Seuraava Star Wars -elokuvatrilogia julkistettiin viitisen päivää sitten, ja tilanteen huomioon ottaen franchisea yleensä ympäröivät tahot (minäkin) ovat aiheesta hämmästyttävän hiljaa. Kysehän tosiaan on siitä, että
- Disney-Lucasfilm julkisti kolme uutta Star Wars -elokuvaa (tähän mennessä valmistuneiden yhdeksän ja kolmen tulossa olevan jatkoksi)
- Sarjan vahvistettiin ensimmäistä kertaa jatkuvan elokuvissa ”Skywalker-keskeisen” saagan ulkopuolelle – tähänastiset standalone-projektitkin kun kuitenkin ponnistavat suoraan tuosta pääsaagasta
Uutiset ovat siis isoa mittaluokkaa, periaatteessa melkein yhtä suurta kuin uuden trilogian julkistus lähes tasan viisi vuotta sitten. Miksi siis vaitonaisuus Rian Johnsonin uudesta projektista? No, koska…siitä on niin vaikea sanoa mitään muuta kuin varovaisen innostunut ”jee”.

Rian Johnson ohjaa sitten enemmänkin Star Warsia – vaikkei valitettavasti enää Carrie Fisheriä.
Ensinnäkin minun on toistettava ensimerkintäni ensimmäinen huomio: uutinen ei oikeasti ollut yllättävä, eikä se siksi aiheuta maan tärähtelyä Disney-kauppojen ja uuden trilogian julkistuksen tapaan.
Tämän ajan Hollywoodin kruununjalokivet ovat nimenomaan pitkään jatkuvat franchiset, joista kirkkaimman tähden Marvelin tahti on jo 2-3 elokuvaa vuodessa. Star Wars on monilla mittareilla franchiseista kaikkein suurin, joten kenenkään oli aivan turha luulla, että Star Wars -elokuvat jotenkin loppuisivat episodinumeroidun sarjan myötä. Disney on jo aiemmin puhunut omistajilleen Star Warsin noin 40 vuoden elinkaaresta. En yllättyisi yhtään, vaikka ison puhtaan pöydän suunnitelmiin kuuluisivat jo myös esimerkiksi jatko-osat Han Solon sooloelokuvalle ja episodi IX:lle ilman episodinumeroa – jälkimmäisellä siis tarkoitan esimerkiksi Reyn ja kumppaneiden omia seikkailuja (vaikkapa ”siellä jossain galaksin kaukaisella laidalla”, missä moni oheiskirja vihjaa pahan pesivän) sitten kun Skywalker-keskeinen perussaaga on kääritty pakettiin. Moni on myös ehtinyt laskea, että näitä ja Johnsonin uutta elokuvasarjaa vuorotellen päästään kätevästi Star Warsin 50-vuotisjuhlaan 2027, joka olisi siten sopiva ajankohta Episodille X…
Kun näin on, suositukseni on unohtaa kokonaan ajatukset siitä, tehdäänkö Star Wars -elokuvia ”liikaa” (vaikka verrattuna George Lucasin nyt hellyttävältä vaikuttavaan suoritukseen ’kuusi elokuvaa 28 vuodessa’ nekin ajatukset ovat ymmärrettäviä). Sen sijaan kannattaa keskittyä toivomaan, että kun niitä kuitenkin tehdään, saisivat ne mieluusti olla mahdollisimman hyviä. Tai muistamaan, että jos ne eivät aina sitä olisikaan, ei se enää niin kovin vakavaa olisi, koska uusia tilaisuuksia innostua kyllä tulee. Tai riemuitsemaan siitä, että yksikään näistä tekeillä olevistakaan elokuvista ei kuitenkaan ole uusintaversio tai reboot, joiden jatkuva tuotanto jäytää käytännössä kaikkia muita Hollywoodin franchiseja.

”Wuhuu, ei lopu hommat ei!”
Suurin syy hiljaisuuteemme Johnsonin tulevan trilogian äärellä ei kuitenkaan ole uutisen yllätyksettömyys, SW-taisteluväsymys eikä lannistuminen väistämättömän edessä. Suurin ongelma on, että siitä on niin mahdottoman vaikea edes spekuloida.
Kun episodeista VII-IX muodostuva uusi trilogia julkistettiin viisi vuotta sitten, saattoivat fandom ja journalistit sukeltaa heti syvään päähän siinä mielessä, että sentään tiedettiin, että luvassa olisi jatkoa olemassaoleville elokuville. Kukaan tuskin osasi arvata oikein – esimerkiksi, että Luke Skywalker olisi kateissa koko VII:n ajan. Emmehän heti tienneet edes suostuisivatko vanhat näyttelijät palaamaan tai perustuisiko elokuva olemassaolevaan expanded universeen. Ainakin vaihtoehdoista saattoi heti porista.
Nyt Disney, Lucasfilm ja Rian Johnson vaikuttavat suojautuneen spekulaatioilta nimenomaan paljastamalla pari valittua sanaa enemmän kuin vuoden 2012 julkistuksen aikaan. Uuden elokuvatrilogian ilmoitettiin heti kättelyssä olevan ”erillinen episodinumeroidusta Skywalker-saagasta” ja ”esittelevän uusia hahmoja galaksin kolkasta, jota ei ole aiemmin tutkittu”.

