Luke on saarella, mutta toinen Skywalker puuttuu

Silläkin uhalla, että joudun vähän kertaamaan edellistä, Reyn vanhempien arvoitusta käsittelevää kirjoitustani, otan tämän ihan omaan käsittelyynsä. Kirjoitusta ovat innoittaneet Antin ja SithFiston kommentit tuon merkinnän perässä. Jälleen kyseessä on spekulatiivinen kirjoitus, ei spoilaava!

Tarkoitan kysymystä, johon liittyvää spekulaatiota ei hämmästykseni juuri näe kansainvälisissäkään Star Wars -intoilun piireissä. Kysymystä, joka (myönnän että ymmärrettävästi) on jäänyt Reyn arvoituksen, Snoken henkilöllisyyden ja Luken saaritekemisten pohdinnan varjoon, vaikka sen itse asiassa ehkä pitäisi olla aivan uuden trilogian ytimessä.

Nimittäin: Missä on Anakin Skywalker?

anakin-skywalker-hayden-rots

”Muistatteko minut?”

Selitänpä tai kertaanpa ensin vanhan jutun, koska George Lucas ei (lupauksistaan huolimatta!) selittänyt sitä prequeleissaan kovin hyvin. Miksi jedit Ben Kenobi ja Yoda katoavat kuollessaan originaalitrilogiassa, mutta prequel-trilogian jedit eivät?

Ei toki missään nimessä siksi että Lucas olisi keksinyt selittää katoamistempun vasta originaalien ja prequelien välisinä vuosina (…), vaan kaanonin mukaan näin. Anakinin ensimmäinen mestari, omapäinen jedi Qui-Gon Jinn kuolee Darth Maulin käsissä, mutta sitä ennen hän on salaa melkein oppinut muinaisen, tuonaikaisille jedeille vieraan tekniikan, jonka avulla tietoisuuden voikin säilyttää kuoleman jälkeen. Qui-Gon ei tuntenut tekniikkaa eläessään tarpeeksi hyvin, ja pystyy siksi ilmaantumaan vain pelkkänä äänenä, mutta siten hän kykenee auttamaan Yodaa ja myöhemmin Obi-Wania oppimaan koko tempun. Niinpä nämä myöhempien aikojen pasifistit liukenevat kuolemansa hetkellä Voimaan kuten Qui-Gon on heitä ohjeistanut, voidakseen auttaa Lukea voimakkaampina. Tämän selityksen Lucas jemmasi The Clone Wars -sarjan loppupuolelle, ja se on siis täysin kaanonia.

(Miten Anakin sitten pystyy samaan, vaikka Darth Vaderille moista temppua ei kukaan paljastanutkaan ja vaikka hänen sisältään palannut jedi Anakin kuolee hetikohta Vaderin jälkeen? No, Lucasfilmin puhemiehen Pablo Hidalgon mukaan Lucas vastasi tähän kysymykseen yhtiön sisällä kysyttäessä, että Anakin ”sai apua toiselta puolelta”.)

JediGhosts-anakin-yoda-ben-ROTJ

Voima-haamut ovat ajan ja paikan ulkopuolella, joten selvähän se, että heistä yhden näyttelijä saattoi olla vasta taapero kahden muun kuvaamisen hetkellä.

Oikein hyvä, mutta mitä Endorin iltajuhlissa kummitelleille Voima-haamuille tapahtui Jedin paluun jälkeen? Luken tekemisistä ja jedien tulevaisuudesta kiinnostuneita haamuja on siis tuossa vaiheessa jo kolme, tai jopa neljä, jos Qui-Gonillakin on vielä kiinnostusta tällaisiin maallisiin asioihin. Kummitustarinoissahan tällaiset haamuoppaat usein ”jatkavat matkaa”, mutta Obi-Wanilla kiinnostusta tuntuu todistettavasti riittävän vielä The Force Awakensin aikaankin: puhutteleehan hän Reytä ääneen tämän Forceback-näyn päätteeksi.

Oheisteoksissa Lukekin on yleensä tavannut palaveerannut kolmikosta Obi-Wanin kanssa. Se onkin siinä mielessä aivan luontevaa, että alkuperäinen elokuvahan antaa selvästi ymmärtää, että vanha Ben uhraa itsensä tietäen voivansa auttaa Lukea rajan takaakin, ja kuitenkin itse elokuvissa nuo opetustilaisuudet jäävät melko vähiin. Episodin VI jälkeisiä haamuhommia ei kuitenkaan ole vielä mitenkään käsitelty nykyisessä kaanonissa, jossa Luke Skywalkeria ei ylipäätään ole vielä juuri nähty Jedin paluun ja The Force Awakensin välisissä tarinoissa.

(Viime vuonna julkaistu Bloodline-kirja sen sijaan käsittelee Leian suhtautumista biologisen isänsä henkilöllisyyteen siinä määrin, että katson ilmaistuksi, että Leia ja Anakin eivät ole keskustelleet. Vaikka olisihan Anakinilta ollut miehekäs teko käydä pyytämässä erästäkin kidutusta anteeksi!)

luke-ben-ghost-rotj.jpeg

Jedin paluussa haamu-Ben on jopa niin fyysinen, että istuu.

Kaiken saagan sisäisen järjen mukaan myös Anakin Skywalkerilla olisi, tuota noin, melko paljon puhuttavaa pojalleen. Ajattelen, että Luken jedikäsitykseen luulisi vaikuttavan vähintään Yodan opetusten verran se, mitä hänen isälleen aikanaan tapahtui.

Minusta tuntuu uskottavalta, että Luke (Mark Hamill) olisi aloittanut jedikoulunsa vasta vuosia Jedin paluun jälkeen juuri siksi, että hänen täytyi ensin huolellisesti pohtia opettajiensa ja isänsä sanoja tietääkseen, miten välttää näiden virheet. Samoin kuin se, että kun ne virheet sitten kuitenkin toistuivat Ben Solon ottaessa nimen Kylo Ren, tämä olisi saattanut olla melko painavakin peruste Luken The Last Jedin teaserissa kuultuun päätökseen: ”Jedien on aika päättyä”.

Ja niin, Kylo Ren (Adam Driver)! Tuo isoisänsä alter egoon pakkomielteisesti suhtautuva pimeän puolen oppilas, joka The Force Awakensissa anelee Vaderin kypärää näyttämään ”jälleen” pimeän puolen mahdin. Itse olen tulkinnut Kylon hämmentävän yksinpuhelu-kohtauksen (rohkea veto pahishahmon tyypittelyksi, muuten) eräänlaiseksi rukoukseksi: en usko, että Kylo on aiemminkaan nähnyt mitään, mutta pimeän puolen paremmuuteen uskovana hän uskoo nähneensä, ja pyytää heikolla hetkellä talismaaniaan avukseen. Mutta, kuten Antti viime merkintäni kommenteissa huomauttaa, kohdan voi kyllä tulkita niinkin, että Kylo(kin) on todella tavannut Anakinin.

kylo-ren-darth-vader-helmet

Vaari tuu ikkunaan, täällä huutaa Kylo!

Tähtään siis tähän: jos katson tähänastista kaanonia, se suorastaan vaatii, että Anakin Skywalkerin Voima-haamu esiintyisi joko episodissa VIII tai IX.

Kylo Ren kirjaimellisesti kerjää Anakinia pitämään hänelle ”Älä sie hiton nulikka auvo päätäs” -puhuttelua. Jos Kylon koko pimeä puoli -usko perustuu Vaderin ylivertaisuuteen, mitä hän ajattelisikaan, jos entinen Vader tulisi itse sanomaan hänelle tajutessaan kuollessaan olleensa väärässä?

Myös Luken tarina tarvitsee Anakinia. Koska The Last Jedi käsittelee selvästi (nimeään myöten) jedien menneisyyttä ja tulevaisuutta, on tuon murroskohdan keskeisen vaikuttajan puuttuminen keskustelusta oikeastaan yhtä huutava aukko kuin olisi, niin, Luken itsensä puuttuminen olisi.

Ja mitä tulee uuden trilogian varsinaiseen päähenkilöön, mitä suoremmin Rey kirjoitetaan ”vahvimmaksi jediksi Anakinin jälkeen” tai ”ennustusten uudeksi toteuttajaksi”, sitä enemmän myös hänen tarinansa hyötyisi Anakinin tarinan käsittelystä.

Ulkoelokuvallisena vaikuttimena meillä on vielä Lucasfilmin ilmeinen halu kytkeä uudet Star Wars -tarinansa mahdollisuuksien mukaan sen tunnetuimpaan hahmoon. Pelkkä Vaderin kypärä -kohtaus The Force Awakensissa oli episodin keskeisimpiä saagan kokonaisuuden kannalta, mutta kyllä sitä markkinoinnissakin osattiin käyttää.

rogueone-trailer-vader

Sanaa ”ikoninen” käytetään usein väärin, mutta Vaderin hahmoa kuvaamaan se kuuluu.

Mutta tietenkin ymmärrän, mistä tässä kenkä puristaa. Ongelma on, että virallisen, peruuttamattoman kaanonin mukaan Anakin Skywalkerin Voima-haamu näyttää Hayden Christenseniltä. (Vaikka tämä muutos kuuluu Lucasin special editionien inhotuimpiin ja vaikka itsekään en siitä elokuvankatsojana pidä, se on itse asiassa yksi sisällöllisesti perustelluimmista muutoksista: kun saagan katsoo kokonaisuutena, on kiistatonta, että Anakin Skywalker ei koskaan näyttänyt siltä, miltä Sebastian Shaw Jedin paluun lopussa.)

Star Wars -fanit sulattaisivat toki Christensenin paluun. Tämän vuoden Celebrationin vierailunsa yhteydessä hänet otettiin hurraten vastaan. Olen itsekin sitä mieltä, että Christensen on täysin syytön (ainakin lähes) kaikkeen häntä kohdanneisiin haukkuihin: prequelien Anakin on sellainen kuin on, koska George Lucas ja vain George Lucas halusi hänestä juuri sellaisen. Suomessa saattaa myös unohtua, että on olemassa suuri yleisö, jolle Anakin on yksi läheisimmistä Star Wars -hahmoista: yleisö, joka on kasvanut prequelien tai The Clone Wars -sarjan kanssa.

Mutta todella suurelle yleisölle, siis esimerkiksi originaalitrilogiaa nostalgisoivalle yleisölle, ja ehdottomasti esimerkiksi suomalaiselle suurelle yleisölle, koko ajatus Christensenin ilmestymisestä uuteen trilogiaan tuntuu mahdottomalta – ainakaan ääni-cameota suuremmassa roolissa. Niin moni prequeleja vihaa, ja niin monen vihaan liittyy juuri Hayden Christensen -parka, etten usko Lucasfilmin haluavan viitata niihin näin osoittelevasti.

