Solo-sotku: No, onko Star Wars kriisissä?

Kuten oli selvää jo samana aamuna kun Phil Lordin ja Christopher Millerin potkuista Han Solo -leffan ohjaajien paikalta kerrottiin, kulunut reilu viikko on ollut Star Warsille ja Lucasfilmille pr-painajainen. Vaikka Ron Howard ilmoitettiin korvaavaksi ohjaajaksi nopeammin kuin kukaan odottikaan, ei mikään muuta sitä tosiasiaa, että ohjaajien vaihtaminen kuvausten loppusuoralla kertoo katastrofista.

Ei, vaikka kaikki raportit sopasta tuntuvatkin tässä tapauksessa vain vahvistavan alkuperäisen tiedotteen alleviivattua klisettä ”taiteellisista erimielisyyksistä”. Ilmeisesti Solo-leffa ei tosiaankaan ollut tuotannollisesti raiteiltaan, mutta siitä oli tulossa käsikirjoittaja Lawrence Kasdanin ja tuottaja Kathleen Kennedyn mielestä ”vääränlainen”. Näin toteaa esimerkiksi Entertainment Weeklyn ensiluokkaisesti asioista perillä oleva Anthony Breznican, jonka mukaan kyse ei edes ollut siitä, että komediaohjaajat olisivat olleet tekemässä elokuvasta ”liian komediaa”, vaan siitä, että ohjaajat halusivat näyttelijöiden improvisoivan, ja tämä tyyli käänsi elokuvaa vähitellen käsikirjoitukseen luottaneiden Kasdanin ja Kennedyn mielestä väärään suuntaan.

Tämä tuntuu naurettavan pieneltä syyltä saada potkut työstä, johon nimenomaan Kasdan ehdottomasti Lordin ja Millerin halusi, ja josta Lord ja Miller vaikuttivat yhtä aidon innostuneilta kuin vaikkapa JJ Abrams ja Gareth Edwards aiemmin. Tai naurettavan pieneltä syyltä antaa potkut alalla, jossa pelkät tiedot lisäkuvauksista nostattivat viime kesänä huhuja Rogue Onen kriisistä. Ehdottomasti se tuntuu näin ilmaistuna ristiriidalta, josta olisi pitänyt selvitä puhumalla ja kompromissilla.

Mutta lopulta riidassa ei olekaan voinut olla kyse vain metodista, vaan taiteellisesta kontrollista. Siitäkin viikon sisällä julkaistut raportit antavat hyvin yhtenäisen kuvan: Lord ja Miller eivät suostuneet antamaan periksi visiostaan, eivätkä missään nimessä olisi suostuneet (Edwardsin ja Rogue Onen tapaan) hyväksymään jotakuta toista korjaamaan heidän elokuvaansa lisäkuvauksissa. Tällä kertaa se joku olisi ilmeisesti ollut Kasdan, kertoi The Hollywood Reporter. StarWarsNewsNet taas väittää lähteidensä mukaan ohjaajien ilmoittaneen haluavansa hoitaa uusintakuvaukset itse tai he lähtisivät – mikä siis tarkoittaisi, että he pelasivat työllään ja elokuvallaan niin sanotusti upporikasta ja rutiköyhää. (Ja hävisivät.)

han-solo-cast-photo

Tajusin juuri, että taidamme joutua käyttämään tätä kuvaa Lordista ja Milleristä Han Solo -leffan ohjaimissa vielä pitkään.

Yhtä hämmentävää kuin on se, että näin pikkumainen sotku kasvoi näin pahaksi, on se, että Lord ja Miller eivät käsittäneet, missä oikein olivat töissä. Asiahan on nimittäin niin, että Star Wars ei ole enää yksinvaltaisen ohjaajan franchise. Voisi jopa sanoa, että sitä enemmän se on juuri kirjoittajan franchise – mutta niin, että sanalla ”kirjoittaja” ei todellakaan tarkoiteta yksin elokuvaan merkittyä käsikirjoittajaa, vaan sitä kollektiivia, johon kuuluvat käsikirjoittaja(t), ohjaaja(t), tuottaja ja Lucasfilmin noin kymmenpäinen tarinaryhmä, jonka äänekkäin puhemies Pablo Hidalgo vetoaa Twitterissä koko ajan siihen, kuinka jokainen kaanonia ohjaava päätös perustuu kulloinkin kerrottavaan tarinaan. Kathleen Kennedyn johtama Lucasfilm haluaa kertoa suurta yleisöä ihastuttavia tarinoita, eikä niistä päätä yksin kukaan.

(Kokonaan oma asiansa on, onko tämä asiaintila tuottanut aivan erinomaisen hyviä tuloksia: olen ollut hyvin avoin siitä, että mielestäni Rogue One oli nimenomaan tarinallisesti rikki, ja elokuvan hyvien ainesten luotsaaminen koherentimmaksi kertomukseksi olisi kipeästi kaivannut yhtä näkemyksellistä taiteellista johtajaa. Mutta Solo-soolon kohdallahan tästä ei pitäisi olla kyse, koska elokuvan käsikirjoituksesta vastaa kolmen Star Warsin kirjoittaja Kasdan [yhdessä poikansa kanssa]. Kasdanien Solo-käsikirjoitusta ovat koko ajan kehuneet kaikki.)

Heitän tähän toisenkin mielenkiintoisen sivuraiteen: laatumedia The Hollywood Reporter ja aktiivinen fanisivu StarWarsNewsNet ovat yllä linkatuissa jutuissaan kiinnostavasti täysin eri mieltä siitä, piileekö Solo-leffassa ohjaustakin vaikeammin korjattavia ongelmia vai ei. THR:n lähteiden mukaan Lucasfilmillä ei oltu tyytyväisiä Alden Ehrenreichin suoritukseen pääosassa, ja häntä auttamaan palkattiin kesken kuvausten näyttelijävalmentaja. SWNN:n lähteiden mukaan taas juuri Ehrenreich oli ensimmäisenä vakavasti huolestunut elokuvan ja Solon hahmon kehityksestä, ja otti huolistaan yhteyttä ylöspäin. SWNN:n lähde kuvailee Lordin ja Millerin Solon vertautuvan jopa ”Jim Carreyn suoritukseen Ace Venturassa”, mikä ainakin minua puistattaa, mutta lausunnon luotettavuus jää siis aivan ilmaan.

aceventura

Ace Ventura (1994). Tämä oli kuulkaa ihan menestysleffa joskus.

Solo-sotkun tilanne on ylipäänsä hyvin kiinnostava, mutta pitää muistaa, että nythän elokuva tietenkin muuttuu. Lordin ja Millerin visio jää (todennäköisesti vuosikausiksi) pelkän jossittelun varaan. Emme pääse tai joudu näkemään Han Venturaa sen paremmin kuin Everything is Awesome Landoakaan, ja nähtäväksi jää, kuinka suuri osa lopullisen elokuvan hahmokohtauksista ylipäätään on Lordin ja Millerin ajalta, vaikka kuvauksia olikin potkujen hetkellä jäljellä enää noin neljännes. Merkittävät hahmohetket on nimittäin helppo korvata uusilla lisäkuvausvaiheessa – jälleen, niin tehtiin suurelta osin Rogue Onessakin, eikä sen viivästymisestä edes ollut silloin mitään puhetta. Solo-leffan ensi-illan siirtyminen on tässä vaiheessa jopa todennäköistä, mutta ei missään nimessä varmaa. Ron Howard on, niin kuin meillä töissä sanotaan, amatimies.

Yritän kuitenkin palata varsinaisille raiteille, sillä oikeastaan minun piti päästä tässä tekstissä sanomaan sanasiani siitä Lucasfilmin ja Star Warsin oletetusta ja mahdollisesta kriisistä, jonka Solo-ohjaajien potkujen väitetään nyt tuovan pintaan.

