Heinäkuun hellesatoa, osa 3: The Hand of Luke

markhamill

Mark Hamill ilman partaa Celebration Europessa kesällä 2013. Olipa hyvä, että minulla sattui olemaan käsillä kuva, jossa oli juuri tällainen rajaus. (kuva: Aki Jörgensen)

Purkaessani heinäkuun uutisia ja huhuja jätin yhden jälkimmäisistä käsittelemättä. Sen tein siksi, että kaikessa näennäisessä käsittämättömyydessään (öhöm) sitä oli mahdoton hylätä aivan kättelyssä (lopetan ihan kohta). Huhu oli ilman muuta paitsi kuukauden kovin SW-juoru, mahdollisesti myös kouriintuntuvin (joo joo) väite Episodin VII varsinaisesta juonesta. Sitä paitsi, siitä saa mahdottoman käteviä sanaleikkejä.

Tarkoitan tietenkin Badass Digestin Devin Faracin väitettä, jonka mukaan Episodin VII premissi ja juonta ajava macguffin on Luke Skywalkerin irtonainen käsi. Koko huhu kannattaa lukea itse Faracin kirjoittamana, mutta tässä tiivistelmä sisältäen myös Faracin täydennykset netistä ja Twitteristä:

Star Wars, Episodi VII, alkuskrolli. Mutta tutun avaruusaluksen jälkeen kamera pannaakin tällä kertaa irtonaiseen käteen, joka leijuu avaruudessa. Käteen, joka pitää kourassaan valomiekkaa. Käsi putoaa autiomaaplaneetalle, jossa sen löytävät Daisy Ridleyn ja John Boyegan hahmot, joista jälkimmäinen on puolta vaihtava stormtrooper. He tunnistavat valomiekan ja päättävät palauttaa sen oikeille tahoille. Matkallaan he päätyvät toisille planeetoille, ja tapaavat Han Solon ja Chewbaccan, jotka eivät enää lennä Millennium Falconilla. Nämä tunnistavat valomiekan ystävänsä Luke Skywalkerin aseeksi. Lukea he eivät kuitenkaan ole nähneet 30 vuoteen, mutta nyt hänet on aika etsiä. (Samaan aikaan jääplaneetalla rakennetaan superasetta, joka pystyy tuhoamaan kokonaisia aurinkokuntia.)

Ensimmäinen ajatukseni luettuani tämän? ”Ei-voi-pitää-paikkansa.” Ajattelin esimerkiksi käden matkaa ilmakehässä ja irronneen käden puristusvoimaa, ja kuittasin idean liian epäuskottavana kuten moni muukin. Yhtäältä Faracin väite sopi kyllä saumattomasti täydentämään aiempaa huhua Luke Skywalkerin etsinnästä Episodin VII pääjuonena ja istui yhteen monen epämääräisemmänkin huhun kanssa, mutta nimenomaan tämä käsiosa tuntui hoopolta.

Melko pian ajatus alkoi silti kutkuttaa. Käsi-idea on sen verran odottamaton, että se ei tunnu tuulesta temmatulta. Faraci itsekin tiedosti tämän, ja vakuutti kuulleensa väitteensä useammasta lähteestä. Jollain tavalla se tuntuu myös kummallisuudessaan kiehtovammalta kuin esimerkiksi aiempi pääjuoneksi väitetty huhu, sithejä elvyttävät ”jedi hunterit”. Ja sitä paitsi: nämä huhuthan eivät edes sulje pois toisiaan, sillä Faracin käsi-väite ei ota kantaa elokuvan pahiksiin. Mutta se on typistettävissä high conceptiksi, jollainen uuteen Star Wars -episodiin on mitä todennäköisemmin luvassa.

Minulta meni myös ensin ohi seikka, jota pidän huhua arvioitaessa olennaisena: Devin Faracin alkuperäinen väite ei väitä autiomaaplaneetalle putoavan Pilvikaupungissa irronneen käden. Tähän takertui moni kriitikko, ja niin minäkin: miten muka se käsi olisi kestänyt matkan Bespinin kaasuplaneetan läpi, päätyäkseen kolmenkymmenen vuoden päästä Tatooinelle? (Faracin lähteen mukaan planeetta ei edes ole Tatooine, mutta täytyyhän sen olla.)

Mutta sitä Faraci ei siis väittänytkään. Kuten kaikki muistavat, menetettyään kätensä Imperiumin vastaiskun lopussa Lukelle asennettiin biomekaaninen käsi: se sama, jota hän merkityksellisesti katseli Jedin paluussa puolimekaanista isäänsä ajatellen. Entä jos Luke vuosia myöhemmin menettää tämän käden? Jos biomekaaninen käsi pääsisi irralleen sopivissa olosuhteissa, voisi sen kuvitella matkaavan avaruudessa vaikkapa sitten valomiekkaa puristaen. (Syöksy ilmakehän läpi tuntuu silloinkin älyttömältä, mutta ehkäpä käsi löydetäänkin jo kiertoradalla…tai jotain.)

