Kymmenen väärää tulkintaa The Last Jedistä

The Last Jedi julkaistaan dvd:llä ja bluraylla Pohjoismaissa ensi viikolla. En tiedä onko asia välttämättä näin kotijulkaisujen unohduksen aikana näin, mutta periaatteessa tämä lie kohta, jossa moni katsoo elokuvan uudelleen – ja moni vasta toista kertaa.

Koska kyseessä oleva episodi jakoi mielipiteitä rajustikin, ajattelin otsikoida tämän blogimerkinnän provosoivasti ja esittää kymmenen väitettä, jotka toistuivat The Last Jedi -haukuissa viime vuoden joulukuussa, mutta jotka – ihan oikeasti! – eivät pidä paikkansa. (Ei huolta, näidenkin jälkeen tilaa jää sekä elokuvan inhoamiselle että rakastamiselle.)

Nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä, vaan elokuvan sisäisen kronologian järjestyksessä.

tlj-bombs

1.Avaruudessa ei voi pudottaa pommeja.

Hämmästyttävän monen katsojan oli vaikea hyväksyä alun kohtausta, jossa vastarinta käyttää avaruudessa pommikoneita. ”Ei pommeja voi pudottaa avaruudessa”, kuului joidenkin ensimmäinen kritiikki ääneen jopa elokuvan lopputekstien aikana – sanat, joiden olisi luullut olevan merkki siitä, että elokuvassa ei puhujan mielestä tainnut olla juuri valittamista, mutta tässä tapauksessa niin ei ehkä ollut.

Koko väitteen voisi sivuuttaa huomauttamalla, että siinä kritisoidaan kuvitteellista avaruustekniikkaa kuvitteellisessa maailmassa, jossa avaruudessa kuuluu ääniä, jossa pienissä rahtialuksissakin on painovoima ja jossa edellisessä episodissa nähtiin aseeksi muutettu paikkaa vaihtava planeetta, joka ampuu auringosta keräämällään voimalla planeettoja tuhoavia sysäyksiä hyperavaruuden läpi. Tällaisten ennakkotapausten rinnalla luulisi olevan helppo sulattaa, että tällaisessa kuvitteellisessa avaruudessa voi tietenkin pudottaa pommeja, koska fysiikan lait eivät muutenkaan taida toimia aivan kuten meidän maailmassamme – jossa, muuten, valon nopeuden ylittäminenkin on mahdotonta.

Mutta jos tarkastellaan pelkkää pommitusta, on se paljon helpompi selittää kuin esimerkiksi mikään noista edellä mainituista tekniikoista. Niin sanottu virallinen selitys (esimerkiksi The Last Jedi Visual Dictionary -kirjassa) kuuluu, että pommit ovat magneettisesti varattuja siten, että ne hakeutuvat maaliinsa. Itse ajattelin katsoessani pommituksen perustuvan liike-energiaan: siis että vastarinnan pommittaja ei niinkään pudota kuin työntää pommit kohti First Orderin dreadnoughtia. Joku toinen tulkitsi, että jos kerran hyväksymme aluksilla olevan painovoiman, voimme kai olettaa, että suuri dreadnought voisi vetää puoleensa pieniä pommeja jo itsestään. Lopullisena argumenttina käytän kuitenkin originaalitrilogiaa: jo Imperiumin vastaiskussa nähdään TIE-pommittaja, joka aivan samaan tapaan pudottaa pommeja avaruudessa asteroideille, joilla Millennium Falcon piileksii.

tlj-homing-beacon.jpeg

2. Finn ei ole oppinut mitään, sillä tässäkin episodissa hän vain yrittää paeta.

Väärin. Finn ei yritä livahtaa pakokapseliin kesken epätoivoisen tilanteen pelastaakseen itsensä, vaan pelastaakseen Reyn. Kyse on ystävyydestä, rakkaudesta tai siitä, että Finn uskoo Reyn olevan arvokkaampi kuin koko vastarinnan pakolaivaston. Joka tapauksessa Finn ei ole vain omalla asiallaan pihistäessään Reytä kutsuvan lähettimen ja yrittäessään sen kanssa pakoon First Orderia.

Tosin on kyllä totta, että tässä vaiheessa Finn ei ole vielä vahvasti valinnut puoltaan galaktisessa konfliktissa. John Boyegan näyttelemän Finnin hahmokehitys on niitä osia uutta trilogiaa, joissa katsoja saattaa aivan ymmärrettävästi hämääntyä tarinan sisäisestä ajankulusta. Katsojalle Finn on ollut sankari jo usean vuoden ajan, mutta The Last Jedin Finn on tarinan sisällä loikannut First Orderin rivistä vasta muutamia päiviä sitten. Edellisen episodin The Force Awakensin aikana Finn ehti juuri ja juuri vaihtaa pakenemisen ystävästään välittämiseen ja kohdata pelkonsa tunkeutumalla First Orderin tukikohtaan ilman suurta suunnitelmaa. Herätessään yhtäkkiä hengenvaarassa avaruudellisen takaa-ajon keskellä hän ei siis ole vielä ehtinyt sitoutua varsinaisesti taistelemaan vastarinnan puolella. Ja tähän palaankin tässä kirjoituksessa kohta.

tlj-rey-mirror-cave.jpg

3. Reyn vanhemmat olivat juoppoja huumediilereitä, jotka lepäävät joukkohaudassa Jakkulla.

Tarkoitanko sanoa, että on väärin väittää, että Reyn (Daisy Ridley) vanhempiin liittyvä paljastus olisi typerä? En (sillä ei se ole). Mutta tarkoitan sanoa, että näiden Kylo Renin sanojen ottaminen tosiasiana on väärin. The Last Jedi ei sano, että Reyn vanhemmat olisivat alkoholisteja, huumausaineiden vähittäiskauppiaita tai edes edesmenneitä.

Rey näkee saaren peililuolan perällä, Voiman hänelle näyttämän näyn lopussa, oman itsensä kuvajaisen. Pimeän puolen luolan näky on kuvajainen Reyn omista peloista: siitä, että arvoitukselle hänen vanhemmistaan ei ole ratkaisua. Rey on vain oma itsensä, ei ”jonkun tytär”, eivätkä vanhemmat odota häntä missään. Maz Kanata yritti sanoa hänelle samaa The Force Awakensissa sanoessaan, etteivät hänen odottamansa ihmiset ole tulossa takaisin. Syvällä alitajunnassaan Rey pelkää ja olettaa vanhempiensa sittenkin olevan jo kuolleita, ja sitä paitsi olleen vain huumediilereitä tai muita mitättömyyksiä. Tämän Kylo Ren poimii Voima-yhteyksissään Reyn mielestä, ja lausuu sanoiksi pettämättömän pelimiehen taktiikalla: ”Sinä et ole mitään. Paitsi minulle.”

Olennaista on siis: se, että Reyn vanhemmat olisivat olleet juoppoja diilereitä tai lepäisivät jo kuolleina Jakkulla ei ole tosiasia, vaan Reyn pelko. Se ei kuitenkaan täsmää kuvaan, jonka Voiman valoisa puoli näytti Reylle The Force Awakensissa: kuvaan taivaalle nousevasta avaruusaluksesta, joka vei hänen vanhempansa mukanaan. Minusta The Last Jedi esittää tosiasiana vain sen, että Rey ei ole Luken tai kenenkään muunkaan ”tietyn” lapsi (ja tähän voidaan siis vielä palata).

Oma mielipiteeni asiasta on, että Episodi IX:n olisi syytäkin selittää tämä ristiriita. Reyn vanhemmat saattavat tosiaan olla jo kuolleita, mutta ei ole varmaa, että näin olisi.

tlj-luke-flashback

4. Luke Skywalker ei olisi koskaan hylännyt sisartaan, galaksia tai pimeälle puolelle menettämäänsä Beniä. Hän ei myöskään olisi koskaan harkinnut nukkuvan sisarenpoikansa murhaamista.

Tämä on kiistatta vaikeimmin sulatettava asia koko The Last Jedissä. Sitä ei ilmeisesti koskaan hyväksynyt hahmon näyttelijä Mark Hamillkaan, ja minäkin pohdin sitä tässä blogissakin useamman kirjoituksen verran. On todella vaikea hyväksyä, että suuri Luke Skywalker olisi vain mennyt piiloon epäonnistuttuaan oppilaansa kanssa kerran – vaikka tiedämmekin Yodan ja Obi-Wanin tehneen aiemmin täsmälleen samoin.

On silti väärin väittää, että Luke Skywalker ei olisi voinut näin tehdä. The Last Jedi vaatii katsojaa viimein unohtamaan Legends-brändin alle lyödyn vanhan expanded universen ja todennäköisesti myös omat kuvitelmansa Luken Jedin paluun jälkeisistä vaiheista, ja hyväksymään, että tässä virallisessa kaanonissa Lukelle tosiaan kävi juuri näin. Hän ei aloittanutkaan uusien jedien kouluttamista ennen kuin Benin varttuessa. Kun hän niin teki, yritys epäonnistui katkerasti. Jedien historiaa vuosikymmeniä tutkittuaan ja itse opettajana epäonnistuttuaan Luke tuli siihen tulokseen, että jedien koko olemassaolo on enemmän haitaksi kuin hyödyksi, ja niinpä hän päätti varmistaa, että knowhow todella kuolee hänen mukanaan. Siksi Luke piilotti itsensä perheeltään, ystäviltään, galaksilta ja jopa Voimasta, valmistautuen kuolemaan liittymättä Voimaan isänsä ja opettajiensa tavoin – nimenomaan vaikka tiesi kaikkien heidän häntä tarvitsevan.

Omassa päässään Luke teki siis raskaan päätöksen koko galaksin parhaaksi; päätöksen, jota hän ei voinut esimerkiksi vielä Imperiumin vastaiskun aikaan tehdä, sännätessään Leian ja Hanin avuksi Pilvikaupunkiin kesken koulutuksensa. Reyn avulla Luke tosin oppii, että tällä(kin?) kertaa tuo päätös oli väärä, mutta siitähän The Last Jedissä onkin kyse.

Oma lukunsa on valomiekan sytyttäminen Benin vuoteen äärellä. Olen itsekin huomannut talven aikana kääntyväni jonkin verran Rashomon-vaikutteista subjektiivisten muistojen kohtausta vastaan: miekan sytyttäminen menee ehkä minustakin hieman liian pitkälle siitä, mikä Luke Skywalkerin hahmolle on uskottavaa. Silti: on erikseen väärin väittää, että Luke olisi todella harkinnut Benin murhaamista. Elokuvan mukaan Luke katsoi majassa Benin mieleen, näki suurempaa pimeyttä kuin pelkäsikään, ja kauhistuessaan sytytti miekkansa ennen kuin tajusi, mitä oli tekemässä. Se ei ole sama kuin murhan harkitseminen – mutta jää katsojan päätettäväksi, onko se riittävän eri asia.

tlj-luke-rey-cliff

5. Luke muuttaa mielensä ja alkaakin kouluttaa Reytä heti, kun Artoo näyttää pienen videoklipin Leiasta.

Ei muuta. Tutustuttuaan Reyn sinnikkyyteen (ja saatuaan Artoolta näpäytyksen vaarassa olevasta siskostaan) Luke päättää perustella Reylle, miksi hän ei halua kouluttaa tätä. Hän lupaa kolme oppituntia, joista kaksi hän ehtii pitää. Ensimmäinen koskee Voiman todellista luonnetta (”on turhamaista väittää, että ilman jedejä Voiman valo kuolee”) ja toinen historian ja legendojen suhdetta (”suuruutensa vuosinakin jedit epäonnistuivat pimeyden pysäyttämisessä”).

Sen sijaan Luke muuttaa mielensä Reyn kouluttamisesta näiden vastavuoroisten oppituntien jälkeen, avatessaan usean vuoden jälkeen pitkästä aikaa mielensä Voimalle ja ottaessaan yhteyttä sisareensa. Tällöin hän päättää sittenkin lähteä Reyn mukaan – mutta löytääkin tämän Voima-skypettämässä Kylo Renin kanssa ja peruu päätöksensä.

