Disney+:n Star Wars -tarjonta alitti avaushetkellä odotukset

Suoratoistopalvelu Disney+ aukesi viimein Suomessa, The Mandalorian näkyy näin viimein meilläkin ja minä saatan viimein kirjoittaa tässä blogissakin sarjasta, josta etenkin englanninkielinen SW-yleisö on puhunut jo 10 kuukautta.

Mutta mitä kirjoittaa sarjasta, josta 10 kuukautta myöhemmin ei ole kovin järkevää kirjoittaa enää ensifiiliksinä? Vielä järjettömämpää olisi alkaa nyt pyöritellä juonispekulaatioita – niiden aika on vasta kun pääsemme reilun kuukauden päästä samaan tahtiin jenkkien kanssa, sillä Suomen Disney+:ssa näkyvät nyt vasta kaksi ensimmäistä jaksoa, mutta koko 8-jaksoisen ekan kauden tapahtumat ovat toki jo hyvän aikaa olleet yleisesti internet-tiedossa. Mitä taas tulee kokonaisuuden arviointii, siihenkin tarvitsen näissä oloissa pohjaksi vielä lisää jaksojen Suomi-esityksiä.

Siirränkin siksi sittenkin sanojani The Mandalorianista vielä pikkuisen eteenpäin. Tässä postauksessa kerron, mitä Star Wars -sisältöjä Disney+:ssa on ja, kääntäen, mitkä siis ovat tällä saralla sen puutteet.

The Clone Warsin seitsemäs ja viimeinen kausi: monelle katsojalle The Mandalorianin veroinen tärppi.

Aloitetaan positiivisella luettelolla. Disney+:n Star Wars -tarjonta sisältää nyt Suomen avausviikollaan tämän:

  • Kymmenen Star Wars -elokuvaa eli yhtä vaille kaikki viralliset: episodit I-VII ja IX, Rogue One ja Solo
  • The Clone Wars -animaatiosarjan (2008-14) pilottielokuvan, alkuperäiset kaudet 1-5, kuudennen kauden (The Lost Missions) sekä ensimmäisen jakson 7. eli viimeiseltä kaudelta (2020)
  • Rebels-animaatiosarjan (2014-18) kaksi ensimmäistä kautta
  • Resistance-animaatiosarjan (2018-20) molemmat kaksi kautta
  • The Mandalorian -sarjan (2019-) kaksi ensimmäistä jaksoa
  • Lego-sarjan The Freemaker Adventures ja muita Star Wars Lego -animaatioita

Lisäksi on heti perään sanottava, että tiettävästi:

  • Se puuttuva virallinen elokuva, VIII eli The Last Jedi, julkaistaan palvelussa lokakuun lopussa (tässä ovat varmaankin taustalla jotkin esitysoikeussyyt)
  • The Mandalorianin ensimmäisen kauden jaksoja julkaistaan viikoittain
  • The Clone Warsin viimeisen kauden jaksoja julkaistaan viikoittain
Hänet on viimein nähty meilläkin: The Mandalorianin etukäteen varjelluin salaisuus, Star Wars -franchisen viime vuosien suurin läpimurtohahmo ja galalaksin söpöin viisikymppinen: ”The Child” eli ”Baby Yoda”.

Niin sanottujen vanhojen, siis jo joillakin alueilla kokonaan julkaistujen, tuotantokausien ”esittämisessä” jakso-per-viikko -syklillä voi totisesti ihmetellä ja kritisoidakin. Mutta se on eittämättä valinta, jonka palveluntarjoaja on puolestamme tehnyt. Ei vahinko. Mennään nyt sitten tällä. Saapahan katsoja sulatella näkemäänsä…

Mutta tämä siis tarkoittaa, että muun muassa tätä Disney+:ssa ei kerrassaan ole, eikä ole mitään tietoa, milloin tulee tai tuleeko koskaan:

  • Rebels-animaatiosarjan kaksi jälkimmäistä kautta (vaikka niitä ei koskaan ollut myöskään Suomen Netflixissä)
  • Se ensimmäinen Clone Wars -animaatiosarja (2003-2005)
  • Wanhat animaatiosarjat Droids (1985-86) ja Ewoks (1985-87)
  • 1980-luvun standalone-leffat Caravan of Courage: The Ewok Adventure (1984) ja Ewoks: The Battle for Endor (1985)
  • Forces of Destiny -lyhytanimaatiot (2017-18) ja muut Lucasfilmin Youtube-kanavilla julkaistut jutut – josta ne toki kyllä ilmaiseksi löytyvät

Ja mitä tulee Lucasfilmin muuhun tuotantoon: Indiana Joneseja ei ole, Willow ja Red Tails on.

Epäilemättä Rebelsin jälkimmäisten kausien puuttumiseen on jonkinlainen sopimustekninen syy kuten TLJ:n puutteellekin, ja ehkä tämäkin jossain vaiheessa raukeaa, mutta vaikea sitä on näin ulkopuolelta ymmärtää. Noita muita odotellessa en pidättäisi lainkaan henkeäni, vaikka ne ovat aivan yhtä tosiasiallista Star Wars -historiaa kuin vaikkapa 1980-ja 1990-luvun Disneyn tv-piirretyt, joita samasta palvelusta kyllä löytyy. Tosiasiassa en tietysti ole perillä näiden vanhojen tuotantojen tekijänoikeudellisesta tilasta, mutta ainakin niiden jaksoja ja nuo ewok-leffat sentään julkaistiin vielä kertaalleen dvd:lläkin 2000-luvun alkupuolella (tosin julkaisu oli aika merkillinen kaksipuolinen levy, jonka toisella puolella oli yksi ewok-leffa ja kääntämällä toisella puolella se toinen).

Ja tähän mennessä pysyttelin vain pohjimmiltaan aivan ”virallisessa” aineistossa, joka on aikanaan julkaistu täysin avoimesti suurelle yleisölle. Lucasfilmin holveissa olisi toki kaikenlaista epävirallisempaakin, jos ne haluttaisiin avata. Vuoden 1978 pahamaineista Holiday Specialia tuskin koskaan julkaistaan, mutta kyllä Detours-animaatiosarjan sentään voisi. Kyseessä on Lucasfilmin ja Robot Chicken -porukan toteuttama parodia- ja komediasarja, jota tehtiin vuoden 2012 aikoihin täysin valmiiksi 39 (!) jaksoa juuri ennen kuin George Lucas myi firmansa Disneylle – joka taas päätti jättää Detoursin ainakin toistaiseksi kokonaan julkaisematta.

Toisena tarjokkaana voisin huomauttaa, että on olemassa useita sellaisia Star Wars -aiheisia elokuvateoksia, joihin ei liity mitään noloa, salattua tai salattavaa, mutta jotka on aikanaan julkaistu muodossa, jossa niitä eivät ole monet koskaan nähneet tai jossa ne eivät ole enää saatavilla. Esimerkkeinä voisin mainita prequelien kuvausten ohessa toteutetun, riemastuttavan 20-minuuttisen mockumentaryn R2-D2: Beneath the Dome, joka käsittelee droidisankariamme kuin oikeaa Hollywood-näyttelijää, ja Revenge of the Sithin soundtrackin kakkoslevyllä julkaistun noin tunnin mittaisen videomuotoisen John Williamsin soundtrackien best ofin, johon oli siis leikattu musiikin oheen kuvaa kaikista kuudesta silloisesta Star Warsista. Miksei tällaisia voisi nyt latailla yhtiön omista arkistoista suoratoistopalveluun uusien yleisöjen ihastukseksi?

Star Wars Detours, kokonainen julkaisematon animaatiokomediasarja noin kahdeksan vuoden takaa.

Oma lukunsa on kysymys niin sanotusta ekstramateriaalista. Disney+:ssa on eräitä muita suoratoistopalveluja paremmin tarjolla itse elokuvien ja sarjojen lisäksi myös niiden oheismateriaalia: poistettuja kohtauksia, making of -dokumentteja ja sen sellaista. Eräitä muita paremmin, kyllä – mutta ei kovin paljon silti. Esimerkiksi Disneyn omien klassikkopiirrettyjen yhteydessä kyllä on esimerkiksi noita poistettuja kohtauksia ja siellä täällä dokumenttejakin, mutta missään nimessä tarjolla oleva matsku ei vastaa kattavuudessaan esimerkiksi samojen leffojen bluray-julkaisujen lisämateriaaleja.

Sama pätee Star Warsiin. Useimpien leffojen yhteydestä löytyy lähinnä poistettuja kohtauksia ja korkeintaan pieniä klippejä. Ei niitä pitempiä dokumentteja tai edes useimpia lyhyempiä featuretteja, joita samojen elokuvien fyysisillä levyillä on julkaistu. Ainoa pitkä Star Wars -dokkari, jonka palvelusta ainakin tällä hetkellä löydän, on uusimman elokuvan eli The Rise of Skywalkerin kaksituntinen making of -dokkari – siis se sama, joka oli bluraylla. Ja missään nimessä Disney+:ssa ei siis ainakaan vielä ole tällä saralla mitään, mitä näitä aineistoja aiemmin toisaalla kolunneet eivät olisi nähneet aiemmin.

Eikä tarjolla ole edes The Mandalorianin making of -dokumenttisarjaa, jollainen siis on olemassa, mutta on hyvin mahdollista, että se räpsähtää tarjolle ekan kauden esitysten päästyä kahdeksanteen ja viimeiseen osaan. Toivottavasti. Joka tapauksessa kokonaistilanne tuntuu synkältä dvd- ja bluray-vuosien ylenpalttisiin oheismateriaaleihin verrattuna: suoratoistopalvelut eivät ainakaan vielä tässä vaiheessa ole kovin kiinnostuneita antamaan katsojalle muuta kuin itse elokuvat ja sarjat edes silloin, kun niistä ei fyysisiä levyjulkaisuja ole tulossa.

Disney Gallery: The Mandalorian -dokumenttisarja julkaistiin Disney+:ssa Yhdysvalloissa tänä kesänä. Suomessa se ei vielä ole katsottavissa.

Vaan jos nyt kuitenkin kehujen kautta ulos.

Eilen kun Disney+:aa ensisilmäystä pitemmälle selailin, oli etenkin siellä klassikkoanimaatioiden puolella pyöriessä helppo haltioitua. Disneyn klassikkojen saatavuus on tähän asti ollut niin perin juurin säännösteltyä, että vaikka suoratoistopalvelujen aikaa on tässä eletty jo jonkin aikaa, tuntui aivan ihmeelliseltä, että siitä sitä vain voi kliksutella kännykällään telkkarin näyttämään Chromecastin kautta Pientä merenneitoa tai, jos se ei hetken kuluttua huvitakaan, niin vaikka Bambia sitten. Toinen mahtava osa Plussaa on emoyhtiön omien vanhojen näyteltyjen elokuvien katalogi: Riemukuplan ja Mustan aukon kaltaiset elokuvat eivät ole viime vuosina juuri kuluneet telkkarissa, eikä vanhempaa tuotantoa ole liiemmin tarjolla esimerkiksi Disney+:n isoimmalla kilpailjalla Netflixilläkään. Originaalituotantojensa kanssa uutuuspalvelu on vasta pääsemässä vauhtiin. Kuukausihintaan, jolla ei olisi vielä muutama vuosi sitten olisi saanut ostettua edes yhtä noista elokuvista bluraylla. Eikö näin kevytkenkäinen meno sentään jo pitäisi jollain lailla estää!

Mutta tähän kaukaisen galaksin kolkkaan Disney+:ssa rohkenen olla jopa avoimen pettynyt.

The Rise of Skywalker -bluray-ekstrat: Rakkautta, naurua ja aito kyynel (toki myös aiheita pihinään)

The Rise of Skywalkerin bluraylla/dvd:llä ei ollut kommenttiraitaa eikä lainkaan poistettuja kohtauksia, mutta senhän jo etukäteen tiesimme.

Se sen sijaan ehkä yllätti, että siellä kuitenkin oli peräti kahden tunnin mittainen making of -dokkari. Kun lasketaan mukaan lyhyemmät featurettet, päästään ekstroissa noin kolmen tunnin kokonaiskestoon, mikä on uusien Star Wars -elokuvien kotijulkaisujen ekstrojen sarjassa parhaasta päästä. Pohjaa pitää Rogue One, jonka levyllä ekstroja oli yhteensäkin vain reilun tunnin edestä. Minuuttivoiton taas vie The Last Jedi, jonka bluraylla oli elokuvan lisäksi katsottavaa kutakuinkin saman verran kuin tässä uutuusjulkaisussa – mutta jolla oli lisäksi ohjaajan kommenttiraita, jota tässä ei ole.

TLJ:n bluray voittaa sisällöllisenkin kisan, eikä vain kommenttiraidan tai siellä olleiden lukuisien poistettujen kohtausten vuoksi. Ennen kaikkea TLJ:n murskavoitto tulee päädokkarilla The Director and the Jedi, joka on otsikkonsa mukaan näkökulmattu lähes ”oikealta elokuvalta” tuntuva dokumentti. TROS:n vastaava, se kaksituntinen The Skywalker Legacy, on otteeltaan huomattavasti tavallisempi oheisdokkari, jossa käydään läpi kuvauspaikat, haastatellaan päätekijät ja kerrotaan leppoisia anekdootteja.

