Näin syntyi Solo

Jo perinteikäs uuden Star Wars -elokuvan making of -postaukseni. Siitäkin huolimatta, että juuri tämän elokuvan ongelmalliseen synnytykseen liittyy arvoituksia, jotka eivät täysin ratkea välttämättä koskaan.

Kirjoitus spoilaa Solon juonenkäänteitä.

solo-trailer-chewie

”Ai että meidän välinen romanttinen komedia? Just joo.”

Lokakuu 2012. Lucasfilmin myynti Disneylle ja George Lucasin vetäytyminen ovat vielä julkistamatta, kun Lucas ja hänen seuraajakseen valitsema Kathleen Kennedy kutsuvat Imperiumin vastaiskun kirjoittaneen Lawrence Kasdanin kylään. Kasdan saa kuulla, että Star Wars -elokuvia tullaan pian tekemään monta uutta. Hänet värvätään neuvonantajaksi episodi VII:n käsikirjoittajalle Michael Arndtille – ja hänelle tarjotaan mahdollisuutta kirjoittaa oma yksittäiselokuva. Kasdan valitsee George Lucasin ideoiden kärjestä suosikkihahmonsa Han Solon nuoruudentarinan, jonka näkee eräänlaisena westerninä.

Helmikuu 2013. Omistajaa vaihtanut Lucasfilm julkistaa tekeillä olevan kaksi spinoff-elokuvaa. Niiden aiheita ei kerrota, mutta se kerrotaan, että toista käsikirjoittaa Kasdan, toista Simon Kinberg. Kasdanin projekti kertoo Han Solosta, Kinbergin Boba Fettistä. Tässä vaiheessa tarkoitus on, että Solo-leffa valmistuisi näistä ensimmäisenä, ensi-iltaan vuonna 2016 eli episodien VII ja VIII välissä.

Huhtikuu 2013. The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän episodin kehitystyökin on edelleen vasta idullaan, kun Soloksi myöhemmin nimettävän elokuvan luonnossuunnittelu ensimmäisen kerran alkaa. Tässä vaiheessa projektin koodinimi on ”Harry and the Boy”. Käsikirjoitusluonnos sisältää hyvin varhain monia lopullisista palasistaan, koska ne liittyvät Hanin myyttiin: se alkaa Corellialla, siinä pelastetaan Chewbacca Imperiumin vankeudesta ja siinä lennetään kuuluisa Kesselin reitti 12 parsekissa.

art-of-solo-rescue

Chewbaccan pelastaminen Kesselistä eräässä varhaisessa konseptissa. Tämä ja monet muut postauksen kuvat kirjasta The Art of Solo: A Star Wars Story (Phil Szostak, Abrams Books 2018).

Lokakuu 2013. Michael Arndt jättää Episodi VII:n. Kasdan ja ohjaaja JJ Abrams ryhtyvät itse elokuvan käsikirjoittajiksi. Pian Episodi VII:n ensi-iltaa siirretään reilulla puolella vuodella jouluun 2016. Solo jää kokonaan tauolle noin vuodeksi, ja viimeistään tässä vaiheessa ensimmäinen standalone-elokuva päätetäänkin toteuttaa ILM:n pomon John Knollin edellisenä keväänä ehdottamasta ideasta: Kuolemantähden suunnitelmien sieppauksesta.

Loppuvuosi 2014. The Force Awakens on kuvattu. Haudattuaan näin Han Solon (vaikka yleisö ei sitä vielä tiedäkään) Kasdan palaa hahmon nuoruuden pariin. Hän pyytää myös mukaan yhden toverin: poikansa Jonathanin, joka tarjosi tuoreita näkökulmia jo TFA:n kässäriin ja josta tulee nyt Solon toinen käsikirjoittaja.

jj-abrams-lawrence-kasdan

Syy Solon viivästymiseen: JJ Abrams ja Lawrence Kasdan The Force Awakensin kuvauksissa.

Heinäkuu 2015. Lucasfilm julkistaa tekeillä olevan elokuvan Han Solon nuoruudesta. Virallista otsikkoa elokuvalle ei vielä anneta, mutta sen ensi-iltapäiväksi julkistetaan 25.5.2018. Tässä vaiheessa Solo on siis saanut lopullisen paikkansa julkaisukalenterissa, kun alunperin toiseksi standaloneksi kaavailtu, Simon Kinbergin kirjoittama ja Josh Trankin ohjaamaksi tarkoitettu Boba-elokuva on hyllytetty. Solon ohjaajiksi on yllättäen valittu Legoelokuvasta ja muista komediallisista projekteista tunnetut Christopher Miller ja Phil Lord.

Syyskuu 2015. Solon esituotanto hyrähtää ensimmäiseen varsinaiseen vaihteeseensa. Ohjaajien ja design supervisor James Clynen johdolla kaikeksi elokuvan suunnittelun ohjenuoraksi otetaan, että 10 vuotta ennen Episodi IV:tä (1977) tapahtuvan elokuvan lähteiden on oltava kutakuinkin 1960-luvulla. Huomattava osa lopullisenkin elokuvan visuaalisesta tyylistä kumartaakin siihen suuntaan: on 2001: avaruusseikkailun hengessä uutuuttaan hohkavaa Millennium Falconia, on amerikanrauta jolla Han ja Qi’ra ajavat karkuun Corellialla, on ajan muusikoilta lainattua pukukuvastoa ja niin edelleen. Ja vaikka elokuva ei tarinallisesti ole road movie, se sisältää tekijöidensä silmissä myös hyvin amerikkalaisen matkan halki Yhdysvaltain, alkaen idän tummanharmaista tehdaskaupungeista, ylittäen vuoristoisen keskilännen ja päätyen etelä-Californian aurinkoiselle rannalle.

art-of-solo-chase

Takaa-ajokohtaus Corellialla: yksi monista americana-aineksista Solossa.

Loppuvuosi 2015 ja vuosi 2016. Käsikirjoitus hakee muotoaan. Aiemmissa vaiheissa Han esimerkiksi työskentelee Corellialla Imperiumin tehtaassa, ja jää siellä vangiksi, jolloin tapaa Chewbaccan. Välillä Chewie pelastetaan vasta Kesselissä. Eräässä vaiheessa Han taistelee armeijassa Imperiumia vastaan taistelevalla puolella. Pisimpään Kasdanit arpovat sen kanssa, tarvitaanko tarinaan sotavaihetta Mimban-planeetalla, vai tapaisiko Han Beckettin tiimin jo Corellialla ja suuntaisi sieltä lumiselle Vandorille. Sen sijaan mukana on aluksi Taanab-planeetta, jolla sijaitsee Dryden Vosin tukikohta ja jolla Enfys Nestin jengi asuu, mutta planeetta vaihtuu suunnitelmien tarkentuessa avaruuden luksusjahdiksi. Qi’ra, jonka hahmon nimen vaihtoehto on Kura, on vielä kesään 2016 asti alienhahmo, mutta kaikki konseptit vaikuttavat lopulta liian paljon Trekiltä ja liian vähän Warsilta. Esituotanto käynnistyy vähitellen, ja esimerkiksi tuotannon suunnittelijaksi (production designer) kreditoitava Neil Lamont aloittaa projektin parissa vasta vuoden 2016 aikana. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että Sololla on vielä tässä vaiheessa huomattavasti vähemmän kiire kuin The Force Awakensilla ja Rogue Onella. Toisaalta se johtuu myös siitä, että näiden molempien kuten myös The Last Jedin parista siirtyy vähitellen ihmisiä Solon tuotantoon.

Toukokuu 2016. Nuoren Han Solon näyttelijäksi paljastuu Alden Ehrenreich, lähinnä Coenien Hail, Caesar!:sta tunnettu nuori lupaus. Rooliin kartoitettiin lukemattomia näyttelijöitä, joista neljää viimeistä ehdokasta testattiin puvuissa Chewbacccaa esittävän Joonas Suotamon kanssa, vaikka Ehrenreich oli Lordin ja Millerin kertoman mukaan ”kirjaimellisesti ensimmäinen koekuvauksissa käynyt”. Tässä vaiheessa yleisökin tietää jo, koska Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger on sen meille aiemmin keväällä kertonut, että elokuva on ”Hanin ja Chewien origin story”. Kasdanit itse menevät vielä pitemmälle, ja ajattelevat elokuvaa Hanin ja Chewien välisenä rakkaustarinana.

art-of-solo-enfys

Han, Chewie ja Enfys Nest luonnoksessa, jonka piirroshetkellä näyttelijä vaikuttaisi jo valitun.

Tammikuu 2017. Kuvaukset alkavat. Tuotannon koodinimi on ”Red Cup”. Muista näyttelijöistä paljastetaan Donald Gloverin esittävän Landoa ja mukana olevan (vielä julkistamattomissa rooleissa) Emilia Clarken ja Woody Harrelsonin. Monilahjakas nouseva tähti Glover on ehdottomasti halunnut Landoksi, ja siirtänyt jopa oman sarjansa Atlantan tuotantoa Solon ehdoilla. Suomalaisia pidetään vielä jännityksessä Joonas Suotamon roolituksesta, koska Chewbaccan näyttelijää ei paljasteta. Tässä vaiheessa yleisökin tietää jo, koska Kathleen Kennedy on sen meille edellisvuonna kertonut, että elokuva on ”sekoitus westerniä ja keikkaleffaa” (heist movie).

Helmikuu 2017. Suomalaisten jännitys päättyy, kun kuvausten päävaihe käynnistyy ja cast täydentyy Thandie Newtonilla, Phoebe Waller-Bridgellä – ja Joonas Suotamolla. Suotamohan oli kreditoitu The Force Awakensissa vain ”Chewbacca doubleksi”, eikä The Last Jedin kreditoinnista tai työnjaostakaan ole tässä vaiheessa vielä varmuutta. Hanin (ja Chewien!) elokuvassa tiedämme kuitenkin nyt saavamme ihan oikean Suotamo-Chewien. Minä veikkaan tässä blogissa Newtonia elokuvan pahikseksi, mutta väärässä olen. Ensimmäisten kuvausten joukossa ovat muun muassa studiossa tallennetut Hanin ja Chewien taistelullinen ensitapaaminen ja Corellian avaruusaseman kohtaus, joka on 250 ekstrallaan ilmeisesti uusien Star Warsien suurin joukkokohtaus.

han-solo-cast-photo

Solon kuvausten ja castin julkistus. Falconin puikoissa ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller.

Toukokuu 2017. Soloa kuvataan Italiassa Dolomiittien vuoristossa ja Englannissa Fawleyn entisen voimalaitoksen pihassa. Edellisessä on kyse junaryöstön Vandor-planeetasta, jälkimmäisessä elokuvan alun Corelliasta, ennen kaikkea takaa-ajokohtauksesta kiitureilla. Brittitabloidit julkaisevat runsaasti suttuisia paparazzikuvia kiiturileikeistä. Pääkuvaaja on tummanpuhuvien kuvien taituri Bradford Young, joka sopii elokuvaan, joka tarkoituksella alkaa tummista sävyistä ja saa koko ajan lisää värejä edetessään.

Kesäkuun alku 2017. Soloa kuvataan Italiassa Fuerteventuran saarella Kanarialla, hiekkaisella rannalla tatooinemaisissa tunnelmissa. Lokaatio on elokuvassa loppukohtauksen Savareen, mutta sitä huhutaan tuolloin Corelliaksi. Koska paikka tosiaan kuitenkin näyttää nettiin vuotaneissa kuvissa autiomaalta, minä pelkään elokuvassa palattavan jälleen kerran Tatooinelle ja elokuvaan ilmestyvän Han-aineksista vielä Jabbankin. Väärässä olen tässäkin.

Kesäkuun puoliväli 2017. Elokuvan kuvauksia piti olla jäljellä vain muutamia viikkoja, kun ohjaajat Lord ja Miller saavat potkut. Potkujen aivan perimmäiset syyt eivät ole valjenneet täysin tähän päivään mennessä, mutta eri lähteistä summattujen kertomusten perusteella kyse oli metodieroista: Lord ja Miller halusivat ottaa runsaasti iloittelevia ja improvisoituja ottoja ja koostaa niistä elokuvan leikkauspöydällä, Kasdan ja Kennedy eivät luottaneet tähän. Osa raporteista painottaa lisäksi tulosongelmia, ja kertoo esimerkiksi kuvausten edenneen hitaasti ja ja kaksikon kompuroineen näyttelijöiden ohjauksessa. Ehkä Lord ja Miller ylipäätään hakivat liikaa 1960-luvun iloittelua, ovathan he parin edeltävän vuoden ajan toivoneet tuotannon suunnittelijoidenkin ammentavan tuolta vuosikymmeneltä? Mene ja tiedä, mutta Lordin ja Millerin paikalle Kennedy värvää vanhan ystävänsä Ron Howardin, Hollywoodin luotettavan veteraanin, ja elokuvan kuvaukset pitävät lopulta vain parin viikon tauon. Käsittämättömältä tuntuu, että elokuvan ensi-iltapäivää, johon on siis tässä vaiheessa vain 11 kuukautta, ei siirretä.

