Aki Jörgensen näki ensimmäisen Star Wars -elokuvansa vuonna 1995, haavoittuvaisessa 12 vuoden iässä. Hän pelkää pahoin, että harva on viettänyt yhtä paljon aikaa sarjan ja sen oheistuotteiden ympärillä. On sitkeästi sitä mieltä, että myös prequel-trilogiassa on paljon hyvää, aivan kuten alkuperäisessä trilogiassa on paljon sietämätöntä. Taudinkuvauksen Star Wars -suhteestaan kirjoitti kerran näin.
Työelämässä toimittaja Keskisuomalainen-konsernissa, jonka työpöydällä lisäksi lehden ulkoasu ja toimitusjärjestelmä. Ehtiessään kirjoittaa elokuvista.
Lähtöisin Jyväskylästä, asui pitkään Kuopiossa, nyttemmin taas Jyväskylässä. Talouden jakavat puoliso, lapsi ja kolme koiraa. Kuva ei ilmennä kirjoittajan poliittista kantaa.
Tunnettiin vuosina 2001–2010 edesmenneillä Suomen Star Wars -fanien ja Pilvikaupunki.netin keskustelupalstoilla nimellä Starl (aiemmin Starlighty).
Toinen bloginomainen projekti: Lappuleffamaraton.
Tervehdys Aki! Mikä mahtaa olla sähköpostiosoitteesi?
Näissä merkeissä toimivat hyvin tämä blogi, Twitter, Facebook ja miksei myös tahtienjatkosota@gmail.com.
Ehdotus kirjoitusaiheeksi: suosituksia Behind the Scenes -kirjoista sekä miksei myös EU-kirjoista.
Oikein hyvä ehdotus! Yritänpä toteuttaa.
EU-kirjoista aioin jossain vaiheessa jo kirjoittaakin, mutta en tiedä, tunnenko kenttää lopulta riittävästi antaakseni ainakaan selkeää best of -listaa…