Kuinka Benistä tuli Kylo (tai ainakin pala tarinaa, kuinka)

Yksi monista jatko-osatrilogiaan liittyvistä jossitteluista on, oliko The Force Awakens niin sanotusti ”oikea” episodi VII.

Tarkoitan: kun 9-osainen episodinumeroitu saaga kertoo Skywalkerien suvun saagan, eikö episodi VII:n olisi pikemminkin pitänyt kertoa siitä, kuinka Luken yritys kouluttaa uusia jedejä epäonnistui ja kuinka Ben Solo kääntyi pimeälle puolelle? Eikö tämä olisi ollut tarina, joka olisi ansainnut oman episodinsa tässä sukusaagassa?

Oma vastaukseni on – ainakin nyt jälkikäteen – että ei, parempi oli saada tarina näin. Etenkin juuri Kylo Ren oli kiehtovampi hahmo tästä saamastamme näkökulmasta tarkasteltuna: ”keskeneräisenä” pahiksena, mutta aikeiltaan arvoituksellisena.

Mutta jossittelu ei ole tässä kohtaa perusteetonta, koska Leian ja Hanin pojan kääntyminen pimeälle puolelle ilmeisesti oli yksi lähtökohdista George Lucasin omissa suunnitelmissa episodeista VII-IX. Mutta kun Lucas myi firmansa ja päätösvallan Disneylle, erkanivat elokuvasuunnitelmat vähitellen Lucasin ideoista. Lopulta ne erosivat niin pitkälle, että Lucasin mielestä hänen tarinoitaan ei käytetty lainkaan – vaikka monet lopullistenkin elokuvien konsepteista, kuten Luken eristäytyminen galaksilta epäonnistumisensa jälkeen, perustuvat hänen ideoihinsa. Kylo Renin nimen saaneen hahmon kääntyminen valosta pimeyteen päätyi elokuvien ulkopuolelle.

Sitä emme saa koskaan tietää, millainen olisi ollut Lucasin tarinaan perustuva episodi VII. Todennäköisesti emme saa ainakaan pitkään aikaan edes tarkkaa kuvaa Lucasin jatko-osatrilogian tarina-aihiosta. Mutta koska Lucasfilmillä kyllä osataan elokuvien jättämien aukkojen paikkailu oheistarinoissa, voimme sentään nyt lukea virallisen kaanonin nykyisen version tästä nimenomaisesta jossittelusta. Charles Soulen kirjoittama ja Will Slineyn piirtämä sarjakuva The Rise of Kylo Ren (Marvel, 4 numeroa 2019-20, albumiversio tulossa) kertoo, kuinka se kävi…tai oikeastaan, palan siitä.

trokr-ben-solo-to-be-kylo-ren

The Rise of Kylo Ren ei nimittäin vieläkään selitä yhtä suurimmista arvoituksista: missä ja miten Ben Solo kohtasi Snoken, joka hänet pimeälle puolelle viekoitteli. Ben Solon lankeemus tapahtui noin kuusi vuotta ennen The Force Awakensia, ja samaan aikaan Leia ja muut galaksin johtajat eivät olleet vielä kuulleetkaan sanoja ”First Order” (näin on todettu kaanonissa jo aiemmin, erityisesti Bloodline-kirjassa). The Rise of Kylo Ren kuitenkin viimeistään paljastaa, että Ben tunsi Snoken jo ennen Luken jeditemppelin tuhoa, ja että kisälli-mestari-suhde näiden välillä oli tuolloin jo pitkällä. Itse asiassa sarjakuvassa on ainakin yksi repliikki, jossa vihjataan Lukenkin kohdanneen Snoken ainakin kerran ennen näitä tapahtumia.

Perustellusti voi siis ajatella, että tänä talvena julkaistu sarjakuva kuvaa sittenkin pikemminkin viimeistä vaihetta Ben Solon matkassa pimeälle puolelle kuin koko matkaa – ja jättää ehdottomasti aukkoja selitettäväksi myöhemminkin. Itse asiassa sarjakuva taitaa sittenkin kertoa nimihenkilönsä tarinaa paremmin sen taustatarinan Renin ritareille, jonka episodien VII ja IX kirjoittaja-ohjaaja JJ Abrams kertoi jo The Force Awakensin aikaan olevan olemassa.

Itselleni The Rise of Kylo Ren oli joka tapauksessa hämmentävä lukukokemus. Vaikka se oli nimenomaan kirjoitettu selittämään Benin/Kylon hahmoa ja tarinaa, se ei minusta oikeastaan kovin hyvin sovi yhteen aiemmin kerrotun kanssa. Oletin myös tarinan nimensäkin perusteella peilaavan The Rise of Skywalkeria, mutta ei se oikeastaan niin tehnyt – jos kohta kysyä voikin, oliko sen elokuvan otsikko kovin onnistunut.

Tämän enempää on paha sanoa sarjakuvaa spoilaamatta. Mutta arvaankin, että tämän blogimerkinnän saattaa lukea joku, joka ei sarjakuvaa aio lukea, mutta jota ehkä kiinnostaisi kuulla, miten Kylon nousu siis sen mukaan kävi. Tässä se siis tulee: sarjiksen tapahtumien tiivistelmä kuvien kanssa. Ja sarjisspoilerien myötä hieman lisää siitä, mikä tässä tarinassa minusta oli niin outoa.

trokr-knights-of-ren

Kuten Renin ritarien Ren tässä vihjaa, Ben Solo ei tainnut olla ensimmäinen, jonka Snoke on ohjannut liittymään ritarikuntaan.

Renin ritarit olivat olemassa jo kauan ennen Kylo Reniä. He olivat Snokelle työskenteleviä tappajia, jotka kykenivät jonkin verran käyttämään Voimaa. Tämän epäpyhän ritarikunnan aiempi johtaja kutsui itseään nimellä Ren, joka tietysti selittää jengin nimen – mutta ei oikeastaan sitä, miksi Ben Solo päätti käyttää tuota nimeä sukunimenään. Sitä sarjakuva ei selitä mitenkään.

Sen sijaan sarjakuva näyttää, mitä tapahtui tuon kohtalokkaan hetken jälkeen, jolloin Luke Skywalker erehtyi sytyttämään miekkansa kurkistettuaan 23-vuotiaan oppilaansa mieleen ja nähtyään synkän tulevaisuuden, kuten The Last Jedin näkökulmatut flashbackit kertoivat. Ja siinä onkin sarjakuvan suurin yllätys: The Rise of Kylo Renin mukaan Ben Solo ei tappanut ketään tuona yönä.

trokr-jedi-temple-explosion

Temppelin tulipalon sytyttää salama. Voima-salama, siis?

Ben kyllä luulee tappaneensa enonsa, mutta kuten tiedämme, näin ei käynyt. Hän kyllä katsoo temppelin palavan, suurin osa jedioppilaista sisällään, ja tulkitsee olevansa syyllinen temppelin tuhoon (eikä yritä auttaa ketään ulos), mutta varsinaisesti hän ei edes sytytä tulipaloa itse. Sarjakuvan perusteella temppelin vaikuttaa leimauttavan liekkeihin etäyhteydellä Snoke tai itse keisari Palpatine, jonka nukke Snoke The Rise of Skywalkerin mukaan oli.

Tulipalon äärellä Ben kohtaa kolme viimeistä jedioppilastoveriaan, jotka eivät olleet paikalla tuhon tapahtuessa. Heidänkin Ben haluaa vain jättävän itsensä rauhaan: vastustajien tylyn tappamisen aika on tulevalla Kylolla vasta edessä. Entiset ystävänsä karistettuaan Ben ajattelee hetken äitiään ja harkitsee kotiinpaluuta, pahan polkunsa jättämistä. Sen sijaan hän matkaa Snoken isälliseen syleilyyn (!) tuntemattoman avaruusaseman idylliseen puutarhaan (!!).

trokr-ben-solo-snoke

Ben Solo ja aito fyysinen kosketus.

Ben tosiaan tuntee tässä vaiheessa Snoken jo hyvin. Tai pikemminkin luulee tuntevansa. Kun Snoke saa heidän tapaamisensa aikaan viestin kenraali Brendol Huxilta, Ben-parka ei vielä tiedä lainkaan, miksi kenraalit hänen uudelle mestarilleen soittelevat. Armeijoiden komentamisen sijaan Ben on tässä vaiheessa kiinnostunut löytämään itselleen paikan maailmassa – ja sitä ennen Renin ritarit.

Ben on kohdannut Renin ritarit aiemminkin, ”vuosia sitten”, eräällä matkalla yhdessä Luken ja Lor San Tekkan kanssa. Flashback-kohtaus on kiinnostava erityisesti siksi, että se paljastaa Snoken kommunikoineen Voiman kautta Benin kanssa tuttavallisesti jo tuolloin. Ben on piirretty tässä välinäytöksessä ehkä noin 15-vuotiaan näköiseksi, joka tarkoittaa, että Benin viettelys pimeälle puolelle alkoi käytännössä jo hänen lapsuudessaan.

high-republic-rise-of-kylo-ren

Huomaa tässä ruudussa viittaus tulevaan The High Republic – kirja/sarjakuvaprojektiin.

Matkallaan kohti Renin ritareita Ben kohtaa uudelleen jedioppilastoverinsa, jotka ovat seuranneet häntä selvittääkseen totuuden ja kostaakseen mestarinsa oletetun kuoleman. Seuraa tietenkin taistelu, ja seuraa kyllä yhden jedin kuolema, mutta yhä Ben yrittää välttää varsinaista tappoa. Ja kun Ben sitten liittyy Renin jengiin – jengiin, joka nimenomaan tappaa jopa ilman kummempaa syytä – ei hän vaikuta olevan kotonaan. Pääsymaksu Renin ritareihin liittymisestä on ”hyvä kuolema” eli jonkun syyttömän surmaaminen, eikä Ben halua sitä ainakaan kenen tahansa verellä maksaa.

trokr-good-death

Mutta koska tiedämme, miten Benin käy, pimeän puolen hän toki sarjakuvan loppuun mennessä valitsee. Sitä ennen hänellä on vielä kerran hyvä tilaisuus valita toisin, entisten ystäviensä tarjotessa kättä vielä kerran. Kun Ben ei tartu siihen, mutta ei jedioppilaita välittömästi surmaakaan, ritarikunnan johtaja-Renin tulkitsee, ettei Ben sittenkään edes halua pimeälle puolelle. Tästä suivaantuneena Ben suorittaa ”hyvä kuolema” -sisäänpääsykokeen tappamalla itse Renin ja ottamalla tämän paikan.

Perään hengestään pääsee kuitenkin vielä viimeinen jäljellä olevan jedioppilastoverikin, joten The Rise of Kylo Renin loppuun mennessä Ben Solon nimen pian hylkäävä nuorukainen lopulta tappaa yhden niin sanotun hyviksenkin. Se lienee tulkittava viime silaukseksi tiellä pimeälle puolelle.

trokr-kylo-ren-lightsaber

Hihoitta on hyvä harrastaa. (Tähän sarjakuva päättyy.)

The Rise of Kylo Ren on Star Wars -sarjakuvien ystäville ilman muuta lukemisen arvoinen, eikä kertomuksena sinänsä aivan kehno (joskaan eri erityisen erityisesti sarjakuvitettu). Mutta kuten sanottua, minut se jätti hämmentyneeksi. Aivan kuin joulukuun elokuva The Rise of Skywalker, myös tämä sarjakuva tuntuu minusta sanalla sanoen väärältä vastaukselta sille, mitä The Force Awakensin ja The Last Jedin myötä olin useamman vuoden ajan kysynyt.

Episodi IX tarjosi kaiken vastaukseksi ja lopetukseksi pelkän Palpatinen. Kylo Ren -sarjiksessa Palpylla on vain pieni cameo-rooli lopussa, mutta jatko-osatrilogian kiehtovimmalle hahmolle se tekee samaa mitä viimeinen episodi: pyyhkii Kylo Renistä pahuutta isolla märällä rätillä. Mutta siinä missä episodi IX sinänsä tietenkin päättyi Benin paluuseen, sarjakuva pehmentää Benin aiempaa exitiä.

The Rise of Kylo Ren poistaa Beniltä vastuuta teoistaan tavalla, joka minusta on suoranaista retconnausta. Sekä The Force Awakensissa että The Last Jedissä kun sanottiin suoraan, että Kylo nimenomaan tuhosi Luken jeditemppelin ja tappoi hänen oppilaansa. TLJ:ssä Luke sanoi lisäksi Kylon lähteneen ”muutamien muiden oppilaiden kanssa”, jonka ainakin minä oletin tarkoittavan, että muutamat heistä olivat surmayönä Kylon puolella ja ehkä liittyivät myöhemmin Renin ritareihin hekin. Mutta ehei: tämän kaanonia olevan sarjakuvan mukaan jeditemppelin siis tuhosi jokin Beniä korkeampi voima (toki sen jälkeen, kun Ben oli romauttanut huoneensa katon Luken niskaan). Ja mukana kadonneet oppilaatkin olivat vain heitä, jotka yrittivät pysäyttää Benin.

