Episodi IX:n ensi-iltapäivä: Toukokuun paluu

Lainaus

No, nyt se on virallista.

Episodi IX:n ensi-ilta on eilisen virallisen tiedotteen mukaan 24. toukokuuta 2019. Skywalkerien saagan (ainakin tähänastisen) päätösosan ohjaa ja osakäsikirjoittaa Colin Trevorrow.

(Samalla tiedotteella julkistettiin myös jokin semmoinen kuin viides Indiana Jones, mutta siihen en puutu tässä).

Virallista on siis siten Star Wars -ensi-iltojen paluu toukokuulle. Sekä originaali- että prequel-trilogia näkivät päivänvalon aina toukokuussa. Ajoituksista kumpuaa Star Warsin maine yhtenä kesäelokuvien kuninkaista – ellei asia sitten pitäisi muotoilla pikemminkin niin, että originaalitrilogia oli suorastaan luomassa koko nykyistä kesäelokuvien käsitettä. Suomessa tämä maine on tosin voinut jäädä huomaamatta, koska meillä Episodi II oli ensimmäinen, joka sai ensi-iltansa heti maailmanlaajuiseen aikaan toukokuussa. Aiemmat osat, vielä Pimeä uhkakin siis, nähtiin meillä aina vasta elokuussa.

”Enemmänhän tämä joululta kuin juhannukselta näyttää”, Rey mietti.

Mutta näin siis katkeaa hyvin alkanut perinne joulukuusta Star Wars -kuukautena. Tiedän, että en ollut ainoa, joka The Force Awakensin ja Rogue Onen myötä, ja tässä ensi joulukuun The Last Jediä odotellessa, alkoi jo pitää merkitä kalentereihinsa uusia warsseja jokaisen vuoden joululahjana tästä ikuisuuteen. Ajatus tuntui myös sopivalta: viittasankarit tai dinosaurukset saattavat tarvita kesän ympärilleen, mutta valomiekat loistavat pimeässäkin.

Mutta tämä tapahtuikin melkein vahingossa. The Force Awakensin ensi-illanhan piti alunperin olla toukokuussa 2015, mutta jo ennen näyttelijävalintojen varmistumista se siirrettiin saman vuoden joulukuulle, tuottaja Kathleen Kennedyn ja ohjaaja JJ Abramsin todettua aikataulun liian kireäksi. Rogue Onen ensi-ilta lukittiin sitten luontevasti siitä vuoden päähän eli joulukuuhun 2016. The Last Jedin sen sijaan piti alkuperäisen aikataulun mukaan valmistua toukokuulle 2017, mutta sen enskari taas siirrettiin joulukuulle puolitoista vuotta sitten, The Force Awakensin vielä pyöriessä teattereissa. Hetken aikaa meinasi siis olla tilanne, että Episodi VIII olisi nähty teattereissa tuskin puoli vuottakaan ensimmäisen standalone-leffan jälkeen, tätä kirjoittaessani vain muutaman viikon päästä.

”Kurssi kohti kevättä jäbät. Tehdään semmoinen kesäleffa!”

Näiden käänteiden valossa ihmettelin suuresti, kun Disney ja Lucasfilm ilmoittivat Han Solon soololeffan ensi-iltapäivän sittenkin ihan vuosia sitten suunniteltuun ajankohtaansa toukokuulle 2018. Sitä ennen ne ehtivät puhua jo jonkin aikaa epämääräisemmin ”vuoden 2018 elokuvasta”, kuin ennakoiden senkin siirtoa vuotensa joulukuulle.

Eilisen uutisen jälkeen kuva muuttui. Nyt on siis niin, että ensi joulun The Last Jedin ja seuraavan kevään Solo-leffan väliin jää vain vajaat puoli vuotta. Mutta siitä seuraavaan warssiin on taas se vuosi. Ja joulun avaruussotateema jää seuraavan kerran jälkeen historiaan.

Olen ehkä yhä vähän yllättynyt, mutta kaipa tämä on miellettävä nimenomaan näin: joulukuun aikataulut olivat vahinko, jonka Disney-Lucasfilm nyt viimein onnistuu oikaisemaan.

Näin syntyi Rogue One

Koska virallisia Making of -kirjoja Star Wars -elokuvista ei (tällä hetkellä) julkaista, on kertomukset koottava sirpaleista kasaan itse. Kirjoitin tätä vastaavan kirjoituksen vuosi sitten The Force Awakensin kuvauksia edeltäneestä vaiheesta. Tässä Rogue One -kirjoituksessa lähteinä mediassa julkaistut haastattelut ja muut tiedot ennen ja erityisesti jälkeen ensi-illan sekä The Art of Rogue One -kirja, joka kuitenkaan valitettavasti ei ole informatiivisuudessa Episodi VII -verrokkinsa tasolla. Luonnollisesti tietoni ovat vielä aukkoiset ja tulkintani todennäköisesti paikoin väärät.

Linkit osoittavat pääasiassa tämän blogin aiempiin kirjoituksiin, joista voi ihastella vielä väärempiä tulkintojani ja spekulaatioitani sekä esimerkiksi epäuskoista nauruani ensimmäisiin huhuihin digitaalisesta Tarkinista. Luonnollisesti kirjoitus spoilaa Rogue Onen juonenkäänteitä, mutta kaikkihan elokuvan ovat jo nähneet?

f0m6bt92bmyjpipuoxce

Jedha City. Tuotantosuunnittelijan maalaus kirjasta The Art of Rogue One.

Helmikuu 2013. Lucasfilm on vaihtanut omistajaa edellisenä syksynä, Episodi VII:n suunnittelu on vasta käynnistynyt enkä minä ole vielä perustanut tätä blogia, kun Lucasfilm jo julkistaa suunnittelevansa myös spinoff-elokuvia. Myös standalone-elokuviksi kutsuttujen hankkeiden luvataan olevan irrallisia episodielokuvista ja keskittyvän valittuihin hahmoihin. Idea periytyy George Lucasilta itseltään, mutta vaikka jo 1980-luvulla mallin mukaan toteutettiin ewokien omia elokuvia, uutinen yllättää monet: ettäkö vuosittaisia Star Wars -elokuvia, kun niitä tähän asti oli nähty vain kuusi 35 vuoden aikana! Julkistustiedotteessa kerrotaan yhtä elokuvaa kirjoittavan Lawrence Kasdanin ja toista Simon Kinbergin. Paljon myöhemmin meille varmistuu, että Kasdanin käsikirjoitus kertoo Han Solosta ja Kinbergin Boba Fettistä. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan ole se elokuva, joka valitaan järjestyksessä ensimmäisenä toteutettavaksi standalone-projektiksi.

Kevät 2013. Efektipaja ILM:n pomo, Photoshopin kehittäjä ja cv:ssään muutenkn yleisneroa muistuttava pitkän linjan lucasfilmiläinen John Knoll marssii uuden pomonsa Kathleen Kennedyn pakeille ja ilmoittaa keksineensä täydellisen idean irtonaiselle Star Wars -elokuvalle. Ytimekäs pitch menee näin: kerrotaan tarina siitä, kuinka kapinalliset saavuttavat alkuperäisen elokuvan alkuskrollissa mainitun ”ensimmäisen suuren voittonsa” Imperiumista ja sieppaavat Kuolemantähden suunnitelmat. Knollin tarkempi suunnitelma hioutuu lukuisissa firman sisäisissä kahvi- ja juhlapöytäpuheissa, ja konkretisoituu 7-sivuiseksi käsikirjoitustiivistelmäksi otsikolla Destroyer of Worlds. Sen Kennedy ja hänen oikea kätensä, Star Wars -kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän pomo Kiri Hart hyväksyvät toukokuussa 2013 elokuvahankkeeksi, jonka päämäärä on ensi-illassa joulukuussa 2016. Vihreä valo!

rogue-one-original-team

John Knollin alkuperäisen käsisluonnoksen kapinallistiimi. Vasemmalla K-2SO ja Jyn Erso, loput hahmoista vaihtuivat kokonaan toisiin tarinankehittelyssä.