(Kolmas oppitunti jää pitämättä – tai jemmaan episodi IX:ää varten.)

tlj-burning-tree.jpg

6. Varttihullu Yoda polttaa jedien muinaiset kirjoitukset.

Ei polta. Jedien muinaiset kirjoitukset nähdään elokuvan loppukohtauksessa Millennium Falconin laatikossa – Rey siis poimi ne mukaansa ennen lähtöään saarelta. Luke ei tätä tiedä, mutta Yoda toki tietää. Niinpä vanha kujeilija polttaa puun antaakseen Lukelle vielä yhden opetuksen menneisyyden jättämisestä taakse – sattumoisin itse asiassa saman opetuksen, mitä Kylo elokuvassa Reylle toistelee.

tlj-canto-bight-rose-finn.jpg

7. Rosen ja Finnin seikkailu on täysin tarpeeton ja sen poistamalla elokuva vain lyhenisi yli puolella tunnilla.

Niin… Enemmistö meistä The Last Jedistä pitäneistäkin myöntää, että kasinoplaneetta Canto Bightin osuus (ja yleisestikin Finnin ja Rosen yritys löytää mestarikoodinmurtaja ja murtautua Snoken alukselle) on elokuvan heikoin lenkki. Avaruushevosten vapauttamisia on nähty aivan liikaa paljon tusinaisemmissa seikkailuelokuvissa. Osuus sisältää kiusallisen saarnaavaa dialogia puolen valitsemisesta, jonka puolesta saarnaa Rose ja jota vastaan saarnaa DJ. Finnin ja Rosen seikkailussa on myös rytmiongelmia, jotka johtuvat siitä, että heidän osuuttaan leikattiin jälkituotannossa useita kertoja yhä tiiviimmäksi. Nyt vaikuttaa esimerkiksi siltä, että Finn suorastaan unohtaa tehtävänsä marssiessaan sisään kasinoon ja innostuessaan sen glamoröösista tunnelmasta, koska se on yksi harvoista repliikeistä, jotka ovat jääneet jäljelle kasinon sisätiloissa.

Finnin ja Rosen seikkailu on siis minustakin elokuvan toteutukseltaan ontuvin osuus. Mutta tarpeeton tai sisällötön se ei ole. Päinvastoin, Johnson haluaa sanoa sillä paljon, vaikkei välttämättä aivan onnistu.

Kyse on juuri siitä, mihin Finn jäi edellisessä episodissa. Canto Bight edustaa paikkaa, johon Finn näennäisesti voisi paeta hänet tappamaan kasvattanutta First Orderia ja galaksiin leimahtanutta konfliktia. DJ edustaa sydämetöntä asennetta maailman epäkohtiin: ”älä liity minkään puolelle, pidä huoli vain omista asioistasi”.

Näiden vastakohtaa Finnin sisäisessä konfliktissa edustaa Rose (Kelly Marie Tran), hahmo täyttä sydäntä, ja hahmo, joka on sitoutunut hyvälle asialle. Canto Bight ei ole vain kimalteleva pinta, joka peittää alleen orjuutta ja asekauppaa kuten saarna kuuluu, vaan koko se maailmallinen ja arkinen taso, johon keskittyessä voi unohtaa, että galaksissa käydään sotaa, jonka lopputulos ei ole yhdentekevä.

Finnin ja Rosen osuudessa The Last Jediä on siis kyse siitä, että tässä episodissa Finn todella valitsee itse puolensa First Orderin ja Vastarinnan välisessä taistelussa (ja ilmoittaa Phasmalle ylpeänä olevansa ”rebel scum”). Samalla tämä osuus kytkeytyy temaattisesti siihen, mitä elokuva käsittelee Reyn, Kylon ja Luken välillä: kirjoitinkin aiemmin, että The Last Jedi on minusta temaattisesti ennen kaikkea elokuva välinpitämättömyyttä vastaan. Se haluaa sanoa, että vaikka maailma ei ole mustavalkoinen ja hyvä ja paha eivät ole yksinkertaisia käsitteitä, on silti olemassa hyvää. On olemassa konflikteja, joissa hyvän puoli on erotettavissa pahasta. Eikä kaikilta maailman epäkohdilta voi paeta.

tlj-crait-luke

8. Luke uhraa itsensä ainoastaan viivyttääkseen First Orderia ja näin pelastaakseen kourallisen vastarinnan viimeisiä selviytyjiä. Viimeisen jedin uhraus on galaksin mittakaavassa täysin turha.

Tämän tulkinnan (ilman turhuutta) lausuu Poe elokuvassakin, mutta sekin on väärä. Luke ei uhraa itseään vain muutaman ihmisen takia, vaan sytyttääkseen galaksiin toivon liekin. Hän palauttaa paluullaan sekä vastarinnan että jedit henkiin. Vastustaessaan yksin First Orderin tulivoimaa ja sen uutta johtajaa sekä kadoten vahingoittumattomana näiden edessä, Lukesta tulee lopullisesti se myytti, joka hän esimerkiksi Reyn silmissä jo oli.

On syytä palata Luken mielenmuutokseen The Last Jedin aikana. Mitä Luke siis on oikeastaan oppinut uskoessaan elokuvan lopussa, että ei olekaan viimeinen jedi?

Hän on hyväksynyt roolinsa myyttisenä Luke Skywalkerina. Hän on ymmärränyt, että hänen myyttinsä voi pelastaa galaksin, vaikkei hän itse enää voisikaan. Ja hän on ymmärtänyt, että Reystä on tulossa jedi, hänen avullaan tai ilman häntä, vaikka hän kuinka oli ajatellut voivansa lopettaa jedit mukanaan. Käsittääkseni Luke on myös päättänyt opettaa Reytä ja opettaa tälle myös epäonnistumisensa – tosin hän taitaa jo tietää, ettei ehdi tekemään sitä opetusta tällä olevaisuuden tasolla. Mistä pääsemmekin seuraavaan väärään tulkintaan:

tlj-luke-end.jpg

9. Luken ei olisi tarvinnut kuolla, koska hän näyttää toipuvan uupumuksesta, mutta hän päättää kuolla.

Väärin taas – ja tämä väärä tulkinta on nopeasti kuitattu. Luke projisoi itsensä toiselle puolelle galaksia, ja tuo psyykkisesti herkuleaaninen uroteko tosiaan maksaa hänen henkensä.

Miksi Luke sitten vaikuttaa toipuvan, ja kapuaa kivelle katsomaan taivaanrantaa? Koska se on viimeinen osa hänen urotekoaan. Luken on koottava itsensä rauhalliseen tilaan, jotta hän kykenee yhtymään Voimaan sen sijaan, että vain tömähtäisi raatona kalliolle. Luken loppu on myös osa hänen kasvuaan episodin aikana, sillä tosiaan vain muutamaa päivää aiemmin hän oli ehdottomasti päättänyt kuolla kuolevaisten tapaan. Snif, sanon minä.

tlj-broom-boy.jpg

10. Loppukohtaus, jossa ”luutapoika” käyttää Voimaa, on cliffhanger seuraavaan episodiin ja/tai Rian Johnsonin omaan tulevaan Star Wars -elokuvatrilogiaan.

Väärin, väärin, väärin. Luutapoika ei ole tärkeä, ei saa olla tärkeä. Totisesti toivon, että kukaan ei palaisi tähän hahmoon enää koskaan – vaikka arvaankin, että tämä toivo on turha, sillä noin kaikkiin ohimeneviinkin sivuhahmoihin Star Wars -tarinoissa aina joskus palataan. Siitä olen kuitenkin varma, että episodi IX tai Johnsonin elokuva ei häneen palaa.

Loppukohtaus ei ole cliffhanger, eikä poika ole suuressa tarinassa tärkeä, mutta pojan idea on tärkeä. Tärkeää on se, että Luken teko resonoi halki galaksin: tarina kulkee, legenda elää, toivo syttyy. Toisaalta tärkeää on se, että kuka tahansa voi olla seuraava Luke tai Rey – vaikkapa sitten Canto Bightilla tähtiin tuijottava luutapoika, joka ei ole sen erityisempi kuin kukaan meistä – kuten ei Tatooinella tähtiin tuijottava kosteusfarmarikaan aikanaan ollut, ennen kuin jatko-osat tekivät hänestä Darth Vaderin pojan. Luutapojasta ei välttämättä koskaan tule jediä, mutta hänestä voisi tulla – ja juuri siksi sen paremmin Luke kuin Reykään ei ole elokuvan otsikon viimeinen jedi.

 

Mainokset

Star Wars -sarjakuvien suomennokset alkoivat komeasti ja loppuivat sitten

Okei, minut on aika helppo yllyttää kokoamaan listoja.

Eräässä Facebookin suomalaisista Star Wars -ryhmistä kyseltiin vähän aikaa sitten suomeksi julkaistujen Star Wars -sarjakuvien kattavan listan perään. Sellaista ei minunkaan tietääkseni missään ollut – mutta omasta hyllystäni saisin sen kyllä koottua…

Kaikki Suomessa julkaistut Star Wars -sarjakuvat mahtuvat pöydälle riviin, ja jää vielä tilaakin. (kuva: Aki Jörgensen)

Siispä tein niin. Olkaa hyvä: Kaikki suomeksi julkaistut Star Wars -sarjakuvat.

Julkaisen listan tavanomaisen blogipostauksen sijaan tässä blogissa pysyvämmin esillä pysyvänä sivuna, vaikka (valitettavasti!) listaan ei ole tietääkseni odotettavissa täydennyksiä. Vaikka Marvelin 1970-80-lukujen tuotanto ja Dark Horsen kaudenkin (1991-2014) alkuajoilta on suomennettu ihan kelvollinen sivumäärä tarinoita, edellisestä suomalaisesta Star Wars -sarjakuvajulkaisusta on tätä kirjoittaessani jo kuusi vuotta – ja jo kauan sitä ennenkin ne olivat käyneet harvinaisiksi.

Käytänkin tässä yhteydessä tilaisuuden sanoakseni sanaseni arvioiden Suomessa julkaistun Star Wars -sarjakuvasisällön laatua…

Kaiken alku: niin sanottu Rogue Onen jatko-osa -kohtaus. Ensimmäinen Star Wars -sarjakuva, ensimmäisen elokuvan sarjakuvasovitus. Suomeksi heti 1977. Huomatkaa sympaattinen väritysvirhe Vaderin hanskassa.

Semicin 1970-80-lukujen julkaisutyöstä en tohdi pahaa sanaa sanoa. Totta, tarinat julkaistiin paikoin auttamattoman väärässä järjestyksessä, ja harmin paikka, lehti lopetettiin vaikka julkaisemattomia alkuperäistarinoita olisi ollut vielä hyvinkin vuosikerran verran jäljellä, mutta ymmärtääkseni Semic toimi Suomessa tanskalaisten levittäjien varassa. Joka tapauksessa on hienoa, että klassikkoa julkaistiin Suomessa noinkin hyvin. Saan jatkuvia nostalgiasäväreitä 1980-luvun sarjisten painojäljestä ja lehden kirjepalstakin on nykyään mahtavaa luettavaa (”tulossa on vielä kolme elokuvaa siitä, mitä Lukelle myöhemmin tapahtuu, mutta nyt Tähtien sodassa aiotaan pitää muutaman vuoden tauko”).

Mitä tulee Marvelin originaalitarinoiden laatuun sinänsä, on sekin minusta paljon nykyistä mainettaan parempaa – etenkin kun ottaa huomioon, että näitä tarinoita ei todellakaan koordinoinut järkeenkäypään kaanoniin pyrkivä tarinaryhmä. Lehdessä julkaistiin useita yksittäistarinoita, jotka pärjäävät laadussa aivan nykyiselle Marvelin SW-jatkumolle (Muisto Alderaanista, vaikkapa). Originaalitrilogian elokuvien sarjakuvasovitukset ovat kaikki omalla tavallaan upeita, mitä ei todellakaan voi sanoa prequelien vastaavista. Lehden viimeisten 12 numeron pitkä juoni toisen galaksin nagai-rodun invaasiosta heijastui myöhemmin sekä New Jedi Order -kirjoihin että aivan tuoreisiinkin romaaneihin, eikä ole lainkaan sanottua, että se kalpenisi vertailussa. Tosin on suomalaisen lukijan nostalgialasien alta huomattava, että Semic onnistui ilmeisesti sattumalta väistämään muutamat Marvelin kauden legendaarisimmat kalkkunapisteet, kuten Jaxxxon-avaruuskanin ja uhups-kanonisen flashback-jakson, jossa seikkailevat Ben Kenobi, Anakin Skywalker ja Darth Vader.

