Metatasolla The Last Jedi kertoo kaiken Star Wars -elokuvista: Vielä yksi tapa katsoa episodi VIII uudelleen

Metaelokuva tarkoittaa elokuvaa, joka korostaa elokuvallisuuttaan. Metaelokuva kiinnittää katsojan huomion siihen, että katsottavana ei tosiaankaan ole tallenne todellisuudesta, vaan fiktiivinen teos, jonka jotkut ovat kirjoittaneet, ohjanneet, lavastaneet, näytelleet ja kuvanneet. Usein metaelokuva iskee silmää tämän ymmärtävälle katsojalle ja kommentoi itseään, genreään tai yleisesti elokuvaa taiteenlajina ja kulttuurituotteena. Kovan tason metaelokuva on esimerkiksi Synecdoche, New York, kevyemmän tason puolestaan vaikkapa Deadpool. Sen sijaan esimerkiksi sellainen puhdas seikkailutarina kuin Imperiumin vastaisku on kutakuinkin mahdollisimman kaukana metaelokuvasta.

Uskon antaneeni tässä blogissa jo useita vakavia tapoja katsoa The Last Jedi uudelleen. Siksi en enää pelkää antaa vielä yhden…tavan. Tunnettua meemiä mukaillen: En sano, että The Last Jedissä on kyse juuri tästä, mutta The Last Jedissä voi olla kyse myös tästä.

TLJ-Rey-Finn-Dance.gif

…..

The Last Jedin ytimessä on parrakas vanha mies, joka on jättänyt uransa taakseen ja päättänyt, että jedien tarina on päättynyt. Nuorempi nainen kuitenkin opettaa parrakkaalle vanhalle miehelle, että jedien tarina jatkuu tästä aina ikuisuuteen asti.

lucas kennedy

Parrakkaan Luke Skywalkerin vastapeluri on suurjohtaja Snoke. Tämä tahtoo palauttaa galaksin asetelmaan, jossa sitä hallitsee valkoisia haarniskoja käyttävä fasistinen imperiumi, jota komentaa hauras, Voiman pimeää puolta käyttävä itsevaltias. Snokelle tulee elokuvan aikana täytenä yllätyksenä, että kaikki eivät välttämättä haluakaan nähdä tätä asetelmaa uudelleen.

esb-palpatine-hologram-original.jpg

Snoken yllättää hänen oppilaansa Kylo Ren, mutta sitä ennen häntä käsitellään parantumattomana fanipoikana. Olemme nähneet Kylon pöydällä hänen idolinsa Darth Vaderin naamarin ja tiedämme hänen haaveilevan idolinsa tapaamisesta. Idoliaan mukaillen Kylo pukeutuu itsekin naamioon. Snokea kismittää moinen. Hän pilkkaa Kyloa cosplayn harrastamisesta ja siitä, ettei tästä tunnu olevan oikeisiin töihin.

tlj-kylo-mask

Myös Rey ja Rose Tico ovat faneja, ja heidänkin faniutensa joutuu koetukselle. Rose kohtaa idolinsa Finnin sattumalta, Rey puolestaan hakeutuu fanitapaamiseen Luken kanssa tarkoituksella. Kumpikaan idoli ei kuitenkaan välitä faniensa huomiosta. Fanit joutuvat huomaamaan, että elävinä ihmisinä idolit eivät välttämättä vastaa mielikuvia.

swce-hamill.JPG

Rose Ticolla on toinenkin tärkeä funktio. Hän on muistutus siitä, kuinka jokaisen eturivin seikkailijan takana tarvitaan tärkeitä teknisiä taustahenkilöitä.

BTS-brasil

Kolmas sankari Poe Dameron puolestaan yllättyy, kun eturiviin astuu vastarinnan korkea-arvoisin paikalla oleva upseeri, amiraali Holdo. Hän kohauttaa olkapäitään ja toteaa, että ei odottanut Holdon näyttävän siltä, miltä Holdo näyttää.

Palaan kuitenkin tarinan ytimessä olevaan Luke Skywalkeriin, tuohon parrakkaaseen vanhaan mieheen, joka ei enää haluaisi olla jedi lainkaan. Hän päättää antaa Reylle kolme oppituntia (joista hän ehtii antaa elokuvassa kaksi). Ensimmäinen oppitunti kuuluu, että on turhamaista väittää, että nämä tarinat ylipäätään tarvitsisivat jedejä, saati juuri Luke Skywalkeria, hänen kuolemansa jälkeen.

rogue-jyn

Ensimmäisen oppitunnin lopussa Rey kurottaa vaistonvaraisesti kohti houkuttelevaa suuntaa, joka voisi näyttää hänelle hänen haluamansa tiedon. Luke varoittaa tuolloin Reytä tavoittelemasta sitä, mitä tämä luulee haluavansa. Juuri tästä luontevasti jatkaa Luken toinen oppitunti Reylle. Se kuuluu, että kun aikaa on kulunut, jedien aiemmat vaiheet on romantisoitu ja nostettu jumalalliseen asemaan, jolloin niitä muistellaan täydellisinä todellisuus unohtaen. Luke muistuttaa, että kun noiden aiempien vaiheiden myyttisen aseman taakse katsoo, aiemmatkin tarinat ovat täynnä epäonnistumisia.

rotj-ewok-speeder.jpg

Luke on kuitenkin myös väärässä. Hän muistelee ennen kaikkea niitä tarinoita, joissa jedit olivat vielä romahtavan vanhan tasavallan rauhan vartijoita, ja erikseen ääneen isänsä lankeemusta pimeälle puolelle. Olihan siinä epäonnistumisia kerrakseen. Rey muistuttaa häntä, että historiassa on onnistumisiakin, kuten nyt esimerkiksi se tarina, jossa juuri Luke sittemmin pelasti isänsä pimeältä puolelta.

ot-pt-dvds.jpg

Lopulta myös jedihaamu Yodalla on opetus Lukelle. Se kuuluu, että on viimein aika päästää irti vanhoista jedeistä kertovista kirjoista.

eu-books

Reyn ja Luken suhde päättyy ikävästi. Kaiken tämän myötä Rey silti oppii Lukelta jotain: entiseen ei tosiaan ole paluuta. Kylo puolestaan ei opi mestarinsa virheistä. Vaikka Kylo tosiaankaan ei tahdo tarinan toistavan Snoken tavoittelemassa muodossa tuttua uraa synkkine itsevaltiaineen ja nöyrine oppilaineen, hän sortuu heti sen jälkeen itse toisintamiseen. ”Ben, älä tee tätä”, Rey anelee, kun Kylo ojentaa kätensä ja tarjoaa hänelle galaksin hallitsemista yhdessä.

esb_vader

Samaan aikaan Luke ymmärtää viimein, miten voi auttaa toiveikasta Reytä. Hän ymmärtää, että hänestä on todella tullut legendaarinen hahmo, ja että legendaariset hahmot voivat innoittaa kokonaisia galakseja.

swce-hamill

Seuraa suuri lopputaistelu – jonka luonteeseen jotkut katsojat pettyivät. Nämä katsojat eivät pitäneet siitä, että Kylo ei kohdannutkaan oikeaa Lukea Craitilla, vaan kyseessä oli vain visuaalinen efekti.

tlj-kylo-greenscreen

Aivan elokuvan lopuksi näemme erään esimerkin siitä, miten legendaariset hahmot innoittavat galaksia. Näemme lapsia, jotka leikkivät elokuvissa nähtyjä tai tarinoissa kuultuja taisteluja sankaria kuvaavan figuurin ja silkan mielikuvituksen voimin.

kenner-action-figures

…..

Krhm.

…..

Vakavoituakseni: The Last Jedissä toistuu kysymys menneisyydestä irti päästämisestä. Tämä teema ulottuu selvästi elokuvan tarinan sisältä teokseen kulttuurituotteena: The Last Jedin myötä Star Wars -sarja rikkoo sitä muottia, jota The Force Awakens vielä uusinsi. Molempien elokuvien efektivelho Neal Scanlan onkin osuvasti kiteyttänyt The Last Jedin sanovan koko vanhalle Star Warsille: ”Näkemiin. Menkäämme seuraavaksi jonnekin muualle.”

Tai, toisin sanoen:

The Force Awakens oli Star Wars -elokuvana kuin remix kaikesta siitä, mikä on Star Warsissa parasta. Se oli elokuva, joka lapsenomaisen innoissaan siitä, että se oli Star Wars -elokuva.

The Last Jedi on siihen verrattuna pikemminkin kommentaari Star Wars -elokuvista. Se on elokuva, joka sanoo The Force Awakensille: ”Awww, that’s so cute.”

Mainokset

Kymmenen väärää tulkintaa The Last Jedistä

The Last Jedi julkaistaan dvd:llä ja bluraylla Pohjoismaissa ensi viikolla. En tiedä onko asia välttämättä näin kotijulkaisujen unohduksen aikana näin, mutta periaatteessa tämä lie kohta, jossa moni katsoo elokuvan uudelleen – ja moni vasta toista kertaa.

Koska kyseessä oleva episodi jakoi mielipiteitä rajustikin, ajattelin otsikoida tämän blogimerkinnän provosoivasti ja esittää kymmenen väitettä, jotka toistuivat The Last Jedi -haukuissa viime vuoden joulukuussa, mutta jotka – ihan oikeasti! – eivät pidä paikkansa. (Ei huolta, näidenkin jälkeen tilaa jää sekä elokuvan inhoamiselle että rakastamiselle.)

Nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä, vaan elokuvan sisäisen kronologian järjestyksessä.

tlj-bombs

1.Avaruudessa ei voi pudottaa pommeja.

Hämmästyttävän monen katsojan oli vaikea hyväksyä alun kohtausta, jossa vastarinta käyttää avaruudessa pommikoneita. ”Ei pommeja voi pudottaa avaruudessa”, kuului joidenkin ensimmäinen kritiikki ääneen jopa elokuvan lopputekstien aikana – sanat, joiden olisi luullut olevan merkki siitä, että elokuvassa ei puhujan mielestä tainnut olla juuri valittamista, mutta tässä tapauksessa niin ei ehkä ollut.

