Viisi vuotta Disneyn aikaa

Star Warsin 40-vuotisen historian suurimmasta (juu-u) uutisesta on nyt sitten jo viisi vuotta. 30. lokakuuta 2012 lopettelin iltavuoroa töissä sanomalehden uutisdeskissä nähdessäni Twitter-virrassani uutisen isolla uulla: George Lucas myy Lucasfilmin Disneylle. Lisäkaneetilla uusia Star Wars -elokuvia tulossa muutamassa vuodessa.

Lehti oli jo mennyt painoon. En pannut etusivua uusiksi (paitsi omassa päässäni), mutta seuraavana päivänä kirjoitin samaan lehteen tämän kirjoituksen.

lucas kennedy

George Lucas ja Kathleen Kennedy Disney-Lucasfilm -kaupoista kertoneilla videoilla. Lucas päätti itse myydä ja valitsi Kennedynkin seuraajakseen, joten myrtsi ilme lie kuvassa vain sattumaa.

Uutisen takana -näkökulmakirjoituksena tuo teksti ei ollut ennustus eikä listaus odotuksistanikaan, ja epäilemättä olisin kirjoittanut jossain määrin toisin & joka tapauksessa paljon pitemmin, jos tämä blogi olisi ollut jo olemassa. Mutta kun nyt poimin tuosta tekstistäni sellaisenaan kaikki tulevaa ennakoivat kohdat, niin yllätyin itsekin, kuinka check-listiltä kieli poskessa tehdyt heitotkin vaikuttavat.

Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa internet vavahteli kuin samanaikaisen Sandy-myrskyn riepottelemana. On vaikea kuvitella ainakaan kulttuurin alalta suurempaa nettiuutista kuin Lucasfilm-yhtiön myyminen Disneylle. Etenkään, kun se tarjoiltiin jo pressitiedotteessa saatesanoilla ”Star Wars episodi 7 tulossa vuonna 2015″.

Onneksi käytin ”Ainakaan kulttuurin saralta” -rajauksen, sillä ehkäpä esimerkiksi Yhdysvaltain dramaattiset presidentinvaalit kuitenkin vavahduttivat nettipiirejä(kin) enemmän kuin yksi viihdeyhtiöiden välinen kauppa. Mutta Star Warsin tuolla hetkellä todella tymäkältä tuntunut painoarvo pääsi joka tapauksessa ainoastaan nousemaan ainakin The Force Awakensin ensi-iltaan asti, eikä se kevyeltä tunnu tätä kirjoittaessanikaan, vaikka jatkuva elokuvatuotanto alkaa hieman sitä inflatoidakin.

Lokakuussa 2012 edellisestä Star Wars -ensi-illasta oli sittenkin vain seitsemän vuotta, enkä ainakaan itse olisi osannut vielä tuolloin kuvitella, kuinka hurjaksi episodi seiskan hype muutamassa vuodessa nousisikaan. Tai kuinka massiivisin hurraahuudoin vaikkapa pelkkä ensivilaus ikääntyneestä Han Solosta tultaisiin ottamaan vastaan – etenkin kun ottaa huomioon, että ikääntynyt Han Solo näytti ensimmäisessä kuvassaan täsmälleen siltä, miltä jokainen olisi voinut jo lokakuussa 2012 kuvitella ikääntyneen Han Solon näyttävän.

Screenshot_51

”We’re home”. Jestas, miten tälle hurrattiin Suomenkin elokuvateatterissa – vaikkei edes tiedetty, että kuvassa vasemmalla on suomalainen mies.

Sosiaalisessa mediassa nähtiin heti mahdollisuudet. Kultabikinityttö Leia Disney-prinsessana. 2000-luvun vihatuin elokuvahahmo Jar Jar Binks Disneylandin paraatissa. Samanhenkisiä uusia Star Wars -elokuvia.

Höpsö vitsailuni oli muistaakseni tarkoitettukin otettavaksi puolittain vakavasti, ja vitsin takana tähänkin pääsee vetämään rastin. Leia ei ehkä esiinny ihanimmat Disney-prinsessat äänestyksissä, mutta esimerkiksi tuoreiden Forces of Destiny -animaatioiden myötä hänen suosionsa on ilman muuta laajentunut Frozen-suuntaan. Binksin Jartsa tuskin pääsee Disney-paraatiin (koko Disney-aikana hänestä on taidettu nähdä vain verhottu, surumielinen vilaus Chuck Wendigin Aftermath-romaanisarjassa), mutta Disneylandin Star Wars -maa avataan vuonna 2019.

Tai: tuore näkökulma väsähtäneeseen sarjaan. Toisille riitti onneen pelkkä uutinen avaruussaagan valkokangasjatkoista.

On tietysti erittäin, erittäin makukysymys, onko Disney-aika tarjonnut tuoreen näkökulman väsähtäneeseen saagaan. Sitä voisi pohtia pitkän blogipostauksen verran, ja itse asiassa tuo pohdinta on suorastaan koko tämän blogini olemassaolon ytimessä. The Force Awakensia on toki ihan aiheestakin kritisoitu alkuperäiselokuvan uusintafilmatisoinniksi ja Rogue Oneakin tuttujen kuolemantähtien pyörittelyksi. Mutta, menemättä nyt syvemmälle tähän kysymykseen, lienee kuitenkin kiistatonta, että Disneyn aikana koko Star Wars -franchise on uudelleenkäynnistetty uudenlaiseen virtatilaan. Pelkkiä elokuvia katsoen sekä The Force Awakens että Rogue One ovat ainakin elokuvallisesti toisenlaisia kuin Lucasin Star Warsit – siitähän kertoo sekin, että Lucas ei ainakaan julkisissa kommenteissaan tuntunut suuresti innostuvan ensinmainitusta. Näkökulma tuoreudelle siis ehdottomasti kyllä – paremmuus on eri asia.

Gareth-Edwards-Rogue-One-camera

Rogue One olisi voinut olla vieläkin suurempi irtiotto episodielokuvista, mutta ei George Lucas silti koskaan kuvannut elokuviaan tähän tapaan.

Tämä kaikki tarkoittaa, että Aku Ankan ja animaatioelokuvat mieleen tuovan Disneyn siivu länsimaisesta viihdeteollisuudesta paisuu entisestään. Tiistain uutisen mukaan Disney aikoo säilyttää Lucasfilmin yksiköt ja työntekijät toistaiseksi paikoillaan. Tytäryhtiöiden välille on silti helppo visioida yhteistyökuvioita. Miten olisi vaikkapa LucasArtsin rakastettuun Monkey Island -tietokonepeliin perustuva Pixar-elokuva? Kymmenen vuotta kypsytellyn Star Wars -televisiosarjankin luulisi nyt nytkähtävän eteenpäin.

Kumpikaan esimerkeistäni ei ole toteutunut – ihme kyllä ei siis myöskään tuo todennäköisempi, vaikka keskusteluja näytellystä Star Wars -sarjasta kyllä tiedetään käydyn. Eikä Disney tietenkään loputtomiin säilyttänyt Lucasfilmin yksiköitäkään sellaisenaan. Suurelle yleisölle näkyvin temppu on ollut yhtiön pelifirman LucasArtsin lopettaminen, jota en voi vieläkään pitää laadun kannalta hyvänä päätöksenä. Lucasfilm on tietysti muutenkin yhtiönä nyt kosolti toisenlainen kuin viisi vuotta sitten – The Force Awakens toteutettiin vielä yhteistuotantona ohjaaja JJ Abramsin Bad Robotin kanssa suurimmaksi osaksi siksi, että Lucasfilmillä kesti aikaa kasvaa takaisin elokuvia aktiiviseksi tuottavaksi studioksi. Firman tämänhetkisestä tuotantotahdista voi kuitenkin päätellä, että kasvanut se on – eikä silti ole muuttunut täysin entisestä uudenlaiseksi. Vaikka toimitusjohtaja Kathleen Kennedy on miehittänyt & naisittanut yhtiön omanlaisekseen, työskentelee Lucasfilmillä käsittääkseni edelleen tuntuvasti ns. elinkautisväkeä, jo prequelien aikaan mukana olleita. Se on hyvä merkki viihdealalla.

Sekin kannattaa muistaa, että Disney olisi toki voinut kaupanteon päätyttyä nielaista Lucasfilmin paljon toteutunutta totaalisemminkin, vaikkapa siirtämällä ostamansa tuotenimikkeet Walt Disney Pictures -studion toteutettaviksi. Ehkäpä joskus takavuosina niin olisi tapahtunutkin. Lucasfilm-kaupan aikaan Disneyllä oli kuitenkin jo erinomaiset kokemukset Pixarin ja Marvelin säilyttämisestä omaleimaisina elokuvayhtiöinä sontsansa alla, joten ainakaan omassa päässäni Lucasfilmin kuolema ei tuntunut edes viisi vuotta sitten mitenkään todennäköiseltä.

Ja sitten on tietysti se pääpotti: Star Wars episodi 7. Ja kahdeksan, ja yhdeksän, muutaman vuoden välein. Lopputuloksen laadusta riippumatta lopullinen lupa painaa rahaa.

Kyllä, näin voi perustellusti katsoa tapahtuneen. The Force Awakens oli Yhdysvalloissa kaikkien aikojen menestynein elokuva. Maailmanlaajuisella listalla se jäi kolmoseksi Avatarin ja Titanicin taakse, mutta yhtä kaikki elokuva tuotti yli 2 miljardia dollaria (elokuvan budjetti oli 245 miljoonaa). Lisätään tähän Rogue Onen tuottama reilu miljardi ja ennen kaikkea oheistuotteiden tuotto (paljonkohan?), niin kappas, Disneyn Lucasfilmistä maksama 4 miljardia dollaria tuntuu alihinnalta.

rey-finn-falcon-10-biggest-force-awakens-mysteries

”Maailman katsotuin? Mekö?”

Ensijärkytyksen jälkeen ajatusta kannattaa sulatella. Disneyn omistaman Lucasfilmin tuottama Star Wars ei välttämättä ole mikään katastrofi. Vuosien 1999-2005 Star Warsien perusteella George Lucasin olisi pitänyt luovuttaa soihtu eteenpäin jo 1990-luvulla. Netissä moni huuteli apuun Joss Whedonia, joka äskettäin päivitti hittileffaksi Marvelin Avengers-sarjakuvan.

Whedonhan se ei sitten ollut, mutta JJ Abrams oli jo kauppapäivänä noin viereisen ruudun veikkaus. Monet muut uusien Star Warsien ohjaaja- ja kirjoittajavalinnat ovat olleet yllättävämpiä – ja ehkäpä tässä voikin nähdä jonkinlaisen syy-seuraus-suhteen siihen tosiseikkaan, että suorastaan nolon moni ohjaaja ja käsikirjoittaja on lähtenyt tai saanut lähteä uusien Star Warsien parista kesken keikkansa. Suuren sarjan paineet ovat suuret.

