Suomen Disney+ sai alaotsikon Star Wars Vintage: Entisten aikojen telkkarioheistuotteiden pelastaminen arkistoista on kulttuuriteko

Posted on 24/06/2021 by Aki Jörgensen

Suoratoistopalvelu Disney+ sai viime perjantaina vaivihkaa uutta Star Wars -sisältöä.

Ainakaan minulle nämä sisällöt eivät näy erityisen hyvin esimerkiksi palvelun etusivulla ja vielä julkaisupäivänä niillä ei myöskään ollut omaa ”väliotsikkoa” Star Wars -sivulla, joten tuntui siltä, että käyttäjän pitäisi melkeinpä osata itse näitä etsiä, että ne löytäisi.

Viikonlopun jälkeen väliotsikko kuitenkin löytyi, ja tarkoittamani ohjelmat listautuvat Star Wars -sivulla uuden Star Wars Vintage -väliotsikon alle. Eivät ne tosiaan sanan varsinaisessa merkitksessä uutta sisältöä olekaan – mutta pitkään vaikeasti nähtävillä ollutta kuitenkin. Kyllä tämä ihan tapaus on!

Star Wars Vintage -otsikon alta Disney+:sta löytyvät siis nyt nämä:

Caravan of Courage, tunnettu aikanaan myös nimellä The Ewok Adventure ja Suomessa nimellä Ewokien taistelu: elokuva vuodelta 1984
Ewoks: The Battle for Endor, Suomessa tunnettu aiemmin nimellä Ewoks: Taistelu Endorista ja nyt nimellä Ewoks: Endorin taistelu: elokuva vuodelta 1985
The Story of the Faithful Wookiee: 9-minuuttinen lyhytanimaatio vuodelta 1978
Ewoks: animaatiosarja vuosilta 1985-86
Clone Wars: animaatiosarja vuosilta 2003-05

Kyseessä ovat siis entisten aikojen Star Wars -telkkarioheistuotteet – tai ainakin joukko niistä keskeisimpiä. Ne eivät ole kaanonia, ainakaan enää nykyistä – ja oikeastaan näistä vain Clone Wars sitä koskaan millään merkityksellisellä tavalla olikaan. Kaanonista irtoaminen ei siis oikeastaan ole muuttanut näiden arvossa mitään. Käyn seuraavassa läpi, mistä näissä on kyse.

Todettakoon kuitenkin heti kärkeen ”tietäville tietäjille”, että kyllä, joukosta tosiaan puuttuu yksi ilmeinen tähän Vintage-kategoriaan yhtälailla kuuluva nimike. Droids-animaatiosarja vuodelta 1985 on kuitenkin varmasti tulossa perässä, sillä se puuttui myös kansainvälisillä markkinoilla Disney+:sta, kun nämä nyt meille tarjoillut Vintage-nimikkeet julkaistiin pari kuukautta sitten esimerkiksi englanninkielisillä markkina-alueilla. Koska Droids ilmestyi jenkeillekin ”plussaan” nyt samalla päivällä kun nämä muut meille, voi olettaa Droidsin saapuvan meillekin tekstitettynä pienellä viiveellä.

Ewok-elokuvat Caravan of Courage (1984) ja Ewoks: The Battle for Endor (1985) ovat kirjaimellisesti tulkittuna ensimmäiset Star Wars standalone- tai spinoff-elokuvat, jotka edeltävät siis sellaisena markkinoitua Rogue Onea yli 30 vuodella.

Se, että niitä ei nyt sellaisiksi tunnusteta, ei kuitenkaan oikeastaan ole Disneyn revisionismia. Ei niitä nimittäin varsinaisesti ajateltu sellaisina ennen Disneyn aikaakaan.

George Lucasilla oli jo hyvin varhain ajatus, että hänen Star Wars -elokuvansa pohjalta olisi mahdollista tehdä varsinaisten jatko- ja esiosien lisäksi myös irrallisia elokuvia. Lucas ei ilmeisesti niinkään ajatellut yksittäisten hahmojen ympärille rakennettuja seikkailuja vaan nimenomaan tarinoita, jotka keskittyisivät (hänen omien esimerkkiensä mukaan!) esimerkiksi pelkkiin droideihin tai pelkkiin wookieeihin. Elokuvina näistä kuitenkin toteutettiin Lucasin aikana vain nämä kaksi Ewok-elokuvaa – tosin wookieeiden omana standalonea voidaan pitää pahamaineista Holiday Specialia (1978), johon palaan tässä kirjoituksessa myöhemmin.

Ewok-leffat tehtiin alunperin telkkariin, mutta Star Warsien suuren suosion vuoksi niistä ainakin ensimmäistä levitettiin monissa maissa valkokankailla. Näin myös Suomessa, jossa sen nimi tosiaan oli Ewokien taistelu. Koska jatko-osan englanninkielinenkin nimi on puolestaan Battle for Endor, käytän tässä nyt selvyydeksi alkuperäisnimiä. Disney+:ssa leffojen onnettomat käännösnimet ovat olleet yleisemmänkin huvin/surkuttelun aiheena, ja tällä kertaa mennään nyt siis jostain syystä sillä, että entinen Ewokien taistelu on suomalaisillekin Caravan of Courage, mutta sen jatko-osa on Ewoks: Endorin taistelu…

1980-luvulla Ewok-leffat julkaistiin toki myös videolla, mutta sen jälkeen ne ovat saaneet viettää suurimman osan aikaansa Lucasfilmin holveissa. Niitä ei ole varsinaisesti piiloteltu siihen tapaan kuin Holiday Specialia, mutta ei kovin laajalti levitettykään. Eikä niitä missään tapauksessa ole koskaan laskettu ”varsinaisiksi” Star Wars -elokuviksi, vaikka oikeita Lucasfilm-tuotantoja ovatkin.

Esimerkiksi Suomessa molemmat Ewok-leffat on esitetty telkkarissa yhden ainoan kerran, MTV3:lla vuoden 1995 lopussa, ja silloin minäkin olen ne ensimmäisen kerran nähnyt. Dvd:llä leffapari on tietääkseni julkaistu koko maailmassa vain kertaalleen: vuonna 2004, vain Yhdysvalloissa ja hyvin halpishenkisenä kaksipuolisena levynä, jonka toisella puolella oli Caravan of Courage ja toisella puolella Battle for Endor. Täten on oikeasti aika hieno juttu, että elokuvat ovat nyt Disney+:ssa helposti kenen tahansa nähtävillä ja vieläpä suomeksi tekstitettynä.

Julkaisuhistoria kuitenkin kuvaa sitä, mitä Ewok-leffat ovat. Niissä ei ole mitään erityisempää hävettävää, mutta ei erityisempää ihailtavaakaan. Tuttuja nallekarhuja lukuun ottamatta niillä ei ole käytännössä mitään yhteyttä varsinaisiin Star Wars -elokuviin. Ne vertautuvat pikemminkin Labyrinthin kaltaisiin 1980-luvun (pääasiassa) lapsille suunnattuihin fantasiaelokuviin, ja koska siten niiden tyyli on tuttu monille kolme-neljäkymppisille, ainakin sen ikäinen voi tänä päivänä katsoa niitä nostalgialasien läpi, vaikka Ewok-leffat olisivat jääneet lapsena näkemättäkin. Mutta ne eivät ole unohdettuja helmiä sen paremmin 1980-luvun kevyinä fantasiaelokuvina kuin Star Wars -teoksinakaan.

Ewok-leffoissa näkyy siis ehdottomasti niiden tausta aikansa tv-elokuvina, jo heti alkaen siitä ketkä ne ovat tehneet. Ykköselokuvan ohjaaja John Korty ja käsikirjoittaja Bob Carrau tai kakkosessa molemmista vastanneet veljekset Ken ja Jim Wheat eivät ole nimiä, joita kovin moni tunnistaisi. Yhteensäkin heidän tunnetuin suoritteensa saattaa olla se, että Wheatit käsikirjoittivat neljännen Painajaisen Elm Streetillä eli Renny Harlinin Hollywood-läpimurron.

Tästä kaikesta huolimatta Ewok-elokuvat olivat aikansa aitoja Star Wars -oheistarinoita. Molemmat leffat perustuvat itsensä George Lucasin kehittelemiin tarinoihin. Wicket-ewokin roolissa nähdään alkuperäisesittäjä Warwick Davis, joka oli tuolloin noin 14-vuotias. Leffoja kuvattiin suloisesti Lucasin oman Skywalker Ranchin lähituntumassa. Tuotantosuunnittelusta vastasi tuleva Hollywood-ohjaaja Joe Johnston, tuolloin ”oikeiden” Star Warsien tehosteiden veteraani, joka osaltaan toi elokuvien tunnelmaan jatkuvuutta. Halpuudestaan ja stop motion -animaatioiden hellyttävyydestä huolimatta Ewok-leffat näyttävätkin kutakuinkin Jedin paluun jatkumoon sopivilta – kuten ne siis rehellisesti katsoen ovatkin.

Mitä tulee leffojen juoneen, monilla Ewok-elokuvat kauan sitten nähneillä on niistä kaksi muistikuvaa. Moni muistaa niiden ärsyttävät lapsipäähenkilöt. Ja moni muistaa, että ne ovat paikoin yllättävän synkkiä ja väkivaltaisia. Molemmat maineet ovat ansaittuja. Etenkin Battle for Endorin avauskäänne on suorastaan legendaarisen tyly jopa Lucasilta, jonka elokuvissa kyllä tavataan muutenkin jäädä orvoiksi tiheämpään kuin keskimäärin. Suomessa sen vhs-julkaisun ikäraja oli 1980-luvulla jopa K14.

The Story of the Faithful Wookiee näyttäytyy Disney+:ssa nyt jokseenkin anakronistisena. Ensinnäkin 9-minuuttisen lyhärin otsikko on keksitty tätä julkaisua varten – ja toiseksi sen julkaisuvuodeksi ilmoitetaan palvelussa 2021, joka ei siis lainkaan pidä paikkansa. Nimi on myös omituinen, koska se ei kuvaa yhtään sitä, mistä pätkä vuosikymmenten ajan on muistettu.

Todellisuudessa kyse on animoidusta lyhytelokuvasta, joka nähtiin legendaarisen ja legendaarisen hirveän Star Wars Holiday Specialin keskellä vuonna 1978. Yleisesti tunnustettua on, että tämä animaatiopätkä on kyseisen tv-spesiaalin ainoa katsomisen kestävä kohta.

Kokonaista Holiday Specialia ”Star Wars Vintage” -otsikon alla tuskin koskaan julkaistaan, ja ehkei ole tarpeenkaan. Kännissä tehdyltä vaikuttava kammotus sisältää suurimman osan kaksituntisestaan lähinnä kotonaan keskenään möliseviä wookieeita ja amerikkalaisten tv-tähtien vierailuja hämmentäviksi avaruus-virtuaaliesityksiksi maskeerattuina. Se on esitetty telkkarissa vain vuonna 1978 – tosin ei vain Yhdysvalloissa, vaan myös esimerkiksi Ruotsissa. Lucas itse sanoi kuuluisasti siitä, että tuhoaisi jokaisen vhs:lle tallennetun kappaleen, ”jos hänellä vain olisi aikaa ja vasara”.

(Lucasin kuuluisaa kommenttia on muuten hyvä lukea pikemminkin kitkeryytenä kuin nolosteluna. Holiday Special ei ollut hänen kirjoittamansa saati ohjaamansa, ja vaikka hän kyllä henkilökohtaisesti salli sen tehtävän ja antoi sen tekijöille jopa käytettäväksi ideoitaan, sen surkeus ei oikeastaan ollut Lucasin itsensä vika.)

En mene Holiday Specialiin tässä yhteydessä tämän enempää, vaikka se kiehtova tarina onkin. Olin joka tapauksessa henkilökohtaisesti yllättynyt, että edes tämä animaatiopätkä julkaistiin keväällä D+:ssa, kunnes opin, että se itse asiassa on julkaistu jo Star Wars -saagan blurayllakin piilotettuna ”pääsiäismunana” vuonna 2011.

Nyt esillä oleva animaatiolyhäri on kyllä tosiaankin vähintään katsomiskelpoinen ja itse asiassa monellakin tavalla hyvin kiinnostava. Siinä esimerkiksi näkyy vahvasti, että se on Lucasin pyynnöstä animoitu ranskalaisen scifi-sarjakuvamestarin Moebiuksen tyyliin.

Suurin (Star Wars -)historiallinen arvo tarinalla on siinä, että kyseessä on Boba Fettin ensimmäinen esiintyminen. Animaatio esittelee Boban toimeliaampana kuin hän ehti noissa alkuperäisissä elokuvissa ollakaan, paljastaa Boban ja Vaderin erityissuhteen ja näyttää jopa rakettirepun toiminnassa, toisin kuin Imperiumin vastaisku. Kaiken kaikkiaan erittäin kiinnostavaa siis! Mikään tästä ei toki missään nimessä vasta nykyistä Boba Fettin henkilöhistoriallista kaanonia, mutta niinpä vain tästä animaatiosta kaivettiin aivan hiljattain esiin eräs ase The Mandalorianiin.

Lisäksi tämä projekti tutustutti Lucasin kanadalaiseen animaatiostudioon Nelvanaan. Vuosia myöhemmin juuri Nelvanalle soitettiin, kun Star Wars -animaatioita haluttiin lisää.

Nelvanan vuosien 1985-86 Star Wars -animaatiosarjat olivat siis Ewoks ja Droids. Edellistä tuotettiin kaksi tuotantokautta eli 26 jaksoa, ja ne ovat kaikki nyt Disney+:ssa. Jälkimmäistä vain yksi kausi eli 13 jaksoa, ja ne tulevat tarjolle myöhemmin. Aivan alunperin sarjoja esitettiin Yhdysvalloissa ABC-kanavalla otsikolla The Ewoks and Droids Adventure Hour, joka selittää tuotantojen päällekkäisyyden.

Ensiesitystensä jälkeen molempia sarjoja on aika ajoin esitetty telkkarissa. Suomessakin ne nähtiin ainakin MTV3:lla 1990-luvulla, jossa Ewokit pyörivät ainakin minun muistini mukaan aamutelkkarissa ja Droidit iltapäivissä – saa korjata, jos olen väärässä! Sarjat on myös julkaistu lähes kokonaan vhs:llä silloin aikanaan ainakin kotimaassaan.

Sen sijaan dvd:llä niistä on julkaistu vain eräänlaiset ”best of” (?) -levyt. Vuonna 2004, siis samaan aikaan Ewok-leffojen dvd-julkaisun kanssa, julkaistiin yksi kaksipuolinen levy Ewoks-sarjaa ja toinen Droidsia. Molemmat levyt sisälsivät ikään kuin ”elokuviksi” leikattuja jaksojen kokoelmia. Minulla on nämäkin julkaisut, ja voin vahvistaa, että tulos tuntui etenkin Ewoksin kohdalla tuntui todella hassulta, koska jaksojen välillä ei ole jatkuvia juonia saati hahmokehitystä, ja jaksojen yksittäistarinat oli käytännössä yhdistetty vain poistamalla alku- ja lopputekstit. Droids-tarinat sentään muodostavat vähän kiinteämpiä jatkumoita. Tämä taisi olla trendi Lucasfilmillä tuohon aikaan: Lucasin itsensä käskystä myös Young Indiana Jones Chronicles -sarja julkaistiin dvd:llä nimenomaan näennäiselokuviksi uudelleenleikeltynä.

Disney+:ssa jaksot ovat nyt tarjolla ihan jaksoina, alkuperäisessä asussaan, ja sitä paitsi kuvanlaadultaan vähintään riittävän kauniisti remasteroituna (kuten muuten ewokkielokuvatkin). Kiinnostuneille tämäkin on siis vähintään kulttuuriteko!

Katselukokemuksena Ewoks on tyypillinen 1980-luvun länsimainen animaatiosarja, josta on turha haaveilla jatkuvia juonia, hahmokehitystä tai ihan valtavaa omaperäisyyttäkään. Se vertautuu Disneyn samantapaiseen Kummikarhuihin tai Smurffien kaltaisiin suositumpiin sarjoihin sekä rakenteeltaan että juonikuvioiltaan: ewok-lapsilla on milloin meneillään mikäkin projekti, tai jokin kylän ulkopuolinen vihulainen aiheuttaa jonkinlaisen kuprun.

Itse muistan katsoneeni 1990-luvulla telkkarista Ewokkeja ennen kuin edes tajusin sen liittyvän Star Warsiin, koska en tainnut olla Jedin paluuta vielä nähnytkään. Eikä se itse asiassa kovin kummoisesti liitykään, lukuun ottamatta toiseksi viimeistä jaksoa Battle for the Sunstar, joka yllättäen yhtäkkiä käsittelee Imperiumin kiinnostusta Endorin metsäkuuta kohtaan. Siinä ewok-lapset vierailevat jopa Star Destroyerilla…

Viimeinen Star Wars Vintage -tittelin nyt saanut julkaisu on aivan toiselta ajanjaksolta. Clone Wars julkaistiin vuosina 2003-05 eli episodien II ja III välissä, ja se oli siis Lucasin ensimmäinen yritys kuvittaa animaatioksi hänen elokuviensa ulkopuolelle lähes kokonaan jääneitä kloonisotia. Sarja tunnetaan luojansa mukaan usein ”Genndy Tartakovskyn Clone Warsina”, erotuksena Dave Filonin huomattavasti suuremmasta ja sittemmin huomattavasti järeämmin kanonisoidusta animaatiosarjasta, vaikka sarjojen nimikkeissä onkin The-artikkelin kokoinen ero.

