Animaatiosarja Rebels ei nimestään huolimatta ollut Kapinaliiton tarina

Ensi viikolla julkaistaan Star Wars Rebels -animaatiosarjan neljäs ja viimeinen kausi bluraylla ja dvd:llä Euroopassa. On totisesti aikakin, sillä Yhdysvaltojen julkaisupäivä oli jo heinäkuun lopussa. Sitäkin enemmän oli aika siksi, että tätä ennen Rebelsin loppua on ainakin Suomessa ollut lähes mahdoton katsoa missään laillisesti. Tai siis, levyjen tilaaminen Amerikasta ei tietenkään ole laitonta, vaikka niiden soittaminen vaatiikin aluekoodivapaan soittimen, mutta tietääkseni millään suomalaisella kanavalla tai suoratoistopalvelussa Rebelsin viimeisiä jaksoja ei ole nähty.

Näin ollen lausun tässä kohtaa muutaman ajatuksen sarjasta kokonaisuutena. Koska tiedän sarjan olevan monella kiinnostuneellakin vielä katsomatta, yritän pitää suurimman osan kirjoituksesta yksityiskohtia spoilaamattomana – normaalilla teoskritiikkitasolla, siis. Kaikkia spoilereita ei mielestäni ole järkevä vältellä, koska Rebelsin viimeisenkin kauden juonikuviot ovat kuitenkin olleet netin SW-keskusteluissa avointa riistaa jo kuukausien ajan. (Tämän vuoksi on mahtavaa, että ensi vuoden The Mandalorian -sarja saa ensi-iltansa Disneyn suoratoistopalvelussa, joka toivottavasti sitten on suomalaistenkin saatavilla jo aloittaessaan).

Aivan kirjoituksen lopuksi menen Rebelsin lopun oikeasti spoilaaviin juonikuvioihin, mutta sitä ennen varoitan vielä erikseen.

rebels-season4

Rebelsiä tehtiin siis neljä tuotantokautta (75 jaksoa) vuosina 2014-2018. Kyseessä oli ensimmäinen uusi kerronnallinen kokonaisuus, jonka Lucasfilm sai ulos Disney-omistuksen aikana.

Sarjan alkaessa kuvittelin, että se jatkuisi paljon pitempäänkin. The Clone Warsia tehtiin alunperin viisi kautta, ja silloinkin sarja loppui ennen kuin showrunner Dave Filoni ja muut tekijät olisivat halunneet – juuri siksi, että Disney halusi lopettaa prequel-sidonnaisen tuotteen ja tehdä tilaa tarinoille, jotka perustuivat pikemminkin originaalitrilogiaan. Kuitenkin The Clone Wars sijoittui sarjan historiassa varsin ahtaaseen episodien II ja III väliin, kun taas Rebelsillä oli potentiaalisena leikkikenttänään vuosia kaukaisen galaksin historiaa. Sarja alkoi hetkestä noin viisi vuotta ennen episodi IV:tä, ja se olisi hyvin voinut jatkua aina originaalitrilogian vuosiin, jopa niiden ohi. Tarinan nimihän oli Rebels, kapinalliset: sarjassa olisi sen perusteella jopa voitu jossakin vaiheessa tavoittaa originaalitrilogian aika ja kertoa rinnakkaistarina Kapinaliiton klassisista vuosista.

rebels-mon-mothma

Myöhemmät kaudet veivät Rebelsin ensin yksinään toimineet sankarit varsinaisen Kapinaliiton jäseniksi. Tässä kyydissä Mon Mothma.

Näin ei tapahtunut. Varhaisessa vaiheessa Rebelsin päähenkilöiden kyllä suunniteltiin hankkivan käsiinsä Kuolemantähden suunnitelmat, mutta sitten tämän tarinan kertominen napattiin ensimmäisen standalone-elokuvan Rogue Onen perustaksi. Lopulta Rebels loppui jo noin vuosi ennen episodi IV:n tapahtumia.

Sitä en tiedä, missä vaiheessa tämä ratkaistiin, mutta ihan sarjan perusteella uskon, että Rebelsistä kasvoi tekemisen aikana toisenlainen sarja kuin sen tekijät alunperin tarkoittivatkaan. Minä koin sarjan olevan alkuvaiheessa hyvinkin ensemble piece, jonka tehossa olennaista oli, että päänäyttelijät äänittivät repliikkinsä samassa huoneessa luontevana dialogina. Pääkuusikko – kapinallisorpo Ezra Bridger (Taylor Gray), cowboy-jedi Kanan Jarrus (Freddie Prinze, Jr.), tiiminvetäjä ja mestarilentäjä Hera Syndulla (Vanessa Marshall), teinimandaloreaani Sabine Wren (Tiya Sircar), muskelimasa Zeb Orrelios (Steven Blum) ja droidi Chopper (Filoni itse, ilman krediittiä ennen viimeistä jaksoa) – pelasi hienosti yhteen. He muodostivat kaikkien Star Wars -perinteiden mukaan toisistaan välittävän perheen, josta katsojan oli helppo löytää suosikkinsa. Sarjan ”koko perheelle” -viehätys perustui ennen kaikkea siihen, että siinä missä nuori katsoja saattoi samastua Ezraan ja tykätä esimerkiksi Zebin ja Chopperin toilailuista, aikuinen näki syvempiä sävyjä esimerkiksi sodan keskellä pakosalla elävissä Kananissa ja Herassa.

Ylipäätään Rebelsissä oli koko ajan sävyjä monille yleisöille: pinnaltahan sarja oli useimmiten nuorille(kin) katsojille suunnattu seikkailukomedia, jossa sankarimme pelastivat usein päivän Imperiumin ikävimpiäkin ilkiöitä vastaan silkan luontaisen nokkeluutensa ansiosta. Pinnan alla, toisin paikoin tai välillä jopa samaan aikaan Rebels oli suuramiraaleineen, inkvisiittoreineen ja soluttautuneine vakoojineen suorastaan jännittävää seurattavaa, eikä sarja suinkaan tehnyt sisällissodasta veretöntä, vaikkei uhreja yleensä alleviivattukaan. Yksittäisistä jaksoista erityisesti toisen kauden pitkä avausjakso The Siege of Lothal, jossa sankarimme kohtaavat ensimmäisen kerran sen kaikkein kuuluisimman sithin, ja kolmannen kauden loppupuolen runollisen kaunis Twin Suns ovat ehdottomasti hetkiä, jotka kuuluvat kirjoissani viime vuosien suurimpiin koko Star Warsissa – siis elokuvat mukaan lukien.

rebels-vader

Ezra, Kanan ja vastustaja, jota ei pitäisi voida kohdata kovin monta kertaa ja selvitä hengissä.

Kaikki tämä kesti kyllä sarjan loppuun asti, mutta jossain vaiheessa tapahtui käänne, jonka tekijät sanoivat lopuksi ääneenkin: Rebels oli kokonaisuutena Ezran tarina. Siis sellainen nuoren orvon kasvutarina läheisistään ja ympäristöstään välittäväksi nuoreksi aikuiseksi, jollainen niin ikään noudattaa parhaita Star Wars -perinteitä. Se ei tarkoita, etteivätkö muutkin hahmot – Kanan ja Sabine aivan erityisesti – olisi saaneet sarjan aikana omat kantavat juonikaarensa, mutta kuitenkin, että viimeistään kolmannella ja neljännellä kaudella sarjalla oli keskushenkilöiden tiimin sijaan selvästi yksi keskushenkilö. Se oli selvästi valinta, jonka tekijät jossain vaiheessa tekivät. Ja sen tehtyään oli ymmärrettävää, että tekijät halusivat myös sulkea tarinan Ezran mukana: tällä kertaa kun he onneksi saivat lopettaa tarinan haluamallaan tavalla.

Toinen suuri muutos, mikä Rebelsille tapahtui, liittyi juuri tähän. Se tapahtui jo ensimmäisen kauden jälkeen, mutta sekään ei välttämättä ollut Filonilla ja kumppaneilla mielessä vielä sarjaa suunnitellessa. Kävi nimittäin niin, että Rebelsistä muotoutui hyvin monella tapaa jatko-osa The Clone Warsille. Toisesta kaudesta alkaen sarjaan tuotiin tärkeisiin sivurooleihin monia TCW:n hahmoja, joista huomattavan moni sai Rebelsissä sellaisen emotionaalisen lopun, jota Filoni ei saanut heille kesken jääneessä The Clone Warsissaan antaa.

Aivan erityisesti tällaisena hahmona on mainittava Maul, joka oikeastaan vasta TCW:ssä oli kasvanut syvälliseksi ja aidosti merkitykselliseksi kaukaisen galaksin pahikseksi tai antisankariksi – siis sen pelkän action-hahmon sijaan, joka hän Pimeässä uhassa oli. Rebelsissä Maulin matka jatkui vielä syvemmälle, ja hän oli jälkimmäisessä sarjassa ehkä vielä TCW:täkin kiinnostavampi. Tässä vaiheessa historiaansa Maul ei todellakaan ole enää sith, ja koska nimenomaan Palpatinen juonet ovat vieneet häneltä kaiken, ei mikään pakko maailmassa määräisi häntä olemaan kapinallisten silmissä edes pahis, mutta vallanhimoiselle luonnolleen sarvipäämme ei silti voi mitään.

rebels-clones

The Clone Warsin kloonit Rebelsissä, vuosia Palpatinen käsky 66:n jälkeen.

Rebelsin yhteydet The Clone Warsiin ulottuivat sitä paitsi pelkkiä hahmojen historioita pitemmälle. Rebels pui kestonsa aikana muun muassa aiemmasta sodasta jäljelle jääneiden kloonien elämän tarkoitusta, Mandaloren planeetan tilaa Imperiumin miehityksen ikeessä ja Voiman muinaisempia tasoja jedien ja sithien pikkumaisen kahinan takana – kaikki nämä juonilankoja, joiden käsittely alkoi jo The Clone Warsissa.

Osin kyse oli siitä Lucasfilmin tarinaryhmän ohjailemasta kokonaiskuvasta, jonka nimissä esimerkiksi Saw Gerrera poimittiin ensin TCW:stä Rogue Oneen ja sen jälkeen näiden väliin sijoittuvaan Rebelsiin, jotta kaikki kerronta täydentäisi luontevasti toisiaan. Pieneltä osin kyse saattoi olla siitäkin, että jatkamalla TCW:n kuvioita Rebels saatteli eläkkeelle myös George Lucasia, joka osallistui tiiviisti TCW:n juonimiseen ja oli esimerkiksi hyvin kiinnostunut Mandalore-juonikuvioista, mutta joka ei ollut enää mukana Disneyn lopettaessa sen ennen aikojaan ja tilatessa tilalle Rebelsin. Mutta varmasti kyse oli aivan yksinkertaisesti myös siitä, että Filonilla jäi henkilökohtaisesti edellisen sarjan puolella asioita sanomatta – ja ehkä jopa siitä, että Filonin sydän oli sittenkin koko ajan enemmän sen edellisen sarjan puolella.

Tähän väliin se spoilerivaroitus. Jatkan kuvan alla, mutta sitten spoilaan Rebelsin viimeisen kauden loppua.

rebels-ezra-thrawn

Kun Ezra Bridger kohtaa suuramiraali Thrawnin, ovat siinä kohdakkain myös Star Warsin oheistarinoiden 1990-luvun ja 2010-luvun sukupolvet.

Tässä nimittäin tullaan siihen, miksi Rebels ei sitten voinutkaan jatkua kapinallisten tarinana Kapinaliiton kasvaessa originaalitrilogian aikaan. Ei voinut juuri siksi, että sarja oli tai siitä tuli lopulta juuri Ezran tarina.

Rebelsissähän oli kaksi jediä. Kanan Jarrus oli selvinnyt Palpatinen puhdistuksista padawanina, eikä siten ollut saanut oikeaa jedikoulutusta, mutta teki parhaansa Voimassa vahvan nuoren Ezran kouluttamiseksi. Tämä ei ollut mikään kanoninen ongelma, sillä kyllähän kaukaisessa galaksissa aina kaikenlaisia Voiman käyttäjiä ja unohtuneita jedejä on piileskellyt. Aikuiskatsoja varmasti osasi myös odottaa, että mentorhahmo Kanania odotti (jälleen Star Wars -perinteiden mukaisesti) traaginen loppu jossain vaiheessa sarjaa.

Mutta kun Ezrakin kehittyi Voiman käyttäjänä ja kun Luke Skywalkerin aika lähestyi, sarjalla oli tietenkin käsissään oikea ongelma. Koska Ezran olivat sarjan aikana huomanneet sekä Dagobahissa leiriään pitävä mestari Yoda että Coruscantilla hoviaan hallitseva keisari Palpatine, olisi ollut epäuskottavaa, jos Ezra noin vain olisi jatkanut seikkailujaan Yavinin taisteluun asti ja siitä ohi, mutta ei olisi koskaan päätynyt Luken kaltaiseen asemaan galaksissa. Eikä kysymykseen tainnut tulla Ezran erityisen sankarillinenkaan kuolema, kun hänestä oli tehty alleviivaten sarjan keskushahmo ja nuorten katsojien ensisijainen samastumisen kohde.

Rebels ratkaisi ongelman…kohtalaisesti. Sarjan lopussa Ezra poistuu galaktisen sisällissodan näyttämöltä sankarillisesti, mutta ei kuole, vaan pikemminkin katoaa. Sarjan epilogi antaa ymmärtää, että Ezraan ja hänen myöhempiin vaiheisiinsa vielä palataan Jedin paluun jälkeisessä ajassa, ehkä jossain toisessa sarjassa tai vaikkapa tulevaan suoratoistopalveluun tehtävässä elokuvassa, kukapa tietää. Koska Ezra häviää jonnekin galaksin tutkimattomille ulkolaidoille, tässä kertomattomassa tarinassa on vieläpä potentiaalia kytkeytyä aikanaan siihen toiseen tarinaan, jossa Imperiumin rippeistä kehittyy First Order samalla suunnalla.