Eniten hirvittää tiistaina asetettu aikataulu. Ei ole temppu eikä mikään ponkaista pikavauhtia pystyyn tuotanto, joka tähtää uuteen Star Warsiin jo jouluksi 2015. Mutta jos George Lucas kehitteli omia jatko-osiaan vuosikausia, johtaako vauhti parempaan lopputulokseen?

Hassu juttu sinänsä, että heti yrityskaupan jälkeen kirjoitinkin joulukuusta 2015 Episodi VII:n ensi-iltakuukautena, koska silloinhan se toteutuikin – välissä vain ensi-illan ajaksi ehdittiin jo luvata kevättä 2015. Huoleni aikataulusta on joka tapauksessa leimannut koko omaa Star Wars -suhdettani näinä kuluneina viitenä vuonna. Tälläkin hetkellä huolehdin kovasti esimerkiksi Solo-leffan valmistumisvauhtia ensi kevään ensi-iltaan nähden, kun ohjaajaksi vaihdettu Ron Howard ilmeisesti kuvasi elokuvan suurimmaksi osaksi uudelleen vasta hiljattain päättyneissä kuvauksissa.

howard and chewie

Mahtaakohan Ron Howardia naurattaa vielä, kun hänen Star Warsinsa pitäisi valmistua vain reilun puolen vuoden päästä?

Yleisempi yleishuoleni koskee uuden trilogian suuria kaaria, joiden epämääräisyys niin ikään liittyy näiden elokuvien tuotannon aikatauluun. The Last Jedin ohjanneen ja kirjoittaneen Rian Johnsonin haastattelujen myötä on viimeistään käynyt selväksi, että missään kassakaapissa ei ole ennen The Force Awakensia kirjoitettua ”sarjaraamattua”, jossa kerrottaisiin, kuinka trilogian avausosan esittämiin kysymyksiin kahdessa seuraavassa episodissa vastataan. Episodi IX:kin ilmestyy vääjäämättä jo muutaman vuoden päästä, vaikka ihan äskettäin senkin ohjaaja ja kirjoittajat vaihdettiin – eli jotakin valmista sieltä on koko saagan päätökseksi tultava, vaikka mikä olisi.

Tähän lohdutukseksi voi kuitenkin muistuttaa, että hyvin samaan tapaan Lucas itse sepitti originaalitrilogiaa koko ajan junan ollessa käynnissä. Jos vertailukohtana käytetään sitä, että vielä Imperiumin vastaiskun ensi-illan aikaan Yodan repliikki ”There is another” ei viitannut Leiaan, on tilanne itse asiassa täysin vastaava kuin jos Reyn vanhempien arvoituksen ratkaisun keksisi vasta Abrams ysiä kirjoittaessaan. Ja voihan myös olla, että näihin kysymyksiin on tarinaryhmän pöydissä sittenkin ollut jo pitempään vähän todennäköisempiäkin vastauksia kuin meille on annettu ymmärtääkään…

Lohtua sen sijaan voi hakea vaikka siitä, että tiistain yrityskaupan jälkeen alkuperäiset, 2000-luvun efekteillä korjailemattomat Star Warsit (1977-1983) julkaistaneen viimein bluraylle. George Lucas ei ole halunnut niitä faneille tarjota, mutta Disneylle Star Wars on tuote.

Niin, tuota….tästä kohdasta en olisi oikeasti viisi vuotta sitten osannut arvata olevani väärässä vielä viiden vuoden päästäkin.

Näin siis minä päivälleen viisi vuotta sitten. Sitä seuraavina kuukausina innostuin ajatuksesta koko ajan vain lisää. Selvin ”nyt se on menoa” -merkki oli tietenkin tämän blogin aloittaminen muutamaa kuukautta yrityskaupan jälkeen. Vaikka en (mukamas) ehdi kirjoittaa näitä merkintöjä niin paljon kuin aiheita tottavie olisi, ei tämän saagan äärellä intoilusta näytä pääsevän eroon sitten millään. Niin että mitä kysyttiinkään siitä tuoreesta näkökulmasta?

Kuluneita viittä vuotta voisi muistella monella muullakin tavalla, mutta tässä nyt vielä pieni lista – jonka kirjoittamiseen en ole valmistautunut mitenkään erityisesti. Tulkoot siis syvältä sydämestä, päällimmäisenä mielen päältä – tai ihan suoraan stetsonista:

Kymmenen kohokohtaa Star Warsin Disney-ajan ensimmäiseltä viideltä vuodelta:

  1. Star Wars Celebrationit Saksan Essenissä 2013 ja Britannian Lontoossa 2016. Toki siis täysin subjektiivisesti henkilökohtaisina kokemuksinani, mutta myös tällä yleisellä ajatuksella: näille festareille on päässyt meidän mantereellamme jo kahdesti viiden vuoden sisällä!
  2. Episodi VII:n ensimmäinen teaser, ennen hahmojen nimienkään julkistusta. ”There has been an awakening…”. Ensikatsoin tämänkin töissä, ja mahdoin olla leveästi hymyilevä näky.
  3. Rebels 2×01 – The Siege of Lothal ja siinä erityisesti kohtaus, jossa erään entisen oppilaan mieli kohtaa entisen opettajansa.
  4. Claudia Grayn upea Star Wars -trilogiat yhdistävä ja hämmästyttävällä tavalla originaalielokuvia syventävä Lost Stars -romaani, jonka kirjoitin puolitoista vuotta sitten ”saattavan olla kaikkien aikojen paras Star Wars -romaani”, ja joka ainakin omassa päässäni nykyisin sitä on.
  5. X-Wing Miniatures -lautapeli (ja rahasyöppö), joka tosin ei varsinaisesti liity Disneyn toimintaan, mutta joka näki päivänvalon vuonna 2012 ja joka, netistä mieleen jäänyttä sitaattia lainaten, ”on paljon parempi lautapeli kuin kukaan sitä pelaamaton koskaan uskoo”.
  6. Episodi VII:n ensimmäisten hetkien katsominen elokuvateatterissa 18.12.2015 kello 11 maailman ensimmäisten joukossa: se tähdet peittävä musta hahmo, ne puheet kuninkaallisesta kenraalista, se ilmaan pysähtyvä laserpanos. ”This will begin to make things right” indeed.
  7. Doctor Aphra, Kieron Gillenin Darth Vaderin lyhytaikaiseksi vastahahmoksi luoma seikkaileva pahisarkeologi, on Marvelin nykyisten SW-sarjakuvien uusista hahmoista paras, ja ainakin minä olen lämmennyt hänelle koko ajan vain enemmän.
  8. Rogue Onen lopun huikea Darth Vader -kohtaus, silläkin uhalla että on periaatteessa tosi tylsää poimia standalone-elokuvasta se kohta jossa vanha tuttu mustaviitta irrottelee.
  9. Rebels 3×20 – Twin Suns, silläkin uhalla että animaatiosarja saa näin listalla yliedustuksen, mutta asia on yksinkertaisesti niin, että jakso sisältää erään koko Star Warsin 40-vuotisen historian kauneimmista hetkistä.
  10. Mark Hamillin sydäntäsärkevän avoin tunnin kunnianosoitus Carrie Fisherille viime kevään Star Wars Celebrationissa. ”She was our princess, dammit!”

Entä mitä odotan seuraavilta viideltä vuodelta? Siihen vastaamiseen olisi pitänyt valmistautua paremmin. Mutta:

Uuden trilogian parasta elokuvaa. Uuden trilogian katsomista maratonina. ”Joonas Suotamo as Chewbacca” -krediittiä lopputeksteissä. Uusien Star Wars -elokuvien tekemiseen liittyvien kommervenkkien avaamista kunnollisissa making of -kirjoissa. Jedin paluun jälkeiseen aikaan sijoittuvaa standalone-elokuvaa. Genreltään tai tyyliltään todella episodielokuvista poikkeavaa standalon-elokuvaa. Renin ritarien historian kertovaa romaania tai sarjakuvaa. Ylipäätään oheistarinoiden etenemistä originaalitrilogian ajasta siihen uutta trilogiaa edeltävään aikaan, jota nyt vielä verhotaan tuleviin elokuviin liittyvistä syistä. Mara Jaden tai jonkinlaisen inkarnaation kieputtamista nykyiseen Star Wars -kaanoniin. Niin hyvää juonellista Star Wars -peliä, että minunkin on pakko opetella taas pelaamaan. ILMxLabin virtualitodellisuuskokeilujen ensimmäistä todellista kruununjalokiveä. Sitä näyteltyä tv-sarjaa nyt viimein. Sitä originaalitrilogian originaaliversioiden remasteroitua kotijulkaisua (pliis!).

Rey

Odotuslistan kärjessä myös: Reyn seuraavat askeleet.

Mainokset

Episodi IX:n uusi ohjaaja: Ei RJ, vaan JJ

Kappas kehveliä: JJ Abrams palaa viimeistelemään trilogian, jonka aloitti ohjaamalla ja osin kirjoittamalla The Force Awakensin. Episodi IX:n ohjaajan vaihdoksestahan olemme tienneet vajaan viikon päivät, jolloin tiedotettiin Colin Trevorrown potkuista-ja-tai-lähdöstä.

Se, että virallinen tiedote korvaajasta läpsähti tiskiin näin nopeasti, ei ole yllätys. Viime kesän Solo-leffan ohjaajavaihdoksessa jo nähtiin, että korvaaja on ainakin lähestulkoon puhuttuna jo ennen viimeistä naulaa edellisen arkkuun. Mutta sitä voi kyllä jonkinlaisena yllätyksenä pitää, että nimenomaan Abrams palaa – sen sijaan että ennakkosuosikki Rian Johnson olisi suostuteltu ohjaamaan The Last Jedin perään myös trilogian päätösepisodin. (Deadlinen mukaan häntä kyllä kysyttiin, ja ihme olisikin, jos ei olisi kysytty.)

abrams-jakku

Tervetuloa takaisin näihin maisemiin, JJ Abrams!

Abrams oli toki päätuottaja Kathleen Kennedyn ensimmäinen valinta Episodi VII:n ohjaajaksi, eikä hänellä tai Disneyllä taatusti ollut valittamista tuosta kotimaassaan kaikkien aikojen menestyneimmäksi kohonneesta elokuvasta. Mutta Abrams vaikutti – ja ääneen vakuuttikin – tehneensä yhden elokuvan mittaisen keikan. Hän olisi varmasti saanut jatkaa heti perään VIII:n parissa, jos olisi halunnut.

Abrams ei halunnut. Ylipäätään herra mysteerilaatikko on aina viihtynyt enemmän projektien käynnistäjän kuin ylläpitäjän roolissa. Erityisesti nimeensä liitettävissä telkkarisarjoissa Alias ja Lost Abrams käytännössä toimi ideoiden ja arvoitusten kehittelijänä, mutta jätti toiset pitämään sarjat käynnissä ja keksimään arvoituksiin ratkaisuja. Silmiä siristäen hänen voi katsoa tehneen samoin uuden Star Wars -trilogian kanssa, vaikka kokonaisen elokuvan ohjaaminen toki paljon enemmän onkin.

