Disney+:n Star Wars -suoratoistosarjat: aikuisten juttu?

Tuo kohoava ääni tuolla valtameren toisella puolen on pian aukeavan valtavan striimattavan viihdearkistoholvin porttien kumina. Disney+-suoratoistopalvelu aukeaa Yhdysvalloissa 12. marraskuuta ja Euroopassa, toivottavasti ja oletettavasti myös Suomessa, ensi vuoden alkupuolella.

Jättiyhtiön jakelun tuleva suuri kivijalka tarjoaa heti avajaistensa hetkellä sisäänvetotuotteidensa joukossa tietenkin myös Star Warsia. Tähän mennessä tämän franchisen piiristä on julkistettu nämä ainoastaan Disney+:ssa julkaistavat sisällöt:

  • The Mandalorian: ensimmäinen kausi (8 jaksoa) alkaa heti Disney+:n avautuessa.
  • Cassian Andorin oma sarja: tuotanto alkaa ensi vuonna.
  • Obi-Wan Kenobin oma sarja: tuotanto alkaa ensi vuonna.
  • The Clone Wars: animaatiosarjan seitsemäs, jälkikäteen tuotettu ja viimeiseksi luvattu tuotantokausi (12 jaksoa) julkaistaan alkuvuodesta 2020.

(Mitä tulee aiemmin julkaistuun Star Wars -sisältöön, siitä katsottavissa pitäisi aluksi olla episodien I-VII ja Rogue Onen sekä The Clone Warsin ja Rebelsin kokonaisuudessaan. Tarjontaa rajoittavat aluksi Disneyn voimassa olevat sopimukset muiden jakelukanavien kuten Netflixin kanssa, ja siten kaksi tuoreinta elokuvaa eli The Last Jedi ja Solo sekä tuorein animaatiosarja Resistance ovat vielä ”jumissa” muualla. Edelleen asioita voivat mutkistaa muiden markkinoiden kuten Euroopan levityssopimukset, joiden vuoksi jokin jenkeille Disney+:ssa näkyvä sisältö ei välttämättä olekaan siellä meille. Mutta nuo originaalisarjat tietenkin ovat – ja tässä kirjoituksessa keskityn niihin.)

IMG_041F60FF09B5-1.jpeg

The Mandalorian: kuin suoraan western-klassikoiden kuvastosta.

Minun tekee mieleni tehdä Disney+:n Star Wars -sarjoista kaksi summausta.

Ensinnäkin tuotantoon näyttää päätyneen kutakuinkin samantyyppisiä projekteja kuin mitä vielä vuosi sitten vaikutti olevan tekeillä standalone-elokuviksi. Viimeisimpänä julkistettu Obi-Wan Kenobin oma sarja on sitä kirjaimellisesti: vaikka Obi-leffaa ei virallisesti ehditty julkistaa ennen kuin se hyllytettiin, siitä liikkui erittäin vahvoja huhuja moneen kertaan lähivuosien aikana, ja nyt projekti tavallaan vain realisoituukin elokuvan sijaan sarjana.

Hyvin lähellä elokuvasta-sittenkin-sarjaksi -tuotantoa on myös ensimmäinen sarja The Mandalorian, koska se on melkein kuin Boba Fettin oma seikkailu, jollainen niin ikään oli aiemmin tekeillä omana elokuvanaan. Sarjan haarniskan sisällä oleva hahmo ei nyt siis ole Boba, mutta niin vain tämäkin mandaloriaani on yksinäinen, vähäpuheinen palkkionmetsästäjä.

Kolmannen tekeillä olevan sarjan päähenkilön, Rogue Onesta tutun Cassian Andorin oma elokuva tuskin koskaan olisi päätynyt Disneyltä valkokangastuotantoon. Mutta sekin projekti on hengeltään täysin siitä samasta suonesta, josta standalone-elokuvia eräässä vaiheessa piti huuhtoa: hahmon origin-story, siis.

Rogue-One-K-2SO-Cassian-Andor

K-2SO ja Cassian Andor: epätodennäköiset spinoff-tarinan sankarit?

Toisena huomiona: Disney+:aan näyttää olevan kehitteillä yllättävän aikuisia Star Wars -tarinoita. Sekä nimetön ”Mando” että Cassian Andor elävät kaukaisen galaksin sisällissotien niin sanotussa realistisemmassa kvadrantissa. Siinä, jossa sodat ovat oikeastaan aika ikäviä juttuja, joissa hyvätkin tyypit tekevät pahoja asioita. Siinä, jossa hyveellisten sankareiden katseen valokeilan ulottumattomissa on syviä varjoja, joissa ilkeämielisillä ja opportunisteilla on mahdollisuuksia saavuttaa valtaa ja rahaa. Trailerinsa ja muun nähdyn perusteella ainakaan The Mandalorian ei ole mikään perheen pienimpien seikkailusarja, ja ei kai sen sellainen pitäisi ollakaan, jos sen päähenkilö todella on ihmismetsästäjä.

Kolmannen sarjan sankari Obi-Wan Kenobi on tietysti sankareista mitä hyveellisin, mutta jos hyvin käy, ei Obi-sarjakaan ole sitä kaikkein kepeintä räiskyvää seikkailua. Obin soolo sijoittuu aikaan, jolloin vanh(enev)a Ben katuu epäonnistumistaan Anakinin kouluttajana ja vartioi Tatooinen autiomaassa etäältä tämän poikaa Lukea, ja vaikka sarja hyvinkin saattaa sankarinsa planeetalta pois viedä, sen ainakin sopisi olla luonteeltaan suorastaan pienimuotoinen surulaulu. Mieleni tekee hakea pieniä yhtäläisyysmerkkejä niin ikään tekeillä olevaan Star Trek: Picard -sarjaan: siinähän tuntuu olevan kyse nimenomaan vanhentuneen sankarin myöhempien vuosien ”viimeisestä suuresta matkasta” (olkoonkin toki, että Patrick Stewart on 79-vuotias ja Ewan McGregor vasta 48).

Se, mikä tässä on hieman kummallista: Disney on erikseen kertonut tekevänsä plussastaan ”perheystävällisen”, varmaankin siis korostaen näin tiettyä eroa Netflixiin sekä HBO:n ja Hulun suoratoistopalveluihin. Ilmeisesti se tarkoittaa ainakin, että Disney jättää kaikkein korkeimpien ikärajojen Fox-leffat tarkoituksella pois palvelustaan. En tarkoita että The Mandalorian mikään K-18-sarja olisi tai olisi koskaan voinut ollakaan, mutta ”perheystävällisin” mahdollinen näytelty SW-sarja se ei kyllä ole, eivätkä tunnu olevan nuo kaksi seuraavaakaan. Jos sellainen olisi haluttu, olisi pikemminkin kannattanut panna tulille nuoren Han Solon seikkailut -sarja tai näytelty sarja samankaltaisella idealla kuin jo kolme animaatiosarjaa (RebelsResistance ja Lego-sarja The Freemaker Adventures): siis monenikäisten hahmojen muodostaman repaleisen perheen seikkaileva näkökulma johonkin Star Wars -konflikteista.

Mutta ehkä tämä on sitten juuri Disneyn strategia: animaatiot lapsille, näytellyt sarjat isommille. Ja ehkä The Mandalorian tosiaan on Disney+:n avauksista se aikuisten sisäänvetotuote, sillä aikuisethan palvelun lapsiperheisiinkin maksavat.

Muutama sana sarjoista vielä erikseen.

The Mandalorianista saatiin pari viikkoa sitten D23:ssa ensimmäinen oikea traileri. Tosin Star Wars Celebrationissa viime keväänä paikalla olleet näkivät jo minuuttikaupalla enemmänkin, mutta paneelin nettilähetyksestä nämä videot oli silloin leikattu pois.

Ainakin omat tähänastiset mielikuvani ja odotukseni kuvittuivat trailerissa mainiosti. The Mandalorian antaa tyylillisesti lupauksen aikuiseen makuun toteutetulta western-scifiltä. Sarjan showrunner/kirjoittaja Jon Favreau (Iron Man, The Lion King -remake) on sanonut sarjan mittakaavan olevan pienempi kuin episodielokuvien ja tavoittelevansa erityisesti aivan alkuperäisen Star Warsin eli episodi IV:n ensimmäisen näytöksen estetiikkaa. Siis galaksin tuikitavallisella perähikiäplaneetalla Tatooinella olemisen fiilistä.

The Mandalorian sijoittuu aikaan Jedin paluun ja Imperiumin romahduksen jälkeen, mutta kuten traileri selväksi tekee, kaikki galaksin kolkat eivät suinkaan ole rauhoittuneet, eivätkä kaikki Imperiumin haarniskat ripustetut naulaan. Uusien elokuvien fasistinen First Order on tässä vaiheessa vielä kaukana, mutta edellisen hirmuhallinnon rippeet selvästikin ovat yhä läsnä. Juuri tähän asetelmaan liittynee myös Favreaun ja Dave Filonin vihjailu First Orderin taustojen paljastamisesta The Mandalorianissa: tuskin siellä mitään kovin konkreettista jatko-osatrilogiaan liittyvää nähdään, mutta kuitenkin sitä maaperää, johon First Orderin rautakoura myöhemmin uppoaa.

Mitä tulee tarinallisiin koukkuihin, tulin tosiaan tätä traileria katsoessani hätkähtäneeksi sitä, kuinka vahvasti markkinointi antaa tässä mielikuvan Boba Fettin omasta sarjasta. Samanlaiseen haarniskaan pukeutunut palkkionmetsästäjä on yhtä vähäpuheinen ja yhtä pysäyttämätön. Koska Pedro Pascalin näyttelemällä Mandolla ei ole nimeä (mahtaako se paljastua sarjassakaan?), Disney-Lucasfilm saa näin ikään kuin markkinoitua Boba Fett -tuotetta, vaikka ei kirjaimellisesti sellaista teekään. Vaikutelmaa vain korostaa, että trailerissa vaikutuksen tekee tutulta näyttävä tappajadroidi IG-11 (äänenä ohjaaja Taika Waititi), koska sekin nimenomaan vain näyttää tutulta, eikä ole sama palkkionmetsästäjädroidi kuin Imperiumin vastaiskussa vilahtava IG-88. Kaikki tämä tuntuu ainakin minusta hieman haljulta tempulta – miksi palkkionmetsästäjän nyt pitikin taas olla mandaloriaani, ellei sitten juuri tämän kikkailun vuoksi?

obi-wan-kenobi

Obi-Wan Kenobi, kas siinäpä nimi jota emme ole kuulleet pitkään aikaan.

Obi-Wan Kenobin oma sarja oli D23-messujen suuri uusi julkistus, vaikkakin tieto vuoti lähes-faktana julki jo hieman aiemmin. Kuulun ehdottomasti siihen leiriin, joka on odottanut Obi-Wanin paluuta pitkään, ja jonka listalla juuri Ewan McGregorin hahmo oli kutakuinkin ensimmäisenä, kun Disney-Lucasfilm julkisti tuottavansa ”standalone-elokuvia” yksittäisistä hahmoista. McGregor itsekin totesi julkistuksen hetkellä lavalla väistelleensä kysymyksiä tästä jo neljän vuoden ajan.

Kuten tässäkin postauksessa tuli jo mainittua, standalone-elokuva tosiaan olikin eräässä vaiheessa jo tekeillä, ja Hollywood-mediat tiesivät sille jo ohjaajankin (Stephen Daldry). Sitä ei vain koskaan julkistettu, ja Solon floppauksen jälkeen projekti pantiin jäähylle. (Tuotantosuunnittelija Neil Lamont kertoi myöhemmin, että hyllytyksen hetkellä ”Tatooine-spin-offin” tuotanto oli juuri alkamassa.) Onneksi hanke kuitenkin pelastautui Disney+:n lautalle. Haluan uskoa, että alusta ja formaatti saattavat olla Obi-Wanille otollisemmat kuin valkokangaselokuva, jollaiselta olisi ehkä turha toivoa hahmolle sopivaa pohdiskelevuutta ja tiettyä pienimuotoisuutta.

