Star Wars -elokuvien Oscar-saldo: 11 elokuvaa, 37 (+3) ehdokkuutta, 10 palkintoa

Oscar-gaala oli ja meni, ja vaikka gaalan suurin voittaja Parasite yllätti, ei The Rise of Skywalker sentään yllättänyt. Se ei siis voittanut yhtään kolmesta ehdokkuudestaan.

Eilisen Twitter-ketjuni jatkeena ja laajentumana (sekä kahden vuoden takaisen blogimerkinnän päivityksenä) summaan tässä kirjoituksessa Star Wars -elokuvien Oscar-menestystä, jota varmaankin voi aivan yhtä hyvin perustein pitää yllättävän vahvana ja yllättävän vaisuna.

Vahvana siksi, että kaikkiaan 37 ehdokkuutta ja 10 palkintoa (joista 3 ehdokkuuksien ulkopuolelta) on kuitenkin oikein hyvin yhdelle elokuvasarjalle, vaikka kyse onkin 11 elokuvasta. Vaisuna taas siksi, että Star Warsit ovat tähän vuoteen asti jatkuneista ehdokkuuksistaan huolimatta saaneet Yhdysvaltain elokuva-akatemialta varsinaisen palkinnon viimeksi 36 vuotta sitten – ja sekin oli yksi noista erikois-Oscareista varsinaisten ehdokkuuksien ulkopuolelta.

rotj-endor-battle

Jedin paluun erikoistehosteet: edellinen kerta, kun Star Wars -elokuva palkittiin Oscarilla.

Kaikkein yllättävintä saattaa ainakin joistakin katsojista olla, että jokainen Star Wars -elokuva on tosiaan ollut ehdolla vähintään yhdessä Oscar-gaalan kategorioista. Tässä koko lista ehdokkuuksista:

  • Tähtien sota (1977), 10 ehdokkuutta: paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, Alec Guinness miessivuosasta, lavastus, pukusuunnittelu, ääni, leikkaus, erikoistehosteet, musiikki.
  • Imperiumin vastaisku (1980): 3 ehdokkuutta: lavastus, ääni, musiikki.
  • Jedin paluu (1983): 4 ehdokkuutta: lavastus, äänitehosteleikkaus, äänitehosteet, musiikki.
  • Pimeä uhka (1999): 3 ehdokkuutta: äänitehosteleikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet.
  • Kloonien hyökkäys (2002): 1 ehdokkuus: erikoistehosteet.
  • Sithin kosto (2005): 1 ehdokkuus: maskeeraus.
  • The Force Awakens (2015): 5 ehdokkuutta: leikkaus, äänimiksaus, äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki.
  • Rogue One (2016): 2 ehdokkuutta: äänimiksaus, erikoistehosteet.
  • The Last Jedi (2017): 4 ehdokkuutta: äänimiksaus, äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki.
  • Solo (2018): 1 ehdokkuus: erikoistehosteet.
  • The Rise of Skywalker (2019): 3 ehdokkuutta: äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki.

Yhteensä siis 37 varsinaista ehdokkuutta. Ja tässä ne voitot:

  • Tähtien sota (1977): 6 Oscar-palkintoa: lavastus, pukusuunnittelu, ääni, leikkaus, erikoistehosteet, musiikki. Lisäksi erikois-Oscar äänitehosteista.
  • Imperiumin vastaisku (1980): 1 Oscar-palkinto: ääni. Lisäksi erikoistehosteiden erikois-Oscar.
  • Jedin paluu (1983): ei Oscar-palkintoja varsinaissa kilpakategorioissa, mutta jälleen erikoistehosteiden erikois-Oscar.

Eli 10 palkintoa, joista 3 ehdokasasettelun ulkopuolelta.

Listasta huomaa vuosien vierimisen. Samoin sen, että Oscar-gaalat eivät toki muutenkaan ole veljiä keskenään. Katsastetaanpa!

anh-alec-guinness-obi-wan-kenobi

Alec Guinness Ben Kenobina alkuperäisessä Star Warsissa: ainoa näyttelijäsuoritus, jolla kaukaisesta galaksista on noustu ehdolle Oscareihin.

Oscareiden ”pääkategorioina” pidetään parasta elokuvaa, ohjausta, näyttelijöiden pääosia sekä käsikirjoituspystejä. Elokuvapiireissä toki arvostetaan muitakin, ja toisia enemmän kuin toisia: esimerkiksi leikkauspalkinto muodosti pitkään parhaan elokuvan ja ohjauksen kanssa eräänlaisen kolmijalan, kunnes kategoriat viime vuosikymmenellä alkoivat erkaantua toisistaan muun muassa parhaan elokuvan äänestyssäännöissä tapahtuneiden muutosten vuoksi.

Jos näitä pidetään pääkategorioina, ihka ensimmäisen Star Wars -elokuvan cinemaattiset ansiot todella tunnustettiin Hollywoodissa välittömästi, sillä vuoden jättihitti oli vuoden 1978 gaalassa ehdolla melkein kaikissa noissa – vain näyttelijäehdokkuus lohkesi sivuosien puolelta. On hyvä muistaa, että tämä ei ollut välttämättä mitenkään sanottua: eivät suurimmat hitit tuolloin, kuten eivät nytkään, mitenkään automaattisesti olleet Elokuva-akatemian juhlinnan kohteena. Yhtään niin sanotusta ”suuresta viidestä” palkinnosta George Lucasin ohjaama ensimmäinen Star Wars (1977) ei kuitenkaan voittanut. (Se hävisi ne etenkin Woody Allenin Annie Hallille.)

Mutta sen leikkauksen episodi IV:nä myöhemmin tunnettu elokuva kyllä voitti. Palkinnon pokkasi kolmikko Paul Hirsch, Marcia Lucas ja Richard Chew, joka siis tarkoitti, että Lucasin talouteen kannettiin kuin kannettiinkin yksi Oscar. Kyökkipsykologit voivat arvailla, ja ovat arvailleetkin, mitä seurauksia tällä sattumuksella mahtoi olla Lucasien myöhemmin katkerasti kariutuneelle avioliitolle. (Lucas oli henkilökohtaisesti ehdolla Star Warsin ohjauksesta ja käsikirjoituksesta, samoin kuin American Graffitista samoissa kategorioissa muutamaa vuotta aiemmin, mutta hän ei siis itse koskaan voittanut Oscaria.)

marcia-george-lucas-oscars

Oscar-voittaja Marcia Lucas ja hänen aviomiehensä.

Lucasin tärkeimmistä yhteistyökumppaneista John Williams, Oscarien historian useimmin ehdolla ollut mestarisäveltäjä, voitti Star Warsista ansaitusti yhden viidestä kultaisesta ukostaan. Sitä lukuunottamatta kaikki muut Star Wars -elokuvien varsinaiset palkinnot ovat tulleet niin sanotuista teknisistä kategorioista: erikoistehosteista, äänestä ja äänitehosteista, lavastuksesta ja pukusuunnittelusta.

Kaikki nämäkin olivat epäilemättä ansaittuja palkintoja, ja sanoja ’niin sanottu’ sopii painottaa. Totta ihmeessä kaukaisen galaksin käytetyn maailman suunnittelu ja toteutus ovat taidetta nekin, ja kiertelemättä myös suuri osa näiden elokuvien sekä viehätystä että kulttuurista merkitystä. Se, että kaikki kolme vuosien 1977-83 elokuvaa palkittiin ”erikois-Oscareilla” liittyy gaalan silloisiin tapoihin. Niin sanotut Special Achievement Awardit jaettiin ilman ehdokasasettelua: esimerkiksi Imperiumin vastaiskulla ei siis ollut lainkaan vastaehdokasta visuaalisten erikoistehosteiden palkinnolle.

star-wars-miniature-effects

Parhaat erikoistehosteet: palkinto elokuvista vuosilta 1977, 1980 ja 1983; ehdokkuudet elokuvista vuosilta 1999, 2002, 2015, 2016, 2017, 2018 ja 2019. Yksi jäi välistä!

Muutama muukin Oscareiden muutos näin pitkäikäisen sarjan ehdokkuusgalleriassa näkyy. Esimerkiksi lavastukseksi yllä suomentamani palkinto jaettiin aikanaan nimellä ”Art Direction – Set Decoration”, kun se nykyään tunnetaan nimellä ”Production Design”. En tunne palkinnon historiaa erityisen tarkasti, mutta ainakin sanojen perusmerkitysten tasolla nimimuutos vihjaa, että palkintoa saatettiin ehkä aiemmin jakaa suoremmin juuri lavastuksen ansioista ja nykyään hieman enemmän teosten mietityn kokonaisilmeen perusteella. Joka tapauksessa on hyvä huomata, että vaikka ”tuotantosuunnittelu” viittaa myös siihen esituotannon vaiheeseen, jossa tällaisia elokuvia varten palkattavat kuvataiteilijat mielikuvittelevat valkoiselle paperille uusia maailmoja, palkinnolla huomioidaan painotetummin tuotannon seuraavaa eli konkreettisemman toteutuksen vaihetta.

Oscareiden äänipalkinnoissa tapahtunut muutos liittyy osin tekniseen kehitykseen, ja on hankalimmin tiivistettävissä. Alkuperäisen Star Warsin aikaan varsinainen kategoria oli siis yksinkertaisesti nimeltään ”Sound”, jonka seuraaja nykyisissä geimeissä on ”Sound Mixing”, siis äänileikkaus ja -miksaus. Hämäävästi ”Sound Editingin” nimellä nykyään jaettava palkinto taas annetaan pikemminkin äänitehosteiden ansioista. Vuonna 1978 Star Wars siis voitti niistä palkinnon erikois-Oscarina, ilman ehdokasasettelua, sillä palkinto on jaettu keskeytyksettä vasta vuodesta 1981.

ralphmcquarrie-art-of-anh

Ehdokasasettelun ironiaa on, että tuotantosuunnittelija Ralph McQuarrieta – varmasti George Lucasin jälkeen merkityksellisin Star Wars -visionääri – ei palkittu työstään Oscarilla.

 

Ei taida olla mitenkään suurennellen tulkittu, että samalla kun Star Wars saatteli elokuvamaailmaa blockbusterien aikaan, se tuli myös menestyksellään kasvattaneeksi sekä visuaalisten tehosteiden että äänitehosteiden osuutta elokuvataiteessa. Siten on aivan sopivaa, että SW-elokuvien tehosteet keräävät ehdokkuuksia edelleen: aateluus ikään kuin velvoittaa. Sithin kosto (2005) on ainoa Star Wars -elokuva, jonka visuaalisia tehosteita Akatemia ei nähnyt ehdokkuuden arvoisiksi.

Oscareissa oltiin muutenkin varsin nuivia prequeleja kohtaan. Sithin koston ainoa ehdokkuus tuli maskeerauksesta, joka tuntuu jo ihan sattuman sanelemalta (ajatelkaa kärventynyttä Anakinia ja kurttunaamaista Palpatinea). Tämä epäilemättä liittyy elokuvien niin sanottuun kokonaislaatuun. Elokuva-akatemian kollegat voivat kyllä toisinaan tunnustaa teknisten kategorioiden ansioita kehnommissakin elokuvissa, mutta aivan varmasti kynnys kannattaa onnistunutta työtä yleisesti epäonnistuneena pidetyssä elokuvassa on korkea.

jar-jar-binks-obi-wan-qui-gon-tpm

”Obi-Wan Kenobi, tässä on elokuvatehosteiden tulevaisuus.” ”Mesa speak!”

Sinänsä vuosia ei kannata toisiinsa verratakaan: jo pelkkiin ehdokkuuksiin kun vaikuttaa sekä zeitgeist että vuotensa kilpailijoiden taso. Kun yhden leffasaagan ehdokkuudet listaa tällä tavalla rinnakkain, voi siksi tuntua aivan turhaan kohtuuttomalta, että esimerkiksi Pimeän uhan puvut jäivät ilman ehdokkuutta. Tai että John Williams oli 2010-luvulla ehdolla jokaisesta jatko-osatrilogian elokuvasta, vaikka etenkin viimeisimmässä episodissa kiertävät lähinnä aiempien osien teemat, mutta ei Pimeästä uhasta, jossa hän aidosti loi kokonaisen toisen kerroksen sarjan musiikkiin.