Ehkäpä pari taukovuotta on kuitenkin tehnyt terää – tai sitten vanha ystävä/mentori Kennedy teki tarjouksen, josta ei kannattanut kieltäytyä. Sinänsä tosin siirto sopii Abramsin elokuvaohjaajauran peruspiirteeseen: tässä toisessa mediassaan hän ei nimittäin ole profiloitunut uuden luojana, vaan vanhan uudelleenlämmittäjänä (Mission Impossible IIIStar Trek -reboot ja The Force Awakens ovat kaikki franchise-elokuvia, jotka ammentavat edeltäjistään). Episodi IX:n kohdalla Abrams – tai Star Wars – eivät vain enää ole tilanteessa, jossa saagaa pitäisi lämmitellä vain originaalitrilogiasta ammentaen. Olisi aika seistä omilla, uusilla jaloilla – ja se, myönnetään, on Abramsille vieraampi alue.

super8

JJ Abramsin ainoa ei-franchise-ohjaustyö on Super 8 (2011) – ja se on totaalinen Spielberg-pastissi.

Joka tapauksessa Abramsin siis saamme. Aina kaikesta murjottava Star Wars -fandom osaa tietysti kitistä tätäkin uutista. Tämä johtuu pohjimmiltaan siitä, mitä fanius on: samalla kun Star Wars -fanit näkevät pahimmissakin prequeleissa paljon enemmän hyvää kuin suuri yleisö, he näkevät parhaissakin episodeissa paljon enemmän huonoa kuin suuri yleisö. Totta on, että The Force Awakens olisi voinut mukailla vähemmän A New Hopea ja että sen eräissä käänteissä olisi voinut olla vähän vähemmänkin vauhtia järjen kustannuksella. Mutta oli se vain hiton mahtava silti.

Onneksi Abrams-valitusaiheiden kärjessä eivät nyt tunnukaan lentävän ikivanhat vitsit lens flaren ylikäytöstä, vaan sinänsä aiheelliset kysymykset siitä, kuinka nostalgisten sävärien ja ”siistien hetkien” huippuammattilainen taipuu tilanteeseen, jossa hänen seuraavan Star Warsinsa tulisi lopettaa tarina – emotionaalisesti ja narratiivisesti tyydyttävällä tavalla.

Toivottavasti komeasti. Totuus nimittäin on, että tämä juna ei pysähdy.

Episodi IX:n ensi-ilta on jo keväällä 2019, ja jos sitä vielä siirrettäisiinkin (Abramsilla voi olla pokkaa vaatia sitä, saihan hän saman vaatimuksen läpi jo viimeksi), ei sitä vuosilla siirretä. [EDIT: Kas, parin tunnin viiveellä alkuperäisestä tiedotteesta ensi-ilta siirtyikin jo joulukuulle 2019. Ja juuri kun se viime keväänä saatiin lukittua toukokuulle!] Vaikka kukaan ei olisi pitänyt tämän trilogian juonilankoja käsissään alusta loppuun, tämäkin trilogia päättyy. Tässä vaiheessa on kohtuutonta toivoa, että Lucasfilm olisi enää ottanut riskin ja valinnut jonkun kokemattomamman ohjaajan – monen jenkkifanin toivoman Ava DuVernayn, esimerkiksi, niin hienoa kuin olisikin ollut saada SW-ohjaajaksi taitavana pidetty nainen. Korkeintaan on ymmärrettävää olla harmissaan siitä, että Rian Johnson ei suostunut.

abrams-ridley

Onko jedin askelille helpompi lähteä kuin tulla perille?

Positiivisen kautta, siis! On vain hyvä, että tässä tilanteessa sen palaa viimeistelemään joku, joka oli mukana jo alussa. Abrams tuntee aiheen ja hahmot, oltuaan mukana luomassa heistä tärkeimpiä. Hän on viihde-elokuvan timanttisimpia ammattilaisia, ja hänen vahvuutensa ovat nimenomaan yllättäviin tilaisuuksiin tarttumisessa (esimerkiksi: Harrison Fordin loukkaantumisen tuoma pakollinen viivästys käytettiin muun muassa Reyn ja Finnin hahmojen ja heidän keskinäisen suhteensa hiomiseen). Pahitteeksi ei varmasti ole Trevorrowiin ja Solo-leffan ex-ohjaajiin liitettyjen egotaisteluhuhujen jälkeen sekään, että niin iso nimi kuin Abrams onkin, hänellä on maine alaisensa huolellisesti huomioon ottavana ohjaajana.

Abramsin Episodi IX -lähtökohdista kiinnostuneiden kannattaa muuten lukea aiemmat kirjoitukseni The Force Awakensin synnystä ja ohjaajan kertomuksista elokuvan kommenttiraidalla. Luin itsekin uudelleen, ja asioita palasi mieleeni: esimerkiksi se, kuinka paljon Abrams itse asiassa on miettinyt niitä elokuvan arvoituksiakin. Hän esimerkiksi ujutti seiskaepisodiin tarkoituksella repliikin, josta saattoi päätellä Leian tuntevan Snoken, ja kehitteli pöytälaatikkoon Renin ritarien taustatarinaa.

sw-ren

Tämäkö mysteeri jäi JJ:tä kaivertamaan?

Niin, käsikirjoitus! Kuinkahan alusta sen kanssa nyt aloitetaan?

Episodi IX:n käsikirjoitusta ovat hioneet jo Trevorrow yhteistyökumppaninsa Derek Connollyn kanssa, ja kesällä käsistä kävi tiettävästi tohtoroimassa Jack Thorne. Abrams ja hänen parikseen ilmoitettu Chris Terrio ovat siis molemmat uusia yrittäjiä.

Kuka ihmeen Chris Terrio, sitä paitsi? Tämä se nimittäin onkin uutisen se kohta, josta minunkin tekisi mieleni murjottaa.

Amerikkalainen Chris Terrio (s. 1976) on Oscar-voittaja: Argosta vuodelta 2013. Hän on myös ohjaaja: minulle tuntematon draama Heights (2003). En keksi, mikä hänen kontaktinsa Lucasfilmiin tai Abramsiin on. Viime vuosina hän on kyllä puuhastellut genre-elokuvan suunnalla, kuten SW-keikkaajalle sopiikin, mutta ne elokuvat ovat… Batman v. Superman: Dawn of Justice ja Justice League.

Okei, jälkimmäistä ei voi vielä näkemättä haukkua. Mutta edellinen oli kyllä sellaista ällökakkaa, että mieli jo tekisi. En voi olla niputtamatta näillä krediiteillä Terriota hyvinkin saman pinoon Trevorrown ja Gareth Edwardsin kaltaisten lupaavien, mutta lopulta vielä vain lupaavien tekijänimien kanssa. Pliis, Terrio, ole näitä töitäsi parempi.

 

Ja jälleen vaihtui ohjaaja: Hei hei, Colin Trevorrow

Juuri kun eilisiltana kirjoitin tilannepohdintaa edellisen ohjaajavaihdoksen seurauksista, sain tänä aamuna herätä seuraavaan. Nyt siis sai lähteä Colin Trevorrow, episodi IX:n ohjaaja. Virallinen sivu sanoo lyhyessä tiedotteessaan eron tapahtuneen yhteisymmärryksessä, mutta niinpä tietenkin sanoo.

Colin_Trevorrow

Colin Trevorrow, uusin entinen Star Wars -ohjaaja. (kuva: Bart RykerCC BY-SA 2.0)

Kertaukseksi: kyseessä on siis jo kolmas ohjaajavaihdos Star Warsin uuden tulemisen aikana, ja jos käsikirjoittajavaihdokset laskettaisiin, sitä useampi. Jo elokuvan varhaisessa kehittelyvaiheessa lähteä sai Josh Trank, jonka piti ohjata Boba Fettin soololeffa, mutta joka ikävien huhujen mukaan oli henkilökohtaisesti aivan poissa raiteiltaan epäonnistuneen Fantastic Four -rebootin kuvauksissa. Parivaljakko Phil Lord ja Christopher Miller sai näyttävät potkut Han Solo -leffasta viime kesäkuussa kesken kuvausten. Eikä unohtaa sovi sitäkään, että Rogue Onen ohjaaja Gareth Edwards, joka kyllä säilytti tittelinsä ensi-iltaan asti, sai hänkin siirtyä sivummalle Lucasfilmin johdon tuodessa kokeneemman Tony Gilroyn korjailemaan elokuvaa lisäkuvausvaiheessa.

Trevorrown poistuma asettuu tässä hupaisassa jatkumossa kutakuinkin tarkalleen Trankin ja Lord & Millerin tapausten puoliväliin. Episodi IX:n kuvaukset ovat toki vielä edessä, onhan VIII:nkin ensi-ilta vasta jouluna, mutta Trevorrown kiinnitys projektiin on kestänyt jo reilut kaksi vuotta. Tuona aikana hän ehti kirjoittaa elokuvan käsiksen ensimmäisen version yhdessä yhteistyökumppaninsa Derek Connollyn kanssa, eikä niihin kuvauksiinkaan enää niin kauan aikaa ole. Episodi IX:n ensi-illan pitäisi olla 24. toukokuuta 2019.

Mitä tällä kertaa tapahtui? Ehkäpä kuitenkin vähemmän dramaattisia kuin Trankin tai Solo-soolon komediaduon kanssa. The Hollywood Reporterin mukaan Episodi IX:n käsiksen kanssa on ollut pitkään ongelmia, ja Trevorrown ja tuottaja-toimitusjohtaja Kathleen Kennedyn työsuhde ei ole enää toiminut. Arkisia ilmauksia, kenties kuitenkin tosia.

Ainakaan käsikirjoitusongelmat eivät todellakaan ole mikään yllätys. Trevorrown käsissähän oli elokuva, jonka pitäisi päättää sekä uusi trilogia että (ainakin toistaiseksi) koko episodinumeroitu saaga. Tuota trilogiaa on kuitenkin rakennettu hämmästyttävänkin huolettomalla viestikapulamenetelmällä: The Force Awakensin lopullisen version kirjoittaneet JJ Abrams ja Lawrence Kasdan eivät tiettävästi juurikaan vaivanneet päätään saagan seuraavilla käänteillä, ja Rian Johnson on kertonut toistuvasti yllättyneensä itsekin, kuinka vapaat kädet hän sai The Last Jedin juonenkäänteiden kehittelyyn. Johnson taas on jättänyt viimeisen osan taas seuraaviin käsiin: aivan juuri Johnson sanoi The New York Timesille vastanneensa kyllä seuraajansa kysymyksiin, mutta että viimeisessä osassa tarinankertoja on vuorostaan Trevorrow. Tai siis oli.

