The Mandalorianin ykköskausi oli tuore ja tyylikäs, vaan harmi kyllä vähän tylsäkin (mutta oliko se vasta aloittelua?)

The Mandalorianin ensimmäinen kausi on viimein nähty Suomessakin. Noin kymmenen kuukauden viiveellä – mutta sentään sillä hopeareunuksella, että nyt pääsemme jatkamaan suoraan kakkoskauteen, kun perjantaista alkaen Disney+:ssa julkaistaan meilläkin jaksoja, jotka ovat uusia kaikille.

Kirjoitin aiemmin The Mandalorianin tuoreista aineksista ja toisaalta tuttuuden tunnetta tuovista suorista edeltäjistä. Tämä kirjoitus on niin sanottu virallinen kritiikkini The Mandalorianin ykköskaudesta. Samalla se sisältää ajatuksia kakkoskaudesta ja viittaa lopussa myös kakkoskauden näyttelijöitä koskeviin huhuihin.

Kuten tosiaan kirjoitin jo aiemmin, The Mandalorian on sarja, jota on todella mukava katsoa. Ainakin pari ensimmäistä jaksoa menee Star Wars -fanilta jo sitä ihmettä ällistellessä, että niinpä vain tosiaankin silmien edessä pyörii näyteltyä Star Warsia, joka näyttää ja tuntuu aidolta asialta, vaikka tähän asti tällaista on ollut olemassa vain niiden 11 elokuvan verran. Virnistelin varmasti leveästi pitkälle ekan jakson keston ajan.

Alkuihastelun jälkeenkin Jon Favreaun vetämä sarja tuntuu tuoreelta, koska se monella tavalla on sitä: eivät Star Wars -elokuvat tai animaatiosarjat ole olleet tällaisia yhden hahmon ympärillä pyöriviä, rytmiltään jopa rauhallisia westernejä. Sarjan lähimmät verrokit löytyvät pikemminkin SW-sarjakuvista, mutta koska kyse ei ole minkään aiemman tarinan filmatisoinnista tai suorasta kopiostakaan, läpeensä marinoitu fanikin on uuden äärellä. Ainakin itseni yllätti The Mandalorianissa positiivisesti se, että nyt on todellakin tehty jotain, joka on melkein kuin eri genreä kuin mihin on totuttu – samoin kuin se, että ollakseen perheystävällisen Disney+:n lippulaivasarja, The Mandalorian on yllättävän väkivaltainen, huumoriton ja muutenkin aikuisille suunnattu.

Suuret skriinit, pienet studiot. Nyt kun eka kausi on nähty, myös Suomen Disney+:sta löytyy The Mandalorianin ”making of” nimellä Disney Gallery: The Mandalorian.

Tätä taas ei välttämättä tarvitsisi edes mainita, tai sitten se olisi aivan oman postauksensa asia, mutta: The Mandalorian on teknisesti kaikin puolin ensiluokkainen ja se erityisesti näyttää todella hyvältä. Siis todella hyvältä. Suurelta osin valtavien screenien edessä studiossa kuvattu sarja kestää visuaaliselta ilmeeltään täysin vertailun Star Wars -elokuviin. Mittakaava toki näkyy: sarjassa ei juuri ole joukkokohtauksia, ja lähes koko ykköskausi sijoittuu melko mielikuvituksettomille syrjäseutuplaneetoille. Mutta tällaiset valinnat ovatkin varmasti olleet aivan järkeviä. Uudesta tekniikasta huolimatta paljon on tehty tutusti ja totutustikin: esimerkiksi sarjan läpimurtotähti ”Baby Yoda” on toteutettu pääasiassa nukkena (cgi-mausteilla), ja se eli hän todellakin tuntuu oikealta olennolta, jonka kanssa muut näyttelijät näyttelevät.

Jos siis George Lucasin Underworld-sarjahanke kaatui aikanaan siihen, että Star Wars -brändin arvoista kerrontaa ei vain ollut vielä alle 10 vuotta sitten taloudellisesti mahdollista tehdä telkkariin, tämän ongelman on todellakin aika korjannut. The Mandalorian napsikin jo ekalla kaudellaan yllättävänkin monta Emmy-palkintoa, eivätkä ne edes kaikki olleet tehosteteknisiä: gaalassa palkittiin mm. kuvausta, tuotantosuunnittelua ja musiikkia. Tosin on hyvä muistaa, että mikään halpis The Mandalorian ei todellakaan ole: noin 15 miljoonan dollarin jaksobudjetilla sarjan hinta on samaa tasoa kuin vaikkapa Game of Thronesin ökykalliina vain pari vuotta sitten pidetyn viimeisen kauden, ja Aku Louhimiehen Tuntemattomia sotilaita kunkin jakson hinnalla tekisi melkein kaksi.

Vielä kerran erikseen myös nämä kehut: merkittävä osa sarjan tunnelmaa on Ludwig Göranssonin erittäin, erittäin onnistunut musiikki. Western-elokuvat ja maailmanmusiikin mieleen tuova soundtrack paitsi sopii sarjaan, myös poikkeaa hyvin paljon John Williamsista ja hänen mukailijoistaan. Göransson itse on sanonut hakeneensa musiikilla Mandon ”kasvonilmeitä”, joita kypärän alta emme näe. Katsokaa ja kuunnelkaa nyt vaikka tätä musiikkivideota, joka heti saa ainakin minussa aikaan halun katsoa jokin jakso uusiksi:

Näiden kehujen jälkeen on kuitenkin myös todettava, että niin omanlaisensa ja eräissä piirteissään siis myös rohkea The Mandalorian onkin, paradoksaalisesti sen ykköskauden ongelma on se, että se on myös yllätyksetön ja tavallaan jopa tylsä.

Useimmissa sarjan jaksoissa nimihahmo-Mando menee jonnekin, tapaa siellä jonkun, menee seuraavaan paikkaan, seuraa toimintakohtauksia, jakso päättyy. Jaksot seuraavat kutakuinkin juuri niitä kliseitä ja trooppeja, joita jokainen avaruussarjoja aiemmin katsonut tunnistaa. Sarjasta saa oikein miettimällä hakea hetkiä, joissa yksikään pieni tai iso käänne varsinaisesti yllättäisi katsojan – lukuun ottamatta tietenkin ensimmäisen jakson loppua ja 50-vuotiaaksi kuvaillun kohteen paljastumista lapseksi, joka välittömästi alkoi kulkea nimellä ”Baby Yoda”. Sehän todellakin oli jakson USA:n ensiesityksen aikaan yllätys, joka hämmästyttävästi onnistuttiin pitämään siihen asti salaisuutena jopa huhuilijoilta. (Käytän lainausmerkkejä, sillä sarjan sisällähän hahmon nimi on pelkkä The Child eli lapsi.)

Pohjanoteerauksena The Mandalorianin kliseisyydelle voi pitää näyttelijänä paremmin tunnetun Bryce Dallas Howardin ohjaamaa nelosjaksoa The Sanctuary, jossa Mando tapaa Cara Dunen ja jossa hänelle tarjoutuu mahdollisuus asettua aloilleen puolustajaa tarvitsevaan rauhalliseen kyläyhteisöön. En edes osaa arvailla, montako kertaa olen nähnyt tämän saman tarinan Star Trekeissä, Farscapessa tai muissa sarjoissa jo vuosia sitten. Mutta monta.

Sarjan ”tylsyydessä” ei ole kyse pelkästä ennalta-arvattavuudesta, vaan myös siitä, kuinka vähän ykköskaudella oikeastaan tapahtuu. Esimerkiksi sarjan toinen jakso The Child kuluu kokonaan vain siihen, että Mando pääsee pois planeetalta, josta ”Baby Yoda” löytyi. Yksittäisten kohtausten tasolla sarjassa on yllättävän paljon täysin tapahtumattomia hetkiä, joissa Mando vain kävelee kadulla jonnekin.

Valituksessani ei ole kyse siitä, että välttämättä tahtoisin sarjassa tapahtuvan koko ajan paljon ja äkkiä. Päinvastoin, sillä tosiaan suorastaan pidän The Mandalorianin totuttua hitaammasta, westernmäisestä rytmistä. Uuden sarjan ykköskauden – saati sitten odotetun ensimmäisen näytellyn Star Wars -sarjan – ei kuitenkaan pitäisi tuntua näin…yhdentekevältä.

Vanha Star Wars -faniviisaus: Ennemmin tai myöhemmin kaikki tulevat Tatooinelle.

Syytän tällaisista ongelmista lähtökohtaisesti käsikirjoituksia, mutta jos haluatte toisenlaisen vastauksen, vika on nähdäkseni sarjan nimihenkilössä.

Mando ei kasva ainakaan vielä ensimmäisen kauden aikana hahmoksi, joka aidosti kantaisi oman sarjansa. Hän on vara-Boba ja vara-clinteastwood, vaitonainen ratsastaja – mutta hänen vaitonaisuuteensa ja nimettömyyteensä ei tunnu kätkeytyvän mysteeriä tai taustaa, joka tekisi hänestä mielenkiintoisen. Hänen ainoa luonteenpiirteensä on täydellinen omistautuminen kulloisellekin tehtävälleen ja toisaalta mandalorialaisten perinteille. ”Baby Yoda” on katalyytti, joka murtaa palan Mandon periaatteita, mutta ei oikeastaan muuta miehessä mitään: hän vain ottaa lapsen suojelemisesta itselleen pysyvän tehtävän.

Näyttelijä Pedro Pascalia on turha syyttää liikaa. Hän ei edes ollut itse puvun sisällä kaikkina kuvauspäivinä eikä ollenkaan mainitussa nelosjaksossa The Sanctuary, ja pelkällä tai pääasiassa äänellä on vaikea rakentaa nyansseja sinne, missä niitä ei käsikirjoituksessa ole. Tosin vertailuksi tekee mieli muistella, kuinka kokonaista hahmoa Adam Driver jatko-osatrilogiassa koko ajan tulkitsi myös maskin takaa, hahmon luonteen näkyen jokaisessa eleessäkin. Driver sanoikin haastatteluissa olevansa ”hyvin suojelevainen” siitä, kuinka Kylo Ren maskissaan ja toiminnallisissakin kohtauksissa liikkuu.

Mandon kaltainen ilmeetön naamiomies tarvitsisi ympärilleen toisia hahmoja, joiden avulla hänen sarjansa hengittäisi vapautuneemmin. Ykköskauden lopussa tällainen tiimi alkaa viimein muodostua, mutta valitettavasti myös Greef Karga (Carl Weathers) on hahmona melkoinen kädet vyötäröllä -patsastelija. Cara Dunessa (Gina Carano) on enemmän ainesta, mutta tähän mennessä sarjan sielulta tuntuu sen suosituin hahmo ”Baby Yoda”. Se oli ehkä aina väistämätöntä, mutta sarja tarvitsisi jatkossa kipeästi myös puhuvia, kasvoillaan näytteleviä hahmoja, joista katsoja välittäisi. Pelkän Mandon varassa sarja jää tarpeettoman kylmäksi ja etäiseksi.

(Nyt kun hahmoihin näin vahvasti menin, todettakoon, että ykköskauden muut keskeiset vierailijat vastasivat minusta monista kauden parhaista hetkistä. Eksentrisen elokuvaohjaajan Werner Herzogin etukäteen hämmästyttänyt roolitus pahikseksi oli jännittävää katsottunakin ja toisen ohjaajan Taika Waititin ääninäyttelemä droidi IG-11 toi kaivattua huumoria lähes kaikkiin kohtauksiinsa. Suosikkini oli silti vanha yrmy Nick Nolte rauhaa kaipaavana Kuiil-ugnaughtina, joka päätti toistuvasti mielipiteensä tyhjentävään repliikkiin ”I have spoken”. Kas siinäpä hahmo, jolla selvästi oli traaginen tausta, ja josta huomasin nopeasti kiinnostuvani enemmän kuin varsinaisista päähenkilöistä!

Tappajadroidi IG-11. Star Wars -tarinoissa alkaa olla jo pieni perinne, että niin sanotusti vakavammissa tarinoissa hauskimpia hahmoja ovat droidit.

Lohtua tuo kuitenkin se, että ainakin osa ykköskauden ongelmista vaikuttaa olevan pikemminkin tietoisia ratkaisuja kuin varsinaisia virheitä. Vähän samaan tapaan kuin The Force Awakensilla oli vaikea tehtävä käynnistää Star Wars -franchise uudelleen suuren yleisön silmissä, The Mandalorianin ykköskauden tehtävä oli johdattaa suuret yleisöt Star Wars -sarjojen pariin. Ja siinä missä TFA:n tilanteessa Disney-Lucasfilmin ratkaisu oli nojaaminen tuttuihin elementteihin äärimmäisen viihdyttävässä asussa, The Mandalorianin kohdalla linjaksi on valittu konservatiivisen rauhallinen uuden uran uurtaminen. Ei oikeasti olekaan mikään ihme, että The Mandalorian on kehujen keskiarvoltaan tykätyin Disney-aikainen iso Star Wars -nimike: siinä on riittävästi aivan uusia aineksia innostamaan monia, mutta ei kerrassaan mitään niin rohkeaa, että se suututtaisi ketään.

Toivoa sopii, että nyt kun ensimmäinen kausi on käytetty pitkälti asetelman esittelyyn, toisella kaudellaan The Mandalorian pääsisi vauhtiin. Ehkä hieman yllättäenkin Mando jatkoi ykköskauden lopussa matkaansa yksinään, mutta sarjaan esiteltyjen sivuhahmojen on lupa odottaa palaavan. Lisäksi – vaikka edellä kritisoin ekan kauden tapahtumattomuutta – sarjassa on kyllä vaivihkaa kylvetty siemeniä teemoille ja konflikteille, joissa on isojen tarinoiden aineksia.

Suurin niistä on tietenkin ”Baby Yoda”. Mistä lapsi on tullut, kuka hän on ja mitä Imperiumin perilliset lapsesta haluavat? Mitä merkitsee se, että näin vahvasti ”hyvään Voimaan” identifioituvaan rotuun kuuluva lapsi käytti seitsemännessä jaksossa pimeään puoleen yhdistyvää kuristustemppua? Lapsen 50 vuoden ikään mahtuu koko aiempi keskeinen Star Wars -saaga, mikä avaa jännittäviä mahdollisuuksia sekä lapsen alkuperästä että hänen aiemmsta vaiheistaan. Ja onko muka täysin merkityksetön sattuma, että lapsi on syntynyt samoihin aikoihin kuin Anakin Skywalker? (Kannatan itse tässä vaiheessa teoriaa, että ”Baby Yoda” paljastuu itse asiassa sen oikean Yodan klooniksi.)

Vaikuttaa myös siltä, että The Mandalorianin tulevien kausien suureen juoneen liittyy myös Mandaloren valtakunta ja mandaloriaanien kulttuuri, niin kuin näin nimetylle sarjalle sopivaa onkin. Ykköskauden lopun varsinaisen cliffhangerin koko avautumiseen tarvitaan melko pitkä oppimäärä Dave Filonin animaatiosarjoja, mutta lyhyesti sanottuna Moff Gideonin (Giancarlo Esposito) TIE-hävittäjän hylystä vapautumiseensa käyttämä ase Darksaber on erityinen valomiekka, jonka kantaja on usein sukupolvien aikana yhdistänyt Mandaloren klaanit. Jotenkin sapeli on nyt päätynyt Imperiumin ilkiölle (joka vaikuttaa kovasti sarjan pääpahikselta). Mikä siis on Gideonin tavoite? Entä päätyykö ase jossain vaiheessa Mandolle itselleen, ja johtaako symbolinen muinaisase Din Djarin -nimiseksi paljastuneen päähenkilön ottamaan vastuuta koko kansansa yhdistämisestä?

Olikohan Giancarlo Espositolla Darksaber hallussaan jo hänen pyörittäessään kanaravintolaketjua ja
huumekauppaa Breaking Badissa?

Saavumme kohtaan kirjoitusta, jossa viittaan suoraan huhuihin tulevasta.

Kolmas selvä täky tulevaan oli (sinänsä aika joutavan) viidennen jakson The Gunslingerin lopussa. Siinähän meille näytettiin hahmo Tatooinen autiomaassa, joka lähestyi jaksossa jälkeen jäänyttä Ming-Na Wenin näyttelemän hahmon ruumista. Kohtaus ei oikeastaan liittynyt yhtään mitenkään jakson tapahtumiin eikä näennäisesti edes Mandoon, mutta niin vain meille katsojille haluttiin näyttää, että joku siellä nyt sitten oli. Moni on spekuloinut, että kyse oli Boba Fettistä, joka teorian mukaan näin saapuisi haastamaan ”meidän Mandomme” kovimman ja pysäyttämättömimmän mandaloriaani-palkkionmetsästäjän tittelistä.

