40 vuotta tähtien sotaa

Paljon onnea vaan! George Lucasin ohjaama elokuva Star Wars, myöhemmin tunnettu myös episodina IV ja lisätyllä alaotsikollaan A New Hope, sai ensi-iltansa 25.5.1977, tasan 40 vuotta sitten. Paljon on-ne-aa vaan!

Tähän mennessä tapahtunutta:

1977
Star Wars saa ensi-iltansa. Se on, tuotanoin, aikasmoinen hitti. Sellainen hitti, jonka jäljiltä koko länsimainen elokuvateollisuus ei ole enää entisensä. Suomessa ensi-ilta tosin mahtuu hädin tuskin merkkivuoden puolelle: se on vasta 16. joulukuuta. Lisää Suomi-viivästyksiä seuraa.

1978
Leigh Brackett kirjoittaa ensimmäisen version jatko-osan käsikirjoituksesta – ja kuolee syöpään ennen kuin tarinaan ehditään lisätä edes erästä isä-poika-suhdetta. Marraskuussa ensi-iltansa saa ensimmäinen Star Wars -spinoff, Holiday Special, joka, tuotasnoin, ei ole varsinaisesti hitti.

1979
Imperiumin vastaiskua filmataan muun muassa Norjassa. Elokuva ylittää budjettinsa ja on yhä melkoinen riski – jonka Lucas ottaa henkilökohtaisesti, rahoittaessaan elokuvansa tästä lähtien itse.

1980
Imperiumin vastaisku saa ensi-iltansa. Edeltäjäänsä filosofisempi ja käänteissään jopa shokeeraava elokuva sinetöi lopullisesti sarjan aseman, sillä sen jälkeen sen paremmin kriitikot kuin suuri yleisökään eivät voineet sivuuttaa elokuvasarjaa alkuperäisleffaan kiteytyvänä yksittäistapauksena, kuten tätä ennen (vaikkapa Tappajahain tapauksessa) oli tavallista. Tavallista tapausta suuremmista suunnitelmista todisti myös alkuskrolli, jossa katsojat kohtasivat nyt alaotsikon ”Episodi V”. Huh?

1981
Tekeillä oleva kolmas elokuva hahmottuu paitsi trilogian, myös koko tarinan päätökseksi. Väsynyt ja toisaalta muistakin elokuvahankkeista innostunut Lucas haluaakin kääriä koko tarinan kasaan yhdessä elokuvassa, hyläten ajatuksensa kuusiosaisesta Luke Skywalkerin tarinasta. Lucasin ja Lucasfilmin toinen menestyssarja saa alkunsa Kadonneen aarteen metsästäjien ensi-illan myötä.

1982
Kolmatta Star Wars -elokuvaa kuvataan salanimellä Blue Harvest ja tarkoitetulla otsikolla Revenge of the Jedi. Kumpaakaan ei nähdä aikanaan valkokankaalla: kosto vaihtuu paluuksi alle puoli vuotta ennen ensi-iltaa.

1983
Jedin paluu. Elokuva voittaa seuraavana vuonna (ainakin toistaiseksi) viimeisen Star Wars -Oscarin, joka tosin on erikoispalkinto efekteistä, eikä siis kilpasarjan pysti. Vaikka elokuvasarja näyttää selvästi päättyvän, on suosio kova: esimerkiksi Suomessa Semic alkaa vasta nyt julkaista säännöllistä Star Wars -sarjakuvalehteä.

1984
Caravan of Courage: The Ewok Adventure – ensimmäinen eräänlainen spinoff-elokuva, joiden mahdollisuus kuuluikin Lucasin visioon jo varhain. Tosin tämä kotimaassaan suoraan kiitospäiväksi telkkariin tehty lastenelokuva ei juuri viittaa Star Warsiin, nimiosan karvapallojen asiayhteystuttuutta lukuunottamatta. Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa elokuvan voi kuitenkin nähdä teattereissakin.

1985
Alkuperäisten Kennerin lelulinjastojen jo lopetellessa tuoteperhe jatkaa hiipumistaan lastenviihteen kautta koukaten. Ewok-elokuvan jatko-osan lisäksi päivänvalon näkevät ensimmäiset Star Wars -animaatiosarjat Droidit ja Ewokit. Edellistä tehdään vain 13 jaksoa, jälkimmäistä jopa 35. Etenkään ewok-sarjalla ei ole käytännössä mitään tekemistä Star Warsin kanssa. Suomessa ensimmäinen Tähtien sota nähdään ensimmäisen kerran televisiossa.

1986
Marvelin alkuperäinen Star Wars -sarjakuvalehti päättyy Yhdysvalloissa numeroon 107. Suomessa Star Wars -sarjiksia riitti Semicin julkaisutahdissa vielä seuraavaksi vuodeksi. Uusia elokuvia ei ollut tulossa, joten aika aikansa kutakin. 1980-luvun pop-kulttuurissa taisi olla vielä hetken He-Manin vuoro, jonossa odotti jo Turtles.

1987
Disneylandissa avataan virallisella lisenssillä Star Tours -vuoristorata. Erään avaruustaistelijan nimi palaa valkokankaille: Lucasfilmin äänitehosteisiin keskittyvä tytäryhtiö saa nimen Skywalker Sound. Mel Brooks julkaisee parodiaelokuvansa Space Balls.

1988
Hiljaisuus syvenee. Uuden Star Wars -fiksin saavat vain roolipelaajat: käytännössä ainoat näinä vuosina julkaistut uudet Star Wars -nimikkeet kuuluvat West End Gamesin roolipeliin. Lucasfilmin vuoden elokuvat ovat Willow ja Tucker: The Man and His Dream – kaukana kaukaisesta galaksista, molemmat.

1989
Originaalielokuva valitaan Yhdysvaltain kongressin kirjastoon kulttuurisesti merkittävänä teoksena. Mikähän versio siellä muuten nykyään on?

1990
Täysi hiljaisuus. Käsittääkseni Star Warsin 40-vuotisen historian tyhjin vuosi. Mutta se on hiljaisuutta räjähdyksen edellä. Pinnan alla kytee jo.

1991
Imperiumin perillinen, Timothy Zahnin myöhemmin Thrawn-trilogiaksi kutsutun kirjatrilogian avausosa julkaistaan. Sattumalta samaan aikaan päivänvalon näkee myös Dark Horse -kustantamon sarjakuva Dark Empire, jonka sivujen väreissä ei juuri päivä paista. Jedin paluun jatko-osiksi (alunperin toisistaan tietämättä!) kynäillyt tarinat sisältävät myöhemmin kliseinä pidettäviä superaseita ja päähenkilöiden klooneja, mutta ne näyttelevät äärimmäisen tärkeää roolia Star Warsin kasvamisessa aikuiseksi kasvaneelle yleisölle(kin) suunnatuksi franchiseksi. Lisää sarjakuvia ja kirjoja seuraa nopeasti perässä.

1992
Lucas ja Lucasfilm häärivät toisen pääluomuksensa, Indiana Jonesin, nuoruutta kuvaavan televisiosarjan äärellä. Tuotanto ei sinänsä liity Star Warsiin mitenkään – paitsi että sen tuottaa Rick McCallum, joka myöhemmin jatkaa samalla tittelillä prequeleissa ja joka on kertonut Indy-sarjan (aikanaan) massiivisen tuotannon ja erityisesti kuvauspaikkojen etsinnän valmistaneen koko yhtiötä merkittävästi tuleviin koitoksiin kaukaisessa galaksissa.

1993
Lucasfilmin jo vuonna 1982 perustetun tytäryhtiön LucasArtsin pc-pelit Rebel Assault ja X-Wing johdattavat pelaajia takaisin Star Wars -maailmaan (ja edellinen koko pelimaailmaa cd-romien aikakauteen). Lisää pelejä seuraa nopeasti perässä. Maailman lehdissä julkaistaan ensimmäiset vienot uutiset siitä, että elokuvat episodinumeroilla I-III saattaisivat olla tulossa.

1994
X-Wingin jatko-osa, avaruussimulaattori TIE Fighter, vanhan polven silmissä paras Star Wars -peli, julkaistaan. Marraskuussa George Lucas alkaa kirjoittaa Episodi I:tä.

1995
Star Wars -elokuvatrilogia julkaistaan vhs:llä ”viimeistä kertaa alkuperäisenä”. Harva uskoo, että lupaus tosiaan pitäisi. Hasbron ”Power of the Force” -toimintafiguurisarja, jossa Luke ja kumppanit vaikuttavat käyneen kuntosalilla, palauttaa Star Warsin lelukauppoihin.

1996
Shadows of the Empire, ”special editionien ja prequelien testiajo”. Episodien V ja VI väliin sijoittuva tarina julkaistaan kirjana, sarjakuvana, videopelinä ja jopa soundtrackina sekä lisensoidaan leluiksi. Vain elokuva siis jää puuttumaan – vaikka prequelien todelliseen lisenssituotemäärään nähden tämä tietysti tuntuu jälkikäteen vain söpöltä ilmaukselta. Suomessa Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu nähdään ensimmäisen kerran televisiossa vasta tällöin. Virallinen nettisivu starwars.com avataan.