Toki saagan tapahtumia koordinoi myös Lucasfilmin tarinaryhmä, mutta yhtä kaikki: kassakaapissa ei ollut suurta suunnitelmaa siitä, miten tarina etenisi. Ehkä kerrassaan kukaan ei vielä The Force Awakensin tekemisen aikaan tiennyt, miksi Luke todella oli poissa, ketkä olivat Reyn vanhemmat tai mistä Snoke pahisarmeijan johtoon tuli. Ajatus on sekä virkistävä että pelottava, ja tilanne tarjosi jo näin hurjan haasteen kaiken tämän käärimiseen kokoon kunniakkaasti. Entisestään sitä mutkisti Carrie Fisherin kuolema viime talvena. Tuottaja Kennedy on sittemmin sanonut kaikkein suorimmin, että Episodi IX olisi ollut Leian elokuva yhtä paljon kuin VII oli Hanin ja VIII on Luken.

Leian puuttuminen johti ymmärrettävästi isoihin muutoksiin Episodi IX:n käsikirjoituksessa, ja arvata voi, että viimeistään näiden muutosten vaiheessa myös Trevorrown lähtöön johtaneet erimielisyydet ovat alkaneet kasautua. Ongelmavyyhti onkin sellainen, ettei ole suuri synti ihmiselle, jos hänestä ei niiden selvittäjäksi ole. Kesällä käsikirjoituksen seuraavaa versiota kynäilemään tuotiin britti Jack Thorne: nouseva nimi, joka toistaiseksi tunnetaan ennen kaikkea teatterin puolelta, mutta siellä hänen vyöllään onkin aikamoinen populaari genrenimike: Harry Potter and the Cursed Child. Jos Thornen näkemykset ysin käsiksen kehittämisestä ovat olleet Kennedyn ja tarinaryhmän mieleen, mutta eivät umpikujaan ajautuneen Trevorrown, saattaa ohjaajavaihdos tällä kertaa olla jopa tapahtunut ihan oikeasti yhteisymmärryksessä. Niin surkuhupaisalta kuin tämä ohjaajavaihtojen sarja näin vaikuttaakin.

youngrey

Esimerkiksi tämän The Force Awakensin kohtauksen merkityksen odotetaan tällä hetkellä selviävän vasta Episodissa IX.

Trevorrown lähdöstä lie tänään myös irvailtu aika ilkeitäkin. Pakko tunnustaa, että omakin ajatukseni oli kutakuinkin päällekkäinen ”ei kai taas” / ”onneksi taas”. Moni on liittänyt Trevorrow-epäilyksensä ohjaaja-käsikirjoittajan tämän kesän floppiin The Book of Henry, toiset taas hänen elokuviensa naishahmojen ongelmiin. Minä taas en pitänyt komediaa Safety Not Guaranteed hauskana enkä Jurassic Worldia terävänä uusio-Jurassicina. Minusta Trevorrow oli täyttänyt molemmat menestyselokuvansa ärsyttävillä hahmoilla lausumassa lähinnä huonoa tv-tasoa olevaa dialogia. Jostain minulle käsittämättömästä syystä Trevorrow oli debyyttinsä jälkeen Kennedyn ja Steven Spielbergin valinta Jurassic Worldin ohjaajaksi ja sen jälkeen Kennedyn valinta Star Warsiin, mutta minä sanoin jo noiden perusteella, että ei jatkoon – eikä mielellään kertomaan hienojen hahmojen Reyn, Finnin ja Kylon trilogian loppua, kiitos.

Mutta kun tiemme näin erkanevat, ei minusta ole mitään syytä lällätellä Trevorrowlle. Jos olemmekin sitä mieltä, että hyvä näin, emme voi kuin arvailla, kuinka paljon tärkeää työtä Trevorrow on elokuvan eteen kahden vuoden ajan tehnyt. Nyt työtä jatkaa joku muu.

rianviii

Rian kuule…

Vaan kuka muu? Loogisin vaihtoehto tässä vaiheessa olisi maanitella Rian Johnson hoitamaan seuraavakin episodi. Ohjaaja olisi valmiiksi syvällä tarinassa, hahmoissa – ja Lucasfilmin päätöksentekotavassa. Episodi VIII tuntuu sitä paitsi olleen uusista Star Warseista ainoa pehmeästi seilannut tuotanto.

Ja ellei Johnson, tuntuu joka tapauksessa erittäin todennäköiseltä, että nolosti ja isosti kiville karahtaneiden uusien toivojen palkkaamisstrategian sijaan nyt mentäisiin tutumpia teitä. Mahtaisiko JJ Abrams haluta vielä palata sarjaan? Tai Ron Howard ohjata toisenkin tuurauskeikan, tällä kertaa päässen tuotantoon mukaan vähän aiemmassa vaiheessa? Kumpikaan vastaus ei ole itsestäänselvästi kyllä, mutta molemmat ovat mahdollisia. Joka tapauksessa minun on todella, todella vaikea kuvitella, että näiden kaikkien ongelmien ja Star-Wars-on-kriisissä -julkisuuden jälkeen SW-elokuvan ohjaajaksi palkattaisiin enää hetkeen ”nuorta, nousevaa kykyä” – vaikka esimerkiksi Slashfilmin tämänpäiväisellä toivelistalla onkin monta nimeä, joiden SW-elokuvat haluaisin ilman muuta nähdä: Edgar Wright! Denis Villeneuve!

Veikkaan ja toivon tosiaan Johnsonia. Kannattaa palauttaa mieleen, että aivan alunperin Johnsonin annettiin ymmärtää kirjoittavan kasin lisäksi myös ysiosaa. Vaikka hän sanoo, ettei ole niin tehnyt, on ihan varmaa, että kasin käsispalavereissa on jonkin verran jatkoakin pohdittu. Kyllä sieltä voisi vielä tällainenkin halu kyteä. Ja sitä paitsi, näin sanoi Johnson vain pari kuukautta sitten, kuten moni on tänään lainannut:

Solo-sotku: No, onko Star Wars kriisissä?

Kuten oli selvää jo samana aamuna kun Phil Lordin ja Christopher Millerin potkuista Han Solo -leffan ohjaajien paikalta kerrottiin, kulunut reilu viikko on ollut Star Warsille ja Lucasfilmille pr-painajainen. Vaikka Ron Howard ilmoitettiin korvaavaksi ohjaajaksi nopeammin kuin kukaan odottikaan, ei mikään muuta sitä tosiasiaa, että ohjaajien vaihtaminen kuvausten loppusuoralla kertoo katastrofista.

Ei, vaikka kaikki raportit sopasta tuntuvatkin tässä tapauksessa vain vahvistavan alkuperäisen tiedotteen alleviivattua klisettä ”taiteellisista erimielisyyksistä”. Ilmeisesti Solo-leffa ei tosiaankaan ollut tuotannollisesti raiteiltaan, mutta siitä oli tulossa käsikirjoittaja Lawrence Kasdanin ja tuottaja Kathleen Kennedyn mielestä ”vääränlainen”. Näin toteaa esimerkiksi Entertainment Weeklyn ensiluokkaisesti asioista perillä oleva Anthony Breznican, jonka mukaan kyse ei edes ollut siitä, että komediaohjaajat olisivat olleet tekemässä elokuvasta ”liian komediaa”, vaan siitä, että ohjaajat halusivat näyttelijöiden improvisoivan, ja tämä tyyli käänsi elokuvaa vähitellen käsikirjoitukseen luottaneiden Kasdanin ja Kennedyn mielestä väärään suuntaan.

Tämä tuntuu naurettavan pieneltä syyltä saada potkut työstä, johon nimenomaan Kasdan ehdottomasti Lordin ja Millerin halusi, ja josta Lord ja Miller vaikuttivat yhtä aidon innostuneilta kuin vaikkapa JJ Abrams ja Gareth Edwards aiemmin. Tai naurettavan pieneltä syyltä antaa potkut alalla, jossa pelkät tiedot lisäkuvauksista nostattivat viime kesänä huhuja Rogue Onen kriisistä. Ehdottomasti se tuntuu näin ilmaistuna ristiriidalta, josta olisi pitänyt selvitä puhumalla ja kompromissilla.

Mutta lopulta riidassa ei olekaan voinut olla kyse vain metodista, vaan taiteellisesta kontrollista. Siitäkin viikon sisällä julkaistut raportit antavat hyvin yhtenäisen kuvan: Lord ja Miller eivät suostuneet antamaan periksi visiostaan, eivätkä missään nimessä olisi suostuneet (Edwardsin ja Rogue Onen tapaan) hyväksymään jotakuta toista korjaamaan heidän elokuvaansa lisäkuvauksissa. Tällä kertaa se joku olisi ilmeisesti ollut Kasdan, kertoi The Hollywood Reporter. StarWarsNewsNet taas väittää lähteidensä mukaan ohjaajien ilmoittaneen haluavansa hoitaa uusintakuvaukset itse tai he lähtisivät – mikä siis tarkoittaisi, että he pelasivat työllään ja elokuvallaan niin sanotusti upporikasta ja rutiköyhää. (Ja hävisivät.)

han-solo-cast-photo

Tajusin juuri, että taidamme joutua käyttämään tätä kuvaa Lordista ja Milleristä Han Solo -leffan ohjaimissa vielä pitkään.

Yhtä hämmentävää kuin on se, että näin pikkumainen sotku kasvoi näin pahaksi, on se, että Lord ja Miller eivät käsittäneet, missä oikein olivat töissä. Asiahan on nimittäin niin, että Star Wars ei ole enää yksinvaltaisen ohjaajan franchise. Voisi jopa sanoa, että sitä enemmän se on juuri kirjoittajan franchise – mutta niin, että sanalla ”kirjoittaja” ei todellakaan tarkoiteta yksin elokuvaan merkittyä käsikirjoittajaa, vaan sitä kollektiivia, johon kuuluvat käsikirjoittaja(t), ohjaaja(t), tuottaja ja Lucasfilmin noin kymmenpäinen tarinaryhmä, jonka äänekkäin puhemies Pablo Hidalgo vetoaa Twitterissä koko ajan siihen, kuinka jokainen kaanonia ohjaava päätös perustuu kulloinkin kerrottavaan tarinaan. Kathleen Kennedyn johtama Lucasfilm haluaa kertoa suurta yleisöä ihastuttavia tarinoita, eikä niistä päätä yksin kukaan.

(Kokonaan oma asiansa on, onko tämä asiaintila tuottanut aivan erinomaisen hyviä tuloksia: olen ollut hyvin avoin siitä, että mielestäni Rogue One oli nimenomaan tarinallisesti rikki, ja elokuvan hyvien ainesten luotsaaminen koherentimmaksi kertomukseksi olisi kipeästi kaivannut yhtä näkemyksellistä taiteellista johtajaa. Mutta Solo-soolon kohdallahan tästä ei pitäisi olla kyse, koska elokuvan käsikirjoituksesta vastaa kolmen Star Warsin kirjoittaja Kasdan [yhdessä poikansa kanssa]. Kasdanien Solo-käsikirjoitusta ovat koko ajan kehuneet kaikki.)

