristiriidat eivät tulisi yllätyksenä. Whitta oli spinoffien viime kesänä julkistetuista tekijöistä yllättävin valinta sekä filmografiansa (haukuttu After Earth ja The Book of Eli, eikä muuta) että tunnetun prequel-vihansa takia. Mutta nämä seikat olivat nähtävillä ulospäin jo palkkaushetkellä, ja sen sijaan niitä syitä, miksi juuri Whitta tuolloin valittiin, emme pohjimmiltaan tiedä. Yksi selitys mahdollisille ristiriidoille voisi kuitenkin piillä siinä, että ensimmäisen spinoffin ohjaajana pysyy Gareth Edwards, joka on käsikirjoittaja itsekin. Jos kirjoittaja ja kirjoittaja-ohjaaja tappelis, kumpi voittais?

Kaiken kaikkiaan Disney-Lucasfilmin riskaabeli strategia Star Warsin uuden tulemisen antamisesta nuorten, nousevien kykyjen käsiin ei tunnu sujuvan aivan, öhm, käsikirjoituksen mukaan. Tämän lisäksi kun ovat vielä hyvin ikävät huhut Josh Trankista, jonka pitäisi ohjata toinen spinoff, jonka kirjoittajaksi on oletettu Simon Kinbergiä, joka suositteli Trankia SW-pestiin. Jos nuo ikävät huhut pitävät paikkansa, Whittan potkut tuskin jäävät viimeisiksi lajissaan – ja jos niin käy, en ihmettelisi, vaikka Trankin tilalle palkattaisiin vähän kokeneempi nimi.

Kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tätä leikkiä itse asiassa pyörittää. Episodi VII:n kohdalla käsikirjoittajavaihdos tuntui kuitenkin vain yhdeltä tahtipuikonvaihdolta lisää. Olihan kyse siitä, että George Lucas oli luonnostellut tarinan, jota kirjoittamaan oli palkannut Michael Arndtin ja tuottamaan valinnut Kathleen Kennedyn, joka valitsi ohjaajaksi JJ Abramsin ja konsultiksi Lawrence Kasdanin, jotka sittemmin siirtyivät myös pääkäsikirjoittajiksi.

Spinoffin kohdalla taas tiedämme vain, että Valtaa Pitävät Voimat ovat valinneet kapellimestareiksi Edwardsin ja Whittan, ja nyt toinen heistä siirtyi syrjään. Kuka silloin itse asiassa valitsee kappaleet, joita orkesteri soittaa?

– – –

Lisäksi pari muuta tiedonjyvää viime päiviltä:

  • Viikon takainen veikkaukseni Episode VII -lelujen julkaisuaikataulusta taitaa osua oikeaan, sillä nyt sekä Jedi News että Making Star Wars raportoivat uusiin hahmoihin ja tarinoihin liittyvien tuotteiden julkaisupäivän olevan 4. syyskuuta. Alkaa vaikuttaa siltä, että Lucasfilm haluaa avata The Force Awakensin mysteerilaatikkoa vasta tuolloin.
  • Jedi News uskoo samoihin lelulähteisiinsä viitaten myös, että tulossa on suuri SW-elokuvien ”digitaalinen julkaisu” May the Fourthin aikoihin tai jo aiemmin. Olisiko tämä nyt sitten se originaalitrilogian originaaliversioiden monta kertaa huhuttu julkaisu? Vai vain tylsästi George Lucasin viimeisimpien versioiden julkaisu Netflixissä?
  • Edelleen, Jedi News uskoo, että myös Seth Greenin ja Matthew Senreichin pari vuotta sitten hyllytetty animaatiohupailu Star Wars Detours näkee tuolloin päivänvalon.

Lucasfilmin iso, iso, iso kuva

Seitsemäs Star Wars -elokuva, The Force Awakens, on vasta alkua.

Vaikka kaikki odottavat seuraavaa paljastusta Episodi VII:sta (juliste? lisää hahmokortteja? kakkulapio?), saatamme saada niitä seuraavaksi ensimmäisestä spinoff-elokuvasta. Jedi Newsin lähteiden mukaan Gareth Edwardsin ohjaaman ja Gary Whittan kirjoittaman elokuvan kuvaukset alkaisivat jo helmikuussa. Se tarkoittaisi, että aiheen ja näyttelijäjulkistusten aika olisi ihan kohta-kohta-kohta.

artoo_isokuva

Jopa Artoon on toisinaan vaikea nähdä isoa kuvaa. (kuva: Aki Jörgensen)

Tämä ei ole niin yllättävää kuin voi tuntua. Spinoffin valmistelu (käsikirjoitustyö, tuotantosuunnittelu luonnospiirroksineen, casting, lavasteiden rakentaminen ja niin edelleen) on tehty The Force Awakensin lomassa, jolloin suurempi (ja väkevästi julkisuudelta suojeltu) megafilmi on piilottanut vaivatta pienemmänkin hankkeen. Edwardsin ja Whittan valinta filmiin julkistettiin viime kesäkuussa, ja kun muistetaan, että filmin ensi-iltaan (16.12.2016) on enää vajaat kaksi vuotta, ei kuvausten aika voikaan olla enää kaukana. On tullut selväksi, että Disney-Lucasfilm haluaa tuottaa Star Warsin varsinaiset episodit ja spinoffit samalla saumattomuudella kuin Disney-Marvel puskee ulos supersankarileffoja: kun yhden jälkituotanto valmistuu, ovat seuraavan kuvaukset sopivasti jo ohi, ja samat tiimit jatkavat elokuvasta toiseen.

Itse asiassa Marvel-vertaus on muutenkin erittäin osuva. Disney-Lucasfilmin tavoite on nimenomaan toistaa Star Warsin kanssa Marvelin leffauniversumin nykyinen menestys. Tämä on sanottu ääneenkin: Disneyn talousjohtaja Jay Rasulo kuvasi jo puolitoista vuotta sitten Marvel-strategiaa tähdentäen, että ”Kaikki, mitä sanotaan Marvelista, pätee muutaman vuoden säteellä Lucasfilmiin”. Comicbook.comin mukaan Rasulo jatkoi tuon strategian toimivan kutakuinkin näin (tiivistys minun):

  1. Rakenna hahmojen omilla elokuvilla odotusarvoa ensimmäiseen pääelokuvaan (The Avengers).
  2. Kun Avengers on hitti, jatka siitä, mutta aloita samalla sama uudestaan toisilla hahmoilla. Käytä tässä vaiheessa hyväksesi myös televisiota.
  3. Aloita Netflixissä joukko uusia sarjoja, joiden hahmot voivat jälleen jossain vaiheessa kohdata yhteisteoksessa.