Ei sillä, etteikö se olisi viihdyttävä. On kyllä, ja joka tapauksessa esimerkiksi minä katson aina ilolla mitä tahansa Star Wars -elokuvien making ofia. Tässä blogipostauksessa yritän tiivistää, mitä etenkin tästä sain. Todettakoon kuitenkin tähän väliin kiinnostuneille, että nykyajalle tyypilliseen tapaan ekstralevyllä ei ole suomitekstejä.

20200504_123834

The Skywalker Legacy alkaa oikeastaan hyvin hauskasti: vuoden 1983 arkistokuvalla, jossa fanit kertovat, etteivät malta odottaa saagan valmistuvan aikanaan yhdeksän elokuvan kokonaisuutena. Tämähän on täysin totta – vaikka sanomatta dokkarilta tietysti jää, että The Rise of Skywalkerilla ei ole yhtään mitään tekemistä sen episodin IX kanssa, jota George Lucas oli 1980-luvun haastatteluissaan tarkoittanut. Mutta eivätköhän lähes kaikki tällaista dokkaria katsovat sen tiedäkin. On vain Star Wars -saagan ihania erityispiirteitä, että tässä elokuvasarjassa ykkönen onkin nelonen ja ysiäkin on – tavallaan – osattu odottaa melkein neljäkymmentä vuotta.

Yhteyttä vanhaan haetaan muutenkin halki dokkarin penkomalla aina välillä arkiston aarteilta. Ponnahduslautaa haetaan Lucasista itsestään asti: uusista episodeista jyrkästi irtisanoutunut George-setä ei tietenkään ole antanut dokkariin uutta haastattelua, mutta vanhoissa klipeissä hän esiintyy usein. Se, ja ehkä ihan erityisesti nuo Lucasin sisältävät klipit, käy välillä katsoessa vähän kiusalliseksi juuri siksi, että The Rise of Skywalker kuitenkin elokuvana on melkoinen edeltäjiensä retconnaus. Toisaalta on totta, että TROS pyrkii koko ajan – välillä niin ikään kiusallisuuteen asti – kaikenlaisissa yksityiskohdissakin viittaamaan aiempiin osiin, joten miksi ei sitten sen tekemistä kuvaava dokumentti?

20200511_222202

Warwick Davis ja poika tulkitsivat ewokkeja loppukohtauksessa.

Ehkä tärkein opetus TROS-dokkarista oli itselleni se, josta Reyn näyttelijä Daisy Ridley puhui Dragcast-podcastissa ihmetellessään The Rise of Skywalkerin negatiivista vastaanottoa: dokumentti on tosiaan täynnä rakkautta, kuten Ridley sanoi. Kaksituntisen lopussa kamera tallentaa Ridleyltä aidon kyyneleen elokuvan lopun ”Rey Skywalker” -repliikin kuvaushetkellä, enkä ihmettele.

Niin kiireellä kuin TROS on tehtykin ja niin väkinäiseltä kuin monet sen ratkaisut valitettavasti valmiissa elokuvassa tuntuvat, ei kukaan voi kiistää, etteikö tämänkin elokuvan kuvauksissa olisi iloittu. Star Wars -perhe on Star Wars -perhe, tällaisina vaikeampinakin aikoina. Esimerkiksi Kelly Marie Tran -parka, jonka hahmo Rose häivytettiin elokuvasta viimeistään leikkausvaiheessa lähes kokonaan, aivan säteilee useammassakin dokkarin kohtauksessa ja tuntuu nauttivan roolistaan esimerkiksi Carrie Fisherin tyttären Billie Lourdin vastanäyttelijänä (kohtauksissa, joista suuri osa tosiaan jäi leikkauspöydälle).

20200509_232954

Joonas Suotamo (Chewbacca) listaa työtehtävänsä.

Prinsessa Leian ongelman ratkaisua eli puuttuvan Fisherin korvaamista yhdistelemällä ylijäämäottoja, tietokonetaikaa ja uutta kuvaa dokumentti toki käsittelee. Se näyttää, kuinka kokonaisia kohtauksia rakennettiin Fisheriltä jääneiden ottojen ympärille ja kuinka Lourd pääsi näyttelemään äitinsä hahmoa flashback-kohtauksessa. Oli tuloksesta elokuvassa mitä mieltä tahansa, on tämä toki kiinnostavaa, ehkä vaikuttavaakin.

Pääasiassa dokumentti etenee kuvausvaiheen kautta. Pitemmäksi ajaksi ja vielä erikseen omassa featurettessaan dokumentti jalkautuu Jordaniaan, jossa kuvattiin Pasaana-jakso eli elokuvan isoin lokaatiokuvaus. Star Wars -elokuvia tehdään nykyään siten, että periaatteessa mitä tahansa voidaan tehdä tietokoneella ja studiossa (ja tehdäänkin), mutta kun paikan päälle lähdetään, sinne sitten todellakin lähdetään ja isolla vaihteella. (Ekstra-levyn Jordania-osat ovat tosin silmiä hivelevine maisemineen ja kuvausten sujuvuuden hehkuttamisineen mitä mainiointa pr:ää maalle leffakuvauskohteena ja erikseen dokkarissa itsekin esiintyvälle Jordanian kuningashuoneelle, ja siten hyvin todennäköisesti suorastaan osa kuvauspaikan vuokraa.)

20200511_221743

Autiomaan Aki-Akien esi-isien festivaaleihin tarvittiin 450 avustajaa, joista suurin osa oli paikallisia taviksia, muun muassa Jordanian armeijan sotilaita. Heidät puettiin alieneiksi ja opetettiin tanssimaan. Autiomaahan rakennettiin kaikki fasiliteetit cateringista alkaen. Kun yhteen hetkeen tarvittiin 14 Aki-Aki-lasta, nämä toteutettiin käsinukeilla, joita ohjaamaan samaan kuoppaan laskeutui vieri viereen joukko nukettajia. Autiomaassa kuvattiin jopa takaa-ajokohtauksen greenscreeniä vaativia osia – siis näyttelijöiden kanssa kohtauksia, joiden taustalla ei edes näkynyt ympäröivä Jordanian luonto, vaan pelkkä vihreä kangas. Näin tehtiin, jotta kuviin saatiin juuri aavikon oikea valo ja väri.

Muutenkin dokkaria katsoessa sain taas useamman kerran ihmetellä, kuinka ”aidosti” moni kohtaus on tehty. Pasaanan luolassa kohdattu jättikäärme näyttää CGI:ltä ja pinnassa tietokonelisää onkin, mutta kuvauksissa se toteutettiin ihan samaan tapaan kuin Jabba Jedin paluussa melkein 40 vuotta sitten: useamman ihmisen ohjastaessa suuren nuken eri osia yhtä aikaa livenä.

20200511_221815

Toisessa Pasaanalla tapahtuvassa kohtauksessa Rey hyppää ylöspäin voltin yli Kylon lähestyvän TIE-hävittäjän. Jopa tämän hypyn näyttelijä Ridley teki ihan itse ja ihan oikeasti – vaikka siis vaijereilla, tietenkin. (Ja sitä huvittavampaa on, että Ridleyä pelotti loppukohtauksessa liukua vaijerien ohjaamalla kelkalla alas Tatooinen hiekkamäkeä!)

Stunttikoordinaattori Eunice Huthart, minulle tähän asti vieras nimi, nousee muuten tämän ensimmäisen Star Wars -elokuvansa making of -dokkarin perusteella kerralla ihan koko saagan mainioimpien kamerantakaisten hahmojen listalleni. Liverpoolilaisella aksentilla puhuva nainen karjuu näyttelijöille ohjeita kesken liikkeiden ja eläytyy kameran takana jokaiseen suojattinsa käännökseen. Brilliant!

20200509_232912

Eunice Huthart, ilmeikäs artisti.

Ketään ei varmaan yllätä, että making of- dokumentti ei erityisemmin paneudu The Rise of Skywalkerin tekemisen ongelmiin tai kiistoihin. Sellaiset dokumentit tehdään joskus paljon myöhemmin. Elokuvan ensimmäistä kirjoittaja-ohjaajaa Colin Trevorrowta ei nyt mainita nimelläkään. Siitä ei pukahdetakaan, kuinka Trevorrown versioon suunnitteilla olleet konseptit ehkä johtivat lopullisen elokuvan ratkaisuihin tai toisaalta tulivat täysin hylätyiksi. Erittäin yllättäen, ehkä melkein vahingossa, dokkari kuitenkin myöntää ääneen sen tosiasian, että Palpatinen paluu keksittiin vasta tätä osaa kirjoittaessa.

Minun kaltaiseni moniin TROS:n ratkaisuihin pettynyt pihisee dokumentin äärellä etenkin silloin, kun äänessä on toinen käsikirjoittaja Chris Terrio. Terrio muun muassa toteaa tosissaan, että jotta tarina muodostaisi täyden ympyrän, Luken piti nostaa X-Wing vedestä tässä episodissa, koska Imperiumin vastaiskussa hän ei siihen pystynyt, vaikka nimenomaan tällaiset yksityiskohdat IX:n käsikirjoituksessa tuntuvat isojakin ratkaisuja pahemmin teini-ikäisen kirjoittamalta fanifiktiolta. Suorastaan sketsiohjelmasta poimitulta tuntuu dokkarin kohtaus, jossa Terrio ja ohjaaja JJ Abrams pohtivat ankarasti, mikä voisi olla sopiva esine sisältämään tieto Palpatinen wayfinder-laitteen sijainnista, pyörittelevät erilaisia avaruudellisia pergamenttirullia ja päätyvät sitten veitseen, jonka terään on kätketty Kuolemantähden raunion silhuetti juuri tietyltä kalliolta tarkasteltuna juuri siinä muodossa, jonka raunio säilyttäisi säiden armoilla seuraavat vuosikymmenet. Olipa viisas ratkaisu, se.

Terrio on myös dokumentissa se, joka eniten todistelee IX:n kertovan tarinaa sellaisena kuin sen aina piti olla, väittäen muun muassa sarjan olleen aina ”Skywalkerien ja Palpatinejen saaga”, vaikka ennen tätä episodia koko saagassa oli yksi Palpatine eikä häntäkään oltu nähty parissa edellisessä episodissa. Abrams itse esiintyy dokumentissa vähemmän kuin ehkä luulisi – mikä saattaa olla kiinnostavaa heistä, jotka uskovat huhuihin ”JJ cutista” ja Disneyn ohjaajaltaan viemästä elokuvasta. Mutta kaikki nämä ovat tietysti seikkoja, joihin ylipäätään suhtautuu toisin katsoja, joka pitää Palpatinen paluusta, Reyn sukuselityksestä ja muista Abramsin ja Terrion TROS:ssa tekemistä isoista ratkaisuista.

20200511_222104

Tässä kokoelma irtonaisia poimintoja:

  • Kenraali Pryden näyttelijä Richard E. Grant, suuri Star Wars -fani joka hehkutti haastatteluissakin kokemuksensa ihanuutta, tutkii dokkarissa häpeämättömästi First Order -lavasteiden tietokoneiden nappeja ja nippeleitä.
  • Droidiseppä Babu Frikin pajassa lojuu Bad Robot, siis Abramsin firman tunnarirobotti. Mahtaako näkyä elokuvaankin valikoituneissa kuvissa? En ainakaan edellisillä katsomiskerroilla huomannut.
  • John Williamsin cameosta luin jo ajat sitten, että kohtaus olisi täynnä esineitä, jotka viittaavat hänen yli viiteenkymmeneen Oscar-ehdokas elokuvaansa. Vasta tämän dokkarin myötä ymmärsin, millä tavoin.
  • Mark Hamillin oma rooli elokuvassa on pieni, mutta Hamill kävi ilmeisesti kuvauksissa muulloinkin. Aivan kuten jo originaalitrilogian kuvauksissa, hän tykkäsi vierailla avaruusolentojen askartelupajassa, ja ihastelee dokkarissa erityisesti pikkuista Baby Frik -nukkea.
  • Babun lisäksi Maz Kanata toteutettiin tällä kertaa oikeasti nukkena eikä motion capturena (vaikka Mazin kasvoissa ja yksityiskohdissa on yhä mukana sitä motion captureakin).
  • Kuolemantähden raunioiden planeetan Kef Birin kuvauksissa Englannin Buckinghamshiressa näyttelijät ja tekijät kohtaavat yllättävän ongelman: lentomuurahaisten massaparveilun. Hollywood voi tuoda tänne alien-otuksia, mutta on täällä meitä alkuasukkaitakin, tuntuu luonto sanovan.
  • Kuolemantähden raunoiden haluttiin kuulostavan kummitustalolta.
  • Oscar Isaac pyysi Abramsilta kuvauksissa kohtausta, jossa Poe jättäisi jäähyväiset Leialle. Abrams lisäsi sellaisen, ja liitti mukaan Landon, joka tulee lohduttamaan Poeta siitä, ettei kukaan ole koskaan ennalta valmis johtamaan. Minusta kohtaus on elokuvan parhaita.

20200511_222131

Billie Lourd kehuu kameralle Kelly Marie Trania, joka juuri hyppää takaa antamaan yllätyshalin.

Vielä loppuun kaunein poimintani koko dokumentista. Adam Driver, joka on aina tuntunut syvällisesti ymmärtävän Kylo Renin piinattua sielua, määrittelee ”toisen hahmonsa” Ben Solon näin: ”Who is Ben? Someone who has hope. Purpose. Destiny.”

Tähän voi varmaankin lukea, että Kylo oli Driverin tulkinnassa tämän vastakohta. Tekisi mieli katsoa ihan tämän lauseen tietäen kaikki Driverin kohtaukset trilogiasta uudelleen.