(Se, että Ezra vie mukanaan mystiseen määränpäähänsä myös rakastetun pahiksen suuramiraali Thrawnin oli silti tavallaan vielä erikoisempi ratkaisu: se tarkoittaa, että tässä nykyisessä kaanonissa Thrawn on tosiaan poissa kuvioista Imperiumin loppuvuodet, joihin hänen alkuperäinen aikansa Timothy Zahnin kirjoissa 1990-luvun alussa ajoittui. Toisaalta se tietysti tarkoittaa, että Ezran tavoin Thrawn voi vielä palata galaksiin episodien VI ja VII välisenä pitkänä kertomattomien tarinoiden aikana.)

Loppukuviossa saattoi siis olla huonollakin tavalla kikkaileva sävy, mutta ehkä se oli silti ainoa mahdollinen ratkaisu. Tavallaan Filoni maalasi itsensä nurkkaan tekemällä Ezrasta sekä oikean jedin että sarjan päähenkilön. Vaikka minä olisin mielelläni katsonut viidennen kauden Rebelsiä, joka varmaankin olisi viimeistään päätösjaksossaan sivunnut Rogue Onen lopputaistelua, ei sarja nimestään huolimatta voinut jatkua enää ilman Ezraa, eikä toisaalta pitää Ezraa mukanaan enää sinne asti.

Sitä se ei onneksi tarkoita, etteivätkö Ezran lisäksi myös Hera Syndulla, Sabine Wren ja Zeb Orrelios voisi jatkaa seikkailujaan tulevissa tarinoissa. Hera on jo useamman kerran esiintynytkin Marvelin SW-sarjakuvissa, ja pidän molempia peukkuja Sabinen esiintymiselle The Mandalorianissa. Sillä jos Rebels on jotain opettanut Lucasfilmille ja meille katsojillekin, niin juuri sen, että mikään ei lopu loppuunsa.

The Clone Wars saa uusia jaksoja ensi vuonna samassa Disneyn suoratoistopalvelussa missä Mandaloriankin. En ihmettelisi vähääkään, jos uudesta animaatiosarjasta Resistancesta löytyisi yllättäen henkisiä tai konkreettisia yhteyksiä Rebelsiin. Eikä Rebelsin oman nimikkeen paluu jossain muodossa varmasti sekään ole mikään mahdottomuus. Onhan sillä myöhempiin kertomuksiin sopiva nimikin.

Mainokset

Sen erään hahmon paluu Solossa ja mitä se merkitsee

Jätin Solo-arviostani tietoisesti kokonaan pois yksityiskohdan, joka esimerkiksi meidän perhekunnassamme oli aivan ensimmäinen puheenaihe elokuvan päätyttyä. Tein näin siksi, että siitä olisi tullut liian pitkä sivupolku – joka siis polkuilkoon nyt tässä. Kirjoitus spoilaa Solo-elokuvaa.

Solo_Han_Lando_Beckett.png

Tätä mahtavaa galaktisen poikabändin poseerauskuvaa ei muuten ollut Solossa. Sääli!

Ensin vertailukohta. Kun Rogue One näytti katsojalle kuvernööri Tarkinin, prinsessa Leian ja Darth Vaderin, heidän esiintymisensä ei varsinaisesti voinut olla yllätys kenellekään. Tarkinin ja nuoren Leian henkiinherättäminen digitaalisesti saattoi tietysti yllättää (Peter Cushing kuoli jo vuonna 1994, kun taas Carrie Fisher ehti nähdä itsensä nuorena jälleen), mutta hahmojen esiintyminen Kuolemantähteen kytkeytyvässä tarinassa ei varmasti voinut. Darth Vader taas vilahti Rogue Onen markkinoinnissakin, mutta hänet onnistuttiin silti tuomaan kankaalle hieman yllättäen: fanit tunnistivat laavaplaneetan Mustafariksi ja ehtivät juuri ajoissa arvaamaan, kuka bactakammiossa hengailikaan, ennen kuin hahmo asteli esiin ikonisessa naamiossaan.

Moni, tai minä ainakin, varmasti ajatteli Boba Fettin saavan Solossa samantapaisen tunnelmallisen pikkuroolin. Onhan Boba yksi sarjan suosituimmista hahmoista, melkein oman soololeffansa sankarikin, ja onhan Boballa ja Hanilla originaalitrilogiassa selvästi yhteistä historiaa. (Se, että emme saaneet Bobaa, saattaa liittyä päivän uutiseen: The Hollywood Reporterin mukaan James Mangold valmistautuisi Boba-leffan ohjaamista. Mutta en mene nyt siihen enempää.)

Boban sijaan saimme Solossa kohtauksen, jossa Qi’ra (Emilia Clarke) ottaa elokuvan lopussa yhteyttä Crimson Dawn -rikollissyndikaatin johtajaan, joka paljastuu Darth Maulina aikanaan tunnetuksi hahmoksi. Maul kutsuu Qi’ran luokseen ja lupaa valomiekkaansa heilutellen inhasti tälle tulevaisuudessa läheise työsuhteen oman itsensä kanssa.

Kohtaus on hyvin monella tavalla hämmentävä. Yritän avata sitä parhaani mukaan.

Tässä kohtaa oli kuva otsikon hahmosta, mutta se tunki tästä someen spoilaamaan.

Solon sisällä kohtauksella on pari ihan ymmärrettävää funktiota, jotka ainakin itseltäni menivät ensimmäisellä katsomiskerralla ohi hieroessani silmiäni näkemääni hahmoa ihmetellen (Maulin näyttäytyminen ei ollut tavoittanut minua ennen esitystä edes huhuna). Kohtaushan on selitys Qi’ran lähdölle pois Hanin luota ja tavallaan myös hahmon yleiselle surumielisyydelle. Qi’ra tietää (tietäessään asioista ”hieman enemmän” kuin Han), että Crimson Dawnin koura ei pysähdy Dryden Vosiin (Paul Bettany), joten ottaessaan yhteyttä syndikaatin päällikköön ja antaen Hania sisältämättömän selityksen Vosin kuolemalle, Qi’ra pelastaa ensirakkautensa hengen. Han itse luulee tulleensa petetyksi, mutta sekin on Qi’ran mielestä varmasti välttämätöntä: Han kun ei tietenkään antaisi Qi’ran tehdä näin. Samalla kohtaus antaa lisää vihjeitä siitä, kuinka synkkiin asioihin Qi’ra onkaan orjuusvuosiensa aikana sotkeentunut.

Hyvä siis niin tarinan kannalta, mutta miksi Crimson Dawnin takapiruksi paljastuu juuri Maul (ent. Darth)? Tämä kun todella vie katsojan huomion aivan toisaalle Hanin tarinasta. Koska Han Solo ei tosiaan elokuvassa Maulia näe, eikä juuri Maulin paljastuminen Vosin kummisedäksi lisää Solo-leffaan mitään, on Maul näin ollen mukana elokuvassa vain katsojalle. Ja siitä pääsenkin siihen hämmennykseen.

maul-clone-wars

Alakerrastaan paikkailtu Maul The Clone Wars -sarjassa vuonna 2012 (episodien II ja III välissä, 20 vuotta ennen ANH:ta).

Seuraa in-universe -historiaosuus. Darth Maul (Ray Park), Darth Sidiousin oppipoika, näytti kuolevan Naboon reaktorikuiluun tultuaan nuoren Obi-Wan Kenobin (Ewan McGregor) puolittamaksi Episodi I:n lopussa. Sen koommin Maulia ei prequeleissa nähty, mutta vuosia myöhemmin hänen paljastui The Clone Wars -sarjassa selvinneen sittenkin. Tämä on olennaista: Darth Maulin paluu oli siis hahmon luojan George Lucasin keksintö, ja jo melkein kymmenen vuotta vanha keksintö, sitä paitsi.

The Clone Warsin Maul ei kuitenkaan enää ollut sith eli Darth, ja monien mielestä hän oli animaatiosarjassa kiinnostavampi kuin Episodi I:ssä tai prequelien aikaisessa expanded universessa. Animaatiosarjassa Maul oli katkera ja kostonhimoinen sekä hänet halkaisseelle Kenobille että häntä hyväksikäyttäneelle Sidiousille. Samalla hän tavoitteli edelleen myös valtaa ja voimaa, ja niitä saavuttaakseen kääntyi sekä kotiplaneettansa Dathomirin muinaisen taikuuden että galaksin alamaailman puoleen. Luonnollisesti nämä suunnitelmat aikanaan kariutuivat.

Näin siis kloonisotien aikaan eli episodien II ja III välissä. Toisenlainen, vanhentunut ja joiltain osin leppynytkin, mutta edelleen voimaa ja kostoa Kenobille etsivä Maul kohdattiin Rebels-animaatiosarjassa, joka puolestaan ajoittuu episodi IV:ää edeltäviin vuosiin eli aikaan Solon jälkeen. Tuossa sarjassa Maulin ja Obi-Wanin pitkälle ja kostonhimoiselle suhteelle kirjoitettiin myös komea loppu.

Nyt Solon cameo tarjoilee meille siis in-universe lisäyksen Maulin henkilöhistoriaan: The Clone Warsin ja Rebelsin välissä Maul kohosi Crimson Dawn -syndikaatin johtoon (vai perustiko hän sen ehkä ihan itse?). Aiemmat vaiheet muuten sulautuvat myös yhteen Solon Maulissa: hahmon kehoa näytteli nyt jälleen alkuperäinen Maul eli Ray Park, mutta repliikit lausui Sam Witwer eli animaatioiden Maul-ääni. (The Phantom Menacen Maul-ääni oli koomikkona paremmin tunnettu Peter Serafinowicz.)

maul-rebels

Maul Rebels-sarjassa vuonna 2016 (episodien III ja IV välissä, muutamia vuosia ennen ANH:ta).

Mikäpä siinä, mutta kun… eivät kaikki taida suhtautua näihin elokuviin in universe -historiankertomuksena. Solo tavoittaa isot yleisöt, ja väitän, että huomattavalle osalle sen katsojia Maul oli ennen tämän viikon ensi-iltaelokuvaa vielä kuollut.

Esimerkiksi Suomessa Star Wars -animaatioita on näytetty niin huonosti, että moni tosifanikaan ei ole niitä katsonut. Tai jos on katsonut, ei ole suhtautunut niihin samalla kanonisella vakavuudella kuin elokuviin. Katsoja, joka muistaa Maulin vain yhden leffan pahiksena ja/tai katsoo tämän kuolleen elokuvansa lopussa, voi jäädä pahasti hämilleen hahmon hönkiessä yhtäkkiä Solon loppupuolella eläväisenä.

Todistettavasti moni animaatiot katsonutkin on kuitenkin jäänyt ymmälleen, hieman toisista syistä vain. The Clone Warsissa tai Rebelsissä ei tosiaan ole annettu ymmärtää Maulilla olleen tällaista vallan vaihetta, johon Solo nyt vihjaa, vaikka se vaikuttaa ilmeisen isolta osalta Maulin kunnianhimoisia elämänvaiheita. Siinä on selvästi tarinaa kerrottavaksi – mutta koska tähän väliin ei ole ainakaan nyt tekeillä animaatiosarjaa, ei sitä tarinaa kerrota meille lähiaikoina yhtä kätevästi kuin vaikkapa Saw Gerreran, joka poimittiin The Clone Warsista ensin Rogue Oneen ja tuotiin sen jälkeen Rebelsiin niin, että hahmo sai loppukohtauksensa lisäksi kokonaisen kaaren lyhyen ajan sisällä.

maul-solo

Maul Solossa vuonna 2018 (episodien III ja IV välissä, mutta noin 10 vuotta ennen ANH:ta).

Miksi siis Maul, ja miksi juuri nyt? Maul ei ole koskaan tätä ennen liittynyt mitenkään Han Soloon, eikä oikeastaan liity nytkään – ellei meille sitten kerrota tarinaa, jossa Qi’ra ja Han kohtaavat jälleen, sillä sellaiseen tarinaan Maul epäilemättä tämän jälkeen kytkeytyisi.

Ensimmäinen teoriani onkin, että Maulin näyttäytyminen on jatko-osatäky. Koska Soloon on tungettu käytännössä aivan kaikki Han Solon hahmon ainesosat kultaisista nopista Millennium Falconin voittamiseen korttipelissä, Solon lopussa ei olisi oikeastaan mitään avointa jäljellä mahdollista jatko-osaa varten, ellei Qi’ra karkaisi Hanilta tuntemattomille teille. Se taas ei ehkä yksinään olisi riittävän kiinnostava kysymysmerkki, koska Qi’ra kuitenkin on katsojalle aivan uusi hahmo, ja koska katsoja joka tapauksessa tietää, etteivät nämä nuoret ”saa toisiaan”. Vihjaus siitä, että jatko-osassa Han saattaisi kohdata itsensä Maulin, on saattanut tuntua Lucasfilmin tarinaryhmän ideariihessä aivan toisentasoiselta tarjoukselta katsojalle.

Toinen vaihtoehto on, että Maulin näyttäminen teaseröi jotakin muuta Star Wars -tarinaa – siis samaan tapaan kuin Marvel-leffojen lopputekstien jälkeiset minikohtaukset, jotka eivät useinkaan liity enää juuri päättyneeseen teokseen, vaan pikemminkin juuri luovat siltaa ja odotuksia seuraavaan. Tällöin kaikki vaihtoehdot johtavat niihin projekteihin, joista ei ole tiedotettu vielä mitään virallista. Seuraava elokuva kun on episodi IX kaukana Maulin ajasta, seuraava animaatio Resistance sijoittuu uutta trilogiaa edeltävään aikaan ja Jon Favreaun näytelty sarja puolestaan Jedin paluun jälkeisiin vuosiin.

