Solo toimii kotileffana kivasti, mutta ekstroissa asiat jäävät sanomatta

Solon on nyt voinut katsoa kotisohvalla kahden viikon ajan. Elokuva on saatavilla blurayna, dvd:llä ja digitaalisista vuokraamoista.

Aikana jona fyysisiä levyjä ostavat enää lähinä innokkaimmat fanit ja keräilijät, elokuva ei todennäköisesti ole vielä juuri löytänyt uusia katsojia teatterikierroksen jäljiltä. Se aika koittanee vasta Netflix-julkaisun tai telkkariesitysten myötä. Muutenkin on vaikea kuvitella Solosta kotioloissakaan suurta jälkikäteistä hittiä, mutta mielenkiintoista on nähdä, millaiseksi sen asema Star Wars -kaanonissa tulevina vuosina kehittyy. Minä katsoin elokuvan nyt neljännen kerran, ja saattaisinpa olla sitä mieltä, että se toimii paremmin kotona kuin teatterissa.

Tätä en sanoisi mistään muusta Star Wars -elokuvasta, mutta ne ovatkin niitä isoja elokuvia (”syitä, miksi elokuvateatterit rakennettiin”, kuten Special Editionien mainoslause vuonna 1997 kuului). Solo on monin tavoin pienimuotoisempi tarina. Koska se ei kuitenkaan ole mikään käsikirjoitukseen perustuva kamaridraama, tämä kääntyy kieltämättä kriittiseksi luonnehdinnaksi: Solo on sarjan muihin elokuviin verrattuna toiminnaltaan, draamaltaan ja panoksiltaan yhdentekevämpi. Toisaalta se ei luultavasti kenenkään mielestä ole sarjan epäonnistunein elokuva. Siinä esitellään hahmoja ja kootaan tiimiä tavalla, joka toi ainakin minun mieleeni jo ensikatsomalta pikemminkin sarjojen pilottijaksot kuin suuren yksittäiselokuvan. Siten se on tavallaan enemmän kotonaan pienessä ruudussa kuin suurella valkokankaalla.

solo-bluray

Mutta se tällä erää Solo-elokuvakritiikkiä, sillä haluan sanoa sanaseni kotijulkaisun kakkoslevyn annista.

Ensinnäkin on selvä, että Solo ei ole suuri eikä kaunis bluray-julkaisunakaan. Ekstroja on kaikkiaan 1 tunti ja 40 minuuttia. Mukana ei ole pitkää making of -dokkaria eikä kommenttiraitaa. Ekstrat ovat 5-20-minuuttisia pieniä featuretteja. Poistettuja tai pidennettyjä kohtauksia on yhdeksän. Positiivisen kautta ajatellen kattaus voittaa siis sentään Rogue Onen, jonka ekstralevyllä featuretteja oli vain vähän yli tunti eikä edes poistettuja ottoja lainkaan.

Näitä elokuvia tietenkin yhdistää, että kummankaan tuotanto ei ollut ongelmaton. Solo on se elokuva, jonka alkuperäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller irtisanottiin kuvausten ollessa jo loppupuolellaan, jonka jälkeen Ron Howardin johdolla suurin osa elokuvasta kuvattiin uudelleen. Ekstrat väistelevät tätä valtavaa elefanttia olohuoneessa vaikenemalla siitä täysin, ja jättävät siten oikeastaan kokonaan kertomatta sen, miten Solo todella tehtiin.

Havainnot jäävät valistuneen katsojan tehtäväksi rivien välistä. Kun kuvaaja Bradford Young kertoo aluksi kiinnostuneensa Solosta siksi, että siinä haettiin 1970-lukulaista tekemisen tapaa, hän viittaa siis Lordin ja Millerin tavoitteisiin, vaikkei sitä ääneen sanota. Kun ohjaajaksi kreditoitu Ron Howard kyselee näyttelijöiltään muistoja Hanin ja Chewien väkivaltaisen ensikohtaamisen kuvaamisesta, hän kyselee siitä siksi, ettei itse ollut paikalla.

Mutta koska Lucasfilm ei ole henkisesti valmis kertomaan yleisölle vaikeuksistaan, ei näitä asioita alleviivata. Puhumattakaan siis siitä, että ekstrat paljastaisivat, millä tavoin Howard ohjasi elokuvasta toisenlaisen kuin Lord ja Miller olisivat tehneet – tai miksi kaksikko alunperin sai potkut.

Sen sijaan meillä on tosiaan kasa lyhyitä featuretteja eräistä aspekteista elokuvaa. Kyllä niiden parissa toki aina viihtyy – ainakin tällainen katsoja, joka ahmii kaikkea sitä, millaisia avaruusaluksia, savuisia baareja ja junaratoja tähän kaukaiseen galaksiin suunnitellaan ja miten ne toteutetaan.

Esimerkiksi leffan alun takaa-ajo Corellialla oli ja on mielestäni elokuvassa harmillisen tavanomainen, jopa tylsä takaa-ajokohtaus, mutta ekstrat osoittavat, kuinka Hanin siinä käyttämää kiituria suunniteltiin ja rakennettiin rakkaudella. Näissä elokuvissa nähdään kaikissa yksityiskohdissa aina valtavasti vaivaa aitouden ja outouden välisen taianomaisen tasapainon löytämiseen, ja tosiasia on, että monien lavasteiden hienous paljastuu vasta ekstroista.

Toinen esimerkki Solosta voisi olla Fort Ypson linnake (josta Lando värvätään mukaan sabacc-pöydän äärestä). Lokaatio on leffassa niin hämyisä, ettei siitä saa kunnon hahmoa, mutta esimerkiksi Landoa näytelleelle Donald Gloverille se oli nimenomaan valaistuksensa ansiosta aidoin lavaste, jossa hän oli näytellyt. Ekstroissa paikka näytetään valot päällä, ja onhan se tosiaan 360 asteen aito avaruuden sekatavaramajatalo.

Käytännönläheisempää making ofia edustavat väläykset kuvaustilanteisiin. Minulta oli esimerkiksi mennyt tätä ennen kokonaan ohi, että droidi L3:n lisäksi myös apinapilotti Riolla oli kuvauksissa näyttelijä (vaikkei se todellakaan ollut Jon Favreau, joka antoi hahmolle äänen), vaan sirkustaiteilija. Sitäkin on aina hauska nähdä, kuinka tietyt palat esimerkiksi Corellian kiituritakaa-ajosta tai junaryöstöstä kuvattiin ”oikeasti”, vaikka niin suuri osa kyseisistä kohtauksista laadittiinkin tietokoneella.

Mutta koska levyn metodi on raapaista featuretteina tiettyjä osia elokuvaa, todella moni osa jää kokonaan käsittelemättä. Ekstrat eivät esimerkiksi piipahda lainkaan Dryden Vosin jahdilla, joka minusta oli ehkä elokuvan kiinnostavin lokaatio. Poistetuilla ja laajennetuilla kohtauksilla ei niin ikään ole kummempaa lisättävää elokuvaan, vaikka tästähän tosiaan on poistettu ja versioitu kaksivaiheisten kuvausten ja leikkauksen aikana vaikka mitä. Lumisotakohtaus on tosin hauska.

Ekstroista pisin ja erityisin on Cast Roundtable, jossa Ron Howard jututtaa näyttelijöitään elokuvaan liittyvistä muistoista ja hahmoistaan. Sitä olisi voinut katsoa vaikka tunnin mittaisenakin, etenkin kun 20-minuuttinen on leikattu hyppimään kysymyksestä seuraavaan hätäisesti. Osuudesta paljastuu esimerkiksi, mitä Joonas Suotamo aikanaan teki saatuaan Chewbaccan roolin (avasi puolisonsa kanssa pullon samppanjaa ja pelasi Lego Star Warsia pleikkarilla). Ja se, että näyttelijöillä on tästä leffasta aivan oikea suosikkihetki: Hanin ja Chewien suihkukohtaus.

Siitä puheen ollen: oman pienen ekstransa saa Chewbacca. Siinä käsitellään esimerkiksi Chewien puvun mutaamisen asettamia haasteita sekä puvustajille että Suotamolle: wookieemme on tosiaan kaikissa aiemmissa elokuvissa aina ollut puhdas (vaikka kävi jätekuilussa Kuolemantähdellä). Jännä tieto on sekin, että Solossa Chewien tähänastisen sanavaraston rajat tulivat vastaan, ja äänittäjät joutuivat etsimään lisää karhunmurinaa. Suotamoa pätkässä tietenkin kehutaan (ansaitusti) roolinsa mestariksi.

howard and chewie

Vaatimattomat ekstrat ovat vaatimattomat ekstrat, mutta yksi huomio on silti pakko tehdä vielä lopuksi.

Han Sololla ei ole omaa ekstraa elokuvassa, joka kertoo Han Solosta. Ei siis featurettea hahmon merkityksestä Star Warsille tai asemasta elokuvahistoriassa. Käsikirjoittaja-Kasdanit sanovat pari sanaa hahmon luonteesta omassa featurettessaan, mutta esimerkiksi muilta Star Wars -näyttelijöiltä ei kysytä heidän näkemyksistään tästä rakastetusta hahmosta. Ekstroissa ei näy vilaustakaan Harrison Fordista, vaikka nimenomaan tähän elokuvaan ja roolin siirtymiseen liittyen hän jopa antoi lausuntoja. Eikä siellä siis tosiaan ole edes erillistä Alden Ehrenreichin haastattelua, saati kenenkään perusteluja siitä, miksi juuri Alden Ehrenreich valittiin.

Tässä voi tietenkin taas olla kyse vain siitä, että valitsijat saivat potkut kesken kuvausten, mutta salaliittoteoreetikot voivat saada muitakin ajatuksia.

Mainokset

Välähdyksiä Solon tekemättömästä jatko-osasta (ja julkaisemattomasta ykkösosasta)

Jenkit saivat jo viimeviikonloppuna Solo-elokuvan digijulkaisun kotiinsa katsottavakseen, joten nettiin on viime aikoina putkahdellut runsaasti Solo-materiaalia. Kotijulkaisut jatkuvat siten, että pohjoismainen dvd/bluray-painos on vuorossa 28. syyskuuta. Siellä sitä sitten saa esimerkiksi Hanin ja Chewbaccan lumisodan:

Kotijulkaisujen yhteydessä julkaistusta pressistä ylivoimaisesti kiinnostavin on kuitenkin ollut käsikirjoittaja Jon Kasdanin Twitterissä aivan omillaan julkaisema 52 pienen tiedonmurusen lista. Suuri osa Kasdanin listan kohdista on kokonaan uusia: siis sellaisia, että ne eivät ole tulleet ilmi esimerkiksi aiemmissa haastatteluissa tai The Art of Solo -kirjassa. Tässä olisi niin ikään paljon lisättävää aiempaan Näin syntyi Solo -kirjoitukseeni. Esimerkiksi se, että alunperin Beckettin (Woody Harrelson) tiimiin kuului Valin (Thandie Newton) ja Rion lisäksi neljäs hahmo nimeltä Korso, joka kuoli heti Mimbanilla, ja että tämä pois jätetty hahmo jopa näkyy joissakin lopullisen elokuvan kuvissa. Idea oli, että Korso oli tiimin muskelit, joiden tilalle Chewbacca sitten palkataan.

Kasdanin nostojen tarkkuus vaihtelee yksittäisen hahmon nimen alkuperästä (”Moloch” oli viittaus Allen Ginsbergin Huuto-runoon, eikä siis muinaisjumalaan tai Metropolis-elokuvaklassikkoon) todella isoihin juoneen vaikuttaviin seikkoihin, kuten pohdintaan siitä, oliko Thandie Newton liian hyvä näyttelijä esittämään niin lyhyttä roolia kuin Val oli. Kiinnostuneiden kannattaa siis lukea koko lista itse. Minä teen tässä muutaman poiminnan tietyllä fokuksellani.

solo-val-thandie-newton

Val (Thandie Newton): varastiko liian hyvä tai nimekäs näyttelijä shown roolissa, jonka ei ollut tarkoitus olla merkittävä?

Nuorempi Kasdan haluaa siis kertoa meille tähänastista enemmän Solon myrskyisästä synnystä ja tekijöiden suuremmista haaveista (ja ehkä nämä ovat tiedonmuruja, joita hän olisi halunnut päästä kertomaan kommenttiraidalla, jos sellainen olisi levyille äänitetty…). Viimeistään näiden Kasdanin viestien perusteella tulee selväksi, että Solon tekijöillä oli todellakin mielessä myös jatko-osa tai useampikin. Koska elokuva menestyi elokuvateattereissa hintaansa nähden heikosti, ei Solo kakkonen vaikuta tällä hetkellä kovin todennäköiseltä. Niinpä Kasdan lienee arvellut, että ei voi olla haitaksi nostattaa edes hiukan kiinnostusta sellaista kohtaan vihjaamalla, mitä olisi voinut olla luvassa.