Kesä-syksy 2017. Hyväntuulisesti kuvauspaikoilta twiittailevan Howardin johdolla noin 70 prosenttia elokuvasta kuvataan uudelleen. Luultavasti kyse on siitä, että kaikki uusittavissa oleva uusitaan, ja aiemmasta pidetään vain lokaatiokuvat, joukkokohtaukset ja äksön-otot. Käsikirjoitus ei ilmeisesti muutu käytännössä mitenkään. Esimerkiksi käytännössä kaikki Dryden Vosin jahdilla tapahtuva kuvataan uudelleen, ja Dryden näyttelijäkin vaihtuu Michael K. Williamsista (jonka aikatauluun uudelleenkuvaukset eivät käy) Paul Bettanyyn. Leffan lopun ylläricameo, Darth Maulin paluu, kuvataan ja lukitaankin vasta loppuvaiheessa: käsikirjoituksessa on lukenut hahmon kohdalla vain ”Pomo”, ja Howardin aikaan asti pomoksi on ollut Maulin lisäksi muitakin vaihtoehtoja. Maulin käyttäminen on erityisesti käsikirjoittaja Jon Kasdanin valinta: isä-Kasdan ei tätä ennen edes tiennyt, että Maul oli palautettu henkiin animaatiosarjoissa.

solo-howard-bettany

Ron Howard ja Paul Bettany, joka korvasi Michael K. Williamsin elokuvan pahiksena. Bettanya ei erikoistehosteta alieniksi kuten Williams oli tarkoitus, joten Hanin, Qi’ran ja Drydenin välille lisätään näin kolmiodraaman jännitettä ja vihjauksia seksuaalisesta pakkotyöstä.

Lokakuu 2017. Kuvaukset päättyvät, noin kaksi ja puoli kuukautta alkuperäisestä aikataulustaan jäljessä. Uudelleenkuvausten myötä elokuvan budjetti on kasvanut 250 miljoonaan dollariin. Elokuvan nimeksi julkistetaan simppelisti Solo: A Star Wars Story. Tässä vaiheessa elokuvalla alkaa olla kiire, mutta onneksi Howardin näkemys kuvatusta materiaalista on selvästi suoraviivaisempi kuin leikkaushuoneen rakennusvaiheeseen valmistautuneiden Lordin ja Millerin. Lopulta elokuvasta ei ilmeisesti juuri jää poistettuja kohtauksiakaan – siis sellaisia, joita kannattaisi odottaa kotijulkaisuille, sillä sattuneesta syystä vaihtoehtoisia ottoja studion arkistoissa riittää. Tärkein poistettu kohtaus lienee väläys Hanin armeija-ajasta, jossa nuorempi Kasdan tekee cameon toisena puoliskona expanded universen epäonnisista imperiaalisotilaista Tag ja Bink.

Helmikuu 2018. Solon markkinointi alkaa vähitellen – vasta nyt ensimmäisellä teaserilla. Syy on varmasti välissä ollut The Last Jedin ensi-ilta, mutta jälkikäteen ajatellen tämä on selvä strateginen virhe. Minä pelkään pahaa.

Toukokuu 2018. Solo saa ensi-iltansa. Lord ja Miller kreditoidaan lopputeksteissä tuottajiksi. Elokuva ei ole pahimpien pelkojen mukainen katastrofi, mutta se ei ole myöskään menestys.

Mainokset

The Last Jedin bluraylla on näkökulma (eikä se taida käännyttää ketään)

Kirjoitin tähän blogiin jo pari kirjoitusta saatteiksi sille, että The Last Jedin kotijulkaisu bluraylla, dvd:llä ja digitaalisissa myymälöissä toi ja tuo elokuvalle todennäköisesti tässä kuussa monta uutta katselukertaa. Star Wars -historian fanimielipiteitä jyrkimmin jakanut episodi The Last Jedi on ehdottomasti elokuva, joka niitä ansaitsee.

Kenenkään ei ole toki pakko muuttaa Episodi VIII:sta mieltään useampienkaan katsomiskertojen myötä, mutta se on niin täynnä merkityksiä, viittauksia ja filosofisiakin tasoja, että ainakin on selvää, että parilla katsomiskerralla se ei vielä tyhjene. (Viimeksi tänä aamuna törmäsin Twitterissä pohdintaan, jota antoi itselleni uusia ajatuksia.)

Tämän sanottuanikin tekee mieleni tiivistää The Last Jedi -bluray-julkaisun arvioni lauseeseen: ”Tämä ei rakenna palaneita siltoja uudelleen.” Toisin kuin esimerkiksi The Force Awakensin kaksi bluray-julkaisuversiota, jotka ennen kaikkea tarjosivat elokuvan ja sen ohessa pieniä featurette-tyyppisiä katsauksia sinne tänne sen tuotantoon, The Last Jedin kotipaketti on näkökulmattu kokonaisuus – ja se näkökulma taitaa olla juuri se, joka osaa katsojista hiersi. Youtube ehdottelee juuri nyt minullekin useita videoita, joiden otsikko on tyyliin ”TLJ:n bluray todistaa että Star Wars on kuollut”. En viitsi katsoa niitä, mutta päättelen päätelmäni oikeaksi.

tlj-rey-rian-doc.jpg

The Last Jedin blurayn ekstrojen pääosassa on 1,5-tuntinen dokumentti The Director and the Jedi, joka tuntuu tavanomaisen making of -hehkutuksen sijaan hämmästyttävänkin paljon ”oikealta dokumenttielokuvalta”, esimerkiksi äänisuunnittelua ja rytmiä myöten.

En tarkoita, etteikö se näyttäisi paljon elokuvan tekemisestä ja etteikö se olisi hengeltään hehkuttava, sillä näyttää ja on. Mutta ennen kaikkea se on dokumentti siitä, kuinka juuri verrattain pienten elokuvien parista poimittu Rian Johnson kirjoitti ja ohjasi suuren Star Wars -sarjan kahdeksannen episodin. Aikaisemmista SW-leffojen making of -dokkareista yhtä vahvasti yhdestä näkökulmasta oli rakennettu vain Revenge of the Sithin dokkari Within A Minute, joka pyrki kuvaamaan koko tuotantoa katsoen vain yhden elokuvan valmiin minuutin eteen tehtyä työtä. The Director and the Jedi katsoo koko elokuvan mittaa, mutta päähenkilöönsä rajattuna, ja se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka vähän siinä näyttäytyvät monet elokuvan päänäyttelijöistäkin.

tlj-johnson-hamill.jpg

The Director and the Jedi nostaa siis nimensä mukaisesti pääosaan kirjoittaja-ohjaaja Johnsonin ja tärkeimpään sivuosaan Mark Hamillin, joka joutuu kohtaamaan Luke Skywalkerille toisenlaisen tulevaisuuden kuin toivoi. Näin dokumentti tulee tavallaan vahingossa käsitelleeksi myös elokuvan ensi-illan jälkeen käytyä keskustelua. (Sanon ’vahingossa’, koska dokumentti keskittyy elokuvan käsikirjoitus- ja kuvausvaiheisiin eikä juuri koske jälkituotantoonkaan saati siis elokuvan jälkeen käytyyn keskusteluun – ja Johnson mainitsee leffan kommenttiraidalla äänittävänsä nekin mietteet ennen ensi-iltaa.)

Vaikka Rian Johnson oli tunnustettu ammattilainen, jonka harteille annettiin valtava vastuu, dokumentissa kirjoittaja-ohjaaja näyttäytyy oikeastaan kuin taviksena. Hän on kuin kuka tahansa meistä, suurisydäminen fani, massiivisten tuotantokoneistojen ulkopuolinen; mutta se, joka tässä tuotannossa tekee päätökset esimerkiksi siitä, mitkä otot toteutetaan studiossa ja mitkä oikeilla kuvauspaikoilla, mitkä efektit tietokoneella ja mitkä käsityönä. Voin vain ihmetellä ja ihailla kikattelevan Johnsonin tyyneyttä etenkin loppumattoman pitkän kuvausvaiheen aikana. Vaikka The Force Awakensin jälkeen olikin selvää, että elokuva tulee tekemään rahaa enemmän kuin sen tekeminen maksaa, Johnson oli kuitenkin isossa vastuussa siitä, kuinka miljoonat tuotannossa palavat.

Todennäköisesti The Last Jediä väkevästi inhonnut katsoja pyöritteleekin päätään pitkin dokumenttia. Johnson ei esimerkiksi tunnu käsittävän, miksi Hamill pohjimmiltaan ei pitänyt Luke Skywalkerin motivaatioista eristäytyä saarelleen. Ujosta ja nörttimäisestä Rose Ticosta ohjaaja kertoo kirjoittaneensa tarkoituksella ”hahmon, joka ei kuulu Star Wars -elokuvaan” – syytös, jonka TLJ-vihaajat Rosesta elokuvan jälkeen esittivätkin. Canto Bightin kasino, jota moni piti elokuvan tarpeettomimpana osana, saa dokkarissa paljon huomiota ”Star Wars -historian monimutkaisimpana kohtauksena” – luonnehdinta, jota on paha kiistää esimerkiksi lavastajien ja puvustajien näkökulmasta, mutta joka tuntuu kohtauksen varsinaista sisältöä ajatellen rienaukselta minustakin.

rian-johnson-carrie-fisher

Mutta nuo ovat tietysti myös esimerkkejä, joihin tartun poimiakseni erikseen esiin noita elokuvan kiistellyimpiä aspekteja. Yhtä totuudenmukaisesti voisin sanoa, että dokkari tarjoaa paikoin jopa intiimin näkökulman The Last Jedin tekemiseen. Voin esimerkiksi tunnustaa pyyhkineeni kyyneliä kohdassa, jossa dokkari näyttää vaihtoehtoisen oton Hamillin ja Carrie Fisherin välisestä kohtauksesta, ja edesmennyt Carrie lausuu ”This is the end, isn’t it?”. Blurayn kommenttiraidalla, jonka kuuntelin vasta dokumentin jälkeen, Johnson kuvaileekin kohtauksen kuvaamisen tuntuneen kirkossa olemiselta.

Tai, jos haluatte konkreettisempaa: tottakai tämäkin making of -dokkari, ja laajemmin koko bluray, näyttää sananmukaisesti paljon siitä, kuinka kaikki tehtiin. Daisy Ridley ja Adam Driver todella olivat aina oikeasti paikalla näyttelemässä kaikki Voiman välityksellä käytävät keskustelunsa, vaikka elokuvassa Rey ja Kylo näkyvät aina omissa lavasteissaan. Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy on yhä sen verran myös alkuperäisellä urallaan elokuvatuottajana, että oli paikalla esimerkiksi Ridleyn ja Hamillin välisissä varhaisissa käsislukutilaisuuksissa ilmeisesti Hamillin tai Johnsonin kotona.

Puhumattakaan sitten siitä, miltä näytti, kun Luken lypsämä merilehmä kuljetettiin helikopterilla kalliolleen Irlannin rannikolla.

tlj-snoke-rey-bts.png

Dokkarin rajauksen vuoksi paljon jää käsittelemättäkin, ja siitä paljosta osa on onneksi huomioitu levyllä toisaalla. Esimerkiksi efektipainotteisia taistelukohtauksia käsitellään dokkarin rajauksen vuoksi lähinnä erillisessä pikkudokkarissa, joka olisi voinut olla vaikka pitempikin. Erityisen kiitoksen ansaitsevat Andy Serkisin voimakkaat Snoke-alkuperäisotot – siis raa’an näyttelijäsuorituksen näyttäminen motion capture -hahmon alta.

Kommenttiraidalla puhuu Johnson yksin, joten sekin vain jatkaa dokumentin fokusta. Oikein viihdyttävä sekin on, vaikkei ehkä aivan JJ Abramsin The Force Awakens kommenttien tasoinen. Ohjaajien kommenttiraidat tapaavat yleensä tarjota tekijän kehumassa kaikkia alaisiaan ja osoittelemassa pieniä yksityiskohtia, kuten sattumuksia kuvauksista (Huxin stuntti särki nenänsä, kun Snoke löi hänet maahan) tai kohtia, jotka kuvattiin lisäottoina kun niitä huomattiin tarvittavan (Laura Dernin näyttelemä Amilyn Holdo oli ensin kuvatuissa versioissa ”liian hippy-dippy” – ilmeisesti siis lähempänä hahmoa Claudia Grayn Leia-romaanissa). Näin Johnsonkin 2,5 tuntiaan pääasiassa käyttää – ja kyllä, täältä löytyvät myös ansaitut kehut Joonas Suotamolle.

Mitä sitten tulee poistettuihin kohtauksiin, joita itsekin aina innolla odotan: niitä on peräti 23 minuuttia, ja ne ovat todella kiinnostavaa katsottavaa. Mutta mitään sellaista niissä ei ole, minkä puuttumista elokuvasta jäisi harmittelemaan. Kaikki pätkät on poistettu syystä, ja muutamien kuvaamistakin sopii ihmetellä. Erityisesti en voi käsittää, miten pyllyläpsäytykseen päättyvä pitkä Finnin, Rosen ja DJ:n hissikohtaus pääsi kuvauksiin asti (eikä bluray paljasta, oliko stormtrooperien haarniskoissa kyseisessä kohtauksessa lopulta brittiprinssejä vai ei!).