1997
Special Editionit. Star Wars täyttää 20 vuotta ja palaa elokuvateattereihin kasvonsa kohottaneena, uusvanhoilla kohtauksilla täydennettynä. Se on, tuotasnoin, aikamoinen menestys taas, eikä sisältömuutoksiin myöhemmin kohdistuvasta kritiikistä ole vielä juuri tietoakaan. Vanhojen elokuvien uusintakierroksen suosio todistaa yleisön olevan enemmän kuin valmis Star Warsin todelliselle paluulle – mistä kertoo myös se, että Star Wars -kirjoja aletaan suomentaa alkaen Zahnin Imperiumin perillisestä. Paluu onkin jo lähellä: samana kesänä Episodi I kuvataan. Suurten yleisöjen innostuessa alkaa tapahtua muutakin merkittävää: vuonna 1997 Yhdysvalloissa perustetaan pukuseura 501st Legion ja kuvataan fanifilmi Troops. Lisää fanifilmejä seuraa nopeasti perässä.

1998
Hype maailman (tuolloin ja todennäköisesti edelleen) odotetuimman elokuvan edellä kasvaa. Episodi I:n teaseria ladataan modeemit kuumina, siirrellään pakattuna disketeillä koneelta toiselle ja nauhoitetaan vhs:lle sen esityksestä suomalaisessa Jyrki-ohjelmassa. Mikään ei voisi mennä pieleen…eihän?

1999
Pimeä uhka saa ensi-iltansa – Yhdysvalloissa toukokuussa, Suomessa elokuussa (viimeisenä myöhässä Suomeen tuotuna Star Warsina). Se on, tuotasnoin, jälleen aikasmoinen hitti. Varauksetonta ylistystä se ei saa osakseen, mutta eipä toisaalta välittömästi täyttä tyrmäystäkään. Joka tapauksessa se avaa ovet ammolleen Star Wars -faniuden räjähdykselle: tarjoaahan laajentuva maailma yhä uusia mahdollisuuksia harrastaa. Ensimmäinen Star Wars Celebrationkin järjestetään samana vuonna prequelien aikakauden kunniaksi. Aletaanpa Suomessakin taas julkaista kuukausittaista Star Wars -sarjakuvalehteä. Mitä taas kirjallisuuteen tulee, maailmalla samaan aikaan suljetaan ja avataan ovia Imperiumi-perusteisten tarinoiden päättyessä, New Jedi Order -kirjasarjan alkaessa ja kuun pudotessa Chewbacca-paran niskaan.

2000
Episodi II kuvataan. Yleinen mielipide edeltäjästä alkaa kääntyä ikäväksi. Samaan aikaan prequelien kasvattama kiinnostus kuitenkin kiihdyttää Star Wars -faneja yhä yhteisöllisemmiksi. Suomessakin eletään tiivistä aikaa tällä rintamalla: turkulaislähtöinen yhdistys Tähtiallianssi, 501st pohjoismainen jaosto Nordic Garrison ja keräilykeskeinen nettiyhteisö Tähtikeräilijät syntyvät. Viimeksi mainittu suo seuraavana vuonna kotisivuillaan tilaa nettifoorumille suurelliselta nimeltään Suomen Star Wars Fanit, josta loppujen prequel-vuosien ajaksi kasvaakin nimensä mukainen.

2001
Helsingissä Tennispalatsin taidemuseossa vierailee avokätisesti muun muassa lavasteita ja pukuja esittelevä The Art of Star Wars -näyttely. Pimeä uhka pääsee uuteen formaattiin, suosituksi osoittautuneelle dvd:lle. Maailmalla kampanjoidaan jedi-uskontokuntien puolesta.

2002
Kloonien hyökkäys. Onko se edeltäjäänsä parempi vai pahempi, väitellään yhä, mutta joka tapauksessa ”George Lucas raiskasi lapsuuteni” -puheet yltyvät. Fandom ei siitä tosin mihinkään laannu.

2003
Ensimmäinen Clone Wars -niminen animaatio: Genndy Tartakovskyn lyhärisarja. Knights of the Old Republic, todennäköisesti paras Star Wars -peli. Star Wars -keräilijöiden kuningas Steve Sansweet vierailee Suomen Turussa Finnconissa. Saman vuoden lopussa kotimainen Star Wars -sarjakuvalehti lopetetaan. Kirjasuomennokset jatkuvat hieman pitempään. Onhan yksi elokuvakin vielä jäljellä.

2004
Originaalitrilogia julkaistaan dvd:llä. Ei kuitenkaan originaalina, eikä edes vuoden 1997 special editionina: sisältöä on restauroitu jälleen. Nyt Vader puhuu videopuhelunsa Ian McDiarmidin kanssa ja Lukea tervehtii Endorissa Hayden Christensenin Voima-haamu. Lucas+lapsuus -huudot eivät varsinaisesti vaimene.

2005
Sithin kosto päättää prequel-trilogian ja, niin luultiin, koko Star Wars -elokuvasarjan. Skywalker Ranchilta San Franciscoon muuttava Lucasfilm siirtyy etsimään uusia keinoja hyödyntää mega-franchiseaan. Yksi nerokkaimmista vedoista on Lego Star Wars -brändin laajentaminen pelkästä lelulisenssistä peleiksi ja animaatioiksi: niitä seuraa perässä lisää paitsi tällä lisenssillä, myös monista muista brändeistä. Viimeistään tämän tempun myötä Darth Vader ja kumppanit alkavat tulla tutuiksi hahmoiksi päiväkodeissakin.

2006
Siirrytään käytännössä toiseen hiljaisuuden kauteen, vaikkei se toki yhtä hiljainen ole kuin 1980-luvun lopun kausi. Star Wars -kirjoja ja sarjakuvia esimerkiksi julkaistaan (Yhdysvalloissa) koko ajan, muttei niistä synny suuria tai edes pieniä klassikoita. Lucas suunnittelee franchisen seuraavaksi askeleeksi näyteltyä televisiosarjaa nimeltä Star Wars Underworld, mutta se ei koskaan toteudu käsikirjoituksia valmiimmaksi.

2007
Star Wars täyttää 30 vuotta pihahtaen. Mitään merkittävää uutta ei ilmesty. Ainakin suomalaisittain katsottuna fandomkin hiipuu.

2008
The Force Unleashed -pelistä viritellään Shadows of the Empiren kaltaista multimediatapausta, sillä peliin liittyy muun muassa kirjoja ja sarjakuvia, mutta ei sekään historiaan jää. Sen sijaan kauaskantoisemman alun tarjoaa teatterikierroksellakin käyneellä elokuvalla käynnistyvä The Clone Wars -animaatiosarja.

2009
Animaatiosarjan äänitähti Ashley Eckstein perustaa ”tyttönörttien vaatemerkin” Her Universen, joka nostaa hänet yhdeksi Star Warsin suurista tekijöistä.

2010
The Clone Warsin kolmas kausi kääntää sarjaa jatkuvajuonisemmaksi ja, ennen kaikkea, vakavammaksi. Mortis-jaksojen kaltaiset tarinat tekevät sarjasta sen, millaisena se nyt nähdään: osana virallista kaanonia.

2011
Star Wars -saaga julkaistaan bluraylla, joka tietenkin tarkoittaa taas yhtä muutosten kerrosta originaalitrilogian special editioneihin.

2012
Pimeä uhka käy uusintakierroksella elokuvateattereissa 3D-käännettynä. Muut episodit eivät kuitenkaan seuraa sitä kuten oli tarkoitus, koska sitä ennen vuoden lopulla putoaa pommi: Lucas valitsee Kathleen Kennedyn seuraajakseen ja myy yhtiönsä Disneylle, joka ilmoittaa heti ostouutisen yhteydessä käynnistävänsä välittömästi uusien Star Wars -elokuvien tuotannon. Myöhemmin tosin paljastuu, että käynnistyksen aloitti jo Lucas itse: tekeillä on uusien hahmojen ympärille keskittyvä uusi trilogia, jossa myös vanhat hahmot palaavat. Fandom räjähtää: on kuin se olisikin hiljaiset vuodet vain ladannut voimiaan.

2013
Uutta trilogiaa kypsytellään julkisuudelta piilossa, mutta franchisea seuraaville tämä on jo mullistusten vuosi. The Clone Wars lopetetaan, julkaisematon komediallinen Detours-animaatiosarja hyllytetään pysyvästi, tilalle luvataan uusi animaatio Rebels. Uusi Lucasfilm ottaa kokan kohti originaalitrilogiaa pikemmin kuin prequeleita. Yhtiötä järjestellään uudelleen elokuvastudioksi, missä rytäkässä muun muassa peliosasto LucasArts lakkautetaan pelkäksi lisenssitoimistoksi. Ensimmäisen uuden Star Wars -elokuvan on silti oltava yhteistuotanto ohjaaja JJ Abramsin studion kanssa: Lucasfilm ei yksinkertaisesti ole vielä valmis täysiveriseksi leffataloksi yksinään.

 

2014
Rebels aloittaa. Vanha expanded universe lyödään kasaan ja päälle leima ”Legends”. Nyt virallista kaanonia ovat enää elokuvat ja kaksi animaatiosarjaa The Clone Wars ja Rebels – sekä kaikki tästä eteenpäin julkaistava, jota kontrolloimaan järjestäytyy Lucasfilmin tarinaryhmäksi kutsuttu viisasten kerho. Sopivaa on, että sarjakuvalisenssi palaa samassa yhteydessä Marvelille. Uusi elokuvakin kuvataan ja sen näyttelijät julkistetaan, mutta ensimmäisen teaserin hetkellä joulukuussa siitä ei tiedetä vielä juuri mitään. Niin kauas on tultu hiljaisuuden kausista, että vuosi on (ainakin toistaiseksi) viimeinen, jona ei julkaista uutta Star Wars -elokuvaa.