Making Star Wars -huhusivun mukaan sarjaksi on peräti nimenomaan päätymässä sama tarina, joka oli tekeillä elokuvaksi, mikä selittäisi, kuinka tuottaja Kathleen Kennedy saattoi jo julkistuksessa kehuskella ”kaikkien käsikirjoitusten” olevan jo kirjoitettu. Jos näin on, tekeillä saattaa olla pikemminkin minisarja kuin monen tuotantokauden jatkuvaksi tarkoitettu projekti. Ajan tapa toki on, että ainakin yhden tuotantokauden verran jatkoa todennäköisemmin tehdään kuin ei tehdä: Favreaulla on jo työn alla The Mandalorianin toinen kausi. Minulle kuitenkin riittäisi yksikin erinomainen Obi-tarina  – ja niin todennäköisesti myös Ewan McGregorille, joka on toivonut sellaista pitempään kuin kukaan meistä.

Virallisen sivun uutisen mukaan Kenobi-sarja sijoittuu aikaan kahdeksan vuotta Sithin koston jälkeen. Tämä tarkoittaa myös useita vuosia ennen animaatiosarja Rebelsiä – joka on merkityksellinen yksityiskohta, kun muistellaan Obi-Wanin lyhyttä mutta painavaa vierailua tuon sarjan kolmannella kaudella – juonessa, joka olisi toisissa oloissa hyvinkin voinut olla Obi-Wanin oman sarjan huipentuma.

obi-rebels

Obi-Wan Kenobi sellaisena kun hänet viimeksi näimme (Rebelsin kolmannella kaudella).

Kenobi-sarjassa on ehkä erityisen kutkuttavaa se, että toisin kuin vaikka The Mandalorian, se melkein vaatii mukaansa nimihahmon lisäksi muitakin tuttuja hahmoja. Pelkästään Tatooinella ovat läsnä tietenkin Owen ja Beru Lars sekä nuori Luke-poika, ja tämä nelikko on originaalileffan aamiaiskeskustelun perusteella ollut jossain vaiheessa enemmänkin tekemisissä. Prequelien aikaisista Obin aiemmista tuttavista melkein kuka tahansa elossa oleva, Vaderia ja Palpatinea lukuunottamatta, voisi vierailla sarjassa: Dexter Jettsteristä jopa Bail Organaan. Ja Voiman kautta tarinassa voisivat esiintyä loogisesti niin Yoda kuin Qui-Gon Jinnkin.

Samantapainen kutina ympäröi ajatuksissani Cassian Andor -sarjaa. Siinä rooleihinsa tietenkin palaavat Diego Luna ja K-2SO:ta tulkitseva Alan Tudyk. Pari vuotta ennen Rogue Onea tapahtuva sarja kertoo aivan varmasti näiden kahden hahmon tapaamisen tarinan. Sen ”pakollisuuden” lisäksi Cassian-tarina on kuitenkin ihanan vapaa arvattavista juonikuvioista. Siinä missä viime vuoden Solo-elokuva sisälsi lopulta harmillisenkin ennalta-arvattavasti kaikki Han Solo -myytin ainesosat, Cassian-myytissä pakollisia osia on paljon vähemmän – ja sarja siten vapaampi menemään minne tuuli kuljettaakin.

Seuraavaksi näistä sarjoista olisikin mukava kuulla, kuka kuiskailee tuulena: kirjoittajat, ohjaajat ja sarjojen kyseessä ollessa erityisesti showrunnerit. Kaikki kolme projektia saavat minulta monta plussaa, ja Disney+ on käytännössä pakko tilata heti kun sen täällä vain saa.

Mainokset

Star Wars -animaatiot on nyt suunnattu lapsille

Täällä Suomessa The Clone Wars (2008-2014) ja Rebels (2014-2018) on esitetty niin huonosti, että monelta suomalaiselta Star Wars -faniltakin on voinut mennä ohi, kuinka merkittävä osa tätä franchisea ne ovat. Molemmat animaatiosarjat ovat isoja sanan monissa merkityksissä. On silkka koko: ne lisäävät elokuvien väleihin II-III ja III-IV kymmeniä tunteja audiovisuaalista kerrontaa, joka jo George Lucasin itsensä tekemän linjauksen mukaan on yhtä kaanonia kuin näytellyt elokuvat. Ja on arvo: ne ovat niin rakastettuja, että on todellakin olemassa lukemattomia Star Wars -faneja, joiden rakkaus koko saagaan perustuu enemmän näihin sarjoihin kuin episodinumeroituihin elokuviin.

Anakin katsoo Ahsokan perään. The Clone Warsin (2008-2014) tunteikkaimpia hetkiä, monien mielissä koko Star Warsin.

The Clone Wars ja Rebels ovat pyrkineet toimimaan sekä aikuisille että elokuvien ikärajoja paljon nuoremmille lapsille. Se ei ole ollut aivan helppoa, ja onnistumisesta voidaan olla monta mieltä. TCW on yhtäältä pitkä kaari Anakinista, Obi-Wanista ja Ahsokasta, ja moni sarjan fani näkee nykyisin Kloonien hyökkäyksen ja Sithin koston vain cinemaattisina alku- ja loppupisteinä tälle varsinaiselle tarinalle. Toisaalta se on myös suurelta osin toisiinsa viittaamattomista jaksoista koostuva matineasarja, jonka jaksojen joukossa on jopa Jar Jarin hassuja komedioita, ja voi siten helposti turhauttaa jatkuvajuonista sarjaa odottavaa aikuiskatsojaa. Rebels taas kertoo yhtenäisen juonen, perinteisen scifisarjan tavoin yhteen miehistöön keskittyen, mutta lähestyy kertomustaan hyvin lapsiystävällisesti pääosan nuoren pojan kasvun kautta. Molemmissa animaatioissa käydään välillä rajua galaktista sotaa, välillä omistetaan kokonaisia jaksoja droidien hassuttelulle.

TCW saa uusia jaksoja tänä vuonna, mutta molemmat ovat jo periaatteessa menneisyyttä. Lucasfilmillä on kehissä uudet sarjat ja uudet animaatiosarjat, ja niiden myötä strategia vaikuttaa muuttuneen. Nyt Lucasfilm näyttäisi tekevän aikuisyleisölleen näyteltyjä sarjoja ja suuntaavan animaationsa konstailematta ensisijaisesti junioreille.

Resistance (2018-) on selvä tyylillinen irtiotto edeltäjistään.

Rebelsin varsinainen korvaaja oli Resistance, jonka ensimmäinen tuotantokausi on Yhdysvalloissa meneillään. Asetelmaltaan se oli luontevaa jatkoa edeltäjilleen: prequel- ja originaalitrilogiaa tukevien animaatioiden jälkeen vuorossa oli uuden trilogian aikaan sijoittuva animaatio. Resistance vieläpä tarjoaa itsensä suoraan Rebelsin verrokiksi: kun viimeksi oli kyse nuoresta Ezra Bridgeristä ja Ghost-aluksen miehistöstä ja heidän sekaantumisestaan suurempaan kapinaan Imperiumia vastaan, nyt meillä on nuori Kazuda Xiono, kilpa-ajajien suosima tankkausasema, vastarinta ja First Order.

Tyyliltään se on kuitenkin eri maata. Jos edellisten sarjojen animaatio oli niin sanottua tietokonepohjaista sekä väreiltään ja valoiltaan elokuvallista, Resistance muistuttaa enemmän käsin piirrettyä animea. Erityisesti se tuo omaan mieleeni 1980- ja 1990-luvuilla meillekin tuodut toiminta-animet ajalta ennen kuin niitä tiedettiin kutsua ”animeksi”. Resistance ei ole enää ”Dave Filoni -sarja”, sillä edellisten sarjojen pääjehu on nyt vain vastaavan tuottajan roolissa. Ehkä jännittävintä siinä on ajoitus: vaikka Resistance alkoi joitakin kuukausia ennen The Force Awakensin tapahtumia, se näyttää saavuttavan ne jo ensimmäisellä kaudellaan, ja sehän tarkoittaa, että sarja ulottuu varmaankin jo toisella kaudellaan aikaan The Last Jedin ja episodi IX:n välissä:

Koska en ole nähnyt Resistancesta muuta kuin trailereita ja joulun aikoihin julkaistuja komediallisia lyhäreitä, on vaikea muodostaa totuudenmukaista kuvaa kokonaisuudesta. Mutta logiikalla ”jos se kävelee kuin ankka, jos se ääntelee kuin ankka ja jos sitä kutsutaan internetissä ankaksi”, sarja tosiaan on suunnattu nimenomaan nuorille katsojille. Ja onpa tuottaja Athena Portillo ainakin kertaalleen määritellytkin Resistancen ikätavoitteeksi 6-12-vuotiaat.

Sarja ei myöskään ole saanut yhtä hyvää vastaanottoa kuin vaikkapa Rebels aloittaessaan. Sarjaa on haukuttu nimenomaan liian lapselliseksi, kerronnaltaan tylsäksi ja päähenkilöitä vähemmän kiinnostaviksi kuin edeltäjissään. Toki sillä on diggarinsakin, ja kymmenen ensimmäistä jaksoa voivat toki olla vielä käynnistelyäkin. Toinen kausi on joka tapauksessa tulossa, joten Resistancella on aikaa kasvaa todellisiin mittoihinsa. Resistancen Imdb-arvosana 4.7 kielii joka tapauksessa suorastaan surkeasta flopista – tai vähintään juuri siitä, että Imdb:ssä sarjoja arvioivat ihmiset eivät kuulu Resistancen kohderyhmään.

Galaxy of Adventures (2018-): Star Wars -hetkiä kymmenissä sekunneissa.

Vielä selvemmin nuorille katsojille on suunnattu animaatio”sarja” Galaxy of Adventures. On kyseenalaista, voidaanko edes puhua animaatiosarjasta: kyse on aivan minuuttimittaisista lyhyistä animaatiopätkistä, joiden julkaisualusta on Youtube (ja siellä kuvaava yläotsikko ”Star Wars Kids”). Näiden rinnalla Forces of Destiny (2017-) on varsinainen juonisarja, vaikka senkin jaksot ovat vain muutaman minuutin mittaisia. Forces of Destiny -tarinat ovat kuitenkin omia pieniä tarinoitaan, jos kohta sisällöltään Tammen Kultaisia kirjoja ohuempia.

Galaxy of Adventuresin konsepti on ilmeisesti vain esittää Star Wars -elokuvista tuttuja kohtauksia piirrettyinä ja toiminnallisuudeltaan liioiteltuina versioina siten, että niitä voi näyttää lyhytjännitteisimmälle pikkulapsellekin. Nähtäväksi jää, onko Lucasfilmillä aikomusta julkaista otsakkeen alla ”oikeita” tarinoita. Animaatiotyyliltään tämäkin sarja on paljon velkaa Japanin suuntaan.

Lucasfilmin virallisten tiedotteiden mukaan sarjan idea on tarjota vanhemmille mahdollisuus tutustuttaa lapsensa SW-maailmaan ja hahmoihin ennen kuin nämä välttämättä olisivat valmiita katsomaan varsinaisia elokuvia. Eli positiivisesti ajatellen: jos äiskä tai iskä intoilee Star Warsista, tässä klippejä, joilla näyttää pienellekin lapselle turvallisesti, kuka on Luke ja kuka Leia. Tai synkemmin ajatellen: tässä klippejä, joilla valmistella potkupukuikäisistäkin seuraavan sukupolven kuluttajia haluamaan omia Star Wars -lelujaan.

Forces of Destiny (2017-): tyttöenergiaa parin minuutin pätkissä.

Odotan mielenkiinnolla, mitä Lucasfilm Animation kehittelee Rebelsin lopussa auki jääneiden juonien ratkaisemiseksi. Potentiaalia on kokonaisista uusista sarjoista vaikkapa animoituihin elokuviin – ja sellaisilla tavoiteltaisiin varmasti myös aikuisempaa yleisöä. Julkaisualustahan näille on olemassa: tänä vuonna ainakin Yhdysvalloissa aloittava Disney+-palvelu.

