Jos Solo-elokuva onnistuu, se on ihme

Kirjoitin toissapäivänä tähän blogiin koonnin Entertainment Weeklyn valtavasta Solo-ennakkopaketista, joka kertoi meille kolmen kuukauden päästä ensi-iltansa saavasta seuraavasta Star Wars -elokuvasta enemmän kuin kukaan tai mikään lähde aiemmin, reilun viikon takaiset teaserit mukaan lukien. EW:n jutuissa oli totisesti paljon kaikenlaista. Paljon kaikenlaista lupaavaa, paljon myös vähemmän lupaavaa, eikö totta? Niin minustakin.

Mistä pääsenkin tähän kirjoitukseen, johon olen yrittänyt purkaa tämänhetkiset fiilikseni Han Solon sooloelokuvasta. Kuvat ovat EW:n paketista.

HS-446006_R

Solo-projektin ongelmat eivät ole salaisuus, vaikka itse elokuva on tuntunut markkinoinnin puuttuessa sitä olevankin. Ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller saivat potkut viime kesänä kuvausten ollessa jo lopuillaan. Tilalle palkattiin Ron Howard, joka tiettävästi kuvasi uudelleen suurimman osan elokuvaa. Täydennyskuvauksia on ilmeisesti tehty vielä aivan näinä viikkoina, ja vaikka se ei sinänsä mitenkään kiellettyä ole, nyt puhutaan siis ensi-iltaa edeltävästä ajankohdasta, jolloin The Last Jedi oli jo valmis. Muitakin ikäviä huhuja tämän projektin ääreltä on riittänyt, vaikka juonihuhuja ei jo totuttuun tapaan ole juuri kuultukaan: on väitetty esimerkiksi pääosaan valitun Alden Ehrenreichin osoittautuneen vääräksi valinnaksi liian myöhään.

En aio liittyä Star Wars -nettisivujen tällä hetkellä yleiseen viestiin, jonka mukaan teaserit näyttävät kaikesta huolimatta lupaavilta, Han Solon sooloseikkailu kiinnostaa ja ongelmista huolimatta filmin taustalla on seisoo asiansa osaavia ammatti-ihmisiä käsikirjoittaja Lawrence Kasdanista alkaen. Vaikka tämä kaikki paikkansa pitääkin.

Ei. Mitä lähemmäs Solo tulee, sitä enemmän minusta on alkanut tulla, että tämä on elokuva, joka oli alusta alkaen lähes tuomittu epäonnistumaan. Jos se lopulta ei niin tee, vaan on onnistunut Star Wars -seikkailu, kyseessä on vähintään pienen kokoluokan ihme.

solo-teaser-team

Perustelen. Kyse ei ole (mahdollisesti) vääristä ohjaajista. Kyse ei ole (mahdollisesti) väärästä näyttelijästä. Kyse on siitä, että minusta on alkanut tuntua, että Lucasfilmillä oltiin lähtökohtaisesti aivan väärässä, kun kuviteltiin, että Han Solon alkuperätarina on lonkalta vetäen loistovalinta yksinään seisovien Story-elokuvien listan kärkipäähän. Tai jos esimerkiksi markkinoinnin näkökulmasta Solon soololeffa onkin saattanut tuntua varmalta vedolta, konkreettisena elokuvana sen on lähes joka saralla onnistuttava lähes mahdottomassa.

Solon on annettava meille pääosaan nostettuna hahmo, joka on elokuvasarjan ja peräti yleisemmin amerikkalaisen elokuvan rakastetuimpia – esittäen hänet nuorempana ja uuden näyttelijän tulkitsemana. Sen on sijoitettuva kuvitteellisen galaksin historiassa aikaan, jossa meidän ei oikeastaan pitäisi vielä nähdä nimihenkilöä hyveellisenä sankarina – mutta suuren rahan elokuvakerronnan perinteiden mukaisesti tällaisena hänet on silti esitettävä. Sen on hahmon luonteen mukaisesti oltava rämäpäinen ja hauska elokuva, mutta samaan aikaan sen ei haluta näyttäytyvän komediana, ja lopputuloksen pitäisi tuntua esittävän samaa likaista ja vaarallista galaksia (ja hahmoa).

HS-107210_R

Aivan erityisen kimurantissa tilanteessa Solo on juoneen liittyvien odotusten osalta. Vertailun vuoksi: Ensimmäinen Story-elokuva Rogue One oli korostetusti ”uusi tarina” uusista hahmoista, joten yleisö osasi odottaa siitä lähinnä Kuolemantähden ja Darth Vaderin esiintymisiä. Myös The Force Awakens saattoi 30 vuotta myöhemmin -asetelmansa ansiosta aloittaa hämmästyttävän puhtaalta pöydältä: yleisölle tuntui silloin riittävän iloon vilauskin vanhasta hahmosta, viitaten viis siitä, mitä he oikeastaan ilmestyisivät elokuvaant tekemään. Kummankin elokuvan varsinaiset juonet saivat vapaasti yllättää katsojat miten tahtoivat (toinen asia sitten on, tekivätkö ne välttämättä niin, mutta ei mennä nyt siihen).

Joka tapauksessa Solo puolestaan on elokuva, jonka Star Wars -fanit osasivat ladata odotuksista yli äyräiden heti projektin julkistuksen hetkellä. Kaikki arvasivat esimerkiksi heti, että Han ja Chewie tapaisivat elokuvassa ensimmäistä kertaa. Moni toivoi välittömästi mukaan myös Landon ja Hanin ensitapaamista. Kenties tarkasti myös sabacc-peliä, jossa Millennium Falcon vaihtaisi omistajaa. Falconin osalta useimmat veikkasivat, että Solo-leffassa lennettäisiin se kuuluisa Kesselin reitti 12 parsekissa (miten tuo epätieteellisyys sitten lopulta selitetäänkään), johon The Force Awakensissakin oli juuri viitattu. Eikä tässä vielä kaikki. Joku toivoi mukaan Hanin Legends-tarinoissa mainittuja aikoja Imperiumin akatemiassa. Toinen tahtoi nähdä, kuinka Han päätyy Jabban palvelukseen ja ehkä pudottaa sen kuuluisan lastin, jonka vuoksi Jabba tahtoo salakuljettajan pään originaalitrilogiassa. Niin, ja mitä päähän tulee: palkkionmetsästäjä Boba Fettin cameo oli tietenkin monien tilauslistalla sekin.

Tämä luettelo on järkyttävää kirjoitettavaa. Star Wars -hahmot tuntuvat ”todellisilta” juuri koska heillä on historia, jonka uskomme heille tapahtuneen kuvitteellisessa galaksissa joskus vielä kauemman aikaa sitten. Kyse on nimenomaan siitä, että hahmot eivät ilmesty näyttämölle tyhjästä kuten heikommissa fantasiatarinoissa: ei siitä, että meidän välttämättä olisi koskaan ollut tarkoitus nähdä kaikkia noita oletettuja ja vihjattuja aiempia vaiheita.

Minusta on päivänselvää, että merkitsemällä kaikki nämä juonilangat työlistalle ja ruksailemalla niitä kaksituntisen elokuvan ajan saa aikaan vai surullisen sotkun. Jos sellaisen vaatimuslistan rajoissa kirjoitettu käsikirjoitus jotenkin muodostaisikin koherentin tarinan, kaikkien näiden Han-myytin osasten tiivistäminen yhden seikkailun osiksi pienentäisi Hanin nyt elävältä tuntuvaa historiaa liki katastrofaalisesti. Aivan erityisesti näin, jos tuo yksi seikkailu tapahtuu yhtä vauhdilla kuin vaikkapa Rogue One, ja Hanin elämän kaikki merkkikohdat tungetaan yhteen noin vuorokauden kestävään keikkaan.

han-chewie-beckett-ew.jpg

No, ehkä aivan kaikki noista eivät sentään tapahdu Solossa. Esimerkiksi aika Imperiumin akatemiassa, joka mainitaan jo teaserissakin, voi toki jäädä maininnaksi elokuvassakin. Mutta se, että niin moni näitä kaikkia odottaa, kuvastaa juuri Solo-leffan todellista kestämätöntä ongelmaa. Jokin yleisönosa on jo etukäteen ilmoittanut pettyvänsä, jos vaikkapa Jabbaa ei nähdä. On todella, todella vaikeaa tehdä elokuvaa, jonka juonesta jokaisella katsojalla on jo ennakkokäsityksensä.

Solo on melkein kuin liian rakastettuun romaaniin perustuva suuren rahan elokuva, jonka tulisi noudattaa tarkkaan lähdeteoksen fanien odotusten mukaista asioiden niin sanottua ”oikeaa” kulkua. Olennainen ero on se, että tässä tapauksessa tätä niin sanottua oikeaa kulkua ei ole edes mahdollista tavoittaa. Kunkin katsojan käsitys Han Solon menneisyydestä on heidän päässään, eikä tietenkään siellä tarkaksi tarinaksi muodostuneena. Lopputuloksen täytyisi ”tuntua” katsojan mielestä oikealta Han Solon selitykseltä.

HS-353488_R

Tähän kohtaan kirjoitusta sopisivat edellä mainitut huolenaiheet Ehrenreichin Han-tulkinnasta näyttelijänä (ja, lievemmin, Donald Gloverista Landona). Onhan Harrison Ford tosiaan olennainen osa Han Solon magiaa (ja, taas, niin myös Billy Dee Williams Landon). En halua itse haukkua Ehrenreichia huonoksi valinnaksi elokuvaa näkemättä, ja väitteet kuvauksissa taitamattomaksi paljastuneesta päätähdestä ovat, muistutan, pelkkiä huhuja (ja vaikka esimerkiksi huhuttu näyttelijävalmentajan tuominen kuvauksiin on todennäköisesti totta, ei se vielä ole isoissa elokuvissa tavatonta).

Se on kuitenkin varmaa, että Ehrenreichiin Hanin näyttelijänä kohdistuvat vielä korkeammat paineet kuin käsikirjoitukseen Hanin alkuperän selityksenä. Juoni on sivuseikka, jos meillä on Solo-leffa, jonka Han Solo ei ”tunnu” Han Sololta – ja jälleen näkemyksiä oikeanlaisesta Solosta varmasti riittää. Jos niin iso osa yleisöstä ei onnistunut viime joulukuussa sulattamaan edes vanhentunutta Mark Hamillia Lukena, kuinka suuri osa tulee taatusti vihaamaan nuorta kloppia nuorennettuna Hanina? Itse asiassa kyse ei välttämättä ole lainkaan Ehrenreichin näyttelijäntaidoista: hänen suorituksensa voi olla aivan mukiinmenevä, ja silti miesparka saattaa saada toukokuussa karmean lastin kakkaa niskaansa.

HS-551136_R

En ole oikeastaan tainnut vielä mainita mitään tarkkaa omista odotuksistani. Itse asiassa minulla ei niitä valtavasti olekaan, sillä Solo ei koskaan ollut minusta valtavan kutkuttava elokuvaidea. Mutta mitä lähemmäs elokuva tulee ja mitä enemmän tällaiset odotukset alkavat näkyä esimerkiksi valtavirran yleisön nettikommenteissa, sitä ongelmallisemmalta elokuva on kaikkineen alkanut minusta tuntua. Siispä nousen aasini selkään ja kuljen siltaa seuraavaan huomiooni: Solo ilmestyy väärään aikaan.

Me asioita seuraavat tiedämme nyt hyvin, että Lucasfilm aikoo tuottaa Star Wars -elokuvia hamaan tulevaisuuteen ja valmistautuu todennäköisesti jopa kahden franchisen alla kulkevan leffan vuosittaiseen tuotantoon. Sellainen maailma on kuitenkin vielä franchisen tulevaisuutta, ja juuri tässä vaiheessa suuri yleisö on saanut kolme elokuvaa kolmessa vuodessa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Siksi neljäs heti perään tuntuu monesta uuvuttavalta ajatukselta, riippumatta filmin aiheesta. Ongelmaa pahentaa Disneyn uppiniskainen päätös pitää Solon ensi-ilta nimenomaan toukokuussa eikä vakiintumassa olleella paikalla joulukuussa: nythän Solo todella tulee teattereihin vain muutamaa kuukautta The Last Jedin jälkeen ja vieläpä vaatimattoman etukäteismarkkinoinnin saattelemana. Eikä Sololla ole enää apunaan The Force Awakensin ja Rogue Onen uutuudenviehätystä, eikä toisaalta The Last Jedin ”pakko nähdä jatkoa” -etua.

Jo tästä syystä olen yllättynyt, jos Solo tuottaa dollareita edes Rogue Onen verran. Elokuva, jota on saatettu joissain piireissä syyttää rahastukseksikin, onkin alkanut näyttää kaikkea muuta kuin selvältä box office -menestyjältä. Koska tässä vaiheessa ei ole enää itsestäänselvää, että ”kaikkien” pitäisi käydä katsomassa uusi Star Wars, tilin tulokseen taatusti vaikuttaa tällä kertaa paljon se, kehutaanko vai haukutaanko leffaa sen ilmestyessä. Josta taas palaan aasisiltaani takaisin edelliseen kohtaani: tietyiltä osin Solo on valitettavasti suorastaan tuomittu haukuttavaksi.

(Sivuhuomio: Nimenomaan tuottojen osalta ja lipunmyyntiä seuraavan median kannalta Solon paineita vain lisää The Last Jedin väitetty alisuoriutuminen, kuten Forbes kirjoittaa – riippumatta siitä, onko kaikkien aikojen menestyneimpien listan top-kymppiin sujuvasti sijoittuneen The Last Jedin kohtuullista katsoa oikeasti alisuoriutuneen tai ei. Jos TLJ olisi otettu yhtä riemuiten vastaan kuin The Force Awakens, ei Solon täydellä floppaamisellakaan olisi ollut suurta väliä, mutta nyt sen harteilla on franchisen maine rahantekokoneena. Scott Mendelsonilla on artikkelissa myös tämä viisas sisällöllinen huomio: rempseänä ja poikamaisena Solo saattaa jopa kääntää vuodenvaihteen asetelmat ja vieraannuttaa nyt vuorostaan sen osan yleisöä, joka piti SW-sarjaa uusille urille vieneestä TLJ:stä.)