Seuraavan kappaleen sanat olette saattaneet lukea viikon sisällä esimerkiksi Forbesista, io9:stä tai jopa fanisivu Star Wars Underworldista. Solo-ohjaajien potkut kertovat Kathleen Kennedyn sairaalloisesta mikromanageroinnista ja Disney-yhtiön giganttisiin tulospaineisiin perustuvasta kyvyttömyydestä ottaa todellisia riskejä Star Warsin kanssa. Kennedy luulee ehkä itsekin haluavansa ottaa niitä, palkkaamalla ohjaajiksi Edwardsin, Josh Trankin ja Lordin ja Millerin kaltaisia nuoria ja tuoreita visionäärejä, mutta kun elokuvia todella tehdään, hän itse asiassa kammoaa niitä. Kennedy ei halua saada visionäärien vapaasti toteuttamia visioita, vaan JJ Abramsin elokuvien tai Marvel-leffojen kaltaista turvallisen sujuvaa viihdettä, jonka tekemisen hän tuntee suojattejaan paremmin. Hän puhuu medialle ja faneille uusien tarinoiden kertomisesta, mutta haluaa todellisuudessa kaiken uuden Star Warsin kytkeytyvän tiukasti originaalitrilogiaan ja jopa toistavan sen juonikuvioita. Yksinkertaisesti: Star Wars, erityisesti päätuotteissaan elokuvissa, on liian menestyksekäs ja liian tärkeä franchise, että sen kanssa todella otettaisiin riskejä, vaikka eräidenkin Lego-ohjaajien särmikäs näkemys olisi voinut olla kiinnostavampi kuin vaniljainen kesäleffa.

Tämä siis minun kärjistävänä teorioiden tiivistyksenä. En itse allekirjoita tilanteen kuvaa aivan noin jyrkkänä, mutta kaikessa tuossa on paljon totta. Erityisesti ei käy kiertäminen sitä tosiseikkaa, että standalone-elokuvien vapaudesta kertoo huonoa se, että jokaisen tekeillä olleista kolmesta filmistä ohjaaja on käytännössä joutunut väistymään, vaikka Edwards tosiaan pysyikin mukana loppuun asti ja sai pitää tittelinsä Rogue Onen lopputeksteissäkin. Ja jos Millerin ja Lordin lähdössä oli tosiaan lopultakin kyse vain epäonnisen pitkälle edenneistä taiteellisista erimielisyyksistä eikä Josh Trankin tapaan täysin holtittomasta käytöksestä Fantastic Four –kuvauksissa (jonka perusteella hän siis sai lähteä Boba Fett -elokuvastakin), niin ainakin on todella, todella vaikea kuvitella, että kolmannen standalone-elokuvan ohjaajaksi näissä oloissa julkistettaisiin taas uusi 1-2 elokuvaa ohjannut lupaava nuorukainen. (Telkkarin puolella taitojaan hioneet ja animaatioilla menestyneet Lord ja Miller ovat Edwardsiin ja Trankiin verrattuna kokeneita Hollywood-tekijöitä, mutta Solo olisi ollut heillekin vasta toinen pitkä näytelmäelokuva.) Toistan juhannuksen epäilykseni: en ihmettelisi yhtään, jos se olisi Ron Howard.

Mutta onko kriisi tämännäköinen? Tai siis…jos ”eräästä näkökulmasta” onkin, kuten Obi-Wan sanoisi, niin onko tämä ainoa näkökulma?

Toinen näkökulma, olkaa hyvä. The Force Awakens oli paitsi kaupallinen jättimenestys, myös erittäin onnistunut uudelleenkäynnistys, joka tuntui samaan aikaan tutulta että päivitti Star Wars -tarinankerronnan tähän aikaan. Rogue One oli niin ikään menestys, toisten mielestä myös elokuvana onnistunut, joka tapauksessa verrattain rohkeasti erilainen tarina – jo esimerkiksi siksi, että se ei ollut ”origin story”, jollaisena standalone-leffojen idea Disneyn osakkeenomistajille alunperin esiteltiin.

Seuraava episodi The Last Jedi on kaikesta päätellen valmistumassa Rian Johnsonin – elokuvansa ainoan kreditoidun käsikirjoittajan ja ohjaajan – käsissä vakaasti ja ongelmitta. Johnson on vieläpä vakuuttanut saaneensa suuremmat taiteelliset vapaudet kuin odottikaan, saaden muun muassa hyvin vapaasti päättää, mihin suuntaan tarina The Force Awakensin käynnistyksen jälkeen ylipäätään etenisi. Johnson oli valituksi tullessaan parikin piirua Edwardsia tai Trankia kokeneempi elokuvantekijä, mutta ei missään nimessä Abramsin kaltainen suureksi vakiintunut nimi – mutta kaikesta päätellen hän on sitä vuoden loppuun mennessä.

Uuden trilogian päätösosa muhii Colin Trevorrown ohjauksessa vakan alla, mutta vaikka itse en välittänyt sen paremmin hänen Jurassic Worldistaan kuin Safety Not Guaranteedistakaan, on täysin kohtuutonta, että eräät mediat vihjaavat nyt suoraan, että Trevorrowlle voisi antaa kaavan jatkeeksi seuraavat potkut ihan vain siksi, että hänen tuorein elokuvan The Book of Henry on useimpien mielestä huono. Itse asiassa mikään ei tarjoa todistetta, että Trevorrow ja hänen kirjoittajaparinsa Derek Connolly olisivat pilaamassa Star Warsia: Jurassic World todistaa heidän kykenevän luotsaamaan isoa tuotantoa ja Lucasfilmin tarinaryhmä pitää huolen, että uusi trilogia saa arvoisensa lopun (sillä kuten Trevorrow itse on sanonut: ”It’s not me alone, it’s a whole team”). Jos halutaan tässä vaiheessa, ennen episodi VIII:n ensi-iltaa ja IX:n kuvauksia, huutaa Trevorrown elokuvan tulevan epäonnistumaan, paras peruste niille huudoille on Carrie Fisherin puuttuminen episodista, jossa hänen hahmollaan Leia Organalla piti olla tärkeä rooli – mutta se ongelmahan ei missään nimessä johdu sen paremmin Trevorrowsta, Kennedystä, Lucasfilmistä kuin Disneystäkään.

rey-rocks

Tämä sarjako kriisissä? Katsokaa tämä traileri uudelleen. Tuliko viboja?

Yritän pitää pitkän kirjoituksen fokuksen elokuvissa, mutta niiden ulkopuolisesta Star Warsista on pakko heittää vielä kasaan pari todistetta kriisi-argumentteja vastaan. Uuden kaanonin korkeaprofiilisimmat kirjat, Jedin paluun jälkeistä maailmaa vakavasti kartoittavan Aftermath-trilogian, kirjoitti Chuck Wendig mielipiteitä jakavalla preesens-tyylillä ja kyllästettynä huomattavan originellilla huumorilla. Marvelin uudet Star Wars -sarjakuvat henkivät liki joka numerossaan niin rakkautta päähenkilöihinsä kuin hämmentävän camp-henkisiin uusiopahiksiin tavalla, josta on selvää, että kyse on nimenomaan aina kirjoittajien vetämästä kerronnasta. Suosittu ja toimiva Rebels päättyy ensi vuonna jo neljänteen kauteensa, siis bisnesmielessä kesken – ehkä kaikkein paras todiste siitä, että ei näitä tarinoita pelkästään tuttuuden ja toiston kautta rahaa tahkoten tehdä.

Minusta Star Wars on kaikkiaan nyt sitä, mitä se lupasikin Disneyn kaudella olla: entistä parempaa ja entistä hallitummin yhteensopivaa. On ehkä totta, että – kuten Io9:n kirjoittaja argumentoi – se on tasaisuudessaan myös aavistuksen tylsempää kuin entinen expanded universe ja Lucasin elokuvat olivat, mutta koska entinen expanded universe tarkoitti usein helmien etsimistä heinäsuovista ja Lucasin prequelien onnistuneisuudestakin voidaan aina puhua illan jos toisenkin verran, otan laadun perustason noston vastaan vain kiitollisena. On kai aivan selvää, että Rogue Onekin on parempi seikkailu- ja SW-elokuva kuin yksikään prequeleista, vaikka se monilla mittareilla olikin myös turvallisempi ja laskelmoidumpi kuin Lucasin näkemykset.

screaming_citadel

Tuorein Star Wars -sarjistarina The Screaming Citadel: tajuntaa imeviä vampyyreja ja mielenohjausta. En voi sanoa täysin tykänneeni, mutta hahmosuhteet toimivat täysillä.

 

Voisiko siis kuitenkin olla, että Rogue One kärsi tarinaa ymmärtävän käsikirjoittajan puutteesta tavalla, joka on jo korjattu kaikkiin tekeillä oleviin seuraaviin Star Wars -elokuviin palkkaamalla niihin visionäärisemmät kirjoittajat? Ja että Josh Trankin valinta oli varhainen virhe, joka korjattiin hyvissä ajoin ennen miinan laukeamista niin, että useimmat ovat riskin jo unohtaneet? Ja että Lordin ja Millerin konflikti Kennedyn ja Kasdanin kanssa taas oli valitettava, mutta pohjimmiltaan pahaa tahtomaton asioiden riita? Ja että se, että näitä ongelmia näin kasautuu, on siis vain surkeiden sattumusten sarja, ei todiste rakenteellisesta ongelmasta?