Juuri nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Lucasfilmillä on tehty valinta. Koska näytellyt sarjat The Mandalorian ja Cassian Andor ovat suunnatut aikuisille, ovat vastaavasti animoidut Star Wars -sarjat nyt suunnatut lapsille. Muutos on toki hienovarainen – kukaan ei estä aikuista viihtymästä niin sanotun lastensarjan äärellä – mutta se on hyvä tunnistaa ainakin siinä vaiheessa, jos entisestä nuoresta alkaa tuntua katsoessaan, ettei enää kuulu kohderyhmään. Ehkä ei ole tarkoituskaan, eikä se silloin ole täysin sarjan vika.

Animaatiosarja Rebels ei nimestään huolimatta ollut Kapinaliiton tarina

Ensi viikolla julkaistaan Star Wars Rebels -animaatiosarjan neljäs ja viimeinen kausi bluraylla ja dvd:llä Euroopassa. On totisesti aikakin, sillä Yhdysvaltojen julkaisupäivä oli jo heinäkuun lopussa. Sitäkin enemmän oli aika siksi, että tätä ennen Rebelsin loppua on ainakin Suomessa ollut lähes mahdoton katsoa missään laillisesti. Tai siis, levyjen tilaaminen Amerikasta ei tietenkään ole laitonta, vaikka niiden soittaminen vaatiikin aluekoodivapaan soittimen, mutta tietääkseni millään suomalaisella kanavalla tai suoratoistopalvelussa Rebelsin viimeisiä jaksoja ei ole nähty.

Näin ollen lausun tässä kohtaa muutaman ajatuksen sarjasta kokonaisuutena. Koska tiedän sarjan olevan monella kiinnostuneellakin vielä katsomatta, yritän pitää suurimman osan kirjoituksesta yksityiskohtia spoilaamattomana – normaalilla teoskritiikkitasolla, siis. Kaikkia spoilereita ei mielestäni ole järkevä vältellä, koska Rebelsin viimeisenkin kauden juonikuviot ovat kuitenkin olleet netin SW-keskusteluissa avointa riistaa jo kuukausien ajan. (Tämän vuoksi on mahtavaa, että ensi vuoden The Mandalorian -sarja saa ensi-iltansa Disneyn suoratoistopalvelussa, joka toivottavasti sitten on suomalaistenkin saatavilla jo aloittaessaan).

Aivan kirjoituksen lopuksi menen Rebelsin lopun oikeasti spoilaaviin juonikuvioihin, mutta sitä ennen varoitan vielä erikseen.

rebels-season4

Rebelsiä tehtiin siis neljä tuotantokautta (75 jaksoa) vuosina 2014-2018. Kyseessä oli ensimmäinen uusi kerronnallinen kokonaisuus, jonka Lucasfilm sai ulos Disney-omistuksen aikana.

Sarjan alkaessa kuvittelin, että se jatkuisi paljon pitempäänkin. The Clone Warsia tehtiin alunperin viisi kautta, ja silloinkin sarja loppui ennen kuin showrunner Dave Filoni ja muut tekijät olisivat halunneet – juuri siksi, että Disney halusi lopettaa prequel-sidonnaisen tuotteen ja tehdä tilaa tarinoille, jotka perustuivat pikemminkin originaalitrilogiaan. Kuitenkin The Clone Wars sijoittui sarjan historiassa varsin ahtaaseen episodien II ja III väliin, kun taas Rebelsillä oli potentiaalisena leikkikenttänään vuosia kaukaisen galaksin historiaa. Sarja alkoi hetkestä noin viisi vuotta ennen episodi IV:tä, ja se olisi hyvin voinut jatkua aina originaalitrilogian vuosiin, jopa niiden ohi. Tarinan nimihän oli Rebels, kapinalliset: sarjassa olisi sen perusteella jopa voitu jossakin vaiheessa tavoittaa originaalitrilogian aika ja kertoa rinnakkaistarina Kapinaliiton klassisista vuosista.

rebels-mon-mothma

Myöhemmät kaudet veivät Rebelsin ensin yksinään toimineet sankarit varsinaisen Kapinaliiton jäseniksi. Tässä kyydissä Mon Mothma.

Näin ei tapahtunut. Varhaisessa vaiheessa Rebelsin päähenkilöiden kyllä suunniteltiin hankkivan käsiinsä Kuolemantähden suunnitelmat, mutta sitten tämän tarinan kertominen napattiin ensimmäisen standalone-elokuvan Rogue Onen perustaksi. Lopulta Rebels loppui jo noin vuosi ennen episodi IV:n tapahtumia.

Sitä en tiedä, missä vaiheessa tämä ratkaistiin, mutta ihan sarjan perusteella uskon, että Rebelsistä kasvoi tekemisen aikana toisenlainen sarja kuin sen tekijät alunperin tarkoittivatkaan. Minä koin sarjan olevan alkuvaiheessa hyvinkin ensemble piece, jonka tehossa olennaista oli, että päänäyttelijät äänittivät repliikkinsä samassa huoneessa luontevana dialogina. Pääkuusikko – kapinallisorpo Ezra Bridger (Taylor Gray), cowboy-jedi Kanan Jarrus (Freddie Prinze, Jr.), tiiminvetäjä ja mestarilentäjä Hera Syndulla (Vanessa Marshall), teinimandaloreaani Sabine Wren (Tiya Sircar), muskelimasa Zeb Orrelios (Steven Blum) ja droidi Chopper (Filoni itse, ilman krediittiä ennen viimeistä jaksoa) – pelasi hienosti yhteen. He muodostivat kaikkien Star Wars -perinteiden mukaan toisistaan välittävän perheen, josta katsojan oli helppo löytää suosikkinsa. Sarjan ”koko perheelle” -viehätys perustui ennen kaikkea siihen, että siinä missä nuori katsoja saattoi samastua Ezraan ja tykätä esimerkiksi Zebin ja Chopperin toilailuista, aikuinen näki syvempiä sävyjä esimerkiksi sodan keskellä pakosalla elävissä Kananissa ja Herassa.

Ylipäätään Rebelsissä oli koko ajan sävyjä monille yleisöille: pinnaltahan sarja oli useimmiten nuorille(kin) katsojille suunnattu seikkailukomedia, jossa sankarimme pelastivat usein päivän Imperiumin ikävimpiäkin ilkiöitä vastaan silkan luontaisen nokkeluutensa ansiosta. Pinnan alla, toisin paikoin tai välillä jopa samaan aikaan Rebels oli suuramiraaleineen, inkvisiittoreineen ja soluttautuneine vakoojineen suorastaan jännittävää seurattavaa, eikä sarja suinkaan tehnyt sisällissodasta veretöntä, vaikkei uhreja yleensä alleviivattukaan. Yksittäisistä jaksoista erityisesti toisen kauden pitkä avausjakso The Siege of Lothal, jossa sankarimme kohtaavat ensimmäisen kerran sen kaikkein kuuluisimman sithin, ja kolmannen kauden loppupuolen runollisen kaunis Twin Suns ovat ehdottomasti hetkiä, jotka kuuluvat kirjoissani viime vuosien suurimpiin koko Star Warsissa – siis elokuvat mukaan lukien.

rebels-vader

Ezra, Kanan ja vastustaja, jota ei pitäisi voida kohdata kovin monta kertaa ja selvitä hengissä.

Kaikki tämä kesti kyllä sarjan loppuun asti, mutta jossain vaiheessa tapahtui käänne, jonka tekijät sanoivat lopuksi ääneenkin: Rebels oli kokonaisuutena Ezran tarina. Siis sellainen nuoren orvon kasvutarina läheisistään ja ympäristöstään välittäväksi nuoreksi aikuiseksi, jollainen niin ikään noudattaa parhaita Star Wars -perinteitä. Se ei tarkoita, etteivätkö muutkin hahmot – Kanan ja Sabine aivan erityisesti – olisi saaneet sarjan aikana omat kantavat juonikaarensa, mutta kuitenkin, että viimeistään kolmannella ja neljännellä kaudella sarjalla oli keskushenkilöiden tiimin sijaan selvästi yksi keskushenkilö. Se oli selvästi valinta, jonka tekijät jossain vaiheessa tekivät. Ja sen tehtyään oli ymmärrettävää, että tekijät halusivat myös sulkea tarinan Ezran mukana: tällä kertaa kun he onneksi saivat lopettaa tarinan haluamallaan tavalla.

Toinen suuri muutos, mikä Rebelsille tapahtui, liittyi juuri tähän. Se tapahtui jo ensimmäisen kauden jälkeen, mutta sekään ei välttämättä ollut Filonilla ja kumppaneilla mielessä vielä sarjaa suunnitellessa. Kävi nimittäin niin, että Rebelsistä muotoutui hyvin monella tapaa jatko-osa The Clone Warsille. Toisesta kaudesta alkaen sarjaan tuotiin tärkeisiin sivurooleihin monia TCW:n hahmoja, joista huomattavan moni sai Rebelsissä sellaisen emotionaalisen lopun, jota Filoni ei saanut heille kesken jääneessä The Clone Warsissaan antaa.

Aivan erityisesti tällaisena hahmona on mainittava Maul, joka oikeastaan vasta TCW:ssä oli kasvanut syvälliseksi ja aidosti merkitykselliseksi kaukaisen galaksin pahikseksi tai antisankariksi – siis sen pelkän action-hahmon sijaan, joka hän Pimeässä uhassa oli. Rebelsissä Maulin matka jatkui vielä syvemmälle, ja hän oli jälkimmäisessä sarjassa ehkä vielä TCW:täkin kiinnostavampi. Tässä vaiheessa historiaansa Maul ei todellakaan ole enää sith, ja koska nimenomaan Palpatinen juonet ovat vieneet häneltä kaiken, ei mikään pakko maailmassa määräisi häntä olemaan kapinallisten silmissä edes pahis, mutta vallanhimoiselle luonnolleen sarvipäämme ei silti voi mitään.

rebels-clones

The Clone Warsin kloonit Rebelsissä, vuosia Palpatinen käsky 66:n jälkeen.

Rebelsin yhteydet The Clone Warsiin ulottuivat sitä paitsi pelkkiä hahmojen historioita pitemmälle. Rebels pui kestonsa aikana muun muassa aiemmasta sodasta jäljelle jääneiden kloonien elämän tarkoitusta, Mandaloren planeetan tilaa Imperiumin miehityksen ikeessä ja Voiman muinaisempia tasoja jedien ja sithien pikkumaisen kahinan takana – kaikki nämä juonilankoja, joiden käsittely alkoi jo The Clone Warsissa.

Osin kyse oli siitä Lucasfilmin tarinaryhmän ohjailemasta kokonaiskuvasta, jonka nimissä esimerkiksi Saw Gerrera poimittiin ensin TCW:stä Rogue Oneen ja sen jälkeen näiden väliin sijoittuvaan Rebelsiin, jotta kaikki kerronta täydentäisi luontevasti toisiaan. Pieneltä osin kyse saattoi olla siitäkin, että jatkamalla TCW:n kuvioita Rebels saatteli eläkkeelle myös George Lucasia, joka osallistui tiiviisti TCW:n juonimiseen ja oli esimerkiksi hyvin kiinnostunut Mandalore-juonikuvioista, mutta joka ei ollut enää mukana Disneyn lopettaessa sen ennen aikojaan ja tilatessa tilalle Rebelsin. Mutta varmasti kyse oli aivan yksinkertaisesti myös siitä, että Filonilla jäi henkilökohtaisesti edellisen sarjan puolella asioita sanomatta – ja ehkä jopa siitä, että Filonin sydän oli sittenkin koko ajan enemmän sen edellisen sarjan puolella.

Tähän väliin se spoilerivaroitus. Jatkan kuvan alla, mutta sitten spoilaan Rebelsin viimeisen kauden loppua.

rebels-ezra-thrawn

Kun Ezra Bridger kohtaa suuramiraali Thrawnin, ovat siinä kohdakkain myös Star Warsin oheistarinoiden 1990-luvun ja 2010-luvun sukupolvet.

Tässä nimittäin tullaan siihen, miksi Rebels ei sitten voinutkaan jatkua kapinallisten tarinana Kapinaliiton kasvaessa originaalitrilogian aikaan. Ei voinut juuri siksi, että sarja oli tai siitä tuli lopulta juuri Ezran tarina.

