Helmikuun lopulla kirjoitin epäilykseni siitä, että seuraavaksi animaatiosarjaksi, juuri päättyneen Rebelsin seuraajaksi, ehkä piankin julkistetaan Star Wars Resistance. Veikkaukseni taustalla oli tieto siitä, että Lucasfilm oli hiljattain rekisteröinyt tuon tuotemerkin käyttöönsä muun muassa lelujen ja muiden oheistuotteiden lajeissa.
Samalla mukana oli veikkausta siitä, miten arvelin SW-animaatioista vastaavan Dave Filonin haluavan jatkaa. Episodi IV:ää edeltäviin vuosiin sijoittunut Rebels kasvoi myöhemmillä kausillaan hyvinkin suoraksi jatkoksi prequeleiden väliin ajoittuneelle The Clone Warsille. Siten parinkymmenen vuoden päähän, The Force Awakensia edeltäviin vuosiin ja uuden galaktisen konfliktin aattoon, hyppääminen tuntui täysin luontevalta ratkaisulta. ”Sarjan pääosiin kirjoitetaan varmasti uudet sankarit, mutta asetelma antaa mahdollisuuden tuoda mukaan Rebelsin hahmoja vähintään sivurooleissa aivan kuin moni The Clone Warsin hahmo pääsi mukaan Rebelsiinkin”, kirjoitin.
Torstain julkistuksen perusteella vaikuttaa siltä, että olin oikeassa – mutta ehkä myös väärässä.
Syksyllä tosiaan saa ensi-iltansa uusi animaatiosarja Star Wars Resistance, jonka päähenkilö on uusi hahmo Kazuda Xiono, ja joka sijoittuu First Orderin uhan nousun aikaan. Tällä kertaa päähenkilöt ovat lentäjäsankareita, ja niinpä mukana ovat Poe Dameron ja BB-8, joista edellisen ääneksi luvataan Oscar Isaac itse. Pahispuolelta tiedote takaa sarjaan kapteeni Phasman, äänenään Gwendoline Christie. Tiedote luettelee myös muita ääninäyttelijöitä ilman hahmojen nimiä. Mukana ei ole Rebelsin päätähtiä, mutta tottakai esimerkiksi Hera Syndulla, Rebelsin varsinainen lentäjä-ässä, voi oikein hyvin vielä sarjaan ilmestyä. Sitä paitsi Rebelsin loppu jättää, krhm, eräitä muitakin mahdollisuuksia jatkokuvioille, mutta niihin en mene nyt, koska se vaatisi suomalaisnäkökulmasta isoja Rebels-spoilereita.
Se, missä jään miettimään osuneeni sittenkin väärään, on kuitenkin se, onko Resistance Lucasfilmin animaatio-osaston varsinainen Rebelsin seuraaja.
Ainoan promokuvansa perusteella Resistance edustaa perinteistä 2D-animaatiota eikä Rebelsin ja The Clone Warsin kaltaista tietokoneanimaatiota. Virallinen tiedote lupaa sarjan olevan animaatioltaan ”anime-henkinen”. Promokuva tuokin mieleen mestari Hayao Miyazakin usein taivaalle nousevat animaatiot (mm. Tuulten laakson Nausicaä ja Punainen sika).
Ne ovat hienoja mielleyhtymiä,mutta Star Wars -kontekstissa tämä, ja myös promokuvan ja logon kepeys, saavat minut epäilemään, onko Resistancessa edes kyse puolituntisten jaksojen sarjasta. Lucasfilmillähän on jo meneillään yksi lyhyiden pätkien animaatiosarja, Forces of Destiny, jonka uusia jaksoja julkaistiin muuten Youtubessa äskettäin. Resistance luvataan kyllä tiedotteessa Disneyn telkkarikanaville, mutta en saa tästä vibaa, että kyse olisi animaatioiden järeimmästä lippulaivasta.
Miksi Rebelsin parissa hankittu tietyntyyppinen animaatio-osaaminen olisi vaihdetty tyystin toiseen animaation lajiin, kun Lucasfilm on jo ajat sitten tiedottanut aikovansa joka tapauksessa tuottaa useitakin eri Star Wars -animaatiosarjoja? Erityisesti kun ottaa huomioon Rebelsin lopun, jossa…niin…khrm.
Entä olisiko edes Dave Filonin mahdollista tehdä pitkää animaatiosarjaa yksinään kopeissaan taivaalla kiitävistä hävittäjälentäjistä, kun animaation kuitenkin pitänee koukuttaa lapset ja aikuiset hahmojensa kautta?
”Ei kai meitä avaruustaisteluiden takia katsottu”, miettivät Rebelsin päähenkilöt.
Mutta saatan toki olla väärässäkin! Resistancen luojaksi tiedote ilmoittaa Filonin itsensä, ja muutkin päätuottajat ovat The Clone Warsin ja Rebelsin veteraaneja. Tai ehkä promokuva, josta kuitenkin näitä epäilyksiäni ennen kaikkea ponnistan, onkin vain hämäävä?
Ja jos lopputuloksen luonne onkin vielä arvoitus, ainakin sarjan konsepti on mielestäni erittäin kiinnostava. Filonin mukaan idea tuli hänen kiinnostuksestaan toisen maailmansodan lentokoneisiin ja hävittäjälentäjiin. Kuten useimmat Star Warsin taustoihin perehtyneet varmasti tietävät, tämän kiinnostuksen jakoi myös George Lucas, ja olipa se suorastaan yksi tärkeimmistä vaikuttajista alkuperäisen Tähtien sodan taustalla.
Fanikunnan wanhojen partojen joukossa lie muitakin kuin minä, jotka viettivät 1990-luvulla itsein avaruushävittäjäpelien X-Wingin ja TIE Fighterin ohjaimissa tuntikausia helvetillisiä tuskan hetkiä rattoisia pelisessioita. Niin ikään vanha polvi muistelee Legends-tarinoiden parhaimmistona Rogue Squadronin Jedin paluun jälkeisiä seikkailuja omissa kirjoissaan ja sarjakuvissaan. Sittemmin avaruuden lentotaistelut kuitenkin jäivät ensin prequeleissa rikollisen pieneen rooliin ja sitä myöten korvautuivat laajemminkin franchisessa valomiekkojen heiluttelulla. Tästä ajasta voidaan kuitenkin huomioida vastareaktiona vaikkapa X-Wing Miniatures -pelin kestävä suosio – ja tietenkin se, että uuden trilogian ajan yhdeksi suosikkihahmoista on noussut juuri ”galaksin paras pilotti” Poe Dameron.
Jos Filoni ja kumppanit ovat keksineet keinon nostaa lentäjä-ässät takaisin pääosaan edes yhdessä mediassa, edes jonkinmittaisen animaation parissa, niin eikun antaa tulla vain!
The Last Jedin kompleksisuudesta kertoo hyvin, että vasta nyt, monta viikkoa elokuvan jälkeen, pääsen tässä blogissa ”mihin tämän jälkeen?” -kirjoitukseen. Vaikka saattaa se toki kertoa omista kiireistänikin. Joka tapauksessa pohdin seuraavassa episodia IX. Luonnollisesti spoilaa episodia VIII, varoitan nyt vielä kerran.
Niin kuin parissa aiemmassa kirjoituksessa olen kirjoittanut (ja kuten The Last Jedinerikoisessa jälkipuinnissa on selväksi tullut), episodi VIII pyyhkii pöydän hyvin puhtaaksi. Vaikka se ehkä oli tietyiltä rakenteiltaan lähempänä Imperiumin vastaiskua kuin vaikkapa minä olisin toivonut, ei trilogian päätösepisodi voi sen jälkeen enää mitenkään olla toisinto Jedin paluusta – ja sitä paitsi eräät senkin elementit kierrätettiin jo The Last Jediin. Asetelma on nyt aivan toisenlainen: urhean protagonistin reitti kukistettavan tai pelastettavan antagonistin luo on jo kertaalleen kuljettu, ja antagonisti onkin kukistumisen tai pelastumisen sijaan päättänyt pysyä pahana.
Itse asiassa The Last Jedi olisi nykyisellään voinut melkein olla saagan loppu. Kyllä, hyvikset jäivät lopussa ahtaalle, mutta toivonkipinä syttyi ja (uudenlaisten) jedien annettiin ymmärtää palaavan. Syklisten myyttien sääntöjen mukaan tarina jatkuu joka tapauksessa ikuisesti. Aivan kuin Maz Kanata sen edellisessä episodissa sanoi: aikojen halki taistellaan aina ”sitä ainoaa” taistelua, taistelua pimeyttä vastaan, jossa vain taistelijoiden kasvot vaihtuvat. Luke Skywalkerin liukuessa The Last Jedin lopussa Voimaan ja siirtäessä näin taistelun lopullisesti uudelle sukupolvelle, me katsojat olisimme melkein voineet feidata pois, ja franchise siirtyä jo tässä vaiheessa episodinumeroidusta sarjasta eteenpäin.
Mutta toki vain melkein, sillä liian keskeiset langat ovat vielä auki, että Skywalkerien sukusaaga voisi päättyä vielä numeroon VIII. The Last Jedin perusteella keskeisin noista langoista ei taidakaan olla uuden trilogian pääsankarin Reyn tarina, vaan sen pääpahiksen Kylo Renin eli Ben Solon tarina. Mihin episodi IX muuten johtaakin, sen on käytännössä johdettava joko Kylon kääntymiseen valoon, kuolemaan tai molempiin. Vasta sitten meillä on piste – vaikka ikuinen taistelu jatkuukin, ja vaikka galaksin tila jäisi kahden vuoden kuluttua mihin tahansa.
No mutta, nyt olemme siis tässä:
The Last Jedi päättyy ehkä vain vajaa viikko sen jälkeen, kun First Order on paljastanut tulivoimansa galaksille präjäyttämällä Tasavallan senhetkisen hallinto-aurinkokunnan ja suurimman osan sen laivastoa. Samalla tuo galaktinen terrorijärjestö on käytännössä julistanut koko galaksin kalifaatikseen. Leia Organan piskuisen vastarinnan selviytyjien pyytäessä apua Crait-planeetalle on koko galaksi yhä niin kauhusta kankea, ettei kukaan uskalla tulla. Vaikka First Order ei siis mitenkään vielä episodi VIII:n päättyessä hallitse koko galaksia Imperiumin tavoin, mikään ei näytä välittömästi sen tiellä seisovankaan.
Pahuuden puolella valta on kuitenkin jo vaihtunut. Yksinvaltias Snoke ei istu enää valtaistuimellaan, eikä siis odota pääpahiksena tämän trilogian lopussa. First Orderin yksinvaltiaaksi julistautunut Kylo Ren on siis saavuttanut aseman, jota hänen ihailemansa ”isoisä” Darth Vader ei koskaan aivan saavuttanut. Skywalkerien suvun nuorimmainen on The Last Jedin lopussa galaksia sortavan fasistisen armeijan ylimmäinen komentaja – vaikka me katsojina tiedämme, että Kylo on yhä inhimillisempi kuin Vader mustan puvun vuosinaan oli.
Kylohan ei nimittäin ole se armoton jeditappaja, jona hän The Force Awakensin alun perusteella mielellään alaisilleen näyttäytyy. Edes lopulliseksi uhraukseksi tarkoitettu isänmurha ei kääntänyt Kylon sydäntään täysin pimeyteen. Hän ei toki halunnut jäädä enää Snoken oppilaaksi, mutta kun olemme nyt The Last Jedissä nähneet tapahtumat, jotka lopullisesti hänet pimeyteen sysäsivät, voimme epäillä, ettei hän ehkä pohjimmiltaan haluaisi olla Snoken paikallakaan. Kylo ei esimerkiksi tunnu erityisen kiinnostuneelta johtamaan ihmisiä – Snokekaan ei toki ollut siinä lajissa mitenkään valistunut, mutta vaikutti sentään nauttivan vallastaan. Kylon opinkappaleita ovat ennen kaikkea vihan ja raivon hyväksyminen sekä vääränä pidetyn menneisyyden tappamisen omakätinen oikeutus: näillä filosofioilla voi ehkä synkistellä pahiksena, muttei hallita galaksia. Mutta niine aatteineen hän nyt istuu Snoken paikalla, emmekä ole nähneet hänen alaisistaan kuin aloitekyvyttömän kilpakumppanin kenraali Huxin. Kuinka vahva on nuoren yksinvaltias Kylon asema?
Vastarinnasta selviää Craitilta vain kourallinen, Millennium Falconiin mahtuva joukko, joka näyttää palaavan vanhaan nimeensä ”kapinalliset”. Elokuvien ulkopuolella on joulukuun aikana tosin ehtinyt jo selvitä, että osa The Force Awakensin piloteista ehti paeta ennen tuhoa Craitilta toisaalle – toisin sanoen esimerkiksi episodi IX:n ohjaajan JJ Abramsin lapsuudenkaverina tunnettu Greg Grunberg päässee vielä palaamaan Temmin ”Snap” Wexleyn rooliinsa. Joka tapauksessa: vaikka Luke Skywalker on viimeisellä teollaan sytyttänyt sen kipinän, josta uusi kapina vielä roihahtaa, sillä menee välittömästi juuri elokuvan päättyessä huonosti. Jopa amiraali Ackbar on kuollut (snif!). Elossa tosin ovat kenraali Leia Organa ja kaikki nuoret sankarimme: Rey, Finn, Poe Dameron ja Rose Tico.
Jos siis First Order on VIII:n lopussa mahtava, mutta vailla vahvaa johtajaa, on kapinallisilla kyllä vahva johtaja, muttei tarpeeksi kapinallisia. Mutta kuten hyvin tiedetään, kapinallisten vahvaan johtajaan liittyy tuskallinen ulkoelokuvallinen ongelma. Prinsessamme Carrie Fisher on poissa. Lucasfilmiltä on itse asiassa hämmästyttävän suoraan sanottukin, kuinka suuri ongelma tämä on. Toimitusjohtaja-tuottaja Kathleen Kennedy on yhtäältä kertonut, että Leian olisi pitänyt olla IX:ssä yhtä keskeisessä osassa kuin Han VII:ssa ja Luke VIII:ssa, ja toisaalta luvannut, että Leiaa ei tulla sen paremmin herättämään henkiin tietokoneella kuin valitsemaan rooliin uutta näyttelijääkään.
Tämä on jo yksinään sen luokan dilemma, että en ihmettele yhtään, että episodi IX:n ensimmäinen kirjoittaja-ohjaajavalinta Colin Trevorrow jäi käsiksen kanssa jumiin. Ajatelkaapa vaikka, jos oli suunnitelmissa – kuten jopa todennäköisesti oli! – että äiteliinillä olisi keskeinen rooli Kylon kohtalon ratkaisussa. No, eipä ole enää. Aiemmin olen juuri tämän vuoksi ollut Leia-ongelmasta sitä mieltä, että jos minulta kysyttäisiin, hahmolle itse asiassa pitäisi valita uusi näyttelijä, jos tarina sitä todella vaatii, mutta tiedän kyllä, että näin ei tehdä.
The Last Jedin ensi-illan jälkeen olen kuitenkin pitänyt Leia-ongelmaa pienempänä kuin ennen sitä. Episodi VIII nimittäin päättyy niin, että sen ja seuraavan episodin välissä täytyy joka tapauksessa vierähtää hyvä aika. Vähintään kuukausia, todennäköisemmin vuosia, kuten useimpien George Lucasin episodien välissä. Ja kun näin on, Leian kirjoittaminen ulos ei sinänsä ole vaikeaa. Se toki on, miten nuori polvi pärjää kuvassa yksin. Temaattisesti sekin tosin on sopivaa: olihan uudessa trilogiassa koko ajan kyse vanhan väistymisestä uuden tieltä.
Uskon muuten tällä hetkellä, että Leia nimenomaan kuolee ja nimenomaan elokuvien välissä. Hänelle olisi voitu rakentaa The Last Jediin parikin dramaattista kuoleman paikkaa, mutta niin ei tehty, ja Fisherin viimeinen roolityö sai pysyä sellaisena kuin se oli ennen näyttelijän poismenoa tarkoitettukin. En jaksa uskoa, että Leian kuolemaa enää näytettäisiin millään seuraavassa osassa, kolme vuotta näyttelijän kuoleman jälkeen, vaikka se toki parillakin teknisellä tempulla mahdollista olisi. Kuolema elokuvien välissä täsmää nimenomaan meidän maailmamme todellisuuteen, ja kunnioittaa siten Fisherin muistoa parhaiten. Kolmas vaihtoehto – että Leian annetaan elää, mutta hänet kirjoitetaan jotenkin kauas tarinasta – ei sovi lainkaan Leian hahmoon, sillä se tarkoittaisi, että Leia jättäisi kapinalliset sotimaan ilman häntä ja poikansa mellastamaan pahana Kylo Reninä ihan omassa rauhassaan.
Ajan kulumista episodien välissä tarvitaan joka tapauksessa muuhunkin kuin Leian ratkaisemiseen. Kapinallisten on nyt suorastaan kirjaimellisesti odotettava, että heidän kipinänsä syttyy. The Last Jedin lopussa First Order vaikuttaa ylivoimaiselta, mutta seuraavan episodin vain parin tunnin aikana se ei draaman lakien perusteella voi sitä enää olla. Eikä se jonkin ajan kuluttua varmasti olekaan. Leian avunpyyntö ja Luken esimerkki kuullaan nopeasti halki galaksin, kuten The Last Jedin epilogi Canto Bightin tallissa jo näytti. Epäilenpä, että First Order rakoilee pian sisältäkin päin: kuten edellä totesin, siltä puuttuu vahva johto, ja lisäksi sen riveissä on juuri todistettu myyttisen Luke Skywalkerin ja heidän tuoreen itsevaltiaansa kohtaamista Craitilla. First Orderin talsijasta(kin) katsottuna tuon kohtaamisen on täytynyt näyttää Kylon nöyryytykseltä.
Ajan kuluminen avaa myös mahdollisuuksia elokuvien ulkopuolella. Episodit VII ja VIII ovat nyt ainoat SW-elokuvat, joiden väliin ei mahdu uusia oheisseikkailuja. VIII:n ja IX:n väliin taas voi sovitella vaikka kokonaisia animoituja tai näyteltyjä sarjoja, jollaisia muuten Lucasfilmillä sattumoisin onkin kehitteillä.
Vaikka Leia olisi poissa, ei kaikki vanha toki ole poissa. Ensinnäkin lienee selvää, että Mark Hamill palaa vielä Episodi IX:ssä Luke Skywalkerin rooliin Voima-haamuna. Voi olla, että Luken ja Reyn annetaan ymmärtää pitäneen konferensseja elokuvien välissä (onhan Luken Yodan ohjeen mukaan vielä siirrettävä ne ”epäonnistumisensakin” Reylle), mutta varmasti hänet nähdään vielä myös valkokankaalla jonkin merkittävän hetken tai opetuksen verran. Suuren yleisön silmiinkin The Last Jedissä oikein korostettiin, kuinka Luke oli aikeissa antaa Reylle ”kolme oppituntia”, jotka perustelisivat, miksi jedien on aika loppua. No, Luke muutti mielensä, mutta kolmas oppituntikin jäi antamatta. Kuullaankohan se vielä?
En ihmettelisi sitäkään, jos jotain Leialle suunniteltua jouduttaisiin nyt siirtämään haamu-Lukelle. Mitä tulee uumoilemaani Leian tarkoitettuun rooliin Kylon kohtalossa, olisi joka tapauksessa myös tarinallisesti huikeaa, jos Luke-haamu palaisikin rajan takaa kiusaamaan Reyn sijaan tai lisäksi Kyloa!
Yodakin voidaan toki tarvittaessa vielä tuoda takaisin, mutta siihen en laittaisi rahojani. Eihän Yodalla ja Reyllä ole mitään suhdetta, ja IX:ssä Reyn täytyy olla pääosassa (oltuaan VIII:ssa väliaikaisesti jopa vähän sivummalla). Yodaa mielenkiintoisempaa olisi sitä paitsi nähdä jedihaamuista joko Obi-Wania (joka sentään puhutteli Reytä The Force Awakensissa) tai Anakinia (jolla olisi kaikki perusteet käydä sanomassa suorat sanat Kylolle). Kumpikaan näistä tapaamisista ei toteudu, ja syyt ovat jälleen ulkoelokuvalliset: käytettävissä oleva Obi-Wan (Ewan McGregor) on tavallaan väärä verrattuna vanhaan Ben Kenobiin ja käytettävissä oleva Anakin (Hayden Christensen)taas on liian suora viittaus prequeleihin, joiden olemassaolosta Lucasfilm ei tahdo liikaa muistuttaa.