Paljon mahdollisemmalta, itse asiassa suorastaan todennäköiseltä, tuntuu Yodan, Obi-Wanin tai jopa molempien mahdollinen ilmaantuminen haamuna episodiin VIII tai IX. Näyttelijät Frank Oz ja Ewan McGregor ovat käytettävissä, ja he selvisivät suuren yleisön silmissä prequeleistakin kunniallisen tahrattomina. Voin kuvitella, että he viittaavat osuudessaan jotenkin kumppaniinsa (”terkkuja iskältä, lähti käymään auringossa”?), mutta että Anakinia ei nähdä. Vaikka minusta hänen poissaolonsa siis pitäisi kyllä selittää.

rey-finn-falcon-10-biggest-force-awakens-mysteries

”Ai kuka? Luulin että hän oli vain myytti.”

Tässä mielessä yksi edellisessä kirjoituksessa esittelemistäni Rey-teorioista saa siis arvaamatonta ulkoelokuvallista potkua. Jos Rey paljastuisi Anakinin reinkarnaatioksi, kuten jotkut ihan vakavissaan ovat spekuloineet, olisi valkokankaalla ainakin selitys Anakinin Voima-haamun puuttumiselle. Anakinin henki ei voisi käydä valaisemassa asioita Kylolle, koska se olisi uudessa kehossaan vasta matkalla kohti hetkeä, jossa pelastaa Kylon pimeältä puolelta ja johtaa jedit uuteen, tasapainoisemman opetuksen aikakauteen (kuten uskon Reyn lopulta tekevän ihan riippumatta siitä, tuodaanko Star Wars -sarjaan jälleensyntymää vai ei).

Mutta kaanonin juonen kannalta Luken ja Anakinin tai Kylon ja Anakinin välisen keskustelun puuttuminen on kyllä suuri sääli. Kirjoissa tai sarjakuvissa sitten joskus?

Mainokset

40 vuotta tähtien sotaa

Paljon onnea vaan! George Lucasin ohjaama elokuva Star Wars, myöhemmin tunnettu myös episodina IV ja lisätyllä alaotsikollaan A New Hope, sai ensi-iltansa 25.5.1977, tasan 40 vuotta sitten. Paljon on-ne-aa vaan!

Tähän mennessä tapahtunutta:

1977
Star Wars saa ensi-iltansa. Se on, tuotanoin, aikasmoinen hitti. Sellainen hitti, jonka jäljiltä koko länsimainen elokuvateollisuus ei ole enää entisensä. Suomessa ensi-ilta tosin mahtuu hädin tuskin merkkivuoden puolelle: se on vasta 16. joulukuuta. Lisää Suomi-viivästyksiä seuraa.

1978
Leigh Brackett kirjoittaa ensimmäisen version jatko-osan käsikirjoituksesta – ja kuolee syöpään ennen kuin tarinaan ehditään lisätä edes erästä isä-poika-suhdetta. Marraskuussa ensi-iltansa saa ensimmäinen Star Wars -spinoff, Holiday Special, joka, tuotasnoin, ei ole varsinaisesti hitti.

1979
Imperiumin vastaiskua filmataan muun muassa Norjassa. Elokuva ylittää budjettinsa ja on yhä melkoinen riski – jonka Lucas ottaa henkilökohtaisesti, rahoittaessaan elokuvansa tästä lähtien itse.

1980
Imperiumin vastaisku saa ensi-iltansa. Edeltäjäänsä filosofisempi ja käänteissään jopa shokeeraava elokuva sinetöi lopullisesti sarjan aseman, sillä sen jälkeen sen paremmin kriitikot kuin suuri yleisökään eivät voineet sivuuttaa elokuvasarjaa alkuperäisleffaan kiteytyvänä yksittäistapauksena, kuten tätä ennen (vaikkapa Tappajahain tapauksessa) oli tavallista. Tavallista tapausta suuremmista suunnitelmista todisti myös alkuskrolli, jossa katsojat kohtasivat nyt alaotsikon ”Episodi V”. Huh?

1981
Tekeillä oleva kolmas elokuva hahmottuu paitsi trilogian, myös koko tarinan päätökseksi. Väsynyt ja toisaalta muistakin elokuvahankkeista innostunut Lucas haluaakin kääriä koko tarinan kasaan yhdessä elokuvassa, hyläten ajatuksensa kuusiosaisesta Luke Skywalkerin tarinasta. Lucasin ja Lucasfilmin toinen menestyssarja saa alkunsa Kadonneen aarteen metsästäjien ensi-illan myötä.

1982
Kolmatta Star Wars -elokuvaa kuvataan salanimellä Blue Harvest ja tarkoitetulla otsikolla Revenge of the Jedi. Kumpaakaan ei nähdä aikanaan valkokankaalla: kosto vaihtuu paluuksi alle puoli vuotta ennen ensi-iltaa.

1983
Jedin paluu. Elokuva voittaa seuraavana vuonna (ainakin toistaiseksi) viimeisen Star Wars -Oscarin, joka tosin on erikoispalkinto efekteistä, eikä siis kilpasarjan pysti. Vaikka elokuvasarja näyttää selvästi päättyvän, on suosio kova: esimerkiksi Suomessa Semic alkaa vasta nyt julkaista säännöllistä Star Wars -sarjakuvalehteä.

1984
Caravan of Courage: The Ewok Adventure – ensimmäinen eräänlainen spinoff-elokuva, joiden mahdollisuus kuuluikin Lucasin visioon jo varhain. Tosin tämä kotimaassaan suoraan kiitospäiväksi telkkariin tehty lastenelokuva ei juuri viittaa Star Warsiin, nimiosan karvapallojen asiayhteystuttuutta lukuunottamatta. Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa elokuvan voi kuitenkin nähdä teattereissakin.

1985
Alkuperäisten Kennerin lelulinjastojen jo lopetellessa tuoteperhe jatkaa hiipumistaan lastenviihteen kautta koukaten. Ewok-elokuvan jatko-osan lisäksi päivänvalon näkevät ensimmäiset Star Wars -animaatiosarjat Droidit ja Ewokit. Edellistä tehdään vain 13 jaksoa, jälkimmäistä jopa 35. Etenkään ewok-sarjalla ei ole käytännössä mitään tekemistä Star Warsin kanssa. Suomessa ensimmäinen Tähtien sota nähdään ensimmäisen kerran televisiossa.

1986
Marvelin alkuperäinen Star Wars -sarjakuvalehti päättyy Yhdysvalloissa numeroon 107. Suomessa Star Wars -sarjiksia riitti Semicin julkaisutahdissa vielä seuraavaksi vuodeksi. Uusia elokuvia ei ollut tulossa, joten aika aikansa kutakin. 1980-luvun pop-kulttuurissa taisi olla vielä hetken He-Manin vuoro, jonossa odotti jo Turtles.

1987
Disneylandissa avataan virallisella lisenssillä Star Tours -vuoristorata. Erään avaruustaistelijan nimi palaa valkokankaille: Lucasfilmin äänitehosteisiin keskittyvä tytäryhtiö saa nimen Skywalker Sound. Mel Brooks julkaisee parodiaelokuvansa Space Balls.

1988
Hiljaisuus syvenee. Uuden Star Wars -fiksin saavat vain roolipelaajat: käytännössä ainoat näinä vuosina julkaistut uudet Star Wars -nimikkeet kuuluvat West End Gamesin roolipeliin. Lucasfilmin vuoden elokuvat ovat Willow ja Tucker: The Man and His Dream – kaukana kaukaisesta galaksista, molemmat.

1989
Originaalielokuva valitaan Yhdysvaltain kongressin kirjastoon kulttuurisesti merkittävänä teoksena. Mikähän versio siellä muuten nykyään on?

1990
Täysi hiljaisuus. Käsittääkseni Star Warsin 40-vuotisen historian tyhjin vuosi. Mutta se on hiljaisuutta räjähdyksen edellä. Pinnan alla kytee jo.

1991
Imperiumin perillinen, Timothy Zahnin myöhemmin Thrawn-trilogiaksi kutsutun kirjatrilogian avausosa julkaistaan. Sattumalta samaan aikaan päivänvalon näkee myös Dark Horse -kustantamon sarjakuva Dark Empire, jonka sivujen väreissä ei juuri päivä paista. Jedin paluun jatko-osiksi (alunperin toisistaan tietämättä!) kynäillyt tarinat sisältävät myöhemmin kliseinä pidettäviä superaseita ja päähenkilöiden klooneja, mutta ne näyttelevät äärimmäisen tärkeää roolia Star Warsin kasvamisessa aikuiseksi kasvaneelle yleisölle(kin) suunnatuksi franchiseksi. Lisää sarjakuvia ja kirjoja seuraa nopeasti perässä.

1992
Lucas ja Lucasfilm häärivät toisen pääluomuksensa, Indiana Jonesin, nuoruutta kuvaavan televisiosarjan äärellä. Tuotanto ei sinänsä liity Star Warsiin mitenkään – paitsi että sen tuottaa Rick McCallum, joka myöhemmin jatkaa samalla tittelillä prequeleissa ja joka on kertonut Indy-sarjan (aikanaan) massiivisen tuotannon ja erityisesti kuvauspaikkojen etsinnän valmistaneen koko yhtiötä merkittävästi tuleviin koitoksiin kaukaisessa galaksissa.

1993
Lucasfilmin jo vuonna 1982 perustetun tytäryhtiön LucasArtsin pc-pelit Rebel Assault ja X-Wing johdattavat pelaajia takaisin Star Wars -maailmaan (ja edellinen koko pelimaailmaa cd-romien aikakauteen). Lisää pelejä seuraa nopeasti perässä. Maailman lehdissä julkaistaan ensimmäiset vienot uutiset siitä, että elokuvat episodinumeroilla I-III saattaisivat olla tulossa.

1994
X-Wingin jatko-osa, avaruussimulaattori TIE Fighter, vanhan polven silmissä paras Star Wars -peli, julkaistaan. Marraskuussa George Lucas alkaa kirjoittaa Episodi I:tä.

1995
Star Wars -elokuvatrilogia julkaistaan vhs:llä ”viimeistä kertaa alkuperäisenä”. Harva uskoo, että lupaus tosiaan pitäisi. Hasbron ”Power of the Force” -toimintafiguurisarja, jossa Luke ja kumppanit vaikuttavat käyneen kuntosalilla, palauttaa Star Warsin lelukauppoihin.

1996
Shadows of the Empire, ”special editionien ja prequelien testiajo”. Episodien V ja VI väliin sijoittuva tarina julkaistaan kirjana, sarjakuvana, videopelinä ja jopa soundtrackina sekä lisensoidaan leluiksi. Vain elokuva siis jää puuttumaan – vaikka prequelien todelliseen lisenssituotemäärään nähden tämä tietysti tuntuu jälkikäteen vain söpöltä ilmaukselta. Suomessa Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu nähdään ensimmäisen kerran televisiossa vasta tällöin. Virallinen nettisivu starwars.com avataan.

