Hei hei, Benioffin ja Weissin Star Wars -elokuvien sarja

Liki samaan aikaan kun The Mandalorian -sarjasta tiistaina julkaistiin mainiosti odotuksia nostattava uusi traileri, muualla kuin virallisella sivulla kohistiin kiusallisemmasta Star Wars -uutisesta. Game of Thrones -miehinä tunnetut David Benioff ja D.B. Weiss ilmoittivat luopuvansa Star Wars -elokuvasarjansa kehittelystä.

Yllättyneisiin en kuulu ainakaan minä. Kuten kirjoitin kuukausi sitten, kun Marvel-mestari Kevin Feigen ilmoitettiin suunnittelevan omaa Star Wars -elokuvaansa, merkit Benioffin ja Weissin lähdöstä ovat olleet ilmassa pitkään. Star Wars -elokuvia on tällä hetkellä ilmoitettu ensi-iltaan tämän vuoden jälkeen vain vuosille 2022, 2024 ja 2026, ja silti tällä hetkellä tekeillä piti olla sekä Benioffin ja Weissin leffasarja, Rian Johnsonin trilogia ja nyt tuoreimpana lisäyksenä myös Feigen elokuva. Ainakin yksi projekti näytti väistämättä olevan saamassa kirveestä.

Benioffin ja Weissin elokuvasarjahanke (josta ei siis puhuttu ”trilogiana”, vaan nimenomaan ”elokuvien sarjana”) julkistettiin helmikuussa 2018. Juuri sen avausosa oli periaatteessa luvattu ensi-iltaan jouluksi 2022 – ei tosin yleisölle suunnatulla tiedotteella, vaan Disneyn sijoittajille puhuvan toimitusjohtaja Bob Igerin suulla. Sen enempää sen etenemisestä ei kuitenkaan oltu kuultu mitään pitkään aikaan. Edellisten kuulumisten jälkeen Benioff ja Weiss, tai D&D kaverien kesken, olivat saaneet ulos Game of Thronesin viimeisen, yleisesti varsin heikkona pidetyn tuotantokauden sekä tehneet viiden vuoden diilin eksklusiivituotantojen kehittelystä Netflixin kanssa. Erityisesti tuon hiljaisuuden ja Netflix-sopimuksen perusteella minäkin siis kuukausi sitten vihjailin, että Kevin Feigeltä on ehkä kysytty Star Wars -kiinnostuksia siinä vaiheessa, kun D&D:n lähtö on alkanut vaikuttaa mahdolliselta tai jopa jo varmalta.

David_Benioff_&_D._B._Weiss

David Benioff ja D.B. Weiss (kuva Gage Skidmore / Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0)

Ja niinhän tässä nyt vaikuttaa, että juuri niin kävi. ”Päivässä on vain tietty määrä tunteja, ja me koimme että emme voineet tehdä oikeutta sekä Star Wars että Netflix-projekteillemme. Joten valitettavasti astumme sivuun”, Benioff ja Weiss lausuivat medialle.

Tämä ei välttämättä ole aivan koko totuus. En niinkään epäile, että asiaan kovinkaan suuresti liittyisi se, että Benioffiin ja Weissin maallinen kunnia on kokenut melkoisen kolauksen tämän vuoden aikana Game of Thronesin päätyttyä vähemmän kunniakkaasti (ja aivan viimeisimpänä heidän omien ’tuurilla laivatkin seilaa’ – tunnustustensa myötä). Mutta sen sijaan arvelen kyllä, että Netflixin kanssa tehtyyn soppariin on voinut ihan suoraan kuulua pykälä ”ette sitten todellakaan tee mitään Star Wars -leffasarjoja pahimmalle kilpailijallemme”. Aikatauluihin vetoaminen voi olla vain kaunis (ja sinänsä totuudenmukainenkin) tapa väistyä sivuun – ja näin Lucasfilmin johtajan Kathleen Kennedyn lämpimät sanat Benioffista ja Weissista tiistaina medialle voisivat olla aivan aitoja. Tämä ei nyt toteutunut, mutta kukaan ei ehkä lähtenyt ovet paukkuen, kuten useissa aiemmissa viime vuosien Star Wars -tekijävaihdoissa. Hellurei ja hellät tunteet!

game_of_thrones_season_8_daenerys_jon

Daenerys Targaryen ja Jon Snow, joiden tarinat monen mielestä alkoivat paremmin kuin etenivät sitten, kun Benioff ja Weiss vastasivat heistä itse ilman George R.R. Martinin kirjojen tukea.

Kun Benioff ja Weiss nyt ovat ulkona, tarjolla vuoden 2022 Star Wars -elokuvaksi ovat siis Rian Johnsonin ja Kevin Feigen projektit (ellei pakasta sitten vedetä jotain kolmatta, täysin julkistamatonta hanketta). Näitä on hyvä-eli-huono spekuloida, koska tiedämme kaikista julkistetuistakin projekteista niin kovin vähän. Ynnäsin vähiä tietoja tuohon kuukauden takaiseen postaukseen, mutta tässä se nyt taas tiivistettynä: Johnsonin trilogian on määrä kertoa täysin uusi tarina Star Wars -universumissa, ehkä kokonaan käyttämättä tuttuja hahmoja. Benioffin ja Weissin elokuvien huhuttiin sijoittuvan vanhan tasavallan aikaan. Feigen projektista emme tiedä mitään.

Kaikkia näitä hankkeita, ja lisäksi The Mandaloriania, yhdistää – näillä tiedoilla – yksi seikka: ne vaikuttavat nimenomaan tekijälähtöisiltä projekteilta. Johnson esitti Kennedylle The Last Jedin kuvausten aikaan idean, jonka Lucasfilm osti. Benioffin ja Weissin sekä Kevin Feigen ja Mandalorianin Jon Favreaun kohdalla Lucasfilm vaikuttaa kutsuneen nimenomaan heidät kehittelemään Star Wars -tarinoita elokuviksi ja sarjoiksi.

Tässä nämä projektit eroavat merkittävällä tavalla itse asiassa kaikista tähän asti valmistuneista Disney-aikaisista Star Wars -elokuvista eli jatko-osatrilogiasta, Rogue Onesta ja Solosta sekä hylätystä Boba Fett -projektista ja nyt sarjaksi päätyvästä Obi-Wanista. Näissä nimittäin ensin oli yhtiön sisällä päätetty konsepti tai projekti, johon sitten palkattiin kirjoittajia ja/tai ohjaajia. Jatko-osatrilogian, Solon ja tavallaan muidenkin hahmosooloelokuvien alkuperäinen alullepanija oli George Lucas itse, Rogue One taas sai alkunsa ILM:n johtajan John Knollin ideasta. Ja, kuten on sitten moneen kertaan tässäkin blogissa puitu: sittemmin moni näiden ideoiden jatkokehittelijä sai potkut tai antoi sopuisammin tilaa seuraajalleen kesken projektin.

Vaikka Benioffin ja Weissin lähdön voi siis näin laskea jälleen yhdeksi lenkiksi pitkään tarinaan, jossa Disneyn aikaiset Star Wars -hankkeet kaatuvat tai vaihtavat tekijää, sen voi hyvällä tahdolla laskea myös osaksi Lucasfilmin yritystä muuttaa kaavaa. Jos Benioff ja Weiss oli kutsuttu kehittelemään haluamaansa Star Wars -projektia, heidän lähtönsä jälkeen ei välttämättä jää mitään hanketta, jonka jatkamista joku toinen onneton seuraavaksi päätyisi yrittämään. Sen sijaan tilalle tulee joku uusi yrittäjä aivan toisen projektin kanssa – Feige nyt sitten, esimerkiksi.

Ja se saattaa olla sentään terveempi tie.

boba-fett

Yksi monista miehistä, jotka eivät saaneetkaan heille luvattua omaa elokuvaansa.

Mutta katsoi tätä miten tahansa, on Benioffin ja Weissin elokuvasarja joka tapauksessa jälleen yksi isosti ja virallisesti julkistettu Star Wars -projekti, joka nyt voidaan katsoa kariutuneeksi. Se ei näytä eikä tunnu hyvältä.

The Last Jediin tyytymättömät nettimouhaajat ovat pitkään vaatineet Kathleen Kennedyn eroa Lucasfilmin toimitusjohtajan ja Star Wars -päätuottajan tehtävästä siksi, että heidän mielestään hän on tuottanut vääränlaisia Star Wars -elokuvia. Minusta parempia perusteluja alkaa olla sen kyseenalaistamiseen, onko toimitusjohtaja tehtäviensä tasalla seistessään näiden tuottamattomiensa Star Wars -elokuvien kohoavan pinon takana.

Kevin Feige aikoo tehdä Star Wars -elokuvan, mutta minkä ja mihin kummaan se mahtuu?

Torstain uutinen Marvel-tuottaja Kevin Feigen tulevasta Star Wars -elokuvasta jätti fanikunnan ainakin keskikokoisen hämmennyksen valtaan. Menemättä nyt edes siihen, kuinka harmillista on, että jälleen Star Wars -elokuvan tekijäksi nimetään valkoisten miesten globaalin vähemmistöryhmän edustaja, kysyä sopii esimerkiksi, että minkä ihmeen Kevin Feigen tulevan Star Wars -elokuvan.

Niinpä nyt on mitä erinomaisin aika kerrata sitä kummallista sotkuista vyyhtiä, joka esittää tulevia Star Wars -elokuvia.

Kevin_Feige

Kevin Feige, Marvel-elokuvien ja tulevaisuudessa yhden Star Wars -elokuvankin tuottaja. (kuva: Gage Skidmore / Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0)

Virallinen fakta on nyt siis se, että ensi joulun episodi IX:n eli The Rise of Skywalkerin jälkeen luvassa on seuraava Star Wars -elokuva ”vasta” jouluna 2022. Kolmen vuoden tauon taustalla on Solon floppaus, jonka jälkeen Disney ja Lucasfilm ilmoittivat pohtivansa strategiansa uusiksi. Yksi näiden pohdintojen seurauksista on se, että pitkään standalone-elokuvaksi (ilman avointa julkistusta tosin) kehitelty Obi-Wan Kenobin soolotarina päätyykin suoratoistosarjaksi Disney+-palveluun.

Ensi joulun jälkeen Star Wars -elokuvia on merkitty Disneyn julkaisukalenteriin jouluiksi 2022, 2024 ja 2026. Tällä perusteella tekeillä pitäisi siis olla yksi uusi elokuvatrilogia, ei enää yksittäisiä standaloneja, vai kuinka?

Mutta kun. Samaan aikaan virallinen fakta on myös se, että tekeillä on kaksi trilogiaa tai peräti pitempää sitä elokuvien sarjaa. Toista kehittelee The Last Jedin tekijä Rian Johnson, toista keittelevät Game of Thronesin showrunnerit David Benioff ja D.B. Weiss. Edellisen odotetaan toimivan ainakin avausosansa kirjoittaja-ohjaajana, GoT-miehet todennäköisesti jättäisivät ohjauksen ammattilaisille ja tyytyisivät tuottaja-kirjoittajan rooliin.

David_Benioff_&_D._B._Weiss

D&D eli David Benioff ja D.B. Weiss, Game of Thronesin kirjoittaja-tuottajat ja tulevaisuudessa yhden Star Wars -elokuvasarjankin sellaiset. (kuva Gage Skidmore / Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0)

Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger sanoi toukokuussa, että vuoden 2022 elokuva on Benioffin ja Weissin leffasarjan avaus, ja vaikka varsinainen Lucasfilmin lehdistötiedote tästä puuttuukin, ei Igerin ilmoitusta tee kevyesti mieli kyseenalaistaa. Tämä franchise seisoo sellaisella huhumyllyjen kentällä, että kaikki faktat on pakko ottaa faktoina, tai nekin lähtevät tuulen mukana lentoon.

