Näin syntyi The Force Awakens

Bluray-ekstroja ja virallista Making of -kirjaa odotellessa: tässä yksi summaus. Lähteinä erityisesti lukemattomat haastattelut ja tässä blogissa osin aiemminkin raportoidut lähteet, mutta eräiltä aivan keskeisiltä osiltaan The Art of The Force Awakens -kirja, joka paljastaa upeissa luonnoskuvissaan ja teksteissäänkin kaikenlaista muualla kertomatonta. Tämän kirjoituksen kuvat ovat tuosta kirjasta (Phil Szostak, Abrams Books 2015).

Kevät 2012. Suuri flanellipaitainen saagan luoja George Lucas värvää Kathleen Kennedyn seuraajakseen Lucasfilmin johdossa. Parivaljakko panee alulle uusien Star Wars -elokuvien tuotannon ja palkkaa niistä ensimmäisen käsikirjoittajaksi Oscar-voittaja Michael Arndtin. Arndt saa lähtökohdakseen Lucasin omat ideat, joiden tarkka sisältö on edelleen arvoitus. Kennedyn ensimmäinen tiivistys Arndtille kuuluu: ”origin story of a female jedi”. Avuksi palkataan myös Imperiumin vastaiskun käsikirjoittaja Lawrence Kasdan, joka tässä vaiheessa toimii tuotannon konsulttina.

Kesä 2012. Kesäkuussa Lucas ottaa yhteyttä Disney-yhtiön johtajaan Bob Igeriin, joka edellisvuonna tiedusteli varovaisesti Lucasin halukkuutta myydä yhtiönsä. Nyt Lucas on valmis, ja sitä paitsi hänellä on myytävää: yhtiö, joka on jo aloittanut uuden aikakauden valmistelut. Elokuussa Lucas ja Kennedy tapaavat originaalitrion eli Mark Hamillin, Carrie Fisherin ja Harrison Fordin. Kaikki ovat valmiita palaamaan rooleihinsa.

Syksy 2012. Kathleen Kennedy julkistaa projektin Lucasfilmin omalle väelle. Michael Arndt apujoukkoineen lähestyy tarinaa hakemalla starwarsmaisen fiiliksen elementtejä. Esimerkiksi lopulliseenkin elokuvaan päätynyt valomiekkataistelu lumisessa metsässä on niin sanottuun tarinaryhmään kuuluvan Kiri Hartin hyvin varhainen visuaalinen idea.

Lokakuu 2012. Disney ostaa Lucasfilmin. Kauppaan kuuluu täydellinen kontrolli seuraaviin Star Wars -elokuviin. Vaikka Lucasin ilmoitetaan aluksi toimivan konsulttina, Disney tekee nopeasti päätöksen keksiä uudet tarinat Lucasin ideoimien tilalle. Arndt jatkaa kuitenkin hommassaan. Tarinankehittelyn suuriin ongelmiin kuuluu tässä vaiheessa, kuinka yksin ja eristäytyneenä elokuvan aloittava uusi sankaritar pysyy elokuvan sankarittarena silloinkin, kun Luke Skywalker on astunut mukaan elokuvaan. Arndtista tuntuu, että Luke ottaa tarinan haltuunsa heti ilmestyessään.

tfa-art-light-dark

Varhaista visiointia ”tulesta ja jäästä”: käsikirjoittaja Michael Arndt ja tuotantosuunnittelija Rick Carter kannustivat myös taiteilijoita kehittelemään ideoita, jotka voisivat kantaa myös osaksi käsikirjoitusta.

