Kevättalven 2017 Snoke-muotiteoria

Ensimmäiseksi spoilerivaroitus. Tämä spekulatiivinen kirjoitus pohdiskelee Episodien VIII ja IX mahdollisia juonikuvioita käyttäen aineistonaan muun muassa tuoretta Aftermath: Empire’s End -kirjaa. Kirjoitus siis paljastaa joka tapauksessa jotain oheiskirjallisuuden juonenkäänteistä, ja jos spekulaatiot osuvat oikeaan, mahdollisesti myös tulevista elokuvista. Mutta spekulaatioita ne siis vain ovat!

Toiseksi sisällöllinen varoitus. En ole (vielä) lukenut Aftermath-trilogian päätösosaa, joten perustan tässä tietoni nettilähteisiin. Asia on kuitenkin niin ajankohtainen, että katson parhaaksi kirjoittaa siitä heti.

”Mielipiteet ovat kuin Snoke-teoriat. Jokaisella on sellainen.” (Lucasfilmin moderni sananlasku)

Chuck Wendigin ristiriitaisesti vastaanotettu Aftermath-trilogia on nyt siis valmis. Itse olen enemmän kannattajien leirissä, vaikka näenkin toimintaelokuvien rytmin ja sitcom-sarjojen dialogin mieleen tuovissa kirjoissa myös ongelmia. Joka tapauksessa trilogiaa ei voi sivuuttaa Star Warsin tätä ajanjaksoa (sekä in universe että meidän aikaamme) ajatellessa. Vaikka lukija ei piittaisi Aftermath-kirjojen pääjuonen toiminnan tasosta tai Wendigin luomista uusista hahmoista, niissä kartoitetaan monipuolisesti, kiinnostavasti ja ainakin omasta mielestäni myös onnistuneesti galaksin tilaa Jedin paluuta seuranneina aikoina Jakkun taisteluun asti. Wendigin tarinat eivät kuljeta lukijaa vuosissa lähellekään uuden elokuvatrilogian aikaa (kuten osa lukijoista ennen ensimmäistä osaa ja The Force Awakensia toivoi), mutta sen sijaan ne avaavat maailmaa, johon sisällissota galaksin jätti – ja samalla siis myös, miten muutaman kymmenen vuoden kuluttua First Order -niminen sotilaallinen terroristijärjestö voi kasvaa Uudelta tasavallalta piilossa niin voimakkaaksi, että se paukauttaa kerralla päreiksi mystisellä-ja-kummalla aseella kokonaisia planeettoja.

Ja nyt ne tämän kirjoituksen kannalta tarpeelliset Aftermath-spoilerit kassista ulos. Toisin kuin etenkin ensimmäisen kirjan loppukohtauksen perusteella vielä moni luuli, ja toiset vielä toisenkin kirjan jälkeen toivoivat, Aftermath-romaanisarja ei paljasta Andy Serkisin elokuvissa CGI-tekniikan alla esittämän suurjohtaja Snoken henkilöllisyyttä. Sen sijaan kirjasarja vetää kyllä merkittäviä yhdysviivoja Imperiumin ja First Orderin välille. Näiden kirjojen mukaan – ja nykyisessä Lucasfilmin strategiassa kirjat ovat samaa kaanonia kuin elokuvat, muistattehan – keisari Palpatinella oli suunnitelma oman kuolemansa varalle, ja siihen suunnitelmaan kuului keisarin kloonien tuotanto tuntemattoman tiedon etsiminen tunnetun galaksin ulkopuolelta. Jonnekin sinne kauas kukistuneen Imperiumin palaset Aftermath-trilogiassa kuvattujen tapahtumien jälkeen vetäytyivät, ja jostakin sieltä he palasivat vahvistuneina vasta muutamia vuosia ennen The Force Awakensin tapahtumia, kuten puolestaan kerrottiin Claudia Grayn romaanissa Bloodline (jonka paljastuksista olen kirjoittanut aiemmin).

Wendigin trilogian viimeinen osa myös vahvistaa sen, mitä edellisetkin osat jo vihjailivat: Palpatine uskoi, että se, mitä galaksin ulkolaidan tuolla puolen on, liittyy Voiman alkuperään. Olen niin ikään aiemminkin pohdiskellut, että uudessa trilogiassa olisi suurelta osin kyse Voiman todellisesta olemuksesta ja ensimmäisistä jedeistä yhtä paljon kuin viimeisistäkin, ja tämäkin tiedonjyvä vahvistaa epäilyksiäni edelleen. Ehkäpä kiinnostavin vihje kuitenkin henkilöi Keisarin pakkomielteet: Palpatine uskoi jonkun tai jonkin peräti kutsuvan häntä siellä jossain.

Toteaapa Wendig ohimennen vielä tämänkin: salaperäinen sini-ihoinen muukalaisupseeri Thrawn tuli kaukaa galaksin laidalta, ja antoi Keisarille palasia hänen kaipaamastaan tiedosta. Timothy Zahnin 1990-luvulla luoma rakastettu suuramiraali Thrawn ei esiinny Aftermath-kirjoissa, mutta hän palasi Star Wars -kaanoniin Rebels-animaatiosarjan tämänhetkisellä kaudella ja on saamassa oman romaaninsa kesällä. Kuten huomaatte, kaikki vaikuttaa kaikkeen!

Suuramiraali Thrawn Rebelsissä. Ei, hän ei ole Snoke.

Mistä siis on kyse? No, ensinnäkin vanhan expanded universen lukijat lienevät tässä vaiheessa jo vähintään kohottaneet kulmakarvojaan, elleivät herkimmät polot saaneet jo sydänkohtausta. Sillä vanhassa expanded universessa eli Legends-universumissahan tuleva suuramiraali Thrawn liittyi jo varhain Darth Sidiousin Imperiumiin nimenomaan valmistautuen uhkaan, jonka galaksin ulkopuolelta tuleva vihamielinen rotu muodosti. Tuo rotu oli Yuuzhan Vong, ja sen hyökkäyksestä kerrottiin yli 20-osaisessa New Jedi Order -kirjasarjassa vuosina 1999-2003. NJO-tarinakokonaisuus oli tarkoitettu tuoreuttamaan Star Wars -franchise aikana, jolloin Jedin paluun jälkeisiä elokuvia ei missään nimessä pitänyt koskaan olla tulossa. Yuuzhan Vongeissa sarjalle luotiin uusi pahis loppuun kulutetun Imperiumin tilalle, ja samalla franchisea yritettiin aikuistaa muun muassa sallimalla hyvisten tappaminen itse Chewbaccasta alkaen. Valitettavasti uuvuttavan pitkä kirjojen sarja vieraannutti jo lähtökohtaisesti monet (minut esimerkiksi) ja monet mukana pysyneet taas eivät pitäneet NJO:n juonenkäänteistä. Yuuzhan Vongejakaan ei kovin yleisesti pidetä ikimuistoisena pahiksena. Mutta se on oma tarinansa.

Thrawn-romaanista hiljattain julkaistu ote vain vahvistaa Rebelsin jo antamaa kuvaa siitä, että uuden kaanonin Thrawn on niin pitkälle kuin mahdollista ”sama” kuin Legends-kaanonin Thrawn, ja että molemmat toimivat samoin motiivein. Palpatinen ja Thrawnin ensikohtaamista esittävä kohtaus voisi nimittäin aivan sellaisenaan olla myös Legends-tarinoista. Toki uudenkin kirjan kirjoittaa itseoikeutetusti hahmon luoja Timothy Zahn, mutta tarkoitan nyt ennen kaikkea sitä, että hahmon historia tuntuu täsmäävän 1990-luvun kirjallisuuteen. Rebelsin Thrawn voisi hyvin olla sama Thrawn, joka komensi Imperiumia silloisessa kaanonissa viisi vuotta Jedin paluun jälkeen – vaikkei siis ole.

Selvää on, että niin Thrawnin kuin Imperiuminkaan myöhemmät vaiheet eivät kulje enää entisiä latuja. Zahnin Thrawn-trilogiaksi kutsutun kirjakolmikon (suomennoksina Imperiumin perillinen, Hämärän laivue ja Keisarin käsky) aika on jo voimakkaasti uuden kaanonin juonikuvioiden sävyttämää (juuri Aftermath-sarja kuvaa Imperiumin ja Tasavallan toisenlaiset Jedin paluun jälkeiset vaiheet), eikä niitä kirjoja voi sellaisenaan ”palauttaa” nykyiseen kaanoniin. Sitäkin mahdottomampaa on kuvitella yritystä sovittaa New Jedi Order –kirjoja yhteen uusien elokuvien kanssa: edelliset tapahtuivat noin 20 vuotta Jedin paluun jälkeen ja jälkimmäiset 30 vuotta sen jälkeen, mutta edellisissä Chewbacca kuoli Han Solon sijaan, Hanilla ja Leialla oli kolme lasta, Luke perusti oman Jediakatemiansa ja meni naimisiin Mara Jaden kanssa katomatta koskaan kaukaiselle saariplaneetalle ja niin edelleen. Ei siis kannata sinänsä säikähtää: mitä tahansa vanhoissa kirjoissa tapahtuikaan, uusissa kirjoissa (saati elokuvissa) ei enää tapahdu tismalleen samoin.

Yuuzhan Vongit sellaisessa fantasiakirjallisuuden örkkejä muistuttavassa asussaan, jossa he Legends-universumissa esiintyivät. Ei, kuvassa ei ole Snoke.

Mutta tarkoittaako tämä, että tässäkin kaanonissa galaksin reunan takaa kurkistelevat Yuuzhan Vongin möröt? Voimalle immuunit, teknologiaa jumalanpilkkana pitävät fanaatikot, joiden kuvauksessa oli epäilyttäviä parallelioita samanaikaiseen Yhdysvaltain käymään sotaan islamistiterroristeja vastaan? Tai ainakin jonkinlainen versio tuosta uhasta, kenties toisella nimellä ja ulkomuodolla?

Ja olemmeko itse asiassa jo kohdanneet tuon uhan johtajan, Snoken, johtamassa Imperiumin tuhkasta noussutta militanttia terroristijärjestöä First Orderia? Oliko Snoke, joka The Force Awakensin romanisaation mukaan ”näki Imperiumin nousun ja tuhon”, se taho, joka kutsui (tai uhkasi) Palpatinea galaksin rajan takaa? Käyttääkö Snoke parhaillaan First Orderin hyödyllisiä idiootteja sumuverhonaan – eivätkö kenraali Huxin kaltaiset fanaatikot tajua vain jyräävänsä galaksia sodallaan heikommaksi tulevaa, varsinaista invaasiota varten?

En missään nimessä nappaa tästä kysymyspatterista kunniaa itselleni. Moni Empire’s Endin lukenut on viime viikkoina pohtinut samantapaisia. Ja, pakko myöntää, teoria tuntuu suorastaan kotoisan uskottavalta. Ellei se näin lopulta mene, niin ainakin kaiken tämänhetkisen tietomme mukaan se voisi mennä näin, ja kaikki The Force Awakensissa sekä uuden kaanonin kirjoissa kerrottu kävisi järkeen.

Imperiumin rippeiden johtaja Rae Sloane, Chuck Wendigin Aftermath-kirjojen uusien hahmojen parhaimmistoa. Ei, hänkään ei ole Snoke.

Erityisen uskottavalta tuntuu mielestäni spekulaation Snoke-osa. Kaiken muun lisäksi se täsmää Lucasfilmin tarinaryhmän julkisen äänen Pablo Hidalgon toistuviin vakuutteluihin: että Snoke todellakin on aivan uusi hahmo. Galaksin ulkopuolelta tulleena hän ei paljastuisi keneksikään tuntemaksemme hahmoksi ylläri-pyllärikäänteenä kuten monet odottavat (ja toiset pelkäävät). Hän ei myöskään olisi sith, kuten Hidalgo niin ikään on kyllästymiseen asti vakuutellut, vaan hyvin vanha ja Voiman toisenlaisia käyttötapoja tunteva olento, mutta hänellä olisi mielestäni saagaan tarvittava kytkös sen aiempien osien pääpahaan Palpatineen. Kysymyksiksi (ehkä vain oheistuotteiden puolella vastattavaksi) jäisi, miten tällainen ulkopuolinen tarkkailija olisi päätynyt Imperiumin rippeistä rakentuvan First Orderin ylijohtajaksi, milloin ja miten hän olisi luikerrellut Ben Solon lähipiiriin sekä miten hän muutenkin olisi noussut varjoista esiin siinä määrin, että Leia vaikuttaa The Force Awakensissa tuntevan tämän henkilökohtaisesti.

Spekulaation Yuuzhan Vong -osakin tuntuu kylmäävän mahdolliselta. Temppu jopa selittäisi kysymyksen, johon tuskin kukaan edes tässä vaiheessa odotti vastausta: miten ja kenen rahoilla valtavat resurssit vaativa planeetan kokoinen superase olisi voitu rakentaa salassa. Helposti, jos sekä rahoittajat että resurssit tulevat oletetun ”kaiken” ulkopuolelta!

Jo moneen kertaan mainittujen kirjojen perusteella tiedämme, että galaksi on The Force Awakensin jälkeen lievästi sanottuna kaaoksessa (ja Making Star Wars-nettisivun huhuraportti galaksin tilasta Episodi VIII:n alussa nämä tiedot vahvistaa). Uuden Tasavallan keskusplaneetat ovat tuhotut, mutta niinpä tuhoutui myös First Orderin päätukikohta. Jos First Order olisi vain Snoken todellisen suunnitelman sumuverho, olisi tämä epäilemättä tilanne, jossa varsinaisen valloitusjoukon olisi aika astua esiin. Tästä mietin: näin Yuuzhan Vongien invaasio jopa ”mahtuisi” uuteen trilogiaan, vaikka jäljellä onkin vain kaksi elokuvaa ja vaikka The Last Jedi alkaakin heti The Force Awakensin jälkeen.

