Episodi IX:n ensi-iltapäivä: Toukokuun paluu

Lainaus

No, nyt se on virallista.

Episodi IX:n ensi-ilta on eilisen virallisen tiedotteen mukaan 24. toukokuuta 2019. Skywalkerien saagan (ainakin tähänastisen) päätösosan ohjaa ja osakäsikirjoittaa Colin Trevorrow.

(Samalla tiedotteella julkistettiin myös jokin semmoinen kuin viides Indiana Jones, mutta siihen en puutu tässä).

Virallista on siis siten Star Wars -ensi-iltojen paluu toukokuulle. Sekä originaali- että prequel-trilogia näkivät päivänvalon aina toukokuussa. Ajoituksista kumpuaa Star Warsin maine yhtenä kesäelokuvien kuninkaista – ellei asia sitten pitäisi muotoilla pikemminkin niin, että originaalitrilogia oli suorastaan luomassa koko nykyistä kesäelokuvien käsitettä. Suomessa tämä maine on tosin voinut jäädä huomaamatta, koska meillä Episodi II oli ensimmäinen, joka sai ensi-iltansa heti maailmanlaajuiseen aikaan toukokuussa. Aiemmat osat, vielä Pimeä uhkakin siis, nähtiin meillä aina vasta elokuussa.

”Enemmänhän tämä joululta kuin juhannukselta näyttää”, Rey mietti.

Mutta näin siis katkeaa hyvin alkanut perinne joulukuusta Star Wars -kuukautena. Tiedän, että en ollut ainoa, joka The Force Awakensin ja Rogue Onen myötä, ja tässä ensi joulukuun The Last Jediä odotellessa, alkoi jo pitää merkitä kalentereihinsa uusia warsseja jokaisen vuoden joululahjana tästä ikuisuuteen. Ajatus tuntui myös sopivalta: viittasankarit tai dinosaurukset saattavat tarvita kesän ympärilleen, mutta valomiekat loistavat pimeässäkin.

Mutta tämä tapahtuikin melkein vahingossa. The Force Awakensin ensi-illanhan piti alunperin olla toukokuussa 2015, mutta jo ennen näyttelijävalintojen varmistumista se siirrettiin saman vuoden joulukuulle, tuottaja Kathleen Kennedyn ja ohjaaja JJ Abramsin todettua aikataulun liian kireäksi. Rogue Onen ensi-ilta lukittiin sitten luontevasti siitä vuoden päähän eli joulukuuhun 2016. The Last Jedin sen sijaan piti alkuperäisen aikataulun mukaan valmistua toukokuulle 2017, mutta sen enskari taas siirrettiin joulukuulle puolitoista vuotta sitten, The Force Awakensin vielä pyöriessä teattereissa. Hetken aikaa meinasi siis olla tilanne, että Episodi VIII olisi nähty teattereissa tuskin puoli vuottakaan ensimmäisen standalone-leffan jälkeen, tätä kirjoittaessani vain muutaman viikon päästä.

”Kurssi kohti kevättä jäbät. Tehdään semmoinen kesäleffa!”

Näiden käänteiden valossa ihmettelin suuresti, kun Disney ja Lucasfilm ilmoittivat Han Solon soololeffan ensi-iltapäivän sittenkin ihan vuosia sitten suunniteltuun ajankohtaansa toukokuulle 2018. Sitä ennen ne ehtivät puhua jo jonkin aikaa epämääräisemmin ”vuoden 2018 elokuvasta”, kuin ennakoiden senkin siirtoa vuotensa joulukuulle.

Eilisen uutisen jälkeen kuva muuttui. Nyt on siis niin, että ensi joulun The Last Jedin ja seuraavan kevään Solo-leffan väliin jää vain vajaat puoli vuotta. Mutta siitä seuraavaan warssiin on taas se vuosi. Ja joulun avaruussotateema jää seuraavan kerran jälkeen historiaan.

Olen ehkä yhä vähän yllättynyt, mutta kaipa tämä on miellettävä nimenomaan näin: joulukuun aikataulut olivat vahinko, jonka Disney-Lucasfilm nyt viimein onnistuu oikaisemaan.

Mainokset

Rogue One: Paras vai paskin Star Wars?

Tarkoitukseni oli kirjoittaa seuraavaksi niin sanottu ”mut oliks se hyvä” -pohdintani. Mutta ei, päädyinkin kirjoittamaan tämän. Kestäkää!

(Kirjoitus sisältää mietoja juonispoilereita Rogue Onesta.)

Fanikunta tuntuu ottaneen Rogue Onen yltiöpäisen positiivisesti vastaan. Maailman ensi-illasta kuuluneet sanat olivat pelkkää kehua, ja ylivoimaisesti positiivinen oli myös suomalainen ensireaktio esimerkiksi Twitterissä ja Facebookin Star Wars -ryhmissä. Kuuluu sellaisia pika-arvioita kuin ”kaikkien unelmien täyttymys” tai ”vähintään toiseksi paras Star Wars”.