Tammikuu 2013. Episodi VII:n suunnittelu hyrähtää kunnolla vauhtiin. Concept art -osaston eli elokuvan visuaalista ilmettä ideoivien taiteilijoiden työtä ohjaavat tehtävään itse ilmoittautuneet lajin mestarit Rick Carter (mm. Jurassic Park) ja prequelien veteraani Doug Chiang sekä käsikirjoittajien puolelta Arndt ja Hart sekä piakkoin julkistettava ohjaaja JJ Abrams. Koska elokuvalla ei ole käsikirjoitusta (mutta sillä on ensi-iltapäivä), concept artisteja kannustetaan ”guided imageryksi” nimitettyyn prosessiin: visuaalisten ja tarinallisten ideoiden kehittelyyn vapaasti, jopa ilman käsikirjoittajien ohjeita, vaikka tietysti heiltä koko ajan tilataan visioita tukemaan käsikirjoittajien ideoita. Monet elokuvan tarinallisetkin ideat syntyvät tulevina kuukausina taiteiljoiden pöydällä – esimerkiksi rathtar-kohtauksen alkujuonne vaikuttaa vilahtaneen eräässä tällaisista piirroksista. Molempien ryhmien pöydillä ovat konkreettisista filosofisiin liukuvat kysymykset ”Kuinka vahva Voima on?” ja ”Kuka on Luke Skywalker?”. Elokuvan kaksi päähenkilöä jatkavat kuitenkin kehittymistään: Voimassa vahva nuori nainen kulkee työnimellä Kira, ja hänen parikseen luonnostellaan Sam-nimistä nuorta miestä – hahmot saisivat paljon myöhemmin nimet Rey ja Finn. Jo tässä vaiheessa mukana oleviin konsepteihin kuuluvat originaalitrilogian aluksien hylkyjä sisältävä romuplaneetta ja ajatus siitä, että Luke Skywalker olisi elokuvan alussa kadonnut.

Helmikuu 2013. Koska Lucasin luonnokset on siirretty syrjään, kaikki on auki. Abramsin johdolla inspiraatiota haetaan alkuperäislähteistä, Ralph McQuarrien originaalitrilogian luonnoksista. Ei siis ihme, että moni tarinaideakin kumpuaa niistä: esillä ovat muun muassa McQuarrien aikanaan turhaan suunnitteleman Darth Vaderin linnan käyttäminen sekä loppukohtaus, jossa Millennium Falcon ja Kira sukeltaisivat Endorilla meren tai järven pohjaan, jonne olisi uponnut toisen Kuolemantähden keisarillinen valtaistuinsali, josta taas löytyisi lopullinen kartta Luken luo. Abramsin ajatus on, että elokuvan tulisi tietoisesti heijastella alkuperäisen Star Warsin juonta. Jopa avauskohtausta mietitään suoraksi kopioksi vuoden 1977 elokuvasta.

tfa-art-underwater

Millennium Falcon ja uponnut toinen Kuolemantähti. En ymmärrä, millä logiikalla sen olisi selitetty säilyneen näin ehjänä räjähdyksestään.

Maaliskuu 2013. Siinä missä esimerkiksi Kira kehittyy lopulliseksi Reyksi orgaanisesti, elokuvan pahiksen kehittäminen osoittautuu todella työlääksi. Ongelma on sama, minkä moni elokuvaa odottava fanikin tunnistaa: ”Jeditappajaksi” kutsuttu uusi paha seisoo Darth Vaderin mustassa varjossa. Ratkaisua haetaan hahmosta, joka tunnustaisi myös itse elokuvassa olevansa Vaderin varjossa. Jonkin aikaa ratkaisu onkin suoraviivaisempi kuin lopullisessa elokuvassa: uusi paha esiintyisi galaksissa Darth Vaderina. Tämän takia monessa luonnoskuvassa esiintyy suoraan Vaderia muistuttava hahmo, mikä hämmentää monia huhuja seuraavia faneja puolitoista vuotta myöhemmin, kun noita luonnoskuvia vuotaa nettiin. Myös Luken ja Vaderin välille visioidaan yhteyksiä, jotka lopullisesta elokuvasta tipahtavat pois: on luonnoskuvia, joissa Vaderin kypärää pitelee Luke eikä Jeditappaja, ja on luonnostaiteilija Ian McCaigin, Darth Maulin hahmon isän, visio Anakinin ja Vaderin välillä liihottavasta Voima-haamusta.

tfa-art-vader

Esimerkkejä huomattavasti vadermäisemmistä Jeditappaja-pahiksista. Hahmosta tuli aikanaan Kylo Ren, mutta oikean designin löytäminen oli yli vuoden tuskan takana.

