Episodi IX todella tarvitsee Lando Calrissiania (ja muutamia muita)

Episodi IX:n kuvaukset alkavat tämän kuukauden lopulla, ja niinpä lähellä on myös Lucasfilmin jo perinteinen näyttelijöiden julkistustiedote. Uusien Star Wars -elokuvien aikana (pää)cast on tavattu julkistaa juuri kuvausten alkamisesta kertovassa tiedotteessa.

Episodinumeroidun saagan viimeisen osan kohdalla pitkä lista nimiä on tietenkin jo tiedossa – vaikka nimilista harvenikin viime vuoden episodin ankarassa sodankäynnissä. The Last Jedin näyttelijöistä eivät palaa valkokankaalla edesmenneet Andy Serkis eli itsevaltias Snoke, Gwendoline Christie eli kapteeni Phasma ja Laura Dern eli amiraali Holdo sekä kankaan ulkopuolella traagisesti edesmennyt Carrie Fisher eli kenraali Leia Organa. Sen sijaan Mark Hamill eli mestari Luke Skywalker esiintynee kuolemastaan huolimatta käytännössä varmasti elokuvassa Voima-haamuna, mutta voi olla, että tämän suhteellisen salaisuuden varjelemiseksi hänen nimeään ei julkistustiedotteessa nähdä.

Benicio del Toron hämärää DJ:tä lukuun ottamatta kaikkien muiden The Force Awakensissa ja The Last Jedissä esiintyneiden näyttelijöiden – Daisy Ridleyn, John Boyegan, Adam Driverin, Kelly Marie Tranin ja kumppanien – voi turvallisesti olettaa palaavan trilogian viimeisessä osassa (ja jopa del Torokin voi aivan hyvin niin tehdä). Heidän lisäkseen tiedote julkistaa muutaman uudenkin näyttelijän. Vertailun vuoksi: The Last Jedin vastaavassa tuotantohetkessä julkistettiin Laura Dernin, Kelly Marie Tranin ja Benicio del Toron nimet.

Viime päivinä Hollywood-mediat ovat jo tienneet kertoa varmoiksi oletettuina tietoina kaksi nimeä: Billy Dee Williamsin ja Keri Russellin. Williamsin paluusta uutisoi The Hollywood Reporter, Russellin Star Wars -keikasta Variety. Palaan Russelliin vielä, mutta ensin on puhuttavan Landon paluusta.

Lando-Calrissian-ROTJ

Lando Calrissian: uuden trilogian puuttuva rengas.

Lando Calrissianin paluu episodissa IX on hieno ja odotettu uutinen. Yllättävänä sitä ei tosin voi pitää. Vaikka Lando saapuu originaalitrilogiaan vasta Imperiumin vastaiskun jälkimmäisellä puoliskolla ja näkyy Jedin paluussa ruudulla lopulta vain vähän, monet Star Wars -fanit ajattelivat ennen uutta trilogiaa vanhan trilogian pääsankareita pikemminkin viisikkona kuin kolmikkona: siis ei vain Lukea, Leiaa ja Hania, vaan heidän lisäkseen Chewbaccaa ja Landoa. On siis korkea aikakin, että heistä ainoa puuttuva viimein palaa!

Esimerkiksi minä odotin Landoa jo The Force Awakensiin ja sitten uudelleen The Last Jediin. Olen myös varma, että molempien episodien käsikirjoittajat tätä vaihtoehtoa myös harkitsivat.

The Force Awakensissa Landolle ei kuitenkaan ollut tilaa, koska JJ Abrams ja Lawrence Kasdan kirjoittivat tarinan siten, että jokainen vanha hahmo saa oman näyttävän paluu-kohtauksensa: Han ja Chewie Falconin ovella, Leia Takodanan taistelun jälkeen aluksesta astuen, Luke tietenkin lopussa, jopa Millennium Falcon Jakkun aavikolla. Lando oli varmasti Abramsin ja Kasdaninkin mielestä aivan liian tärkeä hahmo esimerkiksi heitettäväksi vain yhdeksi sotilasjohtajaksi Leian johtaman Vastarinnan tukikohtaan amiraali Ackbarin tapaan. Niinpä hänet oli parempi vain jättää pois koko tarinasta.

The Last Jedissä taas vanha huijari Lando olisi voinut samaan tapaan luontevasti vilahtaa Canto Bightin kasinolla, mutta Rian Johnson ei varmasti hänkään halunnut uhrata Landoa pelkkään cameoon. Ohjaaja on kertonut harkinneensa hetken Landoa DJ:n paikalle kasinolta löydettäväksi koodinmurtajaksi, mutta hylänneensä ajatuksen mahdottomana, koska oli kirjoittamassa DJ:stä petturia. Ei Lando tietenkään enää olisi voinut sankareita pettää, se aika oli kaukana takana!

lando-calrissian-solo

Viimeksi Lando nähtiin valkokankaalla toukokuussa Solossa.

Omasta mielestäni molemmissa aiemmissa episodeissa tosin on myös vaihtoehtoinen paikka Landolle, jossa hahmo ei olisi jäänyt liian pieneen rooliin.

TFA:ssa Lando olisi voinut olla uuden hahmon Maz Kanatan paikalla. Pilvikaupungin ex-omistajan ja galaksin cooleimman jäbän olisi todellakin voinut kuvitella vetäytyneen vanhoilla päivillään ikivanhan kapakan ylläpitäjäksi. Periaatteessa melkein kaikki Mazin nykyiset repliikitkin voisi sovittaa Landolle: Mazhan on kirjoitettu henkilöksi, joka tuntee Han Solon ja todennäköisesti Skywalkeritkin vuosien takaa. Minusta olisi ollut hauskaa nähdä entinen renttu antamassa harmaantuneena viisaita elämänohjeita siitä, kuinka Hanin kohtalo on palata ikuiseen taisteluun ja kuinka orvon Reyn kannattaa etsiä itse itselleen perhe (kuten me viisikko-teorian ystävät ja vanhan expanded universen kirjoittajat ajattelimme aina Landon tehnee Skywalkerien ja Hanin kanssa).

TLJ:ssä taas Lando olisi voinut olla Holdo: apujoukkoaluksien tuoma Leian vanha ystävä, joka ottaa komennon kenraalin ollessa estynyt, mutta käyttäytyy toisin kuin Poe haluaa. Koska Landolla on vahva historia individualistisena selviytyjänä, nuorella rämäpäällä Poe Dameronilla olisi ollut Landonkin alaisuudessa täysi syy epäillä tämän kyvykkyyttä Vastarinnan rippeiden pelastajana. Lopulta Lando olisi kuitenkin näyttänyt myös Poelle todellisen karvansa – ja kaiken traagiseksi huipuksi hyvittänyt kaikki vanhat konnankoukkunsa moninkertaisesti uhraamalla itsensä täräyttämällä päin Snoken tukikohta-alusta tavalla, jonka vain hänen kaltaisensa villi lentäjälegenda olisi voinut keksiä.

Omasta mielestäni molemmat ovat jossittelun arvoisia ajatuksia. Mutta ei – ymmärrän myös molempia kirjoittaja-ohjaajia. Lando Mazin paikalla olisi voinut kääntää The Force Awakensin liikaa vanhojen hahmojen varaan, eikä hänen kohtaamisensa Reyn kanssa olisi tuntunut Reyn tarinan tärkeältä käännekohdalta, koska katsojalla olisi tuossa vaiheessa ollut vahvempi tunneside Landoon kuin Reyhin. Lando Holdon paikalla taas olisi vienyt elokuvasta amiraalin arvaamattomuuden, koska katsoja ei olisi hetkeäkään uskonut Poen mukana vanhan Landon pelkuruuteen. (Lisäksi Holdon korvaaminen Landolla olisi estänyt Johnsonia kommentoimasta Poen ja Holdon suhteella miesalaisia ja naisjohtajia – eikä ratkaisu olisi toisaalta ainakaan vähentänyt kritiikkiä uudesta trilogiasta vanhojen hahmojen tappolistana.)

maz-castle-dinner

Tässä pöydässä ei istunut Lando, mutta siihen olisi ollut helppo kuvitella istumaan Landon.

Mutta annas olla siis, kun koittaa episodi IX: taas Landoa tarvitahan, katsotahan kaivatahan. Jo siksi, että viimeinen episodi on viimeinen mahdollisuus tuoda viimeinen tärkeä legenda (tai ”legacy character”, kuten Disney-Lucasfilmillä vanhoja hahmoja nimitetään) takaisin. Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että juuri nyt Landoa todella tarvitaan.

Päätuottaja Kathleen Kennedy on sanonut suoraan, että episodi IX:n piti olla ”Leian elokuva” samaan tapaan kuin episodi VII oli Hanin ja VIII Luken. On vaikea kuvitella, miten nuo suunnitelmat on ylipäätään kieputettu trilogian (ja koko episodinumeroidun saagan) tyydyttäväksi loppuratkaisuksi nyt, kun Carrie Fisherin Leia ei olekaan käytettävissä. Ainakin on todennäköistä, että osia Leialle tarkoitetusta roolista siirtyy Voima-haamu-Lukelle. Mutta taatusti on avuksi, että legendojen rosterista voidaan nyt kaivaa esiin vielä yksi legenda, joka tarvittaessa voidaan kirjoittaa yhtä uskottavasti kokeneeksi sotilasjohtajaksi kuin Skywalkerien perheenjäseneksikin. Molemmista episodi IX:ssä on Leian poissaollessa lähtökohtaisesti traaginen vaje.

On hyvä muistaa, että Lando on sarjassa Han Sololle kaikesta kyräilystä huolimatta kuin rakas veli. Tämä tarkoittaa, että Ben Solo, nykyinen First Orderin itsevaltias Kylo Ren, on vanhalle salakuljettaja-huijarille kuin rakas veljenpoika. En usko, että episodi IX voi johtaa suorastaan Landon ja Kylon väliseen ratkaisevaan kohtaamiseen (kuten se olisi ennen kohtalon käännettä voinut johtaa Leian ja Kylon väliseen ratkaisevaan kohtaamiseen), mutta ainakin Landolla on aito, syvä, katsojallekin nopeasti aukeava henkilökohtainen side uuden trilogian ytimessä olevaan Kylo Reniin.

Näissä oloissa en siis usko, että Billy Dee Williams palaisi episodi IX:ssä Landoksi pieneen cameoon. Hänen varalleen voi olla suunnitteilla mitä tahansa Mon Mothman Rogue One -roolin kokoisesta tärkeästä esiintymisestä aina Leian The Last Jedi -roolin kokoiseen lähes-pääosaan. Jonkin verran voi tosin olla kiinni siitä, kuinka työlääseen roolityöhön 81-vuotias Williams saadaan motivoitua: hän on periaatteessa näytellyt viime vuosinakin, mutta jo pitkään pääasiassa äänirooleissa ja/tai kieli poskessa. Vaan kaipa jalka nousee, kun tansseista tähtien kanssakin on vain nelisen vuotta?

Mutta jos on Billy Dee Williams siis tarpeen, ja hänen roolinsa meillä tiedossa, niin kuinka tarpeen onkaan Keri Russell, ja mikä onkaan hänen roolinsa?

Näyttelijä Keri Russell on 42-vuotias amerikkalainen, jonka viime vuosien tärkein työ on ollut vakoojasarja The Americans. Telkkarin puolella Russellilla on vahva yhteys episodi IX:n kirjoittaja-ohjaajaan: hän oli Abramsin ensimmäisen tv-sarjan Felicityn päätähti vuosina 1998-2002. Valkokankaalla hänet nähtiin pari vuotta sitten Dawn of the Planet of the ApesissaVarietyn mukaan rooliin sisältyy toiminnallisia taistelukohtauksia.

Rooli tuskin on ainakaan Reyn äidin osa, jota tietenkin ehdotettiin netissä ensimmäisenä. Sen sijaan se voisi hyvin olla Renin ritarien pahisrooli, jota ehdotettiin toisena. JJ Abrams on kertonut kehitelleensä The Force Awakensissa mainitulle ja Reyn Voima-näyssä nähdylle Kylon jengille eli Renin ritareille kokonaisen taustatarinan. Snoken ja Phasman kuoltua pahisten puolelle tarvitaan uusi uhkaava hahmo tai pari, ja Renin ritareihin palaaminen olisi trilogian päätöksessä luontevampaa kuin aivan uusien hahmojen heittäminen kehiin (terveisiä George-sedälle ja kenraali Grievousille!). Sukupuolipoliittisesti voisi myös ynnäillä, että First Orderin rivit kaipaavat naista enemmän kuin Vastarinta.

the-americans-keri-russell

Keri Russell äskettäin päättyneessä sarjassa The Americans.

On silti hyvä muistaa, että joku meille esitellään episodi IX:ssä Vastarinnan Leian jälkeisenä johtajanakin, ja ellei se ole Poe tai Lando (tai Maz!), veikkaan kokonaan uutta näyttelijää. Sekin voisi siis olla Keri Russellin rooli – tai ellei ole, siihen rooliin tarvitaan tämän jossittelun päätteeksi vielä joku.

Olen alkanut elätellä spekulaatioita eräästä Legacy-characterista, jonka voisi vielä kaivaa vanhoista elokuvista Landon ja Luke-haamun tueksi puuttuvaa Leiaa korvaamaan: nimittäin mainittu Mon Mothma.

Vanhassa expanded universessa Mon Mothmalle kirjoitettiin jossain vaiheessa kuolemakin, mutta ne tarinat ovat nyt Legends-leiman alla, eivätkä enää nykyistä kaanonia. Vanhan Tasavallan senaattorinakin toiminut kapinajohtaja olisi Wookieepedian mukaan uuden trilogian aikaan yli 80-vuotias, mutta nykyisen kaanonin Bloodline-kirja on erittäin huolellinen kertoessaan toistuvasti, että Mon Mothma oli ainakin vielä kuusi vuotta ennen The Force Awakensia elossa, vaikkakin vaikean sairauden vuoksi poissa politiikasta – eikä siksi todennäköisesti myöskään paikalla Hosnian Primella sen räjähtäessä TFA:ssa.

Nämä maininnat eivät ole vahinkoja. En ihmettelisi, vaikka Lucasfilmin kaukonäköinen tarinaryhmä olisi halunnut kirjaan nämä maininnat (ja nuoremman Mon Mothman esiintymiset Rogue Onessa ja Rebelsissä) eräänlaiseksi takaportiksi siltä varalta, että vanhan Kapinaliiton ikonisinta johtajaa tarvittaisiinkin vielä uudessa trilogiassa.

Judi Dench, haloo?

MonMothma-ROTJ

Kapinaliiton kokeinen johtaja silloin ennen: Mon Mothma (Caroline Blakiston) Jedin paluussa.

Mainokset

George Lucasin jatko-osatrilogiassa Luke Skywalker eläisi yhä

”Satun tietämään, että George ei olisi tappanut Lukea ennen episodi IX:n loppua, jota ennen hän olisi kouluttanut Leian. Mikä onkin toinen juonilanka, jota ei käytetty.”

Näin sanoi Luke Skywalker itse eli Mark Hamill IGN:n tällä viikolla julkaistussa haastattelussa. Kyseessä on harvinainen paljastus siitä vaihtoehtoisesta Star Warsiin, joka tulee vaivaamaan meitä jossittelua rakastavia vielä vuosikymmeniä: George Lucasin versiosta episodeista VII-IX.

tlj-concept-art-end-luke

Luke Skywalker The Last Jedin ja elämänsä lopussa. Luonnostaidetta.

Yleisesti tiedossa on, että The Force Awakens, The Last Jedi ja tuleva episodi IX eivät varsinaisesti mitenkään perustu George Lucasin käsikirjoitusluonnoksiin, jotka Lucas itse koki olennaisena kauppatavarana hänen myydessään yhtiötään Disneylle vuonna 2012. Lucas ei jättänyt jälkeensä valmiita tai edes luonnosteltuja käsikirjoituksia, mutta kylläkin kasan ideoita sellaisiksi, ja kirjoittaja Michael Arndtin työnsä ääressä niistä käsikirjoitusta rakentamassa. Ostosten jälkeen uusi Lucasfilm teki kuitenkin Kathleen Kennedyn johdolla nopeasti päätöksen, että Arndtin ei tarvitse perustaa työtään Lucasin muistilappuihin.

Yleisesti tiedossa on myös, että Lucasin visiot lymyilevät tästä huolimatta jossain syvällä jatko-osatrilogian takana. Aloittihan The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Arndt tosiaan työnsä Lucasin ideoiden pohjalta. Vaikka niin moni asia muuttui, että Lucas ei lopulta saanut The Force Awakensiin edes jaettua ”story by” -krediittiä, jo Lucasin versiossa tarinan uusi päähenkilö oli jediksi opetteleva nuori, ulkopuolinen nainen – ja jo Lucasin versiossa Luke Skywalker oli trilogian alussa eristäytyneenä muinaiseen jeditemppeliin.