Heitän tähän toisenkin mielenkiintoisen sivuraiteen: laatumedia The Hollywood Reporter ja aktiivinen fanisivu StarWarsNewsNet ovat yllä linkatuissa jutuissaan kiinnostavasti täysin eri mieltä siitä, piileekö Solo-leffassa ohjaustakin vaikeammin korjattavia ongelmia vai ei. THR:n lähteiden mukaan Lucasfilmillä ei oltu tyytyväisiä Alden Ehrenreichin suoritukseen pääosassa, ja häntä auttamaan palkattiin kesken kuvausten näyttelijävalmentaja. SWNN:n lähteiden mukaan taas juuri Ehrenreich oli ensimmäisenä vakavasti huolestunut elokuvan ja Solon hahmon kehityksestä, ja otti huolistaan yhteyttä ylöspäin. SWNN:n lähde kuvailee Lordin ja Millerin Solon vertautuvan jopa ”Jim Carreyn suoritukseen Ace Venturassa”, mikä ainakin minua puistattaa, mutta lausunnon luotettavuus jää siis aivan ilmaan.

aceventura

Ace Ventura (1994). Tämä oli kuulkaa ihan menestysleffa joskus.

Solo-sotkun tilanne on ylipäänsä hyvin kiinnostava, mutta pitää muistaa, että nythän elokuva tietenkin muuttuu. Lordin ja Millerin visio jää (todennäköisesti vuosikausiksi) pelkän jossittelun varaan. Emme pääse tai joudu näkemään Han Venturaa sen paremmin kuin Everything is Awesome Landoakaan, ja nähtäväksi jää, kuinka suuri osa lopullisen elokuvan hahmokohtauksista ylipäätään on Lordin ja Millerin ajalta, vaikka kuvauksia olikin potkujen hetkellä jäljellä enää noin neljännes. Merkittävät hahmohetket on nimittäin helppo korvata uusilla lisäkuvausvaiheessa – jälleen, niin tehtiin suurelta osin Rogue Onessakin, eikä sen viivästymisestä edes ollut silloin mitään puhetta. Solo-leffan ensi-illan siirtyminen on tässä vaiheessa jopa todennäköistä, mutta ei missään nimessä varmaa. Ron Howard on, niin kuin meillä töissä sanotaan, amatimies.

Yritän kuitenkin palata varsinaisille raiteille, sillä oikeastaan minun piti päästä tässä tekstissä sanomaan sanasiani siitä Lucasfilmin ja Star Warsin oletetusta ja mahdollisesta kriisistä, jonka Solo-ohjaajien potkujen väitetään nyt tuovan pintaan.

Seuraavan kappaleen sanat olette saattaneet lukea viikon sisällä esimerkiksi Forbesista, io9:stä tai jopa fanisivu Star Wars Underworldista. Solo-ohjaajien potkut kertovat Kathleen Kennedyn sairaalloisesta mikromanageroinnista ja Disney-yhtiön giganttisiin tulospaineisiin perustuvasta kyvyttömyydestä ottaa todellisia riskejä Star Warsin kanssa. Kennedy luulee ehkä itsekin haluavansa ottaa niitä, palkkaamalla ohjaajiksi Edwardsin, Josh Trankin ja Lordin ja Millerin kaltaisia nuoria ja tuoreita visionäärejä, mutta kun elokuvia todella tehdään, hän itse asiassa kammoaa niitä. Kennedy ei halua saada visionäärien vapaasti toteuttamia visioita, vaan JJ Abramsin elokuvien tai Marvel-leffojen kaltaista turvallisen sujuvaa viihdettä, jonka tekemisen hän tuntee suojattejaan paremmin. Hän puhuu medialle ja faneille uusien tarinoiden kertomisesta, mutta haluaa todellisuudessa kaiken uuden Star Warsin kytkeytyvän tiukasti originaalitrilogiaan ja jopa toistavan sen juonikuvioita. Yksinkertaisesti: Star Wars, erityisesti päätuotteissaan elokuvissa, on liian menestyksekäs ja liian tärkeä franchise, että sen kanssa todella otettaisiin riskejä, vaikka eräidenkin Lego-ohjaajien särmikäs näkemys olisi voinut olla kiinnostavampi kuin vaniljainen kesäleffa.

Tämä siis minun kärjistävänä teorioiden tiivistyksenä. En itse allekirjoita tilanteen kuvaa aivan noin jyrkkänä, mutta kaikessa tuossa on paljon totta. Erityisesti ei käy kiertäminen sitä tosiseikkaa, että standalone-elokuvien vapaudesta kertoo huonoa se, että jokaisen tekeillä olleista kolmesta filmistä ohjaaja on käytännössä joutunut väistymään, vaikka Edwards tosiaan pysyikin mukana loppuun asti ja sai pitää tittelinsä Rogue Onen lopputeksteissäkin. Ja jos Millerin ja Lordin lähdössä oli tosiaan lopultakin kyse vain epäonnisen pitkälle edenneistä taiteellisista erimielisyyksistä eikä Josh Trankin tapaan täysin holtittomasta käytöksestä Fantastic Four –kuvauksissa (jonka perusteella hän siis sai lähteä Boba Fett -elokuvastakin), niin ainakin on todella, todella vaikea kuvitella, että kolmannen standalone-elokuvan ohjaajaksi näissä oloissa julkistettaisiin taas uusi 1-2 elokuvaa ohjannut lupaava nuorukainen. (Telkkarin puolella taitojaan hioneet ja animaatioilla menestyneet Lord ja Miller ovat Edwardsiin ja Trankiin verrattuna kokeneita Hollywood-tekijöitä, mutta Solo olisi ollut heillekin vasta toinen pitkä näytelmäelokuva.) Toistan juhannuksen epäilykseni: en ihmettelisi yhtään, jos se olisi Ron Howard.

Mutta onko kriisi tämännäköinen? Tai siis…jos ”eräästä näkökulmasta” onkin, kuten Obi-Wan sanoisi, niin onko tämä ainoa näkökulma?

Toinen näkökulma, olkaa hyvä. The Force Awakens oli paitsi kaupallinen jättimenestys, myös erittäin onnistunut uudelleenkäynnistys, joka tuntui samaan aikaan tutulta että päivitti Star Wars -tarinankerronnan tähän aikaan. Rogue One oli niin ikään menestys, toisten mielestä myös elokuvana onnistunut, joka tapauksessa verrattain rohkeasti erilainen tarina – jo esimerkiksi siksi, että se ei ollut ”origin story”, jollaisena standalone-leffojen idea Disneyn osakkeenomistajille alunperin esiteltiin.

Seuraava episodi The Last Jedi on kaikesta päätellen valmistumassa Rian Johnsonin – elokuvansa ainoan kreditoidun käsikirjoittajan ja ohjaajan – käsissä vakaasti ja ongelmitta. Johnson on vieläpä vakuuttanut saaneensa suuremmat taiteelliset vapaudet kuin odottikaan, saaden muun muassa hyvin vapaasti päättää, mihin suuntaan tarina The Force Awakensin käynnistyksen jälkeen ylipäätään etenisi. Johnson oli valituksi tullessaan parikin piirua Edwardsia tai Trankia kokeneempi elokuvantekijä, mutta ei missään nimessä Abramsin kaltainen suureksi vakiintunut nimi – mutta kaikesta päätellen hän on sitä vuoden loppuun mennessä.

Uuden trilogian päätösosa muhii Colin Trevorrown ohjauksessa vakan alla, mutta vaikka itse en välittänyt sen paremmin hänen Jurassic Worldistaan kuin Safety Not Guaranteedistakaan, on täysin kohtuutonta, että eräät mediat vihjaavat nyt suoraan, että Trevorrowlle voisi antaa kaavan jatkeeksi seuraavat potkut ihan vain siksi, että hänen tuorein elokuvan The Book of Henry on useimpien mielestä huono. Itse asiassa mikään ei tarjoa todistetta, että Trevorrow ja hänen kirjoittajaparinsa Derek Connolly olisivat pilaamassa Star Warsia: Jurassic World todistaa heidän kykenevän luotsaamaan isoa tuotantoa ja Lucasfilmin tarinaryhmä pitää huolen, että uusi trilogia saa arvoisensa lopun (sillä kuten Trevorrow itse on sanonut: ”It’s not me alone, it’s a whole team”). Jos halutaan tässä vaiheessa, ennen episodi VIII:n ensi-iltaa ja IX:n kuvauksia, huutaa Trevorrown elokuvan tulevan epäonnistumaan, paras peruste niille huudoille on Carrie Fisherin puuttuminen episodista, jossa hänen hahmollaan Leia Organalla piti olla tärkeä rooli – mutta se ongelmahan ei missään nimessä johdu sen paremmin Trevorrowsta, Kennedystä, Lucasfilmistä kuin Disneystäkään.

rey-rocks

Tämä sarjako kriisissä? Katsokaa tämä traileri uudelleen. Tuliko viboja?

Yritän pitää pitkän kirjoituksen fokuksen elokuvissa, mutta niiden ulkopuolisesta Star Warsista on pakko heittää vielä kasaan pari todistetta kriisi-argumentteja vastaan. Uuden kaanonin korkeaprofiilisimmat kirjat, Jedin paluun jälkeistä maailmaa vakavasti kartoittavan Aftermath-trilogian, kirjoitti Chuck Wendig mielipiteitä jakavalla preesens-tyylillä ja kyllästettynä huomattavan originellilla huumorilla. Marvelin uudet Star Wars -sarjakuvat henkivät liki joka numerossaan niin rakkautta päähenkilöihinsä kuin hämmentävän camp-henkisiin uusiopahiksiin tavalla, josta on selvää, että kyse on nimenomaan aina kirjoittajien vetämästä kerronnasta. Suosittu ja toimiva Rebels päättyy ensi vuonna jo neljänteen kauteensa, siis bisnesmielessä kesken – ehkä kaikkein paras todiste siitä, että ei näitä tarinoita pelkästään tuttuuden ja toiston kautta rahaa tahkoten tehdä.

Minusta Star Wars on kaikkiaan nyt sitä, mitä se lupasikin Disneyn kaudella olla: entistä parempaa ja entistä hallitummin yhteensopivaa. On ehkä totta, että – kuten Io9:n kirjoittaja argumentoi – se on tasaisuudessaan myös aavistuksen tylsempää kuin entinen expanded universe ja Lucasin elokuvat olivat, mutta koska entinen expanded universe tarkoitti usein helmien etsimistä heinäsuovista ja Lucasin prequelien onnistuneisuudestakin voidaan aina puhua illan jos toisenkin verran, otan laadun perustason noston vastaan vain kiitollisena. On kai aivan selvää, että Rogue Onekin on parempi seikkailu- ja SW-elokuva kuin yksikään prequeleista, vaikka se monilla mittareilla olikin myös turvallisempi ja laskelmoidumpi kuin Lucasin näkemykset.

screaming_citadel

Tuorein Star Wars -sarjistarina The Screaming Citadel: tajuntaa imeviä vampyyreja ja mielenohjausta. En voi sanoa täysin tykänneeni, mutta hahmosuhteet toimivat täysillä.

