Oletko tuntenut sen? The Force Awakens -huhuissa on tapahtunut käänne. Pimeällä puolella…ja valossa.
(Tämä kirjoitus käsittelee jälleen huhuja, ja siis potentiaalisesti spoilaa.)
Episodi VII -huhumyllyn ykkössivuksi kiilannut MakingStarWars on raportoinut viime aikoina aivan outoja. Ensin sivun päätoimittaja Jason Ward kirjoitti, ettei tällä hetkellä usko Reyn olevan sukua Skywalkereille – toisin kuin kutakuinkin kaikki ovat olettaneet. Sitten seurasi väite, jonka Ward esitteli ”todisteisiin perustuvana faktana”, mutta jota suoraan sanoen pidän yhtenä koko huhumyllyn kummallisimmista: että Luke Skywalker esiintyisi Episodi VII:ssä vain elokuvan viimeisessä kohtauksessa. Tätä täydensi sitten toinen väite, jonka mukaan Luke-kohtauksia olisi sittenkin sentään kaksi – mutta että tämä toinen kohtaus olisi flashback, joita Star Warsissa ei ole aiemmin nähty (ja sitä paitsi Wardin kuvauksen perusteella kyseessä on eri flashback kuin se kauan huhuttu, koska tässä ei näyttäisi esiintyvän nuori prinsessa Leia).
Eli Paha kyborgi Luke, Azkabanin vanki Luke, Hullu kuin pullosta tullu Luke ja Ystäviensä tappaja Luke -huhuja seuraa nyt Poissa silmistä Luke -huhu. Kaikkiaan nämä väitteet ovat omituisia, vahvasti huhujen päälinjan vastaisia ja myös MakingStarWarsin omien aiempien väitteiden vastaisia. Ja kuten arvata saattaa, tämä on aiheuttanut netissä jonkinmoista kiehuntaa, noin lievästi ilmaistuna.
En tietenkään tiedä, millaisiin todistusaineistoihin Jason Ward perustaa väitteensä. Hän tuntuu uskovan niihin vakaasti, muun muassa toistellen, ettei haluaisi saada vihapostia siksi, etteivät kaikki pidä näistä ”faktoista”.
En voi olla ajattelematta, että tämä on nyt spoiler gamea pahimmillaan. On koko ajan ollut tiedossa, että Episodi VII -huhujen sovittaminen yhteen on vaikeaa siksi, että osa huhuista periytyy käsikirjoituksen aiemmista versioista – eivätkä huhujen alkuperäislähteetkään siis välttämättä tiedä puhuvansa hylätyistä juonikuvioista. Esimerkiksi ”superaseen, joka onkin kokonainen planeetta”, on väitetty esiintyneen Michael Arndtin ja George Lucasin käsikirjoituksessa, mutta on mahdotonta tietää, onko konsepti JJ Abramsin ja Lawrence Kasdanin käsisversiossa ennallaan, muokattuna vai hylätty. Koko ajan on myös ollut tiedossa, että Lucasfilm saattaa levittää tietoista misinformaatiota.
Siksi en voi olla päättelemättä, että MakingStarWarsin takinkääntöväitteet ovat nyt jompaakumpaa. Todennäköisesti jälkimmäistä: väärää tietoa, jonka on tarkoitus sekoittaa meitä päättelemästä elokuvan yksityiskohtia vielä tässä vaiheessa. On esimerkiksi mahdollista, että Jason Wardille on todella esitetty vahvat todistusaineistot siitä, että näin elokuva päättyy, koska näin elokuva todella päättyy, mutta väitetty samalla, että kyse on Luken ainoasta kohtauksesta – joka olisi sitten se punainen silakka. Juuri näin misinformaatiota pitäisikin levittää: sellaisessa muodossa, että se sopii riittävän hyvin yhteen osan aiemmin vuotaneista huhuista kanssa, että sitä ei voi sivuuttaa pelkällä olankohautuksella.
Esitän seuraavassa kahdeksan syytä, miksi minusta tuntuu mahdottomalta, että Luke Skywalkerin rooli elokuvassa olisi vain yhden kohtauksen cameon mittainen.
- Mark Hamill kasvatti roolia varten parran (omien sanojensa mukaan ”contactually obligated”) sekä laihdutti ja treenasi silmin nähden. Jos rooli olisi vain yhden kuvan tai kohtauksen cameo, olisi tällainen fyysinen valmistautuminen aivan tarpeettoman suureellista.