Tammikuu 2014The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän Episodi VII:n lavasteita vasta aletaan rakentaa, kun ensimmäisen ei-saagaelokuvankin suunnittelu jo alkaa. Ohjaajaksi on valittu lähes tuntematon Gareth Edwards, jonka erinomainen esikoinen Monsters on kiinnittänyt Lucasfilmin päättäjien huomion. Siinä Edwards kertoi realistisesti ja jopa dokumentaarisesti henkilödraamaa, vaikka miljöö oli scifistinen. Britti Edwards on myös todella pitkän linjan Star Wars -fani, joka teki 30-vuotissyntymäpäivänään pyhiinvaellusmatkan Tunisiaan alkuperäisen Tatooinen kuvauspaikalle. Tuotannon suunnittelusta puolestaan vastaa Lucasfilmille tutumpi nimi, prequelien ja The Force Awakensin veteraani Doug Chiang. Tavoite on kertoa uusi tarina, mutta kytkeä se konkreettisesti ja visuaalisesti melkein 40-vuotiaaseen Episodi IV:ään. Lucasfilmin nykyisen tavan mukaisesti taiteilijat päästetään irti samalla kuin käsikirjoittajatkin: aluksi vain mielikuvitus on rajana, vasta myöhemmin lukitaan, mitä todella halutaan.

Helmikuu 2014. John Knoll kokoaa ”sizzle reelin”, jolla esittelee oman visionsa elokuvan luonteesta käyttäen aineistona muun muassa vanhoja elokuvaklippejä. Knollin näkemys on ”keikkaleffa” Mission: Impossible -hengessä, mutta sijoitettuna sotamiljööseen. Knoll haluaa myös todistaa, että hänen visioimansa elokuva on mahdollista toteuttaa hyvin edullisesti verrattuna isoihin episodielokuviin. Kollegojensa mielestä Knollin näkemys on jopa turhankin pienimuotoinen.

Toukokuu 2014. Gareth Edwards julkistetaan ensimmäisen Star Wars -standalonen ohjaajaksi, Gary Whitta sen käsikirjoittajaksi ja ensi-illaksi 16. joulukuuta 2016. Aiheesta ei pukahdeta mitään. Muun muassa minä lasken huhuja ja todennäköisyyksiä yhteen sekä mietin Monstersin tyyliä, ja päädyn tässä blogissa olemaan varma siitä, että herrat keittelevät Boba Fettin omaa elokuvaa.

7e31aea5c75f7d77f9782075508acf11

Luonnosvaiheen suunnitelma arvaamattomasta kapinallisjohtajasta. Saw Gerrera poimitaan rooliin Clone Wars -animaatiosarjasta, mutta aivan näin rajulta hän ei lopullisessa elokuvassa näytä.

Loppuvuosi 2014. Lucasfilmille tämä on hurja vuosi, vaikkei vielä ensi-iltojen aika olekaan. The Force Awakens kuvataan kesän ja alkusyksyn aikana, ja samaan aikaan Rogue One edistyy koko ajan. Gary Whitta kirjoittaa vuoden loppuun mennessä ensimmäisen käsikirjoitusversion. Suuri osa Knollin alkuperäistarinasta hioutuu aivan toisenlaiseksi: esimerkiksi Knollin hahmokatraasta, seitsemänhenkisestä kapinalliskommandotiimistä, jäävät jäljelle vain sen johtaja Jyn Erso ja droidi K-2SO. Whitta ja Edwards muovaavat elokuvasta yhden päähenkilön tarinan, kun se Knollin visiossa oli pikemminkin tiimileffa. Mutta siinä missä The Force Awakensin esisuunnittelussa kutakuinkin kaikki yksityiskohdat hahmoista tapahtumapaikkoihin ja juonenkäänteisiin kävivät läpi loputtomia iteraatioita, standalone-projektissa esimerkiksi elokuvaan tarvittavat planeetat lukitaan suhteellisen kivuttomasti. Chiangin näkökulmasta projektin kinkkisin yksityiskohta on ”Jynin alus”, jolle haetaan ikonista muotoa ja jota pitkään visioidaan millenniumfalconmaiseksi kotialukseksi. Kaikkiaan 781 luonnosta myöhemmin alus päätyy lopulta elokuvaan pienenä, helikopterimaisena U-Wing-kuljetusaluksena, eikä se ehkä kuulu ikonisimpiin Star Wars -designeihin.

u-wing-1

U-Wing näyttää valmiissa elokuvassa luontevalta X-, Y- ja B-sarjojen jatkeelta, mutta suunnittelijoille siihen päätyminen ei ollut helppoa.

Tammikuu 2015. Gary Whitta saa valmiiksi elokuvan ensimmäisen käsikirjoitusversion, joka vielä alkaa perinteisellä alkuskrollilla – ja jättää projektin. Moni, minäkin ehdottomasti, luulee kyseessä olevan potkujen, kuten myös Michael Arndtin väistyttyä aiemmin The Force Awakensin kirjoittamisesta ja Josh Trankin saadessa myöhemmin lähteä Boba Fett -elokuvan ohjaajan paikalta. Todellisuudessa Whittan lähdössä on pikemminkin kyse suurelokuvien tuotantojen nykytyylistä: käsikirjoittaja ei ole auteur. Kirjoittajia on melkein tavanomaisesti useampia, ja heidän tehtävänsä on muokata tarinaksi jonkun muun, yleensä ohjaajan visiota. Whittan jälkeen työtä jatkaa tämän projektin tapauksessa Chris Weitz, joka muun muassa poistaa tarinasta sen ainoan jedin tekemällä Jynin äidistä sittenkin vain ”pelkän” Voima-uskovaisen. Samaan aikaan mediaan tihkuu tietoja siitä, että elokuvan päärooliin haetaan nuorta naista: uutisten shortlistillä on myös Felicity Jones, joka roolin saa. Fanikunta puhuu myös huhuista, joiden mukaan elokuva kertoo palkkionmetsästäjistä, jotka Kapinaliitto palkkaa varastamaan Kuolemantähden suunnitelmat – mahtaa elokuvantekijöitä naurattaa.

Maaliskuu 2015. Elokuvan nimi julkistetaan. Rogue Onea ei kuitenkaan selitetä vielä mitenkään. Ymmärrettävästi useimmat yhdistävät sen vanhan expanded universen Rogue Squadron -kirjoihin ja sarjakuviin ja odottavat X-Wing-lentäjien omaa elokuvaa. Samalla julkistetaan projektin perustuvan John Knollin ideaan. ”Huh?” miettii moni.

Huhtikuu 2015. Star Wars Celebrationissa on ollut tarkoitus julkistaa jopa kahden standalone-elokuvan aiheet, mutta Josh Trankin tuoli heiluu. Boba Fett -teaser vedetään viime hetkellä pois, ja yleisölle näytetään ”vain” Rogue Onen aiheen julkistava pätkä, jossa Kuolemantähti kohoaa viidakkoisen metsän yläpuolella. Hurraavalle fanikansalle luvataan ”sotaelokuva Star Wars -maailmassa”, ja annetaan referenssiksi niinkin rajua kamaa kuin Osama bin Ladenin taposta kertova Zero Dark Thirty, jonka kuvaaja on jo palkattu Rogue Oneen.

u-wing-concept-art

Ensimmäinen Rogue Onesta julkaistu luonnoskuva näyttää tavoitellun tyylin yllättävänkin lopullisessa asussaan.