Koko väitteen voisi sivuuttaa huomauttamalla, että siinä kritisoidaan kuvitteellista avaruustekniikkaa kuvitteellisessa maailmassa, jossa avaruudessa kuuluu ääniä, jossa pienissä rahtialuksissakin on painovoima ja jossa edellisessä episodissa nähtiin aseeksi muutettu paikkaa vaihtava planeetta, joka ampuu auringosta keräämällään voimalla planeettoja tuhoavia sysäyksiä hyperavaruuden läpi. Tällaisten ennakkotapausten rinnalla luulisi olevan helppo sulattaa, että tällaisessa kuvitteellisessa avaruudessa voi tietenkin pudottaa pommeja, koska fysiikan lait eivät muutenkaan taida toimia aivan kuten meidän maailmassamme – jossa, muuten, valon nopeuden ylittäminenkin on mahdotonta.

Mutta jos tarkastellaan pelkkää pommitusta, on se paljon helpompi selittää kuin esimerkiksi mikään noista edellä mainituista tekniikoista. Niin sanottu virallinen selitys (esimerkiksi The Last Jedi Visual Dictionary -kirjassa) kuuluu, että pommit ovat magneettisesti varattuja siten, että ne hakeutuvat maaliinsa. Itse ajattelin katsoessani pommituksen perustuvan liike-energiaan: siis että vastarinnan pommittaja ei niinkään pudota kuin työntää pommit kohti First Orderin dreadnoughtia. Joku toinen tulkitsi, että jos kerran hyväksymme aluksilla olevan painovoiman, voimme kai olettaa, että suuri dreadnought voisi vetää puoleensa pieniä pommeja jo itsestään. Lopullisena argumenttina käytän kuitenkin originaalitrilogiaa: jo Imperiumin vastaiskussa nähdään TIE-pommittaja, joka aivan samaan tapaan pudottaa pommeja avaruudessa asteroideille, joilla Millennium Falcon piileksii.

tlj-homing-beacon.jpeg

2. Finn ei ole oppinut mitään, sillä tässäkin episodissa hän vain yrittää paeta.

Väärin. Finn ei yritä livahtaa pakokapseliin kesken epätoivoisen tilanteen pelastaakseen itsensä, vaan pelastaakseen Reyn. Kyse on ystävyydestä, rakkaudesta tai siitä, että Finn uskoo Reyn olevan arvokkaampi kuin koko vastarinnan pakolaivaston. Joka tapauksessa Finn ei ole vain omalla asiallaan pihistäessään Reytä kutsuvan lähettimen ja yrittäessään sen kanssa pakoon First Orderia.

Tosin on kyllä totta, että tässä vaiheessa Finn ei ole vielä vahvasti valinnut puoltaan galaktisessa konfliktissa. John Boyegan näyttelemän Finnin hahmokehitys on niitä osia uutta trilogiaa, joissa katsoja saattaa aivan ymmärrettävästi hämääntyä tarinan sisäisestä ajankulusta. Katsojalle Finn on ollut sankari jo usean vuoden ajan, mutta The Last Jedin Finn on tarinan sisällä loikannut First Orderin rivistä vasta muutamia päiviä sitten. Edellisen episodin The Force Awakensin aikana Finn ehti juuri ja juuri vaihtaa pakenemisen ystävästään välittämiseen ja kohdata pelkonsa tunkeutumalla First Orderin tukikohtaan ilman suurta suunnitelmaa. Herätessään yhtäkkiä hengenvaarassa avaruudellisen takaa-ajon keskellä hän ei siis ole vielä ehtinyt sitoutua varsinaisesti taistelemaan vastarinnan puolella. Ja tähän palaankin tässä kirjoituksessa kohta.

tlj-rey-mirror-cave.jpg

3. Reyn vanhemmat olivat juoppoja huumediilereitä, jotka lepäävät joukkohaudassa Jakkulla.

Tarkoitanko sanoa, että on väärin väittää, että Reyn (Daisy Ridley) vanhempiin liittyvä paljastus olisi typerä? En (sillä ei se ole). Mutta tarkoitan sanoa, että näiden Kylo Renin sanojen ottaminen tosiasiana on väärin. The Last Jedi ei sano, että Reyn vanhemmat olisivat alkoholisteja, huumausaineiden vähittäiskauppiaita tai edes edesmenneitä.

Rey näkee saaren peililuolan perällä, Voiman hänelle näyttämän näyn lopussa, oman itsensä kuvajaisen. Pimeän puolen luolan näky on kuvajainen Reyn omista peloista: siitä, että arvoitukselle hänen vanhemmistaan ei ole ratkaisua. Rey on vain oma itsensä, ei ”jonkun tytär”, eivätkä vanhemmat odota häntä missään. Maz Kanata yritti sanoa hänelle samaa The Force Awakensissa sanoessaan, etteivät hänen odottamansa ihmiset ole tulossa takaisin. Syvällä alitajunnassaan Rey pelkää ja olettaa vanhempiensa sittenkin olevan jo kuolleita, ja sitä paitsi olleen vain huumediilereitä tai muita mitättömyyksiä. Tämän Kylo Ren poimii Voima-yhteyksissään Reyn mielestä, ja lausuu sanoiksi pettämättömän pelimiehen taktiikalla: ”Sinä et ole mitään. Paitsi minulle.”

Olennaista on siis: se, että Reyn vanhemmat olisivat olleet juoppoja diilereitä tai lepäisivät jo kuolleina Jakkulla ei ole tosiasia, vaan Reyn pelko. Se ei kuitenkaan täsmää kuvaan, jonka Voiman valoisa puoli näytti Reylle The Force Awakensissa: kuvaan taivaalle nousevasta avaruusaluksesta, joka vei hänen vanhempansa mukanaan. Minusta The Last Jedi esittää tosiasiana vain sen, että Rey ei ole Luken tai kenenkään muunkaan ”tietyn” lapsi (ja tähän voidaan siis vielä palata).

Oma mielipiteeni asiasta on, että Episodi IX:n olisi syytäkin selittää tämä ristiriita. Reyn vanhemmat saattavat tosiaan olla jo kuolleita, mutta ei ole varmaa, että näin olisi.

tlj-luke-flashback

4. Luke Skywalker ei olisi koskaan hylännyt sisartaan, galaksia tai pimeälle puolelle menettämäänsä Beniä. Hän ei myöskään olisi koskaan harkinnut nukkuvan sisarenpoikansa murhaamista.

Tämä on kiistatta vaikeimmin sulatettava asia koko The Last Jedissä. Sitä ei ilmeisesti koskaan hyväksynyt hahmon näyttelijä Mark Hamillkaan, ja minäkin pohdin sitä tässä blogissakin useamman kirjoituksen verran. On todella vaikea hyväksyä, että suuri Luke Skywalker olisi vain mennyt piiloon epäonnistuttuaan oppilaansa kanssa kerran – vaikka tiedämmekin Yodan ja Obi-Wanin tehneen aiemmin täsmälleen samoin.

On silti väärin väittää, että Luke Skywalker ei olisi voinut näin tehdä. The Last Jedi vaatii katsojaa viimein unohtamaan Legends-brändin alle lyödyn vanhan expanded universen ja todennäköisesti myös omat kuvitelmansa Luken Jedin paluun jälkeisistä vaiheista, ja hyväksymään, että tässä virallisessa kaanonissa Lukelle tosiaan kävi juuri näin. Hän ei aloittanutkaan uusien jedien kouluttamista ennen kuin Benin varttuessa. Kun hän niin teki, yritys epäonnistui katkerasti. Jedien historiaa vuosikymmeniä tutkittuaan ja itse opettajana epäonnistuttuaan Luke tuli siihen tulokseen, että jedien koko olemassaolo on enemmän haitaksi kuin hyödyksi, ja niinpä hän päätti varmistaa, että knowhow todella kuolee hänen mukanaan. Siksi Luke piilotti itsensä perheeltään, ystäviltään, galaksilta ja jopa Voimasta, valmistautuen kuolemaan liittymättä Voimaan isänsä ja opettajiensa tavoin – nimenomaan vaikka tiesi kaikkien heidän häntä tarvitsevan.

Omassa päässään Luke teki siis raskaan päätöksen koko galaksin parhaaksi; päätöksen, jota hän ei voinut esimerkiksi vielä Imperiumin vastaiskun aikaan tehdä, sännätessään Leian ja Hanin avuksi Pilvikaupunkiin kesken koulutuksensa. Reyn avulla Luke tosin oppii, että tällä(kin?) kertaa tuo päätös oli väärä, mutta siitähän The Last Jedissä onkin kyse.

Oma lukunsa on valomiekan sytyttäminen Benin vuoteen äärellä. Olen itsekin huomannut talven aikana kääntyväni jonkin verran Rashomon-vaikutteista subjektiivisten muistojen kohtausta vastaan: miekan sytyttäminen menee ehkä minustakin hieman liian pitkälle siitä, mikä Luke Skywalkerin hahmolle on uskottavaa. Silti: on erikseen väärin väittää, että Luke olisi todella harkinnut Benin murhaamista. Elokuvan mukaan Luke katsoi majassa Benin mieleen, näki suurempaa pimeyttä kuin pelkäsikään, ja kauhistuessaan sytytti miekkansa ennen kuin tajusi, mitä oli tekemässä. Se ei ole sama kuin murhan harkitseminen – mutta jää katsojan päätettäväksi, onko se riittävän eri asia.

tlj-luke-rey-cliff

5. Luke muuttaa mielensä ja alkaakin kouluttaa Reytä heti, kun Artoo näyttää pienen videoklipin Leiasta.

Ei muuta. Tutustuttuaan Reyn sinnikkyyteen (ja saatuaan Artoolta näpäytyksen vaarassa olevasta siskostaan) Luke päättää perustella Reylle, miksi hän ei halua kouluttaa tätä. Hän lupaa kolme oppituntia, joista kaksi hän ehtii pitää. Ensimmäinen koskee Voiman todellista luonnetta (”on turhamaista väittää, että ilman jedejä Voiman valo kuolee”) ja toinen historian ja legendojen suhdetta (”suuruutensa vuosinakin jedit epäonnistuivat pimeyden pysäyttämisessä”).