Ja kas: vähitellen olen alkanut pitää monesta piirteestä tätä ideaa. Irronnut käsi on mysteerinen, omaperäinen ja siten kutkuttavakin idea. Kun muistetaan, että Episodin VII on määrä toimia soihdunkuljetuksena uudelle sukupolvelle, on vaikea keksiä osuvampaa kuvaa kuin sen soihdun siirtäminen valomiekkaa puristavana kätenä. Jos Episodin VII pääjuoni tosiaan on Luke Skywalkerin etsintä, kuten moni huhu jo ennen tätä on väittänyt, on käsi-idea itse asiassa erinomainen etsinnän käynnistäjä.

Josta pääsenkin siihen ”jos”-kohtaan, joka minua tässä huhussa tarkemmin ajatellen käsi-detaljia enemmän kummastuttaa. Useampi huhu on puhunut Luken olevan kateissa tai vankina, ja myös väite Luken katoamisesta heti Jedin paluun jälkeen on esitetty ennenkin. Huhun toistuminen ei välttämättä ole mikään tae huhun totuudenmukaisuudesta, mutta tässä vaiheessa on pakko alkaa suhtautua tähän huhuun vahvana. Ja edelleen se tuntuu minusta yhtä vaikealta sulattaa kuin ilmakehään syöksymisen kestävä käsi konsanaan. Nimittäin:

  1. Jos Luke olisi kadonnut jo Jedin paluun jälkeen, miksi häntä etsittäisiin vasta 30 vuoden päästä, ja silloinkin vain siksi, että joku sattuu löytämään hänen irronneen kätensä?
  2. Ymmärrän, että käden löytyminen käynnistäisi etsinnän tilanteessa, jossa Han Solo ja kumppanit uskoisivat Luken olevan jossain toisaalla, mutta turvassa, ja käden löytyminen herättäisi epäilykset vaarasta. Tällöin kysymys kääntyy toisin: Miksi Luke olisi kadonnut heti Jedin paluun jälkeen 30 vuodeksi ilman että hänen ystävänsä häntä kaipasivat?
  3. Jos Luke todella on vankina, onhan varmasti mietitty tarkkaan, kuinka voimakas pahistaho tarvitaan galaksin ykkösjedin vangitsemisen olemiseen uskottavaa? Toivon totisesti, ettei Episodin VII ajava juoni huipennu Jabban palatsista pakenemisen kaltaiseen antikliimaksiin.

Mutta, jos idean pelkistää, meillä on siis Luken irronnut käsi, joka päätyy uusille sankareillemme, jotka tapaavat Han Solon, joka säikähtää käden vuoksi ystävänsä puolesta. Jos Luken kateissa olemisen vuosikymmenet jätetään pois, ajatuskulku tuntuu itse asiassa varsin loogiselta.

Mitä sitten tulee Faracin huhun muihin kohtiin, aurinkokuntia tuhoavan superaseen valmistaminen tuntuu niin kliseiseltä, että edes expanded universessa ei sellaiseen kehdattu enää viime vuosina turvautua. Toivottavasti ei elokuvissakaan. Etenkin jos juonen premissi on niinkin omaperäinen kuin irronneen käden omistajan metsästys, miksi pahisosastolla turvauduttaisiin tällaiseen kliseeseen? Olisiko tämä osa huhua (”meanwhile…”) siis peräisin eri lähteistä – ja puppua?

Faracin salamyhkäiseen vihjaukseen Han Solon ja Chewbaccan olemisesta nyt jonkin muun aluksen kuin Falconin ohjaimissa (”they are piloting… well, that could be a spoiler”) haluan kuitenkin vastata. Veikkaukseni ja/tai toiveeni: ex-imperiaalista Star Destroyeria.

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että on hyvä, ettei tämän elokuvan juonen arvaaminen käy käden käänteessä.

Mainokset

7 thoughts on “Heinäkuun hellesatoa, osa 3: The Hand of Luke

  1. Kommentoin nyt vaikka osaan 3 kaikkien huhujuttujen 1-3 kommentit – aloitan vaikka huhujen laadulla.

    Meillä on kolme selkeästi eri aikakautta mitä tulee tarinaversioihin:
    1) Lucasin luonnostelmat ennen Disney-kauppaa
    2) Arndtin käsisversiot näiden pohjalta kaupan jälkeen
    3) Rewriten jälkeiset JJ/Kasdan versiot

    Väitän, että koska orkkiskööri oli perin juurin kypsynyt Lucasiin (cf. Secret History of Star Wars), niin tapauksessa 1) oli wanhat pärrät tosiaan tasan minimoitu. Eli silloin olisi vielä uskottavaa, että Luke on kateissa, Han Solo on sivuosassa ja kuolee jo seiskassa, ja Leiaa ei välttämättä edes näytetä. Mutta sen jälkeen, kun vuosisadan kaappaus (Indiana Jones, ILM, Skywalker Sound, THX, Lucasfilm Games ja kaikki konsernin muut brändit ja tytäryhtiöt siirtyivät kaupan päälle ilmaiseksi, koska valuaatio oli pelkästä warssibrändistä ja sekin meni alihintaan koska Lucas halusi vain irroittautua nopeasti) tuli julki, on trion kiinnostus herännyt takuulla ihan eri lailla.