Mukana on tietenkin myös pitkä Ahch-Ton saaren huolintahenkilökunnan juhliin liittyvä kohtaus, jonka poistamisesta ovat puhuneet näyttelijät ensi-illasta lähtien. Aiemmin kerrotun perusteella olen ihmetellyt tämänkin kohtauksen olemassaoloa: siitähän kerrottiin, että Luke huijaa Reyn uskomaan, että talonnaisten kylään hyökätään, ja naureskelee, kun tämä säntää auttamaan, ja näin kuvattuna Luke tuntui vaikuttavan kohtauksessa silkalta mulkerolta. Kokonaisena katsottuna ymmärrän kuitenkin, mistä siinä oli kysymys: Luken opetus liittyy jälleen hänen ajatukseensa jedien ansaitsemisesta loppua, sillä Luke tarkoittaa sanoa, että galaksin tasapainoa säilyttävät jedit eivät välttämättä tällaisessa tailanteessa puuttuisi tilanteeseen millään tavalla, mutta että Rey on nimenomaan oikeassa halutessaan auttaa. Hyvä silti, että kohtaus poistettiin – se on hieman kömpelö, aika pitkä ja ajatuksissaan vähintään epäselvä ellei epäonnistunut – eikä siis olisi ainakaan auttanut The Last Jedin jälkeisessä polemiikissa.

Poistetut kohtaukset ja koko bluray muutenkin vain vahvistavat tosiasiaksi sitä kuvaa, joka The Last Jedistä on koko ajan annettu: että toisin kuin The Force Awakens, Rogue One ja Solo, tämä tuotanto oli suuruudestaan huolimatta hämmästyttävän ongelmaton. Johnsonin käsis on syntynyt luontevasti ja kääntynyt elokuvaksi sujuvasti. Lienee siis tämän meidän universumimme ironiaa, että siten syntynyt elokuva onkin otettu vastaan ristiriitaisemmin kuin ongelmallisesti synnytetyt edeltäjänsä…

tlj-Luke-Rey-Caretaker-Village.jpg

Lopuksi pari sanaa bluraysta julkaisuna (pätkiä voi näistä sisällöistä voi muuten vilkuilla virallisella sivulla). Ellei se jo selväksi tullut, olen tähän hyvin paljon tyytyväisempi kuin The Force Awakensin tai Rogue Onen kotijulkaisuihin.

Selvä voitto tulee jo pelkissä minuuteissa mitattuna: The Last Jedin ekstroja on yli kolme tuntia ja niiden päälle kommenttiraita, kun TFA:n ekstrat kellottuivat alle kahteen tuntiin ja Roguen vain vähän yli tuntiin, eikä kummankaan ensimmäinen julkaisu sisältänyt kommenttiraitaa. Kummankaan noista elokuvista ekstroissa ei myöskään päästy kovin paljon pressikierroksella sanottua pitemmälle, kun taas TLJ:n paketti onnistuu aidosti syventämään itse elokuvaa, kuten kai olisi tarkoitus.

Valitettavasti kaikki merkit viittaavat siihen, että kotijulkaisut ovat nykyään niin huonoa bisnestä, että dvd:n kultavuosien tasoisia ekstralevyjä voi olla turha jatkossakaan odotella. The Last Jedin ekstralevy ei esimerkiksi sisällä enää suomenkielisiä tekstejä – ilmeisesti näin pienen kielialueen myynti on nykyään näinkin ison elokuvan kohdalla niin vaatimatonta, ettei käännökseen vaivauduta. (Englanninkieliset tekstit löytyvät toki.)

Itse elokuva on suomennettu minusta levyllä paremmin kuin elokuvateatterissa. Käännöksessä on nyt oivaltavuutta, jota pikaoloissa tehdyssä teatteriversiossa ei ehkä ymmärrettävästikään ollut. Myös Yodan keskeinen ”we are what they grow beyond” -opetus mestarien taakasta, joka teatterissa oli sotkettu käsittämättömästi väitteeksi ”me olemme sen yläpuolella”, aukenee nyt paljon paremmin. Tosin itse olisin vieläkin muotoillut hieman toisin: ei ”He meidän ohitsemme kasvaneet ovat”, koska Rey on vielä kaukana valmiista valmis, vaan ”He meidän ohitsemme kasvavat”.

Huvittavin käännösvirhe on kuitenkin tämä, jossa Jedi Orderia alkukielellä kaipaava Rey vaikuttaa vaihtaneen puolta:

tlj-rey-tekstitys.jpg

Solon teaserit: ”Minusta tulee galaksin paras pilotti”

Oli kolme ja puoli kuukautta ensi-iltaan, kun radiohiljaisuus päättyi.

Disney ja Lucasfilm ovat viimein valmiit valmistelemaan yleisöä siihen, että Solo: A Star Wars Story saa ensi-iltansa muun muassa Suomessa 23. toukokuuta ja Yhdysvalloissa totuttuun tapaan kaksi päivää myöhemmin. Teasereitahan pamahti tavallaan sunnuntain-maanantain aikana kerralla kaksikin, koska Superbowlin mainostauolla esitetty 45 sekunnin pikku-teaser ei ollutkaan vain ”teaserin teaser” eli tiivistelmä seuraavana aamuna Yhdysvalloissa julkaistusta varsinaisesta pätkästä, vaan ihan oma pieni mainoksensa. Tässä ne siis vielä molemmat:

Erinomainen kuva-kuvalta -analyysi on jo esimerkiksi io9:n sivuilla, joten minäpä yritän keskittyä fiiliksiin. Nämä yhteensä reilut kaksi minuuttia ovat siis ensimmäiset silmäyksemme siihen, millainen otus onkaan elokuva, jota studion suunnalta on tähän mennessä kuvailtu nuoren Han Solon sooloelokuvaksi, Hanin ja Chewien origin-tarinaksi ja ”western-keikkaelokuvaksi avaruudessa”.

Ainakin viimeksi mainittu määritelmä (Kathleen Kennedyn, muuten) vaikuttaa teaserien perusteella osuvalta. Emmekö näekin lyhyemmässä teaserissa junaryöstön, klassista kattokamppailua myöten? Emmekö näekin pitemmässä teaserissa vielä klassisemman kuvan pistoolin tavoittelusta lantiovyöltä tulitaistelua ennakoiden? Aivan ääneenkin puhutaan jengin kokoamisesta keikkaa varten. Ja jos western-luentaa jatketaan, niin eivätkö ennakoidun tulitaistelun vastapuolet muistutakin naamiomaisine kypärineen ja primitiivisine kaulakoruineen jopa intiaaneja?

solo-teaser-gunfight.jpg

Tiesimme, että Han on nopea pilotti, mutta onko hän myös lännen nopein?

Näine hyvineen Solo-leffa tuo aivan alkajaisiksi enemmän kuin vähän mieleeni scifi-westernien kuninkaallisen Fireflyn (tai Serenityn, kummalla nimellä vain). Se ei toki ole lainkaan huono mielleyhtymä. Tuo Joss Whedonin luoma aivan liian lyhytikäinen sarja oli paljon velkaa Star Warsista nimenomaan Han Solon hahmolle: myös siinä oli kyse hurmaavista lurjuksista tekemässä keikkaa, joka ei aina tai useinkaan ehkä ollut laillista, mutta joka ei ainakaan koskaan ollut galaksin valtaapitävien mieleen, eikä koskaan ”pieniä ihmisiä” vastaan. Joku toinen saattaa ajatella päällimmäisenä Guardians of the Galaxy -leffoja, jotka nekin voi kutakuinkin listata samaan aligenreen.

Toinen päällimmäinen mielleyhtymäni on, että Solo näyttää visuaalisesti tummemmalta ja, tavallaan, tyylikkäämmältä kuin odotin. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä, sillä elokuvan kuvaaja Bradford Young tunnetaan nimenomaan tummasta ja tyylikkäästä kuvasta (mm. Arrival). Mutta se tulee siksi, että yleinen ja minunkin odotukseni on ollut, että Solon soolo olisi leimallisesti komediallinen, ja erityisesti tietysti koska elokuvan ensimmäiset ohjaajat olivat värikylläisistä iloitteluista tunnetut Phil Lord ja Christopher Miller (mm. Lego-elokuva).

solo-teaser-chase

Yksi syy kuvallisiin ja väriteemaisiin odotuksiini oli ensimmäinen standalone-leffa Rogue One, sillä olin kuvitellut, että standalone-elokuvien haluttaisiin erottuvan selkeästi toisistaan (palkataanhan niihin tarkoituksella eri tekijätkin). Siksi olen oikeastaan aika yllättynyt, kuinka vahvasti teaserin kiituritakaa-ajo tuokin mieleeni Jedhan maanläheisen katusodan ja lentokohtaukset avaruusmyrskyssä puolestaan ilmastoltaankin saman elokuvan saapuisen Imperiumin asetutkimus-tukikohtaan. Näyttäisipä tässäkin elokuvassa olevan lentopako räjähdyksen alta, kuten oli Rogue Onessakin.

Itse asiassa, kärjistäen voisi sanoa että odotin ehkä enemmän jotakin tällaista, mitä leffan niin ikään juuri julkaistut hahmojulisteet viestivät:

Veijarikomediaakin aistin Solon teasereissa, enkä millään muotoa tarkoita sanoa, että olettaisin Ron Howardin kääntäneen elokuvaa täysin vakavaksi. Mutta selväksi tulee myös, että Bradford Youngia ei ole palkattu Soloon vahingossa, vaan tekemään juuri sitä, missä hän on todella hyvä.

Suoraan sanottuna Solo näyttää näissä teasereissa minun makuuni hemmetin hyvältä – ja ihan erityisesti visuaalisesti juuri minun makuuni olevalta. Puhtaasti kuvia katsellen olenkin näistä teasereista todella innoissani, ja suuresti kiinnostunut siitä, millainen lopputulos on tämän visuaalisen tyylin ja poikamaisen seikkailun välillä.

solo-teaser-duo

”Luulenpa, että tämä on kauniin ystävyyden alku.”

Ja mikäs siinä, voihan tästä muutenkin innostua, vaikka lievästi sanoen ongelmallisessa tuotannossa on edelleen yhtä paljon syitä huolestuneisuuteen kuin ennen näitä teasereitakin. Jo pelkästään nuoren Hanin (Alden Ehrenreich), Chewbaccan (Joonas Suotamo) ja Landon (Donald Glover) näkeminen yhdessä on melkoinen klikkiotsikko, ja kun heidät vielä nähdään naarmuuntumattomuuttaan kiiltelevän Millennium Falconin ohjaimissa mitä todennäköisimmin lentämässä Kesselin reittiä, niin onhan siinä kyllä tilanne, josta lie moni tähän asti vain unta nähnyt. Itse asiassa, aika moni meistä saattaisi sanoa niinkin, että ”you had me at unscratched Millennium Falcon”.

Siitä en ala näillä näytteillä sanomaan mitään, onko Alden Ehrenreich onnistunut vaikeassa ja tärkeässä tehtävässään tavoittaa Hanin olemuksen. Moni on kyllä sanonut, ilkeästikin, mutta minusta ne tuomiot ovat vielä ennenaikaisia. Vaikea on myöskään ottaa kantaa uusiin hahmoihin Qi’raan (Emilia Clarke), Beckettiin (Woody Harrelson), Valiin (Thandie Newton) ja robotti L3-3T:een (Phoebe Waller-Bridge), vaikka heistä kaksi ensin mainittua saavat sanoa muutamat sanasetkin. Katsotaan ja tuomitaan myöhemmin!

(Sanon nyt kuitenkin sen, että tykkään spekulaatiosta, että Qi’ra olisikin sukunimeltään Solo ja siis päähenkilön sisko eikä love interest. Ei siksi, etten kestäisi nähdä Han Solon pussaavan ketään muuta kuin Leiaa, vaan siksi, että toisensa sisaruksiksi tietävien sisarusten välinen kuittailu olisi tässä sarjassa virkistävää: ”Minä saatan olla ainoa, joka tietää, mikä sinä olet”. Mutta tämä ei ole siis edes huhu, vain Twitteristä poimimani faniteoria.)

solo-teaser-team

Älkää huoliko, tässä standalonessa kaikki eivät varmasti kuole.

Filmin juonestahan emme jo totuttuun tapaan tässä vaiheessa tiedä periaatteessa mitään, paitsi että oletamme elokuvan sisältävän noin kaikki Han-myytin ainekset. Käytännössä voimme silti tehdä teasereista kaikenlaisia huomioita. Esimerkiksi sen, että Han toteaa saaneensa potkut Imperiumin akatemiasta siihen sävyyn, että tuskin näemme kyseisiä vaiheita elokuvassa, mutta samaan aikaan näemme hänen värväytyvän jonkinasteisesti Imperiumin palvelukseen – olisikohan värväytyminen siis jo osa Beckettin keikkaa? Tai että tuon keikan voi veikata olevan juuri se, joka ensimmäisen kerran yhdistää Han Solon ja Lando Calrissianin, joka keikan alussa vielä omistanee onnellisesti tuon galaksin nopeimman romukasan.

Sitäkin mietin, että elokuvaksi, jonka pitäisi kertoa Hanin ja Chewien ensitapaamisesta, näemme teaserin kuvissa jo varsin vakiintuneesti toisiaan ymmärtävän parivaljakon. Tai että Hanin ja Qi’ran kiituripako (kotiplaneetta Corellialla?) vaikuttaa vielä teinien tempulta, mutta toiset kuvat samoista lurjuksista pikemminkin aikuisilta, tyylinsä löytäneiltä huijareilta. Vaikuttaa siltä, että tämä elokuva ei todellakaan tapahdu vain parin päivän aikana, tai vähintään odotettavissa on Rogue Onen kaltainen ”eräitä vuosia aiemmin” -intro-osuus.