Sitä sopii kuitenkin epäillä, haluaako Disney-Lucasfilm tällaista tietä kulkea. Kuten sanottua, Vongit eivät olleet varsinaisesti Legends-universumin rakastetuin osa. Teoriassa on myös kiusallinen sävy: jos sarjan loppuvastukseksi kirjoitettaisiin suuri paha galaksin ulkopuolelta, eikö siivu Palpatinen hirmuvaltaa legitimoitaisi viisaana valmistautumisena tällaisen pahuuden vastustamiseksi?

Sheev ”Minähän sanoin” Palpatine. Mutta ei, ei hänkään ole Snoke.

Siksi haluankin nostaa esiin spekulaation jatkospekulaation. Jos nykykaanonissa vihjaillaankin ”galaksin ulkopuolisesta uhasta”, siinä saattaa olla kyse siemenistä, joita kyllä tiputellaan nyt, mutta joihin aiotaan itse asiassa palata vasta Episodi IX:n jälkeen. Vaikkapa sitten tälläkin kertaa pelkästään oheiskirjallisuudessa, ehkä näytellyssä sarjassa – tai myöhemmin julkistettavassa uudessa, episodinumerottomassa elokuvasarjassa. Näin Skywalkerien sukusaagan pääpahisten armeijat pysyisivät suuren(kin) yleisön rakastamissa valkoisissa haarniskoissa, ja kahdessa elokuvassa keskeinen Luke/Rey-Snoke/Kylo-konflikti ei tahriintuisi kysymyksiin vielä pöydältä puuttuvien pelaajien vaikutuksesta.

Yksi erittäin kiinnostava todistuskappale on kuitenkin vielä mainittava. Dave Filoni on paljastanut, että jos Clone Wars -animaatiosarjan kuudes kausi olisi toteutettu, siellä olisi ollut jakso, jossa olisi esiintynyt Yuuzhan Vongien tiedustelija. Lucasfilmin nykyisen kaanon-ajattelun mukaan tämä olisi tarkoittanut, että Vongit olisivat nyt jo kaanonia – vaikka NJO-kirjat eivät olisikaan.

Kansalaisaloite haluaa Old Republic -sarjan

Yli 150 000 ihmistä on allekirjoittanut netissä vetoomuksen, jossa toivotaan Vanhan Tasavallan aikaan sijoittuvaa Star Wars -sarjaa Netflixiin.

Kampanja käynnistyi puolisen vuotta sitten, ja 150 000 allekirjoitusta meni rikki eilen. Voi pohtia, onko luku suuri vai ei. Varovaisesti sanoisin, että ei se ole. Onhan esimerkiksi Suomen kansalaisaloitteen eduskuntaan viemisen alaraja 50 000 allekirjoitusta puolessa vuodessa, ja sen rajan on ylittänyt pelkällä Suomen väestöpohjalla parissa vuodessa melkein parikymmentä aloitetta. Tai toinen, parempi vertaus: Kickstarterissa on rahoitettu pelkästään elokuvien ja television segmentissä yli 330 projektia, jotka ovat keränneet vastaavasti globaalilta yleisöltä yli 100 000 dollaria pelkkien nimien sijaan.

Vielä sitäkin voi pohtia, olisiko vaikkapa vetoomus Boba Fett -sarjasta saanut enemmän vai vähemmän allekirjoituksia kuin tämä aloite. Mutta jätän sen ajatuksen nyt sikseen, ja pohdin hetken Vanhan Tasavallan sarjaa. Pöllömpiäkin ajatuksia nimittäin on esitetty.

kotor

Knights of the Old Republic: pelien ja/tai Star Warsin aatelia.

Vanhan Tasavallan aikahan päättyi Star Wars -galaksin historiassa vasta Imperiumin syntyyn, mutta tätä Tasavallan iltahämärää vetoomuksessa ei toki tarkoiteta. Vetoomuksen saatesanoissa ”Vanhan Tasavallan aika” määritellään ajaksi yli 3 000 vuotta ennen Yavinin taistelua. Nimeltä vetoomus viittaa Knights of the Old Republic ja The Old Republic -peleihin, joista etenkin edellisen sarjan ykkösosaa (2003) voidaan pitää koko Star Wars -franchisen kiitetyimpiin ja rakastetuimpiin kuuluvana nimikkeenä. Jostain syystä vetoomus ei mainitse muita medioita lainkaan, mutta sarjakuvissa galaksin kaukaiseen historiaan sukellettiin jo 1990-luvun Tales of the Jedi -sarjassa.

KOTOR tapahtui ajassa 4000 vuotta ennen Yavinin taistelua, TOTJ:n luku oli 5000 vuotta. Legends-universumiksi nykyään kutsutulle vanhalle expanded universelle ominaiseen tapaan näiden suhde toisiinsa on epäselvä, ja ehkä merkityksetönkin: Revanin tarinaa ei järin hetkauta, elikö Ulic Qel-Droma samassa jatkumossa samassa galaksissa 1000 vuotta aiemmin tai ei. Juuri tämän vuoksi itse niputtaisin nämä tarinat surutta yhteen: jedien ja kaukaisen galaksin muinaishistoriasta kertovat tarinat tapahtuvat niin kaukana Luke Skywalkerin syntymästä, että niitä kertoessa ei käytännössä tarvitse lainkaan ottaa huomioon jatkuvuutta niin sanottuun pääsaagaan tai sen liitännäistarinoihin. Esimerkiksi Tales of the Jedi -sarjakuvien ainoa yhtymäkohta SW-elokuviin oli Yavinin neljännen kuun temppeli, joka nähtiin sarjakuvassa alkuperäisessä käytössään. Niin, ja tietenkin valomiekat ja avaruusalukset. Sillä kuten iättömiin satuihin kai sopiikin, galaksi ei tunnu suuresti muuttuneen tuhansissa vuosissa: tekijöille onkin ollut ilmeinen haaste esimerkiksi kuvitella ”muinaisen” kulttuurin avaruusalus, joka kuitenkin kykenee tähtienväliseen matkustamiseen.

Ilkeästi voisi sanoa niinkin, että tällainen Star Wars -tarinointi on kuin Star Warsin kopiointia virallisen lisenssin alaisuudessa. Logo tarinan alussa antaa kertojille luvan käyttää jedejä, Voimaa ja tuttuja alien-rotuja, mutta kertomuksen tapahtumat eivät välttämättä missään kohtaa viittaa aiemmin kerrottuun. Lopputulos toimii kuin fanifiktio avaruusmiljöössä, joka on hiilikopioitu Star Warsista. Mutta mikäpä kai fanin valittaminen, jos kertomus sinänsä on hyvä ja Star Warsin hengen mukainen – kuten Knights of the Old Republic ja Tales of the Jedi monien mielestä olivat.

totj-ulic

Tales of the Jedi: jedit ja sithit jo 5000 vuotta sitten. Tai jo 1990-luvulla.

Kansalaisaloitteista viis, Disney-Lucasfilm tekee ihan omat päätöksensä. Mutta jedien muinaishistoriaan sijoittuvan sarjan toteutumiseen kannattaa silti suhtautua savolaisittain: ee se oo tääsin poessulettua.

Näytelty Star Wars -sarja on nimittäin ihan oikeasti tulossa. On, on: ennemmin tai myöhemmin. Jo George Lucas kehitteli sellaista vuosikausia. Lucasfilmin nykyinen johto ja kerrontaa ohjaava tarinaryhmä vannovat vielä Lucasiakin enemmän monimediaisen kerronnan nimiin, jossa kaikki nykyiset kirjat ja sarjakuvat halutaan oikeasti sopivan samaan jatkumoon elokuvien ja Rebels-animaatiosarjan kanssa. Nykytelevisioon – jossa rajut fantasiatarinat kuten Game of Thrones ja The Walking Dead kuuluvat katsotuimpiin sarjoihin – Star Wars -sarja istuisikin paljon paremmin kuin realistisempaan 2000-luvun alun televisioon. Käytetäänpä sarjoihin nykyään niin paljon rahaakin, että Lucasia vastassa ollut resurssikysymys ei enää estä avaruusmiljöiden kuvittelua suoraan kotiruutuihin. Lisäksi nykytelevisiossa on hyvin suurelta osin kyse vetoomuksessakin suoraan mainitun Netflixin kaltaisista suoratoistopalveluista, jotka mahdollistavat sopivan mittaisten tarinoiden kertomisen suoraan lapsia aikuisemmalle yleisölle – ja joista juuri Netflixissä Disneyn niin ikään omistama Marvel onkin julkaissut menestyksekkäät ja onnistuneet Daredevilin ja Jessica Jonesin.

Näin ollen tv-sarjan toteutuminen jonain päivänä jossain muodossa oli itse asiassa selvä peli jo sillä hetkellä, kun Disney osti Lucasfilmin, eikä ihme, että huhuja aiheesta alkoi putkahdella esiin jo ennen The Force Awakensia. Vaikuttaa siltä, että Disneyllä ja Lucasfilmillä on koko ajan, näiden eräiden elokuva- ja animaatiosarjahankkeiden varjossa, tutkiskeltu myös sopivaa tarinaa, aikaa ja paikkaa Star Wars -sarjalle, ja toistaiseksi nämä tai niiistä jokin vain on vielä jäänyt puuttumaan. Mutta vaikka myös Netflix on mainittu näissä huhuissa suoraan, konkreettisin todiste tuli viime kesänä perinteisemmän telkkarin puolelta. ABC-kanavalta, joka niin ikään kuuluu Disneyn imperiumiin kerrottiin tuolloin, että keskusteluja Star Wars -sarjasta on tosiaan käyty.

agents-of-s-h-i-e-l-d

ABC-kanavan Agents of S.H.I.E.L.D., epätasainen sarja mutta yksi Star Wars -sarjan teknisistä edelläkävijöistä: Marvelin sarjakuviin perustuva sarja, jonka pääosassa ovat pääosin uudet hahmot, mutta joka sivuaa elokuvien tapahtumia ja hahmoja.

Kun tarina, aika ja paikka sitten jonain päivänä loksahtavat kohdalleen, en aivan putoaisi tuoliltani, vaikka tarinan tapahtuma-ajaksi paljastuisi galaksin muinaishistoria.

Aiemmat Old Republic -pelit ja -tarinat ovat tällä hetkellä Legends-laatikossa, mutta niissä ei luultavasti ole mitään, mikä estäisi niitä sopimasta samaan jatkumoon tuhansia vuosia myöhemmin tapahtuvien elokuvien kanssa. Vanhoista ajoista mandaloreaanisotiin on viitattu äskettäin Rebelsissä, jossa suuramiraali Thrawn nousi tänä vuonna Legends-lokerosta ”takaisin” viralliseen kaanoniin. Eikä Lucasfilm ole unohtanut Revanin hahmon erityistä suosiota, sillä tämä on kiintoisesti esiintynyt esimerkiksi virallisissa nettikyselyissä siellä, missä ei ole mainittu Mara Jaden kaltaisia suosittuja, mutta aikajanalla armotta Legends-puolelle jääneitä hahmoja. Painavimpana huomiona on todettava se, mistä kirjoitin hiljattain: monet merkit viittaavat siihen, että pääsaagan Episodeissa VIII ja IX käsitellään jedien alkuperää tai Voiman historiaa.

Yleisesti Vanhan Tasavallan aika voi sitä paitsi houkuttaa Lucasfilmin tarinaryhmää ja aikanaan mahdollisen sarjan tekijöitä samoista vapauttavista syistä mitkä jo mainitsin. Ratkaisu mahdollistaa Star Wars -kerronnan, jossa voidaan valomiekkailla ja käyttää Voimaa, mutta jonka ei tarvitse sivuta sen paremmin Kloonisotia kuin Skywalkereitakaan. Sivuhahmona voi käyttää wookieeita, mutta juoneksi voi kehitellä mitä tahansa mielikuvituksen rajojen alla. Pöytä on puhdas, mutta sen alla on pinoittain lähdeaineistoa.

kotor-pic

Knights of the Old Republicin maailmat ovat monille vähintään yhtä tuttuja Star Wars -maailmoja kuin elokuvien planeetat.

Kuitenkin juuri tästä syystä en pidä Vanha Tasavalta -tarinoita todennäköisimpänä sarjan aihiona. Uskon nimittäin vakaasti, että Lucasfilmin tarinaryhmä nimenomaan haluaa viitata tarinoissa toisiinsa. Uskon, että sarjan ideaksi halutaan valita tarina, joka mahdollistaa yhteydet Rebelsiin ja SW-sarjakuviin sekä elokuvissa esiintyneiden näyttelijöiden vierailut Marvelin Agents of S.H.I.E.L.D.:n tapaan, vaikka varsinaisessa pääroolissa olisivatkin uudet hahmot (kuten varmasti ovat). Itse asiassa Lego-animaatiosarja Lego Star Wars: The Freemaker Adventuresin idea Imperiumin aikaista galaksia kiertelevästä romunkerääjäsuvusta on kutakuinkin sellainen, millaisen olisin päällimmäisenä voinut veikata näytellyksi sarjaksi päätyvän. Mahtoikohan se olla hylätty sarjaidea?

George Lucasin SW-sarjakonseptin Underworldin piti sijoittua galaksin alamaailman pariin, ja tuottaja Rick McCallum kuvaili sitä aikanaan ”Deadwoodiksi tai Kummisedäksi avaruudessa”. Toisaalta projektissa mukana ollut Stephen Scaia on väittänyt, että käsiksissä oli mukana myös Han Solon ja Landon nuoruuteen liittyviä legendoja, jotka nyt näyttävät päätyvän Hanin omaan elokuvaan. Joka tapauksessa hanke jäi tasolle, jossa Disney-Lucasfilmin varastoissa on ilmeisesti kymmenittäin kokonaisten jaksojen käsikirjoitusluonnoksia tai -ideoita. Kiintoisaa kyllä, Lucasfilmin johtaja Kathleen Kennedy on sanonut tuota jäämistöä tutkittavan Lucasfilmillä tarkkaan, tositarkoituksella tehdä niistä ”jotain”. Minusta on aivan varmaa, että aikanaan julkaistavan SW-sarjan nimi ei ole Underworld, mutta luulen, että sen taustalla saattaa piillä Lucasinkin ideoita samaan tapaan kuin The Force Awakensiinkin asti niitä päätyi.