Huhtikuu 2013. Elokuvan ensimmäinen näytös hahmottuu. Romuplaneetta on kehittynyt hyvinkin tatooinemaiseksi, vaikka toisenlaisiakin vaihtoehtoja oli esillä. Käsikirjoitustyön konsulttina toimiva Lawrence Kasdan keksii idean tehdä Samista rivit hylkäävän stormtrooperin. Kirasta on tullut romunkerääjä, ja kolmanneksi sankariksi mukaan on liittynyt Tasavallan sotilas John Doe, joka lopullisessa elokuvassa tunnetaan nimellä Poe Dameron. Juoni sisältää jo originaali-Warssia heijastellen droidiin piilotetun salaisen tiedon, ja tälläkin kertaa ensimmäisen näytöksen on määrä päättyä Millennium Falconille. Kaikkiaan elokuvan ensimmäinen näytös sisältää jo tässä vaiheessa kaiken mitä elokuvassakin – siinä on vain vielä ylimääräistä, kuten sivujuoni, jossa romuplaneetan alkuasukkaat parantavat planeetalle päätyneen Samin.

tfa-art-finn

Vaihtoehtoinen versio Finnin motivaatioksi hylätä First Order. Näyttelijää ei oltu vielä valittu, joten hahmojen ihonväri luonnoksissa vaihteli.

Kesä 2013. Ensi-iltaan on kaksi vuotta, mutta siihen nähden elokuvan loppupuolen kehittely junnaa paikallaan. Jeditappaja on edelleen hyvin vadermäinen, joskin häntä harkitaan myös kehitettäväksi kyborgiksi. Episodin juonta ajava macguffin on jonkin aikaa Darth Vaderin kypärä ja jonkin aikaa Luken valomiekka, mutta uusi, aurinkoja nielevä superase on jo mukana kuviossa. Samaan aikaan Lontoossa elokuva siirtyy virallisesti esituotantovaiheeseensa, kun muun muassa lavasteita ja maskeja aletaan rakentaa. Ensimmäiseksi kuvauspaikaksi on päätetty Abu Dhabi, jonne rakennetaan romuplaneetta Jakku, ja elokuvan näyttelijöitä aletaan etsiä. Droidi BB-8 saa ulkomuotonsa ohjaaja Abramsin idean pohjalta.

Elokuu 2013. Michael Arndtin tarinaluonnos valmistuu. Valmis käsikirjoitus se ei kuitenkaan ole. Luonnostaiteilijat käyttävät paljon aikaa ”eksoottisen kaupungin” suunnitteluun, jota lopullisessa elokuvassa ei oikeastaan enää olekaan.

tfa-art-jedikiller

Eräs versio Jedi Killer -luonnoksista päätyy elokuvaan Guavian kuolemajengiin.

Lokakuu 2013. Michael Arndt vaatii käsikirjoituksen viimeistelyyn enemmän aikaa kuin Abramsilla ja Kennedyllä on. Arndt jättää projektin sanomatta julkisuuteen sanaakaan, mikä ulospäin näyttää potkuilta.

Marraskuu 2013. Elokuvan ensi-iltaa siirretään: kesän 2015 sijaan lopullinen maali on nyt joulukuussa 2015. Käsikirjoittajiksi ryhtyneet Abrams ja Kasdan aloittavat Kasdanin vaatimuksesta puhtaalta pöydältä. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että miehet hylkäisivät tähän mennessä kehitellyn: huomattava osa The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän elokuvan tarinasta on jo hyvinkin lopullisessa muodossaan. Kaikki pohditaan kuitenkin uusiksi pitkien kävelyjen aikana muun muassa Santa Monicassa ja Pariisissa, ja miehet lukitsevat ensimmäisen käsikirjoitusversionsa vain kuudessa viikossa. Lopullinen se ei tietenkään ole: tässä vaiheessa esimerkiksi kapinallistukikohta sijaitsee viidakossa, ja Greenham Commonin entiselle lentokentälle on tarkoitus lavastaa ”eksoottinen kaupunki”, jossa sankarimme kohtaisivat yodamaisen Maz Kanatan, joka perustuu osittain JJ Abramsin vanhaan englanninopettajaan. Episodilla ei ole vieläkään nimeä – eikä elokuvan pahiksella, yhä tuskaisemmin kehitellyllä Jeditappajallakaan.

TFA-art-ties

Ralph McQuarrien lisäksi elokuvan visuaalisen ilmeen esikuviin kuului Leni Riefenstahl.

Helmikuu 2014. Ensimmäiset lavasteet rakennetaan Lontoossa: Tähtituhoojan hangaari, Falconin sisätilat, Jakkun kylä. Tuotanto on alusta asti valinnut mahdollisimman aitojen lavasteiden ja perinteisten efektien tien, ja sitä aiotaan kulkea loppuun asti. Elokuvan loppunäytöksen kuvauspaikaksi lukitaan Skellig Michaelin luostarisaari Irlannissa, ja visiot pahiksen linnasta ja eksoottisesta kaupungista yhdistetään Maz Kanatan pubilinnaksi. Näin Greenham Commonin jo sovittu kuvauspaikka vapautuu toimimaan vastarinnan tukikohtana.

