Star Wars -sarjakuvien suomennokset alkoivat komeasti ja loppuivat sitten

Okei, minut on aika helppo yllyttää kokoamaan listoja.

Eräässä Facebookin suomalaisista Star Wars -ryhmistä kyseltiin vähän aikaa sitten suomeksi julkaistujen Star Wars -sarjakuvien kattavan listan perään. Sellaista ei minunkaan tietääkseni missään ollut – mutta omasta hyllystäni saisin sen kyllä koottua…

Kaikki Suomessa julkaistut Star Wars -sarjakuvat mahtuvat pöydälle riviin, ja jää vielä tilaakin. (kuva: Aki Jörgensen)

Siispä tein niin. Olkaa hyvä: Kaikki suomeksi julkaistut Star Wars -sarjakuvat.

Julkaisen listan tavanomaisen blogipostauksen sijaan tässä blogissa pysyvämmin esillä pysyvänä sivuna, vaikka (valitettavasti!) listaan ei ole tietääkseni odotettavissa täydennyksiä. Vaikka Marvelin 1970-80-lukujen tuotanto ja Dark Horsen kaudenkin (1991-2014) alkuajoilta on suomennettu ihan kelvollinen sivumäärä tarinoita, edellisestä suomalaisesta Star Wars -sarjakuvajulkaisusta on tätä kirjoittaessani jo kuusi vuotta – ja jo kauan sitä ennenkin ne olivat käyneet harvinaisiksi.

Käytänkin tässä yhteydessä tilaisuuden sanoakseni sanaseni arvioiden Suomessa julkaistun Star Wars -sarjakuvasisällön laatua…

Kaiken alku: niin sanottu Rogue Onen jatko-osa -kohtaus. Ensimmäinen Star Wars -sarjakuva, ensimmäisen elokuvan sarjakuvasovitus. Suomeksi heti 1977. Huomatkaa sympaattinen väritysvirhe Vaderin hanskassa.

Semicin 1970-80-lukujen julkaisutyöstä en tohdi pahaa sanaa sanoa. Totta, tarinat julkaistiin paikoin auttamattoman väärässä järjestyksessä, ja harmin paikka, lehti lopetettiin vaikka julkaisemattomia alkuperäistarinoita olisi ollut vielä hyvinkin vuosikerran verran jäljellä, mutta ymmärtääkseni Semic toimi Suomessa tanskalaisten levittäjien varassa. Joka tapauksessa on hienoa, että klassikkoa julkaistiin Suomessa noinkin hyvin. Saan jatkuvia nostalgiasäväreitä 1980-luvun sarjisten painojäljestä ja lehden kirjepalstakin on nykyään mahtavaa luettavaa (”tulossa on vielä kolme elokuvaa siitä, mitä Lukelle myöhemmin tapahtuu, mutta nyt Tähtien sodassa aiotaan pitää muutaman vuoden tauko”).

Mitä tulee Marvelin originaalitarinoiden laatuun sinänsä, on sekin minusta paljon nykyistä mainettaan parempaa – etenkin kun ottaa huomioon, että näitä tarinoita ei todellakaan koordinoinut järkeenkäypään kaanoniin pyrkivä tarinaryhmä. Lehdessä julkaistiin useita yksittäistarinoita, jotka pärjäävät laadussa aivan nykyiselle Marvelin SW-jatkumolle (Muisto Alderaanista, vaikkapa). Originaalitrilogian elokuvien sarjakuvasovitukset ovat kaikki omalla tavallaan upeita, mitä ei todellakaan voi sanoa prequelien vastaavista. Lehden viimeisten 12 numeron pitkä juoni toisen galaksin nagai-rodun invaasiosta heijastui myöhemmin sekä New Jedi Order -kirjoihin että aivan tuoreisiinkin romaaneihin, eikä ole lainkaan sanottua, että se kalpenisi vertailussa. Tosin on suomalaisen lukijan nostalgialasien alta huomattava, että Semic onnistui ilmeisesti sattumalta väistämään muutamat Marvelin kauden legendaarisimmat kalkkunapisteet, kuten Jaxxxon-avaruuskanin ja uhups-kanonisen flashback-jakson, jossa seikkailevat Ben Kenobi, Anakin Skywalker ja Darth Vader.

Pitkä, sanaton taistelu: Luke vastaan Lumiya. Marvelin Star Warsin ansaitusti muistetuimpiin kuuluva jakso numeroista 95-96 (Suomessa 7/87).

1990-luvulla suomalaisten julkaisijoiden vainu heräsi ilahduttavasti jo hieman ennen special editioneja ja suurta huumaa. Semic uusintajulkaisi originaalitrilogian sarjakuvaversiot lehtipisteisiin vuonna 1996 ja seurasi niitä kolmeen lehteen jaettuina Dark Empiren, sen jatko-osan ja Shadows of the Empiren suomennoksilla. Omalle Star Wars -historialleni nämä osuivat hyvin herkkään kohtaan, enkä lähde vähättelemään etenkin Dark Empiren merkitystä koko fanisuhteeni vakavoitumisessa. Kappaleideni lukukerrat näkyvät sivujen alalaidan taitoksissa.

Harmi vain, että ilmeisesti myynti ei kantanut kovin pitkälle, koska Semicin julkaisut jäivät kuitenkin näihin. Myöhemmin lehtien hinnat nousivat nimittäin divareissa ainakin joksikin aikaa korkealle, sillä eihän näitä ollut vielä pitkään aikaan helppo löytää mistään englanniksikaan. Ehkä Dark Empiren kakkososan sijaan olisi kannattanut julkaista jotain terävämpää…?

Musta keisari. Dark Horsen SW-kauden avaus, koko Star Warsin 1990-luvun uuden tulemisen airuita ja tämän blogin kirjoittajalle kai ikuisesti se suurin Star Wars -sarjakuvakokemus. Suomeksi Semicin lehdissä vuonna 1996.

Pimeän uhan ensi-ilta toi sitten aivan uudenlaisen tilanteen: yhtäkkiä Star Wars olikin niin kaikkialla, että jopa tässä pohjoisessa maassa julkaistiin aiheesta kuukausittaista sarjakuvalehteä. Yhtyneiden Kuvalehtien SW-lehti oli siis luontevasti tärkeä kiinnekohta täkäläiselle faniyleisölle. Sen kirjepalstalta – jonka Lucasfilm sitten jossain vaiheessa käytännössä lakkautti vaatimalla kaikkien julkaistavien tekstien lähettämistä käännettyinä tarkistettavaksi Yhdysvaltoihin – kasvoi myös varsin suoraan se yhteisö, joka siirtyi nettiin Suomen Star Wars -fanit -keskustelufoorumille.

Mutta niin merkityksellinen kuin lehti minullekin silloin oli, on numeroiden selaamisella tänään väistämättä muistoja latistava vaikutus. Lehden painojälki on niin karmean harmaata, että epäilen jonkin kemiallisen reaktion iskeneen lehtiini, ja niin hyvätkin tarinat latistuvat. Eikä niitä hyviä ole joukossa lainkaan tarpeeksi: surullisen suuren osan lehdestä täyttävät esimerkiksi Ki-Adi Mundin tylsät seikkailut ajalta, jolloin Dark Horse ei vielä ollut keksinyt, millaisia prequel-sidonnaisia tarinoita kertoa. Niitä julkaisseesta Yhdysvaltojen Republic-lehdestä kasvoi muuten myöhemmin todella ässä tarina-alusta kloonisodat-sarjakuville, mutta siinä vaiheessa Yhtyneiden lehti oli jo lakkautettu.

Loppujen lopuksi Yhtyneet Kuvalehdet taisikin kärsiä aineisto-ongelmasta: Dark Horse -kustantamo julkaisi 1990-luvulla vain minisarjoja, ja keskittyi niissä sinänsä kunnianhimoisesti Star Wars -galaksin kartoittamattomiin kolkkiin kuten muinaishistoriaan (Tales of the Jedi, valitettavasti ei suomennettu) ja kapinaliiton hävittäjälentäjiin (Rogue Squadron, valitettavasti ei suomennettu) tai hyvin vaihtelevalla laadulla Boba Fettin ja Jabba Huttin kaltaisiin sivuhenkilöihin (valitettavasti näitä on suomennettu). Dark Horse kyllä ryhtyi aikanaan kertomaan myös elokuvien päähenkilöistä tarinoita, jotka olisivat saattaneet paremmin vastata suomalaisenkin yleisön odotuksia – mutta, jälleen, tämä tapahtui vasta, kun Yhtyneiden lehti oli jo lakkautettu.

Liitto. Poikkeuksellinen tarina, jossa kirjailija Michael A. Stackpole vei Luke Skywalkerin ja Mara Jaden naimisiin, jäi monen Yhtyneiden Kuvalehtien lehden lukijan meleen numeroista 10/00-1/01. Kyseessä oli Dark Horsen kaudella yleisestikin harvinainen ”Skywalkerien sukujuonta edistävä” tarina.

Yhtyneiden Kuvalehtien lehden lopun eli joulukuun 2002 jälkeen Suomessa ei ole julkaistu säännöllisesti Star Wars -sarjakuvaa. Epäsäännöllisesti sitä sen sijaan julkaistiin vielä kymmenen vuoden ajan: asialla oli jopa neljä kustantajaa.

Klassisen sarjakuvan suuri suomalainen kustantaja Jalava julkaisi vuosina 2003-2004 klassista Star Wars -sanomalehtisarjakuvaa. Archie Goodwinin tarinat ja Al Williamsonin taide ovat erinomaisia, edelleen aivan koko saagan expanded universen kirkkaimmistoa. Harmi, että albumeja saatiin suomeksi vain kolme.

Goodwinin ja Williamsonin Star Wars 1980-luvun alusta. Mustaa ja valkoista, kauniita naisia ja komeita avaruusaluksia, Lucasin itsensä ihaileman Flash Gordonin hengessä. Suomeksi Jalavan albumeissa 2003-04.

Egmont, entisen Semicin nielaissut pohjoismainen kustantaja, julkaisi 2003-2011 muutamia satunnaisia albumeita, kuten niitä parempia Republic-numeroita, Sithin koston kehnon sarjakuvituksen ja The Old Republic -peliin liittyviä sarjakuvia. Parempaakin materiaalia olisi ollut tällöin saatavilla. Elettiin kuitenkin yleisemminkin suomalaisen sarjakuvan lehtipistejulkaisun hiipumista – ehkä jonkun olisi pitänyt yrittää viedä Star Wars -sarjakuvat suoraan kirjakauppojen puolelle?

No, joku yrittikin: Tieto- ja lastenkirjallisuuden kustantaja Readme.fi pääsi Star Warsiin käsiksi ilmeisesti päädyttyään Bonnierin omistukseen vuonna 2008. Jostain käsittämättömästä syystä se julkaisi heti toisena SW-julkaisunaan uusinnan Egmontin kuusi vuotta aiemmin julkaisemasta Petos-albumista, joka ei todellakaan alunperinkään kuulunut Dark Horsen SW-katalogin suuruuksiin. Readmen painos oli tosin kiiltävine sivuineen Egmontin versiota parempi, mutta ei tällaiseen olisi tarvinnut suomalaisia SW-panoksia tuhlata.