Rebelsissähän oli kaksi jediä. Kanan Jarrus oli selvinnyt Palpatinen puhdistuksista padawanina, eikä siten ollut saanut oikeaa jedikoulutusta, mutta teki parhaansa Voimassa vahvan nuoren Ezran kouluttamiseksi. Tämä ei ollut mikään kanoninen ongelma, sillä kyllähän kaukaisessa galaksissa aina kaikenlaisia Voiman käyttäjiä ja unohtuneita jedejä on piileskellyt. Aikuiskatsoja varmasti osasi myös odottaa, että mentorhahmo Kanania odotti (jälleen Star Wars -perinteiden mukaisesti) traaginen loppu jossain vaiheessa sarjaa.

Mutta kun Ezrakin kehittyi Voiman käyttäjänä ja kun Luke Skywalkerin aika lähestyi, sarjalla oli tietenkin käsissään oikea ongelma. Koska Ezran olivat sarjan aikana huomanneet sekä Dagobahissa leiriään pitävä mestari Yoda että Coruscantilla hoviaan hallitseva keisari Palpatine, olisi ollut epäuskottavaa, jos Ezra noin vain olisi jatkanut seikkailujaan Yavinin taisteluun asti ja siitä ohi, mutta ei olisi koskaan päätynyt Luken kaltaiseen asemaan galaksissa. Eikä kysymykseen tainnut tulla Ezran erityisen sankarillinenkaan kuolema, kun hänestä oli tehty alleviivaten sarjan keskushahmo ja nuorten katsojien ensisijainen samastumisen kohde.

Rebels ratkaisi ongelman…kohtalaisesti. Sarjan lopussa Ezra poistuu galaktisen sisällissodan näyttämöltä sankarillisesti, mutta ei kuole, vaan pikemminkin katoaa. Sarjan epilogi antaa ymmärtää, että Ezraan ja hänen myöhempiin vaiheisiinsa vielä palataan Jedin paluun jälkeisessä ajassa, ehkä jossain toisessa sarjassa tai vaikkapa tulevaan suoratoistopalveluun tehtävässä elokuvassa, kukapa tietää. Koska Ezra häviää jonnekin galaksin tutkimattomille ulkolaidoille, tässä kertomattomassa tarinassa on vieläpä potentiaalia kytkeytyä aikanaan siihen toiseen tarinaan, jossa Imperiumin rippeistä kehittyy First Order samalla suunnalla.

(Se, että Ezra vie mukanaan mystiseen määränpäähänsä myös rakastetun pahiksen suuramiraali Thrawnin oli silti tavallaan vielä erikoisempi ratkaisu: se tarkoittaa, että tässä nykyisessä kaanonissa Thrawn on tosiaan poissa kuvioista Imperiumin loppuvuodet, joihin hänen alkuperäinen aikansa Timothy Zahnin kirjoissa 1990-luvun alussa ajoittui. Toisaalta se tietysti tarkoittaa, että Ezran tavoin Thrawn voi vielä palata galaksiin episodien VI ja VII välisenä pitkänä kertomattomien tarinoiden aikana.)

Loppukuviossa saattoi siis olla huonollakin tavalla kikkaileva sävy, mutta ehkä se oli silti ainoa mahdollinen ratkaisu. Tavallaan Filoni maalasi itsensä nurkkaan tekemällä Ezrasta sekä oikean jedin että sarjan päähenkilön. Vaikka minä olisin mielelläni katsonut viidennen kauden Rebelsiä, joka varmaankin olisi viimeistään päätösjaksossaan sivunnut Rogue Onen lopputaistelua, ei sarja nimestään huolimatta voinut jatkua enää ilman Ezraa, eikä toisaalta pitää Ezraa mukanaan enää sinne asti.

Sitä se ei onneksi tarkoita, etteivätkö Ezran lisäksi myös Hera Syndulla, Sabine Wren ja Zeb Orrelios voisi jatkaa seikkailujaan tulevissa tarinoissa. Hera on jo useamman kerran esiintynytkin Marvelin SW-sarjakuvissa, ja pidän molempia peukkuja Sabinen esiintymiselle The Mandalorianissa. Sillä jos Rebels on jotain opettanut Lucasfilmille ja meille katsojillekin, niin juuri sen, että mikään ei lopu loppuunsa.

The Clone Wars saa uusia jaksoja ensi vuonna samassa Disneyn suoratoistopalvelussa missä Mandaloriankin. En ihmettelisi vähääkään, jos uudesta animaatiosarjasta Resistancesta löytyisi yllättäen henkisiä tai konkreettisia yhteyksiä Rebelsiin. Eikä Rebelsin oman nimikkeen paluu jossain muodossa varmasti sekään ole mikään mahdottomuus. Onhan sillä myöhempiin kertomuksiin sopiva nimikin.

Näytelty sarja: Imperiumin tuhkasta Mandaloren uuteen nousuun?

Samaan aikaan kun episodi IX:ää parhaillaan kuvataan, toisaalla valmistaudutaan jo kovaa vauhtia toisiin Star Wars -kuvauksiin. Tosin emme vielä tiedä, missä ja ketkä…

Tarkoitan nyt Jon Favreaun vetämää näyteltyä Star Wars -sarjaa, jota aiempien huhujen mukaan kuvataan jo tulevana syksynä. Aivan tuoreet huhut ovat kuitenkin ensimmäiset, jotka puhuvat sarjan sisällöstä, joten minun on hyvä sanoa pari sanastani sarjasta tässä yhteydessä. Sarjahan on, kuten minäkin olen aiemmin raportoinut, kehitteillä Disneyn tulevan streaming-palvelun yhdeksi vetonauloista, ja sen oletetaan saavan ensi-iltansa palvelussa syksyllä 2019.

Tähän mennessä meille on kerrottu koko sarjasta oikeastaan vain se, mitä Favreau paljasti Solon ensi-illassa. Favreun mukaan sarja sijoittuu aikaan seitsemän vuotta Yavinin taistelun jälkeen. Se tarkoittaa noin kolmea vuotta Jedin paluun lopun jälkeen – tai noin kahta vuotta Aftermath-kirjatrilogiassa nähdyn Imperiumin lopun jälkeen.

Nyt vahva huhusivu Making Star Wars raportoi, että sarja kertoo Mandaloren planeetasta. MSW:n kuuleman mukaan Mandalore syöksyi kaaokseen Imperiumin romahduksen jälkeen, ja sarjassa on kyse Mandaloren palauttamisesta entiselleen ja kuinka tällä on suuria vaikutuksia koko galaksiin.

tcw-DeathWatch-Satine-mandalore.png

Mandalore on Star Wars -planeetoista todennäköisesti merkittävin, jota ei edes mainita tähänastisissa elokuvissa. Kyseessä on ”Boba Fettin haarniskan planeetta” (ja myös aurinkokunta tai planeettojen liitto), jonka soturit tunnetaan kautta galaksin voimakkaina taistelijoina. Pelätyn haarniskan lisäksi mandalorealaisiin yhdistetään vahva kunniakäsitys ja suku-uskollisuus. Planeetan käsittelyssä SW-universumissa voi nähdä viitteitä vaikkapa Rooman imperiumin historiaan.

Mandalore esiintyy keskeisesti animaatiosarjoissa The Clone Warsissa ja Rebelsissä. Planeetalla ja sanalla on toisaalta Boba Fettin kautta historiaa Star Wars -oheistarinoissa aina 1980-luvusta lähtien, vaikka nykyisen kaanonin mukaan juuri Fettit eivät mandalorealaisia olekaan. Heidän sijaansa planeetalta ovat kotoisin tärkeistä hahmoista The Clone Warsin merkittävä sivuhahmo herttuatar Satine Kryze ja Rebelsin päähahmo Sabine Wren.

sabine-wren-rebels.jpg

MSW:n huhu on pelkkä huhu, ja on hyvä muistaa, että Boba Fettiin vähänkin liittyvät huhut ovat yleensä aina läsnä siellä, missä puhutaan mistä tahansa Star Wars -projektista, josta ei vielä mitään tiedetä. Mutta on silti helppo sanoa, että tämä konsepti soittaa hyvin monia oikeita kelloja.

Sarjan sijoittaminen Mandalorelle mahdollistaisi täysin uuden tarinan kertomisen ja täysin uusien hahmojen käyttämisen. Samalla se tarjoaisi miljöön, joka olisi tuttu miljoonille aiempia SW-animaatiosarjoja katsoneille. Animaatioista tuttujen hahmojen cameot olisivat myös enemmän kuin todennäköisiä, jopa Tiya Sircaria myöten: Sabinen ääni on näytellyt myös kasvoillaan esimerkiksi The Good Place -sarjassa, ja 36-vuotias näyttelijä olisi aivan sopivan ikäinen rooliinsa. MSW:n Jason Ward haaveilee jopa Boba Fettin itsensä näyttäytymisestä.

Fett-sarjaksi Mandalore-huhua tuskin silti kannattaa kääntää, eikä tarvitse epäillä Favreaun sanoja uusista hahmoista. Aivan varmasti uusi sarja halutaan esittää uutena eikä jatkona entiselle, aivan kuten Rebels muutama vuosi sitten, vaikka se sitten samalla jatkaisikin myös entisten sarjojen tarinaa (aivan kuten Rebels muutama vuosi sitten). ”Fett-haarniska” tuo sarjaan sinänsä jo ydinfanikuntaa laajemminkin tunnettua ikonografiaa, vaikka sitä ei kantaisikaan ammoisen palkkionmetsästäjän kloonattu jälkeläinen.

Ylipäätään Mandalore-tarina aukeaisi varmasti myös animaatiot sivuuttaneelle katsojalle, eikä vähiten siksi, että asetelmassa on fantasia- ja miekkaseikkailuistakin tuttuja sävyjä. Luonnollisesti myös Mandaloren luonne perinteikkäiden sukujen planeettana sopii Star Wars -otsikon alla julkaistavaan sarjaan kuin karva wookieelle, mutta vielä sopivammalta rajaukselta nimenomaan sarjalle tuntuu yksi sodan myötä romahtanut yhteiskunta, jossa taistellaan seuraavasta suunnasta. MSW:n Jason Ward huomauttaa aivan oikein, että jo ilmaus ”restoration” (”Mandaloren palauttaminen entiselleen”, käänsin edellä) herättää useita tulkintavaihtoehtoja, sillä planeetta on nähty The Clone Warsissa Satine Kryzin johdolla pasifistisena, mutta toisaalta esimerkiksi kuvernööri Pre Vizsla ja itse Maul ovat aikanaan pyrkineet palauttamaan sen nimenomaan sotaisaan kunniaansa. Eikä pasifismin kurssille varmaankaan ole tehnyt hyvää Rebelsissä nähty aika Imperiumin miehityksen alaisuudessakaan.

Huhuun liittyy vielä pari erittäin sattuvaa naulaa. The Clone Warsin on juuri ilmoitettu saavan uusia jaksoja, joissa niin ikään palataan kesken jääneeseen Mandalore-juoneen. Ja tulevan sarjan vetäjä Jon Favreau itse ääninäytteli The Clone Warsissa juuri Pre Vizslaa!

Huhu on siis hyvin uskottava. Niin uskottava, että jos Favreaun sarja ei käsittele Mandalorea, tämä huhukonsepti on todennäköisesti matkalla johonkin toiseen sarjaan (tai miksei toiseen mediaan, vaikkapa peliin). Minulle Mandalore-sarja sopisi mainiosti: juuri tällaisia uusia tarinoita tutussa galaksissa Star Warsin tulevaisuudelta toivon, ja Mandalore-konseptilla on potentiaalia olla jotain uutta verrattuna varianttiin jedeistä tai salakuljettajista. Mandalore on vierasperäisyydestään huolimatta niin suuhun sointuva sana, että sarjan nimi voisi olla jopa yksinkertaisesti ”Star Wars: Mandalore”, mutta toki haussa voi olla aivan muunkinlainen otsake.

tcw-mandalore

Aivan varmojen uutisten puolella saimme juuri kuulla, että sarjaa ei tehdä pikkurahalla. New York Timesin artikkelissa Disneyn streaming-palvelusta (julkistaisivat jo sille nimen!) mainitaan, että Favreaun sarjan ensimmäisellä kaudella on 10 jaksoa ja sen budjetti on näpsäkät 100 miljoonaa dollaria. (Tarkkaan ottaen juttu ei tosin puhu mitään ”ensimmäisestä kaudesta”, ja sarja voi teoriassa olla kymmenen jakson kertaheittokin, mutta luulen useampikautisen jatkuvan tarinan olevan enemmän streaming-palvelun tuotekuvauksen hengessä.)

