Näin syntyi The Last Jedi

Olen jo perinteikkäästi kirjoittanut tällaisen summauskirjoituksen sen jälkeen, kun uuden Star Wars -elokuvan kehitysvaiheista on paljastunut tarpeeksi.

Toki tämä kirjoitus eroaa The Force Awakensin ja Rogue Onen vastaavista kuten eroavat elokuvien kehitysvaiheetkin: vaikka toisin voisi lopputulosten fanivastaanotosta veikata, The Last Jedin synty oli paljon, paljon kivuttomampi prosessi kuin kummankaan noista kahdesta. Siinä missä sekä TFA että R1 vaihtoivat käsikirjoittajia ja muuttuivat matkan varrella moneen kertaan, TLJ:n ensimmäisenkin käsisluonnoksen kerrotaan olleen jo hyvin lähellä Rian Johnsonin ohjaamaa valmista elokuvaa. Toisaalta, jos tämä blogikirjoitus näin kärsiikin tietystä yllätyksettömyydestä, niin ainakin sillä pääsen edellisiä vuosia parempaan tarkkuuteen.

Toki ero on siinäkin, että sekä The Force Awakens että Rogue One piti mielikuvitella täysin tyhjältä pöydältä. The Last Jedi on jatko-osa, jonka päähenkilöt ja lähtötilanne olivat jo olemassa ennen kuin Johnson edes aloitti työnsä. Siten on ilmiselvää, että tällä kertaa ei esimerkiksi tarvinnut pohtia pitkään, kuka olisi filmin pääpahis ja miltä hän näyttäisi.

Mutta näin se siis kävi.

Rey erilaisessa jeditemppelissä, luonnoskuva.

Varhainen versio jeditemppelistä. Tämä, muut luonnoskuvat ja osa tämän artikkelin tiedoistakin ovat kirjasta The Art of The Last Jedi.

Tammikuu 2013. Luke Skywalker oli maanpaossa kaukaisessa jeditemppelissä jo ennen kuin JJ Abramsia oli valittu The Force Awakensin ohjaajaksi. Tämä keskeinen idea oli mukana George Lucasin omissa jatko-osatrilogian luonnoksissa, jotka periaatteessa kyllä hylättiin, mutta jotka tarinankehittelyn evoluution ansiosta sittenkin piileskelevät jossakin uuden trilogian taustalla (Lucasin ideoihin kuului esimerkiksi sekin, että episodi VII olisi ”nuoren naisjedin origin-tarina”). Lucasin ajatuksissa Luke olisi kuitenkin houkuteltu palaamaan jo episodi VII:n aikana, mutta tuon elokuvan käsikirjoittamisen aikana Luke päätyikin käytännössä elokuvan ulkopuolelle. ”Luke Skywalker ottaa elokuvan haltuunsa aina siihen ilmaantuessaan”, valitti The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Michael Arndt.

Maaliskuu 2014. The Force Awakensin kuvauksetkaan eivät ole vielä alkaneet, kun episodi VIII:n kirjoittaja-ohjaajaksi valitaan Rian JohnsonLooperin ohjannut lupaus. Asiaa ei julkisteta virallisesti vielä pitkään aikaan, mutta se kerrotaan alkukesästä niin varmana tietona niin luotettavissa Hollywood-uutislähteissä, että minäkin kirjoitan asiasta tässä blogissa juhannuksen aikaan. Olen innoissani, sillä Johnson tuntuu minusta juuri oikeanlaiselta yhdistelmältä tuoreutta ja luotettavia näyttöjä.

tlj-concept-art-mirror-cave

Rian Johnson lähestyy käsikirjoitusta hahmojen, ei niinkään juonen kautta. Tämä luonnos selitetään Art-kirjassa liittyväksi peililuolaan, mutta se voisi liittyä myös Reyn ja Kylon keskusteluihin.

