Huvipuisto episodien välissä

Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, animaatiosarja Star Wars Resistance saavuttaa The Force Awakensin tapahtumat jo ensimmäisellä tuotantokaudellaan. Se tarkoittaa, että ensi syksynä sarjan toinen kausi ajoittunee jo aikaan The Last Jedin ja episodi IX:n välissä, mikä varmasti toimiikin sarjan katsojille yhtenä hyvistä hypesilloista kohti IX:n joulukuun ensi-iltaa.

Sarja ei tosin tähän mennessä ole ollut valtavan kehuttu eikö käsittääkseni suuri katsojamenestyskään (sikäli jos katsojamääriä nykyisinä suoratoiston aikoina mitataan ja ilmoitetaan luotettavasti). On myös valitettavan mahdollista, että Disney+-palvelu, jonka olisi määrä tuoda tämä ja näytelty The Mandalorian myös meikäläisten katsottavaksi, ei aukea Euroopassa vielä tänä vuonna. Se tarkoittaisi, että me suomalaiset emme pääse kokemaan sarjaa johdantona IX:lle vaikka haluaisimme.

Tässä kirjoituksessa käsittelemäni Star Wars -kerronnan muoto ei ole suomalaiselle fanille ainakaan tätä helpommin nautittavissa, eikä se edes kovin hyvin osu tämän blogin varsinaisen ytimen alueelle. Mutta on hyvä huomata, että Lucasfilmin suurissa suunnitelmissa myös huvipuistoissa kerrotaan samaa galaktista tarinaa ja ajatellaan samoja ensi-iltoja.

Star Wars: Galaxy’s Edge aukeaa Californian Disneylandissa tulevana kesänä ja Floridan Disney Worldissa syksyllä. Molemmat Galaxy’s Edget kuvaavat kaukaisen galaksin ulkolaidalla sijaitsevan Batuu-planeetan ”Black Spire Outpostia”, mistä seuraa, että nämä kaikki termit risteilevät parhaillaan markkinoinnissa ja ennakkohypessä.

Kyse on kokonaisesta ”Star Wars -maasta”, ei siis pelkästä vuoristoradasta. Huvikohde lupaa päästää matkailijat aitoon Star Wars -ympäristöön droidien ja alienien sekaan, ihmettelemään avaruusaluksia ja AT-AT -kävelijöitä. Luonteeltaan Black Spire on Mos Eisleyn kaltainen vanha kauppakaupunki: universumin sisäisen historian mukaan jopa hyperavaruusmatkailua vanhempi.

Käytännön huvipuistokokemuksena Galaxy’s Edge päästää lapset (ja ehkä lapsenmielisetkin) lentämään Millennium Falconia kuuden kävijän tiimeissä sekä osallistumaan (ajelumaisesti) First Orderin ja vastarinnan väliseen taisteluun. Sekä tietysti ihastelemaan tätä immersiiviseksi hehkutettua Star Wars -maailmaa, jossa luonnollisesti on mahdollisuus viettää aikaa kaukaisen galaksin olentojen kansoittamassa kahvilassa, jossa (Disneylandeille poikkeuksellisesti) myynnissä on myös miestä väkevämpiä juomia. Kunnianhimoa kuvaa, että tarkoitus ilmeisesti on, ettei alueella myydä ”tavallisia SW-tuotteita” – siis mitään, missä olisi Star Wars -logo – koska ei niitä myytäisi kaukaisen galaksin Batuullakaan.

Oma lukunsa tietysti on, kuinka sujuvasti tämä käy, kun jonottajia näihin iloihin todennäköisesti riittää. Yhä enemmän se epäilyttää, kun lukee huvipuistoja ymmärtävien huhuraportteja: kuuleman mukaan taisteluajelu kestää 28 minuuttia ja useissa Falcon-yksiköissä samanaikaisesti tapahtuvan lentelynkin kerrotaan haukkaavan tunnissa vain 1/4 siitä yleisömäärästä mitä esimerkiksi vanha Pirates of the Caribbean -ajelu vetää. Voi toki myös olla, että nämä tiedot ovat vanhentuneita, sillä varmasti Disneyllä myös tajutaan tämön kohteen kiinnostavuus. (Jälkimmäisessä linkatussa jutussa käsitellään muuten myös kunnianhimoisen interaktiivisen ajelun ongelmia: esimerkiksi haluavatko lapset todella, että Falcon voi mennä rikki, ja ajelu siten päättyä heidän taitojensa perusteella?)

Mutta palaan tarinankerrontaan ja siten tälle blogistille tutummalle alueelle. Batuu ja Black Spire Outpost poukkoilevat parhaillaan esiin myös kaikkialla missä Star Wars tällä hetkellä tapahtuukin, sillä Disney-Lucasfilm haluaa istuttaa huvikohteensa luontevaksi osaksi kuvitteellista galaksiaan – vaikka kyseinen lokaatio onkin siis alunperin sepitetty juuri huvipuistoja varten.

Anakin Skywalker ja tuleva suuramiraali Thrawn kohtasivat Batuulla jo viime vuonna Thrawn – Alliances -kirjassa. Lando mainitsi Black Spiren matkakohteena ohimennen Solossa. Tulossa on kokonainen oma Galaxy’s Edge –-niminen sarjakuvasarja lomakohteen taustatarinaksi. Epäilemättä Batuulla ovat pian sarjakuvien, kirjojen ja sarjojen puitteissa käyneet kaikki galaksin silmää tekevät.

Ja kun tämän kaiken siis kerrotaan olevan kanonista Star Wars -kerrontaa siinä missä vaikka animaatiosarjatkin, myös huvipuistokohde Galaxy’s Edge siis sijoittuu tiettyyn hetkeen saagan historiassa: episodien VIII ja IX väliin. Seuraavat kappaleet saattavat spoilata huvipuistokohdetta (lause, jota en olisi uskonut kirjoittavani).

Ajankohta on uusien elokuvien kannalta luonteva ja se tietenkin selittää, miksi Rise of the Resistance -ajelussa tosiaan käydään vastarinnan ja First Orderin välistä sotaa eikä kapinaliiton ja Imperiumin (ja kyynikot voivat taas huokaista, kuinka kaupallisesti kätevää olikin kierrättää edellisten sukupolvien rakastama asetelma uuteen trilogiaan näin entisellään).

Mutta jos mennään kirjaimelliseen kaanon-tulkintaan, tiedämme näin siis myös, että Batuulla käydään yksi näiden tahojen välisistä kahakoista episodien VIII ja IX välissä. Mikä vielä spesifimpää, tiedämme (Galaxy’s Edge -mainonnasta), että itse First Orderin johtaja Kylo Ren on tuolloin paikalla Batuulla. Hyvisten puolelta paikalla ovat ilmeisesti ainakin droidit C-3PO, R2-D2 ja BB-8 sekä Chewbacca (oletettavasti ilman Joonas Suotamoa).

Millennium Falcon -ajelussa paljastuu tiettävästi, että First Order on vallannut äskettäin Solossa nähdyn Corellian sota-alustensa tuotantoalustaksi. Kuulostaa juuri sukutietoisen Kylon metkulta! Vakavammin sanoen: tätä voi pitää Galaxy’s Edgen merkittävimpänä tiedonmuruna episodi IX:ää lähestyttäessä, vaikka Corelliaa siinä elokuvassa tuskin nähdäänkään. The Last Jedin lopussahan First Order on hiljattain menettänyt planeetankokoisen superaseensa ja sen lippulaivakin on katkaistu kahtia – mutta joillain muskeleilla sen galaksinvalloitus silti vain etenee.

Mutta jos tosiaan otamme huvipuistokohteen kirjaimellisesti kaanonina, tiedämme samoista lähteistä myös, että episodien VIII ja IX välissä Millennium Falcon oli lainassa animaatioista tutulla epäluotettavalla Hondo Ohnakalla, joka värväsi miehistökseen keitä tahansa kynnelle kykeneviä innokkaita. Tämä tuntuu jo vähän vaikeammin sulatettavalta tosiasialta, joten jään mielenkiinnolla odottamaan muita kanonisia mainintoja tämän tosiasian vahvistamiseksi. Ainakaan episodi IX ei tämän perusteella saisi antaa ymmärtää, että Falcon olisi ollut koko elokuvien välisen ajan tiivisti Reyn, Chewbaccan tai Leian kotialuksena. Kaiken kerronnan yhteen sitova kanonisuus on siitä konstikas juttu, että siinä on vain on- ja off-asennot!

Omasta mielestäni kiehtovinta olisi, jos Batuun ilmapiiri olisi osattu suunnitella galaksin ajankohtaa kuvaavaksi. Terroristijärjestö First Order on tuhonnut galaksin planeettainvälisen hallinnon, mutta vastarinta vahvistuu kaiken aikaa – tottahan tällaiset uutisotsikot vaikuttaisivat kauppa-aseman elämään! Entä kuiskittaisiinko kulmilla legendaarisen Luke Skywalkerin paluusta?

Toki huvipuistotarinankerrontaa on tehty ennenkin. En ole asiantuntija, mutta mieleeni ovat jääneet ainakin Disney-puistoissa esitetty, George Lucasin, Francis Ford Coppolan ja Michael Jacksonin 1980-luvun 3d-spektaakkeli Captain Eo ja Universal Studiosin T2-3D: Battle Across Time, joka oli Jimmy Cameronin ”minijatko-osa” Terminator 2:lle, mukanaan kaikki elokuvan pääosanäyttelijät. Galaxy’s Edgestä tekeekin poikkeuksellisen se, että se ei ole vain lyhytelokuvan kaltaiseksi tulkittava ajelu tai esitys, vaan kokonainen paikka, joka on sijaitsevinaan elokuvien tarinan sisällä.

Viimeinen kiinnostava tiedonmuru onkin tämä: Slashfilmin mukaan Galaxy’s Edge sijoittuu episodien VIII ja IX väliin vain toistaiseksi. Tarkoitus olisi, että matkakohde kehittyisi ja kerrottava tarina uusiutuisi jopa vuosittain.

Se tuntuu todella kunnianhimoiselta suunnitelmalta – vaikka en ole itse kokenut Disneylandin väkimääriä, voin nähdä sieluni silmin Galaxy’s Edgen jonon ulottuvan ensi kesästä parin vuoden päähän – mutta idea on kyllä loistava. Kun Star Wars -franchise asettuu viimeisen episodinumeroidun elokuvan jälkeen uuteen asentoon, Galaxy’s Edgen voi tuunata kuvaamaan galaksia joko seuraavan leffasarjan ajassa tai vaihtoehtoisesti vaikkapa kaikkein klassisimmassa ajassa episodien IV ja V välissä.

Tässä mielessä on varmasti kätevää, että kohteeksi on sepitetty uusi kaukaisen galaksin planeetta eikä Tatooinen, Hothin tai Jakkun kaltainen tietyissä episodeissa kiinni oleva lokaatio.

Vuosi episodi IX:ään: viiden kohdan toivelista

Episodi IX:n ensi-iltaan on nyt vuosi. Sen pitäisi olla meillä keskiviikkona 18. joulukuuta 2019, pari päivää ennen amerikkalaista enskaria, kuten tapana on.

Viimeiseksi episodinumeroiduksi Star Wars -elokuvaksi tarkoitetusta leffasta on toki liikkeellä jos jonkinmoisia huhujakin – ovathan elokuvan kuvaukset jo pitkällä. Mutta en käsittele niitä nyt. Tässä spoilaamattomassa, spekulatiivisessa kirjoituksessa listaan viisi sisältökohtaa, jotka episodi ysissä kerrassaan täytyy käsitellä.

1. Skywalkerien sukusaagan loppu

Alkuperäisluoja George Lucas kutsui prequel-vuosien aikana ja niiden jälkeen kuusiosaista Star Wars -sarjaansa Anakin Skywalkerin eli Darth Vaderin tarinaksi. Se oli jälkikäteistä selittelyä siinä mielessä, että originaalitrilogia oli kyllä selvästi Luken eikä antagonistin tarina, ja siinä mielessä, että Lucas itsekin oli aikanaan ajatellut sarjansa voivan jatkua kolmanteen trilogiaan, jossa vanhentunut Luke siirtäisi valomiekan soihtuna eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Ja näinhän sitten tapahtuikin, Lucasin itsensä aloitteesta vieläpä – vaikkakaan ei hänen johdollaan.

Yhtä kaikki, nyt kun kolmas trilogia valmistuu ja sen on kerrottu olevan nimenomaan Skywalkerien suvun tarinan loppu, niin sitä sen juuri aivan ennen kaikkea täytyy myös olla. Miten muuten tahansa episodi IX tarinan päättääkin – kuinka käy Reyn, Kylon, Finnin ja galaksin, nousevatko jedit jälleen ja pussaako kukaan – niin elokuvan täytyy tuntua oikeutetulta lopulta Skywalkerien sukusaagalle. Siis aina alkaen Anakin Skywalkerin tragediasta, joka syöksi koko galaksin pimeisiin vuosikymmeniin ja päättyen tätä fanittavan tyttärenpojan Kylo Renin, galaksin uuden diktaattorin, sieluntilaan. Unohtamatta tietenkään siinä välissä olevaa sukupolvea, oikeamielisiä Lukea ja Leiaa, jotka pelastivat galaksin yhdestä pulasta ja isänsä pimeältä puolelta, mutta jotka eivät sittenkään onnistuneet saattelemaan yhteis- tai jedikuntaa kestävään kasvuun.

Ei ihan helppo tehtävä! Tilannetta tietenkin mutkistaa, että episodi IX:ään mennessä Luke on kuollut (mutta Mark Hamill mukana elokuvassa Voima-haamuna tai flashbackeissa) ja toisaalta Carrie Fisher on kuollut (vaikka Leia ei elokuvassa ole). Fisherin tiedetään olevan mukana elokuvassa aiempia ottoja kierrättämällä, mutta hänen osansa tapahtumien keskipisteessä ei olosuhteista johtuen varmasti ole niin keskeinen kuin sen piti olla (episodi IX:n piti olla Leian elokuva samaan tapaan kuin VIII oli Luken ja VII Hanin).