Erikoistehosteiden saralla erityisesti Jar Jar Binksin hahmo oli aikaansa edellä ollut motion capture -tekniikan pioneerityö, ja olisi siksi ansainnut vaikka voittaa. Mutta ei se toki voinut, koska Oscar-gaalaan mennessä juuri Binksiin episodi I:n ongelmat olivat tiivistyneet. (Erikoistehoste-Oscarin voitti sitä paitsi tuolloin The Matrix, joka sekin oli alansa pioneeri ja sitä paitsi aikanaan yllättäjä.)

Vastaavasti viime vuosikymmenen Star Wars -elokuvat voivat rinnakkain listattuna tuntua saaneen ehdokkuuksia jopa hövelisti. Williamsin ehdokkuuksien lisäksi ainakin Solon tehoste-ehdokkuus tuntuu rutiininomaisesti annetulta. Sen sijaan koko sarjan yllättävimpänä, mutta ansaittuna, Oscar-kunnianosoituksena pidän The Force Awakensin leikkaus-ehdokkuutta, jonka tosiaan lasken kategorioihin, joissa ei yleensä palkita tällaisia lähes koko perheen viihde-elokuvia. JJ Abramsin rytmitaju sitä varmasti selittää, vaikka ehdolla olleet Maryann Brandonin ja Mary Jo Markeyn nimet ansaitusti varsinaisesti ehdolla olivatkin.

John_Williams

Säveltäjä John Williams: käsittämättömät 52 Oscar-ehdokkuutta, joista kuusi Star Warseista. Voittoja viisi, joista yksi tästä sarjasta. (kuva: TishTash / Wikimedia Commons, CC BY 3.0)

Olisiko jonkin Star Wars -elokuvan sitten pitänyt voittaa Oscar vuoden 1983 jälkeenkin? Tai voisiko niin missään oloissa enää käydä?

Menneiden palkintogaalojen pohdinta tässä mielessä on tietysti melko tyhjänpäiväistä jossittelua, mutta aika vaikeaakin se on. Sen varmaankin voi nyt sanoa, että vaikka Annie Hall taitava komedia onkin, originaalileffa olisi objektiivisestikin ajatellen ansainnut voittaa joko parhaan elokuvan tai ohjauksen palkinnon. Myöhempinä vuosina, istuessani itse reaaliaikaisesti katsomoissa, olen harmitellut lähinnä eräiden ehdokkuuksien puutetta: toivoin esimerkiksi The Force Awakensin pääsevän ehdolle production designin kategoriassa. Varsinaisten palkintojen jakautuminen on sen sijaan aina oma lukunsa, ja aika harvoin Star Wars -elokuvat ovat hävinneet selvästi huonommilleen.

Näin pitkän sarjan nousussa varsinaiseen Oscar-voittoon tarvittaisiin tässä vaiheessa ehkä niin merkityksellinen uusi alku, ettei sellaista saata tulla, vaikka seuraavat elokuvat sijoittuisivat satojen vuosien päähän Skywalkereista. Elokuva-akatemian kollega-äänestäjät varmasti arvostavat uusienkin Star Warsien tehosteita, ääniä ja musiikkia, mutta antavat aivan ymmärrettävästi silti mieluummin äänensä tuoreemmille vaihtoehdoille. Se kohta, jossa jokin palkinto olisi voinut tullakin, oli varmasti The Force Awakens, jolloin koko maailma tuntui löytävän tämän franchisen uudelleen, mutta silloin sen päihitti useimmissa kategorioissaan toinen genre-ehdokas, Mad Max: Fury Road.

Tehosteiden tai äänten voittoa suurempana jättipottina pitäisin kuitenkin sitä, jos Star Wars -elokuva jonain päivänä nappaisi vielä jonkin ”viidestä suuresta” ehdokkuudesta: parhaan elokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen tai jomman kumman pääosanäyttelijän. Tähän erityisesti tarvittaisiin ehkä sellainen mannerlaattojen muutos näiden elokuvien koko luonteessa, jollaista ei välttämättä koskaan tapahdu.

Seuraavien seitsemän vuoden Star Wars -elokuvat: Tauon paikka

Nyt se tuli: seuraavien Star Wars -elokuvien julkistustiedote. Episodi IX:n eli The Rise of Skywalkerin ensi-iltahan on tämän vuoden joulukuussa, mutta sitä seuraavaa SW-leffaa ei ole ollut kalenteriin merkittäväksi.

Nyt on. Tiedot löytyvät Disney-yhtiön tuoreesta supertiedotteesta, joka sisältää ensi-iltapäivät valtavalle pinolle franchise-osia ja aivan uusiakin elokuvia. Monilla leffoilla on tosin tässä vaiheessa vasta aikaslotit eikä varsinaisia aihe- tai otsikkojulkistuksia (”Untitled Disney Marvel”, ”Untitled Disney Live Action” ja niin edelleen). Mukana ovat kuitenkin tarkat uutiset esimerkiksi James Cameronin Avatar-jatko-osien lykkääntymisestä (Avatar 2 on nyt tulossa joulukuussa 2021) ja Lucasfilmin viidennen Indiana Jonesin ensi-iltapäivä heinäkuussa 2021.

Mutta tämän blogin päähuomio on kaukaisessa galaksissa kauan sitten. Ja siitä tiedote kertoo siis tämän:

  • 2019 Star Wars: The Rise of Skywalker – Dec. 20
  • 2022 Untitled Star Wars (Dis) – Dec. 16.
  • 2024 Untitled Star Wars (Dis)- Dec. 20
  • 2026 Untitled Star Wars (Dis)- Dec. 18

Joka siis tarkoittaa, että ensi joulukuun ensi-illan jälkeen on luvassa peräti kolmen vuoden tauko. Sen jälkeen Star Wars -elokuvat palaavat ohjelmistoon kahden vuoden välein. Ja joulukuu on Star Wars -kuu, kuten tässä ehdittiinkin jo tottua!

tros-heroes

Kerran vielä, sitten tauko paikalla!

Kolme vuotta on suorastaan iäisyys verrattuna siihen, että The Last Jedin ja Solon välissä oli vain viisi kuukautta. Ja kaksikin on tuplaus verrattuna siihen, että The Force Awakensista lähtien olemme saaneet tähän asti yhden uuden Star Wars -elokuvan joka vuosi!

Hyvä on tietysti palauttaa mieleen, että entisaikaan (eli ennen kuin Marvel-elokuvien menestys määritteli Hollywoodille uudelleen elokuvasarjojen käsitteen) nämä eivät olisi olleet kummoisia aikoja. George Lucasin originaalitrilogian elokuvat ja samoin prequelit saivat ensi-iltansa kolmen vuoden välein. Jedin paluun ja Pimeän uhan ensi-iltojen välissä vierähti peräti 16 vuotta, Sithin koston ja The Force Awakensinkin välissä 10 vuotta.

Mutta nykymallissa, jossa Disney panee ulos noin kolme Marvel-leffaa vuosittain ja moni tavanomaisempikin leffasarja tähtää vuoden ilmestymistahteihin, kaksi vuotta voi tuntua paljolta. Kun suunnitelma yksittäisistä Star Wars -elokuvista julkistettiin, tavoitteena oli julkaista nämä niin sanotut standalonet episodielokuvien välivuosina eli yksi SW-spektaakkeli per kalenterivuosi. Rivien välistä saattoi arvata, että tavoite oli jatkaa samaa tahtia episodielokuvien loppumisen jälkeenkin, ellei peräti kiihdyttää vauhtia kahteen vuosittaiseen elokuvaan aloittamalla useita lomittaisia sarjoja. Solo oli tähtäys molempiin: se julkaistiin nopeasti The Last Jedin jälkeen ja sille toivottiin tehtävän jatko-osia.

solo-chewbacca-lando-beckett-qira-han-falcon

Solo: Elokuva, josta ei ollutkaan uuden sarjan avaukseksi.

Toisin kävi. Solo floppasi, varmasti monesta syystä mutta taatusti osittain yleisön SW-uupumuksen vuoksi. Disney-Lucasfilm ilmoitti panevansa SW-suunnitelmat jäihin ja miettivänsä niitä uudelleen. Ja tässä on nyt sitten tulos.

Henkilökohtaisesti olen – helpottunut. Star Wars -elokuvat eivät ole Marvel-elokuvia, joiden katsominen muutaman kuukauden välein vertautuu melkeinpä televisiosarjojen seuraamiseen. Ne ovat saavuttaneet asemansa olemalla erityisiä: eivät todellakaan aina cinemaattisia mestariteoksia, mutta joka tapauksessa odottamisen arvoisia tapauksia. Laadultaan parjatut prequelitkin olivät vähintäänkin teknisessä mielessä audiovisuaalisen kerronnan merkkiteoksia, ja niinpä Star Wars -elokuvat ovat alkaneet vasta aivan viime vuosina osoittaa merkkejä siitä, että ne olisivat ”leffoja siinä missä muutkin” – ja kappas, juuri nyt onkin sitten päädytty jonkinlaiseen Star Wars -ähkyyn.

Star Wars -kirjoja, -sarjakuvia, -animaatiosarjoja ja totta tosiaan varmaankin jopa näyteltyjä sarjoja on kyllä mahdollista julkaista vuosittain, mutta soisin, että Star Wars –elokuvat eivät tuntuisi kertakäyttöisiltä väliheitoilta. Jos kolmen vuoden tauko nyt välittömästi tuntuu pitkältä, sitä suuremmalla innolla lopputulosta aikanaan odottaa.

Etenkin kun tosiaan tässä välissäkään ei ole minkäänlaista puutetta Star Wars -sisällöstä, jopa elokuvallisesta sellaisesta. Palkkionmetsästäjäseikkailu The Mandalorian -sarja alkaa ensi syksynä Disney+suoratoistopalvelussa, standalone-leffa Rogue Onen standalone-sarja Cassian Andor todennäköisesti ensi vuonna, ja ties mikä seuraavaksi. Solon jälkeisen strategianvaihdoksen välittömin uhri oli ilmeisesti Obi-Wan Kenobin oma elokuva, jota ei tosin virallisesti koskaan julkistettu, mutta jolle on väitetty rakennetun jopa lavasteita. Ehkäpä silläkin projektilla voisi olla vielä saumaa saada uusi mahdollisuus Disney+:n puolella?

obi-wan-kenobi-mustafar-rots.png

”Eikö ikinä tuu mun vuoro?”

Mutta mitä elokuvia vuosina 2022, 2024 ja 2026 sitten on odotettavissa? No, periaatteessa jotain siitä jopa tiedämme – paitsi jos ja kun Disney-Lucasfilm taas muuttaa suunnitelmiaan. (Ja niihin muutoksiin voi kyllä vielä sisältyä lisää leffajulkistuksiakin!)

Tiedämme, että The Last Jedin kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnson suunnittelee uutta Star Wars -elokuvien trilogiaa. Tiedämme myös, että Game of Thronesin showrunnerit David Benioff ja D.B. Weiss keittelevät omaa Star Wars -”elokuvien sarjaa”, jonka heidän on ilmoitettu kirjoittavan ja tuottavan, mutta jolle ilmeisesti etsitään erillisiä ohjaajia. Molemmat nämä projektit olivat ainakin vielä pari kuukautta sitten täysin hengissä: tuottaja Kathleen Kennedy kertoi huhtikuussa Star Wars Celebrationissa antamassaan haastattelussa The Hollywood Reporterille käyvänsä keskusteluja kaikkien kolmen miehen kanssa suunnitellessaan Lucasfilmin ”seuraavia 10 vuotta”. Nyt nuo suunnitelmat siis ovat hahmottuneet, ja todennäköisesti joulukuun 2022 ensi-ilta on jomman kumman näistä sarjoista avaus.

Kummankaan leffasarjan aiheita ei ole julkistettu. Johnsonin on kerrottu kirjoittavan aivan uutta tarinaa, joka ei liittyisi Skywalkereihin tai edes galaksin tuttuihin nurkkiin. Benioffin ja Weissin elokuvien on vahvasti huhuttu käsittelevän kaukaisen galaksin muinaishistoriaa: kyse olisi siis samasta ideasta, josta ovat kummunneet Knights of the Old Republic -pelit ja Tales of the Jedi -sarjakuvat, vaikka kumpienkaan suorasta filmatisoinnista ei varmasti olisi kyse. Itse asiassa Kennedyn on tulkittu jopa vahvistaneen vanha tasavalta -huhun, mutta omasta mielestäni Kennedy pikemminkin väistää kysymystä tavalliseen tapaansa.

kotor-gameplay

”Mutta olisiko meidän vuoromme?” Knights of the Old Republic -pelistä.

