Ekoja kertoja

Kun näin Tähtien sodan ensimmäistä kertaa, olin 11-vuotias. Isä oli nauhoittanut leffan telkkarista 1980-luvun puolella, mutta minä katsoin sen tuolta nauhalta vasta monta vuotta myöhemmin, eikä jatko-osia ollut katsottavissani. Yllättävää kyllä, minulla ei ole mitään muistikuvaa ihan ensimmäisen kerran fiiliksistä. Elokuvaharrastukseni käynnistyi toden teolla ylipäätään vasta pari vuotta myöhemmin. Pidin toki, mutten hullaantunut. Vielä.

muistikuva1

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 1: Valkoiset sotilaat hyökkäävät valkoiseen käytävään mustan hahmon johtamina.

Kun näin Imperiumin vastaiskun ensimmäistä kertaa, olin 12-vuotias. Niin sanotut ”viimeistä kertaa saatavilla” -vhs:t olivat juuri tulleet kauppoihin (muistan nähneeni niiden videokannet ennen itse elokuvia), mutta niiden sijaan näin Imperiumin ja Jedin niiden ensimmäisestä Suomen televisioesityksestä (joka siis todella oli vasta vuonna 1996!). Mutta niin tutkan alapuolella kuin Star Wars tuossa maailman ajassa Suomessa olikin, olin kuin olinkin katsoessani spoilaantunut ”I am your father” -twististä. Lähde oli Suomen Mad -lehti ja spoilaantumisen hetki vain vähän ennen elokuvaa, ja muistan ajatelleeni spoileriin törmätessäni, että olisikohan muka tosiaan noin. Katsoessa sitten selvisi, että olihan se. Niin tyhmää, mutta niin enteellistä.

muistikuva2

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 2: vhs-kansi, josta ihmettelin, miten räjähtänyt Kuolemantähti on löytynyt noinkin isona palasena.

Kun näin Jedin paluun ensimmäisen kerran, oli Imperiumin vastaiskun ensinäkemisestä kulunut kohdallani vain noin viikko. Tässä sumassa se siis kohdallani tapahtui: innostuminen, faniutuminen, hurahtaminen. Yhdistelmä Imperiumin kiehtovaa synkkyyttä ja Jedin hurjaa lopputaistelua sai juuri tämän elokuvatrilogian nousemaan nuorissa silmissäni muiden yläpuolelle. Silti, pohjimmiltaan, tämä oli varmasti vasta alku sille tielle, jossa nimenomaan Star Warsista tuli itselleni se kaiken vertailun ulkopuolella oleva kulttuuriteos, jonka episodeja en oikeastaan ajattelekaan elokuvina siinä missä muita, suuriakin suosikkejani. Enemmän kuin elokuvat olivat draamallisina ja juonellisina teoksina, tähän vaikutti Star Warsin kuviteltu fantasiamaailma, ”kaukainen galaksi kauan sitten”, johon aloin noiden kahden elokuvan ensinäkemisen jälkeen uppoutua.

Kun näin special editionit ensimmäisen kerran, näin ensimmäisen kerran Star Warsia valkokankaalta. Olin 13-vuotias, eikä se ensi-ilta ollut. Itse asiassa en edes käynyt katsomassa elokuvateatterissa Imperiumin vastaiskua, koska muutaman viikon väliajat elokuvien ensi-iltojen kanssa tuntuivat tuolloin ajalta, jolloin – ajatelkaa! – en voinut sentään vaatia vanhempia viemään minua (ja tässä vaiheessa myös perheen toista hurahtanutta, siskoani) elokuviin asti. Elokuvateatterikokemus oli joka tapauksessa mahtava, ja olin aivan pähkinöinä special editioneista – tunne, joka ei ole kestänyt näihin päiviin. Tässä vaiheessa olin muutenkin lopullisesti ottanut Star Warsin maailman omakseni. Special editionien aikaan vietin siellä aivan konkreettisesti aikaa muun muassa Dark Forcesia ja TIE Fighteria pelaamalla, ja samoihin aikoihin julkaistiin suomeksi myös ensimmäinen expanded universe -romaani, Imperiumin perillinen. Melko pian Shadows of the Empire oli, jos nyt ei aivan ensimmäinen, niin yksi ensimmäisistä englanniksi lukemistani kirjoista.

muistikuva3

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 3: Dark Forces ja muut ensimmäiset pelit, jotka päästivät tutkimaan kaukaista galaksia itse.

Kun näin Pimeän uhan ensimmäistä kertaa, olin 16-vuotias. Vaikka toki elettiin jo internetin aikaa, ja minäkin olin siirtänyt disketeillä koululla imuroimani trailerin Quicktime-tiedoston kotikoneelleni, en voi sanoa tienneeni elokuvasta kovin paljon ennen sen ensi-iltaa. Keräsin kotimaisista lehdistä leikkeitä elokuvaa käsittelevistä jutuista, mutta spoilereita tuskin vielä luin. Edellisenä kesänä (Pimeä uhkahan sai vielä Suomen ensi-iltansa vasta muutamaa kuukautta Yhdysvaltojen jälkeen, mikä sekin tuntuu uskomattomalta nyt) Irlannin perhematkalta ostettu Empire-lehden erikoisnumeron olin tosin lukenut moneen kertaan kannesta kanteen, ja olikohan se sitten ollut edellinen kevät, jolloin tein koulussa oman kotisivun tekemisen harjoituksena pienen sivun siitä vähästä, mitä Pimeästä uhasta tiesin. Mutta Pimeän uhan kyllä näin ensi-illassa – enkä aluksi pitänyt yhtään elokuvan ympärille vähitellen nousevasta kritiikin määrästä. Vaikka vuosien kuluessa en säilyttänytkään ensituntuman positiivisuuttani, en anna periksi siitä, että Pimeä uhka tosiaan onnistui laajentamaan maailmaansa kuten pitikin: tuomaan Star Warsin tarinat galaksin perähikiäplaneetoilta galaksin keskukseen – ja tuomaan liitännäistuotteet aivan uudelle tasolle. Pimeän uhan myötähän Suomessakin alettiin muun muassa taas julkaista SW-sarjakuvia.

muistikuva4

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 4: Kenties kaikkien aikojen teaser poster.