Kasdanin ensimmäinen maininta jatko-osista liittyy juonikuvioon, joka muuttui jo käsikirjoitusvaiheessa. Käsikirjoittaja kertoo, että junaryöstökohtauksessa ei alunperin varastettu leffan macguffiniksi valittua superbensaa coaxiumia, vaan vapautettiin tuntematonta konnaa vankilajunasta. Tässä skenaariossa junaryöstön oli määrä onnistua, sillä Kasdan kertoo konnan ja hänen jenginsä poistuneen paikalta ”sanattomina”, kunnes he palaisivat ”jossain jatko-osassa pelastamaan Hanin tärkeällä hetkellä”. Tulkitsen, että tämä ei ole ollut mikään täsmennetty ajatus jatko-osan juonesta. Mutta sekin on jo vahvistus siitä, että varhaisessakin käsikirjoittamisen vaiheessa Kasdanien mielessä olivat Han-jatko-osat (ja nimenomaan monikossa!), ja heillä oli halu jättää käsikseen täkyjä tulevien elokuvien tarpeisiin.

solo-train-heist-concept.jpg

Luonnostaidetta junaryöstökohtauksesta. Tässä teoksessa näyttäisi olevan meneillään elokuvassa toteutettu avaruussuperbensan ryöstö, josta kilpailevat toisetkin konnat.

Suoraan jatko-osista Kasdan puhuu listansa kohdissa #31 ja #50. ”Hanin ja Qi’ran suhteen ei ollut koskaan tarkoitus päättyä tässä elokuvassa”, Kasdan kertoo. ”Se on tarina, jonka toivon pääsevämme kertomaan jossain vaiheessa.” Kasdanin mukaan Solo sisältää Alden Ehrenreichin ja Emilia Clarken näyttelemän kaksikon vaikean suhteen ensimmäisen ja toisen näytöksen, mutta kolmas näytös on vielä kertomatta (ja niin toki elokuvankin perusteella vaikuttaa). Tämä todennäköisesti katkera loppu olisi varmasti ollut Solo kakkosen ytimessä, ja siitä pääsemmekin toiseen haaveillun jatko-osan tärkeään juonilankaan.

Jon Kasdan on aiemminkin paljastunut Maulin cameon orkestraattoriksi. Käsikirjoitus kuulemma kutsui Maulia pelkästään ”pomoksi”, ja aiemmin on annettu ymmärtää, että vielä Ron Howardin vaihtuessa Solon ohjaajaksi loppuylläriin olisi voitu valita jokin toinenkin hahmo. Kasdanin mielestä ei olisi voitu: hänen mukaansa sen piti koko ajan olla Maul, ja yllätykseen vihjattiinkin Crimson Dawn -syndikaatin kohtauksissa. Kasdan kutsuu Maulin paljastusta ”Star Wars Keyser Sozeksi”, siis Epäillyt-ysäriklassikkoon viitaten. Tällaista hienovaraisuutta en tosin itse Maul-twistissä nähnyt, mutta ehkäpä Kasdan ajattelee nimenomaan sellaisia Maul-käänteen tarinallisia merkityksiä, joita Solossa ei vielä nähtykään. Nythän hahmon paluu jää elokuvassa aivan ilmaan, selittämättömäksi monille katsojista ja salaisuudeksi elokuvan sankareilta. Jos taas Solo olisi otettu vastaan ylistäen ja jatko-osaa odottaen, olisi elokuvan päättyessä ollut selvää, että Qi’ran ja Maulin kohtaus on Marvel-leffojen lopputekstien jälkeisiä kohtauksia vastaava teaser seuraavasta seikkailusta. (Mikä tosin on hyvin mielenkiintoista, koska Han Solo -mytologiaan kuuluvan Uuden toivon aikaisen ”en ole koskaan nähnyt mitään Voimaan viittaavaa” -asenteen perusteella Hanin ei olisi pitänyt voida jatko-osassakaan kohdata Maulia ainakaan Voimallisissa toimissa.)

maul-solo

Maul, Solo kakkosen pääpahis?

Vielä muutama poiminta Jon Kasdanin listalta. Qi’ra mainitsee ohimennen ithoriaani-antiikkikauppiaan nimeltä Dok-Ondar. ”Muistakaa tuo nimi, näette sen vielä uudelleen”, Kasdan sanoo. Ellei kyse ole jostain oikeasti julkistamattomasta, Kasdan viittaa tässä samaan mihin puhuessaan Black Spire -vartioasemasta: nämä molemmat nimet on mainittu Disneylandin tulevan Star Wars -teemapuiston Galaxy’s Edgen yhteydessä. Star Wars -yhteyksissä on lähiaikoina varmasti helppo törmätä Batuu-planeettaan: teemapuiston planeetalla ei ole aikaisempaa SW-historiaa, mutta sitä selvästi ujutetaan kovaa vauhtia osaksi kaukaisen galaksimme historiaa, jotta tulevien Disneyworld-kävijöiden kokemus syvenee.

En malta olla nostamatta esiin vielä Kasdanin mainintaa Han Solon monimutkaisesta isäsuhteesta. Jon Kasdan sanoo uskovansa, että Hanin isä olisi yhä elossa ”ryyppäämässä itseään hengiltä jossain”. Tässä kohdassa (#29) Kasdan ei suoraan sano, että tarkoitus oli palata asiaan, mutta helppo on kyllä kuvitella, että jos Solo kakkonen tai kolmonen olisi tehty, Hanin perhetausta olisi ollut esillä yhtenä juonikuviona. Ykkösessä nyt kuitenkin tultiin kuin ohimennen maininneeksi, että orvolta leffan alussa vaikuttava Han on sittenkin ainakin jossain vaiheessa kasvanut isänsä kanssa. Harvassa ovat Star Wars -elokuvien päähahmot, joiden isät (tai äidit) ovat elossa seikkailujen tapahtuessa. Vaan kuka näyttelisi Han Solon isää? Sean Connery on eläkkeellä…

solo-trailer-chewie

”Juu ei me näissä seikkailuissa mitään isiä tarvita.” ”Rrrr-wwrr-grrrh!” ”No okei, sinä saat olla semmoinen, kunhan et koko ajan kotonasi käy.”

Jatko-osavihjausten lisäksi Kasdan lipsauttaa listaansa muutaman kiinnostavan vihjeen siitä, millainen olisi ollut alkuperäisten ohjaajien Phil Lordin ja Christopher Millerin versio Solosta. Tämähän on suuri kysymysmerkki, jonka ympärillä kaikki Soloon liittyvä making of -kerronta tanssii: esimerkiksi Art of -kirjassa ohjaajia ei hämmentävästi mainittu juuri lainkaan, ilmiselvästi juuri selittelyn väistämiseksi.

Tärkeä tiedonmuru tulee kohdassa #24, jossa Kasdan mainitsee Fort Ypson linnakkeen (josta Han ja kumppanit värväävät mukaan Landon) olleen Lordin ja Millerin luomus, ja että heidän innoituksensa oli Robert Altmanin länkkäri McCabe & Mrs Miller (1971). Ohjaajakaksikko halusi kohtaukseen samanlaista tummaa, talvista mökkitunnelmaa. Kasdan kertoo myös kuvaaja Bradford Youngin kohtaukseen saavuttaman tunnelman olleen ”ankkurikohta” elokuvan ulkonäölle ja tunnelmalle.

Tämä on helppo uskoa valmiinkin elokuvan perusteella: Solo näyttää kaiken aikaa tumman tyylikkäältä; monin paikoin tavallaan hillitymmän tyylikkäältä kuin käsikirjoitus. Ja tässä onkin ydin.

mccabe&mrsmiller

McCabe & Mrs Miller (1971): yksi Solon tyylin ja tunnelman tärkeistä innoittajista ennen ohjaajien vaihtoa.

The Art of Solo -kirjassa puhuvat taiteilijat ja tuotantosuunnittelijat viittaavat usein juuri McCabe & Mrs Milleriin innoituksen lähteenä. Se ei kuitenkaan ole elokuva, johon Kasdanit itse olisivat viitanneet haastatteluissa mainitessaan (usein) käsiksensä innoituskohtia. Johtopäätös on viimeistään nyt selvä: nimenomaan Lord ja Miller ottivat elokuvan tyylin ja (vähintään visuaalisen) tunnelman lähtökohdaksi 1970-luvun länkkäriklassikon.

Kasdan mainitsee myös Chewien ja Hanin ensitapaamisen mutakuopassa olevan ”puhdasta” Lordia ja Milleriä. Sekin kohtaus, mielestäni elokuvan ehkä paras muuten, on synkkä, ellei suorastaan raju. Tämä kaikki tarkoittaa, että tulkinta siitä, että Lego-leffasta ja muista komedioista tunnetut Lord ja Miller olisivat ehkä olleet tekemässä Solosta liian kevyttä, improvisoitua komediaa, ja että paikkaajaohjaaja Ron Howard olisi ohjannut sitä rauhallisen tummanpuhuvaan suuntaan, on täysin väärä. Totuus voi olla jopa päinvastainen: ehkä Howardin aikana pikemminkin lisättiin elokuvaan komediaa?

Toki sekin on mahdollista, että Lord ja Miller olivat tekemässä elokuvasta yhtä aikaa tumman tyylikästä visuaalisesti että sekoilukomediaa, ja että juuri tämän ristiriidan ratkaisemiseksi ohjaajat oli pakko vaihtaa. Täyttä totuutta emme tiedä. Mutta tämänkin Kasdanin viestikimaran jälkeen minusta tuntuu taas vahvemmin, että Lordin ja Millerin versio olisi luultavasti ollut kiinnostavampaa elokuvaa kuin lopullinen, ”tavallisemmaksi Star Warsiksi” väkisin väännetty Solo.

han-solo-cast-photo

Näyttelijät ja ensimmäiset ohjaajat. Ron Howard saattoi ohjata suurimman osan lopullisissa elokuvassa nähdyistä otoista, mutta siitä ei pääse mihinkään, että Lord ja Miller luotsasivat tämän projektin luonnetta vuosien ajan ennen Howardin paikkausvaihetta.

Näissä oloissa – syy ei uskoakseni ole yksin ohjaajavaihdoksen eikä sen koommin ensimmäisten kuin jälkimmäisenkään ohjaajan, mutta sotku ei varmasti auttanut asiaa – jatko-osaa tuskin tulee.

Kasdan itse ei tunnu luovuttaneen. Listansa lopuksi Kasdan sanoo toivovansa, että tulevaisuudessa tehtäisiin myös ”halvempia Star Wars -elokuvia”, joka saattaisi mahdollistaa toisen Solon sooloseikkailun. Kasdan sanoo olevansa heti valmis tarttumaan tilaisuuteen ”Aldenin, Joonaksen, Emilian, Donaldin ja Ron Howardin kanssa”. Ohjaajamaininta on merkityksellinen.

Ei tietenkään ole mahdotonta, etteikö tällainen tarina vielä nähtäisiin – onhan Disneyllä tekeillä oma suoratoistopalvelukin, joka voisi olla yksi kanava piirua pienemmälle Solo-seikkailulle. Ja ellei sellaista, niin ainakin nuoren Solon seikkailuja voi odottaa jonkin ajan kuluttua kirjojen tai sarjakuvien saralla. Ehkä siellä voisi kertoa Hanin ja Qi’ran tarinan kolmannen näytöksenkin, also starring Maul? Ehkä Jon Kasdanilla itsellään olisi peräti intoa kirjoittaa tällainen tarina?

Näin syntyi Solo

Jo perinteikäs uuden Star Wars -elokuvan making of -postaukseni. Siitäkin huolimatta, että juuri tämän elokuvan ongelmalliseen synnytykseen liittyy arvoituksia, jotka eivät täysin ratkea välttämättä koskaan.

Kirjoitus spoilaa Solon juonenkäänteitä.

solo-trailer-chewie

”Ai että meidän välinen romanttinen komedia? Just joo.”

Lokakuu 2012. Lucasfilmin myynti Disneylle ja George Lucasin vetäytyminen ovat vielä julkistamatta, kun Lucas ja hänen seuraajakseen valitsema Kathleen Kennedy kutsuvat Imperiumin vastaiskun kirjoittaneen Lawrence Kasdanin kylään. Kasdan saa kuulla, että Star Wars -elokuvia tullaan pian tekemään monta uutta. Hänet värvätään neuvonantajaksi episodi VII:n käsikirjoittajalle Michael Arndtille – ja hänelle tarjotaan mahdollisuutta kirjoittaa oma yksittäiselokuva. Kasdan valitsee George Lucasin ideoiden kärjestä suosikkihahmonsa Han Solon nuoruudentarinan, jonka näkee eräänlaisena westerninä.

Helmikuu 2013. Omistajaa vaihtanut Lucasfilm julkistaa tekeillä olevan kaksi spinoff-elokuvaa. Niiden aiheita ei kerrota, mutta se kerrotaan, että toista käsikirjoittaa Kasdan, toista Simon Kinberg. Kasdanin projekti kertoo Han Solosta, Kinbergin Boba Fettistä. Tässä vaiheessa tarkoitus on, että Solo-leffa valmistuisi näistä ensimmäisenä, ensi-iltaan vuonna 2016 eli episodien VII ja VIII välissä.

Huhtikuu 2013. The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän episodin kehitystyökin on edelleen vasta idullaan, kun Soloksi myöhemmin nimettävän elokuvan luonnossuunnittelu ensimmäisen kerran alkaa. Tässä vaiheessa projektin koodinimi on ”Harry and the Boy”. Käsikirjoitusluonnos sisältää hyvin varhain monia lopullisista palasistaan, koska ne liittyvät Hanin myyttiin: se alkaa Corellialla, siinä pelastetaan Chewbacca Imperiumin vankeudesta ja siinä lennetään kuuluisa Kesselin reitti 12 parsekissa.

art-of-solo-rescue

Chewbaccan pelastaminen Kesselistä eräässä varhaisessa konseptissa. Tämä ja monet muut postauksen kuvat kirjasta The Art of Solo: A Star Wars Story (Phil Szostak, Abrams Books 2018).