Jos molemmat nämä projektit etenevät aikanaan ensi-iltoihin asti, ja jos nämä molemmat tiedot pitävät loppuun asti paikkansa, se tarkoittaisi, että molemmat tekeillä olevat Star Wars -elokuvasarjat kertoisivat aivan uusista hahmoista ja uudesta historiasta, vaikka mukana ehkä olisikin tuttuja elementtejä valomiekoista wookieeihin. Jännittävä ajatus!

Mutta tässä on monta isoa jossia, eikä vähin ole se, kuinka totaalisen erilainen tämä strategia olisi verrattuna siihen, että Disney-Lucasfilm on nyt julkaissut viisi elokuvaa, jotka kaikki ponnistavat suoraan originaalitrilogiasta, ja kuinka yhtiön suunnitelmana vain vähän aikaa sitten oli tehdä lisääkin Solon kaltaisia hahmojen origin-tarinoita. Enemmän kuin vähän minua epäilyttää myös se, kuinka kaukana Hollywoodin nykyrytmistä on ajatus kahdesta elokuvien sarjasta yhdistettynä kahden vuoden aikaväleihin elokuvien välillä, koska se tarkoittaisi siis peräti neljän vuoden väliä kunkin sarjan osien välillä.

Kaikkiaan en ihmettelisi lainkaan, jos Johnsonin ja Benioffin & Weissin hankkeista vain toinen lopulta toteutuisi. Enkä siitäkään, että jos tuo yksi valittava sarja saisi toisen osansa vasta vuonna 2026, jolloin välivuoteen 2024 mahtuisi sittenkin jokin yksittäinen elokuva, jossa mukana voisi olla tuttuja hahmoja joko originaali- tai jatko-osatrilogiasta.

Mutta sitä ennen ensi joulukuussa Skywalker nousee (tai Skywalkerit nousevat).

Huvipuisto episodien välissä

Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, animaatiosarja Star Wars Resistance saavuttaa The Force Awakensin tapahtumat jo ensimmäisellä tuotantokaudellaan. Se tarkoittaa, että ensi syksynä sarjan toinen kausi ajoittunee jo aikaan The Last Jedin ja episodi IX:n välissä, mikä varmasti toimiikin sarjan katsojille yhtenä hyvistä hypesilloista kohti IX:n joulukuun ensi-iltaa.

Sarja ei tosin tähän mennessä ole ollut valtavan kehuttu eikö käsittääkseni suuri katsojamenestyskään (sikäli jos katsojamääriä nykyisinä suoratoiston aikoina mitataan ja ilmoitetaan luotettavasti). On myös valitettavan mahdollista, että Disney+-palvelu, jonka olisi määrä tuoda tämä ja näytelty The Mandalorian myös meikäläisten katsottavaksi, ei aukea Euroopassa vielä tänä vuonna. Se tarkoittaisi, että me suomalaiset emme pääse kokemaan sarjaa johdantona IX:lle vaikka haluaisimme.

Tässä kirjoituksessa käsittelemäni Star Wars -kerronnan muoto ei ole suomalaiselle fanille ainakaan tätä helpommin nautittavissa, eikä se edes kovin hyvin osu tämän blogin varsinaisen ytimen alueelle. Mutta on hyvä huomata, että Lucasfilmin suurissa suunnitelmissa myös huvipuistoissa kerrotaan samaa galaktista tarinaa ja ajatellaan samoja ensi-iltoja.

Star Wars: Galaxy’s Edge aukeaa Californian Disneylandissa tulevana kesänä ja Floridan Disney Worldissa syksyllä. Molemmat Galaxy’s Edget kuvaavat kaukaisen galaksin ulkolaidalla sijaitsevan Batuu-planeetan ”Black Spire Outpostia”, mistä seuraa, että nämä kaikki termit risteilevät parhaillaan markkinoinnissa ja ennakkohypessä.

Kyse on kokonaisesta ”Star Wars -maasta”, ei siis pelkästä vuoristoradasta. Huvikohde lupaa päästää matkailijat aitoon Star Wars -ympäristöön droidien ja alienien sekaan, ihmettelemään avaruusaluksia ja AT-AT -kävelijöitä. Luonteeltaan Black Spire on Mos Eisleyn kaltainen vanha kauppakaupunki: universumin sisäisen historian mukaan jopa hyperavaruusmatkailua vanhempi.

Käytännön huvipuistokokemuksena Galaxy’s Edge päästää lapset (ja ehkä lapsenmielisetkin) lentämään Millennium Falconia kuuden kävijän tiimeissä sekä osallistumaan (ajelumaisesti) First Orderin ja vastarinnan väliseen taisteluun. Sekä tietysti ihastelemaan tätä immersiiviseksi hehkutettua Star Wars -maailmaa, jossa luonnollisesti on mahdollisuus viettää aikaa kaukaisen galaksin olentojen kansoittamassa kahvilassa, jossa (Disneylandeille poikkeuksellisesti) myynnissä on myös miestä väkevämpiä juomia. Kunnianhimoa kuvaa, että tarkoitus ilmeisesti on, ettei alueella myydä ”tavallisia SW-tuotteita” – siis mitään, missä olisi Star Wars -logo – koska ei niitä myytäisi kaukaisen galaksin Batuullakaan.

Oma lukunsa tietysti on, kuinka sujuvasti tämä käy, kun jonottajia näihin iloihin todennäköisesti riittää. Yhä enemmän se epäilyttää, kun lukee huvipuistoja ymmärtävien huhuraportteja: kuuleman mukaan taisteluajelu kestää 28 minuuttia ja useissa Falcon-yksiköissä samanaikaisesti tapahtuvan lentelynkin kerrotaan haukkaavan tunnissa vain 1/4 siitä yleisömäärästä mitä esimerkiksi vanha Pirates of the Caribbean -ajelu vetää. Voi toki myös olla, että nämä tiedot ovat vanhentuneita, sillä varmasti Disneyllä myös tajutaan tämön kohteen kiinnostavuus. (Jälkimmäisessä linkatussa jutussa käsitellään muuten myös kunnianhimoisen interaktiivisen ajelun ongelmia: esimerkiksi haluavatko lapset todella, että Falcon voi mennä rikki, ja ajelu siten päättyä heidän taitojensa perusteella?)

Mutta palaan tarinankerrontaan ja siten tälle blogistille tutummalle alueelle. Batuu ja Black Spire Outpost poukkoilevat parhaillaan esiin myös kaikkialla missä Star Wars tällä hetkellä tapahtuukin, sillä Disney-Lucasfilm haluaa istuttaa huvikohteensa luontevaksi osaksi kuvitteellista galaksiaan – vaikka kyseinen lokaatio onkin siis alunperin sepitetty juuri huvipuistoja varten.

Anakin Skywalker ja tuleva suuramiraali Thrawn kohtasivat Batuulla jo viime vuonna Thrawn – Alliances -kirjassa. Lando mainitsi Black Spiren matkakohteena ohimennen Solossa. Tulossa on kokonainen oma Galaxy’s Edge –-niminen sarjakuvasarja lomakohteen taustatarinaksi. Epäilemättä Batuulla ovat pian sarjakuvien, kirjojen ja sarjojen puitteissa käyneet kaikki galaksin silmää tekevät.

Ja kun tämän kaiken siis kerrotaan olevan kanonista Star Wars -kerrontaa siinä missä vaikka animaatiosarjatkin, myös huvipuistokohde Galaxy’s Edge siis sijoittuu tiettyyn hetkeen saagan historiassa: episodien VIII ja IX väliin. Seuraavat kappaleet saattavat spoilata huvipuistokohdetta (lause, jota en olisi uskonut kirjoittavani).

Ajankohta on uusien elokuvien kannalta luonteva ja se tietenkin selittää, miksi Rise of the Resistance -ajelussa tosiaan käydään vastarinnan ja First Orderin välistä sotaa eikä kapinaliiton ja Imperiumin (ja kyynikot voivat taas huokaista, kuinka kaupallisesti kätevää olikin kierrättää edellisten sukupolvien rakastama asetelma uuteen trilogiaan näin entisellään).

Mutta jos mennään kirjaimelliseen kaanon-tulkintaan, tiedämme näin siis myös, että Batuulla käydään yksi näiden tahojen välisistä kahakoista episodien VIII ja IX välissä. Mikä vielä spesifimpää, tiedämme (Galaxy’s Edge -mainonnasta), että itse First Orderin johtaja Kylo Ren on tuolloin paikalla Batuulla. Hyvisten puolelta paikalla ovat ilmeisesti ainakin droidit C-3PO, R2-D2 ja BB-8 sekä Chewbacca (oletettavasti ilman Joonas Suotamoa).

Millennium Falcon -ajelussa paljastuu tiettävästi, että First Order on vallannut äskettäin Solossa nähdyn Corellian sota-alustensa tuotantoalustaksi. Kuulostaa juuri sukutietoisen Kylon metkulta! Vakavammin sanoen: tätä voi pitää Galaxy’s Edgen merkittävimpänä tiedonmuruna episodi IX:ää lähestyttäessä, vaikka Corelliaa siinä elokuvassa tuskin nähdäänkään. The Last Jedin lopussahan First Order on hiljattain menettänyt planeetankokoisen superaseensa ja sen lippulaivakin on katkaistu kahtia – mutta joillain muskeleilla sen galaksinvalloitus silti vain etenee.

Mutta jos tosiaan otamme huvipuistokohteen kirjaimellisesti kaanonina, tiedämme samoista lähteistä myös, että episodien VIII ja IX välissä Millennium Falcon oli lainassa animaatioista tutulla epäluotettavalla Hondo Ohnakalla, joka värväsi miehistökseen keitä tahansa kynnelle kykeneviä innokkaita. Tämä tuntuu jo vähän vaikeammin sulatettavalta tosiasialta, joten jään mielenkiinnolla odottamaan muita kanonisia mainintoja tämän tosiasian vahvistamiseksi. Ainakaan episodi IX ei tämän perusteella saisi antaa ymmärtää, että Falcon olisi ollut koko elokuvien välisen ajan tiivisti Reyn, Chewbaccan tai Leian kotialuksena. Kaiken kerronnan yhteen sitova kanonisuus on siitä konstikas juttu, että siinä on vain on- ja off-asennot!

Omasta mielestäni kiehtovinta olisi, jos Batuun ilmapiiri olisi osattu suunnitella galaksin ajankohtaa kuvaavaksi. Terroristijärjestö First Order on tuhonnut galaksin planeettainvälisen hallinnon, mutta vastarinta vahvistuu kaiken aikaa – tottahan tällaiset uutisotsikot vaikuttaisivat kauppa-aseman elämään! Entä kuiskittaisiinko kulmilla legendaarisen Luke Skywalkerin paluusta?

Toki huvipuistotarinankerrontaa on tehty ennenkin. En ole asiantuntija, mutta mieleeni ovat jääneet ainakin Disney-puistoissa esitetty, George Lucasin, Francis Ford Coppolan ja Michael Jacksonin 1980-luvun 3d-spektaakkeli Captain Eo ja Universal Studiosin T2-3D: Battle Across Time, joka oli Jimmy Cameronin ”minijatko-osa” Terminator 2:lle, mukanaan kaikki elokuvan pääosanäyttelijät. Galaxy’s Edgestä tekeekin poikkeuksellisen se, että se ei ole vain lyhytelokuvan kaltaiseksi tulkittava ajelu tai esitys, vaan kokonainen paikka, joka on sijaitsevinaan elokuvien tarinan sisällä.

Viimeinen kiinnostava tiedonmuru onkin tämä: Slashfilmin mukaan Galaxy’s Edge sijoittuu episodien VIII ja IX väliin vain toistaiseksi. Tarkoitus olisi, että matkakohde kehittyisi ja kerrottava tarina uusiutuisi jopa vuosittain.

Se tuntuu todella kunnianhimoiselta suunnitelmalta – vaikka en ole itse kokenut Disneylandin väkimääriä, voin nähdä sieluni silmin Galaxy’s Edgen jonon ulottuvan ensi kesästä parin vuoden päähän – mutta idea on kyllä loistava. Kun Star Wars -franchise asettuu viimeisen episodinumeroidun elokuvan jälkeen uuteen asentoon, Galaxy’s Edgen voi tuunata kuvaamaan galaksia joko seuraavan leffasarjan ajassa tai vaihtoehtoisesti vaikkapa kaikkein klassisimmassa ajassa episodien IV ja V välissä.