2015
The Force Awakensin vuosi, vaikka ensi-ilta onkin vasta vuoden lopussa. Se on, tuotasnoin, aikamoinen hitti.

2016
Rogue One, ensimmäinen nyt virallisena pidettävä standalone-, eli spinoff-, eli Anthology-, eli A Star Wars Story -elokuva. Miten näistä nyt puhua. Ja onhan se hitti tämäkin. Elokuvien ulkopuolella aluksi jyrkästi piirretty raja kaanonin ja Legends-tarinoiden välillä hämärtyy suuramiraali Thrawnin astellessa uuteen kaanoniin käytännössä samana hahmona kuin ennenkin. Carrie Fisher kuolee – ei toki aivann ensimmäisenä todella merkittävänä Star Wars -ihmisenä, mutta eittämättä ensimmäisenä, jonka liian aikainen kuolema tulee vaikuttamaan tuleviin elokuviin.

2017
40 vuotta täyttyy. Edessä on episodi VIII, The Last Jedi. Edessä on myös aika monta muuta elokuvaa, animaatiosarjaa, näyteltyä sarjaa, kirjaa, sarjakuvaa, peliä, lelua, leikkiä, pop-kulttuuriviittausta, parodiaa, vitsiä, fandom-hetkeä, blogikirjoitusta, iloa, surua ja toivottavasti myös yllätystä.

Paljon onnea ja pitkää ikää! Kyllä minä niin tykkään, vaikka aina sinuu kiusoittelenkin.

Vieraskynä: Matka Ihmemaahan – Erään suomalaisen seikkailut SWCO:ssa

Teksti ja kuvat: Henna Pekkarinen

Kun Aki pyysi minua kertomaan matkastani Star Wars Celebration Orlandoon, olin aluksi hukassa: Mitä tästä pitäisi kertoa, mihin pitäisi keskittyä? Päädyimme molemmat tahoillamme samoihin peruskysymyksiin: ”Millaista siellä oli ihan oikeasti?” sekä ”Oliko se sen arvoista?” Näihin kysymyksiin yritän tässä vieraskynä-kirjoituksessa vastata, sekä mahdollisesti rönsyilevän tekstin kautta myös muihin, täysin kysymättömiin kysymyksiin. (Toim. huom.: Aki kommentoi pari välihuutoa!)

Amerikassa kaikki on isompaa

Celebration Orlando oli jotain järjettömän valtavaa: yli 70 000 ihmistä, melkein 6 000 ihmistä vetävä pääsali, 2 300 ihmistä mahduttava keskisali sekä hehtaareja käsittävä näyttelyalue. Keskiviikkoiltana yöpymistä jonotti jo useita kymmeniä metrejä ihmisiä, ja torstaiaamuna jono ulkona oli satoja metrejä. Aamuinen jonotusaula kuhisi kuin mehiläispesä, ja näyttelyalueen kapeilla käytävillä tuli joskus klaustrofobinen olo tuhansien ihmisten vaappuessa enemmän tai vähemmän määrätietoisesti yhdeltä kojulta toiselle. Neljän päivän jälkeen alkoi pidättyväistä suomalaista jo hieman väsyttämään tuo valtava ihmismäärää.

Torstai-aamuna paneelia odottaessa. Muutama muukin oli paikalla.

Celebration Orlando oli järjestäjien mukaan suurin Celebration koskaan, ja ihmismäärän perusteella uskon väitteen täysin. Valitettavasti – ja omasta mielestäni täysin selittämättömästi – tämä asia tuli kuitenkin järjestäjille yllätyksenä. Asiaa seuraavat ovat varmasti jo ehtineet sosiaalisesta mediasta lukea järjestelyjen heikkoudesta, mutta minun on pakko todeta, että asiat todella olivat huonosti tapahtuman alkupäivinä. Torstaina koko tapahtumaan oli täysin mahdoton päästä sisälle enää aamuyhdeksän jälkeen. Perjantaina ihmisiä päästettiin useasta pisteestä sisälle, jolloin osa pääsi lyhyemmällä jonotuksella nopeammin sisään. Rannekejonoissa taktikoitiin niin, että yksi pitää paikkaa ja muut hakevat vuorotellen muihin paneeleihin rannekkeen. Jono viralliseen Celebration Storeen oli jatkuvasti 2–3 tuntia, ja maksamaan sai jonottaa yli tunnin (ei sillä että kaupassa olisi ollut mitään ostettavaa jäljellä). Turvatarkastus oli jatkuvasti hidas ja tehoton. Osa yön yli jonottaneista oli jäänyt live-paneelien ulkopuolelle alkuperäisistä puheista huolimatta, ja yöpymisjärjestelyjen takia he joutuivat siirtymään turhaan paikasta toiseen. Paneelijonoissa ohitettiin ja pisimpään jonottaneet pääsivät viimeiseksi saliin. Henkilökunta ei tiennyt yhtään mitään mistään muusta kuin juuri omasta pienestä tehtävästään. Asiat paranivat onneksi loppuviikkoa kohden ja sunnuntaina homma toimi jo lähes hyvin, mutta näiden asioiden tulisi kyllä toimia heti kättelyssä, varsinkin kun ostettujen lippujen määrä on ollut ainakin suuntaa antavasti tiedossa jo paljon aikaisemmin.

(Toim. huom.: Lontoon ja Saksan Celebrationien-kävijä Akista tämä tuntuu aivan uskomattomalta, vaikka sen todeksi tietääkin. Orlandossa oli selvästi enemmän yön yli jonottaneita kuin Euroopassa, ja tämä puuha selvästi kuuluu yleensäkin amerikkalaiseen conikulttuuriin eurooppalaista enemmän, mutta sitä suuremmalla syyllä massatapahtuman olisi luullut sujuvan rutiininomaisessa järjestyksessä! Näistä sotkuista tunnistan Lontoosta vain Celebration Storen älyttömän jonon – mutta sinnekin jaettiin aamuisin vapaakaistalippuja, jolla meidän tiimimme pääsi viimeisenä päivänä tyhjiä hyllyjä ihmettelemään. -Aki)

Kaikkea ei voi saada, mutta melkein

Ehkä tärkein kysymys, jota jokainen Celebrationiin menevä miettii, on paneeleihin pääsy. Minä ja virallinen valokuvaajani/kantojuhtani aloitimme jonottamisen joka päivä aamulla neljän–viiden välillä. Näin pääsimme joka päivä sunnuntaita lukuun ottamatta kaikkiin haluamiimme paneeleihin vähintään streamaus-saliin, ja lauantain Rebels-paneeliin pääsimme live-saliin. Sunnuntainakin olisimme päässeet haluamaamme, mutta nimmarijonotus sotki aikataulumme.

Paneelisaleihin sisäänpääsyyn oikeuttavien rannekkeiden jonottaminen on selkeästi suurin stressiä aiheuttava tekijä Celebrationissa, ja tätä stressiä olisi varmasti helpottanut, jos järjestäjät olisivat antaneet parempia arvioita siitä, kuinka paljon saleihin mahtuu. Mutta rannekejärjestelmä mahdollistaa sen, että lähes jokainen pääsee edes johonkin isompaan paneeliin. Lisäksi Lontooseen verrattuna Orlandossa oli runsaasti hyviä pienempiä paneeleita, joihin pääsi ilman ranneketta.

The Last Jedi -paneelin odottelua. Meininki oli hyvä myös meillä streamaus-salin katsojilla.

Varoituksen sanana kuitenkin kaikille Celebrationiin aikoville: Kaikki vaatii jonottamista. Jos haluat rannekkeen isompaan paneeliin, on sinun pakko tulla paikalle viimeistään kun rannekkeiden jako alkaa. Jos haluat Celebration Storeen, joudut jonottamaan ainakin osan aikaa. Jos haluat nimikirjoituksia, joudut jonottamaan. Jos haluat hyvät paikat salissa tai ehdottomasti sisälle johonkin ei-rannekkeelliseen paneeliin, joudut jonottamaan. Jonoilta ei voi välttyä, ja mekin parhaimmillaan seisoimme tai istuimme 8 tuntia jonossa.

Tämä johtaa siihen, että kaikkea ei voi mitenkään saada, ja onnistunut Celebration-matka vaatii sitä enemmän suunnittelua, mitä isommat toiveet tapahtumalle asettaa. Itselleni suunnittelu tulee luonnostaan, joten 12 tunnin lennot sain hyvin käytettyä siihen, että aikataulutin jokaisen päivän paneelit, ostosajat ja tapahtumat kohtalaisen tarkasti. Emme esimerkiksi ottaneet lauantaille muuta paneelia kuin Rebels-paneelin, koska lauantaina oli virallinen cosplay-päivämme sekä Ahsoka Lives! -tapaaminen. Minulta jäivät saamatta kaikki Star Wars -kirjoittajien nimikirjoitukset sekä Thrawn-kirjan erikoispainos, koska panostin torstaina paneeleihin ja Celebration Storeen. Aikatauluun, eksklusiiveihin ja erikoistapahtumiin kannattaa tutustua huolella ja ajoissa ja todella miettiä, mitä ehdottomasti haluaa kokea tai hankkia. Jos suunnittelun jättää pintapuoliseksi on vaara, että jää paitsi kaikista haluamistaan tapahtumista.

Ahsoka lives! -tapaaminen. Meitä oli ”muutama”!