Petos, Empire-alkuperäislehden avaustarina, käännettiin suomeksi vuosina 2003 ja 2009. Kerta olisi kyllä riittänyt hyvin.

Lisää uusintoja seurasi perässä. Readme.fi julkaisi neljä Dark Horsen ja Marvelin vanhoja tarinoita kokoavaa kovakantista kirjaa, jotka sinänsä kyllä paketteina toimivat kelpo sisäänheittopisteinä SW-sarjisten maailmaan, mutta jotka sisälsivät huomattavan monta Semicin tai Yhtyneiden Kuvalehtien jo suomeksi julkaisemaa tarinaa. Kovakantisista viimeinen, Varhaiset voitot, on käännös Dark Horsen Omnibus-kirjaston kokoelmasta Early Victories, ja se sisältää kiusallisesti jopa yhden pitkän tarinan verran uusintaa Readme.fin omasta edellisestä kokoelmasarjasta Luke Skywalker – galaksin viimeinen toivo. Kustantamo aikoi alunperin jatkaakin Omnibusien parissa, sillä kustannusohjelmassa oli Shadows of the Empire -kirja – joka sekin olisi siis tarkoittanut nimiosaltaan uusintaa 1990-luvun lehdet ostaneille. Edellisten kysyntä taisi kuitenkin taas jäädä liian pieneksi: sitä ei enää julkaistu.

(Se neljäs Yhtyneiden Kuvalehtien jälkeinen suomalainen SW-kustantaja oli manga-julkaisija Pauna Media Group, joka julkaisi vuonna 2007 kummallisen kaksiosaisen kuriositeetin nimeltä Star Wars Manga: Musta/Hopea, jota ei ole julkaistu koskaan edes Yhdysvalloissa.)

Readme.fin jälkeen yrittäjiä ei ole enää ilmaantunut, vaikka Star Wars kyllä sopisi hyvin esimerkiksi supersankarisarjakuvaa nykyisin julkaisevan RW-kustannuksen plakkariin. Ainakin tällä erää suomeksi julkaistu Star Wars -sarjakuvien tarjonta päättyy kutakuinkin alkuperäisjulkaisujen vuoteen 2005. Prequelien jälkeiseltä ajalta on siis suomeksi julkaistu vain muutama tarina. Eikä Marvelin nykyisestä, vuonna 2015 alkaneesta ja elokuvien kaanoniin tällä hetkellä laskettavasta jatkumosta ole siis suomennettu tarinan tarinaa.

Sodan väärällä puolella, yksi tuoreimmista suomennetuista SW-sarjakuvista, on sekin alunperin jo vuodelta 2005. Suomeksi Readme.fi:n kokoelmassa Luke Skywalker – galaksin viimeinen toivo II (2009).

Kustantamoja on silti turha syyttää. Suomen markkinat ovat vain 2000-luvulla osoittautuneet kerta toisensa jälkeen liian pieniksi Star Warsin kaltaiselle sarjakuvalle. Ylipäätään Suomen sarjakuvamarkkinat ovat pienet, vaikka yrittäjiä onneksi jatkuvasti riittääkin. Kirjaston hyllystä voitte huviksenne laskea, kuinka monet ovat ne sarjat, joiden julkaiseminen Suomessa on jäänyt kesken (monet!). Kustantamot eivät tee hyväntekeväisyyttä, vaikka kulttuuritekoja ajoittain tekevätkin.

Yhtyneiden Kuvalehtien SW-lehden lopun jälkeen ongelmaan ovat varmasti liittyneet jatkuvasti parantuneet mahdollisuudet lukea tämänkaltaista sarjakuvaa alkukielellä, joko tilaamalla kokoelmia nettikaupoista tai lukemalla lehtiä digitaalisesti. Esimerkiksi minä luen nykyisin Marvelin sarjiksia tabletilla jenkkien tahtiin – tosin maksan kyllä numeroistani kohtalaisen suolaisia hintoja niin tehdäkseni.

Mutta ehkä joku vielä jonain päivänä taas yrittää! Marvelin uusissa SW-sarjiksissa olisi kyllä hyviä tarinoita julkaistavaksi. Ja olisihan siellä takakatalogissakin vielä monia aukkoja…

Uuden Star Wars -sarjakuvan ensimmäiset puoli vuotta

Marvel on julkaissut nyt puolen vuoden ajan uutta Star Wars -sarjakuvaa, ja viime viikon numerot ovat aiheuttaneet linjaston ensimmäisen (aiheellisen) kohun. On siis vähintään korkea aika minunkin sanoa pari sanaa aiheesta. En silti spoilaa – edes sitä kohukäännettä – joten lukekaa rauhassa, vaikkette olisi lukeneet.

Star-Wars-cover

Star Wars #1:n (taas) kansi.

Star Wars -sarjakuvien lisenssin siirryttyä takaisin Marvelille, emoyhtiö Disneyn suojiin, tarinat alkoivat siis tämän vuoden tammikuusta ainakin teknisesti puhtaalta pöydältä. Nämä uudet seikkailut sijoittuvat virallisesti Lucasfilmin tarinaryhmän valvomaan uuteen kaanoniin yhdessä elokuvien, animaatiosarjojen ja uusien romaanien kanssa. Kaikki Marvelin vanhat (1977-1986) ja Dark Horsen SW-linjaston (1994-2014) sarjakuvat ovat nyt Legends-universumia, eivätkä uudet tarinat ota niitä huomioon.

Samalla se tarkoittaa lukijan kannalta sitä, että Marvel palasi alkupisteeseen – eikä lukijan voida olettaa unohtavan lukemaansa yhtä helposti kuin uusi kaanon ehkä onkin määriteltävissä. Neljästä Marvelin uudesta lehtilinjasta kolme, jatkuvat sarjat Star Wars ja Darth Vader sekä minisarja Princess Leia, sijoittuvat kutakuinkin toistensa kanssa päällekkäin (se neljäs on Rebels-prequel Kanan). Kolme sarjaa tapahtuvat pian Episodi IV:n jälkeen. Tämä taas, tietenkin, on sama ajanjakso, johon Marvelin alkuperäiset 1970-luvun sarjikset sijoittuivat ja johon Dark Horse on niin ikään palannut useita kertoja. Dark Horsen kahden viimeiseksi jääneen vuoden 2013-2014 aikana Brian Woodin kirjoittama, niin ikään alleviivaavasti vain Star Warsiksi nimetty lehti kertoi sekin täsmälleen samoista ajoista.

Tästä taas seuraa, että ainakin minusta Marvelin ensimmäiset kuukaudet ovat tuntuneet tutuilta. Brian Woodin Star Wars, josta pidin kovasti ja joka katkesi ikävästi kesken, palasi nimenomaan Alderaanin tuhon, Kuolemantähden räjähtämisen ja Yavinin taistelun jälkeisiin tilanteisiin, ja onnistui esittämään Luken, Leian, Hanin ja jopa Darth Vaderin pitkästä aikaa aitoina ihmisinä, jotka käsittelivät oikeita kysymyksiä aikuismaisesti. Yhden kotiplaneetta oli tuhottu, toiset etsivät paikkaansa repaleisessa Kapinaliitossa ja vastakappalehahmo toisaalla sai tuta mestarinsa vihan tämän pitäessä häntä henkilökohtaisesti vastuullisena galaksin kaikkien aikojen suurimpaan sotilaskatastrofiin. Brian Woodin sarjis tuntui minusta aikuismaiselta pehmeältä rebootilta, jollaiseksi se varmaankin oli tarkoitettukin.

Jason Aaronin kirjoittama uusi Star Wars -lehti (kuusi numeroa tähän mennessä), Kieron Gillenin Darth Vader (kuusi numeroa) ja Mark Waidin Princess Leia (viisi numeroa kuudesta julkaistu) palaavat näihin täsmälleen samoihin kysymyksiin. Itse asiassa en näe mitään syytä, miksen voisi laskea Brian Woodin Star Warsin sijoittuvan näiden kanssa samaan kaanoniin – paitsi tietenkin sen syyn, että tapahtumat ovat ajallisesti päällekkäisiä. Esimerkiksi ajatus siitä, että Vader ja Luke ikään kuin jahtaavat toisiaan galaksissa samaan aikaan tietämättä kumpikaan, ketä jahtaavat, on tismalleen sama kuin Woodin sarjakuvissa.

Marvelin uusi SW-linja on tämän takia tuntunut minusta pettymykseltä, ja lehtien käsittämättömät myyntilukuennätykset ja ylistävät kehut ylitsevuotavilta: olivatko Dark Horsen sarjikset menneet jenkkien suurelta yleisöltä täysin ohi? Mieluummin olisin itse nähnyt jotain uutta, ja loogista olisi ollut tietenkin nähdä jotain, joka johtaisi kohti The Force Awakensia. Tämä sarjakuva on toki tulossakin, syksyllä, ja paluu A New Hopen ajan sankarikolmikkoon sarjakuvissakin on luonteva osa Lucasfilmin suunnitelmaa paluusta juurilleSitä en silti voi olla ihmettelemättä, oliko tarpeen aloittaa peräti kaksi jatkuvaa lehteä samaan ajankohtaan, vaikka se onkin tuttu Marvel-metodi supersankaritarinoiden puolelta (josta uusien SW-sarjakuvien tekijät tietenkin poimittiinkin). Tapahtumien päällekkäisyys hankaloittaa tuntuvasti lehtien myöhempää luettavuutta: nytkin minun piti kelata numeroita pariin kertaan ennen kuin ymmärsin, että Star Wars #4:n kohtaus Jabban palatsissa tapahtuu Darth Vader #1:n sivujen välissä.

Mutta jos sivuutetaan tämä lähtökohtainen kritiikki ja hyväksytään lehtien aiheet sellaisina kuin ne ovat, on Marvel aloittanut Star Wars -sarjakuvalinjansa mallikkaasti. Kaikki kolme lehteä sijoittuvat SW-sarjisten suuressa kuvassa parempaan päähän. Itse asiassa äskeisen kritiikinkin voisin sanoa näinkin: Marvel jatkaa Dark Horsen viimeisinä vuosinaan aloittamalla Brian Woodin sarjakuvan linjalla, säilyttäen tason vähintään ennallaan.

Vader-cover

Darth Vader #1:n kansi.