Tässä mielessä on varmasti kätevää, että kohteeksi on sepitetty uusi kaukaisen galaksin planeetta eikä Tatooinen, Hothin tai Jakkun kaltainen tietyissä episodeissa kiinni oleva lokaatio.

Star Wars -animaatiot on nyt suunnattu lapsille

Täällä Suomessa The Clone Wars (2008-2014) ja Rebels (2014-2018) on esitetty niin huonosti, että monelta suomalaiselta Star Wars -faniltakin on voinut mennä ohi, kuinka merkittävä osa tätä franchisea ne ovat. Molemmat animaatiosarjat ovat isoja sanan monissa merkityksissä. On silkka koko: ne lisäävät elokuvien väleihin II-III ja III-IV kymmeniä tunteja audiovisuaalista kerrontaa, joka jo George Lucasin itsensä tekemän linjauksen mukaan on yhtä kaanonia kuin näytellyt elokuvat. Ja on arvo: ne ovat niin rakastettuja, että on todellakin olemassa lukemattomia Star Wars -faneja, joiden rakkaus koko saagaan perustuu enemmän näihin sarjoihin kuin episodinumeroituihin elokuviin.

Anakin katsoo Ahsokan perään. The Clone Warsin (2008-2014) tunteikkaimpia hetkiä, monien mielissä koko Star Warsin.

The Clone Wars ja Rebels ovat pyrkineet toimimaan sekä aikuisille että elokuvien ikärajoja paljon nuoremmille lapsille. Se ei ole ollut aivan helppoa, ja onnistumisesta voidaan olla monta mieltä. TCW on yhtäältä pitkä kaari Anakinista, Obi-Wanista ja Ahsokasta, ja moni sarjan fani näkee nykyisin Kloonien hyökkäyksen ja Sithin koston vain cinemaattisina alku- ja loppupisteinä tälle varsinaiselle tarinalle. Toisaalta se on myös suurelta osin toisiinsa viittaamattomista jaksoista koostuva matineasarja, jonka jaksojen joukossa on jopa Jar Jarin hassuja komedioita, ja voi siten helposti turhauttaa jatkuvajuonista sarjaa odottavaa aikuiskatsojaa. Rebels taas kertoo yhtenäisen juonen, perinteisen scifisarjan tavoin yhteen miehistöön keskittyen, mutta lähestyy kertomustaan hyvin lapsiystävällisesti pääosan nuoren pojan kasvun kautta. Molemmissa animaatioissa käydään välillä rajua galaktista sotaa, välillä omistetaan kokonaisia jaksoja droidien hassuttelulle.

TCW saa uusia jaksoja tänä vuonna, mutta molemmat ovat jo periaatteessa menneisyyttä. Lucasfilmillä on kehissä uudet sarjat ja uudet animaatiosarjat, ja niiden myötä strategia vaikuttaa muuttuneen. Nyt Lucasfilm näyttäisi tekevän aikuisyleisölleen näyteltyjä sarjoja ja suuntaavan animaationsa konstailematta ensisijaisesti junioreille.

Resistance (2018-) on selvä tyylillinen irtiotto edeltäjistään.

Rebelsin varsinainen korvaaja oli Resistance, jonka ensimmäinen tuotantokausi on Yhdysvalloissa meneillään. Asetelmaltaan se oli luontevaa jatkoa edeltäjilleen: prequel- ja originaalitrilogiaa tukevien animaatioiden jälkeen vuorossa oli uuden trilogian aikaan sijoittuva animaatio. Resistance vieläpä tarjoaa itsensä suoraan Rebelsin verrokiksi: kun viimeksi oli kyse nuoresta Ezra Bridgeristä ja Ghost-aluksen miehistöstä ja heidän sekaantumisestaan suurempaan kapinaan Imperiumia vastaan, nyt meillä on nuori Kazuda Xiono, kilpa-ajajien suosima tankkausasema, vastarinta ja First Order.

Tyyliltään se on kuitenkin eri maata. Jos edellisten sarjojen animaatio oli niin sanottua tietokonepohjaista sekä väreiltään ja valoiltaan elokuvallista, Resistance muistuttaa enemmän käsin piirrettyä animea. Erityisesti se tuo omaan mieleeni 1980- ja 1990-luvuilla meillekin tuodut toiminta-animet ajalta ennen kuin niitä tiedettiin kutsua ”animeksi”. Resistance ei ole enää ”Dave Filoni -sarja”, sillä edellisten sarjojen pääjehu on nyt vain vastaavan tuottajan roolissa. Ehkä jännittävintä siinä on ajoitus: vaikka Resistance alkoi joitakin kuukausia ennen The Force Awakensin tapahtumia, se näyttää saavuttavan ne jo ensimmäisellä kaudellaan, ja sehän tarkoittaa, että sarja ulottuu varmaankin jo toisella kaudellaan aikaan The Last Jedin ja episodi IX:n välissä:

Koska en ole nähnyt Resistancesta muuta kuin trailereita ja joulun aikoihin julkaistuja komediallisia lyhäreitä, on vaikea muodostaa totuudenmukaista kuvaa kokonaisuudesta. Mutta logiikalla ”jos se kävelee kuin ankka, jos se ääntelee kuin ankka ja jos sitä kutsutaan internetissä ankaksi”, sarja tosiaan on suunnattu nimenomaan nuorille katsojille. Ja onpa tuottaja Athena Portillo ainakin kertaalleen määritellytkin Resistancen ikätavoitteeksi 6-12-vuotiaat.

Sarja ei myöskään ole saanut yhtä hyvää vastaanottoa kuin vaikkapa Rebels aloittaessaan. Sarjaa on haukuttu nimenomaan liian lapselliseksi, kerronnaltaan tylsäksi ja päähenkilöitä vähemmän kiinnostaviksi kuin edeltäjissään. Toki sillä on diggarinsakin, ja kymmenen ensimmäistä jaksoa voivat toki olla vielä käynnistelyäkin. Toinen kausi on joka tapauksessa tulossa, joten Resistancella on aikaa kasvaa todellisiin mittoihinsa. Resistancen Imdb-arvosana 4.7 kielii joka tapauksessa suorastaan surkeasta flopista – tai vähintään juuri siitä, että Imdb:ssä sarjoja arvioivat ihmiset eivät kuulu Resistancen kohderyhmään.

Galaxy of Adventures (2018-): Star Wars -hetkiä kymmenissä sekunneissa.

Vielä selvemmin nuorille katsojille on suunnattu animaatio”sarja” Galaxy of Adventures. On kyseenalaista, voidaanko edes puhua animaatiosarjasta: kyse on aivan minuuttimittaisista lyhyistä animaatiopätkistä, joiden julkaisualusta on Youtube (ja siellä kuvaava yläotsikko ”Star Wars Kids”). Näiden rinnalla Forces of Destiny (2017-) on varsinainen juonisarja, vaikka senkin jaksot ovat vain muutaman minuutin mittaisia. Forces of Destiny -tarinat ovat kuitenkin omia pieniä tarinoitaan, jos kohta sisällöltään Tammen Kultaisia kirjoja ohuempia.

Galaxy of Adventuresin konsepti on ilmeisesti vain esittää Star Wars -elokuvista tuttuja kohtauksia piirrettyinä ja toiminnallisuudeltaan liioiteltuina versioina siten, että niitä voi näyttää lyhytjännitteisimmälle pikkulapsellekin. Nähtäväksi jää, onko Lucasfilmillä aikomusta julkaista otsakkeen alla ”oikeita” tarinoita. Animaatiotyyliltään tämäkin sarja on paljon velkaa Japanin suuntaan.

Lucasfilmin virallisten tiedotteiden mukaan sarjan idea on tarjota vanhemmille mahdollisuus tutustuttaa lapsensa SW-maailmaan ja hahmoihin ennen kuin nämä välttämättä olisivat valmiita katsomaan varsinaisia elokuvia. Eli positiivisesti ajatellen: jos äiskä tai iskä intoilee Star Warsista, tässä klippejä, joilla näyttää pienellekin lapselle turvallisesti, kuka on Luke ja kuka Leia. Tai synkemmin ajatellen: tässä klippejä, joilla valmistella potkupukuikäisistäkin seuraavan sukupolven kuluttajia haluamaan omia Star Wars -lelujaan.

Forces of Destiny (2017-): tyttöenergiaa parin minuutin pätkissä.

Odotan mielenkiinnolla, mitä Lucasfilm Animation kehittelee Rebelsin lopussa auki jääneiden juonien ratkaisemiseksi. Potentiaalia on kokonaisista uusista sarjoista vaikkapa animoituihin elokuviin – ja sellaisilla tavoiteltaisiin varmasti myös aikuisempaa yleisöä. Julkaisualustahan näille on olemassa: tänä vuonna ainakin Yhdysvalloissa aloittava Disney+-palvelu.

Juuri nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Lucasfilmillä on tehty valinta. Koska näytellyt sarjat The Mandalorian ja Cassian Andor ovat suunnatut aikuisille, ovat vastaavasti animoidut Star Wars -sarjat nyt suunnatut lapsille. Muutos on toki hienovarainen – kukaan ei estä aikuista viihtymästä niin sanotun lastensarjan äärellä – mutta se on hyvä tunnistaa ainakin siinä vaiheessa, jos entisestä nuoresta alkaa tuntua katsoessaan, ettei enää kuulu kohderyhmään. Ehkä ei ole tarkoituskaan, eikä se silloin ole täysin sarjan vika.

Story-elokuvat joutuivat hyllylle, ja oikeastaan hyvä niin

Ja niin päättyy eräs aikakausi: Lucasfilm on päättänyt lopettaa standalone-, spinoff- ja anthology-elokuvien nimellä kutsutut elokuvat, joista valmistuneiden otsikon perässä oli teksti ”A Star Wars Story”.

Näin kertoo leffauutissivu Collider, ja tietoa täydentää fanisivu Star Wars News Net. Molemmat viittaavat tietenkin nimeämättömiin sisäpiirilähteisiin. Tieto ei siis tule virallisesta tiedotteesta – ja on melko varmaa, ettei tätä virallisesti ihan pian myönnetäkään.

Mutta väite kuuluu siiis näin: Lucasfilmin ratkaisu Solon kaupalliseen epäonnistumiseen (ja ehkä vähän jo sitä edeltäneeseen tuotannolliseen sotkuun, joka johti ohjaajien vaihtamiseen pitkällä kesken kuvausten) on pysäyttää kaikkien standalone-elokuvien kehitystyö. Collider kertoo, että Lucasfilm aikoo nyt keskittyä ensin täysillä JJ Abramsin ohjaamaan episodi IX:ään (ensi-ilta joulukuussa 2019) ja sen jälkeen jo julkistettuihin, mutta vielä kaukana kuvausvaiheesta oleviin Rian Johnsonin ja David Benioffin ja D.B. Weissin kehittelemiin tuleviiin elokuvien trilogioihin/sarjoihin. Niin ikään tekeillä ovat, kuten aiemmin on kerrottu, uusi animaatiosarja Resistance ja Jon Favreaun vetämä vielä nimeämätön näytelty sarja.

”Älä sure, ei se ollut kokonaan sun vikas.”

Varsinaista pulaa Star Wars -hankkeista ei siis ole tämän uutisen jälkeenkään. Mutta se, mitä uutinen tarkoittaa on, että pitkään ja sitkeästi huhuttua Obi-Wan Kenobin omaa elokuvaa (pääosassa tietenkin Ewan McGregor) ei tehdä, vaikka se viimeisimmän huhun mukaan oli pitkällä esituotannossa ja vaikka sen ohjaajaksi huhuttiin jo viime kesänä Stephen DaldryaColliderin uutinen kääntää veistä haavassamme ja vahvistaa omalta osaltaan, että Obi-leffa todella oli vielä vähän aikaa sitten tekeillä, mutta siihen kiinnitetyt ihmiset on nyt jo vapautettu tehtävistään.

Niin ikään emme olisi saamassa Boba Fettin omaa elokuvaa, jonka piti aivan alunperin olla ensi-illassa tänä keväänä, kunnes ohjaaja Josh Trank sai maineikkaasti kenkää ja koko projekti päätyi hyllylle. Fett-elokuvankin on viime aikoina jälleen väitetty olevan tekeillä, ja sen ohjaajaksi on kerrottu tällä kertaa kiinnitetyn varsin pätevä valinta James Mangold (Logan ja Walk the Line).

