Aluksi

Oikeastaan koko juttua on yhä vaikea käsittää.

Vain pari kuukautta sitten oli vuorenvarmaa, että kaukaisen galaksin kaukaiseen aikaan sijoittuva elokuvasarja oli valmis. Me katsojat saatoimme olla montaa mieltä kuusiosaisen kokonaisuuden onnistuneisuudesta, mutta siinä se kuitenkin oli. George Lucas saattaisi julkaista sarjansa uusilla efekteillä päivitettynä muutaman vuoden välein elämänsä loppuun asti (kuten vaikutti täysin todennäköiseltä), mutta uusia elokuvia sarjaan ei pitänyt enää tulla (ainakaan juuri Lucasin elinaikana).

Ja nyt, kuten Star Warsiin välinpitämättömästikin suhtautuva elokuvakatsoja varmasti on kuullut, tilanne on täysin toinen. Lucas antoi sarjansa uusiin käsiin. Tulossa on paitsi uuden trilogian avaus Episodi VII, myös ainakin kaksi yksittäisten sankarien spinoff-elokuvaa. Lucasfilmin uusi omistaja Disney aikoo selvästi ottaa Star Wars -universumin haltuunsa samaan tapaan kuin aiemman ostoksensa, Marvelin supersankarit.

Käyttääkseni Twitteristä pihistämääni ajatusta: Star Wars -fanista tuntuu samalta kuin kauan sitten hylätystä lapsesta, jonka kadonnut isä ottaa yllättäen yhteyttä ja ylikompensoi.

Tätä hullunmyllyä nyt parin kuukauden ajan seurattuani minulle on valjennut muutama seikka. Ensinnäkin on nyt selvää – riippumatta Star Wars -saagan 2000-luvun tasosta tai toisaalta tulevien episodien erinomaisuudesta – että Star Warsin aika ei ole ohi. Jotkut jopa epäilevät, että Disneyn käsissä se vasta alkaa (ja toiset pelkäävät samaa).

Toisekseen on tunnustettava, että minun Star Wars -suhteeni ei ole ohi. Niin monta käsittelemätöntä kysymystä pyörii nytkin päässäni. Esimerkiksi:

  • Millaiseen asemaan kuusi nykyistä Star Wars -elokuvaa asettuvat, jos niiden rinnalle tai perään rakentuu paljon pitempi elokuvasarja? (ajatelkaapa, kuinka helposti Disneyn SW-elokuvien määrä ohittaa Lucasin luvun, jos kaukaista galaksia haravoidaan valkokankaalle Marvel-tahtiin)
  • Onko edes mahdollista tehdä elokuva, joka jatkaisi 1970-80-luvun taitteen avaruusoopperaa näyttäytymättä vanhentuneelta ja naiivilta, kuten prequeleja yleisesti syytettiin?
  • Millainen vaihtoehtoisten universumien sekamelska syntyy, jos maailman suurimman franchisen 35 vuoden aikana kirjoissa, sarjakuvissa ja peleissä rakennettu expanded universe lentää ulos galaksista uusien elokuvien tehopesuveden mukana?

Pohjimmiltaan: Onko koko ajatus uusista Star Wars -elokuvista sarjalle pimeä uhka vai uusi toivo?

Kuten sanottua, tätä kaikkea on yhä vaikea käsittää.

Siispä: tämä blogi saa alkunsa yrityksenäni ymmärtää.

8 thoughts on “Aluksi

  1. Eikös Marvel ole jo suoraan sanonut, että koko nykyinen EU (joka mennyt varsinaiseksi menneiden ristiriitaisuuksien selittelyksi, vrt. Outbound Flight -kirja) lentää roskiin? Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ei todellakaan tule ikävä (Marvelin Shira Brie -jatkumo, Zahnin trilogia ja duologia, I Jedi, X-Wing kirjat ja sarjikset). Toisaalta, jälkiviisaasti oli siis ihan hyvä, ettei motivaatio riittänyt lukemaan enää New Jedi Orderin jälkeisiä kirjoja (pl. pari lentokentältä tarttunutta pokkaria jotka olivat meh ja Death Star joka nyrjäytti aivot), ja eipä se innostus riittänyt edes koneelle ladatun SW: Legacyn loppuun kahlaamiseen, sen verran pahaa kakkendaalia olivat alkupään numerot.