Koska Rian Johnsonin tai David Benioffin ja D.B. Weissin elokuvasarjat tuntuvat olevan vielä aika kaukana, vaihtoehdoksi jää vuoden 2020 standalone-elokuva – jota tosin ei ole vieläkään julkistettu, mutta jonka on laajalti epäilty jo pitkään olevan Obi-Wan. Kirjoitin äskettäin tuoreimmista projektia koskevista huhuista, joiden mukaan elokuva olisi jo esituotantovaiheessaan, vaikka tiedotetta ei ole kuulunut.

Obi-Wan Kenobin hahmoon Maul tosiaan kytkeytyisikin, ja vielä muutamia vuosia sitten moni animaatio-warssien ystävä arvelikin, että mahdollisen Obi-Wan-elokuvan luontevin pahis olisi juuri Maul. Itse arvelin tuolloin, että sen vaihtoehdon esteenä olisi juuri se, että elokuvien suurelle yleisölle Maulia ei oikein voitaisi palauttaa henkiin alkuperäisen kuolemansa jälkeen, mutta sepä ei näemmä tunnu Lucasfilmiä haittaavan.

Sen sijaan varsin isona kerronnallisena ongelmana voitaneen pitää sitä, että Rebelsissä tosiaan vasta aivan hiljattain kerrottiin Obi-Wanin ja Maulin suhteen luonteva loppupiste, eikä sitä tarinaa siis voida enää kertoa elokuvassa. Toki hahmot voidaan kirjoittaa kohtaamaan Solon ja Rebelsin väliin jäävien vuosien aikanakin – ja vaikkapa joutua joidenkin olosuhteiden pakosta työskentelemään yhdessä parhaaseen buddy-cop-tyyliin, jos nyt ideoita heittelen – mutta äskettäin tehdyn Rebels-jakson olemassaolo asettuu erikoiseen valoon Lucasfilmin tarinaryhmän suurissa suunnitelmissa, jos Maulia olisi ollut jo pitkän aikaa määrä käyttää Obi-Wanin omassa elokuvassa. Sekin tuntuu pulmalliselta, että Obi-ratkaisu Maulin kysymykseen toisi Solon lopun perusteella Obi-Wan-elokuvaan todennäköisesti myös Qi’ran, jolloin taas paikalle luontevasti sopisi myös Han – jonka taas ei pitäisi tavata Obi-Wania ennen episodi IV:ää. Kimuranttia!

Toki Maul voisi olla mukana jonkin aivan muunkin hahmon omassa elokuvassa – sen Boba Fettin, esimerkiksi. Tai jos aivan villiksi ryhdytään, toki Maulin oma elokuvakin olisi mahdollinen. Ehkei kovin todennäköinen kuitenkaan.

quinlan-vos.jpg

Eräs kandidaatti: Quinlan Vos.

Kaiken kaikkiaan en voi olla miettimättä, oliko Lucasfilm miettinyt tätä ihan loppuun asti. Jos Maul oli mukana vain fanipalveluksena, se oli fanipalvelus, josta moni fani jäi vain ymmälleen. Pelkäksi fanipalvelukseksi Crimson Dawnin pomoksi olisi voitu asiat tunteville faneille esitellä aika moni muukin hahmo. Vain muutaman esimerkin mainitakseni: vanhan expanded universen ”väliepisodi V.5:n” Shadows of the Empiren rikollisprinssi Xizor, Timothy Zahnin kirjojen myöhempien aikojen kiltti salakuljettajapomo Talon Karrde tai suurta yleisöä ajatellen vaikkapa Jabba.

Tai, jos saan aivan itse ehdottaa uutta uraa eräälle hahmolle: Dryden Vosin sukunimikaima (!) Quinlan Vos.

Quinlan Vos oli alunperin merkittävä expanded universe -hahmo (ja aivan alunperin tyylikkään näköinen taustaextra The Phantom Menacessa samaan tapaan kuin Solossa mainittu Aurra Sing). Hän on kuitenkin tukevasti kaanonia, tullen nimeltä mainituksi Revenge of the Sithissä ja esiintyen sittemmin muun muassa The Clone Warsissa. Vain pari vuotta sitten Quinlan Vos sai oman kaanonkirjansakin, mikä melkein jo sinänsä vihjaa, että Lucasfilm ei ole sanonut viimeistä sanaansa hahmosta. Miksi olisikaan, sillä Vos on ilman muuta merkittävin prequel-aikojen jedi, jonka episodi III:n jälkeinen kohtalo on jätetty auki – kuolemakohtaus tosin kuvattiin Revenge of the Sithin käsky 66 -montaasiin, mutta Lucas päätti jättää sen pois. Esimerkiksi minä olen aina olettanut, että Lucasin aikomus oli käyttää Quinlania Underworld-sarjassaan. Quinlanilla on myös ollut erinäisiä vaiheita pimeän puolen kanssa, joten päätyminen mafiosoksi Imperiumin pimeinä vuosina ei olisi aivan kaukaa haettu kohtalo. Solon loppuun hän olisi sopinut loistavasti, jopa tosiaan Drydenin sukunimen selittäen. Quinlan Vos pahana syndikaattipomona olisi ollut ydinyleisölle todella merkittävä fanipalvelus-cameo, pieni twist suorastaan, ja koska hänetkin olisi voitu panna käyttämään Voimaa tai heiluttelemaan valomiekkaa holochatissa, olisi hänestä saatu kutkuttava vihjaus myöhemmästä tarinasta myös katsojalle, joka ei olisi hahmoa nimeltä tunnistanut.

Mutta Maul meillä siellä oli, ei Quinlan. Jos Maul oli mukana Solossa harkittuna juonilangan avauksena – ja kaipa kuitenkin pitää toivoa, että näin oli mieluummin kuin harkitsemattoman työtapaturman tuloksena – meidän sopii vain toivoa, että sen langan päässä odottaa kiinnostava tarina, joka sopii sekä sarjan että hahmon historiaan. Enkä yllättyisi, jos kuulemme siitä langasta lisää aivan piankin.

Kymmenen väärää tulkintaa The Last Jedistä

The Last Jedi julkaistaan dvd:llä ja bluraylla Pohjoismaissa ensi viikolla. En tiedä onko asia välttämättä näin kotijulkaisujen unohduksen aikana näin, mutta periaatteessa tämä lie kohta, jossa moni katsoo elokuvan uudelleen – ja moni vasta toista kertaa.

Koska kyseessä oleva episodi jakoi mielipiteitä rajustikin, ajattelin otsikoida tämän blogimerkinnän provosoivasti ja esittää kymmenen väitettä, jotka toistuivat The Last Jedi -haukuissa viime vuoden joulukuussa, mutta jotka – ihan oikeasti! – eivät pidä paikkansa. (Ei huolta, näidenkin jälkeen tilaa jää sekä elokuvan inhoamiselle että rakastamiselle.)

Nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä, vaan elokuvan sisäisen kronologian järjestyksessä.

tlj-bombs

1.Avaruudessa ei voi pudottaa pommeja.

Hämmästyttävän monen katsojan oli vaikea hyväksyä alun kohtausta, jossa vastarinta käyttää avaruudessa pommikoneita. ”Ei pommeja voi pudottaa avaruudessa”, kuului joidenkin ensimmäinen kritiikki ääneen jopa elokuvan lopputekstien aikana – sanat, joiden olisi luullut olevan merkki siitä, että elokuvassa ei puhujan mielestä tainnut olla juuri valittamista, mutta tässä tapauksessa niin ei ehkä ollut.

Koko väitteen voisi sivuuttaa huomauttamalla, että siinä kritisoidaan kuvitteellista avaruustekniikkaa kuvitteellisessa maailmassa, jossa avaruudessa kuuluu ääniä, jossa pienissä rahtialuksissakin on painovoima ja jossa edellisessä episodissa nähtiin aseeksi muutettu paikkaa vaihtava planeetta, joka ampuu auringosta keräämällään voimalla planeettoja tuhoavia sysäyksiä hyperavaruuden läpi. Tällaisten ennakkotapausten rinnalla luulisi olevan helppo sulattaa, että tällaisessa kuvitteellisessa avaruudessa voi tietenkin pudottaa pommeja, koska fysiikan lait eivät muutenkaan taida toimia aivan kuten meidän maailmassamme – jossa, muuten, valon nopeuden ylittäminenkin on mahdotonta.

Mutta jos tarkastellaan pelkkää pommitusta, on se paljon helpompi selittää kuin esimerkiksi mikään noista edellä mainituista tekniikoista. Niin sanottu virallinen selitys (esimerkiksi The Last Jedi Visual Dictionary -kirjassa) kuuluu, että pommit ovat magneettisesti varattuja siten, että ne hakeutuvat maaliinsa. Itse ajattelin katsoessani pommituksen perustuvan liike-energiaan: siis että vastarinnan pommittaja ei niinkään pudota kuin työntää pommit kohti First Orderin dreadnoughtia. Joku toinen tulkitsi, että jos kerran hyväksymme aluksilla olevan painovoiman, voimme kai olettaa, että suuri dreadnought voisi vetää puoleensa pieniä pommeja jo itsestään. Lopullisena argumenttina käytän kuitenkin originaalitrilogiaa: jo Imperiumin vastaiskussa nähdään TIE-pommittaja, joka aivan samaan tapaan pudottaa pommeja avaruudessa asteroideille, joilla Millennium Falcon piileksii.

tlj-homing-beacon.jpeg

2. Finn ei ole oppinut mitään, sillä tässäkin episodissa hän vain yrittää paeta.

Väärin. Finn ei yritä livahtaa pakokapseliin kesken epätoivoisen tilanteen pelastaakseen itsensä, vaan pelastaakseen Reyn. Kyse on ystävyydestä, rakkaudesta tai siitä, että Finn uskoo Reyn olevan arvokkaampi kuin koko vastarinnan pakolaivaston. Joka tapauksessa Finn ei ole vain omalla asiallaan pihistäessään Reytä kutsuvan lähettimen ja yrittäessään sen kanssa pakoon First Orderia.

Tosin on kyllä totta, että tässä vaiheessa Finn ei ole vielä vahvasti valinnut puoltaan galaktisessa konfliktissa. John Boyegan näyttelemän Finnin hahmokehitys on niitä osia uutta trilogiaa, joissa katsoja saattaa aivan ymmärrettävästi hämääntyä tarinan sisäisestä ajankulusta. Katsojalle Finn on ollut sankari jo usean vuoden ajan, mutta The Last Jedin Finn on tarinan sisällä loikannut First Orderin rivistä vasta muutamia päiviä sitten. Edellisen episodin The Force Awakensin aikana Finn ehti juuri ja juuri vaihtaa pakenemisen ystävästään välittämiseen ja kohdata pelkonsa tunkeutumalla First Orderin tukikohtaan ilman suurta suunnitelmaa. Herätessään yhtäkkiä hengenvaarassa avaruudellisen takaa-ajon keskellä hän ei siis ole vielä ehtinyt sitoutua varsinaisesti taistelemaan vastarinnan puolella. Ja tähän palaankin tässä kirjoituksessa kohta.

tlj-rey-mirror-cave.jpg

3. Reyn vanhemmat olivat juoppoja huumediilereitä, jotka lepäävät joukkohaudassa Jakkulla.

Tarkoitanko sanoa, että on väärin väittää, että Reyn (Daisy Ridley) vanhempiin liittyvä paljastus olisi typerä? En (sillä ei se ole). Mutta tarkoitan sanoa, että näiden Kylo Renin sanojen ottaminen tosiasiana on väärin. The Last Jedi ei sano, että Reyn vanhemmat olisivat alkoholisteja, huumausaineiden vähittäiskauppiaita tai edes edesmenneitä.

Rey näkee saaren peililuolan perällä, Voiman hänelle näyttämän näyn lopussa, oman itsensä kuvajaisen. Pimeän puolen luolan näky on kuvajainen Reyn omista peloista: siitä, että arvoitukselle hänen vanhemmistaan ei ole ratkaisua. Rey on vain oma itsensä, ei ”jonkun tytär”, eivätkä vanhemmat odota häntä missään. Maz Kanata yritti sanoa hänelle samaa The Force Awakensissa sanoessaan, etteivät hänen odottamansa ihmiset ole tulossa takaisin. Syvällä alitajunnassaan Rey pelkää ja olettaa vanhempiensa sittenkin olevan jo kuolleita, ja sitä paitsi olleen vain huumediilereitä tai muita mitättömyyksiä. Tämän Kylo Ren poimii Voima-yhteyksissään Reyn mielestä, ja lausuu sanoiksi pettämättömän pelimiehen taktiikalla: ”Sinä et ole mitään. Paitsi minulle.”

Olennaista on siis: se, että Reyn vanhemmat olisivat olleet juoppoja diilereitä tai lepäisivät jo kuolleina Jakkulla ei ole tosiasia, vaan Reyn pelko. Se ei kuitenkaan täsmää kuvaan, jonka Voiman valoisa puoli näytti Reylle The Force Awakensissa: kuvaan taivaalle nousevasta avaruusaluksesta, joka vei hänen vanhempansa mukanaan. Minusta The Last Jedi esittää tosiasiana vain sen, että Rey ei ole Luken tai kenenkään muunkaan ”tietyn” lapsi (ja tähän voidaan siis vielä palata).

Oma mielipiteeni asiasta on, että Episodi IX:n olisi syytäkin selittää tämä ristiriita. Reyn vanhemmat saattavat tosiaan olla jo kuolleita, mutta ei ole varmaa, että näin olisi.

tlj-luke-flashback

4. Luke Skywalker ei olisi koskaan hylännyt sisartaan, galaksia tai pimeälle puolelle menettämäänsä Beniä. Hän ei myöskään olisi koskaan harkinnut nukkuvan sisarenpoikansa murhaamista.

Tämä on kiistatta vaikeimmin sulatettava asia koko The Last Jedissä. Sitä ei ilmeisesti koskaan hyväksynyt hahmon näyttelijä Mark Hamillkaan, ja minäkin pohdin sitä tässä blogissakin useamman kirjoituksen verran. On todella vaikea hyväksyä, että suuri Luke Skywalker olisi vain mennyt piiloon epäonnistuttuaan oppilaansa kanssa kerran – vaikka tiedämmekin Yodan ja Obi-Wanin tehneen aiemmin täsmälleen samoin.