Ja tietenkin tämä tarkoittaa, että emme olisi saamassa Han Solon toista seikkailua, joka voisi jatkaa Solon loppuun jätettyä avoimen kysymysmerkin täkyä ja johon optiot oli toki näyttelijöiden sopimuksissa huomioitu. Tai edes Solon omaa spinoffia, Landon elokuvaa, jota moni fani ehti ensi-illan tienoilla suoran jatko-osan sijaan toivoa.

”Tottakai te olisitte rakastaneet mun leffaa. Kaikki. Olisivat. Rakastaneet. Mun leffaa.”

Kuten edellisistä lauseista näemme, kaikkeen tähän sisältyy jippo. Toisin kuin aiempien ohjaajien ja käsikirjoittajien vaihtamisen kanssa, näitä peruutuksia Lucasfilmin ei tarvitse koskaan tehdä nolosti julkisesti. Dramaattiselta tuntuvaksi ratkaisuksi riittää, että Colliderin kaltaiset mediat raportoivat uskottavat huhut, ja kaikki tosiaan uskovat, että näin on tapahtunut. On selvää, että jotain Lucasfilmin toimitusjohtajan Kathleen Kennedyn, emoyhtiö Disneyn toimitusjohtajan Bob Igerin ja muiden valtaa pitävien täytyi tehdä näyttääkseen oppineensa Solon epäonnistumisesta, ja tässä se nyt sitten olisi. Näin uutisoituna ratkaisu näyttää täysin heidän päätökseltään, eikä jälleen uudelta kiusalliselta epäonnistumiselta.

Obi-Wanin ja Boban saati Landon omia elokuvia ei nimittäin tarvitse perua, koska niitä e koskaan julkistettu. Bob Iger kyllä aikanaan vahvisti, että myös vuodelle 2020 eli episodi IX:n jälkeiselle vuodelle olisi ollut tekeillä Rogue Onen ja Solon tapaan irtonainen Star Wars -tarinaelokuva, mutta sen aihetta ei ole kerrottu. Sittemmin on vahvistunut, kuinka todellisuudessa kävi: Solon piti olla sooloista ensimmäinen ja Trankin ohjaaman Boban toinen, mutta edellisen käsikirjoittajan Lawrence Kasdanin siirryttyä Michael Arndtin paikalle The Force Awakensin kirjoittajaksi ja Trankin saatua rehelliset potkunsa, vaihtui järjestys näin pariinkin kertaan (kuten kirjoitin viimeksi Näin tehtiin Solo -koonnissani). Rogue One tehtiin ensin, Solo sitten, ja kolmanneksi oli varmasti vielä äskettäin tekeillä jompi kumpi noista huhutuista – mutta tällä kertaa Disney-Lucasfilm odotti Solon ensi-illan ohi ennen julkistuksia.

Ja nyt niitä julkistuksia ei sitten koskaan vain tule.

”Ja minä kun olin niin valmis näyttämään coolilta kaksi tuntia.”

SWNN:llä on muutama huhunmuru lisää tarinan (erityisesti epäonnisen Solon tarinan) täydennykseksi. Nettisivu kertoo, että Lucasfilmillä olisi tosiaan haluttu siirtää Solon ensi-ilta tämän vuoden joulukuuhun ohjaajavaihdoksen yhteydessä, kuten muun muassa minusta olisi tuntunut tarpeelliselta, mutta Disney ei suostunut enää uuteen viivytykseen, joihin se oli jo joutunut aiemmin The Force Awakensin ja The Last Jedin kanssa. SWNN:n lähde väittää, että Disney nimenomaan antoi Solo-projektiin lisää rahaa mittaviin uudelleenkuvauksiin, mutta ei lisää aikaa. Kutakuinkin näin on tosiaan voinut jo päätellä tapahtuneenkin.

SWNN myös antaa ymmärtää, että Disney olisi kieltänyt Solon markkinointia häiritsemästä kevään isoimman kilpailijan eli oman tallin Avengers: Infinity Warin markkinointia. Tämä taas tuntuu, etenkin yhdistettynä Solon ensi-illan itsepäiseen pitämiseen juuri toukokuussa, omaan jalkaan ampumiselta, mutta minkäpä minä Hollywood-studion markkinointistrategioista tiedän. Omat ainakin tosiaan olivat studion jalat. (Solo on tällä hetkellä tuottanut reilut 340 miljoonaa dollaria, mikä tarkoittaa suhteessa reilun 250 miljoonan väitettyyn budjettiin ja markkinointikustannuksiin, että se saattaa tosiaan jäädä jopa tappiolliseksi.)

Lisäksi SWNN kertoo Disneyn lopettavan kokemattomien ja eriskummallisten tekijöiden kanssa kokeilemisen Star Warsin kanssa, ja palaavan tietoisesti luotettaviin, kokeneisiin veteraaneihin. Tämäkin tuntuu luonnolliselta, jopa välttämättömältä ratkaisulta, jota enteili jo kujeilevien Lego-koomikkojen vaihtaminen viime vuonna Hollywoodiin persoonattomimpaan ammattilaiseen. Boba-leffan ohjaajaksi huhuttu James Mangold olisi niin ikään ollut selvä askel tähän suuntaan, kun taas Game of Thronesin vetäjien kanssa kokemuksen määritelmää pitää vähän venyttää: Benioff ja Weiss ovat toki ison franchisen ja sarjojen luokassa myös mittavan tuotannon veteraaneja, mutta he eivät ole elokuvien veteraaneja.

”Tein parhaani ja katsoin mihin se riittää.”

Entä mitä minä ajattelen?

No, olisin mielelläni nähnyt ainakin sen Obi-Wan-elokuvan (Ewan McGregor -parka!). Miksen Boba-leffankin, jos idea olisi ollut hyvä, mutta sen kanssa olin käynyt yhä skeptisemmäksi siitä, voisiko idea koskaan oikeasti olla Star Wars -elokuvan painoinen. Donald Glover taas oli Solossa niin hyvä Lando, ja Landon matka korttihuijarista Pilvikaupungin isännäksi olisi vähintään siinä kertomisen arvoinen tarina kuin Han Solonkin alkuperä, että olisi minulle monien toivoma Lando-leffakin kelvannut.

Mutta samaan aikaan olen sittenkin enemmän helpottunut. Vaikka katson kaiken, mitä minulle tässä tarjotaan, en tarvitsisi katsoa näin paljon kaikkea. En ole missään vaiheessa peitellyt mielipidettäni siitä, että Solo valmistui aivan liian pian The Last Jedin jälkeen. Vielä enemmän minua on hirvittänyt se, että Lucasfilm vaikutti välillä tähtäävän lähivuosina jopa kahden Star Wars -teatterielokuvan tahtiin. Sellainen voi olla Marvelin malli, mutta minusta sen ei pitäisi olla Star Warsin tie – Star Warsin, jonka ensimmäiset 30 vuotta sisälsivät kuitenkin vain kuusi teatterielokuvaa, joista jokainen oli (laatuun nyt menemättä) suuri tapaus.

Vähemmän on enemmän. Liian moni Star Wars -elokuva tukahduttaa toisensa, ja vaikka Solon floppaamisesta voidaan syyttää monta muutakin tekijää markkinoinnista alkaen, uskon, että näimme toukokuussa tämän jo tapahtuvan. Merkittävää osaa potentiaalisesta yleisöstä – sillä sitähän kyllä riittää, onhan tämä maailman suurin franchise – uuvutti ajatus katsoa jälleen uusi Star Wars. Niin ei pitäisi olla.

Ehkä tämä temppu palauttaa Star Warsin asemaan, joka sille sopii: jossa uusi tämän otsikon alla julkaistava elokuva ei ole yhtä arkipäiväinen asia kuin uusi Marvel-elokuva. Ehkä se myös osaltaan johtaa entistäkin harkitumpiin elokuviin – tekivät niitä sitten veteraanit tai kokeilijat. Jos tämä esimerkiksi todella tarkoittaa, että Disney-Lucasfilm on valmis jättämään vuoden 2020 kokonaan tyhjäksi Star Warsista, pitää muistaa, että äärimmäinen käänteinen vaihtoehto olisi minkä tahansa Star Warsin otsikon alla epätoivoisestikin tuotetun kyhäelmän julkaiseminen vain julkaisemisen vuoksi.

”Kärsivällisyys on jedin tärkeitä hyveitä, nuoret padawan-oppilaani.”

Ja mitä siis tulee projektien julkistamiseen, minä soisin oikein hyvin, että minulle kerrottaisiin seuraavasta Star Wars -elokuvasta vasta sitten, kun kaikki sen tekijät ovat todella varmoja, että käsissä on tarina, jonka he haluavat kertoa ja jonka kertojiksi juuri he ovat oikeita. Disney-aikaisista Star Wars -episodeista VII-IX ja tekeillä olleista Story-elokuvista vain yksi ainoa (The Last Jedi) pääsi valmiiksi asti sille alunperin julkistetun kirjoittajan ja ohjaajan käsissä. Vaikuttaa siltä, että ainakin standalone-ohjaajat on värvätty ja suunnilleen julkistettukin ennen kuin he ovat todella saaneet edes tutustua tekeillä oleviin tarinaluonnoksiin. En ole Hollywood-pomo, mutta en usko tämän olevan aivan paras tie ikimuistoisiin elokuvakokemuksiin.

Ja kun, vielä muistutan: tämähän ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö Star Wars -projekteja olisi tekeillä. Elokuvista ensi-iltapäivä on tällä hetkellä vain episodi IX:llä, mutta tekeillä on kaksi elokuvasarjaa, useita näyteltyjä ”tv”-sarjoja ja uusi pienen ruudun animaatiosarja. Tämänkin kaiken kanssa on vielä varaa kokea ähkyä, kuulkaas.

Eikä Ewan McGregor ole liian vanha viiden vuoden päästäkään, jos jonkin yksittäisen elokuvan aika sattuisi silloin jostain syystä olemaan.

Näin syntyi Solo

Jo perinteikäs uuden Star Wars -elokuvan making of -postaukseni. Siitäkin huolimatta, että juuri tämän elokuvan ongelmalliseen synnytykseen liittyy arvoituksia, jotka eivät täysin ratkea välttämättä koskaan.

Kirjoitus spoilaa Solon juonenkäänteitä.

solo-trailer-chewie

”Ai että meidän välinen romanttinen komedia? Just joo.”

Lokakuu 2012. Lucasfilmin myynti Disneylle ja George Lucasin vetäytyminen ovat vielä julkistamatta, kun Lucas ja hänen seuraajakseen valitsema Kathleen Kennedy kutsuvat Imperiumin vastaiskun kirjoittaneen Lawrence Kasdanin kylään. Kasdan saa kuulla, että Star Wars -elokuvia tullaan pian tekemään monta uutta. Hänet värvätään neuvonantajaksi episodi VII:n käsikirjoittajalle Michael Arndtille – ja hänelle tarjotaan mahdollisuutta kirjoittaa oma yksittäiselokuva. Kasdan valitsee George Lucasin ideoiden kärjestä suosikkihahmonsa Han Solon nuoruudentarinan, jonka näkee eräänlaisena westerninä.

Helmikuu 2013. Omistajaa vaihtanut Lucasfilm julkistaa tekeillä olevan kaksi spinoff-elokuvaa. Niiden aiheita ei kerrota, mutta se kerrotaan, että toista käsikirjoittaa Kasdan, toista Simon Kinberg. Kasdanin projekti kertoo Han Solosta, Kinbergin Boba Fettistä. Tässä vaiheessa tarkoitus on, että Solo-leffa valmistuisi näistä ensimmäisenä, ensi-iltaan vuonna 2016 eli episodien VII ja VIII välissä.

Huhtikuu 2013. The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän episodin kehitystyökin on edelleen vasta idullaan, kun Soloksi myöhemmin nimettävän elokuvan luonnossuunnittelu ensimmäisen kerran alkaa. Tässä vaiheessa projektin koodinimi on ”Harry and the Boy”. Käsikirjoitusluonnos sisältää hyvin varhain monia lopullisista palasistaan, koska ne liittyvät Hanin myyttiin: se alkaa Corellialla, siinä pelastetaan Chewbacca Imperiumin vankeudesta ja siinä lennetään kuuluisa Kesselin reitti 12 parsekissa.

art-of-solo-rescue

Chewbaccan pelastaminen Kesselistä eräässä varhaisessa konseptissa. Tämä ja monet muut postauksen kuvat kirjasta The Art of Solo: A Star Wars Story (Phil Szostak, Abrams Books 2018).