HS-FF-000096 copy.JPG

Odotanko Solosta siis huonoa elokuvaa?

No, en ainakaan toivo, tietenkään. Joka tapauksessa se on oma kysymyksensä. Edellä listattuja huolia miettien uskon, että Solon on todella vaikea saavuttaa taloudellista tai fanikriittistä jättimenestystä, vaikka se ei edes olisi huono. Vasta tämän kaiken päälle lisäänkin epäilyksissäni huolet siitä, että Solo-laiva seilaa karikkoisella merellä ilman kapteenia.

Tai kenties liian monen kapteenin kanssa. Lopputuloshan on nyt joka tapauksessa Lordin ja Millerin pitkälle suunnittelema, vaikka Howard olisi kuvannut elokuvan melkein kokonaan uudelleen. Lord ja Miller taas olivat ilmeisesti tekemässä elokuvasta komedialtaan improvisoidumpaa tai iloittelevampaa kuin Lucasfilmin pomo ja filmin perimmäinen tuottaja Kathleen Kennedy halusi. Tästä taas saa kuvan, että kolmantena kapteenina toimii Kennedy, jonka esimerkiksi minä kuvittelin palkanneen Lordin ja Millerin juuri tekemään Solosta muista Star Warseista poikkeavan iloittelun. Tilalle palkattu ohjaaja Howard on ammattimies, mutta vakavien (ja suoraan sanoen useimmiten tylsien) elokuvien ammattimies. Howardille kaikki kunnia rohkeudesta, mutta miten näkemyksellinen lopputulos tässä tilanteessa edes voi olla?

HS-FF-000085.JPG

Itse elokuvasta välittävän katsojan ei ole kuitenkaan mitään syytä vielä heittää kirvestä kiveen. Toukokuussa näemme itse, mitä lopputuloksesta pidämme. Ehkä sitten paljastuu myös se, onko Soloa edeltänyt markkinoinnin hiljaisuus osoitus studion luottamuksesta tuotteeseensa vai lannistuneisuudesta epäonnistumisen edessä.

Mutta lopetetaanpa nyt kuitenkin valitusvirsi duurinuottiin. Entertainment Weeklyn ansiokas juttusarja sisälsi erityisesti Clarke-osassaan kiinnostavaa pohdintaa, joka antoi itselleni toivoa näkökulmatusta käsikirjoituksesta.

Clarken ja toimittaja Anthony Breznicanin keskustelun perusteella Solon konnaköörin idea on, että kaikki filmin henkilöt muovaavat Hania sellaiseksi, joka hän on. Olemme kokemustemme summa, ja Han Solo on näiden tuttaviensa summa, vaikka jääkin lopulta (jo elokuvan lopussa?) Chewien kanssa omilleen ilman heitä.

Tämä on minusta kiinnostava ajatus, enkä voi olla ajattelematta, että sillä on jotain tekemistä elokuvan nimen kanssa. Ehkä sillä on jopa kytkös Disneyn toimitusjohtajan Bob Igerin taannoiseen hämmennystä herättäneeseen väitteeseen ”saamme kuulla, mistä Han sai nimensä”. Kenties siis Solo, koska toukokuun elokuva selittää, miksi Han Solo on ennen originaalitrilogiaa niin uhmakkaasti yksin ja aina vain itsensä puolella.

Mainokset

Entertainment Weekly kertoo Solosta kaiken (tai ainakin enemmän kuin muut ennen)

Solo-elokuvan ensi-iltaan on alle 100 päivää, ja teaserin julkaisemisen myötä elokuvan markkinointi onkin viimein käynnistynyt.

Tuttuun tapaan kärjessä on Entertainment Weeklyn Anthony Breznican, joka on julkaissut pinon yksinoikeusartikkeleita leffaan johdatellen. On kuvagalleriaAlden Ehrenreichin haastattelu, Donald Gloverin haastattelu, Emilia Clarken haastattelu, tarinaa Harrison Fordin neuvoista, Phoebe Waller-Bridgesin esittämästä uudesta droidista, leffan konnagalleriasta, ohjaajavaihdosta ja lopuksi elokuvan innoittajista.

HS-551136_R

Huh. Näissä on paljon luettavaa (erityisen kiinnostavia ovat ohjaajaosa ja Clarken haastattelu), mutta tässä muutamia nostoja:

  • Han Solo on orpo (ilmeisesti, Star Wars -disclaimerilla ”ei sitä voi koskaan varmaksi tietää”), aivan kuten Luke ja Rey.
  • Nuori Han on idealisti, joka yrittää karistaa karut kasvuolonsa taakseen. Kuten niin monissa maallisissakin kasvutarinoissa, itsenäisyyden ja unelmien saavuttaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Synkistyykö Han siis jo tämän matkan varrella?
  • Solo sisältää tosiaan sekä Hanin ja Chewien että Hanin ja Landon ensitapaamiset, kuten teaserista saattoi veikatakin.
  • Harrison Ford antoi neuvoja nimihahmosta sekä Hania esittävälle Alden Ehrenreichille että ohjaaja Ron Howardille.
  • Qi’Ra (Emilia Clarke), joka teaserissa sanoo tietävänsä parhaiten ”mikä” Han on, on tosiaan leffan hahmokaartista Hanin vanhin tuttu, vähintään lapsuudenystävä ja mahdollisesti ensirakkaus.
  • Tobias Beckett (Woody Harrelson), ehkä kaikkien aikojen epä-starwarsmaisin nimi muuten, on rikollinen, joka kerää kokoon jengin keikkaa varten, ja josta tulee Hanin esikuva ”moraalisen rikollisuuden” tiellä. Käsikirjoittajat Lawrence Kasdan ja Jon Kasdan ajattelivat kirjoittaessaan Aarresaaren Pitkä-John Silverin ja Jim Hawkinsin suhdetta.
  • L3-37 (Phoebe Waller-Bridge) on ainutlaatuinen, toisten droidien osista itse itsensä kokoama koneolento. L3-37 on ”Landon Chewie” – siis Landon kumppani Falconin ohjaimissa. (Joten missä on siis Lobot?)
  • Paul Bettany, joka korvasi uudelleenkuvausten vaiheessa Michael K. Williamsin, esittää Dryden Vos -nimistä mafiosoa. Väittävät, ettei hahmo kuitenkaan olisi sukua Quinlan Vosille.
  • Elokuvan planeettoihin lukeutuu Corellian ja Kesselin lisäksi mutainen ja soinen Mimban, tuttu aivan ensimmäisestä expanded universe -romaanista Mustan lordin paluu (Splinter of the Mind’ Eye). Joka muuten oli aikanaan b-suunnitelma Star Warsin ensimmäiseksi, halpatuotantoiseksi jatko-osaksi, ja jossa siksi silloisista Harrison Fordin sopimusteknisistä syistä johtuen ei ollut mukana Han Soloa.
  • George Lucas kävi kuvauksissa ystävänsä Ron Howardin ensimmäisenä päivänä ja jopa kiinnostui eräästä Falcon-kohtauksesta niin, että hänen ehdotuksensa jostain komediallisesta yksityiskohdasta jätettiin elokuvaan.
  • Phil Lordin ja Christopher Millerin vaihtumista Howardiin selitellään jo tuttuun tapaan: Lord ja Miller eivät vain olleet tekemässä sitä elokuvaa, jota Kathleen Kennedy ja studio halusivat, ja potkupäätös tapahtui vasta niin myöhään juuri siksi, ettei sitä olisi haluttu joutua tekemään. Howard valikoitui vastaamaan isoon haasteeseen Kennedyn, Lucasin ja leffan hiljattain edesmenneen tuottajan Allison Shearmurin vanhana ystävänä. Uudempana palasena kuvioon lisään artikkelien viittaukset siihen, että iso osa ongelmaa olisi ollut Lordin ja Millerin työskentelytahti: jospa potkut tulivat, kun ja koska elokuvaa ei sittenkään ollut valmiina ihan niin paljon kuin piti olla?

Erikseen tykkään juttusarjan viimeisenä julkaistusta palasesta, joka kertoo, mitä elokuvia isä ja poika Kasdan katselivat Soloa valmistellessa ”sillä silmällä”. Kirjoitinhan juuri The Last Jedin esikuvaelokuvista ja toivoin saavani vastaavia listoja nähtäväkseni toistekin. Mutta kun viimeksi jouduin katsoessani arvuuttelemaan, mikä esimerkiksi venäläisen naturalistisen draaman yhteys Episodi VIII:aan olisi, tällä kertaa lista tulee suoraan selkeiden saatesanojen kanssa:

  • Aarresaari (Robert Louis Stevensonin kirja), jossa nuori poika kasvaa seikkailun aikana kohtaamiensa hahmojen kautta, ja joista erityisesti Pitkä-John Silverin mentor-suhde vaikutti Beckettin ja Hanin suhteeseen.
  • Heat (Michael Mann, 1995), jonka konnien Robert De Niron ja Val Kilmerin välinen suhde niin ikään vaikutti Solo-leffan vanhempien ja nuorempien konnien suhteisiin.
  • Unforgiven (Clint Eastwood, 1992), niin ikään vanhemman kovanaaman ja nuoren oppipojan välinen suhde.
  • The Big Lebowski (Joel ja Ethan Coen, 1998), hurjaa kyllä. Tässäkin kyse on hahmojen välisestä suhteesta, mutta nyt Hanista ja Chewiestä. Minusta on suorastaan ihastuttavaa, että Kasdanit näkivät tämän omankin suosikkini rennon Duden ja liipasinherkän Walterin välisessä miesrakkaussuhteessa esikuvan Hanille ja Chewielle. Miksi ei toisaalta!
  • Gangster No. 1 (Paul McGuigan, 2000), listan ainoa vieraampi tapaus. Esikuva Dryden Vosin hahmolle, jota näytteleekin lopulta sama näyttelijä, Paul Bettany.

Solon teaserit: ”Minusta tulee galaksin paras pilotti”

Oli kolme ja puoli kuukautta ensi-iltaan, kun radiohiljaisuus päättyi.

Disney ja Lucasfilm ovat viimein valmiit valmistelemaan yleisöä siihen, että Solo: A Star Wars Story saa ensi-iltansa muun muassa Suomessa 23. toukokuuta ja Yhdysvalloissa totuttuun tapaan kaksi päivää myöhemmin. Teasereitahan pamahti tavallaan sunnuntain-maanantain aikana kerralla kaksikin, koska Superbowlin mainostauolla esitetty 45 sekunnin pikku-teaser ei ollutkaan vain ”teaserin teaser” eli tiivistelmä seuraavana aamuna Yhdysvalloissa julkaistusta varsinaisesta pätkästä, vaan ihan oma pieni mainoksensa. Tässä ne siis vielä molemmat:

Erinomainen kuva-kuvalta -analyysi on jo esimerkiksi io9:n sivuilla, joten minäpä yritän keskittyä fiiliksiin. Nämä yhteensä reilut kaksi minuuttia ovat siis ensimmäiset silmäyksemme siihen, millainen otus onkaan elokuva, jota studion suunnalta on tähän mennessä kuvailtu nuoren Han Solon sooloelokuvaksi, Hanin ja Chewien origin-tarinaksi ja ”western-keikkaelokuvaksi avaruudessa”.

Ainakin viimeksi mainittu määritelmä (Kathleen Kennedyn, muuten) vaikuttaa teaserien perusteella osuvalta. Emmekö näekin lyhyemmässä teaserissa junaryöstön, klassista kattokamppailua myöten? Emmekö näekin pitemmässä teaserissa vielä klassisemman kuvan pistoolin tavoittelusta lantiovyöltä tulitaistelua ennakoiden? Aivan ääneenkin puhutaan jengin kokoamisesta keikkaa varten. Ja jos western-luentaa jatketaan, niin eivätkö ennakoidun tulitaistelun vastapuolet muistutakin naamiomaisine kypärineen ja primitiivisine kaulakoruineen jopa intiaaneja?

solo-teaser-gunfight.jpg

Tiesimme, että Han on nopea pilotti, mutta onko hän myös lännen nopein?

Näine hyvineen Solo-leffa tuo aivan alkajaisiksi enemmän kuin vähän mieleeni scifi-westernien kuninkaallisen Fireflyn (tai Serenityn, kummalla nimellä vain). Se ei toki ole lainkaan huono mielleyhtymä. Tuo Joss Whedonin luoma aivan liian lyhytikäinen sarja oli paljon velkaa Star Warsista nimenomaan Han Solon hahmolle: myös siinä oli kyse hurmaavista lurjuksista tekemässä keikkaa, joka ei aina tai useinkaan ehkä ollut laillista, mutta joka ei ainakaan koskaan ollut galaksin valtaapitävien mieleen, eikä koskaan ”pieniä ihmisiä” vastaan. Joku toinen saattaa ajatella päällimmäisenä Guardians of the Galaxy -leffoja, jotka nekin voi kutakuinkin listata samaan aligenreen.

Toinen päällimmäinen mielleyhtymäni on, että Solo näyttää visuaalisesti tummemmalta ja, tavallaan, tyylikkäämmältä kuin odotin. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä, sillä elokuvan kuvaaja Bradford Young tunnetaan nimenomaan tummasta ja tyylikkäästä kuvasta (mm. Arrival). Mutta se tulee siksi, että yleinen ja minunkin odotukseni on ollut, että Solon soolo olisi leimallisesti komediallinen, ja erityisesti tietysti koska elokuvan ensimmäiset ohjaajat olivat värikylläisistä iloitteluista tunnetut Phil Lord ja Christopher Miller (mm. Lego-elokuva).

solo-teaser-chase

Yksi syy kuvallisiin ja väriteemaisiin odotuksiini oli ensimmäinen standalone-leffa Rogue One, sillä olin kuvitellut, että standalone-elokuvien haluttaisiin erottuvan selkeästi toisistaan (palkataanhan niihin tarkoituksella eri tekijätkin). Siksi olen oikeastaan aika yllättynyt, kuinka vahvasti teaserin kiituritakaa-ajo tuokin mieleeni Jedhan maanläheisen katusodan ja lentokohtaukset avaruusmyrskyssä puolestaan ilmastoltaankin saman elokuvan saapuisen Imperiumin asetutkimus-tukikohtaan. Näyttäisipä tässäkin elokuvassa olevan lentopako räjähdyksen alta, kuten oli Rogue Onessakin.