Kaikki tietenkin kietoutuu Kyloon eli Ben Soloon (Adam Driver), viimeiseen Skywalkeriin (sikäli kuin tiedämme). Kylon pahuus, tai käsitys ”välttämättömästä pahuudesta” galaksin vähäpätöisten pitämiseksi kurissa heidän itsensä tähden tai miten hän nyt sitten perusteleekin tekonsa itselleen, on hänen omalla vastuullaan, mutta silti myös seurausta hänen isoisänsä synneistä. Kylo ei vain tunnu tajuavan tai tietävän, että viimeisillä hetkillään Anakin Skywalker tajusi olleensa väärässä elettyään vuosikymmenet hyvyytensä tukahduttaneena Darth Vaderina.

Vähintään yhtä merkityksellisiä ovat Kylon suhde opettajaansa Lukeen ja äitiinsä Leiaan, joiden molempien kohtaamista hän tähän asti nähden perusteella pelkää. The Last Jedissä Kylo ei ollut valmis itse tappamaan äitiään, mutta antoi käskyjä, joiden toivoi johtavan tämän kuolemaan, jotta olisi voinut olla vapaa menneisyydestään. Enonsakin syliin hän halusi ammuttavan täyslaidallisen, jotta ei joutuisi tätä kohtaamaan.

Ja sitten meillä on Rey (Daisy Ridley): ainoa hahmo, joka aivan varmasti kohtaa Kylon kasvokkain episodi IX:ssä. Hahmo, joka ei varmaankaan enää paljastu Skywalkeriksi, mutta joka on silti päätynyt eräänlaiseksi manttelinperijäksi sekä Kylon isälle että enolle. Draamallisesti onkin melko todennäköistä, että Kylo ei selviä viimeisestä osasta hengissä – ja toisaalta melko luontevaa, että Rey selviää. Sillä eihän kukaan varmaankaan kuvittele, että episodi IX olisi kaukaisen galaksin kaikkien seikkailujen loppu. Skywalkerien suvun saagan loppu sen on ilmoitettu olevan.

2. Kokonainen kaukainen galaksi (kauan sitten)

Yksi uuden trilogian tähänastisista ongelmista on ollut se, että galaktisen konfliktin kokonaisuuden hahmottuminen on jätetty oheistarinoiden puolelle. Samaan syntiin syyllistyi Lucaskin, mutta ehkä ei hänkään näin pahoin. The Force Awakens selitti vain sivulauseissa, miksi galaksissa vaikutti olevan käynnissä edellisen sodan remake, jossa Leian johtama repaleinen joukko taas kamppaili valkohaarniskoitua fasistiarmeijaa vastaan. The Last Jedi jatkoi samasta tilanteesta ja piti katseensa melko tarkkaan samassa asetelmassa.

(Todellisuudessahan TFA:n alkuasetelmassa Uusi Tasavalta on galaksissa vallalla. First Order on muutamia vuosia sitten ilmaantunut, pieniä alueita hallussaan pitävä mutta vähävoimaiseksi luultu terroristi-/sotilasjärjestö, jonka kanssa Tasavalta erehdyksekseen on vältellyt avointa konfliktia. Vastarinta ei ole virallisesti osa Tasavallan heikkoa armeijaa, vaan epämääräinen sissiorganisaatio, joka yrittää kerätä tietoa First Orderin uhasta. TFA:n puolivälin planeettapräjäytys kääntää nämä vaa’at, ja vaikka First Orderin superase ehditäänkin laukaista vain kertaalleen, tuntuu galaksi ainakin välittömästi säikähtävän niin pahoin, ettei kukaan tule vähäväkisen Vastarinnan avuksi koko The Last Jedin aikana. Mutta tätä ei tosiaan itse elokuvista ollut helppo hahmottaa.)

Episodi IX:n alussa galaktiset voimatasapainot voivat olla millaisessa tilassa tahansa. First Orderin lippulaivakin kuitenkin kärsi edellisessä episodissa melkoisia vahinkoja, ja toisaalta Tasavallallakin pitäisi olla kaikenlaista rakenteellista voimaa olemassa, vaikka meille onkin kerrottu sen päälaivaston tuhoutuneen Hosnian Primen mukana. Seuraava episodi tapahtunee pitemmän aikaa edellisen jälkeen, joten armeijat ehtivät vahvistua puolin ja toisin. Minusta olisi oikeastaan virkistävää, jos episodi IX hyppäisikin aikahypyssään suoraan tasavertaisempaan konfliktiin tämän tutun altavastaaja-asetelman sijaan. Olisi Vastarinnan armeija ja First Orderin armeija, joiden välinen taistelu olisi jo pitkällä samaan tapaan kuin Kloonisodatkin jäivät suurimmaksi osaksi elokuvien ulkopuolelle. Silloin päätösosan draamalliset paukut voitaisiin säästää henkilöhahmojen konfliktin puolelle, jonne ne lopulta kuuluvatkin: tosiasiahan on, että emme me sitä jännitä, voittavatko tässä lopulta hyvikset vai First Order.

Mutta oli miten oli, hyvin tärkeää on, että episodi IX näyttää meille kokonaiselta tuntuvan galaksin. Sillä on siihen hyvät edellytykset, sillä niin sen prequeleistakin parhaiten teki juuri episodi III (sekä näyttämällä useampia planeettoja kuin mikään muu SW-elokuva että myös käsittelemällä muita osia enemmän sitä, kuinka vanha Tasavalta todella romahti Imperiumiksi).

Ja nyt kun prequelit puheeksi tulivat: syytä olisi, että IX myös tuntuisi tässä ’miljöömielessä’ lopetukselta paitsi uudelle trilogialle, myös sen yhdessä aiempien trilogioiden kanssa muodostamalleen kokonaisuudelle. Tähän mennessähän VII ja VIII ovat käyttäneet aikansa etäisillä planeetoilla, joita ei edes mainittu aiemmissa elokuvissa, ja jopa vanhojen elokuvien avaruusrodut ovat olleet uusissa elokuvissa harvassa. Väläys, tai edes maininta, Coruscantista, Naboosta, Kashyyykista tai vaikka Pilvikaupungista tekisi jo paljon.

3. Mitä Voima näytti Reylle

Tämä on uuden trilogian tärkein ns. avoin juonilanka. Ja ei, sitä ei suinkaan selitetty vielä The Last Jedissä.

The Force Awakensissa Luken valomiekka kutsuu Reytä luokseen. Kun tämä koskettaa miekkaa, hän näkee sarjan väläyksiä: itsensä lapsena itkemässä nousevan avaruusaluksen perään ja Kylo Renin ilkeine ritareineen sateessa ruumiskasan keskellä. Näkyjen keskellä häntä puhuttelevat monet kuiskaukset, mutta niistä erityisesti erottuvat Obi-Wan Kenobin sanat: ”Rey, these are your first steps”.

Kaikki Reyn näyssä huutaa yhä selitystä. Jos Reyn vanhemmat olivat todella vain juoppoja, jotka makaavat jo kuolleina Jakkun köyhäinhaudassa, kuten Rey itse viimeksi tunnusti Kylolle pelkäävänsä, miksi Voima muistutti häntä nousevasta avaruusaluksesta? Liittyikö Renin ritarien joukkomurhakohtaus Luken temppelin tuhoon, vaikkei se täysin täsmännyt TLJ:ssä ymmärrettyyn, vai oliko se ehkä sittenkin näky tulevaisuudesta – etenkin kun Kylo tuntui siinä katsovan Reytä, ja näiden välinen suhde tuntuu ylittävän ajat ja rajat Reyn Voima-näyn tapaan? Miksi juuri Obi-Wan puhutteli Reytä, eikä esimerkiksi miekan alkuperäinen haltija Anakin? Tai miksi valomiekka ylipäätään kutsui Reytä – onko hän(kin) näin jonkinlainen Voiman valittu, kuten jopa Snoke tuntui edellisessä osassa uskovan ja Luke epäilevän? Ja jos on, mihin hänet on valittu?

Voi olla, ettei kaikkiin näihin kysymyksiin saada vastauksia. Ohjaaja-kirjoittaja JJ Abramsilla on paha tapa heitellä tarinoihinsa juuri tämänkaltaisia avausarvoituksia ja jättää niihin vastaaminen muille. Nyt tarinaa on kuitenkin sattumankin oikusta päätynyt lopettelemaan juuri Abrams itse. Siinä sivussa sitä on pyöritellyt jatkuvuuden logiikasta erittäin kiinnostunut Lucasfilmin tarinaryhmä. Haluan uskoa, että siellä kyllä tiedetään näiden arvoitusten sekä kaipaavan vastausta että tarjoavan mahdollisuuksia sekä Star Warsin että Abramsin rakastamiin yllätyskäänteisiin. (Ja jopa Abramsin ideoima Lost selitti lopulta useimmat arvoituksensa yllättävänkin koherentisti…)

En edes yritä tarjota omia selityksiäni – vaihtoehtoisia internetistä kyllä löytyy. Mutta erityinen lemmikkiteoriani on, että tapahtui näyn Kylo-kohtaus sitten menneessä tai tulevassa, kyseisellä merkityksellisellä hetkellä myös Kylo näki/näkee Reyn.

4. Voiman pimeän ja valon välissä on tilaa

Voiman tasapainosta uuden trilogian ytimessä olen kirjoittanut pitkästi aiemminkin, kytkien sen ratkaisun toiveeni tuolloin myös Skywalkerien sukusaagan kokoon käärimiseen. Yritän olla toistamatta itseäni liikaa.

The Last Jedin suuri teema oli puolen valitseminen tilanteissa, joissa välinpitämättömyys tuottaa suurta vahinkoa. Siinä ohessa se käsitteli melkein koko kestonsa ajan hyvyyden ja pahuuden suhteellisuutta. Luke yritti opettaa Reylle uskomustaan siitä, että avain Voiman tasapainoon on asioiden etenemisessä omalla painollaan, ilman erityisiä ”jedejä” sitä voimaa käyttämässä (josta uskosta Reyn kohtaamisen myötä luopui). Kylo, joka tunnusti itsekin olevansa hirviö, näytti Reylle oman näkökulmansa Lukeen. Koko Rosen ja Finnin kasinoretki – TLJ:n aiheellisesti kritisoiduin osa – oli temaattisesti osa tätä samaa kuviota: siinähän todettiin (hieman turhankin saarnaavasti), kuinka kaunis kasinokaupunki on osa galaksin sotaisia ja sortavia rakenteita sekä kuinka inhottavat asekauppiaat toisaalta varustavat myös tarinan hyviksiä.

Konkreettisemmalla tasolla olen sitä mieltä, että olisi suuri virhe, jos viimeinen episodi palaisi esittämään yksiulotteisen hyvän Reyn taistelun yksiulotteisen pahaa Kyloa vastaan. Temaattisella tasolla katson, että viimeinen episodi ei voi sivuuttaa tätä harmauden tematiikkaa aivan kuin ei myöskään kysymyksiä Voiman tasapainosta, joka Anakinin piti alunperin ennustuksen mukaan saada aikaan. Nyt poissa ovat sekä Anakin että Luke, mutta jälkimmäinenkään ei ollut viimeinen jedi. Rey on ensimmäinen uusista, kuten Luken piti olla aikanaan, mutta millaisista uusista?

Tähän liittyen on mainiota, että The Last Jedi jätti meille erään alleviivatun avoimen juonilangan: Luken kolmannen oppitunnin Reylle. Elokuvan ensi-illan jälkeen olemme tosin oppineet, että kolmas opetus kirjoitettiin ja kuvattiinkin, ja se löytyy bluray-julkaisun poistetuista kohtauksista, mutta valmiissa elokuvassahan sitä ei ole. Sen sijaan siinä Luke tosiaan korostaa perustelevansa Reylle opetushaluttomuutensa kolmella oppitunnilla. Toista oppituntiakin Luke erikseen kutsuu toiseksi oppitunniksi. Siispä IX:ssä olisi haamu-Luke ja Rey voisivat hyvin käydä keskustelun vaikkapa Kylon mahdollisuuksista palata valoon, ja tämä keskustelu voitaisiin nimetä ”kolmanneksi opetukseksi”.

5. Miten niin herätyskello soi?

En ole varma, uskallanko edes toivoa tähän enää palattavan, mutta minusta kyllä pitäisi.

Uuden trilogin avausosan nimi oli The Force Awakens, ’Voima herää’. Metatasolla se oli tietysti otsikko, joka implikoi Star Wars -franchisen paluuta, ehkä jopa uhoten ylemmyyttä prequeleihin nähden. Mutta se ei ollut vain metaotsikko, koska sanat lausutaan elokuvassakin: ”On tapahtunut herääminen, tunsitko sen”, kysyy Snoke Kylolta.

Mikä siis oli tuo herääminen? Se ei ollut Reyn herääminen Voimaan, sillä se tapahtuu elokuvassa vasta paljon myöhemmin. Tuon episodin Visual Dictionary –kirjan mukaan kyseessä oli itse asiassa erillinen ”turbulenssi” kosmisessa Voimassa, joka tapahtui Finnin ja Reyn tavatessa Jakkulla. Voima oli ollut hiljaa Luken katoamisen jälkeen, mutta nyt siinä tuntui voimakasta väreilyä. Kummallisen konkreettista, mutta samalla salamyhkäistä!