Niinpä Rian Johnsonin vihaajakerhossa on jo kauan ehditty toivoa Johnsonin projektin totaalista hautaamista. Siltä ei kuitenkaan vaikuta. Johnson on puhunut Star Wars -projektistaan haastatteluissa jatkuvasti, aivan hiljattainkin. Tuoreimmassa näkemässäni haastattelussa taitaa esiin pulpahtaa selityksen siemen: Johnson sanoi viime viikolla Indiewirelle, että Lucasfilmin aikataulut ovat yhä auki, eikä hän itsekään siksi tiedä, milloin hänen Star Wars -projektinsa tuotannon aika on. 

Siis. Jos vuoden 2022 elokuva onkin Benioffin ja Weissin, niin vuosien 2024 ja 2026 elokuvat taitavat olla aidosti auki vielä Lucasfilmin päätuottajan Kathleen Kennedyn toimistossakin. Missään nimessä ei kannata esimerkiksi olettaa, että noille vuosille olisi varmuudella tekeillä vain yksi trilogia ja että Johnsonin vuoro siten koittaisi vasta kaukana ensi vuosikymmenen loppupuolella. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että nuo ovat ainoastaan aikoja, jotka Disneyn osakkeenomistajille on tällä hetkellä luvattu Star Wars -jouluina. Ei kannata hämmästyä, jos uusia SW-nimikkeitä vielä lisätäänkin hiirifirman vuosisuunnitelmiin, vaikka ne vuosikausien päähän ulottuvatkin.

rian-johnson

Rian Johnson, yhden Star Wars -elokuvan kirjoittaja-ohjaaja ja tulevaisuudessa mahdollisesti kokonaisen trilogian, vähintään sen avausosan.

Sillä mihin tässä kuviossa mahtuukaan torstain uutinen, Kevin Feige ja hänen Star Wars -elokuvansa?

Katsotaanpa The Hollywood Reporterin uutisen tarkkaa sisältöä. Siinä kerrotaan, että Feigen, Kathleen Kennedyn ja Disneyn Alan Hornin ja Alan Bergmanin tapaaminen järjestettiin viime kesänä. Oleellinen lause – koska sen lehti panee Hornin suuhun suorana sitaattina – kuuluu näin:

”With the close of the Skywalker Saga, Kathy is pursuing a new era in Star Wars storytelling, and knowing what a die-hard fan Kevin is, it made sense for these two extraordinary producers to work on a Star Wars film together.”

Hornin lauseen perusteella Marvel-mestari Feige siis olisi tuottamassa nimenomaan yhtä Star Wars -elokuvaa – ei esimerkiksi kokonaista trilogiaa. Syöttämällä lauseeseen mukaan Kennedyn nimen Horn tulee myös antaneeksi ymmärtää, että tämä olisi kaksikon aivan oma projekti, ja että Feige ei siis olisi liittynyt takapiruksi sen paremmin Benioffin ja Weissin kuin Johnsoninkaan elokuvahankkeisiin (vaikka sellainenkaan ei mitenkään odottamaton kuvio olisi ollut).

Koska kaikki viralliset tiedot on, kuten sanottua, otettava virallisina tietoina kunnes ne kumotaan, meillä taitaa nyt siis tosiaan olla tekeillä peräti kolme erillistä SW-teatterielokuvahanketta. Mutta koska tällaisella riippumattomalla bloggaajalla on kaikki vapaus spekuloida, on pakko tarttua uudelleen tuohon toiseen kiinnostavaan kohtaan THR:n uutista: sen mukaan Feige on siis tarjoutunut (tai värvätty) Star Warsin puolelle melko hiljattain. Esimerkiksi sen jälkeen, kun hän sai valmiiksi Marvel-suururakkansa Avengers: Endgamen myötä, ja sen jälkeen, kun kukaan on pukahtanut mitään Benioffin ja Weissin elokuvahankkeesta.

game-of-thrones

Viime talvena päättynyt Game of Thrones -sarja teki Benioffista ja Weissista kuumia kirjoittaja-tuottajia – mutta kun sarja irtautui George R.R. Martinin alkuperäiskirjoista, sen taso laski.

Sillä kun katsotaan, mitä Benioff ja Weiss itse puuhaavat, the plot definitely thickens. Game of Thronesin viimeistä kautta pidettiin yleisesti heikkona verrattuna sarjan kultakausiin, mutta D&D:ksi kutsuttu kaksikko on yhä kuumaa kamaa Hollywoodissa. Viimeksi he olivat isoissa uutisissa siksi, että heidät oli napannut Netflix, joka teki heidän kanssaan ison sopimuksen ”elokuvien ja sarjojen kirjoittamisesta, tuottamisesta ja ohjaamisesta” Netflixille.

Tämä soittaa monia hälytyskelloja, eikä vähiten siksi, että Varietyn mukaan Disney-yhtiö olisi tarjonnut Benioffille ja Weissille samantapaista diiliä, mutta hävinnyt tarjouskilvan. Suoratoistopalvelujen kilpailun ennustetaan ensi vuonna kääntyvän suurelta osin Netflixin ja tulevan Disney+:n väliseksi.

Miten Benioff ja Weiss siis voivat tehdä Star Warsia Disneyn tytäryhtiölle, kun heillä on ison rahan sopimus sen pahimman kilpailijan kanssa? Tai, näin maallisemmasta näkökulmasta: miten he kerrassaan ehtivät pitää kiinni molemmista sopimuksistaan, eli noin niin kuin suit sait kirjoittaa, tuottaa ja ohjata useita elokuvia ja sarjoja, joista vain yksi olisi useiden Star Wars -elokuvien sarja?

En siis aivan täysin hämmästyisi, jos Benioffin ja Weissin Star Wars -sarja, vaikka kuinka Bob Iger itse on vielä viime keväänä luvannut sen avausosan teattereihin vuodelle 2022, olisi jo päätynyt samaan kesken jääneiden projektien pinoon, mihin niin moni Star Wars -hanke Disneyn omistuksen aikana. Tämä olisi surkuhupaisaa, kun vuotta 2022 edeltävä tauko niin suoraan kytkeytyy Disney-Lucasfilmin ilmeiseen haluun vaimentaa jatkossa näiden tuotantojen myrskyjä. Disneyn omistuksen aikana Star Wars -elokuvista ohjaajat on vaihdettu ainakin kahdesti (Solo ja episodi IX, sitä paitsi Rogue Onekin melkein), käsikirjoittajat ainakin kolmessa elokuvassa (VII ja IX sekä Rogue One moneen kertaan) ja tekeillä olleita elokuviakin on keskeytetty ilmeisesti kahdesti (Boba Fett ja Obi-Wan).

Ja jos Benioffin ja Weissin leffasoppari puretaan, Disneyn suunnitelmissa on iso aukko, vaikka Johnsonin elokuvatrilogia olisikin yhä tekeillä. Aukko, jonka täyttämisestä Star Wars -fani Kevin Feigen sormet saattaisivat ymmärrettävästikin syyhytä, nyt kun hänen Marvel-urakkansa on vähintään eräänlaisessa puolipisteessä Endgamen tarinalopun myötä. Feige on sitä paitsi toki ihan oikea fani, kuten Star Wars Shown taannoisesta jaksosta kävi ilmi:

Yksi pikkujuttu vielä: Mistä ihmeestä näiden lukuisien projektien ja hankkeiden sitten oikeastaan valmiina elokuvina on määrä kertoa?

Sitähän me emme tiedä. Mutta tiedämme tämän:

Rian Johnsonin trilogian moneen kertaan alleviivattu lupaus on olla tarina, joka jättää ”Legacy-hahmot” kauas taakseen. Johnson kehittelee Star Wars -elokuvia, jotka eivät liity aiempiin Star Wars -elokuviin. ”It really makes you think and figure out what the essence of Star Wars is for me and what that will look like moving forward”, hän sanoi äskettäin Observerille. Lupaus on ytimessään aivan sama kuin trilogian julkistushetkellä The Last Jedin ensi-illan aikoihin (ks. tämän virallisen sivun haastattelun loppu). Johnsonin tarinan riippumattomuutta kaikista muista tarinoista kuvaa hyvin se, että ainakaan projektin julkistuksen aikaan hän ei pitänyt kovin oleellisena edes sitä, mihin kohtaan Star Wars -aikajanaa hänen trilogiansa sijoittuisi.

Myös Benioffin ja Weissin elokuvasarjan on ilmoitettu olevan ”irrallinen” Skywalker-saagasta (ja Johnsonin trilogiasta). Irrallisuus on kuitenkin eri asia kuin totaalinen riippumattomuus: onhan Solokin irrallinen Skywalker-saagasta, vaikka pyörii tuttujen Hanin, Chewien ja Landon hahmojen ympärillä. Benioffin ja Weissin elokuvien on huhuttu sijoittuvan Vanhan Tasavallan aikaan, ja jos näin on, niissä voisi helposti esiintyä esimerkiksi nuori Yoda ja muutama muukin tuttu hahmo, mutta pääosassa olisivat silti uudet sankarit.

(Benioffin ja Weissin elokuvatrilogian on tietysti huhuttu, tai toivottu, ottavan suoran innoituksensa rakastetusta pelistä Knights of the Old Republic. Vaikka herrat olivat Game of Thronesinkin kanssa parhaimmillaan työskennellessään George R. R. Martinin valmiin materiaalin pohjalta, en mitenkään jaksa uskoa, että Disney-Lucasfilm tekisi suoraa filmatisointia vanhasta pelistä. Ideoita siitä toki voidaan ammentaa – samaan tapaan kuin vaikkapa vanhan expanded universen rakastettu pahis Thrawn ilmestyi Rebels-sarjaan, vaikka Thrawnin aiempi henkilöhistoria jäikin nykykaanonista karkoitetuksi Legends-leiman alle. KOTOR:n kohdalla on mainittava myös Buzzfeedin viime keväinen huhu, jonka mukaan Laeta Kalogridis (Shutter Island, Terminator Genisys ym.) olisi kirjoittamassa juuri KOTOR-elokuvatrilogiaa, joka olisi täten kolmas trilogia Benioffin ja Weissin sekä Johnsonin trilogioiden rinnalle. Tuskinpa sentään niin – mutta jännää, että huhuun todella liitettiin oikea ihminen, jonka luulisi ihan mielellään voineen kiistää tämän väitteen Hollywood-medioille, jos se täysin puppua olisi ollut.)

star-wars-knights-of-the-old-republic.jpg

Knights of the Old Republic: hieno peli, mutta tuskin sellaisenaan elokuvattava aihio.

Entäpä sitten Kevin Feigen elokuva?

THR:n uutisessa on kolmaskin jännä maininta. Sen mukaan Feige olisi ”asioista perillä olevan lähteen” mukaan sanonut jollekin isolle näyttelijälle, että hänellä olisi tälle mielessä tietty rooli.

Sellainen väite kuulostaa kovasti jonkin aiemmista Star Wars -elokuvista tutun hahmon sooloelokuvalta.