Kesä 2015. Rogue Onen principal photography eli pääkuvaukset alkavat. Huhuja seuraavat tietävät tässä vaiheessa vuotavista salaa otetuista valokuvista, että elokuvaan kuvataan taistelukohtauksia trooppisella rannalla ja että Lontoon Pinewoodin studioille on rakennettu alkuperäisen Star Warsin Yavin IV -planeetan temppeli. Kaikkiaan kuvauksista kuuluu kuitenkin jopa vähemmän huhuja kuin episodielokuvista. Päänäyttelijät ja -tekijät julkistetaan elokuussa tiedotteella, joka sisältää tummasävyistä ja likaista tyyliä lupaavan tiimikuvan päähenkilöistä rooliasuissaan. Vasta tässä vaiheessa kaatuu faniteoria siitä, että Felicity Jones näyttelisi prinsessa Leiaa – näyttelijän kasvonpiirteiden perusteella se vaikutti aivan mahdolliselta.

rogue-one-cast-photo

Sankaritiimin paljastanut kuva. Tästä nähdään yhden hahmoista olevan sokea ja toisen takissa olvean Imperiumin logon, mutta mistä on kyse – se ei vielä selviä.

Huhtikuu 2016. Episodi VII:n ensi-iltaa edeltäneen ja seuranneen Rogue One -hiljaisuuden katkaisee kunnolla vasta elokuvan ensimmäinen teaser. Tähän asti ensimmäisen standalonen sisältö on pysynyt Kuolemantähden suunnitelmat -premissiä lukuunottamatta hämmästyttävän visusti piilossa. Tästä alkaa mainoskampanja, joka pyrkii nuijimaan suuren yleisön tajuntaan tuota samaa premissiä, kuten myös sitä, että Jyn Erso on ihan eri henkilö kuin Rey. Lisää tietoa janoaville faneille alkaa samalla vähitellen valjeta esimerkiksi, keitä elokuvaan hahmot ovat – ensimmäinen teaser kun ei esimerkiksi vielä selitä, miksi juuri Jyn Erso värvätään näin tärkeään tehtävään. Kuvaavaa on, että vielä tässä vaiheessa minä kirjoitan tässä blogissa esimerkiksi huhusta, jonka mukaan filmin loppupuolella nähtäisiin sittenkin vielä Boba Fettin johtama joukkio palkkionmetsästäjiäkin.

Kesäkuu 2016. Tuotannon kriisi vuotaa mediaan: kaikki ei ole hyvin. Alkuvuodesta valmistuneen ensimmäisen leikkauksen perusteella Rogue Oneen on tehtävä järeitä muutoksia, ja kesän aikana tehdäänkin viikkokaupalla ”reshooteja” eli uudelleenkuvauksia. Tämä ei sinänsä ole tavatonta – ja Rogue Onenkin uudelleenkuvausvaihe oli aikataulussa mukana koko ajan – mutta operaation mittakaava on poikkeuksellinen. Lucasfilm yrittää suitsia huhuja, mutta ei voi kiistää tosiasioita, ja itse asiassa vain lisää vettä myllyyn väittämällä, että elokuvan säveltäjä vaihtuu Michael Giacchinoon muka juuri uudelleenkuvausten takia (tämähän tarkoittaisi uudelleenkuvausten nimenomaan yllättäneen studion). Lopulta lisäkuvauksiin käsikirjoitus- ja ohjausavuksi palkattu käsikirjoitustohtori Tony Gilroy saa ansioistaan miljoonia dollareita ja käsikirjoittajakrediitin elokuvaan. Tuolloisten huhujen mukaan elokuvaa kevennetään ja siihen lisätään ”seikkailun tuntua”, mutta itse asiassa monet elokuvan synkimmistä hetkistä lisätään mukaan vasta tässä vaiheessa: esimerkiksi Cassianin esittelevä hätkähdyttävä kohtaaminen varjoisalla kujalla ja Darth Vaderin kaiken kammottavan voiman näyttävä lopun toimintakohtaus, joka näyttää tätä kirjoittaessani jäävän elokuvan rakastetuimmaksi. Täydennysten vastapainoksi elokuvaa pitää toisaalta lyhentää, joten etenkin lopputaistelusta jää pois paljon. Leikkaustiimiin uutta näkemystä tuo John Gilroy, Tonyn veli.

vader-and-krennic

Jossakin vaiheessa tuotannossa hoksattiin, että Vaderia ei kannata käyttää vain parissa tällaisessa kohtauksessa ilman toimintaa.

Heinäkuu 2016. Näyttelijä Jiang Wen spoilaa ajattelemattomuuttaan tai kielitaidottomuuttaan Lontoon Star Wars Celebrationissa Donnie Yenin hahmon kuolevan Rogue Onessa. Juontaja Gwendoline Christie säikähtää silmin nähden, yleisö ihmettelee, kuuliko tosiaan oikein, ja Lucasfilm vahvistaa näin olleen sensuroimalla kohdan nettitallenteistaan. Jälkikäteen ajatellen spoileri tuntuu hauskalta, kun kuolleita oli sitten muutama useampikin, mutta Jiang Wen pysyy silmiinpistävän poissa elokuvan myöhemmältä markkinointikierrokselta.

Syksy 2016. Rogue Onen markkinointi jatkuu sisältäen loppuun asti sirpaleita tuotannon aikana tehdyistä muutoksista – minun kaltaisten fanien suureksi riemuksi. Ensi-illan lähestyessä mainontaa ja huhuja tarkkaan seuraavan yleisön kuva elokuvasta täsmentyy paikoin hyvin yksityiskohtaiseksi, kuten kaikesta salailusta huolimatta kävi The Force Awakensinkin kanssa. Toisaalta esimerkiksi kaikkien päähahmojen kuolema ei ehdi paljastua ennen elokuvan ensiesityksiä, eikä jo ensimmäisessä teaserissa vilahtanut bactatankki-kohtauskaan ennen kuin aivan viime hetkillä, eräässä behind the scenes -dokumentissa taustalla vilahtaneesta Vader-mannekiinista, ja silloin puhutaan kyllä jo ansiokkaasta salapoliisityöstä.

jyn-and-map

Tunnelmapala The Art of Rogue One -kirjasta.

Joulukuu 2016. Rogue One: A Star Wars Story saa ensi-iltansa. Faniyleisö ottaa sen enimmäkseen kehuen vastaan, ja vaikka sen taloudellinen menestys ei ole sentään The Force Awakensin luokkaa ja vaikka se käytännössä floppasi tärkeillä Kiinan markkinoilla, on se tätä kirjoittaessani matkalla korkealle kaikkien aikojen menestyneimpien elokuvienkin listalla.

Avoin kirje elokuva-alalle: Ensi-ilta-aamuissa ei ole järkeä

Hyvät elokuvayhtiöt, levittäjät, maahantuojat ja elokuvateatterit: Jo toisen kerran peräkkäin olette vieneet Star Wars -elokuvia odottavilta yleisöiltä ensi-illan.

Rogue One: A Star Wars Story saa ensimmäiset näytöksensä Suomessa keskiviikkona 14. joulukuuta kello 11. Suomalaiset näkevät elokuvan maailman ensimmäisten joukossa. Esimerkiksi Lontoon ensi-ilta on vuorokauden vaihtuessa torstaiksi kello 00.01. Yhdysvalloissa, jossa perjantain ensi-iltapäivän perinteet ovat järkkymättömät, ensi-ilta on jälleen vasta Euroopan jälkeen, joulukuun 16. päivänä. Näin oli myös vuosi sitten The Force Awakensin kanssa. Tässä mielessä meillä ei pitäisi olla syytä valittaa – mutta valitan silti.

rogueone-trailer-tie

Miten Jyn Erso tästä selviää, paljastuu suomalaisille yleisöille 14. joulukuuta.

Aamupäivän ensi-iltanäytöksessä ei ole mitään järkeä. Se tarkoittaa, että lukemattomat elokuvaa innokkaimmin odottavat eivät pääse näkemään sitä ensimmäisten joukossa, koska eivät voi jäädä pois töistä. Se tarkoittaa, että paikalle pääsevätkin joutuvat katsomaan elokuvan ”väärällä jalalla”, koska kaikkein tunnelmallisinta elokuvateatterin hämärään on loppujen lopuksi astella iltaisin. Se tarkoittaa, että spoilereita ahkerimminkin välttelevät ovat viimeisen päivän ajan vaaravyöhykkeellä, koska näytösaika on estänyt heitä olemasta mukana ensimmäisessä katsojaosastossa.

