”On tapahtunut herääminen”

Nyt. Se. On. Nähty.


Päällimmäisiä kommenttejani ilman lisäspoilereita:

  • Mahtavaa, että teaser lunastaa sen minkä nimellään lupaa. The Force Awakens -nimenomaan kiusoittelee ja herättää kiinnostuksen (as if, mutta). Se ei näytä liikaa, kuten monet leffatraikut nykyään; eikä liian vähän, jollaiselta pääasiassa vanhasta materiaalista leikattu teaser olisi tuntunut.
  • Minua ei haittaa tippaakaan, että Luke, Leia, Han tai droidit eivät näyttäydy. Siihen voi toki olla spoilaaviakin syitä (spekulaattorit ja huhuilijat; hit it!), mutta minulle riittävät tukevan perustan valamiseksi enemmän kuin hyvin autiomaaplaneetan, tuunattujen X-Wingien ja stormtrooperien sekä Millennium Falconin näkeminen. Niin, ja imperiaalisen luotaindroidin piippaus alkukuvan taustalla! Tuttu ja rakas ääniklippi itselleni muun muassa vanhasta Dark Forces -pelistä, missä ne pirulaiset vaanivat aina jossain…
  • Falcon-kamera-ajo sai ansaitusti Twitterissä hurraahuutojen ensiaallon, mutta itse innostuin sitäkin enemmän ensimmäisen minuutin säikähtäneestä, kiiruhtavasta, jopa ahdistuneesta tunnelmasta. Tärinäkameraiset kuvat stormtroopereista maihinnousussa olivat aikalailla toisenlaista äksöniä kuin Star Warsissa on totuttu, ja silti aivan täysin saagaan sopivaa. Uusi vuosikymmen, uusi trilogia, uudet tekijät, uusi tunnelma – mutta tuttu sarja. Bravo, JJ, Juuri näin!
  • Taustatekijöitäkin sopinee kehua jo tässä vaiheessa? Efektit näyttävät jo teaser-laadulla vaikuttavilta, eivätkä lainkaan ”tietokonemaisilta” (joo, Jurassic World, tää oli sulle). Ja äänet ovat täyttä tykkiä, kuten prequeleissakin aina (kuunnelkaa kiiturin moottoria!).
  • Uusia hahmoja esitellään todella mainiosti: John Boyega stormtrooper-puvussa, Daisy Ridley kiiturillaan, Oscar Isaac X-Wingissä, pallomainen uusi droidi ja, tietysti, tehokas väläys pahishahmosta lumiplaneetalla.
  • Nämä ja teaser yleisemminkin vahvistavat eräitä huhuja ja vuotoja: esimerkiksi Boyegan kostuumista ja/eli hahmon taustasta on puhuttu ’piireissä’ jo pitkään. Uusi valomiekkadesign taas vuoti nettiin jokin aika sitten, ja osa suhtautui siihen hyvin epäluuloisesti. Nyt se on nähty, ja kun tuo on totta, saattaa se-ja-se olla myös, ja se-ja-se olla epätodennäköisempää…ellei sitten juuri päinvastoin. Spekulaattorit ja huhuilijat: next gear.
  • Vastaavasti: teaser ei nähdäkseni paljasta juuri mitään, mikä ei olisi pyörähtänyt huhumyllyssä. Yhtenä esimerkkinä: hahmoväläyksissä ei esiinny Domhnall Gleeson, jonka roolista ei ole liikkunut huhuja. Huhuja seuraaville teaser siis lähinnä vahvistaa, ei paljasta. Tämä on varmasti harkittua: koska tuotanto pyrkii salaamaan elokuvan juonen viimeiseen asti, teaserin kuvien valinnassa lienee otettu huhut huomioon.
  • Ainoa varsinainen uusi pala palapeliin on se, mitä voimme päätellä voiceover-äänistä: siis sekä repliikeistä että puhujista. Tunnustan, että olen jälkimmäisistä melko ymmälläni.
  • Rajauksista kertoo vielä sekin, että enemmistö kuvista on autiomaaplaneetalta eli yhdestä kolkasta elokuvaa. Teaserilla ei haluta paljastaa enemmän kuin riittävästi.
  • …missä siis mielestäni onnistutaan. The Force Awakens -teaser antaa meille kuumeisille odottajille juuri sen, mitä tässä kohtaa tarvitsimme ja janosimme. Tästä on hyvä jatkaa.

