Star Wars -elokuvien Oscar-saldo: 11 elokuvaa, 37 (+3) ehdokkuutta, 10 palkintoa

Oscar-gaala oli ja meni, ja vaikka gaalan suurin voittaja Parasite yllätti, ei The Rise of Skywalker sentään yllättänyt. Se ei siis voittanut yhtään kolmesta ehdokkuudestaan.

Eilisen Twitter-ketjuni jatkeena ja laajentumana (sekä kahden vuoden takaisen blogimerkinnän päivityksenä) summaan tässä kirjoituksessa Star Wars -elokuvien Oscar-menestystä, jota varmaankin voi aivan yhtä hyvin perustein pitää yllättävän vahvana ja yllättävän vaisuna.

Vahvana siksi, että kaikkiaan 37 ehdokkuutta ja 10 palkintoa (joista 3 ehdokkuuksien ulkopuolelta) on kuitenkin oikein hyvin yhdelle elokuvasarjalle, vaikka kyse onkin 11 elokuvasta. Vaisuna taas siksi, että Star Warsit ovat tähän vuoteen asti jatkuneista ehdokkuuksistaan huolimatta saaneet Yhdysvaltain elokuva-akatemialta varsinaisen palkinnon viimeksi 36 vuotta sitten – ja sekin oli yksi noista erikois-Oscareista varsinaisten ehdokkuuksien ulkopuolelta.

rotj-endor-battle

Jedin paluun erikoistehosteet: edellinen kerta, kun Star Wars -elokuva palkittiin Oscarilla.

Kaikkein yllättävintä saattaa ainakin joistakin katsojista olla, että jokainen Star Wars -elokuva on tosiaan ollut ehdolla vähintään yhdessä Oscar-gaalan kategorioista. Tässä koko lista ehdokkuuksista:

  • Tähtien sota (1977), 10 ehdokkuutta: paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, Alec Guinness miessivuosasta, lavastus, pukusuunnittelu, ääni, leikkaus, erikoistehosteet, musiikki.
  • Imperiumin vastaisku (1980): 3 ehdokkuutta: lavastus, ääni, musiikki.
  • Jedin paluu (1983): 4 ehdokkuutta: lavastus, äänitehosteleikkaus, äänitehosteet, musiikki.
  • Pimeä uhka (1999): 3 ehdokkuutta: äänitehosteleikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet.
  • Kloonien hyökkäys (2002): 1 ehdokkuus: erikoistehosteet.
  • Sithin kosto (2005): 1 ehdokkuus: maskeeraus.
  • The Force Awakens (2015): 5 ehdokkuutta: leikkaus, äänimiksaus, äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki.
  • Rogue One (2016): 2 ehdokkuutta: äänimiksaus, erikoistehosteet.
  • The Last Jedi (2017): 4 ehdokkuutta: äänimiksaus, äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki.
  • Solo (2018): 1 ehdokkuus: erikoistehosteet.
  • The Rise of Skywalker (2019): 3 ehdokkuutta: äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki.

Yhteensä siis 37 varsinaista ehdokkuutta. Ja tässä ne voitot:

  • Tähtien sota (1977): 6 Oscar-palkintoa: lavastus, pukusuunnittelu, ääni, leikkaus, erikoistehosteet, musiikki. Lisäksi erikois-Oscar äänitehosteista.
  • Imperiumin vastaisku (1980): 1 Oscar-palkinto: ääni. Lisäksi erikoistehosteiden erikois-Oscar.
  • Jedin paluu (1983): ei Oscar-palkintoja varsinaissa kilpakategorioissa, mutta jälleen erikoistehosteiden erikois-Oscar.

Eli 10 palkintoa, joista 3 ehdokasasettelun ulkopuolelta.

Listasta huomaa vuosien vierimisen. Samoin sen, että Oscar-gaalat eivät toki muutenkaan ole veljiä keskenään. Katsastetaanpa!

anh-alec-guinness-obi-wan-kenobi

Alec Guinness Ben Kenobina alkuperäisessä Star Warsissa: ainoa näyttelijäsuoritus, jolla kaukaisesta galaksista on noustu ehdolle Oscareihin.

Oscareiden ”pääkategorioina” pidetään parasta elokuvaa, ohjausta, näyttelijöiden pääosia sekä käsikirjoituspystejä. Elokuvapiireissä toki arvostetaan muitakin, ja toisia enemmän kuin toisia: esimerkiksi leikkauspalkinto muodosti pitkään parhaan elokuvan ja ohjauksen kanssa eräänlaisen kolmijalan, kunnes kategoriat viime vuosikymmenellä alkoivat erkaantua toisistaan muun muassa parhaan elokuvan äänestyssäännöissä tapahtuneiden muutosten vuoksi.

Jos näitä pidetään pääkategorioina, ihka ensimmäisen Star Wars -elokuvan cinemaattiset ansiot todella tunnustettiin Hollywoodissa välittömästi, sillä vuoden jättihitti oli vuoden 1978 gaalassa ehdolla melkein kaikissa noissa – vain näyttelijäehdokkuus lohkesi sivuosien puolelta. On hyvä muistaa, että tämä ei ollut välttämättä mitenkään sanottua: eivät suurimmat hitit tuolloin, kuten eivät nytkään, mitenkään automaattisesti olleet Elokuva-akatemian juhlinnan kohteena. Yhtään niin sanotusta ”suuresta viidestä” palkinnosta George Lucasin ohjaama ensimmäinen Star Wars (1977) ei kuitenkaan voittanut. (Se hävisi ne etenkin Woody Allenin Annie Hallille.)

Mutta sen leikkauksen episodi IV:nä myöhemmin tunnettu elokuva kyllä voitti. Palkinnon pokkasi kolmikko Paul Hirsch, Marcia Lucas ja Richard Chew, joka siis tarkoitti, että Lucasin talouteen kannettiin kuin kannettiinkin yksi Oscar. Kyökkipsykologit voivat arvailla, ja ovat arvailleetkin, mitä seurauksia tällä sattumuksella mahtoi olla Lucasien myöhemmin katkerasti kariutuneelle avioliitolle. (Lucas oli henkilökohtaisesti ehdolla Star Warsin ohjauksesta ja käsikirjoituksesta, samoin kuin American Graffitista samoissa kategorioissa muutamaa vuotta aiemmin, mutta hän ei siis itse koskaan voittanut Oscaria.)

marcia-george-lucas-oscars

Oscar-voittaja Marcia Lucas ja hänen aviomiehensä.

Lucasin tärkeimmistä yhteistyökumppaneista John Williams, Oscarien historian useimmin ehdolla ollut mestarisäveltäjä, voitti Star Warsista ansaitusti yhden viidestä kultaisesta ukostaan. Sitä lukuunottamatta kaikki muut Star Wars -elokuvien varsinaiset palkinnot ovat tulleet niin sanotuista teknisistä kategorioista: erikoistehosteista, äänestä ja äänitehosteista, lavastuksesta ja pukusuunnittelusta.

Kaikki nämäkin olivat epäilemättä ansaittuja palkintoja, ja sanoja ’niin sanottu’ sopii painottaa. Totta ihmeessä kaukaisen galaksin käytetyn maailman suunnittelu ja toteutus ovat taidetta nekin, ja kiertelemättä myös suuri osa näiden elokuvien sekä viehätystä että kulttuurista merkitystä. Se, että kaikki kolme vuosien 1977-83 elokuvaa palkittiin ”erikois-Oscareilla” liittyy gaalan silloisiin tapoihin. Niin sanotut Special Achievement Awardit jaettiin ilman ehdokasasettelua: esimerkiksi Imperiumin vastaiskulla ei siis ollut lainkaan vastaehdokasta visuaalisten erikoistehosteiden palkinnolle.

star-wars-miniature-effects

Parhaat erikoistehosteet: palkinto elokuvista vuosilta 1977, 1980 ja 1983; ehdokkuudet elokuvista vuosilta 1999, 2002, 2015, 2016, 2017, 2018 ja 2019. Yksi jäi välistä!

Muutama muukin Oscareiden muutos näin pitkäikäisen sarjan ehdokkuusgalleriassa näkyy. Esimerkiksi lavastukseksi yllä suomentamani palkinto jaettiin aikanaan nimellä ”Art Direction – Set Decoration”, kun se nykyään tunnetaan nimellä ”Production Design”. En tunne palkinnon historiaa erityisen tarkasti, mutta ainakin sanojen perusmerkitysten tasolla nimimuutos vihjaa, että palkintoa saatettiin ehkä aiemmin jakaa suoremmin juuri lavastuksen ansioista ja nykyään hieman enemmän teosten mietityn kokonaisilmeen perusteella. Joka tapauksessa on hyvä huomata, että vaikka ”tuotantosuunnittelu” viittaa myös siihen esituotannon vaiheeseen, jossa tällaisia elokuvia varten palkattavat kuvataiteilijat mielikuvittelevat valkoiselle paperille uusia maailmoja, palkinnolla huomioidaan painotetummin tuotannon seuraavaa eli konkreettisemman toteutuksen vaihetta.

Oscareiden äänipalkinnoissa tapahtunut muutos liittyy osin tekniseen kehitykseen, ja on hankalimmin tiivistettävissä. Alkuperäisen Star Warsin aikaan varsinainen kategoria oli siis yksinkertaisesti nimeltään ”Sound”, jonka seuraaja nykyisissä geimeissä on ”Sound Mixing”, siis äänileikkaus ja -miksaus. Hämäävästi ”Sound Editingin” nimellä nykyään jaettava palkinto taas annetaan pikemminkin äänitehosteiden ansioista. Vuonna 1978 Star Wars siis voitti niistä palkinnon erikois-Oscarina, ilman ehdokasasettelua, sillä palkinto on jaettu keskeytyksettä vasta vuodesta 1981.

ralphmcquarrie-art-of-anh

Ehdokasasettelun ironiaa on, että tuotantosuunnittelija Ralph McQuarrieta – varmasti George Lucasin jälkeen merkityksellisin Star Wars -visionääri – ei palkittu työstään Oscarilla.

 

Ei taida olla mitenkään suurennellen tulkittu, että samalla kun Star Wars saatteli elokuvamaailmaa blockbusterien aikaan, se tuli myös menestyksellään kasvattaneeksi sekä visuaalisten tehosteiden että äänitehosteiden osuutta elokuvataiteessa. Siten on aivan sopivaa, että SW-elokuvien tehosteet keräävät ehdokkuuksia edelleen: aateluus ikään kuin velvoittaa. Sithin kosto (2005) on ainoa Star Wars -elokuva, jonka visuaalisia tehosteita Akatemia ei nähnyt ehdokkuuden arvoisiksi.

Oscareissa oltiin muutenkin varsin nuivia prequeleja kohtaan. Sithin koston ainoa ehdokkuus tuli maskeerauksesta, joka tuntuu jo ihan sattuman sanelemalta (ajatelkaa kärventynyttä Anakinia ja kurttunaamaista Palpatinea). Tämä epäilemättä liittyy elokuvien niin sanottuun kokonaislaatuun. Elokuva-akatemian kollegat voivat kyllä toisinaan tunnustaa teknisten kategorioiden ansioita kehnommissakin elokuvissa, mutta aivan varmasti kynnys kannattaa onnistunutta työtä yleisesti epäonnistuneena pidetyssä elokuvassa on korkea.

jar-jar-binks-obi-wan-qui-gon-tpm

”Obi-Wan Kenobi, tässä on elokuvatehosteiden tulevaisuus.” ”Mesa speak!”

Sinänsä vuosia ei kannata toisiinsa verratakaan: jo pelkkiin ehdokkuuksiin kun vaikuttaa sekä zeitgeist että vuotensa kilpailijoiden taso. Kun yhden leffasaagan ehdokkuudet listaa tällä tavalla rinnakkain, voi siksi tuntua aivan turhaan kohtuuttomalta, että esimerkiksi Pimeän uhan puvut jäivät ilman ehdokkuutta. Tai että John Williams oli 2010-luvulla ehdolla jokaisesta jatko-osatrilogian elokuvasta, vaikka etenkin viimeisimmässä episodissa kiertävät lähinnä aiempien osien teemat, mutta ei Pimeästä uhasta, jossa hän aidosti loi kokonaisen toisen kerroksen sarjan musiikkiin.

Erikoistehosteiden saralla erityisesti Jar Jar Binksin hahmo oli aikaansa edellä ollut motion capture -tekniikan pioneerityö, ja olisi siksi ansainnut vaikka voittaa. Mutta ei se toki voinut, koska Oscar-gaalaan mennessä juuri Binksiin episodi I:n ongelmat olivat tiivistyneet. (Erikoistehoste-Oscarin voitti sitä paitsi tuolloin The Matrix, joka sekin oli alansa pioneeri ja sitä paitsi aikanaan yllättäjä.)

Vastaavasti viime vuosikymmenen Star Wars -elokuvat voivat rinnakkain listattuna tuntua saaneen ehdokkuuksia jopa hövelisti. Williamsin ehdokkuuksien lisäksi ainakin Solon tehoste-ehdokkuus tuntuu rutiininomaisesti annetulta. Sen sijaan koko sarjan yllättävimpänä, mutta ansaittuna, Oscar-kunnianosoituksena pidän The Force Awakensin leikkaus-ehdokkuutta, jonka tosiaan lasken kategorioihin, joissa ei yleensä palkita tällaisia lähes koko perheen viihde-elokuvia. JJ Abramsin rytmitaju sitä varmasti selittää, vaikka ehdolla olleet Maryann Brandonin ja Mary Jo Markeyn nimet ansaitusti varsinaisesti ehdolla olivatkin.

John_Williams

Säveltäjä John Williams: käsittämättömät 52 Oscar-ehdokkuutta, joista kuusi Star Warseista. Voittoja viisi, joista yksi tästä sarjasta. (kuva: TishTash / Wikimedia Commons, CC BY 3.0)

Olisiko jonkin Star Wars -elokuvan sitten pitänyt voittaa Oscar vuoden 1983 jälkeenkin? Tai voisiko niin missään oloissa enää käydä?

Menneiden palkintogaalojen pohdinta tässä mielessä on tietysti melko tyhjänpäiväistä jossittelua, mutta aika vaikeaakin se on. Sen varmaankin voi nyt sanoa, että vaikka Annie Hall taitava komedia onkin, originaalileffa olisi objektiivisestikin ajatellen ansainnut voittaa joko parhaan elokuvan tai ohjauksen palkinnon. Myöhempinä vuosina, istuessani itse reaaliaikaisesti katsomoissa, olen harmitellut lähinnä eräiden ehdokkuuksien puutetta: toivoin esimerkiksi The Force Awakensin pääsevän ehdolle production designin kategoriassa. Varsinaisten palkintojen jakautuminen on sen sijaan aina oma lukunsa, ja aika harvoin Star Wars -elokuvat ovat hävinneet selvästi huonommilleen.

Näin pitkän sarjan nousussa varsinaiseen Oscar-voittoon tarvittaisiin tässä vaiheessa ehkä niin merkityksellinen uusi alku, ettei sellaista saata tulla, vaikka seuraavat elokuvat sijoittuisivat satojen vuosien päähän Skywalkereista. Elokuva-akatemian kollega-äänestäjät varmasti arvostavat uusienkin Star Warsien tehosteita, ääniä ja musiikkia, mutta antavat aivan ymmärrettävästi silti mieluummin äänensä tuoreemmille vaihtoehdoille. Se kohta, jossa jokin palkinto olisi voinut tullakin, oli varmasti The Force Awakens, jolloin koko maailma tuntui löytävän tämän franchisen uudelleen, mutta silloin sen päihitti useimmissa kategorioissaan toinen genre-ehdokas, Mad Max: Fury Road.

Tehosteiden tai äänten voittoa suurempana jättipottina pitäisin kuitenkin sitä, jos Star Wars -elokuva jonain päivänä nappaisi vielä jonkin ”viidestä suuresta” ehdokkuudesta: parhaan elokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen tai jomman kumman pääosanäyttelijän. Tähän erityisesti tarvittaisiin ehkä sellainen mannerlaattojen muutos näiden elokuvien koko luonteessa, jollaista ei välttämättä koskaan tapahdu.

Episodi IX: Duel of the Fates eli väläys siitä, miten sarja olisi voinut päättyä

Kaksi viikkoa sitten Robert Meyer Burnett pamautti Star Wars -ympyröihin varsinaisen pommin kronikoimalla kahdessa kaksituntisessa livelähetyksessään (!) Youtubeen Colin Trevorrown tarinaversion episodi IX:stä silloin, kun sen otsikko vielä oli Duel of the Fates.

Sehän oli ollut koko ajan tiedossa, että JJ Abrams ja Chris Terrio aloittivat puhtaalta pöydältä Trevorrown ja kirjoittajapari Derek Connollyn jälkeen. Haastatteluissa oli jo aiemmin käynyt ilmi, että Trevorrown versiossa esimerkiksi keisari Palpatine ei ollut palannut kuolleista. Mutta millainen Trevorrown versio sitten olisi ollut, sitä emme tienneet – kunnes nyt. Eikä tieto jäänyt kuvitelmien varaan, koska Burnettin luentojen jälkeen nettiin ilmaantui myös kasa concept artia tästä versiosta. Tämän artikkelin kuvitus on tuosta vuodosta.