Pitkä, sanaton taistelu: Luke vastaan Lumiya. Marvelin Star Warsin ansaitusti muistetuimpiin kuuluva jakso numeroista 95-96 (Suomessa 7/87).

1990-luvulla suomalaisten julkaisijoiden vainu heräsi ilahduttavasti jo hieman ennen special editioneja ja suurta huumaa. Semic uusintajulkaisi originaalitrilogian sarjakuvaversiot lehtipisteisiin vuonna 1996 ja seurasi niitä kolmeen lehteen jaettuina Dark Empiren, sen jatko-osan ja Shadows of the Empiren suomennoksilla. Omalle Star Wars -historialleni nämä osuivat hyvin herkkään kohtaan, enkä lähde vähättelemään etenkin Dark Empiren merkitystä koko fanisuhteeni vakavoitumisessa. Kappaleideni lukukerrat näkyvät sivujen alalaidan taitoksissa.

Harmi vain, että ilmeisesti myynti ei kantanut kovin pitkälle, koska Semicin julkaisut jäivät kuitenkin näihin. Myöhemmin lehtien hinnat nousivat nimittäin divareissa ainakin joksikin aikaa korkealle, sillä eihän näitä ollut vielä pitkään aikaan helppo löytää mistään englanniksikaan. Ehkä Dark Empiren kakkososan sijaan olisi kannattanut julkaista jotain terävämpää…?

Musta keisari. Dark Horsen SW-kauden avaus, koko Star Warsin 1990-luvun uuden tulemisen airuita ja tämän blogin kirjoittajalle kai ikuisesti se suurin Star Wars -sarjakuvakokemus. Suomeksi Semicin lehdissä vuonna 1996.

Pimeän uhan ensi-ilta toi sitten aivan uudenlaisen tilanteen: yhtäkkiä Star Wars olikin niin kaikkialla, että jopa tässä pohjoisessa maassa julkaistiin aiheesta kuukausittaista sarjakuvalehteä. Yhtyneiden Kuvalehtien SW-lehti oli siis luontevasti tärkeä kiinnekohta täkäläiselle faniyleisölle. Sen kirjepalstalta – jonka Lucasfilm sitten jossain vaiheessa käytännössä lakkautti vaatimalla kaikkien julkaistavien tekstien lähettämistä käännettyinä tarkistettavaksi Yhdysvaltoihin – kasvoi myös varsin suoraan se yhteisö, joka siirtyi nettiin Suomen Star Wars -fanit -keskustelufoorumille.

Mutta niin merkityksellinen kuin lehti minullekin silloin oli, on numeroiden selaamisella tänään väistämättä muistoja latistava vaikutus. Lehden painojälki on niin karmean harmaata, että epäilen jonkin kemiallisen reaktion iskeneen lehtiini, ja niin hyvätkin tarinat latistuvat. Eikä niitä hyviä ole joukossa lainkaan tarpeeksi: surullisen suuren osan lehdestä täyttävät esimerkiksi Ki-Adi Mundin tylsät seikkailut ajalta, jolloin Dark Horse ei vielä ollut keksinyt, millaisia prequel-sidonnaisia tarinoita kertoa. Niitä julkaisseesta Yhdysvaltojen Republic-lehdestä kasvoi muuten myöhemmin todella ässä tarina-alusta kloonisodat-sarjakuville, mutta siinä vaiheessa Yhtyneiden lehti oli jo lakkautettu.

Loppujen lopuksi Yhtyneet Kuvalehdet taisikin kärsiä aineisto-ongelmasta: Dark Horse -kustantamo julkaisi 1990-luvulla vain minisarjoja, ja keskittyi niissä sinänsä kunnianhimoisesti Star Wars -galaksin kartoittamattomiin kolkkiin kuten muinaishistoriaan (Tales of the Jedi, valitettavasti ei suomennettu) ja kapinaliiton hävittäjälentäjiin (Rogue Squadron, valitettavasti ei suomennettu) tai hyvin vaihtelevalla laadulla Boba Fettin ja Jabba Huttin kaltaisiin sivuhenkilöihin (valitettavasti näitä on suomennettu). Dark Horse kyllä ryhtyi aikanaan kertomaan myös elokuvien päähenkilöistä tarinoita, jotka olisivat saattaneet paremmin vastata suomalaisenkin yleisön odotuksia – mutta, jälleen, tämä tapahtui vasta, kun Yhtyneiden lehti oli jo lakkautettu.

Liitto. Poikkeuksellinen tarina, jossa kirjailija Michael A. Stackpole vei Luke Skywalkerin ja Mara Jaden naimisiin, jäi monen Yhtyneiden Kuvalehtien lehden lukijan meleen numeroista 10/00-1/01. Kyseessä oli Dark Horsen kaudella yleisestikin harvinainen ”Skywalkerien sukujuonta edistävä” tarina.

Yhtyneiden Kuvalehtien lehden lopun eli joulukuun 2002 jälkeen Suomessa ei ole julkaistu säännöllisesti Star Wars -sarjakuvaa. Epäsäännöllisesti sitä sen sijaan julkaistiin vielä kymmenen vuoden ajan: asialla oli jopa neljä kustantajaa.

Klassisen sarjakuvan suuri suomalainen kustantaja Jalava julkaisi vuosina 2003-2004 klassista Star Wars -sanomalehtisarjakuvaa. Archie Goodwinin tarinat ja Al Williamsonin taide ovat erinomaisia, edelleen aivan koko saagan expanded universen kirkkaimmistoa. Harmi, että albumeja saatiin suomeksi vain kolme.

Goodwinin ja Williamsonin Star Wars 1980-luvun alusta. Mustaa ja valkoista, kauniita naisia ja komeita avaruusaluksia, Lucasin itsensä ihaileman Flash Gordonin hengessä. Suomeksi Jalavan albumeissa 2003-04.

Egmont, entisen Semicin nielaissut pohjoismainen kustantaja, julkaisi 2003-2011 muutamia satunnaisia albumeita, kuten niitä parempia Republic-numeroita, Sithin koston kehnon sarjakuvituksen ja The Old Republic -peliin liittyviä sarjakuvia. Parempaakin materiaalia olisi ollut tällöin saatavilla. Elettiin kuitenkin yleisemminkin suomalaisen sarjakuvan lehtipistejulkaisun hiipumista – ehkä jonkun olisi pitänyt yrittää viedä Star Wars -sarjakuvat suoraan kirjakauppojen puolelle?

No, joku yrittikin: Tieto- ja lastenkirjallisuuden kustantaja Readme.fi pääsi Star Warsiin käsiksi ilmeisesti päädyttyään Bonnierin omistukseen vuonna 2008. Jostain käsittämättömästä syystä se julkaisi heti toisena SW-julkaisunaan uusinnan Egmontin kuusi vuotta aiemmin julkaisemasta Petos-albumista, joka ei todellakaan alunperinkään kuulunut Dark Horsen SW-katalogin suuruuksiin. Readmen painos oli tosin kiiltävine sivuineen Egmontin versiota parempi, mutta ei tällaiseen olisi tarvinnut suomalaisia SW-panoksia tuhlata.

Petos, Empire-alkuperäislehden avaustarina, käännettiin suomeksi vuosina 2003 ja 2009. Kerta olisi kyllä riittänyt hyvin.

Lisää uusintoja seurasi perässä. Readme.fi julkaisi neljä Dark Horsen ja Marvelin vanhoja tarinoita kokoavaa kovakantista kirjaa, jotka sinänsä kyllä paketteina toimivat kelpo sisäänheittopisteinä SW-sarjisten maailmaan, mutta jotka sisälsivät huomattavan monta Semicin tai Yhtyneiden Kuvalehtien jo suomeksi julkaisemaa tarinaa. Kovakantisista viimeinen, Varhaiset voitot, on käännös Dark Horsen Omnibus-kirjaston kokoelmasta Early Victories, ja se sisältää kiusallisesti jopa yhden pitkän tarinan verran uusintaa Readme.fin omasta edellisestä kokoelmasarjasta Luke Skywalker – galaksin viimeinen toivo. Kustantamo aikoi alunperin jatkaakin Omnibusien parissa, sillä kustannusohjelmassa oli Shadows of the Empire -kirja – joka sekin olisi siis tarkoittanut nimiosaltaan uusintaa 1990-luvun lehdet ostaneille. Edellisten kysyntä taisi kuitenkin taas jäädä liian pieneksi: sitä ei enää julkaistu.

(Se neljäs Yhtyneiden Kuvalehtien jälkeinen suomalainen SW-kustantaja oli manga-julkaisija Pauna Media Group, joka julkaisi vuonna 2007 kummallisen kaksiosaisen kuriositeetin nimeltä Star Wars Manga: Musta/Hopea, jota ei ole julkaistu koskaan edes Yhdysvalloissa.)

Readme.fin jälkeen yrittäjiä ei ole enää ilmaantunut, vaikka Star Wars kyllä sopisi hyvin esimerkiksi supersankarisarjakuvaa nykyisin julkaisevan RW-kustannuksen plakkariin. Ainakin tällä erää suomeksi julkaistu Star Wars -sarjakuvien tarjonta päättyy kutakuinkin alkuperäisjulkaisujen vuoteen 2005. Prequelien jälkeiseltä ajalta on siis suomeksi julkaistu vain muutama tarina. Eikä Marvelin nykyisestä, vuonna 2015 alkaneesta ja elokuvien kaanoniin tällä hetkellä laskettavasta jatkumosta ole siis suomennettu tarinan tarinaa.

Sodan väärällä puolella, yksi tuoreimmista suomennetuista SW-sarjakuvista, on sekin alunperin jo vuodelta 2005. Suomeksi Readme.fi:n kokoelmassa Luke Skywalker – galaksin viimeinen toivo II (2009).

Kustantamoja on silti turha syyttää. Suomen markkinat ovat vain 2000-luvulla osoittautuneet kerta toisensa jälkeen liian pieniksi Star Warsin kaltaiselle sarjakuvalle. Ylipäätään Suomen sarjakuvamarkkinat ovat pienet, vaikka yrittäjiä onneksi jatkuvasti riittääkin. Kirjaston hyllystä voitte huviksenne laskea, kuinka monet ovat ne sarjat, joiden julkaiseminen Suomessa on jäänyt kesken (monet!). Kustantamot eivät tee hyväntekeväisyyttä, vaikka kulttuuritekoja ajoittain tekevätkin.

Yhtyneiden Kuvalehtien SW-lehden lopun jälkeen ongelmaan ovat varmasti liittyneet jatkuvasti parantuneet mahdollisuudet lukea tämänkaltaista sarjakuvaa alkukielellä, joko tilaamalla kokoelmia nettikaupoista tai lukemalla lehtiä digitaalisesti. Esimerkiksi minä luen nykyisin Marvelin sarjiksia tabletilla jenkkien tahtiin – tosin maksan kyllä numeroistani kohtalaisen suolaisia hintoja niin tehdäkseni.

Mutta ehkä joku vielä jonain päivänä taas yrittää! Marvelin uusissa SW-sarjiksissa olisi kyllä hyviä tarinoita julkaistavaksi. Ja olisihan siellä takakatalogissakin vielä monia aukkoja…

Kevättalven 2017 Snoke-muotiteoria

Ensimmäiseksi spoilerivaroitus. Tämä spekulatiivinen kirjoitus pohdiskelee Episodien VIII ja IX mahdollisia juonikuvioita käyttäen aineistonaan muun muassa tuoretta Aftermath: Empire’s End -kirjaa. Kirjoitus siis paljastaa joka tapauksessa jotain oheiskirjallisuuden juonenkäänteistä, ja jos spekulaatiot osuvat oikeaan, mahdollisesti myös tulevista elokuvista. Mutta spekulaatioita ne siis vain ovat!

Toiseksi sisällöllinen varoitus. En ole (vielä) lukenut Aftermath-trilogian päätösosaa, joten perustan tässä tietoni nettilähteisiin. Asia on kuitenkin niin ajankohtainen, että katson parhaaksi kirjoittaa siitä heti.