Tämä voidaan sivuuttaa episodi IX:ssä täysin – tai se voidaan kytkeä halutulla tavalla Reyn erityisyyteen tai Voiman tasapainoon. Yhtä kaikki, uuden trilogian päätösosan ohjaa nyt mies, joka mitä todennäköisimmin nimesi avausosan näin (tai ainakin oli mukana nimeämässä). Ja periaatteessa kai kuitenkin pelkään enemmän IX:n onnistumisen puolesta koko saagan lopettajana kuin tämän oman trilogiansa lopettajana…

Näiden lisäksi olisi toki helppo jatkaa listaa pienemmillä toiveilla.

Luonnollisesti kaikkien päähahmojen – Reyn ja Kylon lisäksi siis ainakin Finnin ja Poen – hahmokaarien pitää päättyä tyydyttävästi. Huomaan myös haluavani Reyn seikkailevan kaikkien hahmojen kanssa elokuvan aikana: uuden trilogian hahmot ovat aina parhaimmillaan yhdessä Reyn kanssa.

Kuulisin mielelläni hieman lisää Snokesta ja Ben Solon kääntymisestä pimeälle puolelle, vaikka pelkään sen jäävän oheistarinoiden puolelle. Haluaisin joko Chewien tai Landon kohtaavan Kylon, koska Leia ei siihen ulkoelokuvallisista syistä enää pysty. Haluaisin haluaisin haluaisin Anakinin haamun tulevan sanomaan tyttärenpojalleen suorat sanat, mutta arvaan, etten saa.

Toivon elokuvalle hieman rauhallisempaa rytmiä kuin mitä Abrams yleensä elokuvissaan toimittaa. Siitä huolimatta tahtoisin myös ison luokan avaruushävittäjätaistelun ja tietenkin myös komean, tunteikkaan valomiekkataistelun.

Palan halusta nähdä, millaisiin rooleihin elokuvaan ovat mahtuneet niin monet Matt Smithin ja Dominic Monaghanin kaltaiset tunnetutkin uudet näyttelijät. Soisin elokuvaan mahtuvan myös yhden avoimen rakkaussuhteen, kun uudet Star Warsit ovat tähän asti käsitelleet tyttö-poika-juttuja niin kategorisen frendipohjalta. Olisin riemuissani, jos se rakkaussuhde olisikin poika-poika-juttu, koska en kyllä enää usko Poe Dameronia heteroksi vaikka mitä sanoisitte.

Ja voi, ah ja voi! miten toivonkin Leian roolin olevan edes toimiva kompromissi mahdottomasta tilanteesta.

Mutta katsotaan nyt vuoden kuluessa, mitä saan. Sitä paitsi teidän toiveenne voivat olla omiani parempia!

The Last Jedi oli venäläisten bottien uhri, mutta etenkin venäläisten bottien kaverien uhri

Niin vain 2010-luvun Star Wars -elokuvista suosikkini on jo kohta vuoden ikäinen, ja edelleen huomaan kirjoittavani tähän blogiin sen vastaanoton aiheuttamasta kuohunnasta. Kun sen jälkeen on saanut ensi-iltansa jo toinenkin Star Wars -elokuva, olisin todellakin kuvitellut meidän päässeen jo kauan sitten ohi The Last Jedi -reaktioista, ja että joku korkeintaan kokisi tässä vaiheessa aiheelliseksi huomauttaa minulle alkulauseen kaltaisen heiton jälkeen pitäneensä itse The Force Awakensista tai Rogue Onesta enemmän. Siihen taas minä voisin tuumata, että mikäpä siinä, ja tästä voisimme jatkaa keskustelemaan näiden elokuvien yksityiskohdista. Onhan kuitenkin aiemminkin ollut niin, että yksi tykkäsi Jedin paluusta, toinen Sithin kostosta, eikä siitä tarvinnut fanikunnan sisäistä sotaa käydä!

The Last Jedin vastaanotosta on totisesti kirjoitettu paljon. Jonkin verran minäkin tässä blogissa (vaikkapa tässä merkinnässä). Nyt siitä on kuitenkin kirjoitettu yksi akateeminen tutkimuskin, ja se voima, jolla tuosta tutkimuksesta kertovia uutisia lähipäivinä julkaistiin, puhumattakaan siitä tavasta, jolla noita uutisia kommentoitiin, kertoo omaa kieltään siitä, missä tilassa keskustelu tosiaan yhä on. Surullisen yllätyksetöntä on, että nämä uutiset saavat peräänsä kommentteja, joissa kieltäydytään uskomasta koko uutisesta sanaakaan ja pauhataan The Last Jedin surkeuden itsestäänselvyyttä aivan kuin se todella olisi ollut universaalisti inhottu taloudellinen floppi (se ei ollut kumpaakaan, mistä kertoo sekin, että Disney jatkoi juuri Lucasfilmin toimitusjohtajan ja näiden elokuvien tuottajan Kathleen Kennedyn sopimusta kolmella vuodella).

Mutta sanonpa minäkin nyt silti sanaseni nimenomaan tuosta tutkimuksesta, sillä aika monesta nettijutusta saa ainakin nopeasti lukien väärän kuvan sekä tutkimuksesta että sen esittämistä väitteistä. Yhdysvaltalaisen Morten Bayn tutkimus ei suinkaan väitä – niin kuin moni nopeasti kirjoitettu uutisotsikko väitti – että yli puolet The Last Jedin vihaajista olisi pelkkiä trolleja. Vielä vähemmän se väittää, että puolet netissä kuluvana vuonna nähdystä TLJ-kritiikistä tulisi venäläisiltä boteilta. Sen sijaan se kyllä väittää näiden molempien liittyvän soppaan.

University of Southern Californian tutkija Morten Bay siis tutki ohjaaja-kirjoittaja Rian Johnsonille Twitterissä osoitettuja The Last Jedi -viestejä. Aineisto oli yli tuhat twiittiä, jotka Bay karsi hieman alle tuhanteen siten, että kukin twiitti edusti eri käyttäjätiliä. Bay tunnitsi twiittien joukosta fanireaktioiksi naamioitua poliittista viestintää, jolla pyrittiin todellisen Star Wars -elokuvakritiikin sijaan joihinkin aivan muihin tarkoituksiin. Edelleen näiden viestijöiden lomasta Bay erotti myös venäläisiltä boteilta vaikuttavia kommentoijia, jotka sitten pääsivät monen tutkimuksesta kertovan uutisen otsikkoonkin.

Bay on tuore Ph.D. eli tohtorismies viestinnäntutkimuksen alalta, mutta The Last Jedi -tutkimus ei vertaudu meikäläisiin väitöskirjoihin: ainakin nyt netissä julkaistu versio on vain reilu kolmenkymmenen sivun laajuinen, jollaisena se ei oikeastaan vastaa edes suomalaisen yliopiston viestinnäntutkimuksen gradua. En myöskään pidä tutkimuksen metodia ihan väitöstutkimuksen tasoisena: Bay jaotteli 967 eri twiittaajan viestiä ensin TLJ-suhteessaan positiivisiin, negatiiviiin ja neutraaleihin ja teki sen jälkeen päätelmiä twiittaajista heidän muuta Twitter-viestintäänsä tutkimalla. Sitä en kuitenkaan vähättele, että on tuossakin analyysissa urakkaa ollut!

Analysoiduista 967 twiitistä, jotka siis tulivat 967 eri Twitter-tililtä, 206 oli negatiivisia. Siis vain 22 prosenttia Johnsonille viestineistä kirjoittajista vihasi elokuvaa. Näistä 206:sta hieman yli puolet Bay luokitteli poliittisesti motivoituneiksi: viestien kirjoittajat vaikuttivat joko poliittisilta aktivisteilta, konflikteja tahallaan hakeilta trolleilta tai valetileiltä. Kääntäen siis hieman alle puolet kritiikistä tuli Bayn mukaan ”oikeasti” elokuvaan tyytymättömiltä faneilta.

Venäläisiä botteja, jotka liikkuivat monen tutkimusta käsittelevän nettijutun otsikossa, Bay uskoo löytäneensä 967 TLJ-twiittaajan joukosta vain 16 kappaletta. Se ei ole kovin paljon, sillä kaikki kai tietävät netissä huijaritileja heiluvan. Näin numeroiden perässä voi myös alleviivata sitä tosiasiaa, että Bayn otanta ei siis edes yritä käsittää kaikkea internetissä tai edes Twitterissä käytyä TLJ-keskustelua: aineisto kun koostuu ainoastaan juuri Rian Johnsonille suunnatuista twiiteistä.

Tutkimuksen ydin ja pihvi ei siis ole siinä, että internet olisi täynnä täysin epäaitoa TLJ-vihaa. Morten Bayn tärkein havainto on, että huomattava osa (tämän tutkimuksen aineistossa jopa puolet) näkyvästä TLJ-vihasta kumpusi jostain muusta kuin elokuvasta itsestään. Bay yhdistää tutkimuksessaan nämä faniargumenteiksi naamioidut viestit yhdysvaltalaisen äärioikeiston ja venäläisten nettitrollien viestintään muissa, avoimen poliittisissa aiheissa. Edelleen hän päättelee, että Star Wars -elokuvaa todella käytettiin yhtenä monista aseista yhtäältä mielipidesodassa konservativismin puolesta ja toisaalta yleisen länsimaisen eripuraisuuden luomiseksi. Nämä ovat myös Venäjän trollitehtaiden tavoitteita, vaikka monet Bayn analysoimista viesteistä siis tulivatkin aivan oikeilta ja vieläpä länsimaisilta ihmisiltä.

TLJ-keskustelua tiiviisti seuranneena Bayn havainnot eivät yllätä minua. Vihaisimmat reaktiot olivat alusta alkaen vähintäänkin samansävyisiä kuin ovat maailmanrauhaa uhkaavan valehtelijan Donald Trumpin puolustajien tai maahanmuuton ja tasa-arvon kiivaiden vastustajien argumentit. Aivan konkreettisestikin nämä puheet kietoutuivat toisiinsa niissä viesteissä, joissa Star Warsia syytettiin naisten (joko tuottaja Kathleen Kennedyn tai elokuvan naishahmojen) pilaamaksi, kun näyttelijä Kelly Marie Tran kiusattiin ulos sosiaalisesta mediasta tai haukkumasanavalinnoissa, kun ohjaaja Rian Johnsonia toistuvasti haukuttiin homoksi, kun moisen elokuvan meni tekemään.

Ehkä koomisinta sopassa oli amerikkalaisen oikeiston pilkkasanalyhenteen SJW:n (social justice warrior) valjastaminen kuvaamaan nimenomaan näitä ”Star Warsin pilaajia”, kun sanojen konkreettinen merkitys – siis yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeuden tavoittelija – on kutakuinkin sanakirjakuvaus jedeistä ja Star Wars -sarjan sanomasta. Tai ehkä se oli koomisen sijaan kuvaavinta, siis siinä mielessä, että se kuvaa tätä puhetapaa käyttävien ymmärrystä Star Wars -elokuvista yleensäkin. Baykin kirjoittaa tutkimuksessaan, että Star Wars on itse asiassa aina ollut aatteellisesti (amerikkalaisittain) hieman keskustasta vasemmalla, mutta osa yleisöstä tuntuu tajunneen sen vasta The Last Jedin kohdalla, ja ratkaisee tämän kognitiivisen dissonanssin syyttämällä Kathleen Kennedyä ja Rian Johnsonia ikään kuin nämä olisivat kahdestaan vasta juuri äsken sen vasemmalle siirtäneet. Esimerkiksi minun oli viime joulukuussa ensin todella vaikea ymmärtää, mikä juuri The Last Jedissä monet niin varpailleen sai, kun sen tasa-arvoa ja rakkautta edistävät viestit ovat kuitenkin aivan keskeisiä myös niissä vanhoissa SW-elokuvissa, joita kiihkeinkin ”Ruin Star Wars” -propagoija antaa ymmärtää rakastavansa. (Vaikka naisiahan niiden vanhojen episodien sankareina ei kyllä liikaa ollut, että ehkä se juuri sitten olikin joillekin liikaa.)

Mutta. Palaan toistamaan itseäni parin kappaleen takaa: mikään tässä ei tarkoita sitä, etteikö The Last Jedistä saisi myös olla pitämättä. Itse asiassa olen todella pahoillani niiden oikeiden fanien puolesta, joiden TLJ-tyytymättömyys todella perustuu elokuvaan itseensä: esimerkiksi vaikka elokuvan juoneen tai yksityiskohtana erimielisyyteen siitä, millaisen vanhentuneen Luke Skywalkerin he olisivat halunneet valkokankaalla nähdä. Se ei tee heistä botteja, trolleja, äärioikeistolaisia eikä tasa-arvon vastustajiakaan, vaikka heidän sanansa voivat sekoittua tuollaisiin ääniin.

Bayn tutkimuksesta kannattaa kuitenkin ottaa se oppi, että tällaistakin keskustelua populaarikulttuurin äärellä tässä meidän ajassamme todella liikkuu – ja että tällaistenkin voimien aseeksi voi joutua myös tahtomattaan, jos nimittäin ajatellaan, että pelkkä kiistely yhden Star Wars -elokuvan naishahmoista todella palvelee joidenkin tahojen poliittisia agendoja. Aiempina, viattomampina aikoina kukaan ei (kuuluisan pilakuvan mukaan) voinut tietää, oliko toinen nettikeskustelija todellisuudessa koira. Nykyisin on yhä vaikeampaa tietää, milloin keskusteluissa on koira haudattuna.

Kohti episodi IX:ää: Tarvitsemme tasapainoa

Nyt kun episodi IX:ää jo kelpo vauhtia kuvataan, lienee korkea aika kirjoittaa siitä, mitä episodinumeroidun saagan lopetukselta toivon. Toki olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, erityisesti tässä blogimerkinnässä, jossa sen otsikon mukaan oli kyse ennustuksistani episodi IX:stä, erityisesti hahmojen kohtaloista.