Nettivetoomus Vanha Tasavalta -sarjasta lentää ohi maalistaan viimeistään siinä, kun se toivoo tv-sarjaksi sovitettavan nimenomaan Revanin tarinaa. Knights of the Old Republic voi olla miten elokuvallinen tai sarjamainen peli tahansa, mutta se on jo kerrottu, rakastettu tarina. En näe Lucasfilmin, yllätyksellisyyttä Star Wars -tarinoissaan viimeiseen asti varjelevan yhtiön, sovittavan sarjaksi viidentoista vuoden takaista peliä. Etenkin kun se peli aikanaan sisälsi todella kuuluisan yllätyskäänteen – jonka nyt toivotun sarjan ilmestyessä siis tietäisi ennalta iso osa yleisöä.

Mutta, kuten sanottua: idea ei ole huono. Kyllä minulle näytelty Vanha Tasavalta -sarja kelpaisi. Onnea vetoomukselle – 150 000:sta allekirjoituksesta ja matkaan.

Rebels: Jotain tuttua, jotain uutta, jotain sinistä

​Suuramiraali Thrawn.

Vihkiytyneelle fanikunnalle Star Wars -universumin sisältöpuolen uutiset, tuotejulkistukset siis sivuuttaen, eivät tästä juuri suurene. Rebelsin kolmannen kauden paneelin yleisö Star Wars Celebrationissa Lontoossa puhkesi taputtamaan seisoen. Suuramiraali Thrawn, Legends-universumin rakastetuin (tai pahimmillaankin toiseksi rakastetuin) hahmo, esiintyy aninaatiosarja Rebelsin kolmannella kaudella.

Suuramiraali Thrawn. Nyt. Kuva Rebelsin kolmannen kauden trailerista.

Mahtavaa, upeaa, parhautta, wizard! Timothy Zahnin Imperiumin perillinen -romaaniinsa 1990-luvun alussa luoma taktinen nero Mitth’raw’nuruodo, taiteiden rakastaja ja vihollistensa ymmärtäjä, kun on totisesti koko Star Wars -universumin parhaita hahmoja. Kun expanded universen vanhoista romaaneista tehtiin kaanonista erillinen Legends-universumi, minä ja monet muut surimme Thrawnin ”menetystä” melkein isoimpana surunamme.

Mutta nyt Thrawn siis on kaanonia, vaikka Imperiumin perillisen ja sen jatko-osien tapahtumat eivät olekaan. Eikä siinä vielä kaikki: Tim Zahn kirjoittaa parhaillaan uutta Thrawn-nimistä romaania, joka ilmestyy huhtikuussa 2017. Tämä on erityisen mielenkiintoista, koska, totta tosiaan, tämä Thrawn henkilöhistorioineen ei ole ”sama” kuin tuntemamme, vaikka sama Zahn hänet jälleen meille toimittaa. Eikä Thrawnin kohtalokaan siten ole sama… Legends-tarinoissahan pääsaagan sankarit kohtaavat ja kukistavat Imperiumin rippeiden johtoon nousseen Thrawnin viisi vuotta Jedin paluun jälkeen, kun taas Rebelsissä mennään nyt aikaa muutamaa vuotta ennen Uutta toivoa.

Pelko pois, kuitenkin: Celebrationissa tänään näytetty Rebelsin kolmannen kauden tuplapitkä avausjakso samoin kuin nettiinkin julkaistu traileri näyttävät jo Thrawnin, ja hän vaikuttaa aivan itseltään. Rooliin on valittu ehdottoman osuva näyttelijä, rauhallisesti puhuva, tanskalaisista tv-sarjoista tuttu Lars Mikkelsen. Rebelsin vetäjä Dave Filoni muuten kuvaili roolitusta kaikkein vaikeimmaksi ja vitsaili Mikkelsenin perheen joulupöytäkeskusteluista (veli Madshan näyttelee Rogue Onessa). Paneelissa myös kerrottiin, että Thrawnin kehittelyssä sarjaan on konsultoitu Zahnia, mikä onkin viisasta, mutta Zahn itse antoi videotervehdyksessä vastapalloon hyväksyntänsä sarjan tekijöiden tulkinnalle.

Samassa Rebels-trailerissa on muuten toinenkin tervetullut hahmon paluu: ilmeisesti näemme kolmoskaudella Wedge Antillesin liittymisen Kapinaliittoon. Muutoinkin Rebelsin kolmoskausi vaikuttaa kiinnostavalta. Sanon siitä vielä pari sanaa, vaikka paneelin täyden raportoinnin jätän toisille. Tähän väliin kuitenkin spoilerivaroitus: ellet ole nähnyt Suomessa esittämätöntä kakkoskautta, spoilaannut kuvan alla.

Rebels on siitä taitavasti rakennettu sarja, että se tuntuu kypsyvän sitä mukaa kuin sarjan aika lähestyy originaalitrilogiaa. Kakkoskausi oli jo aikuisempi kuin ykkönen, vaikka sillä toki koomiset kevennysjaksonsa olikin (lapsillekin sarjaa kun markkinoidaan). Kakkosen avaus, vuosi sitten samaan tapaan Celebrationissa viime vuonna ensiesitetty The Siege at Lothal oli minusta sarjan tähänastinen ehdoton huippuhetki, mutta vaikka se oli hurja, on kolmoskauden avauksen hurjuus puolestaan sen tapahtumia enemmän sen hienostuneessa synkkyydessä. Sarjan lapsitähti Ezra on aikuistunut näyttämään popparilta, mutta hiippailee pelottavan lähellä pimeää puolta. Kakkoskauden lopussa sokeutunut Kanan on henkisesti(kin) pimeässä paikassa. Kapinaliittokin tuntuu yhä enemmän käyvän oikeaa sotaa: aiemmin Rebelsissä on usein selvitty PG-tason toiminnalla, ja valkohaarniskaiset vihulaisetkin usein kuhmuilla, mutta tässä jaksossa ei jää epäselväksi, että teini-ikäinen Ezra todella tappaa lukuisia vastustajiaan – tiedättehän, tappaa niinkus kuoliaaksi asti.

Celebrationin paneelissa kerrotun ja siellä näytetyn klipin sekä kolmoskauden tuoreen julisteen perusteella tärkeä rooli on luvassa myös Maulille (ent. Darth). The Clone Warsin ollessa minulle vieraampi olen edelleen kahden vaiheilla, pidänkö siitä, että Maul on virallisen kaanonin mukaan hengissä, mutta sen voin sanoa, että hahmoa käytetään kakkoskauden finaalissa ja Celebrationissa näytetyssä kolmosen klipissä todella kiinnostavasti. Maul etsii paikkaansa maailmassa, Filoni sanoo: pudottuaan kahdesti suuren vallan liepeiltä Maul ei ole enää sith eikä välttämättä täysin pahakaan, muttei missään nimessä myöskään ”hyvä”. Ezrassa hän näkee itselleen oppilaan, ja nostan cosplay-pukuni hattua sille, että Rebels lähtee tällaiselle tielle. Jos Maul pysyy kiinnostavana, mikäpä minä olen henkiinheräämistä tuomitsemaan?

Muut Celebrationin keskimmäisen päivän esitykset jäivät yllättävänkin uutisvapaiksi: ei esimerkiksi uusia peli- tai sarjakuvajulkistuksia, vaikka molemmills oli paneelinsa. Mutta huomenna, tapahtuman päätteeksi, vuorossa on Future Films -paneeli, jossa paikalla taitaa olla jopa neljä SW-elokuvan ohjaajaa. Colin Treverrowkin on nimittäin bongattu Celebrationista…

Rogue Onessa nähdään tuttuja ja jännitetään tuntemattomia

Rogue Onen viimeviikkoisen erinomaisen teaserin ihailun myötä on sopivaa pyöritellä hiukan lisää sitä, mitä tämän vuoden joulukuun Star Wars -elokuvassa on odotettavissa. Alkuun kuitenkin spoilerivaroitus: siinä missä viime viikon merkinnässäni pitäydyin teaserissa ja spekulaatiossa, nyt kirjoitan myös (juoni)huhuista.

Rogue-dstar

No, really, look at the size of that thing!

Rogue One lupaa tosiaan teaserissaan olla toiminnallinen, jopa sotaelokuvamainen erillistarina Star Wars -maailmassa. Kyse on ensimmäisen Kuolemantähden suunnitelmien varastamisesta – eli tehtävästä, jonka sinänsä tiedämme onnistuvan. Tuo ennustettavuus on kuitenkin vähäinen ongelma jos ongelma lainkaan, koska milloinpa näissä elokuvissa päähenkilöiden olisi voinut olettaa täysin epäonnistuvan. Sen sijaan Rogue Onessa on ensiluokkainen mahdollisuus oikeaan jännitykseen sen suhteen, miten päähenkilöiden käy: tiettävästi yksikään heistä ei ole meille entuudestaan tuttu eikä galaksin myöhemmissä tarinoissa mainittu. Koska Rogue Onelle ei ole lähtökohtaisesti luvassa väistämätöntä jatkoakaan, ei edes päähenkilö Jyn Erso (Felicity Jones) ole ”turvassa” siten kuin vaikkapa The Force Awakensin pääparin saattoi draaman lakien mukaan uskoa olevan. Kenelle vain voi käydä huonosti ja sodassa, kuten tiedetään, monille tosiaan käy huonosti.

Lähtökohtaa ja teaseria pitemmälle emme virallisesti oikeastaan mitään tiedäkään. Huhujen osastolta voidaan ammentaa hieman lisäveikkauksia – tosin yllättävän vähän. Jostakin syystä Rogue One on kiinnostanut huhuilijoitakin, tai siis uskottavia tietovuotajia, yllättävän vähän. Tai sitten studiolla on saatu käyttöön The Force Awakensin kautta pitävämpi hiljaisuuden kupu…

rogue-atat

Tässä käydään tosiaan sotaa. Mutta tässä ei varsinaisesti näytetä suorittavan salaista tehtävää kaikessa hiljaisuudessa…

Varhaisessa vaiheessa vahvasti toistellun huhun mukaan Rogue Onen piti kertoa kapinallissotilaiden sijaan palkkionmetsästäjistä, jotka palkataan sieppaamaan Kuolemantähden suunnitelmat. Tämä voi itse asiassa edelleen olla totta. Jyn Erso tuodaan teaserin alussa Mon Mothman eteen käsiraudoissa, ja voi olla, että loput iskuryhmän jäsenet (Riz Ahmedin, Donnie Yenin ja Chiang Wenin hahmot) palkataan tiimiin nimenomaan freelancer-markkinoilta. Teaserhan esittää vain Diego Lunan hahmon selvästi luottokapinallisena, ja ainakaan samuraityyliin taisteleva sokea soturi ei varsinaisesti vaikuta kapinallisten rivisoltulta.

On tosin nähty myös vastahuhu, jonka mukaan filmin palkkionmetsästäjät olisivatkin vanhoja tuttujamme alkaen itsestään Boba Fettistä ja päättyen paitsi Bosskiin, myös animaatiosarjojen Cad Baneen. Nämä yrittäisivät napata Kuolemantähti-suunnitelmien kanssa pakenevat sankarimme elokuvan loppupuolella. Tätä huhua saattaa tukea MakingStarWarsin väite tuotannon koodinimistä: sen mukaan hyviksien termi olisi ”Seal”, pahisten ”Shark” ja kolmannen ryhmän, johon Forest Whitakerin hahmo kuuluisi, ”Eel”. MSW epäili ainakin tuon raportin aikaan, että ankeriaat voisivat olla palkkionmetsästäjiä. Tämä tarkoittaisi, että filmi ei suinkaan olisi datadiskin kaappaamiseen huipentuva ”heist-elokuva kaukaisen galaksin sodassa”, vaan että vähintään kolmannes elokuvasta juostaisiinkin karkuun suunnitelmien kanssa. Mutta, nyt kun sanotte, teaserissa tosiaan kirjaimellisesti juostaan silmiinpistävän paljon…

Vaan jos näin onkin, herää joka tapauksessa kysymys, jota teaser edelleen vain korostaa: miksi Kapinaliitto ylipäätään luottaa näin kriittisen tehtävän tällaisen likaisen tusinan vastuulle? Miksei se lähetä asialle parhaita luottoagenttejaan – uuden kaanonin kylekatarneja tai konnalentuetta, kuten elokuvan nimestä olisi voinut päätelläkin? (Seikka, jota en itse hävettävästi tullut edes ajatelleeksi: Jyn Ersohan taas on nimenä hyvin lähellä vanhan expanded universen eli Legends-tarinoiden agentti Jan Orsia, joka niissä tarinoissa auttoi Kyle Katarnia muun muassa sieppaamaan, niin, Kuolemantähden suunnitelmat.)

Eräs kiinnostava huhu tarjoaa houkuttelevan vastauksen. Sen mukaan Mads Mikkelsen näyttelisi Jyn Erson isää, joka olisi suoraan vastuussa osasta Kuolemantähden suunnitelmia. Jos tämä on totta, se selittäisi, miksi Mon Mothma niin kipeästi tarvitsee juuri Jyn Erson apua. Vaikka tämä onkin elänyt ”omillaan 15-vuotiaasta asti” kuten teaserissa sanotaan, on veri tunnetusti kaukaisessa galaksissa vettä sakeampaa. Itse asiassa, juuri Star Warsin perinteinen isien, poikien ja sukupolvien ketjun tarinan malli saa minut uskomaan, että tällä kertaa kyse voisi hyvinkin olla sodan keskelle joutuneista isästä ja tyttärestä, jotka ehkä ovat tarkoittamattaankin päätyneet sodan eri puolille. Tämä ei olisi kovin kaukana Darth Vaderin tragediasta, mutta juuri sopivan erilainen konsepti kuitenkin.

