Aiemmat episodit, osa 6: Sithin kosto ja aluton loppu

Ja niin saavumme tämän kirjoitussarjan loppuun. Prequel-trilogian päätösosaan, jonka toiset niputtavat laadullisesti samaan pinoon edeltäjiensä kanssa, mutta joka esimerkiksi nettiäänestyksissä usein sijoittuu kolmanneksi tai jopa toiseksi parhaaksi Star Wars -elokuvaksi. Star Wars Episode III: Revenge of the Sithiin, jonka George Lucas itse uskoi olevan se elokuva, jonka yleisö odotti Episodi I:n olevan.

Kahteen edeltäjäänsä verrattuna Sithin kosto onkin sen verran toista maata, että episodit perätysten katsottuna (ja, voin kertoa lähiajoilta omakohtaisesti todistaen, perätysten niistä kirjoittaessa) se voi tuntua ansaitsemaansakin paremmalta elokuvalta. Voin kuvitella, että Star Warsiin ohimenevällä mielenkiinnolla suhtautuva satunnainen katsoja ihmettelee kahta ensimmäistä prequelia katsoessaan, mistä koko saagan valtava arvostus olikaan peräisin, ja tätä katsoessa taas tuumaa vähintään jotain kelvollisesta viihteestä.

rots-war

Kloonisodat jäivät episodien väliin ja animaatiosarjaan, mutta kyllä näissä loppukahinoissakin sentään annetaan vastinetta alkuskrollin aloitussanalle ”War!”

Saagan luonteesta johtuen Sithin kosto on itse asiassa hyvin erikoinen blockbuster-elokuva – tai ainakin oli sitä ennen kuin Christopher Nolanin Batman-trilogia teki synkistä tarinoista muotia ison rahan leffoissa. Kyseessähän on suuren tragedian traagisin kohta, jossa edellisten osien sankari kääntyy pahaksi, eikä pelastu pimeydestä lopputeksteihin mennessä. Pelkkää prequel-trilogiaa katsoen Anakin Skywalkeriin on tähän mennessä liitetty lukemattomien mytologioiden valitun sankarin piirteitä ja neitseellistä sikiämistä myöten jopa Kristus-myytin hahmoa, mutta tässä eräänlaiseksi lopuksi tarkoitetussa episodissa nämä ihanteet uppoavat laavaan. Shakespearen tragedioiden sankarit menettävät kaiken, tämän sarjan sankari pettää ystävänsä ja tappaa viattomia lapsia.

Koska kyse on esiosasta, tämä ei tietenkään ole tarinan loppu, ja jokaisen katsojan kai pitäisi se katsoessaan tietää. Mutta tämä oli yhden sukupolven Star Wars -trilogian loppu – ja sitä paitsi Suomessa ikärajalla K11 markkinoitu päätösosa, jonka edellisiä osia oli aiheellisesti syytetty lapsellisiksi. Vuosia myöhemmin lapsiyleisölle tehtiin The Clone Wars -animaatiosarjaa, jossa lastentappaja-Anakin jälleen/viimein esiintyi sankarillisena, nuoren katsojan samastumiskohteena. Sanotaan mitä Sithin kostosta tahansa, se on ainakin lähtökohtaisesti rohkea elokuva – ja olen tyytyväinen, että George Lucas kaikesta huolimatta uskalsi toteuttaa sen valmiiksi elokuvaksi näinkin aikuisessa muodossa.

rots-palpatine

Huppuhahmossaan Sidious on ehkä vähän liikaa käkättävä superpahis, mutta tämä Palpatinen pirulainen se kyllä pistelee trilogiassa parastaan.

Sithin kosto esimerkiksi uskaltaa rauhoittua, vaikka käynnistyykin trilogian isoimmalla avaruustaistelulla. Niin sanottu viettelyjakso on yllättävänkin pienimuotoista draamaa, eikä Palpatinea upeasti tulkitsevan Ian McDiarmidin sivistyneen paholaisen loppupeli peity efekteihin tai taisteluihin. (Jakson huipentuma, Darth Plagueis -valheen sisältävä oopperakohtaus, tietenkin pitää sisällään melkoisen efektin, mutta sen savukäärmeiden hämmentävä piirileikki taustoittaa dialogia täydellisen pehmeästi.)

