The Mandalorianin ykköskausi oli tuore ja tyylikäs, vaan harmi kyllä vähän tylsäkin (mutta oliko se vasta aloittelua?)

The Mandalorianin ensimmäinen kausi on viimein nähty Suomessakin. Noin kymmenen kuukauden viiveellä – mutta sentään sillä hopeareunuksella, että nyt pääsemme jatkamaan suoraan kakkoskauteen, kun perjantaista alkaen Disney+:ssa julkaistaan meilläkin jaksoja, jotka ovat uusia kaikille.

Kirjoitin aiemmin The Mandalorianin tuoreista aineksista ja toisaalta tuttuuden tunnetta tuovista suorista edeltäjistä. Tämä kirjoitus on niin sanottu virallinen kritiikkini The Mandalorianin ykköskaudesta. Samalla se sisältää ajatuksia kakkoskaudesta ja viittaa lopussa myös kakkoskauden näyttelijöitä koskeviin huhuihin.

Kuten tosiaan kirjoitin jo aiemmin, The Mandalorian on sarja, jota on todella mukava katsoa. Ainakin pari ensimmäistä jaksoa menee Star Wars -fanilta jo sitä ihmettä ällistellessä, että niinpä vain tosiaankin silmien edessä pyörii näyteltyä Star Warsia, joka näyttää ja tuntuu aidolta asialta, vaikka tähän asti tällaista on ollut olemassa vain niiden 11 elokuvan verran. Virnistelin varmasti leveästi pitkälle ekan jakson keston ajan.

Alkuihastelun jälkeenkin Jon Favreaun vetämä sarja tuntuu tuoreelta, koska se monella tavalla on sitä: eivät Star Wars -elokuvat tai animaatiosarjat ole olleet tällaisia yhden hahmon ympärillä pyöriviä, rytmiltään jopa rauhallisia westernejä. Sarjan lähimmät verrokit löytyvät pikemminkin SW-sarjakuvista, mutta koska kyse ei ole minkään aiemman tarinan filmatisoinnista tai suorasta kopiostakaan, läpeensä marinoitu fanikin on uuden äärellä. Ainakin itseni yllätti The Mandalorianissa positiivisesti se, että nyt on todellakin tehty jotain, joka on melkein kuin eri genreä kuin mihin on totuttu – samoin kuin se, että ollakseen perheystävällisen Disney+:n lippulaivasarja, The Mandalorian on yllättävän väkivaltainen, huumoriton ja muutenkin aikuisille suunnattu.

Suuret skriinit, pienet studiot. Nyt kun eka kausi on nähty, myös Suomen Disney+:sta löytyy The Mandalorianin ”making of” nimellä Disney Gallery: The Mandalorian.

Tätä taas ei välttämättä tarvitsisi edes mainita, tai sitten se olisi aivan oman postauksensa asia, mutta: The Mandalorian on teknisesti kaikin puolin ensiluokkainen ja se erityisesti näyttää todella hyvältä. Siis todella hyvältä. Suurelta osin valtavien screenien edessä studiossa kuvattu sarja kestää visuaaliselta ilmeeltään täysin vertailun Star Wars -elokuviin. Mittakaava toki näkyy: sarjassa ei juuri ole joukkokohtauksia, ja lähes koko ykköskausi sijoittuu melko mielikuvituksettomille syrjäseutuplaneetoille. Mutta tällaiset valinnat ovatkin varmasti olleet aivan järkeviä. Uudesta tekniikasta huolimatta paljon on tehty tutusti ja totutustikin: esimerkiksi sarjan läpimurtotähti ”Baby Yoda” on toteutettu pääasiassa nukkena (cgi-mausteilla), ja se eli hän todellakin tuntuu oikealta olennolta, jonka kanssa muut näyttelijät näyttelevät.

Jos siis George Lucasin Underworld-sarjahanke kaatui aikanaan siihen, että Star Wars -brändin arvoista kerrontaa ei vain ollut vielä alle 10 vuotta sitten taloudellisesti mahdollista tehdä telkkariin, tämän ongelman on todellakin aika korjannut. The Mandalorian napsikin jo ekalla kaudellaan yllättävänkin monta Emmy-palkintoa, eivätkä ne edes kaikki olleet tehosteteknisiä: gaalassa palkittiin mm. kuvausta, tuotantosuunnittelua ja musiikkia. Tosin on hyvä muistaa, että mikään halpis The Mandalorian ei todellakaan ole: noin 15 miljoonan dollarin jaksobudjetilla sarjan hinta on samaa tasoa kuin vaikkapa Game of Thronesin ökykalliina vain pari vuotta sitten pidetyn viimeisen kauden, ja Aku Louhimiehen Tuntemattomia sotilaita kunkin jakson hinnalla tekisi melkein kaksi.

Vielä kerran erikseen myös nämä kehut: merkittävä osa sarjan tunnelmaa on Ludwig Göranssonin erittäin, erittäin onnistunut musiikki. Western-elokuvat ja maailmanmusiikin mieleen tuova soundtrack paitsi sopii sarjaan, myös poikkeaa hyvin paljon John Williamsista ja hänen mukailijoistaan. Göransson itse on sanonut hakeneensa musiikilla Mandon ”kasvonilmeitä”, joita kypärän alta emme näe. Katsokaa ja kuunnelkaa nyt vaikka tätä musiikkivideota, joka heti saa ainakin minussa aikaan halun katsoa jokin jakso uusiksi:

Näiden kehujen jälkeen on kuitenkin myös todettava, että niin omanlaisensa ja eräissä piirteissään siis myös rohkea The Mandalorian onkin, paradoksaalisesti sen ykköskauden ongelma on se, että se on myös yllätyksetön ja tavallaan jopa tylsä.

Useimmissa sarjan jaksoissa nimihahmo-Mando menee jonnekin, tapaa siellä jonkun, menee seuraavaan paikkaan, seuraa toimintakohtauksia, jakso päättyy. Jaksot seuraavat kutakuinkin juuri niitä kliseitä ja trooppeja, joita jokainen avaruussarjoja aiemmin katsonut tunnistaa. Sarjasta saa oikein miettimällä hakea hetkiä, joissa yksikään pieni tai iso käänne varsinaisesti yllättäisi katsojan – lukuun ottamatta tietenkin ensimmäisen jakson loppua ja 50-vuotiaaksi kuvaillun kohteen paljastumista lapseksi, joka välittömästi alkoi kulkea nimellä ”Baby Yoda”. Sehän todellakin oli jakson USA:n ensiesityksen aikaan yllätys, joka hämmästyttävästi onnistuttiin pitämään siihen asti salaisuutena jopa huhuilijoilta. (Käytän lainausmerkkejä, sillä sarjan sisällähän hahmon nimi on pelkkä The Child eli lapsi.)

Pohjanoteerauksena The Mandalorianin kliseisyydelle voi pitää näyttelijänä paremmin tunnetun Bryce Dallas Howardin ohjaamaa nelosjaksoa The Sanctuary, jossa Mando tapaa Cara Dunen ja jossa hänelle tarjoutuu mahdollisuus asettua aloilleen puolustajaa tarvitsevaan rauhalliseen kyläyhteisöön. En edes osaa arvailla, montako kertaa olen nähnyt tämän saman tarinan Star Trekeissä, Farscapessa tai muissa sarjoissa jo vuosia sitten. Mutta monta.

Sarjan ”tylsyydessä” ei ole kyse pelkästä ennalta-arvattavuudesta, vaan myös siitä, kuinka vähän ykköskaudella oikeastaan tapahtuu. Esimerkiksi sarjan toinen jakso The Child kuluu kokonaan vain siihen, että Mando pääsee pois planeetalta, josta ”Baby Yoda” löytyi. Yksittäisten kohtausten tasolla sarjassa on yllättävän paljon täysin tapahtumattomia hetkiä, joissa Mando vain kävelee kadulla jonnekin.

Valituksessani ei ole kyse siitä, että välttämättä tahtoisin sarjassa tapahtuvan koko ajan paljon ja äkkiä. Päinvastoin, sillä tosiaan suorastaan pidän The Mandalorianin totuttua hitaammasta, westernmäisestä rytmistä. Uuden sarjan ykköskauden – saati sitten odotetun ensimmäisen näytellyn Star Wars -sarjan – ei kuitenkaan pitäisi tuntua näin…yhdentekevältä.

Vanha Star Wars -faniviisaus: Ennemmin tai myöhemmin kaikki tulevat Tatooinelle.

Syytän tällaisista ongelmista lähtökohtaisesti käsikirjoituksia, mutta jos haluatte toisenlaisen vastauksen, vika on nähdäkseni sarjan nimihenkilössä.

Mando ei kasva ainakaan vielä ensimmäisen kauden aikana hahmoksi, joka aidosti kantaisi oman sarjansa. Hän on vara-Boba ja vara-clinteastwood, vaitonainen ratsastaja – mutta hänen vaitonaisuuteensa ja nimettömyyteensä ei tunnu kätkeytyvän mysteeriä tai taustaa, joka tekisi hänestä mielenkiintoisen. Hänen ainoa luonteenpiirteensä on täydellinen omistautuminen kulloisellekin tehtävälleen ja toisaalta mandalorialaisten perinteille. ”Baby Yoda” on katalyytti, joka murtaa palan Mandon periaatteita, mutta ei oikeastaan muuta miehessä mitään: hän vain ottaa lapsen suojelemisesta itselleen pysyvän tehtävän.

Näyttelijä Pedro Pascalia on turha syyttää liikaa. Hän ei edes ollut itse puvun sisällä kaikkina kuvauspäivinä eikä ollenkaan mainitussa nelosjaksossa The Sanctuary, ja pelkällä tai pääasiassa äänellä on vaikea rakentaa nyansseja sinne, missä niitä ei käsikirjoituksessa ole. Tosin vertailuksi tekee mieli muistella, kuinka kokonaista hahmoa Adam Driver jatko-osatrilogiassa koko ajan tulkitsi myös maskin takaa, hahmon luonteen näkyen jokaisessa eleessäkin. Driver sanoikin haastatteluissa olevansa ”hyvin suojelevainen” siitä, kuinka Kylo Ren maskissaan ja toiminnallisissakin kohtauksissa liikkuu.

Mandon kaltainen ilmeetön naamiomies tarvitsisi ympärilleen toisia hahmoja, joiden avulla hänen sarjansa hengittäisi vapautuneemmin. Ykköskauden lopussa tällainen tiimi alkaa viimein muodostua, mutta valitettavasti myös Greef Karga (Carl Weathers) on hahmona melkoinen kädet vyötäröllä -patsastelija. Cara Dunessa (Gina Carano) on enemmän ainesta, mutta tähän mennessä sarjan sielulta tuntuu sen suosituin hahmo ”Baby Yoda”. Se oli ehkä aina väistämätöntä, mutta sarja tarvitsisi jatkossa kipeästi myös puhuvia, kasvoillaan näytteleviä hahmoja, joista katsoja välittäisi. Pelkän Mandon varassa sarja jää tarpeettoman kylmäksi ja etäiseksi.

(Nyt kun hahmoihin näin vahvasti menin, todettakoon, että ykköskauden muut keskeiset vierailijat vastasivat minusta monista kauden parhaista hetkistä. Eksentrisen elokuvaohjaajan Werner Herzogin etukäteen hämmästyttänyt roolitus pahikseksi oli jännittävää katsottunakin ja toisen ohjaajan Taika Waititin ääninäyttelemä droidi IG-11 toi kaivattua huumoria lähes kaikkiin kohtauksiinsa. Suosikkini oli silti vanha yrmy Nick Nolte rauhaa kaipaavana Kuiil-ugnaughtina, joka päätti toistuvasti mielipiteensä tyhjentävään repliikkiin ”I have spoken”. Kas siinäpä hahmo, jolla selvästi oli traaginen tausta, ja josta huomasin nopeasti kiinnostuvani enemmän kuin varsinaisista päähenkilöistä!

Tappajadroidi IG-11. Star Wars -tarinoissa alkaa olla jo pieni perinne, että niin sanotusti vakavammissa tarinoissa hauskimpia hahmoja ovat droidit.

Lohtua tuo kuitenkin se, että ainakin osa ykköskauden ongelmista vaikuttaa olevan pikemminkin tietoisia ratkaisuja kuin varsinaisia virheitä. Vähän samaan tapaan kuin The Force Awakensilla oli vaikea tehtävä käynnistää Star Wars -franchise uudelleen suuren yleisön silmissä, The Mandalorianin ykköskauden tehtävä oli johdattaa suuret yleisöt Star Wars -sarjojen pariin. Ja siinä missä TFA:n tilanteessa Disney-Lucasfilmin ratkaisu oli nojaaminen tuttuihin elementteihin äärimmäisen viihdyttävässä asussa, The Mandalorianin kohdalla linjaksi on valittu konservatiivisen rauhallinen uuden uran uurtaminen. Ei oikeasti olekaan mikään ihme, että The Mandalorian on kehujen keskiarvoltaan tykätyin Disney-aikainen iso Star Wars -nimike: siinä on riittävästi aivan uusia aineksia innostamaan monia, mutta ei kerrassaan mitään niin rohkeaa, että se suututtaisi ketään.

Toivoa sopii, että nyt kun ensimmäinen kausi on käytetty pitkälti asetelman esittelyyn, toisella kaudellaan The Mandalorian pääsisi vauhtiin. Ehkä hieman yllättäenkin Mando jatkoi ykköskauden lopussa matkaansa yksinään, mutta sarjaan esiteltyjen sivuhahmojen on lupa odottaa palaavan. Lisäksi – vaikka edellä kritisoin ekan kauden tapahtumattomuutta – sarjassa on kyllä vaivihkaa kylvetty siemeniä teemoille ja konflikteille, joissa on isojen tarinoiden aineksia.

Suurin niistä on tietenkin ”Baby Yoda”. Mistä lapsi on tullut, kuka hän on ja mitä Imperiumin perilliset lapsesta haluavat? Mitä merkitsee se, että näin vahvasti ”hyvään Voimaan” identifioituvaan rotuun kuuluva lapsi käytti seitsemännessä jaksossa pimeään puoleen yhdistyvää kuristustemppua? Lapsen 50 vuoden ikään mahtuu koko aiempi keskeinen Star Wars -saaga, mikä avaa jännittäviä mahdollisuuksia sekä lapsen alkuperästä että hänen aiemmsta vaiheistaan. Ja onko muka täysin merkityksetön sattuma, että lapsi on syntynyt samoihin aikoihin kuin Anakin Skywalker? (Kannatan itse tässä vaiheessa teoriaa, että ”Baby Yoda” paljastuu itse asiassa sen oikean Yodan klooniksi.)

Vaikuttaa myös siltä, että The Mandalorianin tulevien kausien suureen juoneen liittyy myös Mandaloren valtakunta ja mandaloriaanien kulttuuri, niin kuin näin nimetylle sarjalle sopivaa onkin. Ykköskauden lopun varsinaisen cliffhangerin koko avautumiseen tarvitaan melko pitkä oppimäärä Dave Filonin animaatiosarjoja, mutta lyhyesti sanottuna Moff Gideonin (Giancarlo Esposito) TIE-hävittäjän hylystä vapautumiseensa käyttämä ase Darksaber on erityinen valomiekka, jonka kantaja on usein sukupolvien aikana yhdistänyt Mandaloren klaanit. Jotenkin sapeli on nyt päätynyt Imperiumin ilkiölle (joka vaikuttaa kovasti sarjan pääpahikselta). Mikä siis on Gideonin tavoite? Entä päätyykö ase jossain vaiheessa Mandolle itselleen, ja johtaako symbolinen muinaisase Din Djarin -nimiseksi paljastuneen päähenkilön ottamaan vastuuta koko kansansa yhdistämisestä?