Tiedossa ei sen sijaan ole juuri mitään siitä, mitä Lucasin jatko-osatrilogiassa olisi tapahtunut. Olettaa voi, että jotain aivan muuta kuin mitä The Force Awakensissa ja The Last Jedissä tapahtuu. Jatko-osatrilogian perimmäinen lähtöasetelma saattaa periytyä hyvinkin suoraan Lucasin luonnoksista, mutta todennäköisesti aivan keskeiset sen juonielementit on päätetty vasta hänen jälkeensä. Lucasin version sodan vastapuoli saattoi esimerkiksi olla aivan toisenlainen armeija kuin Imperiumia apinoiva The First Order. Lucasin versiossa trilogian pääpahis ei välttämättä ollut Skywalkerin huonetta ja sukua. Eikä Adam Driver ilmeisesti Lucasin version filmatisoinnissa olisi näytellyt sukupolvensa ainoaa Skywalkeria.

Nämä kolme ”pahisten puolen” juoniratkaisua ovat erittäin perustavia: niiden päällä lepää oikeastaan kaikki se, millaisena jatko-osatrilogia yhdeksänosaisen saagan kokonaisuudessa näyttäytyy. Niinpä on luonnollista, että keskimmäiseen episodiin eli The Last Jediin saati vuoden 2019 episodi IX:ään tultaessa erot Lucasin luonnoksiin vain kasvavat – esimerkiksi nyt sitten niin, että Luke Skywalkerin maallinen matka päättyikin jo yhtä elokuvaa ennen saagan loppua.

leia-han-luke-anh

Olisivatko he kohdanneet vielä kerran kolmikkona Lucasin idealuonnoksissa?

Mark Hamill ei ole ennenkään peitellyt erimielisyyttään Rian Johnsonin tulkinnasta hänen hahmostaan, Luken eristäytymiselle kirjoitetuista syistä ja myös siitä, että hänet kirjoitettiin kuolemaan jo ”paluuelokuvassaan”. Tuoreessa lausunnossaan IGN:lle hän jatkaa kritiikkiään yllättävän suorapuheisesti. Hamill sanoo näin: ”Georgella oli kokonaiskuva juonesta – jos hänellä ei ollut kaikkia yksityiskohtia, hänellä oli tavallaan yleiskuva siitä, mihin jatko-osatrilogia menisi – mutta tämä versio on enemmänkin kuin viestijuoksua. Yksi juoksee ja antaa soihdun seuraavalle, joka sitten jatkaa.”

Yleisesti on tiedossa myös, että tämä on totta.

Siinä vaiheessa kun JJ Abrams ja Lawrence Kasdan ottivat vastuun The Force Awakensin käsikirjoituksesta, Lucasin luonnokset oli jo aikaa sitten päätetty jättää taustamateriaaliksi. Abrams ja Kasdan ottivat ohjenuorakseen, että kaiken elokuvassa tulee ”miellyttää” (to delight), ja muokkasivat sillä tiellä Arndtin käsikirjoitusluonnosta omakseen. He luonnostelivat ajatuksia myös episodien VIII ja IX tapahtumista, mutta The Last Jedin kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnsonille annettiin tämän jälkeen hämmästyttävän vapaat kädet tehdä omat ratkaisunsa sekä juonen kuin myös Reyn (Daisy Ridley) alkuperän kaltaisten suurten käänteiden suhteen.

Johnson perusti käsikirjoituksensa pikemminkin The Force Awakensiin kuin siihen, mitä sen tekijät olivat ajatelleet voivan tapahtua sen jälkeen. Hän on sanonut käyttäneensä kirjoittamisen ohjenuoranaan kysymystä siitä, mikä olisi kaikkein vaikeinta, mitä kukin hahmoista joutuisi trilogian keskimmäisessä osassa kohtaamaan. Tämä on saattanut kuljettaa Johnsonin aivan erilaiseen elokuvaan kuin miten Abrams ja Kasdan olisivat ehkä ajatelleet tarinaa jatkettavan. Antaessaan viestikapulan vuorostaan eteenpäin Johnson on sanojensa mukaan ajatellut hämmästyttävän vähän sitä, miten juonet trilogian päätösosassa kiedotaan kasaan. Itse asiassa hän on peräti käyttänyt vertausta ”tehdä sotku ja antaa toisten siivota se”.

(Johnsonista riippumatta sotkua pahensi vielä entisestään Carrie Fisherin kuolema, joka estää siivoajia käyttämästä hahmoa, jonka roolin episodi IX:ssä piti olla aivan keskeinen.)

rey-tlj-end-falcon.jpg

”Miten me rakennamme kapinan tästä? No jaa, JTO.”

Niin paljon kuin molemmista noista elokuvista pidänkin, en voi elokuva- ja tv-sarjojen pitkien kokonaisjuonien ystävänä olla kiusaantumatta tästä totuudesta. Jo tieto siitä, että kukaan ei ole pidellyt suuria lankoja käsissään, on jotenkin hyvin häiritsevä. Vain eräänä esimerkkinä: vaikka Snoken hahmo toimisi The Force Awakensissa ja The Last Jedissä aivan riittävän hyvin ja ansaitsisi mennä silloin kun aika koittaa (kuten siis periaatteessa kyllä ajattelen), on todella hämmentävää tajuta, että Abrams ja Kasdan saattoivat aivan hyvin keksiä koko hahmon kahdestaan, suunnitella tälle tietynlaisen taustan ja tarkoituksen tähän trilogiaan – ja Johnson saattoi tästä piittamatta vain vaihtaa tuon tarkoituksen omaan versioonsa. Sitä kierommaksi kuva asettuu, kun ottaa huomioon, että Johnson-mutkan jälkeen trilogian juonilankoja käärii päätösosassa kasaan juuri Abrams, joka palasi kaukaiseen galaksiin episodi IX:n alkuperäisen kirjoittaja-ohjaaja-valinnan Colin Trevorrown jälkeen.

Loppujen lopuksi juuri episodi IX onkin todellinen testi sille, kuinka onnistunut Star Wars -trilogia tällä viestijuoksumetodilla syntyy. Todennäköisesti myös sen jälkeen kuulemme haastatteluissa ainakin jonkin verran enemmän siitä, mikä kaikki pysyikään paikalllaan ohjaajien ja kirjoittajien vaihtuessa ja mikä ei. Esimerkiksi juuri Snoken ”kertakäyttöisyys” saattoi nimittäin toki olla mukana Abramsin ja Kasdaninkin visioissa, teoriassa jopa Lucasin tai Arndtinkin – nyt emme vain vielä tiedä, oliko näin. Epäilemättä eräänä päivänä joidenkin vuosien päästä myös julkaistaan totaalinen ”näin tämä trilogia tehtiin” -opus, joka kaiken viimein paljastaa – mutta se päivä ei koita ihan pian.

luke-artoo-jedi-massacre

Käviköhän jedien uudelle nousulle näin huonosti myös Lucasin idealuonnoksissa?

Joten kun toistaiseksi joudumme pärjäämään näillä pienillä tiedonmuruilla, palatkaamme Hamillin tuoreeseen lausuntoon. Se on nimittäin näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kutkuttava.

Hamillin mukaan Skywalkerien sukusaaga olisi siis Lucasin visioissa päättynyt Luken kuolemaan. Ajatuksessa on kieltämättä logiikkaa – etenkin, jos Rey-nimen myöhemmin saanut trilogian varsinainen päähenkilö ei olisi ollut Lucasinkaan visioissa Skywalker (tätäkään emme tosin varmaksi tiedä). Mitä pienemmässä roolissa uuden sukupolven Skywalkerit olisivat Lucasin versiossa olleet, sitä enemmän Luken pitäminen mukana loppuun asti olisi korostanut elokuvien yhteenkuuluvuutta. Sitä, että kyse tosiaan on jonkin tarinan ”episodi IX:stä” eikä vain uudesta Star Wars -universumiin sijoittuvasta elokuvasta.

Varmasti Lucasinkin ajatuksissa Rey (ja ne nuoremmat Skywalkerit) olisivat edustaneet tulevaisuutta, jolle Luke ja muut vanhat siirtävät seikkailunsa – mutta tämä ei olisi tapahtunut nopeana viestijuoksuna, vaan kolmen elokuvan mittaisena prosessina. Luopumiseen olisi ilmeisesti sisältynyt se, että Leia olisi vanhoilla päivillään viimein oppinut Voiman käyttäjäksi trilogian aikana – jos siis Hamill tarkoitti todella sitä, eikä sitä, että Lucasin luonnoksissa Luke olisi jeditreenannut siskonsa jo trilogioiden välissä.

(Sivuhuomautuksena: Hamillista poiketen esimerkiksi minä olen koko ajan tulkinnut uusia elokuvia ja niiden oheiskirjallisuutta siten, että Luke tosiaan on antanut Leialle jonkinlaista koulutusta Voiman käytöstä, vaikkei tämä olekaan valinnut jediyttä polukseen. Se tuntui loogiselta jo nuorena Jedin paluun lopussa, ja se tuntuu loogiselta The Last Jedin Voima-kohtauksen jälkeenkin. Jason Fryn The Last Jedi -romanisaatio, jota luen parhaillaan ja josta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa blogiin, sanoo tämän lopulta aivan suoraankin: Luke tosiaan opetti sisarelleen Voiman käyttöä jo kauan ennen First Orderin nousua.)

leia-the-last-jedi

”Tottakai minä käytän Voimaa. Tarvitseeko jonkun muka nähdä minut koulussa uskoakseen?”

Hamillin paljastukset Luken suunnitellusta lopusta ovat kuitenkin myös pienessä ristiriidassa siihen, mitä ainakin minä olen aiemmin olettanut. Lucas itse esimerkiksi kuvaili jo 1980-luvulla jatko-osatrilogian Luke Skywalkerin hahmoa Hamillille ”Ben Kenobin kaltaiseksi rooliksi”, jossa hän luovuttaisi miekkansa eteenpäin. Perustellusti voi väittää, että The Last Jedi nimenomaan tarjoilee Luken jatko-osatrilogian Beninä (tai no, vielä suoremmin Yodana), kun taas versio, jossa Luke olisi seikkaillut eloisasti trilogian loppuun asti, olisi asettanut hänen hahmonsa kaaren originaalitrilogian peilikuvaksi pikemminkin Darth Vaderin. Ellei sitten jopa nuoren Luke Skywalkerin: Lukehan olisi suorastaan tuntunut uudenkin trilogian päähenkilöltä, jos hänet olisi haettu saareltaan jo episodi VII:ssä (kuten Lucasin suunnitelmissa käsikirjoittaja Arndtin mukaan oli tarkoitus) ja pidetty sen jälkeen mukana loppuun (kuten Hamill nyt sanoo Lucasin suunnitelmissa olleen tarkoitus).

Erikoista on sekin, että aiemmin on annettu ymmärtää, että George Lucasin versiot joutuivat pataan suurelta osin siksi, että ne keskittyivät liian nuoriin (”teini-ikäisiin”) uusiin hahmoihin, ja toisaalta koska ne jättivät yleisön odottamat vanhat hahmot liian pieneen osaan. No, edelleenkin Lucas saattoi toki kaavailla omasta ”Reystään” nuorempaa kuin lopulta saimme, mutta Luken pitäminen mukana trilogian loppuun asti ei kuulosta siltä, että vanhat hahmot olisivat olleet sivuosassa.

On tosin (ainakin) vielä yksi palapelin pala, josta voi ammentaa selityksiä – tosin se se vasta huonosti kaikkien muiden palojen kanssa yhteen sopiikin. Lucasfilmin tarinaryhmän puhemies Pablo Hidalgo nimittäin totesi taannoin twiitissä, jonka poisti hieman myöhemmin, että Lucasin versio uudesta trilogiasta olisi alkanut ”The Last Jedin puolivälistä”. Olen yrittänyt pohtia ankarasti, mitä tämä voisi tarkoittaa, mutta suoraan sanoen en ole keksinyt kovin hyvää vastausta.

The Last Jedihän on yhtäältä yksi tiivis takaa-ajo First Orderin ja Vastarinnan välillä ja toisaalta Voima-henkinen kolmiodraama Reyn, Luken ja Kylon välillä. Edellinen osa on selvästi Rian Johnsonin keksintöä, jälkimmäinen taas perustuu Lucasin jälkeen tehtyihin päätöksiin trilogian pahiksen henkilöllisyydestä. Ainoa selitys, jonka Hidalgon tarinan puoliväli -viittaukselle keksin, onkin se, että Lucasin luonnoksissa Luke olisi ollut episodi VII:n alussa eristäytyneenä jeditemppeliin yhdessä yhden oppilaan kanssa, joka yrittäisi parhaillaan houkutella tätä palaamaan.

Rey erilaisessa jeditemppelissä, luonnoskuva.

Varhainen luonnosversio Luken piilopaikka-jeditemppelistä.

Kaiken tämän pohtiminen on minusta tavattoman kiinnostavaa, ja kuulen mielelläni kommenttejanne näistä(kin) ajatuksistani ja summauksistani. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikään Lucasin visioista tihkuva tiedonmuru ei liity mitenkään siihen, olisiko niihin perustuva elokuvatrilogia ollut parempi tai huonompi kuin tämä, jonka nyt saamme. Etukäteen kehitelty kokonaisjuoni ei ole mikään tae juonen onnistuneisuudesta – eikä viestikapulamainen kirjoittaminen ole este sille, etteikö tarina voi tuntua valmiina kokonaisuudelta.

Hyvä on muistaa myös, että alkuperäinen Star Wars -trilogia kirjoitettiin 1970-80-luvuilla nimenomaan viestikapulamaisesti, vaikka kapulaa jatkuvasti kuljettikin myös Lucas itse. Aivan keskeiset käänteet, kuten hahmojen väliset sukulaissuhteet, ratkaistiin vasta ensimmäisen elokuvan ensi-illan jälkeen. Imperiumin vastaiskua kirjoitettaessa ei ollut vielä tiedossa, että seuraava osa olisikin jo (siltä erää) viimeinen. Ja kun Lucas 1990-luvulla palasi sarjansa pariin, kirjoitti koko prequel-trilogian yksin ja olisi voinut kehitellä sen juonen 15 edellisen vuoden aikana aivan tarkkaan valmiiksi jo ennen The Phantom Menacen ensimmäisiä kuvauksia, ei hän silti tehnyt näin, vaan siirtyi episodista toiseen käytännössä vasta edellisen valmistuessa – jättäen palaamatta episodi III:ssa moniin juoniin, jotka oli jättänyt auki I:ssä ja II:ssa.

The Last Jedin jälkeen: Ennustukseni episodi IX:stä

The Last Jedin kompleksisuudesta kertoo hyvin, että vasta nyt, monta viikkoa elokuvan jälkeen, pääsen tässä blogissa ”mihin tämän jälkeen?” -kirjoitukseen. Vaikka saattaa se toki kertoa omista kiireistänikin. Joka tapauksessa pohdin seuraavassa episodia IX. Luonnollisesti spoilaa episodia VIII, varoitan nyt vielä kerran.

Niin kuin parissa aiemmassa kirjoituksessa olen kirjoittanut (ja kuten The Last Jedin erikoisessa jälkipuinnissa on selväksi tullut), episodi VIII pyyhkii pöydän hyvin puhtaaksi. Vaikka se ehkä oli tietyiltä rakenteiltaan lähempänä Imperiumin vastaiskua kuin vaikkapa minä olisin toivonut, ei trilogian päätösepisodi voi sen jälkeen enää mitenkään olla toisinto Jedin paluusta – ja sitä paitsi eräät senkin elementit kierrätettiin jo The Last Jediin. Asetelma on nyt aivan toisenlainen: urhean protagonistin reitti kukistettavan tai pelastettavan antagonistin luo on jo kertaalleen kuljettu, ja antagonisti onkin kukistumisen tai pelastumisen sijaan päättänyt pysyä pahana.