Toisella puolella Episodi-lehden, jota ei todellakaan tunneta maan kriittisimpänä viihde-elokuvien kriitikkona, Tuomiolla-podcast tylytti elokuvaa kutsuen sitä jopa ”paskaksi”. Tämän blogin tiimoilta järjestetty chat-huonekin oli eilen kaikkea muuta kuin haltioissaan: tuon keskustelun yhteispäätelmä esimerkiksi oli, että elokuvan hahmot olivat liian ohuita että heistä välittäisi tarpeeksi, kuten minäkin eilisissä ensivaikutelmissani blogiin kirjoitin.

jedha

Rogue One oli tässä kohtauksessaan aika tosi jännä.

Muistanette, että myös The Force Awakens otettiin erittäin innostuneesti vastaan. Nyt, vuosi myöhemmin, moni tuntuu jo korjanneen mielipidettään noin tähden verran alaspäin. Kriitikko Marko Ahonen sanoo monien mietteet Rogue One –arviossaan näin suoraan: viimevuotinen elokuva tuntuu nyt ”fanifiktiolta, episodien 4-6 huippukohtien kierrätykseltä”.

Minulle ehdotettiin jo, ettei ole hyvä verrata viimevuotista, koko saagan uudelleen startannutta ja mittaamattomien paineiden vallassa hiottua episodielokuvaa tähän yksittäisseikkailuun. Ehkä Star Wars -faniuden sisällä ei olekaan: siis siellä sisällä, jossa Star Warsia edustavat elokuvat, Rebels-sarja, kirjat, sarjakuvat, pelit ja kaikki se tuleva, mitä odotamme ja ajattelemme samanaikaisesti aina uusien julkaisujen kuluttamisen ohella. Mutta yleisessä elokuva- ja pop-kulttuurimielessä näiden kahden vertailu on paitsi todellisuutta, myös mielekästä. Väitän, että lähes jokainen katsoja – tiedostaen tai tiedostamatta – luo jonkinlaisen vertailusuhteen näiden kahden elokuvien välille. Todennäköisesti enemmän juuri näiden kahden välille kuin Rogue Onelle suhteessa kaiken arvostelun tuolle puolen kanonisoituihin originaaleihin tai lähes yhtä kanonisoidusti tylytettyihin prequeleihin.

Vaikka Star Wars on muutakin kuin elokuvansa, suuren yleisön silmissä ja pääruoan eli elokuvien kannalta The Force Awakens ja Rogue One ovat nyt yhtä kuin ”uusi Star Wars”. Siinä kaksikossa katsojalla on valittavanaan – vähän kuin lounaspöydässä lihaa tai kalaa – nostalgisesti tutulta tuntuva ja häpeämättömän viihteellinen episodi VII ja rohkeasti omanlaisensa, rankempi yksittäistarina Rogue One.

Tai: episodi IV:n remakelta tuntuva juoniaukkoinen pikajuoksuleffa The Force Awakens ja tylsien hahmojen sekava yhdentekevyys Rogue One.

Toisin sanoen: kumpikaan tästä kaksikosta ei ole täydellinen sen paremmin elokuvana kuin Star Wars -elokuvanakaan. Kumpikaan ei toisaalta ole kummallakaan kriteerillä täysi katastrofikaan. Elokuvien saavutukset ja virheet ovat vieläpä piristävän erilaiset, vaikka molempien merkittävimmät ongelmat voikin halutessaan jäljittää käsikirjoituksiin. Myös molempien suhde originaalitrilogiaan on kahtalainen: kyllä, The Force Awakensin juoni voi tuntua vanhan kierrätykseltä, mutta Rogue Onen koko olemassaolo voi toisaalta tuntua etenkin satunnaisemmasta katsojasta pelkältä tosifanien palvelemiselta.

Kun näin on, yksi katsoja tuumaa teatterista poistuessaan TFA:n olleen parempi ja toinen pitäneensä enemmän Rogue Onesta. Kyse on siitä, mitä ansioita ja virheitä omissa vaakakupeissaan painottaa. Toivottavasti Star Wars -fanikunnan sisään ei nyt rakennu rintamalinjoja siitä, kumpi näistä oikeasti on ”parempi” – tässä väistämättömässä keskustelussa kannattaisi mieluummin ymmärtää, että molemmissa elokuvissa on hyviä ja huonoja puolia. Oikeasti kuvaavaa on, että sekä reaalimaailman että somen kuulostelujeni perusteella kaksi ehdottomasti yleisintä Rogue Onen jälkeistä kommenttia ainakin Suomessa ovat kannanotto tietokonetehostettujen Tarkinin ja Leian onnistuneisuuteen ja 3D-kuvan pimeyden haukkuminen. Olen taipuvainen tulkitsemaan, että tämä tarkoittaa, että itse elokuvan jättämä fiilis on useimmille niin sanotusti ”ihan hyvä plus”.

saw

Rogue One oli tässä kohtauksessaan aika tosi kökkö.