Itse asiassa, kärjistäen voisi sanoa että odotin ehkä enemmän jotakin tällaista, mitä leffan niin ikään juuri julkaistut hahmojulisteet viestivät:

Veijarikomediaakin aistin Solon teasereissa, enkä millään muotoa tarkoita sanoa, että olettaisin Ron Howardin kääntäneen elokuvaa täysin vakavaksi. Mutta selväksi tulee myös, että Bradford Youngia ei ole palkattu Soloon vahingossa, vaan tekemään juuri sitä, missä hän on todella hyvä.

Suoraan sanottuna Solo näyttää näissä teasereissa minun makuuni hemmetin hyvältä – ja ihan erityisesti visuaalisesti juuri minun makuuni olevalta. Puhtaasti kuvia katsellen olenkin näistä teasereista todella innoissani, ja suuresti kiinnostunut siitä, millainen lopputulos on tämän visuaalisen tyylin ja poikamaisen seikkailun välillä.

solo-teaser-duo

”Luulenpa, että tämä on kauniin ystävyyden alku.”

Ja mikäs siinä, voihan tästä muutenkin innostua, vaikka lievästi sanoen ongelmallisessa tuotannossa on edelleen yhtä paljon syitä huolestuneisuuteen kuin ennen näitä teasereitakin. Jo pelkästään nuoren Hanin (Alden Ehrenreich), Chewbaccan (Joonas Suotamo) ja Landon (Donald Glover) näkeminen yhdessä on melkoinen klikkiotsikko, ja kun heidät vielä nähdään naarmuuntumattomuuttaan kiiltelevän Millennium Falconin ohjaimissa mitä todennäköisimmin lentämässä Kesselin reittiä, niin onhan siinä kyllä tilanne, josta lie moni tähän asti vain unta nähnyt. Itse asiassa, aika moni meistä saattaisi sanoa niinkin, että ”you had me at unscratched Millennium Falcon”.

Siitä en ala näillä näytteillä sanomaan mitään, onko Alden Ehrenreich onnistunut vaikeassa ja tärkeässä tehtävässään tavoittaa Hanin olemuksen. Moni on kyllä sanonut, ilkeästikin, mutta minusta ne tuomiot ovat vielä ennenaikaisia. Vaikea on myöskään ottaa kantaa uusiin hahmoihin Qi’raan (Emilia Clarke), Beckettiin (Woody Harrelson), Valiin (Thandie Newton) ja robotti L3-3T:een (Phoebe Waller-Bridge), vaikka heistä kaksi ensin mainittua saavat sanoa muutamat sanasetkin. Katsotaan ja tuomitaan myöhemmin!

(Sanon nyt kuitenkin sen, että tykkään spekulaatiosta, että Qi’ra olisikin sukunimeltään Solo ja siis päähenkilön sisko eikä love interest. Ei siksi, etten kestäisi nähdä Han Solon pussaavan ketään muuta kuin Leiaa, vaan siksi, että toisensa sisaruksiksi tietävien sisarusten välinen kuittailu olisi tässä sarjassa virkistävää: ”Minä saatan olla ainoa, joka tietää, mikä sinä olet”. Mutta tämä ei ole siis edes huhu, vain Twitteristä poimimani faniteoria.)

solo-teaser-team

Älkää huoliko, tässä standalonessa kaikki eivät varmasti kuole.

Filmin juonestahan emme jo totuttuun tapaan tässä vaiheessa tiedä periaatteessa mitään, paitsi että oletamme elokuvan sisältävän noin kaikki Han-myytin ainekset. Käytännössä voimme silti tehdä teasereista kaikenlaisia huomioita. Esimerkiksi sen, että Han toteaa saaneensa potkut Imperiumin akatemiasta siihen sävyyn, että tuskin näemme kyseisiä vaiheita elokuvassa, mutta samaan aikaan näemme hänen värväytyvän jonkinasteisesti Imperiumin palvelukseen – olisikohan värväytyminen siis jo osa Beckettin keikkaa? Tai että tuon keikan voi veikata olevan juuri se, joka ensimmäisen kerran yhdistää Han Solon ja Lando Calrissianin, joka keikan alussa vielä omistanee onnellisesti tuon galaksin nopeimman romukasan.

Sitäkin mietin, että elokuvaksi, jonka pitäisi kertoa Hanin ja Chewien ensitapaamisesta, näemme teaserin kuvissa jo varsin vakiintuneesti toisiaan ymmärtävän parivaljakon. Tai että Hanin ja Qi’ran kiituripako (kotiplaneetta Corellialla?) vaikuttaa vielä teinien tempulta, mutta toiset kuvat samoista lurjuksista pikemminkin aikuisilta, tyylinsä löytäneiltä huijareilta. Vaikuttaa siltä, että tämä elokuva ei todellakaan tapahdu vain parin päivän aikana, tai vähintään odotettavissa on Rogue Onen kaltainen ”eräitä vuosia aiemmin” -intro-osuus.

Mitään aivan välittömän ikonista ja taputuksia aiheuttavaa en näissä teasereissa näe. Mutta tässä vaiheessa tärkeintä oli, että suurelle yleisöllekin viimein kerrottiin, että tämä elokuva on ihan oikeasti tulossa, ja itse asiassa jo aika pian.

Leia, Princess of Alderaan: Star Warsin kuningattaret ovat Leia Organa ja Claudia Gray

Claudia Grayn kolmas Star Wars -romaani Leia, Princess of Alderaan julkaistiin jo syksyllä, mutta ehdin lukea sen vasta juuri The Last Jedin edellä. Juuri sen alla ei taas tuntunut mielekkäältä puskea aiheesta mitään blogiin, jossa oli kiireellisempää pohtia elokuvaa, joka ei ole vieläkään pohtimisista tyhjentynyt. Mutta nyt muutama (spoilaamaton!) sana kirjasta.

leia-princess-of-alderaan-cover

Lyhyesti: Kirja on erinomainen. Ei aivan niin mestarillinen kuin Grayn SW-esikoinen Lost Stars, mutta harvapa on. Lost Starsin tavoin myös Leia antoi ainakin minulle aivan uusia näkökulmia originaalitrilogian läpensä tuttuihin kohtauksiin. Niin ikään se jatkaa Grayn aiemman romaanin tiellä avatessaan galaksia niin sanotun tavallisen ihmisen näkökulmasta – siis siitä huolimatta, että näkökulma periaatteessa on selvästi rakkaan Leiamme.

Tämä Leia on kuitenkin vielä sisällissotaan osallistumaton teini-ikäinen, ja vaikka prinsessana tietenkin kaikkea muuta kuin tavallinen kansalainen, katsotaan galaksia joka tapauksessa tässä kirjassa ihanasti arkisemmin kuin Star Warsissa useimmiten. Kirjassa seurattavat senaatin nuoret harjoittelijat eivät ole maailman mahtavia, vaikka saattaisivat sellaisiksi haluta. He eivät katso Imperiumia sotilaan silmin, eivätkä toisaalta naiivin maalaispoika Lukenkaan tapaan (”vihaan Imperiumia siinä missä muutkin”, sanoo Luke kuin kunnon politiikkaan tympääntynyt teini ikään). Heidän järkytyksensä galaksin vallanpitäjien syvästä mädännäisyydestä on aitoa.

Äh, kortit pöytään. Pidin Grayn Leia-kirjasta paljon. Suorastaan näin paljon: kuten Lost Starsinkin kohdalla, jokaisen Star Wars -oheiskirjallisuudesta kiiinnostuneen kannattaa unohtaa mahdolliset ennakkoluulonsa young adult -kirjallisuudesta ja lukea tämä romaani. Nähdäkseni young adult tarkoittaa Leian tapauksessa lähinnä kirjaan valittua tekstikokoa, Leian ikää (16) ja tekstin kielellistä helppolukuisuutta. Niin, ja juonen tasolla varmaankin sitä, että Leialla on romanssi, mutta hei, ikään kuin sellaiset olisivat aikuisten kirjoissa kiellettyjä.

Leia kertoo siitä, kuinka Leia Organa aikuistuu virallisesti kruununperilliseksi. Toisaalta se kertoo myös siitä, kuinka hän samanaikaisesti käsittää, ettei edes hänen kuninkaallisen korkeutensa tulevaisuus olekaan ennalta kirjoitettu, vaan siihen vaikuttavat sekä hänen omat valintansa että hänestä riippumattomat tapahtumat. Kuten nyt esimerkiksi juuri se, että galaksia hallitseva hirmuhallitsija olisi hyvyyden ja oikeuden nimissä pakko kaataa – sillä tietenkin Leia on myös romaani, jossa Leia Organa liittyy kapinaliittoon.

leia-anh

Kirjassa, jossa Leia vasta opettelee ampumaan, tämä hetki on vielä muutamien vuosien päässä.

Leia on romaani, jonka päähenkilö todella tuntuu Leia Organalta. Siis juuri siltä, joka näyttää nuorelta Carrie Fisheriltä ja joka kohtelee pari vuotta myöhemmin pelastajiaan Kuolemantähdellä tuittupäisesti. Minusta Leian Leia tuntui enemmän Leialta kuin Grayn edellisen SW-romaanin, niin sanotusti aikuisten puolelle kirjoitetun ja uuteen trilogiaan kytkeytyvän Bloodlinen, mutta tämä on varmasti täysin makuasia.

Leia on romaani, jota lukiessani jännitin kylmät väreet selässäni päähenkilön puolesta ainakin kahdessa kohtauksessa, vaikka periaatteessa kaiken järkeni voimin tiedostin, että Leia Organa selviää kohtausten huoneista ulos elävänä. Erityisesti näistä kohtauksista ensimmäinen, noin kirjan puoliväliin ajoittuva yllättävä kohtaaminen erään lukijalle aiemmin tutun hahmon kanssa, väreilee koko Star Wars -kaanoniin peräti järisyttäviä ”entä jos…” -vaihtoehtotodellisuuksia – vaikka siis, spoilaamatta, tuntuu silti täysin uskottavalta osalta kaanonia. (Sitähän tämäkin kirja toki onkin.)

Senkin haluan vielä sanoa, että vaikka Leia on ehdottomasti Leian romaani, onnistuu se samalla kertomaan koskettavasti myös hänen vanhemmistaan kuningatar Brehasta ja senaattori Bailista, joista etenkin edellisen Gray on saanut luonnostella käytännössä tyhjästä. Merkittävässä sivuroolissa on myös The Last Jedin Amilyn Holdo, joka tässä näyttäytyy niin samanlaisena kuin Harry Potter -kirjojen Luna Lovekiva, että mieleni tekisi vähän kirjailija Graytä siitä moittiakin – mutten viitsi, koska Holdo on Lunan tavoin niin mainio eksentrikko. Ainakin minulle kirjan lukeminen toi runsaasti lisää painoa Laura Dernin tulkitseman ikääntyneemmän Holdon kohtaamiseen The Last Jedissä, vaikka Grayn valitsema kuvaus nuoresta Holdosta ei totisesti ole se elokuvasta ensimmäisenä mieleen tuleva. (Holdon lisäksi Leia-romaani kytkeytyy The Last Jediin sen verran, että siinä vieraillaan Crait-planeetan kapinallistukikohdassa sen ollessa vielä toimintakunnossa.)

Kaikkien kehujen päätteeksi vielä yksi totuus. Leia, Princess of Alderaan, sisältää Star Wars -kirjallisuuden historian musertavimman loppulauseen. Älkää, älkää kurkistako sitä ennen loppuun pääsemistänne. Lukekaa sinne itse, ja haastan teidät yrittämään pidätellä kyyneliänne. Minun on vaikea pystyä siihen nytkään, vaikka kirjan lukemisesta on nyt jo tovi aikaa.

Näin syntyi The Last Jedi

Olen jo perinteikkäästi kirjoittanut tällaisen summauskirjoituksen sen jälkeen, kun uuden Star Wars -elokuvan kehitysvaiheista on paljastunut tarpeeksi.

Toki tämä kirjoitus eroaa The Force Awakensin ja Rogue Onen vastaavista kuten eroavat elokuvien kehitysvaiheetkin: vaikka toisin voisi lopputulosten fanivastaanotosta veikata, The Last Jedin synty oli paljon, paljon kivuttomampi prosessi kuin kummankaan noista kahdesta. Siinä missä sekä TFA että R1 vaihtoivat käsikirjoittajia ja muuttuivat matkan varrella moneen kertaan, TLJ:n ensimmäisenkin käsisluonnoksen kerrotaan olleen jo hyvin lähellä Rian Johnsonin ohjaamaa valmista elokuvaa. Toisaalta, jos tämä blogikirjoitus näin kärsiikin tietystä yllätyksettömyydestä, niin ainakin sillä pääsen edellisiä vuosia parempaan tarkkuuteen.

Toki ero on siinäkin, että sekä The Force Awakens että Rogue One piti mielikuvitella täysin tyhjältä pöydältä. The Last Jedi on jatko-osa, jonka päähenkilöt ja lähtötilanne olivat jo olemassa ennen kuin Johnson edes aloitti työnsä. Siten on ilmiselvää, että tällä kertaa ei esimerkiksi tarvinnut pohtia pitkään, kuka olisi filmin pääpahis ja miltä hän näyttäisi.

Mutta näin se siis kävi.

Rey erilaisessa jeditemppelissä, luonnoskuva.

Varhainen versio jeditemppelistä. Tämä, muut luonnoskuvat ja osa tämän artikkelin tiedoistakin ovat kirjasta The Art of The Last Jedi.

Tammikuu 2013. Luke Skywalker oli maanpaossa kaukaisessa jeditemppelissä jo ennen kuin JJ Abramsia oli valittu The Force Awakensin ohjaajaksi. Tämä keskeinen idea oli mukana George Lucasin omissa jatko-osatrilogian luonnoksissa, jotka periaatteessa kyllä hylättiin, mutta jotka tarinankehittelyn evoluution ansiosta sittenkin piileskelevät jossakin uuden trilogian taustalla (Lucasin ideoihin kuului esimerkiksi sekin, että episodi VII olisi ”nuoren naisjedin origin-tarina”). Lucasin ajatuksissa Luke olisi kuitenkin houkuteltu palaamaan jo episodi VII:n aikana, mutta tuon elokuvan käsikirjoittamisen aikana Luke päätyikin käytännössä elokuvan ulkopuolelle. ”Luke Skywalker ottaa elokuvan haltuunsa aina siihen ilmaantuessaan”, valitti The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Michael Arndt.