The Last Jedi oli venäläisten bottien uhri, mutta etenkin venäläisten bottien kaverien uhri

Niin vain 2010-luvun Star Wars -elokuvista suosikkini on jo kohta vuoden ikäinen, ja edelleen huomaan kirjoittavani tähän blogiin sen vastaanoton aiheuttamasta kuohunnasta. Kun sen jälkeen on saanut ensi-iltansa jo toinenkin Star Wars -elokuva, olisin todellakin kuvitellut meidän päässeen jo kauan sitten ohi The Last Jedi -reaktioista, ja että joku korkeintaan kokisi tässä vaiheessa aiheelliseksi huomauttaa minulle alkulauseen kaltaisen heiton jälkeen pitäneensä itse The Force Awakensista tai Rogue Onesta enemmän. Siihen taas minä voisin tuumata, että mikäpä siinä, ja tästä voisimme jatkaa keskustelemaan näiden elokuvien yksityiskohdista. Onhan kuitenkin aiemminkin ollut niin, että yksi tykkäsi Jedin paluusta, toinen Sithin kostosta, eikä siitä tarvinnut fanikunnan sisäistä sotaa käydä!

The Last Jedin vastaanotosta on totisesti kirjoitettu paljon. Jonkin verran minäkin tässä blogissa (vaikkapa tässä merkinnässä). Nyt siitä on kuitenkin kirjoitettu yksi akateeminen tutkimuskin, ja se voima, jolla tuosta tutkimuksesta kertovia uutisia lähipäivinä julkaistiin, puhumattakaan siitä tavasta, jolla noita uutisia kommentoitiin, kertoo omaa kieltään siitä, missä tilassa keskustelu tosiaan yhä on. Surullisen yllätyksetöntä on, että nämä uutiset saavat peräänsä kommentteja, joissa kieltäydytään uskomasta koko uutisesta sanaakaan ja pauhataan The Last Jedin surkeuden itsestäänselvyyttä aivan kuin se todella olisi ollut universaalisti inhottu taloudellinen floppi (se ei ollut kumpaakaan, mistä kertoo sekin, että Disney jatkoi juuri Lucasfilmin toimitusjohtajan ja näiden elokuvien tuottajan Kathleen Kennedyn sopimusta kolmella vuodella).

Mutta sanonpa minäkin nyt silti sanaseni nimenomaan tuosta tutkimuksesta, sillä aika monesta nettijutusta saa ainakin nopeasti lukien väärän kuvan sekä tutkimuksesta että sen esittämistä väitteistä. Yhdysvaltalaisen Morten Bayn tutkimus ei suinkaan väitä – niin kuin moni nopeasti kirjoitettu uutisotsikko väitti – että yli puolet The Last Jedin vihaajista olisi pelkkiä trolleja. Vielä vähemmän se väittää, että puolet netissä kuluvana vuonna nähdystä TLJ-kritiikistä tulisi venäläisiltä boteilta. Sen sijaan se kyllä väittää näiden molempien liittyvän soppaan.

University of Southern Californian tutkija Morten Bay siis tutki ohjaaja-kirjoittaja Rian Johnsonille Twitterissä osoitettuja The Last Jedi -viestejä. Aineisto oli yli tuhat twiittiä, jotka Bay karsi hieman alle tuhanteen siten, että kukin twiitti edusti eri käyttäjätiliä. Bay tunnitsi twiittien joukosta fanireaktioiksi naamioitua poliittista viestintää, jolla pyrittiin todellisen Star Wars -elokuvakritiikin sijaan joihinkin aivan muihin tarkoituksiin. Edelleen näiden viestijöiden lomasta Bay erotti myös venäläisiltä boteilta vaikuttavia kommentoijia, jotka sitten pääsivät monen tutkimuksesta kertovan uutisen otsikkoonkin.

Bay on tuore Ph.D. eli tohtorismies viestinnäntutkimuksen alalta, mutta The Last Jedi -tutkimus ei vertaudu meikäläisiin väitöskirjoihin: ainakin nyt netissä julkaistu versio on vain reilu kolmenkymmenen sivun laajuinen, jollaisena se ei oikeastaan vastaa edes suomalaisen yliopiston viestinnäntutkimuksen gradua. En myöskään pidä tutkimuksen metodia ihan väitöstutkimuksen tasoisena: Bay jaotteli 967 eri twiittaajan viestiä ensin TLJ-suhteessaan positiivisiin, negatiiviiin ja neutraaleihin ja teki sen jälkeen päätelmiä twiittaajista heidän muuta Twitter-viestintäänsä tutkimalla. Sitä en kuitenkaan vähättele, että on tuossakin analyysissa urakkaa ollut!

Analysoiduista 967 twiitistä, jotka siis tulivat 967 eri Twitter-tililtä, 206 oli negatiivisia. Siis vain 22 prosenttia Johnsonille viestineistä kirjoittajista vihasi elokuvaa. Näistä 206:sta hieman yli puolet Bay luokitteli poliittisesti motivoituneiksi: viestien kirjoittajat vaikuttivat joko poliittisilta aktivisteilta, konflikteja tahallaan hakeilta trolleilta tai valetileiltä. Kääntäen siis hieman alle puolet kritiikistä tuli Bayn mukaan ”oikeasti” elokuvaan tyytymättömiltä faneilta.

Venäläisiä botteja, jotka liikkuivat monen tutkimusta käsittelevän nettijutun otsikossa, Bay uskoo löytäneensä 967 TLJ-twiittaajan joukosta vain 16 kappaletta. Se ei ole kovin paljon, sillä kaikki kai tietävät netissä huijaritileja heiluvan. Näin numeroiden perässä voi myös alleviivata sitä tosiasiaa, että Bayn otanta ei siis edes yritä käsittää kaikkea internetissä tai edes Twitterissä käytyä TLJ-keskustelua: aineisto kun koostuu ainoastaan juuri Rian Johnsonille suunnatuista twiiteistä.

Tutkimuksen ydin ja pihvi ei siis ole siinä, että internet olisi täynnä täysin epäaitoa TLJ-vihaa. Morten Bayn tärkein havainto on, että huomattava osa (tämän tutkimuksen aineistossa jopa puolet) näkyvästä TLJ-vihasta kumpusi jostain muusta kuin elokuvasta itsestään. Bay yhdistää tutkimuksessaan nämä faniargumenteiksi naamioidut viestit yhdysvaltalaisen äärioikeiston ja venäläisten nettitrollien viestintään muissa, avoimen poliittisissa aiheissa. Edelleen hän päättelee, että Star Wars -elokuvaa todella käytettiin yhtenä monista aseista yhtäältä mielipidesodassa konservativismin puolesta ja toisaalta yleisen länsimaisen eripuraisuuden luomiseksi. Nämä ovat myös Venäjän trollitehtaiden tavoitteita, vaikka monet Bayn analysoimista viesteistä siis tulivatkin aivan oikeilta ja vieläpä länsimaisilta ihmisiltä.

TLJ-keskustelua tiiviisti seuranneena Bayn havainnot eivät yllätä minua. Vihaisimmat reaktiot olivat alusta alkaen vähintäänkin samansävyisiä kuin ovat maailmanrauhaa uhkaavan valehtelijan Donald Trumpin puolustajien tai maahanmuuton ja tasa-arvon kiivaiden vastustajien argumentit. Aivan konkreettisestikin nämä puheet kietoutuivat toisiinsa niissä viesteissä, joissa Star Warsia syytettiin naisten (joko tuottaja Kathleen Kennedyn tai elokuvan naishahmojen) pilaamaksi, kun näyttelijä Kelly Marie Tran kiusattiin ulos sosiaalisesta mediasta tai haukkumasanavalinnoissa, kun ohjaaja Rian Johnsonia toistuvasti haukuttiin homoksi, kun moisen elokuvan meni tekemään.

Ehkä koomisinta sopassa oli amerikkalaisen oikeiston pilkkasanalyhenteen SJW:n (social justice warrior) valjastaminen kuvaamaan nimenomaan näitä ”Star Warsin pilaajia”, kun sanojen konkreettinen merkitys – siis yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeuden tavoittelija – on kutakuinkin sanakirjakuvaus jedeistä ja Star Wars -sarjan sanomasta. Tai ehkä se oli koomisen sijaan kuvaavinta, siis siinä mielessä, että se kuvaa tätä puhetapaa käyttävien ymmärrystä Star Wars -elokuvista yleensäkin. Baykin kirjoittaa tutkimuksessaan, että Star Wars on itse asiassa aina ollut aatteellisesti (amerikkalaisittain) hieman keskustasta vasemmalla, mutta osa yleisöstä tuntuu tajunneen sen vasta The Last Jedin kohdalla, ja ratkaisee tämän kognitiivisen dissonanssin syyttämällä Kathleen Kennedyä ja Rian Johnsonia ikään kuin nämä olisivat kahdestaan vasta juuri äsken sen vasemmalle siirtäneet. Esimerkiksi minun oli viime joulukuussa ensin todella vaikea ymmärtää, mikä juuri The Last Jedissä monet niin varpailleen sai, kun sen tasa-arvoa ja rakkautta edistävät viestit ovat kuitenkin aivan keskeisiä myös niissä vanhoissa SW-elokuvissa, joita kiihkeinkin ”Ruin Star Wars” -propagoija antaa ymmärtää rakastavansa. (Vaikka naisiahan niiden vanhojen episodien sankareina ei kyllä liikaa ollut, että ehkä se juuri sitten olikin joillekin liikaa.)

Mutta. Palaan toistamaan itseäni parin kappaleen takaa: mikään tässä ei tarkoita sitä, etteikö The Last Jedistä saisi myös olla pitämättä. Itse asiassa olen todella pahoillani niiden oikeiden fanien puolesta, joiden TLJ-tyytymättömyys todella perustuu elokuvaan itseensä: esimerkiksi vaikka elokuvan juoneen tai yksityiskohtana erimielisyyteen siitä, millaisen vanhentuneen Luke Skywalkerin he olisivat halunneet valkokankaalla nähdä. Se ei tee heistä botteja, trolleja, äärioikeistolaisia eikä tasa-arvon vastustajiakaan, vaikka heidän sanansa voivat sekoittua tuollaisiin ääniin.

Bayn tutkimuksesta kannattaa kuitenkin ottaa se oppi, että tällaistakin keskustelua populaarikulttuurin äärellä tässä meidän ajassamme todella liikkuu – ja että tällaistenkin voimien aseeksi voi joutua myös tahtomattaan, jos nimittäin ajatellaan, että pelkkä kiistely yhden Star Wars -elokuvan naishahmoista todella palvelee joidenkin tahojen poliittisia agendoja. Aiempina, viattomampina aikoina kukaan ei (kuuluisan pilakuvan mukaan) voinut tietää, oliko toinen nettikeskustelija todellisuudessa koira. Nykyisin on yhä vaikeampaa tietää, milloin keskusteluissa on koira haudattuna.

Episodi IX todella tarvitsee Lando Calrissiania (ja muutamia muita)

Episodi IX:n kuvaukset alkavat tämän kuukauden lopulla, ja niinpä lähellä on myös Lucasfilmin jo perinteinen näyttelijöiden julkistustiedote. Uusien Star Wars -elokuvien aikana (pää)cast on tavattu julkistaa juuri kuvausten alkamisesta kertovassa tiedotteessa.

Episodinumeroidun saagan viimeisen osan kohdalla pitkä lista nimiä on tietenkin jo tiedossa – vaikka nimilista harvenikin viime vuoden episodin ankarassa sodankäynnissä. The Last Jedin näyttelijöistä eivät palaa valkokankaalla edesmenneet Andy Serkis eli itsevaltias Snoke, Gwendoline Christie eli kapteeni Phasma ja Laura Dern eli amiraali Holdo sekä kankaan ulkopuolella traagisesti edesmennyt Carrie Fisher eli kenraali Leia Organa. Sen sijaan Mark Hamill eli mestari Luke Skywalker esiintynee kuolemastaan huolimatta käytännössä varmasti elokuvassa Voima-haamuna, mutta voi olla, että tämän suhteellisen salaisuuden varjelemiseksi hänen nimeään ei julkistustiedotteessa nähdä.

