Jatko-osatrilogian loppukoe: Nyt kun se on ohi, oliko siitä mihinkään?

Pöly on laskeutunut jatko-osatrilogian osalta sen verran, että niin sanotut todelliset mielipiteet alkavat tulla esiin.

Tai ainakin siltä tuntuu, kun jopa ennen niin onnellisen Star Wars -perheen jäseniltä tuntuneet näyttelijätkin ovat alkaneet päästää irti vaitiolovelvollisuuksistaan ja keskinäisistä kehuistaan. Suorimmat sanat tähän mennessä on sanonut John Boyega, joka GQ:n äskettäisessä haastattelussa lausui syvän pettymyksensä siihen, kuinka hänen hahmoaan Finniä käytettiin trilogian kahdessa jälkimmäisessä osassa The Last Jedissä ja The Rise of Skywalkerissa. Boyega puhuu haastattelussa myös ei-valkoisten näyttelijöiden kohtelusta Hollywood-elokuvissa yleisemmin, ja tavallaan käyttää Star Wars -kokemuksiaan vain esimerkkinä isoista rakenteellisista ongelmista, mutta epäselväksi ei jää, mitä hän näistä kaukaisen galaksin elokuvistakin oman hahmonsa osalta ajattelee. ”They gave all the nuance to Adam Driver, all the nuance to Daisy Ridley”, Boyega sanoo ja toteaa, ettei (esimerkiksi) hänen hahmollaan ollut kaarta The Force Awakensin jälkeen. JJ Abramsin paluuta myöhemmin episodi IX:n ohjaajaksi Boyega kutsuu ”heidän paskansa pelastamiseksi”.

Tämä blogi on elellyt pandemiakuukaisina hiljaiseloa. Sinä aikana olen huomannut tekeväni itsekin jonkinlaista tilintekoa suhteestani uusiin elokuviin (joiden tuotannon käynnistyessä tämän oman pohdintakanavani päätin perustaa). Olen kysynyt itseltäni kahta isoa kysymystä, joista ensimmäisessä on kaksi osaa: Kannattiko episodit VII-IX ylipäätään tehdä – tai ainakaan tehdä ne tällaisina kuin ne tehtiin? Ja: Millaiset episodi VII-IX minä sitten olisin halunnut nähdä?

Kuten arvaatte, minun ei ole helppo vastata näihin kysymyksiin. Yritän tässä merkinnässä mahdollisimman tiiviisti parhaani.

The Rise of Skywalkerin loppuhalaus. ”There, for good or bad, it is done”, kuten eräässä aivan toisessa tarinassa sanottiin.

Kysymys 1a. Kannattiko episodit VII-IX ylipäätään tehdä?

Tähän voin periaatteessa vastata hyvin lyhyesti: kyllä.

Yhtenä vastauksena totean, että pidän JJ Abramsin The Force Awakensista ja Rian Johnsonin The Last Jedistä sekä Star Wars -sarjan episodeina että ison rahan viihde-elokuvina arvioituna. Molemmissa on sekä sujuvuutta että nyansseja enemmän kuin monissa jälkimmäisen sarjan kilpailijoissaan, painotuseroilla näiden välillä toki. Etenkin TLJ on kovasti makuuni myös niin sanotuilla elokuvataiteellisilla mittareilla – siis tasolla kuvat, leikkaus, ääni, tunne jne, erotettuna ns. saagan sisäisestä juonesta tai tarinasta. Molemmat ovat jo todistettavasti kestäneet ja kestävät varmasti jatkossakin itselleni hyvin monia katsomiskertoja. Voisi ehkä tiivistää, että The Force Awakens edustaa minulle täydellisen nautittavaa Star Warsia, kun taas The Last Jedi on Disney-aikaisista SW-elokuvista se, jolta olen erityisesti saanut jotain uutta. Täten se, että trilogian kolmas osa, Abramsin The Rise of Skywalker, ei valitettavasti täytä minulle juuri mitään näistä kriteereistä, tarkoittaa sittenkin 2/3 onnistumisia eli matemaattisesti laskettuna peukkua ylös.

Toisena päällimmäisistä vastauksistani totean, että Star Wars -sarjan sisällä uusi trilogia tarjosi aivan vähimmillään ensiluokkaisen päähahmojen joukon. Jälkikäteen arvioiden nimenomaan hahmot kuuluivat trilogian suurimpiin onnistumisiin: pippurinen-mutta-surumielinen romunkerääjä, traagisesti pahan puolelle päätynyt entinen sankari, koulutuksensa hylkäävä stormtrooper ja röyhkeän itsevarma lentäjä-ässä tarjosivat henkilöhahmoina enemmän uutta näkökulmaa kaukaiseen galaksiin kuin uuden trilogian varsinaiset tapahtumat. Erityisesti uudelleenkatselemisen kannalta on hyvin merkityksellistä, että uuden trilogian päähenkilöiden parissa haluaa viettää aikaa – kun taas esimerkiksi prequel-trilogiassa hahmojen etäisyys oli aina yksi keskeisistä ongelmista. Tai toisena vertailuna: myös Marvel-elokuvien suurmenestys perustuu suorastaan häpeämättömästi nimenomaan toimiviin hahmoihin eikä leffojen juoniin.