Lokakuu 2013. Michael Arndt jättää Episodi VII:n. Kasdan ja ohjaaja JJ Abrams ryhtyvät itse elokuvan käsikirjoittajiksi. Pian Episodi VII:n ensi-iltaa siirretään reilulla puolella vuodella jouluun 2016. Solo jää kokonaan tauolle noin vuodeksi, ja viimeistään tässä vaiheessa ensimmäinen standalone-elokuva päätetäänkin toteuttaa ILM:n pomon John Knollin edellisenä keväänä ehdottamasta ideasta: Kuolemantähden suunnitelmien sieppauksesta.

Loppuvuosi 2014. The Force Awakens on kuvattu. Haudattuaan näin Han Solon (vaikka yleisö ei sitä vielä tiedäkään) Kasdan palaa hahmon nuoruuden pariin. Hän pyytää myös mukaan yhden toverin: poikansa Jonathanin, joka tarjosi tuoreita näkökulmia jo TFA:n kässäriin ja josta tulee nyt Solon toinen käsikirjoittaja.

jj-abrams-lawrence-kasdan

Syy Solon viivästymiseen: JJ Abrams ja Lawrence Kasdan The Force Awakensin kuvauksissa.

Heinäkuu 2015. Lucasfilm julkistaa tekeillä olevan elokuvan Han Solon nuoruudesta. Virallista otsikkoa elokuvalle ei vielä anneta, mutta sen ensi-iltapäiväksi julkistetaan 25.5.2018. Tässä vaiheessa Solo on siis saanut lopullisen paikkansa julkaisukalenterissa, kun alunperin toiseksi standaloneksi kaavailtu, Simon Kinbergin kirjoittama ja Josh Trankin ohjaamaksi tarkoitettu Boba-elokuva on hyllytetty. Solon ohjaajiksi on yllättäen valittu Legoelokuvasta ja muista komediallisista projekteista tunnetut Christopher Miller ja Phil Lord.

Syyskuu 2015. Solon esituotanto hyrähtää ensimmäiseen varsinaiseen vaihteeseensa. Ohjaajien ja design supervisor James Clynen johdolla kaikeksi elokuvan suunnittelun ohjenuoraksi otetaan, että 10 vuotta ennen Episodi IV:tä (1977) tapahtuvan elokuvan lähteiden on oltava kutakuinkin 1960-luvulla. Huomattava osa lopullisenkin elokuvan visuaalisesta tyylistä kumartaakin siihen suuntaan: on 2001: avaruusseikkailun hengessä uutuuttaan hohkavaa Millennium Falconia, on amerikanrauta jolla Han ja Qi’ra ajavat karkuun Corellialla, on ajan muusikoilta lainattua pukukuvastoa ja niin edelleen. Ja vaikka elokuva ei tarinallisesti ole road movie, se sisältää tekijöidensä silmissä myös hyvin amerikkalaisen matkan halki Yhdysvaltain, alkaen idän tummanharmaista tehdaskaupungeista, ylittäen vuoristoisen keskilännen ja päätyen etelä-Californian aurinkoiselle rannalle.

art-of-solo-chase

Takaa-ajokohtaus Corellialla: yksi monista americana-aineksista Solossa.

Loppuvuosi 2015 ja vuosi 2016. Käsikirjoitus hakee muotoaan. Aiemmissa vaiheissa Han esimerkiksi työskentelee Corellialla Imperiumin tehtaassa, ja jää siellä vangiksi, jolloin tapaa Chewbaccan. Välillä Chewie pelastetaan vasta Kesselissä. Eräässä vaiheessa Han taistelee armeijassa Imperiumia vastaan taistelevalla puolella. Pisimpään Kasdanit arpovat sen kanssa, tarvitaanko tarinaan sotavaihetta Mimban-planeetalla, vai tapaisiko Han Beckettin tiimin jo Corellialla ja suuntaisi sieltä lumiselle Vandorille. Sen sijaan mukana on aluksi Taanab-planeetta, jolla sijaitsee Dryden Vosin tukikohta ja jolla Enfys Nestin jengi asuu, mutta planeetta vaihtuu suunnitelmien tarkentuessa avaruuden luksusjahdiksi. Qi’ra, jonka hahmon nimen vaihtoehto on Kura, on vielä kesään 2016 asti alienhahmo, mutta kaikki konseptit vaikuttavat lopulta liian paljon Trekiltä ja liian vähän Warsilta. Esituotanto käynnistyy vähitellen, ja esimerkiksi tuotannon suunnittelijaksi (production designer) kreditoitava Neil Lamont aloittaa projektin parissa vasta vuoden 2016 aikana. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että Sololla on vielä tässä vaiheessa huomattavasti vähemmän kiire kuin The Force Awakensilla ja Rogue Onella. Toisaalta se johtuu myös siitä, että näiden molempien kuten myös The Last Jedin parista siirtyy vähitellen ihmisiä Solon tuotantoon.

Toukokuu 2016. Nuoren Han Solon näyttelijäksi paljastuu Alden Ehrenreich, lähinnä Coenien Hail, Caesar!:sta tunnettu nuori lupaus. Rooliin kartoitettiin lukemattomia näyttelijöitä, joista neljää viimeistä ehdokasta testattiin puvuissa Chewbacccaa esittävän Joonas Suotamon kanssa, vaikka Ehrenreich oli Lordin ja Millerin kertoman mukaan ”kirjaimellisesti ensimmäinen koekuvauksissa käynyt”. Tässä vaiheessa yleisökin tietää jo, koska Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger on sen meille aiemmin keväällä kertonut, että elokuva on ”Hanin ja Chewien origin story”. Kasdanit itse menevät vielä pitemmälle, ja ajattelevat elokuvaa Hanin ja Chewien välisenä rakkaustarinana.

art-of-solo-enfys

Han, Chewie ja Enfys Nest luonnoksessa, jonka piirroshetkellä näyttelijä vaikuttaisi jo valitun.

Tammikuu 2017. Kuvaukset alkavat. Tuotannon koodinimi on ”Red Cup”. Muista näyttelijöistä paljastetaan Donald Gloverin esittävän Landoa ja mukana olevan (vielä julkistamattomissa rooleissa) Emilia Clarken ja Woody Harrelsonin. Monilahjakas nouseva tähti Glover on ehdottomasti halunnut Landoksi, ja siirtänyt jopa oman sarjansa Atlantan tuotantoa Solon ehdoilla. Suomalaisia pidetään vielä jännityksessä Joonas Suotamon roolituksesta, koska Chewbaccan näyttelijää ei paljasteta. Tässä vaiheessa yleisökin tietää jo, koska Kathleen Kennedy on sen meille edellisvuonna kertonut, että elokuva on ”sekoitus westerniä ja keikkaleffaa” (heist movie).

Helmikuu 2017. Suomalaisten jännitys päättyy, kun kuvausten päävaihe käynnistyy ja cast täydentyy Thandie Newtonilla, Phoebe Waller-Bridgellä – ja Joonas Suotamolla. Suotamohan oli kreditoitu The Force Awakensissa vain ”Chewbacca doubleksi”, eikä The Last Jedin kreditoinnista tai työnjaostakaan ole tässä vaiheessa vielä varmuutta. Hanin (ja Chewien!) elokuvassa tiedämme kuitenkin nyt saavamme ihan oikean Suotamo-Chewien. Minä veikkaan tässä blogissa Newtonia elokuvan pahikseksi, mutta väärässä olen. Ensimmäisten kuvausten joukossa ovat muun muassa studiossa tallennetut Hanin ja Chewien taistelullinen ensitapaaminen ja Corellian avaruusaseman kohtaus, joka on 250 ekstrallaan ilmeisesti uusien Star Warsien suurin joukkokohtaus.

han-solo-cast-photo

Solon kuvausten ja castin julkistus. Falconin puikoissa ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller.

Toukokuu 2017. Soloa kuvataan Italiassa Dolomiittien vuoristossa ja Englannissa Fawleyn entisen voimalaitoksen pihassa. Edellisessä on kyse junaryöstön Vandor-planeetasta, jälkimmäisessä elokuvan alun Corelliasta, ennen kaikkea takaa-ajokohtauksesta kiitureilla. Brittitabloidit julkaisevat runsaasti suttuisia paparazzikuvia kiiturileikeistä. Pääkuvaaja on tummanpuhuvien kuvien taituri Bradford Young, joka sopii elokuvaan, joka tarkoituksella alkaa tummista sävyistä ja saa koko ajan lisää värejä edetessään.

Kesäkuun alku 2017. Soloa kuvataan Italiassa Fuerteventuran saarella Kanarialla, hiekkaisella rannalla tatooinemaisissa tunnelmissa. Lokaatio on elokuvassa loppukohtauksen Savareen, mutta sitä huhutaan tuolloin Corelliaksi. Koska paikka tosiaan kuitenkin näyttää nettiin vuotaneissa kuvissa autiomaalta, minä pelkään elokuvassa palattavan jälleen kerran Tatooinelle ja elokuvaan ilmestyvän Han-aineksista vielä Jabbankin. Väärässä olen tässäkin.

Kesäkuun puoliväli 2017. Elokuvan kuvauksia piti olla jäljellä vain muutamia viikkoja, kun ohjaajat Lord ja Miller saavat potkut. Potkujen aivan perimmäiset syyt eivät ole valjenneet täysin tähän päivään mennessä, mutta eri lähteistä summattujen kertomusten perusteella kyse oli metodieroista: Lord ja Miller halusivat ottaa runsaasti iloittelevia ja improvisoituja ottoja ja koostaa niistä elokuvan leikkauspöydällä, Kasdan ja Kennedy eivät luottaneet tähän. Osa raporteista painottaa lisäksi tulosongelmia, ja kertoo esimerkiksi kuvausten edenneen hitaasti ja ja kaksikon kompuroineen näyttelijöiden ohjauksessa. Ehkä Lord ja Miller ylipäätään hakivat liikaa 1960-luvun iloittelua, ovathan he parin edeltävän vuoden ajan toivoneet tuotannon suunnittelijoidenkin ammentavan tuolta vuosikymmeneltä? Mene ja tiedä, mutta Lordin ja Millerin paikalle Kennedy värvää vanhan ystävänsä Ron Howardin, Hollywoodin luotettavan veteraanin, ja elokuvan kuvaukset pitävät lopulta vain parin viikon tauon. Käsittämättömältä tuntuu, että elokuvan ensi-iltapäivää, johon on siis tässä vaiheessa vain 11 kuukautta, ei siirretä.

Kesä-syksy 2017. Hyväntuulisesti kuvauspaikoilta twiittailevan Howardin johdolla noin 70 prosenttia elokuvasta kuvataan uudelleen. Luultavasti kyse on siitä, että kaikki uusittavissa oleva uusitaan, ja aiemmasta pidetään vain lokaatiokuvat, joukkokohtaukset ja äksön-otot. Käsikirjoitus ei ilmeisesti muutu käytännössä mitenkään. Esimerkiksi käytännössä kaikki Dryden Vosin jahdilla tapahtuva kuvataan uudelleen, ja Dryden näyttelijäkin vaihtuu Michael K. Williamsista (jonka aikatauluun uudelleenkuvaukset eivät käy) Paul Bettanyyn. Leffan lopun ylläricameo, Darth Maulin paluu, kuvataan ja lukitaankin vasta loppuvaiheessa: käsikirjoituksessa on lukenut hahmon kohdalla vain ”Pomo”, ja Howardin aikaan asti pomoksi on ollut Maulin lisäksi muitakin vaihtoehtoja. Maulin käyttäminen on erityisesti käsikirjoittaja Jon Kasdanin valinta: isä-Kasdan ei tätä ennen edes tiennyt, että Maul oli palautettu henkiin animaatiosarjoissa.

solo-howard-bettany

Ron Howard ja Paul Bettany, joka korvasi Michael K. Williamsin elokuvan pahiksena. Bettanya ei erikoistehosteta alieniksi kuten Williams oli tarkoitus, joten Hanin, Qi’ran ja Drydenin välille lisätään näin kolmiodraaman jännitettä ja vihjauksia seksuaalisesta pakkotyöstä.

Lokakuu 2017. Kuvaukset päättyvät, noin kaksi ja puoli kuukautta alkuperäisestä aikataulustaan jäljessä. Uudelleenkuvausten myötä elokuvan budjetti on kasvanut 250 miljoonaan dollariin. Elokuvan nimeksi julkistetaan simppelisti Solo: A Star Wars Story. Tässä vaiheessa elokuvalla alkaa olla kiire, mutta onneksi Howardin näkemys kuvatusta materiaalista on selvästi suoraviivaisempi kuin leikkaushuoneen rakennusvaiheeseen valmistautuneiden Lordin ja Millerin. Lopulta elokuvasta ei ilmeisesti juuri jää poistettuja kohtauksiakaan – siis sellaisia, joita kannattaisi odottaa kotijulkaisuille, sillä sattuneesta syystä vaihtoehtoisia ottoja studion arkistoissa riittää. Tärkein poistettu kohtaus lienee väläys Hanin armeija-ajasta, jossa nuorempi Kasdan tekee cameon toisena puoliskona expanded universen epäonnisista imperiaalisotilaista Tag ja Bink.

Helmikuu 2018. Solon markkinointi alkaa vähitellen – vasta nyt ensimmäisellä teaserilla. Syy on varmasti välissä ollut The Last Jedin ensi-ilta, mutta jälkikäteen ajatellen tämä on selvä strateginen virhe. Minä pelkään pahaa.

