Rogue Onen vaihtoehtoiset loput

Vaikuttaa siltä, että parin viikon päästä ilmestyvältä Rogue One bluraylta ja dvd:ltä on turha etsiä selontekoa ensimmäisen Star Wars standalone-elokuvan mutkikkaista juoni-iteraatioista. Poistettuja kohtauksia sillä ei ainakaan ole: tämmöistä behind the scenes -oheista vain. Ilmeisesti Disney-Lucasfilm ei vain ole valmis näyttämään näin virallisissa yhteyksissä, millainen vaihtoehtoinen Rogue One olisi voinut olla.

Se on sinänsä hassua, koska nyt vaikuttaa siltä, että tiedot tästä täsmentyvät kuitenkin juuri nyt, kotijulkaisun äärellä annetuissa tekijähaastatteluissa – ja enpä ihmettelisi yhtään, jos netissä julkaistavat haastattelut leviäisivät tänä päivänä useamman lukijan silmiin kuin kotijulkaisu-ekstrat konsanaan. Mutta mennään me sillä, mitä saadaan!

tie

Tässä mennään eikä meinata! Elokuvassa kun ei (juuri) näin menty.

Kirjoitin jo aiemmin tässä blogissa oman näkemykseni siitä, miten Rogue One syntyi. Lisäksi kirjoitin aiemman näkemykseni siitä, mitä Rogue Onesta putosi pois. Nyt nämä tiedot siis tarkentuvat – esimerkiksi tieto Jynin äidistä jedinä oli meillä jo aiemmin, mutta Entertainment Weeklyn tämänpäiväinen uutinen täsmentää sitä. Mutta nyt keskityn kuitenkin elokuvan loppuun.

Minulle tuli yllätyksenä, kuinka kaukana Rogue Onen ensimmäinen käsikirjoitusversio, jonka Gary Whitta sai valmiiksi tammikuussa 2015, olikin lopullisesta. Entertainment Weeklyn mukaan siinä oli vielä jopa onnellinen loppu. Onnellisen lopun vaihtoehdostakin sinänsä kerrottiin heti ensi-illan jälkeen, mutta tähän asti kuvittelin, että se oli hylätty jo kauan ennen Whittan ensimmäisen käsisversion valmistumista. Whittan versiossa se kuitenkin oli vielä paikallaan – eikä tuossa versiossa ollut toisaalta vielä mukana Chirrutia eikä Bazea. Nämä tiedot asettavat ylipäätään Whittan roolin tähänastista paljon pienempään valoon. Ei siis ihme, että hänet merkittiin lopputeksteissä ”story by” -puolelle, Chris Weitzin ja Tony Gilroyn jakaessa varsinaisen käsikirjoituksen krediitin.

Whitta kertoo muuten Jynin (Felicity Jones) olleen hänen käsikirjoituksessaan kapinallissotilas, ja tämän tiedon ”jääneen vielä muutamiin oheistuotteisiinkin”. Tämäkin on kiinnostava pieni yksityiskohta, sillä eihän sen olisi niihin pitänyt tästä käsisversiosta jäädä, koska sen jälkeen joka tapauksessa muuttui vielä niin paljon. Otankin tämän tiedonmurun vahvistuksena aiemmalle epäilykselleni: luulen Jynin olleen vielä kuvaustenkin aikana valmiiksi Kapinaliiton jäsen, joskin kuriton sellainen. Tällöin teaserissa kuultu repliikki ”This is a rebellion, isn’t it? I rebel.” saa ymmärrettäviä merkityksensä. Gilroyn kässäröimissä uusintakuvauksissa loihdittiin ilmeisesti hahmolle toisenlainen taustatarina.

Mutta se häpi häpi tsoi tsoi!

Whittan versiossa Jyn ja Cassianiksi myöhemmin nimetty hahmo eivät lähettäneet Kuolemantähden suunnitelmia Scarifilta. He pakenivat datalevynsä kanssa rannalle, josta heidät pelastettiin. (K-2SO-droidi ”kuoli” myös tässä versiossa.) Alus hyppäsi hyperavaruuteen, verikoira Darth Vader perässään. Toisaalla seurasi kohtaaminen Leian Tantive IV -aluksen kanssa, jolle suunnitelmat siirrettiin juuri ennen kuin Vader onnistui tuhoamaan Jynin ja kumppanien aluksen. Vader jatkoi Leian perässä, mutta katsojalle paljastui, että Jyn ja ”Cassian” olivat viime hetkellä onnistuneet piiloutumaan pelastuskapseliin roskien sekaan, samaan tapaan kuin Millennium Falcon Imperiumin vastaiskussa.

Hölmöä, eikö totta? Ja niin se olikin. Whittaa, ohjaaja Gareth Edwardsia ja Lucasfilmin tarinaryhmää on kuitenkin syytä uskoa, kun he kertovat, että tämä ei koskaan ollut loppu, jonka he olisivat halunneet tehdä. Se oli vain loppu, jolla päähenkilöt eivät olisi kuolleet Scarifille. Onneksi tätä tietä ei kuljettu pitemmälle. Tosin version kunniaksi voi huomauttaa, että siinä toteutui lopullista versiota paremmin eräs originaalileffa-kytkös: Vaderhän sanoo Tantive IV:llä Episodi IV:n alussa, että vakoojatietoa nimenomaan lähetettiin (”transmissions”) tälle alukselle sen sijaan, että sitä kuljetettiin sinne datalevyllä.

Rogue-Princess-Leia

Tämän (tietääksemme) oli kuitenkin koko ajan määrä olla Rogue Onen viimeinen kuva.

Nettisivu Io9 paljasti pari vielä Whittan käsisversiotakin varhaisempaa vaihtoehtoista loppua, jotka oikeastaan ovat versioita edellä kuvatusta. Näiden lähteenä on leffan idean alkuperäinen isä John Knoll. Molemmissa kyse on siis siitä, mitä tapahtui sen jälkeen, kun Jyn ja Cassianiksi myöhemmin nimettävä hahmo pakenivat Scarifilta Kuolemantähden suunnitelmien kanssa.

Versio yksi. He pakenevat Coruscantille, aikeenaan kadota liikenteen sekaan (proosallista ja realistista!). Mutta ennen perille pääsyä alus vaurioituu. Vastaan tulee sattumoisin Leian Tantive IV, joten ei kun bluetooth-yhteys pystyyn ja suunnitelmat seuraavaan alukseen. Ja, jostain syystä, tämän jälkeen iso punainen itsetuho -nappi. Tässä suunnitelmassa Jyn ja ”Cassian” siis tappoivat itsensä, jotta eivät jäisi kiinni ja Vaderin kidutettavaksi. Synkkää!

Versio kaksi. He pakenevat, ja PLOT TWIST: ”Cassian” paljastaa olevansa Imperiumin kaksoisagentti, joka on kuitenkin nyt tajunnut taistelleensa väärällä puolella. Mutta siksipä hän sitten tietääkin hienon tempun, jolla jengi voi pitää lopuksi henkensä. ”Cassian” laukaisee karboniittipommin ilmalukosta ammuttujen sankariemme ympärille, jolloin aluksessa olleet jäävät avaruuden kylmyyteen elossa, mutta karboniittiin jäädytettynä. Vaderkin menee halpaan: koskapa ei elintoimintoja havaittavissa, ei liene elintoimintoja jäljellä.

Tämä Knollin versio vaikuttaa johtaneen Whittan version roskien sekaan piiloutumiseen. Kuten Io9:n kirjoittajakin hehkuttaa, alkuperäinen versio on mahtava (ei oikeasti ole mahtava). KARBONITTIPOMMI. Haluan.

lando-carbon-freeze

Tultuaan aikanaan karboniittipommilla huijatuksi Vader oli myöhemmin tarkkana.

Näissä versioissa Darth Vader siis seurasi sankareita avaruudessa kauas pois Scarifilta. Entertainment Weeklyn paljastus numero kaksi lisää kuvioon vielä yhden vaihtoehtoisen Vader-loppukohtauksen. Sen mukaan Whittan käsiksessä myös johtaja Krennic (Ben Mendelsohn) selvisi Scarifin tuhosta – jollakin merkillisellä keinolla. Pelastusjoukot veivät hänet Vaderin luokse – joka rankaisi johtajaa epäonnistumisesta tutulla tavallaan.

Pidän tätä tiedonmurua erittäin kummallisena. Ei vain siksi, että Krennicin pelastuminen tuntuu niin mahdottomalta, että on kummallista, että tällaista vaihtoehtoa on edes harkittu. Eikä edes siksi, että Krennicin loppu Vaderin käsissä olisi ollut perin tylsää Vaderin käyttöä. Aivan erityisesti ihmettelen tätä siksi, etten tajua, miten se olisi sopinut elokuvan rakenteeseen. Eikö tällaisen kohtauksen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan tapahtua vasta hyvän aikaa Rogue Onen lopputaistelun jälkeen…eli siis Episodi IV:n aikana?

Vai olisiko tässä ollut kyse siitä, että tässä versiossa Tantive IV -takaa-ajo ei olisi tapahtunut aivan välittömästi Scarifin taistelun jälkeen?

rogueone-trailer-vader

Tämä elokuvasta puuttuva kuva voisi hyvin olla kohtauksesta, jossa johtaja Krennic tuotaisiin Vaderin luo. Paitsi että sitä kohtausta ei kuvattu.

Mitään näitä versioita ei kuitenkaan siis missään nimessä kuvattu: ne hylättiin Chris Weitzin käsiksen myötä. Mutta kuten tiedämme, elokuvasta kyllä putosi pois kaikenlaista kuvattuakin. Mitä tulee esimerkiksi tummapukuiseen ystäväämme, Vaderin lopullinen lopputaistelukohtaus kapinallisaluksessa kuvattiin vasta paljon myöhemmin, loppukesällä 2016 (ja tästäkin ohjaaja Gareth Edwards kertoi äskettäin vähän lisää).

Myös Slashfilm jututti Edwardsia. Tästä haastattelusta saamme puolestaan vähän lisää selvyyttä siihen versioon lopputaistelusta, joka oikeasti kuvattiin, jäi leikkauspöydälle, ja josta näkyi väläyksiä leffan trailereissa. Selitys on itse asiassa yksinkertainen:

Jyn ja Cassian saivat käsiinsä Kuolemantähden suunnitelmat, mutta niiden lähettämiseen tarvittava laite ei ollut samassa rakennuksessa kuin datalevy. Niinpä heidän oli siirryttävä täydessä taistelun tohinassa olleen biitsin kautta lähetystorniin.

beach

Rock-rock, Rockaway Beach!

Tämä on sinänsä ihan pätevä selitys. On varmaankin käynyt niin, että jo Edwardsin kuvaustapa – kamerat olalle ja äksönin sekaan – on johtanut niin suureen määrään materiaalia, että leikkausvaiheessa Scarifin taistelu on uhannut viedä joko puoli elokuvaa tai tykittää leffan kolmetuntiseksi. Ja kun tästä sitten on päätetty oikaista – panna Jyn ja Cassian kiipeämään datalevyn kanssa yksinkertaisesti ylempään kerrokseen – seurasi siitä jo sinänsä yksi osa uusintakuvauksia.

Sen sijaan en osta sitä Edwardsin selitystä, että näitä kohtauksia ei muka voisi näyttää bluraylla siksi, että ne eivät ole kokonaisia kohtauksia, vaan sirpaleisia hetkiä lopputaistelun aiemman version sieltä ja täältä, ja että poistettujen osien efektitkään eivät ole valmiit. Tarkoitan…näin varmasti on, mutta voisihan niitä silti näyttää. Koota niistä vaikka trailerimaisen montaasin. Ja mitä väliä, että efektit eivät olisi valmiit?

Slashfilmillä onkin tähänkin parempi Edwards-laina. Se on vastaus kysymykseen siitä, näemmekö näitä otoksia koskaan, ja kuuluu näin: ”That’s a decision way above me!”