Ennustukset nyt sikseen. Nyt aion esittää vaatimuksia.

Tässä kirjoituksessa kuitenkin vasta niistä ensimmäisen. Kyseinen vaatimus liittyy aivan perinpohjaisen oleelliseen kysymykseen, joka kumpuaa siitä, että episodi IX todella on episodi IX: ”Skywalkerien saagan viimeinen osa”, kuten kuvausten alkamisesta kertova virallinen tiedotekin linjasi. En kysyisi tätä kysymystä, enkä esittäisi tätä vaatimusta, jos uusi trilogia olisi otsikoitu ilman niitä episodinumeroita, esimerkiksi The Force Awakens -trilogiaksi, ja siten brändätty kokonaan uudeksi tarinaksi tai jatko-osaksi samassa galaksissa.

Mutta en esitä tuota kysymystä vielä. Sen sijaan lihavoin nyt tuon vaatimuksen: Episodi IX:n täytyy palauttaa tasapaino Voimaan.

tpm-jedi-council

Kun Star Wars -sarja oli kuuden elokuvan sarja, George Lucas sanoi sen olevan ennen kaikkea Anakin Skywalkerin tarina. Näin siitä huolimatta, että originaalitrilogia oli kyllä aina Luken, ei Vaderin tarina. Erityisesti alkuperäisleffa A New Hopessa eli episodi IV:ssä Vader on suurimmaksi osaksi taustalla, eikä edes kohtaa protagonisti Lukea lukuun ottamatta lopun avaruustakaa-ajoa Kuolemantähden kuilussa.

Lucasin myöhemmin toteuttama prequel-trilogia oli tietenkin Anakinin tarina. Se oli tarina pojasta, jonka Voima itse vaikuttaa siittäneen maailmaan, ja jonka sanotaan olevan ennustuksen valittu, joka toisi tasapainon Voimaan. Poika on kuitenkin myös ihminen, joka lankeaa vallan ja voiman kiusaukseen tunnetuin seurauksin. Tämän tarinan kautta originaalitrilogiakin toki muuttaa luonnettaan: prequelien kautta katsottuna Luken tarina ei ole enää vain maalaispojan kasvutarina, vaan se on nimenomaan isänsä pojan kasvutarina.

Sithin kostossa Lucas kirjoitti Yodan sanomaan Anakista, että ”ennustus ehkä väärin tulkittu on”. Star Wars -elokuvien kaiken avaruustaistelun ja tehosteiden alla piilevästä kompleksisuudesta kertoo paljon, että Star Wars -fanit ovat väitelleet jo vuosikymmeniä siitä, mistä koko tasapainon ennustuksessa oikeastaan oli kyse ja jopa siitä, oliko ennustuksen valittu ehkä sittenkin Luke eikä Anakin. Tarinan luoja Lucas ei, tavoilleen uskollisesti ja mielestäni viisaasti, ole halunnut antaa aivan suoraa vastausta omasta näkemyksestään, mutta on kyllä sanonut, että valittu oli kaikesta huolimatta Anakin.

rotj-luke-vader-endor.jpg

Minä olen tulkinnut asian kuusiosaisen Star Wars -elokuvasarjan puitteissa näin.

Anakin Skywalker oli valittu, jonka kohtalo oli tuoda tasapaino Voimaan. Myös Yoda oli silti oikeassa; ennustusta tulkittiin väärin. Anakin Skywalkerin kohtalo oli nimenomaan kääntyä pimeälle puolelle, nimenomaan muuttua Darth Vaderiksi, nimenomaan auttaa keisaria tappamaan jedit. Mutta yhtä lailla hänen kohtalonsa oli lopulta palata Anakin Skywalkeriksi ja tuhota myös sithit heittämällä keisari Palpatine alas (toisen) Kuolemantähden (toisenlaiseen) kuiluun. Prequel-trilogian jedit ilmeisesti uskoivat, että tasapaino olisi tarkoittanut entisen yhteiskuntajärjestyksen uutta kukoistuskautta ja ehdottomasti sithien uhkan väistymistä, mutta sen sijaan se tarkoittikin tabula rasaa.

Ennustus tasapainosta – jonka Lucas tietenkin tässä tosimaailmassa kirjoitti saagaansa vasta kauan originaalitrilogian jälkeen, sillä se mainittiin ensimmäisen kerran Pimeässä uhassa vuonna 1999, ei kuitenkaan toteutunut yksin Anakinin ansiosta. Siihen tarvittiin hänen poikansa Luke. Originaalitrilogian aikana Lukella oli mahdollisuus tehdä kaikki isänsä virheet uudelleen (ripustautua liian pitkälle ystäviinsä, antaa periksi vihalleen pahuutta kohtaan), mutta hän löysi paremman tien. Parempaan tiehen kuului, että Luke ei myöskään totellut opettajiaan Yodaa ja Obi-Wania, jotka uskoivat galaktisen konfliktin lopun koittavan vain jos poika onnistuisi surmaamaan Vaderin ja keisarin. Sen sijaan Luke ymmärsi lopputaistelun hetkellä, että myös tuo tie olisi lopulta johtanut pimeälle puolelle. Luke lopetti taistelun, nousi pystyyn ja ilmoitti keisarille olevansa ”jedi kuten hänen isänsä aiemmin” – ja sai samalla Darth Vaderin viimein ymmärtämään virheensä. Tuolla Jedin paluun komeimmalla hetkellä Luke pelasti isänsä, sallien tämän samalla toteuttaa prequel-trilogian ennustuksen. Sillä kuten eräässä elokuvassa hiljattain sanottiin, näin myyttisten tarinoiden suuret voitot todella saavutetaan: ei tuhoamalla sitä, mitä vihaamme, vaan pelastamalla sen, mitä rakastamme.

rotj-luke-hand

Tämän vuoksi pidin aina hieman vääränä Lucasin itsepintaista ajatusta siitä, että kuuden elokuvan Star Wars -sarja olisi ollut kokonaisuutena nimenomaan Anakinin tarina. Pikemminkin se oli minusta Anakinin ja Luken trilogioiden muodostama kokonaisuus. Olen kuitenkin antanut Georgelle luvan olla tästä eri mieltä kanssani.

Joka tapauksessa Lucasin on itsensäkin täytynyt tähän päivään mennessä muuttaa mielensä.

Nimittäin kun Lucas muutti mielensä siitä, että Star Wars -elokuvien määrä jäisi kuuteen, ja päätti sittenkin käynnistää jo 1970-luvulla pohtimiensa episodien VII-IX tuotannon, hän käytännössä tuli myös luopuneensa ajatuksesta Star Warsista Anakinin tarinana. Riippumatta siitä, millaisen jatko-osatrilogian Lucas itse olisi tehnyt – ja tästäkin minun on ollut tarkoitus kirjoittaa jo pitkään, mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe – hänenkin versionsa olisi nostanut päähenkilöiksi uudet hahmot. On niin ikään vaikea kuvitella, että hänenkään kirjoittamassaan versiossa uudesta trilogiasta olisi käsitelty Anakin Skywalkeria sen enempää kuin tässä toisten hänen jälkeensä toteuttamassa: kolmannen sukupolven Skywalker on Kylo Ren, joka ihannoi Vaderia, ja uudessa trilogiassa on proosallisella tasolla hyvin pitkälle kyse siitä, mitä oikeastaan tapahtui Jedin paluun jälkeen eli sen jälkeen, kun Darth Vader oli tyhjentänyt galaksin sekä jedeistä että sitheistä.

Olen sitä mieltä, että originaalitrilogia muuttaa saagan sisäistä merkitystään uuden trilogian myötä jopa enemmän kuin se muutti sitä prequelien myötä. Nyt tulemme viimein perinpohjaisen oleelliseen kysymykseen, josta vihjasin kirjoituksen alussa. Se kysymys kuuluu:

Jos Star Wars -elokuvat eivät olleetkaan kuuden elokuvan tarina, jonka lopussa valittu toteuttaa ennustuksen, tuo galaksiin tasapainon ja antaa hänen poikansa jatkaa kohti parempaa maailmaa, mistä tässä yhdeksän elokuvan tarinassa silloin on kyse?

Tai toisin sanoen: mikä lopulta perustelee, että uusi trilogia tosiaan muodostaa suuren saagan episodit VII-IX, eikä esimerkiksi vain samaan galaksiin sijoittuvaa ”The Force Awakens -trilogiaa”?

luke-vii

”Monien vuosien ajan olikin tasapaino”, Luke Skywalker (Mark Hamill) huokaa The Last Jedissä.

”Sitten näin Benin. Siskoni pojan, jolla oli tuo mahtava Skywalkerien veri. Ja hybriksessäni kuvittelin, että voisin opettaa häntä, siirtää hänelle vahvuuteni”, Luke jatkaa, ja kertoo Reylle (Daisy Ridley) perustaneensa jeditemppelinsä vasta tuolloin.

Tässä ollaan jo merkittävästi eri linjalla kuin sillä, millä Luken perinteisesti (esimerkiksi vanhassa expanded universessa eli Legends-kaanonissa) katsottiin olevan. Luke Skywalker ei alkanutkaan kouluttaa uusia jedejä pian Jedin paluun jälkeen, vaan vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, Ben Solon (Adam Driver) lähestyessä aikuisikää. The Last Jedissä Luke antaa ymmärtää, että hänen ei alunperin ollut tarkoitus kouluttaa jedejä lainkaan, ja että hän nyt katuisi, että edes yritti. Että galaksi oli tasapainossa Ahch-Ton saaren luonnon kiertokulun tapaan silloin, kun jedejä nimenomaan ei ollut.

Uusi trilogia on jo tarjonnut meille toisenkin tasapaino-maininnan: heti alkajaisiksi. Jedien perinnön vaalija Lor San Tekka (Max von Sydow) sanoo Poe Dameronille aivan The Force Awakensin alussa, ettei ”tasapainoa voi olla ilman jedejä”. Tulkinta on siis aivan päinvastainen kuin Luken.

luke-artoo-jedi-massacre

Luke on kuitenkin tulkinnassaan väärässä, kuten hän The Last Jedissä oppii. Tasapaino – mitä sillä sitten tarkoitetaankin! – ei tuhoudu siksi, että Luke Skywalker opettaa joillekin Voiman käyttöä. Se saattaa olla uhattuna siksi, että noista oppilaista yksi käyttää kykyjään kammottavan hirmuhallinnon edistämiseksi, mutta on turha kuvitella, että Luke voisi täysin estää pimeän puolen käyttäjien olemassaolon kieltäytymällä opettamasta kenellekään mitään hyvästä puolesta. Itse asiassa Voiman käyttäjiä on galaksissa joka tapauksessa – esimerkiksi keräämässä romuja Jakkun autiomailla ja lakaisemassa talleja Canto Bightissa –  eikä tasapaino ole sen vuoksi iäksi menetetty.

Samoilla linjoilla tuntuu olevan myös Maz Kanata, joka ei käytä sanaa tasapaino, mutta joka puhuu The Force Awakensissa ”ainoasta taistelusta”, jota käydään aina pimeyttä vastaan, vaikka pimeyden kasvot vaihtuvat. Vaikka Maz siis pitää taistelua päättymättömänä, hänenkin mielestään pimeyttä vastaan on silti jaksettava taistella. Niinpä vanha piraattirouva kannustaa lyhyen, mutta tärkeän kohtaamisen Finniä valitsemaan puolensa ja Reytä matkallaan kohti Lukea. Tämän teeman näen jatkuvan The Last Jedissä, jossa Mazin paikan Finnin omatuntona ottaa Rose.

tfa-maz-rey

Mutta jos ennustuksessa tasapainosta ei ollut kyse siitä, että jedien ja sithien joukkotuhon jälkeen Luken olisi ollut määrä alkaa suit sait kouluttamaan uusia ja parempia jedejä (kuten perinteinen tulkinta kuului) eikä siitä, että galaksi on paremmin tasapainossa ilman jedejä tykkänään (kuten Luke itse The Last Jedin mukaan uskoi), mistä siinä sitten oli kyse? Etenkin kun The Force Awakensin ja The Last Jedin maininnat tasapainosta antavat ymmärtää, että uuden trilogian tekijät (ohjaaja-kirjoittajat JJ Abrams ja Rian Johnson sekä Lucasfilmin kerrontaa ohjaava tarinaryhmä) eivät ole unohtaneet Lucasin prequeleissa esittelemää ennustusta.

Uuden trilogian faneista ainakin niin sanotuilla Reyloilla on tähän yksi vastaus. Monet Reyn ja Kylon ”shippaajat” – jotka uskovat, että Kylo kääntyy viimeisessä episodissa kohti valoa Reyn rakkauden vuoksi ja sen ansiosta – uskovat, että kun nämä kaksi ovat ratkaisseet galaktisen sotilaallisen konfliktin, he lähtevät etsimään uutta, tasapainoisempaa jediyttä.

Tämä loppuratkaisu on mahdollinen, vaikka mitenkään varma se ei kyllä ole. Minäkin tulkitsen Kylon katseen The Last Jedin lopussa sanovan, että tämä tietää valinneensa Snoken valtaistuinsalissa väärin. Samalla minusta tuntuu, että Kylolla nimenomaan oli The Last Jedissä niin hyvä mahdollisuus valita oikein, että kirjoittajat saavat totisesti tehdä parastaan, jotta onnistuvat tarjoilemaan meille IX:ssä First Orderin itsevaltias Kylon, joka sitten kuitenkin uskottavasti siinä vaiheessa palaisi täysin takaisin valoon.

tlj-kylo-ending.jpg

Jonkinlaiseen tasapainon löytymiseen valon ja pimeän välillä tuntuu myös viittaavan uuden trilogian mysteereistä suosikkini, tämä The Force Awakensin romanisaation alkulehtien arvoituksellinen runo:

First comes the day
Then comes the night.
After the darkness
Shines through the light.
The difference, they say,
Is only made right
By the resolving of gray
Through refined Jedi sight.