”Mielipiteet ovat kuin Snoke-teoriat. Jokaisella on sellainen.” (Lucasfilmin moderni sananlasku)

Chuck Wendigin ristiriitaisesti vastaanotettu Aftermath-trilogia on nyt siis valmis. Itse olen enemmän kannattajien leirissä, vaikka näenkin toimintaelokuvien rytmin ja sitcom-sarjojen dialogin mieleen tuovissa kirjoissa myös ongelmia. Joka tapauksessa trilogiaa ei voi sivuuttaa Star Warsin tätä ajanjaksoa (sekä in universe että meidän aikaamme) ajatellessa. Vaikka lukija ei piittaisi Aftermath-kirjojen pääjuonen toiminnan tasosta tai Wendigin luomista uusista hahmoista, niissä kartoitetaan monipuolisesti, kiinnostavasti ja ainakin omasta mielestäni myös onnistuneesti galaksin tilaa Jedin paluuta seuranneina aikoina Jakkun taisteluun asti. Wendigin tarinat eivät kuljeta lukijaa vuosissa lähellekään uuden elokuvatrilogian aikaa (kuten osa lukijoista ennen ensimmäistä osaa ja The Force Awakensia toivoi), mutta sen sijaan ne avaavat maailmaa, johon sisällissota galaksin jätti – ja samalla siis myös, miten muutaman kymmenen vuoden kuluttua First Order -niminen sotilaallinen terroristijärjestö voi kasvaa Uudelta tasavallalta piilossa niin voimakkaaksi, että se paukauttaa kerralla päreiksi mystisellä-ja-kummalla aseella kokonaisia planeettoja.

Ja nyt ne tämän kirjoituksen kannalta tarpeelliset Aftermath-spoilerit kassista ulos. Toisin kuin etenkin ensimmäisen kirjan loppukohtauksen perusteella vielä moni luuli, ja toiset vielä toisenkin kirjan jälkeen toivoivat, Aftermath-romaanisarja ei paljasta Andy Serkisin elokuvissa CGI-tekniikan alla esittämän suurjohtaja Snoken henkilöllisyyttä. Sen sijaan kirjasarja vetää kyllä merkittäviä yhdysviivoja Imperiumin ja First Orderin välille. Näiden kirjojen mukaan – ja nykyisessä Lucasfilmin strategiassa kirjat ovat samaa kaanonia kuin elokuvat, muistattehan – keisari Palpatinella oli suunnitelma oman kuolemansa varalle, ja siihen suunnitelmaan kuului keisarin kloonien tuotanto tuntemattoman tiedon etsiminen tunnetun galaksin ulkopuolelta. Jonnekin sinne kauas kukistuneen Imperiumin palaset Aftermath-trilogiassa kuvattujen tapahtumien jälkeen vetäytyivät, ja jostakin sieltä he palasivat vahvistuneina vasta muutamia vuosia ennen The Force Awakensin tapahtumia, kuten puolestaan kerrottiin Claudia Grayn romaanissa Bloodline (jonka paljastuksista olen kirjoittanut aiemmin).

Wendigin trilogian viimeinen osa myös vahvistaa sen, mitä edellisetkin osat jo vihjailivat: Palpatine uskoi, että se, mitä galaksin ulkolaidan tuolla puolen on, liittyy Voiman alkuperään. Olen niin ikään aiemminkin pohdiskellut, että uudessa trilogiassa olisi suurelta osin kyse Voiman todellisesta olemuksesta ja ensimmäisistä jedeistä yhtä paljon kuin viimeisistäkin, ja tämäkin tiedonjyvä vahvistaa epäilyksiäni edelleen. Ehkäpä kiinnostavin vihje kuitenkin henkilöi Keisarin pakkomielteet: Palpatine uskoi jonkun tai jonkin peräti kutsuvan häntä siellä jossain.

Toteaapa Wendig ohimennen vielä tämänkin: salaperäinen sini-ihoinen muukalaisupseeri Thrawn tuli kaukaa galaksin laidalta, ja antoi Keisarille palasia hänen kaipaamastaan tiedosta. Timothy Zahnin 1990-luvulla luoma rakastettu suuramiraali Thrawn ei esiinny Aftermath-kirjoissa, mutta hän palasi Star Wars -kaanoniin Rebels-animaatiosarjan tämänhetkisellä kaudella ja on saamassa oman romaaninsa kesällä. Kuten huomaatte, kaikki vaikuttaa kaikkeen!

Suuramiraali Thrawn Rebelsissä. Ei, hän ei ole Snoke.

Mistä siis on kyse? No, ensinnäkin vanhan expanded universen lukijat lienevät tässä vaiheessa jo vähintään kohottaneet kulmakarvojaan, elleivät herkimmät polot saaneet jo sydänkohtausta. Sillä vanhassa expanded universessa eli Legends-universumissahan tuleva suuramiraali Thrawn liittyi jo varhain Darth Sidiousin Imperiumiin nimenomaan valmistautuen uhkaan, jonka galaksin ulkopuolelta tuleva vihamielinen rotu muodosti. Tuo rotu oli Yuuzhan Vong, ja sen hyökkäyksestä kerrottiin yli 20-osaisessa New Jedi Order -kirjasarjassa vuosina 1999-2003. NJO-tarinakokonaisuus oli tarkoitettu tuoreuttamaan Star Wars -franchise aikana, jolloin Jedin paluun jälkeisiä elokuvia ei missään nimessä pitänyt koskaan olla tulossa. Yuuzhan Vongeissa sarjalle luotiin uusi pahis loppuun kulutetun Imperiumin tilalle, ja samalla franchisea yritettiin aikuistaa muun muassa sallimalla hyvisten tappaminen itse Chewbaccasta alkaen. Valitettavasti uuvuttavan pitkä kirjojen sarja vieraannutti jo lähtökohtaisesti monet (minut esimerkiksi) ja monet mukana pysyneet taas eivät pitäneet NJO:n juonenkäänteistä. Yuuzhan Vongejakaan ei kovin yleisesti pidetä ikimuistoisena pahiksena. Mutta se on oma tarinansa.

Thrawn-romaanista hiljattain julkaistu ote vain vahvistaa Rebelsin jo antamaa kuvaa siitä, että uuden kaanonin Thrawn on niin pitkälle kuin mahdollista ”sama” kuin Legends-kaanonin Thrawn, ja että molemmat toimivat samoin motiivein. Palpatinen ja Thrawnin ensikohtaamista esittävä kohtaus voisi nimittäin aivan sellaisenaan olla myös Legends-tarinoista. Toki uudenkin kirjan kirjoittaa itseoikeutetusti hahmon luoja Timothy Zahn, mutta tarkoitan nyt ennen kaikkea sitä, että hahmon historia tuntuu täsmäävän 1990-luvun kirjallisuuteen. Rebelsin Thrawn voisi hyvin olla sama Thrawn, joka komensi Imperiumia silloisessa kaanonissa viisi vuotta Jedin paluun jälkeen – vaikkei siis ole.

Selvää on, että niin Thrawnin kuin Imperiuminkaan myöhemmät vaiheet eivät kulje enää entisiä latuja. Zahnin Thrawn-trilogiaksi kutsutun kirjakolmikon (suomennoksina Imperiumin perillinen, Hämärän laivue ja Keisarin käsky) aika on jo voimakkaasti uuden kaanonin juonikuvioiden sävyttämää (juuri Aftermath-sarja kuvaa Imperiumin ja Tasavallan toisenlaiset Jedin paluun jälkeiset vaiheet), eikä niitä kirjoja voi sellaisenaan ”palauttaa” nykyiseen kaanoniin. Sitäkin mahdottomampaa on kuvitella yritystä sovittaa New Jedi Order –kirjoja yhteen uusien elokuvien kanssa: edelliset tapahtuivat noin 20 vuotta Jedin paluun jälkeen ja jälkimmäiset 30 vuotta sen jälkeen, mutta edellisissä Chewbacca kuoli Han Solon sijaan, Hanilla ja Leialla oli kolme lasta, Luke perusti oman Jediakatemiansa ja meni naimisiin Mara Jaden kanssa katomatta koskaan kaukaiselle saariplaneetalle ja niin edelleen. Ei siis kannata sinänsä säikähtää: mitä tahansa vanhoissa kirjoissa tapahtuikaan, uusissa kirjoissa (saati elokuvissa) ei enää tapahdu tismalleen samoin.

Yuuzhan Vongit sellaisessa fantasiakirjallisuuden örkkejä muistuttavassa asussaan, jossa he Legends-universumissa esiintyivät. Ei, kuvassa ei ole Snoke.

Mutta tarkoittaako tämä, että tässäkin kaanonissa galaksin reunan takaa kurkistelevat Yuuzhan Vongin möröt? Voimalle immuunit, teknologiaa jumalanpilkkana pitävät fanaatikot, joiden kuvauksessa oli epäilyttäviä parallelioita samanaikaiseen Yhdysvaltain käymään sotaan islamistiterroristeja vastaan? Tai ainakin jonkinlainen versio tuosta uhasta, kenties toisella nimellä ja ulkomuodolla?

Ja olemmeko itse asiassa jo kohdanneet tuon uhan johtajan, Snoken, johtamassa Imperiumin tuhkasta noussutta militanttia terroristijärjestöä First Orderia? Oliko Snoke, joka The Force Awakensin romanisaation mukaan ”näki Imperiumin nousun ja tuhon”, se taho, joka kutsui (tai uhkasi) Palpatinea galaksin rajan takaa? Käyttääkö Snoke parhaillaan First Orderin hyödyllisiä idiootteja sumuverhonaan – eivätkö kenraali Huxin kaltaiset fanaatikot tajua vain jyräävänsä galaksia sodallaan heikommaksi tulevaa, varsinaista invaasiota varten?

En missään nimessä nappaa tästä kysymyspatterista kunniaa itselleni. Moni Empire’s Endin lukenut on viime viikkoina pohtinut samantapaisia. Ja, pakko myöntää, teoria tuntuu suorastaan kotoisan uskottavalta. Ellei se näin lopulta mene, niin ainakin kaiken tämänhetkisen tietomme mukaan se voisi mennä näin, ja kaikki The Force Awakensissa sekä uuden kaanonin kirjoissa kerrottu kävisi järkeen.

Imperiumin rippeiden johtaja Rae Sloane, Chuck Wendigin Aftermath-kirjojen uusien hahmojen parhaimmistoa. Ei, hänkään ei ole Snoke.

Erityisen uskottavalta tuntuu mielestäni spekulaation Snoke-osa. Kaiken muun lisäksi se täsmää Lucasfilmin tarinaryhmän julkisen äänen Pablo Hidalgon toistuviin vakuutteluihin: että Snoke todellakin on aivan uusi hahmo. Galaksin ulkopuolelta tulleena hän ei paljastuisi keneksikään tuntemaksemme hahmoksi ylläri-pyllärikäänteenä kuten monet odottavat (ja toiset pelkäävät). Hän ei myöskään olisi sith, kuten Hidalgo niin ikään on kyllästymiseen asti vakuutellut, vaan hyvin vanha ja Voiman toisenlaisia käyttötapoja tunteva olento, mutta hänellä olisi mielestäni saagaan tarvittava kytkös sen aiempien osien pääpahaan Palpatineen. Kysymyksiksi (ehkä vain oheistuotteiden puolella vastattavaksi) jäisi, miten tällainen ulkopuolinen tarkkailija olisi päätynyt Imperiumin rippeistä rakentuvan First Orderin ylijohtajaksi, milloin ja miten hän olisi luikerrellut Ben Solon lähipiiriin sekä miten hän muutenkin olisi noussut varjoista esiin siinä määrin, että Leia vaikuttaa The Force Awakensissa tuntevan tämän henkilökohtaisesti.

Spekulaation Yuuzhan Vong -osakin tuntuu kylmäävän mahdolliselta. Temppu jopa selittäisi kysymyksen, johon tuskin kukaan edes tässä vaiheessa odotti vastausta: miten ja kenen rahoilla valtavat resurssit vaativa planeetan kokoinen superase olisi voitu rakentaa salassa. Helposti, jos sekä rahoittajat että resurssit tulevat oletetun ”kaiken” ulkopuolelta!