Toista kautta koskevat huhut ovatkin keskittyneet sarjaan huhuttuihin näyttelijöihin ja heidän rooleihinsa. Prequeleista tutun Temuera Morrisonin on kerrottu näyttelevän joko Bobaa tai jotain muuta kloonia. Timothy Olyphantin on väitetty esittävän Cobb Vanthia, joka onkin se toinen vaihtoehto The Gunslinger -jakson lopun hahmolle: Aftermath-kirjojen mukaan tatooinelainen sheriffi Cobb Vanth on hahmo, jolla on hallussaan sarlaccin kitaan joutuneen Boba Fettin haarniska. Vanhan kunnon terminaattorinkukistajan Michael Biehnin on kerrottu roolia, jota huhuissa ei ole nimetty. Erään toisen avaruussarjan Starbuck eli Katee Sackhoff puolestaan palaisi mandaloriaani Bo-Katan Kryzen rooliin, jota hän tulkitsi myös animaatiosarjoissa.

Ja tietenkin: Rosario Dawsonin on väitetty antavan elävät kasvot animaatiosarjojen sankareista suurimmalle eli Ahsoka Tanolle.

Monet näistä, tämä viimeisin mukaan lukien, on uutisoitu tosiasioina uskottavissa viihdemedioissa. Jos jokin näistä osoittautuukin ankaksi, todennäköisesti useampi ei.

Olen itse kahden vaiheilla, miten suhtautua tähän nimirimpsuun. Yhtäältä on selvää, että erillisenä tarinana alkaneen The Mandalorianin täytyy kasvaa kakkoskaudellaan kiinteämmin kohti saagan aiemmissa tarinoissa kerrottuja tapahtumia. Sen juoneen kun on jo ykköskaudella kylvetty elementtejä, jotka liittyvät niin selvästi aiempiin tarinoihin: Imperiumin rippeet, Darksaber ja Mandalore, jopa jedit. Ja kuten edellä totesin, ennen kaikkea sarja minusta nimenomaan kaipaa hyviä ja toistuvia hahmoja Mandon rinnalle ja hänen vastustajikseen.

Toisaalta on vähintään pieni vaara, että The Mandalorian muuttuu kolmanneksi osaksi The Clone Warsin ja Rebelsin muodostamaa sarjajatkumoa. (Myös Rebels oli ensimmäisellä kaudellaan uusi tarina uusista hahmoista, mutta sen jälkeen se oikeastaan muuttui TCW:n jatkosarjaksi.)

Käytän sanaa ”vaara” siksi, että uuden sarjan vahvuuksia ovat kuitenkin olleet omaleimainen tyyli ja se, että ykköskausi ei edellyttänyt katsojaltaan syvällistä Star Wars -tarinoiden ennakkotuntemusta. Jos Bo-Katan Kryze on todella mukana ja jos hänen lisäkseen sarjaan tuodaan vielä 1-2 muutakin uutta mandaloriaanihaarniskaista hahmoa, aletaan puhua suorasta jatkosta The Clone Warsin ja Rebelsin Mandalore-jaksoille. Ahsoka taas on nykyisin jo sen tason Star Wars -hahmo, ettei hän noin vain enää edes asetu sivurooliin, vaan näyttämälle astuessaan kaappaa huomion itseensä samaan tapaan kuin itse Luke Skywalker (vaikka todennäköisesti Ahsoka kylläkin näyttäytyy The Mandalorianissa nimenomaan valmistautuen näin omaan sarjaansa tai elokuvaansa).

Pian tuo kuitenkin onneksi selviääkin. Kakkoskautta esitetään Disney+:lla samassa tahdissa meille kuin maailman mahtavillekin, eli ensimmäinen jakso huomenna perjantaina 30.11.

Animaatiosarja Rebels ei nimestään huolimatta ollut Kapinaliiton tarina

Ensi viikolla julkaistaan Star Wars Rebels -animaatiosarjan neljäs ja viimeinen kausi bluraylla ja dvd:llä Euroopassa. On totisesti aikakin, sillä Yhdysvaltojen julkaisupäivä oli jo heinäkuun lopussa. Sitäkin enemmän oli aika siksi, että tätä ennen Rebelsin loppua on ainakin Suomessa ollut lähes mahdoton katsoa missään laillisesti. Tai siis, levyjen tilaaminen Amerikasta ei tietenkään ole laitonta, vaikka niiden soittaminen vaatiikin aluekoodivapaan soittimen, mutta tietääkseni millään suomalaisella kanavalla tai suoratoistopalvelussa Rebelsin viimeisiä jaksoja ei ole nähty.

Näin ollen lausun tässä kohtaa muutaman ajatuksen sarjasta kokonaisuutena. Koska tiedän sarjan olevan monella kiinnostuneellakin vielä katsomatta, yritän pitää suurimman osan kirjoituksesta yksityiskohtia spoilaamattomana – normaalilla teoskritiikkitasolla, siis. Kaikkia spoilereita ei mielestäni ole järkevä vältellä, koska Rebelsin viimeisenkin kauden juonikuviot ovat kuitenkin olleet netin SW-keskusteluissa avointa riistaa jo kuukausien ajan. (Tämän vuoksi on mahtavaa, että ensi vuoden The Mandalorian -sarja saa ensi-iltansa Disneyn suoratoistopalvelussa, joka toivottavasti sitten on suomalaistenkin saatavilla jo aloittaessaan).

Aivan kirjoituksen lopuksi menen Rebelsin lopun oikeasti spoilaaviin juonikuvioihin, mutta sitä ennen varoitan vielä erikseen.

rebels-season4

Rebelsiä tehtiin siis neljä tuotantokautta (75 jaksoa) vuosina 2014-2018. Kyseessä oli ensimmäinen uusi kerronnallinen kokonaisuus, jonka Lucasfilm sai ulos Disney-omistuksen aikana.

Sarjan alkaessa kuvittelin, että se jatkuisi paljon pitempäänkin. The Clone Warsia tehtiin alunperin viisi kautta, ja silloinkin sarja loppui ennen kuin showrunner Dave Filoni ja muut tekijät olisivat halunneet – juuri siksi, että Disney halusi lopettaa prequel-sidonnaisen tuotteen ja tehdä tilaa tarinoille, jotka perustuivat pikemminkin originaalitrilogiaan. Kuitenkin The Clone Wars sijoittui sarjan historiassa varsin ahtaaseen episodien II ja III väliin, kun taas Rebelsillä oli potentiaalisena leikkikenttänään vuosia kaukaisen galaksin historiaa. Sarja alkoi hetkestä noin viisi vuotta ennen episodi IV:tä, ja se olisi hyvin voinut jatkua aina originaalitrilogian vuosiin, jopa niiden ohi. Tarinan nimihän oli Rebels, kapinalliset: sarjassa olisi sen perusteella jopa voitu jossakin vaiheessa tavoittaa originaalitrilogian aika ja kertoa rinnakkaistarina Kapinaliiton klassisista vuosista.

rebels-mon-mothma

Myöhemmät kaudet veivät Rebelsin ensin yksinään toimineet sankarit varsinaisen Kapinaliiton jäseniksi. Tässä kyydissä Mon Mothma.

Näin ei tapahtunut. Varhaisessa vaiheessa Rebelsin päähenkilöiden kyllä suunniteltiin hankkivan käsiinsä Kuolemantähden suunnitelmat, mutta sitten tämän tarinan kertominen napattiin ensimmäisen standalone-elokuvan Rogue Onen perustaksi. Lopulta Rebels loppui jo noin vuosi ennen episodi IV:n tapahtumia.

Sitä en tiedä, missä vaiheessa tämä ratkaistiin, mutta ihan sarjan perusteella uskon, että Rebelsistä kasvoi tekemisen aikana toisenlainen sarja kuin sen tekijät alunperin tarkoittivatkaan. Minä koin sarjan olevan alkuvaiheessa hyvinkin ensemble piece, jonka tehossa olennaista oli, että päänäyttelijät äänittivät repliikkinsä samassa huoneessa luontevana dialogina. Pääkuusikko – kapinallisorpo Ezra Bridger (Taylor Gray), cowboy-jedi Kanan Jarrus (Freddie Prinze, Jr.), tiiminvetäjä ja mestarilentäjä Hera Syndulla (Vanessa Marshall), teinimandaloreaani Sabine Wren (Tiya Sircar), muskelimasa Zeb Orrelios (Steven Blum) ja droidi Chopper (Filoni itse, ilman krediittiä ennen viimeistä jaksoa) – pelasi hienosti yhteen. He muodostivat kaikkien Star Wars -perinteiden mukaan toisistaan välittävän perheen, josta katsojan oli helppo löytää suosikkinsa. Sarjan ”koko perheelle” -viehätys perustui ennen kaikkea siihen, että siinä missä nuori katsoja saattoi samastua Ezraan ja tykätä esimerkiksi Zebin ja Chopperin toilailuista, aikuinen näki syvempiä sävyjä esimerkiksi sodan keskellä pakosalla elävissä Kananissa ja Herassa.

Ylipäätään Rebelsissä oli koko ajan sävyjä monille yleisöille: pinnaltahan sarja oli useimmiten nuorille(kin) katsojille suunnattu seikkailukomedia, jossa sankarimme pelastivat usein päivän Imperiumin ikävimpiäkin ilkiöitä vastaan silkan luontaisen nokkeluutensa ansiosta. Pinnan alla, toisin paikoin tai välillä jopa samaan aikaan Rebels oli suuramiraaleineen, inkvisiittoreineen ja soluttautuneine vakoojineen suorastaan jännittävää seurattavaa, eikä sarja suinkaan tehnyt sisällissodasta veretöntä, vaikkei uhreja yleensä alleviivattukaan. Yksittäisistä jaksoista erityisesti toisen kauden pitkä avausjakso The Siege of Lothal, jossa sankarimme kohtaavat ensimmäisen kerran sen kaikkein kuuluisimman sithin, ja kolmannen kauden loppupuolen runollisen kaunis Twin Suns ovat ehdottomasti hetkiä, jotka kuuluvat kirjoissani viime vuosien suurimpiin koko Star Warsissa – siis elokuvat mukaan lukien.

rebels-vader

Ezra, Kanan ja vastustaja, jota ei pitäisi voida kohdata kovin monta kertaa ja selvitä hengissä.

Kaikki tämä kesti kyllä sarjan loppuun asti, mutta jossain vaiheessa tapahtui käänne, jonka tekijät sanoivat lopuksi ääneenkin: Rebels oli kokonaisuutena Ezran tarina. Siis sellainen nuoren orvon kasvutarina läheisistään ja ympäristöstään välittäväksi nuoreksi aikuiseksi, jollainen niin ikään noudattaa parhaita Star Wars -perinteitä. Se ei tarkoita, etteivätkö muutkin hahmot – Kanan ja Sabine aivan erityisesti – olisi saaneet sarjan aikana omat kantavat juonikaarensa, mutta kuitenkin, että viimeistään kolmannella ja neljännellä kaudella sarjalla oli keskushenkilöiden tiimin sijaan selvästi yksi keskushenkilö. Se oli selvästi valinta, jonka tekijät jossain vaiheessa tekivät. Ja sen tehtyään oli ymmärrettävää, että tekijät halusivat myös sulkea tarinan Ezran mukana: tällä kertaa kun he onneksi saivat lopettaa tarinan haluamallaan tavalla.

Toinen suuri muutos, mikä Rebelsille tapahtui, liittyi juuri tähän. Se tapahtui jo ensimmäisen kauden jälkeen, mutta sekään ei välttämättä ollut Filonilla ja kumppaneilla mielessä vielä sarjaa suunnitellessa. Kävi nimittäin niin, että Rebelsistä muotoutui hyvin monella tapaa jatko-osa The Clone Warsille. Toisesta kaudesta alkaen sarjaan tuotiin tärkeisiin sivurooleihin monia TCW:n hahmoja, joista huomattavan moni sai Rebelsissä sellaisen emotionaalisen lopun, jota Filoni ei saanut heille kesken jääneessä The Clone Warsissaan antaa.

Aivan erityisesti tällaisena hahmona on mainittava Maul, joka oikeastaan vasta TCW:ssä oli kasvanut syvälliseksi ja aidosti merkitykselliseksi kaukaisen galaksin pahikseksi tai antisankariksi – siis sen pelkän action-hahmon sijaan, joka hän Pimeässä uhassa oli. Rebelsissä Maulin matka jatkui vielä syvemmälle, ja hän oli jälkimmäisessä sarjassa ehkä vielä TCW:täkin kiinnostavampi. Tässä vaiheessa historiaansa Maul ei todellakaan ole enää sith, ja koska nimenomaan Palpatinen juonet ovat vieneet häneltä kaiken, ei mikään pakko maailmassa määräisi häntä olemaan kapinallisten silmissä edes pahis, mutta vallanhimoiselle luonnolleen sarvipäämme ei silti voi mitään.

rebels-clones

The Clone Warsin kloonit Rebelsissä, vuosia Palpatinen käsky 66:n jälkeen.

Rebelsin yhteydet The Clone Warsiin ulottuivat sitä paitsi pelkkiä hahmojen historioita pitemmälle. Rebels pui kestonsa aikana muun muassa aiemmasta sodasta jäljelle jääneiden kloonien elämän tarkoitusta, Mandaloren planeetan tilaa Imperiumin miehityksen ikeessä ja Voiman muinaisempia tasoja jedien ja sithien pikkumaisen kahinan takana – kaikki nämä juonilankoja, joiden käsittely alkoi jo The Clone Warsissa.

Osin kyse oli siitä Lucasfilmin tarinaryhmän ohjailemasta kokonaiskuvasta, jonka nimissä esimerkiksi Saw Gerrera poimittiin ensin TCW:stä Rogue Oneen ja sen jälkeen näiden väliin sijoittuvaan Rebelsiin, jotta kaikki kerronta täydentäisi luontevasti toisiaan. Pieneltä osin kyse saattoi olla siitäkin, että jatkamalla TCW:n kuvioita Rebels saatteli eläkkeelle myös George Lucasia, joka osallistui tiiviisti TCW:n juonimiseen ja oli esimerkiksi hyvin kiinnostunut Mandalore-juonikuvioista, mutta joka ei ollut enää mukana Disneyn lopettaessa sen ennen aikojaan ja tilatessa tilalle Rebelsin. Mutta varmasti kyse oli aivan yksinkertaisesti myös siitä, että Filonilla jäi henkilökohtaisesti edellisen sarjan puolella asioita sanomatta – ja ehkä jopa siitä, että Filonin sydän oli sittenkin koko ajan enemmän sen edellisen sarjan puolella.

Tähän väliin se spoilerivaroitus. Jatkan kuvan alla, mutta sitten spoilaan Rebelsin viimeisen kauden loppua.

rebels-ezra-thrawn

Kun Ezra Bridger kohtaa suuramiraali Thrawnin, ovat siinä kohdakkain myös Star Warsin oheistarinoiden 1990-luvun ja 2010-luvun sukupolvet.

Tässä nimittäin tullaan siihen, miksi Rebels ei sitten voinutkaan jatkua kapinallisten tarinana Kapinaliiton kasvaessa originaalitrilogian aikaan. Ei voinut juuri siksi, että sarja oli tai siitä tuli lopulta juuri Ezran tarina.

Rebelsissähän oli kaksi jediä. Kanan Jarrus oli selvinnyt Palpatinen puhdistuksista padawanina, eikä siten ollut saanut oikeaa jedikoulutusta, mutta teki parhaansa Voimassa vahvan nuoren Ezran kouluttamiseksi. Tämä ei ollut mikään kanoninen ongelma, sillä kyllähän kaukaisessa galaksissa aina kaikenlaisia Voiman käyttäjiä ja unohtuneita jedejä on piileskellyt. Aikuiskatsoja varmasti osasi myös odottaa, että mentorhahmo Kanania odotti (jälleen Star Wars -perinteiden mukaisesti) traaginen loppu jossain vaiheessa sarjaa.

Mutta kun Ezrakin kehittyi Voiman käyttäjänä ja kun Luke Skywalkerin aika lähestyi, sarjalla oli tietenkin käsissään oikea ongelma. Koska Ezran olivat sarjan aikana huomanneet sekä Dagobahissa leiriään pitävä mestari Yoda että Coruscantilla hoviaan hallitseva keisari Palpatine, olisi ollut epäuskottavaa, jos Ezra noin vain olisi jatkanut seikkailujaan Yavinin taisteluun asti ja siitä ohi, mutta ei olisi koskaan päätynyt Luken kaltaiseen asemaan galaksissa. Eikä kysymykseen tainnut tulla Ezran erityisen sankarillinenkaan kuolema, kun hänestä oli tehty alleviivaten sarjan keskushahmo ja nuorten katsojien ensisijainen samastumisen kohde.

Rebels ratkaisi ongelman…kohtalaisesti. Sarjan lopussa Ezra poistuu galaktisen sisällissodan näyttämöltä sankarillisesti, mutta ei kuole, vaan pikemminkin katoaa. Sarjan epilogi antaa ymmärtää, että Ezraan ja hänen myöhempiin vaiheisiinsa vielä palataan Jedin paluun jälkeisessä ajassa, ehkä jossain toisessa sarjassa tai vaikkapa tulevaan suoratoistopalveluun tehtävässä elokuvassa, kukapa tietää. Koska Ezra häviää jonnekin galaksin tutkimattomille ulkolaidoille, tässä kertomattomassa tarinassa on vieläpä potentiaalia kytkeytyä aikanaan siihen toiseen tarinaan, jossa Imperiumin rippeistä kehittyy First Order samalla suunnalla.

