Roar! – Elämäni Wookieena ja Joonas Suotamo, osa 1: ”Mulle oli selvää, että Chewbacca ei voi olla kovin primitiivinen”

Joonas Suotamon ja Hippo Taatilan kirja Joonaksen Roar! – Elämäni wookieena (Johnny Kniga 2021) julkaistiin viime viikolla. Teos kertoo eläväisesti ja kattavasti Joonaksen vuosista Chewbaccana.

Kirjoitin kirjan julkaisupäiväksi tähän blogiin kirjoituksen, joka oli tarkoitettu ikään kuin saatesanoiksi. En lukenut teosta aivan sataprosenttisen ulkopuolisena, sillä osallistuin löyhästi sen toimitustyöhön ja kirjoitin kirjaan jälkisanat.

Tässä vaiheessa kaikkein innokkaimmilla on ollut jo aikaa lukea kirja tai kuunnella Joonaksen itsensä lukema äänikirja. Tietokirjallisuudesta ei yleensä käytetä termiä spoileri, mutta todettakoon nyt siis, että tässä ja parissa seuraavassa kirjoituksessa paljastan kirjassa kerrottua. Kirjan ohella jutun lähde on Joonas Suotamo itse – haastattelin häntä Sunnuntaisuomalaisessa julkaistuun juttuun ja samalla näitä blogimerkintöjä varten.

Joonas Suotamo hahmonsa Chewbaccan työpaikalla Millennium Falconin ohjaamossa. Kirjan Roar! – Elämäni wookieena (2021) kuvitusta.

Joonas Suotamon tarina suomalaisesta ex-koripalloilijasta ja aloittelevasta videoalan yrittäjästä kaukaisen galaksin Chewbaccaksi oli salaisuus The Force Awakensin ensi-iltaan asti. Sen jälkeisinä vuosina tarina paljastui haastatteluissa vähitellen. Koko kuva käy kuitenkin ilmi vasta tästä Suotamon ja Taatilan kirjasta.

Siitä esimerkiksi paljastuu, että Suotamon tempaaminen Star Wars -maailmaan tapahtui yllättävänkin nopeasti. Elettiin vuoden 2013 marraskuuta, kun kirjan toinen kirjoittaja Hippo Taatila poimi Suotamon nimen tarjolle englantilaisen casting-toimiston kysellessä Suomen Koripalloliitosta riittävän pitkiä ja sopivan sinisilmäisiä näyttelijävaihtoehtoja. Ensimmäiset näytevideot castaajille kuvasi Suotamon kihlattu, mutta pari viikkoa myöhemmin Suotamo jo lennätettiin Lontooseen testikuvaukseen ja jo loppiaisen jälkeisellä viikolla tammikuussa 2014 hän pukeutui Chewbaccan asuun ensimmäisen kerran. Samalla reissulla Suotamo sai tavata ohjaaja JJ Abramsin ja käsikirjoittaja Lawrence Kasdanin sekä lukea käsikirjoitusotteen oikeasta episodi VII:n kässäristä (kohtauksen, jossa Finn yrittää auttaa Millennium Falconin pedillä makaavaa loukkaantunutta Chewbaccaa). Jos siis studio koskaan päästi Chewien pukuun asti muita kandidaattejaan – sitä Suotamo ei tiedä – kaikki osapuolet tuntuvat tajunneen hyvin nopeasti, että juuri Joonas Suomesta oli etsitty mies.

Niin kuin varmasti olikin, sillä moni lopputulos vaikuttaa tähtiin kirjoitetulta. Suotamo kertoo kirjassa ymmärtäneensä jo ennen ensimmäistä Lontoon käyntiään allekirjoittamastaan vaitiolosopimuksesta, että häntä ei oltu värväämässä esimerkiksi jättiläiseksi Game of Thronesiin vaan nimenomaan uuteen Star Warsiin. Star Wars taas oli Suotamolle se kaikkein rakkain elokuvasarja.

Kääntäen voi kuitenkin myös sanoa, että Suotamo ei ollut Star Warsille kuka tahansa sinisilmäinen pitkä ex-koripalloilija, vaan heistä juuri se, joka oli haaveillut näyttelijäntöistä ja tietämättään melkein valmistautunutkin Chewbaccan rooliin koko ikänsä:

”Olen aina ollut kiinnostunut esimerkiksi koirien eleistä ja ihmisten erilaisista liikkumistavoista. Koripallossa kiinnitin huomiota siihen, miten toiset jännittävät ranteitaan juostessaan tai miten toiset johtavat rintakehällä, toiset lantiolla”, Suotamo kertoi minun haastattelussani.

Finn, Chewbacca ja Han Solo kädet pystyssä elokuvassa The Force Awakens (2015). Joonas Suotamo ei paljasta, missä episodi VII:n kuvissa tarkalleen ottaen esiintyy hän ja missä Peter Mayhew, mutta Mayhew’n (1944-2019) viimeisten vuosien vaivalloisia liikkeitä tarkkailleet voivat tehdä päätelmiään.

Aluksi homma saattoi tuntua Suotamosta piilokameralta, pelkkä Pinewoodin studioille pääseminen puolelta voittoa ja Chewbaccan roolista puhuminenkin melkein kauhistuttavalta. Mutta siinä Suotamo siis oli: valittuna rooliin hänen suurimpaan leffasarjasuosikkiinsa ja vieläpä yhdeksi sen kaikkein ikonisimmista hahmoista – vaikkakin sitten Peter Mayhew’n body doublena eli tuuraajana niissä fyysisissä kohtauksissa, joissa polvivaivainen Mayhew ei enää pystynyt näyttelemään.

”Se, että kyseessä oli juuri Star Wars, toi sen fiiliksen, että olen maailman onnekkain jäbä. Star Wars oli mulle se ultimaattinen tarina, jossa on kaikki. Suuret mittakaavat, mystiset taikavoimat, sankarilliset hahmot ja äärimmäinen pahuus. Koen kyllä sen suurena siunauksena että pääsin mukaan siihen”, Suotamo kuvaili minulle nyt tammikuussa 2021.

Abramsin ja Kasdanin Suotamo oli tammikuussa 2014 vakuuttanut paitsi kyvyillään tulkita Chewbaccan liikkeitä ja eleitä, myös tulkinnallaan hahmon luonteesta. Ohjaaja oli erikseen kysynyt häneltä siitä. Suotamo oli vastannut näkevänsä Chewbaccan lauman alfasutena, joka vartioi aina tilannetta kohtausten taustalla varmistaen näin ystäviensä selustan. Suotamosta Chewie oli itsepäinen ja impulsiivinen (esimerkiksi nälkäisenä), mutta ennen kaikkea aina lojaali ystävilleen.

Ja siis paitsi oli (originaalitrilogiassa), myös on (uusissa elokuvissa). Suotamo otti kunnia-asiakseen säilyttää Chewbaccan sekä fysiikaltaan että luonteeltaan samanlaisena kuin hahmo alunperin oli katsojille tutuksi tullut. Hän vältteli tulevina vuosinakin, roolin päänäyttelijäksi kohonneena, liikkeiden tai eleiden muuttamista omanlaisikseen.

Suotamo erittelee kirjassa menetelmänsä poikenneen tässä esimerkiksi Alden Ehrenreichin tavasta esittää nuorta Han Soloa. Ehrenreich kun otti Solon nimiroolinsa pohjaksi Harrison Fordin maneerit, mutta tulkitsi roolia sitten omalla tavallaan. Suotamo taas hioi viimeisen päälle osaamisensa Mayhew’n kehittelemien Chewie-eleiden asiantuntijana ja opetteli itse asiassa myös kopioimaan Mayhew’n omaa liikkumista, sillä Chewbaccan ”oikeaoppinen” kävely, jossa polvet lonksahtavat jokaisella askeleella, perustuu Mayhew’n omiin polvivaikeuksiin.

Chewbacca, Leia ja Han Solo kädet pystyssä elokuvassa Return of the Jedi (1983). Roolissa tällöin tietenkin Peter Mayhew – mutta katsojan on helpompi erottaa eroja 2010-luvun Chewbaccaan karvapuvun kampauksessa kuin hahmon liikkeissä.

Katsojana minä tosin lisään tähän, että osaltaan Suotamon tulkintaa pitivät aisoissa käsikirjoitukset. Suotamon elokuvien Chewbaccaa ei koskaan kirjoitettu tekemään mitään aivan järisyttävästi originaalitrilogian Chewbaccasta poikkeavaa – vaikka kylläkin jonkin verran aiempaa fyysisempiä tekoja. Merkittävä poikkeus tähän on Solon niin sanottu mutapainikohtaus, johon elokuvantekijöillä oli harkinnassa todella paljonkin totutusta poikkeava, suorastaan potkunyrkkeilevä Chewbacca, kuten Suotamo kirjassa kertoo. Siitäkin kuitenkin peruutettiin vähän sovinnaisempaan taistelukohtaukseen. Tässä mielessä Chewbaccan rooli jatko-osatrilogiassa poikkesi vaikkapa Han Solon tai Luke Skywalkerin osista. Harrison Fordin ja Mark Hamillin hahmothan olivat The Force Awakensissa ja The Last Jedissä selvästi muuttuneet: henkistyneet ja uupuneetkin vanhetessaan.

”Mulle oli selvää, että Chewbacca ei voi olla kovin primitiivinen, vaan sen on oltava samaistuttava”, Joonas Suotamo sanoi minulle puhuessamme Chewbaccan luonteesta ja hänen tulkinnastaan siitä. ”Koska Chewbacca ei voi puhua, piti tehdä komiikan ja kohtauksen raameissa valintoja, joiden myötä se olisi rakastettava, mutta myös voimakas hahmo. Solossa oli joitakin näytteitä siitä että hän on myös eläimellinen.”

Koska kyseessä tosiaan on myös valtava, väkivahva ja murahteleva karvainen avaruusolento, itse ajattelin, että esimerkiksi joku toinen ohjaaja olisi saattanut hakea hahmoon itsepäisyyden ja lojaaliuden yhdistelmän sijaan tai lisäksi brutaalia raakuuttakin – ja The Force Awakensiin olikin harkinnassa kohtaus, jossa Chewbacca olisi repäissyt Unkar Pluttin käden irti. Siksi kysyin Suotamolta haastattelussani, oliko kaikille osapuolille koko ajan selvää, että Chewbacca ei voisi olla liian eläimellinen. Suotamon mukaan oli:

”Toisenlainen tulkinta olisi ollut vaikeammin sovitettavissa tarinaan. Episodi VII:n piti välittää ilon tunteita ja olla vanhan ajan seikkailu. Jos siihen olisi yrittänyt sooloilla jotain omaa tulkintaa, se olisi varmasti ammuttu alas nopeasti. Elokuvaan piti tuoda lämmin nostalgian tunne ja se liittyi varsinkin Chewbaccaan, joka ankkuroi uutta elokuvaa originaalitrilogiaan. Koska ihmisnäyttelijät olivat vanhentuneet, Chewbaccan piti näyttäytyä mahdollisimman samanlaisena kuin ennenkin.”

Peter Mayhew ja Joonas Suotamo, kuin kaksi Chewbaccaa. Kirjan kuvitusta.

Suotamon ja Taatilan kirjan lukija pääsee siis aitiopaikalle katsomaan, kuinka Suotamo opetteli vanhan mestarin Mayhew’n opissa chewbaccauden olemuksen ja kuinka epäselvään tarpeeseen valittu ”salainen agentti cast#99” otti roolin omakseen. Samalla ”nuori Chewbacca”, kuten Carrie Fisher ja monet muut Suotamoa kutsuivat, kouliintui viimeistään seuraavien elokuvien myötä Hollywoodin elokuvatuotantojen veteraaniksi.

Senkin lukija saattaa (juuri ja juuri) ymmärtää, kuinka jopa Star Warsin kuvaaminen kääntyy lopulta tekijöilleen arkiseksi työksi, joka ei enää kolmannessa ja neljännessä elokuvaproduktiossa tunnu yhtä taikamaailmalta kuin ensimmäisessä. ”Kuin saisit tuhat kiloa suklaata syödäksesi. Saat niin paljon. Sitten tulee arkisuus, kun kävelet 30 kertaa käytävän edestakaisin, ja sulla on kuuma ja vessahätä”, Suotamo kuvasi asiaa minulle. ”Lavasteille tuli sokeaksi. Kaikki vieraat olivat aina fiiliksissä, vaikka edessä oli verrattain yksinkertainenkin lavaste. Sekin oli ihmeellinen niille, jotka eivät eläneet siinä akvaariossa.”

Mitä Suotamon ja Taatilan kirja sen sijaan ei sisällä: aivan valtavan suuria Star Wars –paljastuksia. Kyse on siitä, että Suotamo kertoo hauskalla, lämpimällä ja inhimillisellä tavalla siitä, millaista näiden elokuvien tekeminen näyttelijän näkökulmasta oli. Siinä on kertomusta ja seikkailua kerrakseen! Mutta se siis tarkoittaa, että Roar! – Elämäni wookieena ei kerro uutta vastausta esimerkiksi siihen, miksi Solon ohjaajat lopulta vaihdettiin tai muihin näiden elokuvien tekemisen tässäkin blogissa loputtomiin arvuuteltuihin ”mysteereihin”. (Suotamo kyllä kertoo, miten väistymään joutuneet Phil Lord ja Christopher Miller Soloa ohjasivat: näyttelijöitä improvisointiin kannustaen, ”kaahaavaa hurjastelua” tavoitellen.)