Kevät-kesä 2014. Johnsonille ja hänen tuottajaparilleen Ram Bergmanille paljastuu, että Lucasfilm ei aio käskyttää heille juonikuvioita. Päinvastoin, Johnson saa odottamattomankin vapaat kädet jatkaa episodi VII:n tarinaa, ensimmäisenä ohjenuoranaan siis vain The Force Awakensin käsikirjoitus. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä tiedä, miten TFA ja sen uudet hahmot, joista yleisölle ei ole vielä paljastettu kuvauksen tai kuvan vilaustakaan, otetaan aikanaan vastaan. Johnson kirjoittaa paperille heidän nimensä, ja alkaa miettiä, mihin Reyn, Finnin, Poen, Luken ja Kylon tarinoiden pitäisi kulkea. Varhaisimpia The Last Jediin päätyviä ideoita ovat esimerkiksi kohtaus ”peililuolassa” ja toisen maailmansodan pommikoneiden Star Wars -versiot. Johnson käyttää myös tilaisuudet keskustella juonesta The Force Awakensin tuotantosuunnittelijan Rick Carterin, Lucasfilmin Star Wars -kaanonia ohjaavan tarinaryhmän ja myöhemmin myös Abramsin kanssa.

Kesä 2014. The Force Awakensin kuvausten aikana Johnson pyytää Abramsilta episodiin VII kaksi muutosta. Toinen on, että Johnson haluaa Reyn mukaan Ahch-Tolle Luken vanhan droidin R2-D2:n, kun Abrams oli viedä sinne uuden BB-8:n. Toinen muutos liittyy Lukeen aivan elokuvan lopussa, eikä sitä ole paljastettu missään. Veikkaukseni on, että Abramsin tarkoitus oli lopettaa elokuva kuvaan, jossa Luke ottaisi Reyn tarjoaman valomiekan käteensä.

tlj-concept-art-casino-scene

”Montecarlomainen” kasino on The Last Jedin käsiksen isoin joukkokohtaus.

Elokuu 2014. Vain parin kuukauden tiivis työskentely muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen, ja Johnsonin tarina saavuttaa monilta perustavilta osiltaan jo sen muodon, joka lopulta kuvataankin. Lucasfilmillä ollaan syystäkin vaikuttuneita. Suoraviivaisuudessa on suuria etuja: Kun TFA:ta käsikirjoitettiin vielä lavasteiden rakentamisen aikana, on TLJ:n tarina siis suurelta osin kasassa jo ennen TFA:n pääkuvausten päättymistä. Episodi VIII:n tuotanto voidaan näin ollen suunnitella käsislähtöisesti. Kun edeltäjään visioitiin ennen käsikirjoitusta hartaudella muun muassa ”eksoottista kaupunkia”, joka lopulta supistui pelkäksi Maz Kanatan linnaksi, nyt Johnson linjaa esimerkiksi haluavansa ”avaruuden Monte Carlon”, joten juuri sellaista lähdetään suunnittelemaan (ja joihin suunnitelmiin kierrätetään siivu eksoottista kaupunkiakin). Toki kuitenkin on niin, ettei Johnsonilla sentään näin nopeasti ole oikeaa käsikirjoitusta. Esimerkiksi ensimmäisissä tarinaversioissa avaruuden Monte Carlon reissulle lähtevät Finn ja Poe, mutta hahmot ovat keskenään liian yksimielisiä, joten Johnson päätyy myöhemmin luomaan Finnin pariksi uuden Rose-hahmon.

Lokakuu 2014. Tuotantosuunnittelija Rick Heinrichs aloittaa The Last Jedin parissa. Hän ei ole aiemmin työskennellyt Star Wars -elokuvissa: TLJ:n tuotannon on kestettävä se, että The Force Awakens ja Rogue One työllistävät koko ajan samaan aikaan Lucasfilmin väkeä. Samat tekijät eivät kerrassaan edes voi ehtiä kaikkiin kolmeen elokuvaan. Heinrichsille tilanne on kuitenkin luksusta: hän ei ole koskaan työskennellyt yhden elokuvan parissa näin kauan.