 

Voisiko siis kuitenkin olla, että Rogue One kärsi tarinaa ymmärtävän käsikirjoittajan puutteesta tavalla, joka on jo korjattu kaikkiin tekeillä oleviin seuraaviin Star Wars -elokuviin palkkaamalla niihin visionäärisemmät kirjoittajat? Ja että Josh Trankin valinta oli varhainen virhe, joka korjattiin hyvissä ajoin ennen miinan laukeamista niin, että useimmat ovat riskin jo unohtaneet? Ja että Lordin ja Millerin konflikti Kennedyn ja Kasdanin kanssa taas oli valitettava, mutta pohjimmiltaan pahaa tahtomaton asioiden riita? Ja että se, että näitä ongelmia näin kasautuu, on siis vain surkeiden sattumusten sarja, ei todiste rakenteellisesta ongelmasta?

Ja että seuraava standalone-elokuva saa ohjaajakseen ja kirjoittajakseen vakaat ammattilaiset, jotka tietävät alusta alkaen studion työryhmämäisen toimintatavan, mutta tekevät sen puitteissa elokuvastaan omaperäisen ja onnistuneen? Ja että Johnsonin lisäksi Trevorrow toimittaa meille saagaan sopivan, onnistuneen episodin? Ja että sitä seuraavaksi Star Wars -elokuvatuotannoksi, siis episodielokuvien päätyttyä, julkistetaan jotain franchisea aidosti uudistavaa, vaikkapa kauas jedien historiaan sijoittuva elokuva?

Toivottavasti.

Solo-ohjaajien potkut kertovat katastrofista, joka olisi pitänyt nähdä ennalta

Yhä nimettömän Han Solo -leffan ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller saivat siis potkut. Virallinen tiedote viittaa taiteellisiin erimielisyyksiin, käsitteen kliseisyyttä tietoisena alleviivaten.

Käänne on käsittämätön.

Ei se väite, että Lordin ja Millerin sekä Star Wars -tuottaja Kathleen Kennedyn ja kirjoittaja Lawrence Kasdanin välillä olisi ollut taiteellisia erimielisyyksiä, sillä aivan varmasti on ollut. Käsittämätöntä on se, että potkut annettiin juuri nyt – ja että ne ylipäätään jouduttiin antamaan. Elokuvan kuvauksia oli tiettävästi jäljellä enää muutamia viikkoja.

han-solo-cast-photo

Ohjaajat ja näyttelijät silloin kun, toisen kliseen mukaan, kaikki oli vielä hyvin.

Uutisten mukaan (Variety, The Hollywood Reporter) potkujen taustalla ovat siis perustavanlaatuiset erimielisyydet elokuvan tyylistä ja päähenkilö Han Solon hahmosta. Ongelmat ohjaajien ja tuottajan & käsikirjoittajan välillä ovat kasaantuneet kuukausien ajan. Lord ja Miller eivät mielestään saaneet haluamaansa vapautta tehdä elokuvasta haluamaansa. Kennedy ja Kasdan taas kokivat ohjaajien karkaavan liian kauas käsikirjoituksesta ja Han Solon hahmon hengestä.

Tämä kaikki tulee tietenkin meille kuiskauksina ja huhuina, mutta kuulostaa sinänsä aivan uskottavalta. Se, mitä en voi käsittää, on että tähän pisteeseen ylipäätään päädyttiin.

Phil Lord ja Christopher Miller tunnetaan komedioistaan: televisiohiteistä, 21 Jump Streetista ja hyperaktiivisesta Lego-elokuvasta. Esimerkiksi minä olen koko ajan suhtautunut epäilevästi heidän valintaansa Solo-leffan kippareiksi. Mutta nimenomaan koska juuri heidät tehtävään valittiin, olen tähän asti olen hyväksynyt, että Lucasfilm (ja viime kädessä Kathleen Kennedy) selvästikin haluaa Solo-leffan poikkeavan räväkästi aiemmista Star Wars -elokuvista. Elleivät he suorastaan halua komediaa, niin ainakin vauhdikkaan ja komediallisen tulkinnan. Koko asetelma, jossa täysin eri elokuvantekijäsukupolvea edustavat Kennedy ja Kasdan tekevät yhteistyötä juuri näiden nuorten kollien kanssa tuntui tarkkaan harkitulta.

lego-movie-falcon

Han Solo ja kumppanit Lordin ja Millerin aiemmassa elokuvassa.

Tästä lähtökohdasta vielä potkuihin päätymistä typerryttävämpi on niiden ajankohta. Lord ja Miller muuttivat jo kauan aikaa sitten viime vuonna perheineen Lontooseen kehittelemään Solo-leffaa, ja voisi luulla myös erimielisyyksien Solon hahmosta tai elokuvan tyylistä tulleen esille viimeistään tuona kehittelyaikana tai casting-vaiheessa. Elokuvan kuvaukset taas ovat olleet täydessä käynnissä helmikuusta lähtien, ja eilisen uutisten mukaan niitä oli tosiaan jäljellä enää muutamia viikkoja. Ohjaajien vaihtaminen kesken tuotannon ei toki ole ison rahan studio-Hollywoodissa tuntematonta touhua, mutta ohjaajien vaihtaminen kuvausten loppusuoralla on todella, todella poikkeuksellista.

Miksi siis potkut nyt? Ennen kaikkea pitää siis kysyä, miksei jo paljon aiemmin (ja tätä kysyy varmasti Kathleen Kennedykin itseltään).

Mutta kaikkein oleellisin kysymys taitaa sittenkin olla, miksei vasta parin viikon päästä. Mitä paikkaava ohjaaja voi juuri nyt enää tehdä elokuvan kelkan kääntämiseksi? Eikö Lordin ja Millerin olisi voinut samantien antaa kuvata elokuvansa loppuun? Sen jälkeen mahtikäsky olisi voinut heilauttaa jonkun toisen puuttumaan käsikirjoitukseen, lisäkuvauksiin ja leikkaukseen – kuten itse asiassa tapahtui Rogue Onenkin kanssa, vaikka todennäköisesti siis vielä kevyellä tasolla verrattuna nyt haluttavaan muutokseen. Rogue Onen virallisena ohjaajanahan pysyi loppuun asti Gareth Edwards, joka ei sittemminkään missään ole vaikuttanut piiruakaan katkeralta siitä, että Tony Gilroy palkattiin miljoonasummalla puuttumaan hänen elokuvaansa kesken jälkituotannon.

krennicbeach

Yksi lukuisista trailereista tutuista Rogue One -kohtauksista, joita elokuvassa ei näkynyt.

Päätelmäni: potkuihin täytyy liittyä jokin seikka, joka on merkitsevämpi kuin kuukausia muhineen sopan lopullinen kiehahtaminen kattilasta yli. Jokin seikka, miksi Lord ja Miller oli Kennedyn mielestä pakko vaihtaa juuri nyt, sen pelastamiseksi mikä pelastettavissa on. Virallinen tiedote kun julistaa jopa rohkeasti, ettei ensi-iltapäivä toukokuussa 2018 ole muuttunut.

Tässä itse asiassa piilee mahdollisuuteni positiiviseen ajatteluun. Jos otamme ”voittajien puolen”, uutinen paljastaa, että Han Solo -elokuvasta uhkasi tulla katastrofi, mutta nyt asialle tehdään jotain. Katastrofi siitä voi tosin yhä tulla – ei todellakaan ole hyvä asetelma, että kukaan yrittäisi lisäkuvauksilla ja leikkauspöydässä korjata toisenlaiseksi elokuvaa, jota on kuvattu yhdellä visiolla kuukausia – mutta ehkä pahin sentään vältetään. Olen sanonut ennenkin, että jos aina välillä erilaisia Star Wars -päätöksiä epäilenkin, niin Kathleen Kennedyyn luotan. Ei hän ottaisi tällaista riskiä, ellei olisi aivan varma, että tämä vaihtoehto on parempi kuin toinen.

(Tietysti, jos otamme kiistassa ohjaajien puolen, saatamme nyt menettää erinomaisen, mutta Kennedylle, Kasdanille tai Disney-yhtiölle ”sittenkin liian erilaisen” Star Wars -elokuvan…)

kennedy-2013

Onkohan Kathleen Kennedy saanut paljonkin harmaita hiuksia tämän vuoden 2013 Saksan-matkansa jälkeen? (kuva: Aki Jörgensen)

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Solo-elokuvan tuotanto on nyt tauolla, ja uusi ohjaaja julkistettaneen mahdollisimman pian. Veikkaan muuten, että sen tiedotteen yhteydessä elokuva saa viimein nimen – sillä uutiskärjellä kun voi pehmentää huomiota hieman pois ikävistä asioista.

Viihdemediat raportoivat vahvoilla olevan Ron Howardin, ja myös Joe Johnstonin ja Kasdanin itsensä nimet on mainittu. Nämä ovat loogisia vaihtoehtoja. Kaikki kolme miestä edustavat Kennedyn omaa sukupolvea (s. 1954, 1950 ja 1949) ja etenkin kaksi ensimmäistä ovat luotettavia, vakaita hittielokuvien tekijöitä: Howardhan ohjasi muun muassa Da Vinci -koodin ja Johnston kolmannen Jurassic Parkin ja ensimmäisen Kapteeni Amerikan. Kaikilla heillä on myös vahvat Lucasfilm-yhteytensä: Howard, jolle George Lucas tarjosi aikanaan Episodi I:n ohjaajan pestiä, ohjasi 1980-luvulla yhtiölle Willown, ja Johnston taas aloitti uransa Star Warsien tehostepuolella. Kasdan olisi tietysti hyvässä asemassa ryhtymään tuotannon ohjaajaksi, mutta en usko hänen enää ohjaajaksi haluavankaan, ja tiellä saattavat olla myös Amerikan ohjaajien killan tiukat säännöt, joilla on nimenomaan pyritty varjelemaan ohjaajia tuotannonaikaisilta vallankaappauksilta.

Howardin ja Johnstonin henkilökohtaiset yhteydet ja ystävyydet Lucasfilmiin ja Disney-yhtiöön ovat varmasti avain myös siihen, että nimiohjaaja saadaan houkuteltua tutkimaan toisten kuvaamia otoksia ja miettimään, miten toisten juhlien rääppiäiset käännetään uudeksi juhlaksi. Star Wars Underworld nostaa raportissaan esiin tärkeän huomion: jos sotkussa oli tosiaan suurelta osin kyse Solon hahmon luonteesta, kuinka suuri osa erimielisyydestä liittyy päänäyttelijä Alden Ehrenreichiin jo sinänsä – tai ainakin hänen näkemykseensä hahmostaan?