Ehdottomasti Joonas Suotamo Chewbaccana Solo-elokuvan jengin kanssa.

Tottakai Joonaksen kertomuksen ohessa on paljon sellaista, jonka minä voin nostaa kiinnostavina huomioina esiin tämän blogin päänäkökulmaa – Disney-aikaisten Star Wars -elokuvatuotantojen tekemisen tarinaa – ajatellen.

Suotamo esimerkiksi kertoo kirjassa lukeneensa jo tammikuussa 2014 käsikirjoitusotteita lopullisessa The Force Awakensissa mukana olevista kohtauksista, joissa esiintyivät Finnin, Reyn ja Kylo Renin nimillä kutsutut hahmot. Tätä voi olla nyt jo vaikea muistaa, mutta palautan mieliinne, että tuossa vaiheessa kenelläkään meistä elokuvan odottajista ei ollut aavistustakaan mistään tuon elokuvan sisällöstä. Episodi VII:n päänäyttelijät (tosin ei Suotamoa) julkistettiin huhtikuussa 2014, mutta uusien hahmojen nimet paljastettiin yleisölle vasta joulukuussa, kuvausten jo päätyttyä, eikä varsinaisesta juonesta kerrottu silloinkaan vielä sanaakaan. Sen sijaan myöhemmin The Force Awakensista annetuissa haastatteluissa toistettiin usein, että Abrams ja Kasdan olisivat aloittaneet käsikirjoitustyön ”puhtaalta pöydältä” marraskuussa 2013, George Lucasin valitseman ja Lucasin kanssa käsikirjoitustyön aloittaneen Michael Arndtin vetäydyttyä hommastaan, josta osaltaan syntyi myöhemmin voimistunut myytti, että jatko-osatrilogiassa ei olisi ollut yhtään mitään Lucasin tarkoittamaa. Tämä väite on sittemmin jo moneen kertaan vahvistunut epätodeksi, vaikka se toki totta onkin, että Lucasin omat visiot jatko-osatrilogiasta olisivat kertoneet aivan toisenlaisen tarinan. Joonaksen kertomuksen yksityiskohdat joka tapauksessa todistavat vain edelleen, että tulevan The Force Awakensin käsikirjoitus oli varsin tukevasti lopullisella radallaan jo käsikirjoittajien vaihtuessa.

Yksinkertaisempana poimintana taas voi mainita, että Suotamon kirjan lukeneet tietävät saivat ensimmäisenä kuulla jotain, mitä innoikkammatkaan Star Wars -casting-harrastajat englanninkielisessä maailmassa eivät tienneet. Suotamo nimittäin kertoo tavanneensa studiolla näyttelijä Dev Patelin (Slummien miljonääri), koska tämä oli John Boyegan ohella toinen viimeinen vaihtoehto Finnin rooliin. Tämän Suotamon ja Taatilan kirja tulee paljastaneeksi käsittääkseni ensimmäisenä maailmassa. (Se sen sijaan on paljastunut aiemmin, että hopeasija-Rey oli Jessica Henwick, joka sitten näytteli Jessika Pava -nimisen pilotin pikkuroolin TFA:ssa ja pääsi myöhemmin pääosiin Netflixin Marvel-sarjoissa.)

Mutta nämä olivat edelleen poimintoja Suotamon Star Wars -uran aivan alusta: siitä elokuvasta, joka sai nimen The Force Awakens ja joka otettiin vastaan yleisesti juhlien. Kun tullaan seuraaviin episodeihin The Last Jediin ja The Rise of Skywalkeriin sekä Soloon, tullaan samalla myös elokuviin, jotka yleisö ja kriitikot ottivat vastaan kahtiajakoisemmin. Tässä kohtaa kirjoitankin blogimerkintään klassisen Aku Ankka -lainauksen: Jatkuu seuraavassa numerossa.

The Last Jedin bluraylla on näkökulma (eikä se taida käännyttää ketään)

Kirjoitin tähän blogiin jo pari kirjoitusta saatteiksi sille, että The Last Jedin kotijulkaisu bluraylla, dvd:llä ja digitaalisissa myymälöissä toi ja tuo elokuvalle todennäköisesti tässä kuussa monta uutta katselukertaa. Star Wars -historian fanimielipiteitä jyrkimmin jakanut episodi The Last Jedi on ehdottomasti elokuva, joka niitä ansaitsee.

Kenenkään ei ole toki pakko muuttaa Episodi VIII:sta mieltään useampienkaan katsomiskertojen myötä, mutta se on niin täynnä merkityksiä, viittauksia ja filosofisiakin tasoja, että ainakin on selvää, että parilla katsomiskerralla se ei vielä tyhjene. (Viimeksi tänä aamuna törmäsin Twitterissä pohdintaan, jota antoi itselleni uusia ajatuksia.)

Tämän sanottuanikin tekee mieleni tiivistää The Last Jedi -bluray-julkaisun arvioni lauseeseen: ”Tämä ei rakenna palaneita siltoja uudelleen.” Toisin kuin esimerkiksi The Force Awakensin kaksi bluray-julkaisuversiota, jotka ennen kaikkea tarjosivat elokuvan ja sen ohessa pieniä featurette-tyyppisiä katsauksia sinne tänne sen tuotantoon, The Last Jedin kotipaketti on näkökulmattu kokonaisuus – ja se näkökulma taitaa olla juuri se, joka osaa katsojista hiersi. Youtube ehdottelee juuri nyt minullekin useita videoita, joiden otsikko on tyyliin ”TLJ:n bluray todistaa että Star Wars on kuollut”. En viitsi katsoa niitä, mutta päättelen päätelmäni oikeaksi.

tlj-rey-rian-doc.jpg

The Last Jedin blurayn ekstrojen pääosassa on 1,5-tuntinen dokumentti The Director and the Jedi, joka tuntuu tavanomaisen making of -hehkutuksen sijaan hämmästyttävänkin paljon ”oikealta dokumenttielokuvalta”, esimerkiksi äänisuunnittelua ja rytmiä myöten.

En tarkoita, etteikö se näyttäisi paljon elokuvan tekemisestä ja etteikö se olisi hengeltään hehkuttava, sillä näyttää ja on. Mutta ennen kaikkea se on dokumentti siitä, kuinka juuri verrattain pienten elokuvien parista poimittu Rian Johnson kirjoitti ja ohjasi suuren Star Wars -sarjan kahdeksannen episodin. Aikaisemmista SW-leffojen making of -dokkareista yhtä vahvasti yhdestä näkökulmasta oli rakennettu vain Revenge of the Sithin dokkari Within A Minute, joka pyrki kuvaamaan koko tuotantoa katsoen vain yhden elokuvan valmiin minuutin eteen tehtyä työtä. The Director and the Jedi katsoo koko elokuvan mittaa, mutta päähenkilöönsä rajattuna, ja se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka vähän siinä näyttäytyvät monet elokuvan päänäyttelijöistäkin.

tlj-johnson-hamill.jpg

The Director and the Jedi nostaa siis nimensä mukaisesti pääosaan kirjoittaja-ohjaaja Johnsonin ja tärkeimpään sivuosaan Mark Hamillin, joka joutuu kohtaamaan Luke Skywalkerille toisenlaisen tulevaisuuden kuin toivoi. Näin dokumentti tulee tavallaan vahingossa käsitelleeksi myös elokuvan ensi-illan jälkeen käytyä keskustelua. (Sanon ’vahingossa’, koska dokumentti keskittyy elokuvan käsikirjoitus- ja kuvausvaiheisiin eikä juuri koske jälkituotantoonkaan saati siis elokuvan jälkeen käytyyn keskusteluun – ja Johnson mainitsee leffan kommenttiraidalla äänittävänsä nekin mietteet ennen ensi-iltaa.)

Vaikka Rian Johnson oli tunnustettu ammattilainen, jonka harteille annettiin valtava vastuu, dokumentissa kirjoittaja-ohjaaja näyttäytyy oikeastaan kuin taviksena. Hän on kuin kuka tahansa meistä, suurisydäminen fani, massiivisten tuotantokoneistojen ulkopuolinen; mutta se, joka tässä tuotannossa tekee päätökset esimerkiksi siitä, mitkä otot toteutetaan studiossa ja mitkä oikeilla kuvauspaikoilla, mitkä efektit tietokoneella ja mitkä käsityönä. Voin vain ihmetellä ja ihailla kikattelevan Johnsonin tyyneyttä etenkin loppumattoman pitkän kuvausvaiheen aikana. Vaikka The Force Awakensin jälkeen olikin selvää, että elokuva tulee tekemään rahaa enemmän kuin sen tekeminen maksaa, Johnson oli kuitenkin isossa vastuussa siitä, kuinka miljoonat tuotannossa palavat.

Todennäköisesti The Last Jediä väkevästi inhonnut katsoja pyöritteleekin päätään pitkin dokumenttia. Johnson ei esimerkiksi tunnu käsittävän, miksi Hamill pohjimmiltaan ei pitänyt Luke Skywalkerin motivaatioista eristäytyä saarelleen. Ujosta ja nörttimäisestä Rose Ticosta ohjaaja kertoo kirjoittaneensa tarkoituksella ”hahmon, joka ei kuulu Star Wars -elokuvaan” – syytös, jonka TLJ-vihaajat Rosesta elokuvan jälkeen esittivätkin. Canto Bightin kasino, jota moni piti elokuvan tarpeettomimpana osana, saa dokkarissa paljon huomiota ”Star Wars -historian monimutkaisimpana kohtauksena” – luonnehdinta, jota on paha kiistää esimerkiksi lavastajien ja puvustajien näkökulmasta, mutta joka tuntuu kohtauksen varsinaista sisältöä ajatellen rienaukselta minustakin.

rian-johnson-carrie-fisher

Mutta nuo ovat tietysti myös esimerkkejä, joihin tartun poimiakseni erikseen esiin noita elokuvan kiistellyimpiä aspekteja. Yhtä totuudenmukaisesti voisin sanoa, että dokkari tarjoaa paikoin jopa intiimin näkökulman The Last Jedin tekemiseen. Voin esimerkiksi tunnustaa pyyhkineeni kyyneliä kohdassa, jossa dokkari näyttää vaihtoehtoisen oton Hamillin ja Carrie Fisherin välisestä kohtauksesta, ja edesmennyt Carrie lausuu ”This is the end, isn’t it?”. Blurayn kommenttiraidalla, jonka kuuntelin vasta dokumentin jälkeen, Johnson kuvaileekin kohtauksen kuvaamisen tuntuneen kirkossa olemiselta.

Tai, jos haluatte konkreettisempaa: tottakai tämäkin making of -dokkari, ja laajemmin koko bluray, näyttää sananmukaisesti paljon siitä, kuinka kaikki tehtiin. Daisy Ridley ja Adam Driver todella olivat aina oikeasti paikalla näyttelemässä kaikki Voiman välityksellä käytävät keskustelunsa, vaikka elokuvassa Rey ja Kylo näkyvät aina omissa lavasteissaan. Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy on yhä sen verran myös alkuperäisellä urallaan elokuvatuottajana, että oli paikalla esimerkiksi Ridleyn ja Hamillin välisissä varhaisissa käsislukutilaisuuksissa ilmeisesti Hamillin tai Johnsonin kotona.

Puhumattakaan sitten siitä, miltä näytti, kun Luken lypsämä merilehmä kuljetettiin helikopterilla kalliolleen Irlannin rannikolla.

tlj-snoke-rey-bts.png

Dokkarin rajauksen vuoksi paljon jää käsittelemättäkin, ja siitä paljosta osa on onneksi huomioitu levyllä toisaalla. Esimerkiksi efektipainotteisia taistelukohtauksia käsitellään dokkarin rajauksen vuoksi lähinnä erillisessä pikkudokkarissa, joka olisi voinut olla vaikka pitempikin. Erityisen kiitoksen ansaitsevat Andy Serkisin voimakkaat Snoke-alkuperäisotot – siis raa’an näyttelijäsuorituksen näyttäminen motion capture -hahmon alta.

Kommenttiraidalla puhuu Johnson yksin, joten sekin vain jatkaa dokumentin fokusta. Oikein viihdyttävä sekin on, vaikkei ehkä aivan JJ Abramsin The Force Awakens kommenttien tasoinen. Ohjaajien kommenttiraidat tapaavat yleensä tarjota tekijän kehumassa kaikkia alaisiaan ja osoittelemassa pieniä yksityiskohtia, kuten sattumuksia kuvauksista (Huxin stuntti särki nenänsä, kun Snoke löi hänet maahan) tai kohtia, jotka kuvattiin lisäottoina kun niitä huomattiin tarvittavan (Laura Dernin näyttelemä Amilyn Holdo oli ensin kuvatuissa versioissa ”liian hippy-dippy” – ilmeisesti siis lähempänä hahmoa Claudia Grayn Leia-romaanissa). Näin Johnsonkin 2,5 tuntiaan pääasiassa käyttää – ja kyllä, täältä löytyvät myös ansaitut kehut Joonas Suotamolle.