Maaliskuu 2015. Johnsonin ensimmäinen varsinainen käsikirjoitusversio valmistuu ja Johnson julkistetaan virallisestikin elokuvan ohjaajaksi. Muutoksia toki tehdään tämän jälkeenkin: tarinasta esimerkiksi puuttuu tässä vaiheessa vielä sitoutumattomuutta saarnaava hakkeri ”DJ”. Mestarikoodinmurtaja, jota Canto Bightin kasinolta etsitään, ei tässä vaiheessa ole vielä pelkkä vitsi, vaan oikea hahmo, jonka kanssa Rose ja Finn kiipeilevät kasinon katoilla ennen putkaan joutumistaan. Käsikirjoituksella on kuitenkin jo otsikko, joka pysyy: The Last Jedi, viimeinen jedi. Fanit arvuuttelevat merkitystä myöhemmin, mutta käsiksen kirjoittajalle se on selvä: onhan Lukea kutsuttu viimeiseksi jediksi jo The Force Awakensin käsikirjoituksessa.

Syyskuu 2015. The Last Jediä kuvataan ensimmäisen kerran – kolmen päivän ajan. On tullut selväksi, että episodi VIII:n Ahch-To-kuvauksia ei voida toteuttaa Skellig Michaelin herkällä saarella, joten saarella käväistään nyt tallentamassa Luken ja Reyn ensikohtaamisen loppu, ottoja historiallisilla portailla sekä tarvittavia ilmakuvia ja otoksia ”Voima-montaasin” luontokuviksi. Käynti Skelligillä poikii elokuvan pirteimmät oheistuotteet, sillä saarella oikeasti asustavat lunnit päätyvät elokuvaan porgeina. Huhupuolella puhutaan samaan aikaan Han Solon tyttären näyttelijän etsinnästä, mutta tämä toisaalta on yksi villeimpiä The Last Jedi -huhuja, joten kovin villiksi ne eivät koskaan pääse.

Joulukuu 2015. Johnson saa kolmannen The Last Jedi -käsikirjoituksensa valmiiksi vajaata viikkoa ennen The Force Awakensin ensi-iltaa. Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger lueskelee sen lennolla episodi VII:n maailmanensi-illasta Yhdysvalloista sen Lontoon ensi-iltaan. Käsikirjoitus on rohkea: itse Mark Hamill ilmoittaa ohjaajalle vastustavansa hänen versiotaan Lukesta, sillä Hamillin mielestä Luke ei olisi koskaan antanut periksi.

tlj-concept-art-luke-rey-anger

Rian Johnsonin Luke Skywalker perustuu originaalitrilogiaan ja The Force Awakensiin. Monien muiden mielikuvat, Mark Hamillinkin, ovat toisenlaisia.

Tammikuu 2016. The Last Jedin ensi-ilta siirretään toukokuulta 2017 joulukuulle, aivan kuten siirrettiin aiemmin The Force Awakensinkin ensi-ilta. Jälkikäteen ajatellen tuntuu hassulta, että tälle ongelmattomalle tuotannolle annettiin sen tarvitsema lisäaika, mutta todella pulassa ollut Solo pidettiin ohjaajavaihdoksista ja massiivisista uudelleenkuvauksista huolimatta myöhemmin paikallaan. Juuri ennen kuvauksia kirjoittaja-ohjaaja Johnson lisää tarinaan vielä yhden keskeisen (ja myöhemmin kiistellyn) elementin: kolme Rashomon-tyylistä flashbackia, jotka paljastavat aiempaa suoremmin, mikä lopulta ajoi Ben Solon Kylo Reniksi. Johnson muuttaa myös viime hetkellä Finnin saapumisen tarinaan: tähän asti Finn on ollut ampujana mukana vastarinnan pommikoneessa alun taistelussa, todistaen Rose Ticon siskon Paigen kuoleman.