Disney+:ssa Clone Wars näyttäytyy nyt animaationa, jossa on kaksi noin tunnin mittaista jaksoa. Tämä on sarjan koko pituus, mutta alunperin se julkaistiin tiiviistä minuuteistaan huolimatta kolmena tuotantokautena. Niistä kaksi ensimmäistä koostuivat kumpikin kymmenestä vain muutaman minuutin mittaisesta minijaksosta, ja nämä 20 pikkuepisodia muodostavat nyt ensimmäisen Clone Wars -tunnin. Kolmannella kaudella taas jaksoja oli vain viisi, mutta jaksopituus 12-15 minuuttia, ja ne muodostavat nyt Disney+:ssa sarjan toisen tunnin.

Clone Wars julkaistiin aikanaan dvd:llä kahtena ”volumena”, jotka noudattivat näitä samoja tuntijakoja, mutta historiallisessa mielessä harmittelen, että Disneyllä on nyt päätetty häivyttää sarjasta alkuperäiset jaksojaot kokonaan. Olisihan ne voitu säilyttää, ja suoratoistopalvelussa tiiviit setit olisi siitä huolimatta käytännössä voinut katsoa putkeen… Nyt kokonaisuus voi nimittäin tuntua nykykatsojasta hämmentävältä, ellei mikrojaksojen taustaa tunne. Etenkin ensimmäisessä satsissa on kyse pikemminkin tyylitellystä tavasta esittää kuvitelmia erilaisista kloonisotien taisteluja, eikä pätkien liittäminen toisiinsa tee niistä yhtä tunnin mittaista tarinaa. Toinen tunti tuntunee Filonin sarjoihin tottuneesta katsojasta tutummalta kerronnalta.

Emmy-palkinnot ja kriitikkokehut tälle varsin erikoisellekin sarjaprojektille olivat tavallaan sen oma ”tuho”, koska ne osaltaan johtivat siihen toiseen kloonisota-animaatiosarjaan – joka sitten aikanaan syrjäytti tämän ensimmäisen kaikesta kaanonista. Jälkiä sarjojen välillä näkyy ainakin jonkin verran siinä, millaisiksi oikeisiin näyttelijöihin perustuvat hahmot Filoninkin sarjassa tyyliteltiin ja siinä, kuinka James Arnold Taylor aloitti Obi-Wanin roolissa jo tässä sarjassa.

Mutta aikanaan ensimmäinen Clone Wars kyllä oli kaanonia, jonka Lucas nimenomaan tilasi näyttääkseen katsojille sirpaleita kloonisotien taisteluista episodi III:a odotellessa. Konkreettisin tehtävä sillä oli esitellä yleisölle uusi pahis kenraali Grievous – siis vähän samaan tapaan kuin Holiday Specialin animaatiojaksolla 25 vuotta aiemmin! Tänä päivänäkin sen kestänee katsoa vähintään kuriositeettina ja sähäkän, jos kohta myös mielipiteitä jakavan animaatiotyylinsä ansiosta.

Tämä sopii siinä mielessä tämän kirjoituksen lopetukseksi, että siitä Star Wars Vintage -julkaisuissa minusta onkin kysymys: kiinnostavista kuriositeeteista, joiden saavutettavuus nyt ”koko kansalle” on Star Wars -historiallisesti hieno juttu. Niiden julkaisu on myös tärkeä osa sitä, mitä Disney+:n tuotelupaukseen minusta piti koko ajan kuulua: palvelu, jossa teostensa levityksestä perinteisesti niin tarkan yhtiön arkistot ovat viimein auki.

Disney+:n Star Wars -suoratoistosarjat: aikuisten juttu?

Posted on 08/09/2019 by Aki Jörgensen

Tuo kohoava ääni tuolla valtameren toisella puolen on pian aukeavan valtavan striimattavan viihdearkistoholvin porttien kumina. Disney+-suoratoistopalvelu aukeaa Yhdysvalloissa 12. marraskuuta ja Euroopassa, toivottavasti ja oletettavasti myös Suomessa, ensi vuoden alkupuolella.

Jättiyhtiön jakelun tuleva suuri kivijalka tarjoaa heti avajaistensa hetkellä sisäänvetotuotteidensa joukossa tietenkin myös Star Warsia. Tähän mennessä tämän franchisen piiristä on julkistettu nämä ainoastaan Disney+:ssa julkaistavat sisällöt:

The Mandalorian: ensimmäinen kausi (8 jaksoa) alkaa heti Disney+:n avautuessa.
Cassian Andorin oma sarja: tuotanto alkaa ensi vuonna.
Obi-Wan Kenobin oma sarja: tuotanto alkaa ensi vuonna.
The Clone Wars: animaatiosarjan seitsemäs, jälkikäteen tuotettu ja viimeiseksi luvattu tuotantokausi (12 jaksoa) julkaistaan alkuvuodesta 2020.

(Mitä tulee aiemmin julkaistuun Star Wars -sisältöön, siitä katsottavissa pitäisi aluksi olla episodien I-VII ja Rogue Onen sekä The Clone Warsin ja Rebelsin kokonaisuudessaan. Tarjontaa rajoittavat aluksi Disneyn voimassa olevat sopimukset muiden jakelukanavien kuten Netflixin kanssa, ja siten kaksi tuoreinta elokuvaa eli The Last Jedi ja Solo sekä tuorein animaatiosarja Resistance ovat vielä ”jumissa” muualla. Edelleen asioita voivat mutkistaa muiden markkinoiden kuten Euroopan levityssopimukset, joiden vuoksi jokin jenkeille Disney+:ssa näkyvä sisältö ei välttämättä olekaan siellä meille. Mutta nuo originaalisarjat tietenkin ovat – ja tässä kirjoituksessa keskityn niihin.)

The Mandalorian: kuin suoraan western-klassikoiden kuvastosta.

Minun tekee mieleni tehdä Disney+:n Star Wars -sarjoista kaksi summausta.

Ensinnäkin tuotantoon näyttää päätyneen kutakuinkin samantyyppisiä projekteja kuin mitä vielä vuosi sitten vaikutti olevan tekeillä standalone-elokuviksi. Viimeisimpänä julkistettu Obi-Wan Kenobin oma sarja on sitä kirjaimellisesti: vaikka Obi-leffaa ei virallisesti ehditty julkistaa ennen kuin se hyllytettiin, siitä liikkui erittäin vahvoja huhuja moneen kertaan lähivuosien aikana, ja nyt projekti tavallaan vain realisoituukin elokuvan sijaan sarjana.

Hyvin lähellä elokuvasta-sittenkin-sarjaksi -tuotantoa on myös ensimmäinen sarja The Mandalorian, koska se on melkein kuin Boba Fettin oma seikkailu, jollainen niin ikään oli aiemmin tekeillä omana elokuvanaan. Sarjan haarniskan sisällä oleva hahmo ei nyt siis ole Boba, mutta niin vain tämäkin mandaloriaani on yksinäinen, vähäpuheinen palkkionmetsästäjä.

Kolmannen tekeillä olevan sarjan päähenkilön, Rogue Onesta tutun Cassian Andorin oma elokuva tuskin koskaan olisi päätynyt Disneyltä valkokangastuotantoon. Mutta sekin projekti on hengeltään täysin siitä samasta suonesta, josta standalone-elokuvia eräässä vaiheessa piti huuhtoa: hahmon origin-story, siis.

K-2SO ja Cassian Andor: epätodennäköiset spinoff-tarinan sankarit?

Toisena huomiona: Disney+:aan näyttää olevan kehitteillä yllättävän aikuisia Star Wars -tarinoita. Sekä nimetön ”Mando” että Cassian Andor elävät kaukaisen galaksin sisällissotien niin sanotussa realistisemmassa kvadrantissa. Siinä, jossa sodat ovat oikeastaan aika ikäviä juttuja, joissa hyvätkin tyypit tekevät pahoja asioita. Siinä, jossa hyveellisten sankareiden katseen valokeilan ulottumattomissa on syviä varjoja, joissa ilkeämielisillä ja opportunisteilla on mahdollisuuksia saavuttaa valtaa ja rahaa. Trailerinsa ja muun nähdyn perusteella ainakaan The Mandalorian ei ole mikään perheen pienimpien seikkailusarja, ja ei kai sen sellainen pitäisi ollakaan, jos sen päähenkilö todella on ihmismetsästäjä.

Kolmannen sarjan sankari Obi-Wan Kenobi on tietysti sankareista mitä hyveellisin, mutta jos hyvin käy, ei Obi-sarjakaan ole sitä kaikkein kepeintä räiskyvää seikkailua. Obin soolo sijoittuu aikaan, jolloin vanh(enev)a Ben katuu epäonnistumistaan Anakinin kouluttajana ja vartioi Tatooinen autiomaassa etäältä tämän poikaa Lukea, ja vaikka sarja hyvinkin saattaa sankarinsa planeetalta pois viedä, sen ainakin sopisi olla luonteeltaan suorastaan pienimuotoinen surulaulu. Mieleni tekee hakea pieniä yhtäläisyysmerkkejä niin ikään tekeillä olevaan Star Trek: Picard -sarjaan: siinähän tuntuu olevan kyse nimenomaan vanhentuneen sankarin myöhempien vuosien ”viimeisestä suuresta matkasta” (olkoonkin toki, että Patrick Stewart on 79-vuotias ja Ewan McGregor vasta 48).

Se, mikä tässä on hieman kummallista: Disney on erikseen kertonut tekevänsä plussastaan ”perheystävällisen”, varmaankin siis korostaen näin tiettyä eroa Netflixiin sekä HBO:n ja Hulun suoratoistopalveluihin. Ilmeisesti se tarkoittaa ainakin, että Disney jättää kaikkein korkeimpien ikärajojen Fox-leffat tarkoituksella pois palvelustaan. En tarkoita että The Mandalorian mikään K-18-sarja olisi tai olisi koskaan voinut ollakaan, mutta ”perheystävällisin” mahdollinen näytelty SW-sarja se ei kyllä ole, eivätkä tunnu olevan nuo kaksi seuraavaakaan. Jos sellainen olisi haluttu, olisi pikemminkin kannattanut panna tulille nuoren Han Solon seikkailut -sarja tai näytelty sarja samankaltaisella idealla kuin jo kolme animaatiosarjaa (Rebels, Resistance ja Lego-sarja The Freemaker Adventures): siis monenikäisten hahmojen muodostaman repaleisen perheen seikkaileva näkökulma johonkin Star Wars -konflikteista.

Mutta ehkä tämä on sitten juuri Disneyn strategia: animaatiot lapsille, näytellyt sarjat isommille. Ja ehkä The Mandalorian tosiaan on Disney+:n avauksista se aikuisten sisäänvetotuote, sillä aikuisethan palvelun lapsiperheisiinkin maksavat.

Muutama sana sarjoista vielä erikseen.

The Mandalorianista saatiin pari viikkoa sitten D23:ssa ensimmäinen oikea traileri. Tosin Star Wars Celebrationissa viime keväänä paikalla olleet näkivät jo minuuttikaupalla enemmänkin, mutta paneelin nettilähetyksestä nämä videot oli silloin leikattu pois.

Ainakin omat tähänastiset mielikuvani ja odotukseni kuvittuivat trailerissa mainiosti. The Mandalorian antaa tyylillisesti lupauksen aikuiseen makuun toteutetulta western-scifiltä. Sarjan showrunner/kirjoittaja Jon Favreau (Iron Man, The Lion King -remake) on sanonut sarjan mittakaavan olevan pienempi kuin episodielokuvien ja tavoittelevansa erityisesti aivan alkuperäisen Star Warsin eli episodi IV:n ensimmäisen näytöksen estetiikkaa. Siis galaksin tuikitavallisella perähikiäplaneetalla Tatooinella olemisen fiilistä.

The Mandalorian sijoittuu aikaan Jedin paluun ja Imperiumin romahduksen jälkeen, mutta kuten traileri selväksi tekee, kaikki galaksin kolkat eivät suinkaan ole rauhoittuneet, eivätkä kaikki Imperiumin haarniskat ripustetut naulaan. Uusien elokuvien fasistinen First Order on tässä vaiheessa vielä kaukana, mutta edellisen hirmuhallinnon rippeet selvästikin ovat yhä läsnä. Juuri tähän asetelmaan liittynee myös Favreaun ja Dave Filonin vihjailu First Orderin taustojen paljastamisesta The Mandalorianissa: tuskin siellä mitään kovin konkreettista jatko-osatrilogiaan liittyvää nähdään, mutta kuitenkin sitä maaperää, johon First Orderin rautakoura myöhemmin uppoaa.

Mitä tulee tarinallisiin koukkuihin, tulin tosiaan tätä traileria katsoessani hätkähtäneeksi sitä, kuinka vahvasti markkinointi antaa tässä mielikuvan Boba Fettin omasta sarjasta. Samanlaiseen haarniskaan pukeutunut palkkionmetsästäjä on yhtä vähäpuheinen ja yhtä pysäyttämätön. Koska Pedro Pascalin näyttelemällä Mandolla ei ole nimeä (mahtaako se paljastua sarjassakaan?), Disney-Lucasfilm saa näin ikään kuin markkinoitua Boba Fett -tuotetta, vaikka ei kirjaimellisesti sellaista teekään. Vaikutelmaa vain korostaa, että trailerissa vaikutuksen tekee tutulta näyttävä tappajadroidi IG-11 (äänenä ohjaaja Taika Waititi), koska sekin nimenomaan vain näyttää tutulta, eikä ole sama palkkionmetsästäjädroidi kuin Imperiumin vastaiskussa vilahtava IG-88. Kaikki tämä tuntuu ainakin minusta hieman haljulta tempulta – miksi palkkionmetsästäjän nyt pitikin taas olla mandaloriaani, ellei sitten juuri tämän kikkailun vuoksi?

Obi-Wan Kenobi, kas siinäpä nimi jota emme ole kuulleet pitkään aikaan.

Obi-Wan Kenobin oma sarja oli D23-messujen suuri uusi julkistus, vaikkakin tieto vuoti lähes-faktana julki jo hieman aiemmin. Kuulun ehdottomasti siihen leiriin, joka on odottanut Obi-Wanin paluuta pitkään, ja jonka listalla juuri Ewan McGregorin hahmo oli kutakuinkin ensimmäisenä, kun Disney-Lucasfilm julkisti tuottavansa ”standalone-elokuvia” yksittäisistä hahmoista. McGregor itsekin totesi julkistuksen hetkellä lavalla väistelleensä kysymyksiä tästä jo neljän vuoden ajan.

Kuten tässäkin postauksessa tuli jo mainittua, standalone-elokuva tosiaan olikin eräässä vaiheessa jo tekeillä, ja Hollywood-mediat tiesivät sille jo ohjaajankin (Stephen Daldry). Sitä ei vain koskaan julkistettu, ja Solon floppauksen jälkeen projekti pantiin jäähylle. (Tuotantosuunnittelija Neil Lamont kertoi myöhemmin, että hyllytyksen hetkellä ”Tatooine-spin-offin” tuotanto oli juuri alkamassa.) Onneksi hanke kuitenkin pelastautui Disney+:n lautalle. Haluan uskoa, että alusta ja formaatti saattavat olla Obi-Wanille otollisemmat kuin valkokangaselokuva, jollaiselta olisi ehkä turha toivoa hahmolle sopivaa pohdiskelevuutta ja tiettyä pienimuotoisuutta.

Making Star Wars -huhusivun mukaan sarjaksi on peräti nimenomaan päätymässä sama tarina, joka oli tekeillä elokuvaksi, mikä selittäisi, kuinka tuottaja Kathleen Kennedy saattoi jo julkistuksessa kehuskella ”kaikkien käsikirjoitusten” olevan jo kirjoitettu. Jos näin on, tekeillä saattaa olla pikemminkin minisarja kuin monen tuotantokauden jatkuvaksi tarkoitettu projekti. Ajan tapa toki on, että ainakin yhden tuotantokauden verran jatkoa todennäköisemmin tehdään kuin ei tehdä: Favreaulla on jo työn alla The Mandalorianin toinen kausi. Minulle kuitenkin riittäisi yksikin erinomainen Obi-tarina – ja niin todennäköisesti myös Ewan McGregorille, joka on toivonut sellaista pitempään kuin kukaan meistä.

Virallisen sivun uutisen mukaan Kenobi-sarja sijoittuu aikaan kahdeksan vuotta Sithin koston jälkeen. Tämä tarkoittaa myös useita vuosia ennen animaatiosarja Rebelsiä – joka on merkityksellinen yksityiskohta, kun muistellaan Obi-Wanin lyhyttä mutta painavaa vierailua tuon sarjan kolmannella kaudella – juonessa, joka olisi toisissa oloissa hyvinkin voinut olla Obi-Wanin oman sarjan huipentuma.

Obi-Wan Kenobi sellaisena kun hänet viimeksi näimme (Rebelsin kolmannella kaudella).

Kenobi-sarjassa on ehkä erityisen kutkuttavaa se, että toisin kuin vaikka The Mandalorian, se melkein vaatii mukaansa nimihahmon lisäksi muitakin tuttuja hahmoja. Pelkästään Tatooinella ovat läsnä tietenkin Owen ja Beru Lars sekä nuori Luke-poika, ja tämä nelikko on originaalileffan aamiaiskeskustelun perusteella ollut jossain vaiheessa enemmänkin tekemisissä. Prequelien aikaisista Obin aiemmista tuttavista melkein kuka tahansa elossa oleva, Vaderia ja Palpatinea lukuunottamatta, voisi vierailla sarjassa: Dexter Jettsteristä jopa Bail Organaan. Ja Voiman kautta tarinassa voisivat esiintyä loogisesti niin Yoda kuin Qui-Gon Jinnkin.

