Roar! – Elämäni Wookieena ja Joonas Suotamo, osa 3: ”Netin syövereistä huudettiin megafoneilla, että katsokaa, tässäkin on tämmöistä tasa-arvojuttua”

Posted on 19/02/2021 by Aki Jörgensen

Kirjoitin jo Joonas Suotamon ja Hippo Taatilan kirjasta Joonaksen Roar! – Elämäni wookieena (Johnny Kniga 2021) kahden blogimerkinnän verran: ensimmäisessä käsittelin lähinnä Joonaksen tulkintaa Chewbaccasta ja toisessa Joonaksen muistoja kollegoistaan.

Tämä kolmas (ja viimeinen) merkintä keskittyy elokuvien vastaanottoon ja paljastaa, mitä Joonas Suotamo ajatteli, kun The Last Jedi ja The Rise of Skywalker päätyivät netissä ryöpytyksen kohteiksi ja kun Solo floppasi lippuluukulla. Kuten edellisissäkin kirjoituksissa, tässäkin mukana on kirjan kertoman lisäksi sitaatteja Joonakselta minun haastattelustani Sunnuntaisuomalaisessa julkaistuun juttuun.

Joonas Suotamo ja Chewbaccan työpaikka. Kirjan kuvitusta.

Heitän tähän alkuun heti yhden sitaatin. Kysyin Joonas Suotamolta, mitä hän vastaa kritiikkiin siitä, että Star Wars -elokuvat olisivat pelkästään laskelmoitua viihdeteollisuutta.

”On aika kyynistä sanoa niin. Nämä ovat kuitenkin rakastettuja elokuvia”, Suotamo aloitti vastauksensa. Hetken kuluttua hän toisaalta pyöritteli asiaa myös näin: ”On kylmä fakta, että elämme maailmassa, jossa päätöksiä tehdään siltä pohjalta, miten rahavirtoja niistä aiheutuu”.

Pitemmän vastauksen voi tiivistää näin: Suotamo ei allekirjoita, että Star Wars -elokuvia tehtäisiin vain rahankiilto silmissä, mutta ei kiistä, etteikö niitä tehtäisi myös rahantekoa tavoitellen. Josta minun olikin kysyttävä jatkokysymys: Vaikuttaako rahantavoittelu sitten Suotamon mielestä elokuvien sisältöön?

”Jos sitä vaikutusta lähtee elokuvista etsimään, menee tarinasta ilo. Alkuperäiset Star Wars -elokuvat oli lähtökohtaisesti tehty lapsille. Siellä on sinisilmäistä seikkailijaa ajamassa avaruusaluksilla, ja ne ovat hyvä tarina, johon minä ainakin itse uppoudun. Jos mitä tahansa leffaa alkaa suurennuslasilla katsomaan, kyllä se illuusio alkaa rakoilemaan”, Suotamo sanoo ja jatkaa: ”Elokuvia katsoessa kriittinen tarkastelija on heitettävä hetkeksi hyllylle ja nautittava tarinasta. Negatiivisilla Youtube-videoilla ja otsikoilla saa kuitenkin huomiota, koska on jotenkin helpompaa asettua jonkin asian yläpuolelle kuin tunnustaa, mikä siinä oli hyvää.”

Tämä on viisas ja sattuva vastakommentti, jopa omakohtaisesti. En koe kirjoittavani esimerkiksi tässä blogissa asioista tarkoituksella negatiivisen kautta, mutta tiedostan oikein hyvin, kuinka houkuttelevaa ja siten ”helppoa” tosiaan on puhua elokuvista niiden huonojen eikä niiden hyvien puolien kautta. Kuinka helposti vaikkapa kahvipöytäkeskustelut elokuvista tiivistyvät siihen, minkä yksityiskohdan vuoksi kukakin keskustelijoista ei pitänyt käsiteltävää elokuvaa aivan täydellisenä, vaikka sen sijaan voisi hyvin puhua myös elokuvien onnistumisista! Tämän blogin kirjoittajan biossa on vuosia lukenut, että olen ”sitkeästi sitä mieltä, että myös prequel-trilogiassa on paljon hyvää, aivan kuten alkuperäisessä trilogiassa on paljon sietämätöntä”, mutta jää lukijan tuomittavaksi, olenko oikeasti onnistunut elämään tämän asenteen mukaan.

Joka tapauksessa: Joonas Suotamon edellä lainatulla sitaatilla on kaikupohjaa seuraavassa.

Joonas Suotamo (tai Peter Mayhew) ja Harrison Ford elokuvassa The Force Awakens (2015).

The Force Awakens otettiin vastaan juhlien, vaikka joitakin harmittikin, kuinka läheisesti se toisti alkuperäisen Star Wars -elokuvan juonta. Joka tapauksessa yleinen fanien, satunnaisempien katsojien ja kriitikoiden tulkinta oli, että ohjaaja JJ Abrams ja kumppanit olivat onnistuneet: Star Wars oli palannut, uudelle ajalle ja uudelle sukupolvelle, ja samalla riittävästi entistä tunnelmaa säilyttäen. Näin ajatteli Joonas Suotamokin, joka erikseen korosti ylpeyttään siitä, että episodi VII ei ollut ajalleen tyypillinen synkistely, vaan vanhanaikainen, tunteisiin vetoava tarina.

(Aika moni katsoja taisi myös verrata TFA:ta prequeleihin ja todeta, että edellä mainituilla mittareilla TFA onnistui esiosia paremmin. Tätä vertailua ei esitä Joonas Suotamo kirjassaan.)

The Last Jedi oli joka tapauksessa erilainen. Paitsi että se oli tunnelmaltaan synkempi, se teki paikoin jopa rohkeaa pesäeroa originaalitrilogiasta tuttuihin teemoihin. Näin muutamia vuosia myöhemmin on selvää, että TLJ jakoi mielipiteet pahemmin kuin yksikään toinen Star Wars -elokuva: toiset suitsuttivat näkemäänsä jopa mestariteokseksi, mutta toisissa elokuva aiheutti vähintään yhtä suurta inhoa kuin prequelit omana aikanaan. Minusta näin jälkikäteen voi silti jopa objektiivisesti sanoa, että TLJ:n oli joka tapauksessa pakko viedä tarinaa jollain tavalla räväkämpään suuntaan turvallisen sulavan TFA:n jälkeen. Kun haastattelin Joonas Suotamoa ensimmäisen kerran, TLJ oli jo kuvattu mutta minä en ollut sitä nähnyt, ja jo silloin Suotamo sanoi tulossa olevan ”erilaisen tarinan, jossa ei ole pelätty ottaa riskejä”.

Joonas Suotamo elokuvassa The Last Jedi (2017).

Kirjassa Suotamo kertoo, että juuri noin hän itse ajatteli lukiessaan TLJ:n käsikirjoituksen: että vau, nyt tulossa on todellakin jotain aivan erilaista. Sen lisäksi Suotamo kertoo samalla ajatelleensa, että ”nyt klassista tarinaa ja koko saagan henkeä kieputellaan niin paljon, että moni pitkäaikainen fani saattaa suuttua”. Ja näinhän sitten lopulta kävikin.

Suotamo itse kuitenkin suli Johnsonin ratkaisuille jo samana päivänä. Hän kertoo kirjassa ymmärtäneensä, ettei ole olemassa Star Warsin ”pyhiä opinkappaleita”, vaan että uudistuminen on tärkeämpää kuin menneisyyden palvonta. Juuri tämä onkin myös The Last Jedin ydinviesti sekä tarinan sisällä että elokuvakerronnan tasolla. TLJ:n käsikirjoituksessa Suotamolle vaikein sulatettava yksityiskohta olikin hänen oman hahmonsa Chewbaccan harmittavan pieni rooli – mutta se ei taida liittyä keskeisesti elokuvan yleisövastaanottoon.)

Mark Hamill sanoi elokuvan julkaisemisen yhteydessä antamissaan haastatteluissa olleensa eri mieltä Johnsonin tulkinnasta hänen hahmostaan eli Luke Skywalkerista. Erityisesti Hamill päästi vettä TLJ-vihan myllyyn sammakollaan siitä, kuinka hän olisi ratkaissut ongelman näyttelemällä välillä mielessään aivan eri hahmoa, ”Jake Skywalkeria”. Suotamo huomauttaa kirjassaan, että mistään tällaisesta ei näkynyt Irlannin kuvauksissa mitään merkkejä. Hamill oli ollut kuvauksissa mainiolla tuulella, toimien porukan isällisenä ja itseoikeutettuna johtajana. Varsinaista elokuvaa kuvattaessa Hamill oli Suotamon nähden puuttunut vain nyansseihin, eikä mitään ohjaajan ja näyttelijän välistä kiistaa Luken hahmon luonteesta siis rönsyillyt ainakaan muun ryhmän silmiin.

(Minä en tietysti voi väittää tietäväni Suotamonkaan vertaa siitä, mitä Mark Hamill asioista oikeasti ajattelee, mutta en ole voinut olla ajattelematta, että Hamillin mielipiteisiin jatko-osatrilogiasta on voinut vaikuttaa paljonkin roolin sisällön sijaan sen silkka koko: George Lucasin visioissa hän olisi ilmeisesti saanut ison roolin kaikista kolmesta elokuvasta, mutta tässä toteutetussa tarinassa hän oli kunnolla mukana vain tässä keskimmäisessä. On hyvin inhimillistä, että tottakai Hamill olisi näyttelijänä halunnut palata suurimpaan rooliinsa pitemmäksi aikaa ja luonnollisesti hänestä olisi ollut mukavaa saada tulkittavakseen esimerkiksi useampia sankarillisia toimintakohtauksia.)

Joonas Suotamo ja ohjaaja Rian Johnson The Last Jediä tekemässä.

Valmiissa The Last Jedissä ”paperilla vähän eriskummallisilta näyttäneet” palaset loksahtivat Joonas Suotamon mielestä ”täydellisesti paikoilleen”. Hänen ja muiden tekijöiden olikin ensin helppo hymyillä leffan äärellä, kun sitä esimerkiksi kritiikeissä yleisesti kehuttiin.

Hymy hyytyi, kun osa fanikunnasta tosiaan suuttui. Ja ei kai siinä vielä mitään, että osa katsojista ei tykännyt – siinähän ei ollut mitään uutta vaikkapa prequelien vastaanottoa muistellen – mutta kun elokuvaa ja sen tekijöitä vastaan hyökättiin suorastaan agressiivisesti. Pahimman iskun joutuivat vastaanottamaan kirjoittaja-ohjaaja Johnson ja elokuvassa vilpitöntä uskoa parempaan tulevaisuuteen edustanutta Rose Ticoa näytellyt Kelly Marie Tran, johon kohdistuneessa hyökkäyksen osassa oli vielä mukana rasismia ja naisvihaakin. Erityisesti Tranin kohtelu netissä oli Suotamosta kauhistuttavaa – jotain aivan muuta kuin se, että katsoja vain sivistyneesti toteaisi, ettei tykännyt näkemästään elokuvasta, sen näyttelijäsuorituksista, juonesta tai ohjauksesta.

Joonas Suotamo kytkee kirjassaan TLJ:n saaman vihapalautteen laajempiin ilmiöihin. Hänen mielestään se oli osa sitä vihan ja populismin aaltoa, johon liittyvät Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ja äärioikeistoliikkeiden paluu politiikkaan. Suotamon mukaan nämä tahot näkivät The Last Jedin ”toiveikkaan, lapsenuskoisen sanoman maailman muuttamisesta Social Justice Warrior -henkisenä poseeraamisena ja alkuperäisen Star Warsin osoituksena vanhan ajan machomaailmasta, jossa arvot olivat vielä kunnollisia ja maailma selkeä”. Hän vielä jatkaa tätä ajatusta aivan oikealla huomiolla siitä, että mitä nämä tahot ajattelivatkaan uusista elokuvista, he olivat joka tapauksessa väärässä tulkinnassaan originaalitrilogiasta: George Lucas vastusti Vietnamin sotaa ja Richard Nixonin tapaa tehdä kovanyrkkistä politiikkaa, kirjoitti lapsille suunnatun avaruussadun vastalauseeksi aikansa ilmiöille ja vieläpä sijoitti sen ytimeen viestejä rakkauden ja tarinankerronnan voimasta. Mutta TLJ:n vihapalautteen antajat näkivät vanhatkin Star Warsit haluamiensa silmälasien läpi.

”Netin syövereistä huudettiin megafoneilla, että katsokaa, tässäkin on tämmöistä tasa-arvojuttua. Että ’sinä, joka haluat paluuta vanhoihin hyviin aikoihin, ärsyynnypä tästä uudesta Star Warsista’. Siinä oli paljon tarkoituksenmukaista agitointia (yllyttämistä)”, Suotamo sanoi minulle.

Alden Ehrenreich ja Joonas Suotamo elokuvassa Solo (2018).

The Last Jediä seurasi saagan kaanonissa The Rise of Skywalker, mutta ensi-illoissa Solo. Siihen ei kohdistunut yhtä suurta vihakampanjaa, mutta eipä yleisöryntäystäkään: ohjaajien vaihdon jälkeen noin puolitoista kertaa kuvattu Solo tuli kalliiksi, mutta floppasi taloudellisesti.

Suotamo kertoo kirjassa Solon hämmentävästä ensi-iltakokemuksestaan: kuinka elokuva ensin otettiin ilolla ja riemulla vastaan Los Angelesissa, ja kuinka tekijät sitten jatkoivat siitä suoraan Cannesiin, jossa yleisö tuhahteli ja nauroi väärissä kohdissa, ja näytös päättyi kuolemanhiljaisuuteen.

Solon epäonnistuminen yleisön silmissä oli Suotamolle kova pala. Hänestä elokuva oli onnistunut vanhan ajan seikkailu. Suotamo oli päässyt siinä liki toiseen pääosaan ja tulkitsemaan Chewbaccaa selvästi monipuolisemmin kuin The Force Awakensissa tai The Last Jedissä, eikä olekaan mikään ihme, että Solo jäi Suotamolle mieleen hänen omana suosikkinaan Star Wars -elokuvistaan. Itsesyytökset eivät silti johtaneet mihinkään. ”Ehkä jengi oli vain kyllästynyt Star Warsiin”, miettii Suotamo kirjassa.

Joonas Suotamo, John Boyega ja Oscar Isaac elokuvassa The Rise of Skywalker (2019).

Episodi IX:n piti olla kirjoittaja-ohjaaja Colin Trevorrow’n episodi, ja sellaisena se olisi seurannut Rian Johnsonin tarinaa hyvin eri tavalla kuin The Rise of Skywalker sitten teki. Toisin kävi, ja ohjaajaksi palasikin Abrams. Hän oli antanut The Last Jedin ilmestymisen jälkeisinä kuukausina elokuvaa ja Johnsonia tukevia haastattelukommentteja, mutta palattuaan Star Warsin pariin lausuikin, että ei pitänyt kaikista edellisen elokuvan ratkaisuista. Kun The Rise of Skywalker aikanaan valmistui, moni katsoja koki sen suorastaan mitätöivän TLJ:n tapahtumia ja kesken jättämiä juonia.

Joonas Suotamo ei ole tätä mieltä. Hänestä TROS tekee samanlaisen ”koukkauksen” kuin Jedin paluu teki Imperiumin vastaiskun jälkeen: synkästä, vakavasta ja epäkonventionaalisesta palataan veijarimaiseen, sadunomaiseen ja seikkailulliseen. Suotamo oli tyytyväinen tarinaan käsikirjoituksena ja myös valmiina elokuvana. Hänen hahmollaan Chewbaccallakin oli jälleen enemmän tekemistä.

Erästä TROS:n kritisoitua yksityiskohtaa Suotamo kuitenkin kommentoi kirjassa erikseen. Hänen mukaansa keisari Palpatinen paluu oli käsikirjoituksessa selitetty paremmin kuin valmiissa elokuvassa: kässärissä tuli selväksi, että kyse oli kloonista ja siinä elävästä keisarin hengestä, joka tarvitsi Reyn saadakseen itselleen todellisen fyysisen olomuodon. ”Alkuperäisessä muodossaan keisarin paluu ei millään lailla nollannut Anakin Skywalkerin Jedin paluussa tekemää sovitusta”, Suotamo sanoo.

Joonas Suotamo ja The Last Jedin porukka. Kirjan kuvitusta.

TROS:n ensi-illan jälkeen Suotamo sai myös henkilökohtaisesti maistaa ”internetin likasankoa”, kuten hän sitä kutsuu. Eräällä nettisivulla eräs kirjoittaja tulkitsi TROS:n olevan aivan toista äärilaitaa kuin TLJ oli, ja että TROS oli suorastaan patriarkaalinen elokuva, jonka hahmot olisivat haitallisia nuorille naisille. Tämä arvio osui Suotamon silmiin ja aiheutti niiden takana suuren ärtymyksen: Suotamon mielestä elokuva ja koko jatko-osatrilogia kun olivat Hollywoodin mainstreamiksi poikkeuksellisen täynnä monipuolisia naishahmoja. Suotamo kertoo kirjassa, että harkitsematon twiitti tästä aiheesta johti yhtäkkiä kummallisiin Twitter-mainintoihin ja uudenlaisten seuraajien tulvaan, josta Suotamo tunnisti suuren joukon feikkitilejä. Suotamo kertoo ymmärtäneensä, kuinka netissä vaikuttaa maksettuja nettitrolleja ja ihmisiä, joiden tavoite on kylvää vihamielisyyttä ja eripuraa maailmaan. ”Kokemus oli pelottava”, Suotamo sanoo. (TLJ:n vihapalautteen kytköksistä venäläisiin botteihin ja poliittisiin trolleihin on muuten tehty tieteellistäkin tutkimusta.)

Nyt, pari vuotta myöhemmin, Suotamo on toiveikkaampi. Haastatteluhetkellä Donald Trump oli vain hieman aiemmin hyllytetty Twitteristä yllytettyään amerikkalaisia äärikannattajiaan väkivaltaisuuksiin, ja Suotamo sanoi hänestä tuntuvan siltä, että nyt tämän vuoksi voisi alkaa uusi aika:

” Viimeiset neljä vuotta maailmassa ovat olleet aika turbulentteja. Toivottavasti nyt alkaa jonkinlainen muutos toiseen suuntaan, kun ei ole enää noin näkyvää esimerkkiä siitä, että mitä tahansa saisi sanoa.”

Kysyin Suotamolta haastatteluni lopuksi, miten Star Wars -elokuvien tekeminen muutti sitä, mitä Star Wars hänelle merkitsee. Tämä ei liity suoraan mitenkään TLJ:n, TROS:n tai Solon vastaanottoon – mutta kylläkin siihen, miten Suotamo toivoo näitä elokuvia katsottavan. Tähän on joka tapauksessa hyvä lopettaa. Suotamon vastaus oli, että yllättävän vähän:

”Luulin, että se olisi vähentänyt sitä. Mutta mä olen niin kova innostumaan, että heti kun Star Wars -logo pärähtää ruudulle ja alkumusiikki alkaa, mulla on joka kerta samanlainen fiilis. Sitä ei muuta mikään kuinka paljon mä rakastan sinne galaksiin uppoutumista. Kun menen setille, en julista, että mitenkään enemmän omistaisin sitä, vaan mulla on kunnia ja vastuu olla siellä mukana tekemässä niin hyvää työtä, että fanit löytävät sieltä sen oikeanlaisen järisyttävän tunteen.”

Episodi IX -selitysten makua: Tässä nyt vain kävi näin

Posted on 08/01/2020 by Aki Jörgensen

The Rise of Skywalkerin ensi-illasta on kolme viikkoa, joten vielä on tämän blogin eettisen koodiston mukaan spoilerivaroitusten aika. Tämä kirjoitus spoilaa episodi IX:n juonta kauttaaltaan, joten varoitus elokuvaa katsomattomille!

d23-tros-storm-fight

Tässä vaiheessa lienee jo turvallista sanoa, että episodi IX ei ole nousemassa Star Wars -elokuvien kovimpaan klassikkosarjaan. Kriitikkojen arviot puhuvat kädenlämpöisestä suorituksesta, tähtiarvioiden heiluen pääasiassa kahdessa ja kolmessa tähdessä. Se tarkoittaa, että The Rise of Skywalker on itse asiassa otettu vastaan huonommin kuin prequelit niiden ilmestyessä. Niin sanottujen tavallisten katsojien mielipiteet esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tuntuvat liikkuvan samoja latuja: siis välillä ”ei kovin kummoinen” – ”ihan ok”.

Entä ydinyleisö, sarjan fanit? He, jotka perinteisesti yleensä ovat alkaneet nälviä Star Warsejaan vasta ainakin jonkinlaisen kuherruskuukauden jälkeen (mutta viime vuosina kyllä yhä nopeammin)? Ainakin minusta vaikuttaa, että episodi IX on niissä piireissä otettu vastaan vielä huonommin kuin tavisriveissä. Monien fanien mielestä elokuva on katastrofi kaikilla mahdollisilla tasoilla. Positiivisempien mielestä se on vikoineenkin kelvollinen. Toki oikeasti leffasta tykänneitäkin faneja on, mutta jopa heidän sanansa tuntuvat puolustuksen puheenvuoroilta: jotkut edellistä episodia inhonneet ovat esimerkiksi kehuneet tätä vertauksella ”ainakin parempi kuin The Last Jedi”. Toiset taas ovat tykänneet The Rise of Skywalkerista nähdessään lastensa viihtyvän elokuvan äärellä, ja todenneet, että lapsillehan George Lucaskin näitä teki. Jälkimmäinen on ihan asiallinen näkökulma, mutta ei kovin hyvä lohtu niille, jotka odottivat pelkän viihteen lisäksi elokuvaa, joka käärisi pakettiin yli 40-vuotisen, monien siis vuosikymmenien ajan rakastaman tarinan sekä juonellisesti että temaattisesti.

Ehkä erityisen kiinnostavaa on, että The Rise of Skywalker tosiaan jättää kylmäksi niin monet sellaisetkin katsojat, jotka nimenomaan pitivät sitä suoraan edeltäneistä episodeista VII ja VIII (kuten esimerkiksi minut). Se ei siis ollut ainoastaan viimeinen todistuskappale niille katsojille, jotka eivät ole missään vaiheessa innostuneet Disney-omistuksen aikaisesta jatko-osatrilogiasta, vaan moni noiden elokuvien puolustajakin pettyi – vain kärjistettynä esimerkkinä niin sanottu reylo-yhteisö, jota näkökulmaa käsittelin äskettäisessä kirjoituksessa erikseen.