Lehdistä kehutuin taitaa olla Darth Vader. Tämä johtunee hersyvistä yksityiskohdista: murhanhimoinen protokolladroidi ja tuhovoimainen artoo-yksikkö on mainio kaksikko, ja uusi hahmo Aphra toiminee ainakin kaikille heille, joita ei haittaa, että kyseessä on selvästi kopio eräästä toisesta seikkailevasta avaruusarkeologista River Songista. Toinen syy voi olla, että Dark Horsen SW-sarjakuvia lukeneet tietävät, kuinka vaikea hahmo Vader on kirjoittaa. Marvelin Kieron Gillen onnistuu ehdottomasti paremmin kuin useimmat. Samalla Vader-sarja kuitenkin syyllistyy ehkä kolmikosta eniten vanhojen tarinoiden toistamiseen: jälleen kerran keisari Palpatine esimerkiksi kohtelee Vaderia kuin koiraa, kilpailuttaen tätä muita pahispalvelijoitaan vastaan (eikä Gillen minusta onnistu Palpatinen kanssa yhtä hyvin kuin Vaderin). Luvassa voi onneksi olla uusia käänteitä: Gillen on kuvannut sarjakuvaansa House of Cardsin kaltaiseksi Vaderin ”nousun” kuvaukseksi: Episodi IV:n lopun epäonnistumisesta Episodi V:n armottomaksi sotilasjohtajaksi.

Leia-cover

Princess Leia #1:n kansi.

Minisarja Princess Leia taas erottuu kahdesta muusta erityisesti Terry Dodsonin pehmeälinjaisen kuvituksen ansiosta. Minuun se kolahtaa, ja luulen, että etten ole ainoa eurooppalainen sarjakuvanlukija, jota suuresti huvittaa, että jenkeissä tyyli on nähty ”naisille suunnattuna”. Sisältöpuolella sarja esittää kiintoisasti uuden kysymyksen: eivätkö monet Alderaanin selviytyjät pitäisi Leiaa syyllisenä planeetan tuhoon?

Star Wars -lehti taas on kolmikosta selvästi toiminnallisin, mutta se on myös lehdistä se, jossa päähahmot pääsevät kohtaamaan, ja tämän vaikean testin lehti läpäisee hienosti. Ja mitä sitten tulee Kananiin, ei sekään ole hullumpi, vaikka ennen kaikkea pidän lehden olemassaolosta: myös uudessa kaanonissa prequelit ovat tapahtuneet, vaikka jotkut raivopäät haluaisivat toisin itselleen uskotella.

Siitä puheen ollen, Marvelin uusien sarjakuvien kanonisuus näkyy paikoin melkein alleviivauksena. Kun vain muutaman lehden sisällä vieraillaan Naboolla, Geonosiksella ja parikin kertaa Tatooinella, en ihmettele yhtään, jos osa lukijoista heiluttaa fanservicen keltaista korttia. Itse en kuitenkaan viitsi vielä valittaa, koska kohtaukset todella onnistuvat luomaan sarjaan jatkuvuuden tuntua. Noissakin kohtauksissa jatkuvuutta rakennetaan itse asiassa nimenomaan prequeleihin, joihin viittaaminen voi esimerkiksi Force Awakensissa jäädä vähemmälle.

Saa nähdä, kuinka pitkään kestää, että Star Wars ja Darth Vader -lehti tavoittavat Episodi V:n (saati VI:n). Molemmat sarjat käsittelevät ensimmäisessa kuuden numeron tarinakaaressaan pois parit ilmeiset näkökulmat, ja olettaisin, että esimerkiksi Darth Vaderin ja Luke Skywalkerin kohtaamisia ei voi kovin montaa episodien väliin sijoittaa. Uusia seikkailuja väliin kuitenkin mahtuu ihan niin paljon kuin Marvel vain kehtaa. Ilmeisesti seuraavaksi luvassa on ainakin ”Ben-setä” Kenobin flashback-seikkailu.

– – –

Viimeiseksi pari sanaa siitä kohukäänteestä, itse asiaa spoilaamatta kuten luvattu (mutta jos nyt haluatte sen sarjakuvia lukematta tietää, niin tässä linkki).

Nythän on siis niin, että kevätkauden päätteeksi Marvel-sarjiksissa on twist, joka puuttuu perustavasti erääseen originaalitrion hahmoista. Joku voi pitää käännettä peräti retconina eli aiemmin kerrottujen tapahtumien muuttamisena jälkikäteen, mutta näin ei ole. Käänne ei nimittäin käy vastaan mitään elokuvissa nähtyä – ainoastaan sitä, mitä luulemme tietävämme vanhan expanded universen perusteella. Legens-tarinoissa asiat olivat toisin, mutta nyt ne ovat näin.

Joka tapauksessa temppu on rohkea, ja painava osoitus siitä, että Star Wars -kaanoni todella on nollattu. Emme tiedä, mitä sankareillemme Jedin paluun jälkeen tapahtui, mutta emme myöskään tiedä kaikkea siitä, mitä heille tapahtui ennen Uutta toivoa. Tämä on SW-fanin todellisuus nyt, ja se kannattaa hyväksyä – ja se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi näitä sarjakuvia kannattaa kyllä lukea. On ainakin teoriassa mahdollista, että esimerkiksi tämä juonenkäänne heijastuu vielä valkokankaalle – tuskin tosin The Force Awakensiin, mutta standalone-elokuviin ihan mahdollisestikin. Pulpahtihan vanha huhu Han Solon ja Boba Fettin nuoruusvuosien elokuvasta pintaan taas äskettäin.

Onneksi jenkkisarjakuvien lukeminen ja vieläpä oikeaan ilmestymistahtiin on nyt helpompaa kuin koskaan: sujuvaan lukukokemukseen tarvitaan vain tabletti, Comixology-app ja luottokortti. Halvalla Marvel ei tosin näitä myy. Miksi myisikään, kun se tietää hyvin, että Star Warsin nimellä on mahdollista saada aikaan laskevan sarjakuvamyynnin ennätysluvut kahteenkymmeneen vuoteen?

Juonihuhut: Joron jäljistä

Samaan aikaan kun Episode VII:n kuvaukset jatkuvat, ehdin sanomaan pari sanaa viime viikon juonihuhuista.

Fangirlblog ja StarWars7News.com nostivat esiin ehdottomasti kiinnostavan mahdollisuuden: onko juonihuhujen iso linja itse asiassa suuri väärinkäsitys (tai tarkoituksellinen puijaus)? Kirjoittajat viittaavat Dark Horsen SW-linjan viimeiseksi jäävään sarjakuvatarinaan Legacy Volume 2, joka sijoittuu aikaan 138 vuotta New Hopen jälkeen.

legacy2

Legacy Volume 2. 138 vuoden päässä vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa.

En ole itse lukenut Legacy II:ta, mutta sen juonen pitäisi sisältää ainakin tämän:

  • päähenkilönä Solojen jälkeläinen Ania (nainen)
  • alkaa etäiseltä planeetalta, etenee kohti galaksin ydintä
  • käynnistyy, kun Ania Solo löytää valomiekan
  • pienempinä pahiksina Voimaa käyttävät (tulevaisuuden) Imperiumin erikoisjoukot, joilla niin ikään valomiekat
  • yksi näistä erikoissotilaista, tummaihoinen mies, päätyy Anian toveriksi
  • sivuhenkilönä myös mon calamari
  • isompana pahiksena kyborgi-sith

Nämä kaikki yksityiskohdat täsmäävät vähintään silmiä siristäen Episode VII -huhuihin – eikä niitä löytääkseen ilmeisesti tarvitse poimia kirsikoita sieltä täältä Legacy II:ta, koska ne käyvät ilmi esimerkiksi sarjan Wookieepedia-tiedoista. (Sarjakuva jäi 18 numeron mittaiseksi, kun Dark Horsen SW-lisenssi päättyy tähän vuoteen.)

Mutta onko tämän perusteella epäiltävä, että Episode VII -huhujen suuri linja onkin peräisin sarjakuvista eikä Pinewoodin studioiden suunnasta?

En usko. Episodi VII -huhut ovat liian yhteneväiset. Tässä vaiheessa kuulluista huhuista vahvimmat muodostavat selvästi yhteensopivan kokonaisuuden, enkä kerrassaan suostu uskomaan, että emme olisi kuulleet näin ison produktion todellisesta sisällöstä vielä mitään. Niin paljon kuin minäkin epäilen ja jopa vastustan joitakin huhujen suuren linjan käänteitä, on tietotihkunnan edessä vain pakko hyväksyä jotkin huhut hyvin todennäköisiksi – tai vähintään aiemmista käsikirjoituksen versioista periytyviksi.

Se, että valtavasta vanhasta expanded universesta eli Legends-tarinoista löytyy tarina, jonka yksityiskohdat täsmäävät näihin tosiasioihin, ei ole kummakaan juttu. Esimerkiksi juuri siksi, että vanha EU on niin valtava. Siellä on jo käytetty niin monta juonta ja ideaa, että totta ihmeessä osa niistä kierrättyy uusiin elokuviin – tarkoituksella tai tarkoittamatta.

SW-universumiin sijoitetun tarinan päähenkilöparina Solojen jälkeläinen nainen ja tummaihoinen sotilasmies ei ole niin ainutkertainen yhdistelmä, etteikö siihen olisi voineet päätyä sekä George Lucas / Michael Arndt, JJ Abrams ja Legacyn kirjoittajat Corinna Bechko ja Gabriel Hardman. Luke Skywalkerin käden ja valomiekan löytyminen on omaperäinen ja yllättäväkin premissi Episodille VII (siis jos se on totta), mutta yksittäisen valomiekan löytymisen käyttäminen juonivälineenä ei ole mikään erityinen keksintö. Voimaa ja valomiekkoja käyttäviä erikoisjoukkoja sekä kyborgipahiksia on niitäkin nähty SW-universumissa jo aiemminkin: sellaisten esiintyminen Legacyssa ei tarkoita mitään Episodin VII kannalta. Lisää tämänkaltaista argumentointia voi lukea MakingStarWars.netistä – joskin siellä kirjoittaja Jason Ward minusta vähättelee hieman liikaakin Legacyn ja VII-huhujen yhteneväisyyksiä.

Sillä onhan niitä. Se, mikä tästä huomiosta kannattaakin oppia, on minusta tämä: elokuvahuhujen totuuspohjaa spekuloivien kannattaa käyttää ajatusleikkiä ”kuinka ilmeinen idea tämä on”. Esimerkiksi se, että Episodin VII pahis olisi kyborgi: kuinka todennäköistä on, että ideaa olisi oikeasti käytetty vuosikymmenten odotetuimpiin kuuluvassa elokuvassa, jos sen olisi voinut keksiä kuka tahansa SW-jatko-osakuvioita baarissa ehdotteleva kärpänen? Entä jos vuotanut luonnoskuva olikin tosiaan juuri sitä: yksi ensimmäisistä luonnoksista, joka piti piirtää alussa alta pois, mutta josta nopeasti todettiin: ”liian helppoa”?

(Sattumoisin Devin Faraci, varsin uskottavien lähteiden SW-kirjoittaja, twiittasi juuri kuulevansa ”outoja juttuja” Episodi VII:stä. ”Either I’m getting bad info or this is gonna be one surprising movie”, Faraci sanoi – ja uskoo avarakatseisten fanien yllättyvän positiivisesti.)