Mitä siis tulee puheisiin Rogue Onesta parhaana Star Warsina… Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta näin ajattelevia haluaisin muistuttaa paitsi vuodentakaisesta, myös Star Warsin vielä pitemmästä perinteestä yltiöpositiivisiin ensiarvioihin. Kuten taannoin kirjoitin Pimeästä uhasta, jopa se sai aivan aluksi yleisöltä kohtalaisen kiittävän vastaanoton (kaivelin tuota juttua kirjoittaessani vanhoja lehtileikkeitäni, ja näin tosiaan niiden perusteella oli). Kriitikoilta se sai pääasiassa kolmen tähden arviot, joka sekin on hyvin kaukana elokuvan nykyisestä maineesta täytenä epäonnistumisena. Kuutta vuotta myöhemmin monet samat kriitikot arvioivat myös Sithin koston kolmen tähden arvoiseksi ja totesivat sen olevan selvästi prequeleista paras. (Ensi-innostumisen haalistuminen on toki Star Warsia yleisempi ilmiö ja liittyy ainakin ammattimaisen kritiikin osalta harmilliseen tekniseen pakkoon arvioiden kirjoitamisesta kiireellä välittömästi katselemisen jälkeen, mutta vuosien seurannan perusteella olen valmis vakuuttamaan, että juuri tämä elokuvasarja on tälle ilmiölle aivan erityisen altis.)

Lisäksi haluan linkata tähän kirjoituksen, jota pidän edelleen kaikkien aikojen parhaana Star Wars -faniuden kuvauksena: Star Wars fans hate Star Wars. Tämähän on nimenomaan se paradoksaalinen maailman suurin franchise, jossa vielä vuosi sitten oli monien kiihkeimpien faniensakin mielestä vain kaksi hyvää elokuvaa kuudesta.

We hate everything about Star Wars.
But the idea of Star Wars…the idea we love.

Minä en inhoa Rogue Onea, mutta en rakastakaan. Mutta kyllä, voin sanoa rakastavani Rogue Onen ideaa. Se kantaa valmiissa elokuvassakin pitkälle, muttei niin pitkälle kuin olisin toivonut.

Suomi-Twitter Rogue Onesta: Juhla keskellä pimeintä talvea

Kun on taas se päivä vuodesta, että on mahdollista tehdä kotimaisten Star Wars -twiittien koonti, niin senpä myös teen! Rogue Onen ensi-ilta twiitteinä, olkaa hyvä:

Ennen:

Teatteri pimenee:

Toisella puolella:

Julkisuudesta tutut henkilöt:

The puheenaihe:

Star Wars, nothing but Star Wars:

Spoilaavaa keskustelua käytiin eilen jonkin verran myös tämän blogin ”järjestämässä” chat-huoneessa. Sitäkin voi yhä jatkaa. Suurimpien spoilerien tykittäminen someen ei ole vielä tänäänkään cool.

Ensi-iltapäivän menovinkki ja spoilerilinjaus

Keskiviikkona siis Rogue One.

Itse marssin ensin aamunäytökseen kello 11 ja sitten iltanäytökseen kello 21 (vaikka sanoin ensi-ilta-aamuista mitä sanoin, enkä ole muuttanut mieltäni). Siinä välissä todennäköisesti sulattelen näkemääni jonkinlaisin sanankääntein myös tässä blogissa. Palan tietenkin myös halusta kuulla, mitä te muut olette mieltä.

Tähän kuitenkin sama vetoomus kuitenkin kuin viime vuonnaMuistakaa, että hyvin moni elokuvaa innokkaasti odottanutkin ei näe elokuvaa vielä keskiviikkona kello 11 eikä silti halua spoilaantua.

Rogue-droid

”Varokaa! Spoilerit ovat aivan kannoillamme!”

Kunnioitetaan heidän toivettaan. Omalta osaltani lupaan: En kirjoita spoilereita Twitteriin tai Facebookiin. En kirjoita spoilereita blogipostausten otsikkoon tai kärkeen, enkä ylipäätään varoittamatta ensimmäisten päivien aikana. Spoilerivaroituksen kanssa niitä blogiin todennäköisesti kyllä kirjoitan, mutta en usko, että kovin moni spoilereita välttelevä blogiini asti lähipäivinä eksyy. Vahvimmin niitä välttelevien kannattanee pysyä kaukana koko internetistä: arvostelujen embargo on huomenna, ja todennäköisesti tälläkin kertaa aamunäytökseen marssii ilonpilaajia, jotka tykittävät jo lopputekstien kulkiessa spoilereita leffan hashtageilla varustettuna.