- Hamill oli paikalla Englannissa lähes koko kuvausten keston ajan. Totta, kuten Jason Ward on puolustautunut, näyttelijä vieraili kuvausten aikana muun muassa useissa tapahtumissa, mutta tuntuu silti epätodennäköiseltä, että hän olisi viettänyt niin paljon aikaa Englannissa ilman tuon suurempaa roolia. Meidän spoileriharrastajien hämäämiseksikö, Ward kysyy, mutta minä puistelen päätäni.
- On-location -kuvauksissa Hamill oli varmuudella ainakin Skellig Michaelin saaren kahden päivän pikakuvauksissa, joista hänestä on paparazzikuvia. Tietysti saari voisi olla MSW:n kuvaileman loppukohtauksen tapahtumapaikka, jos tuo kohtaus olisi Hamillin ainoa, mutta kun Hamill on myös kertonut joutuneensa siirtymään asuntovaunustaan kuvaushalliin huppu päässä helikopterikameroiden varalta, hänen täytyy olla näytellyt lisäksi ainakin Pinewoodin studiolla.
- Aikaisemmissa huhuissa on usein väitetty, että Luke olisi ensimmäisen ja ehkä toisenkin näytöksen ajan kateissa tai vangittuna, ja Leian rooli filmissä olisi vielä tätäkin pienempi. Jos Luken rooli kuitenkin olisi vain yhden (tai edes kahden) kohtauksen mittainen, tuskin Leian rooli mitenkään voisi olla vielä tätä pienempi. Jos siis MakingStarWarsin väitteet pitäisivät paikkansa, eikö huhuissa olisi pikemminkin kerrottu Luken olevan hädin tuskin mukana filmissä eikä Leian?
- Episodi VII:n on annettu ymmärtää olevan soihdunsiirtoelokuva, jossa vanhat näyttelijät ovat ”vielä kerran” kunnolla mukana. Jos Reyn tie johtaisi Luken luo vasta elokuvan päätteeksi, Luken rooli olisikin siirretty Episodi VIII:aan, kuten Jason Ward ehdottikin. Se ei tunnu soihdunsiirrolta.
- Vahva huhu ja yleinen veikkaus – joskin tietysti vahvistamaton tämäkin – on ollut, että Arndtin ja Lucasin käsisversiossa keskityttiin uusiin hahmoihin ja jätettiin vanhat näyttelijät sivurooleihin. Ja että Abramsin ja Kasdanin versiossa puolestaan kasvatettiin vanhojen näyttelijöiden osuutta. Tätä veikkausta tukee paitsi huhujen päälinja, myös Abramsin filmografia: hän on nostalgikko, joka tuskin väistäisi mahdollisuuden käsitellä kankaalla Luke Skywalkeria, Leia Organaa ja Han Soloa.
- Jos tämän lisäksi MSW:n huhu originaalihahmon kuolemasta pitää paikkansa (ja siihen huhuun voin kyllä uskoa), tämä huhu tarkoittaisi, että sen sijaan, että saisimme joulukuussa nähdä vanhojen sankariemme viimeisen yhteisen seikkailun, emme koskaan enää näkisi Mark Hamillin Luke Skywalkeria tämän toisen originaalihahmon kanssa yhdessä valkokankaalla. Jättäisikö Abrams todella tämän tekemättä? Mark Hamill itsekin on monta kertaa sanonut, että lähti mukaan vain sillä ehdolla, että koko vanha jengi palaa.
- Ylipäätään: Jos tämä huhu olisi totta vielä joulukuussa valkokankaalla, ei puhuta enää nörttiraivosta tai kiehunnasta fanisivuilla. Jos suuri yleisö ei saakaan nähdä Luke Skywalkeria (paitsi loppukohtauksessa vilaukselta), en osaa edes kuvitella sitä raivon määrää.
Mitä sitten tulee siihen flashback-huhuun, sen voin itse asiassa uskoa helpommin. Star Wars -sarjassa ei tosiaan ole aiemmin nähty flashbackeja, mutta tapa, jolla MSW väittää tämän flashbackin esiintyvän – pieni sininen alienhahmo ”Rose”, jota väitetysti näyttelee Lupita Nyong’o, näyttää muille hahmoille näyn menneisyydestä – tuntuu SW-mäiseltä. Ja jos flashback-kohtauksessa tosiaan esiintyy toisen näyttelijän esittämä nuori Luke Skywalker, kuten MSW edelleen esittää, se tietysti selittäisi aiemmin pohtimani seikan näyttelijähuhuissa esiintyneistä Mark Hamillin näköisistä nuorista miehistä ilman, että kenenkään tarvitsisi olla Luken poika…
Mutta tämä puolestaan tarkoittaisi, että sitkeä flashback-huhu nuoresta Leiasta (jota näyttelisi Carrie Fisherin tytär Billie Lourd) ja Darth Vaderista olisi yhä avoin. Se huhu on ollut todella sitkeä, ja Billie Lourdin jonkinlaisesta SW-roolista alkaa olla aika paljon todisteita. Kaksi flashbackia tuntuu jo aika paljolta.