Sen sijaan Luke muuttaa mielensä Reyn kouluttamisesta näiden vastavuoroisten oppituntien jälkeen, avatessaan usean vuoden jälkeen pitkästä aikaa mielensä Voimalle ja ottaessaan yhteyttä sisareensa. Tällöin hän päättää sittenkin lähteä Reyn mukaan – mutta löytääkin tämän Voima-skypettämässä Kylo Renin kanssa ja peruu päätöksensä.

(Kolmas oppitunti jää pitämättä – tai jemmaan episodi IX:ää varten.)

tlj-burning-tree.jpg

6. Varttihullu Yoda polttaa jedien muinaiset kirjoitukset.

Ei polta. Jedien muinaiset kirjoitukset nähdään elokuvan loppukohtauksessa Millennium Falconin laatikossa – Rey siis poimi ne mukaansa ennen lähtöään saarelta. Luke ei tätä tiedä, mutta Yoda toki tietää. Niinpä vanha kujeilija polttaa puun antaakseen Lukelle vielä yhden opetuksen menneisyyden jättämisestä taakse – sattumoisin itse asiassa saman opetuksen, mitä Kylo elokuvassa Reylle toistelee.

tlj-canto-bight-rose-finn.jpg

7. Rosen ja Finnin seikkailu on täysin tarpeeton ja sen poistamalla elokuva vain lyhenisi yli puolella tunnilla.

Niin… Enemmistö meistä The Last Jedistä pitäneistäkin myöntää, että kasinoplaneetta Canto Bightin osuus (ja yleisestikin Finnin ja Rosen yritys löytää mestarikoodinmurtaja ja murtautua Snoken alukselle) on elokuvan heikoin lenkki. Avaruushevosten vapauttamisia on nähty aivan liikaa paljon tusinaisemmissa seikkailuelokuvissa. Osuus sisältää kiusallisen saarnaavaa dialogia puolen valitsemisesta, jonka puolesta saarnaa Rose ja jota vastaan saarnaa DJ. Finnin ja Rosen seikkailussa on myös rytmiongelmia, jotka johtuvat siitä, että heidän osuuttaan leikattiin jälkituotannossa useita kertoja yhä tiiviimmäksi. Nyt vaikuttaa esimerkiksi siltä, että Finn suorastaan unohtaa tehtävänsä marssiessaan sisään kasinoon ja innostuessaan sen glamoröösista tunnelmasta, koska se on yksi harvoista repliikeistä, jotka ovat jääneet jäljelle kasinon sisätiloissa.

Finnin ja Rosen seikkailu on siis minustakin elokuvan toteutukseltaan ontuvin osuus. Mutta tarpeeton tai sisällötön se ei ole. Päinvastoin, Johnson haluaa sanoa sillä paljon, vaikkei välttämättä aivan onnistu.

Kyse on juuri siitä, mihin Finn jäi edellisessä episodissa. Canto Bight edustaa paikkaa, johon Finn näennäisesti voisi paeta hänet tappamaan kasvattanutta First Orderia ja galaksiin leimahtanutta konfliktia. DJ edustaa sydämetöntä asennetta maailman epäkohtiin: ”älä liity minkään puolelle, pidä huoli vain omista asioistasi”.

Näiden vastakohtaa Finnin sisäisessä konfliktissa edustaa Rose (Kelly Marie Tran), hahmo täyttä sydäntä, ja hahmo, joka on sitoutunut hyvälle asialle. Canto Bight ei ole vain kimalteleva pinta, joka peittää alleen orjuutta ja asekauppaa kuten saarna kuuluu, vaan koko se maailmallinen ja arkinen taso, johon keskittyessä voi unohtaa, että galaksissa käydään sotaa, jonka lopputulos ei ole yhdentekevä.

Finnin ja Rosen osuudessa The Last Jediä on siis kyse siitä, että tässä episodissa Finn todella valitsee itse puolensa First Orderin ja Vastarinnan välisessä taistelussa (ja ilmoittaa Phasmalle ylpeänä olevansa ”rebel scum”). Samalla tämä osuus kytkeytyy temaattisesti siihen, mitä elokuva käsittelee Reyn, Kylon ja Luken välillä: kirjoitinkin aiemmin, että The Last Jedi on minusta temaattisesti ennen kaikkea elokuva välinpitämättömyyttä vastaan. Se haluaa sanoa, että vaikka maailma ei ole mustavalkoinen ja hyvä ja paha eivät ole yksinkertaisia käsitteitä, on silti olemassa hyvää. On olemassa konflikteja, joissa hyvän puoli on erotettavissa pahasta. Eikä kaikilta maailman epäkohdilta voi paeta.

tlj-crait-luke

8. Luke uhraa itsensä ainoastaan viivyttääkseen First Orderia ja näin pelastaakseen kourallisen vastarinnan viimeisiä selviytyjiä. Viimeisen jedin uhraus on galaksin mittakaavassa täysin turha.

Tämän tulkinnan (ilman turhuutta) lausuu Poe elokuvassakin, mutta sekin on väärä. Luke ei uhraa itseään vain muutaman ihmisen takia, vaan sytyttääkseen galaksiin toivon liekin. Hän palauttaa paluullaan sekä vastarinnan että jedit henkiin. Vastustaessaan yksin First Orderin tulivoimaa ja sen uutta johtajaa sekä kadoten vahingoittumattomana näiden edessä, Lukesta tulee lopullisesti se myytti, joka hän esimerkiksi Reyn silmissä jo oli.

On syytä palata Luken mielenmuutokseen The Last Jedin aikana. Mitä Luke siis on oikeastaan oppinut uskoessaan elokuvan lopussa, että ei olekaan viimeinen jedi?

Hän on hyväksynyt roolinsa myyttisenä Luke Skywalkerina. Hän on ymmärränyt, että hänen myyttinsä voi pelastaa galaksin, vaikkei hän itse enää voisikaan. Ja hän on ymmärtänyt, että Reystä on tulossa jedi, hänen avullaan tai ilman häntä, vaikka hän kuinka oli ajatellut voivansa lopettaa jedit mukanaan. Käsittääkseni Luke on myös päättänyt opettaa Reytä ja opettaa tälle myös epäonnistumisensa – tosin hän taitaa jo tietää, ettei ehdi tekemään sitä opetusta tällä olevaisuuden tasolla. Mistä pääsemmekin seuraavaan väärään tulkintaan:

tlj-luke-end.jpg

9. Luken ei olisi tarvinnut kuolla, koska hän näyttää toipuvan uupumuksesta, mutta hän päättää kuolla.

Väärin taas – ja tämä väärä tulkinta on nopeasti kuitattu. Luke projisoi itsensä toiselle puolelle galaksia, ja tuo psyykkisesti herkuleaaninen uroteko tosiaan maksaa hänen henkensä.

Miksi Luke sitten vaikuttaa toipuvan, ja kapuaa kivelle katsomaan taivaanrantaa? Koska se on viimeinen osa hänen urotekoaan. Luken on koottava itsensä rauhalliseen tilaan, jotta hän kykenee yhtymään Voimaan sen sijaan, että vain tömähtäisi raatona kalliolle. Luken loppu on myös osa hänen kasvuaan episodin aikana, sillä tosiaan vain muutamaa päivää aiemmin hän oli ehdottomasti päättänyt kuolla kuolevaisten tapaan. Snif, sanon minä.

tlj-broom-boy.jpg

10. Loppukohtaus, jossa ”luutapoika” käyttää Voimaa, on cliffhanger seuraavaan episodiin ja/tai Rian Johnsonin omaan tulevaan Star Wars -elokuvatrilogiaan.

Väärin, väärin, väärin. Luutapoika ei ole tärkeä, ei saa olla tärkeä. Totisesti toivon, että kukaan ei palaisi tähän hahmoon enää koskaan – vaikka arvaankin, että tämä toivo on turha, sillä noin kaikkiin ohimeneviinkin sivuhahmoihin Star Wars -tarinoissa aina joskus palataan. Siitä olen kuitenkin varma, että episodi IX tai Johnsonin elokuva ei häneen palaa.

Loppukohtaus ei ole cliffhanger, eikä poika ole suuressa tarinassa tärkeä, mutta pojan idea on tärkeä. Tärkeää on se, että Luken teko resonoi halki galaksin: tarina kulkee, legenda elää, toivo syttyy. Toisaalta tärkeää on se, että kuka tahansa voi olla seuraava Luke tai Rey – vaikkapa sitten Canto Bightilla tähtiin tuijottava luutapoika, joka ei ole sen erityisempi kuin kukaan meistä – kuten ei Tatooinella tähtiin tuijottava kosteusfarmarikaan aikanaan ollut, ennen kuin jatko-osat tekivät hänestä Darth Vaderin pojan. Luutapojasta ei välttämättä koskaan tule jediä, mutta hänestä voisi tulla – ja juuri siksi sen paremmin Luke kuin Reykään ei ole elokuvan otsikon viimeinen jedi.

 

Solo-traileri: ”Näytät hyvältä. Hieman karkealta reunoilta, mutta hyvältä”

Solon ensi-iltaan on Suomessa enää 45 päivää, mutta vielä ehdimme saada toisen trailerin. Vai onko se nyt sitten ensimmäinen, jos edellistä kutsutaan teaseriksi – vaikka aivan trailerimainen sekin kyllä oli.

Joka tapauksessa: tässä se uusi. Ja alla analyysia.

 

”I’ve got a good feeling about this”, nuori Han (Alden Ehrenreich) sanoo ilmeisenä tsoukkina verrattuna päinvastaiseen Star Wars -vakiorepliikkiin – ja todennäköisesti myös aivan tarkoituksellisena sutkauksena sille median ja fanikunnan osalle, jolla on pahoja epäilyksiä tämän elokuvan suhteen. Trailerin tarkoitus on osoittaa, että luvassa on vähintään yhtä sujuva viihteellinen toimintaseikkailu kuin vaikkapa Marvel-elokuvatkin lupaavat ja toimittavat.