(Se, että Ezra vie mukanaan mystiseen määränpäähänsä myös rakastetun pahiksen suuramiraali Thrawnin oli silti tavallaan vielä erikoisempi ratkaisu: se tarkoittaa, että tässä nykyisessä kaanonissa Thrawn on tosiaan poissa kuvioista Imperiumin loppuvuodet, joihin hänen alkuperäinen aikansa Timothy Zahnin kirjoissa 1990-luvun alussa ajoittui. Toisaalta se tietysti tarkoittaa, että Ezran tavoin Thrawn voi vielä palata galaksiin episodien VI ja VII välisenä pitkänä kertomattomien tarinoiden aikana.)

Loppukuviossa saattoi siis olla huonollakin tavalla kikkaileva sävy, mutta ehkä se oli silti ainoa mahdollinen ratkaisu. Tavallaan Filoni maalasi itsensä nurkkaan tekemällä Ezrasta sekä oikean jedin että sarjan päähenkilön. Vaikka minä olisin mielelläni katsonut viidennen kauden Rebelsiä, joka varmaankin olisi viimeistään päätösjaksossaan sivunnut Rogue Onen lopputaistelua, ei sarja nimestään huolimatta voinut jatkua enää ilman Ezraa, eikä toisaalta pitää Ezraa mukanaan enää sinne asti.

Sitä se ei onneksi tarkoita, etteivätkö Ezran lisäksi myös Hera Syndulla, Sabine Wren ja Zeb Orrelios voisi jatkaa seikkailujaan tulevissa tarinoissa. Hera on jo useamman kerran esiintynytkin Marvelin SW-sarjakuvissa, ja pidän molempia peukkuja Sabinen esiintymiselle The Mandalorianissa. Sillä jos Rebels on jotain opettanut Lucasfilmille ja meille katsojillekin, niin juuri sen, että mikään ei lopu loppuunsa.

The Clone Wars saa uusia jaksoja ensi vuonna samassa Disneyn suoratoistopalvelussa missä Mandaloriankin. En ihmettelisi vähääkään, jos uudesta animaatiosarjasta Resistancesta löytyisi yllättäen henkisiä tai konkreettisia yhteyksiä Rebelsiin. Eikä Rebelsin oman nimikkeen paluu jossain muodossa varmasti sekään ole mikään mahdottomuus. Onhan sillä myöhempiin kertomuksiin sopiva nimikin.

Ensimmäinen näytelty Star Wars -sarja on avaruuswestern The Mandalorian (ja se vaikuttaa todella lupaavalta)

Huhut olivat oikeassa: ensimmäinen näytelty Star Wars -sarja liittyy kuin liittyykin Mandaloren planeettaan. Making Star Wars -nettisivu siis raportoi juuri näin elokuussa, ja virallinen julkistus saatiin tällä viikolla. Yllättäen saatteena tarjottiin peräti ensimmäinen kuva sarjasta, ja mikäpä siinä:

the-mandalorian

Sarjan varsinaisesta juonesta huhunaikainen spekulointini on yhtä pätevä kuin nytkin. Mutta nyt tiedämme sentään jo otsikonkin perusteella, että sarjalla on yksi selkeä päähenkilö (erotuksena Rebelsin kaltaiseen päähenkilöiden tiimiin, siis). Virallisen tiedotteen mukaan The Mandalorianin idea on tämä:

After the stories of Jango and Boba Fett, another warrior emerges in the Star Wars universe. The Mandalorian is set after the fall of the Empire and before the emergence of the First Order. We follow the travails of a lone gunfighter in the outer reaches of the galaxy far from the authority of the New Republic.

Viittaus Jango ja Boba Fettiin on tarkoituksellisen hämärä, ja spekulaatioita saakin esittää siitä, minkä verran sillä on merkitystä sarjan juonen kannalta. Kuvassa astelevan kaiffarin haarniska tuo satunnaisemman fanin mieleen nimenomaan nämä kaksi palkkionmetsästäjää. George Lucas ja Dave Filoni kanonisoivat prequeleissa ja The Clone Wars -animaatiosarjassa historian kuitenkin siihen malliin, että Fettit nimenomaan eivät ole mandalorealaisia. Yksinäisten palkkionmetsästäjien sijaan Mandaloresta tehtiin kunniakkaiden ja suku-uskollisten soturien planeetta, jonka historiassa voi nähdä viittauksia Rooman imperiumiin. Mandaloren tapahtumia Lucasin elokuvien aikaan on käsitelty erityisesti The Clone Warsissa ja sen seuraajasarjassa Rebelsissä, mutta nyt planeetta pääsee päänäyttämöksi sarjassa, jonka tapahtumat ajoittuvat aiemmin kerrotun mukaan kolme vuotta Jedin paluun jälkeen.

Virallinen sivu tiedotti myös sarjan ohjaajien nimet, mutta faniskuuppisivu Making Star Wars, joka tuntuu olevan erityisen hyvin perillä tästä projektista, tietää lähteidensä kautta lisätä mukaan jaksojen lukumäärän ja ohjaajien työtehtävät. MSW:n mukaan jaksoja on kahdeksan, ja ohjaushommat jakautuvat näin:

  • 101 Dave Filoni
  • 102 Rick Famuyiwa
  • 103 Deborah Chow
  • 104 Bryce Dallas Howard
  • 105 Dave Filoni
  • 106 Rick Famuyiwa
  • 107 Deborah Chow
  • 108 Taika Waititi

Ohjaajien nimet ovat siis joka tapauksessa myös virallisessa tiedotteessa. Ne kertovat, että Lucasfilm ei tosiaankaan suhtaudu tähän projektiin kevytmielisesti.

dave-filoni-rebels

Dave Filoni ohjaa The Mandalorianin ensimmäisen ja ilmeisesti myös viidennen jakson.

Dave Filoni (s. 1974) on tietenkin Lucasfilmin oma Dave Filoni: The Clone Warsin ja Rebelsin isä, nykyisin myös koko Lucasfilmin laajentuneen animaatio-osaston päällikkö. Filoni on käytännössä Lucasin jälkeen merkittävin Star Wars -auteur – ja jos katsotaan valmistuneiden kanonisoitujen minuuttien määrää, hän on itse asiassa vastuussa isommasta osasta virallista Star Warsia kuin Lucas itse. Filoni on tähän mennessä työskennellyt vain animaatioiden parissa, mutta The Mandalorian on varmasti oiva reitti Filonille kohti mahdollista oikean SW-elokuvan ohjaajan pestiä.

Rick Famuyiwa (s. 1973) on The Mandalorianin viidestä ohjaajasta tuntemattomin: minä esimerkiksi en muista edes kuulleeni hänen nimeään aiemmin. Famuyiwa on ensimmäisen polven yhdysvaltalainen, nigerialaisten vanhempiensa poika. Hänen tunnetuin teoksensa on pitkä elokuva Dope (2015), kehuttu indie, jota en ole nähnyt. Famuyiwa oli jo pari vuotta sitten pop-elokuvan tuottajien kartalla, sillä hänen oli jonkin aikaa määrä ohjata leffa supersankari The Flashista.

Deborah Chow (jonka ikää en jostain syystä löytänyt) saa jaksojärjestyksen perusteella kunnian olla ensimmäinen nainen Star Wars -ohjaajana. Chow on tehnyt viime vuosina nousujohteista uraa amerikkalaisen television parissa ohjaten muun muassa sarjoja Mr. Robot, Fear the Walking Dead, Jessica Jones ja Better Call Saul. Hän on ohjannut ja kirjoittanut myös yhden pitkän elokuvan, Zach Braffin tähdittämän draaman The High Cost of Living (2010). Myös Chow tuo ohjaajariviin kaivattua diversiteettiä verrattuna elokuvista toistaiseksi vastaavaan valkoisten äijien rivistöön: hän on kanadalainen, sukujuuriltaan puoliksi kiinalainen.

bryce-dallas-howard.jpg

Bryce Dallas Howard ohjaa sarjan neljännen jakson. (kuva: Dick Thomas Johnson, CC BY 2.0)

Bryce Dallas Howard (s. 1981) on ainakin toistaiseksi pääuraltaan näyttelijä (mm. Jurassic World), ja siksi jännittävä valinta SW-sarjan ohjaajien joukossa. En liene ainut joka veikkailee, olisiko Howardilla sarjassa myös rooli. Howard, Ronin tytär, on ohjannut aiemmin kuusi lyhytelokuvaa, mutta The Mandalorin on epäilemättä hänen näkyvin avauksensa ohjaajana.

Ja sitten meillä on Taika Waititi (s. 1975), joka on jo pitkään keikkunut korkealla monilla SW-ohjaajien toivelistoilla, mutta joka nyt MSW:n mukaan ohjaa The Mandaloreanin ykköskauden päätösjakson. Waititi on korkean profiilin kaappaus, kovassa nousussa oleva omintakeinen ohjaaja, joka ehti jossain vaiheessa jo vastata SW-fanien kyselyihin kuittaamalla, että saisi todennäköisesti potkut Star Wars -ohjaajan hommista alta aikayksikön. Näissä oloissa on erityisen riemastuttavaa, että hän on kuitenkin mukana tulevassa sarjassamme. Uusiseelantilainen Waititi tunnetaan erityisesti vinksahtaneista komedioistaan What We Do in the Shadows (2014) ja Hunt for the Wilderpeople (2016) sekä Marvel-leffojen parhaimmistoon kuuluvasta Thor: Ragnarökistä (2017).

(Ohjaajien listalta puuttuu The Handmaid’s Talen Reed Morano, joka kävi alkuvuodesta jonkinlaisia neuvotteluja Kathleen Kennedyn kanssa projektista, joka kaikella todennäköisyydellä oli The Mandalorean. Morano oli oman toivelistani kärjessä, niin tehokasta työtä hän The Handmaid’s Talessa teki, mutta ei tästäkään listasta ole syytä suuremmin valittaa.)

tcw-mandalore

Mandalorea on tähän mennessä nähty parhaiten animaatiosarjoissa.

Making Star Wars -sivu on muutenkin ollut kärppänä kiinni tässä projektissa. MSW on julkaissut kuvia kuvauspaikalta Kaliforniasta, raportteja kuvauksista ja myös potentiaalisesti spoilaavia huhuja. Näyttelijähuhujakin MSW:llä tietenkin on: he ovat kuulleet Pedro Pascalin (Game of Thronesin Oberyn Martell) ja John Leguizamon (mm. Moulin Rouge) nimet. Enkä tosiaan ainakaan minä siis yllättyisi, jos naispääosassa olisi Bryce Dallas Howard. Kaikkein hämmästyttävin casting-huhu on kuitenkin se, jonka mukaan eksentrinen elokuvaohjaaja Werner Herzog näyttelisi roolin The Mandalorianissa: huhu perustuu Herzogin omaan väitteeseen salaisesta roolistaan isossa franchise-elokuvassa, jonka koodinimeksi antama ”Huckleberry” täsmää The Mandalorianin väitettyyn koodinimeen ”Project Huckleberry”. Huh!

MSW:n raporttien – ja myös julkistuksen kuvan, joten en katso tätä suureksi spoileriksi – perusteella ainakin yksi tapahtumapaikoista olisi Tatooine, Jakku tai kolmas hiekkainen planeetta. Tämä ei siis todennäköisesti ole vihreämpi Mandalore (Star Wars -planeetathan tapaavat hahmottua yhden ilmaston mukaisiksi), mutta julkistuksen kuvaus vihjaakin galaksia kiertelevään yksinäiseen pyssymieheen. Jos avaruuswesternin tunnelmaa haetaan, on varmasti hyvä aloittaa autiomaasta – josta matka varmaan sitten vie kohti nimen planeettaa. Yksinkertaisimpana spekulaationa nimihahmo voisi olla Mandaloren taakseen jättänyt soturi, joka joutuu vastentahtoisesti palaamaan kotiin selvittelemään sukunsa ongelmia, ja joka pian huomaa sotkeutuvansa syvälle Imperiumin jälkeistä Mandalorea repiviin valtakiistoihin.

MSW:n mukaan sarjan tekijät ovat kovan tason ammattilaisia ohjaajien alapuolellakin. Sivun mukaan kuvauksesta vastaa Greig Fraser (Rogue One, Zero Dark Thirty), art director John Lord Booth III (The Jungle Book, Oz the Great and Powerful) ja pukusuunnittelija Joseph Porro (Stargate, Independence Day). Näillä(kin) perusteilla luvassa pitäisi olla todella tyylikästä kerrontaa.

rogue-one-03

Jos Greig Fraser todella on The Mandalorianin elokuvaaja, voiko sarjan visuaalisen tyylin odottaa muistuttavan tummasävyistä Rogue Onea?

Itse asiassa The Mandalorian vaikuttaa kaiken tämän perusteella vähintään yhtä vakavasti otettavalta Star Wars -tuotannolta kuin standalone-elokuvatkin. Tähän sopii hyvin, että ensimmäisen kauden mitta on vain kahdeksan jaksoa (eikä siis edes kymmentä, kuten New York Timesin taannoisen artikkelin perusteella alunperin oli tarkoitus). Kahdeksaan jaksoon ei todennäköisesti mahdu tyhjäkäyntiä, vaan se keskittynee tiiviisti yhteen tarinaan (tai sen alkuun, sillä eiköhän tästä monivuotista tuotantoa toivota). Kun ensimmäisen jaksojen setin hintalapuksi on väitetty 100 miljoonaa dollaria, kannattaakin mieluummin tehdä tiivistä timanttia.

The Mandaloriania siis kuvataan parhaillaan, ja se saa ensiesityksensä ensi vuonna yhtenä Disneyn tulevan streaming-palvelun lippulaivoista. Siihen mennessä yritän opetella muistamaan tarkistamatta, onko se Mandalorian vai Mandalorean.

The Clone Wars saa uusia jaksoja – ja prequelit pääsevät pannasta

Viime viikonlopun San Diego Comic Conin suurimmasta Star Wars -uutisesta ei käyty kilpailua. The Clone Wars -animaatiosarjan 10-vuotista historiaa juhlistava paneeli päättyi odotettuun ja toivottuun julkistukseen sarjan paluusta. Dave Filonin vetämä suosikkisarja palaa 12 jakson mittaisena uutena tuotantokautena, joka julkaistaan Disneyn tulevassa streaming-palvelussa. Kaikki palaavat, kuten traileri näyttää:

Uutinen otettiin San Diegossa ja Twitterissä vastaan ylitsevuotavalla riemulla, joka todistaa osaltaan, kuinka rakastettu The Clone Wars -sarja todella onkaan. Suomessahan sarjaa on esitetty todella huonosti, josta johtuen sen suosiokin on jäänyt meillä vähän näkymättömäksi ilmiöksi. Suomessa ainakin aikuiselta fanilta voi helposti jäädä kokonaan huomaamatta, että maailmalla on olemassa suuria joukkoja, joiden Star Wars -fanius pohjaa ennen kaikkea Filonin animaatiosarjoihin. Esimerkiksi Star Wars Celebrationeissa tämä joukko kyllä näkyy. Lukemattomien katsojien silmissä The Clone Wars, ajateltuna Attack of the Clonesin ja Revenge of the Sithin väliin, pelastaa prequelit tarjoamalla Tasavallan romahdukselle ja Anakin Skywalkerin lankeemukselle sen pitkän kaaren, jota elokuvat eivät yksinään riittävän hyvin onnistuneet tarjoamaan. On selvää, että TCW:stä on tullut se, mikä se Lucasfilmin kanonisessa ajattelussa on jo pitkään ollutkin: ”se virallinen versio” kloonisotien tapahtumista – siinä missä siis esimerkiksi Genndy Tartakovskin aiempi, tyylitelty Clone Wars -lyhytanimaatioiden sarja tai Dark Horsen sarjakuvissa episodien II ja III välisinä vuosina kerrotut sarjakuvatarinat kloonisodista jäivät ensin henkisesti vaihtoehtoisiksi versioiksi ja sittemmin Legends-leiman alle kokonaan kaanonista erilleen.

Näitä kehuja voi vasta-argumentoida huomauttamalla, että vuosia elokuvan jälkeen tehty animaatiosarja ei voi korjata elokuvien itsensä virheitä. Tai että mikään elokuvasarja ei voi toimiakseen vaatia katsojalta monien tuotantokausien mittaisen animaatiosarjan katsomista. Itse asiassa The Clone Warsin monien kokema ”tarpeellisuus” ainoastaan vahvistaa, että George Lucas teki aikanaan suuren virheen tehdessään episodi I:stä eräänlaisen koko sarjan episodi nollan ja jättämällä II:n ja III:n välistä varsinaisen kloonisota-episodin filmaamatta. Tällaiset vastaväitteet menevät kuitenkin ohi itse asiasta: yhtä lailla kuin The Clone Wars ei tosiaan sinällään ”pelasta prequeleja”, eivät prequelien ongelmat ole The Clone Warsin taakka. Ja yleisö, joka pitää The Clone Warsista enemmän kuin prequeleista, on siis suuri.