Kun näin Kloonien hyökkäyksen ensimmäisen kerran, olin 18-vuotias ja osa suomalaista Star Wars -yhteisöä. On täysin merkityksetöntä, että pidän nyt kakkosepisodia sarjan heikoimpana lenkkinä: ilmestyessään se oli minulle jo jälkiruoka sille, mikä kaikki sitä oli edeltänyt. Olin kirjoittanut ensimmäistä kertaa nimimerkillä Starlight Intruder Star Wars -sarjakuvalehden yleisönosastolle jo Pimeän uhan aikaan. Dark Empiresta pihistetty nimimerkki lyheni nopeasti Starlightyksi (ja myöhemmin vielä irc-ystävälliseen muotoon Starl), ja päätyi käyttööni ensin yleisillä suomalaisilla leffafoorumeilla, mutta ennen kaikkea syksyllä 2001 Suomen Star Wars Fanien keskustelufoorumilla. Se puolestaan sai myöhemmin nimen Pilvikaupunki, joka viattomassa mielessäni tuntui täydellisen kuvaavalta nimeltä nimenomaan verkossa sijaitsevalle SW-yhteisölle: tämähän oli vielä aikaa, jolloin nykyinen some eli kaikkien yhteisöjen sulautuminen samojen feispuukkien ja twitterien kuorien sisään oli vasta tulossa. Seuraavien noin viiden vuoden aikana tuo foorumi kasvoi aidoksi yhteisöksi, josta edelleen versoi niin sanotun oikean elämän ihmissuhteita. Kloonien hyökkäys oli ensimmäinen Star Wars -elokuva, jota aktiivisesti ja tiiviisti odotin, jonka spoilereita luin netistä, jonka mahdollisia käänteitä spekuloin lakkaamatta juosten atk-luokkaan jokaisella lukion välitunneilla ja jonka odotuksen äärellä puin päälle yhdessä teetetyn tiimipaidan (siinä oli yhden foorumilaisen piirros trailerikuvan Slave 1:stä tulittamassa asteroidien keskeltä kohti katsojaa ja Pimeän uhan vihaajille osoitettu Vader-lainaus ”I find your lack of faith disturbing”). Tietysti Kloonien hyökkäys katsottiin ensi-illassa ja tuon saman porukan seurassa – ja olin täysin vakuuttunut, että meillä oli ollut mittaamattomasti hauskempaa kuin heillä, jotka olivat pysytelleet poissa keskusteluista spoilerien pelossa.

muistikuva5

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 5: Dark Empire, yksi kovimmista SW-sarjakuvista, ja minulle nimenomaan visuaalisesti se kaikkein kovin.

Kun näin Sithin koston ensimmäistä kertaa, olin 21-vuotias ja kertaalleen jo lähes luovuttanut. Prequel-trilogian päätösepisodin edellä netin spoileripeli ja suomalaisenkin SW-yhteisön spekulaatiorinki oli tiivistynyt, mutta minulla oli ollut hetki, jolloin uskoin vakaasti viimeiseksi oletetun SW-elokuvan olevan kahta edellistäkin huonompi. Jossain vaiheessa ennen ensi-iltaa onnistuin kuitenkin pääsemään irti inhostani kenraali Karmivaa tai ”elokuva on 95-prosenttisesti valomiekkailua!” -ennakkositaattia kohtaan, ja otin kolmannen osan vastaan lopulta uudelleen innostuneena. Olen taatusti katsonut Pimeän uhan monta, monta kertaa useammin kuin Sithin koston, mutta kyllä se kaiken verrattain kunnialla lopetti, tuntui silloin – ja tuntuu itse asiassa yhä. Sillä loppuhan sen, tosiaan, piti olla.

muistikuva6

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 6: Absurdit ja isottelevat AT-AT:t. Minulla on tämä kuva Celebration Europesta ostamanani vedoksena seinälläni.

Kun näin The Clone Wars -animaatioelokuvan ensimmäistä kertaa…niin, en haluaisi edes kirjoittaa tätä, mutta kyllähän se tosiaan esitettiin Suomessakin elokuvateatterissa. Olin 25-vuotias graduaan viimeistelevä toimittaja ja vakaasti sitä mieltä, että jos Star Wars on nyt tätä, ei se enää ole minulle. Sinänsä viehätykseni juuri tämän elokuvasarjan maailmaa ja siihen liitettävää suurta tarinaperhettä kohtaan ei ollut hävinnyt minnekään, mutta inhosin sitä elokuvantekelettä, jonka jouduin tämän franchisen otsikon alla katsomaan, enkä edes halunnut nähdä sitä seurannutta tv-sarjaa. Seuraavien neljän vuoden aikana suhteeni Star Warsiin etääntyi viileäksi sitä mukaa kun liikkeessä oleva saagakin tavallaan hiipui – olin hypännyt expanded universenkin kyydistä jo aiemmin, ”alkuperäisen saagan” vaihduttua New Jedi Order -kirjoihin.