Lokakuu 2013. Michael Arndt jättää Episodi VII:n. Kasdan ja ohjaaja JJ Abrams ryhtyvät itse elokuvan käsikirjoittajiksi. Pian Episodi VII:n ensi-iltaa siirretään reilulla puolella vuodella jouluun 2016. Solo jää kokonaan tauolle noin vuodeksi, ja viimeistään tässä vaiheessa ensimmäinen standalone-elokuva päätetäänkin toteuttaa ILM:n pomon John Knollin edellisenä keväänä ehdottamasta ideasta: Kuolemantähden suunnitelmien sieppauksesta.

Loppuvuosi 2014. The Force Awakens on kuvattu. Haudattuaan näin Han Solon (vaikka yleisö ei sitä vielä tiedäkään) Kasdan palaa hahmon nuoruuden pariin. Hän pyytää myös mukaan yhden toverin: poikansa Jonathanin, joka tarjosi tuoreita näkökulmia jo TFA:n kässäriin ja josta tulee nyt Solon toinen käsikirjoittaja.

jj-abrams-lawrence-kasdan

Syy Solon viivästymiseen: JJ Abrams ja Lawrence Kasdan The Force Awakensin kuvauksissa.

Heinäkuu 2015. Lucasfilm julkistaa tekeillä olevan elokuvan Han Solon nuoruudesta. Virallista otsikkoa elokuvalle ei vielä anneta, mutta sen ensi-iltapäiväksi julkistetaan 25.5.2018. Tässä vaiheessa Solo on siis saanut lopullisen paikkansa julkaisukalenterissa, kun alunperin toiseksi standaloneksi kaavailtu, Simon Kinbergin kirjoittama ja Josh Trankin ohjaamaksi tarkoitettu Boba-elokuva on hyllytetty. Solon ohjaajiksi on yllättäen valittu Legoelokuvasta ja muista komediallisista projekteista tunnetut Christopher Miller ja Phil Lord.

Syyskuu 2015. Solon esituotanto hyrähtää ensimmäiseen varsinaiseen vaihteeseensa. Ohjaajien ja design supervisor James Clynen johdolla kaikeksi elokuvan suunnittelun ohjenuoraksi otetaan, että 10 vuotta ennen Episodi IV:tä (1977) tapahtuvan elokuvan lähteiden on oltava kutakuinkin 1960-luvulla. Huomattava osa lopullisenkin elokuvan visuaalisesta tyylistä kumartaakin siihen suuntaan: on 2001: avaruusseikkailun hengessä uutuuttaan hohkavaa Millennium Falconia, on amerikanrauta jolla Han ja Qi’ra ajavat karkuun Corellialla, on ajan muusikoilta lainattua pukukuvastoa ja niin edelleen. Ja vaikka elokuva ei tarinallisesti ole road movie, se sisältää tekijöidensä silmissä myös hyvin amerikkalaisen matkan halki Yhdysvaltain, alkaen idän tummanharmaista tehdaskaupungeista, ylittäen vuoristoisen keskilännen ja päätyen etelä-Californian aurinkoiselle rannalle.

art-of-solo-chase

Takaa-ajokohtaus Corellialla: yksi monista americana-aineksista Solossa.

Loppuvuosi 2015 ja vuosi 2016. Käsikirjoitus hakee muotoaan. Aiemmissa vaiheissa Han esimerkiksi työskentelee Corellialla Imperiumin tehtaassa, ja jää siellä vangiksi, jolloin tapaa Chewbaccan. Välillä Chewie pelastetaan vasta Kesselissä. Eräässä vaiheessa Han taistelee armeijassa Imperiumia vastaan taistelevalla puolella. Pisimpään Kasdanit arpovat sen kanssa, tarvitaanko tarinaan sotavaihetta Mimban-planeetalla, vai tapaisiko Han Beckettin tiimin jo Corellialla ja suuntaisi sieltä lumiselle Vandorille. Sen sijaan mukana on aluksi Taanab-planeetta, jolla sijaitsee Dryden Vosin tukikohta ja jolla Enfys Nestin jengi asuu, mutta planeetta vaihtuu suunnitelmien tarkentuessa avaruuden luksusjahdiksi. Qi’ra, jonka hahmon nimen vaihtoehto on Kura, on vielä kesään 2016 asti alienhahmo, mutta kaikki konseptit vaikuttavat lopulta liian paljon Trekiltä ja liian vähän Warsilta. Esituotanto käynnistyy vähitellen, ja esimerkiksi tuotannon suunnittelijaksi (production designer) kreditoitava Neil Lamont aloittaa projektin parissa vasta vuoden 2016 aikana. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että Sololla on vielä tässä vaiheessa huomattavasti vähemmän kiire kuin The Force Awakensilla ja Rogue Onella. Toisaalta se johtuu myös siitä, että näiden molempien kuten myös The Last Jedin parista siirtyy vähitellen ihmisiä Solon tuotantoon.

Toukokuu 2016. Nuoren Han Solon näyttelijäksi paljastuu Alden Ehrenreich, lähinnä Coenien Hail, Caesar!:sta tunnettu nuori lupaus. Rooliin kartoitettiin lukemattomia näyttelijöitä, joista neljää viimeistä ehdokasta testattiin puvuissa Chewbacccaa esittävän Joonas Suotamon kanssa, vaikka Ehrenreich oli Lordin ja Millerin kertoman mukaan ”kirjaimellisesti ensimmäinen koekuvauksissa käynyt”. Tässä vaiheessa yleisökin tietää jo, koska Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger on sen meille aiemmin keväällä kertonut, että elokuva on ”Hanin ja Chewien origin story”. Kasdanit itse menevät vielä pitemmälle, ja ajattelevat elokuvaa Hanin ja Chewien välisenä rakkaustarinana.

art-of-solo-enfys

Han, Chewie ja Enfys Nest luonnoksessa, jonka piirroshetkellä näyttelijä vaikuttaisi jo valitun.

Tammikuu 2017. Kuvaukset alkavat. Tuotannon koodinimi on ”Red Cup”. Muista näyttelijöistä paljastetaan Donald Gloverin esittävän Landoa ja mukana olevan (vielä julkistamattomissa rooleissa) Emilia Clarken ja Woody Harrelsonin. Monilahjakas nouseva tähti Glover on ehdottomasti halunnut Landoksi, ja siirtänyt jopa oman sarjansa Atlantan tuotantoa Solon ehdoilla. Suomalaisia pidetään vielä jännityksessä Joonas Suotamon roolituksesta, koska Chewbaccan näyttelijää ei paljasteta. Tässä vaiheessa yleisökin tietää jo, koska Kathleen Kennedy on sen meille edellisvuonna kertonut, että elokuva on ”sekoitus westerniä ja keikkaleffaa” (heist movie).

Helmikuu 2017. Suomalaisten jännitys päättyy, kun kuvausten päävaihe käynnistyy ja cast täydentyy Thandie Newtonilla, Phoebe Waller-Bridgellä – ja Joonas Suotamolla. Suotamohan oli kreditoitu The Force Awakensissa vain ”Chewbacca doubleksi”, eikä The Last Jedin kreditoinnista tai työnjaostakaan ole tässä vaiheessa vielä varmuutta. Hanin (ja Chewien!) elokuvassa tiedämme kuitenkin nyt saavamme ihan oikean Suotamo-Chewien. Minä veikkaan tässä blogissa Newtonia elokuvan pahikseksi, mutta väärässä olen. Ensimmäisten kuvausten joukossa ovat muun muassa studiossa tallennetut Hanin ja Chewien taistelullinen ensitapaaminen ja Corellian avaruusaseman kohtaus, joka on 250 ekstrallaan ilmeisesti uusien Star Warsien suurin joukkokohtaus.

han-solo-cast-photo

Solon kuvausten ja castin julkistus. Falconin puikoissa ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller.

Toukokuu 2017. Soloa kuvataan Italiassa Dolomiittien vuoristossa ja Englannissa Fawleyn entisen voimalaitoksen pihassa. Edellisessä on kyse junaryöstön Vandor-planeetasta, jälkimmäisessä elokuvan alun Corelliasta, ennen kaikkea takaa-ajokohtauksesta kiitureilla. Brittitabloidit julkaisevat runsaasti suttuisia paparazzikuvia kiiturileikeistä. Pääkuvaaja on tummanpuhuvien kuvien taituri Bradford Young, joka sopii elokuvaan, joka tarkoituksella alkaa tummista sävyistä ja saa koko ajan lisää värejä edetessään.

Kesäkuun alku 2017. Soloa kuvataan Italiassa Fuerteventuran saarella Kanarialla, hiekkaisella rannalla tatooinemaisissa tunnelmissa. Lokaatio on elokuvassa loppukohtauksen Savareen, mutta sitä huhutaan tuolloin Corelliaksi. Koska paikka tosiaan kuitenkin näyttää nettiin vuotaneissa kuvissa autiomaalta, minä pelkään elokuvassa palattavan jälleen kerran Tatooinelle ja elokuvaan ilmestyvän Han-aineksista vielä Jabbankin. Väärässä olen tässäkin.

Kesäkuun puoliväli 2017. Elokuvan kuvauksia piti olla jäljellä vain muutamia viikkoja, kun ohjaajat Lord ja Miller saavat potkut. Potkujen aivan perimmäiset syyt eivät ole valjenneet täysin tähän päivään mennessä, mutta eri lähteistä summattujen kertomusten perusteella kyse oli metodieroista: Lord ja Miller halusivat ottaa runsaasti iloittelevia ja improvisoituja ottoja ja koostaa niistä elokuvan leikkauspöydällä, Kasdan ja Kennedy eivät luottaneet tähän. Osa raporteista painottaa lisäksi tulosongelmia, ja kertoo esimerkiksi kuvausten edenneen hitaasti ja ja kaksikon kompuroineen näyttelijöiden ohjauksessa. Ehkä Lord ja Miller ylipäätään hakivat liikaa 1960-luvun iloittelua, ovathan he parin edeltävän vuoden ajan toivoneet tuotannon suunnittelijoidenkin ammentavan tuolta vuosikymmeneltä? Mene ja tiedä, mutta Lordin ja Millerin paikalle Kennedy värvää vanhan ystävänsä Ron Howardin, Hollywoodin luotettavan veteraanin, ja elokuvan kuvaukset pitävät lopulta vain parin viikon tauon. Käsittämättömältä tuntuu, että elokuvan ensi-iltapäivää, johon on siis tässä vaiheessa vain 11 kuukautta, ei siirretä.

Kesä-syksy 2017. Hyväntuulisesti kuvauspaikoilta twiittailevan Howardin johdolla noin 70 prosenttia elokuvasta kuvataan uudelleen. Luultavasti kyse on siitä, että kaikki uusittavissa oleva uusitaan, ja aiemmasta pidetään vain lokaatiokuvat, joukkokohtaukset ja äksön-otot. Käsikirjoitus ei ilmeisesti muutu käytännössä mitenkään. Esimerkiksi käytännössä kaikki Dryden Vosin jahdilla tapahtuva kuvataan uudelleen, ja Dryden näyttelijäkin vaihtuu Michael K. Williamsista (jonka aikatauluun uudelleenkuvaukset eivät käy) Paul Bettanyyn. Leffan lopun ylläricameo, Darth Maulin paluu, kuvataan ja lukitaankin vasta loppuvaiheessa: käsikirjoituksessa on lukenut hahmon kohdalla vain ”Pomo”, ja Howardin aikaan asti pomoksi on ollut Maulin lisäksi muitakin vaihtoehtoja. Maulin käyttäminen on erityisesti käsikirjoittaja Jon Kasdanin valinta: isä-Kasdan ei tätä ennen edes tiennyt, että Maul oli palautettu henkiin animaatiosarjoissa.

solo-howard-bettany

Ron Howard ja Paul Bettany, joka korvasi Michael K. Williamsin elokuvan pahiksena. Bettanya ei erikoistehosteta alieniksi kuten Williams oli tarkoitus, joten Hanin, Qi’ran ja Drydenin välille lisätään näin kolmiodraaman jännitettä ja vihjauksia seksuaalisesta pakkotyöstä.