Anakin_Ahsoka_TCW.png

Anakinin seurassa Ahsoka Tano, josta kasvoi The Clone Warsin edetessä ja Rebelsiin tultaessa yksi Star Wars -sarjan rakastetuimmista originaalitrilogian ulkopuolella esitellyistä hahmoista.

The Clone Warsiahan siis tehtiin aikanaan viisi tuotantokautta vuosina 2008-2012. Pilottijakso-elokuvan jälkeen jaksoja kertyi 108. Sarja loppui Lucasfilmin vaihdettua omistajaa Disneylle, uuden isännän kääntäessä saagan fokusta voimakkaasti takaisin originaalitrilogiaan, enkä esimerkiksi minä ollut siitä yllättynyt. Suuri osatekijä varmasti oli, että TCW oli Cartoon Networkin sarja, eikä Disneyä hotsittanut tuottaa juuri hankkimansa brändin alta sisältöä kilpailijalle.

Surullista vain, että sarja ei päättynyt siihen, mihin Dave Filoni ja muut tekijät olisivat halunneet sen lopettaa, kun heidät määrättiin aloittamaan sen sijaan uusi Rebels-sarja. Käsiin jäi kasa kuudennen kauden The Clone Wars -käsikirjoituksia, joista osa on kuitenkin sittemmin nähnyt päivänvalon erilaisissa muodoissa. 13 jakson niin sanottu kuudes tuotantokausi (”The Lost Missions”) julkaistiin alunperin Yhdysvaltain Netflixissä ja myöhemmin kotijulkaisuna vuonna 2014. Mauliin keskittyvät jaksokäsikirjoitukset muokattiin sarjakuvaksi nimeltä Son of Dathomir. Asajj Ventressistä ja Quinlan Vosista kertova pitkä tarinakokonaisuus kääntyi Dark Disciple -romaaniksi. Lisäksi jaksoja julkaistiin animoituina luonnosversioina. Ja, kuten kaikki Rebelsin katsoneet tietävät, monet The Clone Warsin hahmot saivat sittemmin tarinoilleen jatkoa myös animaatiosarjassa, vaikka sen nimi olikin vaihtunut. Silti sarjan fanit tiesivät, että esimerkiksi Mandalorea koskeva tarinakokonaisuus oli näkemättä – ja että Ahsoka Tanon ja Anakin Skywalkerin viimeistä kohtaamista ei todennäköisesti oltu vielä nähty.

tcw-last-scene.jpg

Ahsoka jättää jedit: se, mihin The Clone Wars viidennen kauden lopussa jäi.

Olin viikonloppuna (ja olen toki yhä!) valtavan iloinen The Clone Wars -fanien puolesta – ja miksen sarjan tekijöidenkin puolesta. Tiedän toki katsojana omakohtaisesti, kuinka kipeää tekee suosikkisarjan jääminen kesken (vain muutamia mainitakseni: Firefly, Farscape, Crusade, Twin Peaks aikanaan). Mahtavaa, että The Clone Wars saa vielä uuden mahdollisuuden. 12 erinomaista jaksoa kunnollisella lopulla riittävät kyllä sulkemaan tämän ammottavan haavan, mutta mikäänhän ei sinänsä estä Disneyä jatkamasta sarjaa pitempäänkin – jos kokevat, että episodien II ja III väliin vielä mahtuu sotatoimia…

Oma The Clone Wars -suhteeni sen sijaan on vaisu. Liian vaisu, etten sanoisi. Suorastaan noloa on, että en ole katsonut sarjaa kokonaan. Inhosin pilottielokuvaa sen ilmestyessä, ja olin valmis julistamaan, että jos Star Wars on nyt tätä, se ei ole enää minulle. Silmissäni TCW-elokuva toi mieleeni tyylillisesti lähinnä huonot pelianimaatiot ja tuntui sisällöllisesti pelkästään lapsille suunnatulta. Tv-sarjaan tartuin tämän jälkeen pitkin hampain, enkä yllättynyt kovin iloisesti. Haluan yleisesti sarjoiltani jatkuvia juonia ja kehittyviä hahmoja, eivätkä The Clone Warsin lähinnä irrallisista yksittäisistä jaksoista koostuvat pari ensimmäistä kautta tarjonneet minulle kumpaakaan. Sittemmin olen toki saanut kuulla, että TCW paranee ja aikuisystävällistyy nimenomaan myöhemmillä kausillaan, mutta viime vuosien uuden Star Wars -aallon myötäkään en ole (mukamas) ehtinyt niiden pariin. Niin minä vain siis olen kirjoitellut tällaista blogiakin, vaikka on olemassa tuntikausia audiovisuaalista Star Wars -kaanonia, jota en ole katsonut! Kääk. (Täytynee tosiaan yrittää jossain vaiheessa korjata puute.)

tcw-maul.png

Maulin paluu kuuluu The Clone Warsin myöhempien kausien kehutuimpiin (ja saagan kannalta merkityksellisimpiin) käänteisiin.

Vaikka The Clone Warsin uudet jaksot olivat siis San Diego Comic Conin ilman muuta suurin Star Wars -uutinen, se ei ollut ainoa. Itse asiassa kirjallisuusjulkistusten paneelin uutiset asettavat senkin vielä hieman kiinnostavampaan valoon.

San Diegossa ensinnäkin julkaistiin Timothy Zahnin uusi romaani Thrawn: Alliances, joka kytkeytyy kahdella aikatasollaan molempien animaatiosarjojen, The Clone Warsin ja Rebelsin aikaan. Sivurooleissa mukana ovat sekä Anakin että Padmé (näkisivätpä suomalaiset prequelien satunnaiskatsoja-vihaajat, miten paljon Padméa rakastetaan amerikkalaisessa Star Wars -Twitterissä!). Lastenkirjojen kasan lisäksi ensi vuoden kirjoista taas julkistettiin E.K. Johnstonin romaani Queen’s Shadow, joka kertoo nimenomaan nuoren Padmé Amidalan siirtymästä kuningattaresta poliitikoksi. Samoin julkistettiin, mitä seuraavaksi saamme jo kaksi erinomaista kirjaa Leiasta kirjoittaneelta Claudia Graylta: romaanin Master & Apprentice, jonka nimihenkilöt ovat Qui-Gon Jinn ja Obi-Wan Kenobi ajassa ennen The Phantom Menacea. Marvelin sarjakuvien puolen suurin julkistus taas oli 30 numeron ja kolmen aikakauden crossover-tarinakokonaisuus Age of Republic / Age of Rebellion / Age of Resistance.

Toisin sanoen: voimakkaasti prequel-kytköksistä Star Wars -luettavaa.

Preqeuelit ovat välkähdelleet viime aikoina muuallakin. Respawnilta on tulossa tarinallinen peli Jedi: Fallen Order, joka sijoittuu Revenge of the Sithin jälkeiseen galaksiin. Battlefront II -peli on niin ikään saamassa prequel-sisältöjä. Forces of Destinylyhytanimaatioissa Padmé on seikkaillut jo monta kertaa. Eikä unohtaa tietenkään sovi Maulin yllätysvierailua Solon lopussa toukokuussa!

forces-of-destiny-padme-ahsoka.jpg

”Ahsoka, mitä täällä tapahtuu?” Tuttuja Forces of Destiny -animaatiosarjassa.

San Diegossa prequel-sidonnaisuus saattoi korostua, koska esimerkiksi minä odotin siellä näytettävän tai kerrottavan edes jotain myös Resistance-sarjasta eli uuteen trilogiaan kytkeytyvästä uudesta animaatiosarjasta, mutta näin ei tehty. On varmasti myös isolta osin sattumaa, että nämä kaikki tuntuvat näkevän päivänvalon näin lyhyen ajan sisällä. Se ei kuitenkaan varmasti ole sattumaa, että ne ylipäätään näkevät päivänvalon.

Ensimmäiset Disney-ajan vuotensa Lucasfilm keskittyi lähes pakkomielteisesti vuoden 1977 alkuperäiseen Star Warsiin. Elleivät tarinat suoraan kytkeytyneet episodi IV:ään, kuten näkyvimmin Rogue One, ne joko leimallisesti kertoivat tarinoita hieman ennen sitä (Rebels) tai hieman sen jälkeen (suurin osa Marvelin uusista SW-sarjakuvista). Unohtamatta tietenkään sitä, kuinka The Force Awakensiin ja sitä kautta koko uuteen trilogiaan ammennettiin kuvastoa ja jopa juonikuvioita nimenomaan tuosta klassisimmasta Star Wars -episodista. Vaikka poikkeuksiakin on (esimerkiksi Marvel julkaisi jo uuden kautensa alkupuolella Anakinista ja Obi-Wanista kertovan sarjakuvatarinan), tuntui välillä siltä, että Disney-Lucasfilm teki kaikkensa, että suuri yleisö unohtaisi prequel-episodien aikanaan valmistuneenkaan.

Nyt avaruuskellossa tuntuu olevan aivan toinen sävy. Kiihkomielisimmät The Last Jedi –vihaajat, joiden mielestä Kathleen Kennedylle pitäisi antaa potkut ja George Lucas palauttaa Star Wars -vastuuseen, mieltävät ehkä käänteen myönnytykseksi heille. Itse ajattelen asiaa pikemminkin omistajuuden positiivisena kypsymisenä.

aotc-obiwan-anakin-chase.jpg

”Anakin, tuntuuko sinustakin välillä, että meidät on unohdettu?”

Disney-Lucasfilmin aikaa on nyt eletty viisi ja puoli vuotta. Sinä aikana on valmistunut jo neljä uutta elokuvaa, yksi kokonainen animaatiosarja ja vino pino luettavaa. Tekeillä on episodi IX:n lisäksi kaksi uutta elokuvasarjaa, ainakin yksi näytelty tv-sarja ja parikin animaatiosarjaa. Star Wars on ilman muuta tuotu onnistuneesti takaisin, vaikka franchisen viimeisin iso nimike Solo olikin taloudellisesti suorastaan floppi (390 miljoonan dollarin tuotot eivät ole surkeasti, mutta suhteessa 250 miljoonan tuotantokustannuksiin, sen päälle laskettaviin markkinointikuluihin ja jopa Rogue Onen tuottamaan miljardiin verrattuna tulos oli pahempi kuin pettymys).

Ehkä tässä vaiheessa Disney-Lucasfilmillä tosiaan voidaan viimein höllentää irti episodi IV -pakkomielteestä. Ei kaiken Star Warsin tarvitse liittyä Tatooineen, Darth Vaderiin tai Imperiumin valkohaariskaisiin sotilaisiin. Prequel-elokuvien esittelemä aikakausi on rikas maailma sekin, ja vaikka niillä on elokuvataiteen teoksina huono maine, on monilla niihin kriittisestikin suhtautuvilla faneilla niistäkin lämpimiä, nostalgisia muistoja. Uudet Star Wars -kertomukset voivat aivan yhtä hyvin nojata prequeleihin kuin originaalitrilogiaankin – tai olla jotain täysin uutta, kuten Rian Johnson on omasta tulevasta elokuvatrilogiastaan toistuvasti luvannut. Ennemmin tai myöhemmin tämä on jopa välttämätöntä, jos Lucasfilmin tarinaryhmä todella pystyy pitämään kiinni tavoitteestaan sitoa kaikki oheistarinat samaan kaanoniin elokuvien ja sarjojen kanssa: originaalitrilogian äärellä alkaa olla jo aika ahdasta. Aivan äskettäin esimerkiksi luin Darth Vader -sarjakuvan Annual #2 -numeron, jossa Vader tapaa ensimmäisen kerran Orson Krennicin ja vierailee Geonosiksella, ja jouduin ihan pyörittelemään, miten tarinan ajoitus suhteutuu paitsi elokuviin, myös aiempiin Vader-sarjakuviin sekä Rebelsiin, joissa niin ikään on käyty tuolla Attack of the Clonesin planeetalla.

(Jon Favreaun näytelty sarja sijoittuu tiettävästi Jedin paluun jälkeiseen aikaan. Ilmeistä onkin, että episodien VI ja VII välinen kolmenkymmenen vuoden ajanjakso on aika, johon tulemme näkemään episodi IX:n jälkeisinä vuosina sijoitettavan vielä monia tarinoita.)

Luke-the-last-jedi

Jääkö Luke Skywalkerin maininta Darth Sidiousin noususta The Last Jedissä uuden trilogian suorimmaksi prequel-kytkökseksi?

Prequel-kytkösten uuden, sallitumman aikakauden näin koitettua olen myös alkanut uudelleen toivoa, että episodi IX ottaisi trilogian ja koko saagan lopettelussaan avoimesti huomioon myös saagan episodit I-III. Aineksia olisi. The Force Awakensin alussa (ja erityisesti sen romaaniversion alkulehtien runossa) viitattiin Voiman tasapainoa käsittelevään ennustukseen, joka suorastaan huutaa uutta tulkintaa Star Wars -maailmassa, joka ei sittenkään ollut tasapainossa sen paremmin Darth Vaderin kuin Luke Skywalkerinkaan kuoleman jälkeen. Obi-Wan Kenobi puhutteli valomiekkaan koskenutta Reytä tämän Voima-näyssä: jos Obi suorastaan näyttäytyisi Reylle, näyttäytyisi hän olosuhteiden pakosta juuri prequel-jedin Ewan McGregorin näköisenä. Puhumattakaan sitten Anakin Skywalkerin eli Hayden Christensenin esiintymisen mahdollisuudesta, jota päätösosa sisällöllisesti aivan pakolla kaipaisi (kuten olen ennenkin kirjoittanut: miksi ihmeessä Voimahaamu-Anakin muka ei kävisi sanomassa hänen alter egoaan Darth Vaderia fanittavalle tyttärenpojalleen suoria sanoja?).

Etenkin noista ajatuksista viimeistä olen aiemmin pitänyt mahdottomana juuri siksi, että Disneyllä pelättäisiin Christensenin esiintymisen lyövän elokuvaan liian leimaavan muistutuksen prequeleista. Mutta jos Solo-elokuvaan voidaan kummemmitta selityksittä palauttaa Maul – jolla ei hahmona lähtökohtaisesti ole mitään tekemistä Solo-elokuvassa, ja jonka suuret katsojamassat luulivat kuolleen episodissa I – ei kai Anakinin perusteltu esiintyminen episodi IX:ssä voi olla enää aivan täysin poissa laskuista?

Tämä on kriisi, ja se on kestänyt jo aivan liian kauan

Noin vuosi sitten Lucasfilmin toimitusjohtajasta ja uusien Star Wars -elokuvien vastaavasta tuottajasta Kathleen Kennedystä veikkailtiin jopa koko Disney-yhtiön seuraavaa toimitusjohtajaa. Tällä viikolla supistiin, josko Kennedy saisi potkut nykyisestäkin työstään.

Sitäkin isompi tämän viikon puheenaihe oli Kelly Marie Tranin poistuminen Instagramista nettikiusaajien ajamana. Näillä asioilla on, valitettavasti, yhteytensä, eikä se ole vain se, että Tranin kiusaajat riemuitsisivat myös Kennedyn potkuista. Viimeistään tätä kirjoitusta kirjoittaessani minäkin olen lopulta tullut siihen tulokseen, että tilannetta on perusteltua kutsua kriisiksi. Tarkoitan: siinä missä aiemmin tässä blogissa olen käyttänyt tuota sanaa esimerkiksi pohtiessani sitä, onko Star Wars -franchise kriisissä jatkuvien tekijävaihdosten myötä, voidaan sellaiset pohdinnat lopettaa, ynnätä franchisen kehitykseen mukaan fandomin tila, ja todeta, että jep, kriisissä on.

Kathleen-Kennedy-bts-rogue-one.jpg

Vastaava tuottaja Kathleen Kennedy (keskellä) Rogue Onen kuvauksissa.

Otetaan ensiksi tapaus toimitusjohtaja Kathleen Kennedyn asema. Tasan vuosi sitten kaikki tosiaan näytti vielä aivan toisenlaiselta: The Last Jedi oli valmistumassa sujuvammin ja etuajassa toisin kuin edeltäjänsä, ja seuraavan elokuvan Solon kuvaukset olivat jo pitkällä. Sitten Solon ohjaajat saivat potkut kesäkuun puolivälissä, ja siitä lähtien Kennedyllä tuskin on ollut kovin kevyitä työpäiviä. Tässä välissä ensi-iltansa saaneista elokuvista The Last Jedi oli arvostelumenestys ja maailman siihen asti 9. menestynein elokuva, mutta sai aikaan sitä vihaavien fanien sitkeän alakulttuurin, joka ehdottomasti on jo vaikuttanut suuren yleisön kuvaan uusista Star Wars -elokuvista. Solo taas sai lähes kaikilta kädenlämpöiset arviot, mikä on kyllä paremmin kuin prequelit aikanaan, mutta on osoittautumassa taloudellisesti flopiksi ja näyttää tuottavan yhtiölle lippuluukuilla jopa tappiota.