Olikohan Giancarlo Espositolla Darksaber hallussaan jo hänen pyörittäessään kanaravintolaketjua ja
huumekauppaa Breaking Badissa?

Saavumme kohtaan kirjoitusta, jossa viittaan suoraan huhuihin tulevasta.

Kolmas selvä täky tulevaan oli (sinänsä aika joutavan) viidennen jakson The Gunslingerin lopussa. Siinähän meille näytettiin hahmo Tatooinen autiomaassa, joka lähestyi jaksossa jälkeen jäänyttä Ming-Na Wenin näyttelemän hahmon ruumista. Kohtaus ei oikeastaan liittynyt yhtään mitenkään jakson tapahtumiin eikä näennäisesti edes Mandoon, mutta niin vain meille katsojille haluttiin näyttää, että joku siellä nyt sitten oli. Moni on spekuloinut, että kyse oli Boba Fettistä, joka teorian mukaan näin saapuisi haastamaan ”meidän Mandomme” kovimman ja pysäyttämättömimmän mandaloriaani-palkkionmetsästäjän tittelistä.

Toista kautta koskevat huhut ovatkin keskittyneet sarjaan huhuttuihin näyttelijöihin ja heidän rooleihinsa. Prequeleista tutun Temuera Morrisonin on kerrottu näyttelevän joko Bobaa tai jotain muuta kloonia. Timothy Olyphantin on väitetty esittävän Cobb Vanthia, joka onkin se toinen vaihtoehto The Gunslinger -jakson lopun hahmolle: Aftermath-kirjojen mukaan tatooinelainen sheriffi Cobb Vanth on hahmo, jolla on hallussaan sarlaccin kitaan joutuneen Boba Fettin haarniska. Vanhan kunnon terminaattorinkukistajan Michael Biehnin on kerrottu roolia, jota huhuissa ei ole nimetty. Erään toisen avaruussarjan Starbuck eli Katee Sackhoff puolestaan palaisi mandaloriaani Bo-Katan Kryzen rooliin, jota hän tulkitsi myös animaatiosarjoissa.

Ja tietenkin: Rosario Dawsonin on väitetty antavan elävät kasvot animaatiosarjojen sankareista suurimmalle eli Ahsoka Tanolle.

Monet näistä, tämä viimeisin mukaan lukien, on uutisoitu tosiasioina uskottavissa viihdemedioissa. Jos jokin näistä osoittautuukin ankaksi, todennäköisesti useampi ei.

Olen itse kahden vaiheilla, miten suhtautua tähän nimirimpsuun. Yhtäältä on selvää, että erillisenä tarinana alkaneen The Mandalorianin täytyy kasvaa kakkoskaudellaan kiinteämmin kohti saagan aiemmissa tarinoissa kerrottuja tapahtumia. Sen juoneen kun on jo ykköskaudella kylvetty elementtejä, jotka liittyvät niin selvästi aiempiin tarinoihin: Imperiumin rippeet, Darksaber ja Mandalore, jopa jedit. Ja kuten edellä totesin, ennen kaikkea sarja minusta nimenomaan kaipaa hyviä ja toistuvia hahmoja Mandon rinnalle ja hänen vastustajikseen.

Toisaalta on vähintään pieni vaara, että The Mandalorian muuttuu kolmanneksi osaksi The Clone Warsin ja Rebelsin muodostamaa sarjajatkumoa. (Myös Rebels oli ensimmäisellä kaudellaan uusi tarina uusista hahmoista, mutta sen jälkeen se oikeastaan muuttui TCW:n jatkosarjaksi.)

Käytän sanaa ”vaara” siksi, että uuden sarjan vahvuuksia ovat kuitenkin olleet omaleimainen tyyli ja se, että ykköskausi ei edellyttänyt katsojaltaan syvällistä Star Wars -tarinoiden ennakkotuntemusta. Jos Bo-Katan Kryze on todella mukana ja jos hänen lisäkseen sarjaan tuodaan vielä 1-2 muutakin uutta mandaloriaanihaarniskaista hahmoa, aletaan puhua suorasta jatkosta The Clone Warsin ja Rebelsin Mandalore-jaksoille. Ahsoka taas on nykyisin jo sen tason Star Wars -hahmo, ettei hän noin vain enää edes asetu sivurooliin, vaan näyttämälle astuessaan kaappaa huomion itseensä samaan tapaan kuin itse Luke Skywalker (vaikka todennäköisesti Ahsoka kylläkin näyttäytyy The Mandalorianissa nimenomaan valmistautuen näin omaan sarjaansa tai elokuvaansa).

Pian tuo kuitenkin onneksi selviääkin. Kakkoskautta esitetään Disney+:lla samassa tahdissa meille kuin maailman mahtavillekin, eli ensimmäinen jakso huomenna perjantaina 30.11.

Boba Fett, Underworld ja The Mandalorian: Ensimmäinen näytelty sarja ammentaa kesken jääneistä edeltäjistään

The Mandalorian, jonka ensimmäisen kauden viimeinen jakso julkaistiin Disney+:ssa Suomessa tänään, on ensimmäinen näytelty Star Wars -sarja. Se kertoo uusista hahmoista ja uutta tarinaa jopa niin tarkkaan, että ensimmäisellä kaudella mukana ei edes vilahda ketään vanhaa tuttua hahmoa. Tietenkään se ei siis myöskään perustu mihinkään aiempaan kirjaan, sarjakuvaan, peliin tai muuhun tarinaan (itse asiassa Star Wars -elokuvissa ja sarjoissa ei ole vielä nähty yhtään varsinaista adaptaatiota, vaikka suuramiraali Thrawnin kaltaisia suuriakin aiemmin olemassa olleita aineksia toki on kierrätetty esimerkiksi Rebels-animaatiosarjaan).

The Mandalorianin on luonut ja pääkäsikirjoittajan roolissa kynäillyt Jon Favreau, joka itse asiassa ei ole mikään superluokan Star Wars -fani. Favreau ei siis varmasti edes tunne noita aiempia teoksia samalla tarkkuuden tasolla kuin sarjan tuottaja, SW-animaatiosarjojen guru Dave Filoni, joka Favreaun itsensä mukaan usein huomauttaa hänelle, että ”näin ei voi tehdä Star Warsissa”. The Mandalorian myös sijoittuu aikakauteen, jota uusissa Star Wars -tarinoissa ei ole vielä juuri käsitelty eli vuosiin jonkin aikaa Jedin paluun jälkeen, mutta ennen jatko-osatrilogian vuosia. Sarjan pääosin kiittävissä arvioissa toistuu kehu siitä, kuinka ”erilainen” sarja kaikkeen muuhun Star Warsiin verrattuna on – tästä kirjoitin itsekin, kun viimeksi kirjoitin.

Mutta kulkeeko The Mandalorian sittenkään niin uusilla ja ennen kulkemattomilla poluilla? Itse asiassa The Mandalorianilla on ainakin kaksi täysin suoraa edeltäjää – vaikka niistä kumpaakaan emme ole varsinaisesti nähneet. Käsittelen niitä tässä kirjoituksessa, joka ei käsittele kakkoskautta koskevia huhuja eikä siis spoilaa tulevia uusia jaksoja.

The Mandalorianin seitsemäs jakso ”The Reckoning” kokosi nimihahmon aiemmin erillään kohtaamat sivuhahmot yhteen: kuvassa kolmikko Cara Dune (Gina Carano), Mando (Pedro Pascal) ja Greef Garga (Carl Weathers).

The Mandalorianin kaikkein vahvin esikuva tuijottaa meitä silmiin sarjan lähes jokaisessa kuvassa. Pelkästään nimettömänä mandalorialaisena esiintyvä mandalorialainen on ammatiltaan palkkionmetsästäjä, ja hänet esitellään meille sarjan alussa armottoman tehokkaana yksinäisenä sutena. Haarniska, johon hän pukeutuu, tuli kuitenkin alunperin kuuluisaksi toisen armottoman tehokkaan palkkionmetsästäjän kantamana.

The Mandalorian -sarjan mandaloriaani ei ole Boba Fett. Monessa mielessä hän kuitenkin voisi olla – tai, ehkä oikeammin hän on Boba Fettin vanha idea. Boba toki on tavattu laskea Star Wars -maailmassa pahikseksi ja Mando ryhmittyy sarjan päähenkilönä hyvikseksi, ja alkaa muutenkin käyttäytyä koko ajan hyvismäisemmin rikkoessaan palkkionmetsästäjien etiikkaa alkaessaan suojella ”Baby Yodaa”. Sarjan alkutilanteessa kyse on kuitenkin hyvin samankaltaisesta päänahkojen metsästäjästä, joka saa aina kiinni jahdattavansa – ja jos Boba Fett tulkitaan vain duunilleen omistautuneeksi ammattilaiseksi, ei häntäkään ole syytä dumata täysin ”pahaksi”. Boban ja Mandon yhtäläisyydet eivät edes jää haarniskaan ja ammattiin, vaan ne ulottuvat hahmojen luonteisiin asti: molemmat ovat vaitonaisia, eivät mielellään paljasta omia henkilökohtaisia tavoitteitaan eivätkä itse asiassa vaikuta juuri perustavan elämästä työnsä ja kulloisenkin keikan ulkopuolella. Tämä kaikki johtuu ainakin osin siitä, että molempien hahmojen näyttelijät on ohjattu kuvauksissa suoraan hakemaan tulkintansa perusta Clint Eastwoodin nimettömästä miehestä Sergio Leonen länkkäreissä, joka niin ikään ei varsinaisesti ollut mikään hölösuu eikä oikeastaan luonnehahmokaan.

Kun Mandon oikean nimen ja kasvojen salaperäisyyttä vielä sarjassa korostetaan, en ihmettele lainkaan, että moni kasuaalimpi katsoja todennäköisesti ykköskauden ajan olettaakin, että kyseessä on Boba Fett – tai ehkä yllättyy tajutessaan jossain vaiheessa, että näin ei ole. Itseäni puolestaan kiusaa ainakin jonkin verran se, että ainakin ykköskaudella Mando todellakin oikeastaan kaikilla perusteilla voisi olla Boba Fett, eikä sarjassa mikään muuttuisi. Tavallaan jopa minua siis ihmetyttää, ettei Mando paljastu Boba Fettiksi – tai ainakin hieman ärsyttää, että meille kerrotaan ikään kuin toista tarinaa aivan samanlaisesta palkkionmetsästäjä-mandaloriaanista.

Boba Fett, se alkuperäinen mandalorialaiseen haarniskaan pukeutunut palkkionmetsästäjä.

Joku pitkän linjan Star Wars -fani saattaa melkein pöyristyä edellisestä. Bobahan paljastui prequeleissa Jango Fettin ”muokkaamattomaksi” klooniksi, eikä hän siis suinkaan ole Mandon kaltainen löytölapsi. Syvemmälle Boba-loreen uppoutuneet tietävät myös, että Jango ja täten myös Boba eivät haarniskastaan huolimatta oikeasti ole mandaloriaaneja, joiden perinteitä sarjan Mando puolestaan tarkkaan seuraa. Boba Fettille Voimaa käyttävä ”Baby Yoda” ei myöskään olisi samanlainen outo ilmestys kuin sarjan Mandolle, sillä Boban isä peräti kuoli jedien käsissä Kloonien hyökkäyksessä, ja hahmolla itsellään on pitkä historia taisteluista Luke Skywalkerin kanssa. Ja jonkun mielessä saattaa tietysti olla vielä sekin seikka, että Boba heitti henkensä sarlaccin kidassa Jedin paluussa, jonka jälkeen The Mandalorian siis tapahtuu…

Pidän kuitenkin kantani. Se, että Mandolla vaikuttaa olevan trauma vanhempiensa kuolemasta, nimenomaan täsmää siihen, että Bobakin menetti isänsä nuorena. Suurin osa muista Boban henkilöhistoriaan liittyvistä seikoista sen sijaan jäi vanhan expanded universen eli Legendsin puolelle eikä siten ole enää nykyisin kaanonia – vaikka nimenomaan se taustafakta, että Boba ei ole mandaloriaani, on George Lucasin keksintö ja siten totta edelleen. Joka tapauksessa ei olisi mitenkään mahdotonta sovittaa Boba Fettin nykykaanonin harvojen esiintymisten lomaan vahvempaa suhdetta varsinaisten mandaloriaanien kulttuuriin. Mitä taas tulee sarlacciin, vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä, että Tatooinen aavikkokuoppaolento sulattelisi Bobaa tuhannen vuotta tässäkään kaanonissa: Legends-tarinoissa Boba kyllä palasi, ja The Mandalorianin Tatooinelle sijoittunut viitosjakso päättyi salaperäisen hahmon lähestymiseen autiomaassa…

Kuka käveli Tatooinen autiomaassa The Mandalorianin viitosjakson lopussa? Olennaisempi muotoilu: Kenen meidän haluttiin näkevän kävelevän nimenomaan Tatooinen autiomaassa?

The Mandalorianin kenties suurin Boba-kytkös on kuitenkin ulkoelokuvallinen. Se on se, että vuonna 2018 ensi-iltansa piti saada Boba Fettin oma elokuva, jonka olisi ohjannut Josh Trank ja kirjoittanut SImon Kinberg joko Trankin kanssa tai ilman häntä. Trankin ohjauspesti julkistettiin vuonna 2014 ja peruttiin seuraavana vuonna, eikä leffan aihe ehtinyt virallisiin tiedotteisiin. Myöhemmin minä ja muut aihetta seuranneet olemme voineet koota nämä tiedot murusista: Trankin aihe tosiaan oli Boba Fett, ja ensi-iltavuosi oli se, jolle sittemmin sijoitettiin Han Solon soolo.

Siitä en ole kuullut tai nähnyt missään mitään etäisesti kantavaa tiedonmurua, millainen kehitteillä ollut Boba-tarina oli. Uskottavin huhu oli se, jonka mukaan Disneyllä oli projektinsa kanssa ongelmia siinä, kuinka pahishahmo kantaisi oman elokuvansa ainakin eräänlaisena hyviksenä. Vähemmän uskottaviin kuului väite, että Michael Fassbender näyttelisi elokuvan pääosassa hahmoa, joka ei olisi tuntemamme Boba Fett, mutta joka käyttäisi silti samaa haarniskaa ja samaa nimeä.

No, The Mandalorianin idea on yksi vastaus pahishahmon ongelmaan: keikka, joka muistuttaa armotonta palkkionmetsästäjää hänen omasta historiastaan yksin jääneenä lapsena, ja joka siten saa hänet kääntymään palkkionsa maksajaa vastaan.

En toki voi tietää, muistuttaako Jon Favreaun keksimäksi kerrottu The Mandalorian -tarina millään tavalla tekemättä jääneen Boba Fett -leffan tarinaa. Veikkaan, että todennäköisesti ei. Mutta yleisellä tasolla, silmät siristäen: nyt Disney-Lucasfilmilla on kuin onkin ”Boba Fett -tarinansa”, eikä siinä ole enää pahis-päähenkilön ongelmaa – tosin se ei tarkkaan ottaen kerro Boba Fettista, vaan toisesta samannäköisestä ja -oloisesta kaverista (joka ei sentään käytä samaa nimeä).