Lokakuu 2017. Kuvaukset päättyvät, noin kaksi ja puoli kuukautta alkuperäisestä aikataulustaan jäljessä. Uudelleenkuvausten myötä elokuvan budjetti on kasvanut 250 miljoonaan dollariin. Elokuvan nimeksi julkistetaan simppelisti Solo: A Star Wars Story. Tässä vaiheessa elokuvalla alkaa olla kiire, mutta onneksi Howardin näkemys kuvatusta materiaalista on selvästi suoraviivaisempi kuin leikkaushuoneen rakennusvaiheeseen valmistautuneiden Lordin ja Millerin. Lopulta elokuvasta ei ilmeisesti juuri jää poistettuja kohtauksiakaan – siis sellaisia, joita kannattaisi odottaa kotijulkaisuille, sillä sattuneesta syystä vaihtoehtoisia ottoja studion arkistoissa riittää. Tärkein poistettu kohtaus lienee väläys Hanin armeija-ajasta, jossa nuorempi Kasdan tekee cameon toisena puoliskona expanded universen epäonnisista imperiaalisotilaista Tag ja Bink.

Helmikuu 2018. Solon markkinointi alkaa vähitellen – vasta nyt ensimmäisellä teaserilla. Syy on varmasti välissä ollut The Last Jedin ensi-ilta, mutta jälkikäteen ajatellen tämä on selvä strateginen virhe. Minä pelkään pahaa.

Toukokuu 2018. Solo saa ensi-iltansa. Lord ja Miller kreditoidaan lopputeksteissä tuottajiksi. Elokuva ei ole pahimpien pelkojen mukainen katastrofi, mutta se ei ole myöskään menestys.

Tämä on kriisi, ja se on kestänyt jo aivan liian kauan

Noin vuosi sitten Lucasfilmin toimitusjohtajasta ja uusien Star Wars -elokuvien vastaavasta tuottajasta Kathleen Kennedystä veikkailtiin jopa koko Disney-yhtiön seuraavaa toimitusjohtajaa. Tällä viikolla supistiin, josko Kennedy saisi potkut nykyisestäkin työstään.

Sitäkin isompi tämän viikon puheenaihe oli Kelly Marie Tranin poistuminen Instagramista nettikiusaajien ajamana. Näillä asioilla on, valitettavasti, yhteytensä, eikä se ole vain se, että Tranin kiusaajat riemuitsisivat myös Kennedyn potkuista. Viimeistään tätä kirjoitusta kirjoittaessani minäkin olen lopulta tullut siihen tulokseen, että tilannetta on perusteltua kutsua kriisiksi. Tarkoitan: siinä missä aiemmin tässä blogissa olen käyttänyt tuota sanaa esimerkiksi pohtiessani sitä, onko Star Wars -franchise kriisissä jatkuvien tekijävaihdosten myötä, voidaan sellaiset pohdinnat lopettaa, ynnätä franchisen kehitykseen mukaan fandomin tila, ja todeta, että jep, kriisissä on.

Kathleen-Kennedy-bts-rogue-one.jpg

Vastaava tuottaja Kathleen Kennedy (keskellä) Rogue Onen kuvauksissa.

Otetaan ensiksi tapaus toimitusjohtaja Kathleen Kennedyn asema. Tasan vuosi sitten kaikki tosiaan näytti vielä aivan toisenlaiselta: The Last Jedi oli valmistumassa sujuvammin ja etuajassa toisin kuin edeltäjänsä, ja seuraavan elokuvan Solon kuvaukset olivat jo pitkällä. Sitten Solon ohjaajat saivat potkut kesäkuun puolivälissä, ja siitä lähtien Kennedyllä tuskin on ollut kovin kevyitä työpäiviä. Tässä välissä ensi-iltansa saaneista elokuvista The Last Jedi oli arvostelumenestys ja maailman siihen asti 9. menestynein elokuva, mutta sai aikaan sitä vihaavien fanien sitkeän alakulttuurin, joka ehdottomasti on jo vaikuttanut suuren yleisön kuvaan uusista Star Wars -elokuvista. Solo taas sai lähes kaikilta kädenlämpöiset arviot, mikä on kyllä paremmin kuin prequelit aikanaan, mutta on osoittautumassa taloudellisesti flopiksi ja näyttää tuottavan yhtiölle lippuluukuilla jopa tappiota.

Kumpikaan elokuva ei varmaankaan yksinään horjuttaisi Kennedyn asemaa eikä sen enempää Lucasfilmin tai Star Warsin brändiä. Erityisesti Solo unohdettaisiin (ja unohdettaneen nytkin) nopeasti. Sen lopullinen tappiollisuuskin on minusta suhteellista. Filmi on tällä hetkellä tuottanut 276 miljoonaa dollaria, mikä on odotuksiin ja edellisiin Disneyn Star Warseihin (Rogue Onekin ylitti miljardin) surkean vähän, ja loppulukema taitaa tosiaan hyvinkin jäädä sen alle, mikä tulkitaan elokuvan kokonaishinnaksi, kun noin 250 miljoonan tuotantokustannuksiin ynnätään markkinointikulut. On kuitenkin hyvä huomata, että lipunmyynnin lisäksi Lucasfilm saa todellisuudessa huomattavan osan tuloistaan oheistuotteiden lisenssien kautta, ja Solokin tietenkin osaltaan ylläpitää myös tätä toista tulonmuodostustapaa. Disneyn osakkeenomistajat eivät ilahdu tappioista, mutta kyllä Star Wars -brändi kokonaisuutena tuottaa heille koko ajan rahaa.

solo-han-chewie-beckett

Solo: Disneyn kauden neljäs Star Wars -elokuva ja ensimmäinen floppi.

Floppi on kuitenkin piinallinen juuri nyt, kun brändi on samaan aikaan toisenlaisissa, mahdollisesti vakavammissa ongelmissa. The Last Jedin ensi-illasta alkanut kuohunta ei ole vaimentunut, vaikka siitä on jo puoli vuotta. Vaimentumattomuudessaan tilanne on oikeastaan vain pahentunut.

Rose Ticoa näytellyt Kelly Marie Tran tosiaan poisti Instagram-tilinsä. Rosen hahmoahan jotkut kritisoivat elokuvan ilmestyessä ihan asiallisinkin argumentein (olinpa minäkin hahmoon hieman pettynyt),  mutta mukavan näyttelijäparan törkeällä kohtelulla ei tietenkään ole enää mitään tekemistä elokuvakritiikin kanssa – etenkään kun kritiikki liittyy enemmän käsikirjoitukseen kuin näyttelijäsuoritukseen.

Tapaus on selvästi toiminut herätyskellon pirinänä, sillä valtavat joukot ovat tällä viikolla julistaneet tukeaan Tranille. Tapahtuneeseen tarttuivat fanisivujen lisäksi monet mediatkin, The Late Shown irvaileva vastatraileri komeana esimerkkinä. Vähemmin äänin meni nimittäin aiemmin ohi, että myös Lucasfilmin pitkäaikainen fanisuhde-puhemies Pablo Hidalgo nollasi Twitter-accounttinsa juuri Solon ensi-illan alla, ilmeisesti samasta syystä. Tai se, että Daisy Ridley jätti somen jo paljon ennen The Last Jediä. Vihamielisten tahojen kohteisiin on tietenkin koko ajan kuulunut myös Kathleen Kennedy, TLJ:n ohjaajasta Rian Johnsonista puhumattakaan. Lievimmilläänkin kyse on ollut jatkuvasta epäasiallisesta häiriköinnistä, pahimmillaan tappouhkauksista. Vaikka kohteina on siis myös miehiä, ilmiöön liittyy selvästi piirteitä internetissä yleisesti viime vuosina pahentuneista rasistisista ja naisvihamielisistä liikkeistä. Koska pahin SW-vihapuhe on erityisesti yhdysvaltalaista, liikkeeseen kytkeytyy todennäköisesti myös maan kaksinapainen sisäpoliittinen tilanne: ei ole liioiteltua olettaa, että Tranin kiusaajat ovat todennäköisesti politiikan isojen pihojen kiusaajan Trumpin kannattajia.

kellymarietran

Kelly Marie Tran, ehkä Star Wars -franchisen vilpittömän positiivisin näyttelijä.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani Facebookissa julkaistiin ”Down With Disney’s Treatment of Franchises and its Fanboys” -tilillä manifesti, jossa Tranin kiusaamisesta ottaa aktiivisesti kunnian henkilö tai ryhmittymä, joka julistaa jihad-henkisillä sanavalinnoilla taistelevansa ”heterojen valkoisten miessankarien” ja Legends-tarinoiden kaanoniksi palauttamisen puolesta. Kirjoittaja ilmoittaa olevansa myös TLJ:n Rotten Tomatoes -arvosanan laskemisen bottihyökkäyksen takana. On mahdoton sanoa, mikä osa julistuksesta on totta, mutta ainakaan se ei ole kokonaisuudessaan feikki eikä esimerkiksi parodia TLJ-vihaajista: sama FB-tili on julistanut vastaavaa viestiä jo pitempään.

Viesti on vastenmielinen, mutta ainakin se on rehellinen. Kirjoittaja luulee edustavansa ”todellista kapinaliittoa”, mutta todellisuudessa hänen sanansa ovat täyttä Imperiumia. Kirjoittajan itse käyttämä jihad-vertauskin on osuva, sillä kyse on tosiaan terrorismista. Tämä on vihaisten ihmisten toteuttamaa henkistä väkivaltaa, jolla aktiivisesti tavoitellaan pelon luomista kohteisiinsa. Nämä ihmiset hurraisivat, jos Kathleen Kennedy saisi potkut, vaikka ne potkut todellisuudessa johtuisivat pelkästään Solo-sotkusta tai dollareista eivätkä millään tavalla siitä, onko uuden trilogian pääosassa tarpeeksi monta valkoista heteromiestä tai siitä, onko Luke Skywalkerin elämä kulkenut samoin kuin vanhassa expanded universessa, jota nyt Legends-tarinoiksi nimitetään.

Legendsbookcover.jpg

Legends: kansikuvanäytettä Luken myöhemmistä seikkailuista, jotka eräät jihadistit hyväksyvät.

Voisi kuvitella, että ihmiset, jotka eivät lainkaan pidä jostain elokuvasta, kyllästyisivät käyttämään aikaansa sen äärellä viimeistään puolessa vuodessa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jotkut ovat suorastaan ottaneet identiteetikseen tämän pakkomielteisen riehumisen. On mahdotonta esimerkiksi kuvitella, että edellämainitun jihad-viestin kirjoittaja itsekään uskoisi, että hänen toimintansa todella johtaisi Legends-kirjoihin perustuvien vaihtoehtoisten elokuvaepisodien VII-IX tuottamiseen.

Sivuraapaisen tässä kohtaa The Last Jedin sisältökysymyksiä, vaikka – huomatkaa! – en missään tapauksessa tarkoita väittää, että kaikki elokuvaan pettyneet olisivat nettihäiriköitä. Tämän tekstin varsinaisille lukijoille voin vielä tähdentää, että suomenkielinen SW-fandom on nähdäkseni ja onneksemme pysynyt koko kevään ajan huojentavan asiallisena. Uskon ihmisyyteen sen verran, että tiedän, että TLJ:stä voi olla pitämättä ilman, että se johtaa Kelly Marie Tranin somepiinaamiseen. (Ah, kuinka ironista onkaan se, että Tranin hahmon Rosen viesti elokuvassa oli juuri, että voittoa ei saavuteta vihaamalla vastustajaa.)

Olen aiemmin kirjoittanut tulkintani siitä, että TLJ:stä pitämättömät eivät ehkä tajunneet The Last Jedin olevan ensisijaisesti jatko-osa The Force Awakensille eikä originaalitrilogialle. Näin ajattelen yhä, mutta mitä tulee näihin kaikkein vihaisimpiin TLJ-nettiriehujiin, teoriani on, että he vasta viime joulukuussa tajusivat, että eivät oikeastaan pidä Star Wars -elokuvista – eivätkä ole suostuneet todella myöntämään tätä itselleen, vaan luulevat edelleen vian olevan heidän itsensä sijaan niissä elokuvissa. Että he ovat vuosien aikana rakentaneet itselleen identiteetin Star Wars -faneina, vaikka ovat todellisuudessa pitäneet vain niistä kahdesta tai kolmesta yli 35 vuotta sitten valmistuneesta elokuvasta joista kuka tahansa ei-fanikin, ja sen jälkeen vain murjottaneet mukana prequel-vuosista uuteen aikaan. Koska The Last Jedi näytti karvansa selvemmin kuin The Force Awakens – joka oli esimerkiksi rakenteeltaan ja kuvastoltaan melkein kuin originaalileffan remake – se paljasti uuden trilogian avausta paremmin, millaisia Star Wars -elokuvat ovat tai ainakin millaisia ne nykyisten tekijöidensä käsissä. Syntyi tilanne, jossa ihminen suuttui Rian Johnsonille siitä, että Johnsonkaan ei, kuten ei vanhentunut Lucas eikä JJ Abrams, tehnyt elokuvaa, josta hän olisi voinut pitää yhtä paljon kuin Imperiumin vastaiskusta.