Tässä olenkin jo ehtinyt viitata eräisiin isoihin ongelmiin. Ennen kuin jatkan niiden parissa, totean ulkoelokuvallisesti stubbilaisena kolmantena pointtinani jatko-osatrilogian olemassaolon oikeutukseksi, että minä olen katsojana nauttinut tästä matkasta.

Vuoden 2012 lopulla kuvittelimme, että Star Wars -sarja olisi valmis ja uusia pitkiä elokuvia ei enää tulisi. Osittain siihen liittyen myös minun henkilökohtainen suhteeni tähän sarjaan oli noihin aikoihin etääntynyt, kuten olen tunnustanut tässä blogissakin jopa aivan alkusanoissanikin. Lupaus uusista elokuvista herätti minut kysymään, ovatko uudet elokuvat sarjalle pimeä uhka vai uusi toivo. Pian huomasin paitsi saavani enemmän Star Warsia kuin koskaan enää odotin, myös sukeltavani itse sen pariin syvemmälle kuin ehkä koskaan aiemmin. Nythän olemme saaneet niitä uusia elokuviakin jopa viisi (kahden Bond-elokuvan väliin mahtuvana ajankohtana!), eikä franchisella ole kerrassaan koskaan ollut yhtä monta rautaa tulessa kuin tällä hetkellä. Näissä hengästyttävissä vuosissa on todellakin ollut seurattavaa, spekuloitavaa ja taivasteltavaa. Ja kuten tästä blogista on varmasti niin ikään ilmi käynyt, minun Star Wars -kiinnostukseni kohdistuu tavallaan paljon enemmän näiden elokuvien tekemisen vaiheisiin kuin valmiiden teosten katsomiseen uudelleen ja uudelleen. Niinpä kaikki tämän blogin sisällössä ja sen olemassaolo itsessäänkin on tavallaan yksi vastauksistani siihen, onko tämä kaikki ollut sen arvoista: kyllä.

Mutta sitten taas, jos asia kysytään hieman toisin…

Tämähän se taitaa olla minulle jatko-osatrilogian kaikkein ylittämättömin yksittäinen kohtaus. The Last Jedin valtaistuinsalin kohtauksessa on kaikki kohdallaan audiovisuaalisesti ja dramaattisesti, mutta myös ulkoelokuvallisesti, koska en varmasti ikinä unohda, miten pöllämystynyt olin ensi-illassa teatterissa tällä hetkellä, josta en ollut spoilaantunut.

Kysymys 1b. Kannattiko episodit VII-IX tehdä tällaisina kuin ne tehtiin?

Vaikka olen koko ajan asettunut pikemminkin uusia elokuvia puolustavaan kuin niitä vastustavaan leiriin, minunkin on ollut alusta asti vaikea löytää uuden trilogian perimmäistä olemassaolon oikeutusta. The Force Awakens, The Last Jedi ja The Rise of Skywalker ovat satuseikkailun rakenteen, galaktisen konfliktin asetelman, visuaalisen kuvaston ja vaikkapa avaruusalusten ja planeettojen kaltaisten yksityiskohtien kannalta kiusallisen lähellä originaalitrilogian uusintaversiota. (Näitä samankaltaisuuksia voi tarkastella koottuna esimerkiksi tässä erinomaisessa videossa.) Jatko-osatrilogialla on niin ikään valitettavan vähän uutta temaattista annettavaa saagalle: loppujen lopuksi nytkin hyvä vain lopulta kukistaa pahan, ja pahan puolelle kääntynyt entinen hyvä ymmärtää virheensä, jolloin originaalitrilogian kertomus toistuu.

Trilogian vauhdikkaalle avausosalle – jossa nämä ongelmat ovat pahimmillaan – olin vielä valmis antamaan tämän anteeksi aloituksen nimissä. Riitaisesti vastaanotettu toinen osa antoi minulle, siitä tykänneelle, toivoa kulkemalla pisimmälle omaan suuntaansa, vaikka yhä muistutti monessa paljon Imperiumin vastaiskua. Mutta kun uuden trilogian päätösosa ei jatkanut edeltäjänsä tiellä lainkaan, vaan pikemminkin sivuutti lähes kaiken trilogian keskellä rakennetun ja lopetti tarinan toisintaen Jedin paluuta, matto tavallaan luiskahti koko sarjan alta. Siinä missä toisenlainen episodi IX olisi perustellut paremmin myös kahdessa edellisessä osassa tehdyt ratkaisut, nimenomaan tällainen episodi IX puolestaan heikensi edeltäjiensäkin arvoa.

Muotoilen kysymyksen vielä kerran uudelleen. Jos kysymys kuuluu: ”Perustelevatko episodit VII-IX tällaisina sen, että ne ovat nimenomaan Star Wars -sarjan episodit VII-IX?”, joudun vastaamaan kieltävästi. Ei, tämä trilogia ei valitettavasti tunnu Skywalkerien sukusaagan yhtä keskeiseltä kolmannekselta kuin kaksi aiempaa trilogiaa. Ei, vaikka lopulta jopa kaikki alkuperäiset Skywalkerit kuolevat sen edetessä.