Mitä sitten tulee poistettuihin kohtauksiin, joita itsekin aina innolla odotan: niitä on peräti 23 minuuttia, ja ne ovat todella kiinnostavaa katsottavaa. Mutta mitään sellaista niissä ei ole, minkä puuttumista elokuvasta jäisi harmittelemaan. Kaikki pätkät on poistettu syystä, ja muutamien kuvaamistakin sopii ihmetellä. Erityisesti en voi käsittää, miten pyllyläpsäytykseen päättyvä pitkä Finnin, Rosen ja DJ:n hissikohtaus pääsi kuvauksiin asti (eikä bluray paljasta, oliko stormtrooperien haarniskoissa kyseisessä kohtauksessa lopulta brittiprinssejä vai ei!).

Mukana on tietenkin myös pitkä Ahch-Ton saaren huolintahenkilökunnan juhliin liittyvä kohtaus, jonka poistamisesta ovat puhuneet näyttelijät ensi-illasta lähtien. Aiemmin kerrotun perusteella olen ihmetellyt tämänkin kohtauksen olemassaoloa: siitähän kerrottiin, että Luke huijaa Reyn uskomaan, että talonnaisten kylään hyökätään, ja naureskelee, kun tämä säntää auttamaan, ja näin kuvattuna Luke tuntui vaikuttavan kohtauksessa silkalta mulkerolta. Kokonaisena katsottuna ymmärrän kuitenkin, mistä siinä oli kysymys: Luken opetus liittyy jälleen hänen ajatukseensa jedien ansaitsemisesta loppua, sillä Luke tarkoittaa sanoa, että galaksin tasapainoa säilyttävät jedit eivät välttämättä tällaisessa tailanteessa puuttuisi tilanteeseen millään tavalla, mutta että Rey on nimenomaan oikeassa halutessaan auttaa. Hyvä silti, että kohtaus poistettiin – se on hieman kömpelö, aika pitkä ja ajatuksissaan vähintään epäselvä ellei epäonnistunut – eikä siis olisi ainakaan auttanut The Last Jedin jälkeisessä polemiikissa.

Poistetut kohtaukset ja koko bluray muutenkin vain vahvistavat tosiasiaksi sitä kuvaa, joka The Last Jedistä on koko ajan annettu: että toisin kuin The Force Awakens, Rogue One ja Solo, tämä tuotanto oli suuruudestaan huolimatta hämmästyttävän ongelmaton. Johnsonin käsis on syntynyt luontevasti ja kääntynyt elokuvaksi sujuvasti. Lienee siis tämän meidän universumimme ironiaa, että siten syntynyt elokuva onkin otettu vastaan ristiriitaisemmin kuin ongelmallisesti synnytetyt edeltäjänsä…

tlj-Luke-Rey-Caretaker-Village.jpg

Lopuksi pari sanaa bluraysta julkaisuna (pätkiä voi näistä sisällöistä voi muuten vilkuilla virallisella sivulla). Ellei se jo selväksi tullut, olen tähän hyvin paljon tyytyväisempi kuin The Force Awakensin tai Rogue Onen kotijulkaisuihin.

Selvä voitto tulee jo pelkissä minuuteissa mitattuna: The Last Jedin ekstroja on yli kolme tuntia ja niiden päälle kommenttiraita, kun TFA:n ekstrat kellottuivat alle kahteen tuntiin ja Roguen vain vähän yli tuntiin, eikä kummankaan ensimmäinen julkaisu sisältänyt kommenttiraitaa. Kummankaan noista elokuvista ekstroissa ei myöskään päästy kovin paljon pressikierroksella sanottua pitemmälle, kun taas TLJ:n paketti onnistuu aidosti syventämään itse elokuvaa, kuten kai olisi tarkoitus.

Valitettavasti kaikki merkit viittaavat siihen, että kotijulkaisut ovat nykyään niin huonoa bisnestä, että dvd:n kultavuosien tasoisia ekstralevyjä voi olla turha jatkossakaan odotella. The Last Jedin ekstralevy ei esimerkiksi sisällä enää suomenkielisiä tekstejä – ilmeisesti näin pienen kielialueen myynti on nykyään näinkin ison elokuvan kohdalla niin vaatimatonta, ettei käännökseen vaivauduta. (Englanninkieliset tekstit löytyvät toki.)

Itse elokuva on suomennettu minusta levyllä paremmin kuin elokuvateatterissa. Käännöksessä on nyt oivaltavuutta, jota pikaoloissa tehdyssä teatteriversiossa ei ehkä ymmärrettävästikään ollut. Myös Yodan keskeinen ”we are what they grow beyond” -opetus mestarien taakasta, joka teatterissa oli sotkettu käsittämättömästi väitteeksi ”me olemme sen yläpuolella”, aukenee nyt paljon paremmin. Tosin itse olisin vieläkin muotoillut hieman toisin: ei ”He meidän ohitsemme kasvaneet ovat”, koska Rey on vielä kaukana valmiista valmis, vaan ”He meidän ohitsemme kasvavat”.

Huvittavin käännösvirhe on kuitenkin tämä, jossa Jedi Orderia alkukielellä kaipaava Rey vaikuttaa vaihtaneen puolta:

tlj-rey-tekstitys.jpg

The Last Jedi -ensireaktiot Suomessa: ”Joko tää on huono sekasotku tai hienointa ikinä.”

Jo totuttuun tapaan on aika ensireaktioiden Twitter- ja Suomi-media-poimintojen. Ei spoilereita.

Ennen esityksiä:

Esitysten jälkeen:

Mediasta tunnetut henkilöt:

Aiheeseen liittyen:

Eheh-heh:

Loppuun vielä muutama suomalainen arvio ja mediapoiminta:

Suomi 100 Special Edition: Kymmenen kotimaan ja Star Warsin kytköstä

En narrannut kun sanoin aikovani kirjoittaa The Last Jediin johtavia kirjoituksia. Mutta, äh, öh, nyt on Suomen 100-vuotispäivä.

Joten tässä kymmenen kytköstä Suomen ja Star Warsin välillä. Ai onko niitä kymmenen? Tottakai niitä on kymmenen. Varmaan enemmänkin.

Leia Uuden toivon lopussa, Planetaariset laaksot -kaulakoru kaulallaan

1 Planetaariset laaksot

Tämä on varmasti Suomi-yhteyksistä kuuluisin – tai ainakin oli Chewbaccan näyttelijän vaihtumiseen asti. Prinsessa Leian Uuden toivon lopussa kantama kaunis kaulakoru, jonka in-universe nimi on ”Chalcedony waves”, on Björn Weckströmin suunnittelema Lapponia-kaulakoru nimeltä Planetaariset laaksot. Harvempi muistaa (minunkin piti lukea se nyt Lapponian erinomaiselta historiasivulta), että myös Leian rannekoru on Weckströmin ja Lapponian, se taas tuotenimeltään Darinan koru. Lapponian historiasivu kertaa myös tarinan: George Lucas halusi nimenomaan Weckströmin suunnittelemaan korut Leialle, mutta muotoilijaan otettiin yhteyttä niin myöhään, ettei uuden korun piirtäminen ja tuottaminen tuntemattomaan amerikkalaiselokuvaan ollut enää mahdollista. Weckströmin mallistosta kuuluivat kuitenkin löytyneen sopivat hopeakorut, jotka muotoilija sitten myöhemmin näki valkokankaalla yllättävän isoksi osoittautuneessa elokuvassa. Molemmat korut ovat edelleen Lapponian mallistossa, Planetaaristen laaksojen noustua elokuvan myötä ehkä Weckströmin kansainvälisesti kuuluisimmaksi. Minusta on erityisen kaunista, että Leian koruvalinnan muotokielen ansiosta suomalaiset jäätyneet järvet tavallaan ovat Star Warsissa, vaikka saagan talviplaneetat on (ainakin toistaiseksi!) kuvattu muissa Pohjoismaissa.

Masters of Teras Kasi

2 Teräs Käsi

Seuraavaksi se kummallisin. Tämän ei todellakaan olisi pitänyt päätyä noin kenenkään tietoon, mutta toisin kävi. Jostakin syystä kirjailija Steve Perry vain sattui käyttämään kahta eksoottista suomen sanaa – ä-kirjaimineen kaikkineen – taistelulajin nimenä lyhyessä maininnassa vanhan expanded universen keskeisessä romaanissa Shadows of the Empire. Se olisi voinut olla siinä, eikä juuri kukaan kirjan lukenut suomalainenkaan enää muistaisi koko asiaa, mutta taistelulaji Teräs Käsi napattiin muualle expanded universeen. Ennen kaikkea se päätyi otsikkoon Pleikkarin mätkintäpelissä Masters of Teräs Käsi (1997), joka esiintyy säännöllisesti nostalgisimpien ja/tai omituisimpien Star Wars -pelien listoilla. Pelissä Luke voi potkia Bobaa, Darth Vader pieksää valomiekalla Chewbaccaa tai mitä nyt ikinä. Suomessa siihen on aina suhtauduttu…hieman nolostellen.

duchess_satine_kryze_the_clone_wars

3 Planeetta Kalevala 

Teräs Käsi ei toki ole ainoa suomesta Star Warsiin lainattu sana tai nimi. Näistä kiinnostavin tapaus on Kalevala, joka esiintyy Wookieepedian mukaan vain kahdessa The Clone Warsin jaksossa, mutta joissa sen ilmoitetaan olevan sarjassa varsin merkittävän hahmon, herttuatar Satine Kryzen (kuvassa yllä) kotiplaneetta. Joka tapauksessa kaikki The Clone Warsissa kerrottu on kaanonia, joten niin on Kalevala-planeettakin, ja kun se vieläpä sijaitsee Star Warsissa tiheään esiintyvässä Mandaloren aurinkokunnassa, ei ole mitenkään poissuljettua, että Kalevalaan törmättäisiin vielä. Ilahduttava yksityiskohta on, että Kalevala lausutaan sarjassa suomalaisittain.

Watto katsoo podracea Pimeässä uhassa.

4 ”Kiitos” – ”Ole hyvä”

Oman numerointinsa suomi-lainauksista ansaitsee myös tämä ainoa, joka esiintyy itse elokuvissa – nimittäin jos se on totta. Kuunnelkaa itse: sanooko Watto ”Kiitos”, vastaako Sebulba ”Ole hyvä”? En tiedä, mutta joidenkin mielestä näin on, ja onhan hauskaa ajatella, että niin olisi! Tässä muuten juuri löytämäni hyvä artikkeli oikeiden kielien käytöstä Star Warsissa. Jutussa on pari suomalaista asiantuntijaakin, jotka muistuttavat suomen avaruudellisen sopivasta rikkaasta vokaalien määrästä ja Tolkienin suomi-kiinnostuksista. (Vaikka tanskalainen Viggo Mortensen sitten mokoma menikin sanomaan Sormusten herrassa ”älskling” eikä ”rakas”!)

5 Pelko, Lintu, Juhani ja Taivas

Star Wars -galaksissa on havaittu myös myrkyllisiä pelko-ötököitä, hentorakenteinen droidi nimeltä Lintu, naispuolinen muinaisjedi nimeltä Juhani sekä planeetta Taivas. Esimerkiksi pelko-ötökän on kai mahdollista olla sattumaakin, mutta näistä ainakaan Lintu-droidin ei, sillä se esiintyy jo aiemmin mainitun Steve Perryn kirjoittamassa sarjakuvassa. Steve, lähteesi näkyvät!

6 Pieniä hetkiä galaksista

Yksikään suomalainen ei tietääkseni ole vielä osallistunut Star Wars -kaanonin tai edes expanded universen tarinoiden kirjoittamiseen, mutta ihan oikea ja virallinen Star Wars -kirjailija meillä silti on. Tosin Vesa Lehtimäkeä pitäisi kai tässä yhteydessä oikeastaan nimittää valokuvaajaksi tai taiteilijaksi, mutta kylläpä vain hänen Lego Star Wars -kuvissaan on aimo annos oikeaa tarinankerrontaakin. Lehtimäen kuvia Imperiumin sotilaiden lumisodista ja muista herttaisista hetkistä julkaistiin Dorling Kindersleyn kustantamana kirjana Small Scenes from a Big Galaxy vuonna 2015. Suomenkielinen painos saatiin kauppoihin seuraavana vuonna. (Minä haastattelin Lehtimäkeä kaksi vuotta sitten.)

Angry Birds Star Wars -pelilogo

7 Angry Birds Star Wars

Toinen ei-ehkä-kaanonia-mutta -saavutus Suomesta. Angry Birds Star Wars ei tietenkään ole ”Star Wars -totta” edes siinä määrin kuin esimerkiksi LucasArtsin pelit (joissa Kuolemantähden suunnitelmat siepattiin useammalla tavalla ja aivan toisin kuin Rogue Onessa). Mutta onhan se komea isku kaukaiseen galaksiin silti, jo ihan siksi, että Suomi-lähtöiset leluversiot pelin hahmoista päätyivät aikanaan niin laajalle kännyköiden ulkopuolellekin. Jatko-osankin saanut peli (2012) on sitä paitsi kai kaikkien mielestä Angry Birds -franchisen parhaita siivuja, joten mikäpä meidän on pullistuessa ylpeydestä palloksi, possukeisarillisien kauhuksi.

8 Kamera-assistentti Veera Ovaska

Listan lopuksi saavumme uusiin elokuviin ja oikeisiin suomalaisiin työskentelemässä oikeissa Star Wars -elokuvissa – Lucasin kaudelta en ainakaan minä tiedä sarjasta suomalaisnimiä. Veera Ovaska työskenteli The Force Awakensin Dubain osuudessa eli Jakkulla kamera-assistenttina. Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Ovaska kuvaili ohjaaja JJ Abramsia tosi nöyräksi, mutta muotoili Daisy Ridleyn ”vähän diivailleen”.

