Näin syntyi Solo

Jo perinteikäs uuden Star Wars -elokuvan making of -postaukseni. Siitäkin huolimatta, että juuri tämän elokuvan ongelmalliseen synnytykseen liittyy arvoituksia, jotka eivät täysin ratkea välttämättä koskaan.

Kirjoitus spoilaa Solon juonenkäänteitä.

solo-trailer-chewie

”Ai että meidän välinen romanttinen komedia? Just joo.”

Lokakuu 2012. Lucasfilmin myynti Disneylle ja George Lucasin vetäytyminen ovat vielä julkistamatta, kun Lucas ja hänen seuraajakseen valitsema Kathleen Kennedy kutsuvat Imperiumin vastaiskun kirjoittaneen Lawrence Kasdanin kylään. Kasdan saa kuulla, että Star Wars -elokuvia tullaan pian tekemään monta uutta. Hänet värvätään neuvonantajaksi episodi VII:n käsikirjoittajalle Michael Arndtille – ja hänelle tarjotaan mahdollisuutta kirjoittaa oma yksittäiselokuva. Kasdan valitsee George Lucasin ideoiden kärjestä suosikkihahmonsa Han Solon nuoruudentarinan, jonka näkee eräänlaisena westerninä.

Helmikuu 2013. Omistajaa vaihtanut Lucasfilm julkistaa tekeillä olevan kaksi spinoff-elokuvaa. Niiden aiheita ei kerrota, mutta se kerrotaan, että toista käsikirjoittaa Kasdan, toista Simon Kinberg. Kasdanin projekti kertoo Han Solosta, Kinbergin Boba Fettistä. Tässä vaiheessa tarkoitus on, että Solo-leffa valmistuisi näistä ensimmäisenä, ensi-iltaan vuonna 2016 eli episodien VII ja VIII välissä.

Huhtikuu 2013. The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän episodin kehitystyökin on edelleen vasta idullaan, kun Soloksi myöhemmin nimettävän elokuvan luonnossuunnittelu ensimmäisen kerran alkaa. Tässä vaiheessa projektin koodinimi on ”Harry and the Boy”. Käsikirjoitusluonnos sisältää hyvin varhain monia lopullisista palasistaan, koska ne liittyvät Hanin myyttiin: se alkaa Corellialla, siinä pelastetaan Chewbacca Imperiumin vankeudesta ja siinä lennetään kuuluisa Kesselin reitti 12 parsekissa.

art-of-solo-rescue

Chewbaccan pelastaminen Kesselistä eräässä varhaisessa konseptissa. Tämä ja monet muut postauksen kuvat kirjasta The Art of Solo: A Star Wars Story (Phil Szostak, Abrams Books 2018).

Lokakuu 2013. Michael Arndt jättää Episodi VII:n. Kasdan ja ohjaaja JJ Abrams ryhtyvät itse elokuvan käsikirjoittajiksi. Pian Episodi VII:n ensi-iltaa siirretään reilulla puolella vuodella jouluun 2016. Solo jää kokonaan tauolle noin vuodeksi, ja viimeistään tässä vaiheessa ensimmäinen standalone-elokuva päätetäänkin toteuttaa ILM:n pomon John Knollin edellisenä keväänä ehdottamasta ideasta: Kuolemantähden suunnitelmien sieppauksesta.

Loppuvuosi 2014. The Force Awakens on kuvattu. Haudattuaan näin Han Solon (vaikka yleisö ei sitä vielä tiedäkään) Kasdan palaa hahmon nuoruuden pariin. Hän pyytää myös mukaan yhden toverin: poikansa Jonathanin, joka tarjosi tuoreita näkökulmia jo TFA:n kässäriin ja josta tulee nyt Solon toinen käsikirjoittaja.

jj-abrams-lawrence-kasdan

Syy Solon viivästymiseen: JJ Abrams ja Lawrence Kasdan The Force Awakensin kuvauksissa.

Heinäkuu 2015. Lucasfilm julkistaa tekeillä olevan elokuvan Han Solon nuoruudesta. Virallista otsikkoa elokuvalle ei vielä anneta, mutta sen ensi-iltapäiväksi julkistetaan 25.5.2018. Tässä vaiheessa Solo on siis saanut lopullisen paikkansa julkaisukalenterissa, kun alunperin toiseksi standaloneksi kaavailtu, Simon Kinbergin kirjoittama ja Josh Trankin ohjaamaksi tarkoitettu Boba-elokuva on hyllytetty. Solon ohjaajiksi on yllättäen valittu Legoelokuvasta ja muista komediallisista projekteista tunnetut Christopher Miller ja Phil Lord.

Syyskuu 2015. Solon esituotanto hyrähtää ensimmäiseen varsinaiseen vaihteeseensa. Ohjaajien ja design supervisor James Clynen johdolla kaikeksi elokuvan suunnittelun ohjenuoraksi otetaan, että 10 vuotta ennen Episodi IV:tä (1977) tapahtuvan elokuvan lähteiden on oltava kutakuinkin 1960-luvulla. Huomattava osa lopullisenkin elokuvan visuaalisesta tyylistä kumartaakin siihen suuntaan: on 2001: avaruusseikkailun hengessä uutuuttaan hohkavaa Millennium Falconia, on amerikanrauta jolla Han ja Qi’ra ajavat karkuun Corellialla, on ajan muusikoilta lainattua pukukuvastoa ja niin edelleen. Ja vaikka elokuva ei tarinallisesti ole road movie, se sisältää tekijöidensä silmissä myös hyvin amerikkalaisen matkan halki Yhdysvaltain, alkaen idän tummanharmaista tehdaskaupungeista, ylittäen vuoristoisen keskilännen ja päätyen etelä-Californian aurinkoiselle rannalle.

art-of-solo-chase

Takaa-ajokohtaus Corellialla: yksi monista americana-aineksista Solossa.

Loppuvuosi 2015 ja vuosi 2016. Käsikirjoitus hakee muotoaan. Aiemmissa vaiheissa Han esimerkiksi työskentelee Corellialla Imperiumin tehtaassa, ja jää siellä vangiksi, jolloin tapaa Chewbaccan. Välillä Chewie pelastetaan vasta Kesselissä. Eräässä vaiheessa Han taistelee armeijassa Imperiumia vastaan taistelevalla puolella. Pisimpään Kasdanit arpovat sen kanssa, tarvitaanko tarinaan sotavaihetta Mimban-planeetalla, vai tapaisiko Han Beckettin tiimin jo Corellialla ja suuntaisi sieltä lumiselle Vandorille. Sen sijaan mukana on aluksi Taanab-planeetta, jolla sijaitsee Dryden Vosin tukikohta ja jolla Enfys Nestin jengi asuu, mutta planeetta vaihtuu suunnitelmien tarkentuessa avaruuden luksusjahdiksi. Qi’ra, jonka hahmon nimen vaihtoehto on Kura, on vielä kesään 2016 asti alienhahmo, mutta kaikki konseptit vaikuttavat lopulta liian paljon Trekiltä ja liian vähän Warsilta. Esituotanto käynnistyy vähitellen, ja esimerkiksi tuotannon suunnittelijaksi (production designer) kreditoitava Neil Lamont aloittaa projektin parissa vasta vuoden 2016 aikana. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että Sololla on vielä tässä vaiheessa huomattavasti vähemmän kiire kuin The Force Awakensilla ja Rogue Onella. Toisaalta se johtuu myös siitä, että näiden molempien kuten myös The Last Jedin parista siirtyy vähitellen ihmisiä Solon tuotantoon.

Toukokuu 2016. Nuoren Han Solon näyttelijäksi paljastuu Alden Ehrenreich, lähinnä Coenien Hail, Caesar!:sta tunnettu nuori lupaus. Rooliin kartoitettiin lukemattomia näyttelijöitä, joista neljää viimeistä ehdokasta testattiin puvuissa Chewbacccaa esittävän Joonas Suotamon kanssa, vaikka Ehrenreich oli Lordin ja Millerin kertoman mukaan ”kirjaimellisesti ensimmäinen koekuvauksissa käynyt”. Tässä vaiheessa yleisökin tietää jo, koska Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger on sen meille aiemmin keväällä kertonut, että elokuva on ”Hanin ja Chewien origin story”. Kasdanit itse menevät vielä pitemmälle, ja ajattelevat elokuvaa Hanin ja Chewien välisenä rakkaustarinana.

art-of-solo-enfys

Han, Chewie ja Enfys Nest luonnoksessa, jonka piirroshetkellä näyttelijä vaikuttaisi jo valitun.

Tammikuu 2017. Kuvaukset alkavat. Tuotannon koodinimi on ”Red Cup”. Muista näyttelijöistä paljastetaan Donald Gloverin esittävän Landoa ja mukana olevan (vielä julkistamattomissa rooleissa) Emilia Clarken ja Woody Harrelsonin. Monilahjakas nouseva tähti Glover on ehdottomasti halunnut Landoksi, ja siirtänyt jopa oman sarjansa Atlantan tuotantoa Solon ehdoilla. Suomalaisia pidetään vielä jännityksessä Joonas Suotamon roolituksesta, koska Chewbaccan näyttelijää ei paljasteta. Tässä vaiheessa yleisökin tietää jo, koska Kathleen Kennedy on sen meille edellisvuonna kertonut, että elokuva on ”sekoitus westerniä ja keikkaleffaa” (heist movie).

Helmikuu 2017. Suomalaisten jännitys päättyy, kun kuvausten päävaihe käynnistyy ja cast täydentyy Thandie Newtonilla, Phoebe Waller-Bridgellä – ja Joonas Suotamolla. Suotamohan oli kreditoitu The Force Awakensissa vain ”Chewbacca doubleksi”, eikä The Last Jedin kreditoinnista tai työnjaostakaan ole tässä vaiheessa vielä varmuutta. Hanin (ja Chewien!) elokuvassa tiedämme kuitenkin nyt saavamme ihan oikean Suotamo-Chewien. Minä veikkaan tässä blogissa Newtonia elokuvan pahikseksi, mutta väärässä olen. Ensimmäisten kuvausten joukossa ovat muun muassa studiossa tallennetut Hanin ja Chewien taistelullinen ensitapaaminen ja Corellian avaruusaseman kohtaus, joka on 250 ekstrallaan ilmeisesti uusien Star Warsien suurin joukkokohtaus.

han-solo-cast-photo

Solon kuvausten ja castin julkistus. Falconin puikoissa ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller.

Toukokuu 2017. Soloa kuvataan Italiassa Dolomiittien vuoristossa ja Englannissa Fawleyn entisen voimalaitoksen pihassa. Edellisessä on kyse junaryöstön Vandor-planeetasta, jälkimmäisessä elokuvan alun Corelliasta, ennen kaikkea takaa-ajokohtauksesta kiitureilla. Brittitabloidit julkaisevat runsaasti suttuisia paparazzikuvia kiiturileikeistä. Pääkuvaaja on tummanpuhuvien kuvien taituri Bradford Young, joka sopii elokuvaan, joka tarkoituksella alkaa tummista sävyistä ja saa koko ajan lisää värejä edetessään.

Kesäkuun alku 2017. Soloa kuvataan Italiassa Fuerteventuran saarella Kanarialla, hiekkaisella rannalla tatooinemaisissa tunnelmissa. Lokaatio on elokuvassa loppukohtauksen Savareen, mutta sitä huhutaan tuolloin Corelliaksi. Koska paikka tosiaan kuitenkin näyttää nettiin vuotaneissa kuvissa autiomaalta, minä pelkään elokuvassa palattavan jälleen kerran Tatooinelle ja elokuvaan ilmestyvän Han-aineksista vielä Jabbankin. Väärässä olen tässäkin.

Kesäkuun puoliväli 2017. Elokuvan kuvauksia piti olla jäljellä vain muutamia viikkoja, kun ohjaajat Lord ja Miller saavat potkut. Potkujen aivan perimmäiset syyt eivät ole valjenneet täysin tähän päivään mennessä, mutta eri lähteistä summattujen kertomusten perusteella kyse oli metodieroista: Lord ja Miller halusivat ottaa runsaasti iloittelevia ja improvisoituja ottoja ja koostaa niistä elokuvan leikkauspöydällä, Kasdan ja Kennedy eivät luottaneet tähän. Osa raporteista painottaa lisäksi tulosongelmia, ja kertoo esimerkiksi kuvausten edenneen hitaasti ja ja kaksikon kompuroineen näyttelijöiden ohjauksessa. Ehkä Lord ja Miller ylipäätään hakivat liikaa 1960-luvun iloittelua, ovathan he parin edeltävän vuoden ajan toivoneet tuotannon suunnittelijoidenkin ammentavan tuolta vuosikymmeneltä? Mene ja tiedä, mutta Lordin ja Millerin paikalle Kennedy värvää vanhan ystävänsä Ron Howardin, Hollywoodin luotettavan veteraanin, ja elokuvan kuvaukset pitävät lopulta vain parin viikon tauon. Käsittämättömältä tuntuu, että elokuvan ensi-iltapäivää, johon on siis tässä vaiheessa vain 11 kuukautta, ei siirretä.

Kesä-syksy 2017. Hyväntuulisesti kuvauspaikoilta twiittailevan Howardin johdolla noin 70 prosenttia elokuvasta kuvataan uudelleen. Luultavasti kyse on siitä, että kaikki uusittavissa oleva uusitaan, ja aiemmasta pidetään vain lokaatiokuvat, joukkokohtaukset ja äksön-otot. Käsikirjoitus ei ilmeisesti muutu käytännössä mitenkään. Esimerkiksi käytännössä kaikki Dryden Vosin jahdilla tapahtuva kuvataan uudelleen, ja Dryden näyttelijäkin vaihtuu Michael K. Williamsista (jonka aikatauluun uudelleenkuvaukset eivät käy) Paul Bettanyyn. Leffan lopun ylläricameo, Darth Maulin paluu, kuvataan ja lukitaankin vasta loppuvaiheessa: käsikirjoituksessa on lukenut hahmon kohdalla vain ”Pomo”, ja Howardin aikaan asti pomoksi on ollut Maulin lisäksi muitakin vaihtoehtoja. Maulin käyttäminen on erityisesti käsikirjoittaja Jon Kasdanin valinta: isä-Kasdan ei tätä ennen edes tiennyt, että Maul oli palautettu henkiin animaatiosarjoissa.

solo-howard-bettany

Ron Howard ja Paul Bettany, joka korvasi Michael K. Williamsin elokuvan pahiksena. Bettanya ei erikoistehosteta alieniksi kuten Williams oli tarkoitus, joten Hanin, Qi’ran ja Drydenin välille lisätään näin kolmiodraaman jännitettä ja vihjauksia seksuaalisesta pakkotyöstä.