    Sen jälkeen, kun Ford on oikeasti esittänyt kiinnostunutta (jo ennen kuin sopparia oli edes tehty saatikka julkistettu), ja Hamill ja Fisher laihduttaneet 30+ kg per lärvi, niin en tasan usko, että läsnäolo olisi vain glorifioitu cameo yhdessä leffassa. Väitän, että kyllä jengi on mukana merkittävässä roolissa koko New Trilogyn ajan, joskin enenevässä määrin taka-alalla, mutta että tämmöistä ”Luke hukassa kunnes kuolee ja Han Solo käy kääntymässä kamikaze-iskun verran” ei lopulliseen leffaan tule. Tämä itse asiassa selittäisi koko rewriten, Lucas (realistisesti) oletti, ettei wanhuksia kiinnosta leikkiä hänen kanssaan, ja Arndt meni sillä, mutta JJ halusi nimenomaan New Trilogyyn selkeän yhtyhmäkohdan niihin hyviin warsseihin ja nyt siihen oli vielä tilaisuus. Tai ehkä tähän osaltaan vaikutti näyttelijöiden uudelleen herännyt kiinnostuskin, mene ja tiedä.

    Versioon 2) on siis voitu säilyttää elementtejä Lucasin 1) horinoista, mutta väitän, että ”scriptin” lukeneetkin (jos eivät keksi omiaan) ovat niitä, jotka ovat juurikin lukeneet enintään 2) vaiheen tekstejä ja sekoittavat lisäksi VII:n ja Rebelsin storyboardit, art designin yms. Väitän, että vaiheen 3) versiot ovat JJ:n tuntien sen verran hys-hys, että nekin jotka ovat oikeasti nähneet siitä muutakin kuin paloja ovat sen verran kylmä rinki persiissä, että mieluummin pelaavat ”spoiler gamea” (palastelevat tietonsa tunnistamattomiksi murusiksi) vielä ensi-illan jälkeenkin (kun ei tiedä, mikä olikin vasta VIII tai IX varten) kuin riskeeraavat sen, että 15 minuutin julkisuuden seurauksena poimivat seuraavat 20 vuotta saippuaa. Ja näkemällä kuvauspaikalla väärässä järjestyksessä filmattuja kohtauksia joita ei kaikkia lopulta edes käytetä, ei kyllä esitä mitään synopsista, vain hajatietoja.

    Muistutuksena, TESBissä kuuluisa repla oli vielä kuvauspaikalla hämäyksen vuoksi ”Obi-Wan is your father”, ennen ensi-iltaa totuuden tietävien laskemiseen riitti sokean sirkkelinkäyttäjän sormet (ja kaikkien viiden nyyssi gruupin lukijoiden voimin ei filmilaboratiorion luopion huhutkaan – sikäli kuin kukaan heistä olisi edes päässyt nettiin saatikka ymmärtänyt rec.arts.sf.moviesin päälle – kauas kantaneet).

    Mitä tulee ”Han Solo kuolee” juttuihin, eihän se edes niin mene, että Ford olisi nimenomaan halunnut tappaa Solon. Vaan että Ford olisi halunnut kehittää hahmoaan johonkin suuntaan, mieluiten vielä niin että olisi saanut itse vaikuttaa, mutta Lucasin yhden miehen show’ssa tälle ei ollut tilaa, joten Fordin mielestä Solon kuolemakin olisi ollut staattista hahmoa parempi vaihtoehto. Plus tämä halu oli joka tapauksessa 33 vuotta sitten, ja nykytilanteessa Ford on sen verran iso nimi (ja luova kontrolli ei ole enää Lucasilla) että taatusti on voinut vaikuttaa rooliinsa. Tässä valossa epäilen siis entistä enemmän, ettäkö idea olisi oikeasti selviytynyt enää rewritesta (josko se koskaan olikaan muuta kuin historian väärinymmärryksestä seurannut mielikuvituksen lento).

    • Oikein hyvä. Puit suoraviivaisemmaksi spekulaatioksi saman, mitä minäkin olen miettinyt: että tämä Luke-on-kateissa -juoni sopisi paljon paremmin elokuvaan, jossa _ei_ juuri haluttaisi käyttää vanhoja näyttelijöitä, kuin sellaiseen, jossa heidät on palautettu isoon rooliin.

      Mutta sitten on tietysti muistettava, että tietomme siitä, että Lucas/Arndt-versio olisi ollut wanhusvapaa ja Abrams-versio heitä painottava, perustuu sekin vain huhuihin…

  2. Päivitysilmoitus: Juonihuhut: Luonnoskuvien paljastama pahis | Tähtien jatkosota

  3. Päivitysilmoitus: Juonihuhut: Joron jäljistä | Tähtien jatkosota

  4. Päivitysilmoitus: Juonihuhut: Luken etsintä ja kas, siinähän hän jo onkin | Tähtien jatkosota

  5. Päivitysilmoitus: Kuvausten vuodesta ensi-illan vuoteen | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: Episodi VII -huhumyllystä poimittua: Tanssii tähtien kanssa | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s