Niinpä. Kathy, kuule…

Mainokset

Rogue One ei ollut lupaus jatko-osista, mutta…

Alle kaksi vuotta sitten kirjoitin tähän blogiin kirjoituksen otsikolla ”Rogue One on lupaus jatko-osista, muttei episodista IV.5”. Väärässä olin (kuten siinäkin, että tuolloin kuvittelin elokuvan tietenkin kertovan X-Wing-piloteista!).

Ajattelin silloin turhankin konkreettisesti (ja ehkä kyynisesti), että Disney pyrkii toistamaan niin ikään omistamansa Marvelin elokuvauniversumin menestyksen samalla kaavalla: rakentamalla itsenäisten, mutta toisiaan sivuavien elokuvien sarjoja, jotka yhtyvät aina silloin tällöin yhteiselokuvaksi. Jotain tämäntapaista saattaa ollakin Lucasfilmin tarinaryhmän suunnitelmissa: tulevalle Han Solo -elokuvalle on ihan taatusti varattu kaikkiin sopimuksiin mahdollisuus jatko-osiin.

Mutta Rogue One oli sittenkin ihan oikeasti yksittäinen tarina. Rogue Twota ei tule – paitsi tietenkin se, jonka nimi on A New Hope, kuten ohjaaja Gareth Edwards on haastatteluissa vitsaillut. Mutta sittenkin…

muistikuva1

Kuva Rogue Twon alkukohtauksesta.

Rogue One oli tosiaan ehdottoman varmasti päähenkilöidensä kronologinen päätepiste. Jyn Erso, Cassian Andor, Bodhi Rook, Chirrut Imwe, Baze Malbus ja heidän tiiminsä eivät päässeet pois Scarifilta. Universumin sisällä varmaankin juuri heitä muistaakseen Kapinaliitto nimeää laivueen heidän käyttämänsä koodinimen mukaan. Scarifin tuhoon jäi myös pahis Orson Krennic, ja kun vielä muistetaan, että Kuolemantähden ensimmäisen laakin uhriksi joutui Saw Gerrera, voidaan todeta Rogue Onen sulkeneen hahmojensa tarinat hämmästyttävän totaalisesti.

Paitsi että ei tietenkään voida. Star Wars -sarja kieppuu ja pyörii ajassa eteen ja taakse, ja aivan erityisesti tuo kiepunta tapahtuu ensimmäisen Kuolemantähden valmistumisen h-hetken eli sarjan ihan ensimmäisen elokuvan, Episodi IV:n ympärillä. Animaatiosarja Rebels alkoi ajasta viisi vuotta ennen tuota hetkeä, ja on sittemmin edennyt noin kausi-per-galaksin-vuosi-vauhdilla kohti Yavinin taistelua. Vuonna 2018 ensi-iltansa saava Han Solon oma elokuva tapahtuu tiettävästi 10 vuotta ennen Episodi IV:ää. Uuden kaanonin kirjojen parhaimmistoon kuuluva Lost Stars tapahtui niin ikään aikakausissa ennen ja jälkeen klassisia elokuvia. Useimmat tämänhetkiset sarjakuvat taas tapahtuvat Episodi IV:n jälkeisessä ajassa, mutta The Force Awakensistakin sarjakuvasankariksi irrotettu Poe Dameron -lehti on nimenomaan prequel elokuvaan nähden.

Vaikka Rogue One on siis ainutkertainen yksittäistarina elokuvan aikana tapaavista päähenkilöistään yhdessä, ei mikään estä palaamasta heihin erikseen tarinoissa, jotka tapahtuvat ennen Rogue Onen tapahtumia. Kaikki mikä elokuvissa vain vilahtaakin muuttuu ykköstason kaanoniksi, johon kaikki alempi kaanon mielellään viittaa. Hyvä esimerkki: Rogue Onessa ensiesitelty Gigoran-rotu pääsi SW-sarjakuvaan juuri Rogue Onen ensi-illan alla, kutakuinkin aivan samanaikaisesti kun otukset vain vilahtivat markkinoinnissa.

rebels-saw

Rebelsin vierailijahahmo Saw Gerrera.

Myös isompi liike on jo alkanut. Heti Rogue Onen ensi-illan jälkeen Rebelsissä nähtiin Saw Gerrera, jonka alkuperäkin oli animaatioiden puolella aiemmassa The Clone Wars -sarjassa. Nyt hahmon äänenkin toimitti telkkariin elokuvan näyttelijä Forest Whitaker(Eikä siinä edes ollut kaikki: samassa jaksossa olivat mukana myös Bail Organa ja eräs hienovarainen, jopa dramaattinen viittaus Rogue Onen juoneen.)

Saw onkin sopiva hahmo syvennettäväksi edelleen. Kapinallissankari, joka toimii kuin terroristi, on hyvin kiinnostava hahmo (ohjaaja Edwardsin idea muuten, jonka rooliin tarinaryhmän Kiri Hart valitsi animaatioissa jo esitellyn Sawn), vaikka hänen vähäiset hetkensä Rebelsissä jättivät ainakin minut ihmettelemään, jäikö hahmon alkuperäinen pointti ehkä leikkauspöydälle. Sawssa olisi ainesta jopa Rogue Onen Boba Fettiksi: hyvän ja pahan välimaaston hahmoksi, jonka varsinainen elokuvaesiintyminen jätti ehkä paljonkin toivomisen varaa, mutta josta voi kasvaa oheistarinoiden puolella tärkeä hahmo. Esimerkiksi Marvel-sarjisten puolella luulisi olevan jo vähintään harkinnassa Saw Gerreran oma minisarja.

Sarjakuvia näille hahmoille ei ole vielä julkistettu, mutta kirjallisuuden puolelta uutisia kuului juuri kun sain tämän tekstin eilen jo kertaalleen julkaisuvalmiiksi. Toukokuussa julkaistava young adult -romaani Rebel Rising kertoo nuoresta Jyn Ersosta ja hänen suhteestaan Saw Gerreraan. Vielä nuoremmille lukijoille suunnattu Guardians of the Whills taas katsoo maailmaa Chirrut Imwen ja Baze Malbusin näkökulmasta ja sijoittuu hetkeen, jolloin Imperiumi valloittaa Jedhan ja Saw Gerrera saapuu kuulle taistelemaan miehittäjiä vastaan. Luulenpa vielä, että Jedhan osalta tarinaryhmällä on paljonkin suunnitelmia: Jedien esihistoriaa kun käsiteltäneen Episodi VIII:ssakin kuten äskettäin kirjoitin, ja Gareth Edwards tuli jo pressikiertueella sanoneeksi, että suunnitelmia Jedhaan palaamisesta on.

Harmi, että Whillien vartijat -tarina kuitataan ensihätään vain middle-grade-romaanina, mutta muuten uutiset ovat tervetulleita. Lähellä-muttei-sikaria -fiilis vaivasi minua monien Rogue One -hahmojen kohdalla: esimerkiksi kapinallisen kapinallisen Jyn Erson (Felicity Jones) ja työväen keisarillisen Orson Krennicin (Ben Mendelsohn) ideat olivat minusta kiehtovammat kuin elokuvaan mahtuneet luonteenpiirteet. Siksi olen vilpittömän kiinnostunut näkemään tulevissa Star Wars -tarinoissa heidän ja muidenkin hahmojen aiempia vaiheitaan. Erityisesti Diego Lunan elokuvassa tulkitsema vakooja Cassian Andor ja hänen uudelleenohjelmoitu droidinsa K-2SO ovat liki vuorenvarmasti matkalla omaan Rebels-esiintymiseensä, varhaisen Kapinaliiton erikoistehtävistä kun on siinäkin sarjassa kyse. Itse asiassa Rebels-tiimin on sarjan konseptin puitteissa mahdollista törmätä luontevasti ihan keneen tahansa elokuvan hahmoista, Jyn Erso mukaan lukien.

rogue-one

”Minusta tulisi hyvä animaatiohahmo, Cassian”, K-2SO ilmoitti.

Animaatiosarjat, kirjat ja sarjakuvat ovat yksi asia, mutta ainakin suurimman yleisön silmissä tärkeintä ovat tietysti elokuvat. Mutta vaikka Rogue Two siis onkin pois pöydältä, emme välttämättä ole nähneet viimeistä näistä sankareistamme silläkään saralla!

Seuraava standalone-elokuva on vuonna 2018 ensi-iltansa saava Han Solon soololeffa. Kyseessä on ”Hanin ja Chewien origin story”, ja sen odotetaan tapahtuvan noin 10 vuotta ennen Episodi IV:tä ja Rogue Onea. Aikajanan huomioiden siihen olisi aivan mahdollista sujauttaa cameo Chirrut Imwelle ja Baze Malbusille tai Saw Gerreralle – ellei jopa Galen Ersolle. Miksei Jynille ja Cassianillekin, mutta se vaatisi nuorempia näyttelijöitä. Luulen, että joku näistä sinne valitaankin (tuskin ja toivottavasti ei sentään kovin monta).

Kiintoisaa kyllä, The Hollywood Reporter raportoi jo ennen ensi-iltaa ainakin Felicity Jonesilla olleen sopimuksessaan optio yhteen jatko-osaan. Jos tieto pitää paikkansa, se vain vahvistaa Lucasfilmin ”pelaavan pitkää peliä”, koska aikajanasta johtuen Jonesia ei käsittääkseni tosiaan voi käyttää ainakaan Solon soolossa. Sen sijaan hänelle voisi olla harkinnassa paikka kolmannessa standalonessa, jos se olisi esimerkiksi Boba Fettin tai Obi-Wanin elokuva, joka tapahtuisi vuotta-paria ennen Rogue Onea. Tai jossain vaiheessa aikanaan jostain ilmestyvässä näytellyssä Star Wars -sarjassa. Tai jossain, mistä emme vielä tiedä mitään.

Näin syntyi Rogue One

Koska virallisia Making of -kirjoja Star Wars -elokuvista ei (tällä hetkellä) julkaista, on kertomukset koottava sirpaleista kasaan itse. Kirjoitin tätä vastaavan kirjoituksen vuosi sitten The Force Awakensin kuvauksia edeltäneestä vaiheesta. Tässä Rogue One -kirjoituksessa lähteinä mediassa julkaistut haastattelut ja muut tiedot ennen ja erityisesti jälkeen ensi-illan sekä The Art of Rogue One -kirja, joka kuitenkaan valitettavasti ei ole informatiivisuudessa Episodi VII -verrokkinsa tasolla. Luonnollisesti tietoni ovat vielä aukkoiset ja tulkintani todennäköisesti paikoin väärät.

Linkit osoittavat pääasiassa tämän blogin aiempiin kirjoituksiin, joista voi ihastella vielä väärempiä tulkintojani ja spekulaatioitani sekä esimerkiksi epäuskoista nauruani ensimmäisiin huhuihin digitaalisesta Tarkinista. Luonnollisesti kirjoitus spoilaa Rogue Onen juonenkäänteitä, mutta kaikkihan elokuvan ovat jo nähneet?

f0m6bt92bmyjpipuoxce

Jedha City. Tuotantosuunnittelijan maalaus kirjasta The Art of Rogue One.

Helmikuu 2013. Lucasfilm on vaihtanut omistajaa edellisenä syksynä, Episodi VII:n suunnittelu on vasta käynnistynyt enkä minä ole vielä perustanut tätä blogia, kun Lucasfilm jo julkistaa suunnittelevansa myös spinoff-elokuvia. Myös standalone-elokuviksi kutsuttujen hankkeiden luvataan olevan irrallisia episodielokuvista ja keskittyvän valittuihin hahmoihin. Idea periytyy George Lucasilta itseltään, mutta vaikka jo 1980-luvulla mallin mukaan toteutettiin ewokien omia elokuvia, uutinen yllättää monet: ettäkö vuosittaisia Star Wars -elokuvia, kun niitä tähän asti oli nähty vain kuusi 35 vuoden aikana! Julkistustiedotteessa kerrotaan yhtä elokuvaa kirjoittavan Lawrence Kasdanin ja toista Simon Kinbergin. Paljon myöhemmin meille varmistuu, että Kasdanin käsikirjoitus kertoo Han Solosta ja Kinbergin Boba Fettistä. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan ole se elokuva, joka valitaan järjestyksessä ensimmäisenä toteutettavaksi standalone-projektiksi.

