Juonihuhut: Luonnoskuvien paljastama pahis

Vaikuttaa siltä, että jotkut oikeasti tuotannossa mukana olleet ovat alkaneet vuotaa näkemäänsä ja tekemäänsä nettiin. Vaikka täysin varmasta tiedosta ei vieläkään ole kyse, laittaisin tähän nyt jonkinlaisen spoiler-varoituksen. Kas näin, olette varoitettuja!

han-trench

Han Solosta tuli vanhoilla päivillään kovan luokan Firefly-cosplayaaja. (kuva: Indie Revolver)

Viime viikon aikana Indie Revolver -niminen nettijulkaisu paljasti Episode VII:n stormtrooper-designin sekä luonnoksia Han Solon asuista ja elokuvan pääpahiksesta. On tietysti mahdollista, että kaikki tai osa näistä ovat feikkejä, mutta tällä kertaa en sitä usko. Stormydesign täsmää kaikkeen kuulemaamme ja, ennen kaikkea, näyttää uskottavalta yhdistelmältä modernisaatiota ja perinteitä. Han Solo -asut ovat niin suoria johdannaisia hahmon vanhoista kostyymeistä että ne olisi totisesti helppo väärentää, mutta uskottavilta nekin tuntuvat. Toisin sanoen: uskon, että näiden kuvien julkitulo yhdessä vahvistaa toistensa aitoutta. (Myös StarWars7News väittää heidän lähteensä vahvistavan Solo- ja stormtrooper-luonnokset.) 

wpid-jt-sun

Snowtrooper. Kuulemma. (kuva: Indie Revolver)

Palaan pääpahikseen kohta. Mitä tulee mielipiteeseeni näistä kuvista, stormtrooper-design miellyttää minua kovasti, ja Solon vaatekaapista minulla ei ole kummempaa sanottavaa…paitsi että. Toisessa luonnoksistahan Sololla on yllään kovasti Hoth-mainen anorakki. Stormykuvissakin väitetään esiintyvän snowtrooperin. Nämä molemmat tiedot viittaavat suoraan lumiseen lokaatioon, joka on omalta osaltaan kiinnostava tieto. Jo varhainhan huhuttiin (vaikkei vahvistettu), että Episode VII:ään olisi kuvattu vähintään taustakuvia Islannissa. Nyt minusta alkaa tuntua, että nämä tiedot pitävät paikkansa, ja Episode VII:n tapahtumapaikkoihin tosiaan kuuluu autiomaaplaneetan ja metsäplaneetan lisäksi lumiplaneetta. (Tuskin kuitenkaan Hoth.) 

Yhtä kaikki, stormtrooperien mukana olo Episodi VII.ssä oli jo selvää, eikä Han Solon garderoobissa ole siis mitään erityisen yllättävää. Lumisesta planeetastakaan on vaikea sanoa mitään tietämättä asiasta sen enempää. No okei, Badass Digest kyllä lisää tähän väitteen, että snowtroopereita nähdään jääplaneetalla, jolla on myös metsää (”Think north of the Wall on Game of Thrones”), mutta siinä huhussa mainitaan sana ”super weapon”, joten annanpa sen nyt olla. 

Mutta sitten on se pääpahis.

inquisitor

Ollako vai eikö, kyselee ehkä tässä luonnoksessa inkvisiittori. Tai sitten ei. (kuva: Indie Revolver)

Indie Revolverin ja Latino Reviewn mukaan Episodin VII pääpahis on kuin onkin ”sith inquisitor” – aivan kuin Rebelsin pääpahis, ja aivan kuin on huhuttu jo aiemmin, myös käyttäen sanoja ”jedi hunters” ja ”sith witches”. Pitkä, laiha ja hyytävä inkvisiittori on puoliksi mekaaninen Vaderin tavoin, ja myös Bad Robotin twiitissä viikko sitten esiintynyt robottikäsi kuuluu huhuilijoiden mukaan juuri hänelle. Molemmat lähteet toistavat sitkeän huhun flashbackista, jossa Leia esiintyisi nuorena (kenties Carrie Fisherin tyttären Billie Lourdin näyttelemänä, kuten kolmas sitkeä huhu on väittänyt) ja jossa Vaderin historia inkvisiittorien (vai Inkvisiittorin?) kanssa paljastettaisiin. Ja, kuten luonnoskuvakin esittää: inkvisiittorilla taitaa olla elokuvan aikanakin jonkinlaista kipinää Vaderin suuntaan, koskapa pitelee kuvassa kädessään Vaderin haljennutta kypärää.

