The Force Awakens bluray kiehtoo ja suututtaa

The Force Awakens lie tässä vaiheessa jo blurayltakin (tai dvd:ltä) katsottu, eikö? Sillä eihän siinä, totuuden nimissä, ollut kaikkinensa katsottavaa kuin noin neljän tunnin edestä.

Kirjoitin jo etukäteen julkaisun näyttävän verrattain vaatimattomalta. Katsomisen jälkeen se tuntuu siltä vielä enemmän. Vaikuttaa siltä, että Disney-Lucasfilm haluaa edelleen pitää pääosassa itse elokuvan, eikä selittele sitä suuremmalti. Itse asiassa mahtipontisesti nimetty Secrets of The Force Awakens -päädokumentti jopa alitti odotukseni, koska ensi-illan (ja dokkarin haastattelujen kuvaamisen) jälkeen tekijät ovat kuitenkin antaneet haastatteluja niinkin obskuureista aiheista kuin vaikkapa Kylo Renin tuhka-astiasta. Niinpä kun bluray-dokkari alkaa kikattelevien näyttelijöiden ”jes, nyt me saadaan viimein puhua tästä” -puuskahduksilla, sen voisi odottaa menevän todella kertomattomiin kulissien takaisiin tarinoihin…mutta niin ei tapahdu. Dokumenttiin ei todellakaan ole jätetty (tai päästetty) sen nimenmukaisia salaisuuksia: itse asiassa haastan kenet tahansa kaivamaan dokumentista tiedonmuruja, jotka eivät olisi jo paljastuneet elokuvan ensi-iltaa edeltävinä tai sitä seuranneina kuukausina. Itseni yllätti aidosti vain yksi pieni yksityiskohta: se, että osa haastateltavista lausui Kylo Renin etunimen muodossa ’kii-lo’, mikä voi tarkoittaa, että tämä oli jossain vaiheessa tarkoitus.

abrams-ridley

Secrets of the Force Awakens -dokumentti ei näytä salaisuuksia, mutta sentään tällaisia hetkiä.

Se, mikä dokumentissa oli tietenkin hienoa, oli elokuvan kuvauksien näkeminen viimeinkin videona. Kaltaiseni prequel-sotien veteraanit muistavat, kuinka silloin elokuvien making of -kuvia ja videoita paitsi vuodettiin nettiin, myös julkaistiin ihan virallisestikin koko ajan elokuvanteon aikana. Tällä kierroksella vastaavanlainen materiaali on ollut niin vähissä, että todellakin pelkät kamerantakaiset kuvat vaikkapa Millennium Falcon -lavasteista tuntuvat nyt kullanarvoisilta. Tässä vaiheessa haastatteluissa on jo kerrottu toistamiseen asti, miten uskomattomia yksityiskohtia elokuvaan tehtiin ”livenä” tietokoneiden sijaan (vain yksi esimerkki: punainen pitkä robotti Maz Kanatan linnan ulkopuolella), mutta sen näkeminen videolla on silti kiinnostavaa.

Jokainen minuutti The Force Awakensin lisämateriaaleja on siis toki katsomisen arvoinen, mutta pintaraapaisuksi ne jäävät. Kuvaavaa on, että dokkareissa ei edes mainita tuotannon merkittävintä, isoa julkisuuttakin ymmärrettävästi saanutta, takaiskua eli Harrison Fordin jalkaonnettomuutta – vaikka tuon onnettomuuden tiedetään vaikuttaneen merkittävästi tuotantoon, kun kaikki myöhemmät kuvaus- ja lavastusaikataulutkin menivät uusiksi ison tähden ollessa jonkin aikaa toipilaana. Toinen iso asia, mihin dokumentti ei koske pitkällä tikullakaan on elokuvan tuotannon huippusalaisuus ja samalla sen suhde meihin: siis yleisön massiivisiiin odotuksiin, spekulaatioihin, huhuihin ja vuotoihin.