Mitä siis meni pieleen? Luulen, että yritän tarjota (vielä lisää) omia vastauksiani seuraavassa blogimerkinnässä. Nyt yritän hieman koota sitä, mitä tekijät itse ovat sanoneet.

tros-zorii-poe-rey-finn

The Rise of Skywalkerin ensi-illan jälkeisissä Hollywood-medioiden jutuissa ja haastatteluissa on nimittäin selittelyn sävy.

Erityisesti haastatteluissa on kunnostautunut toinen käsikirjoittaja Chris Terrio. Hän on esimerkiksi kiertänyt vastaukset Palpatinen paluun herättämistä kysymyksistä viittaamalla tämän olleen tuottaja Kathleen Kennedyn ratkaisu. Toiseksi syypääksi tähän ratkaisuun hän on esittänyt episodi VIII:n kirjoittaja-ohjaajaa Rian Johnsonia, joka ei taatusti osallistunut päätökseen millään tavalla: Terrion mielestä Ben Solon pelastaminen pimeältä puolelta oli käsikirjoittaessa vaikeaa, koska Snoke oli poissa, ja Kylo oli näin kohonnut pääpahiksen asemaan. Voi nolous minun naivismiani, minä kun kuvittelin tämän olleen kiinnostava ja harkittu juonielementti, josta seuraava episodi tarinaa jatkaisi. Vai ehkäkö sittenkin voi nolous Chris Terriota ja kirjoittaja-ohjaaja JJ Abramsia, jotka eivät osanneet sellaista jatkoa kirjoittaa?

(Abramsilta en ole nähnyt yhtään ensi-illan jälkeistä spoilerihaastattelua.)

Tätä markkinoinnissa kuvana nähtyä Rose Ticon ja Reyn välistä kohtausta ei ole lopullisessa elokuvassa.

Samassa Awards Dailyn haastattelussa Terrio myös puolustautui Kelly Marie Tranin roolin Rosena jääneen pieneksi siksi, että Rose kirjoitettiin näyttelemään Carrie Fisherin kanssa, ja nuo kohtaukset edesmenneen Leia-näyttelijän kanssa eivät vain lopulta toimineet riittävän hyvin. Tästä vastauksesta tekee mieli sanoa ”pics or didn’t happen”, sillä elokuvassahan Rose ja Leia eivät kohtaa lainkaan. Jos Terrio ja Abrams – joka taas kehtasi väittää Star Wars Celebrationin lavalla Tranin castauksen olleen Rian Johnsonin The Last Jedi -ratkaisuista paras – olisivat todella halunneet käyttää Rosea episodissaan, he olisivat yksinkertaisesti voineet kirjoittaa hänet enemmän mukaan tarinaan. (Leikkaaja Maryann Brandon sanoi Huffington Postille Rosen jääneen sivuun ohjaaja Abramsin haluttua keskittyä kolmeen pääsankariin ja Kyloon, ja kamoon Chris, näinhän siinä on käynyt.)

Erityisen paljon nettiporua herättäneessä The Hollywood Reporterin haastattelussa Terrio taas tuntuu kuittaavan kaikki kysymykset elokuvan valinnoista melkein kuin silkalla sattumalla. Sanat, jotka Finn haluaisi sanoa Reylle mutta jotka jäävät sanomatta? Katsoja voi tulkita itse. Miksi loppukohtauksessa näyttäytyvät Voima-haamuina vain ja juuri Luke ja Leia? Koska ”keskustelimme kyllä JJ:n kanssa siitä, ketkä siellä voisivat olla, ja tämä kosketti meitä”. Ja niin edelleen.

Ehkä kaikkein merkillisin kohta tässä haastiksessa on, kun Terriolta kysytään, mahtaako elokuvan loppu antaa ymmärtää Reyn jäävän nyt eristyksiin elämään Tatooinella, kuten todella moni on tulkinnut ja kuten John Williamskin tuntuu vihjaavan, sillä viimeisen musiikkikappaleen nimi soundtrackilla on A New Home. Terrion vastaus? ”En voi olettaa tietäväni, mitä John on sillä tarkoittanut.” Kiva Chris, 87-vuotias mestarisäveltäjä on varmasti syyllinen sinun kirjoittamasi elokuvan lopun viestin epäselvyyteen. (Totuuden nimissä Terrio tosin kyllä myös vastaa: mikään elokuvassa ei hänen mielestään tarkoita ehdottaa, että Rey olisi jäämässä Tatooinelle.)

Tämä kuva on Pasaana-planeetan kohtauksesta, mutta kappas, samassa autiomaassa kuvattiin myös loppukohtauksen Tatooine.

Elokuvan leikkaaja, ohjaaja Abramsin luottonainen Maryann Brandon, ei hänkään tunnu elokuvan fanilta. The Rough Cut -podcastin haastattelussa Brandon kehotti katsojia olemaan ajattelematta elokuvaa kovin tarkkaan, ja suositteli pikemminkin hyppäämistä elokuvan ”ajelun” (ride) kyytiin.

Brandonin henkilökohtaiseksi puolustukseksi on toki sanottava, että olosuhteet olivat kurjat. The Rise of Skywalkeriahan tehtiin valtavalla kiireellä (koska koko show oli alusta asti myöhässä aikataulustaan Abramsin pyyhkäistyä Colin Trevorrown ajatukset pöydältä ja aloitettua puhtaalta pöydältä). Brandon päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun: leikkaamaan elokuvaa fyysisesti kuvauspaikoilla, jotta Abrams saattoi osallistua päätöksiin kesken kuvausten ja jotta, suoraan sanoen, elokuva ehtisi mitenkään valmiiksi ajoissa. The Rough Cut -podcastissa Brandon kuvailee ratkaisun monia hyviä puolia: pääsy osaksi tiimiä, mahdollisuus näyttää aiempia otoksia näyttelijöille, yksittäisten lisäkuvausten toteuttaminen lennosta ennen pääkuvausten päättymistä.

Mutta hän tulee myös sanoneeksi, että Kathleen Kennedy ”vaati” Abramsia viettämään enemmän aikaa leikkaushuoneessa, ”eikä siihen ollut aikaa”. Brandon niin ikään sanoo, että kun elokuva lukittiin kiitospäivän aikoihin, he (tekijät) ”olivat yhä ratkaisemassa asioita” (”were still trying to figure things out”).

Episodi II:n dvd-dokumentin otsikko oli aikanaan Films Are Not Released, They Escape. Episodi IX:n tapauksessa vaikuttaa tosiaan siltä, että tämä elokuva pakeni keskeneräisenä.

Palpatinen paluuta paremmin selittäneitä kohtauksia oli leikkaaja Maryann Brandoninkin mukaan olemassa, mutta ne jäivät elokuvasta leikkausvaiheessa pois.

Sitten meillä ovatkin ne viime päivien erityisen omituiset raportit: ne, joihin liittyy iskulause ”Release the JJ cut”.

Jotkut fanit ovat toivoneet Abramsilta ”ohjaajan leikkausta”, vaikka on yleisesti tiedossa, että Abrams tekee elokuvistaan vain yhdet sellaiset (ja näyttää ne meille elokuvateattereissa). Tällä kertaa tällaisen ohjaajan leikkauksen mahdollisuudesta huhuillaan muuallakin kuin fanisomessa (vaikka uskottavat mediat sitten keskittyisivätkin tässä tapauksessa lähinnä raportoimaan fanien nettihuhuja). Esimerkiksi brittilehti The Independent on tarttunut näihin, viitaten muun muassa huhuun Abramsista vastentahtoisesti lisäämässä elokuvan loppuun Reyn ja Kylon suudelmaa.

Perusväite (esimerkiksi We Got This Covered) on siis, että ohjaaja Abrams itse ei olisi tyytyväinen The Rise of Skywalkeriin. Studio olisi muka pakottanut Abramsia leikkaamaan elokuvasta hänen siihen ehdottomasti haluamiaan osia: näitä olisivat esimerkiksi edellä mainitut selitykset Palpatinen paluulle ja monet Rosen kohtaukset. Keskeinen huhu on, että Abrams olisi halunnut näyttää lopputaistelussa kuvan kanssa vanhojen jedien haamuja, ja että Hayden Christensenin ja Samuel L. Jacksonin kaltaiset näyttelijät olisivat peräti käyneet kuvaamassa kohtauksen, joka päätyi leffaan vain ääninä. Kaiken huippuna voidaan todeta, että juuri WGTC väittää, että Kennedyn lisäksi näitä ohjeita olisi ollut Abramsille sanelemassa itse George Lucas.

Tälle huhulle pamautan häränkakkaa-leiman. Kaikki nuo asiat ovat tismalleen sitä, mitä JJ Abrams tekee, ja minun olisikin helpompaa uskoa, jos huhu väittäisi Abramsin vaatineen elokuvasta tuollaisen vastoin joidenkin toisten tahtoa Lucasfilmissä.

(Sivuhuomio. On aika varmaa, että esimerkiksi Lucasfilmin tarinaryhmän aiempi keskeinen puhemies Pablo Hidalgo, joka ei juuri pitänyt The Force Awakensistakaan, ei välittänyt tästä episodista. En voi olla varma, onko Letterboxd-tili, jolla sopivanniminen käyttäjä arvioi episodi IX:n vain 1 ½ tähden arvoiseksi, oikeasti Hidalgon henkilökohtainen vai ei, mutta joka tapauksessa Hidalgo vetäytyi sosiaalisesta mediasta jokin aika sitten. On suuri kiusaus veikata, ettei fanien sylkykuppina vuosia viihtynyt Hidalgo halunnut olla puolustelemassa tämän episodin valintoja.)

Joka tapauksessa nimenomaan kirjoittaja-ohjaaja Abramsilla ei ole ollut tapana selitellä mysteereitään, joten olisi melkein ollut yllättävää, jos hän olisi käyttänyt kallisarvoista ruutuaikaa vuoristorata-ajelultaan Palpatinen paluun selittämiseen. Abrams ei myöskään kuuluisasti välitä prequeleista, joten miksi ihmeessä hän olisi halunnut näyttää Hayden Christensenin Anakinina? Ja millään maailman ilveellä en ainakaan usko, että George Lucas olisi ottanut mitään kantaa (tai että häneltä olisi kysytty) tällaisiin asioihin sen jälkeen, kun koko trilogia oli jo tehty aivan toisin ja toisesta tarinasta kuin hän olisi sen halunnut tehtävän.

Anakin Skywalker ja Mace Windu – mukana myös The Rise of Skywalkerin lopputaistelussa, kuten kaikki tietenkin ehtivät huomata.

Minulle aiemmin tuntematon sivusto SNTS menee vielä pitemmälle, ja väittää, että 3-5 kohtauksella pidennetty versio elokuvasta olisi tulossa elokuvateattereihin vielä tammikuun lopulla, ja että vielä tätäkin pitempi ”Abrams-versio” olisi aikanaan päätymässä bluraylle ja Disney+-palveluun.

Artikkeli on tietävinään tarkkoja minuuttimääriäkin näille versioille, mutta säästän teidät nyt niiltä. Lyön nimittäin tähänkin häränkakkaa-leiman, mutta kaiken tämän kirjoitettuani en sittenkään voi olla ajattelematta…

Entä jos ohjaajakin todella on sitä mieltä, että The Rise of Skywalker ei ollut riittävän valmiiksi hiottu silloin, kun se oli pakko lukita maailmanlaajuista elokuvateatterikierrosta varten?

Entä jos jotkin kohtaukset, jotka sekä ohjaaja että studio olisivat aivan kernaasti siihen jättäneet, jäivätkin pois elokuvasta yksinkertaisesti aikataulun vuoksi?

Entä kun otetaan huomioon, että sama Disney-yhtiö on tosiaan hiljattain jo kokeillut tätä strategiaa, julkaisemalla Avengers: Endgamesta teattereihin hiukan pidemmän version? Entä kun Star Warseilla toki on pitkä perinne special editionien kanssa? Entä jos siis sittenkin…

Episodi IX:n ensi-illan kynnyksellä: Niin monien asioiden (ja jedinkin) paluun äärellä

Posted on 16/12/2019 by Aki Jörgensen

Vastaus

The Rise of Skywalkerin ensi-iltaan on enää muutama päivä, ja minä en ole ollut Star Wars -ensi-illan alla näin vähän spoilaantunut sitten Pimeän uhan.

Siis, olen minä toki spoilaantunut. Mutta tosiaan vähemmän kuin on ollut tapana. Tämän yllättävän tilanteen takana ei tosin ole mikään jämpti suunnitelma. Elämäntilanne on vain nyt tänä vuonna ollut sellainen, että spoilerien tarkalle seuraamiselle on ollut melkein yhtä vähän aikaa kuin bloggaamiselle.

Tässä vaiheessa on joka tapauksessa aikaa enää panna sanoiksi viime hetken toiveet ja odotukset. Tämä kirjoitus ei viittaa huhuihin eikä vuotoihin. Jutun väleihin upotan kuitenkin nettiin jaetut ihan oikeat klipit lopullisesta elokuvasta – niitä ei kannata klikata pyörimään, jos halua nähdä kohtaukset tuoreeltaan vasta valkokankaalta!

”On tapahtunut vuotoja”, päättelee Kylo.

Kirjoitin ensimmäisen ”ennustukseni” episodi IX:stä pian The Last Jedin ensi-illan jälkeen. Kuten varmasti oli väistämätöntä, muutamat oletuksistani menivät lahjakkaasti pieleen. Oletin esimerkiksi ulkoelokuvallisista syistä, että edesmenneen Carrie Fisherin näyttelemä Leia kirjoitettaisiin kuolemaan elokuvien välissä, mutta näinhän ei tapahtunut. Yllättävänkin monille tuon kirjoitukseni spekulaatioille silti nyökyttelen nyt sitä lukiessani. Arvelin esimerkiksi jo tuolloin JJ Abramsin palaavan varmasti vielä Renin ritareihin ja voivan aivan hyvin palata myös Reyn vanhempiin ja Snoken taustaan. Nythän Renin ritarit on nähty markkinoinnissakin ja pressikierroksella on vihjailtu suoraan, että Reyn alkuperästä ei ole vielä kuultu kaikkea. Mitä tulee Snokeen, häneen palaan ihan tässä pohdinnassa myöhemmin.

Vuosi sitten taas kirjoitin viiden kohdan ”toivelistan” Skywalker-saagan viimeisestä episodista. Ja kas, nuo viisi kohtaani voisin listata kärkitoiveisiini sellaisenaan nytkin:

että episodi IX onnistuisi olemaan numerointinsa arvoinen eli lopettamaan onnistuneesti paitsi oman trilogiansa, myös koko Skywalkerien sukusaagan
että jatkotrilogian päätösosa kuvaisi galaksia ja siellä käytävää suurta konfliktia kokonaisemmin kuin kaksi edellistä osaa
että selityksensä saisi Reyn Voima-näky, jossa sittemmin kuolleiksi väitetty perhe näytti lentävän pois, jossa Kylo tuntui katsovan suoraan Reytä ruumiskasan keskeltä ja jossa itse Obi-Wan jostain syystä puhutteli tätä autiomaan orpoa
että valon ja pimeän ikuinen taistelu johtaisi viimein todelliseen Voiman tasapainoon – eikä sitä voisi tarkoittaa aivan pelkkä ”hyvän voitto pahasta”
että viimein selviäisi, mitä ihmettä tarkoitti se, että itse Voima ”heräsi”

Ja okei, viimeisestä kohdasta voin luopua. Jos saan nuo neljä ekaa, nimittäin.

En siis toista itseäni kirjoittamalla entisiä toiveita uudelleen. Pohdin sen sijaan hiukan sitä, mitä tiedämme nyt saavamme, mutta mistä minulla ei ollut vielä vuosi sitten aavistustakaan.

Saamme ”perinteistä Star Wars -seikkailua”. Trailerit maalaavat kuvaa veijarimaisesta toimintaseikkailusta, ja ”perinteisiin paluusta” meille on luvattu lukemattomissa haastatteluissa, joissa esimerkiksi näyttelijät iloitsevat siitä, kuinka ovat tässä episodissa päässeet seikkailemaan yhdessä (”We’re in legit, legit Star Wars now”, sanoi esimerkiksi John Boyega New York Timesille). Mikäs siinä: se on varmasti ollut heille mukavaa, ja eiköhän ole meillekin, sillä sekä Reyn (Daisy Ridley) ja Finnin (Boyega) että toisaalta Finnin ja Poen (Oscar Isaac) yhteiset kohtaukset ovat kahdessa edellisessä elokuvassa olleet niin riemastuttavia. Kemiat ovat kohdallaan kolmikon molemmilla sivuilla, ja keskiviikon elokuvalta ehkä heti ihan ensimmäisenä odotan päästä näkemään koko kolmikon yhdessä.

Lainausmerkit ”perinteisestä” ovat kuitenkin paikallaan, koska minusta on vähintään jossain määrin kyseenalaista määritellä Star Wars -kaavaan keskeisesti kuuluvan päähenkilöiden seikkaileminen yhdessä. Aiemmissa Skywalker-saagan episodeissa kunkin trilogian päähenkilötrio seikkailee yhdessä vain Uudessa toivossa Kuolemantähdellä, Jedin paluussa Jabban palatsissa ja Endorissa sekä Kloonien hyökkäyksessä hetken alussa ja lopussa. Esimerkiksi Imperiumin vastaiskussa Lukella, Leialla ja Hanilla on yksi yhteinen kohtaus. Jatko-osatrilogian niin sanottu trio eli Rey, Finn ja Poe, ei kahdessa edellisessä osassa ollut kertaakaan yhdessä. Puhumattakaan siitä, että aivan alunperin tästä triosta ei pitänyt edes tulla trioa, koska Poen piti kuolla jo The Force Awakensin alussa, mutta hahmosta tuli liian toimiva ja pidetty poistettavaksi.

”Olipa meillä hyviä yhteisseikkailuja tuossa viime vuoden aikana, eiköhän niistä vielä kuulla!”

Mutta se on tietysti totta, että tietty poikamainen (tai flashgordonmainen, kuten osa meistä vanhoista edelleen mielellään määrittelee) seikkailu Star Warsiin kuuluu. The Last Jedin rooli oli olla tämän trilogian filosofisin ja varmaankin myös tummasävyisin episodi samoin kuin Imperiumin vastaiskun aikanaan. Avaruusoopperan kolmannessa näytöksessä on aivan sopivaakin käydä rempseämmin puolustustaisteluun ja jopa hyökkäykseen. Vaikka siis kuinka toivon Reyn ja Kylon monisyistä suhdetta puitavan muutenkin kuin miekkaillen, en mitenkään kiistä, etteikö sydämeni sykähtele myös sille, kun sankarimme aivan vain juoksevat ja sanailevat First Orderin tukikohdassa tai avaruusaluksessa, kuten on nähty trailereissa tai äskettäisessä Fortnite-teemaillan yhteydessä julkaistussa klipissä.

(Mitä muuten tulee siihen, kuinka paljon olemmekaan trailereissa nähneet… Vaikka olemme nähneet monta pätkää ja kuvaa First Order -interiööreistä, Pasaana-autiomaaplaneetalta, Kijimi-jääplaneetalta ja Kef Biriltä, jolla Kuolemantähden rauniot sijaitsevat, missään näistä ei ole edes lipsahtanut, miksi näissä kussakin paikassa seikkaillaan. Jos sankarimme yrittävät Jedin paluun Endorin iskujoukon tapaan suorittaa jonkinlaista salaista tehtävää, joka helpottaisi varsinaista sotaa, mikä tuo tehtävä oikeastaan on? Mikä siellä Kuolemantähden raunioissa esimerkiksi kiinnostaa?)

Siitä pääsemmekin toisenlaiseen perinteikkyyteen – joka kuuluu niihin, jotka ennakoin väärin kaksi vuotta sitten. The Last Jedin jälkeen nimittäin kirjoitin: ”trilogian päätösepisodi ei voi enää mitenkään olla toisinto Jedin paluusta”. Vaan niinpä on käynyt, että ensi-iltansa lähestyessä yhä selvemmäksi on tullut, että kyllä vain jatko-osatrilogia sittenkin viimeisessäkin osassaan mukailee originaalitrilogian vastakappalettaan.

Tämä on ylipäätään suurin harmistukseni koko tästä trilogiasta. The Force Awakens kierrätti Uutta toivoa eli originaalileffaa niin pitkälle, että oli oikeastaan ihme, että Leia tai Han ei letkauttanut elokuvassakin jotain tutulta tuntumisesta. Oli fasistinen pahisjärjestö ja piskuinen hyvisten kapina, oli kaikkien osapuolten tavoittelema droidi, oli autiomaasta seikkailuun lentävä orpo, oli valomiekkaan kuoleva mentor-hahmo, oli välipysähdys baarissa, oli pelastusoperaatio Kuolemantähdellä. The Last Jedi kuljetti sarjaa temaattisesti eteenpäin, mutta tarinan tasolla sekin mukaili koko ajan Imperiumin vastaiskua: oli yhden sankarin jedikoulutus erillään muista, oli muiden sankarien elokuvan mittainen pakomatka, oli välipysähdys sivistyksen parissa, oli petturimainen liittolainen. Osa tästä oli väistämätöntä seurausta JJ Abramsin ja Lawrence Kasdanin The Force Awakensissa asettamista keskeneräisistä juonista, mutta osan vastuusta kantaa Rian Johnsonkin: ei tämänkin trilogian kakkososassa sentään olisi ollut pakko nähdä talsijoiden hyökkäystä.

Ja mitä siis on tällä perusteella luvassa The Rise of Skywalkerissa? Käynnistyykö episodi esimerkiksi tälläkin kertaa toiminnallisella alkunäytöksellä, jossa joku pelastetaan jostakin, kuten Jedin paluu (ja itse asiassa myös prequel-trilogian päätösosa Sithin kosto)?