Samantapainen kutina ympäröi ajatuksissani Cassian Andor -sarjaa. Siinä rooleihinsa tietenkin palaavat Diego Luna ja K-2SO:ta tulkitseva Alan Tudyk. Pari vuotta ennen Rogue Onea tapahtuva sarja kertoo aivan varmasti näiden kahden hahmon tapaamisen tarinan. Sen ”pakollisuuden” lisäksi Cassian-tarina on kuitenkin ihanan vapaa arvattavista juonikuvioista. Siinä missä viime vuoden Solo-elokuva sisälsi lopulta harmillisenkin ennalta-arvattavasti kaikki Han Solo -myytin ainesosat, Cassian-myytissä pakollisia osia on paljon vähemmän – ja sarja siten vapaampi menemään minne tuuli kuljettaakin.

Seuraavaksi näistä sarjoista olisikin mukava kuulla, kuka kuiskailee tuulena: kirjoittajat, ohjaajat ja sarjojen kyseessä ollessa erityisesti showrunnerit. Kaikki kolme projektia saavat minulta monta plussaa, ja Disney+ on käytännössä pakko tilata heti kun sen täällä vain saa.

Boba Fett -elokuva on kuollut, kuten oli aiemminkin

Posted on 31/10/2018 by Aki Jörgensen

Boba Fettin oman elokuvan kumoutuminen ylitti viikonloppuna kansainvälisen ja suomalaisenkin uutiskynnyksen. Uutisen leviävyydessä oli pientä koomisuuttakin, sillä mikäänhän ei varsinaisesti muuttunut juuri viikonloppuna. Avaan tilanteen vielä kerran.

Uutisen perusta oli, että toimittaja Erick Weber pääsi kysymään Lucasfilmin pomolta Kathleen Kennedyltä, mitä Boba Fett -elokuvalle kuuluu. Johon Kennedy Weberin mukaan vastasi, että Fett-projekti on sataprosenttisen kuollut ja Lucasfilm keskittyy sataprosenttisesti The Mandalorian -sarjaan.

Kathleen Kennedy just confirmed to me Boba Fett movie is 100% dead, 100% focusing on THE MANDALORIAN #StarWars

— 𝗘𝗪𝗲𝗯 (@ErickWeber) October 26, 2018

Tähän tärkeät tosiasiat:

Boba Fett -elokuva ei ole koskaan ollut sataprosenttisen elossa. Siis siten, että maailmalle olisi julkistettu, että tekeillä olisi ollut Boba Fett -elokuva.
The Mandalorian -sarja on julkistettu, sataprosenttisesti tekeillä ja sen ensi-ilta on ensi vuonna Disneyn suoratoistopalvelussa.
The Mandalorian -sarjalla ei ole (välttämättä) mitään tekemistä Boba Fettin kanssa, mutta koska mandaloriaanit ovat kulttuurina kasvaneet kaukaiseen galaksiin juuri Fettin haarniskasta, hänet namedropattiin sarjan julkistustiedotteessakin. Mitään muuta Fett-yhteyttä Mandalorian-sarjalla ei tarvitse olla, vaikka voi toki ollakin.
Emme tiedä, sanoiko Kathleen Kennedy todella toimittajalle, että ”Jep, kiitos kysymästä, mutta elokuva Boba Fettistä on sataprosenttisesti kuopattu”, vai kiersikö hän yksinkertaisesti Boba-aiheiseen kysymyksen kertomalla vastaamalla vain yleisesti tiedetyllä tosiasialla, että tekeillä on The Mandalorian -sarja.

Boba Fett, mies vailla elokuvaa.

Mutta. Tottahan on myös, että Boba Fett -elokuva oli ihan oikeasti tekeillä, vaikka sitä ei koskaan ehdittykään julkistaa.

Fettin sooloelokuvan ohjaajaksi palkattiin Josh Trank jo vuonna 2014. Elokuva ja ohjaaja julkistettiin, aihetta ei. Tuolloisten suunnitelmien, joita ei siis julkistettu yleisölle, mukaan Boba-leffan ensi-illan piti olla vuonna 2018. Siis tänä vuonna – Han Solon oman leffan jälkeen, jonka ensi-illan piti tuolloisten suunnitelmien mukaan olla 2016.

Kaikki meni toisin. Trank sai potkut hämärissä olosuhteissa jo toukokuussa 2015, ohjattuaan flopanneen Fantastic Four -rebootin, jonka tuotannon huhuttiin lähteneen häneltä täysin käsistä. Standalone-leffojen järjestys meni uusiksi paitsi tästä syystä, myös siksi, että Solo-käsiksen parissa työskennellyttä Lawrence Kasdania tarvittiin kirjoittamaan The Force Awakensin viimeisiä versioita. Boba-leffaa käsikirjoitti Trankin sijaan tai lisäksi Hollywoodin yleismies Simon Kinberg (mm. X-Men -elokuvat), mutta projektiin ei kiinnitetty Trankin jälkeen ja leffojen järjestyksen vaihduttua enää uutta ohjaajaa. Se elokuva, jota Gareth Edwards -niminen kaveri oli samoihin aikoihin palkattu valmistelemaan, oli aivan eri projekti: se pompautettiin standalone-elokuvista ensimmäiseksi ja julkaistiin vuonna 2016 nimellä Rogue One.

Viime keväänä Hollywoodia seuraavat mediat kertoivat, että Boba Fett -projektiin olisi sittemmin kiinnitetty luotettava nimiohjaaja James Mangold (Logan, Walk the Line). Näin saattoi todella olla, mutta aiemmista virheistään oppineena Lucasfilm ei tällä kertaa itse julkistanut kiinnitystä – eikä siis vieläkään myöskään sitä, että Boba-leffa ylipäätään olisi tekeillä. (Saimme niin ikään kuulla huhuja Obi-Wan-elokuvasta, mutta sitäkään ei julkistettu.) Vaikka Disney oli aikanaan uhonnut, että standalone-elokuvia olisi ihan jo vain alkajaisiksi tekeillä kolme, kolmatta ei ollut avoimesti tekeillä Solon saadessa ensi-iltansa viime keväänä.

Solo oli floppi. Sen jälkeen samat Hollywoodia seuraavat mediat ovat kertoneet, että Disney panee Star Wars -standalonet hyllylle, ja yhtiöstä on haastatteluissakin todetty ylintä johtoa myöten, että SW-strategia meni uuteen pohdintaan Solon myötä. Mutta, tilanteen ollessa tämä, mitään virallisesti julkistettua projektia ei siis jouduttu perumaan.

Boba Fett, edelleen mies ilman elokuvaa.

Erick Weber, hänen ”skuuppinsa” vahvistaneet Deadline ja Variety sekä uutista toistaneet suomalaisetkin mediat ovat siis todennäköisesti täysin oikeassa siinä, että Boba Fett -elokuva on nyt täysin kuollut ja kuopattu. Mitään uutta uutisessa ei kuitenkaan ollut.

Mikään tässä ei myöskään yhtään entistä ehdottomammin tarkoita, etteikö Lucasfilm voisi jonain päivänä julkistaa tekevänsä elokuvaa tai vaikka sarjaa Boba Fettistä. Hahmo kuitenkin kuuluu sarjan suosituimpiin. En silti usko mahdollisuuksien olevan enää kovin korkealla. Yhtäältä Boballa oli mahdollisuutensa, ja ne menivät – olivat ne sitten Boba-projektin omaa syytä tai eivät. Toisaalta The Mandalorian -sarja nostaa ensi vuonna Boban näköiset kaiffarit pinnalle, ja se voi tehdä Boban oman tarinan erillisestä kertomisesta bisnes- ja markkinointimielessä turhan konstikasta.

Mutta se olisi kyllä kaiken tämän jälkeen jonakin päivänä hauska tietää, mikä mahtoi olla se juoni-idea, jota Kinberg, Trank ja ehkä myös Mangold Boban omaksi elokuvaksi kaavailivat! Aikanaan kun Boba Fett -elokuvasta kiersi sellainenkin huhu, että elokuva sijoittuisi Jedin paluun jälkeiseen aikaan, mutta haarniskassa ei olisikaan se Jangon poika/klooni, vaan aivan uusi hahmo, joka vain pukeutuisi saman haarniskaan ja käyttäisi Boba Fettin nimeä. Toisaalta muistelen edelleen vahvana faktana sitä, että Disneyllä aikanaan luonnehdittiin Star Wars -standalone-elokuvia ”hahmojen origin storyiksi” – jos kerran tekeillä olivat ensimmäisenä Han Solon, ja Boba Fettin elokuvat, uskon vahvasti, etä jälkimmäinenkin oli ainakin tuossa kehittelyn vaiheessa jonkinlainen alkuperätarina.

Ehkä siis esimerkiksi aloittelevan palkkionmetsästäjän vastahakoinen ensikeikka Han Solon kanssa Jabban riveissä, noin kivasti Solo-leffan näyttelijöitä mukaan kierrättäen? Boban ja muiden Imperiumin vastaiskussa vilahtavien palkkionmetsästäjien välinen kilpajuoksu jonkin galaktisen kadonneen aarteen perässä? Tai isäpappa Jango Fettin lopullinen perinnönjako vaikkapa ex-kloonien perustaman rikollisjengin kanssa?

Välähdyksiä Solon tekemättömästä jatko-osasta (ja julkaisemattomasta ykkösosasta)

Posted on 19/09/2018 by Aki Jörgensen

Vastaus

Jenkit saivat jo viimeviikonloppuna Solo-elokuvan digijulkaisun kotiinsa katsottavakseen, joten nettiin on viime aikoina putkahdellut runsaasti Solo-materiaalia. Kotijulkaisut jatkuvat siten, että pohjoismainen dvd/bluray-painos on vuorossa 28. syyskuuta. Siellä sitä sitten saa esimerkiksi Hanin ja Chewbaccan lumisodan:

Kotijulkaisujen yhteydessä julkaistusta pressistä ylivoimaisesti kiinnostavin on kuitenkin ollut käsikirjoittaja Jon Kasdanin Twitterissä aivan omillaan julkaisema 52 pienen tiedonmurusen lista. Suuri osa Kasdanin listan kohdista on kokonaan uusia: siis sellaisia, että ne eivät ole tulleet ilmi esimerkiksi aiemmissa haastatteluissa tai The Art of Solo -kirjassa. Tässä olisi niin ikään paljon lisättävää aiempaan Näin syntyi Solo -kirjoitukseeni. Esimerkiksi se, että alunperin Beckettin (Woody Harrelson) tiimiin kuului Valin (Thandie Newton) ja Rion lisäksi neljäs hahmo nimeltä Korso, joka kuoli heti Mimbanilla, ja että tämä pois jätetty hahmo jopa näkyy joissakin lopullisen elokuvan kuvissa. Idea oli, että Korso oli tiimin muskelit, joiden tilalle Chewbacca sitten palkataan.

Kasdanin nostojen tarkkuus vaihtelee yksittäisen hahmon nimen alkuperästä (”Moloch” oli viittaus Allen Ginsbergin Huuto-runoon, eikä siis muinaisjumalaan tai Metropolis-elokuvaklassikkoon) todella isoihin juoneen vaikuttaviin seikkoihin, kuten pohdintaan siitä, oliko Thandie Newton liian hyvä näyttelijä esittämään niin lyhyttä roolia kuin Val oli. Kiinnostuneiden kannattaa siis lukea koko lista itse. Minä teen tässä muutaman poiminnan tietyllä fokuksellani.

Val (Thandie Newton): varastiko liian hyvä tai nimekäs näyttelijä shown roolissa, jonka ei ollut tarkoitus olla merkittävä?

Nuorempi Kasdan haluaa siis kertoa meille tähänastista enemmän Solon myrskyisästä synnystä ja tekijöiden suuremmista haaveista (ja ehkä nämä ovat tiedonmuruja, joita hän olisi halunnut päästä kertomaan kommenttiraidalla, jos sellainen olisi levyille äänitetty…). Viimeistään näiden Kasdanin viestien perusteella tulee selväksi, että Solon tekijöillä oli todellakin mielessä myös jatko-osa tai useampikin. Koska elokuva menestyi elokuvateattereissa hintaansa nähden heikosti, ei Solo kakkonen vaikuta tällä hetkellä kovin todennäköiseltä. Niinpä Kasdan lienee arvellut, että ei voi olla haitaksi nostattaa edes hiukan kiinnostusta sellaista kohtaan vihjaamalla, mitä olisi voinut olla luvassa.

Kasdanin ensimmäinen maininta jatko-osista liittyy juonikuvioon, joka muuttui jo käsikirjoitusvaiheessa. Käsikirjoittaja kertoo, että junaryöstökohtauksessa ei alunperin varastettu leffan macguffiniksi valittua superbensaa coaxiumia, vaan vapautettiin tuntematonta konnaa vankilajunasta. Tässä skenaariossa junaryöstön oli määrä onnistua, sillä Kasdan kertoo konnan ja hänen jenginsä poistuneen paikalta ”sanattomina”, kunnes he palaisivat ”jossain jatko-osassa pelastamaan Hanin tärkeällä hetkellä”. Tulkitsen, että tämä ei ole ollut mikään täsmennetty ajatus jatko-osan juonesta. Mutta sekin on jo vahvistus siitä, että varhaisessakin käsikirjoittamisen vaiheessa Kasdanien mielessä olivat Han-jatko-osat (ja nimenomaan monikossa!), ja heillä oli halu jättää käsikseen täkyjä tulevien elokuvien tarpeisiin.

Luonnostaidetta junaryöstökohtauksesta. Tässä teoksessa näyttäisi olevan meneillään elokuvassa toteutettu avaruussuperbensan ryöstö, josta kilpailevat toisetkin konnat.

Suoraan jatko-osista Kasdan puhuu listansa kohdissa #31 ja #50. ”Hanin ja Qi’ran suhteen ei ollut koskaan tarkoitus päättyä tässä elokuvassa”, Kasdan kertoo. ”Se on tarina, jonka toivon pääsevämme kertomaan jossain vaiheessa.” Kasdanin mukaan Solo sisältää Alden Ehrenreichin ja Emilia Clarken näyttelemän kaksikon vaikean suhteen ensimmäisen ja toisen näytöksen, mutta kolmas näytös on vielä kertomatta (ja niin toki elokuvankin perusteella vaikuttaa). Tämä todennäköisesti katkera loppu olisi varmasti ollut Solo kakkosen ytimessä, ja siitä pääsemmekin toiseen haaveillun jatko-osan tärkeään juonilankaan.

Jon Kasdan on aiemminkin paljastunut Maulin cameon orkestraattoriksi. Käsikirjoitus kuulemma kutsui Maulia pelkästään ”pomoksi”, ja aiemmin on annettu ymmärtää, että vielä Ron Howardin vaihtuessa Solon ohjaajaksi loppuylläriin olisi voitu valita jokin toinenkin hahmo. Kasdanin mielestä ei olisi voitu: hänen mukaansa sen piti koko ajan olla Maul, ja yllätykseen vihjattiinkin Crimson Dawn -syndikaatin kohtauksissa. Kasdan kutsuu Maulin paljastusta ”Star Wars Keyser Sozeksi”, siis Epäillyt-ysäriklassikkoon viitaten. Tällaista hienovaraisuutta en tosin itse Maul-twistissä nähnyt, mutta ehkäpä Kasdan ajattelee nimenomaan sellaisia Maul-käänteen tarinallisia merkityksiä, joita Solossa ei vielä nähtykään. Nythän hahmon paluu jää elokuvassa aivan ilmaan, selittämättömäksi monille katsojista ja salaisuudeksi elokuvan sankareilta. Jos taas Solo olisi otettu vastaan ylistäen ja jatko-osaa odottaen, olisi elokuvan päättyessä ollut selvää, että Qi’ran ja Maulin kohtaus on Marvel-leffojen lopputekstien jälkeisiä kohtauksia vastaava teaser seuraavasta seikkailusta. (Mikä tosin on hyvin mielenkiintoista, koska Han Solo -mytologiaan kuuluvan Uuden toivon aikaisen ”en ole koskaan nähnyt mitään Voimaan viittaavaa” -asenteen perusteella Hanin ei olisi pitänyt voida jatko-osassakaan kohdata Maulia ainakaan Voimallisissa toimissa.)

Maul, Solo kakkosen pääpahis?

Vielä muutama poiminta Jon Kasdanin listalta. Qi’ra mainitsee ohimennen ithoriaani-antiikkikauppiaan nimeltä Dok-Ondar. ”Muistakaa tuo nimi, näette sen vielä uudelleen”, Kasdan sanoo. Ellei kyse ole jostain oikeasti julkistamattomasta, Kasdan viittaa tässä samaan mihin puhuessaan Black Spire -vartioasemasta: nämä molemmat nimet on mainittu Disneylandin tulevan Star Wars -teemapuiston Galaxy’s Edgen yhteydessä. Star Wars -yhteyksissä on lähiaikoina varmasti helppo törmätä Batuu-planeettaan: teemapuiston planeetalla ei ole aikaisempaa SW-historiaa, mutta sitä selvästi ujutetaan kovaa vauhtia osaksi kaukaisen galaksimme historiaa, jotta tulevien Disneyworld-kävijöiden kokemus syvenee.