Lokakuu 2017. Kuvaukset päättyvät, noin kaksi ja puoli kuukautta alkuperäisestä aikataulustaan jäljessä. Uudelleenkuvausten myötä elokuvan budjetti on kasvanut 250 miljoonaan dollariin. Elokuvan nimeksi julkistetaan simppelisti Solo: A Star Wars Story. Tässä vaiheessa elokuvalla alkaa olla kiire, mutta onneksi Howardin näkemys kuvatusta materiaalista on selvästi suoraviivaisempi kuin leikkaushuoneen rakennusvaiheeseen valmistautuneiden Lordin ja Millerin. Lopulta elokuvasta ei ilmeisesti juuri jää poistettuja kohtauksiakaan – siis sellaisia, joita kannattaisi odottaa kotijulkaisuille, sillä sattuneesta syystä vaihtoehtoisia ottoja studion arkistoissa riittää. Tärkein poistettu kohtaus lienee väläys Hanin armeija-ajasta, jossa nuorempi Kasdan tekee cameon toisena puoliskona expanded universen epäonnisista imperiaalisotilaista Tag ja Bink.

Helmikuu 2018. Solon markkinointi alkaa vähitellen – vasta nyt ensimmäisellä teaserilla. Syy on varmasti välissä ollut The Last Jedin ensi-ilta, mutta jälkikäteen ajatellen tämä on selvä strateginen virhe. Minä pelkään pahaa.

Toukokuu 2018. Solo saa ensi-iltansa. Lord ja Miller kreditoidaan lopputeksteissä tuottajiksi. Elokuva ei ole pahimpien pelkojen mukainen katastrofi, mutta se ei ole myöskään menestys.

George Lucasin jatko-osatrilogiassa Luke Skywalker eläisi yhä

”Satun tietämään, että George ei olisi tappanut Lukea ennen episodi IX:n loppua, jota ennen hän olisi kouluttanut Leian. Mikä onkin toinen juonilanka, jota ei käytetty.”

Näin sanoi Luke Skywalker itse eli Mark Hamill IGN:n tällä viikolla julkaistussa haastattelussa. Kyseessä on harvinainen paljastus siitä vaihtoehtoisesta Star Warsiin, joka tulee vaivaamaan meitä jossittelua rakastavia vielä vuosikymmeniä: George Lucasin versiosta episodeista VII-IX.

tlj-concept-art-end-luke

Luke Skywalker The Last Jedin ja elämänsä lopussa. Luonnostaidetta.

Yleisesti tiedossa on, että The Force Awakens, The Last Jedi ja tuleva episodi IX eivät varsinaisesti mitenkään perustu George Lucasin käsikirjoitusluonnoksiin, jotka Lucas itse koki olennaisena kauppatavarana hänen myydessään yhtiötään Disneylle vuonna 2012. Lucas ei jättänyt jälkeensä valmiita tai edes luonnosteltuja käsikirjoituksia, mutta kylläkin kasan ideoita sellaisiksi, ja kirjoittaja Michael Arndtin työnsä ääressä niistä käsikirjoitusta rakentamassa. Ostosten jälkeen uusi Lucasfilm teki kuitenkin Kathleen Kennedyn johdolla nopeasti päätöksen, että Arndtin ei tarvitse perustaa työtään Lucasin muistilappuihin.

Yleisesti tiedossa on myös, että Lucasin visiot lymyilevät tästä huolimatta jossain syvällä jatko-osatrilogian takana. Aloittihan The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Arndt tosiaan työnsä Lucasin ideoiden pohjalta. Vaikka niin moni asia muuttui, että Lucas ei lopulta saanut The Force Awakensiin edes jaettua ”story by” -krediittiä, jo Lucasin versiossa tarinan uusi päähenkilö oli jediksi opetteleva nuori, ulkopuolinen nainen – ja jo Lucasin versiossa Luke Skywalker oli trilogian alussa eristäytyneenä muinaiseen jeditemppeliin.

Tiedossa ei sen sijaan ole juuri mitään siitä, mitä Lucasin jatko-osatrilogiassa olisi tapahtunut. Olettaa voi, että jotain aivan muuta kuin mitä The Force Awakensissa ja The Last Jedissä tapahtuu. Jatko-osatrilogian perimmäinen lähtöasetelma saattaa periytyä hyvinkin suoraan Lucasin luonnoksista, mutta todennäköisesti aivan keskeiset sen juonielementit on päätetty vasta hänen jälkeensä. Lucasin version sodan vastapuoli saattoi esimerkiksi olla aivan toisenlainen armeija kuin Imperiumia apinoiva The First Order. Lucasin versiossa trilogian pääpahis ei välttämättä ollut Skywalkerin huonetta ja sukua. Eikä Adam Driver ilmeisesti Lucasin version filmatisoinnissa olisi näytellyt sukupolvensa ainoaa Skywalkeria.

Nämä kolme ”pahisten puolen” juoniratkaisua ovat erittäin perustavia: niiden päällä lepää oikeastaan kaikki se, millaisena jatko-osatrilogia yhdeksänosaisen saagan kokonaisuudessa näyttäytyy. Niinpä on luonnollista, että keskimmäiseen episodiin eli The Last Jediin saati vuoden 2019 episodi IX:ään tultaessa erot Lucasin luonnoksiin vain kasvavat – esimerkiksi nyt sitten niin, että Luke Skywalkerin maallinen matka päättyikin jo yhtä elokuvaa ennen saagan loppua.

leia-han-luke-anh

Olisivatko he kohdanneet vielä kerran kolmikkona Lucasin idealuonnoksissa?

Mark Hamill ei ole ennenkään peitellyt erimielisyyttään Rian Johnsonin tulkinnasta hänen hahmostaan, Luken eristäytymiselle kirjoitetuista syistä ja myös siitä, että hänet kirjoitettiin kuolemaan jo ”paluuelokuvassaan”. Tuoreessa lausunnossaan IGN:lle hän jatkaa kritiikkiään yllättävän suorapuheisesti. Hamill sanoo näin: ”Georgella oli kokonaiskuva juonesta – jos hänellä ei ollut kaikkia yksityiskohtia, hänellä oli tavallaan yleiskuva siitä, mihin jatko-osatrilogia menisi – mutta tämä versio on enemmänkin kuin viestijuoksua. Yksi juoksee ja antaa soihdun seuraavalle, joka sitten jatkaa.”

Yleisesti on tiedossa myös, että tämä on totta.

Siinä vaiheessa kun JJ Abrams ja Lawrence Kasdan ottivat vastuun The Force Awakensin käsikirjoituksesta, Lucasin luonnokset oli jo aikaa sitten päätetty jättää taustamateriaaliksi. Abrams ja Kasdan ottivat ohjenuorakseen, että kaiken elokuvassa tulee ”miellyttää” (to delight), ja muokkasivat sillä tiellä Arndtin käsikirjoitusluonnosta omakseen. He luonnostelivat ajatuksia myös episodien VIII ja IX tapahtumista, mutta The Last Jedin kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnsonille annettiin tämän jälkeen hämmästyttävän vapaat kädet tehdä omat ratkaisunsa sekä juonen kuin myös Reyn (Daisy Ridley) alkuperän kaltaisten suurten käänteiden suhteen.

Johnson perusti käsikirjoituksensa pikemminkin The Force Awakensiin kuin siihen, mitä sen tekijät olivat ajatelleet voivan tapahtua sen jälkeen. Hän on sanonut käyttäneensä kirjoittamisen ohjenuoranaan kysymystä siitä, mikä olisi kaikkein vaikeinta, mitä kukin hahmoista joutuisi trilogian keskimmäisessä osassa kohtaamaan. Tämä on saattanut kuljettaa Johnsonin aivan erilaiseen elokuvaan kuin miten Abrams ja Kasdan olisivat ehkä ajatelleet tarinaa jatkettavan. Antaessaan viestikapulan vuorostaan eteenpäin Johnson on sanojensa mukaan ajatellut hämmästyttävän vähän sitä, miten juonet trilogian päätösosassa kiedotaan kasaan. Itse asiassa hän on peräti käyttänyt vertausta ”tehdä sotku ja antaa toisten siivota se”.

(Johnsonista riippumatta sotkua pahensi vielä entisestään Carrie Fisherin kuolema, joka estää siivoajia käyttämästä hahmoa, jonka roolin episodi IX:ssä piti olla aivan keskeinen.)

rey-tlj-end-falcon.jpg

”Miten me rakennamme kapinan tästä? No jaa, JTO.”

Niin paljon kuin molemmista noista elokuvista pidänkin, en voi elokuva- ja tv-sarjojen pitkien kokonaisjuonien ystävänä olla kiusaantumatta tästä totuudesta. Jo tieto siitä, että kukaan ei ole pidellyt suuria lankoja käsissään, on jotenkin hyvin häiritsevä. Vain eräänä esimerkkinä: vaikka Snoken hahmo toimisi The Force Awakensissa ja The Last Jedissä aivan riittävän hyvin ja ansaitsisi mennä silloin kun aika koittaa (kuten siis periaatteessa kyllä ajattelen), on todella hämmentävää tajuta, että Abrams ja Kasdan saattoivat aivan hyvin keksiä koko hahmon kahdestaan, suunnitella tälle tietynlaisen taustan ja tarkoituksen tähän trilogiaan – ja Johnson saattoi tästä piittamatta vain vaihtaa tuon tarkoituksen omaan versioonsa. Sitä kierommaksi kuva asettuu, kun ottaa huomioon, että Johnson-mutkan jälkeen trilogian juonilankoja käärii päätösosassa kasaan juuri Abrams, joka palasi kaukaiseen galaksiin episodi IX:n alkuperäisen kirjoittaja-ohjaaja-valinnan Colin Trevorrown jälkeen.

Loppujen lopuksi juuri episodi IX onkin todellinen testi sille, kuinka onnistunut Star Wars -trilogia tällä viestijuoksumetodilla syntyy. Todennäköisesti myös sen jälkeen kuulemme haastatteluissa ainakin jonkin verran enemmän siitä, mikä kaikki pysyikään paikalllaan ohjaajien ja kirjoittajien vaihtuessa ja mikä ei. Esimerkiksi juuri Snoken ”kertakäyttöisyys” saattoi nimittäin toki olla mukana Abramsin ja Kasdaninkin visioissa, teoriassa jopa Lucasin tai Arndtinkin – nyt emme vain vielä tiedä, oliko näin. Epäilemättä eräänä päivänä joidenkin vuosien päästä myös julkaistaan totaalinen ”näin tämä trilogia tehtiin” -opus, joka kaiken viimein paljastaa – mutta se päivä ei koita ihan pian.

luke-artoo-jedi-massacre

Käviköhän jedien uudelle nousulle näin huonosti myös Lucasin idealuonnoksissa?

Joten kun toistaiseksi joudumme pärjäämään näillä pienillä tiedonmuruilla, palatkaamme Hamillin tuoreeseen lausuntoon. Se on nimittäin näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kutkuttava.

Hamillin mukaan Skywalkerien sukusaaga olisi siis Lucasin visioissa päättynyt Luken kuolemaan. Ajatuksessa on kieltämättä logiikkaa – etenkin, jos Rey-nimen myöhemmin saanut trilogian varsinainen päähenkilö ei olisi ollut Lucasinkaan visioissa Skywalker (tätäkään emme tosin varmaksi tiedä). Mitä pienemmässä roolissa uuden sukupolven Skywalkerit olisivat Lucasin versiossa olleet, sitä enemmän Luken pitäminen mukana loppuun asti olisi korostanut elokuvien yhteenkuuluvuutta. Sitä, että kyse tosiaan on jonkin tarinan ”episodi IX:stä” eikä vain uudesta Star Wars -universumiin sijoittuvasta elokuvasta.

Varmasti Lucasinkin ajatuksissa Rey (ja ne nuoremmat Skywalkerit) olisivat edustaneet tulevaisuutta, jolle Luke ja muut vanhat siirtävät seikkailunsa – mutta tämä ei olisi tapahtunut nopeana viestijuoksuna, vaan kolmen elokuvan mittaisena prosessina. Luopumiseen olisi ilmeisesti sisältynyt se, että Leia olisi vanhoilla päivillään viimein oppinut Voiman käyttäjäksi trilogian aikana – jos siis Hamill tarkoitti todella sitä, eikä sitä, että Lucasin luonnoksissa Luke olisi jeditreenannut siskonsa jo trilogioiden välissä.

(Sivuhuomautuksena: Hamillista poiketen esimerkiksi minä olen koko ajan tulkinnut uusia elokuvia ja niiden oheiskirjallisuutta siten, että Luke tosiaan on antanut Leialle jonkinlaista koulutusta Voiman käytöstä, vaikkei tämä olekaan valinnut jediyttä polukseen. Se tuntui loogiselta jo nuorena Jedin paluun lopussa, ja se tuntuu loogiselta The Last Jedin Voima-kohtauksen jälkeenkin. Jason Fryn The Last Jedi -romanisaatio, jota luen parhaillaan ja josta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa blogiin, sanoo tämän lopulta aivan suoraankin: Luke tosiaan opetti sisarelleen Voiman käyttöä jo kauan ennen First Orderin nousua.)

leia-the-last-jedi

”Tottakai minä käytän Voimaa. Tarvitseeko jonkun muka nähdä minut koulussa uskoakseen?”

Hamillin paljastukset Luken suunnitellusta lopusta ovat kuitenkin myös pienessä ristiriidassa siihen, mitä ainakin minä olen aiemmin olettanut. Lucas itse esimerkiksi kuvaili jo 1980-luvulla jatko-osatrilogian Luke Skywalkerin hahmoa Hamillille ”Ben Kenobin kaltaiseksi rooliksi”, jossa hän luovuttaisi miekkansa eteenpäin. Perustellusti voi väittää, että The Last Jedi nimenomaan tarjoilee Luken jatko-osatrilogian Beninä (tai no, vielä suoremmin Yodana), kun taas versio, jossa Luke olisi seikkaillut eloisasti trilogian loppuun asti, olisi asettanut hänen hahmonsa kaaren originaalitrilogian peilikuvaksi pikemminkin Darth Vaderin. Ellei sitten jopa nuoren Luke Skywalkerin: Lukehan olisi suorastaan tuntunut uudenkin trilogian päähenkilöltä, jos hänet olisi haettu saareltaan jo episodi VII:ssä (kuten Lucasin suunnitelmissa käsikirjoittaja Arndtin mukaan oli tarkoitus) ja pidetty sen jälkeen mukana loppuun (kuten Hamill nyt sanoo Lucasin suunnitelmissa olleen tarkoitus).