Mutta ennen kaikkea aamupäivän ensi-iltanäytös tarkoittaa, että elokuvasarjan faneilta riistetään mahdollisuus yhteiseen kokemukseen. Ei ole yhtä kellonaikaa, jona kaikki eniten elokuvaa odottaneet olisivat yhtä aikaa teattereissa kokemassa samat kohtaukset ensimmäistä kertaa. Ei ole yhtä näytöstä, johon kaikki kaupungin cosplay-harrastajat saapuisivat näyttävine asuineen. Kaikkein kovimman fanituksen piireissä ei ole edes mahdollista koota kokoon porukkaa yhteiseen katsomistilanteeseen, koska kynnelle kykenevät valitsevat aamunäytöksen vaikka yksin ja toisille se taas on, kuten sanottua, syvästä faniudesta huolimattakin mahdotonta.

Käytännössä: ensi-ilta-aamun vuoksi ensi-iltaa ei ole. Rogue One vain saapuu teatteriin ja alkaa pyöriä yleisölle, joka astelee sitä katsomaan vähitellen keskiviikon mittaan. Näin oli viime vuonnakin – ja se oli surullista.

starwars

”Ai tää, joo, mä näin tän jo aamupäivällä. Tiesitkö et toi on muuten sun sisko.”

Tämä on sääli, suuri sääli. Voi tietysti argumentoida, ettei ole valtavan fiksua katsoa 2-3 tuntisia elokuvia keskellä yötä keskellä viikkoa, kuten aiempi tapa esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta -trilogian ja Star Wars -prequelien kohdalla oli, mutta nuo näytökset kuuluvat minun ja monen muun tunteikkaimpiin elokuvateatterikokemuksiin. Siinä mallissa näytösaika nimenomaan kutsui siihen ihan ensimmäiseen näytökseen koolle kaikki aivan eniten elokuvaa odottaneet – ja lopuille olivat sitten tarjolla kaikki seuraavan ja sitä seuraavien päivien normaalit näytösajat. Kenenkäänhän ei ollut mikään pakko kukkua yöesitystä, mutta ainakin se oli useammalle työssäkäyvällekin pelkkää päällekkäisyyttä katsoen mahdollinen.

Verrattuna aamupäivän aloitukseen yönäytös olisi myös elokuva-alan etu: yöllinen ajankohta tarjoaa paljon paremmat mahdollisuudet tapahtuman tuotteistamiseen ja hyvään pr:ään kuin vajaille saleille esitettävä arkinen aamunäytös. Yönäytöksellä voisi siis olla jopa taloudellista arvoa – ja se ainakin on varmaa, että aamunäytöksellä ei ole. (Kuinka monelle maistuvat aamulla edes karkit tai popcornit?)

Suomen elokuvateatterien markkinajohtaja Finnkino perustelee näytösaikoja tuotantoyhtiön vaatimuksilla:

finnkino

Tämä selitys ei täysin pidä vettä, koska ensimmäisiä näytöksiä nimenomaan ei esitetä maailmanlaajuisesti samaan aikaan. Suomessa valittu kellonlyömä on ilmeisesti ensimmäinen hetki, jolloin Rogue Onen saa klikata käyntiin – esimerkiksi Tanskan ensimmäiset näytökset ovat keskiviikkona jo kello 10, koska siellä kello on meitä tunnin takana. Mutta vain hyvin, hyvin harvat maat maailmassa ylipäätään näyttävät Rogue Onea vielä keskiviikkona. Esimerkiksi Britannian fanit siis tosiaan saavat yöensi-illan, koska ensimmäinen näytös on siellä torstaina kello 00.01.

Ja näin pitäisi olla meilläkin. Ymmärrän hyvin olevani first world problem -käsitteen ytimessä sanoessani näin, mutta tällaisissa tilanteissa pitäisi mieluummin luopua ensihetken oikeudesta kuin ensi-iltakokemuksesta. Jos Rogue Onen ensi-ilta ei voinut olla keskiviikkona kello 00.01, vaan aikaisintaan kello 10.00, sen pitäisi olla suosiolla vasta keskiviikkoiltana tai jopa torstaiyönä. Koska suomalaiset fanit kuitenkin näkevät elokuvan ennen amerikkalaista kotiyleisöä, malttaisimme odottaa vielä muutaman tunnin lisää voidaksemme katsoa sen yhdessä.

Kirjoittajalla on yksi lippu aamunäytökseen ja toinen heti samalle illalle.

Kohti 2021:tä ja sen ylikin

Vuonna 2021 Yhdysvalloissa on käyty jo tämänhetkistä farssia seuraavatkin presidentinvaalit, ja Star Wars -elokuvien määrä on kaksinkertaistunut siitä, mihin George Lucas sarjansa jätti myydessään sen Disneylle muutama vuosi sitten. Omalta osaltani en osaa päättää, kumpaan tuntuu olevan enemmän aikaa, mutta molemmat hetket ovat varmuudella vielä edessä.

Mutta eivät ne tuohon lopu, tähtien sodat – kuten kukaan tuskin kuvittelikaan. Siispä se, mitä Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger sanoi The Wrapille tällä viikolla ei mikään suuri uutinen ollutkaan, mutta vahvistus kuitenkin:

“I had a meeting yesterday with Kathy Kennedy and we mapped out — well, we reviewed — the ‘Star Wars’ plans that we have ’til 2020. We have movies in development for ‘Star Wars’ ’til then, and we started talking about what we’re going to do in 2021 and beyond.”

Siispä aikatauluumme voidaan lisätä vuosia ja kysymysmerkkejä:

  • 2016: A Star Wars Story: Rogue One
  • 2017: Episodi VIII
  • 2018: A Star Wars Story: ”Han Solo” (varsinaista nimeä ei ole julkistettu)
  • 2019: Episodi IX
  • 2020: A Star Wars Story: ???
  • 2021: ???
  • 2022: ???
  • jne

Tietysti on teoriassa mahdollista, että Disney-Lucasfilm päättäisi siirtää Star Warsin seuraavat vaiheet vaikkapa tv-median puolelle, tai vähintään pitää jossain vaiheessa elokuvien välivuoden, mutta käytännössä kumpikaan ei vaikuta nyt todennäköiseltä. Vielä tiheämmin etenevän Marvel-mallinsa mukaisesti Disney pitänee Star Warsissa leffa-per-vuosi -tahdin vielä pitkän aikaa, eikä kiihdyttäminen kahteen elokuvaankaan ole jättistudiolle mahdotonta.

000344938756500

”Siis eikö ne aio edes katsoa meidän elokuvaa ennen kuin odottavat jo seuraavaa? How rude!”

Iger kertoi myös, nimeä paljastamatta, että vuoden 2020 elokuvalla on jo käsikirjoittaja. Tämä nimi olisikin mielenkiintoinen, sillä tavallaan olemme koko ajan luulleet tietävämme yhden irtonaisen Star Wars Story -kynäilijän: Simon Kinbergin. Tämä ooppera on niin saippuainen, että minunkin pitää tarkistaa lähteitäni joka kerta aihetta miettiessäni, mutta näin se menee:

Simon Kinberg oli mukana jo juonimassa uuden trilogian pääideoita Lawrence Kasdanin ja Michael Arndtin kanssa, ja on yhä kaiken uuden Star Warsin käsikirjoitusringeissä Rebelsistä elokuviin. Jo kolmen standalone-elokuvan julkistuksen aikaan hänen kerrottiin kirjoittavan itse niistä yhden. Se ei ollut Rogue One, eikä se ollut Han Solokaan, koska jälkimmäinen oli alusta alkaen Lawrence Kasdanin itselleen valitsema projekti. Siksi sen täytyi koko ajan olla se kolmas, Josh Trankin ohjaamaksi tarkoitettu elokuva, jonka ensi-illan piti olla vuonna 2018. Olihan Kinberg itse sitä paitsi se, joka Fantastic Four -ohjaaja Trankin Star Warsiin johdatti. Trank sai kuitenkin kenkää salamyhkäisissä olosuhteissa ennen projektin pääsyä pitkälle, ja tilalle aikataulussa kiritettiin Han Solon soololeffa.