Solo toimii kotileffana kivasti, mutta ekstroissa asiat jäävät sanomatta

Solon on nyt voinut katsoa kotisohvalla kahden viikon ajan. Elokuva on saatavilla blurayna, dvd:llä ja digitaalisista vuokraamoista.

Aikana jona fyysisiä levyjä ostavat enää lähinä innokkaimmat fanit ja keräilijät, elokuva ei todennäköisesti ole vielä juuri löytänyt uusia katsojia teatterikierroksen jäljiltä. Se aika koittanee vasta Netflix-julkaisun tai telkkariesitysten myötä. Muutenkin on vaikea kuvitella Solosta kotioloissakaan suurta jälkikäteistä hittiä, mutta mielenkiintoista on nähdä, millaiseksi sen asema Star Wars -kaanonissa tulevina vuosina kehittyy. Minä katsoin elokuvan nyt neljännen kerran, ja saattaisinpa olla sitä mieltä, että se toimii paremmin kotona kuin teatterissa.

Tätä en sanoisi mistään muusta Star Wars -elokuvasta, mutta ne ovatkin niitä isoja elokuvia (”syitä, miksi elokuvateatterit rakennettiin”, kuten Special Editionien mainoslause vuonna 1997 kuului). Solo on monin tavoin pienimuotoisempi tarina. Koska se ei kuitenkaan ole mikään käsikirjoitukseen perustuva kamaridraama, tämä kääntyy kieltämättä kriittiseksi luonnehdinnaksi: Solo on sarjan muihin elokuviin verrattuna toiminnaltaan, draamaltaan ja panoksiltaan yhdentekevämpi. Toisaalta se ei luultavasti kenenkään mielestä ole sarjan epäonnistunein elokuva. Siinä esitellään hahmoja ja kootaan tiimiä tavalla, joka toi ainakin minun mieleeni jo ensikatsomalta pikemminkin sarjojen pilottijaksot kuin suuren yksittäiselokuvan. Siten se on tavallaan enemmän kotonaan pienessä ruudussa kuin suurella valkokankaalla.

solo-bluray

Mutta se tällä erää Solo-elokuvakritiikkiä, sillä haluan sanoa sanaseni kotijulkaisun kakkoslevyn annista.

Ensinnäkin on selvä, että Solo ei ole suuri eikä kaunis bluray-julkaisunakaan. Ekstroja on kaikkiaan 1 tunti ja 40 minuuttia. Mukana ei ole pitkää making of -dokkaria eikä kommenttiraitaa. Ekstrat ovat 5-20-minuuttisia pieniä featuretteja. Poistettuja tai pidennettyjä kohtauksia on yhdeksän. Positiivisen kautta ajatellen kattaus voittaa siis sentään Rogue Onen, jonka ekstralevyllä featuretteja oli vain vähän yli tunti eikä edes poistettuja ottoja lainkaan.

Näitä elokuvia tietenkin yhdistää, että kummankaan tuotanto ei ollut ongelmaton. Solo on se elokuva, jonka alkuperäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller irtisanottiin kuvausten ollessa jo loppupuolellaan, jonka jälkeen Ron Howardin johdolla suurin osa elokuvasta kuvattiin uudelleen. Ekstrat väistelevät tätä valtavaa elefanttia olohuoneessa vaikenemalla siitä täysin, ja jättävät siten oikeastaan kokonaan kertomatta sen, miten Solo todella tehtiin.

Havainnot jäävät valistuneen katsojan tehtäväksi rivien välistä. Kun kuvaaja Bradford Young kertoo aluksi kiinnostuneensa Solosta siksi, että siinä haettiin 1970-lukulaista tekemisen tapaa, hän viittaa siis Lordin ja Millerin tavoitteisiin, vaikkei sitä ääneen sanota. Kun ohjaajaksi kreditoitu Ron Howard kyselee näyttelijöiltään muistoja Hanin ja Chewien väkivaltaisen ensikohtaamisen kuvaamisesta, hän kyselee siitä siksi, ettei itse ollut paikalla.

Mutta koska Lucasfilm ei ole henkisesti valmis kertomaan yleisölle vaikeuksistaan, ei näitä asioita alleviivata. Puhumattakaan siis siitä, että ekstrat paljastaisivat, millä tavoin Howard ohjasi elokuvasta toisenlaisen kuin Lord ja Miller olisivat tehneet – tai miksi kaksikko alunperin sai potkut.

Sen sijaan meillä on tosiaan kasa lyhyitä featuretteja eräistä aspekteista elokuvaa. Kyllä niiden parissa toki aina viihtyy – ainakin tällainen katsoja, joka ahmii kaikkea sitä, millaisia avaruusaluksia, savuisia baareja ja junaratoja tähän kaukaiseen galaksiin suunnitellaan ja miten ne toteutetaan.

Esimerkiksi leffan alun takaa-ajo Corellialla oli ja on mielestäni elokuvassa harmillisen tavanomainen, jopa tylsä takaa-ajokohtaus, mutta ekstrat osoittavat, kuinka Hanin siinä käyttämää kiituria suunniteltiin ja rakennettiin rakkaudella. Näissä elokuvissa nähdään kaikissa yksityiskohdissa aina valtavasti vaivaa aitouden ja outouden välisen taianomaisen tasapainon löytämiseen, ja tosiasia on, että monien lavasteiden hienous paljastuu vasta ekstroista.

Toinen esimerkki Solosta voisi olla Fort Ypson linnake (josta Lando värvätään mukaan sabacc-pöydän äärestä). Lokaatio on leffassa niin hämyisä, ettei siitä saa kunnon hahmoa, mutta esimerkiksi Landoa näytelleelle Donald Gloverille se oli nimenomaan valaistuksensa ansiosta aidoin lavaste, jossa hän oli näytellyt. Ekstroissa paikka näytetään valot päällä, ja onhan se tosiaan 360 asteen aito avaruuden sekatavaramajatalo.

Käytännönläheisempää making ofia edustavat väläykset kuvaustilanteisiin. Minulta oli esimerkiksi mennyt tätä ennen kokonaan ohi, että droidi L3:n lisäksi myös apinapilotti Riolla oli kuvauksissa näyttelijä (vaikkei se todellakaan ollut Jon Favreau, joka antoi hahmolle äänen), vaan sirkustaiteilija. Sitäkin on aina hauska nähdä, kuinka tietyt palat esimerkiksi Corellian kiituritakaa-ajosta tai junaryöstöstä kuvattiin ”oikeasti”, vaikka niin suuri osa kyseisistä kohtauksista laadittiinkin tietokoneella.

Mutta koska levyn metodi on raapaista featuretteina tiettyjä osia elokuvaa, todella moni osa jää kokonaan käsittelemättä. Ekstrat eivät esimerkiksi piipahda lainkaan Dryden Vosin jahdilla, joka minusta oli ehkä elokuvan kiinnostavin lokaatio. Poistetuilla ja laajennetuilla kohtauksilla ei niin ikään ole kummempaa lisättävää elokuvaan, vaikka tästähän tosiaan on poistettu ja versioitu kaksivaiheisten kuvausten ja leikkauksen aikana vaikka mitä. Lumisotakohtaus on tosin hauska.

Ekstroista pisin ja erityisin on Cast Roundtable, jossa Ron Howard jututtaa näyttelijöitään elokuvaan liittyvistä muistoista ja hahmoistaan. Sitä olisi voinut katsoa vaikka tunnin mittaisenakin, etenkin kun 20-minuuttinen on leikattu hyppimään kysymyksestä seuraavaan hätäisesti. Osuudesta paljastuu esimerkiksi, mitä Joonas Suotamo aikanaan teki saatuaan Chewbaccan roolin (avasi puolisonsa kanssa pullon samppanjaa ja pelasi Lego Star Warsia pleikkarilla). Ja se, että näyttelijöillä on tästä leffasta aivan oikea suosikkihetki: Hanin ja Chewien suihkukohtaus.

Siitä puheen ollen: oman pienen ekstransa saa Chewbacca. Siinä käsitellään esimerkiksi Chewien puvun mutaamisen asettamia haasteita sekä puvustajille että Suotamolle: wookieemme on tosiaan kaikissa aiemmissa elokuvissa aina ollut puhdas (vaikka kävi jätekuilussa Kuolemantähdellä). Jännä tieto on sekin, että Solossa Chewien tähänastisen sanavaraston rajat tulivat vastaan, ja äänittäjät joutuivat etsimään lisää karhunmurinaa. Suotamoa pätkässä tietenkin kehutaan (ansaitusti) roolinsa mestariksi.

howard and chewie

Vaatimattomat ekstrat ovat vaatimattomat ekstrat, mutta yksi huomio on silti pakko tehdä vielä lopuksi.

Han Sololla ei ole omaa ekstraa elokuvassa, joka kertoo Han Solosta. Ei siis featurettea hahmon merkityksestä Star Warsille tai asemasta elokuvahistoriassa. Käsikirjoittaja-Kasdanit sanovat pari sanaa hahmon luonteesta omassa featurettessaan, mutta esimerkiksi muilta Star Wars -näyttelijöiltä ei kysytä heidän näkemyksistään tästä rakastetusta hahmosta. Ekstroissa ei näy vilaustakaan Harrison Fordista, vaikka nimenomaan tähän elokuvaan ja roolin siirtymiseen liittyen hän jopa antoi lausuntoja. Eikä siellä siis tosiaan ole edes erillistä Alden Ehrenreichin haastattelua, saati kenenkään perusteluja siitä, miksi juuri Alden Ehrenreich valittiin.

Tässä voi tietenkin taas olla kyse vain siitä, että valitsijat saivat potkut kesken kuvausten, mutta salaliittoteoreetikot voivat saada muitakin ajatuksia.

The Last Jedin bluraylla on näkökulma (eikä se taida käännyttää ketään)

Kirjoitin tähän blogiin jo pari kirjoitusta saatteiksi sille, että The Last Jedin kotijulkaisu bluraylla, dvd:llä ja digitaalisissa myymälöissä toi ja tuo elokuvalle todennäköisesti tässä kuussa monta uutta katselukertaa. Star Wars -historian fanimielipiteitä jyrkimmin jakanut episodi The Last Jedi on ehdottomasti elokuva, joka niitä ansaitsee.

Kenenkään ei ole toki pakko muuttaa Episodi VIII:sta mieltään useampienkaan katsomiskertojen myötä, mutta se on niin täynnä merkityksiä, viittauksia ja filosofisiakin tasoja, että ainakin on selvää, että parilla katsomiskerralla se ei vielä tyhjene. (Viimeksi tänä aamuna törmäsin Twitterissä pohdintaan, jota antoi itselleni uusia ajatuksia.)

Tämän sanottuanikin tekee mieleni tiivistää The Last Jedi -bluray-julkaisun arvioni lauseeseen: ”Tämä ei rakenna palaneita siltoja uudelleen.” Toisin kuin esimerkiksi The Force Awakensin kaksi bluray-julkaisuversiota, jotka ennen kaikkea tarjosivat elokuvan ja sen ohessa pieniä featurette-tyyppisiä katsauksia sinne tänne sen tuotantoon, The Last Jedin kotipaketti on näkökulmattu kokonaisuus – ja se näkökulma taitaa olla juuri se, joka osaa katsojista hiersi. Youtube ehdottelee juuri nyt minullekin useita videoita, joiden otsikko on tyyliin ”TLJ:n bluray todistaa että Star Wars on kuollut”. En viitsi katsoa niitä, mutta päättelen päätelmäni oikeaksi.

tlj-rey-rian-doc.jpg

The Last Jedin blurayn ekstrojen pääosassa on 1,5-tuntinen dokumentti The Director and the Jedi, joka tuntuu tavanomaisen making of -hehkutuksen sijaan hämmästyttävänkin paljon ”oikealta dokumenttielokuvalta”, esimerkiksi äänisuunnittelua ja rytmiä myöten.

En tarkoita, etteikö se näyttäisi paljon elokuvan tekemisestä ja etteikö se olisi hengeltään hehkuttava, sillä näyttää ja on. Mutta ennen kaikkea se on dokumentti siitä, kuinka juuri verrattain pienten elokuvien parista poimittu Rian Johnson kirjoitti ja ohjasi suuren Star Wars -sarjan kahdeksannen episodin. Aikaisemmista SW-leffojen making of -dokkareista yhtä vahvasti yhdestä näkökulmasta oli rakennettu vain Revenge of the Sithin dokkari Within A Minute, joka pyrki kuvaamaan koko tuotantoa katsoen vain yhden elokuvan valmiin minuutin eteen tehtyä työtä. The Director and the Jedi katsoo koko elokuvan mittaa, mutta päähenkilöönsä rajattuna, ja se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka vähän siinä näyttäytyvät monet elokuvan päänäyttelijöistäkin.

tlj-johnson-hamill.jpg

The Director and the Jedi nostaa siis nimensä mukaisesti pääosaan kirjoittaja-ohjaaja Johnsonin ja tärkeimpään sivuosaan Mark Hamillin, joka joutuu kohtaamaan Luke Skywalkerille toisenlaisen tulevaisuuden kuin toivoi. Näin dokumentti tulee tavallaan vahingossa käsitelleeksi myös elokuvan ensi-illan jälkeen käytyä keskustelua. (Sanon ’vahingossa’, koska dokumentti keskittyy elokuvan käsikirjoitus- ja kuvausvaiheisiin eikä juuri koske jälkituotantoonkaan saati siis elokuvan jälkeen käytyyn keskusteluun – ja Johnson mainitsee leffan kommenttiraidalla äänittävänsä nekin mietteet ennen ensi-iltaa.)