Mutta sitten koitti lokakuun loppu vuonna 2012. Uutinen tavoitti minut töissä hetkellä, jolloin lehti oli juuri mennyt kiinni. Päivän myöhässä kirjoitin toki ensimmäiset fiilikseni Savon Sanomien lukijoille, mutta seuraavien kahden kuukauden kuluessa niitä fiiliksiä alkoi kasautua aikalailla enemmänkin. Jossain vaiheessa tajusin, että koska yhtäältä suomalaisella Star Wars -yhteisöllä ei enää ollut kotia, ja toisaalta koska jokainen minua kutkuttava SW-uutinen ei ylittäisi maakuntalehden uutiskynnystä, minun olisi itse asiassa pitänyt perustaa tämä blogi heti Disney-Lucasfilm -kauppojen ratkettua. Tein sen reilut helmikuussa 2013, sillä kuten kirjoitin ensimmäisessä merkinnässä: oli selvää, että minun Star Wars -suhteeni ei ollut ohi.

muistikuva7

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 7: Ensimmäinen kuvamme uudesta trilogiasta. Hymyilytti katsoessa kovin.

Kuluneet kolme vuotta olen seurannut tämän sarjan kehittymistä tiiviimmin kuin koskaan. Miksikäs en olisi seurannut – onhan se saagakin elänyt todennäköisesti kiehtovinta kauttaan. Kyse ei ole varsinaisesti edes siitä, ovatko uudet elokuvat vanhojen tasoisia vai eivät, vaan yksinkertaisesti siitä, että vain kolme vuotta sitten aivan kaikki oli auki – ja nyt, ensimmäisen uuden elokuvan ollessa todistettavasti valmis ja lukittu, ei enää ole. Vaikka Star Wars -elokuvien tuotanto tästä vain kiihtyy, eikä minulla ole mitään aikomusta lopettaa pysyttelemistä mukana, yhtä hurjaa aikaa tämä sarja ei todennäköisesti koskaan enää koe.

Kiitän kauniisti kaikkia blogin lukijoita, samoin kuin ja aivan erityisesti myös kaikkia teitä, jotka olette kulkeneet vuosien aikana kanssani kaukaisen galaksin harharetkillä. Näen The Force Awakensin ensimmäistä kertaa kahdentoista tunnin kuluttua, ja toivon tietysti sen olevan mahtava elokuva, mutta ei se oikeastaan ole tässä ennenkään ollut tärkeintä.

Kutsu keskiviikon keskusteluun ja virallinen spoilerilinjaus

Keskiviikkona kello 10.45 se tapahtuu: Voima herää, viimein.

Ja vaikka henki meinaisi salpautua katsoessa, koittaa noin kahden ja puolen tunnin kuluttua hetki, jolloin se on…ohi.

Mitä sitten?

Kutsun juuri sinut keskustelemaan näkemästäsi.

Saavu paikalle nettiosoitteeseen tlk.io/tahtienjatkosota keskiviikkona kello 14-16, niin ruoditaan nähdyn ensifiiliksiä yhdessä. Sivu ei vaadi rekisteröitymistä, mutta sisään voi halutessaan kirjautua Twitter-tunnuksella.

Miksi näin, kun netissä voi keskustella näkemästään kaikkialla? No, ensinnäkin siksi, että chat-tyyppinen keskustelu on ensimmäisten tunnelmien purkuun parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi yritys kirjoittaa blogipostausta. Mutta on tärkeämpikin syy:

Hyvin, hyvin moni innokkaimpienkin joukossa elokuvaa odottanutkin näkee elokuvan keskiviikkoiltana. Koska ensimmäinen näytös on epämukavasti jo aamupäivällä, ei The Force Awakensilla oikeastaan ole tavallista, ehdottoman yksiselitteistä ensi-iltahetkeä.

Omalta osaltani en halua tulla spoilanneeksi ketään, joka ei esimerkiksi työn tai opiskelujen vuoksi pysty näkemään elokuvaa aivan tuossa ensimmäisten rivissä. Enkä halua, että spoilaantuminen tapahtuu tämän blogin Facebook-sivuiltakaan. Minusta keskiviikon iltanäytökseen menevän ei tulisi joutua törmäämään vahingossa spoilereihin – vaikka sen näytöksen valinneena pysyttelisin itse varmaankin varoetäisyydellä internetistä.

Keskiviikon jälkeen elokuvan tapahtumat vapautuvat nopeasti yleiseen tietouteen (sääli vain perjantaina ensi-iltaan pääseviä jenkkejä) ja siksi jo torstaina uskallan olettaa, että tämän blogin kirjoituksia lukeva on joko elokuvan jo nähnyt tai ei ole spoilereistaan turhantarkka. Mahdollisia hahmon kuolema -tason spoilereita en ainakaan itse laita ensimmäisinä päivinä otsikkoihin saati twiitteihin, ja suosittelen voimakkaasti samaa muillekin, mutta vielä keskiviikkona en siis halua spoilata tässä blogissa mitään.

Iltapäivän chat-huoneessa sana sen sijaan on vapaa ja spoilerit sallittuja, sillä siellä keskustelkaamme kuin The Force Awakensin nähneet fanit keskenään vain keskustelevat. Keskusteluhuone on toki periaatteessa käytettävissä vaikka koko päivän, mutta lupaan itse olla paikalla ainakin kello 14-16.

Se on isompi kuin luulemme

Alkuperäisen Star Warsin (1977) suosikkeihini kuuluvassa kohtauksessa sankarimme seuraavat Millennium Falconilla yksinäistä TIE Fighteria. Hyperajoton avaruushävittäjä löytyi sieltä, missä piti sijaita pasifistinen planeetta Alderaan, jonka Imperiumi on juuri murskannut Kuolemantähdellään. TIE näyttää lentävän kohti pientä kuuta, mutta Ben Kenobi toteaa synkällä äänellä kuun olevan itse asiassa avaruusasema. ”Aivan liian iso ollakseen avaruusasema”, kuittaa saagan skeptikko Han Solo. ”Mulla on tosi paha tunne tästä”, mutisee nuori Luke Skywalker, joka luultavasti olisi kyseisellä hetkellä mieluummin noutamassa voimanjohtimia Tosche-asemalta.