Mutta kuten sanottu, suunnittelemalla voi saada lähes kaiken haluamansa, joskus jopa enemmän. Meillä oli erittäin onnistunut cosplay-päivä, koska vietimme torstain testaamalla pukujen ongelmakohtia. Sain kaikki haluamani nimikirjoitukset, näimme kaikki tärkeimmäksi painottamamme paneelit ja sain kaikki haluamani Ahsoka-figuurit. Ostosten suhteen Celebration on erityisesti suomalaisille oikea paratiisi, sillä kaikki isommat ja pienemmät pohjoisamerikkalaiset erikoisliikkeet ovat paikalla myymässä tuotteitaan. Tämäkin vain vaatii painottamista ja suunnittelua, ja ostosten tekeminen vie vääjäämättä aikaa joltakin muulta jonottamiselta.

”Ihan vaan pari juttua…”

”Ihan vaan vielä pari juttua…”

”Star Wars is about family”

Jonottaminen ja kaameat järjestelyt olisivat saattaneet tuhota koko elämyksen, elleivät fanit olisi täysin uskomattomia. Suuri amerikkalaisten määrä lisäsi Lontooseen verrattuna tunnelmaa entisestään, sillä jenkeiltä puuttuu eurooppalainen pidättyväisyys. Kuka tahansa saattoi liittyä keskusteluun milloin tahansa täysin luontevasti, jonossa naapureiden kanssa keskustelu oli lähes välttämättömyys, ja kaikki olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita. Sunnuntaina yksi fani ryhtyi itse järjestämään Dave Filonin hyväntekeväisyys-nimikirjoituksen jonotusta, koska kukaan henkilökunnasta ei asiasta tiennyt mitään. Torstaina jonotimme kolme tuntia Celebration Storeen, puhuen matkalla säännöllisin välein vastaan tulevan pienen Ahsoka-fanin isän kanssa, ja tyttö piirteli jonotuksen aikana pieniä kuvia ja jakoi niitä ympärilleen.

Paneelien kokeminen on paikan päällä aivan omaa luokkaansa. Joku voi miettiä mitä järkeä on siinä, että jonottaa 7 tuntia päästäkseen katsomaan streamausta, kun sen voi katsoa kotonaan tai hotellilla livenä samaan aikaan. Mutta kun olet 2 000 muun fanin kanssa jotka kaikki hurraavat täyttä kurkkua George Lucasin astuessa ruutuun, ja kun aikuinen mies itkee avoimesti takanasi John Williamsin paljastuessa verhon takaa, muuttuu streamin katsominen yksin täysin absurdiksi vaihtoehdoksi. Mykistävä yllätys, kun Luke sanoo The Last Jedin teaserin sanat; musertava kaipuu, kun Carrie Fisherin muistovideo näytetään sekä kaihoisa suru, kun Filoni ilmoittaa Rebelsin päättyvän – ne kaikki tunteet moninkertaistuvat ja syttyvät eloon, kun ne kokee tuhansien muiden yhtä innokkaiden fanien kanssa. Toinen itselleni tärkeä kokemus oli cosplayn tuoma yleinen ilo ja hyväksyntä. Itsekriittisenä perfektionistina oli eheyttävää huomata, että lopputulosta tärkeämpää on näkemäsi vaiva ja yrittäminen, ja jopa torstain pukukokeilussa saimme säännöllisesti pysähtyä kuvattavaksi.

(Toim. huom.: Niin kuin melkein kaiken muunkin, aivan erityisesti tämän voi Aki vahvistaa. Kainostellen pukeuduin minäkin Lontoon Celebrationiin Hux-asuuni, elämäni ensimmäiseen cosplayhin, omassa mielessäni vain vaatimattomasti tuunattuihin kirpputoriostoksiin, mutta hupsis, kuinka Celebrationissa moni nyökyttelikin minullekin asua kehuvia tervehdyksiä, ja kuinka uudenlaisen yhteenkuuluvaisuuden tunteen asuvalinta yhtäkkiä avasikaan! -Aki)

Virallinen valokuvaaja kameran toisella puolella.

Viimeisetkin keltataudin rippeet hävisivät kolmannessa pesussa. Perkeleen hihat!

Fanien lisäksi myös tähdet ovat pääosin erittäin mukavia ja fanejaan arvostavia henkilöitä. Meillä tapaamiset rajoittuivat vain muutamiin ihmisiin, mutta kaikkia heitä yhdisti arvostus faneja kohtaan ja puhdas ilo tekemisestään. Ashley Eckstein oli aidosti otettu hahmonsa Ahsokan merkityksestä ihmisille, Dave Filoni jututti jokaista tapaamansa ihmistä ja Ray Park jaksoi puhua jokaisen nimikirjoitusta hakevan henkilön kanssa samalla innolla ja ystävyydellä. On hienoa huomata, että jotkin asiat maailmassa voivat vielä yhdistää ihmisiä erilaisista lähtökohdista huolimatta.

Loppusanat

No oliko se kaikki lopulta sen arvoista? Riippuu henkilöstä, jolta asiaa kysyy. Omat prioriteetit, tarpeet ja suunnitteluhalu vaikuttavat suuresti siihen, miten paljon Celebrationista saa irti ja miten paljon sen puutteet häiritsevät. Alla on kaksi tapaa kuvata neljän päivän rupeamani, joista molemmat ovat aivan yhtä paikkaansa pitäviä kuvailuja:

”Matkustin Atlantin yli Floridan aurinkoon herätäkseni kolmelta aamulla viettääkseni neljä päivää sisätiloissa, jotta voisin seisoa 8 tuntia jonossa ja istua katsomassa kun ihmiset puhuvat, joskus jopa vain streamattuna lähetyksenä.”

”Celebration on kuin monipäiväinen, eriasteisilla VIP-lipuilla varustettu lempiartistisi rock-konsertti. Mukana ovat bändin vanhat ja uudet jäsenet, kaikki klassikkokappaleet ja joka kerta ihka uutta materiaalia. VIP-lipulla tai aikaasi myymällä pääset tapaamaan lähes kenet tahansa bändin jäsenistä, ja joskus tapaat heitä ihan sattumalta. Ja koko ajan olet sellaisten ihmisten ympäröimä, jotka rakastavat bändiä joka solullaan – ihan niin kuin sinäkin.”

Minulle Celebration oli kaiken ajan ja vaivan väärti, jokaisen valvotun yön ja liimatun sormen arvoinen. Parhaaksi osaksi eivät lopulta osoittautuneet paneelit, ostokset tai cosplay, vaan jonotus. Sillä koskaan ei tiedä, keneen voit törmätä jonotettuasi koko päivän:

Tässä kohtaa sisäinen fanityttö kiljuu.

Star Wars Celebration 2017: 40-vuotisjuhla oli kuin 35-vuotisjuhla

Neljän päivän Celebration-putki on käynnissä. Minä pysyn tänä vuonna kotona, mutta hei, tämähän tuleekin streamina niin hyvin. Aikatauluja kirjasinkin jo edelliseen merkintään.

Avaus oli siis Star Warsin 40-vuotisjuhlapaneeli, ja sen voi katsoa tallenteena täältä. Tunteikas Carrie Fisher -tribuuttivideo on ansaitusti Youtubessa jo erillään:

Mutta siis: avaus ei sisältänyt uutisia. Ei originaalitrilogian originaaliversioiden uudelleenjulkaisua, ei Han Solo -leffan nimeä, ei neljännestä Star Wars -trilogiasta, ei mitä nyt odotittekaan. Vain Warwick Davis haastattelemassa muutamia ihmisiä, pari videotervehdystä ja vähän elävää musiikkia.

Krhm.

Siis: Kathleen Kennedy, Dave Filoni, Liam Neeson, Hayden Christensen, Ian McDiarmid, Peter Mayhew, Anthony Daniels, Billy Dee Williams, Samuel L. JacksonMark Hamill ja Harrison Ford. Huh, en ehkä edes muistanut kaikkia. Sekä itse George Lucas, kaiken tämän alku, joka ei juuri osallistunut Celebrationeihin edes omistaessaan Star Warsin, ja joka viime vuosina on suhtautunut Star Warsin uuteen nousukauteen varsin katkerasti. Mutta joka nyt siis istui itselleen hieman liian korkealla sohvalla leppoisasti jalkojaan heilutellen koko puolitoista tuntia.

Ja sen elävän musiikinkin johti muuan John Williams. Verhon taakse piilotettu orkesteri oli ilmeisesti syy siihen, että 40-vuotisjuhlaa ei järjestetty Celebrationin isoimmassa salissa.

Ja tämä on tietenkin mahtavaa. Hamillin ja Fordin kohdalla taputukset olivat liki loppumattomat (heistä jälkimmäinenkään ei ole näitä tapahtumia ehtimiseen kolunnut). Itseoikeutetusti show tietenkin huipentui (ennen konserttifinaalia) Carrie Fisherin muistelemiseen, jossa sanansa sai sanoa myös Fisherin tytär Billie Lourd. Paikan päällä olisi kyllä itkettänyt. Miten me ihan oikeasti aiomme pärjätä ilman ainutlaatuista Carrie Fisheriä?

Mutta… Enhän minä voi olla vähän kritisoimattakin.