Miten siis kävi Kinbergin kässäröimän tarinan? Oliko se Boba Fettin oma elokuva, kuten vahvat huhut olivat tietävinään? Oliko hankkeen siirtämisellä siten jotain tekemistä myös aiheen kaupallisen ja tarinallisen vaikeuden kanssa? Olisihan Kinbergin käsiksen nimittäin voinut pitää vuoden 2018 julkaisupaikalla, vaikka ohjaaja vaihtuikin.

Vastauksia emme tiedä. En kuitenkaan ihmettelisi, vaikka alati kiireisen tuottaja-kirjoittaja Kinbergin käsikirjoitus olisi jäänyt jossain vaiheessa jo pysyvästi hyllylle, ja Bob Iger viittaisi nyt ihan toiseen, julkistamattomaan kynäniekkaan. Taannoin törmäsin esimerkiksi Hollywoodin naisia käsitelleessä L.A. Timesin artikkelissa mielenkiintoiseen mainintaan, jonka perusteella voisi kuvitella tähän kolmanteen standaloneen aivan asiakseen haettavan naisia joko kirjoittajiksi tai ohjaajiksi, ellei jopa molemmiksi.

Mahdollisesti hyllylle on jäänyt Boba Fettkin, ja vuoden 2020 standalone paljastuu aikanaan kertovan jostakusta ihan muusta. Hyviä aihioitahan Star Wars -galaksissa riittää. Yksi aivan ilmeisistä on Obi-Wan Kenobi, jonka näyttelijä Ewan McGregor olisi nyt juuri sopivassa iässä esiintymään hahmonaan Imperiumin vuosina. McGregorilla on yhä box office -arvoa, hän on itse ehdottomasti valmis palaamaan rooliinsa, yleisö rakastaa hahmoa lähes Han Solon veroisesti, ja tarina sijoittuisi luontevasti juuri Lucasfilmin parhaillaan sekä Rebelsissä että Han Solo -elokuvassa hyödyntämiin aikajanan vuosiin. Täältä katsottuna yhtälö vaikuttaa niin sanotusti no-brainerilta: tehkää se, tehkää se!

darth_vader_and_boba_fett

”Kuulehan sinä sithi-ukko, minäkin haluan vielä johonkin leffaan.” ”Kärsivällisyyttä, palkkionmetsästäjä.”

Mutta palatakseni Bob Igerin sanomisiin: jos vuoden 2020 elokuva esimerkiksi vielä onkin uusi standalone uudesta aiheesta, ei vuoden 2021 todennäköisen elokuvan sitä tarvitse enää olla. Eikä sen tarvitse olla ”episodi kymppikään” – itse asiassa koko tämän jatkuvan Star Wars -laajentumisen yhtenä päätuloksena voi pitää Skywalkerien saagan päättymisen vaikutuksen minimointia.

Vaikka itseäni miellyttäisi kovasti ajatus näistä ”Star Wars Storyista” irtonaisina tarinoina, jotka sijoittuvat samaan galaksiin milloin mihinkin aikakauteen ja käsittelevät sitä rajustikin toisistaan poikkeavilla tyyleillä (kuten sotatarina Rogue One ja taatusti komediallisempi Han Solo varmaankin vielä tekevätkin), ei tämä välttämättä miellytä yhtä paljon rahakasan päällä istujia. Ei, heidän kannaltaan on ilmiselvää, että jos Rogue One, Solon soolo tai molemmat ovat superhittejä, on yleisölle tarjoiltava Rogue Two tai toinen Solo-leffa. Näinhän Disney toimii Marvel-tarinoidensakin kanssa. Vuoden 2021 elokuva voisi aikataulullisesti aivan erinomaisesti olla vaikkapa juuri toinen Han Solo -elokuva. Tottakai tällaisesta on jo huhujakin (vaikka kannattaa muistaa, että Alden Ehrenreichin sopimus useammasta elokuvasta ei sinänsä takaa Solo-jatko-osaa, vaan ainoastaan todistaa studion varautuvan siihen tai hahmon mahdolliseen käyttöön muissa SW-elokuvissa).

Sitä – tai seuraavaa animaatiosarjaa tai sitä tarunhohtoista näyteltyä sarjaa – odotellessa ensimmäinen Han Solo -elokuvakin on salavihkaa etenemässä tuotantoon. Vaikka Rogue Onen ja etenkin Episodi VIII:n ensi-iltoihin on vielä aikaa, alkavat Solo-leffan kuvaukset jo pian tulevana talvena – tämäkin on todiste Star Wars -elokuvien nykyisestä telaketjujen lailla etenevästä tuotantotavasta. Elokuvan kuvaajaksi on kiinnitetty Bradford Young, kertoi The Film Stage aivan äsken. Young onkin yllättävä, ja kiinnostava, valinta: hänen hillitty tyylinsä Selmassa tai tämän vuoden Arrivalissa on jotain aivan toista kuin elokuvan ohjaajapari Phil Lordin ja Christopher Millerin tunnetuin teos, hyperaktiivinen Lego-elokuva. Omalla kohdallani epäsuhtainen valinta kasvattaa mielenkiintoa Solo-leffaa kohtaan. Yllättäkää meidät!

Kaukaiseen galaksiin olohuoneessa

Olen nähnyt Star Warsin tulevaisuuden, ja se on virtuaalinen todellisuus.

Okei, höpsis ja klisee. Enkä ole edes nähnyt: ei ollut toivoakaan Lontoon Celebration Europessa, koska ILMxLab presents Trials on Tatooine -kokemuksen koko päivän vuorot täyttyivät jokaisena aamuna minuuteissa messuhallin ovien avaamisesta.

Mutta uskon, että tämä ei jää rannalla ruikuttamiseksi messuhalleissa.

Virtuaalinen todellisuus on tietenkin ollut ”tulossa” jo niin pitkään, että koko sanapari tuntuu ainakin suomeksi samaan tapaan suloisen vanhentuneelta kuin automaattinen tietojenkäsittely. Siksi taidan käyttää tässäkin kirjoituksessa virtual realityn lyhennettä VR, joka ei nyt siis viittaa ajallaan kulkeviin Pendolinoihin. Joka tapauksessa virtuaalikypäristä ja -hanskoista puhuttiin yleisesti jo 1990-luvulla aikana, jolloin peleihin tavoiteltiin realismia renderöimällä videokuvaa suttuiseksi pelivideoksi ja pakkaamalla pelit sitten vaikkapa seitsemälle cd-levylle. Ei tullut VR kotiin siitä parin vuoden päästä, eikä ole tullut vieläkään.

Mutta nyt ollaan niin lähellä, että kuplinnan pinnan alla tuntee. Esimerkiksi HTC Vive -järjestelmän (kypärä, ohjaimet ja VR-maailmassa liikkumiseen tarvittavat liiketunnistinkamerat) saa kotiin tällä hetkellä tuhannella eurolla: summalla, joka ei tee laitteesta vielä koko kansan hittiä, mutta joka on täysin tekniikasta ja pelaamisesta kiinnostuneiden kuluttajien kulutettavissa. Kesällä 2014 ensiesitelty Googlen Cardboard, puhelimen tökkääminen pahvikuoriin, on kirjaimellisesti köyhän miehen virtuaalitodellisuus, mutta kun sen todellakin saa hankittua taskurahalla, on keksintö ollut omiaan madaltamaan tekniikan yleistymistä kuluttajatasolle. Pleikkarin VR-lasit tulevat kauppoihin ihan kohta. Kolmiulotteista kuvaa tallentavat kamerat kuten Nokian Ozo tekevät halventuessaan VR-elämysten toteuttamisesta entistä helpompaa.