Benicio del Toron hämärää DJ:tä lukuun ottamatta kaikkien muiden The Force Awakensissa ja The Last Jedissä esiintyneiden näyttelijöiden – Daisy Ridleyn, John Boyegan, Adam Driverin, Kelly Marie Tranin ja kumppanien – voi turvallisesti olettaa palaavan trilogian viimeisessä osassa (ja jopa del Torokin voi aivan hyvin niin tehdä). Heidän lisäkseen tiedote julkistaa muutaman uudenkin näyttelijän. Vertailun vuoksi: The Last Jedin vastaavassa tuotantohetkessä julkistettiin Laura Dernin, Kelly Marie Tranin ja Benicio del Toron nimet.

Viime päivinä Hollywood-mediat ovat jo tienneet kertoa varmoiksi oletettuina tietoina kaksi nimeä: Billy Dee Williamsin ja Keri Russellin. Williamsin paluusta uutisoi The Hollywood Reporter, Russellin Star Wars -keikasta Variety. Palaan Russelliin vielä, mutta ensin on puhuttavan Landon paluusta.

Lando-Calrissian-ROTJ

Lando Calrissian: uuden trilogian puuttuva rengas.

Lando Calrissianin paluu episodissa IX on hieno ja odotettu uutinen. Yllättävänä sitä ei tosin voi pitää. Vaikka Lando saapuu originaalitrilogiaan vasta Imperiumin vastaiskun jälkimmäisellä puoliskolla ja näkyy Jedin paluussa ruudulla lopulta vain vähän, monet Star Wars -fanit ajattelivat ennen uutta trilogiaa vanhan trilogian pääsankareita pikemminkin viisikkona kuin kolmikkona: siis ei vain Lukea, Leiaa ja Hania, vaan heidän lisäkseen Chewbaccaa ja Landoa. On siis korkea aikakin, että heistä ainoa puuttuva viimein palaa!

Esimerkiksi minä odotin Landoa jo The Force Awakensiin ja sitten uudelleen The Last Jediin. Olen myös varma, että molempien episodien käsikirjoittajat tätä vaihtoehtoa myös harkitsivat.

The Force Awakensissa Landolle ei kuitenkaan ollut tilaa, koska JJ Abrams ja Lawrence Kasdan kirjoittivat tarinan siten, että jokainen vanha hahmo saa oman näyttävän paluu-kohtauksensa: Han ja Chewie Falconin ovella, Leia Takodanan taistelun jälkeen aluksesta astuen, Luke tietenkin lopussa, jopa Millennium Falcon Jakkun aavikolla. Lando oli varmasti Abramsin ja Kasdaninkin mielestä aivan liian tärkeä hahmo esimerkiksi heitettäväksi vain yhdeksi sotilasjohtajaksi Leian johtaman Vastarinnan tukikohtaan amiraali Ackbarin tapaan. Niinpä hänet oli parempi vain jättää pois koko tarinasta.

The Last Jedissä taas vanha huijari Lando olisi voinut samaan tapaan luontevasti vilahtaa Canto Bightin kasinolla, mutta Rian Johnson ei varmasti hänkään halunnut uhrata Landoa pelkkään cameoon. Ohjaaja on kertonut harkinneensa hetken Landoa DJ:n paikalle kasinolta löydettäväksi koodinmurtajaksi, mutta hylänneensä ajatuksen mahdottomana, koska oli kirjoittamassa DJ:stä petturia. Ei Lando tietenkään enää olisi voinut sankareita pettää, se aika oli kaukana takana!

lando-calrissian-solo

Viimeksi Lando nähtiin valkokankaalla toukokuussa Solossa.

Omasta mielestäni molemmissa aiemmissa episodeissa tosin on myös vaihtoehtoinen paikka Landolle, jossa hahmo ei olisi jäänyt liian pieneen rooliin.

TFA:ssa Lando olisi voinut olla uuden hahmon Maz Kanatan paikalla. Pilvikaupungin ex-omistajan ja galaksin cooleimman jäbän olisi todellakin voinut kuvitella vetäytyneen vanhoilla päivillään ikivanhan kapakan ylläpitäjäksi. Periaatteessa melkein kaikki Mazin nykyiset repliikitkin voisi sovittaa Landolle: Mazhan on kirjoitettu henkilöksi, joka tuntee Han Solon ja todennäköisesti Skywalkeritkin vuosien takaa. Minusta olisi ollut hauskaa nähdä entinen renttu antamassa harmaantuneena viisaita elämänohjeita siitä, kuinka Hanin kohtalo on palata ikuiseen taisteluun ja kuinka orvon Reyn kannattaa etsiä itse itselleen perhe (kuten me viisikko-teorian ystävät ja vanhan expanded universen kirjoittajat ajattelimme aina Landon tehnee Skywalkerien ja Hanin kanssa).

TLJ:ssä taas Lando olisi voinut olla Holdo: apujoukkoaluksien tuoma Leian vanha ystävä, joka ottaa komennon kenraalin ollessa estynyt, mutta käyttäytyy toisin kuin Poe haluaa. Koska Landolla on vahva historia individualistisena selviytyjänä, nuorella rämäpäällä Poe Dameronilla olisi ollut Landonkin alaisuudessa täysi syy epäillä tämän kyvykkyyttä Vastarinnan rippeiden pelastajana. Lopulta Lando olisi kuitenkin näyttänyt myös Poelle todellisen karvansa – ja kaiken traagiseksi huipuksi hyvittänyt kaikki vanhat konnankoukkunsa moninkertaisesti uhraamalla itsensä täräyttämällä päin Snoken tukikohta-alusta tavalla, jonka vain hänen kaltaisensa villi lentäjälegenda olisi voinut keksiä.

Omasta mielestäni molemmat ovat jossittelun arvoisia ajatuksia. Mutta ei – ymmärrän myös molempia kirjoittaja-ohjaajia. Lando Mazin paikalla olisi voinut kääntää The Force Awakensin liikaa vanhojen hahmojen varaan, eikä hänen kohtaamisensa Reyn kanssa olisi tuntunut Reyn tarinan tärkeältä käännekohdalta, koska katsojalla olisi tuossa vaiheessa ollut vahvempi tunneside Landoon kuin Reyhin. Lando Holdon paikalla taas olisi vienyt elokuvasta amiraalin arvaamattomuuden, koska katsoja ei olisi hetkeäkään uskonut Poen mukana vanhan Landon pelkuruuteen. (Lisäksi Holdon korvaaminen Landolla olisi estänyt Johnsonia kommentoimasta Poen ja Holdon suhteella miesalaisia ja naisjohtajia – eikä ratkaisu olisi toisaalta ainakaan vähentänyt kritiikkiä uudesta trilogiasta vanhojen hahmojen tappolistana.)

maz-castle-dinner

Tässä pöydässä ei istunut Lando, mutta siihen olisi ollut helppo kuvitella istumaan Landon.

Mutta annas olla siis, kun koittaa episodi IX: taas Landoa tarvitahan, katsotahan kaivatahan. Jo siksi, että viimeinen episodi on viimeinen mahdollisuus tuoda viimeinen tärkeä legenda (tai ”legacy character”, kuten Disney-Lucasfilmillä vanhoja hahmoja nimitetään) takaisin. Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että juuri nyt Landoa todella tarvitaan.

Päätuottaja Kathleen Kennedy on sanonut suoraan, että episodi IX:n piti olla ”Leian elokuva” samaan tapaan kuin episodi VII oli Hanin ja VIII Luken. On vaikea kuvitella, miten nuo suunnitelmat on ylipäätään kieputettu trilogian (ja koko episodinumeroidun saagan) tyydyttäväksi loppuratkaisuksi nyt, kun Carrie Fisherin Leia ei olekaan käytettävissä. Ainakin on todennäköistä, että osia Leialle tarkoitetusta roolista siirtyy Voima-haamu-Lukelle. Mutta taatusti on avuksi, että legendojen rosterista voidaan nyt kaivaa esiin vielä yksi legenda, joka tarvittaessa voidaan kirjoittaa yhtä uskottavasti kokeneeksi sotilasjohtajaksi kuin Skywalkerien perheenjäseneksikin. Molemmista episodi IX:ssä on Leian poissaollessa lähtökohtaisesti traaginen vaje.

On hyvä muistaa, että Lando on sarjassa Han Sololle kaikesta kyräilystä huolimatta kuin rakas veli. Tämä tarkoittaa, että Ben Solo, nykyinen First Orderin itsevaltias Kylo Ren, on vanhalle salakuljettaja-huijarille kuin rakas veljenpoika. En usko, että episodi IX voi johtaa suorastaan Landon ja Kylon väliseen ratkaisevaan kohtaamiseen (kuten se olisi ennen kohtalon käännettä voinut johtaa Leian ja Kylon väliseen ratkaisevaan kohtaamiseen), mutta ainakin Landolla on aito, syvä, katsojallekin nopeasti aukeava henkilökohtainen side uuden trilogian ytimessä olevaan Kylo Reniin.

Näissä oloissa en siis usko, että Billy Dee Williams palaisi episodi IX:ssä Landoksi pieneen cameoon. Hänen varalleen voi olla suunnitteilla mitä tahansa Mon Mothman Rogue One -roolin kokoisesta tärkeästä esiintymisestä aina Leian The Last Jedi -roolin kokoiseen lähes-pääosaan. Jonkin verran voi tosin olla kiinni siitä, kuinka työlääseen roolityöhön 81-vuotias Williams saadaan motivoitua: hän on periaatteessa näytellyt viime vuosinakin, mutta jo pitkään pääasiassa äänirooleissa ja/tai kieli poskessa. Vaan kaipa jalka nousee, kun tansseista tähtien kanssakin on vain nelisen vuotta?

Mutta jos on Billy Dee Williams siis tarpeen, ja hänen roolinsa meillä tiedossa, niin kuinka tarpeen onkaan Keri Russell, ja mikä onkaan hänen roolinsa?

Näyttelijä Keri Russell on 42-vuotias amerikkalainen, jonka viime vuosien tärkein työ on ollut vakoojasarja The Americans. Telkkarin puolella Russellilla on vahva yhteys episodi IX:n kirjoittaja-ohjaajaan: hän oli Abramsin ensimmäisen tv-sarjan Felicityn päätähti vuosina 1998-2002. Valkokankaalla hänet nähtiin pari vuotta sitten Dawn of the Planet of the ApesissaVarietyn mukaan rooliin sisältyy toiminnallisia taistelukohtauksia.

Rooli tuskin on ainakaan Reyn äidin osa, jota tietenkin ehdotettiin netissä ensimmäisenä. Sen sijaan se voisi hyvin olla Renin ritarien pahisrooli, jota ehdotettiin toisena. JJ Abrams on kertonut kehitelleensä The Force Awakensissa mainitulle ja Reyn Voima-näyssä nähdylle Kylon jengille eli Renin ritareille kokonaisen taustatarinan. Snoken ja Phasman kuoltua pahisten puolelle tarvitaan uusi uhkaava hahmo tai pari, ja Renin ritareihin palaaminen olisi trilogian päätöksessä luontevampaa kuin aivan uusien hahmojen heittäminen kehiin (terveisiä George-sedälle ja kenraali Grievousille!). Sukupuolipoliittisesti voisi myös ynnäillä, että First Orderin rivit kaipaavat naista enemmän kuin Vastarinta.

the-americans-keri-russell

Keri Russell äskettäin päättyneessä sarjassa The Americans.