Mutta koska te, lukijani, ette sellaisia ole, ja koska itse ainakin haluan keskustella jossakin spoilereiksikin katsottavasta näkemästäni jo heti huomenna, kutsun teidät samoin ajattelevat seurakseni chat-huoneeseen osoitteeseen tlk.io/tahtienjatkosota. Vaikkapa kello 14 alkaen ja siitä eteenpäin, kunhan nyt kukin teatterista kotiutuu.

Sivu ei vaadi rekisteröitymistä eikä erillistä kännykkäappia, tosin sisään voi halutessaan kirjautua Twitter-tunnuksilla. Ainakin viime vuonna keskustelu oli niin antoisaa, että se jatkui alunperin suunnittelemastani iltapäivän parista tunnista päivien mittaiseksi. Puhutaan siis siellä, spoilereista ja muustakin, sen sijaan että pilaisimme vielä keskiviikkona vahingossa kenenkään iloa Twitterissä tai Facebookissa!

Rogue-what

Muistatteko vielä tämän? Mitä? Kuka? Missä?

Viimeisenä blogiajatuksena ennen ensi-iltaa: juuri tällä hetkellä koen meneväni elokuvateatteriin yllättävänkin epätietoisena tulevasta. En koe tietäväni, mitä Rogue Onessa tapahtuu, vaikka Lontoon Celebrationissa olleena tiedänkin odottaa yhden hahmon kuolemaa. Kuten The Force Awakensin kohdalla, luulen tietäväni tai arvaavani aika hyvin elokuvan ensimmäisen näytöksen kulun, mutta kuvani sen jälkeisistä tapahtumista on ehkä jopa epävarmempi kuin vuosi sitten.

Yllättävää tämä on siksi, että Rogue Onen sisältöä ei ole pressikierroksella tunnuttu pidettävän likimainkaan yhtä salassa kuin The Force Awakensin käänteitä: on esimerkiksi lähestulkoon suoraan kerrottu, mitä flashback-kohtauksessa tapahtuu. Tai siksi, että koko elokuva lähtökohtaisesti kertoo Episodi VII:ään verrattuna tutusta galaktisen historian tilanteesta ja tehtävästä, jonka onnistuminenkin on saagan tuntevien tiedossa. Tai siksi, että trailereissa, tv-spoteissa ja kokonaisissa klipeissä on ennen elokuvaa näytetty kai lähes 15 minuuttia kokonaisuudesta (Eleven Thirtyeight pääsi laskuissa vähän alle 9 minuuttiin jo ennen klippien ja tv-spottien viimeistä tulvaa).

Ja siis sittenkin taitaa olla niin, että Rogue Onen osalta juonihuhuja ja uskottavampia vuotoja on ollut vähemmän kuin The Force Awakensista – ja kyllähän The Force Awakensissakin silti yllätyksiä oli! Että esimerkiksi minä, kaikenlaisia inahduksiakin aika tarkkaan seuranneena, en tällä hetkellä tiedä, mitä tapahtuu siinä ensimmäisen teaserin arvoituksellisessa kohtauksessa, jossa joku näyttää polvistuvan keisarillisten vartijoiden suojeleman bacta-tankin äärelle (tämän linkin takana oleva mahdollisesti spoilaava spekulaatio päätyi sekin nettiin vasta aivan viime metreillä).

Kun näin on, aion nauttia tilanteesta. Tule, Rogue One, ja yllätä oikein kunnolla! Miten mahtavaa on, että maailman ensi-illassa olleista moni onkin kommentoinut, että elokuva niin todella tekee. Ajatelkaa, tänä päivänä!

Rogue One on nähty (siellä jossain)

Rogue Onen maailman ensi-ilta oli perjantaina. Suomen ensi-ilta on keskiviikkona, alle kolmen vuorokauden päästä (Yhdysvaltain perjantaina).

Eli nyt se on siellä jossain ihan oikeasti nähty.

George Lucas tykkäsi.
Kevin Smith tykkäsi.
Wil Wheaton 
tykkäsi.
Anthony Breznican tykkäsi.
Andi Gutierrez tykkäsi.
Aika moni muukin tykkäsi.

Tykkäämmekö me?

No, ainakin ensireaktioissa toistuvat sellaiset havainnot kuin että ”huoli pois, on se ihan oikeasti sotaelokuva”, joka on omiaan huojentamaan monia uusintakuvauksista huolestuneita. Yllättävän moni vihjailee twiiteissään elokuvan sisältävän useita oikeita yllätyksiä, siis juonellisia, vaikka tämän filmin tapahtumia ei todellakaan ole tunnuttu pitävän yhtä piilossa kuin uusia episodielokuvia (elokuvasta on julkaistu etukäteen kai lähemmäs vartin verran materiaalia). Moni hehkuttaa Rogue Onea paremmaksi kuin The Force Awakens, hurjimmat parhaaksi Star Wars -elokuvaksi sitten vuoden 1977.

deathstar

”Hei mä tiedän kuinka tuo voitetaan. Näin yhdessä leffassa kerran.”