Rasulo toisti Marvel-SW-vertauksen viime syksynä, lisäten, että Star Warsin kanssa mallin toistaminen käy nopeammin, koska yhtiö ”tuntee polun”.

Uskon, että tämä meillä tosiaan on edessämme. Suurin ero kahden franchisen välillä on tietenkin se, että Star Warsin kanssa Disney-Lucasfilm pystyy aloittamaan suoraan pääelokuvalla (Episode VII: The Force Awakens), ja vasta sen jälkiaallossa seuraa SW-tuotteiden laajempi vuoksi. Jos Disney onnistuu pitämään tähän mennessä ilmoittamansa suunnitelmansa vuorovuosittaisista episodeista ja spinoffeista, vuosina 2015-2020 julkaistaan yhtä monta Star Wars -elokuvaa kuin edellisinä 38 vuonna!

Ja siihen päälle siis muut mediat. Sillä voi kyllä, muut mediat ovat todellakin mukana – enkä tarkoita nyt Marvelin SW-sarjakuvia ja Del Reyn SW-kirjoja (vaikka niitäkin), vaan esimerkiksi juuri sarjoja. Kannattaa muistaa, että Marvelin leffauniversumin kanssa Disney operoi ikävien rajoitteiden puitteissa: Marvel kun kauppasi ennen omaa leffatuotantoaan tunnetuimmat supersankarinsa Spider-Manin, X-Menin ja Fantastic Fourin muille, ja niinpä elokuvauniversumi on jouduttu rakentamaan kakkosrivin hahmojen varaan. Star Warsin kanssa vastaavia rajoitteita ei ole: Disney-yhtiö omistaa oikeudet kaikkeen.

Jo nyt meneillään on animaatiosarja Rebels (2014-). Sen funktio tässä isossa kuvassa ei ole rakentaa siltaa Episodi VII:ään, vaan ennen kaikkea tuoda Star Wars takaisin, muistuttaen suurta yleisöä, että tämännimisessä tarinaperheessä on kyse hyvistä jedeistä ja kapinallisista vastaan paha Imperiumi ja stormtrooperit. Siis saada katsoja unohtamaan prequelit ja ottamaan The Force Awakens vastaan jatko-osana klassiselle trilogialle (tästä kirjoitin aiemminkin).

Star-Wars-Rebels

Tämän kauden tv-sarjauutuus Star Wars Rebels on vasta alkua.

/Filmin mukaan Rebelsin on tarkoitus kestää ”vain” 3-4 tuotantokautta, jonka jälkeen vuorossa olisi kokonaan uusi, uuden trilogian aikakauteen sijoittuva animaatiosarja. Tällöin uusi animaatiosarja alkaisi syksyllä 2017 tai 2018, eli joko juuri ennen Episodia VIII (ensi-ilta suunnitelman mukaan jouluna 2017) tai puoli vuotta sen jälkeen. Sopisi hyvin kokonaissuunnitelmaan.

Voi olla, että animaatiosarjojen ja elokuvien välille ei ole tarkoituskaan rakentaa kovin vahvoja linkkejä. Vaikka Rebels edustaa huomattavasti kypsempää tarinankerrontaa kuin The Clone Wars alkaessaan, on se silti koko perheen tv-viihdettä, kun taas The Force Awakensista luvataan suhteellisen synkkää. Ehkäpä komediallisen Zeb Orrelioksen ei pidäkään heittää cameota saagan päätarinassa.

Lucasfilmin suuri suunnitelma voi silti oikein hyvin olla jo käynnissä. Jos spinoff-elokuvat todella ovat niin sanottuja origin storyja eli hahmojen kasvutarinoita, kuten sama Disney-pomo Jay Rasulo on ainakin Varietyssä lausunut, ainakin Han Solon ja Boba Fettin mahdollisten omien elokuvien olettaisi silloin sijoittuvan aikajanalla täsmälleen Rebelsin vuosiin, jolloin Solo olisi noin 25-vuotias ja Fett noin 35. Kolmannelle vahvasti huhutulle spinoff-hahmolle, Tatooinelle majoittuneelle Obi-Wan Kenobille, olisi niin ikään helppo kuvitella oma seikkailunsa samoihin vuosiin, vaikka silloin kyse ei olisikaan origin storysta (enemmän tästä aiemmassa kirjoituksessa). Myös /Filmin raportoima huhu, jonka mukaan ensimmäinen spinoff ei olisikaan hahmotarina vaan uuden jatkumon versio Kuolemantähden suunnitelmien kaappauksesta pääosassaan palkkionmetsästäjien joukkio, sijoittaisi elokuvan täsmälleen samoihin vuosiin.

Disneyn suunnitelma voisi siis olla kutakuinkin tämä (koko teksti minun):

  1. Rebels johdattaa meidät aikakauteen, johon spinoff-elokuvat sijoittuvat. Samaan aikaan Episodi VII johdattaa meidät aivan uuteen aikakauteen, josta ei ennen elokuvaa paljasteta muissa medioissa juuri mitään.
  2. Spinoff-elokuvat kytkeytyvät enemmän tai vähemmän tiiviisti toisiinsa. Niissä voi esimerkiksi olla yhteinen macguffin, kuten tesserakti Marvel-leffojen ykkösvaiheessa. Hahmot voivat myös kevyesti vierailla toistensa elokuvissa – tai kenties jokin hahmo vierailee kaikissa kolmessa muutoin erillisessä tarinassa, kuten Nick Furya käytettiin Marvel-leffoissa. Spinoffit eivät siis kytkeydy kovin vahvasti Episodi VII:ään – mutta niissä esiteltyjä hahmoja saattaa kyllä esiintyä uudessakin trilogiassa.
  3. Episodi-elokuvien päästyä tiettyyn vaiheeseen käynnistyy Disney-Lucasfilmin Star Wars -tarinoiden kakkosvaihe, johon kuuluvat uuden trilogian aikaan sijoitettu animaatiosarja, näytelty sarja ja varmaankin myös tuohon aikaan sijoitettu spinoff-elokuva tai useampi.

Tästä taas seuraa, että kun uuden trilogian päätösosa Episodi IX on aikanaan nähty (virallisen aikataulun mukaan siis jo loppuvuodesta 2019, mutta epäilen, että tätä aikataulua siirretään vielä), numeroitujen episodielokuvien Star Wars -saaga tosiaan on päättynyt – mutta Star Wars -elokuvat eivät todellakaan. Ei, tämän jälkeen niitä voidaan jatkaa vaikka loputtomiin, aivan kuten Marvelin supersankarileffojakin.