Kevät 2013. Efektipaja ILM:n pomo, Photoshopin kehittäjä ja cv:ssään muutenkn yleisneroa muistuttava pitkän linjan lucasfilmiläinen John Knoll marssii uuden pomonsa Kathleen Kennedyn pakeille ja ilmoittaa keksineensä täydellisen idean irtonaiselle Star Wars -elokuvalle. Ytimekäs pitch menee näin: kerrotaan tarina siitä, kuinka kapinalliset saavuttavat alkuperäisen elokuvan alkuskrollissa mainitun ”ensimmäisen suuren voittonsa” Imperiumista ja sieppaavat Kuolemantähden suunnitelmat. Knollin tarkempi suunnitelma hioutuu lukuisissa firman sisäisissä kahvi- ja juhlapöytäpuheissa, ja konkretisoituu 7-sivuiseksi käsikirjoitustiivistelmäksi otsikolla Destroyer of Worlds. Sen Kennedy ja hänen oikea kätensä, Star Wars -kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän pomo Kiri Hart hyväksyvät toukokuussa 2013 elokuvahankkeeksi, jonka päämäärä on ensi-illassa joulukuussa 2016. Vihreä valo!

rogue-one-original-team

John Knollin alkuperäisen käsisluonnoksen kapinallistiimi. Vasemmalla K-2SO ja Jyn Erso, loput hahmoista vaihtuivat kokonaan toisiin tarinankehittelyssä.

Tammikuu 2014The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän Episodi VII:n lavasteita vasta aletaan rakentaa, kun ensimmäisen ei-saagaelokuvankin suunnittelu jo alkaa. Ohjaajaksi on valittu lähes tuntematon Gareth Edwards, jonka erinomainen esikoinen Monsters on kiinnittänyt Lucasfilmin päättäjien huomion. Siinä Edwards kertoi realistisesti ja jopa dokumentaarisesti henkilödraamaa, vaikka miljöö oli scifistinen. Britti Edwards on myös todella pitkän linjan Star Wars -fani, joka teki 30-vuotissyntymäpäivänään pyhiinvaellusmatkan Tunisiaan alkuperäisen Tatooinen kuvauspaikalle. Tuotannon suunnittelusta puolestaan vastaa Lucasfilmille tutumpi nimi, prequelien ja The Force Awakensin veteraani Doug Chiang. Tavoite on kertoa uusi tarina, mutta kytkeä se konkreettisesti ja visuaalisesti melkein 40-vuotiaaseen Episodi IV:ään. Lucasfilmin nykyisen tavan mukaisesti taiteilijat päästetään irti samalla kuin käsikirjoittajatkin: aluksi vain mielikuvitus on rajana, vasta myöhemmin lukitaan, mitä todella halutaan.

Helmikuu 2014. John Knoll kokoaa ”sizzle reelin”, jolla esittelee oman visionsa elokuvan luonteesta käyttäen aineistona muun muassa vanhoja elokuvaklippejä. Knollin näkemys on ”keikkaleffa” Mission: Impossible -hengessä, mutta sijoitettuna sotamiljööseen. Knoll haluaa myös todistaa, että hänen visioimansa elokuva on mahdollista toteuttaa hyvin edullisesti verrattuna isoihin episodielokuviin. Kollegojensa mielestä Knollin näkemys on jopa turhankin pienimuotoinen.

Toukokuu 2014. Gareth Edwards julkistetaan ensimmäisen Star Wars -standalonen ohjaajaksi, Gary Whitta sen käsikirjoittajaksi ja ensi-illaksi 16. joulukuuta 2016. Aiheesta ei pukahdeta mitään. Muun muassa minä lasken huhuja ja todennäköisyyksiä yhteen sekä mietin Monstersin tyyliä, ja päädyn tässä blogissa olemaan varma siitä, että herrat keittelevät Boba Fettin omaa elokuvaa.

7e31aea5c75f7d77f9782075508acf11

Luonnosvaiheen suunnitelma arvaamattomasta kapinallisjohtajasta. Saw Gerrera poimitaan rooliin Clone Wars -animaatiosarjasta, mutta aivan näin rajulta hän ei lopullisessa elokuvassa näytä.

Loppuvuosi 2014. Lucasfilmille tämä on hurja vuosi, vaikkei vielä ensi-iltojen aika olekaan. The Force Awakens kuvataan kesän ja alkusyksyn aikana, ja samaan aikaan Rogue One edistyy koko ajan. Gary Whitta kirjoittaa vuoden loppuun mennessä ensimmäisen käsikirjoitusversion. Suuri osa Knollin alkuperäistarinasta hioutuu aivan toisenlaiseksi: esimerkiksi Knollin hahmokatraasta, seitsemänhenkisestä kapinalliskommandotiimistä, jäävät jäljelle vain sen johtaja Jyn Erso ja droidi K-2SO. Whitta ja Edwards muovaavat elokuvasta yhden päähenkilön tarinan, kun se Knollin visiossa oli pikemminkin tiimileffa. Mutta siinä missä The Force Awakensin esisuunnittelussa kutakuinkin kaikki yksityiskohdat hahmoista tapahtumapaikkoihin ja juonenkäänteisiin kävivät läpi loputtomia iteraatioita, standalone-projektissa esimerkiksi elokuvaan tarvittavat planeetat lukitaan suhteellisen kivuttomasti. Chiangin näkökulmasta projektin kinkkisin yksityiskohta on ”Jynin alus”, jolle haetaan ikonista muotoa ja jota pitkään visioidaan millenniumfalconmaiseksi kotialukseksi. Kaikkiaan 781 luonnosta myöhemmin alus päätyy lopulta elokuvaan pienenä, helikopterimaisena U-Wing-kuljetusaluksena, eikä se ehkä kuulu ikonisimpiin Star Wars -designeihin.

u-wing-1

U-Wing näyttää valmiissa elokuvassa luontevalta X-, Y- ja B-sarjojen jatkeelta, mutta suunnittelijoille siihen päätyminen ei ollut helppoa.

Tammikuu 2015. Gary Whitta saa valmiiksi elokuvan ensimmäisen käsikirjoitusversion, joka vielä alkaa perinteisellä alkuskrollilla – ja jättää projektin. Moni, minäkin ehdottomasti, luulee kyseessä olevan potkujen, kuten myös Michael Arndtin väistyttyä aiemmin The Force Awakensin kirjoittamisesta ja Josh Trankin saadessa myöhemmin lähteä Boba Fett -elokuvan ohjaajan paikalta. Todellisuudessa Whittan lähdössä on pikemminkin kyse suurelokuvien tuotantojen nykytyylistä: käsikirjoittaja ei ole auteur. Kirjoittajia on melkein tavanomaisesti useampia, ja heidän tehtävänsä on muokata tarinaksi jonkun muun, yleensä ohjaajan visiota. Whittan jälkeen työtä jatkaa tämän projektin tapauksessa Chris Weitz, joka muun muassa poistaa tarinasta sen ainoan jedin tekemällä Jynin äidistä sittenkin vain ”pelkän” Voima-uskovaisen. Samaan aikaan mediaan tihkuu tietoja siitä, että elokuvan päärooliin haetaan nuorta naista: uutisten shortlistillä on myös Felicity Jones, joka roolin saa. Fanikunta puhuu myös huhuista, joiden mukaan elokuva kertoo palkkionmetsästäjistä, jotka Kapinaliitto palkkaa varastamaan Kuolemantähden suunnitelmat – mahtaa elokuvantekijöitä naurattaa.

Maaliskuu 2015. Elokuvan nimi julkistetaan. Rogue Onea ei kuitenkaan selitetä vielä mitenkään. Ymmärrettävästi useimmat yhdistävät sen vanhan expanded universen Rogue Squadron -kirjoihin ja sarjakuviin ja odottavat X-Wing-lentäjien omaa elokuvaa. Samalla julkistetaan projektin perustuvan John Knollin ideaan. ”Huh?” miettii moni.

Huhtikuu 2015. Star Wars Celebrationissa on ollut tarkoitus julkistaa jopa kahden standalone-elokuvan aiheet, mutta Josh Trankin tuoli heiluu. Boba Fett -teaser vedetään viime hetkellä pois, ja yleisölle näytetään ”vain” Rogue Onen aiheen julkistava pätkä, jossa Kuolemantähti kohoaa viidakkoisen metsän yläpuolella. Hurraavalle fanikansalle luvataan ”sotaelokuva Star Wars -maailmassa”, ja annetaan referenssiksi niinkin rajua kamaa kuin Osama bin Ladenin taposta kertova Zero Dark Thirty, jonka kuvaaja on jo palkattu Rogue Oneen.

u-wing-concept-art

Ensimmäinen Rogue Onesta julkaistu luonnoskuva näyttää tavoitellun tyylin yllättävänkin lopullisessa asussaan.

Kesä 2015. Rogue Onen principal photography eli pääkuvaukset alkavat. Huhuja seuraavat tietävät tässä vaiheessa vuotavista salaa otetuista valokuvista, että elokuvaan kuvataan taistelukohtauksia trooppisella rannalla ja että Lontoon Pinewoodin studioille on rakennettu alkuperäisen Star Warsin Yavin IV -planeetan temppeli. Kaikkiaan kuvauksista kuuluu kuitenkin jopa vähemmän huhuja kuin episodielokuvista. Päänäyttelijät ja -tekijät julkistetaan elokuussa tiedotteella, joka sisältää tummasävyistä ja likaista tyyliä lupaavan tiimikuvan päähenkilöistä rooliasuissaan. Vasta tässä vaiheessa kaatuu faniteoria siitä, että Felicity Jones näyttelisi prinsessa Leiaa – näyttelijän kasvonpiirteiden perusteella se vaikutti aivan mahdolliselta.

rogue-one-cast-photo

Sankaritiimin paljastanut kuva. Tästä nähdään yhden hahmoista olevan sokea ja toisen takissa olvean Imperiumin logon, mutta mistä on kyse – se ei vielä selviä.

Huhtikuu 2016. Episodi VII:n ensi-iltaa edeltäneen ja seuranneen Rogue One -hiljaisuuden katkaisee kunnolla vasta elokuvan ensimmäinen teaser. Tähän asti ensimmäisen standalonen sisältö on pysynyt Kuolemantähden suunnitelmat -premissiä lukuunottamatta hämmästyttävän visusti piilossa. Tästä alkaa mainoskampanja, joka pyrkii nuijimaan suuren yleisön tajuntaan tuota samaa premissiä, kuten myös sitä, että Jyn Erso on ihan eri henkilö kuin Rey. Lisää tietoa janoaville faneille alkaa samalla vähitellen valjeta esimerkiksi, keitä elokuvaan hahmot ovat – ensimmäinen teaser kun ei esimerkiksi vielä selitä, miksi juuri Jyn Erso värvätään näin tärkeään tehtävään. Kuvaavaa on, että vielä tässä vaiheessa minä kirjoitan tässä blogissa esimerkiksi huhusta, jonka mukaan filmin loppupuolella nähtäisiin sittenkin vielä Boba Fettin johtama joukkio palkkionmetsästäjiäkin.