Ja että seuraava standalone-elokuva saa ohjaajakseen ja kirjoittajakseen vakaat ammattilaiset, jotka tietävät alusta alkaen studion työryhmämäisen toimintatavan, mutta tekevät sen puitteissa elokuvastaan omaperäisen ja onnistuneen? Ja että Johnsonin lisäksi Trevorrow toimittaa meille saagaan sopivan, onnistuneen episodin? Ja että sitä seuraavaksi Star Wars -elokuvatuotannoksi, siis episodielokuvien päätyttyä, julkistetaan jotain franchisea aidosti uudistavaa, vaikkapa kauas jedien historiaan sijoittuva elokuva?

Toivottavasti.

Episodi IX:n ensi-iltapäivä: Toukokuun paluu

Lainaus

No, nyt se on virallista.

Episodi IX:n ensi-ilta on eilisen virallisen tiedotteen mukaan 24. toukokuuta 2019. Skywalkerien saagan (ainakin tähänastisen) päätösosan ohjaa ja osakäsikirjoittaa Colin Trevorrow.

(Samalla tiedotteella julkistettiin myös jokin semmoinen kuin viides Indiana Jones, mutta siihen en puutu tässä).

Virallista on siis siten Star Wars -ensi-iltojen paluu toukokuulle. Sekä originaali- että prequel-trilogia näkivät päivänvalon aina toukokuussa. Ajoituksista kumpuaa Star Warsin maine yhtenä kesäelokuvien kuninkaista – ellei asia sitten pitäisi muotoilla pikemminkin niin, että originaalitrilogia oli suorastaan luomassa koko nykyistä kesäelokuvien käsitettä. Suomessa tämä maine on tosin voinut jäädä huomaamatta, koska meillä Episodi II oli ensimmäinen, joka sai ensi-iltansa heti maailmanlaajuiseen aikaan toukokuussa. Aiemmat osat, vielä Pimeä uhkakin siis, nähtiin meillä aina vasta elokuussa.

”Enemmänhän tämä joululta kuin juhannukselta näyttää”, Rey mietti.

Mutta näin siis katkeaa hyvin alkanut perinne joulukuusta Star Wars -kuukautena. Tiedän, että en ollut ainoa, joka The Force Awakensin ja Rogue Onen myötä, ja tässä ensi joulukuun The Last Jediä odotellessa, alkoi jo pitää merkitä kalentereihinsa uusia warsseja jokaisen vuoden joululahjana tästä ikuisuuteen. Ajatus tuntui myös sopivalta: viittasankarit tai dinosaurukset saattavat tarvita kesän ympärilleen, mutta valomiekat loistavat pimeässäkin.

Mutta tämä tapahtuikin melkein vahingossa. The Force Awakensin ensi-illanhan piti alunperin olla toukokuussa 2015, mutta jo ennen näyttelijävalintojen varmistumista se siirrettiin saman vuoden joulukuulle, tuottaja Kathleen Kennedyn ja ohjaaja JJ Abramsin todettua aikataulun liian kireäksi. Rogue Onen ensi-ilta lukittiin sitten luontevasti siitä vuoden päähän eli joulukuuhun 2016. The Last Jedin sen sijaan piti alkuperäisen aikataulun mukaan valmistua toukokuulle 2017, mutta sen enskari taas siirrettiin joulukuulle puolitoista vuotta sitten, The Force Awakensin vielä pyöriessä teattereissa. Hetken aikaa meinasi siis olla tilanne, että Episodi VIII olisi nähty teattereissa tuskin puoli vuottakaan ensimmäisen standalone-leffan jälkeen, tätä kirjoittaessani vain muutaman viikon päästä.

”Kurssi kohti kevättä jäbät. Tehdään semmoinen kesäleffa!”

Näiden käänteiden valossa ihmettelin suuresti, kun Disney ja Lucasfilm ilmoittivat Han Solon soololeffan ensi-iltapäivän sittenkin ihan vuosia sitten suunniteltuun ajankohtaansa toukokuulle 2018. Sitä ennen ne ehtivät puhua jo jonkin aikaa epämääräisemmin ”vuoden 2018 elokuvasta”, kuin ennakoiden senkin siirtoa vuotensa joulukuulle.

Eilisen uutisen jälkeen kuva muuttui. Nyt on siis niin, että ensi joulun The Last Jedin ja seuraavan kevään Solo-leffan väliin jää vain vajaat puoli vuotta. Mutta siitä seuraavaan warssiin on taas se vuosi. Ja joulun avaruussotateema jää seuraavan kerran jälkeen historiaan.

Olen ehkä yhä vähän yllättynyt, mutta kaipa tämä on miellettävä nimenomaan näin: joulukuun aikataulut olivat vahinko, jonka Disney-Lucasfilm nyt viimein onnistuu oikaisemaan.

Rogue One ei ole välttämättä vaarassa epäonnistua – vaan keventyä

Rogue One on pulassa.

Tai sitten ei. Huhuja ei välttämättä kannata uskoa. Eräiden huhujen mukaan pulassa piti oleman myös The Force Awakensin, josta muun muassa jouduttiin erottamaan käsikirjoittaja ja aloittamaan alusta kesken lavasteiden rakentamisen. Sittemmin olemme oppineet, että jos Episodi VII pulassa olikin, ’potkut’ olivat turhan yksiselitteinen ilmaus Michael Arndtin lähdöstä, eikä hänen jälkeensä todellakaan aloitettu alusta.

Mutta Rogue One, siis. Tämä kirjoitus käsittelee tuotannon tilannetta eikä sisällä voimakkaita juonispoilereita. (Samoihin raportteihin tosin sisältyy yksi kiintoisa, elokuvan loppuun liittyvä juonihuhu, jonka voi lukea täältä.)

rogue-jyn

Felicity Jones on joulukuussa Jyn Erso, uuden Star Wars -elokuvan päähenkilö.

Ensimmäisen Star Wars -spinoffin Rogue Onen on tosiaan viime päivinä väitetty olevan ”kriisissä” ja sitä tuottavan Disney-yhtiön ”paniikissa”. Pari viikkoa sitten nettiin ehti jo tieto, että Rogue Oneen kytkeytyvä sarjakuva olisi peruttu (tai ainakin siirretty), koska itse elokuvaan halutaan tehdä vielä isohkoja muutoksia. The Hollywood Reporterin äskettäisen jutun mukaan kesä-heinäkuussa tehdään neljä viikkoa lisäkuvauksia, joiden tavoite on keventää elokuvan tunnelmaa ja lisätä siihen seikkailun iloa. Tähän on lehden lähteiden mukaan päädytty, koska Disney-pomojen mielestä raakaleikkauksessa ei ollut oikea, ”klassinen Star Wars” -fiilis. THR:n ja eräiden muidenkin lähteiden mukaan raakaleikkaus ei ollut huono, mutta ei myöskään riittävän loistava.

Uutista on syytä purkaa toteamalla ensin tosiasiat. Tosiasia yksi on, että lisäkuvaukset eivät ole isoissa Hollywood-elokuvissa an sich katastrofin merkki – päinvastoin, ne ovat sääntö. Sekään ei huuda kriisiä, että lisäkuvauksista päätetään ensimmäisen leikkauksen valmistuessa: nimenomaan niistä päätetäänkin, kun elokuva alkaa ottaa muotoaan. Itse asiassa projektin tila kuulostaa erittäin vakaalta, jos Rogue Onesta todella on jo näin varhain olemassa ”kokonainen” raakaleikkaus, vaikka ensi-iltaan on tosiaan vielä aikaa. (Huhumuotoilu, jonka mukaan paniikin olisi laukaissut yleisön reaktio testinäytökseen, ei pidä paikkansa: Rogue One ei todellakaan ole vielä ulkopuolisen testiyleisön katsottavissa.)

Tosiasia kaksi kuitenkin on, että neljän viikon täydennyskuvaus on minunkin käsitykseni mukaan pitkähkö kesäleiri. Niin paljon ei tarvita ihan parin kohtauksen uusintakuvauksiin, eikä äskettäin valitun nuoren Han Solon todennäköisen cameon lisäämiseenkään.

rogue-one-cast-photo

Tämä luokka kokoontuu uusintaottoihin kesä-heinäkuussa.