Maaliskuu 2014. The Force Awakensin kuvauksetkaan eivät ole vielä alkaneet, kun episodi VIII:n kirjoittaja-ohjaajaksi valitaan Rian JohnsonLooperin ohjannut lupaus. Asiaa ei julkisteta virallisesti vielä pitkään aikaan, mutta se kerrotaan alkukesästä niin varmana tietona niin luotettavissa Hollywood-uutislähteissä, että minäkin kirjoitan asiasta tässä blogissa juhannuksen aikaan. Olen innoissani, sillä Johnson tuntuu minusta juuri oikeanlaiselta yhdistelmältä tuoreutta ja luotettavia näyttöjä.

tlj-concept-art-mirror-cave

Rian Johnson lähestyy käsikirjoitusta hahmojen, ei niinkään juonen kautta. Tämä luonnos selitetään Art-kirjassa liittyväksi peililuolaan, mutta se voisi liittyä myös Reyn ja Kylon keskusteluihin.

Kevät-kesä 2014. Johnsonille ja hänen tuottajaparilleen Ram Bergmanille paljastuu, että Lucasfilm ei aio käskyttää heille juonikuvioita. Päinvastoin, Johnson saa odottamattomankin vapaat kädet jatkaa episodi VII:n tarinaa, ensimmäisenä ohjenuoranaan siis vain The Force Awakensin käsikirjoitus. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä tiedä, miten TFA ja sen uudet hahmot, joista yleisölle ei ole vielä paljastettu kuvauksen tai kuvan vilaustakaan, otetaan aikanaan vastaan. Johnson kirjoittaa paperille heidän nimensä, ja alkaa miettiä, mihin Reyn, Finnin, Poen, Luken ja Kylon tarinoiden pitäisi kulkea. Varhaisimpia The Last Jediin päätyviä ideoita ovat esimerkiksi kohtaus ”peililuolassa” ja toisen maailmansodan pommikoneiden Star Wars -versiot. Johnson käyttää myös tilaisuudet keskustella juonesta The Force Awakensin tuotantosuunnittelijan Rick Carterin, Lucasfilmin Star Wars -kaanonia ohjaavan tarinaryhmän ja myöhemmin myös Abramsin kanssa.

Kesä 2014. The Force Awakensin kuvausten aikana Johnson pyytää Abramsilta episodiin VII kaksi muutosta. Toinen on, että Johnson haluaa Reyn mukaan Ahch-Tolle Luken vanhan droidin R2-D2:n, kun Abrams oli viedä sinne uuden BB-8:n. Toinen muutos liittyy Lukeen aivan elokuvan lopussa, eikä sitä ole paljastettu missään. Veikkaukseni on, että Abramsin tarkoitus oli lopettaa elokuva kuvaan, jossa Luke ottaisi Reyn tarjoaman valomiekan käteensä.

tlj-concept-art-casino-scene

”Montecarlomainen” kasino on The Last Jedin käsiksen isoin joukkokohtaus.

Elokuu 2014. Vain parin kuukauden tiivis työskentely muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen, ja Johnsonin tarina saavuttaa monilta perustavilta osiltaan jo sen muodon, joka lopulta kuvataankin. Lucasfilmillä ollaan syystäkin vaikuttuneita. Suoraviivaisuudessa on suuria etuja: Kun TFA:ta käsikirjoitettiin vielä lavasteiden rakentamisen aikana, on TLJ:n tarina siis suurelta osin kasassa jo ennen TFA:n pääkuvausten päättymistä. Episodi VIII:n tuotanto voidaan näin ollen suunnitella käsislähtöisesti. Kun edeltäjään visioitiin ennen käsikirjoitusta hartaudella muun muassa ”eksoottista kaupunkia”, joka lopulta supistui pelkäksi Maz Kanatan linnaksi, nyt Johnson linjaa esimerkiksi haluavansa ”avaruuden Monte Carlon”, joten juuri sellaista lähdetään suunnittelemaan (ja joihin suunnitelmiin kierrätetään siivu eksoottista kaupunkiakin). Toki kuitenkin on niin, ettei Johnsonilla sentään näin nopeasti ole oikeaa käsikirjoitusta. Esimerkiksi ensimmäisissä tarinaversioissa avaruuden Monte Carlon reissulle lähtevät Finn ja Poe, mutta hahmot ovat keskenään liian yksimielisiä, joten Johnson päätyy myöhemmin luomaan Finnin pariksi uuden Rose-hahmon.

Lokakuu 2014. Tuotantosuunnittelija Rick Heinrichs aloittaa The Last Jedin parissa. Hän ei ole aiemmin työskennellyt Star Wars -elokuvissa: TLJ:n tuotannon on kestettävä se, että The Force Awakens ja Rogue One työllistävät koko ajan samaan aikaan Lucasfilmin väkeä. Samat tekijät eivät kerrassaan edes voi ehtiä kaikkiin kolmeen elokuvaan. Heinrichsille tilanne on kuitenkin luksusta: hän ei ole koskaan työskennellyt yhden elokuvan parissa näin kauan.

Maaliskuu 2015. Johnsonin ensimmäinen varsinainen käsikirjoitusversio valmistuu ja Johnson julkistetaan virallisestikin elokuvan ohjaajaksi. Muutoksia toki tehdään tämän jälkeenkin: tarinasta esimerkiksi puuttuu tässä vaiheessa vielä sitoutumattomuutta saarnaava hakkeri ”DJ”. Mestarikoodinmurtaja, jota Canto Bightin kasinolta etsitään, ei tässä vaiheessa ole vielä pelkkä vitsi, vaan oikea hahmo, jonka kanssa Rose ja Finn kiipeilevät kasinon katoilla ennen putkaan joutumistaan. Käsikirjoituksella on kuitenkin jo otsikko, joka pysyy: The Last Jedi, viimeinen jedi. Fanit arvuuttelevat merkitystä myöhemmin, mutta käsiksen kirjoittajalle se on selvä: onhan Lukea kutsuttu viimeiseksi jediksi jo The Force Awakensin käsikirjoituksessa.

Syyskuu 2015. The Last Jediä kuvataan ensimmäisen kerran – kolmen päivän ajan. On tullut selväksi, että episodi VIII:n Ahch-To-kuvauksia ei voida toteuttaa Skellig Michaelin herkällä saarella, joten saarella käväistään nyt tallentamassa Luken ja Reyn ensikohtaamisen loppu, ottoja historiallisilla portailla sekä tarvittavia ilmakuvia ja otoksia ”Voima-montaasin” luontokuviksi. Käynti Skelligillä poikii elokuvan pirteimmät oheistuotteet, sillä saarella oikeasti asustavat lunnit päätyvät elokuvaan porgeina. Huhupuolella puhutaan samaan aikaan Han Solon tyttären näyttelijän etsinnästä, mutta tämä toisaalta on yksi villeimpiä The Last Jedi -huhuja, joten kovin villiksi ne eivät koskaan pääse.

Joulukuu 2015. Johnson saa kolmannen The Last Jedi -käsikirjoituksensa valmiiksi vajaata viikkoa ennen The Force Awakensin ensi-iltaa. Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger lueskelee sen lennolla episodi VII:n maailmanensi-illasta Yhdysvalloista sen Lontoon ensi-iltaan. Käsikirjoitus on rohkea: itse Mark Hamill ilmoittaa ohjaajalle vastustavansa hänen versiotaan Lukesta, sillä Hamillin mielestä Luke ei olisi koskaan antanut periksi.

tlj-concept-art-luke-rey-anger

Rian Johnsonin Luke Skywalker perustuu originaalitrilogiaan ja The Force Awakensiin. Monien muiden mielikuvat, Mark Hamillinkin, ovat toisenlaisia.

Tammikuu 2016. The Last Jedin ensi-ilta siirretään toukokuulta 2017 joulukuulle, aivan kuten siirrettiin aiemmin The Force Awakensinkin ensi-ilta. Jälkikäteen ajatellen tuntuu hassulta, että tälle ongelmattomalle tuotannolle annettiin sen tarvitsema lisäaika, mutta todella pulassa ollut Solo pidettiin ohjaajavaihdoksista ja massiivisista uudelleenkuvauksista huolimatta myöhemmin paikallaan. Juuri ennen kuvauksia kirjoittaja-ohjaaja Johnson lisää tarinaan vielä yhden keskeisen (ja myöhemmin kiistellyn) elementin: kolme Rashomon-tyylistä flashbackia, jotka paljastavat aiempaa suoremmin, mikä lopulta ajoi Ben Solon Kylo Reniksi. Johnson muuttaa myös viime hetkellä Finnin saapumisen tarinaan: tähän asti Finn on ollut ampujana mukana vastarinnan pommikoneessa alun taistelussa, todistaen Rose Ticon siskon Paigen kuoleman.

Helmikuu 2016. The Last Jedin kuvaukset alkavat. Lucasfilm julkistaa jo tavan mukaan tässä vaiheessa uudet näyttelijät Benicio del Toron, Laura Dernin ja Kelly Marie Tranin, mutta ei heidän hahmojaan. Suurin osa kuvauspaikoista sijaitsee Lontoon studioissa: elokuvassa on 125 lavastettua tilaa, mikä on aivan poikkeuksellisen paljon, mutta vain harvat päänäyttelijät pääsevät The Last Jedin kuvauksissa ulkosalle. Edellisen episodin pyrkimystä tiettyyn aitouteen lavasteissa, tehosteissa ja maskeissa kuitenkin jatketaan. Esimerkiksi prequeleissa tietokoneistettu Yoda kuvataan tällä kertaa taas täysin nukella kuten 1970-luvulla ikään – mutta tällä kertaa Frank Ozin osallistuminen kuvauksiin on tehtävä salassa mahdollisimman monilta silmäpareilta.

dubrovnik1

Star Wars -galaksin kasinokaupunki lavastetaan Kroatian Dubrovnikissa vanhan kaupungin suosituille myymäläkaduille.

Maaliskuu 2016. Kroatian Dubrovnikissa, joka tunnetaan myös Game of Thronesin Kuninkaansatamana, kuvataan suuren huomion saattelemana kasinokaupunki Canto Bightin katuja ja taustoja toimintakohtauksille. Mukana on päänäyttelijöiden stuntteja muun muassa ratsastamassa fathiereilla ja kasoittain avaruusiltapukuihin puettuja, myös alieneiksi maskeerattuja ekstroja, muttei yhtään näyttelijää (ellei Warwick Davisia lasketa).

Huhtikuu 2016. Britannian prinssit vierailevat Pinewoodin studioilla, jolloin nettiin pelmahtaa uusien Star Wars -elokuvien suurin satsi laillisesti julkaistuja studiokuvia.

tlj-bts-rey-running.jpg

Daisy Ridley juoksee rannalla Irlannissa. Tämä kohtaus jää sittemmin leikkauspöydälle.

Toukokuu 2016. Kahden viikon Irlanti-kuvaukset ainakin viidessä eri kuvauspaikassa. Mukana ovat näyttelijöistä Hamill, Daisy Ridley, Joonas Suotamo ja jonkin aikaa myös Adam Driver, koska Reyn ja Kylon intiimit keskustelukohtaukset vaativat toisen osapuolen paikalle, vaikkei tätä kuvatakaan. Irlannin kuvaukset tapahtuvat sikäli avoimilla paikoilla, että fanipaparazzit saavat hajua esimerkiksi kohtauksesta, jossa Luke häärii kalliolle nousseen ”hirviön” ympärillä, ja jopa kalliosta, jonka päällä Luke istuu kohtauksessa, joka elokuvassa osoittautuu todella dramaattiseksi. Toisaalta fanit ovat yhtä lailla tietävinään Ahch-Ton joukkotaistelukohtauksesta ja planeetalle putoavasta avaruusaluksesta, jollaisia ei oikeasti kuvattukaan.

Heinäkuu 2016. Kuvaukset päättyvät. Viimeisenä tallennetaan Crait-kuvia Boliviassa Salar de Uyunin suolatasangoilla. Täälläkään ei ole mukana yhtään näyttelijää.

https://www.facebook.com/plugins/post.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2FOfficialOscarIsaacPage%2Fposts%2F1330287570346205&width=500

Joulukuu 2016. Rogue One saa ajallaan ensi-iltansa. Suurempia vaikutuksia koko sarjalle on kuitenkin sillä, että Carrie Fisher saa sydänkohtauksen joulun alla ja kuolee muutama päivä myöhemmin. Koko Star Wars -perhe suree, ja Leian tulevaisuus uudessa trilogiassa jää auki. Fisherin osuus juuri The Last Jedistä on kuitenkin (repliikkien jälleenäänityksiä lukuun ottamatta) purkissa. Hänen roolisuorituksensa päädytään jättämään sellaisekseen.

Tammikuu 2017. Elokuvan alaotsikko The Last Jedi paljastetaan yleisölle. Minä lopetan blogipostaukseni mielestäni hauskaan vihjailuun Luken kuoleman mahdollisuudesta.

Huhtikuu 2017. Star Wars Celebration ja The Last Jedin teaser, joka päättyy Luken sanoihin ”Jedien on aika loppua”. Kuume nousee, ainakin omani.

Kesäkuu 2017. ILM:n puolesta elokuvan tehosteet valmistuvat. Samoihin aikoihin Star Wars nousee julkisuudessa kohuotsikoihin. Ei tosin tämä Star Wars, vaan seuraavan vuoden Solo-soololeffa, jonka ohjaajat saavat potkut kuvausten ollessa jo loppusuoralla. The Last Jedin maine ”ongelmattomana tuotantona” kasvaa, kasvattaen fanien odotuksia.

Heinäkuu 2017. Oikein hieno behind the scenes -video todistelee katsojille, että luvassa on jotain aivan muuta kuin Imperiumin vastaiskun remake. Vähistä sanoista huolimatta kuvista on mahdollista päätellä elokuvan juonesta jo paljon aivan oikein.