Rogue-what

Ketkäs tässä ovatkaan, jos yksi kyykistyy jonkun eteen?

Ja tosiaan, Darth Vader. On täysin selvää, että Rogue One näyttää meille Vaderin – vähintään lyhyessä cameossa, mahdollisesti aivan kunnon roolissa taistelukohtauksia myöten. Darth Vader on Star Wars -galaksin ikonisin hahmo, ja Rogue One on oikeastaan ensimmäinen kerta 33 vuoteen (!), siis sitten Jedin paluun, jolloin tuo hahmo on ylipäätään mahdollista tuoda toden teolla pahistelemaan koko illan näyteltyyn elävään kuvaan. Selvä se, että Disney sellaiseen mahdollisuuteen tarttui. Flickering Myth -nettisivun mukaan roolissa muuten esiintyy britti Spencer Wilding, joka on nähty stunttipainotteisissa rooleissa isokokoisten hahmojen maskien alla muun muassa Guardians of the Galaxyssa. Uskottavaa, sanon.

Vader on siis niin sanottu no-brainer, mutta sitä kiinnostavampaa onkin, ketkä kaikki muut Rogue Onessa vilahtavat. Huhuissa on esiintynyt Boba Fettin ja kumppanien lisäksi myös suurmoffi Tarkin, Kuolemantähden komentaja, joka olisikin hahmon historian kannalta luonnollinen valinta. Muutenkin epäluotettavan Daily Mailin väite digitaalisesta Peter Cushingista tuntuu kuitenkin naurettavalta, ja koska teaser lupaa Ben Mendelsohnin näyttelevän Imperiumin suuramiraalia tai vastaavaa, ei Tarkinille ehkä tässä skenaariossa ole enää hänen ja Vaderin ohessa sen paremmin tilaa kuin tarvettakaan. Sääli – tässähän olisi ollut elokuva, jossa olisi kerrankin voitu selittää A New Hopessa viehättävästi vihjattua ystävyyttä noiden kahden armottoman välillä.

Sitten on tietysti huhu siitä, että Rogue Onessa vilahtaisi itse Han Solo, näyttelijänään vuoden 2018 Solon soololeffan päätähti (jota ei ole vielä julkistettu). Varietyn arvovaltaisesti kertoman huhun mukaan uutta Soloa valittiin tänä talvena kiireellä juuri siksi, että hänet saadaan vilahtamaan Rogue Onessa, joka toki tapahtuu Star Wars -universumissa melkein kymmenen vuotta tulevan Solo-leffan jälkeen. Tämänkin huhun olen valmis uskomaan: onhan Disneyllä yhtiönsisäisenä mallinaan Marvelin leffamaailma, jossa uudet hahmot ja näyttelijät nimenomaan on tavattu esitellä vilauttamalla heitä edellisen osan loppupuolella tai lopputekstien aikana. Mutta, kuten sanottua, kyse olisi varmasti vain nopeasta vilauksesta. Han ja Chewie tarkkailemassa taistelua sivummalta, vaikkapa – muistammehan, että tässä vaiheessa saagaa Solon täytyisi olla vielä vakaasti taisteluista sivussa pysyttelevä kyynikko.

rogue-one-packaging

Nämä paketit paljastuvat syksyllä.

Elokuvan juonen koko kuva on näistäkin huhuista vielä kaukana. Rogue Onen markkinointi, ja viimeistään siinä vaiheessa juonipaljastuskoneistokin, käynnistyy toden teolla syksyllä. Ainakin edellisestä sopii odottaa massiivista: ei vain The Force Awakensin esimerkin perusteella, vaan myös siksi, että Disneyllä tiedetään taatusti, että iso osa The Force Awakensin nähneestä yleisöstä ei vielä tätä kirjoittaessani ymmärrä, mikä elokuva tämän vuoden ensi-ilta oikein onkaan. Ei se mitään, kyllä se syksyn aikana ehtii selväksi tulla.

Markkinointi lähtee vauhtiin jo kaavanomaisesti ”Force Fridaylla” eli oheistuotteiden ensimmäisen aallon julkistuksella ainakin Amerikan lelukaupoissa 30. syyskuuta. Rogue Onen tarinaan johdatellaan myös oheislukemistojen puolella: elokuva saa sekä prequel-romaanin että -sarjakuvan jo syksyllä, siis ennen ensi-iltaa. Veikkaan, että niissä esitellään meille uudet hahmot – tai ainakin heistä vähäpätöisemmät. Jyn Erso itse, etenkin jos hänen sukutaustansa on tarinallisesti merkityksellinen, saattaa hyvinkin pysyä ensi-iltaan asti yhtä arvoituksellisena kuin The Force Awakensin hahmot. Samasta syystä Disneyn markkinointiosastolla tuskin pannaan yhtään pahakseen sitäkään, että puoli nettiä näkee hahmossa potentiaalisen Reyn äidin. Jos muuten sitä minulta kysytte, vastaukseni on jotain tuskinpa:n ja toivottavastiei:n suunnalta.

Mutta jos ihan päällimmäisen oman kysymykseni haluatte kuulla, niin kyllä se on: EIKÖ SIINÄ TOSIAAN LENNETÄ X-WINGEILLÄ?

EDIT: Tässä kirjoituksessa luki aiemmin virheellisesti, että Rogue One tapahtuisi 10 vuotta ennen Solon soololeffaa. Toisinpäin, tietysti.

LucasArtsin oma Episode VII

Tämähän hauska pieni löytö: LucasArts luonnosteli vuonna 2004 peliä nimeltä Star Wars Episode VII: Shadows of the Sith. Tiedon tarjoilee Cinelinx.

Olisi turhan suureellisesti sanottu, että peli olisi ollut oikeasti tekeillä. Cinelinxin haastatteleman taiteellisen johtajan ja The Force Unleashedin isän Haden Blackmanin mukaan yhtiö testasi tuolloin lyhyen ajan sisällä ”yli kahta tusinaa” pelikonseptia: kohderyhmille tarjoiltiin pelin perusidea ja yritettiin näin selvittää, millaiset pelit kansaa kiinnostaisivat. Joukossa oli otsakkeita kuten Rogue JediDarth MaulHan Solo ja, hihi, Rebel Scum. Joukossa näyttää olleen myös nimike Star Wars Underworld, joka, kuten tiedämme, on myös Star Warsin historian odotetuimman toteutumattoman projektin nimi: George Lucashan kehitti vuosina 2005-2010 samannimistä televisiosarjaa. Cinelinxin artikkelista ei paljastu, oliko kyse samaan projektiin liittyvästä peli-ideasta, mutta Blackmanin testauskertomuksen perusteella tuskin.

Kiinnostavaa muuten, Blackmanin mukaan harjoitus paljasti, että suurin osa pelaajista haluaa pelata jediä tai Voima-käyttäjää, mutta pelin juonella, asetelmalla tai edes ominaisuuksilla ei ole suurta väliä. Testikonsepteista yksikään ei toteutunut suoraan, mutta niissä palloteltuja ideoita päätyi The Force Unleashediin ja 1313:een, joka taas saattaa hyvinkin olla Star Warsin historian toiseksi odotetuin toteutumaton projekti.

Mutta siis, se Episode VII: Shadows of the Sith. Tämännimistä peliä ei siis kovin syvällisesti ollut kehitteillä, mutta sillä oli perusidea. Haden Blackmanin sanoin:

Episode VII: Shadows of the Sith olisi asettanut pelaajan aikuisen Ben Skywalkerin rooliin, jossa päähenkilö kulkisi valon ja pimeän puolen välillä, käyttäen ennennäkemättömiä Voima-kykyjä ja tutkien uutta uhkaa galaksille (erästä Soloa)…

The Force Awakensin paremmin kuin vanhan expanded universen muistavia tuo lause voi hämmentää. Selitykseksi: Ben Skywalker ei ole Kylo Ren, vaan Luke Skywalkerin ja Mara Jaden poika vanhasta expanded universesta, jota nykyään nimitetään Legends-kaanoniksi. ”Eräs Solo” on varmaankin Jacen Solo, joka kääntyi pimeälle puolelle expanded universen kirjoissa muutamaa vuotta myöhemmin – ellei sitten LucasArts ole ollut pimennossa tästä. Blackmanin sanojen perusteella visio on nimittäin voinut olla sekin, että peli olisi esimerkiksi sijoittunut kymmeniä vuosia silloisten kirjojen tapahtumien jälkeen: Ben Skywalker oli tuolloisissa kirjoissa vähän yli 10-vuotias. Tällöin Ben Skywalkerin vastustaja peli-ideassa olisikin ehkä ollut jokin tuleva Han Solon ja Leia Organan lapsenlapsi.

Legends-kaanonilla ei ole enää mitään vaikutusta nykyisiin Star Wars -tarinoihin, eikä Legends-kaanoniin aina vapauksin suhtautuneen LucasArtsin toteutuneellakaan pelillä olisi senkään vertaa. Silti, täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen, ettei tuo konsepti kantanut testiryhmä kauemmas. Ensinnäkin olisi nyt jälkikäteen katsoen todella hämmentävää, jos olisi kantanut: paitsi että meillä olisi Episodi VII:ksi kutsuttu peli, joka ei kuitenkaan liittyisi oikeaan Episodi VII:ään millään tavalla, tämän idean paljastama tieto siitä, että meillä saattaisi olla expanded universen puolella kaksi pimeälle puolelle kääntynyttä Soloa, joista kumpikaan ei silti olisi nykyisen virallisen kaanonin Ben Solo, alkaa särkeä päätäni. Kyllä vain on kehnoja mukuloita Solon suvussa!

kylo-hand

”Olen kuullut tarpeeksi. Lopeta jo. Meitä Benejä ja pahoja Soloja on ihan liikaa.”

Mutta varsinainen perusteeni sille, että olen iloinen tämän idean jäämisestä pallotasolle, on se, että kymmenen vuotta sitten olisin ollut raivoissani, jos tällaista peliä olisi kutsuttu Episode VII:ksi. Varmasti olisi ollut moni muukin. Ajatelkaahan: jos vanhan expanded universen tarinat olisi tohdittu nimetä episodinumeroiden mukaan, niin eikö Star Wars -sarjan Episode VII:ksi olisi sieltä pikemminkin ansainnut nousta Timothy Zahnin Thrawn-trilogia? Tai New Jedi Orderkin mieluummin kuin yksittäinen peli, joka olisi hypännyt niistäkin tapahtumista yhä vain eteenpäin…

Kohti Voiman heräämistä, osa 2: Aftermath

Sen piti olla Journey To The Force Awakens -julkaisuohjelman kruununjalokivi. Romaani, joka johtaa katsojat kohti uutta elokuvaa. Twitterissä itse itsensä Star Wars -kirjailijaksi lobanneen Chuck Wendigin Aftermath.

aftermathSiitä tuli kiistellyin SW-kirja viiteentoista vuoteen. Tuolloin ilmestyi Vector Prime, jossa Chewbacca tapettiin expanded universen aikajanassa – eikä sen kohdalla kai oikeastaan kiistelty mistään muusta kuin rakastetun hahmon kuoleman tarpeellisuudesta (tai kuolintavasta: Chewiehän jäi sentään putoavan kuun alle). Aftermathin kohdalla on melkein helpompi luetella, mistä kirjan piirteistä ei ole kohistu. Luetellakseni kuitenkin muutaman kritiikin kohteen: Wendigin preesens-kerronta ja lyhyiden, paikoin ajatusviivamaisten lauseiden töksähtelevä tyyli. Sarjan päähahmojen puuttuminen. Tapahtuma-aika vain kolmisen kuukautta Jedin paluun jälkeen. Lukuisat homoseksuaalit hahmot.

Minun tuomioni Aftermathista on voittopuolisen myönteinen. Sillä on ongelmansa (joihin hahmojen sukupuolinen suuntautuminen ei todellakaan kuulu), mutta pohjimmiltaan minä pidin kirjasta – ja sitäkin enemmän pidin sitä onnistuneena johdatuksena Jedin paluusta eteenpäin. Tämän kirjoituksen alkuosa ei spoilaa tavallista kirja-arviota kummemmin, mutta selkeän spoilerivaroituksen jälkeen luettelen lopuksi eräitä The Force Awakensin kannalta kiinnostavia juonitapahtumia kirjaa lukemattomille kiinnostuneille.

Pian Jedin paluun jälkeen sijoittuva Aftermath tosiaan keskittyy pääjuonessaan uusiin hahmoihin vieraalla Akiva-planeetalla. Sisään tarinaan tosin tulemme Wedge Antillesin kautta, joka pelmahtaa sattumalta paikalle samaan aikaan kun Imperiumin viimeiset korkea-arvoiset johtajat kokoontuvat salaiseen neuvonpitoon häviöltä näyttävästä sotatilasta. Wedge jää kuitenkin nopeasti tarinasta sivummalle, ja pääosiin marssitetaan joukko uusia hahmoja: kapinallisjoukoista eläköitynyt ja äidin rooliaan etsivä Norra Wexley, hänen mustan pörssin kauppaa tekevä poikansa Temmin, Kapinaliitolle töitä tehnyt palkkamurhaaja Jas Emari sekä suosikkini, entinen Imperiumin salaisen poliisin kiduttaja Sinjir Vellus. Kuten arvata saattaa, tämä repaleinen joukko päätyy yhteen, sillä kaikilla heistä on omat syynsä heittää kapuloita Imperiumin johtajien salaisen kokouksen rattaisiin.