Ensi-illan huumassa – ja aivan erityisesti maailman ensi-illan punaisen maton huumassa! – elokuva kuin elokuva voi helposti tuntua paremmalta kuin seuraavilla katsomiskerroilla. Muistaa sopii, että Episodi I:täkään ei inhottu heti siten kuin nykyään, tai että innostuneesti vastaanotettu The Force Awakens ei sekään ole aivan virheetön. Mutta eiväthän nämä ollenkaan pahoilta ensireaktioilta tunnu, kaukana siitä! Minä ainakin alan innostua, krhm tuota.

Pieniä kritiikkejäkin voi netistä jo bongata (oikeiden arvioiden embargo on keskiviikkona), mutta en sano niistä nyt mitään. Parempi, että kaikki ensimmäisten joukossa elokuvan näkevät voivat halutessaan muodostaa mielipiteensä ihan itse. Etenkin kun meillä on siihen kaikki mahdollisuus: käsittääkseni seuraavat ihmiset, jotka Rogue Onen koko maailmassa näkevät, ovat se joukko, johon kuuluvat suomalaiset aamunäytökseen astelijat.

Joko jännittää?

Avoin kirje elokuva-alalle: Ensi-ilta-aamuissa ei ole järkeä

Hyvät elokuvayhtiöt, levittäjät, maahantuojat ja elokuvateatterit: Jo toisen kerran peräkkäin olette vieneet Star Wars -elokuvia odottavilta yleisöiltä ensi-illan.

Rogue One: A Star Wars Story saa ensimmäiset näytöksensä Suomessa keskiviikkona 14. joulukuuta kello 11. Suomalaiset näkevät elokuvan maailman ensimmäisten joukossa. Esimerkiksi Lontoon ensi-ilta on vuorokauden vaihtuessa torstaiksi kello 00.01. Yhdysvalloissa, jossa perjantain ensi-iltapäivän perinteet ovat järkkymättömät, ensi-ilta on jälleen vasta Euroopan jälkeen, joulukuun 16. päivänä. Näin oli myös vuosi sitten The Force Awakensin kanssa. Tässä mielessä meillä ei pitäisi olla syytä valittaa – mutta valitan silti.

rogueone-trailer-tie

Miten Jyn Erso tästä selviää, paljastuu suomalaisille yleisöille 14. joulukuuta.

Aamupäivän ensi-iltanäytöksessä ei ole mitään järkeä. Se tarkoittaa, että lukemattomat elokuvaa innokkaimmin odottavat eivät pääse näkemään sitä ensimmäisten joukossa, koska eivät voi jäädä pois töistä. Se tarkoittaa, että paikalle pääsevätkin joutuvat katsomaan elokuvan ”väärällä jalalla”, koska kaikkein tunnelmallisinta elokuvateatterin hämärään on loppujen lopuksi astella iltaisin. Se tarkoittaa, että spoilereita ahkerimminkin välttelevät ovat viimeisen päivän ajan vaaravyöhykkeellä, koska näytösaika on estänyt heitä olemasta mukana ensimmäisessä katsojaosastossa.

Mutta ennen kaikkea aamupäivän ensi-iltanäytös tarkoittaa, että elokuvasarjan faneilta riistetään mahdollisuus yhteiseen kokemukseen. Ei ole yhtä kellonaikaa, jona kaikki eniten elokuvaa odottaneet olisivat yhtä aikaa teattereissa kokemassa samat kohtaukset ensimmäistä kertaa. Ei ole yhtä näytöstä, johon kaikki kaupungin cosplay-harrastajat saapuisivat näyttävine asuineen. Kaikkein kovimman fanituksen piireissä ei ole edes mahdollista koota kokoon porukkaa yhteiseen katsomistilanteeseen, koska kynnelle kykenevät valitsevat aamunäytöksen vaikka yksin ja toisille se taas on, kuten sanottua, syvästä faniudesta huolimattakin mahdotonta.

Käytännössä: ensi-ilta-aamun vuoksi ensi-iltaa ei ole. Rogue One vain saapuu teatteriin ja alkaa pyöriä yleisölle, joka astelee sitä katsomaan vähitellen keskiviikon mittaan. Näin oli viime vuonnakin – ja se oli surullista.

starwars

”Ai tää, joo, mä näin tän jo aamupäivällä. Tiesitkö et toi on muuten sun sisko.”