20150416_200213

Finnkinon keväällä järjestämään The Force Awakens -paneelin ilmaiseen streaming-näytökseen olisi mahtunut enemmänkin väkeä. (kuva: Aki Jörgensen)

The Force Awakensin ensi-iltaan on reilut neljä kuukautta, ja sen lähestyminen tuo minulle mieleen tuon kohtauksen. Erityisesti näin on, kun katselen tilannetta täältä Suomesta, jossa on välillä vaikea hahmottaa, että kyse on todella maailman suurimmasta franchisesta. Täällähän esimerkiksi The Force Awakensin traileriin päättynyt paneelinäytös esitettiin Finnkinolla ilmaiseksi vajaalle salille, kun monessa maassa sen esityksiin arvottiin lippuja lukemattomien halukkaiden kesken. Kun vaikkapa samana keväänä muutaman vuoden ikäinen pop-yhtye One Direction veti olympiastadionin täyteen käytännössä vain alle 18-vuotiaan fanikuntansa ansiosta, on helppo sijoittaa Star Wars suosiossa samaan sarjaan vaikkapa kilpakumppaninsa Trekin kanssa: perinteikkääksi tuotenimeksi, jonka kaikki tietävät, mutta jonka kannattajat eivät katukuvassa juuri näy.

Artoo ja Vader

Darth Vaderin asu on aikaa sitten irronnut asiayhteydestään Chaplinin kulkuriasun tapaiseksi ikoniksi. (kuva: Aki Jörgensen)

Englanninkielisessä maailmassa myös Trek on isompi kuin meillä, mutta Warsin ylivoimasta ei ole epäilystäkään. Star Wars on itse asiassa franchise, joka ylittää koko sanan merkityksen: sen tuntevat kaikki, se on läsnä kaikkialla. Toisin kuin vaikkapa kesän menestyselokuva Jurassic World, Star Wars ei ole enää pitkään aikaan ollut vain elokuvasarja, jolle tehdään jatko-osia, ja jonka fanit ostavat myös oheistuotteita. Ei; jo pelkät kulttuurilliset viittaukset Star Warsiin osoittavat sarjan merkityksen: on vaikea kuvitella, että Yhdysvaltain valkoinen talo julkaisisi humoristisen tiedotteen mistään muusta kulttuurituotteesta. Lapset, joiden ikä ei riitä saagan ytimessä olevien varsinaisten elokuvien katsomiseen, peittyvät valomiekkojen ja Darth Vaderin haarniskan kaltaisiin symboleihin synttärikesteillä, konsolipeleissä ja leikeissä. 2010-luvun kärkikomediasarjoista Big Bang Theoryssa nauretaan hieman ylenkatsoen nörttinelikon fanipoikaiselle scifi- ja sarjakuvaharrastukselle, mutta How I Met Your Motherin viisikko-jonka-ystäväpiiriin-kaikki-haluaisivat-kuulua on aivan yhtä kilahtanut Star Warsiin, ja katsojan oletetaan riemuitsevan mukana. Luulen, että se oli Empire-lehti, joka jossain ”kaikkien aikojen elokuvat” -listassaan totesi lopulta tuosta alkuperäisestä elokuvasta, että jos katsoja ei siitä pidä, hänen pitää kysyä itseltään, pitääkö hän elokuvista lainkaan.

Suomessa näin ei voisi sanoa – tai ainakin sille naurettaisiin monella kulmalla. Vastaan tulisi vakavamielisiä elokuvaharrastajia, joiden mielestä korkeintaan ensimmäinen osa hyväksytään Kurosawa-pastissina elokuvataiteen merkkiteoksiin, mutta silloinkin on tärkeää muistaa halveksia sitä, miten tärkeää roolia Star Wars näytteli Hollywoodin kultaisen 1970-luvun älykkään kauden päättymisessä. Ja vastaan tulisi plus-miinus-ikätovereitani, jotka niputtavat vanhan trilogian nuoruutensa klassikkoelokuviin, mutta muistavat prequelit huonoimpina näkeminään elokuvina (eivät ne ole).

Itse asiassa, Star Warsista viime vuosina näin enemmin ja julkisemmin kirjoittaessani olen miettinyt päätyneeni merkilliseen asemaan: vaikka kirjoitan maailman suosituimmasta franchisesta, jota valtavirtaisempaa elokuvanimikettä ei oikeastaan pitäisi ollakaan, tunnen Suomessa edustavani marginaalia.

Miksi näin? Luulen, että taustalla on – Yhdysvaltojen ja Suomen monenlaisia kulttuurieroja listaamatta – erityisesti täkäläisen elokuvakulttuurin erityisyys. Minua vanhemmat saavat kaikin mokomin esittää vastalauseensa, mutta minusta vaikuttaa siltä, että vasta oman sukupolveni aikuistuttua, 2000-luvun taitteen paikkeilla, ”elokuvien harrastaminen” ja ”leffojen katsominen” alkoivat sopia samalle sohvalle. Vanhan trilogian ilmestyessä 1980-luvun alussa, kahden televisiokanavan ja lukemattomien elokuvakerhojen Suomessa, oli kaksi aivan eri asiaa harrastaa elokuvia taiteenlajina ja kuulua kansaan, joka katsoo elokuvia. Edellisestä koulukunnasta katsottuna Star Wars ei ollut elokuva, se oli leffa, ja 1980-luvulla näiden ero oli vielä järisyttävä. Katsojakuntien ero on epäilemättä yhä olemassa, ja vuonna, jona kriitikoiden universaalisti halveksima Luokkakokous nousi kotimaan kaikkien aikojen kassamagneettien joukkoon olisi helppo sanoa, ettei se ole himmennyt Turhapurojen vuosikymmenestä lainkaan. Mutta kyllä se on: tänä päivänähän Godardin ystävän on täysin hyväksyttävää intoilla Nolanin supersankarielokuvasta. Massaviihteen kotimaassa Yhdysvalloissa taas viihteen arvostetumpi asema tarkoittaa myös sitä, että sikäläisille yleisöille Star Warsin ero Poliisiopistoihin on aina ollut selvempi.

xmen

X-Men (2000). Verrattuna viime vuosien Avengers-elokuviin nämä sankarit olivat valkokankaalla kaukana sarjakuvistaan.