Mitä tulee elokuvan konkreettisiin avoimiin kysymyksiin, The Last Jedi näytti ratkaisevan The Force Awakensin kaksi suurta. Ratkaisu oli tiivistetysti olla vastaamatta niihin, mikä sitten monia ärsyttikin. Episodi IX:ään mennessä fanit ovat toivottavasti hyväksyneet nämä vastaukset, ja päätösosa voi suhtautua niihin valitsemallaan tavalla. The Last Jedin jäljiltä se nimittäin todella on valittavissa.
Koska Snoke (AndySerkis) on kuollut, häneen ei ole pakko palata päätösosassa millään tavalla. Suurelle yleisölle hänellä ei ole enää merkitystä, ja fanit saavat aikanaan First Orderin ja Snoken historiat oheiskirjallisuuden puolella. Jos elokuvantekijät kuitenkin niin haluavat, he voivat kaikin mokomin vielä palata Kylo Renin kääntymiseen pimeälle puolelle: ovathan jopa flashbackit nyt esitellyt Star Wars -saagassa. Näin Snoke saatetaan vielä jopa nähdä, tai ainakin hänestä kuulla hieman lisää. Todennäköisesti kuitenkin korkeintaankin vähän.
Toinen arvoitus, Reyn vanhemmat, voi niin ikään joko olla nyt ratkaistu tai sitten ei. The Last Jedin selitys, jonka mukaan Reyn vanhemmat eivät olleet ”ketään” ja saattavat ihan hyvin levätä vaikka kerjäläishaudassa Jakkulla, voi pitää paikkansa, ja Rey saa löytää itsensä aivan ilman synnyinperheensä löytymistä.
Toisaalta voi myös olla, että Reyn ja Kylon tulkinta Reyn muistoista ja peililuolan Voima-näystä (jonka mukaan Reyn identiteetin etsinnän ainoa vastaus on hän itse) osoittautuu vielä vääräksi. Näyttihän itse Voima Reylle The Force Awakensissa tilanteen, jonka sekä hahmo että katsoja tulkitsivat hylkäämisen hetkeksi, ja siinä joku tai jotkut lähtivät Jakkulta avaruusaluksella. Olen varma, että Rey ei varmasti paljastu enää IX:ssä Skywalkeriksi tai Anakinin reinkarnaatioksi, mutta kyllä hänelle vielä oikea suku voi löytyä. Oikein hyvin voi silti olla löytymättäkin, eikä tarina enää sitä vaadi.
Kaikki riippuu siitä, ovatko nämä arvoitukset vielä kiinnostavia itse mysteerimiehen, episodi IX:n kirjoittaja-ohjaajaksi palaavan JJ Abramsin mielestä. Abramsilla on urallaan, aivan erityisesti telkkarin puolella sarjoissaan Alias ja Lost, ollut taipumus kehitellä kutkuttavia mysteerejä, joiden ratkaisemisen hän on sitten jättänyt alaistensa huoleksi. Nyt Abrams on urallaan ensimmäistä kertaa tarinan lopettajan tehtävässä.
Yksi juonikuvio, johon episodi IX todennäköisesti The Force Awakensista palaa, on Renin ritarit. Näin uskon, koska ohjaaja Abrams sanoi jo edellisen Star Warsinsa aikaan kehitelleensä ritareille kokonaisen taustatarinan. Luulen, että Renin ritarit löytyvät jostain episodiin IX mennessä ja tuovat läsnäolollaan Kylolle myös lisää kaivattua arvovaltaa First Orderin johdossa.
The Force Awakensissa Snoke kutsui Kyloa Renin ritarien mestariksi, ja katsoja ainakin oletti näkevänsä juuri nuo ritarit Renin rinnalla sateisia veritekoja tekemässä Reyn Voima-näyssä. The Last Jedi ei koskenut Renin ritareihin, mutta sanoi Kylon lähteneen Luken jeditemppelistä joidenkin muiden Luken oppilaiden kanssa. Jos he olivat noita Renin ritareita, ja jos tuo The Force Awakensin sateinen näky kytkeytyi Luken jeditemppelin tuhoon, olivat ritarit järjestäytyneet kypäräpäiseksi salaseuraksi jo ennen hetkeä, jolloin Luke hetken kohtalokkaasti harkitsi Benin tappamista. Tämän toteaminen elokuvassakin olisi muuten vähän perustellut tuota The Last Jedin monille niin vaikeaa hetkeä, jos näin todella oli.
Viimeisellä episodilla on kuitenkin suoraan kesken jätettyjen arvoitusten lisäksi solmittavanaan jokaisen hahmon tarinat ja koko episodinumeroitu saaga temaattisesti siinä sivussa. Yhteen elokuvaan on mahduttava paljon, ja hyvät loput ovat aina vaikeita.
Reyn (Daisy Ridley) tarinan täytyy johtaa jedien paluuseen, vaikkakin sitten ”uudenlaisten jedien”. Henkilökohtaisella tasolla Reyn on tultava sinuiksi perheettömyytensä kanssa ja löydettävä paikkansa maailmassa. Ehkä hän voi löytää itsensä eräänlaisena Skywalkerien henkisenä perillisenä, tai kenties hänen on kasvettava omilleen heistäkin. Soisin kyllä, että Reyllä olisi sukunimi kolmannen elokuvansa lopussa. Mielenkiintoista on nähdä, kirjoitetaanko Reylle kolmannessa osassakaan perinteistä, ”oikeaa” romanssia – tarjokkaista sekä Finnillä että etenkin Kylolla oli näissä kahdessa elokuvassa pyrkyä, mutta Rey tuntui pysyttelevän omalta puoleltaan molempien kanssa ystävyyden alueella. (Tässä muuten erinomainen kirjoitus episodi VIII:n tukahdutetusta romanssista.)
Finn (John Boyega) eli entinen FN-2187 on nyt kahden elokuvan aikana valinnut lopullisesti puolensa ja ilmoittanut ylpeänä olevansa rebel scum. Hänen tarinansa looginen kaari johtaa siihen, että juuri Finnin on oltava keskeisessä roolissa First Orderin voittamisessa. Se onkin loogista, sillä toisen sankarin Reyn tehtävä liittyy enemmän Kylo Renin henkilöön kuin First Orderiin pahana organisaationa. Tästä seuraakin tarinallinen kysymys: onnistuuko Abrams silti palauttamaan episodi IX:ään Reyn ja Finnin parivaljakoksi, vai onko kaksikko liukunut toisistaan lopullisesti erilleen? Niin, ja mitenkäs se Rosen pusu?
Poe Dameronin (Oscar Isaac) piti alunperin kuolla The Force Awakensin alussa, mutta hänestä tuli puolivahingossa uuden trilogian kolmas uusi päähenkilö. Sattuvaa on, että Leia kouli häntä johtajaksi The Last Jedissä, koska Fisherin kuoleman seurauksena hänelle todennäköisesti siirtyy nyt elementtejä Leialle tarkoitetusta roolista episodi IX:ssä. Poen kaareen kuuluu, että hänen täytyisi näyttäytyä trilogian lopussa aikuistuneena, vastuullisena johtajana – joka kuitenkin todennäköisesti edelleen jossain vaiheessa lentää helevetinmoisesti. Ja mitä tulee näihin ihmissuhdekysymyksiin: tässä vaiheessa alan olla melko varma siitä, että Poen homoseksuaalisuus ei ole enää vain katsojien silmässä, mutta en silti ole kovin vahva uskossani, että sitä kahden vuoden päästäkään näytettäisiin tätä avoimemmin valkokankaalla.
Kylo Ren (Adam Driver), joka saattaa tosiaan lopulta näyttäytyä tämän trilogian keskeisimpänä hahmona, on kohtaloltaan huomattavasti hyviksiä vaikeammin ennustettava. Jos pyydätte minua sanomaan, kääntyykö Kylo takaisin valoon, joudun ehkä heittämään kolikkoa.
Yhtäältä haluaisin ajatella, että Kylossa nimenomaan on yhä enemmän Beniä kuin vaikkapa Darth Vaderissa oli Anakinia, ja että paluu valoon – tai ainakin ”uuteen, harmaampaan” jediyteen – on siksi ehdottomasti mahdollinen. Toisaalta olisi aivan oikein niinkin, että Kylon mahdollisuus parannukseen oli ja meni jo The Last Jedissä, ja IX:n väistämätön yhteenotto on sitä katkerampi, koska molemmat osapuolet tämän tietävät. Ainakin siltä tuntuu, että minunkin taannoin spekuloimani mahdollisuus siitä, että Kylo ja Rey tavallaan vaihtaisivat osia tämän trilogian aikana ja valoon palaava Kylo pelastaisi lopulta Reyn kääntymästä pimeälle puolelle, meni nyt ohi tuossa The Last Jedin hetkessä, jossa kaksikko taisteli hetken yhdessä. Tyylikkäästi kyllä menikin, toisaalta.
Se on selvää, että Kylon on kohdattava päätöselokuvassa sekä Rey valomiekoin että henkisesti menneisyytensä, jonka hän niin tehokkaasti on kahden elokuvan ajan yrittänyt tappaa. Kannattaa myös muistaa, että Kylon ja Reyn välinen Voima-yhteys jäi auki elokuvan lopussa.
Ah niin, mitä tulee tappamiseen ja kuolemiseen. Leia siis tosiaan uskoakseni kuolee elokuvien välissä, mutta valkokankaallakin nähdään episodi IX:ssä varmasti ainakin yksi päähenkilön jalo loppu.
Finn on ehkä draaman kaarten mukaan loogisin tarjokas, mutta toisaalta häneltä juuri tällainen uhrautumiskuolema The Last Jedissä kerran jo riistettiin. Kyynisestä ”kuinka myydään oheistuotteita ja kirjoitetaan jatko-osatarinoita” -näkökulmasta on sitä paitsi helpompaa tappaa päähenkilöitä kakkos- kuin ykkösrivistä: siis helpommin Rose tai jopa Poe kuin Rey tai Finn. Periaatteessa jalosti kuolevaksi sankariksi sopisi tässä vaiheessa ehkä jopa parhaiten Chewbacca (joka sitä paitsi kuoli jo aikanaan Legends-universumissakin), mutta silloin kaikki originaalitrilogian hahmot droideja lukuunottamatta päättäisivät uudessa trilogiassa päivänsä, ja se olisi ehkä jo liikaa.
Kylo on tietysti episodi IX:n kaikkein todennäköisin ruumis. Jollain tasolla minua tosin houkuttaa kovasti se rohkea ajatus, että Ben Solo jäisikin eloon trilogian lopussa, koska kuolema (valoon kääntyneenä, pimeään jääneenä tai viime hetkellä jonkin hyvän teon tehneenä) on dramaattisesti niin paljon helpompi ratkaisu.
Joka tapauksessa: tällä hetkellä jotkut sen jo tietävät. Episodi IX:n ensimmäinen Abramsin aikainen tarinaluonnos on valmis, ja vaikka se siitä muuttuu vielä paljonkin, on varmasti esimerkiksi jo ratkaistu, kuinka Kylo Renin loppujen lopuksi käy. Huh huh!
Tässä vaiheessa kaksi vuotta sitten episodi VIII:lla oli muuten jo nimi, joka pysyi loppuun asti: The Last Jedi. Episodi VII nimettiin aikanaan paljon myöhemmin, mutta on aivan erikseen ja erityisen jännittävää nähdä, mikä aikanaan valitaan koko sarjan lopetuksen otsikoksi. Onko se kaikkein ilmeisin liian ilmeinen? Takarivissä jo viitataankin, ja minäkin mutisin tästä jo VIII:n otsikon julkistuksen hetkellä. Tuo koko sarjan ajan jatkuvasti viittailtu ennustuksen salaperäinen ilmaus, Voiman tasapaino, Balance of the Force.
Yritin kirjoittaa tätä kirjoitustani The Last Jediin kohdistuvasta hämmentävästä fanireaktiosta jo vähän aikaa sitten, mutta kesken jäi, kun muun muassa joulu tuli väliin. Nyt tuntuu, että olen jo myöhässä, mutta annan silti palaa. Kirjoitus spoilaa, ellet ole nähnyt elokuvaa!
Kuten Star Wars -piireihin silmäyksenkään luoneet ovat varmasti huomanneet, sarjan kahdeksas episodi The Last Jedi jakaa mielipiteitä lievästi sanoen voimakkaasti. Paljon, paljon voimakkaammin kuin esimerkiksi minä ensi-iltapäivänä uskoin, vaikka sen näinkin heti, että tämä ei ole yhtä helposti kaikille sulava elokuva kuin The Force Awakens. Mutta että sitä avoimesti vihattaisiin heti elokuvateatterista poistuttua! Tai että joku aloittaisi nettivetoomuksen tämän episodin poistamiseksi kaanonista! Tai että etenkin amerikkalainen fanikunta kävisi suorastaan sisällissotaan, jossa kiihkeimmät pitävät vastapuolta pettureina!
Mieleni tekee pyöritellä silmiäni, ja mutista jotain vanhapartaista siitä, kuinka onnistuneita prequelit olivatkaan. Puhumattakaan sen ihmettelystä, kuinka tämä sama fanikunta saattoi selvitä niistäkin. Mutta en enää uskalla, koska tämä kiista on eskaloitunut niin nextille levelille. Nimenomaan prequel-vertaus on tosin paikallaan: Episodi I:stä ei todellakaan vihattu näin nopeasti. Se otettiin pikemminkin ensin vastaan miedolla ”ihan kiva” -asenteella. (Oma kantani käy kai parhaiten ilmi tästä kirjoituksesta, jossa jo kirjoitin yleisön kahtiajaostakin ennen kuin se sittemmin vain paheni.)
Koska paha kello kuuluu hyvää kauemmas, saattaa joiltakin sivustaseuraajista jäädä nyt huomaamatta, että kaikki fanit (tai katsojat yleensä) eivät todellakaan inhoa The Last Jediä. Vihapalaute fanien omasta piiristä on niin yllättävää, että se peittää alleen, että todella monien mielestä elokuva olikin onnistunut. Seuraavassa siis oma yritykseni selittää tilannetta.
Ensinnäkin: The Last Jedi vaikuttaa tässä vaiheessa, reilun viikon ikäisenä, olevan elokuva, josta kriitikot pitävät enemmän kuin fanit tai suuri yleisö. Tavallisestihan franchise-elokuvien kohdalla tämä menee liki säännönmukaisesti toisinpäin. Yleensä tavallista on myös, että ison sarjaelokuvan ensimmäisen aallon katsojat (innokkaimmat fanit, ensi-iltojen tunnelmasta huumautuneet) ylistävät näkemäänsä, mutta ajan kanssa mielipide muuttuu enemmän tai vähemmän realistisemmaksi eli jonkin verran alaspäin.
The Last Jedin kohdalla kriitikkojen mielipide oli (etenkin elokuvan kotimarkkinoilla Yhdysvalloissa) voittopuolisen kiittävä. Fanien ja muiden ensijoukoissa katsoneiden riveistä sen sijaan tuli alusta alkaen paitsi kehuja, myös niin äänekästä kritiikkiä, suoranaista raivoa, että somessa voi nyt törmätä sen seurauksena niin sanotun normaalin väestön suunnalta kommenttiin ”enpä tiedä, käynkö edes katsomassa sen perusteella, mitä olen kuullut”. Kääk, sanon minä!
Suurta huomiota ovat saaneet leffasivustojen Rotten Tomatoesin ja Imdb:n arvostelut, jotka näyttävät todistavan, että The Last Jedi todella jakaisi yleisönsä jyrkästi kahteen leiriin. Tätä kirjoittaessani Rotten Tomatoesin kriitikkoarvosana on vaikuttava 91 %, mutta yleisöarvosana ällistyttävän alhainen 51 % – vähemmän kuin yhdelläkään Star Wars -prequeleista. Jos verrataan näihin tuoreimpiin, The Force Awakensin arvosana samalla sivulla on 88 %, Rogue Onen 87 % (TFA:n arvosana on muuten pudonnut aivan viime päivinä vauhdilla – moni käyttäjä on todennäköisesti käynyt korjaamassa aiempaa mielipidettään uuden episodin innoittamana). Rotten Tomatoesin noin 160 000 äänestäjän keskiarvotuloksen perusteella The Last Jedi on siis kaikkien aikojen huonoin Star Wars -elokuva.
Perinteikkäämmän Internet Movie Databasen eli Imdb:n arvosana 7.6 ei ole siihen verrattuna raju. Mutta kyllä sekin tarkoittaa, että Imdb:n äänestäjien mielestä TLJ häviää selvästi sekä TFA:lle (8.0) ja Rogue Onelle (7.8). Prequeleista kaksi jää sentään Imdb:ssä selvästi alemmille sijaluvuille (TPM 6.5 ja AOTC 6.6). Episodi III eli ROTS on tasoissa uutuuden kanssa luvulla 7.6.
Luonnollisesti nämä arvosanat ovat vielä liikkeessä, ja liike voi tämän elokuvan kohdalla oikein hyvin viedä vielä ylöspäinkin. Haluan nimittäin kiinnittää huomiota Imdb:n arvosanaerittelyyn, jota voi tulkita niinkin, että The Last Jediolisi tähänastisten äänestäjien joukossa itse asiassa pidetympi kuin Rogue One– mutta se jakaisi mielipiteitä enemmän. The Last Jedin äänestäjistä melkein 60 prosenttia on antanut elokuvalle 8-10 tähteä, näiden välisen jakauman ollessa tasainen. Se ei todellakaan ole huonona pidetyn elokuvan luku. Rogue Onelle 8-10 tähteä antaneita on vielä enemmän, mutta taulukossa on selvästi muita korkeampi pylväs 8 tähden kohdalla. Nämä taulukot voisi siis suomentaa myös niin, että enemmistö pitää Rogue Onea ”oikein hyvänä”, mutta huomattava osa katsojista pitää The Last Jediä ”erinomaisena”.
The Last Jedin Imdb-arvosanaa laskee siis ennen kaikkea se, että elokuvalle on annettu huomattavan paljon 1-ääniä: siis yhtä ainoaa tähteä. Jokainen elokuvaa taiteenlajina tunteva katsoja kyennee tunnustamaan, että elokuvana The Last Jedi ei mitenkään voi olla genressään täydellinen fiasko. Yhden tähden antajat eivät siis ainoalla tähdellään lausu mielipidettään elokuvan taiteellisesta laadusta, vaan ilmaisevat inhoneensa näkemäänsä perusteellisesti jollain muulla perusteella. (Toki joukossa on varmasti jonkin verran myös näkemättä äänestäneitä, mutta näinhän on kaikkien muidenkin elokuvien kohdalla, joten sen jätän nyt huomioimatta.)
Ei se oikeastaan mikään ihme ole. Erityisesti faniyleisö suhtautuu Star Warsiin toisin kuin ”muihin elokuviin”, ja The Last Jedi on rohkeampi elokuva kuin Rogue One tai The Force Awakens. Oletan, että vastaava ilmiö selittää myös Rotten Tomatoesin hurjan huonon arvosanan: tunteikkaaseen reagointiin kannustavalla sivustolla annetaan näin tunteita herättävälle elokuvalle paljon ääniä ylä- ja alarekisteriin. Ehkä The Last Jedi todella on niin mielipiteitä jakava elokuva, että kun kysymyksen pelkistää muotoon ”peukku ylös vai peukku alas”, todella noin puolet näyttää alas. Kuten minäkin kirjoitin jo aiemmin: perusteluja molemmille mielipiteille todella on.
Tässä tunteikkuudessa piilee itse asiassa myös syy siihen, miksi niin monien kriitikkojen mielipide on The Last Jedille niin suopea. Seuraa kärjistys, jonka tiedän kriitikkoystävieni minulle sallivan, koska omakin jalkani on puoliksi siinäkin leirissä.
Koska kriitikko katsoo elokuvaa fania neutraalimmin, hän ei tuohdu asioista, joista fani nousee takajaloilleen. Kriitikko ei esimerkiksi ota jedien etiikkaa niin vakavasti, että hän tulisi edes ajatelleeksi, että Luke Skywalkerin (Mark Hamill) käytös tässä elokuvassa saattaisi joidenkin mielestä rikkoa perustavasti elokuvasarjan aiemmin asettamia sääntöjä. Kriitikosta kun on todennäköisesti vain hyvä, että sankari onkin vanhentunut inhimilliseksi epäonnistujaksi. Samoin kriitikko ei ehkä huomaakaan, että Rian Johnson heittää Snoken murhatessaan sivuun kahden vuoden verran fanispekulaatioita, koska hän näkee vain hetken merkittävyyden Kylo Renin (Adam Driver) kompleksisen pahishahmon kannalta.