Tässä tietenkin tullaan kaikkien jatko-osatrilogian ongelmien keskeiseen juurisyyhyn eli siihen, millaisella viestikapulamaisella tekniikalla tätä trilogiaa toteutettiin ja kuinka vähän mitään siitä suunniteltiin etukäteen (josta tuoreimman todisteen antoi äskettäin Daisy Ridley, joka vahvisti Reyn sukuyhteydeksi harkitun alunperin Obi-Wan Kenobia ja että Palpatine-yhteys tosiaan nostettiin edes vaihtoehdoksi vasta viimeistä episodia kirjoitettaessa). Toisenlaisia elokuvasarjoja voi toki oikein hyvin toteuttaa siten, että kutakin elokuvaa kirjoittaa uusi tekijä jatkoksi edellisille ilman valmista suunnitelmaa, mutta niin ei pitäisi tehdä sellaista sarjaa, joka antaa ymmärtää yhdeksännen osansa olevan päätös yli 40 vuotta sitten alkaneelle kertomukselle.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna vika on ehdottomasti enemmän Lucasfilmin, Disneyn ja yksilöistä viime kädessä toimitusjohtaja-tuottaja Kathleen Kennedyn kuin kummankaan elokuvien kirjoittaja-ohjaajista. Yksi kiehtova ajatusleikki onkin, millainen jatko-osatrilogia meillä olisi, jos sitä ei koskaan olisikaan markkinoitu meille episodeina VII-IX. Jos Disneyn ostama Lucasfilm sen sijaan, että antoi ymmärtää toteuttavansa George Lucasin jo 1970-luvulla julkisesti lupaamia episodeja VII-IX, olisi aloittanut ”Star Wars: The Force Awakens” -trilogian, kuinka toisenlaisin silmin katsoisimmekaan lopputulosta? Tai kuinka toisenlaiseen lopputulokseen sellainen pyrkimys olisi johtanutkin, kun esimerkiksi The Rise of Skywalkeria tehdessä ei olisi ollut samaa painetta vastata odotukseen koko saagan lopettamisesta?

Vinkkinä Hollywoodiin: Tällaista kohtausta ei kannata laittaa trilogian avausosaan, ellei siihen sisältyvään arvoitukseen ole olemassa myös vastausta!

Kysymys 2. Millaiset episodit VII-IX minä sitten olisin halunnut nähdä?

Lähtökohtahan on, että kunnon Star Wars -fani on aina tyytymätön Star Warsiin. Useimpien kunnon Star Wars -fanien tavoin minullakin on enemmän mielipiteitä siitä, mistä en pidä, kuin vastauksia siihen, mitä oikeastaan olisin tilalle halunnut. Nyt yritän silti sanoa jotain. Annan kaksi vastausta.

Ensimmäinen vastaus: aivan toisenlaisen episodi IX:n. Kuten edellä viittasin, voin toki osoittaa myös The Force Awakensista ja The Last Jedistä isoja ja pieniä yksityiskohtia, joiden olisin suonut olevan toisin, mutta niistä elokuvista kuitenkin pääpiirteissään kovasti pidin (pidän). The Rise of Skywalker sen sijaan on minusta epäonnistunut sekä yksittäisenä elokuvana että edeltäjiensä aloittaman tarinan lopettajana.

Niinpä minun on helpoin kuvitella ”parempi jatko-osatrilogia” yksinkertaisesti kuvittelemalla toisenlainen episodi IX. Sellainen, joka jatkaa The Last Jedin aloittamalla linjalla käsitellen Voiman tasapainoa ja myös sen mahdollista tasa-arvoistumista, etsien Reyn ja Kylon kautta mahdollista uutta tietä Palpatinen/Vaderin ja Yodan/Luken edustamien vanhojen polkujen välissä. Sellainen, jossa Finn kasvaa luontevaan rooliinsa First Orderin hylkäävien sotilaiden johtajaksi (joka kehityskaari todennäköisesti olisi kelvannut John Boyegallekin paremmin). Sellainen, jossa Palpatinea ei kaivata haudastaan käkättämään vanhoja virsiään, vaan jossa pahiksen roolissa joko pidetään pystyvä joukko Kylo, Renin ritarit ja First Orderin päällystö tai jossa edesmenneen Snoken taustalta paljastuu vielä jokin uusi pahishahmo, joka samalla selittää sujuvasti First Orderin ja Imperiumin yhteyden – vaikka se aikanaan spekuloitu Darth Plagueiskin mieluummin kuin Palpatine. Sellainen päätösosa, jossa galaksin koko kuvaa avataan kurkistamalla piilopaikkaplaneetoilta takaisin prequel-trilogiassa esiteltyyn ytimeen. Kun prequel-trilogia tuli mainittua, unelmieni episodi IX saisi myös rohjeta käsitellä Anakin Skywalkerin haamua, joko kirjaimellisesti tuomalla hahmon vaikkapa keskustelemaan tyttärenpoikansa kanssa tai edes muiden hahmojen puheen tasolla. Ja – kun nyt kerran kuvitellaan – sellainen, jota kuvatessa Carrie Fisher vielä elää, jolloin Leia saa kantaa sen roolin, joka hänelle olisi tässä episodissa oikeasti kuulunut.