Vielä ärsyttävämmiltä tuntuvat muutaman minuutin featurettet BB-8:sta, ILM:stä, musiikista ja muutamista muista aiheista. Tänä päivänä nämä tuntuvat sen tasoisilta katsauksilta, että niiden olisi kuulunut olla pikemminkin netissä julkaistavia pätkiä juuri prequelien malliin – ja maksavien asiakkaiden blurayllä näitä kutakin aihetta olisi voinut käsitellä vaikka puoli tuntia Peter Jacksonin Keski-Maa-elokuvien levyjen tapaan.

puppetbb

BB-8, uskomaton nukke- ja tietokoneanimaation yhteisluomus, saa 6-minuuttisen featuretten. Kuusiminuuttisen.

Aivan kaikkein eniten minua kuitenkin kismittävät poistetut kohtaukset. Kirjoitinkin jo tätä julkaisua ennakoidessani, että monet oikeasti kiinnostavat poistetut kohtaukset loistavat poissaolollaan: Leian ja Korr Sellan välinen, galaksin poliittista tilannetta käsitellyt kohtaus tai Unkar Pluttin myöhemmät vaiheet Falconin perässä, esimerkiksi. Mutta sitä en osannut arvata, kuinka herttaisen yhdentekeviä todella olisivatkaan ne parit pätkät, jotka bluraylla on suvaittu julkaista. Vastarinnan lääkäri sanomassa Finnin paranevan? Pliis.

Jopa ennakkoon odottamani, kauan ennen elokuvan julkaisua huhuja seuraavissa piireissä kohuttu kohtaus Kylo Renistä Falconissa paljastui bluraylla pelkäksi nopeaksi väläykseksi, jota katsoja ei jää kaipaamaan. Tässä kuitenkin juuri piilee suuttumukseni ydin: eiväthän ne sekunnit, jotka nyt tuosta kohtauksesta näimme, tarkoita, että kohtauksen olisi pitänyt olla juuri tuollainen. Tuskin kohtaa on tuollaisenaan ”valmiina” elokuvasta poistettu. Päinvastoin, se on luultavasti päätetty jättää pois jo aiemmin, kuten efekteiltään viimeistelemätön lumikiiturikohtaus. Sitten nuo parit kymmenet sekunnit on vain viimeistelty ja lätkäisty levylle.

Tunnelmallisemmin tehtynä, sopivaan kohtaan elokuvan rytmiä sijoitettuna, Kylo Ren istahtamassa isänsä legendaarisen avaruusaluksen tuolille pohtimaan viimeisen kerran tulevaa tekoaan olisi voinut olla The Force Awakensin hienoimpia kohtauksia: herkkä ja hyytävä hetki. Se, että elokuvantekijät päättivät jättää kohdan pois elokuvasta, on heidän valintansa, ja saattaa toki selittyä nimenomaan vaikkapa elokuvan rytmillä. Mutta se sirpale, joka kohtauksesta meille nyt näytettiin, antaa ymmärtää, ettei valinta ollut kummoinenkaan. The Force Awakensin nyt julkaistut poistetut kohtaukset – ja laajemmin kaikki muutkin blurayn ekstrat – pönkittävät illuusiota siitä, että elokuvan oli aina määrä olla juuri tällainen, eikä se olisi mitenkään voinut olla toisenlainen. Ja näinhän, kuten tämän blogin seuranta-alueen perimmäinen ideakin on, ei todellakaan ole.

Minulle Star Wars -elokuvien keskeinen viehätys on aina ollut siinä, miten tarina rakentuu: kuinka ideat kasvavat kokonaisiksi hahmoiksi, juonikuvioiksi tai elokuviksi, ja kuinka nämä jatkuvassa saagassa vaikuttavat aina seuraaviin ideoihin, juonikuvioihin, elokuviin ja oheistarinoihin. Pian elokuvan ensi-illan jälkeen listaamani 20 asiaa, jotka putosivat pois ei sekään sisällä läheskään kaikkea, mitä moiselle listalle voisi nyt koota. Secrets of The Force Awakens -dokkari mainitsee kyllä Poen tarkoitetun kuoleman, käsikirjoittajien vaihdoksen ja pari muuta isoa käännettä, mutta ei pureudu juuri lainkaan siihen prosessiin, josta minä kaikkein eniten haluaisin kuulla. Erityisesti poistettujen kohtausten valinnallaan se antaa ymmärtää, ettei kerrottavaa olisikaan.

kylo-falcon

Kylo Ren käy Millennium Falconissa. Bluraylla tämä hetki kiitää ohi, vaikka tässä kuvassakin on tunnelmaa.