Ylipäätään kriitikko ei näe The Last Jediä elämää suurempana elokuvakokemuksena. Hän saattaa verrata näkemäänsä vaikkapa liukuhihnalta muutaman kuukauden välein valmistuviin Marvelin supersankarielokuviin tai mihin tahansa vanhojen hittien jatko-osiin. Vaikka kriitikko tietää Star Warsin aseman pop-kulttuurissa – ja vaikka hän itse pitäisi sarjasta – hän arvioi elokuvaa yhtenä blockbusterina muiden blockbusterien joukossa. Sellaisessa vertailussa The Last Jedi erottuu taatusti edukseen omaperäisenä ja ajatuksia herättävänä teoksena. Haitaksi ei varmasti monien kriitikkojen makunystyröitä kutkutellessa ole sekään, että uusin Star Wars ei edes ole niin täynnä toimintaa kuin monet kilpailijansa.
Aivan kuin en tarkoita sanoa, että kaikki kriitikot ajattelisivat juuri noin, en myöskään tarkoita sanoa, että kaikkien fanien kritiikki typistyisi äsken mainittuihin seikkoihin. The Last Jedi -raivoon ei ole yhtä selkeää selitystä – valitettavasti. Jos kyse olisikin esimerkiksi vain elokuvan liiallisesta erilaisuudesta verrattuna aiempiin episodeihin, kuten minunkin oli ensin suuri kiusaus pelkistää, haukkujien olisi helppo todeta olevan historian väärällä puolella. Vielä helpompaa raivo olisi vaientaa, jos kyse olisi vain naisvihasta tai siitä, että Luken näyttelijä käy somessa avointa sanasotaa Yhdysvaltain presidentin kanssa. Näitä sävyjäkin netissä näkee, mutta mistään näistä ei ole pelkästään kysymys – ja elokuvaa huonona pitäneiden joukossa on todellakin myös tasa-arvon kannattajia sekä Trumpin vastustajia.
Itse elokuvaan kohdistuvan The Last Jedi -fanikritiikin voi nähdäkseni tiivistää näihin kohtiin:
Luke Skywalker on The Last Jedissä vääränlainen. Hän on tehnyt ja tekee ratkaisuja, joita oikea Luke Skywalker ei koskaan tekisi. Aivan erityisesti näin on flashback-kohtauksessa, jossa Luke hetken harkitsee nuoren Ben Solon tappamista ennen kuin tästä ehtii lopullisesti tulla paha Kylo Ren.
The Last Jedin huumori ei sovi Star Warsiin.
The Last Jedi ei välitä The Force Awakensin aloittamista tarinoista ja hahmoista.
The Last Jedi on sekava elokuva.
Pirulainen olkapäälläni haluaa sutkauttaa tähän Luken repliikin: ”Amazing, every word you said was wrong.” Luontoni analyyttisempi enkeli huomauttaa, että siivun noita kaikkia kritiikkejä allekirjoitan minäkin. Joka tapauksessa minulla on näille kaikille väitteille vasta-argumentteja. Tässä ne tulevat.
Vastaukseni keskeisimpään ongelmaan eli kysymykseen Luke Skywalkerista kuuluu näin:
Elokuva, jonka mukaan Luke Skywalker on hylännyt galaksinsa ja sisarensa hädän hetkellä, on nimeltään The Force Awakens.
Elokuva, jonka mukaan Luke Skywalker on menettänyt oppilaansa ja siskonpoikansa pimeälle puolelle, eikä ole palannut tätä sieltä pelastamaan, on nimeltään The Force Awakens.
Elokuva, jonka mukaan Luke Skywalker ei ole 30 Jedin paluun jälkeisen vuoden aikana kouluttanut yhtään valmista uutta jediä, on nimeltään The Force Awakens.
Toisin sanoen: minäkin pidän näitä kaikkia edelleen enemmän tai vähemmän ongelmallisina siihen nähden, millaisena hahmona olen pitänyt Luke Skywalkeria, mutta nämä asiat eivät ole The Last Jediin keksittyjä eivätkä sen kirjoittaja-ohjaajan Rian Johnsonin keksimiä. Sen sijaan niitä ovat kehitelleet edellisen episodin käsikirjoittajat Michael Arndt, JJ Abrams ja Imperiumin vastaiskun kirjoittaja Lawrence Kasdan yhdessä koko Lucasfilmin kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän kanssa. Meillä on ollut tällainen Luke Skywalker jo kahden vuoden ajan, vaikka tapasimme hänet vasta nyt.
(The Art of The Last Jedi -kirja paljastaa sitä paitsi, että koko idea perustuu Luken luojan George Lucasin itsensä ideoihin. Jo Lucasin periaatteessa hylätyissä, mutta ideoiltaan hyödynnetyissä, jatko-osaelokuvien luonnoksissa Luke oli eristäytynyt saarelle ja lopettanut jedien kouluttamisen. Silti Lucasin konsepti ei uskoakseni olisi välttämättä johtanut nyt nähtyyn faniraivoon, koska siitä puuttui suurinta vastustusta herättänyt hetki: se, että Luke kohotti miekkansa nuoren Benin vuoteen yläpuolella. Lucasin Luke olisi sitä paitsi palannut eristyksestään jo uuden trilogian ensimmäisessä episodissa, enkä ole löytänyt tietoa siitä, olisiko Lucasin Luke edes ollut tässä vaiheessa galaksin viimeinen jedi.)
Olennaista on kuitenkin minusta huomata, että Star Wars -sarja oli jo ennen tätä episodia maalannut Luken nurkkaan. Rian Johnson ei valinnut näyttää meille luovuttanutta Lukea – hänen tehtäväkseen jäi antaa meille selitys, miksi Luke on luovuttanut. Omasta mielestäni selitys on uskottava, vaikkei se vastaa minunkaan aiempaa toivekuvaani Lukesta – kuten ei vastannut Mark Hamillinkaan. Toisten mielestä selitys ei ole uskottava, ja he joutuvat määrittämään suhteensa koko elokuvaan – ja koko tähän trilogiaan – tämän ristiriidan ympärille. Koko elokuvan haukkuminen tämän erimielisyyden vuoksi on kuitenkin siinä mielessä ikävää, että vaikka käsikirjoitus muuttaa kuvaamme Lukesta, eivät elokuvantekijät koskaan voineet olla kahlitut siihen, mitä fanikunta odotti tai mitä Legends-tarinat kertoivat. Eikä The Last Jedi ole vain kuvaus vanhasta Luke Skywalkerista.
Myös kriitikistä numero kaksi – elokuvan huumorista – vastaukseni on The Force Awakens. Tai oikeastaan myös originaalitrilogia. Poe Dameronin pilapuhelu Huxille The Last Jedin alussa (”Okay I’ll hold”) on aivan linjassa sen kanssa, miten Poe puhuu Kylolle edellisen episodin alussa (”You talk first? I talk first?”). Droidihuumoria sarjassa on ollut aina (Jedin paluussa lasketaan leikkiä kidutuksesta näyttämällä kidutettavia droideja). Pahinta esimerkkiä käyttääkseni: BB-8 pelikoneena ole todellakaan mitään verrattuna Attack of the Clonesin puistattavaan Threepio taisteludroidina -kohtaukseen. Jos taas ylipäätään vitsien ripottelu vaaran hetkiin ärsyttää, muistelkaapa vaikka, miten Leia Organa aivan ensimmäisessä elokuvassa laukoi Kuolemantähdellä stormtrooperien pituudesta tai Millennium Falconin romuluisuudesta, vaikka hahmo oli sentään tarinassa hetkeä aiemmin todistanut koko kotiplaneettansa tuhoa.
On totta, että uuden trilogian vitsit ovat modernimpia kuin Lucasin elokuvien, ja paikoin ne ovat häkellyttävän lähellä mainittujen Marvel-elokuvien sutkauttelevaa sanailua. En silti keksi The Last Jedistä yhtään vitsiä, joka kulkisi kauas edellisessä episodissa tälle trilogialle asetetusta tyylistä. Jos viimeksi tykkäsimme BB-8:n sytytinpeukusta, miten mikään tässä elokuvassa voi tuntua liian maalliselta? Vai olenko minä nyt vain jotenkin tämän huumorin taajuudella paremmin kuin monien muiden elokuvien? Tallenteeseen merkittäköön, että minä en nimittäin yleisesti pidä amerikkalaisesta nykykomediasta.
Kolmanteen yleiseen kritiikkiin – siihen, että The Last Jedi ei ole kiinnostunut The Force Awakensin hahmoista tai edes juonesta – en toki voi vastata vain The Force Awakensilla. Se onkin kinkkisempi kysymys: minustakin esimerkiksi edellisen episodin dynaaminen duo Rey (Daisy Ridley) ja Finn (John Boyega) ovat valitettavasti molemmat tässä episodissa heikommissa rooleissa kuin viimeksi, vaikka ymmärränkin, miksi heidät on erotettu toisistaan koko elokuvan ajan. Rey jää paikoin harmillisen passiiviseen osaan tarinassa, joka periaatteessa pyörii hänen ympärillään. Finn puolestaan seikkailee elokuvan kankeimmassa jaksossa uuden hahmon Rosen (Kelly MarieTran) kanssa, ja vaikka Rosessa ei ole mitään erityistä vikaa, ei heidän välisensä kemia sentään ole samalla tasolla kuin Finn/Rey-parin.
Mutta siltikin: kyllä Johnson on koko ajan kiinnostunut molemmista hahmoista, ja heidän lisäkseen vielä Kylosta ja Poe Dameronistakin (Oscar Isaac). Koko The Last Jedin käsis on itse asiassa rakennettu hahmojen kautta, heidän kehityksensä tukemiseksi, ja tarkemmin katsoen se kyllä näkyy. Esimerkiksi Finnin osuus sisältää tarkkaan juuri sellaisia käänteitä, joiden on määrä kasvattaa entinen stormtrooper valitsemaan lopullisesti puolensa; Poen taas on opittava ajattelemaan hyvän johtajan tavoin myös seuraavaan päivään selviytymistä. Osa The Last Jedin vastustajista on varmasti sitä mieltä, että nämä rakennustelineet näkyvätkin liikaa, mutta ainakaan ei ole oikein väittää, etteikö elokuva välittäisi sankareistaan.
The Force Awakensin kaksi isoa mysteeriä – ketkä ovat Reyn vanhemmat ja kuka on Snoke – olivat aina mysteerejä, jotka olivat enemmän fanien päässä kuin elokuvassa itsessään. Reyn vanhemmista episodi VII tarjosi jo samaa selitystä jonka tämä episodi vahvistaa: että he eivät olleet mitenkään merkittäviä sarjan kannalta, ja että he eivät ole tulossa takaisin. Me katsojat, minä ehdottomasti mukaan lukien, emme vain olleet silloin sitä valmiit uskomaan. Snokesta taas Lucasfilmin tarinaryhmä on meille velkaa vielä paljon lisäselityksiä, ja saatetaan niitä vielä saada siivu viimeisessä elokuvassakin, mutta tavalliselle katsojalle hahmo näyttäytyi edellisessä elokuvassa varmasti lähinnä keisari Palpatinen uusintaversiona. Johnsonin päätös siirtää hänet syrjään oli viisas tämän ja seuraavan episodin kannalta, sillä tämä ei ole Palpatinen uusintaversion trilogia sen enempää kuin Luke Skywalkerinkaan trilogia: tässä tarinassa on kyse Reystä ja Kylosta. Näin The Last Jedin Snoke-temppukin oikeastaan kääntää syyttävän sormen kohti The Force Awakensia: jos kerran Snoke ei koskaan ollut tämän trilogian iso paha, miksi hänet piti sellaisena viimeksi esitellä?
Muutenkin joudun tässäkin vasta-argumentissani sittenkin viittaamaan The Force Awakensiin – josta siitäkin, huomatkaa, pidin ja pidän! Tarinan isossa kuvassa on nimittäin kyllä perusteltua kritisoida vaikkapa sitä, että First Order esiintyy tässä episodissa täysin ylivoimaisena, vaikka sen viimeksi piti olla vain galaktinen uhoava terroristijärjestö, ja galaksia kuitenkin hallinnut Tasavalta tuntuu kadonneen edellisen episodin yhdellä iskulla. Mutta tämänkin kritiikin kaikkein olennaisin kärki osoittaa jo Abramsin ja Kasdanin – kenties Arndtin ja Lucasinkin? – valintoihin. Jossittelun galaktisessa valtakunnassa olisi ollut kiinnostavampaa, jos uuden trilogian asetelma ei olisi ollut armeijoiden varusteita myöten toisinto Imperiumin ja Kapinaliiton välisestä konfliktista. Sekin tie kuitenkin valittiin jo The Force Awakensissa.
Yleinen The Last Jedi -kritiikki numero neljä – elokuvan sekavuus – on minusta yleisistä The Last Jedi -kritiikeistä perustelluin. Osan siitä kuittaan elokuvanjedifilosofiallisella kunnianhimoisuudella. Tämä saattaa olla Star Wars -elokuvista se, joka eniten laskee sen varaan, että fanit katsovat elokuvan useita kertoja. Ainakin tämä on sarjan elokuvista ainoa, jossa jo päähenkilöjen (siis Luken, Reyn ja Kylon) motivaatioiden ymmärtäminen vaatii useampia katsomiskertoja. Se johtuu osittain siitä, että kaiken keskelle ei ole lisätty selityslauseita, joita etenkin prequelit ovat pullollaan, mutta vaikka tämä olisi kunnioitettavaa, on kyllä minustakin ongelmallista, jos elokuvaa ei voi ymmärtää kertakatsomalla.
The Last jedissä on lisäksi rakenteellista sekavuutta, josta ainakin osan olisi voinut karistaa karsimalla elokuvasta rönsyjä. Selkein esimerkki lienee, että mikään (paitsi selittämättömään fanisuosioon vastaaminen) ei perustele, että edellisessä osassa alikäytetyn Phasman pitää marssia alleviivatusti esiin parikin kertaa kesken taistelujen, jossa samalla hetkellä jo ilman häntä tapahtui todella isoja kaikille hahmoille neljässä eri tapahtumapaikassa. Samaan tapaan päälleliimattu on Maz Kanatan lyhyt vierailu. Sitäkin voi kysyä, ovatko kaikki elokuvan uudet hahmot edes perusteltuja, kun kaikki entisetkään eivät tunnu ehtivän tarpeeksi esiin. The Last Jedin toimintakohtaukset ovat ihailtavan hallitusti ja selkeästi leikattuja, isoja palikoita on elokuvassa ehkä lopulta muutama liikaa.
Tiedoksi kuitenkin kaikille vihaajille: ei, The Last Jediä ei pyyhitä kaanonista.
On mielenkiintoista nähdä, millaiseksi sen asema muotoutuu, kun vastustajatkin joutuvat kuitenkin sen olemassaolon hyväksymään.Pysyykö se episodina, jota toiset vuosienkin päästä rakastavat ja toiset vihaavat? Johtaako se siihen, että syntyy fanien kuppikuntia, joissa uusi trilogia ei ole ”heidän trilogiansa” – ja mahdetaanko näissä kuppikunnissa siis suhtautua suopeammin prequeleihin, jotka kuitenkin objektiivisesti elokuvina ovat kai kiistatta ongelmallisempia kuin Abramsin ja Johnsonin elokuvat? Tai aletaanko The Last Jediä ehkä vihata rakastaen, kuten syvimmässä fanikunnassa juuri prequeleja ja Jedin paluun ewokeja? Tai tuleeko tästä episodista point of no return, jonka myötä monet vanhat sarjan ystävät päästävät viimein irti, kuten moni on viime viikkoina netissä uhonnut? Vai kasvaako sen arvostus sittenkin vähitellen, kun vihaajat katsovat elokuvan yhä uudelleen ja löytävät sen pinnan alta uusia sävyjä? Myös tällaisista käännynnäisistä näkyy nimittäin netissä merkkejä.
Tämän blogin olemassaolon aivan kovimmassa ytimessä kiehtovaa on nähdä, vaikuttaako kova fanipalaute jollain tapaa koko franchiseen. Viekö tie nyt sittenkin takaisin turvallisemmille laduille? Millaisella selkänojalla Rian Johnson nyt kehittelee kokonaista uutta elokuvatrilogiaa? (Johnsonin omia näkemyksiä fanireaktioista kannattaa muuten lukea tästä haastattelusta, jossa hän myös perustelee eräitä valintojaan. Lyhyesti: kirjoittaja-ohjaaja on sitä mieltä, että fanien ”haluaman” elokuvan tekeminen olisi johtanut huonompaan elokuvaan.)
Uskon, että Lucasfilmillä tiedettiin oikein hyvin, että The Last Jedi tulisi jakamaan katsojat. Riskin ottamisesta puhuivat monet tekijät ja näyttelijätkin haastatteluissa jo pitkään ennen ensi-iltaa. Kannattaa muistaa, että toisin kuin vaikkapa The Force Awakens tai Rogue One saati ensi kevään Solo, tämä ei ollut ongelmallinen tuotanto, joka olisi kiireessä ajautuen päätynyt tällaiseen asuunsa. Ei, tämä oli elokuva, joka kaikkien mukaan toteutettiin lähes ensimmäisen käsikirjoitusluonnoksen mukaan. Tämä oli myös elokuva, joka valmistui jo monta kuukautta ennen ensi-iltaansa. Ohjaajalla, Lucasfilmillä ja Disneyllä oli siis pitkä harkinta-aika jättää elokuva juuri tällaiseksi. (Tosin, pakko mainita: näitä elokuvia ei salaisuuksien säilyttämisen nimissä testinäytetä yleisölle kuten niin sanottuja normaaleja Hollywood-elokuvia aina.)
Varmasti yhtiöissä myös tiedettiin, että isossa kuvassa sarja todella vaati nyt riskinottoa. The Force Awakensin pehmeän turvallinen tie oli jo kuljettu. Sekin on vielä huomattava tulevaisuutta ajatellen, että The Last Jedi ei todellakaan ole taloudellisesti mikään floppi: elokuvalla on jo esimerkiksi aimo rivi ”nopeimpana tälle miljoonien dollarien sataluvulle” -saavutuksia. Rogue Onen tuotot se ohittaa heittämällä jo piakkoin, oltuaan teatterissa vasta muutaman viikon. The Force Awakensia se ei tietenkään saavuta, mutta ei se koskaan ollut mahdollistakaan. Menestyneimpien elokuvien top-kymppiin sen kyllä uskon nousevan.
Seuraava listallani oleva The Last Jedi -pohdinta koskee sitä, mihin tästä nyt sitten voidaan jatkaa, mutta sitä ja edellä mainittuja tulevaisuuksia odotellessa tarjoilen vielä juuri tämän kirjoituksen aihepiiriin liittyen pari lukemisen arvoista linkkiä.
The Backlash against The Last Jedi, explained: ”It is easy to be a good guy in other Star Wars movies, because the lines between good and evil are clearly drawn. They aren’t in The Last Jedi, and that makes the moments when good and hope triumph all the more powerful.”
Some Star Wars fans are tanking The Last Jedi’s Rotten Tomatoes audience rating – Why?: ”The narrative choice to kill off Snoke in a power grab by Kylo Ren is respectful to one of J.J. Abrams’ biggest successes with The Force Awakens: People liked Kylo Ren as a villain because the script set him up as a wannabe Vader, doomed to never live up to his evil idol. Snoke prods Ren on this point at the beginning of The Last Jedi and ends up paying for it when Ren decides Snoke was right.”
The Last Jedi destroyed me and I’m not OK: How to process the big surprise: ”Luke will live on in the Star Wars galaxy as the hero in a story told among the downtrodden through homemade Luke Skywalker action figures. Take a moment to process that. The layers of meta-meaning get insanely deep at this point, because the Star Wars franchise literally wouldn’t exist without such action figures.”
Kun torstaiyön kirjoitukseni oli yritykseni kirjoittaa spoilaamattomat ensireaktiot, on tämä kirjoitus puolestaan viiden päivän ja kolmen katsomiskerran voimin kypsytelty spoilaava blogimerkintäni The Last Jedistä. Nyt siis suuri spoilerivaroitus: tämä teksti olettaa, että lukija tuntee jo elokuvan yllätykset.
Todettakoon heti alkuun, että elokuvassa on todella paljon sellaista, jota haluan pohtia vielä aivan erikseen, enkä edes yritä tunkea tähän kaikkea, vaikkei teksti lyhyt olekaan. Itse asiassa tämän tekstin ensimmäinen versio oli pakko siirtää melkein kokonaan toiseksi kirjoitukseksi, koska ehdin kirjoittaa pelkästä Lukesta kai noin 6000 merkkiä. Tlk.io-keskusteluhuoneessa on parin päivän purettu jo vaikka mitä juonen yksityiskohtiakin, mutta nyt yritän siis viimein vastata omalta osaltani siihen kysymykseen, jota minulta ovat kysyneet esimerkiksi työkaverit ja äiti: Onko se hyvä? Tai siis – olen kyllä tiennyt sydämellä vastata myöntävästi, mutta perustelujen muotoileminen on ollut tällä kertaa tavallista vaikeampaa.