Kirjan pääjuoni on kuin pysähtymätön toimintaelokuva, ja siksi Chuck Wendigin omintakeinen kirjoitustyyli toimii. Itselläni kesti hämmästyttävän vähän aikaa tottua preesens-muotoiseen kerrontaan, koska kirja tosiaan pitää lukijansa koko ajan toiminnan keskellä – ja kerrankin se toiminta tosiaan tuntuu elokuvalliselta, mikä sekin sopii Star Wars -kirjaan hienosti. Uudet hahmotkin tuntuvat nopeasti kiinnostavilta, vaikka Temmin onkin vähän turhan ilmeinen ”luokan kovis” -tyyppinen väännös Phantom Menacen Anakinista.

Silti, välillä tasohyppelymäinen toiminnan jatkuvuus uhkaa heittää lukijansa kyydistä. Kirjassa on esimerkiksi suorastaan naurettavan monta lukua, jotka päättyvät joko jonkin päähenkilöistä tajunnan menetykseen tai putoamiseen korkealta. Enkä ole ihan varma, mitä ajatella hyppiväksi tappajaksi ohjelmoidusta Kauppaliiton vanhasta taisteludroidista (”Roger, roger!”). Osa kerronnan ongelmista voi johtua siitäkin, että Wendig kirjoitti kirjan hyvin nopeasti (kirjailijan omista tavoitteista kiinnostuneiden kannattaa muuten lukea Entertainment Weeklyn kohuja edeltäneet haastattelut: osat 1, 2 ja 3). Pääjuonta taitavampi Wendig onkin mielestäni loihtimaan pieniä, tunnelmallisia hetkiä toiminnan keskelle: sain kirjaimellisesti kylmät väreet lukiessani alkupuolen kohtauksen, jossa baarissa toistetaan prinsessa Leian holovideolähetystä, jossa kannustetaan tarttumaan aseisiin Imperiumia vastaan ja julistetaan toivon sanoina: ”Uusi tasavalta on tulossa”.

Pelkän pääjuonensa perusteella Aftermath olisikin vähäisempi, vaikka ei silloinkaan huono, Star Wars -romaani. Mutta siinä ei olekaan kaikki. Se, mikä todella tekee Aftermathista onnistuneen romaanin nimenomaan episodienvälisen sillanrakentamisen hengessä, ovat 15 välinäytöstä, jotka Wendig sijoittelee lukujen väleihin. Nämä nimittäin luotaavat mitä mielikuvituksekkaimmista näkökulmista galaksin tilaa Keisarin ja Vaderin kuoleman sekä toisen Kuolemantähden tuhon jälkeen. Wendig näyttää muun muassa kuinka Imperiumin joukot lopettivat Coruscantilla alkuunsa mielenosoituksen, jossa Palpatinen patsas Jedin paluun special editionin lopussa kaadettiin, ja kuvaa palkkionmetsästäjien ongelmia rauhan uhatessa toimeentuloa. Välinäytöksissä esiintyy myös päätarinaa runsaammin tuttuja hahmoja: erityisen herkullinen on esimerkiksi Mon Mothman suunnitelma Kapinaliiton demilitarisoinnista rauhanaikaiseksi Uudeksi Tasavallaksi. Muutama näistä välinäytöksistä on niin yllättäviä, että mainitsen ne vasta alempana tässä kirjoituksessa, spoilerien puolella.

Välinäytökset ovat niin hyviä, että ne ovat vain muutaman sivun mitastaan huolimatta kuin loistavia novelleja. Olisin lukenut niitä vaikka kokonaisen kirjan täydeltä, ja pelkkien niiden voimallakin Aftermath nousee minun kirjoissani erinomaisten Star Wars -kirjojen joukkoon. Wendig luotaa erityisen taitavasti – ja aikuisella tavalla älykkäästi, mitä ei usein voinut sanoa vanhasta expanded universesta – Imperiumin ja kapinallisten puolilla sekä siinä välissä olemisen motiiveja, ja siten johdattaa meitä kohti ambivalentimpaa The Force Awakensia, jossa Imperiumin perillisen First Orderin sotilas Finn vaihtaa puolta ja Kylo Renkin on tekijöiden mukaan pikemminkin ”uskova” kuin ”paha”.

Wendig kirjoittaa Aftermathille ja hahmoilleen ainakin kaksi jatko-osaa. Olen kiinnostunut. Toivottavasti ja oletettavasti mukana on sankarien lisäksi edelleen myös romaanin pahis, Imperiumin amiraali Rae Sloane, joka yhtäältä on armoton kuten Imperiumin komentajan tulee ollakin, mutta toisaalta vanhan kaanonin Pellaeonin tapaan ”hyvä imperiaali”, joka ei varmastikaan haluaisi esimerkiksi uhrata Imperiumin siviilejä saavuttaakseen rauhan vääräuskoisten Uudesta Tasavallasta.

Se, että Aftermathia vastaan on hyökätty niin voimakkaasti, tuntuu siis minusta epäreilulta. Aivan absurdi oma lukunsa on se osa lukijakritiikkiä, joka kohdistuu vain Sinjirin homouteen, ja jätän sen kokonaan omaan arvoonsa. Kirjan tyyliä vastaan kohdistuva kritiikki on ymmärrettävämpää, ja siitä pitäminen onkin tosiaan makuasia. Vähemmän älykästä taas on kirjan mollaaminen vain siksi, että se edustaa uutta kaanonia eikä vanhaa Legends-universumia, tai siksi, että kirja ei kuljeta lukijaa 30 vuoden aikajanana kohti Episodi VII:ää. Minusta askelmerkkejä kohti First Orderin ja Resistancen aikaa on Aftermathissa sitä paitsi aivan riittävästi. Suosittelen siis, ihan!

Spoilerit kuvan jälkeen.

cropped-a006b.jpg

Aftermath kuvaa siis huolellisesti galaksia sellaisena kuin se Jedin paluun jäljiltä jäi, ja antaa siten paljonkin kuvittelun aineksia siihen, mikä johtaa First Orderin nousuun vuosia myöhemmin. Erityisen selväksi tulee, että Imperiumin päivät tosiaan ovat luetut, ja se, mikä First Order sitten onkin, ei suinkaan ole ”Imperiumi uudella nimellä”, vaan jokin aivan uusi valta, joka ponnistaa aiemman tuhkasta. (First Orderin syntyä ei toki tässä kirjassa vielä tapahdu, mutta Aftermath-trilogian kolmannen osan otsikoksi on julkistettu Empire’s End.)

Muutama edellä kehumistani välinäytöksistä ansaitsee mahdollisesti saagan suureen kuvaan vaikuttavien asioiden listalla erityismaininnan. Kirjan innostuneimmin vastaanotettu kohtaus lienee se, jossa Han Solo ja Chewbacca lähtevät yhdessä vapauttamaan wookiee-planeetta Kashyyykia Imperiumin ikeestä. Tämä on todennäköisesti Aftermathin jatko-osan Life Debtin juoni, mutta jos ei ole, siihen palataan taatusti jossakin.

Toinen kohtaus, johon palattaneen vielä, on ohimenevä heitto Pimeän puolen voimien alkuperästä galaksin ulkopuolella ja Palpatinen kiinnostuksesta näiden voimien saavuttamiseen. Tämä saattaa olla vain jonkinlainen viittaus Legends-tarinoiden eräisiin juonenkäänteisiin, mutta uskon, että vähintäänkin kirjoissa tähän vielä palataan. Mahdollisesti merkityksellinen välinäytös on myös hauska kohtaus Tatooinelta, jossa annetaan ymmärtää erään palkkionmetsästäjän selvinneen tässäkin kaanonissa sarlaccin mahasta.

Mutta jos minun olisi valittava välinäytöksistä se, jolla voi olla kaikkein suorin yhteys The Force Awakensiin, se olisi Taris-planeetalle sijoittuva salaperäinen kohtaaminen, jossa ”Acolytes of the Beyond” -nimisen lahkon jäseniksi itseään kutsuvat henkilöt hankkivat käsiinsä Darth Vaderin valomiekan – tuhotakseen sen ”jotta se voi palata mestarilleen kuolemassa”. Tiedämmehän, että tästä miekasta olisi myös Kylo Ren ollut kiinnostunut, eikä ole lainkaan kaukaa haettua, että Tuonpuoleisen Apureilla olisikin jotain tekemistä Renin ritarikunnan kanssa.

Ja sitten on loppukohtaus, joka on aivan pakko avata erikseen. Aftermath nimittäin päättyy lukijaa kiusoittelevaan epilogiin, jossa kohdataan Imperiumin korkea-arvoisin jäljellä oleva upseeri. Hahmoa ei nimetä eikä kuvailla millään tavalla. Vain he-pronomini paljastaa edes sukupuolen. Hahmon henkilöllisyydestä annetaan kuitenkin kaksi vihjettä – varmasti täysin tarkoituksella kahteen eri suuntaan osoittaen. Synkäksi strategiksi paljastuva hahmo nimittäin hyräilee kohdattaessa ”Vanhan Tasavallan aikaista sävelmää”, ja puhuu sitten pahaenteisiä Imperiumin tuhon väistämättömyydestä ja ”jonkin paremman” syntymisestä sen jälkeen.

Jälkimmäinen vihje osoittaa First Orderin suurjohtajan Snoken suuntaan. Edellinen puolestaan Legends-tarinoihin eli vanhaan expanded universeen, ja niiden rakastetuimpaan pahikseen, Mitth’raw’nuruodoon eli suuramiraali Thrawniin.

Viisi pelkoa The Force Awakensista

Jouduttuani hiljattain yrittämään vastata kysymykseen siitä, odotanko The Force Awakensin olevan ”hyvä elokuva”, yritän antaa tällä kirjoituksella jonkinlaisen vastauksen. Lähestyn asiaa käänteisesti: listaamalla viisi aitoa pelkoa, jotka minulla Star Wars Episodi VII:stä on.

Tosin yksikään näistä peloista ei ole ”Elokuva ei ole hyvä”.

artoopiilossa

Voima varjele, mitä sieltä tulee! Artoota melkein hirvittää katsoa. (kuva: Aki Jörgensen)

Pelko 1: The Force Awakens ei ole Episodi VII.

Tämä on ylivoimaisesti suurin pelkoni. Muistattehan, kuinka koulussa opettajat yrittivät nuijia päähämme, että täysin oikeita tietoja sisältävästä vastauksesta saa nolla pistettä, jos se ei vastaa kysyttyyn kysymykseen. Tämä vaara vaanii uuden Star Wars -elokuvan yllä Damokleen valomiekkana. Episodinumerottomasta markkinointinimestään huolimatta alkuskrollissa lukenee järjestysnumero. Jos Episodi VII ei lunasta otsikkoaan, se ei oikeuta olemassaoloaan.

Tämä hirvittää minua, kun The Force Awakensista puhutaan siihen tapaan kuin ”on epävarmaa, kuinka suuri rooli Skywalkerin kaksosilla on” (Entertainment Weekly). Tähänastinen Star Wars -sarja kertoi konfliktista (organisatorisesti) jedien ja sithien, (aatteellisesti) demokratian ja diktatuurin sekä (filosofisesti) vihan ja rakkauden välillä. Henkilökohtaisella tasolla kaikki nämä konfliktit kulminoituivat Anakin Skywalkeriin ja hänen poikaansa Lukeen. Seitsemännen episodin tulisi tuntua niin oleelliselta jatkolta tälle kaikelle, että sen olisi aina pitänyt olla osa kokonaisuutta – muuten se ei ole seitsemäs episodi, vaan ainoastaan uusi seikkailu samassa universumissa.

Pelko 2: The Force Awakens on Episodi VI.7.

Tämä pelko saa voimaa edellisestä Star Wars -trilogiasta, sillä juuri tämä on mielestäni parjatun The Phantom Menacen kaikkein perustavin ongelma. Star Wars -sarjan Episodi I ei niinkään ole ykkönen kuin nolla: se tapahtuu ajallisestikin irrallaan seuraavista osista, lähinnä esittelee maailman ja kertoo simppelin tarinan, jolla on vain vähän aitoa vaikutusta seuraaviin osiin. Se on kuin pilottijakso televisiosarjalle, jonka oikea tarina nähdään niissä seuraavissa kymmenissä jaksoissa. Valitettavasti Episodi I:tä ei kuitenkaan sarjojen tapaan seurannut tuntikaupalla tarinankehittelyä (paitsi paljon myöhemmin animaatiosarjoissa, mutta niitä en nyt laske). Episodit II ja III eivät kahdestaan riittäneet muodostamaan sitä kaarta, joka Anakin Skywalkerin lankeemukseen ja kloonisotien galaktiseen kurimukseen olisi tarvittu. Välistä ikään kuin puuttui yksi kokonainen elokuva, koska trilogian ensimmäinen osa oli tuhlattu johdannoksi.

Tämä vaara on jälleen olemassa, kun ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams johdattelee meidät takaisin kaukaiseen galaksiin 30-35 vuotta Jedin paluun jälkeen. Jos suurin osa The Force Awakensista käytetään galaksin tilan vähittäiseen paljastamiseen ja siihen, kuinka uudet hahmot tapaavat toisensa, kohtaavat vanhoja hahmoja, törmäävät uusiin pahiksiin ja päätyvät lopulta siihen, missä heidän kaikkien tätä uutta tarinaa varten tulee olla, seitsemäs episodi voi jälleen tuntua uuden trilogian episodilta nolla. Tähän pelkooni vaikuttavat ennakkotapaukset: Hollywoodin viime vuosien remake- ja reboot-muodissa ovat korostuneet nimenomaan origin storyt, joissa kokonainen elokuva kirjoitetaan tiimin kasaamisen ympärille (AvengersStar Trek).

Pelko 3: The Force Awakens on köyhän tarinaryhmän expanded universe.