Tämän jälkeen kysymykset ovat siis kuuluneet, olisiko Trevorrown versio näillä tiedoilla ollut parempi kuin se The Rise of Skywalker, jonka saimme. Lähdekriittisemmät tosin ovat varmasti sitä ennen kysyneet, mahtaako tämä vuoto olla aito lainkaan – tai kuka ihme on Robert Meyer Burnett. Mutta mitä tulee siihen, oliko vuoto aito: kyllä se ainakin pääpiirteissään oli. Sen vahvisti nimittäin Trevorrow itse tässä twiitissään:

Robert Meyer Burnett oli minulle täysin vieras nimi, enkä painanut Youtuben seuraa-nappia kuunneltuani hänen jorinoitaan melkein neljä tuntia. Vaihdoin kuuntelunopeutta ja aloin hypelläkin siinä vaiheessa kun mies keskittyi välillä yleisökysymyksiin Star Trekistä ja Alienista. Mutta mikään ihan satunnainen vloggaaja Burnett ei ole. Imdb:ssä hänellä on kymmeniä töitä ohjaajana, kirjoittajana, leikkaajana ja tuottajana. Siellä täällä filmografiassa on pientä fiktiotakin, mutta leijonanosan miehen urasta muodostavat tällä perusteella elokuvien dvd-ekstroiksi tuotetut dokumentit, joiden joukossa korostuvat Star Trek ja X-Men -franchiset.

Suuripuheinen Burnett siis on ihan oikeastikin Hollywoodin sisäpiirin liepeillä. Videoissaan hän väittää lukeneensa tai kuulleensa Colin Trevorrown (ja Derek Connollyn) version episodi IX:stä, jonka päivämääräksi hän videolla ilmoittaa 16.12.2016. Päivämäärä on oleellinen, sillä se tarkoittaa, että versio on kirjoitettu ennen Carrie Fisherin kuolemaa (27.12.2016). Näin ollen tämä versio sisältää siis – kaiken muun kiinnostavan lisäksi – parhaan mahdollisen kuvan siitä, mikä Leian rooli olisi voinut olla elokuvassa, jos asiat olisivat menneet toisin ja Leia olisi saanut ”oman jatko-osatrilogiaelokuvansa” kuten Han ja Luke saivat.

IMG_20200123_192558

Eräs seikka ei ole saanut tarpeeksi huomiota Duel of the Fates -käsiksen käsittelyssä. Nimittäin se, että koska Trevorrown ja Lucasfilmin tiet erosivat vasta syyskuussa 2017, on perusteltua olettaa, että tuossa välissä on valmistunut vähintään yksi uusi versio. Burnettin raportoima käsis ei siis ole vielä se käsisversio, jonka perusteella Lucasfilmissä olisi todettu, että ei, tästä ei missään nimessä tehdä episodi IX:ää. Pikemminkin tätä pitää tulkita raakaversiona, jossa vielä nähtiin potentiaalia. Toisaalta on hyvä myös muistaa, että tämä ei ole versio, jonka Colin Trevorrow ja Derek Connolly itsekään olisivat koskaan filmanneet aivan tällaisenaan – tämähän oli vasta ensimmäinen versio.

(MakingStarWarsin Jason Ward on väittänyt lukeneensa myöhemmän version, mutta koska Wardin kuvailema käsis on eroistaan huolimatta henkisesti ja useimmilta tapahtumiltaankin hyvin lähellä Burnettin videoiden käsikirjoitusta, keskityn tässä kirjoituksessa tähän neljän tunnin videoluennoilla tarkemmin raportoituun.)

Vielä pari sanaa Burnettista ja hänen videoistaan ennen kuin pääsen niiden sisältöön. Burnett itse painottaa, että ei tunne Trevorrowta, eikä hän tietenkään kerro, mistä hän tämän graalin maljan on käsiinsä saanut. Hän korostaa myös useita kertoja, ettei hänellä ole itsellään hallussaan tuota käsikirjoitusta, vaikka selvästi lukee videolle vähintään tarkkoja muistiinpanoja siitä. Nimittäin todella tarkkoja.

Heti alussa Burnett näyttää tekstinä tämän käsisversion alkuskrollin, mainitsee tiettyjen kohtausten tarkkoja sivunumeroita käsikirjoituksessa ja maustaa kertomustaan suorilla repliikeillä. Tarinan edetessä, etenkin ensimmäisen videon loppupuolella, Burnett kuitenkin tuntuu heittävän mukaan yhä enemmän omia tulkintojaan, eikä etenkään Reyn ja Kylon tarinan osalta tunnu enää tietävän niin tarkasti, mitä hahmot ovatkaan tekemässä ja miksi. Toisessa videossa hän palaa käymään loppupuolen tapahtumat läpi ensimmäistä videota tarkemmin. Ensimmäisen videon perusteella olin jo tulkitsemassa, että Burnett olisi itse lukenut vain käsiksen alkupuolen ja kuullut lopun toisen käden tiivistelmänä, mutta on toki mahdollista esimerkiksi, että hän on videoiden välillä saanut lähteeltään lisätietoa.

alleged-trevorrow-scroll

Tästä lähti tämä versio. Olettaa sopii, että Trevorrownkin käsissä alkuskrolli olisi muuttunut vielä moneen kertaan.

Trevorrown Duel of the Fates (terävä, hauska ja toimiva otsikko, muuten!) olisi siis todellakin olisi ollut aivan eri elokuva kuin Abramsin The Rise of Skywalker. Olisiko se ollut parempi episodi IX – palaan siihen myöhemmin.

Trevorrown versiossa Palpatine esiintyy vain lyhyesti hologrammina, ei verevänä vainajana. Kylon ja Reyn välillä on Voima-yhteys, mutta siteen sielunkumppanuuteen tai jopa romanssiin viittaavista sivujuonteista ei näy häivääkään. (Sen sijaan romanssin mahdollisuutta viritellään Trevorrown versiossa Reyn ja Poen välille.) Kyloa yritetään tarinan aikana pelastaa pimeältä puolelta, mutta se ei oikeastaan onnistu, tai korkeintaan juuri ja juuri: Ben Solo ei palaa, mutta Kylo kuolee ymmärtäen olleensa väärässä. Reyn vanhemmat eivät paljastu kenenkään kuuluisan sukulaisiksi, ja heidän murhaajakseen paljastuu Kylo itse, yhdessä Renin ritarien kanssa. Hux ei petä First Orderia, Kuolemantähden raunioilla ei käy kukaan, sith-tikareita ei tarvitse tulkita vaivalloisesti ja niin edelleen.

IMG_20200123_192551

Reyn kaksiteräinen valomiekka kuuluu tämän käsiksen kiehtoviin yksityiskohtiin. Huomaa Jedin paluun aikaisen Luken asu.

Mutta vaikka Duel of the Fatesin juonessa ei ole juuri yhtäläisyyksiä The Rise of Skywalkerin kanssa, kaikuja siitä kuitenkin on mahdollista nähdä lopullisessa elokuvassa, jonka lopputeksteissä Trevorrow ja Connolly on kreditoitu ”story by” -krediitillä Yhdysvaltain käsikirjoittajakillan sääntöjen mukaan. Nimittäin:

  • Myös Duel of the Fatesin alussa Kylo etsii jotain Mustafarilta, Vaderin jäämistöstä, ja löytää holokronin. Se liittyy tässäkin versiossa keisari Palpatineen, ja sisältää Vaderille tallennetun ”katso vasta jos kuolen” -viestin, joka johdattaa Kylon eteenpäin. Sieltä edestäpäin ei vain tässä versiossa löydy itse Palpatinea.
  • Kylon seuraava etappi on tässäkin versiossa sithien pyhä planeetta muinaisine patsaineen ja temppeleineen.
  • Rey ja Finn keskustelevat Kylosta ja näiden kahden Voiman vastinparin vaikeasta suhteesta. Rey tunnustaa opettajilleen olevansa epävarma roolistaan kaikessa tässä, ja myöhemmin kauhistuu käytettyään kimpaannuttuaan liikaa voimaa ja aiheutettuaan kuolemaa. Nämä kohtaukset ja teemat ovat kaikki mukana lopullisessa elokuvassa – mutta erilaisina ja ohimenevämpinä kuin ne olisivat ilmeisesti olleet Trevorrown versiossa.
  • Entiset First Orderin stormtrooperit nousevat valtiaitaan vastaan. Tämäkin oli tosin Trevorrowlla isompi osa juonta kuin Abramsin ja Terrion lopullisessa elokuvassa.
  • Kylo kohtaa isänsä Han Solon näyssä (mutta kohtaus ei tässä versiossa ole Kylon kääntymisen hetki).
  • Lando tuo ison laivaston lopputaisteluun ratkaisevalla hetkellä.
  • Ja aivan erityisesti: Trevorrown versiossa Kylon tavoite on oppia imemään elävä Voima pois toisista, ja Rey opettaa hänelle tempun kääntöpuolen eli Voimalla parantamisen. Vaikka The Rise of Skywalkerissa voimaa imee parantuakseen Palpatine, etenkin tässä kohtaa katsoisin, että Abrams ja Terrio todellakin kehittelivät aiemman käsikirjoituksen ideaa eteenpäin.

IMG_20200123_192542

Elokuva alkaa Kuatin avaruusalusvarustamolta. Finn, Poe, Rose ja BB-8 yrittävät räjäyttää First Orderin tähtituhoojatuotannon. Siinä he eivät onnistu, mutta pakenevat kuitenkin yhden tähtituhoojan kaapaten. Mukanaan he tuovat aimo kasan aluksia ja aseita: riittävästi, että vastarinta alkaa suunnitella iskua First Orderin pääkaupunkiin, vanhaan kunnon Coruscantiin, ja ehkä jopa sen valtaamista. First Order on nimittäin blokannut kaikki galaksin kommunikaatiokeinot paitsi omansa, mutta Coruscantin raunioituneen jeditemppelin alla pitäisi olla tuhat vuotta vanha järjestelmä, jolla vastarinnan yleisen kutsun aseisiin vielä saisi läpi.

Coruscantia hallitsee kansleri Hux, mutta Kylo on kateissa, eikä palaakaan First Orderin valtaistuimelle elokuvan aikana. Hän etsii mittaamatonta voimaa ensin Mustafarilta, sitten Palpatinea itseään opettaneen Tor Valum -nimisen muinaisolennon opista Remnacore-planeetalta (tarkka kirjoitusasu jää minulle hämäräksi) ja lopulta Mortisista, The Clone Wars –sarjasta tutusta Voiman mystisestä äärestä.

Finn, Rose ja droidit seikkailevat suurimman osan elokuvaa Coruscantilla. He onnistuvat käynnistämään hätäkutsun, mutta jäävät First Orderin vangeiksi. Paettuaan he onnistuvat käynnistämään First Orderin hirmuvaltaan tyytymättömien stormtrooperien ja Coruscantin kansalaisten keskuudessa kunnon kapinan, jonka tueksi Leian joukot ja lopulta, ratkaisevalla hetkellä, myös Landon johtamat salakuljettajat ja muut epämääräisemmät soturit – palkkionmetsästäjä Bosskia myöten – saapuvat käymään avaruustaistelua. Galaksi kuulee siis Leian viimeisen ”help me” -viestin, ja lopuksi hyvä voittaa.

IMG_20200123_192535

Stormtrooperien kapinassa vaikuttaa olevan ”pienten ihmisten vallankumouksen” piirteitä.

Rey ja Poe kulkevat tarinan alkupuolella omaa tietään, yrittäen ilmeisesti etsiä Kyloa pysäyttääkseen tämän (tässä kohtaa Burnett on epäselvimmillään). Renin ritarit jahtaavat heitä, mutta kohtaavat loppunsa Reyn kädessä, kun paljastuu, että he ja Kylo olivat Reyn vanhempien kuoleman takana. Rey pakottaa Poen pois luotaan ja etenee kohti otsikon kohtalojen kaksintaistelua.

Mortisilla sekä Rey että Kylo näkevät näkyjä menneestä, ja taistelevat useaan otteeseen samaan aikaan kun toista taistelua käydään Coruscantilla. Luke-haamu, joka on elokuvan aikana aiemminkin keskustellut sekä Kylon että Reyn kanssa, ottaa osaa taisteluun, mutta lopulta ratkaisevan iskun antaa Leian etäkosketus Kylon mieleen hetkellä, jolla tämä on puristamassa viimeisen elämänvoiman Reystä. Kylo kääntää tekonsa, palauttaa elämän Reyhin, ja vaipuu itse kuolemaan. Viimeisinä sanoinaan hän paljastaa Reylle tämän sukunimen: ”Solana”.

Rey nousee Mortisin astraalitasolle ja kohtaa Luken, Yodan ja Obi-Wanin. Nämä tunnustavat oppineensa Reyltä, että tasapaino on sittenkin valon ja pimeän välissä, ja että Reyn on mahdollista palata galaksiin opettamaan tämä muillekin. Niin hän tekeekin, kun elokuva päättyy Modesta-nimiselle planeetalle, jonne Finn on perustanut tulevien jedilasten uuden koulun.

IMG_20200123_192459

Luke-haamu tarttuu Kylon valomiekkaan. Mark Hamillilla olisi ollut Trevorrown versiossa enemmän tehtävää.

Tämän kaiken paljon tarkemmin luetteleva Burnett ei peittele mielipidettään: hänestä Trevorrown Duel of the Fates on kaikessa parempi, kiinnostavampi ja starwarsmaisempi kuin The Rise of Skywalker oli. Burnettia tuntuu aivan erityisesti kiusaavan lopullisessa elokuvassa se, että Palpatinen paluuta ei selitetä mitenkään, sillä hän palaa tähän ärsytykseensä monia, monia kertoja videonsa aikana.

Kuten olen tässä blogissa suruissani kirjoittanut, minäkään en pitänyt The Rise of Skywalkerista. Mutta en ole ollenkaan vakuuttunut, että Trevorrown versio olisi johtanut parempaan lopputulokseen.

Aito vertailu näiden vaihtoehtojen välillä on lähes mahdotonta, koska yhtäällä meillä on valmiiksi hiottu elokuva (virheineen) ja toisaalla yhden Robert Meyer Burnettin paikoin vouhkaava kertomus käsikirjoituksesta. Jälkimmäisestä ei voi varmuudella sanoa, kuinka mikäkin kohtaus tai teema olisi valmiiksi elokuvaksi toteutettuna toiminut ja, kuten edellä totesin, tämä versio Duel of the Fatesista ei edes ole se, jollaiseksi Trevorrown versio olisi tuotantonsa aikana lopulta kehittynyt.

IMG_20200123_192522

Coruscantin alatasot, joista Lucasfilmillä olisikin ollut jemmassa paljon suunnitelmia – George Lucasin tekemätön tv-sarjaprojekti Underworld olisi tiettävästi laskeutunut tänne.

Eräiltä osiltaan Trevorrown versio kyllä vastaa monia minun IX-toiveitani paremmin kuin lopullinen The Rise of Skywalker. Aivan erityisesti Trevorrown versio olisi avannut sodan ja First Orderin valloittaman galaksin kokonaiskuvaa paremmin kuin nähty elokuva.

Trevorrown valitsemat lokaatiot olisivat olleet paitsi kiinnostavampia kuin TROS:ssa nähdyt, myös avartavia kaukaisen galaksin koko tilan kannalta ja ehkä sopivampia saagan viimeiseen osaan. Star Wars -tarinoissa vuosikymmeniä esiintynyt Kuatin alusvarustamo olisi ollut hienoa nähdä valkokankaalla, prequelien keskusplaneetta Coruscant olisi ollut painava valinta saagan kokonaisuuden kannalta ja Mortis puolestaan, niin, vähintään rohkea valinta. (The Rise of Skywalkerin kiinnostavin planeetta oli sysimusta ja muinainen Exegol, mutta kaikesta päätellen se on suora seuraaja Trevorrown version Remnacorelle.)

Hirmuhallinnon sisältä kumpuava stormtrooperien kapina oli niin ikään mukana monien IX-spekulaatioissa ja -toiveissa, ja Trevorrown versiossa Finnin hahmon kaari tuntuu saavan paremman lopun kuin hänen käy TROS:ssa. Mark Hamill -fanit (eli me kaikki?) olisivat myös olleet tyytyväisiä: miten tahansa toteutettuna Luke-haamun ja Kylon kohtaaminen olisi ollut herkullista katsottavaa, ja Trevorrown käsiksessä sellaisia kohtauksia olisi ollut kaksikin. ”See you around, kid”, sanoi Luke sentään The Last Jedissä!