On silti väärin väittää, että Luke Skywalker ei olisi voinut näin tehdä. The Last Jedi vaatii katsojaa viimein unohtamaan Legends-brändin alle lyödyn vanhan expanded universen ja todennäköisesti myös omat kuvitelmansa Luken Jedin paluun jälkeisistä vaiheista, ja hyväksymään, että tässä virallisessa kaanonissa Lukelle tosiaan kävi juuri näin. Hän ei aloittanutkaan uusien jedien kouluttamista ennen kuin Benin varttuessa. Kun hän niin teki, yritys epäonnistui katkerasti. Jedien historiaa vuosikymmeniä tutkittuaan ja itse opettajana epäonnistuttuaan Luke tuli siihen tulokseen, että jedien koko olemassaolo on enemmän haitaksi kuin hyödyksi, ja niinpä hän päätti varmistaa, että knowhow todella kuolee hänen mukanaan. Siksi Luke piilotti itsensä perheeltään, ystäviltään, galaksilta ja jopa Voimasta, valmistautuen kuolemaan liittymättä Voimaan isänsä ja opettajiensa tavoin – nimenomaan vaikka tiesi kaikkien heidän häntä tarvitsevan.

Omassa päässään Luke teki siis raskaan päätöksen koko galaksin parhaaksi; päätöksen, jota hän ei voinut esimerkiksi vielä Imperiumin vastaiskun aikaan tehdä, sännätessään Leian ja Hanin avuksi Pilvikaupunkiin kesken koulutuksensa. Reyn avulla Luke tosin oppii, että tällä(kin?) kertaa tuo päätös oli väärä, mutta siitähän The Last Jedissä onkin kyse.

Oma lukunsa on valomiekan sytyttäminen Benin vuoteen äärellä. Olen itsekin huomannut talven aikana kääntyväni jonkin verran Rashomon-vaikutteista subjektiivisten muistojen kohtausta vastaan: miekan sytyttäminen menee ehkä minustakin hieman liian pitkälle siitä, mikä Luke Skywalkerin hahmolle on uskottavaa. Silti: on erikseen väärin väittää, että Luke olisi todella harkinnut Benin murhaamista. Elokuvan mukaan Luke katsoi majassa Benin mieleen, näki suurempaa pimeyttä kuin pelkäsikään, ja kauhistuessaan sytytti miekkansa ennen kuin tajusi, mitä oli tekemässä. Se ei ole sama kuin murhan harkitseminen – mutta jää katsojan päätettäväksi, onko se riittävän eri asia.

tlj-luke-rey-cliff

5. Luke muuttaa mielensä ja alkaakin kouluttaa Reytä heti, kun Artoo näyttää pienen videoklipin Leiasta.

Ei muuta. Tutustuttuaan Reyn sinnikkyyteen (ja saatuaan Artoolta näpäytyksen vaarassa olevasta siskostaan) Luke päättää perustella Reylle, miksi hän ei halua kouluttaa tätä. Hän lupaa kolme oppituntia, joista kaksi hän ehtii pitää. Ensimmäinen koskee Voiman todellista luonnetta (”on turhamaista väittää, että ilman jedejä Voiman valo kuolee”) ja toinen historian ja legendojen suhdetta (”suuruutensa vuosinakin jedit epäonnistuivat pimeyden pysäyttämisessä”).

Sen sijaan Luke muuttaa mielensä Reyn kouluttamisesta näiden vastavuoroisten oppituntien jälkeen, avatessaan usean vuoden jälkeen pitkästä aikaa mielensä Voimalle ja ottaessaan yhteyttä sisareensa. Tällöin hän päättää sittenkin lähteä Reyn mukaan – mutta löytääkin tämän Voima-skypettämässä Kylo Renin kanssa ja peruu päätöksensä.

(Kolmas oppitunti jää pitämättä – tai jemmaan episodi IX:ää varten.)

tlj-burning-tree.jpg

6. Varttihullu Yoda polttaa jedien muinaiset kirjoitukset.

Ei polta. Jedien muinaiset kirjoitukset nähdään elokuvan loppukohtauksessa Millennium Falconin laatikossa – Rey siis poimi ne mukaansa ennen lähtöään saarelta. Luke ei tätä tiedä, mutta Yoda toki tietää. Niinpä vanha kujeilija polttaa puun antaakseen Lukelle vielä yhden opetuksen menneisyyden jättämisestä taakse – sattumoisin itse asiassa saman opetuksen, mitä Kylo elokuvassa Reylle toistelee.

tlj-canto-bight-rose-finn.jpg

7. Rosen ja Finnin seikkailu on täysin tarpeeton ja sen poistamalla elokuva vain lyhenisi yli puolella tunnilla.

Niin… Enemmistö meistä The Last Jedistä pitäneistäkin myöntää, että kasinoplaneetta Canto Bightin osuus (ja yleisestikin Finnin ja Rosen yritys löytää mestarikoodinmurtaja ja murtautua Snoken alukselle) on elokuvan heikoin lenkki. Avaruushevosten vapauttamisia on nähty aivan liikaa paljon tusinaisemmissa seikkailuelokuvissa. Osuus sisältää kiusallisen saarnaavaa dialogia puolen valitsemisesta, jonka puolesta saarnaa Rose ja jota vastaan saarnaa DJ. Finnin ja Rosen seikkailussa on myös rytmiongelmia, jotka johtuvat siitä, että heidän osuuttaan leikattiin jälkituotannossa useita kertoja yhä tiiviimmäksi. Nyt vaikuttaa esimerkiksi siltä, että Finn suorastaan unohtaa tehtävänsä marssiessaan sisään kasinoon ja innostuessaan sen glamoröösista tunnelmasta, koska se on yksi harvoista repliikeistä, jotka ovat jääneet jäljelle kasinon sisätiloissa.

Finnin ja Rosen seikkailu on siis minustakin elokuvan toteutukseltaan ontuvin osuus. Mutta tarpeeton tai sisällötön se ei ole. Päinvastoin, Johnson haluaa sanoa sillä paljon, vaikkei välttämättä aivan onnistu.

Kyse on juuri siitä, mihin Finn jäi edellisessä episodissa. Canto Bight edustaa paikkaa, johon Finn näennäisesti voisi paeta hänet tappamaan kasvattanutta First Orderia ja galaksiin leimahtanutta konfliktia. DJ edustaa sydämetöntä asennetta maailman epäkohtiin: ”älä liity minkään puolelle, pidä huoli vain omista asioistasi”.

Näiden vastakohtaa Finnin sisäisessä konfliktissa edustaa Rose (Kelly Marie Tran), hahmo täyttä sydäntä, ja hahmo, joka on sitoutunut hyvälle asialle. Canto Bight ei ole vain kimalteleva pinta, joka peittää alleen orjuutta ja asekauppaa kuten saarna kuuluu, vaan koko se maailmallinen ja arkinen taso, johon keskittyessä voi unohtaa, että galaksissa käydään sotaa, jonka lopputulos ei ole yhdentekevä.

Finnin ja Rosen osuudessa The Last Jediä on siis kyse siitä, että tässä episodissa Finn todella valitsee itse puolensa First Orderin ja Vastarinnan välisessä taistelussa (ja ilmoittaa Phasmalle ylpeänä olevansa ”rebel scum”). Samalla tämä osuus kytkeytyy temaattisesti siihen, mitä elokuva käsittelee Reyn, Kylon ja Luken välillä: kirjoitinkin aiemmin, että The Last Jedi on minusta temaattisesti ennen kaikkea elokuva välinpitämättömyyttä vastaan. Se haluaa sanoa, että vaikka maailma ei ole mustavalkoinen ja hyvä ja paha eivät ole yksinkertaisia käsitteitä, on silti olemassa hyvää. On olemassa konflikteja, joissa hyvän puoli on erotettavissa pahasta. Eikä kaikilta maailman epäkohdilta voi paeta.

tlj-crait-luke

8. Luke uhraa itsensä ainoastaan viivyttääkseen First Orderia ja näin pelastaakseen kourallisen vastarinnan viimeisiä selviytyjiä. Viimeisen jedin uhraus on galaksin mittakaavassa täysin turha.

Tämän tulkinnan (ilman turhuutta) lausuu Poe elokuvassakin, mutta sekin on väärä. Luke ei uhraa itseään vain muutaman ihmisen takia, vaan sytyttääkseen galaksiin toivon liekin. Hän palauttaa paluullaan sekä vastarinnan että jedit henkiin. Vastustaessaan yksin First Orderin tulivoimaa ja sen uutta johtajaa sekä kadoten vahingoittumattomana näiden edessä, Lukesta tulee lopullisesti se myytti, joka hän esimerkiksi Reyn silmissä jo oli.

On syytä palata Luken mielenmuutokseen The Last Jedin aikana. Mitä Luke siis on oikeastaan oppinut uskoessaan elokuvan lopussa, että ei olekaan viimeinen jedi?

Hän on hyväksynyt roolinsa myyttisenä Luke Skywalkerina. Hän on ymmärränyt, että hänen myyttinsä voi pelastaa galaksin, vaikkei hän itse enää voisikaan. Ja hän on ymmärtänyt, että Reystä on tulossa jedi, hänen avullaan tai ilman häntä, vaikka hän kuinka oli ajatellut voivansa lopettaa jedit mukanaan. Käsittääkseni Luke on myös päättänyt opettaa Reytä ja opettaa tälle myös epäonnistumisensa – tosin hän taitaa jo tietää, ettei ehdi tekemään sitä opetusta tällä olevaisuuden tasolla. Mistä pääsemmekin seuraavaan väärään tulkintaan:

tlj-luke-end.jpg

9. Luken ei olisi tarvinnut kuolla, koska hän näyttää toipuvan uupumuksesta, mutta hän päättää kuolla.

Väärin taas – ja tämä väärä tulkinta on nopeasti kuitattu. Luke projisoi itsensä toiselle puolelle galaksia, ja tuo psyykkisesti herkuleaaninen uroteko tosiaan maksaa hänen henkensä.

Miksi Luke sitten vaikuttaa toipuvan, ja kapuaa kivelle katsomaan taivaanrantaa? Koska se on viimeinen osa hänen urotekoaan. Luken on koottava itsensä rauhalliseen tilaan, jotta hän kykenee yhtymään Voimaan sen sijaan, että vain tömähtäisi raatona kalliolle. Luken loppu on myös osa hänen kasvuaan episodin aikana, sillä tosiaan vain muutamaa päivää aiemmin hän oli ehdottomasti päättänyt kuolla kuolevaisten tapaan. Snif, sanon minä.

tlj-broom-boy.jpg

10. Loppukohtaus, jossa ”luutapoika” käyttää Voimaa, on cliffhanger seuraavaan episodiin ja/tai Rian Johnsonin omaan tulevaan Star Wars -elokuvatrilogiaan.

Väärin, väärin, väärin. Luutapoika ei ole tärkeä, ei saa olla tärkeä. Totisesti toivon, että kukaan ei palaisi tähän hahmoon enää koskaan – vaikka arvaankin, että tämä toivo on turha, sillä noin kaikkiin ohimeneviinkin sivuhahmoihin Star Wars -tarinoissa aina joskus palataan. Siitä olen kuitenkin varma, että episodi IX tai Johnsonin elokuva ei häneen palaa.

Loppukohtaus ei ole cliffhanger, eikä poika ole suuressa tarinassa tärkeä, mutta pojan idea on tärkeä. Tärkeää on se, että Luken teko resonoi halki galaksin: tarina kulkee, legenda elää, toivo syttyy. Toisaalta tärkeää on se, että kuka tahansa voi olla seuraava Luke tai Rey – vaikkapa sitten Canto Bightilla tähtiin tuijottava luutapoika, joka ei ole sen erityisempi kuin kukaan meistä – kuten ei Tatooinella tähtiin tuijottava kosteusfarmarikaan aikanaan ollut, ennen kuin jatko-osat tekivät hänestä Darth Vaderin pojan. Luutapojasta ei välttämättä koskaan tule jediä, mutta hänestä voisi tulla – ja juuri siksi sen paremmin Luke kuin Reykään ei ole elokuvan otsikon viimeinen jedi.

 

Star Wars -sarjakuvien suomennokset alkoivat komeasti ja loppuivat sitten

Okei, minut on aika helppo yllyttää kokoamaan listoja.

Eräässä Facebookin suomalaisista Star Wars -ryhmistä kyseltiin vähän aikaa sitten suomeksi julkaistujen Star Wars -sarjakuvien kattavan listan perään. Sellaista ei minunkaan tietääkseni missään ollut – mutta omasta hyllystäni saisin sen kyllä koottua…

Kaikki Suomessa julkaistut Star Wars -sarjakuvat mahtuvat pöydälle riviin, ja jää vielä tilaakin. (kuva: Aki Jörgensen)

Siispä tein niin. Olkaa hyvä: Kaikki suomeksi julkaistut Star Wars -sarjakuvat.

Julkaisen listan tavanomaisen blogipostauksen sijaan tässä blogissa pysyvämmin esillä pysyvänä sivuna, vaikka (valitettavasti!) listaan ei ole tietääkseni odotettavissa täydennyksiä. Vaikka Marvelin 1970-80-lukujen tuotanto ja Dark Horsen kaudenkin (1991-2014) alkuajoilta on suomennettu ihan kelvollinen sivumäärä tarinoita, edellisestä suomalaisesta Star Wars -sarjakuvajulkaisusta on tätä kirjoittaessani jo kuusi vuotta – ja jo kauan sitä ennenkin ne olivat käyneet harvinaisiksi.

Käytänkin tässä yhteydessä tilaisuuden sanoakseni sanaseni arvioiden Suomessa julkaistun Star Wars -sarjakuvasisällön laatua…

Kaiken alku: niin sanottu Rogue Onen jatko-osa -kohtaus. Ensimmäinen Star Wars -sarjakuva, ensimmäisen elokuvan sarjakuvasovitus. Suomeksi heti 1977. Huomatkaa sympaattinen väritysvirhe Vaderin hanskassa.