Itse asiassa The Last Jedi olisi nykyisellään voinut melkein olla saagan loppu. Kyllä, hyvikset jäivät lopussa ahtaalle, mutta toivonkipinä syttyi ja (uudenlaisten) jedien annettiin ymmärtää palaavan. Syklisten myyttien sääntöjen mukaan tarina jatkuu joka tapauksessa ikuisesti. Aivan kuin Maz Kanata sen edellisessä episodissa sanoi: aikojen halki taistellaan aina ”sitä ainoaa” taistelua, taistelua pimeyttä vastaan, jossa vain taistelijoiden kasvot vaihtuvat. Luke Skywalkerin liukuessa The Last Jedin lopussa Voimaan ja siirtäessä näin taistelun lopullisesti uudelle sukupolvelle, me katsojat olisimme melkein voineet feidata pois, ja franchise siirtyä jo tässä vaiheessa episodinumeroidusta sarjasta eteenpäin.

Mutta toki vain melkein, sillä liian keskeiset langat ovat vielä auki, että Skywalkerien sukusaaga voisi päättyä vielä numeroon VIII. The Last Jedin perusteella keskeisin noista langoista ei taidakaan olla uuden trilogian pääsankarin Reyn tarina, vaan sen pääpahiksen Kylo Renin eli Ben Solon tarina. Mihin episodi IX muuten johtaakin, sen on käytännössä johdettava joko Kylon kääntymiseen valoon, kuolemaan tai molempiin. Vasta sitten meillä on piste – vaikka ikuinen taistelu jatkuukin, ja vaikka galaksin tila jäisi kahden vuoden kuluttua mihin tahansa.

No mutta, nyt olemme siis tässä:

The Last Jedi päättyy ehkä vain vajaa viikko sen jälkeen, kun First Order on paljastanut tulivoimansa galaksille präjäyttämällä Tasavallan senhetkisen hallinto-aurinkokunnan ja suurimman osan sen laivastoa. Samalla tuo galaktinen terrorijärjestö on käytännössä julistanut koko galaksin kalifaatikseen. Leia Organan piskuisen vastarinnan selviytyjien pyytäessä apua Crait-planeetalle on koko galaksi yhä niin kauhusta kankea, ettei kukaan uskalla tulla. Vaikka First Order ei siis mitenkään vielä episodi VIII:n päättyessä hallitse koko galaksia Imperiumin tavoin, mikään ei näytä välittömästi sen tiellä seisovankaan.

Pahuuden puolella valta on kuitenkin jo vaihtunut. Yksinvaltias Snoke ei istu enää valtaistuimellaan, eikä siis odota pääpahiksena tämän trilogian lopussa. First Orderin yksinvaltiaaksi julistautunut Kylo Ren on siis saavuttanut aseman, jota hänen ihailemansa ”isoisä” Darth Vader ei koskaan aivan saavuttanut. Skywalkerien suvun nuorimmainen on The Last Jedin lopussa galaksia sortavan fasistisen armeijan ylimmäinen komentaja – vaikka me katsojina tiedämme, että Kylo on yhä inhimillisempi kuin Vader mustan puvun vuosinaan oli.

Kylohan ei nimittäin ole se armoton jeditappaja, jona hän The Force Awakensin alun perusteella mielellään alaisilleen näyttäytyy. Edes lopulliseksi uhraukseksi tarkoitettu isänmurha ei kääntänyt Kylon sydäntään täysin pimeyteen. Hän ei toki halunnut jäädä enää Snoken oppilaaksi, mutta kun olemme nyt The Last Jedissä nähneet tapahtumat, jotka lopullisesti hänet pimeyteen sysäsivät, voimme epäillä, ettei hän ehkä pohjimmiltaan haluaisi olla Snoken paikallakaan. Kylo ei esimerkiksi tunnu erityisen kiinnostuneelta johtamaan ihmisiä – Snokekaan ei toki ollut siinä lajissa mitenkään valistunut, mutta vaikutti sentään nauttivan vallastaan. Kylon opinkappaleita ovat ennen kaikkea vihan ja raivon hyväksyminen sekä vääränä pidetyn menneisyyden tappamisen omakätinen oikeutus: näillä filosofioilla voi ehkä synkistellä pahiksena, muttei hallita galaksia. Mutta niine aatteineen hän nyt istuu Snoken paikalla, emmekä ole nähneet hänen alaisistaan kuin aloitekyvyttömän kilpakumppanin kenraali Huxin. Kuinka vahva on nuoren yksinvaltias Kylon asema?

Vastarinnasta selviää Craitilta vain kourallinen, Millennium Falconiin mahtuva joukko, joka näyttää palaavan vanhaan nimeensä ”kapinalliset”. Elokuvien ulkopuolella on joulukuun aikana tosin ehtinyt jo selvitä, että osa The Force Awakensin piloteista ehti paeta ennen tuhoa Craitilta toisaalle – toisin sanoen esimerkiksi episodi IX:n ohjaajan JJ Abramsin lapsuudenkaverina tunnettu Greg Grunberg päässee vielä palaamaan Temmin ”Snap” Wexleyn rooliinsa. Joka tapauksessa: vaikka Luke Skywalker on viimeisellä teollaan sytyttänyt sen kipinän, josta uusi kapina vielä roihahtaa, sillä menee välittömästi juuri elokuvan päättyessä huonosti. Jopa amiraali Ackbar on kuollut (snif!). Elossa tosin ovat kenraali Leia Organa ja kaikki nuoret sankarimme: Rey, Finn, Poe Dameron ja Rose Tico.

Jos siis First Order on VIII:n lopussa mahtava, mutta vailla vahvaa johtajaa, on kapinallisilla kyllä vahva johtaja, muttei tarpeeksi kapinallisia. Mutta kuten hyvin tiedetään, kapinallisten vahvaan johtajaan liittyy tuskallinen ulkoelokuvallinen ongelma. Prinsessamme Carrie Fisher on poissa. Lucasfilmiltä on itse asiassa hämmästyttävän suoraan sanottukin, kuinka suuri ongelma tämä on. Toimitusjohtaja-tuottaja Kathleen Kennedy on yhtäältä kertonut, että Leian olisi pitänyt olla IX:ssä yhtä keskeisessä osassa kuin Han VII:ssa ja Luke VIII:ssa, ja toisaalta luvannut, että Leiaa ei tulla sen paremmin herättämään henkiin tietokoneella kuin valitsemaan rooliin uutta näyttelijääkään.

Tämä on jo yksinään sen luokan dilemma, että en ihmettele yhtään, että episodi IX:n ensimmäinen kirjoittaja-ohjaajavalinta Colin Trevorrow jäi käsiksen kanssa jumiin. Ajatelkaapa vaikka, jos oli suunnitelmissa – kuten jopa todennäköisesti oli! – että äiteliinillä olisi keskeinen rooli Kylon kohtalon ratkaisussa. No, eipä ole enää. Aiemmin olen juuri tämän vuoksi ollut Leia-ongelmasta sitä mieltä, että jos minulta kysyttäisiin, hahmolle itse asiassa pitäisi valita uusi näyttelijä, jos tarina sitä todella vaatii, mutta tiedän kyllä, että näin ei tehdä.

The Last Jedin ensi-illan jälkeen olen kuitenkin pitänyt Leia-ongelmaa pienempänä kuin ennen sitä. Episodi VIII nimittäin päättyy niin, että sen ja seuraavan episodin välissä täytyy joka tapauksessa vierähtää hyvä aika. Vähintään kuukausia, todennäköisemmin vuosia, kuten useimpien George Lucasin episodien välissä. Ja kun näin on, Leian kirjoittaminen ulos ei sinänsä ole vaikeaa. Se toki on, miten nuori polvi pärjää kuvassa yksin. Temaattisesti sekin tosin on sopivaa: olihan uudessa trilogiassa koko ajan kyse vanhan väistymisestä uuden tieltä.

Uskon muuten tällä hetkellä, että Leia nimenomaan kuolee ja nimenomaan elokuvien välissä. Hänelle olisi voitu rakentaa The Last Jediin parikin dramaattista kuoleman paikkaa, mutta niin ei tehty, ja Fisherin viimeinen roolityö sai pysyä sellaisena kuin se oli ennen näyttelijän poismenoa tarkoitettukin. En jaksa uskoa, että Leian kuolemaa enää näytettäisiin millään seuraavassa osassa, kolme vuotta näyttelijän kuoleman jälkeen, vaikka se toki parillakin teknisellä tempulla mahdollista olisi. Kuolema elokuvien välissä täsmää nimenomaan meidän maailmamme todellisuuteen, ja kunnioittaa siten Fisherin muistoa parhaiten. Kolmas vaihtoehto – että Leian annetaan elää, mutta hänet kirjoitetaan jotenkin kauas tarinasta – ei sovi lainkaan Leian hahmoon, sillä se tarkoittaisi, että Leia jättäisi kapinalliset sotimaan ilman häntä ja poikansa mellastamaan pahana Kylo Reninä ihan omassa rauhassaan.

Ajan kulumista episodien välissä tarvitaan joka tapauksessa muuhunkin kuin Leian ratkaisemiseen. Kapinallisten on nyt suorastaan kirjaimellisesti odotettava, että heidän kipinänsä syttyy. The Last Jedin lopussa First Order vaikuttaa ylivoimaiselta, mutta seuraavan episodin vain parin tunnin aikana se ei draaman lakien perusteella voi sitä enää olla. Eikä se jonkin ajan kuluttua varmasti olekaan. Leian avunpyyntö ja Luken esimerkki kuullaan nopeasti halki galaksin, kuten The Last Jedin epilogi Canto Bightin tallissa jo näytti. Epäilenpä, että First Order rakoilee pian sisältäkin päin: kuten edellä totesin, siltä puuttuu vahva johto, ja lisäksi sen riveissä on juuri todistettu myyttisen Luke Skywalkerin ja heidän tuoreen itsevaltiaansa kohtaamista Craitilla. First Orderin talsijasta(kin) katsottuna tuon kohtaamisen on täytynyt näyttää Kylon nöyryytykseltä.

Ajan kuluminen avaa myös mahdollisuuksia elokuvien ulkopuolella. Episodit VII ja VIII ovat nyt ainoat SW-elokuvat, joiden väliin ei mahdu uusia oheisseikkailuja. VIII:n ja IX:n väliin taas voi sovitella vaikka kokonaisia animoituja tai näyteltyjä sarjoja, jollaisia muuten Lucasfilmillä sattumoisin onkin kehitteillä.

Vaikka Leia olisi poissa, ei kaikki vanha toki ole poissa. Ensinnäkin lienee selvää, että Mark Hamill palaa vielä Episodi IX:ssä Luke Skywalkerin rooliin Voima-haamuna. Voi olla, että Luken ja Reyn annetaan ymmärtää pitäneen konferensseja elokuvien välissä (onhan Luken Yodan ohjeen mukaan vielä siirrettävä ne ”epäonnistumisensakin” Reylle), mutta varmasti hänet nähdään vielä myös valkokankaalla jonkin merkittävän hetken tai opetuksen verran. Suuren yleisön silmiinkin The Last Jedissä oikein korostettiin, kuinka Luke oli aikeissa antaa Reylle ”kolme oppituntia”, jotka perustelisivat, miksi jedien on aika loppua. No, Luke muutti mielensä, mutta kolmas oppituntikin jäi antamatta. Kuullaankohan se vielä?

En ihmettelisi sitäkään, jos jotain Leialle suunniteltua jouduttaisiin nyt siirtämään haamu-Lukelle. Mitä tulee uumoilemaani Leian tarkoitettuun rooliin Kylon kohtalossa, olisi joka tapauksessa myös tarinallisesti huikeaa, jos Luke-haamu palaisikin rajan takaa kiusaamaan Reyn sijaan tai lisäksi Kyloa!

Yodakin voidaan toki tarvittaessa vielä tuoda takaisin, mutta siihen en laittaisi rahojani. Eihän Yodalla ja Reyllä ole mitään suhdetta, ja IX:ssä Reyn täytyy olla pääosassa (oltuaan VIII:ssa väliaikaisesti jopa vähän sivummalla). Yodaa mielenkiintoisempaa olisi sitä paitsi nähdä jedihaamuista joko Obi-Wania (joka sentään puhutteli Reytä The Force Awakensissa) tai Anakinia (jolla olisi kaikki perusteet käydä sanomassa suorat sanat Kylolle). Kumpikaan näistä tapaamisista ei toteudu, ja syyt ovat jälleen ulkoelokuvalliset: käytettävissä oleva Obi-Wan (Ewan McGregor) on tavallaan väärä verrattuna vanhaan Ben Kenobiin ja käytettävissä oleva Anakin (Hayden Christensen) taas on liian suora viittaus prequeleihin, joiden olemassaolosta Lucasfilm ei tahdo liikaa muistuttaa.

Mitä tulee elokuvan konkreettisiin avoimiin kysymyksiin, The Last Jedi näytti ratkaisevan The Force Awakensin kaksi suurta. Ratkaisu oli tiivistetysti olla vastaamatta niihin, mikä sitten monia ärsyttikin. Episodi IX:ään mennessä fanit ovat toivottavasti hyväksyneet nämä vastaukset, ja päätösosa voi suhtautua niihin valitsemallaan tavalla. The Last Jedin jäljiltä se nimittäin todella on valittavissa.

Koska Snoke (Andy Serkis) on kuollut, häneen ei ole pakko palata päätösosassa millään tavalla. Suurelle yleisölle hänellä ei ole enää merkitystä, ja fanit saavat aikanaan First Orderin ja Snoken historiat oheiskirjallisuuden puolella. Jos elokuvantekijät kuitenkin niin haluavat, he voivat kaikin mokomin vielä palata Kylo Renin kääntymiseen pimeälle puolelle: ovathan jopa flashbackit nyt esitellyt Star Wars -saagassa. Näin Snoke saatetaan vielä jopa nähdä, tai ainakin hänestä kuulla hieman lisää. Todennäköisesti kuitenkin korkeintaankin vähän.

Toinen arvoitus, Reyn vanhemmat, voi niin ikään joko olla nyt ratkaistu tai sitten ei. The Last Jedin selitys, jonka mukaan Reyn vanhemmat eivät olleet ”ketään” ja saattavat ihan hyvin levätä vaikka kerjäläishaudassa Jakkulla, voi pitää paikkansa, ja Rey saa löytää itsensä aivan ilman synnyinperheensä löytymistä.

Toisaalta voi myös olla, että Reyn ja Kylon tulkinta Reyn muistoista ja peililuolan Voima-näystä (jonka mukaan Reyn identiteetin etsinnän ainoa vastaus on hän itse) osoittautuu vielä vääräksi. Näyttihän itse Voima Reylle The Force Awakensissa tilanteen, jonka sekä hahmo että katsoja tulkitsivat hylkäämisen hetkeksi, ja siinä joku tai jotkut lähtivät Jakkulta avaruusaluksella. Olen varma, että Rey ei varmasti paljastu enää IX:ssä Skywalkeriksi tai Anakinin reinkarnaatioksi, mutta kyllä hänelle vielä oikea suku voi löytyä. Oikein hyvin voi silti olla löytymättäkin, eikä tarina enää sitä vaadi.

Kaikki riippuu siitä, ovatko nämä arvoitukset vielä kiinnostavia itse mysteerimiehen, episodi IX:n kirjoittaja-ohjaajaksi palaavan JJ Abramsin mielestä. Abramsilla on urallaan, aivan erityisesti telkkarin puolella sarjoissaan Alias ja Lost, ollut taipumus kehitellä kutkuttavia mysteerejä, joiden ratkaisemisen hän on sitten jättänyt alaistensa huoleksi. Nyt Abrams on urallaan ensimmäistä kertaa tarinan lopettajan tehtävässä.

Yksi juonikuvio, johon episodi IX todennäköisesti The Force Awakensista palaa, on Renin ritarit. Näin uskon, koska ohjaaja Abrams sanoi jo edellisen Star Warsinsa aikaan kehitelleensä ritareille kokonaisen taustatarinan. Luulen, että Renin ritarit löytyvät jostain episodiin IX mennessä ja tuovat läsnäolollaan Kylolle myös lisää kaivattua arvovaltaa First Orderin johdossa.

The Force Awakensissa Snoke kutsui Kyloa Renin ritarien mestariksi, ja katsoja ainakin oletti näkevänsä juuri nuo ritarit Renin rinnalla sateisia veritekoja tekemässä Reyn Voima-näyssä. The Last Jedi ei koskenut Renin ritareihin, mutta sanoi Kylon lähteneen Luken jeditemppelistä joidenkin muiden Luken oppilaiden kanssa. Jos he olivat noita Renin ritareita, ja jos tuo The Force Awakensin sateinen näky kytkeytyi Luken jeditemppelin tuhoon, olivat ritarit järjestäytyneet kypäräpäiseksi salaseuraksi jo ennen hetkeä, jolloin Luke hetken kohtalokkaasti harkitsi Benin tappamista. Tämän toteaminen elokuvassakin olisi muuten vähän perustellut tuota The Last Jedin monille niin vaikeaa hetkeä, jos näin todella oli.