9 Kielisuunnittelija Sara Maria Forsberg

Jos Watto saattoikin ehkä puhua vähän suomea, halusi JJ Abrams Star Warsiinsa suomalaisen suunnittelemaa epäkieltä. Parikymppinen Sara Maria Forsberg tuli tunnetuksi Youtube-hitistään What Languages Sound Like To Foreigners ja sai sen ansiosta yhteydenoton Lucasfilmiltä. Käsittääkseni Forsbergin luoma kieli, tai siis muutama uskottavasti kieleltä kuulostava repliikki, on Teedon puhe Jakkulla. Helsingin Sanomille Forsberg sanoi, ettei ollut katsonut yhtään Star Warsia ennen The Force Awakensia. (Sittemmin Forsberg palasi samantapaisiin hommiin isommin Abramsin tuottamassa Star Trek: Beyondissa, jossa hänen ääntäänkin käytettiin.)

10 Joonas Suotamo

Viimeisenä mutta merkittävimpänä: keisarilliset saattavat olla brittejä ja kapinalliset jenkkejä, mutta Chewbacca on The Force Awakensista lähtien suomalainen. Odotan suurella mielenkiinnolla, kuinka suuri Joonas Suotamon rooli The Last Jedissa on, mutta saagan kokonaisuutta katsoen hahmohan on aivan päähenkilökastia. Suuri suomalainen (211 cm) näyttelee Peter Mayhewlta perittyä rooliaan myös ensi kevään Solo-elokuvassa ja varmasti vielä monissa, monissa elokuvissa myöhemminkin. Suotamo suhtautuu Chewbaccan tulkitsemiseen metodinäyttelijän vakavuudella ja on siitä huolimatta  kaikin puolin mukava mies. (Siitä, miten suomalainen ex-koripalloilija päätyi ensimmäiseen elokuvarooliinsa Harrison Fordin rinnalle on kirjoitettu paljon, mutta minun puolentoista vuoden takainen Suotamo-haastatteluni on tässä blogissa kahdessa osassa täällä ja täällä.)

Pelkään, että unohdin jotain oleellista. Kommentoikaa, mitä unohdin! Mutta nyt sitä hyvää itsenäisyyspäivää! Pääsin postauksen loppuun asti ilman Tuntematon sotilas -vitsejä, joten nyt mää kävele vaan käret taskus ja syljeskele helvetin pitki sylkki.

”Tahdon” – ”Minä tiedän” eli opas Star Wars -häihin

Kävi niin, että tämä blogi oli loppukesän tauolla. Syistä keskeisin olivat omat hääni ja niihin liittyvä puuhastelu.

Kiitos kysymästä, erinomaisen hyvin – ja niinpä ajattelinkin näin tuorein muistoin palata blogin teemoihin tästä suunnasta. Meidän häämme eivät olleet Star Wars -teemaiset (vaikka hääparin tietäen muutamat vieraat sitä taisivat odottaa), mutta kuka sellaiset tahtoo järjestää, niin näin se kävisi!

Luke-Mara-Wedding

Luke Skywalkerin ja Mara Jaden häät sarjakuvasta Liitto eli Union (2000, ei nykyistä kaanonia).

Vihkiminen

Jos todella järjestäisin Star Wars -teemaiset häät, valitsisin ehdottomasti siviilivihkimisen. Siviilivihkimisen virallinen kaava – ainoa pakollinen osuus – on joka tapauksessa erittäin lyhyt, ja juhlavaa vihkimistä kannattaa ilman erityistä teemaakin täydentää musiikki-, puhe-, vala- tai esitysosuuksilla. Kaikkiin näihin olisi hyvin helppo keksiä Star Wars -sävyistä sisältöä. Meidän häissämmekin – jotka eivät siis varsinaisesti olleet Star Wars -teemaiset, mutta, krhm – vihkimisen musiikkina soi sellolla ja kitaroilla soitettua Star Warsia (ja Sormusten herraa), ja seremonian loppupuolella läheisemme lausuivat neljä valitsemaamme sitaattia (niistä yhden Star Warsista).  Niin, ja kaiken kansan edessä puolisoni lupasi minulle juhlallisesti, että jos hän on Frodo, minä olen hänen Saminsa, ja jos minä olen Han Solo, hän on minun Chewbaccani.

Teemahäiden järjestämiseksi kannattaa ottaa selvää paikkakunnan maistraatin hyväluonteisimmasta henkikirjoittajasta, joka lähtee niin sanotusti leikkiin mukaan. Tällaista tietoa voi hyvin löytyä hääblogeista tai -keskustelufoorumeilta hieman googlettelemalla. Siviilihäissä seremonian puheen voi sovittaa jollekulle muullekin kuin vihkijälle, jolloin puhujaksi voi valita esimerkiksi teeman taatusti tuntevan ystävän. Joka tapauksessa vihkijä(kin) kannattaisi tietysti vaatettaa teeman mukaan. Luontevimmin (ja helpoimmin järjestettävästi) vihkijä voisi esimerkiksi pukeutua Ben Kenobin iäti tyylikkääseen ruskeaan jedikaapuun – tai miksei sith-henkisissä häissä mustaankin. Todellisten suorittajien häissä amerikkalaisen perinteen mukaisena sormuksenkantajana toimisi tietenkin R2-D2-yksikkö – jollaisia ei tosin tietääkseni ole koko Suomessa. Josta taas mieleen juolahtaen: toivemaailmassa ehdoton puhujan asu olisi vastinparidroidi C-3PO.

Jos taas naimisiin mennään kirkossa, on olosuhteilla valmiit puitteet ja (teemahäiden mielessä) rajoituksensa. Nykymaailmassa moni pappi ja kanttorikin on kuitenkin avoin ehdotuksille. Vähintään saapumis- ja poistumismusiikkiin saa uruillakin ujutettua teemoja virsikirjan ulkopuoleltakin.

amidala-anakin-wedding

Star Wars -saagan ainoa elokuvattu vihkiminen: Anakin ja Padme, Episodi II.

Musiikki

Pari sanaa erikseen musiikista. John Williamsin (tähänastisissa) Star Wars -teemoissahan on lähtökohtaisesti kaksi varsinaista rakkausteemaa: Hanin ja Leian teema Episodi V:stä sekä Across the Stars Episodi II:sta, eittämättä tuon elokuvan kaunein rakkaudenilmaus. Meidän häidemme seremonian musiikit sovittanut ystävä käytti noista ensimmäistä ja lisäksi Leian omaa teemaa sekä aloituksena Imperial Marchia. Tuota Vaderin teemaa on niin ikään tiettävästi kuultu siellä kirkoissa asti.

Jos häävieraista huomattava osa on teemassa niin sanotusti inessä, häiden myöhempiin vaiheisiin tarvittavaa bilesoittolistaa voi helposti ryydittää kymmenillä ja kymmenillä Star Wars -teemaisilla biiseillä. Mecon What can you get a wookie for christmas (when he already owns a comb) tai The Real Thingin Can you feel the Force eivät välttämättä ole ihan tämän maailman hienoimpia diskohittejä, mutta ainutlaatuisia teoksia ehdottomasti. Oikealle yleisölle oikeassa fiiliksessä parodisemmatkin jutut, kuten Damn Nationin Wookiee tai Too Hip For A Roomin Ballad of Boba Fett menevät kuin veitsi voihin. Ja onhan tällaista tavaraa levyttänyt muutama isompikin nimi: ilmiselvän Weird Al Yankovicin lisäksi ainakin Blink 182 (A New Hope) ja Paleface (The Ultimate Jedi Mind Trick).

Yksi ilmiselvä puute on kuitenkin olemassa: Star Wars -häävalssia ei käsittääkseni ole. Ehkä siksi internetistä löytyy niin paljon todistevideoita Star Wars –häävalomiekkailuista

cantina band

Puhallinsoitinpainotteiselle hääbändillekin olisi teemapukeutuminen valmiina.

Vaatteet

Miten Star Wars -teemaisiin häihin pukeudutaan? Ensin tärkeä päätös: edellyttääkö hääpari vierailtaan teeman mukaista pukeutumista vai ei. Naimisiin menevät tuntevat itse vieraansa parhaiten – tiukka cosplay-vaatimus ei kaikkien läheisille uppoa. Star Wars – tai edes ”avaruus” – on sitä paitsi teemana selvästi vaikkapa ”fantasiahäitä” vaikeampi, kun moni vieras varmasti haluaisi vain täydentää juhlavaatteitaan hieman teeman suuntaan. Mutta antaa mennä, jos uskotte läheisiinne! Päivähän on hääparin.

Mutta mitä tulee häiden päähenkilöiden vaatteisiin, mahdollisuudet ovat moninaiset – ainakin jos pukujen teettämisen tai tilaamisen hinnasta ei puhuta (ja eihän häistä puhuttaessa yleensä puhuta). Ilmeinen klassikko on pukeutua Han Soloksi ja Leiaksi tai heidän vaatteistaan sovellettuihin juhla-asuihin. Amidalalla taas oli elokuvassa oikein häämekkokin, ja lisäksi muistaakseni muutama muukin juhlavahko vaatekerta. Expanded universen puolella Mara Jade kantaa kaunista häämekkoa Liitto-sarjakuvassa, mutta sen valitsemalla ei voisi tavoitella yleistä hahmotunnistettavuutta. Lapponian Planetaariset laaksot -kaulakoru, tärkein suomalainen Star Wars -esine, sopisi itsestäänselvästi häiden tärkeimmän naisen kaulaan, mutta sen ovh on kohtalaiset 2 255 euroa.

Miehen vaihtoehdot ovat suorien Han/Leia- ja Anakin/Padme-pariteemojen ulkopuolella rajatummat. Kaikissa tapauksissa miehelle kävisi kuitenkin esimerkiksi franchisen The Force Awakensia edeltäneestä ajasta tuttu perustumma jedipuku.

(Mainittakoon tässä välissä, että vaikkei teemahäitä järjestäisikään, on sekä morsiamen että sulhasen ”normaalin” hääpukeutumisen käsitteiden alle hyvin mahdollista ujuttaa mukaan omia pieniä oveluuksiaan aivan kuten niitä kuuluisia lainattuja ja sinisiäkin. Minäkin, joka pukeuduin häissäni vuokrattuun tummaan sakettiin ja kullansävyiseen liiviin ja plastroniin, tilasin Etsy.comista asuni täydennykseksi kreikkalaisen fanikäsityöläisen tekemät Kapinaliitto-kalvosinnapit.)

Ellei koko vierasväkeä, kannattaisi teemahäissä varmasti ainakin bestman, kaaso ja muut apuhenkilöt vaatettaa teeman mukaan. Jedikaavut, kapinallislentäjien univormut ja Amidalan hovineitojen asut tulevat ensimmäisinä vaihtoehtoina mieleen, mutta varsinainen ässäveto olisi tietysti saada häiden sujuvuuden varmistajiksi stormtrooperien yksikkö.

Stormtrooper_Corps

Stormtrooper-bestmanin vastuulle ei kannata jättää täsmällistä aikaikkunoihin osumista.

Juhlapaikka

Teemahäiden järjestämisessä pukukoodin tiukkuus ja vaatimukset juhlapaikalle ovat ainakin minun päässäni kääntäen verrannollisessa suhteessa toisiinsa. Jos juhliin sonnustaudutaan naamiaisasuihin, tulee niistä hyvin pitkälle teemajuhlat jo siten. Jos taas asut ovat tavalliset juhlavaatteet, tulisi miljööllä ja koristeluilla tuoda tilaan teeman mukainen tunnelma.

Tuhannen krediitin kysymys onkin, missä Suomessa ylipäätään voi järjestää scifi- tai avaruusteemaisia juhlia. Seurantalot ja muut maaseutumiljööt tipahtavat heti vaihtoehdoista. Jotkut ravintolat sen sijaan voivat tulla kyseeseen. Ehkä kannattaisi myös pohtia laatikon ulkopuolelta: esimerkiksi takavuosien tamperelaisessa Star Wreck: In the Pirkinning -elokuvassa käytettiin avaruusasemana rakennusta, joka normaalisti toimii kouluna.

Scifi- ja Star Wars -tunnelmaa voi toki lisätä tilaan kuin tilaan koristeluilla. Valomiekkoja seinillä? Imperiumi-henkistä valaistusta? Vai vietetäänkö juhlia ehkä pikemminkin prequeleista tutussa glamour-galaksissa?

dinner

Mikä juhlasali näyttäisi tältä?

Ruoat ja juomat

Tässä kohdassa ainakin itse innostuisin aivan erityisesti, ja luulenpa, että Star Warsit vähänkin tunteva pitopalveluyrittäjäkin innostuisi. Mahdollisuudet avaruudellisten ruokalajien puitteissa ovat loputtomat. Erityishupia voisi kehitellä esimerkiksi sommittelemalla valmiita annoksia planeettojen muotoon.