Celebration-nimisestä kummallisesta ilmiöstä kertoo minusta aika paljon seuraava kuvio:

  1. Hayden Christensen on näyttelijä, joka ei ole viime vuosina juuri näytellyt, ja jonka suuri yleisö kokee epäonnistuneen roolissaan.
  2. Kun Hayden Christensen ilmoitetaan Celebrationiin, fanit menevät pähkinöiksi.
  3. Kun Hayden Christensen nousee lavalle Celebrationissa, fanit menevät pähkinöiksi.
  4. Hayden Christenseniltä kysytään pari kysymystä (”Millaista oli näytellä Ian McDiarmidin kanssa?” ”Oliko rankkoja äksönkohtauksia?”).
  5. Hayden Christensen vaikuttaa tyytyväiseltä oloonsa Celebrationissa ja fanit ovat täysin tyytyväisiä Hayden Christensenin oloon Celebrationissa.

Ja tämä on tietenkin täysin mahtavaa. Star Wars Celebration on kuin rokkifestivaali, jossa tähtien tarvitsee vain nousta lavalle. Ihan sama, muistavatko he edes hittiensä sanoja (Mark Hamill kyllä muistaa). Ihan sama, olivatko he mukana bändissä vain sillä huonommalla levyllä. Kaik’ on anteeks’ annettu. Olette rakastavan perheen keskellä nyt.

Mutta nimenomaan tässä 40-vuotisjuhlapaneelissa kyse oli siis hyväntuulisesta perhekokoontumisesta George Lucasin ympärillä. Eikä oikeastaan edes 40-vuotisjuhlasta, sillä viime vuosia paneelissa sivuttiin ainoastaan Carrie Fisherin muisteluvideossa. Muilta osin paneeli ja show olisi voitu pitää tällaisenaan, vaikka Lucas ei olisi koskaan myynyt Star Warsia tai uusia elokuvia ei olisi tehtykään. Episodi VII, Rogue One ja kaikki tuleva jäivät tästäkin paneelista tulevaan. Tai ainakin melkein kaikki: siinä Carrie-videossa nähtiin nimittäin tämä kuva, joka esittelee Leian Episodi VIII:ssa:

leia-tlj

Tietysti uusien tekijöiden tuominen lavalle Lucasin viereen olisikin voinut olla molemmin puolin kiusallista – kyllähän Kathleen Kennedy esimerkiksi tosiaan tilasi Michael Arndtilta ja sittemmin JJ Abramsilta Episodi VII:stä uuden kässärin kaikkien näiden oppi-isän Lucasin juoni-ideoiden sijaan.

Se on valinta sekin. Enkä ihmettele yhtään: kun George oli paikalle saatu, näin kannatti varmasti tehdä. Ja jos tämä merkitsee, että vanha flanellipaitakin on lämpenemässä isoksi kasvaneen lapsensa nykyvaiheille, hyvä vain niin. Ainakin siihen voisivat viitata sellaiset heitot kuin ”Dave (Filoni) on yksi minun lapsistani”.

Itse tosin olisin sitten toivonut, että valinta olisi paneelissa vedetty vielä pitemmälle: ihan turhaan siinä nyt sitten kyseltiin Haydenilta niistä toimintakohtauksista – olisi vain suosiolla puhuttu kunkin vieraan suhteesta Georgeen, heidän näyttelemiinsä hahmoihin ja Star Warsiin. Ja tietenkin toisinpäin: Kyllä minä olisin halunnut kuulla Lucasin vastauksen kysymykseen ”Miksi Hayden”, koska se vastaus on kuultu paljon harvemmin kuin vastaus kysyttyyn kysymykseen ”Miksi Mark”. (Paneelin parhaisiin kuuluva hetki oli muuten anekdootti, joka ilmeisesti yllätti Lucasinkin: ”Hey, great nose”, kertoi McDiarmid Lucasin sanoneen hänelle ensitapaamisen päätteeksi, ja ajatelleensa, että ehkä nenää käytetään jotenkin elokuvassa. No, niin voisi sanoa!)

Lucas

Sitä paitsi Lucas itsekin olisi voinut minun puolestani pysyä koko paneelin ajan niin terävänä kuin aloitti. Hän nimittäin paukautti – johdannolla ”tätähän ei oikeastaan saisi sanoa” – että hänen mielestään Star Wars oli ja on elokuva 12-vuotiaille. Aikuisuuden kynnyksellä oleville. Ja että hänelle on aina ollut tärkeintä, miltä elokuvat tuntuvat lapsien mielestä.

Prequel-vihan vuosien jälkeen tämän sanomista voi jo sinänsä pitää rohkeana. Eikä tämä varsinaisesti ole nykyisen Star Warsin ydinlinja. Mutta se on yhä totuus yhdestä näkökulmasta, kuten Ben Kenobi sanoisi. Kathleen Kennedy esitteli Georgen lavalle ”minun yodanani”, mutta mitä enemmän asiaa ajattelen, Lucas on pikemminkin meidän benimme. Omapäinen, ehkä vähintään osin väärässä, mutta omalla tavallaan viisas. Ja kaiken alku yhtä kaikki.

Onnea Lucasille ja seuraaville vuosille!

(Ja Celebration tästä vain jatkuu. Toivottavasti livestreami toimii paremmin kuin paneelin loppupuolella. Tällä hetkellä puhuvat Dave Filoni ja Pablo Hidalgo Rebelsin kolmoskauden käänteistä. Perjantaina kello 18: The Last Jedi –paneeli.)

Pääsiäisenä: Episodi VIII:n traileri ja paljon muutakin

Rogue Onen kotijulkaisun suomalainen ilmestymispäivä on maanantaina, ja siksi onkin sopivaa, että kuhina ja supina siirtyy vauhdilla ensi joulun ensi-illan suuntaan. Itse asiassa vino pino kiinnostavia Episodi VIII -huhuja odottaa jo käsittelyä vaikkapa tässäkin blogissa. Mutta ihan pian saamme myös elokuvan ensimmäisen trailerin!

Niin, sehän on siis aivan selvää, että Star Wars: The Last Jedin ensimmäinen traileri (vai onko se vielä ”teaser”?) julkistetaan Star Wars Celebrationissa Orlandossa Yhdysvalloissa ensi viikon perjantaina 14. huhtikuuta ja, toisin kuin viime vuonna Rogue Onen kohdalla, välittömästi sen jälkeen myös netissä. Kysymys kuuluu oikeastaan vain, mitä muuta siellä julkistetaan.  Celebration on nyt päivän pitempi kuin aiemmin, ja koska tapahtuma pitää ensi vuonna välivuoden, ovat paineet tällä kertaa korkeat.

Tämä kirjoitus ei sisällä juonispoilereita.

star-wars-last-jedi-rey-finn-poe

Tämä trio palaa tämän vuoden joulukuussa. Vain Rey sai mainosbanneriin uuden lookin.

Otetaanpa ensiksi aikataulu. Jo perinteikkääseen tapaan me kotisohvalle jäävät kun voimme jälleen seurata Celebrationia virallisen sivun livestreamin kautta. Mikä kaikki nettiin lähetetään, on tätä kirjoittaessani vielä paljastamatta, mutta todennäköisesti tärkeimmät paneelit. Viime vuonna Lontoon Celebrationista tosin striimaamatta jäi tulevien SW-elokuvien paneeli, mutta paikalla olleena en keksinyt miksi, koska ei siellä mitään ainutkertaista lahjaa tai edes kummoisia uutisia läsnäolleille tarjottu. Toivottavasti vastaavalta tyylimokalta vältytään nyt.

Odotetuimmat päälavan kellonajat ovat Suomen aikaan käännettyinä nämä, ja ne ovatkin varsin miellyttävät:

  • torstaina klo 18-19.30: Star Warsin 40-vuotisjuhlapaneeli
  • perjantaina klo 18-19.30: The Last Jedi
  • perjantaina klo 00.30-01.30: Carrie Fisherin muistotilaisuus
  • lauantaina klo 18-19.30: Rebels season 4

Neljäpäiväisen Celebrationin avaavassa, paikallista aikaa torstaina aamupäivällä tapahtuvassa 40-vuotisjuhlapaneelissa nähdään muun muassa Kathleen KennedyDave FiloniMark Hamill ja yllätysvieras Hayden Christensen, joka on vältellyt SW-julkisuutta, tai oikeastaan julkisuutta ylipäätään, lähes Anakin-vuosistaan lähtien. Toki lavalla nähdään monta julkistamatontakin vierasta, ja suurin jännityksen paikka onkin, onko mukaan saatu itse suuri flanellipaitainen luoja vai ei. George Lucas ei erityisesti viihtynyt faniconeissa edes omistaessaan Star Warsin, mutta 40-vuotisjuhla on tietenkin vain kerran fandomin elämässä.

Uskon tilaisuudessa siis juhlistettavan ennen kaikkea mennyttä, mutta aivan varmasti se katsoo lopulta myös tulevaan. Tämä onkin loogisesti Celebrationin se tapahtuma, jossa lavalle voidaan esimerkiksi tuoda yllätyksenä (tai videoyhteydellä meneillään olevista kuvauksista) ensi vuoden Han Solo -leffan tekijät kertomaan lähes mitään kertomattomia näennäiskuulumisia. Yksi uutisen sauma olisikin paljastaa Solo-leffan nimi – sehän ei nyt oletettavasti ole vain ”Han Solo”, koska Disney-Lucasfilm kaikkialla kutsuu elokuvaa ”nimeämättömäksi Han Solo -elokuvaksi”.