Jo moneen kertaan mainittujen kirjojen perusteella tiedämme, että galaksi on The Force Awakensin jälkeen lievästi sanottuna kaaoksessa (ja Making Star Wars-nettisivun huhuraportti galaksin tilasta Episodi VIII:n alussa nämä tiedot vahvistaa). Uuden Tasavallan keskusplaneetat ovat tuhotut, mutta niinpä tuhoutui myös First Orderin päätukikohta. Jos First Order olisi vain Snoken todellisen suunnitelman sumuverho, olisi tämä epäilemättä tilanne, jossa varsinaisen valloitusjoukon olisi aika astua esiin. Tästä mietin: näin Yuuzhan Vongien invaasio jopa ”mahtuisi” uuteen trilogiaan, vaikka jäljellä onkin vain kaksi elokuvaa ja vaikka The Last Jedi alkaakin heti The Force Awakensin jälkeen.

Sitä sopii kuitenkin epäillä, haluaako Disney-Lucasfilm tällaista tietä kulkea. Kuten sanottua, Vongit eivät olleet varsinaisesti Legends-universumin rakastetuin osa. Teoriassa on myös kiusallinen sävy: jos sarjan loppuvastukseksi kirjoitettaisiin suuri paha galaksin ulkopuolelta, eikö siivu Palpatinen hirmuvaltaa legitimoitaisi viisaana valmistautumisena tällaisen pahuuden vastustamiseksi?

Sheev ”Minähän sanoin” Palpatine. Mutta ei, ei hänkään ole Snoke.

Siksi haluankin nostaa esiin spekulaation jatkospekulaation. Jos nykykaanonissa vihjaillaankin ”galaksin ulkopuolisesta uhasta”, siinä saattaa olla kyse siemenistä, joita kyllä tiputellaan nyt, mutta joihin aiotaan itse asiassa palata vasta Episodi IX:n jälkeen. Vaikkapa sitten tälläkin kertaa pelkästään oheiskirjallisuudessa, ehkä näytellyssä sarjassa – tai myöhemmin julkistettavassa uudessa, episodinumerottomassa elokuvasarjassa. Näin Skywalkerien sukusaagan pääpahisten armeijat pysyisivät suuren(kin) yleisön rakastamissa valkoisissa haarniskoissa, ja kahdessa elokuvassa keskeinen Luke/Rey-Snoke/Kylo-konflikti ei tahriintuisi kysymyksiin vielä pöydältä puuttuvien pelaajien vaikutuksesta.

Yksi erittäin kiinnostava todistuskappale on kuitenkin vielä mainittava. Dave Filoni on paljastanut, että jos Clone Wars -animaatiosarjan kuudes kausi olisi toteutettu, siellä olisi ollut jakso, jossa olisi esiintynyt Yuuzhan Vongien tiedustelija. Lucasfilmin nykyisen kaanon-ajattelun mukaan tämä olisi tarkoittanut, että Vongit olisivat nyt jo kaanonia – vaikka NJO-kirjat eivät olisikaan.

Kansalaisaloite haluaa Old Republic -sarjan

Yli 150 000 ihmistä on allekirjoittanut netissä vetoomuksen, jossa toivotaan Vanhan Tasavallan aikaan sijoittuvaa Star Wars -sarjaa Netflixiin.

Kampanja käynnistyi puolisen vuotta sitten, ja 150 000 allekirjoitusta meni rikki eilen. Voi pohtia, onko luku suuri vai ei. Varovaisesti sanoisin, että ei se ole. Onhan esimerkiksi Suomen kansalaisaloitteen eduskuntaan viemisen alaraja 50 000 allekirjoitusta puolessa vuodessa, ja sen rajan on ylittänyt pelkällä Suomen väestöpohjalla parissa vuodessa melkein parikymmentä aloitetta. Tai toinen, parempi vertaus: Kickstarterissa on rahoitettu pelkästään elokuvien ja television segmentissä yli 330 projektia, jotka ovat keränneet vastaavasti globaalilta yleisöltä yli 100 000 dollaria pelkkien nimien sijaan.

Vielä sitäkin voi pohtia, olisiko vaikkapa vetoomus Boba Fett -sarjasta saanut enemmän vai vähemmän allekirjoituksia kuin tämä aloite. Mutta jätän sen ajatuksen nyt sikseen, ja pohdin hetken Vanhan Tasavallan sarjaa. Pöllömpiäkin ajatuksia nimittäin on esitetty.

kotor

Knights of the Old Republic: pelien ja/tai Star Warsin aatelia.

Vanhan Tasavallan aikahan päättyi Star Wars -galaksin historiassa vasta Imperiumin syntyyn, mutta tätä Tasavallan iltahämärää vetoomuksessa ei toki tarkoiteta. Vetoomuksen saatesanoissa ”Vanhan Tasavallan aika” määritellään ajaksi yli 3 000 vuotta ennen Yavinin taistelua. Nimeltä vetoomus viittaa Knights of the Old Republic ja The Old Republic -peleihin, joista etenkin edellisen sarjan ykkösosaa (2003) voidaan pitää koko Star Wars -franchisen kiitetyimpiin ja rakastetuimpiin kuuluvana nimikkeenä. Jostain syystä vetoomus ei mainitse muita medioita lainkaan, mutta sarjakuvissa galaksin kaukaiseen historiaan sukellettiin jo 1990-luvun Tales of the Jedi -sarjassa.

KOTOR tapahtui ajassa 4000 vuotta ennen Yavinin taistelua, TOTJ:n luku oli 5000 vuotta. Legends-universumiksi nykyään kutsutulle vanhalle expanded universelle ominaiseen tapaan näiden suhde toisiinsa on epäselvä, ja ehkä merkityksetönkin: Revanin tarinaa ei järin hetkauta, elikö Ulic Qel-Droma samassa jatkumossa samassa galaksissa 1000 vuotta aiemmin tai ei. Juuri tämän vuoksi itse niputtaisin nämä tarinat surutta yhteen: jedien ja kaukaisen galaksin muinaishistoriasta kertovat tarinat tapahtuvat niin kaukana Luke Skywalkerin syntymästä, että niitä kertoessa ei käytännössä tarvitse lainkaan ottaa huomioon jatkuvuutta niin sanottuun pääsaagaan tai sen liitännäistarinoihin. Esimerkiksi Tales of the Jedi -sarjakuvien ainoa yhtymäkohta SW-elokuviin oli Yavinin neljännen kuun temppeli, joka nähtiin sarjakuvassa alkuperäisessä käytössään. Niin, ja tietenkin valomiekat ja avaruusalukset. Sillä kuten iättömiin satuihin kai sopiikin, galaksi ei tunnu suuresti muuttuneen tuhansissa vuosissa: tekijöille onkin ollut ilmeinen haaste esimerkiksi kuvitella ”muinaisen” kulttuurin avaruusalus, joka kuitenkin kykenee tähtienväliseen matkustamiseen.

Ilkeästi voisi sanoa niinkin, että tällainen Star Wars -tarinointi on kuin Star Warsin kopiointia virallisen lisenssin alaisuudessa. Logo tarinan alussa antaa kertojille luvan käyttää jedejä, Voimaa ja tuttuja alien-rotuja, mutta kertomuksen tapahtumat eivät välttämättä missään kohtaa viittaa aiemmin kerrottuun. Lopputulos toimii kuin fanifiktio avaruusmiljöössä, joka on hiilikopioitu Star Warsista. Mutta mikäpä kai fanin valittaminen, jos kertomus sinänsä on hyvä ja Star Warsin hengen mukainen – kuten Knights of the Old Republic ja Tales of the Jedi monien mielestä olivat.

totj-ulic

Tales of the Jedi: jedit ja sithit jo 5000 vuotta sitten. Tai jo 1990-luvulla.

Kansalaisaloitteista viis, Disney-Lucasfilm tekee ihan omat päätöksensä. Mutta jedien muinaishistoriaan sijoittuvan sarjan toteutumiseen kannattaa silti suhtautua savolaisittain: ee se oo tääsin poessulettua.

Näytelty Star Wars -sarja on nimittäin ihan oikeasti tulossa. On, on: ennemmin tai myöhemmin. Jo George Lucas kehitteli sellaista vuosikausia. Lucasfilmin nykyinen johto ja kerrontaa ohjaava tarinaryhmä vannovat vielä Lucasiakin enemmän monimediaisen kerronnan nimiin, jossa kaikki nykyiset kirjat ja sarjakuvat halutaan oikeasti sopivan samaan jatkumoon elokuvien ja Rebels-animaatiosarjan kanssa. Nykytelevisioon – jossa rajut fantasiatarinat kuten Game of Thrones ja The Walking Dead kuuluvat katsotuimpiin sarjoihin – Star Wars -sarja istuisikin paljon paremmin kuin realistisempaan 2000-luvun alun televisioon. Käytetäänpä sarjoihin nykyään niin paljon rahaakin, että Lucasia vastassa ollut resurssikysymys ei enää estä avaruusmiljöiden kuvittelua suoraan kotiruutuihin. Lisäksi nykytelevisiossa on hyvin suurelta osin kyse vetoomuksessakin suoraan mainitun Netflixin kaltaisista suoratoistopalveluista, jotka mahdollistavat sopivan mittaisten tarinoiden kertomisen suoraan lapsia aikuisemmalle yleisölle – ja joista juuri Netflixissä Disneyn niin ikään omistama Marvel onkin julkaissut menestyksekkäät ja onnistuneet Daredevilin ja Jessica Jonesin.

Näin ollen tv-sarjan toteutuminen jonain päivänä jossain muodossa oli itse asiassa selvä peli jo sillä hetkellä, kun Disney osti Lucasfilmin, eikä ihme, että huhuja aiheesta alkoi putkahdella esiin jo ennen The Force Awakensia. Vaikuttaa siltä, että Disneyllä ja Lucasfilmillä on koko ajan, näiden eräiden elokuva- ja animaatiosarjahankkeiden varjossa, tutkiskeltu myös sopivaa tarinaa, aikaa ja paikkaa Star Wars -sarjalle, ja toistaiseksi nämä tai niiistä jokin vain on vielä jäänyt puuttumaan. Mutta vaikka myös Netflix on mainittu näissä huhuissa suoraan, konkreettisin todiste tuli viime kesänä perinteisemmän telkkarin puolelta. ABC-kanavalta, joka niin ikään kuuluu Disneyn imperiumiin kerrottiin tuolloin, että keskusteluja Star Wars -sarjasta on tosiaan käyty.

agents-of-s-h-i-e-l-d

ABC-kanavan Agents of S.H.I.E.L.D., epätasainen sarja mutta yksi Star Wars -sarjan teknisistä edelläkävijöistä: Marvelin sarjakuviin perustuva sarja, jonka pääosassa ovat pääosin uudet hahmot, mutta joka sivuaa elokuvien tapahtumia ja hahmoja.

Kun tarina, aika ja paikka sitten jonain päivänä loksahtavat kohdalleen, en aivan putoaisi tuoliltani, vaikka tarinan tapahtuma-ajaksi paljastuisi galaksin muinaishistoria.

Aiemmat Old Republic -pelit ja -tarinat ovat tällä hetkellä Legends-laatikossa, mutta niissä ei luultavasti ole mitään, mikä estäisi niitä sopimasta samaan jatkumoon tuhansia vuosia myöhemmin tapahtuvien elokuvien kanssa. Vanhoista ajoista mandaloreaanisotiin on viitattu äskettäin Rebelsissä, jossa suuramiraali Thrawn nousi tänä vuonna Legends-lokerosta ”takaisin” viralliseen kaanoniin. Eikä Lucasfilm ole unohtanut Revanin hahmon erityistä suosiota, sillä tämä on kiintoisesti esiintynyt esimerkiksi virallisissa nettikyselyissä siellä, missä ei ole mainittu Mara Jaden kaltaisia suosittuja, mutta aikajanalla armotta Legends-puolelle jääneitä hahmoja. Painavimpana huomiona on todettava se, mistä kirjoitin hiljattain: monet merkit viittaavat siihen, että pääsaagan Episodeissa VIII ja IX käsitellään jedien alkuperää tai Voiman historiaa.