Disney ei todellakaan säästele. Kymppimillin hintalappu per jakso veisi Favreaun sarjan kalleimpien tv-sarjojen joukkoon, sinne Game of Thronesin ja The Crownin hintaluokkaan – ellei sitten GoT:n viimeistä kautta tehtäisi jo 15 miljoonan jaksohinnalla ja ellei Amazonin tulevan Lord of the Ringsin huhuttaisi maksavan vielä paljon enemmän. Vielä yhtenä verrokkina voi kuitenkin mainita, että The Last Jedin budjetti oli haarukassa 200-250 miljoonaa: ovat nämä melkoisia rahasummia verrattuna vaikka siihen, että Suomessa kallis Tuntematon sotilaskin tehtiin vain 6,5 miljoonalla eurolla.

Rahalla saa todennäköisesti mukaan muutamankin niminäyttelijän, mutta aivan varmasti sitä myös kuluu lavasteisiin ja tehosteisiin. Disney/Lucasfilmillä ollaan selvästi tietoisia siitä, että katsojat odottavat Star Wars -sarjan todella tuntuvan Star Wars -sarjalta, ja se tarkoittaa myös visuaalista immersiota kaukaiseen galaksiin, todentuntuisia alieneita ja lokaatioita aivan siinä missä elokuvissakin. Tämähän on pohjimmiltaan myös syy, miksi näytelty Star Wars -sarja toteutuu vasta nyt: saagan flanellipaitainen luoja George Lucas valmisteli omaa Underworld-sarjaansa vuosien ajan jo heti prequel-trilogiansa päätyttyä, mutta jätti lopulta leikin kesken, koska käsikirjoitusten toteuttaminen olisi tullut liian kalliiksi hänen yhden miehen yritykselleen. Nyt aika on toinen: paitsi siksi, että Lucasfilmin takana ovat Disneyn rahasäiliöt, myös siksi, että streaming-palvelut tarjoavat telkkariajan syndikointia paremmat mahdollisuudet saada tuottoa laadukkaasta televisiosta.

Kirjoittaja-ohjaajatiimin pomo Jon Favreau tuntee kalliit efektit muun muassa tuoreimmista töistään, Disneyn The Jungle Bookin ja The Lion Kingin uusintaversioista. MSW:n huhuraportissa tosin kerrotaan myös, että tarkoitus olisi kokeilla tositoimissa virtuaalitodellisuuslabra ILMxLabin teknologiaa, jolla efektit voidaan liittää kuvaan jo kuvaushetkellä. Näin voi toki olla, ja teknologia on vaikuttavaa, mutta en kyllä hetkeäkään usko, etteivätkö nuokin kuvat silti kaipaisi vielä paljon jälkikäsittelyä.

Loppuun vielä yksi pikku juttu, kertauksena viime vuoden Suomi 100 -postauksestani:

Jos Favreaun sarja nyt sitten sijoittuu Mandaloren aurinkokuntaan, niin saisimmeko pliis nähdä Kalevalan planeetan?

 

The Clone Wars saa uusia jaksoja – ja prequelit pääsevät pannasta

Viime viikonlopun San Diego Comic Conin suurimmasta Star Wars -uutisesta ei käyty kilpailua. The Clone Wars -animaatiosarjan 10-vuotista historiaa juhlistava paneeli päättyi odotettuun ja toivottuun julkistukseen sarjan paluusta. Dave Filonin vetämä suosikkisarja palaa 12 jakson mittaisena uutena tuotantokautena, joka julkaistaan Disneyn tulevassa streaming-palvelussa. Kaikki palaavat, kuten traileri näyttää:

Uutinen otettiin San Diegossa ja Twitterissä vastaan ylitsevuotavalla riemulla, joka todistaa osaltaan, kuinka rakastettu The Clone Wars -sarja todella onkaan. Suomessahan sarjaa on esitetty todella huonosti, josta johtuen sen suosiokin on jäänyt meillä vähän näkymättömäksi ilmiöksi. Suomessa ainakin aikuiselta fanilta voi helposti jäädä kokonaan huomaamatta, että maailmalla on olemassa suuria joukkoja, joiden Star Wars -fanius pohjaa ennen kaikkea Filonin animaatiosarjoihin. Esimerkiksi Star Wars Celebrationeissa tämä joukko kyllä näkyy. Lukemattomien katsojien silmissä The Clone Wars, ajateltuna Attack of the Clonesin ja Revenge of the Sithin väliin, pelastaa prequelit tarjoamalla Tasavallan romahdukselle ja Anakin Skywalkerin lankeemukselle sen pitkän kaaren, jota elokuvat eivät yksinään riittävän hyvin onnistuneet tarjoamaan. On selvää, että TCW:stä on tullut se, mikä se Lucasfilmin kanonisessa ajattelussa on jo pitkään ollutkin: ”se virallinen versio” kloonisotien tapahtumista – siinä missä siis esimerkiksi Genndy Tartakovskin aiempi, tyylitelty Clone Wars -lyhytanimaatioiden sarja tai Dark Horsen sarjakuvissa episodien II ja III välisinä vuosina kerrotut sarjakuvatarinat kloonisodista jäivät ensin henkisesti vaihtoehtoisiksi versioiksi ja sittemmin Legends-leiman alle kokonaan kaanonista erilleen.

Näitä kehuja voi vasta-argumentoida huomauttamalla, että vuosia elokuvan jälkeen tehty animaatiosarja ei voi korjata elokuvien itsensä virheitä. Tai että mikään elokuvasarja ei voi toimiakseen vaatia katsojalta monien tuotantokausien mittaisen animaatiosarjan katsomista. Itse asiassa The Clone Warsin monien kokema ”tarpeellisuus” ainoastaan vahvistaa, että George Lucas teki aikanaan suuren virheen tehdessään episodi I:stä eräänlaisen koko sarjan episodi nollan ja jättämällä II:n ja III:n välistä varsinaisen kloonisota-episodin filmaamatta. Tällaiset vastaväitteet menevät kuitenkin ohi itse asiasta: yhtä lailla kuin The Clone Wars ei tosiaan sinällään ”pelasta prequeleja”, eivät prequelien ongelmat ole The Clone Warsin taakka. Ja yleisö, joka pitää The Clone Warsista enemmän kuin prequeleista, on siis suuri.

Anakin_Ahsoka_TCW.png

Anakinin seurassa Ahsoka Tano, josta kasvoi The Clone Warsin edetessä ja Rebelsiin tultaessa yksi Star Wars -sarjan rakastetuimmista originaalitrilogian ulkopuolella esitellyistä hahmoista.

The Clone Warsiahan siis tehtiin aikanaan viisi tuotantokautta vuosina 2008-2012. Pilottijakso-elokuvan jälkeen jaksoja kertyi 108. Sarja loppui Lucasfilmin vaihdettua omistajaa Disneylle, uuden isännän kääntäessä saagan fokusta voimakkaasti takaisin originaalitrilogiaan, enkä esimerkiksi minä ollut siitä yllättynyt. Suuri osatekijä varmasti oli, että TCW oli Cartoon Networkin sarja, eikä Disneyä hotsittanut tuottaa juuri hankkimansa brändin alta sisältöä kilpailijalle.

Surullista vain, että sarja ei päättynyt siihen, mihin Dave Filoni ja muut tekijät olisivat halunneet sen lopettaa, kun heidät määrättiin aloittamaan sen sijaan uusi Rebels-sarja. Käsiin jäi kasa kuudennen kauden The Clone Wars -käsikirjoituksia, joista osa on kuitenkin sittemmin nähnyt päivänvalon erilaisissa muodoissa. 13 jakson niin sanottu kuudes tuotantokausi (”The Lost Missions”) julkaistiin alunperin Yhdysvaltain Netflixissä ja myöhemmin kotijulkaisuna vuonna 2014. Mauliin keskittyvät jaksokäsikirjoitukset muokattiin sarjakuvaksi nimeltä Son of Dathomir. Asajj Ventressistä ja Quinlan Vosista kertova pitkä tarinakokonaisuus kääntyi Dark Disciple -romaaniksi. Lisäksi jaksoja julkaistiin animoituina luonnosversioina. Ja, kuten kaikki Rebelsin katsoneet tietävät, monet The Clone Warsin hahmot saivat sittemmin tarinoilleen jatkoa myös animaatiosarjassa, vaikka sen nimi olikin vaihtunut. Silti sarjan fanit tiesivät, että esimerkiksi Mandalorea koskeva tarinakokonaisuus oli näkemättä – ja että Ahsoka Tanon ja Anakin Skywalkerin viimeistä kohtaamista ei todennäköisesti oltu vielä nähty.

tcw-last-scene.jpg

Ahsoka jättää jedit: se, mihin The Clone Wars viidennen kauden lopussa jäi.

Olin viikonloppuna (ja olen toki yhä!) valtavan iloinen The Clone Wars -fanien puolesta – ja miksen sarjan tekijöidenkin puolesta. Tiedän toki katsojana omakohtaisesti, kuinka kipeää tekee suosikkisarjan jääminen kesken (vain muutamia mainitakseni: Firefly, Farscape, Crusade, Twin Peaks aikanaan). Mahtavaa, että The Clone Wars saa vielä uuden mahdollisuuden. 12 erinomaista jaksoa kunnollisella lopulla riittävät kyllä sulkemaan tämän ammottavan haavan, mutta mikäänhän ei sinänsä estä Disneyä jatkamasta sarjaa pitempäänkin – jos kokevat, että episodien II ja III väliin vielä mahtuu sotatoimia…

Oma The Clone Wars -suhteeni sen sijaan on vaisu. Liian vaisu, etten sanoisi. Suorastaan noloa on, että en ole katsonut sarjaa kokonaan. Inhosin pilottielokuvaa sen ilmestyessä, ja olin valmis julistamaan, että jos Star Wars on nyt tätä, se ei ole enää minulle. Silmissäni TCW-elokuva toi mieleeni tyylillisesti lähinnä huonot pelianimaatiot ja tuntui sisällöllisesti pelkästään lapsille suunnatulta. Tv-sarjaan tartuin tämän jälkeen pitkin hampain, enkä yllättynyt kovin iloisesti. Haluan yleisesti sarjoiltani jatkuvia juonia ja kehittyviä hahmoja, eivätkä The Clone Warsin lähinnä irrallisista yksittäisistä jaksoista koostuvat pari ensimmäistä kautta tarjonneet minulle kumpaakaan. Sittemmin olen toki saanut kuulla, että TCW paranee ja aikuisystävällistyy nimenomaan myöhemmillä kausillaan, mutta viime vuosien uuden Star Wars -aallon myötäkään en ole (mukamas) ehtinyt niiden pariin. Niin minä vain siis olen kirjoitellut tällaista blogiakin, vaikka on olemassa tuntikausia audiovisuaalista Star Wars -kaanonia, jota en ole katsonut! Kääk. (Täytynee tosiaan yrittää jossain vaiheessa korjata puute.)

tcw-maul.png

Maulin paluu kuuluu The Clone Warsin myöhempien kausien kehutuimpiin (ja saagan kannalta merkityksellisimpiin) käänteisiin.

Vaikka The Clone Warsin uudet jaksot olivat siis San Diego Comic Conin ilman muuta suurin Star Wars -uutinen, se ei ollut ainoa. Itse asiassa kirjallisuusjulkistusten paneelin uutiset asettavat senkin vielä hieman kiinnostavampaan valoon.