Jos tämä kaikki kuulostaa järkeenkäyvältä, se johtuu siitä, että tiedot tosiaan käyvät yhteen niin monien huhujen kanssa. Edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi:

  • Max von Sydown on oletettu esittävän pahista, ja hahmon ulkomuodon on väitetty olevan hurja. (Ja totta, jos Sydow on pahis, hahmo tuskin näyttää koiranpennulta.)
  • Darth Vaderin tai hänen asunsa jonkinmuotoinen paluu on esiintynyt useammassa huhussa, ja koska Vaderia itseään tuskin herätetään henkiin, flashback ja/tai jonkinlainen pelottavaan asuun liittyvä kultti tuntuvat molemmat uskottavilta teorioilta. (Ja totta, koska Vader on sarjan kuuluisin hahmo, olisin melkein ihmeissäni, jos Lucasfilm ei häneen jollain tavoin elokuvassa viittaisi.)
  • Sithejä palvova tai heidän kulttiaan ylläpitävä, valomiekkoja ja kenties Voimaakin käyttävä, mutta ei varsinaisesti ”oikeiden” sithien järjestö on tosiaan ollut huhumyllyn suosituin veikkaus uuden trilogian avauksen pääpahikseksi. Olen itsekin pitänyt tätä huhua mahdollisena: oletan edelleen, että uuden trilogian pääpahisjuoni liittyy jotenkin aiempiin trilogioihin.

Asia on kuitenkin käännettävä ympäri: lukuun ottamatta Indie Revolverin concept artia, tässä huhuryppäässä ei ole mitään uutta. Aivan kuin Indie Revolverin ja Latino Reviewn lähteet (tai lähde) olisivat ottaneet huhuista yhteensopivimmat ja sorvanneet niistä uskottavan keitoksen. Yhteensopivuus voi toki tarkoittaa, että kaikki nämä tiedot pitävät (suunnilleen) paikkansa. Mutta yhtä hyvin lähde voi olla pelkkä spekulaattori, ja sopassa monta punaista silakkaa.

Pois siis silkkihansikkaat, tilalle huhunlyttäyshanskat. Näin se menee:

  • Koko tämän ajan, kun inkvisiittoreista, jedinmetsästäjistä ja Rebels-sarjan Inquisitor-pääpahiksen liittymisestä Episodiin VII on huhuttu, ovat toiset nettisivut ilmoittaneet omiin syväkurkkuihinsa luottaen, että nämä tiedot ehdottomasti eivät pidä paikkansa. Jopa eräät tästä aiheesta huhuilleista ovat korostaneet, että heidän lähteensä eivät käyttäneet sanaa ”inquisitor”, mikä kuulostaa vahvasti rikkinäiseltä puhelimelta: jos huhuketjun päässä onkin oikeaa tietoa, jossain ketjun vaiheessa joku on tulkinnut vähän liikaa. Aivan äskettäin tälle kuultiin varsin korkean luokan vahvistuskin: käsikirjoittajatiimin Simon Kinberg sanoi, että Rebelsiä ei kytketä erityisesti Episodiin VII.
  • Flashback-huhuun on olemassa yhtäläinen korkean Lucasfilm-tason tyrmäys: Star Warsin suurta saagaa luotsaavan tarinaryhmän jäsen Pablo Hidalgo sanoi Comic Conissa, että flashbackit eivät ole Star Warsin tyyliä. Hidalgo puhui Rebelsistä, mutta en usko, että hän olisi sanonut näin, jos Episodi VII aikoisi muuttaa tätä tyyliä. [EDIT: MakingStarWars täsmensi juuri, videolla todistaen, että Hidalgo täsmensi sanoessaan tarkoittavansa ”at least for Rebels”. Kenties huomionarvoinen täsmennys!]
  • Puoliksi kyborginen pääpahis vertautuisi väistämättä yleisön silmissä Darth Vaderiin, eikä sitä vertailua voisi voittaa, kuten StarWars7News.com kritisoi.