1997
Special Editionit. Star Wars täyttää 20 vuotta ja palaa elokuvateattereihin kasvonsa kohottaneena, uusvanhoilla kohtauksilla täydennettynä. Se on, tuotasnoin, aikamoinen menestys taas, eikä sisältömuutoksiin myöhemmin kohdistuvasta kritiikistä ole vielä juuri tietoakaan. Vanhojen elokuvien uusintakierroksen suosio todistaa yleisön olevan enemmän kuin valmis Star Warsin todelliselle paluulle – mistä kertoo myös se, että Star Wars -kirjoja aletaan suomentaa alkaen Zahnin Imperiumin perillisestä. Paluu onkin jo lähellä: samana kesänä Episodi I kuvataan. Suurten yleisöjen innostuessa alkaa tapahtua muutakin merkittävää: vuonna 1997 Yhdysvalloissa perustetaan pukuseura 501st Legion ja kuvataan fanifilmi Troops. Lisää fanifilmejä seuraa nopeasti perässä.

1998
Hype maailman (tuolloin ja todennäköisesti edelleen) odotetuimman elokuvan edellä kasvaa. Episodi I:n teaseria ladataan modeemit kuumina, siirrellään pakattuna disketeillä koneelta toiselle ja nauhoitetaan vhs:lle sen esityksestä suomalaisessa Jyrki-ohjelmassa. Mikään ei voisi mennä pieleen…eihän?

1999
Pimeä uhka saa ensi-iltansa – Yhdysvalloissa toukokuussa, Suomessa elokuussa (viimeisenä myöhässä Suomeen tuotuna Star Warsina). Se on, tuotasnoin, jälleen aikasmoinen hitti. Varauksetonta ylistystä se ei saa osakseen, mutta eipä toisaalta välittömästi täyttä tyrmäystäkään. Joka tapauksessa se avaa ovet ammolleen Star Wars -faniuden räjähdykselle: tarjoaahan laajentuva maailma yhä uusia mahdollisuuksia harrastaa. Ensimmäinen Star Wars Celebrationkin järjestetään samana vuonna prequelien aikakauden kunniaksi. Aletaanpa Suomessakin taas julkaista kuukausittaista Star Wars -sarjakuvalehteä. Mitä taas kirjallisuuteen tulee, maailmalla samaan aikaan suljetaan ja avataan ovia Imperiumi-perusteisten tarinoiden päättyessä, New Jedi Order -kirjasarjan alkaessa ja kuun pudotessa Chewbacca-paran niskaan.

2000
Episodi II kuvataan. Yleinen mielipide edeltäjästä alkaa kääntyä ikäväksi. Samaan aikaan prequelien kasvattama kiinnostus kuitenkin kiihdyttää Star Wars -faneja yhä yhteisöllisemmiksi. Suomessakin eletään tiivistä aikaa tällä rintamalla: turkulaislähtöinen yhdistys Tähtiallianssi, 501st pohjoismainen jaosto Nordic Garrison ja keräilykeskeinen nettiyhteisö Tähtikeräilijät syntyvät. Viimeksi mainittu suo seuraavana vuonna kotisivuillaan tilaa nettifoorumille suurelliselta nimeltään Suomen Star Wars Fanit, josta loppujen prequel-vuosien ajaksi kasvaakin nimensä mukainen.

2001
Helsingissä Tennispalatsin taidemuseossa vierailee avokätisesti muun muassa lavasteita ja pukuja esittelevä The Art of Star Wars -näyttely. Pimeä uhka pääsee uuteen formaattiin, suosituksi osoittautuneelle dvd:lle. Maailmalla kampanjoidaan jedi-uskontokuntien puolesta.

2002
Kloonien hyökkäys. Onko se edeltäjäänsä parempi vai pahempi, väitellään yhä, mutta joka tapauksessa ”George Lucas raiskasi lapsuuteni” -puheet yltyvät. Fandom ei siitä tosin mihinkään laannu.

2003
Ensimmäinen Clone Wars -niminen animaatio: Genndy Tartakovskyn lyhärisarja. Knights of the Old Republic, todennäköisesti paras Star Wars -peli. Star Wars -keräilijöiden kuningas Steve Sansweet vierailee Suomen Turussa Finnconissa. Saman vuoden lopussa kotimainen Star Wars -sarjakuvalehti lopetetaan. Kirjasuomennokset jatkuvat hieman pitempään. Onhan yksi elokuvakin vielä jäljellä.

2004
Originaalitrilogia julkaistaan dvd:llä. Ei kuitenkaan originaalina, eikä edes vuoden 1997 special editionina: sisältöä on restauroitu jälleen. Nyt Vader puhuu videopuhelunsa Ian McDiarmidin kanssa ja Lukea tervehtii Endorissa Hayden Christensenin Voima-haamu. Lucas+lapsuus -huudot eivät varsinaisesti vaimene.

2005
Sithin kosto päättää prequel-trilogian ja, niin luultiin, koko Star Wars -elokuvasarjan. Skywalker Ranchilta San Franciscoon muuttava Lucasfilm siirtyy etsimään uusia keinoja hyödyntää mega-franchiseaan. Yksi nerokkaimmista vedoista on Lego Star Wars -brändin laajentaminen pelkästä lelulisenssistä peleiksi ja animaatioiksi: niitä seuraa perässä lisää paitsi tällä lisenssillä, myös monista muista brändeistä. Viimeistään tämän tempun myötä Darth Vader ja kumppanit alkavat tulla tutuiksi hahmoiksi päiväkodeissakin.

2006
Siirrytään käytännössä toiseen hiljaisuuden kauteen, vaikkei se toki yhtä hiljainen ole kuin 1980-luvun lopun kausi. Star Wars -kirjoja ja sarjakuvia esimerkiksi julkaistaan (Yhdysvalloissa) koko ajan, muttei niistä synny suuria tai edes pieniä klassikoita. Lucas suunnittelee franchisen seuraavaksi askeleeksi näyteltyä televisiosarjaa nimeltä Star Wars Underworld, mutta se ei koskaan toteudu käsikirjoituksia valmiimmaksi.

2007
Star Wars täyttää 30 vuotta pihahtaen. Mitään merkittävää uutta ei ilmesty. Ainakin suomalaisittain katsottuna fandomkin hiipuu.

2008
The Force Unleashed -pelistä viritellään Shadows of the Empiren kaltaista multimediatapausta, sillä peliin liittyy muun muassa kirjoja ja sarjakuvia, mutta ei sekään historiaan jää. Sen sijaan kauaskantoisemman alun tarjoaa teatterikierroksellakin käyneellä elokuvalla käynnistyvä The Clone Wars -animaatiosarja.

2009
Animaatiosarjan äänitähti Ashley Eckstein perustaa ”tyttönörttien vaatemerkin” Her Universen, joka nostaa hänet yhdeksi Star Warsin suurista tekijöistä.

2010
The Clone Warsin kolmas kausi kääntää sarjaa jatkuvajuonisemmaksi ja, ennen kaikkea, vakavammaksi. Mortis-jaksojen kaltaiset tarinat tekevät sarjasta sen, millaisena se nyt nähdään: osana virallista kaanonia.

2011
Star Wars -saaga julkaistaan bluraylla, joka tietenkin tarkoittaa taas yhtä muutosten kerrosta originaalitrilogian special editioneihin.

2012
Pimeä uhka käy uusintakierroksella elokuvateattereissa 3D-käännettynä. Muut episodit eivät kuitenkaan seuraa sitä kuten oli tarkoitus, koska sitä ennen vuoden lopulla putoaa pommi: Lucas valitsee Kathleen Kennedyn seuraajakseen ja myy yhtiönsä Disneylle, joka ilmoittaa heti ostouutisen yhteydessä käynnistävänsä välittömästi uusien Star Wars -elokuvien tuotannon. Myöhemmin tosin paljastuu, että käynnistyksen aloitti jo Lucas itse: tekeillä on uusien hahmojen ympärille keskittyvä uusi trilogia, jossa myös vanhat hahmot palaavat. Fandom räjähtää: on kuin se olisikin hiljaiset vuodet vain ladannut voimiaan.

2013
Uutta trilogiaa kypsytellään julkisuudelta piilossa, mutta franchisea seuraaville tämä on jo mullistusten vuosi. The Clone Wars lopetetaan, julkaisematon komediallinen Detours-animaatiosarja hyllytetään pysyvästi, tilalle luvataan uusi animaatio Rebels. Uusi Lucasfilm ottaa kokan kohti originaalitrilogiaa pikemmin kuin prequeleita. Yhtiötä järjestellään uudelleen elokuvastudioksi, missä rytäkässä muun muassa peliosasto LucasArts lakkautetaan pelkäksi lisenssitoimistoksi. Ensimmäisen uuden Star Wars -elokuvan on silti oltava yhteistuotanto ohjaaja JJ Abramsin studion kanssa: Lucasfilm ei yksinkertaisesti ole vielä valmis täysiveriseksi leffataloksi yksinään.

 

2014
Rebels aloittaa. Vanha expanded universe lyödään kasaan ja päälle leima ”Legends”. Nyt virallista kaanonia ovat enää elokuvat ja kaksi animaatiosarjaa The Clone Wars ja Rebels – sekä kaikki tästä eteenpäin julkaistava, jota kontrolloimaan järjestäytyy Lucasfilmin tarinaryhmäksi kutsuttu viisasten kerho. Sopivaa on, että sarjakuvalisenssi palaa samassa yhteydessä Marvelille. Uusi elokuvakin kuvataan ja sen näyttelijät julkistetaan, mutta ensimmäisen teaserin hetkellä joulukuussa siitä ei tiedetä vielä juuri mitään. Niin kauas on tultu hiljaisuuden kausista, että vuosi on (ainakin toistaiseksi) viimeinen, jona ei julkaista uutta Star Wars -elokuvaa.

2015
The Force Awakensin vuosi, vaikka ensi-ilta onkin vasta vuoden lopussa. Se on, tuotasnoin, aikamoinen hitti.

2016
Rogue One, ensimmäinen nyt virallisena pidettävä standalone-, eli spinoff-, eli Anthology-, eli A Star Wars Story -elokuva. Miten näistä nyt puhua. Ja onhan se hitti tämäkin. Elokuvien ulkopuolella aluksi jyrkästi piirretty raja kaanonin ja Legends-tarinoiden välillä hämärtyy suuramiraali Thrawnin astellessa uuteen kaanoniin käytännössä samana hahmona kuin ennenkin. Carrie Fisher kuolee – ei toki aivann ensimmäisenä todella merkittävänä Star Wars -ihmisenä, mutta eittämättä ensimmäisenä, jonka liian aikainen kuolema tulee vaikuttamaan tuleviin elokuviin.

2017
40 vuotta täyttyy. Edessä on episodi VIII, The Last Jedi. Edessä on myös aika monta muuta elokuvaa, animaatiosarjaa, näyteltyä sarjaa, kirjaa, sarjakuvaa, peliä, lelua, leikkiä, pop-kulttuuriviittausta, parodiaa, vitsiä, fandom-hetkeä, blogikirjoitusta, iloa, surua ja toivottavasti myös yllätystä.

Paljon onnea ja pitkää ikää! Kyllä minä niin tykkään, vaikka aina sinuu kiusoittelenkin.