Se, että Howard ja Johnston ovat vakaudessaan ja luotettavuudessaan elokuvantekijöinä myös, krhm, tylsiä, sopii sekin kuvaan. Olisi aivan älytöntä vaihtaa villit Lord ja Miller uuteen villikkoon. Kuten yritysmaailmassakin, visiotaan seuraten firman tuhon partaalle vieneen toimitusjohtajan jälkeen tarvitaan rauhallisempi, eloonjäämiseen keskittyvä johtaja. Jonka tosin on oltava yleensä pystyttävä vaikeisiin ratkaisuihin…

alden-ehrenreich

”Mutta eihän Han Solo näin pukeudu!” (kuva elokuvasta Hail, Caesar!)

Isommassa kuvassa luulen, että tämä viimeistään tarkoittaa, että Lucasfilmin malli muuttuu. Disneyn ja Kennedyn aikana Star Warsien keskeisiksi tekijöiksi on palkattu ulkopuolelta katsoen melkoisella vauhdilla suhteellisen kokemattomia nimiä. Kunniakas idea on ollut värvätä Star Warsin parissa kasvaneen sukupolven tekijöitä kertomaan omanlaisiaan tarinoita, mutta pesteistä nolostuttavan moni on jäänyt kesken. Michael Arndt ei pystynyt kirjoittamaan The Force Awakensin käsikirjoitusta annetussa ajassa. Josh Trank sai potkut Boba Fett -leffan ohjaajan paikalta jo esituotantovaiheessa ja koko projekti siirtyi hyllylle. Gary Whittan Rogue One -käsis jäi raakileeksi ja tuomittiin pelkäksi ”tarinaksi” toisten jatkaessa käsikirjoittamista. Ja Gareth Edwardsinkin työtä Rogue Onessa piti tosiaan paikkailla mittavissa uudelleenkuvauksissa. (Voi jehna, miten mielenkiintoisia Making of -kirjajärkäleitä näistä elokuvista tehdäänkään sitten, kun osalliset joskus asioista viimein puhuvat!)

Rian Johnsonin ohjaama ja kirjoittama The Last Jedi tuntuu sentään valmistuvan ongelmitta, mutta avoimia kortteja on vielä pöydälläkin. Episodi IX:n ohjaaja-kirjoittaja Colin Trevorrow on kyllä toimittanut Kennedyn lähipiiriin jo menestyksekkään ja hallitusti kontrollissa pysyneen Jurassic Worldin, mutta hänen uunituore elokuvansa The Book of Henry kerää parhaillaan murska-arvioita. Veikkaan, että kuka tahansa Solo-leffan korjaajaksi palkataankaan, hänen kaltaistaan turvallista valintaa haetaan myös seuraavan soololeffan ohjaajaksi. Jo ihan bisnesnäkökulmastakin nämä ”Star Wars -elokuva kriisissä” -uutiset saisivat riittää vähäksi aikaa.

Ja mitä siihen tulee – tämän sanon kuiskaten – on jännittävistä jännittävin ajatusleikki miettiä, mitä Disney-yhtiön toimitusjohtaja Bob Iger tällä hetkellä ajattelee Kathleen Kennedyn kyvyistä johtaa tytäryhtiö Lucasfilmiä.

 

Episodi IX:n ensi-iltapäivä: Toukokuun paluu

Lainaus

No, nyt se on virallista.

Episodi IX:n ensi-ilta on eilisen virallisen tiedotteen mukaan 24. toukokuuta 2019. Skywalkerien saagan (ainakin tähänastisen) päätösosan ohjaa ja osakäsikirjoittaa Colin Trevorrow.

(Samalla tiedotteella julkistettiin myös jokin semmoinen kuin viides Indiana Jones, mutta siihen en puutu tässä).

Virallista on siis siten Star Wars -ensi-iltojen paluu toukokuulle. Sekä originaali- että prequel-trilogia näkivät päivänvalon aina toukokuussa. Ajoituksista kumpuaa Star Warsin maine yhtenä kesäelokuvien kuninkaista – ellei asia sitten pitäisi muotoilla pikemminkin niin, että originaalitrilogia oli suorastaan luomassa koko nykyistä kesäelokuvien käsitettä. Suomessa tämä maine on tosin voinut jäädä huomaamatta, koska meillä Episodi II oli ensimmäinen, joka sai ensi-iltansa heti maailmanlaajuiseen aikaan toukokuussa. Aiemmat osat, vielä Pimeä uhkakin siis, nähtiin meillä aina vasta elokuussa.

”Enemmänhän tämä joululta kuin juhannukselta näyttää”, Rey mietti.

Mutta näin siis katkeaa hyvin alkanut perinne joulukuusta Star Wars -kuukautena. Tiedän, että en ollut ainoa, joka The Force Awakensin ja Rogue Onen myötä, ja tässä ensi joulukuun The Last Jediä odotellessa, alkoi jo pitää merkitä kalentereihinsa uusia warsseja jokaisen vuoden joululahjana tästä ikuisuuteen. Ajatus tuntui myös sopivalta: viittasankarit tai dinosaurukset saattavat tarvita kesän ympärilleen, mutta valomiekat loistavat pimeässäkin.

Mutta tämä tapahtuikin melkein vahingossa. The Force Awakensin ensi-illanhan piti alunperin olla toukokuussa 2015, mutta jo ennen näyttelijävalintojen varmistumista se siirrettiin saman vuoden joulukuulle, tuottaja Kathleen Kennedyn ja ohjaaja JJ Abramsin todettua aikataulun liian kireäksi. Rogue Onen ensi-ilta lukittiin sitten luontevasti siitä vuoden päähän eli joulukuuhun 2016. The Last Jedin sen sijaan piti alkuperäisen aikataulun mukaan valmistua toukokuulle 2017, mutta sen enskari taas siirrettiin joulukuulle puolitoista vuotta sitten, The Force Awakensin vielä pyöriessä teattereissa. Hetken aikaa meinasi siis olla tilanne, että Episodi VIII olisi nähty teattereissa tuskin puoli vuottakaan ensimmäisen standalone-leffan jälkeen, tätä kirjoittaessani vain muutaman viikon päästä.

”Kurssi kohti kevättä jäbät. Tehdään semmoinen kesäleffa!”

Näiden käänteiden valossa ihmettelin suuresti, kun Disney ja Lucasfilm ilmoittivat Han Solon soololeffan ensi-iltapäivän sittenkin ihan vuosia sitten suunniteltuun ajankohtaansa toukokuulle 2018. Sitä ennen ne ehtivät puhua jo jonkin aikaa epämääräisemmin ”vuoden 2018 elokuvasta”, kuin ennakoiden senkin siirtoa vuotensa joulukuulle.

Eilisen uutisen jälkeen kuva muuttui. Nyt on siis niin, että ensi joulun The Last Jedin ja seuraavan kevään Solo-leffan väliin jää vain vajaat puoli vuotta. Mutta siitä seuraavaan warssiin on taas se vuosi. Ja joulun avaruussotateema jää seuraavan kerran jälkeen historiaan.

Olen ehkä yhä vähän yllättynyt, mutta kaipa tämä on miellettävä nimenomaan näin: joulukuun aikataulut olivat vahinko, jonka Disney-Lucasfilm nyt viimein onnistuu oikaisemaan.

Viimeinen Jedi, todellakin: Teoria uudesta trilogiasta

”Ilman jedejä Voimassa ei voi olla tasapainoa”, sanoo Lor San Tekka (Max von SydowThe Force Awakensin alkusanoiksi.

Mutta ei hän sitä tiedä. Tuo on jediuskovaisen historioitsijan Lor San Tekkan teoria – ja hän saattaa olla väärässä. Tai kuten Yoda Episodi III:ssa sanoi, viitaten samaan ennustukseen Voiman tasapainosta: ”ennustus, jota tulkittu ehkä väärin on”.

Tämä on yksi teoria: omani. Eikä kyse ole vain prequelien ennustuksesta, vaan episodien VIII ja IX juonesta. Kyse on spekulaatiosta, ei juonihuhuista, joten tämän lukeminen ei spoilaa. Paitsi tietenkin jos osoittautuu, että olen epäilyksissäni täysin oikeassa…

luke-vii

”Onko tukkani hyvin? Onko Voimani epätasapainossa?”

Vielä kolmas ennustuslainaus. Tämän kohdalla on jo hieman epäselvempää, puhutaanko edelleen Voiman tasapainosta:

First comes the day
Then comes the night.
After the darkness
Shines through the light.
The difference, they say,
Is only made right
By the resolving of gray
Through refined Jedi sight.
―Journal of the Whills, 7:477

Tämä runo julkaistiin The Force Awakensin romanisaation alkulehdillä, ja se on todella kiinnostava. Kirjan kirjoitti Alan Dean Foster, mutta se on siis kaanonia, eikä ole mitään syytä epäillä, ettäkö se olisi siellä vain kirjailijan päähänpistosta. Runon sanoja voi tulkita monella tavalla, mutta minusta sanat eivät ainakaan kuvaa Episodi VII:n tapahtumia.

On mahdollista ajatella, että ensin tuleva päivä oli jedien vanha suuruuden aika. Sitten koitti yö: pimeät ajat, sithit, Imperiumi. Pimeyden jälkeen paistaa valo; Luke Skywalkerin aika, jossa valo on erilainen, tasapainoisempi, viisaamman jedikatseen näkemä. Tämä tulkinta myötäilisi George Lucasin kuuden elokuvan saagan sanomaa: että Anakin Skywalker oli kuin olikin ennustuksen valittu, joka toi tasapainon Voimaan tappamalla keisari Palpatinen ja samalla sith-perinteen – käännyttyään tosin sitä ennen traagisesti pimeälle puolelle ja pyyhittyään pois myös jediperinteen.

Mutta jos näin on, ei uudella ennustuksella olisi mitään tekemistä The Force Awakensin ja uuden trilogian kanssa, joiden romaaniversion ensilehdillä se meille annettiin. Ja jos näin on, tuo harmaamman valon parempi aika oli Episodi VII:n alussa pahasti uhattuna. Omituiset alkusanat, eikö teistäkin? Etenkin kun tiedämme, että JJ Abramsin, Rian Johnsonin ja kumppanien taustalla Lucasfilmin kerrontaa ohjaava tarinaryhmä todella pelaa niin sanottua pitkää peliä, sijoittaen esimerkiksi animaatiosarja Rebelsin ensimmäiselle kaudelle repliikin, joka saa täyden selityksensä vasta pari vuotta myöhemmin Rogue Onessa.

Siksi minua houkuttaa tulkita toisin. On mahdollista ajatella, että tämä ennustus onkin jatkoa alkuperäiselle tasapaino-ennustukselle (eihän tässä edes mainita tuota sanaa!), ja se kuvaakin alkuperäisen ennustuksen jälkeistä aikaa. Siis: Ensin koitti runon alun päivä, kun Anakin toteutti kohtalonsa. Päivää seurasi jälleen yö, kun Kylo Ren kääntyi pimeälle puolelle ja pysäytti Luken uuden päivän alkuunsa. Mutta että vasta tätä pimeyttä olisi ennustuksen jälkeen määrä seurata uudenlaisen valon. Sen, jossa jedit lopulta hylkäävät mustavalkoisen ajattelunsa valosta ja pimeästä, ja näkevät asiat harmaina.