Tältä olisi voinut näyttää ensimmäinen näytelty Star Wars -sarja jo noin 12 vuotta sitten: Underworld.

Se toinen The Mandalorianin suorana edeltäjänä ajattelemani projekti on niin ikään Lucasfilmin hyllyllä, kesken jätettyjen hankkeiden varastossa. Tarkoitan sitä hanketta, jonka George Lucas näki Star Warsin tulevaisuutena ennen Disney-kauppoja: Underworld-sarjaa.

Lucas yritti viedä Star Warsin telkkariin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla, siis ennen suoratoistopalvelujen aikakautta. Hän palkkasi joukon taitavia käsikirjoittajia kirjoittamaan kymmeniä jaksokäsikirjoituksia. Tähtäimessä oli The Clone Warsin tapainen enemmän tai vähemmän irtonaisista jaksoista koostuva antologiasarja, mutta joka tällä kertaa olisi näytelty ja sijoittuisi Imperiumin ja kapinaliiton vuosiin. Fokus oli projektin nimen mukaan galaksin alamaailmassa, mutta myös saagan päähenkilöt Han Solosta Darth Vaderiin olisivat esiintyneet sarjassa ajoittain. Samaan aikaan Lucas itse yritti kehittää tekniikkaa ja tuotantoprosesseja sellaisiksi, että käsikirjoitukset olisi voitu toteuttaa tv-budjetilla. Lopulta Lucas hylkäsi hankkeen liian kalliina, pani tulille jatko-osatrilogian tuotannon ja myi yhtiönsä Disneylle. (Kirjoitin Underworldista alkuvuodesta, kun netissä kiersi kuvauksia varten tehty tekninen testivideo.)

Noin 15 miljoonan dollarin jaksobudjetilla The Mandalorian tuskin on ainakaan halvempi kuin mitä Underworld olisi ollut, mutta sarjojen budjetit ja markkinat ovatkin mullistuneet reilussa 10 vuodessa. Tässä välissä on – taas, pienistä murusista – selvinnyt syy siihen, miksi Underworldia ei tulla koskaan näkemään ja miksi silti esimerkiksi projektin kesken jääneitä hedelmiä esittelevää kirjaa voi olla turha odottaa. Disney-Lucasfilm nimittäin ammentaa Underworldista koko ajan.

Kertomus Han Solon ja Chewbaccan ensitapaamisesta? Tämä oli yksi Underworld-käsis. Millennium Falconin päätyminen Landolta Hanille? Samoin. Kuolemantähden suunnitelmien sieppaaminen? Jep, Underworld-käsis.

Saapa nähdä, vieläkö Mandon tie vie Coruscantiinkin. Kuva julkaisemattomasta pelistä Star Wars: 1313.

Rogue Onen ja Solon juuret ovat siis Underworldissa, vaikka kumpikin toki kirjoitettiin elokuvaksi aivan puhtaalta pöydältä. Underworld-juuret olivat myös Star Wars: 1313:lla, Coruscantin alamaailmaan sijoittuvalla juonellisella pelillä, jossa pelaaja olisi ohjannut nimenomaan Boba Fettia (ja joka itse sittemmin jäi kesken, eikä peliä julkaistu). Tottakai Underworldissa olisi käsitelty myös palkkionmetsästäjiä, luultavasti myös itseään Boba Fettiä. Ja sitä paitsi Underworldin tuottaja Rick McCallum kuvaili sarjaa ”Deadwoodiksi avaruudessa”, joka viittasi siis suoraan westerneihin.

Jopa The Mandalorianin varsinainen juoni haiskahtaa tarinalta, jonka idea saattaisi hyvin olla peräisin samoista käsistalkoista: siis esimerkiksi tasolla ”palkkionmetsästäjä suojelee Yodan rotuun kuuluvaa vauvaa”. (Yodan rodun historia on niitä kohtia Star Wars -lorea, johon kukaan ei Lucasin aikana olisi saanut koskea ilman Lucasin omaa aloitetta, eikä Disneyn aikanakaan ole tätä sarjaa ennen vihjattu mitään tähän suuntaankaan.) Tai jos se idea olisikin ollut täysin Favreaun oma, The Mandalorianin kahdeksanjaksoisesta ykköskaudesta noin puolet muodostavat yksittäistarinat, jotka voisivat hyvin olla ideoita Underworldiin melkein minkä tahansa hahmon ympärille: ajatellaanpa vaikka jaksoa, jossa Mando osallistuu rikollisjengin järjestämään pakoon droidien miehittämästä vankila-aluksesta.

Tämä spekulointi voi toki mennä metsään, ja yhdelläkään The Mandalorian -käsiksellä ei tarvitse olla mitään suoraa tekemistä Underworldin aarrearkkuun lukittujen tekemättömien käsisten kanssa. Aivan vähimmillään tuo tekemätön sarja häilyy The Mandalorianin taustalla siksi, että tästä nyt tuli Underworldin sijaan se ensimmäinen näytelty SW-sarja – ja siksi, että design-osastolla monet Underworldia visioineet ihmiset olivat lopulta toteuttamassa The Mandaloriania.

Omasta mielestäni on silti myös selvää, että The Mandalorian täyttää tämänkin katsojilta piilotetun epäonnisen edeltäjänsä paikkaa samaan tapaan ”yleisellä tasolla, silmät siristäen” kuin se korvaa Boba Fett -elokuvaakin. Ensimmäinen näytelty Star Wars -sarja kun näin oli kuin olikin galaksin alamaailman pariin sijoittuva sarja, joka koostuu enemmän tai vähemmän irtonaisista jaksoista, aivan kuten George Lucas tavoitteli – ja vaikka se ei sitten sijoittunutkaan Imperiumin vuosiin, siinä kyllä nähdään stormtroopereita.

The Mandaloriania on kiva katsoa, koska se ei tunnukaan tutulta

Joidenkin mielestä The Mandalorian on parasta Star Warsia sitten Jedin paluun. Toisten mielestä taas… no, toisten mielestä se ei ole ihan niin hyvä. Juuri kukaan ei kuitenkaan tunnu varsinaisesti inhoavan sarjaa, mikä taitaa tehdä siitä keskiarvoltaan tykätyimmän Disney-aikaisen Star Wars -nimikkeen. Se on hyvä saavutus jo sinänsä.

The Mandalorianin ensimmäisestä kaudesta on tätä kirjoittaessani ”näytetty” Suomen Disney+:ssa viisi jaksoa kahdeksasta. Koska joka tapauksessa katsomme näin sarjaa täysin jälkijunassa verrattuna sen maailman ensi-iltaan, aion kirjata jonkinlaisen oman tuomioni ykköskaudesta vasta sen jälkeen, kun se on kokonaisuudessaan annettu suomalaistenkin katsottavaksi. Tässä kirjoituksessa muutama astetta neutraalimpi sana sarjan reseptistä.

Kirjoitus spoilaa The Mandalorianin tätä kirjoitettaessa Suomen Disney+:ssa julkaistuja ensimmäisen kauden jaksoja 1-5, mutta ei jaksoja 6-8 eikä tulevaa toista kautta.

”Baby Yoda” ja ”Mando”. Harvassa ovat tv-sarjat, joiden kummallakaan päähenkilöllä ei ole varsinaista nimeä!

Silläkin uhalla, että tämä lause menee sinne kritikoinnin puolelle: parasta The Mandalorianissa on se, että se on aivan oma eläimensä.

The Mandalorian ei muistuta tyyliltään tai tunnelmaltaan läheisesti yhtään Star Wars -elokuvaa. Eniten Rogue Onea, niin sanotun realisminsa vuoksi, mutta siihen, kaikkiin muihin elokuviin ja tietenkin myös Star Wars -animaatiosarjoihin verrattuna se on hidas ja rauhallinen. Oli toki etukäteen tiedossa, että pääkäsikirjoittaja-tuottaja Jon Favreau, tuottaja-ohjaaja Dave Filoni ja muut tekijät olivat ottaneet mallia Clint Eastwoodin westerneistä, mutta silti oli ehkä odottamatontakin, kuinka verkkainen ja vakava avaruuslänkkäri tämä ensimmäinen näytelmäsarja olisikaan.

Merkittävän osan tunnelmasta tuo se, että sarja ainakin tällä ensimmäisellä kaudellaan keskittyy niin voimakkaasti vaitonaisen ja nimettömän nimihenkilönsä (Pedro Pascal) ympärille. Koska Mandolla ei ole ”lasta” (joka sarjan ulkopuolella tunnetaan Baby Yodana) lukuunottamatta vakituisia juttukavereita mukanaan, hän ei turhia lörpöttele. Kohdattujen hahmojen kanssa vaihdetaan pakolliset sanat, kunnes yksinäinen cowboy jatkaa matkaansa.

Ja koska sarjan kerronnassa ei siis ole mukana myöskään toisaalla seikkailevia hahmoja, joiden kuulumisia katseltaisiin välillä, kerronta ei myöskään leikkaa Mandosta vähän väliä noihin toisiin hahmoihin. Tällainenhan on tavallista tv-sarjoissa, joiden jaksojen rakenteissa usein jopa suoraan erottuvat niin sanottu pääjuoni ja toisten hahmojen omat b-juonet, ja samoin Star Wars -tarinoissa, joissa planeetalta toiselle hypellään yleensä turhankin tihein aikavälein. Mutta ei siis The Mandalorianissa – edelleen ainakaan tällä ensimmäisellä kaudella.

Jossain toisessa sarjassa Nick Nolten ääninäyttelemä ugnaught (”I have spoken”) olisi ilman muuta kirjoitettu toisen jakson lopussa lyöttäytymään pysyvästi päähenkilön seuraan.

Sen verran Star Wars -kliseitä on sopassa mukana, että Mando on toki orpo. Kaukaisessa galaksissa se yleensä enteilee sitä, että päähenkilön kadonneeseen tai kuolleeseen vanhempaan vielä jossain vaiheessa törmätään. Toistaiseksi tämäkään tuttu piirre ei ole tehnyt Mandosta mitenkään tavanomaista kaukaisen galaksin protagonistia, mikä johtuu ainakin kahdesta seikasta: ensinnäkin The Mandalorianin päähenkilö ei ole leimallisesti ”nuori” siinä missä likimain tai kirjaimellisesti alaikäiset Anakin, Luke, Rey, Jyn, Ahsoka tai Ezra – ja toisaalta hän ei ole myöskään noiden kaikkien tavoin ”viaton”.

Päinvastoin, itse asiassa. Ehkä häkellyttävintä The Mandalorianissa on, kuinka huonosti koko perheen Disney+:n lippulaivasarjan päähenkilö käyttäytyy. Vaikka Mando toki pelastaa Baby Yodan hengen ja lunastaa sillä teolla itsensä sarjan hyvis-sankariksi, tätä hairahdustaan lukuunottamatta hän on ollut ja on sarjan alussa yhä palkkionmetsästäjä, joka todellakin harjoittaa ammattiaan, ja jolle ihmis- tai alienhenki on halpa. Esimerkiksi toisessa jaksossa Mando täräyttelee pyssyllään hengiltä suhteellisen viattomia jawa-parkoja, joiden kanssa sitä paitsi hetken kuluttua käy kauppaa, eikä sarjan kerronta häntä tällaisista surmatöistä edes mitenkään soimaa. Toisaalla sarjassa käytetään tappovälineenä muun muassa liekinheitintä. Sen jälkeen sarjan ikärajaa on ainakin minun kirjoissani melko vaikea perustella niin sanotulla fantasiaväkivallalla, jonka nimissä esimerkiksi Luke Skywalker voi huoletta sankaruutensa säilyttäen ammuskella laserpyssyllä haarniskaan verhoutuneita iskusotilaita.

Star Wars -tarinoista löydän tällaiselle päähenkilölle lähimmät vastineet oheistarinoiden eli niin sanotun expanded universen puolelta. Nimetöntä mandalorialaista sattumoisin kovasti muistuttavasta (palaan tähän myöhemmin) palkkionmetsästäjä Boba Fettistä on kerrottu etenkin sarjakuvissa tarinoita, joiden päähenkilö ei siis todellakaan ei ole mikään moraalis-eettisesti suoraselkäinen sankari. Viime vuosien parhaan Star Wars -sarjakuvan Doctor Aphran päähenkilö pettää jatkuvasti liittolaisiaan ja polttaa siltoja takanaan, vaikka toki oman draamansa edetessä on kehittänyt vähitellen omatuntoakin. Ja luonnollisesti Star Wars -kirjallisuudessa on pitkät perinteet kaikkien varsinaistenkin ilkiöiden nostamisesta omien seikkailujensa keskushenkilöiksi: Darth Vaderin, Maulin, Thrawnin ja niin edelleen.

Vaikka näissä kypärissä tuskin on tarkoitus kuvitella olevan sisällä päitä, niin kyllähän näiden esillepano melko brutaaliin väkivaltaan viittaa. Viesti kuuluu kutakuinkin: ”Imperiumin sotilaat, näin teille käy!”

Jos verkkainen tunnelma ja järkähtämätön päähenkilö ovat The Mandalorianin omaleimaisuuden keskeiset rakennuspalikat, on niiden päälle pinottu vielä monia pienempiä. The Mandalorianissa on esimerkiksi tuntuvasti vähemmän huumoria kuin Star Wars -elokuvissa tai sarjoissa yleensä: hymähdysten paikoista vastaa lähinnä sammakoita syövä Yoda-lapsi. Tai se, että Ludwig Göranssonin säveltämä tunnelmallinen musiikki pysyttelee suurimman osan aikaa ihailtavan kaukana John Williamsin tutusta sinfoniatyylistä (jota esimerkiksi standalone-leffojen Rogue Onen ja Solon säveltäjät vielä mukailivat).

Tuopa sarjaan oman tunnelmansa jopa jaksojen pituus. Kun lyhimmät The Mandalorian -jaksot ovat vain noin 30-minuuttisia, niihin rakentuu toisenlainen draaman kaari kuin tv-sarjojen jaksoihin tavallisesti. Perinteinen mainoskanavasarjan jaksopituus oli 22 tai 42 minuuttia, ja HBO vakiinnutti kaapelikanavien draamasarjojen jaksot pitkäksi aikaa noin tunnin mittaisiksi. Suoratoistoaikana, jolloin jaksojen pituudet tosiaankin voivat vapaammin vaihdella kunkin käsikirjoituksen tarpeiden mukaan, näistä on alettu lipsua, mutta syvälle sarjakerronnan luihin ja ytimiin ne ovat menneet. Kun The Mandalorianin eräistä jaksoista puuttuu se noin 10 ylimääräistä minuuttia, joilla ne olisi ennen vanhaan venytetty mainosslottien tarpeisiin, lopputulos tuntuu raikkaalta.