Tämä pelko on suunnattu vihkiytyneille. Suurelle yleisölle uusi Star Wars -elokuva on aito jatko-osa: ei uusintaversio, ei reboot, vaan paluu vanhaan tarinaan vuosikymmeniä myöhemmin. Tähän perustuu merkittävä osa elokuvan odotusarvoa, ja tähänastisen markkinointikampanjan painavin hetki oli vanhentuneen Han Solon näyttäminen saapumassa kotiin. Mutta samaan aikaan on kylmä fakta, että meille faneille The Force Awakens itse asiassa on reboot, elokuvan pyyhkiessä pöytää kymmenien vuosien aikana kerrotuilla expanded universe -tarinoilla. Oli Legends-otsikon saaneiden tarinoiden laadusta mitä mieltä tahansa, ne kuitenkin muodostivat suhteellisen yhteensopivan kertomuksen galaksin tapahtumista Jedin paluun jälkeen. Tuon kertomuksen olivat kehittäneet 30 vuoden aikana kymmenet kirjoittajat, joukossaan Timothy ZahninMichael A. Stackpolen ja James Lucenon kaltaisia arvostettuja nimiä.

Jossain syvällä uuden trilogian juonen pohjalla ovat George Lucasin omat ajatukset galaksin myöhemmistä vaiheista, mutta osallisista esimerkiksi Abramsin mukaan lopulliseen tarinaan päädyttiin vasta hänen mukaantulonsa jälkeen. Se tarkoittaisi, että Abrams, Lawrence Kasdan ja Lucasfilmin tarinaryhmä keittivät uuden trilogian tapahtumat kokoon vain joidenkin kuukausien aikana, elokuvan lukitun tuotantoaikataulun jo vauhdilla lähestyessä. Hyvässä maailmassa tuoreet aivot ja keskittynyt maali – uusi Star Wars -elokuvatrilogia – ovat tuottaneet koherentimman ja älykkäämmän vision kuin irtonaisten kirjoittajien parviäly aiemmin. Mutta kolmas pelkoni on, että The Force Awakensin näkemys siitä, mitä galaksille, jedeille tai Luke Skywalkerille on tapahtunut, on vaisumpi ja harkitsemattomampi kuin se galaksin tulevaisuus, joka kirjoissa ja sarjakuvissa oli jo olemassa. Jopa sellainenkin seikka kuin prinsessa Leian ja Han Solon suhteen laatu on riskijuttu: me kaikkihan olimme tietävinämme, kuinka onnellisesti siinä romanssissa ”aiemmin” kävi. Petymmekö nyt?

Pelko 4: The Force Awakens on originaalitrilogian kommenttiraita.

Tämä pelko, enemmän kuin mikään kolmesta aiemmasta, juontaa nimenomaan ohjaaja-kirjoittajavalintaan. Abramsilla on ikävä taipumus täyttää teoksiaan siisteillä jutuilla, joiden järjellinen selitys jää toissijaiseksi tai jotka iskevät silmää aiemmin nähdylle. Erityisesti hänen Star Trekinsä ovat täynnä viittauksia vanhoihin tarinoihin. Osa niistä toimii erinomaisesti – osan katsojista ymmärtäessä viitteen ja toisten huomaamatta mitään – mutta etenkin Into Darknessin loppupuolella aiemmin kerrotun tarinan toisintaminen menee lähelle uusintaversiota ja tasolle, jolla aletaan lähestyä parodiaa. Trekeissä Abramsin avaruusselitys oli, että elokuvan sisällä syntynyt vaihtoehtouniversumi on kosmisesti seurailevinaan aiemman universumin tapahtumia. Mutta Star Warsissa, jonka seitsemännen elokuvan tulisi olla aito jatko-osa (ks. Pelko 1) pelkkä nostalgiaan nojaaminen olisi suuri virhe.

Aivan Into Darknessin kaltaista A New Hopen tarkan juonen kopiointia en pelkää, mutta viitteitä tämänkin pelon aiheellisuudesta on silti liikaa. The Force Awakenshan alkaa, kuten meille on jo tähän mennessä vahvistettu, aavikkoplaneetalla etäällä galaktisista konflikteista asuvasta nuoresta sankarista, joka päätyy seikkailuun törmättyään pulassa oleviin toisplaneetallisiin vierailijoihin. Pahis Kylo Renin arvataan tavoittelevan Darth Vaderin asemaa, ja luvassa on jälleen kapakkakohtauskin (Vanity Fair). Jos Episodi VII keskittyy koko kestonsa ajan toistamaan tai mukailemaan originaalitrilogian juonta, kohtauksia, hahmoja ja repliikkejä (”I have a bad feeling about this” sieltä tietysti tulee, mutta toivottavasti ei monta muuta), sen katsominen itsenäisenä elokuvana kärsii.

Pelko 5: The Force Awakens on komedia.

Viimeinen pelkoni liittyy oleellisesti edelliseen, mutta pelkojen maailmassa on silti mahdollista, että edelliseltä pelolta vältyttäisiin, ja tälle karille silti ajettaisiin. The Force Awakens on elokuva, jonka yläotsikko sisältää sanan ”sodat”. Se sijoittuu galaksiin, joka kaikesta päätellen on huonommassa jamassa kuin suurin osa vanhoista faneista (tai vanhoista jatkokirjailijoista, ks. Pelko 3) oletti. Huhujen perusteella siinä saattaa tapahtua hyvinkin kauheita, mikä tietysti ei olisi ihme sarjassa, jonka ihka ensimmäisessä osassa jo nähtiin planeetan räjäyttävä superase.

Samaan aikaan sen on kuitenkin määrä aloittaa uudelleen maailman suurin franchise, ja vedota esimerkiksi merkittävään leluilla leikkivään katsojasegmenttiin. Sen ohjaaja tunnetaan leikkivänä visionäärinä, joka mielellään täyttää dialogin kepeällä vitsailulla. Se valmistuu tallista, jossa on katsottu viisaaksi valita Han Solo -elokuvan ohjaajiksi Lego-leffan tekijät. Viides pelkoni siis on, että The Force Awakens kurtistaa kulmakarvojaan, mutta pitää kielen syvällä poskessa. Star Wars -elokuvan tulee olla hauska katsoa, mutta originaalitrilogian onnistuneisuudessa oli silti olennaista, että elokuvat ottivat itsensä vakavasti.

Jokainen näistä peloista voisi toteutua, ja elokuva silti olla vielä ”hyvä”. Erityisesti ensimmäinen pelkoni voisi realisoitua totaalisesti, ja lopputulos olla silti toiminnallisena viihde-elokuvana arvioituna erinomainen: se ei vain olisi ”hyvä episodi seiska”. Neljäs pelkoni taas vaikuttaisi toteutuessaan merkittävästi elokuvan uudelleenkatsottavuuteen, ainakin omalla kohdallani, mutta senkään realisoituminen ei välttämättä häiritsisi monia suuren yleisön kertakatsojia. Ehtimiseen originaalitrilogialle vinkkaileva filmi saattaisi jopa varmistaa primitiivireaktion ”olihan se paljon parempi kuin prequelit”.

Entä sitten se kysymys? Odotanko Episodi VII:n olevan ”hyvä elokuva”? Niin… Minulla ei ole tällä hetkellä kovinkaan bad feeling (äskettäinkin kirjoitin näin innostuneita). Mutta oikeastaan en aidosti osaa vastata. Vastaukseni siitä, olivatko Episodit I-III ”hyviä elokuvia”, ei sekään tiivisty yhteen sanaan.

Ensin pitäisi esimerkiksi osata katsoa niitä muiden elokuvien tapaan.

Rogue One lupaa aitoa äijäilyä

Ensimmäisen Star Wars -standalone-elokuvan, Rogue Onen, kuvausten alkamisesta kertoneen tiedotteen painavin uutinen ei ollut se, että pääcastissa on vain yksi nainen (valitettavasti). Eikä edes se, että Diego Luna näyttää viiksineen niin paljon Biggs Darklighterilta, että en yllättyisi yhtään, vaikka hahmo paljastuisi Luken lapsuudenkaveriksi ja siten linkiksi originaalitrilogiaan. Sen sijaan jyrähtävintä oli se, mitä koko julkistuksen promokuva henkii ja minkä tuottaja-ylipäällikkö Kathleen Kennedy tiedotteessa sanoo: ”It goes into new territory, exploring the galactic struggle from a ground-war perspective while maintaining that essential Star Wars feel that fans have come to know.”

Toisin sanoen; Rogue One ei olekaan avaruushävittäjälentäjien oma elokuva.

Ehkä tämänkään ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, mutta ainakin minä elättelin siitä toiveita. Olihan Rogue-lentue nimenomaan lentäjätiimi paitsi Legends-tarinoissa (vanhassa expanded universessa), myös originaalitrilogiassa, joten oli tolkullista olettaa, että Rogue One -niminen elokuva kertoisi juuri tästä joukkueesta. Sitä paitsi tuntui todennäköiseltä, että vanhan trilogian tenhon palauttamista halajava Disney-Lucasfilm haluaisi palauttaa myös avaruustaistelun avaruussotasarjaan: prequeleissahan valomiekkavälke korvasi tyhjiö-dogfightit lähes kokonaan.

rogue-one-cast-photo

Onko tässä Rogue Squadron? Onko viiksekäs mies keskellä Biggs Darklighter? Onko keppimies oikealla todella sokea? Onko tämä todella sotaelokuva Star Wars -maailmassa? (kuva: Jonathan Olley ©Lucasfilm 2016)

Tarkkaan ottaen konnalentuekin on kuitenkin Disney-Lucasfilmin suuren puhdistuksen uhri. Nykyisessä kaanonissa Rogue Squadron mainitaan (käsittääkseni) yhden ainoan kerran, eivätkä he silloin lennä X-Wingejä. Kyseessä on Hothin taistelu Imperiumin vastaiskussa, ja kaikki muu rogueista ”tietämämme” on nyt Legends-universumia. Wedge Antillesin perustama Kapinaliiton eliittihävittäjäryhmä, siis? Legends-universumissa. Uuden kaanonin rogueiden historia on kertomatta. Siis vielä toistaiseksi.

Toivottavasti Rogue One sentään kertoo samasta tiimistä, joka originaalitrilogiassakin mainitaan. Silloin on toivoa meillä avaruustaistelukohtauksien odottajillakin. Mutta tosiasiat tunnustaen elokuvalta kannattaa kuitenkin ensisijaisesti odottaa jotain ihan muuta. Se jokin muu taas näyttää olevan jotain, mitä en olisi pari vuotta sitten osannut kuvitellakaan koskaan näkeväni: sotaelokuva Star Wars -maailmassa.

Kaikki Rogue Onesta paljastettu henkii alleviivaavuuteen asti pyrkimystä tavoitella rujoa, raakaa realismia sodasta tähdissä. Tai ei, pyyhkikää tuo yli. Kaikki Rogue Onesta paljastettu henkii alleviivaavuuteen asti pyrkimystä vakuuttaa fanit siitä, että tekeillä on episodielokuvia rujompi, raaempi ja realistisempi kuvaus sodasta tähdissä. Ellei nyt sentään Saving Private Darklighter, niin ainakin Rogue Knight Rises. Siis vaikkei vereslihainen sotaelokuva, niin omassa sarjassaan realistisena erottuva toimintajännäri.

Cast-kuvassa meille poseeraa kirjaimellisestikin likainen sotilasviisikko, jonka taustalla häärii nimettömiä taistelijoita. He kaikki ovat ihmisiä: edes taustalle ei ole asetettu yhtäkään alien-hahmoa osoittamaan kuvan kuuluvutta kaukaiseen galaksiin. Tiimin pakkaamat varusteet (kuvassahan ollaan selvästi lähtemässä tehtävään, vaikka se ei varmasti olekaan in action -ruutu itse elokuvasta) kyllä erottuvat tarkemmin katsoen tähtiensotamaisiksi, mutta tunnelma on kaukana siitä, mikä Star Warsiin on totuttu valkokankaalla yhdistämään. Värimaailma on harmaa ja valoton.

Filmin tekijätiimi on täynnä erilaisilla Hollywoodin sotatantereilla ansioituneita. Kuvaaja Greig Fraser tallensi muun muassa Zero Dark Thirtyn realistisen kaupunkisodan. Erikoisefekteistä vastaava Neil Corbould hioi taitojaan Normandian maihinnousussa Saving Private Ryanissa ja romahtaneessa Mogadishussa Black Hawk Downissa. Production designereista toinen, Doug Chiang, on SW-veteraani, mutta toisen, Harry Potterien puolelta rekrytoidun Neil Lamontin, filmografiasta kaavaan sopivat äskettäiset työt War Horse ja Edge of Tomorrow. Samansarjaisia matcheja löytyy myös executive producereista, jotka ovat elokuvan idean keksijäksi kreditoitu John Knoll (Industrial Light & Magicin legenda ja, öhh, Photoshopin luoja), Allison Shearmur (sotaisa Hunger Games), Simon Emanuel (aiemmin viitattu Dark Knight Rises) ja Jason McGatlin (mm. War of the Worlds). Emanuel ja McGatlin näyttävät molemmat saaneen ylennyksen: heidän filmografiansa on täynnä monenmoista scifiä ja toimintaa, ja noissa mainituissa elokuvissa he toimivat kumpikin alemman tason tuottajatehtävissä. Mutta juuri nuo realismia fantasiassa tavoittelevat filmit Rogue One -tiedote nostaa esiin – varmasti täysin tarkoituksella.

Eikä tietenkään sovi unohtaa ohjaaaja Gareth Edwardsin omaa filmografiaa: Monsters on hieno pieni elokuva tavallisista ihmisistä toismaailmaisella sotatantereella ja Godzilla, hmm, ei-niin-pieni elokuva, mutta paikoin samoilla elementeillä. Kokonaiskuvassa on hyvin helppo ymmärtää, miksi Disney-Lucasfilm valitsi juuri hänet.