Toinen vastaukseni parempaan jatko-osatrilogiaan on (vielä?) avoimempi. Jos otetaan puhdas pöytä Lucasfilmin toimistossa talvella 2013 – vaikkapa se pöytä, jolta on juuri kannettu arkistoon George Lucasin luonnokset jatko-osatrilogiaksi ja todettu, että tehdään jotain muuta – haluaisin nähdä todellakin jotain aivan muuta.

Olisin halunnut jatko-osatrilogian ilman uutta Imperiumia ja uutta kapinaliittoa. Olisin halunnut jatko-osatrilogian ilman autiomaassa asuvan orpoa, jonka on kuljetettava droidi prinsessalle, ja ilman vetäytymistä trilogian keskellä vanhan vastahakoisen jedimestarin oppiin syrjäiselle planeetalle. Ylipäätään olisin siis halunnut jotain, mikä muistuttaa rakenteeltaan, asetelmiltaan ja kuvastoltaan originaalitrilogiaa yhtä vähän kuin prequel-trilogia.

Se, mitä tämä sitten olisi voinut olla, ei oikeastaan ole minun asiani sanoa. Joitain heittoja voisin tehdä: esimerkiksi olisin voinut valita Luken onnistuneen jo kouluttamaan edes muutamia uusia jedejä Jedin paluun jälkeisinä vuosina yksinkertaisesti jo siksi, että aloitteleva uudenlainen jedijärjestö olisi tarjonnut omanlaisensa lähtöasetelman jatko-osatrilogialle (prequelien jedien entistä suuruutta ja originaalitrilogian jedien puuttumista olisi seurannut uuden alun trilogia). Yhdeksi keskeisistä lähtökohdista olisin ottanut sen ennustuksen Voiman tasapainosta ja vaatinut elokuvien kysyvän, mitä sillä oikeastaan tarkoitettiin, koska jatko-osatrilogian olemassaolo jo sinällään haastoi Voiman valitun Anakinin roolin kokonaisuudessa.

En kuitenkaan kirjoita fanifiktiota enkä satojen miljoonien dollarien elokuvia, eikä minulla ole taskussani tekemätöntä Star Wars -tarinaideaa, joka olisi kantanut Skywalker-saagan episodeiksi VII-IX. Mutta kun sellaiset tehtiin, jollakulla olisi pitänyt olla.

Nettiin käsikirjoituksena ja luonnoskuvien valikoimana vuotanut Colin Trevorrown hylätty, täysin toisenlainen versio episodi IX:stä ei sisällä kovin monta asiaa, jotka vastaisivat kaipuuseeni paremmasta episodi IX:stä, mutta paluu Coruscantille kuuluu niihin. Olisipa jatko-osatrilogiassa nähty tämä kuva!

Tämä blogimerkintä saattaa tuntua luettuna katkerammalta kuin onkaan. Totean siis vielä lopuksi varmuuden vuoksi, että en ole varsinaisesti vaihtanut mielipidettäni The Force Awakensista ja The Last Jedistä näiden pohdintojen seurauksenakaan, ja että koronahiljaisuuskaan ei siis ole tarkoittanut, että olisin siirtynyt jatko-osatrilogian puolustajien leiristä sen vastustajien joukkoon.

Niin ikään on hyvä todeta näiden pohdintojen päätteeksi, että nämä ovat edelleen verrattain uusia elokuvia, ja niiden todellinen kestävyysarvo punnitaan vasta tulevina vuosina. Vertailuksi on hyvä huomata, että prequel-trilogiaa arvostetaan nykyään Star Wars -fanien keskuudessa enemmän kuin 10 vuotta sitten. Ainakin yksi syy tähän tosin on The Clone Wars -sarja, joka on tavallaan tuonut Kloonien hyökkäykseen ja Sithin kostoon sitä syvyyttä, jota ne ilmestyessään tuntuivat kaipaavan. Mutta täysin mahdollistahan on, että Lucasfilm tekee jotain vastaavaa jatko-osatrilogiallekin. Elokuvia syventävien oheiskertomusten paikkoja on vielä ainakin nuoren Ben Solon kääntymisessä pimeälle puolelle, Imperiumin raunioiden kehityksessä First Orderiksi ja vastarinnan vuodessa The Last Jedin ja The Rise of Skywalkerin välissä. (Toki on myös mahdollista, että kymmenen vuoden päästä uudet Star Wars -tarinat ovat painaneet jatko-osatrilogiaa episodinumeroinnistaan huolimatta myös unohduksiin.)