Viimeinen Jedi, todellakin: Teoria uudesta trilogiasta

”Ilman jedejä Voimassa ei voi olla tasapainoa”, sanoo Lor San Tekka (Max von SydowThe Force Awakensin alkusanoiksi.

Mutta ei hän sitä tiedä. Tuo on jediuskovaisen historioitsijan Lor San Tekkan teoria – ja hän saattaa olla väärässä. Tai kuten Yoda Episodi III:ssa sanoi, viitaten samaan ennustukseen Voiman tasapainosta: ”ennustus, jota tulkittu ehkä väärin on”.

Tämä on yksi teoria: omani. Eikä kyse ole vain prequelien ennustuksesta, vaan episodien VIII ja IX juonesta. Kyse on spekulaatiosta, ei juonihuhuista, joten tämän lukeminen ei spoilaa. Paitsi tietenkin jos osoittautuu, että olen epäilyksissäni täysin oikeassa…

luke-vii

”Onko tukkani hyvin? Onko Voimani epätasapainossa?”

Vielä kolmas ennustuslainaus. Tämän kohdalla on jo hieman epäselvempää, puhutaanko edelleen Voiman tasapainosta:

First comes the day
Then comes the night.
After the darkness
Shines through the light.
The difference, they say,
Is only made right
By the resolving of gray
Through refined Jedi sight.
―Journal of the Whills, 7:477

Tämä runo julkaistiin The Force Awakensin romanisaation alkulehdillä, ja se on todella kiinnostava. Kirjan kirjoitti Alan Dean Foster, mutta se on siis kaanonia, eikä ole mitään syytä epäillä, ettäkö se olisi siellä vain kirjailijan päähänpistosta. Runon sanoja voi tulkita monella tavalla, mutta minusta sanat eivät ainakaan kuvaa Episodi VII:n tapahtumia.

On mahdollista ajatella, että ensin tuleva päivä oli jedien vanha suuruuden aika. Sitten koitti yö: pimeät ajat, sithit, Imperiumi. Pimeyden jälkeen paistaa valo; Luke Skywalkerin aika, jossa valo on erilainen, tasapainoisempi, viisaamman jedikatseen näkemä. Tämä tulkinta myötäilisi George Lucasin kuuden elokuvan saagan sanomaa: että Anakin Skywalker oli kuin olikin ennustuksen valittu, joka toi tasapainon Voimaan tappamalla keisari Palpatinen ja samalla sith-perinteen – käännyttyään tosin sitä ennen traagisesti pimeälle puolelle ja pyyhittyään pois myös jediperinteen.

Mutta jos näin on, ei uudella ennustuksella olisi mitään tekemistä The Force Awakensin ja uuden trilogian kanssa, joiden romaaniversion ensilehdillä se meille annettiin. Ja jos näin on, tuo harmaamman valon parempi aika oli Episodi VII:n alussa pahasti uhattuna. Omituiset alkusanat, eikö teistäkin? Etenkin kun tiedämme, että JJ Abramsin, Rian Johnsonin ja kumppanien taustalla Lucasfilmin kerrontaa ohjaava tarinaryhmä todella pelaa niin sanottua pitkää peliä, sijoittaen esimerkiksi animaatiosarja Rebelsin ensimmäiselle kaudelle repliikin, joka saa täyden selityksensä vasta pari vuotta myöhemmin Rogue Onessa.

Siksi minua houkuttaa tulkita toisin. On mahdollista ajatella, että tämä ennustus onkin jatkoa alkuperäiselle tasapaino-ennustukselle (eihän tässä edes mainita tuota sanaa!), ja se kuvaakin alkuperäisen ennustuksen jälkeistä aikaa. Siis: Ensin koitti runon alun päivä, kun Anakin toteutti kohtalonsa. Päivää seurasi jälleen yö, kun Kylo Ren kääntyi pimeälle puolelle ja pysäytti Luken uuden päivän alkuunsa. Mutta että vasta tätä pimeyttä olisi ennustuksen jälkeen määrä seurata uudenlaisen valon. Sen, jossa jedit lopulta hylkäävät mustavalkoisen ajattelunsa valosta ja pimeästä, ja näkevät asiat harmaina.

Lyhykäisyydessään teoriani, joka ei tosin selity ihan näin lyhyesti, kuuluu: Luke Skywalker on kuin onkin Viimeinen Jedi, kuten Episodi VIII:n maanantaina paljastettu alaotsikko toteaa. Mutta tämä ei ole surullista, vaan sekä ennustettua että loppujen lopuksi oikein. Jedien opit olivat vääristyneitä, jedit ansaitsivat mennä. Jedit ovat kuolleet, kauan eläköön Voima.

rey-vii

”Ota nyt hei tää miekka. Vai etkö sinä koulutakaan minua? Mitä tuo horisee?”

Saattaa tietenkin olla, että olen täysin väärässä. Että Episodi VII:ssä Luke (Mark Hamill) kouluttaa Reystä (Daisy Ridley) jedin, että Kylo Ren (Adam Driver) vielä ennen Episodi IX:n loppua pelastetaan pimeältä puolelta aivan kuin hänen isoisänsä aiemmin, että salaperäinen Snoke kukistetaan, että uusi jedijärjestö lopulta nousee siihen tapaan kuin vanhassa expanded universessakin.

Mutta vihjeitä siitä, että uudessa trilogiassa voisi olla kyse siitä, pitäisikö jedien sittenkään palata galaksiin Skywalkerien suvun tekosten jäljiltä, tuntuu tulevan vastaan siellä täällä. Vähintään tunnen näkeväni kaikkialla enemmän tai vähemmän hienovaraisia vihjeitä siitä, että ”jedi” ei todellakaan ole enää Star Wars -universumissa synonyymi ”hyvälle Voiman käyttäjälle”, kuten vuodesta 1977 lähtien pitkään ilmiselvältä tuntui. Ihan äskettäinkin tarinaryhmän Pablo Hidalgo ihan erikseen näki parhaaksi tähdentää Twitterissä, että ei suinkaan ole olemassa ”harmaita jedejä”, kuten fanikunnassa etenkin 1990-ja 2000-luvuilla puhuttiin. Nykyisessä Star Wars -kaanonissa henkilö joko on tai ei ole jedi samaan tapaan kuin henkilö on tai ei ole kasvissyöjä.

Ennustuksen lähteeksi mainitut Whillit pääsivät joulukuussa elokuvaankin. Rogue Onessa esiteltiin Voima-uskovaisten pyhiinvaelluskohde Jedha-kuu sekä siellä sijainneen temppelin ”Whillien vartijat” Chirrut Imwe (Donnie Yen) ja Baze Malbus (Jiang Wen). Se, mitä tai keitä Whillit lopulta ovat pysyy arvoituksena, mutta Rogue One Ultimate Visual Guide -kirjan mukaan Voima on tunnettu galaksissa yli 25 000 vuoden ajan. Kirjan mukaan jedijärjestö oli ”sen tunnetuin harjoittaja”, mutta ei suinkaan ainoa: Voimaan nojasi myös muita koulukuntia ja uskontoja. Monet näistä kulttuureista eivät ”käyttäneet” Voimaa siten kuin jedit, jotka rutiininomaisesti tekivät temppuja galaksia sitovaa mystistä energiakenttää hyödyntäen, mutta monet muutkin kuin jedit uskoivat sen olemassaoloon ja vaikutukseen.

En voi olla näkemättä tässä (ehkä tahatonta?) paluuta Lucasin 1970-luvun näkemykseen. Tuohon aikaan kun Lucas näki vielä Voiman käyttämisen asiana, johon kuka tahansa pystyisi. Moni onkin tulkinnut Rogue Onen sokean Chirrutin käyttävän jollain tasolla Voimaa kulkiessaan luotisateen halki vahingoittumatta ja aistiessaan väkijoukon keskeltä Jyn Erson kaulalla Kyber-kristallin. Oli miten oli, jonkinlaiselta mystisen energiakentän kanavoinnilta kyvyt kyllä tuntuvat – ja jedi Chirrut ei siis ainakaan ollut.

chirrut

”Olen yhtä Voiman kanssa, ja Voima on minun kanssani, vaikka jedi en ole, lälläslää.”

Rogue Onen Chirrut ja Baze eivät ole ainoat hahmot, joiden kautta meille on viime aikoina kerrottu, että galaksin Voima-suhde on paljon jedejä ja sithejä monipuolisempi. Rebels-animaatiosarjan kolmannella kaudella esiintyy hyvin vanha hahmo Bendu (jonka nimikin on lainattu Lucasin hyvin varhaisen käsikirjoituksen termistä ”jedi bendu”), jonka näkökulmasta jedien ja sithien väliset kiistat ovat peräti lapsellisia. Ensiesiintymisessään Bendu myhäilee: ”Jedit ja sithit käyttävät valoa ja pimeää. Minä olen keskellä.”

Itse asiassa myös Baze Malbusin suuhun on Rogue Onen romanisaatiossa pantu samantapainen pieni pilkka. Itse en ole sitä kirjaa lukenut, mutta tämän lainauksen olen: Baze ”muistelee kuulleensa jedien pitävän vihaa polkuna johonkin, jota he kutsuvat pimeäksi puoleksi”. Baze ei ajattele näin: hän kun on Whillien vartija eikä jedi, ja hänen vihansa on oikeamielistä. Hänen vihansa ohjaa hänen laukauksiaan.

Lisäksi ja aivan erityisesti on tietenkin muistettava, että melkein kaikki se vähä, mitä Episodi VIII:sta virallisesti tiedämme, viittaa siihen, että siinä todellakin tutkitaan jedien historiaa. Tiedämmehän kerrotun, että Luke Skywalker katosi etsiessään ”ensimmäistä jeditemppeliä”, ja tiedämme, että Episodi VIII alkaa siitä, mihin VII jäi. Luvassa on todennäköisesti (ja toivottavasti) hyvä syy sille, miksi Luke on eristäytynyt kaukaiselle Ahch-Ton planeetalle vuosikausiksi. Ehkäpä meille on esimerkiksi luvassa aimo annos pohdiskelua siitä, miten jedivoimien tuomaan suureen valtaan tulisi suhtautua – siis samaan tapaan kuin Imperiumin vastaisku aikanaan löi itsensä kaikkien aikojen jatko-osat -listalle kuljettamalla Luken ja katsojan uusien seikkailujen sijaan suoplaneetalle pohtimaan, tekevätkö sodat sittenkään suureksi.

yoda

”Se Bendu se vasta yksi muinaismuisto on.”

Enkä halua spekuloidessani unohtaa aiemmista trilogioista väheksytyintä. Uuden trilogian isot juonikuviot saattavat olla täysin Lucasfilmin tarinaryhmän kutomia jatkolankoja Skywalkerien saagan kolmanneksi trilogiaksi, mutta ei ole mahdotonta, etteikö tämäntapainen kuvio voisi kummuta myös George Lucasin luonnoksista uudeksi trilogiaksi.