Kumpikaan elokuva ei varmaankaan yksinään horjuttaisi Kennedyn asemaa eikä sen enempää Lucasfilmin tai Star Warsin brändiä. Erityisesti Solo unohdettaisiin (ja unohdettaneen nytkin) nopeasti. Sen lopullinen tappiollisuuskin on minusta suhteellista. Filmi on tällä hetkellä tuottanut 276 miljoonaa dollaria, mikä on odotuksiin ja edellisiin Disneyn Star Warseihin (Rogue Onekin ylitti miljardin) surkean vähän, ja loppulukema taitaa tosiaan hyvinkin jäädä sen alle, mikä tulkitaan elokuvan kokonaishinnaksi, kun noin 250 miljoonan tuotantokustannuksiin ynnätään markkinointikulut. On kuitenkin hyvä huomata, että lipunmyynnin lisäksi Lucasfilm saa todellisuudessa huomattavan osan tuloistaan oheistuotteiden lisenssien kautta, ja Solokin tietenkin osaltaan ylläpitää myös tätä toista tulonmuodostustapaa. Disneyn osakkeenomistajat eivät ilahdu tappioista, mutta kyllä Star Wars -brändi kokonaisuutena tuottaa heille koko ajan rahaa.

solo-han-chewie-beckett

Solo: Disneyn kauden neljäs Star Wars -elokuva ja ensimmäinen floppi.

Floppi on kuitenkin piinallinen juuri nyt, kun brändi on samaan aikaan toisenlaisissa, mahdollisesti vakavammissa ongelmissa. The Last Jedin ensi-illasta alkanut kuohunta ei ole vaimentunut, vaikka siitä on jo puoli vuotta. Vaimentumattomuudessaan tilanne on oikeastaan vain pahentunut.

Rose Ticoa näytellyt Kelly Marie Tran tosiaan poisti Instagram-tilinsä. Rosen hahmoahan jotkut kritisoivat elokuvan ilmestyessä ihan asiallisinkin argumentein (olinpa minäkin hahmoon hieman pettynyt),  mutta mukavan näyttelijäparan törkeällä kohtelulla ei tietenkään ole enää mitään tekemistä elokuvakritiikin kanssa – etenkään kun kritiikki liittyy enemmän käsikirjoitukseen kuin näyttelijäsuoritukseen.

Tapaus on selvästi toiminut herätyskellon pirinänä, sillä valtavat joukot ovat tällä viikolla julistaneet tukeaan Tranille. Tapahtuneeseen tarttuivat fanisivujen lisäksi monet mediatkin, The Late Shown irvaileva vastatraileri komeana esimerkkinä. Vähemmin äänin meni nimittäin aiemmin ohi, että myös Lucasfilmin pitkäaikainen fanisuhde-puhemies Pablo Hidalgo nollasi Twitter-accounttinsa juuri Solon ensi-illan alla, ilmeisesti samasta syystä. Tai se, että Daisy Ridley jätti somen jo paljon ennen The Last Jediä. Vihamielisten tahojen kohteisiin on tietenkin koko ajan kuulunut myös Kathleen Kennedy, TLJ:n ohjaajasta Rian Johnsonista puhumattakaan. Lievimmilläänkin kyse on ollut jatkuvasta epäasiallisesta häiriköinnistä, pahimmillaan tappouhkauksista. Vaikka kohteina on siis myös miehiä, ilmiöön liittyy selvästi piirteitä internetissä yleisesti viime vuosina pahentuneista rasistisista ja naisvihamielisistä liikkeistä. Koska pahin SW-vihapuhe on erityisesti yhdysvaltalaista, liikkeeseen kytkeytyy todennäköisesti myös maan kaksinapainen sisäpoliittinen tilanne: ei ole liioiteltua olettaa, että Tranin kiusaajat ovat todennäköisesti politiikan isojen pihojen kiusaajan Trumpin kannattajia.

kellymarietran

Kelly Marie Tran, ehkä Star Wars -franchisen vilpittömän positiivisin näyttelijä.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani Facebookissa julkaistiin ”Down With Disney’s Treatment of Franchises and its Fanboys” -tilillä manifesti, jossa Tranin kiusaamisesta ottaa aktiivisesti kunnian henkilö tai ryhmittymä, joka julistaa jihad-henkisillä sanavalinnoilla taistelevansa ”heterojen valkoisten miessankarien” ja Legends-tarinoiden kaanoniksi palauttamisen puolesta. Kirjoittaja ilmoittaa olevansa myös TLJ:n Rotten Tomatoes -arvosanan laskemisen bottihyökkäyksen takana. On mahdoton sanoa, mikä osa julistuksesta on totta, mutta ainakaan se ei ole kokonaisuudessaan feikki eikä esimerkiksi parodia TLJ-vihaajista: sama FB-tili on julistanut vastaavaa viestiä jo pitempään.

Viesti on vastenmielinen, mutta ainakin se on rehellinen. Kirjoittaja luulee edustavansa ”todellista kapinaliittoa”, mutta todellisuudessa hänen sanansa ovat täyttä Imperiumia. Kirjoittajan itse käyttämä jihad-vertauskin on osuva, sillä kyse on tosiaan terrorismista. Tämä on vihaisten ihmisten toteuttamaa henkistä väkivaltaa, jolla aktiivisesti tavoitellaan pelon luomista kohteisiinsa. Nämä ihmiset hurraisivat, jos Kathleen Kennedy saisi potkut, vaikka ne potkut todellisuudessa johtuisivat pelkästään Solo-sotkusta tai dollareista eivätkä millään tavalla siitä, onko uuden trilogian pääosassa tarpeeksi monta valkoista heteromiestä tai siitä, onko Luke Skywalkerin elämä kulkenut samoin kuin vanhassa expanded universessa, jota nyt Legends-tarinoiksi nimitetään.

Legendsbookcover.jpg

Legends: kansikuvanäytettä Luken myöhemmistä seikkailuista, jotka eräät jihadistit hyväksyvät.

Voisi kuvitella, että ihmiset, jotka eivät lainkaan pidä jostain elokuvasta, kyllästyisivät käyttämään aikaansa sen äärellä viimeistään puolessa vuodessa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jotkut ovat suorastaan ottaneet identiteetikseen tämän pakkomielteisen riehumisen. On mahdotonta esimerkiksi kuvitella, että edellämainitun jihad-viestin kirjoittaja itsekään uskoisi, että hänen toimintansa todella johtaisi Legends-kirjoihin perustuvien vaihtoehtoisten elokuvaepisodien VII-IX tuottamiseen.

Sivuraapaisen tässä kohtaa The Last Jedin sisältökysymyksiä, vaikka – huomatkaa! – en missään tapauksessa tarkoita väittää, että kaikki elokuvaan pettyneet olisivat nettihäiriköitä. Tämän tekstin varsinaisille lukijoille voin vielä tähdentää, että suomenkielinen SW-fandom on nähdäkseni ja onneksemme pysynyt koko kevään ajan huojentavan asiallisena. Uskon ihmisyyteen sen verran, että tiedän, että TLJ:stä voi olla pitämättä ilman, että se johtaa Kelly Marie Tranin somepiinaamiseen. (Ah, kuinka ironista onkaan se, että Tranin hahmon Rosen viesti elokuvassa oli juuri, että voittoa ei saavuteta vihaamalla vastustajaa.)

Olen aiemmin kirjoittanut tulkintani siitä, että TLJ:stä pitämättömät eivät ehkä tajunneet The Last Jedin olevan ensisijaisesti jatko-osa The Force Awakensille eikä originaalitrilogialle. Näin ajattelen yhä, mutta mitä tulee näihin kaikkein vihaisimpiin TLJ-nettiriehujiin, teoriani on, että he vasta viime joulukuussa tajusivat, että eivät oikeastaan pidä Star Wars -elokuvista – eivätkä ole suostuneet todella myöntämään tätä itselleen, vaan luulevat edelleen vian olevan heidän itsensä sijaan niissä elokuvissa. Että he ovat vuosien aikana rakentaneet itselleen identiteetin Star Wars -faneina, vaikka ovat todellisuudessa pitäneet vain niistä kahdesta tai kolmesta yli 35 vuotta sitten valmistuneesta elokuvasta joista kuka tahansa ei-fanikin, ja sen jälkeen vain murjottaneet mukana prequel-vuosista uuteen aikaan. Koska The Last Jedi näytti karvansa selvemmin kuin The Force Awakens – joka oli esimerkiksi rakenteeltaan ja kuvastoltaan melkein kuin originaalileffan remake – se paljasti uuden trilogian avausta paremmin, millaisia Star Wars -elokuvat ovat tai ainakin millaisia ne nykyisten tekijöidensä käsissä. Syntyi tilanne, jossa ihminen suuttui Rian Johnsonille siitä, että Johnsonkaan ei, kuten ei vanhentunut Lucas eikä JJ Abrams, tehnyt elokuvaa, josta hän olisi voinut pitää yhtä paljon kuin Imperiumin vastaiskusta.

(Tosin osa vihaajien kommenteista vihjaa käsityksiin, jotka olisi voinut kyllä tajuta jo paljon aiemminkin. On suorastaan koomista, että jotkut onnistuvatkin näkemään Star Warsin valkoisille heteromiehille varattuna sankaritarinana, kun koko sarjan ytimessä on 1970-luvulta lähtien ollut vahvojen naisten johtaman, monimuotoisen ja -rotuisen kapinaliiton oikeutettu taistelu fasistista diktatuuria vastaan.)

Mutta jos siis minulta kysytään, The Last Jediä tai Disneyn Star Warseihin laajemmin inhoavan ”oikea reaktio” (lainausmerkit ovat toki paikallaan tällaisia ohjeita antaessa) olisi ymmärtää, että hän ja Star Wars -elokuvat ovat kasvaneet erilleen, ja siirtyä ymmärtäväisesti sivummalle. Ainakaan oikea reaktio ei ole suuttua henkilökohtaisesti siitä, että nimenomaan TLJ olisi yhtenä teoksena kerralla pilannut Star Warsin kaikilta, ja alkaa vainota sen tekijöitä tai siitä pitäviä faneja netissä.

tlj-crait-luke

The Last Jedi – elokuva, joka hyvin monien mielestä on jopa Disneyn Star Warseista paras.

Palaan suoremmin tämänhetkiseen tilanteeseen. Kriisinä tilannetta on syytä pitää siksi, että se ei tunnu rauhoittuvan kuukausien kulumisesta huolimatta, ja siksi, että se vaikuttaa siihen, millaisena Star Wars -franchise näyttäytyy. Juuri tällä hetkellä se näyttäytyy elokuvamaailman suosituimpana franchisena, jolla on vihaisimmat fanit, jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään. Franchisena, jonka pariin ryhtyvät ohjaajat ja näyttelijät eivät enää joudu vain varautumaan isoihin paineisiin ja kadulla tunnistamisen lisääntymiseen, vaan vihaviesteihin ja tappouhkauksiin. Franchisena, jonka niin sanotuissa faneissa on sellaisiakin, jotka iloitsevat, jos elokuvat epäonnistuvat tai floppaavat.

Kirjoitin viikko sitten Solon taloudellisen (ja siis katsojaluvullisen) epäonnistumisen syistä. Ynnäsin niiksi yleisen Star Wars -uupumuksen (liian paljon liian tiheään), kilpailijat (Avengers: Infinity War ynnä muut isot franchise-elokuvat aivan lähellä tätä), ongelmallisen tuotannon aiheuttamat ennakko-odotukset (”se on kummiskin huono”), vaatimattomat arviot/kuulopuheet (”ei se ollut mitenkään erityinen”) ja myös sen, että osa katsojista tosiaan pettyi edellisiin elokuviin.

Koska elokuvat ovat myös bisnestä, on mielenkiintoista katsoa sijoittajayhtiö Cowenin analyytikkojen Doug Creutzin ja Stephen Gagolan huolellista analyysiä Solon taloudellisesta epäonnistumisesta. Heidän mukaansa kyse ei nimittäin ollut esimerkiksi Star Wars -uupumuksesta tai liian lyhyestä aikavälistä The Last Jediin sinänsä, vaan varsin yksinkertaisesti huonosta markkinoinnista. Miehet kertaavat Rogue Onen ensimmäisen teaserin ilmestyneen 247 päivää ennen ensi-iltaa. Solon teaser nähtiin vasta 108 päivää ennen elokuvaa, jonka jälkeen elokuvan markkinointi alkoi kunnolla vasta kuukausi ennen enskaria. Mikä vielä kiintoisampaa, Creutz ja Gagola tulkitsevat Rogue Onen ensimmäisen teaserin esitelleen selkeästi Jyn Erson uutena päähenkilönä, mutta laskevat Alden Ehrenreichin kasvojen olleen ensimmäisessä teaserissa nähtävillä vain 10 sekunnin ajan. ”Disneyn markkinointiosastolla oli mielestämme vain yksi tehtävä: myydä Alden Ehrenreich meille Han Solona”, he kirjoittavat – ja päättelevät tämän siis epäonnistuneen.

Tästä on helppo olla samaa mieltä. Tosin mieleni tekee täsmentää Creutzille ja Gagolalle (jotka eivät taida tätä lukea), että markkinoinnin vaisuutta ei voi tarkastella erillään The Last Jedin ja Solon välisestä aikaikkunasta, koska on selvää, että Disney aloitti Solon markkinoinnin myöhään nimenomaan siksi, että studiolla oli päätetty julkaista elokuvat näin lähellä toisiaan ja markkinoida ensin täysillä niistä ensimmäistä. Mutta totta, periaatteessa mikään ei olisi estänyt näyttämästä Solon teaseria jo ennen The Last Jedin ensi-iltaa kuten verrokkifirman Marvelin leffojen puolella jatkuvasti lomittain tehdään – ja ehdottomasti mikään ei olisi estänyt lyömästä päähenkilökeskeisempää markkinointia paremmin käyntiin tänä keväänä.

HS-353488_R

Alden Ehrenreich: mies, jota meille ei tarpeeksi myyty Han Solona?

Joka tapauksessa: jos Cowenin analyytikot ovat oikeassa, Solon epäonnistuminen ei varsinaisesti liity mitenkään Star Warsin suurempaan kriisiin, ja miehet jatkavatkin ennustustaan olettaen episodi IX:n tekevän puolentoista vuoden päästä enemmän rahaa kuin VIII teki. He kuitenkin kiinnittävät huomiota myös Disney-Lucasfilmin yleisiin tuotanto-ongelmiin kaikkien Star Wars -elokuviensa (paitsi siis kiistellyn The Last Jedin!) kohdalla, ja siihen heillä on myös kiinnostava esitys (”vaikka kukaan ei ole kysynyt”). Creutz ja Gagola ehdottavat nimittäin The Clone Warsin ja Rebelsin tuottajan ja showrunnerin Dave Filonin nostamista korkeampaan asemaan Lucasfilmillä. ”Filoni on luonut yli 10 kertaa enemmän Star Wars -sisältöjä kuin kaikki elokuvat yhteensä, ja omasta mielestäni hän ’tajuaa’ Star Warsin paremmin kuin kukaan”, analyytikko sanoo, ja tunnustautuu (hyvin ei-analyytikkomaisesti) faniksi ja linkkaa Rebelsin kakkoskauden loppukohtaukseen Youtubeen.

Analyytikot eivät siis suoraan ehdota Kennedyn potkuja ja korvaamista Filonilla, ainoastaan Filonin ylentämistä tai korottamista näkyvämmälle paikalle. Talousmielessä heidän oletuksensa ilmeisesti on, että Filoni kapellimestaroisi sekä ongelmattomammin valmistuvia että faneille sulavampia elokuvia.

Ehdotus on siksi kiinnostava, että sijoittajien käsissähän tämä viime kädessä on. Jos Disneyn suurimmat osakkeenomistajat ovat sitä mieltä, että Star Wars on rahantekoyksikkönä kriisissä, on emoyhtiön tehtävä jotain kriisin ratkaisemiseksi. Pelkkää rahaa katsovien sijoittajien silmissä myös The Last Jedi oli nimittäin 1,3 miljardilla dollarillaan pettymys verrattuna kahden miljardin rajan rikkoneeseen huippusuosittuun edeltäjäänsä, ja huonon maineen aiheuttaman vahingon yritystoiminnalle he joka tapauksessa tunnistavat. Perinteisen yritystoiminnan ratkaisu olisi johtajan vaihtaminen, mutta luovalla alalla se ei tietysti ole ihan näin yksinkertaista – paitsi että Kennedy on itse Lucasfilmissä vahvasti ajanut toimintatapaa, jossa kirjoittajat ja ohjaajat nimenomaan saavat väistyä vaikka sitten jopa kesken tuotannon.

dave-filoni-rebels

Dave Filoni, cowboy-hattuinen animaatiomestari.