Yleisesti Vanhan Tasavallan aika voi sitä paitsi houkuttaa Lucasfilmin tarinaryhmää ja aikanaan mahdollisen sarjan tekijöitä samoista vapauttavista syistä mitkä jo mainitsin. Ratkaisu mahdollistaa Star Wars -kerronnan, jossa voidaan valomiekkailla ja käyttää Voimaa, mutta jonka ei tarvitse sivuta sen paremmin Kloonisotia kuin Skywalkereitakaan. Sivuhahmona voi käyttää wookieeita, mutta juoneksi voi kehitellä mitä tahansa mielikuvituksen rajojen alla. Pöytä on puhdas, mutta sen alla on pinoittain lähdeaineistoa.

kotor-pic

Knights of the Old Republicin maailmat ovat monille vähintään yhtä tuttuja Star Wars -maailmoja kuin elokuvien planeetat.

Kuitenkin juuri tästä syystä en pidä Vanha Tasavalta -tarinoita todennäköisimpänä sarjan aihiona. Uskon nimittäin vakaasti, että Lucasfilmin tarinaryhmä nimenomaan haluaa viitata tarinoissa toisiinsa. Uskon, että sarjan ideaksi halutaan valita tarina, joka mahdollistaa yhteydet Rebelsiin ja SW-sarjakuviin sekä elokuvissa esiintyneiden näyttelijöiden vierailut Marvelin Agents of S.H.I.E.L.D.:n tapaan, vaikka varsinaisessa pääroolissa olisivatkin uudet hahmot (kuten varmasti ovat). Itse asiassa Lego-animaatiosarja Lego Star Wars: The Freemaker Adventuresin idea Imperiumin aikaista galaksia kiertelevästä romunkerääjäsuvusta on kutakuinkin sellainen, millaisen olisin päällimmäisenä voinut veikata näytellyksi sarjaksi päätyvän. Mahtoikohan se olla hylätty sarjaidea?

George Lucasin SW-sarjakonseptin Underworldin piti sijoittua galaksin alamaailman pariin, ja tuottaja Rick McCallum kuvaili sitä aikanaan ”Deadwoodiksi tai Kummisedäksi avaruudessa”. Toisaalta projektissa mukana ollut Stephen Scaia on väittänyt, että käsiksissä oli mukana myös Han Solon ja Landon nuoruuteen liittyviä legendoja, jotka nyt näyttävät päätyvän Hanin omaan elokuvaan. Joka tapauksessa hanke jäi tasolle, jossa Disney-Lucasfilmin varastoissa on ilmeisesti kymmenittäin kokonaisten jaksojen käsikirjoitusluonnoksia tai -ideoita. Kiintoisaa kyllä, Lucasfilmin johtaja Kathleen Kennedy on sanonut tuota jäämistöä tutkittavan Lucasfilmillä tarkkaan, tositarkoituksella tehdä niistä ”jotain”. Minusta on aivan varmaa, että aikanaan julkaistavan SW-sarjan nimi ei ole Underworld, mutta luulen, että sen taustalla saattaa piillä Lucasinkin ideoita samaan tapaan kuin The Force Awakensiinkin asti niitä päätyi.

Nettivetoomus Vanha Tasavalta -sarjasta lentää ohi maalistaan viimeistään siinä, kun se toivoo tv-sarjaksi sovitettavan nimenomaan Revanin tarinaa. Knights of the Old Republic voi olla miten elokuvallinen tai sarjamainen peli tahansa, mutta se on jo kerrottu, rakastettu tarina. En näe Lucasfilmin, yllätyksellisyyttä Star Wars -tarinoissaan viimeiseen asti varjelevan yhtiön, sovittavan sarjaksi viidentoista vuoden takaista peliä. Etenkin kun se peli aikanaan sisälsi todella kuuluisan yllätyskäänteen – jonka nyt toivotun sarjan ilmestyessä siis tietäisi ennalta iso osa yleisöä.

Mutta, kuten sanottua: idea ei ole huono. Kyllä minulle näytelty Vanha Tasavalta -sarja kelpaisi. Onnea vetoomukselle – 150 000:sta allekirjoituksesta ja matkaan.

Han Solon oma elokuva: Tämän tiedämme

Solon soolo soi jo.

Tämä on Star Wars -kalenterissa Episodi VIII:n vuosi, kuten varmasti melko piankin alkaa tulla selväksi. Mutta jotta jokavuotinen leffatuotanto toimisi, pitää nyt jo kuvata vuoden 2018 elokuvaa. Han Solon sooloelokuvan kuvaukset käynnistyivät tämän viikon maanantaina, kuten tällä twiitillä julkistettiin:

(”Red Cup” on SW-elokuville aina myönnettävä tuotantonimi, joka toimii kevyesti salanimenäkin – siis siinä mielessä, että kuvauspaikkojen hotellihuoneet, cateringit ja vastaavat voidaan näin varata nimellä, joka ei ihan suoraan huuda Star Warsia. Tällä kertaa nimi viittaa amerikkalaisesta college-kulttuurista tuttuun juomakuppimerkkiin.)

Tässä yhteydessä on siis korkea aika katsastaa tässäkin blogissa, mitä tästä tuotannosta oikein tiedämme. Sehän ei totuttuun tapaan ole valtavan paljon: esimerkiksi elokuvan nimeä ei ole vielä julkistettu, eikä se siis välttämättä ole ”Star Wars: Han Solo”.

Mutta jos julkistettuja nimiä katsotaan, tiedämme tämän:

  • Phil Lord ja Christopher Miller ohjaavat. Heidät tunnetaan Lego-elokuvasta ja 21 Jump Streetista sekä lukuisten tv-komedioiden tekijöinä.
  • Lawrence Kasdan, todellinen Star Wars -veteraani, kirjoitti käsikirjoituksen yhdessä poikansa Jon Kasdanin kanssa.
  • Bradford Young kuvaa. Hänen viime vuosien kehuttuja töitään ovat Arrival ja Selma.
  • Alden Ehrenreich on Han Solo. Tunnetuin aiempi rooli lienee mieleenjäävä sivuosa Hail, Caesarissa.
  • Donald Glover on Lando Calrissian. Hänet tunnetaan kotimaassaan Yhdysvalloissa näyttelijänä parhaiten tv:n puolelta sarjoista Community ja Atlanta, mutta hän on myös muusikko ja käsikirjoittaja.
  • Woody Harrelson, luonnenäyttelijä muun muassa Natural Born Killersista ja viime vuosilta vaikkapa True Detectivesta, esittää Han Solon mentoria.
  • Emilia Clarke (Game of Thrones) on elokuvan naispääosassa.
  • Joku (toivottavasti Joonas Suotamo) esittää Chewbaccaa.
  • Crew-puolella tekijöissä on paljon viime vuosien Star Wars- ja supersankarielokuvien tekijöitä, monet tähän projektiin titteleitä katsoen ylennyksen saaneina.
alden-ehrenreich

Alden Ehrenreich on Han Solo. Kuva elokuvasta Hail, Caesar!

Elokuva kertoo siis Han Solon nuoruudesta. Kasdanin aiemman lausunnon mukaan aikajanalla ollaan hetkessä noin 10 vuotta ennen originaalitrilogiaa, jolloin Han olisi vasta parikymppinen – tosin lause on sen verran heittomainen, että en pidä vuosilukua ihan kiveen hakattuna.

Disney-pomo Bob Iger on kutsunut elokuvaa ”Hanin ja Chewien origin storyksi”, joten turvallinen veikkaus on, että elokuva kertoo (osaltaan) kaksikon ensitapaamisesta. Chewbaccan vahvasta roolista Hanin rinnalla tässäkin elokuvassa kertoo sekin, että viimeisen vaiheen Han Solo -kandidaatteja testattiin kameran edessä nimenomaan Chewbaccan kanssa, kuten Joonas Suotamo minulle viime kesänä kertoi.

Sen sijaan Woody Harrelsonin roolin en odottaisi olevan valtava, pikemminkin luokkaa Saw Gerrera Rogue Onessa. Harrelson kertoi vielä ihan äskettäin haastattelussa kuvausten alkavan maaliskuussa, mikä tarkoittanee hänen osuuttaan kuvauksia (Harrelson ei myöskään taida näytellä vanhan expanded universen hahmoa Garris Shrikea, vaikka toimittaja niin näyttelijän humoristisesta vastauksesat käsittikin). Tosin näihin näyttelijävalintoihin liittyy kiinnostava, heitä painottava seikka: kaikki neljä on julkistettu Starwars.comissa erillisinä tiedotteinaan, kun muiden uusien Star Wars -elokuvien castit pumpsautettiin pikemminkin ulos kerralla.

Neljä julkistettua näyttelijää ovat joka tapauksessa kaikki minusta mainioita valintoja. Kahdesta vanhaan rooliin astuvasta nuorukaisesta etenkin Glover on ilmetty Lando. Harrelson on hieno lisä Star Wars -universumiin roolista riippumatta, ja lohikäärmeiden äiti Clarke kelpaa kyllä myös, ja on mielenkiintoista nähdä, onko tämä nyt sitten uusista SW-elokuvista ensimmäinen, jossa on ihan avoin romanssi (vai ehtiikö Episodi VIII sellaiseksi jo ensin?).

Neljä julkistettua näyttelijää on toki vielä vähän (kuka näyttelee Lobotia?), ja rivistä puuttuu esimerkiksi kokonaan pahisten puoli. Ja jos siellä nyt sitten hahmojen osalta on esimerkiksi se Boba Fett, pidettäneen sitä salaisuutta vakan alla vielä tovi.

donald-glover

Donald Glover on Lando Calrissian. Kuva sarjasta Atlanta.

Ajatuksena Han Solon nuoruusleffa innostaa toisia ja hirvittää toisia. Joitakin pelottaa ajatus nuorista klopeista legendaarisissa rooleissa, toisia puistattaa koko nuoruuskonsepti. Mutta siitä voidaan ainakin olla yhtä mieltä, että käsiksen osalta olemme turvallisissa käsissä.

Kukaan tuskin tuntee Hania yhtä hyvin kuin Imperiumin vastaiskun, Jedin paluun ja The Force Awakensin kirjoittaja Lawrence Kasdan. Tällä tarinalla on myös hyvät mahdollisuudet olla uusista Star Wars -elokuvista ainoa, joka on todella kytenyt ideoijansa pääkopassa vuosikausia. Kasdan kun halusi kysyttäessä nimenomaan palata Star Warsin pariin kirjoittamaan kaikista elokuvaideoista juuri Han Solon oman elokuvan, ja The Force Awakensin toisen käsikirjoittajan pesti oli vain odottamaton sivuraide.

Panin myöös taannoin mielenkiinnolla merkille, kun taiteilija Ian McCaig kehui Kasdanin Solo-kässäriä ”parhaaksi lukemakseen Star Wars -käsikirjoitukseksi”. Lausunto herätti mielenkiintoni, ei niinkään näiden kehujen itsensä vuoksi, vaan siksi, että jos McCaig puhui totta, Solo-leffan käsikirjoituksesta on ollut olemassa ensimmäinen versio jo hyvin pitkään, kenties jopa ennen The Force Awakensin kuvauksia. Joka tapauksessa vaikuttaa siis tähänastisen tiedon valossa siltä, että tämän elokuvan käsistä ei ole (ainakaan tähän mennessä…) säädetty niin mutkikkaasti viime hetkillä uusiksi kuin The Force Awakensin ja Rogue Onen kanssa kävi.

Varsinaisesta juonestahan emme oikeastaan tiedä yhtään mitään tuon todennäköisen Han-tapaa-Chewien -osakuvion lisäksi. Päätuottaja Kathleen Kennedy on tosin vihjannut, että luvassa on jotain ”westernin ja keikkaleffan” (heist) tyylistä. Jälkimmäiseen kategoriaan voisi muuten löyhästi niputtaa myös Hanin ja Landon nimillä julkaistut erilliset (ja erinomaiset!) viime vuosien Marvel-sarjakuvaseikkailut, eikä westernkään tietenkään koskaan kaukana ole, kun puhutaan avaruuden syrjäisten kolkkien salakuljettajista (tervepä terve, Firefly!).

Vanhassa expanded universessa Han ja Chewie kohtasivat Solon ollessa Imperiumin akatemiassa, jossa ura tyssäsikin tuohon wookiee-orjan vapauttamiseen. Nykyisessä kaanonissa tapahtumien kulku paljastunee vasta tässä elokuvassa, mutta jonkinlaisesta hengen pelastamiseen liittyvästä kiitollisuudenvelasta tiedetään tähänastisten julkaisujen perusteella olevan kyse tässäkin iteraatiossa. Tämä tarina minulle kyllä kelpaa, mutta sitä pelkään, että samaan elokuvaan ripustetaan ”keikan” oheen kaikki muukin Han-tarusto: 12 parsekin Kessel-kierros, Jabba Huttin palkolliseksi päätyminen ja Sabacc-peli, jossa Millennium Falcon vaihtaa omistajaa. Ainakin viimeksi mainitun mukana olosta elokuvassa onkin huhuttu, ja jos luvassa on kaksituntinen tällaisia Han-anekdootteja, voi elokuva saada ainakin minut kiemurtelemaan.