Tämä on merkityksellistä paitsi siksi, etten ollenkaan pidä elokuvissa kerrottujen juonenkäänteiden muuttamisesta jälkikäteen, mutta myös siksi, että muutos tekee Ben Solosta ajopuun hetkellä, jonka pitäisi olla käänteentekevä hänen elämässään. Vaikka Ben sarjakuvan mukaan on pitänyt etäyhteyttä Snokeen vuosia ja vaikka hän omaehtoisesti haluaa etsiä elämänohjeita tunnetuilta murhamiehiltä, hän tuntuu päätyvän sarjakuvan lopussa Kylo Reniksi kuin olosuhteiden pakosta.

trokr-your-choice

Hear, hear, Ben!

Tämä ei ole vain minun tulkintaani. Pikemminkin se on Charles Soulen tulkinta Ben Solosta – ja koska tämä on eittämättä Lucasfilmin tarinaryhmän tarkassa ohjauksessa kirjoitettu tarina, se on Star Wars -saagan kanonisoitu totuus tapahtumista. The Rise of Skywalker kertoi meille, että Snoke oli keisari Palpatinen luomus, ja että Kylon kuulemat Snoken ja Vaderin sanat tulivat siis todellisuudessa vanhalta kurttunaamalta itseltään. The Rise of Kylo Ren kertoo meille, että Ben Solon oma kokemus koko hänen elämästään oli jo kauan ennen tuota kohtaamista, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja. Että hän kulki muiden ohjaamaa polkua lapsuudesta First Orderin itsevaltiaaksi asti – vaikka hän todellisuudessa aivan itse pysyi tällä polullaan.

Benin näkemyksen mukaan hyvä puoli antoi ensin hänelle nimen kahden legendan mukaan ja pyrki kasvattamaan hänestä sellaista – ja sitten paha puoli nappasi hänet itselleen nähden hänet silloinkin vain Skywalkerin suvun voimakkaana vesana. Jälkimmäisen hän silti valitsi, ehkä paljoltikin nimen vaihdon houkuttamana, koska koki voivansa silloin sentään tehdä mitä tahansa ilman tuon suvun taakkaa – mutta hän selitti itselleen tekevänsä senkin ikään kuin vastahakoisesti. ”You don’t want to live in the shadow”, pilkkaa Ren loppukohtaamisessa Beniä. ”True. I am the shadow”, vastaa Ben synkkänä. Jos ”emo Kylo Ren” -vitsejä ei olisi käytetty loppuun jo pari vuotta sitten, nyt niille ainakin olisi perusteita!

trokr-ben-solo-no-choice

Toisaalta kyllä.

Tietystä koomisesta potentiaalistaan huolimatta The Rise of Kylo Renin nimihenkilö on kyllä aidosti traaginen hahmo. Tätä pohdintaa kirjoittaessani huomaan Ben Solon manipuloitujen itsekäsitysten ja väärien luulojen hänen omien päätöstensä vastuusta kiehtovan minua enemmän kuin sarjakuvaa varsinaisesti lukiessani, joten ehkä Soule on sittenkin jäljillä.

Perusongelmani kuitenkin on se, että elokuvien Kylo Ren ei vain väitä muille ja itselleen olevansa hirviö. Kyllä hän myös on sitä: tappaja, kiduttaja, paha – eikä vähiten siksi, että elokuvat kirjaimellisesti kertovat meille tappojen alkaneen Luken jeditemppelin oppilaista. Sarjakuva haluaa todistaa tämän historian toisin, ja vaikka kuinka haluaisin olla eri mieltä, en voi yleisössä ollessani kuin todeta, että tällaista tarinaa minulle nyt kerrotaan.

trokr-name

Ajattelin itse asiassa samaa, Ben.

Mitä muuten tulee nimeen, niin The Rise of Kylo Renissä ei lausuta nimeä Kylo. Snoke vaikuttaa näkevän sen Benin mielessä kakkosnumeron keskustelussa, jossa Ben nolostellen sanoo keksineensä ajattelemansa nimen – lapsena.

Tämä on, täytyy sanoa, selitys jota en todellakaan kaanoniin odottanut. Mutta lapsena keksityltä ”Kylo” kieltämättä on aina tässä meidän maailmassamme kuulostanut! Ehkä näemme vielä jonain päivänä, jossain Jedin paluun jälkeisiin seesteisiin vuosiin sijoitetussa tarinassa, lapsi-Benin vaikkapa ratsastamassa Chewie-seden hartioilla kutsumassa itseään Kyloksi? Ehkä se kohtaus on yhtä aikaa suloinen ja hyytävä?

Ja nyt kun tähän lopuksi päädyin: niin, toista Ben-prequeliahan tämä prequel nyt ilman muuta huutaa. Ellei nyt lapsuusmuistoja, niin sellaista, joka selittäisi Benin ja Snoken välistä aiempaa historiaa – ja jos kohtaaminen Lukenkin kanssa nyt on lisätty kysymysten listalle, niin sitä toki myös. The Rise of Kylo Renin perusteella voi tosin olettaa, että se kertomus todennäköisesti tekisi Benistä entistäkin enemmän olosuhteiden uhrin.

Star Wars: The High Republic on saagan seuraava vaihe – mutta vain kirjahyllyissä

Kerrankin paikkansa pitivät sekä huhut että viralliset hypetykset. Ainakin kutakuinkin.

Lucasfilmin julkaisuosastolla pitkään kehitelty ja työnimellään ”Project Luminous” jo jonkin aikaa hypetettykin projekti on Star Wars: The High Republic. Juuri niin kuin tammikuussa huhuttiin, ja kuten alkoi vaikuttaa hyvin uskottavalta, kun tuo termi ”korkea tasavalta” alkoi juuri tämän vuoden alussa putkahdella tuoreimpiin Star Wars -sarjakuviin.

Kuten Project Luminous -otsikon alla on vihjailtu, hanke on isommanpuoleinen. Kyse on kirjojen ja sarjakuvien muodostamasta toisiinsa kietoutuvien tarinoiden suuresta kokonaisuudesta, joka vieläpä koostuu useista ”vaiheista” Marvel-leffojen tapaan. Mukana on koko kööri: Disney Lucasfilm Press (oman talon yksikkö ja lastenkirjat), Del Rey (romaanit), IDW Publishing (lasten sarjakuvat), Marvel (aikuisten sarjakuvat), Dorling Kindersley (tietokirjat) ja niin edelleen.

Mutta kun tästä tammikuussa huhuttiin, tämän kaiken piti johtaa tuleviin, toistaiseksi siis yhä julkistamattomiin Star Wars -elokuviin. Nyt virallinen tiedote oikein erikseen vakuttaa, että The High Republic ei liity mihinkään tekeillä oleviin elokuvahankkeisiin. Kai sitä väitettä on sitten uskominen.

star-wars-high-republic-poster

Mistä sitten on kyse, ellei elokuvista?

The High Republic sijoittuu aikaan 200 vuotta ennen The Phantom Menacea (ei siis 400 vuotta, kuten huhuttiin). ”Tämä on toiveikasta, optimistista aikaa, jolloin jedit ja Tasavalta ovat mahtinsa huipulla. Mutta tietenkin paha saapuu jostain tämänkin hienon ajan portin taa”, lupaa Michael Siglain Lucasfilm Publishingista tiedotteessa. Julkistusvideossa kehiin heitetään myös käsite ”pyöreän pöydän jedit”, josta tuleekin heti tietynlaisten sankaritarinoiden viba.

Lisäksi tarinat sijoittuvat aikaan, tiedotteet nyt kertovat, jolloin galaksin ulkolaitoja tutkittiin. Jostain sieltä löytyvätkin tarinan pahikset: Nihil, ”avaruusviikingeiksi” kutsuttu liittouma. Luonnostaiteessa ja kirjojen kansissa nihilit (nihililäiset?) tuntuvat käsittävän monia rotuja ja sonnustautuvan sieltä täältä keräillyn näköisiin tamineisiin. He/ne tuovat mieleeni Serenity-elokuvan reaverit, jotka nekään eivät olleet varsinaisesti vieras alien-rotu, mutta hemmetin pelottavia raakalaisia siitä huolimatta. (En silti yllättyisi, vaikka Nihil olisi vain THR:n ensimmäinen pahisaalto, sillä luonnoskuvat heistä eivät hengi minusta sellaista uhkaa, jota ”jedit pelkäisivät”, kuten tiedotteissa vihjaillaan.)

Hyvän puolella The High Republicissa on siis kyse jedeistä. Uusista hahmoista, mutta tutusta organisaatiosta – vaikka ihme kyllä on, jos esimerkiksi vanha ystävämme Yoda ei sivuroolissa mukana ole. Keskeinen tapahtumapaikka lupaa olla avaruusasema The Starlight Beacon, jolta ulkoreunoja ilmeisesti kartoitetaan. (Onkin muuten jo korkea aika, että Star Wars -tarinan tukikohdaksi tarjotaan avaruusasemaa!)

Kannattaa katsoa tämä neljän minuutin julkistustraileri:

Trailerissa kerrotaan, että The High Republicia on kehitelty ison kirjoittajatiimin yhteisin voimin tiiviisti kesästä 2018 lähtien. Lucasfilmin tarinaryhmän Pablo Hidalgo kuvaa videolla, että kirjoittajille annettiin ”tyhjä taulu” ja lupa keksiä, mitä he haluaisivat kertoa. Elokuvien puolelta mukaan on värvätty ainakin visualisteja Darth Maulin ja Amidalan asut suunnitellutta Ian McCaigia myöten. Tämä kaikki kuulostaa erinomaiselta lähtökohdalta!

Se, mihin on sitten päädytty, tuo yhtäältä mieleen New Jedi Order -kirjasarjan (1999-2003), koska sekin oli lukuisien kirjoittajien yhteinen iso tarina jossa osaltaan tutkittiin galaksin ulkolaitoja, ja toisaalta aihepiirinsä vuoksi Tales of the Jedi -sarjakuvat (1993-1998) ja Knights of the Old Republic -peleistä alkaneet tarinat (2003-2012). Nämä kaikki tarinat jäivät Lucasfilmin 2010-luvun pöydänpuhdistuksessa Legends-kaanoniin. Tosin mikään ei periaatteessa estä tulkitsemasta TOTJ:ia ja KOTOR:ia, jotka oli sijoitettu reteästi tuhansien vuosien päähän menneisyyteen, edelleen nykyisenkin kaanonin historiaksi. Käytännössä The High Republic tarjoaa selvästi itsensä nykyisen kaanonin vastineeksi juuri noille rakastetuille tarinoille, mutta niistä poiketen se sijoittuu tosiaan vain 200 vuoden päähän Skywalker-saagasta.

Sivumennen sanoen 200 vuotta kyllä tuntuu todella lyhyeltä ajalta. Star Wars -galaksissa kun kulkee arkisesti jopa tuhat vuotta eläviä olentoja, kuten elokuvienkin hahmojen rosterista Yoda ja Maz Kanata. Huhuttu neljäsataakin olisi lukuna tehnyt jo toisenlaisen terän, mutta 200 vuotta on sen verran lähellä, että suhtaudun hyvin epäilevästi väitteisiin siitä, että tällä tarinalla ei muka olisi mitään kytköksiä Skywalker-saagaan. Ei ehkä juuri Skywalkereihin, mutta niin luontevasti monet THR:n tulevat tapahtumat voisivat myöhemmissä tarinan vaiheissa luontevasti johtaa prequelien asetelmiin eli ennen kaikkea tasavallan ja jedien loiston nopeaan romahdukseen. Mutta ehkä se onkin tarina, jota tässä lopulta ollaan kertomassa?

star-wars-high-republic-ideas

Kirjoittajien brainstormausta. Kuvakaappaus julkistusvideosta. Complicated monsters! Dinosaurs!

Milloin siis, ja mitä? Ensimmäisenä The Light of the Jedi, romaani, joka julkaistaan Star Wars Celebrationissa Anaheimissa tämän vuoden elokuussa. Juonellisesti tarinakokonaisuuden käynnistää tuossa kirjassa tapahtuva ”suuri tragedia”, jonka seurauksista The High Republicissa ainakin aluksi on kyse.

Kokonaan THR:n ”ensimmäinen aalto” sisältää seuraavat teokset:

  • The High Republic: Light of the Jedi. Aikuisten romaani, kirjoittaa SW-sarjakuvistaan tunnettu Charles Soule. Julkaistaan elokuussa.
  • The High Republic: A Test of Courage. Nuortenromaani, kirjoittaa Justina Ireland. Julkaistaan syyskuussa.
  • The High Republic: Into the Dark. Young adult -romaani, kirjoittaa genren mestari Claudia Gray. Julkaistaan lokakuussa.
  • The High Republic, Marvel-sarjakuva. Kirjoittaa Cavan Scott.
  • The High Republic Adventures, IDW-sarjakuva. Kirjoittaa Daniel José Older.