Mutta sitten meillä on se concept art, jota yllä sanoin uskovani aidoksi. Mitä siis tarkoitan?

Veikkaukseni tästä tuoreimmasta huhuryppäästä: Episodin VII pääpahis ei ole inkvisiittori. Sen sijaan pääpahis on kyllä luonnoksessa esiintyvä hyytävä hahmo, mutta koska kyse on varhaisesta luonnoksesta, ei hahmo valkokankaalla välttämättä näytä lainkaan tuolta. Esimerkiksi Darth Maul ja kenraali Grievous näyttivät varhaisissa luonnoksissa aivan toisenlaisilta kuin lopulta, emmekä tiedä lainkaan onko vuotanut concept art luonnosryppään pohjalta vai päältä. 

Tästä seuraisi, että mikä tahansa pääpahis onkaan ja miltä tahansa hahmo näyttääkään, hänellä selvästi on yhteys Darth Vaderiin. Kuva Vaderin haljenneesta kypärästä on luonnoksessa tehokkaampi kuin itse kyborgimölli kuunaan. Veikkaukseni siis jatkuu: uskon, että tämä osa huhusta on totta. Eikä siihen sitä flashbackiakaan välttämättä tarvita.

Lopuksi, lyhyesti:

  • Badass Digestin mukaan Han Solo johtaa elokuvan alussa Millennium Falconin sijaan Super Star Destroyeria. Tätähän veikkasin minäkin, tosin ilman superia. Tästä saisi tehokkaan alun elokuvalle, jos se sittenkin alkaisi taas avaruusaluksen lennolla…
  • Jedi Newsin mukaan yksi leffan päähenkilöistä on mon calamari ja Making Star Warsin mukaan hahmo on itse amiraali Ackbar. Tuntuu uskottavalta, kunhan emme hirttäydy sanaan päähenkilö, sillä sehän olisi (kaikki yhteen ääneen:) It’s a trap! Mutta: voisihan se olla Andy Serkisin hahmokin, toisaalta!
  • Jälkimmäinen sivu väittää myös, että Ackbarin planeetta on se, jolla Skelligin saaren kuvauspaikka sijaitsee ja jolla Luke Skywalkerkin sijaitsisi. Eikö tämä tarkoittaisi, että Luke ei sittenkään olisi vankina?
  • Making Star Wars julkaisi tätä kirjoittaessani kasan pieniä väitteitä mm. Luken katoamisen kestosta, kreivi Dooku -yhteydestä ja Darth Vaderin jäännöksistä Endorissa. Viimeksi mainittu tiedonmuru sattuu sopimaan yhteen tämänkertaisten päähuhujen kanssa.
Advertisements

15 thoughts on “Juonihuhut: Luonnoskuvien paljastama pahis

  1. Jätän vain tämän tänne:
    http://thisisinfamous.com/sorry-to-rain-on-your-star-wars-episode-vii-rumor-parade-but/

    Flashbackiin en usko, Voimanäkyyn (Dagobahin luolan tyyliin) ehkä. Siihen Vader sopisi paremminkin.

    Omat veikkaukseni siitä, miksi on kolme eri versiota, ellei taas kaikki keksi omiaan:
    Luke 30v kateissa = Lucas
    Luke 30v vankina = Arndt
    Luke pitämässä VALONVOIMANVALTIAIDENJEDYAKATEMIAA Mon Calilla = JJ/Kasdan

    Ja edelleen huhuissa hirttäydytään pelkän oletuksen voimin siihen, että stormyt ovat pahisten puolella. Avaruussatuun sopisi kyllä paremmin, että Imperiumi meni nurin Keisarin myötä, ja vaihtoi nimeään ja valtiomuotoaan takaisin Tasavallaksi, joka puksuttaa eteenpäin jo pelkän organisatorisen inertian voimin (leffoista ei käy ilmi, onnistuiko lopulta projekti hajottaa byrokratia). Han Solon komentaman tähtituhoojan ei tarvitse edes olla kaapattu, jos asevoimat yksinkertaisesti siirtyivät takaisin uudelleen kootun senaatin komentoon mieluummin kuin ryhtyivät tuhoamaan galaksia keskinäisessä perimyssodassa.

