Abu Dhabin poliisisaattueidenkin voimin salatut kuvaukset ovat ohi, ja nyt on sitten nähty kuviakin. Juorulehti TMZ julkaisi maanantaina kymmeniä valokuvia Abu Dhabista ja tiistaina lisää, joista ainakin osa lie Englannista Pinewood-studiolta. Jälkimmäisissä näkyy itse Millennium Falcon ja X-Wing / Z-95 Headhunter -tyyppinen hävittäjä, mutta, suoraan sanoen, eipä niiden esiintymisessä mitään yllättävää ole. Joten: palataanpa autiomaahan.
Koska Viralliset Tahot eivät ole kertoneet meille mitään juonesta tai hahmoista, tällainen kuvatulva tuntuu melkein ylitsevuotavaiselta. Siitä huolimatta, että kuvat eivät varsinaisesti spoilaa mitään erityistä, toistavat sisällöllisesti toisiaan eivätkä tietenkään esitä mitään elokuvattua kohtausta. TMZ:n 40 valokuvassa näkyy lähinnä lavasteita ja poseeraavia extra-näyttelijöitä.
Oikeastaan tämä on minusta hyvin viehättävä tapa saada ensituntumaa tulevan elokuvan tapahtumiin. Jos olisimme jo nähneet virallisia behind the scenes -kuvia, nämä eivät meitä enää juuri kiinnostaisi. Ja jos jo tietäisimme, mitä kuvauslokaatiossa elokuvassa tapahtuu, näissä ”turistikuvissa” olisi paljon vähemmän viehätystä.
Valokuvien perusteella aavikkolokaatiosta tiedetään siis nyt:
- aavikkoplaneetta tosiaan on Tatooine. Kaikki puvustuksesta kosteusfarmilaitteistoon on tuttua Tatooinea.
- markkinapaikka, josta raportoi aiemmin The National ja joka esiintyi aiemminkin JJ Abramsin viestissä, tuntuu niin ikään hyvin SW-mäiseltä – hyvin samalta kuin Phantom Menacen vastaava.
- Tatooinella nähdään möhkälemäinen sikapossu, joka näyttää ihastuttavasti originaalitrilogian näyttelijävetoisilta muppet-monstereilta.
- markkinapaikalle johtaa Ralph McQuarrien luonnoksista kopioitu portti – lisää todisteita ”alkuperäislähteiltä” ammentamisesta, siis
- markkinapaikalla näkyy myös iso moottori ja landspeeder tai sellaisen istuin, jotka molemmat voisivat hyvin olla myös podracerien osia.
- jossain vaiheessa Tatooinella käryää tulipalo – näiden kuvien ainoa viite elokuvan varsinaisiin tapahtumiin.
Näiden valokuvatodisteiden lisäksi on eräitä muita uskottavia tietoja Tatooinen tapahtumista:
- The National ja 7days in Dubai ovat aiemmin raportoineet nyt kuvissa vahvistetun markkinapaikan lisäksi muun muassa ”suuresta räjähdyskraaterista” ja/tai aiemman taistelun paikasta (veikkaan jälkimmäistä, koska se selittäisi AT-AT:n jalan).
- Molempien raporteissa mainitaan niin ikään suuri avaruusalus, joka laskeutuu planeetalle. Tuoko se ehkä sankarimme mukanaan?
- Päänäyttelijöistä olivat paikalla varmuudella John Boyega ja Daisy Ridley, jotka muun muassa twiittasivat kokemuksistaan. Ei havaintoja vanhoista näyttelijöistä.
- Tiedämme, että Abu Dhabissa oli myös nuorten näyttelijöiden stuntteja, mikä tietysti todistaa action-kohtauksista Tatooinella.
- The Healer Twins -niminen georgialaisten sisarusten musiikkiduo ilmeisesti filmasi Abu Dhabissa muutaman päivän. Kenties ihan vain extroina, toki. Tuo mieleen ’N Syncin päätymisen Episode II:n leikkaushuoneen lattialle…
Ja sitten vielä epämääräisemmistä lähteistä epämääräisempiä mainintoja Abu Dhabista:
- mainintoja stormtroopereista
- nopeasti netistä poistettu kuva, joka näytti esittävän tusken-kylää
Tästä kaikesta käy ilman muuta selväksi, että Tatooine ei ole elokuvassa mikään cameo-lokaatio. Toisaalta – ja myönnän, että saatan nyt olla enemmän toiveideni kuin faktojen puolella – planeetta ei ehkä liene aivan keskeisessäkään roolissa. Pääkuvaukset Abu Dhabissa kestivät vain muutaman viikon, kun filmin kuvaukset kaikkiaan kestävät kolme-neljä kuukautta, (emmekä tiedä, mitä second unit mahdollisesti kuvasi jo samaan aikaan toisaalla).
Vaikuttaa siltä, että pää-castista vain pieni osa oli paikalla Abu Dhabissa (esimerkiksi Carrie Fisher ja Harrison Fordeivät olleet). Boyegan ja Ridleyn twiiteistä voi päätellä, että kaksikko viihtyi aavikolla tiheään yhdessä. Siksikö, että olivat ainoat nuoret paikalla kaukana kotoa?
Mitä Tatooinella tapahtuu? Selvästi jotain ikivanhoilla markkinoilla, jotain taannoisella taistelutantereella sekä tietysti tarvittavat sisätilakohtaukset. Kenties Tatooinella käväisee vain muutama hahmo. SW-universumin yliedustetuimman perähikiän läsnäoloksi tämä jo riittäisi. (Miksi muuten Tatooinea kuvattiin tällä kertaa juuri Abu Dhabissa, käy ilmi tästä Varietyn artikkelista.)
Veikkaan – ja siis toivon – että elokuvan päänäyttämöt ovat toisaalla. Kenties muuallakin valmistellaan jo lokaatiokuvauksia, jotkai eivät vain vielä ole vuotaneet nettiin? Ja pliis, ei sinne Tatooinelle sitten enää episodi kasissa tarvitsisi mennä, eihän?
The Healer Twinsin haastattelu: http://www.albawaba.com/entertainment/star-wars-episode-vii-581062
Haastattelun mukaan laulajattaret esiintyivät tosiaan vain extroina ilman repliikkejä, samanlaisissa puvuissa. Lisäksi heidän mukaansa paikalla oli tosiaan vain kaksi päänäyttelijää: Boyega ja Ridley.
Päivitysilmoitus: Juonihuhut: Jedimetsästäjiä, valtiomuotoväitteitä ja Tom Cruise | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Mä näitä planeettoja tallaan kai viimeiseen asti | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Spoilaavat kommenttini luonnoskuvavuodosta | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Kuvausten vuodesta ensi-illan vuoteen | Tähtien jatkosota