Kolmen ensimmäisen jakson perustella Andor on viimein Star Wars -sarja, jollaisia olen toivonut

Posted on 23/09/2022 by Aki Jörgensen

Yhdellä sanalla ilmaisten tiivistäisin kokemukseni Andorin kolmesta ensimmäisestä jaksosta näin: ”viimeinkin!”

Sillä en todellakaan tarkoittaisi sitä, että hihkuisin intoa siitä, että kauan odotettu sarja viimein alkoi. Ei, sen pisteen olemme ohittaneet jo ajat sitten (tai minä ainakin olen). Saatan kyllä ollakin näkymästäni innoissani, mutta kun kyse on kolmannesta näytellystä Star Wars -tuotantokaudesta alle vuoden sisään, tuhahtelen niille somen hehkuttajille, jotka kehtaavat käyttää enää sanoja ”at last” tuossa merkityksessä. Eihän näitä vanhan polven fani enää ehdi edes odottaa, kun ne jo valmistuvat!

Sen sijaan tarkoitan ”viimeinkin!”-ajatuksellani sarjan sisältöä. Tämä kirjoitus spoilaa sarjan kolmea ensimmäistä jaksoa, jotka julkaistiin Disney+:ssa tätä kirjoittaessani viime keskiviikkona.

Tähän mennessä kokemukseni näytellyistä Star Wars -sarjoista ovat noudattaneet kaavaa, jossa odotan jokaiselta paljon, mutta saan vähemmän kuin odotin. Eniten olen niistä pitänyt Obi-Wan Kenobista, mutta siitäkin oli pakko viimeistään kolmannen jakson jälkeen myöntää, että sekin sarja olisi lähtökohtiinsa nähden voinut olla vielä paljon parempikin. Jopa umpisurkea The Book of Boba Fett antoi minulle hyvän viban ennen esityksiään, mutta kun sarjan sitten näin, toivoin vain, etten olisi nähnytkään. (The Mandalorian asettuu minulle näiden väliin, loppulaadultaan kädenlämpöiseksi ja kiinnostavuudeltaan kovin vaihtelevaksi.)

Siksi en enää Andorin kohdalla uskaltanut toivoa niin paljon kuin olisi tehnyt mieli. Ja mieli kyllä teki, sillä niin mahtavia olivat Andorin trailerit ja niin lupaavalta sarja alkoi lähestyessään kuulostaa. Kun nyt luen, mitä kirjoitin elokuussa tässä blogissa, luen itseäni suurten odotusten vallassa, mutta omassa päässäni olin kyllä olevinani varautunut. On tässä ennenkin jo toivottu suuria, tiedättehän.

Kolmen ensimmäisen jaksonsa perusteella Andor ei noudata edellä todettua kaavaa. Eikä muitakaan kaavoja, ja siitä ilossani onkin pitkälti kyse.

Yhdellä sanalla siis: ”Viimeinkin!”

Viimeinkin tummasävyinen draama, joka tuntuu aikuisille kirjoitetulta.

Viimeinkin oikealta, elävien ihmisten yhteisöltä tuntuvaan rakennettuun lokaatioon sijoittuva tarina. Siis Star Wars -tarina, jonka kuvissa on jatkuvasti mukana enemmän kuin kolme ihmistä, ja toisaalta sarja, joka ei sijoitu lähes autioille planeetoille tai yksinäisiin tukikohtiin. (Varietyn jutussa mainitaan luku 200 näyttelijää.)

Myös elokuvallisen toteutuksen kannalta: viimeinkin oikeita lavasteita ja oikeita joukkokohtauksia. Tätä edeltäneiden Star Wars -sarjojen kuvauspaikkana on käytetty lähes pelkästään ledinäyttöjen kuplaa The Volumea, jonka fyysiset rajat vaikuttavat hyvin konkreettisesti siihen, voivatko sillä tekniikalla kuvatut tarinat koskaan tuntua oikeaan, elävien ihmisten yhteisöön sijoittuvilta.

Viimeinkin tarina duunareista. Tavallisista työtä tekevistä ja toisiaan rakastavista tai kyräilevistä ihmisistä, joista useimmilla ei ole aikomustakaan tempautua sarjan aikana galaktisen sankaruuden pyörteisiin.

Tai galaktisen pahuuden, sitä paitsi. Andorin kolmessa ensimmäisessä jaksossa ei ole ”pahista”, vaikka siinä toki on antagonisti: Kyle Sollerin näyttelemä Syril Karn on hahmo, joka tekee vain työtään, ja tekee sitä itse asiassa kunnioitettavasti. Karn ei ole paha imperiaali eikä edes (tai ainakaan pelkästään) kunnianhimoinen nuori pyrkyri, vaan ihminen, joka uskoo työnsä tarkoitukseen, ja yrittää löytää syyllisen kahden ihmisen väkivaltaiseen kuolemaan – vaikka sekä korruptoitunut esimies että murhattujen todennäköinen oma korruptoituneisuus antaisivat kaikki syyt sulkea tapahtuneelta silmät. Kirjoituksen viiimeinkin-teeman hengessä voisi sanoa, että viimeinkin näytellyt Star Wars -tarinat nostavat Imperiumin-Kapinaliiton -välisestä konfliktista esiin myös tällaisia ”keskelle” asettuvia harmaita hahmoja. Samalla ja Syril Karnin hahmon ympärillä Andor viimeinkin näyttää Imperiumin valtaa pahan banaaliuden tasolla: ilman valkoisia haarniskoja, ilman keskitysleiritason hirmuilua.

Vielä edellisestä aiheesta jatkaen: Viimeinkin kuolemaa, joka tuntuu tragedialta. Andorin tapahtumat käynnistää tosiaan kohtaus, jossa kertomuksemme päähenkilö Cassian Andor (Diego Luna) tappaa ensin vahinkolaukauksella yhden öykkärin ja sitten syntyneessä pakkotilanteessa valitsee pelastaa oman henkensä tappamalla harkitummin toisenkin, vaikka tämä anelee puolustuskyvyttömänä henkensä säästämistä. Siinä missä vaikka The Mandalorianissa satunnaisten vastaantulijoiden präiskyttely kuoliaaksi on usein pelkkä vitsi ja aina tunnelataukseltaan kuin olankohautuksella ohitettava videopelikohtaus, Andorin tuossa kohtauksessa elämän päättyminen on surullista ja surkeaa.

Viimeinkin seksiä. Useammassa kohtauksessa enemmän kuin vain vihjaten, melkein jopa ruudullakin. En välttämättä vaadi Star Warsiin gameofthronesmaista visuaalista paljasta pintaa, mutta on huojentavaa nähdä, että jokin kaukaiseen galaksiin sijoitettu audiovisuaalinen tarina sentään näyttää kuvin ja sanoo ääneen, mitä aikuisten välillä tuossakin galaksissa tapahtuu.

Kaiken kaikkiaan olen riemuissani Andorin varsin pitkälle viedyltä tuntuvasta realistisuudesta (kaukaisen galaksin kontekstissa, toki). Väittävät jopa, että Andorissa olisi kuultu Star Warsissa ensimmäisen kerran koskaan sana ”shit”. Itse voisin luetella vielä ainakin sen, että erittäin, erittäin pitkästä aikaa näimme matkustuskohtauksia, joissa matkat tuntuvat kestävän aikaa, ja vieläpä matkustamista kehnokuntoisilla joukkoliikennevälineillä. Tai että viimeinkin kuulimme kiinnostavaa in universe -musiikkia. Hitsi vie, ne rummutuksetkin todella kumisivat!

Mutta samalla Andor on viimeinkin myös tarina, jonka seuraavista käänteistä olen niin kiinnostunut, että ahmisin sarjan vaikka kerralla, jos voisin. Tällä tarkoitan nimenomaan draamallista kiinnostusta: tottahan olisin ahminut ne aiemmatkin, jos olisin voinut, ”koska ne ovat Star Wars -sarjoja”, mutta Andor herättää minussa selvästi niitä enemmän tunteita siitä, että haluan tietää, mitä kerrottavassa tarinassa tapahtuu seuraavaksi.

Kaiken yllä ja kaiken kaikkiaan: vaikuttaa siltä, että nyt meillä on viimeinkin Star Wars -sarja, joka tuntuu tyylitietoisena kokonaisuutena aivan omanlaiseltaan.

Andor sijoittuu ilmiselvästi ja uskottavasti Star Wars -universumiin, mutta siten kuin kamerat olisi käännetty kuvaamaan suuntaa, jota tähänastisissa elokuvissa ja sarjoissa ei ole nähty (ja hyvin harvoin muissa oheistarinoissakaan). Samalla tulee selväksi, että showrunner Tony Gilroy ja muut sarjan tekijät hyvin tietoisesti välttelevät noudattamasta Star Wars -elokuvien ja -sarjojen tuttua ja tunnistettavaa tyyliä. Verrokkeihinsa nähden Andor tuntuu enemmän ”sarjalta, joka sijoittuu Star Wars -universumiin” kuin käsitteellisesti ilmaistuna ”Star Wars -sarjalta”. Edellä jo mainitussa Varietyn artikkelissa Gilroy itse kuvailee käyttävänsä ”Star Wars -kaanonia isäntäorganismina” realistiselle draamalle oikeista ihmisistä.

Joku saattaa lukea edellä kirjoitetun siten, että Andor edustaisi tarkalleen juuri sellaista Star Warsia, jota minä haluan eniten nähdä. Sitä en kuitenkaan tarkoita sanoa, eikä se edes välttämättä edusta. Ainakaan en tarkoita sanoa, että minusta olisi jotenkin ”väärin”, että tähänastinen Star Wars on tyypillisesti käsitellyt jedien tai palkkionmetsästäjien kaltaisten toiminnallisten ja usein suorastaan ilmeisen sankarillisten hahmojen seikkailuja. Päinvastoin.

Tarkoitan nimenomaan sitä, että kun Star Wars -sarjoja (ja ehkä jossain vaiheessa taas elokuviakin) yhä enemmän tehdään, tärkein toiveeni on, että saisimme niitä mahdollisimman monenlaisia. The Mandalorianin ei tarvitse muuttua seuraavalla kaudellaan Andorin kaltaiseksi. Andorin ei tarvitse muuttua The Mandalorianiksi. The Acolyte ja Skeleton Crew toivottavasti eivät muistuta tyyliltään näistä kumpaakaan eivätkä toisiaankaan. Erilaisuus on rikkautta.

Sitäkään en tarkoita, että minulla ei olisi mitään kritisoitavaa Andorin kolmesta ensimmäisestä jaksosta. Voisin esimerkiksi piikitellä, että oli hyvin viisasta, että ne julkaistiin kerralla, koska kolmena erillisenä jaksona ne eivät olisi toimineet ollenkaan. Kolmen erillisrakenteisen jakson sijaan ne tuntuivat pikemminkin yhdeltä pitkältä pilotilta, ja nykyisinä suoratoiston sallimina vapaan jaksopituuden aikoina ne olisi aivan hyvin voitu julkaistakin yhteen leikattuna. Nähtäväksi jää, miten seuraavien jaksojen seuraaminen jakso-per-viikko -tahdilla toimii, vai onko nekin kirjoitettu julkaisuaikataulusta huolimatta pikemminkin bingetettäviksi. (Andor kuvattiin kolmen jakson blokeissa, mutta 12-jaksoinen ykköskausi ei jakaudu aivan standardikokoisiin paloihin, koska yhden näistä blokeista muodostavat jaksot 7, 11 ja 12.)

Suurin huoleni tulevaa ajatellen on, kantavatko Cassian Andor ja näyttelijä Diego Luna ihan oikeasti nimeään kantavaa sarjaa. Hahmo ja näyttelijä ilmentävät kyllä hyvin valokeiloja välttelevää sivullisuutta, joka tekee heistä oivan valinnan vakoojaksi, mutta olen epävarma siitä, löytyykö heistä sitä oveluutta, jota tuo toimenkuva niin ikään vaatii. Ensimmäiset kolme jaksoa jättävät myös avoimeksi, malttaako sarjan draama täysin keskittyä nimihahmoonsa, kun hänen ympärillään pyörii niin paljon kiinnostavaa. Lisäksi ensimmäiset jaksot paljastivat, että niin paljon kuin Andor-sarja muuten pyrkiikin välttelemään Star Wars -kliseitä, myös Cassianilla vaikuttaa olevan henkilökohtaisen konfliktinsa ytimessä kadonnut perheenjäsen.

Mutta varsinaisten kritiikkien aika onkin myöhemmin. On aivan liian aikaista sanoa, onko Andor kokonaisena teoksena erinomainen, mutta kolmen ensimmäisen jakson perusteella voi jo sanoa, että se ei ainakaan ole pettymys.

Seuraava Star Wars -sarja Andor starttaa kolmen jakson voimin syyskuussa, ja olen siitä koko ajan vain enemmän innoissani

Posted on 04/08/2022 by Aki Jörgensen

Seuraavasta Star Wars -sarjasta Andorista saatiin toinen traileri, ja se on vähintään yhtä ässä kuin ensimmäinen. Tässä se maanantaina julkaistu uusi (linkkaan aiemman alemmas):

Nämä ovat oikeasti ihan timanttia. Kiinnostuksen herättäviä tai sitä kasvattavia, uutta lupaavia mutta vanhasta ponnistavia. Sellaisia kuin trailerien tällaisessa franchisessa pitäisi olla – ja tietysti mielellään lopputulostenkin.

Ennen näitä trailereita en totisesti odottanut Cassian Andorin oman sarjan nousevan Star Wars -odotuslistoillani näin korkealle. Rogue Onessa on paljon hyvää, erityisesti paljon hyvää yritystä, mutta elokuvana se ei ole mikään mestariteos, pikemminkin kuin vaihtelevantasoisista aineksista koottu annos, jota ideoimassa oli liian monta keittiömestaria. Se ei jättänyt minulle erityistä halua kuulla sen hahmojen taustatarinoista lisää. Ajatus Cassianin omasta sarjasta tuntui siksi samantapaiselta kuin ajatus vaikkapa Hawkeyen omasta sarjasta Marvel Cinematic Universessa: kyllähän minä sellaisen voin katsoa, kyllähän minä sellaisen parissa voin viihtyä, mutta en minä sitä ehdoin tahdoin olisi tarvinnut, ja vielä vuosi sitten tuntui kummalliselta, että sellaista todellakin oltiin tekemässä.

Mutta vuoden sisällä näyteltyjen Star Wars -sarjojen käsite onkin alkanut tuntumaan arkisemmalta – ja nämä Andorin trailerit ovat muuttaneet mieleni aivan täysin siitä, mitä tältä näytellyltä sarjalta odotan.

Andorin ensi-iltapäivä on nyt 21. syyskuuta, jolloin Disney Plussassa julkaistaan kolme ensimmäistä jaksoa kerralla. Aloitusta on siirretty muutamilla viikoilla aiemmin ilmoitetusta elokuun lopusta, toisaalta kolmea ensimmäistä jaksoa ei käsittääkseni ollut aiemmin tarkoitus julkaista kerralla. Viivästys ei vaivaannuta ainakaan minua vähääkään: alan kai olla sen verran vanha, että kun Star Wars -sarjoja on tosiaan nyt saatu lyhyen ajan sisällä jo monta ja niitä on yhä vain lisää tulossa, en näitä enää ihan kuukausia etukäteen kalenteriin merkitse. Kaikkiaan Andorin ekalla kaudella on luvassa 12 jaksoa, mikä tekee tästä tuntuvasti sarjamaisemman kuin vaikkapa 6-jaksoinen Obi-Wan-minisarja – etenkin kun Andorista on luvassa toinenkin tuotantokausi.

Ja tähän väliin se aiemmin nähty traileri, jossa on komein Star Wars -trailerin äänimaisema vuosiin:

Syy aiempaan Andor-välinpitämättömyyteeni ei koskaan ollut näyttelijä Diego Lunassa tai edes Cassian Andorin hahmossa. Pidin ja pidän molemmista vähintään kohtuudessa määrin, vaikka erityisiin suosikkeihini tai kiinnostuksenkohteisiini eivät kuulu kumpikaan.

Diego Luna on sanonut sarjan vastaavan niihin kysymyksiin, joihin hän joutui itse vastaamaan itselleen valmistautuessaan Rogue Oneen ja miettiessään, miten Cassian Andorista oli kasvanut tuon elokuvan kylmä ja kulmikas erikoisagentti. Tällaisen kommentin voi vapaasti tulkita joko tyhjäksi puheeksi – totta kai Cassian-sarja kertoo, miten nuoremmasta Cassianista tuli vanhempi Cassian – tai lupaukseksi siitä, että Cassianin tarina tulee sarjan jälkeen muodostamaan meille katsojillekin uudella tavalla kokonaisuuden yhdessä sen grande finaleksi asemoituvan Rogue Onen kanssa. Konkreettisempi sarjan lähtöjuonen etukäteistiivistelmä oli Vanity Fairin viime kevään pitkässä SW-jutussa, jossa kerrottiin Andorin ensimmäisen kauden tarinan alkavan Cassianin kotimaailman tuhosta ja kertovan sen jälkeen hänen aikuistumisestaan ”kasvattimaailmassa”, joka joutuu Imperiumin rattaiden tiukkaan puristukseen. Trailereihin leikattujen repliikkien perusteella Cassian vaikuttaa sarjan alussa tekevän keikkaa varastamalla Imperiumilta – hyvä harjoittelupaikka supervakoojan hommiin.