Maasota vahvistuu myös ensimmäisissä Rogue One -vuodoissa, joita filmin kuvauksista tai lavasteiden valmistelusta on nähty. Kaikki siis huokuu karkeutta jo ennen kuin pääsen vahvistettuun castiin, jonka myötä viimeistään olen valmis odottamaan Rogue Onesta joulukuun 2016 kovinta testosteroniannosta. Julkistuskuvan viisikon vahvimmat muskelit näyttävät muodostuvan honkkariäksöntähti Donnie Yenistä (joka näyttäisi kuvan perusteella näyttelevän sokeaa hahmoa) ja kiinalainen näyttelijä-ohjaaja Jiang Wenistä, joka hänkään ei ole ensimmäistä kertaa soturina kyydissä. Pakistan-taustainen britti Riz Ahmed on tunnetumpi komediallisista rooleista ja räppärinä, mutta ilmeisesti vakavampi rooli Nightcrawlerissa on hyvä. Kauniita kasvoja edustavat Diego Luna, joka siis saattaa näytellä Biggsiä, ja se ainoa nainen, viime kevään Oscar-ehdokas Felicity Jones, mutta sodan väsyttämiä heidänkin hahmonsa kuvan perusteella ovat.

Kuvasta puuttuvat eivät ainakaan vähennä elokuvan äijäuskottavuutta. On Forest Whitaker, joka on tulkinnut urallaan muun muassa diktaattori Idi Aminia, ja jonka epäilen näyttelevän nytkin pahista. On itse Mads Mikkelsen, tanskalainen mestarinäyttelijä, jonka puoleen Hollywood on kääntynyt Bond-pahista ja jopa uutta Hannibal Lecteriä etsien, ja jonka voisin lyödä vaikka vetoa näyttelevän pahista. On Ben Mendelsohn, jota en juuri tunne, mutta jonka suoritusta Netflix-sarjassa Bloodline on kehuttu vuolaasti. Ja on Alan Tudyk, scifisuosikki Fireflyn Wash, jonka voisi ajatella poikkeavan kaavasta – ellei lukisi tiedotetta tarkkaan ja huomaisi, että Tudyk näyttelee motion capture -hahmoa eli jonkinlaista alienia, ja sen jälkeen hänetkin on helppo kuvitella omaa itseään äijämäisemmäksi. Tudyk ei muuten ole ensimmäistä kertaa liiketunnistushommissa: muistatteko Will Smith -leffa I, Robotin päärobotin?

Menemättä kovin syvälle hahmospekulaatioihin: Vaikuttaa siltä, että Rogue One jatkaa maasotaperspektiivinsä ohessa The Force Awakensin todennäköisesti aloittamaa teemaa sodan vaikutuksista sankareihinsa. Rogue One -julkistuskuvasta katsovat sankarit, jotka vaikuttavat sotineen jo pitkään – siis toisin kuin Luke Skywalker oli alkuperäisen trilogian keskushahmona. Jos Lunan hahmo on Biggs, hän saattaisi olla käsikirjoituksiin usein ”tarvittava” uudempi tulokas, jota konkarit opettavat elokuvassa tavoille. (Tässä kohtaa voinee muuten viileästi todeta, että julkistuskuvan perusteella on syytä haudata haaveet Felicity Jonesista prinsessa Leiana tai – valitettavasti ja vähän yllättäenkin – kenestäkään uudesta näyttelijästä Wedge Antillesina.)

Kaiken kaikkiaan Rogue Onen äijäelokuvaisuutta ja sotaleffauskottavuutta himmentää kutakuinkin vain yksi tekijä. Käsikirjoittajat Gary Whitta ja Chris Weitz eivät nimittäin kumpikaan ole taistelukenttien veteraaneja. Edellisen filmografia on ylipäätään ohut, toisen sisältää Twilightia, epäonnistuneen Golden Compass -sovituksen ja komedian About a Boy. Olen kirjoittanut tämän kaksikon valinnan omituisuudesta aiemminkin, mutta nyt olen valmis jättämään asian sikseen. Ensinnäkin uskon viimeistään nyt, että näiden elokuvien käsikirjoituksiin todellakin vaikuttaa nimettyjä kirjoittajia isompi aivoriihi, Lucasfilmin tarinaryhmä. Mutta vieläkin painavammin siksi, että kun selaan Rogue One -tiedotetta moneen kertaan, huomaan siitä vielä yhden kertovan seikan.

Siinä ei mainita Gary Whittaa eikä Chris Weitzia.

Uuden Star Wars -sarjakuvan ensimmäiset puoli vuotta

Marvel on julkaissut nyt puolen vuoden ajan uutta Star Wars -sarjakuvaa, ja viime viikon numerot ovat aiheuttaneet linjaston ensimmäisen (aiheellisen) kohun. On siis vähintään korkea aika minunkin sanoa pari sanaa aiheesta. En silti spoilaa – edes sitä kohukäännettä – joten lukekaa rauhassa, vaikkette olisi lukeneet.

Star-Wars-cover

Star Wars #1:n (taas) kansi.

Star Wars -sarjakuvien lisenssin siirryttyä takaisin Marvelille, emoyhtiö Disneyn suojiin, tarinat alkoivat siis tämän vuoden tammikuusta ainakin teknisesti puhtaalta pöydältä. Nämä uudet seikkailut sijoittuvat virallisesti Lucasfilmin tarinaryhmän valvomaan uuteen kaanoniin yhdessä elokuvien, animaatiosarjojen ja uusien romaanien kanssa. Kaikki Marvelin vanhat (1977-1986) ja Dark Horsen SW-linjaston (1994-2014) sarjakuvat ovat nyt Legends-universumia, eivätkä uudet tarinat ota niitä huomioon.

Samalla se tarkoittaa lukijan kannalta sitä, että Marvel palasi alkupisteeseen – eikä lukijan voida olettaa unohtavan lukemaansa yhtä helposti kuin uusi kaanon ehkä onkin määriteltävissä. Neljästä Marvelin uudesta lehtilinjasta kolme, jatkuvat sarjat Star Wars ja Darth Vader sekä minisarja Princess Leia, sijoittuvat kutakuinkin toistensa kanssa päällekkäin (se neljäs on Rebels-prequel Kanan). Kolme sarjaa tapahtuvat pian Episodi IV:n jälkeen. Tämä taas, tietenkin, on sama ajanjakso, johon Marvelin alkuperäiset 1970-luvun sarjikset sijoittuivat ja johon Dark Horse on niin ikään palannut useita kertoja. Dark Horsen kahden viimeiseksi jääneen vuoden 2013-2014 aikana Brian Woodin kirjoittama, niin ikään alleviivaavasti vain Star Warsiksi nimetty lehti kertoi sekin täsmälleen samoista ajoista.

Tästä taas seuraa, että ainakin minusta Marvelin ensimmäiset kuukaudet ovat tuntuneet tutuilta. Brian Woodin Star Wars, josta pidin kovasti ja joka katkesi ikävästi kesken, palasi nimenomaan Alderaanin tuhon, Kuolemantähden räjähtämisen ja Yavinin taistelun jälkeisiin tilanteisiin, ja onnistui esittämään Luken, Leian, Hanin ja jopa Darth Vaderin pitkästä aikaa aitoina ihmisinä, jotka käsittelivät oikeita kysymyksiä aikuismaisesti. Yhden kotiplaneetta oli tuhottu, toiset etsivät paikkaansa repaleisessa Kapinaliitossa ja vastakappalehahmo toisaalla sai tuta mestarinsa vihan tämän pitäessä häntä henkilökohtaisesti vastuullisena galaksin kaikkien aikojen suurimpaan sotilaskatastrofiin. Brian Woodin sarjis tuntui minusta aikuismaiselta pehmeältä rebootilta, jollaiseksi se varmaankin oli tarkoitettukin.

Jason Aaronin kirjoittama uusi Star Wars -lehti (kuusi numeroa tähän mennessä), Kieron Gillenin Darth Vader (kuusi numeroa) ja Mark Waidin Princess Leia (viisi numeroa kuudesta julkaistu) palaavat näihin täsmälleen samoihin kysymyksiin. Itse asiassa en näe mitään syytä, miksen voisi laskea Brian Woodin Star Warsin sijoittuvan näiden kanssa samaan kaanoniin – paitsi tietenkin sen syyn, että tapahtumat ovat ajallisesti päällekkäisiä. Esimerkiksi ajatus siitä, että Vader ja Luke ikään kuin jahtaavat toisiaan galaksissa samaan aikaan tietämättä kumpikaan, ketä jahtaavat, on tismalleen sama kuin Woodin sarjakuvissa.

Marvelin uusi SW-linja on tämän takia tuntunut minusta pettymykseltä, ja lehtien käsittämättömät myyntilukuennätykset ja ylistävät kehut ylitsevuotavilta: olivatko Dark Horsen sarjikset menneet jenkkien suurelta yleisöltä täysin ohi? Mieluummin olisin itse nähnyt jotain uutta, ja loogista olisi ollut tietenkin nähdä jotain, joka johtaisi kohti The Force Awakensia. Tämä sarjakuva on toki tulossakin, syksyllä, ja paluu A New Hopen ajan sankarikolmikkoon sarjakuvissakin on luonteva osa Lucasfilmin suunnitelmaa paluusta juurilleSitä en silti voi olla ihmettelemättä, oliko tarpeen aloittaa peräti kaksi jatkuvaa lehteä samaan ajankohtaan, vaikka se onkin tuttu Marvel-metodi supersankaritarinoiden puolelta (josta uusien SW-sarjakuvien tekijät tietenkin poimittiinkin). Tapahtumien päällekkäisyys hankaloittaa tuntuvasti lehtien myöhempää luettavuutta: nytkin minun piti kelata numeroita pariin kertaan ennen kuin ymmärsin, että Star Wars #4:n kohtaus Jabban palatsissa tapahtuu Darth Vader #1:n sivujen välissä.

Mutta jos sivuutetaan tämä lähtökohtainen kritiikki ja hyväksytään lehtien aiheet sellaisina kuin ne ovat, on Marvel aloittanut Star Wars -sarjakuvalinjansa mallikkaasti. Kaikki kolme lehteä sijoittuvat SW-sarjisten suuressa kuvassa parempaan päähän. Itse asiassa äskeisen kritiikinkin voisin sanoa näinkin: Marvel jatkaa Dark Horsen viimeisinä vuosinaan aloittamalla Brian Woodin sarjakuvan linjalla, säilyttäen tason vähintään ennallaan.

Vader-cover

Darth Vader #1:n kansi.

Lehdistä kehutuin taitaa olla Darth Vader. Tämä johtunee hersyvistä yksityiskohdista: murhanhimoinen protokolladroidi ja tuhovoimainen artoo-yksikkö on mainio kaksikko, ja uusi hahmo Aphra toiminee ainakin kaikille heille, joita ei haittaa, että kyseessä on selvästi kopio eräästä toisesta seikkailevasta avaruusarkeologista River Songista. Toinen syy voi olla, että Dark Horsen SW-sarjakuvia lukeneet tietävät, kuinka vaikea hahmo Vader on kirjoittaa. Marvelin Kieron Gillen onnistuu ehdottomasti paremmin kuin useimmat. Samalla Vader-sarja kuitenkin syyllistyy ehkä kolmikosta eniten vanhojen tarinoiden toistamiseen: jälleen kerran keisari Palpatine esimerkiksi kohtelee Vaderia kuin koiraa, kilpailuttaen tätä muita pahispalvelijoitaan vastaan (eikä Gillen minusta onnistu Palpatinen kanssa yhtä hyvin kuin Vaderin). Luvassa voi onneksi olla uusia käänteitä: Gillen on kuvannut sarjakuvaansa House of Cardsin kaltaiseksi Vaderin ”nousun” kuvaukseksi: Episodi IV:n lopun epäonnistumisesta Episodi V:n armottomaksi sotilasjohtajaksi.

Leia-cover

Princess Leia #1:n kansi.

Minisarja Princess Leia taas erottuu kahdesta muusta erityisesti Terry Dodsonin pehmeälinjaisen kuvituksen ansiosta. Minuun se kolahtaa, ja luulen, että etten ole ainoa eurooppalainen sarjakuvanlukija, jota suuresti huvittaa, että jenkeissä tyyli on nähty ”naisille suunnattuna”. Sisältöpuolella sarja esittää kiintoisasti uuden kysymyksen: eivätkö monet Alderaanin selviytyjät pitäisi Leiaa syyllisenä planeetan tuhoon?

Star Wars -lehti taas on kolmikosta selvästi toiminnallisin, mutta se on myös lehdistä se, jossa päähahmot pääsevät kohtaamaan, ja tämän vaikean testin lehti läpäisee hienosti. Ja mitä sitten tulee Kananiin, ei sekään ole hullumpi, vaikka ennen kaikkea pidän lehden olemassaolosta: myös uudessa kaanonissa prequelit ovat tapahtuneet, vaikka jotkut raivopäät haluaisivat toisin itselleen uskotella.

Siitä puheen ollen, Marvelin uusien sarjakuvien kanonisuus näkyy paikoin melkein alleviivauksena. Kun vain muutaman lehden sisällä vieraillaan Naboolla, Geonosiksella ja parikin kertaa Tatooinella, en ihmettele yhtään, jos osa lukijoista heiluttaa fanservicen keltaista korttia. Itse en kuitenkaan viitsi vielä valittaa, koska kohtaukset todella onnistuvat luomaan sarjaan jatkuvuuden tuntua. Noissakin kohtauksissa jatkuvuutta rakennetaan itse asiassa nimenomaan prequeleihin, joihin viittaaminen voi esimerkiksi Force Awakensissa jäädä vähemmälle.

Saa nähdä, kuinka pitkään kestää, että Star Wars ja Darth Vader -lehti tavoittavat Episodi V:n (saati VI:n). Molemmat sarjat käsittelevät ensimmäisessa kuuden numeron tarinakaaressaan pois parit ilmeiset näkökulmat, ja olettaisin, että esimerkiksi Darth Vaderin ja Luke Skywalkerin kohtaamisia ei voi kovin montaa episodien väliin sijoittaa. Uusia seikkailuja väliin kuitenkin mahtuu ihan niin paljon kuin Marvel vain kehtaa. Ilmeisesti seuraavaksi luvassa on ainakin ”Ben-setä” Kenobin flashback-seikkailu.