Voidaan nähdä esimerkiksi hahmojen yhteiselokuva, joka tekee avengersit spinoffeissa ja sarjoissa esitellyille SW-hahmoille. Tai elokuva, joka aloittaa uuden leffasarjan jonkun uuden trilogian hahmoista ympärille (miksei vaikka prequel, jäähän episodien väliin kymmeniä vuosia kartoittamatonta maata!). Tai mitä vain. Episodinumeroita elokuvat eivät enää siinä vaiheessa edes kaipaa, ja niiden suhde Skywalkereihin ja Darth Vaderiin voi olla hyvinkin etäinen. Itse asiassa: Avengers-kaavalla on mahdollista rakentaa Episodi IX:n jälkeinen ”uusi pääleffasarja”, jolla on oma nimensä (vaikkapa New Jedi Ord…krhm), ja johon yksittäisemmät leffat ja muut tarinat puolestaan aina muutaman vuoden välein kulminoituvat.

Haluatteko todisteita? Miten olisi tieto, että Disney itse arvioi osakkeenomistajilleen Star Wars -sarjan elinkaaren iäksi 40 vuotta tästä eteenpäin? Tai että ABC-kanavan johtaja Paul Lee kävi jo puolitoista vuotta sitten keskusteluja näytellystä Star Wars -sarjasta. Tai taannoin vuotanut Disneyn esite, jonka mukaan ”Darth Vader -teemaisia tv-spesiaaleja” nähtäisiin jo keväällä 2014 (ei nähty, mutta jotain saattaa vähitellen olla tulossa, sillä Cinelinxin tuoreen väitteen mukaan SW-telkkarispesiaaleihin haetaan parhaillaan näyttelijöitä). Tai se, että Kiri Hart, jota on luonnehdittu ”SW-universumin Kevin Feigeksi” verrattuna jälleen Marvel-universumin vastaavaan pomoon, kertoi lokakuussa suunnitelmien ulottuvan tällä hetkellä vuosien päähän. Tällaisen kokonaisuuden paimentamiseen ei toki yksi nainen riitä, mutta sitä varten onkin palkattu kokonainen tarinaryhmä. Yksi on melko varmaa: se, mitä aikanaan nähdään, tuskin on se episodien III ja IV väliin sijoittunut sarja, jota George Lucas ja Rick McCallum luonnostelivat viitisen vuotta sitten.

Elokuvateatteri ja perinteinen telkkari eivät sitä paitsi ole enää ainoita alustoja. Bloombergin äskettäisen uutisen mukaan Disney on tilannut omistamaltaan Maker Studiosilta nettimarkkinointia Episodi VII:ään liittyen: miten olisi vaikka Youtube-lyhärien sarja? Marvelin elokuvauniversumi taas laajentuu kovaa vauhtia Netflixiin, jossa ensimmäiset sarjat nähdään tänä vuonna. Myös Star Wars on jo Netflix-suhteessa: The Clone Warsin viimeiset jaksot saivat ensi-iltansa palvelun jenkkiversiossa. Villeimmässä huhussa ensimmäinen ”Star Wars Netflix Original” olisi spinoff-sarja Clone Warsin Cad Bane -hahmolle – ja vaikka huhu tosiaan on villi, en ihmettelisi, vaikka mahdollisiin Netflixin SW-tarinoihin valittavat hahmot olisivatkin sarjan sivuhahmojen kakkosrosteria. Cad Banen tunnistettavuus on ehkä sentään liian matala, mutta esimerkiksi Clone Warsin lähes-päähenkilön Ahsoka Tanon oma elokuva tai -minisarja tuntuu aivan ilmiselvältä tulevaisuudelta.

Tällaisen ison kuvan äärellä vanha kuuden elokuvan sarja alkaa tuntua melkein piskuiselta, suloisen klassiselta. Siksi onkin hauska muistaa, että tästäkin kaikesta voimme syyttää George Lucasin pientä yllätyshittiä vuodelta 1977 – nimittäin sen saman George Lucasin, joka jo tuolloin 1970-luvulla pohdiskeli Star Wars -saagansa laajentamista episodien ulkopuolelle esimerkiksi wookieeiden ja robottien omiin spinoff-elokuviin.

Mysteerilaatikko ei aukea lelulaatikkonakaan

Useamman kerran tässä blogissa olen esittänyt epäilykseni, että miten The Force Awakensin sisältöä kuvausvaiheessa onkin varjeltu, Lego-pakkaukset ja Hasbron action-figuurit tulevat jossain vaiheessa mäjäyttämään meitä naamaan isoillakin spoilereilla tahtomattammekin.

No, näyttää siltä, että Disney-Lucasfilm on ottanut tämän huomioon. JJ Abramsin mysteerilaatikko ei aukea apposelleen muuttuessaan lelulaatikoksi. Tämäkään kirjoitus ei siksi kaipaa kummoista spoilerivaroitusta.

pikkumaul

Monien mielestä Star Wars olisi jäänyt ilman oheistuotteita puolikkaaksi menestykseksi. (kuva: Aki Jörgensen)

 

Rebelscum.com julkaisi sille vuodetun listauksen Hasbron tulevasta Star Wars VII -lelulinjastosta. Lista on arvattavan pitkä (olenpa taas iloinen, että olen säästynyt lelukeräilykärpäsen puremalta), mutta yllättävänkin spoileriton. Lähes kaikki tuotenimet on koodattu tyyliin ”Star Wars 7 The Black Series Diecast Vehicle Single” tai ”Star Wars 7 Lead Villain Electronic Mask”.

Ainoa edes viitteellinen uutinen sisältyy tuotenimeen ”Star Wars 7 Darth Vader Voice Change Mask”, jonka voisi ajatella vahvistavan vuotaneista luonnoskuvista paljastuneen tiedon siitä, että Darth Vaderin vanha tuttu naamio nähdään uudessa elokuvassa. En tosin taida uskoa, että kukaan puhuu Vaderin äänellä, joten tämäkin tuotenimi menee markkinoinnin piiriin. Vader-naamareita on ollut kaupan ennenkin, nyt sellainen vain tulee kauppoihin The Force Awakens -otsikolla varustettuna.