40-vuotisjuhla on myös se kohta Celebrationia, jossa Lucasfilmillä on luontevin mahdollisuus paljastaa kolmannen, vuodelle 2020 kaavaillun standalone-elokuvan aihe tai päähenkilö. Viime aikoina pilvet ovat alkaneet kerääntyä siihen asentoon, että pari vuotta sitten hyllylle siirretty Boba Fettin oma elokuva pysyy kaapissa, ja sitä ennen tulossa saattaisi olla monen fanin ykköstoive, Obi-Wan Kenobin oma elokuva. ”Oikean ikäinen” Kenobi on nähty äskettäin sekä Marvelin SW-sarjakuvissa että Rebelsissä. Ewan McGregorin haastattelulausunnot ovat tehneet jo pitkään selväksi että näyttelijä on vaikka heti valmis. Aikataulullisesti on myös saavutettu piste, jossa Lucasfilmin tarinaryhmä tietää, miten jos mitenkään hahmoa käytetään episodeissa VIII ja IX (mitä on huhuttu Obi-Wanin uudelleenkäytön ratkaisun avaimeksi). Erityisen pitkälle spekulaatioissa menee tämä StarWarsNewsNetin huhurypäs, jossa kyllä puhutaan muistakin tulevista elokuvaideoista ja osin vielä epäuskottavammin. Joka tapauksessa voin vain kuvitella, kuinka Celebration-yleisö hurraisi seisaaltaan, kun Obi-Wan-leffan julkistuksen hetkellä McGregor marssisi yllätysvieraana lavalle, ja se olisi kyllä hetki, joka sopisi yhdeksi 40-vuotisjuhlan huipennukseksi. Olihan vanha Ben kuitenkin hyvin keskeinen hahmo koko sarjan alussa, joten hänen kauttaan voitaisiin hyvin suunnata tulevaan.

obi-rebels

Obi-Wan Star Wars Rebelsin äskettäin päättyneellä kolmannella kaudella.

Tässä mahdollisuudessa on vain pieni mutta: saattaisiko se varastaa huomiota perjantaiaamun paneelilta, joka Suomessa siis nähdään pitkänperjantain iltana? Sillä tämän Celebrationin odotetuin elokuva on tietenkin Episodi VIII: The Last Jedi. Kathleen Kennedyn ja ohjaaja Rian Johnsonin lisäksi siitä ovat, kuulkaa ihan varmasti, paikalla suosionosoitusten ryöpyssä elokuvan tähdet Daisy Ridleystä alkaen, joita me Lontoossa viime vuonna olleet turhaan kaipasimme. Veikkaan myös uusien näyttelijöiden kuten Kelly Marie Tranin ja Laura Dernin astuvan tällöin ensimmäistä kertaa Star Wars -yleisön eteen samaan tapaan kuin Ridley, John Boyega ja Oscar Isaac kaksi vuotta sitten.

Viime vuonna Rogue Onen Star Wars Celebrationin paneelissa näytettiin behind the scenes -pariminuuttinen, mutta koska tällä kertaa elokuvan ensimmäinen traileri on vielä näkemättä, se sieltä nyt tulee. Ei kannata odottaa suurta juonitraileria: pikemminkin veikkaan, että tämän funktio on muistuttaa maailmaa The Force Awakensin hahmoista ja elokuvan lopun asetelmasta, sekä näyttää pari yllättävää väläystä vakuuttamaan fanit siitä, että tällä kertaa on tulossa jotain aivan muuta kuin originaalitrilogian kuvaston peilausta. Mutta sehän riittää mainiosti, eikö vain?

Kiinnostuneet voivat itse asiassa tehdä jo nyt hyviä veikkauksia trailerin sisältämistä kohtauksistakin, sillä maailmassa on jo kelpo kourallinen ihmisiä, jotka ovat nähneet valmista The Last Jedi -kuvaa. Disneyn osakkeenomistajille näytettiin pienen trailerin verran pätkiä jo kuukausi sitten, ja netistä löytyvien kuvausten perusteella uskon, että huomattava osa näistä kuvista nähdään suuren yleisön trailerissakin. Kyseessä ovat juuri sellaiset ruokahalua ja riemua herättävät väläykset millaisia tässä tarvitaankin.

Lähes varmasti traileriin päätyvät raporteissa mainituista ne pari kuvaa, jotka näytettiin myös reilu viikko sitten Cinemacon-tapahtumassa. Star Wars News Net taas on kertonut kuulleensa muutamasta trailerikuvasta, jotka vahvistavat niin hyvin huhuttua ja oletettua, että ovat varmasti joko täysin totta tai samat huhut lukeneiden keksimää kuvitelmaa. Enemmän minun tekisikin mieleni (mutten tiedä, kannattaako…) spekuloida sillä, millaisen cast-valokuvan Disney esitti Cinemaconissa:

Onhan nimittäin kai ainakin jokseenkin kiinnostavaa, että tuossa galleriassa ovat mukana uudet näyttelijät Kelly Marie Tran ja Laura Dern sekä The Force Awakensin hahmoista myös kenraali Hux (Domhnall Gleeson), kapteeni Phasma (Gwendoline Christie) ja Maz Kanata (Lupita N’yongo), mutta ei Andy Serkisiä (Snoke), ei Joonas Suotamoa (Chewbacca) eikä edes näyttelijöistä ehkä nimekkäintä Benicio del Toroa. Etenkin viimeksi mainitun puuttuminen tuntuu kummalliselta: esimerkiksi The Force Awakensin kohdalla veteraaninäyttelijä Max von Sydow mainittiin tällaisissa yhteyksissä mielellään, vaikka rooli oli pieni. Mieleni tekee siksi päätellä kuvasta, että del Toronkaan rooli ei voi olla suuri – ja toisaalta, että esimerkiksi Phasman osa saattaa hyvinkin olla isompi kuin viimeksi. Mutta, kuten sanoin, en ole varma, kannattaako tämä. Conissa näytetty cast-valokuva on melko kaukana todistuskappaleesta näyttelijöiden suoritusten laajuudesta.

Rey-1

Lisää uutta Rey-muotia tarjoilee t-paitakauppias.

Perjantai on Celebrationissa varsinainen tunteiden päivä sekä yleisölle että esimerkiksi Mark Hamillille, sillä jos aamu alkaakin The Last Jedi -ilonpidolla, päivä päättyy edesmenneen ja suuresti kaivatun Carrie Fisherin muistelemiseen. Fisherin muistotilaisuus tuskin on synkkä ja iloton, sillä kuninkaallisemme ei itse sitä koskaan ollut, mutta tunteellinen se varmasti on. Nenäliinat esiin kotikatsomoissakin – ja jotenkin sopivaa, että kyse on juuri pitkästäperjantaista. Ilman Carrie Fisheriä Star Wars on vähemmän.

Lauantaiaamun pääpaneeli, Rebelsin tähtihetki, on syytä mainita neljäntenä odotetuimpien tapahtumien listalla siksi, että jotkut odottavat sielläkin isoja uutisia. Toiset ilmoitusta Rebelsin päättymisestä neljänteen kauteensa ja sen seuraajaksi valmisteltavasta uudesta sarjasta, toiset uuden sarjan julkistusta Rebelsin jatkuessa. Pidän jälkimmäistä vaihtoehtoa näistä todennäköisempänä: Rebels saattaa kyllä saavuttaa Rogue Onen ja Episodi IV:n jo neljännen kautensa lopussa, mutta tuskin näin suosituksi osoittautunut sarja vielä siihen päättyy. Jotain paneelissa kuitenkin hyvin todennäköisesti paljastetaan, koska tällä kertaa Celebrationin ajankohta estää Dave Filonia ja kumppaneita esittämästä faneille privaattiesitystä seuraavan kauden kokonaisista jaksoista. Luulisi, että puute paikataan yllätyksellä.

Luonnollisesti koko Celebration on täynnä pienemmän kaliiperin Star Wars -uutisia ja -julkistuksia sekä niitäkin varmemmin kiinnostavia fandom-hetkiä. Striimattavien osuuksien listaa odotellessa sopii selata vaikkapa Star Wars Underworldin koontia, jonka aikoja on kätevä kääntää suomalaisiksi tällä työkalulla. Tärkeimmät näyttelijä- ja behind the scenes -haastattelut ovat perinteisesti esitettäviin osuuksiin kuuluneet.

Ja vaikka paikan päällä on unohtumaton tunnelma, lohdutan itseäni sillä, että suosittujen paneelien katsominen on sentään kotoa kosolti helpompaa kuin itse tapahtumassa, jossa jenkeissä saliin mahtuakseen pitää varmasti jonottaa koko yö…

Rogue One: Paras vai paskin Star Wars?

Tarkoitukseni oli kirjoittaa seuraavaksi niin sanottu ”mut oliks se hyvä” -pohdintani. Mutta ei, päädyinkin kirjoittamaan tämän. Kestäkää!

(Kirjoitus sisältää mietoja juonispoilereita Rogue Onesta.)

Fanikunta tuntuu ottaneen Rogue Onen yltiöpäisen positiivisesti vastaan. Maailman ensi-illasta kuuluneet sanat olivat pelkkää kehua, ja ylivoimaisesti positiivinen oli myös suomalainen ensireaktio esimerkiksi Twitterissä ja Facebookin Star Wars -ryhmissä. Kuuluu sellaisia pika-arvioita kuin ”kaikkien unelmien täyttymys” tai ”vähintään toiseksi paras Star Wars”.