En kuitenkaan kiistä lainkaan, että tärkeä syy koko ajan kasvavaan Andor-intooni on se, että ainakin trailerien perusteella tässä sarjassa on kyse paljon muustakin kuin Cassian Andorista. Etenkään tässä toisessa trailerissa Cassiania ei todellakaan ole leikattu korostuneesti keskushahmoksi. Myös sarjan tekijät kuvailevat haastatteluissa Andoria koko ajan ”valtavan isoksi” ja ”ensemble-sarjaksi”. Katsojana koen, että minulle itse asiassa markkinoidaan tässä Star Wars -sarjaa kapinaliiton varhaisvuosista. Mutta se, se taas todellakin kuuluu kiinnostuksenkohteisiini!

Sarjan tärkeisiin sivuhenkilöihin kuuluu Mon Mothma (Genevieve O’Reilly), aiemmin kokovalkoisista vaatteista ja rauhallisesta puheenparrestaan muistettava Kapinaliiton varsinainen johtaja, joka esiteltiin aikanaan jo Jedin paluussa. (Mon Mothman kuuluisin repliikki on muuten yksi parhaista esimerkeistä Star Warsin toismaailmaisuudesta: kuinka moni 1980- ja 1990-luvun katsoja saatiinkaan herkistymän sen vakavan viestin äärellä, että eräidenkin Imperiumin suunnitelmien kaappaaminen vaati monien bothalaisten hengen, vaikka katsojalla ei ollut hajuakaan, mitä tai keitä ovat moiset bothalaiset.)

Mon Mothma oli kohtalaisen merkittävä hahmo ennen Disney-aikaa julkaistuissa Legends-oheisromaaneissa, mutta virallisen kaanonin elokuvissa ja sarjoissa häntä on toistaiseksi nähty vain lyhyesti, ja Sithin kostostakin hänet ihmeellisesti aikanaan leikattiin pois. O’Reilly sanoi itsekin Entertainment Weeklylle hahmon näyttäytyneen tähän astisissa esiintymisissään ”kuin patsaana”, jonka sijaan nyt näemme siis viimein oikean naisen. Andorin aikaan Mon Mothma on Imperiumin senaattori, joka Bail Organan tavoin ja rinnalla pohtii keinoja keisari Palpatinen diktatuurin kaatamiseksi.

Mukana on myös Saw Gerrera, joka esiteltiin animaatiosarjoissa ja nähtiin näyttelijä Forest Whitakerin tulkitsemana Rogue Onessa. Siinä missä Mon Mothma (samoin kuin Leia Organa) ovat aina edustaneet Star Wars -tarinoissa oikeutettua taistelua pahaa vastaan, Gerrera on kirjoitettu militantin ja suorastaan terroristisen kapinan edustajaksi. Ja siinä missä perinteinen tulkinta Star Warsista on, että kapinalliset ovat hyviksiä ja siksi oletettavasti välttelevät kuolonuhreja, Gerrera on alleviivattu kapinalliseksi, joka tavoittelee voittoa tappamalla vastustajia.

Se on kiehtova, reaalimaailmaankin helposti peilautuva kapinaliiton sisäinen konflikti (jolla toki oli Legends-tarinoissa edeltäjänsä erinimisinä hahmoina, joihin en mene nyt). Rogue Onessa sitä jo sivuttiin, mutta siinä se jäi ohueksi, Whitakerin hahmon näyttäytyessä siinä suorastaan karnevalistisen kahjona. Andorin tapahtumien aikaan Gerreran ei pitäisi olla vielä tehnyt täyttä irtiottoa Mon Mothman johtamista kapinallisista, ja odotan innolla, kuinka Andorin jaksot ja minuutit antavat mahdollisuuden ottaa tästä aiheesta irti enemmän.

Lisäksi on muitakin. On Stellan Skarsgårdin näyttelemä uusi hahmo Luthen, joka niin ikään näyttää kuuluvan kapinan varhaisiin johtajiin ja vaikuttaa hieman salaperäiseltä, kenties jopa kaksoisagenttimaiselta hahmolta. Voin kuvitella hänet nähtävän vielä monissa tarinoissa. On Fiona Shawn näyttelemä Maarva, joka asuu avaruusalusten osista rakennetussa kodissa (mitä se sitten tarkoittaakaan). On suuri joukko muitakin hahmoja, galaktisen konfliktin molemmin puolin, joita emme vielä tunne, ja joissa ehkä kaikkein parasta onkin, että heistä moni tuntuu niin sanotuilta tavallisilta ihmisiltä. (Sen sijaan Alan Tudykin unohtumattomasti Rogue Onessa tulkitsema droidi K-2SO ei ole vielä ensimmäisellä kaudella mukana – aiemmassa käsisvaiheessa hänen piti olla, mutta nyt hän ei siis ole).

Juuri kirjaimellisesti tätä blogimerkintää kirjoittaessani Andorin tekijät olivat lavalla Television Critics Associationin tapahtumassa, ja siellä pääkäsikirjoittaja ja showrunner Tony Gilroy lausui juuri tästä terävästi: ”Above anything, this is a show about regular people. In this galaxy, so far we’ve seen the same people over and over again… There are billions of people, living their lives every day.”

Siis: Andor lupaa tosissaan näyttää paitsi Cassian Andorin kasvutarinan, myös sen, miltä Imperiumin sorto tuntuu ja miten toiveet paremmasta kasvavat kapinaksi. Se on samaan aikaan aivan Star Warsin ydintä, että myös harvemmin nähty näkökulma: yleensähän, sekä pääsaagassa että animaatiosarjoissa että siinä Rogue Onessakin, Star Warsissa on aina pohjimmiltaan kyse perheestä, kuten amerikkalaiset tapaavat sanoa jopa ylpeinä, vaikka muunkinlaisia tarinamuotteja olemassa olisi. Ehkäpä nyt sellainen tosiaan on käytössä.

Andorissa on myös kiinnostava ja, voisi kyllä suoraan sanoa, myös hyvin erikoinen rakenne. Tekeillä on sarja, jolla on alku ja loppu, ja jonka kertomiseen on luvattu kuluvan tasan kaksi tuotantokautta. Tarina alkaa viisi vuotta ennen Rogue Onea (joka tarkoittaa myös viittä vuotta ennen pääsaagan episodi IV:tä eli sen alkuperäistä aloituspiste-elokuvaa) ja päättyy juuri ennen Rogue Onea.

Se, mikä on erikoista, on että ensimmäinen tuotantokausi kattaa noin vuoden tuosta ajanjaksosta, ja se toinen tuotantokausi loput neljä vuotta. Showrunner Tony Gilroy kuvaili Empire-lehdelle ensimmäisen kauden ohjaajien Toby Haynesin, Susanna Whiten ja Ben Caronin työskennelleen ensimmäisen kauden parissa ”kolmen jakson blokeissa” (Haynes ohjasi kaksi blokkia), ja että toisella kaudella vastaavat blokit koostuisivat kukin yhden vuoden tapahtumista.

Jos ensimmäinen kausi siis kehittelee 12 jakson verran juonia ja esittelee trailerienkin perusteella aimo kasan aivan uusiakin hahmoja, tulee toinen kausi – kronologisesti ajatellen – harppomaan niitä juonia hurjahkolla vauhdilla eteenpäin. Tämä tapahtuu siis päinvastoin kuin yleensä: paljon tavallisempaahan on, että sarjat käyttävät ensin paljonkin minuuttiaikaa verrattain pitkien ajanjaksojen kattamiseen, kun taas loppupuolella tapahtumat tiivistyvät siten, että samoissa jaksominuuteissa kuluu sarjan maailmassa huomattavasti lyhyempi aika.

Pessimistien on varmasti mahdollista nähdä näin erikoisessa rakenteessa pahoja enteitä. Tony Gilroy on kertonut, että sarjaa suunniteltiin aluksi jopa viiden tuotantokauden mittaiseksi, joten rakenteesta voisi vetää veikkauksen, että ensimmäisen kauden tuotannon aikana studio olisi käskenyt tekijät tiivistämään loput vuodet ja lopun tarinan yhteen ainoaan tuotantokauteen.

Yhtä hyvin erikoisen rakenteen voi kuitenkin tässä vaiheessa nähdä merkkinä siitä, että Tony Gilroy nimenomaan on kirjoittanut tarinan tällaiseksi ja tietää, mitä tekee. Jos sarjaa ei olisi jo hyvän aikaa ollut tarkoitus tehdä nimenomaan kahden tuotantokauden mittaisena ja tällä erikoisella vauhtia kiihdyttävällä rakenteellaan, ei kai sellaista tietoa olisi tässä vaiheessa kannattanut julkistaakaan: olisi kannattanut ensin katsoa, miten ensimmäinen kausi otetaan vastaan, ja päättää vasta sitten, lavennetaanko vai tiivistetäänkö.

Rehellisyyden nimissä tässä kohtaa voi tosin todeta, että Andor ei suinkaan ole säästynyt uuden ajan Star Wars -projekteille tyypillisiltä henkilövaihdoksilta (joiden takana voi olla tai voi olla olematta ns. taiteellisia ristiriitoja). Sarjan ensimmäinen pääkirjoittaja oli Jared Bush, toinen Stephen Schiff (joka on nyt merkitty seiskajakson kirjoittajaksi) ja vasta kolmas Tony Gilroy, joka tosin tuli mukaan projektiin jo Schiffin aikana. Gilroyn piti myös alunperin vastata osan jaksoista ohjauksesta, mutta siltä pestiltä hän vetäytyi koronavirussyistä: Andoria kuvattiin Britanniassa pandemiarajoituksia väistellen, ja jenkki Gilroy pysytteli niissä oloissa kotimaassaan.

Gilroy on joka tapauksessa jännä hahmo vetämään Star Wars -projektia. Siinä missä useimmat kaukaisen galaksin projekteihin värvätyt tekijät hehkuttavat ikiaikaista faniuttaan, Gilroy sanoo suoraan, ettei ole erityisen kiinnostunut Star Warsista oman projektinsa ulkopuolella. Hän tekee nyt Andoria sen peruina, että hänet palkattiin aikanaan auttamaan Rogue Onen lisä- ja uudelleenkuvauksissa. Pahojen kielien mukaan Gilroy tuolloin käytännössä korvasi ohjaaja Gareth Edwardsin, ja kirjoitti, kuvasi ja ohjasi isoja osia leffasta uudelleen, siis pitkälle samaan tapaan kuin Ron Howard teki myöhemmin Solon kanssa, vaikka joviaali fanipoika Edwards saikin säilyttää ohjaajan tittelinsä, toisin kuin pari vuotta myöhemmin Solon ensimmäiset ohjaajat. Gilroy (s. 1956) tunnetaan Star Wars -hommiaan maanläheisemmistä trillereistä kuten Bourne-leffoista ja Michael Claytonista (2007), jonka hän myös ohjasi ja josta hän oli kaksinkertaisesti Oscar-ehdokkaana. Täytyy tosin myöntää, että en itse muista Michael Claytonista yhtään mitään.

Gilroy itse kuvailee Empiren haastattelussa Andorin tyylin tulevan ”samasta paikasta mistä muutkin hänen tarinansa” ja määrittelee sarjan olevan ”full-on drama”. On helppo kuvitella, että Gilroyta siis kiinnostavat Andorissa esimerkiksi kapinallisten salaliitot pahaa Imperiumia vastaan ja supervakooja Cassian Andorin vaaralliset tehtävät, eivätkä niinkään se seikka, että nämä tapahtuvat kuvitteellisilla avaruusplaneetoilla. Samoin on helppo veikata, että monet tai mahdollisesti kaikki muut Star Wars -hankkeet hän olisi suosiolla passannut (jos niitä olisi hänelle koskaan edes tarjottu). Mutta koska Gilroy onkin tekemässä vain tätä yhtä tarinaa, ei tätä tule millään tavalla laskea hänen vahingokseen.

Samassa Empiren haastattelussa näyttelijä Fiona Shaw kuvailee Gilroyn vision resonoivan ”trumpilaisen maailman” kanssa ja sanoo kansalaisoikeuksien tuntuvan katoavan meidän maailmassamme samaan tapaan kuin ne katoavat Imperiumin noustua valtaan kaukaisessa galaksissa. Shaw tarkoittanee tällä erityisesti Donald Trumpin äärioikealle kallistaman Yhdysvaltain korkeimman oikeuden viime aikaisia päätöksiä muun muassa naisten oikeudesta aborttiin. Kommentista saa rajun otsikon, ja kahtiajakautuneessa Yhdysvalloissa se on omiaan toimimaan bensana liekkeihin siitä, millaista politiikkaa Star Wars -tarinat edistävät. Tosiasiassa kuvaus ei ole mahdottoman raju poikkeama siitä, millaista politiikkaa Star Wars -tarinat ovat ennenkin edistäneet, sillä myös George Lucasin tiedetään haastatteluissa rinnastaneen 1970-luvulla Imperiumin ja pahan keisarin Richard Nixonin hallintotapaan ja 2000-luvun alussa George W. Bushiin. Mutta en kyllä ihmettelisi sitäkään, jos Gilroyn käsissä Star Wars olisikin pitkästä aikaa enemmän yhteiskuntapolitiikkaa kuin eskapismia.

Vielä on todettava yksi seikka: Andor näyttää ja kuulostaa jo trailereissaan aivan poikkeuksellisen hienolta. Maisemat ja äänimaisemat ovat sekä elokuvallisia että ”aidon oloisia”. Star Wars on toki aina parhaimmillaan vienyt katsojansa eletyn oloiseen ja todellisentuntuiseen kaukaiseen galaksiin, mutta viime vuosien Star Wars -teoksemme eli sarjat The Mandalorian, The Book of Boba Fett ja Obi-Wan Kenobi eivät valitettavasti ole sijoittuneet siellä kovin ikimuistoisiin miljöisiin.

Tässä tullaan merkittävään eroon Andorin ja noiden sarjojen välillä: nuo sarjat kuvattiin pääasiassa The Volumessa eli 360 asteen led-näyttöjen studiossa, johon kulloisetkin taustat aina heijastettiin. Tuo tekniikka oli ja on vaikuttavaa, ja sen ansiosta Mando ja kumppanit voidaan lähettää kustannustehokkaasti erilaisiin maisemiin jokaisessa jaksossaan. Eivätkä Ewan McGregor ja muut veteraanit varmasti vähään aikaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka paljon paremmin näyttelijä voi eläytyä toisiin galakseihin nähdessään näkymät oikeasti ympärillään jo kuvaustilanteessa – siis verrattuna tulkintaan vihreiden seinien ja lattioiden keskellä. Muutenkin lie tuotannolle miellyttävää, että näyttelijät ja tekijät voivat tulla useimpina aamuina töihin samaan osoitteeseen, vaikka lavasteet vaihtuvatkin.

Mutta sitä Volume-tekniikka ei ainakaan nykymuodossaan pääse pakoon, että nuo maisemat ovat lopulta vain digitaalisesti muokattuja taustoja, jotka jäävät yhtä erillisiksi näyttelijöistä kuin greenscreen-ajan taustatkin jäivät. Etenkin The Book of Boba Fettissä ja Obi-Wan Kenobissa Volumen fyysiset rajat tuntuvat myös vaikuttaneen käsikirjoituksiin siten, että niiden kohtauksissa vain harvoin oli mukana kolmea useampaa hahmoa yhtä aikaa. Lucasfilmin kehittämiin Volume-kupuihin ei yksinkertaisesti mahdu isoja näyttelijäjoukkoja tarvittavan kuvausryhmän lisäksi.

Andoria ei ole kuvattu The Volumessa. Sen sijaan sitä on kuvattu uusien Star Wars -elokuvien tapaan Englannissa Pinewoodin studioilla ja lisäksi aivan hämmästyttävän monilla ”oikeilla” kuvauspaikoilla, tosin ilmeisesti kokonaan Ison-Britannian saarella. Trailereissa näkyviä hienoja vuorikuvia on kuvattu Skotlannissa, ainakin Pitlochryn kaupungin seudulla.

Oma tuntumani tästä jo trailerien perusteella on, että niin edistyksellinen kuin The Volume keksintönä onkin, ovat old school -keinot edelleen kullan arvoisia. Andor tuntuu ainakin trailereissaan omaan makuuni elokuvallisemmalta ja ”aidommalta” kuin The Mandalorian. Tästä saa ilman muuta olla eri mieltäkin, moni varmaan onkin, ja oleellista onkin, että kyseessä tuntuvat olevan monella tavoin erilaiset sarjat.

Se onkin itselleni ehkä kaikkein paras lupaus. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että Andor lupaa olla tunnelmaltaan, tyyliltään ja jopa tarinaltaan jotain sellaista, mitä Star Warsissa ei ole ainakaan elokuvissa ja sarjoissa ennen nähty, eikä kovin usein edes niiden ulkopuolisessa tarinankerronnassa.

Andorissa tuskin nähdään jedejä.

Kohta hukumme Star Warsiin (tai sitten voimme kukin valita omamme)

Posted on 14/12/2020 by Aki Jörgensen

Perjantain vastaiset uutiset olivat melkein typerryttäviä ja joka tapauksessa uuvuttavia. Disney osoitti massiivisessa Investor Day -tiedotustilaisuudessaan panevansa kovan Netflixiä ja muita kilpailijoitansa vastaan ja osoitti, että hiirifirmasta todellakin kuuluu, pandemiasta viis. Kymmenet ja kymmenet elokuva- ja sarjaprojektit seurasivat tiedotuksessa toistaan kaikille Disneyn omistamille brändeille Pixarista Marveliin, emoyhtiön niin sanottuja omia erityisaloja eli animaatioita ja koko perheen elokuvia unohtamatta.

Ja unohtamatta Star Warsia. Todellakin unohtamatta Star Warsia.

Star Wars -projektien(kin) tulva on niin ylitsevuotavainen, että tämän blogin puitteissa on vain parasta käydä ne kaikki läpi sopivassa mitassaan näin pari päivää myöhässäkin – mihinkään postaus-per-projekti -spekulaatioihin en tässä rytäkässä ennätä.