Erikoista on sekin, että aiemmin on annettu ymmärtää, että George Lucasin versiot joutuivat pataan suurelta osin siksi, että ne keskittyivät liian nuoriin (”teini-ikäisiin”) uusiin hahmoihin, ja toisaalta koska ne jättivät yleisön odottamat vanhat hahmot liian pieneen osaan. No, edelleenkin Lucas saattoi toki kaavailla omasta ”Reystään” nuorempaa kuin lopulta saimme, mutta Luken pitäminen mukana trilogian loppuun asti ei kuulosta siltä, että vanhat hahmot olisivat olleet sivuosassa.

On tosin (ainakin) vielä yksi palapelin pala, josta voi ammentaa selityksiä – tosin se se vasta huonosti kaikkien muiden palojen kanssa yhteen sopiikin. Lucasfilmin tarinaryhmän puhemies Pablo Hidalgo nimittäin totesi taannoin twiitissä, jonka poisti hieman myöhemmin, että Lucasin versio uudesta trilogiasta olisi alkanut ”The Last Jedin puolivälistä”. Olen yrittänyt pohtia ankarasti, mitä tämä voisi tarkoittaa, mutta suoraan sanoen en ole keksinyt kovin hyvää vastausta.

The Last Jedihän on yhtäältä yksi tiivis takaa-ajo First Orderin ja Vastarinnan välillä ja toisaalta Voima-henkinen kolmiodraama Reyn, Luken ja Kylon välillä. Edellinen osa on selvästi Rian Johnsonin keksintöä, jälkimmäinen taas perustuu Lucasin jälkeen tehtyihin päätöksiin trilogian pahiksen henkilöllisyydestä. Ainoa selitys, jonka Hidalgon tarinan puoliväli -viittaukselle keksin, onkin se, että Lucasin luonnoksissa Luke olisi ollut episodi VII:n alussa eristäytyneenä jeditemppeliin yhdessä yhden oppilaan kanssa, joka yrittäisi parhaillaan houkutella tätä palaamaan.

Rey erilaisessa jeditemppelissä, luonnoskuva.

Varhainen luonnosversio Luken piilopaikka-jeditemppelistä.

Kaiken tämän pohtiminen on minusta tavattoman kiinnostavaa, ja kuulen mielelläni kommenttejanne näistä(kin) ajatuksistani ja summauksistani. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikään Lucasin visioista tihkuva tiedonmuru ei liity mitenkään siihen, olisiko niihin perustuva elokuvatrilogia ollut parempi tai huonompi kuin tämä, jonka nyt saamme. Etukäteen kehitelty kokonaisjuoni ei ole mikään tae juonen onnistuneisuudesta – eikä viestikapulamainen kirjoittaminen ole este sille, etteikö tarina voi tuntua valmiina kokonaisuudelta.

Hyvä on muistaa myös, että alkuperäinen Star Wars -trilogia kirjoitettiin 1970-80-luvuilla nimenomaan viestikapulamaisesti, vaikka kapulaa jatkuvasti kuljettikin myös Lucas itse. Aivan keskeiset käänteet, kuten hahmojen väliset sukulaissuhteet, ratkaistiin vasta ensimmäisen elokuvan ensi-illan jälkeen. Imperiumin vastaiskua kirjoitettaessa ei ollut vielä tiedossa, että seuraava osa olisikin jo (siltä erää) viimeinen. Ja kun Lucas 1990-luvulla palasi sarjansa pariin, kirjoitti koko prequel-trilogian yksin ja olisi voinut kehitellä sen juonen 15 edellisen vuoden aikana aivan tarkkaan valmiiksi jo ennen The Phantom Menacen ensimmäisiä kuvauksia, ei hän silti tehnyt näin, vaan siirtyi episodista toiseen käytännössä vasta edellisen valmistuessa – jättäen palaamatta episodi III:ssa moniin juoniin, jotka oli jättänyt auki I:ssä ja II:ssa.

Näin syntyi The Force Awakens: Muutama huomio vielä

Julkaisin tässä blogissa pari päivää sitten kirjoituksen, joka oli eräänlainen summaus kaiken aiemman kantavimmasta langasta. Minun kiinnostukseni esimerkiksi netissä lentelevien Star Wars -huhujen seuraamiseen – sen sijaan, että vain katsoisin valmiin elokuvan ja pitäisin itseäni sen fanina – kiteytyy nimittäin hyvin perustavasti siihen, että minua kiinnostaa, kuinka suurista myyttisistä aineksista ammentava saaga kehittyy ihmisten kirjoittamiksi ja tuottamiksi elokuvateoksiksi. Kuten tulin kirjoittaneeksi The Force Awakensin ensi-illan aattona: minun Star Wars -suhteessani ei ole kovinkaan paljon ollut kyse siitä, kuinka laadukkaita elokuvia franchisen ydinteokset lopulta ovat. Attack of the Clones on epäonnistunut seikkailuelokuva ja heikoin Star Wars -episodi, mutta silti (tai jopa siksi) on edelleen kiinnostavaa, kuinka sekin elokuva sai muotonsa.

Matka The Force Awakensin ensi-iltaan siitä hetkestä, jossa George Lucas päätti sittenkin käynnistää jo aikanaan hautaamiensa episodien 7-9 tuotannon, oli totisesti vaiherikas. Sen matkan aikana moni kyydissä ollutkin lienee uskonut, että lopputuloksella ei ole enää mitään tekemistä alkusysäyksen kanssa. George Lucas on sanonut useampaan kertaan, että Disney ei halunnut tehdä hänen tarinoitaan, ja että nyt toteutettavat elokuvat eivät siis enää perustu hänen ideoihinsa. Michael Arndt, jo Lucasin aikana The Force Awakensille valittu ensimmäinen käsikirjoittaja, taas jätti projektin kesken esituotannon, ja uudet käsikirjoittajat Lawrence Kasdan ja JJ Abrams ovat kertoneet haastatteluissa aloittaneensa ”kokonaan alusta”. Ei ole yleisön vika, että moni on todennäköisesti kuvitellut Episodi VII:ään kehitetyn kolme eri tarinaa, ja että Lucasin ja Arndtin versiot hylättiin kumpikin vuorollaan lopullisen tieltä. Ja että tämä, saagan episodiluonteen mukaisesti, tarkoittaisi sitä, että koko uusi trilogia kertoo nyt aivan eri tarinan kuin minkä ensin Lucas sitten Arndt olivat visioineet.

Hämmentäväksi tilanteen on kuitenkin tehnyt se, että meillä on koko ajan ollut voimakkaita vastakkaisia väitteitä. Erityisen hankalaan paikkaan on ymmärrettävästi joutunut Lucasfilmin johtaja Kathleen Kennedy, Lucasin henkilökohtainen ystävä ja itselleen valitsema seuraaja. Kennedy on selitellyt useaan kertaan elokuvan syntyneen orgaanisesti, Lucasin ideoista lopulliseksi kasvaen. Tuotannon konsulttina toiminut Simon Kinberg on väittänyt Lucasin ideoiden olleen lopullisenkin kässärin pohjalla. Ohjaaja Abramskin on toistellut haastatteluissaan toistamasta päästyään kuinka kaikki perustuu ”Georgen uskomattomaan visioon”. Suorastaan kiusallista seurattavaa oli Vanity Fairin vitsivideo, jossa Lucas oli saatu kysymään Abramsilta kysymys, ja flanellipaitamme valitsi kysymyksen ”Mitä Darth Vaderin lapsenlapsille oikein tapahtui?”. Abrams hymähti tuskaisasti, ja vastasi sitten: ”Sano sinä, sinähän tämän koko sopan keksit”. Varsinainen vitsihän olikin siinä, että Lucas oli sanonut – mutta meille episodeissa VII-IX annettava vastaus ei ole se.

LucasAbramsJI1

Episodi VII:n tuotannon aloittaja George Lucas ja toisenlaisen Episodi VII:n ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams. 

Elokuvan ensi-illan jälkeen kuva on kuitenkin viimein valjennut niin paljon, että uskon ymmärtäväni, mistä oli ja on kyse. Näin syntyi The Force Awakens -kirjoitukseeni kokoamani todistuskappaleet elokuvan syntyvaiheista todistavat nähdäkseni, että molemmat puolet olivat oikeassa.

Lawrence Kasdan ja JJ Abrams eivät aloittaneet tarinankerrontaa alusta. He tosiaan aloittivat Kasdanin vaatimuksesta käsikirjoittamisen kokonaan alusta, mutta koska Arndt ei koskaan saanut valmiiksi ensimmäistäkään täyttä versiota käsikirjoituksesta, eivät Kasdan ja Abrams tarkkaan ottaen mitään hylänneetkään. He myös palasivat nopeasti Arndtin moniin version aikaisiin perusteisiin, ja lopullisen version ensimmäisen näytöksen tapahtumat ovatkin hämmästyttävän lähellä Arndtin luonnosten jo kuukausien takaisia versioita. Eikä tosin ihme: kun Arndt jätti projektin lokakuussa 2013, elokuvalle rakennettiin jo lavasteita ja pukuja, ja Abu Dhabi oli jo valittu Jakku-planeetan kuvauspaikaksi. Jos haluatte, tätä taustaa vasten elokuvan juonellinen yksinkertaisuuskin saa yhden selityksen: vaikka ensi-iltaa siirrettiin puolella vuodella, oli varmasti aivan liian myöhäistä edes harkita ensimmäisen näytöksen muuttamista joksikin muuksi kuin romuplaneetan autiomaassa tapahtuvaksi.

Mutta ei Arndtkaan pyyhkinyt pöytää tyhjäksi sillä hetkellä kun Disney tai Kathleen Kennedy päättivät jättää Lucasin juonet pöytälaatikkoon. Ensi-illan jälkeen (tjeu: Entertainment Weeklyn podcast) Arndt on kertonut Kennedyn ja Lucasin palkanneen hänet jo keväällä 2012 kertomaan ”nuoren jedinaisen alkuperätarinan”. Työnimellä Kira kehitelty Rey oli alusta asti ulkopuolinen ja yksinäinen. Tämä on keskeinen todistuskappale siitä, että Lucasin versio tosiaan on ainakin ”eräästä näkökulmasta” (Obi-Wanin sanoin) lopullisenkin The Force Awakensinkin taustalla: elokuvan päähenkilö ei ilmeisesti missään vaiheessa ollut sukunimeltään Solo tai Skywalker. Paitsi tietysti jos tällainen paljastus on edelleen edessä, ja sen oli koko ajan määrä olla edessä…

kylo-art

Kun tuleva Kylo Ren kesällä 2013 olisi voinut olla tämäntapainen, oliko hahmo vielä Kylo Ren? Tai Ben Solo? 

Koko kuva ei toki ole tässä. Aivan keskeinen kysymys on, oliko elokuvan pahis myös Lucasin versiossa Ben Solo. Oma veikkaukseni on, että ei ollut. Se selittäisi sekä Lucasin toistuvat viittaukset kadonneisiin tarinoihin ”Darth Vaderin lapsenlapsista” että The Force Awakensin tekijöiden tuskaisan iteroinnin erilaisten pahiskonseptien äärellä.

Kylo Renin hahmo, se, mitä Kylo Ren on tehnyt sekä se, mitä Kylo Ren episodissa VII tekee, ovat saagan juonen kannalta koko elokuvan ytimessä. Jos The Force Awakensista poistetaan Skywalkerien jälkeläisen petos ja pahuus, tai sitä vain muokataankin, koko tarinan täytyisi olla aivan toisenlainen, ja sen version kuvittelemiseksi meillä ei ole vielä tarpeeksi tiedonmuruja. Lisäksi tämän palikan muuttaminen vaikuttaa perustavasti koko uuteen trilogiaan, keinuttaen todennäköisesti episodeja VIII ja IX vielä kauemmas Lucasin ideoista kuin VII olikaan. Tästä näkökulmasta The Force Awakens ei tosiaan ole enää Lucasin tarina – eikä Lucasia elokuvassa käsikirjoituksesta enää kreditoitukaan. Kuvaavaa on sekin, että The Force Awakensin tekijät ohjaajasta luonnostaiteilijoihin pitivät yhtenä ohjeenaan kysymystä ”Kuka Luke Skywalker on (30 vuotta Jedin paluun jälkeen)?” – kysymystä, jota George Lucas ei varmaankaan olisi edes älynnyt kysyä.

Mutta elokuvan rakennuspalikoita – teemoja, hahmoja, miljöitä, jopa kohtauksia – ajatellen lopullisessa teoksessa on varmasti paljonkin Lucasin aikaista. Lucasmaista on myös kaikessa siinä, mitä Arndt, Abrams, Kasdan ja monet muut elokuvaan Lucas-välirikon jälkeen kuvittelivat, koska he tietoisesti hakivat inspiraatiota ja myös viittasivat kaiken aikaa Lucasin originaalielokuviin. Paitsi että The Force Awakens on juoneltaan paikoin lähellä A New Hopen remakea, sen lavasteet ja jopa kuvakulmat ovat täynnä muistumia vanhasta. Edesmennyt Ralph McQuarrie olisi melkein voitu kreditoida yhdeksi tuotantosuunnittelijoista.

Eräs yksityiskohta on vielä mainittava. Kun kerran The Art of The Force Awakens -kirjan luonnokset niin kertovasti paljastavat monia käsikirjoitusvaiheen ideoita, en voinut olla panematta merkille, että missään luonnoksissa ei vilahda toista nuorta naishahmoa, jota kesällä 2013 todistettavasti elokuvaan etsittiin. Pitkään oletin, että kyseessä oli hahmo, joka putosi käsikirjoituksen muuttuessa pois, tai kenties siirrettiin seuraavaan episodiin. Vaikka Kelly Marie Tran nyt Episodi VIII:aan julkistettiinkin, en tiedä, uskonko enää tähän kuvioon. Kokonaan pois pudonneesta hahmosta olisi luullut jo paljastuneen viitteitä haastatteluista tai luonnoskuvista, joten olisiko hahmo sittenkin ollut vaikkapa vain tuolloin suurempaan rooliin ajateltu Korr Sella? Mutta sittenkin…

Näin syntyi The Force Awakens

Bluray-ekstroja ja virallista Making of -kirjaa odotellessa: tässä yksi summaus. Lähteinä erityisesti lukemattomat haastattelut ja tässä blogissa osin aiemminkin raportoidut lähteet, mutta eräiltä aivan keskeisiltä osiltaan The Art of The Force Awakens -kirja, joka paljastaa upeissa luonnoskuvissaan ja teksteissäänkin kaikenlaista muualla kertomatonta. Tämän kirjoituksen kuvat ovat tuosta kirjasta (Phil Szostak, Abrams Books 2015).