Star Warsin tämänhetkinen lippulaiva ei kuitenkaan ole mikään näistä kertomuksista eikä edes seuraava elokuvahanke, vaan sarja The Mandalorian, joka saapuu viimein laillisesti nähtäville myös Suomessa ensi viikolla, kun Disney+ aukeaa meille tiistaina 15. syyskuuta. Tämä ei silti, tietenkään, ole viimeinen sanani jatko-osatrilogiasta, joka tähän asti on ollut tämän blogin keskeisimmän huomion kohteena. Olen muun muassa kirjoittanut pitkään (ja pitkää) summaavaa kirjoitusta siitä, kuinka George Lucasin luonnoksista todella kulissien takana päädyttiinkään valmiisiin episodeihin VII-IX. Ehkä se vielä jossain vaiheessa valmistuukin…

The Mandalorian alkoi (mutta ei meille)

Suoratoistopalvelu Disney+ aukesi tänään, ja sen lippulaivasarja The Mandalorian alkoi.

Mutta ei meillä.

Disney+ starttasi tänään Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä testimarkkinoillaan Alankomaissa. Euroopan (seuraavat) etujoukot saavat palvelun maaliskuun lopussa. Onko Suomi tuossa joukossa, ei ole vielä tiedossa.

Tämä on tämän blogin ja näiden sometilien linjaus tähän asiaan: Minä en (varsinaisesti) käsittele The Mandaloriania, ennen kuin se on nähtävillä meillä.

Tarkoitan, että en aio nyt kirjoittaa pohdiskelua siitä, mitä ensimmäisen jakson yllätyskäänne (jollainen siis luvattiin jo etukäteismarkkinoinnissa) tarkoittaa. En yhtään enempää kuin että kirjoittaisin siitä, onko The Mandalorian sarjana ”hyvä” vai ei. Jälkimmäiseen kysymykseen en voi ottaa katsomatta kantaa. Edelliseen en halua, koska tämä blogi ja nämä tilit operoivat suomeksi, eikä sarja nyt valitettavasti vielä meille näy.

Jätän kuitenkin sen verran siimaa, että aivan varmasti ainakin Twitterissä linkkaan The Mandalorian -sisältöäkin ja saatan jopa kommentoida sitä. Periaatteessa vastaan voi tulla tilanne, jossa haluan pohdiskella esimerkiksi sarjan asemaa SW-tarinoiden joukossa tässä blogissakin. Mutta sisältöä en missään tapauksessa halua näissä kanavissani spoilata. En, vaikka epäilen, että Mandalorianin yllättävimmät käänteet päätyvät kyllä varsin nopeasti kansainvälisissä Star Wars -lähteissä julkiseen keskusteluun ja vaikeasti väisteltäviin otsikoihin.

Tarkoitukseni on siis palata The Mandalorianiin paremmin, kunhan se meillä näkyy. Seuraavien kausien kohdallahan mekin varmasti jo katsomme tätä jenkkien tahdissa.

Se on kuitenkin sinänsä mukavaa huomata, että ensireaktiot sarjaan ovat positiivisia. Ensimmäisenä live action -SW-sarjana The Mandalorian raivaa uusia latuja, ja tähän mennessä se onkin vaikuttanut hyvin lupaavalta.

Ensi-iltapäivän menovinkki ja spoilerilinjaus

Keskiviikkona siis Rogue One.

Itse marssin ensin aamunäytökseen kello 11 ja sitten iltanäytökseen kello 21 (vaikka sanoin ensi-ilta-aamuista mitä sanoin, enkä ole muuttanut mieltäni). Siinä välissä todennäköisesti sulattelen näkemääni jonkinlaisin sanankääntein myös tässä blogissa. Palan tietenkin myös halusta kuulla, mitä te muut olette mieltä.

Tähän kuitenkin sama vetoomus kuitenkin kuin viime vuonnaMuistakaa, että hyvin moni elokuvaa innokkaasti odottanutkin ei näe elokuvaa vielä keskiviikkona kello 11 eikä silti halua spoilaantua.

Rogue-droid

”Varokaa! Spoilerit ovat aivan kannoillamme!”

Kunnioitetaan heidän toivettaan. Omalta osaltani lupaan: En kirjoita spoilereita Twitteriin tai Facebookiin. En kirjoita spoilereita blogipostausten otsikkoon tai kärkeen, enkä ylipäätään varoittamatta ensimmäisten päivien aikana. Spoilerivaroituksen kanssa niitä blogiin todennäköisesti kyllä kirjoitan, mutta en usko, että kovin moni spoilereita välttelevä blogiini asti lähipäivinä eksyy. Vahvimmin niitä välttelevien kannattanee pysyä kaukana koko internetistä: arvostelujen embargo on huomenna, ja todennäköisesti tälläkin kertaa aamunäytökseen marssii ilonpilaajia, jotka tykittävät jo lopputekstien kulkiessa spoilereita leffan hashtageilla varustettuna.

Mutta koska te, lukijani, ette sellaisia ole, ja koska itse ainakin haluan keskustella jossakin spoilereiksikin katsottavasta näkemästäni jo heti huomenna, kutsun teidät samoin ajattelevat seurakseni chat-huoneeseen osoitteeseen tlk.io/tahtienjatkosota. Vaikkapa kello 14 alkaen ja siitä eteenpäin, kunhan nyt kukin teatterista kotiutuu.