Vaderin lisäksi lelulistauksessa on näkyvissä hahmojen nimistä vain Chewbacca. Muuten puhe on peitellysti ’sankareista’ ja ’roistoista’. Hasbrokin siis säilyttää Episodi VII:n salaisuudet (ainakin toistaiseksi). Miten jännittäviä itse lelu-uutiset sitten ovat, jätän asianharrastajien kommentoitavaksi (esim. MakingStarWars).

Jos siis Hasbron sisäinen lista (oletan, että sellaisesta on kyse) on onnistuttu spoilerisalaamaan mahdollisten vuotajien varalta, milloin niitä leluspoilereita sitten on luvassa? Sirpale kun ehti jo nettiin: kiinalaisella nettifoorumilla nähtiin joulukuussa kuva viimeistelemättömistä ja värittämättömistä muoteista figuureiksi, jotka esittivät Chewbaccaa, BB-8:ia, Reytä, Finniä ja viidettä hahmoa, joka IndieRevolverin kypäräpaljastusten perusteella oli Kylo Ren. Hasbro on sittemmin ansiokkaasti saanut kuvan poistettua monilta nettisivuilta, vaikka sekin keskittyi mysteerilaatikon tiiviyden kannalta onnekkaasti lähinnä trailerissa nähtyihin hahmoihin. Vaikka siis Kylo Renin ulkomuoto hieman valkenikin, ei tämäkään vuoto kertonut mitään esimerkiksi Gwendoline Christien, Lupita Nyong’on tai Domhnall Gleesonin hahmoista. Itse asiassa rivistön suurin spoileri oli pitkässä kävelevässä karvamatossamme: Chewbaccalla ei ole robottikättä, jollainen eräässä vuotaneessa luonnoksessa nähtiin. Kokeiluna minä sitä pidinkin.

Hasbro taas kontrolloi tuoreinta vuotoa lähettämällä pressitiedotteen, jossa kertoi, että se ei julkista The Force Awakens -aiheisia leluja vielä helmikuun ToyFair-messuilla. Ei siis edes niitä, joiden spoilerit rajoittuisivat teaseriin: ei Rey ja Finn -figuureja, ei kauko-ohjattavaa BB-8:ia.

Mitä tahansa lelupaketit vielä ennen ensi-iltaa paljastavatkin, vaikuttaa siltä, että nekin paljastukset jäävät lähemmäs syksyä.

Arrr, pieni uuden vuoden spoileri!

Ajattelin aloittaa uuden vuoden pienellä spoilerilla. Kyllä, tämä on niin sanottu exclusive.

pirateartoo

Mihinkähän tämä mahtaa liittyä, Artoo ihmettelee. (kuva: Aki Jörgensen)

 

Lokakuun luonnoskuvavuodon perusteella tiedämme, että Episode VII:ssä on lokaatio nimeltä ”Pirates cove” (’merirosvojen poukama’). Kuitenkin samasta vuotaneesta pohjapiirroksesta käy ilmi, että kyseessä on myös ”Massassi Temple Set Episode IV”. Tämä tuntuisi tarkoittavan, että yksi tulevan elokuvan tapahtumapaikoista on Yavinin neljännen kuun kapinallistukikohta (joka saattoi hyvin olla myös paikka, jota kuvattiin Greenham Common -lentokentällä). Toinen selitys pohjapiirroksen merkinnälle voisi olla, että lokaatio muistuttaa Yavinin temppeliä, mutta on aivan eri planeetalla.

Yhtä kaikki: Mitä siis ovat poukaman merirosvot? On spekuloitu, että Yavin nelonen olisi päätynyt kapinallisten jälkeen (nämähän joutuivat vaihtamaan tukikohtaa heti Kuolemantähden mitaliseremonioiden jälkeen) esimerkiksi salakuljettajille, ja vaikka tukikohta sitten The Force Awakensissa olisi taas kapinallisten tai kapinaa seuranneen Tasavallan hallussa, olisi nimi jäänyt. Itse olen kuitenkin ajatellut, että ”merirosvojen poukama” olisi yksinkertaisesti elokuvatuotannon koodinimi Yavin IV:lle. Koodinimiähän tässä tuotannossa tiedetään käytetyn: esimerkiksi hahmo ”Kira” (Daisy Ridleyn Rey), väitetysti lavaste ”Zorron hattu” (Darth Vaderin palanut kypärä) tai vahvistetusti ”Avco” ja ”Foodles” (The Force Awakens). Lisäksi kannattaa huomata, että monet yhdistävät ”Pirates Coven” Peter Paniin, erityisesti Disneyn versioon. Kaikkiaan tuntuu epätodennäköiseltä, että nimi mainittaisiin itse elokuvassa.

Kuitenkin merirosvot ovat putkahdelleet esiin muuallakin Episode VII -huhumyllyssä. MakingStarWars uskoo nähneensä luonnoksia kuudesta rosvosta, joita se kutsuu nimellä ”pirates”, ja joiden se uskoo sijoittuvan elokuvassa autiomaaplaneetalle. MSW:n kuvauksen perusteella luonnos tosiaan tuntuisi esittävän aavikko-olosuhteisiin pukeutuneita ryökäleitä. Lisäksi samoissa kuvissa esiintyy MSW:n mukaan ”Montross”-hahmo (taas yksi koodinimi), joka esimerkiksi luonnoskuvavuodon yhteydessä on muutoin yhdistetty autiomaaplaneetalle (ja jonka esittäjäksi on spekuloitu Max von Sydowta). Moni spekuloi Oscar Isaacin sopivan salakuljettajan tai piraatin rooliin ennen kuin traileri paljasti hänet X-Wing -pilotiksi. Eräs 4chan-kirjoittaja mainitsi piraatit merkittävässä roolissa elokuvaa, mutta kyseessä oli varmaankin pelkkä sanaseppo. Ja niin, aivan äskettäin Badass Digest raportoi kuulleensa, että ensimmäinen spinoff-leffa keskittyisi ”piraatteihin”, joista yksi saattaisi olla nuori Han Solo.

Mutta nyt se varsinainen exclusive.

Minulle on kerrottu luotettavasta lähteestä, että Episodi VII:ssä todella on myös ”avaruuspiraatteja” (”space pirates”). Lisäksi minulla on syy epäillä (muttei olla täysin varma!), että avaruuspiraateiksi kutsutut hahmot esiintyvät elokuvassa jossain muualla kuin autiomaaplaneetalla.