Lähdetään tästä. Sillä kyllä vain on niin, että minun kirjoissani ”oikeat” elokuvat ovat niitä ykkösuutisia. Ja tämä on tujuimmasta mahdollisesta päästä!

Seuraava Star Wars -elokuva on siis Rogue Squadron. Ensi-ilta joulukuussa 2023. Ohjaus Patty Jenkins (Wonder Woman), joka teaser-videolla julistaa rakkauttaan ja jopa henkilökohtaista sidettään kovaa lentäviin hävittäjiin.

Tämä tuli puskista. Tiettävästi tekeillä piti olla Taika Waititin ohjaama elokuva ja Kevin Feigen tuottama elokuva. Lisäksi tekeillä oli aiemmin David Benioffin ja D.B. Weissin elokuvasarja (mutta ei ole enää) ja ainakin jossain vaiheessa Rian Johnsonin elokuvatrilogia (mutta todennäköisesti ei ole ainakaan juuri tällä hetkellä).

Minkään näistä aiheiksi en ole kuullut huhuttavan X-Wing-lentäjien legendaarista laivuetta. Enkä muista nähneeni Patty Jenkinsiä huhuttavan Star Wars -ohjaajaksi – toivottavan kylläkin. (Jostakin syystä Wookieepedia väittää tätä kirjoittaessani Rogue Squadronin olevan se projekti, jota Benioff ja Weiss kehittelivät. Mitään lähdettä tälle en tiedä, eikä näytä tietävän Wookieepediakaan. Tuskinpa, sillä sen piti huhujen mukaan olla Vanha Tasavalta -stoori.)

Ideana Rogue Squadron on todennäköisesti kaikkien aikojen mielipiteitä jakavin Star Wars -elokuvaprojekti. On varmasti valtavasti sellaisia Star Wars -faneja, joiden kiinnostuskäyrällä avaruusalukset ja avaruustaistelut ovat varsin matalalla. Ovathan nämä saagat kuitenkin avaruuspuitteistaan huolimatta pikemminkin satua ja fantasiaa kuin scifiä ja tekniikkaa – ja onhan niiden tarinallinen pääpaino joka tapauksessa henkilöhahmoissaan. On hyvä huomata, että vaikka aivan ensimmäisessä elokuvassa Kuolemantähden taistelu toimittaa lopputappelun virkaa, originaalitrilogian jälkeen Star Wars -elokuvissa on lopulta ollut varsin vähän lentelyä. Tavallaan sen paikan ovat etenkin prequeleissa täyttäneet valomiekkataistelut.

Sitten taas toisille tämä on mitä innostavin standalone-konsepti (ja kyllä, myös minulle). Ah, tätähän minä kuvittelin ja toivoin saavani jo silloin, kun erään tosien elokuvan nimen julkistettiin olevan Rogue One. X-Wing -hävittäjiä, pilotteja, avaruustaisteluja, takaa-ajoja ja etsintäoperaatioita! Näihin ympyröihin on sijoitettu loistavaa draamaa ennenkin: kirjoissa, sarjakuvissa ja peleissä nimittäin. Uusi Rogue Squadron ei tosin ole adaptaatio näistä aiemmista, Jenkins sanoi jo IGN:lle, mutta tuskin kukaan sitä odottikaan.

Moni on tulkinnut Kathleen Kennedyn sanat ”uudesta aikakaudesta” ja ”uudesta lentäjien sukupolvesta” siten, että tämä Rogue Squadron sijoittuisi jatko-osatrilogian jälkeiseen aikaan. Minusta tämä ei ole vielä näiden sanojen perusteella aivan Yavinin neljännen kuun temppelin hangaarissa kuulutettua. Eikö näin voisi yleisesti kuvailla sellaistakin tarinaa, joka ei kerro aiempien Rogue-inkarnaatioiden lentäjistä ja joka sijoittuu tähänastisten elokuvien ulkopuolisiiin aikoihin? Loogisin aika konnalentuetarinalle on nimittäin Jedin paluun jälkeinen aika, ja siellä ajassa The Mandalorianin myötä tuntuu Lucasfilmin painopiste tällä hetkellä olevan. Itse en olisi uskonut The Rise of Skywalkerin jälkeiseen aikaan edettävän ainakaan elokuvissa vielä vähään aikaan.

Aivan uuden elokuvan julkistuksen ohessa meille vahvistettiin Waititin elokuvan olevan yhä tulossa. Vaikka tämä ei siis ollut uutinen, tavallaan meille kerrottiin nyt kuitenkin jotain: Taika Waititin kirjoittaman ja ohjaaman Star Wars -elokuvan ensi-ilta ei ole jouluna 2023, vaan aikaisintaan (ja siis todennäköisesti?) jouluna 2024. Lisäksi Kennedyn sanat ja taustalle valittu erikoinen versio Star Wars -logosta vahvistivat, että luvassa on omalaatuista komediallista otetta – kuten lähes varmaa olikin, sillä miksi muutenkaan kukaan palkkaisi Jojo Rabbitin ja Thor: Ragnarökin ohjaajan.

Lisäksi Waititin elokuvan mainitseminen, muiden elokuvien mainitsemattomuus ja etenkin Jenkinsin elokuvan aikatauluttaminen tulevien leffojen kärkeen vihjaavat vahvasti, että Rian Johnsonin ehkä ikuisesti hautumaan jääneen trilogian lisäksi Kevin Feigen vain reilu vuosi sitten julkistettu projekti on nyt jo saattanut päätyä projektien odotushuoneen varastohyllylle. Nyt pääsyy näihin kieputuksiin saattaa kuitenkin hyvin olla koronavirus, vaikka Lucasfilmillä on Disney-aikanaan rosterissaan kiusallisen paljon omatekoistakin samanlaista säätämistä.

Mutta eteenpäin, ja kohti sarjoja! Sillä sarjoissa panokset selvästi vain kovenevat.

Obi-Wan Kenobin oma (mini)sarja ei tullut tässä vaiheessa uutisena, mutta aivan syystä siitä kannattaa puhua sarjahankkeiden keulilla. Deborah Chown ohjaama ja Ewan McGregorin tähdittämää sarjaa kuvataan ensi vuoden maaliskussa.

Kyseessä on varmasti kaikista Star Wars -sarjoista odotetuin, eivätkä odotukset ainakaan vähentyneet siksi, että nyt julkistettiin, että tässä näyttelee McGregorin lisäksi myös Hayden Christensen – ja vielä Darth Vaderia, eikä vain flashbackeissa Anakin Skywalkeria. Kennedy lupasi ”vuosisadan uusintamatsia”. Tämän kerrottiin nyt tapahtuvan 10 vuotta Sithin koston jälkeen, eli niinpä vain Vader ja Kenobi kohtaavat episodien III ja IV puolivälissä jollain verukkeella.

Saagan kokonaiskerronnan kannalta mielenkiintoista, (uhka?)rohkeaa, jännittävää! Mutta McGregor ja myös Christensen ovat toki minun puolestani erittäin tervetulleita palaamaan rooleihinsa, jos tarina vain on hyvä ja perusteltu. Heistä Christenseniin kohdistuu varmasti yhä fanikunnassa ja etenkin sen ytimen ulkopuolella kovastikin vastustusta, ja vielä jatko-osatrilogian aikaan tuntuikin siltä, että Disney väistää Anakinin käyttämisen silloinkin kun se olisi tarinallisesti perusteltua (kuten Kylo Renin tarinakaaren kohdalla olisi ollut). Mutta ehkä aika ja The Clone Wars -sarja ovat nyt vähitellen peittäneet prequel-trilogian haavat? Tai ehkä näin monien elokuva- ja sarjahankkeiden aikana Lucasfilmillä on varaa ottaa se riski, että jotkut prequeleihin edelleen aktiivisesti tyytymättömät jättäisivät leimaisivat tämän samaan pinoon yhden näyttelijän perusteella?

Sillä nythän näitä sarjoja tosiaan tulee:

Kathleen Kennedy esitteli Ahsoka Tanon oman sarjan The Mandalorianin spinoffina. Sitä se tietysti siinä mielessä on, että Mando-sarjan yleisö on oletettavasti vielä animaatioita suurempi, ja että The Mandalorianissa Ahsoka tosiaan nähtiin ensimmäisen kerran ”elävänä”, Rosario Dawsonin kasvoilla. Kennedy myös lupaa sarjan tapahtuvan The Mandalorianin aikoihin, jolloin siis puhutaan Jedin paluun jälkeisistä vuosista.

Kuten Obi-Wanin sarja, myös Ahsoka on limited series eli minisarja, varmaankin yhden ”kauden” mittainen tarinakokonaisuus siis. Toki tavallaan reilumpaa olisi kutsua Ahsokan omaa sarjaa The Clone Warsin ja Rebelsin spinoffiksi. Tai jopa jälkimmäisen jatko-osaksi, jos tässä todella on kyse siitä juonesta, johon Ahsokan The Mandalorian -jaksossa viitattiin. Jos kyse nimittäin on siitä, että Ahsoka etsii suuramiraali Thrawnia, hän etsii siis samalla tai ennen kaikkea Rebelsin keskushenkilöä Ezra Bridgeriä. Ja tuon animaatiosarjan perusteella mukana luulisi olevan Rebelsin hahmoista myös Sabine Wren. Mutta saapa nähdä, tietysti. Semminkin kun…

….tekeillä on toinenkin Mando-spinoff! Ahsokan omaa sarjaa varmasti moni osasi odottaa heti kun Ahsoka näyteltyjen sarjojen maaperälle astui. Tälle toisellekin on näin jälkikäteen ajatellen varmasti aseteltu perustaa The Mandalorianin toisella kaudella, mutta enpä vain itse olisi arvannut.

Rangers of the New Republicin lupaus on kytkeytyä The Mandalorianiin ja Ahsokaan sekä ”kulminoitua jännittävään tapahtumaan”. Tämän veikkaan tarkoittavan ainakin sitä, että Rangersin lopussa mukana ovat sekä Ahsoka että Mando (Pedro Pascal). Nämä molemmat sarjat ovat The Mandalorianin sivutuotteita myös siten, että molempia sarjoja luotsaavat Jon Favreau ja Dave Filoni.

Nimeä tai ideaa ei ole selitetty vielä mitenkään, mutta olettavasti tässä on nyt kyse niistä uutta järjestystä galaksiin hieman epätoivoisestikin rakentavista ja selvästi huonosti varustelluista X-Wing – ja sheriffijoukoista, joita muun muassa Dave Filoni itse on The Mandalorianin pikkuroolissaan tulkinnut ja joihin Cara Dune (Gina Carano) on kakkoskaudella värvätty. Hahmoista Dunen(kin) voisi siis veikata olevan mukana tässä sarjassa. Enkä yllättyisi, jos juonessa esitettäisiin palasia First Orderin kehityksestä jossain galaksin laitamilla.

(Twitterissä jotkut epäilivät Boba Fettinkin voivan löytää elämälleen uuden tarkoituksen näistä rauhanturvajoukoista. Todettakoon nyt ainakin se, että Disneyn Investor Dayssa ei siis julkistettu Boba Fettille omaa sarjaa, vaikka tällaistakin ihan pari viikkoa sitten huhuttiin.)

The Legend of the Rangers oli muuten 18 vuotta sitten Babylon5:n spinoff-sarjaksi tarkoitetun nolostuttavan huonon pilottijaksontekeleen nimi.

Onko tässä yksi Rangers of the New Republic -sarjan hahmoista?

Kolmas uusi sarjajulkistus pääsi sekin yllättämään: Lando. Event series, ja en kyllä kuollaksenikaan tiedä, mikä on event seriesin ja limited seriesin ero. Termi ”miniseries” leimaantui Yhdysvalloissa takavuosina niin kökköisistä telkkariteoksista, että näinä tv:n parempina aikoina siellä on käytetty jos jonkinmoisia korvikesanoja, mutta sitä en ymmärrä, miksi tämä sama tiedote puhuu toisaalla eventistä ja yhtäällä limitedeistä. Enkä ainakaan minä tiedä näille hyviä suomenkielisiä termejä (saa valistaa!).

Mutta siis, Lando! Oletettavasti nuori Lando eli Donald Glover, jota Solossa ehdottomasti alikäytettiin, ja oletettavasti siis ajoitus pikemminkin ennen originaalitrilogiaa kuin jälkeen. Mutta ei sitä kyllä tässä sanottu, joten spekuloin vain.

Kirjoittaja-showrunner(-ohjaaja?) on Justin Simien, jonka tähänastinen pääteos on kehuttu draamakomedia Dear White People. Kuulostaa sopivalta tekijältä Lando-tarinalle.

Roguen Onen vakoojasankarin Cassian Andorin oman sarjan nimeksi paljastui nyt Andor. Tätä sarjaa oli tarkoitus kuvata jo keväällä, mutta koronakriisi iski juuri ennen starttia. Nyt meille kerrottiin, että kuvaukset ovat alkaneet Lontoossa kolme viikkoa sitten, ja nettiin meille kaikille suodussa videossa kaikki näyttääkin mainiolta. Valmista pitäisi nyt sitten tulla vuodeksi 2022.

Kiinnostavaa huomata, että Andoria tunnutaan tehtävän tavallaan elokuvamaisemmin kuin The Mandaloriania – tai siis toisin sanoen perinteisemmin, sillä videolla esillä on runsaasti perinteisiä lavasteita sekä paljon pukuja ja alien-hahmoja. Kaikki puhuvat päät myös kehuvat (asiaankuuluvasti) vuorollaan, kuinka tähän projektiin suhtaudutaan samalla vakavuudella kuin elokuviin. Varmasti Yhdysvalloissa toteutettuun Mandoon myös, mutta sitähän on kuvattu pääasiassa kokeellisesti yhdellä valtavien videoscreenien ympäröimällä lavalla, ja mukana on ollut varsin vähän joukkokohtauksia.

Kathleen Kennedy lupaa Andorista vakoojatrilleriä, ja viittasi sijoittajille showrunner Tony Gilroyn taustaan Bourne-leffojen parissa. Videolla sen sijaan mainitaan, että tässä sarjassa olisi 12 jaksoa, mutta huomatkaa, että tätä ei ole ilmoitettu limitediksi, eventiksi eikä millään muullakaan termillä yhden kauden mittaiseksi sarjaksi. Andor ei siis välttämättä suinkaan pääty Rogue Onen tapahtumiin, ja sarjalle saatetaan ajatella tehtävän jatkoa, kenties suosiosta riippuen.

Aiemmin julkistettuun näyttelijäkaartiin (nimihahmon rooliinsa palaavan Diego Lunan lisäksi muun muassa Stellan Skarsgård ja Genevieve O’Reilly, joka näyttelee Mon Mothmaa) liitettiin nyt Adria Arjonan ja Fiona Shawn nimet. Tämän sarjan castissa on muuten nimihahmosta huolimatta naisylivoima.

Sen sijaan Kennedy ei maininnut Alan Tudykia, jonka piti ilman muuta palata rooliinsa droidi K-2SO:na. Eikö siis palaakaan?

The Acolyte sen sijaan on nyt sitten se sarja, jota kirjoittaa ja luotsaa Leslye Headland (Russian Doll). Headlandin projekti oli julkistettu, aihetta ei. Ja se ehkä onkin näistä kaikista yllättävin: The Acolyte lupaa olla mysteeritrilleri, joka sijoittuu ”galaksin varjoihin High Republicin viimeisinä päivinä”.

High Republic taas on termi, joka ylipäätään esiintyi Star Wars -yhteyksissä ensimmäisen kerran vain reilu vuosi sitten. Sillä tarkoitetaan ajanjaksoa, joka päättyi noin 200 vuotta ennen tähänastisia Star Wars -elokuvia. Käytännössä sillä tarkoitetaan erityisesti tarinaperhettä, jota Lucasfilm on käynnistellyt vasta tänä vuonna hitaasti (näihin aikatauluihin vaikutti pandemia). Piti ihan itsenikin tarkistaa: yhtään The High Republic -kirjaa tai sarjakuvaa ei ole vielä ulkona, ensimmäinen on tulossa tammikuussa.

Headlandin sarjan on tähän asti tiedetty olevan ”female-centric” ja huhuttu sisältävän ”taistelulajeja”, joten melkein jo odotin Teräs Käsi -termiä otsikkoon asti. The Acolyte -nimi taas aiheuttaa pientä kuminaa toisaalla franchisen uusissa haaroissa: Chuck Wendigin Aftermath-romaaneissa, joissa ensiesiintyi myös The Mandalorianiin asti päässyt Tatooinen sheriffi Cobb Vanth, mainittiin ”The Acolytes of the Beyond” -niminen hämärä uskonlahko, joka näytti muun muassa keräävän sitheihin liittyviä historiallisia artefakteja. Voi liittyä tähän, voi olla liittymättä tähän.

Tämä kaikki tarkoittaa, että näyteltyjen sarjojen lukumäärä nousee jo seitsemään (vaikka niistä tällä hetkellä ulkona on vasta yksi, The Mandalorian). Ja sitten ovat vielä animaatiot!

The Clone Wars -spinoff The Bad Batch on julkistettu aiemminkin, nyt saatiin traileri. Tylsästi nimetty Visions vaikuttaa olevan Star Wars -vastine 20 vuoden takaiselle Animatrix-projektille: kymmenen anime-lyhäriä, joissa japanilaiset animaatiostudiot pääsevät sanomaan sanasensa kaukaisesta galaksista. Ja A Droid Story, Lucasfilmin efektitalon Industrial Light & Magicin oma projekti, joka lie jonkinlainen yksittäinen tunnin spesiaali tai tv-leffa.

