Aikana, jolloin television kuninkaaksi on kohonnut käsikirjoittaja, elokuvien puolella näppäimistön ääressä tuulee.
Star Warsin paluu kohtasi viikonloppuna jo toisen kirjoittajavaihdoksensa. Nyt lähteä sai ensimmäisen spinoff-elokuvan (ensi-ilta joulukuussa 2016, aihe tuntematon) käsikirjoittaja Gary Whitta. Uutisen kertoi The Hollywood Reporter, ja sen vahvisti heti myös Whitta itse:
My year of work in a galaxy far, far away is done! I’m onto my next project, adapting @mrmarkmillar’s STARLIGHT for 20th Century Fox!
— Gary Whitta (@garywhitta) January 10, 2015
Aiemminhan potkut sai Star Wars VII:n ensimmäinen käsikirjoittaja Michael Arndt. Kaikella todennäköisyydellä myös Whitta lähti ns. työnantajan ratkaisulla, vaikka siirtyykin seuraavaan projektiin. Ei kai läpimurtoaan vasta tekevä käsikirjoittaja jättäisi Star Warsia vapaaehtoisesti.
Miksi siis? Paha sanoa, kun emme tiedä projektista mitään.
Todelliset syyt myös Michael Arndtin vaihtumiseen JJ Abramsiin ja Lawrence Kasdaniin pysynevät salaisina vielä pitkään, ja voivat aivan yhtä hyvin liittyä henkilökemioihin The Force Awakensin ohjaajaksi valitun Abramsin kanssa kuin tarinallisiin seikkoihin. Mutta ainakin sen projektin kanssa on voitu spekuloida. Villeimpien huhujen mukaan Abramsin ja Kasdanin elokuva on aivan eri tarina kuin Arndtin ja hänet palkanneen George Lucasin, mutta tätä en pidä todennäköisenä. Muun muassa THR:n väitteen mukaan Arndt halusi keskittyä Episodi VII:ssä uusiin hahmoihin ja Abrams vielä tässä osassa vanhan Luke/Leia/Han-trioon – väite, joka tuntui aikanaan uskottavalta, mutta jonka jälkeen on tullut selväksi, että Abramsinkin Episodi VII lepää vahvasti uusien hahmojen harteilla. Sittemmin juonihuhujen raportoijat ovat väittäneet muun muassa sithien kotimaailman ja planeetankokoisen superaseen olleen Arndtin versiossa, kun taas vuotaneiden luonnoskuvien vastaanottajat ovat kertoneet maltillisemmista muutoksista, kuten Arndtin version lumikohtausten siirtämisestä kuvauksiin mennessä hiekkaplaneetalle. Koko totuus ei välttämättä selviä vielä vuosiin.
Oli miten oli, Gary Whittan siirtymisestä sivuun on vielä vaikeampi spekuloida, koska emme tiedä edes, mistä aiheesta tai hahmosta mies käsikirjoituksen (jonka ensimmäinen versio on kuulemma Whittan jäljiltä valmis). Voidaan tietysti sanoa, että Whitta vaikuttaa viikonlopun kommenttiensa (ja hyperaktiivisen Twitter-virtansa) perusteella vaihtaneen projektia enemmän yhteisymmärryksessä kuin Arndt, joka ei ole pukahtanut asiasta vieläkään mitään. Mutta aivan yhtä hyvin voi olla, että Whitta vain valitsee hymyillä käsikirjoituksen mukaan, kun Arndt puolestaan valitsi vaieta rahasta.
Taiteelliset ristiriidat eivät tulisi yllätyksenä. Whitta oli spinoffien viime kesänä julkistetuista tekijöistä yllättävin valinta sekä filmografiansa (haukuttu After Earth ja The Book of Eli, eikä muuta) että tunnetun prequel-vihansa takia. Mutta nämä seikat olivat nähtävillä ulospäin jo palkkaushetkellä, ja sen sijaan niitä syitä, miksi juuri Whitta tuolloin valittiin, emme pohjimmiltaan tiedä. Yksi selitys mahdollisille ristiriidoille voisi kuitenkin piillä siinä, että ensimmäisen spinoffin ohjaajana pysyy Gareth Edwards, joka on käsikirjoittaja itsekin. Jos kirjoittaja ja kirjoittaja-ohjaaja tappelis, kumpi voittais?