Viimeisellä episodilla on kuitenkin suoraan kesken jätettyjen arvoitusten lisäksi solmittavanaan jokaisen hahmon tarinat ja koko episodinumeroitu saaga temaattisesti siinä sivussa. Yhteen elokuvaan on mahduttava paljon, ja hyvät loput ovat aina vaikeita.

Reyn (Daisy Ridley) tarinan täytyy johtaa jedien paluuseen, vaikkakin sitten ”uudenlaisten jedien”. Henkilökohtaisella tasolla Reyn on tultava sinuiksi perheettömyytensä kanssa ja löydettävä paikkansa maailmassa. Ehkä hän voi löytää itsensä eräänlaisena Skywalkerien henkisenä perillisenä, tai kenties hänen on kasvettava omilleen heistäkin. Soisin kyllä, että Reyllä olisi sukunimi kolmannen elokuvansa lopussa. Mielenkiintoista on nähdä, kirjoitetaanko Reylle kolmannessa osassakaan perinteistä, ”oikeaa” romanssia – tarjokkaista sekä Finnillä että etenkin Kylolla oli näissä kahdessa elokuvassa pyrkyä, mutta Rey tuntui pysyttelevän omalta puoleltaan molempien kanssa ystävyyden alueella. (Tässä muuten erinomainen kirjoitus episodi VIII:n tukahdutetusta romanssista.)

Finn (John Boyega) eli entinen FN-2187 on nyt kahden elokuvan aikana valinnut lopullisesti puolensa ja ilmoittanut ylpeänä olevansa rebel scum. Hänen tarinansa looginen kaari johtaa siihen, että juuri Finnin on oltava keskeisessä roolissa First Orderin voittamisessa. Se onkin loogista, sillä toisen sankarin Reyn tehtävä liittyy enemmän Kylo Renin henkilöön kuin First Orderiin pahana organisaationa. Tästä seuraakin tarinallinen kysymys: onnistuuko Abrams silti palauttamaan episodi IX:ään Reyn ja Finnin parivaljakoksi, vai onko kaksikko liukunut toisistaan lopullisesti erilleen? Niin, ja mitenkäs se Rosen pusu?

Poe Dameronin (Oscar Isaac) piti alunperin kuolla The Force Awakensin alussa, mutta hänestä tuli puolivahingossa uuden trilogian kolmas uusi päähenkilö. Sattuvaa on, että Leia kouli häntä johtajaksi The Last Jedissä, koska Fisherin kuoleman seurauksena hänelle todennäköisesti siirtyy nyt elementtejä Leialle tarkoitetusta roolista episodi IX:ssä. Poen kaareen kuuluu, että hänen täytyisi näyttäytyä trilogian lopussa aikuistuneena, vastuullisena johtajana – joka kuitenkin todennäköisesti edelleen jossain vaiheessa lentää helevetinmoisesti. Ja mitä tulee näihin ihmissuhdekysymyksiin: tässä vaiheessa alan olla melko varma siitä, että Poen homoseksuaalisuus ei ole enää vain katsojien silmässä, mutta en silti ole kovin vahva uskossani, että sitä kahden vuoden päästäkään näytettäisiin tätä avoimemmin valkokankaalla.

Kylo Ren (Adam Driver), joka saattaa tosiaan lopulta näyttäytyä tämän trilogian keskeisimpänä hahmona, on kohtaloltaan huomattavasti hyviksiä vaikeammin ennustettava. Jos pyydätte minua sanomaan, kääntyykö Kylo takaisin valoon, joudun ehkä heittämään kolikkoa.

Yhtäältä haluaisin ajatella, että Kylossa nimenomaan on yhä enemmän Beniä kuin vaikkapa Darth Vaderissa oli Anakinia, ja että paluu valoon – tai ainakin ”uuteen, harmaampaan” jediyteen – on siksi ehdottomasti mahdollinen. Toisaalta olisi aivan oikein niinkin, että Kylon mahdollisuus parannukseen oli ja meni jo The Last Jedissä, ja IX:n väistämätön yhteenotto on sitä katkerampi, koska molemmat osapuolet tämän tietävät. Ainakin siltä tuntuu, että minunkin taannoin spekuloimani mahdollisuus siitä, että Kylo ja Rey tavallaan vaihtaisivat osia tämän trilogian aikana ja valoon palaava Kylo pelastaisi lopulta Reyn kääntymästä pimeälle puolelle, meni nyt ohi tuossa The Last Jedin hetkessä, jossa kaksikko taisteli hetken yhdessä. Tyylikkäästi kyllä menikin, toisaalta.

Se on selvää, että Kylon on kohdattava päätöselokuvassa sekä Rey valomiekoin että henkisesti menneisyytensä, jonka hän niin tehokkaasti on kahden elokuvan ajan yrittänyt tappaa. Kannattaa myös muistaa, että Kylon ja Reyn välinen Voima-yhteys jäi auki elokuvan lopussa.

Ah niin, mitä tulee tappamiseen ja kuolemiseen. Leia siis tosiaan uskoakseni kuolee elokuvien välissä, mutta valkokankaallakin nähdään episodi IX:ssä varmasti ainakin yksi päähenkilön jalo loppu.

Finn on ehkä draaman kaarten mukaan loogisin tarjokas, mutta toisaalta häneltä juuri tällainen uhrautumiskuolema The Last Jedissä kerran jo riistettiin. Kyynisestä ”kuinka myydään oheistuotteita ja kirjoitetaan jatko-osatarinoita” -näkökulmasta on sitä paitsi helpompaa tappaa päähenkilöitä kakkos- kuin ykkösrivistä: siis helpommin Rose tai jopa Poe kuin Rey tai Finn. Periaatteessa jalosti kuolevaksi sankariksi sopisi tässä vaiheessa ehkä jopa parhaiten Chewbacca (joka sitä paitsi kuoli jo aikanaan Legends-universumissakin), mutta silloin kaikki originaalitrilogian hahmot droideja lukuunottamatta päättäisivät uudessa trilogiassa päivänsä, ja se olisi ehkä jo liikaa.

Kylo on tietysti episodi IX:n kaikkein todennäköisin ruumis. Jollain tasolla minua tosin houkuttaa kovasti se rohkea ajatus, että Ben Solo jäisikin eloon trilogian lopussa, koska kuolema (valoon kääntyneenä, pimeään jääneenä tai viime hetkellä jonkin hyvän teon tehneenä) on dramaattisesti niin paljon helpompi ratkaisu.

Joka tapauksessa: tällä hetkellä jotkut sen jo tietävät. Episodi IX:n ensimmäinen Abramsin aikainen tarinaluonnos on valmis, ja vaikka se siitä muuttuu vielä paljonkin, on varmasti esimerkiksi jo ratkaistu, kuinka Kylo Renin loppujen lopuksi käy. Huh huh!

Tässä vaiheessa kaksi vuotta sitten episodi VIII:lla oli muuten jo nimi, joka pysyi loppuun asti: The Last Jedi. Episodi VII nimettiin aikanaan paljon myöhemmin, mutta on aivan erikseen ja erityisen jännittävää nähdä, mikä aikanaan valitaan koko sarjan lopetuksen otsikoksi. Onko se kaikkein ilmeisin liian ilmeinen? Takarivissä jo viitataankin, ja minäkin mutisin tästä jo VIII:n otsikon julkistuksen hetkellä. Tuo koko sarjan ajan jatkuvasti viittailtu ennustuksen salaperäinen ilmaus, Voiman tasapaino, Balance of the Force.

The Last Jedi on elokuva välinpitämättömyyttä vastaan (ja siksi on sopivaa, että se ei ole kaikkien mieleen)

Kun torstaiyön kirjoitukseni oli yritykseni kirjoittaa spoilaamattomat ensireaktiot, on tämä kirjoitus puolestaan viiden päivän ja kolmen katsomiskerran voimin kypsytelty spoilaava blogimerkintäni The Last Jedistä. Nyt siis suuri spoilerivaroitus: tämä teksti olettaa, että lukija tuntee jo elokuvan yllätykset.

Todettakoon heti alkuun, että elokuvassa on todella paljon sellaista, jota haluan pohtia vielä aivan erikseen, enkä edes yritä tunkea tähän kaikkea, vaikkei teksti lyhyt olekaan. Itse asiassa tämän tekstin ensimmäinen versio oli pakko siirtää melkein kokonaan toiseksi kirjoitukseksi, koska ehdin kirjoittaa pelkästä Lukesta kai noin 6000 merkkiä. Tlk.io-keskusteluhuoneessa on parin päivän purettu jo vaikka mitä juonen yksityiskohtiakin, mutta nyt yritän siis viimein vastata omalta osaltani siihen kysymykseen, jota minulta ovat kysyneet esimerkiksi työkaverit ja äiti: Onko se hyvä? Tai siis – olen kyllä tiennyt sydämellä vastata myöntävästi, mutta perustelujen muotoileminen on ollut tällä kertaa tavallista vaikeampaa.

tlj-cliff-silhuette

Lyhyt vastaus: On se hyvä – minusta. Ymmärrän hyvin, miksi kaikkien mielestä ei ole.

Osaltaan mielipiteiden jakautuminen peräti todistaa, että The Last Jediä ei rakennettu laskelmoiden. Siinä missä The Force Awakens oli elokuva, josta me kaikki (no, eivät kaikki, mutta useimmat) saatoimme olla kutakuinkin samaa mieltä, The Last Jedi on elokuva, jota voi rakastaa tai vihata, ja molemmille näkökannoille on olemassa järkeviä perusteluja. The Last Jedi on sen verran rohkea elokuva, että siitä on ensihämmennyksen haihduttua luultavasti aika helppo sanoa, onko sen puolella vai sitä vastaan. Mutta koska perusteluja tosiaan on molempiin suuntiin, on elokuvan ”hyvyys” siis mielipidekysymys. On kuvaavaa, että The Last Jedi tuntuu jakavan myös ammattikriitikkojen mielipiteet aina epäonnistumisesta viiteen tähteen. Minusta se on valtavan hienoa. There are heroes on both sides!

Ei The Last Jedi minustakaan ongelmaton ole, eikä se todellakaan vastannut kaikkia minunkaan odotuksiani. Olisin esimerkiksi toivonut enemmän vastauksia: hyväksyn kyllä, että Rey ja Snoke eivät paljastuneet erityisesti ”keneksikään”, mutta olisin halunnut, että Reyn vahvuuden alkuperää ja/tai edellisen osan aikana tapahtunutta selittämätöntä Voiman ”heräämistä” sekä Snoken taustaa olisi edes käsitelty jollain tapaa. Pidin kasino-jaksoa tarpeettomana sivupolkuna, ja siinä nähdyt tapahtumat eläinten vapauttamista myöten tuntuivat liian usein muualla nähdyiltä. Noiden kohtausten vaisuuteen liittyen petyin tässä episodissa hahmoista Finnin osaan. Uskottavuuspuolella koetuksella kävi avaruuden armadojen takaa-ajo, johon juonen jännite ja aikaraja niin nojasivat, kun on kuitenkin kiistatonta, että First Orderin risteilijöissä olisi valtavasti hävittäjiä ja muita pienempiä ja risteilijöitä nopeampia aluksia, joilla pudottaa hyvikset alas. Eikä valonnopeushypyn estävää ennennäkemätöntä jäljitystekniikkaa perustella mitenkään, se vain todetaan yhtäkkiä olemassaolevaksi.

Yleiskuva Canto Bightin kasinolta

Ilman Canto Bightia tästä trilogiasta puuttuisi yhä niin sanottu sivistynyt osa galaksia, mutta olikohan tämä kuitenkaan kiinnostavin mahdollinen sivujuonen matkakohde?

Elokuvan kolme kertaa katsottuani olen kuitenkin aivan varma, että seison tykkääjien leirissä. Se, mistä en elokuvassa välittänyt, tuntui suurimmaksi osaksi kolmannella kerralla jo aivan hyväksyttävältä osalta kokonaisuutta. Esimerkiksi juuri The Force Awakensissa on paljon enemmän asioita, jotka ärsyttivät jo parin katsomiskerran jälkeen – enkä silti lakannut tykkäämästä siitäkään. Monet The Last Jedissä kritisoidut puolet – vaikkapa huumorin ”nykyaikainen” tyylilaji, Luken originaaleista muuttunut hahmo ja lopputaistelu – sitä paitsi kelpasivat minulle koko ajan. Ymmärrän kyllä, miksi nekään eivät ole kaikkien mieleen, mutta kyse on jälleen makuasioista. En esimerkiksi ole huomannut kenenkään haukkuneen lopputaistelua emotionaalisesti tai visuaalisesti epäonnistuneeksi – osa katsojista ei vain pidä uudesta Voima-tempusta, jonka kohtaus vaatii hyväksymään. Dissaajat eivät sitä paitsi ole huonossa seurassa: eihän itse Mark Hamillkaan pitänyt vanhasta Lukesta, ja hän sentään tietää Lukesta yhtä sun toista. Mutta en nyt mene yksityiskohtaisesti juuri jedimestarimme Lukeen, sillä tästä leikkasin jemmaan sen, mihin tämä kirjoitus meinasi rönsyillä.

Mainituista tähän mennessä mainitsemistanikin moitteista huolimatta The Last Jedi on nimittäin minusta onnistunut, jopa erinomainen Star Wars -episodi. Se ottaa Imperiumin vastaiskun paikan tässä trilogiassa tyylikkäästi olemalla sekä ajatuksia herättävämpi että jännittävämpi kuin edeltäjänsä. Ihan erikseenkin voisi mainita, että The Last Jedi on oikeasti jännittävä – sitä katsoessa päähenkilöiden puolesta pelkää (syystäkin) enemmän kuin ehkä minkään aiemman Star Wars -episodin kohdalla. Tämä johtuu elokuvan arvaamattomuudesta, ja palaan siihen kohta, mutta ensin eräs keskeinen seikka elokuvan luonteen ymmärtämiseksi, vaikka se saattaa tuntua puolustukselta: The Last Jedi on ensisijaisesti jatko-osa The Force Awakensille – ja se sen pitikin olla.

The Force Awakensin loppukohtaus, jossa Rey löytää Luken.

Tähän me viimeksi jäimme, ja nimenomaan tästä me jatkamme – emme Jedin paluusta, missä näimme Luken viimeksi.

Ajatelkaapa: niin Skywalkerin sukusaagan 8. episodista kyse onkin, ja niin paljon kuin me Luken jälleennäkemistä odotimme, ei Luke Skywalker ole tämän trilogian päähenkilö. Tämän elokuvan täytyikin olla Reyn, Finnin, Poen ja Kylon tarinoiden seuraava vaihe. Eikä pehmeä reboot nimeltä The Force Awakens, tuttuja asetelmia ja tilanteita nautittavasti kierrättänyt avausosa, ollut pelkkä hahmojen esittelykään. Edellinen episodi asetti uudelle trilogialle tietynlaisen luonteen: George Lucasin Star Warseja modernimman ja vauhdikkaamman. Valittuun tyyliin liittyvät esimerkiksi huumori ja tapahtumien etenemisen nopeus, mukaan lukien siis se, että tämä tapahtuu niin nopeasti The Force Awakensin perään, että siitä hetkestä, jona Poe saa kartan Jakkulla, ei kulu viikkoakaan siihen, kun Millennium Falcon pakenee Craitilta. Jatkaakseen tätä trilogiaa luontevasti Rian Johnson ei olisi voinut kertoa tarinaa aivan toisenlaisella tyylillä. Poe Dameronin pilasoitto Huxille (”Okay, I’ll hold.”) leffan alussa ärsyttää osaa katsojista, mutta kohtaus on täysin linjassa Poen hahmon ja edellisosan tekemisten ja sanomisten (”You talk first? I talk first?”) kanssa.

Tuo kohtaus ei ole siitä paras esimerkki, mutta minusta Rian Johnson on hionut JJ Abramsin kerrontaa suorastaan mestarillisesti eteenpäin. The Last Jedissä on tosiaan vauhtia ja terävää huumoria, mutta se on rytmiltään hyvin toisenlainen elokuva kuin edeltäjänsä. Episodi VIII malttaa pysyä paikallaan niin avaruustaisteluissa kuin keskusteluissakin, näyttäen molempien todella tapahtuvan. Abramsin ja toisen käsikirjoittajan Lawrence Kasdanin jäljiltä hahmokaartin välinen kemia oli jo kunnossa, mutta tässä episodissa tuntuu vielä paremmin, että nämä henkilöt elävät kohtaustensa ulkopuolellakin – sikäli siis jos ehtivät, muistaessamme edelleen tapahtumien vauhdin (Poe esittäytyy vasta tämän lopussa Reylle, mikä tosin on tarpeeton ja jopa kumma kohtaus myös siksi, että aivan samanlainen kohtaaminen hahmojen välillä oli jo The Force Awakensin romanisaation lopussa).