Kevät 2012. Suuri flanellipaitainen saagan luoja George Lucas värvää Kathleen Kennedyn seuraajakseen Lucasfilmin johdossa. Parivaljakko panee alulle uusien Star Wars -elokuvien tuotannon ja palkkaa niistä ensimmäisen käsikirjoittajaksi Oscar-voittaja Michael Arndtin. Arndt saa lähtökohdakseen Lucasin omat ideat, joiden tarkka sisältö on edelleen arvoitus. Kennedyn ensimmäinen tiivistys Arndtille kuuluu: ”origin story of a female jedi”. Avuksi palkataan myös Imperiumin vastaiskun käsikirjoittaja Lawrence Kasdan, joka tässä vaiheessa toimii tuotannon konsulttina.

Kesä 2012. Kesäkuussa Lucas ottaa yhteyttä Disney-yhtiön johtajaan Bob Igeriin, joka edellisvuonna tiedusteli varovaisesti Lucasin halukkuutta myydä yhtiönsä. Nyt Lucas on valmis, ja sitä paitsi hänellä on myytävää: yhtiö, joka on jo aloittanut uuden aikakauden valmistelut. Elokuussa Lucas ja Kennedy tapaavat originaalitrion eli Mark Hamillin, Carrie Fisherin ja Harrison Fordin. Kaikki ovat valmiita palaamaan rooleihinsa.

Syksy 2012. Kathleen Kennedy julkistaa projektin Lucasfilmin omalle väelle. Michael Arndt apujoukkoineen lähestyy tarinaa hakemalla starwarsmaisen fiiliksen elementtejä. Esimerkiksi lopulliseenkin elokuvaan päätynyt valomiekkataistelu lumisessa metsässä on niin sanottuun tarinaryhmään kuuluvan Kiri Hartin hyvin varhainen visuaalinen idea.

Lokakuu 2012. Disney ostaa Lucasfilmin. Kauppaan kuuluu täydellinen kontrolli seuraaviin Star Wars -elokuviin. Vaikka Lucasin ilmoitetaan aluksi toimivan konsulttina, Disney tekee nopeasti päätöksen keksiä uudet tarinat Lucasin ideoimien tilalle. Arndt jatkaa kuitenkin hommassaan. Tarinankehittelyn suuriin ongelmiin kuuluu tässä vaiheessa, kuinka yksin ja eristäytyneenä elokuvan aloittava uusi sankaritar pysyy elokuvan sankarittarena silloinkin, kun Luke Skywalker on astunut mukaan elokuvaan. Arndtista tuntuu, että Luke ottaa tarinan haltuunsa heti ilmestyessään.

tfa-art-light-dark

Varhaista visiointia ”tulesta ja jäästä”: käsikirjoittaja Michael Arndt ja tuotantosuunnittelija Rick Carter kannustivat myös taiteilijoita kehittelemään ideoita, jotka voisivat kantaa myös osaksi käsikirjoitusta.

Tammikuu 2013. Episodi VII:n suunnittelu hyrähtää kunnolla vauhtiin. Concept art -osaston eli elokuvan visuaalista ilmettä ideoivien taiteilijoiden työtä ohjaavat tehtävään itse ilmoittautuneet lajin mestarit Rick Carter (mm. Jurassic Park) ja prequelien veteraani Doug Chiang sekä käsikirjoittajien puolelta Arndt ja Hart sekä piakkoin julkistettava ohjaaja JJ Abrams. Koska elokuvalla ei ole käsikirjoitusta (mutta sillä on ensi-iltapäivä), concept artisteja kannustetaan ”guided imageryksi” nimitettyyn prosessiin: visuaalisten ja tarinallisten ideoiden kehittelyyn vapaasti, jopa ilman käsikirjoittajien ohjeita, vaikka tietysti heiltä koko ajan tilataan visioita tukemaan käsikirjoittajien ideoita. Monet elokuvan tarinallisetkin ideat syntyvät tulevina kuukausina taiteiljoiden pöydällä – esimerkiksi rathtar-kohtauksen alkujuonne vaikuttaa vilahtaneen eräässä tällaisista piirroksista. Molempien ryhmien pöydillä ovat konkreettisista filosofisiin liukuvat kysymykset ”Kuinka vahva Voima on?” ja ”Kuka on Luke Skywalker?”. Elokuvan kaksi päähenkilöä jatkavat kuitenkin kehittymistään: Voimassa vahva nuori nainen kulkee työnimellä Kira, ja hänen parikseen luonnostellaan Sam-nimistä nuorta miestä – hahmot saisivat paljon myöhemmin nimet Rey ja Finn. Jo tässä vaiheessa mukana oleviin konsepteihin kuuluvat originaalitrilogian aluksien hylkyjä sisältävä romuplaneetta ja ajatus siitä, että Luke Skywalker olisi elokuvan alussa kadonnut.

Helmikuu 2013. Koska Lucasin luonnokset on siirretty syrjään, kaikki on auki. Abramsin johdolla inspiraatiota haetaan alkuperäislähteistä, Ralph McQuarrien originaalitrilogian luonnoksista. Ei siis ihme, että moni tarinaideakin kumpuaa niistä: esillä ovat muun muassa McQuarrien aikanaan turhaan suunnitteleman Darth Vaderin linnan käyttäminen sekä loppukohtaus, jossa Millennium Falcon ja Kira sukeltaisivat Endorilla meren tai järven pohjaan, jonne olisi uponnut toisen Kuolemantähden keisarillinen valtaistuinsali, josta taas löytyisi lopullinen kartta Luken luo. Abramsin ajatus on, että elokuvan tulisi tietoisesti heijastella alkuperäisen Star Warsin juonta. Jopa avauskohtausta mietitään suoraksi kopioksi vuoden 1977 elokuvasta.

tfa-art-underwater

Millennium Falcon ja uponnut toinen Kuolemantähti. En ymmärrä, millä logiikalla sen olisi selitetty säilyneen näin ehjänä räjähdyksestään.

Maaliskuu 2013. Siinä missä esimerkiksi Kira kehittyy lopulliseksi Reyksi orgaanisesti, elokuvan pahiksen kehittäminen osoittautuu todella työlääksi. Ongelma on sama, minkä moni elokuvaa odottava fanikin tunnistaa: ”Jeditappajaksi” kutsuttu uusi paha seisoo Darth Vaderin mustassa varjossa. Ratkaisua haetaan hahmosta, joka tunnustaisi myös itse elokuvassa olevansa Vaderin varjossa. Jonkin aikaa ratkaisu onkin suoraviivaisempi kuin lopullisessa elokuvassa: uusi paha esiintyisi galaksissa Darth Vaderina. Tämän takia monessa luonnoskuvassa esiintyy suoraan Vaderia muistuttava hahmo, mikä hämmentää monia huhuja seuraavia faneja puolitoista vuotta myöhemmin, kun noita luonnoskuvia vuotaa nettiin. Myös Luken ja Vaderin välille visioidaan yhteyksiä, jotka lopullisesta elokuvasta tipahtavat pois: on luonnoskuvia, joissa Vaderin kypärää pitelee Luke eikä Jeditappaja, ja on luonnostaiteilija Ian McCaigin, Darth Maulin hahmon isän, visio Anakinin ja Vaderin välillä liihottavasta Voima-haamusta.

tfa-art-vader

Esimerkkejä huomattavasti vadermäisemmistä Jeditappaja-pahiksista. Hahmosta tuli aikanaan Kylo Ren, mutta oikean designin löytäminen oli yli vuoden tuskan takana.

Huhtikuu 2013. Elokuvan ensimmäinen näytös hahmottuu. Romuplaneetta on kehittynyt hyvinkin tatooinemaiseksi, vaikka toisenlaisiakin vaihtoehtoja oli esillä. Käsikirjoitustyön konsulttina toimiva Lawrence Kasdan keksii idean tehdä Samista rivit hylkäävän stormtrooperin. Kirasta on tullut romunkerääjä, ja kolmanneksi sankariksi mukaan on liittynyt Tasavallan sotilas John Doe, joka lopullisessa elokuvassa tunnetaan nimellä Poe Dameron. Juoni sisältää jo originaali-Warssia heijastellen droidiin piilotetun salaisen tiedon, ja tälläkin kertaa ensimmäisen näytöksen on määrä päättyä Millennium Falconille. Kaikkiaan elokuvan ensimmäinen näytös sisältää jo tässä vaiheessa kaiken mitä elokuvassakin – siinä on vain vielä ylimääräistä, kuten sivujuoni, jossa romuplaneetan alkuasukkaat parantavat planeetalle päätyneen Samin.

tfa-art-finn

Vaihtoehtoinen versio Finnin motivaatioksi hylätä First Order. Näyttelijää ei oltu vielä valittu, joten hahmojen ihonväri luonnoksissa vaihteli.

Kesä 2013. Ensi-iltaan on kaksi vuotta, mutta siihen nähden elokuvan loppupuolen kehittely junnaa paikallaan. Jeditappaja on edelleen hyvin vadermäinen, joskin häntä harkitaan myös kehitettäväksi kyborgiksi. Episodin juonta ajava macguffin on jonkin aikaa Darth Vaderin kypärä ja jonkin aikaa Luken valomiekka, mutta uusi, aurinkoja nielevä superase on jo mukana kuviossa. Samaan aikaan Lontoossa elokuva siirtyy virallisesti esituotantovaiheeseensa, kun muun muassa lavasteita ja maskeja aletaan rakentaa. Ensimmäiseksi kuvauspaikaksi on päätetty Abu Dhabi, jonne rakennetaan romuplaneetta Jakku, ja elokuvan näyttelijöitä aletaan etsiä. Droidi BB-8 saa ulkomuotonsa ohjaaja Abramsin idean pohjalta.

Elokuu 2013. Michael Arndtin tarinaluonnos valmistuu. Valmis käsikirjoitus se ei kuitenkaan ole. Luonnostaiteilijat käyttävät paljon aikaa ”eksoottisen kaupungin” suunnitteluun, jota lopullisessa elokuvassa ei oikeastaan enää olekaan.

tfa-art-jedikiller

Eräs versio Jedi Killer -luonnoksista päätyy elokuvaan Guavian kuolemajengiin.

Lokakuu 2013. Michael Arndt vaatii käsikirjoituksen viimeistelyyn enemmän aikaa kuin Abramsilla ja Kennedyllä on. Arndt jättää projektin sanomatta julkisuuteen sanaakaan, mikä ulospäin näyttää potkuilta.

Marraskuu 2013. Elokuvan ensi-iltaa siirretään: kesän 2015 sijaan lopullinen maali on nyt joulukuussa 2015. Käsikirjoittajiksi ryhtyneet Abrams ja Kasdan aloittavat Kasdanin vaatimuksesta puhtaalta pöydältä. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että miehet hylkäisivät tähän mennessä kehitellyn: huomattava osa The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän elokuvan tarinasta on jo hyvinkin lopullisessa muodossaan. Kaikki pohditaan kuitenkin uusiksi pitkien kävelyjen aikana muun muassa Santa Monicassa ja Pariisissa, ja miehet lukitsevat ensimmäisen käsikirjoitusversionsa vain kuudessa viikossa. Lopullinen se ei tietenkään ole: tässä vaiheessa esimerkiksi kapinallistukikohta sijaitsee viidakossa, ja Greenham Commonin entiselle lentokentälle on tarkoitus lavastaa ”eksoottinen kaupunki”, jossa sankarimme kohtaisivat yodamaisen Maz Kanatan, joka perustuu osittain JJ Abramsin vanhaan englanninopettajaan. Episodilla ei ole vieläkään nimeä – eikä elokuvan pahiksella, yhä tuskaisemmin kehitellyllä Jeditappajallakaan.

TFA-art-ties

Ralph McQuarrien lisäksi elokuvan visuaalisen ilmeen esikuviin kuului Leni Riefenstahl.

Helmikuu 2014. Ensimmäiset lavasteet rakennetaan Lontoossa: Tähtituhoojan hangaari, Falconin sisätilat, Jakkun kylä. Tuotanto on alusta asti valinnut mahdollisimman aitojen lavasteiden ja perinteisten efektien tien, ja sitä aiotaan kulkea loppuun asti. Elokuvan loppunäytöksen kuvauspaikaksi lukitaan Skellig Michaelin luostarisaari Irlannissa, ja visiot pahiksen linnasta ja eksoottisesta kaupungista yhdistetään Maz Kanatan pubilinnaksi. Näin Greenham Commonin jo sovittu kuvauspaikka vapautuu toimimaan vastarinnan tukikohtana.

Maaliskuu 2014. Jeditappaja-design lukitaan viimein. Hahmo saa pian nimenkin (Kylo Ren) ja näyttelijän (Adam Driver), joka on Abramsin ehdokas rooliin. Elokuvan päärooliin valitaan näihin aikoihin Daisy Ridley – täysin tuntematon uusi kasvo, kuten oli etsijöiden tavoitekin.

Huhtikuu 2014. Näyttelijät julkistetaan kuun lopussa, eikä heistä kaikkia ole ehditty paljon aiemmin valitakaan: seitsemän kuukauden koe-esiintymisten jälkeen John Boyega saa tietää tulleensa valituksi Finnin rooliin vain viikkoa ennen käsikirjoituksen lukutilaisuutta, josta otetulla valokuvalla uutinen kerrotaan. Mitä tai ketä kukin näyttelee, pysyy yleisölle arvoituksena vielä pitkään. Koko käsikirjoituksen saavat nähdä vain harvat ja valitut.

tfa-art-jakku

Romuplaneetta Jakku näyttäytyy lopullisessa elokuvassa niin tatooinemaisena, että ensimmäisen teaserin perusteella useimmat uskovat sen olevan Tatooine.