Kesäkuu 2016. Tuotannon kriisi vuotaa mediaan: kaikki ei ole hyvin. Alkuvuodesta valmistuneen ensimmäisen leikkauksen perusteella Rogue Oneen on tehtävä järeitä muutoksia, ja kesän aikana tehdäänkin viikkokaupalla ”reshooteja” eli uudelleenkuvauksia. Tämä ei sinänsä ole tavatonta – ja Rogue Onenkin uudelleenkuvausvaihe oli aikataulussa mukana koko ajan – mutta operaation mittakaava on poikkeuksellinen. Lucasfilm yrittää suitsia huhuja, mutta ei voi kiistää tosiasioita, ja itse asiassa vain lisää vettä myllyyn väittämällä, että elokuvan säveltäjä vaihtuu Michael Giacchinoon muka juuri uudelleenkuvausten takia (tämähän tarkoittaisi uudelleenkuvausten nimenomaan yllättäneen studion). Lopulta lisäkuvauksiin käsikirjoitus- ja ohjausavuksi palkattu käsikirjoitustohtori Tony Gilroy saa ansioistaan miljoonia dollareita ja käsikirjoittajakrediitin elokuvaan. Tuolloisten huhujen mukaan elokuvaa kevennetään ja siihen lisätään ”seikkailun tuntua”, mutta itse asiassa monet elokuvan synkimmistä hetkistä lisätään mukaan vasta tässä vaiheessa: esimerkiksi Cassianin esittelevä hätkähdyttävä kohtaaminen varjoisalla kujalla ja Darth Vaderin kaiken kammottavan voiman näyttävä lopun toimintakohtaus, joka näyttää tätä kirjoittaessani jäävän elokuvan rakastetuimmaksi. Täydennysten vastapainoksi elokuvaa pitää toisaalta lyhentää, joten etenkin lopputaistelusta jää pois paljon. Leikkaustiimiin uutta näkemystä tuo John Gilroy, Tonyn veli.

vader-and-krennic

Jossakin vaiheessa tuotannossa hoksattiin, että Vaderia ei kannata käyttää vain parissa tällaisessa kohtauksessa ilman toimintaa.

Heinäkuu 2016. Näyttelijä Jiang Wen spoilaa ajattelemattomuuttaan tai kielitaidottomuuttaan Lontoon Star Wars Celebrationissa Donnie Yenin hahmon kuolevan Rogue Onessa. Juontaja Gwendoline Christie säikähtää silmin nähden, yleisö ihmettelee, kuuliko tosiaan oikein, ja Lucasfilm vahvistaa näin olleen sensuroimalla kohdan nettitallenteistaan. Jälkikäteen ajatellen spoileri tuntuu hauskalta, kun kuolleita oli sitten muutama useampikin, mutta Jiang Wen pysyy silmiinpistävän poissa elokuvan myöhemmältä markkinointikierrokselta.

Syksy 2016. Rogue Onen markkinointi jatkuu sisältäen loppuun asti sirpaleita tuotannon aikana tehdyistä muutoksista – minun kaltaisten fanien suureksi riemuksi. Ensi-illan lähestyessä mainontaa ja huhuja tarkkaan seuraavan yleisön kuva elokuvasta täsmentyy paikoin hyvin yksityiskohtaiseksi, kuten kaikesta salailusta huolimatta kävi The Force Awakensinkin kanssa. Toisaalta esimerkiksi kaikkien päähahmojen kuolema ei ehdi paljastua ennen elokuvan ensiesityksiä, eikä jo ensimmäisessä teaserissa vilahtanut bactatankki-kohtauskaan ennen kuin aivan viime hetkillä, eräässä behind the scenes -dokumentissa taustalla vilahtaneesta Vader-mannekiinista, ja silloin puhutaan kyllä jo ansiokkaasta salapoliisityöstä.

jyn-and-map

Tunnelmapala The Art of Rogue One -kirjasta.

Joulukuu 2016. Rogue One: A Star Wars Story saa ensi-iltansa. Faniyleisö ottaa sen enimmäkseen kehuen vastaan, ja vaikka sen taloudellinen menestys ei ole sentään The Force Awakensin luokkaa ja vaikka se käytännössä floppasi tärkeillä Kiinan markkinoilla, on se tätä kirjoittaessani matkalla korkealle kaikkien aikojen menestyneimpien elokuvienkin listalla.

Mitä Rogue Onesta putosi pois

Kaikkihan tässä vaiheessa Rogue Onen ovat nähneet? No, spoilerivaroitus nyt vielä kuitenkin tällekin kirjoitukselle.

Kun elokuva on nähty, katsokaapa tämä video. Siihen on koottu trailerimaiseksi leikattuna elokuvasta pois jätettyjä, mutta trailereissa ja muissa mainoksissa nähtyjä kohtauksia:

Melkomoista, vai kuinka? Tuossa on mukana aika monta kuvaa ja repliikkiä, joita olisi trailereista voinut veikata elokuvan ikonisimmiksi (”I rebel” ja Jyn vs. TIE, esimerkiksi). Erityisesti teaser ja Lontoon Celebrationissa ensiesitetty Behind the Scenes -kokoelma sisältävät hirvittävästi materiaalia, joka elokuvasta puuttuu.

Osa kohtauksista – monet pois jääneet otot Jynistä kapinallistukikohdassa, vaikkapa – voidaan laskea normaalin leikkauksessa tapahtuvan tiivistämisen pariin. Video kuitenkin todistaa, että ainakin elokuvaan tehtiin ainakin kolme merkittävää tarinallista muutosta keväällä alkaneen trailerimarkkinoinnin ja ensi-illan välillä:

  1. Saw Gerreran (Forest Whitaker) osuus oli suurempi ja siinä käsiteltiin tematiikkaa, joka putosi lopullisesta elokuvasta pois.
  2. Jyn (Felicity Jones) ja Cassian (Diego Luna) pakenivat Kuolemantähden suunnitelmat sisältävän datalevyn kanssa rannan taistelutantereelle.
  3. Jyn kohtasi tornin ylätasanteella TIE Fighterin.

Moni saattaa tulkita kohdan neljä olevan, että Darth Vaderilla oli kolmas kohtaus elokuvassa. Vader kun näkyy trailereissa Kuolemantähden komentohuoneessa tai vastaavassa tilassa, jossa hahmo ei esiinny kahdessa Rogue One -kohtauksessaan. Olen kuitenkin taipuvainen päättelemään, sen perusteella mitä ohjaaja Gareth Edwards on kertonut ylösalaisen oton syntymisestä vahingossa, että Vader-kuvat napattiin alunperinkin vain trailerikäyttöä varten. Veikkaan siis, että tämä ei ole ”poistettu kohtaus”. For-promo-use-only -kuvia uskon olevan myös niiden hieman koomisten ottojen, joissa stormtrooperit kahlaavat rauhallisesti trooppisessa rantavedessä. Eivät ne olisi voineet elokuvassa missään olla, eiväthän?

rogue-one-22

Hieno kuva, jota ei ole Rogue Onessa – mutta tuskin kokonainen poistettu kohtaus.

Elokuvien kehittyminen idea-asteelta lopullisiksi julkaistuiksi teoksiksi on suorastaan oman Star Wars -harrastukseni syvintä ydintä. Tiedämme George Lucasin muuttaneen mieltään moneen kertaan (”Yoda ei koskaan valomiekkailisi”, hän sanoi 1970-luvulla), mutta niin totta vieköön monenlaisia inkarnaatioita ehtivät käydä läpi The Force Awakens ja Rogue Onekin, ennen kuin niistä yksi lukittiin lopulliseksi ja meille elokuvana tarjoiltiin. Viime vuonna tähän keskusteluun oli itse asiassa vielä enemmän aineksia, eikä se keskustelu ole vieläkään päättynyt, koska emme todellakaan vielä tiedä kaikkea siitä, millainen esimerkiksi George Lucasin ideoima ensimmäinen Episodi VII -luonnosversio olisi ollut. Siihen verrattuna Rogue One lienee ollut suhteellisen suoraviivainen prosessi: tällä kertaa on esimerkiksi koko ajan ollut selvää, missä tilassa galaksi on elokuvan tapahtuma-aikana ja mitä tarinassa vähintään pitää tapahtua.

Mutta miten siis elokuvasta on voinut tipahtaa pois noinkin ikonisen oloisia kohtauksia? Keskeisiä selityksiä on kaksi.

Ohjaaja Gareth Edwards on kertonut kuvanneensa elokuvaa, erityisesti sen taistelukohtauksia, heittäytyen toiminnan vietäväksi. Toisin sanoen etenkin Scarifin taisteluun on kuvattu luonnollisesti paljon, paljon enemmän käänteitä ja kohtauksia – joista osan oli koko ajan tarkoituskin jäädä pois leikkausvaiheessa. Kyse on tekemistavan erosta verrattuna vaikkapa Lucasiin, joka ei todellakaan improvisoinut enää kuvausvaiheessa.

Toisaalta tiedämme, että Rogue Oneen tehtiin kesällä ne surullisenkuuluisat uusintakuvaukset. On edelleen epäselvää, mitä kaikkea silloin kuvattiin, ja asia varmasti avautuu meille vähitellen, tekijöiden vapautuessa kertomaan omat versionsa. Kannattaa muistaa, että Rogue Onen kuuden viikon uusintakuvaukset eivät pituudeltaan suuresti poikkea The Force Awakensin vastaavista, ja ne olivat periaatteessa osa elokuvan tuotantosuunnitelmaa alusta alkaen. Kuitenkin on yhtä selvää, että osa suunnitelmaa ei varmasti ollut, että uusintakuvauksiin jouduttaisiin värväämään avuksi käsikirjoittaja-ohjaaja Tony Gilroy, joka lopulta saisi jopa kirjoittajakrediitin elokuvaan.

sawbefore

Saw Gerrera trailereissa, ennen kuin tukka kasvoi. Kalju Saw jäi vain flashback-osaan.

Keskeinen Gilroyn käsittelemä kohta vaikuttaa trailerien perusteella olleen Saw Gerrera. Trailereissa Saw lausuu dramaattisia kapinoinnin ja sodankäynnin vaikutuksesta ihmiseen: ”What will you do when they catch you? What will you do when they break you? If you continue to fight, what will you become?”. Elokuvassa Saw ei puhu tällaisia, eivätkä repliikit oikein sovikaan kohtaukseen, jossa vastahakoisesti seikkailuun värvätty Jyn kohtaa puolihullun entisen kasvattajansa. Saw-kohtaukset on kuvattu uudelleen (tämän näkee myös hahmon muuttuneesta kampauksesta trailerien ja lopullisen elokuvan välillä), ja vaikuttaa siltä, että kohtaaminen oli alunperin aivan toisenlainen.

Slashfilm päättelee, että myös Sawn lisäksi Jynin hahmon on täytynyt olla toisenlainen, jotta tällaiset sanat on voitu hänelle ylipäätään osoittaa elokuvana alkupuolella, enkä väitä vastaan. Elokuvasta on karsittu Jynin kapinallisuutta enemmänkin kuin ”This is a rebellion, isn’t it? I rebel.” -repliikin verran. Itse tulkitsin tuon kohtauksen teaserissa niin, että Jyn olisi elokuvan alussa jo mukana Kapinaliitossa, mutta ei oikein sopeutunut sotilaalliseen kuriin ja järjestykseen, ennen kuin nimenomaan häntä tarvitaan erikoistehtävään sukuyhteytensä vuoksi. Olisikohan ollut alunperin noin?

escape

Jyn, Cassian ja K-2SO pakenevat Lontoon metr…Scarigin tukikohdasta.

Ennen kaikkea trailerit kuitenkin paljastavat, kuinka rajusti tarinan loppu on muuttunut uudelleenkuvaus- tai leikkausvaiheessa. Trailereissa on paljon kuvia, joissa Jyn, Cassian ja K-2SO juoksevat Kuolemantähden suunnitelmat sisältävien datalevyjen kanssa Imperiumin rakennuksessa ja rannan taistelujen lomassa, väistellen jopa AT-AT:eita.

