Aiemmat episodit, osa 5: Kloonien hyökkäys ja syvä huokaus

Kloonien hyökkäyksen aivan ensimmäiset hetket ovat lupaavat. Rakoilevasta Tasavallasta ja jedien ahdingosta kertova alkuskrolli lupaa mennä asiaan prologimaisen Pimeän uhan jälkeen. Aivan ensimmäiset kuvat Coruscantiin lipuvasta kuningatar Amidalan aluksesta kuuluvat elokuvan hienoimpiin.

Noin toisella minuutillaan Episodi II päräyttää naamalle täysin tarpeettoman, alleviivaavan kuvan aluksen sisältä, jossa kerrotaan todennäköisesti sokeita katsojia ajatellen aluksen saapuneen perille. Heti laskeuduttuaan alus räjähtää, ja Amidala kysyy, miksi palasikaan takaisin Coruscantille. Liekö tärähdys vienyt sankarittaremme muistin, koska pian tämän jälkeen elokuva opettaa meille Amidalan olevan Coruscantilla toimivan senaatin oppositiojohtaja, joka sitä paitsi seuraavassa käänteessä ei haluaisi millään poistua planeetalta.

Niin, katsottuna tänään Star Wars Episodi II: Kloonien hyökkäys tuntuu hierovan heti alusta alkaen hölmöyttään katsojan naamaan. Ja sitähän totisesti riittää kaikilla tasoilla: on Obi-Wania etsimässä planeettaa lastenhuoneesta ja on käsikirjoitusta, joka jättää mainitsematta, että useammassa kohtauksessa esiintyvä, replikkejä lausuva Jimmy Smitsin hahmo on Bail Organa, joka mainittiin sentään jo Episodi I:ssä ja jonka liki jokainen katsoja tunnistaisi Leian tulevaksi kasvatti-isäksi.

aotc-coruscant

Episodi II:n ensimmäinen kuva on suosikkini prequelien aloituksista. Useimmista muista sen kuvista minulla ei olekaan yhtä hyvää sanottavaa.

Tämän kirjoitussarjan edellisessä osassa mainitsin, että yleinen inho Episodi I:tä kohtaan kasvoi vasta ensi-iltaa seuranneiden vuosien aikana. Episodi II:een taas suhtauduttiin tuntumani mukaan kahtalaisesti: ykkösen raivokkaat vihaajat inhosivat kakkosta näkemättä siinä mitään hyvää, mutta monet Pimeän uhan jälkeen parempaa toivoneet menivät tämän kohdalla ensin lankaan. Tunnustan kuuluneeni jälkimmäiseen ryhmään, mutta huomautan, etten sentään ole aivan yksin seurassani: tapausesimerkkeinä mainittakoon vaikkapa Empire-lehden viiden tähden kritiikki ja Ewan McGregor -paran julkilausuma kakkososan olemisesta ”se, jossa on juoni”.

Jos Pimeä uhka tavallaan jopa paranee ikääntyessään, Kloonien hyökkäys tuntuu jokaisella katsomiskerralla edellistä tuskallisemmalta. Siitä puuttuu Episodi I:n ihmeen tuntu, joka saa antamaan anteeksi palasen juonen ja käsikirjoituksen ongelmia. Eikä sillä ole trilogian päätösosan synkkyyden luontaista painoa, jonka vuoksi Episodi III:n ei ehkä olisi ollut edes mahdollista tuottaa yhtä monta pettymystä kuin edeltäjänsä. Kloonien hyökkäys ei ole dramaattinen eikä ihmeellinen, paitsi aivan paikoin, mutta yleensä unohtaen niiden kohtien tehon heti seuraavassa käänteessä, jossa saatetaan esimerkiksi nähdä C-3PO:n ja taisteludroidin hassunhauska risteytys. Ja siinä missä Pimeä uhka huipentui upeaan, aidosti stunt-näyteltyyn miekkailukohtaukseen, tämä päättyy animoidun Yodan väkkärävoltteihin.

aotc-3po

Muistatteko tämän? Minä olin jo melkein onnistunut unohtamaan.