Erikseen on mainittava se, että Trevorrow selvästi sentään yritti tarttua Voiman tasapainon ongelmaan, jonka esimerkiksi minä kuvittelin The Last Jedin jälkeen kasvavan viimeisen osan myötä tämän trilogian olemassaolon ydinkysymykseksi. Miten lopulta on saavutettavissa tuo myyttinen tasapaino, kun hyvän voitto pahasta tuntuu aina johtavan vain pahan vuorottaiseen nousuun jonkin ajan kuluttua, ja jos luonnossa on tasapaino ilman keskenään taistelevia jedejä ja sithejä? Tämän kysymyksenhän Abrams ja Terrio surutta sivuuttivat. Trevorrown version tämä Reyn repliikki Kylolle lopputaistelun käännekohdassa olisi hyvin toteutettuna voinut olla kohtaus, joka olisi tuonut näitä miettiville katsojille ne kylmimmät väreet:

”Our masters were wrong. I will not deny my anger and I will not reject my love. I am the darkness and I am the light.”

Sekin tekee mieleni mainita, että Trevorrow vaikuttaa tavoitelleen väkivallan tasoltaan yllättävän aikuista (lue: rajua) elokuvaa. En ole lainkaan varma, olisiko tyylilaji ollut sopiva, mutta selvä ero Abramsin tai Johnsonin Star Warseihin on havaittavissa. Ottaen huomioon ne lelumäärät, joita Kylon maskilla myydään, olisi ollut todella hätkähdyttävää nähdä Kylo itse tappamassa Reyn vanhemmat. Molemmat kansleri Huxiin ja valomiekkatekniikkaan liittyvät seikatkin vaikuttavat hämmästyttävän graafisilta: Hux teloittamassa petturin valoteräisellä giljotiinilla ja sama Hux elokuvan lopussa tekemässä itsemurhan valomiekkaan heittäytyen. Kylo ottaa heti käsiksen alussa iskua naamaan, saa entistä rujompaa metallitikkiä kasvoihinsa ja päätyy pukeutumaan karkeampaan naamioon. Lopussa Rey ei suinkaan vain menetä helposti korjattavaa raajaa kuten Star Wars -sankarit yleensä, vaan sokeutuu, ja R2-D2-parka suorastaan räjähtää (mutta viimeksi mainitun yksityiskohdan Trevorrow itse katsoi parhaaksi korjata vahvistus-twiitissään: droidi ei olisi vahingoittunut korjauskelvottomaksi).

IMG_20200123_192514

Se eniten välittämämme rakkaustarina.

Mutta ei Duel of the Fates tunnu elokuvalta, johon Star Wars -sarjan olisi kuulunut päättyä, jos kohta sellaiselta ei tuntunut minusta lopullinen The Rise of Skywalkerkaan. Trevorrown tarinasta puuttuu jännite.

Ydinongelma liittyy Kyloon, jonka pitäisi olla elokuvan kiinnostavin hahmo: ikään kuin Darth Vader, jonka maskin alle näemme. Kylohan on siirtynyt syvälle pahan puolelle jo ennen elokuvia, mutta hän tuntuu kaiken aikaa taistelevan valon kutsua vastaan – siis päinvastoin kuin sankarit monissa tarinoissa. Trevorrown versiossa IX:stä Kylo jahtaa yksinään ensimmäiseltä planeetalta suuntaa, toisella planeetalla asustavalta muinaisolennolta sith-oppia kuin pimeän puolen Yodalta ikään ja lopulta kolmannelta valtaa, eikä tunnu missään vaiheessa haluavan hyvän puolen vastineestaan Reystä mitään muuta kuin nähdä tämän kuolleena. Trevorrown käsikirjoitus tuntuu suhtautuvan Kyloon koko ajan menetettynä tapauksena, ja tämän luettuani ymmärränkin entistä paremmin, miksi Chris Terrio kertoi jossakin haastatteluista ottaneensa Abramsin kanssa lähtökohdaksi sen, että Kylo olisi pelastettava pimeältä puolelta: se ei siis tosiaan ollutkaan itsestäänselvää. Jos lopullinen The Rise of Skywalkerkin alikäytti Kyloa/Beniä, niin tämä versio tuntuu unohtavan, mikä hahmossa on kiehtovaa.

Ja vaikka totesin edellä ilahtuneeni siitä, että Trevorrow käsitteli Reyn epävarmuutta ja Voiman tasapainoa, tuntuu Reynkin hahmo olevan tässä versiossa aivan hukassa – jo siitäkin päätellen, että käsiksen toisissa kohdissa tarkoin tunteva Burnett ei oikein hänkään tunnu tietävän, mikä Reytä ajaa. Tulkitsen, että hän lähinnä yrittää saada Kylon kiinni kukistaakseen tämän – ensin lopettaakseen sodan ja sitten kostaakseen vanhempiensa kuoleman. Kaiken kaikkiaan minun on vaikea välttää tunnetta, että Trevorrow ei ole kovin hyvin ymmärtänyt kumpaakaan päähenkilöään.

IMG_20200123_192509

Kylo ei tässä versiossa korjannut vanhaa naamiotaan, mutta vammauduttuaan kasvoista hän pukeutui rujompaan ja alkukantaisempaan.

Viimeistään tässä kohtaa on ehkä hyvä mainita, että pidin myös Trevorrown suurta menestyselokuvaa Jurassic Worldia sieluttomana roskana, jonka ainoat ansiot liittyivät viittauksiin alkuperäisleffaan. Duel of the Fatesista hän tuntuu kirjoittaneen Star Warsin originaalitrilogian kohtausten best of -kattausta, joka viittaisi sopivasti myös prequeleihin. Ja erääksi hänen käsiksensä huippukohdista selvästi tarkoitettu kohtaus, jossa jeditemppelin alla oleva hätäviesti nähdään montaasina ympäri galaksia saagan tunnetuilla tapahtumapaikoilla ”kuin Gondorin liekit syttyisivät”, kuten Burnett kuvailee, tuntuu ainakin hänen videonsa perusteella yksinomaan kornilta. ”Jopa TLJ:n luutapoika näkee viestin”, Burnett hehkuttaa, ja minä huokaisen helpotuksesta, että tällaista emme sentään TROS:ssa nähneet.

Duel of the Fates -kässärin loppupuolen Voiman astraalitasot olisivat taatusti jakaneet mielipiteitä vähintään yhtä paljon kuin lopullisen leffan keisari Palpatinen paluu, vaikka ne kuinka olisivat jo animaatiosarjoissa nähtyjä ja osin juuri siksi. Todennäköisesti ne ovat näytelleet melko isoa roolia, kun tämän käsikirjoituksen myöhempien versioiden lopullinen kelpaavuus Star Wars -elokuvaksi on alkanut epäilyttää Lucasfilmin ja Disneyn korkeimmissa toimistoissakin. Diplomaattisesti voisi ehkä todeta, että tietyt asiat toimivat animaatioissa paremmin kuin näytellyissä elokuvissa, ja on siksi vain hyvä, että meillä nimenomaan on tässä samassa franchisessa sekä animaatioita että näyteltyjä elokuvia.

Viimeisenä ihmetyksen yksityiskohtana maininnan ansaitsee Leia. Episodi IX:nhän piti tuottaja Kathleen Kennedyn mukaan olla Carrie Fisherin elokuva yhtä paljon kuin VII oli Harrison Fordin ja VIII Mark Hamillin, mutta kohtalo päätti toisin. Trevorrown versio, joka Burnettin mukaan on kirjoitettu ennen Fisherin kuolemaa, käyttää silti Leiaa vain hädin tuskin isommassa roolissa kuin lopullinen elokuva. Erot ovat lähinnä siinä, että tässä versiossa Leia olisi itse käynyt tapaamassa Landoa ja jäänyt henkiin elokuvan lopussa. Outoa kuin mikä!

IMG_20200123_192601

Trevorrown versio ei päättynyt Tatooinelle, mutta viittauksilta originaalitrilogian alkuun emme olisi välttyneet.

Duel of the Fates ei siis ole Star Wars -elokuva, jota meidän pitäisi jäädä kaipaamaan. Eipä se toisaalta millään tavoin The Rise of Skywalkeria parannakaan: olemassa olevan elokuvan ongelmat eivät muutu mihinkään siitä, että vaihtoehtoisella versiolla olisi ollut toisenlaisia ongelmia.

Sen sijaan tämä vuoto viimeistään todistaa, että jatko-osatrilogian karmea virhe oli yhtiön strateginen päätös antaa jokaisen kirjoittaja-ohjaajan vuorollaan viedä vapaasti tarinan viestiä eteenpäin. Samoin nyt viimeistään on selvää, että Abrams ja Terrio eivät suinkaan sepittäneet uutta episodi IX:ää minkään ”aiemmin suunnitellun version” tilalle, vaan että seitsemättä tai kahdeksatta osaa kirjoitettaessa ei kerrassaan vielä oltu päätetty, miten juonilangat yhdeksännessä osassa pääteltäisiin. Abrams ei ollut paras henkilö lopettamaan näin syntynyttä jatkokertomusta, mutta ei se olisi ollut Trevorrowkaan. On aivan karmeaa, että Lucasfilm kulutti ensin aikaa yhden heistä kanssa ja, tajuttuaan olevansa epäonnistumassa, palkkasi toisen tekemään pikapikaa edes jonkinlaisen lopetuksen.

Siitä olen kuitenkin kiitollinen, että tämä käsis vuoti nettiin edes tällaisessa muodossa. Näiden elokuvien tekoprosessista tullaan jonain kaukaisena päivänä julkaisemaan todella kiinnostavia kirjoja, mutta Burnettin videoiden ansiosta meidän ei tässä vaiheessa tarvitse jäädä pitempään jossittelemaan, riistettiinkö meiltä Trevorrown käsiksen hyllytyksessä ”todellinen”, parempi episodi IX.

Seuraavaksi kaukaisessa galaksissa 400 vuotta kauemmin sitten?

Päivän huhu: Seuraava Star Wars -elokuvasarja sijoittuu ”korkean tasavallan” (High Republic) aikaan 400 vuotta ennen Skywalker-saagaa.

Huhun lähde: MakingStarWars.net. MSW linkkaa kuitenkin myös unkarilaiselle (!) sivulle ziro.hu, joka julkaisi samansuuntaisen artikkelin kaksi päivää sitten. Joka tapauksessa: Tämä ei siis ole julkistettu totuus – mutta MSW:llä oli kyllä esimerkiksi The Rise of Skywalkerista jo varhain paikkansa pitäneitä spoilereita kertoneita lähteitä.

Seuraava Star Wars -elokuvahan on joka tapauksessa luvattu meille jouluksi 2022, mutta sen aihetta tai tekijöitä ei ole julkistettu. Ilmeisesti sen piti olla David Benioffin ja D.B. Weissin sarjan avaus, mutta he poistuivat kuvasta viime lokakuussa. Vaan mitä kertoo siis huhu nyt?

Coruscant

Huhun mukaan aikakautta siis kutsutaan ”korkeaksi tasavallaksi”. Nimenomaan aikakautta, ja MSW korostaa, ettei väitä tietävänsä, että elokuvasarjan nimi olisi ”Star Wars: High Republic” (vaikka ei se ihan mahdottomalta kuulosta).

Ziro.hu ei mainitse korkeaa tasavaltaa, mutta molempien lähteet ajoittavat aikakauden samoin (unkarilaiset määrittelevät ajaksi 300-400 vuotta ennen Skywalkereita). Molempien mukaan kyse on nimenomaan elokuvien sarjasta: ei trilogiasta tai muutenkaan yhtenäisestä tarinasta, vaan useista elokuvista, jotka sijoittuvat samaan aikaan ja kytkeytyvät toisiinsa. Molempien mukaan kohti tätä aikakautta johdattaa jo tänä vuonna salaperäinen ”Project Luminous” -kirjaprojekti (joka on oikeasti julkistettu projekti, mutta josta ei ole kerrottu mitään otsikkoa enempää). Unkarilaisten mukaan tärkeä askel kohti uusia elokuvia on vuonna 2021 julkaistava videopeli (jota ei ole julkistettu).

MSW ei väitä tietävänsä mitään projektin varsinaisesta juoni-ideasta, paitsi sen, että siinä ”on jedejä, mutta kaikki sankarit eivät ole jedejä” (lausunto, joka ei kerro mitään). Ziro.hu sen sijaan huhuilee yllättävänkin tarkkaan, että tarinassa olisi kyse jedeistä, jotka tutkivat galaksin tuntemattomia alueita, ja törmäävät matkallaan lopulta jonkin sorttisiin sith-jumaliin.

Jedicouncil.jpg

Huhut ovat huhuja. Tämä on epämääräisyydessään yhtä aikaa uskottava että epäuskottava samasta syystä: Vanhan Tasavallan suuruuden aika on jo pitkään ollut useimpien fanien veikkaus vähintään yhden tekeillä olleen SW-elokuvahankkeen ajoitukseksi. En hämmästyisi yhtään, vaikka niin lopulta olisikin. Mutta toki on myös niin, että tämä uskottavuus antaa huhujen levittäjille hyvät mahdollisuudet vetää lonkalta jotain, joka osuukin sitten maaliin.

Moni asia kuitenkin täsmää:

Nimenomaan Benioffin ja Weissin uskottiin olevan tarttumassa vanhan tasavallan aikaan, ja vaikka he ovatkin nyt poissa kuvioista, ei mikään sopimus varmaankaan pakota Lucasfilmiä täysin hylkäämään heidän kehittelemiään aihioita.

Benioffin ja Weissin lisäksi Star Wars -elokuviaan ovat kehitelleet The Last Jedin ohjaaja Rian Johnson ja Marvel-tuottaja Kevin Feige. Johnsonin trilogia piti olla nimenomaan jotain hyvin kaukana Skywalkereista ja tutuista planeetoista, ja hyvällä tahdolla – Johnsonin trilogian toteutuminen lie tässä vaiheessa varsin epävarmaa – sekin konsepti tämän projektin sateenvarjon alle sopii. Feige taas on ekspertti siinä, miltä tämä huhuttu hanke nimenomaan kuulostaa: Disneyn toisen tytäryhtiön Marvelin menestyskaavalta, jossa sankarit seikkailevat yksittäisissä elokuvissa ja kokoontuvat välillä yhteiselokuviin. The Hollywood Reporterin aiemman raportin mukaan The Mandalorian -sarjan showrunner Jon Favreau on niin ikään värvätty syvemmälle Star Wars -hankkeisiin, ja ensimmäisen Iron Manin ohjaajana sekä kestosivurooli-Happyn näyttelijänä Favreaulla on niin ikään hyvä tuntuma Marvelin mallista.

Lucasfilmillä itselläänkin oli, kuten MSW:kin huomauttaa, samantapaisia suunnitelmia standalone-elokuvilleen jo aiemmin. Story-elokuvien otsikon allahan julkaistiin lopulta vain Rogue One (2016) ja Solo (2018), joilla ei ollut mitään erityisiä yhteyksiä keskenään, mutta alunperin tekeillä olivat yhtä aikaa ilmeisesti Han Solon, Boba Fettin ja Obi-Wan Kenobin sooloelokuvat, ja uskallan lyödä vaikka vetoa, että siinä kuviossa nämä luontevasti samaan aikakauteen sijoittuvat elokuvat olisivat jotenkin kytkeytyneet toisiinsa. ”High Republic” voisi siis huhun kuvaamassa muodossa olla uusi yritys luotsata franchise siihen malliin, jossa viimeksi kävi monista eri syistä hupsusti.

Marvelmainen suunnitelma selittää myös tähän asti vahvistettuja tietoja paremmin, mitä Lucasfilmillä oikein tarkoitetaan, kun julkisuuteen astikin päästetään tietoja niin monista yhtä aikaa suunniteltavista elokuvista. Tähän suunnitelmaan sopii jopa hyvin se huhu, jonka Ziro.hu:kin muistaa nostaa esiin: julkistettujen hankkeiden lisäksi myös Laeta Kalogridisin on väitetty kirjoittavan yhtä vanhan tasavallan aikaan sijoittuvaa Star Wars -käsikirjoitusta.

alderaan

Jos tällä mennään, mitä siitä pitäisi ajatella?

Pidän 400 vuoden aikaerosta. Vuosia on riittävästi, että uuden sarjan ei loogisesti ottaen mitenkään pitäisi viitata Skywalkereihin tai Palpatineen. Toisaalta niitä on riittävän vähän, että galaksi ei ole meille aivan vieraassa asennossa: Coruscant on tuolloinkin Tasavallan keskipiste, ja Alderaanin hallitsijan sukunimi saattaisi ihan hyvin jo olla Organa. Tutuista hahmoistakin elossa on ainakin Yoda, salskeassa 500 vuoden iässä. Uusissa elokuvissa ja sarjoissa on esiintynyt parikin vanhaa jeditemppeliä: ehkä esimerkiksi Jedhan tai Lothalin historiasta löytyisi juonilankoja?

Pidän mahdollisuudesta päästä näkemään tarinoita voimissaan olevasta Tasavallasta. Prequeleissahan nähdään galaksin sivistysplaneettojen materiaalista loistoa, mutta sekä Tasavalta että sen suojelijat jedit ovat niissä jo kuolinkorinoissaan, otteensa menettäneitä entisiä suurvaltoja. 400 vuotta sitten kaiken pitäisi vielä olla toisin.

