Viimeinen Jedi: Toisia ajatuksia

Pakko näpytellä vielä samana iltana toinen blogimerkintä Episodi VIII -otsikkoajatuksia. Ensimmäiseen menivät ensifiilikset, tässä pari (ehkä vähemmän vakavaa) jatkomietettä.

Jatkomiete #1:

Jotkut jo ehtivät väittää otsikkoa itsestäänselväksi ja siksi tylsäksi, mutta väitän, että se johtuu vain siitä, mistä kirjoitin jo ensireaktioissani: The Last Jedi on niin sopiva otsikko, että se tuntuu heti oikealta. En ole huomannut kenenkään ilmoittautuneen arvanneeksi otsikkoa ennalta – vaikka se oli edellisen episodin alkuskrollissakin! (EDIT 34 minuuttia postauksen jälkeen: okei, nyt yksi Reddit-käyttäjä)

tfa-crawl

Sen sijaan törmäsin huhuihin ainakin näistä otsikoista: Forces of DestinyFall of the Resistance, Echoes of the Dark Side ja The Order of the Dark Side. Näistä tosin vain ensimmäinen tuntui edes etäisen uskottavalta huhulta, ja sekin sitä vain siksi, että se saateltiin joulukuussa ilmoille mittavan copyright-merkinnän saattelemana. Senkin voisin kuitenkin kuvitella päätyvän pikemminkin vaikkapa pelin nimeksi. (The Force Awakensin nimeksi harkittu A New Dawn käytettiin Rebels-prequelromaanin nimenä.)

Lieneekö tarpeetonta sanoakaan, että nuo kaikki ehdotukset ovat kauheita.

Jatkomiete #2:

”It’s like poetry, they rhyme”, sanoi George Lucas, eikä tarvita ajatuksen erittäin pitkälle vievää Ring-teoriaa siihen, että Star Wars -elokuvien on aina tiedetty tietoisesti toistavan aiempien osien teemoja, asetelmia ja jopa dialogia. Mitä tulee episodien otsikoihin, prequel-aikana homma nähtiin tietenkin näin, ja aika ilmeistä se olikin:

A New Hope = The Phantom Menace
The Empire Strikes Back = The Clones Attack = Attack of the Clones
Return of the Jedi = Revenge of the Sith

Sisälliöllisesti otsikkorimmauksen vertailu menee jotakuinkin näin. Trilogian ensimmäinen osa on nimetty tapahtumien keskellä vaikuttavan hahmon (Luke/Palpatine) ja toisaalta alussa vallitsevan tunnetilan (toivo/uhka) mukaan. Toinen osa saa nimensä aktiivisesta teosta, joka kääntää sotilaalliset asetelmat. Lopullisen kaikuinen kolmas otsikko taas kertoo, kenen herran haltuun homma trilogian päätteeksi jää (vaikka sekä paluu että kosto voivatkin tarkoittaa sekä yksittäistä hahmoa että ryhmittymää.

Lucas ei enää hallitse Tähtien sotaa, joten kaikki Lucas-rimmaukset ovat pois pöydältä (ainakin siinä tarkan kellopelin mielessä mitä Ring-teoria esittää, sillä kyllähän The Force Awakens myötäilee A New Hopen juonta ehkä turhankin tarkkaan). Mutta, just for the fun of it, ja terveisin juonitoveri Lasselle:

A New Hope = The Phantom Menace = The Last Jedi
The Empire Strikes Back = Attack of the Clones = The Force Awakens
Return of the Jedi = Revenge of the Sith = ??? of the ???

KRHHKRÖHÖMbalanceoftheforceKRÖHÖMÖHM

hanwink

Jatkomiete #3:

Siis tottakai sellaisella nimellä kuin The Last Jedi on edeltäjänsä Star Wars -galaksissa. The Last Jedi on aiemmin ollut (ainakin) vuoden 2013 romaani (siis viime ajoilta ennen Disney-kauppaa ja uutta kirjojenkin kaanonia), pienellä kirjoitusasumuunnoksella vuosien 2005-08 nuortenromaanisarja, fanifilmi vuodelta 2014 sekä sarjakuvatarina jo vuonna 1981.

Viimeksi mainitun osalta voin tarjoilla myös aidon ja oikean suomennoksen tuoreelle alaotsikolle. Lähteenä suomalainen Star Wars -sarjakuvalehti 2/1983:

viimeinenjedi

Mainokset

6 thoughts on “Viimeinen Jedi: Toisia ajatuksia

  1. Hauska, että The Last Jedi on niin itsestään selvän oloinen nimi, ja silti se ei tullut mieleen tätä ennen.

    Balance of the Force on toisaalta niin ennaltaan arvattava nimi, että itse voisin jopa epäillä, ettei sitä valita.

    • Näin on, ja luulen itsekin, ettei sitä lopulta siksi valita.

      Mutta olisi kyllä kiva, jos suuren saagan (toistaiseksi) viimeisen osan otsikko olisi komea ja kaiken summaava – kuten sekä Return of the Jedi ja Revenge of the Sith muuten olivat. Epäonnistunut otsikko on esimerkiksi sellainen, joka tuo kehiin jonkin aivan uuden elementin, jota aiemmissa osissa ei ole mainittukaan. En vieläkään jaksa muistaa, mitä ihmettä oikeastaan olivat ne Kuoleman varjelukset, jotka jostakin syystä oli nostettu sen osan otsikoksi, jonka olisi luullut olleen Harry Potter and the Dark Lord tms.

      • http://harrypotter.wikia.com/wiki/Deathly_Hallows

        Tuo ”deathly hallows” -homma tuli kirjassakin vähän puun takaa, mutta kyseessä ovat siis viitta, kivi ja sauva, jotka veljeskolmikko joskus kauan sitten sai Kuolemalta. Se, miten tämä liittyy mitenkään Potteriin, oli aika ontuvaa.

        Voisikohan tuota trilogian päätös-osan R-äännettä mitenkään jatkaa? Nyt on Revenge ja Return, niin olisihan se aika hauskaa päräyttää vielä jokin kolmas.

        Resonance. Remembrance. Tai MGR:n mukaisesti Revengence. Lucas olisi varmasti ihastunut johonkin yhtä epämääräiseen sanaan.

    • Reverence olisi aika hieno. Revolution on omaan korvaan aika meh, mutta voisi hyvin olla ”isolle massalle” hyväksyttävä nimi.

  2. Päivitysilmoitus: Star Wars Celebration. Nyt! | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s