En malta olla nostamatta esiin vielä Kasdanin mainintaa Han Solon monimutkaisesta isäsuhteesta. Jon Kasdan sanoo uskovansa, että Hanin isä olisi yhä elossa ”ryyppäämässä itseään hengiltä jossain”. Tässä kohdassa (#29) Kasdan ei suoraan sano, että tarkoitus oli palata asiaan, mutta helppo on kyllä kuvitella, että jos Solo kakkonen tai kolmonen olisi tehty, Hanin perhetausta olisi ollut esillä yhtenä juonikuviona. Ykkösessä nyt kuitenkin tultiin kuin ohimennen maininneeksi, että orvolta leffan alussa vaikuttava Han on sittenkin ainakin jossain vaiheessa kasvanut isänsä kanssa. Harvassa ovat Star Wars -elokuvien päähahmot, joiden isät (tai äidit) ovat elossa seikkailujen tapahtuessa. Vaan kuka näyttelisi Han Solon isää? Sean Connery on eläkkeellä…

”Juu ei me näissä seikkailuissa mitään isiä tarvita.” ”Rrrr-wwrr-grrrh!” ”No okei, sinä saat olla semmoinen, kunhan et koko ajan kotonasi käy.”

Jatko-osavihjausten lisäksi Kasdan lipsauttaa listaansa muutaman kiinnostavan vihjeen siitä, millainen olisi ollut alkuperäisten ohjaajien Phil Lordin ja Christopher Millerin versio Solosta. Tämähän on suuri kysymysmerkki, jonka ympärillä kaikki Soloon liittyvä making of -kerronta tanssii: esimerkiksi Art of -kirjassa ohjaajia ei hämmentävästi mainittu juuri lainkaan, ilmiselvästi juuri selittelyn väistämiseksi.

Tärkeä tiedonmuru tulee kohdassa #24, jossa Kasdan mainitsee Fort Ypson linnakkeen (josta Han ja kumppanit värväävät mukaan Landon) olleen Lordin ja Millerin luomus, ja että heidän innoituksensa oli Robert Altmanin länkkäri McCabe & Mrs Miller (1971). Ohjaajakaksikko halusi kohtaukseen samanlaista tummaa, talvista mökkitunnelmaa. Kasdan kertoo myös kuvaaja Bradford Youngin kohtaukseen saavuttaman tunnelman olleen ”ankkurikohta” elokuvan ulkonäölle ja tunnelmalle.

Tämä on helppo uskoa valmiinkin elokuvan perusteella: Solo näyttää kaiken aikaa tumman tyylikkäältä; monin paikoin tavallaan hillitymmän tyylikkäältä kuin käsikirjoitus. Ja tässä onkin ydin.

McCabe & Mrs Miller (1971): yksi Solon tyylin ja tunnelman tärkeistä innoittajista ennen ohjaajien vaihtoa.

The Art of Solo -kirjassa puhuvat taiteilijat ja tuotantosuunnittelijat viittaavat usein juuri McCabe & Mrs Milleriin innoituksen lähteenä. Se ei kuitenkaan ole elokuva, johon Kasdanit itse olisivat viitanneet haastatteluissa mainitessaan (usein) käsiksensä innoituskohtia. Johtopäätös on viimeistään nyt selvä: nimenomaan Lord ja Miller ottivat elokuvan tyylin ja (vähintään visuaalisen) tunnelman lähtökohdaksi 1970-luvun länkkäriklassikon.

Kasdan mainitsee myös Chewien ja Hanin ensitapaamisen mutakuopassa olevan ”puhdasta” Lordia ja Milleriä. Sekin kohtaus, mielestäni elokuvan ehkä paras muuten, on synkkä, ellei suorastaan raju. Tämä kaikki tarkoittaa, että tulkinta siitä, että Lego-leffasta ja muista komedioista tunnetut Lord ja Miller olisivat ehkä olleet tekemässä Solosta liian kevyttä, improvisoitua komediaa, ja että paikkaajaohjaaja Ron Howard olisi ohjannut sitä rauhallisen tummanpuhuvaan suuntaan, on täysin väärä. Totuus voi olla jopa päinvastainen: ehkä Howardin aikana pikemminkin lisättiin elokuvaan komediaa?

Toki sekin on mahdollista, että Lord ja Miller olivat tekemässä elokuvasta yhtä aikaa tumman tyylikästä visuaalisesti että sekoilukomediaa, ja että juuri tämän ristiriidan ratkaisemiseksi ohjaajat oli pakko vaihtaa. Täyttä totuutta emme tiedä. Mutta tämänkin Kasdanin viestikimaran jälkeen minusta tuntuu taas vahvemmin, että Lordin ja Millerin versio olisi luultavasti ollut kiinnostavampaa elokuvaa kuin lopullinen, ”tavallisemmaksi Star Warsiksi” väkisin väännetty Solo.

Näyttelijät ja ensimmäiset ohjaajat. Ron Howard saattoi ohjata suurimman osan lopullisissa elokuvassa nähdyistä otoista, mutta siitä ei pääse mihinkään, että Lord ja Miller luotsasivat tämän projektin luonnetta vuosien ajan ennen Howardin paikkausvaihetta.

Näissä oloissa – syy ei uskoakseni ole yksin ohjaajavaihdoksen eikä sen koommin ensimmäisten kuin jälkimmäisenkään ohjaajan, mutta sotku ei varmasti auttanut asiaa – jatko-osaa tuskin tulee.

Kasdan itse ei tunnu luovuttaneen. Listansa lopuksi Kasdan sanoo toivovansa, että tulevaisuudessa tehtäisiin myös ”halvempia Star Wars -elokuvia”, joka saattaisi mahdollistaa toisen Solon sooloseikkailun. Kasdan sanoo olevansa heti valmis tarttumaan tilaisuuteen ”Aldenin, Joonaksen, Emilian, Donaldin ja Ron Howardin kanssa”. Ohjaajamaininta on merkityksellinen.

Ei tietenkään ole mahdotonta, etteikö tällainen tarina vielä nähtäisiin – onhan Disneyllä tekeillä oma suoratoistopalvelukin, joka voisi olla yksi kanava piirua pienemmälle Solo-seikkailulle. Ja ellei sellaista, niin ainakin nuoren Solon seikkailuja voi odottaa jonkin ajan kuluttua kirjojen tai sarjakuvien saralla. Ehkä siellä voisi kertoa Hanin ja Qi’ran tarinan kolmannen näytöksenkin, also starring Maul? Ehkä Jon Kasdanilla itsellään olisi peräti intoa kirjoittaa tällainen tarina?

Story-elokuvien hyvin hämärä tulevaisuus

Posted on 25/06/2018 by Aki Jörgensen

Ei se toki ihan niin yksinkertaista ollut, miltä sinänsä uskottava huhu vaikutti. Nimittäin se juhannusta edeltänyt Colliderin uutinen, jonka mukaan Star Wars Story-elokuvat eli Rogue Onen ja Solon kaltaiset yksittäistarinat olisi lyöty toistaiseksi jäihin ja tekeillä olleet, toistaiseksi julkistamattomat projektit keskeytetty.

Sittemmin olemme saaneet muutamiakin vastakkaisia (ja ristikkäisiä) uutisraportteja. Huomatkaa edelleen, että mitään virallista tiedotetta sen paremmin näiden elokuvien tekemisestä kuin tekemättömyydestäkään ei ole. Toisin sanoen kaikki, mikä koskee esimerkiksi Obi-Wanin tai Boba Fettin omia elokuvia koskee vain huhuttuja elokuvia, koska ei Lucasfilm ole virallisesti tiedottanut tällaisten olevan tekeilläkään.

Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor), epäonninen ehkä-elokuvan tähti.

Ensin tuli ABC:n uutisten uutinen. Sen mukana Lucasfilmiltä kiistettiin väitteet perutuista elokuvista, ja kerrottiin ”useiden” julkistamattomien yksittäiselokuvien olevan yhä tekeillä. ABC-kanava kuuluu samaan Disney-konserniin kuin Lucasfilmkin, joten tätä voi pitää virallisenakin linjana – mutta lähteellä ei ole siis edes nimeä, eikä se tiedota kiistosanoissaan oikeastaan mitään.

Yhtä vähän, mutta samaa, kertoo usein LFL:n luottolehtenä toiminut The Hollywood Reporter, jonka mukaan studio ”nuolee haavojaan” ja pohtii seuraavaa siirtoaan, mutta ei ole ainakaan vielä lopullisesti hylännyt sen paremmin Obi-Wanin kuin Boba Fettinkään elokuvaa, vaikkakin ainakin jälkimmäinen saattaa lehden mukaan päätyä pienimuotoisemmaksi Solo-flopin jälkimainingeissa. THR toistaa myös molempiin liitetyt ohjaajanimet: Stephen Daldry Obille, James Mangold Boballe.

Seuraavaksi kortensa kekoon kantoi huhusivu Making Star Wars, ja erikoinen korsi se olikin. MSW:n mukaan Pinewoodin studioilla Englannissa todella peruutettiin Star Wars -elokuvalle varattu aika kuten Collider kertoi, mutta kyseessä ei ollut Obi-Wan eikä Boba Fett – jotka molemmat ovat siis MSW:nkin mukaan yhä tekeillä – vaan kolmas elokuva, josta ei ole puhuttu yhtään mitään. MSW kutsuu sitä ”Mos Eisleyn avaruusaseman tarinoiksi”, ja väittää siis tekeillä olleen Tatooinen pahamaineiseen satamakaupunkiiin sijoittuva elokuva, joka ei ainakaan premississään nimittäisi itseään minkään hahmon seikkailuksi.

Minun on vaikea uskoa tätä huhua kerrotissa muodossaan. Mos Eisley on varmasti kiinnostava lokaatio, ja se sopisi hyvin vaikkapa juuri Boba Fettin tai Obi-Wanin elokuvan tapahtumapaikaksi, molemmat kun ANH:n perusteella nuo kulmat tuntevat. Huhu kuitenkin väittää, että Mos Eisleyyn olisi ollut tekeillä nimenomaan jokin kolmas tarina, ja se olisi vieläpä muka ollut niin lähellä, että studioaikojakin olisi voitu peruuttaa, vaikka siitä ei ole kuulunut mitään huhuja ennen tätä. Ei, vaikka MSW päättelee tästä syntyneen Colliderin väärän raportin perutusta Boba- tai Obi-leffasta, minä epäilen rikkinäisen puhelimen olevan MSW:n puolella: Jos Mos Eisley -elokuva tosiaan on peruttu, uskon sen olleen juuri joko Boba tai Obi.

Mos Eisleyn avaruusasema, tuo kirottu kuonan ja kieroilun pesä.

Huhut eivät kuitenkaan jää tähän. The Playlist väitti viikonloppuna kuulleensa jo puoli vuotta sitten, että Stephen Daldry olisi jättänyt Obi-Wan-projektin, ja että se olisikin tekeillä suoraan Disneyn tulevaan suoratoistopalveluun. Ohjaaja-osa on jopa todennäköisesti totta, mutta toinen väite on kutkuttava. Ensiajatuksena SW-elokuvan tekeminen Obi-Wanin kaltaisesta isosta hahmosta ohi elokuvateatterien tuntuu hulluudelta, mutta vaikea olisi keksiä parempaakaan eksklusiivia uuden palvelun sisäänheittotuotteeksi. Tänä päivänä alan isoin peluri Netflix tekee jo 100 miljoonan dollarin originaalielokuvia, ja ainakin Tatooinelle sijoittuvan Obi-leffan budjetin ei tosiaankaan tarvitsisi olla tähtitieteellinen. Huhussa on kuitenkin huomattava, että Playlist tosiaan väittää kuulleensa näin jo puoli vuotta sitten: silloin se ei ensinnäkään olisi ollut ratkaisu Solo-floppiin, ja toisaalta koko tämän huhumyllyn ydin on, että Soloa edeltävät suunnitelmat juuri voivat mennä uusiksi.

Obin nettileffakaan ei silti ole merkillisin väite tässä vyyhdissä. TheForce.Netin salaperäinen lähde nimittäin väittää kuulleensa salaa kahden efektialan ammattilaisen keskustelun Darth Vaderin sooloelokuvasta. Tämän toivon tosiaan olevan pelkkä huhu: en näe mitään tarvetta Vader-elokuvalle, kun galaksi olisi täynnä vähemmänkin koluttuja hahmoja kuin Lucasin sarjan keskushahmo. Valitettavasti Vader-leffa toki voisi olla bisnesnäkökulmasta Disneylle houkuttelevakin vaihtoehto, onhan kyse hahmobrändeistä suurimmasta, jonka kuvalla myydään vaikka kakkulapioita kuten tunnettu kotimainen pelijournalisti jo ammoin todisti. Minä toivotan silti tälle huhulle matkaa samaan lipastoon, jossa ovat jo kuiskaukset Vaderin ”tv-spesiaaleista” ajalta ennen The Force Awakensia.

Darth Vader: mies, joka ei soololeffaa kaipaa.

Tämän kaiken sekavan ja vahvaistamattoman huhuilun ohessa Making Star Warsin Mos Eisley -uutisen hännässä on muuten kiintoisia väitteitä niistä tulevista elokuvista, joita kukaan ei väitä perutun. MSW:n mukaan David Benioffin ja D.B. Weissin tuleva SW-elokuvasarja alkaisikin ennen Rian Johnsonin uutta trilogiaa. Jälkimmäinen julkistettiin hieman aiemmin, ja useimmat ovat olettaneet sen käynnistyvän näistä kahdesta ensin, koska Benioff ja Weiss ovat yhä telkkarin puolella Game of Thrones -kiireissä ja Johnson sen sijaan jo omansa parissa työn touhussa. En usko ainakaan Benioffin ja Weissin voivan mitenkään ehtiä valmiilla SW-elokuvalla episodi IX:ää seuraavaan vuoteen 2020, joten jos tämä järjestys pitää paikkansa, siinä tosiaan olisi avoin paikka ainakin yhdelle standalonelle.

Lisäksi MSW kertoo kuulleensa Benioffin ja Weissin olevan tekemässä ”aikuisempaa” elokuvasarjaa ja Johnsonin ”kaikenikäisille” suunnattua elokuvasarjaa. Tähän tuskin kannattaa ripustautua kovin pitkälle – tuskinpa Star Wars -brändin alla GoT-tason seksiä ja väkivaltaa nähdään – mutta hienovaraisena painotuserona linjaus on mieleeni. Hyvä vain, että tulevat useat Star Wars -sarjat ovat toisistaan erilaisia, ja omaa sävyeroaan tuo myös se, tavoitellaanko teokselle PG-ikärajaa vai ei.

Viime päivien huhusoppa jatkunee vain, koska virallista tiedotetta tuskin heti saamme. Elokuvat, joita ei ole koskaan julkistettu, saattavat yhä olla tekeillä tai sitten eivät.

Story-elokuvat joutuivat hyllylle, ja oikeastaan hyvä niin

Posted on 20/06/2018 by Aki Jörgensen

Ja niin päättyy eräs aikakausi: Lucasfilm on päättänyt lopettaa standalone-, spinoff- ja anthology-elokuvien nimellä kutsutut elokuvat, joista valmistuneiden otsikon perässä oli teksti ”A Star Wars Story”.

Näin kertoo leffauutissivu Collider, ja tietoa täydentää fanisivu Star Wars News Net. Molemmat viittaavat tietenkin nimeämättömiin sisäpiirilähteisiin. Tieto ei siis tule virallisesta tiedotteesta – ja on melko varmaa, ettei tätä virallisesti ihan pian myönnetäkään.

Mutta väite kuuluu siiis näin: Lucasfilmin ratkaisu Solon kaupalliseen epäonnistumiseen (ja ehkä vähän jo sitä edeltäneeseen tuotannolliseen sotkuun, joka johti ohjaajien vaihtamiseen pitkällä kesken kuvausten) on pysäyttää kaikkien standalone-elokuvien kehitystyö. Collider kertoo, että Lucasfilm aikoo nyt keskittyä ensin täysillä JJ Abramsin ohjaamaan episodi IX:ään (ensi-ilta joulukuussa 2019) ja sen jälkeen jo julkistettuihin, mutta vielä kaukana kuvausvaiheesta oleviin Rian Johnsonin ja David Benioffin ja D.B. Weissin kehittelemiin tuleviiin elokuvien trilogioihin/sarjoihin. Niin ikään tekeillä ovat, kuten aiemmin on kerrottu, uusi animaatiosarja Resistance ja Jon Favreaun vetämä vielä nimeämätön näytelty sarja.

”Älä sure, ei se ollut kokonaan sun vikas.”

Varsinaista pulaa Star Wars -hankkeista ei siis ole tämän uutisen jälkeenkään. Mutta se, mitä uutinen tarkoittaa on, että pitkään ja sitkeästi huhuttua Obi-Wan Kenobin omaa elokuvaa (pääosassa tietenkin Ewan McGregor) ei tehdä, vaikka se viimeisimmän huhun mukaan oli pitkällä esituotannossa ja vaikka sen ohjaajaksi huhuttiin jo viime kesänä Stephen Daldrya. Colliderin uutinen kääntää veistä haavassamme ja vahvistaa omalta osaltaan, että Obi-leffa todella oli vielä vähän aikaa sitten tekeillä, mutta siihen kiinnitetyt ihmiset on nyt jo vapautettu tehtävistään.

Niin ikään emme olisi saamassa Boba Fettin omaa elokuvaa, jonka piti aivan alunperin olla ensi-illassa tänä keväänä, kunnes ohjaaja Josh Trank sai maineikkaasti kenkää ja koko projekti päätyi hyllylle. Fett-elokuvankin on viime aikoina jälleen väitetty olevan tekeillä, ja sen ohjaajaksi on kerrottu tällä kertaa kiinnitetyn varsin pätevä valinta James Mangold (Logan ja Walk the Line).

Ja tietenkin tämä tarkoittaa, että emme olisi saamassa Han Solon toista seikkailua, joka voisi jatkaa Solon loppuun jätettyä avoimen kysymysmerkin täkyä ja johon optiot oli toki näyttelijöiden sopimuksissa huomioitu. Tai edes Solon omaa spinoffia, Landon elokuvaa, jota moni fani ehti ensi-illan tienoilla suoran jatko-osan sijaan toivoa.