Hollywoodin sisäpiiriläisten Ankler-newsletterin mukaan vaihto olisikin edessä syyskuussa. Minä veikkasin vielä viime viikolla, että Kennedyn asema ei Solon tuotoista horjuisi, mutta enää en ole varma. Näiden asiantuntija-arvioiden lisäksi olen nimittäin alkanut miettiä, että Kennedyä itseäänkään ei varmasti loputtomiin hotsita jatkaa fanipoikien sylkykuppina. Hänhän ei ole koskaan ollut pelkkä yritysjohtaja: Steven Spielbergin assistentin tehtävästä ponnistettuaan Kennedy on ollut tuottamassa viime vuosikymmenten suurimpia menestyselokuvia, ja silti vielä The Last Jedin blurayllakin nähdään, kuinka toimitusjohtaja on itse paikalla Mark Hamillin kotona (oletan) pidetyssä varhaisessa ja intiimissä käsiksen läpikäynnissä.

Kennedy oli varmasti oikea valinta käynnistämään Lucasfilmin uudelleen, mutta mitä tahansa mieltä hänestä olemme, hän ei ole syytön uusien Star Warsien tuotanto-ongelmiin ja jatkuviin tekijävaihdoksiin. Samalla häntä aivan varmasti itseäänkin mietityttää, kannattaako virkaan lopullisesti jämähtää. Kennedy on 65-vuotias, siis vain muutama vuosi nuorempi kuin hänet seuraajakseen valinnut George Lucas oli eläköityessään, ja myös Kennedy on todellakin vaurastunut työllään. Hänen ei ole mikään pakko kestää mitä tahansa, ja toisaalta hän voi vielä hyvin vaikka perustaa Kathleen Kennedy Studion ja tuottaa kymmenkunta aivan muuta elokuvaa haluamiensa ohjaajien kanssa, jos niin haluaa.

Jos Kennedy todella väistyy itse tai joutuu lähtemään, ei ole mahdotonta, että analyytikkojen toive toteutuisi. Lucasfilmin tuotteet voisivat hyötyäkin tilanteesta, jossa sen luova johtaja ei olisi kivenkova bisnesihminen – ja ehdottomasti Disneyn olisi valittava Kennedyn tilalle luovaan vastuuseen joku, joka rauhoittaisi tyytymätöntä osaa faneista. Dave Filoni, jonka Lucas itse tavallaan The Clone Warsin myötä valitsi seuraajakseen Star Wars -tarinankertojana jo ennen Kennedyä, on varmasti vahvin ehdokas sellaiseksi – vaikka mikään tae myrskyn rauhoittamisesta hänkään ei olisi, sillä esimerkiksi edellä mainittu jihad-puheinen FB-tili näyttää inhoavan myös Filonin sarjoja. Taloudellisen vastuun puolella siirto suorastaan Lucasfilmin johtoon olisi Filonille tietenkin valtava askel isompiin saappaisiin, mutta samaan tapaan niihin kasvoi myös Disneyn omistaman Marvel Studiosin Kevin Feige, joka tuli taloon nimenomaan luovana supersankarileffojen asiantuntija-tuottajana, mutta päätyi johtamaan myös komeasti menestyvää yritystä.

esb-yoda.jpg

”A Jedi uses The Force for knowledge and defense. Never for attack.” (Yoda)

Kävi Kennedyn miten kävi, hänen poistumisensa ei sinänsä olisi ratkaisu tähän syvempään ongelmaan. Kenties jopa päinvastoin, sillä fanijihadistit julistaisivat Kennedyn väistymistä henkilökohtaisena voittonaan.

Minun SW-somefiidini on selvästi rakennettu niin, että siellä näkyy nytkin enemmän keskustelua vihapuheesta kuin sitä itseään vihapuhetta. Vaikka somekuplat ovat ehkä osa ongelmaa, tällä hetkellä minun on vaikea nähdä enää muuta ratkaisua kuin leirijakojen virallistaminen. Unohdetaan sovintovaihe ja siirrytään eroprosessiin. Esimerkiksi Tranin puolesta kampanjoiminen on oikein hyvä, sillä törpöille on tehtävä selväksi, ettei tällainen ole hyväksyttävää, mutta pohjimmiltaan meidän on toivottava, että he itse ymmärtävät lähteä.  Jos ette pidä näistä elokuvista, ettekä osaa käyttäytyä, voitte vain yksinkertaisesti jättää tämän franchisen meille, kiitos.

Seuraava animaatiosarja todella oli Resistance

Helmikuun lopulla kirjoitin epäilykseni siitä, että seuraavaksi animaatiosarjaksi, juuri päättyneen Rebelsin seuraajaksi, ehkä piankin julkistetaan Star Wars Resistance. Veikkaukseni taustalla oli tieto siitä, että Lucasfilm oli hiljattain rekisteröinyt tuon tuotemerkin käyttöönsä muun muassa lelujen ja muiden oheistuotteiden lajeissa.

Samalla mukana oli veikkausta siitä, miten arvelin SW-animaatioista vastaavan Dave Filonin haluavan jatkaa. Episodi IV:ää edeltäviin vuosiin sijoittunut Rebels kasvoi myöhemmillä kausillaan hyvinkin suoraksi jatkoksi prequeleiden väliin ajoittuneelle The Clone Warsille. Siten parinkymmenen vuoden päähän, The Force Awakensia edeltäviin vuosiin ja uuden galaktisen konfliktin aattoon, hyppääminen tuntui täysin luontevalta ratkaisulta. ”Sarjan pääosiin kirjoitetaan varmasti uudet sankarit, mutta asetelma antaa mahdollisuuden tuoda mukaan Rebelsin hahmoja vähintään sivurooleissa aivan kuin moni The Clone Warsin hahmo pääsi mukaan Rebelsiinkin”, kirjoitin.

Torstain julkistuksen perusteella vaikuttaa siltä, että olin oikeassa – mutta ehkä myös väärässä.

star-wars-resistance-promopic.jpg

Syksyllä tosiaan saa ensi-iltansa uusi animaatiosarja Star Wars Resistance, jonka päähenkilö on uusi hahmo Kazuda Xiono, ja joka sijoittuu First Orderin uhan nousun aikaan. Tällä kertaa päähenkilöt ovat lentäjäsankareita, ja niinpä mukana ovat Poe Dameron ja BB-8, joista edellisen ääneksi luvataan Oscar Isaac itse. Pahispuolelta tiedote takaa sarjaan kapteeni Phasman, äänenään Gwendoline Christie. Tiedote luettelee myös muita ääninäyttelijöitä ilman hahmojen nimiä. Mukana ei ole Rebelsin päätähtiä, mutta tottakai esimerkiksi Hera Syndulla, Rebelsin varsinainen lentäjä-ässä, voi oikein hyvin vielä sarjaan ilmestyä. Sitä paitsi Rebelsin loppu jättää, krhm, eräitä muitakin mahdollisuuksia jatkokuvioille, mutta niihin en mene nyt, koska se vaatisi suomalaisnäkökulmasta isoja Rebels-spoilereita.

Se, missä jään miettimään osuneeni sittenkin väärään, on kuitenkin se, onko Resistance Lucasfilmin animaatio-osaston varsinainen Rebelsin seuraaja.

Ainoan promokuvansa perusteella Resistance edustaa perinteistä 2D-animaatiota eikä Rebelsin ja The Clone Warsin kaltaista tietokoneanimaatiota. Virallinen tiedote lupaa sarjan olevan animaatioltaan ”anime-henkinen”. Promokuva tuokin mieleen mestari Hayao Miyazakin usein taivaalle nousevat animaatiot (mm. Tuulten laakson Nausicaä ja Punainen sika).

Ne ovat hienoja mielleyhtymiä,mutta Star Wars -kontekstissa tämä, ja myös promokuvan ja logon kepeys, saavat minut epäilemään, onko Resistancessa edes kyse puolituntisten jaksojen sarjasta. Lucasfilmillähän on jo meneillään yksi lyhyiden pätkien animaatiosarja, Forces of Destiny, jonka uusia jaksoja julkaistiin muuten Youtubessa äskettäin. Resistance luvataan kyllä tiedotteessa Disneyn telkkarikanaville, mutta en saa tästä vibaa, että kyse olisi animaatioiden järeimmästä lippulaivasta.

Miksi Rebelsin parissa hankittu tietyntyyppinen animaatio-osaaminen olisi vaihdetty tyystin toiseen animaation lajiin, kun Lucasfilm on jo ajat sitten tiedottanut aikovansa joka tapauksessa tuottaa useitakin eri Star Wars -animaatiosarjoja? Erityisesti kun ottaa huomioon Rebelsin lopun, jossa…niin…khrm.

Entä olisiko edes Dave Filonin mahdollista tehdä pitkää animaatiosarjaa yksinään kopeissaan taivaalla kiitävistä hävittäjälentäjistä, kun animaation kuitenkin pitänee koukuttaa lapset ja aikuiset hahmojensa kautta?

rebels-yavin

”Ei kai meitä avaruustaisteluiden takia katsottu”, miettivät Rebelsin päähenkilöt.

Mutta saatan toki olla väärässäkin! Resistancen luojaksi tiedote ilmoittaa Filonin itsensä, ja muutkin päätuottajat ovat The Clone Warsin ja Rebelsin veteraaneja. Tai ehkä promokuva, josta kuitenkin näitä epäilyksiäni ennen kaikkea ponnistan, onkin vain hämäävä?

Ja jos lopputuloksen luonne onkin vielä arvoitus, ainakin sarjan konsepti on mielestäni erittäin kiinnostava. Filonin mukaan idea tuli hänen kiinnostuksestaan toisen maailmansodan lentokoneisiin ja hävittäjälentäjiin. Kuten useimmat Star Warsin taustoihin perehtyneet varmasti tietävät, tämän kiinnostuksen jakoi myös George Lucas, ja olipa se suorastaan yksi tärkeimmistä vaikuttajista alkuperäisen Tähtien sodan taustalla.

Fanikunnan wanhojen partojen joukossa lie muitakin kuin minä, jotka viettivät 1990-luvulla itsein avaruushävittäjäpelien X-Wingin ja TIE Fighterin ohjaimissa tuntikausia helvetillisiä tuskan hetkiä rattoisia pelisessioita. Niin ikään vanha polvi muistelee Legends-tarinoiden parhaimmistona Rogue Squadronin Jedin paluun jälkeisiä seikkailuja omissa kirjoissaan ja sarjakuvissaan. Sittemmin avaruuden lentotaistelut kuitenkin jäivät ensin prequeleissa rikollisen pieneen rooliin ja sitä myöten korvautuivat laajemminkin franchisessa valomiekkojen heiluttelulla. Tästä ajasta voidaan kuitenkin huomioida vastareaktiona vaikkapa X-Wing Miniatures -pelin kestävä suosio – ja tietenkin se, että uuden trilogian ajan yhdeksi suosikkihahmoista on noussut juuri ”galaksin paras pilotti” Poe Dameron.

Jos Filoni ja kumppanit ovat keksineet keinon nostaa lentäjä-ässät takaisin pääosaan edes yhdessä mediassa, edes jonkinmittaisen animaation parissa, niin eikun antaa tulla vain!

Rebelsiä seuraava animaatiosarja saattaa olla Resistance

Rebelsin neljäs ja viimeinen kausi on Yhdysvalloissa saavuttanut loppupuoliskonsa. Näin tämä jakso uutta Star Wars -aikaa (Rebels oli ensimmäinen Disney-omistuksen aikana alkanut uusi Star Wars -artikkeli) on pian ohi. (Harmi vain, että Suomessa sarjaa on ollut todella vaikea seurata. Telkkarissa on taidettu esittää vain ykköskausi, Netflixissä samoin, ja kotijulkaisuinakin suomalaisilla teksteillä on julkaistu vasta kaksi ensimmäistä.)

Rebelsin neljä kautta ovat edustaneet kunniakkaasti (lähes) koko perheelle sopivaa Star Wars -kerrontaa. Aikuinen katsoja on saattanut tuskastua joidenkin yksittäisten jaksojen yhdentekevyyden kohdalla, mutta niiden vastapainoksi sarjassa on nähty eräitä Star Warsin viime vuosien vaikuttavimpia kohtauksia. Etenkin eräs kolmannen kauden jakso todellakin hipoi rajoja siinä, mihin niin sanottu lastensarja taipuu. Selvähän sen pitäisi olla, että 7-vuotiaille tarkoitetussa sarjassa ei aina tunnuta käyvän veristä sisällissotaa – ja niihin olosuhteisiin nähden Rebelsissä liikutaan kyllä jopa kiitettävän tummissa vesissä.

Puhumattakaan sitten siitä, että sarja on erinomaista seikkailuanimaatiota ja täynnä loistavia hahmoja. Rebelsissä näkyy ja tuntuu, että sarja äänitetään poikkeukselliseen tapaan näyttelijöiden ollessa kaikkien yhdessä huoneessa. Ezran, Kananin, Heran, Sabinen ja Zebin välinen kemia on tasolla, jolle moni näyteltykään sarja ei yllä. Aivan henkilökohtaisella tasolla on myös pakko mainita, että suuramiraali Thrawnin paljastaneen kolmannen kauden trailerin ensiesitys Lontoon Celebrationissa on ollut minulle yksi mielenpainuneimmista Star Wars -hetkistä ja, vaikka siinä tietenkin juhlahurmosta mukana olikin, vahva todiste siitä, että nämä animaatiot eivät ole ”vain animaatioita”.

Itse asiassa Rebelsillä menee niin hyvin, että itseäni on ihmetyttänyt, että sarja tosiaan päättyy. Olen iloinen, että muutamia vuosia ennen episodi IV:ää alkanutta sarjaa ei pitkitetty jatkumaan lukuisien tuotantokausien ajan juuri tuohon ajanjaksoon tungettuna, sillä kaanonin kertomus Rogue Onen Scarifin taistelusta Kapinaliiton ”ensimmäisenä suurena voittona” voisi pian tuntua kyseenalaiselta. Mutta olisihan Rebels-tiimin kautta voinut seurata originaalitrilogian vuosia vaikka Endoriin asti. Se olisi voinut olla jopa virkistävää: samoista ajoista kun on kerrottu kirjoissa ja sarjakuvissa Skywalkerin perheen näkökulmasta jo monta kertaa. Ilahtuisinkin suuresti, jos Rebelsille julkistettaisiin vielä vaikkapa elokuvamuotoista jatkoa…

Rebelsin tiimi Yavinin tukikohdassa. Animaatiosarja on koko ajan lähestynyt episodi IV:ää sekä ajallisesti että tarinallisesti.

Mutta. Koska Rebelsin on kuitenkin jo pitkään tiedetty loppuvan tänä keväänä, on moni tietenkin jo ehtinyt miettiä, mitä sen jälkeen. Nyt saatamme sen jo tietää.

Lucasfilm rekisteröi äskettäin tavaramerkin ”Resistance” mitä moninaisimpiin tarkoituksiin. Mukana ovat lelut, pelit, vaatteet, kirjat, koulutarvikkeet, paperiset paperihatut, lumipallokuutiot ja uimalasit. Lapsille suunnatut oheistuotteet moneen lähtöön, siis. Asian bongasi Yakface-niminen fanisivu.

Mikään ei tietenkään kerro, mistä on kyse, mutta löisin kyllä rahani likoon sen eteen, että kyseessä olisi nimenomaan seuraava animaatiosarja (eikä esimerkiksi elokuvasarja, näytelty sarja tai videopeli).

Ensinnäkin Star Wars Resistance on iskevä otsake ja aihe – kuin luotu Star Wars Rebelsin suosion jatkajaksi. Tuntuu myös luontevalta, että seuraava animaatio kytkeytyisi konkreettisesti uusiin elokuviin, joista Rebels on pysytellyt yllättävänkin kaukana. Tuotemerkkien rekisteröimisen aika taas täsmää juuri animaatiosarjaan: on todennäköistä, että Rebelsin seuraajasta halutaan tiedottaa sarjan päättymisen yhteydessä tai pian sen jälkeen, kun taas esimerkiksi Rian Johnsonin tai David Benioffin ja D.B. Weissin tulevat elokuvasarjat ovat vielä vuosien päässä.

Johnsonin trilogiasta ei sitä paitsi voi olla kyse siksikään, että sen on luvattu kertovan jostain aivan muusta kuin Skywalkerien suvusta. Tästä pääsenkin siihen perusteluun, joka mielestäni rajaa myös näytellyn sarjan pois epäiltyjen parista. Uuden trilogian Vastarinnasta kertovaa tarinaa ei nimittäin voi tehdä ilman Leiaa, eikä Lucasfilm aio valita (ainakaan ikääntyneen) Leian rooliin uutta näyttelijää. Mutta ääninäyttelijän voisi.

Animoitu Leia Organa on jo nähty Rebelsissä. Resistance tapahtuisi yli 25 vuotta myöhemmin.