Olen alkanut tottua siihen, että näitä uusia Star Wars -elokuvia tehdään tavalla, joka kuulostaa siltä, että kaikki olisi koko ajan pielessä. Erityisesti käsikirjoittajat vaihtuvat yhtenään: Rogue Onella niitä on ollut virallisesti kaksi (Gary Whitta ja Chris Weitz), mutta huhun mukaan myös Christopher McQuarrie on käynyt kirjaamassa käsikseen siivunsa. Vielä Whittan lähdön aikaan epäilin syyksi taiteellisia erimielisyyksiä ja potkuja, mutta nyt minusta tuntuu, että kyse on vain uudesta normaalista. Nyt kesällä kiillotusvuorossa saattaa olla taas uusi nimi. Kuvaavaa on, että Rogue Onen pressimatskuissa ei ole juuri kirjoittajista puhuttu.

Tarinoita ja käsiksiä juonitaan Hollywoodin isoihin viihde-elokuviin nykyään komiteoissa kuin tv-sarjoja aikanaan. Varsinaisia näppäimistöä hakkaavia tekijöitäkin vaihdetaan muissakin hankkeissa ilmeisen tarkoituksella prosessin aikana, jotta ideoita katsottaisiin tuorein silmin. Star Wars ei enää ole se itsevaltaisen auteurin luotsaama sarja, jonka George Lucas päästi käsistään. Rogue Onen ei koskaan pitänytkään olla kenenkään käsikirjoittajansa, ei ohjaaja Gareth Edwardsin eikä idean isän John Knollin lapsi. Se on tiimituote, josta vastaavat heidän lisäkseen muun muassa tuottaja Kathleen Kennedy ja Lucasfilmin tarinaryhmä. Ja, kyllä, viime kädessä myös Disneyn pomot. Pidimme ajatuksesta tai emme, näin tehtiin myös The Force Awakens – ja useimmat meistä pitivät silloin lopputuloksesta.

Jos nämä tahot siis katsovat, että Rogue One kaipaa tavallista enemmän lisäkuvauksia, ei meistä pitäisi olla sitä päätöstä elokuvaa näkemättä moittimaan. Hitfixin Drew McWeeny lisää rauhoittelukolumnissaan, että lisäkuvaukset on ideoitu yhdessä elokuvan ohjaajan Edwardsin kanssa. Jos kaikki menee kuten elokuvissa (ha ha), lisäkuvauksia ei erota lopputuloksesta mitenkään. Vai olisitteko muka arvanneet, että ”You talk first? I talk first?” oli The Force Awakensiin jo kuvattuun kohtaukseen samaan tapaan myöhemmin lisätty kepeyden hetki?

Kannattaa myös muistaa, että tämä on franchise, jonka tuorein osa on nyt elokuvahistorian kolmanneksi menestynein ja kotimaassaan peräti numero yksi. Jospa Disneyn kukkaronhaltijat katsovat, että tällaisessa tilanteessa lisäkuvauksiin voi huoletta käyttää tavallista enemmän rahaa ja aikaa laadun varmistamiseksi?

rogue-atat

Rogue Onen teaserissa oli paljon tuttua, mutta tunnelmaltaan myös paljon uutta.

En siis toistaiseksi pelkää, että Rogue One olisi kääntymässä samanlaiseksi katastrofiksi kuin Josh Trankin potkuihin keskeytynyt, todennäköisesti Boba Fettistä kertoneen elokuvan tuotanto uhkasi olla. Eikä minua kiusaa sekään, että Rogue Oneen halutaan kepeitä hetkiä ja hauskaa seikkailuntuntua. Mutta se minua harmittaa, että tämä saattaa tarkoittaa, että näin Rogue One menettää ainakin osan omaleimaisuudestaan.

Tarkoitan, että alunperinhän tämän ensimmäisen standalone-elokuvan nimenomaan piti olla rujompi ja raaempi kuin saagaepisodien. Tämän piti ”panna sota Tähtien sotaan”, kuten sanonta sanotaan. THR:n jutussa yksi lähde moittii elokuvaa siitä, että se ”tuntuu sotaelokuvalta” – mutta alunperin juuri sen piti olla tavoite!

Koska nämä ovat vasta huhuja, en halua huolestua vielä turhasta. Ja on toki niinkin, että ”hyvä Star Wars -seikkailuelokuva” voittaa ”huonon Star Wars -sotaelokuvan” – ei siis sillä, että tämä uutinen tarkoittaisi, että noin kärjistetystä vaihtokaupasta olisi nyt kyse. Mutta toivon, että Rogue Onesta ei nyt riisuta pois sitä, mikä elokuvasta teki innostumisen arvoisen ennen yhdenkään näyttelijän paljastumista. Ainakin vielä teaserissaan Rogue Onen tunnelma vaikutti minusta erinomaiselta, ja niin tuntui nettireaktioiden perusteella vaikuttavan muistakin.

Laajemmin koko ”A Star Wars Story” -standalone-elokuvien pointin pitäisi (ainakin minusta) olla se, että ne mahdollistavat myös tyyliltään aivan toisentyyppisten tarinoiden kertomisen. Niiden pitää tuntua tapahtuvan Tähtien sodan maailmassa, mutta niiden ei minusta välttämättä pitäisikään tuntua ”klassisilta Star Wars -elokuvilta”, kuten THR:n lainaama lähde sanoo. Gareth Edwards on toisentyyppinen ohjaajakin, ja onhan tässä kyse myös ensimmäisestä SW-elokuvasta, jonka musiikkia ei sävellä John Williams. Disneyn pitäisi luottaa kruununjalokivensä brändin voimaan: ei yleisölle tarvitse tarjota aina samaa tämän(kään) otsikon alla.

The Force Awakensin jälkeen: Marvelin mallin merkit

Joku muotoili Twitterissä hauskasti, että elämme yhä kuherruskuukautta The Force Awakensin kanssa. Näin varmasti on. Eikä Disney ole tämän suhteen se osapuoli, joka tahtoo taian särkeä: seitsemäs Star Wars on tätä kirjoittaessani Yhdysvaltain kaikkien aikojen eniten tuottanut elokuva, maailmanlaajuisen listan kolmonen ja matkalla korkealle myös inflaation huomioivalla listalla.

Epäilen, että tämä on myös syy siihen, että Disney-Lucasfilm ei tällä hetkellä pidä kiirettä muistuttaakseen meitä, että näitä leffoja on tulossa pian kosolti lisää. Ensi joulun ensi-iltaa Rogue Onea kuvataan edelleen, ja vaikka sitä ei pitänyt olla syytä tehdä yhtä salassa kuin varsinaisen saagan Episodi VII:ää, siitä on itse asiassa tihkunut vielä vähemmän huhuja kuin The Force Awakensista konsanaan. Episodi VIII:nkin varsinaiset kuvaukset alkavat näinä viikkoina, mutta sitäkään tarkkaa tietoa (tai esimerkiksi näyttelijäjulkistuksia) ei ole kuulunut. Mutta mitäpä näistä nyt puhumaankaan, kun kansa vaeltaa yhä edellisenkin elokuvan alttarille!

rogue-one-cast-photo

Kun Rogue Onen päänäyttelijöitä julkistettiin rooliasuissa, sitä saattoi kuvitella, että tätä elokuvaa tehtäisiin The Force Awakensia avoimemmin.

Erityisesti Rogue Onen ongelma voi olla myös se, että elokuvan trailereilla tai tiedotteilla ei haluta hämmentää katsojia. Tällä hetkellä niin sanottu suuri yleisö ei ole vielä edes kuullut, että ennen (jo puolentoista vuoden päästä nähtävää!) The Force Awakensin suoraa jatko-osaa valkokankaalle tosiaan tulee aivan toinen Star Wars -elokuva. Kyseessä on vieläpä elokuva, joka sijoittuu aivan eri kohtaan aikajanalla, esittelee aivan uudet hahmot ja saattaa, jos Disney-Lucasfilm vain on rohkea, olla tyyliltäänkin aivan erilainen elokuva – viralliset tiedot puhuvat sotaelokuvasta, huhuraportit western-fiiliksistä. The Hollywood Reporter ehtikin jo argumentoimaan Rogue Onen ottavan sivuaskeleen aikajanassa taaksepäin liian pian The Force Awakensin menestyksen jälkeen: yleisö kaipaisi nyt pikemminkin kuuman raudan takomista Episodi VIII:n suuntaan.

Paitsi että, niin, onhan tilanteelle esikuva. Disney-yhtiö on suoraan sanonutkin haluavansa seurata Star Warsilla yhteen kietoutuvien Marvel-elokuvien menestysmallia, ja tuon esimerkin vaikutukset alkavat nyt paljastua. Kyse ei nimenomaan ole siitä, että meidän tarvitsisi (ainakaan ihan heti) odottaa Reyn omaa elokuvaa tai Kylo Renin origin storya. Mutta sen sijaan meillä on The Force Awakens, joka kuljettaa saagaa tulevaisuuteen klassisista juuristaan, ja Rogue One, joka aivan tarkoituksella laajentaa saagaa ajallisesti takaisin niiden juurten suuntaan. Rogue Onehan kertoo ensimmäisen Kuolemantähden suunnitelmien sieppaamisesta, joten se tapahtunee vain hyvin vähän ennen Episodi IV:ää.