”Tottakai te olisitte rakastaneet mun leffaa. Kaikki. Olisivat. Rakastaneet. Mun leffaa.”

Kuten edellisistä lauseista näemme, kaikkeen tähän sisältyy jippo. Toisin kuin aiempien ohjaajien ja käsikirjoittajien vaihtamisen kanssa, näitä peruutuksia Lucasfilmin ei tarvitse koskaan tehdä nolosti julkisesti. Dramaattiselta tuntuvaksi ratkaisuksi riittää, että Colliderin kaltaiset mediat raportoivat uskottavat huhut, ja kaikki tosiaan uskovat, että näin on tapahtunut. On selvää, että jotain Lucasfilmin toimitusjohtajan Kathleen Kennedyn, emoyhtiö Disneyn toimitusjohtajan Bob Igerin ja muiden valtaa pitävien täytyi tehdä näyttääkseen oppineensa Solon epäonnistumisesta, ja tässä se nyt sitten olisi. Näin uutisoituna ratkaisu näyttää täysin heidän päätökseltään, eikä jälleen uudelta kiusalliselta epäonnistumiselta.

Obi-Wanin ja Boban saati Landon omia elokuvia ei nimittäin tarvitse perua, koska niitä e koskaan julkistettu. Bob Iger kyllä aikanaan vahvisti, että myös vuodelle 2020 eli episodi IX:n jälkeiselle vuodelle olisi ollut tekeillä Rogue Onen ja Solon tapaan irtonainen Star Wars -tarinaelokuva, mutta sen aihetta ei ole kerrottu. Sittemmin on vahvistunut, kuinka todellisuudessa kävi: Solon piti olla sooloista ensimmäinen ja Trankin ohjaaman Boban toinen, mutta edellisen käsikirjoittajan Lawrence Kasdanin siirryttyä Michael Arndtin paikalle The Force Awakensin kirjoittajaksi ja Trankin saatua rehelliset potkunsa, vaihtui järjestys näin pariinkin kertaan (kuten kirjoitin viimeksi Näin tehtiin Solo -koonnissani). Rogue One tehtiin ensin, Solo sitten, ja kolmanneksi oli varmasti vielä äskettäin tekeillä jompi kumpi noista huhutuista – mutta tällä kertaa Disney-Lucasfilm odotti Solon ensi-illan ohi ennen julkistuksia.

Ja nyt niitä julkistuksia ei sitten koskaan vain tule.

”Ja minä kun olin niin valmis näyttämään coolilta kaksi tuntia.”

SWNN:llä on muutama huhunmuru lisää tarinan (erityisesti epäonnisen Solon tarinan) täydennykseksi. Nettisivu kertoo, että Lucasfilmillä olisi tosiaan haluttu siirtää Solon ensi-ilta tämän vuoden joulukuuhun ohjaajavaihdoksen yhteydessä, kuten muun muassa minusta olisi tuntunut tarpeelliselta, mutta Disney ei suostunut enää uuteen viivytykseen, joihin se oli jo joutunut aiemmin The Force Awakensin ja The Last Jedin kanssa. SWNN:n lähde väittää, että Disney nimenomaan antoi Solo-projektiin lisää rahaa mittaviin uudelleenkuvauksiin, mutta ei lisää aikaa. Kutakuinkin näin on tosiaan voinut jo päätellä tapahtuneenkin.

SWNN myös antaa ymmärtää, että Disney olisi kieltänyt Solon markkinointia häiritsemästä kevään isoimman kilpailijan eli oman tallin Avengers: Infinity Warin markkinointia. Tämä taas tuntuu, etenkin yhdistettynä Solon ensi-illan itsepäiseen pitämiseen juuri toukokuussa, omaan jalkaan ampumiselta, mutta minkäpä minä Hollywood-studion markkinointistrategioista tiedän. Omat ainakin tosiaan olivat studion jalat. (Solo on tällä hetkellä tuottanut reilut 340 miljoonaa dollaria, mikä tarkoittaa suhteessa reilun 250 miljoonan väitettyyn budjettiin ja markkinointikustannuksiin, että se saattaa tosiaan jäädä jopa tappiolliseksi.)

Lisäksi SWNN kertoo Disneyn lopettavan kokemattomien ja eriskummallisten tekijöiden kanssa kokeilemisen Star Warsin kanssa, ja palaavan tietoisesti luotettaviin, kokeneisiin veteraaneihin. Tämäkin tuntuu luonnolliselta, jopa välttämättömältä ratkaisulta, jota enteili jo kujeilevien Lego-koomikkojen vaihtaminen viime vuonna Hollywoodiin persoonattomimpaan ammattilaiseen. Boba-leffan ohjaajaksi huhuttu James Mangold olisi niin ikään ollut selvä askel tähän suuntaan, kun taas Game of Thronesin vetäjien kanssa kokemuksen määritelmää pitää vähän venyttää: Benioff ja Weiss ovat toki ison franchisen ja sarjojen luokassa myös mittavan tuotannon veteraaneja, mutta he eivät ole elokuvien veteraaneja.

”Tein parhaani ja katsoin mihin se riittää.”

Entä mitä minä ajattelen?

No, olisin mielelläni nähnyt ainakin sen Obi-Wan-elokuvan (Ewan McGregor -parka!). Miksen Boba-leffankin, jos idea olisi ollut hyvä, mutta sen kanssa olin käynyt yhä skeptisemmäksi siitä, voisiko idea koskaan oikeasti olla Star Wars -elokuvan painoinen. Donald Glover taas oli Solossa niin hyvä Lando, ja Landon matka korttihuijarista Pilvikaupungin isännäksi olisi vähintään siinä kertomisen arvoinen tarina kuin Han Solonkin alkuperä, että olisi minulle monien toivoma Lando-leffakin kelvannut.

Mutta samaan aikaan olen sittenkin enemmän helpottunut. Vaikka katson kaiken, mitä minulle tässä tarjotaan, en tarvitsisi katsoa näin paljon kaikkea. En ole missään vaiheessa peitellyt mielipidettäni siitä, että Solo valmistui aivan liian pian The Last Jedin jälkeen. Vielä enemmän minua on hirvittänyt se, että Lucasfilm vaikutti välillä tähtäävän lähivuosina jopa kahden Star Wars -teatterielokuvan tahtiin. Sellainen voi olla Marvelin malli, mutta minusta sen ei pitäisi olla Star Warsin tie – Star Warsin, jonka ensimmäiset 30 vuotta sisälsivät kuitenkin vain kuusi teatterielokuvaa, joista jokainen oli (laatuun nyt menemättä) suuri tapaus.

Vähemmän on enemmän. Liian moni Star Wars -elokuva tukahduttaa toisensa, ja vaikka Solon floppaamisesta voidaan syyttää monta muutakin tekijää markkinoinnista alkaen, uskon, että näimme toukokuussa tämän jo tapahtuvan. Merkittävää osaa potentiaalisesta yleisöstä – sillä sitähän kyllä riittää, onhan tämä maailman suurin franchise – uuvutti ajatus katsoa jälleen uusi Star Wars. Niin ei pitäisi olla.

Ehkä tämä temppu palauttaa Star Warsin asemaan, joka sille sopii: jossa uusi tämän otsikon alla julkaistava elokuva ei ole yhtä arkipäiväinen asia kuin uusi Marvel-elokuva. Ehkä se myös osaltaan johtaa entistäkin harkitumpiin elokuviin – tekivät niitä sitten veteraanit tai kokeilijat. Jos tämä esimerkiksi todella tarkoittaa, että Disney-Lucasfilm on valmis jättämään vuoden 2020 kokonaan tyhjäksi Star Warsista, pitää muistaa, että äärimmäinen käänteinen vaihtoehto olisi minkä tahansa Star Warsin otsikon alla epätoivoisestikin tuotetun kyhäelmän julkaiseminen vain julkaisemisen vuoksi.

”Kärsivällisyys on jedin tärkeitä hyveitä, nuoret padawan-oppilaani.”

Ja mitä siis tulee projektien julkistamiseen, minä soisin oikein hyvin, että minulle kerrottaisiin seuraavasta Star Wars -elokuvasta vasta sitten, kun kaikki sen tekijät ovat todella varmoja, että käsissä on tarina, jonka he haluavat kertoa ja jonka kertojiksi juuri he ovat oikeita. Disney-aikaisista Star Wars -episodeista VII-IX ja tekeillä olleista Story-elokuvista vain yksi ainoa (The Last Jedi) pääsi valmiiksi asti sille alunperin julkistetun kirjoittajan ja ohjaajan käsissä. Vaikuttaa siltä, että ainakin standalone-ohjaajat on värvätty ja suunnilleen julkistettukin ennen kuin he ovat todella saaneet edes tutustua tekeillä oleviin tarinaluonnoksiin. En ole Hollywood-pomo, mutta en usko tämän olevan aivan paras tie ikimuistoisiin elokuvakokemuksiin.

Ja kun, vielä muistutan: tämähän ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö Star Wars -projekteja olisi tekeillä. Elokuvista ensi-iltapäivä on tällä hetkellä vain episodi IX:llä, mutta tekeillä on kaksi elokuvasarjaa, useita näyteltyjä ”tv”-sarjoja ja uusi pienen ruudun animaatiosarja. Tämänkin kaiken kanssa on vielä varaa kokea ähkyä, kuulkaas.

Eikä Ewan McGregor ole liian vanha viiden vuoden päästäkään, jos jonkin yksittäisen elokuvan aika sattuisi silloin jostain syystä olemaan.

Näin syntyi Solo

Posted on 12/06/2018 by Aki Jörgensen

Jo perinteikäs uuden Star Wars -elokuvan making of -postaukseni. Siitäkin huolimatta, että juuri tämän elokuvan ongelmalliseen synnytykseen liittyy arvoituksia, jotka eivät täysin ratkea välttämättä koskaan.

Kirjoitus spoilaa Solon juonenkäänteitä.

”Ai että meidän välinen romanttinen komedia? Just joo.”

Lokakuu 2012. Lucasfilmin myynti Disneylle ja George Lucasin vetäytyminen ovat vielä julkistamatta, kun Lucas ja hänen seuraajakseen valitsema Kathleen Kennedy kutsuvat Imperiumin vastaiskun kirjoittaneen Lawrence Kasdanin kylään. Kasdan saa kuulla, että Star Wars -elokuvia tullaan pian tekemään monta uutta. Hänet värvätään neuvonantajaksi episodi VII:n käsikirjoittajalle Michael Arndtille – ja hänelle tarjotaan mahdollisuutta kirjoittaa oma yksittäiselokuva. Kasdan valitsee George Lucasin ideoiden kärjestä suosikkihahmonsa Han Solon nuoruudentarinan, jonka näkee eräänlaisena westerninä.

Helmikuu 2013. Omistajaa vaihtanut Lucasfilm julkistaa tekeillä olevan kaksi spinoff-elokuvaa. Niiden aiheita ei kerrota, mutta se kerrotaan, että toista käsikirjoittaa Kasdan, toista Simon Kinberg. Kasdanin projekti kertoo Han Solosta, Kinbergin Boba Fettistä. Tässä vaiheessa tarkoitus on, että Solo-leffa valmistuisi näistä ensimmäisenä, ensi-iltaan vuonna 2016 eli episodien VII ja VIII välissä.

Huhtikuu 2013. The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän episodin kehitystyökin on edelleen vasta idullaan, kun Soloksi myöhemmin nimettävän elokuvan luonnossuunnittelu ensimmäisen kerran alkaa. Tässä vaiheessa projektin koodinimi on ”Harry and the Boy”. Käsikirjoitusluonnos sisältää hyvin varhain monia lopullisista palasistaan, koska ne liittyvät Hanin myyttiin: se alkaa Corellialla, siinä pelastetaan Chewbacca Imperiumin vankeudesta ja siinä lennetään kuuluisa Kesselin reitti 12 parsekissa.

Chewbaccan pelastaminen Kesselistä eräässä varhaisessa konseptissa. Tämä ja monet muut postauksen kuvat kirjasta The Art of Solo: A Star Wars Story (Phil Szostak, Abrams Books 2018).

Lokakuu 2013. Michael Arndt jättää Episodi VII:n. Kasdan ja ohjaaja JJ Abrams ryhtyvät itse elokuvan käsikirjoittajiksi. Pian Episodi VII:n ensi-iltaa siirretään reilulla puolella vuodella jouluun 2016. Solo jää kokonaan tauolle noin vuodeksi, ja viimeistään tässä vaiheessa ensimmäinen standalone-elokuva päätetäänkin toteuttaa ILM:n pomon John Knollin edellisenä keväänä ehdottamasta ideasta: Kuolemantähden suunnitelmien sieppauksesta.

Loppuvuosi 2014. The Force Awakens on kuvattu. Haudattuaan näin Han Solon (vaikka yleisö ei sitä vielä tiedäkään) Kasdan palaa hahmon nuoruuden pariin. Hän pyytää myös mukaan yhden toverin: poikansa Jonathanin, joka tarjosi tuoreita näkökulmia jo TFA:n kässäriin ja josta tulee nyt Solon toinen käsikirjoittaja.

Syy Solon viivästymiseen: JJ Abrams ja Lawrence Kasdan The Force Awakensin kuvauksissa.

Heinäkuu 2015. Lucasfilm julkistaa tekeillä olevan elokuvan Han Solon nuoruudesta. Virallista otsikkoa elokuvalle ei vielä anneta, mutta sen ensi-iltapäiväksi julkistetaan 25.5.2018. Tässä vaiheessa Solo on siis saanut lopullisen paikkansa julkaisukalenterissa, kun alunperin toiseksi standaloneksi kaavailtu, Simon Kinbergin kirjoittama ja Josh Trankin ohjaamaksi tarkoitettu Boba-elokuva on hyllytetty. Solon ohjaajiksi on yllättäen valittu Lego–elokuvasta ja muista komediallisista projekteista tunnetut Christopher Miller ja Phil Lord.

Syyskuu 2015. Solon esituotanto hyrähtää ensimmäiseen varsinaiseen vaihteeseensa. Ohjaajien ja design supervisor James Clynen johdolla kaikeksi elokuvan suunnittelun ohjenuoraksi otetaan, että 10 vuotta ennen Episodi IV:tä (1977) tapahtuvan elokuvan lähteiden on oltava kutakuinkin 1960-luvulla. Huomattava osa lopullisenkin elokuvan visuaalisesta tyylistä kumartaakin siihen suuntaan: on 2001: avaruusseikkailun hengessä uutuuttaan hohkavaa Millennium Falconia, on amerikanrauta jolla Han ja Qi’ra ajavat karkuun Corellialla, on ajan muusikoilta lainattua pukukuvastoa ja niin edelleen. Ja vaikka elokuva ei tarinallisesti ole road movie, se sisältää tekijöidensä silmissä myös hyvin amerikkalaisen matkan halki Yhdysvaltain, alkaen idän tummanharmaista tehdaskaupungeista, ylittäen vuoristoisen keskilännen ja päätyen etelä-Californian aurinkoiselle rannalle.

Takaa-ajokohtaus Corellialla: yksi monista americana-aineksista Solossa.

Loppuvuosi 2015 ja vuosi 2016. Käsikirjoitus hakee muotoaan. Aiemmissa vaiheissa Han esimerkiksi työskentelee Corellialla Imperiumin tehtaassa, ja jää siellä vangiksi, jolloin tapaa Chewbaccan. Välillä Chewie pelastetaan vasta Kesselissä. Eräässä vaiheessa Han taistelee armeijassa Imperiumia vastaan taistelevalla puolella. Pisimpään Kasdanit arpovat sen kanssa, tarvitaanko tarinaan sotavaihetta Mimban-planeetalla, vai tapaisiko Han Beckettin tiimin jo Corellialla ja suuntaisi sieltä lumiselle Vandorille. Sen sijaan mukana on aluksi Taanab-planeetta, jolla sijaitsee Dryden Vosin tukikohta ja jolla Enfys Nestin jengi asuu, mutta planeetta vaihtuu suunnitelmien tarkentuessa avaruuden luksusjahdiksi. Qi’ra, jonka hahmon nimen vaihtoehto on Kura, on vielä kesään 2016 asti alienhahmo, mutta kaikki konseptit vaikuttavat lopulta liian paljon Trekiltä ja liian vähän Warsilta. Esituotanto käynnistyy vähitellen, ja esimerkiksi tuotannon suunnittelijaksi (production designer) kreditoitava Neil Lamont aloittaa projektin parissa vasta vuoden 2016 aikana. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että Sololla on vielä tässä vaiheessa huomattavasti vähemmän kiire kuin The Force Awakensilla ja Rogue Onella. Toisaalta se johtuu myös siitä, että näiden molempien kuten myös The Last Jedin parista siirtyy vähitellen ihmisiä Solon tuotantoon.

Toukokuu 2016. Nuoren Han Solon näyttelijäksi paljastuu Alden Ehrenreich, lähinnä Coenien Hail, Caesar!:sta tunnettu nuori lupaus. Rooliin kartoitettiin lukemattomia näyttelijöitä, joista neljää viimeistä ehdokasta testattiin puvuissa Chewbacccaa esittävän Joonas Suotamon kanssa, vaikka Ehrenreich oli Lordin ja Millerin kertoman mukaan ”kirjaimellisesti ensimmäinen koekuvauksissa käynyt”. Tässä vaiheessa yleisökin tietää jo, koska Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger on sen meille aiemmin keväällä kertonut, että elokuva on ”Hanin ja Chewien origin story”. Kasdanit itse menevät vielä pitemmälle, ja ajattelevat elokuvaa Hanin ja Chewien välisenä rakkaustarinana.