Pidän erittäin viisaana sitä, että aikakaudeksi on valittu menneisyys eikä tulevaisuus. Vanhassa expanded universessa nähtiin aikanaan uusien sithien ja uusien jedien välisiä yhteenottoja sukupolvia Skywalkerien jälkeen, ja se tuntui jo silloin sekä väsyneeltä että (silloisten) elokuvien tapahtumia mitätöivältä.

Äkkiseltään tuntuu ainakin ymmärrettävältä, ehkä jopa viisaalta ratkaisulta myös se, että Star Wars -elokuvissa ylipäätään keskityttäisiin yhteen aikakauteen, josta näin rakentuisi ”ykkösaika” 2020-luvun SW-kerronnalle. Vaihtoehtohan voisi olla, että yksien tekijöiden elokuvat sijoittuisivat menneisyyteen, toisten tulevaisuuteen ja kolmansien yhä vain galaktisen sisällissodan aikaan, ja se voisi tuntua haja-ammunnalta. Mikäänhän ei kuitenkaan estä käsittelemästä samaan aikaan muita aikakausia toisissa medioissa: tiedämme jo, että episodien VI ja VII väliin sijoittuva The Mandalorian jatkuu ainakin toiselle tuotantokaudelleen, ja tekeillä olevat Obi-Wan ja Cassian Andor -sarjat puolestaan sijoittuvat episodien III ja IV väliin.

Ja, synkeällä realismilla: pariinkin Star Wars -elokuvaan viime vuosina pettyneenä pidän myös siitä, että huhun kuvailema projekti täsmää Lucasfilmin vahvuuksiin. Jatko-osatrilogia epäonnistui kolmen elokuvan mittaisen tarinan kertomisessa, mutta elokuvien, tv-hankkeiden, oheiskirjallisuuden ja pelien yhteennivomisessa Lucasfilmillä on kyllä osaamista. Yksittäistarinapainotuksessa taas on se hyvä puoli, että se saattaa mahdollistaa erilaiset kertomukset (ja erilaisten tekijöiden näkemykset) paremmin kuin esimerkiksi trilogiamuotoinen kerronta saattaisi.

naboo-royal-cruiser

Osa näistä on kuitenkin mahdollista lukea myös kääntäen. En pidä pitkien tarinakokonaisuuksien hylkäämisestä. Enkä etenkään pidä sellaisten hylkäämisestä vain siksi, että ne ovat vaikeita (sillä ovathan ne!).

En pidä yllätyksettömistä valinnoista, ja haluaisin siksi kaikkein mieluiten kuulla tekeillä olevan konsepteja, joita minä tai huhujen levittäjät eivät osaisi vetää lonkalta.

En pidä siitä, että kyllähän tämä todennäköisemmin tarkoittaisi sitä, että Rian Johnsonin tarinalle ei olisi tilaa, kuin että se olisi osa tätä projektia.

The Hollywood Reportin edellä mainitun aiemman uutisen mukaan jokin julkistus olisi edessä jo tässä tammikuussa. Project Luminousista luulisi joka tapauksessa kuuluvan jotain lähiaikoina, pitäisihän siihen kuuluvaa kirjallisuutta tulla uloskin jo tänä vuonna. Todennäköisesti melko piankin pääsemme kuulemaan, oliko tässä huhussa nyt raportoidussa asussaan villoja.

Hei hei, Benioffin ja Weissin Star Wars -elokuvien sarja

Liki samaan aikaan kun The Mandalorian -sarjasta tiistaina julkaistiin mainiosti odotuksia nostattava uusi traileri, muualla kuin virallisella sivulla kohistiin kiusallisemmasta Star Wars -uutisesta. Game of Thrones -miehinä tunnetut David Benioff ja D.B. Weiss ilmoittivat luopuvansa Star Wars -elokuvasarjansa kehittelystä.

Yllättyneisiin en kuulu ainakaan minä. Kuten kirjoitin kuukausi sitten, kun Marvel-mestari Kevin Feigen ilmoitettiin suunnittelevan omaa Star Wars -elokuvaansa, merkit Benioffin ja Weissin lähdöstä ovat olleet ilmassa pitkään. Star Wars -elokuvia on tällä hetkellä ilmoitettu ensi-iltaan tämän vuoden jälkeen vain vuosille 2022, 2024 ja 2026, ja silti tällä hetkellä tekeillä piti olla sekä Benioffin ja Weissin leffasarja, Rian Johnsonin trilogia ja nyt tuoreimpana lisäyksenä myös Feigen elokuva. Ainakin yksi projekti näytti väistämättä olevan saamassa kirveestä.

Benioffin ja Weissin elokuvasarjahanke (josta ei siis puhuttu ”trilogiana”, vaan nimenomaan ”elokuvien sarjana”) julkistettiin helmikuussa 2018. Juuri sen avausosa oli periaatteessa luvattu ensi-iltaan jouluksi 2022 – ei tosin yleisölle suunnatulla tiedotteella, vaan Disneyn sijoittajille puhuvan toimitusjohtaja Bob Igerin suulla. Sen enempää sen etenemisestä ei kuitenkaan oltu kuultu mitään pitkään aikaan. Edellisten kuulumisten jälkeen Benioff ja Weiss, tai D&D kaverien kesken, olivat saaneet ulos Game of Thronesin viimeisen, yleisesti varsin heikkona pidetyn tuotantokauden sekä tehneet viiden vuoden diilin eksklusiivituotantojen kehittelystä Netflixin kanssa. Erityisesti tuon hiljaisuuden ja Netflix-sopimuksen perusteella minäkin siis kuukausi sitten vihjailin, että Kevin Feigeltä on ehkä kysytty Star Wars -kiinnostuksia siinä vaiheessa, kun D&D:n lähtö on alkanut vaikuttaa mahdolliselta tai jopa jo varmalta.

David_Benioff_&_D._B._Weiss

David Benioff ja D.B. Weiss (kuva Gage Skidmore / Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0)

Ja niinhän tässä nyt vaikuttaa, että juuri niin kävi. ”Päivässä on vain tietty määrä tunteja, ja me koimme että emme voineet tehdä oikeutta sekä Star Wars että Netflix-projekteillemme. Joten valitettavasti astumme sivuun”, Benioff ja Weiss lausuivat medialle.

Tämä ei välttämättä ole aivan koko totuus. En niinkään epäile, että asiaan kovinkaan suuresti liittyisi se, että Benioffiin ja Weissin maallinen kunnia on kokenut melkoisen kolauksen tämän vuoden aikana Game of Thronesin päätyttyä vähemmän kunniakkaasti (ja aivan viimeisimpänä heidän omien ’tuurilla laivatkin seilaa’ – tunnustustensa myötä). Mutta sen sijaan arvelen kyllä, että Netflixin kanssa tehtyyn soppariin on voinut ihan suoraan kuulua pykälä ”ette sitten todellakaan tee mitään Star Wars -leffasarjoja pahimmalle kilpailijallemme”. Aikatauluihin vetoaminen voi olla vain kaunis (ja sinänsä totuudenmukainenkin) tapa väistyä sivuun – ja näin Lucasfilmin johtajan Kathleen Kennedyn lämpimät sanat Benioffista ja Weissista tiistaina medialle voisivat olla aivan aitoja. Tämä ei nyt toteutunut, mutta kukaan ei ehkä lähtenyt ovet paukkuen, kuten useissa aiemmissa viime vuosien Star Wars -tekijävaihdoissa. Hellurei ja hellät tunteet!

game_of_thrones_season_8_daenerys_jon

Daenerys Targaryen ja Jon Snow, joiden tarinat monen mielestä alkoivat paremmin kuin etenivät sitten, kun Benioff ja Weiss vastasivat heistä itse ilman George R.R. Martinin kirjojen tukea.

Kun Benioff ja Weiss nyt ovat ulkona, tarjolla vuoden 2022 Star Wars -elokuvaksi ovat siis Rian Johnsonin ja Kevin Feigen projektit (ellei pakasta sitten vedetä jotain kolmatta, täysin julkistamatonta hanketta). Näitä on hyvä-eli-huono spekuloida, koska tiedämme kaikista julkistetuistakin projekteista niin kovin vähän. Ynnäsin vähiä tietoja tuohon kuukauden takaiseen postaukseen, mutta tässä se nyt taas tiivistettynä: Johnsonin trilogian on määrä kertoa täysin uusi tarina Star Wars -universumissa, ehkä kokonaan käyttämättä tuttuja hahmoja. Benioffin ja Weissin elokuvien huhuttiin sijoittuvan vanhan tasavallan aikaan. Feigen projektista emme tiedä mitään.

Kaikkia näitä hankkeita, ja lisäksi The Mandaloriania, yhdistää – näillä tiedoilla – yksi seikka: ne vaikuttavat nimenomaan tekijälähtöisiltä projekteilta. Johnson esitti Kennedylle The Last Jedin kuvausten aikaan idean, jonka Lucasfilm osti. Benioffin ja Weissin sekä Kevin Feigen ja Mandalorianin Jon Favreaun kohdalla Lucasfilm vaikuttaa kutsuneen nimenomaan heidät kehittelemään Star Wars -tarinoita elokuviksi ja sarjoiksi.

Tässä nämä projektit eroavat merkittävällä tavalla itse asiassa kaikista tähän asti valmistuneista Disney-aikaisista Star Wars -elokuvista eli jatko-osatrilogiasta, Rogue Onesta ja Solosta sekä hylätystä Boba Fett -projektista ja nyt sarjaksi päätyvästä Obi-Wanista. Näissä nimittäin ensin oli yhtiön sisällä päätetty konsepti tai projekti, johon sitten palkattiin kirjoittajia ja/tai ohjaajia. Jatko-osatrilogian, Solon ja tavallaan muidenkin hahmosooloelokuvien alkuperäinen alullepanija oli George Lucas itse, Rogue One taas sai alkunsa ILM:n johtajan John Knollin ideasta. Ja, kuten on sitten moneen kertaan tässäkin blogissa puitu: sittemmin moni näiden ideoiden jatkokehittelijä sai potkut tai antoi sopuisammin tilaa seuraajalleen kesken projektin.

Vaikka Benioffin ja Weissin lähdön voi siis näin laskea jälleen yhdeksi lenkiksi pitkään tarinaan, jossa Disneyn aikaiset Star Wars -hankkeet kaatuvat tai vaihtavat tekijää, sen voi hyvällä tahdolla laskea myös osaksi Lucasfilmin yritystä muuttaa kaavaa. Jos Benioff ja Weiss oli kutsuttu kehittelemään haluamaansa Star Wars -projektia, heidän lähtönsä jälkeen ei välttämättä jää mitään hanketta, jonka jatkamista joku toinen onneton seuraavaksi päätyisi yrittämään. Sen sijaan tilalle tulee joku uusi yrittäjä aivan toisen projektin kanssa – Feige nyt sitten, esimerkiksi.

Ja se saattaa olla sentään terveempi tie.

boba-fett

Yksi monista miehistä, jotka eivät saaneetkaan heille luvattua omaa elokuvaansa.

Mutta katsoi tätä miten tahansa, on Benioffin ja Weissin elokuvasarja joka tapauksessa jälleen yksi isosti ja virallisesti julkistettu Star Wars -projekti, joka nyt voidaan katsoa kariutuneeksi. Se ei näytä eikä tunnu hyvältä.

The Last Jediin tyytymättömät nettimouhaajat ovat pitkään vaatineet Kathleen Kennedyn eroa Lucasfilmin toimitusjohtajan ja Star Wars -päätuottajan tehtävästä siksi, että heidän mielestään hän on tuottanut vääränlaisia Star Wars -elokuvia. Minusta parempia perusteluja alkaa olla sen kyseenalaistamiseen, onko toimitusjohtaja tehtäviensä tasalla seistessään näiden tuottamattomiensa Star Wars -elokuvien kohoavan pinon takana.

Kevin Feige aikoo tehdä Star Wars -elokuvan, mutta minkä ja mihin kummaan se mahtuu?

Torstain uutinen Marvel-tuottaja Kevin Feigen tulevasta Star Wars -elokuvasta jätti fanikunnan ainakin keskikokoisen hämmennyksen valtaan. Menemättä nyt edes siihen, kuinka harmillista on, että jälleen Star Wars -elokuvan tekijäksi nimetään valkoisten miesten globaalin vähemmistöryhmän edustaja, kysyä sopii esimerkiksi, että minkä ihmeen Kevin Feigen tulevan Star Wars -elokuvan.

Niinpä nyt on mitä erinomaisin aika kerrata sitä kummallista sotkuista vyyhtiä, joka esittää tulevia Star Wars -elokuvia.

Kevin_Feige

Kevin Feige, Marvel-elokuvien ja tulevaisuudessa yhden Star Wars -elokuvankin tuottaja. (kuva: Gage Skidmore / Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0)

Virallinen fakta on nyt siis se, että ensi joulun episodi IX:n eli The Rise of Skywalkerin jälkeen luvassa on seuraava Star Wars -elokuva ”vasta” jouluna 2022. Kolmen vuoden tauon taustalla on Solon floppaus, jonka jälkeen Disney ja Lucasfilm ilmoittivat pohtivansa strategiansa uusiksi. Yksi näiden pohdintojen seurauksista on se, että pitkään standalone-elokuvaksi (ilman avointa julkistusta tosin) kehitelty Obi-Wan Kenobin soolotarina päätyykin suoratoistosarjaksi Disney+-palveluun.

Ensi joulun jälkeen Star Wars -elokuvia on merkitty Disneyn julkaisukalenteriin jouluiksi 2022, 2024 ja 2026. Tällä perusteella tekeillä pitäisi siis olla yksi uusi elokuvatrilogia, ei enää yksittäisiä standaloneja, vai kuinka?

Mutta kun. Samaan aikaan virallinen fakta on myös se, että tekeillä on kaksi trilogiaa tai peräti pitempää sitä elokuvien sarjaa. Toista kehittelee The Last Jedin tekijä Rian Johnson, toista keittelevät Game of Thronesin showrunnerit David Benioff ja D.B. Weiss. Edellisen odotetaan toimivan ainakin avausosansa kirjoittaja-ohjaajana, GoT-miehet todennäköisesti jättäisivät ohjauksen ammattilaisille ja tyytyisivät tuottaja-kirjoittajan rooliin.

David_Benioff_&_D._B._Weiss

D&D eli David Benioff ja D.B. Weiss, Game of Thronesin kirjoittaja-tuottajat ja tulevaisuudessa yhden Star Wars -elokuvasarjankin sellaiset. (kuva Gage Skidmore / Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0)

Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger sanoi toukokuussa, että vuoden 2022 elokuva on Benioffin ja Weissin leffasarjan avaus, ja vaikka varsinainen Lucasfilmin lehdistötiedote tästä puuttuukin, ei Igerin ilmoitusta tee kevyesti mieli kyseenalaistaa. Tämä franchise seisoo sellaisella huhumyllyjen kentällä, että kaikki faktat on pakko ottaa faktoina, tai nekin lähtevät tuulen mukana lentoon.

Niinpä Rian Johnsonin vihaajakerhossa on jo kauan ehditty toivoa Johnsonin projektin totaalista hautaamista. Siltä ei kuitenkaan vaikuta. Johnson on puhunut Star Wars -projektistaan haastatteluissa jatkuvasti, aivan hiljattainkin. Tuoreimmassa näkemässäni haastattelussa taitaa esiin pulpahtaa selityksen siemen: Johnson sanoi viime viikolla Indiewirelle, että Lucasfilmin aikataulut ovat yhä auki, eikä hän itsekään siksi tiedä, milloin hänen Star Wars -projektinsa tuotannon aika on. 

Siis. Jos vuoden 2022 elokuva onkin Benioffin ja Weissin, niin vuosien 2024 ja 2026 elokuvat taitavat olla aidosti auki vielä Lucasfilmin päätuottajan Kathleen Kennedyn toimistossakin. Missään nimessä ei kannata esimerkiksi olettaa, että noille vuosille olisi varmuudella tekeillä vain yksi trilogia ja että Johnsonin vuoro siten koittaisi vasta kaukana ensi vuosikymmenen loppupuolella. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että nuo ovat ainoastaan aikoja, jotka Disneyn osakkeenomistajille on tällä hetkellä luvattu Star Wars -jouluina. Ei kannata hämmästyä, jos uusia SW-nimikkeitä vielä lisätäänkin hiirifirman vuosisuunnitelmiin, vaikka ne vuosikausien päähän ulottuvatkin.

rian-johnson

Rian Johnson, yhden Star Wars -elokuvan kirjoittaja-ohjaaja ja tulevaisuudessa mahdollisesti kokonaisen trilogian, vähintään sen avausosan.

Sillä mihin tässä kuviossa mahtuukaan torstain uutinen, Kevin Feige ja hänen Star Wars -elokuvansa?