―Journal of the Whills, 7:477

Runo on nerokkaasti kirjoitettu: siitä on todella vaikea saada selvää, mitä sanoilla lopulta edes tarkoitetaan. Siten se todennäköisesti sopiikin lopulta yhteen minkä tahansa episodi IX:n loppuratkaisun kanssa.

Jos runoa on tulkittava ennustuksena, kenties jatkona prequel-trilogian ennustukselle tasapainosta, missä ensinnäkin on runon alkupiste (first): milloin koitti päivä, jota seuraa pimeä, jonka jälkeen paistaa valo? Oliko ensimmäinen päivä ehkä prequeleja edeltävä jedien vanha suuruuden aika, vai kenties Jedin paluun lopun, krhm, jedin paluu? Runon selvimmässä kohdassa sanotaan, että ero (difference) on mahdollista oikaista vain yhdellä tavalla, mutta mitä eroa itse asiassa tarkoitetaan: eroa päivän ja yön, valon ja pimeän välilläkö? Eikö runo jo itse tee sen selväksi sanoen niiden vuorottelevan? Entä mitä tarkoittaa ”harmaan ratkaiseminen” (resolving of gray), kun ei se aivan tunnu siihenkään viittaavan, että harmaa itsessään olisi ratkaisu?

Myös se on tietenkin täysi mysteeri, onko kyseinen runo The Force Awakensin kirjoittajien Abramsin ja Lawrence Kasdanin ja/tai Lucasfilmin tarinaryhmän tarkkaan harkitsema vihje meille vaiko ehkä sittenkin vain romaanin kirjoittajan Alan Dean Fosterin oma neronleimaus, jonka tarinaryhmä vain salli lisättävän osaksi kaanonia…

tlj-rey-kylo-throne-room

Mutta oli runo tärkeä tai ei, olivat ”Reylot” oikeassa tai eivät, ei oikeastaan ole tämän kirjoituksen kannalta olennaista. Olennaista on korkeintaan se, että uudessa trilogiassa tähän mennessä kerrotun perusteella olen sitä mieltä, että olisi suuri, tökerö virhe, jos episodi IX:ssä konflikti ratkeaisi yksinkertaisesti siten, että täysin hyvä Rey voittaisi täysin pahan Kylon.

Joka tapauksessa menin jo spekulaatioiden puolelle, eikä se oikeastaan ollut nyt tarkoitukseni. (Olen kirjoittanut tässä blogissa jo vuosi ennen The Last Jedin ensi-iltaa teoriastani siitä, kuinka uudessa trilogiassa voisi olla kyse uusien, parempien, ”harmaampien” jedien ajan alusta, eikä se teksti suinkaan kokonaan vanhentunut tuon ensi-illan myötäkään.) Tässä tarkoitukseni oli perustella, että mikä tahansa ratkaisu onkaan, episodi IX:n täytyy antaa meille loppu, joka tuntuu siltä, että tasapaino nyt palaa Voimaan.

Kyse ei ole vain siitä, että tasapainon hakeminen, valon ja pimeyden ikuinen taistelu on aina ollut Star Warsin ytimessä. Eikä vain siitä, että uusi trilogia tuntuu edetessään yhä enemmän käsittelevän juuri tuota tasapainon etsintää, puhuen sanasta aivan ääneenkin monta kertaa. Aivan loppujen lopuksi vaatimukseni perustuu siihen, että uuden trilogian viimeisen osan täytyy viimeistellä uusi selitys prequel-trilogian ennustukselle ja originaalitrilogian lopun lunastukselle, sillä siten se perustelee itsensä yhdeksänosaisen saagan lopetuksena.

Prinsessa Leian ongelman ratkaisu on sekä käytännöllinen että kaunis

Muutaman päivän sulattelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että hyväksyn episodi IX:n ratkaisun Leia Organan käsittelystä. Jossain JJ Abrams varmasti huokaisee helpotuksesta lukiessaan tämän!

Vakavammin: omalla kohdallani tätä piti miettiä hetki. Perjantainen episodi IX:n näyttelijöiden julkistushan siis paljasti, että traagisesti edesmennyt Carrie Fisher nähdään sittenkin Leiana vielä viimeisessä episodinumeroidussa Star Warsissa, käyttäen The Force Awakensista yli jääneitä ottoja. Ensimmäinen ajatukseni oli epäusko.

Star_Wars_Rebels_Leia

Kun ajattelen yli jääneiden ottojen hyödyntämistä elokuvissa, keksin ainoastaan huonoja esimerkkejä. Historia tuntee vaikkapa kauhean Trail of the Pink Panther (1982), joka koostettiin kuolleen Peter Sellersin edellisistä elokuvista yli jätetyistä huonoista otoista. (Twitterissä minulle huomautettiin, että onnistuneesta esimerkistä käy Godfather, part II:n loppukohtaus, ja se onkin totta, mutta toisaalta siinä Marlon Brando nähdäänkin enää vain vilaukselta.)

Vaikka ymmärrän toki, että Abrams ja muut tekijät kunnioittavat sekä Star Warsia että Carrie Fisherin muistoa niin paljon, että eivät päälleliimaisi kuninkaallistamme tökeröimmällä kuviteltavissa olevalla tavalla, minua huoletti, kuinka ratkaisu parhain tavoitteinkaan tehtynä voi toimia. Mitä tahansa episodi VII:stä onkaan yli jäänyt, se on kuvattu toisessa paikassa ja toiseen tarkoitukseen. Siten sen siirtäminen episodi IX:ään – toiseen paikkaan ja toiseen tarkoitukseen – vaatii joka tapauksessa kikkailua. Ehkä kokonaisia kohtauksia on kirjoitettu vain noiden käytettävissä olevien Leia-ottojen ympärille. Tuntuvatko ne sellaisilta valmiissa elokuvassakin? Voiko Leialla olla elokuvassa oikea rooli, kun hänen kohtauksissaan on tällainen pohjarajoite?

tlj-leia-hood-crait

Sittenkin olen kuitenkin valmis hyväksymään, että jos kerran elokuvan tekijät kokevat, että näin oli mahdollista tehdä, tämä oli paras vaihtoehto huonoista vaihtoehdoista.

Erittelin tässä blogissa Carrie Fisherin kuoleman jälkeen tammikuussa 2017 Leia Organan saagan lopusta puuttumisen huonoja vaihtoehtoja. Ne olivat tosiaan vain ja ainoastaan huonoja – kukin toistaan huonompia.

Tuolloin tosin vielä kuvittelin, että kuolema vaikuttaisi myös jälkituotantovaiheessa olleeseen episodi VIII:ään. Kirjoitin, että ”kasi ei voi päättyä tilanteeseen, jossa Leialla on jotain kesken, jos tiedossa on, että Leiaa ei ysissä nähdä”. Juuri näin kasi kuitenkin rohkeasti päättyi. Fisherin viimeinen roolityö säilytettiin sellaisenaan, eikä hahmolle esimerkiksi rakennettu kuolinkohtausta elokuvan loppupuolelle, vaikka se ei The Last Jediin olisi ollut edes kovin vaikeaa. Niinpä monet tuolloisista spekulaatioistani kaatuivat jo episodi VIII:aan tullessa, vaikka IX:n kokoinen varsinainen ongelma oli vasta edessä.

Jo pian Fisherin kuoleman jälkeen meille vahvistettiin monien fanien spekulaatio, että Leian todella piti olla episodi IX:ssä yhtä keskeisessä roolissa kuin Hanin VII:ssa ja Luken VIII:ssä. Tästä saattoi päätellä, että vaikka uusi trilogia on ennen kaikkea uusien hahmojen tarina, Leian rooli trilogian keskiössä olevan Kylo Renin kohtalon ratkaisussa piti olla merkittävä. Tätä tulkintaa tukevat molemmat valmistuneet elokuvatkin: The Force Awakensissa Han uhraa itsensä antaakseen pojalleen viimeisen mahdollisuuden palata valoon ennen kaikkea siksi, että Leia tätä häneltä pyysi, ja The Last Jedissä tuo poika ei kykene itse laukaisemaan ohjusta, joka tappaisi hänen äitinsä, vaikka haluaa tuhota koko tämän johtaman Vastarinnan ja on muuten valmis antamaan kaiken entisen kuolla.

trailer-leia

Jos tämä tarina – jota esimerkiksi juuri Abrams on todennäköisesti kehitellyt Lawrence Kasdanin kanssa jo The Force Awakensia kirjoittaessa – olisi haluttu kertoa episodi IX:ssä, Leia Organan rooliin olisi pitänyt valita uusi näyttelijä. Minulle uudelleencastaus olisi kyllä sopinut, sillä niin suuri kuin Carrie Fisher olikin, sitä suurempi on hänen hahmonsa Leia, ja minusta oli karmeaa, että näyttelijän poismeno estää meitä näkemästä myös hahmon seuraavia vaiheita. Mutta tämä vaihtoehto kiellettiin heti ensimmäisenä: kaikki tahot Kathleen Kennedystä alkaen totesivat, että Fisheriä ei voi korvata uudella näyttelijällä. Ja on varmasti totta, että hyvin suuri osa katsojista olisi ollut samaa mieltä. Toisenkasvoinen Leia olisi ollut liian suuri vieraannuttava tekijä episodi IX:ssä.

Paremmin suurelle yleisölle olisi voinut sulaa tietokoneratkaisu, jossa Leia olisi rakennettu IX:ään samaan tapaan kuin kuvernööri Tarkin (ja lyhyesti myös nuori Leia!) Rogue Oneen vain hetkeä ennen Fisherin kuolemaa. Joku olisi siis näytellyt Leian roolin, mutta Industrial Light & Magic olisi korjannut kasvonpiirteet Fisherin näköisiksi. Tämäkin vaihtoehto kuitenkin vedettiin julkisesti pöydältä nopeasti. Myös tämä ratkaisu olisi vetänyt liikaa huomiota itseensä: kaikki olisivat tuijottaneet koko IX:n ajan vale-Fisheriä etsien aitoutta ja epäaitoutta. Jo Rogue Onen Tarkinissa, jonka ILM varmasti teki eräänlaisena teknisenä kokeena, oli tämä ongelma: omasta mielestäni hahmo olisi kannattanut jättää vielä enemmän varjoihin, viitteellisemmäksi, jotta efekti ei olisi tuntunut valloittavan valkokangasta. Leian paikkaamisessa Tarkin-tekniikalla olisi ollut sekin ongelma, että siinä missä Peter Cushing oli kuollut jo yli 20 vuotta sitten, Fisher olisi ollut poissa vasta muutaman vuoden, joka kieltämättä jollain tapaa olisi tuonut ratkaisuun enemmän hautarauhan rikkomisen sävyjä.

Rogue-Princess-Leia

Kun Leian rooli episodi VIII:ssa vieläpä säilytettiin sellaisenaan – hahmo ei kuollut, vaan jäi henkitoreisen Vastarinnan johtoon – alkoi vaikuttaa väistämättömältä, että Leia kirjoitetaan kuolemaan tai muulla tavoin pois tarinasta episodien välissä.

Se oli vaihtoehto, joka heijasteli tosimaailmaa, ja jonka yleisö varmasti hyväksyisi, mutta tarinankerronnan kannalta se oli minusta kaikkein huonoin vaihtoehto. Olisi ollut väärin, että Skywalkerien sukusaagan yksi keskeisistä hahmoista olisi poistunut näyttämöltä alkuskrollin mainintana. Olisi ollut epäuskottavaa, että Vastarinnan johtaja ja First Orderin itsevaltiaan Kylo Renin äiti olisi vetäytynyt pois sotatoimista.

Tämän kaiken vuoksi olen jopa huomannut elätteleväni perverssiä salaista entä jos -toivetta: että Lucasfilmin olisi pitänyt ilmoittaa Carrie Fisherin kuoleman jälkeen peruvansa koko episodi IX:n. Että tämä oli nyt tässä, Millennium Falconiin pelastuneet kapinalliset ja Luke Skywalkerin galaksiin sytyttämä toivon liekki ovat se puolipiste, johon joudumme tyytymään. Että tarinaa ei ole mahdollista lopettaa ilman Leia Organaa. The Last Jedin lukuisista tunteellisista kohtauksista minua todennäköisimmin itkettävä on juuri sen loppu: se, että Carrie Fisher lausuu viimeisen repliikin ”We have everything we need”, kun meillä nimenomaan ei enää ole.

tlj-characters-end.jpg

Tämän kaiken vuoksi olen valmis hyväksymään, että yli jääneistä kohtauksista kierrätetyn Leian käyttäminen episodi IX:ssä on hyvä, jopa erinomainen ratkaisu. Me emme saa viimeisessä episodissa Leiaa siinä roolissa, jossa hänen oli määrä siinä olla, mutta saamme sentään Leian jonkinlaisessa roolissa. Että kaukainen galaksi ei menetä Leiaa hätänsä hetkellä vain siksi, että tämä meidän menetti Carrie Fisherin.

Ratkaisussa merkillepantavaa on se, että aiheesta annetuista haastattelulausunnoista päätellen se on noussut pöydälle vasta kun JJ Abrams korvasi Colin Trevorrown kirjoittaja-ohjaajana. Trevorrow olisi siis todennäköisesti ratkaissut (tämänkin) asian toisin. Abrams sen sijaan on tiennyt, mitä The Force Awakensin kuvanauhoilla on, ja päätynyt siihen tulokseen, että pystyy tekemään niillä jotain. Tiedossa on, että sekä elokuvasta että kotijulkaisujen poistetuista kohtauksista jäi yli ainakin Leian ja Maz Kanatan tapaaminen D’qarin tukikohdassa. Tietäen Fisherin eksentrisen persoonallisuuden, en ollenkaan ihmettelisi, vaikka episodi IX:ään päätyisi varsinaisten poistettujen kohtausten lisäksi myös joitakin niin sanottuja epäonnistuneita ottoja tai jopa kuvausten välillä tallennettuja kuvia. Tämä on mahdollista, jos linjaus cgi:n käyttämisestä Leian roolin rakentamisessa on käännetty toisinpäin: että Leian kasvoja ei rakenneta tietokoneella, mutta hänen vaatteensa saatetaankin rakentaa.