Esimerkiksi tämän hahmon taustatarina ei olisi franchisen historiassa ennen tutkimaton suunta.
Erityisesti jos Johnson pitäisi tämän tiedotteen lupauksen ja käsittelisi täysin franchisen historiassa tutkimatonta paikkaa tai ajanjaksoa, järkevän spekuloinnin pitäisi lähteä yrittämällä keksiä, mikä sellainen täysin tuntematon tarinaidea voisi olla – ja se taas on keskustelu, johon on melko vaikea lähteä. Minä voin vaikkapa toki heittää, että haluaisin nähdä vaikkapa hyperajon ensimmäisistä keksijöistä ja heidän tutkimusmatkoistaan julesvernemäisesti kertovan seikkailusarjan, mutta Johnson ajattelee todennäköisesti jotain aivan muuta.
Ja vaikkei pitäisikään – kaikella rakkaudella olisi aivan Lucasfilmin nykypolitiikan mukaista esimerkiksi kutsua ”ennen kertomattomaksi tarinaksi” tämän kaanonin versiota Knights of the Old Republicista – on silti vaikea heittää veikkaustikkoja ennen kuin tietää, mille seinälle tai edes mihin rakennukseen tikkataulu on ripustettu. Ehkä osuvimman tähänastisen spekulaation olen nähnyn MakingStarWarsin Jason Wardilta: kenties Rian Johnson olisi keksinyt The Last Jedia kirjoittaessa erinomaisen idean esimerkiksi Ahch-To-planeetan ensimmäisistä jedeistä, ja tuo idea olisi sitten kasvanut kokonaiseksi elokuvasarjaksi?
(Ylipäätään kannatan aina mieluummin lähtökohtaa, jossa lahjakas elokuvantekijä olisi itse halunnut kertoa juuri tämän tarinan sen Lucasfilmillä viime vuosina suositun mallin sijaan, jossa elokuvantekijät palkataan kehittelemään valmista ideaa. Mutta nythän emme siis tiedä edes, kummasta lähtökohdasta on kyse – ja jos jälkimmäisestä, niin sen parempi, jos kypsyttelyaikaa nyt on riittävämmin kuin vaikkapa JJ Abramsilla Episodi IX:ään.)

Sisältääkö tämä The Last Jedissä nähtävä kirja uuden elokuvasarjan idun?
Toisaalta olen sitä mieltä, että on hyväkin, ettei Johnsonin trilogiasta ”tarvitse” käydä vielä aktiivista spekulointia. Meillähän on, hyvä tavaton, vielä hetken aikaa näkemättä Johnsonin ensimmäinenkin SW-elokuva The Last Jedi, ja episodinumeroidun Skywalker-saagan viimeistä osaa tosiaan vasta kirjoitetaan. Tiettävästi ennen Johnsonin trilogian avausosaa pitäisi vielä olla luvassa ainakin yksi standalone-elokuvakin vuonna 2020 (*krhm*obi-wan*krhm*), vaikka siitä ei olekaan pitkään aikaan kuulunut virallisesti pihaustakaan.
Ilmeisesti Disneyllä katsottiin, että tämä julkistus täytyi tehdä tässä vaiheessa esimerkiksi sen varmistamiseksi, että sekä katsojat että sijoittajat uskovat ohjaajia ja käsikirjoittajia tuskallisesti vaihtaneessa franchisessa riittävän itua vielä vuosikausiksi. Luulen kuitenkin, että kuulemme niin ikään viime torstaina julkistetusta näytellystä sarjasta lisää paljon aiemmin kuin Johnsonin elokuvasta. Sarjan ensi-ilta saattaa olla niinkin lähellä kuin vuonna 2019, jolloin Disneyn uusi stream-palvelu aloittaa – tosin silloin sarjan kehittelyn pitäisi olla jo aika pitkällä.
Itse asiassa tässä vaiheessa keskeisin kysymykseni Johnsonin projektiin liittyen on: Millä ihmeen nimellä sitä pitäisi nimittää verrattuna ”uuteen trilogiaan”?
Hyvää juttua taas kerran. Hyperajon keksintä tai ihan pelkkä ”miten Voima havaittiin ihmiskunnassa” olisivat ihan hauskoja vaihtoehtoja.
Nimeäminen menee kieltämättä vaikeaksi. Nythän meillä on OT, PT JA ST julkaisujärjeystyksessä, sekä muut elokuvat… olisikohan niille joku nimi? Spin-off -trilogia olisi ehkä ajatukseltaan lähin sopiva termi, koska kaikki elokuvat ovat käsitelleet Skywalkereita. Samaan universumiin mutta eri paikkaan, aikaan ja poppooseen sijoittuva tekele on mielestäni lähinnä spin-off. Eli saadaan SOT, heheh.
Päivitysilmoitus: The Last Jedi on elokuva välinpitämättömyyttä vastaan (ja siksi on sopivaa, että se ei ole kaikkien mieleen) | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Jos et tykännyt The Last Jedistä, saatat haukkua väärää episodia | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Ei Oscareita The Last Jedille – eikä Star Warsille 37 vuoteen | Tähtien jatkosota