Ehkä sentään ei – vaikka en kyllä hämmästyisi, vaikka käynnistyisikin. Mutta tosiaan kaikesta päätellen tässäkin on nyt meneillään pääsankarien salainen tehtävä, jonka taustalla avaruusarmeijat käyvät viimeiseen yhteenottoon. Rey, kuten Luke aiemmin, on nyt kasvanut jedinä elokuvien välillä, ja on entistä valmiimpi väistämättömään kohtaamiseen vastustajansa kanssa, johon hänellä on erityinen, henkilökohtainen side. Ja tälläkin kertaa konkreettisesti kohdattavan kypäräpäisen pahiksen takana näyttää vaanivan vielä synkempi takapiru: vieläpä sama keisari Palpatine kuin ennenkin. Jopa stormtroopereita höykyttäneille ewokeille näyttävät löytyvän vastineensa episodi IX:stä: eivätköhän sitä roolia esitä Jannahin (Naomi Ackie) joukot tai heimolaiset, jotka trailereissa ratsastavat kavioeläimillä Star Destroyerin kannella.

Yib-nub!

Tämä toisteisuus on vaivannut minua The Force Awakensissa ja The Last Jedissä erityisesti myöhemmillä katsomiskerroilla. Niin paljon kuin niissä on kaikkea, mistä kovasti pidän, en voi olla välillä miettimättä, etteikö sen hyvän ja toimivan olisi voinut ripustaa myös vähemmän tutunmuotoisen puun oksille.

Niinpä aion tällä kertaa suhtautua siten, että tämä on nimenomaan se, mitä odotan: mukaelma Jedin paluusta näiden uuden trilogian erinomaisten hahmojen kautta, siten uusiksi tulkittuna ja ikuisen taistelun alati rimmaavana runona. Lasken siis esimerkiksi sen varaan, että edellä mainittujen yhtäläisyyksien lisäksi luvassa on todennäköisesti vielä yhden vanhemman sankarihahmon koskettava kuolema (trailereissa annetaan ymmärtää Threepiolle käyvän ehkä huonosti, mutta olisiko se siksi elokuvassa kuitenkin vaikkapa Chewbacca?) ja aivan varmasti viimeistään loppukuvien joukossa myös jonkinlainen Voima-haamukohtaus. Lopussa häämöttänee jonkinlainen tulkinta erään jedin tai jedien paluusta: kävisihän tämän episodin otsikkokin versiosta sanoista ”jedin paluu”.

Ja jos The Rise of Skywalker sitten heittääkin kehiin tarinakuvion, jolla ei ole yhtään mitään tekemistä Jedin paluun kanssa, yllätyn vain iloisesti!

Ja niin, vielä se suurin comeback: keisari Palpatine. Toisissa olosuhteissa (ja ehkä jos salaisuuksia rakastava Abrams olisi yksin saanut päättää) hänen paluunsa olisi saattanut pysyä elokuvaan asti yllätyksenä, mutta nyt se on kääntynyt trailereissa suorastaan tämän episodin markkinoinnin kärjeksi. Varmaankin näin on siksi, että Palpyn uskotaan innostavan heitä, jotka pettyivät The Last Jediin ja jotka eivät ole innostuneet jatkotrilogian varsinaisten päähenkilöiden kohtaloista.

Olin alunperin yllättynyt Palpatinen paluusta, enkä ainakaan ollut lainkaan innoissani, kun marraskuussa paljastui, että hänen paluunsa oli JJ Abramsin paluun jälkeinen lisäys tarinaan – eikä siis osa ns. suurta suunnitelmaa koko ajan. Mutta vaikka kuolleiden pahisten palauttaminen henkiin olisi lähtökohtaisesti kuinka tylsää, Palpatinen paluulle on monia tarinallisia oikeutuksia – ja joka tapauksessa se on nyt yhtä väistämätön tosiasia kuin The Rise of Skywalkerin jedinpaluumaisuuskin. Silloin asiaa on syytä lähestyä positiivisen kautta.

Parasta Palpatinen mukanaolossa on tietenkin se, että George Lucasin kuuden Star Wars -elokuvan pohjimmaisen pääpahiksen paluu on kerronnallisesti luonteva ratkaisu siihen ongelmaan, kuinka episodi IX voi kääriä koko Skywalker-saagan loppuun. Odotan tässä episodissa paljastuvan, että First Order ja sen aiempi yksinvaltias Snoke olivatkin vain pelinappuloita Palpatinen suurella laudalla. Näin myös Kylo Ren, joka on luullut aivan omin päätöksin tappavansa menneisyyttään ja isähahmojaan, onkin todellisuudessa vain johdattanut itseään kohti Palpatinea. Ja kun muistamme, millaisella kiinnostuksella Palpatine on tähän asti seurannut Skywalkerien sukua, alammekin päästä syvään ytimeen siitä, miksi arvelen tämän trilogian markkinoinnissa niin paljon puhuttavan nimenomaan ”Skywalker-saagasta”.

(Kyllä, pelkään pahoin, että episodi IX vahvistaa lopullisesti kaanoniksi sen, mitä jo Lucas itse vihjaili, mutta jätti suoraan sanomatta: että Palpatine oli Anakinin ”isä”, siis jonkinlainen luoja Voiman kautta. Olen aina inhonnut tätä juonimahdollisuutta, koska se tekee liiankin pitkälle kaikesta vain osan Palpatinen deus ex machinaa. Hyväksyn paljon mieluummin, että Qui-Gonin, Obi-Wanin ja Amidalan sattumanvarainen, hajonneeseen moottoriin liittyvä saapuminen Tatooinelle ja nuoren Anakinin luo oli osa Voiman johdatusta, kuin että Darth Sidious konkreettisena henkilönä loitsi kaiken tämän todeksi pimeässä luolassaan. Mutta, positiivisen kautta: jos näin on oleva, niin ainakin tässä ratkaisussa Abrams ja kumppanit tosiaan palaavat Lucasin omiin ajatuksiin ja jopa kauas prequel-trilogian alkuun asti – jatko-osatrilogia kun ei turhan paljon ole tähän mennessä saagansa episodeihin I-III viitannutkaan.)

Minua helpottaa myös se, että tiedän liki varmaksi, että tulen joka tapauksessa nauttimaan keisarin kohtaamisesta. Sekä Palpatinen hahmo että Ian McDiarmid hänen tulkitsijanaan ovat aina olleet täyttä timanttia. Haluan edelleen huomauttaa, että emme vielä oikeastaan tiedä, miten Palpatine on mukana IX:ssä (kloonina? haamuna? hologrammina?), mutta ei ole mitään syytä odottaa, etteivätkö hänen kohtauksensa tässäkin elokuvassa olisi ihanan pirullisia.

”Miksi me muuten ollaan sith troopereita, kun ei me olla sithejä?”

Huomaan jännittäväni The Rise of Skywalkerissa enemmän sen yleistä vastaanottoa kuin omaa mielipidettäni. The Last Jedin jälkeen netissä oli pitkään suorastaan paha olla, ja tuntuu käsittämättömältä, että edelleen jokaisen TLJ:tä tai sen ohjaaja-kirjoittajaa sivuavankin twiitin, videon tai postauksen alle ilmestyy nopeasti ”lapsuuteni on pilalla” -tyyppistä viestintää, paljon tuota karkeammin ilmaistuna. Valitettavasti on aivan varmaa, että tämä sama jälkisotakin tulee kiihtymään vain uuteen vauhtiinsa tällä viikolla, ja se uuvuttaa minua jo etukäteen. Näin tapahtuu aivan riippumatta siitä, tullaanko The Rise of Skywalkeria pitämään yleisesti onnistuneena vai ei: The Last Jedihan nimenomaan sai oikein hyvät arviot esimerkiksi ammattikriitikoilta.

Omasta näkökulmastani The Last Jedi, vaikka ei virheetön mestariteos ollutkaan, oli elokuvallisesti (siis kuvina, ääninä ja leikkauksina) vaikuttavin Star Wars sitten originaalin ja temaattisesti Disney-kauden neljästä elokuvasta se, jolla on ollut minulle eniten uutta annettavaa. Kaikkien ei todellakaan tarvitse pitää kaikesta, mutta minun on edelleen vaikea ymmärtää, miten esimerkiksi jonkun mielipide siitä, millainen Luke Skywalkerin ”kuuluisi olla”, johtaa siihen, että koko elokuva teoksena tulkitaan surkeaksi – tai jopa sen tekijät pahoiksi ihmisiksi. Mutta kaipa tämä vain kuvaa eroja tavoissamme katsoa elokuvia (minä katson niitä hyvin tietoisesti ihmisten toteuttamiksi tietäminäni kulttuuriteoksina) – ja sitä, että nämä nyt vain eivät ole niitä elokuvia, joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi.

Osittain juuri tästä fandomin tilasta – ja osittain siitä omasta ruuhkavuodestani – johtuen en ole henkilökohtaisesti tällä hetkellä niin innoissani kuin kaksi tai etenkään neljä vuotta sitten olin tähän aikaan. The Rise of Skywalker nyt vain saa ensi-iltansa, ja vaikka kyse tosiaan on Skywalker-saagan lopusta, luulen käveleväni teatteriin keskiviikkona melkein yhtä tyynenä kuin ohimenevämmäksi tiedettyyn Soloon puolitoista vuotta sitten. Mutta toivon, että en pysy tyynenä koko kahta ja puolta tuntia!

—

Tämän blogin ääreltä on jo perinteikkäästi ponnahdettu reaaliaikais-chattiin elokuvan ensi-iltapäivänä (ja lähipäivinä sen jälkeen). Ideana siis keskustelu elokuvan nähneiden kesken: toisin kuin vaikka Twitterissä ja Facebookissa, tässä chatissa saa keskustella spoilereista. Otetaan taas, niin paljon kuin innostutaan: tlk.io/tahtienjatkosota.

The Last Jedi oli venäläisten bottien uhri, mutta etenkin venäläisten bottien kaverien uhri

Posted on 03/10/2018 by Aki Jörgensen

Niin vain 2010-luvun Star Wars -elokuvista suosikkini on jo kohta vuoden ikäinen, ja edelleen huomaan kirjoittavani tähän blogiin sen vastaanoton aiheuttamasta kuohunnasta. Kun sen jälkeen on saanut ensi-iltansa jo toinenkin Star Wars -elokuva, olisin todellakin kuvitellut meidän päässeen jo kauan sitten ohi The Last Jedi -reaktioista, ja että joku korkeintaan kokisi tässä vaiheessa aiheelliseksi huomauttaa minulle alkulauseen kaltaisen heiton jälkeen pitäneensä itse The Force Awakensista tai Rogue Onesta enemmän. Siihen taas minä voisin tuumata, että mikäpä siinä, ja tästä voisimme jatkaa keskustelemaan näiden elokuvien yksityiskohdista. Onhan kuitenkin aiemminkin ollut niin, että yksi tykkäsi Jedin paluusta, toinen Sithin kostosta, eikä siitä tarvinnut fanikunnan sisäistä sotaa käydä!

The Last Jedin vastaanotosta on totisesti kirjoitettu paljon. Jonkin verran minäkin tässä blogissa (vaikkapa tässä merkinnässä). Nyt siitä on kuitenkin kirjoitettu yksi akateeminen tutkimuskin, ja se voima, jolla tuosta tutkimuksesta kertovia uutisia lähipäivinä julkaistiin, puhumattakaan siitä tavasta, jolla noita uutisia kommentoitiin, kertoo omaa kieltään siitä, missä tilassa keskustelu tosiaan yhä on. Surullisen yllätyksetöntä on, että nämä uutiset saavat peräänsä kommentteja, joissa kieltäydytään uskomasta koko uutisesta sanaakaan ja pauhataan The Last Jedin surkeuden itsestäänselvyyttä aivan kuin se todella olisi ollut universaalisti inhottu taloudellinen floppi (se ei ollut kumpaakaan, mistä kertoo sekin, että Disney jatkoi juuri Lucasfilmin toimitusjohtajan ja näiden elokuvien tuottajan Kathleen Kennedyn sopimusta kolmella vuodella).

Mutta sanonpa minäkin nyt silti sanaseni nimenomaan tuosta tutkimuksesta, sillä aika monesta nettijutusta saa ainakin nopeasti lukien väärän kuvan sekä tutkimuksesta että sen esittämistä väitteistä. Yhdysvaltalaisen Morten Bayn tutkimus ei suinkaan väitä – niin kuin moni nopeasti kirjoitettu uutisotsikko väitti – että yli puolet The Last Jedin vihaajista olisi pelkkiä trolleja. Vielä vähemmän se väittää, että puolet netissä kuluvana vuonna nähdystä TLJ-kritiikistä tulisi venäläisiltä boteilta. Sen sijaan se kyllä väittää näiden molempien liittyvän soppaan.

University of Southern Californian tutkija Morten Bay siis tutki ohjaaja-kirjoittaja Rian Johnsonille Twitterissä osoitettuja The Last Jedi -viestejä. Aineisto oli yli tuhat twiittiä, jotka Bay karsi hieman alle tuhanteen siten, että kukin twiitti edusti eri käyttäjätiliä. Bay tunnitsi twiittien joukosta fanireaktioiksi naamioitua poliittista viestintää, jolla pyrittiin todellisen Star Wars -elokuvakritiikin sijaan joihinkin aivan muihin tarkoituksiin. Edelleen näiden viestijöiden lomasta Bay erotti myös venäläisiltä boteilta vaikuttavia kommentoijia, jotka sitten pääsivät monen tutkimuksesta kertovan uutisen otsikkoonkin.

Bay on tuore Ph.D. eli tohtorismies viestinnäntutkimuksen alalta, mutta The Last Jedi -tutkimus ei vertaudu meikäläisiin väitöskirjoihin: ainakin nyt netissä julkaistu versio on vain reilu kolmenkymmenen sivun laajuinen, jollaisena se ei oikeastaan vastaa edes suomalaisen yliopiston viestinnäntutkimuksen gradua. En myöskään pidä tutkimuksen metodia ihan väitöstutkimuksen tasoisena: Bay jaotteli 967 eri twiittaajan viestiä ensin TLJ-suhteessaan positiivisiin, negatiiviiin ja neutraaleihin ja teki sen jälkeen päätelmiä twiittaajista heidän muuta Twitter-viestintäänsä tutkimalla. Sitä en kuitenkaan vähättele, että on tuossakin analyysissa urakkaa ollut!

Analysoiduista 967 twiitistä, jotka siis tulivat 967 eri Twitter-tililtä, 206 oli negatiivisia. Siis vain 22 prosenttia Johnsonille viestineistä kirjoittajista vihasi elokuvaa. Näistä 206:sta hieman yli puolet Bay luokitteli poliittisesti motivoituneiksi: viestien kirjoittajat vaikuttivat joko poliittisilta aktivisteilta, konflikteja tahallaan hakeilta trolleilta tai valetileiltä. Kääntäen siis hieman alle puolet kritiikistä tuli Bayn mukaan ”oikeasti” elokuvaan tyytymättömiltä faneilta.

Venäläisiä botteja, jotka liikkuivat monen tutkimusta käsittelevän nettijutun otsikossa, Bay uskoo löytäneensä 967 TLJ-twiittaajan joukosta vain 16 kappaletta. Se ei ole kovin paljon, sillä kaikki kai tietävät netissä huijaritileja heiluvan. Näin numeroiden perässä voi myös alleviivata sitä tosiasiaa, että Bayn otanta ei siis edes yritä käsittää kaikkea internetissä tai edes Twitterissä käytyä TLJ-keskustelua: aineisto kun koostuu ainoastaan juuri Rian Johnsonille suunnatuista twiiteistä.

Tutkimuksen ydin ja pihvi ei siis ole siinä, että internet olisi täynnä täysin epäaitoa TLJ-vihaa. Morten Bayn tärkein havainto on, että huomattava osa (tämän tutkimuksen aineistossa jopa puolet) näkyvästä TLJ-vihasta kumpusi jostain muusta kuin elokuvasta itsestään. Bay yhdistää tutkimuksessaan nämä faniargumenteiksi naamioidut viestit yhdysvaltalaisen äärioikeiston ja venäläisten nettitrollien viestintään muissa, avoimen poliittisissa aiheissa. Edelleen hän päättelee, että Star Wars -elokuvaa todella käytettiin yhtenä monista aseista yhtäältä mielipidesodassa konservativismin puolesta ja toisaalta yleisen länsimaisen eripuraisuuden luomiseksi. Nämä ovat myös Venäjän trollitehtaiden tavoitteita, vaikka monet Bayn analysoimista viesteistä siis tulivatkin aivan oikeilta ja vieläpä länsimaisilta ihmisiltä.

TLJ-keskustelua tiiviisti seuranneena Bayn havainnot eivät yllätä minua. Vihaisimmat reaktiot olivat alusta alkaen vähintäänkin samansävyisiä kuin ovat maailmanrauhaa uhkaavan valehtelijan Donald Trumpin puolustajien tai maahanmuuton ja tasa-arvon kiivaiden vastustajien argumentit. Aivan konkreettisestikin nämä puheet kietoutuivat toisiinsa niissä viesteissä, joissa Star Warsia syytettiin naisten (joko tuottaja Kathleen Kennedyn tai elokuvan naishahmojen) pilaamaksi, kun näyttelijä Kelly Marie Tran kiusattiin ulos sosiaalisesta mediasta tai haukkumasanavalinnoissa, kun ohjaaja Rian Johnsonia toistuvasti haukuttiin homoksi, kun moisen elokuvan meni tekemään.

Ehkä koomisinta sopassa oli amerikkalaisen oikeiston pilkkasanalyhenteen SJW:n (social justice warrior) valjastaminen kuvaamaan nimenomaan näitä ”Star Warsin pilaajia”, kun sanojen konkreettinen merkitys – siis yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeuden tavoittelija – on kutakuinkin sanakirjakuvaus jedeistä ja Star Wars -sarjan sanomasta. Tai ehkä se oli koomisen sijaan kuvaavinta, siis siinä mielessä, että se kuvaa tätä puhetapaa käyttävien ymmärrystä Star Wars -elokuvista yleensäkin. Baykin kirjoittaa tutkimuksessaan, että Star Wars on itse asiassa aina ollut aatteellisesti (amerikkalaisittain) hieman keskustasta vasemmalla, mutta osa yleisöstä tuntuu tajunneen sen vasta The Last Jedin kohdalla, ja ratkaisee tämän kognitiivisen dissonanssin syyttämällä Kathleen Kennedyä ja Rian Johnsonia ikään kuin nämä olisivat kahdestaan vasta juuri äsken sen vasemmalle siirtäneet. Esimerkiksi minun oli viime joulukuussa ensin todella vaikea ymmärtää, mikä juuri The Last Jedissä monet niin varpailleen sai, kun sen tasa-arvoa ja rakkautta edistävät viestit ovat kuitenkin aivan keskeisiä myös niissä vanhoissa SW-elokuvissa, joita kiihkeinkin ”Ruin Star Wars” -propagoija antaa ymmärtää rakastavansa. (Vaikka naisiahan niiden vanhojen episodien sankareina ei kyllä liikaa ollut, että ehkä se juuri sitten olikin joillekin liikaa.)

Mutta. Palaan toistamaan itseäni parin kappaleen takaa: mikään tässä ei tarkoita sitä, etteikö The Last Jedistä saisi myös olla pitämättä. Itse asiassa olen todella pahoillani niiden oikeiden fanien puolesta, joiden TLJ-tyytymättömyys todella perustuu elokuvaan itseensä: esimerkiksi vaikka elokuvan juoneen tai yksityiskohtana erimielisyyteen siitä, millaisen vanhentuneen Luke Skywalkerin he olisivat halunneet valkokankaalla nähdä. Se ei tee heistä botteja, trolleja, äärioikeistolaisia eikä tasa-arvon vastustajiakaan, vaikka heidän sanansa voivat sekoittua tuollaisiin ääniin.

Bayn tutkimuksesta kannattaa kuitenkin ottaa se oppi, että tällaistakin keskustelua populaarikulttuurin äärellä tässä meidän ajassamme todella liikkuu – ja että tällaistenkin voimien aseeksi voi joutua myös tahtomattaan, jos nimittäin ajatellaan, että pelkkä kiistely yhden Star Wars -elokuvan naishahmoista todella palvelee joidenkin tahojen poliittisia agendoja. Aiempina, viattomampina aikoina kukaan ei (kuuluisan pilakuvan mukaan) voinut tietää, oliko toinen nettikeskustelija todellisuudessa koira. Nykyisin on yhä vaikeampaa tietää, milloin keskusteluissa on koira haudattuna.

Tämä on kriisi, ja se on kestänyt jo aivan liian kauan

Posted on 09/06/2018 by Aki Jörgensen

Noin vuosi sitten Lucasfilmin toimitusjohtajasta ja uusien Star Wars -elokuvien vastaavasta tuottajasta Kathleen Kennedystä veikkailtiin jopa koko Disney-yhtiön seuraavaa toimitusjohtajaa. Tällä viikolla supistiin, josko Kennedy saisi potkut nykyisestäkin työstään.

Sitäkin isompi tämän viikon puheenaihe oli Kelly Marie Tranin poistuminen Instagramista nettikiusaajien ajamana. Näillä asioilla on, valitettavasti, yhteytensä, eikä se ole vain se, että Tranin kiusaajat riemuitsisivat myös Kennedyn potkuista. Viimeistään tätä kirjoitusta kirjoittaessani minäkin olen lopulta tullut siihen tulokseen, että tilannetta on perusteltua kutsua kriisiksi. Tarkoitan: siinä missä aiemmin tässä blogissa olen käyttänyt tuota sanaa esimerkiksi pohtiessani sitä, onko Star Wars -franchise kriisissä jatkuvien tekijävaihdosten myötä, voidaan sellaiset pohdinnat lopettaa, ynnätä franchisen kehitykseen mukaan fandomin tila, ja todeta, että jep, kriisissä on.

Vastaava tuottaja Kathleen Kennedy (keskellä) Rogue Onen kuvauksissa.