Kuten näissä tapana on, enempää en voi sanoa. Voin vain jatkaa spekuloiden: Star Wars -universumissa pirate-termillä on tavattu kutsua salakuljettajia ja vähän muunkinlaisia pikkukonnia. Termi oli käytössä niinkin äskettäin kuin The Clone Wars -piirretyssä, jossa esiintyi piraatti Hondo Ohnaka. Konkreettisempia avaruusmerirosvoja taas esiintyi vaikkapa vanhoissa Marvel-sarjiksissa. Jos Episodi VII:ssä siis esiintyy (tai edes vilahtaa) hahmoja, joita kutsutaan ”avaruuspiraateiksi”, kyse voi olla melkein minkälaisesta joukkiosta tahansa jossain Imperiumin ja kapinallisten/Tasavallan välissä.

Mutta mihin tällaiset hahmot sitten mahtuisivat, ja missä kohtaa elokuvaa heihin törmättäisiin – minulla ei ole aavistustakaan. Jos piraatit eivät asusta Massassi-temppelissä (ja Greenham Common -kuvauksista salakuvattujen otosten perusteella se näyttää kyllä täysin sotilastukikohdalta), ja jos ”avaruuspiraatit” ovat vieläpä eri jengi kuin hiekkaplaneetalla mahdollisesti kohdattavat ”piraatit”, niin missä edellisiin sitten törmätään?

En tiedä. Se, mitä tämän tiedon kuuleminen minulle aivan ennen kaikkea opetti, oli se, että me emme todellakaan tiedä Episodi VII:stä vielä läheskään kaikkea. Toivotan erinomaisen hyvää, ja jännittävääkin, vuotta 2015 kaikille.

(P.S. Uuden vuoden kunniaksi rekisteröin blogille selkeämmän osoitteen tahtienjatkosota.com. Lisäksi kokosin aiemmat kirjoitukset sisällysluetteloksi, jollaista ainakin itse olen huomannut tarvitsevani.)

Kuvausten vuodesta ensi-illan vuoteen

Vuosi vaihtuu, ja Voiman heräämiseen on enää päiviä. Tosin niitä on sentään vielä 352, mutta kuitenkin.

artoo_kalenteri

Tiedän, mitä teet ensi joulukuussa. (Kuva: Aki Jörgensen)

 

Niin paljon kuin tässäkin blogissa olen tuskaillut Star Warsin paluun salailevaa valmistelua ja kaivannut huhujen ja spekulaatioiden sijaan avoimempaa elokuvanodotusta, on vuodessa toki hurjasti tapahtunutkin. Summatessani päättynyttä vuotta 2013 tähän blogiin vuosi sitten emme tienneet elokuvasta oikeastaan mitään muuta kuin että se oli tulossa ja keitä oli palkattu kameran taakse.

Vuosi 2014 oli vuosi, jolloin (suureksi osaksi – muttei kokonaan – katseiltamme piilossa) maailmassa valmistettiin uutta Star Wars -elokuvaa. Kuvaukset alkoivat toukokuussa ja päättyivät marraskuussa.

Saimme tietää, että elokuva tapahtuu 30 vuotta Jedin paluun jälkeen ja että nuoren pääosakolmikon lisäksi siinä esiintyy monta vanhaa tuttua. Huhtikuun lopussa kohtasimme elokuvan päänäyttelijät, mutta heidän rooleistaan emme vieläkään tiedä kovin paljon. Ihmettelimme jonkin aikaa näyttelijäkaartin testosteronista ylivoimaa, mutta sittemmin näyttelijöitä julkistettiin lisää (eikä esimerkiksi Christina Chongia tai Maisie Richardson-Sellersiä ole vieläkään julkistettu, vaikka molemmilla on elokuvassa jonkinlainen rooli).

Seurasimme kuvauksia kärkkyen tietoa sieltä, mistä sitä tihkui – ja nettiaikanahan sitä tosiaan tihkui, tiukimminkin suljetun mysteerilaatikon raoista. Oli Abu Dhabin autiomaasta bongattu AT-AT:n jalka, joka paljasti autiomaakuvaukset ja johdatti meidät kohti tilannetta, jossa nyt tiedämme Episodi VII:n tapahtuvan monella planeetalla, mutta melkein kaikki vuotaneet tiedot ja luonnoskuvat koskevat yhä autiomaaosaa. Kesäkuussa lavasteovi rojahti Harrison Fordin jalalle, ja yhtäkkiä kaiken maailman tabloiditkin heräsivät uuden Star Warsin kuvauksiin. Englannissa elokuvaa kuvattiin studion ulkopuolella Puzzlewoodin metsässä ja Skelligin saarella melko onnistuneesti paparazzeilta piilossa sekä Greenham Commonin vanhalla lentokentällä erittäin epäonnistuneesti piileskellen.

Saimme tietää, että Star Warsin vanhaa expanded universea seuranneiden kannalta Episodi VII on kuin onkin reboot: vanha EU siirrettiin Legends-tittelin alle ja uusi elokuva aloittaa puhtaalta pöydältä. Uuden elokuvan kuvausten lomassa Lucasfilm valmistautui tykittämään Star Warsia pian enemmän kuin osasimme koskaan odottaakaan, ja palkkasi ohjaajia ja käsikirjoittajia tulevien spinoff-elokuvien tekijöiksi (sekä episodien VII-IX tekijäksi, vaikka Rian Johnsonin duunia ei ole vieläkään (!) julkistettu virallisesti). Syksyn aikana saatoimme myös katsoa oikeaa uutta Star Warsia eli animaatiosarja Rebelsiä, joka oli avoimesti nähtävillä jopa SW.comissa, ja josta en ole ennättänyt kirjoittaa oikeastaan mitään vaikka koko syksyn on ollut tarkoitus.

Marraskuussa saimme viimein episodi VII:n alaotsikon ja näimme teaserin. Nyt jälkikäteen, täytyy sanoa, että jollain tapaa oli kyllä ihan hienoa kokea se näin puhtaalta pöydältä. Missä tahansa normaalissa elokuvatuotannossa se vähä, mitä Force Awakensin teaser näytti, olisi paljastunut suurelle yleisölle jo hyvän aikaa ennen teaseria: esimerkiksi se, että John Boyega näyttelee stormtrooperia. Sitä neitseellistä katsomisen hetkeä, minkä teaser minullekin kesken erään työillan tarjosi, ei ehkä mikään näihin elokuviin liittyvä hetki voi enää tarjota, sillä esimerkiksi episodi VIII:n kuvausten aikaan tiedämme niin paljon, paljon enemmän siitä, mitä odottaa. Nythän tilanne on se, että vaikka joulukuussa opimme teaserin hahmojen nimet, emme silti tiedä heistä vielä paljonkaan.

