Rogue One on nähty (siellä jossain)

Rogue Onen maailman ensi-ilta oli perjantaina. Suomen ensi-ilta on keskiviikkona, alle kolmen vuorokauden päästä (Yhdysvaltain perjantaina).

Eli nyt se on siellä jossain ihan oikeasti nähty.

George Lucas tykkäsi.
Kevin Smith tykkäsi.
Wil Wheaton 
tykkäsi.
Anthony Breznican tykkäsi.
Andi Gutierrez tykkäsi.
Aika moni muukin tykkäsi.

Tykkäämmekö me?

No, ainakin ensireaktioissa toistuvat sellaiset havainnot kuin että ”huoli pois, on se ihan oikeasti sotaelokuva”, joka on omiaan huojentamaan monia uusintakuvauksista huolestuneita. Yllättävän moni vihjailee twiiteissään elokuvan sisältävän useita oikeita yllätyksiä, siis juonellisia, vaikka tämän filmin tapahtumia ei todellakaan ole tunnuttu pitävän yhtä piilossa kuin uusia episodielokuvia (elokuvasta on julkaistu etukäteen kai lähemmäs vartin verran materiaalia). Moni hehkuttaa Rogue Onea paremmaksi kuin The Force Awakens, hurjimmat parhaaksi Star Wars -elokuvaksi sitten vuoden 1977.

deathstar

”Hei mä tiedän kuinka tuo voitetaan. Näin yhdessä leffassa kerran.”

Ensi-illan huumassa – ja aivan erityisesti maailman ensi-illan punaisen maton huumassa! – elokuva kuin elokuva voi helposti tuntua paremmalta kuin seuraavilla katsomiskerroilla. Muistaa sopii, että Episodi I:täkään ei inhottu heti siten kuin nykyään, tai että innostuneesti vastaanotettu The Force Awakens ei sekään ole aivan virheetön. Mutta eiväthän nämä ollenkaan pahoilta ensireaktioilta tunnu, kaukana siitä! Minä ainakin alan innostua, krhm tuota.

Pieniä kritiikkejäkin voi netistä jo bongata (oikeiden arvioiden embargo on keskiviikkona), mutta en sano niistä nyt mitään. Parempi, että kaikki ensimmäisten joukossa elokuvan näkevät voivat halutessaan muodostaa mielipiteensä ihan itse. Etenkin kun meillä on siihen kaikki mahdollisuus: käsittääkseni seuraavat ihmiset, jotka Rogue Onen koko maailmassa näkevät, ovat se joukko, johon kuuluvat suomalaiset aamunäytökseen astelijat.

Joko jännittää?

3 thoughts on “Rogue One on nähty (siellä jossain)

  1. Kyllä nyt jo vähän jännittää. On meinannut muuttojen sun muiden lomassa unohtua koko asia, mutta eilen se taas iskostui että ”perkele, keskiviikkona se tulee.”

    Vaikka elokuvaa onkin kuvattu jo ”ihan oikeasti sotaelokuvaksi” niin silti en vielä suostu toivomaan. Yllätyn sitten iloisesti keskiviikkona jos asia tosissaan näin on.

  2. Päivitysilmoitus: Rogue One ensi-iltapäivän menovinkki ja spoilerilinjaus | Tähtien jatkosota

  3. Päivitysilmoitus: Rogue One: Paras vai paskin Star Wars? | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s