Rikkinäisen puhelimen läpi kuulemme huhut joka tapauksessa. Ja on täysin mahdollista, että vilpitönkin huhunlevittäjä sekoittaa asiat. Aiemmin on huomautettu, että esimerkiksi Rebels-luonnokset ovat hyvin voineet sekoittua jonkun ensikäden lähteen silmissä Episode VII -kuvastoon. Dark Horsen sarjisluonnoksia tuskin silti on pyörinyt samoilla pöydillä.

Hei hei, expanded universe

Ehdin jo melkein raivostua.

Hollywood Reporter uutisoi tiistaina, että Star Warsin kaanon ”laajenee tulevaisuudessa kattamaan muutakin kuin elokuvat”. Starwarsy.comin uutinen ei ollut otsikkotasolla paljon parempi: sen mukaan Lucasfilm ”yhdistää Star Wars -elokuvien universumin ja expanded universumin”.

Huijausta, ellei orwellilaista uuskieltä, melkein huusin jo itsekseni. Kyse on käytännössä siitä, että tuntemamme expanded universe nollataan, rebootataan, tuhotaan, painetaan maton alle – ja Lucasfilm yrittää saada meidät kutsumaan sitä ”kaanonin laajentamiseksi” tai ”universumien yhdistämiseksi”? Odottakaas, ohjaan tämän taloustoimittajaminälleni – se on tottunut irtisanomisten kutsumiseen toiminnan kehittämiseksi ja laadun parantamiseksi.

Mutta, ei Lucasfilm näin oikeastaan tainnut väittää, ja nuo minun verenpainettani nostaneet väitteet olivat itse asiassa nettimedioiden tulkintoja. Mitään tiedotetta asiasta ei nimittäin edes annettu. Ja minkäs minä sille mahdan, jos näin moni taho haluaa nyt antaa ymmärtää, että ”yleisesti on jo pitkään hyväksytty, että expanded universumina tunnetut tarinat ovat George Lucasin tarinoihin verrattuna fanifiktiota”, kuten Yahoo Movies kirjoittaa. Luulenpa vain, että meissä vanhemmissa faneissa on toisinkin ajattelevia.

Itse asiassa koko uutisen lähde olivat LFL:n Holocron-keeperin Leland Cheen twiitit. Niissä Chee muun muassa sanoi Star Warsin kaanonin määrittävän jatkossa Lucasfilm Story Group, johon kuuluvat muun muassa Chee, Pablo Hidalgo ja Diana Williams (kuka, minäkin kysyin). Sikäli kuin ymmärrän, Chee ei suinkaan edes tarkoittanut tehdä suurta julkistusta. Story Group on koottu viime vuonna, ja siitä on kerrottukin esimerkiksi viime kesän Euroopan Celebrationissa. Nyt se repesi nettiin uutisena, joka se ei siis ollut. Tilannetta selittää mainiosti LFL:ää lähellä oleva journalisti Bonnie Burton, joka mainitsee myös sen, että uutinen olisi ollut, jos Tarinaryhmän täysi kokoonpano olisi paljastettu.

Se, minkä minä sen sijaan lasken Uutiseksi, on se, että Chee vahvisti – tarkoituksella tai vahingossa – sen, mikä on ollut odotettavissa jo pitkään: expanded universe rebootataan. Chee kertoi, että Tarinaryhmän pyrkimyksenä on tulevaisuuden Star Warsin mahdollisimman yhtenäinen kaanon, joka kattaisi elokuvien lisäksi kirjat, sarjakuvat, pelit ja niin edelleen. Ja kun fani kysyi, milloin LFL kertoo, mikä nykyisestä EU:sta lasketaan kaanoniin ja mikä ei, Chee vastasi, ettei voi sitä sanoa. (Hassua muuten, että Leland Cheen, jonka oma tittelikin tulee suoraan vanhasta expanded universesta, tärkein työsarka oli jo aiemminkin SW-universumin tarinoiden mahdollisimman yhtenäisenä pitäminen! joku saattaisi melkein irvailla tästä jotain..)

Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että kun meillä tällä hetkellä on valtavat määrät elokuvien Star Warsia laajentavia tarinoita, jotka sopivat elokuvien ja toistensa yhteyteen vaihtelevasti (mutta kuitenkin niin, että pahasti kokonaisuuteen tökkiviä osia on hämmästyttävän vähän!), jatkossa Lucasfilm haluaa määritellä tarkkaan ne tarinat, jotka se hyväksyy ”virallisiksi” elokuvien rinnalle.

Kuten edellä lainatut kirjoitukset todistavat, on näkökulmakysymys, mitä tästä tykkää. Moni näemmä ajattelee, että nyt EU-tarinat pääsevät ensimmäistä kertaa virallisesti elokuvien rinnalle. Toinen näkökulma olisi, että tässä uudessa kanonisuuden määritelmässä ei paina mitään se, sopiiko tarina yhteen 35 vuoden aikana julkaistujen tuhansien kirjojen ja sarjakuvien kanssa, vaan ainoastaan se, sopiiko tarina yhteen niiden ensimmäisten tarinoiden kanssa, jotka Tarinaryhmä nuijii kaanoniksi.

Suurin osa nykyisin olemassa olevasta expanded universumista luokitellaan todennäköisesti epäkanoniseksi. Episode VII:n ei tarvitse kuin ilmoittaa Skywalkerien perhe- ja jälkeläissuhteet, ja kas; Hanin ja Leian EU-lasten ja Mara Jaden mukana lentää ikkunasta suurin osa tuntemaamme expanded universea. Tätä kohtaloa voi odotella käytännössä koko Jedin paluun jälkeiselle EU:lle. (Sattumoisin Dark Horse muuten vastasikin juuri fanikysymykseen, että kaikki DH:n SW-sarjakuvien uudelleenjulkaisuoikeudet siirtyvät lisenssin mukana Marvelille.)

Uuteen kaanoniin vanhasta expanded universesta sen sijaan kelpuutetaan todennäköisesti ainakin Clone Wars -sarja, jos sitä nyt EU:na pidettiin tähän mennessäkään. Periaatteessa en äkkiä keksi, mikä helposti teilaisi muutkaan prequeleihin ja niiden aikakauteen liittyvät EU-tarinat epäkanoniksi. Osa vanhan trilogian tapahtuma-aikoihin sijoittuvista tarinoistakin varmasti sopisi tuurilla yhteen uusien elokuvien kanssa, vaikka uudet elokuvat kirjoittavatkin Skywalkerien suvun Jedin paluun jälkeiset vaiheet uusiksi. Mutta kuinka edes intomielisimmät fanit pysyisivät tällöin mukana siinä, mikä vanhoista opuksista olisikaan kaanonia ja mikä ei (ellei sitten koko back-katalogia julkaistaisi uudelleen selkeyttävillä kansilla)? Käytännössä voi hyvin olla, että Tarinaryhmä valitsee helpomman tien ja lyttää esimerkiksi koko Dark Horsen tuotannon kloonisotatarinoita myöten ei-kanonisiksi.

Lightsaber Rattlingin kirjoittaja ehdottaa, että kaikki ei-kanoninen vanha aineisto luokiteltaisiin Infinities-brändin alle. Ehdotus ei ole huono – Infinities-tarinathan olivat Dark Horsen what-if -tarinoita, jotka ottivat tietyn käännekohdan elokuvista, ja jatkoivat tarinaa siitä toiseen suuntaan kuin ”oikeasti”. Jalostaisin silti ehdotusta hieman: yleisen ei-kanonisen Infinities-brändin oheen kannattaisi luoda termi sille vanhan expanded universen suurimmalle tarinajoukolle, joka muodostaa keskinäisesti yhteensopivan kokonaisuuden. Kunhan joku vielä keksii, miksi tätä joukkoa kutsuttaisiin, niin tästäkin mullistuksesta saatettaisiin jopa selvitä.

Hei hei, Dark Horse

Uutinen, jonka ei – ihan oikeasti – pitäisi yllättää yhtään ketään: Star Warsin sarjakuvalisenssi siirtyy Dark Horselta Marvelille.

Tämä oli odotettavissa jo vuosi sitten, koska Disney on siitä lähtien omistanut sekä Lucasfilmin että sarjisjätti Marvelin. Konsernisynergioiden alkeetkin sanovat, että Disneyn kaltainen megayhtiö ei anna tuotteidensa lisenssejä ulkopuolisille, jos omasta talosta löytyy luonteva yhteistyökumppani. Semminkin kun Dark Horse Comics on piskuinen vaihtoehtotalo sarjakuvakustantamisen markkinajohtajaan Marveliin verrattuna (esimerkiksi marraskuun amerikkalaisen sarjakuvamyynnin markkinaosuudet näyttivät tältä).

Toinen syy, miksi tämä oli odotettavissa, liittyy tietenkin expanded universeen, josta Dark Horse on tärkeältä siivultaan vastannut. Kreikan lisäeläkkeistä ja brittiukkojen murinoista huolimatta eräs EU pysynee hengissä ensi vuoteenkin, mutta tämän toisen EU:n hautajaiskukat voi jo ostaa. Uusi trilogia tarkoitti alunperinkin lähes väistämättä sen loppua, ja yhä väistämättömämmäksi tuo loppu on käynyt. Mikäpä
kätevämpi ja lukijoidenkin kannalta selkeämpi tapa nollata tarinat kuin vaihtaa firmaa? Etenkin kun sama on tehty kerran aiemminkin, ja toiseen suuntaan: Marvelhan julkaisi SW-sarjakuvia vuosina 1977-1986, ja Dark Horse puolestaan vuosina 1991-2015. Dark Horsen tarinoiden ero Marveliin oli enemmänkin tyylillinen kuin tarinallinen (eikä se tyyli DH:llakaan aina niin aikuisena ja modernina pysynyt), mutta jonkinasteisesta retconista oli silti kyse viimeksikin. Kohta, ihan kohta, emme enää tiedä yhtään, mitä elokuvien tarkoittamassa Star Wars -maailmassa tapahtui Jedin paluun jälkeen.

The-Star-Wars-cover

The Star Wars, Dark Horsen SW:n joutsenlaulu.

Henkilökohtaisesti en ole Dark Horsen droppaamisesta edes harmissani. Dark Horsen SW-katalogista löytyy hyvääkin kamaa, ja ilmeisesti tuorein menestys, minulle vielä lukematon The Star Wars (sovitus ANH:n varhaisesta käsikirjoitusluonnoksesta) lukeutuu niihin. Mutta suuri osa, valitettavan suuri osa, oli jotain unohtamisen arvoisen keskinkertaisuuden ja luokattoman huonouden väliltä. Jälkimmäisiin luen esimerkiksi viime vuosien SW-sarjakuvien ”lippulaivan” Legacyn, joka jo asetelmallaan (100 vuotta vanhan trilogian jälkeen) käytännössä yksinäänkin olisi pakottanut reboottaamaan expanded universen uusien elokuvien myötä. Mutta joka siis oli muutenkin, niin, kakkaa.