Han, Chewie ja Enfys Nest luonnoksessa, jonka piirroshetkellä näyttelijä vaikuttaisi jo valitun.

Tammikuu 2017. Kuvaukset alkavat. Tuotannon koodinimi on ”Red Cup”. Muista näyttelijöistä paljastetaan Donald Gloverin esittävän Landoa ja mukana olevan (vielä julkistamattomissa rooleissa) Emilia Clarken ja Woody Harrelsonin. Monilahjakas nouseva tähti Glover on ehdottomasti halunnut Landoksi, ja siirtänyt jopa oman sarjansa Atlantan tuotantoa Solon ehdoilla. Suomalaisia pidetään vielä jännityksessä Joonas Suotamon roolituksesta, koska Chewbaccan näyttelijää ei paljasteta. Tässä vaiheessa yleisökin tietää jo, koska Kathleen Kennedy on sen meille edellisvuonna kertonut, että elokuva on ”sekoitus westerniä ja keikkaleffaa” (heist movie).

Helmikuu 2017. Suomalaisten jännitys päättyy, kun kuvausten päävaihe käynnistyy ja cast täydentyy Thandie Newtonilla, Phoebe Waller-Bridgellä – ja Joonas Suotamolla. Suotamohan oli kreditoitu The Force Awakensissa vain ”Chewbacca doubleksi”, eikä The Last Jedin kreditoinnista tai työnjaostakaan ole tässä vaiheessa vielä varmuutta. Hanin (ja Chewien!) elokuvassa tiedämme kuitenkin nyt saavamme ihan oikean Suotamo-Chewien. Minä veikkaan tässä blogissa Newtonia elokuvan pahikseksi, mutta väärässä olen. Ensimmäisten kuvausten joukossa ovat muun muassa studiossa tallennetut Hanin ja Chewien taistelullinen ensitapaaminen ja Corellian avaruusaseman kohtaus, joka on 250 ekstrallaan ilmeisesti uusien Star Warsien suurin joukkokohtaus.

Solon kuvausten ja castin julkistus. Falconin puikoissa ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller.

Toukokuu 2017. Soloa kuvataan Italiassa Dolomiittien vuoristossa ja Englannissa Fawleyn entisen voimalaitoksen pihassa. Edellisessä on kyse junaryöstön Vandor-planeetasta, jälkimmäisessä elokuvan alun Corelliasta, ennen kaikkea takaa-ajokohtauksesta kiitureilla. Brittitabloidit julkaisevat runsaasti suttuisia paparazzikuvia kiiturileikeistä. Pääkuvaaja on tummanpuhuvien kuvien taituri Bradford Young, joka sopii elokuvaan, joka tarkoituksella alkaa tummista sävyistä ja saa koko ajan lisää värejä edetessään.

Kesäkuun alku 2017. Soloa kuvataan Italiassa Fuerteventuran saarella Kanarialla, hiekkaisella rannalla tatooinemaisissa tunnelmissa. Lokaatio on elokuvassa loppukohtauksen Savareen, mutta sitä huhutaan tuolloin Corelliaksi. Koska paikka tosiaan kuitenkin näyttää nettiin vuotaneissa kuvissa autiomaalta, minä pelkään elokuvassa palattavan jälleen kerran Tatooinelle ja elokuvaan ilmestyvän Han-aineksista vielä Jabbankin. Väärässä olen tässäkin.

Kesäkuun puoliväli 2017. Elokuvan kuvauksia piti olla jäljellä vain muutamia viikkoja, kun ohjaajat Lord ja Miller saavat potkut. Potkujen aivan perimmäiset syyt eivät ole valjenneet täysin tähän päivään mennessä, mutta eri lähteistä summattujen kertomusten perusteella kyse oli metodieroista: Lord ja Miller halusivat ottaa runsaasti iloittelevia ja improvisoituja ottoja ja koostaa niistä elokuvan leikkauspöydällä, Kasdan ja Kennedy eivät luottaneet tähän. Osa raporteista painottaa lisäksi tulosongelmia, ja kertoo esimerkiksi kuvausten edenneen hitaasti ja ja kaksikon kompuroineen näyttelijöiden ohjauksessa. Ehkä Lord ja Miller ylipäätään hakivat liikaa 1960-luvun iloittelua, ovathan he parin edeltävän vuoden ajan toivoneet tuotannon suunnittelijoidenkin ammentavan tuolta vuosikymmeneltä? Mene ja tiedä, mutta Lordin ja Millerin paikalle Kennedy värvää vanhan ystävänsä Ron Howardin, Hollywoodin luotettavan veteraanin, ja elokuvan kuvaukset pitävät lopulta vain parin viikon tauon. Käsittämättömältä tuntuu, että elokuvan ensi-iltapäivää, johon on siis tässä vaiheessa vain 11 kuukautta, ei siirretä.

Kesä-syksy 2017. Hyväntuulisesti kuvauspaikoilta twiittailevan Howardin johdolla noin 70 prosenttia elokuvasta kuvataan uudelleen. Luultavasti kyse on siitä, että kaikki uusittavissa oleva uusitaan, ja aiemmasta pidetään vain lokaatiokuvat, joukkokohtaukset ja äksön-otot. Käsikirjoitus ei ilmeisesti muutu käytännössä mitenkään. Esimerkiksi käytännössä kaikki Dryden Vosin jahdilla tapahtuva kuvataan uudelleen, ja Dryden näyttelijäkin vaihtuu Michael K. Williamsista (jonka aikatauluun uudelleenkuvaukset eivät käy) Paul Bettanyyn. Leffan lopun ylläricameo, Darth Maulin paluu, kuvataan ja lukitaankin vasta loppuvaiheessa: käsikirjoituksessa on lukenut hahmon kohdalla vain ”Pomo”, ja Howardin aikaan asti pomoksi on ollut Maulin lisäksi muitakin vaihtoehtoja. Maulin käyttäminen on erityisesti käsikirjoittaja Jon Kasdanin valinta: isä-Kasdan ei tätä ennen edes tiennyt, että Maul oli palautettu henkiin animaatiosarjoissa.

Ron Howard ja Paul Bettany, joka korvasi Michael K. Williamsin elokuvan pahiksena. Bettanya ei erikoistehosteta alieniksi kuten Williams oli tarkoitus, joten Hanin, Qi’ran ja Drydenin välille lisätään näin kolmiodraaman jännitettä ja vihjauksia seksuaalisesta pakkotyöstä.

Lokakuu 2017. Kuvaukset päättyvät, noin kaksi ja puoli kuukautta alkuperäisestä aikataulustaan jäljessä. Uudelleenkuvausten myötä elokuvan budjetti on kasvanut 250 miljoonaan dollariin. Elokuvan nimeksi julkistetaan simppelisti Solo: A Star Wars Story. Tässä vaiheessa elokuvalla alkaa olla kiire, mutta onneksi Howardin näkemys kuvatusta materiaalista on selvästi suoraviivaisempi kuin leikkaushuoneen rakennusvaiheeseen valmistautuneiden Lordin ja Millerin. Lopulta elokuvasta ei ilmeisesti juuri jää poistettuja kohtauksiakaan – siis sellaisia, joita kannattaisi odottaa kotijulkaisuille, sillä sattuneesta syystä vaihtoehtoisia ottoja studion arkistoissa riittää. Tärkein poistettu kohtaus lienee väläys Hanin armeija-ajasta, jossa nuorempi Kasdan tekee cameon toisena puoliskona expanded universen epäonnisista imperiaalisotilaista Tag ja Bink.

Helmikuu 2018. Solon markkinointi alkaa vähitellen – vasta nyt ensimmäisellä teaserilla. Syy on varmasti välissä ollut The Last Jedin ensi-ilta, mutta jälkikäteen ajatellen tämä on selvä strateginen virhe. Minä pelkään pahaa.

Toukokuu 2018. Solo saa ensi-iltansa. Lord ja Miller kreditoidaan lopputeksteissä tuottajiksi. Elokuva ei ole pahimpien pelkojen mukainen katastrofi, mutta se ei ole myöskään menestys.

Solon vaisun menestyksen takana on monta syytä, ja Lucasfilm pohtii niitä vielä tarkkaan

Posted on 29/05/2018 by Aki Jörgensen

Solo on siis nähty ja sitä muutaman päivän ajan sulateltu. Oman varsinaisen arvioni kirjoitin tähän blogiin jo torstaina, ja perjantaina pohdiskelin oman merkintänsä verran elokuvan loppupuolen yllätystä. (Tämä kirjoitus, toisin kuin nuo, ei sisällä juonispoilereita.)

Sulattelu on tietenkin eduksi minkä tahansa taiteellisen teoksen pohtimiselle. Esimerkiksi ensi-iltakeskiviikon kahden näytökseni jälkeen ja vielä arviota seuraavana päivänä kirjoittaessani ajattelin täysin vakavissani, että tästä voisi tulla ensimmäinen Star Wars sitten Attack of the Clonesin, jonka katsoisin teatterissa vain kahdesti. Tarkoitan siis, että minusta tuntui, että minulla ei olisi mitään kiirettä nähdä Soloa hetkeen uudestaan.

No, nyt olen jo muuttanut mieleni. Taisin huijata itseäni: tottakai jokainen uusi Star Wars sisältää minulle niin paljon nautittavia yksityiskohtia, että käsikirjoitus ja ohjaus voisivat olla vaikka pahastikin pielessä, ja haluaisin silti palata niiden pariin monta kertaa. Menen katsomaan Solon kolmannen kerran heti saatuani käsiini Phil Szostakin The Art of Solo –kirjan – sillä eiväthän sen käsikirjoitus ja ohjaus edes olleet niin pahasti pielessä. Eivätkä ainakaan niin pahasti kuin olisivat tuotanto-olosuhteet huomioiden voineet olla.

Tästä pääsenkin tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseeni: Solon vastaanottoon yleisesti. Vaikuttaa siltä, että mielipiteeni tästä elokuvasta mukailee vahvaa peruslinjaa sen nähneiden keskuudessa. Esimerkiksi Suomessa sekä Twitter-kommentit että kriitikkojen varsin linjakkaat kolmen tähden arviot perustelevat miltei järjestäen, kuinka elokuva valmistui ohjaajavaihdoksen ja uusintakuvausten vuoksi poikkeuksellisen pahaenteisissä olosuhteissa ja kuinka siihen nähden käsillä on yllättävänkin sujuva, mutta yllätyksetön viihdeleffa.

Niin kuin siis onkin. Vaikka elokuva tosiaan kuvattiin melkein kokonaan kahteen kertaan ja vaikka ensimmäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller olivat kaikesta päätellen tekemässä villimmin irrottelevaa elokuvaa kuin minkä Ron Howard valmisti, Solo on itse asiassa yhdenmukaisempi ja sujuvampi teos kuin ensimmäinen standalone Rogue One oli. Se kuitenkin häviää Rogue Onelle (tuntuvasti) omaperäisyydessä ja kunnianhimoisuudessa. Vaikka Solo varmasti löytää paikkansa Star Wars -kaanonissa, on vaikea uskoa, että se sijoittuisi kovinkaan monen fanin omalla SW-suosikkilistalla edes uusien elokuvien ykköseksi.

Elokuvasivu Imdb:ssä Solon pisteytys on nyt 7.2, mikä niin ikään kuvaa reaktioita hyvin: se ei ole pohjamutien luku, mutta juuri ilmestyneen franchise-elokuvan pistemääränä heijastelee innostuksen puutetta. Star Warseista pisteytyksen alapuolelle asettuvat sivulla vain kaksi ensimmäistä prequelia. Toisella leffasivulla Rotten Tomatoesissa, jossa The Last Jedin yleisöarvosana painui talvella huomiota herättäneesti Star Wars -sarjan huonoimmaksi ja kauas saman sivun kehuvista kriitikkoarvioista, Solo on nyt kriitikoiden mielestä 70 prosentin ja yleisön mielestä 62 prosentin elokuva: siis kriitikoista kolmanneksi heikoin Star Wars ja yleisöstä neljänneksi heikoin, sattuneesta syystä.

Oma makuasiansa tietenkin on, onko parempi, että Solo on yhdentekevä keskinkertaisuus kuin että se olisi komeasti ja isosti fiasko. Pystyn nimittäin hyvin jossittelemaan, että Lordin ja Millerin – joiden hyperaktiivinen Lego-elokuva oli minusta aivan sietämätön – improvisoiden ja irrotellen toteutettu Solo olisi tosiaankin voinut olla epäonnistuneempi teos kuin nyt nähty. Samalla luulen, että se olisi ollut kiinnostavampi, ja aivan varmasti muotomielessä villein Star Wars -franchisessa nähty kokeilu, ja aikanaan kuvittelin, että Lord ja Miller oli valittu tekemään juuri sellainen. Olin täysin valmistautunut jäämään henkilökohtaisesti elokuvalle kylmäksi, mutta olin kiinnostunut näkemään, millainen se olisi olllut. Nyt emme saa sitä koskaan tietää. (Jotain viitteitä voi päätellä siitä, että käsikirjoittaja Jon Kasdan antoi tuoreessa twiitissä Lordille, Millerille ja näyttelijä Phoebe Waller-Bridgelle kiitokset L3-37:sta, jonka feministiparodia tuntuikin irrottelevalta, ellei peräti irtonaiselta ratkaisulta.)

Omapäinen droidi L3-37 (Phoebe Waller-Bridge) : onko tässä hahmossa vahvin jälki ensimmäisten ohjaajien versiosta?

Tärkeä mittari Hollywood-elokuvan menestykselle (toki erikseen onnistuneisuudesta) on raha. Sitä Solo näyttää keräävän studioennusteita vähemmän ja ehdottomasti heikommin kuin kolme edellistä uutta Star Warsia. Disneylle on epäilemättä pettymys, että kun The Force Awakens vain muutama vuosi aiemmin rikkoi kaikki ennätykset, ei Solo sijoittunut auvoisasti edes toukokuun ensi-iltaviikonloppujen sarjassa. 103 miljoonaa dollaria kotimaassa Yhdysvalloissa pitkän 4-päiväisen viikonlopun aikana ja 65 miljoonaa dollaria ulkomailla on kyllä samaa tasoa kuin vaikkapa Marvel-leffoista Doctor Strangen tulot, mutta SW-franchisen sarjassa se on studiolle suuri pettymys. The Hollywood Reporter ennustaa Sololle nyt kaikkiaan vain 400 miljoonan tuottoa, mikä Star Wars -franchisen tähänastiseen tulosriviin nähden olisi suorastaan surkeasti. (The Force Awakens tuotti yli 2 miljardia dollaria, Rogue One reilun miljardin ja The Last Jedi 1,3 miljardia.)

Jos tulot todella jäisivät noin mataliksi (”never tell me the odds”, sanoisi elokuvan nimihenkilö), Solo saattaisi jopa tehdä tappiota. Leffan budjetti oli massiivisten uudelleenkuvausten jälkeen 250 milliä, mutta siinä eivät ole vielä mukana markkinointikulut. 400 miljoonan köyhäilytuloillakin pääsee tosiasiassa sentään maailman elokuvamenestysten top-250-listalle, ja Deadline.comin lähde toteaa ensimmäisen viikonlopunkin lukujen olevan aivan kelvolliset mille tahansa muulle spinoff-elokuvalle, jos tätä niin verrattaisiin. On silti selvää, että Disneylle olisi ennennäkemätön tilanne ottaa takkiin juuri tässä rahanpainofranchisessaan.

Team Rogue One: Joukkue, jota kukaan ei tuntenut, mutta joka silti veti teatteriin paremmin väkeä kuin Han Solo, Lando Calrissian ja Chewbacca.

Miksi siis uusi Star Wars tällä kertaa jättää teatterit tyhjiksi? Toivon totisesti, että Disney-Lucasfilmillä ymmärretään, että syitä on monia, eikä niistä päällimmäisiin todellakaan kuulu naurettava boikottikampanja, joka vaikuttaa perustavan ”boikotoikaa Soloa” -vaatimuksensa siihen, että Han Soloa ei näyttele Harrison Ford ja siihen, että oli Solo toisaalta millainen vain, on toimitusjohtaja Kathleen Kennedylle nyt syytä näyttää, että The Last Jedi oli boikotoijien mielestä kakka.

Boikottikampanjan sijaan Solon menestykse tiellä ovat ainakin nämä seikat:

1. Star Wars -uupumus. The Force Awakens rikkoi aikanaan kaikki ennätykset ilmestyttyään 10 vuotta edellisen ja viimeiseksi luullun Star Warsin jälkeen. Solo sen sijaan on neljäs Star Wars alle neljään vuoteen, ja se ilmestyy vain viisi kuukautta edellisen jälkeen. Moni meistä faneistakin oli jo ennen ensi-iltaa sitä mieltä, että liika on liikaa – ja moni tavallinen katsoja ei tosiaankaan vielä kaivannut uutta Star Warsia. Esimerkiksi minun viereeni istui yhteen The Force Awakensin viimeisistä teatterinäytöksistä puhelias aikamiespoika maaseudulta, joka halusi kertoa minulle tulleensa Star Warsin takia ensimmäistä kertaa elokuvateatteriin pitkästä aikaa, mutta käyneensä kyllä ”kaheksakytluvulla kattomassa kaikki Villisin ja Vartsineggerin kuvat”. Aikamiespoika lie kyllä käynyt katsomassa episodi VIII:n talvella, mutta mahtaakohan hän ehtiä Soloon?