Minulle tämä kaikki yleisestikin tekee The Mandalorianista virkistävää katseltavaa – ja luulenpa, että muillekin. Itse asiassa uskon tämän omaleimaisuuden olevan aivan oleellinen syy sarjan hyvälle vastaanotolle. Vaikka olen muistaakseni joskus kirjoittanut, että Lego Star Wars: The Freemaker Adventuresiin ”tuhlattiin” täydelliseltä vaikuttanut SW-näytelmäsarjan lähtöidea (se sijoittuu Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun väliin ja kertoo romunkerääjäperheestä, joka sotkeentuu Imperiumin ja Kapinaliiton väliseen sotaan), olen nyt vain tyytyväinen siitä, että The Mandalorian erottuu liki kaikesta muusta franchisen tarjonnasta juuri tällaisenaan.

Disney+:n Star Wars -tarjonta alitti avaushetkellä odotukset

Suoratoistopalvelu Disney+ aukesi viimein Suomessa, The Mandalorian näkyy näin viimein meilläkin ja minä saatan viimein kirjoittaa tässä blogissakin sarjasta, josta etenkin englanninkielinen SW-yleisö on puhunut jo 10 kuukautta.

Mutta mitä kirjoittaa sarjasta, josta 10 kuukautta myöhemmin ei ole kovin järkevää kirjoittaa enää ensifiiliksinä? Vielä järjettömämpää olisi alkaa nyt pyöritellä juonispekulaatioita – niiden aika on vasta kun pääsemme reilun kuukauden päästä samaan tahtiin jenkkien kanssa, sillä Suomen Disney+:ssa näkyvät nyt vasta kaksi ensimmäistä jaksoa, mutta koko 8-jaksoisen ekan kauden tapahtumat ovat toki jo hyvän aikaa olleet yleisesti internet-tiedossa. Mitä taas tulee kokonaisuuden arviointii, siihenkin tarvitsen näissä oloissa pohjaksi vielä lisää jaksojen Suomi-esityksiä.

Siirränkin siksi sittenkin sanojani The Mandalorianista vielä pikkuisen eteenpäin. Tässä postauksessa kerron, mitä Star Wars -sisältöjä Disney+:ssa on ja, kääntäen, mitkä siis ovat tällä saralla sen puutteet.

The Clone Warsin seitsemäs ja viimeinen kausi: monelle katsojalle The Mandalorianin veroinen tärppi.

Aloitetaan positiivisella luettelolla. Disney+:n Star Wars -tarjonta sisältää nyt Suomen avausviikollaan tämän:

  • Kymmenen Star Wars -elokuvaa eli yhtä vaille kaikki viralliset: episodit I-VII ja IX, Rogue One ja Solo
  • The Clone Wars -animaatiosarjan (2008-14) pilottielokuvan, alkuperäiset kaudet 1-5, kuudennen kauden (The Lost Missions) sekä ensimmäisen jakson 7. eli viimeiseltä kaudelta (2020)
  • Rebels-animaatiosarjan (2014-18) kaksi ensimmäistä kautta
  • Resistance-animaatiosarjan (2018-20) molemmat kaksi kautta
  • The Mandalorian -sarjan (2019-) kaksi ensimmäistä jaksoa
  • Lego-sarjan The Freemaker Adventures ja muita Star Wars Lego -animaatioita

Lisäksi on heti perään sanottava, että tiettävästi:

  • Se puuttuva virallinen elokuva, VIII eli The Last Jedi, julkaistaan palvelussa lokakuun lopussa (tässä ovat varmaankin taustalla jotkin esitysoikeussyyt)
  • The Mandalorianin ensimmäisen kauden jaksoja julkaistaan viikoittain
  • The Clone Warsin viimeisen kauden jaksoja julkaistaan viikoittain
Hänet on viimein nähty meilläkin: The Mandalorianin etukäteen varjelluin salaisuus, Star Wars -franchisen viime vuosien suurin läpimurtohahmo ja galalaksin söpöin viisikymppinen: ”The Child” eli ”Baby Yoda”.

Niin sanottujen vanhojen, siis jo joillakin alueilla kokonaan julkaistujen, tuotantokausien ”esittämisessä” jakso-per-viikko -syklillä voi totisesti ihmetellä ja kritisoidakin. Mutta se on eittämättä valinta, jonka palveluntarjoaja on puolestamme tehnyt. Ei vahinko. Mennään nyt sitten tällä. Saapahan katsoja sulatella näkemäänsä…

Mutta tämä siis tarkoittaa, että muun muassa tätä Disney+:ssa ei kerrassaan ole, eikä ole mitään tietoa, milloin tulee tai tuleeko koskaan:

  • Rebels-animaatiosarjan kaksi jälkimmäistä kautta (vaikka niitä ei koskaan ollut myöskään Suomen Netflixissä)
  • Se ensimmäinen Clone Wars -animaatiosarja (2003-2005)
  • Wanhat animaatiosarjat Droids (1985-86) ja Ewoks (1985-87)
  • 1980-luvun standalone-leffat Caravan of Courage: The Ewok Adventure (1984) ja Ewoks: The Battle for Endor (1985)
  • Forces of Destiny -lyhytanimaatiot (2017-18) ja muut Lucasfilmin Youtube-kanavilla julkaistut jutut – josta ne toki kyllä ilmaiseksi löytyvät

Ja mitä tulee Lucasfilmin muuhun tuotantoon: Indiana Joneseja ei ole, Willow ja Red Tails on.

Epäilemättä Rebelsin jälkimmäisten kausien puuttumiseen on jonkinlainen sopimustekninen syy kuten TLJ:n puutteellekin, ja ehkä tämäkin jossain vaiheessa raukeaa, mutta vaikea sitä on näin ulkopuolelta ymmärtää. Noita muita odotellessa en pidättäisi lainkaan henkeäni, vaikka ne ovat aivan yhtä tosiasiallista Star Wars -historiaa kuin vaikkapa 1980-ja 1990-luvun Disneyn tv-piirretyt, joita samasta palvelusta kyllä löytyy. Tosiasiassa en tietysti ole perillä näiden vanhojen tuotantojen tekijänoikeudellisesta tilasta, mutta ainakin niiden jaksoja ja nuo ewok-leffat sentään julkaistiin vielä kertaalleen dvd:lläkin 2000-luvun alkupuolella (tosin julkaisu oli aika merkillinen kaksipuolinen levy, jonka toisella puolella oli yksi ewok-leffa ja kääntämällä toisella puolella se toinen).

Ja tähän mennessä pysyttelin vain pohjimmiltaan aivan ”virallisessa” aineistossa, joka on aikanaan julkaistu täysin avoimesti suurelle yleisölle. Lucasfilmin holveissa olisi toki kaikenlaista epävirallisempaakin, jos ne haluttaisiin avata. Vuoden 1978 pahamaineista Holiday Specialia tuskin koskaan julkaistaan, mutta kyllä Detours-animaatiosarjan sentään voisi. Kyseessä on Lucasfilmin ja Robot Chicken -porukan toteuttama parodia- ja komediasarja, jota tehtiin vuoden 2012 aikoihin täysin valmiiksi 39 (!) jaksoa juuri ennen kuin George Lucas myi firmansa Disneylle – joka taas päätti jättää Detoursin ainakin toistaiseksi kokonaan julkaisematta.

Toisena tarjokkaana voisin huomauttaa, että on olemassa useita sellaisia Star Wars -aiheisia elokuvateoksia, joihin ei liity mitään noloa, salattua tai salattavaa, mutta jotka on aikanaan julkaistu muodossa, jossa niitä eivät ole monet koskaan nähneet tai jossa ne eivät ole enää saatavilla. Esimerkkeinä voisin mainita prequelien kuvausten ohessa toteutetun, riemastuttavan 20-minuuttisen mockumentaryn R2-D2: Beneath the Dome, joka käsittelee droidisankariamme kuin oikeaa Hollywood-näyttelijää, ja Revenge of the Sithin soundtrackin kakkoslevyllä julkaistun noin tunnin mittaisen videomuotoisen John Williamsin soundtrackien best ofin, johon oli siis leikattu musiikin oheen kuvaa kaikista kuudesta silloisesta Star Warsista. Miksei tällaisia voisi nyt latailla yhtiön omista arkistoista suoratoistopalveluun uusien yleisöjen ihastukseksi?

Star Wars Detours, kokonainen julkaisematon animaatiokomediasarja noin kahdeksan vuoden takaa.

Oma lukunsa on kysymys niin sanotusta ekstramateriaalista. Disney+:ssa on eräitä muita suoratoistopalveluja paremmin tarjolla itse elokuvien ja sarjojen lisäksi myös niiden oheismateriaalia: poistettuja kohtauksia, making of -dokumentteja ja sen sellaista. Eräitä muita paremmin, kyllä – mutta ei kovin paljon silti. Esimerkiksi Disneyn omien klassikkopiirrettyjen yhteydessä kyllä on esimerkiksi noita poistettuja kohtauksia ja siellä täällä dokumenttejakin, mutta missään nimessä tarjolla oleva matsku ei vastaa kattavuudessaan esimerkiksi samojen leffojen bluray-julkaisujen lisämateriaaleja.

Sama pätee Star Warsiin. Useimpien leffojen yhteydestä löytyy lähinnä poistettuja kohtauksia ja korkeintaan pieniä klippejä. Ei niitä pitempiä dokumentteja tai edes useimpia lyhyempiä featuretteja, joita samojen elokuvien fyysisillä levyillä on julkaistu. Ainoa pitkä Star Wars -dokkari, jonka palvelusta ainakin tällä hetkellä löydän, on uusimman elokuvan eli The Rise of Skywalkerin kaksituntinen making of -dokkari – siis se sama, joka oli bluraylla. Ja missään nimessä Disney+:ssa ei siis ainakaan vielä ole tällä saralla mitään, mitä näitä aineistoja aiemmin toisaalla kolunneet eivät olisi nähneet aiemmin.

Eikä tarjolla ole edes The Mandalorianin making of -dokumenttisarjaa, jollainen siis on olemassa, mutta on hyvin mahdollista, että se räpsähtää tarjolle ekan kauden esitysten päästyä kahdeksanteen ja viimeiseen osaan. Toivottavasti. Joka tapauksessa kokonaistilanne tuntuu synkältä dvd- ja bluray-vuosien ylenpalttisiin oheismateriaaleihin verrattuna: suoratoistopalvelut eivät ainakaan vielä tässä vaiheessa ole kovin kiinnostuneita antamaan katsojalle muuta kuin itse elokuvat ja sarjat edes silloin, kun niistä ei fyysisiä levyjulkaisuja ole tulossa.

Disney Gallery: The Mandalorian -dokumenttisarja julkaistiin Disney+:ssa Yhdysvalloissa tänä kesänä. Suomessa se ei vielä ole katsottavissa.

Vaan jos nyt kuitenkin kehujen kautta ulos.

Eilen kun Disney+:aa ensisilmäystä pitemmälle selailin, oli etenkin siellä klassikkoanimaatioiden puolella pyöriessä helppo haltioitua. Disneyn klassikkojen saatavuus on tähän asti ollut niin perin juurin säännösteltyä, että vaikka suoratoistopalvelujen aikaa on tässä eletty jo jonkin aikaa, tuntui aivan ihmeelliseltä, että siitä sitä vain voi kliksutella kännykällään telkkarin näyttämään Chromecastin kautta Pientä merenneitoa tai, jos se ei hetken kuluttua huvitakaan, niin vaikka Bambia sitten. Toinen mahtava osa Plussaa on emoyhtiön omien vanhojen näyteltyjen elokuvien katalogi: Riemukuplan ja Mustan aukon kaltaiset elokuvat eivät ole viime vuosina juuri kuluneet telkkarissa, eikä vanhempaa tuotantoa ole liiemmin tarjolla esimerkiksi Disney+:n isoimmalla kilpailjalla Netflixilläkään. Originaalituotantojensa kanssa uutuuspalvelu on vasta pääsemässä vauhtiin. Kuukausihintaan, jolla ei olisi vielä muutama vuosi sitten olisi saanut ostettua edes yhtä noista elokuvista bluraylla. Eikö näin kevytkenkäinen meno sentään jo pitäisi jollain lailla estää!

Mutta tähän kaukaisen galaksin kolkkaan Disney+:ssa rohkenen olla jopa avoimen pettynyt.

Viimein The Mandalorian: Star Warsin tämän hetken lippulaiva rantautuu Suomeenkin

Tänään se sitten viimein koittaa: hetki, jolloin The Mandalorian -sarjaa voi nähdä laillisesti Suomessa.

Tämä tapahtuu melkein päivälleen 10 kuukautta sen jälkeen, kun sarjan ykköskauden ensimmäinen jakso julkaistiin Yhdysvalloissa ja parilla muulla alueella tuolloin auenneessa Disney+ -suoratoistopalvelussa. Ja se tapahtuu, hassua kyllä, perinteisellä lähetysvirtakanavalla, sillä tuo pilottijakso nähdään tänään sunnuntaina Fox-kanavalla kello 21. Kyse on markkinointinäytöksestä sille, että Disney+ aukeaa Suomessa tiistaina.

The Mandalorian on nyt niin lähellä, että tähän promokuvaan perustuva juliste on kiusoitellut minua jonkin aikaa minunkin kotini ikkunasta näkyvän bussipysäkin kyljessä.

Disneyllä selvästi uskotaan muutenkin perinteisiin lähetysjärjestelyihin. Vaikka The Mandalorianin ykköskausi on tosiaan ollut nähtävillä suoratoistopalvelussa monissa maissa jo kuukausia, esimerkiksi Suomessa jaksot julkaistaan silti nyt aukeavaan palveluun perinteistä telkkariesitystä mukailevalla viiveellä. Tiistaina The Mandaloriania voi katsoa palvelussa kaksi ensimmäistä jaksoa, seuraavat julkaistaan viikon välein perjantaisin. Täten 8-jaksoinen ykköskausi on saadaan juuri nähdyksi meilläkin, kun toinen kausi alkaa kaikille Disney+:n käyttäjille yhtä aikaa 30. lokakuuta.

Tuntuu nurinkuriselta, vaikka vain muutama vuosi sitten – käytännössä ennen Netflixin maailman- ja Suomen-valloitusta – tällainen tietysti oli aivan normaalia. Itse ymmärrän oikein hyvin päätöksen julkaista tällaisen kiihkeästi odotetun sarjan jaksot ensiesitykseen viikon välein, koska silloin saadaan aikaan jännitystä ja spekuloinnin mahdollisuuksia, jotka molemmat tavallaan jäävät kokematta, jos kokonainen kausi törkätään kerralla binge-katsottavaksi. Mutta tämä niin sanotun vanhan kauden hidas julkaiseminen tuntuu kyllä ylimääräiseltä kiusalta meille, jotka olemme odottaneet The Mandaloriania jo sen 10 kuukautta!

Promokuviensa, nimensä ja päähenkilönsä vuoksi The Mandaloriania voisi erehtyä luulemaan Boba Fett -sarjaksi. Sehän se ei kuitenkaan ole, vaan kyse on täysin uudesta tarinasta.

No, mutta tänään siis odotuksen ensimmäinen vaihe sentään päättyy. Samoin päättyy tämän blogin melko tarkkaan pitänyt The Mandalorian -hiljaisuus, joka perustui siihen, että meillä virallisesti esittämättömästä sarjasta (jota ei siis voinut luvallisesti edes rahalla tilata itselleen) ei oikein ollut mielekästä kirjoittaa pohdintatekstejä suomeksi.