Elokuvasarjaksi, jonka alle (ja paikoin ylle) useimmiten on episodien alusta loppuun asetettu John Williamsin sinfoninen äänimatto, Sithin kostossa on hämmästyttävän monta musiikitonta hetkeä. Dialogittomat kohtauksetkin, joita niitäkin on Star Wars -elokuvaksi monta, on maltettu olla kuorruttamatta tunteita alleviivaavilla nuoteilla. Kohtaus, jossa Anakin ja Padme vain tuijottavat (tietämättään) toisiaan ikkunoista ratkaisun hetkellä, on suosikkini koko elokuvassa.

Muutenkin on vaikea välttyä tunteelta, että itsepäinen George Lucas olisi tätä episodia tehdessä sittenkin kuunnellut faniensa ja kriitikoidensa ääniä. Erityisesti Kloonien hyökkäykseen verrattuna Sithin koston efektit palvelevat tarinaa, olematta itsetarkoitus tai juonen ripustusnaru. Dexter-baarimikon ja Kaminon kloonaajien kaltaisista CGI-hahmoista on jälleen palattu toteuttamaan toiseutta maskeilla, kuten wookieeiden paluu ja Utapaun pitkänaamat todistavat. Planeettojen luonteva vilahtelu tuo samalla episodiin koko sarjassa kaivattua suuren galaksin tuntua: tässä sotaa todella käydään samanaikaisesti joka puolella, eikä kaiken merkittävän tarvitse tapahtua Tatooinella. Kameran kömpelöstä hyppelystä planeetalta toiselle ei ole kokonaan päästy, mutta parhaimpina hetkinä se on korvattu komeilla montaaseilla samanaikaisista tapahtumista, kuten Imperiumin syntysanoja lausuttaessa Coruscantilla ja Darth Vaderin ”huolehtiessa” samaan aikaan separatistijohtajista Mustafarilla.

Yksikään hahmoista ei myöskään tällä kertaa tunnu vain kulkeutuvan kohtauksesta toiseen, mikä tosin voi johtua siitä, että erityisesti Padmen rooli on kutistunut aktiivisesta toimijasta katalyytiksi. Monet takiaishahmot Threepiosta lähtien ovat suorastaan sivurooleissa, eikä Jar Jar Binks sano Sithin kostossa sanaakaan. Episodi III:n komediattomuus on muutenkin pysäyttävää, jälleen erityisesti verrattuna enemmän tai vähemmän onnistuneilla gageilla vuorattuihin edellis-prequeleihin. Paikoitellen nämä tunteet vievätkin pidemmälle: Sithin kosto ei parhaina hetkinään tunnu lainkaan Pimeän uhan ohjaajan ohjaamalta.

rots-66

Edelleen sykähdyttävä Order 66 -montaasi. Jos joulukuussa näemme First Orderin, missä ovat ne loput 64?

Mutta jotta Sithin kostoon voisi suhtautua näin, on paitsi katsottava sormien läpi Pimeästä uhasta ja Kloonien hyökkäyksestä tuttuja hölmöyksiä (”Only a Sith deals in absolutes!”, linjaa absoluuttisesti Obi-Wan), myös ja ennen kaikkea veistettävä joukko asetuksia kiveen.

On esimerkiksi hyväksyttävä, että myyttiset Kloonisodat, joista prequel-trilogian piti vuosien 1983-1999 odotusten mukaan kertoa, jäivät episodien väliin. On kuviteltava tapahtuneeksi Anakin Skywalkerin ja Obi-Wan Kenobin ystävyyden kehittyminen, koska valkokankaalla siitä on nähty vain viitteitä. Niin ikään on kuviteltava Anakinin sankarillisuuden vähittäinen lipuminen kohti pimeyttä, koska Pimeän uhan kiltin lapsen jälkeen Kloonien hyökkäys tuntui esittelevän jo kovaa vauhtia pimenevän jedioppilaan. On myönnyttävä siihen tosiseikkaan, että monet Kloonien hyökkäyksen kiinnostavimmat juonilangat jäävät vaille ratkaisua, ja että tuossa kakkososassa esitelty särmikäs pahis kreivi Dooku siivotaan heti tämän episodin alkajaisiksi pois kuvioista, korvattavaksi tämän episodin CGI-hirvityksellä kenraali Karmivalla.

Ehkäpä on hyväksyttävä vielä sekin, että Anakin Skywalkerin rooliin on kirottu juuri Hayden Christensen, sillä monista hän ei tässä paremmassakaan episodissaan vastaa katsojan mielikuvaa hahmosta – eli katsojan mielikuva ei vastaa Lucasin mielikuvaa. (Minusta hän on tässä erityisesti yhteiskohtauksissaan McDiarmidin kanssa oikein hyvä, mutta kohtaukset Natalie Portmanin kanssa ovat yhtä raivostuttavan kankeita kuin aiemminkin.)

rots-obi

Onko tämä prequel-trilogian tunteellinen huippukohta? Sen pitäisi olla.