2. Kilpailijat. Genre-elokuvan tämän vuoden suurtapaus oli Avengers: Infinity War, samalta emostudio Disneyltä, ja se sai ensi-iltansa vain kuukausi sitten. Etenkin Yhdysvalloissa monia kiinnosti myös Deadpool 2 juuri tässä välissä. Muutenkin keväältä ei ole puuttunut katsottavaa sille yleisölle, joka tavallisesti käy katsomassa Star Warsit. On syytä muistaa, että keskivertokatsoja käy elokuvissa melko harvoin: esimerkiksi Suomessa kansalaisten keskiarvo on noin 1,6 käyntiä vuodessa, ja jokainen tietää, että osa meistä katsoo elokuvia monien puolesta. Star Wars on ollut niitä franchiseja, jotka vetävät yleisöön niitäkin, joilla joululahjaliput meinaavat joka kevät jäädä käyttämättä (ne muuten umpeutuivat Suomessa tänä vuonna juuri ennen Soloa), mutta jos he kävivät juuri Avengersin, jaksavatko he näin pian perään Soloon?

3. Edelliset episodit. Vaikka edelleen pidän suoranaista The Last Jedi -inhoa pienen vähemmistön mielipiteenä ja Solo-boikottikampanjaa hyttysen ininänä maailman suurimman franchisen edessä, en tietenkään kiistä, etteikö olisi olemassa yleisöä, joka ei pitänyt episodi VIII:stä. Yhtä totta, vaikka vähemmän dramaattisesti käsiteltyä, on se, että on olemassa yleisöä, jonka mielestä uuden Lucasfilmin kaikki kolme Soloa edeltävääkin elokuvaa oli tehty liian varman päälle: siis vanhoja aihioita ja kuvastoa toistaen, planeettojen tuhoamisista vanhempiaan etsiviin orpoihin. En jaksa uskoa, että todellisessa ydinfanikunnassa olisi suuria joukkoja, jotka jättäisivät Solon kokonaan katsomatta kummastakaan näistä syistä – mutta satunnaisempien fanien joukossa heitä varmasti on, ja ydinfanikunnassakin on varmasti monia, jotka eivät tällä kertaa sännänneet innostuneina teatteriin avausviikonloppuna edellisiin vetoihin pettyneinä.

4. Ennakko-odotukset. Ensijoukkojen innostusta hillitsi taatusti myös se, että Solo oli niin tunnetusti ongelmallinen tuotanto. Koska oli niin monta syytä epäillä jo etukäteen Soloa epäonnistuneeksi, ei ole sinänsä mikään ihme, että monilla ei ollut kiire ensi-iltaan. Tämän kääntöpuolena taas:

5. Arviot – nimittäin yhdistettynä kaikkiin edellisiin. Sinänsä Star Wars on franchisena aina Star Wars, mutta nimenomaan tilanteessa, jossa Star Wars -elokuvista ei ole ollut puutetta, jossa puhutuista viihdejäteistä ei ole ollut puutetta, jossa edelliset Star Wars -elokuvat eivät välttämättä ole tuntuneet kaikista aivan mestarillisilta ja jossa odotukset juuri tätä elokuvaa kohtaan olivat matalat, voi olla tavallista enemmän painoa sillä, että Soloa arvioidaan kritiikeissä keskinkertaiseksi ja että minun kaltaiseni fanitkin puhuvat siitä sävyyn ”eihän se nyt mikään erityinen ollut”. Ainakaan tällaiset arviot eivät ole omiaan kannustamaan teatteriin sitä yleisönosaa, joka ei sinne joka tapauksessa säntäisi.

The Last Jedi: Vaikuttiko tämä elokuva Solon menestykseen? Luultavasti, mutta oliko kyse enemmän TLJ:stä ja Solosta elokuvina vai niiden lyhyestä aikavälistä?

THR:n jutussa Disneyn levityspäällikkö Dave Hollis kysyy hänkin, onko tämä liikaa. Hollis myös lupaa (poikkeuksellisen suoraan) studion käyttävän vielä paljon aikaa sen analysoimiseen, miksi näin kävi, ja ottavansa päätelmät huomioon episodi IX:n aikaan.

Oma luottamukseni tällaisiin markkinapäätelmiin on sen verran matala, että tuo kuulostaa pahaenteiseltä. Siitähän saatetaan vetää esimerkiksi johtopäätös, että Star Wars -fanit eivät tahdo komediallista Star Warsia, vaikka Solon komediallisuus tuskin oli kenenkään mielestä tässä kokonaisuudessa mikään ongelma. Aivan yhtä hyvin siitä voitaisiin vetää vaikka se johtopäätös, mistä olen nähnyt jo monta twiittivarianttia: että kun naispäähenkilöiden TFA, Rogue One ja TLJ menestyivät mutta miespäähenkilön Solo ei, seuraavaksi soololeffaksi kannattaa suosiolla tehdä Leian oma elokuva (eikä sitä johtopäätöstä, valitettavasti, varmaankaan vedetä). Studioilla on joka tapauksessa perinteisesti taipumuksia päätellä vian olevan jossain muussa kuin elokuvan laadussa: esimerkiksi Disney itse lopetti taannoin moneksi vuodeksi perinteisten piirrosanimaatioiden tekemisen ja oikein ilmoitti ääneen, että yleisöä eivät ne enää kiinnosta, vaikka kyse oli todellisuudessa vain siitä, että Disneyn silloinen kilpailija Pixar oli tehnyt monena vuonna omalla tietokoneistetulla tekniikallaan parempia elokuvia.

Itse olen varma, että Solo olisi menestynyt paremmin, jos sen ensi-ilta olisi ollut vasta ensi jouluna. Siis ajankohtana, jolle moni oli alkanut jo odottaa vuotuista Star Warsia, ja toisaalta riittävän etäällä sekä läheisistä kilpailijoistaan että franchisen edellisestä elokuvasta (tosin, pitää muistaa: episodi IX:n ensi-illan piti alunperin olla tästä vuoden päässä toukokuussa 2019, mutta se vuorostaan siirrettiin, kun kirjoittaja-ohjaaja Colin Trevorrow vaihtui kirjoittaja-ohjaaja JJ Abramsiin).

Surullista kyllä, uskallan myös epäillä, että itse Solo-elokuvakin olisi voinut olla parempi, jos sitä ei olisi ohjaajavaihdoksen jälkeen puskettu valmiiksi jo tähän alkuperäiseen aikatauluunsa. Lordin ja Millerin potkujen hetkellä elokuvan kuvauksia oli jäljellä vain viikkoja, mutta ne venyivät kuukausilla, kun Howard kuvasi noin 70 prosenttia elokuvasta uudelleen. Howard ja elokuvan jälkituotanto eivät varmastikaan olisi tarvinneet koko puolen vuoden lisäaikaa tästä joulukuulle, mutta varmasti ainakin muutaman kuukauden. Niinpä Solon ensi-illan siirto joulukuulle ohjaajavaihdoksen yhteydessä olisi antanut vähintäänkin harkinta-aikaa tehdä hyviä päätöksiä.

Dryden Vos: hahmo, jonka paikalla piti olla Michael K. Williamsin näyttelemä ”puoliksi ihminen, puoliksi vuorileijona”, mutta uudelleenkuvaukset johtivat näyttelijän ja hahmon vaihtumiseen.

Tosiasiassa on tietenkin vain hyvä, että Disneyllä tunnustetaan, että tässä meni nyt jotain pieleen, ja tehdään siitä harkittuja johtopäätöksiä. Episodi IX on nyt joka tapauksessa yli puolentoista vuoden päässä joulukuussa 2019, eli kiitettävän kaukana Solosta, joten Solon rasitteista ainakaan uupumusongelma ei enää kuormittane sitä. Yksi pohdittavista asioista toivottavasti onkin se, onko Star Warsia koskaan järkevä kiihdyttää useamman elokuvan vuosirytmiin kuten Marvel-elokuvia.

Jos Solo olisi otettu vastaan kaikkialla haukkuen ja vielä katastrofaalisemmin taloudellisesti flopaten, voisi kieltämättä pohtia kaikenlaista jopa Kathleen Kennedyn asemasta lähtien. Jotain ikävää lie taustalla siinäkin, että Lucasfilmin tarinaryhmän äänekkäin puhuja Pablo Hidalgo pyyhki Twitter-tilinsä tyhjäksi juuri Solon ensi-illan kohdalla. Näissä oloissa veikkaan kuitenkin, että suurin seuraus koskee sitä, mitä on episodi IX:n jälkeen. Viime aikoina on huhuttu sekä Obi-Wanin että Boba Fettin omista elokuvista, mutta Solon menestyksen perusteella Lucasfilmillä varmasti pohditaan, ovatko nämäkään aihioita, joista suuri yleisö aivan innosta kiljuen haluaa elokuvan nähdä. Koska kumpaakaan elokuvaa ei ole vielä julkistettu, en ihmettelisi, vaikka esimerkiksi Boba-projekti päätyisi edelleen vähin äänin sille hyllylle, jonne sen jo luulin jääneenkin: Boba kun olisi vielä Soloakin enemmän elokuva yhdelle, varsin miehiselle ja perinteiselle, fanisegmentille.

Obi-Wan -elokuvaa pidän todennäköisempänä, monista aiemminkin avaamistani syistä, sekä siksi, että yksi standalone-elokuva sopisi niin hyvin aikatauluun vuodelle 2020. Toisaalta Disneyllä saatetaan nyt laskea siitäkin, että Obi-Wan olisi jälleen yksi riski erillistarinana ja uutena nimihahmona, josta osa yleisöstä ei välttämättä olisikaan kiinnostunut, kun taas vaikkapa Lando: A Star Wars Story olisi Solon puoli-jatko-osana ja Solon kehutuimpiin kuuluvan näyttelijäsuorituksen (Donald Glover) valokeilaan nostona turvallisempi veto…

Sen jälkeen voisi joka tapauksessa olla jo Rian Johnsonin uuden trilogian avauksen aika, ja sen jälkeen David Benioffin ja D.B. Weissin sarjan, ja jos ne onnistutaan myymään yleisölle ja näin sitouttamaan heidät uusiin jatkuviin tarinoihin Skywalker-saagan jälkeenkin, en ihmettelisi lainkaan, jos nämä Story-elokuvat jäisivät siihen. Se nimittäin kai voitaneen nyt sanoa, että Lucasfilmin alkuperäinen konsepti tuttujen Star Wars -hahmojen origin story -elokuvista ei ole sinällään voittoisa resepti – ainakaan viisi kuukautta episodielokuvan jälkeen.

Solo-arvioni: Star Wars -elokuvista tuli aivan tavallisia

Posted on 24/05/2018 by Aki Jörgensen

Solo: A Star Wars Story on käännekohta Star Wars -sarjan historiassa, ja sen jälkeen mikään ei ole entisellään. Tämä ei ole kehu.

Tämä sen sijaan on spoilaava arvioni. Varoitus.

”No, mitä luulet Chewie, tuleeko Akilta kehuja vai haukkuja?”

Solo ilmestyi Suomeen keväthelteiden keskelle sen verran lyhyellä mainoskampanjalla, että ei ole mikään ihme, että ainakin täälläpäin elokuvateatterit olivat ensi-iltapäivänä vajaalla täytöllä. Omistajayhtiö Disneyn uppiniskaisuus olla siirtämättä ongelmallista tuotantoa joulukuulle, jolle Star Wars -elokuvat olivat jo vakiintumassa ja jolloin episodi IX:kin saa ensi-iltansa puolentoista vuoden päästä, tuntui pitkään siltä, että studio haluaa vain puskea tämän filmin ulos vähin äänin, jotta siitä päästään eteenpäin. Toisaalta Solon loppuvaiheen julkisuuden luonne, erityisesti Euroopan ensi-illan pitäminen maailman merkittävimmässä elokuvatapahtumassa Cannesissa, viittasivat voimakkaaseenkin itseluottamukseen: Disneyllä täydyttiin tietää, että varhaiset kuulopuheet eivät olisi murskaavia.

Ymmärrän nyt, että molemmat näkökannat olivat totta. Solo ei ole sellainen suurteos, että sitä olisi kannattanut odottaa hitaalla tulella kypsytellen kuukausia kuten The Force Awakens, The Last Jedi ja jopa ensimmäinen standalone-elokuva Rogue One olivat. Solo ei silti myöskään ole sellainen katastrofi, joka se todellakin olisi voinut olla, kun tiedetään, että sen ohjaajat vaihdettiin kuvausten loppupuolella, kuvaukset tehtiin suurimmaksi osaksi uudelleen, jälkituotannon aikataulu venyi kuukausilla ja aineksista kasattiin silti valmis elokuva vielä alkuperäiseen ensi-iltapäiväänsä.

Ohjaaja Ron Howard ja vanha kaveri Paul Bettany, joka korvasi kuvausten toisessa vaiheessa kokonaan Michael K. Williamsin alunperin näyttelemän hahmon.

Itse asiassa Solo on valmiina hyvinkin koherentti kokonaisuus, jossa paikkausten saumat näkyvät paljon vähemmän kuin 4-5 käsikirjoittajan virittelemässä Rogue Onessa, johon niin ikään kuvattiin isoja osia uudelleen. Paikkaajaohjaaja Ron Howard ansaitsee kiitokset ammattitaitoisesta työstä pirullisen pahassa paikassa. Samaan aikaan on tosin syytä todeta, että Howardin asema Hollywoodin tylsimpänä eturivin ohjaajana ei vavahda silmissäni mihinkään: Solo ei missään kohdassa ole mitenkään visionääristä elokuvaa, vaikka sen tummasävyisiä kuvia sommittelemassa olikin taitava Bradford Young. Kuvaava esimerkki elokuvan luonteettomuudesta on heti alussa: meille käytännössä näytetään asetelman kertova alkuskrolli, mutta koska Rogue Onen kohdalla tuli asetettua oletus, että Star Wars Story -elokuviin ei kuuluisi alkuskrolleja, sitä ei näytetä meille avaruudessa skrollaavana tekstinä – ja sitten meille näytetään kohtauksia, jotka itse asiassa kertaavat aivan sen kaiken, mitä alkuteksteistä juuri luimme.

Howardin duunarimaisen-mutta-jämäkän osaamisen lisäksi Sololla oli itse asiassa katastrofin enteistä huolimatta muutama olosuhde-etukin Rogue Oneen verrattuna. Projektin jatkuvuudesta huolehtivat ohjaajien vaihdoksen yli pysyneet käsikirjoittajat Jonathan ja Lawrence Kasdan. Toiseksi eduksi voidaan laskea nimenomaan se, että Howard kuvasi uudelleen niin paljon kuin kuvasi. Voi aivan hyvin olla, että esimerkiksi dialogikohtauksissa ei juuri ole jälkeä Phil Lordin ja Christopher Millerin aikaisista otoista, kun taas Roguessa kokonaisia kohtauksia kursittiin kokoon eri käsikirjoitusversioiden aikaan kuvatuista pätkistä. Vaikka Lordin ja Millerin version huhuttuja improvisoituja kohtauksia voi toki jäädä jossittelemaan, mikään valmiissa elokuvassa ei anna satunnaiskatsojalle merkkejä siitä, että lopputuloksen olisi missään vaiheessa pitänyt olla yhtään tätä kokeellisempi leffa.

Mutta leffa Solo nimenomaan on – ei suuri elokuva. Itse asiassa se on monella tapaa suorastaan pienimuotoinen (mikä ei toki sinänsä ole cinemaattisen suuruuden vastakohta). Solossa konnajoukkue pyrkii varastamaan arvokasta tavaraa saadakseen vaihdettua tuon tavaran rahaksi ja on valmis tappamaan tuon alhaisen tavoitteensa eteen. Niin sanotuilla sankareillamme ei ole keikkansa toteuttamiseksi suurempaa suunnitelmaa kuin mennä arvokkaan tavaran säilytyspaikkaan, aiheuttaa rähinä ja paeta tavaran kanssa.

Tämä ei todellakaan ole mikään hienostunut heist-elokuva – ja vielä vähemmän siis elokuva, jossa ratkottaisiin galaksin tai edes päähenkilöidensä sielujen kohtaloa. Semminkin kun päähenkilöiden vastakappaleina eli konnatarinan konnina toimivat vain toiset konnat, joista eräät osoittautuvat vähemmän konnamaisiksi ja ilkeinkin lopulta vain muutaman tason ylemmäksi mafiosoksi hierarkiassa, jossa korkeammalla piilee aina pahempia käskyttäjiä. En siristämälläkään pysty näkemään tässä harkittua hyvän ja pahan suhteellisuuden pohdintaa kuten vaikkapa The Last Jedissä. Ei, Solossa konnat ovat vuoroin toisiaan konnamaisempia yksinkertaisesti vain siksi, että näin rikollisista voidaan kertoa nuorillekin katsojille sopiva seikkailuelokuva. Galaksin alamaailmassa kun sattuu ja tapahtuu, kräsh bäng buum.

Solosta lupailtiin etukäteen myös westerniä, mutta muutamia kuvia ja junaryöstöä lukuunottamatta elementit jäävät melko vähäisiksi.

Monelle katsojalle, ehkä jopa minullekin, tässä on silti yksi Solon vahvuuksistakin. Solo nimittäin todellakin nyt näyttää sen galaksin likaisen alamaailman, mitä George Lucas itse yritti Underworld-sarjallaan (joka ei koskaan päässyt kuvausvaiheeseen) ja LucasArts-pelifirma myyttisellä 1313-pelillään (jota ei koskaan julkaistu). Miljöömielessä on niin ikään episodien VII ja VIII jälkeen virkistävää nähdä Star Wars -tarina, joka ei lainkaan väistele sijoittumistaan samaan maailmaan kuin prequelit. Solokin tosin tapahtuu noiden episodien tapaan suureksi osaksi galaksin autiomailla, mutta se kuitenkin alkaa suurkaupungista ja sivuaa muitakin oikeasti asuttuja lokaatioita, näyttää vanhoista elokuvista tuttuja alien-rotuja ja namedroppailee erisnimiä sieltä täältä sarjan historiasta.