Vaikka Rian Johnson oli tunnustettu ammattilainen, jonka harteille annettiin valtava vastuu, dokumentissa kirjoittaja-ohjaaja näyttäytyy oikeastaan kuin taviksena. Hän on kuin kuka tahansa meistä, suurisydäminen fani, massiivisten tuotantokoneistojen ulkopuolinen; mutta se, joka tässä tuotannossa tekee päätökset esimerkiksi siitä, mitkä otot toteutetaan studiossa ja mitkä oikeilla kuvauspaikoilla, mitkä efektit tietokoneella ja mitkä käsityönä. Voin vain ihmetellä ja ihailla kikattelevan Johnsonin tyyneyttä etenkin loppumattoman pitkän kuvausvaiheen aikana. Vaikka The Force Awakensin jälkeen olikin selvää, että elokuva tulee tekemään rahaa enemmän kuin sen tekeminen maksaa, Johnson oli kuitenkin isossa vastuussa siitä, kuinka miljoonat tuotannossa palavat.

Todennäköisesti The Last Jediä väkevästi inhonnut katsoja pyöritteleekin päätään pitkin dokumenttia. Johnson ei esimerkiksi tunnu käsittävän, miksi Hamill pohjimmiltaan ei pitänyt Luke Skywalkerin motivaatioista eristäytyä saarelleen. Ujosta ja nörttimäisestä Rose Ticosta ohjaaja kertoo kirjoittaneensa tarkoituksella ”hahmon, joka ei kuulu Star Wars -elokuvaan” – syytös, jonka TLJ-vihaajat Rosesta elokuvan jälkeen esittivätkin. Canto Bightin kasino, jota moni piti elokuvan tarpeettomimpana osana, saa dokkarissa paljon huomiota ”Star Wars -historian monimutkaisimpana kohtauksena” – luonnehdinta, jota on paha kiistää esimerkiksi lavastajien ja puvustajien näkökulmasta, mutta joka tuntuu kohtauksen varsinaista sisältöä ajatellen rienaukselta minustakin.

rian-johnson-carrie-fisher

Mutta nuo ovat tietysti myös esimerkkejä, joihin tartun poimiakseni erikseen esiin noita elokuvan kiistellyimpiä aspekteja. Yhtä totuudenmukaisesti voisin sanoa, että dokkari tarjoaa paikoin jopa intiimin näkökulman The Last Jedin tekemiseen. Voin esimerkiksi tunnustaa pyyhkineeni kyyneliä kohdassa, jossa dokkari näyttää vaihtoehtoisen oton Hamillin ja Carrie Fisherin välisestä kohtauksesta, ja edesmennyt Carrie lausuu ”This is the end, isn’t it?”. Blurayn kommenttiraidalla, jonka kuuntelin vasta dokumentin jälkeen, Johnson kuvaileekin kohtauksen kuvaamisen tuntuneen kirkossa olemiselta.

Tai, jos haluatte konkreettisempaa: tottakai tämäkin making of -dokkari, ja laajemmin koko bluray, näyttää sananmukaisesti paljon siitä, kuinka kaikki tehtiin. Daisy Ridley ja Adam Driver todella olivat aina oikeasti paikalla näyttelemässä kaikki Voiman välityksellä käytävät keskustelunsa, vaikka elokuvassa Rey ja Kylo näkyvät aina omissa lavasteissaan. Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy on yhä sen verran myös alkuperäisellä urallaan elokuvatuottajana, että oli paikalla esimerkiksi Ridleyn ja Hamillin välisissä varhaisissa käsislukutilaisuuksissa ilmeisesti Hamillin tai Johnsonin kotona.

Puhumattakaan sitten siitä, miltä näytti, kun Luken lypsämä merilehmä kuljetettiin helikopterilla kalliolleen Irlannin rannikolla.

tlj-snoke-rey-bts.png

Dokkarin rajauksen vuoksi paljon jää käsittelemättäkin, ja siitä paljosta osa on onneksi huomioitu levyllä toisaalla. Esimerkiksi efektipainotteisia taistelukohtauksia käsitellään dokkarin rajauksen vuoksi lähinnä erillisessä pikkudokkarissa, joka olisi voinut olla vaikka pitempikin. Erityisen kiitoksen ansaitsevat Andy Serkisin voimakkaat Snoke-alkuperäisotot – siis raa’an näyttelijäsuorituksen näyttäminen motion capture -hahmon alta.

Kommenttiraidalla puhuu Johnson yksin, joten sekin vain jatkaa dokumentin fokusta. Oikein viihdyttävä sekin on, vaikkei ehkä aivan JJ Abramsin The Force Awakens kommenttien tasoinen. Ohjaajien kommenttiraidat tapaavat yleensä tarjota tekijän kehumassa kaikkia alaisiaan ja osoittelemassa pieniä yksityiskohtia, kuten sattumuksia kuvauksista (Huxin stuntti särki nenänsä, kun Snoke löi hänet maahan) tai kohtia, jotka kuvattiin lisäottoina kun niitä huomattiin tarvittavan (Laura Dernin näyttelemä Amilyn Holdo oli ensin kuvatuissa versioissa ”liian hippy-dippy” – ilmeisesti siis lähempänä hahmoa Claudia Grayn Leia-romaanissa). Näin Johnsonkin 2,5 tuntiaan pääasiassa käyttää – ja kyllä, täältä löytyvät myös ansaitut kehut Joonas Suotamolle.

Mitä sitten tulee poistettuihin kohtauksiin, joita itsekin aina innolla odotan: niitä on peräti 23 minuuttia, ja ne ovat todella kiinnostavaa katsottavaa. Mutta mitään sellaista niissä ei ole, minkä puuttumista elokuvasta jäisi harmittelemaan. Kaikki pätkät on poistettu syystä, ja muutamien kuvaamistakin sopii ihmetellä. Erityisesti en voi käsittää, miten pyllyläpsäytykseen päättyvä pitkä Finnin, Rosen ja DJ:n hissikohtaus pääsi kuvauksiin asti (eikä bluray paljasta, oliko stormtrooperien haarniskoissa kyseisessä kohtauksessa lopulta brittiprinssejä vai ei!).

Mukana on tietenkin myös pitkä Ahch-Ton saaren huolintahenkilökunnan juhliin liittyvä kohtaus, jonka poistamisesta ovat puhuneet näyttelijät ensi-illasta lähtien. Aiemmin kerrotun perusteella olen ihmetellyt tämänkin kohtauksen olemassaoloa: siitähän kerrottiin, että Luke huijaa Reyn uskomaan, että talonnaisten kylään hyökätään, ja naureskelee, kun tämä säntää auttamaan, ja näin kuvattuna Luke tuntui vaikuttavan kohtauksessa silkalta mulkerolta. Kokonaisena katsottuna ymmärrän kuitenkin, mistä siinä oli kysymys: Luken opetus liittyy jälleen hänen ajatukseensa jedien ansaitsemisesta loppua, sillä Luke tarkoittaa sanoa, että galaksin tasapainoa säilyttävät jedit eivät välttämättä tällaisessa tailanteessa puuttuisi tilanteeseen millään tavalla, mutta että Rey on nimenomaan oikeassa halutessaan auttaa. Hyvä silti, että kohtaus poistettiin – se on hieman kömpelö, aika pitkä ja ajatuksissaan vähintään epäselvä ellei epäonnistunut – eikä siis olisi ainakaan auttanut The Last Jedin jälkeisessä polemiikissa.

Poistetut kohtaukset ja koko bluray muutenkin vain vahvistavat tosiasiaksi sitä kuvaa, joka The Last Jedistä on koko ajan annettu: että toisin kuin The Force Awakens, Rogue One ja Solo, tämä tuotanto oli suuruudestaan huolimatta hämmästyttävän ongelmaton. Johnsonin käsis on syntynyt luontevasti ja kääntynyt elokuvaksi sujuvasti. Lienee siis tämän meidän universumimme ironiaa, että siten syntynyt elokuva onkin otettu vastaan ristiriitaisemmin kuin ongelmallisesti synnytetyt edeltäjänsä…

tlj-Luke-Rey-Caretaker-Village.jpg

Lopuksi pari sanaa bluraysta julkaisuna (pätkiä voi näistä sisällöistä voi muuten vilkuilla virallisella sivulla). Ellei se jo selväksi tullut, olen tähän hyvin paljon tyytyväisempi kuin The Force Awakensin tai Rogue Onen kotijulkaisuihin.

Selvä voitto tulee jo pelkissä minuuteissa mitattuna: The Last Jedin ekstroja on yli kolme tuntia ja niiden päälle kommenttiraita, kun TFA:n ekstrat kellottuivat alle kahteen tuntiin ja Roguen vain vähän yli tuntiin, eikä kummankaan ensimmäinen julkaisu sisältänyt kommenttiraitaa. Kummankaan noista elokuvista ekstroissa ei myöskään päästy kovin paljon pressikierroksella sanottua pitemmälle, kun taas TLJ:n paketti onnistuu aidosti syventämään itse elokuvaa, kuten kai olisi tarkoitus.

Valitettavasti kaikki merkit viittaavat siihen, että kotijulkaisut ovat nykyään niin huonoa bisnestä, että dvd:n kultavuosien tasoisia ekstralevyjä voi olla turha jatkossakaan odotella. The Last Jedin ekstralevy ei esimerkiksi sisällä enää suomenkielisiä tekstejä – ilmeisesti näin pienen kielialueen myynti on nykyään näinkin ison elokuvan kohdalla niin vaatimatonta, ettei käännökseen vaivauduta. (Englanninkieliset tekstit löytyvät toki.)

Itse elokuva on suomennettu minusta levyllä paremmin kuin elokuvateatterissa. Käännöksessä on nyt oivaltavuutta, jota pikaoloissa tehdyssä teatteriversiossa ei ehkä ymmärrettävästikään ollut. Myös Yodan keskeinen ”we are what they grow beyond” -opetus mestarien taakasta, joka teatterissa oli sotkettu käsittämättömästi väitteeksi ”me olemme sen yläpuolella”, aukenee nyt paljon paremmin. Tosin itse olisin vieläkin muotoillut hieman toisin: ei ”He meidän ohitsemme kasvaneet ovat”, koska Rey on vielä kaukana valmiista valmis, vaan ”He meidän ohitsemme kasvavat”.

Huvittavin käännösvirhe on kuitenkin tämä, jossa Jedi Orderia alkukielellä kaipaava Rey vaikuttaa vaihtaneen puolta:

tlj-rey-tekstitys.jpg

Mitä The Last Jedistä putosi pois

Making of -postauksen jälkeen deleted scenes -postaus. Vuosi sitten tätä vastaavassa merkinnässä haikailin Rogue Onen kokonaan toisenlaisen lopputaistelun ja trailereissa esiintyneen toisenlaisen Jynin perään. The Force Awakensistakin jäi yli monta trailereissa nähtyä palaa, kuten se, että Maz Kanata olisi seurannut sankarien mukana vastarinnan tukikohtaan. The Last Jedi taas oli, kuten edellisessä merkinnässä todistelin, hyvin toisenlainen tuotanto, jossa jo elokuvan ensimmäinen tarinaluonnos oli perustaltaan hyvin sama, joka lopulta filmattiinkin. The Last Jedi myös valmistui niin hyvissä ajoin, että ehkä siksikin mainospätkiin ei tällä kertaa lipsahdellut kasoittain jo poistettuja kohtauksia.

Mutta se ei tarkoita, etteikö leikkauspöydälle olisi jäänyt jotain kiinnostavaakin. Olihan Rian Johnsonin ensimmäinen leikkausversio tiettävästi yli kolmetuntinen, ja lopullinen elokuva kaksi ja puoli. Bluraylle on luvattu noin 20 minuuttia poistettuja kohtauksia. Näitä poistettuja kohtauksia on tarkimmin raportoinut Slashfilm tässä artikkelissa.

tlj-rey-running-beach

Isoin palanen, joka The Last Jedistä pudotettiin kokonaan yli, kuvattiin Irlannissa. Siihen liittyvät kuvat rannalla juoksevasta Reystä (Daisy Ridley) olivat myös merkittävin markkinoinnissa käytetty väläys pois jääneestä kohtauksesta – ei, ei siis mitään sen tasoista kuin TIE Fighterin kohtaava Jyn Rogue Onessa. Puuttuvassa Ahch-To-kohtauksessa oli kyse talkkarien rantabileistä. Vitsi on siinä, että Luke (Mark Hamill) antaa ymmärtää rannalle saapuvan murhanhimoisen rosvojoukon, mutta että heitä ei kannata auttaa, koska se järkyttäisi planeetan omaa tasapainoa. Rey ei moista hyväksy, vaan säntää caretakerien kylään heitä auttamaan. Oikeasti kylässä vietetään vain iloisia pirskeitä, ja Chewbaccakin on mukana ilonpidossa.