Toukokuu 2014. Kuvaukset alkavat Abu Dhabissa. Tässä vaiheessa edes internetin huhusivut eivät tiedä vielä käytännössä mitään elokuvan juonesta: kuvaavaa on, että esimerkiksi stormtrooperien mukanaolo vahvistuu vasta kuukausia myöhemmin. Kameroiden pyöriessä huhumylly kuitenkin käynnistyy. Aivan ensimmäinen tiedonmuru esimerkiksi vuotaa juuri kuvausten alkaessa: Abu Dhabissa bongataan suuri lavaste, jonka tarkkasilmäiset tunnistavat AT-AT:n jalaksi (ja joka siis todellisuudessa on osa Reyn kotia). Monet nettiin nyt päätyvät tiedot tosin tulevat rikkinäisen puhelimen kautta kaukaa edellisen vuoden luonnosvaiheesta, jolloin esimerkiksi leviää huhu ”jedien metsästäjistä” elokuvan pääpahiksina.

Kesä 2014. Elokuvan nimekkäin tähti Harrison Ford loukkaantuu kuvauksissa Lontoossa. Koko jäljellä oleva tuotanto joudutaan kääntämään uuteen järjestykseen, eikä kyse ole vain keskeisen näyttelijän puuttumisesta. Myös Pinewoodin studioilla on raavittava päätä: esimerkiksi Maz Kanatan linnan lavasteita ei nyt voida purkaa aiotussa aikataulussa, koska siellä on kuvattava vielä Fordin paluun jälkeenkin. Lavasteiden logistiikkaa monimutkaistaa, että tuotannon ”perinteinen käsityöläisyys” ulottuu tietoiseen haluun käyttää samoja lavasteita uudelleen mahdollisimman pitkälle, jälleen aivan kuten originaalitrilogiassa tehtiin. First Orderin tähtituhoojan siltaa käytetään myös Starkiller-tukikohdassa. Ford pääsee palaamaan syyskuussa. Elokuvan käsikirjoitustyön alati jatkumisesta kertoo kuitenkin se, että melko isojakin kuvattuja osia elokuvaa jää lopulta leikkauspöydälle: esimerkiksi Simon Peggin näyttelemä Unkar Plutt esiintyy kuvauksissa Maz Kanatan linnassa ja Maz itse vastarinnan tukikohdassa, mutta lopullisessa elokuvassa molemmat jäävät omille planeetoilleen.

tfa-art-std

Tähtituhooja-lavasteita kierrätettiin Starkiller-tukikohdaksi, koska niin kierrätettiin alkuperäisen Star Warsin Kuolemantähti-lavasteitakin.

Syksy 2014. Rathtar-kohtauksia kuvataan tietämättä, miltä olennot lopullisessa elokuvassa näyttäisivät. Jopa motion capture -roolien veteraani Andy Serkis on uuden paikan edessä esiintyessään itsevaltias Snokena tietämättä, miltä hahmo näyttäisi elokuvassa. Snoken ulkonäkö lukitaan vasta lokakuussa, jolloin Abramsin valinta kohdistuu ”nuorekkaampaan” vaihtoehtoon, tietoisena erona muinaiseen Palpatineen – aikaisemmin Snokea on ehditty harkita naiseksikin. Elokuvan kuvaukset päättyvät marraskuun alussa. Virallinen tiedote aiheesta antaa elokuvalle viimein nimenThe Force Awakens.

Vuosi 2014 päättyy joulukuussa julkistettuun teaseriin ja sen myötä paljastettuihin ensimmäisiin hahmojen nimiin. Alkaa ensi-illan vuosi 2015, jonka aikana huhut Episodi VII:n juonesta todellakin vain kiihtyvät.

Samaan aikaan Lucasfilmin tuotanto on jo siirtynyt. Tässä vaiheessa samoissa saleissa, osin samoilla pöydillä ja samoissa pääkopissakin, visioidaan kovaa vauhtia Rogue Onea, Episodia VIII ja Han Solon omaa elokuvaa.

Mutta niiden synnystä me muut kuulemme vasta paljon, paljon myöhemmin.

20 asiaa, jotka putosivat pois The Force Awakensista

Tuntuiko The Force Awakens kahden tunnin ja vartin mittaisena nykyspektaakkeliksi jopa lyhyeltä? Jäikö moni asia yllättävän vähälle käsittelylle toiminnan seassa? Niin minustakin – ja osin tämä voi johtua siitä, että mutkikkaan tuotantoprosessinsa (käsikirjoittajan vaihdoista näyttelijän loukkaantumisiin) tosiaan tehtiin isoja muutoksia. Paljon kuvattua putosi elokuvasta leikkausvaiheessakin.

Tämä topkymppinä alkanut blogipostaus ei näilläkään luvuilla ole taatusti likimainkaan täydellinen, mutta tässä siis kaksikymmentä asiaa, jotka putosivat pois The Force Awakensista ennen ensi-iltaa:

Poe-Dameron

Tämäkin kohtaus meinasi jäädä meiltä näkemättä – tai ainakaan siinä ei olisi lentänyt Poe Dameron.

1.Poe Dameronin piti kuolla.
Näyttelijä Oscar Isaacin paljastus GQ-lehdelle ei ole yllätys: draamallisista syistä on oleellista, että oikea vastarintasankari ei löydä droidiaan, koska muuten Poe varastaisi seikkailun johtoroolin taisteluun ulkopuolelta ajautuvilta sankareiltamme Finniltä ja Reyltä. Kuoleman vaihtuminen valekuolemaksi käsikirjoitusvaiheessa ei silti haittaa: Poe Dameron on mukava hahmo, ja hänelle on varmasti käyttöä seuraavissa episodeissa.

2. Luke Skywalkeria yritettiin kyllä kirjoittaa tarinaan mukaan ennen loppua.
Ensimmäisen käsikirjoittajan Michael Arndtin mukaan Luke otti koko tarinan itselleen aina ilmestyessään tarinaan, ja katsoja lakkasi kiinnostumasta uusista hahmoista. Tuntuu tekniseltä, että tällaisen syyn takia Luke Skywalker päätyi piiloon koko episodi VII:n ajaksi, mutta teknistäkin suurten saagojen tarinankerronta voi joskus olla. Ja onpa Arndt epäilemättä oikeassakin. (Tämä on kiinnostavaa siksikin, että aiemmin luulimme nimenomaan Arndtin halunneen painottaa tarinassa enemmän uusia hahmoja ja Abramsin vanhoja. Taisimme luulla väärin – kuten siinäkin, kun luulimme Arndtin saaneen yksiselitteisesti potkut.)

3. Sukellus Endoriin oli pöydällä.
Michael Arndtin aikaan harkittuja juonta ajavia macguffineita olivat saman haastattelun mukaan myös ”Darth Vaderin jäännösten etsintä, matka vedenalaisiin toisen Kuolemantähden jäännöksiin ja pyhien, historiallisten jedipaikkojen etsintä”. Itse asiassa ensimmäiseksi ja viimeksi mainittu noista tuntuvat minusta kiertäneen mukaan elokuvaan. Vaderin palaneen kypäränhän omistaa Kylo Ren, ja Anakinin vanha miekka on toki keskeinen lopullisessakin elokuvassa. Kartta Luken luo taas on elokuvan mukaan itse asiassa kartta muinaisen jeditemppelin luo. Mutta sen sijaan toisen Kuolemantähden jäännökset -juoni olikin parempi hylätä paperikoriin.

4. Kartan sijaan miekka tai käsi?
Varhaisten huhujen mukaan elokuvan tavoiteltu macguffin ei ollutkaan kartan sisältävä muistitikku, vaan Jakkulle päätyvä Luke Skywalkerin vanha valomiekka – tai suorastaan myös Luken Pilvikaupungissa miekan mukana menettämä käsi. Ymmärrän, että kätevästä ideasta luovuttiin, mutta miekan kuljettaminen halki elokuvan kohti omistajaansa olisi ollut symbolisesti kaunista. Sitä en kuitenkaan osaa selittää, miten kauan sitten kadotettu miekka olisi ollut se esine, joka johtaa kohti Lukea, sillä sitähän lopullinen juoni edellytti.

reykylo

Tässä kohtauksessako Kylon oli määrä lausua merkitseviä? Leikattiinko ne sanat pois liiankin merkitsevinä?

5. Kylo Renin oli määrä tunnistaa Rey.
Kylo eli Adam Driver ei lausu elokuvassa repliikkiä ”Is it true? You are just a scavenger?”, mutta näin lausuu häntä kuvaavaa actionfiguuri. Veikkaan – mutten tiedä – että repliikki on leikattu pois Kylon ja Reyn ensikohtaamisesta Takodanan metsässä. Se viittaa melko vahvasti jonkinlaiseen tunnistamiseen. Vielä vahvemmin siihen viittaa saman ajatuksen vaihtoehtoiselta versiolta tuntuva repliikki The Force Awakensin romanisaatiosta: ”It is you”, jonka Kylo lausuu, kun Rey eli Daisy Ridley sieppaa Luken valomiekan lopputaistelussa. Vaikuttaa siltä, että vaikka Rey ei tunne Kyloa, elokuvassa oli alunperin tarkoitus vihjata, että Kylo vähintään tietää, kenen lapsi Jakkulta saattaisi löytyä.

6. Puhetta puuttuu.
Maz Kanata ja Snoke tuntuvat puhuvan trailereissa ja tv-spoteissa aivan muuta kuin itse elokuvassa. Näin, koska trailereiden repliikkejä miksattiin tarkoituksella hämäävästi, koska elokuvaan päätyi eri ottoja samoista kohtauksista – ja koska molempien hahmojen käymiä keskusteluja leikattiin tuntuvasti. Todennäköisesti aivan loppuvaiheessa elokuvasta tipahti Kyloa kuvaileva repliikki ”Immune to the light”, jonka Covergirl-meikkisarja uskoi vielä syksyllä olevan elokuvan avainrepliikkejä.

Screenshot_34

Tätä toisen teaserin kuvaa ei ole elokuvassa. Vasemmalla Leia, oikealla Maz Kanata.

7. Maz Kanatan piti seurata jengiä vastarinnan tukikohtaan.
Toisessa teaserissa Maz Kanata antaa Luken miekan Leialle, mutta elokuvassa samantapaisessa kuvassa Finnille. Lupita Nyong’o oli itse asiassa mukana myös vastarinnan tukikohdan kuvauksissa, mutta lopulta hahmo pudotettiin leikkausvaiheessa sieltä pois – ohjaaja Abramsin mukaan, koska hänellä ei ollut siellä tekemistä.

8. Artoon herääminen kävi käsikirjoituksessa enemmän järkeen.
Elokuvan ehkä kritisoiduin juonihölmöys, R2-D2:n yhtäkkinen herääminen elokuvan lopussa näyttämään tarvittava kartta, saa selityksensä romanisaatiosta ja haastatteluista. Artoo ei herää Reyn saapumisen vuoksi, vaan siksi, että se kuulee mainittavan sanat Imperiumin arkistossa olevista kartoista, ja käynnistää itsensä näyttämään Kuolemantähdeltä aikanaan lataamansa kartat. Kelpuutan selityksen – mutta en sitä, että katsojan pitää etsiä se muualta kuin elokuvasta. Tässä kohtaa Disney ei tunnu oppineen pelkäämistään prequeleista. Aivan samaan tapaan esimerkiksi originaalitrilogian jedien katoamisen mysteeri, jonka selitykseen liittyy Qui-Gon Jinnin henki, ei niinkään ole juonenkäänteenä aivan idioottimainen, mutta George Lucas ei onnistunut selittämään sitä Revenge of the Sithin elokuvaversiossaan.

9. Korr Sellan hahmo olisi voinut paljastaa meille paljon.
Korr Sella on se tummaihoinen nainen, joka nähdään elokuvassa yhdessä ainoassa kuvassa, parvekkeella Tasavallan pääplaneetan räjähtäessä. Maisie Richardson-Sellersin näyttelemällä hahmolla piti olla isompi rooli: hahmo on Leian sanansaattaja ja henkilökohtainen ystävä, joka Leian piti alunperin saatella matkaan. Todennäköisesti tämä kohtaus myös kuvattiin, sillä twiittasihan Carrie Fisherin avustajakin hänestä jo kuvausten aikaan, ennen Richardson-Sellersin roolin julkistusta siis. Siinä olisi voinut olla se kohtaus, jossa olisin saanut elokuvaan kaipaamani sirpaleen lisätietoa galaksin tilasta.

sw-ren

Tämä kohtaus olisi voinut sisältää Maz Kanatan selventävän kommenttiraidan.

10. Reyn näky olisi voinut olla selväsanaisempikin.
Vuotaneiden luonnoskuvien ja käsishuhujen perusteella Maz Kanata näytti aiemmassa käsikirjoitusvaiheessa Luken jediakatemian tuhon näyn yhtä aikaa sekä Reylle että Finnille (kenties Han Solollekin?). Eräässä luonnoskuvassa Finn sytyttää Luken valomiekan Mazin majassa, ja näkykohtaus kuvailtiin käsi kädessä -ringiksi. Tällöin kohtaus olisi ollut pikemminkin Mazin näyttämä muistokuva kuin elokuvan versio, jonka voi tulkita Voima-näyksi tai spekuloiden vaikka Reyn omaksi tukahdutetuksi muistoksikin.

11. Kylo Ren saattoi käydä Millennium Falconissa.
Elokuvan ensiesityksessä olin ällistynyt, että huhuista suorastaan eniten odottamani kohtaus ei ollutkaan mukana. Sille oli vielä selvä paikkakin: Kylo Ren saa Voima-sävärit Han Solon saapumisesta Starkiller-planeetalle, ja katoaa sen jälkeen tukikohdasta joksikin aikaa. Huhut tarjosivat jo varhain selityksen: niiden mukaan Kylo menee sinne, mistä Solo-sävärit tulivat, ja löytää Millennium Falconin tyhjänä. Entinen Solo nousee alukseen, kävelee ohjaamoon, ja istuu isänsä tuolille ”kuin pohtimaan vielä kerran”, kuten huhu kuului. Tällä hetkellä en tosiasiassa tiedä, onko tätä kuvattu, mutta jos on, on siinä hitonmoinen poistettu kohtaus.

12. Luke olisi voinut keskustella Anakinin kanssa.
Luonnostaiteilija Ian McCaig kertoo The Art of The Force Awakens -kirjassa esittäneensä ”Anakinin ja Vaderin välillä häilyvän Voima-haamun” esiintymistä elokuvassa. Vähintään mielenkiintoinen ajatus! Epäselväksi jää, oliko tämä idea McCaigin oma vai kävikö se myös käsikirjoittajien pöydällä, mutta enpä ihmettelisi, vaikka vielä kohtaisimme sen tulevassa episodissa. Tällä kertaa Hayden Christensenin cameota varmasti vielä välteltiin kaiken muun prequel-sidonnaisen tapaan, mutta seuraavassa se ehkä jo uskallettaisiin tehdä.