Mutta ei siis tällä osastolla julkistusta selvälle Rebels-jatko-osaa, joka edelleen lisää todennäköisyyksiä sille, että näytelty Ahsoka se taitaa olla.

Vielä voidaan todeta, että Lucasfilmiltä on tulossa myös viides Indiana Jones jo kesällä 2022, George Lucasin ja Ron Howardin 1980-luvun leffaan perustuva Willow-sarja ja, aivan täysin yllättäen, nigerialais-amerikkalaisen Tomi Adeyamin nuortenromaaniin perustuva elokuva Children of Blood and Bone. Tämä on ensimmäinen kerta Disneyn omistuksen aikana, kun Lucasfilm tarttuu projektiin, joka ei liity sen vanhoihin brändeihin, ja minä ainakin olin kuvitellut, että Disney olisi suorastaan linjannut, että näin ei olisi syytä tehdä. Children of Blood and Bone ei siis liity tämän blogin aihepiiriin mitenkään, mutta olen silti tässä mielelläni väärässä.

Mutta huh huh. Olipahan näitä monta. Selväksi tuli, että pandemia ei ole Disneyn eikä Star Warsin loppu. Leffoja lukuunottamatta kaikki tämä sisältö on siis tulossa Disney+:lle ja tuskin minnekään muualle, joten suoratoistopalvelu vain vahvistaa asemiaan Star Warsin(kin) tämänhetkisenä kotina. Ilmeisesti näitä sopii kuitenkin odotella pikemminkin lähivuosina kuin ensi vuonna.

Loppukaneettina tekee mieleni vielä sanoa, että monen muun Disneyn brändin kohdalla Investor Dayn uutiset aiheuttivat minulle lähinnä kieriskelyä. Loputtomia animaatioelokuvien uusintaversioita, jatko-osia edellisille hiteille, 1980-luvun keskitasonkin leffojen kuten Kolmen miehen ja beibin ja Nunnien ja konnien uusintalämmittelyjä… Yh. Star Warsissa ei ole vieläkään nähty edes yhtään varsinaista aiemman kirjan tai sarjakuvan adaptaatiota, vaikka Rogue Squadron pääsee nyt sikäli lähelle, että se sentään hyödyntää ikään kuin aiempaa nimikettä. Ehkä sellaisenkin aika voi tässä tulvassa vielä tulla, mutta tässä vaiheessa ja tässä ajassa on syytä olla tyytyväinen, että meille tarjoillaan näin ylitsevuotavasti nimenomaan uutta eikä tuttua.

Cassian-sarja kuvataan vielä jossain vaiheessa, mutta kuvataanko ”naiskeskeinen” neljäs sarjakin?

Posted on 29/04/2020 by Aki Jörgensen

The Mandalorian ja The Clone Warsin viimeinen kausi ovat edelleen meillä näkemättä, suoratoistopalvelu Disney+:n pitäessä yhä ovensa suljettuna pohjoismailta. Samaan aikaan tekeillä on kuitenkin koko ajan lisää sarjoja, Star Wars -elokuvien ollessa vuorostaan ainakin hengähdystauolla.

The Mandalorianin kakkoskausi ennätettiin kuvata juuri ennen koronaviruksen aiheuttamaa maailmanlaajuista poikkeustilaa. Sen on määrä saada ensi-iltansa Disney+:ssa ensi lokakuussa, vaikka tietysti korona-aika voi vielä vaikuttaa myös jälkituotannon etenemiseen.

Cassian Andor (Diego Luna) Rogue Onessa.

Sen sijaan Rogue Onesta tutun Cassian Andorin oman sarjan tuotanto keskeytettiin maaliskuussa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia. Sarjan varsinaiset kuvaukset eivät olleet vielä ehtineet alkaa, vaan kyse oli vielä niiden valmistelusta, kertoi efektimestari Neal Scanlan muutamille nettimedioille.

Mahdollisesti muistuttaakseen yleisöä ja/tai sijoittajia siitä, että Disney uskoo poikkeustilan väistyvän aikanaan, virallinen sivu tiedotti perjantaina tekijäuutisia Cassian-sarjasta. Näyttelijöistä julkistettiin Genevieve O’Reilly, joka esittää jälleen kapinaliiton johtajaa Mon Mothmaa, Ruotsin lahja lukemattomien elokuvien sivuosiin Stellan Skarsgård (mm. Marvel-elokuvat, Mamma Mia! ja Pirates of the Caribbean -sarja) sekä tuntemattomat Denise Gough ja Kyle Soller. Cassianin ja omapäisen droidin K-2SO:n tuttujen näyttelijöiden Diego Lunan ja Alan Tudykin mukanaolo on toki julkistettu jo aiemmin.

Genevieve O’Reilly Mon Mothman roolissa Rogue Onessa.

O’Reillyn ja/eli Mon Mothman paluu on erittäin tervetullut uutinen, vaikkei sitä tarinakehys huomioiden yllättävänä voi pitää. Mon Mothma on Star Wars -faneille rakas ja kai kohtalaisen hyvin jopa yleisesti tunnettu hahmo, vaikka George Lucas itse ei tästä piitannut leikatessaan O’Reillyn osuuden pois Sithin kostosta reilut 15 vuotta sitten. Jedin paluussa ensiesiintyneellä tukkaikonilla oli kuitenkin jo tuolloin pitkä historia oheistarinoiden puolella, ja myöhemmät esiintymiset animaatiosarjoissa sekä tietenkin juuri Rogue Onessa ovat tehneet hahmon tutuksi uusillekin yleisöille.

Perjantain tiedotteen mukaan Cassian-sarja sijoittuu aikaan viisi vuotta ennen Rogue Onea eli samoihin aikoihin Rebelsin ensimmäisen kauden kanssa. Tällöin Mon Mothma on vielä senaattori ja erittäin salainen kapinakenraali.

Stellan Skarsgård hienossa roolissa HBO:n hienossa Chernobyl-minisarjassa.

Skarsgårdin, Goughin ja Sollerin hahmoista on paha veikata mitään. Irlantilainen Gough (s. 1980) ja britti Soller (s. 1983) ovat toistaiseksi tehneet uraa enemmän teatterin kuin elokuvien puolella. Veteraaninäyttelijä Skarsgårdista (s. 1951) sanon sen verran, että näkisin hänet Star Warsissa mieluummin kunnollisessa pahiksen kuin hilpeän sivuhahmon roolissa. Mitä tahansa voi kuitenkin odottaa: epäilemättä Cassianin perheenjäseniäkin sarjassa esiintyy, sillä lähes ainahan Star Warsissa on kyse myös perheistä ja vanhempi-lapsi -suhteista.

Cassian-sarjassa ei sen sijaan pitäisi olla sijaa Rogue Onen muille sankareille, koska Cassian kohtaa Jyn Erson, Bodhi Rookin, Baze Malbusin ja Chirrut Imwen ensimmäistä kertaa elokuvassa. Mutta siinä olisi erinomaisesti tilaa Saw Gerreralle (Forest Whitaker)! Gerrera on sarjan aikaikkunassa vielä Kapinaliiton riveissä Mon Mothman rinnalla, mutta jo kovasti matkalla partisaanista terroristiksi.

Saw Gerrera (Forest Whitaker) Rogue Onessa.

Rogue One -tiedote sisältää kuitenkin pari muutakin nimeä ja valitettavan tuttuun kuvioon taipuvan uutisen.

Sen mukaan sarjan showrunner, kirjoittaja ja ohjaaja on Tony Gilroy, Michael Claytonin ohjaaja, mm. Bourne-leffojen käsikirjoittaja ja Rogue Onen monista kirjoittajista viimeinen. Lucasfilm palkkasi Gilroyn tuolloin viilaamaan Roguen käsistä vielä leikkausvaiheessa, ja Gilroy päätyi kirjoittamaan huomattavan osan elokuvasta uusiksi uusintakuvauksia varten. Monien huhujen mukaan hän tuossa vaiheessa käytännössä korvasi ohjaajankin, vaikka Gareth Edwards saikin virallisesti pitää paikkansa.

Tämä tarkoittaa, että Cassian-sarja on liittynyt siihen lähes aukottomaan ketjuun Disneyn aikaisia Star Wars -projekteja, joiden tekijät on vaihdettu kesken tuotannon. Cassian-sarjan showrunner – sarjoissahan tämän tittelin haltija on se isoin viskaali, eivät jaksojen välillä vaihtuvat ohjaajat – oli nimittäin aiemmin tiettävästi Stephen Schiff (The Americans), joka tuoreen tiedotteen mukaan on enää yksi kirjoittajista. Schiffin aiempaa pestiä ei ehditty virallisesti julkistaa Lucasfilmin tiedotteissa, mutta kyllähän tuo kovasti siltä vaikuttaa, että vetäjä on vaihdettu käsikirjoitusvaiheen aikana ja Schiffin siihenastiset panokset ovat jääneet sarjan tarinaan oikeuttaviin krediitteihin. CBR.com raportoikin jo viime vuoden puolella, että Cassian-sarja olisi ollut ”lähellä peruuttamista” ennen kuin Tony Gilroy värvättiin kirjoittamaan sarjan pilottijaksoa.

Tony Gilroy (kuva: Eva Rinaldi, CC BY-SA 2.0)

Gilroyn paluu on silti siksi yllätys, että hän on Disney-aikaisista Star Wars -tekijöistä niitä harvoja, jotka eivät julistaneet haastatteluissa halunneensa aina työskennellä kaukaisen galaksin tarinoiden parissa. The Hollywood Reporterille Gilroy sanoi pari vuotta sitten, ettei ole koskaan ollut kiinnostunut Star Warsista, eikä hänellä ole mitään kiinnostusta jatkaakaan sarjan parissa. (Samassa haastattelussa Gilroy antoi ymmärtää huhujen hänen mittavasta Rogue One -panoksestaan olleen totta ja kuvaili elokuvan olleen ennen häntä ”kauheissa, kauheissa vaikeuksissa”.)

Mutta mistäs sen tiedämme, jos Gilroyta on sittemmin alkanutkin kiinnostaa… Yksi hänen monista lisäyksistään Rogue Oneen oli nimittäin juuri Cassianin esittely leffan alussa, jossa kapinallisagentti ampuu oman tietolähteensä suojellakseen kapinalle elintärkeitä tietoja. Cassian-sarjan sopii olettaa kuvaavan nuoren idealistin matkaa noin synkkiin tekoihin valmiiksi sotilaaksi. Ehkä se sitten on tarina, joka kiinnostaa neljä elokuvaa agentin roolia vastaan pullikoivasta Jason Bournesta kirjoittanutta Gilroyta?

Tiedote antaa ymmärtää Gilroyn toimivan myös Cassian-sarjan ohjaajana: siis yksikössä, toisin kuin useimmat televisioprojektit ja myös The Mandalorian, jolla ohjaajia oli useita. The Hollywood Reporterin mukaan Gilroy ei kuitenkaan ohjaisi kuin pilotin ja kenties toisen jakson, ja se tuntuu todennäköisemmältä vaihtoehdolta.

Yhden ohjaajan ratkaisu olisi kyllä kiinnostava, ja voisi johtaa onnellisten tähtien alla vielä erinomaisiin lopputuloksiin. Sellainen on annettu ymmärtää olevan tekeillä ohjaaja Deborah Chown kanssa Obi-Wan-sarjaan, joka taitaa ollakin luonteeltaan The Mandaloriania ja Cassian-sarjaa ”minisarjamaisempi” (mutta sillä on ollut omat esituotannon ongelmansa, sen sarjan kirjoittajan vaihduttua Varietyn mukaan hiljattain varsin tuntemattomaan Joby Haroldiin).

Showrunnerinkin asemassa Gilroyn on toki mahdollista tuoda Cassian-sarjaan sellaista epätyypillistä kulmaa, jollaisen ansiosta myös Rogue One nousi monen Star Wars -fanin suosikiksi. Ensimmäisen jakson ohjaajan tehtävä on myös määrittää sarjan tyyli. Gilroyn elokuvien ote on totunnaiseen SW-kerrontaan verrattuna hillitty, aikuismainen ja ajoin tylykin, ja voi hyvin olla, että tällaista haetaan Cassian-sarjaankin. Samantapaisesta suunnasta tuntuvat ponnistavan muiksi kirjoittajiksi julkistetut Dan Gilroy (synkän Nightcrawler-jännärin ohjaajana tunnettu Tonyn veli) ja Beau Willimon, Netflixin House of Cardsin alkuperäinen showrunner.

Jotain aivan muuta: Netflixin Russian Doll. Ei Star Warsia,

Salaliittoteoreetikko voi kuitenkin miettiä, oliko Cassian-uutisen julkistuksella jotain kytköstä sen kanssa, että vain kaksi päivää aiemmin Hollywood-mediat uutisoivat uudesta Star Wars -sarjaprojektista, josta Lucasfilm itse ei ole pukahtanut sanaakaan. Jos Varietyn ja THR:n uutinen pitää paikkansa, se taisi vuotaa aiemmin julki kuin oli tarkoitus.

Kieltämättä tuntuu erikoiselta, että tosissaan tekeillä olisi jo neljäs näytelty Star Wars -sarja, vaikka kaksi niin sanottua edellistäkään eivät ole saavuttaneet edes kuvausvaihettaan, mutta tällaista tämä vain taitaa nykyään olla. Huhutussa projektissa on joka tapauksessa särmää. Huhun mukaan tekeillä olisi ”naiskeskeinen” tarina ”eri kohdassa aikajanaa kuin muut Star Wars -projektit”. Sarjan tekijä olisi Leslye Headland, jonka aiempi hitti oli Netflixin mainio Russian Doll –minisarja, jossa viinaanmenevä moniongelmikko nainen elää jatkuvaa murmelinpäivää. Headland oli mukana jo The Rise of Skywalkerin ensi-illassa ja Star Wars News Net huomioi hänen deletoineen THR:n ja Varietyn uutisten jälkeen Star Wars -twiittejä Twitteristään, joten kyllä tämä tuleen johtavalta savulta haiskahtaa.

Enkä ole ainoa, jonka mielestä kombinaatio tuo ensimmäisenä mieleen Doctor Aphran.

Doctor Aphra, avaruuden antisankari.

Avaruusarkeologian ”tohtori” Chelli Lona Aphra on Disney-ajan expanded universe -tarinoiden ylivoimaisesti onnistunein ja tykätyin lisäys Star Wars -galaksiin. Hahmo ilmestyi kuvioihin Kieron Gillenin Darth Vader -sarjakuvassa vuonna 2016. Sittemmin Aphra on saanut oman jatkuvan lehtensä (kunnia, joka nostaa Aphran Marvelin rosterissa samaan kerhoon vain Darth Vaderin ja Poe Dameronin kanssa) ja esiintynyt myös romaaneissa. Hahmo kuuluu omiinkin suosikkeihini: ihastuttavan moraalittoman ja itsekkään avaruusarkeologin seikkailut Imperiumin ja kapinaliiton sotarintamien välissä tuntuvat ainakin toistaiseksi edelleen tuoreilta, ja erityisesti Remastered-tarinajakso lukeutuu kirjoissani aivan Marvelin Star Wars -sarjakuvien huippukohtiin. ”Kaukaisen galaksin paha Indiana Jones tai River Song” olisi voinut myös väljähtyä vitsinä nopeasti, mutta kun niin ei ole tähän mennessä käynyt, en enää ihmettelisi yhtään, vaikka hahmo kantaisi omaa näyteltyä sarjaansakin kunnialla.

Aphra-sarjasta on huhuttu aiemminkin, ja Leslye Headland tuntuu juuri oikealta henkilöltä sellaista luotsaamaan. Silti, on tunnustettava, että valinta tuntuu Disneyn koko perheen suoratoistopalvelulle rohkealta – ja ehkä siis liian rohkealta.

Todella suuri yleisö kun ei Aphraa entuudestaan tunne. Hahmo on, kuten sanottua, moraaliton ja itsekäs. Jonkinlaisen ongelman muodostaa myös se, että Aphran hahmokaari on sarjakuvissa jo sellaisessa vaiheessa, että olisi hyvin vaikeaa elokuvata hänestä samaan kaanoniin sijoittuvia tarinoita paitsi tekemällä suoraa adaptaatiota aiemmin jo sarjakuvissa kerrotuista tarinoista, ja sellaista Star Warsissa ei ainakaan vielä tähän mennessä ole koskaan tehty. Ja sitten on vielä sekin, että etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen franchise-representaatioita laskevat katsojat eivät ainakaan tähän mennessä ole juuri päässeet vetämään rukseja Star Warsin sarakkeisiin, ja Aphra on etnisesti aasialaisen näköinen naisista tykkäävä nainen.

Tämän pyörittelyn jälkeen veikkaankin, että jos Leslye Headlandin sarja etenee varsinaiseen tuotantoon, meille paljastuu Lucasfilmin oman tiedotteen aikaan, että hänet on pikemminkin palkattu tekemään SW-sarja ”Doctor Aphran kaltaisesta” naishahmosta kuin juuri Doctor Aphrasta. Todennäköisesti aivan uudesta hahmosta, ehkä tosiaan vieläpä eri aikakautena kuin muut tekeillä olevat sarjat.

Kyllä minua sellainenkin kiinnostaisi. Mutta jos nyt pääsisi näkemään sen The Mandalorianinkin ensin.

Disney+:n Star Wars -suoratoistosarjat: aikuisten juttu?

Posted on 08/09/2019 by Aki Jörgensen

Tuo kohoava ääni tuolla valtameren toisella puolen on pian aukeavan valtavan striimattavan viihdearkistoholvin porttien kumina. Disney+-suoratoistopalvelu aukeaa Yhdysvalloissa 12. marraskuuta ja Euroopassa, toivottavasti ja oletettavasti myös Suomessa, ensi vuoden alkupuolella.