Esitän oman veikkaukseni. Arvelen, että alkuperäisessä käsikirjoituksessa sankarimme ovat suunnanneet datalevyn kanssa ensin pako-alukselle, kuten iskujoukon alkuperäinen tavoite tietysti elokuvassakin oli. K-2SO ei ”kuollut” vielä siellä, missä elokuvassa, vaan vasta myöhemmin, tämän pakomatkan aikana. Ehkäpä tappajaksi päätyi nimetympi pahis – trailerithan näyttivät myös johtaja Krennicin (Ben Mendelsohn) rantatunnelmissa.

beach

Tässäkin mukana on datalevy. Mutta ei enää droidi?

Edelleen veikkaan, että Jynin ja Cassianin pako päättyi kapinallisaluksen luo, joka sitten tuhottiin heidän silmiensä edessä. Näin seikkailu olisi konkreettisesti kääntynyt yhdellä hetkellä itsemurhatehtäväksi: pakenemisen sijaan tavoitteeksi olisi tullut epätoivoinen yritys lähettää suunnitelmat avaruuteen. Elokuvassahan tämä suunnitelman muutos tehdään hyvin nopeasti. Dramatiikkaa olisi tietenkin vielä lisännyt Bodhi Rookin (Riz Ahmed) kuolema toisten sankarien nähden, ja samalla elokuvasta olisi kadonnut tarve sille kummalliselle johtojen viritykselle, jota kritisoin arviossanikin, ja jolla tunnutaan vain muistuttavan Bodhin olemassaolosta.

Toisaalta, jos näin olisi käynyt, on myös suhteellisen helppo ymmärtää, miksi loppua muutettiin. Pako-aluksen tuho silmien edessä olisi voinut tuntua myös kliseeltä. Ennen kaikkea se olisi voinut olla lopputaistelun flown kannalta tarpeeton, elokuvaa minuuttitolkulla pidentävä kiertotie. Miksi kuljettaa Jyn ja Cassian biitsille ja sieltä takaisin torniin, jos heidät voidaan viedä arkistohuoneesta suoraan torniin, on joku (Tony Gilroy?) hyvin voinut kysyä. Ja kas; on pitänyt kehittää uudet kuolemat Bodhille ja K-2SO:lle.

tie

Jyn ja TIE. Mitä tässä tapahtuu?

Veikkaan siis tässä vaiheessa, että rannan jälkeen Jynin tie on siis vienyt torniin kuten elokuvassakin, sillä jotenkinhan suunnitelmat on pitänyt joka tapauksessa lähettää Scarifilta avaruudessa taisteleville kapinallisille. Tornikohtauskin on kuitenkin ollut toisenlainen: ensimmäisen trailerin lopussa itseäni suuresti innostanut kuva kohtaamisesta TIE Fighterin kanssa puuttuu sekin elokuvasta. Siinä vihollisalus nousee esiin jotenkin rauhallisesti, eikä Jyn hidasta kulkuaan kohti alusta lainkaan. Kohtaus ei tunnu siltä, että siinä keisarillinen rivipilotti yhyttäisi kapinallisvakoojan. Moni on epäillyt, että TIE:tä saattaisi lentää joku hyviksistä samaan tapaan kuin Chewbacca ohjaa AT-ST:tä Jedin paluussa, mutta Cassianko se siis olisi ja miten tähän olisi päädytty? Tällainen menee tietenkin tässä vaiheessa fanifiktion puolelle – kohtaus on ja pysyy poissa elokuvasta – mutta huomaan toivovani, että siellä lentäisi pikemminkin Krennic, ja tässä olisi kyseessä elokuvan alkuperäinen sankarin ja pääroiston viimeinen yhteenotto.

krennicbeach

Krennic taistelussa. Vai vasta taistelun jälkeen?

 

Vaihtoehtoisen tulkinnan tarjoaa Slashfilm, joka veikkaa sankarien kohdanneen lopuksi Krennicin rantavedessä, ja vieläpä uskoo heistä monen kuolleen siellä yhdessä. Kieltämättä kuvassa, jossa Krennic kävelee ruumiiden keskellä viitta vettä laahaten, on loppukohtauksen tunnelmaa.

Vaikea siis sanoa! Tarinaryhmän jäsen ja näistä asioista meille viestivä Pablo Hidalgo sanoi Twitterissä, että ”loppu ei muuttunut” uudelleenkuvauksissa. Tämä ei kuitenkaan kerro mitään, sillä Hidalgo voi tarkoittaa hyvin monta asiaa: esimerkiksi sitä, että kaikki sankarit kuolivat kaikissa käsikirjoitusversioissa tai että Leia-loppukohtaus oli mukana jo ennen uudelleenkuvauksia.

Jotain paljastaa The Art of Rogue One -kirja, kunhan saamme siihen kuumottelevat näppimme. Ensivilkaisuja tarjoavat Io9 ja ConceptArtWorld. Ja toivoa tietenkin sopii, että osa poistetuista osista päätyy aikanaan bluraylle (toivottavasti myös vähän paremmin kuin Episodi VII:n kohdalla). Mutta jotenkin arvelen, että Edwards ja kumppanit kertovat tästä ihan itse vielä tulevien viikkojen tai kuukausien aikana paljonkin. Rogue Onen tekemisen vaiheiden salaamiseenhan ei nyt, elokuvan ensi-illan jälkeen, ole samanlaista tarvetta kuin The Force Awakensin, jossa esimerkiksi Reyn perhetaustan kaltaiset arvoitukset pakottavat pitämään käsiksen aiempiakin vaiheita piilossa vielä joitakin vuosia.

Rogue One -arvioni: Sotatarina, johon komitea päätyi

Tämä kirjoitus on varsinainen Rogue One -arvioni, sikäli kuin nämä muut eivät vielä olleet. Teksti ei ole ihan lyhyt, ja näissä oloissa luonnollisesti se spoilaa. (Lisäksi se harhautuu usein sivupoluille sulkujen sisään.)

rogue-jyn

Siltä varalta että saatoin jo ehtiä leimaantua ryppyotsaiseksi Rogue One -vihaajaksi, on syytä aloittaa kehuilla. Ensimmäinen Star Wars standalone -elokuva täyttää lupauksensa olla ensimmäinen Star Wars standalone -elokuva ja on sekä rohkeasti että onnistuneesti toisenlainen kuin episodielokuvat. Kyllä, tässäkin on isänsä menettänyt ja isähahmonsa menettävä orpo ja tässäkin taistellaan planeettoja tuhoavan superaseen tuhoamiseksi, mutta tyyliltään Rogue One on niin erilainen, ettei siinä ihan syystä ole edes SW-elokuviin pakolliseksi kuuluvaksi oletettua alkuskrollia. Ollakseen vasta kokeilu – sillä voi kyllä, rakkaat ystävät, tämä on Disneyn julkaisuohjelmaa katsoen vasta kokeilu – elokuva on ilahduttavan omanlaisensa, ja sille sopii toivoa taloudellista menestystä jo ihan vain siksi, että jos sitä ei tule, seuraavat SW-elokuvat tehdään todella varman päälle.

Viime kesän reshooteista yltyneet pelot Rogue Onen latistamisesta tavallisen SW-elokuvan muottiin olivat siis tarpeettomia. Lopputulos on odottamattomankin aikuinen ja vakava irrallistarina sisällissotaa käyvässä SW-galaksissa. Ilman robotti K-2SO:ta elokuvassa ei käytännössä olisi huumoria lainkaan. Tosin siitä en ole ihan varma, onko Rogue One nyt sitten ihan varsinaisesti se luvattu ”sotaelokuva”: erittäin tehokas viimeinen kolmannes sitä kyllä on, mutta sitä edeltävät osat ovat ehkä lähempänä vakoojatrilleriä. Sodasta kertova elokuva se kuitenkin ehdottomasti on – siis siinä missä kaikki muut Star Wars -elokuvat ovat pikemminkin fantasiasotaan sijoitettuja seikkailuja.

Ja vaikka en löydä elokuvasta valeuutisoituja Trump-vastaisia sävyjä, löydän siitä selviä, jopa pistäviä ajankohtaisia viittauksia Syyriassa ja Irakissa käytyihin taisteluihin. Hurjaa on, että ne viittaukset toimivat nimenomaan niin päin, että Kapinaliitto näyttäytyy siviilien asuttamassa kaupungissa käytävissä taisteluissa pommeja heittelevän Isisin roolissa. Huh! Joku kriitikko jo kirjoittikin: mahtoivatkohan ne Hollywoodissa tajuta, miltä tämä ulkomaanuutisia seuraavan yleisön silmissä näyttää…

jedha-battle

Aito SW-rakastaja, ohjaaja Gareth Edwards vie muutenkin elokuvan fiiliksen oman suosikkielokuvansa, Episodi IV:n, melkein unohtuneille todentuntuisille tasoille. Sinne, missä kyse ei ollut supervoimaisista jedeistä Joseph Campbellin sankarimyyttiteoriaa toteuttamassa, vaan alakynnessä olevista kapinallisista käytetyssä tulevaisuudessa. Edwards lisää tunnetasoa ja tekee elokuvasta omansa viimeistään viemällä kameran yhdessä pääkuvaaja Greig Fraserin kanssa taistelujen tasolle. Scifistinen maasota on harvoin tuntunut yhtä aidolta ja hengenvaaralliselta kuin Rogue Onen lopussa, ja sitä vieläpä leikataan avaruustaisteluilla, jotka nekin ovat sekä kuvaukseltaan että fiilikseltään sarjan parhaat sitten Jedin paluun. Edwardsin ja Fraserin ansiosta elokuva on täynnä hienoa kuvaa myös erillään hienosta actionista: siis komeita sommitelmia ja kekseliäitä kuvakulmia.

Niin, ja tietenkään ei sovi unohtaa sitä, että tämähän tosiaan on ison rahan franchise-elokuva, jossa käytännössä kaikki – kaikki! – hahmot kuolevat. Vuonna 2016 se on syytä laskea rohkeaksi ratkaisuksi jo sinällään. Sitä suurempi saavutus tosin on, että elokuvan viimeiseksi tunnetilaksi tosiaan saadaan välitettyä toivon kimallus, vaikka lopussa on kaikki ainekset lohduttomuuteenkin.

Rogue One osaa siis olla oma eläimensä, mutta samalla se sijoittuu hienostuneesti osaksi sarjaansa. Mon Mothman ja Bail Organan kaltaisia tuttuja hahmoja käytetään säästeliäästi, mutta he ovat mukana juuri siellä missä pitääkin sarjan kokonaiskuvaa katsoen. Vastapuolella sarjan ikonisinta hahmoa Darth Vaderia ei onneksi myöskään nähdä liikaa – siten ne kohdat, joissa hän todella näyttäytyy, pysyvät tehokkaina. Siellä täällä elokuvassa näkyy uusia alien-rotuja, mutta toisin kuin The Force Awakensissa, tässä myös tuttuja otuksia on päästetty kuviin, kuten galaksin aitouden nimissä syytä onkin. Vinkkauksia SW:nsä tunteville faneille on vähintäänkin riittämiin – ehkä kallistuisin jopa sen puolelle, että turhankin paljon, mutta menkööt nyt sitten.

Ongelmallisimmat niistä ovat joka tapauksessa suurmoffi Tarkinin eli edesmenneen Peter Cushingin ja prinsessa Leian eli nuoren Carrie Fisherin rakentaminen tietokoneella näyttelijöiden päälle. Tämä päätös tuntuu jo nyt saavan ikävää huomiota, esiintyen esimerkiksi monien ylistävien kritiikkien ainoana miinuksena, ja pelkään pahoin ajan näyttävän, että enemmistölle katsojista tämä valinta tulee olemaan hyvin pian yhtä noloa katsottavaa kuin monet prequelien efektit ovat nyt: ”mitä he oikein ajattelivat” -tasoa. Tehoste vie huomion sisällöltä tärkeissä kohtauksissa eikä siis todellakaan tue sitä taiteellista ratkaisua, millä hahmot on alunperin päätetty elvyttää. Parempi vaihtoehto olisi ollut Tarkinin kohdalla suoraselkäinen uudelleencastaus (tämähän tehtiin jo Sithin kostoon, jossa hahmoa esitti todennäköisesti suunnitteilla ollutta tv-sarjaa silmällä pitäen Wayne Pygram, tunnettu Farscape-sarjan pääpahiksena Scorpiuksena) ja Leian kohdalla se, että hahmo olisi voinut jäädä lopussa myös selin. Heti ensi-iltapäivinä tuli selväksi, että nämä hahmot ovat asia, josta monet puhuvat heti elokuvan päätyttyä, eikä niistä todellakaan puhuta siinä sävyssä, missä vaikkapa BB-8:aa efektinä ihasteltiin.