Toisella puolella Episodi-lehden, jota ei todellakaan tunneta maan kriittisimpänä viihde-elokuvien kriitikkona, Tuomiolla-podcast tylytti elokuvaa kutsuen sitä jopa ”paskaksi”. Tämän blogin tiimoilta järjestetty chat-huonekin oli eilen kaikkea muuta kuin haltioissaan: tuon keskustelun yhteispäätelmä esimerkiksi oli, että elokuvan hahmot olivat liian ohuita että heistä välittäisi tarpeeksi, kuten minäkin eilisissä ensivaikutelmissani blogiin kirjoitin.

jedha

Rogue One oli tässä kohtauksessaan aika tosi jännä.

Muistanette, että myös The Force Awakens otettiin erittäin innostuneesti vastaan. Nyt, vuosi myöhemmin, moni tuntuu jo korjanneen mielipidettään noin tähden verran alaspäin. Kriitikko Marko Ahonen sanoo monien mietteet Rogue One –arviossaan näin suoraan: viimevuotinen elokuva tuntuu nyt ”fanifiktiolta, episodien 4-6 huippukohtien kierrätykseltä”.

Minulle ehdotettiin jo, ettei ole hyvä verrata viimevuotista, koko saagan uudelleen startannutta ja mittaamattomien paineiden vallassa hiottua episodielokuvaa tähän yksittäisseikkailuun. Ehkä Star Wars -faniuden sisällä ei olekaan: siis siellä sisällä, jossa Star Warsia edustavat elokuvat, Rebels-sarja, kirjat, sarjakuvat, pelit ja kaikki se tuleva, mitä odotamme ja ajattelemme samanaikaisesti aina uusien julkaisujen kuluttamisen ohella. Mutta yleisessä elokuva- ja pop-kulttuurimielessä näiden kahden vertailu on paitsi todellisuutta, myös mielekästä. Väitän, että lähes jokainen katsoja – tiedostaen tai tiedostamatta – luo jonkinlaisen vertailusuhteen näiden kahden elokuvien välille. Todennäköisesti enemmän juuri näiden kahden välille kuin Rogue Onelle suhteessa kaiken arvostelun tuolle puolen kanonisoituihin originaaleihin tai lähes yhtä kanonisoidusti tylytettyihin prequeleihin.

Vaikka Star Wars on muutakin kuin elokuvansa, suuren yleisön silmissä ja pääruoan eli elokuvien kannalta The Force Awakens ja Rogue One ovat nyt yhtä kuin ”uusi Star Wars”. Siinä kaksikossa katsojalla on valittavanaan – vähän kuin lounaspöydässä lihaa tai kalaa – nostalgisesti tutulta tuntuva ja häpeämättömän viihteellinen episodi VII ja rohkeasti omanlaisensa, rankempi yksittäistarina Rogue One.

Tai: episodi IV:n remakelta tuntuva juoniaukkoinen pikajuoksuleffa The Force Awakens ja tylsien hahmojen sekava yhdentekevyys Rogue One.

Toisin sanoen: kumpikaan tästä kaksikosta ei ole täydellinen sen paremmin elokuvana kuin Star Wars -elokuvanakaan. Kumpikaan ei toisaalta ole kummallakaan kriteerillä täysi katastrofikaan. Elokuvien saavutukset ja virheet ovat vieläpä piristävän erilaiset, vaikka molempien merkittävimmät ongelmat voikin halutessaan jäljittää käsikirjoituksiin. Myös molempien suhde originaalitrilogiaan on kahtalainen: kyllä, The Force Awakensin juoni voi tuntua vanhan kierrätykseltä, mutta Rogue Onen koko olemassaolo voi toisaalta tuntua etenkin satunnaisemmasta katsojasta pelkältä tosifanien palvelemiselta.

Kun näin on, yksi katsoja tuumaa teatterista poistuessaan TFA:n olleen parempi ja toinen pitäneensä enemmän Rogue Onesta. Kyse on siitä, mitä ansioita ja virheitä omissa vaakakupeissaan painottaa. Toivottavasti Star Wars -fanikunnan sisään ei nyt rakennu rintamalinjoja siitä, kumpi näistä oikeasti on ”parempi” – tässä väistämättömässä keskustelussa kannattaisi mieluummin ymmärtää, että molemmissa elokuvissa on hyviä ja huonoja puolia. Oikeasti kuvaavaa on, että sekä reaalimaailman että somen kuulostelujeni perusteella kaksi ehdottomasti yleisintä Rogue Onen jälkeistä kommenttia ainakin Suomessa ovat kannanotto tietokonetehostettujen Tarkinin ja Leian onnistuneisuuteen ja 3D-kuvan pimeyden haukkuminen. Olen taipuvainen tulkitsemaan, että tämä tarkoittaa, että itse elokuvan jättämä fiilis on useimmille niin sanotusti ”ihan hyvä plus”.

saw

Rogue One oli tässä kohtauksessaan aika tosi kökkö.

Mitä siis tulee puheisiin Rogue Onesta parhaana Star Warsina… Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta näin ajattelevia haluaisin muistuttaa paitsi vuodentakaisesta, myös Star Warsin vielä pitemmästä perinteestä yltiöpositiivisiin ensiarvioihin. Kuten taannoin kirjoitin Pimeästä uhasta, jopa se sai aivan aluksi yleisöltä kohtalaisen kiittävän vastaanoton (kaivelin tuota juttua kirjoittaessani vanhoja lehtileikkeitäni, ja näin tosiaan niiden perusteella oli). Kriitikoilta se sai pääasiassa kolmen tähden arviot, joka sekin on hyvin kaukana elokuvan nykyisestä maineesta täytenä epäonnistumisena. Kuutta vuotta myöhemmin monet samat kriitikot arvioivat myös Sithin koston kolmen tähden arvoiseksi ja totesivat sen olevan selvästi prequeleista paras. (Ensi-innostumisen haalistuminen on toki Star Warsia yleisempi ilmiö ja liittyy ainakin ammattimaisen kritiikin osalta harmilliseen tekniseen pakkoon arvioiden kirjoitamisesta kiireellä välittömästi katselemisen jälkeen, mutta vuosien seurannan perusteella olen valmis vakuuttamaan, että juuri tämä elokuvasarja on tälle ilmiölle aivan erityisen altis.)

Lisäksi haluan linkata tähän kirjoituksen, jota pidän edelleen kaikkien aikojen parhaana Star Wars -faniuden kuvauksena: Star Wars fans hate Star Wars. Tämähän on nimenomaan se paradoksaalinen maailman suurin franchise, jossa vielä vuosi sitten oli monien kiihkeimpien faniensakin mielestä vain kaksi hyvää elokuvaa kuudesta.

We hate everything about Star Wars.
But the idea of Star Wars…the idea we love.

Minä en inhoa Rogue Onea, mutta en rakastakaan. Mutta kyllä, voin sanoa rakastavani Rogue Onen ideaa. Se kantaa valmiissa elokuvassakin pitkälle, muttei niin pitkälle kuin olisin toivonut.

Ensi-iltapäivän menovinkki ja spoilerilinjaus

Keskiviikkona siis Rogue One.

Itse marssin ensin aamunäytökseen kello 11 ja sitten iltanäytökseen kello 21 (vaikka sanoin ensi-ilta-aamuista mitä sanoin, enkä ole muuttanut mieltäni). Siinä välissä todennäköisesti sulattelen näkemääni jonkinlaisin sanankääntein myös tässä blogissa. Palan tietenkin myös halusta kuulla, mitä te muut olette mieltä.

Tähän kuitenkin sama vetoomus kuitenkin kuin viime vuonnaMuistakaa, että hyvin moni elokuvaa innokkaasti odottanutkin ei näe elokuvaa vielä keskiviikkona kello 11 eikä silti halua spoilaantua.

Rogue-droid

”Varokaa! Spoilerit ovat aivan kannoillamme!”

Kunnioitetaan heidän toivettaan. Omalta osaltani lupaan: En kirjoita spoilereita Twitteriin tai Facebookiin. En kirjoita spoilereita blogipostausten otsikkoon tai kärkeen, enkä ylipäätään varoittamatta ensimmäisten päivien aikana. Spoilerivaroituksen kanssa niitä blogiin todennäköisesti kyllä kirjoitan, mutta en usko, että kovin moni spoilereita välttelevä blogiini asti lähipäivinä eksyy. Vahvimmin niitä välttelevien kannattanee pysyä kaukana koko internetistä: arvostelujen embargo on huomenna, ja todennäköisesti tälläkin kertaa aamunäytökseen marssii ilonpilaajia, jotka tykittävät jo lopputekstien kulkiessa spoilereita leffan hashtageilla varustettuna.

Mutta koska te, lukijani, ette sellaisia ole, ja koska itse ainakin haluan keskustella jossakin spoilereiksikin katsottavasta näkemästäni jo heti huomenna, kutsun teidät samoin ajattelevat seurakseni chat-huoneeseen osoitteeseen tlk.io/tahtienjatkosota. Vaikkapa kello 14 alkaen ja siitä eteenpäin, kunhan nyt kukin teatterista kotiutuu.

Sivu ei vaadi rekisteröitymistä eikä erillistä kännykkäappia, tosin sisään voi halutessaan kirjautua Twitter-tunnuksilla. Ainakin viime vuonna keskustelu oli niin antoisaa, että se jatkui alunperin suunnittelemastani iltapäivän parista tunnista päivien mittaiseksi. Puhutaan siis siellä, spoilereista ja muustakin, sen sijaan että pilaisimme vielä keskiviikkona vahingossa kenenkään iloa Twitterissä tai Facebookissa!

Rogue-what

Muistatteko vielä tämän? Mitä? Kuka? Missä?