Sivu ei vaadi rekisteröitymistä eikä erillistä kännykkäappia, tosin sisään voi halutessaan kirjautua Twitter-tunnuksilla. Ainakin viime vuonna keskustelu oli niin antoisaa, että se jatkui alunperin suunnittelemastani iltapäivän parista tunnista päivien mittaiseksi. Puhutaan siis siellä, spoilereista ja muustakin, sen sijaan että pilaisimme vielä keskiviikkona vahingossa kenenkään iloa Twitterissä tai Facebookissa!

Rogue-what

Muistatteko vielä tämän? Mitä? Kuka? Missä?

Viimeisenä blogiajatuksena ennen ensi-iltaa: juuri tällä hetkellä koen meneväni elokuvateatteriin yllättävänkin epätietoisena tulevasta. En koe tietäväni, mitä Rogue Onessa tapahtuu, vaikka Lontoon Celebrationissa olleena tiedänkin odottaa yhden hahmon kuolemaa. Kuten The Force Awakensin kohdalla, luulen tietäväni tai arvaavani aika hyvin elokuvan ensimmäisen näytöksen kulun, mutta kuvani sen jälkeisistä tapahtumista on ehkä jopa epävarmempi kuin vuosi sitten.

Yllättävää tämä on siksi, että Rogue Onen sisältöä ei ole pressikierroksella tunnuttu pidettävän likimainkaan yhtä salassa kuin The Force Awakensin käänteitä: on esimerkiksi lähestulkoon suoraan kerrottu, mitä flashback-kohtauksessa tapahtuu. Tai siksi, että koko elokuva lähtökohtaisesti kertoo Episodi VII:ään verrattuna tutusta galaktisen historian tilanteesta ja tehtävästä, jonka onnistuminenkin on saagan tuntevien tiedossa. Tai siksi, että trailereissa, tv-spoteissa ja kokonaisissa klipeissä on ennen elokuvaa näytetty kai lähes 15 minuuttia kokonaisuudesta (Eleven Thirtyeight pääsi laskuissa vähän alle 9 minuuttiin jo ennen klippien ja tv-spottien viimeistä tulvaa).

Ja siis sittenkin taitaa olla niin, että Rogue Onen osalta juonihuhuja ja uskottavampia vuotoja on ollut vähemmän kuin The Force Awakensista – ja kyllähän The Force Awakensissakin silti yllätyksiä oli! Että esimerkiksi minä, kaikenlaisia inahduksiakin aika tarkkaan seuranneena, en tällä hetkellä tiedä, mitä tapahtuu siinä ensimmäisen teaserin arvoituksellisessa kohtauksessa, jossa joku näyttää polvistuvan keisarillisten vartijoiden suojeleman bacta-tankin äärelle (tämän linkin takana oleva mahdollisesti spoilaava spekulaatio päätyi sekin nettiin vasta aivan viime metreillä).

Kun näin on, aion nauttia tilanteesta. Tule, Rogue One, ja yllätä oikein kunnolla! Miten mahtavaa on, että maailman ensi-illassa olleista moni onkin kommentoinut, että elokuva niin todella tekee. Ajatelkaa, tänä päivänä!

Kutsu keskiviikon keskusteluun ja virallinen spoilerilinjaus

Keskiviikkona kello 10.45 se tapahtuu: Voima herää, viimein.

Ja vaikka henki meinaisi salpautua katsoessa, koittaa noin kahden ja puolen tunnin kuluttua hetki, jolloin se on…ohi.

Mitä sitten?

Kutsun juuri sinut keskustelemaan näkemästäsi.

Saavu paikalle nettiosoitteeseen tlk.io/tahtienjatkosota keskiviikkona kello 14-16, niin ruoditaan nähdyn ensifiiliksiä yhdessä. Sivu ei vaadi rekisteröitymistä, mutta sisään voi halutessaan kirjautua Twitter-tunnuksella.

Miksi näin, kun netissä voi keskustella näkemästään kaikkialla? No, ensinnäkin siksi, että chat-tyyppinen keskustelu on ensimmäisten tunnelmien purkuun parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi yritys kirjoittaa blogipostausta. Mutta on tärkeämpikin syy:

Hyvin, hyvin moni innokkaimpienkin joukossa elokuvaa odottanutkin näkee elokuvan keskiviikkoiltana. Koska ensimmäinen näytös on epämukavasti jo aamupäivällä, ei The Force Awakensilla oikeastaan ole tavallista, ehdottoman yksiselitteistä ensi-iltahetkeä.

Omalta osaltani en halua tulla spoilanneeksi ketään, joka ei esimerkiksi työn tai opiskelujen vuoksi pysty näkemään elokuvaa aivan tuossa ensimmäisten rivissä. Enkä halua, että spoilaantuminen tapahtuu tämän blogin Facebook-sivuiltakaan. Minusta keskiviikon iltanäytökseen menevän ei tulisi joutua törmäämään vahingossa spoilereihin – vaikka sen näytöksen valinneena pysyttelisin itse varmaankin varoetäisyydellä internetistä.