Mitään aivan välittömän ikonista ja taputuksia aiheuttavaa en näissä teasereissa näe. Mutta tässä vaiheessa tärkeintä oli, että suurelle yleisöllekin viimein kerrottiin, että tämä elokuva on ihan oikeasti tulossa, ja itse asiassa jo aika pian.

Hurraa, Solosta kuului edes pihaus!

The Last Jedi pyörii yhä teattereissa (ja nousee kohta sijalle yhdeksän maailman menestyneimpien elokuvien listalla), mutta asiahan on niin, että seuraavaan Star Wars -elokuvaan on enää reilut neljä kuukautta. Solo: A Star Wars Story saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 25. toukokuuta ja muun muassa Suomessa totuttuun tapaan kaksi päivää aiemmin eli 23. toukokuuta.

Siihen nähden Solosta ollaan edelleen hämmästyttävän hiljaa. Kuten fanipiireissä hyvin tiedetään, elokuvasta ei ole julkaistu edes ensimmäistä teaseria. Vertailuksi: The Force Awakens sai omansa 13 kuukautta ennen ensi-iltaa, mutta vaikka se olikin uusien elokuvien avauksena poikkeus, niin sekä Rogue Onen että The Last Jedin teaserit julkaistiin kahdeksan kuukautta ennen niiden ensi-iltoja.

Mutta teaserin puute on vain jäävuoren huippu. Ymmärrän nimittäin ihan hyvin, ettei Solo-teaseria haluttu sekoittamaan yleisöä ennen The Force Awakensia. Tilannehan on myös uudenlainen: eivät nuo kolme edellistä, vuoden välein valmistunutta Star Warsia olleet mitenkään vaarassa mennä markkinoinniltaan päällekkäin.

solo-logo.png

Mutta kun tosiaan sitä markkinointia ei ole mitenkään aloitettu. Uusien SW-elokuvien kohdalla tavaksi on tähän mennessä muodostunut, että ensimmäiset elokuvan oheiskirjat ja lelut tulevat kauppoihin noin kolme kuukautta ennen enskaria. Nyt niiden julkistukselle ei ole vielä edes kerrottu päivää. Ainoastaan Lego-oheistuotteista nähtiin jokin aika sitten netissä pieni kuvavuoto. Leffan kuvista ei voinut päätellä juuri mitään, mutta ainakin tiedämme, että jotakin oheistuotteita on tulossa.

Aivan erityistä huomiota sopii kiinnittää koviin paketteihin. Missään ei siis ole vielä luvattu yhtäkään Solo-leffaan liittyvää kirjaa. Ei romaaneja, ei sarjakuvia, ei lasten puuhakirjoja, ei taide- tai tietokirjoja. Aikaisempien elokuvien tapauksessa näitäkin nimikkeitä ja kirjailijoita oli tosiaan julkistettu hyvissä ajoin, ja näin lähellä ensi-iltaa niistä ensimmäiset olivat siis jo melkein luettavissa. Eikö kirjoja siis tällä kertaa ole tulossa? Vai julkaistaanko ne tällä kertaa vasta elokuvan ensi-illan aikaan? Vai sittenkin tässä kevättalvella, mutta ilman kummempia ennakkovaroituksia?

(EDIT: Kirjaimellisesti samalla hetkellä kun tämän blogimerkinnän julkaisin, Twitter-feedini näytti minulle Fantha Tracksin kaivamat ensimmäiset Solo-kirjat. Viralliset julkistukset puuttuvat edelleen, mutta sivusto on saanut vihiä muun muassa Art of -kirjasta, Visual Guidesta ja lasten puuhakirjoista. On niitä siis tulossa, sentään…)

Mitä enemmän tätä ajattelen, sitä painostavammalta hiljaisuus tuntuu.

han-solo-cast-photo

Promokuvien puutteessa on yhä tyydyttävä tähän, jossa mukana ovat potkut saaneet ohjaajat Phil Lord ja Chrisopher Miller, joiden kuvausten ajalta jäljellä ei ole ehkä jäljellä paljonkaan.

Hiljaisuuden verhoa raotettiin tiistaina hieman. Ja siis todella vain hieman. Silloin julkistettu elokuvan virallinen synopsis kuuluu näin:

Board the Millennium Falcon and journey to a galaxy far, far away in Solo: A Star Wars Story, an all-new adventure with the most beloved scoundrel in the galaxy. Through a series of daring escapades deep within a dark and dangerous criminal underworld, Han Solo meets his mighty future copilot Chewbacca and encounters the notorious gambler Lando Calrissian, in a journey that will set the course of one of the Star Wars saga’s most unlikely heroes.

Tuossa tiivistelmässä ei ole mitään uutta tietoa. Tiesimme tietenkin jo, että nuori Solo on salakuljettaja (”within a dark and dangerous criminal underworld”). Tiesimme että Han ja Chewie tapaavat tässä elokuvassa. Landon mukana olonkin toki tiesimme. Tietoa janoava lukija voi korkeintaan yrittää spekuloida sanavalinnan ”a series of daring escapedes” merkityksillä. Voisiko ”hurjien seikkailujen sarja” esimerkiksi tarkoittaa episodimaista elokuvaa verrattuna elokuvaan, jota kuvailtaisiin ilman sanaa ”sarja”? Mutta aikamoista hakuammuntaa sekin spekulaatio on.

Niinpä minusta vaikuttaa, että tämän tiivistelmän julkistamisen taustalla on ainoastaan Lucasfilmin halu sanoa Solo-leffasta edes jotain… sanomatta kuitenkaan vieläkään mitään. Kaipa pitäisi siis olla tyytyväinen, että siellä edes ymmärretään, että hiljaisuus on painostavaa?

han-chewie-anh.jpg

Solo-elokuva on Hanin ja Chewien ”origin story”. Tämä aiempi tiivistelmä oikeastaan riitti.

Tämäkin odotuksen vaihe on kuvaava osa tätä kummallista elokuvahanketta. Solon ensi-ilta on tosiaan toukokuussa, vaikka Star Wars -elokuvat ehtivät juuri vakiintua joulukuulle. Vaikka kukaan ei ihan näin pian uutta Star Wars -elokuvaa ehtisi kaivatakaan. Vaikka elokuva kuvattiin viime vuonna ohjaajien vaihtamisen jälkeen melkein kokonaan uudelleen.

Tähän kaikkeen voi suhtautua tasan kahdella tavalla, kuten juuri viikonloppuna pohdimme tässä blogissakin kommentoivan Jukan kanssa:

  1. Lucasfilmillä ja Disneyllä luotetaan Soloon niin paljon, että elokuva saa ensi-iltansa toukokuussa paljon edeltäjiään pienemmästä markkinoinnista ja mahdollisesta yleisön uupumuksesta välittämättä.
  2. Lucasfilmillä ja Disneyllä tiedetään, että Solo on sotku, joka kannattaa vain julkaista pian alta pois.

Molempiin näkemyksiin on periaatteessa tämänhetkisillä tiedoilla kaikki perustelut. Kun Paul Bettany (joka ylipäätään sai roolin elokuvasta vain siksi, että Michael K. Williams putosi uudelleenkuvausten vaiheessa pois) sanoi Total Filmille ohjaaja Ron Howardin ”saaneen kuvata enemmän uusiksi kuin oli tarkoituskaan”, ScreenRant raportoi tämän olevan osoitus siitä, että paikkaaja-ohjaaja Howard on tehnyt todella hyvää työtä. Yhtä hyvin voisi tulkita, että kertaalleen lähes kuvatun leffan kuvaaminen lähes kokonaan uudelleen (kuten kulmilla kerrotaan tapahtuneen) kertoisi siitä, että elokuvan ongelmat ovat perhanan isoja. Ja kun esimerkiksi tehosteiden, lavasteista puhumattakaan, on täytynyt olla jo pitkällä venyneiden uudelleenkuvausten jatkuessa, tuntuu kohtuulliselta olettaa, että lopputulos ei voi olla totaalisen toisenlainen kuin se versio, jota tehneet ohjaajat saivat viime kesänä potkut.

Luonnollisesti tällaisille raporteillekin on vastakommenttinsa. Esimerkiksi Landoa esittävä Donald Glover on sanonut, ettei kuvannut ”kovin paljon” osuuksiaan uudelleen, ja kertonut Howardin halunneen lähinnä ”muovata” sitä visiota, joka elokuvasta jo oli. Ken tietää!

(Sivuseikka tähän pohdintaan, mutta jos kysytte omaa mielipidettäni, on sekin kaksijakoinen. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että on varmaankin vain hyvä, että Solo koostuu valmiina pääasiassa yhden ohjaajan näkemyksestä. Samaan aikaan epäilen kuitenkin suuresti, millaisen näkemyksen Howard on näin nopealla aikataululla ehtinyt toteuttaa, koska elokuvan perusrakenteet – käsikirjoitus, esimerkiksi – ovat ilmeisesti pohjimmiltaan ennallaan. Vaikka en pitänyt Phil Lordin ja Christopher Millerin valinnasta SW-ohjaajiksi, ehdin ennen potkuja kasvaa ajattelemaan, että heidän näkemyksensä voisi kuitenkin olla kiinnostava, vaikkei välttämättä esimerkiksi omaan makuuni.)

Pian joka tapauksessa tiedämme enemmän. Ainakin sen teaserin täytyy olla jo lähellä. Sen sijaan tämän projektin making of -osastolta en odota suuria. Saa todellakin nähdä, millaisia haastatteluja tämän elokuvan tiimoilta annetaan. Varsinaisia Making of -teoksiahan ei ole julkaistu uuden trilogian episodeistakaan.

Näin syntyi The Last Jedi

Olen jo perinteikkäästi kirjoittanut tällaisen summauskirjoituksen sen jälkeen, kun uuden Star Wars -elokuvan kehitysvaiheista on paljastunut tarpeeksi.

Toki tämä kirjoitus eroaa The Force Awakensin ja Rogue Onen vastaavista kuten eroavat elokuvien kehitysvaiheetkin: vaikka toisin voisi lopputulosten fanivastaanotosta veikata, The Last Jedin synty oli paljon, paljon kivuttomampi prosessi kuin kummankaan noista kahdesta. Siinä missä sekä TFA että R1 vaihtoivat käsikirjoittajia ja muuttuivat matkan varrella moneen kertaan, TLJ:n ensimmäisenkin käsisluonnoksen kerrotaan olleen jo hyvin lähellä Rian Johnsonin ohjaamaa valmista elokuvaa. Toisaalta, jos tämä blogikirjoitus näin kärsiikin tietystä yllätyksettömyydestä, niin ainakin sillä pääsen edellisiä vuosia parempaan tarkkuuteen.

Toki ero on siinäkin, että sekä The Force Awakens että Rogue One piti mielikuvitella täysin tyhjältä pöydältä. The Last Jedi on jatko-osa, jonka päähenkilöt ja lähtötilanne olivat jo olemassa ennen kuin Johnson edes aloitti työnsä. Siten on ilmiselvää, että tällä kertaa ei esimerkiksi tarvinnut pohtia pitkään, kuka olisi filmin pääpahis ja miltä hän näyttäisi.

Mutta näin se siis kävi.

Rey erilaisessa jeditemppelissä, luonnoskuva.

Varhainen versio jeditemppelistä. Tämä, muut luonnoskuvat ja osa tämän artikkelin tiedoistakin ovat kirjasta The Art of The Last Jedi.

Tammikuu 2013. Luke Skywalker oli maanpaossa kaukaisessa jeditemppelissä jo ennen kuin JJ Abramsia oli valittu The Force Awakensin ohjaajaksi. Tämä keskeinen idea oli mukana George Lucasin omissa jatko-osatrilogian luonnoksissa, jotka periaatteessa kyllä hylättiin, mutta jotka tarinankehittelyn evoluution ansiosta sittenkin piileskelevät jossakin uuden trilogian taustalla (Lucasin ideoihin kuului esimerkiksi sekin, että episodi VII olisi ”nuoren naisjedin origin-tarina”). Lucasin ajatuksissa Luke olisi kuitenkin houkuteltu palaamaan jo episodi VII:n aikana, mutta tuon elokuvan käsikirjoittamisen aikana Luke päätyikin käytännössä elokuvan ulkopuolelle. ”Luke Skywalker ottaa elokuvan haltuunsa aina siihen ilmaantuessaan”, valitti The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Michael Arndt.

Maaliskuu 2014. The Force Awakensin kuvauksetkaan eivät ole vielä alkaneet, kun episodi VIII:n kirjoittaja-ohjaajaksi valitaan Rian JohnsonLooperin ohjannut lupaus. Asiaa ei julkisteta virallisesti vielä pitkään aikaan, mutta se kerrotaan alkukesästä niin varmana tietona niin luotettavissa Hollywood-uutislähteissä, että minäkin kirjoitan asiasta tässä blogissa juhannuksen aikaan. Olen innoissani, sillä Johnson tuntuu minusta juuri oikeanlaiselta yhdistelmältä tuoreutta ja luotettavia näyttöjä.

tlj-concept-art-mirror-cave

Rian Johnson lähestyy käsikirjoitusta hahmojen, ei niinkään juonen kautta. Tämä luonnos selitetään Art-kirjassa liittyväksi peililuolaan, mutta se voisi liittyä myös Reyn ja Kylon keskusteluihin.