Semicin 1970-80-lukujen julkaisutyöstä en tohdi pahaa sanaa sanoa. Totta, tarinat julkaistiin paikoin auttamattoman väärässä järjestyksessä, ja harmin paikka, lehti lopetettiin vaikka julkaisemattomia alkuperäistarinoita olisi ollut vielä hyvinkin vuosikerran verran jäljellä, mutta ymmärtääkseni Semic toimi Suomessa tanskalaisten levittäjien varassa. Joka tapauksessa on hienoa, että klassikkoa julkaistiin Suomessa noinkin hyvin. Saan jatkuvia nostalgiasäväreitä 1980-luvun sarjisten painojäljestä ja lehden kirjepalstakin on nykyään mahtavaa luettavaa (”tulossa on vielä kolme elokuvaa siitä, mitä Lukelle myöhemmin tapahtuu, mutta nyt Tähtien sodassa aiotaan pitää muutaman vuoden tauko”).

Mitä tulee Marvelin originaalitarinoiden laatuun sinänsä, on sekin minusta paljon nykyistä mainettaan parempaa – etenkin kun ottaa huomioon, että näitä tarinoita ei todellakaan koordinoinut järkeenkäypään kaanoniin pyrkivä tarinaryhmä. Lehdessä julkaistiin useita yksittäistarinoita, jotka pärjäävät laadussa aivan nykyiselle Marvelin SW-jatkumolle (Muisto Alderaanista, vaikkapa). Originaalitrilogian elokuvien sarjakuvasovitukset ovat kaikki omalla tavallaan upeita, mitä ei todellakaan voi sanoa prequelien vastaavista. Lehden viimeisten 12 numeron pitkä juoni toisen galaksin nagai-rodun invaasiosta heijastui myöhemmin sekä New Jedi Order -kirjoihin että aivan tuoreisiinkin romaaneihin, eikä ole lainkaan sanottua, että se kalpenisi vertailussa. Tosin on suomalaisen lukijan nostalgialasien alta huomattava, että Semic onnistui ilmeisesti sattumalta väistämään muutamat Marvelin kauden legendaarisimmat kalkkunapisteet, kuten Jaxxxon-avaruuskanin ja uhups-kanonisen flashback-jakson, jossa seikkailevat Ben Kenobi, Anakin Skywalker ja Darth Vader.

Pitkä, sanaton taistelu: Luke vastaan Lumiya. Marvelin Star Warsin ansaitusti muistetuimpiin kuuluva jakso numeroista 95-96 (Suomessa 7/87).

1990-luvulla suomalaisten julkaisijoiden vainu heräsi ilahduttavasti jo hieman ennen special editioneja ja suurta huumaa. Semic uusintajulkaisi originaalitrilogian sarjakuvaversiot lehtipisteisiin vuonna 1996 ja seurasi niitä kolmeen lehteen jaettuina Dark Empiren, sen jatko-osan ja Shadows of the Empiren suomennoksilla. Omalle Star Wars -historialleni nämä osuivat hyvin herkkään kohtaan, enkä lähde vähättelemään etenkin Dark Empiren merkitystä koko fanisuhteeni vakavoitumisessa. Kappaleideni lukukerrat näkyvät sivujen alalaidan taitoksissa.

Harmi vain, että ilmeisesti myynti ei kantanut kovin pitkälle, koska Semicin julkaisut jäivät kuitenkin näihin. Myöhemmin lehtien hinnat nousivat nimittäin divareissa ainakin joksikin aikaa korkealle, sillä eihän näitä ollut vielä pitkään aikaan helppo löytää mistään englanniksikaan. Ehkä Dark Empiren kakkososan sijaan olisi kannattanut julkaista jotain terävämpää…?

Musta keisari. Dark Horsen SW-kauden avaus, koko Star Warsin 1990-luvun uuden tulemisen airuita ja tämän blogin kirjoittajalle kai ikuisesti se suurin Star Wars -sarjakuvakokemus. Suomeksi Semicin lehdissä vuonna 1996.

Pimeän uhan ensi-ilta toi sitten aivan uudenlaisen tilanteen: yhtäkkiä Star Wars olikin niin kaikkialla, että jopa tässä pohjoisessa maassa julkaistiin aiheesta kuukausittaista sarjakuvalehteä. Yhtyneiden Kuvalehtien SW-lehti oli siis luontevasti tärkeä kiinnekohta täkäläiselle faniyleisölle. Sen kirjepalstalta – jonka Lucasfilm sitten jossain vaiheessa käytännössä lakkautti vaatimalla kaikkien julkaistavien tekstien lähettämistä käännettyinä tarkistettavaksi Yhdysvaltoihin – kasvoi myös varsin suoraan se yhteisö, joka siirtyi nettiin Suomen Star Wars -fanit -keskustelufoorumille.

Mutta niin merkityksellinen kuin lehti minullekin silloin oli, on numeroiden selaamisella tänään väistämättä muistoja latistava vaikutus. Lehden painojälki on niin karmean harmaata, että epäilen jonkin kemiallisen reaktion iskeneen lehtiini, ja niin hyvätkin tarinat latistuvat. Eikä niitä hyviä ole joukossa lainkaan tarpeeksi: surullisen suuren osan lehdestä täyttävät esimerkiksi Ki-Adi Mundin tylsät seikkailut ajalta, jolloin Dark Horse ei vielä ollut keksinyt, millaisia prequel-sidonnaisia tarinoita kertoa. Niitä julkaisseesta Yhdysvaltojen Republic-lehdestä kasvoi muuten myöhemmin todella ässä tarina-alusta kloonisodat-sarjakuville, mutta siinä vaiheessa Yhtyneiden lehti oli jo lakkautettu.

Loppujen lopuksi Yhtyneet Kuvalehdet taisikin kärsiä aineisto-ongelmasta: Dark Horse -kustantamo julkaisi 1990-luvulla vain minisarjoja, ja keskittyi niissä sinänsä kunnianhimoisesti Star Wars -galaksin kartoittamattomiin kolkkiin kuten muinaishistoriaan (Tales of the Jedi, valitettavasti ei suomennettu) ja kapinaliiton hävittäjälentäjiin (Rogue Squadron, valitettavasti ei suomennettu) tai hyvin vaihtelevalla laadulla Boba Fettin ja Jabba Huttin kaltaisiin sivuhenkilöihin (valitettavasti näitä on suomennettu). Dark Horse kyllä ryhtyi aikanaan kertomaan myös elokuvien päähenkilöistä tarinoita, jotka olisivat saattaneet paremmin vastata suomalaisenkin yleisön odotuksia – mutta, jälleen, tämä tapahtui vasta, kun Yhtyneiden lehti oli jo lakkautettu.

Liitto. Poikkeuksellinen tarina, jossa kirjailija Michael A. Stackpole vei Luke Skywalkerin ja Mara Jaden naimisiin, jäi monen Yhtyneiden Kuvalehtien lehden lukijan meleen numeroista 10/00-1/01. Kyseessä oli Dark Horsen kaudella yleisestikin harvinainen ”Skywalkerien sukujuonta edistävä” tarina.

Yhtyneiden Kuvalehtien lehden lopun eli joulukuun 2002 jälkeen Suomessa ei ole julkaistu säännöllisesti Star Wars -sarjakuvaa. Epäsäännöllisesti sitä sen sijaan julkaistiin vielä kymmenen vuoden ajan: asialla oli jopa neljä kustantajaa.

Klassisen sarjakuvan suuri suomalainen kustantaja Jalava julkaisi vuosina 2003-2004 klassista Star Wars -sanomalehtisarjakuvaa. Archie Goodwinin tarinat ja Al Williamsonin taide ovat erinomaisia, edelleen aivan koko saagan expanded universen kirkkaimmistoa. Harmi, että albumeja saatiin suomeksi vain kolme.

Goodwinin ja Williamsonin Star Wars 1980-luvun alusta. Mustaa ja valkoista, kauniita naisia ja komeita avaruusaluksia, Lucasin itsensä ihaileman Flash Gordonin hengessä. Suomeksi Jalavan albumeissa 2003-04.

Egmont, entisen Semicin nielaissut pohjoismainen kustantaja, julkaisi 2003-2011 muutamia satunnaisia albumeita, kuten niitä parempia Republic-numeroita, Sithin koston kehnon sarjakuvituksen ja The Old Republic -peliin liittyviä sarjakuvia. Parempaakin materiaalia olisi ollut tällöin saatavilla. Elettiin kuitenkin yleisemminkin suomalaisen sarjakuvan lehtipistejulkaisun hiipumista – ehkä jonkun olisi pitänyt yrittää viedä Star Wars -sarjakuvat suoraan kirjakauppojen puolelle?

No, joku yrittikin: Tieto- ja lastenkirjallisuuden kustantaja Readme.fi pääsi Star Warsiin käsiksi ilmeisesti päädyttyään Bonnierin omistukseen vuonna 2008. Jostain käsittämättömästä syystä se julkaisi heti toisena SW-julkaisunaan uusinnan Egmontin kuusi vuotta aiemmin julkaisemasta Petos-albumista, joka ei todellakaan alunperinkään kuulunut Dark Horsen SW-katalogin suuruuksiin. Readmen painos oli tosin kiiltävine sivuineen Egmontin versiota parempi, mutta ei tällaiseen olisi tarvinnut suomalaisia SW-panoksia tuhlata.

Petos, Empire-alkuperäislehden avaustarina, käännettiin suomeksi vuosina 2003 ja 2009. Kerta olisi kyllä riittänyt hyvin.

Lisää uusintoja seurasi perässä. Readme.fi julkaisi neljä Dark Horsen ja Marvelin vanhoja tarinoita kokoavaa kovakantista kirjaa, jotka sinänsä kyllä paketteina toimivat kelpo sisäänheittopisteinä SW-sarjisten maailmaan, mutta jotka sisälsivät huomattavan monta Semicin tai Yhtyneiden Kuvalehtien jo suomeksi julkaisemaa tarinaa. Kovakantisista viimeinen, Varhaiset voitot, on käännös Dark Horsen Omnibus-kirjaston kokoelmasta Early Victories, ja se sisältää kiusallisesti jopa yhden pitkän tarinan verran uusintaa Readme.fin omasta edellisestä kokoelmasarjasta Luke Skywalker – galaksin viimeinen toivo. Kustantamo aikoi alunperin jatkaakin Omnibusien parissa, sillä kustannusohjelmassa oli Shadows of the Empire -kirja – joka sekin olisi siis tarkoittanut nimiosaltaan uusintaa 1990-luvun lehdet ostaneille. Edellisten kysyntä taisi kuitenkin taas jäädä liian pieneksi: sitä ei enää julkaistu.

(Se neljäs Yhtyneiden Kuvalehtien jälkeinen suomalainen SW-kustantaja oli manga-julkaisija Pauna Media Group, joka julkaisi vuonna 2007 kummallisen kaksiosaisen kuriositeetin nimeltä Star Wars Manga: Musta/Hopea, jota ei ole julkaistu koskaan edes Yhdysvalloissa.)

Readme.fin jälkeen yrittäjiä ei ole enää ilmaantunut, vaikka Star Wars kyllä sopisi hyvin esimerkiksi supersankarisarjakuvaa nykyisin julkaisevan RW-kustannuksen plakkariin. Ainakin tällä erää suomeksi julkaistu Star Wars -sarjakuvien tarjonta päättyy kutakuinkin alkuperäisjulkaisujen vuoteen 2005. Prequelien jälkeiseltä ajalta on siis suomeksi julkaistu vain muutama tarina. Eikä Marvelin nykyisestä, vuonna 2015 alkaneesta ja elokuvien kaanoniin tällä hetkellä laskettavasta jatkumosta ole siis suomennettu tarinan tarinaa.

Sodan väärällä puolella, yksi tuoreimmista suomennetuista SW-sarjakuvista, on sekin alunperin jo vuodelta 2005. Suomeksi Readme.fi:n kokoelmassa Luke Skywalker – galaksin viimeinen toivo II (2009).

Kustantamoja on silti turha syyttää. Suomen markkinat ovat vain 2000-luvulla osoittautuneet kerta toisensa jälkeen liian pieniksi Star Warsin kaltaiselle sarjakuvalle. Ylipäätään Suomen sarjakuvamarkkinat ovat pienet, vaikka yrittäjiä onneksi jatkuvasti riittääkin. Kirjaston hyllystä voitte huviksenne laskea, kuinka monet ovat ne sarjat, joiden julkaiseminen Suomessa on jäänyt kesken (monet!). Kustantamot eivät tee hyväntekeväisyyttä, vaikka kulttuuritekoja ajoittain tekevätkin.

Yhtyneiden Kuvalehtien SW-lehden lopun jälkeen ongelmaan ovat varmasti liittyneet jatkuvasti parantuneet mahdollisuudet lukea tämänkaltaista sarjakuvaa alkukielellä, joko tilaamalla kokoelmia nettikaupoista tai lukemalla lehtiä digitaalisesti. Esimerkiksi minä luen nykyisin Marvelin sarjiksia tabletilla jenkkien tahtiin – tosin maksan kyllä numeroistani kohtalaisen suolaisia hintoja niin tehdäkseni.

Mutta ehkä joku vielä jonain päivänä taas yrittää! Marvelin uusissa SW-sarjiksissa olisi kyllä hyviä tarinoita julkaistavaksi. Ja olisihan siellä takakatalogissakin vielä monia aukkoja…

Kevättalven 2017 Snoke-muotiteoria

Ensimmäiseksi spoilerivaroitus. Tämä spekulatiivinen kirjoitus pohdiskelee Episodien VIII ja IX mahdollisia juonikuvioita käyttäen aineistonaan muun muassa tuoretta Aftermath: Empire’s End -kirjaa. Kirjoitus siis paljastaa joka tapauksessa jotain oheiskirjallisuuden juonenkäänteistä, ja jos spekulaatiot osuvat oikeaan, mahdollisesti myös tulevista elokuvista. Mutta spekulaatioita ne siis vain ovat!