Dark Horsen kausi alkoi rohkeana ja melko onnistuneenakin yrityksenä laajentaa SW-maailmaa aikuisempaan suuntaan. Luken pimeän puolen tutkimusmatka Dark Empire, Imperiumin sisäpiiritarina Crimson Empire, supersankarimainen muinaissarja Tales of the Jedi, Rogue Squadronin mainiot lentelyseikkailut… Rohkeutta näissä 1990-luvun julkaisuissa edustivat sekä käsittelytapa että aihevalinnat: pitkän aikaa Dark Horse muun muassa vältteli elokuvien päähenkilöiden käyttämistä, ja jätti sen SW-romaaneille (joiden kustantajana valmistautuisin muuten jo ikäviin uutisiin). Galaksi oli suuri ja täynnä tarinoita – ainakin vielä aikana, jolloin vasta kaksi SW-elokuvaa oli vienyt Tatooinelle.

Jossain matkan varrella meno lientyi. En osaa tarkkaan osoittaa, missä oli suurin vika, mutta tässä muutama ehdotus: keskinkertaisten kykyjen palkkaaminen kirjoittajiksi ja piirtäjiksi, siirtyminen harkituista minisarjoista helpommin markkinoitaviin kuukausittaisiin lehtiin, varman päälle vetäminen keskittymällä yhä enemmän isoihin hahmoihin, ratkaisematon kytkös SW-kirjallisuuden samanaikaisiin ongelmiin. Itse olin viimeksi innostunut SW-sarjakuvista joskus juuri ennen Revenge of the Sithiä, jolloin Republic-lehti ryhdistäytyi aivan odottamatta vallan tasokkaaksi elokuvaan johtavaksi avaruussotasarjakuvaksi (tämä muuten tapahtui kutakuinkin niihin aikoihin, kun Egmont julkaisi Suomessa viimeiset SW-spesiaalinsa, mikä oli varsinaista ivaa ottaen huomioon millaista kuonaa sarjan meikäläisessäkin nimikkolehdessä vuosina 1999-2002 julkaistiin). Kun mainittu Legacy alkoi 2006, menetin sen mukana kiinnostukseni koko Dark Horsen linjastoon.

Dark Horselle Star Warsin on täytynyt olla kultakaivos. Ihan puille paljaille firma ei toki jää: sillä on plakkarissaan esimerkiksi Buffy, jonka viime vuosien ”tuotantokaudet” 8-9 ovat olleet ihan uudentyyppistä jatkoa pop-kulttuurin uusklassikolle. Dark Horse ylpeilee historiassaan (ihan ansaitusti) aikanaan poikkeuksellisella asenteellaan elokuvalisenssisarjakuviin, eikä firma siis ole täysin luopunut periaatteistaan. Vaikka juuri Dark Horsea on syyttäminen Alien vs Predator -ilmiöstä, toivon vilpittömästi kustantamon pysyvän pystyssä ilman suurinta nimikettään.

”I’m not ashamed to admit that we were Star Wars geeks, and we have been determined to spare neither effort nor expense in the pursuit of excellence”, toteaa Dark Horsen omistaja Mike Richardson tämänpäiväisessä viestissään. Kuten niin monessa Star Wars -aiheessa, en voi olla aivan samaa mieltä lopputuloksen kanssa, mutta kannatan mitä sydämellisimmin ajatusta. Hei hei, kiitos vuosista ja kohti uutta.

EU-kriisi, osa 3: Kuinka meidän käy

Tässä viimein se kirjoitus Star Wars expanded universesta, joka minun piti kirjoittaa jo pari viikkoa sitten. Sitä ennen harhauduin selittämään teorian siitä, mikä EU:ssa meni pieleen ja listaamaan EU-tarinoiden puistattavimpia kauheuksia.

Mutta nyt siis viimein siihen aiheeseen, mikä linkittää EU-pohdinnat tämän blogin pääjuoneen: mitä tapahtuu 35 vuoden aikana rakentuneelle tarinakokoelmalle, kun tekeillä on sittenkin uusia Star Wars -elokuvia. Listaan vaihtoehdot, ne teoreettisetkin.

1. Uusi trilogia ei ole ristiriidassa olemassaolevan expanded universen kanssa, vaan olemassaolevat ja tulevat tarinat mahtuvat elämään samaan galaksiin.

Tosiasiat on tunnustettava: tämä vaihtoehto on teoreettinen. Kuten kirjoitin aiemmin, expanded universen ongelma on se, että galaksin tapahtumat on kirjoitettu liian täyteen. Jedin paluun jälkeiset vuosikymmenet ja galaksin isossa mittakaavassa jopa seuraavat sata vuotta on jo kartoitettu. Mihin voisi mahtua uusi elokuvatrilogia?

Tekeillä on Star Wars Episode VII, jolloin jo otsikko velvoittaa, että tapahtumilla on suuri merkitys isommassa kertomuksessa. Jos mukana ovat vanhan trilogian näyttelijät vanhoissa rooleissaan kuten näyttää yhä varmemmalta, täytyy uuden episodin tapahtua noin parikymmentä vuotta Jedin paluun jälkeen. Episode VII:n sovittaminen yhteen vanhan expanded universen kanssa tarkoittaisi, että esimerkiksi päähenkilöiden perhesuhteiden, jedien tulevaisuuden ja galaksin valtasuhteiden täytyisi olla siinä tilassa, missä ne ovat expanded universessa Timothy Zahnin Hand of Thrawn -kirjojen aikaan. Michael Arndt ei varmasti ole kirjoittamassa uutta trilogiaa maailmanlaajuiselle yleisölle niin, että se lähtisi tilanteesta, jossa sitä ennen olisivat tapahtuneet Thrawn-trilogian, Dark Empiren ja Jedi Academyn kaltaiset tapahtumat.

Käytännössä ainoa tapa, jolla uusi elokuva ei olisi lainkaan ristiriidassa EU:n kanssa, olisi olemassa olevien EU-tarinoiden uskollinen filmatisoiminen. Tätä tuskin kukaan kuvittelee saavansa, ja toivottavasti ei kovin moni toivokaan. Vaikka päähenkilöiden ikä -ongelma sivuutettaisiin, esimerkiksi Zahnin rakastettu Thrawn-trilogia ei itse asiassa ole sellaisenaan kovin elokuvamainen (miksi olisikaan?). Josta pääsenkin luontevasti seuraavaan vaihtoehtoon:

2. Uusi trilogia ei sovi sellaisenaan yhteen vanhan expanded universen kanssa, mutta sitä voidaan pitää vanhan expanded universen filmatisointina.

Tämäkin vaihtoehto menee käytännössä ajatusleikkien kategoriaan. Mutta: ajatellaanpa, että uuden trilogian pohjana käytettäisiin olemassaolevaa expanded universea, mutta sen aihioita vapaasti elokuvaksi sovittaen.

Voin hyvin kuvitella elokuvatrilogian, joka käyttäisi päärunkonaan aineksia edellämainituista 1990-luvun expanded universen pääteoksista Thrawn-trilogiasta, Dark Empiresta ja Jedi Academysta. Trilogian pääpahiksena kannattaisi käyttää Thrawnia, koska tämä on kiistatta SW-universumin kolmanneksi paras pahis heti Keisarin ja Vaderin jälkeen (Boba Fettiähän ei voi ainakaan expanded universen puolella pitää pahiksena). Mara Jade -juoni Thrawn-trilogiasta kannattaa niin ikään käyttää, mutta mukaan voisi ihan mielekkäästi sujauttaa jediakatemian synnytystuskat (kunhan ei aurinkomoukaria). Ja koska Kaminon ”damn good cloners” ovat nyt sujuvasti mukaan SW-universumissa, mikäs estäisi käyttämästä myös elokuvassa Keisarin kloonia, jonka kautta voisi käsitellä uudessakin trilogiassa pimeän puolen houkutusta? Tosin tekisin tämän niin, että käyttäisin kloonijuonen pääasiassa kakkososassa, jotta uusi trilogia ei kokonaisuutena tuntuisi ”Keisarin paluulta”. Kolmososassa palattaisiin Imperiumin kuolonkorahduksiin ja suuramiraali Thrawniin. Ja toki pienempiä aineksia voisi nostella muistakin EU-tarinoista: miksei jopa yuuzhan vongeja, koska Imperiumi ihan koko trilogian pääpahiksena tuntuisi vähän väsyneeltä.

Tällainen uusi trilogia toki sinänsä kirjoittaisi uusiksi vanhan expanded universen, mutta sellaisella lempeällä tavalla, millä parhaat kirjafilmatisoinnitkin käsittelevät lähdemateriaaliaan. Olisin kiinnostunut näkemään tällaisen uuden trilogian, sillä vanhassa expanded universessa on kaikesta huolimatta myös hyviä, elokuvallisia aineksia. Mutta kuten sanottua, ajatusleikkihän tämä on. Uusien elokuvien kirjoittajista Lawrence Kasdan on sanonut, ettei aio juurikaan välittää expanded universesta, vaan yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä. Siispä esiin seuraava vaihtoehto:

3. Uusi trilogia ei sovi sellaisenaan yhteen vanhan expanded universen kanssa, mutta se ei täysin kirjoita tätä vaihtoehtoiseksi historiaksikaan.

Jos Episode VII tapahtunee niinkin pitkällä Jedin paluun jälkeisessä tulevaisuudessa kuin 20-25 vuotta on (kuten ainakin minä odotan), ei ole aivan mahdotonta hieman ennustaa, mitä galaksiin ja sankareillemme kuuluu. Voidaan esimerkiksi melko turvallisin mielin olettaa, että Leia ja Han ovat kansoittaneet galaksia iloisilla pikku vesseleillä – kentiespä heistä vanhimmat ovat jo varttuneet seikkailuikäänkin. Luken täytyy olla jo saanut uutta jedien klaania jonkinlaiselle alulle. Ja mitä tulee galaksin valtasuhteisiin, niin ei kai meille tosissaan tulla enää tarjoilemaan Imperiumia pääpahikseksi, tai ainakaan ainoaksi sellaiseksi?

En siis ihmettelisi, vaikka Episode VII:n asetelma olisi lopulta hyvinkin lähellä Hand of Thrawnin aikaisen EU:n asetelmaa. Tätä mahdollisuutta korostaa edelleen se, että etenkin Zahnin tiedetään käyttäneen kirjoissaan Lucasin ideoita toteutumattomista SW-elokuvista. Ja jos näin on, niin miksi olennaisissa yksityiskohdissa väkisin poikettaisiin olemassaolevasta EU:sta? Siis esimerkiksi: jos Hanilla ja Leialla on elokuvassakin lapsia, miksei niitä olisi kolme, joista yhdet kaksoset?