Kaikki tämä vaikuttaa periaatteessa aivan hyvältä, ja projektille on helppo toivoa kaikkea hyvää. Henkilökohtaisesti en silti aivan pompi tuoliltani tämän äärellä. Eikä se johdu ihan vain siitä, että tämän blogin päähuomio on joka tapauksessa elokuvissa ja niihin suoraan kytkeytyvissä tarinoissa.

Pidän kyllä siitä, että nyt ollaan reilusti kertomassa uutta tarinaa, eikä ainakaan suoraan yrittämässä kytkeä kaikkea ikuiseen originaalitrilogiaan. The High Republic -tarinoidenhan täytyy lähinnä ottaa huomioon toisensa, mutta ei jokaista viime vuosina julkaistua SW-romaania, -sarjakuvaa tai edes -elokuvaa.

Mutta toisaalta nimenomaan lupaus monivaiheisesta, lukuisia romaaneja ja sarjakuvia käsittävästä uusien tarinoiden kokonaisuudesta tuntuu kovin sitouttavalta, jopa uuvuttavalta. Epäilemättä keskeisten THR-tarinoiden ymmärtäminen ei tule vaatimaan jokaisen teoksen lukemista, mutta lukijalupauksen ytimessä on nyt kuitenkin ajatus pitkästä sarjasta. Se ja päähenkilöiden oletettu ikä vihjaavat nuorten yleisöjen tavoitteluun, vaikka ensimmäinen romaani nimenomaan ”aikuisten romaaniksi” onkin brändätty. Sellaisessa ei missään tapauksessa ole mitään vikaa, mutta nämä fiilikset saavat minut ajattelemaan, että ehkä tämä Star Wars -kerronnan vaihe ei ole ensisijaisesti minulle.

Tilanne olisi tietysti toinen, jos The High Republic sittenkin liittyisi myös tuleviin elokuviin, mutta kun sen tiedote nimenomaan halusi kiistää…

Kirjapolku episodi IX:ään: Vuoden seikkailujen sarja

Star Wars -päivän (May the Fourth be With You) kunniaksi virallisella sivulla julkaistiin Journey to The Rise of Skywalker -kirjaohjelma. Jos The Last Jedin vastaava julkaisuohjelma viimeksi oli suorastaan vaisu ja The Force Awakensinkin satsi osoittautui odotuksia vähemmän otsikonmukaiseksi jäädessään kerronnassaan lähemmäs episodia VI kuin VII, tällä kertaa luvassa näyttäisi olevan painavampaa asiaa.

Loppusyksystä tarjolla ovat muun muassa:

  • Resistance Reborn, romaani. Kirjailija Rebecca Roanhorse. Poe, Leia, Rey ja Finn rakentavat Vastarintaa The Last Jedin tappioiden jälkeen.
  • Force Collector, young adult -romaani. Kirjailija Kevin Shinick. Tarina nuoresta Voima-herkästä pojasta. Sijoittuu aikaan ennen The Force Awakensia.
  • Allegiance, sarjakuva. Teksti Ethan Sacks, kuvitus Luke Ross. The Last Jedin jälkeen Leia etsii apua vanhoilta liittolaisiltaan Mon Calamareilta.
  • We Are the Resistance, lastenkirja. Sankariemme taisteluista First Orderia vastaan uuden trilogian aikana.
  • Choose Your Destiny: A Finn and Poe Adventure, lastenkirja. Finn ja Poe pakenevat First Orderilta, lukija valitsee reitit.
  • Spark of the Resistance, nuortenkirja. Rey, Poe ja Rose vastaavat hätäkutsuun planeetta Minfarilta, ja tietenkin First Order pahistelee taas.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Nämä kirjat – joiden nimet muuten ovat ärsyttävän samankaltaisia ja tylsiä! – kertovat jo olemassaolollaan yhtä selvää tarinaa. Siinä missä The Force Awakensin ja The Last Jedin välillä ei kulunut aikaa lainkaan, The Last Jedin ja The Rise of Skywalkerin välissä aikaa kuluu – ja sinä aikana Vastarinta ryhmittyy uudelleen. Rey, Finn, Poe, Rose, Leia ja kumppanit seikkailevat jo tuona aikana monessa liemessä yhdessä ja erikseen. First Orderiin he tietenkin törmäävät kaikissa käänteissä. Episodi IX:n koittaessa sankarimme – joista monet eivät olleet edes tavanneet toisiaan ennen The Last Jedin loppukohtausta – ovat ryhmäytyneet tutuiksi toisilleen, ja hyvän joukot samaan aikaan ryhmittyneet kelvoksi vastustajaksi pahalle armeijakunnalle.

Tämä oli periaatteessa arvattavissa koko ajan. Star Wars -oheistarinoita lukeneet tietävät oikein hyvin, että elokuvien väliin on aina sijoitettu juuri tällaisia tarinoita, koska varsinaiset SW-elokuvat tapaavat tapahtua muutaman päivän sisällä. Prequelien aikaan George Lucas yllätti kaikki vanhat fanit jättämällä kloonisodat liki kokonaan elokuvien väliin, mutta täyttikin sitten myöhemmin välin kokonaisella animaatiosarjalla. Originaalileffan eli episodi IV:n ja Imperiumin vastaiskun eli episodi V:n välisiin kolmeen vuoteen on upotettu neljän vuosikymmenen aikana sellainen määrä seikkailuja, että sankarimme eivät taida tuona aikana ehtiä silmiään ummistaa. (Tämä johtuu tietenkin siitä, että oheistarinoiden kaanon on nollattu pehmeästi pari kertaa ja kovaa kerran: 1970-luvun Marvel-sarjakuvien, 2000-luvun Dark Horse -sarjakuvien ja yhdenkään ennen vuotta 2012 kirjoitettujen kirjan ei enää nykykaanonissa katsota tapahtuneen, vaan esimerkiksi viime vuosien Marvel-sarjakuvat ovat taas kertovinaan uutta, ainoaa kertomusta noiden vuosien tapahtumista.)

Tällä kertaa näillä tarinoilla saattaa kuitenkin olla erityinen odotusarvo. Lucasfilmin nykyisen tulkinnan mukaan kirjat ja sarjakuvat ovat yhtä kaanonia kuin elokuvatkin. Silti – ja todennäköisesti juuri siksi – oheistarinat uuden trilogian ajasta ovat olleet harvassa. Sankarit (ja pahiksista Phasma) ovat saaneet muutamia prequel-tarinoita The Force Awakensia edeltäneeltä ajalta, ja Poe Dameron suorastaan kokonaisen sarjakuvatarinoiden sarjan. Tuon sarjiksen lopussa olemme myös nähneet tähän mennessä ainoat ohuet väläykset ajasta The Last Jedin jälkeen.

poedameron-comic.png

Juuri tavanneet Rey ja Poe Millennium Falconin kuuluisan pöydän ääressä The Last Jedin loppukohtauksen jälkeen. Poe Dameron -sarjakuvan viimeisestä albumista.

Toki tässä oli se poikkeustilanne, että episodien VII ja VIII väliin ei mahtunutkaan juuri mitään, eikä Journey to The Last Jedi -kirjaohjelma siten edes voinut sisältää tarinoita juuri episodien välistä. Joka tapauksessa Lucasfilm on tätä ennen ollut haluton näyttämään meille kovin paljon konkreettista edes galaksin kehittymisestä Jedin paluun ja The Force Awakensin välissä, saati sitten The Last Jedin jälkeen. Näitä tarinoita on varmasti tulossa pinoittain tulevina vuosina, kunhan tämä uusi trilogia valmistuu, mutta tässä vaiheessa en olisi yllättynyt, vaikka episodien VIII ja IX väliin sijoittuvia tarinoita olisi tosiaan julkaistu vasta The Rise of Skywalkerin ensi-illan jälkeen. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Journey to The Rise of Skywalker -kirjat vievät meidät lähemmäs tuota elokuvaa kuin kahden edellisen episodin vastaavat kirjaohjelmat omiaan.

Tänään julkistetuilta kirjoilta tuskin silti kannattaa odottaa sellaisia suuria juonenkäänteitä, joita katsojan ehdottomasti olisi hyvä tietää joulukuun ensi-illassa. Etenkin nuortenkirjat ovat varmasti pikemminkin yksittäisseikkailuja, joiden rooli kaanonin kokonaiskuvassa on vähäinen. Toisaalta ainakin Resistance Reborn vaikuttaa tässä mielessä ns. pakkoluettavalta – ja toki moni muukin voi olla lukukokemuksena miellyttävä.

Lucasfilmin tarinaryhmän Matt Martin kertoi Twitterissä, että nämä tarinat kytkeytyvät Disneyland-kokemus Galaxy’s Edgeen liittyviin oheistarinoihin, joka onkin sopivaa, koska myös huvipuisto lupaa kunnianhimoisesti kertoa tarinaa ja päästää kävijänsä juuri noiden episodien väliin. Martin kuitenkin lipsautti myös sen, että ne yhdessä muodostavat yhden vuoden tapahtumat sankariemme elämässä. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että The Rise of Skywalker tapahtuu nimenomaan vuosi The Last Jedin jälkeen. Martin tosin itse heti kiisti tarkoittaneensa tätä, mutta se saattoi johtua vain siitä, että häneltä lipsahti julkistamaton totuus.

Kirjatilauksia tehdessä (mahdollista jo ensi viikolla, ilmeisesti) kannattaa ottaa huomioon, että fiktion lisäksi Journey to The Rise of Skywalker -ohjelmaan kuuluu tietysti myös nonfiktiota. Odotetuimmat ja tärkeimmät opukset ovat Phil Szostakin The Art of The Rise of Skywalker ja Pablo Hidalgon The Rise of Skywalker: The Visual Dictionary, mutta on noitakin enemmänkin. Itseäni kiinnostaa ainakin ultimaattiseksi julistettu Star Wars pop up -kirja!

Mutta onko tämä Art-kirjan kansi oikea kohtaus elokuvasta vai taiteilijan kuvainnollinen visio?

art-of-rise-of-skywalker.jpg

Episodi IX: Käkättävän keisarin kuviot

Sivusin jo episodi IX:n teaserin loppuyllätystä kirjoittaessani teaserista sen julkaisun hetkellä. Tässä vielä erikseen hieman lisää samasta aiheesta. Kirjoitus sisältää juonispekulaatioita, mutta se ei pohjaa huhuihin tai vuotoihin eikä siten varsinaisesti spoilaa joulukuun elokuvaa.

tros-deathstar

The Rise of Skywalkerin teaser päättyi siis Luke Skywalkerin sanoihin siitä, ettei kukaan ole koskaan todella poissa – ja ilkeään nauruun, joka todellakin kuului iäksi poissa olevaksi luullulle keisari Palpatinelle (Ian McDiarmid).

Huh. Mitä?

Emme tiedä. Mutta voin tarjota vähän lisää lihaa ajatuksen ympärille.

Ensinnäkin Kathleen Kennedy selitti yllätystä Yahoolle kertomalla, että tämä käänne on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Kennedyn sanoja ei tarvitse epäillä, mutta asia voidaan silti ottaa kahdella tavalla. Joko voidaan ajatella, että Palpatinen, Skywalkerien sukusaagan varsinaisen pääpahiksen, oli tosiaan koko ajan tarkoitus olla mukana saagan päätösosassa. Totta tosiaan minäkin kirjoitin sellaisesta huhusta tässä blogissa jo vuonna 2013. Tällöin saa uuden selityksen myös First Orderin itsevaltiaan Snoken (Andy Serkis) yllättävä kuolema edellisessä episodissa: Snoken oli koko ajan määrä antaa tilaa Palpatinelle.

Toisaalta voidaan ajatella, että vaikka Sheev Palpatinen paluuta olisikin suuniteltu jo pitemmän aikaa, se ei silti välttämättä ole ollut suunnitelmissa vielä The Force Awakensin kuvausten aikaan. On nimittäin melkoisen varmaa, että se ei ollut mukana George Lucasin suunnitelmissa episodeiksi VII-IX – siis niissä suunnitelmissa, joita Disney-Lucasfilm ei virallisesti ottaen mitenkään seuraa, mutta joista kuitenkin periytyvät lopullisiin elokuviin esimerkiksi Reyn hahmo ja idea siitä, että Luke on vetäytynyt galaksista erakoksi jonnekin kauas.

Palpatine

Ian McDiarmid näytteli Jedin paluun vanhaa keisaria neljäkymppisenä ja prequelien nuorta Palpatinea reilut 15 vuotta myöhemmin ”oikean ikäisenä”.

Miksi uskon näin? Kaksi perustelua. Pahan keisarin näyttelijä Ian McDiarmid itse kertoi juuri Star Wars Celebrationin The Phantom Menacen 20-vuotisjuhlapaneelissa, että Lucas sanoi hänelle Jedin paluun kuvauksissa 1980-luvun alussa, että Palpatine ehdottomasti kuoli tuon elokuvan lopussa, ja että hänellä ei siis olisi osaa Jedin paluun mahdollisissa jatko-osissa. Tätä voi verrata siihen, että samoihin aikoihin Lucas oli jo kertonut Mark Hamillille, että tarvitsisi tätä näyttelemään vanhaa Luke Skywalkeria episodissa VII ”noin vuonna 2011”.