Lucasin parjatuissa prequeleissakin ovat nimittäin läsnä väreet jedien vanhojen sääntöjen harhaoppisuudesta (kuten absurdi rakastumisen kieltävä koodeksi) tai pimeän ja valoisan puolen liiallisesta ehdottomuudesta (kuten Obi-Wanin paradoksin paljastava lause ”Only a sith deals in absolutes”). Ne sivuutetaan usein huonona käsikirjoittamisena, ja valitettavan huonosti prequelit monelta osin ovatkin käsikirjoitetut. Mutta luultavasti Lucasin vilpitön tarkoitus tämäntapaisissa kohdissa oli näyttää meille jedien olevan tyhmiä – me vain keskityimme haukkumaan häntä tyhmäksi.

Keskeinen tällainen yksityiskohta on Episodi I:n juonikuvio Anakinista liian vanhana jedikoulutettavaksi. Tämäkin seikka ohitetaan usein typeryytenä, koska kaikkihan elokuvan ilmestyessä vuonna 1999 tiesivät, että Luke koulutettiin jediksi vasta parikymppisenä. Prequel-puolustajat näkevät tämän toisin: heidän mielestään Lucasin tarkoitus oli näyttää, että vanha jedijärjestö todella aivopesi lapsia uskomaan heidän oppiensa mukaan. Ja että Yoda ja Obi-Wan ymmärtävät Episodi III:n loppuun mennessä tämän ajan päättyneeksi, ja nimenomaan siksi eivät ryhdy välittömästi kouluttamaan Anakinin kaksosvauvoista superjedejä Palpatinen kaatajiksi. Parempi antaa Luken ja Leian ensin kasvaa ihmisiksi ja katsoa sen jälkeen, onko heistä myös jedeiksi.

Tämän voi tietenkin nähdä vain fanipoikien jälkikäteisenä selittelynä. 1970-luvun Lucas ajatteli Voimasta ja jedeistä toisin kuin prequel-aikojen Lucas, eikä hän tuolloin edes kirjoittanut Lukea saati Leiaa kenenkään kätketyksi salaiseksi lapseksi. Mutta jos uusi trilogia lähtee suuntaan, jota olen tässä pyöritellyt, käy tällainen prequel-tulkinta kyllä erittäin näpsäkästi in universe samaan pirtaan. Siinä missä Yoda ja Obi-Wan olisivat oppineet kouluttamaan Lukesta uudenlaisen jedin verrattuna prequel-aikojen organisoidun järjestön kasvatteihin, siinä Luken vuoro olisi nyt päättää, millaisessa muodossa hän oikeastaan haluaa siirtää perinteen eteenpäin. Jos minkäänlaisessa – yksi selitys Luken Episodi VII:ää edeltäneelle eristäytymiselle kun voisi olla sekin, että sankarimme olisi päättänyt, ettei kenenkään ole enää hyvä oppia häneltä tällaista Voimaa!

anakin-yoda-kenobi

”Tää on ny sen pojanklopin käsissä, kamut.”

Jos siis olen oikeassa, uuden trilogian juonilangaksi paljastuu Episodi VIII:n myötä kaikkea muuta kuin ”jedien paluu”. Kyse olisi pikemminkin siitä, miten Luke ja/tai Rey oppivat näkemään valon ja pimeän sijaan kaikki harmaan sävyt (lisää-50-sävyä-vitsi-tähän).

Tällöin Episodi VIII:n otsikko The Last Jedi saa lisää merkityksiä. Kyse ei ole vain siitä, että Luke on tuo otsikon viimeinen jedi, kuten jo edellisessä episodissa sanottiin ja kuten Yoda Episodi VI:ssa sanoi Luken hänen jälkeensä olevan. Kyse olisi myös siitä, että Luken on syytäkin olla viimeinen vanhoista jedeistä – ja Reyn ehkä siis ensimmäinen uusista, paremmista.

Itse asiassa en edes jätä teoriaani niin vaatimattomaksi, että tässä olisi kyse olisi vain Episodi VIII:n otsikon merkityksistä. Aivan viime kädessä haluan nimittäin ajatella, että tässä uudessa, paremman ja tasapainoisemman valon galaksissa….Voima herää.

Viimeinen Jedi: Toisia ajatuksia

Pakko näpytellä vielä samana iltana toinen blogimerkintä Episodi VIII -otsikkoajatuksia. Ensimmäiseen menivät ensifiilikset, tässä pari (ehkä vähemmän vakavaa) jatkomietettä.

Jatkomiete #1:

Jotkut jo ehtivät väittää otsikkoa itsestäänselväksi ja siksi tylsäksi, mutta väitän, että se johtuu vain siitä, mistä kirjoitin jo ensireaktioissani: The Last Jedi on niin sopiva otsikko, että se tuntuu heti oikealta. En ole huomannut kenenkään ilmoittautuneen arvanneeksi otsikkoa ennalta – vaikka se oli edellisen episodin alkuskrollissakin! (EDIT 34 minuuttia postauksen jälkeen: okei, nyt yksi Reddit-käyttäjä)

tfa-crawl

Sen sijaan törmäsin huhuihin ainakin näistä otsikoista: Forces of DestinyFall of the Resistance, Echoes of the Dark Side ja The Order of the Dark Side. Näistä tosin vain ensimmäinen tuntui edes etäisen uskottavalta huhulta, ja sekin sitä vain siksi, että se saateltiin joulukuussa ilmoille mittavan copyright-merkinnän saattelemana. Senkin voisin kuitenkin kuvitella päätyvän pikemminkin vaikkapa pelin nimeksi. (The Force Awakensin nimeksi harkittu A New Dawn käytettiin Rebels-prequelromaanin nimenä.)

Lieneekö tarpeetonta sanoakaan, että nuo kaikki ehdotukset ovat kauheita.

Jatkomiete #2:

”It’s like poetry, they rhyme”, sanoi George Lucas, eikä tarvita ajatuksen erittäin pitkälle vievää Ring-teoriaa siihen, että Star Wars -elokuvien on aina tiedetty tietoisesti toistavan aiempien osien teemoja, asetelmia ja jopa dialogia. Mitä tulee episodien otsikoihin, prequel-aikana homma nähtiin tietenkin näin, ja aika ilmeistä se olikin:

A New Hope = The Phantom Menace
The Empire Strikes Back = The Clones Attack = Attack of the Clones
Return of the Jedi = Revenge of the Sith

Sisälliöllisesti otsikkorimmauksen vertailu menee jotakuinkin näin. Trilogian ensimmäinen osa on nimetty tapahtumien keskellä vaikuttavan hahmon (Luke/Palpatine) ja toisaalta alussa vallitsevan tunnetilan (toivo/uhka) mukaan. Toinen osa saa nimensä aktiivisesta teosta, joka kääntää sotilaalliset asetelmat. Lopullisen kaikuinen kolmas otsikko taas kertoo, kenen herran haltuun homma trilogian päätteeksi jää (vaikka sekä paluu että kosto voivatkin tarkoittaa sekä yksittäistä hahmoa että ryhmittymää.

Lucas ei enää hallitse Tähtien sotaa, joten kaikki Lucas-rimmaukset ovat pois pöydältä (ainakin siinä tarkan kellopelin mielessä mitä Ring-teoria esittää, sillä kyllähän The Force Awakens myötäilee A New Hopen juonta ehkä turhankin tarkkaan). Mutta, just for the fun of it, ja terveisin juonitoveri Lasselle:

A New Hope = The Phantom Menace = The Last Jedi
The Empire Strikes Back = Attack of the Clones = The Force Awakens
Return of the Jedi = Revenge of the Sith = ??? of the ???

KRHHKRÖHÖMbalanceoftheforceKRÖHÖMÖHM

hanwink

Jatkomiete #3:

Siis tottakai sellaisella nimellä kuin The Last Jedi on edeltäjänsä Star Wars -galaksissa. The Last Jedi on aiemmin ollut (ainakin) vuoden 2013 romaani (siis viime ajoilta ennen Disney-kauppaa ja uutta kirjojenkin kaanonia), pienellä kirjoitusasumuunnoksella vuosien 2005-08 nuortenromaanisarja, fanifilmi vuodelta 2014 sekä sarjakuvatarina jo vuonna 1981.

Viimeksi mainitun osalta voin tarjoilla myös aidon ja oikean suomennoksen tuoreelle alaotsikolle. Lähteenä suomalainen Star Wars -sarjakuvalehti 2/1983:

viimeinenjedi

Prequelien uusi toivo

”Kukaan ei vihaa Star Warsia kuten Star Wars -fani”, kuuluu repliikki tuoreen The Prequels Strike Back -dokumentin alussa, ja näinhän se on. George Lucasin toinen Star Wars -trilogia, Pimeä uhka, Kloonien hyökkäys ja Sithin kosto (1999-2005) on elokuvahistorian puhutuimpia ja haukutuimpia teoksia, mutta aitoa vihaa sitä kohtaan kannetaan edelleen nimenomaan niissä piireissä, joissa elokuvasarjaa sinänsä palvotaan – tai ollaan palvovinaan. Sillä kuten dokumentin loppupuolella sanotaan, The Force Awakensin jälkeiseen aikaan luvut päivittäen, tästä seuraa, että toiset rakastavat vain neljää Star Wars -elokuvaa, kun toiset saavat rakastaa seitsemää.

prequels-strike-posterThe Prequels Strike Back: A Fan’s Journey on 80-minuuttinen tuore dokumenttielokuva, jonka takana on indie-ryhmä nimeltä Ministry of Cinema. Sitä voi pitää ”fanifilminä”, mutta mikään ylipitkä vlogaus se ei todellakaan ole: elokuva on tehty tyylikkään cinemaattisesti, ja alaotsikostaan ja kertojaäänestään huolimatta siinä on peräti 35 haastateltavaa. Osa heistä tosin on talletettu todella nopeasti, sillä eräänä kuvauspäivänä Austinissa tekijät kertovat tehneensä käsittämättömät kahdeksan haastattelua. Nimekkäimmän jututettavansa, ohjaaja Kevin Smithin, dvd:n oheismateriaalit paljastavat kohdatun kameran eteen vain viiden minuutin ajan ilman ennakkoon sovittua haastattelua. Elokuvan kengännauhabudjetti koottiin joukkorahoituksella: 174 lahjoittajaa antoivat tekijöille vajaat 13 000 dollaria, jotka he saivat riittämään komeasti. Ja, tässä kohtaa todettakoon, minä olin (pienellä summalla) yksi noista lahjoittajista.

Elokuvan saa nähtäväkseen muutamalla dollarilla, ja ainakin tässä blogissa harrastamani Star Wars -pohdiskelun ystäville se on ehdottomasti suositeltavaa katsottavaa. Oma fiilikseni muistutti usein sanonnan kuorolaista saarnan kuulossa, sillä niin samantapaisia olen itsekin usein puntaroinut: kuinka prequeleissa on paljon, paljon enemmän hyvää kuin aina muistetaankaan, ja kuinka se huono ei lopulta ole niin tähtitieteellisen kaukana originaalitrilogiasta kuin usein muistetaan. Silti dokumentilla oli paljon uutta annettavaa minullekin: en esimerkiksi ollut koskaan ajatellut, että Star Warsin ”lapsellisuuden” tunnustuksena Lucas sijoittaa kameran toistuvasti noin seitsemänvuotiaan lapsen korkeudelle, katsomaan sankareita hieman ylöspäin.

bradley-weatherholt

Bradley Weatherholt, tuoreen prequel-dokumentin alaotsikon fani matkalla.