Ja nyt kun siihen pääsin… Niin, on varmasti selväksi tulllut, että kuulun siihen fanikunnan joukkueeseen, joka jo lähtökohtaisesti ei ollut valtavan innoissaan Han Solon nuoruuselokuvasta. Erikseen minua arveluttaa elokuvaan valittu ohjaajakaksikko, jonka Lego-elokuvaa en kestänyt edes katsoa loppuun, niin ylisokeroitua riehumista se silmissäni oli. Lord ja Miller eivät näkemissäni haastatteluissaankaan ole vakavoituneet leikinlaskustaan hetkeksikään. Toivoa sopii, että Solo-leffan tyyli on sentään vähän toisenlainen, vaikka ymmärränkin standalone-elokuvien oleellisen idean: Rogue Onen haluttiin olevan sotaelokuva, Solo-leffan halutaan olevan toimintakomedia. No, ainakin tilannetta voi vähän tasapainottaa elokuvaajavalinta Bradford Young, joka tunnetaan tummanpuhuvasta tyylikuvasta.

lego-movie-falcon

Millennium Falcon ja tuttuja Phil Lordin ja Christopher Millerin aiemmassa elokuvassa The Lego Movie.

Pari irtonaista huomiota vielä.

Esspanjalaisen nettisivun mukaan elokuvaa kuvattaisiin Fuerteventuran saarella Kanarialla, joka voi tarkoittaa yhtä hyvin autiota hiekkarantaa kuin vulkaanista ja karua miljöötä Tatooinen tai Rogue Onen alkukohtauksen Lah’mun tapaan – siis jos väite edes pitää paikkansa. Sama nettisivu puhuu myös Italiasta kuvausmaana, mutta tiedäpä näistä sitten.

Ainakaan minä en hämmästyisi lainkaan, jos Solon soololeffa kulkisi jossakin käänteessään myös johonkin uusista elokuvista jo tuttuun tai Episodi VIII:ssa nähtävään tapahtumapaikkaan. Niiden hahmoista taas etenkin Maz Kanatalle suorastaan toivon roolia tähänkin elokuvaan, jotta Episodi VII:ssa ikivanhana esitellyn hahmon yhteinen historia Solon kanssa täydentyisi. Ja äskettäin kirjoitinkin, kuinka Rogue Onen hahmoista melkein kuka tahansa voidaan sujauttaa vierailemaan Solo-leffaan.

Tämänhetkisen tiedon mukaan kaikki salat ovat paljastumassa vain reilun vuoden päästä, sillä Han Solo -elokuvan ilmoitettu ensi-ilta on 25.5.2018. Mitä todennäköisemmin ensi-ilta on kuitenkin jo siirretty, vaikkei sitä ole julkistettu. Tuo päivä olisikin vain puoli vuotta Episodi VIII:n jälkeen. Viime aikojen viralliset tiedotteet ovat säännönmukaisesti todenneet Solo-leffan ensi-illaksi vain vuoden 2018. Minusta vaikuttaa lähes varmalta, että Disneyllä on päädytty vakiinnuttamaan Star Warsit joulun ajan event-elokuvaksi tästä ikuisuuteen, ja että myös Solon soololeffa saa siis ensi-iltansa joulukuussa 2018.

Ja vielä: Jos Han Solon oma elokuva on menestys, voimme ihan varmasti odottaa Han Solon toista omaa elokuvaa. Kolmen leffan sopimuksesta on jo ollut huhuja. Tällaiset eivät suoraan tarkoita cliffhangeriin jäävää ykkösosaa, vaan näyttelijöiden kanssa sovittua optiota mahdollisesta jatkosta. Mutta kyllähän tällainen sivusarja olisi juuri sitä, mitä Disneylle varmasti kelpaisi episodielokuvien päättyessä 2020:n Episodi IX:n myötä.

Tämän tiedämme. Tietääkseni emme tiedä muuta. Epäilyksistäni huolimatta: odotan lisää tietoa mielenkiinnolla.

Viimeinen Jedi: Toisia ajatuksia

Pakko näpytellä vielä samana iltana toinen blogimerkintä Episodi VIII -otsikkoajatuksia. Ensimmäiseen menivät ensifiilikset, tässä pari (ehkä vähemmän vakavaa) jatkomietettä.

Jatkomiete #1:

Jotkut jo ehtivät väittää otsikkoa itsestäänselväksi ja siksi tylsäksi, mutta väitän, että se johtuu vain siitä, mistä kirjoitin jo ensireaktioissani: The Last Jedi on niin sopiva otsikko, että se tuntuu heti oikealta. En ole huomannut kenenkään ilmoittautuneen arvanneeksi otsikkoa ennalta – vaikka se oli edellisen episodin alkuskrollissakin! (EDIT 34 minuuttia postauksen jälkeen: okei, nyt yksi Reddit-käyttäjä)

tfa-crawl

Sen sijaan törmäsin huhuihin ainakin näistä otsikoista: Forces of DestinyFall of the Resistance, Echoes of the Dark Side ja The Order of the Dark Side. Näistä tosin vain ensimmäinen tuntui edes etäisen uskottavalta huhulta, ja sekin sitä vain siksi, että se saateltiin joulukuussa ilmoille mittavan copyright-merkinnän saattelemana. Senkin voisin kuitenkin kuvitella päätyvän pikemminkin vaikkapa pelin nimeksi. (The Force Awakensin nimeksi harkittu A New Dawn käytettiin Rebels-prequelromaanin nimenä.)

Lieneekö tarpeetonta sanoakaan, että nuo kaikki ehdotukset ovat kauheita.

Jatkomiete #2:

”It’s like poetry, they rhyme”, sanoi George Lucas, eikä tarvita ajatuksen erittäin pitkälle vievää Ring-teoriaa siihen, että Star Wars -elokuvien on aina tiedetty tietoisesti toistavan aiempien osien teemoja, asetelmia ja jopa dialogia. Mitä tulee episodien otsikoihin, prequel-aikana homma nähtiin tietenkin näin, ja aika ilmeistä se olikin:

A New Hope = The Phantom Menace
The Empire Strikes Back = The Clones Attack = Attack of the Clones
Return of the Jedi = Revenge of the Sith

Sisälliöllisesti otsikkorimmauksen vertailu menee jotakuinkin näin. Trilogian ensimmäinen osa on nimetty tapahtumien keskellä vaikuttavan hahmon (Luke/Palpatine) ja toisaalta alussa vallitsevan tunnetilan (toivo/uhka) mukaan. Toinen osa saa nimensä aktiivisesta teosta, joka kääntää sotilaalliset asetelmat. Lopullisen kaikuinen kolmas otsikko taas kertoo, kenen herran haltuun homma trilogian päätteeksi jää (vaikka sekä paluu että kosto voivatkin tarkoittaa sekä yksittäistä hahmoa että ryhmittymää.

Lucas ei enää hallitse Tähtien sotaa, joten kaikki Lucas-rimmaukset ovat pois pöydältä (ainakin siinä tarkan kellopelin mielessä mitä Ring-teoria esittää, sillä kyllähän The Force Awakens myötäilee A New Hopen juonta ehkä turhankin tarkkaan). Mutta, just for the fun of it, ja terveisin juonitoveri Lasselle:

A New Hope = The Phantom Menace = The Last Jedi
The Empire Strikes Back = Attack of the Clones = The Force Awakens
Return of the Jedi = Revenge of the Sith = ??? of the ???

KRHHKRÖHÖMbalanceoftheforceKRÖHÖMÖHM

hanwink

Jatkomiete #3:

Siis tottakai sellaisella nimellä kuin The Last Jedi on edeltäjänsä Star Wars -galaksissa. The Last Jedi on aiemmin ollut (ainakin) vuoden 2013 romaani (siis viime ajoilta ennen Disney-kauppaa ja uutta kirjojenkin kaanonia), pienellä kirjoitusasumuunnoksella vuosien 2005-08 nuortenromaanisarja, fanifilmi vuodelta 2014 sekä sarjakuvatarina jo vuonna 1981.

Viimeksi mainitun osalta voin tarjoilla myös aidon ja oikean suomennoksen tuoreelle alaotsikolle. Lähteenä suomalainen Star Wars -sarjakuvalehti 2/1983:

viimeinenjedi

Marvelin Star Wars -sarjakuvat ovat nyt aivan kuin kaikki muutkin

Helsingin Hoth-Conissa käsitellään tänä viikonloppuna myös Marvelin Star Wars -sarjakuvia, ja siitä jo etukäteen innoittuneena sain viimein kirjoitettua tämän pitkään muhineen tekstin.

Ensimmäisten puolen vuoden jälkeen nimittäin kirjoitin tässä blogissa Marvelin aloittaneen uuden Star Wars -sarjakuvien linjastonsa mallikkaasti. Itse asiassa muistin olleeni enemmän haltioissani kuin tuon tekstini nyt luettuani olen ilmeisesti ollutkaan. Kritisoin nimittäin jo tuolloin Marvelin valintoja Dark Horsen avaamien polkujen kertaamiseksi, vaikka olinkin lukenut innoissani jokaisen julkaistun uuden kaanonin Star Wars -lehden. Marvelhan aloitti linjastonsa keskittymällä pelkästään episodien IV ja V väliin, jossa Dark Horse oli juuri viettänyt pari viimeistä vuottaan (ja jossa, tietenkin, tapahtuivat Marvelin omat 1970-luvun SW-sarjikset).

Nyt, kun Marvelin uusi Star Wars on ollut kanssamme jo melkein kaksi vuotta ja sen ensimmäisen vaiheen voi katsoa päättyneen Darth Vader -sarjakuvalehden viimeisen numeron myötä, myös suhteeni uuden kaanonin aikaiseen sarjakuvakerrontaan vaikuttaa normalisoituneen. Tähän mennessä Marvel on nimittäin jo ehtinyt julkaista kokonaisia minisarjoja, jotka eivät enää kiinnosta minua lainkaan. Tämän katson siis nimenomaan paluuksi normaaliin siinä mielessä, että niin totisesti oli Dark Horsenkin aikaan. Silti luen edelleen useimpia Marvelin ilmestyvistä Star Wars -nimikkeistä ilolla. Ja koska nykyisessä maailmassa digitaalisia sarjakuvalehtiä on helppo ostaa tablettiin niiden amerikkalaiseen ilmestymistahtiin, niin myös koko ajan teen.

journalistit

Poe Dameron -lehti lähettää terveisiä ammattikunnalleni.

Koska Marvelin kauden nimikelista mahtuu vielä juuri nyt helposti blogipostaukseen, kirjaan sen tähän omaksi selkeytyksekseni ja toivottavasti muidenkin mielenkiinnoksi:

  • Star Wars: tähän mennessä 25 numeroa tai 4 albumia, jatkuu. Lippulaivasarja. Sijoittuu episodien IV ja V väliin. Pääosissa Luke, Leia ja Han, ajoittaisia irtotarinoita mm. Obi-Wanista.
  • Darth Vader: 25 numeroa tai 4 albumia. Sijoittui episodien IV ja V väliin ja päällekkäin SW-sarjakuvan tähänastisten numeroiden kanssa.
  • Princess Leia: 5 numeron minisarja tai 1 albumi. Tapahtui heti episodi IV:n jälkeen.
  • Lando: minisarja/albumi. Tapahtui selvästi ennen episodi V:tä, ehkä jo ennen IV:ää.
  • Chewbacca: minisarja/albumi. Tapahtui heti episodi IV:n jälkeen.
  • Han Solo: minisarja/albumi. Tapahtui jälleen episodien IV ja V välissä. Päättyi juuri.
  • Obi-Wan & Anakin: minisarja/albumi. Tapahtui kolme vuotta episodi I:n jälkeen.
  • Kanan: 12 numeroa tai 2 albumia. Rebelsin sarjakuva-spinoff-prequel. Sijoittui kloonisotiin ja niiden jälkeiseen aikaan.
  • Shattered Empire: 4 numeron minisarja tai 1 albumi. Tapahtui Episodi VI:n jälkeen.
  • The Force Awakens -sarjakuva-adaptaatio. 5 numeroa/albumi.
  • Poe Dameron: tähän mennessä 10 numeroa, jatkuu. Tapahtuu ennen The Force Awakensia.
  • Doctor Aphra: joulukuussa alkava sarja. Ei minisarja, vaan ns. on-going lehti Darth Vaderin tapaan ja tavallaan myös sen jatkeeksi.
  • Darth Maul: helmikuussa 2017 alkava minisarja. Tapahtuu ennen Episodi I:tä.