Kaiken kaikkiaan Disney-Lucasfilmin riskaabeli strategia Star Warsin uuden tulemisen antamisesta nuorten, nousevien kykyjen käsiin ei tunnu sujuvan aivan, öhm, käsikirjoituksen mukaan. Tämän lisäksi kun ovat vielä hyvin ikävät huhut Josh Trankista, jonka pitäisi ohjata toinen spinoff, jonka kirjoittajaksi on oletettu Simon Kinbergiä, joka suositteli Trankia SW-pestiin. Jos nuo ikävät huhut pitävät paikkansa, Whittan potkut tuskin jäävät viimeisiksi lajissaan – ja jos niin käy, en ihmettelisi, vaikka Trankin tilalle palkattaisiin vähän kokeneempi nimi.
Kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tätä leikkiä itse asiassa pyörittää. Episodi VII:n kohdalla käsikirjoittajavaihdos tuntui kuitenkin vain yhdeltä tahtipuikonvaihdolta lisää. Olihan kyse siitä, että George Lucas oli luonnostellut tarinan, jota kirjoittamaan oli palkannut Michael Arndtin ja tuottamaan valinnut Kathleen Kennedyn, joka valitsi ohjaajaksi JJ Abramsin ja konsultiksi Lawrence Kasdanin, jotka sittemmin siirtyivät myös pääkäsikirjoittajiksi.
Spinoffin kohdalla taas tiedämme vain, että Valtaa Pitävät Voimat ovat valinneet kapellimestareiksi Edwardsin ja Whittan, ja nyt toinen heistä siirtyi syrjään. Kuka silloin itse asiassa valitsee kappaleet, joita orkesteri soittaa?
– – –
Lisäksi pari muuta tiedonjyvää viime päiviltä:
- Viikon takainen veikkaukseni Episode VII -lelujen julkaisuaikataulusta taitaa osua oikeaan, sillä nyt sekä Jedi News että Making Star Wars raportoivat uusiin hahmoihin ja tarinoihin liittyvien tuotteiden julkaisupäivän olevan 4. syyskuuta. Alkaa vaikuttaa siltä, että Lucasfilm haluaa avata The Force Awakensin mysteerilaatikkoa vasta tuolloin.
- Jedi News uskoo samoihin lelulähteisiinsä viitaten myös, että tulossa on suuri SW-elokuvien ”digitaalinen julkaisu” May the Fourthin aikoihin tai jo aiemmin. Olisiko tämä nyt sitten se originaalitrilogian originaaliversioiden monta kertaa huhuttu julkaisu? Vai vain tylsästi George Lucasin viimeisimpien versioiden julkaisu Netflixissä?
- Edelleen, Jedi News uskoo, että myös Seth Greenin ja Matthew Senreichin pari vuotta sitten hyllytetty animaatiohupailu Star Wars Detours näkee tuolloin päivänvalon.
Huhu kulmilla kertoo, että Whittan korvaisi sittenkin Simon Kinberg eikä ohjaaja Gareth Edwards itse. No, se olisi ollut toinen veikkaukseni. Kinberg on Rebelsin exec-tuottaja ja kirjoittaja, Episode VII:n kässärikonsultti ja jo tätä ennen yhden spinoffeista (oletettavasti toisen, jonka ohjaajaksi on kiinnitetty Kinbergin valinta Josh Trank) kirjoittaja. Sekä tietysti paljon kokeneempi Hollywood-käsikirjoittaja ja script doctor kuin esimerkiksi Gary Whitta.
Päivitysilmoitus: ”No, tehdään sitten nuo elokuvat”, osa 2 | Tähtien jatkosota
Entäs jos mitään draamaa ei olekaan, vaan tämä on tarkoituksella suunniteltu juttu? Että tarinaniskijä kirjoittaa juonen ja dramaturgi dialogin. Samalla varmistuu, ettei käsis ole yhden miehen näkemys, vaan tulee ”ulkopuolisen näkökulma” samantien. Omalle tekstilleen kun tulee helposti sokeaksi, mitä Lucas ei koskaan tietenkään myönnä.
Jaa, pitäisi näköjään lukea uudet postaukset ennen kuin kommentoi vanhoja….
Päivitysilmoitus: Spinoffit: Tummatukkainen palkkionmetsästäjätär? | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Taas kävi ovi: Josh Trank ei ohjaakaan spinoffia | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Rogue Onen (vähintään) neljä kirjoittajaa | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Näin syntyi Rogue One | Tähtien jatkosota