Keskiviikon jälkeen elokuvan tapahtumat vapautuvat nopeasti yleiseen tietouteen (sääli vain perjantaina ensi-iltaan pääseviä jenkkejä) ja siksi jo torstaina uskallan olettaa, että tämän blogin kirjoituksia lukeva on joko elokuvan jo nähnyt tai ei ole spoilereistaan turhantarkka. Mahdollisia hahmon kuolema -tason spoilereita en ainakaan itse laita ensimmäisinä päivinä otsikkoihin saati twiitteihin, ja suosittelen voimakkaasti samaa muillekin, mutta vielä keskiviikkona en siis halua spoilata tässä blogissa mitään.

Iltapäivän chat-huoneessa sana sen sijaan on vapaa ja spoilerit sallittuja, sillä siellä keskustelkaamme kuin The Force Awakensin nähneet fanit keskenään vain keskustelevat. Keskusteluhuone on toki periaatteessa käytettävissä vaikka koko päivän, mutta lupaan itse olla paikalla ainakin kello 14-16.

Huhuista ja spoilereista: Uuden linjan paikka

Viime aikoina olen tarkoituksella jättänyt netissä julkaistujen Episodi VII -huhujen kommentoinnin vähemmälle. Tälle on selvä syy: aikomukseni ei koskaan ollutkaan raportoida tässä blogissa uuden Star Wars -elokuvan vähitellen täsmentyvää juonta kaikkine yksityiskohtineen ennen elokuvaa.

Niin ihailtavan hyvin kuin Episodi VII:n mysteerilaatikkoa varjellaankin, tässä vaiheessa huhut alkavat jo olla sillä tasolla, että niiden raportoiminen ei enää ole sitä, mitä se vielä muutama kuukausi sitten oli. Olen tässä blogissa aiemmin kirjoittanut esimerkiksi huhuista ja spekulaatioista eri hahmojen kuolemasta The Force Awakensin aikana. Eihän ole sinänsä mikään spoileri, että voimakkaista käänteistään tunnetun sarjan paluujaksossa sekä tutut että uudet hahmot ovat ns. vaaravyöhykkeellä. Olen myös avannut ja kommentoinut niitä useita huhuja, jotka ovat liittyneet yhteen elokuvan kiehtovimmista mysteereistä, Luke Skywalkerin hahmon Jedin paluun jälkeisiin vaiheisiin (viimeksi helmikuun lopussa). Jokainen näistä huhuista olisi elokuvan juonen kannalta vähintään suurehko spoileri, mutta catch onkin, että niistä lähes jokainen sulkee toisensa pois. Vaikka minullakin on toki omat epäilykseni, väitän, että näistä ei vieläkään ole aivan helppoa todeta yhtä varmuudella paikkansapitäväksi ja toisia vääriksi huhuiksi.

Uskon kuitenkin, että alamme olla lähellä hetkeä, jolloin näistä ja monista muista seikoista raportoiminen ei enää käy huhuilusta. Jossain vaiheessa on enää turha huhuta Han Solon, Luke Skywalkerin tai Kylo Renin kuolemasta, vaan huhu muuttuu tiedoksi, jonka ilmoittaminen olisikin jo astetta kovempi spoileri. Jossain vaiheessa ei riitä varoittaa ”mahdollisesti spoilaavista huhuista” puhuttaessa Luken olemuksesta ja roolista uudessa trilogiassa – jossain vaiheessa jokin huhuista muuttuu kiistattomaksi totuudeksi, jonka tietäminen on aivan eri asia kuin huhujen ja spekulaatioiden lukeminen.

artoopiilossa

Kuka siellä piileskelee? Saako paljastaa, saako spekuloida? (kuva: Aki Jörgensen)

 

En usko, että edes terhakkaimmalla huhuilijalla MakingStarWars-nettisivulla on aivan vielä hallussaan kokonaista käsikirjoitusta. Sen verran epävarmoja senkin sivun kirjoittajat ovat niinkin keskeisistä asioista kuin päähenkilöiden sukulaisuussuhteista – tai juuri siitä Luken roolista. Mutta selvää on, että ensi-illan lähestyessä tiedot täsmenevät täsmenemistään. MSW:llä on jo hallussaan kuvauskäsikirjoituksia ainakin jostakin käsikirjoitusversiosta. Sivu on äskettäin paljastanut niiden perusteella esimerkiksi nimeltä mainittujen hahmojen viimeisiä esiintymisiä käsiksessä. Nämä tiedot – kuka elää, kuka kuolee, mihin hahmot päätyvät – kuuluvat kaikkein kovimman tason juonispoilereihin.