Katsotaanpa The Hollywood Reporterin uutisen tarkkaa sisältöä. Siinä kerrotaan, että Feigen, Kathleen Kennedyn ja Disneyn Alan Hornin ja Alan Bergmanin tapaaminen järjestettiin viime kesänä. Oleellinen lause – koska sen lehti panee Hornin suuhun suorana sitaattina – kuuluu näin:

”With the close of the Skywalker Saga, Kathy is pursuing a new era in Star Wars storytelling, and knowing what a die-hard fan Kevin is, it made sense for these two extraordinary producers to work on a Star Wars film together.”

Hornin lauseen perusteella Marvel-mestari Feige siis olisi tuottamassa nimenomaan yhtä Star Wars -elokuvaa – ei esimerkiksi kokonaista trilogiaa. Syöttämällä lauseeseen mukaan Kennedyn nimen Horn tulee myös antaneeksi ymmärtää, että tämä olisi kaksikon aivan oma projekti, ja että Feige ei siis olisi liittynyt takapiruksi sen paremmin Benioffin ja Weissin kuin Johnsoninkaan elokuvahankkeisiin (vaikka sellainenkaan ei mitenkään odottamaton kuvio olisi ollut).

Koska kaikki viralliset tiedot on, kuten sanottua, otettava virallisina tietoina kunnes ne kumotaan, meillä taitaa nyt siis tosiaan olla tekeillä peräti kolme erillistä SW-teatterielokuvahanketta. Mutta koska tällaisella riippumattomalla bloggaajalla on kaikki vapaus spekuloida, on pakko tarttua uudelleen tuohon toiseen kiinnostavaan kohtaan THR:n uutista: sen mukaan Feige on siis tarjoutunut (tai värvätty) Star Warsin puolelle melko hiljattain. Esimerkiksi sen jälkeen, kun hän sai valmiiksi Marvel-suururakkansa Avengers: Endgamen myötä, ja sen jälkeen, kun kukaan on pukahtanut mitään Benioffin ja Weissin elokuvahankkeesta.

game-of-thrones

Viime talvena päättynyt Game of Thrones -sarja teki Benioffista ja Weissista kuumia kirjoittaja-tuottajia – mutta kun sarja irtautui George R.R. Martinin alkuperäiskirjoista, sen taso laski.

Sillä kun katsotaan, mitä Benioff ja Weiss itse puuhaavat, the plot definitely thickens. Game of Thronesin viimeistä kautta pidettiin yleisesti heikkona verrattuna sarjan kultakausiin, mutta D&D:ksi kutsuttu kaksikko on yhä kuumaa kamaa Hollywoodissa. Viimeksi he olivat isoissa uutisissa siksi, että heidät oli napannut Netflix, joka teki heidän kanssaan ison sopimuksen ”elokuvien ja sarjojen kirjoittamisesta, tuottamisesta ja ohjaamisesta” Netflixille.

Tämä soittaa monia hälytyskelloja, eikä vähiten siksi, että Varietyn mukaan Disney-yhtiö olisi tarjonnut Benioffille ja Weissille samantapaista diiliä, mutta hävinnyt tarjouskilvan. Suoratoistopalvelujen kilpailun ennustetaan ensi vuonna kääntyvän suurelta osin Netflixin ja tulevan Disney+:n väliseksi.

Miten Benioff ja Weiss siis voivat tehdä Star Warsia Disneyn tytäryhtiölle, kun heillä on ison rahan sopimus sen pahimman kilpailijan kanssa? Tai, näin maallisemmasta näkökulmasta: miten he kerrassaan ehtivät pitää kiinni molemmista sopimuksistaan, eli noin niin kuin suit sait kirjoittaa, tuottaa ja ohjata useita elokuvia ja sarjoja, joista vain yksi olisi useiden Star Wars -elokuvien sarja?

En siis aivan täysin hämmästyisi, jos Benioffin ja Weissin Star Wars -sarja, vaikka kuinka Bob Iger itse on vielä viime keväänä luvannut sen avausosan teattereihin vuodelle 2022, olisi jo päätynyt samaan kesken jääneiden projektien pinoon, mihin niin moni Star Wars -hanke Disneyn omistuksen aikana. Tämä olisi surkuhupaisaa, kun vuotta 2022 edeltävä tauko niin suoraan kytkeytyy Disney-Lucasfilmin ilmeiseen haluun vaimentaa jatkossa näiden tuotantojen myrskyjä. Disneyn omistuksen aikana Star Wars -elokuvista ohjaajat on vaihdettu ainakin kahdesti (Solo ja episodi IX, sitä paitsi Rogue Onekin melkein), käsikirjoittajat ainakin kolmessa elokuvassa (VII ja IX sekä Rogue One moneen kertaan) ja tekeillä olleita elokuviakin on keskeytetty ilmeisesti kahdesti (Boba Fett ja Obi-Wan).

Ja jos Benioffin ja Weissin leffasoppari puretaan, Disneyn suunnitelmissa on iso aukko, vaikka Johnsonin elokuvatrilogia olisikin yhä tekeillä. Aukko, jonka täyttämisestä Star Wars -fani Kevin Feigen sormet saattaisivat ymmärrettävästikin syyhytä, nyt kun hänen Marvel-urakkansa on vähintään eräänlaisessa puolipisteessä Endgamen tarinalopun myötä. Feige on sitä paitsi toki ihan oikea fani, kuten Star Wars Shown taannoisesta jaksosta kävi ilmi:

Yksi pikkujuttu vielä: Mistä ihmeestä näiden lukuisien projektien ja hankkeiden sitten oikeastaan valmiina elokuvina on määrä kertoa?

Sitähän me emme tiedä. Mutta tiedämme tämän:

Rian Johnsonin trilogian moneen kertaan alleviivattu lupaus on olla tarina, joka jättää ”Legacy-hahmot” kauas taakseen. Johnson kehittelee Star Wars -elokuvia, jotka eivät liity aiempiin Star Wars -elokuviin. ”It really makes you think and figure out what the essence of Star Wars is for me and what that will look like moving forward”, hän sanoi äskettäin Observerille. Lupaus on ytimessään aivan sama kuin trilogian julkistushetkellä The Last Jedin ensi-illan aikoihin (ks. tämän virallisen sivun haastattelun loppu). Johnsonin tarinan riippumattomuutta kaikista muista tarinoista kuvaa hyvin se, että ainakaan projektin julkistuksen aikaan hän ei pitänyt kovin oleellisena edes sitä, mihin kohtaan Star Wars -aikajanaa hänen trilogiansa sijoittuisi.

Myös Benioffin ja Weissin elokuvasarjan on ilmoitettu olevan ”irrallinen” Skywalker-saagasta (ja Johnsonin trilogiasta). Irrallisuus on kuitenkin eri asia kuin totaalinen riippumattomuus: onhan Solokin irrallinen Skywalker-saagasta, vaikka pyörii tuttujen Hanin, Chewien ja Landon hahmojen ympärillä. Benioffin ja Weissin elokuvien on huhuttu sijoittuvan Vanhan Tasavallan aikaan, ja jos näin on, niissä voisi helposti esiintyä esimerkiksi nuori Yoda ja muutama muukin tuttu hahmo, mutta pääosassa olisivat silti uudet sankarit.

(Benioffin ja Weissin elokuvatrilogian on tietysti huhuttu, tai toivottu, ottavan suoran innoituksensa rakastetusta pelistä Knights of the Old Republic. Vaikka herrat olivat Game of Thronesinkin kanssa parhaimmillaan työskennellessään George R. R. Martinin valmiin materiaalin pohjalta, en mitenkään jaksa uskoa, että Disney-Lucasfilm tekisi suoraa filmatisointia vanhasta pelistä. Ideoita siitä toki voidaan ammentaa – samaan tapaan kuin vaikkapa vanhan expanded universen rakastettu pahis Thrawn ilmestyi Rebels-sarjaan, vaikka Thrawnin aiempi henkilöhistoria jäikin nykykaanonista karkoitetuksi Legends-leiman alle. KOTOR:n kohdalla on mainittava myös Buzzfeedin viime keväinen huhu, jonka mukaan Laeta Kalogridis (Shutter Island, Terminator Genisys ym.) olisi kirjoittamassa juuri KOTOR-elokuvatrilogiaa, joka olisi täten kolmas trilogia Benioffin ja Weissin sekä Johnsonin trilogioiden rinnalle. Tuskinpa sentään niin – mutta jännää, että huhuun todella liitettiin oikea ihminen, jonka luulisi ihan mielellään voineen kiistää tämän väitteen Hollywood-medioille, jos se täysin puppua olisi ollut.)

star-wars-knights-of-the-old-republic.jpg

Knights of the Old Republic: hieno peli, mutta tuskin sellaisenaan elokuvattava aihio.

Entäpä sitten Kevin Feigen elokuva?

THR:n uutisessa on kolmaskin jännä maininta. Sen mukaan Feige olisi ”asioista perillä olevan lähteen” mukaan sanonut jollekin isolle näyttelijälle, että hänellä olisi tälle mielessä tietty rooli.

Sellainen väite kuulostaa kovasti jonkin aiemmista Star Wars -elokuvista tutun hahmon sooloelokuvalta.

Seuraavien seitsemän vuoden Star Wars -elokuvat: Tauon paikka

Nyt se tuli: seuraavien Star Wars -elokuvien julkistustiedote. Episodi IX:n eli The Rise of Skywalkerin ensi-iltahan on tämän vuoden joulukuussa, mutta sitä seuraavaa SW-leffaa ei ole ollut kalenteriin merkittäväksi.

Nyt on. Tiedot löytyvät Disney-yhtiön tuoreesta supertiedotteesta, joka sisältää ensi-iltapäivät valtavalle pinolle franchise-osia ja aivan uusiakin elokuvia. Monilla leffoilla on tosin tässä vaiheessa vasta aikaslotit eikä varsinaisia aihe- tai otsikkojulkistuksia (”Untitled Disney Marvel”, ”Untitled Disney Live Action” ja niin edelleen). Mukana ovat kuitenkin tarkat uutiset esimerkiksi James Cameronin Avatar-jatko-osien lykkääntymisestä (Avatar 2 on nyt tulossa joulukuussa 2021) ja Lucasfilmin viidennen Indiana Jonesin ensi-iltapäivä heinäkuussa 2021.

Mutta tämän blogin päähuomio on kaukaisessa galaksissa kauan sitten. Ja siitä tiedote kertoo siis tämän:

  • 2019 Star Wars: The Rise of Skywalker – Dec. 20
  • 2022 Untitled Star Wars (Dis) – Dec. 16.
  • 2024 Untitled Star Wars (Dis)- Dec. 20
  • 2026 Untitled Star Wars (Dis)- Dec. 18

Joka siis tarkoittaa, että ensi joulukuun ensi-illan jälkeen on luvassa peräti kolmen vuoden tauko. Sen jälkeen Star Wars -elokuvat palaavat ohjelmistoon kahden vuoden välein. Ja joulukuu on Star Wars -kuu, kuten tässä ehdittiinkin jo tottua!

tros-heroes

Kerran vielä, sitten tauko paikalla!

Kolme vuotta on suorastaan iäisyys verrattuna siihen, että The Last Jedin ja Solon välissä oli vain viisi kuukautta. Ja kaksikin on tuplaus verrattuna siihen, että The Force Awakensista lähtien olemme saaneet tähän asti yhden uuden Star Wars -elokuvan joka vuosi!

Hyvä on tietysti palauttaa mieleen, että entisaikaan (eli ennen kuin Marvel-elokuvien menestys määritteli Hollywoodille uudelleen elokuvasarjojen käsitteen) nämä eivät olisi olleet kummoisia aikoja. George Lucasin originaalitrilogian elokuvat ja samoin prequelit saivat ensi-iltansa kolmen vuoden välein. Jedin paluun ja Pimeän uhan ensi-iltojen välissä vierähti peräti 16 vuotta, Sithin koston ja The Force Awakensinkin välissä 10 vuotta.

Mutta nykymallissa, jossa Disney panee ulos noin kolme Marvel-leffaa vuosittain ja moni tavanomaisempikin leffasarja tähtää vuoden ilmestymistahteihin, kaksi vuotta voi tuntua paljolta. Kun suunnitelma yksittäisistä Star Wars -elokuvista julkistettiin, tavoitteena oli julkaista nämä niin sanotut standalonet episodielokuvien välivuosina eli yksi SW-spektaakkeli per kalenterivuosi. Rivien välistä saattoi arvata, että tavoite oli jatkaa samaa tahtia episodielokuvien loppumisen jälkeenkin, ellei peräti kiihdyttää vauhtia kahteen vuosittaiseen elokuvaan aloittamalla useita lomittaisia sarjoja. Solo oli tähtäys molempiin: se julkaistiin nopeasti The Last Jedin jälkeen ja sille toivottiin tehtävän jatko-osia.

solo-chewbacca-lando-beckett-qira-han-falcon

Solo: Elokuva, josta ei ollutkaan uuden sarjan avaukseksi.

Toisin kävi. Solo floppasi, varmasti monesta syystä mutta taatusti osittain yleisön SW-uupumuksen vuoksi. Disney-Lucasfilm ilmoitti panevansa SW-suunnitelmat jäihin ja miettivänsä niitä uudelleen. Ja tässä on nyt sitten tulos.

Henkilökohtaisesti olen – helpottunut. Star Wars -elokuvat eivät ole Marvel-elokuvia, joiden katsominen muutaman kuukauden välein vertautuu melkeinpä televisiosarjojen seuraamiseen. Ne ovat saavuttaneet asemansa olemalla erityisiä: eivät todellakaan aina cinemaattisia mestariteoksia, mutta joka tapauksessa odottamisen arvoisia tapauksia. Laadultaan parjatut prequelitkin olivät vähintäänkin teknisessä mielessä audiovisuaalisen kerronnan merkkiteoksia, ja niinpä Star Wars -elokuvat ovat alkaneet vasta aivan viime vuosina osoittaa merkkejä siitä, että ne olisivat ”leffoja siinä missä muutkin” – ja kappas, juuri nyt onkin sitten päädytty jonkinlaiseen Star Wars -ähkyyn.

Star Wars -kirjoja, -sarjakuvia, -animaatiosarjoja ja totta tosiaan varmaankin jopa näyteltyjä sarjoja on kyllä mahdollista julkaista vuosittain, mutta soisin, että Star Wars –elokuvat eivät tuntuisi kertakäyttöisiltä väliheitoilta. Jos kolmen vuoden tauko nyt välittömästi tuntuu pitkältä, sitä suuremmalla innolla lopputulosta aikanaan odottaa.

Etenkin kun tosiaan tässä välissäkään ei ole minkäänlaista puutetta Star Wars -sisällöstä, jopa elokuvallisesta sellaisesta. Palkkionmetsästäjäseikkailu The Mandalorian -sarja alkaa ensi syksynä Disney+suoratoistopalvelussa, standalone-leffa Rogue Onen standalone-sarja Cassian Andor todennäköisesti ensi vuonna, ja ties mikä seuraavaksi. Solon jälkeisen strategianvaihdoksen välittömin uhri oli ilmeisesti Obi-Wan Kenobin oma elokuva, jota ei tosin virallisesti koskaan julkistettu, mutta jolle on väitetty rakennetun jopa lavasteita. Ehkäpä silläkin projektilla voisi olla vielä saumaa saada uusi mahdollisuus Disney+:n puolella?

obi-wan-kenobi-mustafar-rots.png

”Eikö ikinä tuu mun vuoro?”

Mutta mitä elokuvia vuosina 2022, 2024 ja 2026 sitten on odotettavissa? No, periaatteessa jotain siitä jopa tiedämme – paitsi jos ja kun Disney-Lucasfilm taas muuttaa suunnitelmiaan. (Ja niihin muutoksiin voi kyllä vielä sisältyä lisää leffajulkistuksiakin!)

Tiedämme, että The Last Jedin kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnson suunnittelee uutta Star Wars -elokuvien trilogiaa. Tiedämme myös, että Game of Thronesin showrunnerit David Benioff ja D.B. Weiss keittelevät omaa Star Wars -”elokuvien sarjaa”, jonka heidän on ilmoitettu kirjoittavan ja tuottavan, mutta jolle ilmeisesti etsitään erillisiä ohjaajia. Molemmat nämä projektit olivat ainakin vielä pari kuukautta sitten täysin hengissä: tuottaja Kathleen Kennedy kertoi huhtikuussa Star Wars Celebrationissa antamassaan haastattelussa The Hollywood Reporterille käyvänsä keskusteluja kaikkien kolmen miehen kanssa suunnitellessaan Lucasfilmin ”seuraavia 10 vuotta”. Nyt nuo suunnitelmat siis ovat hahmottuneet, ja todennäköisesti joulukuun 2022 ensi-ilta on jomman kumman näistä sarjoista avaus.