Ulkoelokuvallisesti on syytä huomata, että jo virallinen tiedote mainitsi, että Leian IX-rooli rakennetaan Fisherin tyttären Billie Lourdin ”tuella ja siunauksella”. Myös Fisherin veli Todd Fisher on ilmaissut ilonsa ratkaisusta. Valkokankaan-veli Mark Hamill, joka onneksi sai myös oikeasti kohdata Fisherin vielä kerran valkokankaalla The Last Jedissä, vaikuttaa niin ikään tyytyväiseltä:

Mitä sitten tulee episodi IX:n tarinaan… Niin, uskon, että esimerkiksi juuri Hamillin rooli IX:ssä on todennäköisesti kasvanut Fisherin poismenon seurauksena. Jos ja kun Leia ei nyt voi henkilökohtaisesti kohdata Kyloa (en usko, että niin tärkeään kohtaukseen sopivia klippejä on sattunut jäämään käyttämättä The Force Awakensista), joutuvat Luke (Hamill) ja Rey (Daisy Ridley) todennäköisesti kaksin vastaamaan ratkaisevista kohtaamisista entisen Ben Solon (Adam Driver) kanssa.

Vastarinnan johdon puolella Leian täytyy siirtyä ainakin ruutuajassa sivummalle, vaikka hänen yhä esitettäisiinkin johtavan toimintaa. The Last Jedin perusteella suurempaan vastuuseen lie IX:ään mennessä kasvanut sijaispoika Poe Dameron (Oscar Isaac). On myös todennäköistä, että Fisherin tosielämän tyttären Billie Lourdin hahmo luutnantti Connix on noussut vastarinnassa merkittävään asemaan, koska Lourd on nostettu cast-tiedotteessa päähahmojen joukkoon.

tlj-luke-leia-kiss

Tämä kaikki sopii kauniisti suureen perhesaagaan, ja samoin Carrie Fisherin muiston kunnioittamiseksi. Jälkimmäiseen sopii myös se, mitä oletin jo ennen The Force Awakensin ensi-iltaa, ja joka nyt vaikuttaa edelleen todennäköiseltä: että Leia Organa on originaalitrilogian pääkolmikosta se, joka jää eloon sarjan päättyessä.

Sillä ”no one’s ever really gone”, kuten Luke viimeksi kohdatessa Leialle sanoi. Carrie Fisher ei todella koskaan ole.

Episodi IX todella tarvitsee Lando Calrissiania (ja muutamia muita)

Episodi IX:n kuvaukset alkavat tämän kuukauden lopulla, ja niinpä lähellä on myös Lucasfilmin jo perinteinen näyttelijöiden julkistustiedote. Uusien Star Wars -elokuvien aikana (pää)cast on tavattu julkistaa juuri kuvausten alkamisesta kertovassa tiedotteessa.

Episodinumeroidun saagan viimeisen osan kohdalla pitkä lista nimiä on tietenkin jo tiedossa – vaikka nimilista harvenikin viime vuoden episodin ankarassa sodankäynnissä. The Last Jedin näyttelijöistä eivät palaa valkokankaalla edesmenneet Andy Serkis eli itsevaltias Snoke, Gwendoline Christie eli kapteeni Phasma ja Laura Dern eli amiraali Holdo sekä kankaan ulkopuolella traagisesti edesmennyt Carrie Fisher eli kenraali Leia Organa. Sen sijaan Mark Hamill eli mestari Luke Skywalker esiintynee kuolemastaan huolimatta käytännössä varmasti elokuvassa Voima-haamuna, mutta voi olla, että tämän suhteellisen salaisuuden varjelemiseksi hänen nimeään ei julkistustiedotteessa nähdä.

Benicio del Toron hämärää DJ:tä lukuun ottamatta kaikkien muiden The Force Awakensissa ja The Last Jedissä esiintyneiden näyttelijöiden – Daisy Ridleyn, John Boyegan, Adam Driverin, Kelly Marie Tranin ja kumppanien – voi turvallisesti olettaa palaavan trilogian viimeisessä osassa (ja jopa del Torokin voi aivan hyvin niin tehdä). Heidän lisäkseen tiedote julkistaa muutaman uudenkin näyttelijän. Vertailun vuoksi: The Last Jedin vastaavassa tuotantohetkessä julkistettiin Laura Dernin, Kelly Marie Tranin ja Benicio del Toron nimet.

Viime päivinä Hollywood-mediat ovat jo tienneet kertoa varmoiksi oletettuina tietoina kaksi nimeä: Billy Dee Williamsin ja Keri Russellin. Williamsin paluusta uutisoi The Hollywood Reporter, Russellin Star Wars -keikasta Variety. Palaan Russelliin vielä, mutta ensin on puhuttavan Landon paluusta.

Lando-Calrissian-ROTJ

Lando Calrissian: uuden trilogian puuttuva rengas.

Lando Calrissianin paluu episodissa IX on hieno ja odotettu uutinen. Yllättävänä sitä ei tosin voi pitää. Vaikka Lando saapuu originaalitrilogiaan vasta Imperiumin vastaiskun jälkimmäisellä puoliskolla ja näkyy Jedin paluussa ruudulla lopulta vain vähän, monet Star Wars -fanit ajattelivat ennen uutta trilogiaa vanhan trilogian pääsankareita pikemminkin viisikkona kuin kolmikkona: siis ei vain Lukea, Leiaa ja Hania, vaan heidän lisäkseen Chewbaccaa ja Landoa. On siis korkea aikakin, että heistä ainoa puuttuva viimein palaa!

Esimerkiksi minä odotin Landoa jo The Force Awakensiin ja sitten uudelleen The Last Jediin. Olen myös varma, että molempien episodien käsikirjoittajat tätä vaihtoehtoa myös harkitsivat.

The Force Awakensissa Landolle ei kuitenkaan ollut tilaa, koska JJ Abrams ja Lawrence Kasdan kirjoittivat tarinan siten, että jokainen vanha hahmo saa oman näyttävän paluu-kohtauksensa: Han ja Chewie Falconin ovella, Leia Takodanan taistelun jälkeen aluksesta astuen, Luke tietenkin lopussa, jopa Millennium Falcon Jakkun aavikolla. Lando oli varmasti Abramsin ja Kasdaninkin mielestä aivan liian tärkeä hahmo esimerkiksi heitettäväksi vain yhdeksi sotilasjohtajaksi Leian johtaman Vastarinnan tukikohtaan amiraali Ackbarin tapaan. Niinpä hänet oli parempi vain jättää pois koko tarinasta.

The Last Jedissä taas vanha huijari Lando olisi voinut samaan tapaan luontevasti vilahtaa Canto Bightin kasinolla, mutta Rian Johnson ei varmasti hänkään halunnut uhrata Landoa pelkkään cameoon. Ohjaaja on kertonut harkinneensa hetken Landoa DJ:n paikalle kasinolta löydettäväksi koodinmurtajaksi, mutta hylänneensä ajatuksen mahdottomana, koska oli kirjoittamassa DJ:stä petturia. Ei Lando tietenkään enää olisi voinut sankareita pettää, se aika oli kaukana takana!

lando-calrissian-solo

Viimeksi Lando nähtiin valkokankaalla toukokuussa Solossa.

Omasta mielestäni molemmissa aiemmissa episodeissa tosin on myös vaihtoehtoinen paikka Landolle, jossa hahmo ei olisi jäänyt liian pieneen rooliin.

TFA:ssa Lando olisi voinut olla uuden hahmon Maz Kanatan paikalla. Pilvikaupungin ex-omistajan ja galaksin cooleimman jäbän olisi todellakin voinut kuvitella vetäytyneen vanhoilla päivillään ikivanhan kapakan ylläpitäjäksi. Periaatteessa melkein kaikki Mazin nykyiset repliikitkin voisi sovittaa Landolle: Mazhan on kirjoitettu henkilöksi, joka tuntee Han Solon ja todennäköisesti Skywalkeritkin vuosien takaa. Minusta olisi ollut hauskaa nähdä entinen renttu antamassa harmaantuneena viisaita elämänohjeita siitä, kuinka Hanin kohtalo on palata ikuiseen taisteluun ja kuinka orvon Reyn kannattaa etsiä itse itselleen perhe (kuten me viisikko-teorian ystävät ja vanhan expanded universen kirjoittajat ajattelimme aina Landon tehnee Skywalkerien ja Hanin kanssa).

TLJ:ssä taas Lando olisi voinut olla Holdo: apujoukkoaluksien tuoma Leian vanha ystävä, joka ottaa komennon kenraalin ollessa estynyt, mutta käyttäytyy toisin kuin Poe haluaa. Koska Landolla on vahva historia individualistisena selviytyjänä, nuorella rämäpäällä Poe Dameronilla olisi ollut Landonkin alaisuudessa täysi syy epäillä tämän kyvykkyyttä Vastarinnan rippeiden pelastajana. Lopulta Lando olisi kuitenkin näyttänyt myös Poelle todellisen karvansa – ja kaiken traagiseksi huipuksi hyvittänyt kaikki vanhat konnankoukkunsa moninkertaisesti uhraamalla itsensä täräyttämällä päin Snoken tukikohta-alusta tavalla, jonka vain hänen kaltaisensa villi lentäjälegenda olisi voinut keksiä.

Omasta mielestäni molemmat ovat jossittelun arvoisia ajatuksia. Mutta ei – ymmärrän myös molempia kirjoittaja-ohjaajia. Lando Mazin paikalla olisi voinut kääntää The Force Awakensin liikaa vanhojen hahmojen varaan, eikä hänen kohtaamisensa Reyn kanssa olisi tuntunut Reyn tarinan tärkeältä käännekohdalta, koska katsojalla olisi tuossa vaiheessa ollut vahvempi tunneside Landoon kuin Reyhin. Lando Holdon paikalla taas olisi vienyt elokuvasta amiraalin arvaamattomuuden, koska katsoja ei olisi hetkeäkään uskonut Poen mukana vanhan Landon pelkuruuteen. (Lisäksi Holdon korvaaminen Landolla olisi estänyt Johnsonia kommentoimasta Poen ja Holdon suhteella miesalaisia ja naisjohtajia – eikä ratkaisu olisi toisaalta ainakaan vähentänyt kritiikkiä uudesta trilogiasta vanhojen hahmojen tappolistana.)

maz-castle-dinner

Tässä pöydässä ei istunut Lando, mutta siihen olisi ollut helppo kuvitella istumaan Landon.

Mutta annas olla siis, kun koittaa episodi IX: taas Landoa tarvitahan, katsotahan kaivatahan. Jo siksi, että viimeinen episodi on viimeinen mahdollisuus tuoda viimeinen tärkeä legenda (tai ”legacy character”, kuten Disney-Lucasfilmillä vanhoja hahmoja nimitetään) takaisin. Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että juuri nyt Landoa todella tarvitaan.

Päätuottaja Kathleen Kennedy on sanonut suoraan, että episodi IX:n piti olla ”Leian elokuva” samaan tapaan kuin episodi VII oli Hanin ja VIII Luken. On vaikea kuvitella, miten nuo suunnitelmat on ylipäätään kieputettu trilogian (ja koko episodinumeroidun saagan) tyydyttäväksi loppuratkaisuksi nyt, kun Carrie Fisherin Leia ei olekaan käytettävissä. Ainakin on todennäköistä, että osia Leialle tarkoitetusta roolista siirtyy Voima-haamu-Lukelle. Mutta taatusti on avuksi, että legendojen rosterista voidaan nyt kaivaa esiin vielä yksi legenda, joka tarvittaessa voidaan kirjoittaa yhtä uskottavasti kokeneeksi sotilasjohtajaksi kuin Skywalkerien perheenjäseneksikin. Molemmista episodi IX:ssä on Leian poissaollessa lähtökohtaisesti traaginen vaje.

On hyvä muistaa, että Lando on sarjassa Han Sololle kaikesta kyräilystä huolimatta kuin rakas veli. Tämä tarkoittaa, että Ben Solo, nykyinen First Orderin itsevaltias Kylo Ren, on vanhalle salakuljettaja-huijarille kuin rakas veljenpoika. En usko, että episodi IX voi johtaa suorastaan Landon ja Kylon väliseen ratkaisevaan kohtaamiseen (kuten se olisi ennen kohtalon käännettä voinut johtaa Leian ja Kylon väliseen ratkaisevaan kohtaamiseen), mutta ainakin Landolla on aito, syvä, katsojallekin nopeasti aukeava henkilökohtainen side uuden trilogian ytimessä olevaan Kylo Reniin.

Näissä oloissa en siis usko, että Billy Dee Williams palaisi episodi IX:ssä Landoksi pieneen cameoon. Hänen varalleen voi olla suunnitteilla mitä tahansa Mon Mothman Rogue One -roolin kokoisesta tärkeästä esiintymisestä aina Leian The Last Jedi -roolin kokoiseen lähes-pääosaan. Jonkin verran voi tosin olla kiinni siitä, kuinka työlääseen roolityöhön 81-vuotias Williams saadaan motivoitua: hän on periaatteessa näytellyt viime vuosinakin, mutta jo pitkään pääasiassa äänirooleissa ja/tai kieli poskessa. Vaan kaipa jalka nousee, kun tansseista tähtien kanssakin on vain nelisen vuotta?