On silti hyvä muistaa, että joku meille esitellään episodi IX:ssä Vastarinnan Leian jälkeisenä johtajanakin, ja ellei se ole Poe tai Lando (tai Maz!), veikkaan kokonaan uutta näyttelijää. Sekin voisi siis olla Keri Russellin rooli – tai ellei ole, siihen rooliin tarvitaan tämän jossittelun päätteeksi vielä joku.

Olen alkanut elätellä spekulaatioita eräästä Legacy-characterista, jonka voisi vielä kaivaa vanhoista elokuvista Landon ja Luke-haamun tueksi puuttuvaa Leiaa korvaamaan: nimittäin mainittu Mon Mothma.

Vanhassa expanded universessa Mon Mothmalle kirjoitettiin jossain vaiheessa kuolemakin, mutta ne tarinat ovat nyt Legends-leiman alla, eivätkä enää nykyistä kaanonia. Vanhan Tasavallan senaattorinakin toiminut kapinajohtaja olisi Wookieepedian mukaan uuden trilogian aikaan yli 80-vuotias, mutta nykyisen kaanonin Bloodline-kirja on erittäin huolellinen kertoessaan toistuvasti, että Mon Mothma oli ainakin vielä kuusi vuotta ennen The Force Awakensia elossa, vaikkakin vaikean sairauden vuoksi poissa politiikasta – eikä siksi todennäköisesti myöskään paikalla Hosnian Primella sen räjähtäessä TFA:ssa.

Nämä maininnat eivät ole vahinkoja. En ihmettelisi, vaikka Lucasfilmin kaukonäköinen tarinaryhmä olisi halunnut kirjaan nämä maininnat (ja nuoremman Mon Mothman esiintymiset Rogue Onessa ja Rebelsissä) eräänlaiseksi takaportiksi siltä varalta, että vanhan Kapinaliiton ikonisinta johtajaa tarvittaisiinkin vielä uudessa trilogiassa.

Judi Dench, haloo?

MonMothma-ROTJ

Kapinaliiton kokeinen johtaja silloin ennen: Mon Mothma (Caroline Blakiston) Jedin paluussa.

The Last Jedin romaaniversio ei ole kovin hyvä (mutta kiinnostava se on toki)

Aiemmista Star Wars -elokuvista poiketen The Last Jedin romaaniversio ilmestyi vasta tämän vuoden maaliskuussa, melkein kolme kuukautta elokuvan ensi-illan jälkeen. (Sarjakuvasovitus puolestaan alkaa ilmestyä vasta tällä viikolla.) Näin tehtiin juonenkäänteiden, todennäköisesti erityisesti episodin kahden helposti spoilattavan hahmokuoleman, varjelemisen vuoksi. Kirjaa ei tietenkään ole nytkään suomennettu, kuten ei muitakaan Disney-kaupan jälkeisiä Star Wars -romaaneja.

Minä sain romaanin luettua vasta huhtikuussa ja nyt tätä kirjoittaessani on jo toukokuu. Mutta sanonpa silti aiheesta sanottavani, sillä kirjassa on kiinnostavia yksityiskohtia.

tlj-novel-cover.jpg

Eräs asia aivan alkuun. Jason Fryn kirjoittamaa The Last Jedi -romaania markkinoidaan alaotsikolla ”Expanded Edition” – siis siitä huolimatta, että romaanista on olemassa vain yksi versio. ”Laajennetulla painoksella” tarkoitetaan romaanin sisältävän lisättyjä kohtauksia verrattuna elokuvaan.

Alaotsikko on höpönkukkua. The Last Jedi -romaani ei ole yhtään sen enempää laajennettu kuin esimerkiksi yksikään aiemmista Star Wars -elokuvien romanisaatioista. Jokaisen niistä lähteenä ovat esimerkiksi olleet kaikki kuvatut kohtaukset, ja jokainen niistä on siis aina sisältänyt kohtauksia, jotka leikattiin lopullisista elokuvista pois (ja jotka nyt voi nähdä myös bluraylla). Jokainen niistä on tietenkin myös ainakin pyrkinyt kertomaan tapahtumista jotain, mitä elokuva ei pysty tai ehdi: miljöökuvausta, henkilöiden kokemuksia, pieniä viittauksia galaksin muihin tarinoihin. The Last Jedi ei edes ole ensimmäinen Star Wars -romaani, jonka kirjoittaja on käynyt keskusteluja kirjoituksestaan myös elokuvan ohjaajan kanssa.

The Last Jedi: Expanded Edition ei siis kauppanimestään huolimatta ole luonteeltaan mitenkään poikkeuksellinen elokuvan kirjaversio. Valitettavasti on sanottava, ettei se ole myöskään mitenkään poikkeuksellinen kirjalliselta laadultaan.

Fry on kirjoittanut vinon pinon Star Wars -kirjoja sekä referenssihyllyyn (mm. Attack of the Clones: Ultimate Visual Guide ja The Clone Wars -sarjan episodioppaita) että nyttemmin fiktion puolelle erityisesti nuoremmille lukijoille (mm. Moving Target: A Princess Leia Adventure). Hän siis tuntee aiheensa läpikotaisin ja on varmasti ollut täysin vilpitön hommassaan, kuten vaikkapa tästä The Independentin haastattelusta käy ilmi (Fry kertoo siinä myös kirjaan harkituista mutta pois jääneistä osista, joiden joukossa on joitakin rajumpiakin irtiottoja elokuvan kerronnasta). Hän ei kirjoittanut kirjaa hutaisten: esimerkiksi The Last Jedi -romaanin aloittava muutaman sivun mittainen johdanto, joka on ehkä kirjan suurin aivan kokonaan elokuvan ulkopuolinen osa, on todella koskettava ja jo aivan yksinään lukemisen arvoinen (hieman lisää siitä myöhemmin).

tlj-luke-finale

Kokonaisuutena Fry kuitenkin jää ”elokuvan romanisaation” perusongelman vangiksi. Hän jäljentää tekstiksi orjallisesti kaiken valkokankaalla näytettävän, pyrkien toistamaan jokaisen ilmeen ja eleen, mainiten esimerkiksi suolaista planeetanpintaa maistavan sotilaankin. Fry kirjoittaa kiltisti sanoiksi kaikki sellaisetkin audiovisuaaliset kohtaukset, jotka eivät kerrassaan toimi kirjallisessa muodossa. Usein hän epäonnistuu naamioimaan elokuvassa mainiosti soljuvan toiminnan sujuvaksi romaanitekstiksi: ääriesimerkkinä vaikkapa Poen alkutaistelun repliikki ”Work your magic BB-8!”, joka toimii miten kuten elokuvassa äksönin keskellä, mutta vain nolostuttaa, kun sen kirjoittaa tekstiksi ja lisää perään johtolauseen ”hän sanoi”.

The Last Jedi: Expanded Edition ei siis ole erityisen hyvä kirja, ja tuntumani on, että esimerkiksi romanisaatioiden vanhan ketun Alan Dean Fosterin kirjoittama The Force Awakens oli lajissa paljon parempi.

Mutta sitä tämä ei tietysti tarkoita, etteikö The Last Jedinkin kirjaversio viihdyttäisi mittaansa, ja tarjoaisi lisää lihaa elokuvan tapahtumiin (ja aineksia spekulaatioihin tulevasta). Kaikkein päällimmäisimpänä Fry esimerkiksi onnistuu lisäämään Finnin ja Rosen suhteeseen sekä dynamiikkaa että molempien ajatuksia toisistaan sekä ystävyyden ja velvollisuuden välisestä ristiriidasta. Näin elokuvan lopun käänteet – jossa siis elokuvassakin Finn pitkälti juuri Rosen ansiosta valitsee puolensa galaktisessa taistelussa ja Rose puolestaan päättää tykkäävänsä tehtäväparistaan sen verran, ettei suostu antamaan tämän olevan taas yksi turha kuolonuhri vastarinnan puolesta – toimivat kirjassa paljon elokuvaa paremmin. Tai voi sen tiivistää niinkin, että Rosen pusu on kirjassa uskottavampi kuin elokuvassa.

Koska yksityiskohtaisempien elokuvan ja romaanin erojen erittely vie jälkimmäisen lukemiselta sen suurimman nautinnon, panen tähän väliin spoilerivaroituksen. Jos luet kirjan mieluummin itse, etkä ole niin vielä tehnyt, ei ehkä kannata lukea tätä blogimerkintää loppuun. Mutta kuvan alla vielä lisää siitä, mitä The Last Jedi -romaani lisää The Last Jedi -elokuvaan.

tlj-canto-bight-rose-finn

The Last Jedi -romaani alkaa lauseella ”Luke Skywalker stood in the cooling sands of Tatooine, his wife by his side.”

Se on temppu. Prologi on Luken uni, eikä romaani kerro Lukella olleen oikeasti vaimoa. Mutta se on taitava temppu – ja Jason Fryn romaanin ehdottomasti paras osa. Fry itse kutsuu kertomusta kuvaukseksi ”hiljaisesta maailmanlopusta”.

Uni näyttää vaihtoehtoisen Luken, joka vanheni Tatooinella sukunsa kosteusfarmilla, lähtemättä koskaan isänsä tavoin ”hiton hullulle idealistiselle ristiretkelle”. Ilman häntä Imperiumi tuhosi ja tukahdutti Kuolemantähtensä avulla koko kapinan, eikä esimerkiksi ikääntynyt tatooinelainen kosteusviljelijä osannut ajatellakaan, millainen toisenlainen galaksi voisi ollakaan. Silloin tällöin Luke tosin muisteli sitä, kuinka kaksi merkillistä droidia kävivät hetken aikaa hänen hallussaan, näyttäen holoviestiä Alderaanin prinsessalta vain hieman ennen Alderaanin loppua. Toinen droideista yritti vieläpä karata erämaahan, mutta onneksi Luke sai sen kiinni ajoissa, ja seuraavana aamuna Imperiumin sotilaat jo hakivatkin kaksikon pois. Luke jätti akatemiankin väliin, nai naapurista Camien (!) ja jäi aloilleen galaksissa, jossa paha voitti. Vain silloin tällöin hän sai oudon tunteen, että hänen olisi jollain tapaa ”kuulunut” tehdä jotain muuta elämällään.

Prologi on katkeruudessaan kaunis, ja tätä kirjoittaessani tajuan, että sen ainoa ongelma on, että ajatusleikki on niin herkullinen, että se käsitellään jopa liiankin lyhyesti. Sillä on tietenkin paikkansa juuri tässä kirjassa, vertauksena vanhan Luken eristäytymiseen Ahch-Ton saarelle lopettamaan jediperinne, mutta omillaan sitä lukisi vaikka pitemmänkin novellin verran. The Independentin haastattelussa Fry kertoikin idean alkaneen sellaisena.

anh-luke-camie-biggs

Luke Skywalker ja hänen ystävänsä Camie, Fixer ja Biggs Darklighter vuoden 1977 episodista poistetussa kohtauksessa.