Siis: Samaan aikaan kun seuraamme jättimenestyselokuva The Force Awakensissa ja sen seuraajissa uusien sankariemme seikkailuja 30 vuotta Jedin paluun jälkeen, valetaan franchisen toista väkevää kivipilaria originaalitrilogian ympärille. Tämä on ollut meneillään jo pitkään: juuri originaalitrilogian aikaan Lucasfilm esimerkiksi on keskittynyt uuden kaanoninsa lähes kaikissa tähänastisissa kirjoissa ja sarjakuvissa. Episodi IV:ää edeltäviin vuosiin sijoittuu Rogue Onen lisäksi animaatiosarja Rebels, jonka kevään avausjaksossa nähdään itse prinsessa Leia.

leia_rebels

Virallinen Leia Organa keväällä 2016: tuore pressikuva Rebelsin tulevasta jaksosta A Princess on Lothal.

Isomman todistekappaleen marvelismista pudotti maanantaina Variety, jonka mukaan nuoren Han Solon roolia oltaisiin lukitsemassa kiireellä, jotta hahmo pääsee vilahtamaan Rogue Onessa (nimiäkin Varietyllä on, mutta saapa nyt nähdä). Han Solon soololeffahan on vuorossa vasta vuonna 2018, mutta Marvelin malliin on koko ajan kuulunut oleellisesti, että kukin elokuva teaseroi loppupuolellaan seuraajiaan. Vaikka tällainen ei Star Warsiin – tai itse asiassa mihinkään muuhunkaan elokuvakerrontaan ennen tätä vuosituhatta – ole kuulunut, on tänä päivänä oikeastaan vain loogista, että uusi Han Solo saa pienen cameon Rogue Onessa. Olettehan tajunneet senkin, että mikään mahti maailmassa ei varmasti estä sitä, etteikö Disney käyttäisi mahdollisuuden tuoda Rogue Onessa valkokankaalle vähintään vilahtamaan myös itse Darth Vader?

Liian pitkälle viittailua ei toivottavasti Star Warsissa viedä. Odotan Rogue Oneen useampia Rebels-viittauksia, mutta en välttämättä usko sarjan hahmojen päätyvän valkokankaalle, vaikka se ajallisesti ja tarinallisestikin helppoa olisi. Pala minua on surullinen, jos Han Solo pääsee vilahtamaan Kuolemantähden suunnitelmien sieppauksen elokuvassa ja niiden suunnitelmien seuraava vartija Leia Organa ei (vielä ei toki ole sanottua, etteikö uusi Leiakin olisi voitu jo castata, mutta ainakin animaation äänenä toimii ”vain” ääninäyttelijä Julie Dolan). Toinen pala muistuttaa kuitenkin, että on luultavasti vain parempi, jos Rogue One toimii omillaan ilman, että hahmoilla vilisee tuttuja sukunimiä ja kohtauksissa vilahtelee yhtenään suorastaan tuttuja hahmoja.

Sitä paitsi: kun tämä tosiaan on vasta alkua. Rogue Onessa esitellyillä hahmoilla voi olla myöhemmin luvassa hommia Rebelsissä tai Han Solon elokuvassa (vaikka molemmat tapahtuvatkin taas aikajanassa ennen Rogue Onea – paljon onnea tämän selittämiseen sille suurelle yleisölle). Heitä voidaan niin ikään tarvita vielä julkistamattomiin soololeffoihin: esimerkiksi Boba Fettin jo suunniteltu soolo tai Obi-Wanin mahdollinen sijoittuisivat näihin samoihin vuosiin. Rogue Two, tai siis jatko-osa ensi joulun leffalle (esimerkiksi operaatiosta eloonjäävät sotilaat etsimässä kapinallisille tukikohtaa Yavinin taistelun jälkeen), ei varmasti sekään ole poissuljettu, vaikka ensimmäinen leffa standalone-nimellä kulkeekin. Marvelin mallista Star Warsiin on myös kaiken aikaa matkalla näyteltyjen sarjojen mahdollisuus: edes George Lucasin itsensä vuosia kehittämää ja hylkäämää, episodien III ja IV väliin tarkoitettua näyteltyä Underworld-sarjaa ei kuulemma ole kokonaan haudattu. Mahdoton ei ole sellainen tulevaisuus, jossa Star Wars -elokuvia puskee ulos sellaiseen tahtiin, että niihin voi alkaa suhtautuakin Marvelin tapaan: ”Joo, ei mua toi Greedo-elokuva niin kiinnosta, mutta ensi vuonna tulee taas uusi Han Solo”.

Näiden tarinoiden, saati sitten samaan aikaan sijoitettujen kirjojen ja sarjakuvien, risteämisenkin mahdollisuudet ovat loputtomat – ja vaikka The Force Awakens nousisi maailman menestyneimmäksi elokuvaksi, ei niiden ole pakko kytkeytyä episodeihin VII-IX sen kummemmin. Riittää, että jossain vilahtaa Hux-niminen Imperiumin upseeri tai joku käy Jakkulla. Ainakin yksi The Force Awakensin uusista hahmoista, Han Solon vanhana tuttuna esitelty ikivanha Maz Kanata, nähdään joka tapauksessa omassa persoonassaan myös franchisen aikajanan toisella laidalla, ja saman voi helposti tehdä Lor San Tekkalle. Ei tarvita tietokoneella nuorennettua Carrie Fisheriä eikä aikamatkustavaa Kylo Reniä.

Silti, The Hollywood Reporterin tapaan minäkin olen sitä mieltä, että Rogue One on rohkea aloitus tälle suurelle suunnitelmalle. Nuori Han Solo -elokuva olisi Captain American kaltainen helpohko nakki. Rogue One on konseptina enemmänkin Guardians of the Galaxy – sitä ja sen suhdetta isoon kuvaan pitää selittää, ellei kuulija ole jo valmiiksi hyvin sisällä.

Mutta Guardians of the Galaxykin oli lopulta hitti.

George Lucasin katkera kausi

George-setä pääsi sitten uutisiin ympäri maailmaa haukkumalla The Force Awakensin ja kutsumalla Disneyä ”valkoisiksi orjakauppiaiksi”, joille erehtyi myymään ”lapsensa”.

Ei kovin hyvin pelattu. Mutta ei täysin pöyristyttävää.

Kyseinen haastattelu ilmestyi CBS:n Charlie Rosen haastatteluohjelmassa. Osia siitä ilmestyi nettiin jo aiemmin, ja minäkin ehdin kommentoida Lucasin puheita Star Wars -avioerostaan jo silloin. Kokonaisessa tunnin haastattelussa Star Warsin luoja George Lucas puhuu kiinnostavia urastaan ja asemastaan, ja se on kiinnostavaa kuunneltavaa.

Isot otsikot syntyivät ohjelman aivan lopusta löytyvästä kohdasta, jossa Lucas kutsuu Star Wars -elokuviaan ”lapsikseen” ja toteaa myyneensä ne ”valkoisille orjakauppiaille, jotka ottavat nämä asiat, ja…”

LucasAbramsJI1

A New Hopen ohjaaja-kirjoittaja George Lucas ja The Force Awakensin ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams (kuva: Joi Ito, CC BY-SA 3.0)

Ikävästi sanottu, puhumattakaan poliittisesta ajattelemattomuudesta. Kun ohjelma esitettiin Yhdysvaltain televisiossa, Lucas pyysikin nopeasti anteeksi. Tuossa lausunnossaan Lucas amerikkalaiseen tapaan kehuu kuplille Disneyn Star Wars -franchiselle ottamaa suuntaa, kertoo olevansa ylpeä tuottaja Kathleen Kennedystä ja ohjaaja JJ Abramsista sekä muistuttaa, että hänhän se tosiaan oli, joka Disneyn soihdunkantajaksi valitsi.