Toukokuu 2018. Solo saa ensi-iltansa. Lord ja Miller kreditoidaan lopputeksteissä tuottajiksi. Elokuva ei ole pahimpien pelkojen mukainen katastrofi, mutta se ei ole myöskään menestys.

Solon vaisun menestyksen takana on monta syytä, ja Lucasfilm pohtii niitä vielä tarkkaan

Solo on siis nähty ja sitä muutaman päivän ajan sulateltu. Oman varsinaisen arvioni kirjoitin tähän blogiin jo torstaina, ja perjantaina pohdiskelin oman merkintänsä verran elokuvan loppupuolen yllätystä. (Tämä kirjoitus, toisin kuin nuo, ei sisällä juonispoilereita.)

Sulattelu on tietenkin eduksi minkä tahansa taiteellisen teoksen pohtimiselle. Esimerkiksi ensi-iltakeskiviikon kahden näytökseni jälkeen ja vielä arviota seuraavana päivänä kirjoittaessani ajattelin täysin vakavissani, että tästä voisi tulla ensimmäinen Star Wars sitten Attack of the Clonesin, jonka katsoisin teatterissa vain kahdesti. Tarkoitan siis, että minusta tuntui, että minulla ei olisi mitään kiirettä nähdä Soloa hetkeen uudestaan.

No, nyt olen jo muuttanut mieleni. Taisin huijata itseäni: tottakai jokainen uusi Star Wars sisältää minulle niin paljon nautittavia yksityiskohtia, että käsikirjoitus ja ohjaus voisivat olla vaikka pahastikin pielessä, ja haluaisin silti palata niiden pariin monta kertaa. Menen katsomaan Solon kolmannen kerran heti saatuani käsiini Phil Szostakin The Art of Solokirjan – sillä eiväthän sen käsikirjoitus ja ohjaus edes olleet niin pahasti pielessä. Eivätkä ainakaan niin pahasti kuin olisivat tuotanto-olosuhteet huomioiden voineet olla.

Solo-han-chewie.jpg

Tästä pääsenkin tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseeni: Solon vastaanottoon yleisesti. Vaikuttaa siltä, että mielipiteeni tästä elokuvasta mukailee vahvaa peruslinjaa sen nähneiden keskuudessa. Esimerkiksi Suomessa sekä Twitter-kommentit että kriitikkojen varsin linjakkaat kolmen tähden arviot perustelevat miltei järjestäen, kuinka elokuva valmistui ohjaajavaihdoksen ja uusintakuvausten vuoksi poikkeuksellisen pahaenteisissä olosuhteissa ja kuinka siihen nähden käsillä on yllättävänkin sujuva, mutta yllätyksetön viihdeleffa.

Niin kuin siis onkin. Vaikka elokuva tosiaan kuvattiin melkein kokonaan kahteen kertaan ja vaikka ensimmäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller olivat kaikesta päätellen tekemässä villimmin irrottelevaa elokuvaa kuin minkä Ron Howard valmisti, Solo on itse asiassa yhdenmukaisempi ja sujuvampi teos kuin ensimmäinen standalone Rogue One oli. Se kuitenkin häviää Rogue Onelle (tuntuvasti) omaperäisyydessä ja kunnianhimoisuudessa. Vaikka Solo varmasti löytää paikkansa Star Wars -kaanonissa, on vaikea uskoa, että se sijoittuisi kovinkaan monen fanin omalla SW-suosikkilistalla edes uusien elokuvien ykköseksi.

Elokuvasivu Imdb:ssä Solon pisteytys on nyt 7.2, mikä niin ikään kuvaa reaktioita hyvin: se ei ole pohjamutien luku, mutta juuri ilmestyneen franchise-elokuvan pistemääränä heijastelee innostuksen puutetta. Star Warseista pisteytyksen alapuolelle asettuvat sivulla vain kaksi ensimmäistä prequelia. Toisella leffasivulla Rotten Tomatoesissa, jossa The Last Jedin yleisöarvosana painui talvella huomiota herättäneesti Star Wars -sarjan huonoimmaksi ja kauas saman sivun kehuvista kriitikkoarvioista, Solo on nyt kriitikoiden mielestä 70 prosentin ja yleisön mielestä 62 prosentin elokuva: siis kriitikoista kolmanneksi heikoin Star Wars ja yleisöstä neljänneksi heikoin, sattuneesta syystä.

Oma makuasiansa tietenkin on, onko parempi, että Solo on yhdentekevä keskinkertaisuus kuin että se olisi komeasti ja isosti fiasko. Pystyn nimittäin hyvin jossittelemaan, että Lordin ja Millerin – joiden hyperaktiivinen Lego-elokuva oli minusta aivan sietämätön – improvisoiden ja irrotellen toteutettu Solo olisi tosiaankin voinut olla epäonnistuneempi teos kuin nyt nähty. Samalla luulen, että se olisi ollut kiinnostavampi, ja aivan varmasti muotomielessä villein Star Wars -franchisessa nähty kokeilu, ja aikanaan kuvittelin, että Lord ja Miller oli valittu tekemään juuri sellainen. Olin täysin valmistautunut jäämään henkilökohtaisesti elokuvalle kylmäksi, mutta olin kiinnostunut näkemään, millainen se olisi olllut. Nyt emme saa sitä koskaan tietää. (Jotain viitteitä voi päätellä siitä, että käsikirjoittaja Jon Kasdan antoi tuoreessa twiitissä Lordille, Millerille ja näyttelijä Phoebe Waller-Bridgelle kiitokset L3-37:sta, jonka feministiparodia tuntuikin irrottelevalta, ellei peräti irtonaiselta ratkaisulta.)

null

Omapäinen droidi L3-37 (Phoebe Waller-Bridge) : onko tässä hahmossa vahvin jälki ensimmäisten ohjaajien versiosta?

Tärkeä mittari Hollywood-elokuvan menestykselle (toki erikseen onnistuneisuudesta) on raha. Sitä Solo näyttää keräävän studioennusteita vähemmän ja ehdottomasti heikommin kuin kolme edellistä uutta Star Warsia. Disneylle on epäilemättä pettymys, että kun The Force Awakens vain muutama vuosi aiemmin rikkoi kaikki ennätykset, ei Solo sijoittunut auvoisasti edes toukokuun ensi-iltaviikonloppujen sarjassa. 103 miljoonaa dollaria kotimaassa Yhdysvalloissa pitkän 4-päiväisen viikonlopun aikana ja 65 miljoonaa dollaria ulkomailla on kyllä samaa tasoa kuin vaikkapa Marvel-leffoista Doctor Strangen tulot, mutta SW-franchisen sarjassa se on studiolle suuri pettymys. The Hollywood Reporter ennustaa Sololle nyt kaikkiaan vain 400 miljoonan tuottoa, mikä Star Wars -franchisen tähänastiseen tulosriviin nähden olisi suorastaan surkeasti. (The Force Awakens tuotti yli 2 miljardia dollaria, Rogue One reilun miljardin ja The Last Jedi 1,3 miljardia.)

Jos tulot todella jäisivät noin mataliksi (”never tell me the odds”, sanoisi elokuvan nimihenkilö), Solo saattaisi jopa tehdä tappiota. Leffan budjetti oli massiivisten uudelleenkuvausten jälkeen 250 milliä, mutta siinä eivät ole vielä mukana markkinointikulut. 400 miljoonan köyhäilytuloillakin pääsee tosiasiassa sentään maailman elokuvamenestysten top-250-listalle, ja Deadline.comin lähde toteaa ensimmäisen viikonlopunkin lukujen olevan aivan kelvolliset mille tahansa muulle spinoff-elokuvalle, jos tätä niin verrattaisiin. On silti selvää, että Disneylle olisi ennennäkemätön tilanne ottaa takkiin juuri tässä rahanpainofranchisessaan.

rogue-one-cast-photo

Team Rogue One: Joukkue, jota kukaan ei tuntenut, mutta joka silti veti teatteriin paremmin väkeä kuin Han Solo, Lando Calrissian ja Chewbacca.

Miksi siis uusi Star Wars tällä kertaa jättää teatterit tyhjiksi? Toivon totisesti, että Disney-Lucasfilmillä ymmärretään, että syitä on monia, eikä niistä päällimmäisiin todellakaan kuulu naurettava boikottikampanja, joka vaikuttaa perustavan ”boikotoikaa Soloa” -vaatimuksensa siihen, että Han Soloa ei näyttele Harrison Ford ja siihen, että oli Solo toisaalta millainen vain, on toimitusjohtaja Kathleen Kennedylle nyt syytä näyttää, että The Last Jedi oli boikotoijien mielestä kakka.

Boikottikampanjan sijaan Solon menestykse tiellä ovat ainakin nämä seikat:

1. Star Wars -uupumus. The Force Awakens rikkoi aikanaan kaikki ennätykset ilmestyttyään 10 vuotta edellisen ja viimeiseksi luullun Star Warsin jälkeen. Solo sen sijaan on neljäs Star Wars alle neljään vuoteen, ja se ilmestyy vain viisi kuukautta edellisen jälkeen. Moni meistä faneistakin oli jo ennen ensi-iltaa sitä mieltä, että liika on liikaa – ja moni tavallinen katsoja ei tosiaankaan vielä kaivannut uutta Star Warsia. Esimerkiksi minun viereeni istui yhteen The Force Awakensin viimeisistä teatterinäytöksistä puhelias aikamiespoika maaseudulta, joka halusi kertoa minulle tulleensa Star Warsin takia ensimmäistä kertaa elokuvateatteriin pitkästä aikaa, mutta käyneensä kyllä ”kaheksakytluvulla kattomassa kaikki Villisin ja Vartsineggerin kuvat”. Aikamiespoika lie kyllä käynyt katsomassa episodi VIII:n talvella, mutta mahtaakohan hän ehtiä Soloon?

2. Kilpailijat. Genre-elokuvan tämän vuoden suurtapaus oli Avengers: Infinity War, samalta emostudio Disneyltä, ja se sai ensi-iltansa vain kuukausi sitten. Etenkin Yhdysvalloissa monia kiinnosti myös Deadpool 2 juuri tässä välissä. Muutenkin keväältä ei ole puuttunut katsottavaa sille yleisölle, joka tavallisesti käy katsomassa Star Warsit. On syytä muistaa, että keskivertokatsoja käy elokuvissa melko harvoin: esimerkiksi Suomessa kansalaisten keskiarvo on noin 1,6 käyntiä vuodessa, ja jokainen tietää, että osa meistä katsoo elokuvia monien puolesta. Star Wars on ollut niitä franchiseja, jotka vetävät yleisöön niitäkin, joilla joululahjaliput meinaavat joka kevät jäädä käyttämättä (ne muuten umpeutuivat Suomessa tänä vuonna juuri ennen Soloa), mutta jos he kävivät juuri Avengersin, jaksavatko he näin pian perään Soloon?

3. Edelliset episodit. Vaikka edelleen pidän suoranaista The Last Jedi -inhoa pienen vähemmistön mielipiteenä ja Solo-boikottikampanjaa hyttysen ininänä maailman suurimman franchisen edessä, en tietenkään kiistä, etteikö olisi olemassa yleisöä, joka ei pitänyt episodi VIII:stä. Yhtä totta, vaikka vähemmän dramaattisesti käsiteltyä, on se, että on olemassa yleisöä, jonka mielestä uuden Lucasfilmin kaikki kolme Soloa edeltävääkin elokuvaa oli tehty liian varman päälle: siis vanhoja aihioita ja kuvastoa toistaen, planeettojen tuhoamisista vanhempiaan etsiviin orpoihin. En jaksa uskoa, että todellisessa ydinfanikunnassa olisi suuria joukkoja, jotka jättäisivät Solon kokonaan katsomatta kummastakaan näistä syistä – mutta satunnaisempien fanien joukossa heitä varmasti on, ja ydinfanikunnassakin on varmasti monia, jotka eivät tällä kertaa sännänneet innostuneina teatteriin avausviikonloppuna edellisiin vetoihin pettyneinä.

4. Ennakko-odotukset. Ensijoukkojen innostusta hillitsi taatusti myös se, että Solo oli niin tunnetusti ongelmallinen tuotanto. Koska oli niin monta syytä epäillä jo etukäteen Soloa epäonnistuneeksi, ei ole sinänsä mikään ihme, että monilla ei ollut kiire ensi-iltaan. Tämän kääntöpuolena taas:

5. Arviot – nimittäin yhdistettynä kaikkiin edellisiin. Sinänsä Star Wars on franchisena aina Star Wars, mutta nimenomaan tilanteessa, jossa Star Wars -elokuvista ei ole ollut puutetta, jossa puhutuista viihdejäteistä ei ole ollut puutetta, jossa edelliset Star Wars -elokuvat eivät välttämättä ole tuntuneet kaikista aivan mestarillisilta ja jossa odotukset juuri tätä elokuvaa kohtaan olivat matalat, voi olla tavallista enemmän painoa sillä, että Soloa arvioidaan kritiikeissä keskinkertaiseksi ja että minun kaltaiseni fanitkin puhuvat siitä sävyyn ”eihän se nyt mikään erityinen ollut”. Ainakaan tällaiset arviot eivät ole omiaan kannustamaan teatteriin sitä yleisönosaa, joka ei sinne joka tapauksessa säntäisi.

tlj-crait-luke

The Last Jedi: Vaikuttiko tämä elokuva Solon menestykseen? Luultavasti, mutta oliko kyse enemmän TLJ:stä ja Solosta elokuvina vai niiden lyhyestä aikavälistä?