Ja siksi, ehkä ennen kaikkea, saimme vuoden aikana upota huhujen ja spekulaatioiden sammioihin niin syvälle kuin vain suinkin tahdoimme. Oli muun muassa Sithin musta lady, oli Boba Fett -spinoff, oli jedimetsästäjät-huhu, oli Luke kateissa -huhu, oli Red Five -spinoff, oli Luken käsi -huhu, oli luonnoskuvien pahisolento, oli huhut noin jokaisen vanhan planeetan paluusta, oli Luke ei ole kovin kauan kateissa -huhu, oli Obi-Wan -spinoff, oli Lukeen liittyy iso, iso paljastus -huhu, oli trailerin ääni -spekulaatiot ja, ihan tässä vuoden viime metreillä ja ilman että ehdin siitä kirjoittaakaan, oli vielä Han Solo -spinoff, jonka olisi luullut koko ajan olleen ilmeisimpänä listalla.

Edellisen vuodenvaihteen kirjoituksessani en uskonut meidän näkevän vuonna 2014 teaseria, joten pitänee olla tyytyväinen. Ei pane kieltäminen, että nämä ovat kenties kaikkien aikojen jännittävimpiä vuosia olla Star Wars -fani.

Vuonna 2015 niin sanottu uusi expanded universe aloittaa toden teolla, kun Marvelin uusi SW-sarjisten linja käynnistyy tammikuussa. Se kuitenkin aloittaa vanhojen elokuvien ajasta, joten episodi VII:n maailma pysyy vielä jonkin aikaa piilossa. Episodi VII itse saanee teaser-julisteen piakkoin ja varsinaisen trailerin todennäköisesti alkukesän aikoihin, mutta samaan aikaan jälkituotanto höyryää kovaa vauhtia omissa kammioissaan, ja niiden kammioiden varjelu julkisuudelta voi olla kuvauksia helpompaa. Viralliset julkistukset saattavat sitä paitsi pikemminkin liittyä niihin spinoffeihin, joista ensimmäisen kuvaukset saattavat alkaa yllättävänkin pian Pinewoodin studioille Force Awakens -tuotannon ohessa rakennetuissa lavasteissa.

Syksyllä kauppoihin alkaa vähitellen ilmestyä sellaisia oheistuotteita, jotka johdattavat meitä kohti elokuvaa – luvassa on ilmeisesti ainakin nuortenromaaneja alaotsikolla ”Journey to Episode VII”. Mutta koska varsinaiset romanisaatiot aiotaan samojen lähteiden perusteella julkaista vasta ensi-illan jälkeen, Lucasfilmin tarkoitus ilmeisesti on todella yrittää säilyttää mahdollisimman suuri osa salaisuudesta ensi-iltaan asti. Vuosi sitten en olisi millään uskonut sen onnistuvan, mutta kuvausvuoden vierähdettyä näinkin vähillä vuotovahingoilla, en vanno enää mitään sen kaltaista. Sitä paitsi, vain 352 päivän kuluttua tämänkin tiedämme (mutta sitten kyllä meidän olisi parempi saada pirun kattavat making of -dokkarit jälkikäteen!).

Kenties minunkin pitäisi vuonna 2015 lakata huolehtimasta ja oppia rakastamaan mysteerilaatikkoa.

Asiat ja nimet ovat aina kiinni toisissaan

Saduissa ja mytologioissa nimissä on voimaa. Tittelintuure käyttää salaista nimeään vallan välineenä, ja raivostuu, kun sadun kuningatar saa sen selville. Supersankarit salaavat identiteettinsä hupsuilla silmälaseilla ja toimittajarooleilla (sanoo silmälasipäinen toimittaja), koska heidän todellisen identiteettinsä salaaminen voimauttaa sankari-identiteetin toimimaan tavallisten ihmisten yläpuolella pahaa vastaan. Tai, modernina esimerkkinä: Doctor Who ei ole nimi, vaan kysymys.

Koska olen tämän kirjoituksen kanssa melkein viikon myöhässä, tähän mennessä kaikki lienevät jo kuulleet, mitkä ovat Star Wars VII:n teaserin uusien hahmojen nimet. Nehän paljastettiin ”keräilykortteina” Entertainment Weeklyssä viikko sitten, ja ovat siis:

  • Rey (tyttö kiiturilla, Daisy Ridley)
  • Finn (stormtrooper, John Boyega)
  • Poe Dameron (mies X-Wingissä, Oscar Isaac)
  • Kylo Ren (mies metsässä, ???)
  • BB-8 (droidi pallona)

Ja tästäkös riemu, raivo ja spekulaatio.

ReyRey ei saa kortissaan sukunimeä, koska se on olevinaan spoileri. Todellisuudessa mietittäväksi jää enää, onko nimi Solo vai Skywalker. Castingista lähtien minä ja moni muu olemme uskoneet elokuvan pääpariksi haettavan Leian ja Hanin tytärtä sekä Skywalker-suvun ulkopuolelta tulevaa miestä. Omaan uskomukseeni säröjä tuli vain siitä, että ns. Rachel-rooliin haettiin näyttelijää etnisyydestä piittaamatta. (Selitys tälle on joko se, että samassa castingissä etsittiin vaivihkaa näyttelijöitä moniin rooleihin, tai huhu, jonka mukaan käsikirjoituksen jossain vaiheessa kaikkien uusien hahmojen todella harkittiin tulevan uusista suvuista.) Se, että sukunimeä ei kortissa nyt ole, ei oikeastaan tunnu enää mysteerin ylläpitämiseltä, vaan vahvistukselta. Rey on kiva nimi, johon on helppo tottua, mutta niin olisi ollut koodinimi Kirakin – johon oikeastaan ehdin jo tottua. No, ainakin Rey sopii suomenkieliseen puheeseen paremmin.

FinnFinnin pitäisi ainakin sopia Suomeen (enpä olisi arvannut, että saamme SW-universumiin kunniakansalaisen), mutta valitettavasti nimi tapaa taipua meikäläisissä lauseissa hassusti. Mielenkiintoista on, että myös Finn jää kortissaan ilman sukunimeä. Jos Reyn sukunimen puuttuminen olisi spoileri, voiko Finnin olla myös? Finn Calrissianiin en usko – se olisi naiivin ilmeistä – mutta Finn Windua jään vakavasti miettimään. Finn kasvaa oletettavasti jediksi uuden trilogian aikana, eikä sukutaustasta sillä uralla ole tunnetusti haittaa. Varsin mahdollinen on myös kevyt Rebels-kytkös nimellä Finn Leonis. Silti, jotenkin veikkaisin, että tässä on ennen kaikkea kyse hämäyksestä. Finnin sukunimi puuttuu, jotta Reyn sukunimen puuttuminen ei näyttäisi kainostelulta.