Kevät-kesä 2014. Johnsonille ja hänen tuottajaparilleen Ram Bergmanille paljastuu, että Lucasfilm ei aio käskyttää heille juonikuvioita. Päinvastoin, Johnson saa odottamattomankin vapaat kädet jatkaa episodi VII:n tarinaa, ensimmäisenä ohjenuoranaan siis vain The Force Awakensin käsikirjoitus. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä tiedä, miten TFA ja sen uudet hahmot, joista yleisölle ei ole vielä paljastettu kuvauksen tai kuvan vilaustakaan, otetaan aikanaan vastaan. Johnson kirjoittaa paperille heidän nimensä, ja alkaa miettiä, mihin Reyn, Finnin, Poen, Luken ja Kylon tarinoiden pitäisi kulkea. Varhaisimpia The Last Jediin päätyviä ideoita ovat esimerkiksi kohtaus ”peililuolassa” ja toisen maailmansodan pommikoneiden Star Wars -versiot. Johnson käyttää myös tilaisuudet keskustella juonesta The Force Awakensin tuotantosuunnittelijan Rick Carterin, Lucasfilmin Star Wars -kaanonia ohjaavan tarinaryhmän ja myöhemmin myös Abramsin kanssa.

Kesä 2014. The Force Awakensin kuvausten aikana Johnson pyytää Abramsilta episodiin VII kaksi muutosta. Toinen on, että Johnson haluaa Reyn mukaan Ahch-Tolle Luken vanhan droidin R2-D2:n, kun Abrams oli viedä sinne uuden BB-8:n. Toinen muutos liittyy Lukeen aivan elokuvan lopussa, eikä sitä ole paljastettu missään. Veikkaukseni on, että Abramsin tarkoitus oli lopettaa elokuva kuvaan, jossa Luke ottaisi Reyn tarjoaman valomiekan käteensä.

tlj-concept-art-casino-scene

”Montecarlomainen” kasino on The Last Jedin käsiksen isoin joukkokohtaus.

Elokuu 2014. Vain parin kuukauden tiivis työskentely muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen, ja Johnsonin tarina saavuttaa monilta perustavilta osiltaan jo sen muodon, joka lopulta kuvataankin. Lucasfilmillä ollaan syystäkin vaikuttuneita. Suoraviivaisuudessa on suuria etuja: Kun TFA:ta käsikirjoitettiin vielä lavasteiden rakentamisen aikana, on TLJ:n tarina siis suurelta osin kasassa jo ennen TFA:n pääkuvausten päättymistä. Episodi VIII:n tuotanto voidaan näin ollen suunnitella käsislähtöisesti. Kun edeltäjään visioitiin ennen käsikirjoitusta hartaudella muun muassa ”eksoottista kaupunkia”, joka lopulta supistui pelkäksi Maz Kanatan linnaksi, nyt Johnson linjaa esimerkiksi haluavansa ”avaruuden Monte Carlon”, joten juuri sellaista lähdetään suunnittelemaan (ja joihin suunnitelmiin kierrätetään siivu eksoottista kaupunkiakin). Toki kuitenkin on niin, ettei Johnsonilla sentään näin nopeasti ole oikeaa käsikirjoitusta. Esimerkiksi ensimmäisissä tarinaversioissa avaruuden Monte Carlon reissulle lähtevät Finn ja Poe, mutta hahmot ovat keskenään liian yksimielisiä, joten Johnson päätyy myöhemmin luomaan Finnin pariksi uuden Rose-hahmon.

Lokakuu 2014. Tuotantosuunnittelija Rick Heinrichs aloittaa The Last Jedin parissa. Hän ei ole aiemmin työskennellyt Star Wars -elokuvissa: TLJ:n tuotannon on kestettävä se, että The Force Awakens ja Rogue One työllistävät koko ajan samaan aikaan Lucasfilmin väkeä. Samat tekijät eivät kerrassaan edes voi ehtiä kaikkiin kolmeen elokuvaan. Heinrichsille tilanne on kuitenkin luksusta: hän ei ole koskaan työskennellyt yhden elokuvan parissa näin kauan.

Maaliskuu 2015. Johnsonin ensimmäinen varsinainen käsikirjoitusversio valmistuu ja Johnson julkistetaan virallisestikin elokuvan ohjaajaksi. Muutoksia toki tehdään tämän jälkeenkin: tarinasta esimerkiksi puuttuu tässä vaiheessa vielä sitoutumattomuutta saarnaava hakkeri ”DJ”. Mestarikoodinmurtaja, jota Canto Bightin kasinolta etsitään, ei tässä vaiheessa ole vielä pelkkä vitsi, vaan oikea hahmo, jonka kanssa Rose ja Finn kiipeilevät kasinon katoilla ennen putkaan joutumistaan. Käsikirjoituksella on kuitenkin jo otsikko, joka pysyy: The Last Jedi, viimeinen jedi. Fanit arvuuttelevat merkitystä myöhemmin, mutta käsiksen kirjoittajalle se on selvä: onhan Lukea kutsuttu viimeiseksi jediksi jo The Force Awakensin käsikirjoituksessa.

Syyskuu 2015. The Last Jediä kuvataan ensimmäisen kerran – kolmen päivän ajan. On tullut selväksi, että episodi VIII:n Ahch-To-kuvauksia ei voida toteuttaa Skellig Michaelin herkällä saarella, joten saarella käväistään nyt tallentamassa Luken ja Reyn ensikohtaamisen loppu, ottoja historiallisilla portailla sekä tarvittavia ilmakuvia ja otoksia ”Voima-montaasin” luontokuviksi. Käynti Skelligillä poikii elokuvan pirteimmät oheistuotteet, sillä saarella oikeasti asustavat lunnit päätyvät elokuvaan porgeina. Huhupuolella puhutaan samaan aikaan Han Solon tyttären näyttelijän etsinnästä, mutta tämä toisaalta on yksi villeimpiä The Last Jedi -huhuja, joten kovin villiksi ne eivät koskaan pääse.

Joulukuu 2015. Johnson saa kolmannen The Last Jedi -käsikirjoituksensa valmiiksi vajaata viikkoa ennen The Force Awakensin ensi-iltaa. Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger lueskelee sen lennolla episodi VII:n maailmanensi-illasta Yhdysvalloista sen Lontoon ensi-iltaan. Käsikirjoitus on rohkea: itse Mark Hamill ilmoittaa ohjaajalle vastustavansa hänen versiotaan Lukesta, sillä Hamillin mielestä Luke ei olisi koskaan antanut periksi.

tlj-concept-art-luke-rey-anger

Rian Johnsonin Luke Skywalker perustuu originaalitrilogiaan ja The Force Awakensiin. Monien muiden mielikuvat, Mark Hamillinkin, ovat toisenlaisia.

Tammikuu 2016. The Last Jedin ensi-ilta siirretään toukokuulta 2017 joulukuulle, aivan kuten siirrettiin aiemmin The Force Awakensinkin ensi-ilta. Jälkikäteen ajatellen tuntuu hassulta, että tälle ongelmattomalle tuotannolle annettiin sen tarvitsema lisäaika, mutta todella pulassa ollut Solo pidettiin ohjaajavaihdoksista ja massiivisista uudelleenkuvauksista huolimatta myöhemmin paikallaan. Juuri ennen kuvauksia kirjoittaja-ohjaaja Johnson lisää tarinaan vielä yhden keskeisen (ja myöhemmin kiistellyn) elementin: kolme Rashomon-tyylistä flashbackia, jotka paljastavat aiempaa suoremmin, mikä lopulta ajoi Ben Solon Kylo Reniksi. Johnson muuttaa myös viime hetkellä Finnin saapumisen tarinaan: tähän asti Finn on ollut ampujana mukana vastarinnan pommikoneessa alun taistelussa, todistaen Rose Ticon siskon Paigen kuoleman.

Helmikuu 2016. The Last Jedin kuvaukset alkavat. Lucasfilm julkistaa jo tavan mukaan tässä vaiheessa uudet näyttelijät Benicio del Toron, Laura Dernin ja Kelly Marie Tranin, mutta ei heidän hahmojaan. Suurin osa kuvauspaikoista sijaitsee Lontoon studioissa: elokuvassa on 125 lavastettua tilaa, mikä on aivan poikkeuksellisen paljon, mutta vain harvat päänäyttelijät pääsevät The Last Jedin kuvauksissa ulkosalle. Edellisen episodin pyrkimystä tiettyyn aitouteen lavasteissa, tehosteissa ja maskeissa kuitenkin jatketaan. Esimerkiksi prequeleissa tietokoneistettu Yoda kuvataan tällä kertaa taas täysin nukella kuten 1970-luvulla ikään – mutta tällä kertaa Frank Ozin osallistuminen kuvauksiin on tehtävä salassa mahdollisimman monilta silmäpareilta.

dubrovnik1

Star Wars -galaksin kasinokaupunki lavastetaan Kroatian Dubrovnikissa vanhan kaupungin suosituille myymäläkaduille.

Maaliskuu 2016. Kroatian Dubrovnikissa, joka tunnetaan myös Game of Thronesin Kuninkaansatamana, kuvataan suuren huomion saattelemana kasinokaupunki Canto Bightin katuja ja taustoja toimintakohtauksille. Mukana on päänäyttelijöiden stuntteja muun muassa ratsastamassa fathiereilla ja kasoittain avaruusiltapukuihin puettuja, myös alieneiksi maskeerattuja ekstroja, muttei yhtään näyttelijää (ellei Warwick Davisia lasketa).

Huhtikuu 2016. Britannian prinssit vierailevat Pinewoodin studioilla, jolloin nettiin pelmahtaa uusien Star Wars -elokuvien suurin satsi laillisesti julkaistuja studiokuvia.

tlj-bts-rey-running.jpg

Daisy Ridley juoksee rannalla Irlannissa. Tämä kohtaus jää sittemmin leikkauspöydälle.

Toukokuu 2016. Kahden viikon Irlanti-kuvaukset ainakin viidessä eri kuvauspaikassa. Mukana ovat näyttelijöistä Hamill, Daisy Ridley, Joonas Suotamo ja jonkin aikaa myös Adam Driver, koska Reyn ja Kylon intiimit keskustelukohtaukset vaativat toisen osapuolen paikalle, vaikkei tätä kuvatakaan. Irlannin kuvaukset tapahtuvat sikäli avoimilla paikoilla, että fanipaparazzit saavat hajua esimerkiksi kohtauksesta, jossa Luke häärii kalliolle nousseen ”hirviön” ympärillä, ja jopa kalliosta, jonka päällä Luke istuu kohtauksessa, joka elokuvassa osoittautuu todella dramaattiseksi. Toisaalta fanit ovat yhtä lailla tietävinään Ahch-Ton joukkotaistelukohtauksesta ja planeetalle putoavasta avaruusaluksesta, jollaisia ei oikeasti kuvattukaan.

Heinäkuu 2016. Kuvaukset päättyvät. Viimeisenä tallennetaan Crait-kuvia Boliviassa Salar de Uyunin suolatasangoilla. Täälläkään ei ole mukana yhtään näyttelijää.

https://www.facebook.com/plugins/post.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2FOfficialOscarIsaacPage%2Fposts%2F1330287570346205&width=500

Joulukuu 2016. Rogue One saa ajallaan ensi-iltansa. Suurempia vaikutuksia koko sarjalle on kuitenkin sillä, että Carrie Fisher saa sydänkohtauksen joulun alla ja kuolee muutama päivä myöhemmin. Koko Star Wars -perhe suree, ja Leian tulevaisuus uudessa trilogiassa jää auki. Fisherin osuus juuri The Last Jedistä on kuitenkin (repliikkien jälleenäänityksiä lukuun ottamatta) purkissa. Hänen roolisuorituksensa päädytään jättämään sellaisekseen.

Tammikuu 2017. Elokuvan alaotsikko The Last Jedi paljastetaan yleisölle. Minä lopetan blogipostaukseni mielestäni hauskaan vihjailuun Luken kuoleman mahdollisuudesta.

Huhtikuu 2017. Star Wars Celebration ja The Last Jedin teaser, joka päättyy Luken sanoihin ”Jedien on aika loppua”. Kuume nousee, ainakin omani.

Kesäkuu 2017. ILM:n puolesta elokuvan tehosteet valmistuvat. Samoihin aikoihin Star Wars nousee julkisuudessa kohuotsikoihin. Ei tosin tämä Star Wars, vaan seuraavan vuoden Solo-soololeffa, jonka ohjaajat saavat potkut kuvausten ollessa jo loppusuoralla. The Last Jedin maine ”ongelmattomana tuotantona” kasvaa, kasvattaen fanien odotuksia.

Heinäkuu 2017. Oikein hieno behind the scenes -video todistelee katsojille, että luvassa on jotain aivan muuta kuin Imperiumin vastaiskun remake. Vähistä sanoista huolimatta kuvista on mahdollista päätellä elokuvan juonesta jo paljon aivan oikein.

