Uudet toivot, osa 3: Tyhjähköt taulut

Kuten Making Star Warsin Jason Ward totesi eilen Twitterissä: olemassaolevien SW-ohjaajien määrä on nyt tuplattu.

JJ Abramsin jälkeen siis Gareth Edwards ja, keskiviikon uutisen mukaan, Josh Trank. Tilanteesta tekee yhä ällistyttävämmän, ettemme tiedä yhtään, mistä kertovia elokuvia nämä miehet ohjaavat. Edwards ja Trank ovat siis vastuussa ensimmäisistä ”standalone”-filmeistä eli spinoffeista, mutta niiden aiheet ovat vielä arvoitus (paitsi siis, tietysti, huhuja lukuunottamatta). Edwardsin elokuvalla on jo ensi-iltapäiväkin: 16.12.2016, eli vuosi Episode VII:n jälkeen. Ja sen käsiksen kirjoittaa Gary Whitta. Tässä on, kirjaimellisesti, kaikki vahvistettu.

Jos nämä nimet ovat vieraita, ei ole syytä itseruoskintaan. Whitta ja Trank olivat itselleni ensikuulemalta aivan uppo-outoja suuruuksia. Tulokkaiksi heitä kaikkia voi kutsua: kullakin on plakkarissaan vasta muutama elokuva.

Gareth Edwards on siis joukosta se, jonka itse tunsin jo aiemmin – ja itse asiassa ainoa, jolta olen tähän mennessä nähnyt elokuvan. Se ei kuitenkaan ole Edwardsin tunnetuin ohjaustyö, tämän kesän Godzilla-remake, vaan aiempi hirviöelokuva, ytimekkäältä nimeltään Monsters (2010). Edwardsin ensimmäisessä hirviöleffassa USA:n ja Mexicon rajaseutu on karanteenissa ulkoavaruuden olentojen vuoksi, mutta päähenkilöt joutuvat kulkevat epämääräiseksi erämaaksi muuttuneen seudun halki. Monsters on pieni elokuva sekä budjetiltaan että tarinaltaan, jota Edwardsin suunnittelmat efektit tukevat juuri sen verran kuin tarvitaan. Kyse on ikään kuin sivullisista epämääräisellä sotatantereella, mutta sota vain sattuu olemaan eräiltä osin tavallisesta poikkeava. Aivan ikimuistoinen mestariteos Monsters ei ole, mutta suosittelen katsomaan – etenkin kun teos antaa todella vahvan näytön ohjaaja-käsikirjoittaja-kuvaaja Edwarsin monitaitoisuudesta. (Godzillaan Edwards palkattiin vain ohjaajaksi.) Gareth Edwards (s. 1975) on britti, jonka ammatilliset juuret ovat erikoisefektien puolella. Omasta mielestäni erittäin mainio valinta Bob…nimeämättömän spinoff-elokuvan ohjaajaksi.

Josh Trank ohjaa siis toisen spinoff-elokuvan, ja vaikka valinta oli minulle yllätys, on miehen tausta itse asiassa hyvin samankaltainen kuin Edwardsin. Ensin on pienehkö ja kehuttu scifileffa Chronicle, jota Trank oli myös kirjoittamassa. Sitten on palkkakeikka ison franchise-rebootin Fantastic Fourin (siis sen ensi vuonna tulevan) ohjaajana. Ero on kuitenkin siinä, että Trankin Chronicle oli kuitenkin 12 miljoonan dollarin studioleffa, kun taas Monsters puolen miljoonan indie. Trank (s. 1984) on amerikkalainen ja aloittanut uransa telkkarin puolella, minulle (niin ikään) tuntemattomassa sarjassa The Kill Point. Trankin poimintaa kaukaiseen galaksiin saattaa selittää se, että Fantastic Fouria tuottaa Simon Kinberg – mies, jonka taas piti alkuperäisen, käsittääkseni yhä kumoamattoman, tiedon mukaan käsikirjoittaa yksi standalone-elokuvista. Onko tämä Trankin leffa siis se?

Gary Whitta, Edwardsin elokuvan käsikirjoittaja, sen sijaan on kolmikosta kaikkein oudoin kortti. Siinä missä Edwardsilla ja Trankilla on molemmilla kehuttu debyytti käyntikortissaan, Whitta voi ylpeillä kirjoittaneensa viime vuoden haukutuimpiin kuuluvan elokuvan. Kyseessä on vuosien takaisten twist-leffojen maineella ison rahan ällökakkaa tehtailevan M. Night Shyamalanin After Earth – jota en siis ole nähnyt, mutta joka esimerkiksi Imdb:ssä killuu hirvittävän huonoa lupaavissa 5.0/10-lukemissa. Britti Whitta (s. 1972) on pelijournalisti ja pelisuunnittelija, joka tähtäsi pitkään elokuva-alalle ja pääsi sinne lopulta kässärillään The Book of EliAfter Earth oli vasta toinen valmistunut projekti (ja se perustui näyttelijä Will Smithin ideaan). Star Wars -spinoffista on tulossa kolmas.