Sitähän tämä ei tarkoittaisi, että elokuvan pitäisi viitata mihinkään EU:ssa nähtyyn, tai edes sopia yhteen sen kanssa. Jälleen esimerkiksi: vaikka Lukella alkaa ikää jo uudessa trilogiassa ollakin, en ihmettelisi, vaikka Mara Jaden tyyppinen hahmo nähtäisiin valkokankaalla. Tällöin elokuvan tapahtumat voisivat olla läheistä sukua EU:n tapahtumille, mutta kuitenkin niille vaihtoehtoisia.

Tätä versiota voisi siis oikeastaan kuvailla EU:n kuvaamien tapahtumien remakeksi eli uusintaversioksi – mutta ei kuitenkaan rebootiksi eli uudelleenkäynnistykseksi. En pidä vaihtoehtoa mahdottomana.

Ongelmallista tässä vaihtoehdossa on, että se dumaisi kuitenkin suuren osan vanhaa expanded universea vaihtoehtoiseksi universumiksi. Pahimmillaan voisi olla niin, että osa vanhoista tarinoista sopisi hyvinkin elämään rinnan uuden trilogian ja sitä seuraavan expanded universen kanssa, mutta osa ei. Jatkaakseni aiempaa esimerkkiä: jos uudessa trilogiassa nähdään ”Mara Jaden” (millä nimellä hyvänsä) ensikohtaaminen Luken kanssa, voisi Thrawn-trilogian Thrawn-osa sopia tapahtumaan samassa universumissa uusien elokuvien kanssa, mutta Mara-osa luonnollisesti ei. Tästä syystä olisi kiistatta selkeämpää, jos kävisikin näin:

4. Uusi trilogia asettaa jo peruslähtökohdassaan mahdottomaksi kuvitella, että vanhalla expanded universella olisi mitään tekemistä sen kanssa.

Tätä skenaariota voisi siis kuvailla Jedin paluun jälkeisten tapahtumien rebootiksi, ja mahdollisuuksia sen toteutumiselle on loputtomiin. Vain yhtenä esimerkkinä: jos uuden elokuvan juonen päälanka rakentuu jonkin keskeisen vanhan hahmon, kuten Keisarin, Darth Maulin, Mace Windun tai haamu-Qui-Gonin paluun ympärille. Tai jos Luken elvyttämä jedijärjestö poikkeaa täysin EU:ssa kuvitellusta. Tai jos Imperiumi romahti lopullisesti heti Jedin paluun myötä. Tai jos se ei romahtanut edes siinä määrin kuin EU:ssa.

George Lucasin ei ole tarvinnut kuin suunnitella treatmentissaan jokin perustavanlaatuinen lähtökohta toisin, ja EU muuttuu mahdottomaksi. Itse asiassa, hän on voinut suunnitella näin jo 1990-luvulla: kuten on tullut mainittua, esimerkiksi Zahn ja Tom Veitch (Dark Empire) olivat aikanaan yhteydessä Lucasiin suunnitelmistaan. Entä jos Lucas hyväksyi heidän expanded universelleen tarkoituksella suunnan, joka kerrassaan kulkisi toiseen suuntaan kuin hänen oma, tuolloin yhä epätodennäköisemmältä tuntunut sequel trilogynsä olisi kulkenut?

Oikeastaan tämä olisi ollut suorastaan nerokasta, sillä jos expanded universe nollataan, olisi minusta paras, että se tehtäisiin mahdollisimman selkeästi. Että olisi 35 vuoden päästäkin yksiselitteistä, kumpaan universumiin esimerkiksi Zahnin kirjat kuuluvat: siihen aiempaan kuuden elokuvan ympärille rakennettuun, vai myöhempään, ties-miten-monen elokuvan universumiin (samaan tapaan kuin Marvelin sarjakuvissa on alkuperäinen universumi, Ultimate-universumi ja uusi Disney-Marvelin elokuvauniversumi). Kuinka tämä tarkkaan ottaen SW-maailmassa tapahtuisi, en tiedä, koska en usko, että tulevien elokuvien jälkeen julkaistavaa expanded universea aletaan leimaamaan ”new Star Wars” -tyyppisellä merkinnällä. Mutta mitä tulee itse uuteen trilogiaan, lienee selvää, että tämä vaihtoehto on täysin mahdollinen – jopa todennäköinen.

Kuitenkin, pessimistinen näkemykseni Hollywoodin tämänhetkisestä suhtautumisesta jatkuvuuteen johtaa siihen, että veikkaan tässä käyvän näin:

5) Uusi trilogia käytännössä nollaa koko vanhan expanded universen, mutta kelpuuttaa sieltä mukaan joitakin aineksia, niin että kukaan ei pian tiedä, mikä tarina kuuluu yhteen toisen kanssa.

Toisin sanoen pitemmälle viety versio vaihtoehdon 3) aiheuttamasta ongelmasta, jos ei täytetä vaihtoehtoa 4).

Jos uusi trilogia kirjoitetaan puhtaalta pöydältä vanhasta expanded universesta piittaamatta, kuten todennäköisesti kirjoitetaan, mutta sen peruslähtökohta ei tee selvää pesäeroa vanhaan expanded universeen, olemme tässä. Kuten vaihtoehdossa 4), meillä olisi uusi trilogia, joka ei sovi ollenkaan yhteen vanhojen tarinoiden kanssa, mutta kuten vaihtoehdossa 3), jotkin palaset vanhoista tarinoista voisivat sopia. Esimerkiksi: Imperiumin ja Uuden tasavallan välinen konflikti on edennyt täysin toisella tavoin kuin expanded universessa, mutta mikään ei periaatteessa estä kuvittelemasta, että Thrawn-niminen suuramiraali olisi jossain vaiheessa komentanut osaa Imperiumista.

Jos uuden trilogian kirjoittajat malttavatkin olla viittaamatta näihin osittain heidän kuvioihinsa sopiviin EU-käänteisiin, voimme olla varmoja, että tulevat EU-kirjoittajat eivät malta. Tulemme varmasti näkemään esimerkiksi uuden trilogian jälkeisiä tarinoita, joissa käytetään vanhan EU:n hahmoja.

Jos näin käy, Star Wars -universumi on helposti vastaavassa tilassa kuin supersankarit sarjakuvissaan ja (etenkin) elokuvissaan. Esimerkiksi X-Men -elokuvasarjassahan ensimmäinen ensimmäinen elokuvatrilogia, molemmat Wolverine-spinoffit (ensimmäinen ja tuleva) sekä X-Men Origins tapahtuvat ilmeisesti eri universumeissa, koska pienet tai suuret yksityiskohdat sulkevat tarinat erilleen toisistaan. Jos tällaiseen tilanteeseen ynnätään mukaan SW-maailmaan elimellisesti kuuluva kymmenien tai satojen kirjojen, sarjakuvien ja pelien expanded universe, josta osa sopii yhteen toisten elokuvien ja osa toisten kanssa, ei tästä enää ota selvää jedimestarikaan. Etenkin kun Disney-Lucasfilm ilmeisesti aikoo räjäyttää expanded universen entistäkin laajemmaksi – päätellen jo pelkistä spinoff-elokuvien suunnitelmista.

Valitettavasti, pidän tätä vaihtoehtoa siis hyvinkin todennäköisenä. Kenties on olemassa muitakin vaihtoehtoja – antaa tulla vain, jos tänne asti luitte. Kannatusääniäkin vaihtoehdoille kuulisin mielelläni.

EU-kriisi, osa 2: Hirviöt ovat todellisia

Varsinainen jatko-osa edelliselle postaukselle on yhä työn alla, mutta en osannut olla kirjoittamatta tätä väliosaa luettuani Io9:n äskettäisen, hyvin netissä levinneen listan 12 Star Wars Expanded Universumin kauheimmasta käänteestä. Vastaavia listoja löytyy toki netistä helposti lisää (tässä yksi hyvä, paljon minua syvempää SW-faniudesta kumpuava vastaus Io9:lle), mutta tässä valinnat ovat (pääosin) poikkeuksellisen perusteltuja. Io9:n juttu on kirjoitettu hauskasti eikä varmaankaan niin ryppyotsaisesti että valinnoista olisi tarkoitus kiistellä, joten suosittelen lukemaan Rob Brickenin tekstin itse, mutta pelkkinä otsikkoina lista kuuluu (otsikkotiivistykset minun):

1) Boba Fett and the Sarlacc, round #2 (Jawas of Doom, Marvel comics #81)
2) The Crystal Star: werewolves & Star Trek cults (novel)
3) Skippy the Droid saves the galaxy (Star Wars Tales #1)
4) The Jedi Prince Series (young adult novels)
5) The Third Law (Marvel comics #48)
6) Hoar (tusken character from Masters of Teras Kasi -video game)
7) Clone Names (Luuke and Joruus from Heir to the Empire)
8) Star Wars: The Clone Wars Movie
9) The Sun Crusher
(superweapon from Jedi Academy novels)
10) Bendorion (a hutt jedi character)
11) The Ewok Adventure and Battle for Endor (tv movies)
12) Mount Sorrow (apparently, a weeping mountain from ewoks comics)

Ja vaikka valinnoista ei ole tarkoitus kiistellä, annan silti mennä:

Star_Wars_n81-22

Boba Fett, sarlacc, round two! Voitteko väittää, ettei ole mahtavaa! (Marvel Star Wars #81, 1983)

1) on minusta mainio klassikko. Kyseessä on siis se Marvel-sarjis, jossa Boba Fett pakenee sarlaccin kuopasta, mutta putoaa tarinan lopussa sinne uudestaan. Oli muuten ensimmäinen Return of the Jedin jälkeinen Marvel-sarjis (joten sen ensimmäisessä ruudussa nähtiin Han Solo ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen). Julkaistiin aikanaan Suomessakin, ja oli ensimmäisiä minun lukemiani SW-sarjiksia paljon, paljon myöhemmin. Jep, sarlacc-vitsi on hupsu ja käänne saattaa olla suunniteltu logiikalla ”olis kiva käyttää Boba Fettiä mutta mitäs jos Lucas tahtoo jatkaa tästä”, mutta hei, sarjis on hauska. Ja julkaistu vuonna 1983! Kamoon, jos tämä on tyhmintä Star Wars expanded universessa, minä alan lukea sitä uudelleen.

Greedo_Comic_07

Ampuiko Greedo ensin? Ei välttämättä tarkoitettu laskettavaksi kaanoniin. (Star Wars Tales #14, 2002)

3) Star Wars Tales taitaa niin ikään olla mennyt kirjoittajalta vähän ohi. Kuten tuli mainittua edellisen postauksen yhteydessä, Tales-tarinat olivat juuri tuollaisia hölmönhupaisia kurkistuksia SW-maailmaan jostain äkkiväärästä kulmasta. Yksi hauskimmista Tales-tarinoista oli esimerkiksi oikeudenkäynti, jossa tuomari Palpatine yritti selvittää, kumpi ampui baariselkkauksessa ensin: Han Solo vai Greedo. Vastaavasti, stoori siitä, että leffoissa vilahtanut droidi olisi nimeltään Skippy, joka tempullaan pelasti koko galaksin, ei ole naurettavaa pelleilyä, vaan naurattavan hauskaa. Star Wars expanded universen yleisempi ongelma on pikemminkin se, että se ei anna lupaa nauraa itselleen.