San Diegossa ensinnäkin julkaistiin Timothy Zahnin uusi romaani Thrawn: Alliances, joka kytkeytyy kahdella aikatasollaan molempien animaatiosarjojen, The Clone Warsin ja Rebelsin aikaan. Sivurooleissa mukana ovat sekä Anakin että Padmé (näkisivätpä suomalaiset prequelien satunnaiskatsoja-vihaajat, miten paljon Padméa rakastetaan amerikkalaisessa Star Wars -Twitterissä!). Lastenkirjojen kasan lisäksi ensi vuoden kirjoista taas julkistettiin E.K. Johnstonin romaani Queen’s Shadow, joka kertoo nimenomaan nuoren Padmé Amidalan siirtymästä kuningattaresta poliitikoksi. Samoin julkistettiin, mitä seuraavaksi saamme jo kaksi erinomaista kirjaa Leiasta kirjoittaneelta Claudia Graylta: romaanin Master & Apprentice, jonka nimihenkilöt ovat Qui-Gon Jinn ja Obi-Wan Kenobi ajassa ennen The Phantom Menacea. Marvelin sarjakuvien puolen suurin julkistus taas oli 30 numeron ja kolmen aikakauden crossover-tarinakokonaisuus Age of Republic / Age of Rebellion / Age of Resistance.

Toisin sanoen: voimakkaasti prequel-kytköksistä Star Wars -luettavaa.

Preqeuelit ovat välkähdelleet viime aikoina muuallakin. Respawnilta on tulossa tarinallinen peli Jedi: Fallen Order, joka sijoittuu Revenge of the Sithin jälkeiseen galaksiin. Battlefront II -peli on niin ikään saamassa prequel-sisältöjä. Forces of Destinylyhytanimaatioissa Padmé on seikkaillut jo monta kertaa. Eikä unohtaa tietenkään sovi Maulin yllätysvierailua Solon lopussa toukokuussa!

forces-of-destiny-padme-ahsoka.jpg

”Ahsoka, mitä täällä tapahtuu?” Tuttuja Forces of Destiny -animaatiosarjassa.

San Diegossa prequel-sidonnaisuus saattoi korostua, koska esimerkiksi minä odotin siellä näytettävän tai kerrottavan edes jotain myös Resistance-sarjasta eli uuteen trilogiaan kytkeytyvästä uudesta animaatiosarjasta, mutta näin ei tehty. On varmasti myös isolta osin sattumaa, että nämä kaikki tuntuvat näkevän päivänvalon näin lyhyen ajan sisällä. Se ei kuitenkaan varmasti ole sattumaa, että ne ylipäätään näkevät päivänvalon.

Ensimmäiset Disney-ajan vuotensa Lucasfilm keskittyi lähes pakkomielteisesti vuoden 1977 alkuperäiseen Star Warsiin. Elleivät tarinat suoraan kytkeytyneet episodi IV:ään, kuten näkyvimmin Rogue One, ne joko leimallisesti kertoivat tarinoita hieman ennen sitä (Rebels) tai hieman sen jälkeen (suurin osa Marvelin uusista SW-sarjakuvista). Unohtamatta tietenkään sitä, kuinka The Force Awakensiin ja sitä kautta koko uuteen trilogiaan ammennettiin kuvastoa ja jopa juonikuvioita nimenomaan tuosta klassisimmasta Star Wars -episodista. Vaikka poikkeuksiakin on (esimerkiksi Marvel julkaisi jo uuden kautensa alkupuolella Anakinista ja Obi-Wanista kertovan sarjakuvatarinan), tuntui välillä siltä, että Disney-Lucasfilm teki kaikkensa, että suuri yleisö unohtaisi prequel-episodien aikanaan valmistuneenkaan.

Nyt avaruuskellossa tuntuu olevan aivan toinen sävy. Kiihkomielisimmät The Last Jedi –vihaajat, joiden mielestä Kathleen Kennedylle pitäisi antaa potkut ja George Lucas palauttaa Star Wars -vastuuseen, mieltävät ehkä käänteen myönnytykseksi heille. Itse ajattelen asiaa pikemminkin omistajuuden positiivisena kypsymisenä.

aotc-obiwan-anakin-chase.jpg

”Anakin, tuntuuko sinustakin välillä, että meidät on unohdettu?”

Disney-Lucasfilmin aikaa on nyt eletty viisi ja puoli vuotta. Sinä aikana on valmistunut jo neljä uutta elokuvaa, yksi kokonainen animaatiosarja ja vino pino luettavaa. Tekeillä on episodi IX:n lisäksi kaksi uutta elokuvasarjaa, ainakin yksi näytelty tv-sarja ja parikin animaatiosarjaa. Star Wars on ilman muuta tuotu onnistuneesti takaisin, vaikka franchisen viimeisin iso nimike Solo olikin taloudellisesti suorastaan floppi (390 miljoonan dollarin tuotot eivät ole surkeasti, mutta suhteessa 250 miljoonan tuotantokustannuksiin, sen päälle laskettaviin markkinointikuluihin ja jopa Rogue Onen tuottamaan miljardiin verrattuna tulos oli pahempi kuin pettymys).

Ehkä tässä vaiheessa Disney-Lucasfilmillä tosiaan voidaan viimein höllentää irti episodi IV -pakkomielteestä. Ei kaiken Star Warsin tarvitse liittyä Tatooineen, Darth Vaderiin tai Imperiumin valkohaariskaisiin sotilaisiin. Prequel-elokuvien esittelemä aikakausi on rikas maailma sekin, ja vaikka niillä on elokuvataiteen teoksina huono maine, on monilla niihin kriittisestikin suhtautuvilla faneilla niistäkin lämpimiä, nostalgisia muistoja. Uudet Star Wars -kertomukset voivat aivan yhtä hyvin nojata prequeleihin kuin originaalitrilogiaankin – tai olla jotain täysin uutta, kuten Rian Johnson on omasta tulevasta elokuvatrilogiastaan toistuvasti luvannut. Ennemmin tai myöhemmin tämä on jopa välttämätöntä, jos Lucasfilmin tarinaryhmä todella pystyy pitämään kiinni tavoitteestaan sitoa kaikki oheistarinat samaan kaanoniin elokuvien ja sarjojen kanssa: originaalitrilogian äärellä alkaa olla jo aika ahdasta. Aivan äskettäin esimerkiksi luin Darth Vader -sarjakuvan Annual #2 -numeron, jossa Vader tapaa ensimmäisen kerran Orson Krennicin ja vierailee Geonosiksella, ja jouduin ihan pyörittelemään, miten tarinan ajoitus suhteutuu paitsi elokuviin, myös aiempiin Vader-sarjakuviin sekä Rebelsiin, joissa niin ikään on käyty tuolla Attack of the Clonesin planeetalla.

(Jon Favreaun näytelty sarja sijoittuu tiettävästi Jedin paluun jälkeiseen aikaan. Ilmeistä onkin, että episodien VI ja VII välinen kolmenkymmenen vuoden ajanjakso on aika, johon tulemme näkemään episodi IX:n jälkeisinä vuosina sijoitettavan vielä monia tarinoita.)

Luke-the-last-jedi

Jääkö Luke Skywalkerin maininta Darth Sidiousin noususta The Last Jedissä uuden trilogian suorimmaksi prequel-kytkökseksi?

Prequel-kytkösten uuden, sallitumman aikakauden näin koitettua olen myös alkanut uudelleen toivoa, että episodi IX ottaisi trilogian ja koko saagan lopettelussaan avoimesti huomioon myös saagan episodit I-III. Aineksia olisi. The Force Awakensin alussa (ja erityisesti sen romaaniversion alkulehtien runossa) viitattiin Voiman tasapainoa käsittelevään ennustukseen, joka suorastaan huutaa uutta tulkintaa Star Wars -maailmassa, joka ei sittenkään ollut tasapainossa sen paremmin Darth Vaderin kuin Luke Skywalkerinkaan kuoleman jälkeen. Obi-Wan Kenobi puhutteli valomiekkaan koskenutta Reytä tämän Voima-näyssä: jos Obi suorastaan näyttäytyisi Reylle, näyttäytyisi hän olosuhteiden pakosta juuri prequel-jedin Ewan McGregorin näköisenä. Puhumattakaan sitten Anakin Skywalkerin eli Hayden Christensenin esiintymisen mahdollisuudesta, jota päätösosa sisällöllisesti aivan pakolla kaipaisi (kuten olen ennenkin kirjoittanut: miksi ihmeessä Voimahaamu-Anakin muka ei kävisi sanomassa hänen alter egoaan Darth Vaderia fanittavalle tyttärenpojalleen suoria sanoja?).

Etenkin noista ajatuksista viimeistä olen aiemmin pitänyt mahdottomana juuri siksi, että Disneyllä pelättäisiin Christensenin esiintymisen lyövän elokuvaan liian leimaavan muistutuksen prequeleista. Mutta jos Solo-elokuvaan voidaan kummemmitta selityksittä palauttaa Maul – jolla ei hahmona lähtökohtaisesti ole mitään tekemistä Solo-elokuvassa, ja jonka suuret katsojamassat luulivat kuolleen episodissa I – ei kai Anakinin perusteltu esiintyminen episodi IX:ssä voi olla enää aivan täysin poissa laskuista?

Sen erään hahmon paluu Solossa ja mitä se merkitsee

Jätin Solo-arviostani tietoisesti kokonaan pois yksityiskohdan, joka esimerkiksi meidän perhekunnassamme oli aivan ensimmäinen puheenaihe elokuvan päätyttyä. Tein näin siksi, että siitä olisi tullut liian pitkä sivupolku – joka siis polkuilkoon nyt tässä. Kirjoitus spoilaa Solo-elokuvaa.

Solo_Han_Lando_Beckett.png

Tätä mahtavaa galaktisen poikabändin poseerauskuvaa ei muuten ollut Solossa. Sääli!

Ensin vertailukohta. Kun Rogue One näytti katsojalle kuvernööri Tarkinin, prinsessa Leian ja Darth Vaderin, heidän esiintymisensä ei varsinaisesti voinut olla yllätys kenellekään. Tarkinin ja nuoren Leian henkiinherättäminen digitaalisesti saattoi tietysti yllättää (Peter Cushing kuoli jo vuonna 1994, kun taas Carrie Fisher ehti nähdä itsensä nuorena jälleen), mutta hahmojen esiintyminen Kuolemantähteen kytkeytyvässä tarinassa ei varmasti voinut. Darth Vader taas vilahti Rogue Onen markkinoinnissakin, mutta hänet onnistuttiin silti tuomaan kankaalle hieman yllättäen: fanit tunnistivat laavaplaneetan Mustafariksi ja ehtivät juuri ajoissa arvaamaan, kuka bactakammiossa hengailikaan, ennen kuin hahmo asteli esiin ikonisessa naamiossaan.

Moni, tai minä ainakin, varmasti ajatteli Boba Fettin saavan Solossa samantapaisen tunnelmallisen pikkuroolin. Onhan Boba yksi sarjan suosituimmista hahmoista, melkein oman soololeffansa sankarikin, ja onhan Boballa ja Hanilla originaalitrilogiassa selvästi yhteistä historiaa. (Se, että emme saaneet Bobaa, saattaa liittyä päivän uutiseen: The Hollywood Reporterin mukaan James Mangold valmistautuisi Boba-leffan ohjaamista. Mutta en mene nyt siihen enempää.)

Boban sijaan saimme Solossa kohtauksen, jossa Qi’ra (Emilia Clarke) ottaa elokuvan lopussa yhteyttä Crimson Dawn -rikollissyndikaatin johtajaan, joka paljastuu Darth Maulina aikanaan tunnetuksi hahmoksi. Maul kutsuu Qi’ran luokseen ja lupaa valomiekkaansa heilutellen inhasti tälle tulevaisuudessa läheise työsuhteen oman itsensä kanssa.

Kohtaus on hyvin monella tavalla hämmentävä. Yritän avata sitä parhaani mukaan.

Tässä kohtaa oli kuva otsikon hahmosta, mutta se tunki tästä someen spoilaamaan.

Solon sisällä kohtauksella on pari ihan ymmärrettävää funktiota, jotka ainakin itseltäni menivät ensimmäisellä katsomiskerralla ohi hieroessani silmiäni näkemääni hahmoa ihmetellen (Maulin näyttäytyminen ei ollut tavoittanut minua ennen esitystä edes huhuna). Kohtaushan on selitys Qi’ran lähdölle pois Hanin luota ja tavallaan myös hahmon yleiselle surumielisyydelle. Qi’ra tietää (tietäessään asioista ”hieman enemmän” kuin Han), että Crimson Dawnin koura ei pysähdy Dryden Vosiin (Paul Bettany), joten ottaessaan yhteyttä syndikaatin päällikköön ja antaen Hania sisältämättömän selityksen Vosin kuolemalle, Qi’ra pelastaa ensirakkautensa hengen. Han itse luulee tulleensa petetyksi, mutta sekin on Qi’ran mielestä varmasti välttämätöntä: Han kun ei tietenkään antaisi Qi’ran tehdä näin. Samalla kohtaus antaa lisää vihjeitä siitä, kuinka synkkiin asioihin Qi’ra onkaan orjuusvuosiensa aikana sotkeentunut.