Sen sijaan aivan erinomaisen mahtavaa on se, mikä Rogue Onen tarinan ytimeksi nyt paljastui. Tarkoitan siis, että sen sijaan, että elokuva on vain ”tarina siitä, miten Kuolemantähden suunnitelmat siepattiin”, tämä olikin samalla ”tarina siitä, miten Kuolemantähteen päätyi se suunnitteluvirhe, jolla se tuhotaan”. Tämä neronleimaus viimeistään antaa Rogue Onelle oikeutuksen: tämähän siis tosiaankin on olemassaolevan franchise-jatkumon sisään sijoitettu tarina, joka paikkaa juoniaukkoja sen sijaan että puhkoo siihen uusia (take that, X-Men!). Ilahduin myös siitä, että lopulta Rogue One tuntui (sittenkin!) perustellulta otsikolta: nythän voidaan in-universe aivan uskottavasti ajatella, että Kapinaliitto ottaa Yavinin taistelua seuraavina vuosina käyttöön Rogue-laivuetunnuksen kunnioituksena näille marttyyreille, ja siksi konnalentue esiintyy Imperiumin vastaiskussa.

krennic-vader

Tässä kohtaa on kuitenkin luontevaa siirtyä haukkujen puolelle. Sillä niin nerokas kuin onkin Rogue Onen tarinan iso kytkös suureen sarjaan, niin valitettavasti yhtä onneton on elokuvan toiminnan taso. Kyllä, katson nyt sinua, käsikirjoitus.

Rogue One on sekava elokuva, josta on paikoin vaikea löytää järkeä. Miksi ihmeessä juuri Jyn Erso olisi ainoa, jonka uskotaan pääsevän hengissä Imperiumia vastaan taistelevan kapinalliskommandon Saw Gerreran puheille (ja eikö siis olisi ollut paljon loogisempaa kirjoittaa Jynin värväämisen tarve liittymään nimenomaan isäukko-Galeniin)? Miksi ajatuksia lukevan lonkerohirviön mehustellaan ensin vievän uhrinsa järjen, kun siitä sitten kuitenkin toivutaan hetkessä? Miksi johtaja Krennic käy Darth Vaderin luona, paitsi siksi että se on leffassa siistiä (ensimmäisellä katsomiskerralla luulin, että Krennic käy anelemassa apua Keisarilta Tarkinia vastaan, mutta ei, toisella katsomiskerralla tajusin, että Vader sanoo Krennicin tulleen hänen kutsumanaan, eikä musta lordi kuitenkaan sano mitään, mikä kutsun perustelisi). Miksi ihmeessä lopputaistelussa säädetään niin maan perusteellisesti erilaisten johtojen, kytkimien ja lähettimien kanssa? Tai miksi Eadu-planeetalla työskentelevillä Kuolemantähden suunnittelijoilla ei ole itsellään Kuolemantähden suunnitelmia?

Valitettavasti elokuvassa näkyy, että sillä on neljä kreditoitua käsikirjoittajaa, huhujen mukaan muutama kreditoimaton ja vielä heidän takanaan Lucasfilmin tarinaryhmä. Kyse ei ole vain hahmojen ohuudesta, josta valitin jo aiemmin, vaan myös siitä, että heidän tekonsa eli elokuvan tapahtumat seuraavat toisiaan usein ilman selkeitä syy-seuraus-suhteita. Suurin osa hahmoista ei ehdi kehittyä tapahtumien käänteissä mitenkään. Myös elokuvan kerronta hyppelee etenkin keskivaiheillaan planeetalta toiselle päättämättömästi, kahden katsomiskerran fiiliksillä melkein yhtä levottomasti kuin tässä suhteessa pahamaineinen Kloonien hyökkäys.

Ainoa hahmo, joka ehtii elokuvassa kehittyä, on päähenkilö Jyn, joka kääntyykin hetkessä alun aidonoloisesta, välinpitämättömästä nuorisorikollisesta kapinallisjohtajaksi heti sen jälkeen, kun kapinalliset tappavat hänen isänsä. Muutos ei siis tapahdu uskottavasti, ja Jynissä korostuukin elokuvan keskeisin ongelma: idea taviksesta sotkeutumassa kapinaan on parempi kuin idean toteutus. Myönnän, että toisella katsomiskerralla onnistuin kyllä jo iloitsemaan hahmoissa vähästä, erityisesti Chirrut/Baze-kaksikon pienistä yksityiskohdista. Tämän parivaljakon välillä oli myös sitä kemiaa, joka esimerkiksi Jynin ja Cassianin väliltä puuttui (parempi puoliskoni muuten kysyi soturimunkkiparista jännittävän kysymyksen: ”luuletko, että he olivat rakastavaisia?”). Mutta siltikin: jotta Rogue Onen dramaattiseksi tarkoitettu loppu todella säväyttäisi tarkoitetulla tavalla, tulisi hahmoista välittää paljon enemmän. Nyt heidän kuolemansa jää yhdentekeväksi. Koskettavimmalta tuntuu droidi K-2SO:n loppu, koska sillä (hänellä!) on hahmoista eniten luonnetta. Star Wars -elokuvalle on suuri, suuri ongelma, että hahmot tekevät siitä ilottoman muullakin tavalla kuin huumorittoman merkityksessä.

(Tämä on tietenkin suuri makuasia, mutta viitaten aiempaan kirjoitukseeni Rogue Onen ja The Force Awakensin vertailusta, tässä huomaan itse sulattavani mieluummin viime vuoden höpsösti toimivan superaseen, jota vastaan taistelevat sympaattiset ja hienosti yhdessä toimivat uudet hahmot, kuin tämän vuoden merkityksettömät hahmot taistelemassa loogista superasetta vastaan. Jos siis tällaisten välillä valita pitäisi.)

jyn-cassian

Todennäköisesti on käynyt niin, että Rogue Onen käsikirjoitus on aivan konkreettisestikin sieltä täältä paikkailtu tilkkutäkki. John Knoll on kehitellyt alkuperäisidean, Lucasfilmin tarinaryhmä on jatkanut ideointia, Gary Whitta on keittänyt ideat koherentiksi tarinaksi. Chris Weitz on kirjoittanut seuraavan ja ehkä seuraavankin version, mutta pari muutakin käsikirjoittajaa ja script doctoria on käynyt mukana maistajina ja maustajina. Lopulta kesän reshooteissa tehtiin vielä niin isoja muutoksia, että niihin avuksi palkattu Tony Gilroy sai oman nimensä lopputeksteihin. Siitä, mitä uudelleenkuvattiin, ei tiedetä paljon, mutta sen näen trailereista, että muuttuneiden osien joukossa on Saw Gerreran (Forest Whitaker) osuus: hahmo oli aiemmissa kuvauksissa kalju, kuten nyt flashback-osassa, ja lausui tuolloin traileriinkin päätyneet sanat: ”What will you do when they come for you? What will you do when they break you? What will you become?”. Näitä sanoja, tai oikeastaan koko tätä kysymyksenasettelua, ei elokuvassa ole, ja hiuksekas Whitaker ylinäyttelee jotain aivan muuta ennen kuin kuolee pois tarpeettomana. Trailerit voivat ja saavatkin tietysti sisältää kaikenlaista, mikä elokuvaan ei päädy, mutta noista vaikuttavista repliikeistä tuntuu, että Rogue Onesta on pudonnut pois kokonainen teema, joka olisi tehnyt Jyn Erson tarinasta tanakamman.

Vika ei ole näyttelijöissä: erityisesti Felicity Jones ja Diego Luna tekevät selvästi kaikella sydämellä parhaansa sen puitteissa, mitä heillä näyteltävää on (Cassian Andor on itse asiassa elokuvan kompleksisin hahmo, Star Wars -sankariksi todella synkkien töiden mies, mutta hänenkin sävynsä katoavat elokuvan edetessä). Näyttelijät ovat onnistuneet myös sikäli, että he eivät edellisestä kritiikistä huolimatta tunnu olevan täydellisesti hukassa elokuvan lavasteissa (ks. prequelit tai Hobitti-elokuvat).

Mutta selväksi tulee, että Rogue Onen tarina ei ole käsikirjoitus, jonka kukaan näkemyksellinen ihminen olisi palavasti halunnut kertoa meille juuri tällaisena. Se on tarinantapainen, johon päädyttiin komiteassa.

Tähän kun lisätään vielä muutamat tähän mennessä mainitsemattomat keskeiset haukut – Michael Giacchinon kiireessä säveltämä musiikki on mitätöntä Williams-imitointia, Ben Mendelsohnin näyttelemä pääroisto jää virkamiesmäiseksi, ensisijaisena tuputettavan 3D-version katsomiseen ei ole ihan oikeasti mitään syytä – pääsen melkein niin pitkälle, että alan ihmetellä, jääkö Rogue Onen loppukohtausten vahvuudesta pettävänkin hyvä fiilis koko elokuvasta. Muistelen myös vuonna 1999 valmistuneen erään Star Wars -elokuvan, jonka lopputaistelu vetää mukanaan niin hyvin, että elokuvasta jää päättyessään kiva fiilis.

rogue-one-03

Hetkinen, yritän vielä kyseenalaistaa omat ajatukseni. Olenko reilu itselleni läheiselle sarjalle ollessani sen uusimmalle osalle näin tyly? Onhan kuitenkin niin, että monessa muussakaan viihde-elokuvassa hahmoilta ei kannata odottaa suurta syvyyttä – tämän leffan edellä näytettiin Guardians of the Galacy vol 2:n traileri, vaikkapa, ja senkin ykkösosa onnistui silti miellyttämään monia katsojia. Tai että Rogue Onen sotakohtaukset jo yksinään peittoavat niin monet kilpailijansa.

Niin on, ja niin peittoavat. Mutta kun minulta kysytään, onko Rogue One hyvä, minulta ei kysytä niistä muista. Minulta tuskin kysytään edes tähtiarviota yleisellä elokuva-asteikolla, tai ainakaan ei kannattaisi kysyä – ihan oikeasti en oikein osaa tähdittää Star Wars -elokuvia, vaikka Imdb:ssä 5:n ja 10:n välillä arvosanoja niille olen antanutkin.

Sen sijaan minun täytyy ajatella esimerkiksi sitä, onko Rogue Onessa kohtauksia, joiden näkemistä odotan seuraavalla katsomiskerralla (kun niitä katsomiskertoja kuitenkin tulee). The Force Awakensissa tällaisia oli jo ensimmäisen katsomiskerran perusteella lukemattomia. Ja joudun vastaamaan itselleni, että Rogue Onessa niitä on valitettavan vähän. Päällimmäisinä ajattelen loppua, muutamia K-2SO-hetkiä ja Jedhan tuhosta pakenemista. Mieleen tulee päinvastoin useampi kohtaus, joita veikkaan katsovani jo kolmannella kerralla hieman tylsistyneenä. Tämän takia Rogue One saattaisi saada minulta paremman arvion, jos se ei olisi Star Wars -elokuva – jos se ei olisi Star Wars -elokuva, arvioisin sitä elokuvana, joka katsotaan kerran tai kaksi.