Kyse oli siis pohjimmiltaan nimenomaan vitsistä, tai ehkä Luken kujeilusta. En ainakaan näillä tiedoilla ymmärrä, mitä Luke olisi halunnut näin koijaten Reylle opettaa – enkä siksi usko, että tämä olisi ollut Reyn ”kolmas oppitunti”, joka Lukelta jää elokuvassa antamatta. Näin kuvattuna kohtaus tuntuu sen sijaan minusta typerältä ja ehdottomasti Luken luonteen vastaiselta (jota syytöstä on TLJ:n jälkeen kuultu toisista kohtauksista paljon pienemmin perustein). Voi silti hyvin olla, ettei kohtausta vain ole raportoitu oikein. Todennäköisesti näemme blurayn ekstroissa, millainen se olisi oikeasti ollut. Oletan tämän olevan joidenkin minuuttien mittainen kokonainen kohtaus, ei mikään pieni klippi. Kohtaus nimittäin tosiaan kuvattiin, ja siihen tarvittiin aivan oma lavasteensa ja kasa uusia caretaker-maskeja.

tlj-concept-art-finn-rose-disguise

Toinen osio, mistä riittää eri pituisia pätkiä ekstroihin: Finnin (John Boyega) ja Rosen (Kelly Marie Tran) seikkailu. Sekä kasinoplaneetalla että First Orderin aluksella kuvattuja osia pudotettiin leikkausvaiheessa pois elokuvan jouhevoittamiseksi. Kasinolla pyörittiin enemmän ja fathiereilla melskattiin muun muassa jonkinlaisessa turkkilaisessa saunassa. First Orderin aluksella sankarit kulkivat naamioituneena First Orderin sotilaiden oleskelutilojen läpi. Nämä ovat kaikki kiinnostavia nähdä, mutta oli varmasti hyvä, että ne elokuvasta pudotettiin. Finnin ja Rosen osio oli nykyiselläänkin pitkitetyimmän tuntuinen osa elokuvaa.

Eräs kohtaus on mainittava erikseen: kuuluisa kuninkaallinen cameo-kohtaus. Tiettävästi Britannian prinssit William ja Harry esiintyivät stormtroopereina hississä kuvatussa kohtauksessa. Joidenkin lähteiden mukaan Tom Hardy olisi ollut mukana samassa kohtauksessa, ja edelleen joidenkin lähteiden mukaan kohtauksessa Hardyn hahmo tunnistaisi FN-2187:n eli Finnin, muttei tietäisi tämän loikanneen, vaan tervehtisi tätä iloisesti. Joka tapauksessa hissikohtaus puuttuu, eikä ole selvää, oliko se kytköksissä mahdolliseen Hardy-kohtaukseen tai oliko se elokuvassa ennen Finnin ja Rosen kiinnijäämistä vai sen jälkeen. Bluraylle nämäkin todennäköisesti päätyvät, koska niihin liittyvät näin hauskat, jopa kuninkaalliset taustatarinat.

phasma-the-last-jedi

Mielenkiintoinen on myös Slashfilmin jutun kuvaus puuttuvasta Phasma-kohtauksesta, jolla ei olisi ollut mitään tekemistä pääjuonen kanssa, mutta joka olisi ehdottomasti antanut Phasman ystäville heidän toivomansa huippuhetken. Siinä Finn olisi syyttänyt taistelussa kapteeni Phasmaa (Gwendoline Christie) pelkurimaiseksi Starkiller-tukikohdan suojien laskijaksi, jolloin Phasma olisi kylmäverisesti tappanut kaikki syytöksen kuulleet stormtrooperit. Sopii ainakin hahmosta Phasma-romaanissa ja -sarjakuvassa viime syksynä annettuun kuvaan (niiden mukaan arvon kapteenimme ei todellakaan ole mikään ideologinen kiiltohaarniska). Tästä kohtauksesta voisi joka tapauksessa olla erään tv-spotin Finnin repliikki ”I was raised to fight. For the first time I have something to fight for.”, jota emme muistaakseni kuule elokuvassa.

amilyn-holdo-the-last-jedi

Epävarmemmista huhuista sen verran, että Making Star Wars -nettisivun mukaan vara-amiraali Holdo (Laura Dern) olisi tullut mukaan The Last Jedin epäonniselle pakomatkalle vahingoittuneella aluksella, siis sen sijaan että hän ikään kuin vain on paikalla siinä vaiheessa kun Leia loukkaantuu. Saman nettisivun ylläpitäjät ovat kuulleet myös huhun, että Artoo olisi näyttänyt Lukelle Leia-videoklipin lisäksi pätkän Anakinista ja Padmesta. En tiedä, onko näitä kuvattu, ja etenkin jälkimmäinen huhu tuntuu enemmän prequel-puolustajien toiveajattelulta. Edellinenkin voi hyvin olla vain taustatarina, jota ei koskaan tarkoitettukaan itse elokuvaan.

Art of the Last Jedi -kirjassa esiintyvät kasino-kohtaukset, joissa mestarikoodinmurtaja esiintyy oikeana hahmona, jäivät käsittääkseni täysin luonnostelun puolelle. Tulkintani mukaan käsiksen aiemmassa versiossa sankarit tosiaan tapasivat mestarin, sotkeutuivat tämän keikkaan, kiipeilivät hänen kanssaan kasinon katoilla ja päätyivät sitten putkaan. Ilmeisesti he kuitenkin saivat mestarimurtajalta koodinpätkän tai jonkin välineen, koska aiemmassa versiossa Rose ja Finn tämän jälkeen pääsivät First Orderin alukselle ilman koodiseppää. Tätä versiota ei käsittääkseni kuvattu, vaan sen syrjäytti DJ-hahmon juonikuvio jo käsisvaiheessa, joten siitä ei liene olemassa poistettuja kohtauksiakaan.

Silmiinpistävää on, että missään ei näy vilaustakaan Snokeen, Kyloon, Huxiin tai ylipäätään siis pahisten puoleen liittyvistä poistetuista kohtauksista. Tällä tiedolla oletankin, että niitä ei kerrassaan ole.

Rogue One -ekstrat: Tutut jutut, mutta kuvassa myös sairaalatossut

Rogue One julkaistiin dvd:llä ja blurayllä Suomessakin maanantaina. Monesta marketista levyä sai jo viikonloppuna, tämä kun ei nykyään taida olla niin tarkkaa. Viime joulun Star Wars -ensi-iltaa voi siis sopivasti kertailla pääsiäispyhinä, vaikkapa Star Wars Celebrationion livestriimin vilkuilun tauolla. (Tapahtuma alkaa huomenna torstaina Suomen aikaa kello 17 ja nettilähetys varmaankin samoihin aikoihin.)

Minä katsoin tietysti ensimmäisenä ekstrat, ja tässä raportti niistä. Lyhyesti: niitä on vähän, ne eivät ole erityisiä, mutta ne ovat viihdyttäviä.

20170411_211441

Tämän blogimerkinnän kuvat ovat köyhän miehen kuvakaappauksia ekstroista eli televisiosta otettuja valokuvia. Tämä on väläys animoiduista storyboardeista.

r1-steelbook

Rogue One -kotijulkaisun toisella levyllä on ekstroja kaikkiaan noin 72 minuuttia. Siis vain reilu tunti. Koko kattaus koostuu niin sanotuista featuretteista: lyhykäisistä katsauksista muun muassa elokuvan ideaan, hahmoihin, tuotantosuunnitteluun sekä Tarkinin ja Leian palauttamiseen valkokankaalle. Pätkät voi toki katsoa ”Play all” -toiminnolla, jolloin kokonaisuus vaikuttaa tiiviiltä making of -dokkarilta. Putkeen katsomisen ulkopuolella on vain 4 minuutin Connections, joka osoittaa elokuvasta cameoita ja kytköksiä episodeihin. Levyllä ei ole yhtäkään todella mieleen painuvaa, ”erityistä” ekstraa. Eikä yhtään poistettua kohtausta, eikä kommenttiraitaa.

Lopputulosta on vaikea kuvailla muuksi kuin pettymykseksi, mutta sinänsä mitenkään yllättävää paketin vaisuus ei enää ole. Emme selvästikään tällä hetkellä elä aikaa, jolloin Disney-Lucasfilmin kaltainen yhtiö kokisi tarvetta tarjoilla faneille sellaisia ruhtinaallisia läpiluotauksia elokuvien tekemiseen, jollaisista muistetaan vaikkapa Tolkien-elokuvasovitusten erikoisjulkaisut – tai miksei myös Star Wars -prequelien dvd:t. Ehkä yllättävää on korkeintaan se, että Rogue One niin räikeästi alittaa jopa The Force Awakensin vastaavan tarjonnan, joka oli noin puolitoista tuntia ekstroja alkuperäisessä julkaisussa sekä kommenttiraita ja 40 lisäminuuttia ekstroja joulun ajan erikoisjulkaisussa. TFA:stahan tarjoiltiin sentään muutamia niitä suuren yleisön(kin) hamuamia poistettuja kohtauksiakin.

20170411_213336

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa!

Rogue Onen 72 minuutin ekstrat ovat varmasti parasta katsottavaa satunnaiselle fanille. Ne kronikoivat viihdyttävästi tärkeimmät niistä tarinoista, joita elokuvan taustasta on kerrottu kuluneen vuoden sisällä ennen & jälkeen ensi-illan lukemattomissa haastatteluissa ja promomateriaaleissa. Esimerkiksi se, kuinka Rogue One sai alkunsa efektimestari John Knollin ideasta Lucasfilmin sisällä, on todennäköisesti monelle tämän blogin lukijalle jo hyvin tuttu tarina, bluraylla kerrotussa muodossaan aina anekdootteja myöten. 72 minuutissa kierrätetään myös jonkin verran aivan samoja materiaaleja, joita Lucasfilm on jo julkaissut esimerkiksi ensi-illan tienoilla netissä minuutin-parin behind the scenes -featuretteina. Onneksi kyse sentään on parhaista paloista, kuten Diego Lunan rohkaisevat sanat K2-SO:n pahvinaamaria repussaan kantaneelle Alan Tudykille: ”Tiedäthän, että sua ei kunniota tuon kanssa näissä kuvauksissa kukaan.” Ylipäätään Rogue One -näyttelijöiden toveruus kyllä välittyy näistäkin ekstroista, kuten on välittynyt haastatteluistakin.

Kukaan ei varmaan ylläty kun sanon, että Rogue Onen teon kiistellyintä osaa – käsikirjoituksen lukuisia muokkauksia ja kesällä 2016 juonen vielä mullistaneita uudelleenkuvauksia – ei näissä ekstroissa kronikoida. 72 minuuttiin ei myöskään mitenkään mahdu kaikkia elokuvanteon niitäkään osia, mistä vaikenemiseen ei ole mitään syytä: esimerkiksi kuvauspaikoista ei mainita juuri mitään, vaikka Scarifin kuvauspaikkaan Malediiveilla liittyy hauskoja tarinoita muun muassa stormtroopereita esittäneistä paikallissotilaista, joita ei olisi kuulemma voinut vähempää kiinnostaa pukeutua avaruushaarniskoihin, ja vaikka Lontoon Canary Wharfin kuvauspaikkaan liittyi ohjaaja Gareth Edwardsin henkilökohtainen idea kotikaupunkinsa futuristisen lokaation käyttämisestä. Minusta lokaatioiden etsintä ja valinta olisi hyvin ansainnut yhden oman featurettensa – ja samoin vaikkapa kuvaus, puvustus ja musiikki.

20170411_211041

Tätä olisi voinut pannailla kamerassa vähän enemmänkin: John Knollin alkuperäinen tarinaluonnos, josta kasvoi Rogue One.

Kaiken kaikkiaan, tarjolla olevia ekstroja ei siis oikeastaan ole suunnattu kuoron uskovaisimmille – vaikka he/me ne kuitenkin kaikkein varmimmin katsomme!

Tämän sanottuanikin: Tottakai jokainen silmäys Star Wars -elokuvien tekemiseen on itselleni jo sinänsä kallisarvoinen. On esimerkiksi hurja huomata, kuinka paljon ohjaaja Edwards todellakin tarttui ihan itse kameraan, jopa painavaan steadycamiin – harvinaista tämän kokoluokan elokuvassa! Vähintäänkin featurettejen kuvasto on siis koko ajan kiinnostavaa, vaikka haastatteluissa lausuttu tuntuisikin kertaukselta. Ja onhan sielläkin joukossa pieniä helmiä – tässä oma top kolmeni:

  1. Käsikirjoittaja Chris Weitzin mukaan Chirrutin ”The Force of Others” -maininta ei ole vain viittaus George Lucasin 1970-luvun alkuperäiskässäriin, vaan peräti tiivistys koko Rogue Onen ideasta: siitä, että kun yliluonnollista Voimaa ei ole apuna, voima on löydettävä toisista ympärillämme.
  2. Forest Whitaker (Saw Gerrera) ei juuri jutellut vastanäyttelijöidensä kanssa, koska oli kuvauksissa ”suurimman osan aikaan in character”.
  3. Felicity Jones selasi kuvauksissa koko ajan Wookieepediaa ymmärtääkseen maailmaa hahmonsa ympärillä.

20170411_221747

Ingvild Deila cosplayaa Leiaa, ohjaaja Gareth Edwards kuvaa, huomaa sairaalatossut.

Se on kuitenkin vielä kerran sanottava, että ihan hirveän vaikea ei olisi ollut löytää ekstroja, jotka olisivat antaneet enemmän kuin tämänhetkinen tulos. Vai mitä sanotte esimerkiksi näistä:

Rogue Onen vaihtoehtoiset loput

Vaikuttaa siltä, että parin viikon päästä ilmestyvältä Rogue One bluraylta ja dvd:ltä on turha etsiä selontekoa ensimmäisen Star Wars standalone-elokuvan mutkikkaista juoni-iteraatioista. Poistettuja kohtauksia sillä ei ainakaan ole: tämmöistä behind the scenes -oheista vain. Ilmeisesti Disney-Lucasfilm ei vain ole valmis näyttämään näin virallisissa yhteyksissä, millainen vaihtoehtoinen Rogue One olisi voinut olla.