Se on tietysti realismin nimissä selvää, että Suomessakin on ykköskauden omia reittejään katsoneita. Vielä useampi on enemmän tai vähemmän spoilaantunut. Sarjan ensimmäinen jakso sisältää periaatteessa jopa yllätyskäänteen, joka hämmästyttävää kyllä ei vuotanut huhusivuille nettiin ennen sen ensiesitystä. Tässä vaiheessa käänne tuskin kuitenkaan yllättää enää juuri ketään sarjasta kiinnostunutta, koska se on spoilattu sarjan ja oheistuotteiden markkinoinnissa aina suomalaisten tavarataloketjujen sanomalehtimainoksia myöten. Mutta palaan siihen, kuten muutenkin jakson sisältöön, kuitenkin vasta tämän jälkeen.

Mitä spoilaamatonta nyt sitten haluan tässä vaiheessa sanoa sarjasta, josta niin moni on kymmenen kuukauden aikana ehtinyt sanoa niin paljon spoilaavastikin? Juonen lähtökohdasta puhuminen kai on ainakin jokseenkin turhaa, vaikka sen voi toki lyhyesti sanoa, että The Mandalorian sijoittuu aikaan 5 vuotta Jedin paluun jälkeen (eli 25 vuotta ennen The Force Awakensia) ja se on aivan uusi tarina, jonka pääosassa ei ole esimerkiksi elokuvista tai animaatiosarjoista tuttuja hahmoja.

Mutta sitä enemmän haluan sanoa saatesanoiksi jotain The Mandalorianin roolista Star Warsin nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

Ohjaajalegenda Werner Herzog Star Warsissa on ehdottomasti niitä näkyjä, joita en olisi elämässäni kuvitellut näkeväni.

The Mandalorian ei ole vain ensimmäinen ns. ”live action” eli näytelty Star Wars televisiosarja. Se on, osin siitä riippumattomien tapahtumien seurauksena ja siten ehkä vähän vahingossakin, tällä hetkellä suuren Star Wars -franchisen lippulaiva.

Solon ja The Rise of Skywalkerin tuotantojen ongelmat, edellisen taloudellinen epäonnistuminen ja ehkä myös jälkimmäisen taiteellinen epäonnistuminen (vaikka tätä viralliset yhtiötahot eivät toki ainakaan tässä vaiheessa myönnä) johtivat siihen, että Disney-Lucasfilmin suuret suunnitelmat vuosittaisista Star Wars -elokuvista pantiin tauolle. Seuraavan warssin piti ilmestyä valkokankaille vasta kolme vuotta episodi IX:n jälkeen eli jouluna 2022. Sitten tuli koronavirus, joka pysäytti kaikki Hollywoodin tuotannot ja siirsi liki kaiken julkaisua eteenpäin. Star Warsille tämä tarkoitti, että seuraavan elokuvan ensi-iltapäivä on nyt joulukuussa 2023, ja tietenkään kukaan ei vielä tiedä, tavoitetaanko sitäkään. Kyseiselle elokuvalle ei ole julkistettu aihetta, ohjaajaa eikä nimeä, mutta Star Wars -elokuvien aihioita on kehitteillä ainakin Rian Johnsonilla, Taika Waititilla ja Kevin Feigellä.

Samaan aikaan kun elokuvatuotannot kompuroivat, Star Warsin oli koko ajan määrä laajentaa jalansijansa kotiruutujen puolelle. Tämä oli hyvin luonteva suunta: olivathan animaatiosarjat jo olleet menestyksiä, ja yrittihän George Lucas itse siirtää saagansa jatkamaan elämäänsä telkkarissa jo vuosien 2005-2010 välisenä aikana. Siitä, mitä Lucasin Underworld-sarja olisi voinut olla, saatiin pieni väläys viime talvena, kun netissä ihmeteltiin projektin tekniikan demovideota.

Underworld ei toteutunut, ja Lucasin aikaan kirjoitutetut kymmenet periaatteessa valmiit käsikirjoitukset jäivät omistajaa vaihtaneen Lucasfilmin hyllylle. Aika ei ollut vielä kypsä: uskottavasti toteutettu Star Wars -sarja olisi tullut liian kalliiksi tuottoihin nähden, jotka olisi pitänyt hakea perinteisen telkkarin syndikoinneista. Nyt tilanne on toinen kahdesta syystä. Koitti suoratoistopalvelujen aika, joka tarkoittaa, että Star Wars -sarjat valmistuvat nyt tv-lähetysten sijaan keskeiseksi vetovoimatekijäksi Disney+-tilaajien kuukausimaksuille. Ja koitti aika, jolloin mielikuvitukselliset lavasteet ja tehosteet voidaan aidosti toteuttaa verrattain edullisesti, esimerkiksi projisoimalla taustat jo kuvaustilanteessa 360-asteen led-videoseinälle näyttelijöiden taustalle, kuten The Mandalorianissa on menestyksekkäästi useimmissa kohtauksissaan tehty.

Yli kymmenen miljoonan dollarin jaksobudjetillaan The Mandalorian on tietysti kaukana halpiksesta. Kolmas noin kymmenen vuoden sisällä muuttunut tekijä taitaa kuitenkin olla se, että niin sanotusta telkkarista (eli käytännössä suoratoistosta) on tullut kymmenen vuoden sisällä media, johon ollaan valmiita panostamaan elokuviin vertautuvia summia. Samalla on käynyt sikäli hassusti, että erityisesti amerikkalaisesta näkökulmasta niin sanottuun aikuiseen makuun olevat tarinat ovat melkein kokonaan hävinneet valkokankailta ja siirtyneet suoratoistopalveluihin, usein toteutetuiksi nimenomaan sarjoina. Se, että Hollywoodin nimiohjaajatkin tekevät nyt projekteja suoratoistopalveluille ei johdu (pelkästään) siitä, että Netflix, HBO, Amazon, Apple ja Disney heitä kaikkia sinne kilvan kosiskelevat, vaan myös siitä, että elokuvien puolella ei tällä hetkellä ole rahoittajia sellaisille tarinoille ja taiteelle, joita suoratoistopalvelut tilaavat.

Jon Favreaun tuottama ja kirjoittama (ohjaajat vaihtelivat jaksojen välillä) The Mandalorian oli siis tekeillä Star Wars -elokuvista riippumatta – mutta pikemminkin muista syistä kuin siitä itsestään johtuen pääsi käymään niin, että nyt ollessaan olemassa sillä onkin elokuviin nähden ilmaherruus. Sarjan ykköskausi oli myös sekä fanien että kriitikoiden keskuudessa kehutumpi kuin Solo tai The Rise of Skywalker – vaikka näin erilaisten tarinoiden ja medioiden vertailu on tietysti hapuilevaa ja vaikka The Mandalorianiakin on sentään joistakin piirteistään moitittukin.

The Mandalorianin pahiksiin kuuluu Giancarlo Esposito, joka muistetaan Breaking Badin hyvin hyytävästä roolistaan. Vaan millaisen onkaan oltava pahiksen, jos sarjan hyviskin on palkkionmetsästäjä?

Se, että The Mandaloriania myös markkinoidaan Disney+:n keihäänkärkisarjana, muodostaa kuvioon erään erityispiirteen. Disneyn katalogihan tunnetusti on hyvin perheystävällinen. The Mandalorian kertoo kuitenkin palkkionmetsästäjästä, joka harjoittaa jaksoissa on screen ammattiaan enemmän kuin Han Solo huumeiden salakuljetusbisnestä. Amerikkalaiseen ja Star Wars -elokuvista tuttuun tapaan myös The Mandalorian -mainontaa ja oheistuotteita on suunnattu perheen pienillekin, mutta periaatteessa sarjan ikäraja on kotimaassaan peräti 14, joka perustuu ”sci-fi-toimintaan ja -väkivaltaan sekä joihinkin häiritseviin kuviin”. Kyse ei siis ole aivan koko perheen viihteestä, sillä ikäraja on korkeampi kuin The Rise of Skywalkerilla.

Muutkin tekeillä olevat Disneyn Star Wars -suoratoistosarjat ovat Disney+:n yleisiin koko perheelle -tavoitteisiin nähden ehkä aiheiltaan yllättäviä. Tulossa on prequel-sarja kapinallisvakooja Cassian Andorista, jonka on määrä kertoa, kuinka idealisti kasvaa kapinaliiton black ops -spesialistiksi, joka Rogue Onen alussa ampuu kylmäverisesti oman tiedonantajansa. On Obi-Wan Kenobin oma sarja, joka sijoittuu aikakauteen, jolloin erakoitunut sankari valvoo nuoren Luken äärellä galaksissa, jonka on vallannut pimeys suurelta osin hänen epäonnistumisensa vuoksi. Ja on Leslye Headlandin kirjoittama sarja, jonka aiheesta emme tiedä mitään, mutta joka tekijän taustojen perusteella luulisi olevan jotain ”aivan muuta”: vähintään feminististä, ehkä komediallista, mahdollisesti jopa queeria.

Minun tulkintani tästä on, että korostetun aikuiset Star Wars -sarjat ovat täky, jolla Disney+:aa nimenomaan myydään. Niiden avulla palvelun asiakkaiksi saadaan muitakin kuin lapsiperheitä, joille palvelun suurin sisältömassa kuitenkin on suunnattu, ja joiden jatkuvaan saatavuuteen palvelun pitkäkestoiset asiakkuudet perustunevat.

The Right Stuff, uusi sarjamuotoinen filmatisointi Tom Wolfen astronauttiohjelman alkuvaiheista kertovasta kirjasta, kuuluu Disney Plussan ensimmäisiin omiin sarjoihin. Sekin on täky aikuiskatsojalle.

Kun nämä taustatekijät ynnää yhteen, käy selväksi, että The Mandalorian ja muut tekeillä olevat suoratoistosarjat (Cassian Andorin sarjaa piti kuvata kesällä, mutta koronavirus pani tuotannon tauolle, Obi-Wan -sarjaa, jonka Ewan McGregor äskettäin vahvisti olevan yhden tuotantokauden ns. minisarja, kuvataan ensi keväänä) ovat kaikkea muuta kuin korvike seuraavaa Star Wars -elokuvien sarjaa odotellessa.

Ne ovat monen seuraavan vuoden ajan Star Wars -fanien pääruoka. Ja on jopa mahdollista, että kun ”oikea elokuva” sieltä joskus aikanaan taas tulee, se vertautuu lasten ruokalistan nauraviin nakkeihin.

Seuraavat Star Wars -elokuvat siirtyvät vuodella, mutta tänä vuonna se on business as usual

Seuraavat Star Wars -elokuvat viivästyvät vuodella aiemmin ilmoitetusta, raportoivat Hollywood-mediat perjantaina. Seuraava Star Wars nähdään siis valkokankailla vasta jouluna 2023 ja sitä seuraavat siitä kahden vuoden välein. Väliaika The Rise of Skywalkerista venyy näin jo neljään vuoteen, kun Disney-aikana vuosittaiset Star Warsit ehtivät hetken aikaa olla uusi normaali.

Toisissa oloissa tämä olisi tietenkin ollut valtava uutinen, josta minäkin olisin sännännyt bloggaamaan heti ehtiessäni. Mutta näissä oloissa uutiseen oikeastaan ei liity juuri dramatiikkaa. Tai liittyy toki, mitä suurimmassa määrin, mutta ei erityisesti Star Wars -aiheista dramatiikkaa.

”Patience you must have, my young Padawan”, väitetään monessa nettilähteessä ja meemikuvassa Yodan sanovan. Oikeasti tällaista repliikkiä ei elokuvissa tosin ole, mutta tähän se sopii.

Disneyn tämänhetkiset ongelmat liittyvät tietenkin koronaviruspandemiaan, jonka vuoksi esimerkiksi kotimarkkinoilla Yhdysvalloissa elokuvateatterit pysyvät toistaiseksi kiinni. Juuri tätä kirjoittaessani Christopher Nolanin Tenetin tosin kerrottiin jälleen saaneen ensi-iltapäivän maailmalle elokuun loppuun ja Yhdysvalloille syyskuulle, mutta saas nähdä nyt, sillä koronakesän pelastajan asemaan alalla nousseen leffan enskaripäivää on siirretty jo pariin otteeseen aiemminkin.

Vaikka Suomessa koronavirustilanne on koko kesän ollut (ehkä petollisenkin) rauhallinen, Yhdysvalloissa tautitilanne on pikemminkin pahentunut. Kaikkien muiden inhimillisten ja taloudellisten kriisien ohessa elokuva-ala on ihan oikeasti pahassa pinteessä, jonka vaikutukset tulevat näkymään vielä vuosia. Käytännössä yhtään uutta Hollywood-elokuvaa ei ole julkaistu kuukausiin ja kaikki tuotannot ovat pysyneet pakkolomalla. Kuinka kauan tilannetta kestävät studiot, elokuvateatterit ja muut alan yritykset, on paljon isompi kuin tuhannen taalan kysymys, mutta se ei varsinaisesti tämän blogin aihe.

Niinpä se, että Disney siirtää Star Warsien, Avatarien, Marvelien ja kaikkien muidenkin kaukanakin odottavien leffojensa ensi-iltoja eteenpäin ei tässä vaiheessa pitäisi yllättää ketään. Päätöstä ei niin ikään pitäisi lukea suoraksi jatkumoksi Star Wars -elokuvien omille ongelmille (joiden vuoksi Disney-Lucasfilm päätyi aikalisävuosiin episodi IX:n ja seuraavien elokuvien välillä). Surkuhupaisa rikka rokassa kaikkien näiden elokuvien omien vastoinkäymisten, kuten ohjaajavaihdosten ja leffojen sisältöön liittyvien fanisotien, joukossa se toki on.

Tämän kohtauksen ja seuraavan Star Warsin alkuhetken välissä vierähtääkin siis kolmen sijaan neljä vuotta.

Koska Disney-aikaiseen Star Warsiin on viime vuosina (ja erityisesti The Rise of Skywalkerin alla ja jälkeen) liitetty niin paljon huhuja ja tosiasioita kulissien takaisista ongelmista ja riidoista, saattaa olla houkuttelevaa ajatella, että vuoden viivästys antaa vain tarpeellista lisäaikaa.

Meillehän ei ole julkistettu vielä mitään virallista seuraavan Star Wars -elokuvan tekijöistä tai aiheesta. Tiedämme vain, että Star Wars -leffahankkeita on tai on ollut tekeillä Rian Johnsonilla, Kevin Feigellä ja Taika Waititilla, mutta mitään näistä ei ole tiedotteissa lukittu vuodelle 2022 (tai nyt siis 2023). Kun uusista Star Warseista vähintään parin ongelmat ovat enemmän tai vähemmän johtuneet siitä, että niiden tekijät ovat joutuneet työskentelemään joko käsikirjoitus- tai tuotantovaiheessa ihannetilannetta nopeammin, voisi siis ajatella, että yksi vuosi lisää kehittelyaikaa takaa heti paremman tuloksen.