THR:n jutussa Disneyn levityspäällikkö Dave Hollis kysyy hänkin, onko tämä liikaa. Hollis myös lupaa (poikkeuksellisen suoraan) studion käyttävän vielä paljon aikaa sen analysoimiseen, miksi näin kävi, ja ottavansa päätelmät huomioon episodi IX:n aikaan.

Oma luottamukseni tällaisiin markkinapäätelmiin on sen verran matala, että tuo kuulostaa pahaenteiseltä. Siitähän saatetaan vetää esimerkiksi johtopäätös, että Star Wars -fanit eivät tahdo komediallista Star Warsia, vaikka Solon komediallisuus tuskin oli kenenkään mielestä tässä kokonaisuudessa mikään ongelma. Aivan yhtä hyvin siitä voitaisiin vetää vaikka se johtopäätös, mistä olen nähnyt jo monta twiittivarianttia: että kun naispäähenkilöiden TFA, Rogue One ja TLJ menestyivät mutta miespäähenkilön Solo ei, seuraavaksi soololeffaksi kannattaa suosiolla tehdä Leian oma elokuva (eikä sitä johtopäätöstä, valitettavasti, varmaankaan vedetä). Studioilla on joka tapauksessa perinteisesti taipumuksia päätellä vian olevan jossain muussa kuin elokuvan laadussa: esimerkiksi Disney itse lopetti taannoin moneksi vuodeksi perinteisten piirrosanimaatioiden tekemisen ja oikein ilmoitti ääneen, että yleisöä eivät ne enää kiinnosta, vaikka kyse oli todellisuudessa vain siitä, että Disneyn silloinen kilpailija Pixar oli tehnyt monena vuonna omalla tietokoneistetulla tekniikallaan parempia elokuvia.

Itse olen varma, että Solo olisi menestynyt paremmin, jos sen ensi-ilta olisi ollut vasta ensi jouluna. Siis ajankohtana, jolle moni oli alkanut jo odottaa vuotuista Star Warsia, ja toisaalta riittävän etäällä sekä läheisistä kilpailijoistaan että franchisen edellisestä elokuvasta (tosin, pitää muistaa: episodi IX:n ensi-illan piti alunperin olla tästä vuoden päässä toukokuussa 2019, mutta se vuorostaan siirrettiin, kun kirjoittaja-ohjaaja Colin Trevorrow vaihtui kirjoittaja-ohjaaja JJ Abramsiin).

Surullista kyllä, uskallan myös epäillä, että itse Solo-elokuvakin olisi voinut olla parempi, jos sitä ei olisi ohjaajavaihdoksen jälkeen puskettu valmiiksi jo tähän alkuperäiseen aikatauluunsa. Lordin ja Millerin potkujen hetkellä elokuvan kuvauksia oli jäljellä vain viikkoja, mutta ne venyivät kuukausilla, kun Howard kuvasi noin 70 prosenttia elokuvasta uudelleen. Howard ja elokuvan jälkituotanto eivät varmastikaan olisi tarvinneet koko puolen vuoden lisäaikaa tästä joulukuulle, mutta varmasti ainakin muutaman kuukauden. Niinpä Solon ensi-illan siirto joulukuulle ohjaajavaihdoksen yhteydessä olisi antanut vähintäänkin harkinta-aikaa tehdä hyviä päätöksiä.

solo-dryden-vos.jpeg

Dryden Vos: hahmo, jonka paikalla piti olla Michael K. Williamsin näyttelemä ”puoliksi ihminen, puoliksi vuorileijona”, mutta uudelleenkuvaukset johtivat näyttelijän ja hahmon vaihtumiseen.

Tosiasiassa on tietenkin vain hyvä, että Disneyllä tunnustetaan, että tässä meni nyt jotain pieleen, ja tehdään siitä harkittuja johtopäätöksiä. Episodi IX on nyt joka tapauksessa yli puolentoista vuoden päässä joulukuussa 2019, eli kiitettävän kaukana Solosta, joten Solon rasitteista ainakaan uupumusongelma ei enää kuormittane sitä. Yksi pohdittavista asioista toivottavasti onkin se, onko Star Warsia koskaan järkevä kiihdyttää useamman elokuvan vuosirytmiin kuten Marvel-elokuvia.

Jos Solo olisi otettu vastaan kaikkialla haukkuen ja vielä katastrofaalisemmin taloudellisesti flopaten, voisi kieltämättä pohtia kaikenlaista jopa Kathleen Kennedyn asemasta lähtien. Jotain ikävää lie taustalla siinäkin, että Lucasfilmin tarinaryhmän äänekkäin puhuja Pablo Hidalgo pyyhki Twitter-tilinsä tyhjäksi juuri Solon ensi-illan kohdalla. Näissä oloissa veikkaan kuitenkin, että suurin seuraus koskee sitä, mitä on episodi IX:n jälkeen. Viime aikoina on huhuttu sekä Obi-Wanin että Boba Fettin omista elokuvista, mutta Solon menestyksen perusteella Lucasfilmillä varmasti pohditaan, ovatko nämäkään aihioita, joista suuri yleisö aivan innosta kiljuen haluaa elokuvan nähdä. Koska kumpaakaan elokuvaa ei ole vielä julkistettu, en ihmettelisi, vaikka esimerkiksi Boba-projekti päätyisi edelleen vähin äänin sille hyllylle, jonne sen jo luulin jääneenkin: Boba kun olisi vielä Soloakin enemmän elokuva yhdelle, varsin miehiselle ja perinteiselle, fanisegmentille.

Obi-Wan -elokuvaa pidän todennäköisempänä, monista aiemminkin avaamistani syistä, sekä siksi, että yksi standalone-elokuva sopisi niin hyvin aikatauluun vuodelle 2020. Toisaalta Disneyllä saatetaan nyt laskea siitäkin, että Obi-Wan olisi jälleen yksi riski erillistarinana ja uutena nimihahmona, josta osa yleisöstä ei välttämättä olisikaan kiinnostunut, kun taas vaikkapa Lando: A Star Wars Story olisi Solon puoli-jatko-osana ja Solon kehutuimpiin kuuluvan näyttelijäsuorituksen (Donald Glover) valokeilaan nostona turvallisempi veto…

Sen jälkeen voisi joka tapauksessa olla jo Rian Johnsonin uuden trilogian avauksen aika, ja sen jälkeen David Benioffin ja D.B. Weissin sarjan, ja jos ne onnistutaan myymään yleisölle ja näin sitouttamaan heidät uusiin jatkuviin tarinoihin Skywalker-saagan jälkeenkin, en ihmettelisi lainkaan, jos nämä Story-elokuvat jäisivät siihen. Se nimittäin kai voitaneen nyt sanoa, että Lucasfilmin alkuperäinen konsepti tuttujen Star Wars -hahmojen origin story -elokuvista ei ole sinällään voittoisa resepti – ainakaan viisi kuukautta episodielokuvan jälkeen.

Solo-arvioni: Star Wars -elokuvista tuli aivan tavallisia

Solo: A Star Wars Story on käännekohta Star Wars -sarjan historiassa, ja sen jälkeen mikään ei ole entisellään. Tämä ei ole kehu.

Tämä sen sijaan on spoilaava arvioni. Varoitus.

Solo-han-chewie-cards.png

”No, mitä luulet Chewie, tuleeko Akilta kehuja vai haukkuja?”

Solo ilmestyi Suomeen keväthelteiden keskelle sen verran lyhyellä mainoskampanjalla, että ei ole mikään ihme, että ainakin täälläpäin elokuvateatterit olivat ensi-iltapäivänä vajaalla täytöllä. Omistajayhtiö Disneyn uppiniskaisuus olla siirtämättä ongelmallista tuotantoa joulukuulle, jolle Star Wars -elokuvat olivat jo vakiintumassa ja jolloin episodi IX:kin saa ensi-iltansa puolentoista vuoden päästä, tuntui pitkään siltä, että studio haluaa vain puskea tämän filmin ulos vähin äänin, jotta siitä päästään eteenpäin. Toisaalta Solon loppuvaiheen julkisuuden luonne, erityisesti Euroopan ensi-illan pitäminen maailman merkittävimmässä elokuvatapahtumassa Cannesissa, viittasivat voimakkaaseenkin itseluottamukseen: Disneyllä täydyttiin tietää, että varhaiset kuulopuheet eivät olisi murskaavia.

Ymmärrän nyt, että molemmat näkökannat olivat totta. Solo ei ole sellainen suurteos, että sitä olisi kannattanut odottaa hitaalla tulella kypsytellen kuukausia kuten The Force Awakens, The Last Jedi ja jopa ensimmäinen standalone-elokuva Rogue One olivat. Solo ei silti myöskään ole sellainen katastrofi, joka se todellakin olisi voinut olla, kun tiedetään, että sen ohjaajat vaihdettiin kuvausten loppupuolella, kuvaukset tehtiin suurimmaksi osaksi uudelleen, jälkituotannon aikataulu venyi kuukausilla ja aineksista kasattiin silti valmis elokuva vielä alkuperäiseen ensi-iltapäiväänsä.

solo-howard-bettany.jpg

Ohjaaja Ron Howard ja vanha kaveri Paul Bettany, joka korvasi kuvausten toisessa vaiheessa kokonaan Michael K. Williamsin alunperin näyttelemän hahmon.

Itse asiassa Solo on valmiina hyvinkin koherentti kokonaisuus, jossa paikkausten saumat näkyvät paljon vähemmän kuin 4-5 käsikirjoittajan virittelemässä Rogue Onessa, johon niin ikään kuvattiin isoja osia uudelleen. Paikkaajaohjaaja Ron Howard ansaitsee kiitokset ammattitaitoisesta työstä pirullisen pahassa paikassa. Samaan aikaan on tosin syytä todeta, että Howardin asema Hollywoodin tylsimpänä eturivin ohjaajana ei vavahda silmissäni mihinkään: Solo ei missään kohdassa ole mitenkään visionääristä elokuvaa, vaikka sen tummasävyisiä kuvia sommittelemassa olikin taitava Bradford Young. Kuvaava esimerkki elokuvan luonteettomuudesta on heti alussa: meille käytännössä näytetään asetelman kertova alkuskrolli, mutta koska Rogue Onen kohdalla tuli asetettua oletus, että Star Wars Story -elokuviin ei kuuluisi alkuskrolleja, sitä ei näytetä meille avaruudessa skrollaavana tekstinä – ja sitten meille näytetään kohtauksia, jotka itse asiassa kertaavat aivan sen kaiken, mitä alkuteksteistä juuri luimme.

Howardin duunarimaisen-mutta-jämäkän osaamisen lisäksi Sololla oli itse asiassa katastrofin enteistä huolimatta muutama olosuhde-etukin Rogue Oneen verrattuna. Projektin jatkuvuudesta huolehtivat ohjaajien vaihdoksen yli pysyneet käsikirjoittajat Jonathan ja Lawrence Kasdan. Toiseksi eduksi voidaan laskea nimenomaan se, että Howard kuvasi uudelleen niin paljon kuin kuvasi. Voi aivan hyvin olla, että esimerkiksi dialogikohtauksissa ei juuri ole jälkeä Phil Lordin ja Christopher Millerin aikaisista otoista, kun taas Roguessa kokonaisia kohtauksia kursittiin kokoon eri käsikirjoitusversioiden aikaan kuvatuista pätkistä. Vaikka Lordin ja Millerin version huhuttuja improvisoituja kohtauksia voi toki jäädä jossittelemaan, mikään valmiissa elokuvassa ei anna satunnaiskatsojalle merkkejä siitä, että lopputuloksen olisi missään vaiheessa pitänyt olla yhtään tätä kokeellisempi leffa.

Mutta leffa Solo nimenomaan on – ei suuri elokuva. Itse asiassa se on monella tapaa suorastaan pienimuotoinen (mikä ei toki sinänsä ole cinemaattisen suuruuden vastakohta). Solossa konnajoukkue pyrkii varastamaan arvokasta tavaraa saadakseen vaihdettua tuon tavaran rahaksi ja on valmis tappamaan tuon alhaisen tavoitteensa eteen. Niin sanotuilla sankareillamme ei ole keikkansa toteuttamiseksi suurempaa suunnitelmaa kuin mennä arvokkaan tavaran säilytyspaikkaan, aiheuttaa rähinä ja paeta tavaran kanssa.

Tämä ei todellakaan ole mikään hienostunut heist-elokuva – ja vielä vähemmän siis elokuva, jossa ratkottaisiin galaksin tai edes päähenkilöidensä sielujen kohtaloa. Semminkin kun päähenkilöiden vastakappaleina eli konnatarinan konnina toimivat vain toiset konnat, joista eräät osoittautuvat vähemmän konnamaisiksi ja ilkeinkin lopulta vain muutaman tason ylemmäksi mafiosoksi hierarkiassa, jossa korkeammalla piilee aina pahempia käskyttäjiä. En siristämälläkään pysty näkemään tässä harkittua hyvän ja pahan suhteellisuuden pohdintaa kuten vaikkapa The Last Jedissä. Ei, Solossa konnat ovat vuoroin toisiaan konnamaisempia yksinkertaisesti vain siksi, että näin rikollisista voidaan kertoa nuorillekin katsojille sopiva seikkailuelokuva. Galaksin alamaailmassa kun sattuu ja tapahtuu, kräsh bäng buum.

solo-teaser-gunfight

Solosta lupailtiin etukäteen myös westerniä, mutta muutamia kuvia ja junaryöstöä lukuunottamatta elementit jäävät melko vähäisiksi.