Otetaan ensiksi tapaus toimitusjohtaja Kathleen Kennedyn asema. Tasan vuosi sitten kaikki tosiaan näytti vielä aivan toisenlaiselta: The Last Jedi oli valmistumassa sujuvammin ja etuajassa toisin kuin edeltäjänsä, ja seuraavan elokuvan Solon kuvaukset olivat jo pitkällä. Sitten Solon ohjaajat saivat potkut kesäkuun puolivälissä, ja siitä lähtien Kennedyllä tuskin on ollut kovin kevyitä työpäiviä. Tässä välissä ensi-iltansa saaneista elokuvista The Last Jedi oli arvostelumenestys ja maailman siihen asti 9. menestynein elokuva, mutta sai aikaan sitä vihaavien fanien sitkeän alakulttuurin, joka ehdottomasti on jo vaikuttanut suuren yleisön kuvaan uusista Star Wars -elokuvista. Solo taas sai lähes kaikilta kädenlämpöiset arviot, mikä on kyllä paremmin kuin prequelit aikanaan, mutta on osoittautumassa taloudellisesti flopiksi ja näyttää tuottavan yhtiölle lippuluukuilla jopa tappiota.

Kumpikaan elokuva ei varmaankaan yksinään horjuttaisi Kennedyn asemaa eikä sen enempää Lucasfilmin tai Star Warsin brändiä. Erityisesti Solo unohdettaisiin (ja unohdettaneen nytkin) nopeasti. Sen lopullinen tappiollisuuskin on minusta suhteellista. Filmi on tällä hetkellä tuottanut 276 miljoonaa dollaria, mikä on odotuksiin ja edellisiin Disneyn Star Warseihin (Rogue Onekin ylitti miljardin) surkean vähän, ja loppulukema taitaa tosiaan hyvinkin jäädä sen alle, mikä tulkitaan elokuvan kokonaishinnaksi, kun noin 250 miljoonan tuotantokustannuksiin ynnätään markkinointikulut. On kuitenkin hyvä huomata, että lipunmyynnin lisäksi Lucasfilm saa todellisuudessa huomattavan osan tuloistaan oheistuotteiden lisenssien kautta, ja Solokin tietenkin osaltaan ylläpitää myös tätä toista tulonmuodostustapaa. Disneyn osakkeenomistajat eivät ilahdu tappioista, mutta kyllä Star Wars -brändi kokonaisuutena tuottaa heille koko ajan rahaa.

Solo: Disneyn kauden neljäs Star Wars -elokuva ja ensimmäinen floppi.

Floppi on kuitenkin piinallinen juuri nyt, kun brändi on samaan aikaan toisenlaisissa, mahdollisesti vakavammissa ongelmissa. The Last Jedin ensi-illasta alkanut kuohunta ei ole vaimentunut, vaikka siitä on jo puoli vuotta. Vaimentumattomuudessaan tilanne on oikeastaan vain pahentunut.

Rose Ticoa näytellyt Kelly Marie Tran tosiaan poisti Instagram-tilinsä. Rosen hahmoahan jotkut kritisoivat elokuvan ilmestyessä ihan asiallisinkin argumentein (olinpa minäkin hahmoon hieman pettynyt), mutta mukavan näyttelijäparan törkeällä kohtelulla ei tietenkään ole enää mitään tekemistä elokuvakritiikin kanssa – etenkään kun kritiikki liittyy enemmän käsikirjoitukseen kuin näyttelijäsuoritukseen.

Tapaus on selvästi toiminut herätyskellon pirinänä, sillä valtavat joukot ovat tällä viikolla julistaneet tukeaan Tranille. Tapahtuneeseen tarttuivat fanisivujen lisäksi monet mediatkin, The Late Shown irvaileva vastatraileri komeana esimerkkinä. Vähemmin äänin meni nimittäin aiemmin ohi, että myös Lucasfilmin pitkäaikainen fanisuhde-puhemies Pablo Hidalgo nollasi Twitter-accounttinsa juuri Solon ensi-illan alla, ilmeisesti samasta syystä. Tai se, että Daisy Ridley jätti somen jo paljon ennen The Last Jediä. Vihamielisten tahojen kohteisiin on tietenkin koko ajan kuulunut myös Kathleen Kennedy, TLJ:n ohjaajasta Rian Johnsonista puhumattakaan. Lievimmilläänkin kyse on ollut jatkuvasta epäasiallisesta häiriköinnistä, pahimmillaan tappouhkauksista. Vaikka kohteina on siis myös miehiä, ilmiöön liittyy selvästi piirteitä internetissä yleisesti viime vuosina pahentuneista rasistisista ja naisvihamielisistä liikkeistä. Koska pahin SW-vihapuhe on erityisesti yhdysvaltalaista, liikkeeseen kytkeytyy todennäköisesti myös maan kaksinapainen sisäpoliittinen tilanne: ei ole liioiteltua olettaa, että Tranin kiusaajat ovat todennäköisesti politiikan isojen pihojen kiusaajan Trumpin kannattajia.

Kelly Marie Tran, ehkä Star Wars -franchisen vilpittömän positiivisin näyttelijä.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani Facebookissa julkaistiin ”Down With Disney’s Treatment of Franchises and its Fanboys” -tilillä manifesti, jossa Tranin kiusaamisesta ottaa aktiivisesti kunnian henkilö tai ryhmittymä, joka julistaa jihad-henkisillä sanavalinnoilla taistelevansa ”heterojen valkoisten miessankarien” ja Legends-tarinoiden kaanoniksi palauttamisen puolesta. Kirjoittaja ilmoittaa olevansa myös TLJ:n Rotten Tomatoes -arvosanan laskemisen bottihyökkäyksen takana. On mahdoton sanoa, mikä osa julistuksesta on totta, mutta ainakaan se ei ole kokonaisuudessaan feikki eikä esimerkiksi parodia TLJ-vihaajista: sama FB-tili on julistanut vastaavaa viestiä jo pitempään.

Viesti on vastenmielinen, mutta ainakin se on rehellinen. Kirjoittaja luulee edustavansa ”todellista kapinaliittoa”, mutta todellisuudessa hänen sanansa ovat täyttä Imperiumia. Kirjoittajan itse käyttämä jihad-vertauskin on osuva, sillä kyse on tosiaan terrorismista. Tämä on vihaisten ihmisten toteuttamaa henkistä väkivaltaa, jolla aktiivisesti tavoitellaan pelon luomista kohteisiinsa. Nämä ihmiset hurraisivat, jos Kathleen Kennedy saisi potkut, vaikka ne potkut todellisuudessa johtuisivat pelkästään Solo-sotkusta tai dollareista eivätkä millään tavalla siitä, onko uuden trilogian pääosassa tarpeeksi monta valkoista heteromiestä tai siitä, onko Luke Skywalkerin elämä kulkenut samoin kuin vanhassa expanded universessa, jota nyt Legends-tarinoiksi nimitetään.

Legends: kansikuvanäytettä Luken myöhemmistä seikkailuista, jotka eräät jihadistit hyväksyvät.

Voisi kuvitella, että ihmiset, jotka eivät lainkaan pidä jostain elokuvasta, kyllästyisivät käyttämään aikaansa sen äärellä viimeistään puolessa vuodessa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jotkut ovat suorastaan ottaneet identiteetikseen tämän pakkomielteisen riehumisen. On mahdotonta esimerkiksi kuvitella, että edellämainitun jihad-viestin kirjoittaja itsekään uskoisi, että hänen toimintansa todella johtaisi Legends-kirjoihin perustuvien vaihtoehtoisten elokuvaepisodien VII-IX tuottamiseen.

Sivuraapaisen tässä kohtaa The Last Jedin sisältökysymyksiä, vaikka – huomatkaa! – en missään tapauksessa tarkoita väittää, että kaikki elokuvaan pettyneet olisivat nettihäiriköitä. Tämän tekstin varsinaisille lukijoille voin vielä tähdentää, että suomenkielinen SW-fandom on nähdäkseni ja onneksemme pysynyt koko kevään ajan huojentavan asiallisena. Uskon ihmisyyteen sen verran, että tiedän, että TLJ:stä voi olla pitämättä ilman, että se johtaa Kelly Marie Tranin somepiinaamiseen. (Ah, kuinka ironista onkaan se, että Tranin hahmon Rosen viesti elokuvassa oli juuri, että voittoa ei saavuteta vihaamalla vastustajaa.)

Olen aiemmin kirjoittanut tulkintani siitä, että TLJ:stä pitämättömät eivät ehkä tajunneet The Last Jedin olevan ensisijaisesti jatko-osa The Force Awakensille eikä originaalitrilogialle. Näin ajattelen yhä, mutta mitä tulee näihin kaikkein vihaisimpiin TLJ-nettiriehujiin, teoriani on, että he vasta viime joulukuussa tajusivat, että eivät oikeastaan pidä Star Wars -elokuvista – eivätkä ole suostuneet todella myöntämään tätä itselleen, vaan luulevat edelleen vian olevan heidän itsensä sijaan niissä elokuvissa. Että he ovat vuosien aikana rakentaneet itselleen identiteetin Star Wars -faneina, vaikka ovat todellisuudessa pitäneet vain niistä kahdesta tai kolmesta yli 35 vuotta sitten valmistuneesta elokuvasta joista kuka tahansa ei-fanikin, ja sen jälkeen vain murjottaneet mukana prequel-vuosista uuteen aikaan. Koska The Last Jedi näytti karvansa selvemmin kuin The Force Awakens – joka oli esimerkiksi rakenteeltaan ja kuvastoltaan melkein kuin originaalileffan remake – se paljasti uuden trilogian avausta paremmin, millaisia Star Wars -elokuvat ovat tai ainakin millaisia ne nykyisten tekijöidensä käsissä. Syntyi tilanne, jossa ihminen suuttui Rian Johnsonille siitä, että Johnsonkaan ei, kuten ei vanhentunut Lucas eikä JJ Abrams, tehnyt elokuvaa, josta hän olisi voinut pitää yhtä paljon kuin Imperiumin vastaiskusta.

(Tosin osa vihaajien kommenteista vihjaa käsityksiin, jotka olisi voinut kyllä tajuta jo paljon aiemminkin. On suorastaan koomista, että jotkut onnistuvatkin näkemään Star Warsin valkoisille heteromiehille varattuna sankaritarinana, kun koko sarjan ytimessä on 1970-luvulta lähtien ollut vahvojen naisten johtaman, monimuotoisen ja -rotuisen kapinaliiton oikeutettu taistelu fasistista diktatuuria vastaan.)

Mutta jos siis minulta kysytään, The Last Jediä tai Disneyn Star Warseihin laajemmin inhoavan ”oikea reaktio” (lainausmerkit ovat toki paikallaan tällaisia ohjeita antaessa) olisi ymmärtää, että hän ja Star Wars -elokuvat ovat kasvaneet erilleen, ja siirtyä ymmärtäväisesti sivummalle. Ainakaan oikea reaktio ei ole suuttua henkilökohtaisesti siitä, että nimenomaan TLJ olisi yhtenä teoksena kerralla pilannut Star Warsin kaikilta, ja alkaa vainota sen tekijöitä tai siitä pitäviä faneja netissä.

The Last Jedi – elokuva, joka hyvin monien mielestä on jopa Disneyn Star Warseista paras.

Palaan suoremmin tämänhetkiseen tilanteeseen. Kriisinä tilannetta on syytä pitää siksi, että se ei tunnu rauhoittuvan kuukausien kulumisesta huolimatta, ja siksi, että se vaikuttaa siihen, millaisena Star Wars -franchise näyttäytyy. Juuri tällä hetkellä se näyttäytyy elokuvamaailman suosituimpana franchisena, jolla on vihaisimmat fanit, jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään. Franchisena, jonka pariin ryhtyvät ohjaajat ja näyttelijät eivät enää joudu vain varautumaan isoihin paineisiin ja kadulla tunnistamisen lisääntymiseen, vaan vihaviesteihin ja tappouhkauksiin. Franchisena, jonka niin sanotuissa faneissa on sellaisiakin, jotka iloitsevat, jos elokuvat epäonnistuvat tai floppaavat.

Kirjoitin viikko sitten Solon taloudellisen (ja siis katsojaluvullisen) epäonnistumisen syistä. Ynnäsin niiksi yleisen Star Wars -uupumuksen (liian paljon liian tiheään), kilpailijat (Avengers: Infinity War ynnä muut isot franchise-elokuvat aivan lähellä tätä), ongelmallisen tuotannon aiheuttamat ennakko-odotukset (”se on kummiskin huono”), vaatimattomat arviot/kuulopuheet (”ei se ollut mitenkään erityinen”) ja myös sen, että osa katsojista tosiaan pettyi edellisiin elokuviin.

Koska elokuvat ovat myös bisnestä, on mielenkiintoista katsoa sijoittajayhtiö Cowenin analyytikkojen Doug Creutzin ja Stephen Gagolan huolellista analyysiä Solon taloudellisesta epäonnistumisesta. Heidän mukaansa kyse ei nimittäin ollut esimerkiksi Star Wars -uupumuksesta tai liian lyhyestä aikavälistä The Last Jediin sinänsä, vaan varsin yksinkertaisesti huonosta markkinoinnista. Miehet kertaavat Rogue Onen ensimmäisen teaserin ilmestyneen 247 päivää ennen ensi-iltaa. Solon teaser nähtiin vasta 108 päivää ennen elokuvaa, jonka jälkeen elokuvan markkinointi alkoi kunnolla vasta kuukausi ennen enskaria. Mikä vielä kiintoisampaa, Creutz ja Gagola tulkitsevat Rogue Onen ensimmäisen teaserin esitelleen selkeästi Jyn Erson uutena päähenkilönä, mutta laskevat Alden Ehrenreichin kasvojen olleen ensimmäisessä teaserissa nähtävillä vain 10 sekunnin ajan. ”Disneyn markkinointiosastolla oli mielestämme vain yksi tehtävä: myydä Alden Ehrenreich meille Han Solona”, he kirjoittavat – ja päättelevät tämän siis epäonnistuneen.

Tästä on helppo olla samaa mieltä. Tosin mieleni tekee täsmentää Creutzille ja Gagolalle (jotka eivät taida tätä lukea), että markkinoinnin vaisuutta ei voi tarkastella erillään The Last Jedin ja Solon välisestä aikaikkunasta, koska on selvää, että Disney aloitti Solon markkinoinnin myöhään nimenomaan siksi, että studiolla oli päätetty julkaista elokuvat näin lähellä toisiaan ja markkinoida ensin täysillä niistä ensimmäistä. Mutta totta, periaatteessa mikään ei olisi estänyt näyttämästä Solon teaseria jo ennen The Last Jedin ensi-iltaa kuten verrokkifirman Marvelin leffojen puolella jatkuvasti lomittain tehdään – ja ehdottomasti mikään ei olisi estänyt lyömästä päähenkilökeskeisempää markkinointia paremmin käyntiin tänä keväänä.

Alden Ehrenreich: mies, jota meille ei tarpeeksi myyty Han Solona?

Joka tapauksessa: jos Cowenin analyytikot ovat oikeassa, Solon epäonnistuminen ei varsinaisesti liity mitenkään Star Warsin suurempaan kriisiin, ja miehet jatkavatkin ennustustaan olettaen episodi IX:n tekevän puolentoista vuoden päästä enemmän rahaa kuin VIII teki. He kuitenkin kiinnittävät huomiota myös Disney-Lucasfilmin yleisiin tuotanto-ongelmiin kaikkien Star Wars -elokuviensa (paitsi siis kiistellyn The Last Jedin!) kohdalla, ja siihen heillä on myös kiinnostava esitys (”vaikka kukaan ei ole kysynyt”). Creutz ja Gagola ehdottavat nimittäin The Clone Warsin ja Rebelsin tuottajan ja showrunnerin Dave Filonin nostamista korkeampaan asemaan Lucasfilmillä. ”Filoni on luonut yli 10 kertaa enemmän Star Wars -sisältöjä kuin kaikki elokuvat yhteensä, ja omasta mielestäni hän ’tajuaa’ Star Warsin paremmin kuin kukaan”, analyytikko sanoo, ja tunnustautuu (hyvin ei-analyytikkomaisesti) faniksi ja linkkaa Rebelsin kakkoskauden loppukohtaukseen Youtubeen.

Analyytikot eivät siis suoraan ehdota Kennedyn potkuja ja korvaamista Filonilla, ainoastaan Filonin ylentämistä tai korottamista näkyvämmälle paikalle. Talousmielessä heidän oletuksensa ilmeisesti on, että Filoni kapellimestaroisi sekä ongelmattomammin valmistuvia että faneille sulavampia elokuvia.

Ehdotus on siksi kiinnostava, että sijoittajien käsissähän tämä viime kädessä on. Jos Disneyn suurimmat osakkeenomistajat ovat sitä mieltä, että Star Wars on rahantekoyksikkönä kriisissä, on emoyhtiön tehtävä jotain kriisin ratkaisemiseksi. Pelkkää rahaa katsovien sijoittajien silmissä myös The Last Jedi oli nimittäin 1,3 miljardilla dollarillaan pettymys verrattuna kahden miljardin rajan rikkoneeseen huippusuosittuun edeltäjäänsä, ja huonon maineen aiheuttaman vahingon yritystoiminnalle he joka tapauksessa tunnistavat. Perinteisen yritystoiminnan ratkaisu olisi johtajan vaihtaminen, mutta luovalla alalla se ei tietysti ole ihan näin yksinkertaista – paitsi että Kennedy on itse Lucasfilmissä vahvasti ajanut toimintatapaa, jossa kirjoittajat ja ohjaajat nimenomaan saavat väistyä vaikka sitten jopa kesken tuotannon.

Dave Filoni, cowboy-hattuinen animaatiomestari.

Hollywoodin sisäpiiriläisten Ankler-newsletterin mukaan vaihto olisikin edessä syyskuussa. Minä veikkasin vielä viime viikolla, että Kennedyn asema ei Solon tuotoista horjuisi, mutta enää en ole varma. Näiden asiantuntija-arvioiden lisäksi olen nimittäin alkanut miettiä, että Kennedyä itseäänkään ei varmasti loputtomiin hotsita jatkaa fanipoikien sylkykuppina. Hänhän ei ole koskaan ollut pelkkä yritysjohtaja: Steven Spielbergin assistentin tehtävästä ponnistettuaan Kennedy on ollut tuottamassa viime vuosikymmenten suurimpia menestyselokuvia, ja silti vielä The Last Jedin blurayllakin nähdään, kuinka toimitusjohtaja on itse paikalla Mark Hamillin kotona (oletan) pidetyssä varhaisessa ja intiimissä käsiksen läpikäynnissä.

Kennedy oli varmasti oikea valinta käynnistämään Lucasfilmin uudelleen, mutta mitä tahansa mieltä hänestä olemme, hän ei ole syytön uusien Star Warsien tuotanto-ongelmiin ja jatkuviin tekijävaihdoksiin. Samalla häntä aivan varmasti itseäänkin mietityttää, kannattaako virkaan lopullisesti jämähtää. Kennedy on 65-vuotias, siis vain muutama vuosi nuorempi kuin hänet seuraajakseen valinnut George Lucas oli eläköityessään, ja myös Kennedy on todellakin vaurastunut työllään. Hänen ei ole mikään pakko kestää mitä tahansa, ja toisaalta hän voi vielä hyvin vaikka perustaa Kathleen Kennedy Studion ja tuottaa kymmenkunta aivan muuta elokuvaa haluamiensa ohjaajien kanssa, jos niin haluaa.

Jos Kennedy todella väistyy itse tai joutuu lähtemään, ei ole mahdotonta, että analyytikkojen toive toteutuisi. Lucasfilmin tuotteet voisivat hyötyäkin tilanteesta, jossa sen luova johtaja ei olisi kivenkova bisnesihminen – ja ehdottomasti Disneyn olisi valittava Kennedyn tilalle luovaan vastuuseen joku, joka rauhoittaisi tyytymätöntä osaa faneista. Dave Filoni, jonka Lucas itse tavallaan The Clone Warsin myötä valitsi seuraajakseen Star Wars -tarinankertojana jo ennen Kennedyä, on varmasti vahvin ehdokas sellaiseksi – vaikka mikään tae myrskyn rauhoittamisesta hänkään ei olisi, sillä esimerkiksi edellä mainittu jihad-puheinen FB-tili näyttää inhoavan myös Filonin sarjoja. Taloudellisen vastuun puolella siirto suorastaan Lucasfilmin johtoon olisi Filonille tietenkin valtava askel isompiin saappaisiin, mutta samaan tapaan niihin kasvoi myös Disneyn omistaman Marvel Studiosin Kevin Feige, joka tuli taloon nimenomaan luovana supersankarileffojen asiantuntija-tuottajana, mutta päätyi johtamaan myös komeasti menestyvää yritystä.

”A Jedi uses The Force for knowledge and defense. Never for attack.” (Yoda)

Kävi Kennedyn miten kävi, hänen poistumisensa ei sinänsä olisi ratkaisu tähän syvempään ongelmaan. Kenties jopa päinvastoin, sillä fanijihadistit julistaisivat Kennedyn väistymistä henkilökohtaisena voittonaan.

Minun SW-somefiidini on selvästi rakennettu niin, että siellä näkyy nytkin enemmän keskustelua vihapuheesta kuin sitä itseään vihapuhetta. Vaikka somekuplat ovat ehkä osa ongelmaa, tällä hetkellä minun on vaikea nähdä enää muuta ratkaisua kuin leirijakojen virallistaminen. Unohdetaan sovintovaihe ja siirrytään eroprosessiin. Esimerkiksi Tranin puolesta kampanjoiminen on oikein hyvä, sillä törpöille on tehtävä selväksi, ettei tällainen ole hyväksyttävää, mutta pohjimmiltaan meidän on toivottava, että he itse ymmärtävät lähteä. Jos ette pidä näistä elokuvista, ettekä osaa käyttäytyä, voitte vain yksinkertaisesti jättää tämän franchisen meille, kiitos.

Solon vaisun menestyksen takana on monta syytä, ja Lucasfilm pohtii niitä vielä tarkkaan

Posted on 29/05/2018 by Aki Jörgensen

Solo on siis nähty ja sitä muutaman päivän ajan sulateltu. Oman varsinaisen arvioni kirjoitin tähän blogiin jo torstaina, ja perjantaina pohdiskelin oman merkintänsä verran elokuvan loppupuolen yllätystä. (Tämä kirjoitus, toisin kuin nuo, ei sisällä juonispoilereita.)