    Sikäli Tasavallan reinkarnaation luulisi ottaneen opikseen, että joku väkivaltakoneisto pitää keskushallinnolla olla, etteivät Kauppaliiton tapaiset yksityisarmeijat pääse aina halutessaan vapaasti toteuttamaan lopullista ratkaisua gungankysymykseen tms., enkä nyt ole ihan varma siitäkään, oliko moraalisesti oikein (saatikka uuden hallinnon mieleen) se kloonisotia edeltävä käytäntö, että anarkian vallassa olevilla Tasavallan ulkopuolisilla planeetoilla rehottaa orjuus ja muu reilukerhomeininki, mutta mitään ei tehdä koska se ei ole omien rajojen sisällä (vaikkei mistään ”valloituksesta” olisi edes kyse jos paikalla selkeästi ei ole hutt-jengejä kummempaa auktoriteettia).

    Spekuloidaanpa mieluummin, että saadaan edes joku tuore ote (tai no, tuore ja tuore, itse asiassa PT:n makua, toisin kuin loputtomasti samaa veivanneessa EU:ssa) että Tasavallan asevoimat olisivat stormypanssarit päällä ja oman pajan tähtituhoojat (joiden hangaarissa yllärinä X-Wing Mk.2:sia) messissä menossa kurmoottamaan random asejoukkiota, joka osoittautuukin sitten superasetta kasaaviksi sith-bändäreiksi, homma menee mönkään, ja kun meno kovenee, niin rajutkin mimmit jotka tietävät missä heidän pyyhkeensä lepää (Christie?) soittavat jedeille, jolloin ”Kiran” (Ridley) koulutus keskeytyy kun senseitä itseään kaivataan hätiin tai tämä jopa julistetaan valmiiksi jediritariksi olosuhteiden pakosta, koska aina on se riski, että tositoimiin käytäessä mestari ei kerran enää palaakaan (vrt. se että Hamill ja Ridley olivat Skelligin saarella).

    En nyt kuitenkaan ehdottomasti sulje pois, etteikö Luke voisi jäädäkin vangiksi tässä rytinässä, mutta että näin olisi ollut 30 vuotta on jo sen sortin vajailua, että ei nyt enää vallan lipsuttua Lucasin käsistä tarvitsisi moista ideaa enää säilyttää. Pikemminkin näkisin Voimissaan kasvaneen Luken jonkinlaisena deusexmachinana, joka vain ei voi olla joka paikassa yhtä aikaa (Dark Empire ei tehnyt paljoa oikein, mutta tämän sentään oli saanut paremmin kohdilleen kuin muu EU).

    Mitä tulee inkvisiittoreihin, niin EU unohtaen – ja muistaen, että Rebelsistä tiedetään aika vähän – elokuvissa Palpatine haluaa autistisesti eroon kaikista Voiman käyttäjistä potentiaalisena uhkana, eli sikäli kenelle tahansa jolla olisi ollut kykyä mitellä jedien kanssa, vaikka ”rajoitettunakin” (etsistään joku jolla on vähän muttei liikaa mimimömmömömmmöm – turpa kiinni Lucas – jolla on siis Voima vain heikona), olisi kyllä käynyt ”ikävä onnettomuus” viimeistenkin jedien kuoltua (plus taas se taatusti sisäpiiriä olleen Tarkinin ”you, my friend” kommentti). Miksi muuten Palpatine olisi esmes ottanut sen riskin, että Vaderin ihmisyys palailee pätkittäin ja/tai tämä yrittääkin liittoutua Luken kanssa häntä vastaan, jos vielä OT:n aikoihin olisi ollut olemassa moisten jedimetsästäjien ammattikunta? Miksi Vader turvautuisi galaktiseen roskaväkeen sen sijaan että laittaisi nämä ei-sithit asialle?