Toiseksi sisällöllinen varoitus. En ole (vielä) lukenut Aftermath-trilogian päätösosaa, joten perustan tässä tietoni nettilähteisiin. Asia on kuitenkin niin ajankohtainen, että katson parhaaksi kirjoittaa siitä heti.

”Mielipiteet ovat kuin Snoke-teoriat. Jokaisella on sellainen.” (Lucasfilmin moderni sananlasku)

Chuck Wendigin ristiriitaisesti vastaanotettu Aftermath-trilogia on nyt siis valmis. Itse olen enemmän kannattajien leirissä, vaikka näenkin toimintaelokuvien rytmin ja sitcom-sarjojen dialogin mieleen tuovissa kirjoissa myös ongelmia. Joka tapauksessa trilogiaa ei voi sivuuttaa Star Warsin tätä ajanjaksoa (sekä in universe että meidän aikaamme) ajatellessa. Vaikka lukija ei piittaisi Aftermath-kirjojen pääjuonen toiminnan tasosta tai Wendigin luomista uusista hahmoista, niissä kartoitetaan monipuolisesti, kiinnostavasti ja ainakin omasta mielestäni myös onnistuneesti galaksin tilaa Jedin paluuta seuranneina aikoina Jakkun taisteluun asti. Wendigin tarinat eivät kuljeta lukijaa vuosissa lähellekään uuden elokuvatrilogian aikaa (kuten osa lukijoista ennen ensimmäistä osaa ja The Force Awakensia toivoi), mutta sen sijaan ne avaavat maailmaa, johon sisällissota galaksin jätti – ja samalla siis myös, miten muutaman kymmenen vuoden kuluttua First Order -niminen sotilaallinen terroristijärjestö voi kasvaa Uudelta tasavallalta piilossa niin voimakkaaksi, että se paukauttaa kerralla päreiksi mystisellä-ja-kummalla aseella kokonaisia planeettoja.

Ja nyt ne tämän kirjoituksen kannalta tarpeelliset Aftermath-spoilerit kassista ulos. Toisin kuin etenkin ensimmäisen kirjan loppukohtauksen perusteella vielä moni luuli, ja toiset vielä toisenkin kirjan jälkeen toivoivat, Aftermath-romaanisarja ei paljasta Andy Serkisin elokuvissa CGI-tekniikan alla esittämän suurjohtaja Snoken henkilöllisyyttä. Sen sijaan kirjasarja vetää kyllä merkittäviä yhdysviivoja Imperiumin ja First Orderin välille. Näiden kirjojen mukaan – ja nykyisessä Lucasfilmin strategiassa kirjat ovat samaa kaanonia kuin elokuvat, muistattehan – keisari Palpatinella oli suunnitelma oman kuolemansa varalle, ja siihen suunnitelmaan kuului keisarin kloonien tuotanto tuntemattoman tiedon etsiminen tunnetun galaksin ulkopuolelta. Jonnekin sinne kauas kukistuneen Imperiumin palaset Aftermath-trilogiassa kuvattujen tapahtumien jälkeen vetäytyivät, ja jostakin sieltä he palasivat vahvistuneina vasta muutamia vuosia ennen The Force Awakensin tapahtumia, kuten puolestaan kerrottiin Claudia Grayn romaanissa Bloodline (jonka paljastuksista olen kirjoittanut aiemmin).

Wendigin trilogian viimeinen osa myös vahvistaa sen, mitä edellisetkin osat jo vihjailivat: Palpatine uskoi, että se, mitä galaksin ulkolaidan tuolla puolen on, liittyy Voiman alkuperään. Olen niin ikään aiemminkin pohdiskellut, että uudessa trilogiassa olisi suurelta osin kyse Voiman todellisesta olemuksesta ja ensimmäisistä jedeistä yhtä paljon kuin viimeisistäkin, ja tämäkin tiedonjyvä vahvistaa epäilyksiäni edelleen. Ehkäpä kiinnostavin vihje kuitenkin henkilöi Keisarin pakkomielteet: Palpatine uskoi jonkun tai jonkin peräti kutsuvan häntä siellä jossain.

Toteaapa Wendig ohimennen vielä tämänkin: salaperäinen sini-ihoinen muukalaisupseeri Thrawn tuli kaukaa galaksin laidalta, ja antoi Keisarille palasia hänen kaipaamastaan tiedosta. Timothy Zahnin 1990-luvulla luoma rakastettu suuramiraali Thrawn ei esiinny Aftermath-kirjoissa, mutta hän palasi Star Wars -kaanoniin Rebels-animaatiosarjan tämänhetkisellä kaudella ja on saamassa oman romaaninsa kesällä. Kuten huomaatte, kaikki vaikuttaa kaikkeen!

Suuramiraali Thrawn Rebelsissä. Ei, hän ei ole Snoke.

Mistä siis on kyse? No, ensinnäkin vanhan expanded universen lukijat lienevät tässä vaiheessa jo vähintään kohottaneet kulmakarvojaan, elleivät herkimmät polot saaneet jo sydänkohtausta. Sillä vanhassa expanded universessa eli Legends-universumissahan tuleva suuramiraali Thrawn liittyi jo varhain Darth Sidiousin Imperiumiin nimenomaan valmistautuen uhkaan, jonka galaksin ulkopuolelta tuleva vihamielinen rotu muodosti. Tuo rotu oli Yuuzhan Vong, ja sen hyökkäyksestä kerrottiin yli 20-osaisessa New Jedi Order -kirjasarjassa vuosina 1999-2003. NJO-tarinakokonaisuus oli tarkoitettu tuoreuttamaan Star Wars -franchise aikana, jolloin Jedin paluun jälkeisiä elokuvia ei missään nimessä pitänyt koskaan olla tulossa. Yuuzhan Vongeissa sarjalle luotiin uusi pahis loppuun kulutetun Imperiumin tilalle, ja samalla franchisea yritettiin aikuistaa muun muassa sallimalla hyvisten tappaminen itse Chewbaccasta alkaen. Valitettavasti uuvuttavan pitkä kirjojen sarja vieraannutti jo lähtökohtaisesti monet (minut esimerkiksi) ja monet mukana pysyneet taas eivät pitäneet NJO:n juonenkäänteistä. Yuuzhan Vongejakaan ei kovin yleisesti pidetä ikimuistoisena pahiksena. Mutta se on oma tarinansa.

Thrawn-romaanista hiljattain julkaistu ote vain vahvistaa Rebelsin jo antamaa kuvaa siitä, että uuden kaanonin Thrawn on niin pitkälle kuin mahdollista ”sama” kuin Legends-kaanonin Thrawn, ja että molemmat toimivat samoin motiivein. Palpatinen ja Thrawnin ensikohtaamista esittävä kohtaus voisi nimittäin aivan sellaisenaan olla myös Legends-tarinoista. Toki uudenkin kirjan kirjoittaa itseoikeutetusti hahmon luoja Timothy Zahn, mutta tarkoitan nyt ennen kaikkea sitä, että hahmon historia tuntuu täsmäävän 1990-luvun kirjallisuuteen. Rebelsin Thrawn voisi hyvin olla sama Thrawn, joka komensi Imperiumia silloisessa kaanonissa viisi vuotta Jedin paluun jälkeen – vaikkei siis ole.

Selvää on, että niin Thrawnin kuin Imperiuminkaan myöhemmät vaiheet eivät kulje enää entisiä latuja. Zahnin Thrawn-trilogiaksi kutsutun kirjakolmikon (suomennoksina Imperiumin perillinen, Hämärän laivue ja Keisarin käsky) aika on jo voimakkaasti uuden kaanonin juonikuvioiden sävyttämää (juuri Aftermath-sarja kuvaa Imperiumin ja Tasavallan toisenlaiset Jedin paluun jälkeiset vaiheet), eikä niitä kirjoja voi sellaisenaan ”palauttaa” nykyiseen kaanoniin. Sitäkin mahdottomampaa on kuvitella yritystä sovittaa New Jedi Order –kirjoja yhteen uusien elokuvien kanssa: edelliset tapahtuivat noin 20 vuotta Jedin paluun jälkeen ja jälkimmäiset 30 vuotta sen jälkeen, mutta edellisissä Chewbacca kuoli Han Solon sijaan, Hanilla ja Leialla oli kolme lasta, Luke perusti oman Jediakatemiansa ja meni naimisiin Mara Jaden kanssa katomatta koskaan kaukaiselle saariplaneetalle ja niin edelleen. Ei siis kannata sinänsä säikähtää: mitä tahansa vanhoissa kirjoissa tapahtuikaan, uusissa kirjoissa (saati elokuvissa) ei enää tapahdu tismalleen samoin.

Yuuzhan Vongit sellaisessa fantasiakirjallisuuden örkkejä muistuttavassa asussaan, jossa he Legends-universumissa esiintyivät. Ei, kuvassa ei ole Snoke.

Mutta tarkoittaako tämä, että tässäkin kaanonissa galaksin reunan takaa kurkistelevat Yuuzhan Vongin möröt? Voimalle immuunit, teknologiaa jumalanpilkkana pitävät fanaatikot, joiden kuvauksessa oli epäilyttäviä parallelioita samanaikaiseen Yhdysvaltain käymään sotaan islamistiterroristeja vastaan? Tai ainakin jonkinlainen versio tuosta uhasta, kenties toisella nimellä ja ulkomuodolla?

Ja olemmeko itse asiassa jo kohdanneet tuon uhan johtajan, Snoken, johtamassa Imperiumin tuhkasta noussutta militanttia terroristijärjestöä First Orderia? Oliko Snoke, joka The Force Awakensin romanisaation mukaan ”näki Imperiumin nousun ja tuhon”, se taho, joka kutsui (tai uhkasi) Palpatinea galaksin rajan takaa? Käyttääkö Snoke parhaillaan First Orderin hyödyllisiä idiootteja sumuverhonaan – eivätkö kenraali Huxin kaltaiset fanaatikot tajua vain jyräävänsä galaksia sodallaan heikommaksi tulevaa, varsinaista invaasiota varten?

En missään nimessä nappaa tästä kysymyspatterista kunniaa itselleni. Moni Empire’s Endin lukenut on viime viikkoina pohtinut samantapaisia. Ja, pakko myöntää, teoria tuntuu suorastaan kotoisan uskottavalta. Ellei se näin lopulta mene, niin ainakin kaiken tämänhetkisen tietomme mukaan se voisi mennä näin, ja kaikki The Force Awakensissa sekä uuden kaanonin kirjoissa kerrottu kävisi järkeen.

Imperiumin rippeiden johtaja Rae Sloane, Chuck Wendigin Aftermath-kirjojen uusien hahmojen parhaimmistoa. Ei, hänkään ei ole Snoke.

Erityisen uskottavalta tuntuu mielestäni spekulaation Snoke-osa. Kaiken muun lisäksi se täsmää Lucasfilmin tarinaryhmän julkisen äänen Pablo Hidalgon toistuviin vakuutteluihin: että Snoke todellakin on aivan uusi hahmo. Galaksin ulkopuolelta tulleena hän ei paljastuisi keneksikään tuntemaksemme hahmoksi ylläri-pyllärikäänteenä kuten monet odottavat (ja toiset pelkäävät). Hän ei myöskään olisi sith, kuten Hidalgo niin ikään on kyllästymiseen asti vakuutellut, vaan hyvin vanha ja Voiman toisenlaisia käyttötapoja tunteva olento, mutta hänellä olisi mielestäni saagaan tarvittava kytkös sen aiempien osien pääpahaan Palpatineen. Kysymyksiksi (ehkä vain oheistuotteiden puolella vastattavaksi) jäisi, miten tällainen ulkopuolinen tarkkailija olisi päätynyt Imperiumin rippeistä rakentuvan First Orderin ylijohtajaksi, milloin ja miten hän olisi luikerrellut Ben Solon lähipiiriin sekä miten hän muutenkin olisi noussut varjoista esiin siinä määrin, että Leia vaikuttaa The Force Awakensissa tuntevan tämän henkilökohtaisesti.

Spekulaation Yuuzhan Vong -osakin tuntuu kylmäävän mahdolliselta. Temppu jopa selittäisi kysymyksen, johon tuskin kukaan edes tässä vaiheessa odotti vastausta: miten ja kenen rahoilla valtavat resurssit vaativa planeetan kokoinen superase olisi voitu rakentaa salassa. Helposti, jos sekä rahoittajat että resurssit tulevat oletetun ”kaiken” ulkopuolelta!

Jo moneen kertaan mainittujen kirjojen perusteella tiedämme, että galaksi on The Force Awakensin jälkeen lievästi sanottuna kaaoksessa (ja Making Star Wars-nettisivun huhuraportti galaksin tilasta Episodi VIII:n alussa nämä tiedot vahvistaa). Uuden Tasavallan keskusplaneetat ovat tuhotut, mutta niinpä tuhoutui myös First Orderin päätukikohta. Jos First Order olisi vain Snoken todellisen suunnitelman sumuverho, olisi tämä epäilemättä tilanne, jossa varsinaisen valloitusjoukon olisi aika astua esiin. Tästä mietin: näin Yuuzhan Vongien invaasio jopa ”mahtuisi” uuteen trilogiaan, vaikka jäljellä onkin vain kaksi elokuvaa ja vaikka The Last Jedi alkaakin heti The Force Awakensin jälkeen.

Sitä sopii kuitenkin epäillä, haluaako Disney-Lucasfilm tällaista tietä kulkea. Kuten sanottua, Vongit eivät olleet varsinaisesti Legends-universumin rakastetuin osa. Teoriassa on myös kiusallinen sävy: jos sarjan loppuvastukseksi kirjoitettaisiin suuri paha galaksin ulkopuolelta, eikö siivu Palpatinen hirmuvaltaa legitimoitaisi viisaana valmistautumisena tällaisen pahuuden vastustamiseksi?