Kloonien hyökkäyksen pitäisi näyttää meille Anakin Skywalker sankarillisimmillaan, puhtaana pahuudesta, jotta hänen syöksynsä kadotukseen seuraavassa osassa olisi todella traaginen. Sen sijaan Anakin vaikuttaa ensikohtauksestaan alkaen menetetyltä tapaukselta, ja alkupuolen kohtauksen perusteella opinto-ohjaus Palpatinen kanssa onkin jo pitkällä. Voiman valittu kiukuttelee kuin teini ja purskahtelee töykeyksiä ystävilleen ja opettajilleen. Vahvan käden oikeuteen hän vaikuttaa uskovan niin, että jediakatemian koulumiekkailijakellojen luulisi jo kilisevän kovaa.

Kloonien hyökkäyksen pitäisi myös kertoa Anakinin kahdesta suuresta ihmissuhteesta, ystävyydestä Obi-Waniin ja rakkaudesta Padméen. Elokuva epäonnistuu niin surkeasti jälkimmäisessä, että on helppo unohtaa, kuinka kehnosti se suoriutuu edellisestäkin: Obi-Wanin ja Anakinin suhde vaikuttaa koostuvan edellisen tuskastuneista yrityksistä opettaa asioita padawanille, joka uskoo koko ajan tietävänsä jo kaiken paremmin. Romanssin kankeus sen sijaan on liki legendaarisella tasolla: sellaisella, jolla vaikkapa ”hiekka on karkeaa ja se menee kaikkialle” -kohtaukselle pitäisi oikeastaan vain nauraa ääneen. (Prequel-puolustajat vetoavat usein siihen, että kohtausten on tarkoitus kuvata kömpelöä nuorta miestä yrittämässä ensimmäistä kertaa elämässään flirttailevaa keskustelua ihastuksensa kanssa, mutta he ummistavat silmänsä siltä, että niiden olisi myös tarkoitus kuvata hetkiä, joina Padmé rakastuu Anakiniin. Niitä en elokuvassa ainakaan näe.)

Silti, Hayden Christensen on väärä syntipukki Episodi II:n ongelmiin. Aivan kuten roolin edellinen näyttelijä Jake Lloyd ei itse päättänyt huutaa ”Jippii!” päästessään orjatyöstään kotiin, Christensen ei ole syyllinen siihen, millaisena inisijänä Anakin Skywalker Episodi II:ssa esiintyy, ja parhaassa kohtauksessaan Tatooinen autotallissa hän on melkein koskettava. Jos Christenseniä syytetään, voisi aivan yhtä hyvin syyttää Ewan McGregoria siitä, että Obi-Wan käy kylässä kammottavan Dexter-baarimikko-otuksen luona. Mutta ei, kyllä McGregor roolissa parhaansa tekee.

Näistä, ja aivan kaikista elokuvan ongelmista on todellisuudessa syytettävä ohjaaja-kirjoittaja-tuottaja George Lucasia – vaikka Episodi II onkin prequel-trilogiasta ainoa, jonka käsikirjoittajaksi on merkitty joku muukin kuin Lucas (työpari oli Jonathan Hales, Indiana Jones -liitännäisten parissa työskennellyt palkkakirjoittaja). Kaikki se, mitä Episodi II:ssa nähdään, nähdään siellä Lucasin tahdosta, ja miten Christensen Anakinin roolin tulkitsee, on tarkalleen kuten Lucas halusi sankariaan tulkittavan.

aotc-hayden

”Hiekka on karkeaa, ja se menee kaikkialle”. Epäilemättä prequelien hauskin kohtaus!