Star_Wars_n48

Älköön kukaan väittäkö, ettei isällä ja tyttärellä olisi mitään yhteistä. (Marvel Star Wars #48, 1981)

5) suunnilleen samat sanat kuin ykköskohdasta. Myönnän, että Marvel-sarjisten stoorit eivät ole tyylillisesti synkassa edes elokuvasarjan kanssa, mutta minusta niillä on oma ajan patinoima viehätyksensä. Onko alkuperäinen Star Trek -sarja tyylillisesti synkassa 2000-luvun Trek TNG -elokuvien kanssa? Ei, mutta se on mahtavampi.

7) en oikeasti ymmärrä tätä kritiikkiä. Todella moni muukin muistaa Luuke-kloonin sarjan tyhmimpänä temppuna, pääasiassa nimen vuoksi. Kirjoittaja kritisoi Luuke ja Joruus -kloonien nimiä ikään kuin Zahn väittäisi, että kloonit nimettiin pitkällä vokaalilla. Minusta ei väitä – pikemminkin Zahn käyttää kaksoisvokaalia temppuna, jolla kirjassa erotetaan klooni oikeasta. Kloonaamista taas ei keksinyt SW-universumiin kukaan expanded universe -kirjoittaja, koska prequel trilogyn otsikoksi tiedettiin jo 1980-luvun alussa ”Clone Wars” (tietämättä tosin, mitä tai kenen puolella kloonit olivat).

Mutta joo, muut io9:n kritiikit tuntuvat aivan oikeutetuilta. Hutt-jedi ja itkevä vuori ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia, toivottavasti sellaisiksi jäävätkin. Esimerkiksi Aurinko-vitun-moukari ja koko sadasti kirottu Jediakatemia-trilogia sijoittuisivat korkealle minunkin listallani. Tosin sen listan ykkönen olisi tämän listan kahdeksikko, Star Wars Clone Wars the movie, yksi huonoimmista koskaan näkemistäni minkään genren elokuvista ja kutakuinkin ainoa Star Wars -tuote, jota en halua omaan SW-dvd-hyllyyni – jossa kuitenkin luonnollisesti komeilee esimerkiksi Holiday Special. Hyi yök.

En ole erityisesti elätellyt päässäni muistoja expanded universen kauheuksista. Pikemminkin yrittänyt unohtaa. Mutta heitänpä tähän nyt muutaman tähän mennessä mainitsemattoman kuvotuksen, ei missään erityisessä järjestyksessä.

Kahdeksan muuta kammotusta Expanded Universesta:

legacy

Star Wars Legacy (Dark Horse 2006-). Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää.

1) Star Wars Legacy. Never mind the Phantom Menace, tässä on suurin rikos Star Wars -kaanonia kohtaan. Legacy antaa nimellään ymmärtää edustavansa Star Wars -universumin perintöä, mutta sen mukaan koko kuusiosaisen elokuvasarjan tapahtumilla, kuten esimerkiksi Obi-Wanin, Yodan ja Luken yrityksillä pelastaa jedit sukupuutolta tai fraking Valitulla Anakinilla ei ollut juuri suurempaa merkitystä kuin kuuluisalla pierulla Saharassa. Legacyn mukaan 100 vuotta myöhemmin galaksi on taas sisällissodassa (ymm, kannattaako siitä muuten tosiaan puhua sisällissotana?), keisarillisella valtaistuimella on taas sith, jedit ovat taas galaksin hylkiöitä ja niin edelleen. Enkä edes ala siitä, kuka aiempi EU-hahmo paljastuu sarjan pahikseksi. Siinä vaiheessa olin jo luovuttanut.

marjat

Hehän ovat kuin kaksi marjaa: Asajj Ventress ja Aurra Sing. Kumpi olikaan kumpi?

2) Asajj Ventress. Surkuhupaisa ääriesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kahden elokuvan (episodien II ja III) ajallisesti lyhyeen väliin tungetaan n+1 uutta seikkailua,joissa ei kuitenkaan saa tapahtua mitään kovin merkittävää. Musta jedi Asajj Ventress ei toki ole ainoa elokuvien väliin keksitty lisäpahis, joka saa ilmeisesti esiintyä Clone Wars -nimisissä tuotteissa loputtomiin pääsemättä koskaan hengestään. Viime kädessä juuri Ventressistä tekee  inhokkini se, että kaljussa julmistelijassa ei ole yhtään omaa piirrettä: hän on ulkonäköä myöten kuin suora jatko episodien I ja II väliin aiemmin sepitetylle palkkionmetsästäjä Aurra Singille, yhdistettynä Darth Mauliin ja muihin uskollisiin sith-pahiksiin ja maustettuna ripauksella kenraali Grievouksen vääjäämättömyyttä. Inhosin aikanani Grievoustakin, mutta kiitos osin Ventressin, en inhoa enää.

black-manga

Star Wars Manga (Tokyopop 2006). Ken tästä käy on kaiken toivonsa jo heittänyt.

3) Tokyopopin Star Wars Manga. Kaksi albumia, julkaistiin jostain käsittämättömästä syystä suomeksikin (Kvaak.fin arvio). Kuin tavallista huonompien manga-fanien piirtämää tuherrusta, josta esimerkiksi liikkeen tuntu on hukassa. Tarinoiden juonet vuoroin käsittämättömiä ja vuoroin liiankin käsitettäviä (tanssiva Jar-Jar). Puistattavaa, kammottavaa. (Ei tule sekoittaa elokuvien manga-retellingeihin, jotka olivat itse asiassa ihan sympaattisia.)

4) Masters of Teräs Käsi. Siis se ysärin peli, ei niinkään SW-universumin kiehtovasti nimetty taistelulaji. Sulatan lajin suomalaisine nimineen, mutta että videopeli, jossa elokuvasankarimme voivat hakata kurkipotkuilla toisiaan? Ei. Ei. Ei. Omituisista SW-peleistä voisi mainita vaikkapa Yoda Storiesinkin, jossa Windows 3.1:ssä palloiltiin spritehahmolla hukassa etsimässä kadotettuja esineitä tai jotain, koska peli oli ”tarkoitettu välipalaksi ilman sen kummempaa päämäärää”, mutta Teräs Käsi ylittää kaikki muut esimerkit.

talesofthejedicover

Tales of the Jedi: tänään on kuin uusi eilinen. (Dark Horse 1993-1998)

5) Tales of the Jedi. Minä itse asiassa pidän galaksin historiaan sijoitetuista Tales of the Jedi -sarjakuvista (1993-1998): ne ovat pääosin hyvin kirjoitettuja, niissä on suuren eepoksen tuntua, ne tuntuvat riittävän Star Wars -maisilta eikä niissä ole taakkana minkäänmoista erityistä yhteyttä elokuvien hahmoihin tai maailmoihin. Mutta niiden konsepti! Tarinat tapahtuvat 5000-4000 vuotta ennen Yavinin taistelua – eikä galaksi ole muuttunut mihinkään. Valonnopeus onnistuu, jättimäisiä avaruusaluksia riittää, jedijärjestö toimii hämmästyttävän samankaltaisesti kuin (myöhemmin!) julkaistussa prequel-trilogiassa ja niin edelleen. Sama kritiikki pätee tietenkin samantapaiseen, yhtä kauas menneisyyteen sijoitettuun Knights of the Old Republic -peliin, joka sekään ei liene varsinaisesti pelinä hullumpi. Jos tarinat piti sijoittaa noin kauas historiaan, eikö olisi voinut kuvitella aidosti muinaisemman historian? Vaikkapa maailman, jossa vasta hyvin pieni osa galaksista olisi saavuttanut avaruusmatkailun, ja jalot jedit huolehtisivat näiden nuorempien kansojen kohtalosta isompien jaloissa?

6) Sooner or later, everyone turns to the Dark Side. Siis ihan oikeasti, kuinka monta kertaa SW-universumissa kerrotaankaan tarina hyvästä päähenkilöstä, joka kääntyy pahaksi ja käy rakkaitaan vastaan? Tämä on yksi pääsyistä, miksi minua ei kiinnosta New Jedi Order -sarja (ja yksi pääsyistä, miksi EU ansaitsee todennäköisen reboottinsa). Ensin Expanded Universe kaipasi vuosikausia aikuistumista, vakavoitumista ja vaaran tuntua. Sitten siihen saatiin lupa, jonka jälkeen NJO-kirjoissa ryhdyttiin tappamaan ja käännyttämään päähenkilöitä vuoroviikoin. Pliis, ei tarvinnut kääntää sinne yhteentoista.

7) Han Solo kutakuinkin kaikissa EU-tarinoissa Jedin paluun jälkeen. Ai että kuinka jännittää, olisiko siellä tällä kertaa nössö perheenisä vai poliitikon diplomaattipuoliso. Vai ehkä jälleen kerran kidnapattujen kaksosten perään huolehtiva isukki? Okei, nahkaliiviä käyttävä ja vanhalla aluksellaan yhä lentävä entinen salakuljettaja, mutta tuskin sama kaveri joka ampui Greedoa (ai niin…). Jos ette kerran tienneet, mitä hahmolla tehdä, olisitte jättäneet karboniittiin! (koskee myös Lucasia.)

8) Se Star Wars Clone Wars the movie. Okei, se tosiaan mainittiin jo, mutta kun se on niin hirveä, mainitsen sen uudestaan.

Eikä tässä tietenkään ole kaikki. Saa täydentää.

EU-kriisi, osa 1: Mikä meni pieleen

Aiempien merkintöjen kommenteissa päädyin pohtimaan Lassen kanssa ongelmaa, jonka Episode VII asettaa sille expanded universelle, joka Star Warsin ympärille on yli 30 vuoden aikana kirjoissa, sarjakuvissa, tv-sarjoissa, tietokonepeleissä (ja jopa yhdessä elokuvattomassa elokuvasoundtrackissa) rakennettu. Tämä vaatii useamman blogimerkinnän, mutta ennen kuin menen ajankohtaiseen ongelmaan, esitän teorian siitä, mikä Star Wars expanded universessa meni pieleen.

Expanded universehan sai alkunsa jo heti A New Hopen jälkeen. Keihäänkärjet olivat sarjakuvat (Marvelin 107 numeroa vuosina 1977-1986, enemmistö tarinoista julkaistiin lehtenä Suomessakin) ja kirjat alkaen Alan Dean Fosterin Splinter of the Mind’s Eyesta (1978, suomennettiin nimellä Mustan lordin paluu). Uuteen nousuun – ja varsinaiseen räjähdysmäiseen laajentumiseen – jatko-osamaailma lähti, kun vuonna 1991 julkaistiin sekä Timothy Zahnin Heir to the Empire -romaani että Tom Veitchin ja Cam Kennedyn Dark Empire -sarjakuva.