Mutta alku on siis vain uni. Kaikki seuraavaksi luettelemani sen sijaan on ”totta” – kunnes toisin todistetaan. Lucasfilmin nykyisen linjauksen mukaan elokuvien romaaniversioiden kertoma on yhtä virallista kaanonia kuin elokuva, ”paitsi jos se on ristiriidassa elokuvien kanssa”. Tarkennus, joka tulikin tarpeeseen heti tämän elokuvan kohdalla, kun Rian Johnson päätti sisällyttää elokuvaansa Reyn ja Poen ensitapaamisen, jonka Alan Dean Foster jo näytti The Force Awakensin kirjaversion lopussa…

Mutta siis, tämän opin The Last Jedistä ja uudesta trilogiasta tätä romaania lukiessani, elokuvan tapahtumien mukaisessa järjestyksessä:

  1. Han Sololle pidettiin hautajaiset D’Qarin tukikohdassa ennen sen evakuointia (vaikka ruumista ei toki ollut haudattavaksi). Toisin sanoen Hanin muka-hautakin tuhoutui First Orderin iskussa vain hieman myöhemmin.
  2. Temmin ”Snap” Wexley, Jessica Pava ja muut The Force Awakensissa nähdyt vastarinnan lentäjät, joita ei nähdä The Last Jedissä, ovat Leian käskystä hakemassa Uuden Tasavallan selviytyneitä johtajia. Tähän ei välttämättä tarvitse suoraan palata mitenkään, mutta selvähän se, että joitakin poliitikkoja uuteen kapinaliittoon on episodi IX:ään mennessä pitänyt löytyäkin.
  3. Luke Skywalker todella opetti sisarelleen Leialle Voiman käyttöä Jedin paluun ja The Force Awakensin välisinä vuosina. Itse olen näin aina ajatellutkin (siis sekä Legends-vuosina että nykykaanonin aikaan), ja olin suorastaan yllättynyt, kun Mark Hamill väitti haastattelussa, että tämä oli uudesta trilogiasta Lucasin jälkeen hylätty juonilanka. Saattoi tietysti ollakin, mutta romaani vahvistaa, että Leia on kyllä saanut välivuosina veljeltään jedioppia (kuten elokuvastakin sitten näimme).
  4. Luke esittelee Reyn Ahch-Ton talonmiesnunnille ”siskontyttärenään”. Hihihihi, sanoi tämä lukija.
  5. Rey viettää Ahch-Tolla viisi päivää. Niistä kolme ensimmäistä kuluvat Luken rutiineja seuratessa ja yrmyä mestaria pehmittäessä. Neljäntenä päivänä käydään keskustelu muinaisten jedien kirjastopuussa. Viidentenä päivänä tapahtuvat kaikki oppitunnit ja kaikki Rey-Kylo -keskustelut, ja se on siis se osuus, joka käytännössä ajoittuu päällekkäin vastarinnan avaruuspaon sekä Finnin ja Rosen tehtävän kanssa. Kirja ei kerro Ahch-Ton päivän pituutta, mutta koska tiedämme vastarinnalla olleen ennen Finnin ja Rosen retkeä elokuvan alkupuolella löpöä korkeintaan 18 tunnin pakenemiseen, voinemme tulkita Ahch-Ton päivät kutakuinkin meikäläisten mittaisiksi. Tämä ajoitusvahvistus oli itselleni yksi romaanin suurimmista anneista.
  6. Luke tosiaan oli päättänyt palata Reyn kanssa auttamaan vastarintaa ja sisartaan tullessaan majaan, josta pahaksi onneksi löysi Reyn yhdessä Kylon kanssa. Näin veikkasin elokuvastakin, mutta aivan varma en ollut.
  7. Snoken kotialuksella Supremacylla asuu yli miljoona First Orderin uskollista sotilasta.
  8. Snoke nousi First Orderin johtoon henkilönä, joka tunsi galaksin tuntemattomina pidetyillä alueilla piilevät Voiman salaisuudet. Tämä on eräänlainen peilikuva sankaristamme (episodissa, joka on täynnä peilikuvia): Lukenhan on nyt monessa uuden kaanonin teoksessa kerrottu tai vihjattu kartoittaneen näitä salaisuuksia galaksin ”tällä puolella”.
  9. Rose opetti Finnille avaruusaluksen lentämistä Canto Bight -tehtävän aikana. Tämä selittää erään elokuvaan jääneen pienen epäloogisuuden: Finnhän tarvitsi The Force Awakensin alussa Poen paetakseen lentämällä, mutta The Last Jedin lopussa eli vain muutamia päiviä myöhemmin hän lentääkin itse kiiturilla (tosin uskottavasti hapuillen).

the-last-jedi-luke-falcon

Kymmenes muistiinpanoni ei ole niinkään oppi kuin tiiseri – tai mahdollinen täky, johon episodi IX saattaa palata tai sitten ei. Muistattehan yhä, että The Force Awakensin otsikkoa ei ole varsinaisesti vieläkään selitetty täysin. Tiedämme, että Snoke havaitsi ”heräämisen”, joka tapahtui jo ennen kuin Reyn nähtiin käyttävän Voimaa. Heräsikö Voima jotenkin konkreettisesti, muuttaen ehkä jopa luonnettaan helpommin myös kouluttamattomalle Reylle aukeavaksi? Vai vavahteliko koko galaksin henkimaailma Voimassa voimakkaan Reyn vain lähestyessäkin kohtaloaan?

Olen taipuvainen tulkitsemaan, että johonkin tämäntapaiseen viitataan tässä The Last Jedi -romaanin kohdassa, jossa Luke avaa pitkästä aikaa aistinsa Voimalle:

Luke’s body felt like it was on fire. He knew it wasn’t. He accepted the feeling, denying it power over him, and then let it ebb. In its place came a familiar sense of warmth, of belonging, of finding himself part of an endless lattice of connections that held him and everything else, each fixed in its proper place.
A Force.
That aspect of the Force – The Jedi had called it the living Force – was ceaseless and ever-renewing. But the Jedi had spoken of another aspect – the Cosmic Force. It had an awareness, and a purpose, and a will. A will that had been silent, dormant after the demise of the Sith, only to wake once again during Luke’s exile. A will that Luke finally allowed himself to acknowledge once again.

The Last Jedin bluraylla on näkökulma (eikä se taida käännyttää ketään)

Kirjoitin tähän blogiin jo pari kirjoitusta saatteiksi sille, että The Last Jedin kotijulkaisu bluraylla, dvd:llä ja digitaalisissa myymälöissä toi ja tuo elokuvalle todennäköisesti tässä kuussa monta uutta katselukertaa. Star Wars -historian fanimielipiteitä jyrkimmin jakanut episodi The Last Jedi on ehdottomasti elokuva, joka niitä ansaitsee.

Kenenkään ei ole toki pakko muuttaa Episodi VIII:sta mieltään useampienkaan katsomiskertojen myötä, mutta se on niin täynnä merkityksiä, viittauksia ja filosofisiakin tasoja, että ainakin on selvää, että parilla katsomiskerralla se ei vielä tyhjene. (Viimeksi tänä aamuna törmäsin Twitterissä pohdintaan, jota antoi itselleni uusia ajatuksia.)

Tämän sanottuanikin tekee mieleni tiivistää The Last Jedi -bluray-julkaisun arvioni lauseeseen: ”Tämä ei rakenna palaneita siltoja uudelleen.” Toisin kuin esimerkiksi The Force Awakensin kaksi bluray-julkaisuversiota, jotka ennen kaikkea tarjosivat elokuvan ja sen ohessa pieniä featurette-tyyppisiä katsauksia sinne tänne sen tuotantoon, The Last Jedin kotipaketti on näkökulmattu kokonaisuus – ja se näkökulma taitaa olla juuri se, joka osaa katsojista hiersi. Youtube ehdottelee juuri nyt minullekin useita videoita, joiden otsikko on tyyliin ”TLJ:n bluray todistaa että Star Wars on kuollut”. En viitsi katsoa niitä, mutta päättelen päätelmäni oikeaksi.

tlj-rey-rian-doc.jpg

The Last Jedin blurayn ekstrojen pääosassa on 1,5-tuntinen dokumentti The Director and the Jedi, joka tuntuu tavanomaisen making of -hehkutuksen sijaan hämmästyttävänkin paljon ”oikealta dokumenttielokuvalta”, esimerkiksi äänisuunnittelua ja rytmiä myöten.

En tarkoita, etteikö se näyttäisi paljon elokuvan tekemisestä ja etteikö se olisi hengeltään hehkuttava, sillä näyttää ja on. Mutta ennen kaikkea se on dokumentti siitä, kuinka juuri verrattain pienten elokuvien parista poimittu Rian Johnson kirjoitti ja ohjasi suuren Star Wars -sarjan kahdeksannen episodin. Aikaisemmista SW-leffojen making of -dokkareista yhtä vahvasti yhdestä näkökulmasta oli rakennettu vain Revenge of the Sithin dokkari Within A Minute, joka pyrki kuvaamaan koko tuotantoa katsoen vain yhden elokuvan valmiin minuutin eteen tehtyä työtä. The Director and the Jedi katsoo koko elokuvan mittaa, mutta päähenkilöönsä rajattuna, ja se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka vähän siinä näyttäytyvät monet elokuvan päänäyttelijöistäkin.

tlj-johnson-hamill.jpg

The Director and the Jedi nostaa siis nimensä mukaisesti pääosaan kirjoittaja-ohjaaja Johnsonin ja tärkeimpään sivuosaan Mark Hamillin, joka joutuu kohtaamaan Luke Skywalkerille toisenlaisen tulevaisuuden kuin toivoi. Näin dokumentti tulee tavallaan vahingossa käsitelleeksi myös elokuvan ensi-illan jälkeen käytyä keskustelua. (Sanon ’vahingossa’, koska dokumentti keskittyy elokuvan käsikirjoitus- ja kuvausvaiheisiin eikä juuri koske jälkituotantoonkaan saati siis elokuvan jälkeen käytyyn keskusteluun – ja Johnson mainitsee leffan kommenttiraidalla äänittävänsä nekin mietteet ennen ensi-iltaa.)

Vaikka Rian Johnson oli tunnustettu ammattilainen, jonka harteille annettiin valtava vastuu, dokumentissa kirjoittaja-ohjaaja näyttäytyy oikeastaan kuin taviksena. Hän on kuin kuka tahansa meistä, suurisydäminen fani, massiivisten tuotantokoneistojen ulkopuolinen; mutta se, joka tässä tuotannossa tekee päätökset esimerkiksi siitä, mitkä otot toteutetaan studiossa ja mitkä oikeilla kuvauspaikoilla, mitkä efektit tietokoneella ja mitkä käsityönä. Voin vain ihmetellä ja ihailla kikattelevan Johnsonin tyyneyttä etenkin loppumattoman pitkän kuvausvaiheen aikana. Vaikka The Force Awakensin jälkeen olikin selvää, että elokuva tulee tekemään rahaa enemmän kuin sen tekeminen maksaa, Johnson oli kuitenkin isossa vastuussa siitä, kuinka miljoonat tuotannossa palavat.