Se on sinänsä hassua, koska nyt vaikuttaa siltä, että tiedot tästä täsmentyvät kuitenkin juuri nyt, kotijulkaisun äärellä annetuissa tekijähaastatteluissa – ja enpä ihmettelisi yhtään, jos netissä julkaistavat haastattelut leviäisivät tänä päivänä useamman lukijan silmiin kuin kotijulkaisu-ekstrat konsanaan. Mutta mennään me sillä, mitä saadaan!

tie

Tässä mennään eikä meinata! Elokuvassa kun ei (juuri) näin menty.

Kirjoitin jo aiemmin tässä blogissa oman näkemykseni siitä, miten Rogue One syntyi. Lisäksi kirjoitin aiemman näkemykseni siitä, mitä Rogue Onesta putosi pois. Nyt nämä tiedot siis tarkentuvat – esimerkiksi tieto Jynin äidistä jedinä oli meillä jo aiemmin, mutta Entertainment Weeklyn tämänpäiväinen uutinen täsmentää sitä. Mutta nyt keskityn kuitenkin elokuvan loppuun.

Minulle tuli yllätyksenä, kuinka kaukana Rogue Onen ensimmäinen käsikirjoitusversio, jonka Gary Whitta sai valmiiksi tammikuussa 2015, olikin lopullisesta. Entertainment Weeklyn mukaan siinä oli vielä jopa onnellinen loppu. Onnellisen lopun vaihtoehdostakin sinänsä kerrottiin heti ensi-illan jälkeen, mutta tähän asti kuvittelin, että se oli hylätty jo kauan ennen Whittan ensimmäisen käsisversion valmistumista. Whittan versiossa se kuitenkin oli vielä paikallaan – eikä tuossa versiossa ollut toisaalta vielä mukana Chirrutia eikä Bazea. Nämä tiedot asettavat ylipäätään Whittan roolin tähänastista paljon pienempään valoon. Ei siis ihme, että hänet merkittiin lopputeksteissä ”story by” -puolelle, Chris Weitzin ja Tony Gilroyn jakaessa varsinaisen käsikirjoituksen krediitin.

Whitta kertoo muuten Jynin (Felicity Jones) olleen hänen käsikirjoituksessaan kapinallissotilas, ja tämän tiedon ”jääneen vielä muutamiin oheistuotteisiinkin”. Tämäkin on kiinnostava pieni yksityiskohta, sillä eihän sen olisi niihin pitänyt tästä käsisversiosta jäädä, koska sen jälkeen joka tapauksessa muuttui vielä niin paljon. Otankin tämän tiedonmurun vahvistuksena aiemmalle epäilykselleni: luulen Jynin olleen vielä kuvaustenkin aikana valmiiksi Kapinaliiton jäsen, joskin kuriton sellainen. Tällöin teaserissa kuultu repliikki ”This is a rebellion, isn’t it? I rebel.” saa ymmärrettäviä merkityksensä. Gilroyn kässäröimissä uusintakuvauksissa loihdittiin ilmeisesti hahmolle toisenlainen taustatarina.

Mutta se häpi häpi tsoi tsoi!

Whittan versiossa Jyn ja Cassianiksi myöhemmin nimetty hahmo eivät lähettäneet Kuolemantähden suunnitelmia Scarifilta. He pakenivat datalevynsä kanssa rannalle, josta heidät pelastettiin. (K-2SO-droidi ”kuoli” myös tässä versiossa.) Alus hyppäsi hyperavaruuteen, verikoira Darth Vader perässään. Toisaalla seurasi kohtaaminen Leian Tantive IV -aluksen kanssa, jolle suunnitelmat siirrettiin juuri ennen kuin Vader onnistui tuhoamaan Jynin ja kumppanien aluksen. Vader jatkoi Leian perässä, mutta katsojalle paljastui, että Jyn ja ”Cassian” olivat viime hetkellä onnistuneet piiloutumaan pelastuskapseliin roskien sekaan, samaan tapaan kuin Millennium Falcon Imperiumin vastaiskussa.

Hölmöä, eikö totta? Ja niin se olikin. Whittaa, ohjaaja Gareth Edwardsia ja Lucasfilmin tarinaryhmää on kuitenkin syytä uskoa, kun he kertovat, että tämä ei koskaan ollut loppu, jonka he olisivat halunneet tehdä. Se oli vain loppu, jolla päähenkilöt eivät olisi kuolleet Scarifille. Onneksi tätä tietä ei kuljettu pitemmälle. Tosin version kunniaksi voi huomauttaa, että siinä toteutui lopullista versiota paremmin eräs originaalileffa-kytkös: Vaderhän sanoo Tantive IV:llä Episodi IV:n alussa, että vakoojatietoa nimenomaan lähetettiin (”transmissions”) tälle alukselle sen sijaan, että sitä kuljetettiin sinne datalevyllä.

Rogue-Princess-Leia

Tämän (tietääksemme) oli kuitenkin koko ajan määrä olla Rogue Onen viimeinen kuva.

Nettisivu Io9 paljasti pari vielä Whittan käsisversiotakin varhaisempaa vaihtoehtoista loppua, jotka oikeastaan ovat versioita edellä kuvatusta. Näiden lähteenä on leffan idean alkuperäinen isä John Knoll. Molemmissa kyse on siis siitä, mitä tapahtui sen jälkeen, kun Jyn ja Cassianiksi myöhemmin nimettävä hahmo pakenivat Scarifilta Kuolemantähden suunnitelmien kanssa.

Versio yksi. He pakenevat Coruscantille, aikeenaan kadota liikenteen sekaan (proosallista ja realistista!). Mutta ennen perille pääsyä alus vaurioituu. Vastaan tulee sattumoisin Leian Tantive IV, joten ei kun bluetooth-yhteys pystyyn ja suunnitelmat seuraavaan alukseen. Ja, jostain syystä, tämän jälkeen iso punainen itsetuho -nappi. Tässä suunnitelmassa Jyn ja ”Cassian” siis tappoivat itsensä, jotta eivät jäisi kiinni ja Vaderin kidutettavaksi. Synkkää!

Versio kaksi. He pakenevat, ja PLOT TWIST: ”Cassian” paljastaa olevansa Imperiumin kaksoisagentti, joka on kuitenkin nyt tajunnut taistelleensa väärällä puolella. Mutta siksipä hän sitten tietääkin hienon tempun, jolla jengi voi pitää lopuksi henkensä. ”Cassian” laukaisee karboniittipommin ilmalukosta ammuttujen sankariemme ympärille, jolloin aluksessa olleet jäävät avaruuden kylmyyteen elossa, mutta karboniittiin jäädytettynä. Vaderkin menee halpaan: koskapa ei elintoimintoja havaittavissa, ei liene elintoimintoja jäljellä.

Tämä Knollin versio vaikuttaa johtaneen Whittan version roskien sekaan piiloutumiseen. Kuten Io9:n kirjoittajakin hehkuttaa, alkuperäinen versio on mahtava (ei oikeasti ole mahtava). KARBONITTIPOMMI. Haluan.

lando-carbon-freeze

Tultuaan aikanaan karboniittipommilla huijatuksi Vader oli myöhemmin tarkkana.

Näissä versioissa Darth Vader siis seurasi sankareita avaruudessa kauas pois Scarifilta. Entertainment Weeklyn paljastus numero kaksi lisää kuvioon vielä yhden vaihtoehtoisen Vader-loppukohtauksen. Sen mukaan Whittan käsiksessä myös johtaja Krennic (Ben Mendelsohn) selvisi Scarifin tuhosta – jollakin merkillisellä keinolla. Pelastusjoukot veivät hänet Vaderin luokse – joka rankaisi johtajaa epäonnistumisesta tutulla tavallaan.

Pidän tätä tiedonmurua erittäin kummallisena. Ei vain siksi, että Krennicin pelastuminen tuntuu niin mahdottomalta, että on kummallista, että tällaista vaihtoehtoa on edes harkittu. Eikä edes siksi, että Krennicin loppu Vaderin käsissä olisi ollut perin tylsää Vaderin käyttöä. Aivan erityisesti ihmettelen tätä siksi, etten tajua, miten se olisi sopinut elokuvan rakenteeseen. Eikö tällaisen kohtauksen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan tapahtua vasta hyvän aikaa Rogue Onen lopputaistelun jälkeen…eli siis Episodi IV:n aikana?

Vai olisiko tässä ollut kyse siitä, että tässä versiossa Tantive IV -takaa-ajo ei olisi tapahtunut aivan välittömästi Scarifin taistelun jälkeen?

rogueone-trailer-vader

Tämä elokuvasta puuttuva kuva voisi hyvin olla kohtauksesta, jossa johtaja Krennic tuotaisiin Vaderin luo. Paitsi että sitä kohtausta ei kuvattu.

Mitään näitä versioita ei kuitenkaan siis missään nimessä kuvattu: ne hylättiin Chris Weitzin käsiksen myötä. Mutta kuten tiedämme, elokuvasta kyllä putosi pois kaikenlaista kuvattuakin. Mitä tulee esimerkiksi tummapukuiseen ystäväämme, Vaderin lopullinen lopputaistelukohtaus kapinallisaluksessa kuvattiin vasta paljon myöhemmin, loppukesällä 2016 (ja tästäkin ohjaaja Gareth Edwards kertoi äskettäin vähän lisää).

Myös Slashfilm jututti Edwardsia. Tästä haastattelusta saamme puolestaan vähän lisää selvyyttä siihen versioon lopputaistelusta, joka oikeasti kuvattiin, jäi leikkauspöydälle, ja josta näkyi väläyksiä leffan trailereissa. Selitys on itse asiassa yksinkertainen:

Jyn ja Cassian saivat käsiinsä Kuolemantähden suunnitelmat, mutta niiden lähettämiseen tarvittava laite ei ollut samassa rakennuksessa kuin datalevy. Niinpä heidän oli siirryttävä täydessä taistelun tohinassa olleen biitsin kautta lähetystorniin.

beach

Rock-rock, Rockaway Beach!

Tämä on sinänsä ihan pätevä selitys. On varmaankin käynyt niin, että jo Edwardsin kuvaustapa – kamerat olalle ja äksönin sekaan – on johtanut niin suureen määrään materiaalia, että leikkausvaiheessa Scarifin taistelu on uhannut viedä joko puoli elokuvaa tai tykittää leffan kolmetuntiseksi. Ja kun tästä sitten on päätetty oikaista – panna Jyn ja Cassian kiipeämään datalevyn kanssa yksinkertaisesti ylempään kerrokseen – seurasi siitä jo sinänsä yksi osa uusintakuvauksia.

Sen sijaan en osta sitä Edwardsin selitystä, että näitä kohtauksia ei muka voisi näyttää bluraylla siksi, että ne eivät ole kokonaisia kohtauksia, vaan sirpaleisia hetkiä lopputaistelun aiemman version sieltä ja täältä, ja että poistettujen osien efektitkään eivät ole valmiit. Tarkoitan…näin varmasti on, mutta voisihan niitä silti näyttää. Koota niistä vaikka trailerimaisen montaasin. Ja mitä väliä, että efektit eivät olisi valmiit?

Slashfilmillä onkin tähänkin parempi Edwards-laina. Se on vastaus kysymykseen siitä, näemmekö näitä otoksia koskaan, ja kuuluu näin: ”That’s a decision way above me!”

Niinpä. Kathy, kuule…

Rogue One tulee kotiin huhtikuussa, mutta pihahtaen

Niin ne elokuvien matkat elokuvateatterista kotiteatteriin vain lyhenevät: Rogue Onen bluray- ja dvd-versiot julkaistaan Yhdysvalloissa 4.4. ja Pohjoismaissa 10.4. (No, tarkkaan ottaen The Force Awakensin julkaisupäivä kotimarkkinoillaan oli ihan samaan aikaan. Mutta Suomessa sen kotijulkaisua odotettiin vuosi sitten vielä pari viikkoa pitempään.)

rogue-one-bdTotuttuun tapaan Yhdysvalloissa saatavilla on perusjulkaisun vaihtoehtoina koko liuta eri kauppojen erikoisversioita, joita virallinen sivu esittelee tiedotteessaan. Pääasiassa kyse on tällä kertaa vain erilaisista pakkauksista, mutta Targetin versiossa on jonkinlaisia eksklusiivi-ekstrojakin. Jenkkijulkaisujen levylukumäärät vaihtelevat hämmentävästi, mutta menevät ilmeisesti näin: peruspaketti on kaksi br-tai dvd-levyä, mutta monissa jenkkijulkaisuissa on mukana molemmat versiot ja osassa lisäksi 3d-versio. Näin päästään jopa viiden levyn julkaisuun – jossa erilaista sisältöä on kuitenkin siis todellisuudessa vain saman verran kuin kahdella levyllä. Mutta koska 3d on nyt jo heti mukana, ilmeisesti tällä kertaa ei siis kuitenkaan ole odotettavissa uutta ”keräilijän julkaisua” heti ensi syksylle. Eihän?

r1-steelbookSuomessa tarjonta on joka tapauksessa yksinkertaisempi. CDONin ja Discshopin perusteella saatavilla on:

  • 2 levyn bluray (elokuva + ekstrat)
  • 2 levyn bluray steelbook-julkaisuna (metallikuori, samat sisällöt)
  • 3 levyn 3d-bluray (3d-versio + 2d-versio + sama ekstralevy)
  • 1 levyn dvd (pelkkä elokuva)

Ihailtavan selkeää! Tästä tarjonnasta jokaiselle riittänee yksi versio (paitsi tietysti pakkausten keräilijöille).