Lyhyt vastaus: On se hyvä – minusta. Ymmärrän hyvin, miksi kaikkien mielestä ei ole.
Osaltaan mielipiteiden jakautuminen peräti todistaa, että The Last Jediä ei rakennettu laskelmoiden. Siinä missä The Force Awakens oli elokuva, josta me kaikki (no, eivät kaikki, mutta useimmat) saatoimme olla kutakuinkin samaa mieltä, The Last Jedi on elokuva, jota voi rakastaa tai vihata, ja molemmille näkökannoille on olemassa järkeviä perusteluja. The Last Jedi on sen verran rohkea elokuva, että siitä on ensihämmennyksen haihduttua luultavasti aika helppo sanoa, onko sen puolella vai sitä vastaan. Mutta koska perusteluja tosiaan on molempiin suuntiin, on elokuvan ”hyvyys” siis mielipidekysymys. On kuvaavaa, että The Last Jedi tuntuu jakavan myös ammattikriitikkojen mielipiteet aina epäonnistumisesta viiteen tähteen. Minusta se on valtavan hienoa. There are heroes on both sides!
Ei The Last Jedi minustakaan ongelmaton ole, eikä se todellakaan vastannut kaikkia minunkaan odotuksiani. Olisin esimerkiksi toivonut enemmän vastauksia: hyväksyn kyllä, että Rey ja Snoke eivät paljastuneet erityisesti ”keneksikään”, mutta olisin halunnut, että Reyn vahvuuden alkuperää ja/tai edellisen osan aikana tapahtunutta selittämätöntä Voiman ”heräämistä” sekä Snoken taustaa olisi edes käsitelty jollain tapaa. Pidin kasino-jaksoa tarpeettomana sivupolkuna, ja siinä nähdyt tapahtumat eläinten vapauttamista myöten tuntuivat liian usein muualla nähdyiltä. Noiden kohtausten vaisuuteen liittyen petyin tässä episodissa hahmoista Finnin osaan. Uskottavuuspuolella koetuksella kävi avaruuden armadojen takaa-ajo, johon juonen jännite ja aikaraja niin nojasivat, kun on kuitenkin kiistatonta, että First Orderin risteilijöissä olisi valtavasti hävittäjiä ja muita pienempiä ja risteilijöitä nopeampia aluksia, joilla pudottaa hyvikset alas. Eikä valonnopeushypyn estävää ennennäkemätöntä jäljitystekniikkaa perustella mitenkään, se vain todetaan yhtäkkiä olemassaolevaksi.
Ilman Canto Bightia tästä trilogiasta puuttuisi yhä niin sanottu sivistynyt osa galaksia, mutta olikohan tämä kuitenkaan kiinnostavin mahdollinen sivujuonen matkakohde?
Elokuvan kolme kertaa katsottuani olen kuitenkin aivan varma, että seison tykkääjien leirissä. Se, mistä en elokuvassa välittänyt, tuntui suurimmaksi osaksi kolmannella kerralla jo aivan hyväksyttävältä osalta kokonaisuutta. Esimerkiksi juuri The Force Awakensissa on paljon enemmän asioita, jotka ärsyttivät jo parin katsomiskerran jälkeen – enkä silti lakannut tykkäämästä siitäkään. Monet The Last Jedissä kritisoidut puolet – vaikkapa huumorin ”nykyaikainen” tyylilaji, Luken originaaleista muuttunut hahmo ja lopputaistelu – sitä paitsi kelpasivat minulle koko ajan. Ymmärrän kyllä, miksi nekään eivät ole kaikkien mieleen, mutta kyse on jälleen makuasioista. En esimerkiksi ole huomannut kenenkään haukkuneen lopputaistelua emotionaalisesti tai visuaalisesti epäonnistuneeksi – osa katsojista ei vain pidä uudesta Voima-tempusta, jonka kohtaus vaatii hyväksymään. Dissaajat eivät sitä paitsi ole huonossa seurassa: eihän itse Mark Hamillkaan pitänyt vanhasta Lukesta, ja hän sentään tietää Lukesta yhtä sun toista. Mutta en nyt mene yksityiskohtaisesti juuri jedimestarimme Lukeen, sillä tästä leikkasin jemmaan sen, mihin tämä kirjoitus meinasi rönsyillä.
Mainituista tähän mennessä mainitsemistanikin moitteista huolimatta The Last Jedi on nimittäin minusta onnistunut, jopa erinomainen Star Wars -episodi. Se ottaa Imperiumin vastaiskun paikan tässä trilogiassa tyylikkäästi olemalla sekä ajatuksia herättävämpi että jännittävämpi kuin edeltäjänsä. Ihan erikseenkin voisi mainita, että The Last Jedi on oikeasti jännittävä – sitä katsoessa päähenkilöiden puolesta pelkää (syystäkin) enemmän kuin ehkä minkään aiemman Star Wars -episodin kohdalla. Tämä johtuu elokuvan arvaamattomuudesta, ja palaan siihen kohta, mutta ensin eräs keskeinen seikka elokuvan luonteen ymmärtämiseksi, vaikka se saattaa tuntua puolustukselta: The Last Jedi on ensisijaisesti jatko-osa The Force Awakensille – ja se sen pitikin olla.
Tähän me viimeksi jäimme, ja nimenomaan tästä me jatkamme – emme Jedin paluusta, missä näimme Luken viimeksi.
Ajatelkaapa: niin Skywalkerin sukusaagan 8. episodista kyse onkin, ja niin paljon kuin me Luken jälleennäkemistä odotimme, ei Luke Skywalker ole tämän trilogian päähenkilö. Tämän elokuvan täytyikin olla Reyn, Finnin, Poen ja Kylon tarinoiden seuraava vaihe. Eikä pehmeä reboot nimeltä The Force Awakens, tuttuja asetelmia ja tilanteita nautittavasti kierrättänyt avausosa, ollut pelkkä hahmojen esittelykään. Edellinen episodi asetti uudelle trilogialle tietynlaisen luonteen: George Lucasin Star Warseja modernimman ja vauhdikkaamman. Valittuun tyyliin liittyvät esimerkiksi huumori ja tapahtumien etenemisen nopeus, mukaan lukien siis se, että tämä tapahtuu niin nopeasti The Force Awakensin perään, että siitä hetkestä, jona Poe saa kartan Jakkulla, ei kulu viikkoakaan siihen, kun Millennium Falcon pakenee Craitilta. Jatkaakseen tätä trilogiaa luontevasti Rian Johnson ei olisi voinut kertoa tarinaa aivan toisenlaisella tyylillä. Poe Dameronin pilasoitto Huxille (”Okay, I’ll hold.”) leffan alussa ärsyttää osaa katsojista, mutta kohtaus on täysin linjassa Poen hahmon ja edellisosan tekemisten ja sanomisten (”You talk first? I talk first?”) kanssa.
Tuo kohtaus ei ole siitä paras esimerkki, mutta minusta Rian Johnson on hionut JJ Abramsin kerrontaa suorastaan mestarillisesti eteenpäin. The Last Jedissä on tosiaan vauhtia ja terävää huumoria, mutta se on rytmiltään hyvin toisenlainen elokuva kuin edeltäjänsä. Episodi VIII malttaa pysyä paikallaan niin avaruustaisteluissa kuin keskusteluissakin, näyttäen molempien todella tapahtuvan. Abramsin ja toisen käsikirjoittajan Lawrence Kasdanin jäljiltä hahmokaartin välinen kemia oli jo kunnossa, mutta tässä episodissa tuntuu vielä paremmin, että nämä henkilöt elävät kohtaustensa ulkopuolellakin – sikäli siis jos ehtivät, muistaessamme edelleen tapahtumien vauhdin (Poe esittäytyy vasta tämän lopussa Reylle, mikä tosin on tarpeeton ja jopa kumma kohtaus myös siksi, että aivan samanlainen kohtaaminen hahmojen välillä oli jo The Force Awakensin romanisaation lopussa).
Omat kehunsa ansaitsee, että elokuvapysyy kasassa myös silloin, kun siinä tapahtuu. Esimerkiksi alun pommittajataistelu tai valtaistuinsalin kahakka ovat esimerkillisen ymmärrettävästi koreografioituja, kuvattuja ja leikattuja toimintakohtauksia, joista moni tehosteleffa saisi ottaa oppia, vaikka (vai juuri siksi että?) elokuvan ohjaaja ja kuvaaja työskentelevät isommilla työkaluilla kuin koskaan aiemmin urallaan. Ja mitä sitten tulee juuri tehosteisiin ja visuaalisuuteen, niin The Last Jedi ei kai varsinaisesti keksi missään kohdassa aivan uudenlaista avaruuspyörää eikä muutenkaan enää yllätä ketään näyttävyydellään, mutta leikkauksen rauhallisuus onnistuu myös tällä saralla antamaan kuville ja äänille lisää arvokkuutta.
Sarjan nimestä huolimatta The Last Jedissä on enemmän sotaa avaruudessa kuin kai missään episodeista sitten aivan ensimmäisen. Sekin on tervetullutta.
Teemojen tasolla Johnsonin episodi käsittelee ensinnäkin toivoa, joka onkin hyvin tuttu Star Wars -teema, mutta tällä kertaa vahva viesti on, että toivo ei lepää vain elokuvan sankareiden harteilla. Elokuvan alussa Rey saapuu Luken luo toiveikkaana, Leia toivoo veljensä palaavan, vastarintaa ja/eli kapinallisia verrataan useissa repliikeissä toivoon. Mitä epätoivoisemmaksi vastarinnan pakomatka käy, sitä enemmän toivolla tunnutaan lopulta viittaavan vain voiton etäiseen mahdollisuuteenkin: ei siis siihen, että Leian johtamat selviytyjät voisivat enää kääntää pakonsa voitoksi, vaan siihen, että heidän pakonsa voisi onnistuessaan ainakin antaa toivoa galaksille. Tämä sanoma huipentuu loppukohtauksessa, joka poikkeaa kaikista episodielokuvista näyttämällä meille sankariemme sijaan kaltoin kohdeltuja orpoja kertaamassa juuri näkemäämme lopputaistelua. Vaikka sitä seuraaviin kuviin on vielä hienovaraisesti piilotettu myös konkreettinen vahvistus jedien jatkuvuudesta (sorrettu poikarukka poimii luudan käteensä Voiman avulla), ennen kaikkea lopussa on kyse Luken uhrauksen onnistumisesta. Poika, jota Obi-Wan Kenobi ja tämä elokuvasarja ovat aina kutsuneet uudeksi toivoksi, on viimeistään nyt muuttunut koko galaksille toivon symboliksi.
Loppukuvan lasten viesti, ja elokuvan sanoman pohjimmainen toivo, on se, että meissä kaikissa, siis ”meissä tavallisissakin”, on se tarvittava kipinä vastustaa pahuutta. Elokuva kannustaa valitsemaan puolensa ja hylkäämään välinpitämättömyyden, ja ainakin minuun se viesti kolahtaa. The Last Jedin johdantolauseena voisi hyvin käyttää edellisen episodin Maz Kanatan ”The only fight. Against the dark side.” -puhetta, jossa Maz nimenomaan viittaa vääryyden moniin muotoihin, eikä vain punaisia valosapeleita käyttäviin Voiman pimeän puolen harjoittajiiin. Vaikka näissä elokuvissa ei periaatteessa tehdä päivänpolitiikkaa (ja hah hah, sanovat kaikki, jotka tunnistivat Lucasinkin Star Warseista viittauksia Vietnamin sotaan tai terrorismin vastaiseen taisteluun), tässä on voimakas viesti myös meidän ajallemme, jossa välinpitämättömyys on vaihtoehtoisia totuuksia lausuvien presidenttien paras ystävä ja ilmaston lämpenemisen uhan torjujien pahin vihollinen. Tämä elokuvan läpäisevä teema ei heikkene edes kasino-osan alleviivaavuudesta: myös rikkaiden rikastuminen heikkojen kustannuksella on osa Mazin tarkoittamaa pimeää puolta.
Hän on tietenkin sankari, mutta hän ei olekaan katsojan tapaan kuka tahansa. Vai onko?
Sankareistamme Rey (Daisy Ridley) aloittaa elokuvan uskoen Lukeen ja vihaten Kylo Reniä (Adam Driver), mutta pian hän ymmärtää, että aivan kuin Luke ei täysin vastaa hänen kuvitelmiaan, ei niitä vastaa Kylokaan. Ben Solo on kyllä murhaaja ja omasta mielestäänkin hirviö, mutta The Last Jedi antaa ymmärtää Benin muuttuneen Kyloksi ikään kuin ajautumalla: Snoken houkuttelemana, Luken väärin tulkitun teon eteenpäin sysäämänä, liian monta vähittäistä askelta pimeyteen ottaneena. Rey, joka on itsekin tavallaan ajautunut Luken luo ja joka Kylon tavoin etsii tarkoitustaan, tunnistaa Kylossa tietynlaisen toveruuden. Kyloa päättäväisempänä ihmisenä Rey uskoo, että Ben Solo voisi hirveistä teoistaan huolimatta vielä valita myös toisin – ja tämä usko melkein saa sen muutoksen jopa aikaan. Tulos on joka tapauksessa enemmän kuin ”hyvä yritys”: nähdäkseni elokuva päättyy tilanteessa, jossa pahan ylivoimaista armeijaa komentaa henkilö, joka ei oikeastaan välttämättä olisi halunnut komentaa pahan armeijaa.
Välinpitämättömyyttä ja välittämistä käsitellään itse asiassa melkein kaikkien hahmojen kautta. Finn (John Boyega) valitsee vasta tämän episodin aikana todella puolensa taistelussa, ja hän tekee sen vastoin petollisen koodinpurkajan hänelle tarjoamaa mottoa ”don’t join”. Poe (Oscar Isaac) ymmärtää, että sankaritekojen tavoittelemisen ohessa hyvän johtajan tulee huolehtia, että mahdollisimman moni myös elää näkemään huomisen. Alleviivaavin osa kudosta on uusi hahmo Rose (Kelly Marie Tran), joka muistuttaa meitä tällaisissa elokuvissa usein toisteltavasta rakkauden voimasta: Finnin tavatessaan hän haluaisi tämän olevan valmis vaikka uhraamaan itsensä kuten hänen siskonsa teki, mutta lopussa hän itse estää Finniä tekemästä niin, koska on tykästynyt tähän. Tässä luennassa Snoke muuten saa ansionsa mukaan juuri siksi, että ei oikeasti välitä kummastakaan läheisestä alaisestaan.
Vaikka Finnin ja Rosen sivujuonesta puuttuisi ytyä, ei hahmojen väliltä onneksi puutu kemiaa.
Jälleen joudun palaamaan myös edelliseen episodiin. Rian Johnsonilla oli alusta alkaen epäkiitollinen tehtävä jatkaa siitä, mihin lukuisia kysymyksiä herättänyt The Force Awakens jäi. Johnsonin ratkaisuissa on nähtävissä sekä alistumista että uhmaa edeltäjää kohtaan. On esimerkiksi suurimmaksi osaksi sen kirjoittaneiden Abramsin ja Kasdanin eikä Johnsonin syytä, että tässä episodissa on niin paljon samaa Imperiumin vastaiskun kanssa, vaikka siltä odotettiin edeltäjäänsä suurempaa irtiottoa originaalitrilogiasta. Ei VIII:n kirjoittaja-ohjaaja voinut mitään sille, että VII:n kirjoittajat olivat jättäneet nuoren jedin tapaamaan vanhaa, erakoitunutta mestaria samaan aikaan, kun muut sankarit olivat ahtaalla vihollisen sotilasjoukkojen hyökätessä. Sekin oli jo edellisessä osassa tosiasiana saneltu, että tässäkin trilogiassa pahaa armeijaa johtava, Voimaa käyttävä pahis havittelisi nuorta jediä polvistumaan tai kuolemaan eteensä.
Näistä lähtökohdista Johnson ottaa taitavasti Star Wars -langat haltuunsa, pitäen hyvänä saagan perinteitä rimmaavista juonenkäänteistä, mutta sepittäen runonsa omalla tavallaan. Rey ei haluaisi kuulla sitä tosiasiaa (jota emme tosin vieläkään välttämättä tiedä tosiasiaksi), että hänen vanhempansa eivät olleet mitenkään erityisiä, mutta ei sitä haluaisi kuulla katsojakaan. Me emme oikeastaan haluaisi nähdä pahan Snoken kuolevan, koska se riistää meiltä Snoken arvoitusten ratkaisemisen elokuvissa ja koska olemme odottaneet sankariemme kukistavan hänet vasta trilogian lopussa. Sen sijaan haluaisimme nähdä Luke Skywalkerin palaavan kohtaamaan entisen oppilaansa ja tapaamaan viimeisen kerran valkokankaalla siskonsa, ja vaikka elokuva lopulta – omalla tavallaan – tämän meille antaakin, se myös ei anna sitä. Rey ei onnistu suostuttelemaan Lukea opettajakseen, eikä houkuttelemaan tätä palaamaan. (Meinasin kirjoittaa tähän, että vastoin odotuksiamme kukaan ei myöskään sano ”I have a bad feeling about this” eikä keneltäkään katkaista kättä, mutta BB-8 taitaa sanoa tuon perinnerepliikin aivan elokuvan alussa iloisten piippausten sijaan, ja kädetkin kyllä katkeavat Snokelta muun muassa…)
Aivan erityisen vaikea meidän on kuulla, että sankarimme Luke Skywalker, joka uskoi sysimustassa Darth Vaderissakin voivan piillä hyvää vain siksi että sai kuulla tämän olevan isänsä, olisi saattanut edes ajatella nuoren siskonpoikansa Benin tappamista tämän nukkuessa. Ymmärrän hyvin, että tämä nimenomainen juonenkäänne ei kaikille sula ehkä koskaan. Behind the scenes -mielessä sekin on kuitenkin ongelma, joka putosi Rian Johnsonin käsiin Abramsilta ja Kasdanilta, jotka olivat jo kirjoittaneet sankarimme Luke Skywalkerin kääntäneeksi selkänsä ystäviltään ja galaksin hädältä. Tarinan sisällä ohikiitävä murhanhimoisuus potentiaalisen uuden Vaderin edessä on inhimillinen tunne, ja se on häpeän ja epäonnistumisen seurauksineen uskottava selitys Luken halulle panna pillit ja valomiekat pussiin. Elokuvien sisäistä aikaa katsoen me katsojat emme ole nähneet Luke Skywalkeria 30 vuoteen, ja aivan kuin Reyn, meidän kuvitelmamme ja toiveemme hänestä vanhentuneena ja absoluuttisen viisaana mestarina eivät vain vastaa todellisuutta. En muuten ihmettelisi, vaikka tämä vuorostaan olisi voimauttava viesti vaikkapa ikäkriisin oireet itsessään tunnistavalle fanille.
Jos emme usko Luke Skywalkerin voineen vanhentua tällaiseksi, meidän pitäisi kysyä itseltämme: pysyvätkö tuntemamme ihmiset samanlaisina, jos emme näe heitä 25-30 vuoteen?
Nämä ovat kaikki sellaisia käänteitä, joihin Johnson olisi valinnut helpomminkin sulavan ratkaisun. Voi myös tulkita Johnsonin liki julkeasti ikään kuin heittävän pois ne osat The Force Awakensista, joista ei löytänyt kipinää. Reyn alkuperän arvoitus? Vastaus on, että arvoitusta ei ole. Kuka on Snoke? En tiedä, mutta koska uusinnettu paha keisari oli tylsä pääpahis, niin eipä ole enää kukaan. Niin, ja vai on Phasma fanisuosikki? Olkoon, mutta nyt räjähtää. Yhtä kaikki nämä ovat kaikki rohkeita valintoja, ja näin Johnson vähintään pyyhkii pöydän sellaiseksi, että episodi IX ei tästä kovin helposti enää Jedin paluun versioinniksi käänny. (Johnsonin oman SW-trilogian, joka aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, osalta The Last Jedin kunnianhimoisuuden pitäisi luvata suuria, vaikkei katsoja tästä episodista pitäisikään.)
Minulle The Last Jedi on antanut enemmän ajateltavaa kuin osasin ehkä toivoakaan, ja minusta se on siis vikoineenkin erinomainen Star Wars -episodi. Koska se yllättää olemalla toisenlainen kuin odotimme, se haastaa katsojaa hyväksymään erilaisuutensa. Kannattaa muistaa, että Imperiumin vastaiskua ei siivittänyt kaikkien aikojen jatko-osan asemaansa synkkyys tai yllätyskäänne, vaan se, että se oli aivan toisenlainen elokuva kuin menestynyt edeltäjänsä. En mitenkään väitä, että The Last Jedin asema voisi edes ajan saatossa kohota sentään Imperiumin vastaiskun tasolle, mutta netissä onkin jo ehditty muistuttaa, että osa katsojista ja kriitikoista haukkui myös Imperiumin vastaiskua 37 vuotta sitten.