Sheev ”Minähän sanoin” Palpatine. Mutta ei, ei hänkään ole Snoke.

Siksi haluankin nostaa esiin spekulaation jatkospekulaation. Jos nykykaanonissa vihjaillaankin ”galaksin ulkopuolisesta uhasta”, siinä saattaa olla kyse siemenistä, joita kyllä tiputellaan nyt, mutta joihin aiotaan itse asiassa palata vasta Episodi IX:n jälkeen. Vaikkapa sitten tälläkin kertaa pelkästään oheiskirjallisuudessa, ehkä näytellyssä sarjassa – tai myöhemmin julkistettavassa uudessa, episodinumerottomassa elokuvasarjassa. Näin Skywalkerien sukusaagan pääpahisten armeijat pysyisivät suuren(kin) yleisön rakastamissa valkoisissa haarniskoissa, ja kahdessa elokuvassa keskeinen Luke/Rey-Snoke/Kylo-konflikti ei tahriintuisi kysymyksiin vielä pöydältä puuttuvien pelaajien vaikutuksesta.

Yksi erittäin kiinnostava todistuskappale on kuitenkin vielä mainittava. Dave Filoni on paljastanut, että jos Clone Wars -animaatiosarjan kuudes kausi olisi toteutettu, siellä olisi ollut jakso, jossa olisi esiintynyt Yuuzhan Vongien tiedustelija. Lucasfilmin nykyisen kaanon-ajattelun mukaan tämä olisi tarkoittanut, että Vongit olisivat nyt jo kaanonia – vaikka NJO-kirjat eivät olisikaan.

Kansalaisaloite haluaa Old Republic -sarjan

Yli 150 000 ihmistä on allekirjoittanut netissä vetoomuksen, jossa toivotaan Vanhan Tasavallan aikaan sijoittuvaa Star Wars -sarjaa Netflixiin.

Kampanja käynnistyi puolisen vuotta sitten, ja 150 000 allekirjoitusta meni rikki eilen. Voi pohtia, onko luku suuri vai ei. Varovaisesti sanoisin, että ei se ole. Onhan esimerkiksi Suomen kansalaisaloitteen eduskuntaan viemisen alaraja 50 000 allekirjoitusta puolessa vuodessa, ja sen rajan on ylittänyt pelkällä Suomen väestöpohjalla parissa vuodessa melkein parikymmentä aloitetta. Tai toinen, parempi vertaus: Kickstarterissa on rahoitettu pelkästään elokuvien ja television segmentissä yli 330 projektia, jotka ovat keränneet vastaavasti globaalilta yleisöltä yli 100 000 dollaria pelkkien nimien sijaan.

Vielä sitäkin voi pohtia, olisiko vaikkapa vetoomus Boba Fett -sarjasta saanut enemmän vai vähemmän allekirjoituksia kuin tämä aloite. Mutta jätän sen ajatuksen nyt sikseen, ja pohdin hetken Vanhan Tasavallan sarjaa. Pöllömpiäkin ajatuksia nimittäin on esitetty.

kotor

Knights of the Old Republic: pelien ja/tai Star Warsin aatelia.

Vanhan Tasavallan aikahan päättyi Star Wars -galaksin historiassa vasta Imperiumin syntyyn, mutta tätä Tasavallan iltahämärää vetoomuksessa ei toki tarkoiteta. Vetoomuksen saatesanoissa ”Vanhan Tasavallan aika” määritellään ajaksi yli 3 000 vuotta ennen Yavinin taistelua. Nimeltä vetoomus viittaa Knights of the Old Republic ja The Old Republic -peleihin, joista etenkin edellisen sarjan ykkösosaa (2003) voidaan pitää koko Star Wars -franchisen kiitetyimpiin ja rakastetuimpiin kuuluvana nimikkeenä. Jostain syystä vetoomus ei mainitse muita medioita lainkaan, mutta sarjakuvissa galaksin kaukaiseen historiaan sukellettiin jo 1990-luvun Tales of the Jedi -sarjassa.

KOTOR tapahtui ajassa 4000 vuotta ennen Yavinin taistelua, TOTJ:n luku oli 5000 vuotta. Legends-universumiksi nykyään kutsutulle vanhalle expanded universelle ominaiseen tapaan näiden suhde toisiinsa on epäselvä, ja ehkä merkityksetönkin: Revanin tarinaa ei järin hetkauta, elikö Ulic Qel-Droma samassa jatkumossa samassa galaksissa 1000 vuotta aiemmin tai ei. Juuri tämän vuoksi itse niputtaisin nämä tarinat surutta yhteen: jedien ja kaukaisen galaksin muinaishistoriasta kertovat tarinat tapahtuvat niin kaukana Luke Skywalkerin syntymästä, että niitä kertoessa ei käytännössä tarvitse lainkaan ottaa huomioon jatkuvuutta niin sanottuun pääsaagaan tai sen liitännäistarinoihin. Esimerkiksi Tales of the Jedi -sarjakuvien ainoa yhtymäkohta SW-elokuviin oli Yavinin neljännen kuun temppeli, joka nähtiin sarjakuvassa alkuperäisessä käytössään. Niin, ja tietenkin valomiekat ja avaruusalukset. Sillä kuten iättömiin satuihin kai sopiikin, galaksi ei tunnu suuresti muuttuneen tuhansissa vuosissa: tekijöille onkin ollut ilmeinen haaste esimerkiksi kuvitella ”muinaisen” kulttuurin avaruusalus, joka kuitenkin kykenee tähtienväliseen matkustamiseen.

Ilkeästi voisi sanoa niinkin, että tällainen Star Wars -tarinointi on kuin Star Warsin kopiointia virallisen lisenssin alaisuudessa. Logo tarinan alussa antaa kertojille luvan käyttää jedejä, Voimaa ja tuttuja alien-rotuja, mutta kertomuksen tapahtumat eivät välttämättä missään kohtaa viittaa aiemmin kerrottuun. Lopputulos toimii kuin fanifiktio avaruusmiljöössä, joka on hiilikopioitu Star Warsista. Mutta mikäpä kai fanin valittaminen, jos kertomus sinänsä on hyvä ja Star Warsin hengen mukainen – kuten Knights of the Old Republic ja Tales of the Jedi monien mielestä olivat.

totj-ulic

Tales of the Jedi: jedit ja sithit jo 5000 vuotta sitten. Tai jo 1990-luvulla.

Kansalaisaloitteista viis, Disney-Lucasfilm tekee ihan omat päätöksensä. Mutta jedien muinaishistoriaan sijoittuvan sarjan toteutumiseen kannattaa silti suhtautua savolaisittain: ee se oo tääsin poessulettua.

Näytelty Star Wars -sarja on nimittäin ihan oikeasti tulossa. On, on: ennemmin tai myöhemmin. Jo George Lucas kehitteli sellaista vuosikausia. Lucasfilmin nykyinen johto ja kerrontaa ohjaava tarinaryhmä vannovat vielä Lucasiakin enemmän monimediaisen kerronnan nimiin, jossa kaikki nykyiset kirjat ja sarjakuvat halutaan oikeasti sopivan samaan jatkumoon elokuvien ja Rebels-animaatiosarjan kanssa. Nykytelevisioon – jossa rajut fantasiatarinat kuten Game of Thrones ja The Walking Dead kuuluvat katsotuimpiin sarjoihin – Star Wars -sarja istuisikin paljon paremmin kuin realistisempaan 2000-luvun alun televisioon. Käytetäänpä sarjoihin nykyään niin paljon rahaakin, että Lucasia vastassa ollut resurssikysymys ei enää estä avaruusmiljöiden kuvittelua suoraan kotiruutuihin. Lisäksi nykytelevisiossa on hyvin suurelta osin kyse vetoomuksessakin suoraan mainitun Netflixin kaltaisista suoratoistopalveluista, jotka mahdollistavat sopivan mittaisten tarinoiden kertomisen suoraan lapsia aikuisemmalle yleisölle – ja joista juuri Netflixissä Disneyn niin ikään omistama Marvel onkin julkaissut menestyksekkäät ja onnistuneet Daredevilin ja Jessica Jonesin.

Näin ollen tv-sarjan toteutuminen jonain päivänä jossain muodossa oli itse asiassa selvä peli jo sillä hetkellä, kun Disney osti Lucasfilmin, eikä ihme, että huhuja aiheesta alkoi putkahdella esiin jo ennen The Force Awakensia. Vaikuttaa siltä, että Disneyllä ja Lucasfilmillä on koko ajan, näiden eräiden elokuva- ja animaatiosarjahankkeiden varjossa, tutkiskeltu myös sopivaa tarinaa, aikaa ja paikkaa Star Wars -sarjalle, ja toistaiseksi nämä tai niiistä jokin vain on vielä jäänyt puuttumaan. Mutta vaikka myös Netflix on mainittu näissä huhuissa suoraan, konkreettisin todiste tuli viime kesänä perinteisemmän telkkarin puolelta. ABC-kanavalta, joka niin ikään kuuluu Disneyn imperiumiin kerrottiin tuolloin, että keskusteluja Star Wars -sarjasta on tosiaan käyty.

agents-of-s-h-i-e-l-d

ABC-kanavan Agents of S.H.I.E.L.D., epätasainen sarja mutta yksi Star Wars -sarjan teknisistä edelläkävijöistä: Marvelin sarjakuviin perustuva sarja, jonka pääosassa ovat pääosin uudet hahmot, mutta joka sivuaa elokuvien tapahtumia ja hahmoja.

Kun tarina, aika ja paikka sitten jonain päivänä loksahtavat kohdalleen, en aivan putoaisi tuoliltani, vaikka tarinan tapahtuma-ajaksi paljastuisi galaksin muinaishistoria.

Aiemmat Old Republic -pelit ja -tarinat ovat tällä hetkellä Legends-laatikossa, mutta niissä ei luultavasti ole mitään, mikä estäisi niitä sopimasta samaan jatkumoon tuhansia vuosia myöhemmin tapahtuvien elokuvien kanssa. Vanhoista ajoista mandaloreaanisotiin on viitattu äskettäin Rebelsissä, jossa suuramiraali Thrawn nousi tänä vuonna Legends-lokerosta ”takaisin” viralliseen kaanoniin. Eikä Lucasfilm ole unohtanut Revanin hahmon erityistä suosiota, sillä tämä on kiintoisesti esiintynyt esimerkiksi virallisissa nettikyselyissä siellä, missä ei ole mainittu Mara Jaden kaltaisia suosittuja, mutta aikajanalla armotta Legends-puolelle jääneitä hahmoja. Painavimpana huomiona on todettava se, mistä kirjoitin hiljattain: monet merkit viittaavat siihen, että pääsaagan Episodeissa VIII ja IX käsitellään jedien alkuperää tai Voiman historiaa.

Yleisesti Vanhan Tasavallan aika voi sitä paitsi houkuttaa Lucasfilmin tarinaryhmää ja aikanaan mahdollisen sarjan tekijöitä samoista vapauttavista syistä mitkä jo mainitsin. Ratkaisu mahdollistaa Star Wars -kerronnan, jossa voidaan valomiekkailla ja käyttää Voimaa, mutta jonka ei tarvitse sivuta sen paremmin Kloonisotia kuin Skywalkereitakaan. Sivuhahmona voi käyttää wookieeita, mutta juoneksi voi kehitellä mitä tahansa mielikuvituksen rajojen alla. Pöytä on puhdas, mutta sen alla on pinoittain lähdeaineistoa.

kotor-pic

Knights of the Old Republicin maailmat ovat monille vähintään yhtä tuttuja Star Wars -maailmoja kuin elokuvien planeetat.

Kuitenkin juuri tästä syystä en pidä Vanha Tasavalta -tarinoita todennäköisimpänä sarjan aihiona. Uskon nimittäin vakaasti, että Lucasfilmin tarinaryhmä nimenomaan haluaa viitata tarinoissa toisiinsa. Uskon, että sarjan ideaksi halutaan valita tarina, joka mahdollistaa yhteydet Rebelsiin ja SW-sarjakuviin sekä elokuvissa esiintyneiden näyttelijöiden vierailut Marvelin Agents of S.H.I.E.L.D.:n tapaan, vaikka varsinaisessa pääroolissa olisivatkin uudet hahmot (kuten varmasti ovat). Itse asiassa Lego-animaatiosarja Lego Star Wars: The Freemaker Adventuresin idea Imperiumin aikaista galaksia kiertelevästä romunkerääjäsuvusta on kutakuinkin sellainen, millaisen olisin päällimmäisenä voinut veikata näytellyksi sarjaksi päätyvän. Mahtoikohan se olla hylätty sarjaidea?

George Lucasin SW-sarjakonseptin Underworldin piti sijoittua galaksin alamaailman pariin, ja tuottaja Rick McCallum kuvaili sitä aikanaan ”Deadwoodiksi tai Kummisedäksi avaruudessa”. Toisaalta projektissa mukana ollut Stephen Scaia on väittänyt, että käsiksissä oli mukana myös Han Solon ja Landon nuoruuteen liittyviä legendoja, jotka nyt näyttävät päätyvän Hanin omaan elokuvaan. Joka tapauksessa hanke jäi tasolle, jossa Disney-Lucasfilmin varastoissa on ilmeisesti kymmenittäin kokonaisten jaksojen käsikirjoitusluonnoksia tai -ideoita. Kiintoisaa kyllä, Lucasfilmin johtaja Kathleen Kennedy on sanonut tuota jäämistöä tutkittavan Lucasfilmillä tarkkaan, tositarkoituksella tehdä niistä ”jotain”. Minusta on aivan varmaa, että aikanaan julkaistavan SW-sarjan nimi ei ole Underworld, mutta luulen, että sen taustalla saattaa piillä Lucasinkin ideoita samaan tapaan kuin The Force Awakensiinkin asti niitä päätyi.