Omat kehunsa ansaitsee, että elokuva pysyy kasassa myös silloin, kun siinä tapahtuu. Esimerkiksi alun pommittajataistelu tai valtaistuinsalin kahakka ovat esimerkillisen ymmärrettävästi koreografioituja, kuvattuja ja leikattuja toimintakohtauksia, joista moni tehosteleffa saisi ottaa oppia, vaikka (vai juuri siksi että?) elokuvan ohjaaja ja kuvaaja työskentelevät isommilla työkaluilla kuin koskaan aiemmin urallaan. Ja mitä sitten tulee juuri tehosteisiin ja visuaalisuuteen, niin The Last Jedi ei kai varsinaisesti keksi missään kohdassa aivan uudenlaista avaruuspyörää eikä muutenkaan enää yllätä ketään näyttävyydellään, mutta leikkauksen rauhallisuus onnistuu myös tällä saralla antamaan kuville ja äänille lisää arvokkuutta.

Vastarinnan pommittajien epätoivoinen hyökkäys elokuvan alussa.

Sarjan nimestä huolimatta The Last Jedissä on enemmän sotaa avaruudessa kuin kai missään episodeista sitten aivan ensimmäisen. Sekin on tervetullutta.

Teemojen tasolla Johnsonin episodi käsittelee ensinnäkin toivoa, joka onkin hyvin tuttu Star Wars -teema, mutta tällä kertaa vahva viesti on, että toivo ei lepää vain elokuvan sankareiden harteilla. Elokuvan alussa Rey saapuu Luken luo toiveikkaana, Leia toivoo veljensä palaavan, vastarintaa ja/eli kapinallisia verrataan useissa repliikeissä toivoon. Mitä epätoivoisemmaksi vastarinnan pakomatka käy, sitä enemmän toivolla tunnutaan lopulta viittaavan vain voiton etäiseen mahdollisuuteenkin: ei siis siihen, että Leian johtamat selviytyjät voisivat enää kääntää pakonsa voitoksi, vaan siihen, että heidän pakonsa voisi onnistuessaan ainakin antaa toivoa galaksille. Tämä sanoma huipentuu loppukohtauksessa, joka poikkeaa kaikista episodielokuvista näyttämällä meille sankariemme sijaan kaltoin kohdeltuja orpoja kertaamassa juuri näkemäämme lopputaistelua. Vaikka sitä seuraaviin kuviin on vielä hienovaraisesti piilotettu myös konkreettinen vahvistus jedien jatkuvuudesta (sorrettu poikarukka poimii luudan käteensä Voiman avulla), ennen kaikkea lopussa on kyse Luken uhrauksen onnistumisesta. Poika, jota Obi-Wan Kenobi ja tämä elokuvasarja ovat aina kutsuneet uudeksi toivoksi, on viimeistään nyt muuttunut koko galaksille toivon symboliksi.

Loppukuvan lasten viesti, ja elokuvan sanoman pohjimmainen toivo, on se, että meissä kaikissa, siis ”meissä tavallisissakin”, on se tarvittava kipinä vastustaa pahuutta. Elokuva kannustaa valitsemaan puolensa ja hylkäämään välinpitämättömyyden, ja ainakin minuun se viesti kolahtaa. The Last Jedin johdantolauseena voisi hyvin käyttää edellisen episodin Maz Kanatan ”The only fight. Against the dark side.” -puhetta, jossa Maz nimenomaan viittaa vääryyden moniin muotoihin, eikä vain punaisia valosapeleita käyttäviin Voiman pimeän puolen harjoittajiiin. Vaikka näissä elokuvissa ei periaatteessa tehdä päivänpolitiikkaa (ja hah hah, sanovat kaikki, jotka tunnistivat Lucasinkin Star Warseista viittauksia Vietnamin sotaan tai terrorismin vastaiseen taisteluun), tässä on voimakas viesti myös meidän ajallemme, jossa välinpitämättömyys on vaihtoehtoisia totuuksia lausuvien presidenttien paras ystävä ja ilmaston lämpenemisen uhan torjujien pahin vihollinen. Tämä elokuvan läpäisevä teema ei heikkene edes kasino-osan alleviivaavuudesta: myös rikkaiden rikastuminen heikkojen kustannuksella on osa Mazin tarkoittamaa pimeää puolta.

Rey kalliolla

Hän on tietenkin sankari, mutta hän ei olekaan katsojan tapaan kuka tahansa. Vai onko?

Sankareistamme Rey (Daisy Ridley) aloittaa elokuvan uskoen Lukeen ja vihaten Kylo Reniä (Adam Driver), mutta pian hän ymmärtää, että aivan kuin Luke ei täysin vastaa hänen kuvitelmiaan, ei niitä vastaa Kylokaan. Ben Solo on kyllä murhaaja ja omasta mielestäänkin hirviö, mutta The Last Jedi antaa ymmärtää Benin muuttuneen Kyloksi ikään kuin ajautumalla: Snoken houkuttelemana, Luken väärin tulkitun teon eteenpäin sysäämänä, liian monta vähittäistä askelta pimeyteen ottaneena. Rey, joka on itsekin tavallaan ajautunut Luken luo ja joka Kylon tavoin etsii tarkoitustaan, tunnistaa Kylossa tietynlaisen toveruuden. Kyloa päättäväisempänä ihmisenä Rey uskoo, että Ben Solo voisi hirveistä teoistaan huolimatta vielä valita myös toisin – ja tämä usko melkein saa sen muutoksen jopa aikaan. Tulos on joka tapauksessa enemmän kuin ”hyvä yritys”: nähdäkseni elokuva päättyy tilanteessa, jossa pahan ylivoimaista armeijaa komentaa henkilö, joka ei oikeastaan välttämättä olisi halunnut komentaa pahan armeijaa.

Välinpitämättömyyttä ja välittämistä käsitellään itse asiassa melkein kaikkien hahmojen kautta. Finn (John Boyega) valitsee vasta tämän episodin aikana todella puolensa taistelussa, ja hän tekee sen vastoin petollisen koodinpurkajan hänelle tarjoamaa mottoa ”don’t join”. Poe (Oscar Isaac) ymmärtää, että sankaritekojen tavoittelemisen ohessa hyvän johtajan tulee huolehtia, että mahdollisimman moni myös elää näkemään huomisen. Alleviivaavin osa kudosta on uusi hahmo Rose (Kelly Marie Tran), joka muistuttaa meitä tällaisissa elokuvissa usein toisteltavasta rakkauden voimasta: Finnin tavatessaan hän haluaisi tämän olevan valmis vaikka uhraamaan itsensä kuten hänen siskonsa teki, mutta lopussa hän itse estää Finniä tekemästä niin, koska on tykästynyt tähän. Tässä luennassa Snoke muuten saa ansionsa mukaan juuri siksi, että ei oikeasti välitä kummastakaan läheisestä alaisestaan.

DJ, Finn ja Rose naamioituneena First Orderin asuissa.

Vaikka Finnin ja Rosen sivujuonesta puuttuisi ytyä, ei hahmojen väliltä onneksi puutu kemiaa.

Jälleen joudun palaamaan myös edelliseen episodiin. Rian Johnsonilla oli alusta alkaen epäkiitollinen tehtävä jatkaa siitä, mihin lukuisia kysymyksiä herättänyt The Force Awakens jäi. Johnsonin ratkaisuissa on nähtävissä sekä alistumista että uhmaa edeltäjää kohtaan. On esimerkiksi suurimmaksi osaksi sen kirjoittaneiden Abramsin ja Kasdanin eikä Johnsonin syytä, että tässä episodissa on niin paljon samaa Imperiumin vastaiskun kanssa, vaikka siltä odotettiin edeltäjäänsä suurempaa irtiottoa originaalitrilogiasta. Ei VIII:n kirjoittaja-ohjaaja voinut mitään sille, että VII:n kirjoittajat olivat jättäneet nuoren jedin tapaamaan vanhaa, erakoitunutta mestaria samaan aikaan, kun muut sankarit olivat ahtaalla vihollisen sotilasjoukkojen hyökätessä. Sekin oli jo edellisessä osassa tosiasiana saneltu, että tässäkin trilogiassa pahaa armeijaa johtava, Voimaa käyttävä pahis havittelisi nuorta jediä polvistumaan tai kuolemaan eteensä.

Näistä lähtökohdista Johnson ottaa taitavasti Star Wars -langat haltuunsa, pitäen hyvänä saagan perinteitä rimmaavista juonenkäänteistä, mutta sepittäen runonsa omalla tavallaan. Rey ei haluaisi kuulla sitä tosiasiaa (jota emme tosin vieläkään välttämättä tiedä tosiasiaksi), että hänen vanhempansa eivät olleet mitenkään erityisiä, mutta ei sitä haluaisi kuulla katsojakaan. Me emme oikeastaan haluaisi nähdä pahan Snoken kuolevan, koska se riistää meiltä Snoken arvoitusten ratkaisemisen elokuvissa ja koska olemme odottaneet sankariemme kukistavan hänet vasta trilogian lopussa. Sen sijaan haluaisimme nähdä Luke Skywalkerin palaavan kohtaamaan entisen oppilaansa ja tapaamaan viimeisen kerran valkokankaalla siskonsa, ja vaikka elokuva lopulta – omalla tavallaan – tämän meille antaakin, se myös ei anna sitä. Rey ei onnistu suostuttelemaan Lukea opettajakseen, eikä houkuttelemaan tätä palaamaan. (Meinasin kirjoittaa tähän, että vastoin odotuksiamme kukaan ei myöskään sano ”I have a bad feeling about this” eikä keneltäkään katkaista kättä, mutta BB-8 taitaa sanoa tuon perinnerepliikin aivan elokuvan alussa iloisten piippausten sijaan, ja kädetkin kyllä katkeavat Snokelta muun muassa…)

Aivan erityisen vaikea meidän on kuulla, että sankarimme Luke Skywalker, joka uskoi sysimustassa Darth Vaderissakin voivan piillä hyvää vain siksi että sai kuulla tämän olevan isänsä, olisi saattanut edes ajatella nuoren siskonpoikansa Benin tappamista tämän nukkuessa. Ymmärrän hyvin, että tämä nimenomainen juonenkäänne ei kaikille sula ehkä koskaan. Behind the scenes -mielessä sekin on kuitenkin ongelma, joka putosi Rian Johnsonin käsiin Abramsilta ja Kasdanilta, jotka olivat jo kirjoittaneet sankarimme Luke Skywalkerin kääntäneeksi selkänsä ystäviltään ja galaksin hädältä. Tarinan sisällä ohikiitävä murhanhimoisuus potentiaalisen uuden Vaderin edessä on inhimillinen tunne, ja se on häpeän ja epäonnistumisen seurauksineen uskottava selitys Luken halulle panna pillit ja valomiekat pussiin. Elokuvien sisäistä aikaa katsoen me katsojat emme ole nähneet Luke Skywalkeria 30 vuoteen, ja aivan kuin Reyn, meidän kuvitelmamme ja toiveemme hänestä vanhentuneena ja absoluuttisen viisaana mestarina eivät vain vastaa todellisuutta. En muuten ihmettelisi, vaikka tämä vuorostaan olisi voimauttava viesti vaikkapa ikäkriisin oireet itsessään tunnistavalle fanille.

Luke Skywalker Ahch-Ton kallioluolassa.

Jos emme usko Luke Skywalkerin voineen vanhentua tällaiseksi, meidän pitäisi kysyä itseltämme: pysyvätkö tuntemamme ihmiset samanlaisina, jos emme näe heitä 25-30 vuoteen?

Nämä ovat kaikki sellaisia käänteitä, joihin Johnson olisi valinnut helpomminkin sulavan ratkaisun. Voi myös tulkita Johnsonin liki julkeasti ikään kuin heittävän pois ne osat The Force Awakensista, joista ei löytänyt kipinää. Reyn alkuperän arvoitus? Vastaus on, että arvoitusta ei ole. Kuka on Snoke? En tiedä, mutta koska uusinnettu paha keisari oli tylsä pääpahis, niin eipä ole enää kukaan. Niin, ja vai on Phasma fanisuosikki? Olkoon, mutta nyt räjähtää. Yhtä kaikki nämä ovat kaikki rohkeita valintoja, ja näin Johnson vähintään pyyhkii pöydän sellaiseksi, että episodi IX ei tästä kovin helposti enää Jedin paluun versioinniksi käänny. (Johnsonin oman SW-trilogian, joka aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, osalta The Last Jedin kunnianhimoisuuden pitäisi luvata suuria, vaikkei katsoja tästä episodista pitäisikään.)

Minulle The Last Jedi on antanut enemmän ajateltavaa kuin osasin ehkä toivoakaan, ja minusta se on siis vikoineenkin erinomainen Star Wars -episodi. Koska se yllättää olemalla toisenlainen kuin odotimme, se haastaa katsojaa hyväksymään erilaisuutensa. Kannattaa muistaa, että Imperiumin vastaiskua ei siivittänyt kaikkien aikojen jatko-osan asemaansa synkkyys tai yllätyskäänne, vaan se, että se oli aivan toisenlainen elokuva kuin menestynyt edeltäjänsä. En mitenkään väitä, että The Last Jedin asema voisi edes ajan saatossa kohota sentään Imperiumin vastaiskun tasolle, mutta netissä onkin jo ehditty muistuttaa, että osa katsojista ja kriitikoista haukkui myös Imperiumin vastaiskua 37 vuotta sitten.

Vielä kerran toistan ymmärtäväni hyvin, että kaikki katsojat eivät varmasti pidä yllätysten luonteesta tai Johnsonin valinnoista. Ei tarvitsekaan – prequel-aikoja muistaen minulle sopii aivan hyvin, että tämä sarja jakaa mielipiteitä, jos kyse nimenomaan on mielipiteistä, eikä siitä, että elokuva olisi elokuvana huono.

First Orderin armeija koolla.

Rivit suoraksi, kamera tulee!

Tätä kirjoittaessani tajusin, että elokuva sisältää oivan vertauksen itsestään. Viittaan alkupuolen jo lähtökohtaisesti metatasoja sisältävään kohtaukseen, jossa Rose kohtaa ensimmäisen kerran Finnin ja katsoo tätä silmät tuikkien kuin ihailija kohdettaan. Kohtaaminenhan tapahtuu pakokapselin edustalla. Tarkemmin katsoen fani siis kohtaa siinä fanituksensa kohteen karkaamassa omille teilleen.

Pitääkö silloin laukaista tainnutusase? Vai sittenkin kysyä lisää kysymyksiä?

Mitä odottaa kun odotat The Last Jediä, osa 3: Ketkä sen meille tekivät

Tässä kolmas viime hetken The Last Jedi -elokuvajohdanto, ja viimeinen, joka enää kannattaa kirjoittaa ennen keskiviikon ensi-iltaa. Edellisissä osissa käsittelin galaksin tilaa uuden episodin alussa ja mennyttä & tulevaa hahmojen kannalta.

Edellisetkään kirjoitukset eivät spoilanneet, ja tämä spoilaa vielä vähemmän, sillä nyt katson pelkkiä lopputekstejä. Ketkänimittäin The Last Jedin tekivät, ja mitä siitä voi päätellä?

The Force Awakens oli aikanaan Lucasfilmin ja ohjaaja JJ Abramsin oman Bad Robotin yhteistuotanto muun muassa siksi, että Lucasfilm ei ollut lepovuosiensa jäljiltä vielä yksin valmis täyteen elokuvatuotantoon. The Last Jedi on Lucasfilmin ”oma” elokuva, ja muun muassa siksi kameran takana olivat aivan eri nimet kuin Episodi VII:ssä. Vaan eipä uutuselokuvan tekijöistä silti ole helppo löytää mätsääviä nimiä Rogue Onenkaan lopputeksteihin.

rian-johnson-and-crew

Kuvassa neljä tärkeää Viimeisen jedin tekijää: vasemmalta tuottaja Ram Bergman, näyttelijä Daisy Ridley, kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnson ja näyttelijä Mark Hamill.