Maaliskuu 2014. Jeditappaja-design lukitaan viimein. Hahmo saa pian nimenkin (Kylo Ren) ja näyttelijän (Adam Driver), joka on Abramsin ehdokas rooliin. Elokuvan päärooliin valitaan näihin aikoihin Daisy Ridley – täysin tuntematon uusi kasvo, kuten oli etsijöiden tavoitekin.

Huhtikuu 2014. Näyttelijät julkistetaan kuun lopussa, eikä heistä kaikkia ole ehditty paljon aiemmin valitakaan: seitsemän kuukauden koe-esiintymisten jälkeen John Boyega saa tietää tulleensa valituksi Finnin rooliin vain viikkoa ennen käsikirjoituksen lukutilaisuutta, josta otetulla valokuvalla uutinen kerrotaan. Mitä tai ketä kukin näyttelee, pysyy yleisölle arvoituksena vielä pitkään. Koko käsikirjoituksen saavat nähdä vain harvat ja valitut.

tfa-art-jakku

Romuplaneetta Jakku näyttäytyy lopullisessa elokuvassa niin tatooinemaisena, että ensimmäisen teaserin perusteella useimmat uskovat sen olevan Tatooine.

Toukokuu 2014. Kuvaukset alkavat Abu Dhabissa. Tässä vaiheessa edes internetin huhusivut eivät tiedä vielä käytännössä mitään elokuvan juonesta: kuvaavaa on, että esimerkiksi stormtrooperien mukanaolo vahvistuu vasta kuukausia myöhemmin. Kameroiden pyöriessä huhumylly kuitenkin käynnistyy. Aivan ensimmäinen tiedonmuru esimerkiksi vuotaa juuri kuvausten alkaessa: Abu Dhabissa bongataan suuri lavaste, jonka tarkkasilmäiset tunnistavat AT-AT:n jalaksi (ja joka siis todellisuudessa on osa Reyn kotia). Monet nettiin nyt päätyvät tiedot tosin tulevat rikkinäisen puhelimen kautta kaukaa edellisen vuoden luonnosvaiheesta, jolloin esimerkiksi leviää huhu ”jedien metsästäjistä” elokuvan pääpahiksina.

Kesä 2014. Elokuvan nimekkäin tähti Harrison Ford loukkaantuu kuvauksissa Lontoossa. Koko jäljellä oleva tuotanto joudutaan kääntämään uuteen järjestykseen, eikä kyse ole vain keskeisen näyttelijän puuttumisesta. Myös Pinewoodin studioilla on raavittava päätä: esimerkiksi Maz Kanatan linnan lavasteita ei nyt voida purkaa aiotussa aikataulussa, koska siellä on kuvattava vielä Fordin paluun jälkeenkin. Lavasteiden logistiikkaa monimutkaistaa, että tuotannon ”perinteinen käsityöläisyys” ulottuu tietoiseen haluun käyttää samoja lavasteita uudelleen mahdollisimman pitkälle, jälleen aivan kuten originaalitrilogiassa tehtiin. First Orderin tähtituhoojan siltaa käytetään myös Starkiller-tukikohdassa. Ford pääsee palaamaan syyskuussa. Elokuvan käsikirjoitustyön alati jatkumisesta kertoo kuitenkin se, että melko isojakin kuvattuja osia elokuvaa jää lopulta leikkauspöydälle: esimerkiksi Simon Peggin näyttelemä Unkar Plutt esiintyy kuvauksissa Maz Kanatan linnassa ja Maz itse vastarinnan tukikohdassa, mutta lopullisessa elokuvassa molemmat jäävät omille planeetoilleen.

tfa-art-std

Tähtituhooja-lavasteita kierrätettiin Starkiller-tukikohdaksi, koska niin kierrätettiin alkuperäisen Star Warsin Kuolemantähti-lavasteitakin.

Syksy 2014. Rathtar-kohtauksia kuvataan tietämättä, miltä olennot lopullisessa elokuvassa näyttäisivät. Jopa motion capture -roolien veteraani Andy Serkis on uuden paikan edessä esiintyessään itsevaltias Snokena tietämättä, miltä hahmo näyttäisi elokuvassa. Snoken ulkonäkö lukitaan vasta lokakuussa, jolloin Abramsin valinta kohdistuu ”nuorekkaampaan” vaihtoehtoon, tietoisena erona muinaiseen Palpatineen – aikaisemmin Snokea on ehditty harkita naiseksikin. Elokuvan kuvaukset päättyvät marraskuun alussa. Virallinen tiedote aiheesta antaa elokuvalle viimein nimenThe Force Awakens.