Todennäköisesti The Last Jediä väkevästi inhonnut katsoja pyöritteleekin päätään pitkin dokumenttia. Johnson ei esimerkiksi tunnu käsittävän, miksi Hamill pohjimmiltaan ei pitänyt Luke Skywalkerin motivaatioista eristäytyä saarelleen. Ujosta ja nörttimäisestä Rose Ticosta ohjaaja kertoo kirjoittaneensa tarkoituksella ”hahmon, joka ei kuulu Star Wars -elokuvaan” – syytös, jonka TLJ-vihaajat Rosesta elokuvan jälkeen esittivätkin. Canto Bightin kasino, jota moni piti elokuvan tarpeettomimpana osana, saa dokkarissa paljon huomiota ”Star Wars -historian monimutkaisimpana kohtauksena” – luonnehdinta, jota on paha kiistää esimerkiksi lavastajien ja puvustajien näkökulmasta, mutta joka tuntuu kohtauksen varsinaista sisältöä ajatellen rienaukselta minustakin.

rian-johnson-carrie-fisher

Mutta nuo ovat tietysti myös esimerkkejä, joihin tartun poimiakseni erikseen esiin noita elokuvan kiistellyimpiä aspekteja. Yhtä totuudenmukaisesti voisin sanoa, että dokkari tarjoaa paikoin jopa intiimin näkökulman The Last Jedin tekemiseen. Voin esimerkiksi tunnustaa pyyhkineeni kyyneliä kohdassa, jossa dokkari näyttää vaihtoehtoisen oton Hamillin ja Carrie Fisherin välisestä kohtauksesta, ja edesmennyt Carrie lausuu ”This is the end, isn’t it?”. Blurayn kommenttiraidalla, jonka kuuntelin vasta dokumentin jälkeen, Johnson kuvaileekin kohtauksen kuvaamisen tuntuneen kirkossa olemiselta.

Tai, jos haluatte konkreettisempaa: tottakai tämäkin making of -dokkari, ja laajemmin koko bluray, näyttää sananmukaisesti paljon siitä, kuinka kaikki tehtiin. Daisy Ridley ja Adam Driver todella olivat aina oikeasti paikalla näyttelemässä kaikki Voiman välityksellä käytävät keskustelunsa, vaikka elokuvassa Rey ja Kylo näkyvät aina omissa lavasteissaan. Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy on yhä sen verran myös alkuperäisellä urallaan elokuvatuottajana, että oli paikalla esimerkiksi Ridleyn ja Hamillin välisissä varhaisissa käsislukutilaisuuksissa ilmeisesti Hamillin tai Johnsonin kotona.

Puhumattakaan sitten siitä, miltä näytti, kun Luken lypsämä merilehmä kuljetettiin helikopterilla kalliolleen Irlannin rannikolla.

tlj-snoke-rey-bts.png

Dokkarin rajauksen vuoksi paljon jää käsittelemättäkin, ja siitä paljosta osa on onneksi huomioitu levyllä toisaalla. Esimerkiksi efektipainotteisia taistelukohtauksia käsitellään dokkarin rajauksen vuoksi lähinnä erillisessä pikkudokkarissa, joka olisi voinut olla vaikka pitempikin. Erityisen kiitoksen ansaitsevat Andy Serkisin voimakkaat Snoke-alkuperäisotot – siis raa’an näyttelijäsuorituksen näyttäminen motion capture -hahmon alta.

Kommenttiraidalla puhuu Johnson yksin, joten sekin vain jatkaa dokumentin fokusta. Oikein viihdyttävä sekin on, vaikkei ehkä aivan JJ Abramsin The Force Awakens kommenttien tasoinen. Ohjaajien kommenttiraidat tapaavat yleensä tarjota tekijän kehumassa kaikkia alaisiaan ja osoittelemassa pieniä yksityiskohtia, kuten sattumuksia kuvauksista (Huxin stuntti särki nenänsä, kun Snoke löi hänet maahan) tai kohtia, jotka kuvattiin lisäottoina kun niitä huomattiin tarvittavan (Laura Dernin näyttelemä Amilyn Holdo oli ensin kuvatuissa versioissa ”liian hippy-dippy” – ilmeisesti siis lähempänä hahmoa Claudia Grayn Leia-romaanissa). Näin Johnsonkin 2,5 tuntiaan pääasiassa käyttää – ja kyllä, täältä löytyvät myös ansaitut kehut Joonas Suotamolle.

Mitä sitten tulee poistettuihin kohtauksiin, joita itsekin aina innolla odotan: niitä on peräti 23 minuuttia, ja ne ovat todella kiinnostavaa katsottavaa. Mutta mitään sellaista niissä ei ole, minkä puuttumista elokuvasta jäisi harmittelemaan. Kaikki pätkät on poistettu syystä, ja muutamien kuvaamistakin sopii ihmetellä. Erityisesti en voi käsittää, miten pyllyläpsäytykseen päättyvä pitkä Finnin, Rosen ja DJ:n hissikohtaus pääsi kuvauksiin asti (eikä bluray paljasta, oliko stormtrooperien haarniskoissa kyseisessä kohtauksessa lopulta brittiprinssejä vai ei!).

Mukana on tietenkin myös pitkä Ahch-Ton saaren huolintahenkilökunnan juhliin liittyvä kohtaus, jonka poistamisesta ovat puhuneet näyttelijät ensi-illasta lähtien. Aiemmin kerrotun perusteella olen ihmetellyt tämänkin kohtauksen olemassaoloa: siitähän kerrottiin, että Luke huijaa Reyn uskomaan, että talonnaisten kylään hyökätään, ja naureskelee, kun tämä säntää auttamaan, ja näin kuvattuna Luke tuntui vaikuttavan kohtauksessa silkalta mulkerolta. Kokonaisena katsottuna ymmärrän kuitenkin, mistä siinä oli kysymys: Luken opetus liittyy jälleen hänen ajatukseensa jedien ansaitsemisesta loppua, sillä Luke tarkoittaa sanoa, että galaksin tasapainoa säilyttävät jedit eivät välttämättä tällaisessa tailanteessa puuttuisi tilanteeseen millään tavalla, mutta että Rey on nimenomaan oikeassa halutessaan auttaa. Hyvä silti, että kohtaus poistettiin – se on hieman kömpelö, aika pitkä ja ajatuksissaan vähintään epäselvä ellei epäonnistunut – eikä siis olisi ainakaan auttanut The Last Jedin jälkeisessä polemiikissa.

Poistetut kohtaukset ja koko bluray muutenkin vain vahvistavat tosiasiaksi sitä kuvaa, joka The Last Jedistä on koko ajan annettu: että toisin kuin The Force Awakens, Rogue One ja Solo, tämä tuotanto oli suuruudestaan huolimatta hämmästyttävän ongelmaton. Johnsonin käsis on syntynyt luontevasti ja kääntynyt elokuvaksi sujuvasti. Lienee siis tämän meidän universumimme ironiaa, että siten syntynyt elokuva onkin otettu vastaan ristiriitaisemmin kuin ongelmallisesti synnytetyt edeltäjänsä…

tlj-Luke-Rey-Caretaker-Village.jpg

Lopuksi pari sanaa bluraysta julkaisuna (pätkiä voi näistä sisällöistä voi muuten vilkuilla virallisella sivulla). Ellei se jo selväksi tullut, olen tähän hyvin paljon tyytyväisempi kuin The Force Awakensin tai Rogue Onen kotijulkaisuihin.

Selvä voitto tulee jo pelkissä minuuteissa mitattuna: The Last Jedin ekstroja on yli kolme tuntia ja niiden päälle kommenttiraita, kun TFA:n ekstrat kellottuivat alle kahteen tuntiin ja Roguen vain vähän yli tuntiin, eikä kummankaan ensimmäinen julkaisu sisältänyt kommenttiraitaa. Kummankaan noista elokuvista ekstroissa ei myöskään päästy kovin paljon pressikierroksella sanottua pitemmälle, kun taas TLJ:n paketti onnistuu aidosti syventämään itse elokuvaa, kuten kai olisi tarkoitus.

Valitettavasti kaikki merkit viittaavat siihen, että kotijulkaisut ovat nykyään niin huonoa bisnestä, että dvd:n kultavuosien tasoisia ekstralevyjä voi olla turha jatkossakaan odotella. The Last Jedin ekstralevy ei esimerkiksi sisällä enää suomenkielisiä tekstejä – ilmeisesti näin pienen kielialueen myynti on nykyään näinkin ison elokuvan kohdalla niin vaatimatonta, ettei käännökseen vaivauduta. (Englanninkieliset tekstit löytyvät toki.)

Itse elokuva on suomennettu minusta levyllä paremmin kuin elokuvateatterissa. Käännöksessä on nyt oivaltavuutta, jota pikaoloissa tehdyssä teatteriversiossa ei ehkä ymmärrettävästikään ollut. Myös Yodan keskeinen ”we are what they grow beyond” -opetus mestarien taakasta, joka teatterissa oli sotkettu käsittämättömästi väitteeksi ”me olemme sen yläpuolella”, aukenee nyt paljon paremmin. Tosin itse olisin vieläkin muotoillut hieman toisin: ei ”He meidän ohitsemme kasvaneet ovat”, koska Rey on vielä kaukana valmiista valmis, vaan ”He meidän ohitsemme kasvavat”.

Huvittavin käännösvirhe on kuitenkin tämä, jossa Jedi Orderia alkukielellä kaipaava Rey vaikuttaa vaihtaneen puolta:

tlj-rey-tekstitys.jpg

Uusi Star Wars -elokuvien sarja Game of Thronesin tekijöiltä: Lucasfilmin iso, iso, iso kuva

Myöhään maanantaina, sattumoisin samoihin aikoihin kuin SpaceX:n raketti nousi taivaalle, nettiin pamahtanut Star Wars -uutinen on periaatteessa valtava, mutta käytännössä se ei enää tainnut kovin monta meistä tuoliltaan tipauttaa.

Virallisen tiedotteen mukaan Game of Thronesin luojat David Benioff ja D.B. Weiss kirjoittavat ja tuottavat uuden Star Wars -elokuvien sarjan. Siis kokonaisen sarjan. Ja vieläpä elokuvasarjan – kyse ei ole siitä Disneyn ensi vuonna käynnistyvään suoratoistopalveluun luvatusta näytellystä Star Wars -sarjasta, jonka creator-writereiksi Benioff ja Weiss olisivat voineet olla loistovalinnat myös.

Kaksikon leffasarja ei ole jatkoa episodinumeroidulle Skywalkerien saagalle, täsmensi tiedote heti viisaasti – eikä se myöskään liity Rian Johnsonin kehittelemään uuteen elokuvatrilogiaan. Ja koska ’sarja’ on selvästi enemmän kuin ’trilogia’, tämä tarkoittaa, että tämän uutisen jälkeen tulevaisuuteen voidaan hahmottaa nyt ”vain” viiden sijaan vähintään yhdeksän Star Wars -elokuvaa.

Huh, huh!

Paitsi että.

bronn-jaime-game-of-thrones

Valomiekat ovat David Benioffille ja D.B. Weissille vielä vieraita, mutta valottomat miekat Game of Thronesissa kyllä viuhuvat.

Tässä vaiheessa Star Wars -hankkeita alkaa yksinkertaisesti olla tekeillä jo niin monta, että uusi kokonainen elokuvien sarjakaan ei enää tunnu yllättävältä. Etenkään niin ei ole, jos puhutaan näin kaukaisista suunnitelmista.

Benioff ja Weiss ovat edelleen täydessä työn touhussa Game of Thronesin kanssa. Fantasiasarjan viimeinen kausi valmistuu vasta ensi vuonna 2019. Heidän Star Warsinsa ensi-iltavuosi voi luullakseni olla aikaisintaan 2021 – eikä tiedotteessa siis luvattu mitään ajankohtaa.