Orjakauppiaat-sitaatin voimme sivuuttaa armeliaasti lipsahduksena, etenkin kun Lucas itsekin jättää lauseen kesken haastattelussa ja naurahtaa, selvästi tajuten heti menneensä liian pitkälle. Kiinnostavampaa onkin se, mikä tuota kohtaa edeltää ja miten Lucas kritiikkinsä perustelee. Lucas nimittäin puhuu haastattelussa pitkään Hollywoodin nykyisestä originaaliuden ja uskalluksen puutteesta, ja lopulta episodi VII:stä näin: ”He halusivat tehdä retro-elokuvan. Minä en pidä sellaisesta”, Lucas sanoo. ”Jokaisessa elokuvassani olen työskennellyt hartaasti sen eteen, että ne tuntuisivat täysin erilaisilta, erilaisine planeettoineen ja avaruusaluksineen, jotta ne tuntuisivat uudelta.”

Tässä Lucas ei suinkaan ole väärässä. The Force Awakens, niin nautinnollinen viihde-elokuva ja vauhdikas Star Wars -episodi kuin se onkin, on retro-elokuva, ja se työskentelee hartaasti sen eteen, jotta se ei tuntuisi erilaiselta. Autiomaaplaneetta ei ole Tatooine, Starkiller-tukikohta ei ole Kuolemantähti eikä autiomaan orpo ole Luke, mutta filmi painaa huolellisesti tuttuja nuotteja. Karkeasti ilmaisten The Force Awakens on kuin uusintaversio alkuperäisestä Star Warsista käyttäen uusia (erinomaisia) hahmoja. New Hope -juonimukaelmaa maustetaan lähinnä elementeillä, joiden voi katsoa olevan peräisin kahdesta seuraavasta Star Warsista (yodamainen Maz Kanata, Darth Vaderin Jedin paluun matkaa peilaava Kylo Renin sisäinen kamppailu). Niin paljon kuin The Force Awakensista pidänkin, ei minun ole vaikea pelata Lucasin tiimissä sen verran, että totean, että uutuuselokuva olisi saanut olla hieman rohkeampi, hieman erilaisempi ja hieman vähemmän retro.

Pitemmän päälle Lucasin puolustaminen on kuitenkin vaikeaa, koska on niin ilmiselvää, että George Lucas itse on vähintään yhtä merkittävä syy The Force Awakensin retrohenkisyydelle kuin JJ Abramsin halu mukailla vanhaa. Disneyhän osti Star Warsin tilanteessa, jossa huomattava osa yleisöstä oli pettynyt kaikkeen siihen, mitä brändi oli edellisten 15 vuoden ajan edustanut. Jonkun muun kuin Abramsin ohjaamana ja kirjoittamana lopputulos olisi todennäköisesti ollut hieman vähemmän uusintamainen, mutta iso kuva siitä, että The Force Awakens oli käytännössä väistämätöntä toteuttaa mieluummin varman päälle kuin riskejä ottaen, ei olisi muuttunut mihinkään.

Lucasin prequeleiden puolesta taas on sanottava, että rohkeuden puutteesta niitä ei ainakaan voi syyttää. Ohjaaja on oikeassa sanoessaan, että pyrki tekemään episodeista I-III erilaisia ja uudenlaisia. Eiköhän jopa Jar Jar Binksiä voi pitää rohkeana hahmona: tuskin kukaan ulkopuolinen olisi pitänyt hahmoa onnistuneena, mutta Lucas luotti itsepintaisesti visioonsa koomisesta sankarista. Hirvittävän väärässä, Binks-luuloaankin vääremmässä, Lucas on kuitenkin siinä päätelmässään, että katsojat olisivat inhonneet prequeleita riskien ottamisen vuoksi. Jos George Lucas olisi vuosiin kuunnellut kritiikkiä, hän tietäisi, että ei prequeleita haukuttu siksi, etteivät ne olleet edeltäjiensä kaltaisia, vaan siksi, että ne vain eivät olleet kovin hyviä elokuvia.

Minusta onkin surullista, että Lucasin tämän vuoden haastatteluista henkii katkeroituminen sekä Disneyä että hänen elokuviensa paljon kestäneitä faneja kohtaan. Jo ennen ensi-iltaa kuulimme Lucasin kutsuvan The Force Awakensia ”elokuvaksi, jota fanit tulevat rakastamaan” ja ”jota he ovat odottaneet”. Tämäkin oli vaisu kehu, ja itse asiassa se saattoi jopa olla kehuksi naamioitu tölväisy paitsi tekijöille, myös katsojille. Ilkeästi tulkittuna Lucas aliarvioi yleisöään: käytännössä kutsuu meitä tyhmiksi, koska pidämme JJ Abramsin viihde-elokuvasta emmekä ymmärrä hänen kunnianhimoisia prequeleitaan. Sama asenne vilahtaa heti Charlie Rosen ohjelman alussa, kun Lucas toteaa oscarittomuudestaan, ettei ”oscareita anneta suosituille elokuville”. Aivan kuin siis prequelit olisivat olleet oscarien arvoisia, elleivät olisi olleet suosittuja. Huvittavaa on, että samassa Charlie Rosen haastattelussa Lucas myös väittää oman mielipiteensä elokuvistaan olevan alhainen, ja että elokuviin jäävän aina paljon korjattavaa (joita hän, kuten tiedämme, on totisesti pyrkinytkin jälkikäteen korjailemaan).

lotr-rotk

Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (2003), eräs suosittu elokuva, joka sai eräitä oscareita.

Ilmeisin asia, mitä lisäksi on pakko ihmetellä Lucasin kommenteissa: kuten hän omassa anteeksipyynnössään tunnustaa, Lucas itse valitsi tämän tien. Kukaan ei pakottanut häntä myymään Star Warsia, eikä ainakaan pakottanut häntä myymään sitä elinaikanaan tällä tavalla. Olen varma, että joku olisi ostanut Lucasfilmin ja Star Warsin oikeudet myös esimerkiksi sillä ehdolla, että episodinumeroitua tarinaa ei saa jatkaa. Mutta Lucas itse nimenomaan pyörsi päätöksensä sarjan päättymisestä kuuteen osaan ja käynnisti episodien VII-IX tuotannon – ja myi sen jälkeen yhtiönsä antaen kaiken vallan ostajalle. Sekä tietenkin sai kipulääkkeeksi neljä miljardia dollaria (runsaat kolme miljardia euroa), puhumattakaan nykyisistä Disney-osakkeidensa tuomista tuloista.

Katkeralle jupinallekin on silti mahdollista löytää ymmärrettävä selityksensä. Kauppoja hieroessaan Lucas nimittäin yritti säilyttää kontrollin luomukseensa, mutta Disney vaati viimeisen sanan oikeuden. Kauppojen julkistuksen hetkellä Lucasin ilmoitettiin toimivan uuden trilogian konsultanttina, ja ilmeisesti näin hetken aikaa olikin, mutta sitten Disney päätti luopua Lucasin käsikirjoitusluonnoksista. Viimeistään tämä ei tietenkään ollut suuren luojan mieleen – etenkin kun Lucas oli kauppavaiheessa pitänyt omia suunnitelmiaan isona osana myytävää tuotetta. Jossain vaiheessa hän oli jopa ehtinyt suunnitella tuottavansa episodi VII:n vielä kokonaan itse ja myyvänsä yhtiönsä vasta sen jälkeen.

Kyökkipsykologisesti George Lucas vaikuttaa tällä hetkellä sekä katkeralta että kateelliselta, kenties katuvaiseltakin. Häntä harmittaa, että fanit ovat tyytyväisempiä ilman häntä tehtyyn Star Warsiin kuin hänen edellisiin omiinsa. Kenties häntä jopa kaduttaa, että ylipäätään tuli myytyä – vaikka hän aina välillä yrittääkin olla urhea, puhuen ilostaan olla kerrankin Star Wars -katsomossa, muistuttaen ettei oikeasti halunnutkaan tehdä tätä trilogiaa enää itse ja maalaillen tulevia kokeellisia pieniä elokuviaan.

Red-Tails

Red Tails (2012), Lucasin ideoima ja tuottama sotaelokuva, sai prequeleitakin huonommat arviot. Lucasia ei ole merkitty ohjaajaksi ei-SW-elokuvaan sitten American Graffitin (1973).

Henkilökohtaisesti toivon muuten hartaasti, että Lucas jonain päivänä saa valmiiksi jonkin näistä kokeellisista, ”haastavista ja aikuisista” elokuvistaan. Hän on puhunut halustaan tehdä niitä jo prequelien päivistä lähtien, mutta kukaan tuskin miljardööriä estää. Antaa tulla vain!

Charlie Rosen haastattelussa hän tosin kutsuu kokeelliseksi myös tuottamaansa Red Tailsia (jota sitäkään suuri yleisö ei ”ymmärtänyt”), ja viittaa lopuksi varsin suurin sanoin venäläisiin sadan vuoden takaisiin mestareihin, joiden tunteikkaan visuaalisen kerronnan jäljille hän haluaisi lähteä. Jätän päätettäväksenne, mitä tämä mielestänne sanoo Lucasin arvostelukyvystä – kuten sanottua, kunhan nyt yksikin noista elokuvista valmistuisi, olen hyvin kiinnostunut sen näkemään.