Syyskuu 2017. The Last Jedi on valmis – ellei nyt aivan etuajassa, niin hyvissä ajoin ainakin, sillä vertailun vuoksi The Force Awakens valmistui noin kuukautta ennen ensi-iltaa. Leikkausvaiheessa elokuvasta on karsittu etenkin Canto Bightin osuutta ja yksi iso Irlannissa kuvattu Ahch-To-kohtaus, mutta pohjimmiltaan elokuva on pysynyt kolmen ja puolen vuoden aikana hämmästyttävän tukevasti samoilla raiteilla. Syyskuussa myös suuri yleisö alkaa viimein tutustua elokuvan maailmaan oheistuotteiden saapuessa kauppoihin. Samoihin aikoihin Episodi IX:n kirjoittajat ja ohjaaja vaihdetaan. Monien yllätykseksi hommaan ei palkata Rian Johnsonia vaan edellisen episodin ohjannut, tiettävästi kertakeikalle Star Wars -elokuviin lupautunut JJ Abrams. Tämä yllätys saa kuitenkin selityksensä marraskuussa: Johnson on värvätty The Last Jedin tuotannon lopussa kehittelemään kokonaista aivan uutta Star Wars -elokuvien sarjaa, mikä kasvattaa entisestään käsitystä siitä, että Disney ja Lucasfilm todellakin uskovat The Last Jediin. Elokuvan tekijät lähtevät pressikierrokselle ilman keskeneräisyyden taakkaa harteillaan. The Last Jedi ei vielä aivan kuulu faneille, mutta pian senkin aika on – vaikka se aikanaan olisikin joillekin faneille vaikea pala nieltäväksi.

The Last Jedin jälkeen: Ennustukseni episodi IX:stä

The Last Jedin kompleksisuudesta kertoo hyvin, että vasta nyt, monta viikkoa elokuvan jälkeen, pääsen tässä blogissa ”mihin tämän jälkeen?” -kirjoitukseen. Vaikka saattaa se toki kertoa omista kiireistänikin. Joka tapauksessa pohdin seuraavassa episodia IX. Luonnollisesti spoilaa episodia VIII, varoitan nyt vielä kerran.

Niin kuin parissa aiemmassa kirjoituksessa olen kirjoittanut (ja kuten The Last Jedin erikoisessa jälkipuinnissa on selväksi tullut), episodi VIII pyyhkii pöydän hyvin puhtaaksi. Vaikka se ehkä oli tietyiltä rakenteiltaan lähempänä Imperiumin vastaiskua kuin vaikkapa minä olisin toivonut, ei trilogian päätösepisodi voi sen jälkeen enää mitenkään olla toisinto Jedin paluusta – ja sitä paitsi eräät senkin elementit kierrätettiin jo The Last Jediin. Asetelma on nyt aivan toisenlainen: urhean protagonistin reitti kukistettavan tai pelastettavan antagonistin luo on jo kertaalleen kuljettu, ja antagonisti onkin kukistumisen tai pelastumisen sijaan päättänyt pysyä pahana.

Itse asiassa The Last Jedi olisi nykyisellään voinut melkein olla saagan loppu. Kyllä, hyvikset jäivät lopussa ahtaalle, mutta toivonkipinä syttyi ja (uudenlaisten) jedien annettiin ymmärtää palaavan. Syklisten myyttien sääntöjen mukaan tarina jatkuu joka tapauksessa ikuisesti. Aivan kuin Maz Kanata sen edellisessä episodissa sanoi: aikojen halki taistellaan aina ”sitä ainoaa” taistelua, taistelua pimeyttä vastaan, jossa vain taistelijoiden kasvot vaihtuvat. Luke Skywalkerin liukuessa The Last Jedin lopussa Voimaan ja siirtäessä näin taistelun lopullisesti uudelle sukupolvelle, me katsojat olisimme melkein voineet feidata pois, ja franchise siirtyä jo tässä vaiheessa episodinumeroidusta sarjasta eteenpäin.

Mutta toki vain melkein, sillä liian keskeiset langat ovat vielä auki, että Skywalkerien sukusaaga voisi päättyä vielä numeroon VIII. The Last Jedin perusteella keskeisin noista langoista ei taidakaan olla uuden trilogian pääsankarin Reyn tarina, vaan sen pääpahiksen Kylo Renin eli Ben Solon tarina. Mihin episodi IX muuten johtaakin, sen on käytännössä johdettava joko Kylon kääntymiseen valoon, kuolemaan tai molempiin. Vasta sitten meillä on piste – vaikka ikuinen taistelu jatkuukin, ja vaikka galaksin tila jäisi kahden vuoden kuluttua mihin tahansa.

No mutta, nyt olemme siis tässä:

The Last Jedi päättyy ehkä vain vajaa viikko sen jälkeen, kun First Order on paljastanut tulivoimansa galaksille präjäyttämällä Tasavallan senhetkisen hallinto-aurinkokunnan ja suurimman osan sen laivastoa. Samalla tuo galaktinen terrorijärjestö on käytännössä julistanut koko galaksin kalifaatikseen. Leia Organan piskuisen vastarinnan selviytyjien pyytäessä apua Crait-planeetalle on koko galaksi yhä niin kauhusta kankea, ettei kukaan uskalla tulla. Vaikka First Order ei siis mitenkään vielä episodi VIII:n päättyessä hallitse koko galaksia Imperiumin tavoin, mikään ei näytä välittömästi sen tiellä seisovankaan.

Pahuuden puolella valta on kuitenkin jo vaihtunut. Yksinvaltias Snoke ei istu enää valtaistuimellaan, eikä siis odota pääpahiksena tämän trilogian lopussa. First Orderin yksinvaltiaaksi julistautunut Kylo Ren on siis saavuttanut aseman, jota hänen ihailemansa ”isoisä” Darth Vader ei koskaan aivan saavuttanut. Skywalkerien suvun nuorimmainen on The Last Jedin lopussa galaksia sortavan fasistisen armeijan ylimmäinen komentaja – vaikka me katsojina tiedämme, että Kylo on yhä inhimillisempi kuin Vader mustan puvun vuosinaan oli.

Kylohan ei nimittäin ole se armoton jeditappaja, jona hän The Force Awakensin alun perusteella mielellään alaisilleen näyttäytyy. Edes lopulliseksi uhraukseksi tarkoitettu isänmurha ei kääntänyt Kylon sydäntään täysin pimeyteen. Hän ei toki halunnut jäädä enää Snoken oppilaaksi, mutta kun olemme nyt The Last Jedissä nähneet tapahtumat, jotka lopullisesti hänet pimeyteen sysäsivät, voimme epäillä, ettei hän ehkä pohjimmiltaan haluaisi olla Snoken paikallakaan. Kylo ei esimerkiksi tunnu erityisen kiinnostuneelta johtamaan ihmisiä – Snokekaan ei toki ollut siinä lajissa mitenkään valistunut, mutta vaikutti sentään nauttivan vallastaan. Kylon opinkappaleita ovat ennen kaikkea vihan ja raivon hyväksyminen sekä vääränä pidetyn menneisyyden tappamisen omakätinen oikeutus: näillä filosofioilla voi ehkä synkistellä pahiksena, muttei hallita galaksia. Mutta niine aatteineen hän nyt istuu Snoken paikalla, emmekä ole nähneet hänen alaisistaan kuin aloitekyvyttömän kilpakumppanin kenraali Huxin. Kuinka vahva on nuoren yksinvaltias Kylon asema?

Vastarinnasta selviää Craitilta vain kourallinen, Millennium Falconiin mahtuva joukko, joka näyttää palaavan vanhaan nimeensä ”kapinalliset”. Elokuvien ulkopuolella on joulukuun aikana tosin ehtinyt jo selvitä, että osa The Force Awakensin piloteista ehti paeta ennen tuhoa Craitilta toisaalle – toisin sanoen esimerkiksi episodi IX:n ohjaajan JJ Abramsin lapsuudenkaverina tunnettu Greg Grunberg päässee vielä palaamaan Temmin ”Snap” Wexleyn rooliinsa. Joka tapauksessa: vaikka Luke Skywalker on viimeisellä teollaan sytyttänyt sen kipinän, josta uusi kapina vielä roihahtaa, sillä menee välittömästi juuri elokuvan päättyessä huonosti. Jopa amiraali Ackbar on kuollut (snif!). Elossa tosin ovat kenraali Leia Organa ja kaikki nuoret sankarimme: Rey, Finn, Poe Dameron ja Rose Tico.

Jos siis First Order on VIII:n lopussa mahtava, mutta vailla vahvaa johtajaa, on kapinallisilla kyllä vahva johtaja, muttei tarpeeksi kapinallisia. Mutta kuten hyvin tiedetään, kapinallisten vahvaan johtajaan liittyy tuskallinen ulkoelokuvallinen ongelma. Prinsessamme Carrie Fisher on poissa. Lucasfilmiltä on itse asiassa hämmästyttävän suoraan sanottukin, kuinka suuri ongelma tämä on. Toimitusjohtaja-tuottaja Kathleen Kennedy on yhtäältä kertonut, että Leian olisi pitänyt olla IX:ssä yhtä keskeisessä osassa kuin Han VII:ssa ja Luke VIII:ssa, ja toisaalta luvannut, että Leiaa ei tulla sen paremmin herättämään henkiin tietokoneella kuin valitsemaan rooliin uutta näyttelijääkään.

Tämä on jo yksinään sen luokan dilemma, että en ihmettele yhtään, että episodi IX:n ensimmäinen kirjoittaja-ohjaajavalinta Colin Trevorrow jäi käsiksen kanssa jumiin. Ajatelkaapa vaikka, jos oli suunnitelmissa – kuten jopa todennäköisesti oli! – että äiteliinillä olisi keskeinen rooli Kylon kohtalon ratkaisussa. No, eipä ole enää. Aiemmin olen juuri tämän vuoksi ollut Leia-ongelmasta sitä mieltä, että jos minulta kysyttäisiin, hahmolle itse asiassa pitäisi valita uusi näyttelijä, jos tarina sitä todella vaatii, mutta tiedän kyllä, että näin ei tehdä.

The Last Jedin ensi-illan jälkeen olen kuitenkin pitänyt Leia-ongelmaa pienempänä kuin ennen sitä. Episodi VIII nimittäin päättyy niin, että sen ja seuraavan episodin välissä täytyy joka tapauksessa vierähtää hyvä aika. Vähintään kuukausia, todennäköisemmin vuosia, kuten useimpien George Lucasin episodien välissä. Ja kun näin on, Leian kirjoittaminen ulos ei sinänsä ole vaikeaa. Se toki on, miten nuori polvi pärjää kuvassa yksin. Temaattisesti sekin tosin on sopivaa: olihan uudessa trilogiassa koko ajan kyse vanhan väistymisestä uuden tieltä.

Uskon muuten tällä hetkellä, että Leia nimenomaan kuolee ja nimenomaan elokuvien välissä. Hänelle olisi voitu rakentaa The Last Jediin parikin dramaattista kuoleman paikkaa, mutta niin ei tehty, ja Fisherin viimeinen roolityö sai pysyä sellaisena kuin se oli ennen näyttelijän poismenoa tarkoitettukin. En jaksa uskoa, että Leian kuolemaa enää näytettäisiin millään seuraavassa osassa, kolme vuotta näyttelijän kuoleman jälkeen, vaikka se toki parillakin teknisellä tempulla mahdollista olisi. Kuolema elokuvien välissä täsmää nimenomaan meidän maailmamme todellisuuteen, ja kunnioittaa siten Fisherin muistoa parhaiten. Kolmas vaihtoehto – että Leian annetaan elää, mutta hänet kirjoitetaan jotenkin kauas tarinasta – ei sovi lainkaan Leian hahmoon, sillä se tarkoittaisi, että Leia jättäisi kapinalliset sotimaan ilman häntä ja poikansa mellastamaan pahana Kylo Reninä ihan omassa rauhassaan.

Ajan kulumista episodien välissä tarvitaan joka tapauksessa muuhunkin kuin Leian ratkaisemiseen. Kapinallisten on nyt suorastaan kirjaimellisesti odotettava, että heidän kipinänsä syttyy. The Last Jedin lopussa First Order vaikuttaa ylivoimaiselta, mutta seuraavan episodin vain parin tunnin aikana se ei draaman lakien perusteella voi sitä enää olla. Eikä se jonkin ajan kuluttua varmasti olekaan. Leian avunpyyntö ja Luken esimerkki kuullaan nopeasti halki galaksin, kuten The Last Jedin epilogi Canto Bightin tallissa jo näytti. Epäilenpä, että First Order rakoilee pian sisältäkin päin: kuten edellä totesin, siltä puuttuu vahva johto, ja lisäksi sen riveissä on juuri todistettu myyttisen Luke Skywalkerin ja heidän tuoreen itsevaltiaansa kohtaamista Craitilla. First Orderin talsijasta(kin) katsottuna tuon kohtaamisen on täytynyt näyttää Kylon nöyryytykseltä.

Ajan kuluminen avaa myös mahdollisuuksia elokuvien ulkopuolella. Episodit VII ja VIII ovat nyt ainoat SW-elokuvat, joiden väliin ei mahdu uusia oheisseikkailuja. VIII:n ja IX:n väliin taas voi sovitella vaikka kokonaisia animoituja tai näyteltyjä sarjoja, jollaisia muuten Lucasfilmillä sattumoisin onkin kehitteillä.

Vaikka Leia olisi poissa, ei kaikki vanha toki ole poissa. Ensinnäkin lienee selvää, että Mark Hamill palaa vielä Episodi IX:ssä Luke Skywalkerin rooliin Voima-haamuna. Voi olla, että Luken ja Reyn annetaan ymmärtää pitäneen konferensseja elokuvien välissä (onhan Luken Yodan ohjeen mukaan vielä siirrettävä ne ”epäonnistumisensakin” Reylle), mutta varmasti hänet nähdään vielä myös valkokankaalla jonkin merkittävän hetken tai opetuksen verran. Suuren yleisön silmiinkin The Last Jedissä oikein korostettiin, kuinka Luke oli aikeissa antaa Reylle ”kolme oppituntia”, jotka perustelisivat, miksi jedien on aika loppua. No, Luke muutti mielensä, mutta kolmas oppituntikin jäi antamatta. Kuullaankohan se vielä?