Sen se tekee, ja siinä sivussa se tulee myös vihjanneeksi, että Solo on juuri tätä – eikä siis esimerkiksi sellainen yleisöä haastava ja jakava elokuva kuin The Last Jedi oli. Kyynisemmät katsojat varmaankin osaavat muistuttaa itseään siitä, että trailerileikkauksessa eivät koskaan näy elokuvien syvät ongelmat, mutta on syytä muistaa, että aivan suurimmat yleisömassat eivät todennäköisesti tänä päivänäkään tiedä, että Solon ohjaajat vaihdettiin kuvausten ollessa jo kertaalleen melkein valmiit. Itse asiassa heille viesti pikemminkin kuuluu: kyllä, ihan oikeasti, uusi Star Wars -elokuva, taas, ja ihan kohta!

Toinen trailerin viesti on oikeastaan aivan sama kuin teaserinkin: tässä meillä on nuori Han Solo, joka on raju ja cool kuten vanhakin, mutta vielä hiomattoman innokas ja optimistinen (mihin hyvän fiiliksen repliikkikin viittaa). Pääasiassa Qi’ran (Emilia Clarke) sanoin saamme myös kuulla tiivistyksen siitä, mikä tekee tästä elokuvasta Hanin alkuperätarinan pelkän nuoruudenseikkailun sijaan. Kyse on siitä, mitä Han haluaa olla ja mitä tahtoo elämältä: rahaa, kostoa vai ehkä jotain aivan muuta – esimerkiksi ennen kaikkea seikkailua? Kohotan kiinnostuneena kulmakarvojani kosto-maininnalle – sehän siis tarkoittaa, että Hanilla olisi jotain kostettavaa, vaikka se ei hänen motivaationsa oikeasti olisikaan.

Toisessa trailerin kohdassa Han itsekin sanoo odottaneensa pitkään ”tätä tilaisuutta”. Kyse tuskin on (ainakaan pelkästään) tilaisuudesta päästä ison rahan rosvoilun syrjään kiinni, vaan jostain perustavammasta. Oma veikkaukseni tässä vaiheessa: nuorta Soloa ajaa halu päästä mihin tahansa suurempiin kuvioihin. Nousta niin sanotusti nextille levelille. Tasolle, jossa legendat syntyvät.

Koska Solo tulee näin hirveän pian (liian pian, sanon yhä, ja niin sanoo Mark Hamillkin, mutta minkäpä me kumpikaan sille voimme) The Last Jedin jälkeen, meille ei ole vielä juurikaan ehditty paljastaa Solon asetelmia näitä trailereita pitemmälle. Mediakierros käynnistynee ihan kohta, mutta saattaa olla, että jo pelkät aikataulut ajavat meidät näkemään tämän elokuvan vielä vähemmin ennakkotiedoin kuin edelliset uudet Star Warsit. Tällä kertaa en aio valittaa: koska en henkilökohtaisesti ole yhtä sydän syrjällään Solon sisältöön kuten vaikkapa The Last Jediin, yritän suhtautua tällä kertaa zen-asenteella ja katsoa, mitä saan. Sillä asenteella minusta on mukavaa esimerkiksi se, että sekä teaser että trailer antavat enemmän viboja länkkäreistä kuin aiemmista Star Warseista.

Tottahan tällaiset pariminuuttisetkin silti jotain tarinastakin paljastavat. Nyt tiedämme siis esimerkiksi, että Tobias Beckett (Woody Harrelson) värvää Han Solon tiimiinsä, johon Qi’Ra ehkä jo kuuluu, hiekkarannalla ja että saman planeetan Jabban hovin mieleen tuovan kohtauksen isäntä vaikuttaisi tosiaan olevan Paul Bettanyn näyttelemä rikollispomo Dryden Vos. Muu jengi – erittäin cool Lando Calrissian (Donald Glover), hänen droidinsa L3-37 (Phoebe Waller-Bridge) ja Val (Thandie Newton) – liittyvät ilmeisesti seuraan vasta Vandor-planeetan lumisilla vuorilla, joilla junaryöstö tapahtuu.

Kuitenkin junan katolle asti sankareita seuraa myös uusi naamaripahis Enfys Nest, joka muuten äskettäin paljastui oheistuotteista naiseksi (kukahan häntä mahtaa näytellä?). Nest siis niin ikään nähdään sekä Kanarian saarilla että Pohjois-Italiassa kuvatuissa kohtauksissa – jotka voivat toki tapahtua samalla planeetallakin, jos elokuvassa on ryhdytty niin hurjiksi, että planeetalle on annettu useampi ilmastotyyppi. Olisikohan tässä ehkä kyse kilpajuoksusta kahden jengin välillä?

Tästä kuviosta ja näistä trailereista ei kuitenkaan vielä näy, miten Han nappaa partnerikseen Chewbaccan (Joonas Suotamo), joka yhdestä näkökulmasta on peräti tarinan kulmakivi: kutsuttiinhan tätä projektia jo ennen sen kuvauksia ”Hanin ja Chewien origin storyksi”. Mikään trailerien kolmesta näkyvimmästä lokaatioista – Corellian nuhjuinen kaupunki, western-hiekkamaailma ja Vandorin lumihuippuiset vuoret – ei ole Kesselin maustekaivos (joka todennäköisesti onkin studiototeutus, ja joka saattaa olla myös elokuvan perinteisimmin starwarsmainen osa). Mutta trailerissa on kyllä kuva kahdesta wookieesta, joka voisi hyvin liittyä juuri tilanteeseen, jossa Chewie pääsee pakoon, mutta monet muut jäävät kahleisiin… (Virallisella sivulla juuri julkistetuista leluista voikin päätellä, että pakoon lähdetään yhdessä, koska Han ja juuri Chewie on kahlehdittu toisiinsa jaloistaan.)

Trailerin väläykset Hanin ja Chewien suhteesta ovat hauskoja (katsokaapa Suotamon oma trailerireaktio-video), mutta nähtäväksi tietenkin vielä jää, kuinka suhde elokuvassa toimii. Traileri alleviivaa myös rikollisjengeissä väistämätöntä petoksen mahdollisuutta, eikä siinä varmasti ole kyse vain silmäniskuista Landon tuleviin tekoihin. On todennäköistä, että idealistinen Han tulee tässä tarinassa useammankin toverinsa pettämäksi samaan aikaan kun Hanin ja Chewien keskinäinen uskollisuuden side rakentuu. ”Ai sä oot 190-vuotias” on paitsi hauska, myös paljastava repliikki: se kertoo, että noin lausuva Han ei tosiaan vielä kovin hyvin tunne elämänvelallistaan.

Vielä yksi huomio on pakko tehdä. Ainakin minulle Solo-leffan teaserissa ja trailerissa keskeinen tunnelmaa luova elementti on musiikki. Bassovetoinen tunnelmointi saa jalan vipattamaan – ja miettimään, millaista olisikaan nähdä Star Wars -elokuva, jonka elokuvamusiikki ei olisikaan klasaria. Se jos mikä antaisi standalone-elokuvalle omanlaisensa luonteen verrattuna kaikkiin tähänastisiin SW-elokuviin – ja olisi sopinut nimenomaan tähän menevään veijaritarinaan.

Solo-leffan säveltäjä on John Powell, joka tunnetaan muun muassa Shrekin ja Kung Fu Pandan kaltaisista animaatioista ja toisaalta Bourne Identityn kaltaisista toimintajännäreistä. Lisäksi on kerrottu, että John Williams itse sävelsi elokuvaan pääteeman, jota Powell sai käyttää. Teaseria katsoessani olin siksi varma, että musiikki on vain trailerivalinta, mutta nyt aloin miettiä: olisiko tällä saralla uskallettu olla villejä? Entä jos Williams olisi nimenomaan tarvittu rakentamaan siltaa perinteisen SW-musiikkiteemaston ja groovikkaan menomusan väliin?

Solo saa maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvafestivaaleilla noin viikon ennen Euroopan ensi-iltaa 23. toukokuuta. Kuvausten loppupuolella vaihdetut ohjaajat Phil Lord ja Chris Miller on listattu lopputeksteissä executive producerin tittelillä, kun loppumatkan ohjauksesta vastasi Ron Howard. Käsikirjoitus on Lawrence Kasdanin ja hänen poikansa Jon Kasdanin.

George Lucasin jatko-osatrilogiassa Luke Skywalker eläisi yhä

”Satun tietämään, että George ei olisi tappanut Lukea ennen episodi IX:n loppua, jota ennen hän olisi kouluttanut Leian. Mikä onkin toinen juonilanka, jota ei käytetty.”

Näin sanoi Luke Skywalker itse eli Mark Hamill IGN:n tällä viikolla julkaistussa haastattelussa. Kyseessä on harvinainen paljastus siitä vaihtoehtoisesta Star Warsiin, joka tulee vaivaamaan meitä jossittelua rakastavia vielä vuosikymmeniä: George Lucasin versiosta episodeista VII-IX.

tlj-concept-art-end-luke

Luke Skywalker The Last Jedin ja elämänsä lopussa. Luonnostaidetta.

Yleisesti tiedossa on, että The Force Awakens, The Last Jedi ja tuleva episodi IX eivät varsinaisesti mitenkään perustu George Lucasin käsikirjoitusluonnoksiin, jotka Lucas itse koki olennaisena kauppatavarana hänen myydessään yhtiötään Disneylle vuonna 2012. Lucas ei jättänyt jälkeensä valmiita tai edes luonnosteltuja käsikirjoituksia, mutta kylläkin kasan ideoita sellaisiksi, ja kirjoittaja Michael Arndtin työnsä ääressä niistä käsikirjoitusta rakentamassa. Ostosten jälkeen uusi Lucasfilm teki kuitenkin Kathleen Kennedyn johdolla nopeasti päätöksen, että Arndtin ei tarvitse perustaa työtään Lucasin muistilappuihin.