Monelle katsojalle, ehkä jopa minullekin, tässä on silti yksi Solon vahvuuksistakin. Solo nimittäin todellakin nyt näyttää sen galaksin likaisen alamaailman, mitä George Lucas itse yritti Underworld-sarjallaan (joka ei koskaan päässyt kuvausvaiheeseen) ja LucasArts-pelifirma myyttisellä 1313-pelillään (jota ei koskaan julkaistu). Miljöömielessä on niin ikään episodien VII ja VIII jälkeen virkistävää nähdä Star Wars -tarina, joka ei lainkaan väistele sijoittumistaan samaan maailmaan kuin prequelit. Solokin tosin tapahtuu noiden episodien tapaan suureksi osaksi galaksin autiomailla, mutta se kuitenkin alkaa suurkaupungista ja sivuaa muitakin oikeasti asuttuja lokaatioita, näyttää vanhoista elokuvista tuttuja alien-rotuja ja namedroppailee erisnimiä sieltä täältä sarjan historiasta.

Tähän taustaan ja juoneen Kasdanit sijoittavat kasvukertomuksen, joka pahimpien pelkojeni mukaan tunkee yhteen tiiviiseen seikkailuun likimain kaikki mahdolliset Han Solon myytin palaset. Paikoin tämä käy sujuvasti: voin hyvin ostaa, että tämän elokuvan avaruuspakomatka saavuttaa kaukaisessa galaksissa legendaariset mittasuhteet niin, että vuosikymmeniä myöhemmin Jakkun romunkerääjäkin on kuullut ”aluksesta, joka teki Kesselin reitin 12 parsekissa” (oletan, että myyttiin ei tosiaankaan tartu tieto siitä, miksi reittiä oltiin tuolloin lentämässä).

Toisin paikoin ollaan vain kiusallisella tasolla: kun Han lopussa romuttaa Millennium Falconin, oppii ampumaan ensin ja lähtee vielä tapaamaan Jabbaa, niin ollaan käytännössä selitetty koko Hanin taustahistoria muutaman päivän mittaisella keikalla – vaikka episodi IV:ään on tämän elokuvan päättyessä vielä vuosia. Tietysti myös The Last Jedissä symboliseen osaan nostetut nopat saavat nyt kunnon alleviivaukset, ja mitä mustekynän käyttöön tulee, niin eikö vain se Hanin sukunimikin sitten pitänyt selittää. Mainitsematta jää oikeastaan vain wookieeiden elämänvelka (yllättävää muuten, että se jää mainitsematta), ja näkemättä Boba Fettin cameo (yllättävää näissä oloissa sekin).

millennium-falcon-solo.jpg

Ai luuliko joku, että Millennium Falconilla kestäisi vuosia ikääntyä romukasaksi? Ei Han Solon käsissä, näemmä.

Temaattisesti kyse on vapauden kaipuusta ja läheisyyden tarpeesta – jotka molemmat tietysti kytkeytyvät elokuvan ja sankarin nimeen. Sekä Han (Alden Ehrenreich) ja Qi’ra (Emilia Clarke) että Beckett (Woody Harrelson) ja Val (Thandie Newton) tavoittelevat mammonaa välineenä ostaakseen sillä itsenäisyytensä, kuvitellen kukin siellä jossain odottavan vapaan elämän ja saavutuksettomien soittotuntien. Toisaalta Hania ajaa myös halu saada nuoruudenrakkaus Qi’ra takaisin, ja Beckettin tiimin tehtävä tarinassa on myös osoittaa, ettei kenenkään kaukaisessa galaksissakaan ole hyvä olla yksin. Rikollisen petturuuden maailmassa nämä molemmat oppitunnit kasautuvat tietenkin sankarimme selkään siten, että lopulta Han kyllä pääsee omilleen, vaikka tyhjätaskuna, ja jää ilman rakastaan, mutta saa Chewbaccasta kaipaamansa luotettavan kumppanin. Mitään erityisen ihmeellistä tällaisessa sanomassa ei kuitenkaan ole: vastaavanlaisia kertomuksia on aika helppo etsiä Hollywoodin viihde-elokuvista. (Vapautta ja ehkäpä rakkauttakin tavoittelee myös Landon droidi L3-3T, joten toisteisen tematiikan virkistävä poikkeus on vain Lando itse, joka elää huolettomana hurmurina huolimatta siitä, etteivät hänenkään raha-asiansa taida olla täysin vakaalla pohjalla.)

Juuri tässä tavallisessa yhdentekevyydessään Solo juuri on käänteentekevä elokuva Star Wars -sarjan historiassa. Solo on Star Wars -vastine Ant-Manille, jonka jatko-osan traileri näytettiinkin sattuvasti tämän edellä. Kyllä, kyse on osasta sarjaa, josta olemme pitäneet aiemmin, mutta kuitenkin myös kevyestä välityöstä, jonka katsomatta jättäminen ei haittaisi mitään. Solon jälkeen Star Wars -sarja saavuttaa Marvel Cinematic Universen, Disneyn yhtiönsisäisen franchise-esikuvan, niin hyvässä kuin pahassakin: tämän jälkeen uusi Star Wars -elokuva on vain uusi Star Wars -elokuva. Se ei enää lähtökohtaisesti ole Tapaus – vaikka brändin alla jatkossakin nähdään myös Tapaus-elokuvia, kuten Marvelinkin brändin alla.

solo-beckett.jpg

Tobias Beckett – nimi ja hahmo, joihin voisi törmätä jossain aivan muussakin elokuvasarjassa.

Kaikkien Hollywoodin kevyiden kesäleffojen sarjassa Solon ei kuitenkaan tarvitse luimistella viitta koipien välissä. Se alkaa kankeasti, mutta pääsee vauhtiin Hanin ja Chewbaccan ilahduttavan brutaalissa ensikohtaamisessa ja etenkin raideryöstössä. Jälkimmäisessä, ison aluksen lyödessä kipinöiden kaiken painonsa junan kattoon, on elokuvan aikana helpoin muistaa, mikä alunperin erotti Star Warsin kaikista muista avaruusseikkailuista: aidon läsnäolon ja ”käytetyn tulevaisuuden” tuntu. Siitä eteenpäin seikkailu etenee sujuvasti, kohtaamisesta ja toimintakohtauksesta seuraavaan.

Päänäyttelijät ovat kaikki rooleissaan vähintään mukiinmeneviä (Ehrenreich Han Solona, Harrelson arkkityyppihahmossaan Beckettinä) tai suorastaan synnynnäisen luontevia (Joonas Suotamo Chewbaccana, Donald Glover Lando Calrissianina). Jäin kaipaamaan enemmänkin sanailua näiden mainioiden tyyppien välillä, mutta luontevimmat suhteet syntyvät joka tapauksessa juuri mainittujen välille. Uusista hahmoista esimerkiksi droidi L3-3T (Phoebe Waller-Bridge) jää aivan irralliseksi ja kaikkien miesten kohtaukset Qi’ran kanssa törmäävät ilmeisesti Emilia Clarken rajoihin näyttelijänä. Hyvä kuitenkin, että Hanin ja Qi’ran välillä näytetään aitoa intohimoa – tässä kun päähenkilön motivaationa on ensirakkaus eikä muissa uusissa Star Warseissa nähty syvä ystävyys. (Pidin toisaalta myös siitä, että Qi’ra ei mitenkään kilpaile Leian paikasta Hanin elämän tosirakkautena: nämä kaksi eivät toraile liekehtien, vaan pikemminkin kyse tuntuu olevan ensi-ihastuksen haikailusta.)

han-qira-capes

Kohtaus, johon kuvauksissa vieraillut George Lucas tarjosi pienen lisäyksen (että Han ei ripustakaan Qi’ran ojentamaa viittaa naulaan, vaan pudottaa sen maahan).

Solo on myös, kuten odottaa saattoi ja sivumennen jo tässäkin mainittua tuli, täpösen täynnä kiehtovia lokaatioita sekä viittauksia ja silmäniskuja sarjan faneille. Niiden huomaaminen suorastaan vaatii kaksi katsomiskertaa lyhyen ajan sisään. Joukossa on monta riemastuttavaa, kuten Teräs Käsi -taistelulajin maininta ja ehkä eniten koko elokuvassa itseäni naurattanut repliikki ”Sinä tapoit Aurra Singin!”. Normaalisti tässä sarjassa kun ei todellakaan ole tavattu tappaa sivuhahmoja ohimenevällä repliikillä off-screen. Katsomiskokemukseen liittyvänä plussanaan sopii myös mainita, että Solo on uusista elokuvista ensimmäinen, jonka rakenteen purkaminen ei juurikaan onnistunut trailereista ja pressikierrokselta, joten sitä on hardcore-faninkin mahdollista katsoa ensimmäisellä kerralla tuorein silmin, kuten tekijät varmasti halusivatkin.

Toisaalta, ne kaksi katsomiskertaa jo ensi-iltapäivänä suorittaneena jään miettimään, kuinka monta katsomiskertaa elokuva mahtaa myöhemmin kestää. 135 minuutin mittaisena se ei käy kevyestä välipalasta, ja esimerkiksi elokuvan aika monesta loppukohtauksen näköisestä kohtauksesta koostuva loppu tuntui jo toisella kerralla venytetyiltä. Vaikka Solo tosiaan käärii Hanin hahmon yhdessä seikkailussa harmillisenkin valmiiseen pakettiin, se tuntuu mittakaavansa vuoksi ja perättäisten ensitapaamisten kokoelmana pikemminkin sarjapilotilta kuin elokuvalta. Sellaisena se kyllä innostaisi katsomaan seuraavan jakson. Harvan sarjan pilottia silti yksinään katsellaan uudelleen ja uudelleen.

Solon ensi-iltaan on viikko ja nyt pitäisi innostua

Kymmenennen Star Wars -elokuvan Suomen ensi-iltaan on enää viikko.

Yksinkertainen lause sisältää suuria, ristiriitaisia merkityksiä. Yhtäältä minun on yhä helppo muistaa, kuinka absurdilta vain muutama vuosi sitten olisi tuntunut väite kymmenestä Star Wars -elokuvasta. Toisaalta juuri se tosiasia, että tämä on neljäs Star Wars -ensi-ilta neljän vuoden sisällä, on suuri selittäjä omille fiiliksilleni.

En nimittäin ole koskaan ollut yhtä vähän innoissani viikkoa ennen Star Wars -elokuvan ensi-iltaa. Ja jos minä ajattelen näin, ei ole mikään ihme, että kuulen ”kai se pitää katsomassa käydä” -tyyppisiä vaisuja heittoja.

Vaikka oma suhteeni Soloon ei tietenkään ole täysin välinpitämätön, ja olen esimerkiksi buukannut ensi-iltapäivälle töistä vapaata kuten edellistenkin episodien aikaan, tämäntapaiselta se silti taitaa tuntua, kun Star Warsista tulee aivan kuin kaikki muutkin. Tähän tunteeseen pitänee totuttautua, kun Disney-Lucasfilmin suunnitelmat useista limittäisistä Star Wars -elokuvasarjoista ja yksittäisistä elokuvista toteutuvat. Aivan kuten vaikkapa Marvel-leffojen kohdalla, osa Star Wars -ensi-illoista yksinkertaisesti on jatkossa odotetumpia tai itselle merkityksellisempiä kuin toiset. Ja tosiasia on, että jos tässä vertauksessa episodi IX on kuin Infinity Warin vielä nimeämätön kakkospuolisko, Solo on pikemminkin Captain Marvel.

Tämä ei sinänsä tarkoita, että odottaisin elokuvan olevan huono. Ainakaan en sitä tietenkään toivo – eivätkä varhaiset reaktiot elokuvasta siltä kuulostakaan. (Tässä kirjoituksessa en spoilaa, enkä siksi mene ensiarvioihin yhtään enempää, sillä niistä toki on mahdollista summata sitä, mitä on viikon päästä odotettavissa.)

Kirjoitin helmikuussa tähän blogiin siitä, että Solon onnistuminen olisi itse asiassa suuri ihme, sillä koko projekti oli täynnä epäonnistumisen merkkejä jo ennen kuin se kuvattiin suurimmaksi osaksi toiseen kertaan ohjaajien vaihtamisen jälkeen. Tuossa kirjoituksessa perustelin ongelman olevan pohjimmiltaan jo ideassa eikä sen toteutuksessa: siinä, että nuoren Han Solon alkuperätarinan kertominen tavalla, joka tuntuu katsojista oikealta, on todella, todella vaikeaa, ellei mahdotonta.

Olen edelleen pitkälti samaa mieltä itseni kanssa, ja koen kirjoittavani nyt, viikko ennen ensi-iltaa, fiilikseni tavallaan tuon kirjoituksen kääntöpuoleksi. Yritän nimittäin perustella (ehkä itsellenikin), miksi Solosta kuitenkin tulisi innostua – siis sen lisäksi, että tottakai uudesta Star Wars -elokuvasta noin lähtökohtaisesti edelleen pitäisi olla syytä innostua.

Ehkä tärkein puolustuksen puheenvuoroni on, että Solo ei ole Disneyn keksimä rahastusjatko, joka tuupataan tähän väliin paremman puutteessa. Itse asiassa kyse on päinvastaisesta.

Solon idea – siis se, että tehdään sooloelokuva Han Solon nuoruudesta – oli tiukasti mukana jo George Lucasin Disneylle myymässä idearyppäässä vuonna 2012. Eikä kyse ollut pelkästään ideasta. Lucas ja hänen seuraajansa Kathleen Kennedy olivat värvänneet Imperiumin vastaiskun kirjoittaneen Lawrence Kasdanin mukaan jo ennen Disney-kauppoja, antaen tälle vapaat kädet valita minkä tahansa Star Wars -tarinan yksittäisen elokuvan aihioksi, jos tätä vain moinen kiiinnostaisi. Kasdania kiinnosti, ja nimenomaan häntä kiinnosti suosikkihahmonsa Han Solon alkuperätarina.