Kummankaan leffasarjan aiheita ei ole julkistettu. Johnsonin on kerrottu kirjoittavan aivan uutta tarinaa, joka ei liittyisi Skywalkereihin tai edes galaksin tuttuihin nurkkiin. Benioffin ja Weissin elokuvien on vahvasti huhuttu käsittelevän kaukaisen galaksin muinaishistoriaa: kyse olisi siis samasta ideasta, josta ovat kummunneet Knights of the Old Republic -pelit ja Tales of the Jedi -sarjakuvat, vaikka kumpienkaan suorasta filmatisoinnista ei varmasti olisi kyse. Itse asiassa Kennedyn on tulkittu jopa vahvistaneen vanha tasavalta -huhun, mutta omasta mielestäni Kennedy pikemminkin väistää kysymystä tavalliseen tapaansa.

kotor-gameplay

”Mutta olisiko meidän vuoromme?” Knights of the Old Republic -pelistä.

Jos molemmat nämä projektit etenevät aikanaan ensi-iltoihin asti, ja jos nämä molemmat tiedot pitävät loppuun asti paikkansa, se tarkoittaisi, että molemmat tekeillä olevat Star Wars -elokuvasarjat kertoisivat aivan uusista hahmoista ja uudesta historiasta, vaikka mukana ehkä olisikin tuttuja elementtejä valomiekoista wookieeihin. Jännittävä ajatus!

Mutta tässä on monta isoa jossia, eikä vähin ole se, kuinka totaalisen erilainen tämä strategia olisi verrattuna siihen, että Disney-Lucasfilm on nyt julkaissut viisi elokuvaa, jotka kaikki ponnistavat suoraan originaalitrilogiasta, ja kuinka yhtiön suunnitelmana vain vähän aikaa sitten oli tehdä lisääkin Solon kaltaisia hahmojen origin-tarinoita. Enemmän kuin vähän minua epäilyttää myös se, kuinka kaukana Hollywoodin nykyrytmistä on ajatus kahdesta elokuvien sarjasta yhdistettynä kahden vuoden aikaväleihin elokuvien välillä, koska se tarkoittaisi siis peräti neljän vuoden väliä kunkin sarjan osien välillä.

Kaikkiaan en ihmettelisi lainkaan, jos Johnsonin ja Benioffin & Weissin hankkeista vain toinen lopulta toteutuisi. Enkä siitäkään, että jos tuo yksi valittava sarja saisi toisen osansa vasta vuonna 2026, jolloin välivuoteen 2024 mahtuisi sittenkin jokin yksittäinen elokuva, jossa mukana voisi olla tuttuja hahmoja joko originaali- tai jatko-osatrilogiasta.

Mutta sitä ennen ensi joulukuussa Skywalker nousee (tai Skywalkerit nousevat).

Story-elokuvat joutuivat hyllylle, ja oikeastaan hyvä niin

Ja niin päättyy eräs aikakausi: Lucasfilm on päättänyt lopettaa standalone-, spinoff- ja anthology-elokuvien nimellä kutsutut elokuvat, joista valmistuneiden otsikon perässä oli teksti ”A Star Wars Story”.

Näin kertoo leffauutissivu Collider, ja tietoa täydentää fanisivu Star Wars News Net. Molemmat viittaavat tietenkin nimeämättömiin sisäpiirilähteisiin. Tieto ei siis tule virallisesta tiedotteesta – ja on melko varmaa, ettei tätä virallisesti ihan pian myönnetäkään.

Mutta väite kuuluu siiis näin: Lucasfilmin ratkaisu Solon kaupalliseen epäonnistumiseen (ja ehkä vähän jo sitä edeltäneeseen tuotannolliseen sotkuun, joka johti ohjaajien vaihtamiseen pitkällä kesken kuvausten) on pysäyttää kaikkien standalone-elokuvien kehitystyö. Collider kertoo, että Lucasfilm aikoo nyt keskittyä ensin täysillä JJ Abramsin ohjaamaan episodi IX:ään (ensi-ilta joulukuussa 2019) ja sen jälkeen jo julkistettuihin, mutta vielä kaukana kuvausvaiheesta oleviin Rian Johnsonin ja David Benioffin ja D.B. Weissin kehittelemiin tuleviiin elokuvien trilogioihin/sarjoihin. Niin ikään tekeillä ovat, kuten aiemmin on kerrottu, uusi animaatiosarja Resistance ja Jon Favreaun vetämä vielä nimeämätön näytelty sarja.

”Älä sure, ei se ollut kokonaan sun vikas.”

Varsinaista pulaa Star Wars -hankkeista ei siis ole tämän uutisen jälkeenkään. Mutta se, mitä uutinen tarkoittaa on, että pitkään ja sitkeästi huhuttua Obi-Wan Kenobin omaa elokuvaa (pääosassa tietenkin Ewan McGregor) ei tehdä, vaikka se viimeisimmän huhun mukaan oli pitkällä esituotannossa ja vaikka sen ohjaajaksi huhuttiin jo viime kesänä Stephen DaldryaColliderin uutinen kääntää veistä haavassamme ja vahvistaa omalta osaltaan, että Obi-leffa todella oli vielä vähän aikaa sitten tekeillä, mutta siihen kiinnitetyt ihmiset on nyt jo vapautettu tehtävistään.

Niin ikään emme olisi saamassa Boba Fettin omaa elokuvaa, jonka piti aivan alunperin olla ensi-illassa tänä keväänä, kunnes ohjaaja Josh Trank sai maineikkaasti kenkää ja koko projekti päätyi hyllylle. Fett-elokuvankin on viime aikoina jälleen väitetty olevan tekeillä, ja sen ohjaajaksi on kerrottu tällä kertaa kiinnitetyn varsin pätevä valinta James Mangold (Logan ja Walk the Line).

Ja tietenkin tämä tarkoittaa, että emme olisi saamassa Han Solon toista seikkailua, joka voisi jatkaa Solon loppuun jätettyä avoimen kysymysmerkin täkyä ja johon optiot oli toki näyttelijöiden sopimuksissa huomioitu. Tai edes Solon omaa spinoffia, Landon elokuvaa, jota moni fani ehti ensi-illan tienoilla suoran jatko-osan sijaan toivoa.

”Tottakai te olisitte rakastaneet mun leffaa. Kaikki. Olisivat. Rakastaneet. Mun leffaa.”

Kuten edellisistä lauseista näemme, kaikkeen tähän sisältyy jippo. Toisin kuin aiempien ohjaajien ja käsikirjoittajien vaihtamisen kanssa, näitä peruutuksia Lucasfilmin ei tarvitse koskaan tehdä nolosti julkisesti. Dramaattiselta tuntuvaksi ratkaisuksi riittää, että Colliderin kaltaiset mediat raportoivat uskottavat huhut, ja kaikki tosiaan uskovat, että näin on tapahtunut. On selvää, että jotain Lucasfilmin toimitusjohtajan Kathleen Kennedyn, emoyhtiö Disneyn toimitusjohtajan Bob Igerin ja muiden valtaa pitävien täytyi tehdä näyttääkseen oppineensa Solon epäonnistumisesta, ja tässä se nyt sitten olisi. Näin uutisoituna ratkaisu näyttää täysin heidän päätökseltään, eikä jälleen uudelta kiusalliselta epäonnistumiselta.

Obi-Wanin ja Boban saati Landon omia elokuvia ei nimittäin tarvitse perua, koska niitä e koskaan julkistettu. Bob Iger kyllä aikanaan vahvisti, että myös vuodelle 2020 eli episodi IX:n jälkeiselle vuodelle olisi ollut tekeillä Rogue Onen ja Solon tapaan irtonainen Star Wars -tarinaelokuva, mutta sen aihetta ei ole kerrottu. Sittemmin on vahvistunut, kuinka todellisuudessa kävi: Solon piti olla sooloista ensimmäinen ja Trankin ohjaaman Boban toinen, mutta edellisen käsikirjoittajan Lawrence Kasdanin siirryttyä Michael Arndtin paikalle The Force Awakensin kirjoittajaksi ja Trankin saatua rehelliset potkunsa, vaihtui järjestys näin pariinkin kertaan (kuten kirjoitin viimeksi Näin tehtiin Solo -koonnissani). Rogue One tehtiin ensin, Solo sitten, ja kolmanneksi oli varmasti vielä äskettäin tekeillä jompi kumpi noista huhutuista – mutta tällä kertaa Disney-Lucasfilm odotti Solon ensi-illan ohi ennen julkistuksia.

Ja nyt niitä julkistuksia ei sitten koskaan vain tule.

”Ja minä kun olin niin valmis näyttämään coolilta kaksi tuntia.”

SWNN:llä on muutama huhunmuru lisää tarinan (erityisesti epäonnisen Solon tarinan) täydennykseksi. Nettisivu kertoo, että Lucasfilmillä olisi tosiaan haluttu siirtää Solon ensi-ilta tämän vuoden joulukuuhun ohjaajavaihdoksen yhteydessä, kuten muun muassa minusta olisi tuntunut tarpeelliselta, mutta Disney ei suostunut enää uuteen viivytykseen, joihin se oli jo joutunut aiemmin The Force Awakensin ja The Last Jedin kanssa. SWNN:n lähde väittää, että Disney nimenomaan antoi Solo-projektiin lisää rahaa mittaviin uudelleenkuvauksiin, mutta ei lisää aikaa. Kutakuinkin näin on tosiaan voinut jo päätellä tapahtuneenkin.

SWNN myös antaa ymmärtää, että Disney olisi kieltänyt Solon markkinointia häiritsemästä kevään isoimman kilpailijan eli oman tallin Avengers: Infinity Warin markkinointia. Tämä taas tuntuu, etenkin yhdistettynä Solon ensi-illan itsepäiseen pitämiseen juuri toukokuussa, omaan jalkaan ampumiselta, mutta minkäpä minä Hollywood-studion markkinointistrategioista tiedän. Omat ainakin tosiaan olivat studion jalat. (Solo on tällä hetkellä tuottanut reilut 340 miljoonaa dollaria, mikä tarkoittaa suhteessa reilun 250 miljoonan väitettyyn budjettiin ja markkinointikustannuksiin, että se saattaa tosiaan jäädä jopa tappiolliseksi.)

Lisäksi SWNN kertoo Disneyn lopettavan kokemattomien ja eriskummallisten tekijöiden kanssa kokeilemisen Star Warsin kanssa, ja palaavan tietoisesti luotettaviin, kokeneisiin veteraaneihin. Tämäkin tuntuu luonnolliselta, jopa välttämättömältä ratkaisulta, jota enteili jo kujeilevien Lego-koomikkojen vaihtaminen viime vuonna Hollywoodiin persoonattomimpaan ammattilaiseen. Boba-leffan ohjaajaksi huhuttu James Mangold olisi niin ikään ollut selvä askel tähän suuntaan, kun taas Game of Thronesin vetäjien kanssa kokemuksen määritelmää pitää vähän venyttää: Benioff ja Weiss ovat toki ison franchisen ja sarjojen luokassa myös mittavan tuotannon veteraaneja, mutta he eivät ole elokuvien veteraaneja.

”Tein parhaani ja katsoin mihin se riittää.”

Entä mitä minä ajattelen?

No, olisin mielelläni nähnyt ainakin sen Obi-Wan-elokuvan (Ewan McGregor -parka!). Miksen Boba-leffankin, jos idea olisi ollut hyvä, mutta sen kanssa olin käynyt yhä skeptisemmäksi siitä, voisiko idea koskaan oikeasti olla Star Wars -elokuvan painoinen. Donald Glover taas oli Solossa niin hyvä Lando, ja Landon matka korttihuijarista Pilvikaupungin isännäksi olisi vähintään siinä kertomisen arvoinen tarina kuin Han Solonkin alkuperä, että olisi minulle monien toivoma Lando-leffakin kelvannut.

Mutta samaan aikaan olen sittenkin enemmän helpottunut. Vaikka katson kaiken, mitä minulle tässä tarjotaan, en tarvitsisi katsoa näin paljon kaikkea. En ole missään vaiheessa peitellyt mielipidettäni siitä, että Solo valmistui aivan liian pian The Last Jedin jälkeen. Vielä enemmän minua on hirvittänyt se, että Lucasfilm vaikutti välillä tähtäävän lähivuosina jopa kahden Star Wars -teatterielokuvan tahtiin. Sellainen voi olla Marvelin malli, mutta minusta sen ei pitäisi olla Star Warsin tie – Star Warsin, jonka ensimmäiset 30 vuotta sisälsivät kuitenkin vain kuusi teatterielokuvaa, joista jokainen oli (laatuun nyt menemättä) suuri tapaus.

Vähemmän on enemmän. Liian moni Star Wars -elokuva tukahduttaa toisensa, ja vaikka Solon floppaamisesta voidaan syyttää monta muutakin tekijää markkinoinnista alkaen, uskon, että näimme toukokuussa tämän jo tapahtuvan. Merkittävää osaa potentiaalisesta yleisöstä – sillä sitähän kyllä riittää, onhan tämä maailman suurin franchise – uuvutti ajatus katsoa jälleen uusi Star Wars. Niin ei pitäisi olla.

Ehkä tämä temppu palauttaa Star Warsin asemaan, joka sille sopii: jossa uusi tämän otsikon alla julkaistava elokuva ei ole yhtä arkipäiväinen asia kuin uusi Marvel-elokuva. Ehkä se myös osaltaan johtaa entistäkin harkitumpiin elokuviin – tekivät niitä sitten veteraanit tai kokeilijat. Jos tämä esimerkiksi todella tarkoittaa, että Disney-Lucasfilm on valmis jättämään vuoden 2020 kokonaan tyhjäksi Star Warsista, pitää muistaa, että äärimmäinen käänteinen vaihtoehto olisi minkä tahansa Star Warsin otsikon alla epätoivoisestikin tuotetun kyhäelmän julkaiseminen vain julkaisemisen vuoksi.

”Kärsivällisyys on jedin tärkeitä hyveitä, nuoret padawan-oppilaani.”

Ja mitä siis tulee projektien julkistamiseen, minä soisin oikein hyvin, että minulle kerrottaisiin seuraavasta Star Wars -elokuvasta vasta sitten, kun kaikki sen tekijät ovat todella varmoja, että käsissä on tarina, jonka he haluavat kertoa ja jonka kertojiksi juuri he ovat oikeita. Disney-aikaisista Star Wars -episodeista VII-IX ja tekeillä olleista Story-elokuvista vain yksi ainoa (The Last Jedi) pääsi valmiiksi asti sille alunperin julkistetun kirjoittajan ja ohjaajan käsissä. Vaikuttaa siltä, että ainakin standalone-ohjaajat on värvätty ja suunnilleen julkistettukin ennen kuin he ovat todella saaneet edes tutustua tekeillä oleviin tarinaluonnoksiin. En ole Hollywood-pomo, mutta en usko tämän olevan aivan paras tie ikimuistoisiin elokuvakokemuksiin.

Ja kun, vielä muistutan: tämähän ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö Star Wars -projekteja olisi tekeillä. Elokuvista ensi-iltapäivä on tällä hetkellä vain episodi IX:llä, mutta tekeillä on kaksi elokuvasarjaa, useita näyteltyjä ”tv”-sarjoja ja uusi pienen ruudun animaatiosarja. Tämänkin kaiken kanssa on vielä varaa kokea ähkyä, kuulkaas.

Eikä Ewan McGregor ole liian vanha viiden vuoden päästäkään, jos jonkin yksittäisen elokuvan aika sattuisi silloin jostain syystä olemaan.

Metatasolla The Last Jedi kertoo kaiken Star Wars -elokuvista: Vielä yksi tapa katsoa episodi VIII uudelleen

Metaelokuva tarkoittaa elokuvaa, joka korostaa elokuvallisuuttaan. Metaelokuva kiinnittää katsojan huomion siihen, että katsottavana ei tosiaankaan ole tallenne todellisuudesta, vaan fiktiivinen teos, jonka jotkut ovat kirjoittaneet, ohjanneet, lavastaneet, näytelleet ja kuvanneet. Usein metaelokuva iskee silmää tämän ymmärtävälle katsojalle ja kommentoi itseään, genreään tai yleisesti elokuvaa taiteenlajina ja kulttuurituotteena. Kovan tason metaelokuva on esimerkiksi Synecdoche, New York, kevyemmän tason puolestaan vaikkapa Deadpool. Sen sijaan esimerkiksi sellainen puhdas seikkailutarina kuin Imperiumin vastaisku on kutakuinkin mahdollisimman kaukana metaelokuvasta.

Uskon antaneeni tässä blogissa jo useita vakavia tapoja katsoa The Last Jedi uudelleen. Siksi en enää pelkää antaa vielä yhden…tavan. Tunnettua meemiä mukaillen: En sano, että The Last Jedissä on kyse juuri tästä, mutta The Last Jedissä voi olla kyse myös tästä.

TLJ-Rey-Finn-Dance.gif

…..