    Niin, se valosapeli ja irtokäsi – entä jos kyseessä ei olekaan Luken valosapeli, vaan uusien pahisten valosapeli? Joku sen kuitenkin löytää ja tunnistaa valomiekaksi, ja päättää kysyä jedeiltä asiasta luullen että se kuuluu heille.

    • Veikkaat siis, että koko Lukea etsitään leffan ajan -juonihuhu olisi perua aiemmasta käsikirjoituksesta, ja _kokonaan_ poissa nykyisestä? Mielenkiintoista. Vaikka olen skeptinen Luke-juonen suhteen, en näillä tiedoilla usko, että Abrams ja Arndt olisivat lytänneet aiemman käsiksen kokonaan. Tietenkin, tämähän se on yksi suurimmista arvoituksista koko projektiin liittyen. Ja mikä parasta näiden Latino Review’ien ja muiden kannalta: niin kauan kuin osapuolet eivät paljasta totuutta, mitä ei välttämättä ihan lähivuosina vielä tapahdu, voivat kaikki huhumaakarit elokuvan julkaisemisen jälkeenkin väittää tietojensa periytyneen aiemmasta versiosta…

      Stormyjen osalta minun virallinen veikkaukseni on tällä hetkellä se, että valkohaarniska kyllä on Imperiumin sotilaiden sotisopa – ja kyllä, huhuista olen taipunut uskomaan, että jonkinmoinen Imperiumi on Episodi VII:ssä yhä olemassa. Miksi en usko, että stormyt voisivat olla hyvien puolella? Sekä elokuvateollisista (tunnettu pahiskuva) että universumin sisäisistä syistä (jos Imperiumi todella oli vihattu hallitsija, sen syrjäyttänyt hallinto tekisi taatusti enemmän kuin kosmeettisia muutoksia rivisotilaidensa univormuihin). Sen sijaan star destroyereita suorastaan odotan näkeväni myös ”hyvien” puolella.

      Huomiosi palkkionmetsästäjien käytöstä OT:ssä paikalla, jossa loogisesti käytettäisiin inkvisiittoreita, jos sellainen järjestö OT:n aikaan olemassa olisi, on universumin sisäisesti erinomainen. Mutta se ei ole pitävä peruste elokuvateollisesti: Vader ei käyttänyt Imperiumin vastaiskussa inkvisiittoreita koska niitä ei oltu keksitty 1970-luvun lopulla, eikä se estäisi Vaderia käyttämästä inkvisiittoreita Rebelsissä tai Episodin VII:n taustatiedoissa.

  2. Päivitysilmoitus: Juonihuhut: Joron jäljistä | Tähtien jatkosota

  3. Päivitysilmoitus: Mä näitä planeettoja tallaan kai viimeiseen asti | Tähtien jatkosota

  4. Päivitysilmoitus: En saa sanoa siitä mitään joten sanon vain tämän | Tähtien jatkosota

  5. Päivitysilmoitus: Falcon! Valomiekat! Kanada? | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: Juonihuhut: Luken etsintä ja kas, siinähän hän jo onkin | Tähtien jatkosota

  7. Päivitysilmoitus: Juonihuhut: Pino paljastuksia ja Episodi VII:n ”I am your father” -hetki | Tähtien jatkosota

  8. Päivitysilmoitus: Spoilaavat kommenttini luonnoskuvavuodosta | Tähtien jatkosota

  9. Päivitysilmoitus: ”On tapahtunut herääminen”, osa 2 | Tähtien jatkosota

  10. Päivitysilmoitus: Kuvausten vuodesta ensi-illan vuoteen | Tähtien jatkosota

  11. Päivitysilmoitus: Mysteerilaatikko ei aukea lelulaatikkonakaan | Tähtien jatkosota

  12. Päivitysilmoitus: Episodi VII -hahmot: Kohta piilossa on enää Gleeson | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s