Jos en ihan väärin muista, niin Skelligin saarella olivat myös Hamillin ja Ridleyn stuntit. Vihjaisi pikemminkin pidempää jedikoulutusmontaasia kuin pelkkää sapelin ojentamista. Muutaman sekunnin väläys ei olisi edellyttänyt edes päätähtien läsnäoloa (puhumattakaan, että se olisi ollut taloudellisesti tai riskien kannalta järkevää), pikemminkin olisi vain kuvattu taustat second unitin toimesta ja hoidettu homma studiossa loppuun. Lisäksi muistelen jossain mainitun, että Skelligin filmaus oli ”rankkaa”.
Jotenkin tulee mieleen, että Jasonilla voi hyvinkin olla aiempi käsis ja/tai call sheetit, mutta sivuuttaa versio-ongelmat niin kauan kuin voi paukutella henkseleitä yksinoikeusjutuilla. Lisäksi oudot huhut alkoivat tulvia MSW:lle sopivasti sen jälkeen, kun JJ oli julkisuudessa harmitellut sitä, että osa yllätyksistä vuoti jo näin aikaisin.
Totta tosiaan, Hamillin ja Ridleyn stuntit olivat paikalla saarella. Lähde täällä: http://www.starwars7news.com/2014/08/more-interesting-bits-and-rumors-about-the-star-wars-vii-skellig-michael-shoot.html
Minua ei niinkään kummastuta, että MSW julkaisee näitä, mutta kylläkin Wardin itsevarmuus väittäessään ”varmuudella faktoiksi” väitteitä, jotka ovat vastaan hänenkin aiemmin julkaisemiaan varmoja faktoja. Oikein foliohattuinen teoreetikko voisi jopa arvella, että pahimmat spoilerit julkaissutta kaveria olisi ns. kannustettu julkaisemaan välissä pari punaista silakkaa…
En ikinä ikimaailmassa ellen sitä omin silmin näe usko, että Luken rooli olisi vain lyhyt cameo. Edellä on todisteita sitä vastaan paljon.
Olen valmis uskomaan, että Luken esiintyminen tapahtuu vain yhdessä lokaatiossa, eli mitä ikinä Skellig Michael sitten elokuvassa näytteleekään. Tähän liittyvät interiöörit tietysti kuvattiin Pinewoodissa. Se huhuttu kuolinkohtaus tapahtunee siis siellä. Voi siis olla, että Luken esiintyminen on ehdottomasti vain elokuvan kolmannessa näytöksessä ja sen kesto on vain minuutteja, mutta se on ehdottomasti selvästi suurempi kuin cameo. Hamill on ollut elokuvan myötä niin paljon esillä, että Lukella TODELLAKIN on sankarihetkensä. Tai jos se ei ole sankarihetki, hänellä on merkittävät hetkensä kuten OB-1:lla IV:ssa, vaikka se tapahtuisi vain lopussa.
Koko klassikkotriosta ainakin minä odotan ehkä sittenkin Luken näkemistä, koska se on jatkon kannalta tärkeintä. Han Solo on cool ja tahdon minä senkin nähdä, mutta emme me turhaan innostu eniten juuri Lukella spekuloinnista. Missä Luke TFA:ssa, siellä se TFA:n tarinankin ydin lopulta on. Voimaa ja valomiekkoja!
Ja todellakin tälläkin hetkellä Lucasfilmillä naureskellaan, kuinka misinformaatio on lietsonut spekulointimme tulikuumaksi. Mutta eivät he meitä narraa. Luken kaltaista hahmoa ei laiteta kankaalle cameoksi. Mutta jos nyt kuitenkin kävisi niin, että se on TFA:ssa vain cameo, rooli on suurempi myöhemmin.
Hyvin samoin veikkailen.
Ja kyllä, Luke on tarinan ytimessä. Täytyy olla.
Muuten, MSW:n uusimpien Leia-huhujen mukaan prinsessallamme on elokuvassa merkittävä(hkö) rooli. Olisiko Luken osuus muka Leiaa vähäpätöisempi?
No way Jose. Ei, vaikka Luke olisikin hukassa ja tarinaa ainakin osittain ajaisi hänen etsintänsä.
Olen ihan valmis ostamaan tuon mainitsemasi salaliittoteorian. 😊
Päivitysilmoitus: Huhuista ja spoilereista: Uuden linjan paikka | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Kuka Luke Skywalker ei ole The Force Awakensissa | Tähtien jatkosota