Yleisesti tiedossa on myös, että Lucasin visiot lymyilevät tästä huolimatta jossain syvällä jatko-osatrilogian takana. Aloittihan The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Arndt tosiaan työnsä Lucasin ideoiden pohjalta. Vaikka niin moni asia muuttui, että Lucas ei lopulta saanut The Force Awakensiin edes jaettua ”story by” -krediittiä, jo Lucasin versiossa tarinan uusi päähenkilö oli jediksi opetteleva nuori, ulkopuolinen nainen – ja jo Lucasin versiossa Luke Skywalker oli trilogian alussa eristäytyneenä muinaiseen jeditemppeliin.

Tiedossa ei sen sijaan ole juuri mitään siitä, mitä Lucasin jatko-osatrilogiassa olisi tapahtunut. Olettaa voi, että jotain aivan muuta kuin mitä The Force Awakensissa ja The Last Jedissä tapahtuu. Jatko-osatrilogian perimmäinen lähtöasetelma saattaa periytyä hyvinkin suoraan Lucasin luonnoksista, mutta todennäköisesti aivan keskeiset sen juonielementit on päätetty vasta hänen jälkeensä. Lucasin version sodan vastapuoli saattoi esimerkiksi olla aivan toisenlainen armeija kuin Imperiumia apinoiva The First Order. Lucasin versiossa trilogian pääpahis ei välttämättä ollut Skywalkerin huonetta ja sukua. Eikä Adam Driver ilmeisesti Lucasin version filmatisoinnissa olisi näytellyt sukupolvensa ainoaa Skywalkeria.

Nämä kolme ”pahisten puolen” juoniratkaisua ovat erittäin perustavia: niiden päällä lepää oikeastaan kaikki se, millaisena jatko-osatrilogia yhdeksänosaisen saagan kokonaisuudessa näyttäytyy. Niinpä on luonnollista, että keskimmäiseen episodiin eli The Last Jediin saati vuoden 2019 episodi IX:ään tultaessa erot Lucasin luonnoksiin vain kasvavat – esimerkiksi nyt sitten niin, että Luke Skywalkerin maallinen matka päättyikin jo yhtä elokuvaa ennen saagan loppua.

leia-han-luke-anh

Olisivatko he kohdanneet vielä kerran kolmikkona Lucasin idealuonnoksissa?

Mark Hamill ei ole ennenkään peitellyt erimielisyyttään Rian Johnsonin tulkinnasta hänen hahmostaan, Luken eristäytymiselle kirjoitetuista syistä ja myös siitä, että hänet kirjoitettiin kuolemaan jo ”paluuelokuvassaan”. Tuoreessa lausunnossaan IGN:lle hän jatkaa kritiikkiään yllättävän suorapuheisesti. Hamill sanoo näin: ”Georgella oli kokonaiskuva juonesta – jos hänellä ei ollut kaikkia yksityiskohtia, hänellä oli tavallaan yleiskuva siitä, mihin jatko-osatrilogia menisi – mutta tämä versio on enemmänkin kuin viestijuoksua. Yksi juoksee ja antaa soihdun seuraavalle, joka sitten jatkaa.”

Yleisesti on tiedossa myös, että tämä on totta.

Siinä vaiheessa kun JJ Abrams ja Lawrence Kasdan ottivat vastuun The Force Awakensin käsikirjoituksesta, Lucasin luonnokset oli jo aikaa sitten päätetty jättää taustamateriaaliksi. Abrams ja Kasdan ottivat ohjenuorakseen, että kaiken elokuvassa tulee ”miellyttää” (to delight), ja muokkasivat sillä tiellä Arndtin käsikirjoitusluonnosta omakseen. He luonnostelivat ajatuksia myös episodien VIII ja IX tapahtumista, mutta The Last Jedin kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnsonille annettiin tämän jälkeen hämmästyttävän vapaat kädet tehdä omat ratkaisunsa sekä juonen kuin myös Reyn (Daisy Ridley) alkuperän kaltaisten suurten käänteiden suhteen.

Johnson perusti käsikirjoituksensa pikemminkin The Force Awakensiin kuin siihen, mitä sen tekijät olivat ajatelleet voivan tapahtua sen jälkeen. Hän on sanonut käyttäneensä kirjoittamisen ohjenuoranaan kysymystä siitä, mikä olisi kaikkein vaikeinta, mitä kukin hahmoista joutuisi trilogian keskimmäisessä osassa kohtaamaan. Tämä on saattanut kuljettaa Johnsonin aivan erilaiseen elokuvaan kuin miten Abrams ja Kasdan olisivat ehkä ajatelleet tarinaa jatkettavan. Antaessaan viestikapulan vuorostaan eteenpäin Johnson on sanojensa mukaan ajatellut hämmästyttävän vähän sitä, miten juonet trilogian päätösosassa kiedotaan kasaan. Itse asiassa hän on peräti käyttänyt vertausta ”tehdä sotku ja antaa toisten siivota se”.

(Johnsonista riippumatta sotkua pahensi vielä entisestään Carrie Fisherin kuolema, joka estää siivoajia käyttämästä hahmoa, jonka roolin episodi IX:ssä piti olla aivan keskeinen.)

rey-tlj-end-falcon.jpg

”Miten me rakennamme kapinan tästä? No jaa, JTO.”

Niin paljon kuin molemmista noista elokuvista pidänkin, en voi elokuva- ja tv-sarjojen pitkien kokonaisjuonien ystävänä olla kiusaantumatta tästä totuudesta. Jo tieto siitä, että kukaan ei ole pidellyt suuria lankoja käsissään, on jotenkin hyvin häiritsevä. Vain eräänä esimerkkinä: vaikka Snoken hahmo toimisi The Force Awakensissa ja The Last Jedissä aivan riittävän hyvin ja ansaitsisi mennä silloin kun aika koittaa (kuten siis periaatteessa kyllä ajattelen), on todella hämmentävää tajuta, että Abrams ja Kasdan saattoivat aivan hyvin keksiä koko hahmon kahdestaan, suunnitella tälle tietynlaisen taustan ja tarkoituksen tähän trilogiaan – ja Johnson saattoi tästä piittamatta vain vaihtaa tuon tarkoituksen omaan versioonsa. Sitä kierommaksi kuva asettuu, kun ottaa huomioon, että Johnson-mutkan jälkeen trilogian juonilankoja käärii päätösosassa kasaan juuri Abrams, joka palasi kaukaiseen galaksiin episodi IX:n alkuperäisen kirjoittaja-ohjaaja-valinnan Colin Trevorrown jälkeen.

Loppujen lopuksi juuri episodi IX onkin todellinen testi sille, kuinka onnistunut Star Wars -trilogia tällä viestijuoksumetodilla syntyy. Todennäköisesti myös sen jälkeen kuulemme haastatteluissa ainakin jonkin verran enemmän siitä, mikä kaikki pysyikään paikalllaan ohjaajien ja kirjoittajien vaihtuessa ja mikä ei. Esimerkiksi juuri Snoken ”kertakäyttöisyys” saattoi nimittäin toki olla mukana Abramsin ja Kasdaninkin visioissa, teoriassa jopa Lucasin tai Arndtinkin – nyt emme vain vielä tiedä, oliko näin. Epäilemättä eräänä päivänä joidenkin vuosien päästä myös julkaistaan totaalinen ”näin tämä trilogia tehtiin” -opus, joka kaiken viimein paljastaa – mutta se päivä ei koita ihan pian.

luke-artoo-jedi-massacre

Käviköhän jedien uudelle nousulle näin huonosti myös Lucasin idealuonnoksissa?

Joten kun toistaiseksi joudumme pärjäämään näillä pienillä tiedonmuruilla, palatkaamme Hamillin tuoreeseen lausuntoon. Se on nimittäin näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kutkuttava.

Hamillin mukaan Skywalkerien sukusaaga olisi siis Lucasin visioissa päättynyt Luken kuolemaan. Ajatuksessa on kieltämättä logiikkaa – etenkin, jos Rey-nimen myöhemmin saanut trilogian varsinainen päähenkilö ei olisi ollut Lucasinkaan visioissa Skywalker (tätäkään emme tosin varmaksi tiedä). Mitä pienemmässä roolissa uuden sukupolven Skywalkerit olisivat Lucasin versiossa olleet, sitä enemmän Luken pitäminen mukana loppuun asti olisi korostanut elokuvien yhteenkuuluvuutta. Sitä, että kyse tosiaan on jonkin tarinan ”episodi IX:stä” eikä vain uudesta Star Wars -universumiin sijoittuvasta elokuvasta.

Varmasti Lucasinkin ajatuksissa Rey (ja ne nuoremmat Skywalkerit) olisivat edustaneet tulevaisuutta, jolle Luke ja muut vanhat siirtävät seikkailunsa – mutta tämä ei olisi tapahtunut nopeana viestijuoksuna, vaan kolmen elokuvan mittaisena prosessina. Luopumiseen olisi ilmeisesti sisältynyt se, että Leia olisi vanhoilla päivillään viimein oppinut Voiman käyttäjäksi trilogian aikana – jos siis Hamill tarkoitti todella sitä, eikä sitä, että Lucasin luonnoksissa Luke olisi jeditreenannut siskonsa jo trilogioiden välissä.

(Sivuhuomautuksena: Hamillista poiketen esimerkiksi minä olen koko ajan tulkinnut uusia elokuvia ja niiden oheiskirjallisuutta siten, että Luke tosiaan on antanut Leialle jonkinlaista koulutusta Voiman käytöstä, vaikkei tämä olekaan valinnut jediyttä polukseen. Se tuntui loogiselta jo nuorena Jedin paluun lopussa, ja se tuntuu loogiselta The Last Jedin Voima-kohtauksen jälkeenkin. Jason Fryn The Last Jedi -romanisaatio, jota luen parhaillaan ja josta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa blogiin, sanoo tämän lopulta aivan suoraankin: Luke tosiaan opetti sisarelleen Voiman käyttöä jo kauan ennen First Orderin nousua.)

leia-the-last-jedi

”Tottakai minä käytän Voimaa. Tarvitseeko jonkun muka nähdä minut koulussa uskoakseen?”