Vielä kerran toistan ymmärtäväni hyvin, että kaikki katsojat eivät varmasti pidä yllätysten luonteesta tai Johnsonin valinnoista. Ei tarvitsekaan – prequel-aikoja muistaen minulle sopii aivan hyvin, että tämä sarja jakaa mielipiteitä, jos kyse nimenomaan on mielipiteistä, eikä siitä, että elokuva olisi elokuvana huono.
Rivit suoraksi, kamera tulee!
Tätä kirjoittaessani tajusin, että elokuva sisältää oivan vertauksen itsestään. Viittaan alkupuolen jo lähtökohtaisesti metatasoja sisältävään kohtaukseen, jossa Rose kohtaa ensimmäisen kerran Finnin ja katsoo tätä silmät tuikkien kuin ihailija kohdettaan. Kohtaaminenhan tapahtuu pakokapselin edustalla. Tarkemmin katsoen fani siis kohtaa siinä fanituksensa kohteen karkaamassa omille teilleen.
Pitääkö silloin laukaista tainnutusase? Vai sittenkin kysyä lisää kysymyksiä?
Ensin tärkeä tiedote: Tämä kirjoitus ei spoilaa. The Last Jedin maailmanensi-ilta on nimittäin ohi, ja spoilerit ovat ”tuolla jossain”. Mutta eivät siis tässä kirjoituksessa.
Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin, hieman ennen The Force Awakensin ensi-iltaa siis, pyörittelin päässäni (ja jonkin verran tässä blogissakin) episodi VII:njuonikuvioita. Huhujen ja markkinoinnin perusteella elokuvan alkupuoli alkoi olla selvää kauraa. Kylo Ren ja Rey oli osattu päätellä paljastuvan elokuvassa Skywalkerien suvun jäseniksi (no, puolet oikein!). Jopa suurin salaisuus – että Luke Skywalker nähtäisiin elokuvassa vasta aivan loppukohtauksessa – vuoti nettiin hieman ennen ensi-iltaa, vaikka ensin lähteistä, joista sitä ei ollut helppo uskoa. Ja tietysti juuri tässä kahden vuoden takaisessa hetkessä, maailmanensi-illan jälkeen, totuudet olivat jo tuolla jossain.
Nyt, ennen The Last Jediä, tilanne on aivan toinen. Ensinnäkin niitä huhuja ei tämän elokuvan tuotannon aikana lainkaan samassa määrin edes ole ollut. Suurin osa tätä elokuvaa koskevista huhuista on ollut spoilaavuudeltaan luokkaa ”Ahch-Tolla asustaa lunnimaisia otuksia” – asioita, jotka on myöhemmin paljastettu markkinoinnissa, ja jotka eivät muutenkaan kuuluneet elokuvan suuriin juonikuvioihin. Tosin viime viikkojen markkinoinnissa on tälläkin kertaa nähty myös väläyksiä eräistä sanoiksi puettuina potentiaalisesti spoilaavista käänteistä, kuten parin päivän takaisen blogimerkintäni linkeissä vihjasin. Lisäksi Irlannin ja Dubrovnikin kuvauksista mieleeni on jäänyt muutamia bongareiden raportoimia yksityiskohtia (jotka olen näemmä maininnut noissa aiemmissa kirjoituksissani, todettakoon varoituksena), jotka auttaisivat markkinointia ja trailereita pitemmälle, jos haluaisin kirjoittaa ”tämä Episodi VIII:ssa tapahtuu” -kirjoituksen viittaamatta nyt varmaankin netistä jo löytyviin elokuvan nähneiden juoniraportteihin.
En halua kirjoittaa sellaista kirjoitusta, enkä lukea niitä ”oikeita” juoniraportteja. Kun todelliset spoilerit ja yllätyskäänteet ovat pysyneet tällä kertaa näinkin hyvin piilossa, en aio enää tässä vaiheessa niitä tähän blogiin lyödä. Enkä välttämättä tällä kertaa, enää näin lähellä ensi-iltaa, edes itse lukea…
Sen sijaan haluan kirjoittaa Episodi VIII:n hahmoista. Kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnsonon kertonut aloittaneensa työn tämän elokuvan parissa kirjoittamalla paperille nimet Rey, Finn, Kylo, Poe ja Luke ja alkaneensa miettiä, mitä heille tapahtuu. Joten mietitäänpä sitä! Muistutan edelleen, että nämä veikkaukseni eivät perustu spoilereihin.
Rey (Daisy Ridley) on uuden trilogian varsinainen päähenkilö, vaikka muidenkin osat ovat merkittäviä. Koska Star Wars -sarja pohjimmiltaan on kuin maailman myyttien kuuluisan synteesin, Joseph Campbellin Sankarin tuhansien kasvojen, filmatisointi, on kohtuullista olettaa, että Rey jatkaa sankarin matkaansa. ”Seikkailun kutsun”, ”kynnyksen ylittämisen” ja muiden matkaan lähtemisen vaiheiden jälkeen edessä pitäisi olla vaiheet, joissa sankarin kykyjä koetellaan ja joissa hän kohtaa suurimmat pelkonsa.
Näin on todella helppo uskoa tapahtuvan. Rey on Han Solossa menettänyt ensimmäisen tarjokkaan isähahmoksi, mutta saapunut toiveikkaana toisen, myyttisen Luke Skywalkerin luo. Lisäksi hän on löytänyt sisältään voiman/Voiman, josta juuri Luken pitäisi osata kertoa – paitsi että erakoitunut Luke on ilmeisen halutun ryhtymään enää opettajaksi. Toisaalta jo Luken oma esimerkki kertoo meille (trailerin lopusta puhumattakaan), että koulutuksen herkässä vaiheessa pimeän puolen houkutus on pahimmillaan.
Menemättä nyt mitenkään siihen ikuisuuskiistaan, kenen tytär Rey onkaan, on ilmiselvää, että orpona kasvanut sankarimme joutuu nyt aikuistumaan. Kyllä, Star Wars on perhesaaga, ja on todennäköistä, että Rey löytää perheen Finnin, Poen, Luken, Leian ja kumppaneiden luota. Soisin kovasti, että hän löytäisi itselleen myös sukunimen. Mutta loppujen lopuksi hänen on päästettävä irti siitä ajatuksesta, että hän löytäisi itselleen enää vanhempia. Huomatkaa, että Lukekin menetti omansa.
Finn (John Boyega) oli The Force Awakensin sankareista komediallisin, mutta samalla hahmon kaaressa oli traaginen alavire. Tulkintani mukaan Jakkun kylän joukkomurha edellisen episodin alussa laukaisi Finnissä pakenemisen halun lisäksi post-traumaattisen stressireaktion, joka ei ennättänyt ratketa nopeavauhtisen The Force Awakensin loppuun mennessä. Ja sen elokuvan lopussahan Finn jäi loukkaantuneena tiedottomaan tilaan.
On hyvin kuvaavaa, että trailereissa on nähty hänen ensimmäiset sanansa heräämisensä jälkeen: ”Missä on Rey?”. Uskon, että Finn löytää kyllä vielä itsensä Vastarinnan ”isona tekijänä” kuten viimeksi rehenteli, mutta juuri tässä vaiheessa hänen suurin uskollisuutensa kuuluu ystävälleen Reylle, jota hän oli valmis yrittämään pelastaa galaksin pahimmasta paikasta. Niin, ja varmaankin myös Poelle – siis niille kahdelle ihmiselle, jotka ovat osoittaneet häntä kohtaan aitoa inhimillistä ystävyyttä. Kun Finn herää (eikä Reytä nää), hänen on joka tapauksessa aloitettava toipumisensa vaikein vaihe: inhimilliseksi ihmiseksi itsekin ryhtyminen. Se on toki jo selvää, ettei First Orderin aivopesu ole oikein tepsinyt Finniin, mutta on syytä muistaa, että hänellä on vasta elämänsä tässä vaiheessa mahdollisuus selvittää, millainen hän itse todella on. Tämäkin on hyvin keskeinen Star Wars -saagan peruskysymys!
Trailerien perusteella tiedämme, että Finn seikkailee episodissa VIII uuden hahmon Rose Ticon kanssa. Siinä on Finnille paitsi todennäköinen kolmas ystävä, myös todennäköinen love interest, jos seikkailullisen elokuvakerronnan perinteitä katsotaan. Jos taas The Force Awakensia ja Rogue Onea katsotaan, voisi veikkauksen asettaa pikemminkin, että rakkaussuhteen mahdollisuudella kyllä tälläkin kertaa vihjaillaan, mutta Leia/Han-tason varmuutta asioiden tilasta ei välttämättä kannata odottaa. Mutta olisiko tylsää vai modernia, jos koko uudessa trilogiassa lopulta ei olisi suurta rakkaustarinaa?
Poe Dameron (Oscar Isaac) saattaa olla se hahmo, joka osaltaan pitää romanssit loitolla. Olen tulkinnut, että Lucasfilmissä tykätään kovasti Poe/Finn-shippauksesta. Disneyn aikana SW-sarjan oheistarinoiden puolella on pidetty huolellisesti huolta siitä, että kenellekään ei jää epäselväksi, että kaukaisen galaksin kaikki ihmiset ja tietoiset otukset eivät suinkaan ole heteroita. Silti en oikein usko, että kaikkein suurimman yleisön (ja suuren rahan) suuressa Star Wars -elokuvassa nähtäisiin pääosissa avointa poika-poika-paria. Sen sijaan uskon kyllä, että sellainen mahdollisuus saatettaisiin jättää jopa loppuun asti yhtä tulkinnan varaan kuin se jäi The Force Awakensissa. Ajatelkaapa verrokkina vaikkapa Harry Potter -sarjaa, josta kirjailija J.K. Rowling vahvisti vasta vuosia myöhemmin kirjoittaneensa Dumbledoren homouden rivien väliin.
Oli miten oli, Poe on joka tapauksessa jo voittaja päästessään kaikkien silmissä sankarikolmikkoon. Hahmonhan oli alunperin määrä kuolla The Force Awakensin alussa Jakkun autiomaassa, ja vaikka näin ei käynyt, ei Poella lopulta kovin paljon tekemistä elokuvassa alun jälkeen ollut. Hahmosta on tullut nopeasti yleisesti rakastettu, ja tällä kertaa rooli on todennäköisesti isompi – tai ainakin merkityksellisempi. Markkinoinnissa on sanottu ääneenkin, että Leian ja Poen välillä on äiti-poika-tyyppinen suhde, jossa Leia valmentaa Poeta ottamaan Vastarinnassa suurempaa johtajan roolia. Tämä käy tarinallisestikin järkeen – Leian oma poika kun ei ole käytettävissä, minkä luulisi tuovan suhteeseen surullisen sävyn.
Leia Organa (Carrie Fisher) ei ollut Rian Johnsonin luettelemien aivan tärkeimpien hahmojen joukossa, mutta käsiteltäköön hänet tässä välissä, sillä sydämissämme hän sitä on. Vaikka Leia olisikin tässä trilogiassa Mon Mothman roolissa, hän on sarjalle ja sen katsojille paljon ruutuminuuttejaan tärkeämpi.
Leian rooli tässä elokuvassa on tietenkin joka tapauksessa nyt paljon painavampi kuin se oli vielä kuvatessa, ja sanonpa jopa, että vaikka Leian osuutta ei olisi lupausten mukaan muutettu Carrie Fisherin kuoleman jälkeen, se on muuttunut katsojan silmissä. Esimerkiksi minun on todennäköisesti vaikea katsoa Leian osuutta pyyhkimättä kyyneliä, ja sitä kipeämpää se on, jos Leian tarina tuntuu jäävän kesken – kuten sen pitäisi jäädä, koska Fisherin kuoleman jälkeen on kerrottu, että The Force Awakens oli Han Solon leffa, The Last Jedi on Luken, ja Episodi IX:n piti olla Leian. En kuolemaksenikaan käsitä, miten siitä umpikujasta käsikirjoituksellisesti selvitään, kuten olen kirjoittanut tässä blogissa aiemminkin.
Mutta mitä tulee tähän episodiin, Leia on toivottavasti mahdollisimman painavasti mukana, koska elokuvallista jatkoa nimenomaan ei hänelle ole enää luvassa. Kenraali Organa oli alkuperäisessä trilogiassa sisukas kapinallinen, ja vaikka hänen osansa The Force Awakensissa oli pieni, on sittemmin käynyt selväksi, että hän itse asiassa todella oli nainen koko piskuisen Vastarinnan takana. Episodi VIII:n alussa First Order on niskan päällä ja Luke yhä kateissa, joten käytännössä Leia yksin on se galaksin ainoaa toivo, joksi hän 40 vuotta sitten kutsui toisissa sodissa palvellutta Tatooinelle vetäytynyttä entistä kenraalia.
Kylo Ren (Adam Driver), tuo Leian tuhlaajapoika, isänsä tappaja ja varteenotettava emo-rokkarikandidaatti,on mielestäni tämän kauttaaltaan kiehtovan katraan modernein hahmo. JJ Abramsilta ja Lawrence Kasdanilta oli todellinen neronleimaus kirjoittaa uuden trilogian pahikseksi hahmo, joka on yhtä kesken omalla sankarin matkallaan kuin päähenkilöt. Kun asiaa ajattelee, ovat antagonistit seikkailullisissa fantasioissa lähes aina muuttumattomia kuin monoliitit: he ovat pahoja tarinan alkaessa, he tekevät pahoja asioita tarinan aikana, ja jos he joskus, kuten alkuperäisessä Star Wars -trilogiassa, parantavatkin tapansa ennen loppua, me katsojina tuskin koskaan seuraamme tätä kehitystä kovin läheltä.
Kylo Ren on tietenkin paha, mutta omasta näkökulmastaan hän ei ole paha. Ja vaikka Kylo Ren on olevinaan varma asiastaan, hän ei itse asiassa ole varma asiastaan. Hänhän tunnustaa isälleen valon kutsuvan itseään. Hän hakee esikuvaltaan Darth Vaderilta kuin rukoillen voimia pysyä oikeaksi katsomallaan tiellä, koska pelkää, ettei siihen pysty. Hän murhaa isänsä tappaakseen itsestään valon mahdollisuuden, mutta kohtauksen romaaniversiossa meille kerrotaan, että hän tuntee heti teon tehtyään, ettei onnistunut.
Olen varma, että Kylo Ren pelastuu Voiman pimeältä puolelta. Yhtä varma olen, että Kylo ei pelastu siksi, että joku (Luke, Leia tai Rey) hänet sieltä pelastaisi kuten Luke pelasti isänsä aikanaan. Kylon on pelastuttava itsensä ansiosta, koska se on viesti meidän ajallemme. Kylon on ymmärrettävä olleensa väärässä, ja sen matkan on edettävä pitkiä askelia tässä toisessa episodissa. Ehkä on syytä vilkaista sankarin matkaa uudelleen: ehkä Kyloakin koetellaan, ja ehkä hänkin kohtaa tässä episodissa suurimman pelkonsa? Ehkä se ei niinkään ole valo tai Luken kohtaaminen uudelleen, vaan nimenomaan sen ymmärtäminen, että hän oli väärässä?
Luke Skywalker (Mark Hamill) lienee kuitenkin The Last Jedin suuren yleisön silmissä eniten odottama hahmo. Yhdestä näkökulmasta – jonka Hamill tietenkin silmää iskien on meille haastatteluissa tarjoillut – koko edellinen episodi oli vain pitkä johdanto Luken luokse. Tämän episodin alussa Luke on siis viimein edessämme. Mutta hän onkin päättänyt jäädä viimeiseksi jediksi.
The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Michael Arndt painiskeli pitkään Luken ongelman kanssa: aina, kun hän toi Luken mukaan tarinaan, Luke otti sen haltuunsa ja päähenkilö Rey jäi kuin vanhan mestarin vietäväksi. Nyt uskon, että The Force Awakens on tehnyt tehtävänsä, ja vaatimaton Hamill on pohjimmiltaan oikeassa sanoessaan usein, että tämä ei ole enää Luken tarina. Tarinankerronnan näkökulmasta Luke on nyt se vanha mestari, jonka roolissa aiemmin olivat Obi-Wan ja Yoda. Hänen tehtävänsä on auttaa sankaria matkallaan, ja vaikka hänellä on taatusti omakin matkansa, hän ei voi enää olla se, joka tässä tarinassa päivän pelastaa. Ei kai kukaan usko, että Luke selviäisi hengissä tämän trilogian loppuun?
Tuon sanottuanikin: Paljon The Last Jedin tehosta lepää joka tapauksessa Luken harteilla. Kyse ei missään nimessä enää ole siitä, mitä moni epäili uuden trilogian julkistuksen hetkellä: onko ”vanhasta” Mark Hamillista suuren elokuvan sankariksi (tottakai on, ja sen ovat jo trailerit näyttäneet). Oikeastaan ongelman paineet lepäävät Rian Johnsonin harteilla: kuinka uskottava on se selitys, jonka kirjoittaja-ohjaaja meille antaa Luken erakoitumisesta ja halusta antaa jedien kuolla hänen mukanaan. Odotukseni ovat korkealla: selitys ei voi olla vain kepeä toisinto Yodan vastahakoisuudesta ryhtyä Luken kouluttajaksi, kun kerran koko elokuvan otsikkoon on nostettu kysymys jedien mahdollisesta lopusta. Kytketäänkö Luken päätöksen selitys ehkä prequelien jedien tarkkaoppiseen sääntöjen kulttuuriin, joka jo tuolloin tuntui tukahduttavan jediyden idean? Annetaanko meidän ymmärtää Luken uskovan Voiman olevan liian vaarallinen työkalu koulutettavaksi kenellekään? Vai onko selitys sittenkin Luken henkilökohtainen luuseriuden tunne: että Luke ei usko pystyvänsä itse opettamaan tietämäänsä eteenpäin, koska oma siskonpoika Ben Solokin kääntyi pimeälle puolelle?
Ja kuinka Luke nämä tunteet ylittää – koska kyllähän hän ne ylittää, eikö vain? Hänhän on sentään, Voima paratkoon, Luke Skywalker!
Tässä olivat siis ohjaajan mukaan varsinaiset päähenkilöt. Jatkan kuitenkin vielä.
Rose Tico (Kelly Marie Tran) on uusista hahmoista merkittävin. Ohjaaja Johnson on sanonut kaikkien uusien hahmojen syntyneen ”tavallaan palvelemaan päähahmoja”, ja siitä voi päätellä kaikkien hahmojen kohdalla jotain. Rosessa oleellisin tällainen piirre on, että hän on tavallaan Reyn korvaaja. Rey on Luken kanssa, joten Finnillä on oltava pari omassa seikkailussaan, ja tuo pari on Rose. (Ja kuten sanoin jo Finnin kohdalla, on sanalla ”pari” tässä parikin mahdollista merkitystä.)
Tarinallisesti mekaanikko-Rose on myös yksi linkki lisää Star Warsin iäiseen perinteeseen tehdä sankareita tavallisista (tai näennäisen tavallisista) ihmisistä, jotka ovat ”väärässä paikassa väärään aikaan”, kuten alkuperäiselokuvan romanisaation alkulehdillä todettiin. Näyttelijän taustasta (ja haastattelujen perusteella myös luonteesta) päätellen Rose on myös todennäköisesti elokuvan komediallisimpia hahmoja. Tästä päättelen, että Rosen toinen tapa palvella tarinassa Finniä on antaa Finnille mahdollisuus vakavoitua.
Amilyn Holdosta (Laura Dern) on vaikea sanoa paljon. Hän kuuluu Vastarinnan johtajiin, mutta markkinointikierroksella on vaikuttanut siltä, että hänen tapansa johtaa on toisenlainen kuin Leian. Tässä voi kyteä konflikti ainakin Poen kanssa, ja joka tapauksessa näyttäisi siis siltä, että Holdo ”palvelee” aiemmista hahmoista juuri Poeta ja Leiaa. Trailereissa hän ei ole juuri näkynyt, joten roolin koosta on vaikea sanoa mitään.
Amilyn Holdo esiintyy Claudia Grayn erinomaisessa Leia-romaanissa, joka sijoittuu hahmojen nuoruuteen ennen Episodi IV:tä. Siinä hän vaikuttaa aivan kuin (aivan kuin!) Star Wars -galaksiin siirretyltä Potter-kirjojen Luna Lovekivalta: eriskummalliselta haahuilijalta, jonka terävyys jää monilta huomaamatta. Koska tämä tausta on toki kirjoitettu The Last Jediä silmälläpitäen, on lupa odottaa, että Holdo ei ole tyypillinen sotilasjohtaja varttuneenakaan.