Näin voisi, ja voi siinä niin käydäkin. Toivottavasti! Mutta silloin tehdään monta isoa oletusta, jotka haluan tässä huomauttaa:

  1. Me emme tiedä, kuinka pitkällä seuraavan Star Wars -elokuvan tuotanto oikeasti jo on. Ensi-iltapaikalle on hyvin voitu valita projekti jo aikoja sitten, ehkä jo ennen The Rise of Skywalkerin ensi-iltaa. Parhaassa tapauksessa sillä on voinut olla vaikka ensimmäinen versio käsikirjoitukseksestakin jo hyvän aikaa. Disney-aikaisella Lucasfilmillä on ollut tapana julkistaa asioita verrattain myöhään – jopa niin myöhään, että eräskin Josh Trank ehti työskennellä Boba Fett -elokuvan parissa vähintään vuoden välillä 2014-2015 ennen kuin hänen ja yhtiön tiet erkanivat, vaikka elokuvan aihetta tai ensi-iltapäivää ei koskaan ehditty julkistaa.
  2. Me emme etenkään tiedä – eikä ehkä kukaan maailmassa tiedä – kuinka pitkällä seuraavan Star Wars -elokuvan tuotanto olisi ollut, ellei koronaviruspandemia olisi sotkenut pakkaa. Tässä palataan taas siihen, kuinka tämä viivästysuutinen liittyy maailman varsinaiseen isoon ongelmaan eikä Lucasfilmin omiin sotkuihin. Todennäköisesti paljon sellaista, mitä joulukuun 2022 (ja nyt siis 2023) ensi-iltaelokuvan eteen olisi ollut tarkoitus tehdä kevät-kesällä 2020 on todellakin ihan oikeasti jäänyt tekemättä.
  3. Me emme tiedä, miten Rian Johnson, Kevin Feige, Taika Waititi, Waititin leffan käsikirjoittaja Krysty Wilson-Cairns ja kaikki muut tuleviin Star Wars -elokuviin liittyvät henkilöt ovat koronaviruspandemian kuukaudet käyttäneet. Koska he eivät ainakaan ole olleet kuvaamassa elokuvia, on todellakin täysin mahdollista, että he ovat saaneet ikään kuin lisäaikaa tekeillä olevien projektiensa käsikirjoitusten hiomiseen ja muuhun tuiki tärkeään esituotannon ajatustyöhön. Kaikki nämä ovat kuitenkin ihmisiä, joilla on monia rautoja tulessa. Ja kun kaikki Hollywoodin hankkeet ovat samaan aikaan aikataulujaan myöten myllerryksessä, on täysin mahdotonta veikkaillakaan, mihin projekteihinsa he oikeastaan ovat koronaviruseristyksessään lisäaikaa saaneet.
No mutta minä ainakin tulen täältä!

Seuraava Star Wars -elokuva on nyt niin kaukana, että fanikunnan ei tarvitse ihan hetkeen pidättää hengitystä sen kanssa. Paljon lähempiä Star Wars -vaikutuksia koronavirusseisokeilla onkin suoratoistopalvelu Disney+:n puolella.

The Mandalorianin toinen kausi on kuvattu ja sen pitäisi alkaa ”plussalla” lokakuussa. Silloin uusi palvelu on viimein tarjolla Suomessakin. Showrunner Jon Favreau on sanonut, että kakkoskausi ei viivästy koronaviruksen takia lainkaan. Jälkituotanto meni tietysti etätöiksi niin kuin vaikkapa minunkin palkkatyöni, mutta ilmeisesti hommat olivat siinä vaiheessa, että se ei ollut mikään ongelma (ja että esimerkiksi lisäkuvauksia ei ole kriittisesti tarvittu).

Yhtä onnekas ei ollut Cassian Andor -sarja, jonka esituotanto keskeytettiin maaliskuussa tuntemattomaksi ajaksi koronaviruksen takia. Cassian-sarjaa piti alunperin kuvata tänä kesänä. Seuraavat Star Wars -sarjat eli Obi-Wan ja Leslye Headlandin kipparoima julkistamattoman aiheen tarina ovat epäilemättä niin ikään viivästyneet. (Muitakin projekteja voi sitä paitsi olla kehitteillä. Viime aikoina netistä on voinut löytää huhun melkein minkä tahansa Star Wars -hahmon ja varmaan niiden Bob-sedänkin omaksi suoratoistosarjaksi. Niistä esimerkiksi Landon oma sarja kuulostaa mainiolta, mutta huhujen uskottavuudesta on paha mennä sanomaan mitään, sillä jokainenhan voi keskenäänkin päätellä, että melkein-jo-supertähti Donald Gloverin tähdittämä Lando-sarja olisi lähtökohtaisesti hyvä idea.)

The Mandalorianin kakkoskautta lukuunottamatta sarjoilla ei ollut ilmoitettuja ensi-ilta-aikoja, joten mikään ei virallisesti ottaen viivästykään. Turvallinen veikkaus kuitenkin on, että ainakin Cassian-sarjan oli tarkoitus saapua Disney+:aan joskus ensi vuonna, ja nyt se ei välttämättä enää sinne ehdi.

Lisäksi pitemmän päälle – viimeistään sitten kun koronavirukseen saadaan rokote ja elokuvien ja sarjojen tuotannot voivat jälleen käynnistyä – kaikilla näillä viivästymisillä voi olla omia suuria vaikutuksiaan. Voin vain kuvitella Hollywood-tuotantojen palapeliä, kun jokaisella ohjaajalla, näyttelijällä, kuvaajalla, tehostefirmalla ja kuvausstudiolla oli tietenkin sitoumuksia paitsi tälle vuodelle, myös useammalle tulevalle. Kun selville vesille koronaviruksesta päästään, nämä lähtevät purkautumaan, mutta moni sopimus tulee myös väistämättä raukeamaan tai ainakin viivästymään entisestään. Pelkästään Star Warsien kohdalla yhdessä jonossa on siinä vaiheessa neljä näyteltyä sarjaa – sillä The Mandalorianille pitäisi tehdä kolmaskin kausi – sen sijaan, että sarjojen tuotanto olisi ollut kauniisti porrastettu muutaman vuoden ajalle.

Ja sitten on vielä suuri kysymys siitä, mitä koronaviruspandemia ylipäätään tekee esimerkiksi elokuvissa käymiselle. Ei ole mitenkään mahdoton skenaario, että moni elokuvateatteriketju tekee vielä konkurssin – ja että kokoontumisrajoitusten hellittäessä huomattava osa yleisöstä ei enää kaipaakaan valkokankaan äärelle. Suuri Disney ei itse ole konkurssintekijöiden joukossa, mutta millainen osa senkin tuotannosta tulee tämän kaiken myötä lopulta päätymään suoraan ensi-iltaan suoratoistoon?

…mutta nyt tullaan taas siihen isoon kuvioon, joka ei ole varsinaisesti tämän blogin aihe.

The Mandalorianin kakkoskausi on täynnä vanhoja tuttuja (jos huhut pitävät paikkansa)

Minulla on tässä blogissa vaikea suhde The Mandalorianiin: toisaalta tekisi mieli intoilla, toisaalta vaieta.

Intoiluun olisi aihetta, koska Disney+:n lippulaivasarja on mitä ilmeisimmin Star Warsin kärkiohjus juuri nyt. Mutta vaieta pohjimmiltaan täytyy, koska sarjaa ei voi vieläkään laillisesti mitenkään nähdä Suomessa – ja siksi minun on aivan turha kirjoittaa ainakaan juonispoilereita sisältävästi tässä suomenkielisessä blogissani. Disney+ aloittaa Suomessa valitettavasti vasta syyskuussa (eli sentään ennen The Mandalorianin kakkoskautta…).

Ei siis varsinaisia Mando-juonispoilereita tässäkään kirjoituksessa, vaan pikemminkin sellaisia spekulaatioita, jotka olisi voinut nyt käsiteltävien huhujen perusteella kirjoittaa ennen ykköskaudenkaan esityksiä. Tosin yhtä pientä, varsinaiseen juoneen liittymätöntä mainintaa en voi välttää. Pääsääntöisesti aion joka tapauksessa pitää The Mandalorian hiljaisuuteni syksyyn asti. Mutta jotain on nyt sanottava.

The Mandalorian -casting-uutiset ovat nimittäin hurjia. Meinaan todella hurjia.

Tosin tarkkaan ottaenhan ne ovat kaikki huhuja. Mutta ne kuuluvat näin:

Painotan uudelleen, että nämä ovat huhuja. Jos jokin näistä ei osoittaudu todeksi, ei pidä vaatia rahoja takaisin (ja kun nyt saisi ensin antaa Disneylle ne rahat tästä, öhöh).

Mutta siis.

Entinen jedi Ahsoka Tano Rebels-sarjassa.

Ahsoka Tanon, The Clone Wars -animaatiosarjan rakastetun keskushenkilön, päätyminen näyteltyyn sarjaan olisi iso, iso juttu.

Ahsokasta kasvoi TCW:n aikana sarjan de facto päähenkilö ja aivan varmasti Star Wars -franchisen merkittävin elokuvien ulkopuolinen hahmo. Aivan tarkkaan ottaen Ahsoka tosin on viime joulukuusta asti ollut elokuvahahmokin, mutta yksi äänirepliikki The Rise of Skywalkerissa on minusta vielä kaukana varsinaisesta näyttäytymisestä, josta The Mandalorian -huhussa puhutaan. Kanonisesti Ahsoka on tätä ennen – siis ennen The Mandaloriania – nähty viimeksi Rebelsin lopun epilogissa, joka tapahtui juuri Jedin paluun jälkeen, joten vähän myöhemmin tapahtuva Mandalorian tulisi siinä kätevästi piakkoin seuraavana. Tosin se seikkailu, minkä Rebelsin lopussa annetaan ymmärtää Ahsokaa odottavan ja joka tuntuisi olevan Rebelsin jatko-osa, on varmastikin tarina, jonka näemme ihan omana sarjanaan tai vaikkapa Disney+-elokuvana joskus myöhemmin.

Moni Ahsoka-fani (ja heitä on paljon) on pettynyt tai tulee pettymään, jos Ahsoka todella astelee valkokankaalle jonkun muun kuin tähänastisen (ääni)näyttelijänsä Ashley Ecksteinin tulkitsemana. Mutta se pettymys sivuuttaen Rosario Dawson (Sin City, Death Proof, Netflixin Marvel-sarjat) on kyllä oikein hyvä valinta. Jos Ahsokalle, joka jo nyt siis oikeasti on merkittävän fanisukupolven aivan keskeisimpiä SW-sankareita, suunnitellaan suuria myös live action -puolen sarjoissa, on pakko ymmärtää ratkaisua, jossa rooliin ei ole valittu koko uraansa ääninäyttelijänä tehnyttä Ecksteinia. Dawson pystyisi taatusti kantamaan oman sarjansa – ja niin pystyisi Ahsokakin.

Palkkionmetsästäjä Boba Fett Jedin paluussa.

Jos Ahsokan esiintyminen on todella kova juttu etenkin alle 30-vuotiaille faneille, Boba Fettin paluuta kovempaa on vaikea keksiä sitä vanhemmille. Vaikka sen kyllä sanon, että jos Boba nyt palaa, niin ei voine pitää yllärinä, että hän palaa sarjassa nimeltä The Mandalorian. Sarjan lähtöidea juuri tuohon haarniskaan pukeutuvasta palkkionmetsästäjästä kun oli hyvinkin kuin ”Boba-tarina ilman Bobaa”.

Boba Fett kuoli Jedin paluussa vuonna 1983 pudotessaan sarlaccin kitaan väliaikaisesti sokeutuneen Han Solon vahingossa sohaisemana. Ei mikään suuri loppu kulttisuosikille, mutta galaksin tyylikkäimpään asuun pukeutuvan Boban elokuvalliset saavutukset eivät muutenkaan ole erityiset. ”Piti vain seisoa Clint Eastwoodin tapaan”, on hahmon alkuperäinen näyttelijä Jeremy Bulloch sanonut. Elokuvien ulkopuolella Boba on toki aina esiintynyt galaksin pahapyllyisimpänä palkkionmetsästäjänä, joka tarjoaa tiukan vastuksen jopa Darth Vaderin ja Luke Skywalkerin tasoisille taistelijoille.

Temuera Morrison puolestaan näytteli Jango Fettiä ja hänen kloonejaan prequeleissa. Koska Boba silloin paljastettiin Jangon ”muokkamattomaksi” (eli muun muassa normaalisti ikääntyväksi) klooniksi, Morrisonilta Boban siis nyt kanonisesti pitäisi kypäränsä alla näyttää.

Omasta mielestäni on jo pitkään ollut pikemminkin täysin varmaa kuin mahdollista, että Boba Fett jossain vaiheessa palaisi kaukaiseen galaksiin Jedin paluun jälkeisessä ajassa. Star Wars -tarinoillekin on alkanut käydä niin kuin supersankareille: suositut hahmot eivät pysy kuolleina. Boba on todellakin suosittu, ja sitä paitsi niin kovis, että Jedin paluun kuolema ei koskaan oikein tuntunut lopulliselta (toisin kuin vaikkapa Darth Maulin loppu Pimeässä uhassa, mutta niin vain palasi Maulkin!)). Koska Boba sitä paitsi palautettiin henkiin myös aikanaan vanhan expanded universen puolella, iso osa fanikunnasta ei varmaankaan edes kaipaisi kummoisia selityksiä, jos hahmo ilmaantuisi The Mandalorianiin haastamaan toisen mando-palkkionmetsästäjän.

Näyttelijä Timothy Olyphant Deadwoodissa.

Niitä selityksiä saatetaan kuitenkin saada, sillä Slashfilm liitti Timothy Olyphant -huhuun Cobb Vanthin nimen – ja väitti Olyphantin(kin) pukeutuvan sarjassa Boba Fettin haarniskaan.

Tämä saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta ei itse asiassa ole sitä, kun muistellaan Chuck Wendigin Aftermath-kirjojen välinäytöksiä, joissa Cobb Vanth -hahmo nimenomaan on esiintynyt. Epämääräisen seikkailijan Cobb Vanthin kerrottiin ryhtyneen sheriffiksi Tatooinella – ja pukeutuvan jännästi kolhiintuneeseen mandalorialaiseen asepukuun. Tämä jo muutaman vuoden takainen vihjaus siis antoi ymmärtää, että Boba oli selvinnyt sarlaccista tässäkin kaanonissa, ja puku päätynyt jotenkin tälle uudelle hahmolle Vanthille.

(Sitten on se pieni spoileri, mitä en voi välttää. The Mandalorianin ykköskaudella on niin ikään kohtaus, jossa vihjataan Boban paluusta. Osuvan näköistä asepukua kantava hahmo esiintyy siinä Tatooinella. Jos ja ilmeisesti kun tähän siis palataan, kuuluu kysymys: nähtiinkö siinä jaksossa Vanth vai Fett? Näitä huhuja summaamalla tuntuisi todennäköiseltä, että Vanth, ja Fett vasta havittelisi haarniskaansa takaisin – mutta, kuten sanottua, ei ole mitenkään taattua, että kaikki nämä huhut edes pitävät paikkansa.)

Mandaloriaanisoturi Bo-Katan Kryze Rebelsissä.

Myös huhu Katee Sackhoffin roolista Bo-Katan Kryzena kytkeytynee The Mandalorianin nähneiden mielessä erääseen ykköskaudella auki jääneeseen juonikuvioon. Bo-Katan esiintyminen sarjassa on kuitenkin yleisestikin ymmärrettävää Star Wars -galaksin historiankirjoituksen nimissä. Bo-Katan, hahmo The Clone Warsista ja Rebelsistä, oli tärkeä mandalorealaisten johtaja ajalta joitakin vuosia ennen The Mandaloriania. Toisin sanoen: mitä enemmän sarja haluaa tulevilla kausillaan keskittyä siihen, mitä nimi antaa ymmärtää – yhden kuuluisan aurinkokunnan asemaan Imperiumin jälkeisinä vuosina – sitä loogisempaa on, että Bo-Katan ja ehkä jotkin muutkin animaatioissa alkunsa saaneet hahmot näyttäytyvät näytellyssä sarjassakin.