Niin, menisinpä jopa niin pitkälle, että Sithin kosto on varsin onnistunut päätös elokuvatrilogialle, jonka kahta ensimmäistä osaa emme ole nähneet. Siinä mielessä Lucasin arvio siitä, että katsojat olisivat halunneet nähdä tämän episodin Pimeän uhan paikalla, osuu sattuvan oikeaan: Lucas ei onnistunut kertomaan tarinaa, joka johti Sithin kostoon, mutta onnistuu sentään kertomaan meille Sithin koston.

Valitettavasti se ei riitä, koska loppu jää silloin vaille alkua – ja tämän piti olla prequel-trilogia, jonka piti nimenomaan näyttää meille se alku. Ei yleisö oikeasti odottanut Episodi III:n, Anakinin lankeemuksen, olevan Episodi I, ja Lucas oli kauhistuttavan väärässä edes luullessaan niin. Ei yleisö pettynyt Pimeään uhkaan siksi, ettei Anakin vielä siinä kääntynyt pimeälle puolelle, vaan siksi, ettei se päässyt Anakinin tarinassa kunnolla edes alkuun. Ei Anakin Darth Vaderina olisi edes ollut suuren elokuvatrilogian arvoinen tarina, mutta uskottava kertomus sankarin tuhosta olisi ollut. Sitä emme prequel-trilogiassa saaneet, eikä sitä epäonnistumista vapahda mikään prequeleista nostettavissa oleva yksityiskohta.

Mitä tahansa joulukuussa sarjan seitsemänneltä episodilta saammekin, vaikuttaa onneksi siltä, että lähtökohta on paremmassa kunnossa: ei tunnu todennäköiseltä, että The Force Awakens jäisi irralliseksi uudesta trilogiasta Pimeän uhan tapaan. Toivottavasti se tarkoittaa, että uusi trilogia rakentuu niin vahvalle perustalle, että kun se aikanaan päättyy – koko episodinumeroidun sarjan? – viimeiseen osaan, sen huipennus ei tunnu tyhjältä. Että kun Rey, Finn, Poe tai Kylo episodi IX:n kliimaksissa lausuu jotain yhtä painavaa kuin ”You were my brother, Anakin. I loved you”, me tunnemme sen, ja itkemme mukana.

Mainokset

7 thoughts on “Aiemmat episodit, osa 6: Sithin kosto ja aluton loppu

  1. Tämä oli ensimmäinen Star wars elokuva, jonka näin isolta kankaalta ja pidin näkemästäni. Täytyy kuitenkin myöntää, että vuosien kuluessa se on vähän menettänyt tehoaan. Omasta mielestäni se on selkeästi prequel trilogian paras, mutta ei yllä originaali trilogian tasolle, vaikka löytyy niitäkin, jotka pitävät tätä Jedin paluuta parempana.

    Youtubessa Confusedmatthew haukkui elokuvan pystyyn ja syytti katsojia elokuvien laadun heikkenemisestä. ”Jos episodi III lasketaan nykypäivänä hyväksi elokuvaksi, onko mikään ihme että elokuvien tekijät eivät viitsi enää edes yrittää?!!” Itse en elokuvaa noin heikkona pitäisi, vaikka sillä onkin pöllömmät hetkensä. Matthew on arvostellut kaikki prequel episodit tubeen, kannattaa tutustua.

    Omasta mielestäni elokuvaan on tungettu liikaa tapahtumia. Tämä oli kuitenkin pakko tehdä, koska aiemmit veivät tarinaa eteenpäin liian vähän. Jos episodi I olisi ollut oikeasti 1 eikä 0 olisi Anakinin lankeemus voinut tapahtua jo episodissa 2. Näin III episodiin olisi jäänyt tasavallan romahtaminen imperiumiksi, jediritarikunnan tuhoutuminen ja kuinka Anakin sai frakkinsa. Tällöin näihin tapahtumiin olisi ehditty syventyä enemmän.

  2. (Nyt tulee täysteilaus, joten jos pidät Episodi III:sta, lopeta lukeminen tähän).

    Aloitetaan kuitenkin sillä ainoalla myönteisellä seikalla, eli Ian McDiarmidilla. Ellei tuota miestä olisi, tämä elokuva olisi vain kestonsa verran täyttä ajanhukkaa. McDiarmidin rooli on niin toisella tasolla kuin kenenkään muun, ja kun siihen yhdistetään herran kyky kanavoida silkkaa käkättävää maanista pahuutta, ai jai jai. Voi kunpa tämän roolityön ympärillä olisi parempi elokuva.