Tämä on sääli, suuri sääli. Voi tietysti argumentoida, ettei ole valtavan fiksua katsoa 2-3 tuntisia elokuvia keskellä yötä keskellä viikkoa, kuten aiempi tapa esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta -trilogian ja Star Wars -prequelien kohdalla oli, mutta nuo näytökset kuuluvat minun ja monen muun tunteikkaimpiin elokuvateatterikokemuksiin. Siinä mallissa näytösaika nimenomaan kutsui siihen ihan ensimmäiseen näytökseen koolle kaikki aivan eniten elokuvaa odottaneet – ja lopuille olivat sitten tarjolla kaikki seuraavan ja sitä seuraavien päivien normaalit näytösajat. Kenenkäänhän ei ollut mikään pakko kukkua yöesitystä, mutta ainakin se oli useammalle työssäkäyvällekin pelkkää päällekkäisyyttä katsoen mahdollinen.

Verrattuna aamupäivän aloitukseen yönäytös olisi myös elokuva-alan etu: yöllinen ajankohta tarjoaa paljon paremmat mahdollisuudet tapahtuman tuotteistamiseen ja hyvään pr:ään kuin vajaille saleille esitettävä arkinen aamunäytös. Yönäytöksellä voisi siis olla jopa taloudellista arvoa – ja se ainakin on varmaa, että aamunäytöksellä ei ole. (Kuinka monelle maistuvat aamulla edes karkit tai popcornit?)

Suomen elokuvateatterien markkinajohtaja Finnkino perustelee näytösaikoja tuotantoyhtiön vaatimuksilla:

finnkino

Tämä selitys ei täysin pidä vettä, koska ensimmäisiä näytöksiä nimenomaan ei esitetä maailmanlaajuisesti samaan aikaan. Suomessa valittu kellonlyömä on ilmeisesti ensimmäinen hetki, jolloin Rogue Onen saa klikata käyntiin – esimerkiksi Tanskan ensimmäiset näytökset ovat keskiviikkona jo kello 10, koska siellä kello on meitä tunnin takana. Mutta vain hyvin, hyvin harvat maat maailmassa ylipäätään näyttävät Rogue Onea vielä keskiviikkona. Esimerkiksi Britannian fanit siis tosiaan saavat yöensi-illan, koska ensimmäinen näytös on siellä torstaina kello 00.01.

Ja näin pitäisi olla meilläkin. Ymmärrän hyvin olevani first world problem -käsitteen ytimessä sanoessani näin, mutta tällaisissa tilanteissa pitäisi mieluummin luopua ensihetken oikeudesta kuin ensi-iltakokemuksesta. Jos Rogue Onen ensi-ilta ei voinut olla keskiviikkona kello 00.01, vaan aikaisintaan kello 10.00, sen pitäisi olla suosiolla vasta keskiviikkoiltana tai jopa torstaiyönä. Koska suomalaiset fanit kuitenkin näkevät elokuvan ennen amerikkalaista kotiyleisöä, malttaisimme odottaa vielä muutaman tunnin lisää voidaksemme katsoa sen yhdessä.

Kirjoittajalla on yksi lippu aamunäytökseen ja toinen heti samalle illalle.

The Force Awakens: Spekulaatio saa jatkua

The Force Awakensin nähtyäni ymmärrän paremmin JJ Abramsin ja Disneyn halua pitää elokuvan elementtejä salaisuutena mahdollisimman pitkään. Kun edellisessä merkinnässä pohdin sitä, kuinka ”hyvä elokuva” episodi VII oli, nyt siirryn saagan tarinankerrontaan – joten jos lukijoissa sattuisi olemaan joku elokuvaa vielä näkemätön, varoitan: nyt spoilaa.

kylo

Kylo Ren (Adam Driver): hahmo, josta saimme eräitä ensimmäisiä vastauksia.

Niin, on ymmärrettävää, että JJ halusi pitää Luke Skywalkerin piilossa elokuvan trailereista, koska ainoa hänen kasvonsa näyttävä kuva olisi ollut elokuvan loppukohtaus. Ja on selvää, ettei Reyn sukunimeä paljastettu ennen elokuvaa, koska ei sitä paljastettu itse elokuvassakaan. Itse asiassa luettelo kysymyksistä, joita fani jää miettimään The Force Awakensin lopputekstien pyöriessä, on hämmästyttävän yhteneväinen niiden kysymysten kanssa, joita moni mietti jo ennen elokuvaa, vaikkei olisi pahasti huhuista spoilaantunutkaan. Esimerkiksi:

  • Miksi Luke on pysynyt piilossa vuosia, eikä ole yrittänyt pysäyttää Ensimmäistä ritarikuntaa ja Kylo Reniä? Mitä hän on tehnyt poissaolonsa vuosina?
  • Mikä oikeastaan on galaksin tila: kuinka voimakas on Tasavalta, kuinka voimakas Ensimmäinen ritarikunta? Jos jälkimmäinen käyttää lapsina kaapattuja sotilaita ja tappaa vääräuskoisia siviilejä, onko se pikemminkin tosielämän Isisin kaltainen, uskonnollisten fanaatikkojen kauhulla alueitaan hallitseva terrorijärjestö, eikä lainkaan Imperiumin kaltainen ”oikea valtio”? Ja jos näin, mikä itse asiassa on se usko, jota Ensimmäinen ritarikunta tunnustaa?
  • Kuka tai mikä on tuon Ensimmäisen ritarikunnan Itsevaltias Snoke? Nähdäkseni kaikki vaihtoehdot ovat yhä avoinna Darth Plagueisista ihmemaaoz-maiseen jättimäisellä kuvajaisella alaisiaan pelottelevaan nukkemestariin.
  • Ketkä ovat Reyn vanhemmat, ja miksi hänet on jätetty Jakkulle?
  • Mikä on lopulta ”Herääminen”, joka on elokuvan nimessä asti? Reykö, joka ei kuitenkaan ole Snoken repliikin vaiheessa vielä koskenutkaan Voimaan? Heräsikö jokin muukin kuin Lucasfilmin tuotantokoneisto?

Emme tiedä. Ja mikä vielä yllättävämpää: näiden jo ennen elokuvaa pohdittujen kysymysten oheen The Force Awakens liittää oikeastaan vain yhden uuden kysymyksen (lukuunottamatta ilmeisiä ”Mitä tapahtuu seuraavaksi?” ja ”Kuinka sen-ja-sen-hahmon kävi?”): Mitä tapahtui Luken jedikoulussa, ja kuinka Ben (Solo? Organa? Skywalker?) tuli Snoken viettelemäksi?

Tuon yhden suuren salaisuutensa The Force Awakens muuten paljasti mielestäni tyylikkäästi, alleviivaamatta sen paljastuksenomaisuutta. Näin, vaikka mahdollisuudet ”I am your father” -tyyppiseen paljastushetkeen olivat olemassa: vaikka monet meistä olettivat Kylo Renin olevan Solo, ”varmana tietona” tämä ei käsittääkseni vuotanut minnekään, enkä ainakaan minä muista missään törmänneeni Ben-nimeen. Itse asiassa paljastus oli siksi yllättävänkin smooth: olihan jo kauan sitten huhuraportteja siitä, että elokuva ”kiusaisi” mahdollisuudella Luke Skywalkerista pimeällä puolella, ja etukäteen ”Onko Luke Kylo?” -spekulaatio netin vähemmän spoilaantuneissa jengeissä kiersikin. Siksi en olisi yllättynyt, jos elokuva olisi ensin antanut joidenkin katsojien uskoa mahdollisuuteen, että naamion sisällä tosiaan olisi Luke – kunnes kypärä lähtisi päästä Reyn kuulustelukohtauksessa. En silti ole pahoillani, ettei näin: myöhemmillä katsomiskerroilla tällaiset hämäykset tuntuvat aina vaivaannuttavilta.

rey-gun

Rey (Daisy Ridley): hahmo, jonka koin jo oppivani tuntemaan, mutta jonka historia kiinnostaa siksi yhä enemmän.

Se spekulaatio on nyt joka tapauksessa ulkona, mutta monet muut saavat jatkua, koska The Force Awakens käytti (ilkeästi kärjistäen) niin suuren osan ajastaan ikään kuin toteamaan sen saman, minkä trailerit ja etukäteishaastattelutkin. Tällä en tarkoita, että markkinointi olisi pilannut elokuvan, kuten en tarkoita sitäkään, ettäkö pitäisin lopputulosta huonona, vaan nimenomaan tätä minun ja monien muiden harrastusta spekuloida suuren saagan suurta tarinaa. Tämän blogin oheen perustamassani, yllättäen pirteästi tähän päivään asti jatkuneessa chat-keskustelussakin on pääosin pohdittu näitä ihan samoja juttuja, joita tosiaan useimpia pohdittiin jo ennen elokuvaa: Reytä, Snokea ja Lukea. Oletan, että monet näistä pohdinnoista elävät tästä episodiin VIII asti.

The Force Awakensissa on siten jonkin verran samaa vikaa kuin Pimeässä uhassa (kauhistus!): se on ennen kaikkea johdatus uuteen aikakauteen. Uutuus tuskin jää Pimeän uhan tavoin irralliseksi seuraajistaan – päinvastoin, episodi VIII voi jopa alkaa VII:n loppukohtauksesta, vaikka todennäköisemmin ei – mutta uuden trilogian kokonaisuuden näkökulmasta The Force Awakens tuo vasta päähenkilöt yhteen ja törmäyttää heidät ensimmäisen kerran pahan Kylo Renin kanssa. Loppukuva Luken ja Reyn kohtaamisesta toimii cliffhangerina, mutta samalla se ärsyttää juuri siksi, että se tuntuu kohdalta, josta uusi tarina kunnolla vasta alkaa.