The Last Jedin ytimessä on parrakas vanha mies, joka on jättänyt uransa taakseen ja päättänyt, että jedien tarina on päättynyt. Nuorempi nainen kuitenkin opettaa parrakkaalle vanhalle miehelle, että jedien tarina jatkuu tästä aina ikuisuuteen asti.

lucas kennedy

Parrakkaan Luke Skywalkerin vastapeluri on suurjohtaja Snoke. Tämä tahtoo palauttaa galaksin asetelmaan, jossa sitä hallitsee valkoisia haarniskoja käyttävä fasistinen imperiumi, jota komentaa hauras, Voiman pimeää puolta käyttävä itsevaltias. Snokelle tulee elokuvan aikana täytenä yllätyksenä, että kaikki eivät välttämättä haluakaan nähdä tätä asetelmaa uudelleen.

esb-palpatine-hologram-original.jpg

Snoken yllättää hänen oppilaansa Kylo Ren, mutta sitä ennen häntä käsitellään parantumattomana fanipoikana. Olemme nähneet Kylon pöydällä hänen idolinsa Darth Vaderin naamarin ja tiedämme hänen haaveilevan idolinsa tapaamisesta. Idoliaan mukaillen Kylo pukeutuu itsekin naamioon. Snokea kismittää moinen. Hän pilkkaa Kyloa cosplayn harrastamisesta ja siitä, ettei tästä tunnu olevan oikeisiin töihin.

tlj-kylo-mask

Myös Rey ja Rose Tico ovat faneja, ja heidänkin faniutensa joutuu koetukselle. Rose kohtaa idolinsa Finnin sattumalta, Rey puolestaan hakeutuu fanitapaamiseen Luken kanssa tarkoituksella. Kumpikaan idoli ei kuitenkaan välitä faniensa huomiosta. Fanit joutuvat huomaamaan, että elävinä ihmisinä idolit eivät välttämättä vastaa mielikuvia.

swce-hamill.JPG

Rose Ticolla on toinenkin tärkeä funktio. Hän on muistutus siitä, kuinka jokaisen eturivin seikkailijan takana tarvitaan tärkeitä teknisiä taustahenkilöitä.

BTS-brasil

Kolmas sankari Poe Dameron puolestaan yllättyy, kun eturiviin astuu vastarinnan korkea-arvoisin paikalla oleva upseeri, amiraali Holdo. Hän kohauttaa olkapäitään ja toteaa, että ei odottanut Holdon näyttävän siltä, miltä Holdo näyttää.

Palaan kuitenkin tarinan ytimessä olevaan Luke Skywalkeriin, tuohon parrakkaaseen vanhaan mieheen, joka ei enää haluaisi olla jedi lainkaan. Hän päättää antaa Reylle kolme oppituntia (joista hän ehtii antaa elokuvassa kaksi). Ensimmäinen oppitunti kuuluu, että on turhamaista väittää, että nämä tarinat ylipäätään tarvitsisivat jedejä, saati juuri Luke Skywalkeria, hänen kuolemansa jälkeen.

rogue-jyn

Ensimmäisen oppitunnin lopussa Rey kurottaa vaistonvaraisesti kohti houkuttelevaa suuntaa, joka voisi näyttää hänelle hänen haluamansa tiedon. Luke varoittaa tuolloin Reytä tavoittelemasta sitä, mitä tämä luulee haluavansa. Juuri tästä luontevasti jatkaa Luken toinen oppitunti Reylle. Se kuuluu, että kun aikaa on kulunut, jedien aiemmat vaiheet on romantisoitu ja nostettu jumalalliseen asemaan, jolloin niitä muistellaan täydellisinä todellisuus unohtaen. Luke muistuttaa, että kun noiden aiempien vaiheiden myyttisen aseman taakse katsoo, aiemmatkin tarinat ovat täynnä epäonnistumisia.

rotj-ewok-speeder.jpg

Luke on kuitenkin myös väärässä. Hän muistelee ennen kaikkea niitä tarinoita, joissa jedit olivat vielä romahtavan vanhan tasavallan rauhan vartijoita, ja erikseen ääneen isänsä lankeemusta pimeälle puolelle. Olihan siinä epäonnistumisia kerrakseen. Rey muistuttaa häntä, että historiassa on onnistumisiakin, kuten nyt esimerkiksi se tarina, jossa juuri Luke sittemmin pelasti isänsä pimeältä puolelta.

ot-pt-dvds.jpg

Lopulta myös jedihaamu Yodalla on opetus Lukelle. Se kuuluu, että on viimein aika päästää irti vanhoista jedeistä kertovista kirjoista.

eu-books

Reyn ja Luken suhde päättyy ikävästi. Kaiken tämän myötä Rey silti oppii Lukelta jotain: entiseen ei tosiaan ole paluuta. Kylo puolestaan ei opi mestarinsa virheistä. Vaikka Kylo tosiaankaan ei tahdo tarinan toistavan Snoken tavoittelemassa muodossa tuttua uraa synkkine itsevaltiaineen ja nöyrine oppilaineen, hän sortuu heti sen jälkeen itse toisintamiseen. ”Ben, älä tee tätä”, Rey anelee, kun Kylo ojentaa kätensä ja tarjoaa hänelle galaksin hallitsemista yhdessä.

esb_vader

Samaan aikaan Luke ymmärtää viimein, miten voi auttaa toiveikasta Reytä. Hän ymmärtää, että hänestä on todella tullut legendaarinen hahmo, ja että legendaariset hahmot voivat innoittaa kokonaisia galakseja.

swce-hamill

Seuraa suuri lopputaistelu – jonka luonteeseen jotkut katsojat pettyivät. Nämä katsojat eivät pitäneet siitä, että Kylo ei kohdannutkaan oikeaa Lukea Craitilla, vaan kyseessä oli vain visuaalinen efekti.

tlj-kylo-greenscreen

Aivan elokuvan lopuksi näemme erään esimerkin siitä, miten legendaariset hahmot innoittavat galaksia. Näemme lapsia, jotka leikkivät elokuvissa nähtyjä tai tarinoissa kuultuja taisteluja sankaria kuvaavan figuurin ja silkan mielikuvituksen voimin.

kenner-action-figures

…..

Krhm.

…..

Vakavoituakseni: The Last Jedissä toistuu kysymys menneisyydestä irti päästämisestä. Tämä teema ulottuu selvästi elokuvan tarinan sisältä teokseen kulttuurituotteena: The Last Jedin myötä Star Wars -sarja rikkoo sitä muottia, jota The Force Awakens vielä uusinsi. Molempien elokuvien efektivelho Neal Scanlan onkin osuvasti kiteyttänyt The Last Jedin sanovan koko vanhalle Star Warsille: ”Näkemiin. Menkäämme seuraavaksi jonnekin muualle.”

Tai, toisin sanoen:

The Force Awakens oli Star Wars -elokuvana kuin remix kaikesta siitä, mikä on Star Warsissa parasta. Se oli elokuva, joka lapsenomaisen innoissaan siitä, että se oli Star Wars -elokuva.

The Last Jedi on siihen verrattuna pikemminkin kommentaari Star Wars -elokuvista. Se on elokuva, joka sanoo The Force Awakensille: ”Awww, that’s so cute.”

Ei Oscareita The Last Jedille – eikä Star Warsille 37 vuoteen

The Last Jediä ei palkittu Oscareilla viime yönä. Enpä kyllä sitä odottanutkaan.

Ehdollahan elokuva oli neljässä kategoriassa: parhaista erikoistehosteista, parhaasta äänileikkauksesta, parhaista äänitehosteista ja parhaasta musiikista (mutkikkaat Sound Mixing ja Sound Editing -kategoriat näin yksinkertaistaen suomentaen).

Tyypilliset epäillyt, voisi sanoa. Star Wars -elokuvien Oscar-taulukko menee näin:

  • Tähtien sota (1977): kuuden Oscarin voittaja (lavastus, pukusuunnittelu, ääni, leikkaus, erikoistehosteet, musiikki), kymmenen ehdokas (edellisten lisäksi paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus ja Alec Guinness miessivuosasta). Sai lisäksi erikois-Oscarin äänitehosteista.
  • Imperiumin vastaisku (1980): yhden Oscarin voittaja (ääni), kolmen ehdokas (edellisen lisäksi lavastus ja musiikki). Sai lisäksi erikois-Oscarin erikoistehosteista.
  • Jedin paluu (1983): neljän Oscarin ehdokas (lavastus, äänileikkaus, äänitehosteet, musiikki). Sai erikois-Oscarin erikoistehosteista.
  • Pimeä uhka (1999): kolmen Oscarin ehdokas (äänileikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet).
  • Kloonien hyökkäys (2002): yhden Oscarin ehdokas (erikoistehosteet).
  • Sithin kosto (2005): yhden Oscarin ehdokas (maskeeraus).
  • The Force Awakens (2015): viiden Oscarin ehdokas (leikkaus, äänileikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki).
  • Rogue One (2016): kahden Oscarin ehdokas (äänileikkaus, erikoistehosteet).
  • The Last Jedi (2017): neljän Oscarin ehdokas (äänileikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki).

Toisin sanoen: Ehkä hieman yllättäenkin jokainen Star Wars -elokuva on todella asetettu ehdolle Yhdysvaltain elokuva-akatemian arvokkaassa vuosijuhlassa. Mielenkiintoista nähdä, pystyykö Solo samaan!

Toisaalta vain kaksi Star Wars -elokuvaa on juhlinut gaalassa voittoa. Edellinen Oscar-voitto herui sarjalle jo 37 vuotta sitten Imperiumin vastaiskun äänistä – ellei sitten lasketa Jedin paluulle kolme vuotta myöhemmin virallisten kategorioiden ulkopuolella jaettua tehostepalkintoa. Eikä George Lucas voittanut Oscaria henkilökohtaisesti koskaan, mutta se on toinen tarina.

Ensimmäistä ja alkuperäistä Star Warsia lukuunottamatta ehdokkuudet jakautuvat myös herttaisen tasaisesti yleensä samoihin kategorioihin: ääniraitaan ja tehosteisiin. Hauskan poikkeuksen linjaan tekee Sithin koston ainoa, luova ehdokkuus parhaasta meikistä (jonka se muuten hävisi Narnian tarinoille).

Tässäkö syy Sithin koston meikkaus-ehdokkuuteen? Vai palaneessa Anakinissa?

Toinen – ja itse asiassa isompi – ylläri ehdokkuuksien rivissä on The Force Awakensin saavuttama ehdokkuus leikkauksesta. Editing-palkinto, vaikkei gaalan parrasvaloisin olekaan, kuuluu nimittäin elokuvaväen joukossa siihen ”tärkeämpään sarjaan”. Parhaan leikkauksen ehdokkuudet tapaavat mennä pääpalkinnon eli parhaan elokuvan ehdokkaille. Jo The Force Awakensin ehdokkuus oli siten suuri hatunnosto populaarin genre-elokuvan suuntaan (sitä paitsi voittaja oli toinen genre-elokuva, Mad Max: Fury Road, eikä sen vauhdille ollut todellakaan häpeä hävitä).

Sen sijaan toivoin kovasti The Force Awakensille efektipalkintoa, koska koin elokuvan palauttaneen koko Hollywoodia merkittävällä tavalla raiteilleen takaisin käsityöläisyyden kunnioitukseen ja toisaalta avanneen muun muassa BB-8:lla aivan uusia uria – muistattehan, kuinka vaikea oli uskoa, että pyörivää pallodroidia ei oltukaan vain lisätty kuviin tietokoneella. Nyt, pari vuotta myöhemmin näin tuntuu vain vahvemmin, mutta tuon ansaitsemansa palkinnon Star Wars -tiimi hävisi Ex Machinalle. Ehkä voisi myös sanoa, että The Last Jedissä tehtiin äänten puolella samantapaista mestarityötä hiljaisuuden käyttämisessä tällaisessa elokuvassa, mutta sen sarjan molemmat palkinnot myönnettiin viime yönä Dunkirkille. Sotaelokuvat ovat yleensä ennakkosuosikkeja sekä äänitehosteiden että äänileikkauksen kategorioissa.

Näiden The Last Jedin kohtausten äänimaailma on ainakin kehujen, ellei palkintojen arvoinen.

On oikeastaan epätodennäköistä, että Star Wars -elokuva Oscareita enää voittaakaan. Ellei aivan koko amerikkalainen elokuva-ala sitten unohdu tekemään jatko-osia ja uusintaversioita (kuten välillä tosin on tuntunut), Elokuva-akatemian jäsenet tuskin äänestävät minkään kategorian voittajaksi sarjansa yhdeksättä tai kymmenettä osaa. Kun The Force Awakens ei sitä tehnyt, minun on vaikea kuvitella, millainen olisi esimerkiksi se tehostekimara, jolla Star Wars -elokuva palkittaisiin, koska oletus joka tapauksessa on, että Star Wars -elokuvat näyttävät ja kuulostavat lajissaan hyvältä. Sama pätee musiikkiin: John Williams versioi itseään, ja vaikka The Force Awakensin soundtrack oli häneltä kuinka tyylikäs paluu, Williamsilla on jo Oscarinsa tästä samasta sarjastakin.

Olisiko Star Warsilla sitten mitään mahdollisuuksia muihin kuin näihin tavallisimpiin kategorioihinsa? Pukusuunnitteluun, jos Elokuva-akatemia oppisi ymmärtämään siinä lajissa muutakin kuin mekkoja? Kuvaukseen, kun näihin elokuviin kerran valitaan siihen pestiin Bradford Youngin (Solo) kaltaisia auteureja? Vielä rohkeammin unelmoiden käsikirjoitukseen? Tai, huh, näyttelijäpalkintoihin? Mikäänhän ei estä pokalla tarjoamasta, kuten viime vuonnakin nähtiin, mutta tuskin Disney-Lucasfilmkään ihan kaikkien näiden nimien puolesta oikeaa kampanjaa teki:

Luulen, että episodi IX:llä ei ole kummempia mahdollisuuksia kuin tällä VIII:llakaan – vaikka elokuva on vielä tekemättäkin. Sen taakka on palkintogaaloissa joka tapauksessa sama kuin The Last Jedin: tutun toisto. On turha toivoa Kuninkaan paluun tapausta, jossa viimeinen elokuva veisi kerralla edellistenkin osien jo ansaitsemat palkinnot, koska kaikki tietävät, ettei episodi IX ole mikään summaus kahdeksasta edellisestä elokuvasta. Se on itsenäinen teoksensa, jollaista jatko-osaksikin kutsutaan. Vaikka olisi kuinka hyvä sellainen, mitä tietysti kaikki toivomme!

Mitä tulee suuren yleisön seuraamiin näyttelijäehdokkuuksiin, ehkä juuri tänä vuonna Mark Hamillilla olisi periaatteessa voinut olla jotain saumaa näyttelijäehdokkuuteen – jossain sellaisessa galaksissa, jossa miespääosan Oscar-ehdokkuus ei olisi niin kilpailtu kategoria. Olisikohan sitä pitänyt tarjota sivuosasarjaan?

´The Last Jedin tuotannon aikana studion suunnalta nostateltiin varovaisesti ”Oscarin arvoinen suoritus” -hypeä. Se taisi sitten kaatua omaan mahdottomuuteensa.

Mutta entäpä episodisarjan jälkeen? Jos vaikkapa Rian Johnson muutaman vuoden päästä saisi luvan ja onnistuisi rakentamaan sellaisen Star Wars -elokuvan, joka paitsi kertoisi uutta tarinaa, myös oikeasti sekä näyttäisi että tuntuisi joltain muulta kuin siihenastiset Star Wars-elokuvat, tilanne voisi olla toinen. Sellainen elokuva voisi näyttäytyä uuden aikakauden Batman-leffan The Dark Knightin tavoin omana teoksenaan. Jos sellainen avaus vielä olisi onnistunut elokuva, sellaista uutta tuulta Elokuva-akatemia voisi tervehtiä toisenlaisella ehdokkuuksien kattauksella. Vai mitä sanotte?

Joka tapauksessa sopii muistaa, että Oscarit ovat vain Oscareita, ja useimmiten niissä useampi ehdokas olisi palkintonsa ansainnut. Jo ohimennen kehumiani The Last Jedin äänimaiseman taustoja esimerkiksi avaa hienosti tämä erinomainen vajaa puolituntinen dokumentti, jota katsoessa tekee mieli huutaa hurraata tätä harvoin huomattua taitoa ja taidetta kohtaan.

Mitä taas tulee näkyvämpään lajiin eli visuaalisiin tehosteisiin, nämä palkintogaaloja varten rakennettavat efektien ”purkuklipit” ovat minusta aina mahtavia:

Niin, ja nähtiinhän viime yönä itse Oscareissa sentään ihan lavalla asti Mark Hamill, Oscar Isaac, Kelly Marie Tran ja BB-8 – jakamassa animaatiopalkinnot.

Jos Solo-elokuva onnistuu, se on ihme

Kirjoitin toissapäivänä tähän blogiin koonnin Entertainment Weeklyn valtavasta Solo-ennakkopaketista, joka kertoi meille kolmen kuukauden päästä ensi-iltansa saavasta seuraavasta Star Wars -elokuvasta enemmän kuin kukaan tai mikään lähde aiemmin, reilun viikon takaiset teaserit mukaan lukien. EW:n jutuissa oli totisesti paljon kaikenlaista. Paljon kaikenlaista lupaavaa, paljon myös vähemmän lupaavaa, eikö totta? Niin minustakin.