Jättiyhtiön jakelun tuleva suuri kivijalka tarjoaa heti avajaistensa hetkellä sisäänvetotuotteidensa joukossa tietenkin myös Star Warsia. Tähän mennessä tämän franchisen piiristä on julkistettu nämä ainoastaan Disney+:ssa julkaistavat sisällöt:

The Mandalorian: ensimmäinen kausi (8 jaksoa) alkaa heti Disney+:n avautuessa.
Cassian Andorin oma sarja: tuotanto alkaa ensi vuonna.
Obi-Wan Kenobin oma sarja: tuotanto alkaa ensi vuonna.
The Clone Wars: animaatiosarjan seitsemäs, jälkikäteen tuotettu ja viimeiseksi luvattu tuotantokausi (12 jaksoa) julkaistaan alkuvuodesta 2020.

(Mitä tulee aiemmin julkaistuun Star Wars -sisältöön, siitä katsottavissa pitäisi aluksi olla episodien I-VII ja Rogue Onen sekä The Clone Warsin ja Rebelsin kokonaisuudessaan. Tarjontaa rajoittavat aluksi Disneyn voimassa olevat sopimukset muiden jakelukanavien kuten Netflixin kanssa, ja siten kaksi tuoreinta elokuvaa eli The Last Jedi ja Solo sekä tuorein animaatiosarja Resistance ovat vielä ”jumissa” muualla. Edelleen asioita voivat mutkistaa muiden markkinoiden kuten Euroopan levityssopimukset, joiden vuoksi jokin jenkeille Disney+:ssa näkyvä sisältö ei välttämättä olekaan siellä meille. Mutta nuo originaalisarjat tietenkin ovat – ja tässä kirjoituksessa keskityn niihin.)

The Mandalorian: kuin suoraan western-klassikoiden kuvastosta.

Minun tekee mieleni tehdä Disney+:n Star Wars -sarjoista kaksi summausta.

Ensinnäkin tuotantoon näyttää päätyneen kutakuinkin samantyyppisiä projekteja kuin mitä vielä vuosi sitten vaikutti olevan tekeillä standalone-elokuviksi. Viimeisimpänä julkistettu Obi-Wan Kenobin oma sarja on sitä kirjaimellisesti: vaikka Obi-leffaa ei virallisesti ehditty julkistaa ennen kuin se hyllytettiin, siitä liikkui erittäin vahvoja huhuja moneen kertaan lähivuosien aikana, ja nyt projekti tavallaan vain realisoituukin elokuvan sijaan sarjana.

Hyvin lähellä elokuvasta-sittenkin-sarjaksi -tuotantoa on myös ensimmäinen sarja The Mandalorian, koska se on melkein kuin Boba Fettin oma seikkailu, jollainen niin ikään oli aiemmin tekeillä omana elokuvanaan. Sarjan haarniskan sisällä oleva hahmo ei nyt siis ole Boba, mutta niin vain tämäkin mandaloriaani on yksinäinen, vähäpuheinen palkkionmetsästäjä.

Kolmannen tekeillä olevan sarjan päähenkilön, Rogue Onesta tutun Cassian Andorin oma elokuva tuskin koskaan olisi päätynyt Disneyltä valkokangastuotantoon. Mutta sekin projekti on hengeltään täysin siitä samasta suonesta, josta standalone-elokuvia eräässä vaiheessa piti huuhtoa: hahmon origin-story, siis.

K-2SO ja Cassian Andor: epätodennäköiset spinoff-tarinan sankarit?

Toisena huomiona: Disney+:aan näyttää olevan kehitteillä yllättävän aikuisia Star Wars -tarinoita. Sekä nimetön ”Mando” että Cassian Andor elävät kaukaisen galaksin sisällissotien niin sanotussa realistisemmassa kvadrantissa. Siinä, jossa sodat ovat oikeastaan aika ikäviä juttuja, joissa hyvätkin tyypit tekevät pahoja asioita. Siinä, jossa hyveellisten sankareiden katseen valokeilan ulottumattomissa on syviä varjoja, joissa ilkeämielisillä ja opportunisteilla on mahdollisuuksia saavuttaa valtaa ja rahaa. Trailerinsa ja muun nähdyn perusteella ainakaan The Mandalorian ei ole mikään perheen pienimpien seikkailusarja, ja ei kai sen sellainen pitäisi ollakaan, jos sen päähenkilö todella on ihmismetsästäjä.

Kolmannen sarjan sankari Obi-Wan Kenobi on tietysti sankareista mitä hyveellisin, mutta jos hyvin käy, ei Obi-sarjakaan ole sitä kaikkein kepeintä räiskyvää seikkailua. Obin soolo sijoittuu aikaan, jolloin vanh(enev)a Ben katuu epäonnistumistaan Anakinin kouluttajana ja vartioi Tatooinen autiomaassa etäältä tämän poikaa Lukea, ja vaikka sarja hyvinkin saattaa sankarinsa planeetalta pois viedä, sen ainakin sopisi olla luonteeltaan suorastaan pienimuotoinen surulaulu. Mieleni tekee hakea pieniä yhtäläisyysmerkkejä niin ikään tekeillä olevaan Star Trek: Picard -sarjaan: siinähän tuntuu olevan kyse nimenomaan vanhentuneen sankarin myöhempien vuosien ”viimeisestä suuresta matkasta” (olkoonkin toki, että Patrick Stewart on 79-vuotias ja Ewan McGregor vasta 48).

Se, mikä tässä on hieman kummallista: Disney on erikseen kertonut tekevänsä plussastaan ”perheystävällisen”, varmaankin siis korostaen näin tiettyä eroa Netflixiin sekä HBO:n ja Hulun suoratoistopalveluihin. Ilmeisesti se tarkoittaa ainakin, että Disney jättää kaikkein korkeimpien ikärajojen Fox-leffat tarkoituksella pois palvelustaan. En tarkoita että The Mandalorian mikään K-18-sarja olisi tai olisi koskaan voinut ollakaan, mutta ”perheystävällisin” mahdollinen näytelty SW-sarja se ei kyllä ole, eivätkä tunnu olevan nuo kaksi seuraavaakaan. Jos sellainen olisi haluttu, olisi pikemminkin kannattanut panna tulille nuoren Han Solon seikkailut -sarja tai näytelty sarja samankaltaisella idealla kuin jo kolme animaatiosarjaa (Rebels, Resistance ja Lego-sarja The Freemaker Adventures): siis monenikäisten hahmojen muodostaman repaleisen perheen seikkaileva näkökulma johonkin Star Wars -konflikteista.

Mutta ehkä tämä on sitten juuri Disneyn strategia: animaatiot lapsille, näytellyt sarjat isommille. Ja ehkä The Mandalorian tosiaan on Disney+:n avauksista se aikuisten sisäänvetotuote, sillä aikuisethan palvelun lapsiperheisiinkin maksavat.

Muutama sana sarjoista vielä erikseen.

The Mandalorianista saatiin pari viikkoa sitten D23:ssa ensimmäinen oikea traileri. Tosin Star Wars Celebrationissa viime keväänä paikalla olleet näkivät jo minuuttikaupalla enemmänkin, mutta paneelin nettilähetyksestä nämä videot oli silloin leikattu pois.

Ainakin omat tähänastiset mielikuvani ja odotukseni kuvittuivat trailerissa mainiosti. The Mandalorian antaa tyylillisesti lupauksen aikuiseen makuun toteutetulta western-scifiltä. Sarjan showrunner/kirjoittaja Jon Favreau (Iron Man, The Lion King -remake) on sanonut sarjan mittakaavan olevan pienempi kuin episodielokuvien ja tavoittelevansa erityisesti aivan alkuperäisen Star Warsin eli episodi IV:n ensimmäisen näytöksen estetiikkaa. Siis galaksin tuikitavallisella perähikiäplaneetalla Tatooinella olemisen fiilistä.

The Mandalorian sijoittuu aikaan Jedin paluun ja Imperiumin romahduksen jälkeen, mutta kuten traileri selväksi tekee, kaikki galaksin kolkat eivät suinkaan ole rauhoittuneet, eivätkä kaikki Imperiumin haarniskat ripustetut naulaan. Uusien elokuvien fasistinen First Order on tässä vaiheessa vielä kaukana, mutta edellisen hirmuhallinnon rippeet selvästikin ovat yhä läsnä. Juuri tähän asetelmaan liittynee myös Favreaun ja Dave Filonin vihjailu First Orderin taustojen paljastamisesta The Mandalorianissa: tuskin siellä mitään kovin konkreettista jatko-osatrilogiaan liittyvää nähdään, mutta kuitenkin sitä maaperää, johon First Orderin rautakoura myöhemmin uppoaa.

Mitä tulee tarinallisiin koukkuihin, tulin tosiaan tätä traileria katsoessani hätkähtäneeksi sitä, kuinka vahvasti markkinointi antaa tässä mielikuvan Boba Fettin omasta sarjasta. Samanlaiseen haarniskaan pukeutunut palkkionmetsästäjä on yhtä vähäpuheinen ja yhtä pysäyttämätön. Koska Pedro Pascalin näyttelemällä Mandolla ei ole nimeä (mahtaako se paljastua sarjassakaan?), Disney-Lucasfilm saa näin ikään kuin markkinoitua Boba Fett -tuotetta, vaikka ei kirjaimellisesti sellaista teekään. Vaikutelmaa vain korostaa, että trailerissa vaikutuksen tekee tutulta näyttävä tappajadroidi IG-11 (äänenä ohjaaja Taika Waititi), koska sekin nimenomaan vain näyttää tutulta, eikä ole sama palkkionmetsästäjädroidi kuin Imperiumin vastaiskussa vilahtava IG-88. Kaikki tämä tuntuu ainakin minusta hieman haljulta tempulta – miksi palkkionmetsästäjän nyt pitikin taas olla mandaloriaani, ellei sitten juuri tämän kikkailun vuoksi?

Obi-Wan Kenobi, kas siinäpä nimi jota emme ole kuulleet pitkään aikaan.

Obi-Wan Kenobin oma sarja oli D23-messujen suuri uusi julkistus, vaikkakin tieto vuoti lähes-faktana julki jo hieman aiemmin. Kuulun ehdottomasti siihen leiriin, joka on odottanut Obi-Wanin paluuta pitkään, ja jonka listalla juuri Ewan McGregorin hahmo oli kutakuinkin ensimmäisenä, kun Disney-Lucasfilm julkisti tuottavansa ”standalone-elokuvia” yksittäisistä hahmoista. McGregor itsekin totesi julkistuksen hetkellä lavalla väistelleensä kysymyksiä tästä jo neljän vuoden ajan.

Kuten tässäkin postauksessa tuli jo mainittua, standalone-elokuva tosiaan olikin eräässä vaiheessa jo tekeillä, ja Hollywood-mediat tiesivät sille jo ohjaajankin (Stephen Daldry). Sitä ei vain koskaan julkistettu, ja Solon floppauksen jälkeen projekti pantiin jäähylle. (Tuotantosuunnittelija Neil Lamont kertoi myöhemmin, että hyllytyksen hetkellä ”Tatooine-spin-offin” tuotanto oli juuri alkamassa.) Onneksi hanke kuitenkin pelastautui Disney+:n lautalle. Haluan uskoa, että alusta ja formaatti saattavat olla Obi-Wanille otollisemmat kuin valkokangaselokuva, jollaiselta olisi ehkä turha toivoa hahmolle sopivaa pohdiskelevuutta ja tiettyä pienimuotoisuutta.

Making Star Wars -huhusivun mukaan sarjaksi on peräti nimenomaan päätymässä sama tarina, joka oli tekeillä elokuvaksi, mikä selittäisi, kuinka tuottaja Kathleen Kennedy saattoi jo julkistuksessa kehuskella ”kaikkien käsikirjoitusten” olevan jo kirjoitettu. Jos näin on, tekeillä saattaa olla pikemminkin minisarja kuin monen tuotantokauden jatkuvaksi tarkoitettu projekti. Ajan tapa toki on, että ainakin yhden tuotantokauden verran jatkoa todennäköisemmin tehdään kuin ei tehdä: Favreaulla on jo työn alla The Mandalorianin toinen kausi. Minulle kuitenkin riittäisi yksikin erinomainen Obi-tarina – ja niin todennäköisesti myös Ewan McGregorille, joka on toivonut sellaista pitempään kuin kukaan meistä.

Virallisen sivun uutisen mukaan Kenobi-sarja sijoittuu aikaan kahdeksan vuotta Sithin koston jälkeen. Tämä tarkoittaa myös useita vuosia ennen animaatiosarja Rebelsiä – joka on merkityksellinen yksityiskohta, kun muistellaan Obi-Wanin lyhyttä mutta painavaa vierailua tuon sarjan kolmannella kaudella – juonessa, joka olisi toisissa oloissa hyvinkin voinut olla Obi-Wanin oman sarjan huipentuma.

Obi-Wan Kenobi sellaisena kun hänet viimeksi näimme (Rebelsin kolmannella kaudella).

Kenobi-sarjassa on ehkä erityisen kutkuttavaa se, että toisin kuin vaikka The Mandalorian, se melkein vaatii mukaansa nimihahmon lisäksi muitakin tuttuja hahmoja. Pelkästään Tatooinella ovat läsnä tietenkin Owen ja Beru Lars sekä nuori Luke-poika, ja tämä nelikko on originaalileffan aamiaiskeskustelun perusteella ollut jossain vaiheessa enemmänkin tekemisissä. Prequelien aikaisista Obin aiemmista tuttavista melkein kuka tahansa elossa oleva, Vaderia ja Palpatinea lukuunottamatta, voisi vierailla sarjassa: Dexter Jettsteristä jopa Bail Organaan. Ja Voiman kautta tarinassa voisivat esiintyä loogisesti niin Yoda kuin Qui-Gon Jinnkin.

Samantapainen kutina ympäröi ajatuksissani Cassian Andor -sarjaa. Siinä rooleihinsa tietenkin palaavat Diego Luna ja K-2SO:ta tulkitseva Alan Tudyk. Pari vuotta ennen Rogue Onea tapahtuva sarja kertoo aivan varmasti näiden kahden hahmon tapaamisen tarinan. Sen ”pakollisuuden” lisäksi Cassian-tarina on kuitenkin ihanan vapaa arvattavista juonikuvioista. Siinä missä viime vuoden Solo-elokuva sisälsi lopulta harmillisenkin ennalta-arvattavasti kaikki Han Solo -myytin ainesosat, Cassian-myytissä pakollisia osia on paljon vähemmän – ja sarja siten vapaampi menemään minne tuuli kuljettaakin.

Seuraavaksi näistä sarjoista olisikin mukava kuulla, kuka kuiskailee tuulena: kirjoittajat, ohjaajat ja sarjojen kyseessä ollessa erityisesti showrunnerit. Kaikki kolme projektia saavat minulta monta plussaa, ja Disney+ on käytännössä pakko tilata heti kun sen täällä vain saa.

Surumielinen vakooja Cassian Andor on sarjansa ansainnut

Posted on 10/11/2018 by Aki Jörgensen

Disney+-suoratoistopalvelun ensimmäistä Star Wars -sarjaa kuvataan kovaa vauhtia, mutta emme silti tiedä siitä vielä yhtään näyttelijää. Sen sijaan tiedämme jo päänäyttelijän Disney+:n toisesta Star Wars -sarjasta, vaikka sitä kuvataan vasta ensi vuonna.

Nurinkurinen tilanne, mutta periaatteessa ymmärrettävä. Ensi vuonna alkavan The Mandalorian -sarjan nimihahmo on todennäköisesti aivan uusi hahmo, ja Lucasfilm pitää vielä korttinsa piilossa siitä, ketkä sarjassa esiintyvät. Toinen, torstaina julkistettu sarja sen sijaan kertoo Cassian Andorista, ja hänen näyttelijänsä me tunnemme. Diego Luna palaa Rogue Onen rooliinsa, ja sanoo julkistustiedotteessa edessä olevan ”fantastisen seikkailun, ja tämän uuden formaatin antavan mahdollisuuden tutkia tätä hahmoa syvällisemmin”.

Hän tekee comebackin omassa sarjassaan. Cassian Andor (Diego Luna) Rogue Onessa.

Jos uusien Star Wars -elokuvien hahmoista oman sarjansa kantavia seikkailijoita etsitään, Cassian Andor on varmasti yksi aivan parhaista valinnoista. Karismaattinen Diego Luna, vilpittömän suuri Star Wars -fani muuten, tyypitteli hahmostaan yhtä aikaa synkän tappajan ja haavoittuvaisen olosuhteiden uhrin. Tiedämme Rogue Onen perusteella vakooja Cassian Andorin olevan yksinäinen susi, joka on ohjelmoinut Imperiumin tappajadroidin ainoaksi ystäväkseen. Näemme heti elokuvan alussa hänen olevan tarvittaessa valmis ampumaan tiedonantajaansa selkään kapinalle tärkeiden tietojen suojelemiseksi. Kautta elokuvan Cassianissa on selittämätöntä surua, joka tekee hänestä yhden Rogue Onen parhaista puolista. Kuulemme Cassianin tiuskaisevan Jynille olleensa ”tässä taistelussa kuusivuotiaasta lähtien”. Siis aika monta tuotantokautta?