Syyskuu 2017. The Last Jedi on valmis – ellei nyt aivan etuajassa, niin hyvissä ajoin ainakin, sillä vertailun vuoksi The Force Awakens valmistui noin kuukautta ennen ensi-iltaa. Leikkausvaiheessa elokuvasta on karsittu etenkin Canto Bightin osuutta ja yksi iso Irlannissa kuvattu Ahch-To-kohtaus, mutta pohjimmiltaan elokuva on pysynyt kolmen ja puolen vuoden aikana hämmästyttävän tukevasti samoilla raiteilla. Syyskuussa myös suuri yleisö alkaa viimein tutustua elokuvan maailmaan oheistuotteiden saapuessa kauppoihin. Samoihin aikoihin Episodi IX:n kirjoittajat ja ohjaaja vaihdetaan. Monien yllätykseksi hommaan ei palkata Rian Johnsonia vaan edellisen episodin ohjannut, tiettävästi kertakeikalle Star Wars -elokuviin lupautunut JJ Abrams. Tämä yllätys saa kuitenkin selityksensä marraskuussa: Johnson on värvätty The Last Jedin tuotannon lopussa kehittelemään kokonaista aivan uutta Star Wars -elokuvien sarjaa, mikä kasvattaa entisestään käsitystä siitä, että Disney ja Lucasfilm todellakin uskovat The Last Jediin. Elokuvan tekijät lähtevät pressikierrokselle ilman keskeneräisyyden taakkaa harteillaan. The Last Jedi ei vielä aivan kuulu faneille, mutta pian senkin aika on – vaikka se aikanaan olisikin joillekin faneille vaikea pala nieltäväksi.

The Last Jedi on elokuva välinpitämättömyyttä vastaan (ja siksi on sopivaa, että se ei ole kaikkien mieleen)

Kun torstaiyön kirjoitukseni oli yritykseni kirjoittaa spoilaamattomat ensireaktiot, on tämä kirjoitus puolestaan viiden päivän ja kolmen katsomiskerran voimin kypsytelty spoilaava blogimerkintäni The Last Jedistä. Nyt siis suuri spoilerivaroitus: tämä teksti olettaa, että lukija tuntee jo elokuvan yllätykset.

Todettakoon heti alkuun, että elokuvassa on todella paljon sellaista, jota haluan pohtia vielä aivan erikseen, enkä edes yritä tunkea tähän kaikkea, vaikkei teksti lyhyt olekaan. Itse asiassa tämän tekstin ensimmäinen versio oli pakko siirtää melkein kokonaan toiseksi kirjoitukseksi, koska ehdin kirjoittaa pelkästä Lukesta kai noin 6000 merkkiä. Tlk.io-keskusteluhuoneessa on parin päivän purettu jo vaikka mitä juonen yksityiskohtiakin, mutta nyt yritän siis viimein vastata omalta osaltani siihen kysymykseen, jota minulta ovat kysyneet esimerkiksi työkaverit ja äiti: Onko se hyvä? Tai siis – olen kyllä tiennyt sydämellä vastata myöntävästi, mutta perustelujen muotoileminen on ollut tällä kertaa tavallista vaikeampaa.

tlj-cliff-silhuette

Lyhyt vastaus: On se hyvä – minusta. Ymmärrän hyvin, miksi kaikkien mielestä ei ole.

Osaltaan mielipiteiden jakautuminen peräti todistaa, että The Last Jediä ei rakennettu laskelmoiden. Siinä missä The Force Awakens oli elokuva, josta me kaikki (no, eivät kaikki, mutta useimmat) saatoimme olla kutakuinkin samaa mieltä, The Last Jedi on elokuva, jota voi rakastaa tai vihata, ja molemmille näkökannoille on olemassa järkeviä perusteluja. The Last Jedi on sen verran rohkea elokuva, että siitä on ensihämmennyksen haihduttua luultavasti aika helppo sanoa, onko sen puolella vai sitä vastaan. Mutta koska perusteluja tosiaan on molempiin suuntiin, on elokuvan ”hyvyys” siis mielipidekysymys. On kuvaavaa, että The Last Jedi tuntuu jakavan myös ammattikriitikkojen mielipiteet aina epäonnistumisesta viiteen tähteen. Minusta se on valtavan hienoa. There are heroes on both sides!

Ei The Last Jedi minustakaan ongelmaton ole, eikä se todellakaan vastannut kaikkia minunkaan odotuksiani. Olisin esimerkiksi toivonut enemmän vastauksia: hyväksyn kyllä, että Rey ja Snoke eivät paljastuneet erityisesti ”keneksikään”, mutta olisin halunnut, että Reyn vahvuuden alkuperää ja/tai edellisen osan aikana tapahtunutta selittämätöntä Voiman ”heräämistä” sekä Snoken taustaa olisi edes käsitelty jollain tapaa. Pidin kasino-jaksoa tarpeettomana sivupolkuna, ja siinä nähdyt tapahtumat eläinten vapauttamista myöten tuntuivat liian usein muualla nähdyiltä. Noiden kohtausten vaisuuteen liittyen petyin tässä episodissa hahmoista Finnin osaan. Uskottavuuspuolella koetuksella kävi avaruuden armadojen takaa-ajo, johon juonen jännite ja aikaraja niin nojasivat, kun on kuitenkin kiistatonta, että First Orderin risteilijöissä olisi valtavasti hävittäjiä ja muita pienempiä ja risteilijöitä nopeampia aluksia, joilla pudottaa hyvikset alas. Eikä valonnopeushypyn estävää ennennäkemätöntä jäljitystekniikkaa perustella mitenkään, se vain todetaan yhtäkkiä olemassaolevaksi.

Yleiskuva Canto Bightin kasinolta

Ilman Canto Bightia tästä trilogiasta puuttuisi yhä niin sanottu sivistynyt osa galaksia, mutta olikohan tämä kuitenkaan kiinnostavin mahdollinen sivujuonen matkakohde?

Elokuvan kolme kertaa katsottuani olen kuitenkin aivan varma, että seison tykkääjien leirissä. Se, mistä en elokuvassa välittänyt, tuntui suurimmaksi osaksi kolmannella kerralla jo aivan hyväksyttävältä osalta kokonaisuutta. Esimerkiksi juuri The Force Awakensissa on paljon enemmän asioita, jotka ärsyttivät jo parin katsomiskerran jälkeen – enkä silti lakannut tykkäämästä siitäkään. Monet The Last Jedissä kritisoidut puolet – vaikkapa huumorin ”nykyaikainen” tyylilaji, Luken originaaleista muuttunut hahmo ja lopputaistelu – sitä paitsi kelpasivat minulle koko ajan. Ymmärrän kyllä, miksi nekään eivät ole kaikkien mieleen, mutta kyse on jälleen makuasioista. En esimerkiksi ole huomannut kenenkään haukkuneen lopputaistelua emotionaalisesti tai visuaalisesti epäonnistuneeksi – osa katsojista ei vain pidä uudesta Voima-tempusta, jonka kohtaus vaatii hyväksymään. Dissaajat eivät sitä paitsi ole huonossa seurassa: eihän itse Mark Hamillkaan pitänyt vanhasta Lukesta, ja hän sentään tietää Lukesta yhtä sun toista. Mutta en nyt mene yksityiskohtaisesti juuri jedimestarimme Lukeen, sillä tästä leikkasin jemmaan sen, mihin tämä kirjoitus meinasi rönsyillä.

Mainituista tähän mennessä mainitsemistanikin moitteista huolimatta The Last Jedi on nimittäin minusta onnistunut, jopa erinomainen Star Wars -episodi. Se ottaa Imperiumin vastaiskun paikan tässä trilogiassa tyylikkäästi olemalla sekä ajatuksia herättävämpi että jännittävämpi kuin edeltäjänsä. Ihan erikseenkin voisi mainita, että The Last Jedi on oikeasti jännittävä – sitä katsoessa päähenkilöiden puolesta pelkää (syystäkin) enemmän kuin ehkä minkään aiemman Star Wars -episodin kohdalla. Tämä johtuu elokuvan arvaamattomuudesta, ja palaan siihen kohta, mutta ensin eräs keskeinen seikka elokuvan luonteen ymmärtämiseksi, vaikka se saattaa tuntua puolustukselta: The Last Jedi on ensisijaisesti jatko-osa The Force Awakensille – ja se sen pitikin olla.

The Force Awakensin loppukohtaus, jossa Rey löytää Luken.

Tähän me viimeksi jäimme, ja nimenomaan tästä me jatkamme – emme Jedin paluusta, missä näimme Luken viimeksi.

Ajatelkaapa: niin Skywalkerin sukusaagan 8. episodista kyse onkin, ja niin paljon kuin me Luken jälleennäkemistä odotimme, ei Luke Skywalker ole tämän trilogian päähenkilö. Tämän elokuvan täytyikin olla Reyn, Finnin, Poen ja Kylon tarinoiden seuraava vaihe. Eikä pehmeä reboot nimeltä The Force Awakens, tuttuja asetelmia ja tilanteita nautittavasti kierrättänyt avausosa, ollut pelkkä hahmojen esittelykään. Edellinen episodi asetti uudelle trilogialle tietynlaisen luonteen: George Lucasin Star Warseja modernimman ja vauhdikkaamman. Valittuun tyyliin liittyvät esimerkiksi huumori ja tapahtumien etenemisen nopeus, mukaan lukien siis se, että tämä tapahtuu niin nopeasti The Force Awakensin perään, että siitä hetkestä, jona Poe saa kartan Jakkulla, ei kulu viikkoakaan siihen, kun Millennium Falcon pakenee Craitilta. Jatkaakseen tätä trilogiaa luontevasti Rian Johnson ei olisi voinut kertoa tarinaa aivan toisenlaisella tyylillä. Poe Dameronin pilasoitto Huxille (”Okay, I’ll hold.”) leffan alussa ärsyttää osaa katsojista, mutta kohtaus on täysin linjassa Poen hahmon ja edellisosan tekemisten ja sanomisten (”You talk first? I talk first?”) kanssa.

Tuo kohtaus ei ole siitä paras esimerkki, mutta minusta Rian Johnson on hionut JJ Abramsin kerrontaa suorastaan mestarillisesti eteenpäin. The Last Jedissä on tosiaan vauhtia ja terävää huumoria, mutta se on rytmiltään hyvin toisenlainen elokuva kuin edeltäjänsä. Episodi VIII malttaa pysyä paikallaan niin avaruustaisteluissa kuin keskusteluissakin, näyttäen molempien todella tapahtuvan. Abramsin ja toisen käsikirjoittajan Lawrence Kasdanin jäljiltä hahmokaartin välinen kemia oli jo kunnossa, mutta tässä episodissa tuntuu vielä paremmin, että nämä henkilöt elävät kohtaustensa ulkopuolellakin – sikäli siis jos ehtivät, muistaessamme edelleen tapahtumien vauhdin (Poe esittäytyy vasta tämän lopussa Reylle, mikä tosin on tarpeeton ja jopa kumma kohtaus myös siksi, että aivan samanlainen kohtaaminen hahmojen välillä oli jo The Force Awakensin romanisaation lopussa).

Omat kehunsa ansaitsee, että elokuva pysyy kasassa myös silloin, kun siinä tapahtuu. Esimerkiksi alun pommittajataistelu tai valtaistuinsalin kahakka ovat esimerkillisen ymmärrettävästi koreografioituja, kuvattuja ja leikattuja toimintakohtauksia, joista moni tehosteleffa saisi ottaa oppia, vaikka (vai juuri siksi että?) elokuvan ohjaaja ja kuvaaja työskentelevät isommilla työkaluilla kuin koskaan aiemmin urallaan. Ja mitä sitten tulee juuri tehosteisiin ja visuaalisuuteen, niin The Last Jedi ei kai varsinaisesti keksi missään kohdassa aivan uudenlaista avaruuspyörää eikä muutenkaan enää yllätä ketään näyttävyydellään, mutta leikkauksen rauhallisuus onnistuu myös tällä saralla antamaan kuville ja äänille lisää arvokkuutta.

Vastarinnan pommittajien epätoivoinen hyökkäys elokuvan alussa.

Sarjan nimestä huolimatta The Last Jedissä on enemmän sotaa avaruudessa kuin kai missään episodeista sitten aivan ensimmäisen. Sekin on tervetullutta.

Teemojen tasolla Johnsonin episodi käsittelee ensinnäkin toivoa, joka onkin hyvin tuttu Star Wars -teema, mutta tällä kertaa vahva viesti on, että toivo ei lepää vain elokuvan sankareiden harteilla. Elokuvan alussa Rey saapuu Luken luo toiveikkaana, Leia toivoo veljensä palaavan, vastarintaa ja/eli kapinallisia verrataan useissa repliikeissä toivoon. Mitä epätoivoisemmaksi vastarinnan pakomatka käy, sitä enemmän toivolla tunnutaan lopulta viittaavan vain voiton etäiseen mahdollisuuteenkin: ei siis siihen, että Leian johtamat selviytyjät voisivat enää kääntää pakonsa voitoksi, vaan siihen, että heidän pakonsa voisi onnistuessaan ainakin antaa toivoa galaksille. Tämä sanoma huipentuu loppukohtauksessa, joka poikkeaa kaikista episodielokuvista näyttämällä meille sankariemme sijaan kaltoin kohdeltuja orpoja kertaamassa juuri näkemäämme lopputaistelua. Vaikka sitä seuraaviin kuviin on vielä hienovaraisesti piilotettu myös konkreettinen vahvistus jedien jatkuvuudesta (sorrettu poikarukka poimii luudan käteensä Voiman avulla), ennen kaikkea lopussa on kyse Luken uhrauksen onnistumisesta. Poika, jota Obi-Wan Kenobi ja tämä elokuvasarja ovat aina kutsuneet uudeksi toivoksi, on viimeistään nyt muuttunut koko galaksille toivon symboliksi.