Hamillin paljastukset Luken suunnitellusta lopusta ovat kuitenkin myös pienessä ristiriidassa siihen, mitä ainakin minä olen aiemmin olettanut. Lucas itse esimerkiksi kuvaili jo 1980-luvulla jatko-osatrilogian Luke Skywalkerin hahmoa Hamillille ”Ben Kenobin kaltaiseksi rooliksi”, jossa hän luovuttaisi miekkansa eteenpäin. Perustellusti voi väittää, että The Last Jedi nimenomaan tarjoilee Luken jatko-osatrilogian Beninä (tai no, vielä suoremmin Yodana), kun taas versio, jossa Luke olisi seikkaillut eloisasti trilogian loppuun asti, olisi asettanut hänen hahmonsa kaaren originaalitrilogian peilikuvaksi pikemminkin Darth Vaderin. Ellei sitten jopa nuoren Luke Skywalkerin: Lukehan olisi suorastaan tuntunut uudenkin trilogian päähenkilöltä, jos hänet olisi haettu saareltaan jo episodi VII:ssä (kuten Lucasin suunnitelmissa käsikirjoittaja Arndtin mukaan oli tarkoitus) ja pidetty sen jälkeen mukana loppuun (kuten Hamill nyt sanoo Lucasin suunnitelmissa olleen tarkoitus).

Erikoista on sekin, että aiemmin on annettu ymmärtää, että George Lucasin versiot joutuivat pataan suurelta osin siksi, että ne keskittyivät liian nuoriin (”teini-ikäisiin”) uusiin hahmoihin, ja toisaalta koska ne jättivät yleisön odottamat vanhat hahmot liian pieneen osaan. No, edelleenkin Lucas saattoi toki kaavailla omasta ”Reystään” nuorempaa kuin lopulta saimme, mutta Luken pitäminen mukana trilogian loppuun asti ei kuulosta siltä, että vanhat hahmot olisivat olleet sivuosassa.

On tosin (ainakin) vielä yksi palapelin pala, josta voi ammentaa selityksiä – tosin se se vasta huonosti kaikkien muiden palojen kanssa yhteen sopiikin. Lucasfilmin tarinaryhmän puhemies Pablo Hidalgo nimittäin totesi taannoin twiitissä, jonka poisti hieman myöhemmin, että Lucasin versio uudesta trilogiasta olisi alkanut ”The Last Jedin puolivälistä”. Olen yrittänyt pohtia ankarasti, mitä tämä voisi tarkoittaa, mutta suoraan sanoen en ole keksinyt kovin hyvää vastausta.

The Last Jedihän on yhtäältä yksi tiivis takaa-ajo First Orderin ja Vastarinnan välillä ja toisaalta Voima-henkinen kolmiodraama Reyn, Luken ja Kylon välillä. Edellinen osa on selvästi Rian Johnsonin keksintöä, jälkimmäinen taas perustuu Lucasin jälkeen tehtyihin päätöksiin trilogian pahiksen henkilöllisyydestä. Ainoa selitys, jonka Hidalgon tarinan puoliväli -viittaukselle keksin, onkin se, että Lucasin luonnoksissa Luke olisi ollut episodi VII:n alussa eristäytyneenä jeditemppeliin yhdessä yhden oppilaan kanssa, joka yrittäisi parhaillaan houkutella tätä palaamaan.

Rey erilaisessa jeditemppelissä, luonnoskuva.

Varhainen luonnosversio Luken piilopaikka-jeditemppelistä.

Kaiken tämän pohtiminen on minusta tavattoman kiinnostavaa, ja kuulen mielelläni kommenttejanne näistä(kin) ajatuksistani ja summauksistani. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikään Lucasin visioista tihkuva tiedonmuru ei liity mitenkään siihen, olisiko niihin perustuva elokuvatrilogia ollut parempi tai huonompi kuin tämä, jonka nyt saamme. Etukäteen kehitelty kokonaisjuoni ei ole mikään tae juonen onnistuneisuudesta – eikä viestikapulamainen kirjoittaminen ole este sille, etteikö tarina voi tuntua valmiina kokonaisuudelta.

Hyvä on muistaa myös, että alkuperäinen Star Wars -trilogia kirjoitettiin 1970-80-luvuilla nimenomaan viestikapulamaisesti, vaikka kapulaa jatkuvasti kuljettikin myös Lucas itse. Aivan keskeiset käänteet, kuten hahmojen väliset sukulaissuhteet, ratkaistiin vasta ensimmäisen elokuvan ensi-illan jälkeen. Imperiumin vastaiskua kirjoitettaessa ei ollut vielä tiedossa, että seuraava osa olisikin jo (siltä erää) viimeinen. Ja kun Lucas 1990-luvulla palasi sarjansa pariin, kirjoitti koko prequel-trilogian yksin ja olisi voinut kehitellä sen juonen 15 edellisen vuoden aikana aivan tarkkaan valmiiksi jo ennen The Phantom Menacen ensimmäisiä kuvauksia, ei hän silti tehnyt näin, vaan siirtyi episodista toiseen käytännössä vasta edellisen valmistuessa – jättäen palaamatta episodi III:ssa moniin juoniin, jotka oli jättänyt auki I:ssä ja II:ssa.

Näyteltyä Star Wars -sarjaa luotsaa Jon Favreau

Näin kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi Lucasfilm julkisti, että tulevan näytellyn Star Wars -sarjan showrunner on Jon Favreau.

Okei, se oli vitsi. Mutta se ei varmasti tunnu kaikista siltä tässä vaiheessa, kun uuden Lucasfilmin aikaisia Star Wars -ohjaajia ja -kirjoittajia alkaa olla jo sormien lisäksi varpaillakin laskettavaksi, ja silti he kaikki edelleen muistuttavat kovasti viisikymppisiä valkoisia miehiä.

Mutta se nyt sikseen, ja keskitytään positiiviseen. Vaikkapa siis siihen, että Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy lupaa tiedotteessa erikseen, että Favreaun alaisuudessa sarjan parissa työskentelee ”diverse” kirjoittajien ja ohjaajien joukko. Kennedy menettänee viimeisetkin feministipuolustajansa, ellei tuo moninaisuus tarkoita aikanaan myös naisia.

Joka tapauksessa uutinen tarkoittaa, että näytelty sarja on entistä lähempänä (vaikka julkaisuaikaa sille ei vieläkään annettu). Kirjaimellisesti tv-sarjahan se ei ole: aiemminkin on kerrottu, ja tämä uutinen sen vahvistaa, että sarja julkaistaan Disneyn tulevassa suoratoistopalvelussa. Sarjan aihetta ei myöskään julkistettu tänään, joten spekulaatiot voivat jatkua. Tiedossa on, että George Lucasin kaudella kehitelty tv-sarja Underworld olisi pureutunut galaksin alamaailmaan ja sijoittunut episodien III ja IV väliin, mutta tämä sarja tuskin on tuo sarja. Idea sinänsä toki kantaisi – ja Kennedy on sanonut, että niistäkin käsiksistä Lucasfilm haluaa ammentaa jotain.

Jon_Favreau

Jon Favreau (kuva: Eva Rinaldi, CC BY-SA 2.0)

Jon Favreau on yhdysvaltalainen 51-vuotias ohjaaja-kirjoittaja, joka aloitti uransa näyttelijänä. Sittemmin hän on kerännyt cv:eensä myös tuottajan krediittejä. Favreau aloitti uransa komedioiden puolella, mutta menestykseen hän nousi nimenomaan Disney-studion suurtuotantojen kautta. Favreau ohjasi kaksi ensimmäistä Iron Man -elokuvaa ja oli siten kätilöimässä Marvel Cinematic Universeksi kasvanutta franchisea alulleen. Mies toimi myös yhtenä Avengers-elokuvien vastaavista tuottajista (ja esiintyi pikkuroolissaan Happy Hoganina). Viime aikoina Favreau on ohjannut ja tuottanut Disneyn animaatioiden menestyneitä efektipaja-uudelleenfilmatisointeja: ensin Viidakkokirjan, sitten tulossa olevan Leijonakuninkaan. Niin, ja Favreaulla on pieni äänirooli myös Solossa, mikä olisi ehkä pitänyt ottaa vihjeenä.

Nämä ovat krediittejä, jotka takaavat, että Favreau on varma valinta pitämään tuotannon kuin tuotannon raiteillaan. Nämä eivät tosin välttämättä ole krediittejä, joista itse innostuisin hehkuttamaan Favreauta ehdottoman oikeana valintana nimenomaan uuden sarjan showrunnerin ja pääkäsikirjoittajan luovaan tehtävään. En voi olla ajattelematta, että Disneyllä ovat menneet piuhat sekaisin, kun Game of Thronesista vastanneet David Benioff ja D.B. Weiss palkattiin kirjoittamaan ja tuottamaan uutta Star Wars –elokuvien sarjaa ja Favreau tätä pienemmän ruudun sarjaa. (Benioffille ja Weissille tiettävästi tarjottiinkin ensin näyteltyä sarjaa, mutta nämä halusivat mieluummin ideoida elokuvasarjaa. Ajatella, että jotkut tässä maailmassa pääsevät käymään tällaisia työpaikkaneuvotteluja…)

Mutta ehkä olen vain ennakkoluuloinen. Omalla tavallaan valinnat ovat ehkä innovatiivisiakin, ja television ja elokuvien välinen raja on joka tapauksessa madallettu jo kauan sitten.

Näytelty Star Wars -sarja sitä paitsi kiinnostaa minua kovastikin. Elokuvien puolella tekeillä on jo niin monta projektia, että jopa tämän blogin pitämisen verran Star Warsia mielellään ajatteleva ihminen pelkää tosissaan uuvuttavaa ylitarjontaa, mutta aikuisille suunnattu sarjamuotoinen kerronta on tälle kaukaiselle galaksille se käymättömistä korpimaista viimeinen. Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger on jo aiemmin kertonut, että live action SW-sarjoja on kehitteillä useampiakin, mutta kunhan nyt saisimme ensin yhden hyvän.

Disneyn stream-palvelu käynnistyy ilmeisesti vuoden 2019 lopulla.