Siinä missä Rosario Dawsonin huhutaan korvaavan Ashley Ecksteinin Ahsokana, Bo-Katanin näyttelijä pysyisi samana kuin animaatioissa. Katee Sackhoff, joka tunnetaan etenkin Battlestar: Galactican Starbuckina, ääninäytteli roolin animaatioissa. Jos rakastetun Ahsokan näyttelijä todella vaihtuu live-action-hypyn myötä, kuvio näyttää ikävältä, mutta valitettavasti nämä castingit on varmasti päätetty erikseen. Ja silloin on niin, että jos Ahsokan näyttelijän vaihtaminen on jossain määrin ymmärrettävää, niin Bo-Katanin näyttelijän pitäminen samana on ainakin täysin ymmärrettävää.

Ja kun muuten ynnätään tämä kaikki, päästään siihen, että seuraava jonossa oleva hahmo esiintymään The Mandalorianissa olisi Rebelsin päähahmoihin kuuluva Sabine Wren… Hänen ääninäyttelijänsä Tiya Sircar sattuu sitä paitsi olemaan myös live action -näyttelijä (mm. The Good Place). Isommat mediat eivät minun tietääkseni ole vielä Sabine-huhua pöytään lyöneet, mutta yksityiset nettispekulaattorit toki jo kauan ennen minua.

”Mandalorian”-nimeä käyttävä palkkionmetsästäjä The Mandalorianissa.

Aivan mahtavia uutisia, eikö? Jos The Mandalorian ei jo tätä ennenkin kiinnostanut, niin nyt viimeistään sitä ei malta odottaa, eikö?

No…kyllä ja kyllä! Mutta silti: jo tätä kirjoittaessanikin minua uuvutti. Ja se vähän huolettaa.

The Mandalorian on ollut ensimmäisellä tuotantokaudellaan korostetusti uusi tarina, vaikka sen lähtökohta tosiaan tuntui ”Boba Fett -tarinalta ilman Boba Fettiä”. Koska Star Wars -franchisen vahvuuksiin kuuluu tarinoiden kietoutuminen toisiinsa, oli odotettavissa, että myöhemmillä kausillaan sarjaan lisättäisiin yhteyksiä aiempiin tarinoihin. Vertailun vuoksi voi muistella, kuinka Rebels oli vielä ekalla kaudellaan aivan uusi kertomus uusista hahmoista, mutta parilla seuraavallaan siitä tuli Ahsokan, Rexin, Maulin ja muutaman muun hahmon paluun myötä oikeastaan kuin The Clone Warsin jatkosarja.

Siltikin: Ahsoka, Boba Fett, Cobb Vanth ja Bo-Katan tuntuvat todella paljolta. Rosario Dawson, Temuera Morrison, Timothy Olyphant, Katee Sackhoff, Michael Biehn (The Terminator) ja itse Jamie Lee Curtis (mm. Halloween-sarja) tuntuvat vielä enemmältä.

On riski, että The Mandalorianin oma tarina ja sen alkuperäiset päähenkilöt uupuvat kaikkien näiden lisäysten alle. Sarjaa jo katsoneet ovat nyt tietysti jo ekan kauden kahdeksan jakson ajan saaneet tutustua salaperäiseen nimihenkilöön ja muihin uusiin sankareihin, mutta muutamat noista huhutuista hahmoista ovat niin legendaarisia Star Wars -hahmoja, että Mando uhkaa näyttäytyä heidän rinnallaan sivuhenkilönä. Näyttelijälistassakin on vastaavasti niin karismaattisia nimiä, että Pedro Pascalia ei luettelosta arvaisi sarjan päähenkilöksi.

Mutta mielelläni olen toki tässä huolessani väärässä. Jos The Mandalorian kerran on tämän hetken Star Warsin lippulaiva, miksikä ei siinä sitten voisi kartoittaa galaksin tilaa laajemminkin. Enkä minä sitä paitsi ainakaan ensimmäisenä säntää kieltämään, jos joku aikoo tarjota minulle Timothy Olyphantin (mm. Deadwood ja Justified) kaukaisen galaksin sheriffinä!

The Mandalorianin kakkoskaudelta ei puutu paukkuja kameran takaakaan: ohjaajina toimivat Dave Filonin ja showrunner Jon Favreaun lisäksi ainakin Robert Rodriguez (Sin City) ja Peyton Reed (Ant-Man). Kakkoskauden pitäisi ilmestyä Disney+:aan lokakuussa.

Cassian-sarja kuvataan vielä jossain vaiheessa, mutta kuvataanko ”naiskeskeinen” neljäs sarjakin?

The Mandalorian ja The Clone Warsin viimeinen kausi ovat edelleen meillä näkemättä, suoratoistopalvelu Disney+:n pitäessä yhä ovensa suljettuna pohjoismailta. Samaan aikaan tekeillä on kuitenkin koko ajan lisää sarjoja, Star Wars -elokuvien ollessa vuorostaan ainakin hengähdystauolla.

The Mandalorianin kakkoskausi ennätettiin kuvata juuri ennen koronaviruksen aiheuttamaa maailmanlaajuista poikkeustilaa. Sen on määrä saada ensi-iltansa Disney+:ssa ensi lokakuussa, vaikka tietysti korona-aika voi vielä vaikuttaa myös jälkituotannon etenemiseen.

cassian-andor-rogue-one

Cassian Andor (Diego Luna) Rogue Onessa.

Sen sijaan Rogue Onesta tutun Cassian Andorin oman sarjan tuotanto keskeytettiin maaliskuussa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia. Sarjan varsinaiset kuvaukset eivät olleet vielä ehtineet alkaa, vaan kyse oli vielä niiden valmistelusta, kertoi efektimestari Neal Scanlan muutamille nettimedioille.

Mahdollisesti muistuttaakseen yleisöä ja/tai sijoittajia siitä, että Disney uskoo poikkeustilan väistyvän aikanaan, virallinen sivu tiedotti perjantaina tekijäuutisia Cassian-sarjasta. Näyttelijöistä julkistettiin Genevieve O’Reilly, joka esittää jälleen kapinaliiton johtajaa Mon Mothmaa, Ruotsin lahja lukemattomien elokuvien sivuosiin Stellan Skarsgård (mm. Marvel-elokuvat, Mamma Mia! ja Pirates of the Caribbean -sarja) sekä tuntemattomat Denise Gough ja Kyle Soller. Cassianin ja omapäisen droidin K-2SO:n tuttujen näyttelijöiden Diego Lunan ja Alan Tudykin mukanaolo on toki julkistettu jo aiemmin.

mon-mothma-rogue-one

Genevieve O’Reilly Mon Mothman roolissa Rogue Onessa.

O’Reillyn ja/eli Mon Mothman paluu on erittäin tervetullut uutinen, vaikkei sitä tarinakehys huomioiden yllättävänä voi pitää. Mon Mothma on Star Wars -faneille rakas ja kai kohtalaisen hyvin jopa yleisesti tunnettu hahmo, vaikka George Lucas itse ei tästä piitannut leikatessaan O’Reillyn osuuden pois Sithin kostosta reilut 15 vuotta sitten. Jedin paluussa ensiesiintyneellä tukkaikonilla oli kuitenkin jo tuolloin pitkä historia oheistarinoiden puolella, ja myöhemmät esiintymiset animaatiosarjoissa sekä tietenkin juuri Rogue Onessa ovat tehneet hahmon tutuksi uusillekin yleisöille.

Perjantain tiedotteen mukaan Cassian-sarja sijoittuu aikaan viisi vuotta ennen Rogue Onea eli samoihin aikoihin Rebelsin ensimmäisen kauden kanssa. Tällöin Mon Mothma on vielä senaattori ja erittäin salainen kapinakenraali.

stellan-skarsgard-chernobyl

Stellan Skarsgård hienossa roolissa HBO:n hienossa Chernobyl-minisarjassa.

Skarsgårdin, Goughin ja Sollerin hahmoista on paha veikata mitään. Irlantilainen Gough (s. 1980) ja britti Soller (s. 1983) ovat toistaiseksi tehneet uraa enemmän teatterin kuin elokuvien puolella. Veteraaninäyttelijä Skarsgårdista (s. 1951) sanon sen verran, että näkisin hänet Star Warsissa mieluummin kunnollisessa pahiksen kuin hilpeän sivuhahmon roolissa. Mitä tahansa voi kuitenkin odottaa: epäilemättä Cassianin perheenjäseniäkin sarjassa esiintyy, sillä lähes ainahan Star Warsissa on kyse myös perheistä ja vanhempi-lapsi -suhteista.

Cassian-sarjassa ei sen sijaan pitäisi olla sijaa Rogue Onen muille sankareille, koska Cassian kohtaa Jyn Erson, Bodhi Rookin, Baze Malbusin ja Chirrut Imwen ensimmäistä kertaa elokuvassa. Mutta siinä olisi erinomaisesti tilaa Saw Gerreralle (Forest Whitaker)! Gerrera on sarjan aikaikkunassa vielä Kapinaliiton riveissä Mon Mothman rinnalla, mutta jo kovasti matkalla partisaanista terroristiksi.

saw

Saw Gerrera (Forest Whitaker) Rogue Onessa.

Rogue One -tiedote sisältää kuitenkin pari muutakin nimeä ja valitettavan tuttuun kuvioon taipuvan uutisen.

Sen mukaan sarjan showrunner, kirjoittaja ja ohjaaja on Tony Gilroy, Michael Claytonin ohjaaja, mm. Bourne-leffojen käsikirjoittaja ja Rogue Onen monista kirjoittajista viimeinen. Lucasfilm palkkasi Gilroyn tuolloin viilaamaan Roguen käsistä vielä leikkausvaiheessa, ja Gilroy päätyi kirjoittamaan huomattavan osan elokuvasta uusiksi uusintakuvauksia varten. Monien huhujen mukaan hän tuossa vaiheessa käytännössä korvasi ohjaajankin, vaikka Gareth Edwards saikin virallisesti pitää paikkansa.

Tämä tarkoittaa, että Cassian-sarja on liittynyt siihen lähes aukottomaan ketjuun Disneyn aikaisia Star Wars -projekteja, joiden tekijät on vaihdettu kesken tuotannon. Cassian-sarjan showrunner – sarjoissahan tämän tittelin haltija on se isoin viskaali, eivät jaksojen välillä vaihtuvat ohjaajat – oli nimittäin aiemmin tiettävästi Stephen Schiff (The Americans), joka tuoreen tiedotteen mukaan on enää yksi kirjoittajista. Schiffin aiempaa pestiä ei ehditty virallisesti julkistaa Lucasfilmin tiedotteissa, mutta kyllähän tuo kovasti siltä vaikuttaa, että vetäjä on vaihdettu käsikirjoitusvaiheen aikana ja Schiffin siihenastiset panokset ovat jääneet sarjan tarinaan oikeuttaviin krediitteihin. CBR.com raportoikin jo viime vuoden puolella, että Cassian-sarja olisi ollut ”lähellä peruuttamista” ennen kuin Tony Gilroy värvättiin kirjoittamaan sarjan pilottijaksoa.

Tony-Gilroy

Tony Gilroy (kuva: Eva Rinaldi, CC BY-SA 2.0)

Gilroyn paluu on silti siksi yllätys, että hän on Disney-aikaisista Star Wars -tekijöistä niitä harvoja, jotka eivät julistaneet haastatteluissa halunneensa aina työskennellä kaukaisen galaksin tarinoiden parissa. The Hollywood Reporterille Gilroy sanoi pari vuotta sitten, ettei ole koskaan ollut kiinnostunut Star Warsista, eikä hänellä ole mitään kiinnostusta jatkaakaan sarjan parissa. (Samassa haastattelussa Gilroy antoi ymmärtää huhujen hänen mittavasta Rogue One -panoksestaan olleen totta ja kuvaili elokuvan olleen ennen häntä ”kauheissa, kauheissa vaikeuksissa”.)

Mutta mistäs sen tiedämme, jos Gilroyta on sittemmin alkanutkin kiinnostaa… Yksi hänen monista lisäyksistään Rogue Oneen oli nimittäin juuri Cassianin esittely leffan alussa, jossa kapinallisagentti ampuu oman tietolähteensä suojellakseen kapinalle elintärkeitä tietoja. Cassian-sarjan sopii olettaa kuvaavan nuoren idealistin matkaa noin synkkiin tekoihin valmiiksi sotilaaksi. Ehkä se sitten on tarina, joka kiinnostaa neljä elokuvaa agentin roolia vastaan pullikoivasta Jason Bournesta kirjoittanutta Gilroyta?

Rogue-One-K-2SO-Cassian-Andor

Tiedote antaa ymmärtää Gilroyn toimivan myös Cassian-sarjan ohjaajana: siis yksikössä, toisin kuin useimmat televisioprojektit ja myös The Mandalorian, jolla ohjaajia oli useita. The Hollywood Reporterin mukaan Gilroy ei kuitenkaan ohjaisi kuin pilotin ja kenties toisen jakson, ja se tuntuu todennäköisemmältä vaihtoehdolta.

Yhden ohjaajan ratkaisu olisi kyllä kiinnostava, ja voisi johtaa onnellisten tähtien alla vielä erinomaisiin lopputuloksiin. Sellainen on annettu ymmärtää olevan tekeillä ohjaaja Deborah Chown kanssa Obi-Wan-sarjaan, joka taitaa ollakin luonteeltaan The Mandaloriania ja Cassian-sarjaa ”minisarjamaisempi” (mutta sillä on ollut omat esituotannon ongelmansa, sen sarjan kirjoittajan vaihduttua Varietyn mukaan hiljattain varsin tuntemattomaan Joby Haroldiin).

Showrunnerinkin asemassa Gilroyn on toki mahdollista tuoda Cassian-sarjaan sellaista epätyypillistä kulmaa, jollaisen ansiosta myös Rogue One nousi monen Star Wars -fanin suosikiksi. Ensimmäisen jakson ohjaajan tehtävä on myös määrittää sarjan tyyli. Gilroyn elokuvien ote on totunnaiseen SW-kerrontaan verrattuna hillitty, aikuismainen ja ajoin tylykin, ja voi hyvin olla, että tällaista haetaan Cassian-sarjaankin. Samantapaisesta suunnasta tuntuvat ponnistavan muiksi kirjoittajiksi julkistetut Dan Gilroy (synkän Nightcrawler-jännärin ohjaajana tunnettu Tonyn veli) ja Beau Willimon, Netflixin House of Cardsin alkuperäinen showrunner.

russian-doll

Jotain aivan muuta: Netflixin Russian Doll. Ei Star Warsia, 

Salaliittoteoreetikko voi kuitenkin miettiä, oliko Cassian-uutisen julkistuksella jotain kytköstä sen kanssa, että vain kaksi päivää aiemmin Hollywood-mediat uutisoivat uudesta Star Wars -sarjaprojektista, josta Lucasfilm itse ei ole pukahtanut sanaakaan. Jos Varietyn ja THR:n uutinen pitää paikkansa, se taisi vuotaa aiemmin julki kuin oli tarkoitus.