Onneksi toivoa sopii – ja itse asiassa olettaakin – että paljon tästä kerrotaan ja nähdään vielä myöhemmin. Trilogian valmistuttua julkaistavassa juhlaboksissa, esimerkiksi. JJ Abrams on sanonut, että poistettuja kohtauksia voitaisiin julkaista lisää jopa netissä. Kovin suuria salaisuuksia ei kuitenkaan liene luvassa enää ihan heti: jostain sekin kielii, että The Force Awakensin Making of -kirja on ilmeisesti kaikessa hiljaisuudessa haudattu (tai siirretty).

Voi tietysti olla, että joitain salaisuuksia on nyt vielä syytäkin pitää salaisuuksina, koska ne saattavat olla siirtyneet seuraaviin episodeihin. Tällainen voisi olla esimerkiksi olla elokuvaan harkittu Yodan Voima-haamun vierailu. Toinen syy jonkin poistetun kohtauksen puuttumiselle voi olla se, minkä Abrams mainitsi Entertainment Weeklyn podcastissa: osia poistetuista kohtauksista voi päätyä osaksi toisia kohtauksia, kuten se tuhkakasaan laskettava kypärä, joka kuvattiin alunperin osaksi Vaderin kypärälle puhumisen kohtausta.

Onnekasta on sekin, että itse elokuvan saaminen kotiteatterikatsottavaksi (näin pian!) on toki tervetullutta. Ensikatsomalta The Force Awakens on väreiltään ja ääniltään hieman säädetty verrattuna teatteriversioon, ja suomalaiskatsojan iloksi tekstityskin on nyt parempi kuin teatterissa. Ja mahdollistaahan kotijulkaisu tietysti kaikkien yksityiskohtien tarkan selaamisen. Lucasfilmin pr-mies Pablo Hidalgo löysi kuvista kadonneen konstaapeli Zuvion. Reyn Voima-näystäkin on vasta tämän julkaisun myötä paljastunut jopa uusia puhujia: Alec Guinnessin, Ewan McGregorin ja Frank Ozin saatoimme kaikki kuulla toisella tai kolmannella katsomiskerralla teatterissakin, mutta näkyyn keisari Palpatinen ääni oli todella piilotettu kohtaukseen niin syvälle, etten ole lainkaan varma, kuulenko sitä vieläkään.

Tässä vielä pari täydennyslinkkiä videomuotoisen making of -aineiston ystäville:

8 thoughts on “The Force Awakens bluray kiehtoo ja suututtaa

  1. Juu. Köyhäähän tämä on. Muutaman minuutin featurettet erittäin mielenkiintoisista aiheista (BB-8 ja ne kaikenkarvaiset maskeina, asuina ja minälie toteutetut alienit Mazin baarissa) ovat silkkaa kiusantekoa. En edes hankkinut fyysistä levyä, vaan ostin elokuvan iTunesista.

    Mitä tulee poistettuihin kohtauksiin, löydän joka elokuvan sellaisista aina jonkin hetken, jonka olisin mieluusti nähnyt jätettävän. Leikkaajat ja Abrams ovat ilmiselvästi eri mieltä, mutta kyllä Kylo Falconissa -pätkä olisi minusta ollut säilyttämisen arvoinen. Se olisi toiminut johdantona elokuvan loppukiihdytykselle.

  2. Vielä enemmän vihastuttaa tämä tuleva 3D-julkaisu, johon nämä puuttuvat ekstran on nyt sitten laitettu. Aika törkeäksi rahastukseksi tuota voi jo sanoa.

  3. Päivitysilmoitus: Kommenttiraita palaa kotijulkaisun kuninkaaksi | Tähtien jatkosota

  4. Päivitysilmoitus: The Force Awakens bluray kiehtoo ja suututtaa, osa 2 | Tähtien jatkosota

  5. Päivitysilmoitus: Mitä Rogue Onesta putosi pois | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: Rogue One tulee kotiin huhtikuussa, mutta pihahtaen | Tähtien jatkosota

  7. Päivitysilmoitus: Rogue One -ekstrat: Tutut jutut, mutta kuvassa myös sairaalatossut | Tähtien jatkosota

  8. Päivitysilmoitus: The Last Jedin bluraylla on näkökulma (eikä se taida käännyttää ketään) | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s