Tämän jälkeen Lucasfilm vaihtoi omistajaa, ja Lucasin poistuessa päättäjän paikalta Kennedy päätti olla toteuttamatta sellaisenaan entisen toimitusjohtajan omia juoni-ideoita episodeiksi VII-IX. Seuraavana vuonna Kasdanin sivukeikka Episodi VII:n käsikirjoittajan neuvonantajana muuttui elokuvan toisen pääkäsikirjoittajan pestiksi. Ensimmäisenä yksittäiselokuvana valmistui Rogue One (2016), jonka koko idea keksittiin vasta myöhemmin. Mutta kaiken aikaa tekeillä oli myös Solo.

Solon ohjaajaksi kesken kuvausten hypännyt Ron Howard viittasi äskettäin tähän taustaan haastattelussa, ja vaikka suorat selityssanat jäivät näin sanomatta, saan sen kuvan, että tämä olisi ollut myös Howardille motivoiva tekijä keikkaan suostumisessa. Ymmärrän kyllä, miksi. Mitä tahansa komediaohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller olivatkaan Solosta tekemässä, ainakin käsikirjoittaja Kasdan (parinaan poikansa Jon) oli kertomassa tarinaa suurella sydämellä, Howard saattoi esimerkiksi ajatella. Minä taas saatan jatkaa ajatusta näin: mitä tahansa epäilyksiä minulla on tämän elokuvan tarinankin suhteen, ei minun ainakaan ole mitään syytä epäillä, etteivätkö sen kirjoittajat tuntisi aihettaan ja olisi mukana muistakin motivaatioista kuin palkan perässä.

Mistä sitten ohjaajien lähestymisten eroissa oli kyse, olen viime päivinä pannut merkille kaksi kiinnostavaa viittausta toisiin elokuviin. Wall Street Journalin jutussa nimetön lähde sanoi Lordin ja Millerin olleen tekemässä ”Guardians of the Galaxyn tyyppistä elokuvaa”. Virallisessa pressitilaisuudessa taas Howard sanoi elokuvansa muistuttavan ”enemmän Indiana Jonesia kuin perinteisiä Star Wars -elokuvia”. Mielenkiintoista – etenkin kun Guardiansin voidaan katsoa ottaneen oman mallinsa juuri Star Warsin Han Solon suunnalta, mutta tehneen siitä rokkenrollimpaa.

En mene nyt tässä kirjoituksessa ohjaajaspekulointiin tämän enempää, mutta sen sanon, että en voi väistää sitä, että ohjaajanvaihdos on itselleni yksi kiehtovimmista seikoista Solon äärellä, vaikka se ei tietenkään ollut Lucasfilmin tavoite, ja vaikka tekijät ymmärrettävästi pyrkivätkin puhumaan siitä mahdollisimman vähän pressikiertueellaan. Elokuvan kuvaaminen 70-prosenttisesti uudelleen (kuten Wall Street Journalin edellä mainitussa artikkelissa antama luku kuuluu), mutta samaa käsikirjoitusta käyttäen, on kerta kaikkiaan niin poikkeuksellista, että siitä riittänee pohdittavaa ensi-illan jälkeen vielä tuleviin vuosiinkin.

Kolmas seikka, josta haen kiksejä, on se, että nimestään huolimatta Solon ei pitäisi olla vain Han Solon alkuperätarina. Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger kutsui elokuvaa jo varhain ”Hanin ja Chewien origin storyksi” – ja Han Solon ja Chewbaccan suhteen alku onkin paljon kutkuttavampi lähtökohta elokuvalle kuin pelkkä kertomus Han Solon nuoruudesta. Voin sitä paitsi kutakuinkin veikata, kuinka idealistisesta nuoresta pyöhkeilijästä tulee leffan konnakeikan aikana enemmän tuleva kyyninen ja itsenäinen itsensä, mutta olen valtavan kiinnostunut näkemään, kuinka Hanin ja Chewbaccan ikuisen luottamuksen elämänvelka rakentuu. Kasdan taas on kuvaillut elokuvaa ainakin Empiren haastattelussa origin storyn sijaan ”love storyksi” Hanin ja Chewien välillä, ja se on hieno lupaus se.

Muutenkin Han on minusta aina ollut hahmo, joka on kiinnostava pikemminkin suhteessa muihin hahmoihin kuin omillaan (mikä tietysti onkin hänen hahmonsa kiehtovuuden ytimessä, saapuuhan hän tähän sarjaan A New Hopessa itsellisyyttään julistaen). Siksi olen tyytyväinen, että elokuvassa vaikuttaa olevan suuressa roolissa myös toinen tuttumme Hanin menneisyydestä, Lando Calrissian. Lando kun on hahmo, joka minusta jopa Hania paremmin ansaitsisi omat soolotarinansa: hänhän on synnynnäinen huijari vähintään siinä missä Solokin, mutta jollain merkillisellä tavalla hän kuitenkin päätyy Imperiumin vastaiskuun mennessä yhteisöstään huolehtivaksi Pilvikaupungin pormestariksi.

Tähän kohtaan voi tietysti livauttaa pienen sivuhuomion näyttelijöistä: siinä missä suuren yleisönkin epäilykset kohdistuvat tuntemattoman Alden Ehrenreichin tulkintaan nuorena Han Solona, kaiken tähän asti nähdyn perusteella ei ole mitään syytä pelätä, etteivätkö Joonas Suotamo ja Donald Glover olisi Chewbaccana ja Landona mitään muuta kuin täydellisiä rooleissaan.

Siitä, millaista sanailua näiden hahmojen välillä sitten on odotettavissa, on halutessaan voinut nähdä jo paljon. Solon kaikki markkinointi on käytännössä keskitetty kutakuinkin tähän kuukauteen ennen ensi-iltaa, mutta sen aikana tavaraa sitten kyllä onkin tullut. Minä olen kirjanpitoni mukaan nähnyt teaserin ja trailerin lisäksi peräti 18 erilaista tv-spottia, joista melkein jokaisessa on pätkiä uutta materiaalia, ilmeisesti sitä paitsi aivan sieltä täältä elokuvaa. Vaikka Solon juonesta on virallisesti kerrottu todella vähän, näistä pätkistä on toki ollut mahdollista muodostaa käsityksensä myös tapahtumien kulusta.

Vielä tv-spottejakin enemmän ovat kertoneet kokonaiset 30-50 sekunnin mittaiset klipit elokuvasta, joita on tällä kertaa julkaistu jo peräti kahdeksan (vrt. The Last Jedistä ei yhtään). Näissä esimerkiksi talk show -ohjelmissa nähdyissä klipeissä on esitetty useimpien hahmojen keskinäiset ensitapaamiset, mikä minusta on kummallista. Kun esimerkiksi The Force Awakensissa kaikkien hahmojen esiintymiset oli mietitty elokuvan sydäntä sykähdyttäviksi huippukohdiksi, pienten aplodien paikoiksi suorastaan, nyt jopa ”Han kohtaa Landon” pelkistyy arkiseksi tapahtumaksi osittain siksi, että olen nähnyt sen ennen ensi-iltaa irrallaan.

Koska clipeistä on muutenkin suuri vaara tehdä vääriä tulkintoja esimerkiksi näyttelijäsuoritusten onnistumisesta kokonaisuudessa, huomautan, että nämä kannattaa siis katsoa vain omalla vastuulla:

Itse asiassa noiden sijaan kannattaa ehkä mieluummin katsoa behind the scenes -pätkä Rebels on the Run, sillä se näyttää sen neljännen seikan, jonka haluan mainita Solo-odotusteni kärjessä:

Solo nimittäin näyttää todella tyylikkäältä, eikä se ole mikään ihme. Elokuvan kuvasi yksi Hollywoodin tämän hetken jännittävimmistä elokuvaajista, Bradford Young. Young (mm. Arrival) tunnetaan tummasävyisistä, luonnollisista ja mietteliäistä kuvista, ja hän vaikuttaa tuoneen tyylinsä myös Star Warsiin, vaikka kuvattava elokuva onkin toiminnallisempi kuin häneltä ehkä on totuttu. Solo näyttää koko ajan tummalta ja coolilta, enemmän vaikka viime vuoden Blade Runnerilta kuin kepeältä kesäleffalta lainkaan, ja on kiehtovaa nähdä, miten tämä kontrasti pelaa komedialliseen sanailuun ja vauhdikkaisiin toimintakohtauksiin.

Solossa vaikuttaa myös olevan paljon joukkokohtauksia, joka tietenkin tarkoittaa myös avaruusolentoja, mielikuvituksellisia pukuja ja tyylikkäitä lavasteita, koska nyky-warssin periaatteessa greenscreenin välttelemisestä on selvästi pysytty. Tarinan sisällä Solo lupaa siis viedä meidät syvälle galaksin alamaailmaan, mutta samalla myös asuttuihin kolkkiin – Rogue Onen tavoin ja toisin kuin episodit VII ja VIII. Kaikki tämä on enemmän kuin tervetullutta. Tätä minä haluan ehdottomasti nähdä, voin nyökytellä.

Syitä innostumiseen siis olisi, vaikka haen ne tavallaan pikemminkin kulissien takaa kuin itse premissistä. Viikon päästä selviää, halusinko nähdä tällaisen elokuvallisen tarinan juuri Han Solon nuoruudesta. Toivottavasti!

Jos Solo-elokuva onnistuu, se on ihme

Kirjoitin toissapäivänä tähän blogiin koonnin Entertainment Weeklyn valtavasta Solo-ennakkopaketista, joka kertoi meille kolmen kuukauden päästä ensi-iltansa saavasta seuraavasta Star Wars -elokuvasta enemmän kuin kukaan tai mikään lähde aiemmin, reilun viikon takaiset teaserit mukaan lukien. EW:n jutuissa oli totisesti paljon kaikenlaista. Paljon kaikenlaista lupaavaa, paljon myös vähemmän lupaavaa, eikö totta? Niin minustakin.

Mistä pääsenkin tähän kirjoitukseen, johon olen yrittänyt purkaa tämänhetkiset fiilikseni Han Solon sooloelokuvasta. Kuvat ovat EW:n paketista.

HS-446006_R

Solo-projektin ongelmat eivät ole salaisuus, vaikka itse elokuva on tuntunut markkinoinnin puuttuessa sitä olevankin. Ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller saivat potkut viime kesänä kuvausten ollessa jo lopuillaan. Tilalle palkattiin Ron Howard, joka tiettävästi kuvasi uudelleen suurimman osan elokuvaa. Täydennyskuvauksia on ilmeisesti tehty vielä aivan näinä viikkoina, ja vaikka se ei sinänsä mitenkään kiellettyä ole, nyt puhutaan siis ensi-iltaa edeltävästä ajankohdasta, jolloin The Last Jedi oli jo valmis. Muitakin ikäviä huhuja tämän projektin ääreltä on riittänyt, vaikka juonihuhuja ei jo totuttuun tapaan ole juuri kuultukaan: on väitetty esimerkiksi pääosaan valitun Alden Ehrenreichin osoittautuneen vääräksi valinnaksi liian myöhään.

En aio liittyä Star Wars -nettisivujen tällä hetkellä yleiseen viestiin, jonka mukaan teaserit näyttävät kaikesta huolimatta lupaavilta, Han Solon sooloseikkailu kiinnostaa ja ongelmista huolimatta filmin taustalla on seisoo asiansa osaavia ammatti-ihmisiä käsikirjoittaja Lawrence Kasdanista alkaen. Vaikka tämä kaikki paikkansa pitääkin.

Ei. Mitä lähemmäs Solo tulee, sitä enemmän minusta on alkanut tulla, että tämä on elokuva, joka oli alusta alkaen lähes tuomittu epäonnistumaan. Jos se lopulta ei niin tee, vaan on onnistunut Star Wars -seikkailu, kyseessä on vähintään pienen kokoluokan ihme.

solo-teaser-team

Perustelen. Kyse ei ole (mahdollisesti) vääristä ohjaajista. Kyse ei ole (mahdollisesti) väärästä näyttelijästä. Kyse on siitä, että minusta on alkanut tuntua, että Lucasfilmillä oltiin lähtökohtaisesti aivan väärässä, kun kuviteltiin, että Han Solon alkuperätarina on lonkalta vetäen loistovalinta yksinään seisovien Story-elokuvien listan kärkipäähän. Tai jos esimerkiksi markkinoinnin näkökulmasta Solon soololeffa onkin saattanut tuntua varmalta vedolta, konkreettisena elokuvana sen on lähes joka saralla onnistuttava lähes mahdottomassa.

Solon on annettava meille pääosaan nostettuna hahmo, joka on elokuvasarjan ja peräti yleisemmin amerikkalaisen elokuvan rakastetuimpia – esittäen hänet nuorempana ja uuden näyttelijän tulkitsemana. Sen on sijoitettuva kuvitteellisen galaksin historiassa aikaan, jossa meidän ei oikeastaan pitäisi vielä nähdä nimihenkilöä hyveellisenä sankarina – mutta suuren rahan elokuvakerronnan perinteiden mukaisesti tällaisena hänet on silti esitettävä. Sen on hahmon luonteen mukaisesti oltava rämäpäinen ja hauska elokuva, mutta samaan aikaan sen ei haluta näyttäytyvän komediana, ja lopputuloksen pitäisi tuntua esittävän samaa likaista ja vaarallista galaksia (ja hahmoa).