Rogue One ei ole täysi fiasko, ja siinä on paljon nautittavaa. Mikään sen epäonnistumisista ei saa minua sanomaan, että Star Wars olisi huonoissa käsissä. Mutta voi, kuinka minä olisinkin halunnut sen olevan parempi.

Kuukausi Rogue Oneen: Kymmenen syytä jännittää

Helppo tapa kirjoittaa (netti)juttu ilman kummempaa rakennetta on tehdä lista. Käytän tätä reseptiä nyt, Rogue Onen ensi-illan ollessa alle kuukauden päässä ja miettiessäni, ettei ainakaan minua jännitä lainkaan sillä tavoin kuin vuosi sitten – tai sillä tavoin kuin prequelienkaan lähestyessä. Tässä kuitenkin kymmenen minua joulukuun 14. päivän ensi-iltaelokuvassa kutkuttavaa asiaa, joihin kytkeytyy äskettäisiä paljastuksia ja kysymyksiä, jotka ratkeavat vasta elokuvan nähdessämme. Kevyitä spoilereita, ei varsinaisia juonipaljastuksia.

Alkuun kuitenkin tuore, kiva behind the scenes -featurette, joka innostaa ainakin minua enemmän kuin lukuisat nettiin tipahtelevat tv-spotit:

Miten se mahtaa alkaa?
Tämä on huhuosastoa, mutta on hyvin todennäköistä, että Rogue One ei käynnisty tutulla alkuskrollilla. Tämän on täytynyt olla vaikea päätös, ja jos alkuskrollittomuuteen on todella päädytty, kunnioitan täysin elokuvantekijöiden rohkeaa ratkaisua olla menemättä ikonisen ja tuttuuden tielle. Itse olisin nimittäin tässä kohtaa äänestänyt juuri sitä: alkuskrollihan tuntuu niin pakolliselta osalta niin Star Wars -pelejä kuin fanifilmejäkin, että tuntuu turkasen kummalliselta, jos franchisen historian kahdeksas kokopitkä elokuva ei sitten sellaista sisälläkään. Mutta kuten sanottua, valinta on rohkea, ja herättää sitä suuremman mielenkiinnon: miten filmi siis alkaa, jos ei odotetusti? Alkuskrollitta mahdollisuudet ovat auki esimerkiksi ns. intro-osuudelle ennen otsikkoa. Nähtäisiinkö ensin trailereissakin vilahtava flashback-osa?

krennic-vader

Kapinaliiton ensimmäisen suuren voiton tarina on ehkä myös katsaus Imperiumin sisällissotiin
Suuren Imperiumin sisäiset riidat ovat aina tarjonneet hedelmällisen maaperän Star Wars -tarinoille, mutta varsinaisissa elokuvissa pahan armeijakunnat ovat näyttäytyneet hyvin yhtenäisinä. Oikeastaan ainoa särö episodielokuvissa nähtävään pelolla hallittuun hierarkiaan on kohtaus, joka kuuluu minusta koko sarjan upeimpiin: alkuperäisen elokuvan Kuolemantähdellä tapahtuva kokoontuminen, jossa Tarkin kertoo keisarin hajottaneen vanhan Tasavallan senaatin ja jossa julkea upseeri rohkenee pilkata itsensä Darth Vaderin uskoa. Ilmassa on merkkejä, että tämä kohtaus on saattanut olla mielessä myös Rogue Onen kirjoittajilla. Ohjaaja Gareth Edwards taustoitti äskettäin USA Todaylle pahis Orson Krennicin (Ben Mendelsohn) olevan ”työväenluokkainen” keisarillinen verrattuna kuvernööri Tarkinin kaltaisiin ”shakespeareaanisiin” yläluokkaisiin upseereihin. Tuore Catalyst-romaani avaa edelleen Krennicin ja Tarkinin välistä kilpailutilannetta. Saa nähdä, suodaanko Tarkinille Rogue Oneen monen toivomaa cameoa, mutta joka tapauksessa Rogue One lupaa sukeltaa Imperiumin skismoihin paremmin kuin episodielokuvat.

Siinä ei pauhaa John Williams
Kauhea kerettiläinen mielipide Star Wars -piireissä, mutta: mitä enemmän vanhenen ja elokuvia katson, sitä vähemmän tykkään John Williamsista ja hänen Erich Korngoldista ja Richard Wagnerista (sinänsä nerokkaasti) yhdistelemästä tyylistä, joka pauhaa niin monien Hollywoodin viihde-elokuvien taustalla. Kyse ei sentään ole siitä, ettenkö pitäisi Williamsin Star Wars -musiikista: pidän kyllä, ja kuten useimmat muutkin, pidän sitä peräti olennaisena osana koko elokuvasarjaa. Mutta yleisesti Williamsin tapa kertoa minulle orkestraatiollaan, mitä minun katsojana tulee kussakin kohtauksessa tuntea, on niin ikävän alleviivaavaa, että se alkaa olla melkein vastakohta sille, mistä elokuvamusiikissa muissa elokuvissa pidän. Siksi on niin mahtavaa, että Rogue One nyt viimein tarjoaa ensimmäisen tilaisuuden kuulla Star Warsia jonkun toisen sävelin – aivan kuten elokuva yleisemminkin toivottavasti tarjoaa uudenlaisen näkökulman kaukaiseen galaksiin. Näin, vaikka en varsinaisesti odota Michael Giacchinon karkaavan valtavan kauas Williamsin laduilta. Giacchinohan on sitä paitsi joutunut työskentelemään kiireessä, ollessaan Alexandre Desplatin viime hetken tuuraaja tämän joutuessa lähtemään projektista isojen lisäkuvausten muutettua sävellystyön aikataulua. Muun muassa Pixarin animaatioiden u-pei-den musiikkien säveltäjänä kunnostautunut (ja niistä Up!:sta ansaitusti Oscarin voittanut) Michael Giacchino on oikeastaan Desplatia kiinnostavampikin valinta.

jynjpg

Jyn Erso, mon amour
Rogue Onessa on todella kova cast, jota mietittäessä voisin kuvitella vilkuillun Disneyn sisällä Marvelin puolelle. Mads Mikkelsenin ja Forest Whitakerin kaltaiset ilmeikkäät luonnenäyttelijät ovat mahtavia valintoja tuomaan marvelmaiseen tapaan uskottavuutta ja tunnetta rooleihin, jotka sinänsä saattavat jäädä melskeessä ohuiksi tai lyhyiksi. (En usko elokuvien menestyksen yleisesti perustuvan pelkkään castingiin, mutta Marvel-elokuvien menestys siihen kyllä perustuu.) Mutta parasta, parasta, joulukuun ensi-iltaleffassa on ainakin trailerien perusteella sen päähenkilö. Felicity Jones on ängetty melkoisen testosteroniseen seuraan, mutta ainakin naisten vähäisyyttä kompensoidaan todellisella tehomimmillä. ”We have hope. Rebellions are built on hope”, Jyn Erso sanoo trailerissa, ja hitto vie, kun hän sen sanoo, minä uskon. Asiaa ei haittaa se, että Felicity Jonesin hymy sulattaisi jäänkin.

deathstar

Nostalgia, mystalgia
Selvähän se, että monet alkuperäisen Kuolemantähden suunnitelmien varastamisesta kertovan elokuvan ilonhetkistä ovat takuulla nostalgisia. Superase itse, stormtrooper-mallisto ja vaikkapa Yavin IV:n kapinallistukikohta ovat osa monen lapsuutta, itsestään Darth Vaderista puhumattakaan. Tuskin olen ainoa vanha Star Wars -fani, jolle nostalgiaa edustaa myös sana (whisper it:) kyber-kristalli. Kiintoisaa onkin nähdä, kuinka noita nostalgianhippuja tarjoillaan: Rogue One kun ei trailereissaan itse asiassa varsinaisesti mässäile tutulla kuvastolla. Alienit ovat suurimmaksi osaksi uusia, Yavin IV:ää lukuunottamatta planeetat ovat uusia. Tuttuja hahmoja nähdään ilmeisesti vain pienissä sivuosissa, vaikka elokuvaan olisi ollut niin helppo livauttaa vaikkapa Wedge Antillesin kaltainen kaikille faneille tuttu hahmo minkään aikajanan särkymättä. Jopa Vaderia tekijät ovat koko ajan korostaneet käyttävänsä säästellen. Toisaalta hyvä näin, toisaalta elokuva saakin tuntua tapahtuvan tutussa ajassa ja galaksissa. The Force Awakensin outoihin yksityiskohtiin kuului se, että vaikka tarina kierrätti originaalitrilogiaa turhankin tarkkaan, tuttuja alienrotuja ei näkynyt missään.

rebels

The Expendables
Uusien hahmojen suunnaton draamallinen etu on tietenkin se, että he ovat nimenomaan uusia. Koska Diego Luna ei näyttele Biggs Darklighteria vaan Cassian Andoria, emme tiedä mitään Cassian Andorin tulevaisuudesta. Periaatteessa kuka tahansa Rogue Onen päähenkilöistä voi kuolla, ja se on jännittävää elokuvassa, jossa itse päätehtävässä – saako joukkueemme Kuolemantähden suunnitelmat siepattua vai ei – ei ole jännitettävää. (Lontoon Celebrationissa paikalla olleet tai sieltä spoilaavat uutiset lukeneet tosin saivat kuulla yhden hahmon vahingossa paljastetun kuoleman, mutta kukaanhan ei sano, että kuolemia olisi pakko olla vain yksi.)

pilgrims

Me uskomme Voimaan
Rogue Onessa ei pitäisi olla jedejä, mutta Voima siinä kyllä on läsnä. On Jedha-planeetta, jedien henkinen koti. On ilmeisesti lukuisia tuolle planeetalle matkustavia pyhiinvaeltajia. On sokea Chirrut Imwe (Donnie Yen), joka on Voima-uskovainen olematta jedi. On Kapinaliiton Voima-usko, jossa jedien vanhasta toivotuksesta on tullut jonkinlainen taisteluhuuto. Tuoreen Galactic Atlas -kirjan mukaan Jedhan temppeli on nimeltään Temple of the Whills, mikä tuo minulle suorastaan kylmät väreet (George Lucasin ihan alkuperäisten luonnosten ja originaalileffan romanisaation mukaan tämä kaikkihan on peräisin ”from the Journal of the Whills” eli Whillien aikakirjoista). Ja sitten on vielä se, että jedien vanhoja temppeleitä on äskettäin käsitelty Rebelsissä ja käsitellään reilun vuoden kuluttua Episodi VIII:ssä… Kaikki tämä on minusta hyvin kiehtovaa, ja ”jotain uutta” koko sarjan mittakaavassa. Star Wars -tarinoissa ei minun muistini mukaan ole tässä mittakaavassa aiemmin tutkittu galaksin teologiaa: miten tosiaan uskovat he, jotka Voimaan uskovat, vaikka eivät jedeihin kuulu?

chirrut-imwe

This shit just got real
Star Wars ei, tietenkään, ole voimakkaan poliittinen elokuvasarja. Olen tavannut sanoa, että se ei edes ole scifiä, jossa pitäisi lähtökohtaisesti kysyä ”entä jos” -kysymyksiä ihmisen nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, vaan silkkaa avaruusmaisemiin sijoitettua fantasiaa. Hyvällä syyllä voi uskoa, että viihdejätti Disneyn tavoitteena lienee pitää reaalipolitiikka mahdollisimman kaukana elokuvistaan. Toisinaan reaalipolitiikka saattaa vain iskeä takaisin, ja niin voi tottavie käydä myös silloin, kun elokuvasarjan keskiössä on valkoista fasistihallintoa vastaan taistelevien monikulttuuristen kapinallisten joukko, joiden suvaitseva viesti on, että hyvä Voima yhdistää ihan koko galaksia. Niinpä Yhdysvaltain tulevan presidentin ollessa Donald Trump tuo edellämainittu Jyn Erson sanoma ylivoimaisen pahan voittavasta toivosta voi tuntua odottamattoman monista odottamattoman ajankohtaiselta (tässä erityisen voimakas kirjoitus aiheesta). Kuten sanottua, Trump-vastaista sanomaa Rogue Oneen ei tietenkään varmasti ole tarkoituksella kirjoitettu (ei, vaikka elokuvan kirjoittajiin kuuluvat Gary Whitta ja Chris Weitz ovatkin siviilissä siinä hyvin äänekkäitä), mutta on vaikea ohittaa, kuinka kylmäävän ajankohtaiselta tuntuu vaikkapa tämä sitaatti Bodhi Rookin näyttelijältä Riz Ahmedilta: “Rogue One is about waking up to the real political situation of your time and accepting you can’t sleepwalk into the future because there won’t be one”.