(Tosin osa vihaajien kommenteista vihjaa käsityksiin, jotka olisi voinut kyllä tajuta jo paljon aiemminkin. On suorastaan koomista, että jotkut onnistuvatkin näkemään Star Warsin valkoisille heteromiehille varattuna sankaritarinana, kun koko sarjan ytimessä on 1970-luvulta lähtien ollut vahvojen naisten johtaman, monimuotoisen ja -rotuisen kapinaliiton oikeutettu taistelu fasistista diktatuuria vastaan.)

Mutta jos siis minulta kysytään, The Last Jediä tai Disneyn Star Warseihin laajemmin inhoavan ”oikea reaktio” (lainausmerkit ovat toki paikallaan tällaisia ohjeita antaessa) olisi ymmärtää, että hän ja Star Wars -elokuvat ovat kasvaneet erilleen, ja siirtyä ymmärtäväisesti sivummalle. Ainakaan oikea reaktio ei ole suuttua henkilökohtaisesti siitä, että nimenomaan TLJ olisi yhtenä teoksena kerralla pilannut Star Warsin kaikilta, ja alkaa vainota sen tekijöitä tai siitä pitäviä faneja netissä.

tlj-crait-luke

The Last Jedi – elokuva, joka hyvin monien mielestä on jopa Disneyn Star Warseista paras.

Palaan suoremmin tämänhetkiseen tilanteeseen. Kriisinä tilannetta on syytä pitää siksi, että se ei tunnu rauhoittuvan kuukausien kulumisesta huolimatta, ja siksi, että se vaikuttaa siihen, millaisena Star Wars -franchise näyttäytyy. Juuri tällä hetkellä se näyttäytyy elokuvamaailman suosituimpana franchisena, jolla on vihaisimmat fanit, jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään. Franchisena, jonka pariin ryhtyvät ohjaajat ja näyttelijät eivät enää joudu vain varautumaan isoihin paineisiin ja kadulla tunnistamisen lisääntymiseen, vaan vihaviesteihin ja tappouhkauksiin. Franchisena, jonka niin sanotuissa faneissa on sellaisiakin, jotka iloitsevat, jos elokuvat epäonnistuvat tai floppaavat.

Kirjoitin viikko sitten Solon taloudellisen (ja siis katsojaluvullisen) epäonnistumisen syistä. Ynnäsin niiksi yleisen Star Wars -uupumuksen (liian paljon liian tiheään), kilpailijat (Avengers: Infinity War ynnä muut isot franchise-elokuvat aivan lähellä tätä), ongelmallisen tuotannon aiheuttamat ennakko-odotukset (”se on kummiskin huono”), vaatimattomat arviot/kuulopuheet (”ei se ollut mitenkään erityinen”) ja myös sen, että osa katsojista tosiaan pettyi edellisiin elokuviin.

Koska elokuvat ovat myös bisnestä, on mielenkiintoista katsoa sijoittajayhtiö Cowenin analyytikkojen Doug Creutzin ja Stephen Gagolan huolellista analyysiä Solon taloudellisesta epäonnistumisesta. Heidän mukaansa kyse ei nimittäin ollut esimerkiksi Star Wars -uupumuksesta tai liian lyhyestä aikavälistä The Last Jediin sinänsä, vaan varsin yksinkertaisesti huonosta markkinoinnista. Miehet kertaavat Rogue Onen ensimmäisen teaserin ilmestyneen 247 päivää ennen ensi-iltaa. Solon teaser nähtiin vasta 108 päivää ennen elokuvaa, jonka jälkeen elokuvan markkinointi alkoi kunnolla vasta kuukausi ennen enskaria. Mikä vielä kiintoisampaa, Creutz ja Gagola tulkitsevat Rogue Onen ensimmäisen teaserin esitelleen selkeästi Jyn Erson uutena päähenkilönä, mutta laskevat Alden Ehrenreichin kasvojen olleen ensimmäisessä teaserissa nähtävillä vain 10 sekunnin ajan. ”Disneyn markkinointiosastolla oli mielestämme vain yksi tehtävä: myydä Alden Ehrenreich meille Han Solona”, he kirjoittavat – ja päättelevät tämän siis epäonnistuneen.

Tästä on helppo olla samaa mieltä. Tosin mieleni tekee täsmentää Creutzille ja Gagolalle (jotka eivät taida tätä lukea), että markkinoinnin vaisuutta ei voi tarkastella erillään The Last Jedin ja Solon välisestä aikaikkunasta, koska on selvää, että Disney aloitti Solon markkinoinnin myöhään nimenomaan siksi, että studiolla oli päätetty julkaista elokuvat näin lähellä toisiaan ja markkinoida ensin täysillä niistä ensimmäistä. Mutta totta, periaatteessa mikään ei olisi estänyt näyttämästä Solon teaseria jo ennen The Last Jedin ensi-iltaa kuten verrokkifirman Marvelin leffojen puolella jatkuvasti lomittain tehdään – ja ehdottomasti mikään ei olisi estänyt lyömästä päähenkilökeskeisempää markkinointia paremmin käyntiin tänä keväänä.

HS-353488_R

Alden Ehrenreich: mies, jota meille ei tarpeeksi myyty Han Solona?

Joka tapauksessa: jos Cowenin analyytikot ovat oikeassa, Solon epäonnistuminen ei varsinaisesti liity mitenkään Star Warsin suurempaan kriisiin, ja miehet jatkavatkin ennustustaan olettaen episodi IX:n tekevän puolentoista vuoden päästä enemmän rahaa kuin VIII teki. He kuitenkin kiinnittävät huomiota myös Disney-Lucasfilmin yleisiin tuotanto-ongelmiin kaikkien Star Wars -elokuviensa (paitsi siis kiistellyn The Last Jedin!) kohdalla, ja siihen heillä on myös kiinnostava esitys (”vaikka kukaan ei ole kysynyt”). Creutz ja Gagola ehdottavat nimittäin The Clone Warsin ja Rebelsin tuottajan ja showrunnerin Dave Filonin nostamista korkeampaan asemaan Lucasfilmillä. ”Filoni on luonut yli 10 kertaa enemmän Star Wars -sisältöjä kuin kaikki elokuvat yhteensä, ja omasta mielestäni hän ’tajuaa’ Star Warsin paremmin kuin kukaan”, analyytikko sanoo, ja tunnustautuu (hyvin ei-analyytikkomaisesti) faniksi ja linkkaa Rebelsin kakkoskauden loppukohtaukseen Youtubeen.

Analyytikot eivät siis suoraan ehdota Kennedyn potkuja ja korvaamista Filonilla, ainoastaan Filonin ylentämistä tai korottamista näkyvämmälle paikalle. Talousmielessä heidän oletuksensa ilmeisesti on, että Filoni kapellimestaroisi sekä ongelmattomammin valmistuvia että faneille sulavampia elokuvia.

Ehdotus on siksi kiinnostava, että sijoittajien käsissähän tämä viime kädessä on. Jos Disneyn suurimmat osakkeenomistajat ovat sitä mieltä, että Star Wars on rahantekoyksikkönä kriisissä, on emoyhtiön tehtävä jotain kriisin ratkaisemiseksi. Pelkkää rahaa katsovien sijoittajien silmissä myös The Last Jedi oli nimittäin 1,3 miljardilla dollarillaan pettymys verrattuna kahden miljardin rajan rikkoneeseen huippusuosittuun edeltäjäänsä, ja huonon maineen aiheuttaman vahingon yritystoiminnalle he joka tapauksessa tunnistavat. Perinteisen yritystoiminnan ratkaisu olisi johtajan vaihtaminen, mutta luovalla alalla se ei tietysti ole ihan näin yksinkertaista – paitsi että Kennedy on itse Lucasfilmissä vahvasti ajanut toimintatapaa, jossa kirjoittajat ja ohjaajat nimenomaan saavat väistyä vaikka sitten jopa kesken tuotannon.

dave-filoni-rebels

Dave Filoni, cowboy-hattuinen animaatiomestari.

Hollywoodin sisäpiiriläisten Ankler-newsletterin mukaan vaihto olisikin edessä syyskuussa. Minä veikkasin vielä viime viikolla, että Kennedyn asema ei Solon tuotoista horjuisi, mutta enää en ole varma. Näiden asiantuntija-arvioiden lisäksi olen nimittäin alkanut miettiä, että Kennedyä itseäänkään ei varmasti loputtomiin hotsita jatkaa fanipoikien sylkykuppina. Hänhän ei ole koskaan ollut pelkkä yritysjohtaja: Steven Spielbergin assistentin tehtävästä ponnistettuaan Kennedy on ollut tuottamassa viime vuosikymmenten suurimpia menestyselokuvia, ja silti vielä The Last Jedin blurayllakin nähdään, kuinka toimitusjohtaja on itse paikalla Mark Hamillin kotona (oletan) pidetyssä varhaisessa ja intiimissä käsiksen läpikäynnissä.

Kennedy oli varmasti oikea valinta käynnistämään Lucasfilmin uudelleen, mutta mitä tahansa mieltä hänestä olemme, hän ei ole syytön uusien Star Warsien tuotanto-ongelmiin ja jatkuviin tekijävaihdoksiin. Samalla häntä aivan varmasti itseäänkin mietityttää, kannattaako virkaan lopullisesti jämähtää. Kennedy on 65-vuotias, siis vain muutama vuosi nuorempi kuin hänet seuraajakseen valinnut George Lucas oli eläköityessään, ja myös Kennedy on todellakin vaurastunut työllään. Hänen ei ole mikään pakko kestää mitä tahansa, ja toisaalta hän voi vielä hyvin vaikka perustaa Kathleen Kennedy Studion ja tuottaa kymmenkunta aivan muuta elokuvaa haluamiensa ohjaajien kanssa, jos niin haluaa.

Jos Kennedy todella väistyy itse tai joutuu lähtemään, ei ole mahdotonta, että analyytikkojen toive toteutuisi. Lucasfilmin tuotteet voisivat hyötyäkin tilanteesta, jossa sen luova johtaja ei olisi kivenkova bisnesihminen – ja ehdottomasti Disneyn olisi valittava Kennedyn tilalle luovaan vastuuseen joku, joka rauhoittaisi tyytymätöntä osaa faneista. Dave Filoni, jonka Lucas itse tavallaan The Clone Warsin myötä valitsi seuraajakseen Star Wars -tarinankertojana jo ennen Kennedyä, on varmasti vahvin ehdokas sellaiseksi – vaikka mikään tae myrskyn rauhoittamisesta hänkään ei olisi, sillä esimerkiksi edellä mainittu jihad-puheinen FB-tili näyttää inhoavan myös Filonin sarjoja. Taloudellisen vastuun puolella siirto suorastaan Lucasfilmin johtoon olisi Filonille tietenkin valtava askel isompiin saappaisiin, mutta samaan tapaan niihin kasvoi myös Disneyn omistaman Marvel Studiosin Kevin Feige, joka tuli taloon nimenomaan luovana supersankarileffojen asiantuntija-tuottajana, mutta päätyi johtamaan myös komeasti menestyvää yritystä.

esb-yoda.jpg

”A Jedi uses The Force for knowledge and defense. Never for attack.” (Yoda)

Kävi Kennedyn miten kävi, hänen poistumisensa ei sinänsä olisi ratkaisu tähän syvempään ongelmaan. Kenties jopa päinvastoin, sillä fanijihadistit julistaisivat Kennedyn väistymistä henkilökohtaisena voittonaan.

Minun SW-somefiidini on selvästi rakennettu niin, että siellä näkyy nytkin enemmän keskustelua vihapuheesta kuin sitä itseään vihapuhetta. Vaikka somekuplat ovat ehkä osa ongelmaa, tällä hetkellä minun on vaikea nähdä enää muuta ratkaisua kuin leirijakojen virallistaminen. Unohdetaan sovintovaihe ja siirrytään eroprosessiin. Esimerkiksi Tranin puolesta kampanjoiminen on oikein hyvä, sillä törpöille on tehtävä selväksi, ettei tällainen ole hyväksyttävää, mutta pohjimmiltaan meidän on toivottava, että he itse ymmärtävät lähteä.  Jos ette pidä näistä elokuvista, ettekä osaa käyttäytyä, voitte vain yksinkertaisesti jättää tämän franchisen meille, kiitos.