Tällä hetkellä joukossa on varmasti edelleen vääriä tietoja – tarkoituksella nettiin annettuja punaisia silakoita tai vanhentuneista käsisversioista periytyneitä väitteitä. Luulen silti, että jos joku tässä vaiheessa muodostaisi yhteensopivista huhuista yhtenäisen kokonaisuuden, kuten vakiokommentaattorini Lasse teki edesmenneen suomalaisen SW-sivun Pilvikaupungin keskustelufoorumilla Revenge of the Sithin edellä kymmenisen vuotta sitten, ei kuva enää jäisi kovin kauas totuudesta. Erityisesti elokuvan ensimmäiset 30-45 minuuttia alkavat olla jo hyvin uskottavasti ja kattavasti kartoitetut. Minä en aio niitä tälle sivulle järjestykseen koota, mutta totean vain erään toisen tieteissarjan iskulauseella, että totuus on (todennäköisesti) jo ulkona.

Täysin spoilaamattomaksi en silti aio ryhtyä. Tarkoitukseni on kirjoittaa tästä eteenpäinkin kaikesta siitä uusiin Star Wars -elokuviin liittyvästä, mikä kommentointihermojani kulloinkin kutkuttaa. Itselleni tämä etukäteinen pohdiskeluaika on osa kokemusta, enkä aio itse väistää spoilereita. Elokuva ei minulle ylipäätään ole yhtä kuin elokuvan juoni, kaukana siitä. En kuitenkaan halua olla syypää siihen, että kukaan saisi vahingossa tietää jotain, mitä ei haluaisi tietää. ”Vapaiden” aiheiden linjan vedän virallisesti julkistettavaan informaatioon: esimerkiksi se, mitä opimme uudesta trailerista (todennäköisesti ensi viikolla), ei ole mielestäni spoileri enää trailerin jälkeen.

Sen sijaan ilmoitan tästä eteenpäin selkeästi spoilaaviksi sellaisetkin kirjoitukset, jotka käsittelevät sinänsä vahvistamattomia huhuja. Mukaan lukien tätä seuraavan.

Aluksi

Oikeastaan koko juttua on yhä vaikea käsittää.

Vain pari kuukautta sitten oli vuorenvarmaa, että kaukaisen galaksin kaukaiseen aikaan sijoittuva elokuvasarja oli valmis. Me katsojat saatoimme olla montaa mieltä kuusiosaisen kokonaisuuden onnistuneisuudesta, mutta siinä se kuitenkin oli. George Lucas saattaisi julkaista sarjansa uusilla efekteillä päivitettynä muutaman vuoden välein elämänsä loppuun asti (kuten vaikutti täysin todennäköiseltä), mutta uusia elokuvia sarjaan ei pitänyt enää tulla (ainakaan juuri Lucasin elinaikana).

Ja nyt, kuten Star Warsiin välinpitämättömästikin suhtautuva elokuvakatsoja varmasti on kuullut, tilanne on täysin toinen. Lucas antoi sarjansa uusiin käsiin. Tulossa on paitsi uuden trilogian avaus Episodi VII, myös ainakin kaksi yksittäisten sankarien spinoff-elokuvaa. Lucasfilmin uusi omistaja Disney aikoo selvästi ottaa Star Wars -universumin haltuunsa samaan tapaan kuin aiemman ostoksensa, Marvelin supersankarit.

Käyttääkseni Twitteristä pihistämääni ajatusta: Star Wars -fanista tuntuu samalta kuin kauan sitten hylätystä lapsesta, jonka kadonnut isä ottaa yllättäen yhteyttä ja ylikompensoi.

Tätä hullunmyllyä nyt parin kuukauden ajan seurattuani minulle on valjennut muutama seikka. Ensinnäkin on nyt selvää – riippumatta Star Wars -saagan 2000-luvun tasosta tai toisaalta tulevien episodien erinomaisuudesta – että Star Warsin aika ei ole ohi. Jotkut jopa epäilevät, että Disneyn käsissä se vasta alkaa (ja toiset pelkäävät samaa).

Toisekseen on tunnustettava, että minun Star Wars -suhteeni ei ole ohi. Niin monta käsittelemätöntä kysymystä pyörii nytkin päässäni. Esimerkiksi:

  • Millaiseen asemaan kuusi nykyistä Star Wars -elokuvaa asettuvat, jos niiden rinnalle tai perään rakentuu paljon pitempi elokuvasarja? (ajatelkaapa, kuinka helposti Disneyn SW-elokuvien määrä ohittaa Lucasin luvun, jos kaukaista galaksia haravoidaan valkokankaalle Marvel-tahtiin)
  • Onko edes mahdollista tehdä elokuva, joka jatkaisi 1970-80-luvun taitteen avaruusoopperaa näyttäytymättä vanhentuneelta ja naiivilta, kuten prequeleja yleisesti syytettiin?
  • Millainen vaihtoehtoisten universumien sekamelska syntyy, jos maailman suurimman franchisen 35 vuoden aikana kirjoissa, sarjakuvissa ja peleissä rakennettu expanded universe lentää ulos galaksista uusien elokuvien tehopesuveden mukana?

Pohjimmiltaan: Onko koko ajatus uusista Star Wars -elokuvista sarjalle pimeä uhka vai uusi toivo?

Kuten sanottua, tätä kaikkea on yhä vaikea käsittää.

Siispä: tämä blogi saa alkunsa yrityksenäni ymmärtää.