Written and Directed by Rian Johnson

The Last Jedi on ensimmäinen kirjoittaja-ohjaajan ”soolo-SW” sitten Sithin koston. Tämä ei toki tarkoita sitä, että Rian Johnson olisi sanellut The Last Jedin diktaattorimaisesti kuten George Lucas aikanaan. Ei, Johnson pallotteli elokuvan tapahtumia esimerkiksi Lucasfilmin SW-tuotantoja ohjaavan niin sanotun tarinaryhmän kanssa. Mutta se tarkoittaa, että Johnsonilla on ollut erinomainen mahdollisuus pitää langat käsissään koko tuotannon ajan. Kuten muistammeThe Force Awakensin pohjalla olivat alunperin Lucasin ideat, joista kehitteli käsikirjoitusta Michael Arndt, jonka työtä sitten jatkoivat lopulliset käsikirjoittajat Abrams ja Lawrence Kasdan. Puhumattakaan sitten Rogue Onesta, jolla oli vähintään neljä kirjoittajaa ja lisäksi noin puolitoista ohjaajaa. Tai tulevasta Solosta, jonka kirjoitti kyllä tukevasti Kasdan poikansa kanssa, mutta jonka ohjaajat vaihdettiin kesken kaiken. Tai tulevasta episodi IX:stä, joka on vaihtanut sekä kirjoittajaa että ohjaajaa jo ennen kuvauksia!

Koska The Last Jedin tuotanto on sujunut verrokkeihinsa nähden kuin silkkiä vain, on siltä lupa odottaa kirjoittaja-ohjaajansa kokonaisvaltaisen ja laimentamattoman vision toteutumista. Se ei toki sinänsä takaa, että visio olisi kaikkien mielestä ensiluokkainen. Oma uskoni on kuitenkin korkealla: Rian Johnson, aidosti miellyttävän ja maanläheisen oloinen ihminen, vaikuttaa nyt minusta vähintään erinomaiselta valinnalta kuin vaikutti julkistuksen hetkellä. Sinänsä Johnson on toki elokuvantekijänä periaatteessa tällä hetkellä yhä ”vahva lupaus” – Brick, The Brothers Bloom ja Looper eivät mikään ole ehdottomia mestariteoksia, mutta nimenomaan erinomaisia näyttöjä tekijänsä omaperäisestä osaamisesta – mutta odotukseni ovat korkealla, että keskiviikkona tuo lupaus lunastetaan.

Executive producers: JJ Abrams, Tom Karnowski, Jason D. McGatlin – Producers: Ram Bergman, Kathleen Kennedy

Tuotantotittelit ovat aina konstikkaita, koska executive eli ”vastaava” tuottaja voi tarkoittaa mitä tahansa: rahoittamista, nimen antamista promokäyttöön, oikeaa elokuvan tuottamista kuvauspaikoilla… Mutta oikeat tuottajat ovat ohjaajan lähimmät työparit elokuvatuotannon käytännön toteuttamisessa, joten on aivan luontevaa, että Johnsonin tuottajat ovat suurimmaksi osaksi eri nimiä kuin Abramsin tuottajat The Force Awakensissa olivat. The Last Jedin ”kaikkein oikein” tuottaja filmin kolmen ja puolen vuoden mittaisessa rakentamisessa oli Ram Bergman, joka on työskennellyt Johnsonin kanssa hänen kaikissa elokuvissaan. Israelilaisen Bergmanin tähänastisen filmografian tunnetuimmat elokuvat ovat nimenomaan Johnsonin ohjaustöitä, mutta Bergman on toki työskennellyt muidenkin ohjaajien kanssa. The Last Jedi on mittakaavaltaan molemmille iso hyppäys, mutta molemmat ovat kehuneet tuotannon pysyneen koostaan huolimatta intiiminä.

Myös Tom Karnowski on Bergmanin ja Johnsonin aiempia yhteistyökumppaneita, mutta hänen elokuvalistallaan on jo selvästi enemmän ison rahan tuotantoja: The IllusionistA Good Day to Die Hard ja tämän vuoden Oscar-tyrkky The Post, esimerkiksi. Jason D. McGatlin taas tuo tuotantoon SW-jatkuvuutta: hän oli mukana tuottamassa myös The Force Awakensia, Rogue Onea ja Soloa ja on kuulunut Rebels-sarjan päävastuullisiin. Niin, ja tietenkin jatkuvuutta tuovat myös Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy ja Abrams, mutta olen ymmärtänyt, että ainakin Abramsin panos tähän elokuvaan oli kreditoinnista huolimatta erittäin, erittäin vähäinen.

starwars-the-last-jedi-bts-redsoil-explosion

Cinematography by Steve Yedlin

Verrattuna edelliseen episodiin myös pääkuvaaja on vaihtunut. Syy on sama: edellisen kuvannut Dan Mindel oli Abramsin luottokuvaaja, Steve Yedlin on Johnsonin. Yedlin on kuvannut kaikki Johnsonin kolme aiempaa elokuvaa. Myös Yedliniltä ne ovat myös todennäköisimmät elokuvat, jotka olemme häneltä nähneet – lukuunottamatta ehkä The Rock -actionia San Andreas. Joka tapauksessa Yedlin vaikuttaa jo trailerien perusteella rakentaneen The Last Jediin joukon legendaarisia kuvia, eikä se ihme olekaan: kaikki Johnsonin elokuvat ovat voimakkaan visuaalisia.

Film Editing by Bob Ducsay

Leikkaaja Bob Ducsay työskenteli hänkin nyt ensimmäisen Star Warsinsa parissa. Aiempi yhteistyö Johnsonin, Bergmanin ja Yedlinin kanssa oli Looper, mutta Ducsay on leikannut myös The Mummy -elokuvia, Gareth Edwardsin Godzillan ja äsken mainitun San Andreasin. Leikkaajan panos on niitä paloja elokuvaa, joista on todella vaikea ulkoa arvioida, kuinka suuri osa lopputuloksesta on kulloinkin leikkaajan ja kuinka suuri osa ohjaajan. Todettakoon kuitenkin, että JJ Abramsin The Force Awakensissakin käyttämä leikkaajakaksikko Maryann Brandon ja Mary Jo Markey, jotka jakavat kohtaukset keskenään ja sparraavat sitten toistensa puolikkaita, ovat merkittävä salainen ase Abramsin elokuvien pysähtymättömäksi hiotun vauhdin takana. Brandon ja Markey palaavat ohjaajan mukana Star Warsiin episodissa IX.

Production Design by Rick Heinrichs

Tässä on ehkä koko tämän listan yllättävin krediitti. The Last Jedin tuotantosuunnittelua – siis muun muassa lavastuksen ja tehosteiden suunnittelua – johti Rick Heinrichs, joka hänkin työskenteli ensimmäisessä Star Wars -tuotannossaan. Eipä siinä, Heinrichsin ura näyttää kyllä vaikuttavalta. 1980-luvulla stop-motion-animaattorina muun muassa Tim Burtonin varhaisten lyhytanimaatioiden parissa aloittanut Heinrichs on vastannut eri titteleillä muun muassa Batman Returnsin, The Big Lebowskin, muutaman Pirates of the Caribbeanin ja upean Sleepy Hollown tuotantosuunnitteluista. Kaikki nää ja monet muut hänen työnsä ovat todellakin painuneet ainakin minun mieleeni mielikuvituksellisina.

Mutta silti Heinrichs oli yllättävä valinta, sillä The Force Awakensissa samaa hommaa kuitenkin hoiti Steven Spielbergin luottomies Rick Carter ja Rogue Onessa SW-prequelien veteraani Doug Chiang – siis ihmiset, jotka tulivat läheltä Star Warsia.

Tosin tuotantosuunnittelun ohella merkittävä krediitti näissä elokuvissa on myös Art Direction, joka puolestaan liittyy rakentamista edeltävään vaiheeseen eli kuvitteellisten maailmojen kuvittelemiseen kynällä, paperilla ja tietokoneella. Kreditoituja tekijöitä on turhan monta mainittavaksi, mutta todettakoon, että myös tällä osastolla vastuulliset ovat vaihtuneet verrattuna The Force Awakensiin, Rogue Oneen tai Soloon.

Costume Design by Michael Kaplan

Tuotantosuunnittelun vahvimman jatkuvuuden saraa The Last Jedissä edustaa siten pukusuunnittelija Michael Kaplan, joka puvusti kaukaisen galaksin myös viimeksi ja siis suunnitteli esimerkiksi First Orderin Imperiumi-ish ilmeen. Kaplan onkin oikea valinta jatkamaan omaa työtään. Olisipa muuten mielenkiintoista tietää, mitä hän ajattelee cosplaysta!

Music by John Williams

Ilmeinen, vaikka siis tällä listalla harvinainen, jatkuvuuskrediitti. John Williams on tietenkin itseoikeutetusti tämänkin episodin säveltäjä (vaikka luulen kyllä, että 85-vuotiaalla maestrolla on jo pitkään ollut työssään jonkin verran apulaisiakin). Williamsilta, hahmolähtöisen elokuvamusiikin pioneerilta, sopii odottaa tuttujen teemojen kehittelyä ja uusia, varmasti esimerkiksi Rosen teemaa. Edellisen episodin ehkä hienoin musiikillinen osa oli minusta finaali The Jedi Steps. Mahdetaankohan siihen palata nyt?

Sound Design by Ben Burtt

Toinen ehdoton jatkuvuuskrediitti, jonka haluan ehdottomasti mainita. John Williamsin kun muistaa tuntee moni satunnainenkin elokuvakatsoja, mutta äänisuunnittelija Ben Burtt on Star Warsille vähintään yhtä olennainen tekijä. Ben Burtt on mies Chewbaccan mylvinnän, R2-D2:n piippausten ja TIE-hävittäjien vonkunan takana. Hänen filmografiansa käytännössä alkaa ensimmäisestä Star Warsista, ja kattaa lähes kaiken, mitä Star Warsin (ja Indiana Jonesin) nimissä on koskaan tehty – lukuun ottamatta Rogue Onea ja Soloa, joissa Burttin puute liittynee samaan erilaisen fiiliksen hakemiseen minkä vuoksi niitä ei säveltänyt Williams. Mikä muuten käykin juuri hyvästä todistekappaleesta siitä, kuinka oleellinen Burtt todella sarjalle on ollut.

Monia muitakin nimiä voisi IMDB:stä ristiintutkia – kiehtovaa hommaa, muuten! Voisi esimerkiksi mainita, että erikoisefektienkin vastuulliset ovat tällä kertaa toiset kuin VII:ssä ja myöhemmin IX:ssä, mutta kuvio varmaankin tuli jo selväksi.

Toisaalta, jos katsotaan osastojohtajien ja -esimiesten nimien alta taiteilijoiden, rakentajien tai vaikkapa ILM:n animaattorien (ja niin edelleen) pitkiä listoja, löytyy niistä riveistä toki myös aiemmat SW-tuotannot kolunneita nimiä. Samoin mukana on luontevasti esimerkiksi Marvel-elokuvissa työskennelleitä: voisin ajatella, että toisesta Disneyn aliyhtiöstä on ollut hyvä rekrytoida osaajia Lucasfilmin puolelle. En tosin tiedä, tehdäänkö näissä pajoissa yleisemmin keikkaduunia vai kuukausipalkallista työtä: ainakin ILM:llä on kyllä firman historian aikana harrastettu myös toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita.

Summauksena voisi siis todeta, että The Last Jedin päävastuulliset ovat melkein kauttaaltaan toiset kuin The Force Awakensin tai sooloelokuvien. Ja että koska niin suuri osa päätekijöistä kulkee ohjaajan mukana tuotannosta toiseen, käy nyt sitten sillä lailla hassusti, että moni The Force Awakensia tehnyt palaa rikospaikalle episodissa IX.

canto-bight-explosion.jpeg

Seuraako tästä siis, että The Last Jedi on voimakkaasti erilainen elokuva kuin kaksi muuta episodia trilogiassa? Se on hyvin mielenkiintoista nähdä, eikä kysymys toki kokonaan ratkea vielä tällä viikolla. Itse odotan The Last Jedin olevan esimerkiksi rytmillisesti tuntuvasti erilainen, sanoisinko mietteliäämpi, elokuva kuin vuoristoratamainen The Force Awakens oli.

Mitä kuitenkin tulee vaikkapa elokuvan visuaaliseen ilmeeseen, en odota tipahtavani tuoliltani aivan uudenlaisen tyylin yllättämänä. Vertailun vuoksi: vaikka Rogue Onessa tavoiteltiin ääneenlausutusti realistisempaa ja ”sotaelokuvamaisempaa” Star Warsia, ei lopputulos lopulta ollut valtavan kaukana The Force Awakensista.

Se on ymmärrettävää, ja varmasti ainakin osaksi myös tarkoituksellista. Mittakaavaltaan suuren tuotannon ja 40-vuotista historiaa kantavan suuren brändin suuri linja muodostaa kuitenkin vahvan uran kulkea. Kuka tahansa Star Warsia missä tahansa työtehtävässä tekeekin, hän, niin, – tekee Star Warsia.

===

Ja niin, muuten: kirjoitan keskiviikkona tai viimeistään torstaina jotain, mutta tässä blogissahan minulla muutenkin on ollut tapanani varoittaa spoilereista. Julkisessa netissä – Twitterissä, Facebookissa ja niin edelleen – ei tietenkään ole asiallista spoilata vielä ensi-iltapäivänä. Spoilaavaa keskustelua varten tarjoan siksi tänäkin vuonna samaa keskusteluhuonetta kuin parin edellisen elokuvan kohdalla: tlk.io/tahtienjatkosota. Viime kerroilla keskustelu tuolla alkoi heti aamun ensiesityksen päätyttyä ja hiljeni vasta joidenkin päivien kuluttua.

Kymmenen kestävintä Rey-teoriaa

”I thought a lot was answered in The Force Awakens. Then after the screening I went for a drink with my agent and everyone, and we were chatting away and I realized that oh, in their minds it’s not answered at all!”

Voi Daisy Ridley, vaikka sinusta noin saattoi vielä vuosi sitten tuntua, meidän muiden mielissämme sukunimettömän Reyn perheen henkilöllisyys ei tosiaan ratkennut The Force Awakensissa. Ei alkuunkaan!

Seuraava episodi The Last Jedi saa ensi-iltansa joulukuun alussa, ja vaikka elokuvassa on tietenkin kyse kokonaisuutena aivan muusta kuin yhdestä sen mahdollisesta juonenkäänteestä, on selvä, että moni kävelee teatteriin odottaen suurta paljastusta. Oma asiansa on, että se suuri paljastus saattaa itse asiassa liittyä johonkin aivan muuhun kuin Reyn henkilöllisyyteen (kuten kirjoitin tässä blogissa jo aiemmin). Mutta keskitytäänpä nyt tähän, ja otetaan todesta vieläpä ohjaaja-kirjoittaja Rian Johnsonin sanat siitä, että Reyn vanhempien kysymystä ”ehdottomasti” käsitellään tässä elokuvassa. Siis: Ken hän on?

(Kirjoitus on spekulatiivinen eikä siis spoilaa.)

rey

Ennen vaihtoehtojen tarjoamista muistutan, että ainoat (ainoat!) kaanonissa oikeasti nähdyt perustelut kaikille spekulaatioille siitä, että Rey olisi jotain muuta kuin orpo jätekeräilijä Jakkulta, ovat nämä:

  1. Rey on niin vahva Voimassa, että peittoaa melkein vahingossa mielten matsissa näihin hommiin koulutetun Kylo Renin, ja että yksinvaltias Snoke vaikuttaa tuntevan pelkän hänen lähestymisensä ”heräämisenä”.
  2. Eräistä Kylon repliikeistä (”What girl?!” ja ”Is it true? You’re just a scavenger?”) on mahdollista spekuloida, että tällaisen erityisen vahvan Voiman käyttäjän olemassaolo ei tulisi pahispuolelle täytenä yllätyksenä.
  3. Anakin Skywalkerin ja hänen poikansa Luken aikanaan käyttämä valomiekka ”kutsuu” Reytä. Koskiessaan siihen Rey näkee Voima-näyn, jossa hänen oma historiansa sekoittuu Luken kokemuksiin. Näyn päätteeksi häntä puhuttelee Voimaan yhtynyt Obi-Wan ”Ben” Kenobi: ”Rey, nämä ovat ensimmäiset askeleesi”.
  4. Kun Kylo Ren katsoo Reyn mieleen, hän näkee aavikolla kasvaneen naisen ajatuksissa yksinäisen saaren – jollaisella Luke sitten paljastuu piilottelevan.

Yksikään näistä seikoista ei suoraan johda siihen, että Reyn isäksi tai äidiksi paljastuisi kukaan vanha tuttumme. Mutta vaihtoehtoja siihen toki on.

hanandleia

Teoria 1: Rey Solo

Vähään aikaan en edes törmännyt spekulaatioihin, että Rey olisi Hanin (Harrison Ford) ja Leian (Carrie Fisher) toinen lapsi. Tämä on ymmärrettävää, koska ei hän sitä ole.