Ei Oscareita The Last Jedille – eikä Star Warsille 37 vuoteen

The Last Jediä ei palkittu Oscareilla viime yönä. Enpä kyllä sitä odottanutkaan.

Ehdollahan elokuva oli neljässä kategoriassa: parhaista erikoistehosteista, parhaasta äänileikkauksesta, parhaista äänitehosteista ja parhaasta musiikista (mutkikkaat Sound Mixing ja Sound Editing -kategoriat näin yksinkertaistaen suomentaen).

Tyypilliset epäillyt, voisi sanoa. Star Wars -elokuvien Oscar-taulukko menee näin:

  • Tähtien sota (1977): kuuden Oscarin voittaja (lavastus, pukusuunnittelu, ääni, leikkaus, erikoistehosteet, musiikki), kymmenen ehdokas (edellisten lisäksi paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus ja Alec Guinness miessivuosasta). Sai lisäksi erikois-Oscarin äänitehosteista.
  • Imperiumin vastaisku (1980): yhden Oscarin voittaja (ääni), kolmen ehdokas (edellisen lisäksi lavastus ja musiikki). Sai lisäksi erikois-Oscarin erikoistehosteista.
  • Jedin paluu (1983): neljän Oscarin ehdokas (lavastus, äänileikkaus, äänitehosteet, musiikki). Sai erikois-Oscarin erikoistehosteista.
  • Pimeä uhka (1999): kolmen Oscarin ehdokas (äänileikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet).
  • Kloonien hyökkäys (2002): yhden Oscarin ehdokas (erikoistehosteet).
  • Sithin kosto (2005): yhden Oscarin ehdokas (maskeeraus).
  • The Force Awakens (2015): viiden Oscarin ehdokas (leikkaus, äänileikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki).
  • Rogue One (2016): kahden Oscarin ehdokas (äänileikkaus, erikoistehosteet).
  • The Last Jedi (2017): neljän Oscarin ehdokas (äänileikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki).

Toisin sanoen: Ehkä hieman yllättäenkin jokainen Star Wars -elokuva on todella asetettu ehdolle Yhdysvaltain elokuva-akatemian arvokkaassa vuosijuhlassa. Mielenkiintoista nähdä, pystyykö Solo samaan!

Toisaalta vain kaksi Star Wars -elokuvaa on juhlinut gaalassa voittoa. Edellinen Oscar-voitto herui sarjalle jo 37 vuotta sitten Imperiumin vastaiskun äänistä – ellei sitten lasketa Jedin paluulle kolme vuotta myöhemmin virallisten kategorioiden ulkopuolella jaettua tehostepalkintoa. Eikä George Lucas voittanut Oscaria henkilökohtaisesti koskaan, mutta se on toinen tarina.

Ensimmäistä ja alkuperäistä Star Warsia lukuunottamatta ehdokkuudet jakautuvat myös herttaisen tasaisesti yleensä samoihin kategorioihin: ääniraitaan ja tehosteisiin. Hauskan poikkeuksen linjaan tekee Sithin koston ainoa, luova ehdokkuus parhaasta meikistä (jonka se muuten hävisi Narnian tarinoille).

Tässäkö syy Sithin koston meikkaus-ehdokkuuteen? Vai palaneessa Anakinissa?

Toinen – ja itse asiassa isompi – ylläri ehdokkuuksien rivissä on The Force Awakensin saavuttama ehdokkuus leikkauksesta. Editing-palkinto, vaikkei gaalan parrasvaloisin olekaan, kuuluu nimittäin elokuvaväen joukossa siihen ”tärkeämpään sarjaan”. Parhaan leikkauksen ehdokkuudet tapaavat mennä pääpalkinnon eli parhaan elokuvan ehdokkaille. Jo The Force Awakensin ehdokkuus oli siten suuri hatunnosto populaarin genre-elokuvan suuntaan (sitä paitsi voittaja oli toinen genre-elokuva, Mad Max: Fury Road, eikä sen vauhdille ollut todellakaan häpeä hävitä).

Sen sijaan toivoin kovasti The Force Awakensille efektipalkintoa, koska koin elokuvan palauttaneen koko Hollywoodia merkittävällä tavalla raiteilleen takaisin käsityöläisyyden kunnioitukseen ja toisaalta avanneen muun muassa BB-8:lla aivan uusia uria – muistattehan, kuinka vaikea oli uskoa, että pyörivää pallodroidia ei oltukaan vain lisätty kuviin tietokoneella. Nyt, pari vuotta myöhemmin näin tuntuu vain vahvemmin, mutta tuon ansaitsemansa palkinnon Star Wars -tiimi hävisi Ex Machinalle. Ehkä voisi myös sanoa, että The Last Jedissä tehtiin äänten puolella samantapaista mestarityötä hiljaisuuden käyttämisessä tällaisessa elokuvassa, mutta sen sarjan molemmat palkinnot myönnettiin viime yönä Dunkirkille. Sotaelokuvat ovat yleensä ennakkosuosikkeja sekä äänitehosteiden että äänileikkauksen kategorioissa.

Näiden The Last Jedin kohtausten äänimaailma on ainakin kehujen, ellei palkintojen arvoinen.

On oikeastaan epätodennäköistä, että Star Wars -elokuva Oscareita enää voittaakaan. Ellei aivan koko amerikkalainen elokuva-ala sitten unohdu tekemään jatko-osia ja uusintaversioita (kuten välillä tosin on tuntunut), Elokuva-akatemian jäsenet tuskin äänestävät minkään kategorian voittajaksi sarjansa yhdeksättä tai kymmenettä osaa. Kun The Force Awakens ei sitä tehnyt, minun on vaikea kuvitella, millainen olisi esimerkiksi se tehostekimara, jolla Star Wars -elokuva palkittaisiin, koska oletus joka tapauksessa on, että Star Wars -elokuvat näyttävät ja kuulostavat lajissaan hyvältä. Sama pätee musiikkiin: John Williams versioi itseään, ja vaikka The Force Awakensin soundtrack oli häneltä kuinka tyylikäs paluu, Williamsilla on jo Oscarinsa tästä samasta sarjastakin.

Olisiko Star Warsilla sitten mitään mahdollisuuksia muihin kuin näihin tavallisimpiin kategorioihinsa? Pukusuunnitteluun, jos Elokuva-akatemia oppisi ymmärtämään siinä lajissa muutakin kuin mekkoja? Kuvaukseen, kun näihin elokuviin kerran valitaan siihen pestiin Bradford Youngin (Solo) kaltaisia auteureja? Vielä rohkeammin unelmoiden käsikirjoitukseen? Tai, huh, näyttelijäpalkintoihin? Mikäänhän ei estä pokalla tarjoamasta, kuten viime vuonnakin nähtiin, mutta tuskin Disney-Lucasfilmkään ihan kaikkien näiden nimien puolesta oikeaa kampanjaa teki:

Luulen, että episodi IX:llä ei ole kummempia mahdollisuuksia kuin tällä VIII:llakaan – vaikka elokuva on vielä tekemättäkin. Sen taakka on palkintogaaloissa joka tapauksessa sama kuin The Last Jedin: tutun toisto. On turha toivoa Kuninkaan paluun tapausta, jossa viimeinen elokuva veisi kerralla edellistenkin osien jo ansaitsemat palkinnot, koska kaikki tietävät, ettei episodi IX ole mikään summaus kahdeksasta edellisestä elokuvasta. Se on itsenäinen teoksensa, jollaista jatko-osaksikin kutsutaan. Vaikka olisi kuinka hyvä sellainen, mitä tietysti kaikki toivomme!

Mitä tulee suuren yleisön seuraamiin näyttelijäehdokkuuksiin, ehkä juuri tänä vuonna Mark Hamillilla olisi periaatteessa voinut olla jotain saumaa näyttelijäehdokkuuteen – jossain sellaisessa galaksissa, jossa miespääosan Oscar-ehdokkuus ei olisi niin kilpailtu kategoria. Olisikohan sitä pitänyt tarjota sivuosasarjaan?

´The Last Jedin tuotannon aikana studion suunnalta nostateltiin varovaisesti ”Oscarin arvoinen suoritus” -hypeä. Se taisi sitten kaatua omaan mahdottomuuteensa.

Mutta entäpä episodisarjan jälkeen? Jos vaikkapa Rian Johnson muutaman vuoden päästä saisi luvan ja onnistuisi rakentamaan sellaisen Star Wars -elokuvan, joka paitsi kertoisi uutta tarinaa, myös oikeasti sekä näyttäisi että tuntuisi joltain muulta kuin siihenastiset Star Wars-elokuvat, tilanne voisi olla toinen. Sellainen elokuva voisi näyttäytyä uuden aikakauden Batman-leffan The Dark Knightin tavoin omana teoksenaan. Jos sellainen avaus vielä olisi onnistunut elokuva, sellaista uutta tuulta Elokuva-akatemia voisi tervehtiä toisenlaisella ehdokkuuksien kattauksella. Vai mitä sanotte?

Joka tapauksessa sopii muistaa, että Oscarit ovat vain Oscareita, ja useimmiten niissä useampi ehdokas olisi palkintonsa ansainnut. Jo ohimennen kehumiani The Last Jedin äänimaiseman taustoja esimerkiksi avaa hienosti tämä erinomainen vajaa puolituntinen dokumentti, jota katsoessa tekee mieli huutaa hurraata tätä harvoin huomattua taitoa ja taidetta kohtaan.

Mitä taas tulee näkyvämpään lajiin eli visuaalisiin tehosteisiin, nämä palkintogaaloja varten rakennettavat efektien ”purkuklipit” ovat minusta aina mahtavia:

Niin, ja nähtiinhän viime yönä itse Oscareissa sentään ihan lavalla asti Mark Hamill, Oscar Isaac, Kelly Marie Tran ja BB-8 – jakamassa animaatiopalkinnot.