13. Maz Kanatan planeetalla olisi voinut olla rathtareita.
Eräässä Making Star Warsin uskottavassa huhuraportissa rathtareita esiintyy Takodanalla herkuttelemassa stormtroopereilla. Tämä on vain prosessikirjoittamista, mutta detaljina mielenkiintoinen: mitähän mahtoi tässä käsikirjoituksen vaiheessa tapahtua Han Solon aluksella?

ST_Lightsaber

Ralph McQuarrie piirsi stormtrooperille valomiekan jo Kuolemantähdelle 1970-luvulla.

14. Phasmalla piti olla valomiekka.
Valomiekkaa kantavat stormtrooperit on vanha Ralph McQuarrie -konsepti 1970-luvulta, joten tottakai sekin kaikkien muiden vanhojen McQuarrie-ideoiden kanssa kaivettiin naftaliinista The Force Awakensia suunniteltaessa. Ilmeisesti Phasmalle harkittiin valomiekkaa, jolla vuotaneen luonnoskuvan mukaan olisi ollut ”wampan kynnestä tehty kahva”. En ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä nyt.

15. Leialla piti olla superase.
Huhu puhui Star Destroyereita tuhoavasta aseesta ja kertoi vastarinnan epätoivosta. Ei näkynyt elokuvassa tätäkään.

16. Chewbaccalla olisi voinut olla mekaaninen käsi.
Niin ikään vuotaneiden luonnoskuvien kertomaa: Chewielle harkittiin ”sotavamman” peruina mekaanista käsivartta.

sw-kylo

Lopullinen Kylo-kypärä on minusta ehdottomasti paras näkemistäni, mutta epäilemättä osa katsojista olisi tykännyt kyborgi-Kylosta enemmän kuin föönikypärä-Kylosta.

17. Kylo Ren olisi voinut olla paljon, paljon mekaanisempi.
Lukemattomia iteraatioita läpikäynyt Kylo Renin hahmo näytti monissa syksyllä 2014 nettiin vuotaneissa luonnoskuvissa kyborgilta. Oikea käsi näytti olevan kokonaan mekaaninen, ja Vaderin kypärää pitelevän hahmon kasvoja peitti joko vadermainen kyborgikypärä tai naamio, jonka on tarkoitus näyttää kyborgilta. Näistä luonnoskuvista lähti ensimmäisen kerran liikkeelle sitkeä huhu Luke Skywalkerista pahan puolelle kääntyneenä: hahmo kun tosiaan näytti Lukelta, ja mekaaninen käsi tuntui suoraan Lukelle kuuluvalta. Olisipa totisesti hauska tietää, oliko kaikissa käsikirjoitustyön vaiheissa kuitenkin kyse siitä, että kyborgimainen hahmo oli todellisuudessa Kylo ”Ben” Ren, vai harkittiinko pahikseksi jossain vaiheessa jotain aivan muutakin kyborgiolentoa. Tuskin kuitenkaan koskaan Lukea…

18. Pahan linnake katosi.
Samoissa nettiin vuotaneissa luonnoskuvissa esiintyi synkkä linna, jossa Rey näytti kohtaavan valtaistuimella istuvan kyborgimaisen olennon, jonka vangiksi sitten jäi. Tällaista kohtausta ei ole elokuvassa. Puhtaana spekulaationa mietin, että nämä suunnitelmat saattavat olla tarkoitetut Reyn ja Kylon kohtaamiseksi Maz Kanatan linnan sisäpuolella, vaikka ne luonnoksia katsoessa olikin helppo tulkita pahan omaksi linnaksi. Joka tapauksessa näillä kuvilla oli oma hämäävä vaikutuksensa spoiler gameen: ne oli kovin helppo yhdistää tietoon siitä, että elokuvaa on kuvattu Skellig Michaelin luostarisaarella, jonka moni siksi oletti olevan jonkinlainen pahan valtakunta. Toiset taas saivat näistä tiedoista lisää vettä myllyyn, jonka mukaan elokuvan paha kyborgiolento paljastuisi linnakohtauksessa Luke Skywalkeriksi.

19. Luken piilopaikkasaarella olisi voitu nähdä toimintakohtaus.
Tosiasia, joka piti minua epäuskoisena siitä, että Luke Skywalker todella löytyisi piilostaan vasta elokuvan lopussa: Skellig Michaelin saaren kuvauksissa oli mukana stuntteja. Jälkikäteen ajatellen tälle on kuitenkin selitys, joka jää edelleen spekulaatioksi: kenties Skelligillä oli tarkoitus kuvata samalla stuntteja vaativia kohtauksia, jotka nähdään vasta episodi VIII:ssa. Tiedämme nimittäin myös, että Skelligillä oli tarkoitus kuvata pitempään kuin oli sään vuoksi mahdollista – ja että saarelle tosiaan palattiin episodi VIII:n kuvauksia varten jo viime syksynä.

shadows-of-the-empire

Shadows of the Empire (1996), episodi V.5.

20. The Force Awakensin nimi oli pitkään Shadow of the Empire.
Pablo Hidalgon
äskettäin paljastama työnimi olisi liipannut läheltä vanhaa expanded universe -kulmakiveä Shadows of the Empirea. Valittu nimi The Force Awakens on ilman muuta parempi, vaikka minua ärsyttääkin, ettei elokuva anna kunnollista selitystä sen merkitykselle. Muita huhuttuja työnimiä elokuvalle olivat The Ancient Fear ja A New Dawn, joista jälkimmäinen huhun mukaan olisi sittemmin kierrätetty Rebels-kirjalle. Muinaista uhkaa en elokuvan nähtyäni nimivaihtoehdoksi usko, mutta Uusi aamunkoitto on kyllä ollut mahdollinen – aika nössö se vain olisi ollut.

Seuraavaksi vielä: hupsuimmat huhut.

Näillä saatesanoilla ensi-iltaan

Olen tainnut mainita tämän jo aiemminkin, joten tuskin tätä enää kaapista tuloksi lasketaan: Oikeastaan toivon, että tämä The Force Awakensin ennakkomarkkinoinnin viimeinen kuukausi olisi mennyt toisin.

Kun ajatellaan, että esimerkiksi suurimpien päähahmojen identiteetit paljastettiin edes yhden lauseen tasolla ”romunkerääjä, ex-stormtrooper ja pilotti” vasta kahdeksan kuukautta sitten, ja että esimerkiksi alkuperäisessä casting-listassa puolitoista vuotta sitten olleen Max von Sydown roolia ei ole virallisesti paljastettu vieläkään, tuntuu suorastaan tuhlaukselta, millaiseen määrään videokuvaa, dialogia ja juonivihjeitä meidät on nyt viimeisen kuukauden aikana hukutettu. Kyllä, olisin tahtonut tietää, ketä Andy Serkis näyttelee jo kauan ennen sen paljastamista, mutta ei, ei minulle olisi enää nyt pari viikkoa ennen ensi-iltaa olisi tarvinnut antaa lisää dialogia häneltä.

Mutta koska paljastukset eivät näemmä lopu viime hetkilläkään, kokoan tähän muutamia viimeisen kokonaisen The Force Awakensia edeltävän viikon saatesanoja elokuvan tekijöiltä. Spoilereita nämä eivät ole, ja huhujen spoilereihin en tässä kirjoituksessa viittaa lainkaan. Sellaisenkin päätöksen tein, että tuottaja Kathleen Kennedyn äskettäisiä paljastuksia Episodi VIII:n näyttelijöistä en tässä blogissa spoilaa ennen keskiviikkoa – niiden kertominen spoilereita välttelevälle yleisölle olisi minusta suorastaan ilkeää.

REY-AND-HAN

Tv-spottien myöhemmän satsin kohtauksia: ”You might need this”.

Käsikirjoituksen synnystä: JJ Abrams kertoi taas yhden version The Force Awakensin käsikirjoituksen muotoutumisesta – ja, voin tyytyväisenä sanoa: tällä kertaa se on se, jota minä olen uumoillut oikeaksi koko ajan. Abramsin mukaan hän ja Lawrence Kasdan aloittivat käsikirjoituksen alusta Michael Arndtin lähdön jälkeen, koska Kasdan niin pyysi, mutta käsikirjoitukseen palasi nopeasti ”perustavia osia” Arndtin aikaisesta käsikirjoituksesta, kuten Reyn ja Finnin hahmot. Abrams antaa käsikirjoittajan vaihdokselle syyn kertomalla Ardntin pyytäneen 18 kuukautta käsikirjoituksen viimeistelyyn, mutta aikaa oli vain kuuteen. Kathleen Kennedy vahvistaa samaa toisaalla tekemällä selväksi, että George Lucasin poistuessa kuvasta tai Arndtin lähtiessä ei ollut kummassakaan vaiheessa olemassa valmista käsikirjoitusta, joka olisi siirretty syrjään: oli vasta kasa ideoita sellaiseksi.

Poistetuista kohtauksista: JJ Abramsin mukaan ensimmäinen leikkausversio oli noin 2 tuntia 40 minuuttia, mikä ei todellakaan ole kovin paljon elokuvalle, joka päätyi 2 tuntiin 15 minuuttiin. Ohjaaja lupaa poistettuja kohtauksia bluraylle.

Kenraali Organasta: JJ Abrams kertoo, että Leiasta ei tullut jediä, koska hän ”valitsi” johtaa mieluummin Kapinaliittoa ja myöhemmin Resistancea. Samalla ohjaaja-kirjoittaja tulee käytännössä paljastaneeksi, että myös vaihtoehto jedi-Leia oli harkinnassa – ja siitä peräti keskusteltiin Carrie Fisherin kanssa. Pieni sääli, minusta.

newtfaimage1

Veikkaukseni Force Awakensin ikonisimmista tapahtumapaikoista #1: tämä.

Kapteeni Phasmasta: Lawrence Kasdan vahvisti, että Gwendoline Christien rooli oli alunperin kirjoitettu miehelle, ja että se vaihdettiin aivan viime hetkellä, osin naisten puutteesta nousseen kritiikin vuoksi. Tämä oli huhu jo kahden vuoden takaa, ja siihen on koko ajan liittynyt lisäkaneetti, että rooliin olisi ensin harkittu Benedict Cumberbatchia. Huhun ensimmäisen osan uskoin koko ajan – mutta en uskonut, että syy muutokseen olisi tosiaan ollut nettikohina.

Snap Wexleystä: StarWarsNewsNet uskoo Greg Grunbergin hahmon olevan Aftermath-kirjassa (josta kirjoitin juuri) ensiesiintynyt Temmin Wexley. Mielenkiintoista!

Midikloriaaneista: JJ Abrams kertoo, ettei itse halua uskoa Voiman käytön olevan kiinni midikloriaaniluvusta, muttei halua tehdä Star Warsissa mitään, mikä olisi George Lucasin asettaman kaanonin vastaista. En ole suurin midikloriaanien vihaaja, mutta en pidä niitä tarpeellisinakaan. Silti: hyvä kuulla, että Abrams ei pyri retconnaaman Star Warsia (edes sen pöhköyksiä). Se oli yksi minunkin peloistani.

Trailerien repliikeistä: Harrison Ford puhuu harvinaisen vakavia Han Solosta ja kertoo, että trailerien Solo-repliikit tulevat leffassa vastaan toisenlaisessa asiayhteydessä kuin trailereissa. Ei yllättävää, mutta tässäpä viimeisille päiville spekuloitavaa, eikö?

Musiikista: Pätkä John Williamsin uutta Star Wars -musiikkia kuultiin 60 Minutes -ohjelman uutispätkässä. Toisaalla John Williams lupaa elokuvan soundtrackin koostuvan ”pääasiassa uudesta musiikista”.

Virallisista liturgioista: The Force Awakensin virallinen pressi-info ei tarjonnut kummoisia uutisia: tämmöisiä ”ei Jar Jaria” ja ”ei lopputekstien jälkeistä kohtausta” -tyyppisiä vain. Virallisessa mainospätkässä kaikki tekijät kehuvat IMAX-versiota, koska, no, tokihan.

falcon

Tässä kohtaa X-Wing Miniaturesissa jäisi ainakin vuoron toiminto tekemättä. Luulisi pelaajan joutuvan myös nostamaan stressimerkin.

Jo seuraavista elokuvista: Kathleen Kennedy puhuu standalone-elokuvista, muun muassa vahvistaen järjestyksen vaihtumisen (siirtynyt on Boba Fett -leffa, joka Josh Trankin piti ohjata). Väittää, että standaloneilla ei ole välttämättä tarkoitus luoda uusia elokuvasarjoja – vaikka on aivan ilmeistä, että sekä Rogue Onen uudelle hahmokatraalle että nuorelle Han Sololle on mahdollista visioida useampia elokuvallisia seikkailuja. Toisaalla, Abramsin valinta naisohjaajista Star Wars -ohjaajaksi olisi Ava DuVernay (Selma).

Ensi-illasta: Ensi-illan punainen matto -osuus lähetetään livestreamina Starwars.comiin. Sellaisesta kiinnostuneet, siis kello soimaan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Mikä tarkoittaa, totta tosiaan: seitsemännen Star Warsin maailman ensi-iltaan on todella tätä kirjoittaessani vain reilu vuorokausi. A long time ago…

”No, tehdään sitten nuo elokuvat”, osa 4: George Lucas ei ole stalkkeri

George Lucas antoi CBS:lle haastattelun, jonka monet ovat tulkinneet lopulliseksi vahvistukseksi siitä, että The Force Awakens ja sitä seuraavat elokuvat eivät perustu millään lailla Lucasin ideoihin. Ja totta, Lucas vertaa suhdettaan uuteen Star Wars -tuotantoon ihmissuhteen katkeamiseen: ”Eron jälkeen ei pidä soitella. Eron jälkeen ei pidä ajella autolla heidän talonsa ohi katselemaan, mitä siellä tapahtuu. Eron jälkeen ei pidä ilmestyä heidän kahvilaansa.”

Minä en kuitenkaan kuule tässä haastattelussa juuri mitään, mitä emme olisi kuulleet jo aiemminkin. Otetaan vaikkapa Tribeca Film Festivalin haastattelu viime toukokuulta: siinä Lucas sanoo aivan samaa – vain ilman tuota erovertausta.