Tätä taustaa lähempänä nykyhetkeä vaikuttaa spekulatiivisen fiktion yleinen, maailmanlaajuinen mutta Suomessa hyvin näkyvä, arvostuksen muutos. Tämän päivän suosituin televisiosarja Game of Thrones oli vielä vihreän valonsa hetkellä, alle kymmenen vuotta sitten, iso yllätys: ettäkö vakavien ja realististen draamojen HBO-kanava tarttuisi fantasiakirjallisuuteen. Harry Potterit tekivät viiveellä sen, mitä Johanna Sinisalon Finlandia-palkinto ei vielä tehnyt: suomalainenkin kirjallisuus vapautui arjen kahleista, kun kaikenikäisten nähtiin ahmivan nuortenkirjoja velhoista ja magiasta. Kun Hollywood 1990-luvun lopulla tarttui varovasti supersankareihin esimerkiksi X-Menissä, ei kukaan vielä ihmetellyt, miksi lähdemateriaalia käsiteltiin niin luovasti ja esimerkiksi alkuperäiset puvut täysin hyläten: sarjakuville uskollisella käsittelyllä ei nähty vielä yleisöä. Tänä kesänä on kummasteltu sitä, ettei kivikasaksi muuttuva mies käytä kivikasana housuja.

Lyhyesti: scifin ja fantasian todellinen läpilyönti valtavirraksi sekä nuorten että aikuisten keskuudessa tapahtui vasta kymmenen viime vuoden aikana, ja sen tapahtuessa Star Wars -sarja oli jo ohi (joksikin aikaa). Prequelien ilmestyessä niistä intoileminen ei suinkaan ollut Suomessa valtavirtaa, vaikka silloisessa somessa, suomalaisellakin Star Wars -keskustelufoorumilla, tuolloin tasaisen vahva viestivirta olikin. Revenge of the Sith (2005) kuitattiin suomalaisessa mediassa yleisesti kolmen tähden arvioilla ja saatesanoilla ”sentään parempi kuin ne edelliset”, joille samat kriitikot olivat yleensä antaneet niin ikään kolme tähteä – näin siis arvio toimi samalla oikaisuna ja anteeksipyyntönä, osoitettuna enemmän muille kriitikoille kuin lukijoille. Elokuva oli Suomessa ilmestymisvuotensa toiseksi katsotuin (häviten Potterin nelososalle), mutta kaikkien aikojen katsotuimpien elokuvien listalla juhlivat meillä aivan toiset sarjat ja nimikkeet. Revenge of the Sithiä seuranneista SW-tuotteista esimerkiksi animaatiosarja Clone Warsille ei koskaan lohjennut Suomesta kummoista esitysalustaa – tai yleisöä.

Miten sitten käy joulukuussa, kun Voima herää? Tänä vuonna maailman eniten tuottaneiden elokuvien listan top-kymppiin ovat jo tunkeneet Jurassic World, Furious 7 ja Avengers 2 (nämäkin voivat tulla yllätyksenä Suomesta katsottuna), ja uskon, että The Force Awakens pyyhkii näillä kaikilla pöytää. Aivan äskettäin havahduin tämän kaiken isouteen tajutessani, että ensi kesän Lontoon Star Wars Celebrationin kolmen päivän liput on jo myyty loppuun (tätä kirjoittaessani yksittäisten päivien lippuja saa kuitenkin yhä). Ensin luulin tätä vitsiksi – kaksi vuotta sittenhän minä kävelin leppoisasti kaikkiin haluamiini esityksiin Saksan Celebrationissa, jonne myytiin lippuja vielä oveltakin kaikille halukkaille. Mutta pakko se oli uskoa: kiinnostuneita nyt vain on. Paljon.

Muutoksen merkit ovat jo ilmassa meilläkin. Hyvin kasuaalisti Star Warsiin suhtautuvat ihmiset tunnustavat olevansa vähintään varauksellisesti innoissaan tulevasta elokuvasta, ”vaikka eivät siitä juuri mitään tiedäkään” (eivät tiedä monet vihkiytyneetkään, vaikka arvailevat kyllä). Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden kaltaiset lehdet ovat tehneet yllättävänkin innostuneita juttuja aiheesta. Mistään ei tosin vieläkään kuulu merkkejä, että suomalaiset tv-kanavat olisivat kiinnostuneita Rebelsistä tai kustantamot uusista SW-kirjoista ja sarjakuvista, jotka jälkimmäiset sentään ovat lyöneet myyntiennätyksiä maailmalla. Siitäkään en osaa heittää ennustetta, lyökö Star Wars episodilla VII itsensä koko kansan jutuksi ensi joulukuussa, ja ovatko päiväni kieroutuneessa marginaalissa luetut. Odotan suurella mielenkiinnolla.

The Force Awakensiin on reilut neljä kuukautta ja Disney-Lucasfilmin totisen markkinointikampanjan avaukseen, syyskuun neljänteen, enää alle kuukausi. Itse ryhdistäydyin tässä vaiheessa avaamalla tämän blogin kumppaniksi ja jatkeeksi Facebook-sivun. Blogimerkinnät pysyvät täällä, mutta pienemmille havainnoille ja keskustelulle Facebook on omiaan.