Ekstrat ovat meillä samat kuin Amöriikassa (miinus ne kauppaerikoisuudet):

  • A Rogue Idea (elokuvan ideasta ja standalone-elokuvista)
  • Jyn: The Rebel (Felicity Jonesin päähenkilöstä)
  • Cassian: The Spy (Diego Lunan hahmosta)
  • K-2SO: The Droid (Alan Tudykin hahmosta)
  • Baze & Chirrut: Guardians of the Whills (kiinalaistähtien Jiang Wenin ja Donnie Yenin hahmot)
  • Bodhi & Saw: The Pilot & The Revolutionary (Forest Whitakerin ja Riz Ahmedin hahmot)
  • The Empire (pahiksista)
  • Visions of Hope: The Look of “Rogue One” (tuotantosuunnittelusta)
  • The Princess & The Governor (siitä puhutuimmasta ja vaikeimmasta tehosteesta)
  • Epilogue: The Story Continues (elokuvan vastaanotosta ja tulevista standaloneista)
  • Rogue Connections (easter eggit ja muut kytkökset aiempiin elokuviin)

Otsikkojen ja näin tiivistämieni kuvausten perusteella tarjolla näyttäisi olevan 11 featurette-tyyppistä ekstraa ja paketti vaikuttaa näin vielä The Force Awakensin julkaisujakin vaatimattomammaltaRogue One -lätyillä ei ole making of -”päädokumenttia”, ei kommenttiraitaa eikä yhden yhtä poistettua kohtausta. Ei, vaikka sekä kommentoitavaa ja poistettuahan tunnetusti riittäisi.

beach

Esimerkiksi tätä trailerin kohtausta ei nähty lopullisessa elokuvassa, jossa Jynin ja Cassianin pako ei vienyt enää rannan taisteluihin.

Voi tosin olla, että Rogue Onen uudelleenkuvausten totaalisuus aiheuttaa sen, että poistettuja kohtauksia on hankala näyttää yleisölle. Siellä kun olisi mahdollisesti ainekset miltei kokonaan toisenlaiseen lopputaisteluun ja moniin muihinkin elokuvan kohtauksiin, ja niiden näyttäminen näin pian ensi-illan jälkeen nakertaisi tekijöiden mahdollisuutta seisoa valitsemansa version takana. Ehkä niitä kannattaa siksi odotella vasta Rogue Onen 10-vuotisjuhlaan tai johonkin muuhun kaukaiseen julkaisuun. Silti, odotin kyllä jotain poistettua tähänkin julkaisuun, vaikken sentään ”Alternate end battle” -puolituntista.

Mutta ellei poistettuja kohtauksia, olisi elokuvaa voinut avata vähintään sillä kommenttiraidalla. JJ Abramsin kommenttiraita The Force Awakensin myöhemmällä bluray-julkaisulla oli ylivoimaisesti sen elokuvan paras ja informatiivisin ekstra. Pelkään pahoin, että sisältökuvausten perusteella Rogue Onen ekstroista saa hakemalla hakea mitään uutta ja ihmeellistä. Pahimmassa tapauksissa niissä kuullaan ihan samat jutut, jotka kaikissa tähänastisissa haastatteluissa aiemminkin.

Se on suuri sääli. Onko tosiaan niin, että kotijulkaisut myyvät nykyään niin vähän, että edes tämän profiilin elokuville niiden eteen ei kannata enää nähdä vaivaa? Näihin ei tällä hetkellä koota edes sitä, mitä olisi jo valmiina: trailereita, yhteistyökumppanien mainoksia, palkintogaaloja varten julkaistuja tehosteiden purkuvideoita, aiemmin esimerkiksi Star Wars Celebrationin kaltaisissa tapahtumissa tallennettuja haastatteluja tai elokuvaa edeltävien nettihupailujen parhaimmistoa. Tämäkin kaikki saa Lucasfilmin puolesta siis vaipua internetin syövereihin. Eikö meille, jotka vielä haluamme ostaa elokuvan hyllyymme, olisi ystävällistä koota julkaisu, johon sisältöä todella on tallennettu tulevaisuutta ajatellen?

Originaalitrilogian originaaliversio: Nähdäänkö sitä enää koskaan?

Äskettäin nousi taas esiin kysymys niistä alkuperäisistä Tähtien sodista. Tällä kertaa se kuului tässä muodossa: Julkistaako Lucasfilm tämän vuoden Star Wars Celebrationissa, sarjan 40-vuotisjuhlien kunniaksi, originaalitrilogian alkuperäisten versioiden uudelleenjulkaisun?

Jälleen kerran toivo ehti herätä, jälleen kerran viralliset tahot ehtivät kiistää. Tarkastellaanpa tilannetta.

moseisley

Mos Eisley ennen dinosauruksia.

40-vuotiaaksi rakastetuksi kulttuurituotteeksi Star Wars on siitä eriskummallinen, että tuon rakkauden aikanaan sytyttäneet elokuvat eivät käytännössä ole vuosiin olleet saatavilla. Sarjan luoja George Lucas päätti 1990-luvulla korvata elokuviensa alkuperäiset versiot uusituilla tehosteilla ja kohtauksilla täydennetyillä ”special editioneilla”, ja onnistui siinä kotivideotallenteiden tekniikan edistymisen tukemana hämmästyttävän tehokkaasti. Lucas on lausunut oman tavoitteensa ääneen: ”[Korjailtu versio] on se, joka tullaan muistamaan. Muut versiot katoavat. Edes 35 miljoonaa videonauhaa Star Warsista eivät kestä kuin 30-40 vuotta. Sadan vuoden päästä ainoa versio jonka ihmiset siitä elokuvasta muistavat on dvd-versio”.

 

Itse asiassa vuoden 1997 special editioneitakaan ei ole nähnyt kukaan enää vuosikausiin, eikä blurayllakaan julkaistu sitä versiota, josta Lucas tuossa lainauksessa puhui. Dvd-ajan koittaessa Lucas muokkasi elokuvia uudelleen, ja bluray-julkaisua varten siis vielä kerran. Lucasin viimeisin versio, bluraylla julkaistu originaalitrilogia, on siten jo ”Special Edition III”. Se on se versio, joka Lucasin tavoitteen mukaisesti ”tultaisiin muistamaan” – tietenkin olettaen, että oikeuksien nykyinen omistaja Disney-Lucasfilm ei jossain vaiheessa innostu tekemään neljättä special editionia…

Lucasfilm ei anna lupaa alkuperäisten versioiden filmikopioiden – niiden, joita on varmasti jemmassa ympäri maailman – esittämiseen edes arkistonäytöksissä tai filmifestivaaleilla. Ainoa myönnytys, joka esityssulkuun on tehty, on vuoden 2006 dvd-julkaisu, jolloin originaalit periaatteessa julkaistiin ”virallisten versioiden” bonus-levyinä, mukamas tyydyttämään kaltaisteni fanien jatkuva marina. Nuo bonuslevyt kuitenkin sisälsivät elokuvat hyvin heikkolaatuisina Laserdisc-siirtoina ja ei-anamorfisina: siis muodossa, jossa 4:3-kuvasuhteiseen kuvaan on tallennettu mukaan mustat sururaidat. Kun vhs-tallenteiden katsominenkaan ei tunnu tällä vuosituhannella kovin mielekkäältä, on Lucas onnistunut: käytännössä originaaleja ei ole mahdollista katsoa nautittavassa muodossa, vaikka ne esimerkiksi elokuvahistoriallisia tutkimuksia varten sentään on mahdollista saada telkkariinsa pyörimään. Luonnollisesti internetin syvissä syövereissä tosin liikkuu faniversioita, joiden silkan olemassaolon luulisi todistavan tällaisen  virallisen julkaisun tarpeellisuudesta.

Omalta osaltani harras toive kuuluu näin. Lucasfilmin pitäisi julkaista originaalitrilogian originaaliversiot kuvan- ja äänenlaadultaan remasteroituina, mutta sisällöltään muuttamattomina, aivan kuten muutkin klassikkoelokuvat tavataan julkaista. Itse en piittaa, julkaistaanko tarkalleen vuosien 1977, 1980 ja 1983 elokuvat vai esimerkiksi vuoden 1993 Laserdisc-versiot, joissa näissäkin on pieniä eroavaisuuksia, koska oleellista on saattaa saataville vuoden 1997 Special Editioneita edeltävät, de facto ”ne retusoimattomat” originaaliversiot. Näistä ei niin ikään minun puolestani tarvitse palauttaa ”virallisia versioita” – tulevat koko saagan bluray-boksit tai stream-palveluiden julkaisut saavat minun puolestani jatkossakin olla ne versiot, jotka Lucas on halunnut elokuvistaan jälkikäteen tehdä. Minulle on tärkeää, että minä ja muut halukkaat voimme halutessamme rahalla hankkia itsellemme nekin alkuperäiset klassikot, joihin alunperin rakastuimme. Minä haluan ihastella niitä vanhentuneita tehosteita ja lavasteita alkuperäisessä asussaan, haluan John Williamsin ääniraidan täsmäävän toimintakohtausten alkuperäiseen leikkaukseen ja haluan nähdä Endorilla Anakin Skywalkerin alkuperäisen Voima-haamun, vaikka se ei sopisikaan Lucasin saagan koheesioon!

emperor1980

Hän oli keisari Palpatine Imperiumin vastaiskussa vuonna 1980 ja hän kelpaisi minulle yhä, koska pystyn käsittämään, että Ian McDiarmid valittiin rooliin vasta myöhemmin.

Mutta saanko haluamaani vielä tänäkään vuonna 2017? Valitettavasti vaikuttaa todennäköisemmin siltä, että en.

Tällä kertaa toiveet nostatti huhusivu Making Star Wars, jolla on runsaasti oikeita sisäpiirin lähteitä SW-piireissä. Lisäksi huhu perustuu virallisen sivun lupaukseen ”yllätyksistä” Celebrationin 40-vuotisjuhlaseminaarissa. Toisin sanoen: villoja on hyvin vähän.

Ja kuten ennenkin, Lucasfilmin tarinaryhmän ja sisäpiirin uskollinen some-soturi Pablo Hidalgo syöksyi jälleen antamaan ymmärtää, ettei tätä kannata edes toivoa. Erityisen kiinnostavaa on, että Hidalgo antaa ymmärtää Lucasilla olevan yhä jonkinlainen veto-oikeus originaaliversioiden julkaisuun:

Journalistisesti vielä uskottavampi ja surullisempi kiisto on tässä: Disneyn ja Foxin arkistopäälliköiden mukaan originaaliversioiden originaalit ovat edelleen hyllyllä, eivätkä ainakaan nämä viralliset tahot ole niistä viime aikoina pölyjä pyyhkineet. (Tuo artikkeli kannattaa muuten lukea myös heidän, jotka ovat uskoneet Lucasfilmin taannoisia väitteitä siitä, ettei originaaliversioita ”olisi enää olemassa”. Väite tosin oli alusta alkaen naurettava: valtava osa tähän päivään asti säilyneistä oikeasti wanhoista elokuvista on restauroitu yksittäisistä esityskopioista, jopa aivan kehnolaatuisista sellaisista, ja jos Lucasfilm olisikin tarkoituksella pilannut jonkin niin sanotun master-nauhan, olisi näin ison profiilin elokuvasta joka tapauksessa ollut tallessa toisaalla kaikki.)

Pablo Hidalgo on kuitenkin oikeassa, että huhu on toistuva, ja toistaiseksi mikään ei viittaa siihen, että tällä kertaa kannattaisi innostua enempää kuin aiemminkaan. Aivan viime vuosinakin toiveet ovat pulpahtaneet pintaan ainakin elokuussa 2014 ja syyskuussa 2015. Viimeksi mainittu tieto tuli ohjaaja John Landisilta, joka oli (muka) kuullut sen itseltään Lucasilta. Eikä meillä silti ole tätä hiton br-boksia. Ehkä Lucas tosiaan neuvotteli Disneyn kanssa yhtiönsä kauppaan pöytäkirjamerkinnän, että originaaleja ei saa julkaista?

forceghosts1983

Star Wars -fani minussa ymmärtää kyllä tarinaan sopivan, että tässa vuoden 1983 elokuvan kuvassa seisoisi Hayden Christensen (s. 1981), mutta elokuvafani minussa ei sitä sulata.

Harmi vain, että 40-vuotisjuhla olisi ollut todella hyvä hetki julkaista alkuperäiset versiot. Juhlavuoden kunniaksi ne olisi nimenomaan voitu kääräistä pakettiin, joka olisi tehnyt selväksi, että tämä julkaisu on suunnattu tosifaneille ja wanhoilleparroille, ei korvaamaan Lucasin versiota. Ja edelleen se voidaan tehdä, kaikista kiistämisistä huolimatta – Lucasfilm ei halua paljastaa asioita ennen kuin paljastaa ne.