Poe-Dameron

Poe Dameron on uuden trilogian todennäköinen lentäjä-ässä, joka saattaa pilotoida erityistä mustaa X-Wingiään. Hyvin starwarsmainen nimi ei soita kelloja, ja kertoo juuri siten paljon: Poe Dameron ei olekaan Poe Antilles tai Poe Darklighter, kuten minäkin ehdin jo uskoa. Hän on siis uusi hahmo, ei ”jonkun poika”. Kyllä sekin kelpaa.

Kylo-RenKylo Ren yllättää sarjasta isoimmin, enkä tarkoita vain siksi, että nimi on nelikosta, hmm, vähiten viileä, tuoden mieleen mm. expanded universe -inhokin Kyp Durronin. Erityislaatuisen miekan käynnistävä pahishahmo saa kortissa sukunimen (oletan), joten vaikuttaa siltä, että kyseessä ei sittenkään olisi Reyn veli. Pitäisikö sitten paikkansa toinen vahva huhu, jonka mukaan hahmo on sith-esineitä keräävä aristokraatti? Ehkä kaikkein yllättävintä tässä on, että meille paljastetaan tämä jo nyt: kun JJ Abrams pelaa omaa spoiler gameaan uusien hahmojen identiteeteilla, on minusta todella villiä paukauttaa jo nyt pöytään kortti, joka sanoo, että pahishahmo ei olekaan Skywalker (saati Luke Skywalker, kuten jotkut teaserin ilmestyessä spekuloivat!). Itse asiassa, minua yllättää jo sekin, että kortti paljastaa hahmon sukupuolen, jota teaserin perusteella vielä saattoi arvuutella. Kylo Renin näyttelijän täytyy olla joko Adam Driver tai Domhnall Gleeson. Edellistä on huhuttu pahisrooliin koko ajan, mutta toisaalta jälkimmäisen rooli on pysynyt (pidetty?) kaikkein syvimmin salattuna.

BB-8BB-8 on kovin, kovin söpö nimi. Kahdeksikko, kuin robotin muoto ikään! Ja beeb-beeb! Kuin maantiekiitäjä! Tui-tui!

 

 

 

Yksi mielenkiintoinen seikka näissä paljastuksissa on tietysti vielä se ilmeinen: Yksikään näistä ei vuotanut mistään. Reyn nimeksi on huhuttu Kiran lisäksi muun muassa Fawnia, mutta ei Reyta. Kylo Renin nimeksi muistan ehdotetun ainakin Revania ja Ruinia. Ja nimien kun olisi voinut luulla – kuvauksissa käytetyistä koodinimistä huolimatta – olevan laajemman piirin tiedossa kuin vaikkapa luonnoskuvien, joita sentään on nettiin vuotanut… Mysteerilaatikon saumat ovat totisesti tiukasti suljetut!

Ujautan tähän perään vielä pari muuta tuoretta tiedonjyvää hahmoihin liittyen:

  • Disney-sivu Stitchkingdom epäilee applikaatio-rekisteröintien perusteella, että Star Wars VII:ssa on myös hahmo nimeltä ”Captain Phasma”. Jos, niin loogisin veikkaus kapuksi olisi kai Gwendoline Christie.
  • Maisie Richardson-Sellers on saanut viimein luvan vahvistaa roolinsa The Force Awakensissa. Eihän sitä olekaan huhuttu kuin, hmm, keväästä, eli ajasta kauan ennen casting-julkistusta. Lucasfilm, olisitte voineet tiedottaa.
  • Andy Serkis ei näyttele kahta hahmoa, kuten viime viikolla minäkin spekuloin, vaan yhtä ainoaa. Tämä ja monta muuta kiintoisaa tietoa paljastuu Entertainment Weeklyn haastattelusta, jossa Serkis puhuu VII:sta melkein enemmän kuin muut tekijät tähän mennessä yhteensä. Uskon kyllä edelleen, että Serkisin hahmo on motion capturea eli osittain tietokoneistettu luomus. Mutta millaiselle sellaiselle hahmolle sopii niin syvältä kumpuavalta ja muinaiselta kuulostava ääni kuin teaserissa kuulemme?

Muuten, Star Wars: The Force Awakensin ensi-iltaan on tänään tasan vuosi.

Juonihuhut: Hei kuka puhuu

Eilisen epämääräisemmän huhusummauksen vastapainoksi pureudun tänään yhteen järeämpään huhuun: hahmoon, joka lausuu teaserissä kuultavat repliikit. Spoilerivaroitus: Kirjoitus pohjaa ”vain” huhuihin, mutta spoilereita vakavasti välttelevien ei kannata lukea.

”There has been an awakening. Have you felt it? The Dark Side, and the Light.”

AndySerkis

Ovatko tässä pahan uudet kasvot? Tai edes ääni? (kuva: RanZag, CC BY 2.0)

Teaserin puhuja on Andy Serkis. Tämä ei ole enää huhu, vaan fakta, jonka myönsi Serkis itsekin. Sen sijaan hänen hahmostaan emme tiedä varmuudella mitään.

Jedi News lisäsi viime viikolla soppaan merkittävän lisäväitteen: nettisivun lähteiden mukaan Serkisillä olisikin Episodi VII:ssä kaksi roolia. Toinen olisi motion capture -rooli, jollaiseen Serkis loogisesti on oletettu Star Warsiin palkatun. Jedi News lisää tähän väitteen, että Serkisin hahmon lisäksi ”atleettiseen ja akrobaattiseen” motion capture -hahmojen tiimiin kuuluisivat parkour-taitojensa vuoksi palkatut näyttelijät Pip Anderson ja Crystal Clarke. Uskottavaa!

Mutta Jedi News väittää siis, että teaserin sanat lausuukin Serkisin toinen hahmo. Kirjoittajien mukaan väitteelle olisi myös lähde, eikä kyse olisi vain spekulaatiosta, jonka ehtivät varmasti tehdä meistä monet: jos Serkis tulkitsisi sitä pienikokoista sinistä motion capture -hahmoa, joka esiintyy vuotaneissa luonnoskuvissa, kyseessä ei kai voi olla teaserin suurelta ja muinaiselta (ei, ei niiltä) kuulostava ääni. Sivun kirjoittajat tuntuvat uskovan, että tämä toinen rooli ei olisi motion capture -rooli lainkaan. Toisen hahmon kuitenkin väitetään ”kytkeytyvän keskeisesti tarinan alun Daisy Ridleyn hahmon taustatarinaan” ja että hahmossa olisi ”enemmän kuin miltä ensin näyttää”.