    Uusi, 130% elokuvien kanssa sopusoinnussa oleva Expanded Universe, jossa ei ole vanhojen Marvel-sarjakuvien pahimpia aivopieruja tai mitään Solo-vauvojen seikkailuja, on enemmän kuin tervetullut. Kunhan laadunvalvonta tosiaan pelaa, ja tällä kertaa kustannustoimittaja pitää huolen ettei kirjoitella mitä sattuu vaan kaikki (pelit, elokuvat, jne.) on keskenään ristiriidatonta (nimim. The Force Unleashed oli muutenkin ala-arvoinen peli, mutta oliko ihan pakko laittaa siihen jo neljäs versio Kapinaliiton synnystä? Jatko-osassa varmaan on taas noin kuudes versio Kuolontähden piirustusten varastamisesta, ei sikäli että olisin sitä erehtynyt pelaamaan.)

  2. Sekoitatko nyt ensimmäisessä lauseessa Marvelin ja Disneyn?

    Minä en ole lukenut expanded universe -kirjoja Hand of Thrawnin jälkeen, mutta olen jokseenkin tietoinen New Jedi Orderin tapahtumista. Ei enää kiinnostanut. Umpikauhea Legacy jäi minullakin kesken, ja samoihin aikoihin hiipui kiinnostunut muihinkin tuolloin meneillään olleisiin SW-sarjakuvien yritelmiin. On aika surullista, että SW:n expanded universelle kävi miten kävi, koska noin vuoden 1995 tilanne oli vielä niin erinomainen: sekä sarjakuvien että kirjojen puolella oli tehty kunnianhimoisia, jopa laadukkaita avauksia, joista parhaat toimivat kuten pitäisi: SW oli konteksti ja taustamaailma, jossa kerrottiin uusia tarinoita. Sisäinen jatkuvuuskin pelasi aluksi aivan hyvin (jos kohta vanhat Marvelin kasarisarjikset olikin jätetty sen ulkopuolelle). Kuka sössi kaiken?

    Yksi monista viime kuukausien SW-kysymyksistä, joista en aidosti tiedä mitä itse haluaisin tapahtuvan, on juuri kysymys expanded universesta. Jossain mielessä voisi tosiaan olla viisasta, että päätettäisiin kategorisesti, että mitään siellä tapahtunutta ei ole tapahtunut elokuvien maailmassa. Toisaalta, siellä on paljon myös hyvää, jota tavallaan haluaisin hyödynnettävän uusissa elokuvissa. Paljon on tietysti kiinni siitä, mihin episodit VII eteenpäin lopulta sijoitetaan. Timothy Zahn sanoi tästä kysyttäessä, että jos tuleva trilogia tapahtuisi kokonaan seuraavan sukupolven ajassa, mahtuisi Thrawn-trilogia tapahtumaan siinä välissä. Kenties, just ja just, jos esimerkiksi päähenkilöiden perhesuhteet suostuttaisiin ottamaan kirjoista, mutta kovin moni myöhempi expanded universe -jatko ei enää mitenkään.

  3. Joo, Disneytä tarkoitin. Ehkä se oli vain spekuloiva artikkeli sitten, minkä luin (lähde unohtunut).

    Mutta kun Marvel kerran tuli puheeksi, niin miten olisi, että olisikin Star Wars Cinematic Universe ja Star Wars Expanded Universe? Eiväthän Marvel-leffatkaan ole 1:1 sarjakuvien kanssa (vaikka toki niistä, etenkin Ultimatesista, runsaasti lainailevatkin perusidean lisäksi), ja toisaalta sarjakuvat ovat jatkaneet omaa elämäänsä leffojen rinnalla. Ongelmaksi vain tulee, että ennemmin tai myöhemmin joku haluaa kuitenkin tarinoita niiden elokuvien väliin jäävästä ajasta. Jos jotain ”puhtaalta pöydältä” aloitusta halutaan, niin nyt olisi se hetki.

    Mitä tulee Expanded Universen jatkuvuuden sössimiseen, niin Lucasiinhan se syyttävä sormi taas kerran osoittaa. Mieshän teeskenteli aina välillä ettei häntä kiinnostanut, mitä EU:ssa tapahtui, mutta aina välillä säntäsi kuitenkin mikromanageroimaan – välittämättä lainkaan siitä, mitä seurauksia sillä oli – tai päätyi elokuvien ideoinnissa täysin päinvastaiseen ajatukseen kuin mitä oli vielä kirjailijoille selittänyt ohjenuorana (vrt. Kloonisodat), jälleen kerran tuotehallinnasta viis veisaten.