Tähän taustaan ja juoneen Kasdanit sijoittavat kasvukertomuksen, joka pahimpien pelkojeni mukaan tunkee yhteen tiiviiseen seikkailuun likimain kaikki mahdolliset Han Solon myytin palaset. Paikoin tämä käy sujuvasti: voin hyvin ostaa, että tämän elokuvan avaruuspakomatka saavuttaa kaukaisessa galaksissa legendaariset mittasuhteet niin, että vuosikymmeniä myöhemmin Jakkun romunkerääjäkin on kuullut ”aluksesta, joka teki Kesselin reitin 12 parsekissa” (oletan, että myyttiin ei tosiaankaan tartu tieto siitä, miksi reittiä oltiin tuolloin lentämässä).

Toisin paikoin ollaan vain kiusallisella tasolla: kun Han lopussa romuttaa Millennium Falconin, oppii ampumaan ensin ja lähtee vielä tapaamaan Jabbaa, niin ollaan käytännössä selitetty koko Hanin taustahistoria muutaman päivän mittaisella keikalla – vaikka episodi IV:ään on tämän elokuvan päättyessä vielä vuosia. Tietysti myös The Last Jedissä symboliseen osaan nostetut nopat saavat nyt kunnon alleviivaukset, ja mitä mustekynän käyttöön tulee, niin eikö vain se Hanin sukunimikin sitten pitänyt selittää. Mainitsematta jää oikeastaan vain wookieeiden elämänvelka (yllättävää muuten, että se jää mainitsematta), ja näkemättä Boba Fettin cameo (yllättävää näissä oloissa sekin).

Ai luuliko joku, että Millennium Falconilla kestäisi vuosia ikääntyä romukasaksi? Ei Han Solon käsissä, näemmä.

Temaattisesti kyse on vapauden kaipuusta ja läheisyyden tarpeesta – jotka molemmat tietysti kytkeytyvät elokuvan ja sankarin nimeen. Sekä Han (Alden Ehrenreich) ja Qi’ra (Emilia Clarke) että Beckett (Woody Harrelson) ja Val (Thandie Newton) tavoittelevat mammonaa välineenä ostaakseen sillä itsenäisyytensä, kuvitellen kukin siellä jossain odottavan vapaan elämän ja saavutuksettomien soittotuntien. Toisaalta Hania ajaa myös halu saada nuoruudenrakkaus Qi’ra takaisin, ja Beckettin tiimin tehtävä tarinassa on myös osoittaa, ettei kenenkään kaukaisessa galaksissakaan ole hyvä olla yksin. Rikollisen petturuuden maailmassa nämä molemmat oppitunnit kasautuvat tietenkin sankarimme selkään siten, että lopulta Han kyllä pääsee omilleen, vaikka tyhjätaskuna, ja jää ilman rakastaan, mutta saa Chewbaccasta kaipaamansa luotettavan kumppanin. Mitään erityisen ihmeellistä tällaisessa sanomassa ei kuitenkaan ole: vastaavanlaisia kertomuksia on aika helppo etsiä Hollywoodin viihde-elokuvista. (Vapautta ja ehkäpä rakkauttakin tavoittelee myös Landon droidi L3-3T, joten toisteisen tematiikan virkistävä poikkeus on vain Lando itse, joka elää huolettomana hurmurina huolimatta siitä, etteivät hänenkään raha-asiansa taida olla täysin vakaalla pohjalla.)

Juuri tässä tavallisessa yhdentekevyydessään Solo juuri on käänteentekevä elokuva Star Wars -sarjan historiassa. Solo on Star Wars -vastine Ant-Manille, jonka jatko-osan traileri näytettiinkin sattuvasti tämän edellä. Kyllä, kyse on osasta sarjaa, josta olemme pitäneet aiemmin, mutta kuitenkin myös kevyestä välityöstä, jonka katsomatta jättäminen ei haittaisi mitään. Solon jälkeen Star Wars -sarja saavuttaa Marvel Cinematic Universen, Disneyn yhtiönsisäisen franchise-esikuvan, niin hyvässä kuin pahassakin: tämän jälkeen uusi Star Wars -elokuva on vain uusi Star Wars -elokuva. Se ei enää lähtökohtaisesti ole Tapaus – vaikka brändin alla jatkossakin nähdään myös Tapaus-elokuvia, kuten Marvelinkin brändin alla.

Tobias Beckett – nimi ja hahmo, joihin voisi törmätä jossain aivan muussakin elokuvasarjassa.

Kaikkien Hollywoodin kevyiden kesäleffojen sarjassa Solon ei kuitenkaan tarvitse luimistella viitta koipien välissä. Se alkaa kankeasti, mutta pääsee vauhtiin Hanin ja Chewbaccan ilahduttavan brutaalissa ensikohtaamisessa ja etenkin raideryöstössä. Jälkimmäisessä, ison aluksen lyödessä kipinöiden kaiken painonsa junan kattoon, on elokuvan aikana helpoin muistaa, mikä alunperin erotti Star Warsin kaikista muista avaruusseikkailuista: aidon läsnäolon ja ”käytetyn tulevaisuuden” tuntu. Siitä eteenpäin seikkailu etenee sujuvasti, kohtaamisesta ja toimintakohtauksesta seuraavaan.

Päänäyttelijät ovat kaikki rooleissaan vähintään mukiinmeneviä (Ehrenreich Han Solona, Harrelson arkkityyppihahmossaan Beckettinä) tai suorastaan synnynnäisen luontevia (Joonas Suotamo Chewbaccana, Donald Glover Lando Calrissianina). Jäin kaipaamaan enemmänkin sanailua näiden mainioiden tyyppien välillä, mutta luontevimmat suhteet syntyvät joka tapauksessa juuri mainittujen välille. Uusista hahmoista esimerkiksi droidi L3-3T (Phoebe Waller-Bridge) jää aivan irralliseksi ja kaikkien miesten kohtaukset Qi’ran kanssa törmäävät ilmeisesti Emilia Clarken rajoihin näyttelijänä. Hyvä kuitenkin, että Hanin ja Qi’ran välillä näytetään aitoa intohimoa – tässä kun päähenkilön motivaationa on ensirakkaus eikä muissa uusissa Star Warseissa nähty syvä ystävyys. (Pidin toisaalta myös siitä, että Qi’ra ei mitenkään kilpaile Leian paikasta Hanin elämän tosirakkautena: nämä kaksi eivät toraile liekehtien, vaan pikemminkin kyse tuntuu olevan ensi-ihastuksen haikailusta.)

Kohtaus, johon kuvauksissa vieraillut George Lucas tarjosi pienen lisäyksen (että Han ei ripustakaan Qi’ran ojentamaa viittaa naulaan, vaan pudottaa sen maahan).

Solo on myös, kuten odottaa saattoi ja sivumennen jo tässäkin mainittua tuli, täpösen täynnä kiehtovia lokaatioita sekä viittauksia ja silmäniskuja sarjan faneille. Niiden huomaaminen suorastaan vaatii kaksi katsomiskertaa lyhyen ajan sisään. Joukossa on monta riemastuttavaa, kuten Teräs Käsi -taistelulajin maininta ja ehkä eniten koko elokuvassa itseäni naurattanut repliikki ”Sinä tapoit Aurra Singin!”. Normaalisti tässä sarjassa kun ei todellakaan ole tavattu tappaa sivuhahmoja ohimenevällä repliikillä off-screen. Katsomiskokemukseen liittyvänä plussanaan sopii myös mainita, että Solo on uusista elokuvista ensimmäinen, jonka rakenteen purkaminen ei juurikaan onnistunut trailereista ja pressikierrokselta, joten sitä on hardcore-faninkin mahdollista katsoa ensimmäisellä kerralla tuorein silmin, kuten tekijät varmasti halusivatkin.

Toisaalta, ne kaksi katsomiskertaa jo ensi-iltapäivänä suorittaneena jään miettimään, kuinka monta katsomiskertaa elokuva mahtaa myöhemmin kestää. 135 minuutin mittaisena se ei käy kevyestä välipalasta, ja esimerkiksi elokuvan aika monesta loppukohtauksen näköisestä kohtauksesta koostuva loppu tuntui jo toisella kerralla venytetyiltä. Vaikka Solo tosiaan käärii Hanin hahmon yhdessä seikkailussa harmillisenkin valmiiseen pakettiin, se tuntuu mittakaavansa vuoksi ja perättäisten ensitapaamisten kokoelmana pikemminkin sarjapilotilta kuin elokuvalta. Sellaisena se kyllä innostaisi katsomaan seuraavan jakson. Harvan sarjan pilottia silti yksinään katsellaan uudelleen ja uudelleen.

Solo voi todellakin johtaa jatkoon (mutta katsotaan nyt tämä ensimmäinen ensin)

Posted on 21/05/2018 by Aki Jörgensen

Kun ensimmäisen Star Wars Story -elokuvan Rogue Onen otsikko paljastettiin, kirjoitin tähän blogiin sen olevan lupaus jatko-osista. Tuolloin siis oli tosiaan paljastettu vasta otsikko ja yksi luonnoskuva hyökkäävästä iskujoukosta. Kuolemantähti-suunnitelmien sieppauskin oli vielä pelkkä huhu. Minä tietenkin vielä tuolloin kuvittelin Rogue Onen kertovan avaruuslentäjistä, olihan Konna-lentue vanhoissa expanded universe -tarinoissa tärkeä seikkailijaryhmä, ja järkeilin mielestäni täysin loogisesti Disney-Lucasfilmin valitsevan standalone-elokuvien aiheiksi sellaisia tarinoita, jotka voivat menestyessään muodostaa Marvel-leffojen tapaan omia elokuvasarjojaan.

No, Rogue One ei kertonut avaruuslentäjistä, eikä sille tehdä jatko-osaa. Ja jos haluatte naureskella tuon kirjoituksen kolmen vuoden takaisen kirjoituksen tietämättömyydelle lisää, niin mainitsen vielä, että siinä pohdin myös, voisiko Felicity Jones näytellä Luke Skywalkerin tulevaa vaimoa tai itseään Leiaa.

Mutta jos Rogue One, jonka kaikki päähenkilöt kuolivat A New Hopen alkuhetkiin ulottuvan elokuvan loppuun mennessä, olikin aivan poikkeuksellisen selkeästi yksittäistarina, niin keskiviikkona Suomen ensi-iltansa saava Solo sitä ei ainakaan ole.

Vielä emme tiedä, jäävätkö elokuvan uudet hahmot – Qi’ra (Emilia Clarke), Tobias Beckett (Woody Harrelson), Val (Thandie Newton) ja niin edelleen – tälläkään kertaa eloon elokuvan lopussa, mutta sen tiedämme, että Han Solo (Alden Ehrenreich), Chewbacca (Joonas Suotamo) ja Lando Calrissian (Donald Glover) todellakin jäävät. Niin ikään tiedämme, että tämä elokuva ei todellakaan pääty hetkeen, josta seuraava tarina jo alkaisi: Solo tapahtuu useita vuosia ennen hetkeä, jona Han ja Chewie hengailevat Tatooinella kuppilassa Luken ja Benin astuessa sisään. Jos Solosta tulee suurmenestys, Lucasfilm tekee sille jatko-osan varmasti aivan mielellään.

Niinpä ei ole mikään ihme, että ainakin Alden Ehrenreich ja Emilia Clarke ovat jopa sanoneet haastatteluissa tehneensä sopimuksen useista Star Wars -elokuvista. Kyse ei ole siitä, että Solo kakkonen olisi salaa jo tekeillä – vaikka mistäpä minä tiedän, vaikka olisikin – vaan kuten Clarke asiasta haastattelussa sanoi: se on kuin vakuutus.

Ison rahan viihde-elokuvissa on jo pitkään Hollywoodissa ollut standardi, että päänäyttelijöiden sopimuksissa varaudutaan jatko-osiin. Käytännön lie vakiinnuttanut viimeistään juuri Marvelin menestys, jonka mallista omaa ikuisuuteen jatkuvaa sarjaa kaikki muut studiot itselleen haaveilevat. Jatko-osat ovat parempaa bisnestä kuin ykkösosat, ja näyttelijät on varattava jatko-osiin, jotta heidän suostuttelemisensa ei ainakaan olisi niiden tekemisen esteenä. Eikä haitaksi ole, jos varaussopimukseen onnistutaan neuvottelemaan hintakin jatko-osassa esiintymiselle: ainahan voi käydä niin, että näyttelijän osakkeet nousevat vaikkapa juuri tämän roolin ansiosta niin, että hänelle pitäisi seuraavasta esiintymisestä maksaa moninkertaisia summia.

Marvelin mallin mukaan on hyvä muistaa myös se, että Ehrenreichin ja Clarken sopimukset useasta elokuvasta voivat toteutua muissakin elokuvissa kuin Han Solon toisessa soolossa. Myös Felicity Jonesin sopimuksessa on väitetty olleen optio yhteen lisäelokuvaan. Tämä ei koskaan tarkoittanut Rogue Twota, mutta se saattoi liittyä esimerkiksi siihen, että yhtiössä haluttiin varautua mahdollisuuteen, että Jyn Ersoa tarvittaisiin esimerkiksi Obi-Wan Kenobin sooloelokuvaan tai johonkin muuhun vielä julkistamattomaan projektiin. Tosiaan kuten Clarke sanoi: se on kuin vakuutus.

Vastaavalla tavalla nuori Han ja Chewie, kuten myös Qi’ra tai Lando tai oikeastaan kuka tahansa muukin, voisivat hyvin piipahtaa tuossa oletetussa Obi-Wan-elokuvassa tai jossain muussa A New Hopea edeltäviin vuosiin sijoittuvassa elokuvitetussa tarinassa. Jatkuvuusongelmat estävät käsittääkseni vain Hanin ja Obi-Wanin kovin läheisen tapaamisen: sen sijaan Chewbacca tai jopa Lando voisivat aivan hyvin käydä vanhan jedin kanssa vaikka seikkailulla tai kaljalla, eikä se rikkoisi jatkuvuutta millään tavalla. Varmuudella koskemattomaksi elokuvissa jää vain näiden hahmojen originaalitrilogian aika ja sitä seuraavat vuodet: silloin Han ja Lando näyttivät jo Harrison Fordilta ja Billy Dee Williamsilta, joten sinne Ehrenreichilla ja Gloverilla tuskin on asiaa. Mutta nimenomaan originaalitrilogiaa edeltävä aika onkin tähän mennessä vaikuttanut 2010-luvun Lucasfilmin suosikilta, kun muistetaan näiden elokuvahankkeiden lisäksi animaatiosarja Rebels (jossa Lando jo vilahtikin!).

solo-lando

Tähän liittyy myös viime viikon uutisankka siitä, että Lucasfilmin pomo Kathleen Kennedy olisi muka jo luvannut ranskalaistoimittajan haastattelussa seuraavaksi Landon oman elokuvan. Ei luvannut: ilman käännösvirhettä Kennedyn vastaus kuului, että ”kertoisimme tarinan Lando Calrissianista mielellämme jonakin päivänä…”

Tämä on ympyräistä pyörittelyä, mutta ei silti kannata epäillä, etteivätkö kertoisikin. Muusikko-näyttelijä-tuottaja-käsikirjoittaja-ohjaaja Donald Glover on todennäköisesti pian todellinen supertähti, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö hän voisi kantaa omaa sooloelokuvaansa. Landolle soisin ehdottomasti sellaisen sisällöllisinkin perustein, sillä kertomista huutaa esimerkiksi tarina siitä, miten huiputtavasta hurmurista tuli Pilvikaupungin pormestari. Voin lyödä kohtalaisesta summasta vetoa, että Gloverinkin kanssa on tehty vakuutus-sopimus useasta Star Wars -elokuvasta. Itse asiassa asettaisin arpani siten, että pidän Lando-elokuvaa jopa todennäköisempänä kuin toista Solo-elokuvaa – mikä ei toki tarkoita, etteikö Lando-elokuvassa puolestaan voisi vastavierailla Han.

solo-trailer-lando-falcon-cockpit

Mutta ennen sitä siis Solo: A Star Wars Story, joka saa ensi-iltansa keskiviikkona. Sen onnistuneisuudesta ja vastaanotosta toki riippuu paljon siitä, kestääkö tämä kirjoitus aikaa yhtään varhaista Rogue One -spekulaatiotani paremmin. (Omista Solo-odotuksistani ja -epäilyksistäni olen kirjoittanut etenkin täällä ja täällä.)

Pakollinen muistutus: Vaikka Solon päähenkilö jääkin elokuvassa eloon, ja on elokuvassa silti juoniyllätyksiä, joita ei ole ookoo huudella somessa heti keskiviikkona tai torstainakaan. Jenkit näkevät elokuvan vasta perjantaina, ja tietysti moni suomalainen tosifanikin ehtii teatteriin vasta viikonloppuna tai myöhemminkin.

Siksipä siis myös jo perinteeksi muodostunut kutsu. Jos niin haluatte, liittykää tälläkin kertaa teatterista kotiuduttuanne tsättiin sivulle tlk.io/tahtienjatkosota. Siellä oletus on edellisten vuosien tapaan, että keskustelijat ovat uuden elokuvan nähneet, joten siellä saa keskustella spoilereistakin.

Tähtien jatkosota

Star Warsilta paljon kestänyt opettelee suhtautumaan uusiin elokuviin ja sarjoihin

Tag Archives: story-elokuvat