Star Wars -elokuvissa nähdään myös aivan suoraan monia ruokia, joista sovellettuun häänoutopöytään sijoittaisin kuvaprintit elokuvien kyseisistä kohtauksista. Esimerkiksi häiden alkuruokien puolelle sopisi mainiosti shottilasillinen juures- tai vihanneskeittoa Yodan tapaan. Jabban popsimat (ja Jar Jarin himoamat) sammakkomaiset otukset voisi soveltaa vaikkapa äyriäisruoaksi. Liharuoan oikeutus taas löytyisi ewokkien ansasta, johon Chewbacca Jedin paluussa lankeaa. Reyn portion-leipää seiskaepisodista voi valmistaa itsekin vaikka mukiin, mutta häissä sitä pitäisi kyllä jotenkin tarjoilla. Joko alku- tai jälkiruokiin olisi ihan pakko sijoittaa päärynöitä Episodi II:n pahamaineisen huonon cgi-päärynäkohtauksen mukaan. Kahvipöytään kuuluisivat jonkinlaiset keksit, sillä sellaisia Lando näyttää tarjoilevan Hanille ja Leialle (sekä Darth Vaderille) Pilvikaupungissa. Niin, ja tietysti jonnekin silmää iskien ”maustetta” ja ”kuolemantikkuja”!

Juomapuolella Star Wars -teemahäät melkeinpä kerjäävät baaritiskiä viinitarjoilun sijaan: käväistäänhän elokuvissa erilaisissa juottoloissa ehtimiseen. Tarkkoja juomia kohtauksissa nimetään ja näytetään vähemmän, mutta niiden kanssa voisikin sitten käyttää lisää mielikuvitusta. Joka tapauksessa joko ruokajuomaksi tai baarin drinkiksi olisi pakko saada sinistä maitoa.

kanata-bar

Jotain tässäkin syödään. Hedelmäsalaattia? Jauhelihamureketta? Uuniperunoita?

Ohjelma ja leikit

Mitä enemmän tällaiselle tielle lähtee, sitä enemmän häiden teema muodostaa jo sinällään oman ohjelmansa. Esimerkiksi pukeutuminen ja koristeltu juhlatila johtavat suoraan valokuvauspisteeseen keskeisenä ohjelmanumerona, ja tiettyjen hahmojen esittäminen kääntyy heittäytyvissä käsissä hienosti ohjelmanumeroiksi.

Perinteisiin hääleikkeihinkin visioin Star Wars -sävyjä. Morsian (tai sulhanen tai anoppi) voidaan ryöstää Luken kiituriksi naamioiduilla kärryillä, ja puuttuvan henkilön palauttamiseksi puolison tulisi tietysti läpäistä jedikokeet. Tosin sellaiset olisi ehkä vielä hauskempi järjestää avioparille yhdessä, ilman kenenkään ryöstämistä.

Aivan poissuljettu ei ole myös mahdollisuus näyttää häissä (sopivan mittainen palanen) teeman elokuvaa, esimerkiksi julkiseksi juoma- tai karkinsyöntipeliksi sovellettuna: hörppy tai Marianne aina kun jollakulla on paha olo, kun puhutaan Voimasta, kun ammutaan blasterilla ja niin edelleen. Tämä sopisi sikälikin, että teemahäissäkin olisi todennäköisesti paikalla joitakuita teemaan vihkiytymättömiä. Niin että siinähän näkisivät nyt sitten.

mace

”Ei ollut auto.” Tämä olisi kyllä vähän tylsä hääleikki.

Lisää ideoita aiheesta Star Wars -häät sopii tarjota vaikka kommentteihin. Tätä oli itse asiassa niin hauska pohdiskella, että tämähän saa melkein haaveilemaan toisesta hääjuhlasta…

Star Wars -sarjakuvien suomennokset alkoivat komeasti ja loppuivat sitten

Okei, minut on aika helppo yllyttää kokoamaan listoja.

Eräässä Facebookin suomalaisista Star Wars -ryhmistä kyseltiin vähän aikaa sitten suomeksi julkaistujen Star Wars -sarjakuvien kattavan listan perään. Sellaista ei minunkaan tietääkseni missään ollut – mutta omasta hyllystäni saisin sen kyllä koottua…

Kaikki Suomessa julkaistut Star Wars -sarjakuvat mahtuvat pöydälle riviin, ja jää vielä tilaakin. (kuva: Aki Jörgensen)

Siispä tein niin. Olkaa hyvä: Kaikki suomeksi julkaistut Star Wars -sarjakuvat.

Julkaisen listan tavanomaisen blogipostauksen sijaan tässä blogissa pysyvämmin esillä pysyvänä sivuna, vaikka (valitettavasti!) listaan ei ole tietääkseni odotettavissa täydennyksiä. Vaikka Marvelin 1970-80-lukujen tuotanto ja Dark Horsen kaudenkin (1991-2014) alkuajoilta on suomennettu ihan kelvollinen sivumäärä tarinoita, edellisestä suomalaisesta Star Wars -sarjakuvajulkaisusta on tätä kirjoittaessani jo kuusi vuotta – ja jo kauan sitä ennenkin ne olivat käyneet harvinaisiksi.

Käytänkin tässä yhteydessä tilaisuuden sanoakseni sanaseni arvioiden Suomessa julkaistun Star Wars -sarjakuvasisällön laatua…

Kaiken alku: niin sanottu Rogue Onen jatko-osa -kohtaus. Ensimmäinen Star Wars -sarjakuva, ensimmäisen elokuvan sarjakuvasovitus. Suomeksi heti 1977. Huomatkaa sympaattinen väritysvirhe Vaderin hanskassa.

Semicin 1970-80-lukujen julkaisutyöstä en tohdi pahaa sanaa sanoa. Totta, tarinat julkaistiin paikoin auttamattoman väärässä järjestyksessä, ja harmin paikka, lehti lopetettiin vaikka julkaisemattomia alkuperäistarinoita olisi ollut vielä hyvinkin vuosikerran verran jäljellä, mutta ymmärtääkseni Semic toimi Suomessa tanskalaisten levittäjien varassa. Joka tapauksessa on hienoa, että klassikkoa julkaistiin Suomessa noinkin hyvin. Saan jatkuvia nostalgiasäväreitä 1980-luvun sarjisten painojäljestä ja lehden kirjepalstakin on nykyään mahtavaa luettavaa (”tulossa on vielä kolme elokuvaa siitä, mitä Lukelle myöhemmin tapahtuu, mutta nyt Tähtien sodassa aiotaan pitää muutaman vuoden tauko”).

Mitä tulee Marvelin originaalitarinoiden laatuun sinänsä, on sekin minusta paljon nykyistä mainettaan parempaa – etenkin kun ottaa huomioon, että näitä tarinoita ei todellakaan koordinoinut järkeenkäypään kaanoniin pyrkivä tarinaryhmä. Lehdessä julkaistiin useita yksittäistarinoita, jotka pärjäävät laadussa aivan nykyiselle Marvelin SW-jatkumolle (Muisto Alderaanista, vaikkapa). Originaalitrilogian elokuvien sarjakuvasovitukset ovat kaikki omalla tavallaan upeita, mitä ei todellakaan voi sanoa prequelien vastaavista. Lehden viimeisten 12 numeron pitkä juoni toisen galaksin nagai-rodun invaasiosta heijastui myöhemmin sekä New Jedi Order -kirjoihin että aivan tuoreisiinkin romaaneihin, eikä ole lainkaan sanottua, että se kalpenisi vertailussa. Tosin on suomalaisen lukijan nostalgialasien alta huomattava, että Semic onnistui ilmeisesti sattumalta väistämään muutamat Marvelin kauden legendaarisimmat kalkkunapisteet, kuten Jaxxxon-avaruuskanin ja uhups-kanonisen flashback-jakson, jossa seikkailevat Ben Kenobi, Anakin Skywalker ja Darth Vader.

Pitkä, sanaton taistelu: Luke vastaan Lumiya. Marvelin Star Warsin ansaitusti muistetuimpiin kuuluva jakso numeroista 95-96 (Suomessa 7/87).

1990-luvulla suomalaisten julkaisijoiden vainu heräsi ilahduttavasti jo hieman ennen special editioneja ja suurta huumaa. Semic uusintajulkaisi originaalitrilogian sarjakuvaversiot lehtipisteisiin vuonna 1996 ja seurasi niitä kolmeen lehteen jaettuina Dark Empiren, sen jatko-osan ja Shadows of the Empiren suomennoksilla. Omalle Star Wars -historialleni nämä osuivat hyvin herkkään kohtaan, enkä lähde vähättelemään etenkin Dark Empiren merkitystä koko fanisuhteeni vakavoitumisessa. Kappaleideni lukukerrat näkyvät sivujen alalaidan taitoksissa.

Harmi vain, että ilmeisesti myynti ei kantanut kovin pitkälle, koska Semicin julkaisut jäivät kuitenkin näihin. Myöhemmin lehtien hinnat nousivat nimittäin divareissa ainakin joksikin aikaa korkealle, sillä eihän näitä ollut vielä pitkään aikaan helppo löytää mistään englanniksikaan. Ehkä Dark Empiren kakkososan sijaan olisi kannattanut julkaista jotain terävämpää…?

Musta keisari. Dark Horsen SW-kauden avaus, koko Star Warsin 1990-luvun uuden tulemisen airuita ja tämän blogin kirjoittajalle kai ikuisesti se suurin Star Wars -sarjakuvakokemus. Suomeksi Semicin lehdissä vuonna 1996.

Pimeän uhan ensi-ilta toi sitten aivan uudenlaisen tilanteen: yhtäkkiä Star Wars olikin niin kaikkialla, että jopa tässä pohjoisessa maassa julkaistiin aiheesta kuukausittaista sarjakuvalehteä. Yhtyneiden Kuvalehtien SW-lehti oli siis luontevasti tärkeä kiinnekohta täkäläiselle faniyleisölle. Sen kirjepalstalta – jonka Lucasfilm sitten jossain vaiheessa käytännössä lakkautti vaatimalla kaikkien julkaistavien tekstien lähettämistä käännettyinä tarkistettavaksi Yhdysvaltoihin – kasvoi myös varsin suoraan se yhteisö, joka siirtyi nettiin Suomen Star Wars -fanit -keskustelufoorumille.

Mutta niin merkityksellinen kuin lehti minullekin silloin oli, on numeroiden selaamisella tänään väistämättä muistoja latistava vaikutus. Lehden painojälki on niin karmean harmaata, että epäilen jonkin kemiallisen reaktion iskeneen lehtiini, ja niin hyvätkin tarinat latistuvat. Eikä niitä hyviä ole joukossa lainkaan tarpeeksi: surullisen suuren osan lehdestä täyttävät esimerkiksi Ki-Adi Mundin tylsät seikkailut ajalta, jolloin Dark Horse ei vielä ollut keksinyt, millaisia prequel-sidonnaisia tarinoita kertoa. Niitä julkaisseesta Yhdysvaltojen Republic-lehdestä kasvoi muuten myöhemmin todella ässä tarina-alusta kloonisodat-sarjakuville, mutta siinä vaiheessa Yhtyneiden lehti oli jo lakkautettu.

Loppujen lopuksi Yhtyneet Kuvalehdet taisikin kärsiä aineisto-ongelmasta: Dark Horse -kustantamo julkaisi 1990-luvulla vain minisarjoja, ja keskittyi niissä sinänsä kunnianhimoisesti Star Wars -galaksin kartoittamattomiin kolkkiin kuten muinaishistoriaan (Tales of the Jedi, valitettavasti ei suomennettu) ja kapinaliiton hävittäjälentäjiin (Rogue Squadron, valitettavasti ei suomennettu) tai hyvin vaihtelevalla laadulla Boba Fettin ja Jabba Huttin kaltaisiin sivuhenkilöihin (valitettavasti näitä on suomennettu). Dark Horse kyllä ryhtyi aikanaan kertomaan myös elokuvien päähenkilöistä tarinoita, jotka olisivat saattaneet paremmin vastata suomalaisenkin yleisön odotuksia – mutta, jälleen, tämä tapahtui vasta, kun Yhtyneiden lehti oli jo lakkautettu.

Liitto. Poikkeuksellinen tarina, jossa kirjailija Michael A. Stackpole vei Luke Skywalkerin ja Mara Jaden naimisiin, jäi monen Yhtyneiden Kuvalehtien lehden lukijan meleen numeroista 10/00-1/01. Kyseessä oli Dark Horsen kaudella yleisestikin harvinainen ”Skywalkerien sukujuonta edistävä” tarina.

Yhtyneiden Kuvalehtien lehden lopun eli joulukuun 2002 jälkeen Suomessa ei ole julkaistu säännöllisesti Star Wars -sarjakuvaa. Epäsäännöllisesti sitä sen sijaan julkaistiin vielä kymmenen vuoden ajan: asialla oli jopa neljä kustantajaa.

Klassisen sarjakuvan suuri suomalainen kustantaja Jalava julkaisi vuosina 2003-2004 klassista Star Wars -sanomalehtisarjakuvaa. Archie Goodwinin tarinat ja Al Williamsonin taide ovat erinomaisia, edelleen aivan koko saagan expanded universen kirkkaimmistoa. Harmi, että albumeja saatiin suomeksi vain kolme.

Goodwinin ja Williamsonin Star Wars 1980-luvun alusta. Mustaa ja valkoista, kauniita naisia ja komeita avaruusaluksia, Lucasin itsensä ihaileman Flash Gordonin hengessä. Suomeksi Jalavan albumeissa 2003-04.