Helmikuu 2016. The Last Jedin kuvaukset alkavat. Lucasfilm julkistaa jo tavan mukaan tässä vaiheessa uudet näyttelijät Benicio del Toron, Laura Dernin ja Kelly Marie Tranin, mutta ei heidän hahmojaan. Suurin osa kuvauspaikoista sijaitsee Lontoon studioissa: elokuvassa on 125 lavastettua tilaa, mikä on aivan poikkeuksellisen paljon, mutta vain harvat päänäyttelijät pääsevät The Last Jedin kuvauksissa ulkosalle. Edellisen episodin pyrkimystä tiettyyn aitouteen lavasteissa, tehosteissa ja maskeissa kuitenkin jatketaan. Esimerkiksi prequeleissa tietokoneistettu Yoda kuvataan tällä kertaa taas täysin nukella kuten 1970-luvulla ikään – mutta tällä kertaa Frank Ozin osallistuminen kuvauksiin on tehtävä salassa mahdollisimman monilta silmäpareilta.

dubrovnik1

Star Wars -galaksin kasinokaupunki lavastetaan Kroatian Dubrovnikissa vanhan kaupungin suosituille myymäläkaduille.

Maaliskuu 2016. Kroatian Dubrovnikissa, joka tunnetaan myös Game of Thronesin Kuninkaansatamana, kuvataan suuren huomion saattelemana kasinokaupunki Canto Bightin katuja ja taustoja toimintakohtauksille. Mukana on päänäyttelijöiden stuntteja muun muassa ratsastamassa fathiereilla ja kasoittain avaruusiltapukuihin puettuja, myös alieneiksi maskeerattuja ekstroja, muttei yhtään näyttelijää (ellei Warwick Davisia lasketa).

Huhtikuu 2016. Britannian prinssit vierailevat Pinewoodin studioilla, jolloin nettiin pelmahtaa uusien Star Wars -elokuvien suurin satsi laillisesti julkaistuja studiokuvia.

tlj-bts-rey-running.jpg

Daisy Ridley juoksee rannalla Irlannissa. Tämä kohtaus jää sittemmin leikkauspöydälle.

Toukokuu 2016. Kahden viikon Irlanti-kuvaukset ainakin viidessä eri kuvauspaikassa. Mukana ovat näyttelijöistä Hamill, Daisy Ridley, Joonas Suotamo ja jonkin aikaa myös Adam Driver, koska Reyn ja Kylon intiimit keskustelukohtaukset vaativat toisen osapuolen paikalle, vaikkei tätä kuvatakaan. Irlannin kuvaukset tapahtuvat sikäli avoimilla paikoilla, että fanipaparazzit saavat hajua esimerkiksi kohtauksesta, jossa Luke häärii kalliolle nousseen ”hirviön” ympärillä, ja jopa kalliosta, jonka päällä Luke istuu kohtauksessa, joka elokuvassa osoittautuu todella dramaattiseksi. Toisaalta fanit ovat yhtä lailla tietävinään Ahch-Ton joukkotaistelukohtauksesta ja planeetalle putoavasta avaruusaluksesta, jollaisia ei oikeasti kuvattukaan.

Heinäkuu 2016. Kuvaukset päättyvät. Viimeisenä tallennetaan Crait-kuvia Boliviassa Salar de Uyunin suolatasangoilla. Täälläkään ei ole mukana yhtään näyttelijää.

https://www.facebook.com/plugins/post.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2FOfficialOscarIsaacPage%2Fposts%2F1330287570346205&width=500

Joulukuu 2016. Rogue One saa ajallaan ensi-iltansa. Suurempia vaikutuksia koko sarjalle on kuitenkin sillä, että Carrie Fisher saa sydänkohtauksen joulun alla ja kuolee muutama päivä myöhemmin. Koko Star Wars -perhe suree, ja Leian tulevaisuus uudessa trilogiassa jää auki. Fisherin osuus juuri The Last Jedistä on kuitenkin (repliikkien jälleenäänityksiä lukuun ottamatta) purkissa. Hänen roolisuorituksensa päädytään jättämään sellaisekseen.

Tammikuu 2017. Elokuvan alaotsikko The Last Jedi paljastetaan yleisölle. Minä lopetan blogipostaukseni mielestäni hauskaan vihjailuun Luken kuoleman mahdollisuudesta.