Kun Star Wars -tarinoita 1990-luvulla alettiin kertoa enemmänkin kirjoissa ja sarjakuvissa, Lucas oli selvästi yhä samaa mieltä keisarin kuolemasta. Hän nimittäin kielsi ehdottomasti Dark Empire (Musta keisari) -sarjakuvan tekijöitä käyttämästä millään tavoin Vaderia tai hänen haamuaan, mutta antoi luvan palauttaa keisari Palpatinen henkiin kloonina. Lucasin linja tuohon aikaan oli, että expanded universe -tarinoiden piti pysyä erossa niistä asioista, joita hän aikoi käsitellä elokuvissaan, mutta kaikki sellainen oli vapaata riistaa, mikä ei sekoittaisi hänen suunnitelmiaan.

On tosin mahdollista, että Lucas jossain vaiheessa muutti mieltään. Tunnetusti hän on nimittäin tehnyt niin usein, ja jälkikäteen väittänyt tarkoittaneensa aina juuri näin – tunnettuna esimerkkinä vaikkapa juuri se, oliko episodeja kaikkiaan tulossa yhdeksän, kuusi vai peräti kaksitoista. Silti: jos Lucasin kahden oman Star Wars -trilogian pääpahis Palpatine osoittautuu kolmannenkin trilogian taustapiruksi, se tuntuisi suunnitelmalta, jonka olisi pitänyt olla Lucasilla jo vuosikymmeniä, jos se olisi koskaan ollut osa Lucasin suunnitelmia tuoksi trilogiaksi.

Totuus siitä, mitä uuteen trilogiaan oli suunniteltu missäkin vaiheessa, paljastuu meille vasta vähitellen The Rise of Skywalkerin ensi-illan jälkeisinä vuosina. Uskon kuitenkin, että Palpatinen paluu on otettu mukaan suunnitelmaan vasta Lucasin ideoiden jälkeen, kenties hyvinkin myöhään. Tästä kielii myös todistuskappale siitä, että teaserissa näkyvän ja Palpatineen todennäköisesti jotenkin liittyvän Kuolemantähden raunion ei senkään pitänyt olla mukana episodi IX:ssä ennen kuin vasta myöhään, todennäköisesti vasta JJ Abramsin tehtyä paluun kirjoittaja-ohjaajaksi. Konsepti siitä, että Kuolemantähden raunioista etsitään jotain tarpeellista, oli nimittäin mukana The Art of The Force Awakens -kirjassa, ja sitä ei todellakaan olisi paljastettu siellä, ellei juoni-idea olisi kirjan julkaisuhetkellä ollut tukevasti hylättyjen pinossa.

rey-underwater-deathstar-concept.jpg

Rey sukeltaa toisen Kuolemantähden raunioihin etsien sieltä karttaa Luken luo The Force Awakensin lopussa – tai siis käsikirjoitusideassa, joka sittemmin hylättiin.

Mutta keksittiin idea missä vaiheessa tahansa, Palpatine siis palaa ensi joulukuun ensi-iltaepisodissa, Skywalkerien sukusaagan päätösosassa. Mutta miten?

Vaihtoehtoja on ainakin neljä:

1. Palpatine elää sittenkin.
Teoriassa voidaan varmasti ajatella, että paha keisari Palpatine olisi tosiaan lymyillyt galaksissa hengissä kaikki nämä vuodet. Jos näin olisi, odottaisin elokuvalta todella hyvää selitystä siihen kiusalliseen kysymykseen, miksi hän silloin palaisi kiusaaamaan sankareitamme ja galaksia vasta nyt. Miksi hän olisi antanut Imperiumin romahtaa, Uuden tasavallan ja sitten First Orderinkin nousta ennen näyttäytymistään?

palpatine-battlefront-ii

Palpatine-kasvoinen robotti Battlefront II -pelissä.

2. Palpatine ei elä, mutta hänen perintönsä elää.
Tästä kirjoitin jo teaserin julkaisun jälkeen. Nykyisessä Star Wars -kaanonissa on annettu lukuisia suoria vihjeitä siitä, että Palpatinella oli suunnitelmia kuolemansa jälkeiselle ajalle. Palasia näistä suunnitelmista on nähty Shattered Empire -sarjakuvassa, Battlefront II -pelissä ja Aftermath-kirjoissa. Niiden mukaan Palpatine halusi Imperiuminsa luhistuvan, jos hän sattuisi heittämään veivinsä galaktiseen nurkkaan, tosin mielellään vieden mahdollisimman suuren osan Tasavallasta mukanaan. Samalla hänen tahtoonsa kuului mystinen sith-rituaali Jakku-planeetalla sekä se, että Gallius Rax -niminen salamyhkäinen keisarillinen ylimys johtaisi hänelle uskolliset joukot galaksin laitamille ryhmittäytymään uudelleen. Oheistarinat antavat ymmärtää, että nimenomaan tämä joukko palasi myöhemmin galaksin keskialueille fanaattisena galaksi-Isiksenä, First Orderin nimeä käyttäen. Selittämättä on toistaiseksi, millainen tuo evoluutio oli – ja missä vaiheessa Imperiumin rippeiden johtaja Gallius Rax vaihtui First Orderin itsevaltiaaseen Snokeen. Episodi IX voisi tarttua näihin avoimiin lankoihin, ja kytkeä täten First Orderin ja Imperiumin suoremmin toisiinsa. Palpatine voisi esiintyä taustalla käkättävänä pääpahiksena, vaikka itse asiassa pysyisikin kuolleena. Ehkä näkisimme hänet flashback-kohtauksissa, hologrammitallenteina tai viestinviejärobotteina, joilla olisi Palpatinen kasvot: viimeksi mainitut esiintyivät jo Shattered Empiressa ja Battlefront II:ssa. Ja, pakko muuten mainita: jos tämä osoittautuu selitykseksi, on se todella vahva indikaattori siitä, että Palpatinen paluu todellakin oli suunnitteilla jo pitkään, sillä Shattered Empire ja ensimmäinen Aftermath-kirja julkaistiin jo ennen The Force Awakensin ensi-iltaa.

darkempire_luke_palpatine

Dark Empire -sarjakuvassa (1992) keisari Palpatine palasi klooneina, jotka vanhenivat nopeasti tutuiksi kurttunaamoiksi. (Vasemmalla Luke ilman lisenssiä Mark Hamillin kasvoihin.)

3. Uuden trilogian Palpatine on klooni.
Klassinen selitysvaihtoehto. Palpatine palasi kloonina jo Dark Empire -sarjakuvassa melkein 30 vuotta sitten. Kloonivaihtoehdossa on itua siksi, että prequelit ovat todistaneet meille, että Palpatine oli sekä Kaminon kelpo kloonaajien kanta-asiakas että sairaalloisen kiinnostunut elämän pitkittämisestä Voiman avulla. Olen tavannut sanoa esimerkiksi Dark Empiresta puhuttaessa, että vaikka idea Palpatinen kloonista tuntuisi kuinka typerältä, on in universe suorastaan epäuskottavaa ajatella, että Palpatine ei olisi yrittänyt kloonata itseään. Ehkä episodi IX:ssä siis näkisimme hänen onnistuneen siinä?

4. Uuden trilogian Palpatine on sith-haamu.
Star Wars -kaanonin mukaan niin sanottuja Voima-haamuja, kuollessaan ilmaan haihtuneita ja Voimaan yhtyneitä jedejä, on episodi IX:n aikaan neljä: Obi-Wan, Yoda, Anakin ja viimeisimpänä Luke. 1980- ja 1990-luvulla yleisö luuli kaikkien jedien katoavan kuollessaan, mutta prequeleissa ja The Clone Wars -animaatiosarjassa annettu selitys Voima-haamuille kuuluu, että Qui-Gon Jinn löysi tien palata tietoiseksi kuoleman jälkeen, ja auttoi episodien III ja IV välissä Yodaa ja Obi-Wania opettelemaan tietoisen Voimaan yhtymisen. Nämä vanhat mestarit puolestaan auttoivat Anakin Skywalkerin ”toiselle puolelle”. Mutta koska Palpatine on sitheistä mahtavin, ei kai ole täysin absurdia ajatella, että hän olisi voinut oppia vastaavan kyvyn aivan ominpäin. Kenties sith-haamu-Palpy, vaikkapa punahohteisena, on kuiskaillut galaksissa vuosikausia kulloistenkin kätyriensä korvaan, esimerkiksi Gallius Raxin ja Snoken, kostoaan suunnitellen?

Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, kuinka käy. Epätodennäköisimpänä pidän sitä, että Palpatine olisi noin vain selvinnyt hengissä Jedin paluusta: Vader/Anakin sentään pudotti hänet reaktorikuiluun avaruusasemalla, joka räjähti heti perään. Pidän eniten vaihtoehdosta kaksi eli ”pelkästä etäläsnäolosta”, mutta veikkaan todennäköisimmäksi ratkaisuksi nelosta eli sith-haamua. Näin siksi, että se olisi helpoin selittää suurelle yleisölle. Sith-temppuja, wibbly wobbly! (Todettakoon kuitenkin, että Ian McDiarmid kertoi Celebrationissa, että teaserissa kuultu käkätys nimenomaan oli tallenne menneisyydestä: siis jonkin aiemman elokuvan yhteydessä tallennettu ääniklippi.)

tpm-palpatine-amidala

Darth Sidious valeasussaan senaattori Sheev Palpatinena, vai kuinka se oli?

Mutta jos Palpatine ei ole mukana vain hengessä, tallenteina ja historiallisena hahmona, vaan omassa persoonassaan joko elävänä, kloonina tai haamuna, on tietysti vielä kysymys siitä, mitä hän elokuvassa tekee. Juonii kostoa ja kuolemaa jedeille ja hyviksille, varmaankin. Mutta ehkäpä jotain muutakin.

On esimerkiksi hyvin mahdollista, että sillä on jotain tekemistä Reyn kanssa, ja mahdollisesti Reyn vanhempien kanssa. JJ Abrams on jo sanonut, että kaikkea Reyn alkuperästä ei ole vielä paljastettu, vaikka The Last Jedi vahvasti antoikin ymmärtää, että isukki ja äiskä olisivat olleet pelkkiä diilereitä ja olisivat joka tapauksessa kuolleita. Muistaa sopii, että JJ:n oma The Force Awakens antoikin toisenlaisen vihjeen näyttäessään nuoren Reyn itkevän Jakkulta nousevan avaruusaluksen perään: kuolleet harvemmin lentävät. Koska Palpatinella jo oli jotain meneillään Jakkulla vuosia ennen Reyn syntymää, olisiko hänellä jotain tekemistä Voimassa väkivahvan romunkerääjän kanssa?

Nyt lainaan suosikki-SW-podcastiani Force Materialia. Australialainen kaksikko lataa The Rise of Skywalker teaserpurkujaksossaan sellaisen teoriakimpun Palpatinen paluusta, että se saa minutkin kääntymään kannattamaan aina inhoamaani teoriaa Palpatinesta Anakinin isänä.

rots-Palpatine-and-Anakin

Keisari Palpatine oli toki Anakinin lankeemuksen takana, mutta oliko hän Anakinin takana?

Selitykseksi tähän väliin. Revenge of the Sithin hyytävä oopperakohtaus, jossa Palpatine antaa Anakinin ymmärtää sithien pystyvän hallitsemaan elämää, sisälsi George Lucasin alkuperäisessä käsikirjoituksessa Palpyn tunnustuksen siitä, että juuri hän ohjasi midikloriaaneja niin, että neitseestä syntynyt Anakin sai alkunsa. Siitä lähtien Star Wars -fanit ovat voineet taittaa peistä siitä, antaako lopullinen elokuva ymmärtää samoin vai voidaanko tämän juonikuvion katsoa jääneen leikkauspöydälle. Aivan äskettäin Charles Soulen kirjoittama Darth Vader -sarjakuva näytti erään ruudun Voima-näyssä kallistavan nykykaanonia Palpatinen isyyden suuntaan.

Force Material -podcastin teorian mukaan Palpatine olisi tosiaan Anakinin ”isä” ja näin ollen koko Skywalkerien suvun kantaisä. Hän olisi niin ikään jatkanut vastaavien harrastusten parissa, ja myös Rey (Daisy Ridley) paljastuisi The Rise of Skywalkerissa Palpatinen rakentelemaksi koeputkilapseksi: ei siis biologiseksi lapseksi eikä Skywalkeriksi, mutta tavallaan samaan sukuun kuitenkin. Ehkä kuvioon vielä liittyisi jonkinlainen suunnitelma ruumiinvaihdosta tai henkiinheräämisestä, ehkä ei, mutta joka tapauksessa Palpatinella olisi suuria suunnitelmia Reynkin varalle. Niiden suunnitelmien ohessa sekä Snoke että Kylo – jolle Palpatine olisi kuiskaillut Vaderin kypärän kautta Darth-isoisäksi tekeytyen – olisivat pelkkiä pelinappuloita. Itse asiassa koko Skywalkerien sukusaaga olisi näin ollen, ”from a certain point of view”, todellisuudessa kaiken takana lymyilevän pahan Palpatinen saaga. Mutta lopulta juuri tämä tekisi myös episodi IX:stä tuon saagan lopun: pahan keisarin lopullisen lopun myötä saaga myös päättyisi – vaikka nimi Skywalker jatkaakin elämäänsä, kuten päätösosan otsikko lupaa.