Mistä Resistance siis kertoisi? Todennäköisesti se olisi lähtökohdaltaan todellinen sisarsarja Rebelsille. Nyt tapahtumat alkaisivat muutamaa vuotta ennen The Force Awakensia. Kaanonin (eli Bloodline-romaanin) mukaan Leia Organa sai vihiä First Order -nimisestä Imperiumin perilliseksi halajavasta organisaatiosta noin kuusi vuotta ennen The Force Awakensia. Koska Tasavalta vaikutti sallivan uuden uhan nousevaa alueensa rajamailla kuin Isisin ikään, Leia perusti Vastarinnan ja rekrytoi siihen joukon Kapinaliiton aikaisia ystäviään ja kasan lupaavia nuoria. (Samoihin aikoihin hän ilmeisesti menetti poikansa pimeälle puolelle, joka sekin ajoi hänet ”palaamaan siihen asiaan, jossa hän oli hyvä”.)

Tämän piskuisen sotilasoperaation The Force Awakensia edeltävistä seikkailuista kertoo myös kuukausittainen Poe Dameron -sarjakuva, mutta kyllähän noihin vuosiin kestää vielä tarinan jos toisenkin sijoittaa. Kertomatta on, kuinka Vastarinta oikeastaan rakennetaan ja kuinka First Orderin pahuus alkaa paljastua. Tosin tälläkin kertaa, kuten Rebelsin kohdalla ja ehkä vielä vaikeuskertoimeltaan korotettuna, kerrontaa rajaavat elokuvien kertomat tosiasiat: Vastarinta ei oikeastaan saisi päästä perille First Orderin uhan todellisesta koosta eikä ryhtyä edes todelliseen avoimeen konfliktiin tämän kanssa ennen The Force Awakensia. Saapa nähdä.

Animaatiosarjan tarpeisiin sopii hyvin Vastarinnan elokuvissa esitelty komentoketju, jossa amiraali Ackbarin kaltaiset vanhat sotaratsut pitävät nuorten kuumapäiden suitsia. Sarjan pääosiin kirjoitetaan varmasti uudet sankarit, mutta asetelma antaa mahdollisuuden tuoda mukaan Rebelsin hahmoja vähintään sivurooleissa aivan kuin moni The Clone Warsin hahmo pääsi mukaan Rebelsiinkin. Ghost-aluksen miehistön nuorimmaiset Sabine ja Ezra ovat melkein Luken ja Leian ikätovereita, mutta eihän se heitä estäisi osallistumasta Vastarintaan myöhemmin (olettaen tietenkin, että he selviävät Rebelsin lopusta hengissä). Kenraali Hera Syndullan olemme jo nähneetkin pysyvän Kapinaliiton kuvioissa ainakin Endoriin asti. Kyllä hänelläkin voisi hyvin paikka Leian myöhemmässä operaatiossa olla.

Ruudun toisella puolella on tietenkin kiinnostavaa myös se, onko Rebelsin seuraaja myös Dave Filonin kolmas Star Wars -sarja vai siirtyykö creator-showrunnerin titteli eteenpäin. Filoni johtaa nykyisin koko Star Wars -animaation osastoa: Rebelsin lisäksi kun ovat jo nyt olemassa Forces of Destiny ja Lego Freemaker Adventures. Aivan mahdoton kuvio ei olisi sekään, että Filoni ”ylenisi” näyteltyjen tv-sarjojen puolelle.

Dave Filoni: stetsonistaan tunnettu, yleisesti rakastettu. (kuva: Aki Jörgensen)

Josta puheen ollen. Jos olisinkin väärässä, ja Resistance olisi sittenkin näytellyn tv-sarjan aihe, käy tilanne sitäkin mielenkiintoisemmaksi. Luulen nimittäin, että ulkoelokuvallisen Leia-ongelman vuoksi näytellyn Resistance-nimisen sarjan täytyisi sijoittua episodien VIII ja IX väliin. Periaatteessa tämäkin on toki aivan mahdollista – etenkin kun Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger antoi hiljattain ymmärtää yhtiön julkistavan ensimmäisen näytellyistä SW-sarjoistaan aiheen pian.

Tosin, huomaan nyt ajattelevani: onhan The Last Jedin jälkeiseen aikaan mahdollista sijoittaa myös animaatio… Tai vähintään antaa sarjan edetä sinne myöhemmillä tuotantokausillaan. Kiehtova ajatus, eikö?

Tai sitten olen niin väärässä, että Resistance onkin lopulta vain esimerkiksi kännykkäpeli.

Vieraskynä: Matka Ihmemaahan – Erään suomalaisen seikkailut SWCO:ssa

Teksti ja kuvat: Henna Pekkarinen

Kun Aki pyysi minua kertomaan matkastani Star Wars Celebration Orlandoon, olin aluksi hukassa: Mitä tästä pitäisi kertoa, mihin pitäisi keskittyä? Päädyimme molemmat tahoillamme samoihin peruskysymyksiin: ”Millaista siellä oli ihan oikeasti?” sekä ”Oliko se sen arvoista?” Näihin kysymyksiin yritän tässä vieraskynä-kirjoituksessa vastata, sekä mahdollisesti rönsyilevän tekstin kautta myös muihin, täysin kysymättömiin kysymyksiin. (Toim. huom.: Aki kommentoi pari välihuutoa!)

Amerikassa kaikki on isompaa

Celebration Orlando oli jotain järjettömän valtavaa: yli 70 000 ihmistä, melkein 6 000 ihmistä vetävä pääsali, 2 300 ihmistä mahduttava keskisali sekä hehtaareja käsittävä näyttelyalue. Keskiviikkoiltana yöpymistä jonotti jo useita kymmeniä metrejä ihmisiä, ja torstaiaamuna jono ulkona oli satoja metrejä. Aamuinen jonotusaula kuhisi kuin mehiläispesä, ja näyttelyalueen kapeilla käytävillä tuli joskus klaustrofobinen olo tuhansien ihmisten vaappuessa enemmän tai vähemmän määrätietoisesti yhdeltä kojulta toiselle. Neljän päivän jälkeen alkoi pidättyväistä suomalaista jo hieman väsyttämään tuo valtava ihmismäärää.

Torstai-aamuna paneelia odottaessa. Muutama muukin oli paikalla.

Celebration Orlando oli järjestäjien mukaan suurin Celebration koskaan, ja ihmismäärän perusteella uskon väitteen täysin. Valitettavasti – ja omasta mielestäni täysin selittämättömästi – tämä asia tuli kuitenkin järjestäjille yllätyksenä. Asiaa seuraavat ovat varmasti jo ehtineet sosiaalisesta mediasta lukea järjestelyjen heikkoudesta, mutta minun on pakko todeta, että asiat todella olivat huonosti tapahtuman alkupäivinä. Torstaina koko tapahtumaan oli täysin mahdoton päästä sisälle enää aamuyhdeksän jälkeen. Perjantaina ihmisiä päästettiin useasta pisteestä sisälle, jolloin osa pääsi lyhyemmällä jonotuksella nopeammin sisään. Rannekejonoissa taktikoitiin niin, että yksi pitää paikkaa ja muut hakevat vuorotellen muihin paneeleihin rannekkeen. Jono viralliseen Celebration Storeen oli jatkuvasti 2–3 tuntia, ja maksamaan sai jonottaa yli tunnin (ei sillä että kaupassa olisi ollut mitään ostettavaa jäljellä). Turvatarkastus oli jatkuvasti hidas ja tehoton. Osa yön yli jonottaneista oli jäänyt live-paneelien ulkopuolelle alkuperäisistä puheista huolimatta, ja yöpymisjärjestelyjen takia he joutuivat siirtymään turhaan paikasta toiseen. Paneelijonoissa ohitettiin ja pisimpään jonottaneet pääsivät viimeiseksi saliin. Henkilökunta ei tiennyt yhtään mitään mistään muusta kuin juuri omasta pienestä tehtävästään. Asiat paranivat onneksi loppuviikkoa kohden ja sunnuntaina homma toimi jo lähes hyvin, mutta näiden asioiden tulisi kyllä toimia heti kättelyssä, varsinkin kun ostettujen lippujen määrä on ollut ainakin suuntaa antavasti tiedossa jo paljon aikaisemmin.

(Toim. huom.: Lontoon ja Saksan Celebrationien-kävijä Akista tämä tuntuu aivan uskomattomalta, vaikka sen todeksi tietääkin. Orlandossa oli selvästi enemmän yön yli jonottaneita kuin Euroopassa, ja tämä puuha selvästi kuuluu yleensäkin amerikkalaiseen conikulttuuriin eurooppalaista enemmän, mutta sitä suuremmalla syyllä massatapahtuman olisi luullut sujuvan rutiininomaisessa järjestyksessä! Näistä sotkuista tunnistan Lontoosta vain Celebration Storen älyttömän jonon – mutta sinnekin jaettiin aamuisin vapaakaistalippuja, jolla meidän tiimimme pääsi viimeisenä päivänä tyhjiä hyllyjä ihmettelemään. -Aki)

Kaikkea ei voi saada, mutta melkein

Ehkä tärkein kysymys, jota jokainen Celebrationiin menevä miettii, on paneeleihin pääsy. Minä ja virallinen valokuvaajani/kantojuhtani aloitimme jonottamisen joka päivä aamulla neljän–viiden välillä. Näin pääsimme joka päivä sunnuntaita lukuun ottamatta kaikkiin haluamiimme paneeleihin vähintään streamaus-saliin, ja lauantain Rebels-paneeliin pääsimme live-saliin. Sunnuntainakin olisimme päässeet haluamaamme, mutta nimmarijonotus sotki aikataulumme.

Paneelisaleihin sisäänpääsyyn oikeuttavien rannekkeiden jonottaminen on selkeästi suurin stressiä aiheuttava tekijä Celebrationissa, ja tätä stressiä olisi varmasti helpottanut, jos järjestäjät olisivat antaneet parempia arvioita siitä, kuinka paljon saleihin mahtuu. Mutta rannekejärjestelmä mahdollistaa sen, että lähes jokainen pääsee edes johonkin isompaan paneeliin. Lisäksi Lontooseen verrattuna Orlandossa oli runsaasti hyviä pienempiä paneeleita, joihin pääsi ilman ranneketta.

The Last Jedi -paneelin odottelua. Meininki oli hyvä myös meillä streamaus-salin katsojilla.

Varoituksen sanana kuitenkin kaikille Celebrationiin aikoville: Kaikki vaatii jonottamista. Jos haluat rannekkeen isompaan paneeliin, on sinun pakko tulla paikalle viimeistään kun rannekkeiden jako alkaa. Jos haluat Celebration Storeen, joudut jonottamaan ainakin osan aikaa. Jos haluat nimikirjoituksia, joudut jonottamaan. Jos haluat hyvät paikat salissa tai ehdottomasti sisälle johonkin ei-rannekkeelliseen paneeliin, joudut jonottamaan. Jonoilta ei voi välttyä, ja mekin parhaimmillaan seisoimme tai istuimme 8 tuntia jonossa.

Tämä johtaa siihen, että kaikkea ei voi mitenkään saada, ja onnistunut Celebration-matka vaatii sitä enemmän suunnittelua, mitä isommat toiveet tapahtumalle asettaa. Itselleni suunnittelu tulee luonnostaan, joten 12 tunnin lennot sain hyvin käytettyä siihen, että aikataulutin jokaisen päivän paneelit, ostosajat ja tapahtumat kohtalaisen tarkasti. Emme esimerkiksi ottaneet lauantaille muuta paneelia kuin Rebels-paneelin, koska lauantaina oli virallinen cosplay-päivämme sekä Ahsoka Lives! -tapaaminen. Minulta jäivät saamatta kaikki Star Wars -kirjoittajien nimikirjoitukset sekä Thrawn-kirjan erikoispainos, koska panostin torstaina paneeleihin ja Celebration Storeen. Aikatauluun, eksklusiiveihin ja erikoistapahtumiin kannattaa tutustua huolella ja ajoissa ja todella miettiä, mitä ehdottomasti haluaa kokea tai hankkia. Jos suunnittelun jättää pintapuoliseksi on vaara, että jää paitsi kaikista haluamistaan tapahtumista.

Ahsoka lives! -tapaaminen. Meitä oli ”muutama”!

Mutta kuten sanottu, suunnittelemalla voi saada lähes kaiken haluamansa, joskus jopa enemmän. Meillä oli erittäin onnistunut cosplay-päivä, koska vietimme torstain testaamalla pukujen ongelmakohtia. Sain kaikki haluamani nimikirjoitukset, näimme kaikki tärkeimmäksi painottamamme paneelit ja sain kaikki haluamani Ahsoka-figuurit. Ostosten suhteen Celebration on erityisesti suomalaisille oikea paratiisi, sillä kaikki isommat ja pienemmät pohjoisamerikkalaiset erikoisliikkeet ovat paikalla myymässä tuotteitaan. Tämäkin vain vaatii painottamista ja suunnittelua, ja ostosten tekeminen vie vääjäämättä aikaa joltakin muulta jonottamiselta.

”Ihan vaan pari juttua…”

”Ihan vaan vielä pari juttua…”

”Star Wars is about family”

Jonottaminen ja kaameat järjestelyt olisivat saattaneet tuhota koko elämyksen, elleivät fanit olisi täysin uskomattomia. Suuri amerikkalaisten määrä lisäsi Lontooseen verrattuna tunnelmaa entisestään, sillä jenkeiltä puuttuu eurooppalainen pidättyväisyys. Kuka tahansa saattoi liittyä keskusteluun milloin tahansa täysin luontevasti, jonossa naapureiden kanssa keskustelu oli lähes välttämättömyys, ja kaikki olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita. Sunnuntaina yksi fani ryhtyi itse järjestämään Dave Filonin hyväntekeväisyys-nimikirjoituksen jonotusta, koska kukaan henkilökunnasta ei asiasta tiennyt mitään. Torstaina jonotimme kolme tuntia Celebration Storeen, puhuen matkalla säännöllisin välein vastaan tulevan pienen Ahsoka-fanin isän kanssa, ja tyttö piirteli jonotuksen aikana pieniä kuvia ja jakoi niitä ympärilleen.

Paneelien kokeminen on paikan päällä aivan omaa luokkaansa. Joku voi miettiä mitä järkeä on siinä, että jonottaa 7 tuntia päästäkseen katsomaan streamausta, kun sen voi katsoa kotonaan tai hotellilla livenä samaan aikaan. Mutta kun olet 2 000 muun fanin kanssa jotka kaikki hurraavat täyttä kurkkua George Lucasin astuessa ruutuun, ja kun aikuinen mies itkee avoimesti takanasi John Williamsin paljastuessa verhon takaa, muuttuu streamin katsominen yksin täysin absurdiksi vaihtoehdoksi. Mykistävä yllätys, kun Luke sanoo The Last Jedin teaserin sanat; musertava kaipuu, kun Carrie Fisherin muistovideo näytetään sekä kaihoisa suru, kun Filoni ilmoittaa Rebelsin päättyvän – ne kaikki tunteet moninkertaistuvat ja syttyvät eloon, kun ne kokee tuhansien muiden yhtä innokkaiden fanien kanssa. Toinen itselleni tärkeä kokemus oli cosplayn tuoma yleinen ilo ja hyväksyntä. Itsekriittisenä perfektionistina oli eheyttävää huomata, että lopputulosta tärkeämpää on näkemäsi vaiva ja yrittäminen, ja jopa torstain pukukokeilussa saimme säännöllisesti pysähtyä kuvattavaksi.

(Toim. huom.: Niin kuin melkein kaiken muunkin, aivan erityisesti tämän voi Aki vahvistaa. Kainostellen pukeuduin minäkin Lontoon Celebrationiin Hux-asuuni, elämäni ensimmäiseen cosplayhin, omassa mielessäni vain vaatimattomasti tuunattuihin kirpputoriostoksiin, mutta hupsis, kuinka Celebrationissa moni nyökyttelikin minullekin asua kehuvia tervehdyksiä, ja kuinka uudenlaisen yhteenkuuluvaisuuden tunteen asuvalinta yhtäkkiä avasikaan! -Aki)

Virallinen valokuvaaja kameran toisella puolella.

Viimeisetkin keltataudin rippeet hävisivät kolmannessa pesussa. Perkeleen hihat!

Fanien lisäksi myös tähdet ovat pääosin erittäin mukavia ja fanejaan arvostavia henkilöitä. Meillä tapaamiset rajoittuivat vain muutamiin ihmisiin, mutta kaikkia heitä yhdisti arvostus faneja kohtaan ja puhdas ilo tekemisestään. Ashley Eckstein oli aidosti otettu hahmonsa Ahsokan merkityksestä ihmisille, Dave Filoni jututti jokaista tapaamansa ihmistä ja Ray Park jaksoi puhua jokaisen nimikirjoitusta hakevan henkilön kanssa samalla innolla ja ystävyydellä. On hienoa huomata, että jotkin asiat maailmassa voivat vielä yhdistää ihmisiä erilaisista lähtökohdista huolimatta.