Huhtikuu 2017. Star Wars Celebration ja The Last Jedin teaser, joka päättyy Luken sanoihin ”Jedien on aika loppua”. Kuume nousee, ainakin omani.

Kesäkuu 2017. ILM:n puolesta elokuvan tehosteet valmistuvat. Samoihin aikoihin Star Wars nousee julkisuudessa kohuotsikoihin. Ei tosin tämä Star Wars, vaan seuraavan vuoden Solo-soololeffa, jonka ohjaajat saavat potkut kuvausten ollessa jo loppusuoralla. The Last Jedin maine ”ongelmattomana tuotantona” kasvaa, kasvattaen fanien odotuksia.

Heinäkuu 2017. Oikein hieno behind the scenes -video todistelee katsojille, että luvassa on jotain aivan muuta kuin Imperiumin vastaiskun remake. Vähistä sanoista huolimatta kuvista on mahdollista päätellä elokuvan juonesta jo paljon aivan oikein.

Syyskuu 2017. The Last Jedi on valmis – ellei nyt aivan etuajassa, niin hyvissä ajoin ainakin, sillä vertailun vuoksi The Force Awakens valmistui noin kuukautta ennen ensi-iltaa. Leikkausvaiheessa elokuvasta on karsittu etenkin Canto Bightin osuutta ja yksi iso Irlannissa kuvattu Ahch-To-kohtaus, mutta pohjimmiltaan elokuva on pysynyt kolmen ja puolen vuoden aikana hämmästyttävän tukevasti samoilla raiteilla. Syyskuussa myös suuri yleisö alkaa viimein tutustua elokuvan maailmaan oheistuotteiden saapuessa kauppoihin. Samoihin aikoihin Episodi IX:n kirjoittajat ja ohjaaja vaihdetaan. Monien yllätykseksi hommaan ei palkata Rian Johnsonia vaan edellisen episodin ohjannut, tiettävästi kertakeikalle Star Wars -elokuviin lupautunut JJ Abrams. Tämä yllätys saa kuitenkin selityksensä marraskuussa: Johnson on värvätty The Last Jedin tuotannon lopussa kehittelemään kokonaista aivan uutta Star Wars -elokuvien sarjaa, mikä kasvattaa entisestään käsitystä siitä, että Disney ja Lucasfilm todellakin uskovat The Last Jediin. Elokuvan tekijät lähtevät pressikierrokselle ilman keskeneräisyyden taakkaa harteillaan. The Last Jedi ei vielä aivan kuulu faneille, mutta pian senkin aika on – vaikka se aikanaan olisikin joillekin faneille vaikea pala nieltäväksi.

Mainokset

7 thoughts on “Näin syntyi The Last Jedi

  1. Kiitos hyvästä summauksesta, näitä on aina yhtä kiinnostavaa lukea. On edelleen yhtä hämmästyttävää, miten aikaisin koko homma on ollut ”valmis,” varsinkin kun muiden uusien SW-leffojen kanssa on ollut niin paljon säätöä ja säpinää. Tämähän oli melkein tylsää 😁

    • No, täytyy myöntää, että kohtaus olisi minusta ollut outo jos kallion reunalla seisovan Luken ympärillä olisi leijunut kiviä. Vähän turhan temppuileva.

      Tosin olisi sopinut hyvin siihen ”jedit leijuttavat kiviä” kommenttiin jonka Rey sanoo.

  2. Päivitysilmoitus: Mitä The Last Jedistä putosi pois | Tähtien jatkosota

  3. Päivitysilmoitus: The Last Jedin esikuvaelokuvat: sotaa, smokkeja ja samuraimiekkoja | Tähtien jatkosota

  4. Päivitysilmoitus: George Lucasin jatko-osatrilogiassa Luke Skywalker eläisi yhä | Tähtien jatkosota

  5. Päivitysilmoitus: The Last Jedin bluraylla on näkökulma (eikä se taida käännyttää ketään) | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s