Sulattelu on tietenkin eduksi minkä tahansa taiteellisen teoksen pohtimiselle. Esimerkiksi ensi-iltakeskiviikon kahden näytökseni jälkeen ja vielä arviota seuraavana päivänä kirjoittaessani ajattelin täysin vakavissani, että tästä voisi tulla ensimmäinen Star Wars sitten Attack of the Clonesin, jonka katsoisin teatterissa vain kahdesti. Tarkoitan siis, että minusta tuntui, että minulla ei olisi mitään kiirettä nähdä Soloa hetkeen uudestaan.

No, nyt olen jo muuttanut mieleni. Taisin huijata itseäni: tottakai jokainen uusi Star Wars sisältää minulle niin paljon nautittavia yksityiskohtia, että käsikirjoitus ja ohjaus voisivat olla vaikka pahastikin pielessä, ja haluaisin silti palata niiden pariin monta kertaa. Menen katsomaan Solon kolmannen kerran heti saatuani käsiini Phil Szostakin The Art of Solo –kirjan – sillä eiväthän sen käsikirjoitus ja ohjaus edes olleet niin pahasti pielessä. Eivätkä ainakaan niin pahasti kuin olisivat tuotanto-olosuhteet huomioiden voineet olla.

Tästä pääsenkin tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseeni: Solon vastaanottoon yleisesti. Vaikuttaa siltä, että mielipiteeni tästä elokuvasta mukailee vahvaa peruslinjaa sen nähneiden keskuudessa. Esimerkiksi Suomessa sekä Twitter-kommentit että kriitikkojen varsin linjakkaat kolmen tähden arviot perustelevat miltei järjestäen, kuinka elokuva valmistui ohjaajavaihdoksen ja uusintakuvausten vuoksi poikkeuksellisen pahaenteisissä olosuhteissa ja kuinka siihen nähden käsillä on yllättävänkin sujuva, mutta yllätyksetön viihdeleffa.

Niin kuin siis onkin. Vaikka elokuva tosiaan kuvattiin melkein kokonaan kahteen kertaan ja vaikka ensimmäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller olivat kaikesta päätellen tekemässä villimmin irrottelevaa elokuvaa kuin minkä Ron Howard valmisti, Solo on itse asiassa yhdenmukaisempi ja sujuvampi teos kuin ensimmäinen standalone Rogue One oli. Se kuitenkin häviää Rogue Onelle (tuntuvasti) omaperäisyydessä ja kunnianhimoisuudessa. Vaikka Solo varmasti löytää paikkansa Star Wars -kaanonissa, on vaikea uskoa, että se sijoittuisi kovinkaan monen fanin omalla SW-suosikkilistalla edes uusien elokuvien ykköseksi.

Elokuvasivu Imdb:ssä Solon pisteytys on nyt 7.2, mikä niin ikään kuvaa reaktioita hyvin: se ei ole pohjamutien luku, mutta juuri ilmestyneen franchise-elokuvan pistemääränä heijastelee innostuksen puutetta. Star Warseista pisteytyksen alapuolelle asettuvat sivulla vain kaksi ensimmäistä prequelia. Toisella leffasivulla Rotten Tomatoesissa, jossa The Last Jedin yleisöarvosana painui talvella huomiota herättäneesti Star Wars -sarjan huonoimmaksi ja kauas saman sivun kehuvista kriitikkoarvioista, Solo on nyt kriitikoiden mielestä 70 prosentin ja yleisön mielestä 62 prosentin elokuva: siis kriitikoista kolmanneksi heikoin Star Wars ja yleisöstä neljänneksi heikoin, sattuneesta syystä.

Oma makuasiansa tietenkin on, onko parempi, että Solo on yhdentekevä keskinkertaisuus kuin että se olisi komeasti ja isosti fiasko. Pystyn nimittäin hyvin jossittelemaan, että Lordin ja Millerin – joiden hyperaktiivinen Lego-elokuva oli minusta aivan sietämätön – improvisoiden ja irrotellen toteutettu Solo olisi tosiaankin voinut olla epäonnistuneempi teos kuin nyt nähty. Samalla luulen, että se olisi ollut kiinnostavampi, ja aivan varmasti muotomielessä villein Star Wars -franchisessa nähty kokeilu, ja aikanaan kuvittelin, että Lord ja Miller oli valittu tekemään juuri sellainen. Olin täysin valmistautunut jäämään henkilökohtaisesti elokuvalle kylmäksi, mutta olin kiinnostunut näkemään, millainen se olisi olllut. Nyt emme saa sitä koskaan tietää. (Jotain viitteitä voi päätellä siitä, että käsikirjoittaja Jon Kasdan antoi tuoreessa twiitissä Lordille, Millerille ja näyttelijä Phoebe Waller-Bridgelle kiitokset L3-37:sta, jonka feministiparodia tuntuikin irrottelevalta, ellei peräti irtonaiselta ratkaisulta.)

Omapäinen droidi L3-37 (Phoebe Waller-Bridge) : onko tässä hahmossa vahvin jälki ensimmäisten ohjaajien versiosta?

Tärkeä mittari Hollywood-elokuvan menestykselle (toki erikseen onnistuneisuudesta) on raha. Sitä Solo näyttää keräävän studioennusteita vähemmän ja ehdottomasti heikommin kuin kolme edellistä uutta Star Warsia. Disneylle on epäilemättä pettymys, että kun The Force Awakens vain muutama vuosi aiemmin rikkoi kaikki ennätykset, ei Solo sijoittunut auvoisasti edes toukokuun ensi-iltaviikonloppujen sarjassa. 103 miljoonaa dollaria kotimaassa Yhdysvalloissa pitkän 4-päiväisen viikonlopun aikana ja 65 miljoonaa dollaria ulkomailla on kyllä samaa tasoa kuin vaikkapa Marvel-leffoista Doctor Strangen tulot, mutta SW-franchisen sarjassa se on studiolle suuri pettymys. The Hollywood Reporter ennustaa Sololle nyt kaikkiaan vain 400 miljoonan tuottoa, mikä Star Wars -franchisen tähänastiseen tulosriviin nähden olisi suorastaan surkeasti. (The Force Awakens tuotti yli 2 miljardia dollaria, Rogue One reilun miljardin ja The Last Jedi 1,3 miljardia.)

Jos tulot todella jäisivät noin mataliksi (”never tell me the odds”, sanoisi elokuvan nimihenkilö), Solo saattaisi jopa tehdä tappiota. Leffan budjetti oli massiivisten uudelleenkuvausten jälkeen 250 milliä, mutta siinä eivät ole vielä mukana markkinointikulut. 400 miljoonan köyhäilytuloillakin pääsee tosiasiassa sentään maailman elokuvamenestysten top-250-listalle, ja Deadline.comin lähde toteaa ensimmäisen viikonlopunkin lukujen olevan aivan kelvolliset mille tahansa muulle spinoff-elokuvalle, jos tätä niin verrattaisiin. On silti selvää, että Disneylle olisi ennennäkemätön tilanne ottaa takkiin juuri tässä rahanpainofranchisessaan.

Team Rogue One: Joukkue, jota kukaan ei tuntenut, mutta joka silti veti teatteriin paremmin väkeä kuin Han Solo, Lando Calrissian ja Chewbacca.

Miksi siis uusi Star Wars tällä kertaa jättää teatterit tyhjiksi? Toivon totisesti, että Disney-Lucasfilmillä ymmärretään, että syitä on monia, eikä niistä päällimmäisiin todellakaan kuulu naurettava boikottikampanja, joka vaikuttaa perustavan ”boikotoikaa Soloa” -vaatimuksensa siihen, että Han Soloa ei näyttele Harrison Ford ja siihen, että oli Solo toisaalta millainen vain, on toimitusjohtaja Kathleen Kennedylle nyt syytä näyttää, että The Last Jedi oli boikotoijien mielestä kakka.

Boikottikampanjan sijaan Solon menestykse tiellä ovat ainakin nämä seikat:

1. Star Wars -uupumus. The Force Awakens rikkoi aikanaan kaikki ennätykset ilmestyttyään 10 vuotta edellisen ja viimeiseksi luullun Star Warsin jälkeen. Solo sen sijaan on neljäs Star Wars alle neljään vuoteen, ja se ilmestyy vain viisi kuukautta edellisen jälkeen. Moni meistä faneistakin oli jo ennen ensi-iltaa sitä mieltä, että liika on liikaa – ja moni tavallinen katsoja ei tosiaankaan vielä kaivannut uutta Star Warsia. Esimerkiksi minun viereeni istui yhteen The Force Awakensin viimeisistä teatterinäytöksistä puhelias aikamiespoika maaseudulta, joka halusi kertoa minulle tulleensa Star Warsin takia ensimmäistä kertaa elokuvateatteriin pitkästä aikaa, mutta käyneensä kyllä ”kaheksakytluvulla kattomassa kaikki Villisin ja Vartsineggerin kuvat”. Aikamiespoika lie kyllä käynyt katsomassa episodi VIII:n talvella, mutta mahtaakohan hän ehtiä Soloon?

2. Kilpailijat. Genre-elokuvan tämän vuoden suurtapaus oli Avengers: Infinity War, samalta emostudio Disneyltä, ja se sai ensi-iltansa vain kuukausi sitten. Etenkin Yhdysvalloissa monia kiinnosti myös Deadpool 2 juuri tässä välissä. Muutenkin keväältä ei ole puuttunut katsottavaa sille yleisölle, joka tavallisesti käy katsomassa Star Warsit. On syytä muistaa, että keskivertokatsoja käy elokuvissa melko harvoin: esimerkiksi Suomessa kansalaisten keskiarvo on noin 1,6 käyntiä vuodessa, ja jokainen tietää, että osa meistä katsoo elokuvia monien puolesta. Star Wars on ollut niitä franchiseja, jotka vetävät yleisöön niitäkin, joilla joululahjaliput meinaavat joka kevät jäädä käyttämättä (ne muuten umpeutuivat Suomessa tänä vuonna juuri ennen Soloa), mutta jos he kävivät juuri Avengersin, jaksavatko he näin pian perään Soloon?

3. Edelliset episodit. Vaikka edelleen pidän suoranaista The Last Jedi -inhoa pienen vähemmistön mielipiteenä ja Solo-boikottikampanjaa hyttysen ininänä maailman suurimman franchisen edessä, en tietenkään kiistä, etteikö olisi olemassa yleisöä, joka ei pitänyt episodi VIII:stä. Yhtä totta, vaikka vähemmän dramaattisesti käsiteltyä, on se, että on olemassa yleisöä, jonka mielestä uuden Lucasfilmin kaikki kolme Soloa edeltävääkin elokuvaa oli tehty liian varman päälle: siis vanhoja aihioita ja kuvastoa toistaen, planeettojen tuhoamisista vanhempiaan etsiviin orpoihin. En jaksa uskoa, että todellisessa ydinfanikunnassa olisi suuria joukkoja, jotka jättäisivät Solon kokonaan katsomatta kummastakaan näistä syistä – mutta satunnaisempien fanien joukossa heitä varmasti on, ja ydinfanikunnassakin on varmasti monia, jotka eivät tällä kertaa sännänneet innostuneina teatteriin avausviikonloppuna edellisiin vetoihin pettyneinä.

4. Ennakko-odotukset. Ensijoukkojen innostusta hillitsi taatusti myös se, että Solo oli niin tunnetusti ongelmallinen tuotanto. Koska oli niin monta syytä epäillä jo etukäteen Soloa epäonnistuneeksi, ei ole sinänsä mikään ihme, että monilla ei ollut kiire ensi-iltaan. Tämän kääntöpuolena taas:

5. Arviot – nimittäin yhdistettynä kaikkiin edellisiin. Sinänsä Star Wars on franchisena aina Star Wars, mutta nimenomaan tilanteessa, jossa Star Wars -elokuvista ei ole ollut puutetta, jossa puhutuista viihdejäteistä ei ole ollut puutetta, jossa edelliset Star Wars -elokuvat eivät välttämättä ole tuntuneet kaikista aivan mestarillisilta ja jossa odotukset juuri tätä elokuvaa kohtaan olivat matalat, voi olla tavallista enemmän painoa sillä, että Soloa arvioidaan kritiikeissä keskinkertaiseksi ja että minun kaltaiseni fanitkin puhuvat siitä sävyyn ”eihän se nyt mikään erityinen ollut”. Ainakaan tällaiset arviot eivät ole omiaan kannustamaan teatteriin sitä yleisönosaa, joka ei sinne joka tapauksessa säntäisi.

The Last Jedi: Vaikuttiko tämä elokuva Solon menestykseen? Luultavasti, mutta oliko kyse enemmän TLJ:stä ja Solosta elokuvina vai niiden lyhyestä aikavälistä?

THR:n jutussa Disneyn levityspäällikkö Dave Hollis kysyy hänkin, onko tämä liikaa. Hollis myös lupaa (poikkeuksellisen suoraan) studion käyttävän vielä paljon aikaa sen analysoimiseen, miksi näin kävi, ja ottavansa päätelmät huomioon episodi IX:n aikaan.

Oma luottamukseni tällaisiin markkinapäätelmiin on sen verran matala, että tuo kuulostaa pahaenteiseltä. Siitähän saatetaan vetää esimerkiksi johtopäätös, että Star Wars -fanit eivät tahdo komediallista Star Warsia, vaikka Solon komediallisuus tuskin oli kenenkään mielestä tässä kokonaisuudessa mikään ongelma. Aivan yhtä hyvin siitä voitaisiin vetää vaikka se johtopäätös, mistä olen nähnyt jo monta twiittivarianttia: että kun naispäähenkilöiden TFA, Rogue One ja TLJ menestyivät mutta miespäähenkilön Solo ei, seuraavaksi soololeffaksi kannattaa suosiolla tehdä Leian oma elokuva (eikä sitä johtopäätöstä, valitettavasti, varmaankaan vedetä). Studioilla on joka tapauksessa perinteisesti taipumuksia päätellä vian olevan jossain muussa kuin elokuvan laadussa: esimerkiksi Disney itse lopetti taannoin moneksi vuodeksi perinteisten piirrosanimaatioiden tekemisen ja oikein ilmoitti ääneen, että yleisöä eivät ne enää kiinnosta, vaikka kyse oli todellisuudessa vain siitä, että Disneyn silloinen kilpailija Pixar oli tehnyt monena vuonna omalla tietokoneistetulla tekniikallaan parempia elokuvia.

Itse olen varma, että Solo olisi menestynyt paremmin, jos sen ensi-ilta olisi ollut vasta ensi jouluna. Siis ajankohtana, jolle moni oli alkanut jo odottaa vuotuista Star Warsia, ja toisaalta riittävän etäällä sekä läheisistä kilpailijoistaan että franchisen edellisestä elokuvasta (tosin, pitää muistaa: episodi IX:n ensi-illan piti alunperin olla tästä vuoden päässä toukokuussa 2019, mutta se vuorostaan siirrettiin, kun kirjoittaja-ohjaaja Colin Trevorrow vaihtui kirjoittaja-ohjaaja JJ Abramsiin).

Surullista kyllä, uskallan myös epäillä, että itse Solo-elokuvakin olisi voinut olla parempi, jos sitä ei olisi ohjaajavaihdoksen jälkeen puskettu valmiiksi jo tähän alkuperäiseen aikatauluunsa. Lordin ja Millerin potkujen hetkellä elokuvan kuvauksia oli jäljellä vain viikkoja, mutta ne venyivät kuukausilla, kun Howard kuvasi noin 70 prosenttia elokuvasta uudelleen. Howard ja elokuvan jälkituotanto eivät varmastikaan olisi tarvinneet koko puolen vuoden lisäaikaa tästä joulukuulle, mutta varmasti ainakin muutaman kuukauden. Niinpä Solon ensi-illan siirto joulukuulle ohjaajavaihdoksen yhteydessä olisi antanut vähintäänkin harkinta-aikaa tehdä hyviä päätöksiä.

Dryden Vos: hahmo, jonka paikalla piti olla Michael K. Williamsin näyttelemä ”puoliksi ihminen, puoliksi vuorileijona”, mutta uudelleenkuvaukset johtivat näyttelijän ja hahmon vaihtumiseen.

Tosiasiassa on tietenkin vain hyvä, että Disneyllä tunnustetaan, että tässä meni nyt jotain pieleen, ja tehdään siitä harkittuja johtopäätöksiä. Episodi IX on nyt joka tapauksessa yli puolentoista vuoden päässä joulukuussa 2019, eli kiitettävän kaukana Solosta, joten Solon rasitteista ainakaan uupumusongelma ei enää kuormittane sitä. Yksi pohdittavista asioista toivottavasti onkin se, onko Star Warsia koskaan järkevä kiihdyttää useamman elokuvan vuosirytmiin kuten Marvel-elokuvia.

Jos Solo olisi otettu vastaan kaikkialla haukkuen ja vielä katastrofaalisemmin taloudellisesti flopaten, voisi kieltämättä pohtia kaikenlaista jopa Kathleen Kennedyn asemasta lähtien. Jotain ikävää lie taustalla siinäkin, että Lucasfilmin tarinaryhmän äänekkäin puhuja Pablo Hidalgo pyyhki Twitter-tilinsä tyhjäksi juuri Solon ensi-illan kohdalla. Näissä oloissa veikkaan kuitenkin, että suurin seuraus koskee sitä, mitä on episodi IX:n jälkeen. Viime aikoina on huhuttu sekä Obi-Wanin että Boba Fettin omista elokuvista, mutta Solon menestyksen perusteella Lucasfilmillä varmasti pohditaan, ovatko nämäkään aihioita, joista suuri yleisö aivan innosta kiljuen haluaa elokuvan nähdä. Koska kumpaakaan elokuvaa ei ole vielä julkistettu, en ihmettelisi, vaikka esimerkiksi Boba-projekti päätyisi edelleen vähin äänin sille hyllylle, jonne sen jo luulin jääneenkin: Boba kun olisi vielä Soloakin enemmän elokuva yhdelle, varsin miehiselle ja perinteiselle, fanisegmentille.

Obi-Wan -elokuvaa pidän todennäköisempänä, monista aiemminkin avaamistani syistä, sekä siksi, että yksi standalone-elokuva sopisi niin hyvin aikatauluun vuodelle 2020. Toisaalta Disneyllä saatetaan nyt laskea siitäkin, että Obi-Wan olisi jälleen yksi riski erillistarinana ja uutena nimihahmona, josta osa yleisöstä ei välttämättä olisikaan kiinnostunut, kun taas vaikkapa Lando: A Star Wars Story olisi Solon puoli-jatko-osana ja Solon kehutuimpiin kuuluvan näyttelijäsuorituksen (Donald Glover) valokeilaan nostona turvallisempi veto…

Sen jälkeen voisi joka tapauksessa olla jo Rian Johnsonin uuden trilogian avauksen aika, ja sen jälkeen David Benioffin ja D.B. Weissin sarjan, ja jos ne onnistutaan myymään yleisölle ja näin sitouttamaan heidät uusiin jatkuviin tarinoihin Skywalker-saagan jälkeenkin, en ihmettelisi lainkaan, jos nämä Story-elokuvat jäisivät siihen. Se nimittäin kai voitaneen nyt sanoa, että Lucasfilmin alkuperäinen konsepti tuttujen Star Wars -hahmojen origin story -elokuvista ei ole sinällään voittoisa resepti – ainakaan viisi kuukautta episodielokuvan jälkeen.

Jos Solo-elokuva onnistuu, se on ihme

Posted on 16/02/2018 by Aki Jörgensen

Kirjoitin toissapäivänä tähän blogiin koonnin Entertainment Weeklyn valtavasta Solo-ennakkopaketista, joka kertoi meille kolmen kuukauden päästä ensi-iltansa saavasta seuraavasta Star Wars -elokuvasta enemmän kuin kukaan tai mikään lähde aiemmin, reilun viikon takaiset teaserit mukaan lukien. EW:n jutuissa oli totisesti paljon kaikenlaista. Paljon kaikenlaista lupaavaa, paljon myös vähemmän lupaavaa, eikö totta? Niin minustakin.

Mistä pääsenkin tähän kirjoitukseen, johon olen yrittänyt purkaa tämänhetkiset fiilikseni Han Solon sooloelokuvasta. Kuvat ovat EW:n paketista.

HS-446006_R

Solo-projektin ongelmat eivät ole salaisuus, vaikka itse elokuva on tuntunut markkinoinnin puuttuessa sitä olevankin. Ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller saivat potkut viime kesänä kuvausten ollessa jo lopuillaan. Tilalle palkattiin Ron Howard, joka tiettävästi kuvasi uudelleen suurimman osan elokuvaa. Täydennyskuvauksia on ilmeisesti tehty vielä aivan näinä viikkoina, ja vaikka se ei sinänsä mitenkään kiellettyä ole, nyt puhutaan siis ensi-iltaa edeltävästä ajankohdasta, jolloin The Last Jedi oli jo valmis. Muitakin ikäviä huhuja tämän projektin ääreltä on riittänyt, vaikka juonihuhuja ei jo totuttuun tapaan ole juuri kuultukaan: on väitetty esimerkiksi pääosaan valitun Alden Ehrenreichin osoittautuneen vääräksi valinnaksi liian myöhään.

En aio liittyä Star Wars -nettisivujen tällä hetkellä yleiseen viestiin, jonka mukaan teaserit näyttävät kaikesta huolimatta lupaavilta, Han Solon sooloseikkailu kiinnostaa ja ongelmista huolimatta filmin taustalla on seisoo asiansa osaavia ammatti-ihmisiä käsikirjoittaja Lawrence Kasdanista alkaen. Vaikka tämä kaikki paikkansa pitääkin.