Egmont, entisen Semicin nielaissut pohjoismainen kustantaja, julkaisi 2003-2011 muutamia satunnaisia albumeita, kuten niitä parempia Republic-numeroita, Sithin koston kehnon sarjakuvituksen ja The Old Republic -peliin liittyviä sarjakuvia. Parempaakin materiaalia olisi ollut tällöin saatavilla. Elettiin kuitenkin yleisemminkin suomalaisen sarjakuvan lehtipistejulkaisun hiipumista – ehkä jonkun olisi pitänyt yrittää viedä Star Wars -sarjakuvat suoraan kirjakauppojen puolelle?

No, joku yrittikin: Tieto- ja lastenkirjallisuuden kustantaja Readme.fi pääsi Star Warsiin käsiksi ilmeisesti päädyttyään Bonnierin omistukseen vuonna 2008. Jostain käsittämättömästä syystä se julkaisi heti toisena SW-julkaisunaan uusinnan Egmontin kuusi vuotta aiemmin julkaisemasta Petos-albumista, joka ei todellakaan alunperinkään kuulunut Dark Horsen SW-katalogin suuruuksiin. Readmen painos oli tosin kiiltävine sivuineen Egmontin versiota parempi, mutta ei tällaiseen olisi tarvinnut suomalaisia SW-panoksia tuhlata.

Petos, Empire-alkuperäislehden avaustarina, käännettiin suomeksi vuosina 2003 ja 2009. Kerta olisi kyllä riittänyt hyvin.

Lisää uusintoja seurasi perässä. Readme.fi julkaisi neljä Dark Horsen ja Marvelin vanhoja tarinoita kokoavaa kovakantista kirjaa, jotka sinänsä kyllä paketteina toimivat kelpo sisäänheittopisteinä SW-sarjisten maailmaan, mutta jotka sisälsivät huomattavan monta Semicin tai Yhtyneiden Kuvalehtien jo suomeksi julkaisemaa tarinaa. Kovakantisista viimeinen, Varhaiset voitot, on käännös Dark Horsen Omnibus-kirjaston kokoelmasta Early Victories, ja se sisältää kiusallisesti jopa yhden pitkän tarinan verran uusintaa Readme.fin omasta edellisestä kokoelmasarjasta Luke Skywalker – galaksin viimeinen toivo. Kustantamo aikoi alunperin jatkaakin Omnibusien parissa, sillä kustannusohjelmassa oli Shadows of the Empire -kirja – joka sekin olisi siis tarkoittanut nimiosaltaan uusintaa 1990-luvun lehdet ostaneille. Edellisten kysyntä taisi kuitenkin taas jäädä liian pieneksi: sitä ei enää julkaistu.

(Se neljäs Yhtyneiden Kuvalehtien jälkeinen suomalainen SW-kustantaja oli manga-julkaisija Pauna Media Group, joka julkaisi vuonna 2007 kummallisen kaksiosaisen kuriositeetin nimeltä Star Wars Manga: Musta/Hopea, jota ei ole julkaistu koskaan edes Yhdysvalloissa.)

Readme.fin jälkeen yrittäjiä ei ole enää ilmaantunut, vaikka Star Wars kyllä sopisi hyvin esimerkiksi supersankarisarjakuvaa nykyisin julkaisevan RW-kustannuksen plakkariin. Ainakin tällä erää suomeksi julkaistu Star Wars -sarjakuvien tarjonta päättyy kutakuinkin alkuperäisjulkaisujen vuoteen 2005. Prequelien jälkeiseltä ajalta on siis suomeksi julkaistu vain muutama tarina. Eikä Marvelin nykyisestä, vuonna 2015 alkaneesta ja elokuvien kaanoniin tällä hetkellä laskettavasta jatkumosta ole siis suomennettu tarinan tarinaa.

Sodan väärällä puolella, yksi tuoreimmista suomennetuista SW-sarjakuvista, on sekin alunperin jo vuodelta 2005. Suomeksi Readme.fi:n kokoelmassa Luke Skywalker – galaksin viimeinen toivo II (2009).

Kustantamoja on silti turha syyttää. Suomen markkinat ovat vain 2000-luvulla osoittautuneet kerta toisensa jälkeen liian pieniksi Star Warsin kaltaiselle sarjakuvalle. Ylipäätään Suomen sarjakuvamarkkinat ovat pienet, vaikka yrittäjiä onneksi jatkuvasti riittääkin. Kirjaston hyllystä voitte huviksenne laskea, kuinka monet ovat ne sarjat, joiden julkaiseminen Suomessa on jäänyt kesken (monet!). Kustantamot eivät tee hyväntekeväisyyttä, vaikka kulttuuritekoja ajoittain tekevätkin.

Yhtyneiden Kuvalehtien SW-lehden lopun jälkeen ongelmaan ovat varmasti liittyneet jatkuvasti parantuneet mahdollisuudet lukea tämänkaltaista sarjakuvaa alkukielellä, joko tilaamalla kokoelmia nettikaupoista tai lukemalla lehtiä digitaalisesti. Esimerkiksi minä luen nykyisin Marvelin sarjiksia tabletilla jenkkien tahtiin – tosin maksan kyllä numeroistani kohtalaisen suolaisia hintoja niin tehdäkseni.

Mutta ehkä joku vielä jonain päivänä taas yrittää! Marvelin uusissa SW-sarjiksissa olisi kyllä hyviä tarinoita julkaistavaksi. Ja olisihan siellä takakatalogissakin vielä monia aukkoja…

40 vuotta tähtien sotaa

Paljon onnea vaan! George Lucasin ohjaama elokuva Star Wars, myöhemmin tunnettu myös episodina IV ja lisätyllä alaotsikollaan A New Hope, sai ensi-iltansa 25.5.1977, tasan 40 vuotta sitten. Paljon on-ne-aa vaan!

Tähän mennessä tapahtunutta:

1977
Star Wars saa ensi-iltansa. Se on, tuotanoin, aikasmoinen hitti. Sellainen hitti, jonka jäljiltä koko länsimainen elokuvateollisuus ei ole enää entisensä. Suomessa ensi-ilta tosin mahtuu hädin tuskin merkkivuoden puolelle: se on vasta 16. joulukuuta. Lisää Suomi-viivästyksiä seuraa.

1978
Leigh Brackett kirjoittaa ensimmäisen version jatko-osan käsikirjoituksesta – ja kuolee syöpään ennen kuin tarinaan ehditään lisätä edes erästä isä-poika-suhdetta. Marraskuussa ensi-iltansa saa ensimmäinen Star Wars -spinoff, Holiday Special, joka, tuotasnoin, ei ole varsinaisesti hitti.

1979
Imperiumin vastaiskua filmataan muun muassa Norjassa. Elokuva ylittää budjettinsa ja on yhä melkoinen riski – jonka Lucas ottaa henkilökohtaisesti, rahoittaessaan elokuvansa tästä lähtien itse.

1980
Imperiumin vastaisku saa ensi-iltansa. Edeltäjäänsä filosofisempi ja käänteissään jopa shokeeraava elokuva sinetöi lopullisesti sarjan aseman, sillä sen jälkeen sen paremmin kriitikot kuin suuri yleisökään eivät voineet sivuuttaa elokuvasarjaa alkuperäisleffaan kiteytyvänä yksittäistapauksena, kuten tätä ennen (vaikkapa Tappajahain tapauksessa) oli tavallista. Tavallista tapausta suuremmista suunnitelmista todisti myös alkuskrolli, jossa katsojat kohtasivat nyt alaotsikon ”Episodi V”. Huh?

1981
Tekeillä oleva kolmas elokuva hahmottuu paitsi trilogian, myös koko tarinan päätökseksi. Väsynyt ja toisaalta muistakin elokuvahankkeista innostunut Lucas haluaakin kääriä koko tarinan kasaan yhdessä elokuvassa, hyläten ajatuksensa kuusiosaisesta Luke Skywalkerin tarinasta. Lucasin ja Lucasfilmin toinen menestyssarja saa alkunsa Kadonneen aarteen metsästäjien ensi-illan myötä.

1982
Kolmatta Star Wars -elokuvaa kuvataan salanimellä Blue Harvest ja tarkoitetulla otsikolla Revenge of the Jedi. Kumpaakaan ei nähdä aikanaan valkokankaalla: kosto vaihtuu paluuksi alle puoli vuotta ennen ensi-iltaa.

1983
Jedin paluu. Elokuva voittaa seuraavana vuonna (ainakin toistaiseksi) viimeisen Star Wars -Oscarin, joka tosin on erikoispalkinto efekteistä, eikä siis kilpasarjan pysti. Vaikka elokuvasarja näyttää selvästi päättyvän, on suosio kova: esimerkiksi Suomessa Semic alkaa vasta nyt julkaista säännöllistä Star Wars -sarjakuvalehteä.

1984
Caravan of Courage: The Ewok Adventure – ensimmäinen eräänlainen spinoff-elokuva, joiden mahdollisuus kuuluikin Lucasin visioon jo varhain. Tosin tämä kotimaassaan suoraan kiitospäiväksi telkkariin tehty lastenelokuva ei juuri viittaa Star Warsiin, nimiosan karvapallojen asiayhteystuttuutta lukuunottamatta. Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa elokuvan voi kuitenkin nähdä teattereissakin.

1985
Alkuperäisten Kennerin lelulinjastojen jo lopetellessa tuoteperhe jatkaa hiipumistaan lastenviihteen kautta koukaten. Ewok-elokuvan jatko-osan lisäksi päivänvalon näkevät ensimmäiset Star Wars -animaatiosarjat Droidit ja Ewokit. Edellistä tehdään vain 13 jaksoa, jälkimmäistä jopa 35. Etenkään ewok-sarjalla ei ole käytännössä mitään tekemistä Star Warsin kanssa. Suomessa ensimmäinen Tähtien sota nähdään ensimmäisen kerran televisiossa.

1986
Marvelin alkuperäinen Star Wars -sarjakuvalehti päättyy Yhdysvalloissa numeroon 107. Suomessa Star Wars -sarjiksia riitti Semicin julkaisutahdissa vielä seuraavaksi vuodeksi. Uusia elokuvia ei ollut tulossa, joten aika aikansa kutakin. 1980-luvun pop-kulttuurissa taisi olla vielä hetken He-Manin vuoro, jonossa odotti jo Turtles.

1987
Disneylandissa avataan virallisella lisenssillä Star Tours -vuoristorata. Erään avaruustaistelijan nimi palaa valkokankaille: Lucasfilmin äänitehosteisiin keskittyvä tytäryhtiö saa nimen Skywalker Sound. Mel Brooks julkaisee parodiaelokuvansa Space Balls.

1988
Hiljaisuus syvenee. Uuden Star Wars -fiksin saavat vain roolipelaajat: käytännössä ainoat näinä vuosina julkaistut uudet Star Wars -nimikkeet kuuluvat West End Gamesin roolipeliin. Lucasfilmin vuoden elokuvat ovat Willow ja Tucker: The Man and His Dream – kaukana kaukaisesta galaksista, molemmat.

1989
Originaalielokuva valitaan Yhdysvaltain kongressin kirjastoon kulttuurisesti merkittävänä teoksena. Mikähän versio siellä muuten nykyään on?

1990
Täysi hiljaisuus. Käsittääkseni Star Warsin 40-vuotisen historian tyhjin vuosi. Mutta se on hiljaisuutta räjähdyksen edellä. Pinnan alla kytee jo.

1991
Imperiumin perillinen, Timothy Zahnin myöhemmin Thrawn-trilogiaksi kutsutun kirjatrilogian avausosa julkaistaan. Sattumalta samaan aikaan päivänvalon näkee myös Dark Horse -kustantamon sarjakuva Dark Empire, jonka sivujen väreissä ei juuri päivä paista. Jedin paluun jatko-osiksi (alunperin toisistaan tietämättä!) kynäillyt tarinat sisältävät myöhemmin kliseinä pidettäviä superaseita ja päähenkilöiden klooneja, mutta ne näyttelevät äärimmäisen tärkeää roolia Star Warsin kasvamisessa aikuiseksi kasvaneelle yleisölle(kin) suunnatuksi franchiseksi. Lisää sarjakuvia ja kirjoja seuraa nopeasti perässä.

1992
Lucas ja Lucasfilm häärivät toisen pääluomuksensa, Indiana Jonesin, nuoruutta kuvaavan televisiosarjan äärellä. Tuotanto ei sinänsä liity Star Warsiin mitenkään – paitsi että sen tuottaa Rick McCallum, joka myöhemmin jatkaa samalla tittelillä prequeleissa ja joka on kertonut Indy-sarjan (aikanaan) massiivisen tuotannon ja erityisesti kuvauspaikkojen etsinnän valmistaneen koko yhtiötä merkittävästi tuleviin koitoksiin kaukaisessa galaksissa.

1993
Lucasfilmin jo vuonna 1982 perustetun tytäryhtiön LucasArtsin pc-pelit Rebel Assault ja X-Wing johdattavat pelaajia takaisin Star Wars -maailmaan (ja edellinen koko pelimaailmaa cd-romien aikakauteen). Lisää pelejä seuraa nopeasti perässä. Maailman lehdissä julkaistaan ensimmäiset vienot uutiset siitä, että elokuvat episodinumeroilla I-III saattaisivat olla tulossa.

1994
X-Wingin jatko-osa, avaruussimulaattori TIE Fighter, vanhan polven silmissä paras Star Wars -peli, julkaistaan. Marraskuussa George Lucas alkaa kirjoittaa Episodi I:tä.