Loppukuvan lasten viesti, ja elokuvan sanoman pohjimmainen toivo, on se, että meissä kaikissa, siis ”meissä tavallisissakin”, on se tarvittava kipinä vastustaa pahuutta. Elokuva kannustaa valitsemaan puolensa ja hylkäämään välinpitämättömyyden, ja ainakin minuun se viesti kolahtaa. The Last Jedin johdantolauseena voisi hyvin käyttää edellisen episodin Maz Kanatan ”The only fight. Against the dark side.” -puhetta, jossa Maz nimenomaan viittaa vääryyden moniin muotoihin, eikä vain punaisia valosapeleita käyttäviin Voiman pimeän puolen harjoittajiiin. Vaikka näissä elokuvissa ei periaatteessa tehdä päivänpolitiikkaa (ja hah hah, sanovat kaikki, jotka tunnistivat Lucasinkin Star Warseista viittauksia Vietnamin sotaan tai terrorismin vastaiseen taisteluun), tässä on voimakas viesti myös meidän ajallemme, jossa välinpitämättömyys on vaihtoehtoisia totuuksia lausuvien presidenttien paras ystävä ja ilmaston lämpenemisen uhan torjujien pahin vihollinen. Tämä elokuvan läpäisevä teema ei heikkene edes kasino-osan alleviivaavuudesta: myös rikkaiden rikastuminen heikkojen kustannuksella on osa Mazin tarkoittamaa pimeää puolta.

Rey kalliolla

Hän on tietenkin sankari, mutta hän ei olekaan katsojan tapaan kuka tahansa. Vai onko?

Sankareistamme Rey (Daisy Ridley) aloittaa elokuvan uskoen Lukeen ja vihaten Kylo Reniä (Adam Driver), mutta pian hän ymmärtää, että aivan kuin Luke ei täysin vastaa hänen kuvitelmiaan, ei niitä vastaa Kylokaan. Ben Solo on kyllä murhaaja ja omasta mielestäänkin hirviö, mutta The Last Jedi antaa ymmärtää Benin muuttuneen Kyloksi ikään kuin ajautumalla: Snoken houkuttelemana, Luken väärin tulkitun teon eteenpäin sysäämänä, liian monta vähittäistä askelta pimeyteen ottaneena. Rey, joka on itsekin tavallaan ajautunut Luken luo ja joka Kylon tavoin etsii tarkoitustaan, tunnistaa Kylossa tietynlaisen toveruuden. Kyloa päättäväisempänä ihmisenä Rey uskoo, että Ben Solo voisi hirveistä teoistaan huolimatta vielä valita myös toisin – ja tämä usko melkein saa sen muutoksen jopa aikaan. Tulos on joka tapauksessa enemmän kuin ”hyvä yritys”: nähdäkseni elokuva päättyy tilanteessa, jossa pahan ylivoimaista armeijaa komentaa henkilö, joka ei oikeastaan välttämättä olisi halunnut komentaa pahan armeijaa.

Välinpitämättömyyttä ja välittämistä käsitellään itse asiassa melkein kaikkien hahmojen kautta. Finn (John Boyega) valitsee vasta tämän episodin aikana todella puolensa taistelussa, ja hän tekee sen vastoin petollisen koodinpurkajan hänelle tarjoamaa mottoa ”don’t join”. Poe (Oscar Isaac) ymmärtää, että sankaritekojen tavoittelemisen ohessa hyvän johtajan tulee huolehtia, että mahdollisimman moni myös elää näkemään huomisen. Alleviivaavin osa kudosta on uusi hahmo Rose (Kelly Marie Tran), joka muistuttaa meitä tällaisissa elokuvissa usein toisteltavasta rakkauden voimasta: Finnin tavatessaan hän haluaisi tämän olevan valmis vaikka uhraamaan itsensä kuten hänen siskonsa teki, mutta lopussa hän itse estää Finniä tekemästä niin, koska on tykästynyt tähän. Tässä luennassa Snoke muuten saa ansionsa mukaan juuri siksi, että ei oikeasti välitä kummastakaan läheisestä alaisestaan.

DJ, Finn ja Rose naamioituneena First Orderin asuissa.

Vaikka Finnin ja Rosen sivujuonesta puuttuisi ytyä, ei hahmojen väliltä onneksi puutu kemiaa.

Jälleen joudun palaamaan myös edelliseen episodiin. Rian Johnsonilla oli alusta alkaen epäkiitollinen tehtävä jatkaa siitä, mihin lukuisia kysymyksiä herättänyt The Force Awakens jäi. Johnsonin ratkaisuissa on nähtävissä sekä alistumista että uhmaa edeltäjää kohtaan. On esimerkiksi suurimmaksi osaksi sen kirjoittaneiden Abramsin ja Kasdanin eikä Johnsonin syytä, että tässä episodissa on niin paljon samaa Imperiumin vastaiskun kanssa, vaikka siltä odotettiin edeltäjäänsä suurempaa irtiottoa originaalitrilogiasta. Ei VIII:n kirjoittaja-ohjaaja voinut mitään sille, että VII:n kirjoittajat olivat jättäneet nuoren jedin tapaamaan vanhaa, erakoitunutta mestaria samaan aikaan, kun muut sankarit olivat ahtaalla vihollisen sotilasjoukkojen hyökätessä. Sekin oli jo edellisessä osassa tosiasiana saneltu, että tässäkin trilogiassa pahaa armeijaa johtava, Voimaa käyttävä pahis havittelisi nuorta jediä polvistumaan tai kuolemaan eteensä.

Näistä lähtökohdista Johnson ottaa taitavasti Star Wars -langat haltuunsa, pitäen hyvänä saagan perinteitä rimmaavista juonenkäänteistä, mutta sepittäen runonsa omalla tavallaan. Rey ei haluaisi kuulla sitä tosiasiaa (jota emme tosin vieläkään välttämättä tiedä tosiasiaksi), että hänen vanhempansa eivät olleet mitenkään erityisiä, mutta ei sitä haluaisi kuulla katsojakaan. Me emme oikeastaan haluaisi nähdä pahan Snoken kuolevan, koska se riistää meiltä Snoken arvoitusten ratkaisemisen elokuvissa ja koska olemme odottaneet sankariemme kukistavan hänet vasta trilogian lopussa. Sen sijaan haluaisimme nähdä Luke Skywalkerin palaavan kohtaamaan entisen oppilaansa ja tapaamaan viimeisen kerran valkokankaalla siskonsa, ja vaikka elokuva lopulta – omalla tavallaan – tämän meille antaakin, se myös ei anna sitä. Rey ei onnistu suostuttelemaan Lukea opettajakseen, eikä houkuttelemaan tätä palaamaan. (Meinasin kirjoittaa tähän, että vastoin odotuksiamme kukaan ei myöskään sano ”I have a bad feeling about this” eikä keneltäkään katkaista kättä, mutta BB-8 taitaa sanoa tuon perinnerepliikin aivan elokuvan alussa iloisten piippausten sijaan, ja kädetkin kyllä katkeavat Snokelta muun muassa…)

Aivan erityisen vaikea meidän on kuulla, että sankarimme Luke Skywalker, joka uskoi sysimustassa Darth Vaderissakin voivan piillä hyvää vain siksi että sai kuulla tämän olevan isänsä, olisi saattanut edes ajatella nuoren siskonpoikansa Benin tappamista tämän nukkuessa. Ymmärrän hyvin, että tämä nimenomainen juonenkäänne ei kaikille sula ehkä koskaan. Behind the scenes -mielessä sekin on kuitenkin ongelma, joka putosi Rian Johnsonin käsiin Abramsilta ja Kasdanilta, jotka olivat jo kirjoittaneet sankarimme Luke Skywalkerin kääntäneeksi selkänsä ystäviltään ja galaksin hädältä. Tarinan sisällä ohikiitävä murhanhimoisuus potentiaalisen uuden Vaderin edessä on inhimillinen tunne, ja se on häpeän ja epäonnistumisen seurauksineen uskottava selitys Luken halulle panna pillit ja valomiekat pussiin. Elokuvien sisäistä aikaa katsoen me katsojat emme ole nähneet Luke Skywalkeria 30 vuoteen, ja aivan kuin Reyn, meidän kuvitelmamme ja toiveemme hänestä vanhentuneena ja absoluuttisen viisaana mestarina eivät vain vastaa todellisuutta. En muuten ihmettelisi, vaikka tämä vuorostaan olisi voimauttava viesti vaikkapa ikäkriisin oireet itsessään tunnistavalle fanille.

Luke Skywalker Ahch-Ton kallioluolassa.

Jos emme usko Luke Skywalkerin voineen vanhentua tällaiseksi, meidän pitäisi kysyä itseltämme: pysyvätkö tuntemamme ihmiset samanlaisina, jos emme näe heitä 25-30 vuoteen?

Nämä ovat kaikki sellaisia käänteitä, joihin Johnson olisi valinnut helpomminkin sulavan ratkaisun. Voi myös tulkita Johnsonin liki julkeasti ikään kuin heittävän pois ne osat The Force Awakensista, joista ei löytänyt kipinää. Reyn alkuperän arvoitus? Vastaus on, että arvoitusta ei ole. Kuka on Snoke? En tiedä, mutta koska uusinnettu paha keisari oli tylsä pääpahis, niin eipä ole enää kukaan. Niin, ja vai on Phasma fanisuosikki? Olkoon, mutta nyt räjähtää. Yhtä kaikki nämä ovat kaikki rohkeita valintoja, ja näin Johnson vähintään pyyhkii pöydän sellaiseksi, että episodi IX ei tästä kovin helposti enää Jedin paluun versioinniksi käänny. (Johnsonin oman SW-trilogian, joka aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, osalta The Last Jedin kunnianhimoisuuden pitäisi luvata suuria, vaikkei katsoja tästä episodista pitäisikään.)

Minulle The Last Jedi on antanut enemmän ajateltavaa kuin osasin ehkä toivoakaan, ja minusta se on siis vikoineenkin erinomainen Star Wars -episodi. Koska se yllättää olemalla toisenlainen kuin odotimme, se haastaa katsojaa hyväksymään erilaisuutensa. Kannattaa muistaa, että Imperiumin vastaiskua ei siivittänyt kaikkien aikojen jatko-osan asemaansa synkkyys tai yllätyskäänne, vaan se, että se oli aivan toisenlainen elokuva kuin menestynyt edeltäjänsä. En mitenkään väitä, että The Last Jedin asema voisi edes ajan saatossa kohota sentään Imperiumin vastaiskun tasolle, mutta netissä onkin jo ehditty muistuttaa, että osa katsojista ja kriitikoista haukkui myös Imperiumin vastaiskua 37 vuotta sitten.

Vielä kerran toistan ymmärtäväni hyvin, että kaikki katsojat eivät varmasti pidä yllätysten luonteesta tai Johnsonin valinnoista. Ei tarvitsekaan – prequel-aikoja muistaen minulle sopii aivan hyvin, että tämä sarja jakaa mielipiteitä, jos kyse nimenomaan on mielipiteistä, eikä siitä, että elokuva olisi elokuvana huono.

First Orderin armeija koolla.

Rivit suoraksi, kamera tulee!

Tätä kirjoittaessani tajusin, että elokuva sisältää oivan vertauksen itsestään. Viittaan alkupuolen jo lähtökohtaisesti metatasoja sisältävään kohtaukseen, jossa Rose kohtaa ensimmäisen kerran Finnin ja katsoo tätä silmät tuikkien kuin ihailija kohdettaan. Kohtaaminenhan tapahtuu pakokapselin edustalla. Tarkemmin katsoen fani siis kohtaa siinä fanituksensa kohteen karkaamassa omille teilleen.

Pitääkö silloin laukaista tainnutusase? Vai sittenkin kysyä lisää kysymyksiä?

Mitä odottaa kun odotat The Last Jediä, osa 3: Ketkä sen meille tekivät

Tässä kolmas viime hetken The Last Jedi -elokuvajohdanto, ja viimeinen, joka enää kannattaa kirjoittaa ennen keskiviikon ensi-iltaa. Edellisissä osissa käsittelin galaksin tilaa uuden episodin alussa ja mennyttä & tulevaa hahmojen kannalta.

Edellisetkään kirjoitukset eivät spoilanneet, ja tämä spoilaa vielä vähemmän, sillä nyt katson pelkkiä lopputekstejä. Ketkänimittäin The Last Jedin tekivät, ja mitä siitä voi päätellä?

The Force Awakens oli aikanaan Lucasfilmin ja ohjaaja JJ Abramsin oman Bad Robotin yhteistuotanto muun muassa siksi, että Lucasfilm ei ollut lepovuosiensa jäljiltä vielä yksin valmis täyteen elokuvatuotantoon. The Last Jedi on Lucasfilmin ”oma” elokuva, ja muun muassa siksi kameran takana olivat aivan eri nimet kuin Episodi VII:ssä. Vaan eipä uutuselokuvan tekijöistä silti ole helppo löytää mätsääviä nimiä Rogue Onenkaan lopputeksteihin.

rian-johnson-and-crew

Kuvassa neljä tärkeää Viimeisen jedin tekijää: vasemmalta tuottaja Ram Bergman, näyttelijä Daisy Ridley, kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnson ja näyttelijä Mark Hamill.