DJ (Benicio del Toro) on uusista hahmoista arvoituksellisin, eikä hänestä tiedetä juuri muuta kuin ammatti: slicer eli SW-kielellä hakkeri. Hahmon todella vähistä esiintymisistä promomatskussa selviää, että hän kohtaa elokuvassa ainakin Finnin ja Rosen, mutta mitä tulee edellä todettuun ”päähahmojen palvelemiseen”, en osaa esittää veikkauksia. Ei tosin ole kovin vaikeaa arvata, miten DJ ehkä palvelee tarinaa: ainahan kunnon galaktinen kapina johonkin hakkereita tarvitsee. Lisäksi DJ lienee ”tämän trilogian Lando” – epämääräinen hahmo, jonka apua sankarit tarvitsevat, mutta johon ei täysin voi luottaa.
Del Toro tuntuu tähän asti paljastetun perusteella esittävän elokuvassa perustyyppiään, ja mitä enemmän sitä ajattelen, kummastelen, että näinkin luovasti roolitettu elokuva on kaapannut näin tunnetun näyttelijän näin hänelle geneeriseen rooliin. Mutta koska DJ on pidetty niin hämärissä, on täysin mahdollista, että hänestä paljastuukin aivan muuta. Sehän jo tiedetään, että DJ ei ole hänen nimensä, joten edelleen on esimerkiksi mahdollista, että se on jokin tuttu.
Tässä on jo aika monta hahmoa, ja silti mukana on vielä koko liuta tuttujakin. Siksi pelkään pahoin, että Chewbaccan (tällä kertaa siis Joonas Suotamo!) rooli jää tällä kertaa pienemmäksi kuin The Force Awakensissa, jossa hän ilahduttavasti oli aito toimija. Vaikka todella, todella kiinnostavaa olisi asettaa Chewbacca salaiselle kostoretkelle Hanin tappanuta Kylo Reniä vastaan, painimaan oman sisäisen tuskansa kanssa jäljittäessään miestä jonka tunsi tämän syntymästä asti, en tällaista kuviota odota. Toivottavasti Chewien rooli ei kuitenkaan ole vain komediallinen touhuilu porgien kanssa!
Kapteeni Phasma (Gwendoline Christie) oli koko The Force Awakensin pahin paljon-melua-tyhjästä -tussaus: hahmo, jonka piti olla kovinkin pelottava, mutta joka ei tehnyt juuri mitään, paitsi laski tukikohtansa suojat vähänkin uhattuna. Tätä todennäköistä käsis-mokaa on sittemmin yritetty sovitella Phasma-romaanissa ja -sarjakuvassa, joissa hahmon on paljastettu olevan First Orderissa ylipäätään melkoinen feikki. Phasman päämotivaatio on pitää Phasman pää pinnalla, ja First Orderin uskollisen soturin esittäminen on tosiaan vain esitystä. Tämä taustatarina tekee Phasmasta (hieman) kiinnostavamman hahmon, mutta se purkaa aiemmin ilmassa olleen mahdollisuuden Phasmasta vaihtamassa puolta uuden trilogian aikana. Egoisti-Phasman pitäisi nimittäin paitsi päättää valita Vastarinta First Orderin sijaan, myös oppia pois egoismistaan – ja sellaiseen kaareen sivuhahmolle tuskin valkokangasminuutteja suodaan. No, ainakin näemme Phasman tällä kertaa in action, ovat trailerit jo paljastaneet.
Kenraali Hux (Domhnall Gleeson), aikanaan veikkaukseni The Force Awakensin pahispuolen kuolonuhriksi, jatkanee The Last Jedissä rooliaan Kylo Renin kilpakumppanina aurinkokuningas Snoken valon loisteesta. Huxissa on hauskaa (paitsi se, että hänen asunsa on helpohkosti cosplayattavissa) se, että hänet on kirjoitettu niin herkullisen uskovaiseksi First Orderin propagandan puolestapuhujaksi. Huxille on myös rakennettu oheiskirjallisuuden puolella hartaudella mietittyä taustatarinaa (hänen isänsä oli Imperiumin viimeisiä uskollisia, mutta perhesuhde ei todellakaan ollut lämmin). Jos useimmiten toiveeni tälläkin listalla on mahdollisimman suuri hahmon kehitys, niin Huxille tekee siksi mieleni huutaa laulun sanoja: älä koskaan ikinä muutu. Sitä paitsi: Huxin etunimi on Armitage. Armitage!
Arvasittekin, kenet jätin viimeiseksi, eikö vain?
Snoke (Andy Serkis), ah, Snoke. Tuo kaikkien spekulaatioiden suuri kohde. Trailerien perusteella tiedämme, että Rey kohtaa Snoken jo tässä osassa, mikä on ehkä pieni yllätys. Snoken arvoitus tuskin kuitenkaan paljastuu pohjamutia myöten. Mikä tai kuka on tämä First Orderin Voimaa käyttävä johtaja, joka ei kuitenkaan ole sith, mutta joka näki henkilökohtaisesti Imperiumin nousun ja tuhon, ja tietää tarkkaan jopa sen, mitä toisella Kuolemantähdellä Keisarille ja Vaderille todella tapahtui?
The Force Awakensissa Snoke näyttäytyi originaalitrilogian Keisarin roolissa. Suuressa kuvassa hän on toki sitä, mutta toimiakseen uuden trilogian pääpahiksena hänen täytyy tässä episodissa paljastaa karvaansa sen verran, ettei näyttäydy Palpatinen kloonina (pun intended – ei, Snoke ei ole Palpatinen klooni, se olisi typerää). Tähän liittyen on hyvin merkityksellistä, että Snoke toimii katsojalle hahmona esiintyessään nyt ”livenä” kultaisessa kaavussaan. Viimeksihän näimme hänet vain valtavana hologrammina, josta kaikki eivät vielä vakuuttuneet. Itse toivoisin, että Snoke osoittautuisi originaalitrilogian Keisarin kaltaiseksi myös siinä, ettei hän tarttuisi valomiekkaan prequelin vanhusten tavoin.
Snokesta puhuttaessa näyttelijä Andy Serkis ja kirjoittajat ovat korostaneet hänen fyysistä vahingoittuneisuuttaan. Serkis puhui äskettäin Snoken olevan henkilökohtaisesti katkera Vastarinnalle siitä, mitä hänelle on tapahtunut, mikä on todella mielenkiintoista – minä olen koko ajan olettanut, että Snoke on paitsi hyvin vanha, myös että hänen vammansa ovat hyvin vanhoja. Edelleen epäilen, avataanko tätä arvoitusten arkkua vielä The Last Jedissä kovin paljon. Pahishahmot ovat sinänsä jopa tyypillisesti jotenkin vammautuneita (ajatelkaapa vaikkapa Bond-elokuvien pääpahiksia), mutta Snoke vaikuttaa suorastaan haudasta kaivetulta – mikä onkin yksi Snoke-spekulaatioiden selkärangoista. Itse huomaan muuttuneeni välinpitämättömämmäksi tähän asiaan liittyen: The Force Awakensin aikaan toivoin voimakkaasti, että Snoke paljastuisi Palpatinen opettajaksi Darth Plagueisiksi, koska näin First Orderin nousun kiertyvän juuri siten komeimmin jatkoksi George Lucasin saagalle, mutta nyt huomaan lähinnä toivovani Snoken osoittautuvan uuden trilogian arvoiseksi pahikseksi. Olkoon sitten vaikka ihan oma itsensä, jos niikseen tulee.
Hmm. Enemmänkin voisi sanoa, mutta kirjoitus on jo nyt pitkä ja ensi-ilta jo nyt lähellä. Kääk!
Viime viikonlopun Disney D23-messuilla oli niin paljon Star Wars -uutisia kerrottavaksi, että niistä olisi voinut blogata melkein kuin Star Wars Celebrationista. Koska en ollut online näiden tapahtuessa, tunnen nyt olevani auttamatta myöhässä. Mutta näin vähän jälkikäteisenkin katsauksen ansaitsee kyllä ehdottomasti ainakin The Last Jedin behind the scenes -video, joka jo yksinään on täpösen täynnä kaikenlaista:
Crait-planeetan punaisen hiekan juoksuhaudat! Chewbaccan leirinuotio Ahch-Tolla! Sukelluskohtauksia! Daisy Ridley treenaamassa miekkailua kolmen vastustajan kanssa! Monta huhukuvauksissa esiintynyttä uutta otusta ihka elävinä! Vaikka sun mitä!
Näistä ´”behind the scenes -trailereista” on käytännössä jo muodostunutperinne, ja jälleen on todettava, että tämä nostattaa ainakin minun odotuksiani melkeinpä tavanomaisia trailereitakin enemmän. Pakko siis katsoa vielä tarkemmin. Tämä on niin täpösen täynnä kiinnostavia yksityiskohtia, että annan palaa kunnolla. Spoileriaste: yhdistelen alla behind the scenes -videon sisältöä aiempiin huhuihin, joista monista en ole kirjoittanut tässä blogissa aiemmin, joten herkimmät voivat tulkita osan kommenteistani miedoiksi spoilereiksi. Juonitapahtumien osalta kyse on kuitenkin puhtaasta spekulaatiosta!
Meillä on luola, jonka katosta roikkuu melkeinpä Matrixin ihmiskasvattamon mieleen tuovia palkoja, mutta kyllä ne ehkä sitten kuitenkin taitavat valaisimia olla. Myöhemmin videossa Mark Hamill ja ohjaaja Rian Johnson istuskelevat luolassa – todennäköisesti tässä samassa, ellei kyse ole sitten siitä videon luolasta, jonka pohjalla on vettä.
Tällä kameramiehellä on vakaa ote hommaansa. Kaivosplaneetta Crait kiehtoo minua väläys väläykseltä enemmän. Ohjaaja Johnson kertoi aiemmin, että kyse on kapinaliiton vanhasta, mutta aikaa sitten hylätystä tukikohdasta, ja punainen aine on mineraalia, jota planeetalta louhitaan. Teaseristahan tiedämme, että planeetalla käydään maataistelua, ja Johnsonin mukaan planeetta näyttelee tärkeää roolia The Last Jedissa. Mikähän siis mahtaa olla mineraalin käyttötarkoitus? Nouseeko planeetta yhtäkkiä arvoon arvaamattomaan molempien osapuolien taistellessa jostakin resurssista? Vai… (esitän toisen teorian aivan kohta).
Tässä Millennium Falconia ja Chewbaccaa kuvataan Englannissa juuri siellä, missä lavasteisiin kiipesi vuosi sitten monta kutsumatonta kulkijaakin. In universe tapahtumapaikka on tietenkin Luken eristyksen planeetta Ahch-To ja Falconin sija selvästi sama, mihin aluksen ja Chewien The Force Awakensin lopussa jätimme.
Leia ei ehdottomasti ole tässä D’Qarilla eli The Force Awakensin vastarinnan tukikohtaplaneetalla, jossa näimme hänet viimeksi. Sen sijaan planeetta on todennäköisesti Crait. Ja jos näin on, onko niin, että Craitilla sijaitseekin kapinal…siis vastarinnan nykyinen tukikohta?
Dubrovnik. Canto Bightia kuvattiin kuin kuvattiinkin siis aivan samoilla vanhan kaupungin rantamuureilla missä aiemmin Game of Thrones -sarjaa.
Kylo Renistä ehdittiin jo tähän asti julkaistun perusteella epäilemään, ettei ikoninen kypärä olisi tällä kertaa käytössä, mutta onpa toki sentään. Kylo eli Adam Driver nähdään tässä videossa vain studio/sisätiloissa, joten veikkailujen varaan vielä jää, mille planeetoille Vader-wannabemme tässä episodissa matkaa.
Mikähän tämä huone on? Osa Canto Bightin kasinoa vai ehkä jotain First Orderin suurjohtaja Snokeen liittyvää? Terävä punainen vaikuttaisi kuitenkin olevan osa lavastetta eikä jälkituotannossa tehosteilla korvattava väri.
The Force Awakensin sankaritrio plus tulokas Rose Tico (Kelly Marie Tran) samassa kuvassa. Daisy Ridleyn päällimmäinen takki ei kai ole elokuvavaate, mutta tällaisten kuvien olemassaolo antaa kyllä ymmärtää, että sankarimme kohtaisivat jossain kohtaa tätäkin episodia, vaikka aloittavatkin sen erillään.
Tämän hevosmaisen otuksen takapuoli tallentui Dubrovnikin paparazzien valokuviin. Niiden huhuraporttien perusteella konsensusveikkaus kuuluu, että Finn ja Rose ratsastavat (pakoon?) otuksen kyydissä. Hienoja otuksia sekä tämä että sitä videossa seuraava ”jääkettu”.
Tämä ja muutamat muut kuvat videossa antavat ymmärtää Reyn sukeltavan luolassa. Tapahtumapaikka on siis mitä todennäköisimmin Ahch-To. Rian Johnson lienee poiminut idean varhaisista The Force Awakens -tarinaluonnoksista, joissa Rey sukelsi toisen Kuolemantähden raunioihin Endorilla. Nyt veden alta saatetaan etsiä vastauksia jedien historiaan – tai ehkä jotain tuoreempaa… Aiemmin viikonloppuna eräät nimittäin bongasivat tuoreesta tuotejulkistuksesta, The Last Jedi -flipperistä, jotain, mikä näyttää epäilyttävästi vedenalaiselta X-Wingiltä.
Lupita Nyong’o eli Maz Kanata. En tällä hetkellä näe, mikä Mazin rooli tarinassa voisi olla. Veikkaan, että se ei ole kovin suuri. Ehkä ikivanha Maz tarjoilee loppupuolella, Ahch-Tolta lähdön jälkeen, jonkin palasen jedien historian arvoitukseen? Huomautettakoon kuitenkin, että The Force Awakensin kuvauksissa Maz oli mukana D’Qarilla, eikä elokuvassa näytetty, mitä hänelle tapahtui ikivanhan juottolansa tuhon jälkeen. Kenties Maz löytyykin seuraavassa episodissa vastarinnan parista, taistelemassa ”sitä ainoaa taistelua”?
Uusi hahmo, vara-amiraali Hondo (Laura Dern) kohtaa Leian. Tapaaminen näyttää sydämelliseltä, mutta ulkonäkö saattaa pettää – huhujen mukaan naisten välit eivät olisi aivan lämpimät.
Käsittääkseni missään ei ole vieläkään kerrottu, näytteleekö Chewbaccaa tällä kertaa Joonas Suotamo yksin vai yhä yhdessä Peter Mayhewn kanssa.
Muistattehan, kuinka Finn loukkaantui The Force Awakensin lopussa? Tai kuinka hän oli yhä koomassa (tai ainakin unessa) The Last Jedin teaserissa? Entä kuinka näyttelijä John Boyega kiusasi yleisöä uudella Star Wars -termillä ”bio-hexacrypt”? Ynnää nämä kaikki yhteen ja saat tämän kuvan: Finn heräämässä häntä korjanneesta laitteesta. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että tämäkin kuva näyttäisi olevan samasta lokaatiosta kuin teaserin ja tämän videon muutkin vastarinnan tukikohta -kuvat – eikä se lokaatio siis ole D’Qar, jonne Finnin viimeksi jätimme.
Ensisilmäys Benicio del Toroon ”DJ”:n salaperäisessä roolissa. Hahmon henkilöllisyyteen vaikuttaisi liittyvän jotain merkityksellistä, mutta minulla ei ole tällä hetkellä hyvää teoriaa, mistä olisi kyse. Mukana kuvassa: BB-8. Mutta mistä se sitten kertookaan? Tämäkin miljöö voisi olla vastarinnan tukikohta, mutta voi se olla vaikkapa jokin avaruusaluskin.
Tässä on todennäköisesti Paige Tico, mekaanikko-Rosen sisko, jonka Vanity Fair mainitsi. Läheisten kuoleman motivoivalla asteikolla 1-10, kuinka todennäköistä mielestänne on, että Paigen käy huonosti?
Adam Driver treeenaa kahden pitkäsauvaisen taistelijan kanssa. StarWarsNewsNet, jonka kuvakaappauksia tässä muuten sujuvasti ja kiitollisena kierrätän, kysyy aiheellisesti: ketä vastaan Kylo tässä siis taistelee? Muita Renin ritareita? Snoken vartijoita? Jotain, joka ei tarkoittaisi kääntymistä omiaan vastaan? Kyse ei kuitenkaan näyttäisi olevan jedeistä (flashback-kohtauksessakaan) eikä ainakaan Lukesta ja Reystä, koska vastustajien aseet eivät ole valomiekkoja.
Tässä sen sijaan voisi erittäin todennäköisesti olla kyse Reyn taistelusta Renin ritarien kanssa. Miten moniin The Force Awakensin arvoituksiin The Last Jedi onkaan palaamassa!
Canto Bightin kasino eli Dubrovnikin kuvauskohteen (studiossa toteutetut) sisätilat. Johnson halusi viedä palasen elokuvaansa glamour-kohteeseen ainaisten perähikiä-planeettojen vastapainoksi (taas Vanity Fair). Tykkään!
Finn ja Rose (vasemmalla) näyttäisivät joutuneen vangeiksi. Tai sitten kuva hämää. Sehän meille kerrottiin jo aiemmin (mm. yhä vain jälleen Vanity Fair), että kaksikko lähtee suorittamaan yhdessä tärkeää tehtävää vihollislinjojen takana, ja siihen liittyen:
…tässä sitä tehtävää varmaankin suoritetaan. Kuten Rogue Onessa viimeksi ja aika monessa Star Wars -tarinassa aiemminkin, sankarimme naamioituvat vihollisiksi. Mutta tapahtuuko tämä siis sen jälkeen, kun Rose ja Finn ovat ensin jääneet vangeiksi (omissa vaatteissaan)?
Tässäpä jännittävä kuva, jota en osaa selittää. Mitä nuo edes ovat? Kuka putoaa?
Monissa huhuissa kuvaillut porgit, Ahch-Ton alkuperäisasukkaat, näyttäytyvät. No, ovatko nämä nyt sitten liian söpöjä? Pehmolelumatskuu!
Olkaa hyvät, todistuskappale A. Siis tanssista SW-univers…eikun siis siitä, että Rey ja Finn kohtaavat uudessa episodissa. Planeettahan näyttäisi jälleen olevan Crait.
Ja videon loppu on tietenkin Carrie Fisherin kauniit kuvat -osastoa. Voih, snif, nyyh.
Pelkkä kuvakavalkadi riittää saamaan minut hihkumaan. Sen lomassa tämän behind the scenes -videon viesti on se sama, mitä olemme jo tottuneet kuulemaan: kaikki kehuvat Rian Johnsonin kuljettavan saagaa yllättäviin suuntiin. ”Rian on kirjoittanut tarinan, joka on odottamaton mutta oikea”, sanoo esimerkiksi Daisy Ridley.
Tämä on varmasti tärkeä osa episodi VIII:n markkinointistrategiaa: olihan merkittävin menestyksekkään edellisen episodin kritiikeistä se, että se oli turhankin lähellä alkuperäistä vuoden 1977 elokuvaa. Pelkän markkinoinnin lisäksi kaikki kehut yllättävistä suunnista vaikuttavat vilpittömiltä, joten on todella mielenkiintoista nähdä, kuinka perusteltuja ne lopulta ovat. Kuten minäkin kirjoitin kuukausi sitten, todella moni seikka The Last Jedissa on joka tapauksessa voimakkaan lähellä Imperiumin vastaiskua johtuen suoraan edellisen episodin lopputilanteesta ja toisaalta selvästi myös Johnsonin käsikirjoituksesta. Tämäkin teaser tuntuu nimittäin esimerkiksi kertovan meille, että vastarinta on vaihtanut yavinmaisen D’Qarin hothmaiseen Craitiin, jälleen aivan originaalitrilogiaa myötäillen.
Tuon aiemman kirjoitukseni alussa muuten mainitsin japanilaisen mainoslehtisen, jossa vihjailtiin The Last Jedin sisältävän suuren yllätyskäänteen. Spekuloin tuolloin yhtenä vahvana vaihtoehtona yllätyskäänteen liittyvän jedien ja Voiman historiaan, jota elokuvassa joka tapauksessa puidaan. Mene ja tiedä, mutta D23:ssa The Last Jedin kerrottiin kertovan tästä:
“In Lucasfilm’s Star Wars: The Last Jedi, the Skywalker saga continues as the heroes of The Force Awakens join the galactic legends in an epic adventure that unlocks age-old mysteries of the Force and shocking revelations of the past. Star Wars: The Last Jedi opens in U.S. theaters on December 15, 2017.”