Ei. Mitä lähemmäs Solo tulee, sitä enemmän minusta on alkanut tulla, että tämä on elokuva, joka oli alusta alkaen lähes tuomittu epäonnistumaan. Jos se lopulta ei niin tee, vaan on onnistunut Star Wars -seikkailu, kyseessä on vähintään pienen kokoluokan ihme.

solo-teaser-team

Perustelen. Kyse ei ole (mahdollisesti) vääristä ohjaajista. Kyse ei ole (mahdollisesti) väärästä näyttelijästä. Kyse on siitä, että minusta on alkanut tuntua, että Lucasfilmillä oltiin lähtökohtaisesti aivan väärässä, kun kuviteltiin, että Han Solon alkuperätarina on lonkalta vetäen loistovalinta yksinään seisovien Story-elokuvien listan kärkipäähän. Tai jos esimerkiksi markkinoinnin näkökulmasta Solon soololeffa onkin saattanut tuntua varmalta vedolta, konkreettisena elokuvana sen on lähes joka saralla onnistuttava lähes mahdottomassa.

Solon on annettava meille pääosaan nostettuna hahmo, joka on elokuvasarjan ja peräti yleisemmin amerikkalaisen elokuvan rakastetuimpia – esittäen hänet nuorempana ja uuden näyttelijän tulkitsemana. Sen on sijoitettuva kuvitteellisen galaksin historiassa aikaan, jossa meidän ei oikeastaan pitäisi vielä nähdä nimihenkilöä hyveellisenä sankarina – mutta suuren rahan elokuvakerronnan perinteiden mukaisesti tällaisena hänet on silti esitettävä. Sen on hahmon luonteen mukaisesti oltava rämäpäinen ja hauska elokuva, mutta samaan aikaan sen ei haluta näyttäytyvän komediana, ja lopputuloksen pitäisi tuntua esittävän samaa likaista ja vaarallista galaksia (ja hahmoa).

HS-107210_R

Aivan erityisen kimurantissa tilanteessa Solo on juoneen liittyvien odotusten osalta. Vertailun vuoksi: Ensimmäinen Story-elokuva Rogue One oli korostetusti ”uusi tarina” uusista hahmoista, joten yleisö osasi odottaa siitä lähinnä Kuolemantähden ja Darth Vaderin esiintymisiä. Myös The Force Awakens saattoi 30 vuotta myöhemmin -asetelmansa ansiosta aloittaa hämmästyttävän puhtaalta pöydältä: yleisölle tuntui silloin riittävän iloon vilauskin vanhasta hahmosta, viitaten viis siitä, mitä he oikeastaan ilmestyisivät elokuvaant tekemään. Kummankin elokuvan varsinaiset juonet saivat vapaasti yllättää katsojat miten tahtoivat (toinen asia sitten on, tekivätkö ne välttämättä niin, mutta ei mennä nyt siihen).

Joka tapauksessa Solo puolestaan on elokuva, jonka Star Wars -fanit osasivat ladata odotuksista yli äyräiden heti projektin julkistuksen hetkellä. Kaikki arvasivat esimerkiksi heti, että Han ja Chewie tapaisivat elokuvassa ensimmäistä kertaa. Moni toivoi välittömästi mukaan myös Landon ja Hanin ensitapaamista. Kenties tarkasti myös sabacc-peliä, jossa Millennium Falcon vaihtaisi omistajaa. Falconin osalta useimmat veikkasivat, että Solo-leffassa lennettäisiin se kuuluisa Kesselin reitti 12 parsekissa (miten tuo epätieteellisyys sitten lopulta selitetäänkään), johon The Force Awakensissakin oli juuri viitattu. Eikä tässä vielä kaikki. Joku toivoi mukaan Hanin Legends-tarinoissa mainittuja aikoja Imperiumin akatemiassa. Toinen tahtoi nähdä, kuinka Han päätyy Jabban palvelukseen ja ehkä pudottaa sen kuuluisan lastin, jonka vuoksi Jabba tahtoo salakuljettajan pään originaalitrilogiassa. Niin, ja mitä päähän tulee: palkkionmetsästäjä Boba Fettin cameo oli tietenkin monien tilauslistalla sekin.

Tämä luettelo on järkyttävää kirjoitettavaa. Star Wars -hahmot tuntuvat ”todellisilta” juuri koska heillä on historia, jonka uskomme heille tapahtuneen kuvitteellisessa galaksissa joskus vielä kauemman aikaa sitten. Kyse on nimenomaan siitä, että hahmot eivät ilmesty näyttämölle tyhjästä kuten heikommissa fantasiatarinoissa: ei siitä, että meidän välttämättä olisi koskaan ollut tarkoitus nähdä kaikkia noita oletettuja ja vihjattuja aiempia vaiheita.

Minusta on päivänselvää, että merkitsemällä kaikki nämä juonilangat työlistalle ja ruksailemalla niitä kaksituntisen elokuvan ajan saa aikaan vai surullisen sotkun. Jos sellaisen vaatimuslistan rajoissa kirjoitettu käsikirjoitus jotenkin muodostaisikin koherentin tarinan, kaikkien näiden Han-myytin osasten tiivistäminen yhden seikkailun osiksi pienentäisi Hanin nyt elävältä tuntuvaa historiaa liki katastrofaalisesti. Aivan erityisesti näin, jos tuo yksi seikkailu tapahtuu yhtä vauhdilla kuin vaikkapa Rogue One, ja Hanin elämän kaikki merkkikohdat tungetaan yhteen noin vuorokauden kestävään keikkaan.

No, ehkä aivan kaikki noista eivät sentään tapahdu Solossa. Esimerkiksi aika Imperiumin akatemiassa, joka mainitaan jo teaserissakin, voi toki jäädä maininnaksi elokuvassakin. Mutta se, että niin moni näitä kaikkia odottaa, kuvastaa juuri Solo-leffan todellista kestämätöntä ongelmaa. Jokin yleisönosa on jo etukäteen ilmoittanut pettyvänsä, jos vaikkapa Jabbaa ei nähdä. On todella, todella vaikeaa tehdä elokuvaa, jonka juonesta jokaisella katsojalla on jo ennakkokäsityksensä.

Solo on melkein kuin liian rakastettuun romaaniin perustuva suuren rahan elokuva, jonka tulisi noudattaa tarkkaan lähdeteoksen fanien odotusten mukaista asioiden niin sanottua ”oikeaa” kulkua. Olennainen ero on se, että tässä tapauksessa tätä niin sanottua oikeaa kulkua ei ole edes mahdollista tavoittaa. Kunkin katsojan käsitys Han Solon menneisyydestä on heidän päässään, eikä tietenkään siellä tarkaksi tarinaksi muodostuneena. Lopputuloksen täytyisi ”tuntua” katsojan mielestä oikealta Han Solon selitykseltä.

HS-353488_R

Tähän kohtaan kirjoitusta sopisivat edellä mainitut huolenaiheet Ehrenreichin Han-tulkinnasta näyttelijänä (ja, lievemmin, Donald Gloverista Landona). Onhan Harrison Ford tosiaan olennainen osa Han Solon magiaa (ja, taas, niin myös Billy Dee Williams Landon). En halua itse haukkua Ehrenreichia huonoksi valinnaksi elokuvaa näkemättä, ja väitteet kuvauksissa taitamattomaksi paljastuneesta päätähdestä ovat, muistutan, pelkkiä huhuja (ja vaikka esimerkiksi huhuttu näyttelijävalmentajan tuominen kuvauksiin on todennäköisesti totta, ei se vielä ole isoissa elokuvissa tavatonta).

Se on kuitenkin varmaa, että Ehrenreichiin Hanin näyttelijänä kohdistuvat vielä korkeammat paineet kuin käsikirjoitukseen Hanin alkuperän selityksenä. Juoni on sivuseikka, jos meillä on Solo-leffa, jonka Han Solo ei ”tunnu” Han Sololta – ja jälleen näkemyksiä oikeanlaisesta Solosta varmasti riittää. Jos niin iso osa yleisöstä ei onnistunut viime joulukuussa sulattamaan edes vanhentunutta Mark Hamillia Lukena, kuinka suuri osa tulee taatusti vihaamaan nuorta kloppia nuorennettuna Hanina? Itse asiassa kyse ei välttämättä ole lainkaan Ehrenreichin näyttelijäntaidoista: hänen suorituksensa voi olla aivan mukiinmenevä, ja silti miesparka saattaa saada toukokuussa karmean lastin kakkaa niskaansa.

HS-551136_R

En ole oikeastaan tainnut vielä mainita mitään tarkkaa omista odotuksistani. Itse asiassa minulla ei niitä valtavasti olekaan, sillä Solo ei koskaan ollut minusta valtavan kutkuttava elokuvaidea. Mutta mitä lähemmäs elokuva tulee ja mitä enemmän tällaiset odotukset alkavat näkyä esimerkiksi valtavirran yleisön nettikommenteissa, sitä ongelmallisemmalta elokuva on kaikkineen alkanut minusta tuntua. Siispä nousen aasini selkään ja kuljen siltaa seuraavaan huomiooni: Solo ilmestyy väärään aikaan.

Me asioita seuraavat tiedämme nyt hyvin, että Lucasfilm aikoo tuottaa Star Wars -elokuvia hamaan tulevaisuuteen ja valmistautuu todennäköisesti jopa kahden franchisen alla kulkevan leffan vuosittaiseen tuotantoon. Sellainen maailma on kuitenkin vielä franchisen tulevaisuutta, ja juuri tässä vaiheessa suuri yleisö on saanut kolme elokuvaa kolmessa vuodessa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Siksi neljäs heti perään tuntuu monesta uuvuttavalta ajatukselta, riippumatta filmin aiheesta. Ongelmaa pahentaa Disneyn uppiniskainen päätös pitää Solon ensi-ilta nimenomaan toukokuussa eikä vakiintumassa olleella paikalla joulukuussa: nythän Solo todella tulee teattereihin vain muutamaa kuukautta The Last Jedin jälkeen ja vieläpä vaatimattoman etukäteismarkkinoinnin saattelemana. Eikä Sololla ole enää apunaan The Force Awakensin ja Rogue Onen uutuudenviehätystä, eikä toisaalta The Last Jedin ”pakko nähdä jatkoa” -etua.

Jo tästä syystä olen yllättynyt, jos Solo tuottaa dollareita edes Rogue Onen verran. Elokuva, jota on saatettu joissain piireissä syyttää rahastukseksikin, onkin alkanut näyttää kaikkea muuta kuin selvältä box office -menestyjältä. Koska tässä vaiheessa ei ole enää itsestäänselvää, että ”kaikkien” pitäisi käydä katsomassa uusi Star Wars, tilin tulokseen taatusti vaikuttaa tällä kertaa paljon se, kehutaanko vai haukutaanko leffaa sen ilmestyessä. Josta taas palaan aasisiltaani takaisin edelliseen kohtaani: tietyiltä osin Solo on valitettavasti suorastaan tuomittu haukuttavaksi.

(Sivuhuomio: Nimenomaan tuottojen osalta ja lipunmyyntiä seuraavan median kannalta Solon paineita vain lisää The Last Jedin väitetty alisuoriutuminen, kuten Forbes kirjoittaa – riippumatta siitä, onko kaikkien aikojen menestyneimpien listan top-kymppiin sujuvasti sijoittuneen The Last Jedin kohtuullista katsoa oikeasti alisuoriutuneen tai ei. Jos TLJ olisi otettu yhtä riemuiten vastaan kuin The Force Awakens, ei Solon täydellä floppaamisellakaan olisi ollut suurta väliä, mutta nyt sen harteilla on franchisen maine rahantekokoneena. Scott Mendelsonilla on artikkelissa myös tämä viisas sisällöllinen huomio: rempseänä ja poikamaisena Solo saattaa jopa kääntää vuodenvaihteen asetelmat ja vieraannuttaa nyt vuorostaan sen osan yleisöä, joka piti SW-sarjaa uusille urille vieneestä TLJ:stä.)

HS-FF-000096 copy.JPG

Odotanko Solosta siis huonoa elokuvaa?

No, en ainakaan toivo, tietenkään. Joka tapauksessa se on oma kysymyksensä. Edellä listattuja huolia miettien uskon, että Solon on todella vaikea saavuttaa taloudellista tai fanikriittistä jättimenestystä, vaikka se ei edes olisi huono. Vasta tämän kaiken päälle lisäänkin epäilyksissäni huolet siitä, että Solo-laiva seilaa karikkoisella merellä ilman kapteenia.

Tai kenties liian monen kapteenin kanssa. Lopputuloshan on nyt joka tapauksessa Lordin ja Millerin pitkälle suunnittelema, vaikka Howard olisi kuvannut elokuvan melkein kokonaan uudelleen. Lord ja Miller taas olivat ilmeisesti tekemässä elokuvasta komedialtaan improvisoidumpaa tai iloittelevampaa kuin Lucasfilmin pomo ja filmin perimmäinen tuottaja Kathleen Kennedy halusi. Tästä taas saa kuvan, että kolmantena kapteenina toimii Kennedy, jonka esimerkiksi minä kuvittelin palkanneen Lordin ja Millerin juuri tekemään Solosta muista Star Warseista poikkeavan iloittelun. Tilalle palkattu ohjaaja Howard on ammattimies, mutta vakavien (ja suoraan sanoen useimmiten tylsien) elokuvien ammattimies. Howardille kaikki kunnia rohkeudesta, mutta miten näkemyksellinen lopputulos tässä tilanteessa edes voi olla?

Itse elokuvasta välittävän katsojan ei ole kuitenkaan mitään syytä vielä heittää kirvestä kiveen. Toukokuussa näemme itse, mitä lopputuloksesta pidämme. Ehkä sitten paljastuu myös se, onko Soloa edeltänyt markkinoinnin hiljaisuus osoitus studion luottamuksesta tuotteeseensa vai lannistuneisuudesta epäonnistumisen edessä.

Mutta lopetetaanpa nyt kuitenkin valitusvirsi duurinuottiin. Entertainment Weeklyn ansiokas juttusarja sisälsi erityisesti Clarke-osassaan kiinnostavaa pohdintaa, joka antoi itselleni toivoa näkökulmatusta käsikirjoituksesta.

Clarken ja toimittaja Anthony Breznicanin keskustelun perusteella Solon konnaköörin idea on, että kaikki filmin henkilöt muovaavat Hania sellaiseksi, joka hän on. Olemme kokemustemme summa, ja Han Solo on näiden tuttaviensa summa, vaikka jääkin lopulta (jo elokuvan lopussa?) Chewien kanssa omilleen ilman heitä.

Tämä on minusta kiinnostava ajatus, enkä voi olla ajattelematta, että sillä on jotain tekemistä elokuvan nimen kanssa. Ehkä sillä on jopa kytkös Disneyn toimitusjohtajan Bob Igerin taannoiseen hämmennystä herättäneeseen väitteeseen ”saamme kuulla, mistä Han sai nimensä”. Kenties siis Solo, koska toukokuun elokuva selittää, miksi Han Solo on ennen originaalitrilogiaa niin uhmakkaasti yksin ja aina vain itsensä puolella.

Uusi Star Wars -elokuvien sarja Game of Thronesin tekijöiltä: Lucasfilmin iso, iso, iso kuva

Posted on 08/02/2018 by Aki Jörgensen

Myöhään maanantaina, sattumoisin samoihin aikoihin kuin SpaceX:n raketti nousi taivaalle, nettiin pamahtanut Star Wars -uutinen on periaatteessa valtava, mutta käytännössä se ei enää tainnut kovin monta meistä tuoliltaan tipauttaa.

Virallisen tiedotteen mukaan Game of Thronesin luojat David Benioff ja D.B. Weiss kirjoittavat ja tuottavat uuden Star Wars -elokuvien sarjan. Siis kokonaisen sarjan. Ja vieläpä elokuvasarjan – kyse ei ole siitä Disneyn ensi vuonna käynnistyvään suoratoistopalveluun luvatusta näytellystä Star Wars -sarjasta, jonka creator-writereiksi Benioff ja Weiss olisivat voineet olla loistovalinnat myös.

Kaksikon leffasarja ei ole jatkoa episodinumeroidulle Skywalkerien saagalle, täsmensi tiedote heti viisaasti – eikä se myöskään liity Rian Johnsonin kehittelemään uuteen elokuvatrilogiaan. Ja koska ’sarja’ on selvästi enemmän kuin ’trilogia’, tämä tarkoittaa, että tämän uutisen jälkeen tulevaisuuteen voidaan hahmottaa nyt ”vain” viiden sijaan vähintään yhdeksän Star Wars -elokuvaa.

Huh, huh!

Paitsi että.

Valomiekat ovat David Benioffille ja D.B. Weissille vielä vieraita, mutta valottomat miekat Game of Thronesissa kyllä viuhuvat.

Tässä vaiheessa Star Wars -hankkeita alkaa yksinkertaisesti olla tekeillä jo niin monta, että uusi kokonainen elokuvien sarjakaan ei enää tunnu yllättävältä. Etenkään niin ei ole, jos puhutaan näin kaukaisista suunnitelmista.

Benioff ja Weiss ovat edelleen täydessä työn touhussa Game of Thronesin kanssa. Fantasiasarjan viimeinen kausi valmistuu vasta ensi vuonna 2019. Heidän Star Warsinsa ensi-iltavuosi voi luullakseni olla aikaisintaan 2021 – eikä tiedotteessa siis luvattu mitään ajankohtaa.

Ensi-iltavuotta ei ole Rian Johnsonin trilogian avauksellakaan, joka sekin tiettävästi on pantu aivan alulle vasta viime vuonna, The Last Jedin tuotannon loppupuolella. Tosin jos vuosittaista Star Wars -tahtia halutaan ehdoin tahdoin ylläpitää, on vuoden 2020 slotti yhä vapaana – siinä piti alunperin olla standalone-elokuvan paikka, mutta aihetta tai tekijää ei ole julkistettu (pieniä merkkejä tosin on siitä, että siihen olisi sittenkin valmisteltu Obi-Wan-elokuvaa hiljaisuudessa jo pitempään, mutta se on toisen blogimerkinnän aihe se). Vuoden 2020 joulukuuhun Johnsonkin voisi kyllä ehtiä, mutta lomailuun ei juuri olisi aikaa. Vertailuksi: The Last Jedinkin kanssa hän työskenteli kolme ja puoli vuotta aloituksesta ensi-iltaan, ja siinä projektissa apuna sentään oli kaikki The Force Awakensiin jo tehty pohjatyö: muun muassa valmiit hahmot.

rey-finn-falcon-10-biggest-force-awakens-mysteries

”Onko tämä nyt ihan totta? Kaikki tämä?”

Tilanteen ollessa tämä ainakin oma päällimmäinen kysymykseni maanantai-iltana oli itse asiassa ihmetys siitä, miksi meille edes kerrottiin Benioffin ja Weissin projektista jo nyt. Kukaan – kukaan! – tuskin odotti tällaista uutista Solo-teaserien julkaisemista seuraavana päivänä ja vain pari kuukautta Johnsonin trilogian julkistamisen jälkeen.

Olin nimittäin jo kuvitellut, että vuoden 2020 ensi-iltapisteen pitäminen ”tyhjänä” kertoisi siitä, että Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy tai hänen esimiehensä Disneyllä olisivat oppineet aiemmista virheistään. Uusien Star Warsien aikanahan on julkistettu hyvissä ajoin monta elokuvaa, ohjaajaa ja käsikirjoittajaa, jotka on sittemmin jouduttu vaihtamaan kesken matkan. Näkyvin fiasko oli, että Phil Lord ja Christopher Miller ehtivät viime vuonna kuvata Solon kertaalleen melkein kokonaan ennen potkujaan, mutta Benioffin ja Weissin uutisen kohdalla muistelen pikemminkin Josh Trankin julkistamista standalone-elokuvan ohjaajaksi ja Colin Trevorrown pestiä Episodi IX:n ohjaajana. Nämä molemmat julkistettiin yli neljä vuotta ennen elokuviensa tarkoitettua ensi-iltapäivää – ja molemmat ohjaajat saivat potkut ennen elokuvien päätymistä käsikirjoitusta pitemmälle.

En toivo Benioffille ja Weissille potkuja, mutta suoraan sanoen todennäköisyydet ovat ikävästi niiden puolella. Star Warsilla (ja Kathleen Kennedyllä) alkaa olla tällaista mainetta: esimerkiksi Thor: Ragnarökin ohjaaja Taika Waititi vastasi taannoin Twitterissä Star Wars -ohjauskysymykseen naureskellen, että saisi varmasti potkut alta aikayksikön.

Mitä siis tarkoitan sanoa: Kennedy olisi voinut värvätä Benioffin ja Weissin tässä vaiheessa, ja he olisivat voineet kehitellä Star Wars -hankettaan siitä huolimatta kaikessa hiljaisuudessa vaikkapa Game of Thronesin viimeisen kauden esityksiin asti. Jos tämä projekti olisi siinä vaiheessa edennyt vakaalle pohjalle, se olisi voitu julkistaa komeasti. Sattumoisin Rian Johnsonin pesti The Last Jedin ohjaajana muuten julkistettiin virallisesti vasta noin vuosi sen alkamisen jälkeen, vaikka vahvat huhut siitä sentään ehtivät välissä jo levitäkin.

Rian Johnson, uusien Star Wars -elokuvien vakaimmin työpaikkansa pitänyt taiteilija.

Yllättävän moni toivoo Benioffille ja Weissille niitä potkujakin. Itselleni kiinnostavinta maanantai-illan uutisessa oli silmäys Twitterin kansainväliseen Star Wars -feediini, joka tavallisesti näyttäytyy erittäin herkästi innostuvana ja ehdottoman anteeksiantavaisena kaikenlaisia sarjan kammottavuuksiakin kohtaan.

Tällä kertaa reaktio oli suorastaan tyrmäävä. Enemmistö tuntui kritisoivan Benioffin ja Weissin valintaa – ja tämä siis ihmisiltä, jotka eivät todellakaan sanoneet halaistua sanaa siitä, että kokonainen uusi Star Wars -elokuvien sarja olisi sinänsä liikaa (ne kommentit tulivat feediin vasta myöhemmin, maltillisemman yleisön kuullessa uutisesta). Reaktion jyrkkyys ei voi jäädä huomaamatta Kathleen Kennedyn konttorissa asti.