Huhuista ja spoilereista: Uuden linjan paikka

Viime aikoina olen tarkoituksella jättänyt netissä julkaistujen Episodi VII -huhujen kommentoinnin vähemmälle. Tälle on selvä syy: aikomukseni ei koskaan ollutkaan raportoida tässä blogissa uuden Star Wars -elokuvan vähitellen täsmentyvää juonta kaikkine yksityiskohtineen ennen elokuvaa.

Niin ihailtavan hyvin kuin Episodi VII:n mysteerilaatikkoa varjellaankin, tässä vaiheessa huhut alkavat jo olla sillä tasolla, että niiden raportoiminen ei enää ole sitä, mitä se vielä muutama kuukausi sitten oli. Olen tässä blogissa aiemmin kirjoittanut esimerkiksi huhuista ja spekulaatioista eri hahmojen kuolemasta The Force Awakensin aikana. Eihän ole sinänsä mikään spoileri, että voimakkaista käänteistään tunnetun sarjan paluujaksossa sekä tutut että uudet hahmot ovat ns. vaaravyöhykkeellä. Olen myös avannut ja kommentoinut niitä useita huhuja, jotka ovat liittyneet yhteen elokuvan kiehtovimmista mysteereistä, Luke Skywalkerin hahmon Jedin paluun jälkeisiin vaiheisiin (viimeksi helmikuun lopussa). Jokainen näistä huhuista olisi elokuvan juonen kannalta vähintään suurehko spoileri, mutta catch onkin, että niistä lähes jokainen sulkee toisensa pois. Vaikka minullakin on toki omat epäilykseni, väitän, että näistä ei vieläkään ole aivan helppoa todeta yhtä varmuudella paikkansapitäväksi ja toisia vääriksi huhuiksi.

Uskon kuitenkin, että alamme olla lähellä hetkeä, jolloin näistä ja monista muista seikoista raportoiminen ei enää käy huhuilusta. Jossain vaiheessa on enää turha huhuta Han Solon, Luke Skywalkerin tai Kylo Renin kuolemasta, vaan huhu muuttuu tiedoksi, jonka ilmoittaminen olisikin jo astetta kovempi spoileri. Jossain vaiheessa ei riitä varoittaa ”mahdollisesti spoilaavista huhuista” puhuttaessa Luken olemuksesta ja roolista uudessa trilogiassa – jossain vaiheessa jokin huhuista muuttuu kiistattomaksi totuudeksi, jonka tietäminen on aivan eri asia kuin huhujen ja spekulaatioiden lukeminen.

artoopiilossa

Kuka siellä piileskelee? Saako paljastaa, saako spekuloida? (kuva: Aki Jörgensen)

 

En usko, että edes terhakkaimmalla huhuilijalla MakingStarWars-nettisivulla on aivan vielä hallussaan kokonaista käsikirjoitusta. Sen verran epävarmoja senkin sivun kirjoittajat ovat niinkin keskeisistä asioista kuin päähenkilöiden sukulaisuussuhteista – tai juuri siitä Luken roolista. Mutta selvää on, että ensi-illan lähestyessä tiedot täsmenevät täsmenemistään. MSW:llä on jo hallussaan kuvauskäsikirjoituksia ainakin jostakin käsikirjoitusversiosta. Sivu on äskettäin paljastanut niiden perusteella esimerkiksi nimeltä mainittujen hahmojen viimeisiä esiintymisiä käsiksessä. Nämä tiedot – kuka elää, kuka kuolee, mihin hahmot päätyvät – kuuluvat kaikkein kovimman tason juonispoilereihin.

Tällä hetkellä joukossa on varmasti edelleen vääriä tietoja – tarkoituksella nettiin annettuja punaisia silakoita tai vanhentuneista käsisversioista periytyneitä väitteitä. Luulen silti, että jos joku tässä vaiheessa muodostaisi yhteensopivista huhuista yhtenäisen kokonaisuuden, kuten vakiokommentaattorini Lasse teki edesmenneen suomalaisen SW-sivun Pilvikaupungin keskustelufoorumilla Revenge of the Sithin edellä kymmenisen vuotta sitten, ei kuva enää jäisi kovin kauas totuudesta. Erityisesti elokuvan ensimmäiset 30-45 minuuttia alkavat olla jo hyvin uskottavasti ja kattavasti kartoitetut. Minä en aio niitä tälle sivulle järjestykseen koota, mutta totean vain erään toisen tieteissarjan iskulauseella, että totuus on (todennäköisesti) jo ulkona.

Täysin spoilaamattomaksi en silti aio ryhtyä. Tarkoitukseni on kirjoittaa tästä eteenpäinkin kaikesta siitä uusiin Star Wars -elokuviin liittyvästä, mikä kommentointihermojani kulloinkin kutkuttaa. Itselleni tämä etukäteinen pohdiskeluaika on osa kokemusta, enkä aio itse väistää spoilereita. Elokuva ei minulle ylipäätään ole yhtä kuin elokuvan juoni, kaukana siitä. En kuitenkaan halua olla syypää siihen, että kukaan saisi vahingossa tietää jotain, mitä ei haluaisi tietää. ”Vapaiden” aiheiden linjan vedän virallisesti julkistettavaan informaatioon: esimerkiksi se, mitä opimme uudesta trailerista (todennäköisesti ensi viikolla), ei ole mielestäni spoileri enää trailerin jälkeen.

Sen sijaan ilmoitan tästä eteenpäin selkeästi spoilaaviksi sellaisetkin kirjoitukset, jotka käsittelevät sinänsä vahvistamattomia huhuja. Mukaan lukien tätä seuraavan.