Dark Empire kansi

Dark Empire: keisari palaa ja pimeä puoli houkuttaa. Dark Horse 1991.

Zahn ja Veitch & Kennedy eivät tienneet toistensa projekteista työnsä alkuvaiheessa, ja Dark Empire ei ole aivan synkassa sitä aikajanalla edeltävän Zahnin Thrawn-trilogian kanssa. Näkyvä ongelma on esimerkiksi Coruscantin erikoinen historia: Dark Empiressa planeetta muistuttaa tämän päivän Syyrian kaupunkikuvaa ja on sotatantereena epämääräisesti Imperiumin hallussa, kun se Zahnin tarinassa ja myöhemmissäkin romaaneissa on Tasavallan rauhaisa keskus. Ja toki ongelmana voi halutessaan pitää myös keisari Palpatinen paluuta kloonina – Dark Empiren gimmickiä, joka ilmeisesti jakoi SW-kirjoittajienkin mielipiteet, koska moni myöhempi kirjoittaja jättää tapahtumat armeliaasti mainitsematta (Veitchin mukaan keisarin paluuseen muuten pyydettiin Lucasin lupa).

Joka tapauksessa, heti startin jälkeen SW-sarjakuvia tehtailemaan ryhtynyt Dark Horse ja kirjoista vastannut Bantam Books aloittivat tarkan koordinoinnin. Expanded universen haluttiin pelaavan yhteen siten, että kirjat ja sarjakuvat eivät olisi ristiriidassa keskenään. Mielenkiintoinen aikalaistodistuskappale löytyy muuten juuri Dark Empiren trade paperback -version (1995) esipuheesta: siinä Jedi Academyn kirjoittaja Kevin J. Anderson kuvaa tuskastumistaan, kuinka vaikeaa oli jo samanaikaisesti työskentelevien kirjailijoiden työn yhteensovittaminen, saati sitten Thrawn-trilogian ja Jedi Academyn väliin yllättäen ”ilmestyneen” Dark Empiren tunnustaminen. Ja vaikka Andersonista tuolloin vaikealta tuntui, niin nythän tiedämme, että 1990-luvun alussa Star Wars -universumi oli sentään myöhempään laajuuteensa verrattuna täysin käsitettävissä!

Marvel Star Wars

Marvelin Star Wars: viattomampia, mutta viehättäviä seikkailuja. 1977-1986.

Hämmästyttävää kyllä, edes 1970-80 -lukujen expanded universea ei tässä prosessissa tarkkaan ottaen nollattu. Voidaan tietysti katsoa, että esimerkiksi Marvelin paikoin naiivit (mutta viehättävän naiivit!) sarjakuvat ovat eri sävellajissa kuin Dark Horsen ja Bantamin kertomukset. Mutta koska vanhat tarinat sijoittuivat pääasiassa originaalitrilogian elokuvien väliin tai välittömästi Return of the Jedin jälkeen, ja koska uusissa tarinoissa taas pitkään välteltiin näitä aikoja, ei vanhoja seikkailuja koskaan täysin poissuljettu kaanonista. Myöhemmin niitä suorastaan punottiin mukaan paremmin, kun esimerkiksi Marvelin paras pahis Shira Brie / Lumiya ja seksuaalisesti yliaktiiviset zeltronit tuotiin ”takaisin” SW-universumiin.

Yksittäisiä ristiriitoja expanded universesta on tietysti helppo löytää. Lasse mainitsi aiemmassa kommentissaan Kapinaliiton perustamisen monet versiot; jep, siinä on hyvä esimerkki. Erityisesti ongelmia riittää kohtauksissa, joissa viitataan prequelien tapahtumiin ennen prequelien valmistumista: Marvelin sarjakuvista löytyy flashback, jossa esiintyvät nuoret jedit Obi-Wan, Anakin ja Darth Vader (ups), ja Thrawn-trilogiassakin Imperiumin upseeri Pellaeon muistelee taistelleensa klooneja vastaan (ömmm). Mutta tällaiset fibat ovat enemmän kuin ymmärrettäviä: kirjoittajat eivät yleensä tienneet George Lucasin suunnitelmia, ja jos tiesivätkin, Lucas muutti niitä moneen kertaan vielä prequeleita tehdessään.

Heir to the Empire -kansi

Heir to the Empire: suuramiraali Thrawn hurmaa kenties aikuisimman SW-tarinan pahiksena. Bantam Books 1991.

Kaikkiaan: Star Wars expanded universea ei leimaa ristiriitaisuus, vaan se on päinvastoin tapahtumiltaan hämmästyttävän yhtenäinen. Erityisesti se on sitä ottaen huomioon, kuinka ainutlaatuisen valtava tarinaperhe on verrattuna melkein mihin tahansa populaarikulttuurin tarinakokoelmaan. Esimerkiksi supersankarisarjakuvien parista ei näin yhteensopivaa jatkuvajuonisuutta tarvitse haavaillakaan löytävänsä. Paremmin koossa pysyvät universumit löytyvät vain sieltä, missä koko saaga on pysynyt yhden tekijän käsissä, kuten Tolkienin Keski-Maa ja Straczynskin Babylon5. Silti, esimerkiksi televisiosarjoissa tavallista on pikemminkin, että jo saman sarjan sisällä tarinaa retconnataan ja rebootataan enemmän kuin paljon monimutkaisemmassa SW-universumissa (ikävinä esimerkkeinä vaikkapa Lost ja etenkin uusi Battlestar Galactica).

Ja nyt alammekin viimein lähestyä Ongelmaa. Star Wars expanded universen yhtenäisyys on nimittäin paitsi sen vahvuus, myös sen ongelmien alku ja juuri.

Jedi Academy -kansi

Jedi Academy: superaseita ja Solo-vauvojen sankaritöitä. Bantam Books 1994.

Koska expanded universen haluttiin toimivan kokonaisuutena, jokaisen kirjoittajan panoksen annettiin painaa tarinassa. Merkityksellinen oli esimerkiksi mainitun Kevin J. Andersonin Jedi Academy: juonen tärkeäksi palaksi tarkoitetussa kirjatrilogiassaan Anderson linjasi SW-kirjoja väkevästi nuortenromaanien hyllyyn, ellei peräti lapsekkaaseen suuntaan. Zahnin ja Veitchin alun jälkeen matka olisi voinut kulkea hyvinkin aikuisystävällistä tietä, mutta Anderson tuli samalla linjanneeksi koko sarjan tyyliä. Osaltaan expanded universen tyylilajiin vaikutti myös Lucasin heikosti ohjaava käsi: vaikka partasetä ei erityisesti kiinnostunut kirjojen ja sarjakuvien aiheista, ei hän toisaalta pitkään sallinut esimerkiksi omien hahmojensa kuolemia, mikä ei voinut olla vaikuttamatta tarinoiden jännitteeseen.

Toinen ongelma syntyi jatkuvajuonisen fiktiivisen universumin vuosien ahtaudesta. Koska Skywalkereille ja muille päähenkilöille ei haluttu kirjoittaa mahdotonta määrää seikkailuja kuten vaikkapa Ankkalinnan asukeille (tai Obi-Wanille ja Anakinille myöhempänä Clone Wars -aikana, jolloin nämä aatteet ilmeisesti oli jo unohdettu), etenkin Dark Horsen sarjakuvissa väisteltiin elokuvien päähenkilöiden käyttämistä. SW-universumin uusien kolkkien tutkiminen olisi voinut olla sarjakuville eduksi, välillä olikin, mutta käytännössä monet sarjakuvista tuntuvat yhdentekeviltä. Kirjoissa taas tuttujen sankarien vaiheet katettiin niin tarkkaan, että tilaa uusille, todella kiinnostaville tarinoille ei ole jäänyt, vaikka joku kirjailija sellaisen vielä keksisikin. Vuosien vieriessä expanded universe kirjoitettiin niin sanotusti umpeen: vaikka missään tarinassa ei käsittääkseni ole kerrottu esimerkiksi Luke Skywalkerin kuolemaa, on (kammottavan huonossa, mutta jostain syystä suositussa) Legacy-sarjakuvassa jo näytetty, miltä galaksissa näyttää reilun 100 vuoden kuluttua.

Legacy-kansi

Legacy: 100 vuotta myöhemmin uusi imperiumi, uusi sith-keisari ja uusi Skywalker. Hohhoijaa. Dark Horse 2006-

Näistä kahdesta ensitason dilemmasta seurasi 2000-luvun alkupuolelle tultaessa expanded universea pohjimmiltaan leimaava ongelma. Star Wars expanded universe on mitä se on, yhtenäisyydessään ja kökköydessään, ja jos lukija ei sen tyylistä pidä, ei ole olemassa mitään muuta. Siinä missä vaikkapa Spider-Manin ystävä voi pitää tai olla pitämättä 1990-luvun kloonitarinoista tai Ultimate-Hämiksen vaihtoehtoisista seikkailuista, Star Warsin jatko-osista kiinnostuneen on joko hyväksyttävä, että Jedi Academy on merkittävä kirja kaanonissa – tai heitettävä koko kaanonilla vesilintua. On ryhdyttävä lukemaan 20-osaista New Jedi Order -kirjasarjaa – tai lopetettava SW-kiinnostus Imperiumin loppuun. On hyväksyttävä se hirveä Legacy SW-maailman tulevaisuudeksi, vaikka teos trivialisoi alkuperäisten Star Wars -elokuvien tapahtumat, tai ummistettava silmänsä koko nykyiseltä expanded universelta.

Paradoksaalisesti: vaikka arvostan suuresti Star Wars -universumin sisäistä yhtenäisyyttä, uskon, että ilman sitä meillä olisi joukko parempia Star Wars -kirjoja ja sarjakuvia. Jos expanded universe olisi rebootattu vaikkapa prequelien valmistuttua, olisin kironnut päätöksen haistatteluksi vanhojen fanien kirjahyllyille, mutta on täysin mahdollista, että uudet tarinat olisivat olleet vanhoja parempia jo siksi, että niitä kirjoittaneet olisivat kenties osanneet välttää joitakin edeltäjiensä virheitä. Expanded universen yhtenäisyys on oikeastaan ainoa perustelu sen epätasaiselle laadulle ja heikolle keskiarvosuoritukselle – eikä perustelu ole riittävä. Tie galaktiseen helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

Ja mitä siis käy nyt, kun edessämme on Episode VII? Kuten sanottua, tarvitsen tähän pitkään pohdintaan useamman merkinnän, mutta lainaanpa vielä Kevin J. Andersonia mainitsemastani Dark Empiren esipuheesta vuodelta 1995:

When you read Dark Empire, or any of the other novels, remember that although Lucasfilm has approved them, these are our sequels, not George Lucas’s. If Lucasfilm ever makes films that take place after Return of the Jedi, they will be George Lucas’s own creations, probably with no connection to anything we have written.