1995
Star Wars -elokuvatrilogia julkaistaan vhs:llä ”viimeistä kertaa alkuperäisenä”. Harva uskoo, että lupaus tosiaan pitäisi. Hasbron ”Power of the Force” -toimintafiguurisarja, jossa Luke ja kumppanit vaikuttavat käyneen kuntosalilla, palauttaa Star Warsin lelukauppoihin.

1996
Shadows of the Empire, ”special editionien ja prequelien testiajo”. Episodien V ja VI väliin sijoittuva tarina julkaistaan kirjana, sarjakuvana, videopelinä ja jopa soundtrackina sekä lisensoidaan leluiksi. Vain elokuva siis jää puuttumaan – vaikka prequelien todelliseen lisenssituotemäärään nähden tämä tietysti tuntuu jälkikäteen vain söpöltä ilmaukselta. Suomessa Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu nähdään ensimmäisen kerran televisiossa vasta tällöin. Virallinen nettisivu starwars.com avataan.

1997
Special Editionit. Star Wars täyttää 20 vuotta ja palaa elokuvateattereihin kasvonsa kohottaneena, uusvanhoilla kohtauksilla täydennettynä. Se on, tuotasnoin, aikamoinen menestys taas, eikä sisältömuutoksiin myöhemmin kohdistuvasta kritiikistä ole vielä juuri tietoakaan. Vanhojen elokuvien uusintakierroksen suosio todistaa yleisön olevan enemmän kuin valmis Star Warsin todelliselle paluulle – mistä kertoo myös se, että Star Wars -kirjoja aletaan suomentaa alkaen Zahnin Imperiumin perillisestä. Paluu onkin jo lähellä: samana kesänä Episodi I kuvataan. Suurten yleisöjen innostuessa alkaa tapahtua muutakin merkittävää: vuonna 1997 Yhdysvalloissa perustetaan pukuseura 501st Legion ja kuvataan fanifilmi Troops. Lisää fanifilmejä seuraa nopeasti perässä.

1998
Hype maailman (tuolloin ja todennäköisesti edelleen) odotetuimman elokuvan edellä kasvaa. Episodi I:n teaseria ladataan modeemit kuumina, siirrellään pakattuna disketeillä koneelta toiselle ja nauhoitetaan vhs:lle sen esityksestä suomalaisessa Jyrki-ohjelmassa. Mikään ei voisi mennä pieleen…eihän?

1999
Pimeä uhka saa ensi-iltansa – Yhdysvalloissa toukokuussa, Suomessa elokuussa (viimeisenä myöhässä Suomeen tuotuna Star Warsina). Se on, tuotasnoin, jälleen aikasmoinen hitti. Varauksetonta ylistystä se ei saa osakseen, mutta eipä toisaalta välittömästi täyttä tyrmäystäkään. Joka tapauksessa se avaa ovet ammolleen Star Wars -faniuden räjähdykselle: tarjoaahan laajentuva maailma yhä uusia mahdollisuuksia harrastaa. Ensimmäinen Star Wars Celebrationkin järjestetään samana vuonna prequelien aikakauden kunniaksi. Aletaanpa Suomessakin taas julkaista kuukausittaista Star Wars -sarjakuvalehteä. Mitä taas kirjallisuuteen tulee, maailmalla samaan aikaan suljetaan ja avataan ovia Imperiumi-perusteisten tarinoiden päättyessä, New Jedi Order -kirjasarjan alkaessa ja kuun pudotessa Chewbacca-paran niskaan.

2000
Episodi II kuvataan. Yleinen mielipide edeltäjästä alkaa kääntyä ikäväksi. Samaan aikaan prequelien kasvattama kiinnostus kuitenkin kiihdyttää Star Wars -faneja yhä yhteisöllisemmiksi. Suomessakin eletään tiivistä aikaa tällä rintamalla: turkulaislähtöinen yhdistys Tähtiallianssi, 501st pohjoismainen jaosto Nordic Garrison ja keräilykeskeinen nettiyhteisö Tähtikeräilijät syntyvät. Viimeksi mainittu suo seuraavana vuonna kotisivuillaan tilaa nettifoorumille suurelliselta nimeltään Suomen Star Wars Fanit, josta loppujen prequel-vuosien ajaksi kasvaakin nimensä mukainen.

2001
Helsingissä Tennispalatsin taidemuseossa vierailee avokätisesti muun muassa lavasteita ja pukuja esittelevä The Art of Star Wars -näyttely. Pimeä uhka pääsee uuteen formaattiin, suosituksi osoittautuneelle dvd:lle. Maailmalla kampanjoidaan jedi-uskontokuntien puolesta.

2002
Kloonien hyökkäys. Onko se edeltäjäänsä parempi vai pahempi, väitellään yhä, mutta joka tapauksessa ”George Lucas raiskasi lapsuuteni” -puheet yltyvät. Fandom ei siitä tosin mihinkään laannu.

2003
Ensimmäinen Clone Wars -niminen animaatio: Genndy Tartakovskyn lyhärisarja. Knights of the Old Republic, todennäköisesti paras Star Wars -peli. Star Wars -keräilijöiden kuningas Steve Sansweet vierailee Suomen Turussa Finnconissa. Saman vuoden lopussa kotimainen Star Wars -sarjakuvalehti lopetetaan. Kirjasuomennokset jatkuvat hieman pitempään. Onhan yksi elokuvakin vielä jäljellä.

2004
Originaalitrilogia julkaistaan dvd:llä. Ei kuitenkaan originaalina, eikä edes vuoden 1997 special editionina: sisältöä on restauroitu jälleen. Nyt Vader puhuu videopuhelunsa Ian McDiarmidin kanssa ja Lukea tervehtii Endorissa Hayden Christensenin Voima-haamu. Lucas+lapsuus -huudot eivät varsinaisesti vaimene.

2005
Sithin kosto päättää prequel-trilogian ja, niin luultiin, koko Star Wars -elokuvasarjan. Skywalker Ranchilta San Franciscoon muuttava Lucasfilm siirtyy etsimään uusia keinoja hyödyntää mega-franchiseaan. Yksi nerokkaimmista vedoista on Lego Star Wars -brändin laajentaminen pelkästä lelulisenssistä peleiksi ja animaatioiksi: niitä seuraa perässä lisää paitsi tällä lisenssillä, myös monista muista brändeistä. Viimeistään tämän tempun myötä Darth Vader ja kumppanit alkavat tulla tutuiksi hahmoiksi päiväkodeissakin.

2006
Siirrytään käytännössä toiseen hiljaisuuden kauteen, vaikkei se toki yhtä hiljainen ole kuin 1980-luvun lopun kausi. Star Wars -kirjoja ja sarjakuvia esimerkiksi julkaistaan (Yhdysvalloissa) koko ajan, muttei niistä synny suuria tai edes pieniä klassikoita. Lucas suunnittelee franchisen seuraavaksi askeleeksi näyteltyä televisiosarjaa nimeltä Star Wars Underworld, mutta se ei koskaan toteudu käsikirjoituksia valmiimmaksi.

2007
Star Wars täyttää 30 vuotta pihahtaen. Mitään merkittävää uutta ei ilmesty. Ainakin suomalaisittain katsottuna fandomkin hiipuu.

2008
The Force Unleashed -pelistä viritellään Shadows of the Empiren kaltaista multimediatapausta, sillä peliin liittyy muun muassa kirjoja ja sarjakuvia, mutta ei sekään historiaan jää. Sen sijaan kauaskantoisemman alun tarjoaa teatterikierroksellakin käyneellä elokuvalla käynnistyvä The Clone Wars -animaatiosarja.

2009
Animaatiosarjan äänitähti Ashley Eckstein perustaa ”tyttönörttien vaatemerkin” Her Universen, joka nostaa hänet yhdeksi Star Warsin suurista tekijöistä.

2010
The Clone Warsin kolmas kausi kääntää sarjaa jatkuvajuonisemmaksi ja, ennen kaikkea, vakavammaksi. Mortis-jaksojen kaltaiset tarinat tekevät sarjasta sen, millaisena se nyt nähdään: osana virallista kaanonia.

2011
Star Wars -saaga julkaistaan bluraylla, joka tietenkin tarkoittaa taas yhtä muutosten kerrosta originaalitrilogian special editioneihin.

2012
Pimeä uhka käy uusintakierroksella elokuvateattereissa 3D-käännettynä. Muut episodit eivät kuitenkaan seuraa sitä kuten oli tarkoitus, koska sitä ennen vuoden lopulla putoaa pommi: Lucas valitsee Kathleen Kennedyn seuraajakseen ja myy yhtiönsä Disneylle, joka ilmoittaa heti ostouutisen yhteydessä käynnistävänsä välittömästi uusien Star Wars -elokuvien tuotannon. Myöhemmin tosin paljastuu, että käynnistyksen aloitti jo Lucas itse: tekeillä on uusien hahmojen ympärille keskittyvä uusi trilogia, jossa myös vanhat hahmot palaavat. Fandom räjähtää: on kuin se olisikin hiljaiset vuodet vain ladannut voimiaan.

2013
Uutta trilogiaa kypsytellään julkisuudelta piilossa, mutta franchisea seuraaville tämä on jo mullistusten vuosi. The Clone Wars lopetetaan, julkaisematon komediallinen Detours-animaatiosarja hyllytetään pysyvästi, tilalle luvataan uusi animaatio Rebels. Uusi Lucasfilm ottaa kokan kohti originaalitrilogiaa pikemmin kuin prequeleita. Yhtiötä järjestellään uudelleen elokuvastudioksi, missä rytäkässä muun muassa peliosasto LucasArts lakkautetaan pelkäksi lisenssitoimistoksi. Ensimmäisen uuden Star Wars -elokuvan on silti oltava yhteistuotanto ohjaaja JJ Abramsin studion kanssa: Lucasfilm ei yksinkertaisesti ole vielä valmis täysiveriseksi leffataloksi yksinään.

 

2014
Rebels aloittaa. Vanha expanded universe lyödään kasaan ja päälle leima ”Legends”. Nyt virallista kaanonia ovat enää elokuvat ja kaksi animaatiosarjaa The Clone Wars ja Rebels – sekä kaikki tästä eteenpäin julkaistava, jota kontrolloimaan järjestäytyy Lucasfilmin tarinaryhmäksi kutsuttu viisasten kerho. Sopivaa on, että sarjakuvalisenssi palaa samassa yhteydessä Marvelille. Uusi elokuvakin kuvataan ja sen näyttelijät julkistetaan, mutta ensimmäisen teaserin hetkellä joulukuussa siitä ei tiedetä vielä juuri mitään. Niin kauas on tultu hiljaisuuden kausista, että vuosi on (ainakin toistaiseksi) viimeinen, jona ei julkaista uutta Star Wars -elokuvaa.

2015
The Force Awakensin vuosi, vaikka ensi-ilta onkin vasta vuoden lopussa. Se on, tuotasnoin, aikamoinen hitti.

2016
Rogue One, ensimmäinen nyt virallisena pidettävä standalone-, eli spinoff-, eli Anthology-, eli A Star Wars Story -elokuva. Miten näistä nyt puhua. Ja onhan se hitti tämäkin. Elokuvien ulkopuolella aluksi jyrkästi piirretty raja kaanonin ja Legends-tarinoiden välillä hämärtyy suuramiraali Thrawnin astellessa uuteen kaanoniin käytännössä samana hahmona kuin ennenkin. Carrie Fisher kuolee – ei toki aivann ensimmäisenä todella merkittävänä Star Wars -ihmisenä, mutta eittämättä ensimmäisenä, jonka liian aikainen kuolema tulee vaikuttamaan tuleviin elokuviin.

2017
40 vuotta täyttyy. Edessä on episodi VIII, The Last Jedi. Edessä on myös aika monta muuta elokuvaa, animaatiosarjaa, näyteltyä sarjaa, kirjaa, sarjakuvaa, peliä, lelua, leikkiä, pop-kulttuuriviittausta, parodiaa, vitsiä, fandom-hetkeä, blogikirjoitusta, iloa, surua ja toivottavasti myös yllätystä.

Paljon onnea ja pitkää ikää! Kyllä minä niin tykkään, vaikka aina sinuu kiusoittelenkin.

Rogue One tulee kotiin huhtikuussa, mutta pihahtaen

Niin ne elokuvien matkat elokuvateatterista kotiteatteriin vain lyhenevät: Rogue Onen bluray- ja dvd-versiot julkaistaan Yhdysvalloissa 4.4. ja Pohjoismaissa 10.4. (No, tarkkaan ottaen The Force Awakensin julkaisupäivä kotimarkkinoillaan oli ihan samaan aikaan. Mutta Suomessa sen kotijulkaisua odotettiin vuosi sitten vielä pari viikkoa pitempään.)

rogue-one-bdTotuttuun tapaan Yhdysvalloissa saatavilla on perusjulkaisun vaihtoehtoina koko liuta eri kauppojen erikoisversioita, joita virallinen sivu esittelee tiedotteessaan. Pääasiassa kyse on tällä kertaa vain erilaisista pakkauksista, mutta Targetin versiossa on jonkinlaisia eksklusiivi-ekstrojakin. Jenkkijulkaisujen levylukumäärät vaihtelevat hämmentävästi, mutta menevät ilmeisesti näin: peruspaketti on kaksi br-tai dvd-levyä, mutta monissa jenkkijulkaisuissa on mukana molemmat versiot ja osassa lisäksi 3d-versio. Näin päästään jopa viiden levyn julkaisuun – jossa erilaista sisältöä on kuitenkin siis todellisuudessa vain saman verran kuin kahdella levyllä. Mutta koska 3d on nyt jo heti mukana, ilmeisesti tällä kertaa ei siis kuitenkaan ole odotettavissa uutta ”keräilijän julkaisua” heti ensi syksylle. Eihän?

r1-steelbookSuomessa tarjonta on joka tapauksessa yksinkertaisempi. CDONin ja Discshopin perusteella saatavilla on:

  • 2 levyn bluray (elokuva + ekstrat)
  • 2 levyn bluray steelbook-julkaisuna (metallikuori, samat sisällöt)
  • 3 levyn 3d-bluray (3d-versio + 2d-versio + sama ekstralevy)
  • 1 levyn dvd (pelkkä elokuva)

Ihailtavan selkeää! Tästä tarjonnasta jokaiselle riittänee yksi versio (paitsi tietysti pakkausten keräilijöille).