1970-luvulla Lucas itse sanoi, ettei osaa kirjoittaa käsikirjoituksia. Tuolloin hän ei myöskään koskaan tehnyt sitä yksin, ja esimerkiksi Imperiumin vastaiskussa ja Kadonneen aarteen metsästäjissä Lucas on kreditoitu vain tarinan, ei varsinaisen käsiksen tekijäksi. Ja kuten hyvin tiedetään, ensimmäisen Star Warsin jälkeen Lucas jätti virallisesti ohjaajankin hommat, keskittyen tarinankertojan, visionäärin ja takapirun rooleihin koko 1980-luvun ajan ja pitkälle 1990-luvullekin.

Prequelit olivat hänen paluunsa. Niihin tullessa Lucas oli jostakin syystä päättänyt osaavansa nyt myös käsikirjoittaa, ja uskoi osaavansa yhä ohjatakin, vaikka oli pitänyt siitä lähes 20 vuotta taukoa. Vuosien menestys franchise-imperiumin johtajana oli lisäksi tehnyt hänestä itsevaltiaan johtajan, joka selvästi päätti prequeleissa kaiken keneltäkään kyselemättä. Erityisesti tätä keskimmäistä osaa katsoessa tuntuu siltä kuin kenen tahansa avustajankin olisi pitänyt kyetä kyseenalaistamaan monta niistä päätöksistä. Erityisesti elokuvan toisen näytöksen mahdollisuudet on vielä tuhottu käsiksen ja kuvausten jälkeen yhden kerran lisää leikkausvaiheessa: sotkemalla Obi-Wanin tunnelmalliset, selvästi yhdessä illassa tapahtuvat Kamino-kohtaukset lomittain Anakinin ja Padmén vähintään päiviä kestävään lokoisaan lomailuun Naboolla.

Surkeuden huippu on se, että Kloonien hyökkäys on prequeleista visuaalisestikin vanhentunein. Edellisessä osassa kun luotettiin vielä niin paljon maskeihin ja pienoismalleihin, että se tuntuu Jar Jar Binksistä huolimatta suorastaan käsityöläiseltä elokuvalta. Tässä kaikki on tietokone-efektiä, ylikasvaneilta punkeilta näyttävistä lehmistä Padmén syömään päärynään, eivätkä tehosteet tunnu kestäneen aikaa kuin avaruus- ja maisemakuvissa.

aotc-kamino

”Ai te olette kasvattaneet meille pyytämättä ja yllättäen aivopestyn armeijan? Ja se on vielä mallinnettu kaverista, joka yrittää tappaa minut ja ystäväni? AV!”

Ehkä kaikkein eniten minua ärsyttääkin se, kuinka nimenomaan Episodi II:n, kenties koko prequel-trilogiasta selkeimmin, olisi pitänyt voida olla parempi. Sillä on sisällään siemenet peräti jännittävään mysteeriin. jossa Obi-Wan löytää odottamatta Kaminolta jedejä odottaneen armeijan, jota kukaan ei tiedä tilanneen. Palkkionmetsästäjä Jango Fett osoittautuu muutamassa kohtauksessaan koko trilogian uhkaavimmaksi pahikseksi, ja keskimmäinen näistä kohtauksista, asteroidivyöhykkeen takaa-ajo, onnistuu vielä olemaan trilogian paras avaruuskohtaus (tosin kilpailijoita on saagan nimen huomioiden häkellyttävän vähän). Toinen uusi pahis, itse Christopher Leen näyttelemä kreivi Dooku on hänkin lähtökohtaisesti hyvin kiinnostava: entinen jedi, joka valehtelee yhtä Kauppaliitolle ja toista Obi-Wanille, mutta silti kertoo jälkimmäiselle totuuden Darth Sidiouksesta.

Valitettavasti kaikki nämä siemenet jäävät kasvattamatta. Osaan niistä uskoin aikanaan palattavan Episodi III:ssa, ja suosikkiteoriani oli, että Dooku puhuisi itse asiassa totta antaessaan ymmärtää taistelevansa sithejä vastaan omilla keinoillaan. Tämäkin toivo oli turha: kaikki nämä juonikuviot, kuten käytännössä myös koko kloonisota, jätettiin episodien väliin – katettavaksi kirjoin, sarjakuvin ja animaatiosarjoin (jos kunnolla niissäkään), mutta ei varsinaisissa elokuvissa.