Mutta jos on Billy Dee Williams siis tarpeen, ja hänen roolinsa meillä tiedossa, niin kuinka tarpeen onkaan Keri Russell, ja mikä onkaan hänen roolinsa?

Näyttelijä Keri Russell on 42-vuotias amerikkalainen, jonka viime vuosien tärkein työ on ollut vakoojasarja The Americans. Telkkarin puolella Russellilla on vahva yhteys episodi IX:n kirjoittaja-ohjaajaan: hän oli Abramsin ensimmäisen tv-sarjan Felicityn päätähti vuosina 1998-2002. Valkokankaalla hänet nähtiin pari vuotta sitten Dawn of the Planet of the ApesissaVarietyn mukaan rooliin sisältyy toiminnallisia taistelukohtauksia.

Rooli tuskin on ainakaan Reyn äidin osa, jota tietenkin ehdotettiin netissä ensimmäisenä. Sen sijaan se voisi hyvin olla Renin ritarien pahisrooli, jota ehdotettiin toisena. JJ Abrams on kertonut kehitelleensä The Force Awakensissa mainitulle ja Reyn Voima-näyssä nähdylle Kylon jengille eli Renin ritareille kokonaisen taustatarinan. Snoken ja Phasman kuoltua pahisten puolelle tarvitaan uusi uhkaava hahmo tai pari, ja Renin ritareihin palaaminen olisi trilogian päätöksessä luontevampaa kuin aivan uusien hahmojen heittäminen kehiin (terveisiä George-sedälle ja kenraali Grievousille!). Sukupuolipoliittisesti voisi myös ynnäillä, että First Orderin rivit kaipaavat naista enemmän kuin Vastarinta.

the-americans-keri-russell

Keri Russell äskettäin päättyneessä sarjassa The Americans.

On silti hyvä muistaa, että joku meille esitellään episodi IX:ssä Vastarinnan Leian jälkeisenä johtajanakin, ja ellei se ole Poe tai Lando (tai Maz!), veikkaan kokonaan uutta näyttelijää. Sekin voisi siis olla Keri Russellin rooli – tai ellei ole, siihen rooliin tarvitaan tämän jossittelun päätteeksi vielä joku.

Olen alkanut elätellä spekulaatioita eräästä Legacy-characterista, jonka voisi vielä kaivaa vanhoista elokuvista Landon ja Luke-haamun tueksi puuttuvaa Leiaa korvaamaan: nimittäin mainittu Mon Mothma.

Vanhassa expanded universessa Mon Mothmalle kirjoitettiin jossain vaiheessa kuolemakin, mutta ne tarinat ovat nyt Legends-leiman alla, eivätkä enää nykyistä kaanonia. Vanhan Tasavallan senaattorinakin toiminut kapinajohtaja olisi Wookieepedian mukaan uuden trilogian aikaan yli 80-vuotias, mutta nykyisen kaanonin Bloodline-kirja on erittäin huolellinen kertoessaan toistuvasti, että Mon Mothma oli ainakin vielä kuusi vuotta ennen The Force Awakensia elossa, vaikkakin vaikean sairauden vuoksi poissa politiikasta – eikä siksi todennäköisesti myöskään paikalla Hosnian Primella sen räjähtäessä TFA:ssa.

Nämä maininnat eivät ole vahinkoja. En ihmettelisi, vaikka Lucasfilmin kaukonäköinen tarinaryhmä olisi halunnut kirjaan nämä maininnat (ja nuoremman Mon Mothman esiintymiset Rogue Onessa ja Rebelsissä) eräänlaiseksi takaportiksi siltä varalta, että vanhan Kapinaliiton ikonisinta johtajaa tarvittaisiinkin vielä uudessa trilogiassa.

Judi Dench, haloo?

MonMothma-ROTJ

Kapinaliiton kokeinen johtaja silloin ennen: Mon Mothma (Caroline Blakiston) Jedin paluussa.

Tämä on kriisi, ja se on kestänyt jo aivan liian kauan

Noin vuosi sitten Lucasfilmin toimitusjohtajasta ja uusien Star Wars -elokuvien vastaavasta tuottajasta Kathleen Kennedystä veikkailtiin jopa koko Disney-yhtiön seuraavaa toimitusjohtajaa. Tällä viikolla supistiin, josko Kennedy saisi potkut nykyisestäkin työstään.

Sitäkin isompi tämän viikon puheenaihe oli Kelly Marie Tranin poistuminen Instagramista nettikiusaajien ajamana. Näillä asioilla on, valitettavasti, yhteytensä, eikä se ole vain se, että Tranin kiusaajat riemuitsisivat myös Kennedyn potkuista. Viimeistään tätä kirjoitusta kirjoittaessani minäkin olen lopulta tullut siihen tulokseen, että tilannetta on perusteltua kutsua kriisiksi. Tarkoitan: siinä missä aiemmin tässä blogissa olen käyttänyt tuota sanaa esimerkiksi pohtiessani sitä, onko Star Wars -franchise kriisissä jatkuvien tekijävaihdosten myötä, voidaan sellaiset pohdinnat lopettaa, ynnätä franchisen kehitykseen mukaan fandomin tila, ja todeta, että jep, kriisissä on.

Kathleen-Kennedy-bts-rogue-one.jpg

Vastaava tuottaja Kathleen Kennedy (keskellä) Rogue Onen kuvauksissa.

Otetaan ensiksi tapaus toimitusjohtaja Kathleen Kennedyn asema. Tasan vuosi sitten kaikki tosiaan näytti vielä aivan toisenlaiselta: The Last Jedi oli valmistumassa sujuvammin ja etuajassa toisin kuin edeltäjänsä, ja seuraavan elokuvan Solon kuvaukset olivat jo pitkällä. Sitten Solon ohjaajat saivat potkut kesäkuun puolivälissä, ja siitä lähtien Kennedyllä tuskin on ollut kovin kevyitä työpäiviä. Tässä välissä ensi-iltansa saaneista elokuvista The Last Jedi oli arvostelumenestys ja maailman siihen asti 9. menestynein elokuva, mutta sai aikaan sitä vihaavien fanien sitkeän alakulttuurin, joka ehdottomasti on jo vaikuttanut suuren yleisön kuvaan uusista Star Wars -elokuvista. Solo taas sai lähes kaikilta kädenlämpöiset arviot, mikä on kyllä paremmin kuin prequelit aikanaan, mutta on osoittautumassa taloudellisesti flopiksi ja näyttää tuottavan yhtiölle lippuluukuilla jopa tappiota.

Kumpikaan elokuva ei varmaankaan yksinään horjuttaisi Kennedyn asemaa eikä sen enempää Lucasfilmin tai Star Warsin brändiä. Erityisesti Solo unohdettaisiin (ja unohdettaneen nytkin) nopeasti. Sen lopullinen tappiollisuuskin on minusta suhteellista. Filmi on tällä hetkellä tuottanut 276 miljoonaa dollaria, mikä on odotuksiin ja edellisiin Disneyn Star Warseihin (Rogue Onekin ylitti miljardin) surkean vähän, ja loppulukema taitaa tosiaan hyvinkin jäädä sen alle, mikä tulkitaan elokuvan kokonaishinnaksi, kun noin 250 miljoonan tuotantokustannuksiin ynnätään markkinointikulut. On kuitenkin hyvä huomata, että lipunmyynnin lisäksi Lucasfilm saa todellisuudessa huomattavan osan tuloistaan oheistuotteiden lisenssien kautta, ja Solokin tietenkin osaltaan ylläpitää myös tätä toista tulonmuodostustapaa. Disneyn osakkeenomistajat eivät ilahdu tappioista, mutta kyllä Star Wars -brändi kokonaisuutena tuottaa heille koko ajan rahaa.

solo-han-chewie-beckett

Solo: Disneyn kauden neljäs Star Wars -elokuva ja ensimmäinen floppi.

Floppi on kuitenkin piinallinen juuri nyt, kun brändi on samaan aikaan toisenlaisissa, mahdollisesti vakavammissa ongelmissa. The Last Jedin ensi-illasta alkanut kuohunta ei ole vaimentunut, vaikka siitä on jo puoli vuotta. Vaimentumattomuudessaan tilanne on oikeastaan vain pahentunut.

Rose Ticoa näytellyt Kelly Marie Tran tosiaan poisti Instagram-tilinsä. Rosen hahmoahan jotkut kritisoivat elokuvan ilmestyessä ihan asiallisinkin argumentein (olinpa minäkin hahmoon hieman pettynyt),  mutta mukavan näyttelijäparan törkeällä kohtelulla ei tietenkään ole enää mitään tekemistä elokuvakritiikin kanssa – etenkään kun kritiikki liittyy enemmän käsikirjoitukseen kuin näyttelijäsuoritukseen.

Tapaus on selvästi toiminut herätyskellon pirinänä, sillä valtavat joukot ovat tällä viikolla julistaneet tukeaan Tranille. Tapahtuneeseen tarttuivat fanisivujen lisäksi monet mediatkin, The Late Shown irvaileva vastatraileri komeana esimerkkinä. Vähemmin äänin meni nimittäin aiemmin ohi, että myös Lucasfilmin pitkäaikainen fanisuhde-puhemies Pablo Hidalgo nollasi Twitter-accounttinsa juuri Solon ensi-illan alla, ilmeisesti samasta syystä. Tai se, että Daisy Ridley jätti somen jo paljon ennen The Last Jediä. Vihamielisten tahojen kohteisiin on tietenkin koko ajan kuulunut myös Kathleen Kennedy, TLJ:n ohjaajasta Rian Johnsonista puhumattakaan. Lievimmilläänkin kyse on ollut jatkuvasta epäasiallisesta häiriköinnistä, pahimmillaan tappouhkauksista. Vaikka kohteina on siis myös miehiä, ilmiöön liittyy selvästi piirteitä internetissä yleisesti viime vuosina pahentuneista rasistisista ja naisvihamielisistä liikkeistä. Koska pahin SW-vihapuhe on erityisesti yhdysvaltalaista, liikkeeseen kytkeytyy todennäköisesti myös maan kaksinapainen sisäpoliittinen tilanne: ei ole liioiteltua olettaa, että Tranin kiusaajat ovat todennäköisesti politiikan isojen pihojen kiusaajan Trumpin kannattajia.

kellymarietran

Kelly Marie Tran, ehkä Star Wars -franchisen vilpittömän positiivisin näyttelijä.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani Facebookissa julkaistiin ”Down With Disney’s Treatment of Franchises and its Fanboys” -tilillä manifesti, jossa Tranin kiusaamisesta ottaa aktiivisesti kunnian henkilö tai ryhmittymä, joka julistaa jihad-henkisillä sanavalinnoilla taistelevansa ”heterojen valkoisten miessankarien” ja Legends-tarinoiden kaanoniksi palauttamisen puolesta. Kirjoittaja ilmoittaa olevansa myös TLJ:n Rotten Tomatoes -arvosanan laskemisen bottihyökkäyksen takana. On mahdoton sanoa, mikä osa julistuksesta on totta, mutta ainakaan se ei ole kokonaisuudessaan feikki eikä esimerkiksi parodia TLJ-vihaajista: sama FB-tili on julistanut vastaavaa viestiä jo pitempään.

Viesti on vastenmielinen, mutta ainakin se on rehellinen. Kirjoittaja luulee edustavansa ”todellista kapinaliittoa”, mutta todellisuudessa hänen sanansa ovat täyttä Imperiumia. Kirjoittajan itse käyttämä jihad-vertauskin on osuva, sillä kyse on tosiaan terrorismista. Tämä on vihaisten ihmisten toteuttamaa henkistä väkivaltaa, jolla aktiivisesti tavoitellaan pelon luomista kohteisiinsa. Nämä ihmiset hurraisivat, jos Kathleen Kennedy saisi potkut, vaikka ne potkut todellisuudessa johtuisivat pelkästään Solo-sotkusta tai dollareista eivätkä millään tavalla siitä, onko uuden trilogian pääosassa tarpeeksi monta valkoista heteromiestä tai siitä, onko Luke Skywalkerin elämä kulkenut samoin kuin vanhassa expanded universessa, jota nyt Legends-tarinoiksi nimitetään.

Legendsbookcover.jpg

Legends: kansikuvanäytettä Luken myöhemmistä seikkailuista, jotka eräät jihadistit hyväksyvät.

Voisi kuvitella, että ihmiset, jotka eivät lainkaan pidä jostain elokuvasta, kyllästyisivät käyttämään aikaansa sen äärellä viimeistään puolessa vuodessa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jotkut ovat suorastaan ottaneet identiteetikseen tämän pakkomielteisen riehumisen. On mahdotonta esimerkiksi kuvitella, että edellämainitun jihad-viestin kirjoittaja itsekään uskoisi, että hänen toimintansa todella johtaisi Legends-kirjoihin perustuvien vaihtoehtoisten elokuvaepisodien VII-IX tuottamiseen.

Sivuraapaisen tässä kohtaa The Last Jedin sisältökysymyksiä, vaikka – huomatkaa! – en missään tapauksessa tarkoita väittää, että kaikki elokuvaan pettyneet olisivat nettihäiriköitä. Tämän tekstin varsinaisille lukijoille voin vielä tähdentää, että suomenkielinen SW-fandom on nähdäkseni ja onneksemme pysynyt koko kevään ajan huojentavan asiallisena. Uskon ihmisyyteen sen verran, että tiedän, että TLJ:stä voi olla pitämättä ilman, että se johtaa Kelly Marie Tranin somepiinaamiseen. (Ah, kuinka ironista onkaan se, että Tranin hahmon Rosen viesti elokuvassa oli juuri, että voittoa ei saavuteta vihaamalla vastustajaa.)