Loppusanat

No oliko se kaikki lopulta sen arvoista? Riippuu henkilöstä, jolta asiaa kysyy. Omat prioriteetit, tarpeet ja suunnitteluhalu vaikuttavat suuresti siihen, miten paljon Celebrationista saa irti ja miten paljon sen puutteet häiritsevät. Alla on kaksi tapaa kuvata neljän päivän rupeamani, joista molemmat ovat aivan yhtä paikkaansa pitäviä kuvailuja:

”Matkustin Atlantin yli Floridan aurinkoon herätäkseni kolmelta aamulla viettääkseni neljä päivää sisätiloissa, jotta voisin seisoa 8 tuntia jonossa ja istua katsomassa kun ihmiset puhuvat, joskus jopa vain streamattuna lähetyksenä.”

”Celebration on kuin monipäiväinen, eriasteisilla VIP-lipuilla varustettu lempiartistisi rock-konsertti. Mukana ovat bändin vanhat ja uudet jäsenet, kaikki klassikkokappaleet ja joka kerta ihka uutta materiaalia. VIP-lipulla tai aikaasi myymällä pääset tapaamaan lähes kenet tahansa bändin jäsenistä, ja joskus tapaat heitä ihan sattumalta. Ja koko ajan olet sellaisten ihmisten ympäröimä, jotka rakastavat bändiä joka solullaan – ihan niin kuin sinäkin.”

Minulle Celebration oli kaiken ajan ja vaivan väärti, jokaisen valvotun yön ja liimatun sormen arvoinen. Parhaaksi osaksi eivät lopulta osoittautuneet paneelit, ostokset tai cosplay, vaan jonotus. Sillä koskaan ei tiedä, keneen voit törmätä jonotettuasi koko päivän:

Tässä kohtaa sisäinen fanityttö kiljuu.

Star Wars Celebration 2017: Rebels päättyy, eläköön Rebels

Animaatiosarja Star Wars Rebelsin neljännen kauden Celebration-paneeli päättyi lauantaina paljastukseen, joka ei tullut aivan yllätyksenä, mutta ehkä sitten kuitenkin: sarjan neljäs kausi jää sen viimeiseksi.

Ensin tyylikäs traileri, sitten pohdintaa. Huomautanpa kuitenkin: luonnollisesti neljännen kauden traileria voi pitää spoilaavana Suomessa sarjaa katsovalle. Nelonen aloitti juuri äsken vasta toisen kauden esitykset, eikä Netflixissäkään ole vieläkään nähty kuin vasta ykkönen!

Neljännen kauden traileri ei siis sisällä samankaltaista jymypaukkua kuin kolmosen traileri, joka esitteli viime vuoden Lontoon Celebrationissa hurraavalle yleisölle suuramiraali Thrawnin paluun Star Wars -kaanoniin. Pienempi, samansukuinen paljastus tässäkin trailerissa tosin on. Neloskaudella mukaan tulee toinen Timothy Zahnin 1990-luvun alkuperäiskirjojen hahmo, Thrawnin noghri-henkivartija Rukh, jota ääninäyttelee itse Warwick Davis (puijattuaan sarjapomo Dave Filonilta ääniroolin Lontoon Celebrationissa). Thrawn-trilogian lopun muistavat eivät varmaankaan voi olla ajattelematta, mitä Rukhin mukaan tuominen tarkoittaa Thrawnin nykyisen hahmokaaren kannalta, mutta kannattaa muistaa, että Legends-tarinoiden juonikuvioiden ei mitenkään tarvitse toistua enää tässä kaanonissa.

Mutta Rebelsiin. Traileri lupaa viimeiselle kaudelle tiivistä, jopa synkkää tunnelmaa. Koska kyse on niin sanotusta koko perheen animaatiosarjasta, sitä varmaankin edelleen pehmennetään muun muassa droidihuumorilla, mutta kyllä Rebels tähänkin asti on osannut monin paikoin myös aikuiseen makuun sopia. Mielenkiintoista nähdä, millaisiin kuviin sarja loppuu.

rukh

Rukh vuosimallia 2017, tai siis hieman ennen Yavinin taistelua tässä kaanonissa.

Täytyy sanoa, että olen Rebelsin loppumisesta hieman yllättynyt, mutta asiaa makusteltuani en lopulta negatiivisesti. Yllättävää se on siksi, että Rebels on todella suosittu, ja esimerkiksi juuri Celebration-huomionsa perusteella kotimarkkinoillaan Yhdysvalloissa hyvinkin keskeinen osa koko Star Wars -franchisea.

Toisaalta Rebelsillä oli koko ajan deadline. Kyseessä on sarja, joka alkoi ajasta noin viisi vuotta ennen Episodi IV:ää. Sarja kertoo Imperiumia vastaan kapinoivasta tiimistä, joka etenkin ensimmäisellä kaudella toi mieleen Joss Whedonin Fireflyn salakuljettajajengin lapsiystävälliseksi sovitettuna. Jaksojen ja kausien edetessä sankarimme ovat herättäneet koko ajan isompien keisarillisten silmien huomiota – eikä ihme, koska mukana on lopulta jopa kolme melkein-jediä (Kanan, Ezra ja Ahsoka). Samoin aluksi piskuinen repaleinen joukko liittyy sarjan edetessä yhä tiiviimmin osaksi laajenevaa Kapinaliittoa. Silti SW-saagan isossa kuvassa sankariemme menestyksen täytyisi pysyä maltillisina: ”ensimmäinen suuri voitto” Imperiumia vastaan on määrä tapahtua vasta Scarifilla Rogue Onessa. Eikä galaksissa pitäisi olla Episodi IV:n koittaessa enää jäljellä muita jedejä tuomassa toivoa Luke Skywalkerin sijaan…

Saa nähdä, miten dilemma ratkaistaan perheystävällisesti. Rogue Onen kaltaista lopetusta ei taatusti ole luvassa, mutta ihmettelisin, jos sankareista jokainen selviytyisi loppuun asti. Kakkoskaudella oli jo monta tuskallista hetkeä Darth Vaderin vieraillessa sarjassa: saattoi ihan nähdä, kuinka käsikirjoittajat ovat tuskailleet keksiessään juonia, joilla päähenkilöt saattavat uskottavasti selvitä hengissä kohtaamisesta sithin lordin kanssa. Rogue Onessa Yavinin tukikohdassa nähtiin vilaukselta Chopper-droidi ja kuultiin Hera Syndullan sukunimi, mutta kuinka siis käy Ezra Bridgerin, Kanan Jarrusin, Sabine Wrenin ja Zeb Orreliosin?

hera-xwing

Hera lentää X-Wingiä! Eikö vain tämän kuvan täydy tarkoittaa, että hera lentää X-Wingiä?

Mutta miksi Rebels päättyy? Viime aikoina, sarjan loppumisesta kertovien huhujenkin myötä, aloin ajatella, että Rebels todennäköisesti saavuttaa Episodi IV:n neljännen kauden loppuun mennessä, mutta sarjaa jatketaan originaalitrilogian aikaan. Näin ei nyt kuitenkaan tehty.

Koska Rebels todella on suosittu, selityksiä on vain yksi: päätös on taiteellinen. Rebels, toisin kuin edeltäjänsä The Clone Wars, oli alusta alkaen selkeästi yksi tarina tietyistä hahmoista, vaikka useimmat jaksot saattoi yksittäisinä seikkailuina katsoakin. Dave Filoni kertoi jo sarjan alkaessa tarinan koostuvan kolmesta osasta, ”muttei välttämättä kolmesta tuotantokaudesta”. Ensimmäisen osan kuitenkin kerrottiin päättyneen ensimmäisen kauden myötä, ja tällä hetkellä minusta vaikuttaa, että toinenkin osa oli tuokkarin mittainen. Näin ollen sarjan vaiheista vain kolmas venyisi nyt kahden kauden mittaiseksi.

Jos Filoni ja kumppanit ovat pääsemässä tarkoittamassaan tarinassa loppuun, on vain hienoa, että he uskaltavat siihen myös lopettaa. Jälkiviisaasti ajatellen merkkejä tarinan kulkemisesta päätökseensä on ollut näkyvissä: Rebels oli nimittäin alusta asti eräänlainen perhesarja, jossa on totisesti näkynyt hyvällä tavalla, että sitä on äänitetty poikkeuksellisella tavalla ”livenä” näyttelijöiden ollessa samassa huoneessa. Kolmannen kauden aikana sankarit ovat alkaneet kasvaa erilleen, tai vähintään aikuisiksi. Suuressa galaksissa (ja kapinaliitossa) saattaa vielä riittää seikkailuja vaikka heistä jokaiselle, mutta ehkäpä heidän aikansa yhdessä Ghost-aluksessa on pian väistämättä ohi. Näin Rebels luo oman siltansa myös elokuviin: ovathan mukana jo tähän mennessä olleet muun muassa Leia, Mon Mothma ja Saw Gerrera.

rebels-yavin

Ghost saapuu Yavin IV:lle neljännen kauden trailerissa. Luken tarinan alku on lähellä, kääntäen ilmeisesti siis myös Rebelsin loppu.

Sarjan lopetuspäätöksessä ei varmasti paina aivan vähän se, että edellistä sarjaansa The Clone Warsia Filoni ja kumppanit eivät saaneet lopettaa haluamallaan tavalla, Lucasfilmin ostaneen Disneyn peruessa viimeiseksi tarkoitetun tuotantokauden. Filoni on myöhemmin myöntänyt paikanneensa ongelmaa osin Rebelsin puolella, jonne tiensä on löytänyt useampikin kloonisotien veteraanihahmo. Tällä kertaa siis loppu saa koittaa tarkoitetulla tavalla, ja hyvä niin.

Selväähän sitä paitsi on, että Lucasfilmin animaatiokerronnan loppu ei koita Rebelsin myötä. Filoni ylennettiin taannoin ”osastovastaavaksi”, vaikka animaatioita ei vielä useampia ollutkaan. Nyt niitä on varmasti tulossa enemmänkin kuin vain Celebrationin alla julkistettu Forces of Destiny -lyhärien sarja. On sitä paitsi todennäköisempää kuin epätodennäköistä, että jokin sarja rakennetaan enemmän tai vähemmän The Clone Warsin ja Rebelsin seuraajaksi: sekä originaalitrilogian aikaan että Jedin paluun jälkeisiin vuosiin sijoittuvaan sarjaan voidaan mainiosti poimia mukaan kaikki aiempien sarjojen kynnelle kykenevät suosikkihahmot.

Ja hei, luuletteko, että originaalitrilogian aikaan sijoitettu koko illan Rebels-teatterielokuva ei olisi muka käynyt kenenkään mielessä?

Rebels: Jotain tuttua, jotain uutta, jotain sinistä

​Suuramiraali Thrawn.

Vihkiytyneelle fanikunnalle Star Wars -universumin sisältöpuolen uutiset, tuotejulkistukset siis sivuuttaen, eivät tästä juuri suurene. Rebelsin kolmannen kauden paneelin yleisö Star Wars Celebrationissa Lontoossa puhkesi taputtamaan seisoen. Suuramiraali Thrawn, Legends-universumin rakastetuin (tai pahimmillaankin toiseksi rakastetuin) hahmo, esiintyy aninaatiosarja Rebelsin kolmannella kaudella.

Suuramiraali Thrawn. Nyt. Kuva Rebelsin kolmannen kauden trailerista.

Mahtavaa, upeaa, parhautta, wizard! Timothy Zahnin Imperiumin perillinen -romaaniinsa 1990-luvun alussa luoma taktinen nero Mitth’raw’nuruodo, taiteiden rakastaja ja vihollistensa ymmärtäjä, kun on totisesti koko Star Wars -universumin parhaita hahmoja. Kun expanded universen vanhoista romaaneista tehtiin kaanonista erillinen Legends-universumi, minä ja monet muut surimme Thrawnin ”menetystä” melkein isoimpana surunamme.

Mutta nyt Thrawn siis on kaanonia, vaikka Imperiumin perillisen ja sen jatko-osien tapahtumat eivät olekaan. Eikä siinä vielä kaikki: Tim Zahn kirjoittaa parhaillaan uutta Thrawn-nimistä romaania, joka ilmestyy huhtikuussa 2017. Tämä on erityisen mielenkiintoista, koska, totta tosiaan, tämä Thrawn henkilöhistorioineen ei ole ”sama” kuin tuntemamme, vaikka sama Zahn hänet jälleen meille toimittaa. Eikä Thrawnin kohtalokaan siten ole sama… Legends-tarinoissahan pääsaagan sankarit kohtaavat ja kukistavat Imperiumin rippeiden johtoon nousseen Thrawnin viisi vuotta Jedin paluun jälkeen, kun taas Rebelsissä mennään nyt aikaa muutamaa vuotta ennen Uutta toivoa.

Pelko pois, kuitenkin: Celebrationissa tänään näytetty Rebelsin kolmannen kauden tuplapitkä avausjakso samoin kuin nettiinkin julkaistu traileri näyttävät jo Thrawnin, ja hän vaikuttaa aivan itseltään. Rooliin on valittu ehdottoman osuva näyttelijä, rauhallisesti puhuva, tanskalaisista tv-sarjoista tuttu Lars Mikkelsen. Rebelsin vetäjä Dave Filoni muuten kuvaili roolitusta kaikkein vaikeimmaksi ja vitsaili Mikkelsenin perheen joulupöytäkeskusteluista (veli Madshan näyttelee Rogue Onessa). Paneelissa myös kerrottiin, että Thrawnin kehittelyssä sarjaan on konsultoitu Zahnia, mikä onkin viisasta, mutta Zahn itse antoi videotervehdyksessä vastapalloon hyväksyntänsä sarjan tekijöiden tulkinnalle.

Samassa Rebels-trailerissa on muuten toinenkin tervetullut hahmon paluu: ilmeisesti näemme kolmoskaudella Wedge Antillesin liittymisen Kapinaliittoon. Muutoinkin Rebelsin kolmoskausi vaikuttaa kiinnostavalta. Sanon siitä vielä pari sanaa, vaikka paneelin täyden raportoinnin jätän toisille. Tähän väliin kuitenkin spoilerivaroitus: ellet ole nähnyt Suomessa esittämätöntä kakkoskautta, spoilaannut kuvan alla.

Rebels on siitä taitavasti rakennettu sarja, että se tuntuu kypsyvän sitä mukaa kuin sarjan aika lähestyy originaalitrilogiaa. Kakkoskausi oli jo aikuisempi kuin ykkönen, vaikka sillä toki koomiset kevennysjaksonsa olikin (lapsillekin sarjaa kun markkinoidaan). Kakkosen avaus, vuosi sitten samaan tapaan Celebrationissa viime vuonna ensiesitetty The Siege at Lothal oli minusta sarjan tähänastinen ehdoton huippuhetki, mutta vaikka se oli hurja, on kolmoskauden avauksen hurjuus puolestaan sen tapahtumia enemmän sen hienostuneessa synkkyydessä. Sarjan lapsitähti Ezra on aikuistunut näyttämään popparilta, mutta hiippailee pelottavan lähellä pimeää puolta. Kakkoskauden lopussa sokeutunut Kanan on henkisesti(kin) pimeässä paikassa. Kapinaliittokin tuntuu yhä enemmän käyvän oikeaa sotaa: aiemmin Rebelsissä on usein selvitty PG-tason toiminnalla, ja valkohaarniskaiset vihulaisetkin usein kuhmuilla, mutta tässä jaksossa ei jää epäselväksi, että teini-ikäinen Ezra todella tappaa lukuisia vastustajiaan – tiedättehän, tappaa niinkus kuoliaaksi asti.

Celebrationin paneelissa kerrotun ja siellä näytetyn klipin sekä kolmoskauden tuoreen julisteen perusteella tärkeä rooli on luvassa myös Maulille (ent. Darth). The Clone Warsin ollessa minulle vieraampi olen edelleen kahden vaiheilla, pidänkö siitä, että Maul on virallisen kaanonin mukaan hengissä, mutta sen voin sanoa, että hahmoa käytetään kakkoskauden finaalissa ja Celebrationissa näytetyssä kolmosen klipissä todella kiinnostavasti. Maul etsii paikkaansa maailmassa, Filoni sanoo: pudottuaan kahdesti suuren vallan liepeiltä Maul ei ole enää sith eikä välttämättä täysin pahakaan, muttei missään nimessä myöskään ”hyvä”. Ezrassa hän näkee itselleen oppilaan, ja nostan cosplay-pukuni hattua sille, että Rebels lähtee tällaiselle tielle. Jos Maul pysyy kiinnostavana, mikäpä minä olen henkiinheräämistä tuomitsemaan?

Muut Celebrationin keskimmäisen päivän esitykset jäivät yllättävänkin uutisvapaiksi: ei esimerkiksi uusia peli- tai sarjakuvajulkistuksia, vaikka molemmills oli paneelinsa. Mutta huomenna, tapahtuman päätteeksi, vuorossa on Future Films -paneeli, jossa paikalla taitaa olla jopa neljä SW-elokuvan ohjaajaa. Colin Treverrowkin on nimittäin bongattu Celebrationista…