Ian-Mcdiarmid-celebration

”I just popped in for a laugh”, selitti Ian McDiarmid käväisyään Celebrationin Episodi IX -paneelin lopussa.

Vähintään ilmiselvää on, että JJ ”mysteerilaatikko” Abrams haluaa meidän muistelevan Palpatinen kieroiluja ja pohtivan hänen paluunsa mahdollisuutta. Palpatinen paluu on ehdottomasti yllätys, mutta sitä ei silti haluttu säästää itse elokuvaan. Hänen mukana olonsa ei siis ole enää elokuvassa samanlainen twist kuten Maulin cameo Solon lopussa tai se, että Kylo Ren oli todellisuudessa Leian ja Hanin poika (tätähän ei mainittu missään ennen The Force Awakensin ensi-iltaa).

Ehkä tulossa olevat paljastukset olisivat olleet liian rajuja ilman mitään kypsyttelyaikaa Palpatinen paluusta? Ja kääntäen: nyt kun se on paljastettu jo hyvissä ajoin, ei kannata yllättyä, jos hänen tavoitteistaan ja paluunsa tavasta ei pukahdettaisi enää mitään ennen ensi-iltaa.

Tähän mennessä Palpatine on ollut varmuudella läsnä jatko-osatrilogiassa vain kerran: Reyn Voima-näyssä The Force Awakensissa hänen kuiskauksiaan oli mukana monien muiden äänien joukossa. Joulukuussa meille paljastuu, merkitsivätkö nekin jotain.

The Clone Wars saa uusia jaksoja – ja prequelit pääsevät pannasta

Viime viikonlopun San Diego Comic Conin suurimmasta Star Wars -uutisesta ei käyty kilpailua. The Clone Wars -animaatiosarjan 10-vuotista historiaa juhlistava paneeli päättyi odotettuun ja toivottuun julkistukseen sarjan paluusta. Dave Filonin vetämä suosikkisarja palaa 12 jakson mittaisena uutena tuotantokautena, joka julkaistaan Disneyn tulevassa streaming-palvelussa. Kaikki palaavat, kuten traileri näyttää:

Uutinen otettiin San Diegossa ja Twitterissä vastaan ylitsevuotavalla riemulla, joka todistaa osaltaan, kuinka rakastettu The Clone Wars -sarja todella onkaan. Suomessahan sarjaa on esitetty todella huonosti, josta johtuen sen suosiokin on jäänyt meillä vähän näkymättömäksi ilmiöksi. Suomessa ainakin aikuiselta fanilta voi helposti jäädä kokonaan huomaamatta, että maailmalla on olemassa suuria joukkoja, joiden Star Wars -fanius pohjaa ennen kaikkea Filonin animaatiosarjoihin. Esimerkiksi Star Wars Celebrationeissa tämä joukko kyllä näkyy. Lukemattomien katsojien silmissä The Clone Wars, ajateltuna Attack of the Clonesin ja Revenge of the Sithin väliin, pelastaa prequelit tarjoamalla Tasavallan romahdukselle ja Anakin Skywalkerin lankeemukselle sen pitkän kaaren, jota elokuvat eivät yksinään riittävän hyvin onnistuneet tarjoamaan. On selvää, että TCW:stä on tullut se, mikä se Lucasfilmin kanonisessa ajattelussa on jo pitkään ollutkin: ”se virallinen versio” kloonisotien tapahtumista – siinä missä siis esimerkiksi Genndy Tartakovskin aiempi, tyylitelty Clone Wars -lyhytanimaatioiden sarja tai Dark Horsen sarjakuvissa episodien II ja III välisinä vuosina kerrotut sarjakuvatarinat kloonisodista jäivät ensin henkisesti vaihtoehtoisiksi versioiksi ja sittemmin Legends-leiman alle kokonaan kaanonista erilleen.

Näitä kehuja voi vasta-argumentoida huomauttamalla, että vuosia elokuvan jälkeen tehty animaatiosarja ei voi korjata elokuvien itsensä virheitä. Tai että mikään elokuvasarja ei voi toimiakseen vaatia katsojalta monien tuotantokausien mittaisen animaatiosarjan katsomista. Itse asiassa The Clone Warsin monien kokema ”tarpeellisuus” ainoastaan vahvistaa, että George Lucas teki aikanaan suuren virheen tehdessään episodi I:stä eräänlaisen koko sarjan episodi nollan ja jättämällä II:n ja III:n välistä varsinaisen kloonisota-episodin filmaamatta. Tällaiset vastaväitteet menevät kuitenkin ohi itse asiasta: yhtä lailla kuin The Clone Wars ei tosiaan sinällään ”pelasta prequeleja”, eivät prequelien ongelmat ole The Clone Warsin taakka. Ja yleisö, joka pitää The Clone Warsista enemmän kuin prequeleista, on siis suuri.

Anakin_Ahsoka_TCW.png

Anakinin seurassa Ahsoka Tano, josta kasvoi The Clone Warsin edetessä ja Rebelsiin tultaessa yksi Star Wars -sarjan rakastetuimmista originaalitrilogian ulkopuolella esitellyistä hahmoista.

The Clone Warsiahan siis tehtiin aikanaan viisi tuotantokautta vuosina 2008-2012. Pilottijakso-elokuvan jälkeen jaksoja kertyi 108. Sarja loppui Lucasfilmin vaihdettua omistajaa Disneylle, uuden isännän kääntäessä saagan fokusta voimakkaasti takaisin originaalitrilogiaan, enkä esimerkiksi minä ollut siitä yllättynyt. Suuri osatekijä varmasti oli, että TCW oli Cartoon Networkin sarja, eikä Disneyä hotsittanut tuottaa juuri hankkimansa brändin alta sisältöä kilpailijalle.

Surullista vain, että sarja ei päättynyt siihen, mihin Dave Filoni ja muut tekijät olisivat halunneet sen lopettaa, kun heidät määrättiin aloittamaan sen sijaan uusi Rebels-sarja. Käsiin jäi kasa kuudennen kauden The Clone Wars -käsikirjoituksia, joista osa on kuitenkin sittemmin nähnyt päivänvalon erilaisissa muodoissa. 13 jakson niin sanottu kuudes tuotantokausi (”The Lost Missions”) julkaistiin alunperin Yhdysvaltain Netflixissä ja myöhemmin kotijulkaisuna vuonna 2014. Mauliin keskittyvät jaksokäsikirjoitukset muokattiin sarjakuvaksi nimeltä Son of Dathomir. Asajj Ventressistä ja Quinlan Vosista kertova pitkä tarinakokonaisuus kääntyi Dark Disciple -romaaniksi. Lisäksi jaksoja julkaistiin animoituina luonnosversioina. Ja, kuten kaikki Rebelsin katsoneet tietävät, monet The Clone Warsin hahmot saivat sittemmin tarinoilleen jatkoa myös animaatiosarjassa, vaikka sen nimi olikin vaihtunut. Silti sarjan fanit tiesivät, että esimerkiksi Mandalorea koskeva tarinakokonaisuus oli näkemättä – ja että Ahsoka Tanon ja Anakin Skywalkerin viimeistä kohtaamista ei todennäköisesti oltu vielä nähty.

tcw-last-scene.jpg

Ahsoka jättää jedit: se, mihin The Clone Wars viidennen kauden lopussa jäi.

Olin viikonloppuna (ja olen toki yhä!) valtavan iloinen The Clone Wars -fanien puolesta – ja miksen sarjan tekijöidenkin puolesta. Tiedän toki katsojana omakohtaisesti, kuinka kipeää tekee suosikkisarjan jääminen kesken (vain muutamia mainitakseni: Firefly, Farscape, Crusade, Twin Peaks aikanaan). Mahtavaa, että The Clone Wars saa vielä uuden mahdollisuuden. 12 erinomaista jaksoa kunnollisella lopulla riittävät kyllä sulkemaan tämän ammottavan haavan, mutta mikäänhän ei sinänsä estä Disneyä jatkamasta sarjaa pitempäänkin – jos kokevat, että episodien II ja III väliin vielä mahtuu sotatoimia…

Oma The Clone Wars -suhteeni sen sijaan on vaisu. Liian vaisu, etten sanoisi. Suorastaan noloa on, että en ole katsonut sarjaa kokonaan. Inhosin pilottielokuvaa sen ilmestyessä, ja olin valmis julistamaan, että jos Star Wars on nyt tätä, se ei ole enää minulle. Silmissäni TCW-elokuva toi mieleeni tyylillisesti lähinnä huonot pelianimaatiot ja tuntui sisällöllisesti pelkästään lapsille suunnatulta. Tv-sarjaan tartuin tämän jälkeen pitkin hampain, enkä yllättynyt kovin iloisesti. Haluan yleisesti sarjoiltani jatkuvia juonia ja kehittyviä hahmoja, eivätkä The Clone Warsin lähinnä irrallisista yksittäisistä jaksoista koostuvat pari ensimmäistä kautta tarjonneet minulle kumpaakaan. Sittemmin olen toki saanut kuulla, että TCW paranee ja aikuisystävällistyy nimenomaan myöhemmillä kausillaan, mutta viime vuosien uuden Star Wars -aallon myötäkään en ole (mukamas) ehtinyt niiden pariin. Niin minä vain siis olen kirjoitellut tällaista blogiakin, vaikka on olemassa tuntikausia audiovisuaalista Star Wars -kaanonia, jota en ole katsonut! Kääk. (Täytynee tosiaan yrittää jossain vaiheessa korjata puute.)

tcw-maul.png

Maulin paluu kuuluu The Clone Warsin myöhempien kausien kehutuimpiin (ja saagan kannalta merkityksellisimpiin) käänteisiin.

Vaikka The Clone Warsin uudet jaksot olivat siis San Diego Comic Conin ilman muuta suurin Star Wars -uutinen, se ei ollut ainoa. Itse asiassa kirjallisuusjulkistusten paneelin uutiset asettavat senkin vielä hieman kiinnostavampaan valoon.

San Diegossa ensinnäkin julkaistiin Timothy Zahnin uusi romaani Thrawn: Alliances, joka kytkeytyy kahdella aikatasollaan molempien animaatiosarjojen, The Clone Warsin ja Rebelsin aikaan. Sivurooleissa mukana ovat sekä Anakin että Padmé (näkisivätpä suomalaiset prequelien satunnaiskatsoja-vihaajat, miten paljon Padméa rakastetaan amerikkalaisessa Star Wars -Twitterissä!). Lastenkirjojen kasan lisäksi ensi vuoden kirjoista taas julkistettiin E.K. Johnstonin romaani Queen’s Shadow, joka kertoo nimenomaan nuoren Padmé Amidalan siirtymästä kuningattaresta poliitikoksi. Samoin julkistettiin, mitä seuraavaksi saamme jo kaksi erinomaista kirjaa Leiasta kirjoittaneelta Claudia Graylta: romaanin Master & Apprentice, jonka nimihenkilöt ovat Qui-Gon Jinn ja Obi-Wan Kenobi ajassa ennen The Phantom Menacea. Marvelin sarjakuvien puolen suurin julkistus taas oli 30 numeron ja kolmen aikakauden crossover-tarinakokonaisuus Age of Republic / Age of Rebellion / Age of Resistance.

Toisin sanoen: voimakkaasti prequel-kytköksistä Star Wars -luettavaa.

Preqeuelit ovat välkähdelleet viime aikoina muuallakin. Respawnilta on tulossa tarinallinen peli Jedi: Fallen Order, joka sijoittuu Revenge of the Sithin jälkeiseen galaksiin. Battlefront II -peli on niin ikään saamassa prequel-sisältöjä. Forces of Destinylyhytanimaatioissa Padmé on seikkaillut jo monta kertaa. Eikä unohtaa tietenkään sovi Maulin yllätysvierailua Solon lopussa toukokuussa!

forces-of-destiny-padme-ahsoka.jpg

”Ahsoka, mitä täällä tapahtuu?” Tuttuja Forces of Destiny -animaatiosarjassa.

San Diegossa prequel-sidonnaisuus saattoi korostua, koska esimerkiksi minä odotin siellä näytettävän tai kerrottavan edes jotain myös Resistance-sarjasta eli uuteen trilogiaan kytkeytyvästä uudesta animaatiosarjasta, mutta näin ei tehty. On varmasti myös isolta osin sattumaa, että nämä kaikki tuntuvat näkevän päivänvalon näin lyhyen ajan sisällä. Se ei kuitenkaan varmasti ole sattumaa, että ne ylipäätään näkevät päivänvalon.