The Prequels Strike Back ei toki yritä käännyttää ketään pitämään prequeleja mestariteoksena. Dokkarin otsikko on jopa hieman harhaanjohtava: kyse on pikemminkin näkökulmista, joista prequelit on mahdollista katsoa arvostaen sitä, mitä George Lucas niissä tavoitteli, vaikka pitäisi yhä lopputulosta draamallisesti ja elokuvallisesti epäonnistuneena. (Omia näkökulmiani prequeleista kirjoitin blogiin viimeksi vuosi sitten: episodi I, episodi II ja episodi III.)

Mitä Ministry of Cineman argumentteihin siis kuuluu? Yksi tärkeimmistä on se, että Lucas teki monia prequelien haukutuimpia asioita täysin tarkoituksella. Kloonien hyökkäyksen kankealla romanssilla tavoiteltiin tarkoituksella 1930-luvun sarjafilmien paperisten romanssien tyyliä. Kaikkein rakastetuimmin inhottu yksityiskohta, Jar Jar Binksin hahmo, oli Lucasin päässä tarkoitettu naurattamaan nuorimpia katsojia, joiden nauru tarttuisi aikuisiinkin. Näinhän ei käynyt, mutta yleensä lapsina tai nuorina Pimeän uhan katsoneet eivät ainakaan inhonneet Jartsaa varttuneen yleisön tapaan. Dokumentti myös huomauttaa aiheellisesti originaalitrilogiasta löytyvän monia samantapaisia lapsellisuuksia, ja väittää – tämä oli minulle uusi tieto – että 1970-luvun lopussa monet aikuiset pitivät C-3PO:ta yhtä ärsyttävänä kuin seuraava sukupolvi 20 vuoden päästä Jar Jar Binksiä.

jartsagif

Jar Jar Binks – ei ehkä aivan Buster Keaton, mutta esikuvat näkyvät.

Lapsellisuuden lisäksi prequeleita syytetään usein kaupallisuudesta, mutta moni Prequels Strike Backin haastateltavista löytää nuoren George Lucasin kokeellisuuden vanhankin Lucasin tuotannosta. Samat mytologiset, jo 1970-luvulla aivan yhtä ikivanhat, lähteetkin vaikuttavat molempien trilogioiden juoniin. Kokeellisuudesta puhuttaessa on erityisesti tietysti muistettava tekniikka: Lucasin itsensä päässä Kloonien hyökkäyksen kuvaaminen ensimmäisenä isona elokuvana maailmassa kokonaan digitaalisesti ja nimikloonien monistaminen tietokoneella (jotka jo nyt näyttävät niin kovin muovisilta ja epäaidoilta) tuntuivat todennäköisesti aivan yhtä tärkeiltä edistysaskelilta kuin avaruusalusten pienoismallien vanhentaminen kaukaisen galaksin realistisuuden nimissä vuosikymmeniä aiemmin. Senkin dokkari huomauttaa, että samoissa lapsellisiksi syytetyissä elokuvissa on poliittista kommentointia 9/11:n jälkeisistä Yhdysvalloista ja George W. Bushin ristiretkestä Irakiin.

Luonnollisesti dokumentti koskee myös Mike Klimon ”kehäteoriaan” (Star Wars Ring Theory), jota on perusteltua pitää vähintään viime vuosien tärkeimpänä Star Wars -tekstinä ja jonka Ministry of Cinemakin paljastaa dokkarinsa lisämateriaaleissa olleen koko projektin innoittaja. Kehäteoria on suorastaan pakkoluettavaa kaikille Star Warsiin vakavammin suhtautuville ja ansaitsisi siksi aivan oman kirjoituksensa, mutta lyhyesti Klimon teoria esittää, että sen lisäksi, että alkuperäisen trilogian Luken ja prequel-trilogian Anakinin matkat peilautuvat toisiinsa yksinkertaisesti muodossa 1-4, 2-5 ja 3-6, saaga muodostaa ”rimmaavan runon” myös kehämäisessä muodossa 1-6, 2-5 ja 3-4, ja että näiden osien väliset yhteydet ulottuvat juonellisia yhtäläisyyksiä (Pimeän uhan puolivälissä ajetaan podrace-kisa, Jedin paluun puolivälissä ajetaan puiden välissä kilpaa) paljon syvemmälle sekä elokuvien tematiikkaan että irrallisten kohtausten tapahtumiin, jopa yksittäisten kuvien kompositioihin. Esimerkiksi: minuutilleen samoissa kohdissa Pimeän uhan ja Jedin paluun alkua käydään keskustelu hologrammihahmon kanssa (Palpatine ja Amidala, Luke ja Jabba) sekä käytetään jedi mind trickiä neuvottelutaktiikkana (Qui-Gon Boss Nassille, Luke Jabballe).

Kehäteoria on hämmästyttävää luettavaa, ja olen ehdottomasti siinä leirissä, jonka mielestä se kaikki ei voi, ei vain voi, olla sattumaa – vaikka Lucas ei varsinaisesti ole missään tätä myöntänytkään. Kehäteorian läpi katsottuna prequelit alkavat vaikuttaa herkältä kellopeliltä, jossa Lucas on saattanut tehdä vaikka millaisia elokuvallisia uhrauksia sen eteen, että runo rimmaa jokaisessa säkeessään. Vähimmilläänkin se ehdottomasti on teoria, joka saa näkemään prequelit uudessa valossa, mistä Ministry of Cineman porukkakin nimenomaan kiinnostui. Dokumentissa on haastateltu sekä Klimoa että häneen vaikuttanutta kanadalaista tutkijaa Anne Lancashirea, jonka pistin omalle listalleni mieleen tutustumisen arvoisena nimenä. Lisäksi The Prequels Strike Back etsii kehäteorian mukaisia yhteyksiä Star Warsissa niin keskeisestä musiikista: nekin tuntuvat ulottuvan paljon, paljon syvemmälle kuin pelkkään Imperial Marchin nuottien kierrättämiseen Anakinin teemaan.

naboo-royal-cruiser

Kloonien hyökkäys alkaa saapumisella pilviseen kaupunkiin, koska peilikuva Imperiumin vastaisku päättyy paolla pilvisestä kaupungista. Ainakin jos Mike Klimolta kysytään.

Koska George Lucas itse ei tästä ja muista pinnanalaisista tavoitteistaan puhu, ja koska kriitikot ovat prequeleista jo vaienneet ja ne sitä paitsi alunperinkin kovin tylysti ohittaneet, on hyvä, että näitä vaihtoehtoisia näkökulmia viimeistään nyt nousee esiin. Aikakin taitaa olla kypsä: koska prequelit eivät enää ole ”ne viimeiset” Star Wars -elokuvat, on vihaisten fanienkin helpompi antaa niille uusia mahdollisuuksia. Monet prequelien kiehtovimmat juonilangatkin kun ovat sellaisia, joita itse elokuva ei lainkaan korosta, kuten Ministry of Cineman dokkarissakin mainittu ristiriita hyvien jedien tavasta viedä lapset vanhemmiltaan aivan nuorina koulutettavaksi uskonlahkoon mukaiseen oppiin verrattuna siihen, että Yoda ja Obi-Wan nimenomaan päättävät piilottaa Luken ja Leian sen sijaan, että alkaisivat kouluttaa heitä jo vauvoina tulevaan tehtäväänsä.

The Prequels Strike Back: A Fan’s Journey on hyvä puheenvuoro tähän keskusteluun, ja sopii mainiosti esimerkiksi katsottavaksi ennen prequel-vihaajan seuraavaa prequel-maratonia.

George Lucasin katkera kausi

George-setä pääsi sitten uutisiin ympäri maailmaa haukkumalla The Force Awakensin ja kutsumalla Disneyä ”valkoisiksi orjakauppiaiksi”, joille erehtyi myymään ”lapsensa”.

Ei kovin hyvin pelattu. Mutta ei täysin pöyristyttävää.

Kyseinen haastattelu ilmestyi CBS:n Charlie Rosen haastatteluohjelmassa. Osia siitä ilmestyi nettiin jo aiemmin, ja minäkin ehdin kommentoida Lucasin puheita Star Wars -avioerostaan jo silloin. Kokonaisessa tunnin haastattelussa Star Warsin luoja George Lucas puhuu kiinnostavia urastaan ja asemastaan, ja se on kiinnostavaa kuunneltavaa.

Isot otsikot syntyivät ohjelman aivan lopusta löytyvästä kohdasta, jossa Lucas kutsuu Star Wars -elokuviaan ”lapsikseen” ja toteaa myyneensä ne ”valkoisille orjakauppiaille, jotka ottavat nämä asiat, ja…”

LucasAbramsJI1

A New Hopen ohjaaja-kirjoittaja George Lucas ja The Force Awakensin ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams (kuva: Joi Ito, CC BY-SA 3.0)

Ikävästi sanottu, puhumattakaan poliittisesta ajattelemattomuudesta. Kun ohjelma esitettiin Yhdysvaltain televisiossa, Lucas pyysikin nopeasti anteeksi. Tuossa lausunnossaan Lucas amerikkalaiseen tapaan kehuu kuplille Disneyn Star Wars -franchiselle ottamaa suuntaa, kertoo olevansa ylpeä tuottaja Kathleen Kennedystä ja ohjaaja JJ Abramsista sekä muistuttaa, että hänhän se tosiaan oli, joka Disneyn soihdunkantajaksi valitsi.

Orjakauppiaat-sitaatin voimme sivuuttaa armeliaasti lipsahduksena, etenkin kun Lucas itsekin jättää lauseen kesken haastattelussa ja naurahtaa, selvästi tajuten heti menneensä liian pitkälle. Kiinnostavampaa onkin se, mikä tuota kohtaa edeltää ja miten Lucas kritiikkinsä perustelee. Lucas nimittäin puhuu haastattelussa pitkään Hollywoodin nykyisestä originaaliuden ja uskalluksen puutteesta, ja lopulta episodi VII:stä näin: ”He halusivat tehdä retro-elokuvan. Minä en pidä sellaisesta”, Lucas sanoo. ”Jokaisessa elokuvassani olen työskennellyt hartaasti sen eteen, että ne tuntuisivat täysin erilaisilta, erilaisine planeettoineen ja avaruusaluksineen, jotta ne tuntuisivat uudelta.”