D23:n The Last Jedi -paneelia ei julkaistu nettiin, mutta siitä kerrotun perusteella behind the scenes -videota kummempia uutisia lavalla ei kuultu. Uudet näyttelijät Dern, Tran ja del Toro pääsivät lavalle (kuvia virallisen sivun raportissa), ja yleisölle kerrottiin muun muassa Tranin vaellelleen kuvauspaikoilla ”haluten kokea mahdollisimman paljon häiritsemättä ketään” (en voi häntä syyttää). Finnin ja kapteeni Phasman välisestä taistelusta vihjailtiin, mutta tämäkin yhteenotto oli joka tapauksessa vain ajan kysymys. Kaikkiaan vaikuttaa siltä, että me muualla olleet jäimme paitsi vain ohjaaja-kirjoittaja-kuvausvalokuvaaja Johnsonin mustavalkokuvien uusimmasta näytesatsista.
Niin, ja hienoja olivat myös tuoreet julisteet. Vuoden muotivärihän näyttää olevan punainen. Niistä tähän vielä yksi:
Tätä ehdin jo ennakoida ja odottaa, mutta uutta videokuvaa en kuitenkaan odottanut. Tässä se kuitenkin on: Star Wars Episodi VIII:n kuvausten alkamisen julkistava video, joka lähes kaksinkertaistaa Mark Hamillin ruutuajan vanhentuneena Luke Skywalkerina:
Ohjaaja-kirjoittaja Rian Johnson toivottaa tiimin ja yleisön tervetulleeksi Episodiin VIII.
Kuvausuutisen yhteydessä julkistettiin Episodi VIII:n cast ja tekijätiimi. Erityisesti cast onkin kiintoisa, kuten arvata saattaa:
Lähes kaikkien The Force Awakensin päätähtien luvataan palaavan: Mark Hamill, Carrie Fisher, Adam Driver, Daisy Ridley, John Boyega, Oscar Isaac, Lupita Nyong’o, Domhnall Gleeson, Anthony Daniels, Gwendoline Christie ja Andy Serkis.
Rivistä puuttuvat vain Harrison Ford ja Max von Sydow (luonnollisesti) – sekä yllättäen Peter Mayhew. Eiköhän Chewbacca silti mukana ole, mutta erikoista on, että Mayhewta, tai roolista vähintään puolet viimeksi näytellyttä Joonas Suotamoa, ei mainita tiedotteen nimilistassa.
Myös The Force Awakensin ne hahmot, joiden paluu ei tunnu suuren juonen kannalta välttämättömältä, palaavat: Maz Kanata ja kenraali Hux olisivat voineet olla poissakin. Kummankaan paluu ei toki mitään haittaakaan, päinvastoin.
Nimilista ei sisällä Billy Dee Williamsia eli Lando Calrissiania, Ewan McGregoria eli Obi-Wan Kenobia tai Frank Ozia eli Yodaa – saati Hayden Christenseniä. Joku (tai useampikin) heistä saattaa kyllä olla mukana, ja ymmärrän, että ainakin Obi-Wanin tai Anakinin huhuttu Voima-haamuesiintyminen olisi spoileri, jota ei ihan ekaan kuvaustiedotteeseen tuhlattaisi.
Sen sijaan uusina näyttelijöinä julkistettiin Benicio Del Toro, Laura Dern ja Kelly Marie Tran.
Benicio Del Toron Star Wars -keikkahan paljastui jo ajat sitten. Del Toro ehti myös möläyttää medialle näyttelevänsä ”ikään kuin pahista”, mutta veti sitten sanojaan takaisin. Yleinen veikkaus on, että Del Toron rooli olisi Jabbamainen ei-kenenkään-puolella. Tätä sukua lienee äskettäinen huhu, että hahmo olisi kuningas Prana, jolle Han Solon piti toimittaa rathtarit The Force Awakensissa. Minä huomautan, että tuntuu uskottavalta, että ainakin joku näistä uusista näyttelijöistä kuuluisi Renin ritarikuntaan, jota käsiteltäneen Episodi VIII:ssa lisää.
Laura Dern aliarvostetussa hämyleffassa Inland Empire. Ei ehkä ihan yhtä outoa nyt?
Laura Dern tuli aivan nimilistalle ilmeisesti täytenä yllätyksenä kaikille. Ainakin minulle todella tervetulleena yllätyksenä: Laura Dern on hieno, ei-aivan-tavallinen näyttelijä. 49-vuotiaan tähden tunnetuimmat roolit ovat Jurassic Park ja Blue Velvet, ja kahdella Oscar-ehdokkuudellaan Dern on näyttelijöiden sarjassa melkein yhtä kovaa kaliiperia (vaikkei box office -arvoltaan) kuin Del Torokin. Se, että Dern ei esiintynyt missään huhuissa eikä hänen ikäistään naistakaan huhutusti elokuvaan haettu, kertoo todennäköisesti siitä, että Dern on haettu ja saatu rooliin hakematta sen kauempaa. Ja mikä se rooli sitten onkaan? Mahtaako kukaan veikata mitään muuta kuin Reyn äitiä?
Kelly Marie Tran. Ilon kautta.
Kelly Marie Tran on lähes yhtä tuntematon nimi kuin Daisy Ridley oli pari vuotta sitten. Aivan niin ensikertalainen Tran ei kuitenkaan ole: filmografiassa on sentään parikymmentä pikkuroolia tv-sarjoista. Niistä yhdessä Trania pääsee muuten näkemään Suomen telkkarissa heti huomenna: Tranilla on tuolloin vierailurooli Yle TV2:ssa esitettävässä About A Boy -sarjan jaksossa. Se, ketä tähän asti lähinnä komediallisissa rooleissa esiintynyt Kelly Marie Tran Star Warsissa näyttelee, on tietenkin arvoitus, mutta näyttelijän amerikanaasialaisuudesta voidaan nyt päätellä, että rooli ei ole jossain vaiheessa huhuttu Han Solon ja Leia Organan tytär. Tämä ei tosin enää ole yllätys: casting-huhujen mukaan rooliin suorastaan haettiin aasialaista näyttelijää (mutta, kuten Ridleyn kohdalla aikanaan, huhut eivät osanneet nimetä valittua näyttelijää).
Luke. Mark Hamillin twiitin sanoin: #StillNoDialogue, #RianHasMoreLinesThanMe.
Niin, ja etteivät paljastukset tähän jääneet: puoliminuuttinen videohan paljasti selvästi myös sen, että Episodi VIII jatkuu täsmälleen siitä, mihin The Force Awakens päättyi. Moni näin veikkailikin jo joulukuussa, ja selvää oli, että etäisyys episodien välillä olisi tosiaan nyt lyhyempi kuin koskaan (Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluunkin välillä kuluu noin vuosi, ja muiden episodien väleissä paljon enemmän). Mutta että ihan samasta hetkestä? Mitä silloin kirjoitetaan alkuskrolliin?
Tuntuiko The Force Awakens kahden tunnin ja vartin mittaisena nykyspektaakkeliksi jopa lyhyeltä? Jäikö moni asia yllättävän vähälle käsittelylle toiminnan seassa? Niin minustakin – ja osin tämä voi johtua siitä, että mutkikkaan tuotantoprosessinsa (käsikirjoittajan vaihdoistanäyttelijän loukkaantumisiin) tosiaan tehtiin isoja muutoksia. Paljon kuvattua putosi elokuvasta leikkausvaiheessakin.
Tämä topkymppinä alkanut blogipostaus ei näilläkään luvuilla ole taatusti likimainkaan täydellinen, mutta tässä siis kaksikymmentä asiaa, jotka putosivat pois The Force Awakensista ennen ensi-iltaa:
Tämäkin kohtaus meinasi jäädä meiltä näkemättä – tai ainakaan siinä ei olisi lentänyt Poe Dameron.
1.Poe Dameronin piti kuolla.
Näyttelijä Oscar Isaacin paljastus GQ-lehdelle ei ole yllätys: draamallisista syistä on oleellista, että oikea vastarintasankari ei löydä droidiaan, koska muuten Poe varastaisi seikkailun johtoroolin taisteluun ulkopuolelta ajautuvilta sankareiltamme Finniltä ja Reyltä. Kuoleman vaihtuminen valekuolemaksi käsikirjoitusvaiheessa ei silti haittaa: Poe Dameron on mukava hahmo, ja hänelle on varmasti käyttöä seuraavissa episodeissa.
2. Luke Skywalkeria yritettiin kyllä kirjoittaa tarinaan mukaan ennen loppua.
Ensimmäisen käsikirjoittajan Michael Arndtinmukaan Luke otti koko tarinan itselleen aina ilmestyessään tarinaan, ja katsoja lakkasi kiinnostumasta uusista hahmoista. Tuntuu tekniseltä, että tällaisen syyn takia Luke Skywalker päätyi piiloon koko episodi VII:n ajaksi, mutta teknistäkin suurten saagojen tarinankerronta voi joskus olla. Ja onpa Arndt epäilemättä oikeassakin. (Tämä on kiinnostavaa siksikin, että aiemmin luulimme nimenomaan Arndtin halunneen painottaa tarinassa enemmän uusia hahmoja ja Abramsin vanhoja. Taisimme luulla väärin – kuten siinäkin, kun luulimme Arndtin saaneen yksiselitteisesti potkut.)
3. Sukellus Endoriin oli pöydällä. Michael Arndtin aikaan harkittuja juonta ajavia macguffineita olivat saman haastattelun mukaan myös ”Darth Vaderin jäännösten etsintä, matka vedenalaisiin toisen Kuolemantähden jäännöksiin ja pyhien, historiallisten jedipaikkojen etsintä”. Itse asiassa ensimmäiseksi ja viimeksi mainittu noista tuntuvat minusta kiertäneen mukaan elokuvaan. Vaderin palaneen kypäränhän omistaa Kylo Ren, ja Anakinin vanha miekka on toki keskeinen lopullisessakin elokuvassa. Kartta Luken luo taas on elokuvan mukaan itse asiassa kartta muinaisen jeditemppelin luo. Mutta sen sijaan toisen Kuolemantähden jäännökset -juoni olikin parempi hylätä paperikoriin.
4. Kartan sijaan miekka tai käsi? Varhaisten huhujen mukaan elokuvan tavoiteltu macguffin ei ollutkaan kartan sisältävä muistitikku, vaan Jakkulle päätyvä Luke Skywalkerin vanha valomiekka – tai suorastaan myös Luken Pilvikaupungissa miekan mukana menettämä käsi. Ymmärrän, että kätevästä ideasta luovuttiin, mutta miekan kuljettaminen halki elokuvan kohti omistajaansa olisi ollut symbolisesti kaunista. Sitä en kuitenkaan osaa selittää, miten kauan sitten kadotettu miekka olisi ollut se esine, joka johtaa kohti Lukea, sillä sitähän lopullinen juoni edellytti.
Tässä kohtauksessako Kylon oli määrä lausua merkitseviä? Leikattiinko ne sanat pois liiankin merkitsevinä?
5. Kylo Renin oli määrä tunnistaa Rey. Kylo eli Adam Driver ei lausu elokuvassa repliikkiä ”Is it true? You are just a scavenger?”, mutta näin lausuu häntä kuvaavaa actionfiguuri. Veikkaan – mutten tiedä – että repliikki on leikattu pois Kylon ja Reyn ensikohtaamisesta Takodanan metsässä. Se viittaa melko vahvasti jonkinlaiseen tunnistamiseen. Vielä vahvemmin siihen viittaa saman ajatuksen vaihtoehtoiselta versiolta tuntuva repliikki The Force Awakensin romanisaatiosta: ”It is you”, jonka Kylo lausuu, kun Rey eli Daisy Ridley sieppaa Luken valomiekan lopputaistelussa. Vaikuttaa siltä, että vaikka Rey ei tunne Kyloa, elokuvassa oli alunperin tarkoitus vihjata, että Kylo vähintään tietää, kenen lapsi Jakkulta saattaisi löytyä.
6. Puhetta puuttuu.
Maz Kanata ja Snoke tuntuvat puhuvan trailereissa ja tv-spoteissa aivan muuta kuin itse elokuvassa. Näin, koska trailereiden repliikkejä miksattiin tarkoituksella hämäävästi, koska elokuvaan päätyi eri ottoja samoista kohtauksista – ja koska molempien hahmojen käymiä keskusteluja leikattiin tuntuvasti. Todennäköisesti aivan loppuvaiheessa elokuvasta tipahti Kyloa kuvaileva repliikki ”Immune to the light”, jonka Covergirl-meikkisarja uskoi vielä syksyllä olevan elokuvan avainrepliikkejä.
Tätä toisen teaserin kuvaa ei ole elokuvassa. Vasemmalla Leia, oikealla Maz Kanata.
7. Maz Kanatan piti seurata jengiä vastarinnan tukikohtaan.
Toisessa teaserissa Maz Kanata antaa Luken miekan Leialle, mutta elokuvassa samantapaisessa kuvassa Finnille. Lupita Nyong’o oli itse asiassa mukana myös vastarinnan tukikohdan kuvauksissa, mutta lopulta hahmo pudotettiin leikkausvaiheessa sieltä pois – ohjaaja Abramsinmukaan, koska hänellä ei ollut siellä tekemistä.
8. Artoon herääminen kävi käsikirjoituksessa enemmän järkeen.
Elokuvan ehkä kritisoiduin juonihölmöys, R2-D2:n yhtäkkinen herääminen elokuvan lopussa näyttämään tarvittava kartta, saa selityksensä romanisaatiosta ja haastatteluista. Artoo ei herää Reyn saapumisen vuoksi, vaan siksi, että se kuulee mainittavan sanat Imperiumin arkistossa olevista kartoista, ja käynnistää itsensä näyttämään Kuolemantähdeltä aikanaan lataamansa kartat. Kelpuutan selityksen – mutta en sitä, että katsojan pitää etsiä se muualta kuin elokuvasta. Tässä kohtaa Disney ei tunnu oppineen pelkäämistään prequeleista. Aivan samaan tapaan esimerkiksi originaalitrilogian jedien katoamisen mysteeri, jonka selitykseen liittyy Qui-Gon Jinnin henki, ei niinkään ole juonenkäänteenä aivan idioottimainen, mutta George Lucas ei onnistunut selittämään sitä Revenge of the Sithin elokuvaversiossaan.
9. Korr Sellan hahmo olisi voinut paljastaa meille paljon. Korr Sella on se tummaihoinen nainen, joka nähdään elokuvassa yhdessä ainoassa kuvassa, parvekkeella Tasavallan pääplaneetan räjähtäessä. Maisie Richardson-Sellersinnäyttelemällä hahmolla piti olla isompi rooli: hahmo on Leian sanansaattaja ja henkilökohtainen ystävä, joka Leian piti alunperin saatella matkaan. Todennäköisesti tämä kohtaus myös kuvattiin, sillä twiittasihan Carrie Fisherin avustajakin hänestä jo kuvausten aikaan, ennen Richardson-Sellersin roolin julkistusta siis. Siinä olisi voinut olla se kohtaus, jossa olisin saanut elokuvaan kaipaamani sirpaleen lisätietoa galaksin tilasta.
Tämä kohtaus olisi voinut sisältää Maz Kanatan selventävän kommenttiraidan.
10. Reyn näky olisi voinut olla selväsanaisempikin.
Vuotaneiden luonnoskuvien ja käsishuhujen perusteella Maz Kanata näytti aiemmassa käsikirjoitusvaiheessa Luken jediakatemian tuhon näyn yhtä aikaa sekä Reylle että Finnille (kenties Han Solollekin?). Eräässä luonnoskuvassa Finn sytyttää Luken valomiekan Mazin majassa, ja näkykohtaus kuvailtiin käsi kädessä -ringiksi. Tällöin kohtaus olisi ollut pikemminkin Mazin näyttämä muistokuva kuin elokuvan versio, jonka voi tulkita Voima-näyksi tai spekuloiden vaikka Reyn omaksi tukahdutetuksi muistoksikin.
11. Kylo Ren saattoi käydä Millennium Falconissa. Elokuvan ensiesityksessä olin ällistynyt, että huhuista suorastaan eniten odottamani kohtaus ei ollutkaan mukana. Sille oli vielä selvä paikkakin: Kylo Ren saa Voima-sävärit Han Solon saapumisesta Starkiller-planeetalle, ja katoaa sen jälkeen tukikohdasta joksikin aikaa. Huhut tarjosivat jo varhain selityksen: niiden mukaan Kylo menee sinne, mistä Solo-sävärit tulivat, ja löytää Millennium Falconin tyhjänä. Entinen Solo nousee alukseen, kävelee ohjaamoon, ja istuu isänsä tuolille ”kuin pohtimaan vielä kerran”, kuten huhu kuului. Tällä hetkellä en tosiasiassa tiedä, onko tätä kuvattu, mutta jos on, on siinä hitonmoinen poistettu kohtaus.
12. Luke olisi voinut keskustella Anakinin kanssa.
Luonnostaiteilija Ian McCaig kertoo The Art of The Force Awakens -kirjassa esittäneensä ”Anakinin ja Vaderin välillä häilyvän Voima-haamun” esiintymistä elokuvassa. Vähintään mielenkiintoinen ajatus! Epäselväksi jää, oliko tämä idea McCaigin oma vai kävikö se myös käsikirjoittajien pöydällä, mutta enpä ihmettelisi, vaikka vielä kohtaisimme sen tulevassa episodissa. Tällä kertaa Hayden Christensenin cameota varmasti vielä välteltiin kaiken muun prequel-sidonnaisen tapaan, mutta seuraavassa se ehkä jo uskallettaisiin tehdä.
13. Maz Kanatan planeetalla olisi voinut olla rathtareita. Eräässä Making Star Warsin uskottavassa huhuraportissa rathtareita esiintyy Takodanalla herkuttelemassa stormtroopereilla. Tämä on vain prosessikirjoittamista, mutta detaljina mielenkiintoinen: mitähän mahtoi tässä käsikirjoituksen vaiheessa tapahtua Han Solon aluksella?
Ralph McQuarrie piirsi stormtrooperille valomiekan jo Kuolemantähdelle 1970-luvulla.
14. Phasmalla piti olla valomiekka.
Valomiekkaa kantavat stormtrooperit on vanha Ralph McQuarrie -konsepti 1970-luvulta, joten tottakai sekin kaikkien muiden vanhojen McQuarrie-ideoiden kanssa kaivettiin naftaliinista The Force Awakensia suunniteltaessa. Ilmeisesti Phasmalle harkittiin valomiekkaa, jolla vuotaneen luonnoskuvan mukaan olisi ollut ”wampan kynnestä tehty kahva”. En ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä nyt.
15. Leialla piti olla superase. Huhu puhui Star Destroyereita tuhoavasta aseesta ja kertoi vastarinnan epätoivosta. Ei näkynyt elokuvassa tätäkään.
16. Chewbaccalla olisi voinut olla mekaaninen käsi.
Niin ikään vuotaneiden luonnoskuvien kertomaa: Chewielle harkittiin ”sotavamman” peruina mekaanista käsivartta.
Lopullinen Kylo-kypärä on minusta ehdottomasti paras näkemistäni, mutta epäilemättä osa katsojista olisi tykännyt kyborgi-Kylosta enemmän kuin föönikypärä-Kylosta.
17. Kylo Ren olisi voinut olla paljon, paljon mekaanisempi. Lukemattomia iteraatioita läpikäynyt Kylo Renin hahmo näytti monissa syksyllä 2014 nettiin vuotaneissa luonnoskuvissa kyborgilta. Oikea käsi näytti olevan kokonaan mekaaninen, ja Vaderin kypärää pitelevän hahmon kasvoja peitti joko vadermainen kyborgikypärä tai naamio, jonka on tarkoitus näyttää kyborgilta. Näistä luonnoskuvista lähti ensimmäisen kerran liikkeelle sitkeä huhu Luke Skywalkerista pahan puolelle kääntyneenä: hahmo kun tosiaan näytti Lukelta, ja mekaaninen käsi tuntui suoraan Lukelle kuuluvalta. Olisipa totisesti hauska tietää, oliko kaikissa käsikirjoitustyön vaiheissa kuitenkin kyse siitä, että kyborgimainen hahmo oli todellisuudessa Kylo ”Ben” Ren, vai harkittiinko pahikseksi jossain vaiheessa jotain aivan muutakin kyborgiolentoa. Tuskin kuitenkaan koskaan Lukea…
18. Pahan linnake katosi. Samoissa nettiin vuotaneissa luonnoskuvissa esiintyi synkkä linna, jossa Rey näytti kohtaavan valtaistuimella istuvan kyborgimaisen olennon, jonka vangiksi sitten jäi. Tällaista kohtausta ei ole elokuvassa. Puhtaana spekulaationa mietin, että nämä suunnitelmat saattavat olla tarkoitetut Reyn ja Kylon kohtaamiseksi Maz Kanatan linnan sisäpuolella, vaikka ne luonnoksia katsoessa olikin helppo tulkita pahan omaksi linnaksi. Joka tapauksessa näillä kuvilla oli oma hämäävä vaikutuksensa spoiler gameen: ne oli kovin helppo yhdistää tietoon siitä, että elokuvaa on kuvattu Skellig Michaelin luostarisaarella, jonka moni siksi oletti olevan jonkinlainen pahan valtakunta. Toiset taas saivat näistä tiedoista lisää vettä myllyyn, jonka mukaan elokuvan paha kyborgiolento paljastuisi linnakohtauksessa Luke Skywalkeriksi.