Mistä pääsenkin tähän kirjoitukseen, johon olen yrittänyt purkaa tämänhetkiset fiilikseni Han Solon sooloelokuvasta. Kuvat ovat EW:n paketista.

HS-446006_R

Solo-projektin ongelmat eivät ole salaisuus, vaikka itse elokuva on tuntunut markkinoinnin puuttuessa sitä olevankin. Ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller saivat potkut viime kesänä kuvausten ollessa jo lopuillaan. Tilalle palkattiin Ron Howard, joka tiettävästi kuvasi uudelleen suurimman osan elokuvaa. Täydennyskuvauksia on ilmeisesti tehty vielä aivan näinä viikkoina, ja vaikka se ei sinänsä mitenkään kiellettyä ole, nyt puhutaan siis ensi-iltaa edeltävästä ajankohdasta, jolloin The Last Jedi oli jo valmis. Muitakin ikäviä huhuja tämän projektin ääreltä on riittänyt, vaikka juonihuhuja ei jo totuttuun tapaan ole juuri kuultukaan: on väitetty esimerkiksi pääosaan valitun Alden Ehrenreichin osoittautuneen vääräksi valinnaksi liian myöhään.

En aio liittyä Star Wars -nettisivujen tällä hetkellä yleiseen viestiin, jonka mukaan teaserit näyttävät kaikesta huolimatta lupaavilta, Han Solon sooloseikkailu kiinnostaa ja ongelmista huolimatta filmin taustalla on seisoo asiansa osaavia ammatti-ihmisiä käsikirjoittaja Lawrence Kasdanista alkaen. Vaikka tämä kaikki paikkansa pitääkin.

Ei. Mitä lähemmäs Solo tulee, sitä enemmän minusta on alkanut tulla, että tämä on elokuva, joka oli alusta alkaen lähes tuomittu epäonnistumaan. Jos se lopulta ei niin tee, vaan on onnistunut Star Wars -seikkailu, kyseessä on vähintään pienen kokoluokan ihme.

solo-teaser-team

Perustelen. Kyse ei ole (mahdollisesti) vääristä ohjaajista. Kyse ei ole (mahdollisesti) väärästä näyttelijästä. Kyse on siitä, että minusta on alkanut tuntua, että Lucasfilmillä oltiin lähtökohtaisesti aivan väärässä, kun kuviteltiin, että Han Solon alkuperätarina on lonkalta vetäen loistovalinta yksinään seisovien Story-elokuvien listan kärkipäähän. Tai jos esimerkiksi markkinoinnin näkökulmasta Solon soololeffa onkin saattanut tuntua varmalta vedolta, konkreettisena elokuvana sen on lähes joka saralla onnistuttava lähes mahdottomassa.

Solon on annettava meille pääosaan nostettuna hahmo, joka on elokuvasarjan ja peräti yleisemmin amerikkalaisen elokuvan rakastetuimpia – esittäen hänet nuorempana ja uuden näyttelijän tulkitsemana. Sen on sijoitettuva kuvitteellisen galaksin historiassa aikaan, jossa meidän ei oikeastaan pitäisi vielä nähdä nimihenkilöä hyveellisenä sankarina – mutta suuren rahan elokuvakerronnan perinteiden mukaisesti tällaisena hänet on silti esitettävä. Sen on hahmon luonteen mukaisesti oltava rämäpäinen ja hauska elokuva, mutta samaan aikaan sen ei haluta näyttäytyvän komediana, ja lopputuloksen pitäisi tuntua esittävän samaa likaista ja vaarallista galaksia (ja hahmoa).

HS-107210_R

Aivan erityisen kimurantissa tilanteessa Solo on juoneen liittyvien odotusten osalta. Vertailun vuoksi: Ensimmäinen Story-elokuva Rogue One oli korostetusti ”uusi tarina” uusista hahmoista, joten yleisö osasi odottaa siitä lähinnä Kuolemantähden ja Darth Vaderin esiintymisiä. Myös The Force Awakens saattoi 30 vuotta myöhemmin -asetelmansa ansiosta aloittaa hämmästyttävän puhtaalta pöydältä: yleisölle tuntui silloin riittävän iloon vilauskin vanhasta hahmosta, viitaten viis siitä, mitä he oikeastaan ilmestyisivät elokuvaant tekemään. Kummankin elokuvan varsinaiset juonet saivat vapaasti yllättää katsojat miten tahtoivat (toinen asia sitten on, tekivätkö ne välttämättä niin, mutta ei mennä nyt siihen).

Joka tapauksessa Solo puolestaan on elokuva, jonka Star Wars -fanit osasivat ladata odotuksista yli äyräiden heti projektin julkistuksen hetkellä. Kaikki arvasivat esimerkiksi heti, että Han ja Chewie tapaisivat elokuvassa ensimmäistä kertaa. Moni toivoi välittömästi mukaan myös Landon ja Hanin ensitapaamista. Kenties tarkasti myös sabacc-peliä, jossa Millennium Falcon vaihtaisi omistajaa. Falconin osalta useimmat veikkasivat, että Solo-leffassa lennettäisiin se kuuluisa Kesselin reitti 12 parsekissa (miten tuo epätieteellisyys sitten lopulta selitetäänkään), johon The Force Awakensissakin oli juuri viitattu. Eikä tässä vielä kaikki. Joku toivoi mukaan Hanin Legends-tarinoissa mainittuja aikoja Imperiumin akatemiassa. Toinen tahtoi nähdä, kuinka Han päätyy Jabban palvelukseen ja ehkä pudottaa sen kuuluisan lastin, jonka vuoksi Jabba tahtoo salakuljettajan pään originaalitrilogiassa. Niin, ja mitä päähän tulee: palkkionmetsästäjä Boba Fettin cameo oli tietenkin monien tilauslistalla sekin.

Tämä luettelo on järkyttävää kirjoitettavaa. Star Wars -hahmot tuntuvat ”todellisilta” juuri koska heillä on historia, jonka uskomme heille tapahtuneen kuvitteellisessa galaksissa joskus vielä kauemman aikaa sitten. Kyse on nimenomaan siitä, että hahmot eivät ilmesty näyttämölle tyhjästä kuten heikommissa fantasiatarinoissa: ei siitä, että meidän välttämättä olisi koskaan ollut tarkoitus nähdä kaikkia noita oletettuja ja vihjattuja aiempia vaiheita.

Minusta on päivänselvää, että merkitsemällä kaikki nämä juonilangat työlistalle ja ruksailemalla niitä kaksituntisen elokuvan ajan saa aikaan vai surullisen sotkun. Jos sellaisen vaatimuslistan rajoissa kirjoitettu käsikirjoitus jotenkin muodostaisikin koherentin tarinan, kaikkien näiden Han-myytin osasten tiivistäminen yhden seikkailun osiksi pienentäisi Hanin nyt elävältä tuntuvaa historiaa liki katastrofaalisesti. Aivan erityisesti näin, jos tuo yksi seikkailu tapahtuu yhtä vauhdilla kuin vaikkapa Rogue One, ja Hanin elämän kaikki merkkikohdat tungetaan yhteen noin vuorokauden kestävään keikkaan.

han-chewie-beckett-ew.jpg

No, ehkä aivan kaikki noista eivät sentään tapahdu Solossa. Esimerkiksi aika Imperiumin akatemiassa, joka mainitaan jo teaserissakin, voi toki jäädä maininnaksi elokuvassakin. Mutta se, että niin moni näitä kaikkia odottaa, kuvastaa juuri Solo-leffan todellista kestämätöntä ongelmaa. Jokin yleisönosa on jo etukäteen ilmoittanut pettyvänsä, jos vaikkapa Jabbaa ei nähdä. On todella, todella vaikeaa tehdä elokuvaa, jonka juonesta jokaisella katsojalla on jo ennakkokäsityksensä.

Solo on melkein kuin liian rakastettuun romaaniin perustuva suuren rahan elokuva, jonka tulisi noudattaa tarkkaan lähdeteoksen fanien odotusten mukaista asioiden niin sanottua ”oikeaa” kulkua. Olennainen ero on se, että tässä tapauksessa tätä niin sanottua oikeaa kulkua ei ole edes mahdollista tavoittaa. Kunkin katsojan käsitys Han Solon menneisyydestä on heidän päässään, eikä tietenkään siellä tarkaksi tarinaksi muodostuneena. Lopputuloksen täytyisi ”tuntua” katsojan mielestä oikealta Han Solon selitykseltä.

HS-353488_R

Tähän kohtaan kirjoitusta sopisivat edellä mainitut huolenaiheet Ehrenreichin Han-tulkinnasta näyttelijänä (ja, lievemmin, Donald Gloverista Landona). Onhan Harrison Ford tosiaan olennainen osa Han Solon magiaa (ja, taas, niin myös Billy Dee Williams Landon). En halua itse haukkua Ehrenreichia huonoksi valinnaksi elokuvaa näkemättä, ja väitteet kuvauksissa taitamattomaksi paljastuneesta päätähdestä ovat, muistutan, pelkkiä huhuja (ja vaikka esimerkiksi huhuttu näyttelijävalmentajan tuominen kuvauksiin on todennäköisesti totta, ei se vielä ole isoissa elokuvissa tavatonta).

Se on kuitenkin varmaa, että Ehrenreichiin Hanin näyttelijänä kohdistuvat vielä korkeammat paineet kuin käsikirjoitukseen Hanin alkuperän selityksenä. Juoni on sivuseikka, jos meillä on Solo-leffa, jonka Han Solo ei ”tunnu” Han Sololta – ja jälleen näkemyksiä oikeanlaisesta Solosta varmasti riittää. Jos niin iso osa yleisöstä ei onnistunut viime joulukuussa sulattamaan edes vanhentunutta Mark Hamillia Lukena, kuinka suuri osa tulee taatusti vihaamaan nuorta kloppia nuorennettuna Hanina? Itse asiassa kyse ei välttämättä ole lainkaan Ehrenreichin näyttelijäntaidoista: hänen suorituksensa voi olla aivan mukiinmenevä, ja silti miesparka saattaa saada toukokuussa karmean lastin kakkaa niskaansa.

HS-551136_R

En ole oikeastaan tainnut vielä mainita mitään tarkkaa omista odotuksistani. Itse asiassa minulla ei niitä valtavasti olekaan, sillä Solo ei koskaan ollut minusta valtavan kutkuttava elokuvaidea. Mutta mitä lähemmäs elokuva tulee ja mitä enemmän tällaiset odotukset alkavat näkyä esimerkiksi valtavirran yleisön nettikommenteissa, sitä ongelmallisemmalta elokuva on kaikkineen alkanut minusta tuntua. Siispä nousen aasini selkään ja kuljen siltaa seuraavaan huomiooni: Solo ilmestyy väärään aikaan.

Me asioita seuraavat tiedämme nyt hyvin, että Lucasfilm aikoo tuottaa Star Wars -elokuvia hamaan tulevaisuuteen ja valmistautuu todennäköisesti jopa kahden franchisen alla kulkevan leffan vuosittaiseen tuotantoon. Sellainen maailma on kuitenkin vielä franchisen tulevaisuutta, ja juuri tässä vaiheessa suuri yleisö on saanut kolme elokuvaa kolmessa vuodessa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Siksi neljäs heti perään tuntuu monesta uuvuttavalta ajatukselta, riippumatta filmin aiheesta. Ongelmaa pahentaa Disneyn uppiniskainen päätös pitää Solon ensi-ilta nimenomaan toukokuussa eikä vakiintumassa olleella paikalla joulukuussa: nythän Solo todella tulee teattereihin vain muutamaa kuukautta The Last Jedin jälkeen ja vieläpä vaatimattoman etukäteismarkkinoinnin saattelemana. Eikä Sololla ole enää apunaan The Force Awakensin ja Rogue Onen uutuudenviehätystä, eikä toisaalta The Last Jedin ”pakko nähdä jatkoa” -etua.

Jo tästä syystä olen yllättynyt, jos Solo tuottaa dollareita edes Rogue Onen verran. Elokuva, jota on saatettu joissain piireissä syyttää rahastukseksikin, onkin alkanut näyttää kaikkea muuta kuin selvältä box office -menestyjältä. Koska tässä vaiheessa ei ole enää itsestäänselvää, että ”kaikkien” pitäisi käydä katsomassa uusi Star Wars, tilin tulokseen taatusti vaikuttaa tällä kertaa paljon se, kehutaanko vai haukutaanko leffaa sen ilmestyessä. Josta taas palaan aasisiltaani takaisin edelliseen kohtaani: tietyiltä osin Solo on valitettavasti suorastaan tuomittu haukuttavaksi.

(Sivuhuomio: Nimenomaan tuottojen osalta ja lipunmyyntiä seuraavan median kannalta Solon paineita vain lisää The Last Jedin väitetty alisuoriutuminen, kuten Forbes kirjoittaa – riippumatta siitä, onko kaikkien aikojen menestyneimpien listan top-kymppiin sujuvasti sijoittuneen The Last Jedin kohtuullista katsoa oikeasti alisuoriutuneen tai ei. Jos TLJ olisi otettu yhtä riemuiten vastaan kuin The Force Awakens, ei Solon täydellä floppaamisellakaan olisi ollut suurta väliä, mutta nyt sen harteilla on franchisen maine rahantekokoneena. Scott Mendelsonilla on artikkelissa myös tämä viisas sisällöllinen huomio: rempseänä ja poikamaisena Solo saattaa jopa kääntää vuodenvaihteen asetelmat ja vieraannuttaa nyt vuorostaan sen osan yleisöä, joka piti SW-sarjaa uusille urille vieneestä TLJ:stä.)

HS-FF-000096 copy.JPG

Odotanko Solosta siis huonoa elokuvaa?

No, en ainakaan toivo, tietenkään. Joka tapauksessa se on oma kysymyksensä. Edellä listattuja huolia miettien uskon, että Solon on todella vaikea saavuttaa taloudellista tai fanikriittistä jättimenestystä, vaikka se ei edes olisi huono. Vasta tämän kaiken päälle lisäänkin epäilyksissäni huolet siitä, että Solo-laiva seilaa karikkoisella merellä ilman kapteenia.

Tai kenties liian monen kapteenin kanssa. Lopputuloshan on nyt joka tapauksessa Lordin ja Millerin pitkälle suunnittelema, vaikka Howard olisi kuvannut elokuvan melkein kokonaan uudelleen. Lord ja Miller taas olivat ilmeisesti tekemässä elokuvasta komedialtaan improvisoidumpaa tai iloittelevampaa kuin Lucasfilmin pomo ja filmin perimmäinen tuottaja Kathleen Kennedy halusi. Tästä taas saa kuvan, että kolmantena kapteenina toimii Kennedy, jonka esimerkiksi minä kuvittelin palkanneen Lordin ja Millerin juuri tekemään Solosta muista Star Warseista poikkeavan iloittelun. Tilalle palkattu ohjaaja Howard on ammattimies, mutta vakavien (ja suoraan sanoen useimmiten tylsien) elokuvien ammattimies. Howardille kaikki kunnia rohkeudesta, mutta miten näkemyksellinen lopputulos tässä tilanteessa edes voi olla?

HS-FF-000085.JPG

Itse elokuvasta välittävän katsojan ei ole kuitenkaan mitään syytä vielä heittää kirvestä kiveen. Toukokuussa näemme itse, mitä lopputuloksesta pidämme. Ehkä sitten paljastuu myös se, onko Soloa edeltänyt markkinoinnin hiljaisuus osoitus studion luottamuksesta tuotteeseensa vai lannistuneisuudesta epäonnistumisen edessä.

Mutta lopetetaanpa nyt kuitenkin valitusvirsi duurinuottiin. Entertainment Weeklyn ansiokas juttusarja sisälsi erityisesti Clarke-osassaan kiinnostavaa pohdintaa, joka antoi itselleni toivoa näkökulmatusta käsikirjoituksesta.

Clarken ja toimittaja Anthony Breznicanin keskustelun perusteella Solon konnaköörin idea on, että kaikki filmin henkilöt muovaavat Hania sellaiseksi, joka hän on. Olemme kokemustemme summa, ja Han Solo on näiden tuttaviensa summa, vaikka jääkin lopulta (jo elokuvan lopussa?) Chewien kanssa omilleen ilman heitä.

Tämä on minusta kiinnostava ajatus, enkä voi olla ajattelematta, että sillä on jotain tekemistä elokuvan nimen kanssa. Ehkä sillä on jopa kytkös Disneyn toimitusjohtajan Bob Igerin taannoiseen hämmennystä herättäneeseen väitteeseen ”saamme kuulla, mistä Han sai nimensä”. Kenties siis Solo, koska toukokuun elokuva selittää, miksi Han Solo on ennen originaalitrilogiaa niin uhmakkaasti yksin ja aina vain itsensä puolella.