Tässä Lucas ei suinkaan ole väärässä. The Force Awakens, niin nautinnollinen viihde-elokuva ja vauhdikas Star Wars -episodi kuin se onkin, on retro-elokuva, ja se työskentelee hartaasti sen eteen, jotta se ei tuntuisi erilaiselta. Autiomaaplaneetta ei ole Tatooine, Starkiller-tukikohta ei ole Kuolemantähti eikä autiomaan orpo ole Luke, mutta filmi painaa huolellisesti tuttuja nuotteja. Karkeasti ilmaisten The Force Awakens on kuin uusintaversio alkuperäisestä Star Warsista käyttäen uusia (erinomaisia) hahmoja. New Hope -juonimukaelmaa maustetaan lähinnä elementeillä, joiden voi katsoa olevan peräisin kahdesta seuraavasta Star Warsista (yodamainen Maz Kanata, Darth Vaderin Jedin paluun matkaa peilaava Kylo Renin sisäinen kamppailu). Niin paljon kuin The Force Awakensista pidänkin, ei minun ole vaikea pelata Lucasin tiimissä sen verran, että totean, että uutuuselokuva olisi saanut olla hieman rohkeampi, hieman erilaisempi ja hieman vähemmän retro.

Pitemmän päälle Lucasin puolustaminen on kuitenkin vaikeaa, koska on niin ilmiselvää, että George Lucas itse on vähintään yhtä merkittävä syy The Force Awakensin retrohenkisyydelle kuin JJ Abramsin halu mukailla vanhaa. Disneyhän osti Star Warsin tilanteessa, jossa huomattava osa yleisöstä oli pettynyt kaikkeen siihen, mitä brändi oli edellisten 15 vuoden ajan edustanut. Jonkun muun kuin Abramsin ohjaamana ja kirjoittamana lopputulos olisi todennäköisesti ollut hieman vähemmän uusintamainen, mutta iso kuva siitä, että The Force Awakens oli käytännössä väistämätöntä toteuttaa mieluummin varman päälle kuin riskejä ottaen, ei olisi muuttunut mihinkään.

Lucasin prequeleiden puolesta taas on sanottava, että rohkeuden puutteesta niitä ei ainakaan voi syyttää. Ohjaaja on oikeassa sanoessaan, että pyrki tekemään episodeista I-III erilaisia ja uudenlaisia. Eiköhän jopa Jar Jar Binksiä voi pitää rohkeana hahmona: tuskin kukaan ulkopuolinen olisi pitänyt hahmoa onnistuneena, mutta Lucas luotti itsepintaisesti visioonsa koomisesta sankarista. Hirvittävän väärässä, Binks-luuloaankin vääremmässä, Lucas on kuitenkin siinä päätelmässään, että katsojat olisivat inhonneet prequeleita riskien ottamisen vuoksi. Jos George Lucas olisi vuosiin kuunnellut kritiikkiä, hän tietäisi, että ei prequeleita haukuttu siksi, etteivät ne olleet edeltäjiensä kaltaisia, vaan siksi, että ne vain eivät olleet kovin hyviä elokuvia.

Minusta onkin surullista, että Lucasin tämän vuoden haastatteluista henkii katkeroituminen sekä Disneyä että hänen elokuviensa paljon kestäneitä faneja kohtaan. Jo ennen ensi-iltaa kuulimme Lucasin kutsuvan The Force Awakensia ”elokuvaksi, jota fanit tulevat rakastamaan” ja ”jota he ovat odottaneet”. Tämäkin oli vaisu kehu, ja itse asiassa se saattoi jopa olla kehuksi naamioitu tölväisy paitsi tekijöille, myös katsojille. Ilkeästi tulkittuna Lucas aliarvioi yleisöään: käytännössä kutsuu meitä tyhmiksi, koska pidämme JJ Abramsin viihde-elokuvasta emmekä ymmärrä hänen kunnianhimoisia prequeleitaan. Sama asenne vilahtaa heti Charlie Rosen ohjelman alussa, kun Lucas toteaa oscarittomuudestaan, ettei ”oscareita anneta suosituille elokuville”. Aivan kuin siis prequelit olisivat olleet oscarien arvoisia, elleivät olisi olleet suosittuja. Huvittavaa on, että samassa Charlie Rosen haastattelussa Lucas myös väittää oman mielipiteensä elokuvistaan olevan alhainen, ja että elokuviin jäävän aina paljon korjattavaa (joita hän, kuten tiedämme, on totisesti pyrkinytkin jälkikäteen korjailemaan).

lotr-rotk

Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (2003), eräs suosittu elokuva, joka sai eräitä oscareita.

Ilmeisin asia, mitä lisäksi on pakko ihmetellä Lucasin kommenteissa: kuten hän omassa anteeksipyynnössään tunnustaa, Lucas itse valitsi tämän tien. Kukaan ei pakottanut häntä myymään Star Warsia, eikä ainakaan pakottanut häntä myymään sitä elinaikanaan tällä tavalla. Olen varma, että joku olisi ostanut Lucasfilmin ja Star Warsin oikeudet myös esimerkiksi sillä ehdolla, että episodinumeroitua tarinaa ei saa jatkaa. Mutta Lucas itse nimenomaan pyörsi päätöksensä sarjan päättymisestä kuuteen osaan ja käynnisti episodien VII-IX tuotannon – ja myi sen jälkeen yhtiönsä antaen kaiken vallan ostajalle. Sekä tietenkin sai kipulääkkeeksi neljä miljardia dollaria (runsaat kolme miljardia euroa), puhumattakaan nykyisistä Disney-osakkeidensa tuomista tuloista.

Katkeralle jupinallekin on silti mahdollista löytää ymmärrettävä selityksensä. Kauppoja hieroessaan Lucas nimittäin yritti säilyttää kontrollin luomukseensa, mutta Disney vaati viimeisen sanan oikeuden. Kauppojen julkistuksen hetkellä Lucasin ilmoitettiin toimivan uuden trilogian konsultanttina, ja ilmeisesti näin hetken aikaa olikin, mutta sitten Disney päätti luopua Lucasin käsikirjoitusluonnoksista. Viimeistään tämä ei tietenkään ollut suuren luojan mieleen – etenkin kun Lucas oli kauppavaiheessa pitänyt omia suunnitelmiaan isona osana myytävää tuotetta. Jossain vaiheessa hän oli jopa ehtinyt suunnitella tuottavansa episodi VII:n vielä kokonaan itse ja myyvänsä yhtiönsä vasta sen jälkeen.

Kyökkipsykologisesti George Lucas vaikuttaa tällä hetkellä sekä katkeralta että kateelliselta, kenties katuvaiseltakin. Häntä harmittaa, että fanit ovat tyytyväisempiä ilman häntä tehtyyn Star Warsiin kuin hänen edellisiin omiinsa. Kenties häntä jopa kaduttaa, että ylipäätään tuli myytyä – vaikka hän aina välillä yrittääkin olla urhea, puhuen ilostaan olla kerrankin Star Wars -katsomossa, muistuttaen ettei oikeasti halunnutkaan tehdä tätä trilogiaa enää itse ja maalaillen tulevia kokeellisia pieniä elokuviaan.

Red-Tails

Red Tails (2012), Lucasin ideoima ja tuottama sotaelokuva, sai prequeleitakin huonommat arviot. Lucasia ei ole merkitty ohjaajaksi ei-SW-elokuvaan sitten American Graffitin (1973).

Henkilökohtaisesti toivon muuten hartaasti, että Lucas jonain päivänä saa valmiiksi jonkin näistä kokeellisista, ”haastavista ja aikuisista” elokuvistaan. Hän on puhunut halustaan tehdä niitä jo prequelien päivistä lähtien, mutta kukaan tuskin miljardööriä estää. Antaa tulla vain!

Charlie Rosen haastattelussa hän tosin kutsuu kokeelliseksi myös tuottamaansa Red Tailsia (jota sitäkään suuri yleisö ei ”ymmärtänyt”), ja viittaa lopuksi varsin suurin sanoin venäläisiin sadan vuoden takaisiin mestareihin, joiden tunteikkaan visuaalisen kerronnan jäljille hän haluaisi lähteä. Jätän päätettäväksenne, mitä tämä mielestänne sanoo Lucasin arvostelukyvystä – kuten sanottua, kunhan nyt yksikin noista elokuvista valmistuisi, olen hyvin kiinnostunut sen näkemään.

– – –

Charlie Rosen tunnin haastattelussa Lucas puhuu tosiaan muustakin kuin tästä aiheesta, muun muassa isäksi haluamisestaan, hänen ja Spielbergin välisestä ”oh wow” -tunteen tavoitteluun perustuvasta kilpailusta sekä nuoruuden tavoitteistaan, jotka tämänkertaisen kerronnan mukaan olivat olla isona ”kutakuinkin Michael Moore”, siis kantaaottava dokumentaristi. Oli Lucasista mitä mieltä tahansa, on hän mielenkiintoinen mies ja uransa elokuvantekijänä tärkeä. Toivoa sopii, että hänen Star Wars -suhteensakin vielä lientyy.

Ekoja kertoja

Kun näin Tähtien sodan ensimmäistä kertaa, olin 11-vuotias. Isä oli nauhoittanut leffan telkkarista 1980-luvun puolella, mutta minä katsoin sen tuolta nauhalta vasta monta vuotta myöhemmin, eikä jatko-osia ollut katsottavissani. Yllättävää kyllä, minulla ei ole mitään muistikuvaa ihan ensimmäisen kerran fiiliksistä. Elokuvaharrastukseni käynnistyi toden teolla ylipäätään vasta pari vuotta myöhemmin. Pidin toki, mutten hullaantunut. Vielä.

muistikuva1

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 1: Valkoiset sotilaat hyökkäävät valkoiseen käytävään mustan hahmon johtamina.

Kun näin Imperiumin vastaiskun ensimmäistä kertaa, olin 12-vuotias. Niin sanotut ”viimeistä kertaa saatavilla” -vhs:t olivat juuri tulleet kauppoihin (muistan nähneeni niiden videokannet ennen itse elokuvia), mutta niiden sijaan näin Imperiumin ja Jedin niiden ensimmäisestä Suomen televisioesityksestä (joka siis todella oli vasta vuonna 1996!). Mutta niin tutkan alapuolella kuin Star Wars tuossa maailman ajassa Suomessa olikin, olin kuin olinkin katsoessani spoilaantunut ”I am your father” -twististä. Lähde oli Suomen Mad -lehti ja spoilaantumisen hetki vain vähän ennen elokuvaa, ja muistan ajatelleeni spoileriin törmätessäni, että olisikohan muka tosiaan noin. Katsoessa sitten selvisi, että olihan se. Niin tyhmää, mutta niin enteellistä.

muistikuva2

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 2: vhs-kansi, josta ihmettelin, miten räjähtänyt Kuolemantähti on löytynyt noinkin isona palasena.

Kun näin Jedin paluun ensimmäisen kerran, oli Imperiumin vastaiskun ensinäkemisestä kulunut kohdallani vain noin viikko. Tässä sumassa se siis kohdallani tapahtui: innostuminen, faniutuminen, hurahtaminen. Yhdistelmä Imperiumin kiehtovaa synkkyyttä ja Jedin hurjaa lopputaistelua sai juuri tämän elokuvatrilogian nousemaan nuorissa silmissäni muiden yläpuolelle. Silti, pohjimmiltaan, tämä oli varmasti vasta alku sille tielle, jossa nimenomaan Star Warsista tuli itselleni se kaiken vertailun ulkopuolella oleva kulttuuriteos, jonka episodeja en oikeastaan ajattelekaan elokuvina siinä missä muita, suuriakin suosikkejani. Enemmän kuin elokuvat olivat draamallisina ja juonellisina teoksina, tähän vaikutti Star Warsin kuviteltu fantasiamaailma, ”kaukainen galaksi kauan sitten”, johon aloin noiden kahden elokuvan ensinäkemisen jälkeen uppoutua.