Äskettäin tämä teoria kuitenkin sai uutta tuulta alleen Adam Driverin haastattelusta British GQ -lehdessä, mutta kun koko artikkelin lukee, vaikuttaa Driver itse asiassa puhuvan aivan eri asiasta kuin mitä toimittaja tulkitsee. (Spoilereista hyvin tarkka Driver viittaa Akira Kurosawan Hidden Fortress -elokuvan hahmon kaaren vertautumiseen hänen omaan hahmoonsa Kyloon.)

Olisiko Rey voinut kohdata The Force Awakensissa ensin isänsä Han Solon, sitten veljensä Kylon ja lopussa vielä äitinsä Leia Organan ilman että kukaan näistä hahmoista tunnistaisi tytärtään? Tai olisiko JJ ”mysteerilaatikko” Abrams vain kierosti jättänyt nämä kohtaukset näyttämättä – lukuun ottamatta Leian ja Reyn ”ensikohtaamisen” halausta, joka kuin vahingossa olisi jätetty elokuvaan? Tai voisiko tällainen lapsi olla olemassa, mutta Han ja Leia eivät tietäisi hänen olevan elossa?

Minäkin spekuloin näillä vaihtoehdoilla tässä blogissa aivan vakavissani heti The Force Awakensin jälkeen. Mutta ei: edellisessä episodissa ja sen ympärillä oheistarinoissa kerrotun perusteella näissä spekulaatioissa ei ole järkeä. Hanin ja Leian suhde särkyi heidän menettäessään ainoan poikansa pimeälle puolelle. Han ja Leia eivät jättäneet toista lastaan jemmaan aavikolle. Ja jedikaksosten väliset yhteenotot jäivät tykkänään Legends-universumin puolelle.

Rey-and-Luke-Skywalker

Teoria 2: Rey Skywalker

Alunperin – siis etenkin ennen The Force Awakensin näkemistä – kaikkein ilmeisin vaihtoehto oli Reyn paljastuminen Luke Skywalkerin (Mark Hamill) kadoksissa olleeksi tyttäreksi. Vaikka viime päivinä ennen ensi-iltaa loppukohtauksen saattoi jo urkkia netistä, odotin silti vielä teatterissakin, että kalliolla kerrattaisiin repliikki ”I am your father”. Miksipä ei: onhan Star Wars ennen kaikkea sukusaaga, ja Skywalkerien suvun perijäksi Rey tunnuttiin elokuvassa niin vahvasti esiteltävän. Reyn ja Luken välinen henkilökohtainen Voima-yhteyskin oli selvästi mukana.

On hyvin mahdollista, että näin olisi käynytkin George Lucasin luonnoksissa uudesta trilogiasta. Ainakin minä olen aina saanut jo 1980-luvulta periytyvistäkin sitaateista kuvan, että Lucasin on/off-visioiman kolmannen trilogian pääosassa olisivat Anakinin lapsenlapset – siis monikossa. Mutta Lucasin luonnoksiahan uusi trilogia nimenomaan ei enää seuraile.

Luken isyys on silti edelleen mahdollinen. Mikäpä pahan ja spekulaation tappaisi! Mutta kyllä se ainakin omassa päässäni tuntuu nyt epätodennäköisemmältä kuin kaksi vuotta sitten. The Last Jedi ei ala tuolla repliikillä, eikä ”oon muuten isäs” -käänne sovi alkupuolen treenimontaasinkaan sekaan. Täysin poissa laskuista on Luken hahmohistoriankin kannalta ajatus siitä, että mestari olisi itse jättänyt oman lapsensa Jakkulle yksinään. Jos Luke siis paljastuu Reyn oikeaksi isäksi, täytyisi lapsen tulla isällekin yllätyksenä jossain kohdassa elokuvaa (tai seuraavaa). Sellaista juonenkäännettä taas on vaikea kuvitella perhe-elokuvaan, jollainen Star Wars kuitenkin on.

Suurin ongelma on kuitenkin tämä: Kaiken pohjustuksen jälkeen Luken isyys ei enää tuntuisi yllätykseltä. Paljastus olisi liian ilmeinen ollakseen enää uskottava. The Force Awakens olisi tosiaan voinut siihen päättyä, ja koska niin moni sitä sillä hetkellä odotti, se olisi tuntunut valomiekan ojentamisen tavoin vain komealta teaserilta tulevasta. Mutta koska sitä paljastusta ei silloin saatu, uuden trilogian keskimmäisen elokuvan yllätyskäänteeksi tämä ei enää käy. Jos Reyn vanhempien henkilöllisyydellä vielä halutaan yllättää, se on tehtävä toisin.

obi-wan-kenobi-rots.jpg

Teoria 3: Rey Kenobi

Yksi vahvimmista teorioista. Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor / Alec Guinness) ei siinä tietenkään paljastuisi Reyn isäksi vaan isoisäksi, mikä jo sinällään avaa kiinnostavan uskottavia juonikuviomahdollisuuksia. Se esimerkiksi tarkoittaa, että Reyn hylkääminen Jakkulle ei lankeaisi kenenkään tuttumme synniksi, vaan kokonaan uusien hahmojen tekoseksi. Obi-Wanin suuri rakkaus taas ajoittuisi jonnekin jedien tuhon jälkeiseen aikaan, episodien III ja IV väliin – eli sattumoisin juuri niihin vuosiin, joihin mahdollinen/todennäköinen Obi-Wanin oma elokuva joka tapauksessa ehkä jo ihan lähivuosina sijoittunee.

Teorian tueksi on mahdollista listata hahmojen monia samankaltaisuuksia, eivätkä ne todellakaan rajoitu näyttelijöiden jakamaan brittiaksenttiin. Star Wars -saaga on, kuten tunnetaan, täynnä trilogioiden ja hahmojen välisiä parallelioita, ja nyt samankaltaisuudet tuntuvat löytyvän täsmälleen siltä ANH-TFA-väliltä, josta Abrams ja Lawrence Kasdan muutenkin ammensivat elokuvaansa. Rey ja Obi-Wan elivät erakkoina autiomaassa. Rey ja Obi-Wan pelastavat avuttoman droidin pulasta. Rey ja Obi-Wan vaikuttavat Voimalla heikkoihin mieliin. Rey ja Obi-Wan kiipeilevät pahisten tukikohdassa piiloon stormtroopereilta. Joidenkin mielestä jopa hahmojen teemamusiikit liittyvät toisiinsa:

Ehkä olennaisinta huomattavaa Obi-Wanin lapsenlapsi -teoriassa on kuitenkin se, että se selittäisi Reyn Voima-näyn muita teorioita paremmin. Anakinin ja Luken välissähän miekka, joka odottaa löytäjäänsä Maz Kanatan kellarissa, vietti melkein kaksi vuosikymmentä juuri Ben Kenobin vastaavanlaisessa tilpehöörilaatikossa. Ja vaikka Forceback-kohtauksessa kuullaan muitakin kuiskauksia, Obi-Wan todella puhuttelee suoraan Reytä. Kohtausta varten äänitettiin ensin Clone Wars -Obi-Wanin James Arnold Taylorin ääntä, joka sitten korvattiin vaivalla yhteen samplatuilla Alec Guinnessin ja Ewan McGregorin äänillä. The Force Awakensissa voi olla vihjeitä Luken ja Reyn kohtalonyhteydestä, mutta tuossa yhdessä tärkeässä kohtauksessa vihjeet osoittavat itse asiassa Lukeakin enemmän Obi-Waniin.

Ulkoelokuvallisena huomiona haluan muistuttaa, että jo hyvin varhain ennen The Force Awakensia elokuvassa huhuttiin esiintyvän Obi-Wanin lapsenlapsen. On aina mahdollista, että tällaisten huhujen takana olisi ollut jo tuolloin totuuden siemen.

Knights-of-Ren.jpg

Teoria 4: ”Sä näytit hyvältä Voima-näyssä”

Suosikkeihini kuuluva teoria, jonka voi yhdistää vaikkapa edelliseen, sillä se ei, tuotanoin, oikeastaan ole teoria Reyn vanhemmista. Tälle listalle se silti kuuluu, sillä se selittäisi suurimman osan siitä, minkä olemme tulkinneet vihjeiksi Reyn vanhempien erityisyydestä, tekemättä Reystä kenenkään tietyn hahmon lasta.

Ajatus on yksinkertainen: entä jos Rey ei ole ainoa henkilö, joka on nähnyt Voima-näyn? Entä jos Kylo näkee samassa kohtauksessa vastaavasti näyn Reystä? Kylohan vaikuttaa todella kääntyvän kohti Reytä, joka sitten säpsähtää hereille näystä.

Kylo ei tietenkään ole tuolla samalla hetkellä ruumiiden peittämällä sateessa Renin ritarien kanssa. Ei, vaan oletamme tämän tapahtuneen, kun oppipoika petti mestarinsa ja lopetti Luken jedikoulun. Mutta jos Kylo todella olisi tuolla hetkellä nähnyt näyn häntä katsovasta Voimassa vahvasta nuoresta naisesta…niin, hän saattaisi esimerkiksi kertoa siitä uudelle mestarilleen Snokelle. Ja hän saattaisi todellakin säpsähtää, kun ”jokin tyttö” ilmestyisi autiomaasta hänen suunnitelmiensa tielle. Hän saattaisi hyvinkin kysellä ihmetellen: ”Oletko sinä todellakin vain romunkerääjä?”

Joidenkin mielestä Kylolla on näyssä vasemmassa kädessään sytyttämätön valomiekka. Niinpä edelleen jotkut siksi spekuloivat, että tuo miekka olisi (jotenkin) Obi-Wanin Kenobin vanha, ja että Skywalkerien ja Kenobien miekat ja jälkeläiset näin kiertäisivät kehää Voima-näyissä. Mikäs siinä, voisin minä senkin ostaa.

luke-artoo-jedi-massacre

Teoria 5: ”Luke ei koskaan kertonut sinulle totuutta vanhemmistasi…”

Okei, jospa Kylon koulumurhan ja Reyn alkuperän välillä olisikin yhteys, mutta Reyn vanhemmat eivät kuuluisi Kenobin huoneeseen ja sukuun. Miten näin Voimassa vahva nuori nainen olisi silloin päätynyt lapsena Jakkulle? No, rykäisee tämä teoria, ja vastaa: Entä jos Luke todistettuaan jedikoulunsa verilöylyä löysikin yhden ainoan eloonjääneen? Entä jos hän päätti jo tuolla hetkellä lopettaa jedien tuhoisan opin, ja vei siksi hylätyn lapsen tarkoituksella paikkaan, jossa tämä ei kasvaisi jediksi?

En uskonut Luken voivan hylätä omaa lastaan Jakkulle, mutta olisin ollut valmis spekuloimaan hänen hylkäävän jonkun muun lapsen Jakkulle suojellakseen tätä tuhoisana pitämältään Voimalta. Tästä olisi saanut traagisen yllärikäänteenkin: Reylle olisi The Last Jedissä paljastunut, että kadonneen perheen sijaan hänen hylkääjäkseen olisikin paljastunut Luke, josta hän juuri oli ehtinyt kuvitella saavansa sijaisisän.

Tämä teoria on kuitenkin mahdoton, tai pikemminkin todistettu vääräksi. The Force Awakensin jälkeen meille on (Claudia Grayn Bloodline-romaanissa) paljastettu, että jedikoulun loppu ja sitä seurannut Luken erakoituminen tapahtuivat korkeintaan 5-6 vuotta ennen The Force Awakensia. Se ei täsmää Reyn ikään The Force Awakensissa ja vuosiin, jotka tämä on viettänyt Jakkulla yksin. Jotta Reyn vanhemmat voisivat olla Luken jedikoululaisia, lapsirassu olisi pitänyt jättää autiomaahan jo vuosia ennen Kylon koulusurmaa. Teoria ei toimi.

kylo-ren-the-last-jedi.jpg

Teoria 6: Kylon synkkä valoisa salaisuus

Toinen Reyn ja Kylon Voimanäky-yhteyteen liittyvä teoria kaatuu samasta syystä kuin edellinen, mutta mainitsen sen tässä, koska se oli The Force Awakensin jälkeen monen (minunkin) suosikkini. Pidin kaikkein vahvimpana vaihtoehtona, että Rey olisi nimenomaan Luken jedikoulun verilöylyn ainoa eloonjäänyt, mutta että Jakkulle hänet olisi vienyt Luken sijaan Kylo. Tämä olisi tuntenut veritekonsa jälkeen hetken sääliä nähdessään raunioissa vielä eloonjääneen lapsen, ja niinpä hän olisi piilottanut tämän mestariltaan syrjäiselle romuvarastoplaneetalle. Näin Reyn vahvuus Voimassa saisi selityksenä, näin Kylon kauhistus juuri Jakkulta ponnistavasta tytöstä selittyisi – ja näin Reyn löytyminen avaisi tien myös Kylon pelastukseen. Täydellistä, eikö?

Kenties, mutta kuten edellisen teorian kohdalla todettu: teoria on mahdoton, koska aikajana ei täsmää. Tämän ongelman ratkaisemiseksi on tosin esitetty, että kenties Kylo todella veikin Reyn Jakkulle paljon vanhempana kuin Voima-näyssä vaikutti, mutta pyyhki Reyn muistin mennessään. Mutta kamoon, pyyhki Reyn muistin voi hyvä tavaton syön vaikka hattuni jupinaa mutinaa.

JediGhosts-anakin-yoda-ben-ROTJ.png

Teoria 7: Anakin Skywalker Reborn

Jatkamme diipeillä leveleillä. Koska Rey on niin poikkeuksellisen vahva Voimassa, koska Star Wars -saaga on sukusaaga ja koska Kylo Ren pyytää apua isoisältään joka ei vastaa, ovat jotkut esittäneet ratkaisuksi, että Rey on jälleensyntynyt Anakin Skywalker.

Huomaan, että minun on vaikea kumota teoriaa järkevästi, koska se on niin…järjetön. Jos Star Wars -saagaan todella tuodaan jälleensyntyminen, se nököttää siinä yhtä vastaansanomattomana kuin Anakinin oma neitsellinen alkuperä The Phantom Menacessa. Mitään kummempaa perustelua sille lie sen jälkeen turha odottaa.

Paradoksaalisesti paras vihje Anakin-teorian puolesta on kuitenkin uuden trilogian tekijöiden oletettu halu välttää suoria kytköksiä prequeleihin. Nimittäin: Kun Anakinin Voima-haamu nyt kaanonin mukaan näyttää Hayden Christenseniltä, ja sekä Obi-Wan että Qui-Gon kaanonin mukaan jutskailevat tuonpuoleisesta toiselle puolelle jääneiden kanssa, olisi suorastaan loogista, että episodissa VIII tai IX esiintyisi Anakinin Haydeniltä näyttävä Voima-haamu, joka esimerkiksi kävisi sanomassa hänen mustia vuosiaan palvovalle tyttärenpojalleen pari valittua sanaa. Tämän kohtauksen (todennäköinen) puuttuminen saisi kuitenkin selityksensä, jos Hayden-Anakin-haamu jotenkin puuttuisi koko Voimasta – ja näinhän hän puuttuisi, jos olisi syntynyt uudelleen Reyksi korjaamaan galaksia omienkin tekostensa jäljiltä.

Todellakin toivottavasti ei silti kuitenkaan. Mutta tästä pääsemme teorian varianttiin, jossa onkin kosolti enemmän itua:

shmi-skywalker-tpm

Teoria 8: Anakin Skywalker Remake

Niin, prequelien mukaan Anakin Skywalker tosiaan on isätön, midikloriaanien kyllästämä Voiman itsensä manifestaatio. Whillien aikakirjojen ennustusten valittu, joka tosin ennustuksen toteuttaessaan sai aikaan myös aika paljon sivullisia uhreja. Ja kyllä, tiedostan hyvin, että The Last Jedi tai episodi IX saattavat kieputtaa nämä tulkinnat vielä vääriksikin, mutta näin Lucas-lähtöinen kaanon asian esittää.

Entä jos Voiman luoman Anakinin hommat valittuna eivät menneetkään Voiman mielestä aivan putkeen? Entä jos hyvän ja pahan välisen tasapainon saavuttaminen vaatiikin vielä uuden iteraation?

Tämä teoria siis esittää, että Rey ei varsinaisesti ole uudelleensyntynyt Anakin, mutta kylläkin toinen Anakinin tavoin Voimasta itsestään alkunsa saanut ihminen. Kuten joku osuvasti asian esitti (valitettavasti en löydä enää lähdettä): Tämän teorian mukaan Rey olisi siis sukua Skywalkereille ”Anakinin isän puolelta”.