Olen aiemmin kirjoittanut tulkintani siitä, että TLJ:stä pitämättömät eivät ehkä tajunneet The Last Jedin olevan ensisijaisesti jatko-osa The Force Awakensille eikä originaalitrilogialle. Näin ajattelen yhä, mutta mitä tulee näihin kaikkein vihaisimpiin TLJ-nettiriehujiin, teoriani on, että he vasta viime joulukuussa tajusivat, että eivät oikeastaan pidä Star Wars -elokuvista – eivätkä ole suostuneet todella myöntämään tätä itselleen, vaan luulevat edelleen vian olevan heidän itsensä sijaan niissä elokuvissa. Että he ovat vuosien aikana rakentaneet itselleen identiteetin Star Wars -faneina, vaikka ovat todellisuudessa pitäneet vain niistä kahdesta tai kolmesta yli 35 vuotta sitten valmistuneesta elokuvasta joista kuka tahansa ei-fanikin, ja sen jälkeen vain murjottaneet mukana prequel-vuosista uuteen aikaan. Koska The Last Jedi näytti karvansa selvemmin kuin The Force Awakens – joka oli esimerkiksi rakenteeltaan ja kuvastoltaan melkein kuin originaalileffan remake – se paljasti uuden trilogian avausta paremmin, millaisia Star Wars -elokuvat ovat tai ainakin millaisia ne nykyisten tekijöidensä käsissä. Syntyi tilanne, jossa ihminen suuttui Rian Johnsonille siitä, että Johnsonkaan ei, kuten ei vanhentunut Lucas eikä JJ Abrams, tehnyt elokuvaa, josta hän olisi voinut pitää yhtä paljon kuin Imperiumin vastaiskusta.

(Tosin osa vihaajien kommenteista vihjaa käsityksiin, jotka olisi voinut kyllä tajuta jo paljon aiemminkin. On suorastaan koomista, että jotkut onnistuvatkin näkemään Star Warsin valkoisille heteromiehille varattuna sankaritarinana, kun koko sarjan ytimessä on 1970-luvulta lähtien ollut vahvojen naisten johtaman, monimuotoisen ja -rotuisen kapinaliiton oikeutettu taistelu fasistista diktatuuria vastaan.)

Mutta jos siis minulta kysytään, The Last Jediä tai Disneyn Star Warseihin laajemmin inhoavan ”oikea reaktio” (lainausmerkit ovat toki paikallaan tällaisia ohjeita antaessa) olisi ymmärtää, että hän ja Star Wars -elokuvat ovat kasvaneet erilleen, ja siirtyä ymmärtäväisesti sivummalle. Ainakaan oikea reaktio ei ole suuttua henkilökohtaisesti siitä, että nimenomaan TLJ olisi yhtenä teoksena kerralla pilannut Star Warsin kaikilta, ja alkaa vainota sen tekijöitä tai siitä pitäviä faneja netissä.

tlj-crait-luke

The Last Jedi – elokuva, joka hyvin monien mielestä on jopa Disneyn Star Warseista paras.

Palaan suoremmin tämänhetkiseen tilanteeseen. Kriisinä tilannetta on syytä pitää siksi, että se ei tunnu rauhoittuvan kuukausien kulumisesta huolimatta, ja siksi, että se vaikuttaa siihen, millaisena Star Wars -franchise näyttäytyy. Juuri tällä hetkellä se näyttäytyy elokuvamaailman suosituimpana franchisena, jolla on vihaisimmat fanit, jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään. Franchisena, jonka pariin ryhtyvät ohjaajat ja näyttelijät eivät enää joudu vain varautumaan isoihin paineisiin ja kadulla tunnistamisen lisääntymiseen, vaan vihaviesteihin ja tappouhkauksiin. Franchisena, jonka niin sanotuissa faneissa on sellaisiakin, jotka iloitsevat, jos elokuvat epäonnistuvat tai floppaavat.

Kirjoitin viikko sitten Solon taloudellisen (ja siis katsojaluvullisen) epäonnistumisen syistä. Ynnäsin niiksi yleisen Star Wars -uupumuksen (liian paljon liian tiheään), kilpailijat (Avengers: Infinity War ynnä muut isot franchise-elokuvat aivan lähellä tätä), ongelmallisen tuotannon aiheuttamat ennakko-odotukset (”se on kummiskin huono”), vaatimattomat arviot/kuulopuheet (”ei se ollut mitenkään erityinen”) ja myös sen, että osa katsojista tosiaan pettyi edellisiin elokuviin.

Koska elokuvat ovat myös bisnestä, on mielenkiintoista katsoa sijoittajayhtiö Cowenin analyytikkojen Doug Creutzin ja Stephen Gagolan huolellista analyysiä Solon taloudellisesta epäonnistumisesta. Heidän mukaansa kyse ei nimittäin ollut esimerkiksi Star Wars -uupumuksesta tai liian lyhyestä aikavälistä The Last Jediin sinänsä, vaan varsin yksinkertaisesti huonosta markkinoinnista. Miehet kertaavat Rogue Onen ensimmäisen teaserin ilmestyneen 247 päivää ennen ensi-iltaa. Solon teaser nähtiin vasta 108 päivää ennen elokuvaa, jonka jälkeen elokuvan markkinointi alkoi kunnolla vasta kuukausi ennen enskaria. Mikä vielä kiintoisampaa, Creutz ja Gagola tulkitsevat Rogue Onen ensimmäisen teaserin esitelleen selkeästi Jyn Erson uutena päähenkilönä, mutta laskevat Alden Ehrenreichin kasvojen olleen ensimmäisessä teaserissa nähtävillä vain 10 sekunnin ajan. ”Disneyn markkinointiosastolla oli mielestämme vain yksi tehtävä: myydä Alden Ehrenreich meille Han Solona”, he kirjoittavat – ja päättelevät tämän siis epäonnistuneen.

Tästä on helppo olla samaa mieltä. Tosin mieleni tekee täsmentää Creutzille ja Gagolalle (jotka eivät taida tätä lukea), että markkinoinnin vaisuutta ei voi tarkastella erillään The Last Jedin ja Solon välisestä aikaikkunasta, koska on selvää, että Disney aloitti Solon markkinoinnin myöhään nimenomaan siksi, että studiolla oli päätetty julkaista elokuvat näin lähellä toisiaan ja markkinoida ensin täysillä niistä ensimmäistä. Mutta totta, periaatteessa mikään ei olisi estänyt näyttämästä Solon teaseria jo ennen The Last Jedin ensi-iltaa kuten verrokkifirman Marvelin leffojen puolella jatkuvasti lomittain tehdään – ja ehdottomasti mikään ei olisi estänyt lyömästä päähenkilökeskeisempää markkinointia paremmin käyntiin tänä keväänä.

HS-353488_R

Alden Ehrenreich: mies, jota meille ei tarpeeksi myyty Han Solona?

Joka tapauksessa: jos Cowenin analyytikot ovat oikeassa, Solon epäonnistuminen ei varsinaisesti liity mitenkään Star Warsin suurempaan kriisiin, ja miehet jatkavatkin ennustustaan olettaen episodi IX:n tekevän puolentoista vuoden päästä enemmän rahaa kuin VIII teki. He kuitenkin kiinnittävät huomiota myös Disney-Lucasfilmin yleisiin tuotanto-ongelmiin kaikkien Star Wars -elokuviensa (paitsi siis kiistellyn The Last Jedin!) kohdalla, ja siihen heillä on myös kiinnostava esitys (”vaikka kukaan ei ole kysynyt”). Creutz ja Gagola ehdottavat nimittäin The Clone Warsin ja Rebelsin tuottajan ja showrunnerin Dave Filonin nostamista korkeampaan asemaan Lucasfilmillä. ”Filoni on luonut yli 10 kertaa enemmän Star Wars -sisältöjä kuin kaikki elokuvat yhteensä, ja omasta mielestäni hän ’tajuaa’ Star Warsin paremmin kuin kukaan”, analyytikko sanoo, ja tunnustautuu (hyvin ei-analyytikkomaisesti) faniksi ja linkkaa Rebelsin kakkoskauden loppukohtaukseen Youtubeen.

Analyytikot eivät siis suoraan ehdota Kennedyn potkuja ja korvaamista Filonilla, ainoastaan Filonin ylentämistä tai korottamista näkyvämmälle paikalle. Talousmielessä heidän oletuksensa ilmeisesti on, että Filoni kapellimestaroisi sekä ongelmattomammin valmistuvia että faneille sulavampia elokuvia.

Ehdotus on siksi kiinnostava, että sijoittajien käsissähän tämä viime kädessä on. Jos Disneyn suurimmat osakkeenomistajat ovat sitä mieltä, että Star Wars on rahantekoyksikkönä kriisissä, on emoyhtiön tehtävä jotain kriisin ratkaisemiseksi. Pelkkää rahaa katsovien sijoittajien silmissä myös The Last Jedi oli nimittäin 1,3 miljardilla dollarillaan pettymys verrattuna kahden miljardin rajan rikkoneeseen huippusuosittuun edeltäjäänsä, ja huonon maineen aiheuttaman vahingon yritystoiminnalle he joka tapauksessa tunnistavat. Perinteisen yritystoiminnan ratkaisu olisi johtajan vaihtaminen, mutta luovalla alalla se ei tietysti ole ihan näin yksinkertaista – paitsi että Kennedy on itse Lucasfilmissä vahvasti ajanut toimintatapaa, jossa kirjoittajat ja ohjaajat nimenomaan saavat väistyä vaikka sitten jopa kesken tuotannon.

dave-filoni-rebels

Dave Filoni, cowboy-hattuinen animaatiomestari.

Hollywoodin sisäpiiriläisten Ankler-newsletterin mukaan vaihto olisikin edessä syyskuussa. Minä veikkasin vielä viime viikolla, että Kennedyn asema ei Solon tuotoista horjuisi, mutta enää en ole varma. Näiden asiantuntija-arvioiden lisäksi olen nimittäin alkanut miettiä, että Kennedyä itseäänkään ei varmasti loputtomiin hotsita jatkaa fanipoikien sylkykuppina. Hänhän ei ole koskaan ollut pelkkä yritysjohtaja: Steven Spielbergin assistentin tehtävästä ponnistettuaan Kennedy on ollut tuottamassa viime vuosikymmenten suurimpia menestyselokuvia, ja silti vielä The Last Jedin blurayllakin nähdään, kuinka toimitusjohtaja on itse paikalla Mark Hamillin kotona (oletan) pidetyssä varhaisessa ja intiimissä käsiksen läpikäynnissä.

Kennedy oli varmasti oikea valinta käynnistämään Lucasfilmin uudelleen, mutta mitä tahansa mieltä hänestä olemme, hän ei ole syytön uusien Star Warsien tuotanto-ongelmiin ja jatkuviin tekijävaihdoksiin. Samalla häntä aivan varmasti itseäänkin mietityttää, kannattaako virkaan lopullisesti jämähtää. Kennedy on 65-vuotias, siis vain muutama vuosi nuorempi kuin hänet seuraajakseen valinnut George Lucas oli eläköityessään, ja myös Kennedy on todellakin vaurastunut työllään. Hänen ei ole mikään pakko kestää mitä tahansa, ja toisaalta hän voi vielä hyvin vaikka perustaa Kathleen Kennedy Studion ja tuottaa kymmenkunta aivan muuta elokuvaa haluamiensa ohjaajien kanssa, jos niin haluaa.

Jos Kennedy todella väistyy itse tai joutuu lähtemään, ei ole mahdotonta, että analyytikkojen toive toteutuisi. Lucasfilmin tuotteet voisivat hyötyäkin tilanteesta, jossa sen luova johtaja ei olisi kivenkova bisnesihminen – ja ehdottomasti Disneyn olisi valittava Kennedyn tilalle luovaan vastuuseen joku, joka rauhoittaisi tyytymätöntä osaa faneista. Dave Filoni, jonka Lucas itse tavallaan The Clone Warsin myötä valitsi seuraajakseen Star Wars -tarinankertojana jo ennen Kennedyä, on varmasti vahvin ehdokas sellaiseksi – vaikka mikään tae myrskyn rauhoittamisesta hänkään ei olisi, sillä esimerkiksi edellä mainittu jihad-puheinen FB-tili näyttää inhoavan myös Filonin sarjoja. Taloudellisen vastuun puolella siirto suorastaan Lucasfilmin johtoon olisi Filonille tietenkin valtava askel isompiin saappaisiin, mutta samaan tapaan niihin kasvoi myös Disneyn omistaman Marvel Studiosin Kevin Feige, joka tuli taloon nimenomaan luovana supersankarileffojen asiantuntija-tuottajana, mutta päätyi johtamaan myös komeasti menestyvää yritystä.

esb-yoda.jpg

”A Jedi uses The Force for knowledge and defense. Never for attack.” (Yoda)

Kävi Kennedyn miten kävi, hänen poistumisensa ei sinänsä olisi ratkaisu tähän syvempään ongelmaan. Kenties jopa päinvastoin, sillä fanijihadistit julistaisivat Kennedyn väistymistä henkilökohtaisena voittonaan.

Minun SW-somefiidini on selvästi rakennettu niin, että siellä näkyy nytkin enemmän keskustelua vihapuheesta kuin sitä itseään vihapuhetta. Vaikka somekuplat ovat ehkä osa ongelmaa, tällä hetkellä minun on vaikea nähdä enää muuta ratkaisua kuin leirijakojen virallistaminen. Unohdetaan sovintovaihe ja siirrytään eroprosessiin. Esimerkiksi Tranin puolesta kampanjoiminen on oikein hyvä, sillä törpöille on tehtävä selväksi, ettei tällainen ole hyväksyttävää, mutta pohjimmiltaan meidän on toivottava, että he itse ymmärtävät lähteä.  Jos ette pidä näistä elokuvista, ettekä osaa käyttäytyä, voitte vain yksinkertaisesti jättää tämän franchisen meille, kiitos.