Lyhykäisyydessään teoriani, joka ei tosin selity ihan näin lyhyesti, kuuluu: Luke Skywalker on kuin onkin Viimeinen Jedi, kuten Episodi VIII:n maanantaina paljastettu alaotsikko toteaa. Mutta tämä ei ole surullista, vaan sekä ennustettua että loppujen lopuksi oikein. Jedien opit olivat vääristyneitä, jedit ansaitsivat mennä. Jedit ovat kuolleet, kauan eläköön Voima.

rey-vii

”Ota nyt hei tää miekka. Vai etkö sinä koulutakaan minua? Mitä tuo horisee?”

Saattaa tietenkin olla, että olen täysin väärässä. Että Episodi VII:ssä Luke (Mark Hamill) kouluttaa Reystä (Daisy Ridley) jedin, että Kylo Ren (Adam Driver) vielä ennen Episodi IX:n loppua pelastetaan pimeältä puolelta aivan kuin hänen isoisänsä aiemmin, että salaperäinen Snoke kukistetaan, että uusi jedijärjestö lopulta nousee siihen tapaan kuin vanhassa expanded universessakin.

Mutta vihjeitä siitä, että uudessa trilogiassa voisi olla kyse siitä, pitäisikö jedien sittenkään palata galaksiin Skywalkerien suvun tekosten jäljiltä, tuntuu tulevan vastaan siellä täällä. Vähintään tunnen näkeväni kaikkialla enemmän tai vähemmän hienovaraisia vihjeitä siitä, että ”jedi” ei todellakaan ole enää Star Wars -universumissa synonyymi ”hyvälle Voiman käyttäjälle”, kuten vuodesta 1977 lähtien pitkään ilmiselvältä tuntui. Ihan äskettäinkin tarinaryhmän Pablo Hidalgo ihan erikseen näki parhaaksi tähdentää Twitterissä, että ei suinkaan ole olemassa ”harmaita jedejä”, kuten fanikunnassa etenkin 1990-ja 2000-luvuilla puhuttiin. Nykyisessä Star Wars -kaanonissa henkilö joko on tai ei ole jedi samaan tapaan kuin henkilö on tai ei ole kasvissyöjä.

Ennustuksen lähteeksi mainitut Whillit pääsivät joulukuussa elokuvaankin. Rogue Onessa esiteltiin Voima-uskovaisten pyhiinvaelluskohde Jedha-kuu sekä siellä sijainneen temppelin ”Whillien vartijat” Chirrut Imwe (Donnie Yen) ja Baze Malbus (Jiang Wen). Se, mitä tai keitä Whillit lopulta ovat pysyy arvoituksena, mutta Rogue One Ultimate Visual Guide -kirjan mukaan Voima on tunnettu galaksissa yli 25 000 vuoden ajan. Kirjan mukaan jedijärjestö oli ”sen tunnetuin harjoittaja”, mutta ei suinkaan ainoa: Voimaan nojasi myös muita koulukuntia ja uskontoja. Monet näistä kulttuureista eivät ”käyttäneet” Voimaa siten kuin jedit, jotka rutiininomaisesti tekivät temppuja galaksia sitovaa mystistä energiakenttää hyödyntäen, mutta monet muutkin kuin jedit uskoivat sen olemassaoloon ja vaikutukseen.

En voi olla näkemättä tässä (ehkä tahatonta?) paluuta Lucasin 1970-luvun näkemykseen. Tuohon aikaan kun Lucas näki vielä Voiman käyttämisen asiana, johon kuka tahansa pystyisi. Moni onkin tulkinnut Rogue Onen sokean Chirrutin käyttävän jollain tasolla Voimaa kulkiessaan luotisateen halki vahingoittumatta ja aistiessaan väkijoukon keskeltä Jyn Erson kaulalla Kyber-kristallin. Oli miten oli, jonkinlaiselta mystisen energiakentän kanavoinnilta kyvyt kyllä tuntuvat – ja jedi Chirrut ei siis ainakaan ollut.

chirrut

”Olen yhtä Voiman kanssa, ja Voima on minun kanssani, vaikka jedi en ole, lälläslää.”

Rogue Onen Chirrut ja Baze eivät ole ainoat hahmot, joiden kautta meille on viime aikoina kerrottu, että galaksin Voima-suhde on paljon jedejä ja sithejä monipuolisempi. Rebels-animaatiosarjan kolmannella kaudella esiintyy hyvin vanha hahmo Bendu (jonka nimikin on lainattu Lucasin hyvin varhaisen käsikirjoituksen termistä ”jedi bendu”), jonka näkökulmasta jedien ja sithien väliset kiistat ovat peräti lapsellisia. Ensiesiintymisessään Bendu myhäilee: ”Jedit ja sithit käyttävät valoa ja pimeää. Minä olen keskellä.”

Itse asiassa myös Baze Malbusin suuhun on Rogue Onen romanisaatiossa pantu samantapainen pieni pilkka. Itse en ole sitä kirjaa lukenut, mutta tämän lainauksen olen: Baze ”muistelee kuulleensa jedien pitävän vihaa polkuna johonkin, jota he kutsuvat pimeäksi puoleksi”. Baze ei ajattele näin: hän kun on Whillien vartija eikä jedi, ja hänen vihansa on oikeamielistä. Hänen vihansa ohjaa hänen laukauksiaan.

Lisäksi ja aivan erityisesti on tietenkin muistettava, että melkein kaikki se vähä, mitä Episodi VIII:sta virallisesti tiedämme, viittaa siihen, että siinä todellakin tutkitaan jedien historiaa. Tiedämmehän kerrotun, että Luke Skywalker katosi etsiessään ”ensimmäistä jeditemppeliä”, ja tiedämme, että Episodi VIII alkaa siitä, mihin VII jäi. Luvassa on todennäköisesti (ja toivottavasti) hyvä syy sille, miksi Luke on eristäytynyt kaukaiselle Ahch-Ton planeetalle vuosikausiksi. Ehkäpä meille on esimerkiksi luvassa aimo annos pohdiskelua siitä, miten jedivoimien tuomaan suureen valtaan tulisi suhtautua – siis samaan tapaan kuin Imperiumin vastaisku aikanaan löi itsensä kaikkien aikojen jatko-osat -listalle kuljettamalla Luken ja katsojan uusien seikkailujen sijaan suoplaneetalle pohtimaan, tekevätkö sodat sittenkään suureksi.

yoda

”Se Bendu se vasta yksi muinaismuisto on.”

Enkä halua spekuloidessani unohtaa aiemmista trilogioista väheksytyintä. Uuden trilogian isot juonikuviot saattavat olla täysin Lucasfilmin tarinaryhmän kutomia jatkolankoja Skywalkerien saagan kolmanneksi trilogiaksi, mutta ei ole mahdotonta, etteikö tämäntapainen kuvio voisi kummuta myös George Lucasin luonnoksista uudeksi trilogiaksi.

Lucasin parjatuissa prequeleissakin ovat nimittäin läsnä väreet jedien vanhojen sääntöjen harhaoppisuudesta (kuten absurdi rakastumisen kieltävä koodeksi) tai pimeän ja valoisan puolen liiallisesta ehdottomuudesta (kuten Obi-Wanin paradoksin paljastava lause ”Only a sith deals in absolutes”). Ne sivuutetaan usein huonona käsikirjoittamisena, ja valitettavan huonosti prequelit monelta osin ovatkin käsikirjoitetut. Mutta luultavasti Lucasin vilpitön tarkoitus tämäntapaisissa kohdissa oli näyttää meille jedien olevan tyhmiä – me vain keskityimme haukkumaan häntä tyhmäksi.

Keskeinen tällainen yksityiskohta on Episodi I:n juonikuvio Anakinista liian vanhana jedikoulutettavaksi. Tämäkin seikka ohitetaan usein typeryytenä, koska kaikkihan elokuvan ilmestyessä vuonna 1999 tiesivät, että Luke koulutettiin jediksi vasta parikymppisenä. Prequel-puolustajat näkevät tämän toisin: heidän mielestään Lucasin tarkoitus oli näyttää, että vanha jedijärjestö todella aivopesi lapsia uskomaan heidän oppiensa mukaan. Ja että Yoda ja Obi-Wan ymmärtävät Episodi III:n loppuun mennessä tämän ajan päättyneeksi, ja nimenomaan siksi eivät ryhdy välittömästi kouluttamaan Anakinin kaksosvauvoista superjedejä Palpatinen kaatajiksi. Parempi antaa Luken ja Leian ensin kasvaa ihmisiksi ja katsoa sen jälkeen, onko heistä myös jedeiksi.

Tämän voi tietenkin nähdä vain fanipoikien jälkikäteisenä selittelynä. 1970-luvun Lucas ajatteli Voimasta ja jedeistä toisin kuin prequel-aikojen Lucas, eikä hän tuolloin edes kirjoittanut Lukea saati Leiaa kenenkään kätketyksi salaiseksi lapseksi. Mutta jos uusi trilogia lähtee suuntaan, jota olen tässä pyöritellyt, käy tällainen prequel-tulkinta kyllä erittäin näpsäkästi in universe samaan pirtaan. Siinä missä Yoda ja Obi-Wan olisivat oppineet kouluttamaan Lukesta uudenlaisen jedin verrattuna prequel-aikojen organisoidun järjestön kasvatteihin, siinä Luken vuoro olisi nyt päättää, millaisessa muodossa hän oikeastaan haluaa siirtää perinteen eteenpäin. Jos minkäänlaisessa – yksi selitys Luken Episodi VII:ää edeltäneelle eristäytymiselle kun voisi olla sekin, että sankarimme olisi päättänyt, ettei kenenkään ole enää hyvä oppia häneltä tällaista Voimaa!

anakin-yoda-kenobi

”Tää on ny sen pojanklopin käsissä, kamut.”

Jos siis olen oikeassa, uuden trilogian juonilangaksi paljastuu Episodi VIII:n myötä kaikkea muuta kuin ”jedien paluu”. Kyse olisi pikemminkin siitä, miten Luke ja/tai Rey oppivat näkemään valon ja pimeän sijaan kaikki harmaan sävyt (lisää-50-sävyä-vitsi-tähän).

Tällöin Episodi VIII:n otsikko The Last Jedi saa lisää merkityksiä. Kyse ei ole vain siitä, että Luke on tuo otsikon viimeinen jedi, kuten jo edellisessä episodissa sanottiin ja kuten Yoda Episodi VI:ssa sanoi Luken hänen jälkeensä olevan. Kyse olisi myös siitä, että Luken on syytäkin olla viimeinen vanhoista jedeistä – ja Reyn ehkä siis ensimmäinen uusista, paremmista.

Itse asiassa en edes jätä teoriaani niin vaatimattomaksi, että tässä olisi kyse olisi vain Episodi VIII:n otsikon merkityksistä. Aivan viime kädessä haluan nimittäin ajatella, että tässä uudessa, paremman ja tasapainoisemman valon galaksissa….Voima herää.