En ihmettelisi sitäkään, jos jotain Leialle suunniteltua jouduttaisiin nyt siirtämään haamu-Lukelle. Mitä tulee uumoilemaani Leian tarkoitettuun rooliin Kylon kohtalossa, olisi joka tapauksessa myös tarinallisesti huikeaa, jos Luke-haamu palaisikin rajan takaa kiusaamaan Reyn sijaan tai lisäksi Kyloa!

Yodakin voidaan toki tarvittaessa vielä tuoda takaisin, mutta siihen en laittaisi rahojani. Eihän Yodalla ja Reyllä ole mitään suhdetta, ja IX:ssä Reyn täytyy olla pääosassa (oltuaan VIII:ssa väliaikaisesti jopa vähän sivummalla). Yodaa mielenkiintoisempaa olisi sitä paitsi nähdä jedihaamuista joko Obi-Wania (joka sentään puhutteli Reytä The Force Awakensissa) tai Anakinia (jolla olisi kaikki perusteet käydä sanomassa suorat sanat Kylolle). Kumpikaan näistä tapaamisista ei toteudu, ja syyt ovat jälleen ulkoelokuvalliset: käytettävissä oleva Obi-Wan (Ewan McGregor) on tavallaan väärä verrattuna vanhaan Ben Kenobiin ja käytettävissä oleva Anakin (Hayden Christensen) taas on liian suora viittaus prequeleihin, joiden olemassaolosta Lucasfilm ei tahdo liikaa muistuttaa.

Mitä tulee elokuvan konkreettisiin avoimiin kysymyksiin, The Last Jedi näytti ratkaisevan The Force Awakensin kaksi suurta. Ratkaisu oli tiivistetysti olla vastaamatta niihin, mikä sitten monia ärsyttikin. Episodi IX:ään mennessä fanit ovat toivottavasti hyväksyneet nämä vastaukset, ja päätösosa voi suhtautua niihin valitsemallaan tavalla. The Last Jedin jäljiltä se nimittäin todella on valittavissa.

Koska Snoke (Andy Serkis) on kuollut, häneen ei ole pakko palata päätösosassa millään tavalla. Suurelle yleisölle hänellä ei ole enää merkitystä, ja fanit saavat aikanaan First Orderin ja Snoken historiat oheiskirjallisuuden puolella. Jos elokuvantekijät kuitenkin niin haluavat, he voivat kaikin mokomin vielä palata Kylo Renin kääntymiseen pimeälle puolelle: ovathan jopa flashbackit nyt esitellyt Star Wars -saagassa. Näin Snoke saatetaan vielä jopa nähdä, tai ainakin hänestä kuulla hieman lisää. Todennäköisesti kuitenkin korkeintaankin vähän.

Toinen arvoitus, Reyn vanhemmat, voi niin ikään joko olla nyt ratkaistu tai sitten ei. The Last Jedin selitys, jonka mukaan Reyn vanhemmat eivät olleet ”ketään” ja saattavat ihan hyvin levätä vaikka kerjäläishaudassa Jakkulla, voi pitää paikkansa, ja Rey saa löytää itsensä aivan ilman synnyinperheensä löytymistä.

Toisaalta voi myös olla, että Reyn ja Kylon tulkinta Reyn muistoista ja peililuolan Voima-näystä (jonka mukaan Reyn identiteetin etsinnän ainoa vastaus on hän itse) osoittautuu vielä vääräksi. Näyttihän itse Voima Reylle The Force Awakensissa tilanteen, jonka sekä hahmo että katsoja tulkitsivat hylkäämisen hetkeksi, ja siinä joku tai jotkut lähtivät Jakkulta avaruusaluksella. Olen varma, että Rey ei varmasti paljastu enää IX:ssä Skywalkeriksi tai Anakinin reinkarnaatioksi, mutta kyllä hänelle vielä oikea suku voi löytyä. Oikein hyvin voi silti olla löytymättäkin, eikä tarina enää sitä vaadi.

Kaikki riippuu siitä, ovatko nämä arvoitukset vielä kiinnostavia itse mysteerimiehen, episodi IX:n kirjoittaja-ohjaajaksi palaavan JJ Abramsin mielestä. Abramsilla on urallaan, aivan erityisesti telkkarin puolella sarjoissaan Alias ja Lost, ollut taipumus kehitellä kutkuttavia mysteerejä, joiden ratkaisemisen hän on sitten jättänyt alaistensa huoleksi. Nyt Abrams on urallaan ensimmäistä kertaa tarinan lopettajan tehtävässä.

Yksi juonikuvio, johon episodi IX todennäköisesti The Force Awakensista palaa, on Renin ritarit. Näin uskon, koska ohjaaja Abrams sanoi jo edellisen Star Warsinsa aikaan kehitelleensä ritareille kokonaisen taustatarinan. Luulen, että Renin ritarit löytyvät jostain episodiin IX mennessä ja tuovat läsnäolollaan Kylolle myös lisää kaivattua arvovaltaa First Orderin johdossa.

The Force Awakensissa Snoke kutsui Kyloa Renin ritarien mestariksi, ja katsoja ainakin oletti näkevänsä juuri nuo ritarit Renin rinnalla sateisia veritekoja tekemässä Reyn Voima-näyssä. The Last Jedi ei koskenut Renin ritareihin, mutta sanoi Kylon lähteneen Luken jeditemppelistä joidenkin muiden Luken oppilaiden kanssa. Jos he olivat noita Renin ritareita, ja jos tuo The Force Awakensin sateinen näky kytkeytyi Luken jeditemppelin tuhoon, olivat ritarit järjestäytyneet kypäräpäiseksi salaseuraksi jo ennen hetkeä, jolloin Luke hetken kohtalokkaasti harkitsi Benin tappamista. Tämän toteaminen elokuvassakin olisi muuten vähän perustellut tuota The Last Jedin monille niin vaikeaa hetkeä, jos näin todella oli.

Viimeisellä episodilla on kuitenkin suoraan kesken jätettyjen arvoitusten lisäksi solmittavanaan jokaisen hahmon tarinat ja koko episodinumeroitu saaga temaattisesti siinä sivussa. Yhteen elokuvaan on mahduttava paljon, ja hyvät loput ovat aina vaikeita.

Reyn (Daisy Ridley) tarinan täytyy johtaa jedien paluuseen, vaikkakin sitten ”uudenlaisten jedien”. Henkilökohtaisella tasolla Reyn on tultava sinuiksi perheettömyytensä kanssa ja löydettävä paikkansa maailmassa. Ehkä hän voi löytää itsensä eräänlaisena Skywalkerien henkisenä perillisenä, tai kenties hänen on kasvettava omilleen heistäkin. Soisin kyllä, että Reyllä olisi sukunimi kolmannen elokuvansa lopussa. Mielenkiintoista on nähdä, kirjoitetaanko Reylle kolmannessa osassakaan perinteistä, ”oikeaa” romanssia – tarjokkaista sekä Finnillä että etenkin Kylolla oli näissä kahdessa elokuvassa pyrkyä, mutta Rey tuntui pysyttelevän omalta puoleltaan molempien kanssa ystävyyden alueella. (Tässä muuten erinomainen kirjoitus episodi VIII:n tukahdutetusta romanssista.)

Finn (John Boyega) eli entinen FN-2187 on nyt kahden elokuvan aikana valinnut lopullisesti puolensa ja ilmoittanut ylpeänä olevansa rebel scum. Hänen tarinansa looginen kaari johtaa siihen, että juuri Finnin on oltava keskeisessä roolissa First Orderin voittamisessa. Se onkin loogista, sillä toisen sankarin Reyn tehtävä liittyy enemmän Kylo Renin henkilöön kuin First Orderiin pahana organisaationa. Tästä seuraakin tarinallinen kysymys: onnistuuko Abrams silti palauttamaan episodi IX:ään Reyn ja Finnin parivaljakoksi, vai onko kaksikko liukunut toisistaan lopullisesti erilleen? Niin, ja mitenkäs se Rosen pusu?

Poe Dameronin (Oscar Isaac) piti alunperin kuolla The Force Awakensin alussa, mutta hänestä tuli puolivahingossa uuden trilogian kolmas uusi päähenkilö. Sattuvaa on, että Leia kouli häntä johtajaksi The Last Jedissä, koska Fisherin kuoleman seurauksena hänelle todennäköisesti siirtyy nyt elementtejä Leialle tarkoitetusta roolista episodi IX:ssä. Poen kaareen kuuluu, että hänen täytyisi näyttäytyä trilogian lopussa aikuistuneena, vastuullisena johtajana – joka kuitenkin todennäköisesti edelleen jossain vaiheessa lentää helevetinmoisesti. Ja mitä tulee näihin ihmissuhdekysymyksiin: tässä vaiheessa alan olla melko varma siitä, että Poen homoseksuaalisuus ei ole enää vain katsojien silmässä, mutta en silti ole kovin vahva uskossani, että sitä kahden vuoden päästäkään näytettäisiin tätä avoimemmin valkokankaalla.

Kylo Ren (Adam Driver), joka saattaa tosiaan lopulta näyttäytyä tämän trilogian keskeisimpänä hahmona, on kohtaloltaan huomattavasti hyviksiä vaikeammin ennustettava. Jos pyydätte minua sanomaan, kääntyykö Kylo takaisin valoon, joudun ehkä heittämään kolikkoa.

Yhtäältä haluaisin ajatella, että Kylossa nimenomaan on yhä enemmän Beniä kuin vaikkapa Darth Vaderissa oli Anakinia, ja että paluu valoon – tai ainakin ”uuteen, harmaampaan” jediyteen – on siksi ehdottomasti mahdollinen. Toisaalta olisi aivan oikein niinkin, että Kylon mahdollisuus parannukseen oli ja meni jo The Last Jedissä, ja IX:n väistämätön yhteenotto on sitä katkerampi, koska molemmat osapuolet tämän tietävät. Ainakin siltä tuntuu, että minunkin taannoin spekuloimani mahdollisuus siitä, että Kylo ja Rey tavallaan vaihtaisivat osia tämän trilogian aikana ja valoon palaava Kylo pelastaisi lopulta Reyn kääntymästä pimeälle puolelle, meni nyt ohi tuossa The Last Jedin hetkessä, jossa kaksikko taisteli hetken yhdessä. Tyylikkäästi kyllä menikin, toisaalta.

Se on selvää, että Kylon on kohdattava päätöselokuvassa sekä Rey valomiekoin että henkisesti menneisyytensä, jonka hän niin tehokkaasti on kahden elokuvan ajan yrittänyt tappaa. Kannattaa myös muistaa, että Kylon ja Reyn välinen Voima-yhteys jäi auki elokuvan lopussa.

Ah niin, mitä tulee tappamiseen ja kuolemiseen. Leia siis tosiaan uskoakseni kuolee elokuvien välissä, mutta valkokankaallakin nähdään episodi IX:ssä varmasti ainakin yksi päähenkilön jalo loppu.

Finn on ehkä draaman kaarten mukaan loogisin tarjokas, mutta toisaalta häneltä juuri tällainen uhrautumiskuolema The Last Jedissä kerran jo riistettiin. Kyynisestä ”kuinka myydään oheistuotteita ja kirjoitetaan jatko-osatarinoita” -näkökulmasta on sitä paitsi helpompaa tappaa päähenkilöitä kakkos- kuin ykkösrivistä: siis helpommin Rose tai jopa Poe kuin Rey tai Finn. Periaatteessa jalosti kuolevaksi sankariksi sopisi tässä vaiheessa ehkä jopa parhaiten Chewbacca (joka sitä paitsi kuoli jo aikanaan Legends-universumissakin), mutta silloin kaikki originaalitrilogian hahmot droideja lukuunottamatta päättäisivät uudessa trilogiassa päivänsä, ja se olisi ehkä jo liikaa.

Kylo on tietysti episodi IX:n kaikkein todennäköisin ruumis. Jollain tasolla minua tosin houkuttaa kovasti se rohkea ajatus, että Ben Solo jäisikin eloon trilogian lopussa, koska kuolema (valoon kääntyneenä, pimeään jääneenä tai viime hetkellä jonkin hyvän teon tehneenä) on dramaattisesti niin paljon helpompi ratkaisu.

Joka tapauksessa: tällä hetkellä jotkut sen jo tietävät. Episodi IX:n ensimmäinen Abramsin aikainen tarinaluonnos on valmis, ja vaikka se siitä muuttuu vielä paljonkin, on varmasti esimerkiksi jo ratkaistu, kuinka Kylo Renin loppujen lopuksi käy. Huh huh!

Tässä vaiheessa kaksi vuotta sitten episodi VIII:lla oli muuten jo nimi, joka pysyi loppuun asti: The Last Jedi. Episodi VII nimettiin aikanaan paljon myöhemmin, mutta on aivan erikseen ja erityisen jännittävää nähdä, mikä aikanaan valitaan koko sarjan lopetuksen otsikoksi. Onko se kaikkein ilmeisin liian ilmeinen? Takarivissä jo viitataankin, ja minäkin mutisin tästä jo VIII:n otsikon julkistuksen hetkellä. Tuo koko sarjan ajan jatkuvasti viittailtu ennustuksen salaperäinen ilmaus, Voiman tasapaino, Balance of the Force.

Jos et tykännyt The Last Jedistä, saatat haukkua väärää episodia

Yritin kirjoittaa tätä kirjoitustani The Last Jediin kohdistuvasta hämmentävästä fanireaktiosta jo vähän aikaa sitten, mutta kesken jäi, kun muun muassa joulu tuli väliin. Nyt tuntuu, että olen jo myöhässä, mutta annan silti palaa. Kirjoitus spoilaa, ellet ole nähnyt elokuvaa!

tlj_finn_phasma_battle

Kuten Star Wars -piireihin silmäyksenkään luoneet ovat varmasti huomanneet, sarjan kahdeksas episodi The Last Jedi jakaa mielipiteitä lievästi sanoen voimakkaasti. Paljon, paljon voimakkaammin kuin esimerkiksi minä ensi-iltapäivänä uskoin, vaikka sen näinkin heti, että tämä ei ole yhtä helposti kaikille sulava elokuva kuin The Force Awakens. Mutta että sitä avoimesti vihattaisiin heti elokuvateatterista poistuttua! Tai että joku aloittaisi nettivetoomuksen tämän episodin poistamiseksi kaanonista! Tai että etenkin amerikkalainen fanikunta kävisi suorastaan sisällissotaan, jossa kiihkeimmät pitävät vastapuolta pettureina!