– – –

Viimeiseksi pari sanaa siitä kohukäänteestä, itse asiaa spoilaamatta kuten luvattu (mutta jos nyt haluatte sen sarjakuvia lukematta tietää, niin tässä linkki).

Nythän on siis niin, että kevätkauden päätteeksi Marvel-sarjiksissa on twist, joka puuttuu perustavasti erääseen originaalitrion hahmoista. Joku voi pitää käännettä peräti retconina eli aiemmin kerrottujen tapahtumien muuttamisena jälkikäteen, mutta näin ei ole. Käänne ei nimittäin käy vastaan mitään elokuvissa nähtyä – ainoastaan sitä, mitä luulemme tietävämme vanhan expanded universen perusteella. Legens-tarinoissa asiat olivat toisin, mutta nyt ne ovat näin.

Joka tapauksessa temppu on rohkea, ja painava osoitus siitä, että Star Wars -kaanoni todella on nollattu. Emme tiedä, mitä sankareillemme Jedin paluun jälkeen tapahtui, mutta emme myöskään tiedä kaikkea siitä, mitä heille tapahtui ennen Uutta toivoa. Tämä on SW-fanin todellisuus nyt, ja se kannattaa hyväksyä – ja se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi näitä sarjakuvia kannattaa kyllä lukea. On ainakin teoriassa mahdollista, että esimerkiksi tämä juonenkäänne heijastuu vielä valkokankaalle – tuskin tosin The Force Awakensiin, mutta standalone-elokuviin ihan mahdollisestikin. Pulpahtihan vanha huhu Han Solon ja Boba Fettin nuoruusvuosien elokuvasta pintaan taas äskettäin.

Onneksi jenkkisarjakuvien lukeminen ja vieläpä oikeaan ilmestymistahtiin on nyt helpompaa kuin koskaan: sujuvaan lukukokemukseen tarvitaan vain tabletti, Comixology-app ja luottokortti. Halvalla Marvel ei tosin näitä myy. Miksi myisikään, kun se tietää hyvin, että Star Warsin nimellä on mahdollista saada aikaan laskevan sarjakuvamyynnin ennätysluvut kahteenkymmeneen vuoteen?

Naamioista ja identiteeteistä: Teoria Kylo Renistä

Spoilerivaroitus: Tämä spekulatiivinen kirjoitus Episodi VII:stä perustuu juonihuhuihin ja viittaa lyhyesti myös Rebelsin tapahtumiin.

Screenshot_38

Pahan uudet kasvot (kuva toisesta teaserista). Mutta miksi niitä peittää naamio?

 

Kirjoitin toisen teaserin herättämien kysymysten joukossa Kylo Renin naamioitumisesta. Uskon vakaasti, että hahmon tyylikkäälle maskille on myös tarinansisäinen syy. Eihän Darth Vader vetänyt kypärää päähänsä huvikseen, vaikka sillä varmasti pelotevaikutuskin oli. Olisiko Kylo Renilläkin siis lääketieteellinen syy kasvonaamioon? Vai olisiko hänellä jokin muu syy peittää kasvonsa: tarkoittaako hän peittää samalla identiteettinsä? Tunnistettaisiinko hänet ilman maskia? Jälkimmäinen ajatus ohjaa tietenkin kysymään olennaisen kysymyksen: kuka on tämä uusi Voimaa käyttävä pahis?

Haluan pohtia erästä epämääräisessä huhussa heitettyä ajatusta nyt, kun sitä ei ole vielä todistettu todeksi eikä tuulesta temmatuksi. Kyse voi oikein hyvin olla jälkimmäisestä, mutta olen huomannut, että itseäni tämä ajatus kutkuttaa hyvällä tavalla.

Eric Hizzo -niminen kaveri postasi kiinnostavan viestin kuukausi sitten Redditiin ja sittemmin vielä tarkennuksia StarWars7Newsiin. Hizzolla huhuili kahdesta aiheesta: uskottavia, hienosti muihin huhuihin ja vuotaneisiin luonnoskuviin sopivia väitteitä Jakku-planeetasta ja Max von Sydown hahmosta sekä kyseenalaisempia, mutta äärettömän kiinnostavia väitteitä Kylo Renistä. Hizzo kertoi lähteekseen kirjoittajan, jolla on tekeillä vielä julkistamaton SW-romaani von Sydown hahmon vuosista Jakkulla. Hizzo myöntää itse, ettei pysty vahvistamaan väitteitään mitenkään, eikä edes selittämään, miksi hänen lähteensä tietäisi ennen kuulumattomia tietoja Kylo Renistä (siis olettaen, että väite Jakku-romaanista olisi totta).

Huhun uskottavuusarvo ei siis ole korkea, mutta kuten sanottua, kiinnostavuusarvo on. Näin väite menee:

Kylo Ren väittää olevansa Darth Vader. Hän ei siis vain esiinny uutena Sithin mustana lordina, vaan väittää olevansa Vader itse. Me yleisössä kyllä tiedämme Vaderin kuolleen Kuolemantähdellä, mutta tästähän Imperiumin perillisellä First Orderilla ei ole mitään todisteita. Darth Vaderina esiintyessään Kylo Ren on noussut voimakkaaksi hahmoksi First Orderin sisällä, ja hänellä on oma eliittiyksikkönsä. Jotkut epäilevät hänen identiteettiään, mutta Renillä on keinonsa todistaa väitteet vääräksi: Voimaa käyttämällä, voimaa säästämättä.

Jos tämä olisi totta, se tietenkin selittäisi, miksi Kylo Ren naamioituu päästä varpaisiin. Vader-väitteen uskottava ylläpitäminen vaatisi jatkuvaa roolia: Kylon olisi pitänyt väittää, että uusi naamio on korvannut vanhan, eikä hän saisi paljastaa kenellekään todellisia kasvojaan, oikeaa ikäänsä eikä sitä, ettei todellisuudessa tarvitse naamiotaan elossa pysymiseksi (jos siis näin on). Koska Adam Driverin esittämä hahmo lienee iältään korkeintaan kolmekymppinen, hän ei olisi mitenkään voinut esiintyä Darth Vaderina vielä kovin pitkään, joten hänen olisi pitänyt myös keksiä hyvä selitys, miksi isoa Veetä ei olisi nähty vuosiin Endorin taistelun jälkeen. Toisaalta on muistettava, että First Orderin johdon saati sotilaiden parissa ei tuolloin luultavasti olisi kovin monta oikean Vaderin aikanaan tavannutta. Ja, kuten huhuilija Hizzo itse kirjoittaa: tässä kaikessa tietysti auttaisi se, että Kylo osaa käyttää Voimaa (kuten Vaderin tiedettäisiin tehneen) – ja se, että Kylolla olisi näyttää epäilijöille vanha Vaderin kypärä (kuten trailerista arvaamme hänellä olevan).

Screenshot_32

Jossain Episodi VII:ssä jollakulla on tallessa tuttu päähine. Kuva toisesta teaserista.

 

Esiintyäkseen Darth Vaderina Kylon tulisi tietenkin myös käyttäytyä yhtä armottomasti kuin Vaderin imperiaalisessa perimätiedossa tiedettäisiin toimineen. Mutta tästä pääsenkin seikkaan, joka minua kovasti mietityttää: Mitä uuden kaanonin SW-galaksin asukkaat itse asiassa tietävät Darth Vaderista?

Elokuvien perusteellahan mikään ei varsinaisesti viittaa siihen, että Vader olisi mikään Imperiumin poster boy. Prinsessa Leia tunsi hänet riittävän hyvin puhutellakseen häntä (rohkean) pilkkaavasti A New Hopen alussa, mutta Leia olikin senaattori, eikä tunnu kaukaa haetulta, että keisari olisi toisinaan käyttänyt Vaderia Coruscantin yläluokankin pelotteluun. Ne Imperiumin sotilaat, jotka Empire Strikes Backin aikaan palvelevat Vaderin alaisina, pelkäävät häntä, eivätkä syyttä: palvelusaika kun voi lyhentyä pienestäkin virheestä. Voisi hyvin olettaa, että suuressa galaktisessa Imperiumissa, jota keisari Palpatine hallitsi rautaisella nyrkillä, on valtavia kolkkia ja lukemattomia eskadroonia, joissa keisarin oikeasta kädestä ollaan korkeintaan kuultu epämääräisiä huhuja.

Ja tämän jälkeen kokonaan toinen luku on sitten se, mitä kaukaisen galaksin Wikipediassa kerrotaan Darth Vaderista Endorin taistelun jälkeen – aikana, josta emme ole vielä nähneet mitään (siis uudessa kaanonissa). Anakin Skywalkerhan nimittäin oli juuri Vanhan Tasavallan poster boy – mutta silti tai juuri siksi on täysin auki, kuinka laajalti näiden kahden yhteys on tiedossa. Jo vanhassa expanded universessa esitettiin ajatus, ettei kovinkaan laajalti: että moni esimerkiksi luulisi Anakin Skywalkerin kuolleen sankarina puolustaessaan Jeditemppelin nuoria oppilaita Darth Vaderia vastaan tämän jedien tappajan astuessa galaktiselle näyttämölle – mikä Obi-Wanin mielestä varmaankin olisi ”totta tietystä näkökulmasta”.

Tämän ajatuksen soisin kernaasti siirtyvän uuteenkin Star Wars -kaanoniin, ja (riippumatta tämän Kylo-huhun todennäköisyydestä) minusta vaikuttaa hyvin mahdolliselta, että näin juuri tapahtuu. Uuden kaanonin tekijät ovat nimittäin selvästi miettineet samoja kysymyksiä. Rebelsin toisen kauden ensimmäisessä jaksossa (joka esitettiin Anaheimin Celebrationissa) paljastuu, että Vaderin henkilöllisyys ei ole esimerkiksi Anakinin padawanin Ahsoka Tanon tiedossa. Sarjan pääjehu Dave Filoni on sanonut uskovansa, ettei suuri osa galaksista tiedä Darth Vaderin olevan olemassakaan. Marvelin uusissa sarjakuvissa Vaderin tähän mennessä kohtaamat henkilöt kyllä tunnistavat hänet ja tuntevat hänen maineensa, mutta nämä ovatkin Jabba Huttin ja palkkionmetsästäjien kaltaisia hahmoja, joiden voi olettaakin olevan perillä Imperiumin synkistä nurkista. (Uusi kaanon näyttää yleisesti ottaen säilyttävän saman tulkinnan originaalitrilogian aikaisesta Vaderista kuin vanha expanded universekin: että Vader ei ole Imperiumin sotilaallinen johtaja, vaan keisarin henkilökohtainen operatiivinen nyrkki, jonka kelpoisuutta opettaja koettelee jatkuvasti.)

Palatakseni Kylo-huhuun: sen tueksi on myös ulkoelokuvallisia todisteita. Jo The Force Awakensin tuotannon varhaisaikoina kuultiin kuiskauksia siitä, että Disney haluaa kaikin keinoin ujuttaa Darth Vaderin uusiin elokuviinkin. Kypärä on nyt jo mukana, ja voimme turvallisesti olettaa, että joka tapauksessa Kylo Ren pyrkii elokuvassa jollain tavalla seuraamaan Vaderin jalanjäljillä. Mutta vielä pitemmälle Vaderin henkisen perinnön käsittelyssä päästäisiin, jos meillä olisi todella hahmo, joka väittäisi olevansa tuo tähänastisen Star Wars -saagan keskushenkilö.

Minulla on myös savuava ase. Tai tarkemmin ottaen kylä. Tai tarkemmin ottaen hahmo kylän edessä. Niin, nettiin ilmestyi aiemmin keväällä luonnoskuva, joka selvästi esittää teaserissakin vilahtavaa kohtausta, jossa Kylo Ren taistelee First Orderin sotilaiden kanssa. Mutta luonnoskuvassa Kylo Renin paikalla seisoo itse Darth Vader.

Huhusivustot selittivät tuota luonnoskuvaa toppuutellen, että Vader on kuvassa ”place holderina”, oikean pahiksen paikalla. Tämä tuntui minusta koko ajan kummalliselta selitykseltä: en muista aiemmin nähneeni luonnoskuvia, joihin piirrettäisiin tarkoituksella aivan toinen hahmo. Etenkin kun Episodi VII:n pahikseksi on vuotaneiden luonnoskuvien perusteella maalailtu niin monen näköistä kyborginkaltaista olentoa. Miksei kyläkuvassa seiso jokin Kylo Renin aiemmista inkarnaatioista, jos ei lopullinen versio?

Entä jos jossain käsikirjoituksen vaiheessa harkittiinkin vaihtoehtoa, että Kylo Ren todella pukeutuisi oikeaan Darth Vaderin asuun? Jos siitä sentään olisi luovuttu ja valittu uusi design, voisi juonikuvio silti pitää.

Tämä kaikki on tietenkin pelkkää spekulaatiota, perustuen vähintään epämääräiseen huhuun. Mutta minä huomaan pitäväni tästä ajatuksesta luvattomankin paljon. Vaderina esiintyminen olisi luonteva selitys Kylo Renin manialle omistaa Vader-memorabiliaa ja muita vanhoja sith-esineitä. Jos Kylo Ren on se-jonka-luulemme-hänen-olevan, Vaderina esiintyminen toisi uuden, kieroutuneen kerroksen hahmon vallanhaluun. Ja jos Kylo Ren todella olisi onnistunut uskottelemaan galaksille olevansa Vader, olisi siinä jo yksi hyvä peruste elokuvan otsikon episodinumerolle: Valitun Anakinin synkkä tarina ei olisikaan saanut päätöstään Endorin taivaalla. Ja, mikä parasta: koska me katsojina tietäisimme koko ajan, että Kylo Ren ei oikeasti ole Vader, ei mikään tästä menisi juonitwistien ”haha-fooled-you-all” -osastolle.

Jätän tähän vielä tämän:

”Your uncle Luke never told you what happened to your grandfather.”
”He told me enough! He told me he’s dead
.”
”No.
I am your grandfather.