Hyvä siis niin tarinan kannalta, mutta miksi Crimson Dawnin takapiruksi paljastuu juuri Maul (ent. Darth)? Tämä kun todella vie katsojan huomion aivan toisaalle Hanin tarinasta. Koska Han Solo ei tosiaan elokuvassa Maulia näe, eikä juuri Maulin paljastuminen Vosin kummisedäksi lisää Solo-leffaan mitään, on Maul näin ollen mukana elokuvassa vain katsojalle. Ja siitä pääsenkin siihen hämmennykseen.

maul-clone-wars

Alakerrastaan paikkailtu Maul The Clone Wars -sarjassa vuonna 2012 (episodien II ja III välissä, 20 vuotta ennen ANH:ta).

Seuraa in-universe -historiaosuus. Darth Maul (Ray Park), Darth Sidiousin oppipoika, näytti kuolevan Naboon reaktorikuiluun tultuaan nuoren Obi-Wan Kenobin (Ewan McGregor) puolittamaksi Episodi I:n lopussa. Sen koommin Maulia ei prequeleissa nähty, mutta vuosia myöhemmin hänen paljastui The Clone Wars -sarjassa selvinneen sittenkin. Tämä on olennaista: Darth Maulin paluu oli siis hahmon luojan George Lucasin keksintö, ja jo melkein kymmenen vuotta vanha keksintö, sitä paitsi.

The Clone Warsin Maul ei kuitenkaan enää ollut sith eli Darth, ja monien mielestä hän oli animaatiosarjassa kiinnostavampi kuin Episodi I:ssä tai prequelien aikaisessa expanded universessa. Animaatiosarjassa Maul oli katkera ja kostonhimoinen sekä hänet halkaisseelle Kenobille että häntä hyväksikäyttäneelle Sidiousille. Samalla hän tavoitteli edelleen myös valtaa ja voimaa, ja niitä saavuttaakseen kääntyi sekä kotiplaneettansa Dathomirin muinaisen taikuuden että galaksin alamaailman puoleen. Luonnollisesti nämä suunnitelmat aikanaan kariutuivat.

Näin siis kloonisotien aikaan eli episodien II ja III välissä. Toisenlainen, vanhentunut ja joiltain osin leppynytkin, mutta edelleen voimaa ja kostoa Kenobille etsivä Maul kohdattiin Rebels-animaatiosarjassa, joka puolestaan ajoittuu episodi IV:ää edeltäviin vuosiin eli aikaan Solon jälkeen. Tuossa sarjassa Maulin ja Obi-Wanin pitkälle ja kostonhimoiselle suhteelle kirjoitettiin myös komea loppu.

Nyt Solon cameo tarjoilee meille siis in-universe lisäyksen Maulin henkilöhistoriaan: The Clone Warsin ja Rebelsin välissä Maul kohosi Crimson Dawn -syndikaatin johtoon (vai perustiko hän sen ehkä ihan itse?). Aiemmat vaiheet muuten sulautuvat myös yhteen Solon Maulissa: hahmon kehoa näytteli nyt jälleen alkuperäinen Maul eli Ray Park, mutta repliikit lausui Sam Witwer eli animaatioiden Maul-ääni. (The Phantom Menacen Maul-ääni oli koomikkona paremmin tunnettu Peter Serafinowicz.)

maul-rebels

Maul Rebels-sarjassa vuonna 2016 (episodien III ja IV välissä, muutamia vuosia ennen ANH:ta).

Mikäpä siinä, mutta kun… eivät kaikki taida suhtautua näihin elokuviin in universe -historiankertomuksena. Solo tavoittaa isot yleisöt, ja väitän, että huomattavalle osalle sen katsojia Maul oli ennen tämän viikon ensi-iltaelokuvaa vielä kuollut.

Esimerkiksi Suomessa Star Wars -animaatioita on näytetty niin huonosti, että moni tosifanikaan ei ole niitä katsonut. Tai jos on katsonut, ei ole suhtautunut niihin samalla kanonisella vakavuudella kuin elokuviin. Katsoja, joka muistaa Maulin vain yhden leffan pahiksena ja/tai katsoo tämän kuolleen elokuvansa lopussa, voi jäädä pahasti hämilleen hahmon hönkiessä yhtäkkiä Solon loppupuolella eläväisenä.

Todistettavasti moni animaatiot katsonutkin on kuitenkin jäänyt ymmälleen, hieman toisista syistä vain. The Clone Warsissa tai Rebelsissä ei tosiaan ole annettu ymmärtää Maulilla olleen tällaista vallan vaihetta, johon Solo nyt vihjaa, vaikka se vaikuttaa ilmeisen isolta osalta Maulin kunnianhimoisia elämänvaiheita. Siinä on selvästi tarinaa kerrottavaksi – mutta koska tähän väliin ei ole ainakaan nyt tekeillä animaatiosarjaa, ei sitä tarinaa kerrota meille lähiaikoina yhtä kätevästi kuin vaikkapa Saw Gerreran, joka poimittiin The Clone Warsista ensin Rogue Oneen ja tuotiin sen jälkeen Rebelsiin niin, että hahmo sai loppukohtauksensa lisäksi kokonaisen kaaren lyhyen ajan sisällä.

maul-solo

Maul Solossa vuonna 2018 (episodien III ja IV välissä, mutta noin 10 vuotta ennen ANH:ta).

Miksi siis Maul, ja miksi juuri nyt? Maul ei ole koskaan tätä ennen liittynyt mitenkään Han Soloon, eikä oikeastaan liity nytkään – ellei meille sitten kerrota tarinaa, jossa Qi’ra ja Han kohtaavat jälleen, sillä sellaiseen tarinaan Maul epäilemättä tämän jälkeen kytkeytyisi.

Ensimmäinen teoriani onkin, että Maulin näyttäytyminen on jatko-osatäky. Koska Soloon on tungettu käytännössä aivan kaikki Han Solon hahmon ainesosat kultaisista nopista Millennium Falconin voittamiseen korttipelissä, Solon lopussa ei olisi oikeastaan mitään avointa jäljellä mahdollista jatko-osaa varten, ellei Qi’ra karkaisi Hanilta tuntemattomille teille. Se taas ei ehkä yksinään olisi riittävän kiinnostava kysymysmerkki, koska Qi’ra kuitenkin on katsojalle aivan uusi hahmo, ja koska katsoja joka tapauksessa tietää, etteivät nämä nuoret ”saa toisiaan”. Vihjaus siitä, että jatko-osassa Han saattaisi kohdata itsensä Maulin, on saattanut tuntua Lucasfilmin tarinaryhmän ideariihessä aivan toisentasoiselta tarjoukselta katsojalle.

Toinen vaihtoehto on, että Maulin näyttäminen teaseröi jotakin muuta Star Wars -tarinaa – siis samaan tapaan kuin Marvel-leffojen lopputekstien jälkeiset minikohtaukset, jotka eivät useinkaan liity enää juuri päättyneeseen teokseen, vaan pikemminkin juuri luovat siltaa ja odotuksia seuraavaan. Tällöin kaikki vaihtoehdot johtavat niihin projekteihin, joista ei ole tiedotettu vielä mitään virallista. Seuraava elokuva kun on episodi IX kaukana Maulin ajasta, seuraava animaatio Resistance sijoittuu uutta trilogiaa edeltävään aikaan ja Jon Favreaun näytelty sarja puolestaan Jedin paluun jälkeisiin vuosiin.

Koska Rian Johnsonin tai David Benioffin ja D.B. Weissin elokuvasarjat tuntuvat olevan vielä aika kaukana, vaihtoehdoksi jää vuoden 2020 standalone-elokuva – jota tosin ei ole vieläkään julkistettu, mutta jonka on laajalti epäilty jo pitkään olevan Obi-Wan. Kirjoitin äskettäin tuoreimmista projektia koskevista huhuista, joiden mukaan elokuva olisi jo esituotantovaiheessaan, vaikka tiedotetta ei ole kuulunut.

Obi-Wan Kenobin hahmoon Maul tosiaan kytkeytyisikin, ja vielä muutamia vuosia sitten moni animaatio-warssien ystävä arvelikin, että mahdollisen Obi-Wan-elokuvan luontevin pahis olisi juuri Maul. Itse arvelin tuolloin, että sen vaihtoehdon esteenä olisi juuri se, että elokuvien suurelle yleisölle Maulia ei oikein voitaisi palauttaa henkiin alkuperäisen kuolemansa jälkeen, mutta sepä ei näemmä tunnu Lucasfilmiä haittaavan.

Sen sijaan varsin isona kerronnallisena ongelmana voitaneen pitää sitä, että Rebelsissä tosiaan vasta aivan hiljattain kerrottiin Obi-Wanin ja Maulin suhteen luonteva loppupiste, eikä sitä tarinaa siis voida enää kertoa elokuvassa. Toki hahmot voidaan kirjoittaa kohtaamaan Solon ja Rebelsin väliin jäävien vuosien aikanakin – ja vaikkapa joutua joidenkin olosuhteiden pakosta työskentelemään yhdessä parhaaseen buddy-cop-tyyliin, jos nyt ideoita heittelen – mutta äskettäin tehdyn Rebels-jakson olemassaolo asettuu erikoiseen valoon Lucasfilmin tarinaryhmän suurissa suunnitelmissa, jos Maulia olisi ollut jo pitkän aikaa määrä käyttää Obi-Wanin omassa elokuvassa. Sekin tuntuu pulmalliselta, että Obi-ratkaisu Maulin kysymykseen toisi Solon lopun perusteella Obi-Wan-elokuvaan todennäköisesti myös Qi’ran, jolloin taas paikalle luontevasti sopisi myös Han – jonka taas ei pitäisi tavata Obi-Wania ennen episodi IV:ää. Kimuranttia!

Toki Maul voisi olla mukana jonkin aivan muunkin hahmon omassa elokuvassa – sen Boba Fettin, esimerkiksi. Tai jos aivan villiksi ryhdytään, toki Maulin oma elokuvakin olisi mahdollinen. Ehkei kovin todennäköinen kuitenkaan.

quinlan-vos.jpg

Eräs kandidaatti: Quinlan Vos.

Kaiken kaikkiaan en voi olla miettimättä, oliko Lucasfilm miettinyt tätä ihan loppuun asti. Jos Maul oli mukana vain fanipalveluksena, se oli fanipalvelus, josta moni fani jäi vain ymmälleen. Pelkäksi fanipalvelukseksi Crimson Dawnin pomoksi olisi voitu asiat tunteville faneille esitellä aika moni muukin hahmo. Vain muutaman esimerkin mainitakseni: vanhan expanded universen ”väliepisodi V.5:n” Shadows of the Empiren rikollisprinssi Xizor, Timothy Zahnin kirjojen myöhempien aikojen kiltti salakuljettajapomo Talon Karrde tai suurta yleisöä ajatellen vaikkapa Jabba.

Tai, jos saan aivan itse ehdottaa uutta uraa eräälle hahmolle: Dryden Vosin sukunimikaima (!) Quinlan Vos.