Muutaman minuutin verran mietteitäni voi kuunnella myös Olli Sulopuiston tekemästä haastattelusta.

Advertisements

16 thoughts on “”On tapahtunut herääminen”

  1. Olen pitkälti samaa mieltä; elokuvateasereiden sarjassa tämä on mallikelpoinen esitys.

    Klassisten hahmojen no-show ei haittaa, mutta jos nyt jostain saa nillittää, niin siitä. Olisi tähän yksi nopea vilaus jostakusta klassikkohahmosta (Chewie! Ford Finger! Tai vaikka sitten C-3PO:n ”Oh dear”) mahtunut. Olemme koko ajan tienneet, että he ovat mukana, joten mitään spoilerivaaraa ei olisi ollut.

    Suurin mysteeri tosiaan tämä pahishahmo ja se voiceover. Ei se minusta ainakaan Mark Hamillilta kuulostanut, vaikka mies mestariluokan ääninäyttelijä onkin.

    Tajusin muuten vasta ehkä neljännellä kerralla, että se X-Wing -pilotti oli Oscar Isaac.

  2. Veikkaanpa muuten, että valmiissa elokuvassa teaserin alku- ja loppukuvat ovat osaa samaa kohtausta. Näin ollen elokuva alkaa cold openilla Falconista avaruudessa TIE:t perässään. Takaa-ajo jatkuu planeetalle, jossa Falcon pudottaa Boyegan TIEn ja tarina jatkuu Boyegan sekä Ridleyn mukana. Näistä jompikumpi tai molemmat tapaavat Hanin ja Chewien tällä planeetalla (vuodettu ”cantina scene”).

    • Veikkaan ihan täsmälleen samoin. Tämäkin on noudettavissa huhuistakin, enkä viitsinyt kirjoittaa sitä pääkirjoitukseen, kun lupasin spoilerittoman tekstin. Mutta just noinhan sen täytyy mennä.

      Sitten tarvitaan vain se macguffin, joka saa Boyegan ja Ridleyn vetämään yhtä köyttä ja lähtemään eteenpäin. Onko se se aiemmin huhuttu valomiekka ja/tai käsi? Vai jotain muuta? Esimerkiksi tieto, joka Boyegalla on ja jonka hän haluaa luovuttaa vain oikealle jedille?

      • Tulipa muuten mieleen tuosta voiceoverista, jota jotkut kommentoijat pitävät Benedict Cumberbatchin äänenä (siltähän se toki kuulostaa, etenkin alussa): ehkä pahiksen suhteen on tehty ”Vaderit” eli hahmon äänenä on eri näyttelijä kuin huhutun maskin alla?

        Tai ehkä se voiceover-ääni on Serkis.

        • Voi hyvin olla. Minustakin se _kuulostaa_ Cumberbatchilta, mutta enpähän tiedä. Mistäs muuten senkään tiedämme, että äänessä on pahis?

          • Niin, emmehän me tiedä. Sama tuli mieleen heti kommentin kirjoitettuani. Äänensävyt ja -painot ovat vaan pahismaisia – tai ehkä joku vaan pelottelee. Hämärää on!

  3. Jo nyt voin sanoa, että X-Wing Mk.2:ien muodostelmarynnäkkö veden pintaa hipoen niin että vesi suihkuaa perässä on päräyttävimpiä otoksia koko saagassa. Mutta toisaalta minulla onkin epäterve suhde ilmataisteluelokuviin (taivas varjele mitä sieltä tulee jos menevät ja tekevät sen ”Red Five” spinoffin).