Kritiikillä tuntui olevan kaksi kärkeä. Toisten mielestä Benioff ja Weiss eivät oikeasti osaa mitään, vaan Game of Thronesin erinomaisuus tulee ainoastaan sarjan lähdeaineistosta eli George R. R. Martinin kirjoista, joiden päätyttyä kaksikko on heti ajanut sarjansa huterammille vesille. Toisten mielestä Benioff ja Weiss ovat jälleen yksi menetetty mahdollisuus tuoda diversiteettia Star Warsin taustajoukkoihin: he kun ovat JJ Abramsin, Johnsonin, Gareth Edwardsin, Solo-leffan kolmen ohjaajan ja kaikkien heidän Star Wars -elokuviensa kirjoittajien tapaan valkoisia miehiä.

Mitä tulee jälkimmäiseen kritiikkiin: Benioff ja Weiss ovat toki miehiä ja valkoisia eivätkä siitä muuksi muutu. Vaikka Kathleen Kennedy on miehittänyt, tai siis naisittanut, Star Wars -kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän naisenemmistöiseksi, ja puhunut halustaan palkata naisia SW-ohjaajiksi, alkaa paine olla voimakas siihen, että seuraava iso nimitys todella rikkoisi kaavan taiteiljoidenkin puolella. Kannattaa kuitenkin huomata, että Benioffin ja Weissin ilmoitettiin tosiaan toimivan sarjassaan vain kirjoittajina ja tuottajina. Ohjaajien vuoro tulee vasta paljon myöhemmin, ja silloin tilaa siis olisi vaikka Patty Jenkinsille, Ava DuVernaylle tai ties kenelle.

Mitä taas tulee edelliseen kritiikkiin, siihen voin vastata itsekin paremmin. Game of Thrones on erinomainen sarja, ja iso osa (vaikkei kaikki) sen erinomaisuudesta on kyllä Benioffin ja Weissin ansiota. Ei Martinin teksti sellaisenaan televisiosarjakäsikirjoitusta muodostanut, ja juuri Benioff ja Weiss ovat onnistuneet muokkaamaan valtavista teosjärkäleistä kunnianhimoisen tv-mestariteoksen, joka on samalla niin iso hitti, ettei se ainoastaan ole ollut valtavirtaa, vaan se on siirtänyt valtavirtaa suuntaansa. En ihmettele yhtään, että Kennedy tahtoo varata tällaiset miehet Star Wars -suunnitelmiinsa. Kuvitelmat siitä, että Benioff ja Weiss nyt sitten toisivat valtaistuinpelistä mukanaan Star Warsiin insestiä, silmien puhkomisia tai raskaana olevien naisten teurastamisia ovat naurettavia: eiväthän Abrams tai Johnsonkaan ole Star Warsin parissa edellisiä tekeleitään sellaisenaan toisintaneet.

Tämä kuva se tosiaan on iso.

Kolme vuotta sitten kirjoitin tähän blogiin näkemykseni Disney-Lucasfilmin suurista Star Wars -suunnitelmista. Edes Rogue Onen aihetta ei oltu silloin vielä julkistettu. Arvelin tuolloin Lucasfilmillä kehiteltävän suurta suunnitelmaa. Tiivistäen visioni meni näin:

Ajattelin, että Rebels-sarjan oli määrä johdattaa meidät toisiinsa kytkeytyvien standalone-elokuvien aikakauteen. Noille aluksi yksinään seisoville elokuville, joista piti tuolloin kerrotun mukaan olla luvassa ”origin storyja”, ajattelin tehtävän menestyksen mukaan myöhemmin sekä jatko-osia että niissä esiintyvien hahmojen yhteiselokuvia, Marvelin mallin mukaan. Edelleen uumoilin, että viimeistään episodi IX:n jälkeen vuorossa olisi Star Warsin ”vaihe kaksi”, jolloin avataan peli toiselle aikatasolle uuden trilogian tienoille sijoitetuilla spinoff-elokuvilla sekä animoiduilla ja näytellyillä sarjoilla. Näin olisi voitu hyvinkin saavuttaa kahden vuosittaisen Star Wars -elokuvan tahti noin vuonna 2020.

Olin väärässä yksityiskohdista. Rogue One olikin kirjaimellisesti standalone, sillä se ei jatko-osaa saa. Uusia origin story -tarinoita ole tämän vuoden Han Solo -leffan jälkeen enää julkistettu. Tosin on paljastunut, että Josh Trankin projekti oli Boba Fett -elokuva, joka olisi siis helpostikin voinut kytkeytyä Soloon, mutta Fett taisi jäädä hyllylle Trankin poistuessa taka-ovesta. Eikä missään ole sanottu, että Johnsonin tai Benioffin ja Weissin elokuvahankkeet liittyisivät sen paremmin originaaliin kuin uuteenkaan trilogiaan – pikemminkin on haluttu painottaa, että näillä projekteilla haetaan aivan uusia kulmia franchiseen.

Mutta luulenpa silti olleeni oikeassa suuresta kuvasta. Nyt se vain näyttää toisenlaiselta.

Disney-Lucasfilmin tavoite on nimenomaan saavuttaa tilanne, jossa meneillään on useita Star Wars -sateenvarjobrändin alle kuuluvia elokuvasarjoja sekä niitä tukevia animoituja ja näyteltyjä sarjoja (Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger paljastikin juuri, että sarjojakin todella on tekeillä useampia). Ehkäpä yksittäisten hahmojen tai tilanteiden standalonet eivät olleet sen paremmin bisneksen kuin kerronnankaan kannalta paras reitti tähän, mutta sen sijaan keinoksi on keksitty suureen galaksiin sijoitetut suuremmat tarinat. Lupaus kolmesta tai useammasta elokuvasta on selvästi muutenkin niin sanotusti tämän ajan vastaus sille takavuosien tavalle, että elokuvalle suunniteltaisiin suloisesti jatko-osia vasta, jos ykkönen osoittautuu menestykseksi: esimerkiksi Harry Potter -maailmaan sijoittuvia Fantastic Beasts -elokuviahan luvattiin jo kättelyssä viisi.

Mikäänhän ei estä Lucasfilmiä näistä uutisista huolimatta kehittelemästä myös uusia ”A Star Wars Story” -ideoita julkaisuaikatauluihin jääviin koloihin. Mutta lupaamalla kerralla useamman elokuvan mittaisen tarinan yhtiö on yhdellä huitaisulla aina lähempänä Star Wars -elokuvien määrän moninkertaistumista. Vertailun vuoksi, Marvelin elokuvauniversumi saavutti viime vuonna kolmen leffan vuosittaisen rytmin – lisättyään universumiin koko ajan lisää hahmoja.

Niinpä ainoa syy, jonka keksin Benioffin ja Weissin sarjan näin aikaiselle julkistukselle onkin juuri halu vilauttaa tätä suurta kuvaa yleisölle ja sijoittajille. Maanantain tiedote uhoaa rehvakkaasti: täältä pesee, ja tehän tahdotte, että täältä pesee, vaikkemme aio vuosiin edes kertoa, mistä aineksista pesuaine tarkkaan ottaen koostuu.

Jos et tykännyt The Last Jedistä, saatat haukkua väärää episodia

Posted on 29/12/2017 by Aki Jörgensen

Yritin kirjoittaa tätä kirjoitustani The Last Jediin kohdistuvasta hämmentävästä fanireaktiosta jo vähän aikaa sitten, mutta kesken jäi, kun muun muassa joulu tuli väliin. Nyt tuntuu, että olen jo myöhässä, mutta annan silti palaa. Kirjoitus spoilaa, ellet ole nähnyt elokuvaa!

tlj_finn_phasma_battle

Kuten Star Wars -piireihin silmäyksenkään luoneet ovat varmasti huomanneet, sarjan kahdeksas episodi The Last Jedi jakaa mielipiteitä lievästi sanoen voimakkaasti. Paljon, paljon voimakkaammin kuin esimerkiksi minä ensi-iltapäivänä uskoin, vaikka sen näinkin heti, että tämä ei ole yhtä helposti kaikille sulava elokuva kuin The Force Awakens. Mutta että sitä avoimesti vihattaisiin heti elokuvateatterista poistuttua! Tai että joku aloittaisi nettivetoomuksen tämän episodin poistamiseksi kaanonista! Tai että etenkin amerikkalainen fanikunta kävisi suorastaan sisällissotaan, jossa kiihkeimmät pitävät vastapuolta pettureina!

Mieleni tekee pyöritellä silmiäni, ja mutista jotain vanhapartaista siitä, kuinka onnistuneita prequelit olivatkaan. Puhumattakaan sen ihmettelystä, kuinka tämä sama fanikunta saattoi selvitä niistäkin. Mutta en enää uskalla, koska tämä kiista on eskaloitunut niin nextille levelille. Nimenomaan prequel-vertaus on tosin paikallaan: Episodi I:stä ei todellakaan vihattu näin nopeasti. Se otettiin pikemminkin ensin vastaan miedolla ”ihan kiva” -asenteella. (Oma kantani käy kai parhaiten ilmi tästä kirjoituksesta, jossa jo kirjoitin yleisön kahtiajaostakin ennen kuin se sittemmin vain paheni.)

Koska paha kello kuuluu hyvää kauemmas, saattaa joiltakin sivustaseuraajista jäädä nyt huomaamatta, että kaikki fanit (tai katsojat yleensä) eivät todellakaan inhoa The Last Jediä. Vihapalaute fanien omasta piiristä on niin yllättävää, että se peittää alleen, että todella monien mielestä elokuva olikin onnistunut. Seuraavassa siis oma yritykseni selittää tilannetta.

the-last-jedi-luke-falcon

Ensinnäkin: The Last Jedi vaikuttaa tässä vaiheessa, reilun viikon ikäisenä, olevan elokuva, josta kriitikot pitävät enemmän kuin fanit tai suuri yleisö. Tavallisestihan franchise-elokuvien kohdalla tämä menee liki säännönmukaisesti toisinpäin. Yleensä tavallista on myös, että ison sarjaelokuvan ensimmäisen aallon katsojat (innokkaimmat fanit, ensi-iltojen tunnelmasta huumautuneet) ylistävät näkemäänsä, mutta ajan kanssa mielipide muuttuu enemmän tai vähemmän realistisemmaksi eli jonkin verran alaspäin.

The Last Jedin kohdalla kriitikkojen mielipide oli (etenkin elokuvan kotimarkkinoilla Yhdysvalloissa) voittopuolisen kiittävä. Fanien ja muiden ensijoukoissa katsoneiden riveistä sen sijaan tuli alusta alkaen paitsi kehuja, myös niin äänekästä kritiikkiä, suoranaista raivoa, että somessa voi nyt törmätä sen seurauksena niin sanotun normaalin väestön suunnalta kommenttiin ”enpä tiedä, käynkö edes katsomassa sen perusteella, mitä olen kuullut”. Kääk, sanon minä!

rey-cliff

Suurta huomiota ovat saaneet leffasivustojen Rotten Tomatoesin ja Imdb:n arvostelut, jotka näyttävät todistavan, että The Last Jedi todella jakaisi yleisönsä jyrkästi kahteen leiriin. Tätä kirjoittaessani Rotten Tomatoesin kriitikkoarvosana on vaikuttava 91 %, mutta yleisöarvosana ällistyttävän alhainen 51 % – vähemmän kuin yhdelläkään Star Wars -prequeleista. Jos verrataan näihin tuoreimpiin, The Force Awakensin arvosana samalla sivulla on 88 %, Rogue Onen 87 % (TFA:n arvosana on muuten pudonnut aivan viime päivinä vauhdilla – moni käyttäjä on todennäköisesti käynyt korjaamassa aiempaa mielipidettään uuden episodin innoittamana). Rotten Tomatoesin noin 160 000 äänestäjän keskiarvotuloksen perusteella The Last Jedi on siis kaikkien aikojen huonoin Star Wars -elokuva.

Perinteikkäämmän Internet Movie Databasen eli Imdb:n arvosana 7.6 ei ole siihen verrattuna raju. Mutta kyllä sekin tarkoittaa, että Imdb:n äänestäjien mielestä TLJ häviää selvästi sekä TFA:lle (8.0) ja Rogue Onelle (7.8). Prequeleista kaksi jää sentään Imdb:ssä selvästi alemmille sijaluvuille (TPM 6.5 ja AOTC 6.6). Episodi III eli ROTS on tasoissa uutuuden kanssa luvulla 7.6.

Luonnollisesti nämä arvosanat ovat vielä liikkeessä, ja liike voi tämän elokuvan kohdalla oikein hyvin viedä vielä ylöspäinkin. Haluan nimittäin kiinnittää huomiota Imdb:n arvosanaerittelyyn, jota voi tulkita niinkin, että The Last Jedi olisi tähänastisten äänestäjien joukossa itse asiassa pidetympi kuin Rogue One – mutta se jakaisi mielipiteitä enemmän. The Last Jedin äänestäjistä melkein 60 prosenttia on antanut elokuvalle 8-10 tähteä, näiden välisen jakauman ollessa tasainen. Se ei todellakaan ole huonona pidetyn elokuvan luku. Rogue Onelle 8-10 tähteä antaneita on vielä enemmän, mutta taulukossa on selvästi muita korkeampi pylväs 8 tähden kohdalla. Nämä taulukot voisi siis suomentaa myös niin, että enemmistö pitää Rogue Onea ”oikein hyvänä”, mutta huomattava osa katsojista pitää The Last Jediä ”erinomaisena”.

The Last Jedin Imdb-arvosanaa laskee siis ennen kaikkea se, että elokuvalle on annettu huomattavan paljon 1-ääniä: siis yhtä ainoaa tähteä. Jokainen elokuvaa taiteenlajina tunteva katsoja kyennee tunnustamaan, että elokuvana The Last Jedi ei mitenkään voi olla genressään täydellinen fiasko. Yhden tähden antajat eivät siis ainoalla tähdellään lausu mielipidettään elokuvan taiteellisesta laadusta, vaan ilmaisevat inhoneensa näkemäänsä perusteellisesti jollain muulla perusteella. (Toki joukossa on varmasti jonkin verran myös näkemättä äänestäneitä, mutta näinhän on kaikkien muidenkin elokuvien kohdalla, joten sen jätän nyt huomioimatta.)

Ei se oikeastaan mikään ihme ole. Erityisesti faniyleisö suhtautuu Star Warsiin toisin kuin ”muihin elokuviin”, ja The Last Jedi on rohkeampi elokuva kuin Rogue One tai The Force Awakens. Oletan, että vastaava ilmiö selittää myös Rotten Tomatoesin hurjan huonon arvosanan: tunteikkaaseen reagointiin kannustavalla sivustolla annetaan näin tunteita herättävälle elokuvalle paljon ääniä ylä- ja alarekisteriin. Ehkä The Last Jedi todella on niin mielipiteitä jakava elokuva, että kun kysymyksen pelkistää muotoon ”peukku ylös vai peukku alas”, todella noin puolet näyttää alas. Kuten minäkin kirjoitin jo aiemmin: perusteluja molemmille mielipiteille todella on.

TLJ-Fall

Tässä tunteikkuudessa piilee itse asiassa myös syy siihen, miksi niin monien kriitikkojen mielipide on The Last Jedille niin suopea. Seuraa kärjistys, jonka tiedän kriitikkoystävieni minulle sallivan, koska omakin jalkani on puoliksi siinäkin leirissä.

Koska kriitikko katsoo elokuvaa fania neutraalimmin, hän ei tuohdu asioista, joista fani nousee takajaloilleen. Kriitikko ei esimerkiksi ota jedien etiikkaa niin vakavasti, että hän tulisi edes ajatelleeksi, että Luke Skywalkerin (Mark Hamill) käytös tässä elokuvassa saattaisi joidenkin mielestä rikkoa perustavasti elokuvasarjan aiemmin asettamia sääntöjä. Kriitikosta kun on todennäköisesti vain hyvä, että sankari onkin vanhentunut inhimilliseksi epäonnistujaksi. Samoin kriitikko ei ehkä huomaakaan, että Rian Johnson heittää Snoken murhatessaan sivuun kahden vuoden verran fanispekulaatioita, koska hän näkee vain hetken merkittävyyden Kylo Renin (Adam Driver) kompleksisen pahishahmon kannalta.

Ylipäätään kriitikko ei näe The Last Jediä elämää suurempana elokuvakokemuksena. Hän saattaa verrata näkemäänsä vaikkapa liukuhihnalta muutaman kuukauden välein valmistuviin Marvelin supersankarielokuviin tai mihin tahansa vanhojen hittien jatko-osiin. Vaikka kriitikko tietää Star Warsin aseman pop-kulttuurissa – ja vaikka hän itse pitäisi sarjasta – hän arvioi elokuvaa yhtenä blockbusterina muiden blockbusterien joukossa. Sellaisessa vertailussa The Last Jedi erottuu taatusti edukseen omaperäisenä ja ajatuksia herättävänä teoksena. Haitaksi ei varmasti monien kriitikkojen makunystyröitä kutkutellessa ole sekään, että uusin Star Wars ei edes ole niin täynnä toimintaa kuin monet kilpailijansa.

leia-the-last-jedi

Aivan kuin en tarkoita sanoa, että kaikki kriitikot ajattelisivat juuri noin, en myöskään tarkoita sanoa, että kaikkien fanien kritiikki typistyisi äsken mainittuihin seikkoihin. The Last Jedi -raivoon ei ole yhtä selkeää selitystä – valitettavasti. Jos kyse olisikin esimerkiksi vain elokuvan liiallisesta erilaisuudesta verrattuna aiempiin episodeihin, kuten minunkin oli ensin suuri kiusaus pelkistää, haukkujien olisi helppo todeta olevan historian väärällä puolella. Vielä helpompaa raivo olisi vaientaa, jos kyse olisi vain naisvihasta tai siitä, että Luken näyttelijä käy somessa avointa sanasotaa Yhdysvaltain presidentin kanssa. Näitä sävyjäkin netissä näkee, mutta mistään näistä ei ole pelkästään kysymys – ja elokuvaa huonona pitäneiden joukossa on todellakin myös tasa-arvon kannattajia sekä Trumpin vastustajia.

Itse elokuvaan kohdistuvan The Last Jedi -fanikritiikin voi nähdäkseni tiivistää näihin kohtiin:

Luke Skywalker on The Last Jedissä vääränlainen. Hän on tehnyt ja tekee ratkaisuja, joita oikea Luke Skywalker ei koskaan tekisi. Aivan erityisesti näin on flashback-kohtauksessa, jossa Luke hetken harkitsee nuoren Ben Solon tappamista ennen kuin tästä ehtii lopullisesti tulla paha Kylo Ren.
The Last Jedin huumori ei sovi Star Warsiin.
The Last Jedi ei välitä The Force Awakensin aloittamista tarinoista ja hahmoista.
The Last Jedi on sekava elokuva.

Pirulainen olkapäälläni haluaa sutkauttaa tähän Luken repliikin: ”Amazing, every word you said was wrong.” Luontoni analyyttisempi enkeli huomauttaa, että siivun noita kaikkia kritiikkejä allekirjoitan minäkin. Joka tapauksessa minulla on näille kaikille väitteille vasta-argumentteja. Tässä ne tulevat.

Luke-the-last-jedi

Vastaukseni keskeisimpään ongelmaan eli kysymykseen Luke Skywalkerista kuuluu näin:

Elokuva, jonka mukaan Luke Skywalker on hylännyt galaksinsa ja sisarensa hädän hetkellä, on nimeltään The Force Awakens.
Elokuva, jonka mukaan Luke Skywalker on menettänyt oppilaansa ja siskonpoikansa pimeälle puolelle, eikä ole palannut tätä sieltä pelastamaan, on nimeltään The Force Awakens.
Elokuva, jonka mukaan Luke Skywalker ei ole 30 Jedin paluun jälkeisen vuoden aikana kouluttanut yhtään valmista uutta jediä, on nimeltään The Force Awakens.

Toisin sanoen: minäkin pidän näitä kaikkia edelleen enemmän tai vähemmän ongelmallisina siihen nähden, millaisena hahmona olen pitänyt Luke Skywalkeria, mutta nämä asiat eivät ole The Last Jediin keksittyjä eivätkä sen kirjoittaja-ohjaajan Rian Johnsonin keksimiä. Sen sijaan niitä ovat kehitelleet edellisen episodin käsikirjoittajat Michael Arndt, JJ Abrams ja Imperiumin vastaiskun kirjoittaja Lawrence Kasdan yhdessä koko Lucasfilmin kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän kanssa. Meillä on ollut tällainen Luke Skywalker jo kahden vuoden ajan, vaikka tapasimme hänet vasta nyt.

(The Art of The Last Jedi -kirja paljastaa sitä paitsi, että koko idea perustuu Luken luojan George Lucasin itsensä ideoihin. Jo Lucasin periaatteessa hylätyissä, mutta ideoiltaan hyödynnetyissä, jatko-osaelokuvien luonnoksissa Luke oli eristäytynyt saarelle ja lopettanut jedien kouluttamisen. Silti Lucasin konsepti ei uskoakseni olisi välttämättä johtanut nyt nähtyyn faniraivoon, koska siitä puuttui suurinta vastustusta herättänyt hetki: se, että Luke kohotti miekkansa nuoren Benin vuoteen yläpuolella. Lucasin Luke olisi sitä paitsi palannut eristyksestään jo uuden trilogian ensimmäisessä episodissa, enkä ole löytänyt tietoa siitä, olisiko Lucasin Luke edes ollut tässä vaiheessa galaksin viimeinen jedi.)

Olennaista on kuitenkin minusta huomata, että Star Wars -sarja oli jo ennen tätä episodia maalannut Luken nurkkaan. Rian Johnson ei valinnut näyttää meille luovuttanutta Lukea – hänen tehtäväkseen jäi antaa meille selitys, miksi Luke on luovuttanut. Omasta mielestäni selitys on uskottava, vaikkei se vastaa minunkaan aiempaa toivekuvaani Lukesta – kuten ei vastannut Mark Hamillinkaan. Toisten mielestä selitys ei ole uskottava, ja he joutuvat määrittämään suhteensa koko elokuvaan – ja koko tähän trilogiaan – tämän ristiriidan ympärille. Koko elokuvan haukkuminen tämän erimielisyyden vuoksi on kuitenkin siinä mielessä ikävää, että vaikka käsikirjoitus muuttaa kuvaamme Lukesta, eivät elokuvantekijät koskaan voineet olla kahlitut siihen, mitä fanikunta odotti tai mitä Legends-tarinat kertoivat. Eikä The Last Jedi ole vain kuvaus vanhasta Luke Skywalkerista.