Toisin sanoen: Marvel on kahden vuoden ajan ammentanut ennen kaikkea klassisimmasta mahdollisesta aikakaudesta, vuosista episodien IV ja V välissä, jolloin Luke, Leia ja Han voivat seikkailla yhdessä Kapinaliiton riveissä, ja jolloin Darth Vader ei vielä ole tavannut poikaansa kasvotusten. Useimmat originaalitrilogian päähenkilöt ovat saaneet oman tuolle aikakaudelle sijoitetun nimikkotarinansa – selkeimpänä puutteena toistaiseksi Luke.

sanasolo

Marvelin SW-sarjakuvien tähänastinen ”kohuhetki”. (Ei, Sana Solo ei oikeasti ollut Han Solon vaimo…ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.)

Saattaa olla, että tämä tie alkaa vähitellen olla kuljettu. Oikeastaan toivonkin sitä. Lippulaivalehti Star Wars tuskin saavuttaa Imperiumin vastaiskua ihan vielä, mutta sen kanssa rinnakkain kulkeneen Darth Vader -lehden lopettaminen tuntuu askeleelta ainakin tapahtuma-ajallisesti monipuolisempaan SW-kerrontaan. Sellaiseksi voi myös laskea uutisoidut seuraavat siirrot: Darth Maul -minisarjahan on prequel-sidonnainen, ja Doctor Aphra -lehti taas Marvelin kauden ensimmäinen askel tarinankerrontaan ihan uusien hahmojen ympärillä, vaikka se perustuukin Darth Vader -sarjakuvassa esiteltyihin hahmoihin ja on kirjoittaja Kieron Gilleniä myöten sen spinoff. Toinen meneillään oleva on-going lehti, Poe Dameron, taas seikkailee mukavasti uuden trilogian asetelmissa, vaikkakin sentään turvallisesti ajassa ennen The Force Awakensin käänteitä.

Pieni muistelu menneestä. Kun Dark Horse -kustantamo sai Star Wars -sarjakuvalisenssin 1990-luvun alussa, se keskittyi pitkään nimenomaan kaukaisen galaksin uusiin kolkkiin tai päätarinan sivuhahmoihin. Näitä edustivat Boba Fettin, Mara Jaden ja Rogue Squadron -pilottien lisäksi esimerkiksi keisarillisista henkivartijoista kertonut Crimson Empire ja muinaisten jedien saaga Tales of the Jedi. Lukuunottamatta Dark Horsen starttia Dark Empirea ja Thrawn-trilogian sarjissovituksia DH ei itse asiassa juuri koskenut originaalitrilogian hahmoihin koko 1990-luvun aikana.

Toinen keskeinen ero Dark Horsen ja Marvelin kausien välillä on, että DH vältteli pitkään jatkuvien SW-lehtien perustamista, keskittyen kestoltaan rajoitettuihin minisarjoihin. Sellaisina julkaistiin jopa Tales of the Jedia, jonka tarinat kyllä muodostivat jatkuvan pitemmän tarinan. Aidosti jatkuvajuonisten on-going -lehtien aika koitti Dark Horsen käsissä vasta Kloonien hyökkäyksen jälkeen. Nämä erot eivät todellakaan tarkoita, että DH:n ysärituotanto olisi ollut täyttä timanttia, saati että se olisi täysin kestänyt aikaa, mutta sitä, että Star Wars -galaksia luodattiin tuolloisissa sarjakuvissa varsin kunnianhimoisesti.

On koomista – vaikka toisaalta ajallemme surullisen kuvaavaa – että Marvelin tarinoiden aihevalinnat voi nähdä lähes naurettavan laskelmoivina, vaikka Star Wars on vuonna 2016 ehdottomasti paljon suositumpi kuin 1990-luvun alussa. Laskelmointi ulottuu jossain määrin myös lehtien juoniratkaisuihin: esimerkiksi Tatooinella ja Naboolla on käyty jo monta kertaa. Onneksi Marvelin tarinankerronta ei kuitenkaan käytännön toiminnan tasolla ole lentänyt yhtä matalalla.

screenshot_2016-11-25-01-32-59-1

Darth Vader -lehden huikein hetki. Oikealla ”Imperiumin Sherlock Holmes”.

Ei, päinvastoin erityisesti päälehti Star Wars edustaa todella ketterää SW-sarjakuvaa. Tarinoista pidin esimerkiksi vankilaepisodista, mutta ennen kaikkea pidän siitä, että Jason Aaronin kirjoittamina Luke, Leia ja Han tuntuvat aivan itseltään. Esimerkiksi parhaillaan meneillään olevassa Tähtituhooja-tarinassa he sanailevat koko ajan aivan Imperiumin vastaiskun dialogin hengessä.

Darth Vader -lehti, josta erityisesti jenkkiyleisö tuntui pitävän vielä enemmän, oli sekin paikoin todella hyvä – mutta paikoin toisaalta aivan kauhea. Kenraali Grievousin tavoin puolidroidiksi käsitelty mon calamari on syöpynyt verkkokalvoilleni todellisena haastajana vanhan expanded universen karmeimmille kökköyksille. Darth Vaderin kerronnallisia perusongelmia – hahmo on aina kaikkia muita vastaan ylivoimainen, eikä hänen päänsä sisään oikeastaan voi katsoa – kirjoittaja Kieron Gillen ei myöskään voinut peitota, ja osa hänen ratkaisuaan oli Vaderin ympäröiminen erilaisilla ”koomisilla pahiksilla”. En ollenkaan pitänyt sarjakuvan ”pahasta Artoosta ja Threepiosta”, murhanhimoisesta droididuosta – tohtori Aphrasta ilman muuta enemmän. Käytännössä parhaat osat Darth Vaderia olisivat voineet mainiosti ilmestyä myös Star Wars -nimisen lehden vuorottelevina tarinoina – sarjan isoin juoni ei jää historiaan.

Minisarjoista paras, ja samalla Marvelin kaksivuotiskauden tähänastinen huippuhetki, on Lando. Selvästi aikuislukijoille kirjoitettu ja kuvitettu tarina, jossa Lando, Lobot ja uudet kumppanit sieppaavat tietämättään itsensä keisari Palpatinen avaruusaluksen, on tyyliltään jännäri, väreiltään ja tapahtumiltan synkkä, onnistuu hahmonimitarinoista parhaiten vastaamaan kysymykseen ”what makes him tick”, ja siinä on peräti traagisia käänteitä. Bravo, kirjoittaja Charles Soule ja kuvittaja Alex Maleev!

Screenshot_2016-11-25-01-49-07-1.png

Lando ja Lobot, veljet. Kuten hieno sarjakuva todellakin todistaa.

Pidin myös Leian ja Hanin tarinoista, edellisestä erityisesti piristävän taiteensa vuoksi. Chewbaccan seikkailua en sen sijaan jaksanut loppuun, ja Obi-Wan & Anakin jäi kokeilematta kokonaan. Episodi VII:n prequelina virheellisesti odotetun Shattered Empiren pettymyksestä kirjoitin aikanaan erikseen. Rebels-kytky Kanan ajoi oikein hyvin asiansa, vaikkei lopulta minua niin paljon kiinnostanutkaan. The Force Awakensin sarjisversiosta ei toisaalta jäänyt kotiväelle yhtään mitään kerrottavaa. Poe Dameronin osalta annan juryn olla vielä kopissaan: ainakin toistaiseksi ilonkiljahduksiin on ollut syytä lähinnä uuden trilogian aikaisen sarjakuvan olemassaolossa, mutta ainekset kasvuun ovat olemassa.

Mitä seuraavaksi? Toivottavasti tosiaan jotain uutta. En taida viitsiä kuitenkaan olla niin toiveikas, ettäkö luulisin, että päähahmojen sooloseikkailut olisivat nyt tässä, vaikka tarinat onkin nimetty ytimekkäästi hahmojen nimillä eikä seikkailuina. (Mitenkähän vaikkapa väistämätön seuraava Han Solo -minisarja muuten mahdetaankaan näissä oloissa nimetä? Han Solo 2? Mietittiinköhän tämä loppuun asti?).

Seuraavaksi vuorossa oleva Darth Maul ainakin kuuluu niihin hahmoihin, joiden soolotarina ei minua kiinnosta. Tässä Marvel vaikuttaa todellakin vain laskevan hahmon suosion varaan: Maulin nuoruustarinoita on nähty ennenkin, ja on vaikea kuvitella, että tällä versiolla olisi suurta uutta annettavaa, vaikka myöhempi Maul samaan aikaan onkin hyvin kiinnostava osa Star Wars -animaatiosarjoja. Saavat kehua kovasti, että ostaisin.

Doctor Aphra -sarjiskin epäilyttää, vaikka tosiaan toivonkin Marvelin vähitellen uskaltautuvan kertomaan tarinoita uusista hahmoista SW-galaksissa. Aika näyttää, mahtaako Aphrasta olla uuden kaanonin Mara Jadeksi. Darth Vader -lehden suosituksi osoittautunut sivuhahmo on eräänlainen ilkikurinen avaruuden seikkaileva arkeologi, ja kieltämättä hän olikin Vaderin tarinan sivujuonteena lehden parasta antia. Omaan makuuni hahmo tosin muistuttaa melkein kopiolta maistuen Doctor Whon River Songia. Mutta pysyykö tohtori ylipäätään kiinnostavana ilman alaissuhdetta galaksin pahimmista pahimpaan? Voiko tällainen hahmo kantaa kovin pitkään omaa lehteään? Miksei Doctor Aphra ole suosiolla minisarja?

aphra-and-vader-800x445

Nuori tohtori Aphra yllätti ja pisti lopulta kampoihin jopa Vaderille, mutta onko hän kiinnostava ilman Vaderia?

Lontoon Celebrationin paneelissaan Marvelin väki sanoi keskittyneensä tarkoituksella yhteen aikakauteen, ”jotta tarinat voivat ristetä toisiaan”. Väittivät myös, ettei episodien V ja VI välissä olisikaan kovin paljon tarinaa kerrottavaksi. Tästä taidan olla eri mieltä, mutta ennen kaikkea minulla onkin toisenlainen ehdotus:

Hyppäisivät suoraan syvään päähän: Jedin paluun ja The Force Awakensin väliin. Jättäisivät Star Wars -lehden etenemään klassisessa ajassa, mutta perustaisivat toisen lehden – vaikkapa Star Wars: The New Republic – kertomaan tuosta tuskaisasta rauhan rakentamisen ajasta Imperiumin hiipuessa. Tarina voisi alkaa joko heti Shattered Empiren jälkeen tai Jakkun taistelusta, johon sijoittunee Chuck Wendigin tähän liittyen nimetty, ensi vuonna julkaistava Aftermath-romaanitrilogian päätös Empire’s End. Käyttäisivät mukana säästeliäästi originaalitrioa, mutta keksisivät uusia, kiinnostavia hahmoja kartoittamaan tätä tuntematonta aikakautta galaksissa. Ottaisivat mukaan kirjoittajatiimiin sen Wendigin, joka Aftermath-kirjojen mestarillisissa välinäytöksissä raapaisee galaksin eri kolkkia. Poimisivat alkajaisiksi parikin juonilankaa noista välinäytöksistä.

Ja jos taas Marvel haluaa jatkaa hahmonimisten minisarjojen linjalla, niin tässä muutama ehdotus toisen Han Solo -tarinan vaihtoehdoiksi: Wedge Antilles, (nuori) PalpatineThrawn, Amidala (ennen Episodi I:tä), Piett, Kreivi Dooku, Lor San Tekka.

Ja, no joo, myönnetään: se Luke.