Ensimmäiset Disney-ajan vuotensa Lucasfilm keskittyi lähes pakkomielteisesti vuoden 1977 alkuperäiseen Star Warsiin. Elleivät tarinat suoraan kytkeytyneet episodi IV:ään, kuten näkyvimmin Rogue One, ne joko leimallisesti kertoivat tarinoita hieman ennen sitä (Rebels) tai hieman sen jälkeen (suurin osa Marvelin uusista SW-sarjakuvista). Unohtamatta tietenkään sitä, kuinka The Force Awakensiin ja sitä kautta koko uuteen trilogiaan ammennettiin kuvastoa ja jopa juonikuvioita nimenomaan tuosta klassisimmasta Star Wars -episodista. Vaikka poikkeuksiakin on (esimerkiksi Marvel julkaisi jo uuden kautensa alkupuolella Anakinista ja Obi-Wanista kertovan sarjakuvatarinan), tuntui välillä siltä, että Disney-Lucasfilm teki kaikkensa, että suuri yleisö unohtaisi prequel-episodien aikanaan valmistuneenkaan.

Nyt avaruuskellossa tuntuu olevan aivan toinen sävy. Kiihkomielisimmät The Last Jedi –vihaajat, joiden mielestä Kathleen Kennedylle pitäisi antaa potkut ja George Lucas palauttaa Star Wars -vastuuseen, mieltävät ehkä käänteen myönnytykseksi heille. Itse ajattelen asiaa pikemminkin omistajuuden positiivisena kypsymisenä.

aotc-obiwan-anakin-chase.jpg

”Anakin, tuntuuko sinustakin välillä, että meidät on unohdettu?”

Disney-Lucasfilmin aikaa on nyt eletty viisi ja puoli vuotta. Sinä aikana on valmistunut jo neljä uutta elokuvaa, yksi kokonainen animaatiosarja ja vino pino luettavaa. Tekeillä on episodi IX:n lisäksi kaksi uutta elokuvasarjaa, ainakin yksi näytelty tv-sarja ja parikin animaatiosarjaa. Star Wars on ilman muuta tuotu onnistuneesti takaisin, vaikka franchisen viimeisin iso nimike Solo olikin taloudellisesti suorastaan floppi (390 miljoonan dollarin tuotot eivät ole surkeasti, mutta suhteessa 250 miljoonan tuotantokustannuksiin, sen päälle laskettaviin markkinointikuluihin ja jopa Rogue Onen tuottamaan miljardiin verrattuna tulos oli pahempi kuin pettymys).

Ehkä tässä vaiheessa Disney-Lucasfilmillä tosiaan voidaan viimein höllentää irti episodi IV -pakkomielteestä. Ei kaiken Star Warsin tarvitse liittyä Tatooineen, Darth Vaderiin tai Imperiumin valkohaariskaisiin sotilaisiin. Prequel-elokuvien esittelemä aikakausi on rikas maailma sekin, ja vaikka niillä on elokuvataiteen teoksina huono maine, on monilla niihin kriittisestikin suhtautuvilla faneilla niistäkin lämpimiä, nostalgisia muistoja. Uudet Star Wars -kertomukset voivat aivan yhtä hyvin nojata prequeleihin kuin originaalitrilogiaankin – tai olla jotain täysin uutta, kuten Rian Johnson on omasta tulevasta elokuvatrilogiastaan toistuvasti luvannut. Ennemmin tai myöhemmin tämä on jopa välttämätöntä, jos Lucasfilmin tarinaryhmä todella pystyy pitämään kiinni tavoitteestaan sitoa kaikki oheistarinat samaan kaanoniin elokuvien ja sarjojen kanssa: originaalitrilogian äärellä alkaa olla jo aika ahdasta. Aivan äskettäin esimerkiksi luin Darth Vader -sarjakuvan Annual #2 -numeron, jossa Vader tapaa ensimmäisen kerran Orson Krennicin ja vierailee Geonosiksella, ja jouduin ihan pyörittelemään, miten tarinan ajoitus suhteutuu paitsi elokuviin, myös aiempiin Vader-sarjakuviin sekä Rebelsiin, joissa niin ikään on käyty tuolla Attack of the Clonesin planeetalla.

(Jon Favreaun näytelty sarja sijoittuu tiettävästi Jedin paluun jälkeiseen aikaan. Ilmeistä onkin, että episodien VI ja VII välinen kolmenkymmenen vuoden ajanjakso on aika, johon tulemme näkemään episodi IX:n jälkeisinä vuosina sijoitettavan vielä monia tarinoita.)

Luke-the-last-jedi

Jääkö Luke Skywalkerin maininta Darth Sidiousin noususta The Last Jedissä uuden trilogian suorimmaksi prequel-kytkökseksi?

Prequel-kytkösten uuden, sallitumman aikakauden näin koitettua olen myös alkanut uudelleen toivoa, että episodi IX ottaisi trilogian ja koko saagan lopettelussaan avoimesti huomioon myös saagan episodit I-III. Aineksia olisi. The Force Awakensin alussa (ja erityisesti sen romaaniversion alkulehtien runossa) viitattiin Voiman tasapainoa käsittelevään ennustukseen, joka suorastaan huutaa uutta tulkintaa Star Wars -maailmassa, joka ei sittenkään ollut tasapainossa sen paremmin Darth Vaderin kuin Luke Skywalkerinkaan kuoleman jälkeen. Obi-Wan Kenobi puhutteli valomiekkaan koskenutta Reytä tämän Voima-näyssä: jos Obi suorastaan näyttäytyisi Reylle, näyttäytyisi hän olosuhteiden pakosta juuri prequel-jedin Ewan McGregorin näköisenä. Puhumattakaan sitten Anakin Skywalkerin eli Hayden Christensenin esiintymisen mahdollisuudesta, jota päätösosa sisällöllisesti aivan pakolla kaipaisi (kuten olen ennenkin kirjoittanut: miksi ihmeessä Voimahaamu-Anakin muka ei kävisi sanomassa hänen alter egoaan Darth Vaderia fanittavalle tyttärenpojalleen suoria sanoja?).

Etenkin noista ajatuksista viimeistä olen aiemmin pitänyt mahdottomana juuri siksi, että Disneyllä pelättäisiin Christensenin esiintymisen lyövän elokuvaan liian leimaavan muistutuksen prequeleista. Mutta jos Solo-elokuvaan voidaan kummemmitta selityksittä palauttaa Maul – jolla ei hahmona lähtökohtaisesti ole mitään tekemistä Solo-elokuvassa, ja jonka suuret katsojamassat luulivat kuolleen episodissa I – ei kai Anakinin perusteltu esiintyminen episodi IX:ssä voi olla enää aivan täysin poissa laskuista?

Mitä odottaa kun odotat The Last Jediä, osa 1: Mitä alkuteksti sanoo

Vain hädin tuskin viikko The Last Jediin, kääk!

Yritän puskea tiiviisti ilmoille viimeisen sarjan kirjoituksia lähtökohdista, joista itse lähestyn Star Warsin episodia VIII nyt, juuri ennen sen näkemistä ensi viikon keskiviikkona. Pyörittelen mielessäni esimerkiksi tekijöiden, hahmojen ja elokuvan innoittajien näkökulmia, mutta saapa nähdä, mistä ehdin kirjoittaa. Tarkoitukseni ei ole spoilata, mutta mainonnassa, markkinoinnissa ja pressikierroksilla käsiteltyä aion kyllä käsitellä.

Ensimmäisenä ajattelin kertoa teille, mitä The Last Jedin alkuskrollissa lukee.

Star Wars -logo

Mitä logon jälkeen luemme 13. joulukuuta?

The Last Jedihän on, kuten meille on kerrottu, ensimmäinen Star Wars -elokuva, joka alkaa välittömästi samasta kohtauksesta, johon edellinen osa päättyi: Reyn ja Luken tapaamisesta Ahch-Ton kalliolla. Jokaisessa edellisessä osassa alkuskrolliin – tuohon Star Wars -elokuviin yleisesti liitettävään kerronnalliseen välineeseen, jonka keksivät aikanaan George Lucasin ohjaajaystävät kuuluisana työversion katsomisiltana – on ollut kronologisista syistä luontevaa kerrottavaa. Kaikkien aiempien elokuvien välissä kun kuluu galaksin aikaa vähintään vuosi (Imperiumi – Jedi) tai jopa kymmeniä (Jedi – Force Awakens), joten aluksi on ollut syytä informoida katsojaa sodan seuraavasta vaiheesta tai päähenkilöiden tekemisistä. Nyt meille ei tarvitsisi kertoa, että Rey on juuri saapunut Luke Skywalkerin luokse, että Kylo Ren on palannut mestarinsa luo tai että Finn on jäänyt tiedottomana vastarinnan tukikohtaan, ellei alkuskrollia sitten vääristetä ihan pelkkään ”tapahtui viime numerossa” -muotoon.

Veikkaukseni on, että The Last Jedin alkutekstit kertovat sen, minkä edellinen elokuva The Force Awakens jätti lopulta vain viitteiden varaan: sen, mitä galaksissa oikeastaan on meneillään 30 vuotta Jedin paluun jälkeen. Episodi VII kun palasi vähän turhankin suoraan tuttuun asetelmaan esittämällä Leian johtaman vastarintaliikkeen ikään kuin kapinallisina ja First Orderin pahan Imperiumin roolissa, aivan kuin Palpatinen hirmuhallintoa ei olisikaan kaadettu Jedin paluun lopussa.

Se, mitä Jedin paluun jälkeen tässä uudessa, virallisessa kaanonissa oikeastaan tapahtui ja millaiseen galaktiseen makropoliittiseen tilanteeseen on uuteen trilogiaan mennessä päädytty, on selvinnyt viime vuosien aikana vähitellen oheistarinoiden puolella Star Wars -kirjallisuudessa, -tietoteoksissa, -sarjakuvissa ja -peleissä. Uskon kuitenkin, että Rian Johnsonin elokuvan kannalta sitä on avattava niin sanotulle satunnaisellekin katsojalle. Kerron sen seuraavassa – tämä siis varoituksena siltä varalta, että joku katsoo nämä taustatiedot spoilereiksi. Oheistarinoiden varsinaisia juonenkäänteitä en tarkoita paljastaa!

Kuolemantähden räjähdys Jedin paluussa

Kas sinne meni toinen Kuolemantähti, vaan menikö kuitenkaan Imperiumi?

Jedin paluun loppu ei toki ollut Imperiumin lopullinen loppu, kuten ei ollut vanhassa expanded universessakaan, mutta kyllä se lopun alku oli, ja loppu koitti paljon nopeammin kuin tuossa aiemmassa oheistarinoiden kaanonissa. Jakkun taistelu – jonka jäljiltä Reyn kotiplaneetta täyttyi sotarojusta – käytiin vain noin vuosi Jedin paluun jälkeen, ja juuuri se kirjattiin galaktisen sisällissodan viimeiseksi suureksi rähinäksi. Se, miksi Imperiumin viimeiset joukot kokoontuivat juuri takapajuiselle Jakkulle, liittyy Imperiumin tuolloisen tosiasiallisen johtajan Gallius Raxin ja Palpatinen itsensä juonitteluihin, ja sen kertominen edellyttäisi Aftermath-kirjojen juonen paljastamista. Sitä en vielä kirjojen ollessa näinkin tuoreita halua erikseen spoilereista varoittamatta tehdä, mutta ei se tämän kirjoituksen kannalta olennaista olekaan.

Jakkun taistelun jälkeen Coruscantin suurvisiiri Mas Amedda, tuo Palpatinea palvellut sarvipää, ja Uuden Tasavallan kansleri Mon Mothma allekirjoittivat rauhansopimuksen, johon sisällissota päättyi. Han Solon ja Leia Organan esikoinen Ben oli syntynyt, Luke Skywalker valmistautui uusien jedien kouluttamiseen. Häpi end?

No, joksikin aikaa ehkä. Lucasfilmin tarinaryhmän Pablo Hidalgo huomautti jo The Force Awakensin aikaan, että vaikka Hanin ja Leian ero, Luken eristäytyminen ja Ben Solon kääntyminen pimeälle puolelle tuntuivat pari vuotta sitten monista katsojista surullisilta kohtaloilta sankareillemme, antoi uusi kaanon heille itse asiassa jopa kymmeniä rauhan vuosia verrattuna expanded universen jatkuviin sotiin. (Minkälaisia seikkailuja Jedin paluun ja The Force Awakensin väliin sitten vielä tulevaisuudessa tässäkin kaanonissa kerrotaan, jää toki nähtäväksi.)

Jakkun taistelun jälkiä The Force Awakensista.

Näiden jälkien syntyyn johtavat Aftermath- ja Lost Stars -kirjat sekä Battlefront II:n yksinpeli. Vaan mitä sen jälkeen?