Mutta tätä uutista odotellessa ei edelleenkään kannata pidättää henkeään. Ja jos sitä ei Orlandon Celebrationissa tule, sitä tuskin kannattaa odottaa yhtäkkiä ensi vuodellekaan.

Mutta jonain päivänä, tässä samassa galaksissa, toivottavasti ei toisten 40 vuoden päästä….

The Force Awakensin kommenttiraita: Mysteerilaatikko aukeaa

Ennustin pari viikkoa sitten The Force Awakensin 3D-blurayn markkinoinnin osoittavan, että kommenttiraita on palaamassa kotijulkaisujen kruununjalokiveksi. Ennuste pysyköön yhä ilmassa, mutta asia on niin, että JJ Abramsin kommenttiraita todella on paras ekstra ja ”making of”, mitä The Force Awakensista on tähän päivään mennessä missään muodossa julkaistu. Se on myös tärkein täydennyspala tätä narratiivia sen jälkeen, kun kirjoitin siihen astisilla tiedoillani oman Näin syntyi -kirjoitukseni viime helmikuussa.

En odottanut kommenttiraidasta ihan näin suuria. Kysehän ei todellakaan ole siitä, ettäkö Abramsin TFA-puheesta olisi tähän mennessä ollut pulaa. Ensi-illan edellä ja sen jälkeen luin, katsoin ja kuuntelin sen verran monta Abramsin haastattelua, että uskoin ilman muuta jo kuulleeni kaiken, mitä mysteerilaatikon käsitteestään tunnettu ohjaaja haluaisi kertoa. Kuinka kaikki mahdollinen pyrittiin tekemään käsityöllistävinä käytännön efekteinä ja lavasteina, kuinka The Force Awakensin voimakkaat A New Hope -lainat ovat täysin tietoisia ja kuinka elokuvan lopullinen käsikirjoitus sai muotonsa Abramsin ja Lawrence Kasdanin pitkillä kävelyillä. Kaikki tämä ja monet Abramsin anekdootit alkoivat jossain vaiheessa viime talvena toistua niin, että usein huomasin arvaavani, minkä tarinan JJ on aloittamaisillaan: ”ah, nyt tulee se, missä puhutaan, kuinka kuuma Abu Dhabissa oli stormtrooper-asussa/kumipuvussa”.

abrams-jakku

Ohjaaja-käsikirjoittaja JJ Abrams, joka halusi Star Warsinsa maailman olevan niin aito, että sinne voi kuvitella astuvansa.

Mutta olin siis väärässä. Tässä, juuri tässä, on elokuvan kommenttiraidan idean vahvuus: kun ihminen, joka mielellään kertoo tekemästään, saa tehdä niin kahden tunnin ajan työnsä äärellä, keskeytyksettä ja ilman haastattelukysymyksiä, hän saattaa kertoa kaikenlaista, mikä ei olekaan tullut moneen kertaan esille. Vaikka toisinkin voisi arvella, Abrams on tällainen ihminen. Mysteerilaatikon konsepti kun tuntuu tarkoittavan, että kutkuttava arvoitus voittaa Abramsille aina avoimuuden tuotannossa ja usein logiikan myös teosten sisällöissä, eikä hän varmasti valehtele sanoessaan, että haluaisi tehdä koko teoksen valmiiksi vilauttamatta siitä trailereita enempää kenellekään ennen ensi-iltaa. Mutta: älköön kukaan enää väittäkö, että hänellä olisi ongelmia puhua prosessista viimeisen siveltimenvedon jälkeen. (Eikä ehkä ole voimakas kärjistys todeta, että George Lucasiin edellinen pätee melkeinpä täysin kääntäen.)

Kun Abrams on näin irti, hän on siis vuolassanainen. Hän toki haluaa nytkin todistella The Force Awakensissa vältetyn liiallista tietokone-efektiikkaa, mutta nyt hän tekee sen osoittamalla kohtauksista hyvinkin tarkkaan, mikä olento, lavaste tai tausta toteutettiin milläkin tavalla (”roiskimme näyttelijän päälle kipinöitä”, hän kertoo Kylon raivostumiskohtauksen kohdalla). Nytkin Abrams puhuu, tietysti, paljon originaalielokuvan tietoisesta lainaamisesta, ”going back to go forward”, kuten hän jo ennen ensi-iltaa metodin määritteli, mutta niin syvällä se The Force Awakensin ytimessä onkin, että olisi tekopyhää sitä kiistääkään. Abrams esimerkiksi kuvailee kommenttiraidalla Kylo Reniä peräti elokuvan ilmentymäksi: ”uudeksi hahmoksi, joka luodaan aiempien DNA:sta”, ja joka kaikessa on väistämättä Darth Vaderin varjossa kuten uusi pahis katsojillekin.

maz-castle

Tässä kuvassa yhdistyy kaksi erillistä oikeaa kuvaa, joiden keskellä kamera pannaa ylöspäin tietokoneella toteutetuksi kuvaksi linnasta ja lippuseinästä, Abrams kertoo. Punaisen robotinhan tiesimme jo aiemmin olevan ”oikea” puujaloilla kävelevä näyttelijä.

Abramsia pidetään työssään alaisensa huomioivana johtajana, ja koska hänen myös tiedetään viljelevän haastatteluissa amerikkalaisittainkin todella paljon ylisanoja, ei varmasti kenellekään tule yllätyksenä, että hän kehuu läpi kommenttiraidan jokaista mainitsemaansa ihmistä mahtavaksi ja parhaaksi työssään. Mutta niin asiaan kuin kehut kuuluvatkin, ei niitä ole vaikea uskoa ihan aidoiksi tunnustuksiksi, koska Abrams todella ulottaa ne kuvissa vain vilahtaviinkin statisteihin tai jonkin yksityiskohdan rakentaneeseen työmuurahaiseen. Ylätasoisempi elokuvaohjaaja ei nimittäin näitä nimiä edes muistaisi. Tosin juuri kehuista bongasin ainoan kommenttiraidalta yhyttämäni virheen: Abrams kehuu Reyn käyttämää stormtrooper-silmikkoa osoitukseksi puvustaja Michael Kaplanin neroudesta, mutta Kaplan itse antaa tästä ideasta toisaalla samassa bluray-julkaisussa kehut alaiselleen.

(Tähän kohtaan sopii todeta Suomi-maininnat. Abrams kehuu Chewbaccan toista näyttelijää Joonas Suotamoa ”mahtavaksi tyypiksi” ja vertaa hänen komediallista ajoitustaan peräti Harrison Fordiin ja John Boyegaan, joiden vastaavaa on tätä ennen ylistänyt pitkin kommenttiraitaa. Jakkulla puhuttavat alien-repliikit luonutta suomalaista kielinaista Sara Forsbergia saati Abu-Dhabissa kamera-assistenttina toiminutta Veera Ovaskaa hän ei mainitse.)

trailer-ties

”Tässä kuvassa ei ole mitään järkeä, koska aurinko ei kohtauksen muissa kuvissa näytä lainkaan tältä, mutta pakko meidän oli se käyttää”, Abrams myöntää.

Ohjaaja-käsikirjoittajaa sopii kiittää siitäkin, että hän avaa kommenttiraidalla entisestään sitä, miten The Force Awakens kasvoi juuri sellaiseksi elokuvaksi minkä näimme. Hän esimerkiksi kertoo, että monet Reyn ja Finnin väliset keskustelut kuvattiin tuotannon edetessä uudelleen hieman muutetulla dialogilla. Hahmojen hieno suhde ei siis syntynyt paperilla, vaan sitä viilattiin pienin liikkein toimivammaksi ja lähemmäksi sitä, miten näyttelijät Daisy Ridley ja John Boyega parivaljakkoa tulkitsivat. Isommasta päästä näitä muutoksia lienee, että herkkä hetki, jossa hahmot ehtivät esittäytyä toisilleen Millennium Falconissa, lisättiin vasta Harrison Fordin loukkaantumista seuranneina viikkoina, jolloin ehdittiin huomata tällaisenkin tarve.

Tietenkään Abrams ei lähde selittelemään niitä osia elokuvaa, jotka on tarkoituskin jättää arvoituksiksi, eikä kukaan sitä häneltä varmasti odottanutkaan. Kommenttiraidalta on siis turha etsiä vihjeitä siitä, kuka on Snoke tai ketkä ovat Reyn vanhemmat. Edelliseen liittyen hän kuitenkin sanoo sen, että oli täysin harkittu juttu, että Leia nimeää elokuvassa pääpahiksen. The Force Awakensin romanisaatiossa se sanotaan vielä suoremmin: Leia ja Snoke tuntevat toisensa, ja mitä romanisaation pieniin lisäyksiin tulee, Abrams vahvistaa niistä toisenkin: kyllä, Kylo Ren oli lähellä palata valoon ennen isänmurhaa, ja kyllä, heti teon jälkeen hän sitä myös katui.

Mitä tulee Kylo Renin historiaan, Abrams on aiemminkin antanut ymmärtää hänen ja Kasdanin kehitelleen Renin ritareiden historiaa, mikä onkin mukava kuulla – esimerkiksi Lost-sarjassahan Abrams pikemminkin kävi käynnistämässä mysteerejä ja jätti muiden ratkottavaksi, onko arvoituksiin vastauksia. Jossain määrin mielenkiintoista eräisiin spekulaatioihin nähden on, että Abrams sanoo Kylon ja Reyn kohtaamisen hetkellä ”They’ve never met, but he’s heard of her”, mutta en ehkä ottaisi näitä sanoja kanonisoitavana in-universe-faktana. Ohjaaja saattaa ajatella pikemminkin elokuvan sisäisin termein: hahmot eivät tässä vaiheessa elokuvaa ole kohdanneet, mutta toiselle heistä on puhuttu toisesta.

trailer-ren-rey

Yhä todennäköisemmältä vaikuttaa, että tämä on Kylo Renin ja Reyn ensitapaaminen, mutta serkku- tai jediluokkakaverispekulaatioihin uskovien ei ole ihan vielä luovutettava.

Niin paljon kaikenlaista pienempää uutta jännää Abrams niin ikään kommenttiraidalla kertoo, että listaan niitä vielä muutaman. Te, jotka haluatte kuunnella kommenttiraidan itse, mutta ette ole vielä niin tehneet: kannattaa ehkä lopettaa tämän merkinnän lukeminen tähän ja kuunnella itse.

Muun muassa tällaista Abrams The Force Awakensin kommenttiraidalla kertoo:

  • Adam Driver oli alunperin Kathleen Kennedyn ehdotus Kylo Renin rooliin.
  • Rogue Onen säveltäjä Michael Giacchino seisoo stormtrooperina Poen takana alussa, kun lentäjä-ässä tuodaan Kylo Renin eteen.
  • Reyn seinän tukkimiehen kirjanpito oli Abramsin vaimon idea.
  • hiekkaan uppoavan TIE Fighterin räjähdys oli Steven Spielbergin idea. Spielberg ilmeisesti jeesi projektia taustalla vähän enemmänkin.
  • Abrams antaa kunniaa Millennium Falconin vuotavan kaasun käyttämisestä oletettujen stormtrooperien voittamiseen Lucasfilmin tarinaryhmän Pablo Hidalgolle, jonka SW-ekspertiisiä varmaankin siis tarvittiin kehittelemään skenaario, joka täsmää Falconin avaruusmekaniikkaan ja stormyjen sotisovan ominaisuuksiin.
  • Elokuvan tapahtumat todella kulkevat niin hurjalla vauhdilla kuin tuntuvatkin. Abrams vahvistaa, että Maz Kanatan palatsiin Takodanalle päädytään samana päivänä, jona Rey ja Finn kohtaavat Jakkun markkinoilla. Paitsi siis että sankarit kohtaavat siinä välissä Han Solon, myös Kylo reissaa samana päivänä ensin Jakkulta Starkiller-planeetalle ja sieltä Takodanalle, ja First Order täräyttää siinä välissä aurinkokunnan tuusan nuuskaksi.
  • Puzzlewoodin metsässä Englannissa kuvattuun Takodanan metsään ei lavastettu mitään. Niin kalliot, joiden välissä Rey ja Kylo taistelevat kuin metsässä leijaileva sumukin ovat aitoja.
  • Greenham Commonin entisessä lentotukikohdassa kuvatun vastarintaliikkeen D’Qar-planeettan maisemaa täydennettiin ”eteläamerikkalaisilla vuorilla”.
  • Vastarintaliikkeen tukikohdassa cameonsa tekevät Abramsin isä ja appiukko.
  • Abramsin ohjaajaystävä Ava DuVernay (Selma) ehdotti lopputaisteluun lisättäväksi hetken, jossa Rey sulkee silmänsä. Tämä tuntuu aivan käsittämättömältä, koska sekin tuntui minusta niin selkeältä A New Hope -peilikuvalta kohtaan, jossa Voimaan yhtynyt Ben valaa uskoa Lukeen Kuolemantähden taistelussa.
  • Abrams katuu, että lopun kuvissa, joissa Leia halaa ensimmäistä kertaa tapaamaansa Reytä, näkyy Chewbacca, joka kuitenkin oli Han Solon tärkein ystävä.
  • Kaikki elokuvan Falconin sisältävät ulkokuvat kuvattiin Greenham Commonin tukikohdassa. Hämmästyttävää, että näin iso tuotantotekninen seikka ei ole jäänyt ainakaan omaan päähäni aiemmin. Onkohan tämä peräti elokuvan merkittävin bluescreen-temppu?