– – –

Charlie Rosen tunnin haastattelussa Lucas puhuu tosiaan muustakin kuin tästä aiheesta, muun muassa isäksi haluamisestaan, hänen ja Spielbergin välisestä ”oh wow” -tunteen tavoitteluun perustuvasta kilpailusta sekä nuoruuden tavoitteistaan, jotka tämänkertaisen kerronnan mukaan olivat olla isona ”kutakuinkin Michael Moore”, siis kantaaottava dokumentaristi. Oli Lucasista mitä mieltä tahansa, on hän mielenkiintoinen mies ja uransa elokuvantekijänä tärkeä. Toivoa sopii, että hänen Star Wars -suhteensakin vielä lientyy.

Jedin paluun jälkeen: Galaktinen tiekartta hahmottuu

Kuten Episodi VII -huhujen villiydestä huomaa, Episodi VI:n eli Jedin paluun jälkeinen maailma uudessa virallisessa kaanonissa on meille tarkemminkin asioita seuranneille yhä melkoinen arvoitus. Tiedämme, että tapahtumat eivät mene siten kuin ne menivät Bantamin ja Del Reyn kirjoissa sekä Marvelin ja Dark Horsen sarjakuvissa vuosina 1983-2014 kerrottiin. Keisari tuskin palaa kloonina, Mara Jadea tai suuramiraali Thrawnia ei ehkä ollutkaan eikä Imperiumi tainnut kaatua siten kuin viimeksi. Mutta mitä sitten tapahtui?

Sarjakuvalisenssin takaisin saanut Marvel ja uusimmat kirjat osana uutta, nollattua ja nyt elokuvien yhteen virallisesti sovitettavaa kaanonia julkaissut Del Rey ovat aloittaneet kevyesti. Ensimmäiset julkaisut, kuten uusi Star Wars -sarjislinja ja Luken ensimmäisen persoonan näkökulmasta kirjoitettu (ja mitäänsanomattomaksi haukuttu) romaani Heir to the Jedi, sijoittuvat originaalitrilogian aikaan, tarkkaan ottaen Episodi IV:n eli Uuden toivon jälkeen. Animaatiosarja Rebels taas ajoittuu aikaan viisi vuotta ennen Uutta toivoa.

aftermath

Aftermath-romaanin kansi.

Mutta, kuten on jo pitkään huhuttu ja kuten Entertainment Weekly viikko sitten paljasti: syksyllä pamahtaa. Virallisestikin on jo paljastettu, että luvassa on yli 20 nimikkeen sarja, joka markkinoidaan nimellä Journey to Star Wars: The Force Awakens. Nämä kirjat – proosaa, sarjakuvaa, lasten puuhakirjoja, in-universe tietokirjallisuutta, elokuvan making of -kirjoja – kartoittavat meille Jedin paluun jälkeisiä tapahtumia itse The Force Awakens -elokuvaa odotellessa. Luultavasti iso osa kirjoista sijoittuu lähemmäs originaalitrilogiaa kuin uutta – onhan välissä 30 vuotta, johon Disney-Lucasfilm kumppaneineen sijoittaa vielä monen monta tarinaa. Tarkempia ilmoituksia sopii odottaa Star Wars Celebrationissa Anaheimissa kuukauden kuluttua. Mutta tällaista on tiettävästi luvassa:

  • Aftermath. Romaani, julkaistaan 4. syyskuuta. Kirjoittaa Chuck Wendig. Kertoo galaksista heti Endorin taistelun jälkeen, ja synopsiksen mukaan kirja lupaa pureutua keisari Palpatinen ja Vaderin kuoleman jälkeiseen valtataisteluun – ilmeisesti sekä Imperiumin että Tasavallan puolella. Lucas Booksin tiedotteen mukaan kirja on ensimmäinen osa trilogiasta, ja että sen päähahmot ovat uusia lukuunottamatta ”yhtä fanisuosikkia elokuvista”, mikä on hieman yllättäväkin veto. Amiraali Ackbar?
  • nuortenromaanisarja: Smuggler’s Run: A Han Solo Adventure, The Weapon of a Jedi: A Luke Skywalker Adventure ja Moving Target: A Princess Leia Adventure. Julkaistaan 4. syyskuuta. Saksalaisen Jedi-Bibliothek -fanisivun löytämien takakansitekstien mukaan nämä sijoittuvat originaalitrilogian elokuvien väliin. Tarkoitus on ”tutustuttaa” prequelien tai Clone Warsin parissa kasvanutta nuorta yleisöä originaalitrilogian originaalitrioon.
  • Lost Stars. Nuortenromaani tämäkin, ja niin ikään ulos 4. syyskuuta. Kertoo Imperiumin ja Kapinaliiton puolelle päätyneistä nuoruudenrakastavaisista, ja ulottuu aikaan Jedin paluun jälkeen. Tämä on se kirja, jonka aiempi (työ?)nimi oli ”The Fall of the Empire / The Rise of the Rebellion”.
  • Shattered Empire sarjakuva. Oletan, että minisarja. Alkaa syyskuussa.
  • C-3PO -sarjakuva. Niin ikään oletettavasti minisarja. Puhdas veikkaukseni: olisiko tämäkin jonkinlainen uudelleentulkinta originaalitrilogian tapahtumista, vaikkapa myöhempien vuosien Threepion muistelemana niin, että samalla vihjataan hiukan tulevaa?
  • Star Wars: Absolutely Everything You Need to Know (Dorling Kindersley). 4. syyskuuta tämäkin. Oletettavasti lapsille suunnattu kuvatietoteos.
  • Ships of the Galaxy. 8. syyskuuta. Lasten tietokirja, jossa tiettävästi esitellään yksi uusi alus.
  • Lasten puuhakirjoja syys-lokakuussa. On myös huhuja originaalitrilogian tapahtumat kertaavista nuortenromaaneista, jotka olisi kirjoitettu eri hahmojen näkökulmista, mutta mahtaakohan tämä idea olla muuttunut noiksi Luke/Leia/Han-romaaneiksi?
  • The Art of Star Wars: Episode VII. 2. marraskuuta. Odotan mielenkiinnolla, kuinka reilua kuukautta myöhemmin ensi-iltansa saavan elokuvan taidetta esitellään paljastamatta vielä varsinaista juonta, mutta näin ilmeisesti on tarkoitus.
  • Huhun mukaan nuortenromaani, joka julkaistaisiin 15. joulukuuta eli pari päivää ennen ensi-iltaa. Tämä kertoisi uuden trilogian kolmesta päähenkilöstä samaan tapaan kuin Luke/Leia/Han-romaanit syyskuussa. Kiinnostavaa.
  • ”Female Character Replica Journal”, eli todennäköisesti Rey-kirja. 22. joulukuuta, kohdeyleisö jälleen hyvin nuoret.
  • Episodi VII -romanisaation ja nuortenromanisaation julkaisupäivät ovat kysymysmerkki. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että molemmat julkaistaan vasta ensi-illan jälkeen.

On siis tapahtumassa juuri niin kuin minäkin olen ennustanut: jos Disney, Lucasfilm, JJ Abrams ja näyttelijät nyt ovatkin vielä poikkeuksellisen hiljaa kaikesta, pian rytisee ja kovaa. Muistaakseni Revenge of the Sithiin katsoja johdatettiin vain yhdellä romaanilla (Labyrinth of Evil) ja sarjakuvien kuukausittaisessa Republic-lehdessä. Toki tilanne on nyt toinen sekä markkinoinnin (Star Wars tekee paluuta suuren yleisön tietoisuuteen) että myös tarinankerronnan kannalta (elokuvien välissä on nyt peräti 30 vuotta tapahtumia).

shatteredempire

Shattered Empire #1 -teaser.