Kaikki Imperiumin joukot eivät kuitenkaan rojahtaneet hylyiksi Jakkun autiomaahan. Jäljelle jääneet pitivät itseään Imperiumin todellisina perillisinä, mutta senhetkisen häviönsä tunnustaen he vetäytyivät galaksin tutkimattomille laitamillle. Siellä entiset keisarilliset kasvattivat vähitellen armeijaansa muun muassa aivopesemällä lapsista sotilaita ja rakentamalla päivitettyä sotalaivastoa. Jossain vaiheessa – yhä oheistarinoissakin tutkimattomia reittejä – tämä fasistinen organisaatio sai suureksi johtajakseen Snoken ja nimekseen The First Order, joka valtansa kasvaessa alkoi uhota yhä enemmän Imperiumia muistuttavilla sanankäänteillä. Tämän ei-ihan-vähän Isistä muistuttavan organisaation koko olemassaolo alkoi vähitellen nousta Uuden Tasavallan tietoisuuteen vasta kuusi vuotta ennen The Force Awakensia – mutta silloinkin suurin osa Uudesta Tasavallasta ei pitänyt sitä todellisena uhkana tai ainakaan halunnut käydä avoimeen sotaan sitä vastaan. Vähänpä tiesivät, että First Order oli jo ryhmittynyt eräälle planeetalle, jolle se rakensi peräti aurinkokuntia tuhoavaa superasetta.

Heti sisällissodan jälkeen Uusi Tasavalta oli ottanut Mon Mothman johdolla voimakkaan suunnan kohti aseriisuntaa. Oli aika lopettaa taistelut, oli aika demilitarisoida sekä entiset kapinalliset että entiset Imperiumin vasalliplaneetat. Uudella Tasavallalla oli toki myöhemminkin laivastonsa ja sotilaansa, mutta molemmat pidettiin tarkoituksella pieninä, jotta planeettojen yhteenliittymä pysyisi galaktisena EU:na eikä voisi muuttua vahingossakaan uudeksi Imperiumiksi. Keskusvallan vähentämiseen liittyi myös rohkea päätös olla perustamatta uutta senaattia tuhansien vuosien pääkaupunkiplaneetta Coruscantille. Sen sijaan Tasavalta valitsi kiertävän hallintoplaneetan ratkaisun. Siksi siis senaatti kokoontui The Force Awakensin aikaan entuudestaan tuntemattomalla Hosnian-planeetalla eikä Coruscantilla tai edes Uuden Tasavallan senaatin ensimmäisellä kotiplaneetalla, Mon Mothman omalla Chandrilalla.

Kun First Order sitten ilmaantui varjoista, vanha Imperiumin perivihollinen Leia Organa ei aikonut jäädä katsomaan sivusta kylmän sodan lämpenemistä. Hän houkutteli valikoiman sisällissodan veteraaneja mukaansa, rekrytoi joukon nuoria oikeinajattelijoita ja perusti Vastarinnaksi kutsutun pienen ryhmittymän pitämään silmällä The First Orderia. Ja kun sanon pienen, tarkoitan todella pienen: The Force Awakensin aikaan Vastarinta oli käytännössä yhtä kuin D’Qarin pienen tukikohdan joukko muutamine X-Wing-ryhmineen. Leiaa senaatissa ymmärtävät tahot rahoittivat Vastarintaa salaa, mutta virallisesti tämä Kapinaliiton vanhoja tunnuksia kantava osasto ei siis ollut Tasavallan asialla. (Mielenkiintoinen sivujuonne on, että kaanonissa ei ole todettu Mon Mothmaa kuolleeksi: kuusi vuotta ennen The Force Awakensia tapahtuvassa Bloodline-kirjassa hänen kerrotaan sairastuneen vakavasti ja olevan siksi poissa politiikasta, mutta tuskinpa hänestä vielä kronologisesti viimeistä vilausta on nähty.)

D'Qarin tukikohta The Force Awakensissa

D’Qarin tukikohta, vastarintaliikkeen piskuinen päämaja. Tällä joukolla ei Imperiumia vastaan olisi kapinoitu!

Mitä sitten tapahtui Luken jedikoululle ja Ben Sololle eli Kylo Renille? No, tähän mennessä tiedämme siitä vain lopputuloksen ja kutakuinkin milloinBloodline tosiaan tapahtuu noin kuusi vuotta ennen The Force Awakensia, ja siinä Leia ei vielä tiedä mitään tällaisesta. Koska Luke ja jedioppilaat elivät eristyksissä, on periaatteessa mahdollista, että Benin petos olisi tapahtunut juuri ennen kirjan tapahtumia tai sen aikana, mutta eiköhän Leian olisi pitänyt tuntea se Voimassa. Lähden siitä, että tämä asioiden syvin käänne pahempaan – Benin petturuus, uusien jedien tuho ja niitä myöhemmin seuranneet Hanin ja Leian ero sekä Luken katoaminen – ovat tapahtuneet noin viisi vuotta ennen The Force Awakensia. Vähemmän aikaa sitten kuin moni edellistä elokuvaa katsoessaan ajatteli, eikö totta?

Kun näin on, The Force Awakens kertoi siis galaktisten sotien tasolla tämän kylmän sodan väkivaltaisesta päättymisestä. Näiden mainilanlaukausten jälkeen Uusi Tasavalta ja First Order ovat avoimessa sodassa. Toisaalta molemmat osapuolet ontuivat hetkellä, josta seuraavan episodin on tosiaan määrä välittömästi jatkaa. Edellisen episodin loppupuolella kun tapahtui seuraavaa:

  1. First Order tuhosi Uuden Tasavallan senhetkisen senaattiplaneetan ja suurimman osan sen laivastoa.
  2. Vastarinnan piskuiset joukot vuorostaan räjäyttivät First Orderin päätukikohdan – joskin järjestön johtaja Snoke ei siellä ole.
  3. Jäljelle jäänyt vastarinta koostuu vain muutamista hävittäjistä ja pienestä tukijoukosta – sekä jäljelle jääneistä Tasavallan joukoista, jotka oletettavasti nyt ovat valmiit kuuntelemaan Vastarinnan viestiä. Toisaalta on varmasti jonkin aikaa epäselvää, kuka viestin Tasavallan puolesta kuulee – senaatti on tosiaan poissa.
  4. Jäljelle jäänyt First Order taas koostuu päätukikohdan ulkopuolisista joukoista, mutta galaksissa kuiskitaan, että ne joukot olisivat mittavat.

Olen täysin varautunut siihen, että Lucasfilmin tarkan tarinaryhmän ohjauksesta huolimatta jokin siivu tässä kerrottua vielä retconnataan viikon päästä nähtävässä elokuvassa, mutta en ihmettelisi, jos The Last Jedin alkuskrollin ensimmäinen lause olisi jotain tyyliin ”Galaksi on sekasorron tilassa.”

Viisi vuotta Disneyn aikaa

Star Warsin 40-vuotisen historian suurimmasta (juu-u) uutisesta on nyt sitten jo viisi vuotta. 30. lokakuuta 2012 lopettelin iltavuoroa töissä sanomalehden uutisdeskissä nähdessäni Twitter-virrassani uutisen isolla uulla: George Lucas myy Lucasfilmin Disneylle. Lisäkaneetilla uusia Star Wars -elokuvia tulossa muutamassa vuodessa.

Lehti oli jo mennyt painoon. En pannut etusivua uusiksi (paitsi omassa päässäni), mutta seuraavana päivänä kirjoitin samaan lehteen tämän kirjoituksen.

lucas kennedy

George Lucas ja Kathleen Kennedy Disney-Lucasfilm -kaupoista kertoneilla videoilla. Lucas päätti itse myydä ja valitsi Kennedynkin seuraajakseen, joten myrtsi ilme lie kuvassa vain sattumaa.

Uutisen takana -näkökulmakirjoituksena tuo teksti ei ollut ennustus eikä listaus odotuksistanikaan, ja epäilemättä olisin kirjoittanut jossain määrin toisin & joka tapauksessa paljon pitemmin, jos tämä blogi olisi ollut jo olemassa. Mutta kun nyt poimin tuosta tekstistäni sellaisenaan kaikki tulevaa ennakoivat kohdat, niin yllätyin itsekin, kuinka check-listiltä kieli poskessa tehdyt heitotkin vaikuttavat.

Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa internet vavahteli kuin samanaikaisen Sandy-myrskyn riepottelemana. On vaikea kuvitella ainakaan kulttuurin alalta suurempaa nettiuutista kuin Lucasfilm-yhtiön myyminen Disneylle. Etenkään, kun se tarjoiltiin jo pressitiedotteessa saatesanoilla ”Star Wars episodi 7 tulossa vuonna 2015″.

Onneksi käytin ”Ainakaan kulttuurin saralta” -rajauksen, sillä ehkäpä esimerkiksi Yhdysvaltain dramaattiset presidentinvaalit kuitenkin vavahduttivat nettipiirejä(kin) enemmän kuin yksi viihdeyhtiöiden välinen kauppa. Mutta Star Warsin tuolla hetkellä todella tymäkältä tuntunut painoarvo pääsi joka tapauksessa ainoastaan nousemaan ainakin The Force Awakensin ensi-iltaan asti, eikä se kevyeltä tunnu tätä kirjoittaessanikaan, vaikka jatkuva elokuvatuotanto alkaa hieman sitä inflatoidakin.

Lokakuussa 2012 edellisestä Star Wars -ensi-illasta oli sittenkin vain seitsemän vuotta, enkä ainakaan itse olisi osannut vielä tuolloin kuvitella, kuinka hurjaksi episodi seiskan hype muutamassa vuodessa nousisikaan. Tai kuinka massiivisin hurraahuudoin vaikkapa pelkkä ensivilaus ikääntyneestä Han Solosta tultaisiin ottamaan vastaan – etenkin kun ottaa huomioon, että ikääntynyt Han Solo näytti ensimmäisessä kuvassaan täsmälleen siltä, miltä jokainen olisi voinut jo lokakuussa 2012 kuvitella ikääntyneen Han Solon näyttävän.

Screenshot_51

”We’re home”. Jestas, miten tälle hurrattiin Suomenkin elokuvateatterissa – vaikkei edes tiedetty, että kuvassa vasemmalla on suomalainen mies.

Sosiaalisessa mediassa nähtiin heti mahdollisuudet. Kultabikinityttö Leia Disney-prinsessana. 2000-luvun vihatuin elokuvahahmo Jar Jar Binks Disneylandin paraatissa. Samanhenkisiä uusia Star Wars -elokuvia.

Höpsö vitsailuni oli muistaakseni tarkoitettukin otettavaksi puolittain vakavasti, ja vitsin takana tähänkin pääsee vetämään rastin. Leia ei ehkä esiinny ihanimmat Disney-prinsessat äänestyksissä, mutta esimerkiksi tuoreiden Forces of Destiny -animaatioiden myötä hänen suosionsa on ilman muuta laajentunut Frozen-suuntaan. Binksin Jartsa tuskin pääsee Disney-paraatiin (koko Disney-aikana hänestä on taidettu nähdä vain verhottu, surumielinen vilaus Chuck Wendigin Aftermath-romaanisarjassa), mutta Disneylandin Star Wars -maa avataan vuonna 2019.

Tai: tuore näkökulma väsähtäneeseen sarjaan. Toisille riitti onneen pelkkä uutinen avaruussaagan valkokangasjatkoista.

On tietysti erittäin, erittäin makukysymys, onko Disney-aika tarjonnut tuoreen näkökulman väsähtäneeseen saagaan. Sitä voisi pohtia pitkän blogipostauksen verran, ja itse asiassa tuo pohdinta on suorastaan koko tämän blogini olemassaolon ytimessä. The Force Awakensia on toki ihan aiheestakin kritisoitu alkuperäiselokuvan uusintafilmatisoinniksi ja Rogue Oneakin tuttujen kuolemantähtien pyörittelyksi. Mutta, menemättä nyt syvemmälle tähän kysymykseen, lienee kuitenkin kiistatonta, että Disneyn aikana koko Star Wars -franchise on uudelleenkäynnistetty uudenlaiseen virtatilaan. Pelkkiä elokuvia katsoen sekä The Force Awakens että Rogue One ovat ainakin elokuvallisesti toisenlaisia kuin Lucasin Star Warsit – siitähän kertoo sekin, että Lucas ei ainakaan julkisissa kommenteissaan tuntunut suuresti innostuvan ensinmainitusta. Näkökulma tuoreudelle siis ehdottomasti kyllä – paremmuus on eri asia.

Gareth-Edwards-Rogue-One-camera

Rogue One olisi voinut olla vieläkin suurempi irtiotto episodielokuvista, mutta ei George Lucas silti koskaan kuvannut elokuviaan tähän tapaan.

Tämä kaikki tarkoittaa, että Aku Ankan ja animaatioelokuvat mieleen tuovan Disneyn siivu länsimaisesta viihdeteollisuudesta paisuu entisestään. Tiistain uutisen mukaan Disney aikoo säilyttää Lucasfilmin yksiköt ja työntekijät toistaiseksi paikoillaan. Tytäryhtiöiden välille on silti helppo visioida yhteistyökuvioita. Miten olisi vaikkapa LucasArtsin rakastettuun Monkey Island -tietokonepeliin perustuva Pixar-elokuva? Kymmenen vuotta kypsytellyn Star Wars -televisiosarjankin luulisi nyt nytkähtävän eteenpäin.