Vuosi 2014 päättyy joulukuussa julkistettuun teaseriin ja sen myötä paljastettuihin ensimmäisiin hahmojen nimiin. Alkaa ensi-illan vuosi 2015, jonka aikana huhut Episodi VII:n juonesta todellakin vain kiihtyvät.

Samaan aikaan Lucasfilmin tuotanto on jo siirtynyt. Tässä vaiheessa samoissa saleissa, osin samoilla pöydillä ja samoissa pääkopissakin, visioidaan kovaa vauhtia Rogue Onea, Episodia VIII ja Han Solon omaa elokuvaa.

Mutta niiden synnystä me muut kuulemme vasta paljon, paljon myöhemmin.

16 thoughts on “Näin syntyi The Force Awakens

  1. Kiitoksia tosi paljon tästä kirjoituksesta. Avasi erittäin hyvin Episodi7:n työprosessia ja kulkua ideasta elokuvaksi. Aikanaan saamme varmasti myös tietää että joko tässä vaiheessa suurin osa taustatarinoistakin on hahmoteltu vai vieläkö jotain halutaan muuttaa tulevia episodeja ajatellen. Tarkoitan tässä siis ainakin päähenkilöiden Rey, Finnin ja Benin taustoja.

  2. Erittäin mielenkiintoista. Kuten sekin, kuinka varhaisesta vaiheesta asti tietyt perusasiat pysyvät mukana kaikista käänteistä huolimatta (Kira/Rey).

    Sen lisäksi on aina yhtä hengästyttävää tajuta kuinka pitkä on tie tarinan hahmottelusta edes kuvausten alkuun – tässä tapauksessa 2 vuotta, vaikka se olisi ehkä voinut olla hieman lyhyempikin. Tosin opetus on myös se, että aikaa kannattaa ottaa ja se kannattaa käyttää, vaikka fanien odotus tuskallinen onkin. Käytetyn ajan ansiosta saimme pitkälle kehitetyt Reyn, Finnin ja Kylon hahmot, joita oli ja on ilo seurata kankaalla.

  3. Päivitysilmoitus: Näin syntyi The Force Awakens: Muutama huomio vielä | Tähtien jatkosota

  4. Päivitysilmoitus: Dubrovnikin kuvaukset: Episodi VIII:n peruskivi vai pelkkää peeärrää? | Tähtien jatkosota

  5. Päivitysilmoitus: Rogue One lähestyy kirjahyllyä(kin) | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: The Force Awakensin kommenttiraita: Mysteerilaatikko aukeaa | Tähtien jatkosota

  7. Päivitysilmoitus: Näin syntyi Rogue One | Tähtien jatkosota

  8. Päivitysilmoitus: Han Solon oma elokuva: Tämän tiedämme | Tähtien jatkosota

  9. Päivitysilmoitus: Solo-ohjaajien potkut kertovat katastrofista, joka olisi pitänyt nähdä ennalta | Tähtien jatkosota

  10. Päivitysilmoitus: Episodi IX:n uusi ohjaaja: Ei RJ, vaan JJ | Tähtien jatkosota

  11. Päivitysilmoitus: Mitä odottaa kun odotat The Last Jediä, osa 3: Ketkä sen meille tekivät | Tähtien jatkosota

  12. Päivitysilmoitus: Näin syntyi The Last Jedi | Tähtien jatkosota

  13. Päivitysilmoitus: George Lucasin jatko-osatrilogiassa Luke Skywalker eläisi yhä | Tähtien jatkosota

  14. Päivitysilmoitus: Episodi IX:n teaser: ”Mutta tämä on sinun taistelusi” | Tähtien jatkosota

  15. Päivitysilmoitus: JW Rinzlerin näkökulma: Kuinka Disneyn yrityskulttuuri söi Lucasfilmistä avoimuuden | Tähtien jatkosota

  16. Päivitysilmoitus: Roar! – Elämäni Wookieena ja Joonas Suotamo, osa 1: ”Mulle oli selvää, että Chewbacca ei voi olla kovin primitiivinen” | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s