Forces of Destiny: Enemmän ideoita, enemmän poikia

Ärsytti jo tänä aamuna, että tulin eilen postanneeksi niinkin pahasti (mahdollisesti) spoilaavan merkinnän eilen. Siitä huolimatta, että tietenkin kyse oli vain paljastuneesta mahdollisesta tulkinnasta Reyn vanhempien henkilöllisyydestä, ei toki ehdottomasta totuudesta. Hiton Lucasfilm, jättäisitte elokuviin liittyvät isot paljastukset elokuviin!

Joten ajattelinpa lätkäistä tähän väliin jotain aivan muuta, ettei tuo kirjoitus möllötä blogissa päällimmäisenä. Ja mikäpä sen parempaa kuin kasa aivan kevyitä animaatioklippejä: Forces of Destiny -lyhärisarjan lokakuussa julkaistu satsi, josta en ole tähän asti sanonut mitään. (Ensimmäisen alusta kirjoitin kesällä lyhyesti.)

Tässä ne ovat, kaikki kahdeksan lyhyttä pätkää, pääosissa Sabine Wren, Rey, Ahsoka Tano ja Jyn Erso:

Omasta mielestäni tämä pätkäsatsi on jo parempi suoritus kuin kovin köykäinen ykkössetti. Näissä on, sanoisinko, paikoitellen ihan ideaa. Ahsoka-pätkä Teach you, I will kiteyttää mainiosti erittäin starwarsmaisen elämänohjeen, Imperial Feast leikittelee vanhalla vitsillä stormtroopereista ewokien voitonjuhlien pääateriana ja Accidental Allies asettaa kutkuttavasti, jos kohta pikaisesti, kohdakkain eri maailmojen sankarit Jynin ja Sabinen.

Muutenkin tämän Forces of Destinyn toisen satsin (näitä ei taideta laskea erillisiksi ”tuotantokausiksi”) paras puoli on ilman muuta se, että nyt valokeilaan nostetut sankarittaremme kohtaavat ekaa kautta paremmin muita hahmoja – ja hahmojen väliset kohtaamiset ovat pariminuuttisten minijaksojen vaatimattomissa puitteissa vallan toimivia. Elokuvakeskeistä katsojaa kiinnostanee näistä eniten Rey-jakso Tracker Trouble, joka tapahtuu The Force Awakensin sisällä Millennium Falconissa ja sisältää siis sivurooleissa Hanin, Chewien ja Finnin. Imperial Feastissa taas kohtaavat Han ja Leia, ja sehän nyt on aina vain upeaa.

Viimeksi mainittu on muuten teknisesti ottaen nykykaanonia oleva kohtaus Jedin paluun ja The Force Awakensin välissä, ja vaikka pieni sellainen onkin, niin onhan sellainen yhä harvinaisuutena tervetullut.

jyn-erso-sabine-wren

Sabine Wren ja Jyn Erso jaksossa Accidental Allies.

Ehkä jossain määrin väistämätöntä sattumaa sitten on se, että samalla Forces of Destiny törmää hieman omaa ideaansa vastaan: näissä pikkuisissa jaksoissa kun esiintyvät naissankarien lisäksi lähes yhtä isoissa rooleissa esimerkiksi Han Solo, Anakin Skywalker ja Yoda – siis valikoima sarjan aivan keskeisimpiä mieshahmoja. Jos ja kun tätäkin sarjaa varmasti jatketaan, olisi ehkä parempi pitää tiukemmin kiinni premissistä ja vaikka sitten tosiaan tehdä lisää Padmen ja Ahsokan tai Sabinen ja näissä jaksoissa esiintyvän Ketsun yhteisseikkailuja. Missä muuten viipyvät Rebels-suosikkini Hera Syndullan Forces of Destiny –jaksot? Tai Mon Mothman!

Ja sitten jos vielä haaveilevammalle linjalle lähdetään… Miten olisi Heran tai Sabinen yhteisjakso Leian kanssa? Tai jopa Ahsokan ja Leian, huh huh?

Vaan entä miten olisi edes yksi edes vähän pitempi jakso? Kymmeneen minuuttiin mahtuisi aivan toisentasoinen tarinankaari.

7 thoughts on “Forces of Destiny: Enemmän ideoita, enemmän poikia

  1. Olenko minä siis ainut, jonka mielestä oli aika iso juttu kertoa, että Hera selvisi koko kapinan läpi?

      • No ottaen huomioon, että R1 hyökkäys ei ollut mikään megalomaaninen menestys kapinaliiton laivueen koolle, niin olisi Heralle voinut käydä huonostikin. Ja itse olisin epäillyt että Hera olisi viimeistään jossain muussa vaiheessa urhoollisesti heittänyt henkensä. Mutta ehdottomasti parempi näin!

  2. Päivitysilmoitus: Seuraava animaatiosarja todella oli Resistance | Tähtien jatkosota

  3. Päivitysilmoitus: The Clone Wars saa uusia jaksoja – ja prequelit pääsevät pannasta | Tähtien jatkosota

  4. Päivitysilmoitus: Star Wars -animaatiot on nyt suunnattu lapsille | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s