Kuvausten vuodesta ensi-illan vuoteen

Vuosi vaihtuu, ja Voiman heräämiseen on enää päiviä. Tosin niitä on sentään vielä 352, mutta kuitenkin.

artoo_kalenteri

Tiedän, mitä teet ensi joulukuussa. (Kuva: Aki Jörgensen)

 

Niin paljon kuin tässäkin blogissa olen tuskaillut Star Warsin paluun salailevaa valmistelua ja kaivannut huhujen ja spekulaatioiden sijaan avoimempaa elokuvanodotusta, on vuodessa toki hurjasti tapahtunutkin. Summatessani päättynyttä vuotta 2013 tähän blogiin vuosi sitten emme tienneet elokuvasta oikeastaan mitään muuta kuin että se oli tulossa ja keitä oli palkattu kameran taakse.

Vuosi 2014 oli vuosi, jolloin (suureksi osaksi – muttei kokonaan – katseiltamme piilossa) maailmassa valmistettiin uutta Star Wars -elokuvaa. Kuvaukset alkoivat toukokuussa ja päättyivät marraskuussa.

Saimme tietää, että elokuva tapahtuu 30 vuotta Jedin paluun jälkeen ja että nuoren pääosakolmikon lisäksi siinä esiintyy monta vanhaa tuttua. Huhtikuun lopussa kohtasimme elokuvan päänäyttelijät, mutta heidän rooleistaan emme vieläkään tiedä kovin paljon. Ihmettelimme jonkin aikaa näyttelijäkaartin testosteronista ylivoimaa, mutta sittemmin näyttelijöitä julkistettiin lisää (eikä esimerkiksi Christina Chongia tai Maisie Richardson-Sellersiä ole vieläkään julkistettu, vaikka molemmilla on elokuvassa jonkinlainen rooli).

Seurasimme kuvauksia kärkkyen tietoa sieltä, mistä sitä tihkui – ja nettiaikanahan sitä tosiaan tihkui, tiukimminkin suljetun mysteerilaatikon raoista. Oli Abu Dhabin autiomaasta bongattu AT-AT:n jalka, joka paljasti autiomaakuvaukset ja johdatti meidät kohti tilannetta, jossa nyt tiedämme Episodi VII:n tapahtuvan monella planeetalla, mutta melkein kaikki vuotaneet tiedot ja luonnoskuvat koskevat yhä autiomaaosaa. Kesäkuussa lavasteovi rojahti Harrison Fordin jalalle, ja yhtäkkiä kaiken maailman tabloiditkin heräsivät uuden Star Warsin kuvauksiin. Englannissa elokuvaa kuvattiin studion ulkopuolella Puzzlewoodin metsässä ja Skelligin saarella melko onnistuneesti paparazzeilta piilossa sekä Greenham Commonin vanhalla lentokentällä erittäin epäonnistuneesti piileskellen.

Saimme tietää, että Star Warsin vanhaa expanded universea seuranneiden kannalta Episodi VII on kuin onkin reboot: vanha EU siirrettiin Legends-tittelin alle ja uusi elokuva aloittaa puhtaalta pöydältä. Uuden elokuvan kuvausten lomassa Lucasfilm valmistautui tykittämään Star Warsia pian enemmän kuin osasimme koskaan odottaakaan, ja palkkasi ohjaajia ja käsikirjoittajia tulevien spinoff-elokuvien tekijöiksi (sekä episodien VII-IX tekijäksi, vaikka Rian Johnsonin duunia ei ole vieläkään (!) julkistettu virallisesti). Syksyn aikana saatoimme myös katsoa oikeaa uutta Star Warsia eli animaatiosarja Rebelsiä, joka oli avoimesti nähtävillä jopa SW.comissa, ja josta en ole ennättänyt kirjoittaa oikeastaan mitään vaikka koko syksyn on ollut tarkoitus.

Marraskuussa saimme viimein episodi VII:n alaotsikon ja näimme teaserin. Nyt jälkikäteen, täytyy sanoa, että jollain tapaa oli kyllä ihan hienoa kokea se näin puhtaalta pöydältä. Missä tahansa normaalissa elokuvatuotannossa se vähä, mitä Force Awakensin teaser näytti, olisi paljastunut suurelle yleisölle jo hyvän aikaa ennen teaseria: esimerkiksi se, että John Boyega näyttelee stormtrooperia. Sitä neitseellistä katsomisen hetkeä, minkä teaser minullekin kesken erään työillan tarjosi, ei ehkä mikään näihin elokuviin liittyvä hetki voi enää tarjota, sillä esimerkiksi episodi VIII:n kuvausten aikaan tiedämme niin paljon, paljon enemmän siitä, mitä odottaa. Nythän tilanne on se, että vaikka joulukuussa opimme teaserin hahmojen nimet, emme silti tiedä heistä vielä paljonkaan.

Ja siksi, ehkä ennen kaikkea, saimme vuoden aikana upota huhujen ja spekulaatioiden sammioihin niin syvälle kuin vain suinkin tahdoimme. Oli muun muassa Sithin musta lady, oli Boba Fett -spinoff, oli jedimetsästäjät-huhu, oli Luke kateissa -huhu, oli Red Five -spinoff, oli Luken käsi -huhu, oli luonnoskuvien pahisolento, oli huhut noin jokaisen vanhan planeetan paluusta, oli Luke ei ole kovin kauan kateissa -huhu, oli Obi-Wan -spinoff, oli Lukeen liittyy iso, iso paljastus -huhu, oli trailerin ääni -spekulaatiot ja, ihan tässä vuoden viime metreillä ja ilman että ehdin siitä kirjoittaakaan, oli vielä Han Solo -spinoff, jonka olisi luullut koko ajan olleen ilmeisimpänä listalla.