Rogue Onessa Cassian Andorin hahmo jää näistä kohtauksista huolimatta ohueksi, mutta juuri näistä syistä minun on helppo innostua sarjasta, jossa taustoihin pureuduttaisiin. Cassianille oli koko ajan helppo kuvitella kiinnostava henkilöhistoria, joten voimme luottaa, että hänelle on myös mahdollista kirjoittaa kiinnostava tarina. Tiedote lupaa ”vakoojatrilleriä”, ja kylläpä se vain kelpaa: konseptin luulisi houkuttelevan tummasävyisen telkkarin taso-ohjaajia ja -kirjoittajia. Etteipä vain hyvän ja pahan harmaalla alueella operoiva vakooja tarjoaisi myös mahdollisuuksia tässä ajassa resonoivaan tarinaan.

Cassian Andorissa on kiinnostavaa sekin, että hän ei edusta aivan samaa juonnetta kuin Luke, Rey, Jyn tai Ezra: siis nuorta orpoa kasvamassa aikuiseksi vanhempiaan etsien. Koska hahmo on prequel-sarjassakin selvästi noita mainittuja SW-päähenkilöitä vanhempi (näyttelijä Luna on 38-vuotias, Cassian Rogue Onessa alle kolmekymppinen), emme voi kohdata sarjassa Cassiania samassa elämäntilanteessa kuin nuo mainitut seikkailijat. Tosin kuusivuotias-kommentista päätellen Cassianillakin on todennäköisesti vanhempiin liittyvä trauma, jota toki voidaan sarjassa käsitellä. (Oheistarinoissa sitä on jonkin verran jo raapaistukin, mutta vuosia ynnäämälläkin on helppo laskea, että Cassian oli 6-vuotias kloonisotien aikaan.)

Mitä voisi olla odotettavissa juonen saralla? Varmasti ainakin Cassianin ja K-2SO:n (Alan Tudyk) ensitapaaminen, jossa todennäköisesti blasterit paukkuvat. Luultavasti lisää sellaista muotoutuvan kapinaliiton sisäistä kahakointia, josta Rogue Onen terroristi Saw Gerrera ja saman leffan eripurainen neuvottelu avoimesta hyökkäyksestä Yavinin tukikohdassa antoivat merkkejä. Saw itse ja kapinaliiton johtaja Mon Mothma ovat varmasti tuttujen sivuosahahmojen listan kärkipäässä, monen toivelistalla varmaankin myös Rebels-animaation hahmot. Twitterin Star Wars -kuplassa hämmästyttävän moni tuntui heti uutisen puhjetessa ehdottavan mukaan Solon naamioitua vapaustaistelijaa Enfys Nestiä, ja mikäpä siinä: siinä nimittäin toinen uusi hahmo, jolla tuntui olevan kiinnostava tarina takanaan ja edessään.

Cassian ja K2: parivaljakko, jolla on varmasti vaiheita takanaan.

Cassianin tarinan loppu on tietenkin tiedossa. Mitä Cassian sarjassaan kohtaakin, hän selviää hengissä kaikista koettelemuksista, ja päätyy Scarifin viimeiselle rannalle toivon kapinaliitolle toimittaneena.

Star Warsissa alkaa olla jo pieni klise, että elokuvissa esitellään uusia hahmoja ja saatellaan heidät sitten hengiltä, jonka jälkeen heidän aiempia vaiheitaan voidaan käsitellä oheistarinoissa. Näytelty sarja on kuitenkin ”oheistarinoiden” lajissa jotain aivan muuta kuin vaikka yksittäinen sarjakuvatarina, jollaisen sai jo Solon konnajengikin (ja toki Cassian itsekin kertaalleen). Jo yhdellä tuotantokaudella Cassian-show tarjoaa meille tuntikaupalla enemmän Cassiania kuin Rogue One, saati sitten jos sarja osoittautuu vuosia kestäväksi menestykseksi. Diego Luna on oikeassa: formaatti antaa suuria mahdollisuuksia syvälliseen hahmokäsittelyyn.

Jos hyvin käy, katsomme kymmenen vuoden päästä Rogue Onea samaan tapaan kuin monet nykyisin katsovat Sithin kostoa animaatiosarja The Clone Warsin ansiosta: loppuhuipennuksena pitkälle, suurelle tarinalle, joka vain satuttiin kertomaan pienemmällä ruudulla itse elokuvan jälkeen.

Rogue One -arvioni: Sotatarina, johon komitea päätyi

Posted on 16/12/2016 by Aki Jörgensen

Tämä kirjoitus on varsinainen Rogue One -arvioni, sikäli kuin nämä muut eivät vielä olleet. Teksti ei ole ihan lyhyt, ja näissä oloissa luonnollisesti se spoilaa. (Lisäksi se harhautuu usein sivupoluille sulkujen sisään.)

Siltä varalta että saatoin jo ehtiä leimaantua ryppyotsaiseksi Rogue One -vihaajaksi, on syytä aloittaa kehuilla. Ensimmäinen Star Wars standalone -elokuva täyttää lupauksensa olla ensimmäinen Star Wars standalone -elokuva ja on sekä rohkeasti että onnistuneesti toisenlainen kuin episodielokuvat. Kyllä, tässäkin on isänsä menettänyt ja isähahmonsa menettävä orpo ja tässäkin taistellaan planeettoja tuhoavan superaseen tuhoamiseksi, mutta tyyliltään Rogue One on niin erilainen, ettei siinä ihan syystä ole edes SW-elokuviin pakolliseksi kuuluvaksi oletettua alkuskrollia. Ollakseen vasta kokeilu – sillä voi kyllä, rakkaat ystävät, tämä on Disneyn julkaisuohjelmaa katsoen vasta kokeilu – elokuva on ilahduttavan omanlaisensa, ja sille sopii toivoa taloudellista menestystä jo ihan vain siksi, että jos sitä ei tule, seuraavat SW-elokuvat tehdään todella varman päälle.

Viime kesän reshooteista yltyneet pelot Rogue Onen latistamisesta tavallisen SW-elokuvan muottiin olivat siis tarpeettomia. Lopputulos on odottamattomankin aikuinen ja vakava irrallistarina sisällissotaa käyvässä SW-galaksissa. Ilman robotti K-2SO:ta elokuvassa ei käytännössä olisi huumoria lainkaan. Tosin siitä en ole ihan varma, onko Rogue One nyt sitten ihan varsinaisesti se luvattu ”sotaelokuva”: erittäin tehokas viimeinen kolmannes sitä kyllä on, mutta sitä edeltävät osat ovat ehkä lähempänä vakoojatrilleriä. Sodasta kertova elokuva se kuitenkin ehdottomasti on – siis siinä missä kaikki muut Star Wars -elokuvat ovat pikemminkin fantasiasotaan sijoitettuja seikkailuja.

Ja vaikka en löydä elokuvasta valeuutisoituja Trump-vastaisia sävyjä, löydän siitä selviä, jopa pistäviä ajankohtaisia viittauksia Syyriassa ja Irakissa käytyihin taisteluihin. Hurjaa on, että ne viittaukset toimivat nimenomaan niin päin, että Kapinaliitto näyttäytyy siviilien asuttamassa kaupungissa käytävissä taisteluissa pommeja heittelevän Isisin roolissa. Huh! Joku kriitikko jo kirjoittikin: mahtoivatkohan ne Hollywoodissa tajuta, miltä tämä ulkomaanuutisia seuraavan yleisön silmissä näyttää…

Aito SW-rakastaja, ohjaaja Gareth Edwards vie muutenkin elokuvan fiiliksen oman suosikkielokuvansa, Episodi IV:n, melkein unohtuneille todentuntuisille tasoille. Sinne, missä kyse ei ollut supervoimaisista jedeistä Joseph Campbellin sankarimyyttiteoriaa toteuttamassa, vaan alakynnessä olevista kapinallisista käytetyssä tulevaisuudessa. Edwards lisää tunnetasoa ja tekee elokuvasta omansa viimeistään viemällä kameran yhdessä pääkuvaaja Greig Fraserin kanssa taistelujen tasolle. Scifistinen maasota on harvoin tuntunut yhtä aidolta ja hengenvaaralliselta kuin Rogue Onen lopussa, ja sitä vieläpä leikataan avaruustaisteluilla, jotka nekin ovat sekä kuvaukseltaan että fiilikseltään sarjan parhaat sitten Jedin paluun. Edwardsin ja Fraserin ansiosta elokuva on täynnä hienoa kuvaa myös erillään hienosta actionista: siis komeita sommitelmia ja kekseliäitä kuvakulmia.

Niin, ja tietenkään ei sovi unohtaa sitä, että tämähän tosiaan on ison rahan franchise-elokuva, jossa käytännössä kaikki – kaikki! – hahmot kuolevat. Vuonna 2016 se on syytä laskea rohkeaksi ratkaisuksi jo sinällään. Sitä suurempi saavutus tosin on, että elokuvan viimeiseksi tunnetilaksi tosiaan saadaan välitettyä toivon kimallus, vaikka lopussa on kaikki ainekset lohduttomuuteenkin.

Rogue One osaa siis olla oma eläimensä, mutta samalla se sijoittuu hienostuneesti osaksi sarjaansa. Mon Mothman ja Bail Organan kaltaisia tuttuja hahmoja käytetään säästeliäästi, mutta he ovat mukana juuri siellä missä pitääkin sarjan kokonaiskuvaa katsoen. Vastapuolella sarjan ikonisinta hahmoa Darth Vaderia ei onneksi myöskään nähdä liikaa – siten ne kohdat, joissa hän todella näyttäytyy, pysyvät tehokkaina. Siellä täällä elokuvassa näkyy uusia alien-rotuja, mutta toisin kuin The Force Awakensissa, tässä myös tuttuja otuksia on päästetty kuviin, kuten galaksin aitouden nimissä syytä onkin. Vinkkauksia SW:nsä tunteville faneille on vähintäänkin riittämiin – ehkä kallistuisin jopa sen puolelle, että turhankin paljon, mutta menkööt nyt sitten.

Ongelmallisimmat niistä ovat joka tapauksessa suurmoffi Tarkinin eli edesmenneen Peter Cushingin ja prinsessa Leian eli nuoren Carrie Fisherin rakentaminen tietokoneella näyttelijöiden päälle. Tämä päätös tuntuu jo nyt saavan ikävää huomiota, esiintyen esimerkiksi monien ylistävien kritiikkien ainoana miinuksena, ja pelkään pahoin ajan näyttävän, että enemmistölle katsojista tämä valinta tulee olemaan hyvin pian yhtä noloa katsottavaa kuin monet prequelien efektit ovat nyt: ”mitä he oikein ajattelivat” -tasoa. Tehoste vie huomion sisällöltä tärkeissä kohtauksissa eikä siis todellakaan tue sitä taiteellista ratkaisua, millä hahmot on alunperin päätetty elvyttää. Parempi vaihtoehto olisi ollut Tarkinin kohdalla suoraselkäinen uudelleencastaus (tämähän tehtiin jo Sithin kostoon, jossa hahmoa esitti todennäköisesti suunnitteilla ollutta tv-sarjaa silmällä pitäen Wayne Pygram, tunnettu Farscape-sarjan pääpahiksena Scorpiuksena) ja Leian kohdalla se, että hahmo olisi voinut jäädä lopussa myös selin. Heti ensi-iltapäivinä tuli selväksi, että nämä hahmot ovat asia, josta monet puhuvat heti elokuvan päätyttyä, eikä niistä todellakaan puhuta siinä sävyssä, missä vaikkapa BB-8:aa efektinä ihasteltiin.

Sen sijaan aivan erinomaisen mahtavaa on se, mikä Rogue Onen tarinan ytimeksi nyt paljastui. Tarkoitan siis, että sen sijaan, että elokuva on vain ”tarina siitä, miten Kuolemantähden suunnitelmat siepattiin”, tämä olikin samalla ”tarina siitä, miten Kuolemantähteen päätyi se suunnitteluvirhe, jolla se tuhotaan”. Tämä neronleimaus viimeistään antaa Rogue Onelle oikeutuksen: tämähän siis tosiaankin on olemassaolevan franchise-jatkumon sisään sijoitettu tarina, joka paikkaa juoniaukkoja sen sijaan että puhkoo siihen uusia (take that, X-Men!). Ilahduin myös siitä, että lopulta Rogue One tuntui (sittenkin!) perustellulta otsikolta: nythän voidaan in-universe aivan uskottavasti ajatella, että Kapinaliitto ottaa Yavinin taistelua seuraavina vuosina käyttöön Rogue-laivuetunnuksen kunnioituksena näille marttyyreille, ja siksi konnalentue esiintyy Imperiumin vastaiskussa.

Tässä kohtaa on kuitenkin luontevaa siirtyä haukkujen puolelle. Sillä niin nerokas kuin onkin Rogue Onen tarinan iso kytkös suureen sarjaan, niin valitettavasti yhtä onneton on elokuvan toiminnan taso. Kyllä, katson nyt sinua, käsikirjoitus.

Rogue One on sekava elokuva, josta on paikoin vaikea löytää järkeä. Miksi ihmeessä juuri Jyn Erso olisi ainoa, jonka uskotaan pääsevän hengissä Imperiumia vastaan taistelevan kapinalliskommandon Saw Gerreran puheille (ja eikö siis olisi ollut paljon loogisempaa kirjoittaa Jynin värväämisen tarve liittymään nimenomaan isäukko-Galeniin)? Miksi ajatuksia lukevan lonkerohirviön mehustellaan ensin vievän uhrinsa järjen, kun siitä sitten kuitenkin toivutaan hetkessä? Miksi johtaja Krennic käy Darth Vaderin luona, paitsi siksi että se on leffassa siistiä (ensimmäisellä katsomiskerralla luulin, että Krennic käy anelemassa apua Keisarilta Tarkinia vastaan, mutta ei, toisella katsomiskerralla tajusin, että Vader sanoo Krennicin tulleen hänen kutsumanaan, eikä musta lordi kuitenkaan sano mitään, mikä kutsun perustelisi). Miksi ihmeessä lopputaistelussa säädetään niin maan perusteellisesti erilaisten johtojen, kytkimien ja lähettimien kanssa? Tai miksi Eadu-planeetalla työskentelevillä Kuolemantähden suunnittelijoilla ei ole itsellään Kuolemantähden suunnitelmia?

Valitettavasti elokuvassa näkyy, että sillä on neljä kreditoitua käsikirjoittajaa, huhujen mukaan muutama kreditoimaton ja vielä heidän takanaan Lucasfilmin tarinaryhmä. Kyse ei ole vain hahmojen ohuudesta, josta valitin jo aiemmin, vaan myös siitä, että heidän tekonsa eli elokuvan tapahtumat seuraavat toisiaan usein ilman selkeitä syy-seuraus-suhteita. Suurin osa hahmoista ei ehdi kehittyä tapahtumien käänteissä mitenkään. Myös elokuvan kerronta hyppelee etenkin keskivaiheillaan planeetalta toiselle päättämättömästi, kahden katsomiskerran fiiliksillä melkein yhtä levottomasti kuin tässä suhteessa pahamaineinen Kloonien hyökkäys.

Ainoa hahmo, joka ehtii elokuvassa kehittyä, on päähenkilö Jyn, joka kääntyykin hetkessä alun aidonoloisesta, välinpitämättömästä nuorisorikollisesta kapinallisjohtajaksi heti sen jälkeen, kun kapinalliset tappavat hänen isänsä. Muutos ei siis tapahdu uskottavasti, ja Jynissä korostuukin elokuvan keskeisin ongelma: idea taviksesta sotkeutumassa kapinaan on parempi kuin idean toteutus. Myönnän, että toisella katsomiskerralla onnistuin kyllä jo iloitsemaan hahmoissa vähästä, erityisesti Chirrut/Baze-kaksikon pienistä yksityiskohdista. Tämän parivaljakon välillä oli myös sitä kemiaa, joka esimerkiksi Jynin ja Cassianin väliltä puuttui (parempi puoliskoni muuten kysyi soturimunkkiparista jännittävän kysymyksen: ”luuletko, että he olivat rakastavaisia?”). Mutta siltikin: jotta Rogue Onen dramaattiseksi tarkoitettu loppu todella säväyttäisi tarkoitetulla tavalla, tulisi hahmoista välittää paljon enemmän. Nyt heidän kuolemansa jää yhdentekeväksi. Koskettavimmalta tuntuu droidi K-2SO:n loppu, koska sillä (hänellä!) on hahmoista eniten luonnetta. Star Wars -elokuvalle on suuri, suuri ongelma, että hahmot tekevät siitä ilottoman muullakin tavalla kuin huumorittoman merkityksessä.

(Tämä on tietenkin suuri makuasia, mutta viitaten aiempaan kirjoitukseeni Rogue Onen ja The Force Awakensin vertailusta, tässä huomaan itse sulattavani mieluummin viime vuoden höpsösti toimivan superaseen, jota vastaan taistelevat sympaattiset ja hienosti yhdessä toimivat uudet hahmot, kuin tämän vuoden merkityksettömät hahmot taistelemassa loogista superasetta vastaan. Jos siis tällaisten välillä valita pitäisi.)

Todennäköisesti on käynyt niin, että Rogue Onen käsikirjoitus on aivan konkreettisestikin sieltä täältä paikkailtu tilkkutäkki. John Knoll on kehitellyt alkuperäisidean, Lucasfilmin tarinaryhmä on jatkanut ideointia, Gary Whitta on keittänyt ideat koherentiksi tarinaksi. Chris Weitz on kirjoittanut seuraavan ja ehkä seuraavankin version, mutta pari muutakin käsikirjoittajaa ja script doctoria on käynyt mukana maistajina ja maustajina. Lopulta kesän reshooteissa tehtiin vielä niin isoja muutoksia, että niihin avuksi palkattu Tony Gilroy sai oman nimensä lopputeksteihin. Siitä, mitä uudelleenkuvattiin, ei tiedetä paljon, mutta sen näen trailereista, että muuttuneiden osien joukossa on Saw Gerreran (Forest Whitaker) osuus: hahmo oli aiemmissa kuvauksissa kalju, kuten nyt flashback-osassa, ja lausui tuolloin traileriinkin päätyneet sanat: ”What will you do when they come for you? What will you do when they break you? What will you become?”. Näitä sanoja, tai oikeastaan koko tätä kysymyksenasettelua, ei elokuvassa ole, ja hiuksekas Whitaker ylinäyttelee jotain aivan muuta ennen kuin kuolee pois tarpeettomana. Trailerit voivat ja saavatkin tietysti sisältää kaikenlaista, mikä elokuvaan ei päädy, mutta noista vaikuttavista repliikeistä tuntuu, että Rogue Onesta on pudonnut pois kokonainen teema, joka olisi tehnyt Jyn Erson tarinasta tanakamman.