19. Luken piilopaikkasaarella olisi voitu nähdä toimintakohtaus.
Tosiasia, joka piti minua epäuskoisena siitä, että Luke Skywalker todella löytyisi piilostaan vasta elokuvan lopussa: Skellig Michaelin saaren kuvauksissa oli mukana stuntteja. Jälkikäteen ajatellen tälle on kuitenkin selitys, joka jää edelleen spekulaatioksi: kenties Skelligillä oli tarkoitus kuvata samalla stuntteja vaativia kohtauksia, jotka nähdään vasta episodi VIII:ssa. Tiedämme nimittäin myös, että Skelligillä oli tarkoitus kuvata pitempään kuin oli sään vuoksi mahdollista – ja että saarelle tosiaan palattiin episodi VIII:n kuvauksia varten jo viime syksynä.
Shadows of the Empire (1996), episodi V.5.
20. The Force Awakensin nimi oli pitkään Shadow of the Empire.
Pablo Hidalgon äskettäin paljastama työnimi olisi liipannut läheltä vanhaa expanded universe -kulmakiveä Shadows of the Empirea. Valittu nimi The Force Awakens on ilman muuta parempi, vaikka minua ärsyttääkin, ettei elokuva anna kunnollista selitystä sen merkitykselle. Muita huhuttuja työnimiä elokuvalle olivat The Ancient Fear ja A New Dawn, joista jälkimmäinen huhun mukaan olisi sittemmin kierrätetty Rebels-kirjalle. Muinaista uhkaa en elokuvan nähtyäni nimivaihtoehdoksi usko, mutta Uusi aamunkoitto on kyllä ollut mahdollinen – aika nössö se vain olisi ollut.
Melkein puolitoista vuotta sitten kirjoitin tähän blogiin tällä otsikolla (yksi ja kaksi). Voitte halutessanne huvittua lukemalla ne nyt: ensimmäinen kirjoituksista on lähes täynnä täydeksi humpuukiksi sittemmin vahvistunutta spekulointia, ja toisessakin on läjä virheitä ja vääriä veikkauksia. Palaan kuitenkin aiempaan otsikkoon, koska nyt on aika eräänlaisen lopullisen spekulaation: viimeiset valistuneet arvaukset ennen totuuden tuloa julki. Tässä kirjoituksessa viittaan myös huhuihin, ja siten varoitan: tämä teksti spoilaa.
Tällä kuvalla meille esiteltiin puolitoista vuotta sitten episodi VII:n keskeisin cast, mutta tuolloin emme tienneet lainkaan, kuka näyttelee ketä. Emmekä vieläkään tiedä kaikkea!
Ensin kuitenkin pari sanaa tuosta aiemmasta kirjoituksestani, jossa väitin dekoodanneeni casting callin. Väärinhän se nimittäin meni, ainakin yhdestä kohtaa: tarkemmalla hahmokuvauksella haettu ”Rachel”-hahmo osoittautui sittenkin rooliksi, johon valittiin Daisy Ridley. Toinen virheeni oli sivuuttaa kokonaan Rachel/Thomas-hakujen juoneen viittaavat hahmokuvaukset, joiden mukaan ”Thomas” eli Finn on kasvanut ilman isän vaikutusta ja ”Rachel” eli Rey on menettänyt vanhempansa nuorena, joutuen kasvamaan yksin. Aikanaan järkeilin, että oikeasta juonesta ei haluttaisi paljastaa mitään, ja että nämä luonnehdinnat olisivat siksi täyttä hämäystä tai korkeintaan esillä siksi, että rooliin löydettäisiin tietynluonteinen näyttelijä. Nyt tiedot näyttävät sittenkin täsmäävän hämmästyttävänkin suoraan Finnin ja Reyn hahmoihin, edellisen ollessa First Orderin sotimaan kasvattama stormtrooper ja jälkimmäisen autiomaaplaneetalle viisivuotiaana hylätty käytännön-orpo.
Kahden ja puolen vuoden takaisiin näyttelijähakuihin on syytä palata yhä, koska ne liittyvät edelleen kuukauden päästä nähtävän elokuvan suurimpiin arvoituksiin: siihen, keitä Rey, Finn, Kylo Ren ja muut uudet hahmot ovat. Lähden kuitenkin helposta päästä, ja käsittelen pari uutta hahmoa alta pois.
Finn (John Boyega) on stormtrooper FN-2187. Hänellä tuskin on sukunimeä lainkaan, ja nimi Finn on vain lyhenne tunnuksesta – tai kenties ei sitäkään, vaan vasta nimi, jonka hahmo ottaa loikattuaan sotilasrivistä seikkailuun. Tämä ei ole enää spekulaatiota, vaan Before the Awakening -kirjan takakansitekstin paljastamaa faktaa – tosin kirja ei ole vielä kaupoissa, eikä takakansiteksti vielä esimerkiksi Amazonissa, joten tämä lasketaan yhä spoileriksi. Ja ei, en usko Finnin olevan sukua sen enempää Landolle kuin Mace Windullekaan. Finn on uusi hahmo, tämän trilogian yhdistelmä jokamies Lukea ja maailmanmies Han Soloa, jonka on etsittävä uudenlainen kohtalo.
Poe Dameron (Oscar Isaac) oli saman takakansitekstin mukaan alunperin Tasavallan lentäjä – ennen liittymistään First Orderia vastaan taistelevaan Vastarintaliikkeeseen, siis. Shattered Empire -sarjakuvan mukaan Poen vanhemmat olivat Endorin taistelussa mukana olleita kapinallisia. Poenkaan perimästä ei siis ole odotettavissa yllättäviä sukulaisuuksia kehenkään aiempaan ystäväämme. Viime aikoina olen muuten alkanut epäillä Poen roolin elokuvassa pienentyneen tuntuvasti leikkauspöydällä, sillä ”trio of new young leads” -tyyppisestä markkinoinnista on siirrytty tämän viikonlopun tv-pätkään, jossa sankarikolmikoksi kutsutaan Reytä, Finniä ja BB-8 -droidia. Julisteessakaan Poe ei päässyt esiin yhtä hyvin kuin vaikkapa Star Wars Celebrationin lavalla kesällä.
Kenraali Hux (Domhnall Gleeson), jonka motivaatioista Entertainment Weekly kirjoitti juuri, ei hänkään liene kenenkään tuttumme jälkeläinen, vaikka häntä jossain vaiheessa Luken pojaksi ja kaksoisagentiksi epäiltiin. Eräässä Rebels-sidonnaisessa lastenkirjassa on jo mainittu Berol Hux -niminen keisarillinen. Uskon, että armoton kenraali Hux on The Force Awakensin Tarkin: keskeinen pahishahmo yhdessä tarinassa, mutta ei saagan suuressa kuvassa kovin merkittävä hahmo. Jos minun pitäisi veikata, kuka episodi VII:n pahiksista ei elä pahistelemaan episodiin VIII, veikkaisin Huxia.
Näin ollen kesän 2013 casting callin arvoituksellisin hahmo on marraskuussa 2015 ”a second young female, also late teens, tough, smart and fit”, koska elokuvassa ei vaikuta enää olevan tällaista hahmoa. Aikanaan veikkasin Lupita Nyong’oa, mutta tämä päätyi näyttelemään motion capture -hahmoa Maz Kanataa, johon tuo kuvaus ei tunnu enää kuuluvan. Gwendoline Christiekään ei tunnu sopivalta, sillä kapteeni Phasman haarniskan sisään tuskin olisi tarvinnut etsiä juuri tietynikäistä naista. Sitä paitsi Phasman hahmoon etsittiin huhujen mukaan alunperin miestä. Olen siksi taipuvainen veikkaamaan, että tällä roolilla tarkoitettiin joko Maisie Richardson-Sellersin tai jonkun muun hahmoa, jonka alunperin tarkoitettiin päätyvän käsiksessä isompaan rooliin, tai mahdollisesti sitä hahmoa, jonka lopulta tapaammekin vasta episodissa VIII.
Mutta näin päädyn siis siihen, mihin varmasti arvasittekin minun päätyvän. Yhdessä kädessäni on kysymys siitä, kuka tai ketkä elokuvassa edustavat Skywalkerien seuraavaa sukupolvea, josta tv-spotit puhuvat jo suoraan ja jonka rouva Lucasfilm Kathleen Kennedykinon vahvistanut elokuvassa nähtävän. Toisessa kädessäni taas pitelen jäljellä olevia hahmoja Reytä (Daisy Ridley) ja Kylo Reniä (Adam Driver). Hahmoja, jotka vähemmän sattumoisin ovat hahmot, joiden alkuperään tiedämme liittyvän mysteerejä: toisen perhe on kadonnut, toinen on ottanut itselleen pseudonyyminimen liittyessään pimeää puolta ihannoivaan salaseuraan.
Tässä kohtaa palaan jälleen (kestäkää!) casting calleihin. Haluan vielä kerran muistuttaa tämän elokuvatuotannon ehkä eniten minua kiusanneesta faktasta: siitä, että ”Rachelin” rooliin eli Reyksi haettiin näyttelijää, joka saattoi ”edustaa mitä tahansa etnisyyttä”. Tämän vuoksi en pitkään suostunut edes uskomaan, että ”Rachel”-haussa oli kyse juuri Reystä. Nyt, kaksi ja puoli vuotta tämän tosiasian jälkeen, en voi edelleenkään todeta kuin olevan kaksi vaihtoehtoa: joko kohta oli ovelaa hämäystä (vaikka saman tekstin hämäykseltä vaikuttanut kohta orpoutuneesta hahmosta ei ollutkaan!), tai sitten Rey ei ole tosiaankaan ole Skywalker. Ja jos jälkimmäinen pitäisi paikkansa, saattaisi hyvinkin pitää paikkansa se huhu, jonka mukaan kohtaisimme Han Solon tyttären vasta seuraavassa episodissa.
Mutta en minä niin usko. En etenkään, kun meillä on nyt joukko trailereita ja tv-spotteja, jotka puhuvat sanoja Reyn ”silmien tuttuudesta” ja vihjaavat musiikillisesti yhteyksistä Han Solon ja Reyn välillä. Enkä edelleenkään siksi, että Daisy Ridley todellakin näyttää Amidalan ja nuoren Leian suvun naiselta. Jos episodi VII ei sisällä kohtausta, jossa Rey yllättäen paljastuu Leia Organan ja Han Solon kadonneeksi tyttäreksi, olen oikeasti yllättynyt. Ainoalta todennäköiseltä vaihtoehdolta tuntuu paljastuminen Luke Skywalkerin kadonneeksi tyttäreksi, joka kyllä toki on mahdollista.
Mutta jos Reystä olenkin yhä aavistuksen epävarma, Kylo Renistä en ole. Draamallisesti tuntuu nimittäin koko ajan järkevämmältä, että Kylo Ren puhuttelee biologisen isoisänsä sulanutta kypärää ja uskoo seuraavansa tämän asettamalla tiellä, korjaten asiat oikeiksi vääräoppisen Luken pilattua välillä kaiken. Asiaa voi katsoa kääntäen: jos Kylo ei ole Skywalker – Reyn veli tai serkku – uuden trilogian tavoite on liiankin yksinkertainen. Sankariemme tehtävä olisi vain voittaa paha, ja sillä hyvä. Jos taas paha onkin perhettä, tilanne on, kuten Luke Skywalker hyvin tietää, paljon monimutkaisempi – mutta juuri sellaisista monimutkaisuuksista Star Warsissa on perinteisesti ollut kyse.
Uusi trilogia näyttää joka tapauksessa tarjoilevan meille Kylo Renissä pahiksen, joka poikkeaa kiinnostavasti niin Darth Maulista kuin Vaderistakin. Kylo Ren on nuori ja vahva uskossaan, mutta samalla arvaamme hänen oppineen esikuvansa Vaderin elämästä jotain muuta kuin minkä Luke Skywalker olisi kertonut. Kylon voidaan epäillä olevan aivopesty, mutta kiinnostavampaa on, jos hän on vahva, itsepäinen ja kuitenkin naiivi: väärin asiat ymmärtänyt, omin päin kaidalta tieltä hairahtunut. Se, että hän ylipäätään puhuttelee Vaderin kypärää, herättää kysymyksiä hänen mielenterveydestäänkin. Kylo Ren tuskin on tiensä päässä Episodi VII:n alussa tai lopussakaan, ja on hyvin mahdollista, että hänen tiensä pimeydestä valoon (tai syvempään pimeyteen!) on yhtä tärkeä osa uuden trilogian suurta kaarta kuin Reyn tai Finnin sankariksi kasvaminenkin. Kaikkeen tähän sopii erinomaisesti se, että Kylo kuuluu suoraan seuraavaan sukupolveen ja samaan sukuun: että hyvästä pahaksi muuttuvan Anakinin ja isänsä pelastajaksi kasvavan Luken jälkeen meidän olisi vuoro tällä kertaa seurata päähenkilön matkaa pahasta hyväksi.
Ja jos menisin tässä kirjoituksessa vielä syvemmälle oikeasti juoneen liittyviin huhuihin, voisin osoittaa savuavan aseenkin. Niitä seuranneet tietänevät mitä tarkoitan (siihen liittyy Millennium Falcon), mutta jos haluatte lukea, se löytyy vaikkapa tästä Making Star Warsin kirjoituksesta. Jos se kohtaus elokuvassa aikanaan nähdään, sitä tuskin kannattaa odottaa tv-spotteihin.
Ei uutta traileria (kuten ennakkotiedotkin kertoivat). Ei Episodi IX:n ohjaajaa (josta huhut puhuivat). Mutta kylmät väreet nostattava, suorastaan kaunis behind the scenes -video ja paljon muuta, krhm, pientä.
Tässä San Diego Comic Conin sydän, ja sen perässä minun kaksikymmentä nostoani The Force Awakens -paneelista:
@MaijaOhvo@AkiJorgensen George Lucasin voimahaamu ajalta ennen pimeälle puolelle kääntymystä hymyilee nyt jossain.
Onhan se herkkää, eikä edes tunnu markkinointipuheelta, kuinka kaikki todistelevat, että nyt tehdään aitoa asiaa. ”Getting back to the old days, the old ways of doing things”, sanoo suuri Peter Mayhew. Ja katsokaa vaikka vain alun montaasia, kuinka maahansyöksynyt musta TIE Fighter on ensin maalattu, sitten mallinnettu ja lopuksi oikeasti rakennettu aavikolle. Huikeaa! Tämän saman todistamiseksi paneeliin tuotiin livenä otus, joka käveli aikanaan Force For Change -videossa JJ Abramsin vierellä. Melkomoista!
Behind the scenes -videon alun klaffit paljastavat, että teaserin kohtaus, jossa stormtrooperit seisovat maihinnousualuksessa, on ”scene 3”. Olisiko scene 1 alkuskrolli ja scene 2 pakollinen avaruuskuva First Orderin aluksesta?
Poe Dameron (Oscar Isaac) jää jossain vaiheessa vangiksi. Onkohan vankia kuljettava stormy suorastaan John Boyegan hahmo Finn?
Simon Peggin rooli elokuvassa sai virallisen vahvistuksensa vasta nyt. Mutta Pegg ei narrannut vastatessaan aikanaan haastattelijoille, ettei hänen naamansa näy Star Wars -elokuvassa, kuten vahvistuu bts-videon kohdassa 2:00: hahmo on alien, eikä Peggin kasvoja näy. ”My whole life has lead to this moment”, Pegg joka tapauksessa sanoo, ja voin vahvistaa täältä etänäkin, että I feel you, bro.
Bts-videon kohdassa 1:54 näkyy hahmo, jonka luonnoskuva vuoti äskettäin nettiin saatesanoilla ”Maz Kanata”, joka taas on Lupita Nyong’on hahmo. Mutta koska bts-videossa näkyvä hahmo on selvästi ihminen maskissa, ja Nyong’on suoritus tallennetaan liiketunnistuksena, olivat vuodon saatesanat siis väärät. Pillihahmo näkynee vain jossain taustalla.
Rey (Daisy Ridley) lentää Millennium Falconia IMAX-kameroilla kuvatussa kohtauksessa (2:30). Muistaakseni jossain jo aiemmin vahvistettiinkin, että tuo kohtaus on teasereissa väläytetty pako autiomaaplaneetta Jakkun yllä.
C-3PO, joka tähän mennessä on pysynyt uuden elokuvan yhteyksissä hyvin piilossa, näyttäisi olevan mukana ainakin A New Hopen kapinallistukikohdan karttahuonetta muistuttavassa lokaatiossa (2:46).
Carrie Fisherin asu bts-videolla mukailee tarkalleen huhuttua, ja näin samalla vahvistuu myös, että Leia tosiaan on hahmo, jolle toisessa teaserissa ojennetaan Luken vanha valomiekka.
Abramsin mukaan The Force Awakensista on nyt olemassa raakaleikkaus, mutta luonnollisesti leikkausvaihe on yhä kesken. Muistattehan, että alkuperäisen aikataulun mukaan ensi-ilta olisi ollut jo. Abrams suorastaan kiitti paneelissa Disneyä lisäajasta.
Gareth Edwards aloittaa Rogue One -elokuvan kuvaukset Kathleen Kennedyn mukaan kolmen viikon päästä. Ilmeisesti raportit kuvausten jo alkamisesta viittasivat second unitiin tai vastaavaan.
Vastauksessa kysymykseen näyttelijöiden etnisestä diversiteetista Abrams väitti, ettei esimerkiksi Finniä ja Reytä kirjoitettu tietyn etnisyyden edustajiksi. Todellako, Reytäkään? Joka lentää yksin Millennium Falconia?
Adam Driver pääsi ensimmäistä kertaa lavalle Star Wars -paneelissa, mutta lausui vain muutaman sanan ja piti Kylo Renin todella salaperäisenä. Erinomainen vastaus kysymykseen hahmon pahuudesta, kuitenkin lopulta: ”Lähestyimme häntä enemmänkin hahmona, joka uskoo olevansa oikeassa kuin pahana”.
Domhnall Gleesonin hahmo paljastettiin nyt ensimmäisen kerran, aivan kuten pari viikkoa sitten veikkasin. Hahmon nimi on kenraali Hux ja kyllä, tämäkin hahmo on pahis. ”I’m british, I’m evil” – parhaiden SW-perinteiden mukaisesti.
First Orderin tukikohdan nimi on Starkiller Base, joka tietenkin on viittaus Luke Skywalkerin varhaisen käsikirjoitusversion sukunimeen 1970-luvulta, mutta joka saattaa kyllä viitata myös tukikohdan käyttötarkoitukseen, jos sitkeitä huhuja on uskominen.
Yleisöstä kysyttiin suoraan, esiintyykö tai mainitaanko Episodi VII:ssä Palpatinen vanha mestari Darth Plagueis (olen aidosti yllättynyt, että kysymys pääsi läpi). Kaikki näyttelijät pitivät naaman täysin peruslukemilla, mutta Abrams ja käsikirjoittaja Lawrence Kasdan vastasivat kutkuttavasti kierrellen. Periaatteessa ohjaajan viimeinen sana oli kuitenkin ”ei”.
Mark Hamill oli mukana paneelissa, ja jälleen parrakkaana, mutta behind the scenes -videossa ei edelleenkään nähty Lukea. Ehkä syksyn trailerissa, edes vilaus?
Hamillin oma teoria Luken tulevaisuudesta Jedin paluun jälkeen oli, että rakkaudenkohteen paljastuminen sisareksi olisi niin traumaattinen kokemus, että Luke päätyisi erakoksi jonnekin vain droidit seuranaan. Vaikka yleisö nauraa, Hamill on selvästi ajatellut asiaa ihan tosissaan – ja on kiintoisaa, että tähän elokuvaan liittyen olemmekin sitten kuulleet pinon huhuja Lukesta erakoituneena jossakin, jostain syystä.
Harrison Ford kävelee taas.
Vaikka uusia hahmoja esiteltiin taas, Finn ja Rey eivät vieläkään saaneet sukunimiä.
Tähtien jatkosota 