Tietenkään näiden lukeminen ei ole välttämätöntä joulukuun elokuvan ymmärtämiseksi. Siitä kielii sekin, että vain harva julkistettu nimike on suunnattu aikuisille (paitsi tietysti siinä mielessä, että ne kaikki on suunnattu keräilijä-kompletisteille…). Originaalitrilogian aikaan sijoitettujen nuortenromaanien vihjeet ovat todennäköisesti tasoa vierailu tulevaisuudessa merkittävällä planeetalla tai vilahdus tulevaisuudessa tärkeästä hahmosta tai hänen vanhemmistaan. Jos taas ainoa julkistettu aikuisten romaani Aftermath selittää galaksin poliittista tilannetta, näyttäisivät originaalitrilogian päähenkilöiden välivuosien vaiheet jäävän sarjakuvien puolelle – eikä niitä varmaankaan kerrota kovin tarkasti. Todennäköisesti The Force Awakens sisältää sekä galaktisessa tilanteessa että päähenkilöissään niin paljon kysymysmerkkejä, että niihin vastaaminen jatkuu vielä hyvän aikaa elokuvan jälkeen. Aftermath, josta luvataan trilogiaa, tuskin sekään ehtii jatkua ennen seiskaleffaa.

Omalle listalleni menevät ainakin Aftermath ja sarjakuvat. Edellinen olisikin sitten ensimmäinen SW-kirja, jonka olen lukenut, tuota, hyvin pitkään aikaan. Ettei peräti sitten juuri Labyrinth of Evilin

Ei Boba, ei Han, vaan Rogue One

Star Wars : Rogue One.

Ensimmäinen standalone-elokuva on Star Wars : Rogue One. 

Gareth_Edwards

Gareth Edwards (kuva: Gage Skidmore, CC BY-SA 2.0)

Nauroin ääneen lukiessani uutisen. Minä ja niin monet muut olemme niin pitkään puhuneet käytännössä varmana tietona, että Gareth Edwardsin ohjaama ja Gary Whittan ja Chris Weitzin käsikirjoittama leffa kertoisi Boba Fettistä. Ainoa toinen vakavasti otettava vaihtoehto oli Han Solo, mutta kaikki merkit viittasivat siihen, että salakuljettajan nuoruudenseikkailu olisi luvassa vasta toisena spinoffina (ja saattaa siis olla yhä). Boba Fett -oletuksen ja -huhujen rinnalle kirivät siis käytännössä vain sen sovellukset: väite, että yhden pahishahmon sijaan elokuva keskittyisi kokonaiseen palkkionmetsästäjien joukkueeseen, että Fettin haarniskaan pukeutuisikin eri henkilö kuin se, joka nähtiin pikkupoikana prequel-elokuvissa, ja että elokuva kertoisi Boban perheestä.

Mutta siis ei.

Rogue One tarkoittaa, että luvassa on X-Wing-lentelyä. Rogue Squadron oli kapinallisten eliittiyksikkö, jonka vanhassa expanded universe -kaanonissa perustivat Luke Skywalker ja Wedge Antilles Yavinin taistelun eli A New Hopen jälkeen. Lentue oli tietenkin jo tätä ennen osa uuttakin kaanonia (Imperiumin vastaiskun esiintymisensä kautta), mutta luonnollisesti laivueen historia menee varmasti taas uusiksi. Samasta syystä on ainakin vielä vähän aikaa epäselvää, kuka on otsikon nimihenkilö. Veikkaisin silti tässäkin kaanonissa Wedgeä ennemmin kuin Lukea: nuoren Luke Skywalkerin ympärille Kapinaliiton vuosiin rakennettu elokuva ei nimittäin minun makuuni kuulosta ”standalonelta”, vaan episodilta 4.5.

Toinen seikka, jonka tiedote paljastaa, ellei sitten otsikkokin: vaikuttaa siltä, että luvassa on toimintaelokuva. Tiedotteen mukaan filmi perustuu efektimies John Knollin ideaan (mikä osoittaa kiinnostavaa demokraattisuutta Lucasfilmin tarinaryhmältä). Vielä enemmän äksöniin viittaa tiedotteessa ilmoitettu executive-tuottajatiimi: Knoll, Simon Emanuel (cv:ssä Harry Pottereita, Nolanin Batmaneita ja The Force Awakens) ja Jason McGatlin (X-Menejä, Spielbergin Tintti ja TFN).

Niin yllättynyt kuin siis olenkin, olen sitä positiivisesti. Hemmetti, todellakin haluan nähdä X-Wing-elokuvan! Tietämättä ideasta vielä yhtään enempää; avaruuslentotaisteluleffa on minusta paljon jännittävämpi ja originaalimpi idea kuin Boba Fettin tai Han Solon nuoruudenseikkailu. Molempien niiden pelkäisin helposti pelätä lässähtävän (joko elokuvallisesti tai hahmon luonnetta ajatellen), mutta tämä kuulostaa väistämättömän Star Warsilta. Valinta tuntuisi myös nyökkäävään kahdellakin tavalla wanhan fanikunnan suuntaan: ensinnäkin prequeleissa oli suorastaan rikollisen vähän avaruuskohtauksia, ja toisaalta Rogue Squadron -kirjat ja sarjakuvat ovat (syystäkin) monien vanhan EU:n fanien suosikkeja. Jälkimmäiset minunkin, kirjoja en valitettavasti ole lukenut.

Ainoa aiempi viite nyt paljastetun Rogue Onen suuntaan oli se saksalaisperäinen huhu, jonka mukaan Disneyn suunnitelmat standalone-leffoista olisivat olleet Boba Fett (2016), Solo (2018) ja Red Five (2020). Nyt on tietysti mahdollista, että tuossa huhussa oli perää, vaikka vuodet (ja tarkka nimi) olivatkin pielessä. Mutta ehkä sen arvuuttelu kannattaa jättää nyt hetkeksi. Rogue One on niin yllättävä valinta ensimmäiseksi origin storyksi (niin, Disneyltähän on tosiaan aiemmin kerrottu, että standalone-leffat olisivat ”origin storyja”), että seuraavatkin voivat yllättää. (Ja tietysti on mahdollista, että Han Solo ja/tai Boba Fett näyttäytyvät Rogue Onessakin, ja selittäisivät huhuja siten. Mutta veikkaisin kyllä, että molempia vaihtoehtoja on vakavasti harkittu ihan omiin elokuviinsa.) Sen verran sentään voin suoristaa selkääni, että en sentään ollut temaattisesti aivan metsässä veikatessani, että Edwardsin, Whittan ja Weitzin elokuva on todennäköisemmin kuvaus päähahmojen ulkopuolisista hepuista (vaikka puhuinkin Bobasta ja/tai palkkionmestästäjistä) kuin Han Solosta.

Siitä, mitä on luvassa: kannattaa edelleen muistaa, että Disney-Lucasfilmin mallina on Disney-Marvelin polku. Se tarkoittaa, että standalone-elokuvien olisi loogista kytkeytyä ainakin löyhillä kytköksillä toisiinsa, jotta niiden hahmot voidaan tarvittaessa myöhemmin koota yhteiseenkin elokuvaan. Jos Rogue One sijoittuu originaalitrilogian aikakauteen, kuten pelkän otsikon perusteella on todennäköistä, ei varmaankaan ole sattumaa, että samasta ajasta kertovat myös ensimmäiset uuden kaanonin SW-kirjat ja -sarjakuvat – eikä animaatiosarja Rebels ole sekään ajallisesti kovin kaukana. Niin, ja onhan Rogue Onelle helppo otsikoida myös jatko-osa…

Felicity_Jones

Felicity_Jones (kuva: Aaron Vincent Elkaim, CC BY 2.0)

Rogue Onen ensimmäinen näyttelijäjulkistus tipahti samalla, joka sekin on vähän yllättävää, verraten The Force Awakensin pidättelyyn. Mutta niin siis on, että huhujen mukaan ehdolla olleista naisista on valittu Felicity Jones, joka juuri näytteli sympaattisen roolin Stephen Hawking -elämäkerrassa Theory of Everything. Kelpaa minulle. Kirjoitin aiemmin, että on näyttelijöiden kasvonpiirteiden perusteella mahdollista, että rooli olisi prinsessa Leia, ja nyt se on oikeastaan vielä mahdollisempaa: konnalaivueen oma leffahan melkein huutaa prinsessaa käskyttäjäkseen. Mutta toki Jonesin rooli voi olla pilotinkin: tottahan SW-sarjassa naisetkin lentävät.

Tiedote lisää, että Rogue Onen kuvaukset alkavat kesällä ja ensi-ilta on 16. joulukuuta 2016. Ja todettakoon tässä vielä, että tämän kirjoituksen iloitsevasta sävystä en ole luopunut epäilyksistäni tämän projektin sekä ensimmäistä että toista kirjoittajaa kohtaan.

– – –

Samassa Disneyn julkistustiedotteessa vahvistettiin myös – viimein! – että episodi VIII:n kirjoittaja-ohjaaja on Rian Johnson. Tämä ei ole enää meille asioita seuranneille uutinen, mutta yhä siitä kannattaa iloita: Looperin ja Brickin ohjaaja on loistava valinta.