Kun näin special editionit ensimmäisen kerran, näin ensimmäisen kerran Star Warsia valkokankaalta. Olin 13-vuotias, eikä se ensi-ilta ollut. Itse asiassa en edes käynyt katsomassa elokuvateatterissa Imperiumin vastaiskua, koska muutaman viikon väliajat elokuvien ensi-iltojen kanssa tuntuivat tuolloin ajalta, jolloin – ajatelkaa! – en voinut sentään vaatia vanhempia viemään minua (ja tässä vaiheessa myös perheen toista hurahtanutta, siskoani) elokuviin asti. Elokuvateatterikokemus oli joka tapauksessa mahtava, ja olin aivan pähkinöinä special editioneista – tunne, joka ei ole kestänyt näihin päiviin. Tässä vaiheessa olin muutenkin lopullisesti ottanut Star Warsin maailman omakseni. Special editionien aikaan vietin siellä aivan konkreettisesti aikaa muun muassa Dark Forcesia ja TIE Fighteria pelaamalla, ja samoihin aikoihin julkaistiin suomeksi myös ensimmäinen expanded universe -romaani, Imperiumin perillinen. Melko pian Shadows of the Empire oli, jos nyt ei aivan ensimmäinen, niin yksi ensimmäisistä englanniksi lukemistani kirjoista.

muistikuva3

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 3: Dark Forces ja muut ensimmäiset pelit, jotka päästivät tutkimaan kaukaista galaksia itse.

Kun näin Pimeän uhan ensimmäistä kertaa, olin 16-vuotias. Vaikka toki elettiin jo internetin aikaa, ja minäkin olin siirtänyt disketeillä koululla imuroimani trailerin Quicktime-tiedoston kotikoneelleni, en voi sanoa tienneeni elokuvasta kovin paljon ennen sen ensi-iltaa. Keräsin kotimaisista lehdistä leikkeitä elokuvaa käsittelevistä jutuista, mutta spoilereita tuskin vielä luin. Edellisenä kesänä (Pimeä uhkahan sai vielä Suomen ensi-iltansa vasta muutamaa kuukautta Yhdysvaltojen jälkeen, mikä sekin tuntuu uskomattomalta nyt) Irlannin perhematkalta ostettu Empire-lehden erikoisnumeron olin tosin lukenut moneen kertaan kannesta kanteen, ja olikohan se sitten ollut edellinen kevät, jolloin tein koulussa oman kotisivun tekemisen harjoituksena pienen sivun siitä vähästä, mitä Pimeästä uhasta tiesin. Mutta Pimeän uhan kyllä näin ensi-illassa – enkä aluksi pitänyt yhtään elokuvan ympärille vähitellen nousevasta kritiikin määrästä. Vaikka vuosien kuluessa en säilyttänytkään ensituntuman positiivisuuttani, en anna periksi siitä, että Pimeä uhka tosiaan onnistui laajentamaan maailmaansa kuten pitikin: tuomaan Star Warsin tarinat galaksin perähikiäplaneetoilta galaksin keskukseen – ja tuomaan liitännäistuotteet aivan uudelle tasolle. Pimeän uhan myötähän Suomessakin alettiin muun muassa taas julkaista SW-sarjakuvia.

muistikuva4

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 4: Kenties kaikkien aikojen teaser poster.

Kun näin Kloonien hyökkäyksen ensimmäisen kerran, olin 18-vuotias ja osa suomalaista Star Wars -yhteisöä. On täysin merkityksetöntä, että pidän nyt kakkosepisodia sarjan heikoimpana lenkkinä: ilmestyessään se oli minulle jo jälkiruoka sille, mikä kaikki sitä oli edeltänyt. Olin kirjoittanut ensimmäistä kertaa nimimerkillä Starlight Intruder Star Wars -sarjakuvalehden yleisönosastolle jo Pimeän uhan aikaan. Dark Empiresta pihistetty nimimerkki lyheni nopeasti Starlightyksi (ja myöhemmin vielä irc-ystävälliseen muotoon Starl), ja päätyi käyttööni ensin yleisillä suomalaisilla leffafoorumeilla, mutta ennen kaikkea syksyllä 2001 Suomen Star Wars Fanien keskustelufoorumilla. Se puolestaan sai myöhemmin nimen Pilvikaupunki, joka viattomassa mielessäni tuntui täydellisen kuvaavalta nimeltä nimenomaan verkossa sijaitsevalle SW-yhteisölle: tämähän oli vielä aikaa, jolloin nykyinen some eli kaikkien yhteisöjen sulautuminen samojen feispuukkien ja twitterien kuorien sisään oli vasta tulossa. Seuraavien noin viiden vuoden aikana tuo foorumi kasvoi aidoksi yhteisöksi, josta edelleen versoi niin sanotun oikean elämän ihmissuhteita. Kloonien hyökkäys oli ensimmäinen Star Wars -elokuva, jota aktiivisesti ja tiiviisti odotin, jonka spoilereita luin netistä, jonka mahdollisia käänteitä spekuloin lakkaamatta juosten atk-luokkaan jokaisella lukion välitunneilla ja jonka odotuksen äärellä puin päälle yhdessä teetetyn tiimipaidan (siinä oli yhden foorumilaisen piirros trailerikuvan Slave 1:stä tulittamassa asteroidien keskeltä kohti katsojaa ja Pimeän uhan vihaajille osoitettu Vader-lainaus ”I find your lack of faith disturbing”). Tietysti Kloonien hyökkäys katsottiin ensi-illassa ja tuon saman porukan seurassa – ja olin täysin vakuuttunut, että meillä oli ollut mittaamattomasti hauskempaa kuin heillä, jotka olivat pysytelleet poissa keskusteluista spoilerien pelossa.

muistikuva5

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 5: Dark Empire, yksi kovimmista SW-sarjakuvista, ja minulle nimenomaan visuaalisesti se kaikkein kovin.

Kun näin Sithin koston ensimmäistä kertaa, olin 21-vuotias ja kertaalleen jo lähes luovuttanut. Prequel-trilogian päätösepisodin edellä netin spoileripeli ja suomalaisenkin SW-yhteisön spekulaatiorinki oli tiivistynyt, mutta minulla oli ollut hetki, jolloin uskoin vakaasti viimeiseksi oletetun SW-elokuvan olevan kahta edellistäkin huonompi. Jossain vaiheessa ennen ensi-iltaa onnistuin kuitenkin pääsemään irti inhostani kenraali Karmivaa tai ”elokuva on 95-prosenttisesti valomiekkailua!” -ennakkositaattia kohtaan, ja otin kolmannen osan vastaan lopulta uudelleen innostuneena. Olen taatusti katsonut Pimeän uhan monta, monta kertaa useammin kuin Sithin koston, mutta kyllä se kaiken verrattain kunnialla lopetti, tuntui silloin – ja tuntuu itse asiassa yhä. Sillä loppuhan sen, tosiaan, piti olla.

muistikuva6

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 6: Absurdit ja isottelevat AT-AT:t. Minulla on tämä kuva Celebration Europesta ostamanani vedoksena seinälläni.

Kun näin The Clone Wars -animaatioelokuvan ensimmäistä kertaa…niin, en haluaisi edes kirjoittaa tätä, mutta kyllähän se tosiaan esitettiin Suomessakin elokuvateatterissa. Olin 25-vuotias graduaan viimeistelevä toimittaja ja vakaasti sitä mieltä, että jos Star Wars on nyt tätä, ei se enää ole minulle. Sinänsä viehätykseni juuri tämän elokuvasarjan maailmaa ja siihen liitettävää suurta tarinaperhettä kohtaan ei ollut hävinnyt minnekään, mutta inhosin sitä elokuvantekelettä, jonka jouduin tämän franchisen otsikon alla katsomaan, enkä edes halunnut nähdä sitä seurannutta tv-sarjaa. Seuraavien neljän vuoden aikana suhteeni Star Warsiin etääntyi viileäksi sitä mukaa kun liikkeessä oleva saagakin tavallaan hiipui – olin hypännyt expanded universenkin kyydistä jo aiemmin, ”alkuperäisen saagan” vaihduttua New Jedi Order -kirjoihin.

Mutta sitten koitti lokakuun loppu vuonna 2012. Uutinen tavoitti minut töissä hetkellä, jolloin lehti oli juuri mennyt kiinni. Päivän myöhässä kirjoitin toki ensimmäiset fiilikseni Savon Sanomien lukijoille, mutta seuraavien kahden kuukauden kuluessa niitä fiiliksiä alkoi kasautua aikalailla enemmänkin. Jossain vaiheessa tajusin, että koska yhtäältä suomalaisella Star Wars -yhteisöllä ei enää ollut kotia, ja toisaalta koska jokainen minua kutkuttava SW-uutinen ei ylittäisi maakuntalehden uutiskynnystä, minun olisi itse asiassa pitänyt perustaa tämä blogi heti Disney-Lucasfilm -kauppojen ratkettua. Tein sen reilut helmikuussa 2013, sillä kuten kirjoitin ensimmäisessä merkinnässä: oli selvää, että minun Star Wars -suhteeni ei ollut ohi.

muistikuva7

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 7: Ensimmäinen kuvamme uudesta trilogiasta. Hymyilytti katsoessa kovin.

Kuluneet kolme vuotta olen seurannut tämän sarjan kehittymistä tiiviimmin kuin koskaan. Miksikäs en olisi seurannut – onhan se saagakin elänyt todennäköisesti kiehtovinta kauttaan. Kyse ei ole varsinaisesti edes siitä, ovatko uudet elokuvat vanhojen tasoisia vai eivät, vaan yksinkertaisesti siitä, että vain kolme vuotta sitten aivan kaikki oli auki – ja nyt, ensimmäisen uuden elokuvan ollessa todistettavasti valmis ja lukittu, ei enää ole. Vaikka Star Wars -elokuvien tuotanto tästä vain kiihtyy, eikä minulla ole mitään aikomusta lopettaa pysyttelemistä mukana, yhtä hurjaa aikaa tämä sarja ei todennäköisesti koskaan enää koe.

Kiitän kauniisti kaikkia blogin lukijoita, samoin kuin ja aivan erityisesti myös kaikkia teitä, jotka olette kulkeneet vuosien aikana kanssani kaukaisen galaksin harharetkillä. Näen The Force Awakensin ensimmäistä kertaa kahdentoista tunnin kuluttua, ja toivon tietysti sen olevan mahtava elokuva, mutta ei se oikeastaan ole tässä ennenkään ollut tärkeintä.