Mieleni tekee pyöritellä silmiäni, ja mutista jotain vanhapartaista siitä, kuinka onnistuneita prequelit olivatkaan. Puhumattakaan sen ihmettelystä, kuinka tämä sama fanikunta saattoi selvitä niistäkin. Mutta en enää uskalla, koska tämä kiista on eskaloitunut niin nextille levelille. Nimenomaan prequel-vertaus on tosin paikallaan: Episodi I:stä ei todellakaan vihattu näin nopeasti. Se otettiin pikemminkin ensin vastaan miedolla ”ihan kiva” -asenteella. (Oma kantani käy kai parhaiten ilmi tästä kirjoituksesta, jossa jo kirjoitin yleisön kahtiajaostakin ennen kuin se sittemmin vain paheni.)

Koska paha kello kuuluu hyvää kauemmas, saattaa joiltakin sivustaseuraajista jäädä nyt huomaamatta, että kaikki fanit (tai katsojat yleensä) eivät todellakaan inhoa The Last Jediä. Vihapalaute fanien omasta piiristä on niin yllättävää, että se peittää alleen, että todella monien mielestä elokuva olikin onnistunut. Seuraavassa siis oma yritykseni selittää tilannetta.

the-last-jedi-luke-falcon

Ensinnäkin: The Last Jedi vaikuttaa tässä vaiheessa, reilun viikon ikäisenä, olevan elokuva, josta kriitikot pitävät enemmän kuin fanit tai suuri yleisö. Tavallisestihan franchise-elokuvien kohdalla tämä menee liki säännönmukaisesti toisinpäin. Yleensä tavallista on myös, että ison sarjaelokuvan ensimmäisen aallon katsojat (innokkaimmat fanit, ensi-iltojen tunnelmasta huumautuneet) ylistävät näkemäänsä, mutta ajan kanssa mielipide muuttuu enemmän tai vähemmän realistisemmaksi eli jonkin verran alaspäin.

The Last Jedin kohdalla kriitikkojen mielipide oli (etenkin elokuvan kotimarkkinoilla Yhdysvalloissa) voittopuolisen kiittävä. Fanien ja muiden ensijoukoissa katsoneiden riveistä sen sijaan tuli alusta alkaen paitsi kehuja, myös niin äänekästä kritiikkiä, suoranaista raivoa, että somessa voi nyt törmätä sen seurauksena niin sanotun normaalin väestön suunnalta kommenttiin ”enpä tiedä, käynkö edes katsomassa sen perusteella, mitä olen kuullut”. Kääk, sanon minä!

rey-cliff

Suurta huomiota ovat saaneet leffasivustojen Rotten Tomatoesin ja Imdb:n arvostelut, jotka näyttävät todistavan, että The Last Jedi todella jakaisi yleisönsä jyrkästi kahteen leiriin. Tätä kirjoittaessani Rotten Tomatoesin kriitikkoarvosana on vaikuttava 91 %, mutta yleisöarvosana ällistyttävän alhainen 51 % – vähemmän kuin yhdelläkään Star Wars -prequeleista. Jos verrataan näihin tuoreimpiin, The Force Awakensin arvosana samalla sivulla on 88 %, Rogue Onen 87 % (TFA:n arvosana on muuten pudonnut aivan viime päivinä vauhdilla – moni käyttäjä on todennäköisesti käynyt korjaamassa aiempaa mielipidettään uuden episodin innoittamana). Rotten Tomatoesin noin 160 000 äänestäjän keskiarvotuloksen perusteella The Last Jedi on siis kaikkien aikojen huonoin Star Wars -elokuva.

Perinteikkäämmän Internet Movie Databasen eli Imdb:n arvosana 7.6 ei ole siihen verrattuna raju. Mutta kyllä sekin tarkoittaa, että Imdb:n äänestäjien mielestä TLJ häviää selvästi sekä TFA:lle (8.0) ja Rogue Onelle (7.8). Prequeleista kaksi jää sentään Imdb:ssä selvästi alemmille sijaluvuille (TPM 6.5 ja AOTC 6.6). Episodi III eli ROTS on tasoissa uutuuden kanssa luvulla 7.6.

Luonnollisesti nämä arvosanat ovat vielä liikkeessä, ja liike voi tämän elokuvan kohdalla oikein hyvin viedä vielä ylöspäinkin. Haluan nimittäin kiinnittää huomiota Imdb:n arvosanaerittelyyn, jota voi tulkita niinkin, että The Last Jedi olisi tähänastisten äänestäjien joukossa itse asiassa pidetympi kuin Rogue One – mutta se jakaisi mielipiteitä enemmän. The Last Jedin äänestäjistä melkein 60 prosenttia on antanut elokuvalle 8-10 tähteä, näiden välisen jakauman ollessa tasainen. Se ei todellakaan ole huonona pidetyn elokuvan luku. Rogue Onelle 8-10 tähteä antaneita on vielä enemmän, mutta taulukossa on selvästi muita korkeampi pylväs 8 tähden kohdalla. Nämä taulukot voisi siis suomentaa myös niin, että enemmistö pitää Rogue Onea ”oikein hyvänä”, mutta huomattava osa katsojista pitää The Last Jediä ”erinomaisena”.

The Last Jedin Imdb-arvosanaa laskee siis ennen kaikkea se, että elokuvalle on annettu huomattavan paljon 1-ääniä: siis yhtä ainoaa tähteä. Jokainen elokuvaa taiteenlajina tunteva katsoja kyennee tunnustamaan, että elokuvana The Last Jedi ei mitenkään voi olla genressään täydellinen fiasko. Yhden tähden antajat eivät siis ainoalla tähdellään lausu mielipidettään elokuvan taiteellisesta laadusta, vaan ilmaisevat inhoneensa näkemäänsä perusteellisesti jollain muulla perusteella. (Toki joukossa on varmasti jonkin verran myös näkemättä äänestäneitä, mutta näinhän on kaikkien muidenkin elokuvien kohdalla, joten sen jätän nyt huomioimatta.)

Ei se oikeastaan mikään ihme ole. Erityisesti faniyleisö suhtautuu Star Warsiin toisin kuin ”muihin elokuviin”, ja The Last Jedi on rohkeampi elokuva kuin Rogue One tai The Force Awakens. Oletan, että vastaava ilmiö selittää myös Rotten Tomatoesin hurjan huonon arvosanan: tunteikkaaseen reagointiin kannustavalla sivustolla annetaan näin tunteita herättävälle elokuvalle paljon ääniä ylä- ja alarekisteriin. Ehkä The Last Jedi todella on niin mielipiteitä jakava elokuva, että kun kysymyksen pelkistää muotoon ”peukku ylös vai peukku alas”, todella noin puolet näyttää alas. Kuten minäkin kirjoitin jo aiemmin: perusteluja molemmille mielipiteille todella on.

TLJ-Fall

Tässä tunteikkuudessa piilee itse asiassa myös syy siihen, miksi niin monien kriitikkojen mielipide on The Last Jedille niin suopea. Seuraa kärjistys, jonka tiedän kriitikkoystävieni minulle sallivan, koska omakin jalkani on puoliksi siinäkin leirissä.

Koska kriitikko katsoo elokuvaa fania neutraalimmin, hän ei tuohdu asioista, joista fani nousee takajaloilleen. Kriitikko ei esimerkiksi ota jedien etiikkaa niin vakavasti, että hän tulisi edes ajatelleeksi, että Luke Skywalkerin (Mark Hamill) käytös tässä elokuvassa saattaisi joidenkin mielestä rikkoa perustavasti elokuvasarjan aiemmin asettamia sääntöjä. Kriitikosta kun on todennäköisesti vain hyvä, että sankari onkin vanhentunut inhimilliseksi epäonnistujaksi. Samoin kriitikko ei ehkä huomaakaan, että Rian Johnson heittää Snoken murhatessaan sivuun kahden vuoden verran fanispekulaatioita, koska hän näkee vain hetken merkittävyyden Kylo Renin (Adam Driver) kompleksisen pahishahmon kannalta.

Ylipäätään kriitikko ei näe The Last Jediä elämää suurempana elokuvakokemuksena. Hän saattaa verrata näkemäänsä vaikkapa liukuhihnalta muutaman kuukauden välein valmistuviin Marvelin supersankarielokuviin tai mihin tahansa vanhojen hittien jatko-osiin. Vaikka kriitikko tietää Star Warsin aseman pop-kulttuurissa – ja vaikka hän itse pitäisi sarjasta – hän arvioi elokuvaa yhtenä blockbusterina muiden blockbusterien joukossa. Sellaisessa vertailussa The Last Jedi erottuu taatusti edukseen omaperäisenä ja ajatuksia herättävänä teoksena. Haitaksi ei varmasti monien kriitikkojen makunystyröitä kutkutellessa ole sekään, että uusin Star Wars ei edes ole niin täynnä toimintaa kuin monet kilpailijansa.

leia-the-last-jedi

Aivan kuin en tarkoita sanoa, että kaikki kriitikot ajattelisivat juuri noin, en myöskään tarkoita sanoa, että kaikkien fanien kritiikki typistyisi äsken mainittuihin seikkoihin. The Last Jedi -raivoon ei ole yhtä selkeää selitystä – valitettavasti. Jos kyse olisikin esimerkiksi vain elokuvan liiallisesta erilaisuudesta verrattuna aiempiin episodeihin, kuten minunkin oli ensin suuri kiusaus pelkistää, haukkujien olisi helppo todeta olevan historian väärällä puolella. Vielä helpompaa raivo olisi vaientaa, jos kyse olisi vain naisvihasta tai siitä, että Luken näyttelijä käy somessa avointa sanasotaa Yhdysvaltain presidentin kanssa. Näitä sävyjäkin netissä näkee, mutta mistään näistä ei ole pelkästään kysymys – ja elokuvaa huonona pitäneiden joukossa on todellakin myös tasa-arvon kannattajia sekä Trumpin vastustajia.

Itse elokuvaan kohdistuvan The Last Jedi -fanikritiikin voi nähdäkseni tiivistää näihin kohtiin:

  1. Luke Skywalker on The Last Jedissä vääränlainen. Hän on tehnyt ja tekee ratkaisuja, joita oikea Luke Skywalker ei koskaan tekisi. Aivan erityisesti näin on flashback-kohtauksessa, jossa Luke hetken harkitsee nuoren Ben Solon tappamista ennen kuin tästä ehtii lopullisesti tulla paha Kylo Ren.
  2. The Last Jedin huumori ei sovi Star Warsiin.
  3. The Last Jedi ei välitä The Force Awakensin aloittamista tarinoista ja hahmoista.
  4. The Last Jedi on sekava elokuva.

Pirulainen olkapäälläni haluaa sutkauttaa tähän Luken repliikin: ”Amazing, every word you said was wrong.” Luontoni analyyttisempi enkeli huomauttaa, että siivun noita kaikkia kritiikkejä allekirjoitan minäkin. Joka tapauksessa minulla on näille kaikille väitteille vasta-argumentteja. Tässä ne tulevat.

Luke-the-last-jedi

Vastaukseni keskeisimpään ongelmaan eli kysymykseen Luke Skywalkerista kuuluu näin:

  • Elokuva, jonka mukaan Luke Skywalker on hylännyt galaksinsa ja sisarensa hädän hetkellä, on nimeltään The Force Awakens.
  • Elokuva, jonka mukaan Luke Skywalker on menettänyt oppilaansa ja siskonpoikansa pimeälle puolelle, eikä ole palannut tätä sieltä pelastamaan, on nimeltään The Force Awakens.
  • Elokuva, jonka mukaan Luke Skywalker ei ole 30 Jedin paluun jälkeisen vuoden aikana kouluttanut yhtään valmista uutta jediä, on nimeltään The Force Awakens.

Toisin sanoen: minäkin pidän näitä kaikkia edelleen enemmän tai vähemmän ongelmallisina siihen nähden, millaisena hahmona olen pitänyt Luke Skywalkeria, mutta nämä asiat eivät ole The Last Jediin keksittyjä eivätkä sen kirjoittaja-ohjaajan Rian Johnsonin keksimiä. Sen sijaan niitä ovat kehitelleet edellisen episodin käsikirjoittajat Michael ArndtJJ Abrams ja Imperiumin vastaiskun kirjoittaja Lawrence Kasdan yhdessä koko Lucasfilmin kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän kanssa. Meillä on ollut tällainen Luke Skywalker jo kahden vuoden ajan, vaikka tapasimme hänet vasta nyt.

(The Art of The Last Jedi -kirja paljastaa sitä paitsi, että koko idea perustuu Luken luojan George Lucasin itsensä ideoihin. Jo Lucasin periaatteessa hylätyissä, mutta ideoiltaan hyödynnetyissä, jatko-osaelokuvien luonnoksissa Luke oli eristäytynyt saarelle ja lopettanut jedien kouluttamisen. Silti Lucasin konsepti ei uskoakseni olisi välttämättä johtanut nyt nähtyyn faniraivoon, koska siitä puuttui suurinta vastustusta herättänyt hetki: se, että Luke kohotti miekkansa nuoren Benin vuoteen yläpuolella. Lucasin Luke olisi sitä paitsi palannut eristyksestään jo uuden trilogian ensimmäisessä episodissa, enkä ole löytänyt tietoa siitä, olisiko Lucasin Luke edes ollut tässä vaiheessa galaksin viimeinen jedi.)