Elokuvaa katsoessa tämä ei ole ongelma, koska The Force Awakens etenee niin kertakaikkisen sujuvasti, ja koska sekä katsojalla on niin mukavaa sekä uusien että vanhojen hahmojen parissa. Narratologian termein: The Force Awakensin tarina (se, mitä siinä tapahtuu) on aika köykäinen ja sitä paitsi lähes toisinto New Hopesta, mutta elokuvaa katsoessa se ei haittaa, koska sen juoni (se, miten tapahtumat seuraavat toisiaan ja miten tarina kerrotaan) toimii hyvin.

Mutta katsoessa The Force Awakensia seitsemäntenä osana pitkää sarjaa, tarinan heppoisuus onkin toisenlainen ongelma. Kirjoitinkin jo edellisessä merkinnässä siitä, että The Force Awakensista saattaa vielä tulla elokuva, josta fanit pitävät vähemmän kuin ei-fanit. Voin melkein jo kuvitella, kuinka kotisohvan tulevissa maratoneissa harmitellaan eräitä The Force Awakensin yksityiskohtia samaan tapaan kuin prequelien tyhmyyksiä. Se, että vastarintaliike ei muka kykene tulkitsemaan galaktisen kartan palaa ilman koko galaktista karttaa, tai se, että R2-D2 herää sopivasti elokuvan lopussa tuon loppupalan antamaan, ei ole kovin paljon fiksumpaa kirjoittamista kuin George Lucasin kömpelö ratkaisu saada nuori Anakin auttamaan jedejä antamalla ymmärtää, että huumekartellien ja salakuljettajien suosimalla Tatooinella yhdellekään rahanvaihtajalle eivät kelpaisi tasavallan rahayksiköt.

Osa näistä ongelmista johtuu JJ Abramsin yleispiirteestä elokuvantekijänä: mieluummin siistejä juttuja tapahtuu kuin järjen annettaisiin estää siistien juttujen tapahtuminen. Mutta osa voi johtua ikävämmin nimenomaan Lucasin vahvasta varjosta, prequelmaisuuden sairaalloisesta välttelystä. Siihen piikkiin panen esimerkiksi sen, että The Force Awakens tosiaan hämmentävästi jättää kertomatta, miten galaksissa oikeastaan isommin menee:  onko esimerkiksi superasettaan lataava Ensimmäinen ritarikunta niskan päällä kuten Imperiumi originaalitrilogiassa oli, vai onko se pikemminkin armeijaksi järjestäytynyt terroristiryhmä.

On hienovarainen linja, selitetäänkö kuviteltua maailmaa liikaa, liian vähän vai juuri sopivasti. Paljon yleisempi synti on selittää liikaa. The Force Awakens selittää sitä minusta hieman liian vähän. Ei siihen paljon olisi tarvittu: muutamat repliikit lisää ekspositiota esimerkiksi Han Solon, Leian tai Maz Kanatan suuhun, ja elokuva olisi asettunut paremmin suureen kuvaan siitä, mitä tapahtui kapinaliitolle ja Imperiumille sen jälkeen kun Endorissa juhlittiin. Mutta prequeleja syytettiin liiasta politiikasta, ja episodi VII:ää tehdessä oli selvästi päätetty väistää kaikkea, mistä prequeleja syytettiin.

Samalla mieleni tekee sanoa, että yksi prequelien perusteella vältelty asia saattoi olla suvantokohdatkin: episodit I-III kun jämähtelevät usein paikalleen, ja The Force Awakens todellakaan ei. Huomaan toivovani, että luvassa olisi vielä bluraylle myös leikkaus, johon todennäköisesti kuvattuja hengityshetkiä olisi palautettu – elokuvasta oli pudotettu pois jopa huhuraporttien perusteella eniten odottamani kohtaus, jossa Kylo Ren käy tyhjässä Millennium Falconissa ja istahtaa vielä kerran isänsä tuoliin. Mitään massiivista special editionia en kaipaa: viisikin minuuttia lisää ilmaa sinne tänne ripoteltuna voisi tehdä ihmeitä.

leia

Leia Organa (Carrie Fisher): hahmo, jonka olisin suonut puhuvan elokuvassa enemmänkin.

Jälleen mieleni tekee tarkentaa, että tämä ei tarkoita, ettenkö olisi pitänyt näkemästäni. Kyllä pidin (molemmilla tähänastisilla kerroilla). Pikemminkin tämä tarkoittaa sitä, että The Force Awakens asettuu Star Wars -jatkumoon siinäkin, että se ei suinkaan ole elokuva, josta fanit eivät löytäisi kritisoitavaa – ja että se, kaikkien edeltäjiensä tavoin, jättää avoimia kysymyksiä sekä juonestaan että siitä, millainen elokuva olisi vaihtoehtoisesti voinut olla.

Pohjimmiltaan esimerkiksi minä haluankin Star Warsini juuri sellaisina.