Ekstrat ovat meillä samat kuin Amöriikassa (miinus ne kauppaerikoisuudet):

  • A Rogue Idea (elokuvan ideasta ja standalone-elokuvista)
  • Jyn: The Rebel (Felicity Jonesin päähenkilöstä)
  • Cassian: The Spy (Diego Lunan hahmosta)
  • K-2SO: The Droid (Alan Tudykin hahmosta)
  • Baze & Chirrut: Guardians of the Whills (kiinalaistähtien Jiang Wenin ja Donnie Yenin hahmot)
  • Bodhi & Saw: The Pilot & The Revolutionary (Forest Whitakerin ja Riz Ahmedin hahmot)
  • The Empire (pahiksista)
  • Visions of Hope: The Look of “Rogue One” (tuotantosuunnittelusta)
  • The Princess & The Governor (siitä puhutuimmasta ja vaikeimmasta tehosteesta)
  • Epilogue: The Story Continues (elokuvan vastaanotosta ja tulevista standaloneista)
  • Rogue Connections (easter eggit ja muut kytkökset aiempiin elokuviin)

Otsikkojen ja näin tiivistämieni kuvausten perusteella tarjolla näyttäisi olevan 11 featurette-tyyppistä ekstraa ja paketti vaikuttaa näin vielä The Force Awakensin julkaisujakin vaatimattomammaltaRogue One -lätyillä ei ole making of -”päädokumenttia”, ei kommenttiraitaa eikä yhden yhtä poistettua kohtausta. Ei, vaikka sekä kommentoitavaa ja poistettuahan tunnetusti riittäisi.

beach

Esimerkiksi tätä trailerin kohtausta ei nähty lopullisessa elokuvassa, jossa Jynin ja Cassianin pako ei vienyt enää rannan taisteluihin.

Voi tosin olla, että Rogue Onen uudelleenkuvausten totaalisuus aiheuttaa sen, että poistettuja kohtauksia on hankala näyttää yleisölle. Siellä kun olisi mahdollisesti ainekset miltei kokonaan toisenlaiseen lopputaisteluun ja moniin muihinkin elokuvan kohtauksiin, ja niiden näyttäminen näin pian ensi-illan jälkeen nakertaisi tekijöiden mahdollisuutta seisoa valitsemansa version takana. Ehkä niitä kannattaa siksi odotella vasta Rogue Onen 10-vuotisjuhlaan tai johonkin muuhun kaukaiseen julkaisuun. Silti, odotin kyllä jotain poistettua tähänkin julkaisuun, vaikken sentään ”Alternate end battle” -puolituntista.

Mutta ellei poistettuja kohtauksia, olisi elokuvaa voinut avata vähintään sillä kommenttiraidalla. JJ Abramsin kommenttiraita The Force Awakensin myöhemmällä bluray-julkaisulla oli ylivoimaisesti sen elokuvan paras ja informatiivisin ekstra. Pelkään pahoin, että sisältökuvausten perusteella Rogue Onen ekstroista saa hakemalla hakea mitään uutta ja ihmeellistä. Pahimmassa tapauksissa niissä kuullaan ihan samat jutut, jotka kaikissa tähänastisissa haastatteluissa aiemminkin.

Se on suuri sääli. Onko tosiaan niin, että kotijulkaisut myyvät nykyään niin vähän, että edes tämän profiilin elokuville niiden eteen ei kannata enää nähdä vaivaa? Näihin ei tällä hetkellä koota edes sitä, mitä olisi jo valmiina: trailereita, yhteistyökumppanien mainoksia, palkintogaaloja varten julkaistuja tehosteiden purkuvideoita, aiemmin esimerkiksi Star Wars Celebrationin kaltaisissa tapahtumissa tallennettuja haastatteluja tai elokuvaa edeltävien nettihupailujen parhaimmistoa. Tämäkin kaikki saa Lucasfilmin puolesta siis vaipua internetin syövereihin. Eikö meille, jotka vielä haluamme ostaa elokuvan hyllyymme, olisi ystävällistä koota julkaisu, johon sisältöä todella on tallennettu tulevaisuutta ajatellen?

Rogue One: Paras vai paskin Star Wars?

Tarkoitukseni oli kirjoittaa seuraavaksi niin sanottu ”mut oliks se hyvä” -pohdintani. Mutta ei, päädyinkin kirjoittamaan tämän. Kestäkää!

(Kirjoitus sisältää mietoja juonispoilereita Rogue Onesta.)

Fanikunta tuntuu ottaneen Rogue Onen yltiöpäisen positiivisesti vastaan. Maailman ensi-illasta kuuluneet sanat olivat pelkkää kehua, ja ylivoimaisesti positiivinen oli myös suomalainen ensireaktio esimerkiksi Twitterissä ja Facebookin Star Wars -ryhmissä. Kuuluu sellaisia pika-arvioita kuin ”kaikkien unelmien täyttymys” tai ”vähintään toiseksi paras Star Wars”.

Toisella puolella Episodi-lehden, jota ei todellakaan tunneta maan kriittisimpänä viihde-elokuvien kriitikkona, Tuomiolla-podcast tylytti elokuvaa kutsuen sitä jopa ”paskaksi”. Tämän blogin tiimoilta järjestetty chat-huonekin oli eilen kaikkea muuta kuin haltioissaan: tuon keskustelun yhteispäätelmä esimerkiksi oli, että elokuvan hahmot olivat liian ohuita että heistä välittäisi tarpeeksi, kuten minäkin eilisissä ensivaikutelmissani blogiin kirjoitin.

jedha

Rogue One oli tässä kohtauksessaan aika tosi jännä.

Muistanette, että myös The Force Awakens otettiin erittäin innostuneesti vastaan. Nyt, vuosi myöhemmin, moni tuntuu jo korjanneen mielipidettään noin tähden verran alaspäin. Kriitikko Marko Ahonen sanoo monien mietteet Rogue One –arviossaan näin suoraan: viimevuotinen elokuva tuntuu nyt ”fanifiktiolta, episodien 4-6 huippukohtien kierrätykseltä”.

Minulle ehdotettiin jo, ettei ole hyvä verrata viimevuotista, koko saagan uudelleen startannutta ja mittaamattomien paineiden vallassa hiottua episodielokuvaa tähän yksittäisseikkailuun. Ehkä Star Wars -faniuden sisällä ei olekaan: siis siellä sisällä, jossa Star Warsia edustavat elokuvat, Rebels-sarja, kirjat, sarjakuvat, pelit ja kaikki se tuleva, mitä odotamme ja ajattelemme samanaikaisesti aina uusien julkaisujen kuluttamisen ohella. Mutta yleisessä elokuva- ja pop-kulttuurimielessä näiden kahden vertailu on paitsi todellisuutta, myös mielekästä. Väitän, että lähes jokainen katsoja – tiedostaen tai tiedostamatta – luo jonkinlaisen vertailusuhteen näiden kahden elokuvien välille. Todennäköisesti enemmän juuri näiden kahden välille kuin Rogue Onelle suhteessa kaiken arvostelun tuolle puolen kanonisoituihin originaaleihin tai lähes yhtä kanonisoidusti tylytettyihin prequeleihin.

Vaikka Star Wars on muutakin kuin elokuvansa, suuren yleisön silmissä ja pääruoan eli elokuvien kannalta The Force Awakens ja Rogue One ovat nyt yhtä kuin ”uusi Star Wars”. Siinä kaksikossa katsojalla on valittavanaan – vähän kuin lounaspöydässä lihaa tai kalaa – nostalgisesti tutulta tuntuva ja häpeämättömän viihteellinen episodi VII ja rohkeasti omanlaisensa, rankempi yksittäistarina Rogue One.

Tai: episodi IV:n remakelta tuntuva juoniaukkoinen pikajuoksuleffa The Force Awakens ja tylsien hahmojen sekava yhdentekevyys Rogue One.

Toisin sanoen: kumpikaan tästä kaksikosta ei ole täydellinen sen paremmin elokuvana kuin Star Wars -elokuvanakaan. Kumpikaan ei toisaalta ole kummallakaan kriteerillä täysi katastrofikaan. Elokuvien saavutukset ja virheet ovat vieläpä piristävän erilaiset, vaikka molempien merkittävimmät ongelmat voikin halutessaan jäljittää käsikirjoituksiin. Myös molempien suhde originaalitrilogiaan on kahtalainen: kyllä, The Force Awakensin juoni voi tuntua vanhan kierrätykseltä, mutta Rogue Onen koko olemassaolo voi toisaalta tuntua etenkin satunnaisemmasta katsojasta pelkältä tosifanien palvelemiselta.

Kun näin on, yksi katsoja tuumaa teatterista poistuessaan TFA:n olleen parempi ja toinen pitäneensä enemmän Rogue Onesta. Kyse on siitä, mitä ansioita ja virheitä omissa vaakakupeissaan painottaa. Toivottavasti Star Wars -fanikunnan sisään ei nyt rakennu rintamalinjoja siitä, kumpi näistä oikeasti on ”parempi” – tässä väistämättömässä keskustelussa kannattaisi mieluummin ymmärtää, että molemmissa elokuvissa on hyviä ja huonoja puolia. Oikeasti kuvaavaa on, että sekä reaalimaailman että somen kuulostelujeni perusteella kaksi ehdottomasti yleisintä Rogue Onen jälkeistä kommenttia ainakin Suomessa ovat kannanotto tietokonetehostettujen Tarkinin ja Leian onnistuneisuuteen ja 3D-kuvan pimeyden haukkuminen. Olen taipuvainen tulkitsemaan, että tämä tarkoittaa, että itse elokuvan jättämä fiilis on useimmille niin sanotusti ”ihan hyvä plus”.

saw

Rogue One oli tässä kohtauksessaan aika tosi kökkö.

Mitä siis tulee puheisiin Rogue Onesta parhaana Star Warsina… Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta näin ajattelevia haluaisin muistuttaa paitsi vuodentakaisesta, myös Star Warsin vielä pitemmästä perinteestä yltiöpositiivisiin ensiarvioihin. Kuten taannoin kirjoitin Pimeästä uhasta, jopa se sai aivan aluksi yleisöltä kohtalaisen kiittävän vastaanoton (kaivelin tuota juttua kirjoittaessani vanhoja lehtileikkeitäni, ja näin tosiaan niiden perusteella oli). Kriitikoilta se sai pääasiassa kolmen tähden arviot, joka sekin on hyvin kaukana elokuvan nykyisestä maineesta täytenä epäonnistumisena. Kuutta vuotta myöhemmin monet samat kriitikot arvioivat myös Sithin koston kolmen tähden arvoiseksi ja totesivat sen olevan selvästi prequeleista paras. (Ensi-innostumisen haalistuminen on toki Star Warsia yleisempi ilmiö ja liittyy ainakin ammattimaisen kritiikin osalta harmilliseen tekniseen pakkoon arvioiden kirjoitamisesta kiireellä välittömästi katselemisen jälkeen, mutta vuosien seurannan perusteella olen valmis vakuuttamaan, että juuri tämä elokuvasarja on tälle ilmiölle aivan erityisen altis.)

Lisäksi haluan linkata tähän kirjoituksen, jota pidän edelleen kaikkien aikojen parhaana Star Wars -faniuden kuvauksena: Star Wars fans hate Star Wars. Tämähän on nimenomaan se paradoksaalinen maailman suurin franchise, jossa vielä vuosi sitten oli monien kiihkeimpien faniensakin mielestä vain kaksi hyvää elokuvaa kuudesta.

We hate everything about Star Wars.
But the idea of Star Wars…the idea we love.

Minä en inhoa Rogue Onea, mutta en rakastakaan. Mutta kyllä, voin sanoa rakastavani Rogue Onen ideaa. Se kantaa valmiissa elokuvassakin pitkälle, muttei niin pitkälle kuin olisin toivonut.

Suomi-Twitter Rogue Onesta: Juhla keskellä pimeintä talvea

Kun on taas se päivä vuodesta, että on mahdollista tehdä kotimaisten Star Wars -twiittien koonti, niin senpä myös teen! Rogue Onen ensi-ilta twiitteinä, olkaa hyvä:

Ennen:

Teatteri pimenee:

Toisella puolella:

Julkisuudesta tutut henkilöt:

The puheenaihe:

Star Wars, nothing but Star Wars:

Spoilaavaa keskustelua käytiin eilen jonkin verran myös tämän blogin ”järjestämässä” chat-huoneessa. Sitäkin voi yhä jatkaa. Suurimpien spoilerien tykittäminen someen ei ole vielä tänäänkään cool.