Tässä kohtaa kohautan epäilevän sormeni. Jedi Newsin kuvaus jälkimmäisestä hahmosta tuntuu sopivan ”Montross”-koodinimellä vuotaneissa luonnoksissa esiintyneeseen kyborgihahmoon, jonka on huhuttu olevan prequel-ajan henkilökohtaisesti kokenut ”murtunut mies”, jolta Ridleyn esittämä ”Kira” etsii tietoa löytämästään valomiekasta. Ongelma vain on, että tämän hahmon esittäjäksi on huhuttu Max von Sydowta. Olen itsekin epäillyt, että hahmo paljastuu esimerkiksi Boba Fettiksi, ja olettanut roolin elokuvassa olevan melko pieni, vaikka varmasti kiinnostava. Veteraaninäyttelijä von Sydow, jonka moni alunperin oletti pahikseksi, sopisi rooliin hyvin, ja aiemmissakin Star Warseissa on tavattu palkattu suhteellisen pieniin, mutta mieleenpainuviin rooleihin vanhemman polven niminäyttelijöitä (Peter Cushing Tarkinina, Christopher Lee Dookuna). Ja mielestä unohtuviinkin rooleihin (Terence Stamp Valorumina)…

Näin ollen Jedi Newsin raportti tuntuu rikkinäisen puhelimen läpi kuullulta. Aivan kuin sivun lähteet sekoittaisivat teaserin puhujahahmon Montrossiin.

Serkisin kaksi hahmoa -skuuppi voi kuitenkin hyvin pitää paikkansa. Ratkaisuksi käy Star Wars Underworldin vastahuhu, jonka mukaan Serkisin näyttelemä teaserin puhuja on ”zombiemainen vanha mies, joka näyttää kuin kuolleista nousseelta”. Nettisivu antaa hahmolle nimenkin, ”Uber”, mutta muistuttaa tämän olevan samantapainen koodinimi kuin Kira, Montross ja Rose (joista viimeksi mainitun väitetään olevan Lupita Nyong’on hahmon koodinimi).

Elävä kuollut tai olento, jonka kuuluisi olla jo kuollut? ”The Dark Side of the Force is the pathway to many abilities some consider to be unnatural”, kehräsi keisari Palpatine Anakinin korvaan hyytävästi Episodissa III. Väite sopii yhteen useiden uuden trilogian pahista koskevien huhujen kanssa. On esimerkiksi väitetty, että avausleffalle olisi jossain vaiheessa harkittu (tylsää) nimeä ”The Ancient Fear”. On väitetty, että vaikka elokuvassa olisikin nuoria pahiksia, taustalla vaikuttaisi myös salaperäinen hahmo, joka ei vielä seiskassa paljastaisi kaikkia korttejaan (tosin, on myös väitetty päinvastoin, että uudessa trilogiassa oppipoika ohittaisi nopeasti mestarinsa). Ja niin, on huhuttu tai vähintään spekuloitu ihan suoraan, että uuden trilogian pääpahis olisi tuo Episodi III:ssa mainittu Darth Plagueis, Palpatinen opettaja, joka sittenkin olisi keksinyt kuolemattomuuden keinon, ja joka olisi siten kärsivällisesti odottanut tämän tuhoa ennen paluutaan. Itsekin ajattelen, että jos Episodi VII:ssä todella on kuolemattomuuden saavuttanut ikivanha sith, on todella pölhöä, jos kyseessä silloin ei olisi Plagueis, kun hänen kauttaan myös pahisten puolelle rakentuisi jatkumo aiempiin Star Wars -elokuviin.

Tiivistäen: nämä väitteet yhdistettynä vanhoihin huhuihin tarkoittaisivat, että teaserin puhujahahmo olisi jopa uuden trilogian pääpahis, ja roolin näyttelisi Andy Serkis. Se, että luonnoskuvissa todistettavasti ja huhuissa vahvasti esiintyväksi sith-esineitä keräileväksi ”haudanryöstäjäksi” huhutaan sitkeimmin Adam Driveria, ei olisi ristiriitaista. Teaserin puhuja olisi yksinkertaisesti eri hahmo. Kenties repliikit jopa lausuttaisiin haudanryöstäjälle, joka luultavasti sytyttää teaserissa säväyttävän miekkansa?

Kyllä se voi näin olla. Andy Serkis on todella lahjakas näyttelijä, jonka taidot ovat hyvin toisenlaiset kuin näyttelijäpiireissä on totuttu. Näiden taitojen nostaminen yllättävään käyttöön olisi hyvin jjabramsmaista. Apinoiden tulkitseminen uskottaviksi henkilöiksi ei todellakaan ole helppoa. Serkisin uran tähänastisen läpimurtoroolin, Sormustarun skitsofreenisen Klonkun, nyanssien perusteella on selvää, että hän pystyy vaikka minkälaiseen pahishahmoon. Tosin omilta kasvoiltaan Serkis saattaa olla sellaiseen turhan kiltti, mutta sen paremmin Star Wars -sarjassa kuin Serkisin urallahan ei ole koskaan ollut mikään ongelma erottaa ulkomuotoa roolisuorituksesta.

Tämän sanottuani minun on kuitenkin pakko palata vielä askel taaksepäin. Entä jos Jedi News onkin oikeassa, ja Serkisin hahmo sittenkin kytkeytyy Daisy Ridleyn hahmoon elokuvan alussa?

Tarkoitan siis: Entä jos Serkis, ei von Sydow, näytteleekin ”Montrossia”? Entä jos teaserin puhuja onkin harmaan alueen herra Montross, ei sysimusta pahis? Näin voisi olla, jos kyborgihahmo paljastuukin Boba Fettin sijaan vaikkapa entiseksi jediksi. Haudanryöstäjä-wannabe-sithin sijaan teaserin sanat saatettaisiin silloin lausua juuri Daisy Ridleylle (tai hänelle ja John Boyegalle).

Ja jos se menisikin näin, se tarkoittaisi, että meillä olisi vapaana vielä sekä trilogian pahiksen, huhutun muinaisen uhkan rooli…että Max von Sydow.