Vika ei ole näyttelijöissä: erityisesti Felicity Jones ja Diego Luna tekevät selvästi kaikella sydämellä parhaansa sen puitteissa, mitä heillä näyteltävää on (Cassian Andor on itse asiassa elokuvan kompleksisin hahmo, Star Wars -sankariksi todella synkkien töiden mies, mutta hänenkin sävynsä katoavat elokuvan edetessä). Näyttelijät ovat onnistuneet myös sikäli, että he eivät edellisestä kritiikistä huolimatta tunnu olevan täydellisesti hukassa elokuvan lavasteissa (ks. prequelit tai Hobitti-elokuvat).

Mutta selväksi tulee, että Rogue Onen tarina ei ole käsikirjoitus, jonka kukaan näkemyksellinen ihminen olisi palavasti halunnut kertoa meille juuri tällaisena. Se on tarinantapainen, johon päädyttiin komiteassa.

Tähän kun lisätään vielä muutamat tähän mennessä mainitsemattomat keskeiset haukut – Michael Giacchinon kiireessä säveltämä musiikki on mitätöntä Williams-imitointia, Ben Mendelsohnin näyttelemä pääroisto jää virkamiesmäiseksi, ensisijaisena tuputettavan 3D-version katsomiseen ei ole ihan oikeasti mitään syytä – pääsen melkein niin pitkälle, että alan ihmetellä, jääkö Rogue Onen loppukohtausten vahvuudesta pettävänkin hyvä fiilis koko elokuvasta. Muistelen myös vuonna 1999 valmistuneen erään Star Wars -elokuvan, jonka lopputaistelu vetää mukanaan niin hyvin, että elokuvasta jää päättyessään kiva fiilis.

Hetkinen, yritän vielä kyseenalaistaa omat ajatukseni. Olenko reilu itselleni läheiselle sarjalle ollessani sen uusimmalle osalle näin tyly? Onhan kuitenkin niin, että monessa muussakaan viihde-elokuvassa hahmoilta ei kannata odottaa suurta syvyyttä – tämän leffan edellä näytettiin Guardians of the Galacy vol 2:n traileri, vaikkapa, ja senkin ykkösosa onnistui silti miellyttämään monia katsojia. Tai että Rogue Onen sotakohtaukset jo yksinään peittoavat niin monet kilpailijansa.

Niin on, ja niin peittoavat. Mutta kun minulta kysytään, onko Rogue One hyvä, minulta ei kysytä niistä muista. Minulta tuskin kysytään edes tähtiarviota yleisellä elokuva-asteikolla, tai ainakaan ei kannattaisi kysyä – ihan oikeasti en oikein osaa tähdittää Star Wars -elokuvia, vaikka Imdb:ssä 5:n ja 10:n välillä arvosanoja niille olen antanutkin.

Sen sijaan minun täytyy ajatella esimerkiksi sitä, onko Rogue Onessa kohtauksia, joiden näkemistä odotan seuraavalla katsomiskerralla (kun niitä katsomiskertoja kuitenkin tulee). The Force Awakensissa tällaisia oli jo ensimmäisen katsomiskerran perusteella lukemattomia. Ja joudun vastaamaan itselleni, että Rogue Onessa niitä on valitettavan vähän. Päällimmäisinä ajattelen loppua, muutamia K-2SO-hetkiä ja Jedhan tuhosta pakenemista. Mieleen tulee päinvastoin useampi kohtaus, joita veikkaan katsovani jo kolmannella kerralla hieman tylsistyneenä. Tämän takia Rogue One saattaisi saada minulta paremman arvion, jos se ei olisi Star Wars -elokuva – jos se ei olisi Star Wars -elokuva, arvioisin sitä elokuvana, joka katsotaan kerran tai kaksi.

Rogue One ei ole täysi fiasko, ja siinä on paljon nautittavaa. Mikään sen epäonnistumisista ei saa minua sanomaan, että Star Wars olisi huonoissa käsissä. Mutta voi, kuinka minä olisinkin halunnut sen olevan parempi.

Celebrationin Rogue One -anti: Sotakuume nousee

Posted on 16/07/2016 by Aki Jörgensen

Celebration-livetwiittaus sujui heppoisesti (syytän Lontoon Excel-messukeskuksen wifiä ja omaa innostustani), mutta yritän purkaa koettua näin. Tämä kirjoitus käsittelee Rogue Onea ja siitä tapahtumassa opittua, myöhemmin yleisempiä conifiiliksiä. Spoilereista: kertaan tapahtumassa kuultua, mutta en pamauta livestriimissä vahingossa kuultua Isoa Spoileria niille, jotka sen missasivat.

Rogue Onen uusia troopereita. (Kuva: Aki Jörgensen)

1. Immersiivinen ohjaaja.Gareth Edwards valittiin Rogue Onen ohjaajaksi hänen ”ainutlaatuisen tyylinsä” ansiosta, perusteli Kathleen Kennedy. Hänen mukaansa Edwards laittaa kameran omaperäisiin paikkoihin toiminnan keskelle – ja niin kyllä laittaakin, erityisesti Star Warsien perinteiseen tyyliin verrattuna. Käsivarakameraa on luvassa Rogue Onessakin paljon, kuten Edwardsin edellisissä Monstersissa ja Godzillassakin. Kennedy kuvailee tulevaa elokuvakokemusta immersiiviseksi.

2. Star Wars: Mission Impossible

John Knoll, ILM:n luova päällikkö, ajatteli Kuolemantähden suunnitelmat -ideaa kehitellessään ”Mission Impossible -tyyppistä vakoojatehtävää”. Mainitsi referenssinä myös Navaronen tykit ja Ocean’s Elevenin kaltaiset repaleinen joukko suorittaa tehtävää -tarinat. Tämä nyt ei enää ollut mikään ylläri, mutta tämä kyllä selittää, miksi elokuvassa nimestään huolimatta avaruuslennetään ilmeisesti vain vähän: ilmataisteluista ei ollut alun alkaenkaan kyse.

3. Taas uusi pallo.

Niin sanottu paratiisisaaren lokaatio on planeetta nimeltä Scarif. Siis uusi planeetta. Elokuvissa esiintyneitä planeettoja kukaan ei kai odottanutkaan, mutta The Clone Warsissa olisi kai ollut jokin ehdokas. Käsittääkseni elokuvassa on ainakin kolme planeettaa: syrjäinen Scarif, jossa Kuolemantähteä kai sitten on rakennettu tai suunniteltu, Yavin IV:n kapinallistukikohta ja se asuttu markkinapaikkaplaneetta, josta tarinan oletan alkavan. Scariffin rantakuvat kuvattiin Malediiveilla, jossa stormtroopereita tulkitsivat Star Warssista välittämättömät paikallissoltut.

4. Täällä metrossa maailman.

Edellisessä trailerissa nähty ”metroasemakohtaus” kuvattiin todella Canary Wharfissa, vain muutaman pysäkin päässä Celebrationin tapahtumapaikalta Lontoon satama-alueella. Edwards selitti ajatelleen jo kauan sitten, että jos joskus tekisi scifielokuvaa, haluaisi kuvata sitä tällä Lontoon ”futuristisella” metrolinjalla. Nyt se toteutui: yhden yön kuvausajalla, ilman harjoituksia. Kyseessä on varmaankin kaikkien aikojen helpoimmin tavoitettava Star Wars -kuvauspaikka.

5. VR, yhteisellä matkalla.

Kaikki edelliset maininnat olivat striimatustakin Rogue One -paneelista, mutta tähän väliin pari ILM-arkeologiaa -paneelista, sillä tällä uskon olevan yhteys edelliseen. John Knoll kertoi tuossa tilaisuudessa, että Rogue Onessa käytettiin ensimmäistä kertaa lavasteiden rakentamisessa virtuaalista todellisuutta siten, että ohjaaja ja kuvaaja saattoivat ”kulkea” lavasteen läpi ennen sen rakentamista. (Tässä yhteydessä Knoll vakuutti, että vanhat kunnon pahviminiatyyritkin ovat yhä käytössä, sillä mikään ei kätevyydessä ja taloudellisuudessa voita pahvista minilavastetta, jota voi katsoa kameran linssin läpi mistä kulmasta tahansa.)

6. Hei näissä kypärissä vois olla järkeä.

Samassa paneelissa Doug Chiang kertoi Rogue Onen avaruusalusten ja varusteiden suunnittelusta kiintoisia tiedonmuruja. R1:ssä on pyritty palaamaan originaali-warssin designiin mutta tekemään se yksityiskohtaisemmin ja paremmin. Esimerkiksi stormtrooperin kypärän ns. nenäosa lähtee nyt erikseen irti kypärästä, koska suunnittelijat päättivät, että niin sen itse asiassa pitäisi loogisesti ottaen pitäisi lähteä, jos sitä käyttäisivät tällaiset iskusotilaat. (Yritin kuulostella salista stormtrooper-asuharrastajia haukkomassa henkeään.) Chiang ja Knoll kertoivat myös, että kun alkuperäisten warssien avaruusalukset ja Kuolemantähti-pinnat rakennettiin yhdistelemällä pienoismallien osia, on tälläkin vastineensa nykytekniikassa: Knollilla on digitoitujen 3d-osien kirjasto, josta voi nopeasti yhdistellä esimerkiksi Kuolemantähdeltä näyttävän pinnan, kuten hän salissa näytti.

Uusi TIE-hävittäjä on aina mieltä sykähdyttävä näky. Tämä on ilmakehäpartiointiin tarkoitettu TIE Striker. (Kuva: Aki Jörgensen)

7. Sankareita kaikki.Takaisin Rogue One -paneelin antiin ja sivuten samalla Celebrationin Rogue One -pukunäyttelyn infoa. Lavalle marssivat kaikki päänäyttelijät, ja jokainen sai kertoa omasta hahmostaan samaan tapaan kuin The Force Awakensin tähdet vuosi sitten omistaan. Kaoteeni Cassian Andor (Diego Luna) on kapinaliiton luotettu upseeri, jonka ”paras ja ehkö ainoa ystävä koko kapinassa” on uudelleenohjelmoimansa imperiaalidroidi K-2SO (Alan Tudyk). Mahtava Tudyk kuvaili droidin olevan uudelleenohjelmoinnin jäljiltä ”not quite there, like old people”. Chirrut Imwe (Donnie Yen) on sokea ”Voima-uskoivainen”, siis ikään kuin teologinen jedi, joka ei itse käytä jedivoimia (hieno konsepti, ja luokkaa ”miksei tätä ole ajateltu expanded universessa?”). Isoon aseeseen luottava Baze Malbus (Jiang Wen) on hänen paras ystävänsä: ”ajattelijan ja tekijän” parivaljakko tuo nyt mieleeni myös Dragonlance-kirjojen Raistlinin ja Caramonin. Bodhi Rook taas, ehkäpä gallerian isoimpana yllätyksenä, on itse asiassa Imperiumille työskentelevä pilotti, joka Rogue Onen tapahtumien yhteydessä ”miettii uudelleen uravalintojaan”, kuten näyttelijä Riz Ahmed sanoi. Paneelissa oli paikalla myös Mads Mikkelsen, jonka vahvistettiin toistamiseen esittävän Jyn Erson isää, ja joka nyt paljastetun still-kuvan perusteella näyttää roolissa pikemminkin erakoituneelta jediltä kuin Imperiumin tiedemieheltä.

8. You think we need one more? You think we need one more. We’ll get one more.

Näyttelijät tulivat samalla paljastaneeksi, että Rogue Onen tiimi ei suinkaan ole kasassa elokuvan alkaessa: tämä ei ole joukko, jonka Kapinaliitto lähettää suorittamaan tehtävää, mitä minäkin aiemmin tiedetyn perusteella ihmettelin. Ei, pikemminkin tehtävään taitavat lähteä vain Jyn Erso (paneelissakin ihastuttava Felicity Jones, joka sai lavalla ensimmäisen actionfiguurin itsestään), Cassian ja K-2SO, ja muut löytyvät matkan varrelta. Tämäkin on, tietenkin, hyvin starwarsmainen tarinarakenne.

9. Se kauhistus.

Niin, se Iso Spoileri. Jiang Wen -parka. Ilmeisesti kielitaidottomuuttaan ja conitottumattomuuttaan näyttelijä meni aivan liian pitkälle omassa vastauksessaan kysymyksestä hahmostaan ja lipsautti ison spoilerin Rogue Onen juonesta. Lause oli epäselvä ja sen olisi vielä voinut peittää spekulatiiviseksi, mutta paneelin juontaneen Gwendoline Christien paniikkireaktio samoin kuin viereisten näyttelijöiden ilmeet paljastivat, että kyllä siinä nyt lipsahti aitoa asia ilmoille. Jätän itse spoilerin tämän linkin taakse mutta totean nyt kumminkin, ettei käänne ehkä sittenkään elokuvia katsoneita aivan penkiltä pudota. Ikävä moka, mutta samalla hauska muistutus spoiler gamenkin inhimillisyydestä: kaikkea ei voi laskelmoida ja ottaa huomioon, koska tällaisten tapahtumien käsikirjoitus ei (onneksi!) ole repliikintarkka.

10. Still going strong.

Kaikesta tänään nähdystä ja kuullusta minun odotukseni Rogue Onesta vain paranivat. Leffakuumeen nostatus, jista tässä tietysti oli kyse, totisesti onnistui. Esimerkiksi ja erityisesti hienon behind the scenes -videon perusteella ei mitenkään tuntunut siltä, että elokuvaa oltaisiin erityisesti pehmentämässä jälkikuvauksissa, kuten ikävät huhut ovat tänä kesänä kertoneet Pitäkää nyt vain päänne ja kertokaa sotaelokuva Tähtien sodan maailmassa – sehän tämä koko idea oli!

Celebrationin paneeleihin osallistuneille jaettu uusi juliste.

Paneeli itsessään sisälsi eräitä kummallisuuksia. Me, jotka katsoimme Galaxy-lavalla striimiä Celebrat9ion-päälavalta näimme hienon ja odotuksia nostattavan behind the scenes -videon kolme kertaa. Ensimmäisen kerran ennen Celebration-lavaa, toisen kerran sen kanssa samaan aikaan ja kolmannen kerran silloin, kun päälava katsoi uutta minitraileria. Sitten Galaxy-lavalle näytettiin video Celebration-lavan katsomon piippuhyllyltä, jossa traileri näkyi pienenä kuvan ylänurkassa. Outo homma. Uuden Rogue One -julisteen saimme sentään mekin sivulavaan tyytyneet.
Luulisi trailerinkin pian nettiin päätyvän – tai sitten pian on tulossa uusi, virallinen ja pitempi, johon kiertävät samat otokset. Joka tapauksessa: tämä traileri ei ollut täysimittainen ja se näytti sisältävän isolta osin edellisistä trailereista tuttua matskua. Tärkein uusi kuva oli Jyn Ersosta lapsena: olisikohan niin, että nyt Star Wars saisi ensimmäisen ”oikean” flashback-kohtauksensa, jos The Force Awakensin näkysikermää ei lasketa? Niin, ja Darth Vader odotetusti vilahti trailerin lopussa, mutta parempia paloja olivat kyllä bts-kela ja ne lyhyet videot, mitä paneelin aikana esimerkiksi K-2SO:sta näytettiin.

Entä sitten Episodi VII, IX ja Han Solon soolo? Niihin Celebration pääsee sunnuntaina. Niitä odotellessa: Mark Hamill lupasi omassa esityksessään melkoisia väittäessään, että Rian Johnsonin dialogi saa meidät unohtamaan May the Force be with youn.

Tilanneraportti: Rogue One lähestyy jo kovaa

Posted on 07/07/2016 by Aki Jörgensen

Koko Irlannin (no joo, vähän liioittelen) seurattua Episodi VIII:n Ahch-To-kuvauksia ja joka toisen englantilaisen uskalikon (no joo #2) kiivettyä Millennium Falconille lankesi jälleen hiljaisuus. Paljon puhuttaneiden Rogue Onen täydennyskuvausten pitäisi olla ohi ensi viikolla ja Mark Hamill paljasti äskettäin Episodi VIII:n viimeiseksi kuvauspäiväksi perjantain 22. heinäkuuta. Suurempia huhuja niistä ei ole kuulunut – joitain pienempiä kyllä, mutta tässä kirjoituksessa en spoilaa. Vaan ajatelkaahan: Rian Johnsonin ohjaamassa episodielokuvassa odotettavissa olevat käänteet, jotka voisi tiivistää ”Han Solo kuolee” -tyyppisiksi megaspoilereiksi, on todennäköisesti jo tallennettu, mutta me emme niistä tiedä.