Minusta vaikuttaa siltä, että virtuaalitodellisuuden läpimurrolta puuttuu enää yksi: se killer app tai peli, jonka vuoksi laitteet kannattaa hankkia. Sillä niin hienoa kun minustakin tuntui seistä Kuopion torilla kodinkoneketjun esittelyteltassa Vive-lasit päässä uponneen laivan kannella ja tervehtiä ohi lipuvaa sinivalasta, en viitsisi pikaisten demoelämysten takia hankkia laitepinoa kotiin kunnon rahalla.

Päästäkseni viimein tämän blogin asiaan: uskon, että Star Wars tulee esittämään merkittävää roolia VR:n läpimurrossa. En hämmästyisi lainkaan, vaikka nimenomaan matka kaukaiseen galaksiin olisi se sisällöllinen läpimurtosovellus, jota tekniikka tällä hetkellä vain odottaa. Esimerkiksi 360 asteen konserttivideot tai vr-matkailuappit kaukaisissa kohteissa voisivat kyllä kiinnostaa, jos laitteet olisivat jo lähellä, mutta sisimmässäni juuri Star Wars -maailmaan sukeltaminen herättää sen tasoisen mielenkiinnon, että se voisi purkautua ostopäätökseksi.

Tietenkin Disney-Lucasfilm tietää tämän. Mitä siis on tulossa? Ai että, mitä onkin.

Lucasfilm perusti vuosi sitten yksikön nimeltä ILMxLab, jonka nimi on rehellisyydessään erittäin osuva. Koska kukaan ei oikeastaan vielä tiedä, mitä tämä ”immersiivinen viihde” voisi olla, on väärin puhua pelitalosta, elokuvatuotannosta tai edes VR-firmasta. Kyse on vielä kokeellisesta laboratoriosta – joka toki tähtää kaupallisiin tuotteisiin, jotka ovat jotain pelien ja elokuvien välistä.

Aivan ensimmäisiin kokeisiin kuuluivat esimerkiksi Star Wars Appissa ilmaisina julkaistut ja Google Cardboardilla katsottavaksi tarkoitetut Jakku Spy -pätkät viime vuonna ennen The Force Awakensia. Lontoossa nähtävillä ollut Trials on Tatooine oli laboratorion ensimmäinen ulos esitelty isompi kokeilu, mutta yhtä kaikki, sekin oli vasta kokeilu. Millennium Falconin lennon katselua Tatooinella, stormtrooperien laukausten väistelyä, valomiekan heilutusta, ei sen kummempaa – hitto, happamat pihlajanmarjat, olisi minulle kelvannut tuokin! (Trials on Tatooine julkaistiin heti Celebrationin jälkeen aivan ilmaiseksi Steamissa, mikä niin ikään kuvaa hankkeen demohenkisyyttä, mutta sen kokeileminen vaatii tietenkin laitteet, esimerkiksi HTC Viven.)

Koska kyse on Lucasfilmistä, paukkuja paljon isompaan ja parempaan on. ILMxLabilla on käytettävissään koko Star Wars -arkisto, ison ILM:n efektit, Skywalker Soundin ääniosaaminen ja Lucasfilmin tarinaryhmän muistipankki. Kaikkea Star Wars -kerrontaa koordinoiva tarinaryhmä on oleellinen mainittava, koska ryhmän keskeisen jäsenen Kiri Hartin mukaan tarkoitus on nimenomaan kehittää vr:ää tarinankerronnallisena mediana.

Ensikokeilujen jälkeisenä kaupallisena lopputuotteena tähtäimessä on Darth Vaderiin keskittyvä VR-projekti, jota kirjoittaa mm. Nolanin Batmaneita kynäillyt David S. Goyer. Sikäli kuin olen ymmärtänyt oikein, tarkoitus ei sentään ole asettaa VR-kypärän käyttäjää sen kypärän sisään (hyvä; uskon, että siihen tarvitaan vähän enemmän kokemusta sekä VR-kokemusten tekijöiltä että kokijoilta). Sen sijaan käyttäjä on päätymässä samaan tilaan Vaderin kanssa, joka sekin on todennäköisesti paljon sinivalasta kuumottavampaa moikattavaa. Goyer puhui Celebration Europen ILMxLab-paneelissa siitä, kuinka yllättävän tunteellinen vr-kokemus on: ”Se koskettaa teitä enemmän kuin uskottekaan”.

Tätä lippulaivaa ennen ulos tulee Battlefront-pelin X-Wing VR -laajennus, mikä onkin nokkelaa. Virtuaalisen todellisuuden läsnäolon tunnun tiellähän on aina väistämättä se, että isossakin huoneessa kävely on rajoitetumpaa kuin todellisessa maailmassa, mutta avaruusaluksen ohjaimissa kävelyn sijaan lennetään paikallaan istuen. Tämä tehtävä kytkeytyy Rogue Oneen ja tulee ainakin Playstationille.

Toki ILM:n laboratoriossa keitellään myös omaa virtuaalitodellisuuden augmented reality -versiota, jossa lasien läpi katsottuna näyttää siltä, kuin esimerkiksi Threepio ja Artoo kävelisivät samassa todellisessa huoneessa käyttäjän kanssa. Tälle tekniikalle Lucasfilm uskoo keksivänsä käyttöä vähintään huvipuistoissa (muistattehan, että myös Disneylandin Star Wars -maa on kovaa vauhtia rakenteilla).

Eikä tässäkään vielä kaikki: itse asiassa VR Star Wars on jo nyt täyttä totta, ja yhä merkittävämpi osa sitä, mitä Star Warsia me kaikki joka tapauksessa odotamme. Tekniikka on nimittäin valjastettu elokuvanteon käyttöön. Rogue Onen kuvauksissa rakennettiin esimerkiksi virtuaalinen U-Wing, johon ohjaaja Gareth Edwards pääsi Oculus Rift -lasit päässä ”käymään” ennen kuin alusta oli rakennettu oikeaksi lavasteeksi. Näin ohjaaja pääsi tutkimaan kuvauspaikkaa etukäteen – ja vaikuttamaan siihen toteamalla esimerkiksi, että jonkin oviaukon kannattaisi olla leveämpi kameran asettelun kannalta.

Kaikki tämä on niin uutta ja ihmeellistä, että kuvaavaa on, ettei kokemukselle ole vielä sanoja. David Goyerin sanoin Celebration Europen paneelista karkeasti kääntäen: ”Sitä ei pelata, ei katsota, vaan siellä ollaan. Sinä et siis ole pelaaja, et katsoja, et edes käyttäjä. Sana, jota minä tällä hetkellä ajan, on vierailija. Siinä vieraillaan tarinassa, jonka kaappeja voi avata ja jonka tapahtumiinkin pääsee ajoittain vaikuttamaan.”

Kuten sanottua, olen kiinnostunut. Vähäisillä kokemuksillanikin läsnäolon tuntu ja elämyksen vaikuttavuus ovat virtuaalitodellisuus-teknologiassa jo nyt komealla mallilla – tarvitaan vain sisältö. Sellaistakin olen miettinyt, että tässä voisi olla uuden yrittäjyyden sauma. Jos joku tarjoaisi nyt jossakin mahdollisuutta kokeilla HTC Viven sovelluksia vaikkapa puolen tunnin ajan rauhallisessa tilassa, maksaisin siitä mielelläni kaksinumeroisen summan euroja. Houkuttelevaa hinnoittelua voisi hakea vaikkapa mysteerihuoneiden hinnoista: minuuttihinta saisi siis reilusti ylittää elokuvalipun hinnan, ja olisin silti kiinnostunut. Ehkä moni muukin?