Valinnoista kumpuaa selvä kaava: spinoffien tekijöiksi halutaan nuoria, nälkäisiä kykyjä, jotka ovat näyttäneet kyntensä mutteivät vielä hioneet hampaitaan puhki. (Vastaavasti voisin kuvitella, että episodien VIII ja IX ohjaajiksi valittaneen vähän kokeneempia kykyjä, ellei sitten Abramsia.) Edwards, Trank ja Whitta kaikki vetoavat julkistustiedotteissa Star Warsiin lapsuutensa suosikkina tai urainspiraationaan. Trankilla on todisteita tästä Youtubessakin. Jos nämä herrat ovat ikänsä halunneet kertoa mahdollisimman hyvän SW-tarinan, ja Kathleen Kennedy uskoo heidän siihen myös pystyvän, kuka minä olen kieltämään?

Paitsi siis. Tästä kolmikosta minua epäilyttää vain Whitta, mutta hän sitten ikävän paljon. Paljon on aina kiinni käsikirjoituksesta, enkä ymmärrä, millä näytöillä Whitta on unelmahomman saanut. Etenkin kun tosiaan aiemmin standalone-elokuvien kirjoittajiksi ilmoitettiin Simon Kinberg ja Lawrence Kasdan. Mieleeni juolahtaa: voisikohan Whitta olla pikapaikkaus projektiin, jonka alkuperäinen käsikirjoittajavalinta oli Michael Arndt…?

Mikä on worst case scenario, jos Edwards on mies paikallaan, mutta Whitta ei? Vastaan synkkänä: X-Men Origins: Wolverine. Sen kyllä ohjasi ei-englanninkielisen elokuvan oscar-voittaja Gavin Hood, mutta ilmeisesti ilman kunnon sanavaltaa ja vielä kuvausten aikana kirjoitettu kammottava käsis nuoranaan. Lopputulos oli paitsi hirveä elokuva, myös nimenomaan sellainen sekamelska, jollaista SW-leffojen tehtailu valitettavasti saattaa tuottaa: isolla budjetilla tehty ontto onnettomuus, jonka olemassaolon ainoa syy on rahanteko tutulla hahmolla.

Toivottavasti ei siis näin, ja toivottavasti Whitta paljastuu cv:tään paremmaksi tapaukseksi. Onhan totta, että After Earthin sopalla oli monta keittäjää. Ehkäpä näitä elokuvia lopulta myös kirjoitetaan sen verran tiimeissä, ettei yksi tekijä ole aivan määräävässä asemassa? Kop-kop. Vähintään mielenkiintoista – eikä välttämättä ikävää – Whittan valinnassa on myös se, että ainakin aiemmin hän inhosi special editioneja, prequeleja ja itse asiassa kaikkea originaalitrilogian jälkeistä Star Warsia varsin äänekkäästi… (toisaalta, edellä mainitulla Jason Wardilla on hyviä pointteja siitä, miksi tästäkin voisi huolestua.)

Ja mitä sitten tulee näiden elokuvien aiheisiin, en olisi lainkaan hämmästynyt, jos aiemmat huhut olisivat totta. Se tarkoittaisi, että Edwardsin ja Whittan elokuva kertoisi Boba Fettistä ja Trankin nuoresta Han Solosta. Molemmat kävisivät hyvin ohjaajiensa aiempiin näyttöihin: Fett on eräänlainen sivullinen pelaaja sotatantereiden isompien hirviöiden varjossa, nuoren Solon elämässä taas voi hyvinkin olla jotain ihmenelosmaista (…).

Ehkä kaikkein mielenkiintoisinta tässä kaikessa on kuitenkin se, miksi Trankin kiinnitys julkistettiin jo nyt. Vain pari viikkoa Edwards/Whitta-uutisen jälkeen, ja todella monta vuotta etukäteen, jos aiempi suunnitelma vuorovuotisista episodeista ja standalone-elokuvista pitäisi.

Jos. Uskon nimittäin, että tämä tarkoittaa, että Disney pehmittää jo parhaillaan suursijoittajiaan hyväksymään, että Episode VIII:n ensi-ilta siirretään vuodella eteenpäin 2018:aan, ja hyvitykseksi sille vuodelle luvattu standalone-leffa aikaistetaan vuoteen 2017.

Advertisements

11 thoughts on “Uudet toivot, osa 3: Tyhjähköt taulut

  1. Päivitysilmoitus: Rebels ei ole Episodin VII prequel | Tähtien jatkosota

  2. Päivitysilmoitus: Obi-Wanin omat seikkailut: Spinoff-rintamalta vähän uutta | Tähtien jatkosota

  3. Päivitysilmoitus: Aluksia, kuvauksia ja trailerihuhu | Tähtien jatkosota

  4. Päivitysilmoitus: Kuvausten vuodesta ensi-illan vuoteen | Tähtien jatkosota

  5. Päivitysilmoitus: Lucasfilmin iso, iso, iso kuva | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: Arndtin jälkeen Whitta: Joku vaihtoi taas käsikirjoittajan | Tähtien jatkosota

  7. Päivitysilmoitus: Kompassin rikkoja, kloonin matkija: Nyt en tykkää | Tähtien jatkosota

  8. Päivitysilmoitus: Ei Boba, ei Han, vaan Rogue One | Tähtien jatkosota

  9. Päivitysilmoitus: Kohti 2021:tä ja sen ylikin | Tähtien jatkosota

  10. Päivitysilmoitus: Rogue Onen (vähintään) neljä kirjoittajaa | Tähtien jatkosota

  11. Päivitysilmoitus: Näin syntyi Rogue One | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s