    Uudet stormyt tacticooleine aseineenkin näyttävät viimeinkin siltä että operoivat operatiivisesti operaatioissa sen sijaan että koikkelehtivat helposti tapettavana tykinruokana.

    Loppubossin valokahdenkädenmiekkakin valoväisteineen näytti päheältä, väräjävä terä sai sen heti tuntumaan ”vanhalta”. PImeä talvinen metsä toi myös hyvällä tavalla GoT-fiilikset (etenkin kun tuli juuri katsottua neloskausi loppuun).

    Lieneekö muuten Falcon saanut viimein moottoriremontin, kun lentokohtauksessa näkee moottorin suuttimiin hehkun ollessa paljon himmeämpi (uusi motti ==> ilmakehässä lentelyyn riittää pienempikin teho)? Landon kolaroiman tilalle asennettu päätutkakin näyttää modernimmalta, lieneekö tehty perinpohjainen peruskorjaus?
    >implikoi että New Trilogyssa ei ole enää juonielementtinä jännätä, mikä Falconissa seuraavaksi hajoaa

    LIsäksi, tässä ei ollut lainkaan Jar Jar Binksin kaltaista hälytysmerkkiä toisin kuin TPM:n ekassa teaserissa (no, nykystandardeilla trailerissa). Avengers 2:ta ja siihen liitettyä theatrical traileria pelonsekaisin tuntein odotellessa.

    • Joillekin pallorobotti tuntuu kyllä olleen hälytysmerkki. Mutta ei minulle. Sehän oli ainoa komediallinen väläys synkähkössä teaserissa, ja pitäähän Star Warsissa komediaakin olla.

      • Valomiekan väräjävästä terästä. Senhän on jo arveltu johtuvan siitä, että miekka on jonkun asioihin kunnolla perehtymättömän wannabe-sithin rakentelema, ei suinkaan 100 % kosher ”oikea” valomiekka. Käsittääkseni onkin huhuiltu pahiksen olevan sitheistä viehättynyt ja siten hieman uudella tavalla pimeän puolen viettelemä fundamentalisti, eikä perinteiseen tapaan pimeälle puolelle houkuteltu. Ehkäpä tämä Al Qa.. tarkoitan Voima-fundamentalisti kuitenkin onnistuu järkyttämään galaksia sen verran, että luolaansa vetäytynyt ja omia voimiaan pelkäävä Luke on haettava takaisin hommiin laittamaan (Solon?) poika kuriin. Muita jedejä ei siis vielä(kään) ole mailla halmeilla, mutta uuden trilogian edetessä sellaisia varmaan saadaan kehitettyä voimasensitiivisistä Skywalkereista ja parista muusta. To return peace and order to the galaxy.

        Pallorobotti ei mitenkään voi mennä Jar-Jar -tasolle. Mutta odotan kyllä sen kohtaamista R2:n kanssa. Ehkäpä wanha kunnon droidimme vähän kouluttaa tuota uutta palloilijaa.

        Stormtroopereista: Totta, porukka ainakin näyttää edellistä sukupolvea pätevämmältä ja uhkaavammalta.

  4. Päivitysilmoitus: ”On tapahtunut herääminen”, osa 2 | Tähtien jatkosota

  5. Päivitysilmoitus: Kuvausten vuodesta ensi-illan vuoteen | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: Viimein traileri: ”Voima kutsuu sinua” | Tähtien jatkosota

  7. Päivitysilmoitus: Viimein traileri: ”Voima kutsuu sinua”, osa 2 | Tähtien jatkosota

  8. Päivitysilmoitus: Näin syntyi The Force Awakens | Tähtien jatkosota

  9. Päivitysilmoitus: The Last Jedi teaser: ”Jedien on aika loppua” | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s