Veikkaus: Yhden oscarin voittaja

Kuten tapanani on ollut, tein ensi yölle tänäkin vuonna koko 24 palkinnon Oscar-veikkauksen. Sitä en nyt länttää tähän (mutta kyllä, minäkin uskon Revenantin tuovan Alejandro Gonzales Inarritulle hämmästyttävän toisen voittoputkivuoden).

Sen sijaan ajattelin luoda vielä pienen silmäyksen niihin viiteen kategoriaan, jossa The Force Awakens on ehdolla. Kirjoitin elokuvan ehdokkuuksista jo tammikuussa niiden julkistamisen aikaan. Tässä tarkemmat veikkaukseni noihin kategorioihin.

trailer-bb8

Tässä elokuvan alun hetkessä kaikki The Force Awakensin Oscar-ehdokkaat loistavat.

Paras leikkaus: The Force Awakens vastaan The Big ShortSpotlight, Mad Max: Fury Road ja The Revenant.
Arvokkain kategoria, johon Star Wars ylsi. Kategoria, joka on niin naimisissa elokuvan yleisen laadun (tai ainakin palkintomenestyksen) kanssa, ettei parhaan elokuvan pystiin ole säännönmukaisesti ollut mahdollisuuksia, ellei ehdokkuutta leikkauksesta ole herunut. The Force Awakens on kategorian yllättäjä, jonka tilalle olisi helppo kuvitella ykköspalkinnon ehdokkaista vaikkapa Room. Omassa veikkausrivissäni lukee tässä kohtaa The Big Short, joka myös ansaitsisi voittaa vimmalla ja raivollaan (ja jota itse äänestäisin tänä vuonna myös pääpalkinnon voittajaksi).

Paras äänileikkaus: The Force Awakens vastaan Mad Max, Sicario, The Martian ja The Revenant.
Paras äänimiksaus: The Force Awakens vastaan Bridge of SpiesMad Max, The Martian ja The Revenant.
Hankalat äänikategoriat ovat hankalia nimissäänkin. Äänileikkaus (sound editing) tarkoittaa itse asiassa elokuvan äänitehosteita ja muita dialogin ja musiikin lisäksi tallennettuja ääniä, äänimiksaus (sound mixing) elokuvan ääniraidan kokoamista näistä äänistä kuten dialogista, tehosteista ja musiikista. Molemmat kategoriat ovat ainakin minulle olleet aina vaikeita ennustaa, ja tänä vuonna ehdokkaat ovat kaikki äänissään erinomaisen vahvoja. Mutta vaikka jokainen Star Wars -elokuva prequeleita myöten on minusta aina ollut täyttä korvanautintoa kuviteltuine alusten, olentojen ja maailmojen äänimaisemineen, veikkaan, että Mad Max vie tällä kertaa molemmat nämä palkinnot.

Paras musiikki: The Force Awakens vastaan Bridge of SpiesSicarioCarol ja The Hateful Eight.
Ehdokkuuksien alla uskoin The Force Awakensilla olevan mahdollisuuksia tässä kategoriassa. John Williamsilla on 50 (viisikymmentä!) Oscar-ehdokkuutta ja viisi voittoa (Fiddler on the RoofJaws, Star Wars, E.T. ja Schindler’s List), mutta edellisestä voitosta on sentään jo yli 20 vuotta. Niin hienostunut ja viisaskin on uuden Star Warsin hiljaiseksi parjattu score, että siitä olisi suonut vanhalle miehelle kuudennen pystin. Mutta ei, kyllä tämä palkinto menee The Hateful Eightille. Ei niinkään siksi, että Quentin Tarantinon ainoa sävelletty elokuvasoundtrack on todella ässä, vaan siksi, että toinen vanha mies, suuri Ennio Morricone ei ole aiemmin tätä palkintoa voittanut. Tuskin on elokuvasäveltäjää, joka ei Morriconen nimen edessä kumartaisi syvään. Tai elokuvaihmistä.

Parhaat erikoisefektit: The Force Awakens vastaan Ex Machina, The Revenant, Mad Max ja The Martian.
And the Oscar goes to Roger Guyett, Pat Tubach, Neal Scanland and Chris Corbould. Tai ainakin niin veikkaan – ja toivon. The Force Awakens ei ole ”vain efektileffa”, mutta se on erinomainen efektileffa, ja uskon, että siitä se Oscareissa palkitaan. Uskon, että elokuva-akatemian efektikategorioiden äänestäjät tunnustavat ja tiedostavat The Force Awakensin lihaa säästämättömän asenteen toteuttaa mahdollisimman suuri osa tehosteista perinteisin menetelmin. Elokuvassahan ovat aitoja monet sellaisetkin hetket, joiden ei uskoisi olevan: vaikkapa Mazin linnan pihalla vastaan hoippuva robotti, jonka näyttelijä käveli puujaloilla, tai hämmästyttävä Reyn kohoava leipä. Samalla The Force Awakens tietenkin on alansa eturiviä myös cgi-tekniikassa (ajatelkaa vaikkapa Maz Kanataa tai Falcon-takaa-ajoa). Molemmat taidot kohtasivat melkein jokaisessa kuvassa – vaikkapa siten, että tietokonetaiturit poistivat kuvista huolellisesti BB-8:aa ohjastavat näyttelijät. Ansaittu palkinto tänne, kiitos!

Ensi yönä herätyskello soi kolmelta. Punaisen maton jätän väliin, sitä ennen torkun tovin. Sitten näemme!

Näin syntyi The Force Awakens: Muutama huomio vielä

Julkaisin tässä blogissa pari päivää sitten kirjoituksen, joka oli eräänlainen summaus kaiken aiemman kantavimmasta langasta. Minun kiinnostukseni esimerkiksi netissä lentelevien Star Wars -huhujen seuraamiseen – sen sijaan, että vain katsoisin valmiin elokuvan ja pitäisin itseäni sen fanina – kiteytyy nimittäin hyvin perustavasti siihen, että minua kiinnostaa, kuinka suurista myyttisistä aineksista ammentava saaga kehittyy ihmisten kirjoittamiksi ja tuottamiksi elokuvateoksiksi. Kuten tulin kirjoittaneeksi The Force Awakensin ensi-illan aattona: minun Star Wars -suhteessani ei ole kovinkaan paljon ollut kyse siitä, kuinka laadukkaita elokuvia franchisen ydinteokset lopulta ovat. Attack of the Clones on epäonnistunut seikkailuelokuva ja heikoin Star Wars -episodi, mutta silti (tai jopa siksi) on edelleen kiinnostavaa, kuinka sekin elokuva sai muotonsa.

Matka The Force Awakensin ensi-iltaan siitä hetkestä, jossa George Lucas päätti sittenkin käynnistää jo aikanaan hautaamiensa episodien 7-9 tuotannon, oli totisesti vaiherikas. Sen matkan aikana moni kyydissä ollutkin lienee uskonut, että lopputuloksella ei ole enää mitään tekemistä alkusysäyksen kanssa. George Lucas on sanonut useampaan kertaan, että Disney ei halunnut tehdä hänen tarinoitaan, ja että nyt toteutettavat elokuvat eivät siis enää perustu hänen ideoihinsa. Michael Arndt, jo Lucasin aikana The Force Awakensille valittu ensimmäinen käsikirjoittaja, taas jätti projektin kesken esituotannon, ja uudet käsikirjoittajat Lawrence Kasdan ja JJ Abrams ovat kertoneet haastatteluissa aloittaneensa ”kokonaan alusta”. Ei ole yleisön vika, että moni on todennäköisesti kuvitellut Episodi VII:ään kehitetyn kolme eri tarinaa, ja että Lucasin ja Arndtin versiot hylättiin kumpikin vuorollaan lopullisen tieltä. Ja että tämä, saagan episodiluonteen mukaisesti, tarkoittaisi sitä, että koko uusi trilogia kertoo nyt aivan eri tarinan kuin minkä ensin Lucas sitten Arndt olivat visioineet.