    Mutta kun ei ole.

    Sen sijaan on, jos mahdollista (ja ”kiitos” George Lucasin, tiedämme sen olevan mahdollista) vielä enemmän kauttaaltaan raivostuttavan tarpeettomalla ja kymmenessä vuodessa pahasti vanhentuneella CGI:llä kuorrutettu kammotus, joka ei sovi yhteen sen enempää aiempien prequelien kuin seuraavan OT:nkään kanssa.

    On edellisen osan tapaan bluescreenien kanssa kunnon ohjauksen ja käsikirjoituksen puutteessa eksyvinä hoipertelevia näyttelijöitä. On Palpatinen ja Yodan käsittämättömän videopelimäinen taistelu senaatissa. Oikeasti. Yodan ja Dookun taistelu edellisessä osassa oli parempi, tämä aiheuttaa vain myötähäpeää. On CGI-Yoda, joka on kuin eri hahmo klassisen muppetin kanssa. Oliko se ihan välttämätöntä tunkea se CGI-Yoda joka paikkaan?

    On kaikenlaisia animoitua härpättimiä joka kuvan taustalla, turhimpina alun surinadroidit ja lopun laavadroidit. Mihin niitä tarvittiin? Ilmeisesti viemään lasten huomio muualle synkkyydestä ja tappamisesta, nämä elokuvathan on suunnattu lapsille. Jopa Williamsin musiikki on minusta ihan laiskaa tässä episodissa. Aivan kuin maestrokin olisi luovuttanut ja hutaissut scoren vasemmalla kädellä.

    Ja vaikka episodien surkeus ei ole Hayden Christensenin syytä, on mies silti pökkelö kuin Nesteeltä ostettu koivuhalko eikä hänellä ole minkäänlaista kemiaa Natalie Portmanin kanssa. Toisaalta, kun heille kirjoitetut kohtaukset sekä dialogi on täyttä ällökakkaa, minkäs teet. Ei Episodi III ole ainoa elokuva, joka on haaskannut näyttelijänsä. Mutta ikävä tätä katsoessa tulee Harrison Fordin ”I know” -tyyppisiä improvisointeja ja sitä silkkaa elokuvanteon riemua, jota saaga silloin oli – ja, Thank the Maker – vaikuttaa J. J. Abramsin ohjauksessa olevan taas uudelleen.

    Making of -dokumentti on paljastava. Jos elokuvan ohjaaja röhnöttää taulu-tv:n edessä Starbucksin muki kädessään ja ”ohjaa” bluescreenin edessä harhailevia näyttelijöitään luokattoman käsikirjoituksen pohjalta, mitä muuta voi odottaa. Missä on luomisen riemu? Luovuus? Uudet ideat? Ilo? Vauhti? Jännitys? Emotionaalinen panos? Katharsis? Mitään tuota ei löydä kilometrin säteellä tästä elokuvan irvikuvasta. Säälittävää. Surullista. Luojan kiitos Star Wars ei kuollut tähän, vaikka Lucas parhaansa tekikin.

    Ei tule ikävä. En aio tuhlata enää aikaani tämän elokuvan uusintakatseluihin. Kakka on kakkaa ja kakkana se pysyy, katsoo miltä puolelta vain.

    Ugh. Olen puhunut.

    • Muuta en koe tarpeelliseksi väittää vastaan, mutta musiikista olen eri mieltä! Minusta kolmosen soundtrack juuri vuorottelee hyvin painostavan pienieleisen ja täyslaidallisen välillä. Kakkosessa Williams paiskoo minun korviini kaksi tuntia tasaista perushuttua.

  3. Ei muuta lisättävää kuin, että itse en pidä edes Order 66 -montaasia mitenkään onnistuneena, sillä jedit kukistuivat aivan liian helposti verrattuna heidän pärjäämiseensä elokuvasarjan muissa taistelukohtauksissa. Muutoinkin siitä puuttui synkkyyttä. Ainoa hyvä puoli oli, että kerrankin Stormtroopersit ampuivat tarkasti eikä millään hehtaaripyssyllä.

  4. Force awakens sai sitten uuden trailerin. Paljastaa pieniä yksityiskohtia tarinan selkärangasta, muttei spoilaa liikaa.

  5. Päivitysilmoitus: Ekoja kertoja | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: Prequelien uusi toivo | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s