Teoriaan voi halutessaan hakea tukea Chuck Wendigin Aftermathromaanitrilogian päätösosasta, jossa kerrotaan vuosi Jedin paluun jälkeen käydyn Jakkun taistelun taustalla olleista Palpatinen itsensä suunnitelmissa, joihin liittyivät keskeisesti eräät pimeän puolen rituaalit. Menemättä nyt kirjan juoneen sen tarkemmin voisi hyvin ajatella, että tällaisilla aiemmilla tapahtumilla olisi jotain tekemistä sen kanssa, että Voima-Rey syntyisi myöhemmin juuri Jakkulle (jos siis hän sinne syntyisi).

Joka tapauksessa tämä teoria tietenkin selittäisi Reyn vaivattomalta tuntuvan vahvuuden Voimassa – käyttihän Anakinkin Voimaa tietämättään ajaessaan podracea kouluttamattomana. Sujuvan selityksen saisi myös Reyn yhteys Lukeen ja Obi-Waniin. Uskottava teorianjatke on sekin, että Snoke – joka tuntuu tietävän kaikenlaista Voiman tapahtumista – olisi tiennyt tai tuntenut tällaisen inkarnaation olemassaolon, joka taas selittäisi pahisten reaktion Reyn löytymiseen The Force Awakensissa.

Sen sijaan teoria ei selitä, mitä Reyn maalliselle synnyttäjälle olisi tapahtunut.

Palpatine

Teoria 9: Imperiumin perillinen

Ah niin, Palpatine-teoriat. Lapsenlapsista epäonnistuneisiin klooneihin: selvähän se, että vanhojen trilogioiden suuri paha on käynyt monen spekulaattorin mielessä. Näiden varianttina tai kytkykauppana voidaan esiintyvät vielä tyypillisesti Snoke-teoriat. Antavathan kaikki Palpatine-teoriat luontevasti vähintään hyvän selityksen Snoken ja Kylon mahdollisille ennakkotiedoille Reyn olemassaolosta jossakin, elleivät suorastaan sysää Snokea itseään isäkandidaattien joukkoon.

Draamallisessa mielessä voisi olla tehokastakin, että Reyn salattu alkuperä paljastuisi ikään kuin pahaksi. Siinä olisi sitten perhettään epätoivoisesti etsivälle Reylle jaakob painikumppaniksi – ja toisaalta Snokelle enemmän kuin hyvä syy koettaa viekoitella hyvä Rey puolelleen. Ehkäpä näissä teorioissa Reyn Jakkulle hylkääjät olisivatkin olleet hyvällä asialla, yrittäessään piilottaa lapsen pahalta Snokelta?

Kaikki teoriat Sheev Palpatinen (Ian McDiarmid) roolista Reyn olemassaolossa ovat kuitenkin ongelmallisia jälleen asioiden ajallisten etäisyyksien vuoksi. Palpatine ei itse voisi olla Reyn isä ja Palpatinen kloonaajatkin olisivat olleet vuosikausia myöhässä, ajassa jolloin kaanonissa pitäisi mieluummin elää jo yksinvaltias Snoken vallan vuosia. Jos taas haetaan Palpatinen suunnalta lapsenlapsi-selityksiä, ollaan lisäämässä Palpatinen lapsia jälkikäteen Kloonisotien tai galaktisen sisällissodan vuosiin, ja se taas olisi melkoinen retcon-juonenkäänne. Draamallisestikin Reyn ongelman Palpatine-ratkaisut eivät innosta, sillä ne toisintaisivat aivan turhaan Luken tarinaa. Eihän originaalitrilogian keskimmäisen episodin juoniylläri suinkaan alkuperäisestä näkökulmasta ollut vain se, että Vader paljastui Luken isäksi, vaan myös kääntäen, että sankarimme paljastui pahiksemme lapseksi. Rey Palpatine ei edes voisi itse kohdata uuden trilogian aikana isoisäänsä, joten se siitäkin henkilödraamasta.

Ja sitäpaitsi: haluaisiko Lucasfilm meidän ajattelevan keisari Palpatinea lisääntymishommissa? (Anteeksi tästäkin.)

rey-jakku-at-at.jpg

Teoria 10: Jane Doe

Mysteeriä ratkottaessa on aina otettava huomioon nollavaihtoehto. Loch Nessin pohjassa ei ole mitään, sillä uskottavimmatkin todisteet järvihirviöstä ovat väärennettyjä. Kadonnut Atlantis ei sijaitse missään, koska mitään ei ole kadoksissa, vaan Platon keksi Atlantiksen.

Reyn arvoitus ei ehkä ole arvoitus, ja ehkä The Force Awakensissa tosiaan jo vastattiin kysymykseen, kuten Daisy Ridley itse alunperin tulkitsi. Ehkä Reyn vanhempien kohtalo kyllä selviää uuden trilogian aikana, mutta he eivät ole tuttuja aiemmista elokuvista tai edes jedejä. Rey ei ole Voiman fyysinen manifestaatio eikä hänen muistiaan ole pyyhitty. Hän on vain tavallinen orpo, joka sattuu olemaan poikkeuksellisen vahva Voimassa. Suurta jediyttä vaaditaankin, jos hän niistä lähtökohdista kasvaa Luke Skywalkerin työn jatkajaksi ja Kylo Renin pelastajaksi (tai voittajaksi).

Tavallaan se olisi kaunista. Kaukainen galaksi tuntuisi laajemmalta, kun kaikki ei tärkeä ei pyörisikään samojen sukujen ympärillä pyöriväksi kehäksi. Saagaan palaisi Lucasin alkuperäinen ajatus Lukesta kenenä tahansa, tavallisena maalaispoikana, joka pystyy suuruuteen uskoessaan itseensä kuten kuka tahansa meistä. Orpo Rey saisi täydet valtuudet valita perheensä itse – sillä sellaisestakin perhesaagasta tässä sarjassa on aina ollut kyse.  Episodi VIII:n juoniylläri – jollainen siellä epäilemättä on – ei olisikaan niin odotettu kuin jonkun perhesuhteet.

Pettyisikö moni? Epäilemättä. Mutta niin pettyisi jokaisessa aiemmassakin vaihtoehdossa.

youngrey

Monia muitakin teorioita olisi helppo listata, sillä Reyn vanhemmiksi on toki ehditty epäillä kutakuinkin jokaista mahdollista ja mahdotonta hahmoa. Lopullinen totuus ei tietenkään välttämättä ole tällä listalla. Seikka, johon erityisesti haluan kiinnittää vielä huomionne, on kuitenkin tämä:

Monet suosituistakin teorioista jättävät kokonaan vastaamatta siihen kysymykseen, mitä Rey itse olisi tarinan sisällä kysynyt itseltään päivittäin. Reyn kysymys ei nimittäin ole keitä hänen vanhempansa ovat, vaan miksi he jättivät hänet Jakkulle. Ei Rey odota Jakkulla vanhempiensa paljastuvan galaksin valtaapitäviksi, entisten jedien jälkeläisiksi tai Kapinaliiton hylänneiksi entisiksi sankareiksi – hän vain odottaa perhettään takaisin.

Jos Rian Johnson ja kumppanit ovat olleet viisaita, he ovat rakentaneet todellisen yllätyskäänteen tämän kysymyksen ympärille. Mikä maailmassa olisi hyvä syy jättää noin neljävuotias lapsi yksin Jakkulle, ilmeisesti vieläpä iljettävän Unkar Pluttin kasvatettavaksi?

Episodi IX:n uusi ohjaaja: Ei RJ, vaan JJ

Kappas kehveliä: JJ Abrams palaa viimeistelemään trilogian, jonka aloitti ohjaamalla ja osin kirjoittamalla The Force Awakensin. Episodi IX:n ohjaajan vaihdoksestahan olemme tienneet vajaan viikon päivät, jolloin tiedotettiin Colin Trevorrown potkuista-ja-tai-lähdöstä.

Se, että virallinen tiedote korvaajasta läpsähti tiskiin näin nopeasti, ei ole yllätys. Viime kesän Solo-leffan ohjaajavaihdoksessa jo nähtiin, että korvaaja on ainakin lähestulkoon puhuttuna jo ennen viimeistä naulaa edellisen arkkuun. Mutta sitä voi kyllä jonkinlaisena yllätyksenä pitää, että nimenomaan Abrams palaa – sen sijaan että ennakkosuosikki Rian Johnson olisi suostuteltu ohjaamaan The Last Jedin perään myös trilogian päätösepisodin. (Deadlinen mukaan häntä kyllä kysyttiin, ja ihme olisikin, jos ei olisi kysytty.)

abrams-jakku

Tervetuloa takaisin näihin maisemiin, JJ Abrams!

Abrams oli toki päätuottaja Kathleen Kennedyn ensimmäinen valinta Episodi VII:n ohjaajaksi, eikä hänellä tai Disneyllä taatusti ollut valittamista tuosta kotimaassaan kaikkien aikojen menestyneimmäksi kohonneesta elokuvasta. Mutta Abrams vaikutti – ja ääneen vakuuttikin – tehneensä yhden elokuvan mittaisen keikan. Hän olisi varmasti saanut jatkaa heti perään VIII:n parissa, jos olisi halunnut.

Abrams ei halunnut. Ylipäätään herra mysteerilaatikko on aina viihtynyt enemmän projektien käynnistäjän kuin ylläpitäjän roolissa. Erityisesti nimeensä liitettävissä telkkarisarjoissa Alias ja Lost Abrams käytännössä toimi ideoiden ja arvoitusten kehittelijänä, mutta jätti toiset pitämään sarjat käynnissä ja keksimään arvoituksiin ratkaisuja. Silmiä siristäen hänen voi katsoa tehneen samoin uuden Star Wars -trilogian kanssa, vaikka kokonaisen elokuvan ohjaaminen toki paljon enemmän onkin.

Ehkäpä pari taukovuotta on kuitenkin tehnyt terää – tai sitten vanha ystävä/mentori Kennedy teki tarjouksen, josta ei kannattanut kieltäytyä. Sinänsä tosin siirto sopii Abramsin elokuvaohjaajauran peruspiirteeseen: tässä toisessa mediassaan hän ei nimittäin ole profiloitunut uuden luojana, vaan vanhan uudelleenlämmittäjänä (Mission Impossible IIIStar Trek -reboot ja The Force Awakens ovat kaikki franchise-elokuvia, jotka ammentavat edeltäjistään). Episodi IX:n kohdalla Abrams – tai Star Wars – eivät vain enää ole tilanteessa, jossa saagaa pitäisi lämmitellä vain originaalitrilogiasta ammentaen. Olisi aika seistä omilla, uusilla jaloilla – ja se, myönnetään, on Abramsille vieraampi alue.

super8

JJ Abramsin ainoa ei-franchise-ohjaustyö on Super 8 (2011) – ja se on totaalinen Spielberg-pastissi.

Joka tapauksessa Abramsin siis saamme. Aina kaikesta murjottava Star Wars -fandom osaa tietysti kitistä tätäkin uutista. Tämä johtuu pohjimmiltaan siitä, mitä fanius on: samalla kun Star Wars -fanit näkevät pahimmissakin prequeleissa paljon enemmän hyvää kuin suuri yleisö, he näkevät parhaissakin episodeissa paljon enemmän huonoa kuin suuri yleisö. Totta on, että The Force Awakens olisi voinut mukailla vähemmän A New Hopea ja että sen eräissä käänteissä olisi voinut olla vähän vähemmänkin vauhtia järjen kustannuksella. Mutta oli se vain hiton mahtava silti.

Onneksi Abrams-valitusaiheiden kärjessä eivät nyt tunnukaan lentävän ikivanhat vitsit lens flaren ylikäytöstä, vaan sinänsä aiheelliset kysymykset siitä, kuinka nostalgisten sävärien ja ”siistien hetkien” huippuammattilainen taipuu tilanteeseen, jossa hänen seuraavan Star Warsinsa tulisi lopettaa tarina – emotionaalisesti ja narratiivisesti tyydyttävällä tavalla.

Toivottavasti komeasti. Totuus nimittäin on, että tämä juna ei pysähdy.

Episodi IX:n ensi-ilta on jo keväällä 2019, ja jos sitä vielä siirrettäisiinkin (Abramsilla voi olla pokkaa vaatia sitä, saihan hän saman vaatimuksen läpi jo viimeksi), ei sitä vuosilla siirretä. [EDIT: Kas, parin tunnin viiveellä alkuperäisestä tiedotteesta ensi-ilta siirtyikin jo joulukuulle 2019. Ja juuri kun se viime keväänä saatiin lukittua toukokuulle!] Vaikka kukaan ei olisi pitänyt tämän trilogian juonilankoja käsissään alusta loppuun, tämäkin trilogia päättyy. Tässä vaiheessa on kohtuutonta toivoa, että Lucasfilm olisi enää ottanut riskin ja valinnut jonkun kokemattomamman ohjaajan – monen jenkkifanin toivoman Ava DuVernayn, esimerkiksi, niin hienoa kuin olisikin ollut saada SW-ohjaajaksi taitavana pidetty nainen. Korkeintaan on ymmärrettävää olla harmissaan siitä, että Rian Johnson ei suostunut.

abrams-ridley

Onko jedin askelille helpompi lähteä kuin tulla perille?

Positiivisen kautta, siis! On vain hyvä, että tässä tilanteessa sen palaa viimeistelemään joku, joka oli mukana jo alussa. Abrams tuntee aiheen ja hahmot, oltuaan mukana luomassa heistä tärkeimpiä. Hän on viihde-elokuvan timanttisimpia ammattilaisia, ja hänen vahvuutensa ovat nimenomaan yllättäviin tilaisuuksiin tarttumisessa (esimerkiksi: Harrison Fordin loukkaantumisen tuoma pakollinen viivästys käytettiin muun muassa Reyn ja Finnin hahmojen ja heidän keskinäisen suhteensa hiomiseen). Pahitteeksi ei varmasti ole Trevorrowiin ja Solo-leffan ex-ohjaajiin liitettyjen egotaisteluhuhujen jälkeen sekään, että niin iso nimi kuin Abrams onkin, hänellä on maine alaisensa huolellisesti huomioon ottavana ohjaajana.

Abramsin Episodi IX -lähtökohdista kiinnostuneiden kannattaa muuten lukea aiemmat kirjoitukseni The Force Awakensin synnystä ja ohjaajan kertomuksista elokuvan kommenttiraidalla. Luin itsekin uudelleen, ja asioita palasi mieleeni: esimerkiksi se, kuinka paljon Abrams itse asiassa on miettinyt niitä elokuvan arvoituksiakin. Hän esimerkiksi ujutti seiskaepisodiin tarkoituksella repliikin, josta saattoi päätellä Leian tuntevan Snoken, ja kehitteli pöytälaatikkoon Renin ritarien taustatarinaa.

sw-ren

Tämäkö mysteeri jäi JJ:tä kaivertamaan?

Niin, käsikirjoitus! Kuinkahan alusta sen kanssa nyt aloitetaan?

Episodi IX:n käsikirjoitusta ovat hioneet jo Trevorrow yhteistyökumppaninsa Derek Connollyn kanssa, ja kesällä käsistä kävi tiettävästi tohtoroimassa Jack Thorne. Abrams ja hänen parikseen ilmoitettu Chris Terrio ovat siis molemmat uusia yrittäjiä.

Kuka ihmeen Chris Terrio, sitä paitsi? Tämä se nimittäin onkin uutisen se kohta, josta minunkin tekisi mieleni murjottaa.

Amerikkalainen Chris Terrio (s. 1976) on Oscar-voittaja: Argosta vuodelta 2013. Hän on myös ohjaaja: minulle tuntematon draama Heights (2003). En keksi, mikä hänen kontaktinsa Lucasfilmiin tai Abramsiin on. Viime vuosina hän on kyllä puuhastellut genre-elokuvan suunnalla, kuten SW-keikkaajalle sopiikin, mutta ne elokuvat ovat… Batman v. Superman: Dawn of Justice ja Justice League.

Okei, jälkimmäistä ei voi vielä näkemättä haukkua. Mutta edellinen oli kyllä sellaista ällökakkaa, että mieli jo tekisi. En voi olla niputtamatta näillä krediiteillä Terriota hyvinkin saman pinoon Trevorrown ja Gareth Edwardsin kaltaisten lupaavien, mutta lopulta vielä vain lupaavien tekijänimien kanssa. Pliis, Terrio, ole näitä töitäsi parempi.