Written and Directed by Rian Johnson

The Last Jedi on ensimmäinen kirjoittaja-ohjaajan ”soolo-SW” sitten Sithin koston. Tämä ei toki tarkoita sitä, että Rian Johnson olisi sanellut The Last Jedin diktaattorimaisesti kuten George Lucas aikanaan. Ei, Johnson pallotteli elokuvan tapahtumia esimerkiksi Lucasfilmin SW-tuotantoja ohjaavan niin sanotun tarinaryhmän kanssa. Mutta se tarkoittaa, että Johnsonilla on ollut erinomainen mahdollisuus pitää langat käsissään koko tuotannon ajan. Kuten muistammeThe Force Awakensin pohjalla olivat alunperin Lucasin ideat, joista kehitteli käsikirjoitusta Michael Arndt, jonka työtä sitten jatkoivat lopulliset käsikirjoittajat Abrams ja Lawrence Kasdan. Puhumattakaan sitten Rogue Onesta, jolla oli vähintään neljä kirjoittajaa ja lisäksi noin puolitoista ohjaajaa. Tai tulevasta Solosta, jonka kirjoitti kyllä tukevasti Kasdan poikansa kanssa, mutta jonka ohjaajat vaihdettiin kesken kaiken. Tai tulevasta episodi IX:stä, joka on vaihtanut sekä kirjoittajaa että ohjaajaa jo ennen kuvauksia!

Koska The Last Jedin tuotanto on sujunut verrokkeihinsa nähden kuin silkkiä vain, on siltä lupa odottaa kirjoittaja-ohjaajansa kokonaisvaltaisen ja laimentamattoman vision toteutumista. Se ei toki sinänsä takaa, että visio olisi kaikkien mielestä ensiluokkainen. Oma uskoni on kuitenkin korkealla: Rian Johnson, aidosti miellyttävän ja maanläheisen oloinen ihminen, vaikuttaa nyt minusta vähintään erinomaiselta valinnalta kuin vaikutti julkistuksen hetkellä. Sinänsä Johnson on toki elokuvantekijänä periaatteessa tällä hetkellä yhä ”vahva lupaus” – Brick, The Brothers Bloom ja Looper eivät mikään ole ehdottomia mestariteoksia, mutta nimenomaan erinomaisia näyttöjä tekijänsä omaperäisestä osaamisesta – mutta odotukseni ovat korkealla, että keskiviikkona tuo lupaus lunastetaan.

Executive producers: JJ Abrams, Tom Karnowski, Jason D. McGatlin – Producers: Ram Bergman, Kathleen Kennedy

Tuotantotittelit ovat aina konstikkaita, koska executive eli ”vastaava” tuottaja voi tarkoittaa mitä tahansa: rahoittamista, nimen antamista promokäyttöön, oikeaa elokuvan tuottamista kuvauspaikoilla… Mutta oikeat tuottajat ovat ohjaajan lähimmät työparit elokuvatuotannon käytännön toteuttamisessa, joten on aivan luontevaa, että Johnsonin tuottajat ovat suurimmaksi osaksi eri nimiä kuin Abramsin tuottajat The Force Awakensissa olivat. The Last Jedin ”kaikkein oikein” tuottaja filmin kolmen ja puolen vuoden mittaisessa rakentamisessa oli Ram Bergman, joka on työskennellyt Johnsonin kanssa hänen kaikissa elokuvissaan. Israelilaisen Bergmanin tähänastisen filmografian tunnetuimmat elokuvat ovat nimenomaan Johnsonin ohjaustöitä, mutta Bergman on toki työskennellyt muidenkin ohjaajien kanssa. The Last Jedi on mittakaavaltaan molemmille iso hyppäys, mutta molemmat ovat kehuneet tuotannon pysyneen koostaan huolimatta intiiminä.

Myös Tom Karnowski on Bergmanin ja Johnsonin aiempia yhteistyökumppaneita, mutta hänen elokuvalistallaan on jo selvästi enemmän ison rahan tuotantoja: The IllusionistA Good Day to Die Hard ja tämän vuoden Oscar-tyrkky The Post, esimerkiksi. Jason D. McGatlin taas tuo tuotantoon SW-jatkuvuutta: hän oli mukana tuottamassa myös The Force Awakensia, Rogue Onea ja Soloa ja on kuulunut Rebels-sarjan päävastuullisiin. Niin, ja tietenkin jatkuvuutta tuovat myös Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy ja Abrams, mutta olen ymmärtänyt, että ainakin Abramsin panos tähän elokuvaan oli kreditoinnista huolimatta erittäin, erittäin vähäinen.

starwars-the-last-jedi-bts-redsoil-explosion

Cinematography by Steve Yedlin

Verrattuna edelliseen episodiin myös pääkuvaaja on vaihtunut. Syy on sama: edellisen kuvannut Dan Mindel oli Abramsin luottokuvaaja, Steve Yedlin on Johnsonin. Yedlin on kuvannut kaikki Johnsonin kolme aiempaa elokuvaa. Myös Yedliniltä ne ovat myös todennäköisimmät elokuvat, jotka olemme häneltä nähneet – lukuunottamatta ehkä The Rock -actionia San Andreas. Joka tapauksessa Yedlin vaikuttaa jo trailerien perusteella rakentaneen The Last Jediin joukon legendaarisia kuvia, eikä se ihme olekaan: kaikki Johnsonin elokuvat ovat voimakkaan visuaalisia.

Film Editing by Bob Ducsay

Leikkaaja Bob Ducsay työskenteli hänkin nyt ensimmäisen Star Warsinsa parissa. Aiempi yhteistyö Johnsonin, Bergmanin ja Yedlinin kanssa oli Looper, mutta Ducsay on leikannut myös The Mummy -elokuvia, Gareth Edwardsin Godzillan ja äsken mainitun San Andreasin. Leikkaajan panos on niitä paloja elokuvaa, joista on todella vaikea ulkoa arvioida, kuinka suuri osa lopputuloksesta on kulloinkin leikkaajan ja kuinka suuri osa ohjaajan. Todettakoon kuitenkin, että JJ Abramsin The Force Awakensissakin käyttämä leikkaajakaksikko Maryann Brandon ja Mary Jo Markey, jotka jakavat kohtaukset keskenään ja sparraavat sitten toistensa puolikkaita, ovat merkittävä salainen ase Abramsin elokuvien pysähtymättömäksi hiotun vauhdin takana. Brandon ja Markey palaavat ohjaajan mukana Star Warsiin episodissa IX.

Production Design by Rick Heinrichs

Tässä on ehkä koko tämän listan yllättävin krediitti. The Last Jedin tuotantosuunnittelua – siis muun muassa lavastuksen ja tehosteiden suunnittelua – johti Rick Heinrichs, joka hänkin työskenteli ensimmäisessä Star Wars -tuotannossaan. Eipä siinä, Heinrichsin ura näyttää kyllä vaikuttavalta. 1980-luvulla stop-motion-animaattorina muun muassa Tim Burtonin varhaisten lyhytanimaatioiden parissa aloittanut Heinrichs on vastannut eri titteleillä muun muassa Batman Returnsin, The Big Lebowskin, muutaman Pirates of the Caribbeanin ja upean Sleepy Hollown tuotantosuunnitteluista. Kaikki nää ja monet muut hänen työnsä ovat todellakin painuneet ainakin minun mieleeni mielikuvituksellisina.

Mutta silti Heinrichs oli yllättävä valinta, sillä The Force Awakensissa samaa hommaa kuitenkin hoiti Steven Spielbergin luottomies Rick Carter ja Rogue Onessa SW-prequelien veteraani Doug Chiang – siis ihmiset, jotka tulivat läheltä Star Warsia.

Tosin tuotantosuunnittelun ohella merkittävä krediitti näissä elokuvissa on myös Art Direction, joka puolestaan liittyy rakentamista edeltävään vaiheeseen eli kuvitteellisten maailmojen kuvittelemiseen kynällä, paperilla ja tietokoneella. Kreditoituja tekijöitä on turhan monta mainittavaksi, mutta todettakoon, että myös tällä osastolla vastuulliset ovat vaihtuneet verrattuna The Force Awakensiin, Rogue Oneen tai Soloon.

Costume Design by Michael Kaplan

Tuotantosuunnittelun vahvimman jatkuvuuden saraa The Last Jedissä edustaa siten pukusuunnittelija Michael Kaplan, joka puvusti kaukaisen galaksin myös viimeksi ja siis suunnitteli esimerkiksi First Orderin Imperiumi-ish ilmeen. Kaplan onkin oikea valinta jatkamaan omaa työtään. Olisipa muuten mielenkiintoista tietää, mitä hän ajattelee cosplaysta!

Music by John Williams

Ilmeinen, vaikka siis tällä listalla harvinainen, jatkuvuuskrediitti. John Williams on tietenkin itseoikeutetusti tämänkin episodin säveltäjä (vaikka luulen kyllä, että 85-vuotiaalla maestrolla on jo pitkään ollut työssään jonkin verran apulaisiakin). Williamsilta, hahmolähtöisen elokuvamusiikin pioneerilta, sopii odottaa tuttujen teemojen kehittelyä ja uusia, varmasti esimerkiksi Rosen teemaa. Edellisen episodin ehkä hienoin musiikillinen osa oli minusta finaali The Jedi Steps. Mahdetaankohan siihen palata nyt?

Sound Design by Ben Burtt

Toinen ehdoton jatkuvuuskrediitti, jonka haluan ehdottomasti mainita. John Williamsin kun muistaa tuntee moni satunnainenkin elokuvakatsoja, mutta äänisuunnittelija Ben Burtt on Star Warsille vähintään yhtä olennainen tekijä. Ben Burtt on mies Chewbaccan mylvinnän, R2-D2:n piippausten ja TIE-hävittäjien vonkunan takana. Hänen filmografiansa käytännössä alkaa ensimmäisestä Star Warsista, ja kattaa lähes kaiken, mitä Star Warsin (ja Indiana Jonesin) nimissä on koskaan tehty – lukuun ottamatta Rogue Onea ja Soloa, joissa Burttin puute liittynee samaan erilaisen fiiliksen hakemiseen minkä vuoksi niitä ei säveltänyt Williams. Mikä muuten käykin juuri hyvästä todistekappaleesta siitä, kuinka oleellinen Burtt todella sarjalle on ollut.

Monia muitakin nimiä voisi IMDB:stä ristiintutkia – kiehtovaa hommaa, muuten! Voisi esimerkiksi mainita, että erikoisefektienkin vastuulliset ovat tällä kertaa toiset kuin VII:ssä ja myöhemmin IX:ssä, mutta kuvio varmaankin tuli jo selväksi.

Toisaalta, jos katsotaan osastojohtajien ja -esimiesten nimien alta taiteilijoiden, rakentajien tai vaikkapa ILM:n animaattorien (ja niin edelleen) pitkiä listoja, löytyy niistä riveistä toki myös aiemmat SW-tuotannot kolunneita nimiä. Samoin mukana on luontevasti esimerkiksi Marvel-elokuvissa työskennelleitä: voisin ajatella, että toisesta Disneyn aliyhtiöstä on ollut hyvä rekrytoida osaajia Lucasfilmin puolelle. En tosin tiedä, tehdäänkö näissä pajoissa yleisemmin keikkaduunia vai kuukausipalkallista työtä: ainakin ILM:llä on kyllä firman historian aikana harrastettu myös toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita.

Summauksena voisi siis todeta, että The Last Jedin päävastuulliset ovat melkein kauttaaltaan toiset kuin The Force Awakensin tai sooloelokuvien. Ja että koska niin suuri osa päätekijöistä kulkee ohjaajan mukana tuotannosta toiseen, käy nyt sitten sillä lailla hassusti, että moni The Force Awakensia tehnyt palaa rikospaikalle episodissa IX.

canto-bight-explosion.jpeg

Seuraako tästä siis, että The Last Jedi on voimakkaasti erilainen elokuva kuin kaksi muuta episodia trilogiassa? Se on hyvin mielenkiintoista nähdä, eikä kysymys toki kokonaan ratkea vielä tällä viikolla. Itse odotan The Last Jedin olevan esimerkiksi rytmillisesti tuntuvasti erilainen, sanoisinko mietteliäämpi, elokuva kuin vuoristoratamainen The Force Awakens oli.

Mitä kuitenkin tulee vaikkapa elokuvan visuaaliseen ilmeeseen, en odota tipahtavani tuoliltani aivan uudenlaisen tyylin yllättämänä. Vertailun vuoksi: vaikka Rogue Onessa tavoiteltiin ääneenlausutusti realistisempaa ja ”sotaelokuvamaisempaa” Star Warsia, ei lopputulos lopulta ollut valtavan kaukana The Force Awakensista.

Se on ymmärrettävää, ja varmasti ainakin osaksi myös tarkoituksellista. Mittakaavaltaan suuren tuotannon ja 40-vuotista historiaa kantavan suuren brändin suuri linja muodostaa kuitenkin vahvan uran kulkea. Kuka tahansa Star Warsia missä tahansa työtehtävässä tekeekin, hän, niin, – tekee Star Warsia.

===

Ja niin, muuten: kirjoitan keskiviikkona tai viimeistään torstaina jotain, mutta tässä blogissahan minulla muutenkin on ollut tapanani varoittaa spoilereista. Julkisessa netissä – Twitterissä, Facebookissa ja niin edelleen – ei tietenkään ole asiallista spoilata vielä ensi-iltapäivänä. Spoilaavaa keskustelua varten tarjoan siksi tänäkin vuonna samaa keskusteluhuonetta kuin parin edellisen elokuvan kohdalla: tlk.io/tahtienjatkosota. Viime kerroilla keskustelu tuolla alkoi heti aamun ensiesityksen päätyttyä ja hiljeni vasta joidenkin päivien kuluttua.