Quinlan Vos oli alunperin merkittävä expanded universe -hahmo (ja aivan alunperin tyylikkään näköinen taustaextra The Phantom Menacessa samaan tapaan kuin Solossa mainittu Aurra Sing). Hän on kuitenkin tukevasti kaanonia, tullen nimeltä mainituksi Revenge of the Sithissä ja esiintyen sittemmin muun muassa The Clone Warsissa. Vain pari vuotta sitten Quinlan Vos sai oman kaanonkirjansakin, mikä melkein jo sinänsä vihjaa, että Lucasfilm ei ole sanonut viimeistä sanaansa hahmosta. Miksi olisikaan, sillä Vos on ilman muuta merkittävin prequel-aikojen jedi, jonka episodi III:n jälkeinen kohtalo on jätetty auki – kuolemakohtaus tosin kuvattiin Revenge of the Sithin käsky 66 -montaasiin, mutta Lucas päätti jättää sen pois. Esimerkiksi minä olen aina olettanut, että Lucasin aikomus oli käyttää Quinlania Underworld-sarjassaan. Quinlanilla on myös ollut erinäisiä vaiheita pimeän puolen kanssa, joten päätyminen mafiosoksi Imperiumin pimeinä vuosina ei olisi aivan kaukaa haettu kohtalo. Solon loppuun hän olisi sopinut loistavasti, jopa tosiaan Drydenin sukunimen selittäen. Quinlan Vos pahana syndikaattipomona olisi ollut ydinyleisölle todella merkittävä fanipalvelus-cameo, pieni twist suorastaan, ja koska hänetkin olisi voitu panna käyttämään Voimaa tai heiluttelemaan valomiekkaa holochatissa, olisi hänestä saatu kutkuttava vihjaus myöhemmästä tarinasta myös katsojalle, joka ei olisi hahmoa nimeltä tunnistanut.

Mutta Maul meillä siellä oli, ei Quinlan. Jos Maul oli mukana Solossa harkittuna juonilangan avauksena – ja kaipa kuitenkin pitää toivoa, että näin oli mieluummin kuin harkitsemattoman työtapaturman tuloksena – meidän sopii vain toivoa, että sen langan päässä odottaa kiinnostava tarina, joka sopii sekä sarjan että hahmon historiaan. Enkä yllättyisi, jos kuulemme siitä langasta lisää aivan piankin.

Suomi 100 Special Edition: Kymmenen kotimaan ja Star Warsin kytköstä

En narrannut kun sanoin aikovani kirjoittaa The Last Jediin johtavia kirjoituksia. Mutta, äh, öh, nyt on Suomen 100-vuotispäivä.

Joten tässä kymmenen kytköstä Suomen ja Star Warsin välillä. Ai onko niitä kymmenen? Tottakai niitä on kymmenen. Varmaan enemmänkin.

Leia Uuden toivon lopussa, Planetaariset laaksot -kaulakoru kaulallaan

1 Planetaariset laaksot

Tämä on varmasti Suomi-yhteyksistä kuuluisin – tai ainakin oli Chewbaccan näyttelijän vaihtumiseen asti. Prinsessa Leian Uuden toivon lopussa kantama kaunis kaulakoru, jonka in-universe nimi on ”Chalcedony waves”, on Björn Weckströmin suunnittelema Lapponia-kaulakoru nimeltä Planetaariset laaksot. Harvempi muistaa (minunkin piti lukea se nyt Lapponian erinomaiselta historiasivulta), että myös Leian rannekoru on Weckströmin ja Lapponian, se taas tuotenimeltään Darinan koru. Lapponian historiasivu kertaa myös tarinan: George Lucas halusi nimenomaan Weckströmin suunnittelemaan korut Leialle, mutta muotoilijaan otettiin yhteyttä niin myöhään, ettei uuden korun piirtäminen ja tuottaminen tuntemattomaan amerikkalaiselokuvaan ollut enää mahdollista. Weckströmin mallistosta kuuluivat kuitenkin löytyneen sopivat hopeakorut, jotka muotoilija sitten myöhemmin näki valkokankaalla yllättävän isoksi osoittautuneessa elokuvassa. Molemmat korut ovat edelleen Lapponian mallistossa, Planetaaristen laaksojen noustua elokuvan myötä ehkä Weckströmin kansainvälisesti kuuluisimmaksi. Minusta on erityisen kaunista, että Leian koruvalinnan muotokielen ansiosta suomalaiset jäätyneet järvet tavallaan ovat Star Warsissa, vaikka saagan talviplaneetat on (ainakin toistaiseksi!) kuvattu muissa Pohjoismaissa.

Masters of Teras Kasi

2 Teräs Käsi

Seuraavaksi se kummallisin. Tämän ei todellakaan olisi pitänyt päätyä noin kenenkään tietoon, mutta toisin kävi. Jostakin syystä kirjailija Steve Perry vain sattui käyttämään kahta eksoottista suomen sanaa – ä-kirjaimineen kaikkineen – taistelulajin nimenä lyhyessä maininnassa vanhan expanded universen keskeisessä romaanissa Shadows of the Empire. Se olisi voinut olla siinä, eikä juuri kukaan kirjan lukenut suomalainenkaan enää muistaisi koko asiaa, mutta taistelulaji Teräs Käsi napattiin muualle expanded universeen. Ennen kaikkea se päätyi otsikkoon Pleikkarin mätkintäpelissä Masters of Teräs Käsi (1997), joka esiintyy säännöllisesti nostalgisimpien ja/tai omituisimpien Star Wars -pelien listoilla. Pelissä Luke voi potkia Bobaa, Darth Vader pieksää valomiekalla Chewbaccaa tai mitä nyt ikinä. Suomessa siihen on aina suhtauduttu…hieman nolostellen.

duchess_satine_kryze_the_clone_wars

3 Planeetta Kalevala 

Teräs Käsi ei toki ole ainoa suomesta Star Warsiin lainattu sana tai nimi. Näistä kiinnostavin tapaus on Kalevala, joka esiintyy Wookieepedian mukaan vain kahdessa The Clone Warsin jaksossa, mutta joissa sen ilmoitetaan olevan sarjassa varsin merkittävän hahmon, herttuatar Satine Kryzen (kuvassa yllä) kotiplaneetta. Joka tapauksessa kaikki The Clone Warsissa kerrottu on kaanonia, joten niin on Kalevala-planeettakin, ja kun se vieläpä sijaitsee Star Warsissa tiheään esiintyvässä Mandaloren aurinkokunnassa, ei ole mitenkään poissuljettua, että Kalevalaan törmättäisiin vielä. Ilahduttava yksityiskohta on, että Kalevala lausutaan sarjassa suomalaisittain.

Watto katsoo podracea Pimeässä uhassa.

4 ”Kiitos” – ”Ole hyvä”

Oman numerointinsa suomi-lainauksista ansaitsee myös tämä ainoa, joka esiintyy itse elokuvissa – nimittäin jos se on totta. Kuunnelkaa itse: sanooko Watto ”Kiitos”, vastaako Sebulba ”Ole hyvä”? En tiedä, mutta joidenkin mielestä näin on, ja onhan hauskaa ajatella, että niin olisi! Tässä muuten juuri löytämäni hyvä artikkeli oikeiden kielien käytöstä Star Warsissa. Jutussa on pari suomalaista asiantuntijaakin, jotka muistuttavat suomen avaruudellisen sopivasta rikkaasta vokaalien määrästä ja Tolkienin suomi-kiinnostuksista. (Vaikka tanskalainen Viggo Mortensen sitten mokoma menikin sanomaan Sormusten herrassa ”älskling” eikä ”rakas”!)

5 Pelko, Lintu, Juhani ja Taivas

Star Wars -galaksissa on havaittu myös myrkyllisiä pelko-ötököitä, hentorakenteinen droidi nimeltä Lintu, naispuolinen muinaisjedi nimeltä Juhani sekä planeetta Taivas. Esimerkiksi pelko-ötökän on kai mahdollista olla sattumaakin, mutta näistä ainakaan Lintu-droidin ei, sillä se esiintyy jo aiemmin mainitun Steve Perryn kirjoittamassa sarjakuvassa. Steve, lähteesi näkyvät!

6 Pieniä hetkiä galaksista

Yksikään suomalainen ei tietääkseni ole vielä osallistunut Star Wars -kaanonin tai edes expanded universen tarinoiden kirjoittamiseen, mutta ihan oikea ja virallinen Star Wars -kirjailija meillä silti on. Tosin Vesa Lehtimäkeä pitäisi kai tässä yhteydessä oikeastaan nimittää valokuvaajaksi tai taiteilijaksi, mutta kylläpä vain hänen Lego Star Wars -kuvissaan on aimo annos oikeaa tarinankerrontaakin. Lehtimäen kuvia Imperiumin sotilaiden lumisodista ja muista herttaisista hetkistä julkaistiin Dorling Kindersleyn kustantamana kirjana Small Scenes from a Big Galaxy vuonna 2015. Suomenkielinen painos saatiin kauppoihin seuraavana vuonna. (Minä haastattelin Lehtimäkeä kaksi vuotta sitten.)

Angry Birds Star Wars -pelilogo

7 Angry Birds Star Wars

Toinen ei-ehkä-kaanonia-mutta -saavutus Suomesta. Angry Birds Star Wars ei tietenkään ole ”Star Wars -totta” edes siinä määrin kuin esimerkiksi LucasArtsin pelit (joissa Kuolemantähden suunnitelmat siepattiin useammalla tavalla ja aivan toisin kuin Rogue Onessa). Mutta onhan se komea isku kaukaiseen galaksiin silti, jo ihan siksi, että Suomi-lähtöiset leluversiot pelin hahmoista päätyivät aikanaan niin laajalle kännyköiden ulkopuolellekin. Jatko-osankin saanut peli (2012) on sitä paitsi kai kaikkien mielestä Angry Birds -franchisen parhaita siivuja, joten mikäpä meidän on pullistuessa ylpeydestä palloksi, possukeisarillisien kauhuksi.

8 Kamera-assistentti Veera Ovaska

Listan lopuksi saavumme uusiin elokuviin ja oikeisiin suomalaisiin työskentelemässä oikeissa Star Wars -elokuvissa – Lucasin kaudelta en ainakaan minä tiedä sarjasta suomalaisnimiä. Veera Ovaska työskenteli The Force Awakensin Dubain osuudessa eli Jakkulla kamera-assistenttina. Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Ovaska kuvaili ohjaaja JJ Abramsia tosi nöyräksi, mutta muotoili Daisy Ridleyn ”vähän diivailleen”.

9 Kielisuunnittelija Sara Maria Forsberg

Jos Watto saattoikin ehkä puhua vähän suomea, halusi JJ Abrams Star Warsiinsa suomalaisen suunnittelemaa epäkieltä. Parikymppinen Sara Maria Forsberg tuli tunnetuksi Youtube-hitistään What Languages Sound Like To Foreigners ja sai sen ansiosta yhteydenoton Lucasfilmiltä. Käsittääkseni Forsbergin luoma kieli, tai siis muutama uskottavasti kieleltä kuulostava repliikki, on Teedon puhe Jakkulla. Helsingin Sanomille Forsberg sanoi, ettei ollut katsonut yhtään Star Warsia ennen The Force Awakensia. (Sittemmin Forsberg palasi samantapaisiin hommiin isommin Abramsin tuottamassa Star Trek: Beyondissa, jossa hänen ääntäänkin käytettiin.)

10 Joonas Suotamo

Viimeisenä mutta merkittävimpänä: keisarilliset saattavat olla brittejä ja kapinalliset jenkkejä, mutta Chewbacca on The Force Awakensista lähtien suomalainen. Odotan suurella mielenkiinnolla, kuinka suuri Joonas Suotamon rooli The Last Jedissa on, mutta saagan kokonaisuutta katsoen hahmohan on aivan päähenkilökastia. Suuri suomalainen (211 cm) näyttelee Peter Mayhewlta perittyä rooliaan myös ensi kevään Solo-elokuvassa ja varmasti vielä monissa, monissa elokuvissa myöhemminkin. Suotamo suhtautuu Chewbaccan tulkitsemiseen metodinäyttelijän vakavuudella ja on siitä huolimatta  kaikin puolin mukava mies. (Siitä, miten suomalainen ex-koripalloilija päätyi ensimmäiseen elokuvarooliinsa Harrison Fordin rinnalle on kirjoitettu paljon, mutta minun puolentoista vuoden takainen Suotamo-haastatteluni on tässä blogissa kahdessa osassa täällä ja täällä.)

Pelkään, että unohdin jotain oleellista. Kommentoikaa, mitä unohdin! Mutta nyt sitä hyvää itsenäisyyspäivää! Pääsin postauksen loppuun asti ilman Tuntematon sotilas -vitsejä, joten nyt mää kävele vaan käret taskus ja syljeskele helvetin pitki sylkki.