Hämmentäväksi tilanteen on kuitenkin tehnyt se, että meillä on koko ajan ollut voimakkaita vastakkaisia väitteitä. Erityisen hankalaan paikkaan on ymmärrettävästi joutunut Lucasfilmin johtaja Kathleen Kennedy, Lucasin henkilökohtainen ystävä ja itselleen valitsema seuraaja. Kennedy on selitellyt useaan kertaan elokuvan syntyneen orgaanisesti, Lucasin ideoista lopulliseksi kasvaen. Tuotannon konsulttina toiminut Simon Kinberg on väittänyt Lucasin ideoiden olleen lopullisenkin kässärin pohjalla. Ohjaaja Abramskin on toistellut haastatteluissaan toistamasta päästyään kuinka kaikki perustuu ”Georgen uskomattomaan visioon”. Suorastaan kiusallista seurattavaa oli Vanity Fairin vitsivideo, jossa Lucas oli saatu kysymään Abramsilta kysymys, ja flanellipaitamme valitsi kysymyksen ”Mitä Darth Vaderin lapsenlapsille oikein tapahtui?”. Abrams hymähti tuskaisasti, ja vastasi sitten: ”Sano sinä, sinähän tämän koko sopan keksit”. Varsinainen vitsihän olikin siinä, että Lucas oli sanonut – mutta meille episodeissa VII-IX annettava vastaus ei ole se.

LucasAbramsJI1

Episodi VII:n tuotannon aloittaja George Lucas ja toisenlaisen Episodi VII:n ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams. 

Elokuvan ensi-illan jälkeen kuva on kuitenkin viimein valjennut niin paljon, että uskon ymmärtäväni, mistä oli ja on kyse. Näin syntyi The Force Awakens -kirjoitukseeni kokoamani todistuskappaleet elokuvan syntyvaiheista todistavat nähdäkseni, että molemmat puolet olivat oikeassa.

Lawrence Kasdan ja JJ Abrams eivät aloittaneet tarinankerrontaa alusta. He tosiaan aloittivat Kasdanin vaatimuksesta käsikirjoittamisen kokonaan alusta, mutta koska Arndt ei koskaan saanut valmiiksi ensimmäistäkään täyttä versiota käsikirjoituksesta, eivät Kasdan ja Abrams tarkkaan ottaen mitään hylänneetkään. He myös palasivat nopeasti Arndtin moniin version aikaisiin perusteisiin, ja lopullisen version ensimmäisen näytöksen tapahtumat ovatkin hämmästyttävän lähellä Arndtin luonnosten jo kuukausien takaisia versioita. Eikä tosin ihme: kun Arndt jätti projektin lokakuussa 2013, elokuvalle rakennettiin jo lavasteita ja pukuja, ja Abu Dhabi oli jo valittu Jakku-planeetan kuvauspaikaksi. Jos haluatte, tätä taustaa vasten elokuvan juonellinen yksinkertaisuuskin saa yhden selityksen: vaikka ensi-iltaa siirrettiin puolella vuodella, oli varmasti aivan liian myöhäistä edes harkita ensimmäisen näytöksen muuttamista joksikin muuksi kuin romuplaneetan autiomaassa tapahtuvaksi.

Mutta ei Arndtkaan pyyhkinyt pöytää tyhjäksi sillä hetkellä kun Disney tai Kathleen Kennedy päättivät jättää Lucasin juonet pöytälaatikkoon. Ensi-illan jälkeen (tjeu: Entertainment Weeklyn podcast) Arndt on kertonut Kennedyn ja Lucasin palkanneen hänet jo keväällä 2012 kertomaan ”nuoren jedinaisen alkuperätarinan”. Työnimellä Kira kehitelty Rey oli alusta asti ulkopuolinen ja yksinäinen. Tämä on keskeinen todistuskappale siitä, että Lucasin versio tosiaan on ainakin ”eräästä näkökulmasta” (Obi-Wanin sanoin) lopullisenkin The Force Awakensinkin taustalla: elokuvan päähenkilö ei ilmeisesti missään vaiheessa ollut sukunimeltään Solo tai Skywalker. Paitsi tietysti jos tällainen paljastus on edelleen edessä, ja sen oli koko ajan määrä olla edessä…

kylo-art

Kun tuleva Kylo Ren kesällä 2013 olisi voinut olla tämäntapainen, oliko hahmo vielä Kylo Ren? Tai Ben Solo? 

Koko kuva ei toki ole tässä. Aivan keskeinen kysymys on, oliko elokuvan pahis myös Lucasin versiossa Ben Solo. Oma veikkaukseni on, että ei ollut. Se selittäisi sekä Lucasin toistuvat viittaukset kadonneisiin tarinoihin ”Darth Vaderin lapsenlapsista” että The Force Awakensin tekijöiden tuskaisan iteroinnin erilaisten pahiskonseptien äärellä.

Kylo Renin hahmo, se, mitä Kylo Ren on tehnyt sekä se, mitä Kylo Ren episodissa VII tekee, ovat saagan juonen kannalta koko elokuvan ytimessä. Jos The Force Awakensista poistetaan Skywalkerien jälkeläisen petos ja pahuus, tai sitä vain muokataankin, koko tarinan täytyisi olla aivan toisenlainen, ja sen version kuvittelemiseksi meillä ei ole vielä tarpeeksi tiedonmuruja. Lisäksi tämän palikan muuttaminen vaikuttaa perustavasti koko uuteen trilogiaan, keinuttaen todennäköisesti episodeja VIII ja IX vielä kauemmas Lucasin ideoista kuin VII olikaan. Tästä näkökulmasta The Force Awakens ei tosiaan ole enää Lucasin tarina – eikä Lucasia elokuvassa käsikirjoituksesta enää kreditoitukaan. Kuvaavaa on sekin, että The Force Awakensin tekijät ohjaajasta luonnostaiteilijoihin pitivät yhtenä ohjeenaan kysymystä ”Kuka Luke Skywalker on (30 vuotta Jedin paluun jälkeen)?” – kysymystä, jota George Lucas ei varmaankaan olisi edes älynnyt kysyä.

Mutta elokuvan rakennuspalikoita – teemoja, hahmoja, miljöitä, jopa kohtauksia – ajatellen lopullisessa teoksessa on varmasti paljonkin Lucasin aikaista. Lucasmaista on myös kaikessa siinä, mitä Arndt, Abrams, Kasdan ja monet muut elokuvaan Lucas-välirikon jälkeen kuvittelivat, koska he tietoisesti hakivat inspiraatiota ja myös viittasivat kaiken aikaa Lucasin originaalielokuviin. Paitsi että The Force Awakens on juoneltaan paikoin lähellä A New Hopen remakea, sen lavasteet ja jopa kuvakulmat ovat täynnä muistumia vanhasta. Edesmennyt Ralph McQuarrie olisi melkein voitu kreditoida yhdeksi tuotantosuunnittelijoista.

Eräs yksityiskohta on vielä mainittava. Kun kerran The Art of The Force Awakens -kirjan luonnokset niin kertovasti paljastavat monia käsikirjoitusvaiheen ideoita, en voinut olla panematta merkille, että missään luonnoksissa ei vilahda toista nuorta naishahmoa, jota kesällä 2013 todistettavasti elokuvaan etsittiin. Pitkään oletin, että kyseessä oli hahmo, joka putosi käsikirjoituksen muuttuessa pois, tai kenties siirrettiin seuraavaan episodiin. Vaikka Kelly Marie Tran nyt Episodi VIII:aan julkistettiinkin, en tiedä, uskonko enää tähän kuvioon. Kokonaan pois pudonneesta hahmosta olisi luullut jo paljastuneen viitteitä haastatteluista tai luonnoskuvista, joten olisiko hahmo sittenkin ollut vaikkapa vain tuolloin suurempaan rooliin ajateltu Korr Sella? Mutta sittenkin…