Kieltämättä tuntuu erikoiselta, että tosissaan tekeillä olisi jo neljäs näytelty Star Wars -sarja, vaikka kaksi niin sanottua edellistäkään eivät ole saavuttaneet edes kuvausvaihettaan, mutta tällaista tämä vain taitaa nykyään olla. Huhutussa projektissa on joka tapauksessa särmää. Huhun mukaan tekeillä olisi ”naiskeskeinen” tarina ”eri kohdassa aikajanaa kuin muut Star Wars -projektit”. Sarjan tekijä olisi Leslye Headland, jonka aiempi hitti oli Netflixin mainio Russian Doll –minisarja, jossa viinaanmenevä moniongelmikko nainen elää jatkuvaa murmelinpäivää. Headland oli mukana jo The Rise of Skywalkerin ensi-illassa ja Star Wars News Net huomioi hänen deletoineen THR:n ja Varietyn uutisten jälkeen Star Wars -twiittejä Twitteristään, joten kyllä tämä tuleen johtavalta savulta haiskahtaa.

Enkä ole ainoa, jonka mielestä kombinaatio tuo ensimmäisenä mieleen Doctor Aphran.

Doctor-Aphra

Doctor Aphra, avaruuden antisankari.

Avaruusarkeologian ”tohtori” Chelli Lona Aphra on Disney-ajan expanded universe -tarinoiden ylivoimaisesti onnistunein ja tykätyin lisäys Star Wars -galaksiin. Hahmo ilmestyi kuvioihin Kieron Gillenin Darth Vader -sarjakuvassa vuonna 2016. Sittemmin Aphra on saanut oman jatkuvan lehtensä (kunnia, joka nostaa Aphran Marvelin rosterissa samaan kerhoon vain Darth Vaderin ja Poe Dameronin kanssa) ja esiintynyt myös romaaneissa. Hahmo kuuluu omiinkin suosikkeihini: ihastuttavan moraalittoman ja itsekkään avaruusarkeologin seikkailut Imperiumin ja kapinaliiton sotarintamien välissä tuntuvat ainakin toistaiseksi edelleen tuoreilta, ja erityisesti Remastered-tarinajakso lukeutuu kirjoissani aivan Marvelin Star Wars -sarjakuvien huippukohtiin. ”Kaukaisen galaksin paha Indiana Jones tai River Song” olisi voinut myös väljähtyä vitsinä nopeasti, mutta kun niin ei ole tähän mennessä käynyt, en enää ihmettelisi yhtään, vaikka hahmo kantaisi omaa näyteltyä sarjaansakin kunnialla.

Aphra-sarjasta on huhuttu aiemminkin, ja Leslye Headland tuntuu juuri oikealta henkilöltä sellaista luotsaamaan. Silti, on tunnustettava, että valinta tuntuu Disneyn koko perheen suoratoistopalvelulle rohkealta – ja ehkä siis liian rohkealta.

Todella suuri yleisö kun ei Aphraa entuudestaan tunne. Hahmo on, kuten sanottua, moraaliton ja itsekäs. Jonkinlaisen ongelman muodostaa myös se, että Aphran hahmokaari on sarjakuvissa jo sellaisessa vaiheessa, että olisi hyvin vaikeaa elokuvata hänestä samaan kaanoniin sijoittuvia tarinoita paitsi tekemällä suoraa adaptaatiota aiemmin jo sarjakuvissa kerrotuista tarinoista, ja sellaista Star Warsissa ei ainakaan vielä tähän mennessä ole koskaan tehty. Ja sitten on vielä sekin, että etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen franchise-representaatioita laskevat katsojat eivät ainakaan tähän mennessä ole juuri päässeet vetämään rukseja Star Warsin sarakkeisiin, ja Aphra on etnisesti aasialaisen näköinen naisista tykkäävä nainen.

Tämän pyörittelyn jälkeen veikkaankin, että jos Leslye Headlandin sarja etenee varsinaiseen tuotantoon, meille paljastuu Lucasfilmin oman tiedotteen aikaan, että hänet on pikemminkin palkattu tekemään SW-sarja ”Doctor Aphran kaltaisesta” naishahmosta kuin juuri Doctor Aphrasta. Todennäköisesti aivan uudesta hahmosta, ehkä tosiaan vieläpä eri aikakautena kuin muut tekeillä olevat sarjat.

Kyllä minua sellainenkin kiinnostaisi. Mutta jos nyt pääsisi näkemään sen The Mandalorianinkin ensin.

Päivän uutinen: Obi-Wanillakaan ei mene hyvin

Onhan se kyllä surkeaa, että kaava ”Star Wars -projekti julkistetaan -> Star Wars -projekti peruutetaan tai tekijät vaihdetaan” se vain jatkuu.

Tänään pöydälle nousi Obi-Wan -sarja. The Hollywood Reporterin mukaan tekeillä olevan sarjan tuotanto olisi keskeytetty. Vaihtoon ovat lehden mukaan menossa vähintään käsikirjoittaja ja valmiiksi ehtineet käsikirjoitukset, ellei sitten koko suunnitteilla ollut tarina. Käsiksiä kirjoitti Hossein Amini (mm. Drive-elokuva), jonka tilalle nyt siis etsitään uutta kirjoittajaa.

Sen sijaan ohjaaja Deborah Chow (joka ohjasi juuri pari jaksoa ensimmäistä näyteltyä sarjaa The Mandaloriania) ja tietenkin nimitähti Ewan McGregor ovat yhä mukana projektissa, THR sanoo. Uutisen perusteella voisi kuitenkin arvella, että mikään muu ei olisi pysymässä ennallaan kuin aie tehdä Obi-Wanille oma sarja.

obi-wan-rots-closeup

”Tunsin häiriön Voimassa” -vitsit tähän.

Välttämättä tilanne ei kuitenkaan ole näin dramaattinen. Ewan McGregor nimittäin sattui juuri vain pari tuntia THR:n uutisen julkistamisen jälkeen olemaan Birds of Prey -leffan pressissä, ja hän ehätti toppuuttelemaan tilannetta useille asiasta kysyneille medioille. Asialla olivat ainakin IGN ja The Wrap.

McGregorin mukaan THR:n ydinväite taiteellisista erimielisyyksistä ei pidä paikkansa, ja sarjan kuvausten alku on vain siirtynyt tämän vuoden elokuulta ensi vuoden tammikuulle. Käsikirjoitukset eivät ole menossa vaihtoon, vaan niitä ehditään näin hioa paremmiksi. Näyttelijän mukaan edes sarjan esitysaika ei välttämättä siirry – tosin sitä ei ole meille yleisölle vielä julkistettukaan.

THR:n skuupissa ja McGregorin lausunnoissa on siis selvä ristiriita – ja vielä pieni ristiriita aiemmin kerrotunkin kanssa. THR:n mukaan jaksojen käsikirjoituksista olisi nimittäin ollut valmiina vain kaksi, kun tuottaja Kathleen Kennedy kertoi jo sarjan julkistuksen hetkellä viime kesänä käsisten olevan jo valmiita ja erinomaisia. Kennedy tarkoitti todennäköisesti pikemminkin tarinaa kuin lopullisia käsiksiä, mutta sitä oudommalta tuntuu, että THR:n lähteet väittävät nimenomaan tarinan olevan nyt menossa vaihtoon. Ja jos taas niin todella on, vaikuttaa siltä, että McGregor ei ole sitä vielä kuullut, ja se taas olisi aika noloa (mutta ei valitettavasti mahdotonta).

obi-wan-rebels

Obi-Wan kun näimme hänet viimeksi (animaatiosarjassa Rebels).

Kaikkein erikoisin yksityiskohta THR:n uutisessa liittyy jaksojen lukumäärään. Obi-Wanin sarjan oli tähänastisen tiedon mukaan määrä olla kuuden jakson minisarja, mutta THR väittää nyt, että jaksomäärä trimmataan neljään. Josta taas McGregor jälleen kiisti kuulleensa mitään.

Spekuloidakseni. Jos oletamme, että jaksomäärä-osa THR:n uutista pitää paikkansa, tämä vaikuttaa minusta pikemminkin vahvistukselta siitä, että tekeillä ollutta tarinaa – joka saattaa olla tai olla olematta sama, joka oli jo pari vuotta sitten tekeillä Obi-Wanin sooloelokuvaksi – ei olla vaihtamassa. Sen sijaan sen käsikirjoittaja vain vaihtuisi nyt käsisversioiden välissä, kuten aika monen Star Wars -projektin käsikirjoittajat on Disney-aikana vaihdettu, osa aivan yhteisymmärryksessä duunari-kirjoittajien kanssa. Ehkä tuotannossa olisi nyt tuumattu, että tekeillä oleva tarina sittenkin sopisi paremmin neljään kuin kuuteen jaksoon, ja trimmaajaksi tarvittaisiin tuoreet silmät ja pää?

Neljän jakson minisarja kuulostaa vain varsin… pieneltä. Suoratoistopalveluissa haettava niin sanottu event voi jäädä vaatimattomaksi, kun ekan viikon ison huomion jälkeen jatkoa olisi luvassa vain muutaman viikon ajan. Myöhemmille katsojille neljän jakson bingettääkin yhdessä illassa. Sekin käy siksi mielessä, että jos tekeillä tosiaan on vain neljään jaksoon mahtuva tarina, saattaisi sellainen tarina olla sovitettavissa jopa suoraan-suoratoistopalveluun -elokuvaksi – jollaisen julkaisu taas olisi aivan toisella tavalla event.

Mutta pohjimmiltaan olen edelleen hyvin kiinnostunut mistä tahansa Obi-Wan -projektista, ja on turvallista olettaa, että Lucasfilm tavoittelee vain parasta mahdollista sellaista.

Koska emme ole tästä vielä varsinaisesti mitään tätä enempää kuulleet, ei näillä tiedoilla ole varsinaisesti mitään syytä harmitella sitä jotain tuntematonta, mistä olemme ehkä nyt jäämässä paitsi (jos edes olemme). Obi-Wan -sarjan sisältöhuhut ovat keskittyneet lähinnä sarjassa mahdollisesti esiintyviin hahmoihin, joista esillä ovat olleet nuori Luke Skywalker sekä vanhentunut, parrakas (!) Jar Jar Binks. Esimerkiksi näiden tapaamisten totuudellisuudesta tai toteutumisesta ei tietenkään voi päätellä yhtään mitään tämänpäiväisen uutisen perusteella.

jar-jar-obi-wan-anakin-aotc

Tapaavatko he jälleen? No, Anakinin voinee ainakin lukea pois laskuista.

Mitä tulee muihin Disney+:n suoratoistosarjoihin, The Mandalorianin ensimmäinen, äskettäin päättynyt kausi oli suurmenestys sekä kriitikoiden ja yleisön mielestä. Se vaikuttaa olevan kaikista Disney-aikaisista SW-nimikkeistä se kaikkein yleisimmin tykätty. Erinomainen sisäänheittotuote uudelle suoratoistopalvelulle, siis! Toista kautta kuvataan jo. (Minä en ole kirjoittanut The Mandalorianista, koska siitä on täysin mahdotonta puhua spoilaamatta, ja koska sarjaa ei ole voinut luvallisesti katsoa meillä lainkaan.)

Ennen Obi-Wania kuvataan Mandalorianin jatkon lisäksi Cassian Andorin sarjaa. Eräiden huhujen mukaan myös tämä Rogue Onen hahmojen prequel oli jo lähellä saada kirveestä ennen alkujaan, kunnes mukaan houkuteltiin Tony Gilroy, joka aikanaan kävi tohtoroimassa Roguea sen lisä- ja uusintakuvauksissa. Sarjan varsinainen showrunner on kuitenkin tiettävästi Stephen Schiff (The Americans). Diego Luna (Cassian) ja Alan Tudyk (K-2SO) näyttelevät. Cassian-sarja kiinnostaa itseäni näistä kolmesta vähiten, mutta mikäs siinä, jos hyvän tekevät.

Näitä kaikkia ennen jo nyt kevättalvella ensi-iltansa saa The Clone Wars -animaatiosarjan seitsemäs ja viimeiseksi kirjoitettu ”lisäkausi”, jonka erinomaisen tymäkkä traileri pamahti nettiin toissapäivänä.

Näitä sarjoja odotellessa me Suomessa saamme kuitenkin, niin, todellakin odotella lisää, sillä koko Disney+ lanseerataan meillä sittenkin vasta ensi kesänä. Tällä hetkellähän palvelu pyörii ylipäätään vasta jenkeissä, Kanadassa ja testimarkkinoillaan Alankomaissa, mutta on kyllä paha pettymys, että pohjoismaat eivät ole mukana seuraavassa maaryppäässä ensi maaliskuussa. Kyllähän suoratoistosarjojen markkina on sellaiseksi muuttunut, että esimerkiksi The Mandaloriania olisivat kuumeisesti halunneet katsoa yhtä aikaa ihan kaikki.

The Mandalorian alkoi (mutta ei meille)

Suoratoistopalvelu Disney+ aukesi tänään, ja sen lippulaivasarja The Mandalorian alkoi.

Mutta ei meillä.

Disney+ starttasi tänään Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä testimarkkinoillaan Alankomaissa. Euroopan (seuraavat) etujoukot saavat palvelun maaliskuun lopussa. Onko Suomi tuossa joukossa, ei ole vielä tiedossa.

Tämä on tämän blogin ja näiden sometilien linjaus tähän asiaan: Minä en (varsinaisesti) käsittele The Mandaloriania, ennen kuin se on nähtävillä meillä.

Tarkoitan, että en aio nyt kirjoittaa pohdiskelua siitä, mitä ensimmäisen jakson yllätyskäänne (jollainen siis luvattiin jo etukäteismarkkinoinnissa) tarkoittaa. En yhtään enempää kuin että kirjoittaisin siitä, onko The Mandalorian sarjana ”hyvä” vai ei. Jälkimmäiseen kysymykseen en voi ottaa katsomatta kantaa. Edelliseen en halua, koska tämä blogi ja nämä tilit operoivat suomeksi, eikä sarja nyt valitettavasti vielä meille näy.

Jätän kuitenkin sen verran siimaa, että aivan varmasti ainakin Twitterissä linkkaan The Mandalorian -sisältöäkin ja saatan jopa kommentoida sitä. Periaatteessa vastaan voi tulla tilanne, jossa haluan pohdiskella esimerkiksi sarjan asemaa SW-tarinoiden joukossa tässä blogissakin. Mutta sisältöä en missään tapauksessa halua näissä kanavissani spoilata. En, vaikka epäilen, että Mandalorianin yllättävimmät käänteet päätyvät kyllä varsin nopeasti kansainvälisissä Star Wars -lähteissä julkiseen keskusteluun ja vaikeasti väisteltäviin otsikoihin.

Tarkoitukseni on siis palata The Mandalorianiin paremmin, kunhan se meillä näkyy. Seuraavien kausien kohdallahan mekin varmasti jo katsomme tätä jenkkien tahdissa.

Se on kuitenkin sinänsä mukavaa huomata, että ensireaktiot sarjaan ovat positiivisia. Ensimmäisenä live action -SW-sarjana The Mandalorian raivaa uusia latuja, ja tähän mennessä se onkin vaikuttanut hyvin lupaavalta.