Mitä Kloonien hyökkäyksestä silloin jää käteen? Slave 1:n bassopommit. ”I don’t want to sell you death sticks”. Jälleennäkeminen Watton kanssa. Soundtrackin Across the stars. Jedihävittäjäkoneen valonnopeusapuympyrä. Hyönteisotusten narkissosmainen yhdennäköisyys edellisosasta tuttujen robottien kanssa. Padmén napapaita. ”Good job!”

Advertisements

15 thoughts on “Aiemmat episodit, osa 5: Kloonien hyökkäys ja syvä huokaus

  1. ”Erityisesti elokuvan toisen näytöksen mahdollisuudet on vielä tuhottu käsiksen ja kuvausten jälkeen yhden kerran lisää leikkausvaiheessa: sotkemalla Obi-Wanin tunnelmalliset, selvästi yhdessä illassa tapahtuvat Kamino-kohtaukset lomittain Anakinin ja Padmén vähintään päiviä kestävään lokoisaan lomailuun Naboolla.”

    Tasapuolisuuden nimissä: saman mokan tekee Imperiumin vastaisku. (Kauanko Luken jedikoulutus kesti?)

    Mutta muuten, kyllä kyllä kyllä. Mainitset muutaman esimerkin, mutta käsikirjoituksen suuri ongelma juonen lisäksi on dialogi. Klassikkokamaluuksien lisäksi nyt katsoessa tuntui, että ihan joka repla sai vääntelehtimään vaivaantuneisuudesta. Obi-wan ei tuntunut sympaattiselta hahmolta, vaan joka lausuma on tympääntynyt, ylimielinen tai alentuva. Ja niin edelleen.

    • Minusta tässä vaikuttaa se, miten kauan olettaa avaruusmatkustelen kestävän. Teoriassa oikeastaan E4 ja E5 voisivat kumpikin tapahtua parissa päivässä tai vaihtoehtoisesti parissa kuukaudessa.

      • Minä olen pitkään valittanut Imperiumin aikajanaongelmasta, mutta viime katsomiskerralla sitä erikseen ajatellessani mietin, että ehkä köröttely Star destroyerin kyljestä Pilvikaupunkiin ilman hyperajoa voi oikeasti kestää vaikka kuukausia. Toivottavasti Falconissa on pyykkikone Leian ainoalle vaatekerralle…

        Mutta totta, aidossa ring theoryn hengessä sama rakenne on ESB:ssä kuin AOTC:ssäkin.

        • Toki voi kestää (pitäisi varmaan kestää yli ihmisen eliniän…), ja se kai selitykseksi useimmiten tarjotaankin, mutta leikkausten mukaan Luken koulutus oli täydessä käynnissä ja kehitystä tapahtui vaikka kuinka, kun Falcon vielä piileskeli asteroidilla.

          • Mutta eihän elokuvissa vuorotellen näytettyjen eri kohtauksien tarvitse tapahtua kronologisesti, mistä esimerkkinä vaikka Babel elokuva.

  2. Itselleni suurin syy tykätä tästä elokuvasta oli Jango ja Boba. Vaikka nämä kaksi oli tuotu elokuvaan vain sen takia, että myytäisiin lisää Boba-tavaraa ja Boba-fanit menisivät onnesta sekaisin, niin nämä olivat minusta elokuvan helpoiten samaistuttavat hahmot. Vaikka Jango on pahis, tämän ja Boban välillä on selkeä isä-poika -suhde, mikä on paljon selkeämpi kuin Anakinin ja Obi-Wanin ystävyys tai Anakinin ja Padmen romantiikka tai Anakinin ja tämän äidin suhde. Smihin kuolema oli ”ihan kiva”, vähän koskettava ja vähän karu, mutta Jangon kuolema oli minusta paljon järkyttävämpi, koska siinä oli 10-vuotias poika vieressä katsomassa, kun yksi sarjan hyviksistä leikkaa isin pään irti. Bobaa ei myöskään ikänsä vuoksi voi oikein mitenkään luokitella pahikseksi, vaikka tämä onkin ihan täysillä mukana räjäyttelemässä Obi-Wania.