Kumpikaan esimerkeistäni ei ole toteutunut – ihme kyllä ei siis myöskään tuo todennäköisempi, vaikka keskusteluja näytellystä Star Wars -sarjasta kyllä tiedetään käydyn. Eikä Disney tietenkään loputtomiin säilyttänyt Lucasfilmin yksiköitäkään sellaisenaan. Suurelle yleisölle näkyvin temppu on ollut yhtiön pelifirman LucasArtsin lopettaminen, jota en voi vieläkään pitää laadun kannalta hyvänä päätöksenä. Lucasfilm on tietysti muutenkin yhtiönä nyt kosolti toisenlainen kuin viisi vuotta sitten – The Force Awakens toteutettiin vielä yhteistuotantona ohjaaja JJ Abramsin Bad Robotin kanssa suurimmaksi osaksi siksi, että Lucasfilmillä kesti aikaa kasvaa takaisin elokuvia aktiiviseksi tuottavaksi studioksi. Firman tämänhetkisestä tuotantotahdista voi kuitenkin päätellä, että kasvanut se on – eikä silti ole muuttunut täysin entisestä uudenlaiseksi. Vaikka toimitusjohtaja Kathleen Kennedy on miehittänyt & naisittanut yhtiön omanlaisekseen, työskentelee Lucasfilmillä käsittääkseni edelleen tuntuvasti ns. elinkautisväkeä, jo prequelien aikaan mukana olleita. Se on hyvä merkki viihdealalla.

Sekin kannattaa muistaa, että Disney olisi toki voinut kaupanteon päätyttyä nielaista Lucasfilmin paljon toteutunutta totaalisemminkin, vaikkapa siirtämällä ostamansa tuotenimikkeet Walt Disney Pictures -studion toteutettaviksi. Ehkäpä joskus takavuosina niin olisi tapahtunutkin. Lucasfilm-kaupan aikaan Disneyllä oli kuitenkin jo erinomaiset kokemukset Pixarin ja Marvelin säilyttämisestä omaleimaisina elokuvayhtiöinä sontsansa alla, joten ainakaan omassa päässäni Lucasfilmin kuolema ei tuntunut edes viisi vuotta sitten mitenkään todennäköiseltä.

Ja sitten on tietysti se pääpotti: Star Wars episodi 7. Ja kahdeksan, ja yhdeksän, muutaman vuoden välein. Lopputuloksen laadusta riippumatta lopullinen lupa painaa rahaa.

Kyllä, näin voi perustellusti katsoa tapahtuneen. The Force Awakens oli Yhdysvalloissa kaikkien aikojen menestynein elokuva. Maailmanlaajuisella listalla se jäi kolmoseksi Avatarin ja Titanicin taakse, mutta yhtä kaikki elokuva tuotti yli 2 miljardia dollaria (elokuvan budjetti oli 245 miljoonaa). Lisätään tähän Rogue Onen tuottama reilu miljardi ja ennen kaikkea oheistuotteiden tuotto (paljonkohan?), niin kappas, Disneyn Lucasfilmistä maksama 4 miljardia dollaria tuntuu alihinnalta.

rey-finn-falcon-10-biggest-force-awakens-mysteries

”Maailman katsotuin? Mekö?”

Ensijärkytyksen jälkeen ajatusta kannattaa sulatella. Disneyn omistaman Lucasfilmin tuottama Star Wars ei välttämättä ole mikään katastrofi. Vuosien 1999-2005 Star Warsien perusteella George Lucasin olisi pitänyt luovuttaa soihtu eteenpäin jo 1990-luvulla. Netissä moni huuteli apuun Joss Whedonia, joka äskettäin päivitti hittileffaksi Marvelin Avengers-sarjakuvan.

Whedonhan se ei sitten ollut, mutta JJ Abrams oli jo kauppapäivänä noin viereisen ruudun veikkaus. Monet muut uusien Star Warsien ohjaaja- ja kirjoittajavalinnat ovat olleet yllättävämpiä – ja ehkäpä tässä voikin nähdä jonkinlaisen syy-seuraus-suhteen siihen tosiseikkaan, että suorastaan nolon moni ohjaaja ja käsikirjoittaja on lähtenyt tai saanut lähteä uusien Star Warsien parista kesken keikkansa. Suuren sarjan paineet ovat suuret.

Eniten hirvittää tiistaina asetettu aikataulu. Ei ole temppu eikä mikään ponkaista pikavauhtia pystyyn tuotanto, joka tähtää uuteen Star Warsiin jo jouluksi 2015. Mutta jos George Lucas kehitteli omia jatko-osiaan vuosikausia, johtaako vauhti parempaan lopputulokseen?

Hassu juttu sinänsä, että heti yrityskaupan jälkeen kirjoitinkin joulukuusta 2015 Episodi VII:n ensi-iltakuukautena, koska silloinhan se toteutuikin – välissä vain ensi-illan ajaksi ehdittiin jo luvata kevättä 2015. Huoleni aikataulusta on joka tapauksessa leimannut koko omaa Star Wars -suhdettani näinä kuluneina viitenä vuonna. Tälläkin hetkellä huolehdin kovasti esimerkiksi Solo-leffan valmistumisvauhtia ensi kevään ensi-iltaan nähden, kun ohjaajaksi vaihdettu Ron Howard ilmeisesti kuvasi elokuvan suurimmaksi osaksi uudelleen vasta hiljattain päättyneissä kuvauksissa.

howard and chewie

Mahtaakohan Ron Howardia naurattaa vielä, kun hänen Star Warsinsa pitäisi valmistua vain reilun puolen vuoden päästä?

Yleisempi yleishuoleni koskee uuden trilogian suuria kaaria, joiden epämääräisyys niin ikään liittyy näiden elokuvien tuotannon aikatauluun. The Last Jedin ohjanneen ja kirjoittaneen Rian Johnsonin haastattelujen myötä on viimeistään käynyt selväksi, että missään kassakaapissa ei ole ennen The Force Awakensia kirjoitettua ”sarjaraamattua”, jossa kerrottaisiin, kuinka trilogian avausosan esittämiin kysymyksiin kahdessa seuraavassa episodissa vastataan. Episodi IX:kin ilmestyy vääjäämättä jo muutaman vuoden päästä, vaikka ihan äskettäin senkin ohjaaja ja kirjoittajat vaihdettiin – eli jotakin valmista sieltä on koko saagan päätökseksi tultava, vaikka mikä olisi.

Tähän lohdutukseksi voi kuitenkin muistuttaa, että hyvin samaan tapaan Lucas itse sepitti originaalitrilogiaa koko ajan junan ollessa käynnissä. Jos vertailukohtana käytetään sitä, että vielä Imperiumin vastaiskun ensi-illan aikaan Yodan repliikki ”There is another” ei viitannut Leiaan, on tilanne itse asiassa täysin vastaava kuin jos Reyn vanhempien arvoituksen ratkaisun keksisi vasta Abrams ysiä kirjoittaessaan. Ja voihan myös olla, että näihin kysymyksiin on tarinaryhmän pöydissä sittenkin ollut jo pitempään vähän todennäköisempiäkin vastauksia kuin meille on annettu ymmärtääkään…

Lohtua sen sijaan voi hakea vaikka siitä, että tiistain yrityskaupan jälkeen alkuperäiset, 2000-luvun efekteillä korjailemattomat Star Warsit (1977-1983) julkaistaneen viimein bluraylle. George Lucas ei ole halunnut niitä faneille tarjota, mutta Disneylle Star Wars on tuote.

Niin, tuota….tästä kohdasta en olisi oikeasti viisi vuotta sitten osannut arvata olevani väärässä vielä viiden vuoden päästäkin.

Näin siis minä päivälleen viisi vuotta sitten. Sitä seuraavina kuukausina innostuin ajatuksesta koko ajan vain lisää. Selvin ”nyt se on menoa” -merkki oli tietenkin tämän blogin aloittaminen muutamaa kuukautta yrityskaupan jälkeen. Vaikka en (mukamas) ehdi kirjoittaa näitä merkintöjä niin paljon kuin aiheita tottavie olisi, ei tämän saagan äärellä intoilusta näytä pääsevän eroon sitten millään. Niin että mitä kysyttiinkään siitä tuoreesta näkökulmasta?

Kuluneita viittä vuotta voisi muistella monella muullakin tavalla, mutta tässä nyt vielä pieni lista – jonka kirjoittamiseen en ole valmistautunut mitenkään erityisesti. Tulkoot siis syvältä sydämestä, päällimmäisenä mielen päältä – tai ihan suoraan stetsonista:

Kymmenen kohokohtaa Star Warsin Disney-ajan ensimmäiseltä viideltä vuodelta:

  1. Star Wars Celebrationit Saksan Essenissä 2013 ja Britannian Lontoossa 2016. Toki siis täysin subjektiivisesti henkilökohtaisina kokemuksinani, mutta myös tällä yleisellä ajatuksella: näille festareille on päässyt meidän mantereellamme jo kahdesti viiden vuoden sisällä!
  2. Episodi VII:n ensimmäinen teaser, ennen hahmojen nimienkään julkistusta. ”There has been an awakening…”. Ensikatsoin tämänkin töissä, ja mahdoin olla leveästi hymyilevä näky.
  3. Rebels 2×01 – The Siege of Lothal ja siinä erityisesti kohtaus, jossa erään entisen oppilaan mieli kohtaa entisen opettajansa.
  4. Claudia Grayn upea Star Wars -trilogiat yhdistävä ja hämmästyttävällä tavalla originaalielokuvia syventävä Lost Stars -romaani, jonka kirjoitin puolitoista vuotta sitten ”saattavan olla kaikkien aikojen paras Star Wars -romaani”, ja joka ainakin omassa päässäni nykyisin sitä on.
  5. X-Wing Miniatures -lautapeli (ja rahasyöppö), joka tosin ei varsinaisesti liity Disneyn toimintaan, mutta joka näki päivänvalon vuonna 2012 ja joka, netistä mieleen jäänyttä sitaattia lainaten, ”on paljon parempi lautapeli kuin kukaan sitä pelaamaton koskaan uskoo”.
  6. Episodi VII:n ensimmäisten hetkien katsominen elokuvateatterissa 18.12.2015 kello 11 maailman ensimmäisten joukossa: se tähdet peittävä musta hahmo, ne puheet kuninkaallisesta kenraalista, se ilmaan pysähtyvä laserpanos. ”This will begin to make things right” indeed.
  7. Doctor Aphra, Kieron Gillenin Darth Vaderin lyhytaikaiseksi vastahahmoksi luoma seikkaileva pahisarkeologi, on Marvelin nykyisten SW-sarjakuvien uusista hahmoista paras, ja ainakin minä olen lämmennyt hänelle koko ajan vain enemmän.
  8. Rogue Onen lopun huikea Darth Vader -kohtaus, silläkin uhalla että on periaatteessa tosi tylsää poimia standalone-elokuvasta se kohta jossa vanha tuttu mustaviitta irrottelee.
  9. Rebels 3×20 – Twin Suns, silläkin uhalla että animaatiosarja saa näin listalla yliedustuksen, mutta asia on yksinkertaisesti niin, että jakso sisältää erään koko Star Warsin 40-vuotisen historian kauneimmista hetkistä.
  10. Mark Hamillin sydäntäsärkevän avoin tunnin kunnianosoitus Carrie Fisherille viime kevään Star Wars Celebrationissa. ”She was our princess, dammit!”

Entä mitä odotan seuraavilta viideltä vuodelta? Siihen vastaamiseen olisi pitänyt valmistautua paremmin. Mutta:

Uuden trilogian parasta elokuvaa. Uuden trilogian katsomista maratonina. ”Joonas Suotamo as Chewbacca” -krediittiä lopputeksteissä. Uusien Star Wars -elokuvien tekemiseen liittyvien kommervenkkien avaamista kunnollisissa making of -kirjoissa. Jedin paluun jälkeiseen aikaan sijoittuvaa standalone-elokuvaa. Genreltään tai tyyliltään todella episodielokuvista poikkeavaa standalon-elokuvaa. Renin ritarien historian kertovaa romaania tai sarjakuvaa. Ylipäätään oheistarinoiden etenemistä originaalitrilogian ajasta siihen uutta trilogiaa edeltävään aikaan, jota nyt vielä verhotaan tuleviin elokuviin liittyvistä syistä. Mara Jaden tai jonkinlaisen inkarnaation kieputtamista nykyiseen Star Wars -kaanoniin. Niin hyvää juonellista Star Wars -peliä, että minunkin on pakko opetella taas pelaamaan. ILMxLabin virtualitodellisuuskokeilujen ensimmäistä todellista kruununjalokiveä. Sitä näyteltyä tv-sarjaa nyt viimein. Sitä originaalitrilogian originaaliversioiden remasteroitua kotijulkaisua (pliis!).

Rey

Odotuslistan kärjessä myös: Reyn seuraavat askeleet.