Viimeisenä blogiajatuksena ennen ensi-iltaa: juuri tällä hetkellä koen meneväni elokuvateatteriin yllättävänkin epätietoisena tulevasta. En koe tietäväni, mitä Rogue Onessa tapahtuu, vaikka Lontoon Celebrationissa olleena tiedänkin odottaa yhden hahmon kuolemaa. Kuten The Force Awakensin kohdalla, luulen tietäväni tai arvaavani aika hyvin elokuvan ensimmäisen näytöksen kulun, mutta kuvani sen jälkeisistä tapahtumista on ehkä jopa epävarmempi kuin vuosi sitten.

Yllättävää tämä on siksi, että Rogue Onen sisältöä ei ole pressikierroksella tunnuttu pidettävän likimainkaan yhtä salassa kuin The Force Awakensin käänteitä: on esimerkiksi lähestulkoon suoraan kerrottu, mitä flashback-kohtauksessa tapahtuu. Tai siksi, että koko elokuva lähtökohtaisesti kertoo Episodi VII:ään verrattuna tutusta galaktisen historian tilanteesta ja tehtävästä, jonka onnistuminenkin on saagan tuntevien tiedossa. Tai siksi, että trailereissa, tv-spoteissa ja kokonaisissa klipeissä on ennen elokuvaa näytetty kai lähes 15 minuuttia kokonaisuudesta (Eleven Thirtyeight pääsi laskuissa vähän alle 9 minuuttiin jo ennen klippien ja tv-spottien viimeistä tulvaa).

Ja siis sittenkin taitaa olla niin, että Rogue Onen osalta juonihuhuja ja uskottavampia vuotoja on ollut vähemmän kuin The Force Awakensista – ja kyllähän The Force Awakensissakin silti yllätyksiä oli! Että esimerkiksi minä, kaikenlaisia inahduksiakin aika tarkkaan seuranneena, en tällä hetkellä tiedä, mitä tapahtuu siinä ensimmäisen teaserin arvoituksellisessa kohtauksessa, jossa joku näyttää polvistuvan keisarillisten vartijoiden suojeleman bacta-tankin äärelle (tämän linkin takana oleva mahdollisesti spoilaava spekulaatio päätyi sekin nettiin vasta aivan viime metreillä).

Kun näin on, aion nauttia tilanteesta. Tule, Rogue One, ja yllätä oikein kunnolla! Miten mahtavaa on, että maailman ensi-illassa olleista moni onkin kommentoinut, että elokuva niin todella tekee. Ajatelkaa, tänä päivänä!

Boba Fett, Suomi-scifi ja valomiekkailu: Viikonloppu on Hoth-Conin

Mitä teet tulevana viikonloppuna? Tuletko tapaamaan Boba Fettiä?

Helsingin kulttuuriareena Gloriassa tähän on lauantaina mahdollisuus. Toista kertaa järjestettävän Hoth-Conin kunniavieras kun on Jeremy Bulloch, Star Wars -galaksin kuuluisimman palkkionmetsästäjän näyttelijä Imperiumin vastaiskusta ja Jedin paluusta.

hothcon

Kirjoitin pari kuukautta sitten Hoth-Conista ja siitä, kuinka se jo olemassaolollaan täyttää Star Wars -harrastamisen kokoontumisten ja järjestäytymisten tämänhetkistä tyhjiötä Suomessa. Mutta nyt tapahtuma on siis aivan nurkan takana.

Tapahtuman ykköshoukutin on ehdottomasti lauantaina paikalla oleva Jeremy Bulloch. Star Wars -näyttelijöiden Suomi-vierailut ovat harvinaista herkkua jo lähtökohtaisesti (Joonas Suotamoa laskematta). Periaatteessa Jeremy Bulloch ei tunnetuimmassa roolissaan mitään ikimuistoista näyttelijätyötä tee: hän on itsekin sanonut Boba Fettin roolin pääosassa olevan puvun ja kertonut perustaneensa oman tulkintansa Clint Eastwoodin tapaan seisoa läsnäolevasti Kourallisessa dollareita. Kuvaavaa on, että Imperiumin vastaiskussa on myös kohtauksia, joissa puvussa on toinen näyttelijä – ei sillä ilmeisesti niin väliä kenenkään mielestä silloin ollut. Bulloch ei edes saanut itse sanoa Boban harvoja elokuvissa kuultavia repliikkejä: ne lausui alunperin Jason Wingreen, kunnes George Lucas korvasi Special Edition II:ssa vuonna 2004 äänen Jango Fettiä näytelleellä Temuera Morrisonilla. Vuonna 1945 syntyneen Jeremy Bullochin muu näyttelijänura koostuu ennen kaikkea tv-rooleista, joita hänen filmografiassaan onkin 1950-luvulta 2000-luvulle asti. Töistä huomattavimpiin kuuluu James Bond -elokuvien Q:n apulaisen rooli.

Mutta silti Bulloch on tähti. Hän on yksi niistä Star Wars -julkkiksista, jotka ovat Special Editionien jälkeen tehneet kokonaisen uran kiertämällä erilaisia SW-, scifi- ja elokuvatapahtumia. En ihmettele: Bulloch on samaan aikaan karismaattinen ja välitön: kuin se suvun setämies, jolla on hauskimmat ja kummallisimmat jutut. Olen itsekin nähnyt (katsomosta) Bullochin kahdesti, Saksan ja Lontoon Star Wars Celebrationeissa. Hän lähtee tarvittaessa mukaan vaikka millaisiin pelleilyihin, mutta on kiinnostava jo pelkästään puhuessaan. Sillä, älkäämme unohtako, hän oli siellä, kun rakkaita elokuviamme tehtiin. Helsingin Hoth-Conin lauantaipäivä huipentuu Bullochin kysymys ja vastaus -sessioon, ja on varmasti viihdyttävää kuunneltavaa.

essen-bobas

Jeremy Bulloch (irvistämässä takarivissä) tanssiin maorien waka-tanssia kahden muun Fettin, Temuera Morrisonin (keskellä) ja Daniel Loganin (oik.) sekä juontaja Warwick Davisin kanssa. Kuva Saksan Celebrationista 2013. (kuva: Aki Jörgensen)

Juuri nyt Bullochin vierailua ajankohtaistaa Entertainment Weeklyn eilen julkaisema juttu, joka lopullisesti vahvistaa minunkin ”lähes varmana” jo pitkään kirjoittamani tiedon: Josh Trankin peruutetun Star Wars -spinoffin piti olla Boba Fettin oma elokuva, ja projektin julkistus kävi viime vuonna niin lähellä, että sille oli jo valmistettu aiheteaser. Oven paukahdettua Trankin takana (tai edessä, miten sen nyt ottaa) Boba-leffan ohitti aikataulussa Han Solon oma elokuva, jonka ensi-ilta on vuonna 2018, mutta mikään ei estä Disney-Lucasfilmiä palaamasta palkkionmetsästäjän pariin myöhemmin, vaikkapa Episodi IX:n jälkeiselle vuodelle 2020.

Jeremy Bullochin lisäksi Helsingin Hoth-Conin vieraita ovat ohjaaja-käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari (mm. monet Disney-suomennokset ja tuleva Rendel), ohjaaja Timo Vuorensola (Star Wreck, Iron Sky) ja pitkän linjan sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen. Kaksipäiväisen tapahtuman sunnuntai onkin voimakkaasti varattu muulle-kuin-Star-Warsille, ohjelman keskittyessä tuolloin kotimaisiin genre-elokuviin Rendeliin ja Iron Skyyn, joista nähdään myös filmimateriaalia. Varmasti kunkin vieraan Star Wars -suhteesta kuullaan silti.

Koko viikonlopun ajan Hoth-Conissa pyörivät joka tapauksessa X-Wing Miniatures -turnaus, muiden SW-aiheisten lautapelien kokeilupiste ja Ludosport Swedenin valomiekkakoulutus, joka kuulemma on erityisesti kiinnostanut yleisöä jo hyvissä ajoin etukäteen. Cosplay-harrastajia houkutellaan paikalle asiaankuuluvalla pukukilpailulla. Suoraan Star Warsiin liittyy vielä lauantain Marvelin SW-sarjakuvia käsittelevä paneeli. Luonnollisesti Gloriassa on paikalla myös liuta tuotekauppiaita. After party on Bar Bäkkärissä, jossa esiintyy Vuorensolan bändi Älymystö.

Hoth-Conin järjestäjät (taustalla on erityisesti brittiomisteinen Head Hunter Store) ovat jo ilmoittaneet Facebookissa tapahtuvan jatkuvan ensi vuonnakin. Kuten sanoin jo aiemmin, kotimainen ”coni” on erinomaisen tervetullut jo siksikin, että suomalaisia Star Wars -väen kokoontumisia ei ruuhkaksi asti ole. Itse odotan mielenkiinnolla, kasvaako tapahtuma ensi vuonna tätäkin vuotta selvemmin ”yleiseksi” genre-coniksi, vai kääntyykö se odotetun Episodi VIII:n alla selvemmin SW-tapahtumaksi. Erilaisia paneeli- ja show-mahdollisuuksia Tähtien sodan äärellä kyllä riittäisi vaikka yksinäänkin parin päivän täytteiksi.

Mutta ensin siis tämä vuosi. Olen itse menossa paikalle lauantaiksi. Luonnollisesti bloggaan ja twiittaan näkemästäni, mutta tulkaa kernaasti sanomaan moi!