This shit just got real #2
Ilman edellistäkin synkkää huomiota Rogue Onen ns. jutun piti koko ajan olla realismi. Tämän piti olla se elokuva, joka näyttää sodan Tähtien sodassa. Saa nähdä, miten pitkälle se lopulta toteutuu (ks. viimeinen kohta), mutta ainakin trailerien perusteella elokuva todella on lopullisessa asussaankin kaikkien aikojen realistisimmin toteutettu Star Wars -tarina. Siihen liittyy yliluonnollisten jedien puuttuminen, mutta siihen liittyy aivan erityisesti elokuvaan valittu tyyli, jossa Greig Fraserin käsivarakamera näyttäisi kulkevan sotilaidemme mukana aivan kuin maallisissakin sotatarinoissa. Vaikka en ole vieläkään ihan antanut anteeksi sitä, että Rogueksi nimetty elokuva ei kerrokaan X-Wing-piloteista, niin ainakin olen kovasti innoissani siitä, että se kertoo oikeista sotilaista.

at-act

Elefantti olohuoneessa
Lopuksi on todettava, että kyllähän sekin kovasti kuumottelee, mistä Rogue Oneen liittyen on etukäteen ehkä eniten puhuttu. Elokuvan reshoot-vaihe venyi kesällä niin pitkäksi, että se aiheutti edellämainitun säveltäjävaihdoksen ja sai aikaan ikävän huhun, jonka mukaan Disney olisi halunnut pehmentää elokuvaa tutummanmuotoiseksi avaruusseikkailuksi. On todella kiinnostavaa nähdä, onko lopullisesta elokuvasta erotettavissa, mitä ehkä on muutettu – ja tietysti myös se, kerrotaanko muutoksista enemmän elokuvan ensi-illan jälkeen. Koko kesän ja syksyn ajan Kathleen Kennedy ja muut elokuvan tekijät ovat yrittäneet korjata tapahtunutta muistuttamalla haastatteluissa, että reshooteja tehdään kaikkiin isoihin elokuviin ja ne kuuluvat asiaan. Mutta kuten MakingStarWarsin Jason Ward hyvin kirjoitti: reshootit eivät pelota meitä siksi, että niitä tehtiin, vaan siksi, että kuulemamme perusteella on selvää, että näissä reshooteissa tehtiin muutakin kuin suunnitelmaan kuuluvia pieniä korjauksia.

Rogue One Traileri 2: ”Meillä on toivoa”

Kaikkihan näkivät tämän jo eilen, näkiväthän?

Jei!

Rogue Onen toinen traileri (ensimmäinen niistä oli teaser) on niin sanottu juoni-trailer. Tässä avataan, melkein rautalankamalliksi asti, mistä on kyse. Juonesta kerrotaan jopa niin paljon, että voin kuvitella monen katsojan miettivän tietävänsä nyt liikaakin, vaikka trailerien pahimmalla ”elokuva pienoiskoossa” -tasolla tämä kaksiminuuttinen ei onneksi lennäkään.

Sinänsä kaikki tässä paljastettu on käsittääkseni kerrottu esimerkiksi Hollywood Reporterin haastattelujen kaltaisissa virallisissa lähteissä jo aiemmin, mutta niiden leikkaaminen traileriin näin, että sen kronologiakin tuntuu mukailevan hyvin pitkälle joulukuun ensi-iltaelokuvaa, tavoittaa varmasti meitä tuotantoa tarkkaan seuranneita suuremman yleisön. Minusta tuntuu, että nyt olisi mahdollista kirjoittaa varsin kattava ennustus siitä, mitä elokuvassa tapahtuu ja missä järjestyksessä, kun taas The Force Awakensin trailerit keskittyivät selkeästi elokuvan ensimmäiseen puoliskoon eivätkä paljastaneet loppupuolen tapahtumia juurikaan.

Tämä kielii minulle siitä, että Disney-Lucasfilm painii edelleen oman päätöksensä kanssa: tässä heillä nyt on Star Wars -elokuva, jossa ei olekaan Luke Skywalkeria eikä edes Reytä, eikä se jatka tarinaa siitä, mihin viimevuotinen elokuva jäi. Niinpä traileri yrittää tehdä sen selväksi: on isä, on tytär, on yhä Imperiumi ja Kapinaliitto, edellisellä on Kuolemantähti, ja se on pysäytettävä. Siltikin: koska Episode 1:n päätyttyä teatterista tiettävästi käveli ulos katsojia, jotka luulivat podrace-kilpailevasta pikkupojasta kasvavan Luke Skywalkerin, on aivan varmaa, että moni Rogue Onea odottavakin katsoja ihmettelee, miksi Imperiumilla nyt jälleen on kolmas tai neljäs Kuolemantähti.

rogue-one-03

Tervetuloa takaisin Star Wars -galaksiin, Islanti!

Mutta onhan tämäkin traileri silti vain tunnelmallinen ja innostava! Eilen trailerin töissä katsoessani minusta tuntui siltä, että se melkein selittää itsensä. Tarkasta kuva kuvalta -selityksestä kiinnostuneiden kannattaa lukea MakingStarWarsin ja StarWarsNewsNetin postaukset. Minä nostan puolestani esiin nämä ajatukset:

Erityisesti trailerin alku näyttää kovasti siltä, että näin alkaa myös elokuva. Jyn Erson Islannissa kuvatut lapsuudenmuistot, joista aikuinen Jyn (Felicity Jones) hätkähtää todellisuuteen vankilassa, ovat todennäköisesti elokuvankin ratkaisu siihen, miten näyttää menneisyyttä ilman kankeaa flashback-menetelmää tai ”Ten years later” -tekstiplanssia. Tulkintaa kuitenkin mutkistaa, että Jynin isää Galen Ersoa näyttelevä Mads Mikkelsen muuten sanoi juuri GQ-lehden haastattelussa näytelleensä kolmen eri ikäisen Jyn Erson kanssa.

rogue-one-06

Galen Erso (Mads Mikkelsen). Elävistä näyttelijöistä parhaita, muuten.

Traileri on (lähes) ensisilmäyksemme Galen Ersoon, ja häntä näytetäänkin siinä samantien paljon. Galen tuntuu minusta tällä hetkellä todella kiinnostavalta hahmolta, eikä vain loistavan tanskalaisnäyttelijänsä takia. Hänen roolinsa Kuolemantähden rakentamisessa on ilmiselvästi keskeinen, mutta tästä trailerista päätellen hän on enemmän yhteistyöhön pakotettu uhri kuin ”pahis”. Kiintoisaa on myös se, että kun ensimmäisessä teaserissa annettiin vielä ymmärtää Jynin tehtävän olevan tietojen hankkiminen Imperiumin superaseesta, tässä trailerissa tuntuu siltä, että kyse on myös isäukon pelastusoperaatiosta. Niin usein kuin Star Wars -elokuvissa perhesuhteista kyse onkin, tuntuu ratkaisu tällä hetkellä oikein toimivalta.

Toisaalta tämäkin traileri, kuten myös tuore juliste, tekee selväksi, että Rogue One seisoo ja kaatuu Jyn Erson eli Felicity Jonesin mukana. Juuri Jones lausuu kaikki trailerin juustoisimmatkin repliikit toivosta – ja saa minut uskomaan niiden merkityksen. (Muistammehan myös, että välittömästi tämän elokuvan tarinaa seuraava episodi onkin nimeltään ”A New Hope”.) Rogue Onella on siis keskeisemmin ”päähenkilö” kuin yhdelläkään aiemmalla Star Wars -elokuvalla, enkä ole tästä yhtään pahoillani: uskoni Jonesiin on todella vahva. Olen ihastuksissani esimerkiksi Jonesin äskeisestä lausunnosta Hollywood Reporterille: näyttelijä löysi Jynin hahmoon mallin Florence and the Machinen musiikkivideoista, koska ”niin paljon Jynistä on liikettä”.

rogue-one-14

Voin arvata tämän idean muotoilun: ”niinku ne isot patsaat Tarusta Sormusten Herrasta mutta että ne esittäis jediä”. Komealta näyttää!

Traileri paljastaa aiempaa paremmin Rogue Onen lokaatioiden runsauden. On Islannissa kuvattu karu planeetta, jossa Ersot aiemmin asustivat. On, tietenkin, kapinnallistukikohta Yavinin neljännellä kuulla. On Jordaniassa kuvattu ”jäätynyt autiomaakuu” Jedha, Voimaan uskovien pyhiinvaelluskohde. On Malediiveilla kuvattu trooppinen Scarif. Ja on vielä sateisten kanjonien planeetta Eadu.

Ainakin viisi planetaarista kohdetta siis. Se tuntuu paljolta elokuvalle, joka kulkee (todennäköisesti) suurimman osan aikaan Jyn Erson mukana. Galaktisia lokaatioita on saman verran kuin Attack of the Clonesissa, jossa päähenkilöt sentään jakautuivat osaksi aikaa kahteen paikkaan. Toivottavasti Rogue One ei tunnu juoksentelulta – ainakaan siis huonossa mielessä.

rogue-one-22

Tämä vihjaileva kuva Vaderista nähtiin vilaukselta ainoastaan Lontoon Celebrationissa esitetyssä teaserissa, jossa niin ikään oli mukana tämän trailerin alkuun päätyneitä kuvia Jynin lapsuudesta.

Vader on, tietenkin, nyt mukana useassa kuvassa. En varsinaisesti pelkää, että häntä elokuvassa ylikäytetään, mutta markkinoinnissa hyvinkin mahdollisesti. Huomatkaa kohtaus, jossa johtaja Krennic uhoaa Vaderille Kuolemantähden tulivoimasta kovin itsevarmana. Tämä voi tuntua oudolta Vaderin lyhytpinnaisuutta ajatellen, mutta on itse asiassa aivan linjassa kaanonin kanssa: A New Hopen Vader on vielä eräänlainen Imperiumin hierarkian ulkopuolinen Keisarin verikoira, kun taas vasta Empire Strikes Backin Vader on se kaikkien upseerien yläpuolella seisova armoton sotilasjohtaja. Tätä muutosta Lucasfilmin tarinaryhmä on myös kanonisoinut Marvelin äskettäin päättyneessä Darth Vader -sarjakuvassa, josta kirjoitan muutaman sanasen ihan piakkoin.

Vielä haluan huomauttaa, että trailerissa on mukana, kuten odotettua, ilahduttavan paljon Star Warsille epätyypillistä kuvaa ja käsivarakameraakin – hyvä Gareth Edwards! Make it your own! Mutta mitä nyt sitten tulee niihin pelkoihin ja huhuihin elokuvaa keventäneistä täydennyskuvauksista, niin ei tämä nyt varsinaisesti aivan merkittävästi The Force Awakensia karkeammalta sotaelokuvalta tässä vaiheessa näytä.

Lopuksi tervehdin ilolla sitä, että aiempiin huoliini ”Rogue One” -nimen merkityksestä vastataan näemmä sen verran, että elokuva tarkoittaa sentään jotain elokuvassakin. Se on ”call sign” – aluksen, tehtävän tai pilotin koodinimi, jää vielä epäselväksi.