Olennaista on kuitenkin minusta huomata, että Star Wars -sarja oli jo ennen tätä episodia maalannut Luken nurkkaan. Rian Johnson ei valinnut näyttää meille luovuttanutta Lukea – hänen tehtäväkseen jäi antaa meille selitys, miksi Luke on luovuttanut. Omasta mielestäni selitys on uskottava, vaikkei se vastaa minunkaan aiempaa toivekuvaani Lukesta – kuten ei vastannut Mark Hamillinkaan. Toisten mielestä selitys ei ole uskottava, ja he joutuvat määrittämään suhteensa koko elokuvaan – ja koko tähän trilogiaan – tämän ristiriidan ympärille. Koko elokuvan haukkuminen tämän erimielisyyden vuoksi on kuitenkin siinä mielessä ikävää, että vaikka käsikirjoitus muuttaa kuvaamme Lukesta, eivät elokuvantekijät koskaan voineet olla kahlitut siihen, mitä fanikunta odotti tai mitä Legends-tarinat kertoivat. Eikä The Last Jedi ole vain kuvaus vanhasta Luke Skywalkerista.

tlj-poe-x-wing.jpg

Myös kriitikistä numero kaksi – elokuvan huumorista – vastaukseni on The Force Awakens. Tai oikeastaan myös originaalitrilogia. Poe Dameronin pilapuhelu Huxille The Last Jedin alussa (”Okay I’ll hold”) on aivan linjassa sen kanssa, miten Poe puhuu Kylolle edellisen episodin alussa (”You talk first? I talk first?”). Droidihuumoria sarjassa on ollut aina (Jedin paluussa lasketaan leikkiä kidutuksesta näyttämällä kidutettavia droideja). Pahinta esimerkkiä käyttääkseni: BB-8 pelikoneena ole todellakaan mitään verrattuna Attack of the Clonesin puistattavaan Threepio taisteludroidina -kohtaukseen. Jos taas ylipäätään vitsien ripottelu vaaran hetkiin ärsyttää, muistelkaapa vaikka, miten Leia Organa aivan ensimmäisessä elokuvassa laukoi Kuolemantähdellä stormtrooperien pituudesta tai Millennium Falconin romuluisuudesta, vaikka hahmo oli sentään tarinassa hetkeä aiemmin todistanut koko kotiplaneettansa tuhoa.

On totta, että uuden trilogian vitsit ovat modernimpia kuin Lucasin elokuvien, ja paikoin ne ovat häkellyttävän lähellä mainittujen Marvel-elokuvien sutkauttelevaa sanailua. En silti keksi The Last Jedistä yhtään vitsiä, joka kulkisi kauas edellisessä episodissa tälle trilogialle asetetusta tyylistä. Jos viimeksi tykkäsimme BB-8:n sytytinpeukusta, miten mikään tässä elokuvassa voi tuntua liian maalliselta? Vai olenko minä nyt vain jotenkin tämän huumorin taajuudella paremmin kuin monien muiden elokuvien? Tallenteeseen merkittäköön, että minä en nimittäin yleisesti pidä amerikkalaisesta nykykomediasta.

snoke

Kolmanteen yleiseen kritiikkiin – siihen, että The Last Jedi ei ole kiinnostunut The Force Awakensin hahmoista tai edes juonesta – en toki voi vastata vain The Force Awakensilla. Se onkin kinkkisempi kysymys: minustakin esimerkiksi edellisen episodin dynaaminen duo Rey (Daisy Ridley) ja Finn (John Boyega) ovat valitettavasti molemmat tässä episodissa heikommissa rooleissa kuin viimeksi, vaikka ymmärränkin, miksi heidät on erotettu toisistaan koko elokuvan ajan. Rey jää paikoin harmillisen passiiviseen osaan tarinassa, joka periaatteessa pyörii hänen ympärillään. Finn puolestaan seikkailee elokuvan kankeimmassa jaksossa uuden hahmon Rosen (Kelly Marie Tran) kanssa, ja vaikka Rosessa ei ole mitään erityistä vikaa, ei heidän välisensä kemia sentään ole samalla tasolla kuin Finn/Rey-parin.

Mutta siltikin: kyllä Johnson on koko ajan kiinnostunut molemmista hahmoista, ja heidän lisäkseen vielä Kylosta ja Poe Dameronistakin (Oscar Isaac). Koko The Last Jedin käsis on itse asiassa rakennettu hahmojen kautta, heidän kehityksensä tukemiseksi, ja tarkemmin katsoen se kyllä näkyy. Esimerkiksi Finnin osuus sisältää tarkkaan juuri sellaisia käänteitä, joiden on määrä kasvattaa entinen stormtrooper valitsemaan lopullisesti puolensa; Poen taas on opittava ajattelemaan hyvän johtajan tavoin myös seuraavaan päivään selviytymistä. Osa The Last Jedin vastustajista on varmasti sitä mieltä, että nämä rakennustelineet näkyvätkin liikaa, mutta ainakaan ei ole oikein väittää, etteikö elokuva välittäisi sankareistaan.

The Force Awakensin kaksi isoa mysteeriä – ketkä ovat Reyn vanhemmat ja kuka on Snoke – olivat aina mysteerejä, jotka olivat enemmän fanien päässä kuin elokuvassa itsessään. Reyn vanhemmista episodi VII tarjosi jo samaa selitystä jonka tämä episodi vahvistaa: että he eivät olleet mitenkään merkittäviä sarjan kannalta, ja että he eivät ole tulossa takaisin. Me katsojat, minä ehdottomasti mukaan lukien, emme vain olleet silloin sitä valmiit uskomaan. Snokesta taas Lucasfilmin tarinaryhmä on meille velkaa vielä paljon lisäselityksiä, ja saatetaan niitä vielä saada siivu viimeisessä elokuvassakin, mutta tavalliselle katsojalle hahmo näyttäytyi edellisessä elokuvassa varmasti lähinnä keisari Palpatinen uusintaversiona. Johnsonin päätös siirtää hänet syrjään oli viisas tämän ja seuraavan episodin kannalta, sillä tämä ei ole Palpatinen uusintaversion trilogia sen enempää kuin Luke Skywalkerinkaan trilogia: tässä tarinassa on kyse Reystä ja Kylosta. Näin The Last Jedin Snoke-temppukin oikeastaan kääntää syyttävän sormen kohti The Force Awakensia: jos kerran Snoke ei koskaan ollut tämän trilogian iso paha, miksi hänet piti sellaisena viimeksi esitellä?

Muutenkin joudun tässäkin vasta-argumentissani sittenkin viittaamaan The Force Awakensiin – josta siitäkin, huomatkaa, pidin ja pidän! Tarinan isossa kuvassa on nimittäin kyllä perusteltua kritisoida vaikkapa sitä, että First Order esiintyy tässä episodissa täysin ylivoimaisena, vaikka sen viimeksi piti olla vain galaktinen uhoava terroristijärjestö, ja galaksia kuitenkin hallinnut Tasavalta tuntuu kadonneen edellisen episodin yhdellä iskulla. Mutta tämänkin kritiikin kaikkein olennaisin kärki osoittaa jo Abramsin ja Kasdanin – kenties Arndtin ja Lucasinkin? – valintoihin. Jossittelun galaktisessa valtakunnassa olisi ollut kiinnostavampaa, jos uuden trilogian asetelma ei olisi ollut armeijoiden varusteita myöten toisinto Imperiumin ja Kapinaliiton välisestä konfliktista. Sekin tie kuitenkin valittiin jo The Force Awakensissa.

Yleiskuva Canto Bightin kasinolta

Yleinen The Last Jedi -kritiikki numero neljä – elokuvan sekavuus – on minusta yleisistä The Last Jedi -kritiikeistä perustelluin. Osan siitä kuittaan elokuvan jedifilosofiallisella kunnianhimoisuudella. Tämä saattaa olla Star Wars -elokuvista se, joka eniten laskee sen varaan, että fanit katsovat elokuvan useita kertoja. Ainakin tämä on sarjan elokuvista ainoa, jossa jo päähenkilöjen (siis Luken, Reyn ja Kylon) motivaatioiden ymmärtäminen vaatii useampia katsomiskertoja. Se johtuu osittain siitä, että kaiken keskelle ei ole lisätty selityslauseita, joita etenkin prequelit ovat pullollaan, mutta vaikka tämä olisi kunnioitettavaa, on kyllä minustakin ongelmallista, jos elokuvaa ei voi ymmärtää kertakatsomalla.

The Last jedissä on lisäksi rakenteellista sekavuutta, josta ainakin osan olisi voinut karistaa karsimalla elokuvasta rönsyjä. Selkein esimerkki lienee, että mikään (paitsi selittämättömään fanisuosioon vastaaminen) ei perustele, että edellisessä osassa alikäytetyn Phasman pitää marssia alleviivatusti esiin parikin kertaa kesken taistelujen, jossa samalla hetkellä jo ilman häntä tapahtui todella isoja kaikille hahmoille neljässä eri tapahtumapaikassa. Samaan tapaan päälleliimattu on Maz Kanatan lyhyt vierailu. Sitäkin voi kysyä, ovatko kaikki elokuvan uudet hahmot edes perusteltuja, kun kaikki entisetkään eivät tunnu ehtivän tarpeeksi esiin. The Last Jedin toimintakohtaukset ovat ihailtavan hallitusti ja selkeästi leikattuja, isoja palikoita on elokuvassa ehkä lopulta muutama liikaa.

chewbacca-the-last-jedi

Tiedoksi kuitenkin kaikille vihaajille: ei, The Last Jediä ei pyyhitä kaanonista.

On mielenkiintoista nähdä, millaiseksi sen asema muotoutuu, kun vastustajatkin joutuvat kuitenkin sen olemassaolon hyväksymään. Pysyykö se episodina, jota toiset vuosienkin päästä rakastavat ja toiset vihaavat? Johtaako se siihen, että syntyy fanien kuppikuntia, joissa uusi trilogia ei ole ”heidän trilogiansa” – ja mahdetaanko näissä kuppikunnissa siis suhtautua suopeammin prequeleihin, jotka kuitenkin objektiivisesti elokuvina ovat kai kiistatta ongelmallisempia kuin Abramsin ja Johnsonin elokuvat? Tai aletaanko The Last Jediä ehkä vihata rakastaen, kuten syvimmässä fanikunnassa juuri prequeleja ja Jedin paluun ewokeja? Tai tuleeko tästä episodista point of no return, jonka myötä monet vanhat sarjan ystävät päästävät viimein irti, kuten moni on viime viikkoina netissä uhonnut? Vai kasvaako sen arvostus sittenkin vähitellen, kun vihaajat katsovat elokuvan yhä uudelleen ja löytävät sen pinnan alta uusia sävyjä? Myös tällaisista käännynnäisistä näkyy nimittäin netissä merkkejä.

Tämän blogin olemassaolon aivan kovimmassa ytimessä kiehtovaa on nähdä, vaikuttaako kova fanipalaute jollain tapaa koko franchiseen. Viekö tie nyt sittenkin takaisin turvallisemmille laduille? Millaisella selkänojalla Rian Johnson nyt kehittelee kokonaista uutta elokuvatrilogiaa? (Johnsonin omia näkemyksiä fanireaktioista kannattaa muuten lukea tästä haastattelusta, jossa hän myös perustelee eräitä valintojaan. Lyhyesti: kirjoittaja-ohjaaja on sitä mieltä, että fanien ”haluaman” elokuvan tekeminen olisi johtanut huonompaan elokuvaan.)

Uskon, että Lucasfilmillä tiedettiin oikein hyvin, että The Last Jedi tulisi jakamaan katsojat. Riskin ottamisesta puhuivat monet tekijät ja näyttelijätkin haastatteluissa jo pitkään ennen ensi-iltaa. Kannattaa muistaa, että toisin kuin vaikkapa The Force Awakens tai Rogue One saati ensi kevään Solo, tämä ei ollut ongelmallinen tuotanto, joka olisi kiireessä ajautuen päätynyt tällaiseen asuunsa. Ei, tämä oli elokuva, joka kaikkien mukaan toteutettiin lähes ensimmäisen käsikirjoitusluonnoksen mukaan. Tämä oli myös elokuva, joka valmistui jo monta kuukautta ennen ensi-iltaansa. Ohjaajalla, Lucasfilmillä ja Disneyllä oli siis pitkä harkinta-aika jättää elokuva juuri tällaiseksi. (Tosin, pakko mainita: näitä elokuvia ei salaisuuksien säilyttämisen nimissä testinäytetä yleisölle kuten niin sanottuja normaaleja Hollywood-elokuvia aina.)

Varmasti yhtiöissä myös tiedettiin, että isossa kuvassa sarja todella vaati nyt riskinottoa. The Force Awakensin pehmeän turvallinen tie oli jo kuljettu. Sekin on vielä huomattava tulevaisuutta ajatellen, että The Last Jedi ei todellakaan ole taloudellisesti mikään floppi: elokuvalla on jo esimerkiksi aimo rivi ”nopeimpana tälle miljoonien dollarien sataluvulle” -saavutuksia. Rogue Onen tuotot se ohittaa heittämällä jo piakkoin, oltuaan teatterissa vasta muutaman viikon. The Force Awakensia se ei tietenkään saavuta, mutta ei se koskaan ollut mahdollistakaan. Menestyneimpien elokuvien top-kymppiin sen kyllä uskon nousevan.

tlj-cliff-silhuette

Seuraava listallani oleva The Last Jedi -pohdinta koskee sitä, mihin tästä nyt sitten voidaan jatkaa, mutta sitä ja edellä mainittuja tulevaisuuksia odotellessa tarjoilen vielä juuri tämän kirjoituksen aihepiiriin liittyen pari lukemisen arvoista linkkiä.

The Last Jedi doesn’t care what you think about Star Wars – and that’s why it’s great: ”The Last Jedi feels like a movie young George Lucas, passionate and bold, would have made. It feels like a proper Star Wars movie by refusing to feel like a Star Wars movie.”

The Backlash against The Last Jedi, explained: ”It is easy to be a good guy in other Star Wars movies, because the lines between good and evil are clearly drawn. They aren’t in The Last Jedi, and that makes the moments when good and hope triumph all the more powerful.”

Some Star Wars fans are tanking The Last Jedi’s Rotten Tomatoes audience rating – Why?: ”The narrative choice to kill off Snoke in a power grab by Kylo Ren is respectful to one of J.J. Abrams’ biggest successes with The Force Awakens: People liked Kylo Ren as a villain because the script set him up as a wannabe Vader, doomed to never live up to his evil idol. Snoke prods Ren on this point at the beginning of The Last Jedi and ends up paying for it when Ren decides Snoke was right.”

The Last Jedi destroyed me and I’m not OK: How to process the big surprise: ”Luke will live on in the Star Wars galaxy as the hero in a story told among the downtrodden through homemade Luke Skywalker action figures. Take a moment to process that. The layers of meta-meaning get insanely deep at this point, because the Star Wars franchise literally wouldn’t exist without such action figures.”