HS-107210_R

Aivan erityisen kimurantissa tilanteessa Solo on juoneen liittyvien odotusten osalta. Vertailun vuoksi: Ensimmäinen Story-elokuva Rogue One oli korostetusti ”uusi tarina” uusista hahmoista, joten yleisö osasi odottaa siitä lähinnä Kuolemantähden ja Darth Vaderin esiintymisiä. Myös The Force Awakens saattoi 30 vuotta myöhemmin -asetelmansa ansiosta aloittaa hämmästyttävän puhtaalta pöydältä: yleisölle tuntui silloin riittävän iloon vilauskin vanhasta hahmosta, viitaten viis siitä, mitä he oikeastaan ilmestyisivät elokuvaant tekemään. Kummankin elokuvan varsinaiset juonet saivat vapaasti yllättää katsojat miten tahtoivat (toinen asia sitten on, tekivätkö ne välttämättä niin, mutta ei mennä nyt siihen).

Joka tapauksessa Solo puolestaan on elokuva, jonka Star Wars -fanit osasivat ladata odotuksista yli äyräiden heti projektin julkistuksen hetkellä. Kaikki arvasivat esimerkiksi heti, että Han ja Chewie tapaisivat elokuvassa ensimmäistä kertaa. Moni toivoi välittömästi mukaan myös Landon ja Hanin ensitapaamista. Kenties tarkasti myös sabacc-peliä, jossa Millennium Falcon vaihtaisi omistajaa. Falconin osalta useimmat veikkasivat, että Solo-leffassa lennettäisiin se kuuluisa Kesselin reitti 12 parsekissa (miten tuo epätieteellisyys sitten lopulta selitetäänkään), johon The Force Awakensissakin oli juuri viitattu. Eikä tässä vielä kaikki. Joku toivoi mukaan Hanin Legends-tarinoissa mainittuja aikoja Imperiumin akatemiassa. Toinen tahtoi nähdä, kuinka Han päätyy Jabban palvelukseen ja ehkä pudottaa sen kuuluisan lastin, jonka vuoksi Jabba tahtoo salakuljettajan pään originaalitrilogiassa. Niin, ja mitä päähän tulee: palkkionmetsästäjä Boba Fettin cameo oli tietenkin monien tilauslistalla sekin.

Tämä luettelo on järkyttävää kirjoitettavaa. Star Wars -hahmot tuntuvat ”todellisilta” juuri koska heillä on historia, jonka uskomme heille tapahtuneen kuvitteellisessa galaksissa joskus vielä kauemman aikaa sitten. Kyse on nimenomaan siitä, että hahmot eivät ilmesty näyttämölle tyhjästä kuten heikommissa fantasiatarinoissa: ei siitä, että meidän välttämättä olisi koskaan ollut tarkoitus nähdä kaikkia noita oletettuja ja vihjattuja aiempia vaiheita.

Minusta on päivänselvää, että merkitsemällä kaikki nämä juonilangat työlistalle ja ruksailemalla niitä kaksituntisen elokuvan ajan saa aikaan vai surullisen sotkun. Jos sellaisen vaatimuslistan rajoissa kirjoitettu käsikirjoitus jotenkin muodostaisikin koherentin tarinan, kaikkien näiden Han-myytin osasten tiivistäminen yhden seikkailun osiksi pienentäisi Hanin nyt elävältä tuntuvaa historiaa liki katastrofaalisesti. Aivan erityisesti näin, jos tuo yksi seikkailu tapahtuu yhtä vauhdilla kuin vaikkapa Rogue One, ja Hanin elämän kaikki merkkikohdat tungetaan yhteen noin vuorokauden kestävään keikkaan.

han-chewie-beckett-ew.jpg

No, ehkä aivan kaikki noista eivät sentään tapahdu Solossa. Esimerkiksi aika Imperiumin akatemiassa, joka mainitaan jo teaserissakin, voi toki jäädä maininnaksi elokuvassakin. Mutta se, että niin moni näitä kaikkia odottaa, kuvastaa juuri Solo-leffan todellista kestämätöntä ongelmaa. Jokin yleisönosa on jo etukäteen ilmoittanut pettyvänsä, jos vaikkapa Jabbaa ei nähdä. On todella, todella vaikeaa tehdä elokuvaa, jonka juonesta jokaisella katsojalla on jo ennakkokäsityksensä.

Solo on melkein kuin liian rakastettuun romaaniin perustuva suuren rahan elokuva, jonka tulisi noudattaa tarkkaan lähdeteoksen fanien odotusten mukaista asioiden niin sanottua ”oikeaa” kulkua. Olennainen ero on se, että tässä tapauksessa tätä niin sanottua oikeaa kulkua ei ole edes mahdollista tavoittaa. Kunkin katsojan käsitys Han Solon menneisyydestä on heidän päässään, eikä tietenkään siellä tarkaksi tarinaksi muodostuneena. Lopputuloksen täytyisi ”tuntua” katsojan mielestä oikealta Han Solon selitykseltä.

HS-353488_R

Tähän kohtaan kirjoitusta sopisivat edellä mainitut huolenaiheet Ehrenreichin Han-tulkinnasta näyttelijänä (ja, lievemmin, Donald Gloverista Landona). Onhan Harrison Ford tosiaan olennainen osa Han Solon magiaa (ja, taas, niin myös Billy Dee Williams Landon). En halua itse haukkua Ehrenreichia huonoksi valinnaksi elokuvaa näkemättä, ja väitteet kuvauksissa taitamattomaksi paljastuneesta päätähdestä ovat, muistutan, pelkkiä huhuja (ja vaikka esimerkiksi huhuttu näyttelijävalmentajan tuominen kuvauksiin on todennäköisesti totta, ei se vielä ole isoissa elokuvissa tavatonta).

Se on kuitenkin varmaa, että Ehrenreichiin Hanin näyttelijänä kohdistuvat vielä korkeammat paineet kuin käsikirjoitukseen Hanin alkuperän selityksenä. Juoni on sivuseikka, jos meillä on Solo-leffa, jonka Han Solo ei ”tunnu” Han Sololta – ja jälleen näkemyksiä oikeanlaisesta Solosta varmasti riittää. Jos niin iso osa yleisöstä ei onnistunut viime joulukuussa sulattamaan edes vanhentunutta Mark Hamillia Lukena, kuinka suuri osa tulee taatusti vihaamaan nuorta kloppia nuorennettuna Hanina? Itse asiassa kyse ei välttämättä ole lainkaan Ehrenreichin näyttelijäntaidoista: hänen suorituksensa voi olla aivan mukiinmenevä, ja silti miesparka saattaa saada toukokuussa karmean lastin kakkaa niskaansa.

HS-551136_R

En ole oikeastaan tainnut vielä mainita mitään tarkkaa omista odotuksistani. Itse asiassa minulla ei niitä valtavasti olekaan, sillä Solo ei koskaan ollut minusta valtavan kutkuttava elokuvaidea. Mutta mitä lähemmäs elokuva tulee ja mitä enemmän tällaiset odotukset alkavat näkyä esimerkiksi valtavirran yleisön nettikommenteissa, sitä ongelmallisemmalta elokuva on kaikkineen alkanut minusta tuntua. Siispä nousen aasini selkään ja kuljen siltaa seuraavaan huomiooni: Solo ilmestyy väärään aikaan.

Me asioita seuraavat tiedämme nyt hyvin, että Lucasfilm aikoo tuottaa Star Wars -elokuvia hamaan tulevaisuuteen ja valmistautuu todennäköisesti jopa kahden franchisen alla kulkevan leffan vuosittaiseen tuotantoon. Sellainen maailma on kuitenkin vielä franchisen tulevaisuutta, ja juuri tässä vaiheessa suuri yleisö on saanut kolme elokuvaa kolmessa vuodessa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Siksi neljäs heti perään tuntuu monesta uuvuttavalta ajatukselta, riippumatta filmin aiheesta. Ongelmaa pahentaa Disneyn uppiniskainen päätös pitää Solon ensi-ilta nimenomaan toukokuussa eikä vakiintumassa olleella paikalla joulukuussa: nythän Solo todella tulee teattereihin vain muutamaa kuukautta The Last Jedin jälkeen ja vieläpä vaatimattoman etukäteismarkkinoinnin saattelemana. Eikä Sololla ole enää apunaan The Force Awakensin ja Rogue Onen uutuudenviehätystä, eikä toisaalta The Last Jedin ”pakko nähdä jatkoa” -etua.

Jo tästä syystä olen yllättynyt, jos Solo tuottaa dollareita edes Rogue Onen verran. Elokuva, jota on saatettu joissain piireissä syyttää rahastukseksikin, onkin alkanut näyttää kaikkea muuta kuin selvältä box office -menestyjältä. Koska tässä vaiheessa ei ole enää itsestäänselvää, että ”kaikkien” pitäisi käydä katsomassa uusi Star Wars, tilin tulokseen taatusti vaikuttaa tällä kertaa paljon se, kehutaanko vai haukutaanko leffaa sen ilmestyessä. Josta taas palaan aasisiltaani takaisin edelliseen kohtaani: tietyiltä osin Solo on valitettavasti suorastaan tuomittu haukuttavaksi.

(Sivuhuomio: Nimenomaan tuottojen osalta ja lipunmyyntiä seuraavan median kannalta Solon paineita vain lisää The Last Jedin väitetty alisuoriutuminen, kuten Forbes kirjoittaa – riippumatta siitä, onko kaikkien aikojen menestyneimpien listan top-kymppiin sujuvasti sijoittuneen The Last Jedin kohtuullista katsoa oikeasti alisuoriutuneen tai ei. Jos TLJ olisi otettu yhtä riemuiten vastaan kuin The Force Awakens, ei Solon täydellä floppaamisellakaan olisi ollut suurta väliä, mutta nyt sen harteilla on franchisen maine rahantekokoneena. Scott Mendelsonilla on artikkelissa myös tämä viisas sisällöllinen huomio: rempseänä ja poikamaisena Solo saattaa jopa kääntää vuodenvaihteen asetelmat ja vieraannuttaa nyt vuorostaan sen osan yleisöä, joka piti SW-sarjaa uusille urille vieneestä TLJ:stä.)

HS-FF-000096 copy.JPG

Odotanko Solosta siis huonoa elokuvaa?

No, en ainakaan toivo, tietenkään. Joka tapauksessa se on oma kysymyksensä. Edellä listattuja huolia miettien uskon, että Solon on todella vaikea saavuttaa taloudellista tai fanikriittistä jättimenestystä, vaikka se ei edes olisi huono. Vasta tämän kaiken päälle lisäänkin epäilyksissäni huolet siitä, että Solo-laiva seilaa karikkoisella merellä ilman kapteenia.

Tai kenties liian monen kapteenin kanssa. Lopputuloshan on nyt joka tapauksessa Lordin ja Millerin pitkälle suunnittelema, vaikka Howard olisi kuvannut elokuvan melkein kokonaan uudelleen. Lord ja Miller taas olivat ilmeisesti tekemässä elokuvasta komedialtaan improvisoidumpaa tai iloittelevampaa kuin Lucasfilmin pomo ja filmin perimmäinen tuottaja Kathleen Kennedy halusi. Tästä taas saa kuvan, että kolmantena kapteenina toimii Kennedy, jonka esimerkiksi minä kuvittelin palkanneen Lordin ja Millerin juuri tekemään Solosta muista Star Warseista poikkeavan iloittelun. Tilalle palkattu ohjaaja Howard on ammattimies, mutta vakavien (ja suoraan sanoen useimmiten tylsien) elokuvien ammattimies. Howardille kaikki kunnia rohkeudesta, mutta miten näkemyksellinen lopputulos tässä tilanteessa edes voi olla?

HS-FF-000085.JPG

Itse elokuvasta välittävän katsojan ei ole kuitenkaan mitään syytä vielä heittää kirvestä kiveen. Toukokuussa näemme itse, mitä lopputuloksesta pidämme. Ehkä sitten paljastuu myös se, onko Soloa edeltänyt markkinoinnin hiljaisuus osoitus studion luottamuksesta tuotteeseensa vai lannistuneisuudesta epäonnistumisen edessä.

Mutta lopetetaanpa nyt kuitenkin valitusvirsi duurinuottiin. Entertainment Weeklyn ansiokas juttusarja sisälsi erityisesti Clarke-osassaan kiinnostavaa pohdintaa, joka antoi itselleni toivoa näkökulmatusta käsikirjoituksesta.

Clarken ja toimittaja Anthony Breznicanin keskustelun perusteella Solon konnaköörin idea on, että kaikki filmin henkilöt muovaavat Hania sellaiseksi, joka hän on. Olemme kokemustemme summa, ja Han Solo on näiden tuttaviensa summa, vaikka jääkin lopulta (jo elokuvan lopussa?) Chewien kanssa omilleen ilman heitä.

Tämä on minusta kiinnostava ajatus, enkä voi olla ajattelematta, että sillä on jotain tekemistä elokuvan nimen kanssa. Ehkä sillä on jopa kytkös Disneyn toimitusjohtajan Bob Igerin taannoiseen hämmennystä herättäneeseen väitteeseen ”saamme kuulla, mistä Han sai nimensä”. Kenties siis Solo, koska toukokuun elokuva selittää, miksi Han Solo on ennen originaalitrilogiaa niin uhmakkaasti yksin ja aina vain itsensä puolella.