Nettivetoomus Vanha Tasavalta -sarjasta lentää ohi maalistaan viimeistään siinä, kun se toivoo tv-sarjaksi sovitettavan nimenomaan Revanin tarinaa. Knights of the Old Republic voi olla miten elokuvallinen tai sarjamainen peli tahansa, mutta se on jo kerrottu, rakastettu tarina. En näe Lucasfilmin, yllätyksellisyyttä Star Wars -tarinoissaan viimeiseen asti varjelevan yhtiön, sovittavan sarjaksi viidentoista vuoden takaista peliä. Etenkin kun se peli aikanaan sisälsi todella kuuluisan yllätyskäänteen – jonka nyt toivotun sarjan ilmestyessä siis tietäisi ennalta iso osa yleisöä.

Mutta, kuten sanottua: idea ei ole huono. Kyllä minulle näytelty Vanha Tasavalta -sarja kelpaisi. Onnea vetoomukselle – 150 000:sta allekirjoituksesta ja matkaan.

Han Solon oma elokuva: Tämän tiedämme

Solon soolo soi jo.

Tämä on Star Wars -kalenterissa Episodi VIII:n vuosi, kuten varmasti melko piankin alkaa tulla selväksi. Mutta jotta jokavuotinen leffatuotanto toimisi, pitää nyt jo kuvata vuoden 2018 elokuvaa. Han Solon sooloelokuvan kuvaukset käynnistyivät tämän viikon maanantaina, kuten tällä twiitillä julkistettiin:

(”Red Cup” on SW-elokuville aina myönnettävä tuotantonimi, joka toimii kevyesti salanimenäkin – siis siinä mielessä, että kuvauspaikkojen hotellihuoneet, cateringit ja vastaavat voidaan näin varata nimellä, joka ei ihan suoraan huuda Star Warsia. Tällä kertaa nimi viittaa amerikkalaisesta college-kulttuurista tuttuun juomakuppimerkkiin.)

Tässä yhteydessä on siis korkea aika katsastaa tässäkin blogissa, mitä tästä tuotannosta oikein tiedämme. Sehän ei totuttuun tapaan ole valtavan paljon: esimerkiksi elokuvan nimeä ei ole vielä julkistettu, eikä se siis välttämättä ole ”Star Wars: Han Solo”.

Mutta jos julkistettuja nimiä katsotaan, tiedämme tämän:

  • Phil Lord ja Christopher Miller ohjaavat. Heidät tunnetaan Lego-elokuvasta ja 21 Jump Streetista sekä lukuisten tv-komedioiden tekijöinä.
  • Lawrence Kasdan, todellinen Star Wars -veteraani, kirjoitti käsikirjoituksen yhdessä poikansa Jon Kasdanin kanssa.
  • Bradford Young kuvaa. Hänen viime vuosien kehuttuja töitään ovat Arrival ja Selma.
  • Alden Ehrenreich on Han Solo. Tunnetuin aiempi rooli lienee mieleenjäävä sivuosa Hail, Caesarissa.
  • Donald Glover on Lando Calrissian. Hänet tunnetaan kotimaassaan Yhdysvalloissa näyttelijänä parhaiten tv:n puolelta sarjoista Community ja Atlanta, mutta hän on myös muusikko ja käsikirjoittaja.
  • Woody Harrelson, luonnenäyttelijä muun muassa Natural Born Killersista ja viime vuosilta vaikkapa True Detectivesta, esittää Han Solon mentoria.
  • Emilia Clarke (Game of Thrones) on elokuvan naispääosassa.
  • Joku (toivottavasti Joonas Suotamo) esittää Chewbaccaa.
  • Crew-puolella tekijöissä on paljon viime vuosien Star Wars- ja supersankarielokuvien tekijöitä, monet tähän projektiin titteleitä katsoen ylennyksen saaneina.
alden-ehrenreich

Alden Ehrenreich on Han Solo. Kuva elokuvasta Hail, Caesar!

Elokuva kertoo siis Han Solon nuoruudesta. Kasdanin aiemman lausunnon mukaan aikajanalla ollaan hetkessä noin 10 vuotta ennen originaalitrilogiaa, jolloin Han olisi vasta parikymppinen – tosin lause on sen verran heittomainen, että en pidä vuosilukua ihan kiveen hakattuna.

Disney-pomo Bob Iger on kutsunut elokuvaa ”Hanin ja Chewien origin storyksi”, joten turvallinen veikkaus on, että elokuva kertoo (osaltaan) kaksikon ensitapaamisesta. Chewbaccan vahvasta roolista Hanin rinnalla tässäkin elokuvassa kertoo sekin, että viimeisen vaiheen Han Solo -kandidaatteja testattiin kameran edessä nimenomaan Chewbaccan kanssa, kuten Joonas Suotamo minulle viime kesänä kertoi.

Sen sijaan Woody Harrelsonin roolin en odottaisi olevan valtava, pikemminkin luokkaa Saw Gerrera Rogue Onessa. Harrelson kertoi vielä ihan äskettäin haastattelussa kuvausten alkavan maaliskuussa, mikä tarkoittanee hänen osuuttaan kuvauksia (Harrelson ei myöskään taida näytellä vanhan expanded universen hahmoa Garris Shrikea, vaikka toimittaja niin näyttelijän humoristisesta vastauksesat käsittikin). Tosin näihin näyttelijävalintoihin liittyy kiinnostava, heitä painottava seikka: kaikki neljä on julkistettu Starwars.comissa erillisinä tiedotteinaan, kun muiden uusien Star Wars -elokuvien castit pumpsautettiin pikemminkin ulos kerralla.

Neljä julkistettua näyttelijää ovat joka tapauksessa kaikki minusta mainioita valintoja. Kahdesta vanhaan rooliin astuvasta nuorukaisesta etenkin Glover on ilmetty Lando. Harrelson on hieno lisä Star Wars -universumiin roolista riippumatta, ja lohikäärmeiden äiti Clarke kelpaa kyllä myös, ja on mielenkiintoista nähdä, onko tämä nyt sitten uusista SW-elokuvista ensimmäinen, jossa on ihan avoin romanssi (vai ehtiikö Episodi VIII sellaiseksi jo ensin?).

Neljä julkistettua näyttelijää on toki vielä vähän (kuka näyttelee Lobotia?), ja rivistä puuttuu esimerkiksi kokonaan pahisten puoli. Ja jos siellä nyt sitten hahmojen osalta on esimerkiksi se Boba Fett, pidettäneen sitä salaisuutta vakan alla vielä tovi.

donald-glover

Donald Glover on Lando Calrissian. Kuva sarjasta Atlanta.

Ajatuksena Han Solon nuoruusleffa innostaa toisia ja hirvittää toisia. Joitakin pelottaa ajatus nuorista klopeista legendaarisissa rooleissa, toisia puistattaa koko nuoruuskonsepti. Mutta siitä voidaan ainakin olla yhtä mieltä, että käsiksen osalta olemme turvallisissa käsissä.

Kukaan tuskin tuntee Hania yhtä hyvin kuin Imperiumin vastaiskun, Jedin paluun ja The Force Awakensin kirjoittaja Lawrence Kasdan. Tällä tarinalla on myös hyvät mahdollisuudet olla uusista Star Wars -elokuvista ainoa, joka on todella kytenyt ideoijansa pääkopassa vuosikausia. Kasdan kun halusi kysyttäessä nimenomaan palata Star Warsin pariin kirjoittamaan kaikista elokuvaideoista juuri Han Solon oman elokuvan, ja The Force Awakensin toisen käsikirjoittajan pesti oli vain odottamaton sivuraide.

Panin myöös taannoin mielenkiinnolla merkille, kun taiteilija Ian McCaig kehui Kasdanin Solo-kässäriä ”parhaaksi lukemakseen Star Wars -käsikirjoitukseksi”. Lausunto herätti mielenkiintoni, ei niinkään näiden kehujen itsensä vuoksi, vaan siksi, että jos McCaig puhui totta, Solo-leffan käsikirjoituksesta on ollut olemassa ensimmäinen versio jo hyvin pitkään, kenties jopa ennen The Force Awakensin kuvauksia. Joka tapauksessa vaikuttaa siis tähänastisen tiedon valossa siltä, että tämän elokuvan käsistä ei ole (ainakaan tähän mennessä…) säädetty niin mutkikkaasti viime hetkillä uusiksi kuin The Force Awakensin ja Rogue Onen kanssa kävi.

Varsinaisesta juonestahan emme oikeastaan tiedä yhtään mitään tuon todennäköisen Han-tapaa-Chewien -osakuvion lisäksi. Päätuottaja Kathleen Kennedy on tosin vihjannut, että luvassa on jotain ”westernin ja keikkaleffan” (heist) tyylistä. Jälkimmäiseen kategoriaan voisi muuten löyhästi niputtaa myös Hanin ja Landon nimillä julkaistut erilliset (ja erinomaiset!) viime vuosien Marvel-sarjakuvaseikkailut, eikä westernkään tietenkään koskaan kaukana ole, kun puhutaan avaruuden syrjäisten kolkkien salakuljettajista (tervepä terve, Firefly!).

Vanhassa expanded universessa Han ja Chewie kohtasivat Solon ollessa Imperiumin akatemiassa, jossa ura tyssäsikin tuohon wookiee-orjan vapauttamiseen. Nykyisessä kaanonissa tapahtumien kulku paljastunee vasta tässä elokuvassa, mutta jonkinlaisesta hengen pelastamiseen liittyvästä kiitollisuudenvelasta tiedetään tähänastisten julkaisujen perusteella olevan kyse tässäkin iteraatiossa. Tämä tarina minulle kyllä kelpaa, mutta sitä pelkään, että samaan elokuvaan ripustetaan ”keikan” oheen kaikki muukin Han-tarusto: 12 parsekin Kessel-kierros, Jabba Huttin palkolliseksi päätyminen ja Sabacc-peli, jossa Millennium Falcon vaihtaa omistajaa. Ainakin viimeksi mainitun mukana olosta elokuvassa onkin huhuttu, ja jos luvassa on kaksituntinen tällaisia Han-anekdootteja, voi elokuva saada ainakin minut kiemurtelemaan.

Ja nyt kun siihen pääsin… Niin, on varmasti selväksi tulllut, että kuulun siihen fanikunnan joukkueeseen, joka jo lähtökohtaisesti ei ollut valtavan innoissaan Han Solon nuoruuselokuvasta. Erikseen minua arveluttaa elokuvaan valittu ohjaajakaksikko, jonka Lego-elokuvaa en kestänyt edes katsoa loppuun, niin ylisokeroitua riehumista se silmissäni oli. Lord ja Miller eivät näkemissäni haastatteluissaankaan ole vakavoituneet leikinlaskustaan hetkeksikään. Toivoa sopii, että Solo-leffan tyyli on sentään vähän toisenlainen, vaikka ymmärränkin standalone-elokuvien oleellisen idean: Rogue Onen haluttiin olevan sotaelokuva, Solo-leffan halutaan olevan toimintakomedia. No, ainakin tilannetta voi vähän tasapainottaa elokuvaajavalinta Bradford Young, joka tunnetaan tummanpuhuvasta tyylikuvasta.

lego-movie-falcon

Millennium Falcon ja tuttuja Phil Lordin ja Christopher Millerin aiemmassa elokuvassa The Lego Movie.

Pari irtonaista huomiota vielä.

Esspanjalaisen nettisivun mukaan elokuvaa kuvattaisiin Fuerteventuran saarella Kanarialla, joka voi tarkoittaa yhtä hyvin autiota hiekkarantaa kuin vulkaanista ja karua miljöötä Tatooinen tai Rogue Onen alkukohtauksen Lah’mun tapaan – siis jos väite edes pitää paikkansa. Sama nettisivu puhuu myös Italiasta kuvausmaana, mutta tiedäpä näistä sitten.

Ainakaan minä en hämmästyisi lainkaan, jos Solon soololeffa kulkisi jossakin käänteessään myös johonkin uusista elokuvista jo tuttuun tai Episodi VIII:ssa nähtävään tapahtumapaikkaan. Niiden hahmoista taas etenkin Maz Kanatalle suorastaan toivon roolia tähänkin elokuvaan, jotta Episodi VII:ssa ikivanhana esitellyn hahmon yhteinen historia Solon kanssa täydentyisi. Ja äskettäin kirjoitinkin, kuinka Rogue Onen hahmoista melkein kuka tahansa voidaan sujauttaa vierailemaan Solo-leffaan.

Tämänhetkisen tiedon mukaan kaikki salat ovat paljastumassa vain reilun vuoden päästä, sillä Han Solo -elokuvan ilmoitettu ensi-ilta on 25.5.2018. Mitä todennäköisemmin ensi-ilta on kuitenkin jo siirretty, vaikkei sitä ole julkistettu. Tuo päivä olisikin vain puoli vuotta Episodi VIII:n jälkeen. Viime aikojen viralliset tiedotteet ovat säännönmukaisesti todenneet Solo-leffan ensi-illaksi vain vuoden 2018. Minusta vaikuttaa lähes varmalta, että Disneyllä on päädytty vakiinnuttamaan Star Warsit joulun ajan event-elokuvaksi tästä ikuisuuteen, ja että myös Solon soololeffa saa siis ensi-iltansa joulukuussa 2018.

Ja vielä: Jos Han Solon oma elokuva on menestys, voimme ihan varmasti odottaa Han Solon toista omaa elokuvaa. Kolmen leffan sopimuksesta on jo ollut huhuja. Tällaiset eivät suoraan tarkoita cliffhangeriin jäävää ykkösosaa, vaan näyttelijöiden kanssa sovittua optiota mahdollisesta jatkosta. Mutta kyllähän tällainen sivusarja olisi juuri sitä, mitä Disneylle varmasti kelpaisi episodielokuvien päättyessä 2020:n Episodi IX:n myötä.

Tämän tiedämme. Tietääkseni emme tiedä muuta. Epäilyksistäni huolimatta: odotan lisää tietoa mielenkiinnolla.