Se, mikä kuitenkin on mielenkiintoista, on Lucasin toistuva viittaaminen lapsenlapsiin. Kun mukaan lasketaan vielä Vanity Fairin vitsivideo, jossa Lucas kysyy JJ Abramsilta ”Mitä tapahtui Darth Vaderin lapsenlapsille”, Lucasin sanat tuntuvat melkein muodostavan kuvion, joka kysyy tuota samaa asiaa. Tulee hyvin selväksi, että Lucasin versio uudesta trilogiasta olisi nostanut keskiöön Luken ja/tai Leian lapset, mutta samalla alkaa tuntua siltä, että Lucas tietää, että tekeillä oleva versio ei niin tee.

Tai sitten Lucas luulee niin.

Lucasfilmin toimitusjohtaja ja uusien elokuvien tuottaja Kathleen Kennedy – jonka Lucas itse valitsi seuraajakseen ja jota Lucas ainakin ennen eroa kutsui ystäväkseen – on kertonut saagaelokuvien olevan Skywalkerien sukusaaga ja antanut ymmärtää, että lopullisen käsikirjoituksen pohjalla olisivat yhä Lucasin ideat. Näitä elokuvia ohjaavan tarinaryhmän Pablo Hidalgon mukaan Journey to the Force Awakens -julkaisuohjelma ja galaksin tila tultaessa Episodiin VII perustuvat ”Lucasin ideoihin, Michael Arndtin käsikirjoitusversioon ja siihen, mitä Rian Johnson haluaa tutkia episodissa VIII”.

Entertainment Weeklyllä oli lisättävää CBS:n haastattelun saamaan julkisuuteen. Lehden mukaan Abrams kertoi (aiemmin tehdyssä haastattelussa), että Disney oli jo tehnyt päätöksen ”lähteä eri suuntaan” Lucasin juoni-ideoista. Abramsin mukaan The Force Awakens perustuu kuitenkin ”in spirit” kaikkeen Lucasin tekemään. Ohjaajalta kysytään suoraan Lucasin nimen puuttumisesta elokuvan julisteesta, johon Abrams vastaa uskovansa sen olevan lopullisen elokuvan lopputeksteissä.

Elokuvan perustuminen ”hengessä” hylättyyn käsikirjoitukseen voi tietysti olla vain kohtelias tapa osoittaa kunnioitusta kaiken tämän aloittajalle. Ja tottahan on, että elokuva, jossa perheensä menettänyt nuori orpo saa autiomaaplaneetalla käsiinsä sivistyneempien aikojen elegantin aseen (ja niin edelleen) on joka tapauksessa hengessä paljon tavallista jatko-osaakin enemmän velkaa Lucasin klassikkoelokuville.

Mutta haluan kai vain huomauttaa, että CBS:n haastattelukaan ei ole tämän The Force Awakensin taustalla kuohuneen saagan viimeinen sana. Edelleen meidän pitäisi esimerkiksi kuulla, millaisissa väleissä Kennedy ja Lucas nykyään ovat. Tai lukea Michael Arndtin hylätty käsikirjoitus. Itse veikkaan edelleen, että The Force Awakensin tarinassa ja hahmoissakin on perimää Lucasilta asti, vaikka kaikki varsinaisesti tapahtuva olisikin Abramsin ja Lawrence Kasdanin kirjoittamaa – ja että jossain siellä ovat ne Darth Vaderin lapsenlapsetkin.

The Force Awakens -julisteen alalaita puhuu

Kirjoitin jo tuoreeltaan eilen julkistetusta julisteesta, mutta vielä siihen on syytä palata. Viis nyt kuvituksesta: katsotaanpa tarkemmin julisteen alalaitaa.

wpid-star-wars-force-awakens-official-poster.jpgTekijälista nimittäin antaa muutamia kiintoisia lisätietoja ja kauan kaivattuja vastauksia. Herättääpä tosin muutaman lisäkysymyksenkin.

Näyttelijöistä ensimmäisinä tulevat vanha trio Harrison Ford, Mark Hamill ja Carrie Fisher. Se, että juuri he ovat kärjessä, ei varmaankaan kerro suuria Han Solon, Luke Skywalkerin ja Leia Organan minuuteista elokuvassa (eivätköhän uudet kasvot varsinaisessa pääosassa ole), mutta sen, että Hamillia ei suinkaan esitellä lopussa ”and Mark Hamill as Luke Skywalker” -tyyppisellä krediitillä, jota usein käytetään painavan pikkuroolin korostamiseen. Luken puuttuminen julisteesta on jo ehtinyt hämmentää monia The Force Awakensin huhumyllyä seuraamattomia, ja olen sitä mieltä, että tiistain vastaisen yön trailerin olisi viisasta ainakin jotenkin viitata asiaan. Edellisen teaserin, jossa Luken ääntä kuultiin pääosassa (saati sitten edellisten elokuvien!), perusteella katsoja odottanee kyllä jedin paluuta.

Sitten tulevat uudet nimet. Näyttelijäjärjestykseen krediiteissä vaikuttavat sekä tähtiasema että roolin koko, eikä ole kummaltakaan kannalta kummallista, että Adam Driver, leffan kansikuvapahis (tosin Kylo Renin maskin takana), saa uusien nimien ykköspaikan. Mutta näyttelijänä tätä ennen tuntemattoman Daisy Ridleyn sijoittuminen heistä toiseksi ja julisteessa keskushahmon paikalle ratkaissee lopullisesti pohdinnan siitä, liekö Rey vai Finn (John Boyega) uuden trilogian Luke Skywalker. Jos sellainen yksi hahmo nyt siis on erotettavissa, Rey se näyttäisi olevan. Samasta syystä tuntuu julisteen jälkeen yhä mahdottomammalta, että Rey ei olisi Skywalker, mutta se meille paljastunee vasta joulukuussa. (Huomasittehan myös, kuinka symmetrisessä asennossa Rey ja Kylo Ren julisteessa ovat…)

Muista näyttelijöistä voimme huomata, että julisteeseen ovat nimensä saaneet kaikki alkuperäisen näyttelijäjulkistuksen nimet – paitsi Kenny Baker, joka kuvauksista tihkuneiden tietojen mukaan ei edes ollut Artoon puvussa. En osaa selittää, miksi Baker, joka on syvissä riidoissa aisaparinsa C-3PO:n näyttelijän Anthony Danielsin kanssa ja jonka terveys on nykyään huono, ylipäätään alunperin ilmoitettiin Artoon ”näyttelijäksi”, mutta on kiinnostavaa nähdä, annetaanko hänelle lopputeksteissä kuitenkin jonkinlainen kunnianosoitus-krediitti. (Daniels on julkisesti esittänyt, että Bakerin nimi on krediiteissä ”jonkinlaisena talismaanina”.)

Ensin julkistetun pää-castin lisäksi nimensä julisteeseen on saanut Lupita Nyong’o, joka onkin ymmärrettävää, onhan hänen hahmonsa Maz Kanata peräti julisteessa. Mutta siksipä juuri olen hyvin, hyvin kummissani, missä julisteesta on Gwendoline Christien nimi. Onhan Game of Thronesista tuttu tähti kiertänyt jo paljon SW-julkistuksissa, joissa hänet on asemoitu leffan kolmanneksi pahikseksi Kylo Renin ja kenraali Huxin rinnalle. Ja onhan hänen hahmonsa, stormtrooperien komentaja kapteeni Phasma peräti julisteen etualalla, tähtäilemässä kohti katsojaa! Merkillistä. Agentti vaihtoon, Gwendoline?

Näyttelijöiden lisäksi odotin itse erityisesti lopullisen käsikirjoituskrediitin paljastumista. Olenhan seurannut tätä saagaa tässä blogissa, krhm ja Palpatinea lainaten, suurella mielenkiinnolla. Nyt se on nähty: written by Lawrence Kasdan & J.J. Abrams and Michael Arndt. Ei siis George Lucasin nimeä, vaikka tämänkin ideoita Episodi VII:n pohjalla on – aloittihan Arndt työnsä nimenomaan yhdessä Lucasin kanssa.

Se, että potkut saanut Arndt mainitaan käsiksen kirjoittajana (mutta lopullisista kirjoittajista erotettuna) oli täysin odotettavissa. Hollywoodin käsikirjoittajakilta säätelee kreditointia hyvin tarkkaan, eikä projektiin yli vuoden antanutta Arndtia olisi voinut jättää mainitsematta. Lucaskin saa todennäköisesti jonkinlaisen krediitin käsisosastolle: ainakin ”based on characters created by” tuntuisi oikeutetulta. Mutta jos ”story by” -muotoilu puuttuu lopputeksteistäkin, se tuntuisi tukevan pikemminkin Abramsin ja Kasdanin kertomaa ”puhtaalta pöydältä aloittamisesta” Arndtin potkujen jälkeen kuin tuottaja Kathleen Kennedyn ja tuotantoa lähellä olevan Simon Kinbergin väitteitä siitä, että elokuvan käsikirjoitus syntyi muka ”normaalina kehitystyönä”.

Sinänsä tämä arvoitus ei ratkea julisteissa eikä lopputeksteissä, mutta onpahan sentään kreditoinnin päällimmäinen arvoitus nyt nähty. Suomen ensi-illan, tai siis -päivän, lippujen pitäisi tulla myyntiin tätä kirjoittaessani reilun tunnin kuluttua. Niin lähellä tämän näkemistä tosiaan jo ollaan.

Taas kävi ovi: Josh Trank ei ohjaakaan spinoffia

Viikonloppuna paukahti. Josh Trank liittyi Michael Arndtin ja Gary Whittan seuraan miehinä, jotka ovat lähteneet tai saaneet lähteä Star Wars -elokuvastaan ennen sen valmistumista.

Siinä missä kaksi edellistä kaveria, Trank lähti pikemminkin pamauksella kuin pihauksella. Arndtin lähtö Episodi VII:n käsikirjoittajan pallilta kerrottiin aikanaan parhaiden viestinnän spin-doctoroinnin sääntöjen mukaan kiertäen: virallisen sivun uutinen oli julkistavinaan ”mestarielokuvantekijätiimin”, vaikka se oikeastaan julkisti Arndtin vaihtuneen JJ Abramsiin ja Lawrence Kasdaniin. Whittan lähdöstä ensimmäisen standalone/Anthology-elokuvan Rogue Onen käsikirjoittajan pestistä taas ei pukahtanut virallinen sivu mitään, ja Hollywoodin uutismediat saivat ihan itse kertoa ensin sen ja pian sen jälkeen seuraavan käsikirjoittajavalinnan Chris Weitzin.

Mutta Trankin lähtö toisen, aiheeltaan tuntemattoman standalone/Anthology-elokuvan ohjaajan hommista siis kerrottiin nimenomaan virallisella sivulla. Pari päivää ennen Star Wars Daytä, ja uutisessa, jossa ei kerrota korvaavaa valintaa.

Viestinnällä on merkitystä. Lucasfilmillä, joka suunnittelee ja koordinoi ainakin The Force Awakensin paljastuksia todella tarkkaan, pitäisi olla varaa miettiä tarkkaan tällaisten ikävämpienkin julkistusten viestintää. Aivan eri asia kuitenkin on, onko meidän ulkopuolisten mahdollista päätellä viestinnästä mitään.

Esitän kuitenkin tämänhetkiset teoriani. Minusta vaikuttaa siltä, että Whitta – jonka lähdöstä SW.com siis vaikeni – lähti sittenkin näistä kolmesta parhaissa oloissa. Hän on esimerkiksi jatkanut sosiaalisessa mediassa uskottavasti mukavien puhumista SW-kokemuksistaan. Kenties Whittan käsisversio Rogue Onesta oli sinänsä oikein hyvä, mutta Lucasfilmin vallanpitäjät (ehkä jopa yhdessä Whittan kanssa?) vain päättivät, että käsikirjoitus hyötyy siitä, että sitä seuraavaksi tuunaa joku toinen. On jopa spekuloitu, että Whitta oli koko ajan palkattu vain kirjoittamaan ensimmäinen versio. Sekin, että virallinen sivu ei kertonut hänen lähdöstään, voisi viitata siihen, ettei lähtö ollut kahden muun tapauksen veroinen järeydessään. Uskon, että Rogue Onen kirjoittajakrediitti tulee aikanaan kuulumaan ”Written by Gary Whitta and Chris Weitz, based on an idea by John Knoll”, ja sillä hyvä.

Michael Arndtin ja The Force Awakensin tapaus on paljon monimutkaisempi. Tiedetään, että Arndt oli George Lucasin valinta uuden trilogian avausosan kirjoittajaksi, ja tapahtumien kulusta tiedetään, että ohjaajaksi valittu JJ Abrams ja (Lucasin valitsema!) pääpomo Kathleen Kennedy eivät lopulta olleet samaa mieltä. Tarkkoja syitä peittävät varmasti todella tiukat salassapitosopimukset, enkä valitettavasti usko, että saamme ihan lähivuosina kuulla totuudenmukaista versiota tapahtumista. Tämä kun liittyy siihen suureen arvoitukseen, josta olen kirjoittanut usein aiemminkin: kuinka paljon Lucasin ja Arndtin tarina erosi siitä tarinasta, jonka valkokankaalla näemme?

Joka tapauksessa Arndtin lähtö näyttää johtuneen niin sanotuista taiteellisista erimielisyyksistä. Sellaiseksi on tarjottu esimerkiksi erimielisyyttä siitä, ovatko Episodi VII:n pääosassa uudet vai vanhat hahmot. Se, saiko Arndt tarkkaan ottaen potkut, ei taida loppujen lopuksi olla kovin olennaista, sillä täysin vapaaehtoisesti hän tuskin lähti.

Mistä pääsen viimein Josh Trankiin, jonka uskon saaneen tästä kolmikosta sanojen konkreettisimmassa mielessä kenkää.

Virallisen sivun tiedote toki sisältää Trankin sanat ”henkilökohtaisesta päätöksestä lähteä eri tielle” ja tarinaryhmään kuuluvan Kiri Hartin kiitokset Trankin panoksesta projektille. Kiertoilmauksilta nämä kuitenkin tuntuvat. Likaisen työn makua on siinäkin, että Trankia kehumaan pantiin nimenomaan suurelle yleisölle tuntematon Kiri Hart eikä Kathleen Kennedy, joka lausui vastaavat sanat Michael Arndtista aikanaan – ja joka kehui Trankia hänen valintansa uutisoimisen yhteydessä. Saatan tietysti lukea näihin tiedotteisiin liikaa, mutta minusta tuntuu kuin Trankilta olisi näin viety mahdollisuus käyttää Kennedyn nimeä suosituksena.