Edellisen vuodenvaihteen kirjoituksessani en uskonut meidän näkevän vuonna 2014 teaseria, joten pitänee olla tyytyväinen. Ei pane kieltäminen, että nämä ovat kenties kaikkien aikojen jännittävimpiä vuosia olla Star Wars -fani.

Vuonna 2015 niin sanottu uusi expanded universe aloittaa toden teolla, kun Marvelin uusi SW-sarjisten linja käynnistyy tammikuussa. Se kuitenkin aloittaa vanhojen elokuvien ajasta, joten episodi VII:n maailma pysyy vielä jonkin aikaa piilossa. Episodi VII itse saanee teaser-julisteen piakkoin ja varsinaisen trailerin todennäköisesti alkukesän aikoihin, mutta samaan aikaan jälkituotanto höyryää kovaa vauhtia omissa kammioissaan, ja niiden kammioiden varjelu julkisuudelta voi olla kuvauksia helpompaa. Viralliset julkistukset saattavat sitä paitsi pikemminkin liittyä niihin spinoffeihin, joista ensimmäisen kuvaukset saattavat alkaa yllättävänkin pian Pinewoodin studioille Force Awakens -tuotannon ohessa rakennetuissa lavasteissa.

Syksyllä kauppoihin alkaa vähitellen ilmestyä sellaisia oheistuotteita, jotka johdattavat meitä kohti elokuvaa – luvassa on ilmeisesti ainakin nuortenromaaneja alaotsikolla ”Journey to Episode VII”. Mutta koska varsinaiset romanisaatiot aiotaan samojen lähteiden perusteella julkaista vasta ensi-illan jälkeen, Lucasfilmin tarkoitus ilmeisesti on todella yrittää säilyttää mahdollisimman suuri osa salaisuudesta ensi-iltaan asti. Vuosi sitten en olisi millään uskonut sen onnistuvan, mutta kuvausvuoden vierähdettyä näinkin vähillä vuotovahingoilla, en vanno enää mitään sen kaltaista. Sitä paitsi, vain 352 päivän kuluttua tämänkin tiedämme (mutta sitten kyllä meidän olisi parempi saada pirun kattavat making of -dokkarit jälkikäteen!).

Kenties minunkin pitäisi vuonna 2015 lakata huolehtimasta ja oppia rakastamaan mysteerilaatikkoa.

Aluksi

Oikeastaan koko juttua on yhä vaikea käsittää.

Vain pari kuukautta sitten oli vuorenvarmaa, että kaukaisen galaksin kaukaiseen aikaan sijoittuva elokuvasarja oli valmis. Me katsojat saatoimme olla montaa mieltä kuusiosaisen kokonaisuuden onnistuneisuudesta, mutta siinä se kuitenkin oli. George Lucas saattaisi julkaista sarjansa uusilla efekteillä päivitettynä muutaman vuoden välein elämänsä loppuun asti (kuten vaikutti täysin todennäköiseltä), mutta uusia elokuvia sarjaan ei pitänyt enää tulla (ainakaan juuri Lucasin elinaikana).

Ja nyt, kuten Star Warsiin välinpitämättömästikin suhtautuva elokuvakatsoja varmasti on kuullut, tilanne on täysin toinen. Lucas antoi sarjansa uusiin käsiin. Tulossa on paitsi uuden trilogian avaus Episodi VII, myös ainakin kaksi yksittäisten sankarien spinoff-elokuvaa. Lucasfilmin uusi omistaja Disney aikoo selvästi ottaa Star Wars -universumin haltuunsa samaan tapaan kuin aiemman ostoksensa, Marvelin supersankarit.

Käyttääkseni Twitteristä pihistämääni ajatusta: Star Wars -fanista tuntuu samalta kuin kauan sitten hylätystä lapsesta, jonka kadonnut isä ottaa yllättäen yhteyttä ja ylikompensoi.

Tätä hullunmyllyä nyt parin kuukauden ajan seurattuani minulle on valjennut muutama seikka. Ensinnäkin on nyt selvää – riippumatta Star Wars -saagan 2000-luvun tasosta tai toisaalta tulevien episodien erinomaisuudesta – että Star Warsin aika ei ole ohi. Jotkut jopa epäilevät, että Disneyn käsissä se vasta alkaa (ja toiset pelkäävät samaa).

Toisekseen on tunnustettava, että minun Star Wars -suhteeni ei ole ohi. Niin monta käsittelemätöntä kysymystä pyörii nytkin päässäni. Esimerkiksi:

  • Millaiseen asemaan kuusi nykyistä Star Wars -elokuvaa asettuvat, jos niiden rinnalle tai perään rakentuu paljon pitempi elokuvasarja? (ajatelkaapa, kuinka helposti Disneyn SW-elokuvien määrä ohittaa Lucasin luvun, jos kaukaista galaksia haravoidaan valkokankaalle Marvel-tahtiin)
  • Onko edes mahdollista tehdä elokuva, joka jatkaisi 1970-80-luvun taitteen avaruusoopperaa näyttäytymättä vanhentuneelta ja naiivilta, kuten prequeleja yleisesti syytettiin?
  • Millainen vaihtoehtoisten universumien sekamelska syntyy, jos maailman suurimman franchisen 35 vuoden aikana kirjoissa, sarjakuvissa ja peleissä rakennettu expanded universe lentää ulos galaksista uusien elokuvien tehopesuveden mukana?

Pohjimmiltaan: Onko koko ajatus uusista Star Wars -elokuvista sarjalle pimeä uhka vai uusi toivo?

Kuten sanottua, tätä kaikkea on yhä vaikea käsittää.

Siispä: tämä blogi saa alkunsa yrityksenäni ymmärtää.