    Mitä taas tulee siihen, että Anakinin ja Obi-Wanin ystävyyttä pohjustettiin paljon EU:ssa. Bah! Muistan yhä sen wtf-tunteen, kun olin viimeiset kaksi vuotta lukenut sarjakuvia Ki-Adi Mundista ja hänen haaremistaan + lapsistaan, kun Anakin aloitti ”Ei jedit saa mennä naimisiin” -selityksensä. Jos ne sarjikset eivät päteneet tähän juoneen, mistä minä tiedän, mitkä sitten pätivät!

    Btw: Jangon ja Obi-Wanin tappelu on minusta Warsin yksi parhaita. Siinä esiteltiin Jangon asevalikoimaa, se ei ollut pelkkää tehosterätinää, maastoa käytettiin hyvin hyödyksi, hahmot teloivat oikeasti toisiaan… Ylipäänsä oli hienoa nähdä jonkun ilman valomiekkaa höykyttävän jediä.

    • Himskutti, Ki-Adi Mundin perhekuviot kirjataan nyt armeliaasti unohdettujen kansioon. Tosiaan, semmoinen(kin) älytön ristiriitahan siinä oli.

  3. ”Still better lovestory than Twilight.”

    Mietin pitkään päteeko tuo meemi episodi II:sen kohdalla ja tulin lopulta siihen tulokseen, että ovat aika tasoissa, mikä on jo saavutus.

    Ei hirveästi lisättävää. Tuossa ne AOTC:n ongelmat jo pitkälti tulikin. Lisäksi elokuva Mr. Plinkettiä lainatakseni romutti Yodan hahmon ihan kokonaan tekemällä hänestä seinillä hyppivän paviaanin. Yodan mystiikka ja kiehtovuus perustui juuri siihen, että häntä ei uskoisi jedi mestariksi. Miten se menikään: ”Sota ei tee kenestäkään mahtavaa.”

      • Lucas on linjaillut asioita suuntaan ja toiseen ja sen jälkeen muuttanut mieltään kerta toisensa jälkeen.

        ”Tuuliviiri rauhaton..”

  4. On pienimuotoinen ihme (ja jälleen yksi lisätodiste OT:n voimalle), että Star Wars selvisi siitä törkeästä raiskauksesta joka tämäkin elokuva on. Hyvillä mielin olen heivannut DVD:n divariin. Samaan hengenvetoon pitää todeta, että ensinäkemällä se kyllä tuntui parannukselta E1:een verrattuna. Perspektiivi onneksi auttoi. Kaikki tässä ketjussa ja Red Letter Median nerokkaissa kritiikeissä sanottu on totta. Itselleni käsittämätöntä on, ettei Kloonisotaa oikeasti edes nähdä kankaalla ja että hahmonkehitys on NIIN olematonta. Potentiaali oli parempaan: kuten Aki sanoi, perusasetelmana mysteeri olisi ollut hyvä lähtökohta, ja osaavammissa käsissä siitä olisi voinut syntyä kelpo elokuva.

    • Mr. PlInkett sen jälkeen kun Abrams oli julkistettu episodi VII:män ohjaajaksi: JJ Abramsin olisi pitänyt ohjata elokuvat ja George Lucasin ohjata katsojat paikoilleen teatterissa. Ba dum tss.

  5. Päivitysilmoitus: Ekoja kertoja | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: Prequelien uusi toivo | Tähtien jatkosota

  7. Päivitysilmoitus: Viimeinen Jedi, todellakin: Teoria uudesta trilogiasta | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s