    Hyvänä esimerkkinähän Lucas antoi nimetä nuorimman Solon Anakiniksi, mutta sitten tuli 10 vuotta myöhemmin aivan yhtäkkiä katumapäälle, ja vaatimalla vaati, ettei uusi Anakin saa kääntyä pimeälle puolelle, koska liian samanlainen, vaikka oli itse hyväksynyt NJO:n luomispalavereissa aikaansaadun juonirungon vain vähän aiemmin. Lopputuloksena oli sitten NJO:n noloin juonenkäänne, kun kirjailijat joutuivat sarjan puolestavälistä eteenpäin search & replaceamaan Anakinin Jaceniksi, ja huolella pohjustettu lavea polku ja luonnekuva meni aivan hukkaan ja Anakin kirjoitettiin kuolemaan, siinä missä Jacen, tuo Kaukaisen Galaksin Riitaoja, joka olisi edes kuolemallaan saanut viimein jotain aikaan, jouduttiin äkkiväärästi pelastamaan ja vääntämään 180 astetta eri suuntaan ja pimeään puoleen retkahtamaan. (Hyvä esimerkkihän tästä on Jainan sooloseikkailu, neidinhän piti mennä pois tolaltaan nimenomaan siitä, että hänen kaksosveljensä eikä henkistä etäisyyttä ottanut pikkuveljensä kuoli. No, kirja oli jo pitkällä kun Lucas sai Neron leimauksensa, joten Ctrl-H Alt-A, tuntui se luontevalta tai ei.)

    Takaisin elokuviin, jotenkin tuntuu, että sitä myöten kuin 9/11:n hetkellisesti aiheuttama vakavoituminen unohdetaan, keskiverto nykytoimintaelokuva (jollaisen sanominen toimintaelokuvaksi olisi 80-luvulla ollut huono vitsi) on niin naivistinen, että ero tarkoituksellisen retroon avaruusoopperaan on mitätön.

    Ja elokuvien asemasta, lisäelokuvat pikemminkin vain nostavat originaalitrilogian sille kuuluvaan arvoon, mutta lyttäävät prequeleja aina vain pahemmin; siinä vaiheessa, kun ensimmäinen edes kahta ensimmäistä prequelia parempi warssi tulee, saattaa ei-fanikin herätä jo kysymään, olisiko Lucasin kenties sittenkin kannattanut hankkia niitä tehdessään edes se laakeriseppeleen pitäjä kuiskuttamaan korvaan?

  4. Ajatus Star Wars Cinematic Universesta erillään toisaalla jatkuvasta Star Wars Expanded Universesta on ehdottomasti pohtimisen arvoinen. Mahdollisesti voisin sitä jopa kannattaa.

    En silti osaa pitää sitä realistisena vaihtoehtona. On aivan 125-prosenttisen varmaa, että uusienkin elokuvien oheen tullaan julkaisemaan kirjoja, sarjakuvia, pelejä, herra-ties-mitä-angry-birdsejä. Ne tulevat väistämättä kytkeytymään uusiin elokuviin, jo koska money-money-money. Sen vuoksi näen karkeasti katsoen vain kolme vaihtoehtoa:
    1) uudet elokuvat ottavat huomioon nykyisen expanded universen (tai eivät ainakaan käy vakavasti ristiriitaan sen kanssa – eihän nykyinenkään eu tosiaan aukottoman yhtenäinen ole).
    2) uudet elokuvat nollaavat expanded universen niin perusteellisesti, että on selvää, etteivät Thrawn-trilogia, Dark Empire, New Jedi Order tai mitkään muutkaan sarjan peruskäänteetkään tapahdu samassa universumissa. Syntyy tilanne, jossa kaikki ennen Suurta Muutosta julkaistu kytkeytyy enemmän tai vähemmän yhteen, mutta kaikki sen jälkeen julkaistu kelpuuttaa aiemmasta aikajanasta mukaan vain kuuden elokuvan tapahtumat.
    3) uudet elokuvat nollaavat de facto nykyisen expanded universen, mutta käytännössä kelpuuttavat sieltä mukaan joitakin aineksia niin, että osan teoksista voi kuvitella tapahtuvan samassa jatkumossa. Lisäksi julkaistaan uusia expanded universe -teoksia, jotka sopivasti napsivat kirsikkoja aiemman expanded universen puolelta, vaikka jotkin toiset osat eivät mukaan kerrassaan käy.

    Ensimmäinen vaihtoehto ei tunnu todennäköiseltä. Keskimmäinen olisi kaikesta huolimatta selkeä, uusi alku. Kolmas vaihtoehto on hyytävä, supersankarimaailman käsittämättömät koukerot mieleen tuova ja valitettavasti todennäköisin.

  5. Päivitysilmoitus: EU-kriisi, osa 1: Mikä meni pieleen | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: Ekoja kertoja | Tähtien jatkosota

  7. Päivitysilmoitus: Viisi vuotta Disneyn aikaa | Tähtien jatkosota

  8. Päivitysilmoitus: Jatko-osatrilogian loppukoe: Nyt kun se on ohi, oliko siitä mihinkään? | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s