Myös kriitikistä numero kaksi – elokuvan huumorista – vastaukseni on The Force Awakens. Tai oikeastaan myös originaalitrilogia. Poe Dameronin pilapuhelu Huxille The Last Jedin alussa (”Okay I’ll hold”) on aivan linjassa sen kanssa, miten Poe puhuu Kylolle edellisen episodin alussa (”You talk first? I talk first?”). Droidihuumoria sarjassa on ollut aina (Jedin paluussa lasketaan leikkiä kidutuksesta näyttämällä kidutettavia droideja). Pahinta esimerkkiä käyttääkseni: BB-8 pelikoneena ole todellakaan mitään verrattuna Attack of the Clonesin puistattavaan Threepio taisteludroidina -kohtaukseen. Jos taas ylipäätään vitsien ripottelu vaaran hetkiin ärsyttää, muistelkaapa vaikka, miten Leia Organa aivan ensimmäisessä elokuvassa laukoi Kuolemantähdellä stormtrooperien pituudesta tai Millennium Falconin romuluisuudesta, vaikka hahmo oli sentään tarinassa hetkeä aiemmin todistanut koko kotiplaneettansa tuhoa.

On totta, että uuden trilogian vitsit ovat modernimpia kuin Lucasin elokuvien, ja paikoin ne ovat häkellyttävän lähellä mainittujen Marvel-elokuvien sutkauttelevaa sanailua. En silti keksi The Last Jedistä yhtään vitsiä, joka kulkisi kauas edellisessä episodissa tälle trilogialle asetetusta tyylistä. Jos viimeksi tykkäsimme BB-8:n sytytinpeukusta, miten mikään tässä elokuvassa voi tuntua liian maalliselta? Vai olenko minä nyt vain jotenkin tämän huumorin taajuudella paremmin kuin monien muiden elokuvien? Tallenteeseen merkittäköön, että minä en nimittäin yleisesti pidä amerikkalaisesta nykykomediasta.

snoke

Kolmanteen yleiseen kritiikkiin – siihen, että The Last Jedi ei ole kiinnostunut The Force Awakensin hahmoista tai edes juonesta – en toki voi vastata vain The Force Awakensilla. Se onkin kinkkisempi kysymys: minustakin esimerkiksi edellisen episodin dynaaminen duo Rey (Daisy Ridley) ja Finn (John Boyega) ovat valitettavasti molemmat tässä episodissa heikommissa rooleissa kuin viimeksi, vaikka ymmärränkin, miksi heidät on erotettu toisistaan koko elokuvan ajan. Rey jää paikoin harmillisen passiiviseen osaan tarinassa, joka periaatteessa pyörii hänen ympärillään. Finn puolestaan seikkailee elokuvan kankeimmassa jaksossa uuden hahmon Rosen (Kelly Marie Tran) kanssa, ja vaikka Rosessa ei ole mitään erityistä vikaa, ei heidän välisensä kemia sentään ole samalla tasolla kuin Finn/Rey-parin.

Mutta siltikin: kyllä Johnson on koko ajan kiinnostunut molemmista hahmoista, ja heidän lisäkseen vielä Kylosta ja Poe Dameronistakin (Oscar Isaac). Koko The Last Jedin käsis on itse asiassa rakennettu hahmojen kautta, heidän kehityksensä tukemiseksi, ja tarkemmin katsoen se kyllä näkyy. Esimerkiksi Finnin osuus sisältää tarkkaan juuri sellaisia käänteitä, joiden on määrä kasvattaa entinen stormtrooper valitsemaan lopullisesti puolensa; Poen taas on opittava ajattelemaan hyvän johtajan tavoin myös seuraavaan päivään selviytymistä. Osa The Last Jedin vastustajista on varmasti sitä mieltä, että nämä rakennustelineet näkyvätkin liikaa, mutta ainakaan ei ole oikein väittää, etteikö elokuva välittäisi sankareistaan.

The Force Awakensin kaksi isoa mysteeriä – ketkä ovat Reyn vanhemmat ja kuka on Snoke – olivat aina mysteerejä, jotka olivat enemmän fanien päässä kuin elokuvassa itsessään. Reyn vanhemmista episodi VII tarjosi jo samaa selitystä jonka tämä episodi vahvistaa: että he eivät olleet mitenkään merkittäviä sarjan kannalta, ja että he eivät ole tulossa takaisin. Me katsojat, minä ehdottomasti mukaan lukien, emme vain olleet silloin sitä valmiit uskomaan. Snokesta taas Lucasfilmin tarinaryhmä on meille velkaa vielä paljon lisäselityksiä, ja saatetaan niitä vielä saada siivu viimeisessä elokuvassakin, mutta tavalliselle katsojalle hahmo näyttäytyi edellisessä elokuvassa varmasti lähinnä keisari Palpatinen uusintaversiona. Johnsonin päätös siirtää hänet syrjään oli viisas tämän ja seuraavan episodin kannalta, sillä tämä ei ole Palpatinen uusintaversion trilogia sen enempää kuin Luke Skywalkerinkaan trilogia: tässä tarinassa on kyse Reystä ja Kylosta. Näin The Last Jedin Snoke-temppukin oikeastaan kääntää syyttävän sormen kohti The Force Awakensia: jos kerran Snoke ei koskaan ollut tämän trilogian iso paha, miksi hänet piti sellaisena viimeksi esitellä?

Muutenkin joudun tässäkin vasta-argumentissani sittenkin viittaamaan The Force Awakensiin – josta siitäkin, huomatkaa, pidin ja pidän! Tarinan isossa kuvassa on nimittäin kyllä perusteltua kritisoida vaikkapa sitä, että First Order esiintyy tässä episodissa täysin ylivoimaisena, vaikka sen viimeksi piti olla vain galaktinen uhoava terroristijärjestö, ja galaksia kuitenkin hallinnut Tasavalta tuntuu kadonneen edellisen episodin yhdellä iskulla. Mutta tämänkin kritiikin kaikkein olennaisin kärki osoittaa jo Abramsin ja Kasdanin – kenties Arndtin ja Lucasinkin? – valintoihin. Jossittelun galaktisessa valtakunnassa olisi ollut kiinnostavampaa, jos uuden trilogian asetelma ei olisi ollut armeijoiden varusteita myöten toisinto Imperiumin ja Kapinaliiton välisestä konfliktista. Sekin tie kuitenkin valittiin jo The Force Awakensissa.

Yleiskuva Canto Bightin kasinolta

Yleinen The Last Jedi -kritiikki numero neljä – elokuvan sekavuus – on minusta yleisistä The Last Jedi -kritiikeistä perustelluin. Osan siitä kuittaan elokuvan jedifilosofiallisella kunnianhimoisuudella. Tämä saattaa olla Star Wars -elokuvista se, joka eniten laskee sen varaan, että fanit katsovat elokuvan useita kertoja. Ainakin tämä on sarjan elokuvista ainoa, jossa jo päähenkilöjen (siis Luken, Reyn ja Kylon) motivaatioiden ymmärtäminen vaatii useampia katsomiskertoja. Se johtuu osittain siitä, että kaiken keskelle ei ole lisätty selityslauseita, joita etenkin prequelit ovat pullollaan, mutta vaikka tämä olisi kunnioitettavaa, on kyllä minustakin ongelmallista, jos elokuvaa ei voi ymmärtää kertakatsomalla.

The Last jedissä on lisäksi rakenteellista sekavuutta, josta ainakin osan olisi voinut karistaa karsimalla elokuvasta rönsyjä. Selkein esimerkki lienee, että mikään (paitsi selittämättömään fanisuosioon vastaaminen) ei perustele, että edellisessä osassa alikäytetyn Phasman pitää marssia alleviivatusti esiin parikin kertaa kesken taistelujen, jossa samalla hetkellä jo ilman häntä tapahtui todella isoja kaikille hahmoille neljässä eri tapahtumapaikassa. Samaan tapaan päälleliimattu on Maz Kanatan lyhyt vierailu. Sitäkin voi kysyä, ovatko kaikki elokuvan uudet hahmot edes perusteltuja, kun kaikki entisetkään eivät tunnu ehtivän tarpeeksi esiin. The Last Jedin toimintakohtaukset ovat ihailtavan hallitusti ja selkeästi leikattuja, isoja palikoita on elokuvassa ehkä lopulta muutama liikaa.

chewbacca-the-last-jedi

Tiedoksi kuitenkin kaikille vihaajille: ei, The Last Jediä ei pyyhitä kaanonista.

On mielenkiintoista nähdä, millaiseksi sen asema muotoutuu, kun vastustajatkin joutuvat kuitenkin sen olemassaolon hyväksymään. Pysyykö se episodina, jota toiset vuosienkin päästä rakastavat ja toiset vihaavat? Johtaako se siihen, että syntyy fanien kuppikuntia, joissa uusi trilogia ei ole ”heidän trilogiansa” – ja mahdetaanko näissä kuppikunnissa siis suhtautua suopeammin prequeleihin, jotka kuitenkin objektiivisesti elokuvina ovat kai kiistatta ongelmallisempia kuin Abramsin ja Johnsonin elokuvat? Tai aletaanko The Last Jediä ehkä vihata rakastaen, kuten syvimmässä fanikunnassa juuri prequeleja ja Jedin paluun ewokeja? Tai tuleeko tästä episodista point of no return, jonka myötä monet vanhat sarjan ystävät päästävät viimein irti, kuten moni on viime viikkoina netissä uhonnut? Vai kasvaako sen arvostus sittenkin vähitellen, kun vihaajat katsovat elokuvan yhä uudelleen ja löytävät sen pinnan alta uusia sävyjä? Myös tällaisista käännynnäisistä näkyy nimittäin netissä merkkejä.

Tämän blogin olemassaolon aivan kovimmassa ytimessä kiehtovaa on nähdä, vaikuttaako kova fanipalaute jollain tapaa koko franchiseen. Viekö tie nyt sittenkin takaisin turvallisemmille laduille? Millaisella selkänojalla Rian Johnson nyt kehittelee kokonaista uutta elokuvatrilogiaa? (Johnsonin omia näkemyksiä fanireaktioista kannattaa muuten lukea tästä haastattelusta, jossa hän myös perustelee eräitä valintojaan. Lyhyesti: kirjoittaja-ohjaaja on sitä mieltä, että fanien ”haluaman” elokuvan tekeminen olisi johtanut huonompaan elokuvaan.)

Uskon, että Lucasfilmillä tiedettiin oikein hyvin, että The Last Jedi tulisi jakamaan katsojat. Riskin ottamisesta puhuivat monet tekijät ja näyttelijätkin haastatteluissa jo pitkään ennen ensi-iltaa. Kannattaa muistaa, että toisin kuin vaikkapa The Force Awakens tai Rogue One saati ensi kevään Solo, tämä ei ollut ongelmallinen tuotanto, joka olisi kiireessä ajautuen päätynyt tällaiseen asuunsa. Ei, tämä oli elokuva, joka kaikkien mukaan toteutettiin lähes ensimmäisen käsikirjoitusluonnoksen mukaan. Tämä oli myös elokuva, joka valmistui jo monta kuukautta ennen ensi-iltaansa. Ohjaajalla, Lucasfilmillä ja Disneyllä oli siis pitkä harkinta-aika jättää elokuva juuri tällaiseksi. (Tosin, pakko mainita: näitä elokuvia ei salaisuuksien säilyttämisen nimissä testinäytetä yleisölle kuten niin sanottuja normaaleja Hollywood-elokuvia aina.)

Varmasti yhtiöissä myös tiedettiin, että isossa kuvassa sarja todella vaati nyt riskinottoa. The Force Awakensin pehmeän turvallinen tie oli jo kuljettu. Sekin on vielä huomattava tulevaisuutta ajatellen, että The Last Jedi ei todellakaan ole taloudellisesti mikään floppi: elokuvalla on jo esimerkiksi aimo rivi ”nopeimpana tälle miljoonien dollarien sataluvulle” -saavutuksia. Rogue Onen tuotot se ohittaa heittämällä jo piakkoin, oltuaan teatterissa vasta muutaman viikon. The Force Awakensia se ei tietenkään saavuta, mutta ei se koskaan ollut mahdollistakaan. Menestyneimpien elokuvien top-kymppiin sen kyllä uskon nousevan.

tlj-cliff-silhuette

Seuraava listallani oleva The Last Jedi -pohdinta koskee sitä, mihin tästä nyt sitten voidaan jatkaa, mutta sitä ja edellä mainittuja tulevaisuuksia odotellessa tarjoilen vielä juuri tämän kirjoituksen aihepiiriin liittyen pari lukemisen arvoista linkkiä.

The Last Jedi doesn’t care what you think about Star Wars – and that’s why it’s great: ”The Last Jedi feels like a movie young George Lucas, passionate and bold, would have made. It feels like a proper Star Wars movie by refusing to feel like a Star Wars movie.”

The Backlash against The Last Jedi, explained: ”It is easy to be a good guy in other Star Wars movies, because the lines between good and evil are clearly drawn. They aren’t in The Last Jedi, and that makes the moments when good and hope triumph all the more powerful.”

Some Star Wars fans are tanking The Last Jedi’s Rotten Tomatoes audience rating – Why?: ”The narrative choice to kill off Snoke in a power grab by Kylo Ren is respectful to one of J.J. Abrams’ biggest successes with The Force Awakens: People liked Kylo Ren as a villain because the script set him up as a wannabe Vader, doomed to never live up to his evil idol. Snoke prods Ren on this point at the beginning of The Last Jedi and ends up paying for it when Ren decides Snoke was right.”

The Last Jedi destroyed me and I’m not OK: How to process the big surprise: ”Luke will live on in the Star Wars galaxy as the hero in a story told among the downtrodden through homemade Luke Skywalker action figures. Take a moment to process that. The layers of meta-meaning get insanely deep at this point, because the Star Wars franchise literally wouldn’t exist without such action figures.”

The Last Jedi -ensireaktiot Suomessa: ”Joko tää on huono sekasotku tai hienointa ikinä.”

Posted on 14/12/2017 by Aki Jörgensen

Jo totuttuun tapaan on aika ensireaktioiden Twitter- ja Suomi-media-poimintojen. Ei spoilereita.

Ennen esityksiä:

https://twitter.com/LilyLuna87/status/940563649621569537

https://twitter.com/juvuolteenaho/status/940653329151086592

Nyt alkaa iskeä kunnolla #StarWars kuumotukset. Hyvä ku pystyy hengittämään ku vatsaan sattuu. Elämää suurempia juttuja. Nyt totaali pimento kaikesta ja varmasti jotain twiittaan ku leffan oon nähny #StarWarsTheLastJedi

— Tatu Prättälä (@MRTatsaa) December 12, 2017

Cantina Band ja Cantina Band #2 soinit tunnin repeatella. Ei levoton olo yhtään. The Last Jedi kahden tunnin päästä 😍 #StarWarsFI

— Roope Räty (@RatYYZ) December 13, 2017

Jengi pyörii Tennispalatsissa ewokkien ja sithien kamppeissa.#StarWarsFI

— Antti Pärnänen (@AnttiParnanen) December 13, 2017

Wearing my @HerUniverse cosplay for the Finnish premiere 😁 pic.twitter.com/K0rdP1Xx30

— SithFisto 🐀 (@Sith_Fisto) December 13, 2017

Finnkinon aulassa soi Imperial March ja käytävällä törmäsi Darth Vaderiin. Asiallista. Kohta mennään! #EpisodeVIII #tähtiensota pic.twitter.com/NP7bNfw5T6

— Klaara Tapper (@KlaaraTapper) December 13, 2017

Esitysten jälkeen:

Kävin kattomas uusimman #StarWars -leffan ja oh my god. Freakin’ amazing! 😱😱👌🏻👌🏻 #TheLastJedi #movie #leffa @Finnkino_FI #Tennispalatsi #awesome pic.twitter.com/hUjBELAj1L

— Anni Lehtonen (@AnniLehtonen_) December 13, 2017

Tähtien Sota FB ryhmässä uusin leffa jakaa mielipiteet kahtia. Joko tää on huono sekasotku tai hienointa ikinä. #StarWarsFI

— Mia 💚 (@MagdaleenaMia) December 14, 2017

#thelastjedi katsottu jouluperinteenä alta poijes. Ihan hyvää perusmättöä, ehkä vähän liikaa tapahtumia yhteen leffaan #starwars

— Kimmo Metsälä (@KIPEHOMBA) December 13, 2017

I rated Star Wars: The Last Jedi (2017) 7/10. #IMDb
Olihan tässä hetkensä. Sisältöönsä nähden kuitenkin aivan liian pitkä ja juonellisesti valitettavan mielikuvitukseton. Odotin enemmän. #Leffat #StarWars https://t.co/bK7KkPSKFr

— Jari Vepsäläinen (@Weeps81) December 13, 2017

Last Jedi on erikoinen elokuva. Yllätyksiä piisaa, mutta tempo on juokseva ja Nyky-Tähtien sodalle tutusti juonta kuljettavien tapahtumien pontimet ovat aika pieniä. Silti toki merkityksellisiä. Kylo Ren ei musta toimi hahmona. Hän ei ole roolinsa koon tasolla.#Tähtiensota

— Antti Pärnänen (@AnttiParnanen) December 13, 2017

Reylo-shipperit on varman innoissaan uuden elokuvan jälkeen! 🙂 #StarWars

— Mia 💚 (@MagdaleenaMia) December 13, 2017

https://twitter.com/ORunola/status/941021891447451649

https://twitter.com/GamingKeinanen/status/941058300442902528

En ehkä edes kehtaa tunnustaa, mutta tänään katsoin ensimmäisen Star Wars – leffan evö. Kannatti. Joululoma menee varmaan edellistä 7 katsoessa. Kiitos #taival #petrimalmelin #starwars #lastjedi pic.twitter.com/5MyaK8mjK2

— Satu Huuhtanen (@SatuHuuhtanen) December 13, 2017

Nyt hetki leffan jälkeen, pettymys. Todella paha pettymys, vaikken edes odottanut mitään suurempaa. Prkl, alan katsomaan IV-VI. #StarWars #StarWarsLastJedi

— Rami Viljanen (@RaimotonV) December 13, 2017

https://twitter.com/jaakkoselander/status/941196994147770368

Mediasta tunnetut henkilöt:

Thank you London. The three of us are looking forward to you all, from little porgs to big… https://t.co/A8zGBHHQ94

— Joonas Suotamo (@JoonasSuotamo) December 13, 2017

Thankful for finally meeting the princes without my mask on. Oh, a hug, why of course #chewiehugs pic.twitter.com/lUXQ0xGrgJ

— Joonas Suotamo (@JoonasSuotamo) December 13, 2017

Jaahas. Ei olisi pitänyt lukea omaa twiittiään. Nyt meen kattomaan sen uudelleen.

— Iikka Kivi (@KoomikkoKivi) December 13, 2017

Uusi Last Jedi saisi kyllä nörttihahmoni Pekon Kiven sisässä -kirjasta ihan raiteiltaan. 😍 En spoilaa. "No?" Tuulia kärttää. "Meniks pupujussi Star Wars -kalsareihin?" Se seikka, että Tuulia tietää minulla olevan Star Wars -kalsarit, ei rohkaise minua yhtään. #StarWars

— Sini Helminen (@SiniHelminen) December 14, 2017

Aiheeseen liittyen:

https://twitter.com/monskaFIN/status/941032511567794176

Onko nyt todella niin, että Star Wars ep. VII ei löydy mistään suoratoistopalvelusta? Pitääkö tässä jumaleissön lähteä leffavuokraamoon Herran vuonna 2017? #StarWarsFi

— Kasperi Kunnas (@kaustoFI) December 13, 2017

https://twitter.com/sakripol/status/941006066841726977

Uudessa Star Warsissa oli yhteiskunnallisia allegorioita feminismiin, mansplainaukseen, eläinten oikeuksiin ja toki ihmisten väliseen tasa-arvoon. #Starwars

— Pekka Tuuri (@pekkatuuri) December 14, 2017

https://twitter.com/SasjaMusic/status/941231241482907648

Eheh-heh:

Uudessa Star Warsissa lämmitti erityisesti Jar Jar Binksin ja Ewokien paluu valkokankaalle!#StarWarsFI #finnkino #StarWars8 #tähtiensota

— Robert Pettersson (@Kromiperse) December 13, 2017

Eilisen #Starwars The Last Jedi:n ensi-ilta. Jänittävä kokemus.
Kaksi sotilasta rinnalla. #tuntematonsotilas #tuntematon2017 #TheLastJedi pic.twitter.com/I2ZMVu8YI7

— Liubov Vetoshkina (@liubaveto) December 14, 2017

Loppuun vielä muutama suomalainen arvio ja mediapoiminta:

Iltalehti: viisi tähteä (”Helposti upeimman näköinen Star Wars -filmi”)
Ilta-Sanomat: kaksi tähteä (”The Last Jedi päätyy kohtaus toisensa jälkeen paaluttamaan Star Wars -maailman vakioelementtejä entistäkin syvemmälle jo moneen kertaan haravoituun maaperään.”)
Helsingin Sanomat: neljä tähteä (”Ei nouse vielä kaikkien yksityiskohtiensa summaksi, mutta jos suunta on tämä, seuraava saagan osa saattaa noustakin.”)
Ylen tähdetön arvio, enemmän moittiva kuin kehuva, mutta lukusuositus. (”Alunperin kovin värittömän näyttelijän tuominen näin isoon rooliin on ollut riski, mutta kaiken kaikkiaan hän selviytyy alun tyhjäkäynnin jälkeen yhä paremmin.)
HS Nyt: Tämä kaikki sinun tulee tietää ennen katsomista (”Ensi-iltansa saa vihdoinkin aidosti kokonaan uusi Star Wars -elokuva”)
Talouselämä: Star Wars takoo Disneylle dollareita (”Nyt oheistuotteiden myynti on osoittanut hiipumisen merkkejä.”)
Episodin Tuomiolla-podcast.

Tähtien jatkosota

Star Warsilta paljon kestänyt opettelee suhtautumaan uusiin elokuviin ja sarjoihin

Tag Archives: fanikulttuuri