Ja ehkäpä hyvä niin. Huomaan ainakin omalla kohdallani, että juuri nyt odottamiseen ei liity The Force Awakensin kaltaista täyden epätietoisuuden aiheuttamaa paineistettua kärsimättömyyden kertaantumaa. Esimerkiksi: Olisi kyllä kiva kuulla, mitä ja keitä Laura Dern ja Kelly Marie Tran seuraavassa episodissa näyttelevät, tai se, palaako ”vanhasta viisikosta” viimeksi puuttunut Lando Calrissian tällä kertaa, mutta nämä halut ovat kuitenkin hallittavia verrattuna siihen, että viime kerralla tässä vaiheessa emme tienneet kenenkään uuden näyttelijän rooleista mitään. Huojentuneisuuteen vaikuttaa huomattavasti se, että tällä kertaa tietoa on kuitenkin tihkunut: näyttelijät ovat esimerkiksi saaneet (tai uskaltaneet) twiitata kuvauksista, mikä ei todellakaan tullut kuuloonkaan JJ Abramsin pilotoidessa Star Warsin uudelleenkäynnistystä.

Sitä paitsi, lisää tietoa on joka tapauksessa luvassa pian. Reilun viikon päästä Lontoossa järjestetään Star Wars Celebration Europe, joka tänä vuonna keskittyy iloitsemaan The Force Awakensista ja nostamaan kuumetta Rogue Onesta.

Celebration Europen juliste on täynnä uutta väkeä. Tai no, onhan siellä Luke.

Kyllä, luvassa on myös uusi traileri. Odottaa saattoi koko ajan, että Lucasfilm tarjoilisi faniyleisölle vuosikokoontumisessaan uutta videokuvaa. Myös Rogue Onen lisäkuvauksiin liittyvien ikävien epäilysten hälventämiseksi tarvitaan innostavaa traileria, jossa varmaankin liehuu muun muassa eräs tuttu musta viitta. Niinpä ei yllätä vähääkään, että ABC-kanavan ohjelmatiedot paljastivat tänään, että sellaisen saamme heti perjantaina 15. heinäkuuta. Suunnitelma on vuorenvarmasti se, mikä jo pari kertaa aiemminkin: Rogue Onen uusi traileri esitetään Celebration-yleisölle leffan pääpaneelin päätteeksi ja paukautetaan nettiin samantien.

Tässä blogissa en ole kuitenkaan vielä ehtinyt käsittelemään sitä, että Rogue Onen pr-juna on jo liikkeellä, näemmä hieman varhaisemmin kuin The Force Awakensin kohdalla, ja se nostaa pintaan omia paljastuksiaan. Pelin avasi tuttu yhteistyökumppani Entertainment Weekly, joka vahvisti tukun nettiin tihkuneita huhuja ja fanien spekuloimia epäilyksiä näyttelijöiden hahmoista ja täydensi niitä yhdellä yllättävällä lisäyksellä:

Darth Vader palaa. Kaikki tämän varmasti arvasivat: kun Lucasfilmillä on Rogue Onen ajankohdan vuoksi mahdollisuus käyttää suuren yleisön rakastamaa Isoa Pahaa, tottakai se niin tekee. Mutta nyt se on siis sanottu ääneen, ja se on ihan hyvä, sillä ei siitä tosiaan elokuvan yllätykseksi olisi ollut. Rouva Lucasfilm Kathleen Kennedy lupaa, että Vaderia käytetään ”säästeliäästi”, mutta että hänen hahmonsa lepää vahvasti elokuvan yllä. Äänen hoitaa James Earl Jones, tietenkin. Tätä kaikkea toivoimmekin, eikö? Seuraavaksi odotettavissa: vilahdus trailerissa.
Diego Luna näyttelee kapteeni Cassian Andoria, kapinaliiton upseeria. Ei siis, tietystä yhdennäköisyydestä huolimatta, Biggs Darklighteria.
Donnie Yen näyttelee Chirrut Imweä, sokeaa soturimunkkia – aivan kuten fanikunta tähänastisista kuvista, teaserista ja, ehkä stereotyyppisesti, aasialaisen castauksesta yhteen laski.
Jiang Wen näyttelee Baze Malbusia, joka on edellisen blastereihin luottava ystävä. Kathleen Kennedy vertaa kaksikkoa Akira Kurosawan Kätketyn linnakkeen kahteen talonpoikaan, jotka, kuten tiedämme, olivat myös R2-D2:n ja C-3PO:n esikuvat.
Riz Ahmedin hahmo on Bodhi Rook, kapinallislentäjä. Lentäkää nyt edes vähän, kun leffa on nimeltään Rogue One, vaatii vanhan expanded universen lukija!
Alan Tudyk on, jälleen kuten-tiesimme-vaikkei-ollut-virallisesti-kerrottu, droidi. K-2S0 (”Kaytoo”) kuvaillaan ”Chewbaccan persoonallisuudeksi droidin ruumiissa”, mikä kuulostaa hauskalta. Erikoisempaa on, että Kaytoon sanotaan etsivän sovitusta Jyn Erson tapaan. Hmm?

Jyn Erso ja Cassian Andoria. Niin mukavaa on saada nimiä naamoille!

Mads Mikkelsen tosiaan näyttelee Galen Ersoa, päähenkilö Jyn Erson eli Felicity Jonesin isää, joka on Kuolemantähti-projektiin liittyvä tiedemies Oppenheimerin tapaan. Mikkelsen ehti jo itsekin paljastamaan tämän, etunimeä myöten, ja kirjoitinkin siksi jo aiemmin, että isäyhteys antaa perusteita sille, miksi Kapinaliitto ylipäätään tarvitsee juuri nuorisohuligaanina teaserissa esitellyn Jyn Erson apua. Kiinnostavaa kyllä, Lucasfilm ei ole vielä missään edes vahingossa paljastanut Mikkelsenin roolihahmon ulkonäköä.
Ben Mendelsohn on elokuvan pahis, Kuolemantähti-projektin turvallisuusjohtaja Orson Krennic. Titteliksi annetaan siis tosiaan ”Director”, eikä esimerkiksi vanhan expanded universen suuramiraali, valkoisesta asusta huolimatta. Harmi #2, sanoo se vanhan expanded universen lukija.
Ja vielä se yllätys: teaserissa jo nähty Forest Whitaker on Saw Gerrera. Tätä ei vanhan expanded universen lukija tunnistakaan, mutta kyseessä on Clone Wars -animaatiosarjassa ensiesiintynyt kapinasotaveteraani, jonka metodeista edes Rogue Onen aikainen Kapinaliitto itse ei ole enää ihan varma, kuten Kathleen Kennedy EW:lle hahmoa kuvailee. Vielä teaserin jälkeen ulkonäköään vaihtanut Gerrera on näin ensimmäinen animaatio-Star Warseissa esitelty hahmo, joka nousee myös elokuviin – laskematta mukaan sitä, että sarjojen päämies Dave Filonin mukaan kloonikapteeni Rex on se partasuinen vanha sotilas Leian tiimissä Endorilla Jedin paluussa. Starwars.com teki oman juttunsa Saw Gerreran taustoista, ja siitä käy ilmi, että kyseessä on itse asiassa George Lucasin itsensä luoma hahmo, joka alunperin tarkoitettiin toteuttamatta jääneeseen live action -televisiosarjan.

Samalla tämä tarkoittaa, että Whitakerin hahmo on (Mon Mothman ja Darth Vaderin lisäksi) ainoa Rogue Oneen paljastunut hahmo, joka ei ole uusi. Kaikki muut sen sijaan ovat, ja se tarkoittaa, että vaikka elokuva kertookin tarinan, jonka tiedämme päättyvän Kapinaliiton voittoon, emme tiedä, kuinka moni sen päähenkilöistä jää voittoa juhlimaan. Tämä on varmasti draamallisesti viisasta. Katsojalle jää jännitettävää (olettaen, että hahmot kiinnostavat). Se sen sijaan tuntuu edelleen hieman menetetyltä tilaisuudelta, että koko tiimi koostuu ihmisistä. EW:n haastattelun mukaan ”taustarooleissa” on alieneitakin, mutta…

Näiden suorien paljastusten lisäksi EW:n kuvagalleriasta voi päätellä eräitä juonenkäänteitäkin, mutta ei oikeastaan paljon enempää kuin teaser jo paljasti: luvassa on toisen maailmansodan tyynen valtameren taistelut mieleen tuovaa äksöniä biitsillä, ja tehtävään liittynee keisarillisiksi sotilaiksi naamioituminen. Arvoituksellisimmaksi jää tämä kuva:

Entertainment Weeklyn kuvagallerian arvoituksillisin lisäys: death trooper -sotilaan kädessä oleva stormtrooper-nukke.

Lopuksi EW tietysti tarttui kesän puheenaiheeseen, Rogue Onen täydennyskuvauksiin, joiden on villeimmissä huhuissa väitetty kattavan puoli elokuvaa ja muuttavan sotaisan tunnelman kevyeksi seikkailuksi. EW:n haastattelussa Kennedy ja ohjaaja Gareth Edwards vakuuttavat, että täydennyskuvauksissa ei ole mitään poikkeuksillista eikä elokuvan synkkää tunnelmaa muuteta siitä, mikä oli koko ajan tarkoitus. Tätähän emme voi tietää – Disney voisi oikeasti ollakin paniikissa, eivätkä nämä kaksi sitä sanoisi – mutta jotain voi ehkä päätellä siitä, että esimerksiksi Mads Mikkelsen kävi lisäkuvauksissa vain yhden päivän.

Henkilökohtaisesti uskon, että totuus on puolivälissä: tottakai täydennyskuvaukset ovat isoissa leffoissa business as usual ja tottakai niitä piti tehdä joka tapauksessa, mutta tuskin huhut elokuvan tunnelman korjaamisesta aivan tyhjästä tulivat. Samalla, on muistettava, että juuri se on muutenkin yksi syistä, miksi täydennyskuvaukset ovat isoissa leffoissa business as usual. Jotkin asiat vain näkee paremmin leikkausvaiheessa, ja tämän kokoluokan elokuvissa on mahdollisuus palata silloin tekemään korjausliikkeitä. Esimerkiksi The Force Awakensiin lisättiin täydennysotoissa kepeitä hetkiä, kuten Poe Dameronin ”You talk first? I talk first?”, eikä sitä valmiissa elokuvassa lisäykseksi arvaisi.

Rogue One teaser: ”Minä kapinoin”

Posted on 07/04/2016 by Aki Jörgensen

Ah, koitti The Force Awakensin (amerikkalainen) kotiteatteriensi-ilta, ja kas, heti sen perään suvaitsi Lucasfilm lahjoittaa meille ensimmäisen ihan oikean katsauksen seuraavaan Star Wars -elokuvaan. Älä pysäytä hypee, älä koskaan pysäytä sitä!

Ja niin, kuten varmasti jo ehdittekin nähdä, tältä siis näyttää Rogue One: A Star Wars Story:

Ja onhan se kova. Uskaltaisin jopa sanoa, että teaser lupaa aikalailla sitä, mitä Star Wars -spinoffiltani toivonkin.

Gareth Edwardsin ohjaaman elokuvan tunnelma poikkea teaserin perusteella jännittävästi episodielokuvista. Puolitoista minuuttia on täynnä ihania viittauksia originaalitrilogiansa tunteville, mutta kuitenkin lähes jokainen kuva on visuaalisesti eri maailmasta kuin ne (ja riittävästi eri maailmasta myös The Force Awakensiin verrattuna).

Toisaalta teaser tuntuu varmasti ajankohtaiselta, ehkä tutultakin, Nälkäpeliin ja sen seuraajiin tottuneelle yleisölle. Vaikka Rogue Onen valinta ensimmäiseksi Star Wars -spinoffiksi hahmojen origin-storyjen sijaan oli minusta yllättävä veto, se voi lopulta toimia erinomaisesti. Nyt, kun tämä teaser kuitenkin yllättää suuren yleisön, joka parhaillaan hämmästelee, miten juuri jatkunut Star Wars jatkuukin jo ensi jouluna vai mistä tässä lie kyse, tämä teaser asemoi itsensä osaksi ”nuorten sankarittarien sotaseikkailujen” jatkumoa. Samalla se tekee selväksi, että tämänkertainen katniss kamppailee tutussa Tähtien sodan galaksissa. Ja jättää toki avoimeksi, kuinka paljon lopullisella elokuvalla sitten onkaan tekemistä tämän tarinamuotin kanssa – mahdollisesti ei paljonkaan, vaikka sankarittarensa hahmolla olisikin.

Meille Rogue Onea (ja sille oikeaa teaseria) odottaneillekin tänään nähty pätkä sisälsi monta yllätystä. Tämä tietysti siksi, että elokuvaa on tehty yhtä salassa kuin The Force Awakensia, eikä se jostain syystä ole kirvoittanut edes huhumyllyttäjiltä suuria, epämääräisiäkään juonipaljastuksia. Saimme viime elokuussa nähtäväksemme ensimmäisen valokuvan filmin castista, mutta sen jälkeen, elokuvan kuvaustenkin jo päätyttyä, kuvassa olevista hahmoistakaan ei ole kuultu juuri pihaustakaan. Mutta nyt siis, pihauksen sijaan pada-pum!

Tässä ainakin eräät teaserin pääkohdat, painottuen hahmoihin, spekuloiden mutta ilman juonispoilereita (sillä enpä minä niitä teitä enempää tiedä!):

rogue-jyn

Rogue Onen pääosaa (nimiosaa?) näyttelevän Felicity Jonesin hahmon nimi on Jyn Erso. Jyn esitellään katsojille tiukkana taistelijana: ”This is a rebellion, isn’t it? I rebel”, hän sanoo.

Rogue-yavin

Teaserin alussa nähtävä kapinallistukikohta, johon Jyn Ersoa kahleissa kuljetetaan, on Yavin IV eli se, jossa Kapinaliitto pitää majaansa alkuperäisessä Star Warsissa eli Episodi IV:ssä.

rogue-mothma

Jyn saa tehtävän Mon Mothmalta, Kapinaliiton johtajalta, joka nähtiin aiemmissa elokuvissa tietysti Jedin paluussa, mutta myös Sithin kostossa – josta kohtaukset kuitenkin jäivät ikävästi leikkauspöydälle. Näyttelijä Genevieve O’Reilly on sama kuin vuonna 2005.

Rogue-diego

Tehtävä on, kuten tiesimmekin, hankkia tietoa Imperiumin salaisesta superaseesta, jonka me katsojat tiedämme Kuolemantähdeksi. Jynin rinnalle lyöttäytyvistä sotilaista ainakin Diego Lunan näyttelemä, monelle tänään Poe Dameronin mieleen tuonut hahmo, lähtee mukaan jo Yavin IV:ltä, ja teaserista irtoavan mielikuvan mukaan hahmo on ”luottosotilas”, joka lähetetään varmistamaan, että rämäpää Jyn hoitaa hommansa. MakingStarWarsin mukaan Lunan hahmon nimi on Cassein Willix – eikä siis Biggs Darklighter…

Rogue-ben

Ben Mendelsohn näyttelee vaatetuksensa perusteella Imperiumin suuramiraalia, vanhan kunnon Thrawnin kollegaa siis – vaikka titteli voi tietysti olla nyt uudistuneessa kaanonissa toinenkin. Teaser esittää hänet tarinan pääpahiksena.

Rogue-droid

Parissa kohtaa teaseria Jynin takana vilahtava droidi on – ainakin huhujen mukaan – Alan Tudykin liikekaappaus-tekniikalla näyttelemä hahmo.

rogue-donnie

Donnie Yen näyttää tosiaankin näyttelevän sokeaa Zatoichi-tyyppistä taistelijaa, kuten aikanaan cast-kuvan perusteella veikkailtiinkin. Hänessä meillä on myös tämän elokuvan miekkailija, koska valomiekkasankaria meidän ei pitäisi tässä tarinassa kohdata.

rogue-shadow

Tässä meille esittäytynee elokuvallinen versio eliitti-stormtroopereista. Death trooper? Shadow trooper? Dread trooper? Insert-ominous-word-here trooper?

Rogue-what

Teaserin arvoituksellisimmassa kuvassa joku polvistuu jonkin eteen keisarillisten vartijoiden katsellessa. Rogue Onessa nähdään satavarmasti itse Darth Vader, mutta kuvan hahmo ei vaikuta Vaderilta. Sen sijaan hupun alla voisi olla Mads Mikkelsen, joka ei näy teaserissa muualla. Polvistumisen kohde taas saattaa olla bactatankki, mutta jos niin, se herättää vain lisää kysymyksiä. Toinen esitetty teoria on kloonauskammio, mutta kamoon, veikataanko tässä nyt vakavissaan Palpatinen kloonia?

Ja kysymyksiähän tosiaan riittää – kuten kunnon teaserin jälkeen pitääkin! Tässä ihan vain muutama vielä lisää:

Eikö Rogue Onessa ihan oikeasti lennetä lainkaan, ja eikö otsikolla siis ole yhtään mitään tekemistä Rogue Squadronin kanssa?
Miksi Kapinaliitto ehdottomasti tahtoo juuri tämän nuoren naisen suorittavan heille näin huipputärkeän tehtävän?
Mistä Kuolemantähden suunnitelmia oikein varastetaan? Parissa teaserin kuvista ollaan ikään kuin Imperiumin tukikohdassa, mutta rantakohtaukset tuovat mieleen melkein Normandian maihinnousun.
Teaserin tehdessä suunnilleen selväksi useimpien näyttelijöiden ”hyvyys” tai ”pahuus”, mikä tai kuka on filosofisia kyselevä, keppiin nojaava Forest Whitakerin hahmo?
Missä muualla kuin studiossa Rogue Onea on kuvattu?
No, onko Jyn Erso nyt Reyn äiti vai ei?

Tämä oli hyvä päivä, tänään näin AT-AT:t taistelussa rannalla:

rogue-atat

Tähtien jatkosota

Star Warsilta paljon kestänyt opettelee suhtautumaan uusiin elokuviin ja sarjoihin

Tag Archives: luna