Trankin ohjaama Anthology-elokuva on ensi-ilta-aikataulussa vuorossa vasta 2018. Sitä ennen pitäisi julkaista paitsi Episodi VII, myös Rogue One ja myös Episodi VIII (!). Kun edes Rogue Onen casting ei ole valmis, Trankin projekti tuskin on vielä niin pitkällä, että sen sortin taiteellisiin ristiriitoihin oltaisiin päästy, jotka olisivat saaneet ohjaajan tekemään ”henkilökohtaisen päätöksen” jättää elokuvasarja, jonka fani hän tiettävästi on. Trank on nuori ohjaaja, jonka ensimmäinen iso projekti on vasta saamassa ensi-iltansa: Fantastic Fourin remake, nimittäin. Sen lisäksi Trank on ohjannut vain yhden elokuvan, käyntikorttiprojektinsa Chroniclen.

Mitä sitten tapahtui? On pakko todeta, että mahdollisesta selityksestä liikkui ikäviä huhuja jo jokin aika sitten. Viikonlopun uutisen jälkeen näitä samoja huhuja toisti uskottava viihdealan lähde The Hollywood Reporter. Tiivästäen tarina siis kertoo, että Fantastic Four -leffa olisi lähtenyt pahasti ohjaajansa näpeistä, ja elokuvan valmistuminenkin olisi vaatinut tuottajien väliintuloa. Trank olisi näin päätynyt riitoihin kalliit viulut ja muut jousisoittimet maksavan studion kanssa, ja lisäksi vielä FF:n käsikirjoittajan Simon Kinberginkin kanssa. Kinberg taas oli sama mies, joka nimenomaan toi Trankin Star Wars -maailmaan – ja jonka on uskottu, vaikkei vahvistettu, olevan myös Trankin ohjaaman SW-elokuvan käsikirjoittaja.

Nämä ovat tietysti vain huhuja. Mutta nyt, kun Trank todella sai lähteä, ne alkavat vaikuttaa ikävän todennäköisiltä. Huhuissa ei tarvitse olla kuin puolet totta, ja tuntuu todennäköiseltä, että Kinberg olisi suositellut Kennedylle vetäjänvaihtoa jo näin hyvissä ajoin.

(Sivuhuomautuksena: Viikonlopun uutinen tietenkin selittää myös sen kummallisen näytelmän, joka nähtiin kaksi viikkoa sitten Star Wars Celebrationin yhteydessä. Tuolloinhan Trank oli merkitty esiintymään yhdessä Rogue Onen ohjaajan Gareth Edwardsin kanssa standalone-elokuvia käsittelevässä paneelissa, jossa nuo filmit kastettiin ”Anthology-elokuviksi”. Trankin mukana olo Celebrationin ohjelmassa nähtiin muun muassa tämän pöydän ääressä merkkinä siitä, että ikävät huhut eivät olleetkaan totta. Mutta sitten Trank puuttuikin paikalta, vedoten ”elämänsä pahimpaan flunssaan”. Joka nyt vielä uskoo tuon selityksen, nostakoon kätensä ylös. Ylimääräinen merkillinen yksityiskohta oli se, että Fantastic Fourin teaser julkistettiin netissä tarkalleen tuon paneelin aikana.)

Mitä Trankin lähdöstä seuraa? No, tietysti tilalle pitää valita uusi ohjaaja. Itse toivoisin, että Lucasfilm miettisi tässä tilanteessa uudelleen strategiaansa palkata uusien Star Warsien tekijöiksi näin kokemattomia kavereita. Kolmas henkilövaihdos parin vuoden sisällä – ilman että yksikään kyseessä olevista elokuvista on vielä saanut ensi-iltaansa! – luulisi alkavan tuntua pahalta. Jos siis olisin nyt rva Lucasfilm-Kennedy, kääntäisin katseeni debytanttiastetta kokenempaan ohjaajakaartiin: sellaiseen joukkoon, johon kuuluvat vaikkapa (hieman provosoiden) Edgar Wright ja Ben Affleck. Episodi VIII:n ohjaaja Rian Johnson on tästä rivistä myös, ja edelleen minusta erinomainen ja luotettava valinta. Sen sijaan en siis liittyisi siihen joukkoon, joka alkoi eilen twiitata hashtagilla #JoeJohnstonForStarWars – kaikki kunnia Joe Johnstonin (s. 1950) uralle Star Warsin alkuvuosien parissa ja miksei myös ohjaajana myöhemmin, mutta minusta hän olisi nimenomaan ohjaajana tylsä valinta, ja väärää sukupolveakin.

Sen jälkeen pitää miettiä, pitääkö aikataulu. Emme tietysti tiedä juuri mitään siitä, millä mallilla Trankin filmi on (emmehän tiedä aihettakaan), mutta mahtaako tavoite sen ensi-illasta vuodelle 2018 olla enää realistinen? Esimerkiksi Celebration Anaheimin paneelissa, jossa paljastettiin Rogue Onesta vaikka mitä, ei kerrottu Trankin elokuvasta mitään. Johtuiko tämä todella vain ohjaajan poissaolosta, vai oliko yleisemmistä epävarmuussyistä sittenkin parempi vaieta? Varietyn lähteiden mukaan ensi-iltaa oltaisiinkin jo siirtämässä vuodelle 2019.

Näitä uutisia odotellessa voidaan tietysti taas kerran pohdiskella sitäkin, mikä mahtaa olla tämän projektin aihe. Luonnollisesti pintaan on taas nostettu Boba Fett (nostajana tällä kertaa The Wrap). Mutta niin nostettiin ensimmäiseenkin Anthology-elokuvaan, eikä kukaan tainnut veikata, että se kertoisi Rogue Squadronista.

Uusien SW-elokuvien kuvausvaiheeseen pääsemisen toivossa parempi valinta voisi sittenkin olla toinen todennäköinen vaihtoehto, Han Solon nuoruusvuodet. Han shoots first.

”No, tehdään sitten nuo elokuvat”, osa 3: …mutta kenen elokuvat?

Hyvä on, vielä kerran. Tämän otsikon alla olen tullut kirjoittaneeksi siitä, kuinka tilanteesta, jossa Star Wars -sarjan piti olla päättynyt, päädyttiin tilanteeseen, jossa Disney jatkaa sarjaa tästä iäisyyteen. Aiemmat osat: yksi (jossa George Lucas ja Disneyn Bob Iger kertovat, kuinka Lucas päätti myydä yhtiönsä ja käynnisti sitä varten Episodien VII-IX tuotannon) ja kaksi (jossa Lucas kertoo aikoneensa hetken tehdä ensimmäisen uusista elokuvista itse).

No, nyt meillä on sitten Cinema Blendin haastattelu, jossa Lucas sanoo näin:

The ones that I sold to Disney, they came up to the decision that they didn’t really want to do those. So they made up their own. So it’s not the ones that I originally wrote.

Kuten arvata saattaa, moni nettisivu otsikoi tämän räikeästi. George Lucas sanoi, ettei Disney-Lucasfilm tee niitä elokuvia, jotka hän luonnosteli ennen yhtiönsä myymistä, eikö? Faktaleima niille huhuille, joiden mukaan JJ Abrams heitti Michael Arndtin käsikirjoituksen roskikseen ja kirjoitti Lawrence Kasdanin kanssa omansa?

No, ei. Eikä vain siksi, että Lucasin lausunnot ovat jo pitkään olleet ailahtelevia.

Olen tässä blogissa useita kertoja argumentoinut, että tulevien elokuvien yksinkertaisesti täytyy rakentua niille peruskiville, jotka Lucas asetti, enkä aio muuttaa mieltäni näin helposti. Kerrataanpa taas:

Lucas palkkasi Arndtin käsikirjoittajakseen keväällä 2012 ja valitsi Kathleen Kennedyn seuraajakseen Lucasfilmin pomona. Kennedy ja Disney-yhtiö ottivat ohjat lokakuussa 2012. Kennedy houkutteli ohjaajaksi Abramsin. Arndtin potkut julkaistiin lokakuussa 2013, jos kohta ne ilmeisesti tapahtuivat jonkin verran aiemmin. Näyttelijät saatiin lukittua alkuvuodesta 2014, ja toukokuussa jo kuvattiin.

 

LucasAbramsJI1

George Lucas ja JJ Abrams: ainakin tässä kuvassa vielä puheväleissä. (kuva: Joi Ito, CC BY-SA 3.0

Se, mitä tavoittelen: En usko, että on aikataulullisesti mahdollista, että elokuvan suunnittelu olisi aloitettu nollasta loppukesästä 2013. Totta, tuon vuoden marraskuussa ensi-iltaa siirrettiin toukokuusta 2015 joulukuulle (ja oli huhuja, että Kennedy ja Abrams olisivat halunneet enemmänkin lisäaikaa), mutta kuitenkin vain tuon verran. Tämän kokoluokan elokuvatuotanto vaatii massiivisen ennakkotyön: käsiksen lisäksi pitää muun muassa etsiä lokaatiot, suunnitella puvut ja lavasteet sekä rakentaa ne. The Phantom Menacen tuotanto kesti viisi vuotta, ja vaikka ns. tehokkuus on kyllä Hollywoodissakin niistä ajoista lisääntynyt, ei kaukaista galaksia vieläkään päivässä rakenneta.

Uskon, että rajuimmassakin vaihtoehdossa uusi käsikirjoitus olisi pitänyt rakentaa vahvasti aiemmin kehiteltyjen elementtien tilalle: esimerkiksi säilyttää lokaatiot, mutta vaihtaa tapahtumat. Mutta jos Disney kerrassaan olisi hylännyt Lucas-Abrams -kässärin, miksi sen kehittelyä olisi jatkettu näinkään kauaa? Miksi julkistaa Arndt käsikirjoittajaksi lainkaan, jos Lucasin ideoista ei ollut mihinkään? Emme kai tosissamme usko, että suuri ja mahtava Disney-yhtiö vaihtoi koko suuren Star Wars -sarjan paluun juonen, koska ohjaajaksi palkattu kaveri ei tykännyt siitä? Olisihan Disney koska vain voinut vaihtaa sen ohjaajankin.

Mistä siis on kyse, ja mitä Lucasin uusin lausunto tuo kuvaan lisää? Tulkintani, jatkettuna edellisen kirjoituksen versiosta: George Lucas kokee, että Disney-Lucasfilm ei enää tee hänen elokuvaansa. Ja se on täysin ymmärrettävää.

Epäilemättä The Force Awakens on hyvin syvällisesti toinen teos kuin se Episodi VII, jonka Lucas luonnosteli. Kyse on varmasti muustakin kuin siitä, että Abrams ja Kasdan halusivat antaa Episodi VII:ssä Lucasin ja Arndtin versiota enemmän tilaa vanhoille hahmoille (huhujen päälinja ja teaser kun sitä paitsi antavat odottaa, että myös elokuvatun version pääosassa ovat uudet hahmot). Ja ehdottomasti enemmästä kuin siitä, että lumiplaneetalle luonnosteltuja kohtauksia päätyisi valmiissa elokuvassa hiekkaplaneetalle, tai siitä, että aiemman käsiksen yhdestä mieshahmosta olisi tehty naishahmo. Erään kiinnostavan huhun mukaan Abrams ja Kasdan lisäsivät juoneen peräti otsikon heräämisen, mikä ei liene ihan pieni juttu.

Mutta tarkoittaako tämä, että juonessa ei olisi lainkaan jälkiä Lucasin luonnoksista, joiden pohjalta Arndt kirjoitti käsiksen ensimmäiset versiot ja joiden kanssa myös Abrams työskenteli kuukausia, tuotannon valmistelutyön käydessä jo kovaa vauhtia? En usko. Sitä paitsi, SW-projekteissa tiiviisti mukana olevan Simon Kinberginkin mukaan Lucasin luonnokset ovat yhä kässärien taustalla.

Jälleen kerran on todettava, että totuus tästä kaikesta on olemassa, ja jonain päivänä sen vielä saamme kuulla. Joku saa vielä kaikkien osapuolten haastattelut. Todennäköisesti jonain päivänä saamme lukea vähintään tiivistelmän Lucasin ja Arndtin kässäriversiostakin. Ne päivät eivät tosin koita vielä vuosiin, mutta tällä hetkellä vaikuttaa, että Lucas itse saattaa olla niin katkeroitunut, että kertoo piankin lisää (eivätkä salassapitosopimukset varmaankaan sido upporikasta eläkeläistä yhtä tiukasti kuin nuorta duunarikäsikirjoittaja Arndtia). Olisipa totisesti mielenkiintoista tietää esimerkiksi se, millaisissa väleissä vanhat ystävät Lucas ja Kennedy nykyisin ovat.

Viimeistään joulukuussa voimme joka tapauksessa päätellä paljon. Nimittäin jos valmiista The Force Awakensista kerrassaan puuttuu juonielementtejä, jotka esiintyvät niissä keskeisissä huhuissa, joihin liittyy esimerkiksi uskottavaa konseptitaidetta, ollaan todennäköisesti Episodi VII:n hylättyjen lankojen äärellä.

Joka tapauksessa kannattaa muistaa, että käsikirjoitusten rajukin muokkaaminen ei ole tällaisissa tuotannoissa sinänsä ole mitenkään poikkeuksellista. Useimmat Star Wars -käsiksetkin saivat alkunsa aivan toisenlaisina myös silloin, kun Lucas oli mukana prosessissa (erityisesti ajattelen Jedin paluuseen suunniteltuja wookiee-planeettaa ja laavaplaneetan keisarillista palatsia). Omasta mielestäni tärkeintä on kaksi asiaa: 1) että elokuva on hyvä ja 2) että elokuva on alaotsikon Episodi VII arvoinen: siis perusteltu osa sarjaa, ei ”vain” jatko-osa.

– – –

Vielä parit tiedonmurut totuttuun tapaan:

  • Taustanäyttelijöiden nettitiedot näyttäisivät vahvistavan elokuvaan ”alien-klaanin”, ”pahuuden linnan” – ja avaruuspiraatit, joista uutisoin minäkin.
  • Kun aiemmin kritisoitiin castin miesvoittoisuutta, nyt meillä on jo vahvoja huhuja naisista stormtroopereinakin. Huhu Gwendoline Christiesta stormtrooperien komentajana tuntuu näin yhä uskottavammalta.
  • Virallinen SW-taiteilija Robert Bailey julkaisi Facebookissa X-Wing-luonnoksia The Force Awakensista (StarWars7News). Virallisia luonnoksia, näitä ei ole juuri nähtykään!
  • Ja sitten meillä on huhuja spinoffista, josta taidan joutua kirjoittamaan erikseen.