Rebelsiä seuraava animaatiosarja saattaa olla Resistance

Rebelsin neljäs ja viimeinen kausi on Yhdysvalloissa saavuttanut loppupuoliskonsa. Näin tämä jakso uutta Star Wars -aikaa (Rebels oli ensimmäinen Disney-omistuksen aikana alkanut uusi Star Wars -artikkeli) on pian ohi. (Harmi vain, että Suomessa sarjaa on ollut todella vaikea seurata. Telkkarissa on taidettu esittää vain ykköskausi, Netflixissä samoin, ja kotijulkaisuinakin suomalaisilla teksteillä on julkaistu vasta kaksi ensimmäistä.)

Rebelsin neljä kautta ovat edustaneet kunniakkaasti (lähes) koko perheelle sopivaa Star Wars -kerrontaa. Aikuinen katsoja on saattanut tuskastua joidenkin yksittäisten jaksojen yhdentekevyyden kohdalla, mutta niiden vastapainoksi sarjassa on nähty eräitä Star Warsin viime vuosien vaikuttavimpia kohtauksia. Etenkin eräs kolmannen kauden jakso todellakin hipoi rajoja siinä, mihin niin sanottu lastensarja taipuu. Selvähän sen pitäisi olla, että 7-vuotiaille tarkoitetussa sarjassa ei aina tunnuta käyvän veristä sisällissotaa – ja niihin olosuhteisiin nähden Rebelsissä liikutaan kyllä jopa kiitettävän tummissa vesissä.

Puhumattakaan sitten siitä, että sarja on erinomaista seikkailuanimaatiota ja täynnä loistavia hahmoja. Rebelsissä näkyy ja tuntuu, että sarja äänitetään poikkeukselliseen tapaan näyttelijöiden ollessa kaikkien yhdessä huoneessa. Ezran, Kananin, Heran, Sabinen ja Zebin välinen kemia on tasolla, jolle moni näyteltykään sarja ei yllä. Aivan henkilökohtaisella tasolla on myös pakko mainita, että suuramiraali Thrawnin paljastaneen kolmannen kauden trailerin ensiesitys Lontoon Celebrationissa on ollut minulle yksi mielenpainuneimmista Star Wars -hetkistä ja, vaikka siinä tietenkin juhlahurmosta mukana olikin, vahva todiste siitä, että nämä animaatiot eivät ole ”vain animaatioita”.

Itse asiassa Rebelsillä menee niin hyvin, että itseäni on ihmetyttänyt, että sarja tosiaan päättyy. Olen iloinen, että muutamia vuosia ennen episodi IV:ää alkanutta sarjaa ei pitkitetty jatkumaan lukuisien tuotantokausien ajan juuri tuohon ajanjaksoon tungettuna, sillä kaanonin kertomus Rogue Onen Scarifin taistelusta Kapinaliiton ”ensimmäisenä suurena voittona” voisi pian tuntua kyseenalaiselta. Mutta olisihan Rebels-tiimin kautta voinut seurata originaalitrilogian vuosia vaikka Endoriin asti. Se olisi voinut olla jopa virkistävää: samoista ajoista kun on kerrottu kirjoissa ja sarjakuvissa Skywalkerin perheen näkökulmasta jo monta kertaa. Ilahtuisinkin suuresti, jos Rebelsille julkistettaisiin vielä vaikkapa elokuvamuotoista jatkoa…

Rebelsin tiimi Yavinin tukikohdassa. Animaatiosarja on koko ajan lähestynyt episodi IV:ää sekä ajallisesti että tarinallisesti.

Mutta. Koska Rebelsin on kuitenkin jo pitkään tiedetty loppuvan tänä keväänä, on moni tietenkin jo ehtinyt miettiä, mitä sen jälkeen. Nyt saatamme sen jo tietää.

Lucasfilm rekisteröi äskettäin tavaramerkin ”Resistance” mitä moninaisimpiin tarkoituksiin. Mukana ovat lelut, pelit, vaatteet, kirjat, koulutarvikkeet, paperiset paperihatut, lumipallokuutiot ja uimalasit. Lapsille suunnatut oheistuotteet moneen lähtöön, siis. Asian bongasi Yakface-niminen fanisivu.

Mikään ei tietenkään kerro, mistä on kyse, mutta löisin kyllä rahani likoon sen eteen, että kyseessä olisi nimenomaan seuraava animaatiosarja (eikä esimerkiksi elokuvasarja, näytelty sarja tai videopeli).

Ensinnäkin Star Wars Resistance on iskevä otsake ja aihe – kuin luotu Star Wars Rebelsin suosion jatkajaksi. Tuntuu myös luontevalta, että seuraava animaatio kytkeytyisi konkreettisesti uusiin elokuviin, joista Rebels on pysytellyt yllättävänkin kaukana. Tuotemerkkien rekisteröimisen aika taas täsmää juuri animaatiosarjaan: on todennäköistä, että Rebelsin seuraajasta halutaan tiedottaa sarjan päättymisen yhteydessä tai pian sen jälkeen, kun taas esimerkiksi Rian Johnsonin tai David Benioffin ja D.B. Weissin tulevat elokuvasarjat ovat vielä vuosien päässä.

Johnsonin trilogiasta ei sitä paitsi voi olla kyse siksikään, että sen on luvattu kertovan jostain aivan muusta kuin Skywalkerien suvusta. Tästä pääsenkin siihen perusteluun, joka mielestäni rajaa myös näytellyn sarjan pois epäiltyjen parista. Uuden trilogian Vastarinnasta kertovaa tarinaa ei nimittäin voi tehdä ilman Leiaa, eikä Lucasfilm aio valita (ainakaan ikääntyneen) Leian rooliin uutta näyttelijää. Mutta ääninäyttelijän voisi.

Animoitu Leia Organa on jo nähty Rebelsissä. Resistance tapahtuisi yli 25 vuotta myöhemmin.

Mistä Resistance siis kertoisi? Todennäköisesti se olisi lähtökohdaltaan todellinen sisarsarja Rebelsille. Nyt tapahtumat alkaisivat muutamaa vuotta ennen The Force Awakensia. Kaanonin (eli Bloodline-romaanin) mukaan Leia Organa sai vihiä First Order -nimisestä Imperiumin perilliseksi halajavasta organisaatiosta noin kuusi vuotta ennen The Force Awakensia. Koska Tasavalta vaikutti sallivan uuden uhan nousevaa alueensa rajamailla kuin Isisin ikään, Leia perusti Vastarinnan ja rekrytoi siihen joukon Kapinaliiton aikaisia ystäviään ja kasan lupaavia nuoria. (Samoihin aikoihin hän ilmeisesti menetti poikansa pimeälle puolelle, joka sekin ajoi hänet ”palaamaan siihen asiaan, jossa hän oli hyvä”.)

Tämän piskuisen sotilasoperaation The Force Awakensia edeltävistä seikkailuista kertoo myös kuukausittainen Poe Dameron -sarjakuva, mutta kyllähän noihin vuosiin kestää vielä tarinan jos toisenkin sijoittaa. Kertomatta on, kuinka Vastarinta oikeastaan rakennetaan ja kuinka First Orderin pahuus alkaa paljastua. Tosin tälläkin kertaa, kuten Rebelsin kohdalla ja ehkä vielä vaikeuskertoimeltaan korotettuna, kerrontaa rajaavat elokuvien kertomat tosiasiat: Vastarinta ei oikeastaan saisi päästä perille First Orderin uhan todellisesta koosta eikä ryhtyä edes todelliseen avoimeen konfliktiin tämän kanssa ennen The Force Awakensia. Saapa nähdä.

Animaatiosarjan tarpeisiin sopii hyvin Vastarinnan elokuvissa esitelty komentoketju, jossa amiraali Ackbarin kaltaiset vanhat sotaratsut pitävät nuorten kuumapäiden suitsia. Sarjan pääosiin kirjoitetaan varmasti uudet sankarit, mutta asetelma antaa mahdollisuuden tuoda mukaan Rebelsin hahmoja vähintään sivurooleissa aivan kuin moni The Clone Warsin hahmo pääsi mukaan Rebelsiinkin. Ghost-aluksen miehistön nuorimmaiset Sabine ja Ezra ovat melkein Luken ja Leian ikätovereita, mutta eihän se heitä estäisi osallistumasta Vastarintaan myöhemmin (olettaen tietenkin, että he selviävät Rebelsin lopusta hengissä). Kenraali Hera Syndullan olemme jo nähneetkin pysyvän Kapinaliiton kuvioissa ainakin Endoriin asti. Kyllä hänelläkin voisi hyvin paikka Leian myöhemmässä operaatiossa olla.

Ruudun toisella puolella on tietenkin kiinnostavaa myös se, onko Rebelsin seuraaja myös Dave Filonin kolmas Star Wars -sarja vai siirtyykö creator-showrunnerin titteli eteenpäin. Filoni johtaa nykyisin koko Star Wars -animaation osastoa: Rebelsin lisäksi kun ovat jo nyt olemassa Forces of Destiny ja Lego Freemaker Adventures. Aivan mahdoton kuvio ei olisi sekään, että Filoni ”ylenisi” näyteltyjen tv-sarjojen puolelle.

Dave Filoni: stetsonistaan tunnettu, yleisesti rakastettu. (kuva: Aki Jörgensen)

Josta puheen ollen. Jos olisinkin väärässä, ja Resistance olisi sittenkin näytellyn tv-sarjan aihe, käy tilanne sitäkin mielenkiintoisemmaksi. Luulen nimittäin, että ulkoelokuvallisen Leia-ongelman vuoksi näytellyn Resistance-nimisen sarjan täytyisi sijoittua episodien VIII ja IX väliin. Periaatteessa tämäkin on toki aivan mahdollista – etenkin kun Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger antoi hiljattain ymmärtää yhtiön julkistavan ensimmäisen näytellyistä SW-sarjoistaan aiheen pian.

Tosin, huomaan nyt ajattelevani: onhan The Last Jedin jälkeiseen aikaan mahdollista sijoittaa myös animaatio… Tai vähintään antaa sarjan edetä sinne myöhemmillä tuotantokausillaan. Kiehtova ajatus, eikö?

Tai sitten olen niin väärässä, että Resistance onkin lopulta vain esimerkiksi kännykkäpeli.