Ensi-iltavuotta ei ole Rian Johnsonin trilogian avauksellakaan, joka sekin tiettävästi on pantu aivan alulle vasta viime vuonna, The Last Jedin tuotannon loppupuolella. Tosin jos vuosittaista Star Wars -tahtia halutaan ehdoin tahdoin ylläpitää, on vuoden 2020 slotti yhä vapaana – siinä piti alunperin olla standalone-elokuvan paikka, mutta aihetta tai tekijää ei ole julkistettu (pieniä merkkejä tosin on siitä, että siihen olisi sittenkin valmisteltu Obi-Wan-elokuvaa hiljaisuudessa jo pitempään, mutta se on toisen blogimerkinnän aihe se). Vuoden 2020 joulukuuhun Johnsonkin voisi kyllä ehtiä, mutta lomailuun ei juuri olisi aikaa. Vertailuksi: The Last Jedinkin kanssa hän työskenteli kolme ja puoli vuotta aloituksesta ensi-iltaan, ja siinä projektissa apuna sentään oli kaikki The Force Awakensiin jo tehty pohjatyö: muun muassa valmiit hahmot.

rey-finn-falcon-10-biggest-force-awakens-mysteries

”Onko tämä nyt ihan totta? Kaikki tämä?”

Tilanteen ollessa tämä ainakin oma päällimmäinen kysymykseni maanantai-iltana oli itse asiassa ihmetys siitä, miksi meille edes kerrottiin Benioffin ja Weissin projektista jo nyt. Kukaan – kukaan! – tuskin odotti tällaista uutista Solo-teaserien julkaisemista seuraavana päivänä ja vain pari kuukautta Johnsonin trilogian julkistamisen jälkeen.

Olin nimittäin jo kuvitellut, että vuoden 2020 ensi-iltapisteen pitäminen ”tyhjänä” kertoisi siitä, että Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy tai hänen esimiehensä Disneyllä olisivat oppineet aiemmista virheistään. Uusien Star Warsien aikanahan on julkistettu hyvissä ajoin monta elokuvaa, ohjaajaa ja käsikirjoittajaa, jotka on sittemmin jouduttu vaihtamaan kesken matkan. Näkyvin fiasko oli, että Phil Lord ja Christopher Miller ehtivät viime vuonna kuvata Solon kertaalleen melkein kokonaan ennen potkujaan, mutta Benioffin ja Weissin uutisen kohdalla muistelen pikemminkin Josh Trankin julkistamista standalone-elokuvan ohjaajaksi ja Colin Trevorrown pestiä Episodi IX:n ohjaajana. Nämä molemmat julkistettiin yli neljä vuotta ennen elokuviensa tarkoitettua ensi-iltapäivää – ja molemmat ohjaajat saivat potkut ennen elokuvien päätymistä käsikirjoitusta pitemmälle.

En toivo Benioffille ja Weissille potkuja, mutta suoraan sanoen todennäköisyydet ovat ikävästi niiden puolella. Star Warsilla (ja Kathleen Kennedyllä) alkaa olla tällaista mainetta: esimerkiksi Thor: Ragnarökin ohjaaja Taika Waititi vastasi taannoin Twitterissä Star Wars -ohjauskysymykseen naureskellen, että saisi varmasti potkut alta aikayksikön.

Mitä siis tarkoitan sanoa: Kennedy olisi voinut värvätä Benioffin ja Weissin tässä vaiheessa, ja he olisivat voineet kehitellä Star Wars -hankettaan siitä huolimatta kaikessa hiljaisuudessa vaikkapa Game of Thronesin viimeisen kauden esityksiin asti. Jos tämä projekti olisi siinä vaiheessa edennyt vakaalle pohjalle, se olisi voitu julkistaa komeasti. Sattumoisin Rian Johnsonin pesti The Last Jedin ohjaajana muuten julkistettiin virallisesti vasta noin vuosi sen alkamisen jälkeen, vaikka vahvat huhut siitä sentään ehtivät välissä jo levitäkin.

rian-johnson.jpg

Rian Johnson, uusien Star Wars -elokuvien vakaimmin työpaikkansa pitänyt taiteilija.

Yllättävän moni toivoo Benioffille ja Weissille niitä potkujakin. Itselleni kiinnostavinta maanantai-illan uutisessa oli silmäys Twitterin kansainväliseen Star Wars -feediini, joka tavallisesti näyttäytyy erittäin herkästi innostuvana ja ehdottoman anteeksiantavaisena kaikenlaisia sarjan kammottavuuksiakin kohtaan.

Tällä kertaa reaktio oli suorastaan tyrmäävä. Enemmistö tuntui kritisoivan Benioffin ja Weissin valintaa – ja tämä siis ihmisiltä, jotka eivät todellakaan sanoneet halaistua sanaa siitä, että kokonainen uusi Star Wars -elokuvien sarja olisi sinänsä liikaa (ne kommentit tulivat feediin vasta myöhemmin, maltillisemman yleisön kuullessa uutisesta). Reaktion jyrkkyys ei voi jäädä huomaamatta Kathleen Kennedyn konttorissa asti.

Kritiikillä tuntui olevan kaksi kärkeä. Toisten mielestä Benioff ja Weiss eivät oikeasti osaa mitään, vaan Game of Thronesin erinomaisuus tulee ainoastaan sarjan lähdeaineistosta eli George R. R. Martinin kirjoista, joiden päätyttyä kaksikko on heti ajanut sarjansa huterammille vesille. Toisten mielestä Benioff ja Weiss ovat jälleen yksi menetetty mahdollisuus tuoda diversiteettia Star Warsin taustajoukkoihin: he kun ovat JJ Abramsin, Johnsonin, Gareth Edwardsin, Solo-leffan kolmen ohjaajan ja kaikkien heidän Star Wars -elokuviensa kirjoittajien tapaan valkoisia miehiä.

Mitä tulee jälkimmäiseen kritiikkiin: Benioff ja Weiss ovat toki miehiä ja valkoisia eivätkä siitä muuksi muutu. Vaikka Kathleen Kennedy on miehittänyt, tai siis naisittanut, Star Wars -kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän naisenemmistöiseksi, ja puhunut halustaan palkata naisia SW-ohjaajiksi, alkaa paine olla voimakas siihen, että seuraava iso nimitys todella rikkoisi kaavan taiteiljoidenkin puolella. Kannattaa kuitenkin huomata, että Benioffin ja Weissin ilmoitettiin tosiaan toimivan sarjassaan vain kirjoittajina ja tuottajina. Ohjaajien vuoro tulee vasta paljon myöhemmin, ja silloin tilaa siis olisi vaikka Patty Jenkinsille, Ava DuVernaylle tai ties kenelle.

Mitä taas tulee edelliseen kritiikkiin, siihen voin vastata itsekin paremmin. Game of Thrones on erinomainen sarja, ja iso osa (vaikkei kaikki) sen erinomaisuudesta on kyllä Benioffin ja Weissin ansiota. Ei Martinin teksti sellaisenaan televisiosarjakäsikirjoitusta muodostanut, ja juuri Benioff ja Weiss ovat onnistuneet muokkaamaan valtavista teosjärkäleistä kunnianhimoisen tv-mestariteoksen, joka on samalla niin iso hitti, ettei se ainoastaan ole ollut valtavirtaa, vaan se on siirtänyt valtavirtaa suuntaansa. En ihmettele yhtään, että Kennedy tahtoo varata tällaiset miehet Star Wars -suunnitelmiinsa. Kuvitelmat siitä, että Benioff ja Weiss nyt sitten toisivat valtaistuinpelistä mukanaan Star Warsiin insestiä, silmien puhkomisia tai raskaana olevien naisten teurastamisia ovat naurettavia: eiväthän Abrams tai Johnsonkaan ole Star Warsin parissa edellisiä tekeleitään sellaisenaan toisintaneet.

artoo_isokuva

Tämä kuva se tosiaan on iso.

Kolme vuotta sitten kirjoitin tähän blogiin näkemykseni Disney-Lucasfilmin suurista Star Wars -suunnitelmista. Edes Rogue Onen aihetta ei oltu silloin vielä julkistettu. Arvelin tuolloin Lucasfilmillä kehiteltävän suurta suunnitelmaa. Tiivistäen visioni meni näin:

Ajattelin, että Rebels-sarjan oli määrä johdattaa meidät toisiinsa kytkeytyvien standalone-elokuvien aikakauteen. Noille aluksi yksinään seisoville elokuville, joista piti tuolloin kerrotun mukaan olla luvassa ”origin storyja”, ajattelin tehtävän menestyksen mukaan myöhemmin sekä jatko-osia että niissä esiintyvien hahmojen yhteiselokuvia, Marvelin mallin mukaan. Edelleen uumoilin, että viimeistään episodi IX:n jälkeen vuorossa olisi Star Warsin ”vaihe kaksi”, jolloin avataan peli toiselle aikatasolle uuden trilogian tienoille sijoitetuilla spinoff-elokuvilla sekä animoiduilla ja näytellyillä sarjoilla. Näin olisi voitu hyvinkin saavuttaa kahden vuosittaisen Star Wars -elokuvan tahti noin vuonna 2020.

Olin väärässä yksityiskohdista. Rogue One olikin kirjaimellisesti standalone, sillä se ei jatko-osaa saa. Uusia origin story -tarinoita ole tämän vuoden Han Solo -leffan jälkeen enää julkistettu. Tosin on paljastunut, että Josh Trankin projekti oli Boba Fett -elokuva, joka olisi siis helpostikin voinut kytkeytyä Soloon, mutta Fett taisi jäädä hyllylle Trankin poistuessa taka-ovesta. Eikä missään ole sanottu, että Johnsonin tai Benioffin ja Weissin elokuvahankkeet liittyisivät sen paremmin originaaliin kuin uuteenkaan trilogiaan – pikemminkin on haluttu painottaa, että näillä projekteilla haetaan aivan uusia kulmia franchiseen.

Mutta luulenpa silti olleeni oikeassa suuresta kuvasta. Nyt se vain näyttää toisenlaiselta.

Disney-Lucasfilmin tavoite on nimenomaan saavuttaa tilanne, jossa meneillään on useita Star Wars -sateenvarjobrändin alle kuuluvia elokuvasarjoja sekä niitä tukevia animoituja ja näyteltyjä sarjoja (Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger paljastikin juuri, että sarjojakin todella on tekeillä useampia). Ehkäpä yksittäisten hahmojen tai tilanteiden standalonet eivät olleet sen paremmin bisneksen kuin kerronnankaan kannalta paras reitti tähän, mutta sen sijaan keinoksi on keksitty suureen galaksiin sijoitetut suuremmat tarinat. Lupaus kolmesta tai useammasta elokuvasta on selvästi muutenkin niin sanotusti tämän ajan vastaus sille takavuosien tavalle, että elokuvalle suunniteltaisiin suloisesti jatko-osia vasta, jos ykkönen osoittautuu menestykseksi: esimerkiksi Harry Potter -maailmaan sijoittuvia Fantastic Beasts -elokuviahan luvattiin jo kättelyssä viisi.

Mikäänhän ei estä Lucasfilmiä näistä uutisista huolimatta kehittelemästä myös uusia ”A Star Wars Story” -ideoita julkaisuaikatauluihin jääviin koloihin. Mutta lupaamalla kerralla useamman elokuvan mittaisen tarinan yhtiö on yhdellä huitaisulla aina lähempänä Star Wars -elokuvien määrän moninkertaistumista. Vertailun vuoksi, Marvelin elokuvauniversumi saavutti viime vuonna kolmen leffan vuosittaisen rytmin – lisättyään universumiin koko ajan lisää hahmoja.

Niinpä ainoa syy, jonka keksin Benioffin ja Weissin sarjan näin aikaiselle julkistukselle onkin juuri halu vilauttaa tätä suurta kuvaa yleisölle ja sijoittajille. Maanantain tiedote uhoaa rehvakkaasti: täältä pesee, ja tehän tahdotte, että täältä pesee, vaikkemme aio vuosiin edes kertoa, mistä aineksista pesuaine tarkkaan ottaen koostuu.